VAASAN YLIOPISTO JOHTAMISEN YKSIKKÖ Lenita Kokkarinen ASEVELVOLLISUUS JA TASA-ARVO Sukupuoleen perustuvan velvollisuuden hyväksyttävyys Julkisoikeuden pro gradu -tutkielma VAASA 2019 1 SISÄLLYS sivu TAULUKKOLUETTELO 3 LYHENTEET 4 TIIVISTELMÄ 7 SAMMANFATTNING 9 JOHDANTO 11 Johdatus aiheeseen 11 Aiempi tutkimus 13 Tutkimuskysymykset 15 Metodinen asemointi ja oikeudenala 16 Rajauksia ja määritelmiä 19 Tutkielman rakenne 22 SUOMALAINEN ASEVELVOLLISUUS: MITÄ, KUKA, MIKSI – JA ENTÄ SITTEN? 24 Asevelvollisuus ja palvelusmuodot Suomessa 24 2.1.1. Varusmiespalvelus ja siviilipalvelus 25 2.1.2. Asevelvollisuuden suorittamisesta vapautetut 28 2.1.3. Naisten vapaaehtoinen asepalvelus 34 2.1.4. Sukupuolen vaikutus asepalveluksessa 35 Tilastoja asevelvollisuudesta 37 Enemmän kuin puolustusratkaisu 40 ASEVELVOLLISUUS, YHDENVERTAISUUS JA TASA-ARVO KANSALLISESSA VALTIOSÄÄNTÖOIKEUDESSA 43 Normihierarkia, säätämisjärjestys ja perusoikeudet 43 Yhdenvertaisuus ja sukupuoli 44 3.2.1. Yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto 44 3.2.2. Hyväksyttävä peruste 48 3.2.3. Yhdenvertaisuus perustuslakivaliokunnan käytännössä 50 3.2.4. Sukupuolten keskimääräisten erojen huomiointi opiskelijavalinnoissa 55 2 3.2.5. Erityiskohtelu synnytyksen ja vanhemmuuden perusteella 56 Maanpuolustus- ja asevelvollisuuden suhde perustuslakiin 57 3.3.1. Maanpuolustusvelvollisuus velvollisuudenalaisuutena 57 3.3.2. Asevelvollisuus perusoikeuksia rajoittavana velvollisuutena 59 Sukupuolten tasa-arvo asevelvollisuutta koskevissa esitöissä 60 Kokoavaa pohdintaa kansallisesta oikeudesta 65 ASEVELVOLLISUUS, YHDENVERTAISUUS JA TASA-ARVO EUROOPPALAISESSA IHMISOIKEUSKONTEKSTISSA 66 Yhdenvertaisuus ihmisoikeutena 66 Euroopan unionin oikeus 67 4.2.1. Tasa-arvodirektiivi 67 4.2.2. Sukupuolten keskimääräisten erojen huomiointi EU:n vakuutusoikeudessa 69 4.2.3. Asevoimien konteksti ja yhteisön oikeuden soveltuvuus 70 Euroopan ihmisoikeussopimus ja EIT:n käytäntö 74 4.3.1. Sopimusartiklat ja niiden sisältö 74 4.3.2. Eurooppalainen standardi ja EIT:n tulkinnan muuttuminen 77 4.3.3. EIT:n käytäntöä 79 Asevelvollisuus Euroopassa ja Pohjolassa 85 Kokoavaa pohdintaa eurooppalaisesta käytännöstä 86 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA: PERUSTELUJEN KESTÄMÄTTÖMYYS 88 Koulutustarve ja resurssit 88 Soveltuvuus 89 Yleisyyden harhaanjohtava narratiivi 90 Positiivista erityiskohtelua – vai sittenkin syrjintää 91 5.4.1. Soveltuu heikosti positiiviseksi erityiskohteluksi 91 5.4.2. Sukupuolisyrjinnän piirteitä 92 LOPUKSI 95 LÄHDELUETTELO 97 3 TAULUKKOLUETTELO Taulukko 1. Varusmiesten määrä ja naisten osuus Pohjoismaissa vuonna 2018. 38 4 LYHENTEET AOA Eduskunnan apulaisoikeusasiamies AsevL Asevelvollisuuslaki (1438/2007) CEDAW Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus CETS Euroopan neuvoston sopimussarja EBCO European Bureau for Conscientious Objection EK Eduskunnan kirjelmä EIT Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EOA Eduskunnan oikeusasiamies EU Euroopan unioni EUVL Euroopan unionin virallinen lehti EY Euroopan yhteisö EYVL Euroopan yhteisöjen virallinen lehti HE Hallituksen esitys eduskunnalle KAA Kansalaisaloite KHO Korkein hallinto-oikeus LA Lakialoite LaVM Lakivaliokunnan mietintö M Muu asia MTS Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta NVAsepL Laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta (194/1995) OKV Oikeuskanslerinvirasto PeVL Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVM Perustuslakivaliokunnan mietintö PL Suomen perustuslaki (731/1999) Prop. Regeringens proposition PuVL Puolustusvaliokunnan lausunto PuVM Puolustusvaliokunnan mietintö SiviiliL Siviilipalveluslaki (1446/2007) SoVL Sosiaalivaliokunnan lausunto SuVM Suuren valiokunnan mietintö 5 TAS Tasa-arvovaltuutettu Tasa-arvolaki Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986) TEM Työ- ja elinkeinoministeriö TyVL Työasiainvaliokunnan / työelämä- ja tasa-arvolautakunnan lau- sunto VNK Valtioneuvoston kanslia 7 _____________________________________________________________________ VAASAN YLIOPISTO Johtamisen yksikkö Tekijä: Lenita Kokkarinen Pro gradu -tutkielma: Asevelvollisuus ja tasa-arvo: Sukupuoleen perustuvan velvollisuuden hyväksyttävyys Tutkinto: Hallintotieteiden maisteri Oppiaine: Julkisoikeus Työn ohjaaja: Niina Mäntylä Valmistumisvuosi: 2019 Sivumäärä: 120 ______________________________________________________________________ TIIVISTELMÄ Tässä tutkielmassa tarkastellaan sukupuoleen perustuvan erilaisen kohtelun hyväksyttävyyttä asevelvolli- suuden tapauksessa. Asevelvollisuuden henkilölliseen rajaamiseen liittyy ilmeisiä tasa-arvoaspekteja. Vel- vollisuudesta seuraa miehille merkittäviä rasitteita ja vapaudenrajoituksia, toisaalta myös potentiaalisia hyötyjä. Naisille nämä ovat vapaavalintaisia. Nykymuotoinen asevelvollisuus ylläpitää maanpuolustusalan miesvaltaisuutta sekä osaltaan vahvistaa sukupuolirooleja yhteiskunnassa. Perustuslain 6 § 2 momentin syrjintäkiellon mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen perusteella. Tutkielmassa tarkastellaan kriittisen lainopin lähtökohdista syrjintä- kiellon valtiosääntö- ja ihmisoikeudellista sisältöä sekä asevelvollisuusjärjestelmän yhteensopivuutta sen kanssa. Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaisesti erilaisen kohtelun on oltava tarkoituksen- mukaista ja oikeasuhtaista lain tavoitteeseen nähden. Sukupuolten erilaisen kohtelun hyväksyttävyydelle asetettavat vaatimukset ovat korkeat. Perustuslakivaliokunta perustuslain auktoritatiivisena tulkitsijana on toistaiseksi hyväksynyt asevelvolli- suuden asettamisen vain miehille. Kriittinen metodi mahdollistaa perustellun irtaantumisen vallitsevasta laintulkinnasta. Näin voidaan oikeuden sisäiset vaatimukset sekä yhteiskuntatieteellinen tieto huomioiden muodostaa sääntelyn tasa-arvoistamiseen tähtääviä suosituksia de lege ferenda. Oikeusjärjestyksen sisäisen johdonmukaisuuden näkökulmasta on poikkeuksellista ja tasa-arvon kannalta ongelmallista käyttää sukupuolta erotteluperusteena kyseessä olevaa laajamittaista lakisääteistä velvolli- suutta asetettaessa. Lainsäätäjän erilaiselle kohtelulle esittämät perustelut ovat niukkoja ja riittämättömiä. Velvollisuus perustuu sukupuoleen, vaikka lainsäätäjä on tunnustanut molempien sukupuolten lähtökohtai- sen soveltuvuuden tehtäviin säätäessään naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta. Erilainen kohtelu ei ole välttämätöntä sääntelyn tavoitteiden saavuttamiseksi. Asevelvollisuuden rajaamista miehiin ei voida myös- kään pitää tarkoituksenmukaisena tai oikeasuhtaisena naisten positiivisena erityiskohteluna. De lege ferenda asevelvollisuusinstituution ajanmukaistamiseksi tulisi selvittää sukupuolesta riippumatto- man järjestelmän toteuttamismalleja. ______________________________________________________________________ AVAINSANAT: asevelvollisuus, tasa-arvo, hyväksyttävä peruste, perusoikeudet, ih- misoikeudet, sukupuoli 9 _____________________________________________________________________ VASA UNIVERSITET Enheten för ledarskap Författare: Lenita Kokkarinen Avhandling pro gradu: Värnplikt och jämställdhet: Godtagbarheten av den köns- baserade plikten Examen: Förvaltningsmagister Ämne: Offentlig rätt Handledare: Niina Mäntylä Årtal: 2019 Sidantal: 120 ______________________________________________________________________ SAMMANFATTNING Den här avhandlingen undersöker godtagbarheten av könsbaserad särbehandling i fråga om värnplikt. Värn- pliktens subjektiva begränsning innehar uppenbara jämställdhetsaspekter. För män innebär plikten bety- dande belastningar och frihetsbegränsningar, å andra sidan också potentiella förmåner. För kvinnor är dessa valfria. Värnplikt i sin nuvarande form uppehåller manlig dominans på försvarsområdet och förstärker könsroller i samhället. Enligt diskrimineringsförbudet i 6 § 2 moment i grundlagen får ingen utan godtagbart skäl särbehandlas på grund av kön. I avhandlingen undersöks diskrimineringsförbudets stats- och människorättsliga innehåll samt värnpliktssystemets förenlighet med det utgående från kritisk rättsdogmatik. Enligt grundlagsutskot- tets tolkningspraxis ska särbehandlingen vara ändamålsenligt och proportionellt i förhållande till lagens ändamål. Kraven på motivering av särbehandling på grund av kön är höga. Grundlagsutskottet som auktoritativ uttolkare för grundlagen har hittills godtagit att värnplikten endast om- fattar män. Den kritiska metoden möjliggör en motiverad avvikelse från den rådande lagtolkningen. På så sätt kan jämlikhetssyftande rekommendationer de lege ferenda formas med beaktande av både de inom- rättsliga kraven och samhällsvetenskaplig kunskap. Från rättens inre följdriktighetens synvinkel är det avvikande och med tanke på jämställdheten problema- tiskt att använda kön som grund för särbehandling när det gäller den omfattande lagstiftade skyldigheten i fråga. Motiveringar som lagstiftaren lagt fram för särbehandlingen är knapphändiga och otillräckliga. Plik- ten baserar sig på kön trots att lagstiftaren har erkänt både kvinnors och mäns principiella lämplighet till uppgifterna genom att stifta lagen om frivillig militärtjänst för kvinnor. Särbehandlingen är inte nödvändig för att nå syftet med lagstiftningen. Begränsningen av värnplikt till män kan inte heller anses vara ända- målsenlig eller proportionell positiv särbehandling av kvinnor. De lege ferenda för att göra värnpliktsinstitutionen tidsenlig bör modeller för ett könsoberoende system utredas. ______________________________________________________________________ NYCKELORD: värnplikt, jämställdhet, godtagbart skäl, grundläggande rättigheter, mänskliga rättigheter, kön 11 JOHDANTO Johdatus aiheeseen Asevelvollisuus on nykypäivän tasa-arvokäsityksen näkökulmasta poikkeuksellinen ins- tituutio. Kyseessä on valtion perustavanlaatuisiin toimintoihin liittyvä, kansalaiset konk- reettisesti julkiseen väkivaltakoneistoon osallistava järjestelmä. Se on yleiseksi nimitetty kansalaisvelvollisuus, joka asettaa yleisen edun nimissä merkittäviä rajoitteita yksilöiden tavanomaiselle toimintavapaudelle ja perusoikeuksille. Ja koskee vain miehiä. Asevelvollisuuden henkilölliseen rajaamiseen liittyy ilmeisiä tasa-arvoaspekteja. Yksilön tasolla velvollisuudesta seuraa miehille suoria henkilökohtaisia rasitteita ja vapaudenra- joituksia, joskin myös mahdollisia hyötyjä. Naisille nämä ovat vapaavalintaisia ja siksi luonteeltaan erilaisia. Järjestelmän tasolla asevelvollisuusinstituutio ylläpitää maanpuo- lustusalan miesvaltaisuutta, mikä erottuu sekä puolustusvoimien sotilastehtävissä että alan tutkimuksessa ja päätöksenteossa. Ei voida myöskään kieltää asevelvollisuusjärjes- telmän merkitystä sukupuoliroolien luojana, toteuttajana ja ylläpitäjänä yhteiskunnassa laajemmin. Asevelvollisuuden yhteiskunnallisista vaikutuksista sekä järjestelmän oikeutuksesta ja yhdenvertaisuudesta käydään aika ajoin keskustelua. Sukupuolten tasa-arvo asevelvolli- suuden yhdenvertaisuusaspektien joukossa on näkökulmana tuoreemmasta päästä. Ai- hetta on lähestytty eri näkökulmista: pitkään painotettiin ensisijaisesti naisten oikeutta osallistua sotilaalliseen maanpuolustukseen. Tätä lähestymistapaa voidaan pitää poliitti- sesti ja järjestelmän muutostarpeita ajatellen yksinkertaisempana. Viime vuosina kuiten- kin myös kysymys velvollisuuden tasa-arvoisuudesta on yleistynyt yhteiskunnallisessa keskustelussa. Yhä useampi kokee riittämättömiksi yksikantaan esitetyt käsitykset suku- puolten yhteiskunnallisen roolijaon väistämättömyydestä. 12 Ajankohtainen keskustelu Vaikken voi tarjota tilastollista todistusaineistoa, väittäisin asevelvollisuuden tasa-arvo- aspekteja koskevan keskustelun kiihtyneen tutkielmaprojektini tekeytyessä parin viime vuoden aikana. En sanoisi vaikutelman johtuvan yksinomaan aihepiirin aktiivisemmasta seuraamisesta. Kysymykseen asevelvollisuuden tasa-arvoisuudesta on tavalla tai toisella reagoitu poliittista johtoa myöten. Lukuisat tahot ovat tehneet avauksia uudistetun, sukupuolia neutraalimmin kohtelevan palvelusmallin muotoilemiseksi1. Mallit vaihtelevat muun muassa palveluksen sisällön, pakollisuuden, suorittajien osuuden ja kieltäytymisen sanktioinnin osalta. Elisabeth Reh- nin Bank of Ideas -ajatushautomo ehdotti vuoden 2018 selvityksessään koko ikäluokkaa koskevaa ase- tai varautumispalveluksesta koostuvaa kansalaispalvelusta tai sen sijasta maksettavaa korkeampaa veroa2. Myös Varusmiesliitto on ottanut kantaa tasa-arvoisen asevelvollisuuden puolesta3. Vuonna 2018 eduskuntavaalien alla käynnistetty kansalais- järjestöjen Asepalvelus 2020 -kampanja ajaa sukupuolesta riippumatonta ja rankaisema- tonta palvelusmallia ja on koonnut yhteen ja kommentoinut eri tahojen ehdotuksia järjes- telmän uudistamiseksi4. Puolustusvoimien ja poliittisen johdon reagointi tasa-arvokäsitysten kehitykseen on ollut pidättyväisempää. Toisinaan on ilmaistu tukea naisten osallistumiselle kutsuntoihin, eri- tyisen naisten kansalaispalveluksen selvittämiselle tai naisten vapaaehtoisen osallistumi- sen lisäämiselle5. Samalla on resursseihin ja sodan ajan joukkojen tuotantotarpeeseen ve- doten torjuttu koko ikäluokkaa koskeva asevelvollisuus6. Ennen kaikkea on painotettu miesten laajan asevelvollisuuden säilyttämistä ja torjuttu vapaaehtoisuuden lisääminen. 1 Toki sukupuolesta riippumattomia vaihtoehtoja asevelvollisuudelle on esitetty myös aiemmin, ks. esim. LA 71/1998 vp. ja LA 147/2004 vp. 2 Elisabeth Rehn – Bank of Ideas (2018). 3 Varusmiesliitto 8.7.2019. 4 Asepalvelus 2020 (2019). 5 Ks. esim. HS 25.5.2008, HS 2.12.2016, YLE 1.3.2018, Satakunnan kansa 17.6.2019. 6 Esim. puolustusministeri Antti Kaikkonen (Satakunnan kansa 17.6.2019), puolustusministeri Jussi Nii- nistö (YLE 1.3.2018) ja puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg (YLE 18.12.2018). Lindberg kui- tenkin pohtii, että vaikka muutosta ei puolustusvoimien mukaan joukkotuotannon puolesta tarvita, voivat tasa-arvoon liittyvät yhteiskunnalliset intressit johtaa järjestelmän muutospaineisiin poliittisen kentän aloitteesta. 13 Antti Rinteen hallitus on ilmoittanut asettavansa yleisen asevelvollisuuden kehittämistä selvittävän parlamentaarisen komitean, jonka julkilausuttuihin tavoitteisiin lukeutuu kan- salaisten yhdenvertaisuuden vahvistaminen. Sukupuolesta riippumaton asevelvollisuus- järjestelmä ei kuitenkaan kuulu hallitusohjelmassa mainittuihin keinoihin.7 Aiempi tutkimus Sukupuolten erilainen kohtelu ei ole ollut merkittävässä määrin esillä asevelvollisuuden perus- ja ihmisoikeusulottuvuuksia koskevassa oikeustieteellisessä tutkimuksessa. Run- saammin tutkimuksessa on käsitelty muun muassa aseistakieltäytymisoikeutta ja asevel- vollisten vakaumusten yhdenvertaista kohtelua. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen aseistakieltäytymistä koskeva käytäntö on runsas ja aikojen saatossa kehittynyt. Aiheen valtiosääntöoikeudellisesta tarkastelusta voidaan mainita Martin Scheininin lisensiaatin- työ ja väitöskirja 1980-luvulta8. Scheinin tosin on käsitellyt myös naisten jättämistä ase- velvollisuuden ulkopuolelle9. Sukupuolen hyväksyttävyyttä asevelvollisuuden määräytymisperusteena on äärimmäisen harvoin problematisoitu oikeustieteellisessä tutkimuksessa. Poikkeuksena voidaan mai- nita Sibylla Bondolfin vuonna 2012 Zürichin yliopistossa julkaistu väitöskirja Wehrpflicht und Geschlecterdiskriminierung, joka esittää nimenomaisesti kysymyksen siitä, onko vain miehiä koskeva asevelvollisuus syrjivä miehiä tai naisia kohtaan. Väitös- kirjassa tarkastellaan sukupuolten erilaisen kohtelun syitä, niiden oikeudellista relevans- sia nykypäivänä sekä asevelvollisuuden tosiasiallisia seurauksia miehille ja naisille. Tä- 7 Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelma (2019), s. 92: ” Yleistä asevelvollisuutta ylläpidetään sotilaallisen maanpuolustuksen tarpeisiin. - - Naisten edellytyksiä suorittaa vapaaehtoinen asepalvelus ja palvella Puolustusvoimissa parannetaan muun muassa tasa-arvotyöllä ja lisäämällä tietoisuutta naisten asepalveluksesta.” 8 Scheinin 1987 ja 1988. Scheinin on käsitellyt aihetta myös uuden perustuslain sekä Euroopan ihmisoi- keustuomioistuimen käytännön valossa, esim. Ojanen & Scheinin 2010. 9 Scheinin 1988 ja 2018. 14 män tiedon pohjalta analysoidaan erilaisen kohtelun yhteensopivuutta Sveitsin perustus- lain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen syrjinnän kieltojen kanssa10. Lopuksi Bondolfi tarkastelee vaihtoehtoja asevelvollisuuden sukupuolisyrjinnän poistamiseksi.11 Väitös- kirja on mielenkiintoinen esimerkki oikeuspoliittisesta de lege ferenda -tutkimuksesta, jossa oikeuden ulkopuolista empiiristä tietoa hyödynnetään normintulkinnan välineenä. Sukupuolten tasa-arvoa yleisesti on toki käsitelty myös kotimaassa. Outi Anttila esittää vuoden 2013 väitöskirjassaan Kohti tosiasiallista tasa-arvoa: Syrjinnän kiellot oikeu- dellisen pluralismin aikana kattavan yleiskatsauksen tasa-arvoon ja syrjinnän kieltoon perus- ja ihmisoikeuksina sekä niiden toteuttamiseen EU-oikeudessa ja kansallisesti. Anttilan keskeinen sanoma on tasa-arvon oikeuslähteiden moninaisuus. Siitä seuraa oi- keudellisen pluralismin ja ”interlegaliteetin” tila, jossa useat oikeusjärjestykset vaikutta- vat päällekkäin ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Anttila toteaa moni- kerroksisuudesta seuraavan sen, ettei syrjinnän kiellolla ole yhtenäistä määritelmää, vaan sen tunnusmerkistö, soveltamisala ja oikeussuoja vaihtelevat sovellettavan oikeus- lähteen mukaan. Toisaalta oikeutta tuottavat ja soveltavat tahot myös lähentyvät toisi- aan vuorovaikutuksen ansiosta ja kokonaisuuden koherenssi lisääntyy.12 Oleellinen osa tutkielmani lähteistöä ovat myös erinäiset yleisiä oppeja muotoilleet ja soveltamiskäytäntöä eritelleet artikkelit ja perusteokset sekä valtiosääntöoikeuden13 että eurooppalaisten ihmisoikeuksien14 alalla. Oikeustieteellisen aineiston ohella tutkielmassa hyödynnetään yhteiskuntatieteellistä tut- kimusta eritoten sukupuolentutkimuksen ja sotilassosiologian aloilta. Tampereen yliopis- ton Työelämän tutkimuskeskus on vuodesta 2007 lähtien laatinut lukuisia empiirisiä tut- kimuksia sukupuolten tasa-arvosta puolustusvoimissa. Leinonen, Otonkorpi-Lehtoranta 10 Huomautettakoon, ettei Sveitsi ei ole ratifioinut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 12. pöytäkirjaa, jossa yhdenvertaisuussäännökselle annetaan itsenäinen, muista sopimuksen oikeuksista riippumaton mer- kitys (Council of Europe Treaty Office 2019a). 11 Bondolfi 2012. 12 Anttila 2013: 6–7. 13 Esim. Ojanen & Scheinin 2010, Viljanen 2011, Saraviita 2011. 14 Esim. Rautiainen 2011 ja 2014, Pellonpää 2018, Harris, O'Boyle, Bates & Buckley 2014. 15 ja Nikkanen ovat tarkastelleet sukupuolten vuorovaikutusta ja tasa-arvon kehittämistar- peita asepalveluksessa muun muassa vuosien 2012 ja 2017 haastattelu- ja kyselytutki- muksissaan. Ylöstalo puolestaan tarkasteli vuonna 2012 sukupuolinäkökulman valtavir- taistamista ja sen haasteita puolustushallinnossa15. Norjassa on koko ikäluokkaa koske- van asevelvollisuuden käyttöönoton tiimoilta tutkittu muun muassa sukupuolijakauman sekä miesten ja naisten yhteismajoituksen vaikutuksia varusmiesten ryhmäkiinteyteen ja syrjinnän kokemuksiin16. Tutkielman taustoittavan pohjatyön yhteydessä tutustuttiin laajalla skaalalla muun mu- assa sosiologian ja historian alan tutkimuksiin asevelvollisuusinstituution yhteiskunnalli- sesta merkityksestä, sen historiasta ja tulevaisuudesta sekä maanpuolustustahdosta17. Ne auttoivat hahmottamaan asevelvollisuusinstituutiota sen vahvoissa merkityskonteks- teissa, jotka ilmentyvät myös lain- ja perustuslainsäätäjän muodostamissa käsityksissä. Läheskään aina asevelvollisuuden luonnetta sukupuolia eri tavalla kohtelevana instituu- tiona ei nosteta tutkimuksissa ja selvityksissä esiin tasa-arvokysymyksenä18. Monesti se mainitaan puolustusvoimien henkilöstörakenteeseen vaikuttavana taustatekijänä ja annet- tuna lähtökohtana, yhtenä monista sotilasorganisaation erityispiirteistä. Erityisesti asevel- vollisuuden sukupuolittunutta luonnetta ja maskuliinisuuden ilmentämistä ovat kuitenkin käsitelleet muun muassa Tallberg ja Ahlbäck19. Tutkimuskysymykset Tässä tutkielmassa pyritään kuvaamaan, jäsentämään ja analysoimaan sukupuolten tasa- arvon ja asevelvollisuuden henkilöllisen ulottuvuuden keskinäissuhteen perus- ja ihmis- 15 Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisella tarkoitetaan sukupuolten tasa-arvon edistämisen ja suku- puoliin kohdistuvien vaikutusten arvioinnin sisällyttämistä kaikkeen valmisteluun, päätöksentekoon ja toimeenpanoon. Ylöstalo 2012: 3. 16 Ellingsen, Lilleaas & Kimmel 2016, Hellum 2016. 17 Mm. Laitinen 2005, Nokkala 2005. 18 Sama ilmenee puolustusalan selvityksiä tehneiden työryhmien jäsenten haastatteluissa Ylöstalon (2012: 52) tutkimuksessa. 19 Tallberg (2009) tutki empiirisin tapausesimerkein nykypäivän puolustusvoimia, Ahlbäck (2010) taas tarkasteli asevelvollisuutta historiallisessa perspektiivissä. 16 oikeudellista kontekstia. Pyrkimyksen täsmentämiseksi se on syytä muotoilla tutkimus- kysymyksiksi. Suomen perustuslain (731/1999) 6.2 §:n mukaan ketään ei saa ilman hy- väksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen perusteella. Ilman hyväksyttävää perustetta eri asemaan asettaminen on kiellettyä syrjintää. Käsillä olevan tutkielman pe- rimmäinen kysymys on yksinkertainen: Onko olemassa hyväksyttävä peruste sille, että asevelvollisuus koskee vain miehiä? Tätä selvitetään erinäisin osakysymyksin. Ensinnä kyse on normintulkinnasta. Milloin peruste on hyväksyttävä? Tämän selvittä- miseksi tutkielmassa tarkastellaan kotimaisiin ja eurooppalaisiin oikeuslähteisiin sisälty- viä tulkintoja, määritelmiä ja oppeja sukupuolten erilaisen kohtelun hyväksyttävyyden arvioinnista. Toiseksi kyse on asevelvollisuudesta toimintana ja sukupuolista toimijoina. Ovatko miehet ja naiset asevelvollisuuden suhteen relevanteilta osin samanlaisessa ase- massa, vai onko sukupuolten välillä sellaisia eroja, joilla erilaisen kohtelun voi perustella? Kysymys on luonteeltaan osin oikeustieteen ulkopuolelle ulottuva. Silti siihen voidaan löytää argumentteja myös oikeudensisäisistä lähteistä tarkastelemalla lainsäätäjän ja -so- veltajan omaksumia linjauksia verrannollisissa tilanteissa. Esimerkiksi säätämällä naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta lainsäätäjä on katsonut naisten lähtökohtaisesti soveltu- van sotilaalliseen palvelukseen. Metodinen asemointi ja oikeudenala Tieteellinen metodi eli tutkimusmenetelmä on niiden päättelysääntöjen kokonaisuus, jotka yhdistävät tutkijan yksilöllisen oivalluksen tiedeyhteisösidonnaiseen ja toistetta- vissa olevaan perusteluun20. Metodi määrittelee ne tiedonkeruun, tulkinnan ja analyysin tavat, joita seuraamalla tutkimuksessa muodostetaan vastaus esitettyyn kysymykseen. 20 Siltala 2003: 909. 17 Lainoppi on tutkimusala ja metodi, joka pyrkii tuottamaan oikeudellisia tulkinta-, syste- matisointi- ja punnintalauseita voimassa olevan oikeuden sisällöstä tiettyyn oikeuslähde- oppiin ja oikeudelliseen argumentaatioteoriaan tukeutuen21. Käsillä oleva tutkielma pyr- kii tulkitsemaan ja erittelemään perustuslakiin ja eurooppalaisiin ihmisoikeusasiakirjoi- hin sisältyvien yhdenvertaisuussäännösten sisältöä ja eritoten perustuslain 6 §:n tarkoit- tamaa hyväksyttävän perusteen käsitettä. Tutkielmalla on tältä osin tulkinnallinen tiedon- intressi, johon pystytään vastaamaan lainopin metodilla institutionaalisten lainsoveltajien eli lakia soveltavien viranomaisten käytäntöä tarkastellen22. Kuten Siltala huomauttaa, lainopin metodin määritelmä ei kuitenkaan itsessään vastaa keskeiseen kysymykseen siitä, millaista oikeussääntöjen tulkintaa, systematisointia ja punnintaa tutkimuksessa harjoitetaan23. Siihen vastaa tutkielman tulkintamatriisi eli tie- teenteoreettinen kehys. Tulkintamatriisi puolestaan heijastaa tutkijan omaksumaa näkö- kulmaa eli tutkijanideologiaa suhteessa vallitsevaan tuomarinideologiaan. Vallitsevalla tuomarinideologialla tarkoitetaan instituutionaalisten lainsoveltajien kollektiivisesti hy- väksymiä institutionaalisen oikeuslähdeopin ja oikeudellisen argumentaatioteorian si- toumuksia24. Vallitsevaa lainoppia harjoittava tutkija pyrkii siten vastaamaan kysymyk- seen siitä, mitä voimassa olevan oikeuden tosiasiallisesti toteutunut ja todennäköisesti tulevaisuudessa toteutuva sisältö vallitsevan tuomarinideologian valossa on. Tämä on lainopin eli oikeusdogmatiiikan tyypillisin suuntaus. Käsillä olevassa tutkielmassa vallit- sevaan tuomarinideologiaan ei kuitenkaan sitouduta. Tässä tutkielmassa on kyse asevelvollisuuslainsäädännön perus- ja ihmisoikeuksien mu- kaisuudesta. Suomalaisesta ennakolliseen perustuslakikontrolliin painottuvasta valtio- sääntökulttuurista seuraa, että keskeisin ”tuomarinideologian” muotoilija on tässä tapauk- sessa perustuslakivaliokunta, sillä tuomioistuinten jälkikäteinen perustuslakikontrolli on pitkälti sille alisteista25. Perustuslakivaliokunnan vahvistaman vallitsevan käsityksen mu- kaan asevelvollisuuden asettaminen vain miehille on perustuslain ja yhdenvertaisuuden 21 Siltala 2003: 891. 22 Ks. Siltala 2003: 908. Käsite on alkujaan Alf Rossin kehittämä. 23 Siltala 2003: 890. 24 Ks. Siltala 2003: 921. 25 Perustuslakivaliokunnan roolista auktoritatiivisena perustuslaintulkitsijana ks. Hautamäki 2002. 18 kannalta hyväksyttävää26. Keskeisten eurooppalaisten ihmisoikeusasiakirjojen osalta tuo- marinideologiaa muotoilevat Euroopan ihmisoikeustuomioistuin sekä jossain määrin Eu- roopan unionin tuomioistuin. Näiden käytännön voidaan katsoa asettavan periaatteelliset raja-aidat Suomen lainsäätäjän ja perustuslakivaliokunnan toimintamahdollisuuksille, joskin toisaalta eurooppalaiset tuomioistuimet antavat käytännössä ratkaisuissaan paino- arvoa kansalliselle kontekstille ja lainsäätäjän harkintamarginaalille. Myöskään kansain- väliset ihmisoikeuselimet eivät ole asettuneet vastustamaan asevelvollisuuden asettamista vain miehille. Tutkimuksentekijän on syytä olla tietoinen ja avoin omasta tutkijanpositiostaan. Tämän tutkielman keskeinen metodinen ja tulkintamatriisiin liittyvä valinta on sitoutumattomuus vallitsevaan tuomarinideologiaan. Tutkielman taustalla vaikuttaa normatiivis-kriittinen tutkijanideologia, joka tietoisesti kyseenalaistaa vallitsevan perustuslaintulkinnan. Tut- kielman tulkintamatriisiksi voidaan näin ollen tunnistaa kriittinen, jopa poliittiseen häi- vähtävä lainoppi.27 Kriittinen lainoppi ei ensisijaisesti tavoittele tietoa siitä, mitä voi- massa olevan oikeuden sisältö tosiasiallisesti on, vaan mitä sen pitäisi olla. Jyrängin mää- ritelmän mukaan ideologiakriittisyys oikeustieteessä pyrkii oikeuden muuttamista edistä- vään tutkimustoimintaan, jolle tyypillistä on normien ja yhteiskuntatodellisuuden välisen ristiriidan tutkiminen sekä kätkettyjen yhteiskunnallis-poliittisten intressien esiintuomi- sen pyrkimys28. Käsillä olevassa tutkielmassa yhdenvertaisuussäännöksiä koskevaan tul- kinnalliseen tiedonintressiin yhdistyy siis pyrkimys asevelvollisuuslainsäädännön yhteis- kunnallisten syiden ja seurausten analyysiin sekä sen myötä lainsäädännön muutostar- peita osoittaviin de lege ferenda -kannanottoihin. Sääntelyn yhteiskunnallis-oikeudellisen taustan ja perustelujen hahmottamiseksi tutkiel- massa tarkastellaan lain esitöitä. Argumentteja muutokselle haetaan ensinnäkin oikeuden sisäisen systematiikan vaatimuksesta29, tässä tapauksessa etenkin tasa-arvon johdonmu- 26 PeVL 9/2007 vp, s. 4. 27 Ks. Siltala 2003: 61–62, 888–889, 908–921. 28 Jyrängin vuoden 1984 tutkimukseen viitattu teoksessa Husa 1995: 90, alaviite 133. 29 Systemaattisuudella tarkoitetaan oikeuden muodostamaa normatiivista, kytköksistä ja loogista kokonai- suutta, joka ei ole pelkkä satunnaisten erillissäännösten kertymä. Systemaattisuus on tarpeen oikeusdog- matiikan ideaalina, vaikkei sitä käytännössä koskaan voitane saavuttaa täydellisesti. Husa 1995: 135–136. 19 kaisesta toteuttamisesta yhteiskunnan ja oikeuden eri aloilla. Näiden argumenttien muo- dostamiseksi tutkielmassa tarkastellaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevaa säänte- lyä, sen soveltamiskäytäntöä ja kehitystä paitsi maanpuolustuksessa myös verrannollisilla aloilla. Lavapuro on todennut valtiosääntöoikeudellisen analyysin mahdollistavan kriitti- sen etäisyyden oikeudenalakohtaisten arvojen sellaiseen käyttöön, jota ei voida kokonai- suuden kannalta enää perustella30. Oikeuden sisäisen tarkastelun ohella muutosta tukevia ja perustelevia argumentteja haetaan myös yhteiskunta- ja sosiaalitieteiden empiirisestä tutkimuksesta. Tutkielman kriittistä tutkimusotetta määrittää eritoten pyrkimys sukupuolten tasa-arvon toteuttamiseen. Työ voitaisiin luokitella tasa-arvo-oikeuden tai syrjinnän vastaisen oi- keuden alaan31. Tällaisena se kytkeytyy myös sukupuolioikeuden (aiemmin niin kutsutun naisoikeuden) traditioon32. Tutkielman yhteneväisyyksinä sukupuolioikeuteen ja suku- puolen tutkimukseen voidaankin pitää muun muassa kriittistä suhtautumista sukupuo- lieron konstruoimiseen ja vahvistamiseen sellaisessa lainsäädännössä, jonka suhteen su- kupuolieron olemassaolo tai relevanssi on kyseenalainen. Rajauksia ja määritelmiä Asevelvollisuuteen, sen rajaamiseen ja siitä vapauttamiseen liittyy erinäisiä yhdenvertai- suutta koskevia jännitteitä33. Tässä tutkielmassa paneudutaan näistä vain sukupuolten tasa-arvoon. Sukupuolten erilainen kohtelu on tutkimuskohteena mielenkiintoinen, sillä se on laajin asevelvollisuuden henkilölliseen alaan tehty rajaus. Samalla esitöistä ilmenee, kuten tutkielmassa tullaan esittämään, ettei lainsäätäjä ole selkeästi esittänyt sille nyky- päivän standardien valossa hyväksyttävää syytä. 30 Lavapuro 2009: 281. Toisaalta Lavapuro huomauttaa myös oikeudenalakohtaisten moraalipunnintojen olevan tarpeen, etteivät perusoikeudet muodostu etukäteen lukkoon lyödyksi ja teknisesti sovellettavaksi automaatioksi. 31 Esim. Niemi 2015: 1032–1034, ks. myös Anttila 2013: 72. 32 Oikeudesta ja sukupuolesta oikeudenalana ks. Niemi 2015. 33 Esimerkiksi vakaumusten kohtelu ja eri palvelusmuodot. 20 Kotimaisessa oikeustieteessä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden käsitteiden välillä on mer- kitysero, joka ilmenee myös lainsäädännössä34. Laki naisten ja miesten tasa-arvosta (609/1086) koskee sukupuolten tasa-arvoa, kun taas yhdenvertaisuuslaki (1325/2014) kattaa muut syrjintäperusteet. Myös tässä tutkielmassa termi tasa-arvo on varattu nimen- omaan sukupuolten tasa-arvoa kuvaamaan35. Yhdenvertaisuuden käsite sen sijaan ym- märretään tutkielmassa perus- ja ihmisoikeudellisesta näkökulmasta laajasti siten, että se kattaa kaikki ihmisryhmät (vrt. equality36). Yhdenvertaisuus on siis tasa-arvonkin kattava yläkäsite, joka voidaan asiayhteydessä rajata tiettyihin ryhmiin. Toisinaan olen katsonut sopivaksi viitata ”sukupuolten yhdenvertaisuuteen” tasa-arvon synonyyminä korostaak- seni sukupuolten tasa-arvoa osana perustuslain ja ihmisoikeussopimusten yhdenvertai- suussäännöksiä. Oman ongelmansa syrjinnän vastaisessa oikeudessa muodostaa sukupuolen luonne hen- kilökategoriana. Sukupuoli oikeudellisena kaksi vaihtoehtoa kattavana järjestelmänä ei huomioi intersukupuolisuutta tai käsitystä sukupuolen moninaisuudesta37. Nykyisen ym- märryksen valossa sukupuolen ongelmallisuus oikeudellisena erotteluperusteena lähtee siis liikkeelle jo sukupuolen määrittelyn haasteellisuudesta. Toisaalta esimerkiksi Niemi on huomauttanut, että ilman jaottelua sukupuoliin tosiasiallista tasa-arvoa edistävät toi- menpiteet olisivat haastavia toteuttaa38. Tässä tutkielmassa ei paneuduta sukupuolen mo- ninaisuuteen, mutta määrittelyongelman voi osaltaan katsoa tukevan kritiikkiä sukupuo- leen perustuvaa asevelvollisuutta kohtaan. 34 Myös Ruotsissa termi jämställdhet on varattu sukupuolten välisen tasa-arvon kuvaamiseen. Kaikesta kielletystä syrjinnästä säädetään kuitenkin yhdessä laissa (diskrimineringslag), jossa kaikkeen yhdenver- taisuuteen viitataan laissa useimmin ilmauksella ”lika rättigheter och möjligheter”. Ruotsin hallitusmuo- don 1 luvun 2 pykälässä yhdenvertaisuuteen viitataan ilmauksilla ”människors lika värde” ja jämlikhet. Suomessa yhdenvertaisuuslaki on ruotsinkieliseltä nimeltään diskrimineringslag, jossa yhdenvertaisuu- teen viitataan termillä likabehandling. Perustuslain 6 § taas on otsikoitu termillä jämlikhet ja sen mukaan ”alla är lika inför lagen”. Ks. myös VNK 2017a. 35 Joskin johtuen siitä, ettei tasa-arvo arkikielisessä merkityksessään välttämättä rajaudu miesten ja nais- ten välille, olen usein katsonut mielekkääksi kirjoittaa auki kyseessä olevan miesten ja naisten välinen tasa-arvo. 36 Kansainvälisissä yhteyksissä terminologia ei tee vastaavaa eroa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden käsit- teiden välille, vaan englannin equality viittaa kaikkiin ihmisryhmiin. Toisinaan termin käännöksissä on epäjohdonmukaisuutta suomalaiseen yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon merkityseroon nähden. Esim. Eu- roopan unionin perusoikeuskirjan III osaston otsikko on Tasa-arvo, vaikka siinä säädetään myös yhden- vertaisuudesta. Ruotsinkielinen versio on otsikoitu kansalliseen terminologiaan sopivammin Jämlikhet. 37 Rantala 2016, Niemi 2015: 1028–1029. 38 Niemi 2015: 1029. 21 Maanpuolustuksen perusratkaisut ovat yksi selkeimmin kansallisista ja valtiosuvereni- teettiin kuuluvista lainsäädännön alueista. Silti tutkielmassa haetaan työkaluja asevelvol- lisuusjärjestelmän arviointiin myös kansainvälisistä lähteistä. Tämä on ilmeisen perustel- tua, sillä kyse on perus- ja ihmisoikeuksiin lukeutuvan yhdenvertaisuuden arvioinnista, jonka analyysi jäisi vajavaiseksi ilman kansainvälisen oikeuden huomiointia. Ensinnäkin kansalliset perusoikeudet kytkeytyvät kansainvälisiin ihmisoikeuksiin siten, että perusoi- keudet tarjoavat aina vähintään Suomen allekirjoittamissa ihmisoikeussopimuksissa tun- nustetun suojan tason39. Toiseksi kansainvälisen tuomioistuimen käytännössä syntyneet tulkintaperiaatteet, määritelmät ja muut opit ovat merkityksellisiä myös kansallista oi- keutta sovellettaessa ja säädettäessä40. Tässä tutkielmassa tällaiset opit ymmärretään osana oikeuden systematiikkaa, jossa eri oikeudenalojen, oikeudellisten asiakirjojen ja oikeutta tulkitsevien ja tuottavien tahojen piirissä muotoiltuja oppeja esimerkiksi yhden- vertaisuuden arvioimisesta voidaan soveltuvilta osin hyödyntää myös alkuperäisen kon- tekstinsa ulkopuolella. Tutkielmaan sisältyy pienimuotoisia katsauksia asevoimien järjestämiseen muissa Poh- joismaissa ja Euroopassa. Tämän työn puitteissa ei ollut mahdollista toteuttaa oikeusver- tailun tasolle yltävää tarkastelua. Pintapuolisetkin toteamukset oikeustilasta ja yhteiskun- nallisesta keskustelusta Pohjolassa ja Euroopassa antavat kuitenkin osviittaa asevelvolli- suuden kehityssuunnista verrokkimaissa. Tämä on kiinnostavaa myös Euroopan ihmisoi- keustuomioistuimen huomioiman konsensusperiaatteen ja eurooppalaisen standardin kannalta41. Erityisen mielenkiintoisina erottuvat turvallisuuspoliittisista eroavaisuuksista huolimatta Suomelle yhteiskunnallisesti ja oikeuskulttuurisesti läheiset Pohjoismaat, joista Norja ja Ruotsi ovat siirtyneet sukupuolia samalla tavalla kohtelevaan asevelvolli- suusjärjestelmään. Tässä tutkielmassa ei ole tarkoitus paneutua kysymyksiin modernin maanpuolustuksen vaatimuksista tai maanpuolustuskoulutuksen sisällöistä. Tutkielma ottaa tältä osin lähtö- 39 Ojanen & Scheinin 2011. 40 Soveltamisesta tuomioistuimissa ks. Lavapuro 2011, perustuslakivaliokunnan käytännössä ks. Viljanen 2005. 41 Rautiainen 2011. 22 kohdakseen Suomen puolustuspolitiikan nykyiset linjaukset ja perusratkaisut, joihin lu- keutuvat muun muassa laajaan reserviin perustuvat sodan ajan joukot42. Tutkielman puit- teissa ei yksityiskohtaisesti kehitellä vaihtoehtoisia palvelusvelvollisuus- tai joukkotuo- tantojärjestelmiä. Lähtökohtana pidetään suomalaisen puolustuspolitiikan keskeisen pe- rusratkaisun eli asevelvollisuuden säilyttämistä. Tutkielmassa potentiaalisena ratkaisuna mahdolliseen tasa-arvo-ongelmaan tarkastellaan näin ollen asevelvollisuudesta luopumi- sen sijaan ensisijaisesti sen laajentamista koko ikäluokkaa koskevaksi. Asevelvollisuuden sisältö ja palvelusvelvoitteet kuvataan luvussa 2. Tutkielmassa asevel- vollisuuden tarkastelu painottuu vahvasti asepalvelukseen. Tämä on perusteltua, koska asevelvollisuusjärjestelmän pääasiallinen tavoite on sotilaallinen joukkotuotanto ja ensi- sijainen tapa suorittaa asevelvollisuus on asevelvollisuuslain mukainen palvelus puolus- tusvoimissa43. On kuitenkin huomattava, että kysymys palvelusvelvoitteiden sisällöstä sekä ase- ja siviilipalveluksen välisestä suhteesta kytkeytyy myös sukupuolten tasa-arvoa koskevaan kysymykseen ja sen mahdollisiin ratkaisuvaihtoehtoihin. Tutkielmassa käyte- tään termiä ”kansalaispalvelus” sellaisista palvelusvelvoitemalleista, joissa ei-sotilaalli- nen palvelus on pääasiallinen tai sotilaallisen palveluksen kanssa tasavertaisesti valittava vaihtoehto. Tutkielman rakenne Tutkielman toinen luku on funktioltaan taustoittava. Se koostuu kolmesta osiosta. Ensim- mäisessä käydään läpi maanpuolustusvelvollisuuden ja asevelvollisuuden konkretisoitu- minen erilaisiksi palvelusvelvoitteiksi eri väestöryhmille. Lisäksi tarkastellaan naisten vapaaehtoista asepalvelusta suhteessa asevelvollisuuslain mukaiseen palvelukseen. Toi- sessa alaluvussa esitetään tilastotietoa palveluksen suorittajien ja puolustusvoimien hen- kilöstön sukupuolijakaumasta sekä asevelvollisuusjärjestelmää koskevasta kansalaismie- lipiteestä kyselytutkimusten valossa. Luvun lopuksi käsitellään asevelvollisuuden sosiaa- lisia merkityksiä ja niiden sukupuolittuneisuutta. 42 VNK 2017b: 18. 43 HE 37/2007 vp. s. 6. 23 Kolmas luku on omistettu yhdenvertaisuuden ja asevelvollisuuden valtiosääntöoikeudel- liselle tarkastelulle. Sukupuolten erilaisen kohtelun hyväksyttävän perusteen käsitteen osa-alueita hahmotellaan oikeuskirjallisuuden, perustuslakivaliokunnan käytännön ja tasa-arvovaltuutetun lausuntojen avulla. Lisäksi tarkastellaan perustuslain maanpuolus- tussäännöksen konkretisoitumista miesten asevelvollisuudeksi. Luvun lopuksi tutkitaan, miten sukupuolten tasa-arvoon on kiinnitetty huomiota asevelvollisuutta koskevissa lain- säädännön esitöissä. Neljännessä luvussa käsitellään yhdenvertaisuutta ihmisoikeutena ja sen soveltamista asevelvollisuuden kontekstiin eurooppalaisessa oikeudessa. Luvussa tarkastellaan Euroo- pan unionin oikeuden ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen sisältöä ja soveltamiskäytän- töä. Lopuksi esitetään lyhyt katsaus asevelvollisuusjärjestelmiin muualla Euroopassa, eri- toten Pohjoismaissa. Viides luku on kokoavaa pohdintaa siitä, mitä edellä käsitellyt sukupuolten erilaista koh- telua koskevat linjaukset merkitsevät sovellettuina asevelvollisuutta koskevaan keskuste- luun Suomessa. Osiossa tarkastellaan kriittisesti kysymystä sukupuolten erilaisen kohte- lun hyväksyttävyydestä eri perusteiden valossa, mukaan lukien mahdollisuus nähdä jär- jestelmän nykytila naisten positiivisena erityiskohteluna. Lisäksi luvussa selitetään suku- puolierottelun tähän päivään kestänyttä elinvoimaisuutta sen kytköksellä asevelvollisuu- den vahvaan historiallis-yhteiskunnalliseen narratiiviin. Lyhyessä päätösluvussa tutkiel- man johtopäätöksistä luodaan katse asevelvollisuusjärjestelmän kehittämisen haasteisiin. 24 SUOMALAINEN ASEVELVOLLISUUS: MITÄ, KUKA, MIKSI – JA ENTÄ SITTEN? Asevelvollisuus ja palvelusmuodot Suomessa ”Yleinen asewelwollisuus tarkoittaa, kuten itse nimikin osoittaa, sitä, että isänmaan puolustus on jokaisen kansalaisen wälttämätön welvollisuus ja että sentähden maan kaikki miespuoliset asukkaat, heidän säädystänsä ja arvostansa huolimatta, köyhä yhtähywin kuin rikaskin, kreivi yhtähywin kuin torpparikin, ovat welwolliset mää- rätyllä iällä ja määrätysti aikaa asettumaan sotapalvelukseen. Ei kenenkään sallita rahalla ostaa itseänsä wapaaksi eikä panna toista sijaansa. Ainoastaan ne, jotka pahan ruumiin- tai mielenwian kautta katsotaan siihen kelvottomiksi, owat maini- tusta welwollisuudesta wapaat.”44 Perustuslain 127.1 §:n mukaan jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistu- maan isänmaan puolustukseen tai avustamaan sitä sen mukaan kuin laissa säädetään. 2 momentin mukaan lailla säädetään oikeudesta saada vakaumuksen perusteella vapautus osallistumisesta sotilaalliseen maanpuolustukseen. Maanpuolustus kattaa sotilaallisen maanpuolustuksen ohella myös muut isänmaan puolustamisen ja siinä avustamisen ta- vat45, joista toisen momentin säännös ei vapauta. Sanamuotonsa puolesta maanpuolustus- velvollisuus vaikuttaisi näin koskevan jokaista suomalaista sukupuolesta, iästä, tervey- dentilasta tai vakaumuksesta riippumatta. Käytännössä velvollisuuden sisältö ja velvoi- tettujen piiri konkretisoidaan kuitenkin vasta tavallisella lailla46. Tällöin eri väestöryh- mille voidaan hyväksyttävin perustein asettaa eriäviä velvollisuuksia. Keskeisin maanpuolustusvelvollisuuden ilmenemismuoto on miespuolisia kansalaisia koskeva asevelvollisuus sekä sen sijasta asetettava siviilipalvelusvelvollisuus. Muita maanpuolustusvelvollisuuteen kytkeytyviä palvelusvelvoitteita ovat valmiuslaissa (1552/2011) säädetyt työ- ja väestönsuojeluvelvollisuus, jotka koskevat sukupuolesta ja 44 Uusi Suometar 20.1.1871, s. 1. Lainauksen kirjoitusasu kuten Särmäkarilla (2016: 23). 45 HE 1/1998 vp. s 182. 46 Heikki Karapuu on vuoden 1978 artikkelissaan todennut, ettei maanpuolustussäännöksellä varsinaisesti aseteta kansalaisille velvollisuutta, vaan velvollisuudenalaisuus, jonka nojalla velvollisuuksia voidaan säätää (Scheinin 2018). Maanpuolustusvelvollisuuden luonnetta velvollisuutena käsitellään osiossa 3.3.1. 25 kansalaisuudesta riippumatta kaikkia Suomessa asuvia 18–67-vuotiaita. Ne voivat kui- tenkin tulla sovellettaviksi vain poikkeusoloissa eikä niihin liity palvelusvelvoitteita nor- maaliolojen aikana. (Valmiuslaki 95 ja 116 §.) Asevelvollisuuslaki (1438/2007) on yleislaki, jossa säädetään muun muassa asevelvolli- suuden henkilöllisestä ulottuvuudesta, kutsunnoista ja maanpuolustusvelvollisuuden täyt- tämisestä asevelvollisena puolustusvoimissa. Siviilipalveluslaissa (1446/2007) säädetään korvaavasta palvelusvelvoitteesta niille asevelvollisille, joiden vakaumukseen perustuvat syyt estävät heitä suorittamasta asevelvollisuuslaissa säädettyä palvelusta (1.2 §). Jokai- nen miespuolinen Suomen kansalainen on lähtökohtaisesti asevelvollinen sen vuoden alusta, jona hän täyttää 18 vuotta, sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 60 vuotta (AsevL 2.1 §). 2.1.1. Varusmiespalvelus ja siviilipalvelus Aseeton tai aseellinen varusmiespalvelus Asevelvollisuuslain 2.2 §:n mukaan asevelvollisuuden suorittamiseen kuuluu varusmies- palvelus, kertausharjoitus, ylimääräinen palvelus ja liikekannallepanon aikainen palvelus sekä osallistuminen kutsuntaan ja palveluskelpoisuuden tarkastukseen. Kyseessä on yleissäännös, jota asevelvollisiin sovelletaan, ellei jäljempänä käsiteltävästä vapautuspe- rusteita koskevasta lainsäädännöstä muuta johdu. Asevelvollisuuslain mukainen palvelus on ensisijainen tapa suorittaa maanpuolustusvelvollisuus47. Asevelvollisuuteen perustuva varusmiespalvelus ja sitä seuraavat kertausharjoitukset ovat Suomen armeijan joukkotuotannon perusta. Varusmiespalveluksen tavoitteena on kouluttaa asevelvolliset sotilaallisen maanpuolustuksen tehtäviin ja siten osaltaan luoda edellytykset sodan ajan varalta tarvittavien joukkokokonaisuuksien tuottamiselle (AsevL 36 §). Sodan ajan joukoilla tarkoitetaan sitä puolustusministeriön määrittelemän suuruista 47 HE 140/2007 vp. s. 4. Siviilipalveluksen toissijaisuudesta esim. Kallunki 2015: 19. 26 joukkoa varusmiespalveluksen suorittaneita henkilöitä, joille on määritelty sodan ajan si- joitustehtävä. Tällä hetkellä sodan ajan joukkojen vahvuudeksi on määritelty 280 000 so- tilasta, joista yli 95 prosenttia koostuu reserviläisistä48. Joukkojen fyysisen toimintakyvyn takaamiseksi aktiivinen sijoitusaika sodan ajan joukoissa on valtaosalla miehistöä enin- tään 15 vuotta49. Sotilaallisten tehtävien ohella varusmiehille opetetaan Suomen turvalli- suuspolitiikkaa ja kansainvälisen oikeuden relevantteja säännöksiä, kehitetään fyysistä kuntoa sekä opetellaan yleisiä kansalaistietoja ja -taitoja50. Varusmiespalveluksen kesto on 165–347 vuorokautta (AsevL 37 §). Kesto määräytyy yksilökohtaisesti asevelvollisen soveltuvuuden ja taitojen sekä puolustusvoimien koulu- tuksellisten ja toiminnallisten tavoitteiden mukaisesti51. Varusmiesten henkilökohtaisten taloudellisten ja sosiaalisten syiden ei ole katsottu olevan asevelvollisuuslain mukaisia perusteita lyhyelle palvelulle. Palveluksen kestosta määrätään sotilaskäskynä, josta ei voi valittaa. Keston määräytymiseen liittyvät yhdenvertaisuusongelmat toistuvat kuitenkin puolustusvoimien laillisuusvalvonnasta vastaavan eduskunnan oikeusasiamiehen lausun- noissa.52 Sekä lyhimmän (165 vrk) että pisimmän (347 vrk) palveluksen suorittajien määrä on noin 43 prosenttia varusmiehistä, 255 vuorokauden palveluksen suorittaa noin 14 prosenttia53. Palveluksen jälkeen asevelvollinen kuuluu reserviin sotilasarvostaan riippuen 50–60 ikä- vuoteen saakka tai niin kauan kuin on palveluskelpoinen (AsevL 49 §). Reserviläistä kos- kevat erinäiset maanpuolustusvelvollisuuteen kuuluvat palvelusvelvollisuudet (AsevL 32, 83 ja 86 §) sekä palvelus suuronnettomuuden tai sitä vastaavan tilanteen takia (79 §). 48 VNK 2017b: 20, Pääesikunta 2017: 1. Puolustusvoimauudistuksen yhteydessä sodan ajan vahvuus las- kettiin 350 000:sta 230 000 sotilaaseen. Vuoden 2018 talousarviossa kokonaisvahvuus nostettiin 280 000 sotilaaseen sisällyttämällä lukuun aiemmin sodan ajan joukkojen ulkopuolelle jätettyjä reserviläisiä, val- miusvarusmiehiä sekä rajajoukot. 49 Suomalainen asevelvollisuus -työryhmä 2010: 31. 50 HE 37/2007 vp. s. 7. 51 HE 37/2007 vp. s. 77. 52 Esim. AOA 12.12.2014 Dnro 3792/2/12. Varusmiespalveluksen laillisuusvalvonnasta vastaava edus- kunnan oikeusasiamies on lausunnossaan todennut, ettei ammattiurheilijoiden erityiskohtelulle muihin varusmiesryhmiin nähden lyhyemmän palvelusajan myöntämisessä ole hyväksyttävää perustetta. Toi- saalta asiasta antamassaan lausunnossa puolustusministeriö edellyttää Pääesikunnalta jatkossa myös mui- den ammatinharjoittajien aseman ja palvelusjärjestelytarpeiden huomioimista. 53 HE 139/2018 vp. s. 5. 27 Muusta kuin liikekannallepanon aikaisesta palveluksesta asevelvollinen voidaan hake- muksesta vapauttaa laissa säädettyjen henkilökohtaisten sosiaalisten perusteiden nojalla (ks. AsevL 34, 80 ja 84 §). Myös korkea poliittinen tehtävä voi oikeuttaa varusmiespal- veluksen lykkäämiseen tai kertausharjoituksista vapautumiseen (35 §). Varusmiespalveluksen voi suorittaa vakaumukseen perustuvista syistä myös asevelvolli- suuslain mukaisesti aseettomana palveluksena puolustusvoimissa (AsevL 67 §). Aseetto- man palveluksen kesto on 255 tai 347 päivää (AsevL 69 §). Aseettoman palveluksen suo- rittaa noin 50 asevelvollista vuosittain54. Jos vakaumukseen perustuvat syyt estävät pal- veluskelpoista asevelvollista suorittamasta mitään asevelvollisuuslain mukaista palvelus- muotoa, asevelvollinen määrätään suorittamaan siviilipalvelusta. Siviilipalvelus Siviilipalveluslain 1.2 §:n mukaan asevelvollinen, jonka vakaumukseen perustuvat syyt estävät häntä suorittamasta asevelvollisuuslaissa säädettyä palvelusta, vapautetaan sen suorittamisesta ja määrätään suorittamaan siviilipalvelusta. Perustuslain esitöissä tode- taan myös siviilipalveluksen kuuluvan maanpuolustusvelvollisuuden piiriin55. Maanpuo- lustuksen osa-alueiksi ymmärretään tällöin esimerkiksi pyrkimys rauhan edistämiseen, kansainvälinen vastuuntunto, ympäristönsuojelu ja käytännön kansalaisvalmiuksien ke- hittäminen56. Siviilipalvelus suoritetaan puolustusvoimien sijaan siviilipuolella lähinnä sosiaali- ja ter- veydenhuollon, opetus- ja kulttuuritoimen, pelastustoimen, väestönsuojelun tai ympäris- tönsuojelun tehtävissä. Palvelus kestää aina 347 päivää (SiviiliL 4 §), mikä vastaa pisintä varusmiehen palvelusaikaa. Perustuslakivaliokunta on katsonut tämän palvelusmuotojen 54 HE 140/2007 vp. s. 15. 55 HE 1/1998 vp. s. 182. Esimerkiksi Jehovan todistajien ongelmallisen aseman ratkaisemiseksi siviilipal- veluksen maanpuolustuskytköksestä on myös ehdotettu luovuttavan. Jukka Kekkosen (2013: 17) ehdotus perustuslain 127 §:n mahdolliseksi kirjoitusasuksi: ”Jokainen Suomen kansalainen voidaan velvoittaa pal- velemaan isänmaataan ja sen laillista yhteiskuntajärjestystä sen mukaan kuin lailla säädetään”. 56 HE 149/1991 vp. s. 3. 28 yhdenvertaisuuden kannalta hyväksyttäväksi vedoten palvelusmuotojen kokonaisrasitta- vuuteen57. Muulloin kuin palveluksessa ollessaan siviilipalvelusvelvollinen kuuluu sivii- livarantoon tai lisävarantoon (SiviiliL 5 §), jotka vastaavat periaatteessa lakiin kirjatuilta palvelusvelvoitteiltaan reserviä ja varareserviä, mutta sijoitettuna siviilipuolen tehtäviin tai valmiuslaissa tarkoitettuun työhön. Erityisoloissa siviilipalvelukseen hakeutuminen vaatii vakaumuksentutkintalautakunnan hyväksynnän (SiviiliL 18 §). 2.1.2. Asevelvollisuuden suorittamisesta vapautetut Asevelvollisuus ei koske ehdoitta kaikkia miespuolisiakaan kansalaisia. Säännöksiä ase- velvollisuuden suorittamisesta vapautumisesta osittain tai kokonaan sisältyy asevelvolli- suuslakiin, perustuslakiin ja Ahvenanmaan itsehallintolakiin (1144/1991). Kevääseen 2019 saakka Jehovan todistajiin kuuluvat henkilöt voitiin lykkäyksen kautta vapauttaa asevelvollisuuden suorittamisesta. Vapautuksesta säädettiin poikkeuslailla (645/1985), sillä se tarkoitti ihmisten erilaista kohtelua uskonnon perusteella58. Poikkeus- lakia kritisoitiin voimakkaasti sekä kotimaisen oikeustieteen ja selvitysten että kansain- välisten ihmisoikeuselinten taholta59. Keväällä 2018 Jehovan todistajien ja muiden totaa- likieltäytyjien erilaisesta kohtelusta syntyvä yhdenvertaisuusongelma vahvistettiin perus- tuslain 106 §:n tarkoittamalla tavalla ilmeisesti perustuslainvastaiseksi tuomioistuinkäsit- telyssä60, mitä voidaan pitää suomalaisen etukäteispainotteisen perustuslakikulttuurin pii- rissä poikkeuksellisena. Tapausta seuranneen epäselvän oikeustilan myötä poikkeuslaki kumottiin lailla (330/2019), joka tuli voimaan 1.4.2019. 57 PeVL 18/2007 vp. Ennen vuotta 2007 siviilipalveluksen kesto oli pidempi kuin yhdenkään varusmies- ten palveluksen. Kansainväliset ihmisoikeuselimet kritisoivat tätä katsoen käytännön rankaisevan aseista- kieltäytyjiä (esim. YK:n ihmisoikeuskomitea 2004, kappale 14). Myös nykyistä siviilipalvelusta on kriti- soitu sen kestosta (YK:n ihmisoikeuskomitea 2013, kappale 14). 58 PeVL 9/1985 vp. 59 Esim. Scheinin 1987: 155, Kekkonen 2013, YK:n ihmisoikeuskomitea 1998, 2004 ja 2013. Ihmisoi- keuselimet eivät sinänsä pitäneet vapautusta ihmisoikeusvelvoitteiden vastaisena, mutta katsoivat, että vastaava kohtelu tulisi ulottaa myös muihin aseistakieltäytyjäryhmiin. Ks. Ojanen & Scheinin 2010. 60 Helsingin hovioikeus 23.2.2018 nro 108226.. Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa. 29 Nykyisessä järjestelmässä lähtökohtaisesti asevelvollisuuden ulkopuolelle jätettäviä tai hakemuksen taikka ilmoituksen perusteella palveluksen suorittamisesta vapautettavia ryhmiä ovat61: (1) Muut kuin Suomen kansalaiset (2) Iän perusteella vapautetut (3) Kaksoiskansalaiset eräissä tapauksissa (4) Ahvenanmaalaiset (5) Palveluskelpoisuuden puuttumisen takia vapautetut (6) Naiset Vapautuksissa on kyse ihmisten erilaisesta kohtelusta heille lailla asetettavien velvolli- suuksien suhteen. Jotta tällainen erilainen kohtelu olisi perustuslain mukaista ja siitä voi- taisiin säätää tavallisella lailla, sille tulee olla perustuslain 6 §:n edellyttämä hyväksyttävä peruste. Seuraavassa käydään lyhyesti läpi vapautusperusteiden sisältö. Ryhmien 1–4 voidaan kat- soa olevan selkeitä ja kohtalaisen ongelmattomia vapautusperusteita, kun taas ryhmät 5– 6 ovat asevelvollisuuden rajauksina monisyisempiä. (1) Muut kuin Suomen kansalaiset Asevelvollisuus koskee vain Suomen kansalaisia, eikä sen suorittaminen ole mahdollista muille. Tämä poikkeaa valmiuslaissa säädetyistä työ- ja väestönsuojeluvelvollisuuksista, jotka koskevat sukupuolesta ja kansalaisuudesta riippumatta kaikkia Suomessa asuvia 18–67-vuotiaita. Ne voivat kuitenkin tulla sovellettaviksi vain poikkeusoloissa eikä niihin liity palvelusvelvoitteita normaaliolojen aikana. (Valmiuslaki 95 ja 116 §.) 61 Vrt. Scheinin 1988: 32. 30 (2) Iän perusteella vapautetut Asevelvollisuus alkaa miespuolisella Suomen kansalaisella sen vuoden alusta, jona tämä täyttää 18 vuotta, ja päättyy sen vuoden lopussa, jona tämä täyttää 60 vuotta (AsevL 2 §). Samoin kuin sukupuolen ja kansalaisuuden osalta, myös iän suhteen kyseessä on asevel- vollisen määritelmään sisäänrakennettu vapautus. Velvollisuus suorittaa varusmiespalve- lus rauhan aikana päättyy sen vuoden lopussa, jona asevelvollinen täyttää 30 vuotta (37 §). (3) Kaksoiskansalaiset eräissä tapauksissa62 Kaksoiskansalaiset voidaan vapauttaa rauhan ajan palveluksesta ulkomailla asumisen taikka toisessa kotimaassa suoritetun asevelvollisuuteen kuuluvan palveluksen perus- teella (AseVL 75–76 §). Vuoden 2018 kutsunnoissa noin 3,5 prosenttia ikäluokasta sai vapautuksen monikansallisuuden perusteella63. (4) Ahvenanmaalaiset Ahvenanmaan itsehallintolain 12 §:ssä säädetään kotiseutuoikeuden omaavien henkilöi- den mahdollisuudesta asevelvollisuuden sijaan suorittaa palvelus vastaavalla tavalla luotsi- tai majakkalaitoksessa tai muualla siviilihallinnossa. Koska tällaista palvelua ei käytännössä ole järjestetty, on kotiseutuoikeuden omaavat henkilöt 12 §:n mukaan tosi- asiallisesti vapautettu asevelvollisuuden suorittamisesta64. Ahvenanmaan itsehallintolaki on annettu perustuslain säätämisjärjestyksessä ja säätää maakunnan autonomisesta ase- masta. Itsehallintolaki ei ole tavallisella lailla kumottavissa oleva poikkeuslaki, vaan rin- nastuu normihierarkiassa perustuslakiin. Ahvenanmaalaisten vapautus asevelvollisuu- desta kytkeytyy maakunnan kansainvälisoikeudelliseen asemaan demilitarisoituna auto- nomisena alueena (ks. Ahvenanmaansaarten linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta 62 Yhdenvertaisuuteen liittyy myös kysymys siitä, milloin kaksoiskansalaisuus voi muodostaa hyväksyttä- vän perusteen rajoittaa henkilön mahdollisuuksia toimia eräissä puolustusvoimien tehtävissä. Ks. laki puolustusvoimista (551/2007) 37.2 § ja HE 252/2018 vp. 63 Varusmies 17.12.2018. 64 Ks. HE 73/1990 vp. s. 42–43. 31 koskeva sopimus65). Vapautusta ei ole näin ollen pidettävä oikeudellisena yhdenvertai- suusongelmana. (5) Palveluskelpoisuuden puuttumisen takia vapautetut Palvelukseen voidaan määrätä vain palveluskelpoinen asevelvollinen. Lain mukaan pal- veluskelpoisuudella tarkoitetaan sitä, että palvelusvelvollinen suoriutuu palveluksesta66 eikä vaaranna omaa tai muiden palvelus- tai työturvallisuutta. (AsevL 9 §, SiviiliL 23 §.) Palveluskelpoisuuden puuttumista koskevan asevelvollisuuslain 10 §:n mukaan asevel- vollinen vapautetaan palveluksesta rauhan aikana, jos hänellä on vaikea vamma tai sai- raus, joka estää palveluksen asevelvollisena, tai jos hänen todetaan terveydentilansa vuoksi olevan kykenemätön palvelukseen niin pitkän ajan, ettei hänen kouluttamisensa myöhemminkään olisi tarkoituksenmukaista. Terveydellisten syiden lisäksi rauhan ajan palveluksesta vapautuu asevelvollinen, jonka katsottaisiin olevan vaaraksi palvelustur- vallisuudelle esimerkiksi rikostaustan perusteella. Palveluskelpoisuus edellyttää näin ollen tietyntasoista terveydentilaa, muttei tarkemmin määrittele fyysisiä suorituskykyedellytyksiä esimerkiksi nopeuden tai voiman suhteen. Erityisiä fyysisiä vaatimuksia pyritään nykyään asettamaan aiempaa tarkemmin vain sel- laisiin erityistehtäviin, joissa niitä vaaditaan67. Fyysiset edellytykset voivat olla ehdotto- mia eli molemmille sukupuolille samoja. Jos taas edellytysten funktio on karsia soveltu- vista ehdokkaista valittavat, voidaan fyysiset vaatimukset suhteuttaa sukupuolille erik- seen. Näin voidaan välttää tehtävän kannalta epäolennaisten vaatimusten aiheuttamat ra- joitukset rekrytointipohjaan sekä yksilön osallistumis- ja uramahdollisuuksiin. Terveystarkastuksessa ja kutsunnoissa asevelvolliset luokitellaan palveluskelpoisuus- luokkiin A–C, E ja T. A-luokkaan kuuluva on lähtökohtaisesti palveluskelpoinen kaikkiin 65 SopS 1/1922. 66 Siviilipalveluslain 23 §:n muotoilun mukaan ”suoriutuu tai hänen voidaan olettaa suoriutuvan”. 67 Puolustusvoimat on parhaillaan kehittämässä sekä kantahenkilöstöön että varusmiehiin sovellettavia tehtäväkohtaisia fyysisen suorituskyvyn vaatimuksia, jotka olisivat samat iästä ja sukupuolesta riippu- matta (Ruotuväki 12.7.2018). Ks. myös Harala, Eränen & Ojanen 2019. 32 tehtäviin, joskin eräisiin tehtäviin on asetettu lisäksi tarkentavia terveydellisiä vaatimuk- sia. B-luokkaan luokitellaan palveluskelpoiset henkilöt, joilla on terveydellinen este tais- telijan tehtävissä toimimiselle.68 Vuoden 2018 kutsunnoissa terveydellisistä syistä rauhan ajan palveluksesta vapautettiin noin 9 prosenttia ikäluokasta (C-luokka). Niin ikään noin 9 prosenttia määrättiin tilapäisistä terveydellisistä syistä uudelleen kutsunnoissa tarkas- tettaviksi (E-luokka).69 T-luokkaan voidaan sijoittaa rauhan ajan palveluksesta palvelus- turvallisuuden perusteella muin kuin lääketieteellisin perustein vapautetut henkilöt70. Yleisimpiä syitä vapautukselle ovat mielenterveysongelmat ja ylipaino71. Sosiaaliset tai taloudelliset syyt eivät itsessään ole perusteita palveluksesta vapautumiselle72. Osana ter- veydellisen toimintakyvyn arviointia annetaan kuitenkin merkitystä asevelvollisen moti- vaatiolle, johon myös sosiaaliset tekijät voivat heijastua. Terveystarkastusohjeen mukaan motivaatiotekijöillä voi olla merkitystä palveluskelpoisuuden määrittämisessä esimer- kiksi tietynasteisen kuulonaleneman tai lihavuuden tapauksissa73. Motivaatiotekijöiden huomioiminen sisällytettiin pääesikunnan terveystarkastusohjeeseen sen päivityksissä vuosina 2006, 2008 ja 2012. Samalla palveluskelpoisuuden arvioinnissa siirryttiin koros- tamaan palveluksesta selviytymisen edellytysten sijaan riittävän hyvää terveydentilaa re- servin tarpeita ajatellen74. Muutokset ovat johtaneet entistä useamman kutsunnanalaisen vapauttamiseen palveluksesta. Samalla varusmiespalveluksen keskeyttäneiden osuus on kääntynyt laskuun, ollen kuitenkin vuonna 2017 noin 15 prosenttia aloittaneista75. Palveluskelpoisuuden määrittämisessä pyritään siviilipalveluksen ja asevelvollisuuslain mukaisen palveluksen suorittajien yhdenmukaiseen kohteluun (SiviiliL 23 §) ja terveys- tarkastusohjeen luokittelua noudatetaan soveltuvin osin myös siviilipalvelukseen hakeu- tuvien palveluskelpoisuutta arvioitaessa76. Varusmiespalvelukseen terveydellisten syiden perusteella kelpaamatonta asevelvollista ei lähtökohtaisesti ohjata siviilipalvelukseen, 68 Terveystarkastusohje 2012: 42–43. 69 Varusmies 17.12.2018. 70 Terveystarkastusohje 2012: 44–45. 71 Mielenterveysongelma on yleisin ja viime vuosina yleistynyt vapautusperuste. YLE 15.8.2013, YLE 23.5.2018, Vilkman 2019: 8. 72 Miettinen 2018: 14. 73 Terveystarkastusohje 2012: 7. 74 YLE 16.8.2018. 75 Puolustusvoimien henkilöstötilinpäätös 2018: 17. 76 Terveystarkastusohje 2012: 42. 33 ellei hän sinne itse hakeudu, vaan hänelle myönnetään lykkäystä tai vapautus palveluk- sesta. Siviilipalvelus on siten nimenomaan korvaava palvelusmuoto niille palveluskelpoi- sille, jotka vakaumuksellisista syistä kieltäytyvät asevelvollisuuslain mukaisesta palve- luksesta. (6) Naiset Naiset on nykyisellään lähtökohtaisesti jätetty asevelvollisuuden ulkopuolelle. Varus- miespalvelukseen hakeutuminen vapaaehtoisesti on ollut naisille mahdollista vuodesta 1995 lähtien. Nykyisen perustuslain esitöissä todetaan, että naisten asepalvelus voidaan säätää vapaaehtoisuuteen perustuvaksi77. Perustuslaki ei kuitenkaan aseta estettä asevel- vollisuuden laajentamiselle myös naisiin78. Naisten asevelvollisuus on ajatus, jota on eri muodoissa esitetty jo pitkään. Suomessa esimerkiksi jatkosodan aikana vuonna 1944 esitettiin Lotta Svärd -järjestön rinnalle toi- mimaan naisten lakisääteisen asevelvollisuuden mallia, jota ei kuitenkaan koskaan viety eteenpäin. Esityksessä ei tosin tällöinkään ollut kyse naisten sijoittamisesta taistelutehtä- viin, vaan lottatoiminnan tehokkaammasta organisoinnista ja johtamisesta.79 Myös sittemmin esitetyissä naisten maanpuolustusvelvollisuuden konkretisoimisen mal- leissa on toisinaan lähdetty ajatuksesta, että vaikka säädettäisiin molempia sukupuolia koskeva palvelusvelvollisuus, sen sisältö olisi miehille ja naisille erilainen80. Tyypillinen jako on aseellisten taistelutehtävien osoittaminen miehille, kun taas naiset hoitaisivat esi- merkiksi lääkinnän, huollon ja siviilipuolen tehtäviä. Tämänkaltaisissa malleissa velvol- listen ala laajenisi, mutta sukupuolten erilainen kohtelu säilyisi palvelusvelvoitteen sisäl- lössä. 77 HE 1/1998 vp. s. 182. 78 Saraviita 2011: 1008. Vrt. tosin Scheinin 1987: 131. 79 Peltokorpi 2011: 51–52. 80 Esimerkiksi puolustusministeri Jussi Niinistö (2018) katsoi niin kutsutun kansalaispalveluksen olevan hyvä palvelusvelvollisuuden muoto niille miehille ja naisille, jotka eivät suorita varusmies- tai siviilipal- velusta. Toisin kuin naisille, miehille kansalaispalvelus ei Niinistön hahmottelemassa mallissa kuitenkaan olisi vapaasti valittava vaihtoehto, vaan tarkoitettu vain terveydellisistä syistä muusta palveluksesta va- pautetuille. 34 2.1.3. Naisten vapaaehtoinen asepalvelus Naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetussa laissa (194/1995) säädetään naisten mahdollisuudesta hakea varusmiespalvelukseen rinnastettavaan palvelukseen. Naisten asepalvelukseen sovelletaan lähtökohtaisesti samoja asevelvollisuuslain säännöksiä kuin varusmiespalvelukseen. Poikkeuksena asevelvollisuuslakiin vapaaehtoista palvelusta suorittavat naiset voivat 45 päivän kuluessa palvelukseen astumisesta keskeyttää palve- luksensa. Aikarajan jälkeen naiset ovat samassa asemassa varusmiespalvelukseen mää- rättyjen miesten kanssa. (4 §.) Tämän estämättä palvelusta suorittaviin sovelletaan ras- kauteen, synnytykseen ja äitiyteen liittyviä säännöksiä (NVAsepL 7 §). 18–30-vuotias naispuolinen Suomen kansalainen voidaan ottaa asepalvelukseen, jos hän on terveydeltään ja muilta henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan palvelukseen sopiva (NVAsepL 1.1 §). Palveluskelpoisuuden määrittävät terveystarkastukset tehdään samoin kriteerein sekä miehille että naisille81. Puolustusministeriö määrää vuosittain palveluk- seen otettavien naisten määrän (1.2 §). Käytännössä kaikki palveluskelpoisiksi todetut naiset on hyväksytty palvelukseen82. Naisten vapaaehtoinen asepalvelus toteutetaan mahdollisimman pitkälti varusmiespalve- luksen kaltaisena. Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen sovelletaan lähtökohtaisesti samoja asevelvollisuuslain säännöksiä kuin miesten palvelukseen, myös sosiaalietuuk- sien ja työsuhdeturvan osalta83. Naisten asepalvelus toteutetaan kaikissa puolustushaa- roissa ja aselajeissa, ja koulutuksen sisältö on varusmiehille ja -naisille samanlainen. Ase- palvelukseen määrätty nainen on niin ikään asevelvollisia koskevien säännösten ja mää- räysten alainen. Suoritettu naisten asepalvelus rinnastuu varusmiespalvelukseen kaikissa niissä yhteyksissä, joissa henkilöltä edellytetään suoritettua varusmiespalvelusta.84 81 Miettinen 2018: 6–7. 82 Pääesikunnan viestintäosaston haastattelu Reserviläinen-verkkojulkaisussa 29.9.2017. 83 Naisille maksetaan kuitenkin päivärahan lisäksi 0,50 euroa päivässä varusrahaa sellaisten henkilökoh- taisten varusteiden hankkimiseksi, joita puolustusvoimat ei tarjoa. Työhönpaluuoikeus laajennettiin vuo- den 2008 lakimuutoksella koskemaan samoin ehdoin myös palveluksensa keskeyttäviä naisia, ks. HE 207/2008 vp. 84 HE 131/1994 vp. s. 16. 35 Naiset ja siviilipalvelus Siviilipalvelukseen määrätään ne varusmiespalveluksen aloittaneet naiset, jotka keskeyt- tävät palveluksensa ensimmäisen 45 vuorokauden jälkeen. Naisten ei kuitenkaan ole mahdollista suoraan hakeutua suorittamaan vapaaehtoista siviilipalvelusta, sillä siviilipal- velus on tarkoitettu vain pakollisen asevelvollisuuden korvaavaksi suorittamismuodoksi. Siviilipalveluksen suorittavia naisia on vuosittain vain yksittäisiä85. Hallituksen vuoden 2007 esityksessä siviilipalveluslaiksi todetaan, ettei vapaaehtoisten naisten kouluttamista siviilipalveluksessa voida pitää tarkoituksenmukaisena ottaen huo- mioon muun muassa palveluksesta valtiolle aiheutuvat kustannukset ja siviilipalvelusjär- jestelmässä vallitseva palveluspaikkojen puute86. Vuonna 2011 laaditussa Siviilipalvelus 2020 -selvityksessä todettiin, että naisilla tulisi yhdenvertaisuuden vuoksi olla ainakin vapaaehtoinen mahdollisuus suorittaa siviilipalvelus kuten asepalveluskin87. 2.1.4. Sukupuolen vaikutus asepalveluksessa Asepalvelusta suorittavat naiset rinnastetaan 45 päivän keskeytysoikeutta lukuun otta- matta velvollisuuksiensa ja oikeuksiensa suhteen lähtökohtaisesti varusmiehiin. Eräät käytännön erityisjärjestelyt on kuitenkin katsottu perustelluiksi naisten asepalvelusta to- teutettaessa. Ensinnäkin raskauteen, synnytykseen ja äitiyteen liittyvät säännökset sovel- tuvat myös asepalvelusta suorittavaan naiseen (NVAsepL 7 §). Raskaus on myös peruste palveluksen keskeyttämiselle. Tällaisessa tapauksessa ratkaistaisiin myöhemmin erik- seen, miten palvelusta jatkettaisiin.88 Varuskunnissa miehet ja naiset ovat tähän saakka majoittuneet omissa tuvissaan89. Leiri- olosuhteissa, sotaharjoituksissa ja merivoimien sota-aluksilla erillismajoitusta ei kuiten- kaan järjestetä. Naisille maksetaan varusmiesten päivärahan lisäksi 0,50 euroa päivässä 85 Kallunki 2015: 42. 86 HE 140/2007 vp, s. 90–91. Vrt. palveluspaikattomista Kallunki 2015: 84–85. 87 Työ- ja elinkeinoministeriö 2011: 58. 88 Varusmiesopas 2019: 13. 89 Puolustusministeriö (2019) valmistelee määräaikaisen yhteismajoituskokeilun toteuttamista joissakin joukko-osastoissa vuonna 2020. 36 varusrahaa sellaisten henkilökohtaisten varusteiden hankkimiseksi, joita puolustusvoimat ei tarjoa90. Sukupuolten erilaisen kohtelun käytänteisiin lukeutuvat myös hiusten pituutta koskevat säännöt, jotka sallivat pitkät hiukset naisille mutteivät miehille. Hiuksia koske- vat säännöt liittyvät sotilaan siistiin ulkoasuun, turvallisuuteen ja hygieniaan.91 Eduskun- nan oikeusasiamiehen mukaan hiusten pituutta koskevat säännöt eivät loukkaa tasa-ar- voa92. Myös tasa-arvovaltuutettu on todennut, ettei kysymyksessä ole tasa-arvolaissa kiel- letty syrjintä93. Toisaalta tasa-arvovaltuutettu on silti toivonut käytäntöihin muutosta94. Koska naisten pitkien hiusten ei katsota asianmukaisesti sidottuina aiheuttavan haittaa turvallisuudelle tai hygieniasta huolehtimiselle, on aiheellisesti kyseenalaistettavissa, voi- daanko miesten ja naisten erilaista kohtelua pitää hyväksyttävänä yksinomaan sukupuo- leen liitettäviin ulkonäkönormeihin perustuen. Kaikkiaan sukupuolesta riippuvaiset erot- telut palveluksessa voivat olla omiaan heikentämään kokemusta palveluksen tasavertai- suudesta95. Tällä puolestaan on vaikutusta yhteishenkeen ja joukkokoheesioon. Perustel- lut toimenpiteet, kuten yksilön yksityisyyden tarpeen huomioiminen mahdollisuuksien mukaan96, tulisi toteuttaa yhdenvertaisuus huomioiden. Puolustusvoimien julkaisuissa korostetaan, ettei eri sotilastehtäviä jaeta sukupuolen mu- kaan, vaan henkilökohtainen soveltuvuus ratkaisee. Käytännössä yhteneväisten fyysisten vaatimusten asettaminen miehille ja naisille voi tarkoittaa toisen sukupuolen tosiasialli- sesti pienempiä mahdollisuuksia yltää vaatimuksiin. Siksi on keskeistä asettaa pääsyvaa- timuksiksi vain sellaiset ominaisuudet, joita kunkin tehtävän hoitaminen tosiasiallisesti 90 Varusmiesopas 2019: 33. 91 Yleinen palvelusohjesääntö 2017, s. 18. Asevelvollisuuslain 66 §:n mukaan ”asevelvollisen ulkoasun on täytettävä sotilaallisesta yhdenmukaisuudesta ja palvelusturvallisuudesta johtuvat vaatimukset”. 92 EOA 57/4/99. 93 TAS 216/2016. Tasa-arvovaltuutettu on todennut, ”etteivät puolustusvoimien antamat varusmiespalve- lusta suorittavien hiuksia koskevat määräykset kokonaisuutena tarkastellen aseta miehiä siinä määrin epäoikeudenmukaiseen ja epäedulliseen asemaan naisiin verrattuna, että kysymyksessä olisi tasa-arvo- laissa kielletty syrjintä”. 94 ”Toisaalta tasa-arvovaltuutettu on jo pitkään todennut, että sotilasviranomaisten harkintavalta sotilai- den pukeutumis- ja ulkoasuasioissa mahdollistaa haluttaessa joustavan mukautumisen yhteiskunnan ar- vojen ja odotusten muuttumiseen. Yleiset sukupuolten ulkonäköä koskevat käsitykset ovat suomalaisessa yhteiskunnassa muuttuneet siten, ettei hiusten pituus enää liity sukupuoleen samalla tavalla kuin aikai- semmin. Olisi positiivista, jos tämä seikka tultaisiin ottamaan huomioon myös sotilaan ulkonäköä koske- vissa ohjeistuksissa.” TAS 216/2016. 95 Laisi 1998: 162–165. 96 Esim. yksityisyyttä suojaavat verhot vain naisten tupien ikkunoissa ovat omiaan synnyttämään koke- muksen erilaisesta kohtelusta. Leinonen ym. 2012: 22–23. 37 edellyttää. Tilanteissa, joissa ehdottomia rajoja ei katsota tarpeelliseksi määritellä, voi- daan sukupuolten tosiasiallisia mahdollisuuksia tasoittaa soveltamalla mies- ja naiskoke- laisiin erilaisia sukupuolten keskimääräiset erot huomioivia arviointitaulukoita. Tilastoja asevelvollisuudesta Varusmiespalveluksen suorittaa vuosittain hieman yli 20 000 henkilöä, joista naisia on noin 400–600. Vuonna 2018 täysin palvelleina reserviin siirretyistä 20 154 varusmiehestä 614 (3,0 %) oli naisia.97 Kokonaisuudessaan palveluksen suorittaneiden määrä on viimei- sen kuuden vuoden ajan ollut laskussa, mikä johtuu puolustusvoimien mukaan pääasiassa pienenevistä ikäluokista98. Naisten määrä on kuitenkin viime vuosina kasvanut. Vuonna 2018 vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki 1265 naista, mikä on toiseksi suurin määrä koskaan99. Palveluksen aloittaneista naisista noin neljännes keskeyttää palveluksen en- simmäisen 45 päivän aikana100. Varusmiespalveluksen aloittaneista miehistä noin 15 pro- senttia keskeyttää palveluksen101. Suomessa naisten osuus varusmiehistä on huomattavasti pienempi kuin muualla Pohjo- lassa tai valtaosassa Eurooppaa (ks. taulukko 1). Toisaalta luvut eivät ole vertailukelpoi- sia, sillä Suomessa asevelvollisuus koskee koko miespuolista ikäluokkaa, kun taas valta- osassa vertailumaita on ammattiarmeijat tai valikoiva eli vapaaehtoisuutta painottava ase- velvollisuus, jossa palveluksen suorittaa merkittävästi pienempi osuus ikäluokasta. 97 Puolustusvoimien henkilöstötilinpäätös 2018: 17–18. 98 Puolustusvoimien henkilöstötilinpäätös 2017: 17–18. 99 Vuonna 2017 palvelukseen haki ennätykselliset yli 1500 naista. Varusmies 6.3.2019. 100 Palveluksen aloittavien maisten määrä on vuosittain noin 700–1000. Puolustusvoimien henkilöstötilin- päätös 2017: 17 ja 2018: 17. 101 Puolustusvoimien henkilöstötilinpäätös 2018: 17. 38 Taulukko 1. Varusmiesten määrä ja naisten osuus Pohjoismaissa vuonna 2018102. Määritelmä Yht. Naisia Naisten osuus, % Norja Palveluksen suorittaneet 7 346 1 853 25,0 Tanska Varusmiehet puolustusvoimissa 4 208 706 16,8 Ruotsi Palveluksen aloittaneet 3 750 600 16,0 Suomi Palveluksen suorittaneet 20 154 614 3,0 Siviilipalveluksen suorittaa vuosittain noin 1500–1800 henkilöä, joista noin 60 prosenttia siirtyy siviilipalvelukseen keskeytettyään varusmiespalveluksen103. 4–5 naista vuodessa suorittaa siviilipalveluksen104. Lisäksi vuosittain noin 600–1000 varusmiespalveluksen suorittanutta hakeutuu täydennyspalveluksen kautta reservistä siviilipalvelukseen105. Kai- kista palvelusmuodoista kieltäytyy vuosittain noin 30–50 asevelvollista. Nämä totaali- kieltäytyjät suorittavat kestoltaan jäljellä olevaa palvelusaikaansa vastaavan vapausran- gaistuksen, joka nykyisin toteutetaan useimmiten rikoslain (39/1889) 6 luvun 11 a §:n mukaisena valvontarangaistuksena.106 Kaikkiaan varusmiespalveluksen suorittajien osuus miesikäluokasta noin 60–70 prosent- tia107 ja siviilipalveluksen noin 7 prosenttia108. Naisikäluokasta vapaaehtoisen asepalve- luksen suorittaa vain pari prosenttia. Tämä tarkoittaa, että kuusi kymmenestä nuoresta ei suorita minkäänlaista palvelusta. 102 Forsvaret 2019; Forsvarsministeriets personalstyrelse 2019; Försvarsmakten 2019, liite 1: 10; Puolus- tusvoimien henkilöstötilinpäätös 2018: 17–18. 103 HE 139/2018 vp. s. 5. TEM 2011: 21. 104 TEM 2011: 21. 105 HE 294/2018 vp. s. 3. 106 HE 139/2018 vp. s. 5. 107 Vuonna 2018 varusmiespalvelukseen määrättiin 74,63 prosenttia miesikäluokasta, mikä on noin pro- senttiyksikön vähemmän kuin edeltävänä vuonna (Varusmies 17.12.2018). Jos oletetaan aiempien tietojen pohjalta noin 15 prosentin keskeyttävän palveluksensa (Puolustusvoimien henkilöstötilinpäätös 2018: 17), tulisi lopulliseksi palveluksen suorittaneiden osuudeksi vain 63 prosenttia miesikäluokasta. 108 TEM 2011: 20. 39 Puolustusalan sukupuolittuneisuus Sodan ajan joukkojen edellyttämän laajan reservin tuottamisen ohella varusmiespalvelus on käytännössä myös puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen palkatun henkilöstön rek- rytointiväylä ja edellytys sotilasvirkaan nimittämiselle109. Asevelvollisuuden henkilölli- sellä ulottuvuudella on näin ollen merkittävä vaikutus näiden ammattiryhmien sukupuo- lijakaumaan. Vuonna 2018 puolustusvoimien palkatusta henkilöstöstä (yhteensä 12 053 henkeä, joista noin 4000 siviiliä ja 8000 sotilashenkilöä) 18 prosenttia oli naisia. Naisista noin 86 prosenttia toimi siviilitehtävissä. Tämä tarkoittaa, että naisten osuus sotilashen- kilöstöstä oli alle 4 prosenttia.110 Samansuuntainen jako ilmenee myös puolustusalan pää- töksenteossa ja kehittämisessä: esimerkiksi puolustusministeriön asettamien hankkeiden jäsenistä vuonna 2015 naisia oli 13 ja miehiä 87111. Nykyisen asevelvollisuusjärjestelmän tuki Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) vuoden 2018 mielipidemittauk- sessa nykyisenkaltaista asevelvollisuusjärjestelmää tuki 74 prosenttia vastanneista (81 prosenttia vuonna 2017). Tuki on arviolta yhtä vahva miesten ja naisten keskuudessa, nuorissa ikäluokissa vanhempia heikompi. Erillisessä vaihtoehtokysymyksessä nykyjär- jestelmää parhaana piti 59 prosenttia, molempia sukupuolia koskevaa yleistä asevelvolli- suutta 17 prosenttia, vapaaehtoisuutta 13 prosenttia ja ammattiarmeijaa kahdeksan pro- senttia. Toisessa kysymyksessä 55 prosenttia ilmoitti kuitenkin suhtautuvansa myöntei- sesti sekä miehiä että naisia koskevaan yleiseen kansalaispalvelukseen, jonka voisi suo- rittaa joko siviili- tai varusmiespalveluna. Kolmannes suhtautui malliin kielteisesti, ja lo- put eivät osanneet sanoa. Molempien sukupuolten yleistä palvelusvelvollisuutta tukevien määrä on kasvanut viime vuosina. Yleisen koko ikäluokkaa koskevan palvelusvelvolli- suuden tukijoiden osuudet ovat suurin piirtein samankokoiset mies- ja naisvastaajissa ja eri ikäluokissa. Nuoret 15–34-vuotiaat tukivat sen sijaan selvästi muita useammin vali- koivuuden ja vapaaehtoisuuden lisäämistä.112 109 Esim. Pääesikunta 2015: 21. 110 Puolustusvoimien henkilöstötilinpäätös 2018: 8–10. 111 Tilastokeskus 2016: 112. 112 MTS 2018: 13–14, 29–32. 40 Vuoden 2017 tasa-arvobarometrin kyselyssä noin 40 prosenttia vastaajista oli täysin tai jokseenkin sitä mieltä, että on epäoikeudenmukaista, että asevelvollisuus koskee vain miehiä. Yli puolet oli kuitenkin jokseenkin tai täysin eri mieltä. Täysin eri mieltä olevien eli nykyjärjestelmää tukevien osuus oli suurempi kuin täysin samaa mieltä olevien. Mies- ten ja naisten vastauksissa ei ollut suurta eroa.113 Mielipidetutkimuksissa nykymuotoinen järjestelmä saa vahvimman kannatuksen. Mo- lempia sukupuolia koskevan velvollisuuden kannattajien osuus on kuitenkin kasvava. Enemmän kuin puolustusratkaisu ”Yleiseen asevelvollisuuteen perustuva puolustusjärjestelmä on osoittautunut kan- sanvaltaiseen järjestelmäämme hyvin soveltuvaksi. Maanpuolustus kuuluu koko kansalle. Tämä periaate toteutuu yleisen asevelvollisuuden kautta. Kun kaikki ase- velvolliset taustastaan riippumatta palvelevat samoin ehdoin, on yleinen asevelvol- lisuus omiaan korostamaan myös yhteiskunnallista tasa-arvoa.”114 Asevelvollisuus on sotilaallinen puolustusratkaisu, jonka pääasiallinen tavoite on tuottaa riittävät sodan ajan joukot Suomen puolustamiseksi. Suomessa asevelvollisuus on kat- sottu kustannustehokkaimmaksi tavaksi tuottaa maantieteellisesti laajan maan tarpeita vastaava laaja reservi. Asevelvollisuuden tarkastelu yksinomaan teknisenä joukkotuotan- toratkaisuna ei kuitenkaan ole mahdollista. Kyseessä on merkittävä yhteiskunnallinen ins- tituutio, joka rakentaa kansalaisten suhdetta asevoimiin ja maanpuolustukseen. Samalla sillä on myös muita kuin välittömästi maanpuolustukseen kytkeytyviä merkityksiä. 113 Tasa-arvobarometri 2017: 28. 114 HE 37/2007 vp. s. 5. 41 Osallisuus, kansalaisuus, demokratia Asevelvollisuudelle annetaan Suomessa suuri painoarvo asevoimien ja yhteiskunnan de- mokraattisen kytköksen edistäjänä115. Suomalaisessa puolustusjärjestelmässä kansalaiset eivät vaikuta asevoimiin vain parlamentaarisen järjestelmän kautta, vaan osallistuvat hen- kilökohtaisesti maanpuolustustoimintaan ja -koulutukseen myös rauhan aikana116. Tämän katsotaan tukevan suomalaisten maanpuolustustahtoa, joka on ollut Maanpuolustustiedo- tuksen suunnittelukunnan (MTS) perinteisin kysymyksin mitattuna korkea117. Lisäksi kansalaisosallistuminen rakentaa suomalaisten maanpuolustustietoisuutta ja maanpuolus- tusosallisuutta, jotka vaikuttavat osaltaan sekä toisiinsa että maanpuolustustahtoon118. Asevelvollisuus on näkyvin ja laajamittaisin kansalaisosallistumisen muoto, joka samalla voimakkaasti eriyttää kansalaisten rooleja, tietoisuutta ja osallisuutta maanpuolustuk- sessa sukupuolen mukaan. Sosiologian ja historian tutkimuksessa asevelvollisuutta on usein tarkasteltu yhdessä kan- salaisuuden käsitteen kanssa. Asevelvollisuutta on luonnehdittu kansalaisvelvollisuu- deksi ja historiallisesta perspektiivistä tarkastellen ”kansakunnan ja lopulta oman valtion rakentumista tukeneeksi yhteiskunnalliseksi tapahtumaksi”119. Perinteisen diskurssi on liittänyt yhteen asevelvollisuuden, kansalaisuuden ja maskuliinisuuden. Tältä pohjalta miehiin rajatun asevelvollisuuden on voitu katsoa osaltaan ylläpitävän patriarkaalisia val- tarakenteita sekä maskuliinisuuden ja väkivallankäytön kytköstä.120 115 Ks. esim. Pääesikunta 2015: 15. Yleinen asevelvollisuus vahvistaa kansalaisten maanpuolustustahtoa sekä yhteiskunnan ja puolustusvoimien välistä yhteyttä. 116 Tallberg 2017: 181–186. 117 MTS 2018: 25–28. MTS:n mittaamaa niin kutsuttua maanpuolustustahtoa tarkasteltaessa on aina syytä huomioida kysymyksenasettelu. Maanpuolustustahtoa mittaavat kysymykset ovat: (1) Jos Suomeen hyö- kätään, niin olisiko suomalaisten mielestänne puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tu- los näyttäisi epävarmalta? sekä (2) "Jos Suomeen hyökätään, olisitteko itse valmis osallistumaan maan- puolustuksen eri tehtäviin kykyjenne ja taitojenne mukaan?". 118 Tallberg 2017: 185. 119 Laitinen 2005: 21. 120 Tallberg 2009: 78. 42 Sosiaaliset vaikutukset yksilölle ja yhteiskunnalle ”Yleisen” asevelvollisuuden katsotaan edistävän yhteiskunnallista koheesiota, kun eri taustoista tulevat nuoret asetetaan elämään ja toimimaan yhdessä.121 Asevelvollisuudella esitetään usein olevan myös konkreettinen syrjäytymistä ehkäisevä vaikutus tai vähin- täänkin potentiaali. Kutsuntoja pidetään mahdollisuutena tunnistaa ja tavoittaa syrjäyty- misvaarassa olevat – usein palvelukseen kelpaamattomat – nuoret ja ohjata heidät tarvit- taessa asianmukaisten sosiaalipalveluiden piiriin122. Joillekin varusmiespalvelus itsessään osoittautuu voimaannuttavaksi ja kasvattavaksi kokemukseksi. Palveluksessa saadusta koulutuksesta ja kokemuksesta voi olla yksilölle hyötyä myös opinnoissa tai työelämässä. Toisaalta on selvää, että asevelvollisuuden suorittamisesta voi aiheutua rasitteita niin fyy- sisesti, henkisesti, sosiaalisesti kuin taloudellisestikin. Yksilölle palvelusajan suoriin so- sioekonomisiin vaikutuksiin kuuluvat usein tulonmenetykset ja opintojen tai työelämään siirtymisen lykkäytyminen123. Palvelus voi myös vaikuttaa nuoren ihmissuhteisiin ja ai- heuttaa henkistä rasitusta. Lisäksi eri palvelusmuotojen suorittajiin sekä palveluksesta va- pautettuihin kohdistuu arvottamista ja leimaamista. Lopulta ei ole mahdollista ohittaa myöskään asepalveluksen luonteeseen liittyvää perustavanlaatuista eettistä ongelmaa: määritellä jollekulle oikeus ja velvollisuus tappaa tai tulla tapetuksi. Kaikkia näitä jo lähtökohtaisesti kompleksisia tekijöitä on välttämätöntä tarkastella myös asevelvollisuusinstituution sukupuolittuneesta luonteesta käsin. Asevelvollisuuden suorat hyödyt ja rasitteet jakaantuvat kansalaisille sukupuolen mukaan. Sukupuolierottelu yllä- pitää ja tuottaa sukupuolirooleja ja niihin perustuvia oletuksia sekä maanpuolustuksen kontekstissa että yhteiskunnassa laajemmin. Järjestelmä tukee maanpuolustusalan ja sitä koskevan päätöksenteon miesvaltaisuutta. 121 Ks. Puolustusvoimien moninaisuudesta esim. Ekholm 2012: 19. 122 Ks. esim. Elisabeth Rehn – Bank of Ideas 2018: 13, 27 alaviite 103. Suomalainen asevelvollisuus -työ- ryhmä 2010: 32. 123 Ks. esim. Poutvaara ja Wagener 2007. 43 ASEVELVOLLISUUS, YHDENVERTAISUUS JA TASA-ARVO KANSALLI- SESSA VALTIOSÄÄNTÖOIKEUDESSA Normihierarkia, säätämisjärjestys ja perusoikeudet Kansalliset oikeussäännöt muodostavat hierarkkisen järjestelmän, jossa perustuslaki on ylempänä kuin tavallinen parlamenttilaki ja parlamenttilaki ylempänä kuin hallitusvallan antama asetus124. Perustuslain hierarkkiseen ylemmyyteen kytkeytyy sen vaikeutettu sää- tämisjärjestys eli suuremman konsensuksen vaatimus (PL 73 §). Hierarkiasta seuraa, ettei alemmanasteinen normi saa olla ristiriidassa ylemmän kanssa. Perustuslaissa säädetyt pe- rusoikeudet ovat näin ollen eritoten lainsäätäjän vallan rajoittimia ja ohjaajia125. Suomessa merkittävin lakien perustuslainmukaisuutta ja suhdetta kansainvälisiin ihmis- oikeussopimuksiin arvioiva taho on eduskunnan perustuslakivaliokunta, jonka tehtävästä säädetään perustuslain 74 §:ssä. Perustuslakikontrolli painottuu vahvasti ennakolliseen valvontaan ja tapahtuu ensisijaisesti parlamentaarisen lainsäädäntöelimen piirissä126. Pe- rustuslakivaliokunta on poliittisesti kokoonpantu elin, mutta pyrkii toiminnassaan irtau- tumaan poliittisesta olemuksestaan ja toimimaan niin kutsutusti kvasijudisiaalisessa eli tuomioistuinta muistuttavassa roolissa. Tuomioistuinten harjoittama lex superior -periaa- tetta yksittäisissä lainsoveltamistilanteissa toteuttava jälkikäteinen perustuslakikontrolli (PL 106–107 §) on suomalaisessa oikeusperinteessä pääsääntöisesti alisteista etukätei- selle lainsäätäjän piirissä tehtävälle arvioinnille127. 124 Esim. Saraviita 2011: 35–39. 125 Laajan perusoikeusnäkemyksen mukaan perusoikeudet paitsi rajoittavat lainsäädäntövallan käyttöä myös velvoittavat aktiivisiin lainsäädäntötoimenpiteisiin. Ks. esim. Karapuu 2011. 126 Suomalainen perinne lainsäätäjän piirissä tapahtuvasta perustuslakikontrollista on vahva ja sillä katso- taan usein olevan tuomioistuimissa tapahtuvaan kontrolliin verrattuna tärkeä demokraattinen kytkös (Jy- ränki 2003: 393). Toisaalta aika ajoin esitetään huolta perustuslakivaliokunnan poliittisesta luonteesta ja politiikan ja oikeuden rajan hämärtymisestä. 127 Esim. Jyränki 2003: 393. Tuomioistuinten toimivaltaa perustuslakikontrollissa rajoittaa perustuslain 106 §:n mukainen ristiriidan ilmeisyyden vaatimus, joka perustuslain esitöiden mukaan edellyttää muun muassa sitä, ettei perustuslakivaliokunta ole lausunnossaan käsitellyt vastaavaa lain soveltamisesta seu- raavaa tilannetta ja katsonut, ettei ristiriitaa ole. Vrt. kuitenkin Helsingin hovioikeus 23.2.2018 nro 108226. 44 Perusoikeudetkaan eivät ole täysin ehdottomia. Yleisimmin käytetty perusoikeuksien käytön sääntelyn väylä ovat moniin perusoikeuspykäliin sisältyvät lakivaraukset, joissa todetaan, että oikeudesta tai sen osa-alueesta säädetään tarkemmin tavallisella lailla. Myös lakivarauksettomiin perusoikeuksiin voidaan säätää rajoituksia noudattaen perus- oikeuksien yleisiä rajoittamisedellytyksiä, joita käsitellään jäljempänä. Vain ehdottomim- mista ja sitovimmista perusoikeuksista säädetään kiellon muodossa.128 Perustuslain 6 §:ssä säädetty yhdenvertaisuus on yksi keskeisimmistä perusoikeuksista. Seuraavassa tar- kastellaan yhdenvertaisuutta perusoikeutena, sen ehdottomuutta sekä suhdetta maanpuo- lustus- ja asevelvollisuuteen. Yhdenvertaisuus ja sukupuoli 3.2.1. Yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto Yhdenvertaisuus on keskeinen oikeudenmukaisuusperiaate, johon liittyvää oikeussäänte- lyä on sekä kansallisella, EU:n että kansainvälisellä tasolla. Sama pätee myös sukupuol- ten yhdenvertaisuuteen eli tasa-arvoon. Kansallisella tasolla syrjinnän kielto on perustus- lain lisäksi otettu vastaavan sisältöisenä lukuisiin lakeihin, mukaan lukien asevelvolli- suuslakiin (56 §) ja siviilipalveluslakiin (37 §), joiden mukaan asevelvollisuutta tai sivii- lipalvelusta täytäntöön pantaessa ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjinnästä säädetään tarkemmin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslaeissa. Tasa-arvolaki koskee sukupuolten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuuslaki muita syrjintäperus- teita. Yhdenvertaisuudesta säädetään perustuslain 6 §:ssä. 1 momentin yleisen yhdenvertai- suussäännöksen mukaisesti kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. 2 momentti kieltää asettamasta ketään ilman hyväksyttävää perustetta eri asemaan sukupuolen, iän, 128 Saraviita 2011: 135–146. 45 alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. 3 momentissa säädetään lasten kohtelusta tasa-arvoisesti yksilöinä. 4 momentissa todetaan sukupuolten tasa-arvoa edistettävän yh- teiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista pal- velussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. Neljäs momentti asettaa näin positiivisen velvoitteen edistää sukupuolten tosiasiallista tasa-ar- voa129. Yleinen yhdenvertaisuussäännös toteuttaa osaltaan perustuslain 1 §:n yleistä arvolähtö- kohtaa oikeudenmukaisuuden edistämisestä yhteiskunnassa130. Säännös on sisältynyt Suomen perustuslakiin vuoden 1919 hallitusmuodosta (94/1919) saakka. Se kohdistuu paitsi lainsoveltajaan myös lainsäätäjään. Yhdenvertaisuuden huomiointi on erityisen oleellista myönnettäessä lailla ihmisille etuja ja asetettaessa velvollisuuksia.131 Yhdenvertaisuussäännöksen osioista merkittävimpänä voidaan pitää 2 momentin syrjin- nän kieltoa132. Erillinen kielto lisättiin lakitekstiin perusoikeusuudistuksen yhteydessä täydentämään yleistä yhdenvertaisuussäännöstä, ja siihen on otettu mallia kansainvälisten ihmisoikeussopimusten syrjimättömyyttä edellyttävistä artikloista133. Kyseessä on luon- teeltaan ehdoton kielto, josta ei voida poiketa tavallisella lailla134. Esimerkiksi Jehovan todistajien vapautuslaki oli mahdollista säätää vain poikkeuslakina, sillä erilaista kohtelua uskonnolliseen yhteisöön kuulumisen perusteella ei edes lain säätämisvaiheessa katsottu perustuslain mukaisesti hyväksyttäväksi. Perustuslakivaliokunnan sittemmin omaksuttua poikkeuslakien välttämisen periaatteen on vaikea nähdä, että vastaaville räikeille ja kan- 129 Anttila 2013: 141. 130 Ojanen & Scheinin 2010. 131 HE 309/1993 vp. s. 42–43. 132 Eriksson 1996: 862. 133 HE 309/1993 vp. s. 17 ja 43. Mallina oli etenkin KP-sopimuksen 26 artiklan itsenäinen ja kaikki yh- teiskuntaelämän alat kattava syrjinnän kielto. Ojanen & Scheinin 2010. 134 Viljanen 2011. 46 sainvälisten ihmisoikeuselintenkin kritisoimille poikkeamille olisi enää sijaa Suomen oi- keusjärjestyksessä. Syrjimättömyyden ehdottomuus näkyy myös poikkeusoloja koske- vassa kansallisessa ja kansainvälisessä sääntelyssä135. Käytännössä perustuslain 6.2 §:n erilaisen kohtelun kielto ei kuitenkaan suinkaan ole eh- doton. Erilaisten oikeuksien ja velvollisuuksien säätäminen eri väestöryhmille on sallit- tua, jos erottelulle katsotaan kulloinkin käsillä olevassa tapauksessa olevan hyväksyttävä peruste. Kun erilaiselle kohtelulle on hyväksyttävä peruste, voidaan asiasta säätää taval- lisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Perustuslain esitöiden mukaan hyväksyttävälle perus- teelle asetettavat vaatimukset ovat korkeat, kun kyse on 6 §:ssä nimenomaisesti maini- tuista syrjintäperusteista, esimerkiksi sukupuolesta136. Toisinaan erilaista kohtelua jopa edellytetään. Tämä kytkeytyy yhdenvertaisuuden kaksi- osaiseen perusperiaatteeseen: samanlaisia tapauksia tulisi kohdella keskenään samalla ta- valla ja erilaisia tapauksia eri tavalla137. Perustuslakivaliokunnan käytännöstä ilmenee, ettei yhdenvertaisuussäännös edellytä kaikkien kansalaisten kaikissa suhteissa saman- laista kohtelua, elleivät asiaan vaikuttavat olosuhteet ole samanlaisia138. Ihmisiä voidaan toki aina jaotella ”erilaisiksi tapauksiksi” lukemattomien henkilöön liittyvien syiden pe- rusteella. Keskeistä on pystyä määrittelemään se, mitkä erotteluperusteista ovat kyseessä olevan sääntelyn kannalta relevantteja ja hyväksyttäviä – vain niiden perusteella voidaan tehdä jako yhdenvertaisuusperiaatteen tarkoittamalla tavalla erilaisiin tapauksiin. Esi- merkiksi oppivelvollisuuden kannalta sukupuoli erottelukategoriana ei ole relevantti, eikä velvollisuuden sisällön määräytyminen sen perusteella olisi hyväksyttävää. Sen sijaan ikä katsotaan hyväksyttäväksi erotteluperusteeksi sekä oppi- että asevelvollisuuden tapauk- sessa. 135 YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 7–8/1976) 4(1) ar- tiklan mukaan poikkeukset eivät saa merkitä pelkästään rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskon- toon tai yhteiskunnalliseen syntyperään perustuvaa syrjintää. Suomen on noudatettava kansainvälisiä vel- voitteitaan myös poikkeusoloissa (PL 23 §, valmiuslaki 5.1 §, puolustustilalaki (1083/1991) 7.1 §). Li- säksi esimerkiksi puolustustilalain 7.1 § sisältää erillisen syrjinnän kiellon. 136 HE 309/1993 vp. s. 44. 137 Ks. esim. Eriksson 1996: 862–863. 138 HE 309/1993 vp. s. 42–43. 47 Tähän kahtiajakoon liittyy myös yhdenvertaisuuden ulottuvuuksien määrittely muodolli- sen yhdenvertaisuuden ja sisällöllisen eli tosiasiallisen yhdenvertaisuuden käsittein. Muodollinen yhdenvertaisuus toteutuu, kun samanlaisia tapauksia kohdellaan samalla ta- valla. Muodollinen yhdenvertaisuus voidaan nähdä lähtökohtana yhdenvertaisuuden pyr- kimyksille. Se on kuitenkin vain lähtökohta, joka ei ilman sisällöllisen yhdenvertaisuuden huomiointia johda tosiasialliseen yhdenvertaisuuteen. Sisällöllisen yhdenvertaisuuden to- teuttamiseksi voidaan poiketa muodollisesta yhdenvertaisuudesta siten, että erilaisia ta- pauksia kohdellaan tarpeellisessa määrin eri tavalla tosiasiallisen tasa-arvon tavoittele- miseksi.139 Läheisesti edeltävään liittyvä kahtiajako voidaan tehdä kielletyn syrjinnän nä- kökulmasta. Välittömällä syrjinnällä tarkoitetaan ihmisten asettamista eri asemaan kiel- letyllä syrjintäperusteella. Välillisellä syrjinnällä taas tarkoitetaan muodollisesti yhden- vertaista säännöstä tai käytäntöä, joka kuitenkin tosiasiallisesti saattaa ihmiset eri ase- maan kielletyn syrjintäperusteen perusteella. Jaottelu on sisällytetty muun muassa yhden- vertaisuuslakiin (10 ja 13 §) ja tasa-arvolakiin (7 §). Positiiviset erityistoimet tosiasiallisen yhdenvertaisuuden edistämiseksi ovat hyväksyt- tävä peruste väestöryhmien erilaiselle kohtelulle140. Positiiviset erityistoimet voidaan ja- kaa varsinaisiin positiivisiin erityistoimiin ja positiiviseen erityiskohteluun. Varsinaisiin positiivisiin erityistoimiin kuuluvat heikomman ryhmän toimintaedellytyksiä parantavat koulutus-, rahoitus- ja muut tukimuodot sekä mahdollisuuksista tiedottaminen. Positiivi- nen erityiskohtelu taas tarkoittaa heikommassa asemassa olevan ryhmän edustajien suo- simista varsinaisessa toiminnassa, esimerkiksi työhönotossa.141 Tässä tutkielmassa kaik- kiin edellä kuvattuihin käytäntöihin viitataan termillä positiivinen erityiskohtelu, ellei huomiota kiinnitetä erityisesti toimien erilaiseen luonteeseen. Positiivinen erityiskohtelu on perusteltava vastaavasti kuin muukin erilainen kohtelu: sille on oltava painava yhteis- kunnallinen tarve ja sen on oltava oikeasuhtaista tavoitteeseen nähden. Asevelvollisuuden määräytymisperusteet eivät ole sukupuolten suhteen muodollisesti yh- denvertaisia, sillä miehiä ja naisia kohdellaan eri tavoin. Sisällöllisen yhdenvertaisuuden 139 Ojanen & Scheinin 2010. 140 HE 309/1993 vp, s. 44. 141 Ahtela, Bruun, Koskinen, Nummijärvi & Saloheimo 2006: 258–259. 48 toteutumisen arviointi ei ole yhtä suoraviivaista, sillä se vaatii väestöryhmien olemuksen ja aseman tarkastelemista kokonaisuutena. Onko kyseessä kaksi asevelvollisuuden vaati- musten suhteen relevantisti erilaista tapausta, joista toinen voidaan katsoa lähtökohtaisesti sopivaksi palvelukseen ja toinen ei? Entä voidaanko naisten vapauttaminen asevelvolli- suudesta nähdä positiivisen erityiskohtelun kaltaisena – joskin keinoiltaan poikkeukselli- sena – tosiasiallista tasa-arvoa edistävänä toimena? 3.2.2. Hyväksyttävä peruste Millä edellytyksillä perustuslain 6.2 §:n tarkoittama erotteluperuste voi olla hyväksyt- tävä? Veli-Pekka Viljanen on todennut hyväksyttävän perusteen arvioinnin vastaavan paljolti perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten toteutumisen arviointia142. Perustus- lakivaliokunta muotoili perusoikeusuudistuksen yhteydessä seitsenkohtaisen listan vaati- muksista, joiden täyttyessä perusoikeusrajoitus voi tulla kyseeseen143. Viljanen esittää lis- tan tiivistettynä seuraavasti: (1) Lailla säätämisen vaatimus (2) Täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimus (3) Rajoitusperusteen hyväksyttävyysvaatimus (4) Ydinalueen koskemattomuusvaatimus (5) Suhteellisuusvaatimus (6) Oikeusturvavaatimus (7) Ihmisoikeusvelvoitteiden noudattamisen vaatimus144 Rajoitusedellytykset ovat sisällöltään osittain päällekkäisiä. Viljanen on tarkastellut ni- menomaan erilaisen kohtelun oikeuttamista perustuslakivaliokunnan käytännössä nos- 142 Viljanen 2011. 143 PeVM 25/1994 vp, s. 4–5. 144 Viljanen 2011. 49 taen esiin eritoten hyväksyttävyyden, oikeasuhtaisuuden ja lailla säätämisen vaatimuk- set145. Asevelvollisuuden rajautumisesta miehiin säädetään yksiselitteisesti asevelvolli- suuslaissa146. Hyväksyttävyys ja oikeasuhtaisuus yhdessä ihmisoikeusvelvoitteiden nou- dattamisen kanssa muodostavat keskeiset arviointikriteerit sukupuolten erilaisen kohtelun oikeuttamiselle. Yhdeksi perustuslain 6.2 §:n tarkoittaman hyväksyttävän perusteen osatekijöistä voidaan näin ollen katsoa suppeammin käsitetty hyväksyttävyys. Hyväksyttävyys edellyttää, että erilainen kohtelu on ”painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimaa”147. Toinen keskeinen vaatimus erilaiselle kohtelulle on suhteellisuus. Tämä tarkoittaa, että erilaisen kohtelun on oltava oikeasuhtaista sillä tavoiteltuun päämäärään nähden. Se ei saa olla laajempaa tai pitkäkestoisempaa kuin päämäärän saavuttamiseksi on tarpeen, eikä se saa muodostua merkittävämmäksi kuin päämääränä oleva intressi. Suhteellisuusperiaate nostaa näin pe- rustuslakivaliokunnan kriteerit hyväksyttävälle perusteelle erityisen korkeiksi, jos erilai- nen kohtelu sijoittuu sellaiseen lainsäädäntöön, jolla puututaan merkittävässä määrin yk- silön oikeusasemaan148. Suhteellisuusperiaatteen katsotaan toisinaan edellyttävän jopa erottelun välttämättömyyttä: tällöin erilainen kohtelu voi olla sallittua vain, jos hyväksyt- täväksi katsottua tavoitetta ei voida saavuttaa syrjimättömällä tavalla149. Suhteellisuuteen sisältyy sisäänrakennettuna ilmeinen vaatimus kausaliteettisuhteesta erottelun ja tavoit- teen saavuttamisen välillä. Erilaisen kohtelun tulee siten olla tarkoituksenmukainen ja toi- miva keino tavoitteeseen pääsemiseksi. Hyväksyttävyyden ja suhteellisuuden vaatimukset sisältyvät myös Euroopan ihmisoi- keustuomioistuimen suorittamaan arvioon erilaisen kohtelun sallittavuudesta150. Euroo- pan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö asettaa minimivaatimukset erilaisen kohtelun 145 Viljanen 2010: 493–514. 146 Sen sijaan palveluskelpoisuudesta, joka on sekä miesten vapautusperuste että miesten ja naisten palve- lukseen hyväksymisen kriteeri, ei voida säätää tyhjentävästi laissa, vaan viranomaisille jää alemmin oh- jeistuksin säädeltyä harkintavaltaa. 147 PeVM 25/1994 vp. s. 5. 148 Ks. esim. PeVL 59/2001 vp, s. 2. 149 Ks. esim. vanhempainrahan suuruuden määräytymisperusteita koskeva PeVL 38/2006 vp, s. 3–4. Vil- janen 2010: 509. 150 Esimerkiksi Viljanen (1996: 791) on todennut, että ihmisoikeussopimuksen syrjintäkäsitteen arvioin- nissa on usein kyse nimenomaan siitä, onko erottelulle osoitettavissa hyväksyttävä peruste. 50 hyväksyttävyydelle myös Suomessa151. Jos sukupuolten erilaisella kohtelulla katsotaan olevan legitiimi ta