Sijaishuoltopaikasta luvatta poistuminen ja sinne palaamatta jääminen poliisin lastensuojeluviranomaiselle antaman virka-avun näkökulmasta

Vaasan yliopisto
Monografiaväitöskirja
vertaisarvioitu

Kuvaus

Tutkimus käsittelee lasten luvatonta sijaishuoltopaikasta poissaoloa ja sijaishuoltopaikkaan palaamatta jäämistä. Tätä vähän tutkittua lastensuojelun osa-aluetta tutkitaan poliisin lastensuojeluviranomaiselle antaman virka-avun kautta. Kansainvälisesti luvatonta poissaoloa pidetään yhtenä kadonneen lapsen kategorioista. Suomessa Poliisihallitus on antanut ohjeet luvattomasta sijaishuoltopaikasta poissaolemisesta ja kadonneen henkilön etsinnästä. Ohjeiden mukaisesti luvaton poissaolo on lähtökohtaisesti lastensuojelutehtävä. Poliisin osalta kyse on virka-avun antamisesta lastensuojeluviranomaiselle eikä kadonneen henkilön etsinnästä. Tutkimuksen teoreettinen osuus on vahvasti oikeusdogmaattinen. Siinä tarkastellaan lastensuojeluviranomaisen ja poliisin toimivaltaa suhteessa lapseen, huostaanottoon ja luvattomaan poissaoloon. Lastensuojeluviranomaisen osalta pääpaino on lasta koskevassa päätöksenteossa sekä oikeudesta pyytää poliisilta virka-apua. Poliisin osalta keskiössä ovat virka-avun antamiseen liittyvä sääntely sekä poliisin oikeus puuttua luvattomasti poissaolevan lapsen perusoikeuksiin. Tutkimusta varten käytiin läpi kaikki vuosina 2013-2014 poliisiasiain tietojärjestelmään kirjatut ilmoitukset poliisin antamasta virka-avusta lastensuojeluviranomaiselle. Tässä empiirisessä osuudessa luvatonta poissaoloa tarkastellaan sekä määrällisesti että laadullisesti. Tätä osuutta täydentää otantatutkimus kahdensadan luvattomasti poissaolleen lapsen kaikista poliisiasiain tietojärjestelmään kirjatuista ilmoituksista. Osuus vahvistaa vuosien 2013-2014 ilmoituksien määrällisiä ja laadullisia havaintoja.

URI

DOI

Emojulkaisu

ISBN

978-9524476-865-8

ISSN

2323-9123
0355-2667

Aihealue

Sarja

Acta Wasaensia|423

OKM-julkaisutyyppi

G4 Monografiaväitöskirja

Saavutettavuusominaisuudet

Ei tietoa saavutettavuudesta