Laatukriteerien asettaminen julkisissa hankinnoissa

Abstract

Julkisilla hankinnoilla tarkoitetaan julkisilla varoilla hankittavia palveluja, tavaroita ja julkisilla varoilla teetettäviä rakennusurakoita. Julkisia hankintoja sääntelee laki julkisista hankinnoista (348/2007). Hankintalakia ollaan uudistamassa ja tulevan kokonaisuudistuksen on tarkoitus astua Suomessa voimaan kevään 2016 aikana. Yksi hankintalain kokonaisuudistuksen keskeisistä tavoitteista on juuri aiempaa suuremman huomion kiinnittäminen hankintojen laatuun ja laatutekijöihin. Tutkielmassa käsitellään myös tätä kokonaisuudistusta.

Laadun ja laatukriteerien määrittäminen ja asettaminen ovat olleet aina ongelmallisia, etenkin palveluhankinnoissa. Laatu on ensinnäkin käsitteenä haastava ja se aiheuttaa usein liikaa tulkinnanvaraisuutta, jos sitä ei ole tarkasti ja tyhjentävästi yksilöity ja määritelty. Lisäksi ongelmia aiheutuu laatukriteerien asettamisesta ja siitä, sijoittaako hankintayksikkö ne tarjoajan soveltuvuuden arviointiin vähimmäisvaatimuksiksi vai vasta vertailuperusteiksi itse tarjousvertailuun. Nämä laatuun liittyvät ongelmat tuskin poistuvat koskaan julkisista hankinnoista, mutta tässä tutkielmassa pyrin löytämään vastauksia siihen, miten laatukriteerien asettaminen ja sijoittaminen onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla ja miten näitä ongelmia voitaisiin välttää. Menetelmä tutkielmassani on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen, sillä tutkin voimassaolevaa lainsäädäntöä, hankintalakia.

Hankintalaissa ei ole määritelty millaista laatua ja millä laajuudella hankinnalta kulloinkin edellytetään. Tässä asiassa hankintayksiköllä on melko laaja harkintavalta. Tämä on ihan ymmärrettävää, sillä hankintayksikkö tuntee parhaiten hankinnan luonteen ja tietää minkä tasoista laatua siltä on edellytettävä. Laissa korostetaan hankintaprosessin kaksivaiheisuutta ja mainitaan, että tarjoajan soveltuvuuden arviointi ja tarjousvertailu on pidettävä selkeästi erillään ja kaikki hankintapäätökseen vaikuttavat seikat on mainittava etukäteen hankintailmoituksessa ja tarjouspyyntöasiakirjoissa. Hankintayksikön on myös mainittava mitkä tekijät otetaan huomioon tarjoajan soveltuvuutta arvioitaessa ja mitkä vastaavasti tarjousten vertailussa, eikä näitä voi enää myöhemmin muuttaa. Myös vertailuperusteiden painotus ja pisteytysperusteet on ilmoitettava ja niissä on pysyttävä.

Lopputuloksena voidaan todeta, että laissa säännellään hankintaprosessin kaksivaiheisuudesta ja siitä, että hankintayksikön on etukäteen selkeästi ilmoitettava tarjoajan soveltuvuuteen ja tarjousvertailuun liittyvät laatutekijät ja pysyttävä niissä koko hankinnan ajan. Hankintayksiköllä on siis laadun määrittämisen ja asettamisen suhteen melko vapaat kädet ja suurin osa ongelmista tuntuu johtuvan juuri laadun määrittelystä. Laatu alakriteereineen on usein määritelty liian epätäsmällisesti ja tulkinnanvaraisesti. Ongelmia aiheutuu myös siitä, että soveltuvuutta arvioivat tekijät ja vertailuperusteet sekoittuvat keskenään tai ovat liian lähellä toisiaan. Hankintalain antaman harkintavallan myötä hankinnan onnistuminen onkin hyvin pitkälle kiinni hankintayksikön osaamisesta ja ennen kaikkea hankinnan sisällön määrittelystä ja tuntemisesta.