Kieli kansalaisuuden edellytyksenä
Lahtinen, Heidi (2022-12-21)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022122173062
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022122173062
Tiivistelmä
Tutkimuksen kohteena on kielitaito Suomen kansalaisuuden saamisen edellytyksenä ja kielitaitoedellytyksestä tehtävät poikkeukset. Tutkielmani kannalta oleellisin säädös on Kansalaisuuslaki (359/2003). Tutkielmassani avataan kansalaisuuden saamistapoja, kielitaitoa kansalaisuuden saamisen edellytyksenä, kielitaidon osoittamisen tapoja ja perehdytään kielitaitoedellytykseen etenkin edellytyksestä tehtävien poikkeamien näkökulmasta.
Ihmisoikeuksien kehitys ja Euroopan integraatio ovat vaikuttaneet siihen, että kansalaisuutta koskeva lainsäädäntöä on muutettu yhdenmukaisemmaksi. Vaikka valtioilla onkin täysi oikeus ja valta tehdä päätös kansalaisuuden myöntämisestä tai sen myöntämättä jättämisestä, tulee kansallisessa lainsäädännössä ottaa huomioon kansainväliset sopimukset ja kansainvälinen oikeus. Kansalaisuuden oikeudelliset perusteet ja edellytykset on säädetty Suomessa kansalaisuuslailla (359/2003).
Tutkimukseni keskittyy kansalaisuuden saamiseen hakemuksesta sekä kielitaitoon kansalaisuuden saamisen edellytyksenä. Kansalaistamisen yleiset edellytykset on säädetty kansalaisuuslain 13 §:ssä. Säännöksen 1 momentin 6 kohdassa on säädetty, että yhtenä kansalaisuuden saamisen edellytyksenä on kielitaito. Ne tavat, joilla kielitaito voidaan osoittaa, on esitetty kansalaisuuslain 17 §:ssä. Kaikissa tapauksissa ei kielitaitoedellytyksen täyttymistä vaadita. Tutkimukseni keskittyy siihen, mitä perusteita vaaditaan kielitaitoedellytyksestä poikkeamiselle ja millaista oikeuskäytäntöä poikkeamiseen liittyen on olemassa. Lisäksi tutkin, millainen on viranomaisen harkintavalta poikkeamisia arvioitaessa.
Kielitaidosta voidaan poiketa iän, terveydentilan, luku- ja kirjoitustaidottomuuden tai muun erittäin painavan syyn perusteella. Kielitaitoedellytyksiin tehtävistä poikkeuksista on säädetty kansalaisuuslain 18b ja 23 §:ssä. Harkittaessa kielitaitoedellytyksestä poikkeamista, tulee hakijan tilanne arvioida kokonaisuudessaan. Viranomaisen harkintavalta on laajempi poikkeamisia arvioitaessa kuin kielitaitoedellytyksen täyttymisen arvioinnissa. Tutkimukseni osoittaa, että todellisuudessa viranomaisen harkintavalta kielitaitoedellytyksen arvioinnissa ja kielitaitoedellytyksestä poikkeamisen arvioinnissa on suppeaa ja arvioinnin tulee perustua lainsäädännössä vaadittuihin todistuksiin.
Pro gradun tutkimusmetodina toimii lainoppi, joka tunnetaan toiselta nimeltään myös oikeusdogmatiikkana, ja siinä otetaan kantaa voimassa olevaan lainsäädäntöön. Tutkimuskohteena on voimassa oleva oikeus ja tutkimuksen lähteinä on käytetty lainsäädäntöä, erityisesti Kansalaisuuslakia (359/2003), oikeuskirjallisuutta sekä lainvalmisteluaineistoja, joista tärkeimpinä HE 235/2002, HE 80/2010 ja HE 64/2022. Lisäksi lähteinä on käytetty oikeuskäytäntöä (HAO ja KHO).
Ihmisoikeuksien kehitys ja Euroopan integraatio ovat vaikuttaneet siihen, että kansalaisuutta koskeva lainsäädäntöä on muutettu yhdenmukaisemmaksi. Vaikka valtioilla onkin täysi oikeus ja valta tehdä päätös kansalaisuuden myöntämisestä tai sen myöntämättä jättämisestä, tulee kansallisessa lainsäädännössä ottaa huomioon kansainväliset sopimukset ja kansainvälinen oikeus. Kansalaisuuden oikeudelliset perusteet ja edellytykset on säädetty Suomessa kansalaisuuslailla (359/2003).
Tutkimukseni keskittyy kansalaisuuden saamiseen hakemuksesta sekä kielitaitoon kansalaisuuden saamisen edellytyksenä. Kansalaistamisen yleiset edellytykset on säädetty kansalaisuuslain 13 §:ssä. Säännöksen 1 momentin 6 kohdassa on säädetty, että yhtenä kansalaisuuden saamisen edellytyksenä on kielitaito. Ne tavat, joilla kielitaito voidaan osoittaa, on esitetty kansalaisuuslain 17 §:ssä. Kaikissa tapauksissa ei kielitaitoedellytyksen täyttymistä vaadita. Tutkimukseni keskittyy siihen, mitä perusteita vaaditaan kielitaitoedellytyksestä poikkeamiselle ja millaista oikeuskäytäntöä poikkeamiseen liittyen on olemassa. Lisäksi tutkin, millainen on viranomaisen harkintavalta poikkeamisia arvioitaessa.
Kielitaidosta voidaan poiketa iän, terveydentilan, luku- ja kirjoitustaidottomuuden tai muun erittäin painavan syyn perusteella. Kielitaitoedellytyksiin tehtävistä poikkeuksista on säädetty kansalaisuuslain 18b ja 23 §:ssä. Harkittaessa kielitaitoedellytyksestä poikkeamista, tulee hakijan tilanne arvioida kokonaisuudessaan. Viranomaisen harkintavalta on laajempi poikkeamisia arvioitaessa kuin kielitaitoedellytyksen täyttymisen arvioinnissa. Tutkimukseni osoittaa, että todellisuudessa viranomaisen harkintavalta kielitaitoedellytyksen arvioinnissa ja kielitaitoedellytyksestä poikkeamisen arvioinnissa on suppeaa ja arvioinnin tulee perustua lainsäädännössä vaadittuihin todistuksiin.
Pro gradun tutkimusmetodina toimii lainoppi, joka tunnetaan toiselta nimeltään myös oikeusdogmatiikkana, ja siinä otetaan kantaa voimassa olevaan lainsäädäntöön. Tutkimuskohteena on voimassa oleva oikeus ja tutkimuksen lähteinä on käytetty lainsäädäntöä, erityisesti Kansalaisuuslakia (359/2003), oikeuskirjallisuutta sekä lainvalmisteluaineistoja, joista tärkeimpinä HE 235/2002, HE 80/2010 ja HE 64/2022. Lisäksi lähteinä on käytetty oikeuskäytäntöä (HAO ja KHO).