Luottamusmiesjärjestelmä systeemisenä ilmiönä : tarkastelussa yksityisen terveyspalvelualan luottamusmiesjärjestelmä

Vaasan yliopisto
Monografiaväitöskirja
vertaisarvioitu

Kuvaus

Tutkimuksessa tarkasteltiin yksityisen terveyspalvelualan luottamusmiesjärjestelmää systeemisenä ilmiönä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on systeemiteoria, jonka avulla ilmiötä pyrittiin hahmottamaan ja ymmärtämään kokonaisuutena. Systeemiteorian avulla pohdittiin, mitä luottamusmiesjärjestelmään ja sen ympäristöön kuuluu sekä mitä vuorovaikutusta ja yhteistyötä osien välillä oli. Systeemisyydessä ja tutkittavassa ilmiössä oli yhteneväisyyksiä esimerkiksi käsitteissä vuorovaikutus, yhteistyön tarve, systeemi, ympäristö, riippuvuus, tiedon vaihtaminen ja palaute. Luottamusmiesjärjestelmän pohtiminen systeemisenä ilmiönä valotti sen monitahoista, systeemistä ja vuorovaikutuksellista luonnetta. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastatteluilla. Kohderyhminä olivat yksityisen terveyspalvelualan erikokoisten toimijoiden luottamusmiehet, työnantajan edustajat sekä työnantaja- ja työntekijäliittojen edustajat. Haastatteluja tehtiin yhteensä 25. Keskeinen tutkimustulos oli, että toimiva luottamusmiesjärjestelmä on tärkeä ja tarpeellinen työnantaja- ja työntekijäpuolelle, osana organisaation toimintaa ja työelämää. Yksityisen terveyspalvelualan luottamusmiesjärjestelmän todettiin olevan osittain vielä kypsymätöntä, mikä ilmeni esimerkiksi asenteissa. Luottamusmiesjärjestelmään toivottiin yhteistyötä, vuorovaikutusta, luottamusta ja toimintaedellytysten kehittämistä. Luottamusmiesjärjestelmän systeemikuvauksessa esiintyivät muun muassa luottamusmies, työnantajan edustaja, työntekijät, liitot, työehtosopimus, lainsäädäntö, talous ja yhteiskunta. Systeemikuvauksessa korostui vuorovaikutuksen tärkeys.

URI

DOI

Emojulkaisu

ISBN

978-952-476-807-8

ISSN

0355-2667

Aihealue

Sarja

Acta Wasaensia|399

OKM-julkaisutyyppi

G4 Monografiaväitöskirja

Saavutettavuusominaisuudet

Ei tietoa saavutettavuudesta