ARTIKKELIT | RANTAMÄKI & JALONEN 35 Hallinnon Tutkimus 41 (1), 35–51, 2022 Hallinnan informaatioresilienssiä etsimässä – Tutkimusmatka käsitteen juurille Aino Rantamäki & Harri Jalonen ABSTRACT Searching for information-resilient governance: A journey to the roots of the concept Information resilience is an emerging concept in the field of social sciences. This article aims to convey the essence of that concept using con- cept analysis as a methodological approach. The specific purpose of this study is to determine the characteristics, antecedents, and consequences of information resilience and reflect the results against the findings of administrative studies. This study suggests that the dominant character- istics of information resilience are its systemic nature, emergence through interaction, and its manifestation in uncertainty. The antecedents of such resilience, preventative and promoting, are gatekeeping, social capital, societal institutions, and foresight. Information resilience contrib- utes to strengthening agency and the manage- ment of information-related risks. Keywords: Information resilience, resilience, governance, concept analysis JOHDANTO Tietoperusteisuutta voidaan pitää hyvän hallin- non keskeisenä ominaispiirteenä. Sen oikeutus syntyy julkishallinnon kyvystä erottaa epä- olennainen informaatio olennaisesta tiedosta. Tietoperustaisen päätöksenteon ja julkishallin- non tiedolla johtamisen edellytyksiä, nykytilaa ja haasteita on tutkittu paljon (esim. Wiig 2002; Virtanen ym. 2015; Raisio ym. 2018; Lai - honen & Ahlgren-Holappa 2020). Tut kimus- intressi on voimistunut tietoperustaisen orga- nisaatiokäsityksen myötä (Grant 1996), jos kin tiedon rooli on askarruttanut jo huomatta vasti aiemmin (esim. Henry 1974). Yhtenä kes kei - senä havaintona voidaan pitää sitä, että vaikka tieto onkin hyvän päätöksenteon keskeinen elementti, päätöksenteossa on aina kysymys myös asioiden arvopohjaisesta käsittelystä ja poliittisesta laskelmoinnista. Näyttöperustaisen päätöksenteon (evidence-based decision-making) ’ideaalin’ (Nutley ym. 2007) sijaan reaalimaa il- massa päädytään usein politiikkaperustaiseen näyttöön (policy-based evidence) (Cairney 2017). Toisin sanoen tietoa etsitään ja hyödyn- netään valikoi den. Tiedonkäsittelyyn liittyvät vinoumat ovat ongelma normaaliaikoina muut- tuen kertaluok kaa vakavammiksi kriiseissä ja poikkeus oloissa, joissa tiedon tulee olla nopeasti saatavilla. Poikkeusoloissa päätöksenteolta edel- lytetään poikkeuksellista ketteryyttä, mikä ohjaa kiinnittämään huomiota informaation saata- vuuteen, käyttökelpoisuuteen ja ajantasaisuu- teen. Myös Covid-19-kriisi on korostanut infor- maation ja tiedon merkitystä päätöksenteossa ja sen valmistelussa. Epäselvyydet viranomaisten välisissä toimivaltasuhteissa kertovat tarpeesta kiinnittää huomiota poliittishallinnollisen jär- jestelmämme päätöksentekokykyyn tilanteissa, joissa saatavilla oleva tieto on epätäydellistä ja muuttuvaa. Tässä artikkelissa hallinnon tietoperustei- suut ta tarkastellaan informaatioresilienssin (in- formation resilience) käsitteen kautta. En nak ko- käsityksemme mukaan informaatioresilienssis- sä on kysymys yhtäältä hyödyllisen informaa- tion saatavuudesta ja toisaalta mis- ja disinfor- maation aiheuttamien ongelmien ehkäisemises- tä. Informaatioresilienssin tutkiminen on miele- kästä erityisesti neljästä syystä. Ensinnäkin tie - toperustaista julkishallintoa tarkastelevissa tut- kimuksissa on oltu kiinnostuneita muun muassa tiedon ja julkishallinnon suoriutumiskyvyn vä- lisestä yhteydestä (Harvey ym. 2009), horison- taalisesta ja vertikaalisesta tiedonkulusta ja sen esteistä (Currie & Suhomlinova 2006), tiedolla johtamista tukevista kulttuurisista teki jöistä 36 HALLINNON TUTKIMUS 1/2022 (Vakkala & Syväjärvi 2020) sekä tietojärjestel- mien hyödyntämisestä (Gil-Garcia ym. 2018). Aiemmassa tutkimuksessa ei kuitenkaan ole juurikaan problematisoitu tietoperustaisuuden haasteita ja mahdollisuuksia kriisi- ja poikkeus- oloissa. Toiseksi hallintotieteellisessä resilienssi- tutkimuksessa on tarkasteltu resilienssiä tuotta- via hallinnon prosesseja (Boin & van Eeten 2013) ja pohdittu resilienssin suhdetta julkishal- linnon legitiimeinä pidettyihin arvoihin (Duit 2016). Tutkimuksesta huolimatta resilienssi näyt - täytyy ’mustana laatikkona’, jonka sisältö on jäänyt hämäräksi. Informaatioresilienssi ei yksi- nään tuo ratkaisua, mutta sen avulla voidaan raottaa mustan laatikon kantta ja tuottaa uutta ymmärrystä resilienssiä tuottavista prosesseista. Kolmanneksi perinteisen hallinnon (govern- ment) korvautuminen hallinnalla (governance) on lisännyt ideoiden, tapahtumien ja toimijoi- den keskinäisriippuvuutta (Klijn & Koppenjan 2015). Kehityksen seurauksena myös hallinnan riskiherkkyys on kasvanut (Boin & Lodge 2016). Informaatioresilienssi tarjoaa hallinnan keski- näisriippuvuuksiin uuden näkökulman, sillä se ohjaa tarkastelemaan informaation leviämistä ja tulkintaa toimijoiden välisissä verkostoissa. Nel- jänneksi hallinnassa hyödynnettävien ohjaus- mekanismien kirjo on monipuolistunut. Nor mi - ohjauksen sijaan yhä useammin luotetaan in- formaatiolla ohjaamiseen (Soma ym. 2016). In- formaatio-ohjaus mielletään enimmäkseen nor- maaliaikojen ohjausmuodoksi, mutta sillä on potentiaalia myös kriisi- ja poikkeusolojen hal- linnassa. Ymmärryksen lisääminen informaatio - resilienssin ennakkoehdoista auttaa laajenta- maan informaatio-ohjauksen sovelluskohteita. Tässä artikkelissa informaatioresilienssi kytke- tään poikkeustilanteisiin ja niihin liittyvään hallintaan perustuen tavoitteeseemme arvioida käsitteen käytettävyyttä Covid-19-kriisin hallin- nan yhteydessä. Informaatioresilienssin analysointi, puhu- mattakaan sen kehittämisestä on vaikeaa, sillä kysymys on puutteellisesti teoretisoidusta käsit- teestä. Käsite itsessään onkin ensin sanoitettava käsiteanalyysin keinoin. Tässä tutkimuksessa toteutetun käsiteanalyysin tutkimuskysymykset on kiteytetty seuraavasti: Mitkä ovat informaa- tioresilienssin ominaispiirteet? Mitkä tekijät estä- vät tai edistävät informaatioresilienssiä? Mitä in- formaatioresilienssistä seuraa? Lisäksi kysymme, miten informaatioresilienssin piirteet näyttäyty- vät hallinnan resilienssin tutkimuksessa. RESILIENSSIN HALLINTAA JA HALLINNAN RESILIENSSIÄ Resilienssiä on tutkittu paljon yksilötason il miö - nä ja psykologisen tutkimuksen menetelmil lä. Käsitteellä on näissä tutkimuksissa tarkoi tet tu ih mismielen mukautumiskykyä. Mu kau tu mis- kyvyn ohella resilienssin synonyymeinä on käy- tetty varsin yleisesti kimmoisuutta ja joustavuut- ta. (Valli 2020.) Organisaatiotutkimuksessa resi- lienssi on liitetty erityisesti erilaisista katastro- feista selviytymiseen (esim. Weick 1993; Pearson & Clair 1998). Sittemmin resilienssi on kytketty organisaatioiden toiminnan jatkuvuuteen mo- nimutkaisessa ja nopeasti muuttuvassa toimin- taympäristössä (esim. Välikangas 2010; Bennett & Lemoine 2014). Organisaatiolähtöisessä resilienssitutkimuksessa voidaan tunnistaa Duchekin (2020) mukaan kolme lähestymistapaa. Kestävyyttä ja toipumista (resistance, recovery) painottavassa lähestymistavassa resilienssi näh- dään organisaation kykynä palautua kriisiä edel- tävään normaalitilaan, kun taas mukautumista (adaptation) korostavassa ajattelussa torjutaan ajatus normaaliudesta ja resilienssi nähdään kriisitilanteissa aktivoituna organisatorisena oppimisena. Ennakoinnin (anticipation) näkö- kulmasta resilienssi tarkoittaa puolestaan proak- tiivista varautumista erilaisiin kriisitilanteisiin. Hallintotieteellisen tutkimuksen kohteeksi resilienssi on noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yhtenä kulminaatiopisteenä voidaan pitää Public Administration -lehden erikoisnumeroa vuodelta 2016, jossa tarkastel- tiin institutionaalista resilienssiä erityisesti hal- linnon- ja sektorirajat ylittävissä kriisitilanteis- sa. Myös Public Management Review -lehdeltä ilmestyy vuoden 2022 aikana erikoisnumero, jonka artikkeleissa pohditaan julkisorganisaa- tioiden resilienssiä koronapandemian jälkeises- sä ajassa. Hallinnontutkimuksessa on esitetty myös kritiikkiä resilienssiä kohtaan. Esimerkiksi Capano ja Woo (2017) kuvaavat resilienssiä laa- jalle levinneeksi ja lumoavaksi (charme) käsit- teeksi, jonka käyttöarvo on parhaimmillaankin kyseenalainen ja pahimmillaan harhaanjohtava. Ihmismielen mukautumiskyvystä tiedetään paljon, mutta samaa ei voida sanoa julkishallin- ARTIKKELIT | RANTAMÄKI & JALONEN 37 non resilienssistä. Luultavaa kuitenkin on, että monet organisaatioresilienssiä koskevat havain- not pätevät myös hallinnan resilienssin yhtey- dessä. Muutaman vuoden takainen pakolais- kriisi ja tällä hetkellä elettävä koronakriisi ovat esimerkkejä äkillisistä häiriöistä, joista selviyty- misessä on tarvittu joustavuutta. Äkillisten krii- sien ohella hallinnan resilienssille on käyttöä myös esimerkiksi ilmastonmuutoksen vastaises- sa taistelussa ja väestön ikärakenteen vinoutu- mi sen aiheuttamiin haasteisiin vastaamisessa. Oletettavaa on, että myös hallinnan resilienssi koostuu ennakoivasta varautumisesta, kriiseistä toipumisesta ja oppimiseen perustuvasta mu- kautumisesta ’uuteen normaaliin’. Toisaalta jul - kishallinnon resilienssissä on myös erityispiir tei- tä. Esimerkiksi Duitin (2016) mukaan haasteena on tarve jatkuvaan tasapainoiluun resilienssin ja hyvän hallinnon (kuten läpinäkyvyys, legiti- miteetti ja tilivelvollisuus) välillä. Stark (2014) on samoilla linjoilla korostaessaan sääntöjen ja improvisoinnin välillä olevaa jännitettä. Lisäksi julkishallinnon organisaatioissa on todettu ole- van tietynlaista jähmeyttä muuttaa toimintaym- päristöstä tunnistetut uhkat ja mahdollisuudet mukautuvaksi toiminnaksi (Zhang ym. 2018; Plimmer ym. 2021). Yhteistä näille haasteille on niiden kietoutuminen hallinnassa hyödynnettä- vään informaatioon ja tietoon. Informaation ja tiedon välinen suhde on mo- niselitteinen ja tulkinnanvarainen. Informaatio on muodossa olevaa ja usein välitettäväksi tar- koitettua tietoa, jolla on jokin merkityssisältö, käyttöyhteys ja uutuusarvo. Tiedoksi informaa- tio muuttuu vastaanottajan tulkitessa informaa- tiota tietyssä viitekehyksessä. (Davenport & Prusak 1998.) Kysymys on toisiinsa kiinteästi kytkeytyvistä käsitteistä, mikä näkyy myös niis- sä tavoissa, joilla kuvataan organisaatioiden in- formaation ja tiedon hallintaa sekä johtamista. Informaation ja tiedon käsitteiden lukuisten eri- laisten merkitysten pohtimisen sijaan tässä ar- tikkelissa noudatetaan Wilsonin (1981) käytän- nöllistä neuvoa, jonka mukaan olennaisinta on valitun määritelmän sopiminen tutkimustehtä- vään. Tässä artikkelissa wilsonilainen pragma- tismi tarkoittaa sitä, että niin informaatio kuin tietokin ymmärretään hallinnan resursseiksi, jotka edistävät sekä kriisi- ja poikkeustilanteissa selviytymistä että normaalioloissa hyvän hallin- non toteutumista. Informaation saatavuus ei vielä riitä luo- maan mukautumiskykyistä hallintoa. Erityisesti häiriötilanteissa näyttää siltä, että oikea tieto oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan edustaa idealistista utopiaa. Informaation saatavuuden ja siirtämisen ohella kysymys on tietämisestä – aktiivisesta prosessista, joka voidaan Weickiä (1993) mukaillen nähdä sekä objektiivisena havainnointina että havaitun subjektiivisena merkityksellistämisenä. Tietämisessä faktat ei- vät puhu vaan ne ’laitetaan puhumaan’ (Jasanoff 2012). Tämä voi puolestaan konkretisoitua instrumentaalisena ja ongelmanratkaisemiseen tähtäävänä toimintana, mutta myös poliittisesti motivoituneena ja tiettyä intressitahoa palvele- vana legitimointina (vrt. Newman 2017).  TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Helmikuussa 2021 toteutettu haku Google Scholarista tuotti resilienssi-käsitteellä (resil- ience) hieman yli kolme miljoonaa osumaa, kun hakusanalla ’information resilience’ löytyi vain joitakin satoja osumia. Informaatioresilienssiä tarkastelevassa tutkimuksessa on kuitenkin ha- vaittavissa selkeää kasvua (kuvio 1). Suomen kielellä Google Scholar tunnistaa vain yhden osuman (Juntunen & Hyvönen 2020), eivätkä myöskään samankaltaiset termit, kuten tiedon resilienssi, tietoresilienssi, kogni- tiivinen resilienssi tai episteeminen resilienssi tuottaneet lainkaan tutkimuskysymysten kan- nalta olennaisia tuloksia. Esimerkiksi kognitii- visen resilienssin tutkimuksessa tarkastellaan muistiongelmia ja muita neurologisia sairauksia. Käsitteen hyödyntämisen vähäisyys voi tarkoit- taa esimerkiksi sitä, ettei ehdotetulla käsitteellä ole tulkintavoimaa. Toisin sanoen on olemassa käsite tai käsitteitä, jotka kuvaavat paremmin kiinnostuksen kohteena olevaa ilmiötä. Tämän artikkelin lähtökohtana on kuitenkin käsitys siitä, että vaikka informaation hallintaa onkin sivuttu resilienssitutkimuksessa, kysymys on il - miöstä, jonka käsitteellinen haltuunotto on pa - hasti kesken. Vähän tutkittu, mutta kiinnos tus- ta herättävä ilmiö on oivallinen kohde käsi te - analyyttiselle tutkimukselle, jonka perimmäi- senä tavoitteena on käsitteisiin liitettyjen mer- kitysten ymmärtäminen ja käsitteiden olen- naisten piirteiden erottaminen epäolennaisesta. Käsiteanalyysin pohjaksi on laadittu useita eri- 38 HALLINNON TUTKIMUS 1/2022 laisia malleja, joista tunnetuimpia lienevät eri- tyisesti hoitotieteen kentällä käytetyt Wilsonin malli, siihen pohjautuva Walkerin ja Avantin malli (Puusa 2008) sekä vahvemmin tarkas- teltavan käsitteen kehittymiseen keskittyvä Rodgersin malli (Lammintakanen ym. 2008). Tässä käsiteanalyysissa sovellamme Tähtisen ja Havilan (2018) rakentamaa CAM-mallia (Concept Analysis Model), sillä sen on katsottu soveltuvan sellaisten käsitteiden tarkasteluun, joiden käyttöön liittyy epäselvyyttä ja monitul- kintaisuutta. Huolellinen käsitteenmäärittely mahdollistaa käsitteen erilaisten merkitysten löytämisen ja kriittisen tarkastelun sekä edistää käsitteen kuvaaman ilmiön ottamista systemaat- tisen arvioinnin kohteeksi (Tähtinen & Havila 2018). CAM-malli valittiin menetelmäksi eri- laisten enemmän lähikäsitteistöön keskittyvien käsiteanalyysimallien sijaan, koska tutkimus- intressinä oli nimenomaan informaatioresiliens- sin käsitteen selitysvoimaisuus. Lisäksi ennen aineistonhakua toteutettu eksploratiivinen kar- toitus oli luonut ennakkokäsitystä lähikäsitteis- töstä, jonka perusteella rajaus tehtiin tarkem- min informaatioon ja tietoon eksplisiittisesti liittyviin käsitteisiin. Aineiston haku toteutettiin systemaattisena tietokantahakuna helmikuussa 2021. Haun ete- neminen hakusanoineen ja tietokantavalintoi- neen on esitetty kuviossa 2. Kokonaisvaltaisen kuvan varmistamiseksi haussa huomioitiin erilaiset informaatioon liittyvät käsitteet tie- dostaen haun tällöin tuottavan myös sellaisia tuloksia, jotka menevät ohi artikkelin kysymyk- senasettelun. Tietokantahaku kohdennettiin kaikkiin hakukenttiin asettamatta julkaisuajan- kohdallista rajausta, millä pyrittiin mahdolli sim - man kattavaan aineistoon ja sitä kautta mah- dollisimman monipuoliseen näkökulmaan tut- kittavasta ilmiöstä (Tähtinen & Havila 2018). Tutkimuksen aikana havaittiin informaatio- resilienssin käsitteestä tuotetun aineiston jäävän niukaksi ja sisällöltään vinoutuneeksi. Tämän vuoksi päädyttiin toteuttamaan täydentävä haku julkaisulähtöisesti etsien korkealaatuisista hal- lintotieteen journaaleista (kuten Administrative Science Quarterly, Public Administration Review, Public Management Review) resilienssiä kuvaa- via artikkeleita. Artikkelit poimittiin otsikosta löytyvän resilienssin käsitteen avulla, jonka jäl- keen abstrakteja peilattiin tutkittavaan ilmiöön käsiteanalyysin tulosten avulla. Näin valitut artikkelit käytiin läpi käsiteanalyysiin pohjau- tuvin sanahauin ja kokonaisuudessaan lukien. 11 artikkelin havaintoja on peilattu käsiteanalyy- sin tuloksiin omassa luvussaan. Käsiteanalyysiä ohjaavana periaatteena oli käsitteen erilaisten merkitysten esiintymistiheyden laskemisen si- 1 2 6 74 536 0 100 200 300 400 500 600 1970-1980 1981-1990 1991-2000 2001-2010 2011-2020 Kuvio 1. Informaatioresilienssi Google Scholarissa. ARTIKKELIT | RANTAMÄKI & JALONEN 39 jaan aikaansaada riittävän laaja kuva informaa- tioresilienssin käsitteestä. Käsiteanalyysimme sijoittuu tulkitsevan käsitetutkimuksen perin- teeseen (Takala & Lämsä 2001). Aineiston analyysi aloitettiin määrittelemäl- lä termit, joilla aineistossa kuvataan tutkittavaa ilmiötä (Tähtinen & Havila 2018). Ilmaisujen löytämiseksi artikkelit käytiin läpi sekä käsite- määrittelyyn liittyvin hakusanoin (esimerkiksi defin*, concept*, refer*) että kokonaisuudessaan lukien. Ilmaisuja variaatioineen löytyi 26 kappa- letta. Kahdessatoista aineiston artikkelissa käy- tettiin useampaa kuin yhtä käsitettä ja osassa käsitteitä käytettiin limittäin. Määritelmä infor- maatioresilienssille tai ilmiötä kuvaaville käsit- teille löytyi neljästätoista artikkelista. Sekä käy- tetyissä termeissä että määritelmissä kuvastui yhtäältä käsitteen ja sen käytön moninaisuus se- kä toisaalta käsitteeseen liittyvä epämääräisyys. KÄSITEANALYYSIN TULOKSET Informaatioresilienssin ominaispiirteet Informaatioresilienssin toistuviksi ominaispiir- teiksi nousevat systeeminen luonne, vuorovai- kutuksessa ilmaantuminen ja epävarmuudessa ilmeneminen. Koska käsitteessä oli nähtävissä selkeitä tutkimuskontekstiin liittyviä piirteitä ei- kä sitä käytetä vakiintuneesti tai yksiselitteisesti, Tietokantahaun tulokset (Web of Science, Scopus, EBSCO) n=1659 Abstraktit n=663 Analyysiin valitut artikkelit n=24 Valintakriteerit abstraktin perusteella • Käsittelee informaatioresilienssiä • Englanninkielinen • Vertaisarvioitu julkaisu Valintakriteerit kokotekstin perusteella • Sisällöltään kattava • Yhteiskuntatieteellinen lähestymistapa • Empiirinen tutkimus • Kirjallisuuskatsaus Poissulkukriteerit • Tietojärjestelmä- ja lääke- tieteelliset tutkimukset Täydentävä haku • Korkeatasoiset hallintotieteelliset journaalt, n=11 information*, resilien*, resilient information, knowledge resilien*, resilient knowledge, data resilien*, resilient data Hakusanat Rajaus tieteellisiiin artikkeleihin • Päällekkäisten poisto Kokotekstit n=134 Kuvio 2. Aineistohaun eteneminen. 40 HALLINNON TUTKIMUS 1/2022 tähdättiin analyysilla hallitsevien ominaispiirtei- den löytämiseen (Tähtinen & Havila 2018). Informaatioresilienssin systeemisyyttä kuva- taan sosioekologisten systeemien (Anderson 2015; Blay ym. 2020), osatekijöiden yhteenkie- toutuneisuuden (Brassett & Vaughan-Williams 2015), dynaamisten tietoverkostojen (Sourlas ym. 2018) sekä erilaisten monimutkaisten infor- maatioekologioiden (Lloyd 2014; Savolainen 2020) kautta. Systeemisyys viittaa ennen kaik- kea siihen, ettei informaatioresilienssiä voida vahvistaa pelkästään osien optimoinnin kautta, vaan informaatioresilienssin saavuttamiseksi systeemiä tulee tarkastella holistisesti hyväksyen siihen liittyvä dynaamisuus ja ennustamatto- muus (Sakurai & Chughtai 2020). Aikaisemmassa tutkimuksessa informaatio- resilienssi kuvataan sekä yksilö-, yhteisö- (Lloyd 2015; Vårheim 2017) että organisaatiotason (Lloyd 2015) ilmiönä. Sakurai ja Chughtai (2020) kuitenkin täsmentävät, että informaatio- resilienssi ei voi täysin toteutua ilman yhteisön osallistumista ja osallistamista. Muun muassa tästä syystä liitämme informaatioresilienssin läheisesti yhteisön resilienssiin joko sen osateki- jänä tai synonyymina. Yhteisöt taas nähdään so- siaalisten systeemien vuorovaikutuksessa muo- dostuneina dynaamisina informaatiota tuotta- vina ja merkityksellistävinä kokonaisuuksina (Scholl & Patin 2014; Vårheim 2017). Systeemisyys ilmenee myös informaatioresi- lienssin kiinnittymisenä erilaisiin tietoympäris- töihin (Vårheim 2017). Tietoympäristöissä on kyse yhteisöjen ja niiden ympäristöjen välisestä jatkuvasta vuorovaikutuksesta, jossa painotetaan yhteistyössä tapahtuvaa tiedon rakentamista ja merkityksellistämisen tapoja (Lloyd 2014, 54). Kaiken kaikkiaan tietoympäristöjä luonnehdi- taan kompleksisiksi, nopeasti muuttuviksi ja kaoottisiksikin kokonaisuuksiksi (Lloyd 2014; Kolstad 2015; Bingham ym. 2017; Lloyd ym. 2017; Savolainen 2020). Tietoympäristöjä kuva- taan tutkimuksissa eri termein ja mittakaavoin. Käytetyt termit kuvastavat tietoympäristöjen monitasoisuutta suurempien tietoympäristö- jen rakentuessa pienemmistä tietomaisemis- ta, jotka kiinnittyvät tarkemmin esimerkiksi tiettyyn teemaan. (esim. Lloyd 2014; Vårheim 2017; Savolainen 2020.) Lisäksi tietomaiseman käsitettä käytetään konkreettisempana kuvauk- sena, jolla pyritään ilmentämään paitsi tieto- ympäristöjen moniulotteisuutta (Savolainen 2020), myös sitä kuinka maisemaan voidaan ikään kuin maalata maiseman pisteet ja reitit kuvastaen sitä, kuinka tieto maailmasta jäsen- tyy ja mistä sitä löydetään (Lloyd 2015). Ihmiset vuorovaikuttavat eritasoisten tietoympäristöjen kanssa yrittäessään etsiä, käyttää ja tulkita infor- maatiota (Shankar ym. 2016). Tietoympäristöt taas vuorovaikuttavat keskenään mahdollis- taen ympäristöissä tai yhteisöissä syntyvän uu- den tiedon leviämisen (Scholl & Patin 2014). Voidaankin sanoa, että informaatioresilienssiä tukeva vuorovaikutus tapahtuu erilaisissa fyysis- ten ja sosiaalisten kerrosten vuorovaikutuksessa muodostuvissa tietoympäristöissä ja niiden vä- lillä (Lloyd 2014; Savolainen 2020). Informaatioresilienssi on vuorovaikutuksessa rakentuva ilmiö (Lloyd 2017), joka ilmaantuu ja vahvistuu erilaisten systeemien välisillä raja- pinnoilla (Scholl & Patin 2014; Anderson 2015; Lloyd & Wilkinson 2019). Muun muassa Scholl ja Patin (2014) sekä Tabasso (2019) painotta- vat ideoiden ja tapahtumien yhteenkietoutu- mista sekä sattumanvaraista vuorovaikutusta. Keskenään vuorovaikuttavat kokonaisuudet voivat muodostua esimerkiksi erilaisista toimi- joista, verkostoista tai informaatioon liittyvis- tä prosesseista (Anderson 2015; Brassett & Vaughan-Williams 2015; Athayde ym. 2017; Hopp & Ferrucci 2020). Yhteisöllinen tiedonmuodostus voidaan näh- dä informaatioresilienssiä lisäävänä strategisena mekanismina (Lloyd 2014; Pollak 2016; Sourlas ym. 2018). Vuorovaikutuksen kautta tapahtuva informaatioresilienssin rakentuminen edellyt- tää paitsi yhteisöllisten suhteiden luomista (Lloyd 2015), myös niiden hyödyntämistä in- formaatiokäytäntöjen ja -strategioiden kehittä- misessä (Lloyd ym. 2017; Sakurai & Chughtai 2020). Näin voidaan hyödyntää verkostojen erilaisia tietovarantoja yhteisen tiedon ja ym- märryksen rakentamisessa (Kolstad 2015; Lloyd 2015). Erityisesti kriisitilanteissa korostuu rat- kaisumahdollisuuksien syntyminen alhaalta ylös päin tapahtuvassa vuorovaikutuksessa, mi- kä korostaa yhteisön osallistamisen merkitystä yhteiskunnallisiin tarpeisiin liittyvien ratkaisu- jen kehittämisessä (Sakurai & Chughtai 2020). Kokonaisvaltaisen kontekstuaalisen tiedon muo - ARTIKKELIT | RANTAMÄKI & JALONEN 41 dostumista voidaan edistää lisäämällä paitsi ver- tikaalisia ja horisontaalisia, niin myös diagonaa- lisia yhteyksiä (Anderson 2015). Epävarmuus on määritelmällisesti tiedon puu- tetta tietyssä toimintatilanteessa. Informaa tio - resilientti toimija ei ole immuuni epävarmuu- delle, mutta toimijalla on kykyä käsitellä koh - taamaansa epävarmuutta (Lloyd 2014). Epä var - muus voikin toimia informaatioresilienssiä ak- tivoivana (Lloyd 2017) ja informaatiotarpeiden täyttämistä käynnistävänä tekijänä (Lloyd & Wilkinson 2019). Informaatioresilienssi nähdään keinona sel- viytyä erilaisista fyysiseen, tiedolliseen ja sosiaa- liseen ympäristöön liittyvistä epävarmuutta ai- heuttavista tilanteista (Lloyd 2014; Anderson 2015; Pollak 2016; Bronstein 2020) sekä toimi- maan ja sopeutumaan jatkuvasti muuttuvissa tietoympäristöissä ja tilanteissa, jotka haastavat tiedon hakemista ja löytämistä (Kolstad 2015; Lloyd 2015; Bingham ym. 2017). Kysymys on sekä informaation hyödyntämisestä (Lloyd 2014; Lloyd 2015) että erilaisten tiedonhaku- ja -lukutaitojen hallitsemisesta (Lloyd 2017). Epävarmuuden ja informaatioresilienssin suh- detta kuvataan tietoympäristön pirstoutumisen (Lloyd 2014), infodemian (Sakurai & Chughtai 2020) ja tiedon ylikuormituksen (Lloyd 2014) kautta. Epävarmuuteen sopeutumisella on kriit- tinen rooli myös yhteiskunnallisen järjestyksen ylläpitämisessä (Sakurai & Chughtai 2020). Informaatioresilienssin ennakkoehdot Informaatioresilienssin ennakkoehdot eli sitä estävät ja edistävät tekijät jäsentyvät portinvarti- juuden, sosiaalisen pääoman, yhteiskunnallisten instituutioiden sekä tulevaisuuden ennakoinnin teemoihin. Portinvartijuudella voidaan vaikuttaa sekä estävästi että edistävästi informaatioresilienssin rakentumiseen. Tiedon portinvartijoina näh- dään media (Hopp & Ferrucci 2020), oman so- siaalisen yhteisön jäsenet (Lloyd 2014; Bronstein 2019) ja erilaisten yhteiskunnallisten instituu- tioiden edustajat (Lloyd 2015; Vårheim 2017; Lloyd & Wilkinson 2019). Portinvartijat ovat osaltaan myös osa informaatioresilienssin edel- lyttämiä sosiaalisia verkostoja. Portinvartijuutta tarkastellaan aineistossa muun muassa asiaan- kuuluvan ja tarpeellisen informaation tuotta- juuden (Hopp & Ferrucci 2020), virallisen ja epävirallisen yhteiskunnallisen tiedon välittä- jyyden (Lloyd 2014) sekä yksityistymisen kautta muuntuneen tiedon tuottamisen rahoituksen kautta (Anderson 2015). Tämä kuvaa hyvin si- tä, kuinka portinvartijuuden yhteiskunnallinen rooli ei ole yksiselitteinen. Portinvartijuus liittyy valtaan, sillä se määrit- tää, kenellä on pääsy tietynlaiseen tietoon ja toi- saalta, kenen ääni pääsee kuuluviin (Anderson 2015; Athayde ym. 2017; Hopp & Ferrucci 2020). Informaatioresilienssi syntyy tiedon läpinäky- vyydestä, avoimesta saavutettavuudesta ja luo- tettavuudesta (Anderson 2015; Lloyd ym. 2017). Tämä lisää yhteisöjen tietoisuutta mahdollisista riskeistä ja kykyä itseohjautuvuuteen (Chandler 2019). Portinvartijat voivat hallita pääsyä val- litsevan julkisen keskustelun piiriin (Hopp & Ferrucci 2020) ja toimia tiedonkulun esteenä hei- kentäen järjestelmän mahdollisuuksia sopeutua muuttuvaan tietoympäristöön (Anderson 2015; Blay ym. 2020). Portinvartijuus voikin johtaa joustamattomuuteen, reagointikyvyn puuttee- seen ja toimintatason laskuun (Anderson 2015; Blay ym. 2020) sekä erilaisten negatiivisten vasta- keskustelun yhteisöjen muodostumiseen (Hopp & Ferrucci 2020). Vastamediat ja sosiaalisen median nousu ovat haastaneet perinteistä por- tinvartijuutta heikentäen samalla sekä sen roolia julkisen keskustelun episteemisenä auktoriteet- tina että sen kykyä täyttää tehtävänsä luotetta- van tiedon vaalijana (Hopp & Ferrucci 2020). Liian vahva portinvartijuus voi siis estää infor- maatioresilienssin vaatimaa tiedonkulkua, kun taas puutteellinen portinvartijuus mahdollistaa mis- ja disinformaation leviämisen tietoympä- ristöjen välillä. Informaatioresilienssin kehittyminen nojaa yhteisön kykyyn tuottaa tietoympäristöjen ra- kentamisessa tarvittavaa sosiaalista pääomaa (Lloyd ym. 2017; Vårheim 2017). Heikentynyt kyky ylläpitää sosiaalista pääomaa voi johtaa in- formaatioköyhyyteen ja yhteiskunnalliseen vas- takkainasetteluun (Lloyd 2017), mikä taas lisää mis- ja disinformaatiolle suotuisia olosuhteita (Filipec 2019). Aineistossa ilmenee kolmentyyppistä sosiaa- lista pääomaa; sitovaa (bonding capital), siltaa- vaa (bridging capital) ja yhdistävää (linking capital). Sitova pääoma kuvaa vahvoina siteinä pidettyjä ystävyys- ja sukulaisuussuhteita (Lloyd 42 HALLINNON TUTKIMUS 1/2022 2015; Shankar ym. 2016; Vårheim 2017), jotka auttavat rakentamaan yhteistä tietopohjaa (Lloyd 2014; Lloyd 2017) ja luovat ihmisten välille sosiaalisen pääoman kannalta tärkeää luottamusta (Lloyd ym. 2017; Vårheim 2017). Siltaava pääoma viittaa heikkoihin sosiaalisiin siteisiin, joilla ylitetään samalla yhteiskunnalli- sella tasolla olevien sosiaalisten verkostojen vä - li siä kuiluja (Vårheim 2017) mahdollistaen yh- teyden laajempiin verkostoihin ja tietoon (Lloyd 2014; Lloyd ym. 2017). Yhdistävällä pääomalla tarkoitetaan vertikaalisia ja diagonaalisia yhteyk - siä yhteiskunnallisten instituutioiden välillä (Anderson 2015; Vårheim 2017; Bronstein 2019). Kaiken kaikkiaan sosiaalisella pääomalla kuvastetaan eri tavoin ja tahoin ihmisten ympä- rille muodostuvia sosiaalisten suhteiden verkos- toja (Lloyd 2015). Vahva sitova sosiaalinen pääoma toimii por- tinvartijuuden lailla, sillä estäessään pääsyn tie - tolähteisiin se voi johtaa kaventuneeseen ja vi- noutuneeseen tietoon (Pollak 2016; Lloyd ym. 2017) sekä hajaantuneisiin ryhmiin ja tiedon häviämiseen (Tabasso 2019). Vahva sitova pää- oma yhdistettynä heikkoihin muihin sosiaali sen pääoman muotoihin saattaa esimerkiksi kriisi- tilanteessa johtaa yhteisön eristäytymiseen mah - dollistaen pääsyn vain välittömässä läheisyydes- sä olevaan tietoon ja paikalliseen tilannetie toon, jolloin kokonaiskuva saattaa jäädä hämäräk si (Scholl & Patin 2014; Vårheim 2017). Informaa- tioresilienssissä tarvitaan kaikkia sosiaalisen pääoman muotoja sekä informaation keräämi- seksi eri lähteistä että toisaalta hallinnantunteen tuottamiseksi. Yhdessä ne muodostavat virallis- ten ja epävirallisten informaatiovirtojen verkos- tomaisen kokonaisuuden (Lloyd ym. 2017). Informaatioresilienssi ei synny tyhjiössä vaan monin tavoin yhteiskunnallisten instituu tioiden mahdollistamana ja rajoittamana. Kysymys on sekä virallisista rakenteista että epävirallisis ta tavoista, jotka muokkaavat instituutioi den ja yksilöiden välistä vuorovaikutusta. Informaa tio- resilienssin rakentuminen edellyttää jokapäiväi- sessä tietoympäristössä selviytymiseen tarvitta- vien sosiaalisten ja käytännöllisten taitojen hal- lintaa (Pollak 2016). Esimerkiksi kirjastojen ja oppilaitosten rooli näyttäytyy tärkeänä erityises- ti informaatiolukutaitoon ja tiedon käsittelyyn liittyvien taitojen omaksumisessa (Kolstad 2015; Pollak 2016; Vårheim 2017). Yhteiskuntaan kiin nittyminen on tärkeää paitsi tiedon piiriin pääsemisen myös tulkinnallisten viitekehysten rakentamisen näkökulmasta (Pollak 2016). Niiden on arvioitu vahvistavan vastustuskykyä virukseksi luonnehditulle mis- ja disinformaa- tiolle (Filipec 2019). Kuten sosiaalisen pääoman rakentumisessa, myös instituutioiden kohdalla korostuu luotta- muksen tärkeys ja toisaalta luottamukseen liittyvät haasteet, sillä informaatioresilienssin rakentuminen edellyttää turvallista oppimisym- päristöä (Lloyd 2015). Instituutioita kohtaan koettu luottamuspula saattaa johtaa tiedon vas- tustamiseen (Lloyd 2014), ja toisaalta sosiaa- lis ten suhteiden muodostumattomuudesta joh - tuva luottamuksen puute saattaa heikentää tie- toa tuottavien instituutioiden legitimiteettiä (Shankar ym. 2016). Yhteiskuntaan kiinnittymisen ja medialuku- taidon lisäksi informaatioresilienssin varmis- taminen edellyttää tulevaisuuden ennakointia (Blay ym. 2020). Ennakointi ei ole tulevaisuu- den tietämistä vaan tapa jäsentää tulevaisuuteen liittyvää tuntematonta. Ennakoinnin avulla voi- daan havaita merkkejä alkavista tapahtumaket- juista sekä tunnistaa nykyhetkestä ilmiöitä, jot- ka mahdollisesti vaikuttavat siihen, millaiseksi tulevaisuus muodostuu. Esimerkiksi Brassett ja Vaughan-Williams (2015) kuvaavat tulevaisuu- den ennakoinnissa tarvittavan informaatio resi - lienssin yhteydessä toiminnallista näkökulmaa, joka korostaa varautumisen merkitystä. Tie don- kulun ketjun katkeamiseen pitää varautua enna- kolta ja pohtia erilaisia vaihtoehtoisia reittejä tiedonkulun varmistamiseksi. Toisaalta pitää huomioida, että dynaamisissa verkostoissa kaik- ki ennakoiminen ei ole mahdollista (Sourlas ym. 2018). Ennakointi edellyttääkin kekseliäisyyttä ja luovuutta sekä monipuolisia resursseja, jotka voidaan ottaa käyttöön tarpeen tullen. Samoin on huomioitava päällekkäisyys (redundancy) eli se, miten yllättävässä tilanteessa kyetään kiertä- mään tietoketjuun muodostuneet aukot (Scholl & Patin 2014). Vaihtoehtoisten reittien ja kek- seliäisyyden puute johtaa kestävyyden ja reak- tiokyvyn heikkenemiseen (Sakurai & Chughtai 2020). ARTIKKELIT | RANTAMÄKI & JALONEN 43 Informaatioresilienssin seuraukset Informaatioresilienssin yleisimpinä seurauksina aineistossa näyttäytyvät toimijuuden vahvistu- minen ja haavoittuvuuden hallinta. Informaatioresilienssi vahvistaa toimijuutta ja voimaannuttaa sekä ihmisiä että yhteisöjä tekemään muutoksia hallinnantunteen lisäämi- seksi ja häiriöistä selviytymiseksi (Anderson 2015; Bingham ym. 2017; Reynolds ym. 2017). Lisäksi se edistää toimijoiden kykyä havaita ja varautua erilaisiin riskeihin (Blay ym. 2020). Informaatioresilienssi ei takaa oikeaa tietoa oi - keaan paikkaan ja oikeaan aikaan, mutta aut- taa erottelemaan mis- ja disinformaatiota pää - töksenteon eri vaiheissa (Blay ym. 2020). In for- maatioresilienssiä kuvataankin keinona kehys- tää ihmisten osallistumista, tietokokemuksia, käytäntöjä ja erilaisia lukutaitoja, jotka edistä- vät toimintaa epävarmassa tietoympäristössä (Lloyd 2015). Informaatioresilienssi toimii myös vastavoi- mana haavoittuvuudelle (Anderson 2015; Blay ym. 2020). Informaatioresilienssi tukee ajanta- saisen ja kriittisen tiedon nopeaa jakelua ja eh- käisee tiedonkulun ketjun katkeamista (Sourlas ym. 2018), edistää informaation laatua ja saavu- tettavuutta (Blay ym. 2020) sekä ehkäisee tiedon eroosiota, köyhtymistä ja katoamista (Athayde ym. 2017; Tabasso 2019). Informaatioresilienssi auttaa myös selviytymään erilaisista kyberis- kuista, joiden yhtenä pääkohteena on horjuttaa ihmisten ja yhteisöjen kykyä erotella toisistaan oikeaa ja virheellistä tietoa (Filipec 2019). INFORMAATIORESILIENSSI HALLINNAN TUTKIMUKSESSA Poliittishallinnollisessa päätöksenteossa resi- lienssi viittaa tiedon ja asiantuntijuuden saavu- tettavuuteen (Capano & Woo 2017). Yhteys in- formaatioresilienssin ennakkoehtona toimivaan portinvartijuuteen on ilmeinen. Päätöksenteossa käytettyjen asiantuntijoiden valinta saattaa olla poliittisesti ohjautunutta, jolloin olemassa olevat poliittiset yhteydet voivat vaikuttaa kykyyn ar- vioida tietoa (Donovan & Oppenheimer 2016). Toisaalta asiantuntijoita saatetaan hyödyntää omien tavoitteiden oikeuttamisessa (Guasti 2020). Vaikka asiantuntijoiden arviot perustu- vat heidän erityisosaamiseensa, on niissä väis- tämättä myös subjektiivisuutta ja konteksti - sidonnaisuutta (Donovan & Oppenheimer 2016). Informaatioresilienssi ohjaa kyseenalaistamaan asiantuntijuutta, vaatimaan tiedon läpinäkyvyyt- tä sekä haastamaan päättäjiltä vastuun otta mista niistä asiantuntemuksista, joita he hyödyntävät (Guasti 2020). Tiedon avoimuudella on merki- tystä asiantuntijuuden uskottavuuden näkö- kulmasta (Donovan & Oppenheimer 2016), sillä heikkenevä luottamus asiantuntijoita koh- taan nähdään yhtenä kasvavista yhteiskunnal- lisista huolenaiheista (Boin & Lodge 2016). Asiantuntijoiden valintaan liittyvien kysymys- ten lisäksi portinvartijuus kytkeytyy tiedon ja resurssien säilömiseen. Kontrolliajattelu ja ylhäältä alaspäin johdettu hallinta voivat joh- taa tiedon päätymiseen vain harvoihin käsiin, jolloin viedään edellytyksiä paitsi yhteiskun- nalliselta osallistumiselta (Imperiale & Vanclay 2020), myös resilienssin edellyttämiltä tiedon- kulun päällekkäisiltä verkostoilta ja yhteyksiltä (Stark 2014; Capano & Woo 2017). Moninaiset yhteydet tukevat resilienssiä, joka mahdollistaa mukautumisen tilanteissa, joissa osa yhteyksistä häiriintyy (Quick & Feldman 2014). Alhaalta ylöspäin tapahtuva tiedonmuodos- tus tuo uusia ideoita, mutta merkitsee usein samalla myös uusien ongelmien syntymistä (Bingham ym. 2017). Tämä kaksijakoisuus on poliittishallinnollisen päätöksenteon resiliens- sin kovassa ytimessä (Capano & Woo 2017). Vuo rovaikutuksen ja tiedonkulun suunta liittyy valtaan alkaen siitä, mikä taho määrittelee rat- kaisua vaativan ongelman (vrt. agenda-setting, esim. Dearing & Rogers 1996). Jo kysymyksen- asettelu ohjaa kiinnittämään huomiota vain kohteena olevan asian tiettyihin ulottuvuuksiin. Informaatioresilienssin näkökulmasta kysymys on siitä, onko yhteiskunnallisessa päätöksen- teossa ja tiedonkulussa riittävästi läpileikkaavia horisontaalisia, vertikaalisia ja diagonaalisia linkkejä sekä erilaisten episteemisten tilojen ra- japinnoilla ja välillä tapahtuvaa vuorovaikutusta. Hallinnan resilienssi pohjautuu oppimiseen ja mukautumiseen. Oppimisnäkökulmasta on hyötyä erityisesti sellaisten kriisien kohdal- la, joiden voidaan olettaa olevan jollain tavalla toistuvia (Albrigth ym. 2021). Kestävän riskien - hallinnan rakentuminen edellyttää kriisien so- siaaliset ulottuvuudet huomioivaa sekä ihmis- ten oppimis- ja mukautumiskykyä vahvistavaa 44 HALLINNON TUTKIMUS 1/2022 työskentelyä kaikilla yhteiskunnan tasoilla (Imperiale & Vanclay 2020). Mukautuminen ja improvisointi nähdään kriittisinä kykyinä krii- sitilanteissa, joissa joudutaan työskentelemään normaalien prosessien ja käytäntöjen ulkopuo- lella. Haasteena on kuitenkin improvisaation ja byrokratian yhteensopimattomuus sekä toisaal- ta improvisoinnin vastuullinen toteuttaminen. (Stark 2014; Boin & Lodge 2016.) Sosiaalinen oppiminen, eri sidosryhmien osallistaminen ja hallinnan monitasoisuus kasvattavat yllättävis sä tilanteissa tarvittavaa tietovarastoa (Duit 2016) ja mahdollistavat kokemuksellisen tiedon yh- distämisen ja hyödyntämisen (Rogers 2013). Informaatioresilienssi voidaankin nähdä juuri sellaisena ominaisuutena, jota tarvitaan mukau- tumiseen, epävarmuuden hallintaan ja ulkois- ten uhkien vastustamiseen (vrt. Capano & Woo 2017). Albrightin ym. (2021) kuvauksessa yhteisö- resilienssistä on monia yhtymäpintoja informaa- tioresilienssin kanssa. Keskiössä on erilaisten poik keustilanteiden ympärillä tapahtuva enna- kointi, oppiminen ja selviytyminen sekä näillä toimilla tuotettujen tietojen hyödyntäminen tu- levaan varautumisessa. Erityisesti kriisitilanteis- sa yhteisöltä edellytetään kykyä hyödyntää so- siaalisia yhteyksiä, erilaisia pääoman muotoja ja resursseja. Havainnot resonoivat informaatiore- silienssistä tehdyn tulkinnan kanssa. Informaatio kohdistuu kriisinhallinnan ytimeen ja se kulkee punaisena lankana läpi heikkojen signaalien ha- vainnoinnin, kriittisen tiedon hankkimisen ja jakamisen, päätösten tekemisen ja toteuttamisen, sisäisen ja ulkoisen viestinnän sekä jälkipyykin ja oppimisen (Boin & Lodge 2016, Donovan & Oppenheimer 2016). Informaatioon liittyviä ris- kejä tai niiden vaikutuksia kokonaisuuteen on toistaiseksi tunnistettu huonosti, vaikka riskien- hallinnassa korostetaan uhkien ymmärtämistä ja tunnistamista niiden kaikissa mahdollisissa ulottuvuuksissa (Imperiale & Vanclay 2020). Informaatioresilienssiä vahvistetaan parhaiten monitasoisella osallistumisella ja yhteistyöllä jo ennen kriisiä (Donovan & Oppenheimer 2016; McDonnell ym. 2019). Sekä informaatioresilienssin että hallinnan resilienssitutkimuksessa on tunnistettu sosiaali- sen pääoman merkitys (Yang & Wu 2020). Sen on todettu suojaavan yhteisöjä erilaisissa ka- tastrofeissa (Lucio & McFadden 2017, Yang & Wu 2020). Esimerkiksi Lucion ja McFaddenin (2017) mukaan yhteisöjen sosiaalista pääomaa voidaan tukea sekä konkreettisilla yhteisöllisyyt- tä, kohtaamisia ja tiedon jakamista tukevilla ra- kenteilla että mahdollistamalla yhteisten ratkai- sujen etsiminen deliberatiivisissa prosesseissa. Tähän liittyen on esitetty, että yhteiskunnan eri sektoreiden rajapinnoilla tapahtuva yhteistyö mahdollistaa paitsi yhteisten ongelmien käsit- telyn, myös laajemman toimija- ja tietojoukon tuottamat uudenlaiset ratkaisuvaihtoehdot (Quick & Feldman 2014). Informaatioresilienssiä ja kriisinhallintaa kos kevaa tutkimusta yhdistää ennakoinnin merkityksen korostaminen (Albright ym. 2021). Yhä kompleksisempi toimintaympäristö tuottaa yhteiskunnan toimintaa häiritseviä ennakoimat- tomia uhkia (Capano & Woo 2017) ja pirullisia ongelmia (Quick & Feldman 2014). Niille on ominaista uudenlaiset toimijat, hallinnonrajat ylittävä luonne ja ennustamattomuus (Boin & Lodge 2016). Näihin uhkiin vastaaminen on omanlaisensa paradoksi, sillä toisaalta edellyte- tään uhkien tunnistamista ja varautumista, mut- ta samalla on huomioitava, että kaikkiin tapah- tumiin ei voida koskaan olla varautuneita (Boin & Lodge 2016; Capano & Woo 2017). Informaatioresilienssillä on myös kääntöpuo- lensa, kuten erilaisten ei-toivottujen instituutioi- den, kuten erilaisten terroristi- tai rikollisverkos- tojen, sitkeys (Anderson 2015) sekä dis- ja mis- informaation juurtuminen osaksi yhteiskunnal- lista keskustelua (Hopp & Ferrucci 2020). Toi- sinaan resilienssin rakentamisessa sorrutaan liioitteluun, jolloin seurauksena on joustavuu- den ja luovuuden sijaan järjestelmän jäykkyyttä (Rogers 2013; Stark 2014; Capano & Woo 2017) tai itseään vahvistava kierre, jossa oma toimin- taa tuottaa riskejä, joita resilienssillä pyritään lieventämään (Chandler 2019). Erityisenä haas- teena on resilienssin ja tehokkuuden tasapai- nottelu, sillä ne nähdään keskenään kilpailevi- na ominaisuuksina (Scholl & Patin 2014; Duit 2016). Liian usein myös pyritään torjumaan erilaisista häiriöistä ja kriiseistä aiheutuvia seu- rauksia sen sijaan, että puututtaisiin niiden taus- talla oleviin rakenteellisiin ongelmiin (Chandler 2019) tai kiinnitettäisiin huomioita uhkien ja epävarmuuksien kohtaamisessa tarvittaviin ky- kyihin ja resursseihin (Capano & Woo 2017). ARTIKKELIT | RANTAMÄKI & JALONEN 45 JOHTOPÄÄTÖKSET Käsiteanalyysimme pohjalta määrittelemme in- formaatioresilienssin epävarmassa ympäristös- sä tapahtuvassa systeemisessä vuorovaikutuk- sessa syntyväksi emergentiksi ilmiöksi. Sen li - säksi, että informaatioresilienssi ilmaantuu eri - laisten toimijoiden vuorovaikutuksessa, se myös ohjaa toimijoiden vuorovaikutusta ja vai- kuttaa epävarmuuden kohtaamisen tapoihin. Informaatioresilienssin käsitteen hallitsevat omi - naispiirteet, ennakkoehdot ja seuraukset sekä niiden keskinäisvaikutukset on esitetty tiiviste- tysti kuviossa 3. Estävät ja edistävät tekijät vai - kuttavat toisistaan riippumattomasti informaa- tioresilienssin ominaispiirteisiin, joiden yh- teisvaikutuksessa informaatioresilienssi itses- sään ilmenee. Tietoympäristöt voidaan nähdä Alasuutaria ja Qadiria (2019) väljästi mukaillen episteemistä hallintaa (epistemic governance) mahdollistavina tiloina, joiden sisällä, rajapin- noilla ja välillä vuorovaikutus tapahtuu. Kuvio 3. Informaatioresilienssin ominaisuudet, edistävät ja estävät tekijät sekä seuraukset. Sekä informaatioresilienssitutkimuksessa että hallintotieteellisessä resilienssitutkimuk ses sa kuvastuu resilienssin moninaisuus. Kum mas- sakin kontekstissa esiintyy epäselvyyttä siinä, nähdäänkö resilienssi ominaisuutena, pro - sessina, tuloksena vai kenties työkaluna, jol la tavoitteisiin pyritään. Yhdistävinä piirteinä näyt - täytyvät sosiaalisen pääoman merkitys, portin- vartijuuden rooli, monitahoisen vuorovaiku- tuksen ja yhteistyön edellytys sekä ennakointi. Molempia voidaan tarkastella systeemisyyden kautta ja vastauksena epävarmuuteen. Hal lin to- tieteellisessä resilienssitutkimuksessa ei ole kui- tenkaan vielä riittävästi huomioitu informaation merkityksellisyyttä riskien tunnistamisessa tai niihin vastaamisessa. Esimerkiksi koronapan- demia on kuitenkin osoittanut, että vaikka pan- demia onkin ensisijaisesti maailmanlaajuinen Epävarmuus Vuorovaikutus Systeemisyys INFORMAATIO- RESILIENSSI Portinvartijuus Sosiaalinen pääoma Instituutiot Tulevaisuuden ennakointi Toimijuus Haavoittuvuu sVAHVISTUU HEIKKENEE T I E T O Y M P Ä R I S T Ö T I E T O Y M P Ä R I S T Ö 46 HALLINNON TUTKIMUS 1/2022 terveyskriisi, jolla on taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia, kysymys on myös informaatiokrii- sistä, joka on näkynyt muun muassa erilaisten salaliittoteorioiden muodossa, viranomaisten päätösten kyseenalaistamisena sekä mielipitei- den polarisoitumisena rokotteiden tehosta. Vaikka informaation keskeinen merkitys yhteis- kunnalle ei olekaan ajatuksena uusi, on huomio- ta kiinnitettävä enenevästi sen käyttöarvoon ja toiminnallisuuteen (vrt. Castells 2000). Artikkeli kontribuoi johdannossa esitettyihin tutkimusintresseihin. Informaatioresilienssin olemuksen sekä sen ja hallinnan resilienssin tutkimuksen yhtymäkohtien kautta voidaan tuottaa ymmärrystä resilienssiä tuottavista pro- sesseista, erilaisten verkostojen ja niitä ympäröi- vien tietoympäristöjen merkityksestä, kansa lais- yhteiskunnan roolista sekä päätöksenteon tieto- perustaisuudesta ja informaatio-ohjauksesta kriisi- ja poikkeusoloissa. Ensinnäkin informaatioresilienssin käsite- analyysi tarjoaa täydentävän näkökulman hal- lintotieteen perimmäiseen kysymykseen siitä, kuinka organisaatiot toimivat tehokkaasti (vrt. Vartola 2009). Yksi resilienssiin kohdistuva kri- tiikki liittyy tehokkuuden ja resilienssin tasa- painotteluun, jossa on kyse siitä, että resilienssi edellyttää resurssien päällekkäisyyttä, mikä syö tehokkuutta (Scholl & Patin 2014; Duit 2016). Informaatioresilienssi kuitenkin korostaa infor- maation merkitystä kriittisenä resurssina (Lloyd ym. 2017), jonka erityisyys piilee sen kulumat- tomuudessa (Scholl & Patin 2014). Tämän re- surssin hyödyntäminen vähentää tehokkuus- ajatteluun liittyvää ristiriitaa ja siirtää keskiöön tiedolla johtamisen. Toiseksi informaatioresilienssin käsitteellä voidaan kiinnittää huomiota verkostojen ja niiden monimuotoisuuden merkitykseen sekä tietoympäristöjen rooliin näiden verkostojen rakentamisessa. Tietoympäristön käsite nousee esille useissa aineiston tutkimuksissa, ja sitä kuvataan yhtenä lähestymistapana informaatio- resilienssin tarkasteluun (Lloyd 2015), mikä vahvistaa käsitystä tietoympäristöstä keskeisenä resilienssiä läpileikkaavana tekijänä informaa- tionäkökulmasta katsottuna (Juntunen & Hyvö - nen 2020). Päätöksenteko voidaan kuvata oma - na maisemanaan (Capano & Woo 2017), jota kehystää omanlaisensa tietoympäristö. Mer- ki tyksellistä onkin päätöksenteon tietomaise- mien linkittyminen ympäristöönsä erilaisten toimijoiden ja verkostojen kautta ja huomion kiinnittäminen erilaisten tietoympäristöjen vä- lisiin dynaamisiin rajapintoihin, jotka mahdol- listavat sekä olemassa olevan tiedon tehokkaan hyödyntämisen että uuden ymmärryksen muo- dostamisen. Vahvistamalla erityisesti vertikaa- lisia ja diagonaalisia yhteyksiä mahdollistetaan monitahoinen tiedon yhteistuotanto (knowl- edge co-production, ks. esim. Torfing ym. 2019). Samalla vahvistetaan ja monimuotoistetaan pää - töksenteon tietopohjaa (Raisio ym. 2018). Moni - tahoisten yhteyksien merkitys liittyy myös eri- laisten sosiaalisen pääoman muotojen rooliin. Vaikkakin yhdistävän sosiaalisen pääoman aja- tus on muita sosiaalisen pääoman muotoja uu- dempi ja kytkeytyy siltaavan pääoman tavoin ajatukseen oman yhteisön ulkopuolelle suun- tautuneisuudesta, on sen rooli informaatioresi- lienssin kohdalla keskeinen. Siinä missä sitova ja siltaava pääoma kuvaavat inklusiivisia ja eksklu- siivisia yhteyksiä samalla horisontaalisella tasol- la (kts. esim. Putnam 2000), kurottaa linkittävä pääoma toimijan omasta positiosta vertikaali- seen suuntaan luoden verkostoihin informaa- tioresilienssin edellyttämää kolmiulotteisuutta. Kolmanneksi informaatioresilienssin käsite kuvastaa sosiaalisten verkostojen sekä yhteis- kuntaan kiinnittymisen merkitystä, mitä vah- vistaa sen tiivis yhteys yhteiskunnalliseen ja yhteisölliseen resilienssiin (esim. Lloyd 2015; Vårheim 2017). Hallinnan näkökulmasta haas- teena on perinteisten portinvartijoiden aseman muuttuminen ’vartioinnista tarkkailuun’ (Hopp & Ferrucci 2020), mikä korostaa kansalaisten aktiivisuutta ja roolia mis- ja disinformaation havaitsemisessa ja paljastamisessa (Filipec 2019). Vaikka erilaista portinvartijuutta on edel- leen nähtävillä, ollaan julkisen keskustelun pii- rissä siirtymässä enenevästi kohti itseohjautu- vuutta ja keskustelun sisältä nousevaa hallintaa. Haasteena on tämän hallinnan hyödyntäminen kriisitilanteissa, joissa viestinnän päävastuu on edelleen poliittishallinnollisella järjestelmällä (vrt. Juntunen & Hyvönen 2020). Neljänneksi tutkimus tuottaa ymmärrystä tietoperustaisuuden merkityksestä kriisi- ja poik - keusoloissa. Ymmärrys informaatioresilienssin rakentumisesta ja ennakkoehdoista luo pohjaa erityisesti immateriaaliselle huoltovarmuudelle. Monimuotoistuva verkostoituminen ja yhteis- ARTIKKELIT | RANTAMÄKI & JALONEN 47 kunnan kasvava tietokeskeisyys edellyttävät in - formaation nostamista keskeiseen osaan yhteis- kunnallista selviytymiskykyä ja sitä kautta myös osaksi huoltovarmuuden viitekehystä, jossa re- silienssi on nähty houkuttelevana lähestymis- tapana erityisesti yhteiskunnan kokonaisturval- lisuutta pohtivissa raporteissa (esim. Hyvönen ym. 2019). Huoltovarmuuden painopiste on pe- rinteisesti ollut materiaalisessa varautumisessa, mutta moninaistuvien uhkien myötä myös im- materiaalisen huoltovarmuuden vahvistamisen tarve on noussut ilmeiseksi (Uusikylä ym. 2021). Kansakunnan huoltovarmuus edellyttää tiedon huoltovarmuutta, jonka keskeinen – ellei jopa keskeisin – elementti on poliittishallinnol- lisen järjestelmän informaatioresilienssi. Yksi tutkimuksemme heikkouksista liittyy informaatioresilienssin teknologisen ulottuvuu- den poisrajaukseen. Onkin syytä todeta, että merkittävä osa poissuljetuista artikkeleista käsit - teli erilaisia tietoteknisiä ratkaisuja, kuten krii- sinkestävän informaatioinfrastruktuurin raken- tamista. Pidämme selvänä, että kansakunnan in- formaatioresilienssi edellyttää toimivia tietojär- jestelmiä. Yksinkertaistettuna voidaan ajatella, että sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tapahtu- valla tiedonmuodostuksella ja informaation pro- sessointia tukevilla teknologioilla tavoitellaan samanlaisia asioita; kuinka varmistetaan tiedon oikeellisuus, luotettavuus ja saavutettavuus ti- lanteissa, joissa jokin tiedon tuotannon ja sen hyödyntämisen välillä oleva linkki katkeaa. Informaatioon liittyvässä keskustelussa tekno- logia ei ole kuitenkaan itseisarvo, vaan sen ke- hittämisen hyödyt näyttäytyvät vain yhdessä perusrakenteissa tapahtuvien muutosten kanssa (Himanen 2005). Perustelemme teknologisen ulottuvuuden ulosrajaamista analyysin koherens - silla. Teknologisen ulottuvuuden sisällyttämi- nen analyysiin olisi käsityksemme mukaan merkinnyt sitä, että käsitteen ala olisi kasvanut tutkimustehtävämme kannalta liian suureksi. Myös käytetty analyysimalli ohjaa rajaamaan aineiston käsiteltävään tutkimusalueeseen, joka oman tutkimuksemme tapauksessa on hallin- nan konteksti (Tähtinen & Havila 2018). Lisäksi tietojärjestelmien resilienssiä käsitellään kyber- turvallisuustutkimuksessa omanlaisella käsite- apparaatillaan. On kuitenkin mahdollista, että tämä rajaus on jättänyt tutkimusaineiston ulko- puolelle myös käsitteen kannalta relevantteja tutkimuksia. Siksi informaatioresilienssin tek- nologisen ulottuvuuden tarkastelu ansaitseekin tulevaisuudessa erillisen analyysin. Käsiteanalyysimme auttaa ymmärtämään in- formaatioresilienssin monimerkityksellisyyttä. Jotta ymmärtäisimme informaatioresilienssin toteutumista käytännössä, tarvitsemme empii- ristä tutkimusta, jossa käsiteanalyysin ha vain - toja peilataan hallinnan käytäntöihin. Ai neis to- triangulaation hengessä ehdotamme, että haas- tattelujen ja toiminnan havainnoinnin ohella informaatioresilienssiä on syytä tarkastella myös asiakirja-aineistojen, kuten erilaisten stra- tegisten suunnitelmien, toiminta-arvioiden ja säädösvalmistelumateriaalin avulla. Artikkeli on kirjoitettu osana Suomen Akatemian rahoittamaa ja vuosien 2021–2023 aikana to- teutettavaa Information Resilience in a Wicked Environment -hanketta (IRWIN; päätösnumero 337760). LÄHTEET Albright, Elizabeth A. & Crow, Deserai A. (2021). Capacity building toward resilience: how com- munities recover, learn, and change in the after- math of extreme events. Policy Studies Journal, 49(1), 89–122. https://doi.org/10.1111/psj.12364 Alasuutari, Pertti & Qadir, Ali (2019). Epistemic Governance. Social Change in the Modern World. Palgrave Macmillan. https://doi.org/10.1007/978-3-030-19150-4 Anderson, Molly (2015). The role of knowledge in building food security resilience across food system domains. Journal of Environmental Studies and Sciences, 5(4), 543–559. https://doi.org/10.1007/s13412-015-0311-3 Athayde, Simone, Silva-Lugo, Jose, Schmink, Marianne, Kaiabi, Aturi & Heckenberger, Michael (2017). Reconnecting art and science for sustainability: learning from indigenous knowledge through participatory action-re- search in the Amazon. Ecology and Society, 22(2), 1–12. https://doi.org/ 10.5751/ES-09323-220236 48 HALLINNON TUTKIMUS 1/2022 Bennett, Nathan & Lemoine, James, G. (2014) What a difference a word makes: Understanding threats to performance in a VUCA world. Business Horizons, 57(3), 311–317. https://doi.org/10.1016/j.bushor.2014.01.001 Bingham, Tricia Jane, Wirjapranata, Josie & Bartley, Allen (2017). Building resilience and resourcefulness. The evolution of an academic and information literacy strategy for first year social work students. Information and Learning Science, 118(7/8), 433–446. https://doi.org/10.1108/ILS-05-2017-0046 Blay, Karen Banahene, Yeomans, Steven, Demian, Peter & Murguia, Danny (2020). The onforma- tion resilience framework: vulnerabilites, capa- bilities, and requirements. Journal of Data and Information Quality, 12(3), 1–25. https://doi.org/10.1145/3388786 Boin, Arjen & Lodge, Martin (2016) Designing resilient institutions for transboundary crisis management: A time for public administration. Public Administration, 94(2), 289–298. https://doi.org/10.1111/padm.12264 Boin, Arjen & van Eeten, Michel J. G. (2013) The resilient organization. Public Management Review, 15(3), 429–445. https://doi.org/10.1080/14719037.2013.769856 Brassett, James & Vaughan-Williams, Nick (2015). Security and the performative politics of resil- ience: Critical infrastructure protection and hu- manitarian emergency preparedness. Security Dialogue, 46(1), 32–50. https://doi.org/10.1177/0967010614555943 Bronstein, Jenny (2019). Reframing integration: Information marginalization and information resistance among migrant workers. Journal of Documentation, 76(1), 27–48. https://doi.org/ 10.1108/JD-06-2019-0108 Cairney, Paul (2017). Evidence-based best prac- tice is more political than it looks: A case study of the ‘Scottish Approach’. Evidence & Policy, 13(3), 499–515. https://doi.org/10.1332/174426 416X14609261565901 Castells, Manuel (2000). Materials for an explor- atory theory of the network society. British Journal of Sociology, 51(1), 5-24. https://doi.org/10.1080/000713100358408 Capano, Giliberto & Woo, Jun Jie (2017). Resilience and robustness in policy design: a critical appraisal, Policy Science, 50, 399–426. https://doi.org/10.1007/s11077-016-9273-x Chandler, David (2019). Security through soci- etal resilience: Contemporary challenges in the Anthropocene. Contemporary Security Policy, 41(2), 1–20. https://doi.org/10.1080/13523260. 2019.1659574 Currie, Graeme & Suhomlinova, Olga (2006). The impact of institutional forces upon knowledge sharing in the UK NHS: The triumph of pro- fessional power and the inconsistency of policy. Public Administration, 84(1), 1–30. https://doi.org/10.1111/j.0033- 3298.2006.00491.x Davenport, Thomas H. & Prusak, Laurence (1998). Working Knowledge. How Organizations Manage What They Know. Cambridge: Harvard University Press. https://doi.org/10.1145/348772.348775 Dearing, James, W. & Rogers, Everett, M. (1996). Agenda-Setting. Thousand Oaks, CA: Sage. Donovan, Amy & Oppenheimer, Clive (2016). Resilient science: The civic epistemology of dis- aster risk reduction. Science and Public Policy, 43(3), 363–374. https://doi.org/10.1093/scipol/scv039 Duchek, Stephanie (2020). Organizational resil- ience: a capability-based conceptualization. Business Research, 13, 215–246. https://doi.org/10.1007/s40685-019-0085-7 Duit, Andreas (2016) Resilience thinking: Lessons for public administration. Public Administration, 94(2), 364–380. https://doi.org/10.1111/padm.12182 Filipec, Ondrej (2019). Towards a disinformation resilient society? The experience of the Czech Republic. Cosmopolitan Civil Societies: An Interdisciplinary Journal, 11(1), 1–26. https://doi.org/ 10.5130/ccs.v11.i1.6065 Gil-Garcia, J. R., Dawes, S. S. & Pardo, T. A. (2018). Digital government and public manage- ment research: finding the crossroads. Public Management Review, 20(5), 633–646. https://doi.org/10.1080/14719037.2017.1327181 Grant, Robert, M. (1996). Toward a knowledge‐ based theory of the firm. Strategic Management Journal, 17(2), 109–122. https://doi.org/10.1002/smj.4250171110 Guasti, Petra (2020). Populism in Power and Democracy: Democratic Decay and Resilience in the Czech Republic (2013–2020). Politics and Governance, 8(4), 473–484. https://doi.org/10.17645/pag.v8i4.3420 Harvey, Gill, Skelcher, C., Spencer, E., Jas, P. & Walshe, K. (2009). Absorptive capacity in a non-market environment. A knowledge-based approach to analysing the performance of sec- tor organizations. Public Management Review, 12(1), 77–97. https://doi.org/10.1080/14719030902817923 Henry, Nicholas, A. (1974). Knowledge manage- ment: a new concern for public administration. Public Administration Review, 34(3), 189–196. https://doi.org/10.2307/974902 ARTIKKELIT | RANTAMÄKI & JALONEN 49 Himanen, Pekka (2005). Challenges of the Global Information Society. Teoksessa Castells, Manuel & Cardoso, Gustavo (toim.), The Network Society. From Knowledge to Policy, 337– 371.John Hopkins Center for Transatlantic Relations, Washington DC. Hopp, Toby & Ferrucci, Patrick (2020). A spheri- cal rendering of deviant information resilience. Journalism & Mass Communication Quarterly, 97(2), 492–508. https://doi.org/10.1177/1077699020916428 Hyvönen, Ari-Elmeri, Juntunen, Tapio, Mikkola, Harri, Käpylä, Juha, Gustafsberg, Harri, Nyman, Markku, Rättilä, Tiina, Virta, Sirpa & Liljeroos, Johanna (2019). Kokonaisresilienssi ja turvallisuus: tasot, prosessit ja arviointi. Valtio- neuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan jul- kaisusarja 17/2019, Helsinki. Imperiale, Angelo Jonas & Vanclay, Frank (2020). Barriers to enhancing disaster risk reduction and community resilience: Evidence from the L’Aquila Disaster. Politics and Governance, 8(4), 232–243. https://doi.org/10.17645/pag.v8i4.3179 Jasanoff, Sheila (2012). The politics of public reason. Teoksessa Rubio, Ferdando & Baert, Patrick (2012). The Politics of Knowledge, 11–32. Routledge, London. Juntunen, Tapio & Hyvönen, Ari-Elmeri (2020). Koronakriisi, informaatio ja resilienssipolitiikka. Kosmopolis, 50(2), 72–92. Klijn, Erik, H. & Koppenjan, J. (2015). Governance Networks in the Public Sector. New York, NY: Routledge. https://doi.org/10.4324/9781315887098 Kolstad, Anett (2015). Co-teaching in information literacy during work placements: The librarian’s role. LIBER Quarterly, 25(2), 56–86. https://doi.org/10.18352/lq.10049 Laihonen, Harri & Ahlgren-Holappa, Johanna (2020). Tieto päätöksenteossa – 10 vuotta tieto- johtamista julkisella sektorilla. Focus Localis, 48(3), 43–62. Lammintakanen, Johanna, Kivinen, Tuula, Kylmä, Jari & Kinnunen, Juha (2008). Käsiteanalyyttisen tutkimuksen soveltaminen terveyshallinto- tieteessä – esimerkkinä Rodgersin käsiteanalyy- si menetelmä. Hallinnon Tutkimus, 27(4), 1–11. Lloyd, Annemaree (2014). Building information resilience: How do resettling refugees connect with health information in regional landscapes – implications for health literacy. Australian Academic & Research Libraries, 45(1), 48–66. https://doi.org/10.1080/00048623.2014.884916 Lloyd, Annemaree (2015). Stranger in a strange land; enabling information resilience in resettle- ment landscapes. Journal of Documentation, 71(5), 1029–1042. https://doi.org/10.1108/JD-04-2014-0065 Lloyd, Annemaree (2017). Researching fractured (information) landscapes: implications for Library and Information Science researchers undertaking research with refugees and forced migration studies. Journal of Documentation, 73(1), 35–47. https://doi.org/10.1108/JD-03-2016-0032 Lloyd, Annemaree & Wilkinson, J (2019). Tapping into the information landscape: Refugee youth enactment of information literacy in everyday spaces. Journal of Librarianship and Information Science, 51(1), 252–259. https://doi.org/10.1177/0961000617709058 Lloyd, Annemaree, Pilerot, Ola & Hultgren, Frances (2017). The remaking of fractured landscapes: supporting refugees in transition (SpiRiT). Information Research, 22(3), 1–13. Lucio, Joanna & McFadden, Erica (2017). Leveraging resilience: Evidence from the management of senior low-income housing. American Review of Public Administration, 47(6), 66–671. https://doi.org/10.1177/0275074015616868 McDonnell, Simon, Ghorbani, Pooya, Wolf, Courtney, Cruz, Maria Jessa, Burgy, David M., Desai, Swati, Berkovits, Daniel & Silverblatt, Renata (2019). A managed-participatory ap- proach to community resilience: The case of the New York rising community reconstruc- tion program. American Review of Public Administration, 49(3), 309–324. https://doi.org/10.1177/0275074018804663 Newman, Joshua (2017). Deconstructing the de- bate over evidence-based policy. Critical Policy Studies, 11(2), 211–226. https://doi.org/10.1080/19460171.2016.1224724 Nutley, Sandra, Walter, Isabel & Davies, Huw, T. O. (2007). Using Evidence. Bristol: The Policy Press. https://doi.org/10.2307/j.ctt9qgwt1 Pearson, Christine, M. & Clair, J. A. (1998). Reframing crisis management. Academy of Management Review, 23(1), 59–76. https://doi.org/10.2307/259099 Plimmer, Geoff, Berman, Evan, M., Malinen, Sanna, Franken, Esme, Naswall, Katharina, Kuntz, Joana & Lofgren, Kurt (2021) Resilience in public sector managers. Review of Public Personnel Administration. https://doi.org/10.1177/0734371X20985105 50 HALLINNON TUTKIMUS 1/2022 Pollak, Angela (2016). Information seeking and use in the context of minimalist lifestyles. Journal of Documentation, 72(6), 1228–1250. https://doi.org/10.1108/JD-03-2016-0035 Putnam, Robert (2000). Bowling alone: the collapse and revival of American Community. New York: Simon Schuster. https://doi.org/10.1145/358916.361990 Puusa, Anu (2008). Käsiteanalyysi tutkimusmene- telmänä. Premissi, 3(4), 35–42. Quick, Kathryn S. & Feldman, Martha S (2014). Boundaries as junctures: Collaborative bound- ary work for building effective resilience. Journal of Public Administration Research and Theory, 24(3), 673–695. https://doi.org/10.1093/jopart/mut085 Raisio, Harri,  Jalonen, Harri &  Uusikylä, Petri (2018). Kesy, sotkuinen vai pirullinen ongel- ma?  Tiedon käyttö yhteiskunnallisessa päätök- senteossa. Helsinki: Sitran selvityksiä 139.  Reynolds, Krista, Roberts, Lindsay & Hauck, Janet (2017). Exploring motivation: integrating the ARCS model with instruction. Reference Services Review, 45(2), 149–165. https://doi.org/10.1108/RSR-10-2016-0057 Rogers, Peter (2013). The rigidity trap in global resilience: Neoliberalisation through princi- ples, standards and benchmarks. Globalizations, 10(3), 383–395. https://doi.org/10.1080/14747731.2013.787834 Sakurai, Mihoko & Chughtai, Hameed (2020). Resilience against crises: COVID-19 and les- sons from natural disasters. European Journal of Information Systems, 29(5), 585–594. https://doi.org/10.1080/096008 5X.2020.1814171 Savolainen, Reijo (2020). Information landscapes as contexts of information practices. Journal of Librarianship and Information Science, 52(4), 1–13. https://doi.org/10.1177/0961000620982359 Scholl, Hans & Patin, Beth (2013). Resilient in- formation infrastructures: Criticality and role in responding to catastrophic incidents. Transforming Government: People, Process and Policy, 8(1), 28–48. https://doi.org/10.1108/TG-12-2012-0015 Shankar, Saguna, O’Brien, Heather, How, Elissa, Lu, Yilei, Mabi, Millicent & Rose, Cecilia (2016). The role of information in the settlement ex- periences of refugee students. Proceedings of the Association for Information Science and Technology, 53(1), 1–6. https://doi.org/10.1002/ pra2.2016.14505301141 Soma, Katrine, Termeer, Catrien, J. A. M. & Opdam, Paul (2016). Informational govern- ance – A systematic literature review of gov- ernance for sustainability in the Information Age. Environmental Science & Policy, 56, 89–99. https://doi.org/10.1016/j.envsci.2015.11.006 Sourlas, Vasilis, Ascigil, Onur, Psaras, Ioannis & Pavlou, George (2018). Enhancing information resilience in disruptive information-centric networks. IEEE Transactions on Network and Service Management, 1–14. https://doi.org/10.1109/TNSM.2018.2811944 Stark, Alastair (2014). Bureaucratic values and resil- ience: An exploration of crisis management ad- aptation. Public Administration, 92(3), 692–706. https://doi.org/10.1111/padm.12085 Tabasso, Nicole (2019). Diffusion of multiple infor- mation: On information resilience and the pow- er of segregation. Games & Economic Behavior, 18(118), 219–240. https://doi.org/ 10.22004/ag.econ.206383 Takala, Tuomo & Lämsä, Anna-Maija (2001). Tul- kitseva käsitetutkimus organisaatio- ja johta- mistutkimuksen tutkimusmetodisena vaihto- ehtona. Liiketaloudellinen aikakauskirja, 3/2001, 371–390. Torfing, Jacob, Sørensen, Eva & Røiseland, Asbjørn (2019). Transforming the public sector into an arena for co-creation: Barriers, drivers, benefits, and ways forward. Administration & Society 51 (5), 795–825. https://doi.org/10.1177/0095399716680057. Tähtinen, Jaana & Havila, Virpi. (2018). Conceptually confused, but on a field level? A method for conceptual analysis and its applica- tion. Marketing Theory, 19(4), 533–557. https://doi.org/10.1177/1470593118796677 Uusikylä, Petri, Lonka, Harriet, Pelttari, Hannu, Jalonen, Harri, Laitinen, Kari, Sederholm, Teija, Huhtinen, Aki-Mauri., Anttonen, Markku, Niskanen, Ville-Pekka, Vartiainen, Pirkko & Tikanmäki, Ilkka (2021). Viljasta verkostoihin – Huoltovarmuuskeskuksen arviointi. Työ- ja elinkeinoelämän julkaisuja 2021:32, Helsinki. Vakkala, Hanna & Syväjärvi, Antti (2020). Tieto- kulttuurin ulottuvuudet sosiaali- ja terveyden- huollon uudistuvissa organisaatioissa – vuoro - vaikutteisen tiedolla johtamisen haas te. Hal lin- non Tutkimus, 39(2), 122–139. https://doi.org/10.37450/ht.98085 Valli, Laura (2020). Kuolema kuittaa univelan? Tutkimus resilienssistä ja resilienssipotentiaalin johtamisesta kriisinhallintaorganisaatiossa. Tampereen yliopiston väitöskirjat 264. Tampere: Tampere University Press. ARTIKKELIT | RANTAMÄKI & JALONEN 51 Vartola Juha (2009). Byrokratia modernin hallin- nan muotona. Teoksessa Karppi Ilari & Sinervo Lotta-Maria (toim.), Governance: Uuden hallin- tatavan jäsentyminen, 13–43. Tampere: Tam pe- reen yliopisto. Virtanen, Petri, Stenvall, Jari & Rannisto, Pasi- Heikki (toim.) (2015). Tiedolla johta minen. Teo- riaa ja käytäntöä. Tampere: Tampere University Press. Vårheim, Andreas (2016). Public libraries, commu- nity resilience, and social capital. Information Research, 22(1), 1–19. Välikangas, Liisa (2010) The Resilient Organization: How Adaptive Cultures Thrive Even When Strategy Fails. New York, NY: McGraw-Hill. Yang, Alan Hao & Wu, Judy Shu-Hsien (2020). Building a disaster-resilient community in Taiwan: A social capital analysis of the Meizhou experience. Politics and Governance, 8(4), 386– 394. https://doi.org/10.17645/pag.v8i4.3106 Young, Kim (2020). Organizational resilience and employee work-role performance after a crisis situation: exploring the effects of organization- al resilience on internal crisis communication. Journal of Public Relations Research, 32(1–2), 47–75 https://doi.org/10.1080/106272 6X.2020.1765368 Zhang, Fengxiu, Welch, Eric, W. & Miao, Qing (2018). Public organization adaptation to ex- treme events: mediating role of risk perception. Journal of Public Administration Research and Theory, 28(3), 371–387. https://doi.org/10.1093/jopart/muy004 Weick, Karl, E. (1993). The collapse of sensem- aking in organizations: The Mann Gulch di- saster. Administrative Science Quarterly, 38(4), 628–652. https://doi.org/10.2307/2393339 Wiig, Karl, M. (2002). Knowledge management in public administration. Journal of Knowledge Management, 6(3), 224–239. https://doi.org/10.1108/13673270210434331 Wilson, Tom, D. (1981). On user studies and infor- mation needs. Journal of Documentation, 37(1), 3–15. https://doi.org/10.1108/eb026702