Kriisinhallinnan ja sodan välimaastossa – Analyysi sotilaallisen kriisinhallinnan käsitteistä

Abstract

Suomi on osallistunut kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan vuodesta 1956 lähtien. Viime vuosina kriisinhallinnan luonne on muuttunut perinteiseen rauhanturvaamiseen verrattuna. Muutoksen taustalla vaikuttavat muun muassa alati monimutkaistuvat konfliktit, sodan ja rauhan välinen harmaa alue sekä muutokset nykyaikaisessa sodankäynnissä. Myös sodankäynnin ja kriisinhallinnan käsitteistö päivittyy jatkuvasti, mistä johtuen alan terminologia on kokenut viime vuosina muutoksia.

Tutkimuksen tavoitteena on sotilaallisen kriisinhallinnan käsitteen määrittely suomalaisesta näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sotilaallisen kriisinhallinnan käsitettä sekä siihen liittyviä käsitteitä terminologisen käsiteanalyysin keinoin. Aineistolähteinä on käytetty lehtiartikkeleita, valtionhallinnon strategiajulkaisuja, kriisinhallintalain valmisteluihin liittyviä tekstejä sekä seminaariraportteja ja tutkimusjulkaisuja.

Kriisinhallintaa koskevaa julkista keskustelua käydään vaihtelevin ja osin vanhentunein termein ja käsittein. Käsiteanalyysin avulla muodostui kuva sotilaallisesta kriisinhallinnasta humanitaarisin ja poliittisin perustein tapahtuvana, kansainvälisen oikeuden ja kansallisen lainsäädännön mukaisena sotilaallisena toimintana konfliktien ennaltaehkäisemiseksi ja hallitsemiseksi sekä laaja-alaisiin turvallisuusuhkiin vaikuttamiseksi.

Sotilaallisen kriisinhallinnan käsite jakautuu toimintamuotojen perusteella useisiin alakäsitteisiin, joita ovat rauhaanpakottaminen, rauhanturvaaminen, vakauttaminen, sotilasasiantuntijatehtävät, kansainväliset virka-avun kaltaiset tehtävät sekä sotilaallinen ennaltaehkäisevä isku.