SAVUKKEIDEN VEROTUS JA KYSYNNÄN HINTAJOUSTO SUOMESSA
Friman, Janne (2017)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tupakkatuotteista kertyvät verotulot kattavat yli kaksi prosenttia Suomen valtion tuloista, joten terveyshaittojen vähentämiseen tähtäävällä tupakkaveropolitiikalla on näin myös suuri taloudellinen merkitys. Tämän tutkimuksen taustalla on valtiovarainministeriön kiinnostus mahdollisimman tarkkaan arvioon tupakkatuotteiden verokantojen muutosten vaikutuksesta tuotteiden hintaan, kysyntään sekä verotuottoihin. Havaintoja voidaan käyttää apuna paitsi arvioitaessa tulevaisuuden tupakkaverotuloja, niin myös tehtäessä päätöksiä tulevaisuuden tupakkaveropolitiikasta.
Tutkimuksen teoriaosiossa käsitellään aluksi Suomen tupakkapolitiikan ja tupakkaverotuksen historiaa, nykytilaa, tupakkaveron rakennetta ja savukepakkauksen hinnan muodostumista. Tämän jälkeen tarkastellaan hyödykkeiden hinnan ja kysynnän välistä yhteyttä pohjautuen mikrotalousteoriaan, käydään läpi aiempia tupakkatuotteiden hinnan ja kysynnän välistä yhteyttä tarkastelevia tutkimuksia ja verrataan näitä tuloksia muista kulutushyödykkeistä tehtyihin vastaaviin tutkimushavaintoihin. Teoriaosuuden tavoitteena on luoda lukijalle hyvät edellytykset tämän tutkimusanalyysin tulosten tulkitsemiseen, sisäistämiseen sekä havaintojen laajemman merkityksen ymmärtämiseen.
Tutkimusaineisto koostuu vuosina 1990–2015 Suomessa kulutukseen rekisteröidyistä veronalaisten savukkeiden määristä sekä erinäisistä indekseistä savukkeiden hintaan, kansalaisten tuloihin ja tupakkapoliittisiin toimiin liittyen. Aineisto on pääosin koottu Suomen tullin, Tilastokeskuksen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tietokannoista. Tutkimuksessa veronalaisten savukkeiden hinnan vaikutus kysyntään osoittautui suhteellisen vähäiseksi verratessa sitä moniin muihin kulutushyödykkeisiin: 10% hinnannousu savukkeissa vähentää kulutusta vain noin 3,8% lyhyellä ja 8–9% pitkällä aikavälillä. Kasvaneiden tulojen havaittiin lisäävän savukkeiden menekkiä, kun taas tupakkapolitiikan rajoitukset ja kiellot vähensivät kulutusta. Tuloksista havaittiin myös tupakan riippuvuutta aiheuttava vaikutus. Havainnot mukailevat aiheesta tehtyjä aiempia tutkimuksia, viitaten hinnan vaikutuksen kysyntään pysyneen melko vakioisena jatkuvista savukkeiden hinnankorotuksista huolimatta. Havaintoihin perustuen Suomen tupakkaveropolitiikan voidaankin katsoa olevan sangen onnistunutta ja veronkorotusten kohdistamisen juuri tupakkatuotteisiin perusteltua myös tulevaisuudessa.