Anna Sävelä-Keskilohko 

Kolmannen sektorin organisaation tuottamien 
palvelujen hinnoittelu 

Satakunnan Syöpäyhdistys ry 

 

 

 

 

 

 

 
  

Vaasa 2025 

Tekniikan ja innovaatiojohtamisen 
akateeminen yksikkö 

Tuotantotalouden pro gradu- 
tutkielma  

Tuotantotalouden maisteriohjelma 



2 

 

VAASAN YLIOPISTO 
Tekniikan ja innovaatiojohtamisen akateeminen yksikkö 

Tekijä: Anna Sävelä-Keskilohko 
Tutkielman nimi: Kolmannen sektorin organisaation tuottamien palvelujen hinnoit-

telu : Satakunnan Syöpäyhdistys ry 
Tutkinto: Kauppatieteiden maisteri 
Oppiaine: Tuotantotalous 
Työn ohjaaja: Ville Tuomi 
Valmistumisvuosi: 2025 Sivumäärä: 95 

 
TIIVISTELMÄ: 
 
Julkisen ja yksityisen terveydenhuollon palveluntarjoajiin kohdistuu tällä hetkellä paljon muu-
tospaineita uusien hyvinvointialueiden muodostamisen myötä ja tarve palveluiden tuotteistuk-
selle ja kehittämiselle on kasvussa. Aiheen tärkeys on korostunut tutkimuksen teon aikana, sillä 
samanaikaisesti on sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus astunut voimaan. Taloudellinen epä-
varmuus on saavuttanut monet sosiaali- ja terveysalan järjestöt, sillä muutospaineet ovat koh-
distuneet myös taloudellisten resurssien pienentymiseen muun muassa avustusten vähenemi-
sen vuoksi.  Tämä tutkielma tarkastelee Satakunnan Syöpäyhdistys ry:n palvelujen hinnoittelua, 
tuotteistusta ja niihin liittyviä haasteita sekä kehitysmahdollisuuksia. Satakunnan Syöpäyhdistys 
ry toimii Satakunnan alueella tarjoten apua ja tukea syöpäsairaille, heidän läheisilleen tai muille 
syövästä kiinnostuneille. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten yhdistyksen tarjoamia asi-
antuntijapalveluja voisi hinnoitella, millaisia haasteita hinnoittelussa on ja miten hinnoittelua 
voitaisiin kehittää tulevaisuudessa vastaamaan paremmin sekä yhdistyksen tavoitteita että yh-
distyksen asiakkaiden tarpeita.  
 
Tutkielman teoreettinen osuus käsittelee kolmannen sektorin toimintaa tuotteistuksen, hinnoit-
telun, kustannusten ja kannattavuuden näkökulmasta. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen 
tutkimus, joka toteutettiin case-tutkimuksena. Aineisto on kerätty haastattelemalla tutkimuk-
seen yhdistyksen toiminnanjohtajaa ja työntekijöitä yhteensä 6 haastattelussa osallistavan ha-
vainnoinnin lisäksi. Haastattelut ovat olleet pääosin puolistrukturoituja, joiden pohjalta on tehty 
sisällönanalyysi. Aineistossa on hyödynnetty paljon myös yhdistyksen toimittamia lähdeaineis-
toja ja muuta materiaalia. Tutkimuksessa pyritään muodostamaan kattava kokonaiskuva yhdis-
tyksen toiminnasta ja tarjottavista palveluista. Hinnoittelumallin luomisen myötä palvelut ovat 
hinnoiteltu kerätyn kustannusinformaation perusteella ja palveluille on saatu muodostettua 
konkreettiset hinnat.  Varsinkin voittoa tavoittelemattomien yhdistysten tulisi huomioida yh-
tenä hinnan perusteena ainakin kustannukset kattava malli.  
 
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että palvelujen hinnoittelua ohjaavat yhdistyksen arvot, talou-
delliset edellytykset ja resurssit. Hinnoittelun keskeisiä haasteita ovat esimerkiksi asiakasmaksu-
jen kohtuullisuus ja palvelujen taloudellinen kestävyys. Hinnoittelua voisi kehittää esimerkiksi 
lisäämällä säännöllisen asiakaspalautteen keräämistä. Tutkimus tuottaa uutta tietoa syöpäyh-
distykselle palvelujen hinnoittelusta ja tarjoaa konkreettisia suosituksia hinnoittelukäytäntöihin. 
Jatkotutkimuksen aiheena voisi olla hyödyllistä tutkia asiakasnäkökulmaa tarkemmin ja vertailla 
eri syöpäyhdistysten hinnoittelumalleja keskenään. 
 

AVAINSANAT: asiantuntijapalvelu, hinnoittelu, kolmas sektori, tuotteistaminen, syöpäyhdis-
tys 



3 

 

UNIVERSITY OF VAASA 
School of Technology and Innovations 

Author: Anna Sävelä-Keskilohko 
Title of the thesis: Pricing of services provided by a third sector organization : 

Satakunta Cancer Association 
Degree: Master of Science in Economics and Business Administration 
Discipline: Industrial Management 
Supervisor: Ville Tuomi 
Year: 2025 Pages: 95 

 
ABSTRACT: 
 
Public and private healthcare service providers are currently under a lot of pressure to change 
due to the formation of new welfare areas, and the need for productization and development 
of services is growing. The importance of the topic has been emphasized during the research, as 
the social and healthcare reform has come into force at the same time. Financial uncertainty has 
reached many social and healthcare organizations, as the pressure to change has also focused 
on the reduction of financial resources due to a decrease in grants among other things. This 
study examines the pricing, productization and related challenges and development opportuni-
ties of the Satakunta Cancer Association's services. The Satakunta Cancer Association operates 
in the Satakunta region, offering help and support to cancer patients, their loved ones or others 
interested in cancer. The aim of the study is to determine how the expert services offered by 
the association could be priced, what challenges there are in pricing, and how pricing could be 
developed in the future to better meet both the association's goals and the needs of the associ-
ation's customers. 
 
The theoretical part of the study discusses the activities of the third sector from the perspective 
of productization, pricing, costs and profitability. The study is qualitative in nature and was car-
ried out as a case study. The data was collected by interviewing the association's executive di-
rector and employees in a total of 6 interviews, in addition to participatory observation. The 
interviews were mainly semi-structured, based on which content analysis was conducted. The 
data also made extensive use of source materials and other material provided by the associa-
tion. The study aims to form a comprehensive overall picture of the association's activities, and 
the services offered. By creating a pricing model, the services have been priced based on the 
collected cost information and concrete prices have been established for the services. Non-
profit associations should consider at least a cost-covering model as one of the bases for the 
price. 
 
The results of the study show that the pricing of services is guided by the values, financial con-
ditions and resources of the association. Key challenges in pricing include, for example, the rea-
sonableness of customer fees and the financial sustainability of services. Pricing could be im-
proved, for example, by increasing the collection of regular customer feedback. The study pro-
vides new information for the cancer association on the pricing of services and offers concrete 
recommendations for pricing practices. It could be useful for further research to examine the 
customer perspective in more detail and compare the pricing models among different cancer 
associations. 
 

KEY WORDS: expert services, pricing, third sector, productization, cancer association 
  



4 

 

Sisällys 

1 Johdanto 7 

1.1 Tutkimuksen tarkoitus, tavoite ja tutkimuskysymykset 7 

1.2 Tutkimuksen laajuus ja rajoitukset 8 

1.3 Tutkimuksen rakenne 8 

2 Tuotteistus, hinnoittelu, kustannukset ja kannattavuus kolmannella sektorilla 10 

2.1 Kolmas sektori ja sosiaali- ja terveysalan järjestöt Suomessa 11 

2.2 Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistus 15 

2.3 Asiantuntijapalvelut ja järjestöt 19 

2.4 Palvelun tuotteistamisen perusteet ja menetelmät sekä hyödyt ja haitat 22 

2.5 Arvon tuottaminen 35 

2.6 Kannattavuus ja kustannuslaskenta 37 

2.7 Kustannuskäsitteet ja kustannuslaskenta 38 

3 Satakunnan Syöpäyhdistys ry 45 

3.1 Organisaation toimintaympäristö 46 

3.2 Organisaation palvelukokonaisuudet 48 

3.3 Organisaation palvelujen rahoitus 51 

3.4 Syöpäjärjestöt 53 

4 Metodologia 56 

4.1 Tapaustutkimus 57 

4.2 Tutkimusaineiston hankinta ja analysointi 58 

5 Tutkimuksen tulokset 62 

5.1 Aurinko- ja ihoterveysohjauksen kustannukset ja hinta 67 

5.2 Psykososiaalinen tuen ja kuntoutuksen kustannukset ja hinta 72 

5.3 Rintaproteesien kustannukset ja hinta 76 

5.4 Taideterapian kustannukset ja hinta 80 

6 Yhteenveto ja johtopäätökset 84 

6.1 Yhteenveto 84 

6.2 Pohdinta 87 



5 

 

Lähteet 88 

Liitteet 94 

  



6 

 

Kuviot 
 
Kuvio 1. Järjestöjen erilaisuus. Mukailtu Pihlaja (2010). 12 

Kuvio 2. Järjestökentän kolme ryhmää. 18 

Kuvio 3. Kustannuskäsitteiden suhde (Tomperi, 2021, s. 24). 39 

Kuvio 4. Yhteistyötahot. 47 

Kuvio 5. Syöpäjärjestöjen organisaatiokaavio. 54 

Kuvio 6. Käsitteellinen viitekehys. 56 

Kuvio 7. Aurinko- ja ihoterveysohjauskäynti. 69 

Kuvio 8. Psykososiaalisen tuen ja ohjauksen käynti. 73 

Kuvio 9. Rintaproteesikäynti. 77 

Kuvio 10. Taideterapiakäynti. 81 

 
 

Taulukot 
 
Taulukko 1. Maakunnalliset ja valtakunnalliset yhdistykset. 55 

Taulukko 2. Haastattelut. 59 

Taulukko 3. Tuloslaskelmat 2020-2023. 63 

Taulukko 4. Henkilötyövuodet. 65 

Taulukko 5. Palkkataulukko. 66 

Taulukko 6. Aurinko- ja ihoneuvonnan toimitilan kustannus. 70 

Taulukko 7. Aurinko- ja ihoneuvonnan kustannukset. 71 

Taulukko 8. Psykososiaalisen tuen toimitilan kustannus. 74 

Taulukko 9. Psykososiaalisen tuen kustannukset. 75 

Taulukko 10. Rintaproteesin toimitilan kustannus. 78 

Taulukko 11. Rintaproteesikäynnin kustannukset. 79 

Taulukko 12. Taideterapian toimitilan kustannus. 82 

Taulukko 13. Taideterapian kustannukset. 82 

 

 
 
  



7 

 

1 Johdanto  

 

Kolmannen sektorin toimijat, kuten syöpäyhdistykset, ovat merkittäviä terveyden ja hy-

vinvoinnin edistäjiä. Syöpäyhdistykset tarjoavat monipuolisia palveluja, kuten esimer-

kiksi vertaistukea, kuntoutusta ja tiedotusta, jotka täydentävät julkisen terveydenhuol-

lon toimintaa. Monien terveys- ja sosiaalipuolen tarvitsemien palvelujen ja tuotteiden 

tarjoamisen toteuttaminen osoittautuu yhä suuremmaksi haasteeksi vuosi vuodelta, sillä 

muiden esteiden joukossa usein rahoitus osoittautuu suurimmaksi kompastuskiveksi. 

Nykyään yhä suurenevassa määrin avustukset ja lahjoitukset eivät enää riitä kattamaan 

toiminnasta aiheutuvia kuluja. Tässä yhteydessä palvelujen hinnoittelu on noussut ajan-

kohtaiseksi aiheeksi erityisesti nyt, kun pohditaan yhdistysten mahdollisuutta yhdistää 

taloudellinen kestävyys ja asiakaslähtöisyys.  

 

Avustusten ja lahjoitusten väheneminen ja yleinen haluttomuus investoida yhdistysten 

toimintaan johtuu usein näiden palvelujen tai tuotteiden tavoittelemien hyötyjen epä-

varmuudesta, sillä tavoitetut tulokset eivät ole aina kovin helposti muutettavissa rahaksi 

ja näyttöä investoinnin hyödylle ei ole välttämättä helposti saatavilla. Tämän lisäksi hyö-

dyt saattavat jakautua muille sidosryhmille kuin niille, jotka ovat kattaneet palvelun tai 

tuotteen kustannukset. Palvelut kuitenkin muodostavat merkittävän osan taloudesta ja 

yhdistysten sekä yritysten tarjoamista tuotteista, joten tarve palvelujen hinnoittelun ym-

märtämiselle on kasvanut. Palvelun tuotteistaminen on tunnettua ja tunnustettua tätä 

harjoittavien keskuudessa, mutta siitä on hyvin rajallisesti tutkimustietoa akateemisessa 

kirjallisuudessa.  

 

 

1.1  Tutkimuksen tarkoitus, tavoite ja tutkimuskysymykset  

 

Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella Satakunnan Syöpäyhdistys ry:n tarjoamien pal-

velujen hinnoittelua kolmannen sektorin toimintaympäristössä. Tutkimuksessa pyritään 



8 

 

selvittämään, millä perusteilla palveluja hinnoitellaan ja millaisia taloudellisia kysymyk-

siä hinnoitteluun liittyy. Tavoitteena on kuvata selkeästi tarjottavia palveluja ja hinnoi-

tella ne, jotta tutkimuksen tuloksia voitaisiin hyödyntää tulevaisuudessa yhdistyksen toi-

minnassa ja kilpailutuksien apuvälineenä. Kustannuslaskennan antamaa tietoa tullaan 

tarvitsemaan toiminnan johtamisessa ja ohjaamisessa sekä palvelujen hinta- ja laatuver-

tailujen tukena. Tutkimus tuo esiin hinnoittelun merkityksen paitsi myös yhdistyksen ta-

loudelliselle kestävyydelle, myös palvelujen saavutettavuudelle ja oikeudenmukaisuu-

delle. Tutkimuskysymykset voidaan esittää alla olevin tavoin:  

• Miten asiantuntijapalveluja tarjoavan järjestön tuottaman palvelun hinta muo-

dostuu?  

• Millaiset tekijät edistävät hinnoitteluprosessin onnistumista? 

 

 

1.2  Tutkimuksen laajuus ja rajoitukset  

 

Tutkimus on rajattu koskemaan ainoastaan Satakunnan Syöpäyhdistys ry:tä kohdeorga-

nisaationa ja sen tarjoamaa palveluntarjontaa. Työ rajautuu tarkastelemaan nimen-

omaan niitä palveluja, jotka kohdentuvat suoraan asiakkaille. Kyseessä on tapaustutki-

mus, joka rajoittuu vain yhteen organisaatioon ja on näin ollen uniikki. Tutkimuksen lä-

hestymistapana on kvalitatiivinen tutkimus, joka yhdistää haastatteluaineistoa ja asia-

kirja-analyysiä. Työn tavoitteena on kehittää yhdistyksen käyttöön konkreettisia suosi-

tuksia hinnoittelun tueksi ja tarjota havaintoja, jotka voisivat hyödyttää myös muita kol-

mannen sektorin toimijoita.  

 

 

1.3  Tutkimuksen rakenne  

 

Tutkimusraportti käsittää viisi eri lukua. Työn ensimmäisten lukujen tavoitteena on luoda 

kirjallisuuden pohjalta kattava ymmärrys ja teoreettinen viitekehys työn lopussa 



9 

 

esitettävään empiirisen aineiston analysointia varten. Ensimmäisessä luvussa lukijalle 

esitellään aihepiiri ja kerrotaan lähtökohdat, tutkimuksen tavoite ja sen rajaus. Toisessa 

luvussa perehdytetään lukijaa kolmannen sektorin toimintaan, siihen liittyvään tuotteis-

tukseen, kannattavuuteen ja kustannuksiin. Teoreettinen osuus tarkastelee laajasti yri-

tystoiminnan perusteoriaa ja käsitteitä, joiden tuntemus kolmannen sektorin toimijalle 

ja palveluntarjoajalle on tarpeellista. Alati muuttuvassa toimintaympäristössä ja rahoi-

tusmuutosten sekä toiminnan tuottavuuden kanssa kamppailevien tahojen on suositel-

tavaa selvittää, miten auttamismielessä tarjottavaa asiantuntijapalvelua voisi tuottaa 

myytäväksi tuotteeksi ja mikä olisi tälle kannattava myyntihinta kaikki huomioon ottaen. 

Tutkimuksen kolmannessa luvussa kuvataan case-organisaationa toimiva Satakunnan 

Syöpäyhdistys ry ja syvennytään tarkemmin organisaation toimintaan ja periaatteisiin 

sekä taloudellisiin realiteetteihin. Nämä luvut muodostavat teoreettisen pohjan koko 

tutkimukselle.  

 

Seuraavassa kahdessa luvussa, metodologia ja tulokset, esitellään tutkimusmenetelmät, 

aineiston hankinta ja analysoidaan empiirinen aineisto tutkimuksen teoreettisen viiteke-

hyksen pohjalta. Tässä tutkimuksessa muodostetaan Satakunnan Syöpäyhdistys ry:n nel-

jälle eri palvelulle hinta ja hinnoittelupohja. Tutkimuksen tulokset esitetään luvussa 4 ja 

se toimii samalla yhteenvetona koko tutkimuskokonaisuudesta. Viimeisenä lukuna on 

yhteenveto ja pohdinta, jossa muodostetaan työn johtopäätökset. Tämä tutkimus tar-

joaa uutta tietoa yleisesti syöpäyhdistysten ja muiden kolmannen sektorin toimijoiden 

hinnoittelukäytännöistä ja niiden vaikutuksista taloudelliseen kestävyyteen.  

  



10 

 

2 Tuotteistus, hinnoittelu, kustannukset ja kannattavuus 

kolmannella sektorilla  

 

Yhteiskuntaelämä on jaettu neljään eri sektoriin, jotka ovat muodostuneet yhteiskunta-

elämän eri osa-alueista. Ensimmäinen sektori sisältää markkinat ja yrityselämän, toisen 

sektorin muodostaa valtio ja julkinen sektori, kolmas sektori muodostuu kansalaisjärjes-

töistä, vapaaehtoistoiminnasta ja säätiöistä sekä neljäs sektori sisältää perheet sekä ko-

titaloudet (Konttinen, 2022). Kolmas sektori kattaa paljon erilaisia ja erikokoisia organi-

saatioita, jotka toimivat omien tavoitteiden ja aatteidensa mukaan. Yhteistä niille on se, 

että niitä ei luokitella julkiseen tai yksityiseen sektoriin vaan ne muodostavat oman ko-

konaisen sektorinsa yhteiskunnassa. Kolmannen sektorin tarkoitus on yleisesti parantaa 

ihmisten hyvinvointia, tuottaa välttämättömiä palveluja ja edistää talouskasvua samalla 

kun tukee paikallisia yhteisöjä toiminnallaan. Kolmatta sektoria (third sector) kuvataan 

pääsääntöisesti englannin kielellä termeillä nonstatutory sector tai nonprofit sector. Suo-

messa kolmannella sektorilla on monta nimeä, kuten esimerkiksi järjestö-, vapaaehtois- 

tai yhteisösektori. Tässä tutkimuksessa hyödynnetään pääasiassa termejä järjestöt, kol-

mas sektori ja yhdistykset, jotka mielletään tässä tutkimuksessa synonyymeiksi.  

 

Alexanderin (2010) ja Pihlajan (2010) mukaan kolmannen sektorin käsite on peräisin 

1960-luvulta Yhdysvalloista, josta se on kulkeutunut Eurooppaan arviolta 1970-luvulla. 

Euroopan Unionin määrittelemänä kolmas sektori nähdään yhteisötaloutena (social 

economy), johon kuuluvat esimerkiksi osuuskunnat, keskinäiset yhtiöt, yhdistykset ja 

säätiöt, hyväntekeväisyysjärjestöt, vapaaehtoisjärjestöt ja joitakin yksityisiä tutkimuslai-

toksia. Kolmannen sektorin käsitteen määritelmä ja sisältö saattavat vaihdella maittain 

eikä sen käyttö ole selkeäpiirteistä tai yhtenäistä, mutta yleisesti kolmanteen sektoriin 

viitataan, kun puhutaan instituutiosta, jonka arvoina on kansalaisten aktiivisuus, jonkin-

asteinen virallisuus ja voittoa tuottamattomuus. Päämääränä kolmannen sektorin toimi-

joilla on useimmiten ihmisten hyvinvointi ja tietyn kansalaisryhmän palveleminen. Kol-

mannen sektorin organisaatioiden ominaisia piirteitä ja periaatteita ovat ei-voittoa 



11 

 

tavoitteleva (non-profit) toiminta, vapaaehtoisuuteen painottuva osallistuminen ja toi-

minnan sitoutumattomuus valtioon tai julkiseen talouteen. Kolmannen sektorin organi-

saatiot toimivat usein yhteistyössä julkisen tai yksityisten yritysten kanssa ja kolmannen 

sektorin toimijoilta löytyy niin samankaltaisuuksia kuin eroavaisuuksia julkiseen ja yksi-

tyiseen sektoriin verrattaessa. Kolmannen sektorin organisaation toiminnan taso vaihte-

lee organisaation mukaan ja kyseessä voi olla paikallinen toimija, valtakunnallinen toi-

mija tai kansainvälinen toimija tai kaikkea siltä väliltä.  

 

 

2.1 Kolmas sektori ja sosiaali- ja terveysalan järjestöt Suomessa  

 

Kolmannelle sektorille on ollut Suomessa ominaista demokraattiset kansanliikkeet, jotka 

palvelevat jäsenten etuja, järjestävät vapaa-ajan aktiviteetteja ja tukitoimintoja ensisijai-

sesti vapaaehtoisvoimin. Kolmas sektori muodostuu yksityisen sektorin ja julkisen sekto-

rin rinnalle järjestäytyneistä toimijoista, kuten esimerkiksi järjestöistä, osuuskunnista, 

säätiöistä, rahastoista ja yhdistyksistä, joissa ihmiset muodostavat toiminnan itselleen ja 

muille. Kolmannen sektorin toiminnalle on ominaista muun muassa eettisyys, joustavuus, 

vapaaehtoisuus, yhteisöllisyys ja yleishyödyllisyys. Yleishyödyllisyys on määritelty tulo-

verolain (1535/1992) 22. §:n mukaan toiminnaksi, jossa yhteisö lasketaan yleishyödyl-

liseksi, kun se toimii ainoastaan yleiseksi hyväksi aineellisessa, henkisessä, siveellisessä 

tai yhteiskunnallisessa mielessä. Yhteisön toiminnan ei tule suuntautua vain rajoitettui-

hin henkilöpiireihin eikä sen tule tuottaa yhteisöön osalliselle taloudellista etua osinkona, 

voitto-osuutena, kohtuullista suurempana palkkana tai jonain muuna hyvityksenä.  

 

Suomessa kolmannen sektorin toimijat tekevät usein yhteistyötä valtion tai kunnan 

kanssa joko taloudellisesti tai muilla tavoin, sillä ne ovat riippuvaisia ulkopuolisesta ra-

hoituksesta (Laitinen & Ruusuvirta, 2018). Yleisimmin kolmannen sektorin rahoitus tulee 

kunnilta, ministeriöiltä, EU:lta, STEA:lta (sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) ja 

muilta yksityisiltä säätiöiltä ja toimielimiltä (Bontenbal & Lillie, 2019). Alla olevassa 



12 

 

kuviossa 1 on karkeasti esitettynä järjestöjen monipuolisuus, joka jakautuu voittoa ta-

voittelemattomista järjestöistä voittoa tavoitteleviin järjestöihin.  

 

 

Kuvio 1. Järjestöjen erilaisuus. Mukailtu Pihlaja (2010). 

 

Järjestöjen toiminta Suomessa pystytään suurpiirteisesti jakamaan kahteen eri ryhmään, 

jossa jakamisperuste liittyy julkisen sektorin kanssa tehtävään yhteistoimintaan palvelun 

tuotannossa. Osa järjestöistä toimii läheisesti yhteistyössä Kelan, kunnan tai valtion 

kanssa, eli tuottaa julkisen sektorin kanssa palveluja ja näin ollen julkinen sektori rahoit-

taa toimintaa ainakin tietyin osin. Tätä yhteistyötä kutsutaan yleisimmin kumppanuu-

deksi. Pihlajan (2010) mukaan mahdollisuuksia eri rahoitusmenetelmiin ja toimintata-

poihin on julkisen sektorin ja järjestön välillä useita, mutta esimerkiksi maksusitoumuk-

set, palvelusetelit tai avustukset, jotka ovat ohjattu järjestölle ovat rahoitusmenetelmiä, 

joilla julkinen sektori osallistuu kustannuksiin. Tällaisia järjestöjä voi olla esimerkiksi van-

huus- ja nuorisopalveluita järjestävät järjestöt, päihdehuolto- ja mielenterveysjärjestöt 

sekä kulttuuripalveluita tarjoavat järjestöt. Toinen ryhmä sisältää järjestöjä, jotka eivät 

toimi rahoituksen puolesta läheisessä yhteistyössä julkisen sektorin kanssa vaan tarjoa-

vat palveluja ja apua sekä tukea itse. Vaikkakin ne tarjoavat itse palvelujaan ja vastaavat 

suurimmaksi osaksi omasta rahoituksestaan, toimivat ne myös usein yhdessä julkisen 



13 

 

sektorin kanssa avustusten tai hankkeiden merkeissä. Näitä järjestöjä on esimerkiksi ne, 

jotka tuottavat harrastus- ja virkistyspalveluja, urheilupalveluja, ympäristöpalveluja ja 

myös joitain sosiaali- ja terveysalan palveluja.  

 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (2022) mukaan järjestöt ovat merkittävässä ase-

massa, kun puhutaan kansalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. Laitisen ja 

Ruusuvirran (2018) tiedon perusteella Suomen yleisin kolmannen sektorin organisaatio-

muoto on rekisteröity yhdistys. Patentti- ja rekisterihallituksen (2025) mukaan rekiste-

röityjä yhdistyksiä on Suomessa tällä hetkellä n. 108 000 kappaletta. Rekisteröimättö-

mien yhdistysten lisäksi Suomessa toimii myös rekisteröimättömiä yhdistyksiä, joiden lu-

kumäärästä ei ole tarkkaa tietoa.  

 

Pihlaja (2010) ja Niemelä (2019, s. 18) toteavat, että järjestöt luovat mahdollisuuksia 

kansalaisille osallistua yhteisölliseen toimintaan ja tarjoavat vuorovaikutusmahdollisuuk-

sia arjessa luoden tärkeää sosiaalista pääomaa. Tavoite on vahvistaa kansalaisten omaa 

toiminnallisuutta ja auttaa heitä löytämään omia vahvuuksiaan sekä resurssejaan, joita 

voisivat hyödyntää myös omassa elämässä, laajentaa vaikutusta muiden tueksi ja toimia 

yhteiskunnan hyväksi. Järjestöt perinteisesti tarjoavat erilaisia työllistymisen mahdolli-

suuksia myös ihmisille, jotka ovat heikossa työmarkkina-asemassa ja heillä on haasteita 

työllistyä avoimessa työnhaussa. Yllä mainituista syistä käy hyvin ilmi, että kolmannen 

sektorin toiminta Suomessa on hyvin laajaa ja tärkeää sekä yhteiskunnallisesti että kan-

santaloudellisesti, mutta kolmannen sektorin toiminnan merkittävyyttä on haastavaa 

osoittaa. Tämä johtuu siitä, että tilastointia palvelujen tuotannosta ja järjestöjen toimin-

nasta ei ole saatavilla muilta järjestöiltä kuin sosiaali- ja terveyspalveluja tarjoavilta jär-

jestöiltä.  

 

Järjestöt ovat tällä hetkellä muutoksen myllerryksessä ja yleisimmät huolenaiheet Pelto-

salmen ja muiden (2024) mukaan liittyvät taloudellisiin kysymyksiin. Avustusten vähene-

minen, rahoituksen riittämättömyys ja epävarmuus rahoituksen riittävyyteen saavat jär-

jestöt reagoimaan ja miettimään asioita pidemmällä tähtäimellä. Monilla järjestöillä on 



14 

 

tarvetta kasvattaa toimintaansa, mutta taloudellisen tilanteen ja epävarman tulevaisuu-

den vuoksi järjestöillä ei ole välttämättä mahdollisuutta kehittää ja laajentaa toimin-

taansa kysynnän mukana. Valtionavustuksiin on suunniteltu leikkauksia vuodesta 2027 

lähtien, jotka tulevat aiheuttamaan suurimmat uhkat järjestöjen toiminnalle. Avustusten 

väheneminen tulee vaikuttamaan todennäköisesti ainakin kohderyhmien hyvinvointiin 

ja saamaan tukeen, järjestön toiminnan muotoon ja palkattuun henkilöstöön. 

 

Urposen (1994, s. 229-230) mukaan sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toiminta on alka-

nut Suomessa jo 1800-luvun lopulla, jolloin pääpainona on ollut auttaa haastavissa tilan-

teissa olleita ihmisiä. Järjestöjä pidetään eri kansalaisryhmien edustajina, jolloin ne mah-

dollistavat yhteiskunnan toimintaan osallistumisen ihmisille, jotka eivät muuten siihen 

välttämättä osallistuisi. Järjestöillä oli vahva asema sotien aikaan. Avustustoimintaa pi-

dettiin tuona aikana merkityksellisenä ja toiminnallaan järjestöt paikkasivat yhteiskun-

nan vähälle huomiolle jääneitä toimintoja. Sodan jälkeen järjestöt jäivät julkisten palve-

lujen jalkoihin kymmeniksi vuosiksi. Kuitenkin 1970–1980-luvuilla järjestöjen toimintaa 

alettiin arvostamaan taas enemmän, kun talouskasvu hidastui ja julkisella sektorilla so-

siaalihuollon resurssit olivat vähissä. Tuolloin järjestöjen tehtäväksi muodostui julkista 

sosiaalihuoltoa täydentävien ostopalvelujen tuottaminen ja järjestöt sulautettiin osaksi 

sosiaalihuoltoa.  

 

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen tarkoitus on muodostaa hyvinvoinnin ja terveyden edelly-

tyksiä ja reagoida nopeasti ajankohtaiseen avuntarpeeseen. Terveydenhuolto ei enää 

painotu ainoastaan sairauksien hoidon ympärille, vaan ennaltaehkäisy ja oireiden hoito 

on noussut merkittävään rooliin. Niemelän (2019, s. 15) mukaan järjestö tarjoaa paikan 

ja mahdollisuuden ihmisille osallistua, vaikuttaa ja tukea sekä olla tuettavana yhteisön 

voimin. Toiminta pyrkii yhteisöllisyyteen, ihmisten toimintakyvyn ylläpitämiseen, vuoro-

vaikutukseen ja muihin yleisiin ongelmia ehkäiseviin toimintoihin. Sosiaali- ja terveysjär-

jestöt voivat toimia joko kansallisella tasolla tai kansainvälisesti samojen arvojen ohjaa-

mina. Toiminnan voi jakaa kolmeen eri näkökulmaan, joista ensimmäinen on kansalais-

yhteiskunnan toiminta. Se tarkoittaa sitä, että vapaa toiminta on järjestäytynyt 



15 

 

järjestöksi, jonka tavoitteena on vastata kansalaisten terveydellisiin tai sosiaalisiin ongel-

miin ja mahdollisesti tarjoaa palvelutuotantoa omalle kohderyhmälleen. Toinen näkö-

kulma on hyvinvointivaltion näkökulma, jossa järjestöt nähdään tärkeinä ja olennaisina 

osina sosiaali- ja terveyspolitiikassa. Kolmantena näkökulmana on taloudellinen toiminta. 

Järjestöjen ansaintalogiikka perustuu siihen ajatukseen, että toiminnan mahdollinen 

saavutettu voitto ohjautuu toiminnan kehittämiseen. 

 

Sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavat järjestöt ovat tällä hetkellä ainoita järjestöjä, joi-

den toimintaa pystytään tilastoimaan, sillä sote-järjestöt ovat velvollisia hakemaan lupaa 

toiminnalleen aluehallintovirastolta tai toimittamaan ilmoituksia hyvinvointialueille. 

Muilla järjestöillä ei samankaltaista velvoitetta tilastointiin ole (Pihlaja, 2010). Suomessa 

rekisteröityjä sosiaali- ja terveysalan järjestöjä on noin 10 200 kappaletta ja säätiöitä noin 

525 kappaletta vuonna 2023 (Peltosalmi ja muut, 2024, s. 16). Lindin (2020, s. 26-27) 

mukaan yhdistysten jäseninä toimii noin 1,3 miljoonaa suomalaista ja vapaaehtoistoi-

mintaan osallistuu n. 500 000 ihmistä vuodessa. Osa sosiaali- ja terveysalan järjestöistä, 

esimerkiksi valtakunnallisesti toimivat järjestöt, ovat tunnettuja siitä, että heillä on pal-

kattua henkilöstöä ja Suomessa sote-järjestöt työllistävät noin 50 000 henkilöä. Palkatun 

henkilöstön työnkuvat järjestöissä liittyvät suurilta osin palvelujen tuottamiseen ja toi-

mintaan asiantuntijatehtävissä, tutkimuksissa ja muussa kehittämistoiminnassa. 

 

 

2.2 Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistus 

 

Saltman ja Teperi (2016) toteavat, että Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on hyvin 

monimutkainen ja sille on ominaista se, että julkiselle sektorille kuuluva toiminta on ha-

jautettu kunnille yhdessä rinnakkaisesti yksityisen sairaalajärjestelmän kanssa. Tämä on 

johtanut siihen, että päätöksenteko ja merkittävä julkisen sektorin rahoitus on päätynyt 

kuntien hoidettavaksi. Tutkimusten mukaan tämä malli, jossa vastuu on hajautettu kun-

nille, johtaa huomattaviin eroihin eri sairaanhoitopiirien välillä esimerkiksi kustannuk-

sissa, tehokkuudessa ja tuottavuudessa varsinkin tällä hetkellä, kun suuria teknisiä ja 



16 

 

kliinisiä muutoksia voi tapahtua nopeallakin aikavälillä. Vaikutukset näkyvät myös maan-

tieteellisesti vertaillen palvelujen tarjonnassa ja laadussa. Pitkät jonotusajat ja luotta-

mattomuus laadukkaaseen palveluun ja hoitoon julkisen sektorin terveydenhuollossa 

saavat ihmiset käyttämään entistä enemmän yksityisen sektorin tarjoamia palveluja. 

Tämä on aiheuttanut sen, että Suomessa on yritetty viime vuosikymmenet kehittää uu-

denlaista sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmää, joka poistaisi aiemmin mainittuja on-

gelmia ja muokkaisi julkisen sektorin toimintaa. Hallitusten luomia esityksiä erilaisista 

vaihtoehtoisista toimintatavoista on ollut vuosien varrella monia, mutta ovat jääneet to-

teuttamatta haastavuutensa tai muiden ongelmallisten syiden takia. Vuosien keskuste-

lujen jälkeen hallitus on kuitenkin löytänyt vaihtoehdon, joka on hyväksytty ja valmisteltu 

käyttöönottoa varten.  

 

Suomessa on vuonna 2023 otettu käyttöön uusi Sote-uudistus, joka on muokannut suo-

malaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä pelastustoimea merkittävästi, sillä sote-

huolto ja pelastustoimi yhdistyivät yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi. Uudistuksen syyksi 

on esitetty väestöryhmien väliset ja alueelliset hyvinvointi- ja terveyserot, resurssien 

vaihtelevuus kuntien kesken sekä asiakkaiden yhdenvertaisuuden puutos (Satasote, 

2022). Kuntien velvoite sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta on poistunut ja vas-

tuu sote-palvelujen sekä pelastustoimen järjestämisestä on siirtynyt hyvinvointialueiden 

hoidettavaksi. Kunnille jää kuitenkin edelleen velvollisuus huolehtia esimerkiksi kulttuu-

rin, liikunnan, opetuksen ja päivähoidon palveluista. Hallinnollisen uudistuksen tavoit-

teena on esimerkiksi parantaa kansalaisten peruspalveluja, kaventaa hyvinvointi- ja ter-

veyseroja sekä painottaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, jonka avulla on tarkoitus 

vähentää ja ehkäistä sote-palvelujen käyttöä (Valtioneuvosto, 2022). 

 

Suomi on jaettu 21 eri hyvinvointialueeseen pois lukien Helsingin kaupunki, joka säilyttää 

itse järjestämisvastuun sote-palveluissa ja pelastustoimessa. Hyvinvointialueille kuuluvia 

palveluita on monia, muutamia ovat esimerkiksi perusterveydenhuolto, erikoissairaan-

hoito ja mielenterveys- ja päihdepalvelut (Valtioneuvosto, 2022). Uudistuksen myötä 

myös vastuu palvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta on hyvinvointialueen 



17 

 

tehtävä. Aluevaltuusto on ylin päätäntävaltaa käyttävä elin hyvinvointialueella ja alueval-

tuuston tehtävänä on huolehtia hyvinvointialueen toiminnasta ja taloudesta koko maa-

kunnan osalta.  

 

Sote-uudistuksen todellisista vaikutuksista järjestöjen toimintaympäristöön ei tiedetä 

vielä paljoa, sillä uudistus on vielä suhteellisen uusi, eikä vaikutuksia ole vielä päästy ar-

vioimaan laajemmin. Niin kuin on aiemminkin todettu, järjestöt ovat merkittäviä toimi-

joita varsinkin terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Hallituksen mu-

kaan kolmas sektori yksityisen sektorin kanssa ovat edelleen julkisen sektorin täydentä-

vinä palvelujen tuottajina. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen tuottamat palvelut ja toiminta 

ovat hankintalain perusteella kilpailutusten kohteena. Uudistuksen tavoitteena olisi ke-

hittää palveluketjuja entisestään yhteistyössä kuntien, järjestöjen ja yksityisten yritysten 

kanssa luoden monituottajamallin, jossa palveluntuottaja voi olla kuka vaan edellä mai-

nituista ja palvelukokonaisuudesta tulisi asiakaslähtöinen ja kustannustehokas (Satasote, 

2022). Palveluketjulla tarkoitetaan tietylle asiakasryhmälle kohdistettua tietyssä järjes-

tyksessä tai osin päällekkäin toteutuvien palvelujen rakentama palvelukokonaisuus. Pal-

velukokonaisuuteen voi kuulua monia eri palveluketjuja ja palveluketju voi sisältyä mo-

neen eri palvelukokonaisuuteen. 

 

SATAKUNTA 

 

Uudistuksen tulon varmistuttua hyvinvointialueet ovat valmistautuneet muutokseen ke-

hittämällä erilaisia toimintamalleja, joiden pohjalta yhteistyötä hyvinvointialueella läh-

detään rakentamaan. Yhtenä esimerkkinä toimii Satakunta, jonka hyvinvointialuetta on 

valmistellut Satasote. Satakunnan hyvinvointialueeseen kuuluu Eura, Eurajoki, Harjavalta, 

Huittinen, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, 

Rauma, Siikainen, Säkylä ja Ulvila, joissa asuu yhteensä noin 215 500 asukasta. Satasoten 

tarkoitus oli luoda hyvinvointialueen ja kolmannen sektorin sekä hyvinvointialueen ja yri-

tysten välille kumppanuusmallit, joita olisi ollut tarkoitus toteuttaa koko Satakunnan alu-

eella (Satasote, 2022). Satasoten rinnalla päätöksenteossa on Satakunnan aluevaltuusto, 



18 

 

johon on aluevaaleilla valittu 69 jäsentä ja jotka ovat aloittaneet työskentelynsä 1.3.2022 

alkaen (Satasote, 2022).  

 

Satakunnassa kumppanuusmallin pohjaksi oli tehty järjestöille karkea jako kolmeen eri 

ryhmään, jotka ovat esitettynä alla olevassa kuviossa 2. Näitä ovat siis hyvinvoinnin ja 

terveyden edistäminen, sote-palveluja tukevat tehtävät ja palvelutuotanto. Kaksi ensim-

mäiseksi mainittua kuuluvat järjestöjen yleishyödylliseen toimintaan tai seurakuntien 

sote-palveluihin tukeviin toimintoihin ja ovat sisällytetty hyvinvointialueen ja kolmannen 

sektorin kumppanuusmalliin. Järjestöjen palvelutuotanto liitetään hyvinvointialueen ja 

yritysten väliseen kumppanuusmalliin. Satasoten ohjausryhmässä toimii kolmannen sek-

torin puolesta Satakunnan Järjestöyhteistyöryhmä JYTRY, joka on kehitetty yhdistys- ja 

vapaaehtoistoimijoiden omaksi foorumiksi, jossa on mahdollisuus keskustella, jakaa ke-

hitysehdotuksia, lisätä yhdistysten ja vapaaehtoistoiminnan näkyvyyttä ja edistää yhteis-

työtä laaja-alaisesti. (Satasote, 2022.)  

 

 

Kuvio 2. Järjestökentän kolme ryhmää. 

 



19 

 

Satasote on päivittänyt strategiaansa vuosille 2023-2025. Uudistetun strategian mukaan 

toimintamalleja ja yhteistyörakenteita tullaan rakentamaan kuntien, yritysten, järjestö-

jen, tutkimus- ja oppilaitosten, Länsi-Suomen yhteistyöalueen ja muiden toimijoiden 

kanssa (Satakunnan hyvinvointialueen strategia 2023-2025, 2023). Yhteistyö ei ole hy-

vinvointialueen ja kolmannen sektorin kanssa lähtenyt käyntiin toivotulla tavalla johtuen 

hyvinvointialueiden tiukasta taloudellisesta tilanteesta ja halusta turvata ensisijaisesti 

julkisen puolen resurssit. Esimerkiksi yllä mainittu kumppanuusmalli ei ole tällä hetkellä 

käytössä Satakunnan alueella.   

 

 

2.3 Asiantuntijapalvelut ja järjestöt 

 

Käsitteelle palvelu ei ole selkeää yksiselitteistä määritelmää. Wirtzin ja muiden (2021) 

mukaan palvelun tarkoitus on luoda ketju erilaisia toimintoja, jotka tuovat lisäarvoa yri-

tykselle ja joiden kautta muodostuu prosessi. Palvelu viittaa aineettomaan suoritukseen 

tai prosessiin, joka on koettu, ei omistettu. Palvelu eroaa tuotteesta siten, että palvelua 

ei voi käsitellä tai katsoa samoin kuin aineellisia tavaroita. Palvelu syntyy vuorovaikutuk-

sesta ja palvelun tarkoituksena on luoda arvoa ja tuottaa hyötyä ja/tai tunnetiloja asiak-

kaalle (Mäkinen, 2018, s. 23). Vuorovaikutus voi olla ihmisten välillä, järjestelmien avulla 

tuotettua tai yhdistelemällä eri vuorovaikutustapoja. Asiakas voi omistaa tuotteen, 

mutta palvelua asiakas ei voi omistaa. Wirtzin ja muiden (2021) mukaan palvelut tuote-

taan ja kulutetaan samanaikaisesti eikä niitä voi konkreettisesti varastoida, pois lukien 

digitaaliset ratkaisut. Palvelut ovat aineettomia ja monimutkaisia, jolloin asiakkailla saat-

taa olla haastavaa ymmärtää, mitä he tulevat saamaan vastineeksi maksua vastaan. Pal-

veluja tulisikin käsitellä konkreettisina objekteina, vaikkakin ovat usein aineettomina ja 

palveluja tulisi markkinoida kuten aineellisia tuotteitakin. Palvelujen aineettomuuden 

vuoksi kustannusten tunnistaminen ja tätä kautta hinnoittelu on haastavaa. 

 

Grönroosin (2009) mukaan palveluilla on kolme yleistä ominaispiirrettä: 1) palvelut ovat 

prosesseja, jotka rakentuvat toiminnoista tai osasta toimintoja, 2) palvelut tuotetaan ja 



20 

 

kulutetaan pääosin yhtaikaa ja 3) asiakas on osallisena palvelun tuotantoprosessissa 

kanssatuottajana ainakin osittain. Palvelu kuvataan yleisesti pakettina, joka koostuu 

konkreettisista tai aineettomista palveluista yhtenä kokonaisuutena. Paketti jaetaan 

yleensä kahteen luokkaan, joka sisältää ydinpalvelun ja lisäpalvelut, joita kutsutaan myös 

liitännäispalveluina tai avustavina palveluina. Strategisista johtamissyistä palvelut suosi-

tellaan kuitenkin erottamaan kolmeen luokkaan: a) ydinpalvelu, b) avustavat palvelut (ja 

tuotteet) ja c) tukipalvelut (ja -tuotteet). Ydinpalvelut ovat välttämättömiä, ilman niitä ei 

ole mitään palvelua tarjottavaksi. Avustavat palvelut mahdollistavat ydinpalvelun käytön 

ja laajentavat sen toiminnallisuuksia. Tukipalveluja käytetään ydinpalvelun arvon lisää-

misenä tai palvelun monipuolistamisena, mutta tukipalvelujen käyttäminen ei ole välttä-

mätöntä ydinpalvelun käyttöönotossa.  

 

Asiantuntijapalvelut tuottavat erikoisosaamiseen perustuvaa aineetonta palvelua asiak-

kailleen. Kun asiakkaalla itsellään ei ole tarpeeksi omaa osaamista tai tietämystä, asiakas 

ottaa yhteyttä asiantuntijaan, joka osaa ja tietää asiasta enemmän kuin palvelua tarvit-

seva asiakas. Asiantuntijan tehtävänä on pyrkiä toimimaan asiakkaan eduksi ja tuotta-

maan asiakkaalle onnistunut palvelu, jota asiakas on tullut ostamaan. Guzacin ja Rashee-

din (2014, s. 297) mukaan asiantuntijapalveluja tarjoavat yritykset ja järjestöt eroavat 

muista palveluyrityksistä siinä, että niille on ominaista tuotteiden monimutkaisuus ja kor-

keatasoinen tuotteiden räätälöinti. Tuotteiden monimutkaisuus viittaa palvelun tuotta-

miseen tarvittavien vaiheiden määrää ja haasteellisuutta. Tuotteiden räätälöinti taas viit-

taa tietylle asiakkaalle muokattuun palveluun, joka riippuu asiakkaan osallistumisesta 

palvelun prosessin aikana.  

 

Lehtinen ja Niinimäki (2005, s. 13) ja Sipilä (1999, s. 32) kuvaavat asiantuntijapalvelua 

aineettomaksi palveluksi ja osaamiseksi, joka syntyy palvelun tuottajan ja asiakkaan kes-

ken tekemässä yhteistyössä. Varsinkin terveydenhuollossa asiakas on itse osa palvelua, 

sillä hän osallistuu itse palvelun tuotantoon; hän osallistuu henkilökohtaisesti palvelu-

prosessiin ja pyrkii olemaan sosiaalisessa kanssakäymisessä palveluntuottajan kanssa. 

Asiakkaan tuottama osuus ja panos palvelun tuottamisessa voi olla hyvinkin suuri, joten 



21 

 

palvelu saattaa hyvinkin haastavaa verrata muihin muuten kuin asiakkaan oman koke-

muksen perusteella. Asiantuntijapalvelu koostuu ideoista, neuvoista ja ohjeista, jotka 

jaetaan asiakkaalle yhteisen vuorovaikutuksen tuloksena. Asiantuntijapalvelut voivat si-

sältää myös prosesseja, jonka lopuksi on voinut muodostua konkreettinen tuote, esimer-

kiksi suunnitelma, mainos tai päätös. Aineeton palvelu ja osaaminen saattaa olla haasta-

vaa kuvitella tuotteeksi ja näin ollen saattaa olla vaikeaa myydä asiakkaalle. Palvelun 

tuottaminen vaatii asiantuntijalta monipuolista koulutus- ja kokemustaustaa, tunte-

musta asiakkaan tilanteesta ja hyvää arviointikykyä.  

 

Lehtisen ja Niinimäen (2005, s. 39) mukaan asiantuntijapalvelut koostuvat palvelujen ta-

paan ydinpalvelusta ja liitännäispalveluista. Ydinpalvelun ja liitännäispalveluiden yh-

dessä muodostavaksi kokonaisuudeksi kutsutaan palvelupaketiksi. Ydinpalvelu on se kai-

kista olennaisin ominaisuus palvelupaketissa, mutta asiakkaan näkökulmasta ydinpalve-

lua voi hyödyttää vasta sitten, kun liitännäispalvelut ovat esitettynä ydinpalvelun ympä-

rillä tukemassa kokemusta.  

 

Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen yksi pääasiallisista tehtävistä Järjestöbarometrin 

(2020, s. 64-66) mukaan on välittää erityistietoa niistä aiheista, joiden puolesta järjestöt 

toimivat. Ohjaus, neuvonta, tieteellinen tieto, kokemus- ja vertaistieto ovat kaikki asioita, 

jotka tekevät järjestöistä asiantuntijoita omassa aihealueessaan ja toimivat merkittä-

vässä asemassa julkisten palvelujen täydentäjinä. Ennaltaehkäisevä työ on äärimmäisen 

tärkeää järjestöjen tuottamaa toimintaa. Järjestöt välittävät tietoa tarjoamalla asiantun-

tijaluentoja, kursseja ja esitelmiä sekä jakavat tietoa sosiaalisen median ja erilaisten op-

paiden sekä esitteiden kautta ihmisille. Sosiaali- ja terveysjärjestöiksi rajataan toimijoita, 

joiden päätarkoitus on tukea ja edistää tiettyjen ryhmien tai väestöosuuden fyysistä, 

psyykkistä ja/tai sosiaalista hyvinvointia.  

 

Järjestöjen työssä asiantuntijuus luokitellaan avoimeksi asiantuntijuudeksi, joka tarkoit-

taa, että asiantuntija voi olla kuka tahansa henkilö, jonka asiantuntijuus ei välttämättä 

perustu ammattiin tai tieteeseen vaan henkilöllä on omakohtaista tai olennaista tietoa 



22 

 

asiasta ja erityisiä taitoja selviytyäkseen työstään. Koulutuksen ohella pehmeiden ja ää-

nettömien taitojen hallinnan osaaminen korostuvat järjestöjen asiantuntijatyössä (Mar-

jamäki, 2015).  

 

Usein järjestöjen palkkalistoilla olevat henkilöt ovat asiantuntijan asemassa ja tekevät 

neuvonta- ja vertaistukityötä säännöllisesti, mutta myös esimerkiksi vapaaehtoiset koke-

mustiedon jakajat toimivat järjestöjen voimavaroina ja tietopankkeina. Useat asiantun-

tijatyössä arvostetut taidot, kuten toisen kohtaaminen ja käytännönläheisyys, on opitta-

vissa ilman ammatillista koulutusta olemalla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten 

kanssa.  

 

 

2.4 Palvelun tuotteistamisen perusteet ja menetelmät sekä hyödyt ja 

haitat  

 

Palvelun tuotteistaminen on käsitteenä suhteellisen tuntematon. Sille ei ole yleistä mää-

ritelmää eikä siihen liittyen ei ole kovinkaan paljoa tieteellisiä tutkimuksia saatavilla. Sel-

keää ja kattavaa palvelujen tuotteistamisen viitekehystä ei ole, jota voisi soveltaa koko-

naisvaltaisesti palvelutuotannossa (Wirtz ja muut, 2021). Tuomisen ja muiden (2015, s. 

1) mukaan tuotteistaminen voidaan rinnastaa ihmisten ajattelutapojen käyttäytymisen 

muuttamiseen. Tuotteistamista tarvitaan, kun palvelun kustannuksia, laajuutta tai laatua 

tarvitsee arvioida ja kun palvelulle tarvitsee muodostaa hinta tai hinnoittelumalli. Tuot-

teistaminen alkaa siitä, että uudesta tai jo olemassa olevasta palvelusta pyritään muo-

dostamaan tuote. Tuotteistaminen on tarpeellista tilanteessa, jossa palvelu toimii kau-

pankäynnin välineenä (Rousu & Holma, 2003, s. 58). Tuotteistaminen hyödyttää kuiten-

kin vain silloin, jos palvelulla on tavoite tai olemassa oleva ongelma, jonka ratkaisu voi-

daan saavuttaa jonkin tuotteistamismenetelmän avulla.  

 

Lehtisen ja Niinimäen (2005, s. 9) mukaan tuote voi olla palvelu, tavara, tieto tai näiden 

yhdistelmiä. Tuote voi olla aineellinen, aineeton tai sisältää molemmat. Tuotteistettu 



23 

 

tuote on huomattavasti helpompi markkinoida ja ymmärtää kuin tuotteistamaton tuote. 

Tavaroille ominaisia piirteitä ovat homogeenisuus, konkreettisuus ja omistajuuden siirty-

minen. Palveluille ominaisia piirteitä ovat aineettomuus ja heterogeenisuus ja se, ettei 

palvelun omistajuus siirry. Tuotteistuksella tarkoitetaan palvelun kokonaisvaltaista mää-

ritelmää siten, että molemmat osapuolet, niin palveluntarjoaja kuin palvelun käyttäjä 

ymmärtää, mistä palvelu muodostuu. Tuotteistaminen hahmotetaan yleensä standar-

doimisena. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole, sillä palvelun ominaisuuksiin kuuluva 

räätälöitävyys katoaisi tällöin. Tarkoitus on saavuttaa tasapaino standardin ja räätälöin-

nin välille, jolloin arvon luominen ja erottuminen kilpailijoista kehittää kilpailuetua ja luo 

ainutlaatuisuutta mutta samalla selkeyttää ja tehostaa palvelun tuottamisen prosesseja.  

 

Kaikkia palveluja ei kuitenkaan kannata eikä tarvitse tuotteistaa. Tuominen ja muut 

(2015, s. 8) ovat muodostanut alla olevan listauksen ominaispiirteistä, joita tuotteistet-

tavasta palvelusta tulisi löytyä, jotta sille olisi perusteltavaa aloittaa tuotteistamismene-

telmiä: 

• Palvelulla on jatkuva asiakastarve. 

• Palvelu sopii yhdistyksen/yrityksen strategiaan. 

• Palveluprosessista löytyy toistettavia osuuksia. 

• Palvelu on, tai se voisi olla taloudellisesti kannattava. 

• Palvelun toteuttamiseen ja tuotteistamiseen löytyy tarvittava kokemus ja 

osaaminen. 

 

Sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla kohdataan melkein päivittäin uniikkeja tilanteita, joissa 

ratkaisut voivat olla hyvin yksilöityjä ja asiakaslähtöisiä. Tämä saattaa vaikuttaa siihen, 

miten ja kuinka perusteellisesti palvelu kannattaa tuotteistaa. Palvelun tulee olla syste-

maattista ja selkeää asiakkaan puolelta, johon tuotteistaminen toimii apuvälineenä. 

Tuotteistaminen vie asiantuntijapalveluja teoriassa kauemmaksi niiden ominaispiir-

teestä, muokattavuudesta ja räätälöinnistä. Tuotteistaminen on sote-alalla kuitenkin 

mahdollista, vakionnin aste vaan saattaa vaihdella huomattavasti riippuen toimenpi-

teistä. Osa terveydenhuollon tarjoamista toimenpiteistä koostuvat tavanomaisista, usein 



24 

 

toistuvista prosesseista ja palveluista, joiden tuotteistaminen antaa mahdollisuuden 

kannattavalle palveluiden muokattavuudelle ja vakioimiselle ja näin ollen palvelu pystyy 

vastaamaan asiakkaan yksilöityihin tarpeisiin (Valkama, 2010, s. 17). Tuotteistaminen 

auttaa myös hinnoitteluprosessissa, jolloin on mahdollista luoda pohja hinnoittelulle, 

jota pystyy muokkaamaan palvelun mukaan. Hyvin toteutettu tuotteistaminen jatkaa ih-

misen näkemistä yksilönä ja antaa mahdollisuuden tarjota yksilön omiin tarpeisiin sopi-

vaa palvelua (Rousu & Holma, 2003, s. 59). 

 

Mäkipään (2016, s. 7-8) mukaan sote-uudistuksen tarkoituksena on yksinkertaistaa sosi-

aali- ja terveydenhuoltoon kohdistunutta monikanavaista rahoitusta ja kasvattaa asiak-

kaan valinnanvapautta. Kuntien ja hyvinvointialueiden tehtävänä on järjestää ja tarjota 

asukkailleen palveluja. Asiakkaan valinnanvapauden kasvattaminen on nostanut esiin 

tarpeen palvelujen tuotteistamiselle sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Tuotteis-

tuksen avulla palveluntuottajien hintoja, laatua ja kustannustehokkuutta pystytään arvi-

oimaan ja vertailemaan keskenään. 

 

Tuotteistamisprosessit vaihtelevat yrityksestä ja sen tavoitteista riippuen, joten tuotteis-

tamisprosessille ei ole olemassa ainoastaan yhtä oikeaa kaavaa, jota kaikkien tulisi käyt-

tää (Jaakkola ja muut, 2009, s. 1). Mäkisen (2016, s. 35) mukaan tuotteistamisprosessi 

sisältää seitsemän eri vaihetta, jotka ovat valmisteluvaihe, perustehtävän määrittely, 

asiakastarpeen arviointi, työajan seuranta, toimintoanalyysi, tuotteiden muodostami-

nen ja hinnoittelu sekä tuotteiden markkinointi. Vaikka tuotteistamisprosessin vaiheet 

ovat esitelty erillisinä osina, voivat ne todellisuudessa toteutua päällekkäisinä toimin-

toina samanaikaisesti. Tuomisen ja muiden (2015, s. 23) mukaan henkilöstön ja varsinkin 

asiakasrajapinnassa olevien työntekijöiden rooli ja osallistaminen palvelun tuotteistami-

seen on tärkeää, sillä henkilöstöllä on kaikki oleellinen tieto ja käsitys asiakkaiden tar-

peista ja he ovat niitä henkilöitä, jotka lopulta tuottavat palvelua asiakkaille. He ovat täl-

löin myös avainasemassa arvioimassa kehitettävää palvelua.  

 



25 

 

Yleisellä tasolla tuotteistaminen voidaan jakaa kahteen ryhmään; ulkoiseen tuotteista-

miseen ja sisäiseen tuotteistamiseen. Ulkoinen tuotteistaminen kuvaa asiakkaalle näky-

viä palvelutekijöitä. Sen tarkoituksena on tiivistää asiakkaalle selkeä näkemys palvelun 

tärkeistä pääpiirteistä, jotka havainnollistetaan yleensä palvelukuvauksissa ja myyntima-

teriaaleissa. Sisäinen tuotteistaminen tarkoittaa palvelutuotannon hahmottamista ja yh-

denmukaistamista. Sen perustehtäviin kuuluu palveluprosessin, toimintatapojen ja vas-

tuiden kuvaaminen ja määrittäminen unohtamatta asiakkaan näkökulmaa palvelupro-

sessin näyttäytymisestä. (Tuominen ja muut, 2015, s. 5.) Palveluprosessin perusteellinen 

ja tarkka määrittely ja kuvaaminen ydinpalvelun, avustavien palvelujen ja tukipalvelujen 

kanssa on tuotteistamisen kannalta merkittävää (Lehtinen ja muut, 2005, s. 31). Tässä 

tutkimuksessa keskitytään enemmissä määrin sisäiseen kuin ulkoiseen tuotteistamiseen.  

 

Tuotteistamisella tarkoitetaan palvelun määrittelyä ja nimeämistä niin, että asiakas ja 

palveluntarjoaja ymmärtävät, mistä osa-alueista palvelu koostuu, mitä arvoa palvelu an-

taa ja mitkä palvelun tavoitteet ovat. Se on prosessi, jossa ensin määritellään tarve, jonka 

jälkeen muodostetaan idea tavoiteltavasta kohteesta. Tässä kohtaa tulee jo ottaa huomi-

oon toimintojen kustannukset ja niiden kohdistaminen. Tämän jälkeen luonnostellaan, 

kehitetään ja yhdistetään mahdollisia aineettomia ja aineellisia elementtejä tuote-

maiseksi objektiksi, jonka tulisi olla mahdollisimman toistettava ja ymmärrettävä (Härkö-

nen, Haapasalo & Hanninen, 2015 & Kortelainen, 2011). Kun palvelu on määritelty ja 

nimetty, on sille mahdollista laskea tarkemmat kustannukset ja muodostaa hinta. Tuot-

teistamisen tavoitteena voi olla tehostaa palvelujen tuottamista tai myyntiä ja markki-

nointia, tehostaa sisäistä tiedonjakoa ja yhteistyötä tai lisätä ymmärtämistä tuotteistet-

tavasta palvelusta. Tuotteistamisen tavoitteena on myös jäsentää ja täsmentää koko pal-

velutuotanto hallittavampaan muotoon (Lehtinen & Niinimäki, 2005, s. 30). Palveluiden 

tuotteistamisen avulla on mahdollista myös kehittää palvelukokonaisuuksia ja -proses-

seja, jotka ovat käytettävissä joko sellaisenaan tai ovat muokattavissa asiakkaan omien 

tarpeiden mukaan (Tuominen ja muut, 2015, s. 9). Tuotteistuksen jälkeen on otettava 

huomioon luotujen tuotteiden markkinointi ja jälkiseuranta.  

 



26 

 

Yleensä julkisen puolen palveluja pidetään itsestään selvyytenä ja palveluja hyvin stan-

dardisoituna tai hyvin yksilöllisesti ja asiakaskohtaisesti muokattavina, ettei tuotteista-

misella ole koettu tuovan lisäarvoa asiakkaalle tai palveluntarjoajalle. Kuitenkin tuotteis-

tamisajattelun on koettu lisäävän tuottavuutta, tehokkuutta ja laatua asiantuntijayrityk-

sissä (Rousu & Holma, 2003, s. 58). Palveluprosessin selkeä kuvaaminen ja palvelun käy-

täntöjen yhtenäistäminen tekee palvelusta yleensä tasalaatuisempaa, toistettavampaa 

ja tuottavampaa, kun osaamisen ja tiedon jakaminen parantuvat. Tuotteistaminen hel-

pottaa palvelujen hinnoittelua, resurssien hallintaa ja parantaa kannattavuutta sekä lisää 

palvelun tuottajan asiantuntevuutta (Jaakkola ja muut, 2009, s. 1). Nämä vaikuttavat suu-

resti asiakaskokemukseen, kun palvelut muuttuvat sujuvammiksi, paremmiksi ja enna-

koitavimmiksi. Asiakas tietää ja osaa odottaa, mitä tulee palvelulta saamaan eikä loppu-

tulos tule välttämättä yllättämään asiakasta, joten palvelun ostaminen helpottuu. Tuot-

teistamisessa on myös markkinoinnillista hyötyä, sillä palvelukuvausten ja muun materi-

aalin käyttö mahdollistaa markkinoinnin ja myynnin onnistumista huomattavasti. Tuot-

teistettua palvelua on myös jatkossa helpompaa ja nopeampaa alkaa kehittämään, kun 

yhteinen perusta palveluun on jo luotuna (Tuominen ja muut, 2015, s. 7). 

 

Palvelun tuotteistamisessa esiintyy myös haasteita. Tuomisen ja muiden (2015, s. 6) mu-

kaan tasapainon löytäminen tuotteistamiselle on haastavaa, sillä liian tuotteistettu pal-

velu voi muodostaa liian yksinkertaisen palvelun, joka ei vastaa asiakkaan tarpeisiin, ei 

tuo lisäarvoa asiakkaalle eikä myöskään kehitä palvelua, jos soveltaminen ja toiminnan 

vapaus poistetaan asiantuntijalta. Kuitenkin myös liian vähän tuotteistettu palvelu ai-

heuttaa ylimääräistä työtä asiantuntijalle, kun joka asiakaskohtaamisessa palvelupro-

sessi lähtee alusta ilman vakiotoimia. Asiakkaan tai henkilöstön huomiotta jättäminen 

tuotteistamisprosessissa saattaa myös aiheuttaa haasteita, sillä prosessissa pitää ottaa 

huomioon asiakkaiden ja henkilöstön tarpeet palvelussa. Asiantuntijapalveluissa tuot-

teistamista pidetään myös uhkana, sillä asiantuntijoilla on käytössään paljon hiljaista tie-

toa ja asiantuntijuutta, jota he eivät halua jakaa eteenpäin muiden tietoisuuteen, sillä he 

kokevat, että se määrittelee heidän asemaansa negatiivisesti.  

 



27 

 

Hinnoittelu on vaativa, mutta merkittävä osa yrityksen menestystä. Hinnalla on merki-

tystä moneen asiaan, muun muassa kaupalliseen menestymiseen, asiakkaan arvon mää-

rittelyyn ja laatumielikuvan muodostamiseen sekä kannattavuuteen. Hinnoittelu esiintyy 

vahvana tekijänä yrityksen markkinointistrategiassa, sillä hinnoittelun sanotaan olevan 

ainoa elementti Jerome McCarthyn kehittämässä 4P:n markkinointimallissa, joka tekisi 

yritykselle tuottoa, kun taas muut elementit (tuote, jakelutie ja markkinointiviestintä) 

aiheuttavat kuluja (Avlonitis & Indounas, 2005, s. 47). Hinnan avulla voidaan määritellä 

palvelulle haluttu kohderyhmä, viestiä palvelun laadusta ja osaamisesta sekä saavuttaa 

kilpailuetua markkinoilla.  

 

Liun ja Weinbergin (2009, s. 529) mukaan hinnoittelu on suhteellisen haastavaa voittoa 

tavoittelemattomille järjestöille. Järjestöjen toiminnot pohjautuvat ennemmin yhteisöl-

liseen yleishyödylliseen toimintaan kuin taloudellisesti kannattavaan toimintaan. Järjes-

töjen on noudatettava tiettyjä rajoituksia taloudellisella puolella, mutta heidän on mah-

dollista vastaanottaa kuitenkin lahjoituksia. Tulevaisuudessa järjestöjen on keskityttävä 

hinnoitteluun enenevissä määrin, sillä monet järjestöt saattavat tulevaisuudessa jäädä 

ilman valtion tukea eikä yksityisten lahjoittajien määrään pysty järjestö itse välttämättä 

vaikuttaa.  

 

Hinnoittelu saattaa vaikuttaa merkittävästikin palvelujen saavutettavuuteen eri asiakas-

ryhmille, erityisesti haavoittuvassa asemassa oleville, kuten sairastuneille tai pienituloi-

sille. Korkeat hinnat voivat muodostaa esteen palvelun käytölle, jos asiakkaalla ei ole täl-

laiseen palveluun varaa. Kolmannen sektorin toimijat pyrkivät usein takaamaan palvelu-

jen saatavuuden kaikille riippumatta maksukyvystä. Tämä aiheuttaa kuitenkin paineen 

suunnitella hinnoittelu niin, että se ottaisi huomioon kaikki käyttäjäryhmät.  

 

Bhimani ja muut (2015, s. 345-346) sekä Tomperi (2021, s. 70-72) ilmoittavat, että hin-

noittelussa on huomioitava kolme tekijää, joista hinnoittelu on riippuvainen: asiakkaiden 

kautta muodostunut kysyntä, muiden saman alan yritysten kanssa muodostunut kilpailu 

ja muodostuvat kustannukset. Hinnoittelussa on huomioitava vallitseva markkinatilanne, 



28 

 

sillä se saattaa vaikuttaa olennaisesti hinnoitteluun, sillä on selvitettävä, että onko ky-

seessä tuote tai palvelu, jolle on selkeä markkinahinta vai onko se ominaisuuksiltaan ai-

nutlaatuinen, jolloin selkeää markkinahintaa ei ole siihen suoraan saatavilla. Hinta tulee 

muodostaa sellaiseksi, jonka asiakkaat ovat valmiita maksamaan saamastaan palvelusta, 

joka on kilpailukykyinen verratessa kilpailijoiden muodostamiin hintoihin ja joka kattaa 

palvelun muodostamisesta aiheutuvat kustannukset ja tuottaa tavoitteen mukaisen voi-

ton. Lopulta hinnoittelun on tuotettava sen verran, että organisaation kaikki kustannuk-

set, niin muuttuvat kuin kiinteät, saadaan katettua ja saadaan aikaan haluttu voitto. 

 

Palvelun ja varsinkin asiantuntijapalvelun hinnoittelu on haastavaa. Docters ja muut 

(2004, 23-24) ovat määritelleet kaksi suurta haastetta, jotka ovat ominaisia aineettomien 

tuotteiden hinnoittelussa ja näin ollen eroavat näiltä osin aineellisista tuotteista. Ensim-

mäisenä haasteena on palvelujen aineettomuus ja sen tuomat vaikutukset asiakkaiden 

ajatuksiin ja vaatimuksiin. Palvelussa yhden yksikön määrittäminen on hankalampaa kuin 

tuotteen määritteleminen ja määrittely vaikeutuu entisestään, kun kyse on asiantuntija-

palvelusta. Esimerkiksi tietokone myydään aina tuotteena, mutta tietojärjestelmän myy-

minen tai erilaiset verkkoratkaisut eivät ole hinnoiteltavissa aina samalla tavalla kuin yk-

sinkertainen tuote. Asiakkaiden toiveet ja tavoitteet palvelulle saattavat vaihdella ja voi-

vat olla haastavasti määriteltävissä, mikä vaikeuttaa myös hinnoittelua. Toisena ominai-

sena haasteena pidetään palvelujen vaikeaa korvattavuutta. Jos palvelu jostain syystä 

epäonnistuu, mahdollista on, että epäonnistumisen kustannukset ylittävät palvelun hin-

nan. Tuotteilla on ominaista olla varaosia tai korjausehdotuksia, joita palveluille ei ole 

saatavilla, sillä esimerkiksi väärin diagnosoitua oiretta ei ole usein mahdollista korvata 

tai saada takaisin. Tuotteistettu palvelu koetaan olevan yksinkertaisempi ja riskittö-

mämpi hinnoitella kuin tuotteistamaton palvelu.  

 

Varsinkin palvelujen hinnoittelu edellyttää luovaa ajattelua. Palvelun lisäksi hinta sisältää 

monia erilaisia näkymättömiä kerroksia, jotka ei tule välttämättä asiakkaalle esille. Sipi-

län (1999, s. 32) mukaan on haasteellista hinnoitella työtehtävä, jota ei voida suoraan 

verrata työtehtävään käytetyn ajan kanssa, vaan laskuissa pitäisi ottaa huomioon niin 



29 

 

ikään asiantuntijan käyttämät taidot ja tiedot, jotka ovat mahdollisesti arvokkaampia 

kuin itse aika, joka työtehtävään käytetään. Lehtisen ja Niinimäen (2005, s. 58) mukaan 

usein asiantuntijoiden tavoitteena on asiakkaan auttaminen ja työn mielekkyys eikä niin-

kään voiton saavuttaminen, vaikkakin sekin on tärkeä osuus toiminnan jatkamisen kan-

nalta. Kuitenkin asiantuntijapalveluissa asiakkaan on haastavaa tietää etukäteen, onko 

hankittava palvelu rahan arvoista ja tuleeko se olemaan laadukasta. Asiantuntijapalve-

luita hyödynnetään usein tilanteissa, joissa asiakas todella tarvitsee apua ja mahdollisesti 

on valmis maksamaan ylihintaakin siitä, että saa palvelua. Tällaisia tilanteita voivat olla 

esimerkiksi erilaiset kriisitilanteet, jolloin houkutus ylihinnoitteluun on suuri ja aiheuttaa 

mahdollisesti asiakkaan tai maksajan tilanteen väärinkäyttämistä, joka ei ole sopivaa. Täl-

laisiin hinnoitteluun perustuviin eettisten ongelmien vähentämisen keinona on esimer-

kiksi avoin hinnoittelupolitiikka ja tuotteistaminen, jolloin asiakas ymmärtää palvelun 

hinnan muodostumisen ja näin pystyy muodostamaan oman näkemyksensä saamastaan 

palvelusta. Ei sovi kuitenkaan ajatella, että voiton tavoittelu olisi väärin, sillä se on tar-

peellinen osa organisaation toimintaa ja sen kannattavuutta.  

 

Terveydenhuoltopalvelua hinnoitellessa tulisi Watersin ja muiden (2004, s. 1-2) mukaan 

huomioida kolme keskeisintä tekijää. Ensimmäisenä tekijänä on kohtuullinen korvaus. 

Palveluntuottajalle tulisi varmistaa asianmukainen korvaus tuotettavasta palvelusta. Toi-

sena tekijänä tulisi hinnoittelussa ottaa huomioon kustannusperusteisuus, eli palvelun 

tuottamisen tulisi kuvastaa todellisia tuotantokustannuksia. Viimeisimpänä hinnoittelun 

tulisi houkutella tuottajia tarjoamaan korkealaatuisinta hoitoa, mitä on mahdollista tar-

jota.  

 

Hinnoittelu on strateginen päätös, sillä organisaation menestyminen on siitä riippuvai-

nen. Hinnoittelustrategia kuvaa suunnitelmaa, jonka avulla hinnoittelulla pyritään saa-

vuttamaan kasvua ja tuottoja. On suositeltavaa luetteloida organisaation tarjoamat pal-

velut palveluluetteloksi, jotta palvelujen hinnoittelu helpottuu organisaation johdolle ja 

kokonaiskuva palveluista ja hinnoista hahmottuu selkeästi. Mitä räätälöidympi palvelu 

on, sitä hankalammaksi tulee palvelun hinnoittelu, kustannukset ja kannattavuus.  



30 

 

 

Lehtisen ja Niinimäen (2005, s. 55) mukaan erilaisia hinnoittelumenetelmiä on olemassa 

huomattava määrä, joita yrityksen on mahdollista hyödyntää, soveltaa ja yhdistellä saa-

vuttaakseen yrityksen strategiaan ja tavoitteisiin soveltuvan hinnoittelumenetelmän. 

Asiantuntijapalveluille on haastavaa löytää yhtä yleispätevää hinnoittelutapaa, jota voi-

taisiin hyödyntää kaikkien palvelujen hinnoittelussa selkeästi ja perusteellisesti, vaan asi-

antuntijapalvelujen luonne vaikuttaa hinnoittelutapoihin. Asiantuntijaorganisaatioiden 

tehtävänä olisi osata erilaisia hinnoittelumenetelmiä ja heillä tulisi olla kykyä hyödyntää 

eri menetelmiä joustavasti ja omaperäisesti.  

 

Hinnoittelumenetelmät jaetaan karkeasti kolmeen eri luokkaan: kustannus-, kilpailu- ja 

tavoiteperusteisiin menetelmiin, joita voi erotella vielä pienemmiksi menetelmiksi. 

Näistä kolmesta edellä mainitusta kustannusperusteinen hinnoittelu (eng. cost-based 

pricing) on yleisin käytössä oleva hinnoittelustrategia, sillä se on koettu ymmärrettävänä 

ja oikeudenmukaisena asiakkaan näkökannalta. Tavoitteena kustannusperusteisessa hin-

noittelussa on ennalta määritellyn tuoton saavuttaminen tai palvelusta aiheutuneiden 

kustannusten kattaminen. Kustannusperusteista hinnoittelua voidaan käyttää hyväksi 

monella eri tapaa, joista käytetyimpiä tapoja ovat katetuottohinnoittelu ja omakustan-

nusperusteinen hinnoittelu (Neilimo & Uusi-Rauva, 2005, s. 192).  

 

Sipilän (2003, s. 57-64) ja Myllymäen (2019, s. 35-36) mukaan kilpailu- ja toiselta nimel-

tään markkinaperusteinen hinnoittelu pohjautuu hinnan asettamiseksi joko pienem-

mäksi kuin kilpailijalla, samaksi kuin kilpailijalla tai korkeammaksi kuin kilpailijalla. Kui-

tenkin kustannusperusteinen hinta on kannattavaa muodostaa tuotteelle ensin, jotta 

pystyy selvittämään, mihin hinta kannattaa asettaa, jotta kustannukset pystytään kuiten-

kin kattamaan. Markkinaperusteinen hinta liittyy vahvasti kysynnän arvioimiseen ja se 

voi olla haastava löytää, sillä kauppaa ei aina käydä julkisesti ja vertailukohteiden hintoja 

ei ole saatavilla helposti.  

 



31 

 

Myllymäen (2019, s. 35-36) ja Sipilän (2003, s. 57-64) mukaan tavoitehinnoittelu perus-

tuu organisaation itse määrittämiin tavoitteisiin ja niiden saavuttamiseen. Organisaation 

tulee hinnoittelussa ottaa huomioon esimerkiksi toivotut tavoitteet, kustannukset, laatu, 

asiakassegmentit ja imago. Haastavaa tavoitehinnoittelussa on se, että useimmiten 

markkinat kuitenkin taivuttelevat hinnoittelua kilpailijoiden suuntaan. Alla olevissa kap-

paleissa on kerrottu tarkemmin eri hinnoittelumenetelmistä, joita voi hyödyntää tai yh-

distellä organisaatioiden hinnoittelustrategioissa.  

 

Arvoperusteinen hinnoittelu 

 

Arvoperusteinen hinnoittelu pohjautuu hinnoittelupäätöksessä siihen näkemykseen, 

kuinka paljon asiakkaat kokevat hyötyä ja etuja tuotteesta tai palvelusta suhteessa sen 

hintaan eli toisin sanoen asiakas maksaa saamastaan hyödystä. Organisaatioiden mark-

kinoilla saamat edut ja hyödyt voivat sisältää esimerkiksi tulojen kasvua tai kustannusten 

laskua. Arvoperusteista hinnoittelua pidetään markkinointitutkijoiden puolesta hyvänä 

keinona saavuttaa kannattava hinnoittelu, vaikkakin arvoperusteista hinnoittelua ei hyö-

dynnetä paljoakaan organisaatioiden keskuudessa. Tämä johtuu oletettavasti siitä, että 

kustannus- ja kilpailuperusteiset hinnoittelut ovat edelleen suositumpia varsinkin teolli-

suussektorilla (Kienzler, 2018.) 

 

Konseptina arvoperusteinen hinnoittelu edellyttää Niemisen (2016, s. 28) mukaan osal-

taan markkinoinnillista ajattelutapaa, joka painottuu paljon organisaation ulkopuolelle. 

Sen tarkoitus ei ole keskittyä siihen, mitä organisaatio haluaa tai tarvitsee, vaan ennem-

min siihen, mitä asiakas kaipaa ja arvostaa. Nykyään markkinoilla kilpailu on kovaa ja 

painottuu hyvin paljon hintoihin ja hinnoitteluun, joten organisaatioiden on ryhdyttävä 

ymmärtämään asiakkaiden arvokäsityksiä ja se edellyttää arvopohjaisen hinnoittelun 

käyttöä (Töytäri ja muut, 2015, s. 57).  

 

Elinkaarikustannushinnoittelu 

 



32 

 

Elinkaarikustannuslaskennan (life cycle costing, LCC) perusteena on tuotteen tai palvelun 

koko elinkaaren tarkastelu. Standardin IEC 60300-3-3 (2004) määrittelyn mukaan tuot-

teen tai palvelun elinkaari muodostetaan siitä hetkestä, kun idea on syntynyt siihen asti, 

kun tuote tai palvelu on hävittämisvaiheessa. Tarkastelu sisältää laskettavan kohteen 

elinkaaren kokonaishinnan sisältäen alkupääoma-, käyttö-, työvoima- ja ylläpitokustan-

nukset sekä laskettavan kohteen jäännösarvon sen elinkaaren lopussa (Sesana & Salvalai, 

2013). Jacob-Lopezin ja muiden (2021) mukaan laskelmat ovat nykyään alkaneet huo-

miomaan tuotteen tai palvelun ympäristökustannuksia koko elinkaaren ajalta, ja näin ol-

len laskelmiin on huomioitu mukaan myös erilaisia ulkoisia kustannuksia, kuten resurs-

sien ehtyminen tai veden saastuminen. 

 

Katetuottohinnoittelu 

 

Katetuottohinnoittelu on myös kustannusperusteinen hinnoittelumenetelmä, jossa hyö-

dynnetään muuttuvia kustannuksia. Tomperin (2021, s. 71-78) ja Vilkkumaan (2005, s. 

250) mukaan muuttuvien kustannuksien päälle lisätään organisaation itse määrittelemä 

ja haluama kate, joka muodostuu yhdessä organisaation kiinteiden kustannusten katta-

misesta ja tavoitellusta voitosta. Perusajatuksena menetelmässä on se, että lasketun 

kohteen hinta tulee sisältää kaikki muuttuvat kustannukset, jotta tuotetta tai palvelua ei 

myydä alle minimivalmistusarvon. Katetuottohinnoittelua suositaan yleensä tilanteissa, 

joissa muuttuvien kustannusten määrä on suuri ja kiinteiden kustannusten määrä on 

pieni. Tuotteiden katetuottoprosentit yleensä eroavat toisistaan, sillä vakiotuotteiden 

katetuotto on usein pienempi kuin esimerkiksi katetuottoprosentti hetkellisesti muo-

dissa olevien tai helposti pilaantuvien tuotteiden osalta, sillä niissä on ennustettavissa 

tuotteiden nopea vaihtuvuus, alennusmyynnit ja hävikki sekä organisaation tulee varau-

tua siihen, että jotkut myynnissä olevista tuotteista saattaa jäädä kokonaisuudessaan 

myymättä, jolloin tavoiteltu katetuotto tulisi saada myydyistä tuotteista. Alla olevissa 

kaavoissa on kuvattuna myyntihinnan ja katetuottotavoitteen muodostuminen. 

 

𝑀𝑦𝑦𝑛𝑡𝑖ℎ𝑖𝑛𝑡𝑎 = 𝑀𝑢𝑢𝑡𝑡𝑢𝑣𝑎𝑡 𝑘𝑢𝑠𝑡𝑎𝑛𝑛𝑢𝑘𝑠𝑒𝑡 + 𝐾𝑎𝑡𝑒𝑡𝑢𝑜𝑡𝑡𝑜𝑡𝑎𝑣𝑜𝑖𝑡𝑒 



33 

 

 

𝐾𝑎𝑡𝑒𝑡𝑢𝑜𝑡𝑡𝑜𝑡𝑎𝑣𝑜𝑖𝑡𝑒 = 𝐾𝑖𝑖𝑛𝑡𝑒ä𝑡 𝑘𝑢𝑠𝑡𝑎𝑛𝑛𝑢𝑘𝑠𝑒𝑡 + 𝑉𝑜𝑖𝑡𝑡𝑜𝑡𝑎𝑣𝑜𝑖𝑡𝑒 

 

Markkinaperusteinen hinnoittelu 

 

Markkinaperusteisen hinnoittelun peruslähtökohtana toimii markkinalähtöinen ajattelu. 

Kilpailu kuuluu markkinatalouteen ja markkinalähtöisen ajattelutavan perusta on tuot-

teen tai palvelun kilpailukeinot. Organisaatio määrittelee hintansa tuotteille ja palveluille 

sen perusteella, mihin se haluaa sijoittaa oman tuotteensa markkinoiden yleiseen hinta-

tasoon, asiakaskohderyhmään ja kilpailijoihin verrattuna. Hinta määräytyy myös asiak-

kaiden odotusten ja kilpailijoiden reaktion mukaan (Coskun & Yilmaz, 2013). Vilkkumaan 

(2005, s. 225-226) mielestä hinnan määritteleminen on haastavaa, sillä jos tuotteen tai 

palvelun hinta on muodostettu liian alhaiseksi, myynti on yleensä hyvää mutta organi-

saation kannattavuus kärsii. Kuitenkin jos hinta on muodostettu korkeaksi verrattuna kil-

pailijoihin, myyntiä ei ole ja organisaatio ei saa toimintaansa kannattavaksi. Pitkällä aika-

välillä tarkastellessa ja toiminnan jatkamiseksi markkinaperusteinen hinnoittelu ja jat-

kuva vertailu on ainut järkevä hinnoitteluperuste, jossa kuitenkin tulee huomioida myös 

kustannusnäkökulma. 

 

Omakustannushinnoittelu 

 

Vilkkumaan (2005, s. 240-241) mukaan omakustannushinnoittelussa tarkoitus on selvit-

tää ja laskea tuotteen tai palvelun kokonaiskustannukset joko suoraan tai vaiheittain, 

riippuen organisaation laskentamenettelystä. Kun kokonaiskustannukset ovat saatu sel-

ville, lisätään omakustannusarvoon haluttu osuus voittoa tuote- tai palvelukohtaisesti, 

jolloin saadaan muodostettua myyntihinta. Myyntihintaa tulee verrata markkinoilla kil-

pailijoihin, jotta saadaan selville, onko hinta soveltuva kilpailutilanteeseen vai onko hin-

taa joltain osin muokattava. Jos hinta osoittautuu liian korkeaksi markkinoilla, on organi-

saation mietittävä hinnan alentamista tai muodostettava tuotteesta tai palvelusta jokin 

kilpailuetu, jolla korkeampaa hintaa voi perustella. Jos hinta on markkinoille sopiva, on 



34 

 

ennustettava kysyntää ja markkinoiden riittävyyttä organisaation ja kilpailijoiden myyn-

nille. Jos kysyntä on riittävää, organisaation on laskettava mahdollinen tulos ja selvitet-

tävä, onko se riittävä. Jos kaikki nämä toteutuvat, on laskettavalle kohteelle löydetty op-

timaalinen hinta.  

 

Omakustannushinnoittelua kutsutaan myös voittolisähinnoitteluksi, sillä omakustannus-

arvoon lisätään aina haluttu voitto-osuus, josta muodostuu yhdessä tuotteen tai palve-

lun tavoitemyyntihinta. Vilkkumaan (2005, s. 246-247) mukaan myyntihinnan alarajana 

toimii omakustannusarvo, jota ei sovi alittaa tai myynnistä aiheutuu yritykselle vain tap-

piota. Omakustannusarvon selvittäminen on tärkeää jokaiselle, joka tuottaa tuotteita tai 

palveluja. Voittolisähinnoittelun negatiivisena ominaisuutena on se, kun yleiskustannuk-

set kasvavat ja välitön tekeminen vähentyy suhteessa välilliseen tekemiseen, yleiskus-

tannuslisät yleensä nousevat korkeammiksi. Tämä aiheuttaa suuremman riskin siihen, 

että organisaation päätöksentekoon tuotetaan virheellinen käsitys hinnasta. 

 

Toimintoperusteinen hinnoittelu 

 

Toimintolaskennan avulla saadaan muodostettua luotettavampaa tietoa kokonaiskus-

tannuksista, jonka avulla voidaan muodostaa hyvä perusta pitkän aikavälin kannattavalle 

hinnoittelulle. Se on kokonaisvaltainen laadunhallinnan työkalu toimintojen, resurssien 

ja tuotteiden sekä palvelujen kustannusten ja suorituskyvyn mittaamiseen. Toimintope-

rusteinen hinnoittelu on soveltuva erilaisiin tilanteisiin, joissa kustannukset muodostu-

vat asiakkaiden käyttämistä resursseista. Hinnoittelun perusteena on se, että hinta voi 

vaihdella asiakkaan kuluttamien resurssien mukaan ja näin ollen voi johtaa jopa asiakas-

kohtaiseen hinnoitteluun, jossa tuotetta tai palvelua on mahdollista myydä eri hinnalla 

ja kustannusrakenteet voivat vaihdella asiakkaiden kesken (Chea, 2011, s. 3). Toiminto-

perusteista laskentaa ja hinnoittelua hyödynnetään silloin, kun organisaation tuottaman 

tuotteen tai palvelun toiminnot muodostuvat pääosin välillisistä kustannuksista. Toimin-

toperusteisen laskennan pohjana on hyvä tietämys tuotantoprosessista ja sen keskeisenä 



35 

 

tarkoituksena on kustannusten aiheutumisen liittyvän voimakkaammin toimintojen 

kuormitukseen kuin vaikka valmistusmäärään (Vilkkumaa, 2005, s. 256). 

 

Toimintolaskentaa voi hyödyntää niin tuotteiden kuin palvelujen hinnoittelussa. Palvelu-

organisaatiot toimivat yhtä muuttuvassa ympäristössä kuin tuotteita valmistavat organi-

saatiot ja niiden on säilyttävä kilpailukykyisinä (Chen, 2011, s. 5). Pellisen (2019, s. 125-

128) mukaan toimintolaskennan ideana on kohdistaa kustannukset kahdessa vaiheessa. 

Ensimmäisenä yleiskustannukset kohdistetaan voimavaroittain suoraan toiminnoille. 

Voimavarojen kulutuksesta aiheutuvat kustannukset kohdistetaan toimintakeskuksille, 

jotka yleensä ovat vastaavia kustannuspaikkojen kanssa. Toinen vaihe sisältää toiminta-

keskuksista kertyneet ylläpitokustannukset ja muut kohdistetaan laskentakohteille kuor-

mituksen ja kertyneiden kustannusten perusteella.  

 

 

2.5 Arvon tuottaminen 

 

Jotta voidaan ymmärtää arvon tuottamista syvemmin, tulee sen käsite määritellä tar-

kemmin. Brozovicin ja muiden (2016) mukaan arvo voidaan jakaa käyttöarvoon ja vaih-

toarvoon. Tarkemmin ottaen käyttöarvo tarkoittaa arvoa, jonka asiakas saa käyttäessään 

palvelua, kun taas vaihtoarvo tarkoittaa rahallista rahamäärää, joka realisoituu, kun asia-

kas maksaa kulutetusta palvelusta. Toisille arvo merkitsee palvelusta maksettavaa hintaa, 

toisille se merkitsee palvelusta saavutettua hyötyä. Määritellyt arvot määräytyvät sen 

perusteella, miten paljon palvelu tai tuote voi tuottaa arvoa asiakkaalle itselleen. Voi-

daan siis todeta, että asiantuntijapalvelun arvoa mitataan siinä, miten hyvin ja tehok-

kaasti asiantuntija voi auttaa asiakasta ongelmassaan. Asiantuntijapalvelun vaikuttavuu-

desta asiakkaan elämään ei ole varmuutta, sitä ei tiedetä ennalta eikä sitä pysty ennus-

tamaan. Asiakkaan on vain luotettava asiantuntijaan.  

 

Arvon tuottaminen yrityksillä ja yhdistyksillä lisää kilpailukykyä markkinoilla. Kilpai-

luedun hankkimiselle on olemassa monia erilaisia mahdollisuuksia. Yrityksen on 



36 

 

tarjottava samaa tuotetta tai palvelua halvemmalla kuin kilpailijansa tai tarjottava jotain 

ylimääräistä, mikä saa asiakkaat maksamaan korkeampaa hintaa samalle tuotteelle tai 

palvelulle kuin kilpailijayritys. Asiantuntijaorganisaatioissa näitä ovat esimerkiksi erikois-

osaaminen ja kapasiteetti, palveluvalikoiman laajuus ja saatavuus sekä tunnettavuus 

muutamia mainitakseen (Sipilä, 1996, s. 48-54).  

 

Arvon yhteistuottaminen (co-creation) käsitteenä on noussut esiin viime vuosikymme-

nien aikana, kun markkinointi on siirtymässä pois materiavaltaisesta mallista kohti pal-

veluvaltaista mallia, jossa aineettomuus, arvon yhteisluonti ja ihmissuhteet sekä kom-

munikointi ovat keskeisessä asemassa. Vargon ja Luschin (2004, s. 1-7) ja Osbornen ja 

muiden (2016) mukaan palveluympäristössä korostuu usein arvon yhteisluonti, joka tar-

koittaa arvoa, joka pystytään luomaan asiakkaan ja yrityksen yhteistyössä. Asiakas voi-

daan nähdä yhteistuottajana (co-producer) palvelussa ja arvo luodaan siinä, kun asiakas 

käyttää palvelua. Asiakas ei valitse tuottavansa palvelua, vaan se tapahtuu huolimatta 

siitä, ovatko he päättäneet osallistua, ovatko he tietoisia tästä tai onko kohtaaminen ollut 

pakotettua vai ei. Palveluprosessin laatua ja suorituskykyä muokkaavat asiakkaan odo-

tukset, asiakkaan aktiivinen tai passiivinen roolinsa palveluprosessin aikana ja hänen ko-

kemuksensa prosessista. Lopulta vain asiakas määrittää palvelun arvon ja tämän takia 

ennen palvelun tuottamista kaikki, mitä asiantuntijapalvelun tuottaja voi tehdä, on tar-

jota arvolupauksia asiakkaalle. Palveluina esimerkiksi kotihoito ja erilaiset koulutukset 

ovat hyviä esimerkkejä arvon yhteistuotannosta, sillä arvon yhteisluominen on todella 

korkealla tasolla jatkuvan kasvokkain käytävän kommunikaation takia asiakkaan ja palve-

luntarjoajan välillä. Vastakohtana tälle on esimerkiksi rahoituspalvelujen tarjonta, jossa 

palveluntarjoaja voi esimerkiksi täyttää veroilmoituksen toimeksiannosta, jolloin arvon 

yhteisluominen on pohjimmiltaan passiivista eikä vaadi jatkuvaa välitöntä kontaktia asi-

akkaan ja palveluntarjoajan välillä. Asiakkaan panos on kuitenkin ratkaisevaa palvelun 

suorittamisen kannalta varsinkin asiantuntijapalvelun osalta. Palvelun toteutuminen ja 

arvon tuottaminen perustuu pääosin palveluntarjoajan suoritukseen ja asiakkaan tunte-

maan kokemukseen palvelun toimivuudesta, sen vaikutuksesta omaan hyvinvointiin ja 



37 

 

siihen, missä määrin se vastaa heidän sosiaalisiin, terveydellisiin ja taloudellisiin tarpei-

siin.  

 

 

2.6 Kannattavuus ja kustannuslaskenta  

 

Kannattavuus- ja kustannuslaskenta toimivat yritysten johdon päätöksenteon tukena 

niin strategisissa kuin operatiivisissa päätöksissä. Ikäheimon ja muiden (2016, s. 118-119) 

mukaan johdon laskentatoimi tuottaa luotettavaa tietoa, mittaa suoriutumista ja huo-

lehtii tarpeellisten resurssien saatavuudesta. Strategisia päätöksiä ovat esimerkiksi van-

han liiketoimintayksikön lakkauttaminen tai organisaation toiminnassa olevan sektorin 

painoarvon kasvattaminen. Operatiivisia päätöksiä ovat esimerkiksi toimeksiantoihin liit-

tyvät hinnoittelu- ja tarjousprosessit.  

 

Kannattavuudella tarkoitetaan monia asioita riippuen tilanteesta. Vikmanin (2019, s. 19) 

mukaan yleisesti kannattavuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa tuottaja saa samalla ai-

kavälillä laskettuna enemmän tuottoja kuin tuottajalla on toiminnasta aiheutuvia kustan-

nuksia. Kannattavuudella voidaan tarkoittaa myös sitä, että yritys haluaa pääomalleen 

tietyn tuoton, yritys haluaa tarjota palvelua tai tuotetta halvempaan hintaan tai tehok-

kaammin kuin samalla alalla toimiva kilpailija tai yksittäisestä tuotetusta palvelusta tai 

tuotteesta pyritään saamaan enemmän tuottoa kuin siitä muodostuvat kustannukset 

ovat. Jos kustannukset ovat suuremmat kuin tuotot, yritys tuottaa tappiota ja toiminta 

ei ole kannattavaa. Hinnoittelulla on suuri merkitys yrityksen kannattavuuteen liittyen. 

 

Yleishyödyllisen järjestön toiminnan kannattavuuteen yleensä riittää se, että tietyllä ai-

kavälillä muodostuvien kustannusten tulee olla tuottoja pienempiä. Harvoin järjestöissä 

itse toiminta ja palveluntuotanto tuottavat enemmän tuloja kuin menoja, joten järjestö-

jen kannattavuuteen vaikuttavat muualta saadut rahoitukset, jotka pitävät toimintaa 

kannattavana. Yleishyödylliset järjestöt usein tavoittelevat nollatulosta, jolloin kulut ja 

tulot ovat tasapainossa, eikä voittoa synny, sillä se ei ole yleishyödyllisille järjestöille 



38 

 

tarkoituskaan. Tuloksen tavoittelu saattaa kuitenkin vaihdella valitun aikavälin mukaan 

järjestöjen tilanteista riippuen.  

 

 

2.7 Kustannuskäsitteet ja kustannuslaskenta  

 

Kustannuskäsitteitä on olemassa monia ja niitä käytetään etenkin päätöksenteon apuna 

ja yrityksen menestyksen arvioinnissa. Kustannuskäsitteisiin kuuluvat esimerkiksi kus-

tannukset, menot ja kulut, jotka yleensä sekoittuvat arkipäiväisessä puheessa. Palvelujen 

tai tuotteiden tuottamiseen käytetään tuotannontekijöitä, jotka muodostavat kustan-

nuksia eli vaativat taloudellista uhrausta. Ikäheimon ja muiden (2019) mukaan kustan-

nuslaskenta muodostaa lähtökohdan tuotteen tai palvelun hinnoittelulle. Palvelujen 

tuottamisessa suurimmat kustannukset yleensä muodostuvat toimipisteiden vuokrista, 

henkilöstön palkoista tai muista palvelujen tuottamiseen vaadittavista tarvikehankin-

noista. Tuotteiden valmistuksessa suurimmat kustannukset muodostuvat raaka-aineista, 

koneista ja vaadittavista tavaroista. Meno kuvaa tuotteen tai palvelun hankintahintaa ja 

kulu kuvaa näiden tilikaudelle suunnattua osaa. Johdon laskentatoimi käyttää kustannus-

käsitettä ja meno ja kulu kuuluvat rahoittajien laskentatoimen käsitteisiin.  

 

Johdon laskentatoimessa kustannukset jaetaan muuttuviin ja kiinteisiin kustannuksiin, 

välittömiin ja välillisiin kustannuksiin sekä erillis- ja yhteiskustannuksiin. Kiinteiden ja 

muuttuvien kustannusten jakoperusteena on kustannusten riippuvuus toiminta-asteesta. 

Välittömät ja välilliset kustannukset lasketaan aiheuttamisperiaatteen mukaan (Tomperi, 

2021, s. 23-24). Alla oleva kuvio 3 havainnollistaa edellä mainittujen käsitteiden suhdetta 

toisiinsa.  

 



39 

 

 

Kuvio 3. Kustannuskäsitteiden suhde (Tomperi, 2021, s. 24). 

 

Tomperin (2019, s. 18) mukaan muuttuviksi kustannuksiksi kutsutaan kustannuksia, jotka 

riippuvat valmistettavien ja myytävien tuotteiden määrästä. Kun valmistettavien ja myy-

tävien tuotteiden määrä lisääntyy, kustannukset lisääntyvät ja päinvastoin. Näihin lukeu-

tuvat esimerkiksi raaka-ainekustannukset, valmistusvaiheen palkat ja muut kustannukset, 

jotka muuttuvat määrien muuttuessa. Jos tuotteita ei valmisteta ollenkaan ja toimintaa 

ei ole, muuttuvia kustannuksia ei synny. Kaikki kustannukset voidaan luokitella muuttu-

viksi kustannuksiksi, jos tarkasteluajanjakso laitetaan tarpeeksi pitkäksi.  

 

Kiinteät kustannukset kattavat kustannukset, jotka eivät riipu tuotteen valmistuksen tai 

myynnin määrästä. Kiinteät kustannukset muodostuvat, vaikka yrityksen toiminta olisi 

pysähtyneenä. Tomperin (2021, s. 18) mukaan kiinteisiin kustannuksiin lasketaan esimer-

kiksi toimitilojen vuokrat, mahdollisten koneiden ja laitteiden poistot, kuukausipalkat ja 

muut hallinnolliset kustannukset. Kiinteät kustannukset voivat vaihdella kuukausittain tai 

muina aikaväleinä, kuitenkin oleellista kiinteän kustannuksen määritelmässä on se, että 

se ei ole sidonnainen valmistuksen tai myynnin määrään. 

 

Välittömiksi kustannuksiksi luetaan kustannukset, jotka voidaan suunnata suoraan las-

kentakohteelle, esimerkiksi tuotteelle tai tuoteryhmälle eli toisin sanoen voidaan ajatella, 

että tuote on aiheuttanut näiden kustannusten muodostumisen (Tomperi, 2021, s. 24.). 

Välittömiä kustannuksia ovat muun muassa valmistuksesta syntyneet työpalkat ja 



40 

 

valmistuvan tuotteen raaka-ainekustannukset. Välittömät kustannukset ovat useimmi-

ten muuttuvia kustannuksia.  

 

Välillisiä kustannuksia ei pystytä kohdistamaan suoraan tietylle tuotteelle tai tuoteryh-

mälle, vaan ne ovat yhteisiä yleiskustannuksia kaikille. Tomperin (2021, s. 24) mukaan ne 

kuitenkin pyritään jakoperusteen mukaan käytännössä kohdistamaan laskentakohteille 

käyttämällä esimerkiksi kustannuspaikka- tai toimintolaskentaa tai yleiskustannuslisää. 

Välilliset kustannukset voidaan luokitella joko muuttuviin tai kiinteisiin kustannuksiin. 

 

Erilliskustannukset muodostuvat, kun joku palvelu tai tuote otetaan tuotettavaksi ja pois-

tuvat, kun lopetetaan näiden tuottaminen. Tomperi (2021, s. 24) esittää, että jos tuot-

teen valmistus tai ostaminen lopetetaan, jäävät erilliskustannukset pois. Jos otetaan uusi 

tuote valikoimaan ja siitä aiheutuu kustannuksia, lasketaan nämä erilliskustannuksiksi. 

Erilliskustannukset voidaan laskea suoraan tuotteelle tai tuoteryhmälle ja ne lasketaan 

usein muuttuviksi kustannuksiksi, mutta kiinteitä erilliskustannuksiakin löytyy. 

 

Yhteiskustannukset ovat yleiskustannuksia, jotka ovat aiheutuneet yhteisesti eri tuot-

teista ja laskentakohteista. Yhteiskustannukset säilyvät, vaikka jokin tuote jätettäisiin os-

tamatta, toteuttamatta tai valmistamatta. Tuotantomäärien muuttuminen tai jonkun 

tuotteen pois jättäminen ei yleensä vaikuta yhteiskustannuksiin, joten ne usein ovat kiin-

teitä kustannuksia (Tomperi, 2021, s. 24). 

 

Palveluorganisaation tarkoituksena on muodostaa aineettomia palveluja tai tuotteita, 

joiden toimintoihin pääsääntöisesti liittyy palvelu. Palvelut voivat olla kertaluonteisia tai 

pitkäaikaisia, vakioituneita tai asiakkaalle räätälöityjä ratkaisuja. Tomperin (2021, s. 67) 

mukaan palveluorganisaation laskutus perustuu usein palvelun kestoon, sillä palvelua 

tarjottaessa raaka-aineiden kustannukset ovat joko hyvin pieniä tai niitä ei ole ollenkaan. 

Palveluorganisaation kustannukset koostuvat muun muassa henkilöstö-, toimitila- ja tie-

toteknisistä kustannuksista. 

 



41 

 

Kustannuslaskennan avulla pystytään hallitsemaan organisaation kustannuksia ja kasvat-

taa toiminnan tehokkuutta sekä tuloksellisuutta. Kustannuslaskennalla on vaikutuksia 

esimerkiksi organisaation hinnoitteluun, päätöksentekoon ja tuotekehitykseen, kun kus-

tannustietoisuus kasvaa organisaation sisällä. Kustannuslaskenta voidaan jakaa Pellisen 

(2019, s. 54) mukaan kolmeen eri vaiheeseen: kustannuslajilaskentaan, kustannuspaik-

kalaskentaan ja suoritekohtaiseen laskentaan.  

 

Pellinen (2019, s. 54) tarkoittaa kustannuslajilaskennalla voimavaratyypeittäin jaettuja 

tuotantotekijöiden kulutuksesta tai käyttämisestä muodostuneita kustannuksia, jotka 

riippuvat laskentakohteena olevan yrityksen omista tarpeista. Laskennan tuloksena muo-

dostuu tieto kunkin voimavaratyypin yksikkökustannuksista. Kustannukset yleensä jae-

taan aine- tarvike- ja puolivalmistekustannuksiin, työkustannuksiin sekä lyhyt- ja pitkä-

vaikutteisiin kustannuksiin. 

 

Pellisen (2019, s- 61-65) ja Tomperin (2021, s. 12-13) mukaan työkustannuslaskennan 

tarkoituksena on osoittaa työkustannukset suoraan palvelulle, toiminnolle, tuotteelle tai 

jollekin vastuualueelle, jotta näiden osoitettujen kohteiden muodostamat kokonaiskus-

tannukset voidaan saada selville ja sitä voitaisiin käyttää hyödyksi esimerkiksi palvelua 

hinnoiteltaessa. Työkustannukset koostuvat suureksi osaksi työntekijöille maksettavasta 

palkasta ja muista palkkaukseen liittyvistä henkilösivukustannuksista. Henkilösivukustan-

nuksiin kuuluvat lakisääteisiä ja vapaaehtoisia maksuja, joita ovat esimerkiksi työnteki-

jälle maksettavat lomarahat, työeläke-, tapaturma- ja sairausvakuutusmaksut. Palkanlas-

kentaa käytetään apuna työkustannusten laskennassa ja palkanlaskennan tehtävänä on 

edellä mainittujen palkkojen lisäksi huolehtia verojen ja sivukulujen laskennasta. 

 

Pellisen (2019, s. 61-65) ja Tomperin (2021, s. 12-13) mukaan pääasiallisia palkkaustapoja 

ovat aika-, urakka-, palkkio-, tulospalkkiopalkkaus. Aikapalkkaus on yksinkertaisin palk-

kaustapa, jota käytetään yleisimmin silloin kun työsuorituksia on haastavaa mitata tai 

suorituksessa painotetaan laadun merkitystä. Urakkapalkkaus perustuu työsuoritukseen, 

jolloin työntekijän saama ansio on riippuvainen suoritusten määrästä tai siihen 



42 

 

kuluneesta ajasta. Urakkapalkkauksen tapoja ovat esimerkiksi aikaurakat, kappaleurakat 

ja pisteurakat. Palkkiopalkkaus perustuu työn avulla saavutettuun ansioituneeseen tu-

lokseen, liittyen esimerkiksi positiiviseen myynnin määrään. Tulospalkkio liittyy työnte-

kijän mahdollisuuteen peruspalkan lisäksi saada esimerkiksi bonus, joka riippuu yrityk-

sen tekemästä tuloksesta.  

 

Aine-, tarvike- ja puolivalmistekustannuksia kutsutaan materiaalikustannuksiksi, jotka 

ovat suhteellisen helppoja kohdistaa suoraan suoritteelle, jos tuotettava määrä säilyy vä-

häisenä. Palveluorganisaatioissa materiaalikustannusten osuus on riippuvainen organi-

saation toimialasta ja joissakin organisaatioissa, kuten esimerkiksi konsultointipalvelu-

yrityksissä tai teknologiapalveluja tuottavissa yrityksissä palvelun tuottaminen ei aiheuta 

juuri lainkaan materiaalikustannuksia. Materiaalikustannusten laskennassa käytetään 

hankintahintoja, jotka vaihtelevat. Pellisen (2019, s. 55-57) mukaan materiaalikustannus-

laskennan päämenetelmävaihtoehtoina ovat yleensä FIFO, LIFO ja keskihinnan määri-

telmä. FIFO:n (first in, first out) tarkoitus on hyödyntää olemassa oleva materiaali siinä 

järjestyksessä, kun se organisaation varastoon on tullut, eli ensiksi tullut käytetään ensin 

ja yksikkökustannus lasketaan sen hankintahinnan perusteella. LIFO:n (last in, first out) 

tarkoitus on käyttää viimeisenä varastolle tullut materiaali ensin ja yksikkökustannus 

määräytyy sen hankintahinnan mukaan. Keskihinnan määritelmän (average cost) käyttö 

perustuu siihen, että materiaalin eri hankintaerät ovat tasalaatuisia tai erien jakaminen 

erikseen ei ole järkevää tai ollenkaan mahdollista.  

 

Lyhyet ja pitkävaikutteiset kustannukset vaihtelevat organisaatioittain. Pellinen (2019, s. 

66) ja Tomperi (2021, s. 13-14) sisällyttävät lyhyisiin kustannuksiin esimerkiksi tilakustan-

nukset, markkinointikustannukset ja tietojärjestelmiin liittyvät kustannukset. Pitkävai-

kutteisiin kustannuksiin lasketaan toiminnan pääomaan sidotut korot ja pitkäaikaiset 

hyödykkeet, jotka muodostuvat esimerkiksi laitteista ja rakennuksista. Korkojen kustan-

nusten huomioiminen laskelmissa on organisaation itse päätettävissä ja sovellettavissa. 

Laitteistojen ja rakennusten olemassaolosta ja hankinnoista aiheutuu poistoja, jotka ku-

vaavat hyödykkeiden kulumisesta ja käytöstä koituneita menetyksiä, jotka jaetaan usean 



43 

 

vuoden ajalle taloudellisen käytön kustannukseksi. Yleisesti käytettyjä poistomenetelmiä 

ovat tasapoisto ja menojäännöspoisto. 

 

Järvenpään ja muiden (2017, s. 90-91) mukaan kustannuspaikkalaskennassa määritel-

lään tarkkailtava kohde, johon ajanjaksoittain kohdistetut kustannukset rekisteröidään ja 

niitä seurataan, eli edellä mainitut kustannuslajit kohdistetaan kustannuspaikoille. Kus-

tannuspaikkalaskennan tarkoituksena on myös luoda perusta yleiskustannuslisille, jota 

käytetään hyödyksi yhtenä välivaiheena suoritekustannuslaskennassa. Organisaation 

kustannuspaikat voidaan jakaa pää- ja apukustannuspaikkoihin. Pääkustannuspaikalla ta-

pahtuvat toiminnot tuottavat varsinaisen palvelun ja sen kustannukset suunnataan suo-

raan suoritteille yleiskustannuslisinä ilman välivaiheita. Apukustannuspaikat avustavat 

pääkustannuspaikkoja tai pitävät yllä organisaation toiminnan edellytyksiä omien toi-

mintojensa avulla. Pääkustannuspaikoille kohdistetaan apukustannuspaikkojen omat 

kustannukset, jolloin ne saadaan huomioitua suoritekustannuslaskennassa. Yleiskustan-

nuslisän perinteinen laskentakaavana on: 

 

𝑌𝑙𝑒𝑖𝑠𝑘𝑢𝑠𝑡𝑎𝑛𝑛𝑢𝑠𝑙𝑖𝑠ä =  
𝐿𝑎𝑠𝑘𝑒𝑛𝑡𝑎𝑘𝑎𝑢𝑑𝑒𝑛 𝑣ä𝑙𝑖𝑙𝑙𝑖𝑠𝑒𝑡 𝑘𝑢𝑠𝑡𝑎𝑛𝑛𝑢𝑘𝑠𝑒𝑡

𝐿𝑎𝑠𝑘𝑒𝑛𝑡𝑎𝑘𝑎𝑢𝑑𝑒𝑛 𝑠𝑢𝑜𝑟𝑖𝑡𝑡𝑒𝑖𝑑𝑒𝑛 𝑚ää𝑟ä
 

 

Yleisesti kustannuslaskennan tavoitteena on saada selville suoritekohtaiset kustannukset. 

Suoritekohtaisia kustannuksia voidaan laskea monella eri tapaa, mutta Järvenpään ja 

muiden (2017, s. 114-119) sekä Pellisen (2019, s. 74-76) mukaan pääasiallisena tavoit-

teena suoritekalkyyleissa on laskea palvelun tai tuotteen yksikkö- ja kokonaiskustannuk-

set. Suoritekalkyyli vastaa kysymykseen, kuinka paljon tuote tai tuoteyksikkö on maksa-

nut. Kalkyylien pohjalta pystytään laskemaan suoritteen valmistusarvo (VA) ja omakus-

tannusarvo (OKA). Valmistusarvo kertoo vain suoritteesta muodostuneet tuotantokus-

tannukset ja omakustannusarvo kertoo kustannukset, jotka käsittävät valmistuksen li-

säksi suoritteelle jaetun osuuden yrityksen markkinointi- ja hallintokustannuksista.  

 

Perinteisimmät suoritekalkyylit ovat minimi-, keskimääräis- ja normaalikalkyylit. Minimi-

kalkyylin laskennassa otetaan huomioon vain muuttuvat kustannukset tuotantomäärän 



44 

 

mukaan. Minimikalkyylin käyttö on järkevää silloin, kun kokonaiskustannuksista katsot-

tuna muuttuvien kustannusten osuus on suuri (Järvenpää ja muut, 2017, s. 114; Pellinen, 

2019, s. 75). Minimikalkyylia kutsutaan myös katetuottokalkyyliksi ja sen laskentakaava 

on:  

 

𝑀𝑖𝑛𝑖𝑚𝑖𝑘𝑎𝑙𝑘𝑦𝑦𝑙𝑖 =  
𝐿𝑎𝑠𝑘𝑒𝑛𝑡𝑎𝑘𝑎𝑢𝑑𝑒𝑛 𝑚𝑢𝑢𝑡𝑡𝑢𝑣𝑎𝑡 𝑘𝑢𝑠𝑡𝑎𝑛𝑛𝑢𝑘𝑠𝑒𝑡

𝑇𝑜𝑡𝑒𝑢𝑡𝑢𝑛𝑢𝑡 𝑠𝑢𝑜𝑟𝑖𝑡𝑒𝑚ää𝑟ä
 

 

Järvenpään ja muiden (2017, s. 116) sekä Pellisen (2019, s. 75) mukaan keskimääräiskal-

kyyli ottaa huomioon suoritteiden muuttuvien kustannuksien lisäksi tuotantomäärän 

vaihteluista riippumattomia, kiinteitä tuotannon yleiskustannuksia. Keskimääräiskalkyy-

lin laskennassa hyödynnetään toteutunutta suoritemäärää eikä kustannuksia jaotella 

erikseen muuttuviin ja kiinteisiin kustannuksiin. Keskimääräiskalkyylin yksikkökustannuk-

set ovat riippuvaisia valmistusmäärän mukaan ja yleensä haasteeksi ilmentyy hinnoitte-

lussa se, että tuotettu tuote saatetaan mahdollisesti ylihinnoitella silloin, kun valmistus-

määrät ovat pieniä ja tuote saatetaan alihinnoitella silloin, kun valmistusmäärät ovat 

suuria. Keskimääräiskalkyylin laskentakaava on: 

 

𝐾𝑒𝑠𝑘𝑖𝑚ää𝑟ä𝑖𝑠𝑘𝑎𝑙𝑘𝑦𝑦𝑙𝑖 =  
𝐿𝑎𝑠𝑘𝑒𝑛𝑡𝑎𝑘𝑎𝑢𝑑𝑒𝑛 𝑘𝑜𝑘𝑜𝑛𝑎𝑖𝑠𝑘𝑢𝑠𝑡𝑎𝑛𝑛𝑢𝑘𝑠𝑒𝑡

𝑇𝑜𝑡𝑒𝑢𝑡𝑢𝑛𝑢𝑡 𝑠𝑢𝑜𝑟𝑖𝑡𝑒𝑚ää𝑟ä
 

 

Normaalikalkyylin periaatteena on Järvenpään ja muiden (2017, s. 117) sekä Pellisen 

(2019, s. 75) mukaan kohdistaa suoritteille normaalin toiminta-asteen mukaan kiinteät 

kustannukset muuttuvien kustannusten lisäksi, eli tuotantomäärän vaihtelut otetaan 

huomioon yksikkökustannuksia laskettaessa. Jotta normaalikalkyylia voidaan hyödyntää, 

on ensiksi määriteltävä kapasiteetti ja tuotannon tavallinen toiminta-aste. Haasteena ta-

vallisen toiminta-asteen määrittelylle on yleensä se, otetaanko lasketut arvot mennei-

syydestä vai tulevaisuudesta, sillä kumpikaan ei välttämättä pidemmällä aikavälillä pidä 

paikkaansa. Normaalikalkyylin laskentakaava on: 

 

𝑁𝑜𝑟𝑚𝑎𝑎𝑙𝑖𝑘𝑎𝑙𝑘𝑦𝑦𝑙𝑖 =  
𝑀𝑢𝑢𝑡𝑡𝑢𝑣𝑎𝑡 𝑘𝑢𝑠𝑡𝑎𝑛𝑛𝑢𝑘𝑠𝑒𝑡

𝑇𝑜𝑡𝑒𝑢𝑡𝑢𝑛𝑢𝑡 𝑠𝑢𝑜𝑟𝑖𝑡𝑒𝑚ää𝑟ä
+  

𝐾𝑖𝑖𝑛𝑡𝑒ä𝑡 𝑘𝑢𝑠𝑡𝑎𝑛𝑛𝑢𝑘𝑠𝑒𝑡

𝑁𝑜𝑟𝑚𝑎𝑎𝑙𝑖 𝑠𝑢𝑜𝑟𝑖𝑡𝑒𝑚ää𝑟ä
 



45 

 

3 Satakunnan Syöpäyhdistys ry  

 

Pitkäniemen ja muiden (2021) mukaan Suomessa noin joka kolmas sairastuu syöpään 

elämänsä aikana, naisista keskimäärin 36 % ja miehistä 38 %. Syövän kuolleisuusarviot 

naisilla on 18 % ja miehillä 21 %. Vuonna 2019 uusia syöpiä Suomessa varmistettiin 

35 327 kpl. Syöpää sairastavia tai syövän jo sairastaneita elossa olevia henkilöitä vuonna 

2019 oli Suomessa 298 643 kpl, joka oli noin 5,4 % koko Suomen väestöstä. Viiden vuo-

den suhteellinen elossaololuku oli naisilla 70 % ja miehillä 68 % ja tämä luku on parantu-

nut vuosien aikana molemmissa ryhmissä.  

 

Tämän tutkimuksen kohteena on Satakunnan Syöpäyhdistys ry, joka toimii Satakunnan 

alueen vastaavana syöpäyhdistyksenä. Yhdistyksen toiminta on aloitettu vuonna 1974 ja 

järjestö toimii osana Syöpäjärjestöjä ja on yksi Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenjärjes-

töistä. Yhdistys on kansanterveys- ja potilasjärjestö, jonka pääasiallisena työnä on syövän 

vastustamistyö. Satakunnan Syöpäyhdistys ry:tä ohjaa samat arvot kuin Syöpäjärjestöjä: 

tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, saavutettavuus, luotettavuus ja yhteisöllisyys. Toimin-

taa ohjaa arvojen lisäksi yhdistyksen toimintaperiaatteet, säännöt ja lainsäädäntö.  

 

Yhdistys tarjoaa palveluja, tietoa, jäsentoimintaa ja tukea sitä tarvitseville syöpäpotilaille 

ja heidän läheisilleen sekä muillekin apua tarvitseville ja sitä haluaville. Yhdistyksen pal-

velut ovat asiakaslähtöisiä palveluja, eli aloite palvelun tarpeeseen tulee itse potilaalta 

tai potilaan läheiseltä. Syöpäyhdistys toimii yksityisenä toimijana eli yhdistys ei kuulu 

syöpäpotilaiden hoitoketjuun, jolloin tieto uusista syöpäpotilaista ei saavuta yhdistystä 

automaattisesti ja potilaan tai läheisen tulee tämän takia ottaa itse ensin yhteyttä yhdis-

tykseen saadakseen tietoa tai apua toivomallaan tavalla.  

 

Satakunnan Syöpäyhdistys ry:llä on ollut vuonna 2025 noin 7000 jäsentä. Jäsenistä löytyy 

tällä hetkellä syöpää sairastavia potilaita, syövästä selvinneitä potilaita sekä heidän lä-

heisiään, jotka aktiivisella toiminnallaan pitävät yhdistyksen toimintaa yllä. Yhdistyksellä 

on jäsenyyteen perustuva maksujärjestelmä, joka mahdollistaa ilmaisia palveluja 



46 

 

jäsenmaksun maksaneille. Tämä kannustaa yhteisöllisyyteen ja tarjoaa palveluja myös 

heikommassa asemassa oleville. Satakunnan Syöpäyhdistys ry:llä on myös työntekijöitä. 

Työntekijöinä yhdistyksessä ovat vastaava lääkäri, toiminnanjohtaja, palvelusihteeri, sai-

raanhoitaja, taideterapeutti ja kaksi syöpäsairaanhoitajaa. Sairaanhoitajat ovat omalla 

osaamisellaan asiantuntijoita, jotka käyttivät työvälineenään ammattitaitojaan, persoo-

niaan ja syöpäjärjestön käytettävissä olevia tietoja. Satakunnan Syöpäyhdistyksessä 

työntekijöiden tavoitteena on jakaa tietoa, toivoa ja psykososiaalista tukea potilaalle ja 

läheisille sairauden eri vaiheissa. Syöpäyhdistyksessä toimii työntekijöiden lisäksi myös 

paljon vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka omalla toiminnallaan mahdollistavat laajan palve-

luntarjonnan ja verkostoitumismahdollisuudet syöpäsairaille ja heidän läheisilleen.  

 

Yhdistyksen tuottamiin palveluihin ei ole aiemmin kohdistettu tuotteistamis- tai hinnoit-

telutoimenpiteitä, mutta ulkopuolisen rahoituksen vähentyminen ja vallitsevan sosiaali- 

ja terveyspalvelujen uudistuksen aiheuttamat muutokset ovat herättäneet kiinnostuk-

sen ja tarpeen kyseiseen aiheeseen liittyen. Muutokset vaativat yksityiskohtaisempaa ja 

uudenlaista tietoa yhdistyksen tuotteiden hinnoitteluun. Perusteena kustannuslasken-

nan muodostamiselle ja kehittämiselle yhdistyksessä on myös läpinäkyvyyden lisäämi-

nen ja seurannan helpottuminen, jotta tulevaisuudessa yhdistyksen mukautuminen 

muuttuvaan ympäristöön sujuisi helpommin. Palvelujen kehittäminen on varmasti seu-

raava prosessi, johon yhdistyksen tulee keskittyä tämän jälkeen, sillä yhdistyksen kilpai-

lukyky tulee säilyttää muiden toimijoiden lisääntyessä markkinoilla.  

 

 

3.1 Organisaation toimintaympäristö  

 

Satakunnan Syöpäyhdistys toimii Satakunnan alueella. Yhdistyksen toimisto ja sairaan-

hoitajien vastaanotto sijaitsee Porin keskustassa. Sairaanhoitajat pitävät vastaanottoa 

myös muualla Satakunnassa, kuten Eurassa, Harjavallassa, Huittisissa, Kankaanpäässä, 

Kokemäellä, Raumalla ja Säkylässä. Paikallisosastoja Satakunnan alueelta löytyy Porista, 

Raumalta ja Huittisista, jotka toimivat aktiivisesti järjestämällä erilaisia tapahtumia 



47 

 

ympäri vuoden. Yhdistys toimii läheisessä yhteistyössä alueen sairaalan, hyvinvointialu-

een ja sote-keskusten kanssa ja yhdistyksen palvelut täydentävät julkisen sektorin tarjo-

amia palveluja. Yhdistyksen tarkoituksena on edelleen jatkaa yhteistyötä Satakunnan hy-

vinvointialueen kumppanina, julkisen terveydenhuollon kanssa yhteistoimin. Alla ole-

vassa kuviossa 4 on kuvattu yhteistyötahoja, joiden kanssa yhdistys on tekemisissä jat-

kuvasti ja tavoitteena on lisätä yhteistyötä vuosittain.  

 

 

Kuvio 4. Yhteistyötahot. 

 

Satakunnan Syöpäyhdistys ry:n palvelujen käyttäjinä voi olla kuka vaan, sillä kriisi voi 

osua kehen tahansa. Suuri osa palvelun käyttäjistä Syöpäyhdistyksellä ovat Satakunnan 

alueella asuvat syöpäpotilaat, heidän läheisensä tai muut henkilöt, jotka haluavat lisätä 

tietoisuuttaan syövästä, sen kehittymisestä ja kaikesta syöpään liittyvästä. Käyttäjinä voi 

myös olla henkilöitä, jotka haluavat selvittää omia syövän perinnöllisyysaltistuksia, ovat 

entisiä syöpäpotilaita tai henkilöt, jotka haluavat huolehtia hyvinvoinnistaan ja tarkas-

tuttaa esimerkiksi luomensa tai keskustella mieltä painavista asioista haluten vertaistu-

kea. Tapaamisiin voi osallistua yksin, perheenjäsenen tai esimerkiksi ystävän kanssa.   



48 

 

 

 

3.2 Organisaation palvelukokonaisuudet  

 

Satakunnan Syöpäyhdistyksen palvelutarjonta koostuu pääosin julkisia syöpäpalveluja 

täydentävistä palveluista. Palveluvalikoima sisältää aurinko- ja ihoterveysohjauksen, psy-

kososiaalisen tuen ja kuntoutuksen, periytyvyysneuvonnan, rintaproteesien sovittami-

sen, taideterapian ja erilaisten kurssien sekä koulutusten järjestäminen. Yhdistyksellä on 

paljon muitakin palveluja tarjolla, kuten esimerkiksi tanssiterapiaa ja työnohjausta, 

mutta nämä ensin mainitut ovat niitä, joita yhdistyksessä hyödynnetään enimmissä mää-

rin ja jotka esiintyvät sairaanhoitajien ja taideterapeutin jokapäiväisessä työssä. Kaikki 

nämä palvelut ovat muodostuneet ydinasian ympärille, eli tukemaan syöpää sairastavan 

henkilön, syövän jo sairastaneen ja taudista parantuneen henkilön tai heidän läheisensä 

elämää. Palveluntarjonta yhdistyksellä on hyvin laajaa ja monipuolista ollakseen voittoa 

tavoittelematon organisaatio. Palvelut ovat asiakkaille pääosin maksuttomia ja suurinta 

osaa palveluista on mahdollista tarjota etäyhteyksin; poikkeuksena ihotarkastus, joka on 

suoritettava kasvotusten paikan päällä. Tällä hetkellä muita samanlaisia palveluntarjoajia 

kuin Satakunnan Syöpäyhdistys ry ei ole Satakunnan alueella, joten huomattavaa kilpai-

lua asiakkaista ei ole päässyt muodostumaan. Muuttuvaan tilanteeseen pitää kuitenkin 

pystyä reagoimaan tulevaisuudessa mahdollisesti nopeallakin aikataululla, joten tuot-

teistaminen ja hinnoittelu on hyvä tehdä etupainotteisesti eikä vasta sitten, kun tilanne 

sitä kriittisesti vaatii.   

 

Aurinko- ja ihoterveysohjaus  

 

Satakunnan Syöpäyhdistys (2023, s. 11) tarjoaa sairaanhoitajien tekemiä luomitarkastuk-

sia ja aurinko- sekä ihoterveysohjausta Huittisissa, Raumalla ja Porissa. Vastaanottokäyn-

nit toteutettiin yhdistyksen omissa tiloissa ja maakunnan vastaanotoilla. Palvelu on jäse-

nille maksuton, ei-jäsenille käyntimaksu on tällä hetkellä 40 euroa/käynti ja käynnin 

kesto on 30 minuuttia. Käynnillä tutkitaan asiakkaan toiveen mukaan joko asiakkaalle 



49 

 

huolta aiheuttaneen luomimuutoksen tai asiakkaan koko vartalon luomet ja jaetaan oh-

jeistuksia auringolta suojautumiseen. Mikäli sairaanhoitaja havaitsee luomessa/luo-

missa jotain epäilyttävää, ohjaa hän asiakasta eteenpäin jatkotutkimuksiin tai luomien 

poistoon.  

 

Psykososiaalinen tuki ja kuntoutus  

 

Syöpäyhdistys tarjoaa psykososiaalista tukea ja kuntoutusta, neuvontaa ja ohjausta poti-

laalle, hänen läheiselleen tai kenelle vaan, joka kokee syövän huolestuttavan. Rajalan ja 

Virkin (2024, s. 155) sekä Satakunnan Syöpäyhdistyksen (