Sijaishuoltopaikasta luvatta poistuminen ja sinne palaamatta jääminen poliisin lastensuojeluviranomaiselle antaman virka-avun näkökulmasta

Abstract

Tutkimus käsittelee lasten luvatonta sijaishuoltopaikasta poissaoloa ja sijaishuoltopaikkaan palaamatta jäämistä. Tätä vähän tutkittua lastensuojelun osa-aluetta tutkitaan poliisin lastensuojeluviranomaiselle antaman virka-avun kautta.

Kansainvälisesti luvatonta poissaoloa pidetään yhtenä kadonneen lapsen kategorioista. Suomessa Poliisihallitus on antanut ohjeet luvattomasta sijaishuoltopaikasta poissaolemisesta ja kadonneen henkilön etsinnästä. Ohjeiden mukaisesti luvaton poissaolo on lähtökohtaisesti lastensuojelutehtävä. Poliisin osalta kyse on virka-avun antamisesta lastensuojeluviranomaiselle eikä kadonneen henkilön etsinnästä.

Tutkimuksen teoreettinen osuus on vahvasti oikeusdogmaattinen. Siinä tarkastellaan lastensuojeluviranomaisen ja poliisin toimivaltaa suhteessa lapseen, huostaanottoon ja luvattomaan poissaoloon. Lastensuojeluviranomaisen osalta pääpaino on lasta koskevassa päätöksenteossa sekä oikeudesta pyytää poliisilta virka-apua. Poliisin osalta keskiössä ovat virka-avun antamiseen liittyvä sääntely sekä poliisin oikeus puuttua luvattomasti poissaolevan lapsen perusoikeuksiin. Tutkimusta varten käytiin läpi kaikki vuosina 2013-2014 poliisiasiain tietojärjestelmään kirjatut ilmoitukset poliisin antamasta virka-avusta lastensuojeluviranomaiselle. Tässä empiirisessä osuudessa luvatonta poissaoloa tarkastellaan sekä määrällisesti että laadullisesti. Tätä osuutta täydentää otantatutkimus kahdensadan luvattomasti poissaolleen lapsen kaikista poliisiasiain tietojärjestelmään kirjatuista ilmoituksista. Osuus vahvistaa vuosien 2013-2014 ilmoituksien määrällisiä ja laadullisia havaintoja.

The study focuses on children who run away or do not return to the foster care in Finland. The perspective of the study is laid on the executive/administrative assistance given by the police to the child protection authority. In international context, runaway is considered as one of the five cateogories of missing children. In Finland, the National Police Board has given its own directives regarding the investigation of runaway and missing persons. According to these directives, a runaway is primarily considered being as a child protection case. From the police’s point of view, a runaway case is not primarily a case of a missing person.

The study has both empirical and theoretical parts, the latter part being juridical. The jurisdiction of a child protection authority and the police is examined in relation to the child itself and the conflict of interests between a care order and a runaway. From the child protection authority’s side, the focus is on children in the decision-making and on the right to request executive assistance. From the police perspective, the study focuses on giving executive asssistance and on the police’s right to restrict children’s fundamental rights when intervening the runaway. In the empirical part of this study research was done on reports regarding the executive assistance for the child protection authority. All reports are from the National Police Database and they are all from years 2013-2014. This part examines the runaways both on a quantitative and a qualitative level. This part also includes a sample research of 200 runaway children’s history in the database in order to expand the findings of runaways and runaway children.