Osaamisesta palkkaa: UPJ Vaasan yliopistossa
Filppula, Ville (2008)
Filppula, Ville
2008
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tutkimustehtävänä oli selvittää esimiesten kokemuksia yliopistoissa 1.1.2006 käyttöönotetusta palkkausjärjestelmästä (UPJ). Edelleen tehtävänä oli tuoda esiin, kuinka järjestelmän avulla huomioidaan yksilöiden osaaminen, jota työn tekeminen ja siitä suoriutuminen tekijältään edellyttävät.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu palkitsemisen ja osaamisen kirjallisuuteen. Teoriaosuus painottuu palkitsemisjärjestelmiä käsitteleviin teemoihin. Aineellisen palkitsemisen osa-alueeseen kuuluvan palkkausjärjestelmien osalta kuvataan yksityiskohtaisemmin työn vaativuuteen ja työssä suoriutumisen perusteella toimivien palkkausjärjestelmien rakenteita ja suunnitteluvaiheita. Osaamista tarkastellaan organisaation kontekstissa ja käydään läpi sille keskeisiä käsitteitä.
Kvalitatiivisen tapaustutkimuksen (case study) kohdeorganisaationa toimi Vaasan yliopisto. Aineistonhankintatapana käytettiin puolistrukturoidun haastattelurungon avulla laitosjohtajille suunnattua teemahaastattelua. Tutkimustuloksista todettakoon, että palkkausjärjestelmäuudistuksen tarpeellisuus sekä järjestelmän rakenteellinen ja suunnitelmallinen perusajatus sai osakseen kannatusta. Toisaalta UPJ:n käytännön sovellutus yliopistossa sekä todellisen osaamisen huomiointi palkkausjärjestelmässä keräsi osakseen myös merkittävää kritiikkiä ja herätti kehitysehdotuksia.