Vanhuksen itsemääräämisoikeuden rajoittaminen laitoshoidossa
Annila, Hanna (2016)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Väestön ikääntyminen on aiheuttanut Suomessa tarpeen palvelurakenneuudistukselle, jolla pyritään vä-hentämään laitoshoidossa olevien vanhusten määrää. Suurten ikäluokkien ikääntyminen lisää kuitenkin myös vanhusten määrää laitoksissa. Osa vanhuksista ei tarvitse laitoshoitoa ollenkaan, mutta osa tarvitsee sitä monen vuoden ajan. Laitoksissa joudutaan aika ajoin rajoittamaan vanhuksen itsemääräämisoikeutta, ja tiedotusvälineiden kautta on julkisuuteen noussut tapauksia vanhusten epäasiallisesta kohtelusta.
Tutkimuksen kohteena on vanhuksen itsemääräämisoikeuden rajoittamista laitoshoidossa koskeva sääntely sekä vanhuksen oikeuksien valvonta. Tutkielmassa tarkastellaan tietoon perustuvan suostumuksen riittävyyttä itsemääräämisoikeuden rajoittamisen edellytyksenä suhteessa perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin. Tutkielmassa käsitellään myös sosiaalihuollon erityislakien mielenterveyslain ja lastensuojelulain säännöksiä itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta, ja haetaan näistä kehitysideoita de lege ferenda -näkökulmasta siihen, miten vanhusten itsemääräämisoikeutta tulisi säännellä. Vanhuksen oikeuksien valvonnassa keskitytään palvelun järjestäjän laatuvastuuseen, yksityisissä sosiaalihuollon laitoksissa vaadittavan omavalvonnan toimivuuteen vanhusten itsemääräämisoikeuden toteutumisen valvonnassa sekä omaisten, läheisten ja muun laillisen edustajan vastuuseen.
Tutkimus on oikeusdogmaattinen, eli lainopillinen tutkimus, jonka kohteena on voimassa oleva lainsää-däntö. Tutkimukseen sisältyy myös oikeuspoliittisen de lege ferenda -tutkimuksen piirteitä, sillä tutkimuksen kohteena on lainsäädäntöaukko. Suoraan vanhuksia koskevia säädöksiä itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta ei lainsäädännöstämme löydy, ja tutkimuksen tarkoituksena onkin esittää lainsäädäntösuosituksia.
Itsemääräämisoikeuden rajoittamisen tulee perustuslakivaliokunnan mietinnön mukaan perustua eduskunnan säätämään lakiin. Vanhuksen itsemääräämisoikeuden rajoittamista on perusteltu hänen antamallaan potilaslain ja asiakaslain suostumuksella rajoitustoimenpiteisiin sekä vanhuksen suojaamisella. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan perusoikeuksien rajoittaminen ei kuitenkaan voi perustua pelkästään kohdehenkilön antamaan suostumukseen, joten vanhusten osalta lainsäädäntöä olisi tarkennettava. Mielenterveyslain ja lastensuojelulain säännöksistä on mahdollista saada sääntelyohjeita vanhusten itsemääräämisoikeuden rajoittamisen sääntelyyn.
Palvelunjärjestäjän laatuvastuun osalta tärkeintä on lakiin kirjattuna ihmisarvoisen kohtelun vaatimus. Ihmisarvoiseen kohteluun kuuluu myös vanhuksen itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Omavalvonnan toimivuus vanhusten laitoshoidossa edellyttää vanhusten aktiivista osallistumista oikeuksiensa valvomiseen. Heikkojen vanhusten osalta tämä ei toteudu säännösten tarkoittamalla tavalla. Omavalvonta edellyttää myös omaisilta, läheisiltä ja lailliselta edustajalta aktiivisia toimenpiteitä vanhuksen oikeuksien valvonnassa. Omaisten rooli onkin hieman kaksijakoinen, sillä he eivät saa vaikuttaa vanhuksen päätöksiin omaan hoitoonsa liittyen, mutta omaisten tulee olla aktiivisia vanhuksen oikeuksien valvojia.
Tutkimuksen kohteena on vanhuksen itsemääräämisoikeuden rajoittamista laitoshoidossa koskeva sääntely sekä vanhuksen oikeuksien valvonta. Tutkielmassa tarkastellaan tietoon perustuvan suostumuksen riittävyyttä itsemääräämisoikeuden rajoittamisen edellytyksenä suhteessa perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin. Tutkielmassa käsitellään myös sosiaalihuollon erityislakien mielenterveyslain ja lastensuojelulain säännöksiä itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta, ja haetaan näistä kehitysideoita de lege ferenda -näkökulmasta siihen, miten vanhusten itsemääräämisoikeutta tulisi säännellä. Vanhuksen oikeuksien valvonnassa keskitytään palvelun järjestäjän laatuvastuuseen, yksityisissä sosiaalihuollon laitoksissa vaadittavan omavalvonnan toimivuuteen vanhusten itsemääräämisoikeuden toteutumisen valvonnassa sekä omaisten, läheisten ja muun laillisen edustajan vastuuseen.
Tutkimus on oikeusdogmaattinen, eli lainopillinen tutkimus, jonka kohteena on voimassa oleva lainsää-däntö. Tutkimukseen sisältyy myös oikeuspoliittisen de lege ferenda -tutkimuksen piirteitä, sillä tutkimuksen kohteena on lainsäädäntöaukko. Suoraan vanhuksia koskevia säädöksiä itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta ei lainsäädännöstämme löydy, ja tutkimuksen tarkoituksena onkin esittää lainsäädäntösuosituksia.
Itsemääräämisoikeuden rajoittamisen tulee perustuslakivaliokunnan mietinnön mukaan perustua eduskunnan säätämään lakiin. Vanhuksen itsemääräämisoikeuden rajoittamista on perusteltu hänen antamallaan potilaslain ja asiakaslain suostumuksella rajoitustoimenpiteisiin sekä vanhuksen suojaamisella. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan perusoikeuksien rajoittaminen ei kuitenkaan voi perustua pelkästään kohdehenkilön antamaan suostumukseen, joten vanhusten osalta lainsäädäntöä olisi tarkennettava. Mielenterveyslain ja lastensuojelulain säännöksistä on mahdollista saada sääntelyohjeita vanhusten itsemääräämisoikeuden rajoittamisen sääntelyyn.
Palvelunjärjestäjän laatuvastuun osalta tärkeintä on lakiin kirjattuna ihmisarvoisen kohtelun vaatimus. Ihmisarvoiseen kohteluun kuuluu myös vanhuksen itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Omavalvonnan toimivuus vanhusten laitoshoidossa edellyttää vanhusten aktiivista osallistumista oikeuksiensa valvomiseen. Heikkojen vanhusten osalta tämä ei toteudu säännösten tarkoittamalla tavalla. Omavalvonta edellyttää myös omaisilta, läheisiltä ja lailliselta edustajalta aktiivisia toimenpiteitä vanhuksen oikeuksien valvonnassa. Omaisten rooli onkin hieman kaksijakoinen, sillä he eivät saa vaikuttaa vanhuksen päätöksiin omaan hoitoonsa liittyen, mutta omaisten tulee olla aktiivisia vanhuksen oikeuksien valvojia.