Naiset ulkomaankomennuksilla - Tasapainottelu työn ja vapaa-ajan välillä
Kaila, Eerika (2009)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Palkattujen naisten määrä on tähän asti kasvanut prosentuaalisesti lähes kaikkialla ja naisia nähdään aikaisempaa useammin esimies- ja johtotehtävissä. Myös naisekspatriaattien määrä on kasvanut. Siitä huolimatta naisekspatriaattien määrä on edelleen pieni; työmahdollisuuksia ulkomailla on jatkuvasti enemmän, joista kuitenkaan harvoja edes tarjotaan naisille. Keskeiseksi syyksi on noussut työn ja vapaa-ajan välisen tasapainoilun vaikeus; naiset ovat perinteisesti huolehtineet kotitaloudesta, mutta viettävät nyt enemmän aikaa töissä kodin ulkopuolella. Kodinhoitoon jää vähemmän aikaa ja kysymys siitä, kenen tulisi ottaa vastuu lastenhoidosta ja muusta taloudenhoidosta, on yhä ajankohtaisempi.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, minkälaisia haasteita naisekspatriaatit kohtaavat tasapainoilleissaan työn ja vapaa-ajan välillä. Tutkimuksen lähestymistapa on deskriptiivis-analyyttinen ja näkökulma on naisekspatriaatin. Empiirinen aineisto kerättiin haastatteluina puolistrukturoitua teemahaastattelupohjaa käyttäen. Tutkimusta varten tehtiin kymmenen haastattelua. Haastattelut tehtiin olosuhteista johtuen puhelimitse Suomessa, sillä haastateltavat työskentelivät haastatteluhetkellä ulkomailla. Haastateltujen joukossa oli sekä traditionaalisia ekspatriaatteja, jotka olivat yrityksestä ulkomaille lähetettyjä työntekijöitä, että ei-traditionaalisia ekspatriaatteja, jotka olivat omatoimisesti ulkomaille hakeutuneita työntekijöitä. Tutkimuksen avulla saatiin selville, että työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisella on merkittävä rooli naisekspatriaattien elämässä ennen ulkomailla työskentelyä sekä ulkomailla työskentelyvaiheen aikana. Ekspatriaatit kokivat, ettei heidän työ ja vapaa-aika olleet aina tasapainossa keskenään. Nimenomaan työn nähtiin vievän liikaa aikaa vapaa-ajasta. Syynä olivat yleensä pitkät työpäivät ja sen li-säämä väsymys sekä työhön liittyvä matkustaminen. Kokemukset työn ja vapaa-ajan välisestä tasapainottelusta vaikuttivat etenkin haastateltujen sekä heidän puolison/perheen niin henkiseen kuin fyysiseen hyvinvointiin. Haastatelluista harva uskoi sukupuolella olleen vaikutusta työn ja vapaa-ajan välisessä tasapainottelussa. Sen sijaan erheellistymisen nähtiin muuttavan suhtautumista työhön ja työn ja vapaa-ajan paremman tasapainon saavuttamiseksi työstä oli tullut monelle vähemmän tärkeä.