Muutosjohtamisen mallit vertailussa
Salo, Anniina (2023-04-28)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023042839327

Tiivistelmä
Viimeisten vuosien aikana on ollut erittäin trendikästä keksiä erilaisia johtajuustapoja ja oppeja. Yksi näistä johtamistavoista on muutosjohtaminen. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään uusi asia, sillä jo Herakleitos (n. 535–475 eKr) on todennut: ”Muutoksen maailmassa yksi asia on muuttumaton: taukoamaton muuttuminen.” Muutos ja muutosjohtaminen ovat olleet pinnalla siis jo pitkään. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää, mitä uutta muutosjohtamisesta sanotaan ja miksi aihe on aina vain niin trendikäs ja pinnalla.
Työssä paneudutaan ensin teoriaan siitä, mitä alan kirjallisuudessa kerrotaan muutosjohtamisesta ja muutoksen toteuttamisen työkaluista. Teoriaosuuteen on valikoitunut mukaan kymmenen eri vuosikymmeniltä peräisin olevaa muutosjohtamisen mallia, jotka ovat saavuttaneet alan kirjallisuudessa merkittävän aseman. Muutosjohtamisen mallien pohjalta muodostetaan yhdeksän kohdan yhteenveto, muistilista, jota työn tutkimusosiossa verrataan kymmeneen eri organisaatioon, joiden toimiala liittyy muutosjohtamisen asiantuntijapalveluiden tarjoamiseen. Lisäksi organisaatioita verrataan toisiinsa.
Tutkielma on laadultaan määrällinen eli kvantitatiivinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä käytetään vertailevaa hallintotieteellistä tutkimusta. Vertailevassa tutkimuksessa on tyypillistä, että tutkija asettaa hypoteesin, jota vertailun avulla pyritään selvittämään. Tässä työssä vertailun avulla haetaan vastausta kysymyksiin "Mitä uutta alan toimijat sanovat muutosjohtamisesta?", "Millaisia työkaluja organisaatiot käyttävät hyödykseen?" ja "Ovatko organisaatiot saaneet vaikutteita jostain tietystä muutosjohtamisen mallista?". Vertailun avulla pyritään selvittämään organisaatioiden eroja ja samankaltaisuuksia toisiinsa ja alan kirjallisuuteen verraten. Tavoitteena on selvittää, onko alan toimijoissa aidosti eroa vai tarjoavatko he kaikki lopulta samaa asiaa erilaisessa paketissa.
Keskeisimpiä havaintoja tutkielmassa on se, että muutosjohtamisen perusperiaate säilyy jokaisessa muutosjohtamisen mallissa ja tutkimukseen mukaan valikoituneessa organisaatiossa samana. Muutosjohtaminen on nykytilanteen määrittelyä, muutoksen suunnittelua, toteuttamista ja lopuksi integroitumisen seurantaa. Tästä muutoksen toteuttamisen perus-periaatteesta kukaan ei esitä eriävää mielipidettä. Muutoksen toteuttamisen, lähestymistavan ja käytettävien työkalujen osalta löytyy kuitenkin eriäviä mielipiteitä. Lopputuloksena kaikilla muutosjohtamisen malleilla ja organisaatioilla on kuitenkin sama tavoite: onnistunut muutos.