Ekologinen modernisaatio ja hiilineutraalit maakunnat : Tarkastelussa julkishallinnon aluekehittämisen strategiat

Abstract

Ilmastonmuutos ja biodiversiteetin köyhtyminen aiheuttavat suuria globaaleja yhteiskunnallisia muutoksia, joiden ratkaiseminen vaatii pitkäjänteistä yhteistyötä hallinnon eri tasoilla. Suomessa useat maakunnat ovat sitoutuneet kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin, jolloin ekologisesti kestävän aluekehittämisen rooli nousee merkittäväksi tekijäksi tavoitteiden saavuttamisessa. Ongelmaksi muodostuvat eri ryhmien intressiristiriidat siitä, miten vahvasti yhteiskuntaa voidaan muuttaa ympäristöystävällisemmäksi. Lisäksi ongelmana on yhteensovittaa alueen työllisyyden ja teollisuuden näkökulmat ilmastotavoitteiden kanssa puhumattakaan kansalaisten oikeuksien huomioimisesta.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan julkishallinnon roolia hiilineutraalin ja kestävän kehityksen turvaavan aluekehittämisen ohjaamisessa aluekehittämisen strategioiden avulla. Metodeina käytetään systemaattista kirjallisuuskatsausta ja sisällönanalyysiä. Kirjallisuuskatsauksella muodostetaan teoreettinen viitekehys ekologisen modernisaation teoriasta, jossa hahmotetaan modernin yhteiskunnan ekologisesti kestävää perustaa. Ekologinen modernisaatio (EM) voidaan nähdä laajana yhteiskunnallisena prosessina, joka johtaa aikaisempaa ympäristöystävällisempään yhteiskuntaan. Lisäksi sitä voidaan käyttää teoreettisena välineenä, jolla voidaan analysoida ekologisten ongelmien ratkaisuvaihtoehtoja. Analyysin tueksi strategioissa esiintyviä toimenpiteitä luokitellaan EM:n vahvaan tai heikkoon muotoon tai business as usual -kategoriaan. Näistä lähtökohdista ja kiinnostuksesta tutkia valtion roolia yhteiskunnan ekologisessa muutosprosessissa muodostettiin tutkimuskysymyksiksi: miten ekomoderni aluekehittäminen ilmentyy valtakunnan ja maakuntatason aluekehittämisen strategioissa, ja mikä on julkishallinnon rooli hiilineutraalin ja kestävän kehityksen turvaavan aluekehityksen ohjaamisessa.

Tutkimuksella pystytään osoittamaan julkishallinnon pyrkimykset ohjata maakuntia hiilineutraaliin aluekehittämiseen, mutta tavoitteiden saavuttamisen ongelmaksi muodostuu strategioiden sisäinen ristiriitaisuus. Toiseksi tutkimuksessa tuodaan esiin aluekehittämisen konkreettiset EM toimenpiteet ja argumentoidaan, että maakuntatason aluekehittämisen suunnitteluparadigma vastaa heikkoa ekologista modernisaatiota, koska strategiat pyrkivät yhteensovittamaan kestävän kehityksen mukaista talouskasvua ekologisesti kestävämpään yhteiskuntamalliin luottamalla ensisijaisesti teknologian tuomiin ratkaisuihin. Tällöin kasvua ja liiketoimintaympäristöä tuetaan painottamalla erityisesti puhtaan teknologian vientiä. Analyysin perusteella systeemistä muutosta tuetaan tuomalla strategioissa esiin kiertotalouden mahdollisuudet ja innovaatiot luomalla yrityksille tarvittavat puitteet. Kolmanneksi tutkimus väittää, että julkishallinnon dokumenteissa esiintyy kestävän kehityksen teemaan liittyvien termien käytössä rituaalisia piirteitä. Rituaalisuus näkyy siinä, että ohjelmissa on keskenään ristiriitaisia tavoitteita, jotka syntyvät, koska strategioiden kirjoittajilla on sosiaalinen velvollisuus käyttää kestävän kehityksen termejä. Neljänneksi tutkimus tuo esiin EM:n ongelmat, joita ovat muun muassa teorian eurooppakeskeisyys, usko ikuisen kasvun ideaalin, oikeudenmukaisuuden näkökulman huomiotta jättäminen, ja teoriaa leimaava liiallinen sosio-tekninen optimismi. Viidenneksi opinnäytetyö tuo esiin deliberatiivisen demokratian merkityksen, kun yhteiskunnan päätöksentekoprosesseissa pyritään yhteensovittamaan epäsuosittuja ilmastotoimenpiteitä kansan tahdon kanssa.