Arvonmääritys aineettomalle omaisuudelle siirtohinnoittelussa

Tutkielman tavoitteena on selvittää, millä arvonmääritysmenetelmillä aineettomalle omai-suudelle tulisi määrittää markkinaehtoinen hinta etuyhteysyritysten välisissä liiketoimissa. Etuyhteysyritysten välisten liiketoimien hinnoittelua kutsutaan siirtohinnoitteluksi. Liiketoi-melle arvon määrittäminen siirtohinnoittelussa on haastava tehtävä, sillä sitä koskeva lain-säädäntö on avonaista ja käytettävää menetelmää tulee arvioida tapauskohtaisesti. Lisäksi aineeton omaisuus tuo oman haasteensa, koska sille ei ole Suomen lainsäädännössä siirto-hinnoittelua koskevaa määritelmää. Tulkinta-apua tuleekin hakea muualta ja siksi siirtohinnoittelun yhteydessä jopa kansainväli-sen standardin asemaan nousseet OECD:n siirtohinnoitteluohjeet ovat muodostaneet tärke-än tulkintalähteen siirtohinnoittelun alalla. Ohjeissa on oma luku aineettomalle omaisuudelle ja niiden mukaan siirtohinnoitteluun soveltuvaa aineetonta omaisuutta ovat muun muassa patentit, tietotaito, kauppasalaisuudet, tavaramerkit, tuotenimet, brändit, julkiset luvat ja oikeudet, lisenssit ja vastaavat oikeudet sekä liikearvo. Siirtohinnoitteluohjeiden oikeudellisessa asemassa on kuitenkin ollut epäselvyyttä. Suomessa verotuksen on perustuttava lakiin perustuslain 81§:n mukaisesti. Siirtohinnoitteluohjeet eivät ole kansallisvaltioita sitovaa lainsäädäntöä, vaikka muun muassa korkein hallinto-oikeus on useassa eri vuosikirjapäätöksessään hyväksynyt ne tärkeänä tulkintalähteenä siirtohinnoitte-lutilanteissa. Epäselvyys on liittynyt siihen, kuinka laajalle siirtohinnoitteluohjeiden tulkinta voidaan laajentaa eli käytännössä voiko ohjeita pitää tulkintalähteenä tilanteissa, joissa ei ole lainsäädännön antamaa tukea. Siirtohinnoittelussa omaisuuden arvon määrittämiseen voidaan käyttää useita eri menetel-miä ja käyttökelpoista menetelmää tulee arvioida tapauskohtaisesti. Keskeisempiä ovat OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden mukaiset siirtohinnoittelumenetelmät. Näistä menetelmistä kaikki eivät kuitenkaan ole käyttökelpoisia aineettoman omaisuuden yhteydessä, jolloin markkinaehtoinen hinta voi olla määriteltävissä kassavirtojen nykyarvoon tai säästettyihin rojaltikustannuksiin perustuvilla menetelmillä.