Veera Toivonen Julkinen persoona, yksityinen elämä Julkisuuden henkilöiden yksityiselämän suojan oikeudelliset ulottuvuudet Vaasa 2025 Johtamisen akateeminen yksikkö Julkisoikeuden pro gradu -tutkielma Hallintotieteiden maisteri 2 VAASAN YLIOPISTO Johtamisen akateeminen yksikkö Tekijä: Veera Toivonen Tutkielman nimi: Julkinen persoona, yksityinen elämä: Julkisuuden henkilöiden yksi- tyiselämän suojan oikeudelliset ulottuvuudet Tutkinto: Hallintotieteiden maisteri Oppiaine: Julkisoikeus Työn ohjaaja: Laura Perttola Valmistumisvuosi: 2025 Sivumäärä: 85 TIIVISTELMÄ: Julkisuuden henkilöiden yksityiselämä on nykypäivänä yhä näkyvämmin median ja yleisön mie- lenkiinnon kohteena. Median rooli sekä sananvapauden laaja tulkinta ovat kaventaneet julki- suuden henkilöiden yksityiselämän suojaa, mikä on synnyttänyt jännitteitä perusoikeuksien eri- tyisesti yksityiselämän suojan ja sananvapauden välillä. Suomen perustuslain (731/1999) 10 § ja 12 § sekä kansainväliset sopimukset luovat perustan yksityiselämän ja sananvapauden suojalle, mutta perusoikeuksien arviointiin vaikuttavat myös muut tekijät kuten henkilön asema sekä ai- kaisempi esiintyminen julkisuudessa. Tutkielman tavoitteena on selvittää tutkimuskysymysten kautta, miten julkisuuden henkilöiden yksityiselämää suojaa turvataan voimassa olevan lainsäädännön kautta ja miten heidän oma toi- mintansa ja asemansa vaikuttavat suojan laajuuteen. Lisäksi selvitetään millä perustein joukko- tiedotusvälineet voivat julkaista tietoa sananvapauden turvatessa niiden roolia yhteiskunnan keskustelun mahdollistajana sekä milloin yksityiselämää koskevan tiedon levittäminen katso- taan oikeudettomaksi ja loukkaavan yksityiselämän suojaa ja kunniaa. Tutkielma pohjautuu lainopilliseen tutkimusmetodiin, jonka tarkoituksena on systematisoida ja tulkita voimassa olevaa oikeutta. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään kvalitatiivisen eli laadulli- sen tutkimusmetodin piirteitä erityisesti korkeimman oikeuden ja Euroopan ihmisoikeustuomio- istuimen ratkaisuissa sekä julkisen sanan neuvostolle (JSN) tehtyjen kantelupäätösten tulkin- nassa. Tutkimuksen aineisto koostuu ensisijaisesti perustuslaista, rikoslaista, kansainvälisistä so- pimuksista, hallituksen esityksistä sekä oikeuskirjallisuudesta, joiden avulla analysoidaan julki- suuden henkilöiden yksityiselämän suojan ja sananvapauden välistä punnintaa. Tutkimustulokset osoittavat, että julkisuuden henkilöiden yksityiselämän suoja on sitä suppe- ampi mitä merkittävämmästä asemasta on kyse. Henkilön asemaa ei voida kuitenkaan yksin pi- tää ratkaisevana tekijänä suojan laajuuden tulkinnassa, sillä asian yhteiskunnallisella merkittä- vyydellä on myös vaikutusta. Tutkielma tuo esille, että journalistinen harkinta sekä sen itsesään- tely ovat usein tehokkaimpia keinoja kuin lainsäädäntö yksityiselämää koskevien loukkausten ennaltaehkäisyssä, vaikka sosiaalisen median kasvu on hämärtänyt journalistisen vastuun rajoja. Tutkielman oikeuskäytäntöjen perusteella yksityiselämän suojan ja sananvapauden tasapainoa arvioidaan aina tapauskohtaisesti suhteellisuusperiaatteen ja yhteiskunnallisten seikkojen pe- rusteella. Kahden perusoikeuden ristiriitatilanteessa on punnittava, voidaanko toista perusoi- keutta rajoittaa toisen hyväksi. Lisäksi mitä arkaluontoisempiin yksityiselämään liittyviin seikkoi- hin julkaisu puuttuu, sitä vahvemmat perusteet julkaisulle vaaditaan, vaikka julkisuuden henki- löiden asema ja toiminta julkisuudessa tekisivätkin heidän yksityiselämästään julkisen kiinnos- tuksen kohteen. AVAINSANAT: Yksityiselämän suoja, sananvapaus, julkisuuden henkilö, joukkotiedotusväline, yksityiselämän loukkaaminen, Korkein oikeus, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin 3 Sisällys 1 Johdanto 5 1.1 Tutkimuksen tausta 5 1.2 Tutkimusongelma ja keskeiset rajaukset 7 1.3 Tutkimusmenetelmät ja lähdeaineisto 9 1.4 Tutkimuksen rakenne 11 2 Kansainvälinen oikeus yksityisyyden suojan turvaamisessa 14 3 Yksityisyyden suoja perusoikeutena 19 3.1 Yksityisyyden suojan oikeudellinen perusta 19 3.2 Yksityisyys oikeuskäsitteenä 22 3.3 Yksityiselämän suojan ja sananvapauden keskinäinen punninta 24 3.4 Perusoikeuksien rajoittaminen 28 4 Julkisuuden henkilöiden yksityisyyden suoja 34 4.1 Kuka on julkisuuden henkilö? 34 4.2 Yksityiselämän suojan soveltaminen julkisuuden henkilöihin 36 5 Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen ja media 42 5.1 Median oikeudet ja vastuu julkisen tiedon käsittelyssä 42 5.2 Julkisen sanan neuvosto (JSN) 46 5.3 Rikosoikeudellinen sääntely yksityiselämää loukkaavien tietojen levittämisessä 49 5.3.1 Kunnianloukkaus 57 5.3.2 Henkilön asema 61 5.3.3 Julkaisusuostumus 64 5.4 KKO:n ennakkoratkaisut 68 5.4.1 KKO 2011:72 68 5.4.2 KKO 2013:69 71 6 Johtopäätökset ja pohdinta 74 Lähteet 78 4 Kuviot Kuvio 1. Yksityiselämän suojan laajuus henkilön julkisuusaseman perusteella. 38 Lyhenteet EIS Euroopan ihmisoikeussopimus EIT Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EU Euroopan Unioni HE Hallituksen esitys KP-sopimus kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus JSN Julkisen sanan neuvosto YK Yhdistyneet kansakunnat HM Suomen hallitusmuoto KKO Korkein oikeus LaVM Lakivaliokunnan mietintö PeVM Perustusvaliokunnan mietintö PeVL Perustuslakivaliokunnan lausunto vp Valtiopäivät RL Rikoslaki PL Perustuslaki VaHL Vahingonkorvauslaki 5 1 Johdanto 1.1 Tutkimuksen tausta Yksityiselämän suoja on jokaisen ihmisen perusoikeus, joka on määritelty Suomen pe- rustuslaissa ja sitä tukevissa kansainvälisissä sopimuksissa. Tämä oikeus taattiin Suo- messa vasta vuonna 1.8.1995 perustuslaintasoisella yleissäännöksellä perusoikeusuudis- tuksen yhteydessä Suomen hallitusmuodon 8 §:ssä. 1 Suomen perustuslaki tuli voimaan 1 maaliskuuta vuonna 2000, uudistuksen pohjana oli neljä vanhaa perustuslakia, jotka korvattiin uudella perustuslailla.2 Nykyään yksityiselämän suoja on Suomen perustuslain (731/1999) 10 §:ssä määritelty oikeus, joka takaa ihmisille muun muassa henkilötietojen suojan ja kotirauhan turvaamisen. Pykälässä esitetyt asiat kattavat merkittävän osan yk- sityiselämän kokonaisuudesta ja ovat samalla olennainen osa yksityisyyden suojan tosi- asiallista sääntelyä. 3 Yksityisyyden suojan turvaamiseen vaikuttaa myös olennaisena osana Suomen perustuslain 12 §:ssä turvattu sananvapaus ja julkisuus. Sananvapaus on yksityiselämän suojan tavoin jokaisen ihmisen perusoikeus, joka on tur- vattu sekä Suomen perustuslain 12 §:ssä, että useissa kansainvälisissä sopimuksissa. Sa- nanvapauteen sisältyy oikeus ilmaista ja julkistaa tietoa, kenenkään estämättä. Nämä kaksi perusoikeutta nivoutuvat yhteen, ja antavat jokaiselle ihmiselle oikeuden omaan henkilökohtaiseen yksityisyyteen ja turvaan. Yksityiselämän turvaamiseen liittyy yhtäläi- sesti myös Euroopan unionista ja muualta tulevat normit, säännökset ja suositukset, jotka turvaavat Suomen perustuslain yhteydessä jokaisen ihmisen yksityiselämää ja yk- sityisyyttä. Vaikka Suomen perustuslaki ja muut säädökset suojaavat yksityiselämää, suo- jan rajat ovat usein epäselvät erityisesti silloin kun kyseessä ovat julkisuuden henkilöt. Viimeisten vuosikymmenten aikana julkisuus on saanut uudenlaisen muodon median kasvun myötä. Sillä mediassa on käsitelty runsaasti viime vuosien aikana julkisuudesta 1 Tiilikka, (nyk. Korpisaari, 2007), s.136. 2 HE 184/1999 vp, s.2. 3 Neuvonen, 2014, s.36. 6 tunnettujen henkilöiden yksityiselämää koskevia asioita, jotka ovat saaneet osakseen suurta mediajulkisuutta. Viimeisen parin vuoden aikana on myös noussut otsikoihin esi- merkiksi entiseen pääministeriin liittyvät kohut, jotka ovat olleet runsaasti esillä medi- assa. Uusi Suomi julkaisi vuonna 2021 artikkelin ”pääministerilläkin on yksityiselämä” ja myöhemmin samasta aiheesta kirjoitti MTV3 (2023) artikkelissaan, ”Voisitteko jo lopet- taa, pyysi Sanna Marin- mitä kaikkea media voi kertoa julkkiksista”.4 Artikkelit ovat otta- neet kantaa siihen, miten lehdet ovat kirjoittaneet sen hetkisestä pääministerin yksityis- elämästä ja missä raja kulkee, niin sanotusti pääministerin julkisuuden ja yksityiselämän välillä. Koska julkisuuden henkilöiden yksityiselämän suojan rajat ovat usein epäselvät ja vaikeasti määriteltävissä, joudutaan heidän yksityiselämänsä suojaa usein arvioimaan suhteessa yleisön oikeuteen saada tietoa ja joukkotiedotusvälineiden oikeuteen julkaista tietoa. Julkisuuden henkilöiden yksityiselämän suoja onkin monimutkainen oikeudellinen kysy- mys, jossa tasapainotellaan yksilön oikeuksien ja yhteiskunnallisen tiedonsaannin välillä. Julkisuuden henkilöiden kohdalla yksityiselämän suojan laajuuden arvioin on usein haas- tavaa sillä, henkilön yhteiskunnallinen asema ja oma toiminta vaikuttavat merkittävästi suojan laajuuden arviointiin. Tästä syystä yksityiselämän suojan ulottuvuus onkin aina tapauskohtaista punnintaa, johon vaikuttavat monet kriteerit, henkilön yhteiskunnalli- sesta asemasta käsiteltävän asian merkitykseen.5 Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää julkisuuden henkilöiden yksityiselämän suojan turvaaminen ja missä yksityisyy- den rajat menevät julkisuuden henkilöiden yksityiselämän suojan turvaamisessa. Tutkiel- man keskitytään erityisesti tarkastelemaan yksityiselämän merkitystä sekä julkisuuden henkilöitä niin erikseen kuin yhdessä. Tutkielman tarkastelee myös sitä, miten julkisuu- den henkilöiden eri roolit vaikuttavat yksityiselämän suojan turvaamiseen. Tämä aihe on noussut viime vuosina enemmän esille median kasvun sekä julkisuuden henkilöiden oman toiminnan kautta. Vaikka aihe on nykypäivänä yhä ajankohtaisempi, on aihetta tut- kittu teoriapohjaisesti suhteellisen vähäisesti. 4 Sorsa, 2021; Jaakkonen, 2023. 5 Tiilikka, 2004 s.152. 7 1.2 Tutkimusongelma ja keskeiset rajaukset Tämän tutkielman tutkimusongelma liittyy julkisuuden henkilöiden yksityiselämän suo- jan ja joukkotiedotusvälineiden sananvapauden väliseen punninnan arviointiin. Tutki- musongelmaa tarkastellaan kolmen tutkimuskysymyksen kautta, joiden avulla pyritään selvittämään ja tarkastelemaan tutkimusongelman kokonaiskuvaa sekä löytämään vas- tauksia tutkimusongelmaan. Tutkimuskysymykset: 1. Miten julkisuuden henkilöiden yksityisyyden suojaa turvataan lainsäädännöllisin keinoin ja millaisia lainsäädännöllisiä keinoja julkisuuden henkilö voi itse käyttää yksityiselämän suojaamiseksi? 2. Miten yksityiselämän suojan laajuus määräytyy henkilön yhteiskunnallisen ase- man ja toiminnan perusteella? 3. Millä perustein joukkotiedotusvälineet voivat julkaista sisältöä ja milloin raja tu- lee lainsäädännön kannalta vastaan? Tutkielma keskittyy vahvasti voimassa olevaan lainsäädäntöön ja oikeudellisiin näkökul- miin erityisesti siihen, kuinka nykyiset lait ja säädökset suojaavat julkisuuden henkilöiden yksityiselämää. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen tarkoituksena on selvittää, miten jul- kisuuden henkilöiden yksityiselämän suojaa turvataan lainsäädännöllisin keinoin ja mi- ten he voivat itse turvata yksityiselämäänsä esimerkiksi medialta. Koska henkilön yhteis- kunnallinen asema ja toiminta julkisuudessa vaikuttavat merkittävästi yksityiselämän suojan laajuuteen, tutkielmassa tarkastellaan toisen tutkimuskysymyksen kautta näiden tekijöiden vaikutuksia ja perusteita suojan laajuuden määrittelyssä. Viimeisen tutkimus- kysymyksen tarkoituksena on selvittää, millä perustein joukkotiedotusvälineet voivat sa- navapauden ja journalistien ohjeiden mukaisesti mahdollistaa yhteiskunnallisen keskus- telun ja tiedonvälityksen. Lisäksi tarkastellaan median ja joukkotiedotusvälineiden roolia 8 ja oikeutta julkaista tietoa, sekä milloin tiedon julkaisemisen katsotaan loukkaavan yksi- tyiselämää rikosoikeudellisesti. Tutkielma keskittyy erityisesti julkisuuden henkilöiden yksityiselämän suojaan ja heidän omaan toimintaansa, samalla kuitenkin tarkastellaan vallankäyttäjien asemaa sekä hei- dän yksityiselämän suojan laajuutta. Julkisuuden henkilöiksi on perinteisesti ajateltu kuuluvan muun muassa taiteilijat, missit, urheilijat ja mediapersoonat, jotka usein avaa- vat yksityiselämäänsä omilla ehdoilla muiden nähtäville tekemällä itsestään niin sanotun markkinallisen tuotteen. Yhteiskunnallisten vallankäyttäjät kuten poliitikot esiintyvät jul- kisuudessa vain asemansa ja tehtävien vuoksi, jolloin he eivät halua tuoda yksityiselä- määnsä julkisuuteen eikä sitä käsitellä samalla tavalla kuin julkisuuden henkilöiden yksi- tyiselämää. Tarkastelu näiden henkilöiden välillä on merkittävää tutkielman takia, sillä vallankäyttäjien ja julkisuuden henkilöiden roolit voivat myös yhdistyä. Koska poliitikot voivat tuoda yksityiselämää koskevia asioita omaehtoisesti julkisuuteen tai esiintyä julki- suudessa työnsä ulkopuolella ja julkisuuden henkilöt voivat puolestaan ottaa kantaa jul- kisesti yhteiskunnallisiin asioihin tai siirtyä poliittisiin tehtäviin. Tutkielman rajaa ulkopuolelle henkilöt, jotka eivät ole millään tavalla tekemisissä julki- suuden kanssa. Vaikka tavalliset henkilöt eivät kuulu varsinaisesti tarkastelun piiriin, hei- dän yksityiselämän suojan laajuutta tarkastellaan, kun verrataan vallankäyttäjien ja jul- kisuuden henkilöiden yksityiselämän suojan laajuutta tavallisen henkilöiden suojan laa- juuteen. Tämä vertailun tarkoitus on hahmottaa, miten yksityiselämän suojan laajuus vaihtelee eri henkilöiden asemien välillä ja miten suojan laajuus määräytyy muidenkin tekijöiden kuin aseman perusteella. Aihetta on käsitelty jonkin verran kirjallisuudessa, oikeustapauksissa ja mediassa, mutta median kasvu ja kehittyminen ovat kuitenkin tehneet aiheen yhä näkyvämmäksi. Tämä liittyy siihen, että media ja journalismi ovat nykypäivänä yhä nopeammin yleisön saata- villa ja samalla julkisuuden henkilöiden oma toiminta ja näkyvyys sosiaalisessa mediassa on kasvattanut kiinnostusta heidän yksityiselämäänsä. 9 1.3 Tutkimusmenetelmät ja lähdeaineisto Tutkielmassa tarkastellaan julkisuuden henkilöiden yksityisyyden turvaamista Suomen perustuslain (731/1999) ja kansainvälisen lainsäädännön kautta. Tutkielma pohjautuu oikeusdogmaattiseen eli lainopilliseen tutkimusmetodiin, jonka tarkoituksena on syste- matisoida eli lisätä ymmärrystä oikeuden sisällöstä ja tulkita voimassa olevaa oikeutta 6 sekä selvittää miten yksityiselämän suojaa turvataan lain puitteissa ja miten julkisuuden henkilö voi itse vaikuttaa yksityisyyden suojansa turvaamiseen. Tutkielma painottuu vahvasti perus-ja ihmisoikeuksiin sekä rikosoikeudellisiin näkökul- miin, joiden systematisointia tarkastella oikeusdogmatiikan avulla. Systematisoinnilla vii- tataan oikeusjärjestelmän kokonaisuuden jäsentämiseen, jonka avulla tutkielmassa py- ritään muodostamaan yhtenäinen kokonaiskuva yksityiselämän suojasta eri teorioiden ja oikeuslähteiden avulla. 7 Oikeuslähteet jaetaan vahvasti- ja heikosti velvoittaviin ja sal- littuihin oikeuslähteisiin.8 Lisäksi ne sisältävät etusijajärjestyksen, jotka noudattavat nor- mihierarkian periaatteita. Tästä syystä vahvasti velvoittavat oikeuslähteet menevät usein heikosti velvoittavien ja sallittujen oikeuslähteiden edelle. Lainopin asema on osittain jäsentymätön, koska sen normatiivinen rooli määräytyy tarkasteltavan tilanteen mukaan. Lainoppi erottuu muista oikeustietteellisistä lähestymistavoista siten, että sen tuottamat tulkintasuositukset ja systematisointityö voivat vaikuttaa oikeus- ja virallislähteiden kautta siihen, miten muiden tuottamaa sisältöä ymmärretään. 9 Vahvasti velvoittavina oikeuslähteinä on pidetty Suomessa kirjoitetuttua lainsäädäntöä ja niin sanottua maan tapaa, johon tavanomainen oikeus perustuu.10 Vahvasti velvoitta- vien oikeuslähteinen tulkinnan perustana ja sitovina oikeuslähteinä ovat Suomea sitovat 6 Hirvonen, 2011, s.22. 7 Määttä, 2012, s.7. 8 Tuori, 2013, s. 44. 9 Tuori, 2013, s. 44; Husa & Pohjalainen, 2014, s. 18. 10 Tuori, 2013, s.44. 10 kansainväliset ihmisoikeussopimukset sekä muut kansainväliset sopimukset, EU-oikeu- den säännökset, perustuslaki, tavalliset lait, asetukset, valtioneuvoston antamat asetuk- set ja ministeriön määräykset. 11 Oikeuslähteiden keskinäistä suhdetta ohjaa etusijajär- jestys, joka velvoittaa tulkitsemaan kansallista normistoa yhdenmukaisesti Suomea vel- voittavien kansainvälisten normien ja velvoitteiden kanssa.12 Tutkielman ensisijaisen lähdeaineiston muodostavat vahvasti velvoittavat oikeuslähteet etenkin Suomen perustuslain (731/1999) 10 § sekä 12 §, mutta tutkielma muodostuu myös ei-velottavista ja sallituista oikeuslähteistä. Velvoittavia oikeuslähteitä, joita tutkiel- massa tarkastellaan ja sovelletaan, ovat perustuslain lisäksi Euroopan ihmisoikeussopi- mus, EU:n perusoikeuskirja sekä YK:n ihmisoikeusjärjestelmän kansalaispoliittisia oikeuk- sia koskeva sopimus (KP-sopimus). Ei-velvoittavien ja sallituiden oikeuslähteiden tarkas- teluun lukeutuvat muun muassa Hallituksen esitys (HE 184/1999 vp.) yksityisyyden, rau- han ja kunnian loukkaamista koskevien rangaistussäännösten uudistamiseksi sekä use- ampi korkeimman oikeuden ennakkopäätös 2011:72 ja 2013:69. Tutkimuksessa otetaan tarkasteluun myös Euroopan ihmisoikeussopimus, joka ohjaa pe- rustuslain tulkintaa 8 artiklassa turvatun yksityiselämän suojan ja 10 artiklassa turvatun sananvapauden osalta, joiden tarkoituksena on tukea sekä vahvistaa tutkielman lainopil- lista perustaa. Tutkimuskysymykset jättävät tilaa myös erilaisille tulkinnoille, minkä vuoksi tutkielmassa tarkastellaankin lainsäännöksiä konkretisoivaa oikeuskäytäntöä. Lainopillisen tutkimusmetodin lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään kvalitatiivisen eli laadullisen tutkimusmetodin piirteitä, kun tarkastellaan ja analysoidaan Korkeimman oikeuden ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuja sekä Julkisen sanan neu- vostolle tehtyjen kantelupäätöksien tulkintoja. Näiden kautta pyritään syvällisemmin tar- kastelemaan, miten kyseiset tahot soveltavat yksityiselämän suojan normeja julkisuuden henkilöiden kohdalla ja miten henkilön aseman merkitys vaikuttaa ratkaisujen tulkin- toihin. 11 Tiilikka, 2007, s.28. 12 Tiilikka, 2007, s. 28; Tuori, 2012, s. 44–45. 11 Oikeuslähteiden lisäksi, tutkielmassa hyödynnetään erilaisia artikkeleita sekä kirjalli- suutta, jotka täydentävät oikeuskäytäntöä sekä tarjoavat eri näkökulmia tutkimuskysy- mysten ratkaisemiseksi. Tutkielman kirjallisuudessa ovat vahvasti mukana esimerkiksi Viljasen (2001) näkemykset perusoikeuksien rajoitusedellytyksistä, Tiilikan (2008) tul- kinta joukkotiedotusvälineiden vastuusta yksityiselämän loukkaustilanteissa, Neuvosen (2014) tulkinnat kohdistuen yksityiselämän suojan rajapintoihin, Juholinin ja Kuutin (2003) sekä Julkisen sanan neuvoston jaotteluajatukset mutta myös Mahkosen (1999) kirjoitukset, jotka tarjoavat systemaattisia näkökulmia yksityisyyden käsitteelle ja sen ke- hitykselle. 1.4 Tutkimuksen rakenne Tutkielma koostuu johdannosta, neljästä pääluvusta sekä johtopäätöksistä, joiden tarkoi- tuksena on muodostaa johdonmukainen ja teoreettisesti perusteltu kokonaisuus. Toisessa luvussa tarkastellaan yksityiselämän suojan turvaamista kansainvälisten oikeuk- sien näkökulmasta. Kappaleessa käsitellään Yhdistyneiden kansakuntien kansalaisoi- keuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaa sopimusta, Euroopan ihmisoikeussopimusta sekä Euroopan perusoikeuskirjaa. Lisäksi pyritään selvittämään, miten yksityiselämän suojaa on tulkittu ja tulkitaan kansainvälisessä oikeuskäytännössä, erityisesti Euroopan ihmisoi- keustuomioistuimen ja Euroopan Unionin tuomioistuimen ratkaisuissa. Kappaleessa tul- laan myös kiinnittämään huomioita henkilötietosuojalain turvaamaan oikeuteen ”tulla unohdetuksi”, ja miten tämä ilmenee varsinkin julkisuuden henkilöiden kohdalla suh- teessa muihin turvattuihin oikeuksiin. Kolmannessa luvussa tarkastellaan tarkemmin perustuslain 10 §:n turvaamaa yksityis- elämän suojan oikeudellista perustaa yhdessä perustuslain 12 §:ssä turvatun sananva- pauden punninnan kanssa. Tavoitteena on määritellä yksityiselämän suojan turvaami- nen ja miten sananvapaus, ja perusoikeuksien rajoittaminen vaikuttavat yksityiselämän 12 turvaamiseen. Luvussa otetaan myös käsittelyyn yksityisyyskäsite, jonka tarkoituksena on tarkastella käsitteen syntymistä ja miten yksityiselämän suoja ja yksityisyys eroavat toisistaan sekä mitä yhtäläisyyksiä käsitteillä on. Ensisijaisesti kappaleessa käsitellään pe- rusoikeuksia ja sananvapauden ja yksityiselämän suojan välistä punnintaa sekä perusoi- keuksien rajoitusperiaatteita, jotka vaikuttavat vahvasti oikeuskäytäntöjen arvioinnin pe- rusteisiin. Neljännessä luvun tarkastellaan julkisuuden henkilöitä ja heidän yksityiselämänsä suojaa. Luvussa selvitetään, kuka voidaan katsoa julkisuuden henkilöksi ja millä perustein henki- löstä tulee julkisuuden henkilö. Sillä julkisuus voi perustua henkilön saavutuksiin, yksi- tyiselämän tapahtumiin sekä nykypäivän sosiaalisen median kautta syntyvään näkyvyy- teen. Lisäksi luvussa käsitellään julkisuuden henkilöiden yksityiselämän suojan sovelta- mista ja sitä, miten henkilön asema vaikuttaa yksityiselämän suojan laajuuteen. Luvussa tarkastellaan myös kuoleman jälkeistä yksityisyyttä ja identiteetin suojaa, sillä median myötä kuoleman jälkeinen yksityisyys on saanut yhä suuremman merkityksen. Lopuksi pohditaan, miten yksityiselämän suoja ja identiteetin käsite liittyvät toisiinsa sekä elä- vien että kuolleiden henkilöiden kohdalla. Yksityiselämää koskeva tiedon julkaisu ja joukkotiedotusvälineet liittyvät vahvasti toi- siinsa, sillä joukkotiedotusvälineiden tehtävänä on ylläpitää yhteiskunnallista keskuste- lua. Viidennessä luvussa tarkastellaankin joukkotiedotusvälineiden oikeuksia ja periaat- teita sekä miten julkaisujen aiheuttamia loukkauksia arvioidaan rikosoikeudellisesta nä- kökulmasta yksityiselämän suojan turvaamisen puolesta. Median ja journalismin oi- keutta julkiseen tietoon käsitellään niin sananvapauden, mediavallan sekä journalistisen vastuun näkökulmasta. Tarkoituksena on hahmottaa, miten media toimii yhteiskunnassa niin sanotussa ”vahtikoiran” roolissa sekä miten sananvapaus toteutuu sekä rajoittuu esimerkiksi yksityiselämän suojan rinnalla. Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittä- mistä ja kunnianloukkausta tarkastellaan rikosoikeudellisten tunnusmerkistöjen kautta. Lisäksi luvussa tarkastellaan, milloin julkaisu katosotaan oikeudettomaksi, kun arvioin- nissa otetaan huomioon henkilön asema ja julkaisusuostumus. Luvun lopuksi käsitellään 13 kahta korkeimman oikeuden ratkaisua (KKO 2011:72 ja KKO 2013:69), jotka pyrkivät ha- vainnollistaa luvussa käsiteltyjä rikosoikeudellisia edellytyksiä. Tutkielman viimeinen luku sisältää johtopäätökset julkisuuden henkilöiden yksityiselä- män suojasta. Johtopäätöksissä tarkastellaan tutkielmassa nousseita keskeisiä havain- toja yksityiselämän suojasta suhteessa sananvapauteen. Johtopäätöksien tarkoituksena on tuoda esille näkemyksiä siitä, miten esimerkiksi lainsäädäntöä ja journalistinen it- sesääntely voisivat paremmin turvata julkisuuden henkilöiden oikeuksia. Johtopäätök- sissä arvioidaan myös henkilöiden aseman merkitystä yksityiselämän suojan laajuuteen ja pohditaan tätä erityisesti median ja journalismin haasteiden näkökulmasta. 14 2 Kansainvälinen oikeus yksityisyyden suojan turvaamisessa Yksityiselämän suoja on yksi merkittävimmistä oikeuksista, jota turvataan niin kansain- välisissä sopimuksissa, että suomen perustuslain (731/1999) 10 §:ssä. Suoja on vahvis- tettu niin YK:n kansalais-ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa (KP-sopi- mus), Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (EIS) kuin Euroopan Unionin perusoikeuskir- jassa.13 Yksityiselämän suoja on turvattiin muun muassa yhdistyneiden kansakuntien KP- sopimuksessa vuonna 1966, jonka tarkoituksena oli täydentää ihmisoikeuksien yleis- maallista julistusta vuodelta 1948. Sopimus saatettiin Suomessa osaksi kansallista lain- säädäntöä kymmenen vuotta myöhemmin sen hyväksymisen jälkeen, vuonna 1976.14 Sopimuksen 17. artikla tarkoituksena on turvata yksityiselämän suojan käsitteet eli jo- kaisen ihmisen oikeuden yksityiselämään. Artiklan 2. kohta käsittää henkilöiden oikeu- den artikla 1 kohdassa mainittuihin oikeuksiin ja lain suojaan.15 KP-sopimusta valvoo Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea, joka on antanut tulkintakannanottoja yksityiselämän suojaa koskevassa 17 artiklassa, esimerkiksi 17 ar- tiklan 1 kohdan ilmaisu ”kirjeenvaihto” tarkoittaisi myös muita viestintäkanavia, kuten sähköpostia tai puhelinkeskustelua. Tästä syystä kaikenlainen yksityinen viestinnän pi- dättäminen, tarkastus ja julkaiseminen muodostaa puuttumisen kirjeenvaihtoon.16 Hal- litus on esityksessään (HE 198/2017 vp) maininnut, että 17 artiklassa ei kuitenkaan lue- tella perusteita, joiden nojalla artiklassa turvattuja oikeuksia voitaisiin rajoittaa. Artik- lassa nimenomaisesti kielletään mielialtaiset ja laittomat puuttumiset ihmisten oikeuk- siin, samalla puuttumisen kiellolla varmistetaan, että lakiin perustuvien puuttumisten pi- tää olla KP-sopimusten määräysten mukaisia sekä tarkoituksenmukaisia että kohtuullisia tietyissä tilanteissa.17 13 Neuvonen,2014, s.46. 14 Hallberg, päivitetty 2010, luku 17; Oikeusministeriö, 2018; Neuvonen, 2014, s.46. 15 KP sopimus 17 artikla (1) kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon ei saa mie- livaltaisesti tai laittomasti puuttua, eikä suorittaa hänen kunniaansa ja maineettaan loukkaavia hyökkäyk- siä. 16 HE 198/2017 vp., s.19. 17 HE 198/2017 vp., s.22 15 Yhdistyneiden kansakuntien KP-sopimuksen merkityksellisyys on kasvanut koko ajan, so- pimuksen kansallisella toiminnalla on kuitenkin vain vähän merkitystä, verraten Euroo- pan ihmisoikeussopimuksen (EIS) merkitykseen.18 Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvataan yksityiselämän suoja sopimuksen 8 artiklassa, mutta se on kuitenkin sanamuo- doltaan suppeampi kuin KP-sopimuksen vastaava 17 artikla.19 EIS:n 8 artiklan lähtökoh- tana on turvata jokaisen oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä sekä kotiinsa ja kir- jeenvaihtoonsa kohdistuvaa suojaa ja kunnioitusta.20 8 artiklan 1. kohdassa turvattu oi- keus ei kuitenkaan ole rajoittamaton, sillä viranomaisilla on mahdollisuus puuttua artik- lassa mainittuihin oikeuksiin, 8 artiklan 2. kohdassa mainituilla edellytyksillä.21 Vaikka artiklan 2.kohdassa on oikeus puuttua 1.kohdassa mainittuihin oikeuksiin, on 8 artiklan perimmäisenä tarkoituksena suojata yksilöä viranomaisten mielivaltaiselta puuttumi- selta yksityis-ja perhe-elämään.22 EIS 8 artiklan kohdalla on tullut esiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäy- tännön dynaamisuus ja evolutiivinen eli kehittyvä luonne. Tämä tapahtuu vuorovaiku- tuksessa kansainvälisten ja kansallisten muutosten kanssa.23 Yksityiselämän suoja on EIT:n oikeuskäytännössä laaja, sillä se sisältää lähes koko elämän kirjon. Yksityiselämä liittyy usein myös muihin kuin EIS:n 8 artiklassa mainittuihin suojan kohteisiin. Useissa tapauksissa EIT ei ole erottanut 8 artiklassa mainittujen käsitteiden piirteitä, eikä artiklaa tule tulkita siten, että sen suoja koskisi ainoastaan kodissa elettyä yksityistä elämää.24 EIT on tulkinnut, että suojan toteuttaminen edellyttää sopimusvaltioiden turvaavan yk- sityiselämän suojan paitsi valtion taholta myös muiden tahojen kuten valtion ja viran- omaisten, aiheuttamilta uhkaavilta loukkauksilta. EIT ei kuitenkaan aina arvioi rajoitus- ten objektiivista välttämättömyyttä, vaan se jättää tilaa myös kansallisille rajoituksille, 18 Neuvonen,2014 s. 18. 19 Tiilikka,2007 s.219. 20 HE 198/2017 vp., s.19; Tiilikka,2007, s.219. 21 HE 198/2017 vp., s.19. 22 Hirvelä & Heikkilä, 2017, s.628. 23 Hirvelä & Heikkilä, 2017, s 628; Neuvonen, 2014, s. 49. 24 Hirvelä & Heikkilä, 2017, s 630; Innanen & Saarimäki, 2012, s. 14. 16 kun kysymys ei ole oikeuden ydinalasta.25 EIS 8 artikla suojaa myös etupäässä yksilön vapauspiiriä viranomaisten taholta tulevaa puuttumista vastaan. Tämän kautta EIT on katsonut, että valtiolla on myös positiivisia toimenpiteitä oikeuksien turvaamiseksi. Po- sitiivisten toimintavelvoitteiden ja yksityiselämän suojan välillä on oltava suora sekä vä- litön yhteys, jotta nämä alueet liittyisivät EIS 8 artiklan soveltamisalaan.26 Yksityisyyden suoja on Euroopan Unionissa toteutunut harmonisoimalla henkilötietojen ja yksityisyyteen kuuluvien tietojen käsittelyä. Euroopan Unionin perusoikeuskirja tuli oi- keudellisesti sitovavaksi Lissabonin sopimuksen myötä vuonna 2009, jolloin 7 artiklassa turvattiin yksityiselämän sekä 8 artiklassa henkilötietojen suoja. 27 Euroopan unionin pe- rusoikeuskirjan 7 artiklan tarkoituksena on olla yhdenmukainen EIS 8 artiklan kanssa, sillä Euroopan unionin perusoikeuskirja on johdantonsa mukaisesti laadittu vahvista- maan Euroopan Unionin toimivaltaa ja tehtäviä sekä toissijaisuusperiaatteeseen perus- tuvia oikeuksia. Näihin oikeuksiin kuuluvat jäsenvaltioiden yhteiset valtiosääntöperin- teet, kansainväliset velvoitteet, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseen tehty yleissopimus, unionin ja Euroopan neuvoston hyväksymät sosiaaliset peruskirjat sekä Eu- roopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäy- täntö.28 Perusoikeuskirja lähtökohtaisesti rakentuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) va- raan, mutta niissä on myös eroja, sillä perusoikeuskirja sisältää myös taloudelliset, sosi- aaliset ja sivistykselliset oikeudet (TSS-oikeudet).29 Euroopan perusoikeuskirjan 7 ja 8 artikla eivät ole kuitenkaan ehdottomia oikeuksia, sillä perusoikeuskirjan 52 artiklan 1. kohdan mukaan perusoikeuskirjassa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien käyttöä voidaan rajoittaa ainoastaan lailla, ja tällöin on kunnioitettava kyseisten oikeuksien ja vapauksien keskeistä sisältöä. EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä onkin korostettu 25 Tiilikka, 2007, s.2019; Neuvonen, 2014, s. 48. 26 Pellonpää ym., 2018, s.778. 27 Pellonpää ym., 2018, s.95; Neuvonen, 2014, s.55. 28 Pellonpää ym., s.96. 29 Taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet.; Pellonpää ym., 2018, s. 96. 17 yksityiselämän kunnioitusta ja henkilötietojen suojaa koskevien perusoikeuksien tär- keyttä.30 Henkilötietojen suojaa koskevan sääntelyn perusta on yksityisyyden suojassa. Oikeutta yksityiselämään voidaankin pitää yleisesti tunnustettuna oikeutena, mutta sen sovellu- tukset henkilötietojen suojaan vaihtelevat alueellisesti. Perusoikeuskirjan 8 artikla tur- vaa henkilötietojen suojan, mutta suojaa koskeva toimivalta perustuu EU:n toiminnasta tehdyn sopimuksen artiklaan.31 Oikeus henkilötietojen suojaan ei kuitenkaan ole abso- luuttinen, vaan oikeutta on tarkasteltava suhteessa sen tehtävään yhteiskunnassa ja sen on oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisesti oikeassa suhteessa perusoikeuksiin. Tästä syystä tietosuojasääntelyn tarkoituksena ei ole vain ainoastaan tiedollisen yksityisyyden turvaaminen vaan yksilön oikeuksien turvaaminen laajemmin henkilötietojen käsitte- lyssä.32 Tarkastelen tietosuojaa ”oikeus tulla unohdetuksi” käsitteen kautta, koska tämä liittyy vahvasti yksityisyyden aiheeseen, mutta sitä voi myös tarkastella julkisuuden henkilöiden näkökulmasta. EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaan, esimerkiksi rekisteröidyn pe- rusoikeuteen kuuluu oikeus vaatia oikaisuja niihin henkilötietoihin, joita rekisterinpitäjä käsittelee. Tietosuoja-asetuksen 17 (1) artiklan mukaan myös rekisteröidyllä on oikeus pyytää rekisterinpitäjää poistamaan rekisteröityä koskevat henkilötiedot. Tietosuoja- asetuksessa kuitenkin säädetään tilanteista, jolloin rekisteröidyllä ei ole oikeutta saada tietoja poistetuksi, jos käsittely nähdään tarpeelliseksi esimerkiksi sananvapautta ja tie- donvälityksen vapautta koskevan oikeuden käsittelemiseksi. Kuitenkin tietosuoja-asetuk- sen 17 artiklaa ilmentää oikeus tulla unohdetuksi, joka nostettiin merkitykselliseen ase- maan hakukoneiden hakutuloksien yhteydessä tapahtuvassa henkilötietojen käsitte- lyssä.33 Euroopan tuomioistuimen Google Spain ratkaisua (C-311/12), voidaankin pitää esimerkkinä ”oikeudesta tulla unohdetuksi”. 30 HE 198/2017 vp., s.24; Pellonpää ym., 2018, s.19. 31 Heiskala, 2015, s.4. 32 Voutilainen, 2019, s.87. 33 Voutilainen, 2019, s.110. 18 Euroopan tuomioistuimen ratkaisu (C-131/12) Ratkaisuissa todettiin, että hakukoneiden ylläpitäjällä on velvollisuus poistaa ha- kutuloksista linkit verkkosivuille, joilla julkaistut tiedot liittyvät yksityishenkilöön ja hänen nimellään tehtyyn hakuun. Velvollisuus koski myös niitä tilanteita, joissa tiedot oli jo poistettu alkuperäisiltä sivuilta tai niiden julkaiseminen oli muuten katsottu lainvastaiseksi. Kun arvioidaan poistovelvollisuutta, on otettava huomi- oon rekisteröidyn oikeus siihen, ettei hänen nimeensä liitetyissä hakutuloksissa esiinny esimerkiksi vanhentuneita tietoja. Tietojen poistaminen ei kuitenkaan tar- koita automaattisesti sitä, että tiedot on poistettava alkuperäisestä lähteestä. Koska rekisteröity voi Euroopan Unionin perusoikeuskirjan 7 ja 8 artikloissa suo- jattujen perusoikeuksien mukaan vaatia, ettei kyseessä olevia tietoja enää saateta yleisön saataville. Kyseiset oikeudet syrjäyttävät lähtökohtaisesti hakukoneen yl- läpitäjän taloudellisen intressin kuin myös yleisön intressin saada mainitut tiedot hakukoneella tehdyllä nimellä. Poistaminen on kuitenkin poikkeus silloin, jos ky- seessä on julkisen aseman vuoksi merkittävä henkilö ja yleisöllä on oikeus saada hänestä tietoa.34 Heiskalan (2015) mukaan, oikeus tulla unohdetuksi rajoittaa sananvapautta mediassa kahdella tavalla: koska hakukoneet poistavat yksityisen henkilön pyynnöstä tietoja, sil- loin kun ne kuuluvat poisto-oikeuden piiriin, mutta poisto-oikeus aiheuttaa kustannuksia hakukoneille. Tuomioistuin on kuitenkin katsonut, että oikeus tulla unohdetuksi ei ole absoluuttinen oikeus, vaan sitä pitää punnita muita oikeuksien kautta esimerkiksi sanan- vapauden. Esimerkiksi urheilijan tai muu julkisuudessa esiintyvän henkilön on vaikeampi vedota oikeuteen tulla unohdetuksi yleisön tiedonsaantioikeuden takia, sillä mediassa julkaistaan laajasti tietoa julkisuuden henkilöistä usein heidän omalla suostumuksellaan. Tältä osin yksityisyyden suoja on kaventunut, sillä hakutulosten poistaminen edellyttää sitä, että tiedon katsotaan aiheuttavan vahinkoa henkilön yksityiselämälle.35 34 Voutilainen, 2019, s.110–111; Korpisaari, (ent. Tiilikka,2018) s.49; Heiskala,2014, s.1–2. 35 Ek, 2014, s.121. 19 3 Yksityisyyden suoja perusoikeutena 3.1 Yksityisyyden suojan oikeudellinen perusta Yksityiselämän suoja turvattiin Suomessa perustuslaintasoisella säädöksellä vasta perus- oikeusuudistuksen yhteydessä, kun hallitusmuodon 8 § tuli voimaan 1. elokuuta 1995.36 Perusoikeusuudistusta edeltävä vuoden 1919 hallitusmuoto sisälsi tiettyjä perusoikeuk- sia, jotka säädettiin sisällissodan jälkeen ilman pohdintaa perusoikeusjärjestelmän luon- teesta. Silloisen hallitusmuodon (94/1919) 6 §:n säännös kansalaisen henkilökohtaisesta vapaudesta oli pitkään lainkohta, jota johdattaen tulkittiin yksityiselämän suojan kes- keistä ulottuvuutta.37 Perusoikeusuudistuksen yhteydessä henkilön yksityiselämän piiriä suojaavat perusoikeudet koottiin yhteen ja niiden kirjoitustapaa uudistettiin sekä sovel- tamisalaa laajennettiin koskemaan kaikkia Suomessa oikeudenkäyttöpiiriin kuuluvia hen- kilöitä.38 Nykyinen perustuslain 10 § vastaa vuoden 1995 perusoikeusuudistuksessa uu- distettua HM 8 §:ää, mutta pykälä otsikko muutettiin yksityiselämän suojaksi eikä se si- sältänyt enää hallitusmuodon tavoin rajoituslauseketta, vaan suojan rajoittamista olisi tarkoitus arvioida yleisten rajoitusedellytysten kautta.39 Yksityiselämän suojan lähtökohtana on yksilön oikeus elää omaa elämäänsä ilman, viran- omaisten mielivaltaista puuttumista yksityiselämäänsä. Jokaisella yksilöllä tulisi olla myös rauhoitettu ala, jonka piirissä yksilö voi elää omaa elämäänsä ja luoda ihmissuh- teita.40 Käsitteen sisältöä ei ole perustuslain 10 §:ssä pystytty yksiselitteisesti määritte- lemään, mikä käy ilmi jo pykälän ensimmäisestä momentista, jossa käsitettä ”yksityiselä- män suoja” käytetään kahdessa eri merkityksessä. Pykälän otsikossa yksityiselämän suo- jaa käytetään eräänlaisena yleiskäsitteenä, jonka tarkoituksena on viitata kaikkiin lain- kohdissa käsiteltyihin asioihin, mutta yksityiskohtaisemmassa luettelossa se rinnastuu 36 Tiilikka, 2007, s.136. 37 Neuvonen, 2014, s.31; Korhonen, 2003, s.85. 38 Viljanen, 2011b. 39 Viljanen, 2011b. 40 Hällström, 2004, s.42; Niiranen, Sotamaa & Tiilikka 2013, s.90. 20 kunniaan ja rauhaan.41 Perustuslain 10 §:n säännös turvaa myös itsemääräämisoikeu- den, koska säännöksellä ei pelkästään viitata henkilön oikeuteen olla rauhassa muilta vaikkakin säännös suojelee muitakin yksityiselämän osa-alueita.42 Koska yksilöllä on va- paus solmia suhteita muihin ja oikeutta määrätä itsestään, on tätä oikeutta kutsuttu it- semääräämisoikeudeksi. Itsemääräämisoikeus sisältyy muihinkin perusoikeuksiin ole- matta kuitenkaan itsenäinen perusoikeus.43 Perusoikeusuudistuksen valmistelun yhteydessä tehtyjen esitysten mukaan käsite ”yksi- tyiselämä” voidaan ymmärtää myös henkilön yksityistä piiriä koskevaksi yleiskäsitteeksi, johon luetellaan myös perhe-elämä, vaikka perhe-elämän suojaa ei ole määritelty per- hekäsitteen vaikeuden takia. Hallituksen esityksen mukaan (309/1993 vp) perhe-elämä kuuluu kuitenkin yksityiselämä säännöksen suojauksen piiriin. 44 KP-sopimuksessa ja Eu- roopan ihmisoikeussopimuksessa perhe-elämän suoja esiintyy taas siten yksityisyyden rinnalla, ja tästä syystä yksityis- ja perhe-elämää ei pyritä erottamaan toisistaan sopimus- ten soveltamiskäytännössä.45 Yksityiselämän suojaan sisältyy myös säännöksen mukaan kunnian suoja, oikeus kotirauhaan sekä henkilötietojen suoja, joita säädetään tarkemmin lailla. Kunnian suoja esiintyi jo hallitusmuodon (1919) alkuperäisessä 6 §:ssä, mutta sen juuret ovat vielä pidemmät, sillä kunniaa on historiallisesti suojattu jo antiikin ajoilta läh- tien.46 Kunnian suoja liittyy vahvasti yksilön ihmisarvoon ja toteuttaa yksilön kokonai- suutta tulla arvioiduksi oikeiden tietojen perusteella. Kyseessä on oikeus, johon jokainen, joka kokee tarvetta kunniansa suojaamiseen voi vedota. Julkisella vallalla on täten vel- vollisuus selvittää, onko vaatimus kunnian suojaamisesta perusteltu, ja tästä syystä kun- nian suoja on turvattu myös rikoslain kautta.47 41 Nyyssölä, 2014, s.20. 42 Viljanen, 2011b. 43 HE 309/1993 vp, s.42; Viljanen, 2011. 44 HE 309/1993 vp, s.53; Tiilikka, 2007, s.137; Viljanen, 2011. 45 Viljanen, 2011b. 46 Neuvonen, 2014, s.39; Viljanen, 2011b. 47 Neuvonen, 2014, s.39. 21 Yksityiselämän suoja säännöksen ensimmäisessä momentissa on turvattu myös oikeus kotirauhaan, joka turvattiin hallitusmuodon 11 §:ssä. Perusoikeusuudistuksen esitöissä on viitattu kotirauhan alueellisen ulottuvuuden osalta hallitusmuodon 1919:n alkuperäi- sen 11 §:n vakiintuneeseen tulkintakäytäntöön. Sillä kotirauha kattaa kaikki asumiseen käytettävät tilat, kuten hotellihuoneet, matkailuautot, mutta ei kuitenkaan vankilan sel- liä.48 Kotirauhan turvaamista PL 10 §:n 1 momentissa on tarkasteltava suhteessa saman pykälän 3 momenttiin, jonka mukaan lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaa- miseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toi- menpiteistä.49 Vuoden 1919 hallitusmuoto ei myöskään sisältänyt erityistä säännöstä henkilötietojen suojan tai tietosuojan turvaamisesta. Muutos tapahtui vuoden 1995 pe- rusoikeusuudistuksen yhteydessä, jolloin henkilötietojen suoja liitettiin osaksi yksityis- elämän suojan säännöksen 1 momenttia, jossa säännöstä säädetään tarkemmin lailla.50 Henkilötietojen suoja kuuluu lähtökohtaisesti yksityiselämän piiriin, mutta kuitenkin sääntelyvaraus edellyttää tarkempia laintasoisia säännöksiä henkilötietojen suojasta. Li- säksi lainsäädäntö voi myös sisältää rajoituksia tähän suojaan.51 Hallituksen esityksessä (309/1993 vp) todettiin, että henkilötietosuoja ei viittaa pelkästään silloiseen henkilöre- kisterilakiin (471/1987), vaan se edellyttää myös lainsäädännöllisiä järjestelyjä tämän suojan toteuttamiseksi.52 Neuvonen (2014) on katsonut, että käytännön tasolla henkilö- tietojen suoja on varsin tekninen oikeus, johon liittyy muun muassa arkaluonteisten tie- tojen erittely, tietosuoja ja yleisesti henkilötietolaissa esiin tuodut periaatteet.53 Henki- lötietojen suojalla yleensä tarkoitetankin henkilötietojen käsittelyn laillisia edellytyksiä ja toimintaa siten, että yksilöiden perusoikeuksia, erityisesti yksityisyyttä kunnioitetaan. Tietosuoja rinnastetaan usein myös henkilötietojen ja yksityiselämän suojan toteutumi- seen henkilötietojen käsittelyssä. Yksityiselämän suoja onkin perinteisesti katsottu muo- dostuvan myös muista perusoikeuksista kuten itsemääräämisoikeudesta, oikeudesta 48 Neuvonen, 2014, s.39; Viljanen, 2011b. 49 Viljanen, 2011b. 50 Korhonen, 2003, s. 92. 51 Korhonen, 2003, s. 92; Viljanen, 2011. 52 Viljanen, 2011b. 53 Neuvonen, 2014, s.41. 22 yhdenvertaiseen kohteluun sekä oikeudesta kunniaan, ja henkilötietojen suoja onkin kat- sottu olevan osa tätä oikeuksien kokonaisuutta. Näiden kautta yksityiselämän suoja, yk- sityisyyden suoja sekä henkilötietojen suoja muodostavat käsitteellisen kokonaisuuden. Perustuslain 10 §:n rakenteen mukaan henkilötietojen suoja on osa laajempaa yksityi- syyden suojaa, joka koostuu eri perusoikeuksista ja perustoteutumisesta.54 Henkilötietosuoja ei kuitenkaan kuulu kuitenkaan kokonaisuudessaan yksityiselämän pii- riin, sillä henkilötietoina voidaan suojata myös sellaisia asioita, jotka eivät lähtökohtai- sesti kuulu yksityiselämän piiriin. EU:n tietosuoja-asetuksen 4 artiklan 1. kohdan mukaan kaikki tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan luonnolliseen henkilöön liittyvät tiedot kuuluvat henkilötietoihin. Koska yksityiselämän piiriin kuuluu niin fyysinen, psyykkinen sekä moraalinen yksityisyys, siihen sisältyvät myös henkilökohtaisen identiteetin suojaa- vat seikat, kuten esimerkiksi henkilön nimen tai kuvan koskemattomuuden. 55 Yksityis- elämän perus- ja ihmisoikeusaseman vuoksi valtiolla on velvollisuus turvata yksityiselä- män suoja sekä viranomaisten että muiden tahojen aiheuttamilta loukkauksilta.56 3.2 Yksityisyys oikeuskäsitteenä Yksityisyys-käsite liitetään usein samaksi kuin yksityiselämän suoja tai niitä pidetään kes- kenään synonyymeina. Vastaavasti itsemääräämisoikeus tarkoittaisi samaa kuin oikeus yksityisyyteen. Mahkosen (1997) mukaan käsite oikeus yksityisyyteen kohdistuu välineel- lisesti aina johonkin ja yksityisyyden käsitteessä on aina kysymys jostakin eli normituksen kohteena olevista erityisintresseistä.57 Yksityisyyden ja julkisuuden käsitteet eroteltiin vasta Ranskan vallankumouksen jälkeen kahdeksi ”valtakunnaksi”, jonka kautta yksityi- syyden vaatimus tuli osaksi porvariston ajamia luonnollisia oikeuksia yksinvaltiutta vas- taan käydyssä taistelussa.58 54 Voutilainen, 2019, s.70. 55 Korpisaari,2019, s.936. 56 Korpisaari, 2016, s.57. 57 Mahkonen, 1997, s.14. 58 Neuvonen, 2014, s.16. 23 Yksityisyys oikeudellisena käsitteenä sai alkunsa Yhdysvalloissa, kun lakimiehet Louis Brandeis ja Samuel Warren saivat tarpeeksensa ”keltaisen lehdistön” jatkuvasta puuttu- misesta kansalaisten yksityiselämään. Vuonna 1890 he julkaisivat Harward Law Re- view´ssa artikkelin The Right to Privacy, jonka tarkoituksena oli nimenomainsesti kohdis- tua lehdistöön ja kuvien julkaisemiseen, jotka ovat tämän myötä edelleen pysyneet yksi- tyiselämää turvaavan suojan keskustelun ytimessä. Kyseistä artikkelia on myöhemmin pidetty yhtenä yksityisyyden suojan kulmakivistä eurooppalaisessa oikeuskirjallisuu- dessa.59 Asianajajat Brandeis ja Warren toivat esille myös määritelmän ”oikeudesta olla yksin tai omassa rauhassa (the right to be let alone)”. Brandeis ja Warrenin tarkoituksena oli nos- taa ”yksityisyys” keskustelun pinnalle ja kehittää yksityisyyskäsitteen teoreettista pohjaa, samalla herättäen amerikkalaisen lakimieskunnan. He tutkivat koko sen ajan amerikka- laisessa oikeusjärjestelmässä vallinneita tapoja käsitellä ihmisen oikeuksia, erityisesti henkilön persoonansa, yksityisyytensä ja omaisuuden suojan loukkaamisen kautta. Brandersin ja Warrenin artikkeli otettiin Yhdysvalloissa lämpimästi vastaan ja sen ansi- osta useimmat yhdysvaltalaiset valtiontuomioistuimet alkoivat huomioida yksityisyyden suojaa tapaoikeudellisena periaatteena.60 Vuoden 1881 Ranskan lehdistölaki antoi vai- kutteita Brandersin ja Warrenin artikkelille ja oli myös ensimmäisiä säännöksiä, jolla jouk- koviestinnän toimintaa pyrittiin rajoittamaan yksityisyyden suojelemiseksi.61 70 vuotta artikkelin julkaisemisen jälkeen dekaani William L. Prosser jatkoi Brandersin ja Warrenin liikkeelle panemaa kehitystä artikkelissaan ”Privacy”. Prosser katsoi Brandersin ja Warrenin artikkelin pohjalta, että oli tullut aika analysoida mitä oikeus yksityisyyteen käytännössä merkitsee. Prosser analysoi yksityisyyttä erittelemällä neljä oikeudenlouk- kaamistapaa liittyen yksityisyyteen.62 Prosserin jälkeen vaikuttaneen Alan Westin näke- myksillä oli Warrenin ja Brandersin tavoin merkitystä yksityiskäsitteen kehittymiselle 59 Neuvonen, 2014, s.16–17; Korhonen, 2003, s. 79–80. 60 Korhonen, 2003, s.81; Horowitz, Nieminen & työryhmä, 2019, s. 103. 61 Neuvonen, 2014, s. 16. 62 Korhonen, 2003, s.80–81; Mahkonen, 1997, s. 128. 24 myös Yhdysvaltojen ja yleensä Common Law-maiden ulkopuolelle. Westinin teos Privacy and freedom (1967) toi esille, että on mahdollista kuvata niitä toimintoja, joita yksityisyys mahdollistaa yksilöille ja ryhmille länsimaissa tiettyjä yleisiä toimintoja, joita se tarjoaa yksilöille ja yhteisöille länsimaisessa demokratiassa.63 Vuoden 2001 New Yorkissa tapahtunut terrori-isku muutti muun muassa suhtautumista yksityisyyden suojaan sekä sen rajoittamiseen kansallisen turvallisuuden nimissä. Sillä yksityisyyden rajojen kiertäminen ja suojan loukkaaminen näkyivät muun muassa tiedus- telupalveluiden toimintana. Tämän tapahtuman jälkeen on paljastunut, että eri valtiot muun muassa Yhdysvallat, ovat seuranneet ihmisten toimintaa ja siten loukanneet yksi- tyisyyttä etenkin verkossa tietotekniikkayritysten kautta.64 3.3 Yksityiselämän suojan ja sananvapauden keskinäinen punninta Yksityiselämän suojan tavoin sananvapaus on perusoikeus, joka on turvattu perustuslain (731/1999) 12 §:ssä. Perustuslain mukaan jokaisella on sananvapaus, johon liittyy oikeus ilmaista, julkaista ja vastaanottaa muun muassa tietoja kenenkään ennalta estämättä.65 Sananvapauden perusajatuksena onkin turvata julkinen keskustelu, vapaa mielipiteen muodostus sekä mahdollistaa myös joukkotiedotuksen vapaa kehitys. Sananvapaus on Suomessa perustuslain tasolla säädetty normi, mutta se on myös ihmisoikeus ja yhteis- kuntafilosofinen arvo.66 Sananvapauden ohella on käytetty myös ilmauksia lehdistön, painon, ilmaisun sekä mie- lipiteenvapaus. Vaikka Suomen perustuslain turvaamat oikeudet ovat yksilöille tarkoitet- tua oikeuksia, perustuslain turvaama sananvapaus on myös perusteellisesti katsottu ulottuvan lehtien julkaisu- ja ohjelmatoimintaan harjoittaviin oikeushenkilöihin. Sillä sa- nanvapauden keskeisempänä tavoitteena on taata avoin julkinen keskustelu, vapaa 63 Korhonen, 2003, s.81–82. 64 Neuvonen, 2014, s.19. 65 Niiranen, Sotamaa & Tiilikka, 2013, s. 13. 66 Neuvonen, 2005, s. 9; Hällström, 2004, s.41. 25 mielipiteenmuodostus, moniarvoisuus, joukkotiedotuksen vapaa kehitys sekä mahdolli- suus julkiseen kritiikkiin. Edellä mainittuja asioita toteutetaankin nimenomaisesti jouk- kotiedostusvälineiden kautta, koska ne ovat tärkeitä tiedon ja mielipiteen levittäjiä.67 Sa- nanvapauslaissa sääntelyn kohteena on kuitenkin sananvapauden käyttäminen joukko- tiedotusvälineissä eli sananvapausoikeuden käytön sääntelyä tietyllä viestinnän alueella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sananvapauden rajoittamista, vaan lain käyttämisen säänte- lyä.68 Sananvapaus on turvattu myös YK:n. KP-sopimuksen 19 artiklassa ja Euroopan ihmisoi- keussopimuksen 10 artiklassa. Täten Suomen perustuslain säätämisjärjestys ei oikeuta poikkeamaan näiden sopimusten määräyksistä, vaikka artikloiden loppuosissa onkin an- nettu mahdollisuus rajoittaa sopimuksissa turvattujen oikeuksien käyttämistä kansalli- sella lainsäädännöllä.69 Ihmisoikeussopimuksessa sananvapauden määrittely liittyy osin angloamerikkalaiseen ja poliittiseen käsitykseen sananvapaudesta. Yhteiskuntafilosofi- assa sananvapaudella katsotaan olevan keskeinen rooli demokratiassa sekä välttämätön edellytys ihmiskunnan edistykselle. Sananvapausaatteesta oli merkkejä jo Ranskan val- lankumouksen ja Yhdysvaltojen itsenäistymisen yhteyden mukana annetuissa julistuk- sissa.70 Vuonna 1948 YK julisti sananvapauden perustavanlaatuiseksi ihmisoikeudeksi, ja se turvattiin myöhemmin YK:n hyväksymässä ja Suomen ratifioimassa KP-sopimuksen 19 artiklassa.71 Tällä hetkellä keskeisin sopimus oikeuksiimme on Euroopan ihmisoikeussopimus, ja sen 10 artikla, joka sääntelee sananvapautta. EIS:n 10 artikla eroaa suomen perustuslain 12 §:stä siten, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole katsonut 10 artiklan asettavan etukäteen ehdotonta estettä viestien julkaisemiselle.72 Sananvapauden ja yksityiselä- män suojan välinen jännite on yksi selkeimmistä ja ilmeisimmistä esimerkeistä perus-ja 67 Tiilikka, 2007, s.120; Tiilikka, 2008, s.17. 68 Niiranen, Sotamaa & Tiilikka 2013, s.13. 69 Tiilikka, 2007, s.127. 70 Neuvonen, 2005, s. 15 71 Neuvonen, 2005, s.15–16; Tiilikka, 2007, s. 127–128. 72 Tiilikka, 2007, s.128. 26 ihmisoikeuksien välisistä yhteentörmäyksistä. Näiden kahden oikeuden yhteentörmäys on suhteellisen uusi ilmiö, sillä vielä 2000-luvun alussa yksityiselämän suojan merkitys näkyi EIS:n 10 artiklassa turvatun sanavapauden rajoitusperiaatteena Euroopan ihmisoi- keustuomioistuimen ratkaisuissa. Koska molemmilla oikeuksilla on omat kansalliset har- kintamarginaalit, on yksityiselämän suoja yksi sananvapauden harkintamarginaalia mää- rittävistä rajoitusperusteista, ja täten oikeuksien yhteentörmäyksessä kysymys on yhden ja saman harkintamarginaalin kahdesta reunasta. Esimerkiksi jos Suomessa annetaan sa- nanvapaudelle liian suuren painoarvon, se voi ylittää 8 artiklan harkintamarginaalin vas- taavasti, jos yksityiselämää suojataan liian ankararasti painoarvo voi ylittä 10 artiklassa turvatun sananvapauden harkintamarginaalin.73 Sananvapaus voidaankin nähdä julkista aluetta koskevana perusoikeutena, kun taas yk- sityiselämän suoja yksityisyyttä koskevana perusoikeutena.74 Ongelmallista on kuitenkin se, että sananvapauden ja yksityiselämän suojan punninnassa on kysymys kahden perus- oikeuden välisestä punninnasta, sillä toisen perusoikeuden rajoittaminen voi kaventaa toisen perusoikeuden toteutumista. Korkein oikeus on käsitellyt sananvapauden ja yksi- tyiselämän suojan punnintaan ennakkopäätöksessään KKO: 2005:82, jossa todetaan, että sananvapauden merkitys perusoikeutena liittyy demokraattisessa yhteiskunnassa välttämättömän yhteiskunnallisen keskustelun turvaamiseen. Kuitenkaan ihmisen yksi- tyiselämän hyödyntäminen ilman hänen tahtoaan viihteellisen mediatoiminnan piirissä ei kuulu sananvapauden turvaaman perusoikeussuojan tarkoitusperiin.75 Vaikka valtio saattaisi nähdä tilanteen kahden ihmisoikeuden välisenä tasapainona, Eu- roopan ihmisoikeustuomioistuimen arviointi tilanteeseen on erilainen. Sillä tuomioistuin ei sovella 8 artiklaa ja 10 artiklaa samanaikaisesti vaan tarkastelee, onko kyseistä oikeutta rikottu. Toisen oikeuden suojelu voi vaikuttaa arviointiin, mutta se on vain yksi tekijä 73 Tuori, 2013, s.3. 74 Näre, 2005, s.19. 75 Hoikka, 2013, s.3. 27 muiden joukossa. Tuomioistuimen ei ole siis tarkoitus punnita oikeuksien välistä tasapai- noa, vaan arvioida onko valtio suojellut käsiteltävänä olevaa oikeutta asianmukaisesti.76 Hannover v. Saksa Esimerkkinä voimme pitää von Hannover vs. Saksa tapausta (24.6.2004), jossa Monacon prinsessasta Carolinesta otetut kuvat katsottiin kuuluvaksi 8 artiklan suojaamaan yksityiselämän piiriin. Saksalaiset tuomioistuimet eivät onnistuneet löytämään optimoitua punnintaratkaisua sananvapauden ja yksityiselämän välille ratkaistessaan kysymystä kuvien loukkaavuudesta, joten heidän katsottiin rikko- van 8 artiklaa. EIT korosti, että yksityiselämää suojaava 8 artikla tarkoitti ensisijai- sesti turvata henkilön persoonallisuuden kehitystä suhteessa muihin ihmisiin. Tul- kinnan mukaan siitä huolimatta vaikka osa kuvista oli otettu julkisilla paikoilla, ne kuuluivat yksityiselämän suojaan. Saksan tuomioistuin katsoi vain ne kuvat yksi- tyiselämään kuuluviksi, joissa Caroline oli lasten kanssa. Koska artikkeleilla oli tar- koitus tyydyttää lukijoiden uteliaisuutta, ei niillä katsottu olevan yhteiskunnalli- sesti kiinnostavaa keskustelua. Tästä syystä EIT katsoi, että valtiolla oli velvollisuus turvata yksityiselämän suoja aiempaa tehokkaammin. Samalla EIT oli korostanut, että yksityiselämän suoja on tasapainotettava sananvapauden kanssa. 77 Hannover v. Saksa no.2 Toisena esimerkkinä voimme pitää von Hannover vs. Saksan (no.2) tapausta, koska tässä päädyttiin toisenlaiseen ratkaisuun kuin ensimmäisessä Hannover vs. Saksa tapauksessa. Jälkimmäisessä tapauksessa oli kyse kolmesta eri julkaisusta, jotka liittyivät Carolineen, hallitsijaperheen laskettelureissuun ja ruhtinas Rainerin sai- rastumiseen. Valittajan mielestä kuva loukkasi hänen yksityiselämänsä suojaa. Olennaisin kysymys tässä tapauksessa oli se, että muissa kuin yhteiskunnallisesti merkittävissä asioissa valokuvan julkaiseminen edellyttäisi kuvattavien suostu- musta. Siispä tapauksessa tuli löytää oikea tasapaino henkilön yksityiselämän ja sananvapauden välillä. Sananvapaus kattaa myös valokuvien julkaisemisen, mutta se ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita oikeutta kuvan julkaisemiseen, vaikka kyse olisi tunnetusta henkilöstä. Carolinen isän sairastumisen uutisoiminen näh- tiin yhteiskunnallisesti merkittäväksi asiaksi, sillä kyseessä oli ruhtinas ja näin ollen kyseisillä kuvilla oli merkitystä ja sananvapaus tuli asettaa yksityisyyden suojan edelle. Joten ratkaisussa EIT katsoi, että Saksan korkeimmat tuomioistuimet olivat riittävän perusteellisesti punninneet sananvapauden ja yksityisyyden suojan vä- listä tasapainoa, jolloin tapauksessa ei loukattu EIS:n 8 artiklaa.78 Suomessa sananvapauden ja yksityiselämän välistä punnintaa on korostettu useammissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisussa, esimerkiksi Ruusunen v. Suomi ratkai- sussa. 76 Hoikka, 2013, s.4. 77 Neuvonen, 2015, s.868; Tiilikka, 2007, s.226–227. 78 Neuvonen, 2015, s.868–869. 28 Ruusunen v. Suomi KKO 2010:39 ratkaisussa oli kyse pääministerin tyttöystävän kirjoittamista muistel- mista. Pääministerin mukaan kirja loukkasi hänen yksityiselämänsä suojaa. EIT an- toi päätöksen tästä asiasta Suomen tuomioistuimen ratkaisun jälkeen. EIT katsoi ratkaisussaan, että suomalainen tuomioistuin oli oikein punninnut sananvapautta sekä yksityiselämän suojaa. Koska KKO:n mukaan kyseessä oli pääministerinä toi- miva henkilö, on hänen yksityiselämänsä yhteiskunnallisen asemansa takia suppe- ampi. KKO oli ottanut ratkaisussa huomioon myös EIT aikaisemmat tuomiot, joissa oli punnittu yksityiselämän ja sananvapauden yhteensovittamista. EIT:n mukaan päätöksessä oli annettu merkitystä sille, että tietyissä erityistapauksissa tiedot saattavat ulottua julkisuuden henkilöihin ja erityisesti politiikkojen yksityiselämää koskeviin seikkoihin. EIT ratkaisuun vaikutti myös se, että KKO:n antamat rangais- tukset olivat sakkoja ja suuruudeltaan pieniä.79 3.4 Perusoikeuksien rajoittaminen Yksityiselämän suoja sekä sananvapaus eivät ole täysin rajoittamattomia perusoikeuksia, vaan oikeuksia voidaan tietyissä tilanteissa rajoittaa. Perusoikeuksien rajoittamisen mah- dollisuutta tarkastellaan perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten näkökulmasta. Vaikka perusoikeussäännökset ovat hierarkiassa keskenään samantasoisia, ei perusoi- keuksia voida lähtökohtaisesti asettaa tiettyyn arvojärjestykseen.80 Eduskunnan perus- tuslakivaliokunta on mietinnöissään (PeVM 25/1994 vp) antanut perustan yleisille vaati- muksille, jotka koskevat perusoikeuksien rajoittamista ja perustuvat perusoikeusjärjes- telmän kokonaisuuteen ja oikeuksien luonteeseen. Näitä perusoikeuksia koskevia vaati- muksia ovat: 1. Lailla säätämisen vaatimus 2. Tarkkarajaisuus- ja täsmällisyysvaatimus 3. Hyväksyttävyyden vaatimus 4. Ydinalueen koskemattomuuden vaatimus 5. Suhteellisuusvaatimus 6. Oikeusturvavaatimus 79 Neuvonen,2015, s.872. 80 Juutilainen,2005, s.429–430. 29 7. Ihmisoikeusvelvoitteiden noudattamisen vaatimus 81 Viljasen (2001) mukaan perusoikeuden rajoittaminen tarkoittaa perusoikeussäännöksen soveltamisalaan kuuluvan oikeuden kaventamista sekä julkisen vallan toimia, joilla puu- tutaan perusoikeussäännöksen turvaamaan yksilön oikeusasemaan. Yksilö ei siis voi si- ten hyödyntää perusoikeuttaan täydellä mahdollisella tavalla, siltä osin kuin sitä perus- tuslain edellyttämässä menettelyssä ja sallimalla tavoin on rajoitettu.82 Kun harkitaan perusoikeuksien rajoittamista, kaikkien rajoitusedellytysten tulee täyttyä, jolloin yksittäi- sen rajoitusperusteen tärkeys ei voi kompensoida muiden rajoitusedellytysten puuttu- mista. Rajoitusperusteiden luetteloa ei voida kuitenkaan pitää tyhjentävänä sillä myös muut seikat vaikuttava rajoitusten sallittavuuteen.83 Perustuslain rajoitusperusteiden luettelon ensimmäinen kohta sisältää lailla säätämisen vaatimuksen, jonka mukaan perusoikeuksien rajoitusten tulee perustua eduskunnan säätämään lakiin. Vaatimus sisältää myös kiellon, jonka mukaan perusoikeuksien rajoit- tamista koskevaa toimintavaltaa ei saa siirtää lakia alemmalle säädöstasolle.84 Säädösta- solla lailla säätämisen vaatimus ilmenee useisiin perusoikeussäännöksiin sisältyvistä la- kivarauksista ja perustuslain (731/1999) 6 luvun 80 §:n 1 momentista. Jonka mukaan lailla on säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä muista asi- oista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluisivat lain alaan. Lailla säätämisen vaati- mus onkin luonteeltaan selkeästi muodollinen rajoitusedellytys. 85 Vaatimuksen tausta- ajatuksena on ensisijaisesti suojata yksilön perusoikeuksia lakiin perustumattomilta vi- ranomaisten puuttumisilta, minkä vuoksi lailla säätämisen vaatimus on keskeinen osa oikeusvaltioperiaatetta.86 81 PeVM 25/1994 vp., s.4–5; Tiilikka, 2007, s. 146. 82 Viljanen, 2001, s. 14. 83 Tiilikka, 2007, s. 147. 84 PeVM 25/1994 vp, s.5. 85 Viljanen, 2001, s.65. 86 HE 309/1993 vp, s.75; Viljanen, 2011a. 30 Perustuslain rajoitusperusteiden luettelon täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimus puo- lestaan tarkoittavat sitä, että perusoikeusrajoitusten olennaisen sisällön ja täsmällisten edellytysten on ilmennettävä laista. Täsmällisisyyden ja tarkkarajaisuuden arviointi voi- kin jossain tilanteissa muodostua eri suuntiin menevien argumenttien väliseen punnin- taan perustuvaksi kokonaisharkinnaksi.87 Täsmällisyydellä ja tarkkarajaisuudella on myös suora vaikutus rajoituksen laajuuteen, sillä miten tarkemmin rajoitus on täsmennetty, sitä enemmän se vaikuttaa myös suhteellisuusvaatimuksen täyttymisen arviointiin. Vaikka rajoitukset eivät yleensä koske sääntelyvarauksia tai perusoikeuksien käyttösään- telyä, myös näitä ohjaa perusoikeussääntelyn yleinen täsmällisyys ja tarkkarajaisuusvaa- timus.88 Perusoikeuksien kohdalla on myös arvioitava rajoituksen hyväksyttävyysperuste ja lakihierarkia, sillä rajoitusten arvioinnissa voi olla merkitystä Euroopan ihmisoikeusso- pimuksen vastaavaa oikeutta koskevilla määräyksillä. Rajoitusperusteiden tulee olla hy- väksyttäviä ja rajoittamisen tulee perustua painavaan yhteiskunnalliseen tarpeeseen. Hyväksyttävyyttä tulee siis arvioida perusoikeusjärjestelmän näkökulmasta siten, että toisten yksilöiden perusoikeuksien turvaamistavoite muodostaa hyväksyttävän perus- teen rajoittamiselle.89 Viljasen (2001) mukaan perustuslain säännöksiin perustuvilta rajoitusperusteilta edelly- tetään erityisen painavaan sekä selkeästi hyvin konkreettista yhteyttä ehdotettuun sään- telyyn. Tällainen rajoitusperuste ei kuitenkaan sellaisenaan saa tukea perustuslaista ins- titutionaalisen tuen puuttumisen takia ja se hyväksyttävyys edellyttääkin erityisiä perus- teluvaatimuksia.90 Tästä syystä yhden perusoikeuden rajoituksen hyväksyttävyys ei auto- maattisesti tarkoita sitä, että rajoitusperuste olisi hyväksyttävä suhteessa toiseen perus- oikeuteen.91 Perusoikeuksien ydinalue määräytyy perusoikeuskohtaisesti, eikä tavalli- sella lailla voida säätää perusoikeuden ytimeen ulottuvaa rajoitusta. Lähtökohtana on, että niin sanottua ydinaluetta on se osa perusoikeudesta, jonka poistaminen tekisi 87 Tiilikka, 2007, s.150; Viljanen, 2011a. 88 PeVL 35/2000 vp, s.3; Puurunen, 2017, s.360. 89 Neuvonen, 2019b, s.65; Tiilikka, 2007, s.150–151; Viljanen, 2001, s.143. 90 Viljanen, 2001, s.186. 91 Tiilikka, 2007, s.151. 31 perusoikeuden nauttimisesta mahdotonta.92 Perustuslakivaliokunta totesikin myöhem- min lausunnossaan (PeVL 23/1997 vp), liittyen vuoden 1994 lakivaliokunnan mietintöön, että yleisten rajoitusedellytysten mukaisesti jokaisella perusoikeudella voidaan katsoa olevan sellainen ydinalue, jonka turvaamaa toimintaa ei saa säätää rangaistavaksi.93 Pe- rusoikeuden ydinalueen määrittelyyn voidaan kuitenkin hakea täsmennystä, jokaisen pe- rusoikeuden yksityiskohtaisista perusteluista.94 Hallituksen esityksessä (HE 309/1993 vp) sekä perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 19/1998 vp) perustuslain turvaamaa sananvapautta on pidetty ydinajatukseltaan poliittisena oikeutena. Vastaavasti perustuslain turvaamalla yksityiselämän suojalla on oma ydinalueensa, jota ei voida syrjäyttää sananvapauteen vedoten. Nämä perusoikeu- det voidaan kuitenkin sovittaa yhteen siten, että yksityiselämän suoja ei vaaranna sana- vapauden keskeisiä osia, kuten tiedonvälitystä. Samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, ettei yksityiselämän suojan ydintä heikennetä sananvapauden turvaamisen rinnalla.95 Täten perusoikeuksien rajoitusperiaatteiden tulisi oltava myös suhteellisia sekä välttä- mättömiä hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi. Peruoikeuden rajoittaminen on kat- sottu siten sallituksi vain, jos tavoitteeseen ei päästä vähemmän perusoikeuksia rajoitta- vin keinoin. Lisäksi rajoitus ei voi myöskään voi ulottua pidemmälle kuin on tarpeellista, ottaen huomioon rajoituksen taustalla olevan yhteiskunnallisen edun merkityksen suh- teessa rajoitettavan oikeuden arvoon.96 Suhteellisuusvaatimuksen arvioinnin täyttyminen perustuu loppujen lopuksi perusoikeu- den turvaamien intressien ja rajoittamisen taustalla olevien intressien painoarvon keski- näiseen punnintaan. Perusoikeuksiin kiinnittyvillä intresseillä on korostunut painoarvo, sillä rajoitusperusteen hyväksyttävyysarvioinnin merkittävät seikat vaikuttavat myös olennaisesti suhteellisuusvaatimuksen arviointiin. Sillä mitä painavampi hyväksyttävä 92 Neuvonen, 2019b, s.65; PeVM 25/1994 vp, s.5. 93 PeVL 23/1997 vp, s. 2 (vrt. PeVM 25/1994 vp, s.5. perusoikeuksien rajoitusedellytykset). 94 Tiilikka, 2007, s.153. 95 Tiilikka, 2007, s. 154; HE 309/1993 vp, s.56; PeVL 19/1998 vp, s.5. 96 PeVM 25/1994 vp. s.5. 32 rajoitusperuste on, sitä merkittävämpi rajoitus toiseen perusoikeuteen voidaan sen pe- rusteella hyväksyä.97 Perusoikeuksien rajoitusperusteiden oikeusturvavaatimus todettiin jo perustuslakivaliokunnan mietinnöissä (PeVM 25/1994 vp) siten, että perusoikeuksien rajoittamisessa on huolehdittava riittävistä oikeusturvajärjestelyistä. Oikeusturvavaati- mus on myös turvattu Suomen perustuslain (731/1999) 21 §:n 1 momentissa. Säännök- sen mukaan jokaisella henkilöllä on oikeus siihen, että hänen asiansa käsitellään asian- mukaisesti ja ilman aiheetonta viivästystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistui- messa tai muussa riippumattomassa lainkäyttöelimessä. Oikeusturvajärjestelyillä tarkoitetaan ennen kaikkea muutoksenhakumahdollisuutta, mutta myös oikeusturvatakeita. Perustuslain 21 §:n 2 momentti turvaa oikeuden asian käsittelyyn julkisesti, oikeuden tulla kuuluksi sekä saada perusteltu päätös, minkä perus- teella on mahdollista hakea muutosta. Muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hy- vän hallinnon takeet turvataan lailla. Oikeusturvavaatimus täyttää osaltansa myös perus- oikeuksien rajoittamisvaltuutuksia käyttävien henkilöiden riittävän pätevyyden.98 Perus- tusvaliokunnan laatimalla perusoikeuksien rajoituksien luettelolla on merkitystä ensisi- jaisesti lakiehdotusten säätämisvaiheessa, sillä luettelon viimeisimmän vaatimuksen kohtana on, ettei rajoitukset saa olla ristiriidassa Suomen kansainvälisten ihmisoikeus- velvoitteiden kanssa.99 Suomen perusoikeusuudistuksen ensisijaisena tarkoituksena olikin yhdenmukaistaa pe- rusoikeusjärjestelmää sisällöllisesti kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin nähden, minkä vuoksi perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien tulkinnallinen harmonisointi on entistä tärkeämpää.100 Ihmisoikeusvelvoitteiden noudattamisen vaatimus toimii täten eräänlai- sena viimeisenä varmistuksena ja tästä syystä lakiehdotus, joka loukkaisi Suomen ihmis- oikeusvelvoitteita ei täyttäisi muitakaan perusoikeuksien yleisiä rajoitusedellytyksiä, 97 Viljanen, 2011a; Tiilikka, 2007, s.155. 98 Viljanen, 2011a. 99 PeVM 25/1994 vp., s.5. 100 Viljanen, 2001, s.38; Tiilikka, 2007, s.156. 33 esimerkiksi suhteellisuusvaatimusta ja hyväksyttävyysvaatimusta.101 Kuitenkin vaatimus saa itsenäistä merkitystä poikkeuslakimenettelyn käyttöalan rajoituksena, joten Suomen kansainvälisten velvoitteiden näkökulmasta poikkeuslakimenettelyn käyttäminen ei poista ihmisoikeussopimusten rajoitusten vastaisuutta. Kun taas kansalliset perusoikeuk- sien rajoitusedellytykset voidaan perustuslainsäätämisjärjestyksessä kiertää säädetyllä poikkeuslailla. 102 Joissakin säännöksissä perusoikeus on kuitenkin turvattu oikeuden muodossa ilman nimenomaista lakivarausta tai rajoituslauseketta. Myöskään tällaisia pe- rusoikeuksia ei ole tarkoitettu ehdottomiksi vaan niiden mahdollinen rajoittaminen arvi- oidaan perusoikeuksia koskevien yleisten oppien mukaisesti.103 Näiden takia perusoikeu- den rajoittamista arvioitaessa tulee huomioida, miten rajoitus vaikuttaa yksittäisen pe- rusoikeuden toteutumiseen, perusoikeussäännöstön muodostamaan kokonaisuuteen sekä säännösten keskinäisiin tulkinnallisiin vaikutuksiin.104 Perustuslain (731/1999) 10 §:n turvaamaan yksityiselämän suojaan ei sisälly erityistä ra- joituslauseketta. Tästä syystä suojan puuttumisen sallivuutta onkin arvioitava yleisten ra- joitusedellytysten kautta, eikä yksityiselämän suoja ei ole siten loukkaamaton.105 Yksi- tyiselämän suojan rajoitusperusteita arvioitaessa on otettava EIS:n 8 artiklan 2 kappale huomioon, erityisesti hyväksyttävyysvaatimuksen osalta. Artikla sisältää tyhjentävän lu- ettelon suojan puuttumiselle sekä turvan puuttumisen rajoitusperusteet, näitä rajoitus- periaatteita yksityiselämän suojan rajoittamiselle ovat esimerkiksi kansallinen ja yleinen turvallisuus, muiden henkilöiden oikeuksien sekä vapauksien turvaaminen.106 Ihmisoi- keussopimusten ja perusoikeussäännösten tulkinnalliselle harmonisoinnille voi jäädä enemmän tilaa, arvioitaessa perusoikeussäännösten ”aineellista ulottuvuutta” eli mitä kuuluu lähtökohtaisesti perusoikeussuojan piiriin, mitkä rajoitukset ovat sallittuja sekä mitkä kiellettyjä, esimerkiksi yksityiselämän suojan kohdalla.107 101 Viljanen, 2011a. 102 Tiilikka, 2007, s. 157; Viljanen, 2011a. 103 PeVM 25/1994 vp, s.4. 104 Viljanen, 2001, s.129. 105 Nieminen, 1999, s. 115; Viljanen, 2011a. 106 Viljanen, 2011 a. 107 Viljanen, 2001, s.297. 34 4 Julkisuuden henkilöiden yksityisyyden suoja 4.1 Kuka on julkisuuden henkilö? Nykymaailmassa ihmiset kutsuvat julkisuuden henkilöiksi henkilöitä, jotka tekemisissä julkisuuden kanssa.108 . Kuitenkaan julkisuuden henkilö käsitettä ei ole yksiselitteisesti määritelty, sillä sitä pidetään laajana ja monitasoisena käsitteenä. Tästä syystä julkisuu- den henkilöt muodostavat oman kategoriansa, sillä julkisuuden henkilöt voivat olla po- liittisia vallankäyttäjiä kuten poliitikkoja tai tunnettuja aikaansaannostensa ja saavutus- tensa ansiosta, esimerkki eri urheilijat, missit ja näyttelijät.109 Julkisuudessa esiintyy myös henkilöitä, joiden julkisuus ei perustu heidän suorituksiin tai aikaansaannoksiin, sillä julkkisuuden henkilöksi voi riittää myös se, että henkilö on tai on ollut avio-, seurus- telu-, tekstiviesti- tai sukulaisuussuhteessa julkisuuden henkilön kanssa.110 Joskus myös riittää vain yksittäinen tapahtuma kuten tv-ohjelmaan osallistuminen tai julkisuuden henkilön ”salarakkaaksi” ilmoittautuminen, joka voi nopeasti nostaa henkilön ihmisten tietoisuuteen.111 Juholinin ja Kuutin (2003) mukaan sanalla julkisuuden henkilö on ristiriitainen kaiku, sillä se voidaan kokea vähättelynä tai arvosteluna. Julkisuuden henkilö-käsiteen synonyymina on usein käytetty käsitettä ”mediapersoona”, sillä sosiaalisen median myötä uusia julki- suuden henkilöitä on syntynyt aiempaa enemmän.112 Sosiaalisen median myötä myös yhä useampi henkilö haluaa tulla julkisuuden henkilöksi, sillä nykypäivänä media on yksi tärkeimmistä profiloinnin keinoista ja sen kautta pyritäänkin muun muassa muuttamaan sekä vahvistamaan toivottua julkisuuskuvaa. Tämän seurauksena mediassa esiintyykin laajasti henkilöitä, joita voidaan kutsua julkisuuden henkilöiksi, ja jotka edustavat itseään tai toimivat tunnetulla profiililla julkisuutta hyödyntäen, esimerkiksi kulttuurin tai politii- kan edustajat, jotka pysyvät julkisuudessa työtehtävien muuttuessa. Edellä mainittuja 108 Tiilikka, 2008, s.166. 109 HE 19/2013 vp s. 38; Tiilikka, 2008, s.166. 110 Tiilikka, 2008, s.166. 111 Tiilikka, 2007, s.106. 112 Juholin & Kuutti, 2003, s.98. 35 henkilöitä tapaakin erilaisissa lehdissä, esimerkiksi iltapäivälehtien viihde osastossa sekä television viihdeohjelmissa.113 Joillekin henkilöille julkisuudesta on tullut ammatti, sillä osa julkisuuden henkilöistä saa yhteistyökumppaneilta esimerkiksi tuotteita, josta he saavat korvausta mainostamalla kyseisiä tuotteita. Kuitenkaan kaikki julkisuudessa esiin- tyvistä henkilöistä ei tavoittele pelkästään työn- tai ansaintamahdollisuuksien takia julki- suutta. Sillä he haluavat huomiota sekä saavat mielihyvää julkisuudessa olemisesta, mikä antaakin heille kokemuksen tuntea itsensä tärkeäksi.114 Noppari ja Hautakangas (2012) ovatkin nostaneet esille, että sosiaalisessa mediassa tunnetuksi nousevat henkilöt ovat niin sanottuja ”mikrojulkkiksia”, jotka ovat saaneet huomionsa omalla työllään sekä vuo- rovaikutuksella ja näiden kautta tuovat itseään esille sosiaalisessa mediassa.115 Julkisuuden henkilöihin verrattuna poliitikot ja vallankäyttäjät ovat usein esillä vain teh- täviensä perusteella, jolloin heidän toimintansa ei vaadi yksityiselämän paljastamista.116 Toisaalta osa vallankäyttäjistä on tuonut vapaehtoisesti yksityiselämäänsä liittyviä asioita julkisuuteen, sen sijaan niin sanottuilta mediapersoonilta odotetaan, että he tuovat itse oman yksityiselämänsä median saataville. Tämän syystä julkisuuden henkilöt ja media- persoonat ovat nykypäivänä niin sanottua median käyttövoimaa, sillä julkisuudessa esiintyessään he voivat ylittää suuren yleisön tunnettavuuden rajan sekä mediakynnyk- sen, jonka takia heidän yksityiselämänsä joutuukin usein kiinnostuksen kohteeksi. 117 Tästä syystä Juholin ja Kuutti (2003) ovatkin jaotelleet julkisuuden henkilöt kolmeen eri ryhmään: a) Pääasiassa substanssiasiaa kommunikoiva b) Substanssista ja yksityiselämästään keskusteleva c) Vain yksityiselämästään raportoiva ryhmä 113 Tiilikka, 2007, s.107; Juholin & Kuutti, 2003, s.98. 114 Tiilikka, 2007, s.107. 115 Noppari & Hautakangas, 2012, s.76. 116 Tiilikka, 2008, s.153. 117 Juholin & Kuutti, 2003, s.98. 36 Juholinin ja kuutin näkemyksen mukaan A-ryhmään kuuluisi muun muassa taiteilijat ja poliitikot, joiden tarkoituksena on saada näkyvyyttä muilla kuin perinteisillä keskustelu- alustoilla. Esimerkiksi tilapäinen kampanjoinnin tai hyväntekeväisyystapahtuman näky- vyys voi usein tehdä henkilöstä julkisuuden henkilön. B-ryhmään kuuluu taas henkilöt, jotka haluavat painottaa omaa tai organisaationsa asiaa, ja sallivat tästä syystä julkisuu- den ylettymisen yksityiselämään saakka. Tästä esimerkkinä voidaan pitää poliitikkoa, joka päästää kansalaiset lähemmäs häntä itseään, mikä luo luottamusta kansalaisiin ja samalla antaa hänelle lisää näkyvyyttä kiinnostuksen kasvaessa.118 B-ryhmässä esiintyy myös viihdetaiteilijoita kuten laulajia. Joiden levynjulkaisun lähesty- essä heidän elämästään saatetaan tarkoituksellisesti paljastaa uusia asioita, yleisön kiin- nostuksen herättämiseksi. C-ryhmä erottuu A:sta ja B:stä siten, että henkilö on julkisuu- dessa esillä vain yksityiselämänsä kautta, eikä siten työn tai saavutusten takia. Tähän ryh- mään kuuluvat esimerkiksi henkilöt, jotka ovat aiemmin olleet tunnettuja työnsä tai saa- vutusten kautta, mutta ura on jo loppupuolella sekä ne henkilöt, jotka ovat tulleet tun- netuksi esimerkiksi puolison kautta.119 Nykyään julkisuuden henkilöksi pääsemisen rima on joissakin tilanteissa melko alhainen, esimerkiksi missikisojen voittaminen voi riittää tekemään henkilöstä julkisuuden henkilön. Kyseisen henkilön on kuitenkin tiedostettava, että voittonsa jälkeen hänestä voi tulla ”koko kansan yhteistä omaisuutta”. Tämä tarkoit- taa silloin sitä, että niin sanottujen tavallisien henkilöiden kiinnostus kyseistä henkilöä kohtaa voi herätä, ja hän saattaa joutua osaksi niin sanottua mediapeliä.120 4.2 Yksityiselämän suojan soveltaminen julkisuuden henkilöihin Suomen perustuslaissa turvattu 10 §:n mukainen yksityiselämän suoja koskea tavallisten henkilöiden lisäksi myös julkisuuden henkilöitä ja vallankäyttäjiä. Kuitenkin tavallisten 118 Juholin & Kuutti, 2003, s.98–99. 119 Juholin & Kuutti, 2003, s.99. 120 Juholin & Kuutti, 2003, s.99–10; Tiilikka, 2007, s.108. 37 henkilöiden yksityiselämän suoja on laajempi kuin julkisuudessa esiintyvien.121 Henkilöi- den luokittelemista eri kategorioihin on käytetty usein apuna yksityiselämän suojan ra- jojen määrittelemisessä. Jakoa on käytetty myös niin journalistin ohjeissa, lainvalmiste- luissa sekä kirjallisuudessa.122 Kategorian ensimmäisessä ryhmässä on yhteiskunnalliset vallan käyttäjät, toisessa viihdejulkisuuden henkilöt ja kolmannessa tavalliset ihmiset. Julkisen sananneuvosto (JSN), jonka tehtävänä on tulkita hyvää journalistitapaa ja puo- lustaa sanan-ja julkaisemisen vapautta, on antanut vuonna 1980 hyväksytyn periaatelau- suman yksityiselämästä eri journalistijärjestöille- ja yhdistyksille. Lausumassa otetaan kantaa siihen, missä määrin tunnetun ja julkisuudessa esiintyvän henkilön toiminnasta ja elämäntavoista voidaan julkaista sellaisia tietoja, jotka niin sanotun tavallisen henkilön kohdalla kuuluisivat hänen suojattuun yksityiselämäänsä. Lausumassa (1980) kuitenkin todettiin, että mitä suurempia ja syvällisempiä yhteiskunnallisia vaikutuksia jollakin asi- alla on, sitä tärkeämpää on voida julkaista sitä asiaa koskevaa tietoa. JSN:n myös korosti, että henkilön suojapiiri on yleensä sitä suppeampi, mitä merkittävämmästä vallankäyt- täjästä on kyse. Lisäksi eri tekijät, kuten tietoinen pyrkimys julkisuuteen voi kaventaa yk- sityiselämän suojaa.123 Yksityiselämän suojan laajuuden tulkinnan apuvälineeksi JSN jaotteli henkilöt kolmeen eri ryhmään, jota sittemmin on kutsuttu lakivaliokunnan lausunnoissa ”kolmen kerrok- sen väeksi”.124 1. Ensimmäisessä ryhmässä on merkittävät vallankäyttäjät esim. poliitikot, joiden yksityiselämän suoja on suppein. 2. Toisessa ryhmässä on aikahistoriaan kuuluvat tunnetut henkilöt esimerkiksi näyt- telijät, joiden yksityiselämän suojaa arvioidaan tapauskohtaisesti. 3. Kolmanteen ryhmään kuuluvat tavalliset henkilöt, joiden yksityiselämän suoja on laajin. 121 Tiilikka, 2007, s.447. 122 Tiilikka, 2008, s.151. 123 Julkisen sanan neuvoston periaatelausuma. Yksityiselämä 1980. 124 LaVM 6/2000 vp. s.5. 38 Luokittelun avulla voidaan arvioida, missä määrin yksityiselämän suoja kaventuu henki- lön aseman perusteella. JSN:n luokittelua voidaan havainnollistaa myös pyramidilla, jonka avulla voidaan nähdä, että mitä merkittävämmästä henkilöstä on kyse, sitä suppe- ampi hänen yksityiselämänsä suoja on. (kuvio 1). Kuvio 1. Yksityiselämän suojan laajuus henkilön julkisuusaseman perusteella.125 Henkilön asemalla yksityiselämän suojan määrittelyssä on huomattava merkitys, mutta sitä ei kuitenkaan voida pitää yksin ratkaisevana tekijänä, sillä myös käsiteltävän asian merkittävyydellä on vaikutusta. Näin ollen niin sanottu ”vähäpätöinen seikka” voi kuulua yksityiselämän suoja-alueeseen, vaikka se liittyisikin vallankäyttäjän tai julkisuuden hen- kilön yksityiselämään. Arvioitaessa julkisuuden henkilöiden yksityiselämän suojaa, tie- dot heidän elämäntavoistaan katsotaan kuitenkin pääosin yksityiselämän suojan piiriin kuuluviksi, vaikka heidän suojansa olisikin suppeampi verrattuna tavallisen henkilön yk- sityiselämän suojaan. Tietyissä tilanteissa julkistaminen voi kuitenkin olla perusteltua, 125 Julkisen sanan neuvoston lausuma. Yksityiselämänsuoja 1980. A. Merkittävät vallankäyttäjät B. Aikalaishistoriaan kuuluvat, tunnetut julkisuuden henkilöt C. Tavalliset kansalaiset 39 mikäli tieto liittyy läheisesti henkilön ammatilliseen rooliin ja sillä on huomattavaa mer- kitystä esimerkiksi julkaisun tai merkittävyyden kannalta.126 Yksityiselämän suojaa ei tule kuitenkaan tulkita niin laajasti, että se vaikeuttaisi tiedostusvälineiden tehtävien toteu- tumisen. Tästä syystä julkisuudessa esiintyvän henkilön julkiseen rooliin liittyvä toiminta kuuluu sellaisenaan suojattuun yksityiselämään vaikkakin sitä voidaan arvostella ilman suostumusta, mutta elämäntapoihin liittyvä tieto voidaan julkaista yleensä vain silloin, jos liittyy läheisesti henkilön ammattiinsa.127 JSN on myös myöhemmin ottanut kantaa yksityiselämän suojan laajuuden tulkinnassa ja antanut vuonna 2004 lausuman ”julkisuuden henkilöiden käsittelystä mediassa”. Lausu- massa otettiin kantaa entisen urheilijan yksityiselämää koskevien asioiden käsittelystä mediassa, samalla nostettiin esille, että jokaisella on asemastaan tai saamastaan julki- suudesta riippumatta oikeus yksityiselämään suojaan ja ihmisarvoon. Näiden asioiden lisäksi JSN korosti, että joukkotiedotusvälineiden on otettava nämä asiat huomioon, vaikka henkilö itse kertoisi asioita julkisuuteen, jolloin julkisuuden laajuus sekä henkilön asema vaikuttavat yksityiselämän suojan laajuuden arviointiin, mutta eivät poista suojaa kokonaan.128 Näin ollen, vaikka henkilö olisi itse kaventanut yksityiselämänsä suojaa esi- merkiksi median kautta, joukkotiedotusvälineiden tulisi edelleen kunnioittaa henkilön yksityiselämää ja toimia journalistisia ohjeita noudattaen. Koska useimmat median kanssa tekemisissä olevat henkilöt eivät aina ymmärrä, mihin ovat suostuneet.129 Tiilikka (2008) on puolestaan painottanut, että henkilöiden jaottelussa taloudellisten val- lankäyttäjien yksityiselämän suojan laajuutta tulisi jossain määrin arvioida laajemmin kuin poliittisten vallankäyttäjien suojaa, sillä esimerkiksi pörssiyhtiön johtajan tehtävissä ei ole yhtä korostuneesti kysymys julkisten asioiden hoitamisesta kuin politiikassa luot- tamustehtävissä toimimisessa.130 Tiilikka myös katsonut, ettei julkisuuden henkilöiden 126 Julkisen sanan neuvoston lausuma: Yksityiselämä 1980.; Tiilikka, 2007, s.446–449. 127 JSN, yksityiselämä 1980. 128 JSN:n lausuma julkkisten käsittelystä mediassa. 129 JSN, lausuma julkisuuden henkilöiden yksityisyyden suojaa koskevassa asiassa 2004. 130 Tiilikka, 2008, s.180–181. 40 ryhmä ole homogeeninen, ja tämän vuoksi yksityiselämän suojan laajuus vaihtelee ta- pauskohtaisesti eri julkisuuden henkilöillä. Jos julkisuudessa oleva henkilö tuo oman henkilökohtaisen asian ihmisten tietoisuuteen, voidaan katsoa, että henkilö on tältä osin jossain määrin luopunut yksityiselämän suojastansa. Tällöin myös eri tiedotusvälineet voivat välittää kyseistä tietoa eteenpäin ja kommentoida sitä.131 Julkisuuden henkilöiden yksityiselämää koskevien tietojen julkaisemista perustellaan usein sillä, että kyseinen tapahtuma on sattunut julkisella paikalla. Tällöin katsotaan, ettei julkisuuden henkilö voi nauttia yhtä laajaa yksityiselämän suojaa kuin suljetuissa tiloissa, esimerkiksi yksityisasunnossa. 132 Juholin ja Kuutin (2003) ovat todenneet, että yksityiselämän suoja tiukentuu yleensä yksityishenkilöiden ja julkkisten mediakäsittelyn kohdalla, mutta samalla vallankäyttäjiä koskeva kritisointi tarkentuu. Lisäksi jossain ta- pauksissa se saattaa helpottua, sillä vallankäyttäjiä on mahdollista tarkastella hyvin ko- konaisvaltaisesti sekä myös heidän yksityiselämäänsä. 133 Myös henkilöiden oma toi- minta ja asema vaikuttavat olennaisesti siihen, missä määrin henkilö voi odottaa tietojen pysymistä poissa julkisuudesta.134 Yksityiselämän suojaa on perinteisesti tulkittu siten, että se alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan. Digitalisaation myötä oikeudellisessa keskustelussa on kuitenkin nousut esiin kysymys kuoleman jälkeisestä yksityisyydestä, sillä mediassa julkaistut tiedot säily- vät verkossa ja ovat näin ollen saatavilla vielä kuoleman jälkeen.135 Lönnbladin (2023) näkemyksen mukaan myös kuolemanjälkeinen yksityisyys voidaan määritellä henkilön oikeudeksi suojata tai hallita esimerkiksi mitä hänen maineelleen tapahtuu kuoleman jälkeen. Kuoleman jälkeinen yksityisyys voidaankin nähdä rajanvetona kuolleen henkilön persoonan ja elävien välillä. Sen avulla voidaan määritellä, mitä elävät voivat kuolleista ihmistä voidaan kertoa tai paljastaa, 136 esimerkiksi julkisuuden henkilöistä kertovat 131 Tiilikka, 2008, s.167. 132 Tiilikka, 2008, s.164. 133 Juholin & Kuutti, 2003, s.165–166. 134 HE 19/2013 vp, s.43. 135 Lönnbland, 2023, s.1059. 136 Lönnblad, 2023, s. 1063 41 elämänkerrat, jotka julkaistaan heidän kuolemansa jälkeen. Koska kuoleman jälkeinen yksityisyys on noussut entistä merkittäväksi, on yksityisyydestä tullut keino suojata myös yksilön identiteettiä. Tämän vuoksi esimerkiksi EIS 8 artikla on tulkittu kattamaan yksityi- syyden lisäksi identiteetin suojan, eikä pelkästään yksityiselämää. EIT on myös oikeus- käytännöissään tunnistanut identiteetin kuuluvan 8 artiklan yksityiselämän suoja piiriin, mutta suojan kohteena on olleet vain elossa olevat henkilöt. Vaikka kuolleet henkilöt ei- vät lähtökohtaisesti kuulu 8 artiklan piiriin, oikeuskäytännössä on silti pyritty sovelta- maan säännöksiä kuolleet henkilöiden yksityisyyden suojaamiseksi.137 Lönnblad (2023) on todennut myös, että identiteetti muodostuu tarinoista ja tiedoista, jotka eivät katoa kuoleman hetkellä vaan kuoleman jälkeen identiteettiä ylläpidetään ta- rinoiden kautta. Tästä syystä identiteetti voi olla haavoittuvaisempi kuoleman jälkeen kuin elossa ollessa ja tästä syystä identiteetin haavoittuvuus luo kuolemanjälkeisen suo- jan tarpeen.138 Esimerkkinä voidaan mainita julkisuuden henkilö, jonka poismenon jäl- keen läheiset paljastavat hänestä asioita, joita hän ei eläessään olisi halunnut tuoda jul- kisuuteen. Internetin ja sosiaalisen median myötä ihmisille ja tiedotusvälineille on syn- tynyt laajat mahdollisuudet julkaista tietoa kuolleista, mikä on synnyttänyt ongelmati- lanteita yksityiselämän suojaamisessa ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämi- sessä kuolleiden henkilöiden kohdalla vaikkakin perinteisesti yksityiselämää suojaavat perus-ja ihmisoikeudet on kuitenkin katsottu suojaavan vain elävien henkilöiden yksityis- elämää.139 137 Lönnblad, 2023, s. 1064; Forss, 2017, s.186. 138 Lönnbland, 2023, s.1067. 139 Forss,2017 s.171–172. 42 5 Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen ja media 5.1 Median oikeudet ja vastuu julkisen tiedon käsittelyssä Mediavaltakäsite on ollut yksi joukkoviestinnän ja mediatutkimuksen keskeisimmistä ja eniten keskustelluista teemoista. Käsite viittaa siihen, kuinka paljon media pystyy vaikut- tamaan esimerkiksi ihmisten ajatuksiin ja valintoihin. Juholin ja Kuutin (2003) mukaan mediaa kutsutaan neljänneksi ”valtiomahdiksi”, sillä valvomalla yhteiskunnallista päätök- sentekoa tai poliittista toimintaa media muodostaa tärkeän mekanismin, jonka tarkoi- tuksena on turvata esimerkiksi poliitikkojen vastuullisuus yleisölle. Media eli joukkovies- tintä tarkoittaa eri sanomien välittämistä suurelle ja suhteellisen rajattomalle yleisölle erilaisia teknisiä apuvälineitä käyttäen. Joukkoviestinnän avulla myös yksilöt kytkeytyvät yhteiskuntaan ja tulevat tietoisiksi siitä, mitä ympärillä tapahtuu.140 Joukkoviestinten toimituksellisen sisällön hankinta on toimitustyötä eli journalismia, mutta journalismin osuus joukkoviestinnässä on vain vähäinen, noin 10–20 prosenttia, kun taas lopun tilan valtaavat muun muassa mainonta ja kulttuuri. Journalismia ei voida pitää täten samana asiana kuin joukkoviestintää tai mediaa.141 Viestinnällisillä oikeuksilla on syvät juuret demokratian arvoissa, sillä länsimaista demokratiaa koskevia käsityksiä onkin yhdistänyt ajatus informoidusta ja aktiivisista kansalaisista, joiden tekemille pää- töksille poliittinen järjestelmä rakentuu. Demokratian toteutumisen olennaisena tehtä- vänä on turvata aktiivisesti kansalaisille tasavertaiset mahdollisuudet saada tietoa yhtei- sistä asioista. Tämän vuoksi yhteiskunnalliset instituutiot ovatkin keskeisessä asemassa informoituun kansalaisuuteen perustuvassa demokratiakäsityksessä, ja nykypäivänä me- dia ja erilaiset joukkoviestimet voidaan nähdä yhtenä tietoinstituutiona.142 Juholin ja Kuutti (2003) ovat tarkastelleet Paavo Väyrysen lanseeraamaa käsitettä ”me- diapeli”, joka heidän mukaansa voidaan nähdä joko taivaana tai helvettinä, riippuen siitä 140 Juholin & Kuutti, 2003, s.11. 141 Juholin & Kuutti, 2003, s.11; Tiilikka, 2007, s.92. 142 Horowitz, Nieminen & työryhmä, 2019, s.12–13. 43 edistääkö mediajulkisuus henkilöiden omia tavoitteita vai ei. Niin sanotun mediapelin kenttä on Suomessa hyvin alueellinen ja säännöt poikkeavat hyvin merkittävästi kansal- lisella ja kansainvälisellä tasolla.143 Viimeisempien vuosikymmenten aikana media on kuitenkin muuttanut muotoaan, minkä seurauksena entistä voimakkaammat keinot ovat sallittuja. Yksityisyyttä on samalla tungettu ahtaammalle, ja poliitikkojen elämästä juo- ruillaan nykypäivänä huomattavasti helpommin. Nykymaailman mediassa voidaan jopa puhua ”tarinan” kertomisen pakosta, joka on tyypillinen sisäänrakennettu olettamus esi- merkiksi iltapäivälehdessä.144 Mediajulkisuus mielletään yleensä joukkoviestimien sisäiseksi julkisuuden esittämista- voiksi sekä rakentamismekanismeiksi. Median sisällön muotoutumiseen vaikuttavat kui- tenkin kaksi eri tekijää, jotka ovat julkisuusperiaate eli julkisuuslainsäädäntö ja tämän periaatteen käytännön toteutumista ohjaava julkisuuskulttuuri.145 Mediapelin ja ”valtio- mahdin” lisäksi mediaa on kutusuttu myös demokratian ”vahtikoiraksi”, sillä sen näh- dään kantavan suurta vastuuta demokraattisen yhteiskunnan toiminnasta. Kriittisesti ajateltuna median julkista sääntelyä eli yhteiskunnallista ohjausta on pidetty demokra- tian kannalta tärkeinä sanan- ja tiedonvapauden turvana. Media on siis samanaikaisesti kansalaisten poliittisia ja kulttuurisia tarpeita palveleva instituutio sekä kaupallisten in- tressien ohjaama toimija. Tämä kaksoisrooli voikin synnyttää jännitteen demokratiaa tu- kevien ihanteiden ja markkinaehtoisten tavoitteiden välillä, mikä heijastuu mediapolitiik- kaan sekä käytännön journalistiseen toimintaan.146 Mediaan läheisesti kuuluva käsitettä kutsutaan journalismiksi, joka määritellään ajan- kohtaiseksi ja faktapohjaiseksi joukkoviestinnäksi vaikka journalismin faktapohjasuutta onkin kyseenalaistettu.147 Journalismi sekoitetaankin yleensä käsitteellisesti mediaan ja median samaistaminen journalismiin onkin tästä syystä harhaanjohtavaa. Sillä medialla 143 Juholin & Kuutti, 2003, s.14. 144 Saari, 2007, s.13–14. 145 Juholin & Kuutti, 2007, s.16. 146 Nieminen & Pantti, 2009, s.15–16. 147 Juholin & Kuutti, 2003, s.11. 44 eli tiedotusvälineillä tarkoitetaan toisaalta alustoja, esimerkiksi sanomalehtiä ja televi- siota, mutta pelkkiin alustoihin kuuluminen ei tee sen sisällöstä journalismia. Siksi jour- nalismi pyrkiikin erottumaan muista ajankohtaisista tietoa tuottavista alustoista omaksi tiedolliseksi toimintatavakseen, mikä korostuu erityisesti silloin, kun viitataan journalis- tin periaatteisiin.148 Saaren (2007) mukaan journalistisessa tarinankerronnassa on kysy- mys siitä, että katsojaa tai lukijaa ei haluta päästää irti. Katsojat pyritäänkin pitämään kanavilla, jolloin päädytään rappeuttamaan journalismin laatua kohtuuttomilla julkai- suilla. Tästä syystä journalistien tapa hankkia tietoa vaikuttaa siihen, millaisia juttuja jul- kaistaan, ja tällöin jutun sisältämät tiedot voivat olla joko olennaisia tai epäolennaisia.149 Nieminen ja Pantti (2009) ovat puolestaan korostaneet, että journalistit ovat julkisen areenan portinvartijoita, jotka antavat puheoikeuden valitsemilleen toimijoille sekä tar- joavat tiettyjä näkökulmia todellisuuden tulkintaan.150 Journalisteja ohjaa eri oikeuskäy- tännöt kuten sananvapauslaki ja Julkisen sanan neuvoston ”journalistin ohjeet”. Journa- listin ohjeet sisältävät säännöksiä journalistien ammatillisesta asemasta sekä julkaisemi- sesta, mutta myös tietojen hankkimisesta.151 Media sisältöjen moninaisuus on keskei- nen viestintäpoliittinen arvo Suomen kaltaisessa demokratiassa, ja joukkotiedotusväli- neitä koskeva sananvapaus onkin turvattu joukkotiedotusvälineiden sananvapauslailla (460/2003).152 Sananvapauden ja joukkotiedotusvälineiden oikeuksien rinnalla Huovinen (2008) on tar- kastellut käsitettä mediavapaus, jota on pidetty länsimaissa keskeisenä periaatteena. Huovisen näkemyksen mukaan yleisenä oikeusperiaatteena voidaan katsoa, että media- vapaus kuuluu viestintäoikeuden yleisiin oppeihin. Mutta samalla hän huomauttaa, että sananvapauden muodot ovat muuttuneet vuoden 2004 voimaantulleen lain myötä, joka sääntelee sananvapauden käyttöä joukkoviestinnässä. Lisäksi lain myötä mediakanavien 148 Lehtinen, 2019. Kaikki media ei ole journalismia. 149 Saari, 2007, s.13–14. 150 Nieminen & Pantti, 2009, s.96. 151 Korpisaari, 2016, s.30. 152 Lehtisaari ym., 2024, s.10. 45 määrä kasvoi ja sisältö viihteellistyi.153 Koska sananvapauden ydinajatuksena on turvata vapaa tiedonvälitys, on Huovinen todennut, ettei sananvapaudella ja mediavapaudella ole eroa.154 Neuvonen (2019) on tarkastellut Huovisen tulkintaa, jonka mukaan media- vapaus kuuluisi sananvapauden oikeusperiaatteisiin. Hänen näkemyksensä mukaan Huo- vinen kuitenkin romuttaa tulkinnassaan joukkotiedotusvälineiden merkitystä digitaali- sen ajan tiedonvälityksessä. Samalla Neuvonen kuitenkin huomioi, että Huovisen media- vapautta koskevissa perusteluissa korostuu järjestelmätason kysymykset ja yhteiskunnal- lista keskustelu, jotka ovat keskeisiä kriteerejä muun muassa Euroopan ihmisoikeustuo- mioistuimen sananvapausarvioinneissa.155 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä lehdistölle sekä medialle on annettu erityinen asema sananvapauden käyttäjänä.156 Suomessa sananvapautta rajoit- tavat säännökset vastaavat EIS:n 10 artiklan periaatteita ja EIT:n linjauksia. Suomessa on- gelmana on kuitenkin ollut säännösten soveltaminen yksityiselämän suojan ja sananva- pauden yhteensovittamisessa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen valvoessa EIS:n so- pimusten noudattamista, on EIT todennut, että Suomessa henkilön yhteiskunnalliseen asemaan on annettu liiallista painoarvoa, esimerkiksi joukkotiedostusvälineissä. 157 Koska EIT on vakiintuneesti käytännössään korostanut sananvapauteen kuuluvan oikeu- den välittää tietoja julkista mielenkiintoa herättävistä asioista niin sanotussa ”vahtikoiran roolissa”, on samalla on kuitenkin huomioitava, että median kautta toteutuu yleisön oi- keus vastaanottaa tietoa tiedonvälityksen keinoilla.158 Toisessa luvussa tarkasteltiin oikeutta ”tulla unohdetuksi”, joka liittyy vahvasti myös jour- nalistiseen sananvapauteen. Vaikka oikeus tiedonvälitykseen sekä vastaanottamiseen on yksi joukkotiedotusvälineiden sananvapauden keskeisimmistä periaatteista, silti Interne- tin sisältöä valvotaan yhä tarkemmin ja tietoja poistetaankin verkosta. Oikeus tulla 153 Huovinen, 2008, s.749. 154 Huovinen, 2008, s.751. 155 Neuvonen, 2019a, s.992. 156 Hirvelä & Heikkilä, 2017, s.920. 157 Reinboth, 2012, s.624. 158 Hirvelä & Heikkilä, 2017, s.921; Melander, 2019, s.961. 46 unohdetuksi vaikuttaa siten välillisesti perinteiseen journalistiseen oppiin sekä siihen, millainen sananvapausajattelu koskee esimerkiksi verkon hakukoneiden kautta löydet- tyjä tietoja ja millä edellytyksillä niitä voidaan rajoittaa.159 5.2 Julkisen sanan neuvosto (JSN) Julkisen sananneuvosto eli JSN on tiedotusvälineiden, kustantajien sekä toimittajien pe- rustama elin, jonka tarkoituksena on tulkita hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sa- nan- ja julkaisemisen vapautta.160 JSN perustettiin 10 joulukuuta vuonna 1968 Suomen Sanomalehdistön kunniaoikeuston tilalle, joka oli puhtaasti sanomalehtimiesten keski- näisten riitojen ratkaisuun käytetty elin.161 JSN:n perustamiseen vaikutti keskeisesti sen- saatiolehtien erityisesti Hymy-lehden kirjoittelu tavallisten henkilöiden yksityiselämää koskevista asioista, mikä oli johtanut henkilöiden vaatimuksiin yksityiselämän suojan pa- rantamisesta.162 JSN tarkoituksena ei ole käyttää julkista valtaa, vaan sen toimivalta perustuu perussopi- mukseen. Tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa, kuten se on määritetty perus- sopimuksen 1 §:ssä. Perussopimuksen 1 §:ssä todetaan, että ” Neuvosto ja puheenjoh- taja käsittelevät asioita niille tehtyjen kanteluiden perusteella, mutta voivat ottaa peri- aatteellisesti tärkeän asian tutkittavakseen myös omasta aloitteestaan”. 163 Lisäksi perus- sopimuksen 2 §:n mukaan JSN voi arvioida viranomaisten ja yksityisten toimijoiden pyr- kimyksiä rajoittaa julkisuutta tai vaikeuttaa sananvapauden toteutumista. Kantelun JSN:ään voi tehdä jokainen, joka katsoo, että tiedotusväline on toiminut hyvän journalistisen tavan vastaisesti. Asian ei kuitenkaan tarvitse koskea kantelijaa, mutta jos kantelu koskisi yksityiselämää, asianomaisen on annettava tällöin suostumus kantelun 159 Heiskala, 2015, s.9–11. 160 JSN, Julkisen sanan neuvosto. 161 Neuvonen, 2005, s.130; Tiilikka, 2007, s.251. 162 Tiilikka, 2007, s.250–437. 163 Julkisen sanan neuvoston perussopimus on laadittu vuonna 1968 ja viimeksi muutettu vuonna 2020; Neuvonen, 2005, s.130. 47 käsittelylle.164 JSN voi käsitellä vain sellaisten tiedotusvälineiden toimintaa, jotka ovat al- lekirjoittaneet perussopimuksen. Myös toimittajat, jotka työskentelevät itsesääntelyn piiriin kuuluvissa tiedotusvälineissä, ovat velvollisia noudattamaan työssään JSN:n lausu- mia, ratkaisukäytäntöjä ja journalistin ohjeita.165 JSN käsittelee myös netissä julkaistuja asioista, mikäli se katsotaan tiedotusvälineen jul- kaisuksi, esimerkiksi Iltalehden verkkojulkaisu. Sen sijaan JSN ei käsittele blogijulkaisuja tai muita vastaavia, jotka eivät ole verkkojulkaisuja, eivätkä kuulu journalistisen tavan piiriin.166 Mikäli JSN katsoo, että hyvää lehtimiestapaa on rikottu tiedostusvälineessä, an- netaan kyseiselle taholle huomautus, joka tiedotusvälineen on julkaistava määräajassa. Näiden lisäksi JSN voi ottaa myös merkittäviä asioita käsiteltävikseen omasta aloittees- taan.167 Nykypäivän ongelmaksi on kuitenkin koitunut se, että niin sanottua ammatti- maista verkkojulkaisemista ovat harjoittaneet pitkään yhtiöt, jotka eivät kuulu JSN:n pe- russopimuksen alle.168 Journalistin ohjeiden perustuminen aitoon itsesääntelyyn tarkoittaa, että ne koostuvat joukkotiedotusvälineiden edustajien laatimista eettisistä ohjeista sekä valvontamekanis- meista. Koska sananvapaus kuuluu demokraattisen yhteiskunnan peruspilareihin, hyvä journalistinen tapa perustuu puolestaan jokaisen oikeuteen vastaanottaa esimerkiksi tie- toja ja mielipiteitä. Suuri osa tiedostusvälineistä ku