1 Sanomalehtiyliopisto 2001 Tuotantotalouden erityiskysymyksiä Ketterää ja tuottavaa ulkoistamista kestävän kilpailukyvyn näkökulmaa unohtamatta LEVÓN-INSTITUUTTI AVOIN YLIOPISTO V A A S A N Y L I O P I S T O 2 Kansi: Rauno Kaikkonen Taitto: Merja Kokko Julkaisija: Vaasan yliopisto, Levón-instituutti, Avoin yliopisto PL 700 (Wolffintie 34) 65101 Vaasa Puhelin: (06) 324 8111 Faksi: (06) 324 8179 www.uwasa.fi/levon/ Oy Fram Ab, Vaasa 2002 ISBN: 951-683-969-X ISSN: 1458-0055 3 ESIPUHE Joustavuus on kansainvälisessä kilpailussa merkittävä tekijä. Tähän teki- jään, kun vielä lisätään ketteryys eli nopeus, jolla sopeudutaan optimaaliseen kustannusrakenteeseen, ulkoistaminen eli yrityksen itsensä määrittelemä tarve ostaa toiselta yritykseltä toimintoja ja kestävä kehitys eli taito minimoida jättei- den syntymistä kaikkien resurssien käytössä ja toiminnoissa, niin samalla tar- kastelemme Vaasan yliopiston avoimen yliopiston ja tietotekniikan ja tuotanto- talouden laitoksen sekä sanomalehti Pohjalaisen yhteisen Sanomalehtiyliopis- ton vuoden 2001, erityisesti yrityksille suunnattua artikkelisarjaa. Sanomalehtiyliopiston artikkelisarjan aloitti diplomi-insinööri Pekka Peura käsittelemällä ympäristöalan kehittymistä ilman, veden ja maan puhtauden sekä kestävän kehityksen näkökulmasta. Tekniikan lisensiaatti Yrjö Rinta-Jouppi va- lotti merelle sijoittuvan tuulienergian mahdollisuuksista toisessa artikkelissa ja kolmannessa artikkelissa KTT Olli-Pekka Hilmola kirjoitti yrityksen kokonais- tuottavuudesta. Artikkelisarjan viimeisessä osassa KTT Petri Helo selvitti kette- rän kehityksen taloudellista arviointia. Artikkelisarjan ohella pidetyssä seminaarissa luennoivat johtava konsultti, FT Kari Komonen Ulkoistamisesta strategisena päätöksenä, Account Manager Jouko Leisiö Elcoteqistä Ulkoistamisen kohdealueista ja yhdessä kehittymisestä ja hankintapäällikkö, DI Tero-Jussi Teppo Wärtsilä Finland Oy –Manufacturerin- gistä Partnership-konseptista tuottavuuden tehostamisessa ja tuotantopäällik- kö, DI Jyrki Kontio PKC-Group Oyj:n alihankintaverkoston tehokkaasta toimin- nasta. Kevään 2001 artikkelisarja ja seminaarialustukset koottiin julkaisuksi, jon- ka toivotaan herättävän keskustelua tuottavuuden lisäksi myös teknologian ta- justa ja henkilöstöosaamisen arvon ymmärryksestä. Vaasan yliopiston avoin yliopisto kiittää tietotekniikan ja tuotantotalouden laitoksen johtajaa, professori Josu Takalaa sekä edellä mainittuja artikkeleiden kirjoittajia että seminaarialustusten kirjoittajia, viestintätieteiden opiskelijaa Armi Niemelää ja sanomalehti Pohjalaista tämän päivän teknologisen käsitystavan esiin tuomisesta. Vaasassa, 14. päivänä tammikuuta 2001 Auli Kinnunen koulutuspäällikkö 5 Sisältö ESIPUHE Avaimina teknologian taju ja henkilöstöosaamisen arvon ymmärrys ...................................................7 Ympäristöala tienhaarassa .................................................................. 13 Tuulienergia merellä - tuulivoiman kasvu edelleen voimakasta ................................................ 18 Kokonaistuottavuus kun kappaleet ja kilot eivät enää ratkaise ...................... 24 Ketterän valmistuksen taloudellinen arviointi ......................................... 31 Ulkoistaminen strategisena päätöksenä – vertikaaliseen integraatioon vaikuttavia tekijöitä ....................................... 38 Ulkoistamisen kohdealueet ja yhdessä kehittyminen .................................. 55 Partnership-konsepti tuottavuuden tehostamiseksi.................................. 60 PKC Group Oyj:n alihankintaverkosto toimii tehokkaasti .......................... 73 7 Avaimina teknologian taju ja henkilöstöosaamisen arvon ymmärrys Kymmenes sanomalehtiyliopisto pureutuu tuotantotalouden kysymyksiin Avoin yliopiston järjestää sanomalehtiyliopiston yhteistyössä sanomalehti Pohjalaisen kanssa nyt jo kymmenettä kertaa. Lisäksi yhteistyössä mukana on Vaasan yliopiston tietotekniikan ja tuotantotalouden laitos. Tänä vuonna projek- tin otsikkona on Ketterää ja tuottavaa ulkoistamista kestävän kilpailukyvyn nä- kökulmaa unohtamatta. Tietotekniikan ja tuotantotalouden laitoksen johtajan, tuotantotalouden professori Josu Takalan mukaan artikkelisarjan aiheet on valit- tu pitäen silmällä lukijoiden kiinnostusta samoin kuin aihepiirien ajankohtai- suutta tietotekniikan ja tuotantotalouden laitokselle: aiheet ovat luonnollisesti laitoksen tutkimuksen kärkialoja. Kestävää yhteistyötä ajankohtaisin aihein Avoimen yliopiston koulutuspäällikkö, Auli Kinnunen, kehuu Vaasan avoi- men yliopiston ja Pohjalaisen uraauurtavaa ja kestävää yhteistyötä sanomalehti- yliopiston muodossa. Hänen mukaansa sanomalehtiyliopisto opetusmuotona on juuri avoimen yliopiston periaatteiden mukaista opetusta: avointa kaikille, de- mokraattista ja yleissivistävää. Kinnunen kertoo sanomalehtiyliopiston aiheiden aina olleen niin paikallisesti kuin yhteiskunnallisestikin ajankohtaisia, kuten myös nyt kymmenennellä kerralla. – Tämänkertaisella aiheella lähestytään myös yri- tysmaailmaa. Tuotantotalous ja ulkoistaminen ovat nyt ajankohtaisia, ja sano- malehti yliopiston artikkelien ja seminaarin kautta voidaan tuoda konkreettista tietoa sekä uusia näkökulmia, toteaa Kinnunen. RAL -konsepti viitekehyksenä Sanomalehtiyliopiston artikkelisarjan Pohjalaisessa alkaa Pekka Peuran kir- joituksella. Hänen artikkelinsa käsittelee ympäristötieteen kehittämistä lähtökoh- tana ilman, veden ja maan puhtaus ja kehityksen kestävyys. Seuraavan artikke- lin aihe on merelle sijoittuva tuulienergia ja sen kilpailukyky. Artikkelin tekijä on Yrjö Rinta-Jouppi. Sarjan kolmannessa osassa Olli-Pekka Hilmola kirjoittaa muun muassa yrityksen tuottavuudesta mittarina kannattavuuskehitykselle. Sarjan päättää Petri Helo, jonka artikkelissa tarkastellaan elektroniikkateollisuuden tuo- tannon ketteryyttä ja joustavuutta. 8 Aiheiden yhteisen viitekehyksen Josu Takala osoittaa löytyvän RAL –kon- septista, joka on kansainvälisen kilpailukyvyn viitekehikko. Hän kertoo kysei- sen konseptin olevan keino yritysten kilpailukyvyn selittämiseen. Takala selvit- tää kaikkien artikkelien näkökohtien löytyvän samasta kuvasta. Joustavasti ja tehokkaasti tulesta – Joustavuus on kyseisessä viitekehikossa erittäin olennainen osatekijä, te- roittaa Takala. Hänen mielestään liian usein jonkun yrityksen kehutaan olevan joustava tarkentamatta joustavuuden merkitystä kyseisessä yrityksessä. Takala tähdentää myös tuottavuuden arvioimisen osuutta uusilla osaami- sintensiivisillä aloilla. Professorin mukaan elinkeinoelämässä on ensiarvoisen tärkeää nopea kehitys, eli konkreettisesti katsottuna uudet tuotteet. – Tuoreen tuotteen kanssa ei voi jäädä tuleen makaamaan, Takala sanoo, ja jatkaa valaise- malla yrityksen toiminnan tehokkuuden tärkeyttä: – Tuotteiden valmistukseen liittyvien panosten optimoinnista tulee kantaa yrityksessä erityistä huolta, kos- ka tuottavuus tuo yritykseen tulorahoituksen, hän selittää. Teknologian taju Professori Josu Takalan toteaa teknologian osaamisen perinteen olevan Suo- messa erittäin nuorta. – Mielestäni Suomessa ymmärrettiin 90-luvun alussa teknologia ja tekniik- ka – termit jokseenkin väärällä tavalla, Takala pohtii. Kyseisten termien oikea sisältö avautuu professorin mukaan silloin kun niitä tarkastellaan historiallises- ta näkökulmasta: “tekhne“ on kreikan kielinen sana, joka tarkoittaa taitoa. Siten taitaminen ja osaaminen liittyvät suomen kielen sanaan teknologia. Josu Takala pitää olennaisena yritysten arvon mittaamisen kannalta taidon ja osaamisen arvostamista suhteessa yrityksen kirjanpitoarvoon. – Mikä on sitten keskeinen arvo yrityksessä tätä nykyä, hiettää Takala vaka- vana. Hän sanoo vastauksen löytyvän henkilöstöarvosta, jonka kehitystä yrityk- sessä tulisi pitää osaamisen edistämisenä. Takala väittääkin henkilöstöarvon ole- van tällä hetkellä liikemaailmassa ehompi brandi kuin kirjanpitoarvo sinänsä. Osaamisen arvoa yrityksessä on toisaalta ongelmallista mitata. - Suomessa ollaan oppimassa oikeampaa ja perusteellisempaa käsitystapaa teknologiasta, Takala toteaa. Joka tapauksessa hän miettii tehdäänkö uusissa ICT –alan yrityksissä samanlaisia virheitä kuin maamme teknologisen kehityksen arvioinnissa 90-luvulla. Tuolloin EVA:n katsauksessa Suomen teknologisesta kehityksestä arveltiin, ettei elektroniikanteollisuuden viennillä ole täällä mah- dollisuuksia. Lisäksi katsauksessa oletettiin hyviä vientimahdollisuuksia lähin- nä huonekaluteollisuudelle. – Onneksi näitä ennustuksia ei Suomessa uskottu, Takala huokailee. 9 Logistiset kustannukset 14.3% - 70% 6.6%10 200387 AikaAika 200387 - 70% 9 27 Aika Toimitusaika Ketteryys Kestävä kehitysVastauskyky Laatu Ketteryys on avainasia! Joustavuus - tuotevalikoima - volatiliteetti - kompleksisuus RAL-konsepti Logistiset kustannukset Ulkoistaminen; yritys ostaa omilla määrityksillään, spesifikaatioilla, toiselta (toimit- taja) yritykseltä toimintoja, yleensä laajempia tuotantotoimintoja. Esim. osakokoon- panoja, suunnittelua tai jopa tuotekehitystä on nykyisin ulkoistettu. Elektroniikan so- pimusvalmistus on oiva esimerkki ulkoistuksesta Ketteryys; nopeus, jolla sopeudutaaan optimaaliseen kustannusrakenteeseen Joustavuus; joustavuuden ulottuvuuksia ovat tuotevalikoima, määräjousto ja komp- leksisuus (mutkikkuus) jonka alaulottuvuuksia ovat teknologinen taso sekä järjestel- män laajuus (ilmaistuna esim. tuotemodulien lukumääränä) Vastauskyky; nopeus, jolla tyydytetään odottamattomia vaatimuksia Kestävä kehitys; minimoi jätteiden syntymisen kaikkien resurssien käytössä ja toi- minnoissa. 10 Kansainvälisillä lenkkipoluilla Vaasan yliopiston tietotekniikan ja tuotantotalouden laitoksen kehitys alkoi kahdeksankymmentä luvun lopulla Josu Takalan mukaan vaatimattomista puit- teista. Tuolloin Takala aloitti määräaikaisessa professuurissa laitoksella. Hän toi- mi samaan aikaan myös ABB:llä erilaisissa automaatioliiketoimintaan liittyvissä tutkimus- ja kehitystehtävissä. Takala on myös ollut samalla vuosikymmenellä Suomen Akatemian tutkijana. Yhdeksänkymmentäluvun alussa Takalan oli kui- tenkin tehtävä päätös siirtyä pelkästään nykyisen laitoksensa palvelukseen, kos- ka sen kasvu oli tuolloin hyvin merkittävää ja kaipasi näin lisää panostusta. Tällä hetkellä tietotekniikan ja tuotantotalouden laitoksella on noin seitse- mänsataa maisteri- ja diplomi-insinööri- sekä tohtoriopiskelijaa. Pelkästään val- tiovallan päätöksiä odottelevan itsenäisen diplomi-insinöörikoulutuksen ohella professori Takala mainitsee laitoksen suurimmaksi haasteeksi kansainvälistymi- sen, jota pyritään koko ajan lisäämään. Esimerkiksi kuluvan vuoden aikana lai- toksella vierailee nykysuunnitelman mukaan ainakin viisi ulkomaista opettajaa. Myös Takala itse matkustaa ulkomailla työtehtävissä; osallistuu kansainvä- lisiin konferensseihin ja luennoi vieraissa yliopistoissa. – Minulla on aina pidemmillä reissuilla verryttelypuku ja juoksukengät matkassa. Ne ovat oikeastaan olennaisempi kuin kaikki paperit, hän paljastaa. Kotimaassa Takala harrastaa muun muassa hiihtoa, ja pelaa nuoremman poi- kansa kanssa tennistä. Takala kertoo lisäksi elinkeinoelämän yhteyksien olevan olennaisessa ase- massa teknisellä alalla. Hän pitää tekniikkaa “dopingalana“. – Eli siis teollinen yhteistyö on tärkeää meille, ikään kuin välttämätön ”paha”, kuten ilmeisesti doping urheilussa, kun halutaan hallita huippua. Kuitenkin koko ajan tulee ottaa huomioon opettajien saatavuus ja opiskelijoiden valmistuminen; heidän ei toivota rekrytoituvan elinkenoelämän piiriin liian aikaisin, vertailee professori. 12 Ympäristöalan kokonaishallinto ja elävä ravinto Pekka Peuran arkipäivää Pekka Peura on yksi tämän vuotisen sanomalehtiyliopiston artikkelisarjan kirjoittajista. Hänen artikkelinsa aihepiirinä on ympäristöala. Peura kertoo eri- tyisesti ympäristöalan kokonaishallinnon olevan hänen henkilökohtaisen kiin- nostuksensa kohde. – Olen perehtynyt niin ammattini puolesta kuin vapaaeh- toistoiminnankin osalta siihen, hän kommentoi. Peuran mielestä mielenkiintois- ta on tarkkailla liiketoimintaa, joka syntyy ympäristö idean lähellä olevista asioista. Hänen mukaansa yrityspuolella on paljon odotuksia ympäristöalalle, mutta niin sanottua menestystarinaa ei ole vielä kirjoitettu. Perusbiologi Pekka Peura aloitti opiskelunsa 70-luvun puolessa välissä Jyväskylässä pää- aineenaan hydrobiologia. Omien sanonjensa mukaan hänellä on perus biologi- koulutus. Tutkintonsa hän on suorittanut ekologiassa ja ympäristönhoidossa. Vaasaan Peura tuli töihin 80 -luvun alkupuolella vesipiirille, eli nykyiseen ym- päristökeskukseen. Nykyisin hän työskentelee Arges -yrityksä, joka toimii sekä Vaasassa että Helsingissä. Vaasan yliopistoon Peuralla on väitöskirjaoikeudet. Hän mainitsee myös saaneensa ympäristötekniikan kunniatohtorin nimityksen Ukrainalaisesta yliopistosta vuosi sitten. Poikkitieteellisyyttä ja ympäristöarvoja -En enää kunnolla muista mistä mielenkiintoni ympäristöä koskeviin asioi- hin heräsi alun perin, Peura mietiskelee. Joka tapauksessa hän muistelee innos- tuksen syvenemisen lähteneen lintujen bongailusta nuorempana, joka sitten oh- jasi nuoren miehen kasvua biologian opiskelijaksi. Peura toteaakin harrastaneensa “ympäristöjuttuja” koko ikänsä. Nykyään hänen harrastuksiinsa kuuluu luon- nossa liikkuminen ja ympäristöaiheita koskettava kirjallisuus. – Luen kuitenkin paljon poikkitieteellisesti, eli teoksia eri tieteenaloilta, sanoo hän. Pekka Peuran kotona ympäristöläheiset arvot näkyvät jokapäiväisessä elä- mässä. – En harrasta mitään asioista niuhottamista, mutta kyllä lapseni ovat omaksuneet tietyn ajattelutavan ympäristön suhteen, hän pohtii, ja lisää 12 –ja 14 –vuotiaiden poikiensa tappelevan ruokapöydässä salaatista. Peura kertoo hil- jattain aloittaneensa pelkän elävän ravinnon käytön. – En syö lainkaan yli 40 asteessa kypsennettyä, ruokaa. Tämä on sellainen terveydellinen jippo, hän selittää. 13 Ympäristöala tienhaarassa Julkaistu: Pohjalainen 26.3.2001 Kirjoittaja: Pekka Peura Muutoksen missio “Suomalainen elää metsästä ja metsässä, ja – niin kuin akka tarussa – tappaa hän typeryyden ja ahneuden vimmassa kanan, joka hänelle kulta-munia munii.” Tämä sak- salaisen metsätutkijan Edmund von Bergin tokaisu vuodelta 1859 kertoo, että luonnon ryöstötalous tiedostettiin jo aikaa sitten. Tuolloin luonnonvarat aukeni- vat. Siksi oli kai luonnollista, että Bergiä ja muita samalla tavalla ajattelevia aika- laisia pidettiin turhina kukkoilijoina. Näihin päiviin saakka on ollut vallalla käsitys, joka vastaa tanskalaisen so- siologi Ester Boserupin mallia: väestö levittäytyy uusille alueille kunnes on pak- ko kehittää uusia teknisiä, taloudellisia ja sosiaalisia innovaatioita, jotka nosta- vat yhteisön uudelle tekniikan ja luonnonvarojen käytön tasolle. Tällä mekanis- milla kulttuurin leviämisen seurauksena uhkaava resurssien loppuun kulumi- nen vältetään. Päinvastainen näkemys on Malthusin teesissä: väestönkasvu joh- taa ravinto- ja luonnonvarakriisiin, resurssit kuluvat väistämättä loppuun, ja ih- misen elinmahdollisuudet tuhoutuvat. Boserupin malli ja Malthusin teesi tarkastelevat samaa kokonaisuutta mut- ta eri mittakaavassa, Boserup pienempiä alueita, Malthus koko maapalloa. Skaa- lat yhtyvät, kun resursseiltaan rajalliseksi alueeksi määritellään maapallo. Koh- talonhetki on silloin, kun vapaita resursseja ei enää ole. Tämä onkin Boserupin mallin “waterloo”: muuttoliike uusille alueille ei enää ole mahdollista, koska nekin ovat täynnä, resurssien täydennysalueet on yksi toisensa perään jo tyhjennetty, eikä innovaatioiden tuoma teknisen tason ja hyötysuhteen parannus enää riitä kompensoimaan kasvavan väestön tarpeita. Tässä kiteytyy ympäristönsuojelun ja koko ihmiskunnan tulevaisuuden kohtalonkysymys: Kykeneekö ihmislaji sisäiseen säätelyyn ja hallittuun raken- nemuutokseen koko maapallolla? Toistaiseksi globaaleista tilastoista ei löydy todisteita ihmiskunnan eduksi. Nykyään ympäristöongelmat ovat laajasti tiedostettuja. Itse aiheutettuun päänsärkyyn onkin vain yksi ratkaisu: ihmiskunnan toiminta on suhteutettava maapallon resursseihin ja saatettava kestävälle uralle. 14 Uusi ympäristötiede Historiallinen tosiasia tieteiden kehityksessä on eriytyminen filosofiasta ja erikoistuminen. Suuntana on ollut yksityiskohtaisen tiedon lisääntyminen, tie- teen teorioiden säilyessä ennallaan. Seuraus on ollut kokonaiskuvan hämärty- minen. Yksityiskohtia tarkasteleva tiede ehtii koota vain oman tietonsa palikoi- ta. Tämä pätee hyvin myös ympäristötieteeseen. Uuden kokonaisnäkemyksen ja uusien teorioiden kehittymisen malli on myös tuttu tieteen historiasta. Tarvitaan tieteen rajat ylittäviä näkökulmia, joista uudet synteesit syntyvät. Monitieteisyys on osa ympäristötiedettä. Yhteiskunnan “läpiekologisoituminen” osoittaa, että ympäristöalan on kyettävä läpileikkaukseen yhteiskunnasta. On hahmotettava useiden tieteenalojen teorioita suhteessa ympäristöteemaan. Sama koskee myös yritysten ympäristönsuojelua. Ympäristötieteen monialaisuudessa syvyyden löytäminen onnistuu vain pitkän perinteen kautta. Tämä kehitys on vasta alullaan, eikä sen akateeminen hyväksyntä ole vieläkään kaikille selviö. Uusi käytäntö Myös ympäristönsuojelun käytännön kehitys on ollut prosessi, joka on re- aktio ympäristöön kohdistuvaan kasvaneeseen paineeseen, ja jota on edeltänyt voimakkaan kansalaismielipiteen syntyminen. Merkittävää viime vuosina on ollut siirtyminen yksittäisten tekojen ja tekniikoiden tieltä kokonaisiin strategioihin. Sosiologit ovat jakaneet prosessin seuraaviin vaiheisiin. Ensimmäinen, eli korkean piipun vaihe: ongelmien kieltäminen tai piilotta- minen ja saasteiden laimennus olivat ensireaktio syytöksiin ympäristöongelmis- ta. Rakennettiin korkeita piippuja, jotta saasteet saatiin leviämään tasaisesti. Toinen vaihe, eli piipunpään teknologia: lakisääteisten kuormitusnormien täyttämisessä ensimmäinen vaihe on ollut päästöjen puhdistaminen. Käytännön keinoiksi on kehitetty teknisiä laitteita. Ensimmäistä reaktiota, jolla on pyritty rajoittamaan ympäristöön kohdistuvaa kuormitusta, on kutsuttu “piipunpään teknologiaksi”. Se on ollut ympäristöpolitiikan standardiratkaisu aina 90-luvul- le. Tyypillistä puhdistuslaitteille on irrallisuus yrityksen muusta organisaatios- ta, ja ne ovat olleet ylimääräinen yrityksen taloutta rasittava panostus. Kolmas vaihe, eli ennakoiva ympäristöpolitiikka: lainsäädännön kehitty- minen ja lähitulevaisuuden muutospaineet sekä ympäristönsuojelun muiden motiivien voimistuminen ovat aiheuttaneet sen, että yritysten ympäristönsuoje- lun strategiat ja keinot ovat voimakkaassa murroksessa. On huomattu, että teh- tävän laajuus edellyttää strategiaa, johon koko yritys sitoutuu. Piipunpään tek- 15 nologia onkin laajasti korvautumassa ennakoivan ympäristöpolitiikan keinoilla, jotka yhdistävät ympäristönsuojelun yritysten muuhun toimintaan ja tehokkuu- teen. Ennakoivan ympäristöpolitiikan tavoitteena on vähentää raaka-aineiden ja energian käyttöä sekä tuotettujen jätteiden ja päästöjen määriä pyrkimällä tek- niikan ja suunnittelun avulla välttämään ympäristöhaittojen tuottamista. Neljäs vaihe, eli ekologinen modernisaatio: sosiologien mukaan ennakoiva ympäristö- politiikka edellyttää teknisten uudistusten lisäksi muutoksia, jotka koskevat koko yhteiskuntaa ja kulttuuria. Teknisten innovaatioiden käyttöönoton edellytykse- nä on tuotannon ja kulutuksen rakennemuutos sekä sosiaalinen ja kulttuurinen kypsyminen. Käytännössä tämä ekologinen modernisaatio tarkoittaa yhteisöl- listen toimintamallien syntymistä. Practical response SocietalStrategies, Integration Single (technical) improvements Rejection, Alleviation EthicalOperationalNormative Supporting structures General rules: Legislation, Administration Bahaviour; Customers, Society Ideology Competitive strength, Internal effectivity, Savings Market and society based Motives Social NORM General opinion General consciousness MovementObservation; Idea Social base Practical response Ideologiasta käytän- töön – 3L malli 3L (Three Layer, kolmen tason) malli on synteesi yhteiskunnallisten muutosten kehittymisestä. Se erot- taa kolme prosessia, jotka seuraavat toisiaan ja ovat keskenään vuorovai- kutuksessa: 1 Sosiaalinen ja henkinen perusta kehittyy siten, että yksittäiset ideat hyväksytään sosiaalisen valinnan kautta. Osa niistä karsiutuu yhtei- sön paineessa, mutta jotkut saavat kannatusta, niitä ajamaan syntyy lii- ke, ja ne vakiintuvat osaksi yleistä mielipidettä. Lopulta syntyy uusi so- siaalinen normi. 2 Tukirakenteet luovat motiiveja idean toteuttamiseksi käytännössä. Lait ja muut säädökset aiheuttavat pakollisen normatiivisen motiivin, kuluttajakäyttäytyminen ja sosiaali- nen paine markkinaperäisen ja yh- teisöllisen motiivin, sekä tehok- kuus- ja laatuajattelu toiminnalli- sen motiivin. Maailmankatsomuk- sesta voi seurata puhtaasti eettinen motiivi toteuttaa idea. 3 Käytännön toiminta kehittyy yk- sittäisten teknisten parannusten kautta strategioiksi ja myöhemmin yhteisöllisiksi toimintamalleiksi. Sosiaalinen valikoituminen ja tuki- rakenteiden muodostuminen vievät runsaasti aikaa, ja käytännön toimet toteutuvat viiveellä. 16 Loppuhuipennus Ympäristöala on pitkään ollut suurten odotusten keskipisteessä, kun siitä on odotettu seuraavaa liiketoiminnan menestysalaa. Odotuksille on hyvät pe- rusteet, ovathan ympäristöystävällinen sosiaalinen normi ja sitä tukevat raken- teet jo valmiiksi kehittyneet. Silti menestystarina on kirjoittamatta, ja se odottaa jatkuvasti ikään kuin nurkan takana. Entäpä mitkä ovat menestystarinan aakkoset? Tarvitaan toimijoita, monen tieteen ja tiedon alan hallintaa ja substanssiosaamista. Nämä ainekset on kyettä- vä yhdistämään niin, että luodaan keskinäinen synergia. Tällä hetkellä ympäris- töala on pieniin yksiköihin sirpaloitunutta näpertelyä, mutta se on suuren kas- vun kynnyksellä. 17 Innovatiivinen tuulivoiman tutkija Yrjö Rinta-Jouppi lähti mukaan sanomalehtiyliopistoprojektiin tietoteknii- kan ja tuotantotalouden laitoksen johtajan Josu Takalan innostamana. Rinta-Jou- pin artikkelin aihe, tuulivoima, on hänelle läheinen jo 70-luvun alusta lähtien. Häntä on yksi tuulivoimarakentamisen tutkimustyössä pioneerityötä tehneistä uranuurtajista Suomessa. Sattumalta alalle – Se, että innostuin tuulivoiman mahdollisuuksista, oli aika lailla sattumaa, Yrjö Rinta-Jouppi kertoo. 70 -luvun alussa, jolloin Rinta-Jouppi oli Porin Mänty- luodossa rakentamassa porauslauttoja, hänelle avautui mahdollisuus tehdä kar- toitusta puolen vuoden ajan tuulivoimarakentamisesta Suomessa. Rinta-Jouppi tarrasi tilaisuuteen, ja tuloksena oli paperia kasoittain dokumentteja tutkimuk- sista. – Tuolloin Suomessa oli yksi tuulivoimala, ja sekin toimi huonosti, muiste- lee hän. Hänen mukaansa vasta nyt kolmekymmentä vuotta sitten tuulivoima- rakentamisesta saadut tutkimustulokset alkavat näkyä Suomessa. Tuulivoima harrastuksena Seinäjoelta kotoisin oleva Yrjö Rinta-Jouppi työskentelee nykyisin Porissa insinööritoimisto Kustannussalvassa tehden muun muassa teollisuustoiminnan kustannuslaskelmia ja energiatekniikoiden tutkimusta. Hän valmistui diplomi- insinööriksi 70 -luvun alussa ja tekniikan lisensiaatiksi vuonna -91. Rinta- Jouppi on tällä hetkellä Vaasan yliopistossa jatko-opiskelijana. Rinta-Jouppi viettää vapaa-aikaansa ilmailun, innovoinnin ja kuntourhei- lun parissa. Hän sanoo myös harrastavansa tuulivoimaa, mikä vaikuttaa aika yksilölliseltä alaan vihkiytymättömästä. – Tuulivoimaa harrastan tekemällä tuu- lennopeusmittauksia. Se tarkoittaa mittauksia, joilla kertoitetaan tuulivoiman avulla tuottevan energian saantimahdollisuuksia tietyltä paikalta. Lisäksi teen tuulianalyysejä, Rinta-Jouppi erittelee. Herkkä innovoija - Kannattaakohan tuota mainita, että on voimassa oleva lentolupakirja, Rin- ta-Jouppi pohtii. Omaa lentokonetta hänellä ei kuitenkaan kuulemma ole, vaan hän kertoo lentävänsä Länsi Lentäjät Ry :n koneilla. Hän on myös kyseisen seu- ran puheenjohtaja. – Lentämisessä hienoa ja kiinnostavaa on kolmessa dimensi- ossa liikkumisen mahdollisuus; ylös ja alas ja melkein mihin vaan, tuumii Rinta- Jouppi. Hänen mielestään lentäminen on tekniikka laji, jossa tarvitaan herkkää mieltä. Innovointikin kuulostaa erikoiselta harrastukselta. Rinta–Jouppi selvittää innovoinnin olevan toimintaa, jossa pyritään patenttien saamiseen. Hänellä on useita patenttimalleja, ja patenttihakemus muun muassa tuulivoiman jalustan uuteen logistiseen malliin. 18 Tuulienergia merellä - tuulivoiman kasvu edelleen voimakasta Julkaistu: Pohjalainen 27.3.2001 Kirjoittaja: Yrjö Rinta-Jouppi Keski-Euroopassa tuulivoimarakentaminen jatkuu ripeänä. Suomessa vii- me vuosi oli tuulivoimarakentamisessa välivuosi. New Energy (1/2001) -lehden mukaan viime vuoden lopussa Saksassa tuulivoimaa oli rakennettu yhteensä 6113 MW (megawattia); lisäystä 38 % ja Tanskassa 2301 MW 30 % lisäyksellä. Ruotsissa, missä rakentaminen kasvoi 12 %, on rakennettu yhteensä 241 MW ja Kreikassa 205 MW; jopa 150 % lisäyksellä. Itävallassa rakennettiin 79 MW, lisäys on 90 %. Suomessa tuulivoimaa rakennettiin 38 MW ja kasvua vuonna 2000 ei tapahtunut lainkaan. Yhteensä tuulivoimaa on koko maailmassa rakennettu 17 542 MW vuoden 2000 loppuun mennessä. Lisäys on 3990 MW, eli nykyään rakennetaan tuulivoi- maa 4000 MW vuodessa. Laskettuna tuulivoiman nykyisellä keskimääräisellä investointihinnalla, joka on kuusi miljoonaa markkaa, 1 MW tuulivoimarakenta- minen maailmassa edustaa 24 miljardin markan markkinoita. Kehittyvä tuulivoimateollisuus Suomalainen tuulivoima ja tuulivoimalateollisuus on jäänyt jälkeen kasva- vasta tuulivoimateollisuudesta. Tosin valopilkkuna meillä on tuulivoimaloiden komponenttivalmistus: generaattorit, vaihteistot, lujitemuovihartsit ja jäänpois- tolaitteet, joiden yhteinen liikevaihto noussee 1000 miljoonaa markkaa vuodes- sa. Tämä on neljä prosenttia 24 miljardin markan kansainvälisistä tuulivoimala- markkinoista. Kansainvälinen tuulivoimateollisuus edustaa noin 96 000 työpaikkaa, jos lukumäärä lasketaan suomalaisen keskimääräisen työvoimakustannustason (suunnilleen 250 000 markkaa vuodessa) mukaan, alihankkijaketjut mukaan lu- kien laskettuna liikevaihdosta, huomioimatta voittoja ja veroja. Kuitenkin uusi- en tuulivoimalakomponenttien kehitystä, valmistusta ja myyntiä on mahdollis- ta kasvattaa kotimaisin voimin. 19 Tällä hetkellä suurimmat valmistuksessa ja kaupan ovat 2 ja 2,5 MW :n te- hoiset tuulivoimalat. Vuoden aikana tulee myyntiin 3,5 MW voimala. Piirustus- laudoilla ovat voimalat joiden roottorin halkaisija 100 metriä, tornin korkeus sa- man verran ja teho 5 MW. Yksinkertaisesta rakenteestaan huolimatta tuulivoi- mala sisältää paljon huipputekniikkaa ja kantapään kautta kerääntynyttä koke- musta. Merirakentaminen etuineen kallista Tanskassa ja Saksassa tuulivoimaloille kaavoitettu maa on vähenemässä. Laajentuminen tapahtuu merelle, missä tuuliolosuhteet ovat suotuisammat kuin maalla. Merirakentamisen yksi eduista on toistaiseksi rajoittamaton siiven kär- kinopeus, jolla voimalan hyötysuhdetta voidaan lisätä. Merellä voidaan kasvat- taa voimalan kokoa sekä tehoa. Merirakentamista jarruttaa jalustojen kalleus, jotka on rakennettu tähän asti betonista. Tanskalaisten tutkimusten mukaan te- räksestä saadaan halvemmat kasuunit ja muut tuulivoimalan perustat. Tulevaisuuden tuulivoimapuistot Viime syksynä pystytettiin 40 MW:n tuulivoimapuisto Kööpenhaminan edustalle Middlegrundiin. Kyseiselle alueelle rakennettiin parikymmentä 2 MW:n voimalaa. Seuraavat puistot ovat ensi kesänä rakennettava Horns Rev 160 MW, minne kaavaillaan kahdeksaakymmentä 2 MW:n voimalaa, ja ensi vuon- na valmistuva Rödsand 150 MW. Vuonna 2003 Läsöön tulee 120 MW, lisäksi vuotta myöhemmin Omöön 150 MW ja Gedseriin 150 MW; vuoteen 2006 yhteensä 770 MW. Saksassa on vastaavat suunnitelmat Pohjanmerelle ja Itämerelle. Kehityksen suunta maalta merelle Tuulivoimalavalmistajat etsivät alihankkijoita jalustojen valmistajille, kul- jetukseen, nostoon, kaapelointiin ja tuulivoimaloiden asennukseen merellä. Jalustan hinta asennuksineen on 30 % investoinnista. Pelkästään Tanskassa me- relle suunniteltujen tuulivoimaloiden jalustojen markkinat ovat runsas miljardi markkaa. Tanskassa valtiollinen voimayhtiö Elsam toteutti investoinnit ja samoin valtiollinen voimayhtiö Elkraft seuraavana vuonna vuorotellen. Suunnitellut 770 MW offshore projektit ovat Tanskassa valmiina vuonna 2006. Jo rakennettuja offshore puistoja Tanskassa ovat Vindeby, Tunö Knob ja Middlegrund, Hollannissa Lely (Ijselmeer) ja Dronten1 (Ijselmeer) ja Ruotsissa Gotland. Yhteensä offshore tuulivoimaa on rakennettu noin 72 MW. Rakentajina ovat tuulivoimalavalmistajat Wind World, Bonus, Nedwind, Vestas ja NEC Mi- con. 20 Tulevaisuudessa Tanskan hallituksen toimenpidesuunnitelman Energy 21:n mukaan offshore tuulivoimaa pystytetään 4000 MW. Kokonaisinvestointi on seit- semän miljardia dollaria, joka on maailman suurin investointi tuulivoimaan. Kun maalle asennetaan noin 2000 MW (Cf 0,2) ja merelle 4000 MW (Cf 0,4) kattaa tuulivoima puolet Tanskan sähkön vuotuisesta kulutuksesta. Yhteismäärä 6000 MW tuulivoimaa tarkoittaa, että tuulivoimalla ajoittain katetaan yli 100 % maan sähkön kulutuksesta, eli sitä myydään ulos. Siksi tulevat offshore voimalat on integroitava osaksi Skandinavian sähköverkkoa, missä on runsaasti vesivoimaa, jota voidaan käyttää säätövoimana. Säätövoimana suunnitellaan käytettäväksi myös hiilivoimaa tuulettomina aikoina sääennustejärjestelmän ansiosta, joka ennustaa riittävän ajoissa tulevan tuulisuuden. Tuulivoiman rakentaminen tulee siirtymään myös Suomessa merelle. Jos halutaan tuottaa sähköenergiaa esimerkiksi 10 % Suomen noin 80 TWh :n vuo- tuisesta kulutuksesta, voidaan se toteuttaa noin 900 MW :n keskimääräisellä vuotuisella teholla esimerkiksi 1140 kappaleella tanskalaisella, saksalaisella tai espanjalaisella 2 MW :n voimalalla. Tuulipuisto vaatii merelle 13 kilometriä ker- taa 13 kilometriä vesialueen, jonka syvyys voi olla viidestä viiteentoista metriin. (Roottori halkaisija ja tornin korkeus 80 metriä., voimaloiden etäisyys toisistaan 400 metriä. ja kapasiteettikerroin Cf on 0,4). Puiston hinta olisi nykyhinnoilla 13,7 miljardia markkaa. Mainittakoon, että voimaloiden 4,2 metrin halkaisijaiset tornit kattavat tuulipuiston vesialueen kokonaispinta-alasta noin 0,01 %. Tuulivoimarakentaminen tarvitsee offshore-osaamista Merituulivoimalan jalustojen rakentaminen Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaan on selvä markkina-aukko suomalaiselle konepajateollisuudelle. Kilpailukyky muodostuu hinnasta ja offshore osaamisesta. Offshore osaamista on saatavissa alihankintana. Ruotsissa eri lähteiden mukaan tämän hetken suunnitelmien mukaan viiden seuraavan vuoden kuluessa rakennetaan merituulivoimaa 650 MW ja lisää myöhemmin yhteensä yli 1000 MW. Tanskassa rakennetaan edellä kerrotun mukaan. Saksassa rakennetaan 1200 MW seuraavan kuuden vuoden aikana. Suunnitelmia on tällä hetkellä yhteensä yli 17 000 MW :n tehoisen meri- tuulivoiman rakentamiseksi. Todettakoon, että tuulivoimarakentamisessa teh- dyt ennusteet ovat lähes aina toteutuneet ennen arvioitua, joskaan eivät Suo- messa. Kilpailukyvyn muodostaminen Kuten sanottu, markkinoita on ja vakavaraiset maksajatkin löytyvät. Tarvi- taan vain kilpailukykyinen tuote markkinaosuuden lohkaisemiseksi. Lähitule- vaisuudessa ei ole nähtävissä rakentamisvauhdin hidastumista tai voimalan koon, eli tehon, ylärajaa. 21 Tuote voi olla tapauksesta riippuen halkaisijaltaan noin 15 metriä ja nelisen metriä korkea mereen upotettava lieriö, joka toimii tuulivoimalan jalustana. Lieriö on varustettu painolastilla niin, että lieriön varassa koko tuulivoimala kelluu, ja sitä voidaan hinata paikasta toiseen. Kun lieriö täytetään vedellä, painuu se me- ren pohjaan ja pitää tuulivoimalan pystyssä. Se ottaa vastaan tuulen paineen, merivirrat, aaltojen voiman sekä jäiden aiheuttaman voiman jääkartiolla varus- tettuna. Logistisesti lieriö valmistetaan esimerkiksi Suomessa, ja lieriöt kuljetetaan esimerkiksi puoliuppoproomulla Tanskaan, jossa voimalat kasataan lieriön - nyt jalustan päälle. Valmiit voimalat hinataan merelle asennuspaikalle, upotetaan paikalleen ja yhdistetään voimaverkkoon. Kilpailukyky, eli halvempi hinta jalustalle, kuljetukselle, kasaukselle, siir- rolle merelle ja kytkeytymiselle sähköverkkoon, syntyy yksinkertaisemmasta teräsrakenteesta automatisoituna valmistuksena ja voimalan kokoamisesta sata- massa tai telakalla jalustansa päälle sekä valmiin tuulivoimalan hinaamisella asennuspaikalle ja upottamisella paikalleen. Tällä hetkellä kasuunijalustat rakennetaan betonista. Merituulivoimalan hinnaksi on tullut seitsemän miljoonaa markkaa MW :a kohti. Siitä noin 30 % kuluu jalustan, kasaustyön ja sähköverkkoon liittämiseen, eli kaksi miljoonaa markkaa MW :a kohti. Kilpailukyky muodostuu halvemmalla jalustalla, voima- lan kasaamisella satamanosturilla ja offshore nosturin käytön välttämisellä. 22 Tuotantotalouden jatko-opiskelija totuttelee kansainvälisyyteen Kauppatieteiden maisteri Olli-Pekka Hilmola valmistui vuonna 1998 pää- aineenaan tuotantotalous. Seinäjoelta kotoisin oleva Hilmola kertoo hymynkare suupielessään, että Vaasaan oli helppo tulla opiskelemaan. – Ei pääse koti-ikävä yllättämään ja murrekin on täällä melko samanlaista kuin kotiseudullani, hän toteaa. Hilmolan gradu, jonka hän teki teollisuuteen, käsitteli toimittajavalintaa. Tuotantotaloudenopinnot hän kertoo valinneensa koska ne vaikuttivat tuolloin erikoisilta. – Selasin kaikenlaisia hakuoppaita lukion jälkeen, eli vuonna -94. En välttämättä halunnut korkeakouluun, mutta tietotekniikkaharrastuksenikin ta- kia tämä oli kiinnostava vaihtoehto, Hilmola muistelee opintojensa alkutaipaleita. Aktiivinen, sopivan vaativa opetustapa Tällä hetkellä Olli-Pekka Hilmola toimii tietotekniikan- ja tuotantotalouden laitoksella tutkijana ja st. tuntiopettajana. Opetustyössä hän pitää haasteellisena sitä, kuinka onnistuu pitämään sekä opiskelijoiden että opettajan omakin mie- lenkiinnon yllä läpi kurssin. Tähän paras keino hänen mukaansa on aktiivinen opettamistyyli. - Loistava luento sellainen kun kaikki ovat jollakin tavalla mukana ja aiheis- ta syntyy keskustelua, joka liittyy kontekstiin. Hilmola asettaa opetustyössään paljon painoa ryhmätyölle ja harjoituksille, jotka ovat muutenkin erityisesti tuo- tantotalouden opinnoissa tärkeässä asemassa. Hänen mukaansa yliopisto-ope- tukselle tyypillinen kompastuskivi on toisilleen tuntemattomien opiskelijoiden motivoiminen toimivaan ryhmässä. Omasta opiskeluajastaan Hilmola muistaa useiden harjoitustöiden olleen vaativia; muutamien jopa sumuisia. Hän paljas- taa suunnittelevansa opettamistaan kursseista ”sopivan vaativia”, koska tästä on hyötyä opiskelijalle. Laboratoriot maailmalla Huolimatta innostuksesta opetustyöhön Hilmola sanoo ryhtyneensä tehtä- vään osaksi pakon sanelemana, rahoittaakseen jatko-opintojaan tietotekniikan- ja tuotantotalouden laitoksella. – Tietysti opettamisesta on hyötyä omassa tutki- mustyössä: se ohjaa ajattelua ja alan osaaminen syvenee, pohtii hän. Tekeillä olevan jatko-opinnäytteen aihe on sanomalehtiyliopiston artikke- lin tavoin kokonaistuottavuus. Hilmola tarkastelee tutkimuksessaan uudenlais- ta tapaa nähdä se, miten yrityksen kannattavuutta systeeminä voidaan paran- taa. - Tuotantotalouden alan ”laboratoriot” ovat niin sanotusti tuolla ulkona, ja se johtaa reissuelämään, kommentoi hän tutkimukseen liittyvää työtään. Hänen 23 mukaansa matkustelu, eli esimerkiksi konferensseissa käynti, on omaehtoista yhteydenottojen suhteen, ja sama pätee myös erilaisten tieteellisten julkaisujen tekoon. – Omasta aloitteestani pääsin ulkomaille oppilasvaihtoon Slovakiaan, Kosicen tekniseen korkeakouluun, viime syksynä vaihdossa ollut Hilmola ker- too. – Lähtisin mielelläni ulkomaille myös töihin, ennemmin pois Suomesta kuin Helsinkiin, Hilmola heittää rennosti vastauksen tulevaisuuden suunnitelmistaan. 24 Kokonaistuottavuus kun kappaleet ja kilot eivät enää ratkaise Julkaistu: Pohjalainen 2.4.2001 Kirjoittaja: Olli-Pekka Hilmola Tarina kertoo eräästä naulatehtaasta (Aguayo 1991: 28-29), jonka johtamis- järjestelmä perustui varsin karuun mittaustapaan: Mitä suuremman kappalemää- räisen tuotoksen tämä tehdas pystyi tuottamaan tietyllä periodilla (esim. vuo- dessa), sen paremmin se oli onnistunut asetetussa tehtävässään. Tämän tavan käyttöönoton jälkeen tehdas pystyikin lyömään kaikki edelliset ennätyksenä, ja samalla tuotannon tehokkuutta mittaava käyttöastekin nousi yli 95 prosentin rajan. Kuitenkin asiakasrajapinnan palaute ei ollut toivottua, koska suurempien naulakokojen asiakkaat eivät saaneet koskaan ajoissa toimituksiaan. Lisäksi vaih- to-omaisuuden määrä oli noussut ennätyskorkealle. Tämän johdosta mittausjär- jestelmää muutettiin ja käyttöön otettiin painon mukainen mittaustapa. Taas edellisen periodin tuotantoennätykset pystyttiin ylittämään ja käyttöasteet eri osastoilla olivat erittäin korkeita, mutta asiakasrajapinnan ongelmat lisääntyivät ja varastot jatkoivat kasvamistaan. Tällä erää tyytymättömiksi tulivat asiakkaat, jotka olivat tilanneet pienempiä naulakokoja. Edellä esitettyä ongelmaa voidaan lähestyä toisellakin tavalla. Alla olevan taulukon kuvitteellisella valmistajalla on ollut tarjottavanaan kahta eri tuotetta ja niiden valmistusmäärät ovat pysyneet samalla vakaalla tasolla (yht. 4000 kpl). Tämän johdosta moni lukija voisikin varsin perustellusti esittää väitteen, että tämän valmistajan tuotto on ollut sama. Kuitenkin tarkisteltaessa rahamääräisiä tuottoja huomataan, että kehitys on ollut varsin nousujohteista, itse asiassa tuo- tot ovat nousseet 42 prosenttia. Miksi näin on tapahtunut? Vastaus on tietysti varsin yksinkertainen, syynä on tuotteen A hinnan nousu. Yleisesti kuvitellaan, että tällainen muutos on yksittäisen valmistajan vaikutuksen ulottumattomissa. Mutta on aiheellista kysyä, olisiko liiketoiminnan strategian muutoksilla mitään osuutta asiaan? Esimerkiksi toiminnan laadun kehittämisellä, tuotekehitystä nopeuttamalla (Hilmola & Helo 2000) ja toimitusaikoja lyhentämällä (Helo & Hilmola 2000) voidaan vaikuttaa tilanteeseen varsin paljon. Taulukon kuvitteel- linen valmistaja on ilmeisesti keskittynyt tiettyyn niche -osaan markkinoilla, jol- loin puoleen tippunut kappalemääräinen kysyntä on korvautunut tätä suurem- malla hinnan nousulla. 25 Taulukko 1. Kahden eri tuotteen (A ja B) tuotetut kappalemäärät ja hinnat (Chew 1988: 116, mukailtu). 1999 2000 Tuote Kappaletta Hinta Kappaletta Hinta A 2000 $10 1000 $25 B 2000 $20 3000 $20 Kokonaistuottavuus Tuottavuus ymmärretään yleisesti tietyn aikavälin tuotosten sekä panosten suhdelukuna. Usein harhaanjohtavasti tuottavuus kuitenkin yhdistetään yhteen sen osatekijään, työn tuottavuuteen. Tämän osatuottavuuden suhdeluku saadaan jakamalla tuotokset ihmistyön panoksilla (esimerkiksi liikevaihto per työnteki- jä). Kuitenkin tuottavuuden muita osatekijöitä ovat esimerkiksi ostot, energia, investoinnit sekä muut kustannukset. Alla esitetty Sumanthin kokonaistuotta- vuuden malli huomioi vielä tarvittavan käyttöpääoman yhdeksi tuottavuuden panostekijäksi (kts. Davis 1955; Craig & Harris 1973; Sumanth 1979, 1998). Kokonaistuottavuus Kokonaistuottavuus O1 O2 O3 O4 O5 H M FC WC E X Kokonaistuotos Kokonaispanos = = + + + + + + + + + missä O1 valmistettujen lopputuotteiden markkamäärä, O2 puolivalmisteet, O3 ja O4 eri rahoitustuottoja, O5 muut tuotot, H ihmistyön panos, M suorat materiaalit, FC investoinnit, WC käyttöpääoma, E energian panos, X muut panokset (esim. epäsuorat ostot) Tuottavuuden näkeminen kokonaisvaltaisena, perinteisen työn tuottavuu- den sijasta, johtaa huomattavasti parempiin tuloksiin päätöksenteossa. Lisäksi on syytä huomata, että esitetyssä mallissa käytetään vain rahalla mitattavia suu- reita. Tämän johdosta ei välttämättä aina edes kannata keskittyä ihmisistä aihe- utuvien panostekijöiden minimointiin (n. 10-20% kokonaispanoksista). Tämän päivän globaaleilla markkinoilla lopputuotteen myyntihinta on annettu ja par- haiten menestyvät ne, jotka hallitsevat epäsuorat ja suorat ostot tehokkaimmin laadun, toimitusajan, toimitusvarmuuden sekä kustannusten suhteen (n. 50-70 % kokonaispanoksista). Vanhoillinen työntekijöiden jatkuva karsiminen johtaa hel- posti tilanteeseen, jolloin organisaatio on ylikuormitettu yksinkertaisilla opera- tiivisilla asioilla, eikä ihmisille jää aikaa luoda todellista lisäarvoa omalla erityis- osaamisellaan. (esimerkiksi Hilmola 2000a; Helo, Hilmola, Maunuksela & Kekä- le 2000) 26 Kokonaistuottavuuden kehitys elektroniikkateollisuudessa Alla olevassa kuvassa on tarkasteltu Suomen elektroniikkateollisuuden ko- konaistuottavuuden kehitystä vuosina 1993-1997. Tarkastelussa on keskitytty vain arvojen kehitykseen, joten esitetyt keskiluvut eivät kerro elektroniikkateollisuu- den absoluuttisesta tuottavuuden tasosta. Kuten kuvasta voidaan huomioida, kehitys on ollut verrattain ristiriitaista, koska kahden eri keskiluvun tuottamat tulokset voivat johtaa täysin päinvastaisiin tulkintoihin. Mediaanilla mitattuna tuottavuuden kehittyminen on ollut erittäin suotuisaa, mutta keskiarvoisesti vuonna 1997 oltiin hieman vuoden 1993 tason alapuolella. Mitä tämä kertoo Suo- men elektroniikkateollisuuden tilasta? Vastausta kysymykseen on haettava tilastotieteen perusoppimäärästä, jon- ka mukaan mediaaniarvo on tutkittavan joukon keskimmäinen havainto. Mikäli keskiarvo on mediaanista paljon poikkeava, niin laskettua keskiarvoa nostaa tai laskee erittäin poikkeukselliset havainnot. Esimerkki havainnollistaa asiaa: Jos tutkittavana olisi viisi yritystä, joista neljän liikevaihto on yksi miljoonaa euroa ja yhden kuusi miljoonaa, niin keskiarvoisesti liikevaihto tässä tutkittavassa jou- kossa on kaksi miljoonaa, mutta mediaanilla mitattuna miljoonan verran. Johde- tun logiikan mukaan Suomen elektroniikkateollisuudessa on siis todella huo- nosti tuottavia yrityksiä! 1,022 1,000 0,993 0,996 0,982 0,999 1,027 1,017 1,042 0,950 0,960 0,970 0,980 0,990 1,000 1,010 1,020 1,030 1,040 1,050 1993 1994 1995 1996 1997 Finnish Index (ave) Finnish Index (med) Kuva 1.Kokonaistuottavuuden indeksin kehittyminen Suomen elektroniikkateollisuudessa (Takala, Hilmola, Helo, Sumanth & Generalis 1999). 27 Erittäin huonosti tuottavien yritysten joukko ei ole homogeeninen, vaan poikkeuksellisen huonosti suoriutuvan yrityksen nimi vaihtuu vuodesta toiseen. Yksi parhaista esimerkeistä on Nokia, vuonna 1993 sen kokonaistuottavuus oli alhaisin havaintojoukosta. Tämän jälkeen sen tuottavuus on jatkuvasti parantu- nut. Päinvastaisiakin esimerkkejä aineistosta löytyy myös. Lisäksi huomion ar- voista on se, että erityisesti elektroniikan sopimusvalmistajilla on vaikeuksia saada tuottavuuskehitys tasaiseen nousuun, ja useimmilla vuosien välinen vaihtelu eli volatiliteetti on varsin suuri. Sopimusvalmistajilla on myös varsin ongelmainen valintatilanne (tradeoff) ostojen ja ihmistyön osittaistuottavuuksien välillä. Näyt- täisikin siltä, että nämä yritykset jakaantuvat selkeästi kulutus- tai teollisuus- elektroniikan asiakkaita palveleviksi (Takala, Sumanth, Hilmola, Helo & Gene- ralis 2000). Oikeastaan Suomen elektroniikkateollisuus on erittäin hyvä esimerkki tuot- tavuuden ja kannattavuuden välisestä yhteydestä. Lähimenneisyydessä elektro- niikkateollisuus on ollut varsin kannattava, mutta sen tuottavuuskehitys on edus- tanut keskinkertaista tasoa. Ellei asiaan pystytä vaikuttamaan keskipitkällä ai- kavälillä, niin kasvun rahoitusta on haettava entistä enemmän ulkomailta. Eri- tyisen mielenkiintoisen vivahteen asiaan antaa elektroniikan päähankkijoiden jatkuva kiinnostus tilaus-toimitusprosessin ulkoistamiseen. Tekijän omaan tut- kimukseen perustuva havainto on, että tämä vaatii tulevaisuudessa jatkuvaa oppimiskykyä toimittajaverkolta kokonaispanosten määrän suhteen sekä saman aikaisesti kasvavaa markkamääräistä tuotosta (Hilmola 2000b). Lähteet Aguayo, Rafael (1991). Dr. Deming – The American Who Taught the Japanese About Quality. New York etc: Simon & Schuster. Chew, Bruce W. (1988). No-nonsense guide to measuring productivity. Harvard Business Review 66:1, 110—118. Craig, Charles E., & R. Clark Harris (1973). Total productivity measurement at the firm level. Sloan Management Review 14:3, 13—29. Davis, Hiram S. (1955). Productivity Accounting. Philadelphia: University of Pennsylvania Press. Helo, Petri & Olli-Pekka Hilmola (2000). A queue model based analysis for res- ponse improvement in PCB production. Pre-prints of 11th International Working Seminar on Production Economics (Igls/ Innsbruck, Austria) vol. 1, 129—136. 28 Helo, Petri, Olli-Pekka Hilmola, Ari Maunuksela & Tauno Kekäle (2000). Measu- rement of Product Development Productivity. International Conference on Produc- tivity and Quality Research 2000 (Jerusalem, Israel). Hilmola, Olli-Pekka (2000a). Improving total productivity with GT-card. In Helo, Petri & Tatjana Welzer (2000, editors): Contemporary Applications and Research Issues in Industrial Product Modelling. Vaasa: Proceedings of the University of Vaasa (Re- ports), 81—90. Hilmola, Olli-Pekka (2000b). Impact of outsourcing decisions on total producti- vity. Proceedings of The 5th Annual International Conference on Industrial Engineering (Taiwan, R.O.C.). Hilmola, Olli-Pekka & Petri Helo (2000). Improving product time-to-market - an application of DSM and TOC. The Second MIT DSM International Workshop (Bos- ton, USA). Sumanth, David J. (1979). Productivity Measurement and Evaluation Models for Manufacturing Companies. Michigan: University Microfilms International. Sumanth, David J. (1998). Total Productivity Management. Florida: St Lucie Press. Takala, Josu, David J. Sumanth, Olli-Pekka Hilmola, Petri Helo & George Gene- ralis (2000). Productivity analysis of some electronics manufacturing service com- panies. In Dar-El, Ezey, Amos Notea & Amihud Hari: Productivity & Quality Mana- gement Frontiers IX, 100—105. Takala, Josu, Olli-Pekka Hilmola, Petri Helo, David J. Sumanth & George Gene- ralis (1999). Total productivity index development for electronics and energy in- dustry in the United States and Finland. In Werther, William Jr., Josu Takala & Da- vid J. Sumanth: Productivity & Quality Management Frontiers VIII, 135—150. 29 Tutkijan työ on yksinäistä puuhaa Käytännön ongelmat innostavat Petri Heloa tutkimustyössä Neljä vuotta sitten kauppatieteen maisterin paperit saaneella Petri Helolla on jatko-opinnäyte sorvin alla. Tutkimuskohde on lähellä ketterää valmistusta, jota myös hänen kirjoittamansa sanomalehtiyliopiston artikkelisarjan viimeinen osa käsittelee. – Se on nyt ajankohtainen aihe. Selvitän tutkimuksessani mitä ket- teryys tarkoittaa yrityksissä käytännössä, esimerkiksi miten eräkoot vaikuttavat toimitusaikaan. Elinkeinoelämässä ketterä yritys on hyvässä kilpailuasemassa, koska se pystyy toimimaan tehokkaasti epävarmassakin ympäristössä, hän va- lottaa jatko-opintojensa aihepiiriä. Vapaa-aika kortilla Petri Helo on kotoisin Raumalta. Vaasaan hän tuli opiskelemaan teollisuus- ekonomikoulutuksen takia. Jatko-opiskelun lisäksi Helo toimii Vaasan yliopis- ton tietotekniikan ja tuotantotalouden laitoksella lehtorina . – Minulla ei ole mi- tään suurempia ambitioita yliopiston hommia ajatellen, pääasia minulle on tä- män hetkinen tutkimustyöni. Joka tapauksessa opettaminen tukee sopivasti omaa tutkimusta, Helo kommentoi työtään laitoksella, ja jatkaa kertomalla olevansa hyvin kiinnostunut asioista joita opettaa. – Olen pitänyt muun muassa simuloin- tiin ja ohjaukseen liittyviä kursseja. Suurin osa pitämistäni kursseistani on kvan- titatiivisia, hän listaa. Lehtorin ja tutkijan tehtävien lomassa ei Helon mukaan ole paljoa aikaa vapaa-ajan harrastuksille. – En toisaalta kaipaa erityisiä harrastuksia. Ehkä har- rastaminen on enemmänkin ”state of mind” –tyyppinen juttu, eli joskus lukemi- nen on työtä ja joskus harrastus, Helo pohtii, ja toteaa naurahtaen lehtorin työn olevan välillä hänelle kuin harrastus. Käytännönläheistä tutkimustyötä Petri Helo väittää tutkijan työn olevan yksinäistä puuhaa. Käytännössä sii- hen sisältyy paljon sekä lähteiden hakemista että lukemista ja kirjoittamista. Hän toteaa, että koska tutkimus liittyy elinkeinoelämään, on tutkijan vierailtava yri- tyksissä havainnoimassa tapahtumia ja tilanteita. Lisäksi tutkijan on esitettävä ulkomaailmalle oman työnsä tuloksia säännöllisin väliajoin. – Tuloksia julkais- taan tieteellisissä julkaisuissa, joita me kutsumme journaaleiksi. Niihin työnsä saaminen on usein hidas prosessi, mutta kun saa juttujaan julkaistuksi, tietää olevansa hyvä tutkija, mies miettii. 30 Tuotantotalouden foorumit, esimerkiksi konferenssit, ovat suurimmaksi osaksi kansainvälisiä ja alan tutkijayhteisö toimii kansainvälisesti. Helo kertoo, että maailmalla matkustellessa tapaa alan guruja, eli niitä jotka ovat jo saavutta- neet alalla paljon sekä saaneet merkittävää tunnustusta. - Motiivini tutkimustyöhöni nousevat käytännöstä; siitä kun ihmettelee jo- takin konkreettista ongelmaa arkisessa kontekstissa. Muutenkin tutkimukseni on läheisessä yhteydessä ”oikeaan” elämään, eli en pelkästään pyörittele kaavo- ja, sanoo Helo kuvaillessaan tutkijan työinnon lähteitä. 31 Ketterän valmistuksen taloudellinen arviointi Julkaistu: Pohjalainen 3.4.2001 Kirjoittaja: Petri Helo Valmistavan tuotannon joustavuudesta on puhuttu pitkään. Joustavalla tuotannolla tarkoitetaan tehtaan kykyä sopeutua ennalta arvaamattomiin muutoksiin kuten uusiin tuotteisiin, lajinvaihtoihin tai vaikkapa muuttuviin tuotanteknologioihin. Käytännössä tuotannon joustavuuden tai muutosnopeuden arviointi taloudellisesti on varsin moniselitteistä ja haastavaakin. Ketterän valmistuksen taloudellisella analyysillä pyritään löytämään vastaus kysymyksiin: Paljonko tuotantokustannukset muuttuvat jos tuotevariaatio muuttuu oleellisesti? Kasvaako läpimenoaika jos tuotantovolyymi nousee? Mikä on nopean toimitusajan arvo? Muutos ja epävarmuus Nykyaikaisessa valmistuksessa useat epävarmuudet vaikeuttavat yritysten toimintaa. Tuotteiden menekkiä ei pystytä ennustamaan tuoteryhmätasolla tark- kaan edes kuukausiksi. Yksittäisen tuotteen tarkkaa menekkiä on vaikea arvioi- da jopa päivätasolla. Väärät päätökset esim. ostettavista komponenteista tai in- vestoinneista voivat hidastaa yrityksen taloudellisesti tehokasta toimintaa mark- kinoilla tai jopa aiheuttaa suoranaisia tappiota. Päätöksentekoon liittyvät epä- varmuudet johtuvat seuraavista yleisistä kehityssuunnista: 1) Kilpailu on aikaperusteista – asiakkaat ovat valmiita maksamaan no- peammista toimitusajoista. Toisaalta nopeampi toimitusaika myös mak- saa. 2) Erilaisia tuotteita on valmistettava laaja kirjo. Siinä missä aikaisemmin muutama tuotemalli riitti markkinoille, tarvitaan nyt paljon erilaisia räätälöityjä tuotteita. 3) Nopeasti vaihtuvat teknologiat pakottavat lyhentämään tuotteiden elin- kaaria. Aikaperusteinen kilpailu Tuotteiden toimitusajat ovat lyhyentyneet useilla eri teollisuudenaloilla voimakkaasti viime vuosien aikana. Brittein saarilla tehdyn tutkimuksen mu- kaan aika tilauksesta toimitukseen on lyhyentynyt kymmenen vuoden aikana useita prosentteja. Taulukko 1 näyttää esimerkkejä eri toimialojen tilaus-toimi- tusajoista. Nopeammat toimitusajat ovat kilpailuvaltti joilla yritys voi erilaistua 32 muihin alalla toimiviin toimijoihin nähden. Kun asiakkaat ovat valmiita maksa- maan nopeammista toimitusajoista, johtaa tämä selvään kilpailuaetuun. Käytännössä aikaperustainen kilpailu näkyy esimerkiksi siten, että kulu- tuselektroniikan kokoonpanotehtaita siirretään lähemmäs loppuasiakkaita, sin- ne missä suuret markkinat ovat – Aasiaan ja Yhdysvaltoihin. Vaikka tuotteiden kuljetus ei olisikaan merkittävä kustannuserä, nopea toimitusaika auttaa yritys- tä toimimaan tehokkaasti markkinoilla. Taulukko 1. Läpimenoajat lyhenevät teollisuudenalasta riippumatta (Mason-Jones and Towill 1999). Teollisuudenala Tilaus-toimitusaika [päiviä] 1987 1992 1997 Elintarviketeollisuus 5 4 3 Kulutustavarat 9 6 4 Öljy- ja kemianteollisuus 16 11 6 Autoteollisuus 28 20 12 Rakennusmateriaalit 42 18 7 Kasvava tuotevariaatio Useiden kansainvälisten tutkimusten mukaan kasvava tuotevariaatio on tyypillistä nykyaikaisen teollisuuden kilpailulle (Da Silveira 1998; Frey 1994; Lee & Tang 1997; Fisher & Ittner 1999). Kansainvälinen kilpailu markkinoilla pakot- taa yrityksiä tuottamaan laajempaa tuotevariaatiota lyhyemmillä toimituajoilla. Pitkään on vallinnut näkemys, että suurituotevariaatio yhdessä matalien tuotan- tovolyymien kanssa aiheuttaa kasvavat yleiskustannukset. Uudempi empiirinen tutkimus on osoittanut että suuri tuote variaatio voi johtaa parempaan markki- naosuuteen ja sitä kautta suurempiin voittoihin (Kekre and Srinivasan 1990). Valmistuksessa laaja tuotevalikoima aiheuttaa lajinvaihtoja. Tuotteita on valmistettava erissä, minkä takia tarvitaan asetuksia koneisiin ja laitteisiin. Tämä vie aikaa ja sitoo työvoimaa ei-jalostavaan toimintaan. Joustava yristys pystyy luonnollisesti kustannustehokkaaseen sekä nopeaan toimintaan myös suuressa tuotevariaatiossa. Räätälöitävillä tuotteilla asiakkaille voidaan antaa lisäarvoa. Yrityksen tavoitteena on valmistaa yksilöllinen tuote massavalmistuksen kus- tannuksin. Lyhyet elinkaaret Tuotteiden teknologinen elinkaari on lyhentynyt yritysten investoidessa suuria summia uusien tuotteiden kehittämiseen. Erityisesti ilmiö tulee esiin uu- den teknologia tuotteissa kuten kulutuselektroniikassa ja ohjelmistoissa. Matka- 33 puhelinmallia valmistetaan tyypillisesti noin vuoden ajan, kannettavia tietoko- neita vain muutama kuukausi ennen mallin vaihtoa. Kun tätä verrataan vaikka- pa lentokoneiden jopa kymmenien vuosien elinkaariin, voidaan havaita suuri ero. Teknologinen kehitys onkin haastanut valmistuksen kyvyn reagoida nopei- siin muutoksiin. Tutkimusten mukaan 1980-luvulla elektroniikkateollisuuden käyttämien puolijohteiden, kuten mikroprosessorien tai muistipiirien keskimää- räinen elinkaari lyheni 25%. Uusien teknologioiden kehittäminen ja kaupallista- minen on saanut aikaan paineita. Teknologiset muutokset vaikeuttavat investointipäätösten tekemistä. Epä- varmuus käyttöomaisuuden takaisinmaksuajasta vaikuttaa suoraan hinnoitte- luun. Samalla vaihto-omaisuuden arvostus on entistä vaikeampaa. Jos loppu- tuotteiden tai raaka-aineiden arvo laskee nopeasti, vaihto-omaisuuden arvostus ja kustannusvaikutusten jyvittäminen tuotteille on tehtävä oikein. Ketterä ja joustava tuotanto Sekä joustavalla (flexible manufacturing) että ketterällä tuotannolla (agile manufacturing) tarkoitetaan yritystä joka pystyy toimimaan taloudellisesti te- hokkaasti epävarmassa ympäristössä – tekemään jopa voittoa epävarmuudesta. Ketterä yritys luo asiakkaalle lisäarvoa esimerkiksi nopeilla toimitusajoilla so- peutumalla nopeasti teknologisiin muutoksiin. Toisin sanoen, ketterä yritys pys- tyy tuottamaan laajan hyvälaatuisen tuotevalikoiman lyhyillä toimitusajoilla ja vaihtelevilla eräkoilla. Ketterän yrityksen perustana on täyttää alati muuttuvat asiakastarpeet kustannustehokkaasti ja tuottavasti. Mitä eroa käsitteillä joustava tuotanto ja ketterä tuotanto sitten on? Jousta- vuudella tarkoitetaan yleensä yksittäisen laitteen tai tuotannon teknistä jousta- vuutta, kun taas ketteryydellä tarkoitetaan usein koko yrityksen liiketaloudellis- ta kykyä sopeutua ennakoimattomiin muutoksiin. Kuva 1. Epävarmuudet vaikuttavat ketteryyteen. volyymimuutos tuotemixin muutos elinkaaren muutos ketteryys - kyky vastata muutoksiin -toimitusaika -yksikkökustannus +/- 30% vuoden aikana 200 tuotetta tilattu / kk 3 v. à 15 kk - kustannusrakenne - eräkoot - kapasiteetin käyttöaste - asetusten kustannus 34 Joustavuus voi olla joko ulkoista tai sisäistä. Ulkoinen joustavuus tarkoittaa yrityksen kykyä vastata epävarmuuksien aiheuttamiin muuttuneisiin vaatimuk- siin. Kysynnän tuplaantuminen parin viikon sisällä on esimerkki ulkoisesta epä- varmuudesta. Ulkoisia joustavuuden ulottuvuuksia ovat (1) volyymijoustavuus, (2) tuotemixin joustavuus sekä (3) elinkaaren joustavus. Sisäisellä joustavuudel- la taas tarkoitetaan keinoja joilla ulkoinen joustavuus voidaan toteuttaa yrityk- sessä sen toimittajien avulla. Esimerkkinä tästä voidaan mainita kapasiteetin jous- tavuus, lajinvaihdon joustavuus tai vaihtoehtoisten valmistusreititysten esittä- minen (reitityksen joustavuus). Joustavuuden arviointi Operatiivisesti ketteryys voidaan nähdä yrityksen kykyyn säilyttää tuotta- vuus volyymimuutosten, tuotemixin ja tuotteiden elinkaaren muutoksissa. Jous- tavuudet voidaan nähdä näiden epävarmuuksien muutosherkkyytenä suhtees- sa valmistuskustannuksiin tai keskimääräiseen toimitusaikaan. Jonoteoreettisilla malleilla sekä simuloinneilla voidaan osoittaa että korkea käyttöaste johtaa pitkiin toimitusaikoihin. Tämä aiheutuu järjestelmän erilaisis- ta tilastollisista vaihteluista, erityisesti tilausten vaihteluista (satunnaisuus) sekä toimitusaikojen vaihtelusta (valmistuksen ja kuljetusten eräkoot, tilastollinen pro- sessointiaikojen vaihtelu). Toimitusaika nousee hyvin voimakkaasti käyttöasteen parantuessa. Tuotantovolyymin epävarmuuden vaikutusta yksikkökustannuksiin voi- daan arvoida kuvan 2 mukaisesti. Laskeva sininen käyrä kuvaa tuotteen yksik- kökustannusta tuotantovolyymin noustessa. Punainen kellokäyrä kuvaa toden- näköisyystiheysfunktiota tuotannon volyymille. Kumulatiivinen kokonaiskus- tannus voidaan laskea näiden käyrien tulon pinta-alana. Kokonaisukustannus voidaan jakaa kahteen riskiosaan, joita voidaan käyttää apuna epävarmuuden huomioinnissa tai vaikkapa toimitusajan hinnoittelussa. Kun käyttöasteen vai- kutus keskimääräiseen toimitusaikaan tunnetaan voidaan nopealle toimitusajal- le (saatavuus – product availability) approksimoida taloudellinen vaikutus. Sa- maa analogiaa voidaan soveltaa myös muihin epävarmuuksiin kuten tuotemi- xiin tai tuotteiden elinkaareen. 35 60 q 0 1 2 3 4 5 6 0 0.2 0.4 0.6 0.8 1 yksikkökustannus (volyymi) volyymin todennäköisyys kumulatiivinen kokonaiskustannus riskikomponentti 1 riskikomponentti 2 ~ joustavuus ~ epävarmuus Kuva 2. Joustavuus ja epävarmuus. Tuottava tyhjä kapasiteetti Esitetty malli ei ole kovin kattava, mutta se havainnollistaa epävarmuuden ja joustavuuden välistä suhdetta. Joustavuuden optioarvon määrittäminen saat- taisi joissakin tapauksissa olla järkevämpää, mutta tämän paperin lyhyt esitys ei kata optioteorian lähestymistapaa. Toimitusaikojen arvostusta eri laisten epävarmuuksien vallitessa on vaikea määrittää. Erilaisten tuotteiden toimitusajan kriittisyyteen vaikuttaa hintaeroo- sion lisäksi myös taloudelliset suhdanteet ja monet muut epävarmuudet. Joka tapauksessa markkinoiden epävarmuuksien vaikutus tarkasteltavan järjestelmän tilaus-toimitusaikaan on hyvä tuntea ainakin karkealla tasolla. Kaikki tyhjä ka- pasiteetti ei välttämättä ole tuottamatonta, mikäli tämä on huomioitu ohjaukses- sa ja kustannuslaskennassa (Kuva 3). Toimitusajalla on arvonsa 36 Käytetty kapasiteetti Tuottamaton kapasiteetti Tuottava kapasiteetti Käyttämätön kapasiteetti Ylim.kapasiteetti Nopeaa toimitusaikaa varten suojastettu kapasiteeti Tuotanto Asetukset Uudelleen valmistus Suojastettu kapasiteetti - Kysynnän vaihtelua vastaan - Tuotemixin muutosta vastaan Kokonaan käyttämätön kapasiteetti Kuva 3. Kaikki tyhjä kapasiteetti ei ole välttämättä ei-tuottavaa. Ketteryyden soveltaminen Ketterä valmistus on käsitteenä varsin uusi. Vaikkakin joustavuuden tai nopeuden taloudellisten vaikutusten arviointi ei teknisesti erityistä olekaan, käsitteen käytäntöön soveltamisen esimerkkejä ei ole vielä kovin runsaasti. Ame- rikkalaisen ”Dell” -tietokoneiden valmistus on hyvä esimerkki nopeasti reagoi- vasta tuotannosta. Dellin Limerickin tehtaalla Irlannissa valmistetaan päivittäin 15 000 kpl tuotantovolyymilla PC-koneita. Tehtaan markkina-alueella (Euroop- pa, Afrikka ja Lähi-Itä) eri kuukausien välillä kysyntä vaihtelee jopa satoja pro- sentteja. Erilaisia tietokonevariaatioita on satoja ja tuotteiden tyypillinen elin- kaari on noin vuosi. Silti yritys on pystynyt onnistuneella tuotekehityksellä ja tuotannonohjauksella pääsemään jopa kymmenen päivän kiertonopeuteen varastossa. Dell onkin tietokonevalmistuksessa markkinajohtaja useilla eri man- tereilla. Taloudellisesti nopeasti ja joustavasti toimiva yritys voi luoda lisäarvoa asiakkaalle ja pystyy hyödyntämään siten, että voittoa voidaan tehdä epävar- muuden vallitessa. 37 Lähteet / Lukemista Mason-Jones, Rachel & Denis R. Towill (1999). Total cycle time compression and the agile supply chain. International Journal of Production Economics 62, 61–73. Da Silveira, Giovanni (1998). A framework for the management of product varie- ty. International Journal of Operations & Production Management 18:3, 271–285. Frey, Donald N. (1994). The new dynamism: part 2. Interfaces 24:3, 105–108. Lee, Hau L. & Christopher S. Tang (1997). Modelling the costs and benefits of delayed product differentiation. Management Science 43:1, 40–53. Fisher, Marshall L, & Christopher D. Ittner (1999). The impact of product variety on automobile assembly operations: empirical evidence and simulation Analy- sis. Management Science. 45:6, 771–786. Kekre, Robert & Kannan Srinivasan (1990). Broader product line: A necessity to achieve success? Management Science 36:10, 1216–1231. Gunasekaran, A. (1998). Agile manufacturing: enablers and an implementation framework. International Journal of Production Research, 36 38 Ulkoistaminen strategisena päätöksenä – vertikaaliseen integraatioon vaikuttavia tekijöitä Seminaarialustus: Kari Komonen 1. Vertikaalisen integraation teorioista Yritys on vertikaalisesti yhdentynyt (integroitunut) siltä osin, kuin se itse tuottaa peräkkäiset teknisesti erilliset tuotantovaiheet tuotteen valmistamiseksi ja toimittamiseksi sen kuluttajalle. Tuotantovaiheiden kasvaessa vertikaalisen yhdentymisen, integraation aste suurenee (Morris Silver 1984, s.11). Vertikaali- sen integraation teoria pyrkii selittämään yrityksien yhdentymiskäyttäytymistä. Yrityksen teorian peruskysymyksiä on, mikä määrittää yrityksen rajat ja selittää sen olemassaolon (Holmström & Tirole 1989, s.65). Traditionaaliset teori- at ovat teknologisiin hyötyihin perustuvia. Mittakaavavaikutukset selittävät keskittyneen tuotannon, kun taas minimikeskikustannukset määrittävät optimaa- lisen yrityskoon. Myöhemmät tutkimukset ovat tuoneet mukaan uusia tekijöitä kuten koordinaation tuottamien hyötyjen ja tiedon hankinnan kustannuksien tasapainottamisen ja sopeuttamiskustannukset, jotka määrittävät pikemmin kas- vun rajat kuin yrityksen koon. Teknologiset mallit eivät kuitenkaan selitä William- sonin (1985, s.132-135) esittämää selektiivisen intervention ongelmaa: miksi yri- tykset eivät integroidu aina silloin, kun se on kummallekin kannattavaa. Tämä viittaa siihen, että yrityksen rajat määräytyvät sopimuskustannusten perusteella (Holmström & Tirole 1989, s. 66). Shepherd (1990, s.365) näkee kolme syytä vertikaaliseen integraatioon: (1) tehokkuus, joka jakautuu teknisiin säästöihin (fyysisiin ja organisatorisiin) ja liiketoimikustannuksiin (transactional economies) liittyviin säästöihin, (2) viran- omaisten aiheuttaman taakan välttäminen, joka voi liittyä veroihin, monopoli- voittojen säätelyyn ja hintasääntelyyn sekä (3) monopoliasemaan liittyvät syyt. Martin Perry (1989, s.187) jakaa vertikaalisen integraation determinantit kolmeen ryhmään: (1) teknis-taloudelliset tekijät, (2) markkinoiden epätäydellisyys ja (3) liiketoimikustannuksiin liittyvät tekijät. (1) Teknis-taloudelliset tekijät voivat edistää vertikaalista integroitumista silloin, kun esimerkiksi prosessin “katkeaminen” aiheuttaisi ylimääräisiä työ- vaiheita (siitä huolimatta että prosessin vaiheiden välillä on selkeä saumakohta) 39 ja sitä kautta ylimääräisiä kustannuksia. (2) Markkinoiden epätäydellisyydestä johtuvat syyt sisältävät markkinoiden tehottomuudesta johtuvat katemenetyk- set, saatavuuden varmistamisen jne. (3) Liiketoimikustannuksia ovat muut kuin varsinaiset tuotantokustannukset, jotka määräytyvät tuotantofunktion eli käyte- tyn teknologian ja tarvittavien panosten perusteella. Liiketoimikustannukset liitty- vät sisäisiin ja ulkoisiin koordinaatiokustannuksiin sekä epätäydellisestä ja asym- metrisestä informaatiosta ja puutteellisesta sitoutumisesta johtuviin kustannuksiin (Milgrom & Roberts 1992, s.29-30). Verkostotalousajattelun edustajat näkevät vertikaaliseen integraatioon ja alihankintastrategioihin vaikuttaviksi tekijöiksi tuote- ja tuotantotekniikan, liik- keenjohdon tavoitteet, markkinastrategiat ja yritysten toimintafilosofioihin sekä työnjaon organisointiin liittyvät asiat. “Erityisesti just in time -tuotantofilosofialla on suoria kytkentöjä verkostosuhteiden voimistumiseen” (Vuorinen, teoksessa Talouden verkostot ja alueellinen muutos 1989, s.28). Starkey, Wright ja Thompson (1991, s.166) korostavat joustavuuden merki- tystä. Kirjoittajat toteavat, että joustavuudesta on tullut liikkeenjohdon keskei- nen tavoite sekä markkinoihin että sisäiseen organisaatioon kohdistuvia ratkaisuja tehtäessä. Eräs yritysstrategian ydinkysymyksistä on oikeiden painotusten löytäminen joustavuuden ja varantospesifisyyden välille. Riittävän tuotantoväli- neisiin, organisaatiorakenteisiin, alihankintoihin (myös verkostotalous) sekä kulttuuriin ja ammattitaitoon liittyvän joustavuuden avulla yritykset pyrkivät selviytymään yhä turbulentimmaksi muuttuvassa toimintaympäristössä. Verkostotaloutta (Esim. Eskelinen, Virkkala ja Vuorinen 1989, Raatikainen 1992 sekä Johanson ja Mattsson 1987) koskevissa kirjoituksissa on lähestytty ver- tikaalisen integraation ongelmaa lähinnä organisaatioteorian näkökulmasta ta- loudellisten analyysien jäädessä vähemmälle. Williamsonin (1985) vertikaalisen integraation teoriassa varantospesifisyydellä (tässä tekstissä käytetään termiä “yrityskohtaisuusaste”) on suuri merkitys. Kun yrityskohtaisuusaste on suuri, yritys hoitaa toimintonsa itse. Kun se on alhainen, toiminto annetaan markkinoi- den hoidettavaksi. Yrityskohtaisuusasteen ollessa keskitasoa yritysten välinen pitkäaikainen yhteistyö on tehokkain ohjausrakenne ja -käytäntö. Intuitiivisesti tämä keskialue olisi verkostotaloudelle sopiva kenttä. Verkostotalouden edusta- jat tosin näkevät verkostotalouden olevan tehokas markkinarakenne paljon laa- jemmalla alueella ja eivät hyväksy Williamsonin hypoteesia (Vuorinen, 1989, s.31) Kirjassaan Modern Industrial Organization Dennis Carlton ja Jeffrey Per- loff (1990, s.504) näkevät 6 syytä, miksi vertikaalinen integraatio on hyödyllistä: 1. Yritys voi alentaa transaktiokustannuksiaan (liiketoimikustannukset). 2. Yritys voi mahdollisesti välttää valtiovallan rajoituksia, säännöksiä ja veroja integroitumalla vertikaalisesti. 3. Yritys voi integroitua lisätäkseen markkinavoimaansa. 40 4. Yritys saattaa integroitua eliminoidakseen jonkun toisen yrityksen tai ryhmittymän markkinavoiman 5. Yritys voi integroitua varmistaakseen itselleen jonkin avainpanoksen saatavuuden. 6. Yritys voi integroitua estääkseen epäonnistumiset esimerkiksi laatutavoitteissaan. Vertikaalista integraatiota epävarmuuden vallitessa ovat käsitelleet esimer- kiksi Carlton (1979) ja Perry (1982). Carltonin mukaan kysynnän todennä- köisyysvaikuttaa yhdentymisratkaisuun. Perryn muodostaman mallin mukaan epävarmuus puolivalmisteen ulkoisessa, tarkasteltavan toimialan ulkopuolises- sa, kysynnässä on riittävä syy vertikaaliseen integraatioon. Useimmiten vertikaalista integraatiota käsittelevissä malleissa ja teoreetti- sissa tutkimuksissa on perusajatuksena pohtia, miten jatkojalosteen hinta tai markkinoilla vaihdettu määrä muuttuu integraation seurauksena (Suominen 1989, s.71). Suominen (1989) on rakentanut sen sijaan mallin, jonka avulla pyritään ratkaisemaan yrityksen optimaalinen yhdentymisen aste. Osittaisen integraati- on mahdollisuuteen ovat päätyneet myös Perry (1978), Blair & Kaserman (1983), Carlton (1979) ja Quirmbach (1986). Osittaisen integraation tapauksissa on itseasiassa paljolti kysymys alihan- kintapäätöksistä. Lehtisen (1991, s.19) mukaan ainakin neljä tekijää vaikuttaa yritysten ostaa-valmistaa-päätöksiin. (1) Yrityksen strategiset tavoitteet: Alihan- kinnan käytön perusedellytyksenä on se, että se parantaa kilpailukykyä alenta- malla kustannuksia, parantamalla tuotekehityksen tasoa, lyhentämällä toimitus- aikoja jne. (2) Teollisuuden alan kehitysvaihe: Mitä enemmän tuotekehitykseen ja valmistuksen aloittamiseen liittyy riskejä, sitä vähäisempää on oma valmistus. (3) Kysynnän vaihtelevuus: Jos tuotteet ovat monimutkaisia, niiden eliniät ovat lyhyitä ja tuotevariantteja on paljon ja jos valmistustekniikka muuttuu nopeasti, oman valmistuksen osuus on vähäinen. Päähankkijan alihankinnan käytöstä saama hyöty perustuu seuraaviin tekijöihin: (1) riskin pieneminen ja joustavuus, (2) erikoisosaamisen hyödyn- täminen, (3) tuotantokustannusten aleneminen ja tuotteiden laadun paraneminen (Lehtinen 1991, s.20). Alihankkijat voi luokitella Lehtisen (1991, s.24) mukaan seuraavasti: - systeemitoimittaja: toimittaa systeemikokonaisuuksia - komponenttitoimittaja: toimittaa komponentteja, jotka sisältävät useita osia - osatoimittaja: toimittaa yksittäisiä osia - vaihealihankkija: tekee asiakkaan työvaiheen omissa tiloissaan - kuormitusalihankkija: keskittyy kuormitushuippujen tasaamiseen 41 JT-VERKKO -projektissa (TM-Workshop 1998: VTT, JTO et.al) alihankkijat luokiteltiin partnereihin, yhteistyöyrityksiin ja kilpailutettaviin. Partneriyrityk- siä yhdistää yhteinen strategia ja liiketoimintasuunnitelma sekä sitoutuminen pitkäaikaiseen ja luottamukselliseen kumppanuuteen. Yhteistyöyritykset kiin- nittyvät verkostoon puite- ja laatusopimusten kautta ja yhteistyössä korostuu logistiikan ja toiminnan laadun parantaminen. Kilpailutettavien verkoston jä- senten yhteistyö perustuu kertaluontoisiin tilaussopimuksiin ja rajoittuu sovit- tujen vaatimusten täyttämiseen. 2. Liiketoimikustannusten teoria Oliver Williamson (1985) on transaktiokustannuksiin perustuvassa verti- kaalisen integraation teoriassa luopunut täydellisen tietämyksen ja rationaali- suuden olettamuksista ja korvannut ne opportunistisella, rajoitettuun rationaa- lisuuteen perustuvalla käyttäytymisellä epävarmuuden vallitessa. Williamson ja eräät muut kirjoittajat - Esimerkiksi Torger Reve (Teoksessa The Firm: as a Nexus of Treaties 1990, s. 133-158) - ovat ikäänkuin venyttäneet kansantaloustie- teen rajaa organisaatioteorioiden alueelle. Williamsonin teoriassa yritys nähdään eräänlaisina sopimusten kimppui- na ja vertikaalisen integraation määrittää tehokkain hallinnan ja ohjauksen muo- to (joko markkinat tai yrityksen sisäinen organisaatio). Liiketoimikustannusten (transaction costs) teorian ydin on siinä, mikä toi- mintatapa varmistaa tehokkaimman ohjauksen yritykselle. Liiketoimikustannus- ten teoria liittyy vahvasti liiketoimisopimusten laatimiseen ja niiden tarkoituk- sen toteuttamiseen eli opportunistisen käyttäytymisen säätelyyn. Jos esimerkik- si yritys on lähes täysin riippuvainen jonkin komponentin osalta yhdestä alihank- kijasta, kysynnän nopeasti lisääntyessä alihankkija saattaa markkinavoimaansa käyttäen korottaa komponentin hintaa (korkeammalle kuin tuotantokustannukset vaativat). Toisaalta toisissa tilanteissa markkinoiden voimakas kilpailu painaa alihankittujen komponenttien hinnan alemmaksi kuin, mihin yritys itse pystyy. Williamsonin (1985, s.44-63) teoriassa tärkeitä käsitteitä ovat siis - varantospesifisyys (asset specificity) - opportunismi - rajattu rationaalisuus (bounded rationality) - epävarmuus 42 Varantospesifisyys tarjoaa mahdollisuuden opportunistiselle käyttäytymi- selle ja epävarmuus johtaa rajattuun rationaalisuuteen. Kun sekä opportunistinen käyttäytyminen että rajattu rationaalisuus on läsnä, joudutaan vakaviin sopi- musteknisiin ongelmiin. Toisin sanoen päätekijät, jotka aiheuttavat liiketoimion- gelmia (transactional difficulties) ovat (Williamson 1985, Reve 1990, s.135): - rajattu rationaalisuus (tiedolliset ja tulkinnalliset liiketoimiympäristöön liittyvät rajoitukset) - opportunismi - osapuolten vähäisyys (esim. oligopoli tai duopoli-tilanteet) - informaation epäsymmetrisyys Transaktio-ongelmat ja-kustannukset lisääntyvät, kun seuraavat tekijät ovat läsnä (Williamson 1985, Reve 1990, s.135): - varantospesifisyys - epävarmuus (sopimuksen toteutumiseen liittyvä epävarmuus olosuhtei- den muuttuessa) - satunnaiset transaktiot (sopimukseen perustuva yhteistyö ei ole jatkuvaa) VARANTOSPESIFISYYS Williamson (1985, s.95-96) luettelee 4 erilaista varantospesifisyyden lajia. Myöhemmin hän lisää vielä yhden tekijän (Williamson, Teoksessa Handbook of Industrial organizations, Volume I 1989, s.143): 1. sijaintispesifisyys ( resource immobility) 2. tuotantolaitteiston spesifisyys (physical assets specificity) 3. inhimillisen pääoman spesifisyys (human capital) 4. asiakassuunnatut investoinnit erikoistumattomiin laitoksiin 5. tavaramerkkipääoma (brand name capital) Varantospesifisyyden käsite liittyy olennaisesti epävarmuuteen. Toisin sa- noen varantospesifisyys tulee merkitykselliseksi asiaksi juuri epävarmuuden kautta. EPÄVARMUUS Williamson (1985, s.56-59) näkee kahdenlaista epävarmuutta: (1) Ympäristötekijöihin, eksogeenisiin tekijöihin liittyvä epävarmuus (sopimusosapuolten vaikutuksen ulkopuolella olevien tekijöiden kehitys) (2) Sopimusosapuolten käyttäytymiseen liittyvä epävarmuus (behavioral uncertainty) 43 Sopimusosapuolten käyttäytymiseen liittyvä epävarmuus ei aiheuta sopi- muksellisia ongelmia (tai opportunistinen käyttäytyminen on vaikeaa), jos liiketoi- met ovat vapaita ulkoisista häiriöistä (ulkoista epävarmuutta ei ole). Toisaalta epävarmuuden merkitys on ehdollinen. Jos transaktiot eivät ole spesifejä (vrt. varantospesifisyys) ja uusien kaupallisten suhteiden luominen on helppoa, suh- teen jatkuvuudella on vain (2) vähän merkitystä. Epävarmuuteen liittyy oleellisesti monitorointi-kustannukset (monitoring costs) (Carlton ja Perloff 1990, s.506). Voi olla vaikea valvoa sopimuskumppanin laaduntuottokykyä tai toisaalta on vaikea varmistua oman organisaation toimin- nan tehokkuudesta organisaation koon kasvaessa. Epävarmuuteen ja epätäydel- liseen tietoon voidaan liittää myös koordinaatiokustannukset. Esimerkiksi oman liikeidean toteuttaminen voi edellyttää ulkopuolisten toimittajien kanssa yhdessä tarkasti koordinoitua ja suunniteltua yhteistyötä (Carlton ja Perloff 1990, s.506). LIIKETOIMIEN FREKVENSSI Satunnaiset liiketoimet luovat sopimuksellisia ongelmia ja tarjoavat mahdol- lisuuden opportunistiseen käyttäytymiseen. Mutta toisaalta vertikaalinen integ- raatiokaan ei ole tällöin järkevää. Jatkuva liikesuhde sen sijaan vähentää oppor- tunistista käyttäytymistä, mutta mahdollistaa myös vertikaalisen integraation. Yhdistämällä liiketoimien frekvenssi ja varantospesifisyys voidaan luoda erilais- ten liiketoimien ympäristö (Williamson 1985, s.72-73). Williamsonin kuva on havainnollinen ja sen avulla voidaan helposti ymmärtää sopimustekniset ongel- mat, jotka liittyvät erilaisiin liiketoimiin. Kuvassa 1 on vaaka-akselilla kuvattu investoinnin/hankinnan varanto-spesifisyys ja pystyakselilla liiketoimien frek- venssi. Varantospesifisyydessä on kolme astetta ja frekvenssissä on kaksi astetta. Näin saadaan kuusi erilaista tilannetta. Tyypillinen toistuvien liiketoimien alue on materiaalin hankinta tuotanto- prosessiin. Satunnainen alue taas on jonkin tuotantokoneen hankinta. Investoin- ti tai hankinta voi koskea standardituotteita tai räätälöityjä tuotteita, mutta se voi olla räätälöityäkin yrityskohtaisempi. Seuraavassa vaiheessa jatketaan ku- van luokittelusta yritysten käyttäytymistä koskeviin johtopäätöksiin kussakin tilanteessa. 44 Välituotteen sijaintispesifi siirto tuotantovaiheesta toiseen INVESTOINNIN LUONNE STANDARDI VÄLIMUOTO ERITYINEN FREKVENSSI Standardilaitteen hankinta Räätälöidyn lait- teen hankinta Tuotantolaitoksen rakentaminen SATUNNAINEN TOISTUVA Standardimate- riaalin hankinta Räätälöidyn materiaalin hankinta Kuva 1. Liiketoimien luokittelu liiketoimifrekvenssin ja investointien erityisluonteen funktiona (Wil- liamson 1985, s. 73) TEHOKAS HALLINNAN MUOTO Williamsonin mukaan korkea varantospesifisyys yhdistettynä epävarmuu- teen johtaa vertikaaliseen integraatioon. Matala varantospesifisyys, pieni epävar- muus ja suuri liiketoimien frekvenssi johtavat taas alihankintaan. Välialueella on bilateraalinen yhteistyö taas sopiva ratkaisu. Toisin sanoen standardi- palve- lujen tai -tuotteiden tapauksessa (jos frekvenssi on suuri ja toistuva) markkina- voimat ovat tehokkain hallinnan muoto. Korkean varantospesifisyyden tilantees- sa sekä inhimillinen että fyysinen pääoma ovat erikoistuneita yhteen käyttötar- koitukseen ja tällöin yhteinen yrityksen sisäinen hallinta on tehokkain. Kol- mikantahallinta merkitsee sitä, että ristiriitatilanteisiin varaudutaan kolmannen osapuolen, esimerkiksi välimiesmenettelyn avulla. INVESTOINNIN LUONNE STANDARDI VÄLIMUOTO ERITYINEN FREKVENSSI SATUNNAI- NEN Markkinavoimat (klassinen sopi- mustilanne) Kolmikantahallinta TOISTUVA Bilateraalinen hallinta Integroitu hallinta Kuva 2. Tehokkain hallinnan muoto liiketoimifrekvenssin ja investoinin tai hankinnan erityisluonteen funktiona (Williamson 1985, s.79 45 Williamsonin mukaan teknologia määrittää organisaation eli tehokkaimman hallinnan muodon vain, jos on yksi ja ainut teknologia, joka on selkeästi parempi kuin muut teknologiat ja tämä teknologia vaatii tietyn organisaatiomuodon. Se, että kaksi jalostusketjussa peräkkäin olevaa tuotantolaitosta sijaitsevat maantie- teellisesti vierekkäin ja hyödyntävät sataprosentisesti toistensa tarjonnan ja kysyn- nän, ei merkitse vertikaalista integraatiota. Mutta se, että kyseiset yritykset ovat toisistaan vahvasti riippuvaisia, saattaa johtaa opportunistiseen käyttäytymiseen. Tämän vuoksi vertikaalinen integraatio on yleistä tässä tapauksessa. BILATERAALINEN HALLINTA Yrityksen strategian ydin näkyy yrityksen spesifiikeistä pääomista, jotka ovat välttämättömiä strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi (Reve 1990, s.139). Varantospesifisyys on siis strategisesti tärkeä suure. Toisaalta suuri muutosnopeus ja muutoksen epäjatkuvuuskohdat, turbulenssi, vaativat yrityksiltä entistäkin suurempaa joustavuutta. Tämän vuoksi kuten Starkey, Wright ja Thompson (1991, s.166) toteavat, eräs yritysstrategian ydinkysymyksiä on oikeiden painotus- ten löytäminen joustavuuden ja varantospesifisyyden välille. Bilateraalisen hallinnan avulla voidaan hyödyntää sekä varantospesifi- syyden että joustavuuden tarpeet. Tällöin varantospesifisyys on keskitasoa (opportunistisen käyttäytymisen ilmeneminen aiheuttaa ongelmia, mutta kuiten- kin hallittavia ongelmia) ja organisaation sekä resurssien joustavuus on suurem- pi kuin vertikaalisen integraation tapauksessa. Yrityksen sisäisen hallinnan ja bilateraalisen hallinnan erottaminen toisistaan johtaa verkostomalliin: yritys on sopimusten verkosto. Yrityksen sisäinen hallinta tapahtuu sisäisen sopimusver- kon avulla ja bilateraalinen hallinta ulkoisen sopimusverkon avulla (Reve 1991, s.137). YDINOSAAMINEN Tehokkaan yrityskokonaisuuden luomisen kannalta sisäiset sopimukset pitäisi rajoittaa ydinosaamiseen, jota tarvitaan halutun kilpailuaseman saa- vuttamiseksi. Ydinosaaminen on luonteeltaan varantospesifiikkiä ja tällöin vain sisäinen hallinta on mahdollista. Tyypillisiä ydinosaamisen alueita ovat spesifiikkien teknologisten resurssien tai luonnonvarojen saatavuus, inhimilli- nen pääoma ja know-how. Ydinosaaminen voi olla näkyvää, esimerkiksi käyttö- omaisuutta. Mutta usein se on näkymätöntä, lähinnä ihmisten päässä olevaa: toimintatapoja, osaamista ja kulttuuria (Reve 1991, s.139-142). Myös Leavy (1996) on käsitellyt osaamisen ja oppimisen merkitystä alihankintapäätöksissä. Hän korostaa lyhyen ja pitkän tähtäyksen erovaisuuksia. Keskittyminen lyhyellä täh- täyksellä valittuihin ydinosaamisalueisiin saattaa aiheuttaa sen, että pitkän täh- täyksen ydinosaamisalueet jäävätkin alihankkijoiden omaisuudeksi. 46 KANNUSTEIDEN ROOLI Tärkeimmät erot markkinoiden ja sisäisen organisaatioiden välillä ovat Wil- liamsonin mukaan seuraavat: 1. Markkinat luovat kannusteita tehokkaalle toiminnalle ja rajoittavat toiminnan byrokratisoitumista paremmin kuin sisäinen organisaatio. 2. Markkinoilla yritys voi mahdollisesti luoda tuotteilleen suuremman kysynnän ja saada mahdollisuuden skaalaetuun. 3. Sisäisellä organisaatiolla on mahdollisuus käyttää hallintaan erityismenetelmiä . Näihin nojautuen esitellään Williamsonin malli (1985,s.90-95): Standardi- tuotannon ollessa kyseessä markkinoiden luomat vahvat kannusteet varmista- vat tuotannon tiukan kustannusvalvonnan, mutta vastaavasti heikentävät sopeutumisprosessia korkean varantospesifisyyden tilanteessa. Näin ollen jos b(k) kuvaa sisäisen hallinnan “byrokratiakustannuksia” ja M(k) markkinoiden vastaavia hallintakustannuksia varantospesifisyyden (k) funktiona, niin voidaan olettaa, että β(0)>M(0). Edellisen perusteella voidaan myös olettaa, että M’>β’ (‘= 1. derivaatta) pätee kaikilla k:n arvoilla. Näin ollen funktio ∆G=β(k)-M(k) pienenee k:n kasvaessa. Toisaalta markkinoiden tuoma mittakaava- ja kattavuusetu aiheuttavat sen, että standardituotannon ollessa kyseessä tuotantokustannukset ovat selvästi korkeammat vain omaan tarpeeseen tuotettuna. Merkitään ∆C:llä markkinoiden ja omien tuotantokustannusten eroa. Williamsonin mukaan tämä ero on aina positiivinen, mutta k:n suhteen laskeva funktio, joka lähenee asymptoottisesti nollaa. Yhdistämällä nyt ylläolevat funktiot samaan kuvaan 2.9 sekä laskemalla funktio ∆C+∆G, voidaan pelkistää Williamsonin vertikaalisen integraation teo- ria. 47 ∆C+∆G ∆C ∆ G k1 k2 k Varantospesifisyys K us ta nn uk se t Kuva 3. Tuotanto-ja hallintakustannukset varantospesifisyyden funktiona (Williamson 1985, s. 93) Jos k* on optimaalinen varantospesifisyys, niin (1) alihankinta on järkevää, kun varantospesifisyys on alhainen (k*<>k). Edelleen (3) k:n välialueella kustannuserot ovat pienet ja siksi sekä alihankinta että vertikaalinen integraatio ovat mahdollisia. Jos olettamukset ∆C:n suhteen pitävät paikkansa, (4) yritys ei koskaan integroidu pelkästään tuotantokustannussyistä. (5) Suuret yritykset ovat vertikaalisesti vertikaalisesti integroituneempia kuin pienet. Ja lopuksi 6) M-form- eli tulosyksikköorganisaatiot ovat integroituneempia kuin U-form -(funktionaa- liset) rakenteet (Williamson 1985, s.93-95) Yllä esitetty malli perustui olettamuksiin, että alihankintamallissa sekä integraatiomallissa tuotantomäärä on sama hallintakustannuksia määriteltäessä ja että optimivarantospesifisyys on sama kummassakin. Näistä olettamuksista Williamson myöhemmin luopuu (Riordan ja Williamson 1985, Williamson 1989, s.155-159). Pelkistetyn matemaattisen mallin avulla he analysoivat sekä op- timaalisia tuotantomääriä että varantospesifisyyttä eri rakenneratkaisuissa. (1) Alihankintamallissa optimaalinen varantospesifisyys ja sitä vastaava tuotannon määrä ovat kumpikin matalampia kuin integraatiomallissa. (2) Integraatiomal- lissa sekä optimaalinen varantospesifisyys että tuotannon määrä ovat korkeam- pia kuin markkinamallissa. (3) Hypoteettinen neoklassinen malli (transaktio- kustannukset ovat nolla) tuottaa korkeimman tuotannon tason ja varantospe- sifisyyden. Jos yrityksen prosessit ja tuotantolaitteet eroavat varantospesifisyydel- tään, Williamsoninkin malli sopii optimaalisen integraatioasteen määrittelyyn. Toisin sanoen sen avulla voidaan etsiä vastauksia yrityksien ostaa-valmistaa- päätöksiin (make or buy ratkaisut). 48 Chiles ja McMackin (1996) ovat todenneet, että Williamsonin mallissa olete- taan implisiittisesti, että päätöksentekijä on riskipreferenssiltään neutraali. Kir- joittajat tutkivat myös riskin välttäjän ja riskin etsijän päätösten vaikutuksia. Edellinen siirtää alihankintapistettä alemmalle k:n tasolle ja jälkimmäinen ylem- mälle. Kirjoittajat ottavat myös huomioon luottamuksen vaikutuksen. Kuten edellä on todettu, varantospesifisyyden ollessa keskitasoa yritysten välinen pitkäaikainen yhteistyö on tehokkain ohjausrakenne ja -käytäntö. Komo- nen (1993, s.143-144) on esittänyt, että keskialueella palvelun taso ratkaisee inte- graatiopäätökset. Tätä voidaan havainnollistaa kuvaa 3 täydentämällä (kuva 4). Kustannukset ∆C+∆G ∆C Palvelun taso ratkaisee ∆ G k1 k2 k Varantospesifisyys Kuva 4. Palvelutason vaikutusalue yrityksen ostaa-valmistaa-päätöksissä VARANTOSPESIFISYYS JA MARKKINARAKENNE Komonen (1998) on esittänyt teollisuuden kunnossapitoa koskevissa tutki- muksissaan, että markkinoiden rakenne on varantospesifisyyden funktio. Toi- sin sanoen, mitä alhaisempi on teknologian yrityskohtaisuusaste, sitä voimak- kaampi kilpailu markkinoilla on ja sitä tehokkaampi on markkinahallinta. Tässä mielessä teknologia voi selittää yrityksen optimaalista vertikaalista yhdentymis- tä. Mitä korkeampi teknologian yrityskohtaisuusaste on, sitä korkeampi on mark- kinahinta. 49 3. Empiirisiä tutkimuksia vertikaalisesta yhdentymisestä “Empiirisiä tutkimuksia vertikaalisesta yhdentymisestä on kaiken kaikki- aan tehty melko vähän, ja yleensä tehdyt työt ovat varsin irrallisia, eikä töillä ole juuri teoriapohjaa tai vertailumahdollisuuksia muihin tutkimuksiin” (Suo- malainen 1989, s.67-69). Usein tutkimukset koskevat vain yhtä toimialaa, mikä on selvä puute yleisten johtopäätösten näkökulmasta. Muutamien tutkimuksien tulokset ovat kuitenkin mielenkiintoisia tämän tutkimuksen näkökulmasta: Le- vyn (1984, s.337-389) mukaan yrityksen koko korreloi negatiivisesti ja kysynnän kasvu sekä keskittymisaste positiivisesti integraatioasteen kanssa. MacDonaldin (1985, s.327-331) tutkimusten mukaan toimialan keskittyneisyyden ja pää- omaintensiivisyyden vaikutussuhde on positiivinen. Yrityksen tuottavuuden ja vertikaalisen integraation suhdetta on myös tutkittu. Baben (1981, s.1-31), Kaser- manin & Ricen (1981, s.262-266) ja D’Avenin & Ravenscraftin (1994, s.1167-1206) tutkimukset eivät tue sitä hypoteesia, että vertikaalisen integraation avulla saa- daan tehokkaampi tuotantofunktio. Tosin viimeksi mainittujen mukaan hallin- non, myynnin, mainonnan ja R&D:n kustannukset suhteessa myyntivolyymiin olivat pienemmät vertikaalisesti integroiduttaessa. Myös riskin merkitystä on tutkittu. Mead (1978, s.83-90) ja Allen (1981, s.73-94) ovat havainneet negatiivi- sen yhteyden riskin ja vertikaalisen yhdentymisen välillä (Meadilla riski liittyi tuottoihin ja Allenilla kysyntään). Empiiristen tutkimusten vähäisyys koskee myös liiketoimikustannusten teoriaa. Monteverde & Teece (1982, s.206-213) ovat tutkineet autoteollisuutta ja todenneet, että mitä erikoistuneempaa auton osan valmistaminen on, sitä todennä- köisemmin valmistus on vertikaalisesti yhdentynyt. Stuckey (1983) on päätynyt tutkimuksissaan siihen, että alumiiniteollisuuden integroituminen taaksepäin voidaan selittää liiketoimikustannusten avulla. Spillerin (1985, s. 285-312) tutki- mukset tukevat jonkin verran sijaintispesifisyyden vaikutusta vertikaaliseen integraatioon. Masten (1984, 403-417) löysi lentokoneteollisuudessa vahvan riippuvuuden vertikaalisen yhdentymisen ja suunnitteluspesifisyyden välillä. Levyn (1985, s.438-445) empiirisesti testaamassa yhtälössä oli mukana yleisim- min käytettyjen tekijöiden lisäksi mm. organisaatiomuoto, etäisyystekijä, riski sekä tutkimus- ja kehityskulut. Näistä ainoastaan tutkimus- ja kehityskuluilla oli oikeanmerkkinen ja tilastollisesti merkitsevä riippuvuus vertikaalisen yhdenty- miseen. Aderson & Schmittlein (1984, s.385-395) ovat tutkineet inhimillisen pää- oman spesifisyyttä myynnin organisoinnissa ja löytäneet merkitsevän riippuvuu- den sen ja integraation välillä. Kansainvälistä vertailua edustaa Hennartin (1991, s.483-497) tutkimus. Hän on tutkinut japanilaisten yritysten omistusstrategiaa valmistusyksiköissään Yhdysvalloissa. Edellä mainitut D’Aveni ja Ravenscraft (1994) voidaan lukea liiketoimikustannusten vaikutuksen tutkijoiden joukkoon. Aubert, Rivard ja Michel Patry (1996) ovat tutkineet kvalitatiivisella otteella 50 liiketoimikustannusten teoria viitekehyksenään 10 yrityksen informaatiosystee- mien alihankintakäyttäytymistä ja määrittäneet kullekin erityisen perusteen ali- hankintaan. Komonen (1998) on tutkinut empiirisesti teollisuuden kunnossapidon ali- hankinta- ja ulkoistamispäätöksiä. Tutkimusote on ollut osittain alihankintamark- kinoiden käyttäytymistä selittävää sekä osittain normatiivista eli päätöksenteon sääntöjä kehittävää. Tärkeimpiä tekijöitä tutkimuksessa ovat olleet (1) seisokki- kustannusten riski, (2) tuotantolaitoksen käytössä olevan teknologian yrityskoh- taisuusaste, (3) mittakaavaetu, (4) tuotantojärjestelmän rakenne ja (5) ehkäise- vän kunnossapidon osuus. 1990 –lopulla on julkaistu useita liiketoimikustannustenteoriaa arvioivia ja arvostelevia kirjoituksia. Ghoshal ja Moran (1996) sekä Moschandreas (1997) ar- vostelevat Williamsonin opportunismin käsitettä. Edelliset pitävät Williamsonin ihmiskäsitystä kapeana ja korostavat ihmisen kykyä aloitteellisuuteen, yhteis- työhön ja oppimiseen. Moschandreas korostaa, että ihminen niin monimutkainen, ettei häntä voida voida kuvata opportunismin käsitteellä. Toisaalta kirjoittaja arvostelee opportunismin käsitteen epäsymmetrisyyttä. Toisin sanoen oppor- tunistisesti voi käyttäytyä kumpikin osapuoli sekä yrityksien sisäisissä suhteissa että alihankintasuhteissa. 4. Liiketoimikustannusten teoria tutkimuksen viitekehyksenä Kirjoituksensa The Theory of the Firm eräänä johtopäätöksenä Bengt Holm- ström ja Jean Tirole (1989, s.126) toteavat, että huolimatta organisaatioteorian nopeasta kehittymisestä viimeisten viidentoista vuoden aikana organisaa- tiokäyttäytymisen monia piirteitä ymmärretään yhä heikosti. Ja edelleen: “There are at least three outstanding problems that need attention . A first step is to develop and apply techniques that deal with non-standard problems such as incomplete contracts, bounded rationality and multi-lateral contracting. The se- cond step ought to integrate observations from neighbouring fields such as so- ciology and psychology in a consistent (not ad hoc) way into the theoretical ap- paratus. The third step will be to increase the evidence/theory ratio, which is currently very low in this field.” Williamson ja Ouchi (1981) ovat todenneet, että “organization theory is seriously underdeveloped with respect to its economic content”, kun taas Starkey, Wright & Thompson (1991) ovat kirjoittaneet, että “Economic theory fails to accommodate organization theory”. 51 Toisaalta Simon (1984, s.40) on todennut, että “ In physical sciences, when errors of measurement and other noise are found to be of the same order of mag- nitude as the phenomena under study the response is not to try to squeeze more information out of the data by statistical means; it is instead to find techniques for observing the phenomena at a higher level of resolution. The corresponding strategy for economics is obvious: to secure new kinds of data at a micro level”. Kuten edellä todettiin, teknologiset mallit (skaalavaikutus) eivät selitä selek- tiivisen intervention ongelmaa eli sitä miksi yritykset eivät integroidu aina sil- loin kuin se on järkevää. Tämän vuoksi tarvitaan tarkasteluun muita ulottuvuuk- sia. Liiketoimikustannusten teoria mahdollistaa sekä taloustieteellisen että käyttäytymistieteellisen näkökulman yhdistämisen, koska se käsittelee monito- rointiin, koordinointiin, sitoutumiseen ja epäsymmetriseen informaatioon liitty- viä tekijöitä ja koska siinä markkinoiden ja yrityksen sisäiset byrokratiakustannuk- set ovat oleellinen integraatioasteen määräytymisen kriteeri. Edellä esitetyn li- säksi teoria antaa hyvän kehikon palvelutuotannon erityispiirteiden ja perintei- semmän taloudellisen ajattelun yhdistämiseen. Lähteitä Allen B.T. (1981): Structure and Stability in Gasoline Markets, Journal of Econo- mic Issues Allion J.R. (1988): The Practical Strategist, Harper & Row Publishers, New York Anderson E. and Scmittlein D. (1984): Integration of the Salesforce: An Empiri- cal Examination, The Rand Journal of Economics, 15: 385-395 Aubert B., Rivard S., & Patry M. (1996): A transaction cost approach to outsour- cing behavior: Some empirical evidence, Information & Management 30, 51-64 Babe R. E. (1981): Vertical Integration and Productivity: Canadian Telecommunica- tions, Journal of Economics Issues, 1-31 Carlton D. W. (1979): Vertical Integration in Competitive Markets under Uncer- tainty, Journal of Industrial Economics, 189-209 Carlton D. and Perloff J. (1990): Modern Industrial Organization, Glenview, Il- linois, Scott Foresman and Company Chiles T. & McMackin J. (1996): Integrating Variabe Risk Preferences, Trust and Transaction Cost Economics, Academy of Management Review vol.21 no.1, 73-99 52 D’Aveni R. & Ravenscraft D. (1994): Economies of Integration versus Bureaucra- cyb Costs: Does Vertical Integration Improve Performance, Academy of Mana- gement Journal vol.37, no.5, 1167-1206 Ghoshal S. & Moran P.(1996): Bad for Practice: A Critique of the Transaction cost Theory, Academy of Management Review, vol.21 no.1, 13-47 Eskelinen H. ja Virkkala S (toim. 1989): Talouden verkostot ja alueellinen muu- tos, Joensuun Yliopisto, Karjalan tutkimuslaitoksen monisteita. Fazakerley J. (1996): Outsourcing maintenance, Manufacturing Engineer, Octo- ber Geanakopolos J. and Milgrom P. (1985): A Theory of Hierarchies Based on Limi- ted Managerial Attention, Cowles Foundation Paper no. 775, Yale University Hennart J-F. (1991): The Transaction Cost Theory of Joint Ventures: An Empirical Study of Japanese Subsidiaries in The United States, Management Science vol. 37, no.4, April Holmström B. R. and Tirole J. (1989): The Theory of The Firm. Handbook of Industrial Organization, Volume 1, Edited by R.Schmalensee and R.D.Willig, Elsevier SciencePublishers B.V. Johanson J. and Mattson L. (1987): Interorganizational Relations in Industrial Systems-A Network Approach, Working Paper 7/1987, University of Uppsala Kaserman D. L. and Rice P. L. (1981): A Note on Predactory Vertical Integration in the US Petroleum Industry, Journal of Economics and Business, 262-266 Komonen K (1993): Asiakastyytyväisyys ja alihankinta: Näkökulma vertikaali- seen integraatioon, Liiketaloudellinen Aikakauskirja, 2/1993 Komonen K (1998): Teollisuuden kunnossapidon rakenne ja tehokkuus. Väitös- kirja. Teknillinen Korkeakoulu, Espoo Leavy B. (1996): Outsourcing Strategy and A Learning Dilemma, Production and Inventory Management Journal, Fourth Quarter, 50-53 Lehtinen U.(1991): Alihankintajärjestelmä 1990-luvulla, Jyväskylä, SITRA Levy D. (1984): Testing Stigler’s Interpretation of “The Division of Labor Limi- ted by the Extent of the Market”, Journal of Industrial Economics, 337-389 Levy D. (1985): The Transactions Cost Approach to Vertical Integration: An Em- pirical Examination, Review of Economics and Statistics, 67, August 438-445 53 Lucas R. (1967): Adjustment Costs and the Theory of Supply, Journal of Political Economy, 75: 321-339 MacDonald J. M. (1985): Market Exchange or Vertical Integration: An Empirical Analysis, Review of Economics and Statistics, 327-331 Masten S. E. (1984): The Organization of Production: Evidence from Aerospace Industry, Journal of Law and Economics, 27: 403-417 Mead D.E. (1978): The Effect of Vertical Integration on Risk in the Petroleum Industry, Quartely Review of Economics and Business, 83-90 Milgrom P. and Roberts J. (1992): Economics, Organization and Management, New Jersey, Prentice Hall Monteverde K. and Teece D. (1982): Supplier Switching Costs and Vertical Integration in the Automobile Industry, Bell Journal of Economics 13: 206-213 Moschandreas M. (1997): The Role of Opportunism in Transaction Cost Econo- mics, Journal of Economic Issues, vol.31, no.1 March Ollus M., Lovio R. ja Mieskonen J ym. (1990): Joustava tuotanto ja verkostotalous, SITRA 109, Helsinki Perry M. K. (1978): Vertical Integration: the Monopsony Case, American Econo- mic Review 1978b, 561-570 Perry M. K. (1982): Vertical Integration by Competitive Firms, Uncertainty and Diversification, Southern Economic Journal, 201-208 Perry M. K. (1989): Vertical Integration: Determinants and Effects, Handbook of Industrial Organization, Volume 1, Edited by R.Schmalensee and R.D.Willig, El- sevier SciencePublishers B.V. Porter M (1985): Kilpailuetu, Espoo, Weilin+Göös Quirmbach H. C. (1986): Vertical Integration: Scale Distortions, Partial Integrati- on and the Direction of Price Change, Quartely Journal of Economics, 131-147 Raatikainen I. (1992): Alihankintaverkostojen kehittäminen pohjois-savolaises- sa metalliteollisuudessa, Kuopion Yliopiston julkaisuja Reve T (1990): The Firm as a Nexus of Internal and External Contracts, in Aoki M, Gustafsson and Williamson O (ed): The Firm as a Nexus of Treaties, London, Sage Publications 1990 54 Riordan M and Williamson O (1985): Asset Specificity and Economic Organiza- tion, International Journal of Industrial Organization, 3:365-368 Shepherd W (1990): The Economics of Industrial Organization, Englewood Cliffs, New Jersey, Prentice Hall, Inc Simon H. (1969): The Sciences of the Artificial, MIT Simon H. (1984): On the Behavioral and Rational Foundations of Economic Dyna- mics, Journal of Economic Behavior and Organization, 5: 35-36 Silver M. (1984): Enterprice and the Scope of the Firm, Oxford Spiller P. T. (1985) On Vertical mergers, Journal of Law, Economics and Organizati- on, 1: 285-312 Starkey K, Wright M and Thompson S (1991): Flexibility, Hierarchy, Markets, British Journal of Management Vol.2, 165-176 (1991) Stuckey J.A. (1983): Vertical Integration and Joint Ventures in the Aluminium Industry, Cambridge MA, Harvard University Press Suominen S. (1989): Yrityksen vertikaalinen yhdentyminen, Helsingin kauppa- korkeakoulun julkaisuja, B 90, Helsinki Sutton J. (1991): Sunk Costs and Market Structure, MIT Pess, Cambrigde, MA Williamson O (1985): The Economic Institutions of Capitalism, New York, Free Press Williamson O (1989): Transaction cost Economics. Handbook of Industrial Or- ganization, Volume 1, Edited by R.Schmalensee and R.D.Willig, Elsevier Science Publishiners B.V. Vuorinen P (1989): Verkostotalous ja modernien yritysten toimintaympäristöt. Raportissa Eskelinen H ja Virkkala S (toim.), Talouden verkostot ja alueellinen muutos. Joensuun yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen monisteita 4/1989 55 Ulkoistamisen kohdealueet ja yhdessä kehittyminen Seminaarialustus Jouko Leisiö Mitä palveluita asiakkaat yhteistyöpartnereiltaan tarvitsevat ja odottavat Elektroniikkateollisuudessa Perinteisen komponenttilevykoonnan lisäksi on tullut vaatimuksia yhä spe- sifioidumpien palveluiden tarpeista, joita ovat: Tuotannollistaminen - DFM, DFA (Design for manufacturing, assembly) - piirilevyjen layout ( johdotus), suunnittelusääntöjen merkitys - tuotantoprosessin suunnittelu - prototyyppipalvelut - automaatiosuunnittelu - työkalut ja fixtuurat Materiaalien hankinta ( Global / Local ) ja varastointi - riskianalyysit - komponentti-insinööripalvelut ( 2-valmistajat, koodaus) - toimittajien arviointi ja hankinta - prototyyppien materiaalit ja hankinta - laatuseuranta - muutostenhallinta Testausjärjestelmien suunnittelu - ICT ( neulapetitestaus ) - Flying prope ( liikkuva testipää) - JTAG ( komponenttien oma lähiympäristön testaus ) - Funktionaalinen eli toiminnallinen testaus (analoginen, digitaalinen, ethernet, audio, power-on, RF ) - Jännitelujuustestaukset 56 Jälkimarkkinointi palvelut - Takuuaikaset- ja takuun