VAASAN YLIOPISTO 

 

JOHTAMISEN YKSIKKÖ 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Anna-Lotta Laitinen 

 

POLIITIKON ARVOSTELU JOUKKOTIEDOTUKSESSA 

 

Kunnian ja yksityiselämän suoja vaakalaudalla 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Julkisoikeuden pro gradu 

-tutkielma 

 

 

 

 

 

 

 

VAASA 2019 



 

 

 

 



1 

 

 

SISÄLLYS 

TIIVISTELMÄ 5 

1. JOHDANTO 7 

1.1. Tutkimuskysymys, tutkielman aineisto ja tutkielman rajaus 7 

1.2. Tutkimusmenetelmä ja tutkimuksen asettumisen oikeuden kentälle 9 

1.3. Tutkimuksen taustaa 10 

1.4. Joukkoviestintä ja journalismi 13 

1.5. Media 14 

1.6. Tutkimuksen rakenne 14 

2. POLIITTINEN VALTA JA MEDIAJULKISUUS 16 

2.1. Poliittinen valta 17 

2.2. Poliittisen vallan käyttö 19 

2.3. Poliittisen vallan avoimuus ja julkisuus 20 

2.4. Politiikan medioituminen ja mediajulkisuus 25 

2.5. Median vaikutus poliittisiin päättäjiin 27 

3. SANANVAPAUDESTA PERUS- JA IHMISOIKEUTENA 30 

3.1. Sananvapaus kansainvälisissä sopimuksissa 31 

3.2. Sananvapaus Suomessa 32 

3.3. Sananvapauslaki 34 

3.4. Sananvapausrikokset 35 

4. KUNNIAN JA YKSITYISYYDEN SUOJA JOUKKOTIEDOTUKSESSA 37 

4.1. Kunnianloukkaus 38 

4.1.1. Kunnianloukkauksen kohde joukkotiedotuksessa 41 

4.1.2. Tavallinen ja törkeä tekomuoto 42 

4.2. Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen 48 

4.3. Journalistin ohjeet ja median itsesääntely 53 

4.4. Julkisen sanan neuvoston rooli 56 

5. KUKA ON VASTUUSSA JULKAISUN SISÄLLÖSTÄ? 61 

5.1. Päätoimittajan vastuu 61 

5.2. Keskustelupalstojen ylläpitäjän vastuu 66 

5.3. Lähdesuoja ja anonyymi ilmaisu journalistin suojana 71 



2 

 

 

6. JOHTOPÄÄTÖKSET 75 

LÄHDELUETTELO 81 

 



3 

 

 

LYHENTEET 

 

EIS    Euroopan ihmisoikeussopimus 

EIT    Euroopan ihmisoikeustuomioistuin 

HE    Hallituksen esitys 

JSN    Julkisen sanan neuvosto 

Julkisuuslaki   Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 21.5.1999/621 

KHO    Korkein hallinto-oikeus 

KK    Kirjallinen kysymys 

KKO    Korkein oikeus 

KM    Komiteamietintö 

KP-sopimus   Kansalaisoikeuksia ja  poliittisia oikeuksia   

koskeva kansainvälinen yleissopimus 

LaVM    Lakivaliokunnan mietintö 

PeVM    Perustuslakivaliokunnan mietintö 

PL    Perustuslaki 11.6.1999/731 

RL    Rikoslaki 19.12.1889/39 

SopS    Sopimus 

 Sananvapauslaki  Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä  

9.8.2002/672 

THO    Turun hovioikeus 

VKS    Valtakunnansyyttäjä 

 

 

 

 



4 

 

 

  



5 

 

 

_____________________________________________________________________ 

VAASAN YLIOPISTO 

Johtamisen yksikkö 

Tekijä:    Anna-Lotta Laitinen  

Pro gradu -tutkielma:  Pääotsikko: Poliitikon arvostelu joukkotiedotuksessa –       

Kunnian ja yksityiselämän suoja vaakalaudalla 

Tutkinto:    Hallintotieteiden maisteri 

Oppiaine:   Julkisoikeus 

Työn ohjaaja:  Niina Mäntylä 

Valmistumisvuosi:  2019    Sivumäärä: 91 

______________________________________________________________________ 

 

TIIVISTELMÄ: 

 
Viihteen tuottaminen yleisölle on tuonut poliittisten päättäjien henkilökohtaisen elämän lähemmäksi 

kansalaisia. Suomessa erityinen vuosikymmen on ollut 1970-luku, jolloin poliittisten päättäjien  

henkilökohtaista elämää alettiin erityisen paljon avata julkisuudessa. Kyseisenä vuosikymmenenä 

kunnianloukkaustuomiot kasvoivat. Hallitus epäili syyksi yksittäisten henkilöiden julkisuuteen nousua 

sekä joukkotiedotuksen kehittyneitä ja uusia käyttöönotettuja muotoja, jotka mahdollistivat nopean tiedon 

leviämisen paikasta toiseen saavuttaen kerralla suuren yleisön. 

 

Tässä tutkielmassa tutkitaan journalistin oikeutta sananvapauden käyttöön joukkotiedotuksessa. Lisäksi 

tutkitaan poliittisten henkilöiden kuten eduskunnan kansanedustajien ja kunnan valtuustossa 

työskentelevien poliitikoiden kunnian ja yksityiselämän suojaa. Tarkoituksena on selvittää, voiko 

journalistin sananvapautta rajoittaa, mikäli journalisti on astunut poliitikon kunnian ja yksityiselämän 

suojan alueelle. Tarkoituksena on myös selvittää, voiko poliitikko nauttia missään tapauksessa 

yksityishenkilön kaltaista kunnian ja yksityiselämän suojaa joukkotiedotuksessa. 

 

Metodina tutkielmassa on käytetty oikeusdogmatiikkaa eli lainoppia, jonka tarkoituksena on ollut tulkita 

ja jäsennellä voimassa olevaa oikeutta löytäen vastaukset esittämiini tutkimuskysymyksiin. Tutkielman 

aineistona olen käyttänyt kansallista lainsäädäntöä, kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, kansallista ja 

kansainvälistä oikeuskäytäntöä, julkisen sanan neuvoston ratkaisuja, virallislähteitä kuten hallituksen 

esityksiä, oikeustieteellistä ja viestintätieteellistä kirjallisuutta. Tutkielma sijoittuu mediaoikeuden alalle, 

josta keskityn journalistin sananvapauteen joukkotiedotuksessa ja joukkotiedotuksen oikeudelliseen 

sääntelyyn. 

 

Tutkielmastani käy ilmi, että journalisteilla on korostunut sananvapaus. Journalistin korostunut 

sananvapaus johtuu journalistin asemasta kansalaisten tiedottajana ja poliittisen vallan vahtikoirana. 

Journalistin velvollisuus on joukkotiedotuksessa nostaa esille yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita, joilla 

voidaan olettaa olevan vaikutusta kansalaisten elämään. Tällöin yhteiskunnallisesti merkittäviksi asioiksi 

voidaan katsoa myös sellaiset asiat, jotka liittyvät osittain poliitikon yksityiselämään kuten poliitikon 

talousvaikeudet tai parisuhde toiseen poliittisesti aktiiviseen henkilöön. Poliitikon on puolestaan 

julkisessa roolissaan hyväksyttävä häneen kohdistuva kritiikki, joka saattaa olla jopa osittain loukkaavaa. 

Lisäksi poliitikon on huomioitava, että hänen julkinen roolinsa vaikuttaa merkittävästi hänen kunnian ja 

yksityiselämän suojaansa, joka on alentunut.  

 

 

 

 

 

 

 

_____________________________________________________________________ 

AVAINSANAT: kunnianloukkaus, yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen, 

sananvapaus, journalisti,  joukkotiedotus, media  



 

 

 

6 

 

  



 

 

 

7 

1. JOHDANTO 

 

1.1. Tutkimuskysymys, tutkielman aineisto ja tutkielman rajaus 

 

Tämän tutkielman aihe on poliitikon arvostelu joukkotiedotuksessa, jossa tarkastelun 

kohteena on journalistin oikeus sananvapauden käyttöön joukkotiedotuksessa. 

Journalistista käytän nimitystä journalisti tai toimittaja. Journalistin sananvapauden 

vastinparina tutkin poliitikon kunnian ja yksityiselämän suojaa. Poliitikoksi katson tässä 

tutkielmassa henkilöt, jotka ammatikseen harjoittavat politiikkaa ja ansaitsevat 

toimeentulonsa ainakin osittain poliittisella työllään1 . Tutkielmassa poliitikkoja ovat 

näin ollen eduskunnassa ja kunnan valtuustoissa työskentelevät kansanedustajat ja 

päättäjät. Poliitikoista käytän tutkielmassa nimityksiä kansanedustaja, poliitikko sekä 

poliittinen päättäjä. 

 

Tutkimuskysymyksinä tutkielmaa johdattavat seuraavat kysymykset:  

 

1) Voiko journalisti paljastaa tietoja poliitikon yksityiselämästä ja arvostella poliitikkoa 

mielivaltaisesti joukkotiedotuksessa? 

2) Onko journalistin sananvapautta mahdollista rajoittaa?  

3) Voiko poliitikko julkisessa tehtävässä toimivana henkilönä nauttia yksityishenkilön 

kaltaista kunnian ja yksityiselämän suojaa? 

 

Tutkielmassa käsitellään journalistin sananvapautta perustuslain (731/1999) 12 §:n ja 

sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain (460/2003) eli 

sananvapauslain pohjalta. Poliitikon kunnian ja yksityiselämän suojaa puolestaan 

tarkastellaan sananvapauslain sekä rikoslain (39/1889) kohtien yksityiselämää 

loukkaavaa tiedon levittäminen (RL 24:8 §), kunnianloukkaus (RL 24:9 §) ja törkeä 

kunnianloukkaus (24:10 §) pohjalta. Lisäksi sekä journalistin sananvapautta että 

poliitikon arvostelua tutkitaan paneutuen Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 10 

artiklaan sananvapaudesta, joka on tärkein pykälä tutkielman kannalta.   

 

                                                 
1 Palonen 2012: 100. 



 

 

 

8 

Lainsäädännön lisäksi tutkielmassa paneudutaan kansalliseen oikeuskäytäntöön, mutta 

vähäisestä kansallisesta oikeuskäytännöstä johtuen suurempi merkitys tässä 

tutkielmassa annetaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) oikeuskäytännölle. 

EIT:n oikeuskäytännön perusteellinen esittäminen on perusteltua myös siitä syystä, 

koska Suomea velvoittavat kansainväliset sopimukset, jotka sääntelevät sananvapautta 

ja joita EIT soveltaa omassa oikeuskäytännössään 2 . Varsinkin EIT:n tapaukset 

Karhuvaara ja Iltalehti v. Suomi sekä Ruusunen v. Suomi ovat hyvin merkittäviä 

tapauksia Suomen kannalta. Tapauksissa vastatusten ovat journalistin sananvapaus ja 

poliitikon kunnian sekä yksityiselämän suoja joukkotiedotuksessa. Kansallisen ja 

kansainvälisen oikeuskäytännön lisäksi tutkielmassa haetaan toisenlaista perspektiiviä ei 

oikeudellisista ratkaisuista, joilla tarkoitan julkisen sanan neuvoston (JSN) ratkaisuita. 

Lisäksi tutkielman aineistona on käytetty virallislähteitä ja aiheeseen liittyvää 

kirjallisuutta. 

 

Tutkielmasta olen rajannut pois poliitikon oikeuden käyttää sananvapauttaan sekä 

valitusoikeuttaan. Lisäksi olen rajannut tutkielmasta pois poliitikon 

henkilötietojensuojan ja journalistin tiedonhankinnan rajoitukset. Tiedonhankinnasta 

sivuan ainoastaan journalistin ja kansalaisten oikeutta saada tieto julkisesta asiakirjasta. 

Muilta osin journalistin tiedonhankintaa en käsittele.  

 

Kiinnostuin tekemään aiheesta tutkielman, koska poliitikot toimivat julkisessa 

tehtävässä ja asettavat itsensä sekä tekonsa väistämättä kansalaisten arvostelun alaiseksi. 

Jatkuvasti joukkoviestimissä on luettavana uutisia, jotka arvostelevat hyvin rajusti joko 

tiettyä poliitikkoa tai tiettyä puoluetta. Mikäli uutinen on julkaistu verkkolehdessä usein 

julkaisun alta voi lukea lukemattoman määrän kommentteja, joissa kielenkäyttö on 

hyvin asiatonta ja poliitikkoa on arvosteltu hyvin rajusti. Poliitikkoa on saatettu nimittää 

esimerkiksi pahviksi tai päällepäsmäriksi3. Poliitikkoa on saatettu myös arvotella hänen 

johtamistyylistään johtuen liian miehiseksi tai liian naiselliseksi 4 . Usein mielessäni 

herää kysymys, mikä on toimittajan vastuu tällaisesta kirjoittelusta? 

 

                                                 
2 HE 54/2002 vp s. 18. 
3 JSN JSN 3581/SL/06; JSN 6663/SL/17. 
4 JSN 6663/SL/17. 



 

 

 

9 

Poliitikoiden arvostelu on ollut yleistä aina. Kansalaisia on kautta aikojen kiinnostanut 

poliitikoiden henkilökohtainen elämä ja kansalaisilla on ollut tarve arvostella heitä. 

Tästä syystä mielestäni on mielenkiintoista tarkastella, journalistin oikeutta 

sananvapautensa käyttöön ja vastuuta sananvapausjutuissa, jotka koskevat poliitikon 

yksityiselämää. Tutkielman aiheesta tekee myös erityisen ajankohtaisen käsillä olevat 

vuoden 2019 eduskuntavaalit tätä tutkielmaa kirjoittaessani. Keskustelu ehdolle 

asettuneista poliitikoista käy mediassa nimittäin erittäin kiivaana.  

 

 

1.2. Tutkimusmenetelmä ja tutkimuksen asettumisen oikeuden kentälle 

 

Tutkielma on laadittu lainopillisesti eli oikeusdogmaattisesta näkökulmasta lähestyen5.  

Oikeusdogmatiikka on oikeustieteellisen tutkimuksen vanhin haara. 

Oikeusdogmatiikkaa nimitetään myös lainopiksi, koska sen tarkoituksena on keskittyä 

jäsentelyn avulla tulkitsemaan oikeusnormeja, jotka ovat tietyllä hetkellä voimassa 

olevia. Lainopin lähestymistapa oikeusnormien tarkasteluun on sisäinen,6  jota myös 

tässä tutkielmassa käytän tulkiten lain esitöitä, perustuslakia, lakia sananvapauden 

käytöstä joukkoviestinnässä, rikoslakia, kansallista ja kansainvälistä oikeuskäytäntöä. 

Oikeusdogmatiikkaa kuitenkin täydennän tässä tutkielmassa myös muilla teorioilla, 

jotka tulevat viestintätieteistä. 

 

Tämä tutkielma asettuu oikeustieteen monipuolisella kentällä viestintäoikeuden alalle. 

Viestintäoikeus on hyvin uusi oikeudenala, joka jakaantuu useampaan eri haaraan. 

Tässä tutkimuksessa viestintäoikeuden haaroista keskityn mediaoikeuteen, joka sisältää 

esimerkiksi sananvapauden käytön joukkoviestimissä. Viestintäoikeudelle ominaista on, 

että se esittäytyy poikkitieteellisenä kuten myös tässä tutkielmassa. Tässä tutkielmassa 

viestintäoikeuden kanssa rinnatusten käsitellään hallinto-oikeudellisia, 

valtionsääntöoikeudellisia ja rikosoikeudellisia asioita. 7  Hallinto-oikeudesta tutkitaan 

julkisuusperiaatetta poliitikoiden noudattamana. Valtionsäätöoikeudesta tutkitaan 

vallanjako-oppia ja julkisen vallan avoimuutta. Rikosoikeudesta tutkitaan 

                                                 
5 Aarnio 1978: 52. 
6 Husa & Pohjalainen 2009: 37. 
7 Neuvonen 2008: 12. 



 

 

 

10 

sananvapausrikoksista kunnianloukkausta ja yksityiselämää loukkaavaa tiedon 

levittämistä. 

 

 

1.3. Tutkimuksen taustaa  

 

Sananvapaus on perusoikeuksiin kuuluva poliittinen oikeus. Sananvapauden lisäksi 

poliittisia oikeuksia Suomessa ovat yhdistymisoikeus, kokoontumisoikeus ja 

osallistumisoikeus. Kaikilla poliittisilla perusoikeuksilla on yhteinen tavoite, jonka 

tarkoitus on kannustaa kansalaisia poliittiseen päätöksentekoon ja turvata kansalaisten 

poliittinen vapaus yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. 8  Poliittista vapauttaan sekä 

sananvapauttaan kansalaiset käyttävät yhteiskunnassa edustajiensa välityksellä. 

Kansalaisten edustajia, ovat toimittajat eli journalistit, jotka nostavat kansalaisten äänen 

kuuluville joukkotiedotusvälineissä. Ilman joukkotiedotusvälineitä ja journalistien 

tekemää työtä, kansalaisten olisi hyvin vaikea saada äänensä kuuluville yhteiskunnassa.9 

Tästä syystä journalistin sananvapaudella on hyvin merkittävä rooli yhteiskunnassa ja 

sananvapaus voidaan esimerkiksi Karppisen mukaan ikään kuin asettaa kattokäsitteeksi, 

joka määrittää rajat viestinnän sääntelylle.10 

 

Sananvapauden yhteydessä mainitaan usein julkisuus, jolla tarkoitetaan kansalaisten tai 

journalistien oikeutta saada ja hankkia tietoja. Julkisuus on tämän tutkielman kannalta 

olennaisessa roolissa, koska medialla eli lehdistöllä on korostunut velvollisuus ja oikeus 

tiedon hankkimiseen ja sen jakamiseen yleisölle11. Tällöin monien poliittisen päätösten 

täytyy olla julkisia ja journalistien saatavissa. Journalistien oikeus julkisuuteen perustuu 

lehdistön eli median rooliin vallan vahtikoirana. Media vallan vahtikoiran roolissaan 

tarkkailee, hankkii ja jakaa tietoa julkisen vallan toiminnasta kansalaisille 

joukkotiedotusvälineitä hyödyntäen. Kansalaiset ovat oikeutettuja saamaan 

julkisuusperiaatteen myötä tietoja julkisen vallan toiminnasta ja heitä koskevista 

                                                 
8 Husa & Pohjalainen 2009: 157.  
9 Heinon 1996: 225. 
10 Karppinen 2012: 61. 
11 HE 54/2002 vp s. 43. Yleisöllä tarkoitetaan sitä vastaanottajakuntaa, jolle esimerkiksi julkaisu tai esitys 

on suunnattu. 



 

 

 

11 

päätöksistä uutisista, joita mediassa välitetään. 12  Münchenin julistuksen mukaan 

toimittajien velvollisuuksista ja oikeuksista (1971), journalistin vastuu on nimenomaan 

toimia kansalaisten puolesta ja olla ensisijaisesti heille vastuussa yhteiskunnassa 

tapahtuvista asioista. Vastuu poliittisille päättäjille on toisarvoinen ja kansalaisten 

tiedonsaantia on pidettävä aina etusijalla.13 Median rooli länsimaisissa demokratioissa 

onkin muodostunut tästä syystä niin merkittäväksi siten, että ilman mediaa 

demokraattinen yhteiskunta ei voisi toimia14.  

 

Median rooli demokratian vahtikoirana ei kuitenkaan ole täysin moraaliton, koska sen 

tarkoitus on myös tuottaa viihdettä yleisölle. Viihteen tuottajana medialla on 

kaupallinen rooli 15 . Viihdettä media tuottaa siten, että toimittajat kilpailevat 

kiinnostavista uutisaiheista. Mediassa esitetty uutinen on ollut onnistunut, jos se on 

onnistunut tavoittamaan mahdollisimman suuren yleisön sekä herättämään poliittista 

kansalaiskeskustelua yleisön keskuudessa. Lisäksi uutinen on ollut erittäin onnistunut, 

jos journalisti on onnistunut paljastamaan uutisessa jotain sellaista, jota poliittiset 

päättäjät ovat pyrkineet piilottelemaan julkisuudelta.16  

 

Uutiset ovat suunniteltu ylipäätään siten, että ne herättäisivät tietyn yleisön 

mielenkiinnon hinnalla millä hyvänsä. Uutisten tarkoituksena on myös kerätä 

mahdollisimman suuri määrä huomiota. Uutisten kiinnostavuutta seurataan esimerkiksi 

internetissä erilaisilla mittareilla, joista käytetään nimitystä algoritmi. Kilpailu 

kiinnostavista uutisaiheista onkin johtanut siihen, että mediassa on alettu julkaista 

harhaanjohtavia, vääriä ja jopa loukkaavia tietoja poliitikoista. Uutisilla pyritään 

vaikuttamaan ihmisten ajatusmaailmaan ja kannustamaan heitä poliittiseen keskusteluun 

osallistumiseen. Ilmiötä kutsutaan valeuutiseksi tai toiselta nimeltään disinformaatioksi. 

Disinformaation lisääntyminen on laaja ilmiö, josta esimerkiksi Euroopan 

tietosuojavaltuutettu on huolissaan.17  

 

                                                 
12 Neuvonen 2008: 116. 
13 International – Munich Declaration of the Duties and Rights of Journalists 1971. 
14 Nieminen & Pantti 2012: 25. 
15 Valkonen 2003: 110. 
16 Reunanen 2014: 50–51.  
17 Euroopan tietosuojavaltuutettu (2018/C 233/06). 



 

 

 

12 

Viihteen tuottaminen yleisölle on tuonut poliittisten päättäjien henkilökohtaisen elämän 

lähemmäksi kansalaisia, millä on pyritty tyydyttämään kansalaisten uteliaisuutta 

päättäjiään kohtaan. Erityinen vuosikymmen on ollut 1970-luku, jolloin poliittisten 

päättäjien henkilökohtaista elämää alettiin erityisesti tuoda esille julkisuudessa. 18 

Kyseisenä vuosikymmenenä Suomessa kunnianloukkaustuomiot kasvoivat, jonka 

syyksi hallitus epäili yksittäisten henkilöiden julkisuuteen nousua sekä joukkoviestinten 

kehittyneitä ja uusia käyttöönotettuja muotoja19.  

 

Nykyisin varsinkin internet joukkoviestinnän muotona mahdollistaa hyvinkin nopean 

kansalaiskeskustelun internetin erilaisilla keskustelupalstoilla. Keskustelupalstoille 

kerääntyvät erityisesti poliittisiin päättäjiinsä tyytymättömät ihmiset jakamaan 

mielipiteitään ja keskustelemaan hyvinkin kärkkäästi päättäjistään. Tällöin yhdestä tai 

useammasta poliitikosta saattaa tulla keskustelupalstalla useamman ihmisen vihan 

kohde, jota yhdessä arvostellaan. 20  Mikäli keskustelupalstoille ilmestyy asiatonta 

materiaalia, joka loukkaa toisen henkilön kunniaa tai yksityiselämän suojaa, tällöin 

täytyy punnita, kuka vastaa seurauksista 

 

Lähtökohtaisesti perustuslain 12 §:ssä turvattu sananvapaus sallii jokaiselle oikeuden 

ilmaista, julkistaa ja levittää omia mielipiteitään. Tästä syystä sananvapauden tulkinta ei 

saisi olla liian suppeaa, vaan sananvapautta täytyisi osata tulkita hyvin laajana jokaiselle 

kuuluvana oikeutena. Jokainen on myös oikeutettu käyttämään sananvapauttaan siten, 

ettei kukaan voi ennakkoon estää sananvapauden käyttöä. 21  Euroopan 

ihmisoikeustuomioistuin onkin antanut Suomelle vuosien saatossa useita tuomioita, 

joissa Suomi on rikkonut EIS 10 artiklaa tulkiten sananvapauden käyttöä liian ahtaasti. 

Suomi on tuominnut sananvapaustapaukset useimmiten painottaen kunnian tai 

yksityiselämän suojaa, kun taas EIT on omassa oikeuskäytännössään korostanut 

enemmän oikeutta sananvapauteen.22 

 

                                                 
18 Railo 2012: 59.  
19 HE 234/1997 vp s. 10. 
20 Herkman 2011: 49. 
21 HE 54/2002 vp s. 6–7. 
22 HE 19/2013 vp s. 3. 



 

 

 

13 

Sananvapauden rajoittaminen on oltava demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä 

ja rajoitusedellytysten on täytyttävä. Sananvapauden rajoitukset eivät saa luoda 

kansalaisille sellaista vaikutelmaa, että heidän vapaa mielipiteenmuodostuksensa olisi 

uhattuna.23 Mitä poliittisemmasta mielenilmauksesta on kyse, sitä todennäköisemmin 

sananvapautta ei voida rajoittaa, eivätkä rajoitusedellytykset täyty. 24  Mikäli 

sananvapautta on rajoitettava toisen kunnian tai yksityiselämän suojelemiseksi, kahta 

perusoikeutta täytyy punnita jokaisessa tapauksessa vastatusten. Oleellista on 

huomioida, kuinka vahingollisesta tiedon julkaisusta on kokonaisuudessaan kyse. 

Lisäksi täytyy huomioida, kuinka paljon tiedon julkaisu vaikuttaa asianomaisen 

yksityiselämään ja hänen asemaansa yhteiskunnassa. Tämän jälkeen täytyy punnita, 

onko sananvapauden rajoittaminen lopulta edes välttämätöntä.25  

 

 

1.4. Joukkoviestintä ja journalismi 

 

Joukkoviestintä on massaviestintää, jota Pietilä kutsuu ”tiedotustapahtuman 

erikoistapahtumaksi”. Tarkemmin ottaen joukkoviestinnäksi tai joukkotiedotukseksi 

kutsutaan sellaista viestintää, jonka tarkoitus on tavoittaa kerralla suuri yleisö. 

Joukkoviestintää ei kuitenkaan ole sellainen viestinä, jonka tarkoituksena on saattaa 

viesti vain yhden ihmisen saataville.26  

 

Joukkoviestintään liittyy tiiviisti journalismi. Journalismi terminä on ennen käsittänyt 

vain sanomalehtityön käytännön, mutta nykyisin termi on laajentunut käsittämään 

viestintää, joka perustuu faktapohjaan. 27  Faktapohjaisella viestinnällä tarkoitetaan 

viestintää, joka perustuu todellisiin olemassa oleviin asiantiloihin ja tapahtumiin, jotka 

ovat jo tapahtuneet tai ovat vasta käynnissä olevia. Journalismin tehtävä on tulkita 

kyseisiä asiantiloja sekä tapahtumia ja raportoida niistä eteenpäin.28 Raportoinnin avulla 

                                                 
23 HE 54/2002 vp s. 20. 
24 Tiilikka 2008: 21. 
25 KKO 2009/R200/95. 
26 Pietilä 1998: 57. 
27 Hemànus 1983: 42; Kunelius 2003: 21. Sanomalehtiön käytäntö pitää sisällään kaiken sen työn, mitä 

yhden uutisen julkaiseminen on tarvinnut eli uutisen valinta, uutisen hankinta ja uutisen muotoilu sen 

lopulliseen julkaistavaan muotoon. 
28 Hemànus 1983: 42–43. 



 

 

 

14 

journalismin tarkoitus on toimia informaation ja tiedon välittäjänä kansalaisille 

joukkotiedotusta hyödyntäen. Journalisteilla on jopa niin kutsuttu sosiaalinen vastuu 

yhteiskunnassamme, johon kuuluu kansalaisten tiedottaminen yhteiskunnallisista 

asioista ja julkisen vallan toiminnasta viipymättä.29   

 

 

1.5. Media 

 

Käsite media juontaa juurensa latinan kielen termistä medium. Yleisesti media-sanalla 

tarkoitetaan erilaisia tapoja, joilla viestintää harjoitetaan vuorovaikutteisesti ihmisten ja 

yhteisöjen välillä. Media viittaa lisäksi konkreettisiin asioihin, kuten erilaisiin 

mediasisältöihin, joita välitetään sekä sisältöjen välittämiseen käytettäviin teknisiin 

mediavälineisiin. Teknisiä mediavälineitä ovat esimerkiksi internet, televisio, kännykkä, 

radio, kaikenlaiset sanoma- ja aikakauslehdet, kirjat, ääni- ja kuvatallenteet, valokuvat 

ja elokuvat. Mediavälineiden välittämää mediasisältöä ovat puolestaan esimerkiksi 

televisiossa näytettävät erilaiset ajankohtaisohjelmat ja sarjat, sanoma- ja 

aikakauslehtien kirjoitukset, sosiaalisen median blogit sekä keskustelupalstojen viestit.30  

 

 

1.6. Tutkimuksen rakenne 

 

Tutkimus koostuu kuudesta luvusta.  

 

1. luku on johdanto. Johdannon tarkoituksena on tutustuttaa lukija aiheeseen esittämällä 

tutkimuskysymys, tutkimusmenetelmä, oikeudenala, tutkimuksen taustaa, terminologiaa 

ja tutkimuksen rakenne.  

 

2. luvun tarkoituksena on havainnollistaa lukijalle, mitä tarkoitetaan poliittisella vallalla 

ja ketkä poliittista valtaa harjoittavat yhteiskunnassamme. Tarkoituksena on myös 

tarkastella poliittisen vallan käytön avoimuutta ja poliitikoiden suhdetta mediaan ja sen 

aiheuttamaa median valtaa. 

                                                 
29 Nieminen 2002: 10. 
30 Mediataitokoulu 2015.  



 

 

 

15 

 

3. luvussa on avattu sananvapauden luonnetta poliittisena perusoikeutena sekä 

sananvapauden merkitystä demokraattisessa yhteiskunnassa. Tämän olen toteuttanut 

esittelemällä Suomea velvoittavat kansainväliset sopimukset ja julistukset, joista 

tärkeimmät ovat Euroopan ihmisoikeussopimus (EIS) ja yhdistyneiden kansakuntien 

antama ihmisoikeuksien yleismaallinen julistus.  Kansainvälisten sopimusten lisäksi 

sananvapauden merkitystä ja tärkeyttä olen pyrkinyt tuomaan esille kansalliseen 

lainsäädäntöön turvautuen. Tärkeimmät säännökset ovat perustuslain 12 § ja lain 

sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä säännökset. Tämä lisäksi kolmannen 

luvun tarkoituksena on selventää, mitä käsitetään sananvapausrikoksilla. 

 

4. luvun teemana on kunnianloukkaus ja sen eri tekomuodot sekä yksityiselämää 

loukkaavaa tiedon levittäminen, jotka molemmat löytyvät rikoslain 24 luvusta. 

Neljännessä luvussa on pyritty löytämään journalistin sananvapauden raja. Journalistin 

sananvapauden rajalla tarkoitan rajaa, jossa journalistin sananvapaus on ylittänyt 

hyväksyttävän rajan ja astunut poliitikon kunnian tai yksityiselämän suojan alueelle. 

Luvussa on pyritty löytämään rajapinta tarkastelemalla kansainvälistä ja kansallista 

oikeuskäytäntöä sekä julkisen sanan neuvoston ratkaisuja.  

 

5. luku käsittelee vastuunkantoa sananvapausrikoksissa. Luvussa on tarkasteltu 

päätoimittajan vastuuta sekä keskustelupalstojen ylläpitäjän vastuuta tukeutuen 

tarkastelemaan lain sananvapauden käyttämisestä 13 §:ää sekä journalistin ohjeita. 

Lisäksi tarkastelussa on ollut journalistin työtä suojaava anonyymi ilmaisu, joka löytyy 

sananvapauslain 16 §:stä. 

 

6. luku on viimeinen luku ja sisältää johtopäätökset tutkielmalle.  



 

 

 

16 

2. POLIITTINEN VALTA JA MEDIAJULKISUUS 

 

Joukkotiedotus on läsnä ihmisten arkipäivässä lähes kaikkialla. Ihmiset esimerkiksi 

lukevat sanomalehtiä ja selaavat mobiililaitteillaan erilaisia verkkosivustoja. 

Joukkotiedotuksesta eli mediasta on tullut näin osa yhteiskuntaa. Seppäsen ja 

Väliverrosen sanoin: ”Media on yhteiskuntaa ja yhteiskunta mediaa”. 31  Ideaalissa 

tilanteessa politiikan ja median suhde on symbioottinen. Symbioottisessa suhteessa 

molemmat osapuolet ymmärtävät toiselta osapuolelta saavansa hyödyn, jolloin 

hyötysuhde on täysin molemmin puolinen. Tästä syystä poliitikot tarvitsevat mediaa ja 

media tarvitsee poliitikkoja. Poliitikot tarvitsevat mediaa, koska poliitikoiden täytyy 

tavoittaa äänestäjänsä sekä oikea yleisö, joka antaa tukensa heille. Äänestäjien ja oikean 

yleisön tavoittaminen on tae sille, että poliitikot lyövät itsensä läpi eduskuntaan ja 

valtuustoihin saamillaan äänillä. Journalistit puolestaan tarvitsevat poliitikoita 

herättääkseen lukijoidensa mielenkiinnon kiinnostavilla julkaisuilla. Ainut tapa herättää 

mielenkiinto lukijoissa, on saada poliitikoilta taustatietoja, joita journalistit voivat 

hyödyntää julkaisuissaan.32  

 

Medialla kuitenkin sanotaan olevan myös negatiivinen vaikutus, jolla se yrittää 

vaikuttaa kohdeyleisöönsä. Tästä syystä puhutaan median vallasta.33 Mediaa esimerkiksi 

arvostellaan usein sen tavasta suurennella asioita ja sen pyrkimyksestä herättää 

lukijakunnassaan voimakkaita tunteita. Huovinen esimerkiksi perustelee asiaa siten, että 

median toimitapa on ainut edellytys sille, että aikaansaadaan luottamus kansalaisten ja 

poliitikoiden välille.34 

 

Tämän luvun tarkoituksena on selvittää, mitä tarkoitetaan poliittisella vallalla 

yhteiskunnassamme. Mitä on poliittisen vallan käyttö? Miksi poliittisen vallan 

avoimuus on tärkeää demokraattisessa yhteiskunnassamme? Katson, että vallan käsitettä 

on syytä avata laajasti, koska vallan vastapuolena puhutaan lähes aina median vallasta35. 

                                                 
31 Seppänen & Väliverronen 2013: 171. 
32 Brants & de Vreese, Möller, van Praag 2010: 30. 
33 Seppänen & Väliverronen 2013: 171. 
34 Huovinen 2008: 760. 
35 Seppänen & Väliverronen 2013: 171. 



 

 

 

17 

Tästä syystä tässä luvussa tarkastellaan myös median käyttämää valtaa suhteessa 

poliittiseen valtaan. 

 

 

2.1. Poliittinen valta  

 

Valta on keskeinen käsite, jota käytetään julkisoikeudessa sekä valtionsääntö- ja 

hallinto-oikeudessa. Valta on myös kansainvälisessä oikeudessa hyvin keskeinen käsite, 

mutta sen käsitys ei ole Jyrängin mukaan yhdenmukainen kansainvälisessä oikeudessa 

kaikilla oikeudenaloilla. Vallan käsite saattaa eri oikeuden aloilla vaihdella siten, miten 

se ymmärretään. Valtaan kuuluu oleellisesti valtio, koska valtion mahdin avulla 

ylläpidetään oikeudellista valtaa, joka on muuntunut yhteiskunnallisesta vallasta. 

Oikeudellinen valta on viranomaisten ja julkisten orgaanien käyttämää valtaa, jonka 

avulla toteutetaan oikeushenkilöille ja yksilöille kuuluvia oikeuksia eli subjektiivisia 

oikeuksia.36  

 

Subjektiiviset oikeudet ovat oikeuksia, jotka kuuluvat yksilöille ja oikeushenkilöille ja 

jotka toteutuvat heille viranomaisen järjestäminä37. Subjektiivisilla oikeuksilla lisäksi 

hallitaan sellaisia oikeuksia, jotka viranomaiset voivat toimivaltansa nojalla ja erinäisten 

vaatimusten myötä panna täytäntöön pakkotoimin38. Tällöin käytetään julkista valtaa ja 

puhutaan julkisen vallan funktionaalisesta luonteesta. Funktionaalisella tarkoitetaan 

toimintaa, joka näyttäytyy vallan käyttönä. Julkisen vallan funktionaaliselle 

merkityssisällölle vastakkainen termi on institutionaalinen.39 

 

Jyrängin mukaan valta on suhdekäsite. Muuten vallan käsite jakaa hyvin paljon 

mielipiteitä tutkijoiden keskuudessa. Siitä kuitenkin kaikki tutkijat ovat yhtä mieltä, että 

vallan avulla on tarve vaikuttaa ja hallita yhteiskunnassa. Sosiologi ja ammatiltaan 

juristi Max Weber (1864-1920) on esimerkiksi määritellyt vallan käsitteen siten, että 

”valta on mahdollisuutta ajaa sosiaalisissa suhteissa perille oma tahto toisen tai toisten 

                                                 
36 Jyränki 2003: 45. 
37 Hallberg 2011: 40. 
38 Jyränki 2003: 45. 
39 Mäenpää 2017: 197. Julkisen vallan institutionaalisella luonteella tarkoitetaan julkisyhteisöjä, jotka 

ovat julkisen vallan käyttäjiä. 



 

 

 

18 

vastahakoisuudesta huolimatta.” Valta on toisin sanoen Weberin mukaan toimintaa, 

jolla alistetaan toiset toimimaan ja käyttäytymään oman tahdon mukaisesti.40  Weberin 

sekä muiden oppineiden käsitys vallasta on lähtöisin länsimaisesta poliittisesta 

filosofiasta, jossa valta käsitetään kansansuvereenisuutena. Kansansuvereenisuus 

perustuu länsimaisen poliittisen filosofian oppiin ja on sen ydin. Opin mukaan valta 

kuuluu kansalle. Siten valta on jokaisen luovuttamaton oikeus. Vallan 

luovuttamattoman oikeuden nojalla vallankäytön kohteiden ainoa vaihtoehto on taipua 

valtion vallankäytön tahtoon.41  

 

Suomessa valtiollisten tehtävien jako osittain mukailee Montesquieu’n kehittämää 

valtiovallan kolmijako-oppia. Valtiovallan kolmijako-opissa on kolme eri valtiollisen 

vallankäytön elementtiä. Kyseiset elementit ovat lainsäädäntö-, toimeenpano- ja 

tuomiovalta, jotka ovat erillään toisistaan. Erillään ne ovat siten, että vallan käyttö on 

jaettu kaikille kolmelle eri taholle. 42   Suomessa valtiovallan kolmijako-opin 

jakaantumista eri portaille esittelee perustuslain 3 §.  Perustuslain 3 §:n mukaan 

lainsäädäntövalta kuuluu eduskunnalle, joka on ylin valtioelin. Hallitusvalta on jaettu 

tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välillä. Tuomioistuin valta puolestaan kuuluu 

tuomioistuimille, jotka ovat riippumattomia .43  

 

Tuori näkee vallanjako-opin sekä oikeudellisena että poliittisena oppijärjestelmänä eli 

doktriinina. Doktriinin tehtävä on modernissa demokraattisessa yhteiskunnassa jäsentää 

oikeusvaltioita ja niitä säänteleviä valtiosääntöjä. Valtiosäännöllä on näin ollen tärkeä 

tehtävä sekä yhteiskunnan poliittisessa että oikeudellisessa osajärjestelmässä. 44 

Vallanjako-oppia ja vallan käsitettä on tärkeä sivuta tässä kohtaa, koska 

valtiosääntöoikeus Husan ja Pohjalaisen mukaan yhdistää oikeuden ja politiikan toisin 

kuin muut oikeuden alat. Esimerkiksi hallinto-oikeudella ei ole samanlaista kytkentää 

poliittiseen valtaan ja siihen miten poliittista valtaa käytetään.45 

 

                                                 
40 Jyränki 2003: 49. 
41 Jyränki & Husa 2015: 117. 
42 Ojanen 2001: 32.  
43 HE 1/1998 vp s. 76. 
44 Tuori 2005: 1024. 
45 Husa & Pohjalainen 2009: 45. 



 

 

 

19 

Valta ja politiikka termejä käytetään usein rinnatusten, koska vallan käyttäjiä ovat 

poliittiset instituutiot. Poliittisissa instituutioissa poliittiset päättäjät eli kansanedustajat 

tekevät päätöksiä, joilla on vaikutus kansalaisiin ja heidän elinympäristöönsä. Kun 

kansanedustajat tekevät päätöksiä, he käyttävät aina kansalaisten eli äänestäjiensä heille 

vaaleissa äänestämällä luovuttamaa poliittista valtaa. Poliittisen vallan käytön lisäksi 

valta ymmärretään suhteeksi eri toimijoiden ja organisaatioiden välillä. Kyseisiä eri 

toimijoita voivat olla esimerkiksi eduskunta ja valtioneuvosto.46  

 

 

2.2. Poliittisen vallan käyttö 

 

Poliittiset ideologiat ovat alkaneet muodostua Suomessa 1800- ja 1900-luvun tietämillä 

poliittisiksi puolueiksi. Poliittiset puolueet ovat tuolloin muodostuneet siitä syystä, 

koska niiden tehtäväksi tuli ottaa kantaa ja vaikuttaa erilaisiin yhteiskunnallisiin 

asioihin. Erityisesti valtiolliset asiat saivat puolueet liikkeelle kansalaisten puolesta. 

Ajaessaan erilaisia poliittisia asioita, puolueet alkoivat käydä kiivasta avointa kilpailua 

valtion vallan mahdista, jonka seurauksena lähes kaikki poliittinen valta alkoi jakaantua 

eri puolueiden kesken.47 Puolueella tarkoitetaan puoluelain (10/1969) 1 §:n mukaan 

”oikeusministeriöissä pidettävään puoluerekisteriin merkittyä rekisteröityä yhdistystä”. 

 

Jyränki mieltää poliittisen vallan käytön toiminnaksi, jonka tarkoituksena on hoitaa 

ihmisten yhteisiä asioita. Poliittinen vallankäyttö noudattaa valtiosääntönormeja ja 

tapahtuu julkisella sektorilla kunnan ja valtion toimesta. Lisäksi poliittista vallan 

käyttöä tapahtuu yli Suomen rajojen ylikansallisesti, koska valtiot hoitavat suhteitaan 

politiikan avulla. Jyrängin sanoin: ”Oikeus ja politiikka ovat kaikkialla jatkuvassa 

vuorovaikutussuhteessa.” Tämä tarkoittaa sitä, että ilman politiikkaa ei olisi olemassa 

oikeutta ja ilman oikeutta ei olisi olemassa politiikkaa.48  

 

Jyrängin näkemykseen poliittisesta vallasta antaa täydentävän näkemyksen Heurun, 

Mennolan ja Ryynäsen näkemys. Heidän näkemyksensä mukaan poliittinen valta ei 

                                                 
46 Herkman 2011: 38–39. 
47 Heuru 2001: 18.  
48 Husa & Pohjalainen 2009: 46. 



 

 

 

20 

yhteiskunnassamme painotu enää vain valtionsääntönormeihin, hallitusten, 

parlamenttien ja tuomioistuinten vallan käyttöön. Vallan käyttö painottuu 

yhteiskunnassamme heidän mukaansa yhtä enemmän julkisuuteen, joka toimii 

massatiedotuksen eli joukkoviestinnän kautta ja vaikuttaa näin ollen suureen joukkoon 

ihmisiä. Lisäksi poliittista valtaa käyttävät heidän mukaansa yhä enemmän poliittiset 

puolueet, jokainen omia intressejään ajaen ja kannattajakuntaansa vaikuttaen, sekä 

suuret yhteiskunnalliset ryhmät.49 

 

 

2.3. Poliittisen vallan avoimuus ja julkisuus 

 

Suomessa valta kuuluu kansalle, jota edustaa eduskunta. Tarkemmin ottaen Suomen  

perustuslain 2 §:n mukaan säännös kuuluu seuraavasti: ”Valtiovalta Suomessa kuuluu 

kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansanvaltaan sisältyy 

yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.”   

 

Eduskunnalla tarkoitetaan kansanedustajista muodostunutta valtionorgaania, jonka 

äänioikeutetut kansalaiset ovat valinneet edustamaan oikeuksiaan välittömillä vaaleilla. 

Eduskunnalle kuuluu oikeus käyttää kansan toimesta täysivaltaisuuttaan lähes yksin. 

Lisäksi eduskunnalle kuuluu kompetenssi-kompetenssi eli toimivalta. Kompetenssi-

kompetenssi tarkoittaa sitä, että eduskunnalla on parlamentarismin periaatteiden nojalla 

oikeus päättää omasta toimivallastaan sekä kaikkien valtionelinten että tasavallan 

presidentin toimivallasta. Eduskunta on lisäksi valtion instituutti, jolle kuuluu 

lainsäädäntövalta sekä lainsäädäntövaltansa myötä julkisen vallan oikeudellinen 

valvonta.50  

 

Husa ja Pohjalainen jakavat eduskunnan tehtävät vielä tarkemmin yleistehtäviin ja 

erityistehtäviin. Yleistehtävillä he tarkoittavat niitä eduskunnan tehtäviä, jotka liittyvät 

eduskunnan parlamentaariseen rooliin kansalaisten edustajana. Tällaiseksi tehtäväksi 

Husa ja Pohjalainen mieltävät esimerkiksi eduskunnan julkisena keskusteluareenana 

                                                 
49 Heuru, Mennola & Ryynänen 2008: 99. 
50 Jyränki & Husa 2015: 138. 



 

 

 

21 

toimimisen eduskunnan täysistunnoissa. Erityistehtävät ovat puolestaan niitä tehtäviä, 

jotka on osoitettu lain nojalla hoidettavaksi eduskunnalle Suomen perustuslaissa.51  

 

Eduskuntamme on yksikamarinen ja koostuu 200 kansanedustajasta. Kansanedustajat 

tulevat eri puolueista. Eduskunnassa he muodostavat puolueidensa perusteella eri 

eduskuntaryhmiä. Eduskuntaryhmien tehtävänä on valita kansanedustajat valiokuntiin ja 

päättää jokaiselle kansanedustajalle paikka istuntosalissa. Eduskuntaryhmien tehtävä on 

lisäksi hoitaa erilaiset toiminnalliset tehtävät, jotka määräytyvät eri eduskuntaryhmille 

heidän puolueidensa sisältä.52  

 

Eri eduskuntaryhmillä ja kansanedustajilla on toimistaan poliittinen vastuu, koska he 

ovat viime kädessä kansalle eli äänestäjilleen vastuussa toiminnastaan ja 

päätöksistään 53 . Kansanedustajien täytyy tästä syystä noudattaa perustuslakia. 

Perustuslain 29 § velvoittaa kansanedustajaa seuraavasti: ”Kansanedustaja on 

velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen 

noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.”  

 

Kansanedustajan toiminnassa avoimuudella on merkittävä rooli. Avoimuus on osa 

eduskuntatyötä ja toimivan demokratian edellytys54. Avoimuudella pyritään siihen, että 

kansalaisilla olisi mahdollisuus vaikuttaa heitä koskeviin asioihin. Kansalaiset voivat 

vaikuttaa heitä koskeviin asioihin, joko suoraan vetoamalla tietyn kansanedustajan 

toimintaan tai koko eduskuntaan. Kansalaisten on tärkeä vedota yksittäiseen 

kansanedustajaan tai koko eduskuntaan, koska viime kädessä eduskunta on lakia säätävä 

taho, jolla on suurin vaikutus kansalaisten elämään. Kansalaisille paras tapa pyrkiä 

vetoamaan asioidensa parhaaseen mahdolliseen toteutumiseen, on harjoittaa mediassa 

julkista kansalaiskeskustelua. Tällöin kansalaiset saavat helpoiten näkyvyyttä ajamilleen 

asioille ja herättävät kansanedustajien huomion. Kansalaisosallistumista on kuitenkin 

pyritty helpottamaan siten, että eduskunnan täysistunnot on avattu yleisölle ja niistä on 

tehty julkisia. Lisäksi eduskunnan täysistunnoissa laaditut asiakirjat täytyy saattaa 

                                                 
51 Husa & Pohjalainen 2009: 89. 
52 Hallila 2013: 38. 
53 Jyränki & Husa 2015: 150. 
54 Mäenpää 2016: 320. 



 

 

 

22 

julkisiksi. Ainoastaan tällöin kansalaisten on mahdollista päästä tarkastelemaan kyseisiä 

asiakirjoja ja niiden sisältöjä.55  

 

Eduskunnan toiminnan julkisuudesta löytyy tarkka säädös perustuslain 50 §:stä. Vaikka 

eduskunnan täysistunnot ovat julkisia, perustuslain 50.2 §:n mukaan valiokunnan 

kokoukset järjestetään suljettujen ovien takana. Poikkeus tapauksissa valiokunnan 

kokoukset voivat kuitenkin olla julkisia. Julkisia ne voivat olla esimerkiksi siinä 

tapauksessa, jos valiokunta tarvitsee asiantuntijoilta tietoja ennalta määrätyn asian 

käsittelyä varten. Julkisuuden tarkoituksena on myös osaltaan vaikuttaa 

kansanedustajien henkilökuvan rakentamiseen ja heidän poliittisen vastuunsa 

korostamiseen kansalaisten silmissä.56 

 

Avoimuudella on myös muita tarkoituksia, jotka osaltaan liittyvät kansalaisten 

tiedonsaantiin. Avoimuuden tarkoituksena on esimerkiksi selvittää kansanedustajan 

sidonnaisuudet. Kansanedustajan sidonnaisuuksilla tarkoitetaan kansanedustajan 

suhteita eri tahoihin kuten kansanedustajan omaan puolueeseen tai tiettyihin 

organisaatioihin. Kansanedustajan sidonnaisuuksiin liittyvät tahot ovat niitä tahoja, 

jotka myöntävät kansanedustajalle mahdollisen vaalirahoituksen vaaleja varten. 

Sidonnaisuuksien selvittämisellä pyritään pitämään tieto kansanedustajien 

vaalirahoituksesta mahdollisimman avoimena, millä pyritään edesauttamaan paremman 

luottamuksen syntymistä kansanedustajien ja heidän äänestäjiensä välillä. 

Sidonnaisuudet kertovat kansanedustajien ajamista intresseistä, joista äänestäjien on 

oleellista tietää. Intressit saattavat nimittäin vaikuttaa kansalaisten lopulliseen 

äänestystulokseen. Näin ollen kansanedustajien sidonnaisuuksien esiin tuominen on 

yksi toimivan edustuksellisen demokratian edellytys.57  

 

Poliittisen toiminnan ja kansanedustajien avoimuuden merkitys on korostunut Vesan 

mukaan kansalaisten silmissä merkittävästi. Syy avoimuuden korostumiseen on 

kansalaisten kriittisyys poliittisia päättäjiä, puolueita ja koko edustuksellista 

                                                 
55 Jyränki & Husa 2015: 150 
56 Jyränki & Husa 2015: 150. 
57  HE 13/2009 vp s. 12. Sidonnaisuudet ovat muodostuneet kansanedustajille heidän taustojensa ja 

toimintansa myötä. 



 

 

 

23 

demokratiaa kohtaan. Kriittisyys edustuksellista demokratiaa kohtaan on saanut 

kansalaiset vaatimaan poliittisilta päättäjiltään avoimempaa toimintaa. Kansalaiset 

toivoisivat, että he voisivat luottaa paremmin poliittisiin päättäjiinsä, mikäli tiedonkulku 

poliittisilta päättäjiltä kansalaisille toimisi paremmin. Tämä perustuu siihen, että 

kansalaisilla on korostunut tarve osallistua politiikkaan ja halu vaikuttaa yhä enemmän 

heitä koskeviin poliittisiin päätöksiin.58 

 

Kaikessa poliittisessa toiminnassa olisi kansalaisten ja toimittajien mukaan syytä olla 

avoimempi. Edes asioiden valmisteilla olo tai  niiden keskeneräisyys ei ole tae sille, että 

poliittiset päättäjät voivat jättää tiedottamatta kansalaisia heitä koskevista asioista. 

Poliittiset päättäjät ovat ilman poikkeuksia velvollisia tiedottamaan vireilläkin olevista 

suunnitelmista ja uudistushankkeista, jotka liittyvät lainsäädäntöön ja siten vaikuttavat 

kansalaisten elämään. Tiedottamisen täytyy lähtökohtaisesti tapahtua jo asioiden 

käsittelyvaiheessa. Suunnitelmista ja uudistushankkeista tiedottamatta jättäminen on 

julkisuuslain vastaista. Tiedottamatta jättämistä varsinkin toimittajat pitävät 

epäluottamuslauseena poliittisia päättäjiä kohtaan. Pesonen on esimerkiksi maininnut 

nykyisen pääministerimme Juha Sipilän, joka on joutunut useasti toimittajien arvostelun 

kohteeksi läpinäkymättömällä toiminnallaan kansalaisia kohtaan.59 

 

Todellisuudessa kansanedustajien tietyistä hankkeista tai asiakirjoista tiedottamatta 

jättäminen ei ole julkisuuslain vastaista siitä syystä, koska kansanedustajien toiminnan 

julkisuutta ei sääntele laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) eli 

julkisuuslaki. Tämä käy ilmi esimerkiksi KHO:n ratkaisemasta valituksesta, jossa 

valittaja A teki valituksen eduskunnan kansliatoimikunnan toiminnasta. Valittaja katsoi, 

että hänen oikeutenaan olisi ollut saada eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtajan 

sekä sihteerin hallussa olevien ja heille lähetettyjen sähköpostiviestien tiedot. Tiedot 

liittyivät sähköpostien lähettäjiin, otsikointiin ja sähköpostien päivämääriin. KHO:n 

ratkaisun mukaan kansanedustajat eivät ole viranomaisia siten kuin julkisuuslain 4:1.6 

§:n kohdassa on säädetty. Tällöin kansanedustajiin ei sovelleta julkisuuslakia.60 

 

                                                 
58 Vesa 2016: 34.  
59 Pesonen 2017: 159–160. 
60 KHO 510/2017. 



 

 

 

24 

Vaikka eduskunnan poliitikoiden ei tarvitse noudattaa toiminnassaan julkisuuslakia, 

sama sääntö ei päde kunnan toimielimissä toimiviin poliitikkoihin. Kunnan toimielinten 

on sen sijaan noudatettava toiminnassaan julkisuuslain 1 §:n julkisuusperiaatetta 

hyvinkin tarkasti. Kunnan toimielinten on noudatettava julkisuuslakia, koska he 

toimivat kunnassa viranomaisina julkisuuslain 4 §:n mukaan 61 . Kyseisiä kunnan 

toimielimistä tärkein on kunnan valtuusto ja toiseksi tärkein valtuuston valitsema 

kunnanhallitus 62 . Julkisuuslain lisäksi toimielinten täytyy noudattaa toiminnassaan 

perustuslain 12 §:ää sananvapaudesta, jonka mukaan viranomaiset eivät saa asettaa 

heidän halussaan olevia asiakirjoja tai muita tallenteita salaisiksi. Asiakirjojen täytyy 

olla aina julkisia. Käytännössä kaikki viranomaisten halussa olevat asiakirjat ja 

tallenteet ovat näin ollen julkisia. Ainoastaan lailla erikseen rajoitetut asiakirjat voivat 

olla sellaisia, joita ei tarvitse asettaa julkisiksi. Asiakirjojen rajoittaminen ei kuitenkaan 

ole suotavaa. Tästä syystä rajoittamiselle vaaditaan aina hyvin perusteltu ja painava syy. 

Asiakirjojen rajoittamista pyritään välttämään, koska lähtökohtaisesti jokaisella 

kansalaisella on oikeus olla tietoinen viranomaisen hallussa olevista tallenteista ja 

asiakirjoista.63 

 

Kunnan eri toimielimissä toimivien valtuutettujen osalta julkisuuslain noudattaminen 

kuitenkin on hieman kyseenalaista. Kunnallispoliitikot ovat nimittäin päätyneet kunnan 

valtuustoon kuntalaisten äänestystuloksen seurauksena. Eli kunnallispoliitikot ovat 

kunnallisvaaleissa kuntalaisten antamilla äänillä  kunnan valtuustoon valittuja 

henkilöitä. 64   Tästä syystä kunnallispoliitikot eivät ole virkamiehiä, vaan 

luottamushenkilöitä. Kunnallispoliitikot ovat viranomaisia ainoastaan sillä 

edellytyksellä, jos kunnan toimielimet ovat siirtäneet heille lakiin perustuvaa 

päätösvaltaa.65 

 

                                                 
61 Mäenpää 2016: 133. 
62 Heuru, Mennola & Ryynänen 2011: 215. 
63 HE 20/2005 vp s. 14. Viranomaisen asiakirjalla tarkoitetaan tässä yhteydessä julkisuuslain 5 §:ssä 

tarkoitettua asiakirjaa, joka on viranomaisen hänen itsensä laatima tai laadittu viranomaiselle 

toimeksiantona. Lisäksi asiakirja voi olla myös muun kuin viranomaisen hänen itsensä laatima, mutta 

tällöin asiakirjan laatineen on täytynyt toimia viranomaisen palveluksessa.  
64 Heuru, Mennola & Ryynänen 2011: 215–217. 
65 Mäenpää 2016: 133. 



 

 

 

25 

Lähtökohtaisesti samoin kuin kansanedustajien toiminnan avoimuus perustuu 

kansalaisten luottamuksen ylläpitämiseen, myös kunnan toimielinten ja 

kunnallispoliitikoiden toiminta perustuu samaan. Julkisuuden ja avoimuuden 

tarkoituksena on mahdollistaa kuntalaisille kuntatasolla tapahtuva poliittisen toiminnan 

valvonta. Kuntalaisille on taattava viime kädessä oikeus käyttää sananvapauttaan. 

Sananvapauden nojalla kuntalaisilla on oikeus arvostella kunnallispoliitikoiden ja 

kunnan toimielinten toimintaa. Tällä pyritään siihen, että kuntalaisten edut toteutuisivat 

parhaalla mahdollisella tavalla.66   

 

Kuntalaiset eivät kuitenkaan voi arvostella kunnassa tapahtuvaa poliittista toimintaa, jos 

heillä ei ole tarpeeksi tietoa kunnallispoliitikkojen ja kunnan toimielinten toiminnasta. 

Tästä syystä kuntalaisten on saatava tietää oleellisista asioista, joilla saattaa olla 

vaikutusta valtuutettujen toimintaan. 67  Kunnat ovatkin pyrkineet parantamaan 

kuntalaistensa tiedonsaantia esimerkiksi hyödyntämällä joukkotiedotusta. 

Joukkotiedotusta kunnat ovat hyödyntäneet avaamalla kuntien ylläpitämiä verkkosivuja. 

Verkkosivut ovat nimittäin hyödyllinen kanava, jonka avulla tieto saavuttaa kansalaiset 

nopeasti ja yksinkertaisesti esimerkiksi valmisteilla olevista asioista.68  

 

 

2.4. Politiikan medioituminen ja mediajulkisuus 

 

Poliitikon työ perustuu yhteisen hyvän toteuttamiseen ja luottamukseen, jota 

kansalaisten täytyy saada nauttia poliittisia päättäjiään kohtaan. Politiikan vaikutukset 

kansalaisiin ja ympäristöömme nähdään konkreettisesti kansanedustajien toiminnan 

myötä. Kuuselan mukaan tämä on kuitenkin suppea näkemys politiikasta. 

Todellisuudessa politiikka ilmenee useammassa eri muodossa. Eri muotoja ovat 

valtakunnallinen taso ja paikallinen taso. Valtakunnan tasolla politiikka ilmenee 

esimerkiksi kansanedustajien eduskuntatyöskentelyn kautta. Paikallisella tasolla 

politiikka toimii työkaluna esimerkiksi valtuustoissa ja lautakunnissa.69  

                                                 
66 Heuru, Mennola & Ryynänen 2011: 300. 
67 JSN 5150/SL13. 
68 HE 268/2014 vp s. 75. 
69 Kuusela 2015: 102–103. 



 

 

 

26 

 

Kansanedustajien eli poliitikoiden työhön kuuluu nykyisin oleellisena työkaluna 

joukkotiedotus. Joukkotiedotus on kansanedustajille oiva työkalu. Joukkotiedotuksen 

avulla kansanedustajien on helppo hankkia poliittista näkyvyyttä sekä kasvattaa 

kannattajajoukkoaan. Tästä syystä useimmille kansanedustajille medianäkyvyys on 

erityisen tärkeä ja kansanedustajat hankkivatkin itselleen näkyvyyttä useissa eri 

joukkoviestintäkanavissa. 70  Tämä on johtanut siihen, että on alettu puhua 

mediajulkisuudesta71. Mediajulkisuudella virallisessa mielessä tarkoitetaan esimerkiksi 

eduskunnan täysistunnon seuraamista tai asiakirjojen julkistamista tiedotusvälineissä. 

Mediajulkisuus mahdollistaa näin ollen kansanedustajien valvonnan tuomalla 

julkisuuteen heidän päätöksiään. Kaikenlainen julkisuus, joka kohdistuu 

kansanedustajien tekemään työhön luo luottamusta kansalaisten silmissä.72  

 

Virallisen merkityksen lisäksi mediajulkisuus tarkoittaa myös poliitikkojen itse itsensä 

esille nostamista julkisuudessa. Mediajulkisuus on noussut tästä syystä politiikassa 

merkittävään rooliin. Kyseistä ilmiötä on alettu nimittää 1980-luvun lopusta lähtien 

politiikan medioitumiseksi tutkijoiden keskuudessa. Medioitumisella tutkijat ovat 

halunneet kuvastaa median toimintatapaa sekä logiikkaa. Toimintatavallaan ja 

logiikallaan media pyrkii määrittelemään politiikkaa ja sen toimintakulttuuria. Lisäksi 

median tarkoituksena on yrittää ohjata politiikkaa tahtomaansa suuntaan.73  

 

Käännekohtana politiikan medioitumiselle tutkijat ovat pitäneet television nousua 

joukkoviestintävälineeksi. Television tulo viestintävälineeksi johti aikoinaan siihen, että 

poliitikot alkoivat kiinnittää entistä enemmän huomiota omaan esiintymiseensä 

julkisuudessa. Poliitikot alkoivat esimerkiksi rakentaa itselleen vahvempaa 

henkilökuvaa, jonka avulla he yrittivät vakuuttaa kansalaisia ja saada äänestäjiä. 74 

Hyvänä esimerkkinä vahvan henkilökuvan rakentamisesta täytyy mainita presidentti 

Mauno Koivisto. Esimerkiksi Salminen luonnehtii Koivistoa sympaattiseksi henkilöksi, 

joka onnistui jo ennen ensimmäistä presidenttikauttaan luomaan itsestään vahvan ja 

                                                 
70 Nieminen, Aslama & Pantti 2005: 7. 
71 Herkman 2011: 22. 
72 Mäenpää 2008: 258. 
73 Herkman 2011:22. 
74 Herkman 2011: 22. 



 

 

 

27 

sympaattisen henkilökuvan. Henkilökuvansa Koivisto loi esiintymällä tv:ssä luontevasti 

ja vakuuttaen kannattajakuntansa otsakiehkuroineen.75 

 

Politiikan medioutumisella on sekä negatiivisia että positiivisia vaikutuksia. 

Negatiiviset vaikutukset, johtuvat vahvoista uutismedioista. Vahvoilla uutismedioilla on 

tapana valita uutisensa siten, että aiheet herättäisivät mahdollisimman voimakkaita 

reaktioita ihmisissä. Voimakkaat reaktiot nimittäin saavat ihmiset keskustelemaan ja 

vaihtamaan mielipiteitään. Tämä on vahvojen uutismedioiden tavoite, jolla ne pyrkivät 

ohjaamaan poliittisia päättäjiä haluamaansa suuntaan. Ohjaaminen tapahtuu siten, että 

uutismediat valitsevat vain tietynlaiset ja eniten mielenkiintoa herättävimmät uutiset 

julkaistavaksi. Tällöin päättäjät pyrkivät käyttäytymään tietyllä tavalla ikään kuin 

miellyttääkseen mediaa ja tekemällä asioita, jotka nostavat juuri heidän toimintansa 

uutisotsikoiden kärkeen.76  

 

Poliitikoilla on Vesan tutkimuksen (Päätöksenteon avoimuus ja medioituminen Suomen 

konsensusdemokratiassa) mukaan taipumusta joutua uutismedian ohjailtavaksi. Tämä 

johtuu siitä, että poliitikot tarvitsevat julkisuutta ja mediaa tullakseen kansalaisille 

näkyviksi. 77  Myös Kuusela on Vesan kanssa samaa mieltä. Kuuselan mukaan 

kansanedustajat työskentelevät yhteisen hyvän puolesta ja pyrkivät vastaamaan 

äänestäjiensä odotuksiin. Kansanedustajien yksinkertaisin keino on tällöin saada 

työlleen julkisuutta ja näkyvyyttä. Ainut tapa poliitikoille hankkia julkisuutta on 

pysytellä mediajulkisuudessa tiiviisti. Toisin sanoen mediajulkisuus voidaan mieltää 

kansanedustajien hyödyntämäksi keinoksi harjoittaa poliittista valtaansa.78 

 

 

2.5. Median vaikutus poliittisiin päättäjiin 

 

Kansalaisilla on kautta aikojen ollut taipumus ilmaista oma tahtonsa ja mielipiteensä 

julkisen vallan toimista.  Kansalaisten mielipiteiden ilmaiseminen julkisen vallan 

                                                 
75 Salminen 2006: 21. 
76 Vesa 2016: 24–25. 
77 Vesa 2016: 24–25. 
78 Kuusela 2015: 103 



 

 

 

28 

toimista juontaa juurensa jo valistuksen ajan filosofin Immanuel Kantin (1724–1804) 

filosofiasta. Immanuel Kantin filosofia korosti deliberatiivisen demokratian teoriaa. 

Deliberatiivisella demokratialla tarkoitetaan kansalaisten autonomian toteutumista 

sellaisissa asioissa, jotka liittyvät kansalaisten tasa-arvoon ja rationaalisuuteen. 

Autonomiaksi nimitetään näin ollen kansalaisten vapaata ja itsenäiseen harkintaan 

perustuvaa mielipiteen ilmaisemista asioista, jotka koskettavat heidän etujaan. 

Rationaalisuus puolestaan tarkoittaa kansalaisten omaa arviointikykyä, jolla he 

arvioivat demokraattisia perusteita, väitteitä ja mielipiteitä julkisesta vallasta. Immanuel 

Kant katsoi, että vapaata mielipiteenmuodostusta ohjaavat ihmisen intuitiiviset 

periaatteet, joita ihmisen tulee seurata.79 

 

Immanuel Kantin aikoihin vaikutti myös toinen tunnettu englantilainen filosofi John 

Stuart Mill (1773–1836). Mill noudatti ajattelussaan liberaalista suuntaa. Millin 

näkemyksen mukaan hallitsijan vallalle täytyi asettaa vahdit, joita Mill nimitti vallan 

vahtikoiriksi. Vallan vahtikoirien tehtävä oli vahtia hallitsijan toimintaa ja 

päätöksentekoa. Mikäli hallitsija oli yhtä ahnas kuin muut pedot laumassaan, täytyi 

vallan vahtikoirien puuttua hallitsijan vallan käyttöön. Vallan vahtikoirat olivat Millin 

mukaan isänmaan ystäviä, joille vapaus oli tärkeä arvo. Tästä syystä vallan vahtikoirien 

tärkein tehtävä oli silmällä pitää, ettei hallitsija käyttänyt valtaansa yli yhteiskunnan ja 

kansalaistensa. Tämän rajoituksen Mill loi kuvaamaan liberaalisen aatteen valossa 

kansan vapautta hallitsijan tahdosta riippumattomaksi.80  

 

Millin liberaalista aatteesta on muodostunut myöhemmin perusta klassiselle liberaalille 

sananvapausopille Millin teoksen On Liberty (1859) myötä. Millin klassinen liberaali 

sananvapausoppi vaikuttaa yhä olemassa olevina sananvapauden oikeutusperusteina. 

Sananvapauden oikeutusperusteet on esimerkiksi Neuvonen tiivistänyt neljään eri 

kohtaan seuraavasti: ”1) totuuden etsiminen, 2) itsensä toteuttaminen, 3) demokraattisen 

osallistumisen tukeminen ja 4) viranomaisten valvonta”. Millin perimmäisenä 

ajatuksena liberaalissa sananvapausopissa on, että jokaisen näkemykset on otettava 

keskustelussa huomioon, eikä kenenkään näkemystä saa sivuuttaa tai tukahduttaa. 

Näkemyksen tukahduttamisesta on haittaa, koska tukahdutettu näkemys saattaa sisältää 

                                                 
79 Setälä 2003: 135–136. 
80 Mill 1982: 10. 



 

 

 

29 

Millin mukaan osan totuutta. Totuuden esiintuomisesta puolestaan on etua koko 

yhteiskunnalle.81 Mill loi samalla erityisen roolin journalismille ja ilmaisunvapaudelle, 

minkä johdosta hän alkoi painottaa lehdistönvapautta sekä lehdistön erityistä roolia. 

Millin mukaan lehdistö oli erityisen tärkeässä asemassa siitä syystä, koska sen 

tehtäväksi oli muodostunut demokraattisen vallankäytön valvonta ja opposition 

toiminnan aisoissa pitäminen.82  

 

Niemisen, Aslaman ja Pantin mukaan kansalaisille on annettava mahdollisuus vaikuttaa 

heitä koskeviin päätöksiin siten, että kansalaisilla on tarpeeksi tietoa saatavillaan 

päätöksentekonsa tueksi. Lisäksi kansalaisille on taattava oikeus vapaaseen mielipiteen 

muodostamiseen sellaisista asioista, jotka heitä koskettavat. Parhaimpana kanavana 

toimii tällöin myös heidän mielestään lehdistö, joka avoimen tiedon välityksensä 

ansiosta luo luottamusta julkista toimintaa kohtaan. Tämä puolestaan vaikuttaa 

demokratian parempaan toteutumiseen yhteiskunnassa.83  

 

Myös Kunelius mieltää journalismin vallan vahtikoiraksi. Hän nimittää journalismia 

neljänneksi valtionmahdiksi, jonka tehtävä on toimia kansalaisten puolesta siten, että 

julkisen vallan ja poliittisten päättäjien toimet saavuttavat kansan tietoisuuden 

joukkotiedotuksen välityksellä. Lisäksi joukkotiedotus Kuneliuksen mukaan pyrkii 

avoimuudellaan luomaan uskottavuutta päätöksentekojärjestelmää kohtaan kansalaisten 

silmissä.84  Myös Neuvosen näkemys journalismista mukailee samoja näkemyksiä kuin 

Niemisen, Aslaman, Pantin ja Kuneliksen. Neuvosen mukaan julkinen valta on saanut 

valvojan roolin, jonka myötä journalismia on alettu määritellä toiminnaksi, jossa 

noudatetaan tiettyjä eettisiä sääntöjä. Journalismilta odotetaan näin ollen kansan 

puolelta avoimuutta, totuutta ja tarkkuutta, koska journalismin tehtävä on ajaa tiettyjä 

aatteita sekä vaikuttaa ihmisten ajattelutapaan. 85  Neljäntenä valtiovallan mahtina 

joukkotiedotus ja journalismi myös tarkkailevat poliitikkojen byrokraattista vallan 

käyttöä ja yrittävät ehkäistä korruptiota86.   

                                                 
81 Neuvonen 2012: 9.  
82 Herkman 2011: 71. 
83 Nieminen, Aslama & Pantti 2005: 14. 
84 Kunelius 2010: 139. 
85 Neuvonen 2012: 6–7. 
86 Louw 2010: 38. 



 

 

 

30 

3. SANANVAPAUDESTA PERUS- JA IHMISOIKEUTENA  

 

Sananvapausajattelun juuret ovat lähtöisin valistuksen ajalta, jolloin yhteiskuntafilosofit 

loivat perustan nykyiselle liberalistiselle sananvapausideologiallemme. Myöhemmin 

demokratia ja sananvapaus liitettiin toisiinsa siten, että sananvapaudesta tuli toimivan 

demokratian edellytys ja näin ollen ehdottoman tärkeä perusoikeus ympäri maailman.87  

Toisaalta sananvapauden alkujuuret liitetään jo antiikin Kreikan loistoaikaan ja sen 

parresia-instituutioon, jossa kaikilla vapailla kansalaisilla oli tapana kokoontua 

kaupungissa olevalle agoralle. Agoraksi kutsuttiin paikkaa, jossa vapaat kansalaiset 

kävivät kansalaiskeskusteluita julkisesti. Kansalaiskeskusteluiden tarkoituksena oli 

mahdollistaa jokaiselle vapaalle kansalaiselle vapaus esittää sellaisia mielipiteitä, jotka 

he itse katsoivat oikeiksi. Vapaan mielipiteen muodostuksen nimissä kukaan ei ollut 

oikeutettu puuttumaan toisen henkilön mielipiteenilmauksiin siten, että niitä olisi 

ennakolta sensuroitu tai rajoitettu.88 

 

Länsimaissa nykyisin sananvapaus jakaantuu kahteen eri pääsuuntaukseen. Kyseiset 

pääsuuntaukset ovat angloamerikkalainen sananvapausajatus ja mannereurooppalainen 

sananvapausajatus, joilla on selkeä ero. Angloamerikkalaisen ja mannereurooppalaisen 

sananvapausajatuksen erottaa toisistaan sananvapauden rajoittamiseen suhtautuminen. 

Angloamerikkalaisen sananvapausajatus suhtautuu sananvapauden rajoittamiseen hyvin 

kriittisesti. Sen mukaan sananvapauden rajoittaminen kaikissa tilanteissa vaatii hyvin 

tiukan perustelun. 89  Lähtökohtaisesti sananvapausideologissa lähdetään siitä, että 

valtiolla ei ole oikeutta puuttua sananvapauden käyttöön, eikä valtio saa ryhtyä sellaisiin 

toimiin, joilla se puuttuisi tai estäisi jokaiselle suodun vapaan sanan käyttöä 90 . 

Mannereurooppalainen sananvapausajatus puolestaan suhtautuu vähemmän kriittisesti 

sananvapauden rajoittamiseen. Mannereurooppalainen sananvapausajatus kuitenkin 

korostaa vastuuta vastapalveluksena siitä, että sananvapauden käyttö on vapaata91.  

 

                                                 
87 Neuvonen 2008: 19. 
88 Hoikka 2009: 37; Neuvonen 2012: 74 
89 Neuvonen 2008: 19. 
90 Hoikka 2009: 36. 
91 Neuvonen 2008: 19. 



 

 

 

31 

Tämän luvun tarkoituksena on esitellä lukijalle sananvapauden sääntelyä 

kansainvälisissä sopimuksissa ja suomalaisessa oikeudessa. Lisäksi luvun tarkoituksena 

on määritellä, mitä tarkoitetaan sananvapausrikoksella.  

 

 

3.1. Sananvapaus kansainvälisissä sopimuksissa 

 

Sananvapaus on turvattu kansainvälisissä julistuksissa ja sopimuksissa. Kansainvälinen 

julistus, jossa sananvapaus on turvattu, on yhdistyneiden kansakuntien antama 

ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus. Ihmisoikeuksien yleismaallisen julistuksen 

19 artiklan mukaan mielipiteenvapaus ja sananvapaus kuuluu jokaiselle. Siihen kuuluu 

oikeus ilman häirintää pitää kiinni omasta mielipiteestään. Lisäksi siihen kuuluu rajaton 

oikeus hankkia, levittää ja vastaanottaa tietoja tiedotusvälineitä monipuolisesti 

hyödyntäen.92  

 

Kansainvälinen sopimus, jossa sananvapaus puolestaan on turvattu, on Euroopan 

ihmisoikeussopimus. Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan jokaisella on oikeus 

pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa tietoja ja ajatuksia sekä levittää niitä riippumatta 

alueellisista rajoista tai ja viranomaisten siihen puuttumatta.93  EIS 10 artikla kuuluu 

seuraavasti:  

 

1. ”Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä 

sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista 

riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. Tämä artikla ei estä valtiota 

tekemästä radio-, televisio- ja elokuvayhtiöitä luvanvaraisiksi.”  

 

2. ”Koska näiden vapauksien käyttöön liittyy velvollisuuksia ja vastuuta, se 

voidaan asettaa sellaisten muodollisuuksien, ehtojen ja rajoitusten alaiseksi, 

joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa 

yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai 

yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, 

terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai 

oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi 

tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi” 

 

                                                 
92 Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus 19 artikla. 
93 Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artikla. 



 

 

 

32 

Lisäksi sananvapaus on turvattu kansainvälisiä ja poliittisia oikeuksia koskevan 

kansainvälisen yleissopimuksen (KP-sopimus) 19 artiklassa sekä Euroopan unionin 

perusoikeuskirjan 11 artiklassa, jotka myös julistavat mielipiteen ja tiedon sekä 

ajatuksen vapauden puolesta94.   

 

Sananvapaudella on demokraattisessa yhteiskunnassa merkittävä asema ja siitä syystä 

sananvapaus mielletään luonteeltaan poliittiseksi perusoikeudeksi 95 . Sananvapauden 

käyttö mahdollistaa esimerkiksi vaaleissa äänestämisen ja mahdollisuuden ottaa osaa 

poliittiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että 

demokratia toimii oikein yhteiskunnassamme. Demokratia toimii ainoastaan silloin 

oikein,  kun jokainen voi ilman rajoituksia käyttää sananvapauttaan.96 

 

 

3.2. Sananvapaus Suomessa 

 

Suomessa sananvapaus on jokaiselle luonnolliselle henkilölle kuuluva perusoikeus. 

Tämä tarkoittaa sitä, että kaikilla henkilöillä, jotka kuuluvat Suomen lainkäyttöpiiriin, 

on oikeus käyttää sananvapauttaan. 97  Perusoikeudella tarkoitetaan tarkemmin ottaen 

sellaista oikeutta, joka on yksilölle kuuluva oikeus ja säädetty perustuslailla 98 .  

Perustuslain 12 §:n pykälän mukaan:  

 

”Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja 

vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. 

Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan 

säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia. 

 

Viranomaisten hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden 

julkisuutta ole välittömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus 

saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.” 
 

 

                                                 
94 Euroopan unionin perusoikeuskirja: 1) ”Jokaisella on oikeus sananvapauteen. Tämä oikeus sisältää 

mielipiteenvapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomaisten siihen 

puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta. 2) Tiedotusvälineiden vapautta ja moniarvoisuutta 

kunnioitetaan.” 
95 Neuvonen 2008: 1. 
96 Frost 2007: 39. 
97 Manninen 2011: 465. 
98 HE 309/1993 vp s 5. 



 

 

 

33 

Perustuslain 12 § jakaantuu kahteen eri momenttiin. Kuten on nähtävissä momenteista 

ensimmäinen määrittelee sananvapauden sisällön ja toinen momentti sananvapauden 

käytön sekä asiakirjajulkisuuden. Ruotsalainen on käyttänyt kirjassaan ”Mitä saa 

sanoa?” Mannisen jaottelua sananvapaussäännöksen selventämiseksi. Analyysin avulla 

sananvapaussäännöksen tarkoitus aukeaa mielestäni erittäin hyvin, ja se jakaantuu 

seuraavasti: 1) Yleislausekkeen mukaan, sananvapaus on perusoikeus, joka kuuluu 

jokaiselle, 2) toinen lause ilmentää sananvapauden sisältöä, 3) ja toteaa kiellon 

ennakkoesteistä, 4) kolmas virke painottuu sääntelyvaraukseen, jonka mukaan 

sananvapautta koskevat yksityiskohtaisemmat säännökset löytyvät sananvapauslaista. 5) 

Viimeinen virke pitää sisällään lakivarauksen perusoikeuden käyttämiseksi.99 

 

Edeten Mannisen analyysin järjestyksessä, ensimmäiseksi sananvapaussäännöksen 

tarkoituksena on taata jokaiselle Suomen lainkäyttöpiiriin kuuluvalle kansalaiselle 

yhdenvertainen oikeus käyttää omaa sananvapauttaan. Tämä merkitsee sitä, että 

sananvapauttaan ovat oikeutettuja käyttämään Suomessa itse suomalaiset, muun 

maalaiset henkilöt, sellaiset henkilöt jotka ovat julistettu vajaavaltaisiksi, 18-vuotta 

täyttäneet ja kaikki muut täysivaltaiset henkilöt.100 Sananvapaus kuuluu myös sellaisille 

henkilöille, jotka toimivat viranomaisten palveluksessa101. Sen lisäksi, että sananvapaus 

turvaa ihmisyksilöiden ilmaisun vapauden, se turvaa myös lehtien julkaisu- ja 

ohjelmatoimintaa harjoittavien yritysten eli oikeushenkilöiden sananvapauden102. 

 

Mitä tulee sananvapauden sisältöön, sananvapaudelle on ominaista se, että sille ei ole 

määritelty erityistä viestinnän muotoa. Erilaisia viestinnän muotoja, jos sellaisia olisi 

sananvapaudelle määritelty, olisi esimerkiksi painettu sana tai kuvallinen esitys. 103 

Sananvapaus kattaa siis kaikenlaiset viestintämenetelmät104. Tämä tarkoittaa sitä, että 

sananvapaus turvaa jokaiselle oikeuden käyttää sananvapauttaan jokaisen itselleen 

parhaaksi mieltämällään tavalla. Erilaisia tapoja voivat olla esimerkiksi suullinen 

                                                 
99 Ruotsalainen 2006: 21. 
100 HE 309/1993 vp s. 5. 
101 Mäenpää 2016: 32.  
102 Tiilikka 2008: 17. 
103 HE 309/1993 vp s. 56. 
104 HE 54/2002 vp s. 6. 



 

 

 

34 

ilmaisu, erilaiset kirjoitukset tai visuaalinen viestintä kuten teatteritaide.105 Tästä syystä 

sananvapautta kutsutaan välineneutraaliksi eli muodoltaan vapaaksi ja sovelletaan 

sellaisena oikeutena106. 

 

Lisäksi sananvapaussäännös turvaa ennakkotarkastukselta. Tämä tarkoittaa sitä, että 

sananvapaussäännös estää kenenkään ennakolta puuttumasta kenenkään sananvapauden 

käyttöön. Kenelläkään ei ole mahdollisuutta saada esimerkiksi julkiasematonta tekstiä 

ennakkotarkastukseen, ei edes viranomaisilla. Se joka kirjoituksen julkaisee, on 

oikeutettu sananvapaussäännöksen nojalla julkaisemaan kirjoituksensa hänelle itselleen 

mieleisessä muodossa. Lisäksi kirjoituksen julkaisija on oikeutettu julkaisemaan tasan 

ne seikat kirjoituksessaan, jotka hän kokee tarpeelliseksi julkaista.107  

 

 

3.3. Sananvapauslaki 

  

Perustuslain 12 §:n mukaan sananvapauden käyttämisestä säädetään tarkemmin lailla. 

Tämä tarkoittaa sitä, että tarkemmat säännökset sananvapauden käyttämisestä sääntelee 

laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä eli sananvapauslaki.  Laki 

sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä on sananvapauden erityislaki, joka on 

kumonnut aikaisemmin voimassaolevat radiovastuulain (219/1971) ja painovapauslain 

(1/1919). Sananvapauslakia sovelletaan joukkoviestinnän kaikkiin eri muotoihin.108   

 

Sananvapauslain muotoutuminen vei pitkään, koska perustuslakivaliokunta halusi tehdä 

lakiin useamman kerran muutoksia, jotka täytyi hyväksyä eduskuntakäsittelyssä. 

Perustuslakivaliokunta kohdisti muutostarpeet erityisesti sananvapauden yleiseen 

merkitykseen. Perustuslakivaliokunnan mielestä huomio täytyi kohdistaa entistä 

enemmän esimerkiksi internetin keskustelupalstoihin.109  

 

 

                                                 
105 HE 54/2002 vp s. 7. 
106Tiilikka 2008: 18. 
107 HE 54/2002 vp s. 7. 
108 HE 54/2002 vp s. 1. 
109 Neuvonen 2008: 32. 



 

 

 

35 

3.4. Sananvapausrikokset 

 

Sananvapausrikoksia ovat sellaiset rikokset, jotka tunnustetaan Suomen rikoslaissa sekä 

muussa rikosoikeudellisessa lainsäädännössä. Sananvapausrikokset ovat rikoksia, joissa 

julkaistun viestin sisältö on loukkaavaa ja rikollista viestiä on levitetty 

joukkotiedotusvälinettä hyödyntäen. Sananvapausrikokset ovat lisäksi sellaisia rikoksia, 

joissa rangaistuksena joudutaan rajoittamaan rikoksen tehneen sananvapautta. 110 

Sananvapausrikoksista syyttäminen kuuluu valtakunnansyyttäjänvirastolle. 111 

Kolehmaisen, joka on tutkinut oikeutta nostaa syyte sananvapausrikoksista, mielestä 

ilmaisunvapautta ja sananvapautta ei tulisi liittää rikos käsitteeseen. Hänen mielestään 

liitäntä antaa harhaanjohtavan kuvan, koska kyse ei ole niinkään rikoksesta. Kyse on sen 

sijaan sananvapauden väärinkäyttämisestä, jota perustuslaissa ja Euroopan 

ihmisoikeussopimuksessa säännelty sananvapaus ei turvaa. Vaihtoehtona tulisi käyttää 

sananvapausrikokselle esimerkiksi joukkoviestintärikos, jota Kolehmainen käyttää 

tutkimuksessaan ”Syyteoikeudesta sananvapaudessa”.112  

 

Mielestäni joukkoviestintärikos, jota Kolehmainen käyttää, on kuvaavampi termi, koska 

sananvapausrikos on aina tehty käyttäen jotain joukkoviestintävälinettä. 

Joukkoviestinnän tarkoituksena aina on tavoittaa suuri yleisö, josta nimi joukkoviestintä 

tulee. Eli viestin vastaanottajakuntana on tällöin suuri määrä ihmisiä.113 Esimerkiksi 

KKO:n tapauksessa 2010:39 joukkotiedotusvälineeksi katsottiin kirja, jota oli julkaistu 

5000 kappaletta ja jonka tarkoituksena oli tavoittaa suuri lukijakunta114. Vastaavasti 

voidaan myös puhua kohdeviestinnästä. Kohdeviestintä eroaa joukkoviestinnästä siten, 

että sen tarkoituksena on suunnata viesti, kirje tai puhelu vain suppealle joukolle tai 

ennalta määritellylle vastaanottajalle.115 

 

Ennen sananvapauslain voimaantuloa oikeusministeriö vastasi Suomessa syytteen 

nostamisesta sananvapausrikoksista. Sananvapauslain voimaanastuttua kyseinen 

                                                 
110 Menettely sananvapausrikosasioissa VKS:2017:2; Neuvonen 2008: 49. 
111 HE 131/1996 vp s. 43. 
112 Kolehmainen 2009: 19. 
113 Kolehmainen 2009: 19. 
114 KKO 1296/2010. 
115 Rosendahl 2006: 4. 



 

 

 

36 

syyteoikeus siirrettiin valtakunnansyyttäjänviraston riippumattomalle syyttäjälle. Siitä 

lähtien valtakunnansyyttäjän tehtäväksi tuli syytteen nostaminen julkaisusta tai viestistä, 

jonka sisältö on loukkaava. Valtakunnansyyttäjän ei tarvitse kiinnittää huomiota syytettä 

nostaessa erikseen siihen, millä tekniikalla tai välineellä julkaisu tai viesti on julkaistu. 

Riittää, että sananvapausrikos on tehty joukkotiedotusvälinettä hyödyntäen.116  

 

Sananvapauslaki ei määrittele tarkalleen sitä, millainen on sananvapausrikos ja mitä 

sananvapausrikokseksi määritelty julkaisu pitää sisällään. Käsite on jätetty hyvin 

tulkinnanvaraiseksi. Tästä syystä valtakunnansyyttäjävirasto katsoo, että rikos voidaan 

lukea ainoastaan sananvapausrikokseksi, kun syyttäjä on varmistunut siitä, että tietty 

rikos täyttää rikoksille ominaisen tunnusmerkistön. Tunnusmerkistö määritellään 

sananvapauslain 24 §:ssä.117 Sananvapausrikoksen kohdalla valtakunnansyyttäjän täytyy 

tarkastella seuraavia seikkoja:  

 

1 ”Onko teossa kyse sananvapauslain tarkoittamasta julkaisu- tai 

ohjelmatoiminnasta joukkoviestinnässä?”  

 

2 ”Onko rangaistussäännöksessä kysymys sananvapauden rajoittamisesta?” 

 

Tarkemmin ottaen sananvapausrikoksia, jotka kuuluvat valtakunnansyyttäjän 

syyteharkintaan ovat seuraavat sananvapausrikokset: yksityiselämää loukkaava tiedon 

levittäminen (RL 24:8), törkeä yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen (RL 

24:8a), kunnianloukkaus (RL 24:9) ja törkeä kunnianloukkaus (RL 24:10). 118 

Sananvapausrikoksiin luetaan myös eräitä muita kriminalisoituja rikoksia, mutta niitä ei 

ole olennaista esitellä tässä tutkielmassa119. 

 

  

                                                 
116 HE 54/2002 vp s. 89–90. 
117 Menettely sananvapausrikosasioissa VKS:2017:2. 
118 Menettely sananvapausrikosasioissa VKS:2017:2. 
119 HE 19/2013 vp s.6. 



 

 

 

37 

 

4. KUNNIAN JA YKSITYISYYDEN SUOJA JOUKKOTIEDOTUKSESSA 

 

Sananvapaus on yksi poliittisista perusoikeuksista 120 . Perusoikeudet ovat 

lähtökohtaisesti sellaisia oikeuksia, jotka kuuluvat luonnollisille henkilöille eli 

ihmisille121. Sananvapaus takaa jokaiselle oikeuden ilmaista oman mielipiteensä, mikä 

on edellytys sille, että kansalaiset saavat äänensä kuuluville demokraattisessa 

yhteiskunnassa. Mielipiteenilmaisemisen lisäksi sananvapaus sallii jokaiselle vapaan 

kansalaiskeskusteluihin osallistumisen, joka puolestaan mahdollistaa julkisen vallan 

arvostelun joukkotiedotuksessa.122  

 

Sananvapauden poliittisesta luonteesta johtuen sekä joukkotiedotuksen asemasta 

demokraattisessa yhteiskunnassa, sananvapaus ei ole vain luonnollisille henkilöille 

kuuluva oikeus monien muiden perusoikeuksien tapaan. Sananvapaus oikeutena turvaa 

myös oikeushenkilöiden kuten lehdistön oikeuksia siltä osin kun lehdistö harjoittaa 

uutisten julkaisutoimintaa.123 Tästä syystä Suomessa vallitsee laaja lehdistön vapaus. 

Tarkoituksena on, että lehdistölle annetaan oikeus toimia kansalaisia tiedottavana 

orgaanina, jolla on mahdollisuus toimia julkisen vallan vahtikoirana. Vahtikoiran 

roolissaan lehdistön tehtävä on välittää kansalle ajankohtaista informaatiota julkisen 

vallan toiminnasta.124  

 

Yksi haastavimmista tehtävistä journalismille ja ihmisoikeuksien asianajajille on ollut 

löytää balanssi kahden kilpailevan perusoikeuden välillä. Kyseiset perusoikeudet ovat 

jokaiselle kuuluva kunnian sekä yksityiselämän suoja ja sananvapaus. Medialla 

tiedotusvälineenä on oikeus käyttää sananvapauttaan, mutta samalla median 

velvollisuutena on toimia omantuntonsa mukaan. Median täytyy huolehtia siitä, että 

julkaisuissa mainittujen henkilöiden kunnian ja yksityiselämän suojaa kunnioitetaan. 

Suomessa korostunut yksityiselämän suojaa koskeva sääntely onkin tästä syystä 

                                                 
120 HE 309/1993 vp s. 56. 
121 Tiilikka 2008: 17. 
122 HE 309/1993 vp s. 56. 
123 Tiilikka 2008: 17. 
124 Pesonen 2011: 110. Lehdistön vapaus Suomessa tarkoittaa sitä, että  lehdistön julkaisutoimintaan ei ole 

kenenkään mahdollista puuttua. 



 

 

 

38 

aiheuttanut medialla tiedotusvälineenä haasteita.125 Journalisti ei voi esimerkiksi luottaa 

siihen, että hän voi omatoimisesti ilman asianomaisen poliitikon suostumusta julkaista 

tämän yksityiselämään liittyviä arkaluonteisia asioita. Edes poliitikolta saatu hiljainen 

suostumus ei ole tae sille, että hänen arkaluonteiseen yksityiselämäänsä liittyvät asiat 

olisivat julkaisukelpoisia mediassa. Journalistilla täytyy olla nimenomainen lupa 

asianomaiselta poliitikolta kyseisten asioiden julkaisemiseen.126 

 

Tämän luvun tarkoituksena on käsitellä poliitikon kunnian ja yksityiselämän suojaa 

hyödyntäen kansainvälistä ja kansallista oikeuskäytäntöä sekä julkisen sanan neuvoston 

ratkaisuja.  

 

 

4.1. Kunnianloukkaus  

 

Jokaisella ihmisellä on oikeus vedota kunnian suojaansa. Kukaan ihminen ei halua, että 

hänen kunniaansa loukataan. Näin on ollut kautta aikojen yhteiskunnassamme. Tästä 

syystä kunnia on vanha oikeus, joka on ollut syytä suojata lailla. 127  Kunnialla 

tarkoitetaan yksilölle kuuluvaa arvoa, joka on turvattu jokaiselle yksilölle luonnollisena 

yhteiskunnan jäsenenä128.  

 

Siitä huolimatta, että kunnia on jokaiselle turvattu oikeus, kunnianloukkaustuomiot ovat 

olleet hyvin yleisiä kautta aikojen. Suomessa merkittävin ajanjakso 

kunnianloukkaustuomioiden saralta on ollut 1970-luku. Kyseinen vuosikymmen 

laukaisi Suomessa kunnianloukkaustuomioiden määrän merkittävään nousuun. Hallitus 

yritti löytää ilmiölle pätevää selitystä, mutta tuloksetta. Hallitus kuitenkin päätyi lopulta 

päättelemään, että joukkoviestinnän uusilla ja muuttuneilla käyttötavoilla saattoi olla 

vaikutus kunnianloukkaustuomioiden kohonneeseen määrään. Lisäksi hallitus arvioi, 

että yhtenä merkittävänä tekijänä saattoi olla yksittäisten henkilöiden ponnahtaminen 

näkyvämmin julkisuuteen.129 Esimerkiksi 1980-luvulla tiedotusvälineissä käytiin hyvin 

                                                 
125 White 2011: 59. 
126 LaVM 6/2000 vp – HE 184/1999 vp s. 5. 
127 Neuvonen 2008: 69. 
128 Bruun, Kerosuo, Strandén & Vuortama 1984: 121. 
129 HE 234/1997 vp s. 10–11. 



 

 

 

39 

kiivasta ja arvostelevaa keskustelua keskustan poliitikoita kohtaan, minkä johdosta 

keskusta alkoi olla huolissaan asemastaan. Tiedotusvälineet olivat ottaneet tehtäväkseen 

murskata keskustan. Tiedotusvälineet halusivat luoda kansalaisille tavalla tai toisella 

mahdollisimman epämiellyttävän mielikuvan koko puolueesta ja sen toiminnasta. 

Seuraavan kerran keskusta joutui journalistien kriittisen kynän alle vuonna 2005. 

Esimerkiksi Salminen tietää kertoa, että Helsingin Sanomien toimittaja Riku Jokinen oli 

arvostellut keskusta puolueen kansanedustajia ja nimittänyt heitä julkisesti Helsingin-

vihaajien ydinjoukoksi.130  

 

Kunnianloukkaus on nykyään säännelty rikoslain 24 luvun 9 ja 10 §:ssä, joista 24:9 

sääntelee yleisesti kunnianloukkausrikoksia ja 24:10 törkeitä kunnianloukkausrikoksia.  

Tarkemmin rikoslain kohdat tarkentuvat siten, että RL 24:10 sovelletaan, jos 24:9.1 

säädetty kunnianloukkaus on tehty joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai siten, että 

vihjaus tai tieto on toimitettu muilla keinoin useiden henkilöiden saataville. Lisäksi RL 

24:10 sovelletaan myös siinä tapauksessa, jos kunnianloukkaus on aiheuttanut hyvin 

pitkäaikaista ja merkittävää kärsimystä kunnianloukkauksen kohteelle. 

Kunnianloukkauksen täytyy olla tällöin laadultaan törkeä kunnianloukkaus.  Rikoslain 

lisäksi sellaisiin rikoksiin, jotka ovat tapahtuneet joukkotiedotusvälinettä käyttämällä, 

sovelletaan sananvapauslain 13 §:n päätoimittajan vastuusta.131 Päätoimittajan vastuuta 

käsittelen tarkemmin kohdassa 5.1. 

 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaissut useita tapauksia, jotka ovat koskeneet 

poliitikon kunnian ja yksityiselämän suojaa joukkotiedotuksessa. Tapaukset useimmiten 

käsittelevät kunnian ja yksityiselämän suojaa rinnatusten, eivätkä vain jompaa kumpaa 

perusoikeutta.  EIT:n tapaus Tammer v. Viro (2001) on ensimmäinen esimerkki 

tapauksesta, jossa poliittinen henkilö on vedonnut kunnian ja yksityiselämän suojaansa. 

 
Tapauksessa Tammer v. Viro (2001) valittajana oli virolaisen sanomalehti ”Postimee” 

lehtimies Tammer. Asianomistajana tapauksessa puolestaan oli Vilja Laanaru, joka oli 

virolaisen poliitikon Edgar Savisaaren entinen avustaja ja myöhemmin puoliso sekä 

poliitikon lapsen äiti. Laanaru oli itse myös poliittisesti aktiivinen Savisaaren johtamassa 

puolueessa (Keskerakond). Myöhemmin Laanaru jätti työnsä Savisaaren avustajana. 

Jätettyään poliittisen uransa Laanaru alkoi kirjoittaa muistelmia lehtimiehen avustuksella. 

                                                 
130 Salminen 2006: 34–35. 
131 HE 19/2013 vp. 5. 



 

 

 

40 

Hän kuvaili muistelmissaan, uraansa, perhe-elämäänsä, äitinä olemista ja suhdettaan 

poliitikko Savisaareen. 

 

Myöhemmin Laanaru nosti kanteen virolaisen sanomalehden ”Postimee” lehtimies 

Tammerta vastaan. Valittaja Tammer oli haastatellut Laanarua muistelmiensa 

kirjoittamisessa avustanutta lehtimiestä. Laanarua avustaneen lehtimiehen haastattelun 

yhteenvetona lehtimies Tammer oli julkaissut Laanarusta käydyn haastattelun 

sanomalehdessä ja käyttänyt hänestä seuraavia nimityksiä ”abielulohkuja” (henkilö, joka 

oli hajottanut tai vahingoittanut toisen henkilön avioliiton) sekä ”rongaema” (henkilö, 

joka ei huolehdi omasta lapsestaan). Valitsemillaan ilmauksilla lehtimies viittasi 

Laanarun äitiyteen ja siihen, miten Laanaru oli keskittynyt uraansa ja uskonut hänen ja 

poliitikko Savisaaren yhteisen lapsen hoidon omille vanhemmilleen. EIT tuomitsi 

postimies Tammeren 220 kruunun sakkoon kunnianloukkausrikoksesta, vaikka lehtimies 

yritti vedota hakijana EIS 10 artiklaan jokaiselle kuuluvasta sananvapaudesta ja siihen, 

ettei hän ollut ylittänyt journalistisen vapautensa rajoja.  EIT kuitenkin kiinnitti 

tapauksessa huomiota siihen, että ennen haastattelun julkaisua lehteen, Laanaru ei enää 

ollut poliittisessa tehtävässä, vaikka toki lähellä sellaista. Tällöin julkinen Laanarun 

yksityiselämään liittyvien asioiden esille nostaminen ei ollut perusteltua, koska tiedoilla 

ei ollut minkäänlaista yhteiskunnallista merkitystä. Kansallinen tuomioistuin ei ollut 

rikkonut EIS 10 artiklaa sananvapaudesta. 

 

EIT:n tapaus on syytä nostaa esille, koska kyseinen haastattelu sanomalehdessä oli 

tarkoitus saattaa useiden ihmisten saataville joukkotiedotusta hyödyntäen. Tapauksessa 

kunnianloukkauksen rikosvälineenä oli sanomalehti eli joukkotiedotusväline. 

Mielenkiintoisen tapauksesta tekee se, miten EIT olisi tuominnut tapauksen, jos Laanaru 

olisikin ollut täysin poliitikkoon rinnastettava henkilö. Olisiko tapaus tuomittu siitä 

huolimatta Laanarun eduksi, ja olisiko lehtimies joutunut vastaamaan 

kunnianloukkausrikoksestaan? Vai olisiko haastattelun julkaiseminen katsottu sittenkin 

yhteiskunnallisesti niin merkittäväksi, että EIT olisi katsonut sen välttämättömäksi 

julkaista demokraattisessa yhteiskunnassa ja journalisti olisi vapautettu syytteestään 

kunnianloukkausrikokseen. 

 

Toinen EIT:n ratkaisema tapaus, jossa käsitellään poliittisen henkilöön ja tiettyyn 

puolueeseen kohdistettua arvostelua kunnianloukkauksena joukkotiedotuksessa, on 

Lindon, Otchakov-Laurens ja July v Ranska (2007). Joukkotiedotusvälineenä 

tapauksessa on romaani ”Le Procews Jean-Marie Le Pen” ja sanomalehti ”Liberation”, 

jossa vetoomus oli julkaistu. Sekä romaanin että sanomalehden vetoomuksen 

tarkoituksena oli tavoittaa joukkotiedotusta hyödyntäen suuri yleisö ja herättää 

poliittista keskustelua.  

 



 

 

 

41 

Tapauksessa  on Lindon, Otchakovsky-Laurens ja July v Ranska (2007) valittajina oli 

kolme Ranskan kansalaista. Ensimmäinen valittaja oli kirjailija, joka oli kirjoittanut 

romaanin -Le Procès de Jean-Marie Le Pen ja toinen valittaja oli puheenjohtaja sekä 

kustantajan yrityksessä P.O.L, joka kustansi romaanin. Kolmas valittaja oli puolestaan 

ranskalaisen sanomalehden ”Liberation” päätoimittaja, joka oli julkaissut vetoomuksen 

kyseisessä sanomalehdessä koskien Le Procès Jean-Marie Le Pen romaania. 

Vetoomuksessaan päätoimittaja oli julkaissut samat loukkaavat tekstit, jotka olivat 

aikaisemmin esitetty romaanissa ja todeten itse romaanin tekstin kohdat ei loukkaaviksi 

poliitikkoa Jean-Marie Le Peniä ja hänen puoluettaan nimeltä ”Front National” kohtaan.  

 

Valittajat vetosivat EIS 10 artiklaan, jolla he puolustivat omaa mielipiteenvapauttaan. He 

perustivat valituksensa siihen seikkaan, että teos oli fiktiivinen ja sen tarkoituksena oli 

heijastaa poliittista keskustelua Front National puolueesta sen johtajasta Le Penistä sekä 

heidän tekemistään rasistisista rikoksista, jotka olivat johtaneen rasismin nousuun 

Ranskassa.  EIT tuomitsi kaikki kolme valittajaa Le Penin kunnianloukkaamisesta 

syytteeseen. EIT katsoi, että 10 artiklaa ei ollut loukattu ja kirjailijat kuten muutkaan eivät 

ole immuuneja EIS 10 §:n 2 momentin velvollisuuksille sananvapauden käytössä, vaikka 

kyse olikin poliittisesta mielenilmaisusta. EIT noudatti samaa näkemystä kansallisten 

tuomioistuinten kanssa ja katsoi kirjoitusten ylittäneen sen rajan, mitä poliittiselta 

keskustelulta oletetaan siedettävän. Näin ollen valittajat olivat syyllistyneet rikokseen, 

eikä tuomiota kunnianloukkauksesta katsottu suhteettomaksi. Kansallinen tuomioistuin ei 

ollut rikkonut EIS 10 artiklaa sananvapaudesta. 

 

4.1.1. Kunnianloukkauksen kohde joukkotiedotuksessa 

 

Rikoslain 24:9.1:n mukaan kunnianloukkauksen kohteena ei voi olla muu kuin 

luonnollinen henkilö. Tämä käy ilmi hallituksen esityksestä (19/2013), jossa 

argumentoidaan asiaa siten, että sanoista ”toisesta” ja ”häneen” voidaan olettaa 

ainoastaan siten, että ainakin sana ”häneen” ei voi viitata muuhun kuin luonnolliseen 

henkilöön. Kunnianloukkaus ei kuitenkaan aina kohdistu vain yhteen luonnolliseen 

henkilöön, vaan se voi kohdistua kerralla myös useampaan heistä.132 Tällä tarkoitetaan 

sitä, että kunnianloukkaus voidaan kohdistaa esimerkiksi yhden poliitikon sijasta 

useampaan poliitikkoon, jolloin esimerkiksi tietyn puolueen poliitikot muodostavat 

rajatun henkilöpiirin, jota arvostellaan. Kyseisenlaisessa tapauksessa asianomistajia 

olisivat kaikki poliitikot, joihin vaikutukset olisi kohdistettu. 

 

Mitä tulee kunnianloukkauksen kohteeseen, esitetyn henkilön kunniaa loukkaavan 

väitteen täytyy kohdistua sellaiseen henkilöön, joka on tunnistettavissa. Jos henkilö ei 

ole tunnistettavissa, kyse ei ole Tiilikan mukaan kunnianloukkauksesta. Julkaisussa ei 

tarvitse olla mainittuna henkilön nimeä, mutta se riittää perusteeksi 

                                                 
132 HE 19/2013 vp s. 45–46. 



 

 

 

42 

kunnianloukkaukseen, että henkilö on lukijoiden tunnistettavissa jutun perusteella. 

Riittää, että osa jutun lukijoista tunnistaa kyseisen henkilön yhdistämällä kuvaillut asiat 

häneen. Lisäksi perusteeksi riittää, että itse jutun kohde, jonka kunniaa on loukattu, 

tunnistaa itsensä jutusta.133 Esimerkiksi KKO:2006:62 tapauksessa henkilöä B ei ollut 

mainittu hänen nimellään eräässä pakinassa, mutta B:stä oli ilmoitettu sellaisia tietoja, 

joidenka perusteella hän oli ollut tunnistettavissa lähipiirinsä keskuudessa sekä 

muutamissa organisaatioissa134.  

 

4.1.2. Tavallinen ja törkeä tekomuoto 

 

Rikoslain yksi tarkoitus on säännellä ja turvata perusoikeuksiin kuuluvaa yksilön 

kunniaa. Lisäksi lain tarkoituksena on pyrkiä ennaltaehkäisemään 

kunnianloukkausrikoksia. 135  Kunnianloukkausten rangaistavuutta on muutettu 

viimeisimpänä vuonna 2013 hallituksen esityksestä. Kunnianloukkausten 

rangaistavuutta täytyi muuttaa, koska Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kehotti 

jäsenmaita kyseiseen muutokseen. EIT katsoi välttämättömäksi, että  jäsenmaista 

jokainen poistaa omasta lainsäädännöstään vankeusrangaistuksen uhkan, joka koskee 

kunnianloukkausrikoksia ja niiden sääntelyä. EIT näki muutoksen tarpeellisena, koska 

EIT itse painotti oikeuskäytännössään ja ratkaisuissaan sananvapauden merkitystä. 

Jäsenmaat sen sijaan antoivat suuremman painoarvon yksityiselämän ja 

kunniansuojalle, jota EIT ei hyväksynyt.136  

 

Euroopan parlamentaarinen yleiskokous oli jo vuonna 2007 sitä mieltä 

päätöslauselmassaan, että journalistien sananvapautta täytyi suojella. EIT:n mukaan 

journalistien sananvapaus ylläpiti demokraattisen yhteiskunnan toimivuutta. Lisäksi 

parlamentaarinen yleiskokous totesi, että jokaiselle sananvapausrikoksesta syytteeseen 

tuomitulle journalistille täytyisi taata mahdollisuus perustella lausuntonsa. 

Perustelemalla lausuntonsa syytetyllä journalistilla olisi mahdollisuus vapautua 

rikosoikeudellisesta vastuustaan.137 

                                                 
133 Tiilikka 2008: 228. 
134 KKO 1766/2006. Kohta 11. 
135 Bruun, Kerosuo, Strandén & Vuortama 1984: 121. 
136 HE 19/2013 vp s. 3. 
137 Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen päätöslauselma 2577 (2007). 



 

 

 

43 

 

Suomessa vielä vuonna 1889 kunnianloukkausrikoksia on säännellyt rikoslain luku 

27138. Vanhassa rikoslain luvussa oli peräti kuusi eri nimikettä, jotka ovat esimerkiksi 

Neuvosen luettelemana seuraavat: ”RL 27:1.1 herjaus vastoin parempaa tietoa, RL 

27:2.1 ei vastoin parempaa tietoa tehty herjaus, RL 27:1.2 julkinen herjaus vastoin 

parempaa tietoa, RL 27:2.2 ei vastoin parempaa tietoa tehty julkinen herjaus, RL 

27:3.1 solvaus ja RL 27:3.2 julkinen solvaus” ja RL 27:3.4 vainajan muiston 

häpäisy.”139 Rikoslain useiden nimikkeiden ja epäselvyyden vuoksi hallitukselle tuli 

tarve yksinkertaistaa kunnianloukkaussäännökset siten, että laista poistettiin herjaus- ja 

solvausnimikkeet. Näin nimikkeiden välillä olleet erot poistuivat ja 

kunnianloukkaussäännökset saatiin selkeytettyä.140  

 

Lain kohdan uudistuksen myötä kunnianloukkausrikoksia sääntelevä tunnusmerkistö 

löytyy nykyisin RL 24 luvusta, josta löytyy säännös myös yksityiselämää loukkaavasta 

tiedon levittämisestä (RL 24:8). Kunnianloukkausrikokset jakaantuvat lain kohdan 

mukaan seuraavasti: kunnianloukkaus (RL 24:9 ) ja törkeä kunnianloukkaus (RL 

24:10), joista jälkimmäinen sääntelee myös joukkoviestintää. 141  Tarkemmin ottaen 

kunnianloukkausrikokset ovat säännelty rikoslaissa seuraavasti: 

 

Kunnianloukkaukseksi katsotaan: 

 

”Joka 

1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan 

aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa 

halveksuntaa taikka 

2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista, 

on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.” 

 

Törkeäksi kunnianloukkaukseksi katsotaan: 

 

”Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa aiheutetaan suurta 

kärsimystä tai erityisen suurta vahinkoa ja rikos on myös kokonaisuutena 

                                                 
138 HE 19/2013 vp s. 4. 
139 Neuvonen 2005: 162; Neuvonen 2008: 70; Neuvonen 2014: 234. 
140 HE 189/1999 vp s. 4. 
141 HE 19/2013 vp s. 4. 



 

 

 

44 

arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta 

sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.” 

 

Kunnianloukkausrikosten jakaminen kunnianloukkaukseen ja törkeään 

kunnianloukkaukseen ilmentää kahden eri kunnianloukkausrikoksen tekomuotojen 

eroja. Jälkimmäinen törkeä kunnianloukkaus on moitittavampi kuin pelkkä 

kunnianloukkaus. Törkeästä kunnianloukkauksesta voidaan rangaista ainoastaan 

hallituksen esityksen mukaan sellainen teko, joka mainitaan RL 24:9.1:ssa ja joka näin 

ollen on täyttänyt kyseiseen 1 momenttiin kirjatun tunnusmerkistön. Lisäksi 

kunnianloukkausrikoksen ankaroittamisperusteita on kaksi, joista ensimmäinen täyttyy 

silloin, kun rikos on tehty joukkotiedotusvälinettä apuna käyttäen. Toinen 

ankaroittamisperuste puolestaan täyttyy siinä tapauksessa, jos teko on aiheuttanut teon 

kohteena olevalle henkilölle kärsimystä. Kärsimyksen on täytynyt olla määrältään suuri 

ja kestänyt pitkään.142 

 

Selvää on, että toisen henkilön kunniaa loukkaaviin rikoksiin on puututtava.  Säännös 

kunnianloukkauksesta sisältää kuitenkin rajoituslausekkeen. Rajoituslauseke sulkee pois 

tietyt mahdollisuudet, joita ei luokitella kunnianloukkausrikoksiksi joukkotiedotuksessa. 

Rajoituslausekkeen tarkoituksena antaa kansalaisille mahdollisuus arvostella julkisen 

vallan toimintaa. Tästä syystä rajoituslauseke ei sulje pois keneltäkään mahdollisuutta 

sellaisen tiedon julkaisemiseen tai arvosteluun, joka kohdistuu poliittisen henkilön 

toimintaan tai hänen tekemiinsä ratkaisuihin hänelle uskotussa tehtävässä. Näin ollen 

RL 24 luvun 9 artiklan 3 momentti sallii poliittisen päättäjän julkisten lausuntojen 

arvostelun. Varsinkin politiikan alueella erittäin kärkäskin arvostelu on lain mukaan 

sallittua, eikä kaikkea poliittiseen toimintaan kohdistuvaa arvostelua katsota 

kunnianloukkausrikokseksi. Edellytyksenä poliittiselle arvostelulle on kuitenkin 

sellainen arvostelu, joka ei kohdistu esimerkiksi poliitikon henkilökohtaisiin 

ominaisuuksiin kuten ulkonäköön tai henkilökohtaisiin asioihin kuten hänen perhe-

elämäänsä.143 

 

                                                 
142 HE 184/1999 vp s. 36. 
143 HE 19/2013 vp s. 48. 



 

 

 

45 

Tietenkin poliitikon toimintaan kohdistettu arvostelu saattaa poliitikon omasta mielestä 

loukata häntä henkilökohtaisesti. Lain mukaan poliitikon toimintaan kohdistettu 

arvostelu täytyy kuitenkin sallia, koska demokraattisen yhteiskunnan toiminta 

periaatteisiin kuuluu mielipiteiden esittäminen poliittisen vallan toiminnasta. 144 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin painottaakin hyvin terävästi sananvapauden 

merkitystä oikeuskäytännössään. Tästä syystä EIT on arvostellut jäsenvaltioita niiden 

tavasta rajoittaa journalistien oikeutta sananvapauteen. Tästä syystä EIT on useissa 

ratkaisuissaan todennut, että jäsenvaltioiden arviointimarginaali on hyvin kapea. 

Jäsenvaltiot eivät saisi EIT:n mukaan kansallisissa tuomioistuimissa ylittää EIT:n heille 

määritelleen arviointimarginaalin rajaa.145  

 

Esimerkiksi EIT:n tapauksessa Scharsach ja News Verlagsgesellschraf v. Itävalta (2004) 

itävaltalainen News –lehden toimittaja sekä samaisen lehden kustantaja oli aikaisemmin 

kotimaisessa tuomioistuimessa tuomittu erään poliitikon herjauksesta rangaistukseen ja 

lehden kustantaja puolestaan maksamaan vahingonkorvauksia. Vuonna 1995 toimittaja 

oli julkaissut yhden sivun mittaisen artikkelin otsikolla ”Braun statt Schwarz und Rot” 

itävaltalaiseen News -lehteen. Braun tarkoittaa sellaista henkilöä, jolla on kiinteä suhde 

kansallissosialistiseen ideologiaan, Schwarz (musta) viittaa kiinteästi tiettyyn 

kansanpuolueeseen ja Rot (punainen) sosiaalidemokraattiseen puolueeseen. News –lehden 

artikkelissa toimittaja väitti erään poliitikon salaa osallistuneen kansallissosialistiseen 

toimintaan. Artikkelissa toimittaja lisäksi nimitti poliitikkoa ”closet Nazi” eli käyttäen 

hänestä halventavaa nimitystä ”komeronatsi”. Komeronatsilla toimittaja rinnasti 

poliitikon kyseiseen kansallissosialistiseen ideologiaan. Poliitikko oli rinnastettu 

ideologiaan, jonka jäsenet käyttäytyivät kunniattomasti ja moraalittomasti. Kansallisen 

tuomioistuimen mukaan kyseisen kohdan ymmärsi kuka tahansa keskivertolukija siten, 

miten toimittaja oli sen halunnut ilmaista eli negatiivisessa valossa ja arvostellen 

poliitikkoa. Tapauksessa ei katsottu merkitykselliseksi tulkita sitä seikkaa, että kantajan 

mies oli osallisena kansallissosialistisessa toiminnassa. Valittajat vetosivat valituksessaan 

EIS 10 artiklaan ja sen myötä omaan oikeuteensa käyttää sananvapauttaan lehtiartikkelin 

julkaisemisessa. Lisäksi valittajat vetosivat siihen, että argumentit perustuivat 

totuudenmukaiseen tietoon poliitikosta.  
 

EIT tuomitsi  tapauksen siten, että tapauksessa itävaltalainen tuomioistuin oli rikkonut 

EIS 10 artiklan 2 kohtaa. EIT totesi ratkaisussaan, että poliitikon osalta kritiikin raja on 

laajempi kuin yksityisen henkilön kritiikinsietoraja. Poliitikko toimii tehtävässä, joka 

väistämättä asettaa hänen tekonsa ja sanomansa sekä toimittajien että suuren yleisön 

tarkkailtavaksi. Tällöin poliitikon täytyy julkisessa roolissaan olla suvaitsevampi sitä 

kritiikkiä kohtaan, joka häneen saatetaan kohdistaa. Lehtiartikkeli oli lisäksi kirjoitettu 

                                                 
144 HE 19/2013 vp s. 48. 
145 EIT tapaus Scharsach ja News Verlagsgesellschaft mbH v. Itävalta (13.2.2004). Kohta 46. 



 

 

 

46 

siten, että se arvosteli poliitikkoa hänen poliittisessa asemassaan, eikä poliitikon 

henkilökohtaista persoonaa. EIT katsoi, että sananvapauteen puuttuminen oli suhteeton 

tavoiteltuun päämäärään nähden, eikä se ollut välttämätöntä demokraattisessa 

yhteiskunnassa. Kansallinen tuomioistuin oli rikkonut EIS 10 artiklaa sananvapaudesta. 

 
Vastaavanlainen EIT:n ratkaisema tapaus, jossa on puututtu journalistin sananvapauden 

käyttämiseen kansallisessa tuomioistuimessa on tapaus Lingens v. Itävalta (1986). Tapaus 

liittyi vuonna 1975 Itävallan yleisvaalien aikana käytyyn poliittiseen keskusteluun, jonka 

seurauksena itävaltalainen toimittaja Lingens oli julkaissut kaksi artikkelia itävaltalaiseen 

Profil nimiseen lehteen. Lehdessä hän arvosteli silloisen liittokansleri Bruno Kreiskyn 

toimintaa sanoin ”opportunistinen”, ”moraaliton” ja ”arvoton”. Sanavalinnoillaan Lingens 

tarkoitti Kreiskyn menettelyä, jolla Kreisky oli puolustanut entisen natsin osallistumista 

maan hallintoon ja samalla arvostellut natsirikostutkija Simon Wiesenthalia, joka johti 

natsirikoksia tutkivaa järjestöä. Lingels tuomittiin kansallisessa tuomioistuimessa 20 000 

artikkeleistaan shillingin vahingonkorvauksiin poliitikon kunnianloukkauksesta, koska 

artikkeleiden katsottiin haittaavan Kreiskyn mainetta.  

 

EIT kiinnitti erityistä huomiota tapauksessa siihen, että Lingensin ilmaukset olivat 

kirjoitettu artikkeleihin vaalien jälkimainingeissa, eivätkä kyseisenlaiset ilmaukset olleet 

millään tavoin epätavallisia, kun kyse oli politiikasta. EIT tulkitsi tapausta myös sen 

valossa, että sananvapaus on yksi demokraattisen yhteiskunnan perusta ja jokaiselle 

kuuluvista oikeuksista. EIT lisäksi korosti sananvapauden luonnetta ja EIS 10 artiklan 2 

kohtaa, jota sovelletaan myös sellaisiin tietoihin, jotka saattavat olla häiritseviä, 

järkyttäviä tai jopa loukkaavia. Lehdistön tehtävä ei ole EIT:n mukaan vaan toimia 

tietojen välittäjänä, vaan sen velvollisuus on myös saattaa kyseiset tiedot yleisön 

saataville. Näin ollen toimittaja antoi artikkeleillaan EIT:n mukaan yleisölle sellaista 

tietoa, jonka tulkinta jätettiin itse yleisölle. EIT lopulta totesi ratkaisussaan, että kyse ei 

ollut toimittajan oikeudesta levittää tietoa Kreiskystä, vaan kyse oli hänen 

mielipiteenvapaudestaan ja oikeudestaan jakaa hänen oma mielipiteensä. Lopulta EIT 

tulkitsi tapauksen siten, että Lingensin sananvapauteen puuttuminen ei ollut välttämätöntä 

demokraattisessa yhteiskunnassa toisen henkilön maineen suojelemiseksi, eikä suhteessa 

tavoiteltuun päämäärään. Kansallinen tuomioistuin oli rikkonut EIS 10 artiklaa. 

 

Poliitikolle on asetettu yksityishenkilöitä korkeampi sietoraja, eikä poliitikon kunnian 

suoja ole yhtä vahva kuin yksityishenkilöllä. Poliitikon täytyy hyväksyä tämä tosiasia 

julkisessa roolissaan. EIT:n oikeuskäytännöstä löytyy tapauksia, joissa kansallinen 

tuomioistuin on EIT:n oikeuskäytännöstä huolimatta ylittänyt kapean EIT:n 

määrittelemän arviointimarginaalin rajan. Arviointimarginaalin ylittäminen on johtanut 

siihen, että journalistin sananvapautta on rajoitettu kansallisessa tuomioistuimessa ilman 

painavaa syytä. EIT on tuominnut tapaukset journalistin valituksen perusteella siten, että 

kansallinen tuomioistuin on rikkonut EIS 10 artiklaa sananvapaudesta. EIT on kyllä 

huomioinut ratkaisuissaan, että poliitikon ei kuitenkaan tarvitse sietää kaikkea häneen 



 

 

 

47 

kohdistettua arvostelua, mutta harvemmin EIT on joutunut tulkitsemaan ratkaisemiaan 

tapauksia poliitikon hyväksi. 

 

EIT:n tapaus Oberschlick v. Itävalta (1997) on esimerkki tapauksesta, jossa EIT oli 

kiinnittänyt nimenomaan huomiota siihen, että poliittisen keskustelun täytyy olla 

perusteltua, eikä poliitikon tarvitse sietää kaikkea häneen kohdistettua arvostelua. 

Poliittinen keskustelu ei saa EIT:n mukaan johtaa sellaisiin kunnianloukkausiin, jotka 

eivät enää perustu poliittisen keskustelun sisältöön, vaan keskustelu on kääntynyt 

sisällön sijasta arvostelemaan poliitikon henkilökuvaa.146 

 
Tapauksessa Oberschlick v. Itävalta (1997) itävaltalainen toimittaja oli kutsunut itävallan 

vapauspuolueen