Mikko Lagerkrans 

Hiljaisen tiedon hyödyntäminen poliisin 
tarkkailutoiminnassa 

 

 

 

 

 

 

 

 
  

Vaasa 2020 

Johtamisen yksikkö  
Julkisjohtamisen pro gradu -tutkielma 

Hallintotieteiden maisteriohjelma 



2 

VAASAN YLIOPISTO 

Johtamisen yksikkö  

Tekijä:    

Tutkielman nimi: 
  

Tutkinto:    

Oppiaine:   
Työn ohjaaja:  

Valmistumisvuosi:  

 

 

Mikko Lagerkrans 

Hiljaisen tiedon hyödyntäminen poliisin 
tarkkailutoiminnassa 

Hallintotieteiden maisteri 

Julkisjohtaminen 
Kirsi Lehto 

2020                                      Sivumäärä: 91 

TIIVISTELMÄ: 
Tämän tutkimuksen lähtökohtana oli hiljainen tieto ja sen ilmentyminen poliisin 
tarkkailutoiminnassa. Suuren tietomäärän hallinnan kehittyessä hiljaisen tiedon ja 
asiantuntijuuden johtaminen on jäänyt huomioimatta ja hiljaisen tiedon ulottuvuuksia, kuten 
kuudes aisti, on jäänyt toiminnallistamatta ja teoreettisen tiedon ulkopuolelle. Tutkimuksen 
keskeinen käsite hiljainen tieto on jotain, jota voi olla vaikea kuvailla ja pukea sanoiksi. Se on 
henkilökohtaista ja se saattaa sisältää tunteita sekä käsityksiä ihmisiä ympäröivästä 
maailmasta. Tämä tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena, jossa haastateltiin 
Helsingin poliisilaitoksen tarkkailutehtävissä työskenteleviä henkilöitä. Tutkimuksen empiirisen 
aineiston kerääminen toteutettiin puolistrukturoituna kvalitatiivisena 
haastattelututkimuksena, jonka tarkoituksena oli auttaa lisäämään ymmärrystä hiljaisesta 
tiedosta ja kartoittaa, miten sen eri muodot ilmenevät poliisin tarkkailutoiminnassa. Aineistoa 
analysoitiin sisällönanalyysin menetelmällä järjestelmällisesti luokittelemalla, jonka jälkeen sitä 
käsiteltiin fenomenologisesti. Päällimmäisinä havaintoina tutkimuksessa tuli esiin hiljaisen 
tiedon liittyminen kokemukseen ja hiljaisen tiedon avulla tuotetun tiedon hyödyntäminen 
ainoastaan poliisin toimintaa ohjaavana seikkana, eikä esimerkiksi näyttönä rikosasiassa. 
Tutkimuksessa haastatellut Helsingin poliisilaitoksen työntekijät kertoivat haastatteluissa 
käsitellyistä aiheista hyvin yhtenevästi. Vastauksista oli huomattavissa, että tiettyjen hiljaiseen 
tietoon liittyvien seikkojen kuvailuun ei löydetty sopivia sanoja, vaikka itse hetki, johon 
hiljaisen tiedon kuvailtiin liittyvän, tunnistettiin kaikkien haastateltavien osalta. 
Haastatteluaineistosta oli havaittavissa yhtäläisyyksiä teoriassa esiteltyjen käsitteiden kanssa, 
vaikka samoja käsitteitä, kuten intuitio, kuudes aisti ja maalaisjärki ei vastauksissa käytetty. 
Päällimmäisinä vastauksina käsityksiin hiljaisesta tiedosta poliisin tarkkailutoiminnassa voidaan 
pitää sen olevan luotettava pidetty työkalu, että se ilmenee herkistymisenä ympäristölle, sen 
ääneen sanomisen vaikeutuvan asteittaisesti ja sen hyödynnettävyyden liittyvän toiminnan 
ohjaamiseen. 
 
AVAINSANAT: Hiljainen tieto, tietojohtaminen, tiedonhankinta, havainnointi, epäily, 
intuitio, terve järki, ammatillinen osaaminen 

  



3 

Sisällys 

1 Johdanto 6 

1.1 Tieto poliisissa 7 

1.2 Tutkimuskysymykset 9 

2 Hiljaisen tiedon teoreettinen tausta 13 

2.1 Hiljainen tieto 13 

2.2 Hiljaisen tiedon ulottuvuuksia 15 

2.3 Suhtautuminen hiljaiseen tietoon 20 

2.4 Hiljaisen tiedon ääneen sanominen 25 

3 Poliisin johtosuhteet ja tiedonhankinta 28 

3.1 Tiedonhankinta poliisissa 29 

3.2 Havainnointi poliisin tarkkailutyössä 29 

3.2.1 Tarkkailu 30 

3.2.2 Havaintojen tekeminen poliisissa 31 

3.2.3 Havainnointitilanteet 33 

3.2.4 Havaintojen perusteleminen 36 

4 Tutkimusmenetelmät ja materiaali 38 

4.1 Haastattelut 39 

4.1.1 Tutkittavat 40 

4.2 Analyysimenetelmät 41 

4.2.1 Sisällönanalyysi 42 

4.2.2 Haastatteluaineiston luokittelu 42 

4.2.3 Analyysimenetelmä 43 

4.2.4 Analyysin toteutus 45 

4.3 Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus 46 

5 Empirian raportointi 47 

5.1 Tarkkailu Helsingin poliisilaitoksessa 48 

5.2 Käsitykset hiljaisesta tiedosta 50 

5.3 Hiljaisen tiedon ilmentyminen tarkkailussa 52 



4 

5.3.1 Ympäristön vaikutus epäilyn syntyyn 55 

5.3.2 Epäilyksen syntyminen tarkkailun ulkopuolella 56 

5.3.3 Epäilyksen syntymiseen liittyvät tunteet 56 

5.3.4 Epäilyn luotettavuus 58 

5.4 Epäilyttävän henkilön kohtaaminen 59 

5.4.1 Havainnointi käytännössä 60 

5.4.2 Henkilöstä tehdyn arvion luotettavuus 61 

5.5 Havaintojen käsittely käytännössä 62 

5.5.1 Havaintoihin liittyvä osaaminen 62 

5.5.2 Tietoinen ajattelu havaintojen käsittelyssä 64 

5.6 Hiljaisen tiedon kehittyminen tarkkailijalla 67 

5.7 Hiljaiseen tietoon liittyvät vaistot ja selittämättömät seikat 68 

5.8 Hiljaisen tiedon ääneen sanominen 70 

5.8.1 Epäilyn perusteleminen eri tilanteissa 72 

5.8.2 Tiedon ja havainnon suhde 73 

5.9 Tarkkailijan henkilökohtainen suhtautuminen hiljaiseen tietoon 73 

6 Johtopäätökset 76 

6.1 Tutkimuskysymyksiin vastaaminen 78 

6.2 Jatkotutkimukset 83 

Lähteet 84 

Liite. Haastattelurunko 90 

 
  



5 

Kuvat 
 
Kuva 1. Aineiston luokittelu ......................................................................................... 43 

 
 
Taulukot 
 
Taulukko 1. Käsitteiden vertailua teorian ja empirian välillä ......................................... 77 

 
 
Lyhenteet 
 
engl.   Englanniksi 

ETL   Esitutkintalaki (805/2011) 

HE   Hallituksen esitys 

PKL   Pakkokeinolaki (806/2011) 

Poliisiasetus   Valtioneuvoston asetus poliisista (1080/2013) 

PolL   Poliisilaki (872/2011) 

  



6 

1 Johdanto 

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ymmärtää ja lisätä ymmärrystä hiljaisen tiedon ja 

sen eri ulottuvuuksien ilmenemistä poliisissa ja erityisesti poliisin tarkkailutoiminnassa. 

Hiljainen tieto on Nonakan ja Takeuchin (1995) mukaan hyvin henkilökohtaista ja siihen 

sisältyy subjektiivisia näkemyksiä, intuitiota, sekä aavistuksia ja sen kognitiivinen 

ulottuvuus auttaa hahmottamaan kuvaamme todellisuudesta. Hiljainen tieto on ollut 

tärkeässä ja keskeisessä roolissa 1990-luvulla yleistyneessä tietojohtamisen 

keskustelussa, mutta asemastaan huolimatta, hiljaisen tiedon tutkimus on ollut 

pinnallista ja se on jäänyt käsitteenä ristiriitaiseksi ja moniselitteiseksi (Virtanen, 2014). 

 

Tutkimuksessa on tutkittu poliisin tarkkailutoiminnassa työskentelevien henkilöiden 

hiljaisen tiedon kokemista, sekä teoriaosuudessa esiteltyjen käsitteiden ilmentymistä ja 

merkitystä. Jotta voidaan ymmärtää hiljaisen tiedon ilmentymistä poliisin tarkkailun 

kontekstissa, on oleellista tietää poliisin laissa määritellyt toiminnalliset johtosuhteet ja 

tehtävät, sekä tarkkailutoimenpidettä koskevat pakkokeinolaissa (806/2011, PKL) ja 

poliisilaissa (872/2011, PolL) säädellyt toimenpiteen käytön edellytykset. Nämä asiat 

ovat tässä tutkimuksessa pohjustettu lukijalle hiljaisen tiedon teoreettisen taustan 

esittelyn jälkeen luvussa 3. 

 

Tämän kaltaista tutkimusta voidaan pitää tärkeänä, jos halutaan lisätä ymmärrystä 

hiljaisesta tiedosta ja millä tavalla sitä hyödynnetään tai voitaisiin hyödyntää käytännön 

tiedonhankintaprosessissa poliisin toimintaympäristössä. Tässä tutkimuksessa 

perehdytään aiheeseen poliisin tarkkailutoiminnan näkökulmasta. Tutkimuksen 

hallintotieteellinen näkökulma liittyy tietojohtamisen käsitteeseen, jota on yleisesti 

pidetty keinona hallita eksplisiittisen ja hiljaisen tiedon käyttöä ja tuottamista niin 

kaupallisessa, kuin julkishallinnossakin (Hobohm, 2004, s. 22). Muutamien 

vuosikymmenten aikana poliisi on tullut taitavaksi suuren eksplisiittisen tietomäärän 

hallinnassa. Hiljaisen tiedon ja asiantuntijuuden johtamista ei ole riittävästi kuitenkaan 

huomioitu (Staines, 2013, s. 604) ja hiljaisen tiedon ulottuvuuksia, kuten kuudes aisti, 



7 

on jäänyt aikaisemmin toiminnallistamatta ja teoreettisen tiedon ulkopuolelle (Worrall, 

2013). 

 

Platon on käsitellyt tiedon määritelmää ja ehdottanut, että se olisi havainto, johon 

liittyy pelkkä uskomus, tai perustelu uskomus tiedon todenperäisyydestä (Mason, 

2010). Vaikka tietoa on pidetty arvokkaampana ja perustelun antavan lisäarvon tosi 

uskomukselle, ei tietoon perustunut toiminta ole välttämättä sen perustellumpaa 

(Schmitt, 1992). Tästä näkökulmasta tällä tutkimuksella voisi olla merkitystä sen 

tiedostamiselle, että hyvätkin ratkaisut ja todenmukaiset havainnot voivat perustua 

ainoastaan hiljaiseen tietoon. 

 

Hiljaisen tiedon suoritusta koskevassa puolessa on Baumardin (1999) mukaan kyse 

tietotaidosta ja soveltavasta ammattitaidosta tietyssä yhteydessä. Monet filosofit ovat 

ajatelleet, että osata tehdä jotain on riippuvainen henkilön kyvystä tehdä se (Elzigan, 

2019; Cath, 2019). Elzinganin (2019) mukaan osaaminen on onnistunutta 

itsesäädeltyjen kykyjen suorittamista. Monet 1900-luvun filosofeista on hyväksyneet 

sen ajatuksen, että ammattitaitoinen toiminta on erillinen tosiasioiden tietämisestä 

kyseisestä toiminnasta (Stanley & Krakauer, 2013). Gillbert Ryle on ajatellut osaamisen, 

tai tietotaidon sisältävän kaksi osaa, osan, että tietotaito ei ole tietoa ja tietotaidon 

olevan jonkinlainen kyky (Cath, 2019, s. 487).  Stanley ja Williamson (2001, s. 444) 

yhdistää tietotaidon sekä tietämisen miksi. Heidän mielestään sen tosiasian 

kieltäminen, että kaikki tietotaito on tietämystä miksi, köyhdyttää ihmisen älykkyydellä 

ohjatun toiminnan ymmärtämistä. Stanley ja Krakauer (2013) huomauttaakin erosta 

osata jotakin ja osata kertoa siitä.  

 

 

1.1 Tieto poliisissa 

Poliisin työstä on tunnistettavissa erilaisia tietoa vaativia tilanteita. Itse toimintaa 

määrittää käytännön tieto ja sitä vaaditaan paljon. Käytännön työssä tietoa sovelletaan 

esimerkiksi empatian osoittamisella uhrille, epäilyn muodostamiseen, epäiltyjen 



8 

tunnistamiseen, vuorovaikutukseen ja käytössä olevien resurssien ja toimenpiteiden 

välisen suhteen arviointiin. Tiedolla on poliisitoiminnassa tapana olla hiljaista, 

implisiittistä ja kokemukseen perustuvaa (Gottschalk & Holgersson, 2008, s. 365, 375). 

Tiedon hiljainen puoli muuttuu Polanyin mukaan sitä hiljaisemmaksi ja 

ilmaisemattomammaksi, mitä ammattitaitoisemmaksi toimessa tullaan (Lerner, 2006). 

Poliisissa on osattava verrata havaintojaan säännöksiin ja muodostettava epäily 

hyödyntämällä monen tyyppistä tietoa ja ammattitaitoa (Gottschalk & Holgersson, 

2008). Hiljainen tieto ei ole tällöin teoreettisesta tietämyksestä riippuvainen, vaan se 

on henkilökohtaista, asiayhteyden ja käytännön havaintoa vaativaa tietoa (Gascoigne & 

Thornton, 2013). 

 

Tietojohtamisen tutkimuksessa on keskitytty kehittämään ja selventämään tiedon 

jakamis-, luomis- ja ymmärtämisprosessia, joten poliisityöhön sillä on siten suora 

merkitys. Yleisesti organisaatioissa on tapana jakaa tieto hiljaiseen ja eksplisiittiseen 

tietoon. Useat tutkijat ovat kuitenkin jakaneet tiedon teoreettiseen tietoon, 

käytännöntietoon, sekä perehtyneisyyteen ja tietoon käytännön viisautena. Poliisin 

työssä tieto harvoin on eksplisiittistä. Se on lähes aina tietoa käytännössä, kuten taitoa, 

tai kykyä. Näitä kykyjä ja tietoa, joita poliisit omaavat, on vaikea kuvata teoreettisten 

periaatteiden kautta. Tätä käytännön tietämystä on aliarvioitu, koska sen on katsottu 

koostuvan intuitiosta, kokemukseen perustuvasta, implisiittisestä ja 

systematisoimattomasta tiedosta (Holgersson, Gottschalk & Dean, 2008, s. 76-77). 

 

Useat tutkijat ovat osoittaneet, että poliisin työssä yhdistyy tiedon kaksi erilaista 

näkökulmaa. Toinen näkökulma on teoreettinen näkökulma ja toinen on niin sanottu 

katutason näkökulma. Näiden kahden näkökulman merkitystä ja suurta vaikutusta 

poliisiorganisaation toiminnassa tulisi korostaa. Valittavan näkökulman 

muodostumiseen vaikuttaa työntekijän asema organisaatiossa. Korkeamman tason 

viranhaltijoilla saattaa olla täysin erilainen käsitys todellisuudesta, kuin työntekijätason 

viranhaltijoilla. Työntekijän ja esimiesten välille saattaakin muodostua tästä syystä 

ristiriitoja, koska oma näkemys koetaan usein oikeana. Näyttäisi siltä, että 



9 

korkeammissa viroissa työskentelevillä on usein akateeminen koulutus ja, että he 

keskittyvät enemmän teoreettisiin näkemyksiin, joiden informaatiot perustuvat 

raportteihin ja tietojärjestelmiin. Kolmas näkemys tiedosta perustuu poliisin työn 

näkemiseen eri näkökannoista. Toisen näkökulman ymmärtämisen vaikeus johtuu siitä, 

että informaation kuulevalla on taipumuksena perustaa luottamuksensa esitettyä 

kohtaan aikaisemmin oppimaansa, hyväksymäänsä ja ymmärrettyyn tietoon. Tästä 

aiheutuu suuri riski, että tieto ymmärretään väärin, tai sitä ei hyväksytä, eikä katutason 

näkökulma saavuta teoreettista näkökulmaa ja päinvastoin. Syynä tämän riskin 

syntymiselle on pidetty epäluottamusta työntekijöiden ja korkeammassa asemassa 

olevien välillä. Epäluottamus onkin yleistä ja sen on katsottu johtuvan suuresta 

psykologisesta välimatkasta ryhmien välillä. Teoreettisen näkökulman omaavilla 

päätöksentekijöillä saattaa olla puutteellinen näkemys työtavoista työntekijätasolla. 

Päätökset perustuvat usein tietojärjestelmissä olevaan informaatioon, joka näyttää 

täsmälliseltä. Tästä tiedosta suodattuu kuitenkin pois tärkeä käytännöntieto, koska 

teoreettisesta näkökulmasta on arvioitu olevan merkityksetöntä, eikä sitä osata tulkita 

oikein (Holgersson ja muut, 2008, s. 77, 79-81). 

 

 

1.2 Tutkimuskysymykset 

Miten hiljainen tieto näkyy ihmisille, miten se koetaan arjessa ja miksi se muuttuu 

epäluotettavaksi juuri työssä? Liittyykö hiljaisen tiedon luottamuspula sen 

epärationaalisuuteen? Jos puhumme aiheesta käyttäen käsitteitä, kuten kuudes aisti, 

tai intuitio, niin mieleen tulee ihmisen kokemat tunteet. Tunteita syntyy odottamatta, 

eikä niiden ilmentymistä voida hallita järjellä, vaikka tunnetta itseään voitaisiinkin 

käsitellä eri tavoin. Ichijon, Nonakan ja Von Kroghin (2000) mukaan tieto saattaa 

sisältää myös tunteita. Hiljaiseen tietoon liittyvät aavistukset mielletään tunteiksi, eikä 

niinkään asioiksi, joita ajatellaan (Lerner, 2006, s. 409-411). Johdon keräämän 

standardoidun tiedon ja kokemuksellisen tiedon välillä on todettu olevan ristiriitoja 

(Gundhus, 2013). Kirjallisuudessa esitetyn perusteella näiden tietojen puuttuessa, 

tehdään päätös kuitenkin lopulta maalaisjärjellä (Paulsen, 2019). Zhao (2009) on 



10 

esittänyt, että maalaisjärki voi sisältää hiljaista tietoa ja Worrall (2013) taas, että se on 

kuudennen aistin yksi määritelmä. Voidaankin siis kysyä, mihin voidaan piirtää se 

luottamuksen raja, että hiljaisen tiedon perusteella voidaan tehdä jokin ratkaisu, vaikka 

sen tuottama tieto on alun perin kyseenalaistettu? Onko kyse mittaamattomissa 

olevasta ilmaisusta, ilmaisussa käytetyistä käsitteistä, organisaatiokulttuurista, vai 

yhteiskunnan määrittelemistä tiedon vaatimuksista? 

 

Hiljaisen tiedon on määritelty perustuvan aisteihin, taitoihin, intuitioon ja 

henkilökohtaiseen havaintokykyyn (Ichijo ja muut, 2000; Groff & Jones, 2011) ja sen 

ilmaiseminen ja ääneen sanominen on vaikeaa, puutteellista, epäjohdonmukaista tai 

riittämätöntä (Baumard, 1999; Lerner, 2006; Nonaka & Takeuchi, 1995; Polanyi, 1983; 

Stenmark, 2002; Worrall, 2013). Charles Laughlin väitti, että tiedon pätevyyden 

rajoittaminen siihen, mitä osaamme sanoa, rajoittaa ihmisen tietämyksen laajuutta 

(Sadler-Smith & Shefy, 2004). Tieto rakentuu todellisuudesta ja on ihmisen itselleen 

perustelema käsitys (Ichijo ja muut, 2000), tai Platonin mukaan havainto, tosi uskomus, 

tai perusteltu tosi uskomus (Schmitt, 1992; Mason, 2010). Tieto on myös asioiden 

ymmärtämistä, löytämistä ja oppimisen kerääntymistä (Waltz, 2003). 

 

Pääongelma hiljaisen tiedon levittämisessä on päätelty olevan juuri sen ilmaisun 

vaikeus.  Alitajunnassa olevasta tiedosta ei välttämättä olla aina tietoisia, eikä siitä, 

miten se yhdistyy eksplisiittiseen tietoon (Robernik & Sirec, 2007). Sacksin (1972) 

mukaan, havaittavuus ja poikkeavuus näyttäisivät liittyvän toisiinsa. Havaittu asia 

saattaa siis olla etukäteen valittu jonkin näkökannan mukaan (Baumard, 1999). Poliisi 

etsii poikkeavuuksia, tai henkilöitä, jotka eivät ole uskottavia olemuksessaan (Sacks, 

1972). Poliisikirjallisuudessa on ylistetty poliisien kykyä tunnistaa väärintekijät 

niukimpienkin vihjeiden perusteella, pelon järjestelmäksi kuvatun kuudennen aistin 

kautta (Worrall, 2013). Poliisi ei voi kuitenkaan perustella toimiaan intuitiivisen 

ajattelun kielen mukaan käyttämällä sanoja kuten aavistus, tai mututuntuma, vaan 

heidän on muokattava kielensä oikeusjärjestelmään sopivaksi (Lerner, 2006). Kun 

kokemukseen perustuvan ja akateemisen tiedon välillä on todettu olevan kahtia jakoa 



11 

(Gundhus, 2013), niin miten tämä kuilu on nähtävissä ihmisen joka päiväisessä 

elämässä? Aiheuttaako tämä ristiriita tietotyyppien välillä rajoitteita ihmisen arkeen, 

vai ilmeneekö hiljaisen tiedon aliarviointia vain ammatillisessa toiminnassa? 

 

Puutoksena tutkimuskentässä voitaisiin pitää tarkempaa kuvausta siitä, mikä 

esimerkiksi aavistuksen, mututuntuman, tai kuudennen aistin herättää, eli miten 

hiljainen tieto liittyy eksplisiittiseen tietoon. Tieto voi olla niukkakin, kuten Worrall 

(2013) on esittänyt, joten kyse ilmaisemattomuuden ongelmassa voisikin olla juuri 

tämän minimaalisen vihjeen tunnistamisessa.  Ei ole siis osoitettu, että poliisin tunne ei 

olisi alun perin voinut aiheutua jostain eksplisiittisestä seikasta, joka lopulta voisi olla 

oikeusjärjestelmää tyydyttävä perustelu, mutta joka toiminnan keskellä jää tilanteessa 

heränneen tunteen alle. Tätä asiaa tutkimalla voitaisiin päästä eroon Lernerin (2006) 

esittämistä kiertoilmaisuista. 

 

Tutkimustehtävänä tällä tutkimuksella on tarkoituksena ymmärtää ja lisätä ymmärrystä 

edellä esitettyjen hiljaisen tiedon ulottuvuuksien ilmenemistä poliisin 

tarkkailutoiminnassa. Tutkimuksessa on tarkoituksena tuoda näitä seikkoja esiin 

Helsingin tarkkailutoiminnassa työskentelevien poliisien kokemusten ja suhtautumisen 

kautta.  Tutkimuksen aineiston raportointiosuudessa on lukuisia lainauksia 

osoittamassa sitä, miten hankala aihe on pukea sanoiksi, vaikka hiljainen tieto itsessään 

olisikin tunnistettu tarkkailuun liittyväksi elementiksi. Tutkimus voisi auttaa 

ymmärtämään hiljaisen tiedon ilmaisemiseen liittyviä ongelmia ja löytämään keinoja 

Gundhusin (2013) esittämän kuilun kaventamiseksi akateemisen ja kokemuksellisen 

tiedon välillä. 

 

Hiljaisen tiedon hyödyntämisessä vaikuttaa asiantuntijan viisaus, tieto, intuitio ja 

luovuus, joita hyödynnetään huonosti määriteltyjen ongelmien ratkaisuissa (Genuchi, 

Taylor & Van Der Heijden, 2017). Käytännön tietoon liittyy kuitenkin aliarviointia, koska 

sen on katsottu muodostuvan juuri intuitiosta ja kokemuksesta (Gottschalk & 

Holgersson, 2008). Onkin tärkeää ymmärtää, miten esimerkiksi intuitiota ja tapaa 



12 

ymmärtää maailmaa voitaisiin hyödyntää kokemukseen perustuvassa päätöksenteossa 

(Sadler-Smith & Shefy, 2004), jota ilmenee poliiseilla enemmän, kuin tavallisilla 

kansalaisilla (Worrall, 2013). Hiljainen tieto on sopeutuva uusien tilanteiden älyllinen 

voimavara ja se liittyy kognitiivisen prosessin menestyksekkääseen soveltamiseen, sekä 

ammattilaisen suorituskykyyn, jossa vaaditaan muutakin, kuin faktojen ja virallisesten 

ohjeiden toteutuskykyä (Cianciolo & Stenberg, 2018, s. 773-774).  

 

Tässä tutkimuksessa haastateltiin kahdeksaa Helsingin poliisilaitoksessa työskentelevää 

tarkkailutehtävissä toimivaa henkilöä. Haastattelu toteutettiin puolistrukturoituna 

teemahaastatteluna, jossa teemat koskivat hiljaisen tiedot kokemista, sen ilmentymistä 

tarkkailussa, ääneen sanomista, epäilyksen syntymistä, sekä tarkkailijan 

henkilökohtaista ja poliisiyhteisön suhtautumista hiljaiseen tietoon. Tutkimuksessa 

esitetyistä kysymyksistä on jätetty tietoisesti pois hiljaiseen tietoon yhdistettyjä 

käsitteitä, jotta haastateltavien olisi mahdollista kertoa asiasta mahdollisimman paljon 

omin sanoin. Vastauksia tutkimustehtävään haettiin seuraavilla tutkimuskysymyksillä: 

Miten hiljainen tieto näkyy tarkkailussa syntyneen epäilyn yhteydessä? Mitä osaamista 

havaintojen tekeminen tarkkailijalta vaatii? Miten hiljaisen tiedon avulla tehdyn 

havainnon eteenpäin välittämisen ongelmallisuus on koettu? Miten hiljainen tieto on 

hyödynnettävissä poliisiin tarkkailutoiminnassa? 

 

 



13 

2 Hiljaisen tiedon teoreettinen tausta 

Theaetetus kirjoituksessaan Platon käsitteli väiteitä, että tieto olisi havaintoa, tosi 

uskomus tai tosi uskomus, joka oli perusteltu (Schmitt, 1992, s. 11; Mason, 2010, s. 62-

63). Historiassa on kuitenkin nähty tämä määritelmä epätäydellisenä siitä syystä, että 

se olettaa perustellulla tosi uskomuksella olevan lisäarvoa tosi uskomukseen nähden. 

Jotta tiedolla voitaisiin päätellä olevan lisäarvoa tosi uskomukseen nähden, on 

tulkittava juuri perustellun tosi uskomuksen ja tosi uskomuksen välistä merkitystä. 

Platon on ehdottanut, että havainto sisältää itsessään tosi uskomuksen ja ollakseen 

tietoa on sen oltava erehtymätöntä (Schmitt, 1992, s. 1-2). 

 

Tiedon on oletettu olevan arvokkaampaa, kuin tosi uskomus, huolimatta siitä, että se ei 

ole sen parempi toiminnan ohjaaja (Schmitt, 1992, s. 1). Platonin mukaan tieto on 

jollain tavalla turvattua ja johonkin sidottua, kun taas uskomukset ovat kykeneviä 

karkaamaan. Tätä tarkoitusta tulkittaessa on ajateltu, että tiedolla on jonkinlainen 

sisään rakennettu takuu totuudesta, eikä silloin tiedon omaava henkilö voisi olla 

väärässä. Tässä oletuksessa torjutaan mahdollisuus, että tieto voisi olla väärä, vaikka se, 

mikä voisi olla väärä, ei välttämättä ole. Ei voida myöskään olla varmoja, ettei jokin olisi 

väärä. Lopulta kukaan ei voi kiistää mahdollisuutta olla tietyssä asiassa väärässä, koska 

ihmisen kyvyt ovat rajalliset ja lahjottavissa (Welbourne, 2001, s. 122-123). 

 

 

2.1 Hiljainen tieto 

Ichijon, Nonakan ja Von Kroghin (2000) mukaan tieto on jotain, mikä rakentuu 

todellisuudesta ja on ihmiselle itselleen perustelema käsitys, jonka ihminen perustaa 

havaintoihinsa maailmasta. Se ei kuitenkaan perustu pelkästään faktoihin, vaan saattaa 

sisältää myös tiedostamatonta tietoa ja tunteita (s. 6). Tietoa on sekä eksplisiittistä, että 

hiljaista, joista eksplisiittinen tieto voidaan kirjoittaa paperille ja on jotain, josta 

voidaan muodostaa lause. Hiljainen tieto on toisenlaista ja se perustuu aisteihin, 



14 

taitoihin, henkilökohtaiseen havaintokykyyn ja intuitioon, ja tätä voi olla vaikea kuvailla 

toisille (Ichijo ja muut, 2000, s. 6; Groff & Jones, 2011, s. 3). 

 

Polanyin (1983) mukaan ihminen tietää enemmän kuin osaa kertoa. Ihminen osaa 

esimerkiksi tunnistaa toisen mielialan ilman, että osaa kertoa, muuten kuin 

epämääräisesti, mistä eleistä kyseisen mielialan tunnistaa. On siis niin, että isoa osaa 

tietoa ei osata pukea sanoiksi (s. 4-5). Tietämys perustuu ymmärtämiseen, tai 

muodostuu ymmärryksestä. Hiljaisen tietämyksen ymmärtämisen ihminen saavuttaa 

sisimmässään ja se määrittelee ymmärryksen rakenteen kokonaisuuden. Hiljaisen 

tietämyksen rakenne sisältää aina kaksi asiaa, tai kahdenlaisia asioita, joita voidaan 

kutsua hiljaisen tietämyksen ehdoiksi. Näiden kahden ehdon yhdistäminen voi jäädä 

hiljaiseksi, jos henkilö vain luottaa toisen tiedon liittyvän toiseen (Polanyi, 1983, s. 9, 

55). 

 

Hiljaisessa tiedossa on sekä kognitiivinen, että suoritusta koskeva puoli. Kognitiiviseen 

näkökantaan liittyy mielenmalleja, ajatuksia oikeina pidetyistä asioista ja uskomuksia. 

Suoritusta koskevassa tiedossa kyse on tietotaidosta ja soveltavasta ammattitaidosta 

tietyssä yhteydessä. Hiljaisen tiedon kognitiivisen puolen perustan luovat mallit 

todellisuudesta, joiden avulla ihminen havainnoi ja on vuorovaikutuksessa ympäristön 

kanssa. Tällä tavalla määriteltynä ihminen ei noudattele johdonmukaista ajattelua, vaan 

muodostaa ja käsittelee itse vastaavuuksia mielessään ja oppii epäsuorasti 

tiedostamatta oppimaansa. Koska Ihminen saa jatkuvasti tiedostamattomia 

aistiärsykkeistä näkö-, haju- ja kuuloaistien avulla, oppii ihminen jatkuvasti. Tämän 

vuoksi on mahdollista, että Ihminen tietää enemmän, mitä osaa sanoa (Baumard, 1999, 

s. 59). 

 

Ongelmanratkaisutaitoinen yksilö omaa hiljaiseen tietoon yhdistyneitä viisauden, tai 

päättelyn hienostuneita tunteita, joita hän osaa hyödyntää. Hiljaisen tiedon riittävään 

hyödyntämiseen vaikuttaa viisaus, intuitio ja luovuus. Samalla tavalla kuin asiantuntijan 

tieto ja viisaus mahdollistavat elämän peruskysymyksiin sopivien ratkaisuiden 



15 

löytämisen, vaikuttaa intuitio hiljaisen tiedon soveltamiseen ongelmanratkaisussa. Kun 

henkilö ymmärtää ongelman ratkaisussa, mikä siinä toimii ja mikä ei, omaa henkilö 

tilanteeseen soveltuvia hiljaisen tiedon tasoja. Nämä tasot ovat erityisen tärkeitä, kun 

ratkaistaan huonosti määriteltyjä ongelmia, ja joiden ratkaisuihin sisältyy 

päätöksenteko (Genuchi ja muut, 2017, s. 238). 

 

 

2.2 Hiljaisen tiedon ulottuvuuksia 

Intuitio turvautuu sekä ammattitaitoon, että tunteisiin. Kognition muotona intuitio 

toimii ammattitaitoon liittyvänä käsityksenä intuitiivisesta ymmärtämisestä ja 

päätösheuristiikasta, sekä tapana, joka yhdistää mielen ja kehon tietyn ärsykkeen ja 

tunteen kautta. Aavistukset ja mututuntuma syntyy usein vapaasti vaeltavassa 

intuitiivisessa mielessä, mutta rationaalisen mielen perustaipumuksena on sensuroida 

nämä intuitiot jo ennen niiden tulkintaa ja testaamista (Sadler-Smith & Shefy, 2004, s. 

81, 87). 

 

Hiljainen tieto on hyvin henkilökohtaista ja siihen sisältyy subjektiivisia näkemyksiä, 

intuitiota ja aavistuksia. Se, miten me käsitämme meitä ympäröivän maailman, 

muokkaantuu hiljaisen tiedon kognitiivisen ulottuvuuden kautta hahmottaa kuvaamme 

todellisuudesta, sekä näkemystämme tulevaisuudesta (Nonaka & Takeuchi, 1995, s. 8). 

Harkinta ja päätökset, joita todennäköisimmin kutsutaan intuitiivisiksi, tulevat 

mieleemme itsestään, ilman eksplisiittistä tietoisuutta, tai arviointia näiden vihjeiden 

paikkaansa pitävyydestä (Kahneman & Klein, 2009, s. 519). 

 

Ihminen on tietoinen analyyttisestä mielestään, ei pelkästään sen tietoisen 

hallittavuuden vuoksi, vaan myös sen takia, että se keskustelee kanssamme tutulla 

kielellä ja sanoilla. Ihminen käsittää mielen käsitteen liittyvän loogiseen ja 

rationaaliseen ajatteluun. Intuitiivinen mieli ei ole samalla tavalla tuttu, koska se ei ole 

tietoisen hallintamme ulottuvissa, eikä se keskustele kanssamme sanoin, vaan se 

käyttää aavistuksia (engl. hunch) ja mututuntumaa (engl. gut feeling) niiden sijaan. 



16 

Ihmisillä on tapana ylistää muista erottuvaa kykyämme olla rationaalisia, vaikka 

käytännössä sitä emme olisikaan. Käytännön näkökulmasta pärjätäksemme 

päivittäisessä elämässä, tarvitsemme kuitenkin kumpaakin sekä analyyttista, että 

intuitiivista mieltä (Sadler-Smith, 2010, s. 12-13). 

 

Aavistukset luovat tiedollista erimielisyyttä. Lerner (2006) huomioi artikkelissaan 

Texasin poliisilaitoksen julkaisun, jossa kansalaisia kehotettiin kuuntelemaan 

aavistuksiaan. Julkaisussa pidettiin tärkeänä rikosten estämisessä ymmärtää ihmisen 

omia selviytymistaitoja, jota alan asiantuntijat usein kutsuvat mututuntumaksi ja osaksi 

intuitiota. Intuition ydinmerkitystä, suojelua, pidettiin julkaisussa korvaamattomana, 

eikä sitä tulisi sivuuttaa. Intuitiota on mahdollista kutsua kiusaavina tunteina, 

alitajuisina ajatuksia, aavistuksina, tai epäilyinä (engl. suspicion) (Lerner, 2006, s. 408-

409). 

 

On mahdollista, että aavistuksia ohjaa liian nopeat arviot tietyistä stereotypioista, 

kuten sukupuolesta, tai rodullisesta ja etnisestä taustasta. Yksi selitys aavistukselle on, 

että se on nopea ja taloudellinen tapa oivaltaa, kun ihminen toimii rajoitetun 

rationaalisuuden maailmassa, sekä käytettävissä olevan niukan tiedon ja ajan varassa. 

Vaikka on ajateltu, että tällaiset olosuhteet estävät optimaalista ajattelua ja siinä 

jätetään hyödyntämättä kaikkia algoritmin muuttujia, niin on mahdollista, että tämä 

vaihtoehtoinen ajattelutapa on monesti parempi. Ihmisellä on kuitenkin taipumus 

keskittyä epäoleellisuuksiin, jotka saattavat lopulta toimia vain häiriötekijöinä. Toisena 

aavistukset kuvaavat ajattelua, jota on vaikea vakuuttavasti muuntaa sanoiksi. Kuten 

Polanyi on huomauttanut, mitä ammattitaitoisemmiksi tulemme toimissamme, sitä 

hiljaisempi, tai vaikeammin ilmaistavissa olevaa tiedostamme tulee. Ammattilaiset 

eivät siis tietoisesti käy lävitse jokaista askelta, tai periaatetta johdonmukaisesti, vaan 

he luottavat kokemukseen, vaistoon ja tunteeseen, mikä vaikuttaa oikealta ja mikä 

väärältä. Lopulta aavistukset mielletään tunteiksi, eikä niinkään järjen soveltamisena ja 

ne ovat enemmän vaistonvaraisia reaktioita, joita enemminkin tunnetaan, kuin 

ajatellaan (Lerner, 2006, s. 409-411). 



17 

Poliisien on väitetty omaavan kuudennen aistin (engl. sixth sense), jota on määritelty 

termeillä, kuten epäluulo pelko, intuitio ja jopa maalaisjärki. Myös Worrall (2013) 

viittaa Polanyihin ja määrittelee, että kaiken kirjoitetun, puhutun ja tietoisesti käsitetyn 

lisäksi on olemassa hiljaisen tiedon ulottuvuus, jota ei voida siirtää toiselle muodollisen 

oppimisprosessin kautta. Tämä henkilökohtaiseen tietoon, yksilölliseen kokemukseen, 

uskomuksiin ja muihin vaikeasti määriteltäviin asioihin perustuva epämuodollinen 

oppimistapa täydentää muodollisesti opittua ja on ehkä läsnä voimakkaimmin juuri 

poliisin ammatissa, kuin missään muualla. Poliisikirjallisuus, poliisikoulun 

koulutusohjelmat ja kokeneet poliisit ovat ylistäneet käsitettä kuudes aisti, jonka on 

selitetty tarkoittavan kykyä tunnistaa väärintekijät niukimpienkin vihjeiden perusteella. 

Kuudes aisti on kuvattu herkäksi pelon järjestelmäksi, joka saattaa suojata poliisia 

hengenvaarallisilta kohtaamisilta. Vaikka poliisin ammatti ei ole välttämättä vaarallisin, 

on se ainakin arvaamaton ja mitä vain voi tapahtua. Intuition kautta ilmaistuna kuudes 

aisti opettaa poliiseille taitoja, joiden mukaan toimia, ilman, että he ovat tietoisia 

toimimisen tarpeesta (Worrall, 2013, s. 306-308). 

 

Kuudes aisti on määritelty myös mitattavin termein vertaamalla sitä pelkoon ja 

epäluuloon, sekä hieman epämääräisemmin kuvaamalla sitä intuition ja maalaisjärjen 

moniselitteisillä termeillä. On kuitenkin niin, että kuudes aisti on kirjallisuudessa 

määritelty vahvasti jo tiettyyn muotoon, että sitä on mahdollista havainnoida ja rasittaa 

tieteellisin menetelmin. Verrattuna tavalliseen kansalaiseen poliiseilla ilmenee 

enemmän erityistä ajattelua, joka ilmenee passiivisesti, mutta sallii nopean 

aikaisempiin kokemuksiin perustuvan päätöksenteon (Worrall, 2013, s. 307). 

 

Worrall (2013) nojautuu artikkelissaan Jerome Skolnickin määritelmään kuudennen 

aistin olevan epäluulo, joka edustaa poliisien opittuja kognitiivisia taitoja tunnistaa 

potentiaaliset vaarat ja poliisin kykyä lävistää harhaanjohtamisen verhon. Vaikka 

epäluuloisuus juurtuu harjoittelun kautta jo varhaisessa vaiheessa, ei se ole välttämättä 

aikaisemmin koetun seuraus, eikä henkilökohtaiset kokemukset ole avain 

poikkeuksellisen hyvään. Kuudes aisti pelkona tarkoittaa tietoisuutta potentiaalisista 



18 

uhkista yhdistettynä kykyyn toimia nopeasti. Tässä vaarallisista, tai muuten uhkaavista 

tilanteista syntyy implisiittisiä, tai muuten selittämättömiä muistoja pelon 

ehdollistumisen kautta, jolloin opitut asiat eivät vaadi tietoisuutta, eikä ehdollisen 

tunteen aikaan saaminen edellytä tietoisuutta sen aiheuttavista ärsykkeistä. On myös 

väitetty, että kuudes aisti ei ole synnynnäistä, vaan se rakentuu harjoittelun ja 

kokemuksen kautta maalaisjärki (engl. common sense) tiedoksi, jota tarvitaan 

selviämään poliisityön epävarmuudessa. Poliisien on opittava poimimaan merkkejä 

epäjohdonmukaisuuksista, sekä asioista, jotka eivät näytä sopivan ympäristöönsä ja 

toimimaan nopeasti ja päättäväisesti. Kuudes aisti intuitiona on ymmärretty 

intuitiivisena käsityksenä tilanteen vaatimuksista ja jota on selitetty vaivaavana 

tunteena ja mututuntumana. Lopulta on kuitenkin tultu siihen tulokseen, että poliisit 

havaitsevat vaaran signaaleja, jotka saavat heidän kehonsa toimimaan, riippumatta 

siitä, että syytä, miksi he reagoivat, tai mikä sen aiheutti, ei voida ilmaista ääneen 

(Worrall, 2013, s. 309-311). 

 

Worrall (2013) huomauttaa artikkelissaan kuudennen aistin määritelmien keskiössä 

olevan käsitteitä, kuten opitut tavat, kyvyt, vuosien saatossa hioutuneet taidot ja kyky 

määrittää epätavallisuus. Toisaalta voidaan ajatella myös niin, että poliisin ennen 

koulutukseen valintaa eivät eroa muusta väestöstä, jolloin vaihtoehtona on, että 

kuudes aisti on opittua ja ajan saatossa kehittynyttä. Kuudes aisti on kirjallisuudessa 

jäänyt Worrallin (2013) mukaan toistaiseksi toiminnallistamatta ja vielä vähemmän 

teorioimatta, joten kuudennen aistin kehittymistä voidaan vain spekuloida (Worrall, 

2013, s. 309-312). Kuudennen aistin teoriamallin mukaan ihmisen mieli muodostaa 

kognitiivisia kuvauksia, tai stereotypioita, toistuvien, tietylle ilmiölle altistumisen 

kautta. Kognitio muodostuu silloin sisältötiedosta, joka sisältää tietoa aikaisemmista 

tapahtumista kerätyistä kokemuksista ja kehystiedosta, joka on liitoksissa yksilön 

näkemykseen maailmasta, arvoista ja eri tilanteiden merkitysten käsittelystä (Worrall, 

2013, s. 312). 

 



19 

Zhao (2009) esittää artikkelissaan, että maalaisjärki voi sisältää hiljaista tietoa ja usein 

se on sekoitus henkilökohtaisia kokemuksia ja sosiaalista viestintää, joka henkilöiden 

erilaisten taustojen ja kokemusten vuoksi vaihtelee huomattavasti. Näkymätön osa 

henkilöiden tiedosta voi olla hyvinkin yksilöllistä, vaikka henkilö olisi nykyisessä 

työssään lähentynyt työn maalaisjärkeä (s. 441, 448). Maalaisjärki on yleisesti jaettu 

ajatus siitä, miten asiat ovat (Curry & Kennedy, 2019). Maalaisjärki on jaettu tavalliseen 

terveen järjen tietämykseen ja päättelykykyyn. Jakoa ei ole voitu kuitenkaan tehdä 

täysin (McCarthy, 1984, s. 131).  

 

Curry ja Kennedy (2019) esittelevät kirjassaan Glasgowin yliopiston Thomas Reidin 

ajatuksen, että maalaisjärki on ihmisen lahjakkuutta, joka mahdollistaa moraalin sekä 

tietämyksen yhdistymisen. Maalaisjärjen avulla ihmisen on mahdollista edustaa 

moraalia tai järkeä, ja hän voi perustaa harkintansa kumpaankin. Ihmisen ymmärrys 

kokemastaan edellyttää kuitenkin tiettyjä implisiittisiä periaatteita menettelytavoista ja 

ajatuksista. Vaikka periaatteita ei voidakaan todistaa aukottomasti, tai niitä ei voida 

johtaa muusta totuudesta, on maalaisjärki jotain, mitä ilman ihminen ei voi toimia. 

Maalaisjärki on helppo jättää huomioimatta, vaikka se on Curryn ja Kennedyn (2019) 

mukaan ehdottoman tärkeä, jotta ihminen voisi elää kuten ihminen. Keinoja 

maalaisjärjen kerryttämiseksi on kuitenkin vaikea huomata, koska ihminen on niin 

kiinni itse maalaisjärjen kokemisessa. Maalaisjärjen puuttuminen on huomattavissa 

selkeimmin tilanteissa, kun ihminen on esimerkiksi mielensairauden vuoksi menettänyt 

yhteyden todellisuuteen.  

 

Maalaisjärki kuvastaa katujen arvaamattomuutta ja epävarmuutta, eli se ei ole 

ennustettava, yhdenmukainen, tai jätettävissä perinnöksi. Maalaisjärkeä on kuitenkin 

mahdollista oppia virallisessa ja epävirallisessa poliisin arjessa, kuten aamukahvilla, tai 

tarinoiden kertomisen kautta. Jo poliisin koulutuksessa opitaan, että maalaisjärki on 

keino tarttua elämän monimuotoisuuteen. Tämä tieto jalostuu ja sitä rakennetaan 

kollektiivisesti käytännön työssä (Worrall, 2013, s. 310-311). 

 



20 

Maalaisjärjellä viitataan tietoon, jota pätevät yksilöt pitävät ilmeisenä. Sitä pidetään 

sosiaalisena tuotteena refleksinomaisessa pohdiskelussa. Poliisissa annetaan suuri arvo 

maalaisjärjelle ja sitä pidetään ratkaisevana selviytymiselle kadulla. Monet 

maalaisjärjen olettamukset siitä, keneen voi luottaa ja mitä voidaan odottaa 

tapahtuvan, liittyvät kadun ja poliisiorganisaation epävarmuuteen ja 

monimerkityksellisyyteen. Poliisit perustavat päätökset toiminnastaan 

ristiriitaisuudelle, sille, joka ei ole niin kuin pitäisi (McNulty, 1994, s. 281-283, 286). 

 

 

2.3 Suhtautuminen hiljaiseen tietoon 

Käytännön tietoa on aliarvioitu, koska sen on katsottu muodostuvan intuitiosta, 

kokemuksesta, epämääräisestä ja järjestämättömästä tiedosta (Gottschalk & 

Holgersson, 2008, s. 367). Genuchi, Taylor ja Van Der Heijden (2017) esittävät 

artikkelissaan, että tutkijoiden mukaan hiljaisen tiedon tunnistaminen, hankinta ja 

soveltaminen on määritelty toimintasuuntautuneeksi tiedoksi, joka osoittaa käytännön 

älykyyttä ja tietoa, miten, eikä mitä. Ammattitaidon on yleisesti nähty kasvavan 

kokemusten lisääntyessä ja sen myötä myös hiljaisen tiedon, joka on nähty suoritusta 

ennustavana ammatillisen monimuotoisuuden yhteyksissä (Genuchi ja muut, 2017, s. 

237). 

 

Hiljaisen tiedon hankkimista ohjaavat kognitiiviset prosessit, joihin liittyy uusissa 

tilanteissa kohdatun tiedon alitajuista käsittelyä, jotta kokemuksesta voitaisiin oppia. 

Kognitiivisia hiljaisen tiedon hankinnan prosesseja ovat valikoiva koodaus, valikoiva 

yhdistäminen ja valikoiva vertailu. Valikoiva koodaus on valikoima olennaista tietoa 

ympäristöstä, jonka avulla ymmärretään nykyistä tilannetta, tai ratkaistaan käsillä oleva 

ongelma. Valikoiva yhdistäminen on useiden valikoivasti koodattujen tiedonpalasten 

yhdistyminen, joka lopulta muodostaa ymmärrettävän mallin ja lopulta tiedon 

rakenteen. Valikoiva vertailu vertaa uusia tieto rakennelmia aikaisemin 

muodostuneisiin. Nämä prosessit lisäävät hiljaisen tiedon kapasiteettia ja siten myös 

käytännöllisen älykästä käyttäytymistä (Cianciolo & Sternberg, 2018, s. 774). 



21 

Tietotaidon hiljaisen tiedon osa näyttäisi muodostuvan kolmesta osasta. Ensinnäkin 

hiljaisen tiedon tietotaito voisi olla synnynnäistä ja johtua vaistoista, tai toiseksi olla 

hankittu tiedostamatta hiljaisen oppimisen kautta. Kolmanneksi tietotaito hiljaisessa 

tiedossa voisi olla myös eksplisiittisesti opittua, mutta käytettyä hiljaisesti, jolloin jos 

hiljaisen tiedon käyttö häiriintyy, voitaisiin se palauttaa eksplisiittisen tiedon avulla 

(Gourlay, 2006, s. 1427). 

 

Käytännössä hiljaisella tiedolla on yhtäläisyyksiä toimintapainotteiseen 

menettelytapatietoon. Menettelytapatieto, kuten myös hiljainen tieto, automatisoituu 

harjoittelulla, saavutetaan ammattitaidolla ja kumpaakin sovelletaan. Hiljainen tieto 

eroaa kuitenkin siinä, että se ei ole automaattinen reaktio, jonka samoihin toistuviin 

ärsykkeisiin altistuminen synnyttää, vaan se on uusiin tilanteisiin sopeutuva ja niissä 

sovellettava älyllinen voimavara, joka juontaa juurensa ihmisten ja heidän 

ympäristöjensä monitoimintaisesta ja vastavuoroisesta vuorovaikutuksesta. Toistuneet 

kokemukset vaihtelevia yksityiskohtia sisältävistä tapahtumista, joilla on toiminnallinen 

vertailukelpoinen lopputulos ja yhteys itseensä, luo rikkaan pohjan merkityksellisen 

tiedon kehittämiselle. Hiljainen tieto menee menettelytietoa pidemmälle, kun 

selitetään ammattilaisen suoritusta luonnehtivan monimutkaisen kognitiivisen 

prosessin menestyksekästä soveltamista (Cianciolo & Sternberg, 2018, s. 773). 

 

On tärkeää ymmärtää, miten intuitiota voidaan hallita tehokkaammin ja minkälainen 

rooli sillä on päätöksenteossa. Intuitio eroaa nopeasta biologisesta reaktiosta, 

vaistosta, ja näkemyksestä, jonka avulla nähdään ratkaisu ongelman loogisten 

suhteiden kautta. Teoria ja tutkimukset esittävät intuition käsittävän ammattitaitoa, 

arviointikykyä, sisäistä oppimista, herkkyyttä ja tunteita, sekä luovuutta. Sadler-Smith 

ja Shefy (2004) määrittelevät artikkelissaan intuition tietämyksen muodoksi, joka 

ilmenee ajatusten tietoisuutena, tunteita, tai syvemmän käsityksen tunteeseen 

kehossa, ja tapana ymmärtää maailmaa, joka voisi toisin keinoin olla vaikeaa, tai jopa 

mahdotonta (Sadler-Smith & Shefy, 2004, s. 81). 

 



22 

Hiljainen tieto voi vaikuttaa yhtäläiseltä myös ammattitiedon kanssa. Ammattitieto on 

käsitteellistetty tyypillisesti deklaratiiviseksi, eksplisiittisesti opetetuksi tiedoksi, kuten 

tosiasioiksi ja työn suorittamiseen vaadituiksi käsitteiksi. Ammattilaisen suorituskyky 

kuitenkin vaatii muutakin kuin faktojen, tai virallisten ohjeiden toteutuskykyä. Myös 

ongelmanratkaisutaitoa ja ennakoivaan ajattelua tarvitaan. Työssä opittu hiljainen tieto 

täyttää aukon virallisen tiedon ja toiminnallisen kokemuksen välillä ja näin helpottaa 

ammatillista suoritusta (Cianciolo & Sternberg, 2018, s. 773-774). On vaikeaa perustella 

julkisesti ammattitaitoon luottamista, vaikka kirjallisuudessa on esitetty, että kun 

tieteelliset ja kokemusperäiset puitteet eivät riitä pätevien päätösten tekemiseen, 

tehdään päätös maalaisjärjellä (Paulsen, 2019, s. 22-23). 

 

Gundhus (2013) on tutkinut tietojohtoista poliisitoimintaa Norjassa ja hän toteaa, että 

tieto määritelty eri dokumenteissa hyvin epämääräisesti. Tutkimuksien kenttätyössä oli 

paljastunut kahtiajakoa kokemukseen perustuvan ja akateemisen tiedon välillä. Melko 

kapeana määritelmänä akateeminen tieto on nähty abstraktina, tilastollisena, 

ryhmiteltynä ja välineellisenä ja kokemukseen perustuva sen sijaan liittyvän 

käytäntöjen sosialisointina, katutason tietona, sekä ympäristön ja identiteettien 

havainnointiin perustuvana käsitteellisenä informaationa (Gundhus, 2013, s. 178-179). 

 

On osoitettu, että johdon tavoitteiden ja käytännön tekijöiden näkemyksissä arvioida 

standardoitua tietoa on eroavaisuutta, koska ryhmät käyttävät eri käsityksiä tiedosta. 

Tätä tukee väite, että johto arvostaa tilastollista tietoa sen johdonmukaisuuden ja 

luotettavuuden vuoksi ja käytännön tekijät arvostavat yksilöllistä arviointia sen 

joustavuuden ja reagointikyvyn vuoksi. Näyttäisi siltä, että kokemuksen, intuition ja 

toisaalta johdon kokoaman analyyttisen ja abstraktin tiedon välillä on jännitteitä ja 

ongelmia (Gundhus, 2013, s. 186). 

 

Hiljainen tieto ei ole riippuvainen teoreettisesta tietämyksestä, vaan järjestys on 

mieluummin toisinpäin. Liittyen tähän väitteeseen, hiljaisen tiedon idea tulisi ajatella 

asiayhteydestä riippuvaisena, käsitteellisesti ohjattuna käytännön-, tai 



23 

henkilökohtaisena tietona, jota ei voida itsessään muotoilla sanoiksi, vaan se vaatii 

molempia, asiayhteyden, sekä käytännön havainnot (Gascoigne & Thornton, 2013, s. 

52, 167). Käytännön älykkyys määritellään kyvyksi hankkia hiljaista tietoa kokemuksista 

ja soveltaa sitä tietoa sellaisten käytännön ongelmien käsittelyissä, joissa ratkaisujen 

tekemiseen tarvittavat tiedot ovat puutteellisia (Cianciolo & Sternberg, 2018, s. 774).  

 

Vapaassa kansalaisyhteiskunnassa oikeudenmukaisuuden etuus vaatii, että 

poliisitoiminnassa jatkuvasti etsittäisiin ihanteellisia tieto-olosuhteita päätöksentekoon. 

Tavoite saavutetaan, kun monimuotoiset tehdyt päätökset ovat perustuneet järkeen ja 

ne ovat ohjeenmukaisesti eettisiä, eikä hiljaisen ja eksplisiittisen tiedon välillä ole 

radikaalia epätasapainoa. Ongelmana on se, että miten poliisi voi yhdistää nämä kaksi 

erilaista tietoa tuottavaa toimintaa, hiljaisen, heuristisen, mittaamattoman ja 

epätieteellisen, sekä eksplisiittisen, säännöllisen, mitattavan ja tieteellisen tiedon. 

Hiljainen tieto usein syrjäytetään sen tieteellisen pohjan puuttumisen vuoksi ja sen 

tuottama informaatio usein jää ilman oikeutusta, tai resurssien sitouttamista (Loomis & 

Loomis, 2017, s. 289-291). 

 

Vaikka poliisit haluaisivatkin heidän havainnoinnin erityistaidon luonnehtivan heidän 

ammatillista asemaansa ja sen toimivan siten pääasiallisena oikeutuksena tekemilleen 

havainnoille, päätetään havaintojen oikeutuksista sen mukaan, miten sen kohtuullisuus 

tavalliselle näyttäytyy. Tämä aiheuttaa poliisissa sekä harmia, mutta myös sitoo heitä 

voimakkaasti ja pakottaa heidät hyväksymään tähän sopeutumisen (Sacks, 1972, s. 

288).  

 

Lerner (2006) väittää, että lakijärjestelmän suhtautuminen aavistuksiin riippuu siitä, 

kenen aavistuksista on kyse. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tuomarit arvostavat omia 

aavistuksiaan ja vaikka he paheksuvat toisten aavistuksia, pitävät he itseään intuition 

haltijoina ja kyvykkäinä erottamaan paremman todistelun pitkän kokemuksen, 

tapauksesta syntyneen tunteen, tai todistajan käytöksen perusteella. Tuomarit ovat 

kuitenkin epäileviä, kun muut väittävät toimineen aavistuksen perusteella. Lerner 



24 

esitteleekin artikkelissaan tapauksen, jossa poikkeuksellisen hyvä poliisi, jonka 

aavistukset ovat todistetusti olleet oikeassa, joutuu karsimaan puhettaan ja 

painottamaan objektiivisia kriteereitä, jotka ovat kelvanneet tuomareille aikaisempien 

tapausten yhteydessä. Oikeuskäsittelyssä tämä poliisi teki parhaansa luomaan 

objektiivisen oikeutuksen tekemilleen toimenpiteille. Tuomari oli kuitenkin huomannut, 

että poliisi oli toiminut vaistomaisesti aavistaessaan, että epäillyllä oli ase. Vaikka poliisi 

oli ollut tässäkin tapauksessa lopulta oikeassa, oikeusjärjestelmälle tarjotut todisteet 

tulee olla erityisen objektiivisia, täsmällisisä ja ilmaistavissa. Jos poliisi olisi myöntänyt 

totuuden, että hänen päätöksensä toimenpiteistä perustui subjektiiviselle, sekavalle ja 

aavistukselle, jota ei voi ilmaista, olisi hän todennäköisesti yksityiskohtaisen saarnan 

kansalaisvapauden tärkeydestä. Tämä johti Yhdysvalloissa vuoden 1968 jälkeen poliisit 

muokkaamaan lausuntonsa huolitelluiksi, oikeutta tyydyttäviksi perusteluiksi 

ilmaistaviksi epäillyiksi. Oikeusjärjestelmä tekee siis eron perustellulle epäillylle, joka 

muodostuu täsmällisten todisteiden analyysista, ja pelkkien subjektiivisten, yleisten, 

perustelemattomien ja epäluotettavien aavistusten välille. Pohjimmiltaan kyse on 

haluttomuuden luottaa poliisille valta toimia aavistustensa perusteella, koska muuten 

heillä olisi rajaton väärinkäytölle altis päätösvalta. Tosiasiassa asia kierretään tällä 

hetkellä kiertoilmaisuin (Lerner, 2006, s. 412-415). 

 

Kahneman ja Klein (2009) esittelevät artikkelissaan kaksi lähestymistapaa intuitioon ja 

ammattitaitoon, naturalistisen päätöksenteon, sekä heuristisen ja ennakkoluuloisen. 

Naturalistisen päätöksenteon lähestymistavassa keskitytään asiantuntijaintuition 

onnistumisiin ja päämääränä on tehdä intuitio ymmärrettäväksi. Tavoitteena on siis 

tunnistaan niitä vihjeitä, joita asiantuntija käyttää harkinnoissaan, vaikka ne sisältäisivät 

myös vaikeasti kuvailtavaa hiljaista tietoa. Heuristinen ja ennakkoluuloinen 

lähestymistapa kannattaa skeptistä asennetta asiantuntemusta ja asiantuntijan 

harkintaa kohtaan. Näiden kahden lähestymistavan väliltä ei ole löydetty loogista 

epäjohdonmukaisuutta, eli joidenkin ammattilaisten intuitiiviset arviot voivat olla 

vaikuttavia, kun taas toisten huomattavan virheellisiä. Yleistyksinä asiantuntujan 

harkinnan hyödyllisyydestä naturalistisen päätöksenteon yhteisö tietää ammattilaisten 



25 

usein erehtyvän, mutta keskittyvät enemmän onnistumisiin, kun taas heuristinen ja 

ennakkoluuloinen yhteisö on tietoinen kykyjen ja ammattitaidon olemassa olosta, 

mutta keskittyvät ihmisen kognition heikkouksiin (Kahneman & Klein, 2009, s. 515-

518). 

 

 

2.4 Hiljaisen tiedon ääneen sanominen 

Baumard (1999) tuo kirjassaan Tacit Knowledge in Organizations esiin Helmholzin 

väitteen, että me emme ole aina tietoisia siitä, mitä näemme, tai mitä päätelmiä 

aivomme tekevät siitä, mistä emme edes ole tietoisia nähneemme. Siitä syystä, että 

ympäristöstä halutaan luoda vakaa kuva, on tapana sisällyttää suuri määrä 

monimutkaisia ja yhdistettyjä toimintoja yhteen kuvaukseen. Kun yritetään järkeistää 

havaintoja, joita ärsykkeet ovat jollain tavalla kyenneet saavuttamaan, huomataan se, 

mitä halutaan. On mahdollista, että havainnot tilanteesta vääristyvät, tai tilanteen 

olennainen luonne jää huomaamatta. Havaitsematon ja siksi ilmaisematon on 

kaksiportainen este, joka sisältää sen mitä ei ole havaittu ja sen takia ei voi ilmaista ja 

sen, mitä on voitu ilmaista, mutta ei havaita ja siksi ei ilmaista (Baumard, 1999, s. 78, 

84). 

 

Ulkoistaminen on olennainen tiedon luomisen prosessissa, jossa hiljainen tieto 

ilmaistaan selvästi eksplisiittisiksi käsitteiksi, kuten kielikuviksi, vastaavuuksiksi, 

käsityksiksi, olettamuksiksi ja malleiksi. Käsityksen luomisessa jostain mielikuvasta 

käytetään pääosin kieltä. Kirjoittaminen muuttaa hiljaisen tiedon ilmaistavaksi tiedoksi, 

vaikkakin ilmaisut jäävät usein puutteellisiksi, epäjohdonmukaisiksi ja riittämättömiksi 

(Nonaka & Takeuchi, 1995, s. 64). 

 

Onnistuneiden aavistusten analysointi on keskeinen seikka intuitiivisen tietoisuuden 

kehittämisessä. Onnistumisen analysoinnilla voidaan auttaa intuition erottamista 

pelosta ja muista tunteista, aavistusten vahvistamisessa, harhaanjohtavien 



26 

johtopäätösten tunnistamisessa ja liialliseen intuitioon luottamisessa niissä tilanteissa, 

joissa rationaalinen ajattelu olisi sopivampaa (Sadler-Smith & Shefy, 2004, s. 84–85). 

 

Intuitioon sekä ammattitaitoon, että tunteisiin perustuvalle puolelle tuttu näkökanta on 

kielen rajoittuneisuus intuition ilmaisemisessa. Sanoin ilmaiseminen voi rajoittaa 

pääsyä tietämisen hiljaiseen puoleen, kuten intuitioon, jolloin tiedostamaton asian 

itäminen, joka johtaisi lopulta oivallukseen, voi kirjaimellisesti olla sanojen 

ulkopuolella. Sadler-Smith ja Shefy (2004) esittävät Charles Laughlinin väitteen, että 

tiedon pätevyyden rajoittaminen siihen, mitä osaamme sanoa, rajoittaa ihmisen 

tietämyksen laajuutta (Sadler-Smith & Shefy, 2004, s. 85). 

 

Alitajunnassa oleva hiljainen tieto ja sen ilmaisun vaikeus on usein päätelty olevan 

pääongelma hiljaisen tiedon levittämisessä. Ongelma ei ole pelkästään se, että emme 

osaisi ilmaista sitä, mitä tiedämme, vaan emme välttämättä ole edes tietoisia siitä, mitä 

tiedämme, tai miten tämä hiljainen tieto yhdistyy eksplisiittiseen tietoon (Robernik & 

Sirec, 2007, s. 412). 

 

Jotta voidaan vastata siihen, miksi hiljainen tieto on äänen sanomatonta, tai miksi sitä 

ei voi muuten ilmaista, on tiedettävä mitä etsitään. Jotta voidaan menestyksekkäästi 

löytää asiat, joita ei ole ilmaistu, on erotettava itsensä sen määrittämisen tarpeesta. 

Ongelmana tässä on se, että emme voi päätellä jonkin olemassa oloa, jos emme tiedä 

mitä etsiä.  Jo siitä hetkestä, kun olemme valinneet jotkin havainnot useiden muiden 

mahdollisten havaintojen joukosta, olemme jo valinneet näkökannan, joka jo itsessään 

on teoria. Meidän ei tulisi kuitenkaan antaa sen estää meitä, että meillä ei ole selkeää 

kuvaa siitä, mitä toivomme löytävämme (Baumard, 1999, s. 89). 

 

Kun hiljaisesti sisäistetyn ja reflektoinnin yhteyttä käsittelee laajemmin, voidaan todeta, 

että aina, kun yritämme sanoa ääneen tietämystämme todellisuudesta, on kuvailumme 

ilmeisen sopimattomia. Työntekijän hiljainen tieto on aina rikkaampaa, kuin tämän 

informaation tulkinta. Tieto on kuitenkin löydettävissä epäsuorasti työntekijän 



27 

toiminnasta, joista yksi on informaation luominen esimerkiksi dokumentin, tai 

sähköpostin muodossa. Vuorovaikutusta informaation ja tiedon välillä tekstin luomisen 

lisäksi kuvaa tiedon haku ja tulkitseminen. Kun käytämme informaatioon kytkeytynyttä 

tietoa informaation luomiseen, on lukijalla oltava samankaltaista tietoa, jotta hän on 

kykeneväinen sitä tulkitsemaan (Stenmark, 2002). 

 



28 

3 Poliisin johtosuhteet ja tiedonhankinta 

Valtioneuvoston asetuksessa poliisista (1080/2013, poliisiasetus) määritellään poliisin 

toiminnalliset johtosuhteet, jonka 3 §:n mukaan paikallispoliisin henkilöstön esimies on 

poliisipäällikkö. Tehtäväalueillaan paikallispoliisissa toimintaa johtavat päällystöön 

kuuluvat poliisimiehet (Poliisiasetus 4§). Poliisiasetuksen 1 §:ssä määriteltyjä 

poliisimiehiä paikallispoliisissa ovat 1 momentin 1 kohdan e alakohdan mukaan 

päällystöön kuuluvat poliisipäällikkö, apulaispoliisipäällikkö, rikosylitarkastaja, 

poliisilakimies, rikostarkastaja, rikosylikomisario, ylikomisario, rikoskomisario ja 

komisario, 2 kohdan alipäällystöön kuuluvat rikosylikonstaapeli, ylikonstaapeli ja 

ylietsivä, sekä 3 kohdan miehistön vanhempi rikoskonstaapeli, vanhempi konstaapeli, 

etsivä ja nuorempi konstaapeli. 

 

Poliisilain (872/2011, PolL) 1 §:ssä määritellään poliisin tehtävät, joita ovat oikeus- ja 

yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden 

ylläpitäminen, sekä rikosten ennalta estäminen, paljastaminen, selvittäminen ja 

syyteharkintaan saattaminen. PolL 1 §:n 3 momentissa on määritelty, että rikosten 

esitutkinnasta säädetään esitutkintalaissa (805/2011, ETL) ja esitutkinnassa 

käytettävistä pakkokeinoista pakkokeinolaissa (806/2011). 

 

PolL 5 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan rikoksen estämisellä tarkoitetaan toimenpiteitä 

estää rikos, sen yritys, tai valmistelu ja rikoksen paljastamisella 3 momentin mukaan 

toimenpiteitä selvittää, onko esitutkinnan aloittamiselle ETL 3 luvun 3 §:n 1 

momentissa tarkoitettuja perusteita. Esitutkintaa johtaa ETL 2 luvun 2 §:n mukaan 

tutkinnanjohtaja, joka on pidättämiseen oikeutettu virkamies. Tutkija tekee epäiltyä 

rikosta koskevat toimenpiteet tutkinnanjohtajan johdon ja valvonnan alaisena (ETL 2:3). 

 

 



29 

3.1 Tiedonhankinta poliisissa 

Yleisesti tieto objektina ymmärretään asioiden ymmärtämisen, löytämisen, tai 

oppimisen kerääntymisenä. Tiedustelutieto on ajallinen tietotuote, joka on 

tiedonkeruun, analysoinnin ja tuottamisen tulos, jota käyttää laajoista 

menettelytavoista ja päivittäisistä operatiivisista päättävät, sekä organisaation jokainen 

yksilö, yhteistyökumppani ja asiakas. Tiedustelutieto on näin ollen juuri niin laaja, kuin 

organisaatio, jota tieto palvelee. Lisäksi se on erityistä tietoa, jota välttämättömästi 

tarvitaan saavuttamaan tavoite. Tiedustelutietoprosessia on kutsuttu salaisuuksien 

löytämiseksi, salaisin keinoin (Waltz, 2003, s. 1, 10, 63). 

 

Jotta tiedustelutyö olisi tehokasta on tiedonhankinnalla oltava suunta, josta saatavat 

tulokset tarjoavat päättäjille todisteisiin perustuvia arvioita ympäristöstä ja uhkista, 

sekä tukevat strategisia painopisteitä, tai muita tarpeita (James, 2016, s. 89). 

Poliisitoiminnassa, jos tieto olisi ihanteellista, sisältäisi se informaatiota kummastakin 

hiljaisen ja eksplisiittisen tiedon laajoista tiedon kategorioista. (Loomis & Loomis, 2017, 

s. 289). 

 

Poliisin on omattava monen tyyppistä tietoa, jotta voi muodostaa epäilyksen ja 

kohdistaa pakkotoimia epäiltyyn. On osattava lainsäädäntö, jota epäilty rikkoo, ja 

tunnettava poliisitoimintaa ja pakkokeinoja sääntelevät säännökset. Poliisin on 

jatkuvasti verrattava tekemiään havaintoja voimassa olevaan lakiin ja muodostettava 

sitä kautta epäily teoreettisen ja käytännön tiedon, sekä tehtävään perehtyneisyyden 

avulla (Gottschalk & Holgersson, 2008, s. 29-30). 

 

 

3.2 Havainnointi poliisin tarkkailutyössä 

Hallituksen esityksessä HE 222/2010 vp s. 325. havaintojen tekemisellä viitataan 

tarkkailijan ja tarkkailtavan henkilön välisen vuorovaikutuksen passiivisuuteen, jolloin 

esimerkiksi keskusteluun ei saa tiedonhankinnan kohteen kanssa aktiivisesti hakeutua. 



30 

Tukena tarkkailussa tarkkailija saa omien aistihavaintojen lisäksi käyttää tiettyjä teknisiä 

laitteita. 

 

 

3.2.1 Tarkkailu 

Koskien tutkielman keskiössä olevaa tarkkailutoimenpidettä PolL 5 luvun 2 §:n 2 

momentissa on säädetty, että poliisilain mukaista suunnitelmallista tarkkailua saa 

käyttää, jos sillä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen estämiselle, tai 

paljastamiselle. Vastaavasti pakkokeinolain mukainen suunnitelmallisen tarkkailun 

käyttö edellyttää, että suunnitelmallisella tarkkailulla on erittäin tärkeä merkitys 

rikoksen selvittämiselle (PKL 10:2.2 §).  Lisäksi erityisinä ehtoina suunnitelmallisen 

tarkkailun käytölle on PKL 12 §:n 3 momentin mukaan, että rikoksesta epäiltyä on syytä 

epäillä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta 

vankeutta, taikka varkaudesta, kätkemisrikoksesta, tai terrorismirikoksen tekemistä 

varten tapahtuvan matkustamisen edistämisestä.  

 

Peitellyn tiedonhankinnan määritelmät vaihtelevat, mutta yleisesti sillä viitataan 

toimiin, joista epäillyn oletetaan olevan tietämätön ja joilla kajotaan tämän 

yksityiselämään. Katselemalla, seuraamalla ja kuuntelemalla peitelty tiedonhankinta 

voidaan kuvitella olevan tirkistelyä (Goold & Loftus, 2012, s. 277).  

 

Pakkokeinolain (806/2011) 10 luvun 12 §:n mukaan tarkkailulla tarkoitettaan tiettyyn 

henkilöön salaa kohdistuvaa havaintojen tekemistä tiedonhankintatarkoituksessa. Jos 

tarkkailu on muuta kuin lyhytaikaista, on tarkkailu tällöin suunnitelmallista tarkkailua, 

josta päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies. Muun, kuin suunnitelmallisen 

tarkkailun edellytyksistä ei ole säädetty oikeuskirjallisuudessa. Valvonnasta tarkkailu 

eroaa siinä, että tiedonhankinta on kohdennettu johonkin henkilöön 

tiedonhankintatarkoituksessa nimenomaisesti salaa. Tarkkailu itsessään voi olla myös 

näkyvää, mutta tiedonhankintatarkoitus on kuitenkin salattu. Lyhytkestoinen tarkkailu 

voidaan kohdistaa myös muuhun, kuin rikoksesta epäiltyyn, jotta voidaan varmistua 



31 

esimerkiksi tiedonhankinnan oikeasta kohteesta (Helminen, Fredman, Kanerva, 

Tolvanen & Viitanen, 2014, s. 1152-1153). 

 

PolL 5 luvun 13 §:n 2 momentissa mainitaan, että muuta kuin lyhytaikaista tarkkailua 

kohdistetaan henkilöön, jonka voidaan perustellusti olettaa syyllistyvän rikokseen. 

Tarkkailijan on siis tuotettava tarkkailusta tieto, jonka perusteella pidättämiseen 

oikeutettu virkamies voi tehdä päätöksen suunnitelmallisen tarkkailun aloittamisesta. 

On siis pystyttävä perustelemaan, miksi tarkkailijan havainnon mukaan henkilön 

voidaan olettaa syyllistyvän rikokseen. Hallituksen esityksen HE 224/2010 vp s. 177. 

mukaan tarkkailu on eräänlainen poliisin keinovalikoimaan kuuluva perustoimenpide, 

jonka edellytyksistä ei ole tarpeen säätää. 

 

Pakkokeinolain mukaisten salaisten pakkokeinojen käytön toimenpiteiden edellytykset 

ovat syytä epäillä kynnyksessä, jolloin HE 14/1985 vp s. 16. kynnys harkittaessa 

esimerkiksi esitutkintaan ryhtymistä ei ole asetettu kovin korkealle. Syytä epäillä 

kynnyksessä siis riittää, että poliisin tekemä havainto ylittää syytä epäillä kynnyksen, 

jolloin poliisi tulisi havainnostaan samaan tulokseen, kuin huolellisesti harkitseva 

ihminen havaintojensa perusteella tulisi. Päätöksentekoa varten tuotettu tieto koskisi 

siis sitä kynnystä, jonka perusteella jokin toimenpide tai esitutkinta aloitettaisiin. 

Pakkokeinojen käytön erityisten edellytysten lisäksi salaisten pakkokeinojen käytön 

edellytyksinä PKL 10 luvun 2 §:n mukaan on, että käytöllä voidaan olettaa saatavan 

rikoksen selvittämiseksi tarvittavia tietoja, tai jos käytöllä voidaan olettaa olevan 

erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle. 

 

 

3.2.2 Havaintojen tekeminen poliisissa 

Käsitteellistämisessä ihminen käyttää tietämystään jostain käsityksen luomisessa ja 

muodostuksessa. Kangassalo (1999) viittaa artikkelissaan tutkimustuloksiin, joiden 

mukaan ihmisen käsitys muodostuu käsitteellistämisen kautta, joka johtaa 

henkilökohtaisten ajatusten hyödyntämiseen. Kommunikaatiossa käsitysten rakenne 



32 

eroavat informaation lähettäjän ja vastaanottajan välillä. Ne eivät yleensä vastaa 

toisiaan, vaan kumpikin käyttää omaa käsitteellistämistään. Asian ymmärtäminen 

tarkoittaa asian aseman ja roolin tietämistä sen ympäristöolosuhteissa, johon se kuuluu 

(Kangassalo, 1999, s. 106, 120). 

 

Poliisin johtamisessa standardisointi mahdollistaa katutason poliisien organisaatiolle 

korkeamman arvon ja yleisölle poliisityön paremman ennakoitavuuden. Toisaalta vaikka 

standardisointi nähdään vastakohtana näkökulmalle poliisista käsityöläisammattina, 

toimii se suojana virheiden tekemiselle stressaavissa tilanteissa. Tietojohtoisessa 

poliisitoiminnassa on näkynyt pyrkimykset luoda vakaita tietoon, tai todisteisiin 

perustuvia parhaita toimintatapoja. Paulsenin (2019) mukaan, kun kokemusperäinen ja 

tieteellinen viitekehys ei riitä ammattitaitoisen päätöksen tekemiseen, on 

kirjallisuudessa esitetty, että poliisit usein luottavat näissä tapauksissa maalaisjärkeen 

(Paulsen, 2019, s. 21-23). 

 

Poliisit arvioivat omaa toimintaansa laillisuuden näkökulmasta ja mitä se oikeuttaa 

heidät tekemään. Poliisit ovat sopeutettu tähän laillisuusajatteluun jo 

poliisikoulutuksessa ja tämän tavan oppiminen jatkuu läpi uran, kun heidän 

esimiehensä, syyttäjät ja tuomarit arvioivat sitä, onko poliisit noudattaneet toimiessaan 

lakia. Poliisia arvioidaan siis lain kautta heidän joka päiväisessä työelämässä (Meares, 

Tyler & Gardener, 2015, s. 298-299). 

 

Poliisikulttuuria käsittelevässä kirjallisuudessa poliisit usein kuvaavat ammattiaan 

käsityöammatiksi, jossa kokemus, maalaisjärki ja tietty kyky ovat ensiarvoisia. Poliisit 

myös olettavat, että poliisitoimintaa ei voida opettaa, vaan se pitää oppia työtä 

tekemällä, tai jakamalla toisten kokemusta. Poliisin tietämyksen on katsottu sisältävän 

pääasiallisesti tietotaitoa, eikä tietoa miksi. Poliisin työn, kuten havaintojen tekemisen 

ja tutkinnan on katsottu vaativan tietynlaista taitoa, ajattelua ja vaistoja havaita 

erityisiä yksityiskohtia, joko rikospaikoilla, tai epäillyissä (Fyfe, Gundhus & Ronn, 2018, 



33 

s. 69). Epäily piirteenä yhdistyy laajasti poliisien maailmankuvassa ja joka päiväisissä 

ammatillisissa ominaispiirteissä (Crank, 2004, s. 143). 

 

 

3.2.3 Havainnointitilanteet 

Poliisin työtehtävät eivät ole tarkkaan määriteltyjä, joten monien tehtävien hoidossa 

poliisin on luotettava hiljaiseen tietoon, maalaisjärkeen ja aavistuksiin. Jokaisella 

tehtävällä on omat erityispiirteensä ja ammattitaitoiset valinnat on tehtävä vuosien 

kokemukseen pohjautuen. Artikkelissaan Paulsen (2019) mainitsee, että norjalaisen 

tutkimuksen mukaan Norjan asiantuntevan poliisin sisäisen tila on kytkeytynyt 

kokemusperäiseen ammattitaitoon, joka käsittää aavistuksen tunteita ja intuitioita, 

analyysin sijaan (Paulsen, 2019, s. 21-22).  

 

Monen tehtävän etukäteisarviointi on vaikeaa, kun sen suorittamiseksi joudutaan 

antamaa epäselviä, tai useita yleisiä tavoitteita, eikä tarkkoja odotuksia tulosten 

suhteen. Tehtävän alussa voi olla epäselvää, keitä tutkittaviksi olevat rikolliset ovat, 

mikä rikos kyseeseen tulee, jos sellainen on edes käsillä, tai miten tehtävä kehittyy, 

muuttuu ja päättyy (Marx, 1988, s. 108). Kun poliisi tunnistaa, että jotain on tekeillä, 

toimii hän aavistuksensa perusteella ja ryhtyy toimenpiteisiin jo ennen, kuin on 

jäsentänyt objektiiviset perustelut jokaiselle todisteelle, joka vähentää hänen 

aavistuksensa voimaa (Lerner, 2006, s. 415). 

 

Havaittavuudella ja poikkeavuudella näyttäisi Harvey Sacksin (1972) mukaan olevan 

yhteys. Sillä näkemyksellä, että epäillyn olemus on muista erottuva ja vastaavasti, että 

syntinen voidaan nähdä, on syvä perusta. Poliisi etsii henkilöitä, joista voidaan kysyä, 

ovatko he pohjimmaiselta olemukseltaan uskottavia ja arkipäiväisen rentoja 

vuorovaikutuksessaan julkisilla paikoilla. Siihen, miten saadaan maksimoitua 

todennäköisyys rikollisten löytymiseen näköpiiristä, liittyy ongelmia. Henkilö saattaa 

olla päätelmän mukaan orientoitunut omaan olemukseensa, kuten myös 

rikoksellisuuteen. Poliisi keskittyy tunnistamaan henkilöt, jotka ovat huolissaan siitä, 



34 

että heidät tunnistettaisiin rikollisiksi. Kun poliisit ovat suuntautuneet etsimään 

olemuksista todisteita rikoksellisuudesta, käyttävät rikolliset olemuksia esteinä 

tunnistukselle. Jos siis olisi olemassa lista olemuksista, joiden löytämiseen poliisi olisi 

sitoutunut, antaisi se rikolliselle tiedon, miten välttyä poliisin havainnoilta (Sacks, 1972, 

s. 281-284). 

 

Yhteiskunnassa henkilöt ovat harjautuneet sinisilmäisesti ilmaisemaan ja käyttämään 

sitä, miltä ihmiset näyttävät, kohtelun perustana kohtaamisissa julkisilla paikoilla. 

Ihmisten keskinäinen suhtautuminen toistensa olemuksiin määrittää keinot tuottaa ja 

hyväksyä sopivat sopivaisuussäännöt, joiden mukaan julkiset satunnaiset tapaamiset 

arkipäiväistyvät (Sacks, 1972, s. 283). Epäilyksen suhteen poliisi sopeutuu ihmisiin ja 

tapahtumiin, jotka eivät sovi joukkoon, tai jotka ovat sopimattomia ympäristöön. On 

oltava herkkä kaikelle taustaodotusten vaihteluille, toisin sanoen, ympäristön nähdyille, 

mutta usein huomaamattomille ominaisuuksille. Rikoksentekijät esiintyvät niin, että 

heidän ulkoisen olemuksensa perusteella heitä voidaan pitää normaaleina (Goold & 

Loftus, 2012, s. 279). Poliisin salassa suorittama valvonta vaatii henkilökohtaista 

tietämystä siitä, miltä asioiden tulisi näyttää, mutta myös sitä laajaa tietämystä, miltä 

asioiden ei tulisi näyttää. On siis välttämätöntä, että poliisien kulttuuritietämys 

suuntautuu kykyyn erottaa tarkasti yhdenmukaisuus ja epäjohdonmukaisuus (Goold & 

Loftus, 2012, s. 283). 

 

Poliisien epäily yhdistää kognition toimintaan. Epäily on laillinen pelinavaus, jonka 

kautta poliisin havainnointitaidoista tulee perusta puuttua kansalaisen elämään. 

Epäileminen on uskomista toiminnan, tai tapauksen olevan jotain pahaa, väärää, tai 

haitallista ilman todisteita, tai vähäisillä todisteilla. Se, että epäilylle olisi laillinen 

perusta on ristiriidassa epäilyn kulttuurisen ulottuvuuden kanssa, jota Crank (2004) 

kutsuu epäilyn kuudenneksi aistiksi. Tämä kuudes aisti ei perustu kykyyn kerätä 

tarvittavat todisteet epäillyn kiinniottamiseksi, vaan kykyyn tunnistaa väärintekijät 

niukimpienkin vihjeiden perusteella. Se on juuri siinä epäilyksen ilmaisemattomuuden 

vaiheessa, kun poliisin todelliset taidot astuvat esiin ja tulevat huomatuksi 



35 

kollegoidensa keskuudessa. Ne, jotka pystyvät ilmeisenkin puutteellisesta ja 

merkityksettömästä informaatiosta kasaaman kokonaisuuden ja käyttämään siinä 

kuudetta aistia, saavat tunnustusta ja heidän asemansa vahvistuu. Epäily on poliisin 

erityinen kädentaito, jonka avulla nähdään piilotettu ja peitelty. Se ei ole taito nähdä 

mitä missäkin on (Crank, 2004, s. 143, 145, 148). 

 

On siis mahdollista oppia olla ottamatta ihmisten olemusta rutiininomaisesti täydestä, 

vaan vaihtoehtoisesti oppia löytämään niistä sopimattomuuksia, sekä seuramaan 

ihmisen olemuksen vaivattomuutta, tai kiinnittämään huomiota erityispiirteisiin, jotka 

lopulta voivat taata olemuksen sopivaisuuden kokemuksellisen tutkimisen. On 

kuitenkin oletettava, että edellytykset sopimattomuuksien empiiriselle tutkimiselle 

ovat rajalliset, koska yleisesti ihmisten olemista ei voida kyseenalaistaa. Ei ole 

myöskään mahdollista todeta varmasti, minkä ominaisuuksien perusteella olemus on 

sopimaton (Sacks, 1972, s. 284). 

 

Poliisin toimiessa omalla alueellaan, on heidän kohdeltava sitä normaalien 

esiintymisten alueena, jonka olemus perustuu taustaodotuksille. Poliisin on 

herkistettävä itsensä, jotta he voivat perustella tutkintaan ryhtymisen pienenkin 

muutoksen perusteella esiintymisissä alueella (Sacks, 1972, s. 284-285). Sacksin (1972) 

mukaan on kuitenkin niin, että se mikä on normaalia jollekin paikalle, on normaalia 

paikalle juuri sillä hetkellä. Onkin niin, että poliisin toimiessa aina tiettynä aikana 

tietyllä alueella, saavuttaa hän läheisimmän tietoisuuden vaihteluista ja 

johdonmukaisuuksista juuri sinä aikana ja siinä paikassa. Muuttamalla rutiinejaan, jotta 

rikolliset eivät oppisi tunnistamaan ja hyötymään niistä, poliisi saattaa heikentää omaa 

herkkyyttään huomata, että jotain on vinossa verrattuna siihen, miltä alueella 

normaalisti vaikuttaa, tai luottamustaan pystyä erottamaan erikoisuuden, koska 

normaali on laajentunut (Sacks, 1972, s. 286). 

 

Toistuvaan rikollisuuteen osallistuvat yrittävät rakentaa itselleen sellaisen ulkokuoren, 

jotta hänen olemuksensa voitaisiin tietyllä alueella tulkita normaaliksi. Jos siis rikollinen 



36 

esiintyy postinjakajana, on hänen omaksuttava roolinsa niin, että vaikka hänet 

huomattaisiinkin jostain syystä, jäisi hänet lopulta pidättämättömille poliiseille kuva, 

että hän oli ympäristöön normaalisti kuuluva työntekijä (Sacks, 1972, s. 288). 

 

Polanyi (1983) tuo esiin poliisin käyttämän keinon, jolla henkilön tietämys jostain 

asiasta, jota hän ei osannut pukea sanoiksi, voidaan tuoda esiin. Polanyin mukaan usein 

emme osaa kertoa, miten tunnistamme tuntemamme kasvot. Esimerkissään Polanyi 

esittää poliisin tehneen laajan kokoelman kasvojen osia, joista todistaja valitsee 

yksityiskohdat kasvoista, jotka hän tietää. Tällä tavalla, jos pystymme ilmaisemaan 

itseämme riittävällä tavalla, on mahdollista, että voimme kommunikoida 

tietämyksemme kasvonpiirteistä kanssa. Tämä tapa osoittaa sen, että tämän tavan 

soveltaminenkaan ei muuta sitä, että todistaja tiesi aikaisemmin jotain, mitä ei osannut 

sanoa. Itse tietämystä emme osaa siis selittää, vaikka osaammekin yhdistellä tarjottuja 

kasvojen yksityiskohtia muistimme avulla (Polanyi, 1983, s. 4-5). 

 

 

3.2.4 Havaintojen perusteleminen 

Poliisissa on pystyttävä esittelemään tapaus päätöksentekijälle selvästi. Lisäksi 

esittelijällä on oltava selkeä kuva siitä, millä perusteilla päätös voidaan tehdä. On selvä 

etu, että päätöksentekijä luottaa tapauksen esittäjään heti alusta asti (Gottschalk & 

Holgersson, 2008, s. 373). Se, miten epäilty tunnistetaan ei ole kiinni poliisin 

ammatillisesta asemasta, vaan sen yleiset perustelut perustuvat siihen, että kaikki 

voivat huomata sen mahdollisuuden ja siihen, minkä päätelmän normaali ihminen siitä 

tekisi. Poliisi ei voi siis keskittyä pelkästään herkkyyden kehittämiseen, jota hän käyttää 

epäillyn tunnistamisessa, vaan hänen on myös tasapainoteltava tämän herkkyyden ja 

sanoin kuvailemisen kanssa sen suhteen, mikä tapauksessa herätti hänen epäilyksensä. 

Vaikka poliisi on oman alueensa normaalin olemuksen asiantuntija, puuttuu hänen 

päätelmäänsä harkitsevalta hänen erityinen tietämyksensä ja hänen kehittynyt 

epänormaalin tunnistamisen aisti (Sacks, 1972, s. 288). 

 



37 

Käytännössä lakijärjestelmät tarjoavat korvaavat kaunistelevat kiertoilmaisut, joilla 

poliisin omaa harkintaa voidaan valvoa. On kuitenkin niin, että poliisit joutuvat ehkä 

karsimaan sanomisiaan ehdottaessaan henkilöä pidätettäväksi, mutta käytännön 

toimintaan sillä ei ole vaikutusta. Poliisin eivät siis käytä juuri koskaan sanoja kuten 

aavistus, kuudes aisti, tai mututuntuma. Koko intuitiivisen ajattelun kieli tuntuu olevan 

poistettu heidän sanastostaan, kun he todistelevat jotain tapahtunutta. Vaikka poliisit 

ajan saatossa kehittyvät paremmiksi tunnistamaan, mikä on oikein ja vaikka poliisit 

keskenään pitävät aavistuksensa rikollisista olevan oikeassa ja, että heidän kuudes aisti 

on osoittautunut korvaamattomaksi kentällä, on oikeusjärjestelmä armottoman 

vihamielinen heidän aavistuksiaan kohtaan. Vaikka poliisi epäonnistuisikin 

muotoilemaan sananansa oikeusjärjestelmää tyydyttäväksi, tai ilmaisemaan itseään 

liukaskielisesti, ei se tarkoita, että poliisi olisi toiminut järjettömästi ottaen huomioon 

tilanteen todenperäisyys (Lerner, 2006, s. 405, 413-414, 466). 

 



38 

4 Tutkimusmenetelmät ja materiaali 

Tämä tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena, jossa haastateltiin 

Helsingin poliisilaitoksen tarkkailutehtävissä työskenteleviä henkilöitä. Tutkimuksen 

empiirisen aineiston kerääminen toteutettiin puolistrukturoituna kvalitatiivisena 

haastattelututkimuksena, jonka tarkoituksena oli auttaa lisäämään ymmärrystä 

hiljaisesta tiedosta ja kartoittaa, miten sen eri muodot ilmenevät poliisin 

tarkkailutoiminnassa. Aineistoa analysoitiin sisällönanalyysin menetelmällä 

järjestelmällisesti luokittelemalla, jonka jälkeen sitä käsiteltiin fenomenologisesti. 

 

Tapaustutkimus on tutkimustapa, joka sisältää erilaisia aineistoja ja menetelmiä. 

Tapaustutkimuksessa tapaus, eli kohde on useimmiten tapahtumankulku, tai ilmiö. 

Tapaustutkimuksessa kuvataan ilmiötä tarkkapiirteisesti, tai perusteellisesti. Yksi 

tärkeimmistä kysymyksistä laadullisessa tapaustutkimuksessa voisi olla: mitä voimme 

oppia tapauksesta? Tapaustutkimuksessa on syytä erottaa tapaus ja tutkimuksen 

kohde. Tutkimuksen kohteella viitataan asiaan, jota tapaus ilmentää (Bamberg, Laine & 

Jokinen, 2007, s. 9-10). 

 

Tässä tutkimuksessa poliisin tarkkailutoimintaa voitaisiin pitää tapauksena, jolloin 

tutkimuksen kohde olisi hiljaisen tiedon eri muotojen ilmentyminen ja kokeminen 

tarkkailutehtävällä yksittäisen poliisin näkökulmasta. 

 

Tapaustutkimuksella on mahdollista tutkia uudenlaisia ilmiöitä, kehitellä ideoita ja 

teoreettisia näkemyksiä, sekä testata ja laajentaa, tai täsmentää aiemmin esitettyjä 

teorioita. Tutkimuksen analyyttiset kehykset perustuvat aikaisempiin tutkimuksiin, 

kirjaisuuteen, tai tutkijan omiin ajatuksiin (Bamberg ja muut, 2007, s. 19). 

Tapaustutkimuksessa on mahdollista pysyä muutamassa, tai jopa vain yhdessä 

havaintoyksikössä. Kun keskitytään kvalitatiivisesti yhteen tapaukseen, voidaan 

selvittää esimerkiksi spesifisten toimintojen yhteyttä olosuhteisiin ja tilanteisiin 

(Hirsjärvi & Hurme, 2015, s. 58-59). 

 



39 

Tapaustutkimuksessa asiantuntijahaastattelulla pyritään hankkimaan tietoa 

tutkittavasta ilmiöstä, tai prosessista haastattelemalla henkilöä sen tiedon vuoksi, jota 

hänellä oletetaan olevan. Haastateltavat valitaan aseman, tai osallisuutensa perusteella 

tutkittavana olevassa prosessissa (Ruusuvuori, Nikander & Hyvärinen, 2010, s. 313). 

 
 

4.1 Haastattelut 

Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelulla, koska siten ajateltiin saatavan parhaiten 

kuuluviin haastateltavien omat ajatukset ja käsitykset tutkittavista käsitteistä. 

Haastattelumenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua haastattelua, jossa kaikille 

haastateltaville esitettiin tiettyjä yhtenäisiä teemoja käsitteleviä kysymyksiä etukäteen 

tehdyn haastattelurungon mukaisesti. Kysymysten järjestys saattoi olla jokaisen 

haastateltavan kohdalla eri, eikä kysymykset olleet sanamuodoltaan välttämättä 

samanlaisia. Haastattelurungon lisäksi haastateltaville esitettiin täydentäviä 

kysymyksiä, koska vastaukset eivät olleet sidottu valmiisiin vastausvaihtoehtoihin. 

 

Tutkimushaastattelut eroavat toisistaan lähinnä strukturointiasteensa perusteella. 

Formaaleiden haastatteluiden lisäksi muita haastattelulajeja ovat strukturoimaton 

haastattelu, puolistrukturoitu haastattelu, teemahaastattelu, syvähaastattelu, sekä 

kvalitatiivinen haastattelu. Haastatteluissa tutkijan tehtävänä on kuvata haastateltavan 

ajatuksia, käsityksiä, kokemuksia ja tunteita. Se on ennalta suunniteltua ja 

päämäärähakuista, sekä informaation keräämiseen tähtäävää (Hirsjärvi & Hurme, 2015, 

s. 41-44).  

 

Puolistrukturoidusta haastattelusta ei ole olemassa yhtä selkeää määritelmää. Tässä 

menetelmässä kaikkia haastattelun näkökohtia ei ole lyöty lukkoon, eikä vastauksia ole 

sidottu vastausvaihtoehtoihin. Kysymykset ovat kuitenkin samat kaikille haastateltaville, 

mutta niiden sanamuotoa ja järjestystä voidaan muuttaa (Hirsjärvi & Hurme, 2015, s. 

47).  

 



40 

Teemahaastattelussa haastattelu on kohdennettu tiettyihin keskusteltaviin teemoihin. 

Siinä voidaan tutkia yksilön kokemuksia, ajatuksia, uskomuksia, sekä tunteita ja siinä 

korostetaan haastateltavien elämysmaailmaa ja määritelmiä tilanteista rajoittamatta 

sitä, miten syvälle aiheen käsittelyssä mennään. Teemahaastattelu etenee tiettyjen 

teemojen varassa ilman yksityiskohtaisia kysymyksiä, jolloin haastateltavien omat 

tukinnat ja asioille antamat merkitykset otetaan huomioon. Se on lähempänä 

strukturoimatonta haastattelua ja siksi luokitellaan puolistrukturoiduksi haastatteluksi, 

koska haastattelun aihepiirit ja teemat ovat kaikille samat (Hirsjärvi & Hurme, 2015, s. 

47-48). 

 

Teemahaastattelussa etukäteen valitut teemat perustuvat tutkittavasta ilmiöstä jo 

tiedettyyn. Teemojen sisältävät kysymysten suhde tutkimuksen viitekehykseen 

vaihtelee kokemusperäisten havaintojen sallimisesta tiukasti etukäteen tiedetyissä 

kysymyksissä pidättäytymiseen. Teemahaastattelussa pyritään löytämään 

merkityksellisiä vastauksia tutkimustehtävän mukaisesti, mutta toteutus voi vaihdella 

avoimen haastattelun ja strukturoidusti etenevän haastattelun välillä (Tuomi & 

Sarajärvi, 2018, s. 65). 

 

Fenomenologisessa haastattelussa pyritään mahdollisimman avoimeen, luonnolliseen 

ja keskustelunomaiseen tapahtumaan. Haastattelu antaa tällöin haastateltavalle 

mahdollisimman paljon tilaa, jolloin tutkijalla on mahdollisuus saada tietoa jostain 

tietystä aihepiiristä. Tavoitteena haastattelussa fenomenologisessa tutkimuksessa on 

toisen ainutlaatuinen yksilöllinen kokemus, eikä siinä puhuta yleisistä käsityksistä, 

kuten mielipiteistä ja uskomuksista (Valli & Aaltola, 2018, s. 33-34). 

 

 

4.1.1 Tutkittavat 

Laadullisen tutkimuksen tavoitteena ei ole pyrkiä tilastollisiin yleistyksiin, vaan siinä 

pyritään esimerkiksi kuvaamaan ilmiöitä, tai tapahtumia, ymmärtämään jotain 

toimintaa ja antamaan ilmiölle teoreettisesti mielekäs tulkinta (Tuomi & Sarajärvi, 



41 

2018, s. 73). Onkin siis tärkeää, että tutkimuksessa tieto tutkittavasta ilmiöstä kerätään 

henkilöiltä, jotka tietävät ilmiöstä mahdollisimman paljon, tai joilla on asiasta 

omakohtaista kokemusta ja asiantuntemusta (Tuomi & Sarajärvi, 2018, s. 73; Vilkka, 

2015, s. 88).  Aineiston kokoa ei voida opinnäytetöissä pitää merkittävimpinä 

kriteereinä, koska aineisto on pääsääntöisesti pro gradu -töissä pieni, tai vähäinen. 

Ottaen huomioon työmäärän kohtuullisuus ja tutkimuksen tavoite, voidaan 6–8 

haastateltavaa pitää sopivana määränä (Tuomi & Sarajärvi, 2018, s. 73-74). 

 

Tähän tutkimukseen valittiin haastateltavat harkinnanvaraisesti niiden henkilöiden 

joukosta, joiden tiedetään tekevän tarkkailua työkseen. Harkinnanvaraiseen valintaan 

liittyi myös tietoa siitä, että yksikään haastateltava ei ollut juuri poliisiin 

perustutkinnosta valmistunut tai tarkkailutehtävissä juuri aloittanut henkilö. Tätä 

haastateltavien valintatapaa voidaan perustella sillä, että valitussa 

analyysimenetelmässä pyritään keräämään haastateltavien kokemuksellista suhdetta 

hiljaiseen tietoon, jota voidaan oletettavasti olevan enemmän pidemmän 

työkokemuksen omaavalla henkilöllä. 

 
 

4.2 Analyysimenetelmät 

Laadullisessa analyysissa aineistoa tarkastellaan kokonaisuutena. Analyysin 

tarkoituksena on ratkaista arvoitus johtolankojen ja käytettävissä olevien vihjeiden 

perusteella tekemällä merkitystulkinta tutkittavasta ilmiöstä. Johtolankoina toimii 

pelkistetyt havainnot, joiden tulkinnan vaiheessa viitataan muihin tutkimuksiin, tai 

teoriakirjallisuuteen. Merkitystulkintojen, tai arvoituksen ratkaisemiseksi 

raakahavainnoista ja koko empiirisestä aineistosta etsitään vihjeitä. Arvoitusten 

ratkaisemisen yhteydessä saattaa syntyä aineiston osien uusia operationalisointeja, tai 

pelkistämisen vaiheita, mutta johtolankoina käytetään myös ihmisten erityisiä tapoja 

ilmaista jonkin asian (Alasuutari, 2011, s. 30, 36-37). 

 

 



42 

4.2.1 Sisällönanalyysi 

Laadullisen tutkimuksen kaikissa tutkimuksen perinteissä voidaan käyttää 

sisällönanalyysia, joka voidaan liittää erilaisiin analyysikokonaisuuksiin. Monet 

analyysimenetelmät perustuvat juuri sisällönanalyysiin, jos teoreettinen kehys koskee 

juuri kirjoitettujen, kuultujen ja nähtyjen sisältöjen analyysina. Sisällön analyysi kuuluu 

siihen laadullisen tutkimuksen osaan, jossa analyysiin voidaan soveltaa suhteellisen 

vapaasti monenlaisia teoreettisia lähtökohtia (Tuomi & Sarajärvi, 2018, s. 78). 

 

Yksittäisenä metodina sisällönanalyysin menetelmällä voidaan väljässä merkityksessä 

ymmärrettäviä dokumentteja analysoida systemaattisesti, sekä objektiivisesti ja saada 

tutkittavasta ilmiöstä tiivistetty ja yleisessä muodossa oleva kuvaus. Sisällönanalyysillä 

järjestetään kerätty aineisto johtopäätösten tekoa varten (Tuomi & Sarajärvi, 2018, s. 

87). Laadullisella sisällönanalyysilla tarkoitetaankin usein aineiston analyysin 

luokitteluvaihetta, mutta yksinään se ei analyysiksi riitä (Ruusuvuori ja muut, 2010, s. 

15). 

 

Haastattelun aineiston analyysin toisiinsa liittyviä osatehtäviä ovat luokittelu, 

analysointi ja tulkinta. Luokittelussa aineisto käydään järjestelmällisesti läpi. Läpikäyntiä 

määrittää tutkimusongelma, keskeiset käsitteet ja lähtökohdat, joiden perusteella 

aineisto voidaan jakaa luokkiin yhtäläisyyksien, tai eroavaisuuksien löytämiseksi ja 

analyysin tekemisen tueksi. Tyypillisesti laadullisessa analyysissä aineisto ja 

tutkimusongelma ovat keskenään tiiviissä vuoropuhelussa. Suoria vastauksia 

alkuperäiseen tutkimusongelmaan harvoin kuitenkaan löydetään (Ruusuvuori ja muut, 

2010, s. 10, 14). 

 

 

4.2.2 Haastatteluaineiston luokittelu 

Aineisto luokiteltiin teoriaan pohjautuen viiteen eri pääteemaan. Ensimmäinen teema, 

jossa käsiteltiin hiljaisen tiedon ilmentymistä tarkkailussa, jaettiin vielä kolmeen 



43 

erilliseen alateemaan. Haastatteluaineisto litteroitiin ja värikoodattiin 11:sta eri 

teoriasta nousseeseen seikkaan siitä, miten hiljaista tietoa kirjallisuudessa, tai 

aikaisemmissa tutkimuksissa on luonnehdittu. 

 

 

 

Kuva 1. Aineiston luokittelu 

 

 

4.2.3 Analyysimenetelmä 

Usein laadullisen analyysin yhteydessä puhutaan induktiivisesta ja deduktiivisesta 

analyysistä. Jako perustuu päättelyn logiikkaan, joka on joko aineistolähtöinen 

(induktiivinen), tai teorialähtöinen (deduktiivinen). Kolmas tieteellisen päättelyn 

Hiljainen 
tieto 

Miten 
tarkkailu on 

mielletty 
poliisissa 

Tarkkailussa 
vaadittavat 

ominaisuudet 

Kognitiivinen 
ulottuvuus 

Intuitio 

Taidon 
oppiminen 

Havaintoihin 
luottaminen 

Havaintojen 
käsittely 
mielessä 

Vaistot 

Tiedon 
välittäminen 

eteenpäin 

Havainnon 
perusteleminen 

Suhtautuminen 
hiljaiseen tietoon 



44 

logiikka on teoriasidonnainen, eli (abduktiivinen) päättely. Aineistolähtöisessä 

analyysissä aikaisemmilla havainnoilla, tiedoilla tai teorioilla ei ole merkitystä analyysin 

toteuttamisen ja lopputuloksen kannalta. Teorialähtöinen analyysi nojaa johonkin 

tiettyyn teoriaan ja sen taustalla on tarkoitus testata teoriaa uudessa kontekstissa. 

Teoriaohjaavassa analyysissa on usein kyse abduktiivisesta päättelystä, jossa tutkija 

pyrkii yhdistelemään aineistolähtöisyyttä ja valmiita malleja, jonka tuloksena saattaa 

syntyä aivan jotain uuttakin (Tuomi & Sarajärvi, 2018, s. 80, 82). 

 

Teoriaohjaava sisällönanalyysi etenee lähtökohdiltaan aineiston ehdoilla, kuten 

aineistolähtöinen analyysi, mutta eroaa siinä, miten abstrahoinnissa, eli 

käsitteellistämisen vaiheessa, aineisto liitetään teoreettisiin käsitteisiin. Teoreettisia 

käsitteitä ja johtopäätöksiä muodostetaan aineiston käyttämistä kielellisistä ilmaisuista 

erottamalla tutkimuksen kannalta olennainen tieto ja yhdistelemällä luokituksia (Tuomi 

& Sarajärvi, 2018, s. 93, 98). 

 

Sisällönanalyysia voidaan käyttää fenomenologisessa tutkimuksessa ihmisten 

kokemusten kuvaamisessa. Fenomenologiassa pyritään ymmärtämään juuri tätä 

inhimillisen kokemuksen merkityksen ja elämyksen suhdetta maailmaan (Tuomi & 

Sarajärvi, 2018, s. 16, 30-31). Tarkkaa kuvausta fenomenologisesta metodista ei ole 

mahdollista esittää, vaan sitä sovelletaan tutkimuksen erityislaatuisuuden pohjalta. 

Tekijät käyttävät tilannekohtaista harkintaa, jotta haastateltavien kokemukset ja 

ilmaisuiden merkitykset saavutettaisiin tutkimukseen parhaiten soveltuvilla 

toimintatavoilla mahdollisimman autenttisina (Valli & Aaltola, 2018, s. 30).  

 

Fenomenologisessa ajattelussa on yhteistä se, että ihmisten nähdään rakentuvan 

suhteessa maailmaan ja heidän myös rakentavan sitä. Jokaisella on oma 

kokemuksellinen suhde ja perspektiivi erilaisiin elämänpiirissä oleviin ihmisiin, 

tapahtumiin, esineisiin ja ilmiöihin, eikä ihmistä voi ymmärtää tästä irrallaan. 

Perusmuotona ihmisen ja maailman välillä onkin juuri kokemuksellisuus, jolloin elämä 

ei ole olemassa ensisijaisesti käsitteellisen ajattelun kautta. Fenomenologiassa 



45 

korostetaankin juuri tätä yksilön perspektiiviä maailmasuhteestaan. Todellisuus 

näyttäytyy ihmisille intentionaalisena, eli merkityksellisenä kokemuksena, jolloin 

havainnoissa kohde näkyy havaitsijan pyrkimysten, kiinnostusten, tai uskomuksen 

valossa. Kokemusten tutkimisessa tutkitaan merkityssisältöä ja sen rakennetta. 

Merkitykset, joilla yksilöt kokevat maailman, eivät ole olemassa synnynnäisesti, vaan ne 

syntyvät yhteisöissä, joissa yksilöt kasvavat (Valli & Aaltola, 2018, s. 25-26). 

 

Fenomenologisessa analyysissa on tavoitteena kuvata haastateltavan kertomus 

mahdollisimman alkuperäisesti, kuitenkin niin, että kuvauksessa keskitytään siihen, 

mikä kuuluu tutkimuksen piiriin ja on olennaista tutkimuksen kannalta. Erilaisista 

merkityksistä pyritään muodostamaan kokonaisuuksia, joista on mahdollista 

selkeämmin hahmottaa tutkittava kokonaisilmiö. Ilmiön ymmärtäminen tarkoittaa sen 

olennaisten puolten välisten suhteiden ja ilmiön moninaisuuden ymmärtämistä. 

Lopulta tutkittavasta ilmiöstä luodaan kokonaiskuva, joka on selvitetty koetun ilmiön 

olemuksen merkitysrakenne (Valli & Aaltola, 2018, s. 36-37, 39).  

 

 

4.2.4 Analyysin toteutus 

Haastattelut toteutettiin kuukauden aikana ajalla 7.7.2020 – 7.8.2020. Haastattelut 

tallennettiin digitaalinauhurilla, jonka jälkeen haastattelut litteroitiin. Tutkimuksen 

teoriaosuudessa esitellyt käsitteet jaettiin 11 hiljaista tietoa koskevaan seikkaan, joiden 

mukaan teoria ja litteroitu aineisto värikoodattiin. Aineisto ryhmiteltiin vastaamaan 

teoriassa esitettyjä aiheita, jolloin haastateltavien kokemusten kuvaaminen, 

vertaaminen ja liittäminen teoreettisiin käsitteisiin, sekä aikaisempiin tutkimuksiin oli 

johdonmukaista. 

 

 



46 

4.3 Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus 

Laadullisen tutkimuksen luotettavuuden arvioinnissa korostuu analyysin 

systemaattisuuden ja tulkinnan kriteerit. Analyysissa tehdyt valinnat, rajaukset ja 

analyysia ohjaavat periaatteet avataan ja lukijalle näytetään, mistä aineisto koostuu. 

Laadullisessa tutkimuksessa puhutaan läpinäkyvyydestä ja yleistettävyydestä siinä 

mielessä, että tiettyjen havaittujen seikkojen voidaan olettaa jossain määrin olevan 

yhteisesti jaettuja (Ruusuvuori ja muut, 2010, s. 21-22). 

 

Tutkimusetiikalla tarkoitetaan yleisesti sovittuja pelisääntöjä ja hyvän tieteellisen 

käytännön noudattamista. Hyvässä tieteellisessä käytännössä tutkijat noudattavat 

tiedonhankinta- ja tutkimusmenetelmiä, jotka ovat eettisesti kestäviä ja tiedeyhteisön 

hyväksymiä. Tiedonhankinta perustetaan hyvässä tieteellisessä käytännössä oman alan 

kirjallisuuden tuntemukseen, havaintoihin ja oman tutkimuksen analysointiin. Hyvän 

tieteellisen käytännön mukaisesti tutkimukset suunnitellaan, toteutetaan ja 

raportoidaan laadukkaasti. Lisäksi hyvää tieteelliseen käytäntöön kuuluu avoimuus 

rahoituslähteistä ja tietojen salassapitovelvollisuudesta, sekä kunnioitus tutkittavia 

kohtaan (Vilkka, 2015, s. 26, 30). 

 

Tässä tutkimuksessa haastateltavien määrä rajautui kahdeksaan henkilöön. 

Haastateltavien lukumäärä olisi voinut olla suurempi ja haastattelumateriaalia olisi 

voitu kerätä laajemmin, mutta haastatteluiden aikana oli huomattavissa vastausten 

vahva yhdenmukaisuus. Tämän vastausten yhdenmukaisuuden vuoksi, voidaan pitää 

perusteltuna sitä olettamusta, että uudet haastateltavat eivät olisi tuoneet aineistoon 

uusia näkökulmia. 



47 

5 Empirian raportointi 

Haastattelussa pyrittiin selvittämään, miten hiljaisen tiedon on koettu näkyvän 

haastateltavien työssä. Haastattelun alussa haastateltaville kerrottiin lyhyesti hiljaisen 

tiedon tässä tutkimuksessa tarkoittavan käsitteitä, kuten intuitio, mututuntuma, 

maalaisjärki ja kuudes aisti. Käsitteiden tarkemmat merkitykset ja määritelmät jätettiin 

tietoisesti avaamatta, jotta haastateltaville jäisi tilaa kertoa omista tuntemuksistaan, 

sekä kokemuksistaan omin sanoin. Haastateltaville kerrottiin myös, että tarkkailu -

sanalla tässä tutkimuksessa tarkoitettaisiin kaikkea sitä tarkkailuun liittyvää työtä, missä 

nimenomaisesti tehdään havaintoja. Tarkkailulla ei tässä tutkimuksessa tarkoiteta 

niinkään tarkkailuun liittyvää poliisitaktiikan mekaanista osaamista.  

 

Haastatteluun valikoitiin 8 Helsingin poliisilaitoksessa työskentelevää poliisimiestä, 

joiden päivittäisiin tehtäviin kuuluu tarkkailu, tai sellaisten havaintojen tekeminen, 

jonka voidaan katsoa olevan rinnastettavissa tarkkailussa tehtävään havainnointiin. 

Haastateltavien koulutustaustasta löytyi peruskoulun lisäksi toiseen asteen koulutuksia, 

kuten lukio ja ammattikoulu. Yhdellä haastateltavalla on korkeakoulututkinto. Poliisin 

perustutkinnon lisäksi haastateltavilla osalla on poliisiorganisaation tarjoama 

esimieskoulutus alipäällystötehtäviin. Kahdeksan haastateltavan keskiarvoinen virkaikä 

on 17 vuotta. Mediaani virkaikä vuosina haastateltavilla on 15,5 vuotta. Virkaiältään 

nuorin haastateltava on toiminut poliisin virassa 11 vuotta ja vanhin 31 vuotta. 

 

Haastateltavat ovat pääsääntöisesti toimineet virkauransa alussa kenttätehtävissä ja 

perustutkintatehtävissä. Viiden haastateltavan kohdalla on työskennelty poliisin kenttä- 

tai perustutkintatehtävissä keskiarvoisesti noin 6 vuotta, ennen siirtymistä tarkkailua 

sisältäviin tehtäviin. Mediaani virkaikä tarkkailutehtävissä työskentelevillä 

haastateltavilla on 9,5 vuotta. Keskiarvoisesti tarkkailutehtävissä, joka haastateltavien 

tapauksessa tarkoittaa kenttävalvontatehtäviä, tarkkailuyksikön tehtäviä, sekä 

rikostiedustelutehtäviä, joihin sisältyy tarkkailua, on toimittu 10 vuotta. Vähiten aikaa 

tarkkailutehtävissä työskentelevä haastateltava on toiminut tarkkailua sisältävissä 



48 

tehtävissä 4 vuotta. Pisin ura tarkkailutehtävissä toimineella haastateltavalla on 

kestänyt haastatteluajankohtaan mennessä 20 vuotta. 

 

 

5.1 Tarkkailu Helsingin poliisilaitoksessa 

Kuvailuissaan tarkkailusta, tarkkailutehtävästä tai kenttävalvonnasta haastateltavat 

luonnehtivat tarkkailua yleisesti monimuotoiseksi toiminnaksi, jonka tarkoitus vaihtelee 

tehtävien mukaan. Perusluonteeltaan tarkkailu on kuitenkin havaintojen tekemistä ja 

tiedonhankintaa jonkun seikan selvittämiseksi. Poliisin tekemällä tarkkailulla on oltava 

aina jokin tarkoitus ja toiminnan on oltava johdettua, etenkin tehtävän liittyessä 

sellaisen asian selvittämiseen, jota jokin toinen poliisi on tarkkailuryhmältä pyytänyt. 

Tällöin tarkkailuryhmä pyrkii tuottamaan sen tiedon parhaalla mahdollisella tavalla ja 

dokumentoimaan sen. Yksikertaisimmillaan tarkkailun tarkoitus voisi olla selvittää, 

mihin kohdehenkilö on tiettynä ajankohtana menossa, ketä hän tapaa, tai mitkä ovat 

tämän henkilön päivärutiinit. 

 

…tää tarkkailu, tää ei oo meille niin ku se tehtävä […] me tehään ja tuotetaan 
tietoa tutkinnalle. […] me vaan tuotetaan sitä tietoa, me annetaan niin ku 
virka-apua, me tuotetaan, jos he haluu tietää, […] ni me tuotetaan vaan tietoa 
heille, annetaan heille. Me ei tehä ite päätelmiä, ei ite puututa tutkintaan 
juurikaan. […]  me ei sinänsä juurikaan tiedetä siitä muuta ku semmoset 
oleelliset asiat meille. 

 

”Ja sit on perustehtävä on oikeastaan se, että sun pitää nähdä, tehä 
havaintoja, tehä oikeita havaintoja ja ehkä lukee se, että milloin on, milloin 
tapahtuu sellaista, että toi on nähtävä, vaikka pienellä riskillä” 

 

Tarkkailu voi sisältää henkilön, tai henkilöiden, tilan, tai johonkin ympäristöön liittyvien 

seikkojen havainnointia, seuraamista, sekä näistä tehtyjen havaintojen ja tapahtumien 

tallentamista sekä dokumentointia. Tarkkailussa saatetaan käyttää poliisin teknisiä 

menetelmiä tarkkailun tukena tai esimerkiksi jonkin havainnon tallentamiseen. 

 



49 

…tarkkailutehtävä voi olla sellainen, että se annetaan, annetaan ja kerrotaan 
tapauksesta, että vaikkapa epäillään, että jossain nyt vaikkapa tapahtuu joku 
rikos […]. Ja sitten pyydetään tarkkailemaan ihan yleisesti, mitä tahansa siinä 
ympärillä, etsimään merkkiä siitä, että pitääkö tieto paikkaansa. Tai sitten voi 
olla paljon tarkempi, esimerkiksi että annetaan suoraan yksi henkilö, tai vaikka 
yksi auto, tai tämmönen helposti yksilöitävä asia, mitä sitten vaan toivotaan, 
että seuratkaa ja kertokaa, mitä tapahtuu. 

 

Ennalta määriteltyjen tehtävien lisäksi tarkkailu saattaa olla itseohjautuvaa ja 

paljastavaa, eli sellaisen seikan havainnointia, onko tarkkailtavan kohteen toiminta 

rikokseen viittaavaa, vai ei. Itseohjautuvassa työssä on tarkkailijan pidettävä silmät auki 

ja huomioida sellaisia asioita, jotka viittaavat sellaiseen toimintaan, mihin poliisin tulisi 

mahdollisesti puuttua. Tarkkailutehtävän ulkopuolella tarkkailijan kädet eivät ole 

sidotut, vaan hän voi vaihtaa tarkkailun kohdetta sen mukaan, mitä tarkkailija sillä 

hetkellä pitää tärkeänä. 

 

”Kenttävalvonta työnä on sellain tota sekasalaatti, et se on niin ku kaikkea. Ja 
tehtiin mitä tahansa, niin se voi olla samalla niin ku tiedonhankintaa ja 
tarkkailua” 

 

Haastateltavat nimeävät tarkkailun olevan tiedonhankintamenetelmä, jolla tuotetaan 

tietoa rikoksen paljastamiseksi tai estämiseksi, näytön hankkimiseksi esitutkintaan tai 

tutkinnan suuntaamiseksi. Tarkkailulla voidaan tukea organisaatiota sen tavoitteiden 

saavuttamisessa tai rikoksentekijöiden vastuuseen saattamisessa. Tarkkailulla tuotettu 

tieto voi olla välittömästi havainnon jälkeen hyödynnettävää, tai myöhemmin 

jalostettuna käytettävissä jossain toisessa yhteydessä. 

 

Se on oikeestaan sellanen imuri, joka imee koko ajan kaikkee. Sit sitä tänä 
päivänä niinku enemmän ja enemmän, sitä seulotaan. […] minä nään tuolla 
jotain, niin mistä mä tiedän, miten mä löydän sen, niin ku tavotan sen ihmisen, 
kuka kaipaa sitä tietoa. […] Kaikki näkee kauheesti kaikkee, mut miten sitten 
niin ku saadaan langat yhdistettyä? 

 
 



50 

5.2 Käsitykset hiljaisesta tiedosta 

”Et ei sitä, ei voi kuvitella että mututiedolla kukaan saisi tuomioita, eikä 
pitäiskään saada, vaikka sä tiedätkin että toi sen on tehnyt” 

 
Haastateltavat näkevät yhtenevän mustavalkoisesti säännösten ja hiljaisen tiedon 

välisen suhteen. Hiljainen tieto koetaan kuitenkin sellaiseksi, mihin lailla ei voida 

puuttua. Hiljaisella tiedolla havaittujen seikkojen pitää sisältää jotain konkreettista, joka 

voidaan liittää säännöksen tunnusmerkistöön, tai mistä tarkkailija voisi mennä 

oikeussaliin todistamaan. Yksi haastateltava tuo kuitenkin esiin myös säännösten 

ongelmallisuuden siitä, että lainsäädäntö saattaa vaatia liikaa. 

 

Semmosta tuntemusten tasapainoiluahan se aikapitkälle on että, niin ku siel 
on paljon semmosta minkä niin ku hiljanen tieto tuo ihan varmasti pohjaa sille 
hyvälle menestykselle ja niiden oikeitten asioiden esiin tuomiseen […] hiljanen 
tieto on jossain kuitenkin semmosta veikkausta ja todennäköistä ni sit se voi 
johtaa myös harhaan. 

 

Hiljainen tieto nähdään liittyvän toiminnan ohjaamiseen, että tarkkailijan on edes 

mahdollista tehdä sellaisia oikeita havaintoja, joilla voi olla merkitystä myöhemmin 

myös oikeuskäsittelyssä. Tarkkailijan on ymmärrettävä ero, mitä hänen on mahdollista 

tehdä perustuen hiljaiseen tietoon ja mitä edellytyksiä säännökset toiminnalle antavat. 

 
No ehkä mä nään sen niin, että sillä hiljasella tiedolla niin ku pitää rakentaa 
jotain konkreettista, että asiasta riipppuen tietysti, mutta aika vähän tulee 
semmosta mieleen, että niin ku ois hiljasen tiedon varassa pelkästään […] se 
on niin ku semmonen tausta siellä, minkä mukaan perustaa sitä tekemistä ja 
hakee faktaa ympärille. 

 
Haastateltavien mukaan on yleisinä ominaisuuksina tarkkailijalla, jotta tarkkailussa voi 

onnistua, oltava havaintojen tekokykyä, kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, sekä 

ryhmätyötaitoja. Lisäksi tarkkailijan pitää olla motivoitunut työhönsä, ahkera, utelias ja 

innostunut. Tarkkailijalla tulee olla riittävä ymmärrys itse tarkkailusta ja 

poliisitoiminnasta yleisesti, jotta tarkkailija osaa kohdistaa oman havainnointinsa juuri 

oleellisiin seikkoihin. Hänen on myös osattava tunnistaa sellaisia tutkinnan kannalta 

merkityksellisiä seikkoja, jotka vievät sitä eteenpäin. 



51 

Se on tietyllä lailla, se on niin ku uskaltaisin väittää, että mennään sinne 
kokemuksen puolelle, eli sä oot vaan kokemuksen kautta vaan sä oot niissä 
oikeissa paikoissa, sä oot oikeella lailla, sä kiinnität huomiota oikeisiin asioihin, 
sen takia, että sul on sellanen niin kun hiljanen tieto, niin kun miten niin ku 
asiat yleensä toimii, tai mikä siinä on ja sitä kautta sä oot siellä tekemässä 
niitä havaintoja. 

 

Jotta tarkkailussa voidaan onnistua yksilönä tai ryhmänä, on koko ryhmän jäsenten 

osattava tarkkailun mekaaninen ja tekninen suorittaminen. Tarkkailijoilla tulee olla 

aluetuntemusta ja yleistietämystä eri alueiden erityispiirteistä. Tarkkailijan on 

ymmärrettävä oman suorittamisen lisäksi myös tarkkailun laajempi mittakaava. 

Ammattitaidon lisääntyessä myös yleinen ymmärrys tarkkailun kokonaisuudesta 

lisääntyy, siitä miten muut ovat sijoittuneet, mitä kukin ryhmän jäsen tekee ja miten 

oma tekeminen vaikuttaa tarkkailutehtävään. 

 
Elikkä ne yksittäiset tarkkailijat ja se tarkkailunjohtaja, et ne toimii yhteen, 
kaikki tekee siellä niitä oikeita valintoja, ratkasuita, päätöksiä ja 
lopputulemana on se, että se tiimi tekee sen työn, jolloin me saadaa tavallaan 
se, mitä sieltä on lähetty hakemaan. 

 
Suurin osa haastateltavista mainitsevat tarkkailussa onnistumisen edellytykseksi sen, 

että tarkkailija osaa sulautua ympäristöönsä, tavallisten ihmisten keskuuteen siten että 

tarkkailijaa ei tunnisteta poliisiksi. Tarkkailijalla on oltava hyvä itseluottamus ja hänen 

on osattava olla tilanteessa kuin tilanteessa rennosti, huomiota herättämättä, 

luonnollisesti, eikä hän saa erottua olemuksellaan tai käytöksellään. 

 
Semmonen hyvä itseluottamus pitää olla, et jos ei niin ku jos ei luota omaan 
itteensä ja omaan tekemiseen, ni siit ei oikein miltään kannalta tuu oikeen 
yhtään mitään, et sitä ei saa niin ku pelätä sitä esimerkiks sitä, et se havaitsee 
se tarkkailtava että toi tarkkailee. 

 
Tarkkailijan on uskallettava olla kuitenkin röyhkeä, on uskallettava nähdä, mennä 

paikkoihin ja pystyttävä suorittamaan hänelle annettu tehtävä. Tarkkailijan tulee 

uskaltaa tehdä omia ratkaisuja ja päätöksiä, jotta annetussa tehtävässä, tai jonkin 

selvitettävän seikan kaivamisessa voidaan onnistua. 

 



52 

”Sit se vaatii myös sen, että tekee niitä, että pystyy tekemään havaintoja. Että 
niin sanotusti pystyy katsomaan ja ajattelemaan samaan aikaan, että nyt 
tapahtuu jotakin” 

 

 

5.3 Hiljaisen tiedon ilmentyminen tarkkailussa 

”Kyl siinä on niin ku, ihmisen niin ku, tunnetason asioita. Ja ihmiset kokee 
asioita ja tuntee asioita eri tavalla. Kyl se on niin ku siitä aika pitkälti kyse. Ja 
sit just et millä tavalla sä luotat sun fiilikseen jostakin asiasta.” 

 

Tilanteessa, jossa haastateltaville tarkkailussa syntyy epäilys jostain, näyttäytyy 

tunteena, että kaikki tilanteessa ei ole kunnossa. Tilanne voi olla jotain konkreettista 

rikolliseen toimintaan liittyvää, tai epäily voi herätä henkilön normaalista poikkeavasta 

käytöksestä. Tarkkailtavan henkilön käyttäytymisen kuvataan muuttuvan sellaisena 

ajankohtana, kun on oletettavissa, että jotain on tapahtumassa. Tarkkailijat saattavat 

nähdä henkilön käyttäytyvän tietyllä lailla pitkään kestäneen tarkkailun aikana, jolloin 

normaalista poikkeava käytös huomataan helposti ja tilanne tunnistetaan 

epäilyttäväksi. 

 
Riittävän kauan, kun