Asumisen kiinteistöverotus - asuntojen ja niiden maapohjien kiinteistöverokohtelu : Lainopillinen tutkielma

Kiinteistöverotus on objektiverotusta, jossa verotuksen kohteena ovat kiinteistöt ja niillä sijaitsevat rakennukset. Veronsaajana on kiinteistön sijaintikunta. Kiinteistöverotusta on pidetty hyvänä verotulon lähteenä kunnille. Kiinteistöverotuksen tuottaman verotulon määrä on ollut tasaisessa vuosittaisessa kasvussa. Kiinteistöverotusta koskeva tutkimus ja keskustelu on vähäistä, mutta kiinteistövero on aika ajoin saanut osakseen kritiikkiä. Kiinteistöverotuksessa suurimman veropohjan muodostavat asuinrakennukset, erityisesti vakituiset asuinrakennukset. Kiinteistöverotuksen keskeisimpiä kysymyksiä on verokannan valikoituminen. Tässä tutkielmassa käsitellään kiinteistöverokantojen soveltumista asuinrakennusten osalta. Asuinkäytössä oleviin rakennuksiin sovelletaan pääsääntöisesti kahta verokantaa: vakituisten asuinrakennusten veroprosenttia, sekä muiden kuin vakituisten asuinrakennusten veroprosenttia. Tietyissä asumista muistuttavissa tilanteissa rakennukseen voidaan soveltaa myös yleistä kiinteistöveroprosenttia. Maapohjan osalta asumiseen liittyen maapohjaan voidaan soveltaa kahta verokantaa: yleistä kiinteistöveroprosenttia, sekä rakentamattoman rakennuspaikan veroprosenttia tiettyjen edellytysten täyttyessä asuinkäyttöön kaavoitetulla rakennuspaikalla. Tutkielmassa selvitetään ja systematisoidaan asumisen kiinteistöverokantojen soveltumisen osalta voimassa olevaa oikeustilaa, sekä aiheeseen liittyviä veropoliittisia kysymyksiä. Veropolitiikan osalta tutkielman pääpaino on etenkin asumisen kiinteistöverotuksen yksittäisten lainkohtien sekä systematiikan arvioimisessa veropoliittisesta näkökulmasta. Lisäksi tutkielmassa esitellään asumisen kiinteistöverotuksessa muodostuvia verotukia, sekä niiden mahdollisia veropoliittisia vaikutuksia. Tutkimusmenetelmä on lainoppi. Tutkielman tarkoitus on siis selvittää voimassa olevaa oikeutta asumisen kiinteistöverotuksen verokantojen soveltumisen osalta. Oikeustilasta tehdyt tulkinnat perustellaan oikeuslähtein. Tulkinnat perustuvat lähtökohtaisesti lain sanamuotoon. Oikeustilasta tehdyt tulkinnat liittyvät pääosin rajanvetoon asuinrakennuksiin sovellettavien veroprosenttien välillä. Tutkielmassa havaitaan, että asuinrakennusten kiinteistöverotuksessa viime kädessä ratkaiseva merkitys on rakennuksen tosiasiallisella käytöllä. Tosin merkitystä on myös sillä, mihin käyttöön rakennus on tarkoitettu. Käytännössä merkitystä on myös tietyillä rekisterimerkinnöillä, kuten sillä, onko rakennukselle merkattu väestötietojärjestelmässä jonkin henkilön vakituinen osoite. Asumisen kiinteistöverotukseen havaitaan liittyvän paikoittain tulkinnanvaraisia rajanvetotilanteita, joissa oikeustila jää osittain epäselväksi. Näiden todetaan heikentävän verotukselta vaadittavaa ennakoitavuutta. Ongelmallinen on erityisesti rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentin soveltumisedellytys, jonka perusteella rakennuspaikkaan voidaan soveltaa korkeampaa veroprosenttia, mikäli rakennuksella sijaitsee muutoin kuin tilapäisesti käytöstä poistuneeksi katsottava rakennus