Johdon ohjausjärjestelmien rooli yrityskaupan jälkeisessä integraatiossa : Tapaus tilitoimistoalalta
Lantta, Miika (2022-04-06)
Lantta, Miika
06.04.2022
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022040627458

Tiivistelmä
Yrityskauppa ja -integraatiotilanteet ovat yrityksen toiminnan kannalta merkittäviä tapahtumia, joihin käytetään suuria määriä resursseja ja rahaa. Yrityskauppoja käsittelevät tutkimukset
ovat kuitenkin osoittaneet, että suuri osa yrityskaupoista kuitenkin epäonnistuu tai alisuoriutuu siihen asetettuihin odotuksiin nähden. Johdon laskentatoimen näkökulmasta yritysintegraatiotilanteita on tutkittu niukasti. Etenkin tietointensiivisellä alalla olevien asiantuntijaorganisaatioiden integraatiotilanteita ja johdon ohjausjärjestelmiä käsitteleviä tutkimuksia on
julkaistu vähän. Johdon ohjausjärjestelmät voivat olla yritysintegraatiossa merkittävässä roolissa, sillä niiden avulla ohjataan organisaation työntekijöiden käyttäytymistä kohti integraation
päämääriä ja tavoitteita.
Tämän tutkielman teoriaosuudessa perehdytään yrityskaupan- ja integraation käsitteisiin, johdon ohjausjärjestelmien määritelmään sekä tarkastellaan aikaisemmissa tutkimuksissa esitettyjä johdon ohjausjärjestelmien teoreettisia viitekehyksiä. Tarkoituksena on käsitellä etenkin
yritysoston jälkeistä integraatioprosessia sekä eri johdon ohjausjärjestelmien vertailun avulla
perustella tutkielmassa käytetty teoreettinen viitekehys. Lisäksi teoriaosuudessa luodaan katsaus johdon ohjausjärjestelmiä ja yritysintegraatiota käsittelevään aikaisempaan tutkimustietoon sekä käsitellään erityisesti tietointensiivisten organisaatioiden integraatioon liittyviä käsitteitä.
Empiirisessä osuudessa tutkitaan laadullisten tapaustutkimuksen kautta, millaisessa roolissa
johdon ohjausjärjestelmät ovat yritysoston jälkeisessä integraatiossa. Lisäksi tutkitaan, ovatko
jotkin johdon ohjausjärjestelmien osa-alueet kriittisimmissä rooleissa integraatiossa ja miten
yritysintegraatio vaikutti ostetun yrityksen ohjausjärjestelmiin. Tässä tutkielmassa tapaustutkimuksen kohteena on kaksi tilitoimistoalalla toimivaa yritystä. Aineisto kerättiin käyttäen
teemahaastatteluja. Tapausyrityksistä haastateltiin yhteensä viisi henkilöä, joiden katsottiin
olevan merkittävässä asemassa yritysintegraation kannalta.
Tutkimustulosten mukaan johdon ohjausjärjestelmillä voi olla merkittävä rooli yritysintegraation koordinoimisessa, suoriutumisen mittaamisessa, henkilöstön osallistamisessa, motivoinnissa, luottamuksen rakentamisessa sekä integraation tuomien muutosten rationalisoimisessa.
Ohjausjärjestelmien yksittäisten osa-alueiden sijaan johdon ohjauksen muodostama kokonaisuus on ratkaisevassa asemassa integraation onnistumisen kannalta.