VERTAILEVA TUTKIMUS ESR-PROJEKTIEN ORGANISOINNISTA SUOMESSA JA RUOTSISSA
Kaunismäki, Elina (2003)
Kuvaus
Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.
Tiivistelmä
Euroopan unioni pyrkii vaikuttamaan rakennerahastojen kautta yhteiskunnallisiin ongelmiin ja talouskehityksen aiheuttamaan epätasapainoon. Euroopan sosiaalirahasto on yksi neljästä EU:n rahastosta, jonka kautta EU pyrkii vaikuttamaan työllisyyteen EU:n alueella. Euroopan sosiaalirahaston toiminta toteutetaan ohjelmakaudella 2000-2006 tavoiteohjelmien kautta. Näitä ovat tavoite 3-ohjelma, alueelliset tavoi-teohjelmat 1 ja 2 sekä monikansallinen yhteisöaloite Equal.
Ohjelmien kansallinen toimeenpano vaihtelee maittain. Suomessa ohjelmatyöhön ovat osallistuneet keskeiset tahot julkiselta ja yksityiseltä sektorilta, työmarkkinajärjestöt sekä muut keskusjärjestöt. Ruotsissa yhteiskunnan eri ryhmistä koostuva ryhmä on koonnut rakennerahastojen tavoitteille ja yhteisöaloitteille ohjelmadokumentin, joka ohjaa ohjelmien toteuttamista. Ryhmissä on edustajia kunnista, aluevaltuustoista, valtion virastoista, yrityksistä, intressiorganisaatioista, ammattiyhdistysliikkeistä, työnantajaorganisaatioista, kansanliikkeistä, paikallisista kehitysryhmistä, toimialaorganisaatioista, yliopistoista ja niin edelleen.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa yhtäläisyyksiä ja eroja tutkimalla vertailevasti Suomen TE-keskuksia ja Ruotsin ESF-neuvostoja sekä vertailla kolmea suomalaista ESR-projektia ja kolmea ruotsalaista ESR-projektia keskenään. Kyselyyn vastanneilta TE-keskusten ESR-koordinaattoreilta, ESR-neuvostojen edustajilta ja projektien vetäjiltä kysyttiin, mitä osapuolia projekteihin yleisimmin osallistuu; millaista yhteistyö on; mitä edellytyksiä yhteistyö vaatii; millaisia ongelmia on esiintynyt; ja miten projektien päätöksenteko ja koordinointi on järjestetty. Edellä esitettyihin kysymyksiin on pyritty löytämään sekä viranomaisten näkökulma että projektien näkökulmat.
Yhteistyö sujuu Suomessa että Ruotsissa yleensä hyvin tai kohtuullisesti. Yhteistyö koettiin myös hyödylliseksi joistakin ongelmista huolimatta. TE-keskusten ja ESF-neuvostojen mukaan yhteistyötahot eivät ole vaihtuneet merkittävästi edellisellä ja nykyisellä ohjelmakausilla. Suomessa ESR-hankkeiden organi-soinnin tärkeimpiä yhteistyömuotoja ovat kokoukset ja palaverit, Ruotsissa käytetään enemmän tiimejä. Viranomais- ja projektiyhteistyö on Suomessa ja Ruotsissa säännöllistä ja suunnitelmallista. Suomen viranomaisilla on useita virallisia työryhmiä, Ruotsissa työryhmät luodaan projektin vetäjän tarpeen mukaan. Suomen projekteissa pyritään antamaan rajat jäsenten toimivallalle päinvastoin kuin Ruotsissa. Suomalaisten projektien mukaan viranomaisilla on tasapuolinen mahdollisuus vaikuttaa projektin päätöksentekoon, Ruotsissa tämä vaihtelee projekteittain. Suomessa ja Ruotsissa viranomaisten aktiivisuus ja informaation kulkeminen projekteissa vaihtelee alueittain. Suomessa virallinen ESR-koordinaatiovastuu on TE-keskuksen ESR-koordinaattoreilla, käytännössä tämä voi olla mahdotonta. Ruotsissa projektien koordinointivastuu ei ole ESF-neuvostoilla, sillä projektinvetäjillä on oma roolinsa esittää kysymyksiä ja johtaa toimintaa.
Projektien onnistuminen edellyttää toimivaa yhteistyötä sekä viranomaisten että projektien välillä. Suomessa yhteistyössä voitaisiin vähentää sen virallisuutta. Molemmissa maissa EU-lainsäädännön ymmärtämiseksi tulisi selkeyttää kansallista ohjeistusta.
Ohjelmien kansallinen toimeenpano vaihtelee maittain. Suomessa ohjelmatyöhön ovat osallistuneet keskeiset tahot julkiselta ja yksityiseltä sektorilta, työmarkkinajärjestöt sekä muut keskusjärjestöt. Ruotsissa yhteiskunnan eri ryhmistä koostuva ryhmä on koonnut rakennerahastojen tavoitteille ja yhteisöaloitteille ohjelmadokumentin, joka ohjaa ohjelmien toteuttamista. Ryhmissä on edustajia kunnista, aluevaltuustoista, valtion virastoista, yrityksistä, intressiorganisaatioista, ammattiyhdistysliikkeistä, työnantajaorganisaatioista, kansanliikkeistä, paikallisista kehitysryhmistä, toimialaorganisaatioista, yliopistoista ja niin edelleen.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa yhtäläisyyksiä ja eroja tutkimalla vertailevasti Suomen TE-keskuksia ja Ruotsin ESF-neuvostoja sekä vertailla kolmea suomalaista ESR-projektia ja kolmea ruotsalaista ESR-projektia keskenään. Kyselyyn vastanneilta TE-keskusten ESR-koordinaattoreilta, ESR-neuvostojen edustajilta ja projektien vetäjiltä kysyttiin, mitä osapuolia projekteihin yleisimmin osallistuu; millaista yhteistyö on; mitä edellytyksiä yhteistyö vaatii; millaisia ongelmia on esiintynyt; ja miten projektien päätöksenteko ja koordinointi on järjestetty. Edellä esitettyihin kysymyksiin on pyritty löytämään sekä viranomaisten näkökulma että projektien näkökulmat.
Yhteistyö sujuu Suomessa että Ruotsissa yleensä hyvin tai kohtuullisesti. Yhteistyö koettiin myös hyödylliseksi joistakin ongelmista huolimatta. TE-keskusten ja ESF-neuvostojen mukaan yhteistyötahot eivät ole vaihtuneet merkittävästi edellisellä ja nykyisellä ohjelmakausilla. Suomessa ESR-hankkeiden organi-soinnin tärkeimpiä yhteistyömuotoja ovat kokoukset ja palaverit, Ruotsissa käytetään enemmän tiimejä. Viranomais- ja projektiyhteistyö on Suomessa ja Ruotsissa säännöllistä ja suunnitelmallista. Suomen viranomaisilla on useita virallisia työryhmiä, Ruotsissa työryhmät luodaan projektin vetäjän tarpeen mukaan. Suomen projekteissa pyritään antamaan rajat jäsenten toimivallalle päinvastoin kuin Ruotsissa. Suomalaisten projektien mukaan viranomaisilla on tasapuolinen mahdollisuus vaikuttaa projektin päätöksentekoon, Ruotsissa tämä vaihtelee projekteittain. Suomessa ja Ruotsissa viranomaisten aktiivisuus ja informaation kulkeminen projekteissa vaihtelee alueittain. Suomessa virallinen ESR-koordinaatiovastuu on TE-keskuksen ESR-koordinaattoreilla, käytännössä tämä voi olla mahdotonta. Ruotsissa projektien koordinointivastuu ei ole ESF-neuvostoilla, sillä projektinvetäjillä on oma roolinsa esittää kysymyksiä ja johtaa toimintaa.
Projektien onnistuminen edellyttää toimivaa yhteistyötä sekä viranomaisten että projektien välillä. Suomessa yhteistyössä voitaisiin vähentää sen virallisuutta. Molemmissa maissa EU-lainsäädännön ymmärtämiseksi tulisi selkeyttää kansallista ohjeistusta.