Poliitikkojen twiittien funktiot ja vakuuttamisen keinot sosiaalisessa mediassa : Tarkastelussa Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden toisiaan koskeva viestintä Twitterissä
Aalto, Aurora (2020-04-23)
23.04.2020
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020042422411
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020042422411
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidenttiehdokkaat Hillary Clinton ja Donald Trump viestivät toisistaan Twitterissä ja minkälaisia vakuuttamisen keinoja he käyttävät. Aihe on tärkeä ja ajankohtainen, sillä vuoden 2020 presidentinvaalit lähestyvät ja sosiaalisen median vaikutusta edellisten vaalien tulokseen on korostettu.
Tutkimukseni aineisto koostuu ehdokkaiden toisiaan koskevista Twitter-päivityksistä ajalta kaksi viikkoa ennen vaalipäivää. Aineisto sisältää 121 Hillary Clintonin twiittiä ja 67 Donald Trumpin twiitiä. Tutkimuksessa tarkastellaan twiittien sisältöä laadullisen analyysin keinoin, ja määrällisesti tutkimalla twiittien lukumäärää. Tutkielmassa toteutetaan vuorovaikutusanalyysi sekä laadullisesta että määrällisestä näkökulmasta sekä retorinen sisällönanalyysi. Erittelen twiittien funktioita vuorovaikutusanalyysin keinoin ja retorisen sisällönanalyysin avulla tutkin, millaisia retorisia vakuuttamisen keinoja twiitit sisältävät.
Tulokset osoittavat, että Hillary Clinton käytti eniten viestintää, joka kohdistuu epäsuorasti vastaehdokkaaseen. Donald Trumpin aineistossa puolestaan twiitit jakautuivat tasaisemmin, mutta suurempi osa twiiteistä kohdistui suoraan vastaehdokkaaseen. Twiittien funktioista eniten esiintyi informaation jakamista ja sen jälkeen toiseksi eniten epäystävällisyyden osoittamista. Tämän lisäksi molemmat ehdokkaat käyttivät vakuuttamisen keinoina eniten eetos-luokkaan kuuluvia keinoja, joiden kautta he pyrkivät korostamaan omaa asiantuntijuuttaan viestiessään toisistaan. Eetos-keinojen käyttäminen kertoo siitä, että ehdokkaat pitivät luotettavan vaikutelman luomista tärkeänä sosiaalisessa mediassa, toisin kuin esimerkiksi järkeen vetoamista, joka jäi tässä tutkimuksessa pienimmäksi retoristen keinojen luokaksi.
Aineistosta löytyi myös populistisia piirteitä, joissa ehdokasta nimiteltiin tai solvattiin. Populististen piirteiden löytyminen aineistosta viestii siitä, että poliitikkojen on entistä helpompaa levittää populistista sanomaa sosiaalisessa mediassa ilman massamedian kontrollia. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että ehdokkaiden käyttämä viestintä korostaa henkilökohtaisia piirteitä poliittisten sisältöjen sijasta vaalikampanjoiden siirtyessä sosiaaliseen mediaan.
Tutkimukseni aineisto koostuu ehdokkaiden toisiaan koskevista Twitter-päivityksistä ajalta kaksi viikkoa ennen vaalipäivää. Aineisto sisältää 121 Hillary Clintonin twiittiä ja 67 Donald Trumpin twiitiä. Tutkimuksessa tarkastellaan twiittien sisältöä laadullisen analyysin keinoin, ja määrällisesti tutkimalla twiittien lukumäärää. Tutkielmassa toteutetaan vuorovaikutusanalyysi sekä laadullisesta että määrällisestä näkökulmasta sekä retorinen sisällönanalyysi. Erittelen twiittien funktioita vuorovaikutusanalyysin keinoin ja retorisen sisällönanalyysin avulla tutkin, millaisia retorisia vakuuttamisen keinoja twiitit sisältävät.
Tulokset osoittavat, että Hillary Clinton käytti eniten viestintää, joka kohdistuu epäsuorasti vastaehdokkaaseen. Donald Trumpin aineistossa puolestaan twiitit jakautuivat tasaisemmin, mutta suurempi osa twiiteistä kohdistui suoraan vastaehdokkaaseen. Twiittien funktioista eniten esiintyi informaation jakamista ja sen jälkeen toiseksi eniten epäystävällisyyden osoittamista. Tämän lisäksi molemmat ehdokkaat käyttivät vakuuttamisen keinoina eniten eetos-luokkaan kuuluvia keinoja, joiden kautta he pyrkivät korostamaan omaa asiantuntijuuttaan viestiessään toisistaan. Eetos-keinojen käyttäminen kertoo siitä, että ehdokkaat pitivät luotettavan vaikutelman luomista tärkeänä sosiaalisessa mediassa, toisin kuin esimerkiksi järkeen vetoamista, joka jäi tässä tutkimuksessa pienimmäksi retoristen keinojen luokaksi.
Aineistosta löytyi myös populistisia piirteitä, joissa ehdokasta nimiteltiin tai solvattiin. Populististen piirteiden löytyminen aineistosta viestii siitä, että poliitikkojen on entistä helpompaa levittää populistista sanomaa sosiaalisessa mediassa ilman massamedian kontrollia. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että ehdokkaiden käyttämä viestintä korostaa henkilökohtaisia piirteitä poliittisten sisältöjen sijasta vaalikampanjoiden siirtyessä sosiaaliseen mediaan.