Yrityksen yhteiskuntavastuu ja taloudellinen suorituskyky : Tarkastelussa eurooppalaiset yritykset vuosina 2014-2020
Mekkonen, Roosa (2021-04-16)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021041610798

Tiivistelmä
Yrityksen yhteiskuntavastuu ja vastuullinen sijoittaminen ovat jatkuvasti kasvavia trendejä maailmalla niin yritysten, sijoittajien kuin akateemisen yhteisön keskuudessa. Tästä huolimatta yrityksen yhteiskuntavastuun ja taloudellisen suorituskyvyn suhteesta ei ole saavutettu yksimielisyyttä. Yhteiskuntavastuullisella toiminnalla on potentiaalia tuottaa taloudellisia etuja yritykselle tietyissä olosuhteissa, mutta toiminta on kuitenkin melko kallista ja voi johtaa ristiriitaan osakkeenomistajien ja muiden sidosryhmien odotusten välillä. Aihe on ajankohtainen, koska alkuvuodesta 2020 maailma kohtasi uudenlaisen kriisin, jonka aiheutti kansainvälinen terveysuhka, ei taloudelliset olosuhteet. Shokin eksogeeninen luonne on tarjonnut akateemiselle kirjallisuudelle uudenlaisen uniikin mahdollisuuden tutkia syy-seuraussuhdetta yrityksen ominaisuuksien ja sen suorituskyvyn välillä.
Tässä tutkielmassa tutkitaan eurooppalaisten yritysten yhteiskuntavastuun ja taloudellisen suorituskyvyn suhdetta vuosina 2014–2020 ja erityisesti vuoden 2020 koronaviruksen aiheuttaman markkinoiden epävarmuuden aikana. Tutkielmassa käytetään STOXX Europe 600 -indeksin yritysten taloudellisia tietoja ja Thomson Reutersin ESG-dataa ASSET4 tietokannasta. Taloudellista suorituskykyä mitataan koko pääoman tuottoasteella (ROA), oman pääoman tuottoasteella (ROE), liikevoittomarginaalilla (OPM) ja pääoman kiertonopeudella (AT). Kolmen eri PNS-regressiomallin soveltamisen jälkeen, havaitaan, että hyvä menestyminen yhteiskuntavastuullisuudessa heikentää eurooppalaisten yrityksen taloudellista suorituskykyä niin normaalissa markkinatilanteessa kuin markkinashokkien aikana. Heikomman taloudellisen suorituskyvyn taustalla voi olla esimerkiksi yhteiskuntavastuullisten yritysten korkeammat ja joustamattomammat käyttökustannukset. Poikkeuksena negatiiviseen suhteeseen, yhteiskuntavastuun ja liikevoittomarginaalin välillä havaitaan olevan positiivinen suhde, jopa silloin kun yrityksen myyntimäärät laskevat. Tämän havainnon taustalla voi olla yhteiskuntavastuuseen liitetyt hyödyt, kuten korkeammat hintapreemiot ja lojaalimmat asiakkaat.
Tämän tutkielman havainnot eriävät tutkimuksista, joissa on tutkittu yhdysvaltalaisten yritysten suoriutumista. Tutkielman havainnot ovat kuitenkin yhteneviä monien tutkimusten kanssa, jotka ovat havainneet, että eurooppalaiset aineistot ovat tuottaneet vähemmän positiivisia ja vähemmän merkittäviä tuloksia verrattuna yhdysvaltalaisiin aineistoihin. Havainnot herättävät kysymyksen siitä, että ovatko eurooppalaiset yritykset ylittäneet yhteiskuntavastuun optimaalisen tason, jolloin yhteiskuntavastuullisuudesta saatava rajahyöty on kääntynyt laskuun ja investointien nettotulo on kääntynyt negatiiviseksi. Tutkielmani tarjoaa monia ideoita tulevaisuuden tutkimusta varten, jotta voidaan yhä paremmin ymmärtää olosuhteet ja tekijät, joilla vaikutusta yrityksen yhteiskuntavastuun ja taloudellisen suorituskyvyn suhteeseen.