VAASAN YLIOPISTO 

KAUPPATIETEELLINEN TIEDEKUNTA 

TALOUSOIKEUS 

 
 

 

 
 

Tapani Pentikäinen 

RAHASTOSIJOITTAJAN VEROTUS 

Yksityishenkilön säänneltyihin rahastoihin tekemien sijoituksien verotus 

 

 

 

 

 

 

 

Talousoikeuden  

pro gradu -tutkielma 

 

Vero-oikeuden koulutusohjelma 

 

 

 

VAASA 2016 



  



1 
 

 

SISÄLLYS       SIVU 

 

TAULUKKOLUETTELO 5 

OIKEUSTAPAUSLUETTELO 5 

TIIVISTELMÄ 7 

LYHENTEET 9 

1. JOHDANTO 11 

1.1. Tutkimuskohteen kuvaus 11 

1.2. Tutkimustehtävä ja sen rajaus 14 

1.3. Tutkimuksen metodi ja lähteet 18 

1.4. Tutkimuksen rakenne 19 

2. RAHASTOSIJOITTAJAN VEROTUKSEN LÄHTÖKOHTIA 21 

2.1. Tulon verottamisesta 21 

2.1.1. Kysymyksenasettelu 21 

2.1.2. Veropohjan laajuus ja tulonlähdejako 21 

2.1.3. Verovelvollisuus Suomessa 25 

2.1.4. Rajat ylittävän verotuksen lähtökohdat 26 

2.5.5. Yhtymä ja yhteisö rajat ylittävässä verotuksessa 29 

2.2. Sovellettavat verolait sijoittajan verotuksessa 32 

2.2.1. Pääoma- ja ansiotulovero 32 

2.2.2. Vastikkeellisen saannon luovutusvoiton verotus 34 

2.2.3. Vastikkeettomat saannot: Perinnön ja lahjan verotus 37 

2.2.4. Varainsiirtovero 43 

2.3. Verosuunnittelu ja verotuksen ohjaavuus 45 

2.3.1. Verovelvollisen valinnanvapaus ja verosuunnittelu 45 

2.3.2. Verotuksen neutraliteetti 46 

3. RAHASTONSIJOITTAJAN VEROTUKSEN KÄYTÄNTÖ 49 

3.1. Juoksevan tulon verotus 49 

3.1.1. Sijoitusrahaston voitto-osuuden verotus 49 

3.1.2. Osakeyhtiömuotoisen rahaston osingon verotus 51 

3.1.3. Kommandiittiyhtiömuotoisesta rahastosta saatavan tulon verotus 58 

  



2 
 

  



3 
 

 

3.2. Vastikkeellinen saannon luovutuksen verotus 63 

3.2.1. Sijoitusrahasto-osuuden luovutus 63 

3.2.2. Osakkeiden luovutusvoiton verotus 67 

3.2.3. Kommandiittiyhtiön osuuden luovutus 73 

3.3. Vastikkeettoman saannon luovutuksen verotus 75 

4. RAHASTOSIJOITTAMISEN VEROSUUNNITTELUSTA 77 

4.1. Verotuksen neutraalisuus ja verosuunnittelu 77 

4.2. Taloudellisesti kahdenkertainen verotus rahastosijoittamisessa 79 

4.3. Sijoittaminen yrityksen kautta 81 

4.4. Luovutustappion hyväksikäyttö 85 

4.5. Kapitalisaatiosopimukset 86 

4.6. Verovarmuuden lisääminen 88 

4.7. Vastikkeettoman saannon verosuunnittelu 90 

5. LOPPUPÄÄTELMIÄ 93 

LÄHTEET 98 

LIITTEET: 105 

 

 



4 
 

  



5 
 

TAULUKKOLUETTELO 
 

Taulukko 1: Suoran sijoituksen ja sijoitusrahastosijoituksen vertailu I  s. 78 

Taulukko 2: Suoran sijoituksen ja sijoitusrahastosijoituksen vertailu II  s. 78 

Taulukko 3: Kiinteistörahastojen osakkaan verotus   s. 80 

Taulukko 4: Verot sijoitusrahastosta ja listaamattomasta yhtiöstä  s. 82 

 

OIKEUSTAPAUSLUETTELO 
 

Korkein hallinto-oikeus 

26.50.1997 taltio 1354 KHO:1997:42   s. 62 

15.08.2000 taltio 2057 KHO:2000:51   s. 37 

10.05.2000 taltio 862    s. 65 

07.12.2000 taltio 3191 KHO:2003:3191  s. 35 

30.04.2003 taltio 1062  KHO:2003:21   s. 89 

22.12.2004 taltio 3346 KHO:2004:112   s. 66 

22.12.2004 taltio 3359 KHO:2004:116   s. 31 

12.03.2010 taltio 470     s. 14, 31 

31.10.2012 taltio 3015 KHO 2012:93   s. 71 

 

Hallinto-oikeus 

Kouvola 18.1.2013 taltio 13/0039/2   s. 49, 64  

 

Keskusverolautakunta  

12.06.1997  KVL 1997/147   s. 72 

08.06.1992  KVL 1998/102  s. 65 

08.02.1999  KLV 1999/14    s. 72 

23.10.2002  KVL 2002/75   s. 65 

01.12.2010  KVL 2010/63   s. 37 

18.05.2011  KVL 2011/34   s. 87 

09.05.2012  KVL 2012/28   s. 87 

27.02.2013  KVL 2013/8   s. 31 

20.03.2013  KVL 2013/14   s. 14 

20.03.2013  KVL 2013/15   s. 67 

26.11.2014  KVL 2014/54   s. 65 



6 
 

  



7 
 

 

VAASAN YLIOPISTO 

Kauppatieteellinen tiedekunta 

Tekijä:   Tapani Pentikäinen 

Tutkielman nimi: Rahoitussijoittajan verotus – yksityishenkilön 

säänneltyihin rahastoihin tekemien sijoituksien 

verotus 

Ohjaaja:   Juha Lindgren 

Tutkinto:   Kauppatieteiden maisteri 

Oppiaine:   Talousoikeus 

Koulutusohjelma:  Vero-oikeus 

Aloitusvuosi:   2014   

Valmistumisvuosi:  2016  Sivumäärä: 106 

  

TIIVISTELMÄ 
 

Tutkimuksessa tarkastellaan Suomessa yleisesti verovelvollisen yksityisen 

rahastosijoittajan verotusta. Taloudellisena ilmiönä rahastosijoittaminen tarkoittaa 

yksityisille sijoittajille tarjottavaa mahdollisuutta yhteiseen sijoitustoimintaan. 

Yhteissijoittaminen mahdollistaa sijoitustoiminnan pienemmällä pääomalla, kun 

ammattimaisesti hoidetuissa rahastoissa pääoman menettämisen riski pienenee. 

Tutkimuksen aiheen tarkastelu keskittyy pääasiassa tuloverolain mukaiseen 

pääomatulojen ja luovutusvoiton verotukseen. Rahastojen erilaisista oikeudellisista 

muodoista johtuen tarkastelussa ovat mukana niin sijoitusrahastosta saatavan tulon, 

osinkotulon, kommandiittiyhtiön äänettömänä yhtiömiehenä saadun juoksevan tulon 

verotus ja edelle mainittujen osuuksien ja osakkeiden luovutusvoiton verotus. 

  

Tutkimuksen menetelmänä on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen menetelmä. 

Keskeinen huomio kohdistuu tuloverolain pääomatulon verotusta koskevien 32-33g §:ien 

ja luovutusvoiton verotusta koskevien 45-48 §:ien sisältöön ja niiden tulkintaan. Muuta 

keskeistä aineistoa ovat rahastojen oikeudellista sääntelyä koskevat direktiivit sekä 

lainsäädäntö, lainvalmisteluasiakirjat ja oikeusratkaisut. Tutkielman lähteisiin ovat 

kuuluneet myös vero-oikeudellinen kirjallisuus, Verohallinnon ohjeet ja asiantuntija-

artikkelit.  

  

Rahaston oikeudellisella muodolla on suuri merkitys sille, miten sijoittajaa verotetaan ja 

tämä on syytä ottaa huomioon sijoituspäätöstä tehdessä. Verosuunnittelu ei kuitenkaan 

aina tarkoita samaa kuin veron minimointi; verosuunnittelussa pyritään taloudellisesti 

edullisimpaan ratkaisuun ja verotus muodostaa siinä yhden huomioon otettavan kuluerän. 

Siksi jokainen sijoituspäätös tulisi arvioida verosuunnittelun osalta erikseen ja välttää 

yleistyksiä. Rahastosijoitusten rajat ylittävien tuottojen ja luovutusvoittojen verotuksen 

osalta liikutaan SEUT:n sallimien perusoikeuksien ja kansallisen lainsäädännön 

ristiriitaisessa maailmassa ja yksittäistä verotusratkaisua tehtäessä usein joudutaan 

turvautumaan tuomioistuinten ratkaisuihin. 

 

 

AVAINSANAT: pääomatulojen verotus, henkilöverotus, verosuunnittelu 
  



8 
 

  



9 
 

LYHENTEET 
 

 

AIFM  Alternative Investment Fund Managers 

AKYL  Laki avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä 389/1988 

AML  Arvopaperimarkkinalaki 746/2012 

Arvostuslaki  Laki varojen arvostamisesta verotuksessa 1142/2005 

ETA  Euroopan Talousalue 

ETF  Exhange Traded Fund 

EU  Euroopan unioni 

EVL  Laki elinkeinotulon verottamisesta 360/1968 

EY  Euroopan yhteisö 

FCP  Fonds Commun de Placement 

HAO  Hallinto-oikeus 

KHO  Korkein hallinto-oikeus 

KorkoL  Korkolaki 663/1982 

KRL  Kiinteistörahastolaki 1173/1997 

KVL  Keskusverolautakunta 

MenetelmäL Laki kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen 

poistamisesta 1552/1995 

MVL Maatilatalouden tuloverolaki 543/1967 

OECD Organization for Economic Co-operation and Development 

OKL Osuuskuntalaki 421/2013 

OYL  Osakeyhtiölaki 624/2006 

PerVL  Perintö- ja lahjaverolaki 378/1940 

PL  Perustuslaki 

PK  Perintökaari 40/1965 

REIT-verolaki  Laki eräiden asuntojen vuokraustoimintaa harjoittavien 

osakeyhtiöiden verohuojennuksista 229/2009 

SEU  Sopimus Europan unionista 

SEUT  Sopimus Euroopan unionin toiminnasta 

SICAV  Société d'investissement à capital variable 



10 
 

SipaL  Sijoituspalvelulaki 747/2012 

SRL  Sijoitusrahastolaki 48/1999 

TVL  Tuloverolaki 1535/1992 

UCITS Undertakings for collective investments and transferable 

securities 

VSL  Vakuutussopimuslaki 543/1994 

VSVL  Varainsiirtoverolaki 931/1996 

VRHL  Laki vaihtoehtorahastojen hoitajista 162/2014 

VML  Verotusmenettelylaki 

VYL Laki ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta 

1217/1994 

  



11 
 

1. JOHDANTO 

 

 

1.1. Tutkimuskohteen kuvaus 

 

 

Yksityishenkilöiden harjoittama rahastosijoittaminen on laaja ilmiö ja tekee myös 

rahastosijoittajan verotuksesta moniulotteisen kysymyksen. Rahastoista puhuttaessa 

usein ajatellaan vain sijoitusrahastoja, ne ovat kuitenkin vain yksi useasta tarjolla olevasta 

rahastotyypistä.  Muita rahastotyyppejä ovat esim. erikoissijoitusrahastot ja 

kiinteistörahastolain mukaiset kiinteistörahastot. Lainsäädännön näkökulmasta rahastoja 

voi perustaa useita tarjolla olevia oikeudellisia muotoja hyväksi käyttäen 

sopimuspohjaisesta sijoitusrahastosta aina osuuskuntaan ja kommandiittiyhtiöön. 

Oikeudelliset muodot vaikuttavat rahastosijoittajan verotukseen, koska verotus perustuu 

yksittäisen rahaston oikeudellisen muotoon. Näin osakeyhtiönmuotoisen rahaston 

osakkeenomistajaa verotetaan tuloverolain (TVL) 33a - 33d §:ien mukaan osinkotulosta, 

kommandiittiyhtiömuotoisen rahaston yhtiömiestä verotetaan TVL 40.1 §:n ja lain 

avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä (AKYL) 7:4.1 §:n mukaan, ja sijoitusrahaston 

osuudenomistajaa TVL 32 §:n mukaisesti. 

  

Miksi sitten tarkastella erilaisten rahastojen verotusta yhdessä esityksessä sen sijaan, että 

keskityttäisiin yhteen yhtiöoikeudelliseen muotoon ja sen verotukseen. Syynä on se, että 

rahastosijoittamisessa, suorasta sijoittamisesta poiketen, on kyse yhteissijoittamisesta ja 

sen erilaisista vaihtoehdoista. Ja näillä vaihtoehdoilla on erilaisia verotuksellisia 

vaikutuksia. Esimerkiksi kiinteistösijoittamisen kohdalla, jos ei siis halua sijoittaa suoraa 

sijoitusasuntoon tai muuhun sijoituskiinteistöön, vaihtoehtona ovat erilaiset 

kiinteistörahastot. Kun rahaston oikeudellisella muodolla on suora vaikutus sijoittajan 

verotukseen, on selvää, että sijoittaja on kiinnostunut siitä, miten nämä vaikutukset 

kohdistuvat sijoituksesta saatavat tuoton verotukseen ja sijoittajan käteen jäävään 

osuuteen. 

 



12 
 

Rahastosijoittamisen mahdollisuudet Suomessa avautuivat yksityishenkilöille vuonna 

1987, kun sijoitusrahastolaki (SRL) 480/1987 astui voimaan. Tavoitteena oli tarjota 

yleisölle mahdollisuus osallistua yhteisiin arvopaperisijoituksiin likvideillä 

rahoitusmarkkinoilla. Sijoitusrahastot ovat saaneet suuren suosion ja vuoden 2015 

lopussa Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen rahastopääoma oli 98,5 miljardia 

euroa1. Rahastoja oli vuoden 2014 lopussa 492 kpl. Sijoitusrahastojen kohdalla puhutaan 

siis merkittävistä taloudellisista intresseistä. Sijoitusrahastojen määrä on vaihdellut 

vuosittain; vuonna 2014 sijoitusrahastojen lukumäärä väheni 25 kpl edellisvuoteen 

verrattuna. Vuoden 2014 aikana 57 sijoitusrahastoa lopetti toimintansa, niistä 52 

sulautettiin toiseen, jo olemassa olevaan rahastoon. Sulautumisista 18 tapahtui Suomen 

rajojen ulkopuolelle, kun suomalaisia rahastoja sulautettiin Ruotsissa toimiviin 

rahastoihin. Myös sijoitusrahastojen tyyppimuutoksia tapahtui eli 11:sta 

erikoissijoitusrahaston säännöt muutettiin vastaamaan varsinaisten sijoitusrahastojen 

sääntöjä.2    

 

Rahastosijoittaminen on suosittua myös muualla kuin Suomessa, pelkästään Euroopassa 

arvioitiin vuonna 2011, että rahastoja on 30 000 kpl ja niiden yhteenlasketut sijoitukset 

ylittivät 7 biljoonaa euroa.3 Vuoden 2015 lopussa eurooppalaisten rahastojen arvo on 

ylittänyt jo 10 biljoonaa euroa.4 Euroopan Yhteisön yhteismarkkinoiden kehittäminen ja 

kilpailun avaaminen on vaikuttanut myös sijoitusrahastotoimintaan, ne on avattu 

kilpaillulle sijoituspalveludirektiivin 85/611/ETY mukaisesti Euroopan 

Yhteisön/Unionin ja myöhemmin Euroopan Talousalueen ETAn alueella. Direktiivin 

mukaisesti kotimaassaan toimiluvan saaneet ETA-rahastoyhtiöt saavat harjoittaa 

Suomessa SRL 1.4 § perusteella sijoitusrahastotoimintaa ja markkinoida osuuksiaan 

yleisölle. Tämän lisäksi suomalaisten voivat vapaasti sijoittaa pääomien vapaan 

liikkuvuuden periaatteen mukaisesti muihin ETA-maihin sijoittuneisiin rahastoihin. 

Nämä tekijät ovat lisänneet huomattavissa määrin suomalaisen rahastosijoittajan 

mahdollisuuksia löytää mieleisensä sijoituskohde tarjolla olevista rahastoista. 

 

                                                           
1 Suomen Pankin sijoitusrahastotiedote.  
2 Sijoitusrahastot, vuosikatsaus 2014: 14. 
3 Puttonen & Repo 2011: 8. 
4 European Central Bank. 



13 
 

Sijoitusrahastolaissa säädeltyjen rahastojen lisäksi rahastoja säädellään myös laissa 

vaihtoehtorahastojen hoitajista (VRHL). Sijoitusrahastolain mukaisten varsinaisten 

sijoitusrahastojen rinnalla on siis joukko muita rahastoja, kuten SRL:n mukaiset 

erikoissijoitusrahastot ja VRHL:n mukaiset vaihtoehtorahastot. Ne muodostuvat kirjosta 

oikeudellisesti eri tavalla säädeltyjä organisaatioita ja niihin lasketaan kuuluviksi myös 

kiinteistörahastolain (KRL) mukaiset rahastot. Terminologisesti on syytä olla tarkka sen 

suhteen, milloin puhutaan rahastoista ja milloin sijoitusrahastoista.  Sijoitusrahastolain 

(SRL) 42.1§:n mukaan sijoitusrahasto on selkeästi määritelty entiteetti ja termiä saa 

käyttää vain SRL:n mukaisesta sijoitusrahastosta. SRL 2.1 § 2 kohdan mukaan 

sijoitusrahastolla tarkoitetaan sijoitusrahastotoiminnassa hankittuja sekä Suomessa 

vahvistettujen sääntöjen sekä kyseisen lain 11 luvun mukaan sijoitettuja varoja sekä niistä 

johtuvia velvoitteita. Puhuttaessa rahastosta yleisellä tasolla ja viitatessa muihin 

rahastoihin kuin SRL:n mukaisiin sijoitusrahastoihin käytetään termiä rahasto tai 

tarkennetaan, millaisesta rahastosta on kyse. 

 

Sijoitusrahastotoiminnan säätelyn lähtökohtana tänä päivänä on EU:n uudistettu 

sijoitusrahastodirektiivi 2009/65/EY. Sijoitusrahastolaki 48/1999 on uudistettu 

vastaamaan direktiivin vaatimuksia. Direktiivin mukaisista varsinaisista 

sijoitusrahastoista käytetään termiä UCITS-rahastot5. Muita rahastoja eli ns. ei-UCITS 

rahastoja ovat SRL:n mukaiset erikoissijoitusrahastot ja vaihtoehtorahastodirektiivin 

2011/61/EU (AIFM-direktiivi) ja sen pohjalta annetun vaihtoehtorahastojen hoitajia 

koskevan lain 17.3.2014/162 mukaiset rahastot. Vaihtoehtorahastoiksi luetaan myös 

kiinteistörahastolain mukaiset rahastot ja sen perusteella niiden toimintaa säädellään 

myös laissa vaihtoehtorahastojen hoitajista.  Oikeudellisen muodon perusteella Suomessa 

tunnetaan siten SRL:n perusteella sopimuspohjaiset sijoitusrahastot ja 

erikoissijoitusrahastot, KRL:n perusteella osakeyhtiö- ja kommandiittiyhtiömuotoiset 

kiinteistörahastot ja sekä VRHL:n perusteella vielä rekisteröidyn yhdistyksen ja 

osuuskunnan muotoiset rahastot. Perusteita sille, että Suomen lainsäädännössä tunnetaan 

myös rekisteröidyn yhdistyksen ja osuuskunnan muotoiset rahastot, voidaan löytää 

hallituksen esityksestä vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevaksi lainsäädännöksi (HE 

                                                           
5 UCITS tulee sanoista ‘Undertakings for collective investments and transferable securities’. UCITS-
rahastot voivat kansallisen lainsäädännön perusteella poiketa toisistaan esim. oikeudellisen muodon 
perusteella, mutta ne ovat rajat ylittävissä tapauksissa rinnasteisia toisiinsa esim. verotuksessa. 



14 
 

94/2013). Lisäämällä nämä sallituiksi, yksityishenkilöille markkinoitaviksi rahastoiksi, 

on haluttu vahvistaa suomalaisen ei-ammattimaisen sijoittajan sijoittajasuojaa, kun hän 

sijoittaa ETA-valtiossa toimiluvan saaneeseen vaihtoehtorahastoon.6  

 

Rahastojen oikeudellisten muotojen monilukuisuutta voidaan tarkastella myös 

verotuksen näkökulmasta. Tällainen rahastojen kirjo ei ainakaan yksinkertaista rajat 

ylittävien tulojen verotusta. Vaikka tuloverolaissa on säädetty ulkomaisen tulon 

käsittelystä suomalaisessa verotuksessa, esim. ulkomainen osinko säädettään 

verotettavaksi kuten vastaava suomalainen osinko (TVL 33c.1 §), niin verotuksen 

suorittamiseksi on usein ollut tarpeen ensin määrittää, miten ulkomainen yhteisö 

rinnastuu kotimaiseen ja minkä pykälien perusteella tuloa tulisi verottaa.  

Oikeuskäytännössä on toistuvasti tarkasteltu näitä rinnastuksia verotuksen oikean 

suorittamisen varmistamiseksi7. Tällöin lakien valmistelumateriaaleista, kuten 

hallituksen esityksistä, löytyvät viittaukset voivat selkeyttää asiantilaa8.  

 

 

1.2. Tutkimustehtävä ja sen rajaus 

 

 

Tutkimuksen kohteena on yksityisen rahastosijoittajan verotus, ja tutkimuskysymys on 

asetettu seuraavaan muotoon: miten säädeltyyn rahastoon sijoittavan yleisesti 

verovelvollisen yksityishenkilön verotus tapahtuu Suomessa. Tutkimuskysymys jäsentyy 

kolmeen asiakokonaisuuteen, joiden kautta varsinaista kysymystä hahmotetaan. Nämä 

ovat veron suorittamisen teoreettiset perusteet, veron laskemisen perusteet ja verotuksen 

suunnittelu. 

  

Ensimmäinen kysymys on, millä perusteella ja miten sijoitustoimintaa verotetaan. 

Tavoitteena on selvittää sijoitustoiminnan verotuksen lähtökohtia kansallisessa ja 

                                                           
6 HE 94/2013: 150–151. 
7 Esim. KVL 014/2013 Luxemburgilainen FCT-yhteissijoitusyritys suomalaiseen sijoitusrahastoon ja KHO 
12.3.2010 taltio 470 Luxemburgilaisen vaihtuvapääomaisen SICAV-yhtiön rinnastaminen suomalaiseen 
osakeyhtiöön. 
8 Tällainen esimerkki on VRHL:n 13:3.1 § 4 kohdan viittaus rekisteröityyn yhdistykseen vaihtoehtorahaston 
sallittuna oikeudellisena muotona. Hallituksen esityksessä HE 94/2013 todetaan, että kyseinen viittauksen 
takana on tanskalaiseen rekisteröidyn yhdistyksen muotoinen sijoitus yhdistys ”investerignförening”. 



15 
 

kansainvälisessä verotuksessa, ja katsoa eri verolajien perusteita. Kansainvälisen 

verotuksen käsittelyn perusteena on tutkimusasetelmassa yleisesti verovelvollisen 

verotus.  

  

Veron laskeminen vie tutkimuksen konkreettiselle tasolle. Tavoitteena on perehtyä 

siihen, miten rahastosijoittamisen erilaisia vaihtoehtoja verotetaan. Toiseksi tavoitteena 

on myös selvittää sitä, miten verotus toimii erilaisissa verotuksellisissa tilanteissa, kuten 

juoksevan tulon ja luovutusvoittoa verotuksen kohdalla. Kun kyseessä on yleisesti 

verovelvollisen verotuksesta, on tarkasteluun otettu myös rajat ylittäviä sijoitustilanteita. 

Luovutusvoiton verotuksen kohdalla tarkastellaan erikseen vastikkeellisen ja 

vastikkeettoman luovutusvoiton verotusta. 

  

Verotuksen suunnittelu johtaa tutkimuksen soveltavalle tasolle: yksittäisellä 

verovelvollisella on perustuslain 18.1 §:n suoma oikeus elinkeinonvapauteen. Sen 

mukaisesti hän voi vapaasti suunnitella millaisia taloudellisia toimia toteuttaa ja millaisia 

taloudellisia lopputulemia tavoittelee. Tämä oikeus ulottuu myös verotuksen suunnittelun 

alueella. Tavoitteena on selvittää millaisia verosuunnittelun välineitä rahastot tarjoavat ja 

millaisia keinoja rahastosijoittajan verosuunnittelussa on tarjolla. 

 

Tutkimuksen rajauksen keskeiset tekijät nousevat tutkimuskysymyksestä, yleisesti 

verovelvollisen, yksityishenkilönä toimivan rahastosijoittajan verotuksesta Suomessa. 

Täten keskeiset rajaukset liittyvät Suomen yleiseen verovelvollisuuteen, yksityiseen 

sijoittajaan ja säädeltyihin rahastoihin. Rajauksen perusteet ja tarkennukset käydään 

seuraavassa lävitse.  

  

Yleinen verovelvollisuus rajautuu tuloverolain 9.1 § perusteella. Suomesta tuloa saava 

verovelvollinen katsotaan joko yleisesti tai rajoitetusti verovelvolliseksi sen mukaan, 

katsotaanko hänen Suomessa asuvaksi vai ei. Yleisesti verovelvollisia ovat TVL 9.1.§ 1 

kohdan perusteella Suomessa asuvat luonnolliset henkilöt, kotimaiset yhteisöt, 

yhteisetuudet ja kuolinpesät. Yleinen verovelvollisuus on globaalia eli koskee kaikkea 

Suomesta ja muualta saatua tuloa. Yleisesti verovelvollisen ulkomailta saadun tulon 



16 
 

veronalaisuus määräytyy verosopimusten perusteella.9 Rajoitetusti verovelvollisia eli 

sellaisia veronsaajia, jotka saavat tuloa Suomesta, mutta joita ei katsota Suomessa 

asuviksi, ei tässä tutkimuksessa tarkastelle.  

  

Yksityishenkilö sijoittajana rinnastuu sijoitusmahdollisuuksiensa osalta 

sijoituspalvelulain 1:18.3 § mukaiseen ei-ammattimaiseen asiakkaaseen. Momentissa ei-

ammattimainen asiakas määritellään käänteisesti eli muuksi kuin ammattimaiseksi 

asiakkaaksi.  

  

Tässä laissa ei-ammattimaisella asiakkaalla tarkoitetaan muuta asiakasta 

kuin 1 momentissa tarkoitettua ammattimaista asiakasta. 

  

Ammattimainen asiakas rajataan selkeästi. Sijoituspalvelulain 1:18.1 § 1–5 kohtien 

mukaan ammattimaisia asiakkaita ovat toimiluvan omaavat tai muussa 

viranomaisvalvonnassa olevat yhteisöt, suuryritykset, Suomen valtio ja Suomen Pankki 

sekä pääasiallisesti rahoitusvälineisiin sijoittavat yhteisösijoittajat. Kohdan 6 mukaan 

ammattimaisena asiakkaan pidetään myös asiakkaan omasta pyynnöstä muuta kuin 1 

momentin 1–5 kohtien mukaista asiakasta (SiPaL 1:18.2 §).  Sijoituspalveluyrityksen 

tulee siis arvioida asiakkaan valmiudet tehdä sijoituspäätöksiä ja ymmärtää niihin liittyvät 

riskit ja lisäksi asiakkaan tulee täyttää vähintään kaksi kolmesta kriteeristä. Asiakas on 

viimeisen vuoden kuluessa toteuttanut useita merkittäviä liiketoimia, omaa huomattavan 

sijoitusvarallisuuden eli vähintään 500 000 euroa ja työskentelee tai on työskennellyt 

rahoitusalan ammattilaisena vähintään vuoden ajan.  

  

Yksityinen henkilö voi olla SiPaL tarkoittama ammattimainen asiakas vain, jos hän 

täyttää 1:18.2 § 1–3 kohtien mukaisista kriteereistä kaksi ja on sijoituspalveluyrityksen 

toimesta arvioitu päteväksi sijoittamaan ammattimaisella tasolla. Muita yksityisiä 

sijoittajia pidetään ei-ammattimaisina asiakkaina ja heidän mahdollisuuksistaan sijoittaa 

eri säätelyn alaisiin rahastoihin on säädetty laissa. Ammattimaisen ja ei-ammattimaisen 

asiakkaan erottaminen toisistaan on tärkeää sen vuoksi, että ei-ammattimainen asiakas 

saa suuremman suojan kuin ammattimainen asiakas. Esimerkiksi markkinoitaessa 

                                                           
9 Niskakangas 2014: 98–100. 



17 
 

rahastoa ei-ammattimaiselle asiakkaalle tulee lain vaihtoehtorahastojen hoitajista 13:1.3 

§ perusteella noudattaa myös kuluttajansuojalan asettamia rajoituksia markkinoinnille 

sekä kantaa lain mukainen vastuu tuotteen virheellisyydestä. 

  

Säädellyillä rahastoilla tarkoitetaan sijoitusrahastolain ja vaihtoehtorahastojen hoitajista 

annetun lain mukaisia rahastoja. Ei-ammattimaiselle asiakkaalle saadaan tarjota 

sijoitusrahastolain perusteella varsinaisia sijoitusrahastoja ja osaa 

erikoissijoitusrahastoista eli SRL 87 § mukaista sijoitusten hajauttamista noudattavia 

erikoissijoitusrahastoja. Näiden lisäksi VRHL 13:3.1 § mukaan ei-ammattimaiselle 

asiakkaalle saa markkinoida rahastoja, jotka ovat oikeudelliselta muodoltaan 

osakeyhtiöitä, kommandiittiyhtiöitä, joiden voiton jakoa on rajoitettu yhtiösopimuksessa, 

SRL:n mukaisia erikoissijoitusrahastoja, rekisteröityjä yhdistyksiä, osuuskuntia tai edellä 

mainittujen, direktiivissä vaihtoehtorahastojen hoitajista mainittuja ulkomaisia vastineita.  

 

Osa säädellyistä ja yksityissijoittajalle tarjottavista rahastotyypistä ei ole käytössä 

Suomessa, siksi osuuskuntamuotoisten ja rekisteröidyn yhteisön muotoisten rahastojen 

tarkastelu on rajattu tutkimuksen ulkopuolelle. Osuuskuntamuotoisten sijoitusrahastoihin 

verrattavien rahastojen perustaminen on ollut mahdollista uudistetun osuuskuntalain 

(OKL) tultua voimaan 1.1.2014. Uusittu OKL § 5 mahdollistaa osuuskunnan toiminnan 

tarkoituksen määrittämisen myös voiton tavoitteluksi.10 Osuuskuntamuotoisia rahastoja 

ole tullut uudistuksen jälkeen tullut tarjolle. Myöskään rekisteröityjen yhteisöjen 

muotoisia rahastoja ei ole Suomessa tarjolla, niiden perustaminen on käytännössä 

vaikeaa. Yhdistyslaki ei koske 2 § mukaisesti yhteisöä, jonka tavoitteena on voiton tai 

taloudellisen edun tavoittelu eikä taloudellisia yhdistyksiä koskeva muu lainsäädäntö 

tunne rahastotoimintaa harjoittavaa yhdistystä.11  

 

                                                           
10 Osuuskuntamuotoisen rahaston sallimista yksityiselle sijoittajalle myytäväksi rahastoksi on perusteltu 
vaihtoehtorahastolakia säädettäessä sillä, että osuuskuntalain muutoksen myötä 1.1.2014 osuuskunnan 
muistuttavat suuresti vastuiltaan ja oikeuksiltaan osakeyhtiöitä, jolloin ne tarjoavat sijoittajalle yhtäläisen 
suojan kuin osakeyhtiömuotoinen rahastokin. HE 94/2013: s.2013. Mattila 2015: 142. 
11 Hallituksen esityksessä laiksi vaihtoehtorahastojen hoitajista HE 94/2013 viitataan rekisteröityjen 
yhdistysten kohdalla tanskalaiseen sijoituskäytäntöön ja siellä yleiseen rekisteröidyn yhdistyksen, 
investeringsförening, käyttöön yhteissijoitustoiminnassa. HE 94/2013 s. 152. 



18 
 

Tarkempia perusteita yksittäisen rahastotyypin erilaisten voitonajakotapojen käsittelyyn 

käydään läpi kyseisten rahastomuodon yhteydessä. Erityisesti tämä koskee 

osakeyhteisömuotoisia rahastoja. 

 

 

1.3. Tutkimuksen metodi ja lähteet 

 

 

Tutkimuksen metodina on oikeusdogmaattinen eli lainoppiin pohjaava tutkimusote. Siinä 

tutkimuksen kohdetta tarkastellaan oikeusnormien ja vallitsevan oikeustilan 

näkökulmasta. Tavoitteena on selventää tutkimusaiheeseen liittyvä nykyinen oikeustila.  

 

Vero-oikeuden oikeuslähteillä on tiettyjä erityispiirteitä muihin oikeuslähteisiin 

verrattuna. Niihin kuuluu lainsäädännön tyypillinen nopeakiertoisuus. Tämä tarkoittaa, 

että lainsäädännön yksityiskohdat muuttuvat nopeasti.12 Tulkinnan kannalta tämä 

edellyttää jatkuvaa uuden omaksumista, mutta myös vanhaan normistoon tutustumista. 

Muutostilanteissa verolait eivät ole takautuvia ja oikeustilan selvittämisessä ja 

ymmärtämisessä voi olla tarvetta palata aikaisempaa voimassa olleeseen lainsäädäntöön.  

 

Vero-oikeudelliseen metodiin liittyy myös merkittävä sisäinen jännite. Toisaalta 

verolakeja on tarve tulkita hyvinkin tarkkaan ja toisaalta verolakien on sopeuduttava 

nopeasti muuttuvaan taloudelliseen ympäristöön, missä olosuhteet muuttuvat nopeammin 

kuin lainsäätäjä ehtii niihin reagoida. Tämä jännite korostetun laillisuuden periaatteet ja 

joustavan tulkinnan tarpeen välillä voidaan ajatella näkyvän käytännön verotustilanteissa 

ja ennen muuta tuomioistuimen ratkaisuissa.  Korostetun laillisuuden periaate painottaa 

sitä, että verosta on säädettävä lailla, ja siksi veronormeja sovellettaessa jokaiselle 

elementille on löydettävä välitön tuki verolaista. Tutkijalta tämä edellyttää tarkkuutta ja 

pitäytymistä sanamuodon mukaisessa tulkinnassa. Mikäli tutkija haluaa ylittää lakitekstin 

rajat tulkinnassa, tämä edellyttää erityisen hyviä perusteluita. Toisaalta taloudellisessa 

ympäristössä tapahtuvat muutoksen edellyttävät joustavuutta. Taloudelliset realiteetit 

muuttuvat ja laintulkintaan tulee jännitystä. Pahimmillaan olosuhteiden nopeat muutokset 

                                                           
12 Wikström 2006: 28. 



19 
 

syövät jäykän soveltamisen vuoksi lakien uskottavuutta.13 Tiukka tulkinta ei ehkä suoraan 

sovikaan tapaukseen. Tarvitaan enemmän kuin sanamuodon mukaista tulkintaa ja 

joudutaan turvautumaan tilanteeseen vaikuttavien taloudellisten reunaehtojen tulkintaan 

eli muuhunkin kuin lakiin, lakien esitöihin ja oikeuskäytäntöön oikeuslähteenä.14 

Joustavalla tulkinnalla ei kuitenkaan voi muodostaa uutta normia eli 

oikeustosiseikastoa.15  

 

Tutkimuksessa keskeisenä lähdeaineistona on Suomessa voimassa oleva lainsäädäntö. 

Tämän rinnalle tulevat EU-direktiivit ja suomalaiset lainsäätämistä koskevat hallituksen 

esitykset. Myös korkeimman hallinto-oikeuden ja keskusverolautakunnan ratkaisuilla on 

merkitystä niin lakia täydentävinä kuin päätelmiin johtavina ja niitä tukevina perusteina. 

Verohallinnon ohjeita käytetään myös lähteinä osoittamaan, miten käytännön 

verotustilanteissa lakeja sekä tuomioistuinten ratkaisuja on tulkittu.  

 

 

1.4. Tutkimuksen rakenne 

 

 

Tutkielma jakautuu kolmeen osaan: teoriaan ja verolajien tarkasteluun, verotuksen 

laskemiseen ja soveltavaan osaan. Teorialla luodaan pohjaa seuraavien osien eli 

verotuksen konkreettiseen tarkasteluun ja soveltamisen eli verosuunnittelun käsittelyyn. 

Työn yleinen rakenne lähtee näin teoriasta ja siirtyy sitten verolajikohtaiseen tarkasteluun 

ja päättyy soveltavaan, verosuunnittelua koskevaan lukuun.  

 

Pääluvussa kaksi käsitellään rahastosijoittamisen verotuksen kannalta keskeistä 

kysymystä siitä, miten ja millä perusteella veroa maksetaan, mitä verolajeja 

sijoitustoiminnan verotuksessa sovelletaan ja tarkastellaan lyhyesti verosuunnittelun 

teoreettista pohjaa kuten verovelvollisen valinnanvapautta ja verotuksen neutraliteettia.  

 

                                                           
13 Wikström 1997: 331–334. 
14 Wikström 1997: 337–348. 
15 Wikström 1997: 337. 



20 
 

Pääluvussa kolme syvennytään verotuksen suorittamiseen eli miten erilaisia oikeudellisia 

muotoja olevista rahastoista saatavaa juoksevaa tuloa verotetaan, ja miten ko. rahastojen 

osakkeiden ja osuuksien luovutusta verotetaan vastikkeellisen ja vastikkeettoman 

saannon osalta. Luvussa myös paneudutaan perintö- ja lahjaverotuksen käytäntöön.  

 

Luvussa neljä pääpaino on rahastosijoittajan verotuksen suunnittelussa. Esiin nostetaan 

erilaisten sijoitusvaihtoehtojen verotuksellisia seurauksia sekä tarkastellaan joitakin 

vaihtoehtoja rahastosijoittamiselle ja sitä, kuinka nämä vaihtoehdot eroavat verotuksen 

suhteen rahastosta saatavan tuoton verotuksessa. Luvussa myös hahmotetaan sitä, miten 

perintö- ja lahjaverotuksessa voidaan arvioida toimenpiteiden verotuksellisia vaikutuksia.  



21 
 

2. RAHASTOSIJOITTAJAN VEROTUKSEN LÄHTÖKOHTIA 

 

 

2.1. Tulon verottamisesta 

 

 

2.1.1. Kysymyksenasettelu 

 

Verovelvollisen näkökulmasta verotuksen keskeisiä kysymyksiä on, mistä ja millä 

perusteella veroa maksetaan. Verokustannuksesta kiinnostunut sijoittaja joutuu 

pohtimaan erilaisia sijoitusvaihtoehtoja myös siitä näkökulmasta, millainen 

verotuksellinen vaikutus hänen sijoitusratkaisullaan on. Teoreettista pohjaa kysymysten 

tarkastelulle haetaan veropohjan ja tulolähdejaon tarkastelusta. Niiden avulla perustellaan 

sitä, minkälaista tuloa verotetaan, minkälaisia periaatteita verotuksessa käytetään ja 

lopulta, miten määräytyy se, minkälaista veroa tulosta maksetaan. Verovelvollisuuden 

käsite puolestaan kertoo, kuka on velvollinen maksamaan veroa Suomessa. Tilanteissa, 

missä henkilö on yleisesti verovelvollinen Suomessa, mutta tuloa saadaan toisesta maasta, 

joudutaan turvautumaan sekä Suomen kansainväliseen verolainsäädäntöön, EU-vero-

oikeuteen ja verosopimuksiin. Niiden avulla etsitään vastausta millaiset periaatteet 

ohjaavan verotuksen suorittamista rajat ylittävissä tilanteissa. 

 

 

2.1.2. Veropohjan laajuus ja tulonlähdejako 

 

Veropohjan laajuuden käsite kertoo, mistä kaikesta tulosta maksetaan veroa. Kysymystä 

voidaan havainnollistaa myös talouden näkökulmasta, jolloin pohditaan sitä, mikä on se 

taloudellinen ilmiö, mihin veronmaksu kiinnittyy16.  Teoreettisessa keskustelussa 

puhutaan vero-objektin käsitteestä. Vero-objekti vastaa kysymykseen siitä, mihin vero 

kohdistetaan, ja mistä ja millä perusteella veroa maksetaan. Tuloverotuksessa vero-

objektina on tulo.17 Tulon käsitettä voidaan tarkastella sekä tuloteoria että tulopohjan 

                                                           
16 Wikström 2006: 120. 
17 Nykänen & Räbinä 2013: 11. 



22 
 

osalta. Teoreettisessa katsannossa tulokäsitys voi olla laaja tai suppea. Laajaan 

tulokäsitykseen kuuluu teoreettisesti sekä realisoitunut että realisoimaton tulo18, mutta 

näin laajaa tulokäsitettä ei ole omaksuttu sellaisenaan missään. Suppeassa 

tulokäsityksessä puolestaan tulo yksilöidään tarkkaan, esim. pitääkö tulon olla peräisin 

tietystä tulolähteestä ja olla toistuvaa. Suomen tuloverojärjestelmässä käytössä olevaa 

tulokäsitettä voidaan pitää jonkinlaisena sekajärjestelmänä.19 Suomessa on pitäydytty 

käsittämään tuloksi vain realisoitunut tulo ja realisoimaton arvonnousu jätetään 

verottamatta20. Tulokäsityksen laajuus tuloteoriassa on syytä pitää irrallaan tulopohjan 

laajuudesta yksittäisen verolähteen sisällä. Molempien osalta voidaan havainnoida, onko 

käytössä laaja tai suppea tulokäsitys. Kun veropohjan laajuutta tarkastellaan yksittäisen 

verolähteen kuten henkilökohtaisen tulolähteen tai elinkeinotulolähteen sisällä, on 

veropohja useimpien kohdalla laaja.21 

 

Tulon veronalaisuutta voidaan tarkastella markkinaolettaman avulla. Silloin tulolle 

asetetaan kolme reunaehtoa. Ensinnäkin tulon tulee olla saatu TVL 29 § perusteella 

rahana tai rahanarvoisena etuutena. Toinen reunaehto sanoo, että tulon pitää olla vastike. 

Tämä jättää mm. lahjan ja perinnön tulokäsitteen ulkopuolelle. Kolmannen reunaehdon 

mukaan vastikkeen tulee olla peräisin ulkopuoliselta eli sisäiset toimitukset eivät ole 

tuloa. Wikström vielä tiivistää nämä reunaehdot yhteen seuraavasti: veronalaisessa 

tulossa ja verollisessa myynnissä pitää olla kysymys rahavastikkeesta, joka saadaan 

ulkopuoliselta.22 

 

Suomessa omaksuttuun tulokäsitykseen kuuluu tulon realisointiperiaate. Tästä seuraa, 

että tulon tulee olla realisoitunut ja verovelvollisen hallussa. Näin ollen omaisuuden 

arvonnousut eivät ole tuloa eivätkä myyntiä. Myöskään rahan arvon muutosta ei oteta 

huomioon.23 Tulon realisointiperiaatteeseen liittyy läheisesti veronmaksukyisyyden 

käsite. Veronmaksukykyisyyden muukaan jokaisen tulee osallistua veronmaksuun.  

Osallistuminen tapahtuu sen perusteella, kuinka paljon veroa verovelvollinen pystyy 

                                                           
18 Myrsky 2014: 138. 
19 Myrsky 2014: 144.  
20 Wikström 2006: 120. 
21 Wikström 2006: 148, 184. 
22 Wikström 2006: 120. 
23 Wikström 2006: 120–121. 



23 
 

maksamaan. Veronmaksukykyisyysperiaate rinnalla tai asemasta voidaan käyttää myös 

etuperiaatetta. Sen mukaan vero on korvausta yhteiskunnalta saadusta edusta. Toisin kuin 

etuperiaatteen kohdalla, veronmaksukykykyisyyden taustalla on ajatus, että 

verovelvollisen on pystyttävä suoriutumaan verosta.24 

 

Lahjan ja perinnön verotus jäävät vastikkeettomina saantoina tuloverotuksen 

ulkopuolelle. Yhtenä oikeutuksena näiden verottamiseen voidaan pitää juuri 

veronmaksukykyisyyttä. Lahjan ja perinnän myötä verovelvollisen varallisuus lisääntyy 

ja näin myös hänen veronmaksukykyisyytensä paranee.25  

 

Vero-objektin parina käytetään verosubjektin käsitettä. Sillä tarkoitetaan sitä, keneltä 

verot peritään ja kuka maksaa verot, toisin sanoen verosubjekti on verovelvollinen. Se, 

keneltä vero peritään ja kenen rahoista vero viimekädessä on pois, eivät välttämättä ole 

sama taho. Näin on esimerkiksi arvonlisäverotuksen kohdalla, missä vero peritään 

läpikulkueränä elinkeinonharjoittajalta, mutta lopulta vero koituu loppukäyttäjän, yleensä 

kuluttajan, maksettavaksi ja on hänen rahoistaan pois.26   

 

Yksinkertaistettuna vastauksena kysymykseen veronmääräytymisestä voidaan todeta, 

verotus kohdistuu tilanteeseen, mistä tuloa realisoituu. Lisäksi kyse on rahanarvoisesta 

vastikkeesta, joka saadaan ulkopuolelta tai vaihtoehtoisesti luovutetaan ulkopuolelle. 

Tilanteet, jotka ovat merkityksellisiä rahastosijoittajan verotuksen kannalta, ovat siis 

sellaisia, missä tuloa realisoituu tai omaisuutta luovutetaan rahanarvoista vastiketta vastaa 

ulkopuoliselle. Tällaisia tilanteita ovat rahasto-osuuden hankintaan ja luovutukseen 

liittyvät tilanteet sekä tulon saaminen rahasto-osuudesta. Myös veronmaksukykyyn 

liittyvät muut muutokset voivat laukaista verotustilanteen, kuten lahjan ja perinnön 

kohdalla tapahtuu. Siksi on myös syytä tarkastella erikseen lahjaan ja perintöön liittyviä 

verotuksellisia tilanteita, jos haluaa saada kokonaisvaltaisen kuvan siitä, mitä kaikkia 

verotuksellisia tilanteita voi sijoittamiseen liittyä. 

 

                                                           
24 Myrsky, 2013: 121. 
25 Myrsky 2013: 121. 
26 Nykänen & Räbinä 2013: 12. 



24 
 

Tulonlähdejako muodostaa perustan, miten verovelvollisen tuloa verotetaan. Tulo 

jakautuu kolmeen tulolähteeseen: henkilökohtaiseen, elinkeinotoiminnan ja maatalouden 

tulolähteeseen. Liike- ja ammattitoiminnasta saatu tulo lasketaan elinkeinotulon 

verottamisesta annetun lain (EVL) 1 § perusteella elinkeinotulolähteeseen. Maatalouden, 

erikoismaatalouden ja maa- ja metsätalouden toiminnasta saatu tulo, jos toimintaa ei ole 

pidettävä liikkeenä, kuuluu maatilatalouden tuloverolain (MVL) 2.1 § perusteella 

maatalouden tulolähteeseen. Kaikesta muusta toiminnasta saatu tulo kuuluu 

henkilökohtaiseen tulolähteeseen. 

  

Henkilökohtaista tulolähdettä pidetään kaatopaikkaluokkana eli siihen kuuluvat kaikki 

muut tulon paitsi ne, mitkä kuuluvat elinkeinotoiminnan tai maatalouden tulolähteeseen. 

Tällaisia tuloja ovat tyypillisesti palkkatulot, eläke- ja etuustulot sekä osinko-, korko-, 

metsä- ja luovutusvoittotulot.27 Siihen kuuluvat myös yksityiskäytössä olevan 

omaisuuden ja TVL:n mukaan verotettavan tulonhankkimistoimintaan liittyvän 

omaisuuden tulo. Tällaisia tuloja ovat esimerkiksi kiinteistöjen ja osakehuoneistojen 

vuokraus sekä sijoitusmielessä hankitut osakkeet ja muut arvopaperit.28 Näihin lasketaan 

mukaan myös sijoitusrahasto-osuudet. 

  

Veron laskenta toimii siten, että ensin verovelvollisen tulot ja tulon hankkimiseen ja 

säilyttämiseen kohdistuvat menot jaetaan tulolähteittäin elinkeinotoiminnan 

tulolähteeseen, maatalouden tulonlähteeseen ja henkilökohtaiseen tulolähteeseen. Tämän 

jälkeen tulolähdekohtaiset nettotulot erotellaan ansiotuloksi ja pääomatuloksi ja 

tulolajikohtaiset tulot yhdistetään veron laskemista varten. Luonnollisen henkilön 

kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että eri tulolähteistä saatuja tuloja verotetaan 

tulolajikohtaisesti pääomatuloina ja ansiotuloina. Näin olleen myös luonnollisen henkilön 

saamat elinkeinotoiminnan tulolähteestä saadut tulot jaetaan pääoma- ja ansiotuloksi. 

Tällainen tulo on saatu esimerkiksi elinkeinoyhtymästä, kuten avoimesta tai 

kommandiittiyhtiöstä.29 

 

 

                                                           
27 Myrsky & Räbinä 2014: 81. 
28 Nykänen & Räbinä 2013:15. 
29 Myrsky & Räbinä 2014: 78–81. 



25 
 

2.1.3. Verovelvollisuus Suomessa 

 

Tuloverolain 9.1 § perusteella verovelvollisuus katsotaan joko yleiseksi tai rajoitetuksi. 

Yleisesti verovelvollisia ovat TVL 9.1.§ 1 kohdan perusteella Suomessa asuvat 

luonnolliset henkilöt, kotimaiset yhteisöt, yhteisetuudet ja kuolinpesät. Yleinen 

verovelvollisuus on globaalia eli koskee kaikkea Suomesta ja muualta saatua tuloa. 

Ulkomailta saadun tulon veronalaisuus määräytyy verosopimusten perusteella. 30  

  

Luonnollista henkilö koskevan pääsäännön mukaan Suomessa asuvana pidetään 

henkilöä, jolla on Suomessa varsinainen asunto. Verottaja voi lähteä siitä, että 

väestökirjamerkintä riittää osoittamaan henkilön asuvan Suomessa, ellei muuta näyttöä 

ole. Viime kädessä arviointi tapahtuu kokonaisharkintana, missä otetaan huomioon 

verovelvollisen oma asuinvaltio, hänen perheensä asuinvaltio ja valtio, missä henkilö 

työskentelee tai on aikaisemmin työskennellyt.31 Samoin TVL 11.1 § mukainen ns. 

kuuden kuukauden sääntö eli yli kuuden kuukauden mittainen jatkuva oleskelu 

Suomessa, pois lukien tilapäiset poistumiset maasta, luo yleisen verovelvollisuuden 

edellytykset.32 Suomessa asuvana pidetään myös TVL 11.1 § mukaisen kolmen vuoden 

säännön perusteella ulkomaille muuttanutta Suomen kansalaista kolmen vuoden ajan sen 

vuoden loppumisesta, jonka aikana hän on muuttanut ulkomaille. Jotta kolmen vuoden 

sääntöä ei noudateta, tulee verovelvollisen osoittaa olennaisten siteiden Suomeen 

katkenneen.33 Yhteisö puolestaan katsotaan kotimaiseksi, jos se on rekisteröity tai muuten 

perustettu Suomessa34.  Verosopimuksissa on myös saatettu sopia siitä, että yhtiön 

asuinpaikka on siinä valtiossa, missä johto asuu35. Muista Suomessa yleisesti 

verovelvollisista, kuten Suomen ulkomaanedustuston työntekijöistä ja suomalaisten 

YK:ssa työskentelevien yleisestä verovelvollisuudesta säädetään TVL 11.2 ja 11.3 §:ssä. 

  

Suomessa toimivien ulkomaisten edustustojen ja kansainvälisten järjestöjen muuta 

henkilökuntaa kuin Suomen kansalaisia koskee TVL 12 § vapautus veron suorittamisesta 

                                                           
30 Niskakangas 2014: 98–100. 
31 Helminen 2009: 76–77. 
32 Helminen 2009: 78. 
33 Helminen 2009: 79. 
34 Helminen 2009: 88–89. 
35 Niskakangas 2014: 99. 



26 
 

muusta kuin Suomessa sijaitsevasta kiinteistöstä, asunto-osakeyhtiön tms. hallintaan 

perustuvan huoneiston vuokrauksesta ja Suomessa harjoitetusta elinkeinosta saadusta 

tulosta.  

  

Tuloverolain 9.1 § 2 kohdan mukaan henkilö, joka ei ole asunut verovuonna Suomessa, 

mutta on saanut tuloja Suomesta, sekä Suomesta tuloja saanut ulkomainen yhteisö ovat 

rajoitetusti verovelvollisia. Rajoitetusti verovelvollinen on velvollinen suorittamaan 

veroa Suomesta saadusta tulosta.  

 

 

2.1.4. Rajat ylittävän verotuksen lähtökohdat 

 

Suomen sisäisen kansainvälisen vero-oikeuden tavoitteena on turvata Suomen 

verotusvalta kansainvälisissä tilanteissa. Normisto löytyy useista eri verolaeista. 

Esimerkkinä on TVL:n II luku eli pykälät 9-13, jotka käsittelevät verovelvollisuuden 

alueellista ulottuvuutta.36 

  

Verosopimukset muodostuvat kahdenvälisistä ja monenvälisistä verosopimuksista eli 

verosopimusoikeudesta. Kun verotus toimitetaan tällaisen sopimuksen perusteella, sen 

katsotaan tapahtuneen tuloverolain mukaisesti. Verosopimusten tavoitteena on estää 

monenkertainen verotus, jakaa verotusoikeutta sopimusvaltioiden kesken ja pyrkiä 

ehkäisemään veropakoa. Verosopimukset ovat hierarkkisesti samanarvoisia muun 

lainsäädännön kanssa, mutta valtiosopimuksina niille annetaan etusija, jotta Suomi ei 

rikkoisi sopimusvelvoitteitaan. Verosopimuksilla verotusta voidaan rajoittaa, mutta ei 

laajentaa. Lievemmän normin periaatteen mukaisesti edellytetään, että silloin, kun 

verosopimus ja verolainsäädäntö tarjoavat erilaisia verotusmahdollisuuksia, tarjolla 

olevista vaihtoehtoista on valittava se, joka johtaa verovelvollisen lievempään 

kohteluun.37 

  

                                                           
36 Helminen 2016: luku 3, alaluku Suomen sisäinen kansainvälinen vero-oikeus. 
37 Helminen 2016: luku 3, alaluku verosopimusoikeus. 



27 
 

EU-vero-oikeus velvoittaa Suomea EU-jäsenyyden perusteella. Liittyessään Euroopan 

Unioniin Suomi on hyväksynyt sopimuksen Euroopan Unionista (SEU). Verotuksen 

osalta keskeisin sopimus perustuu sopimukseen Euroopan talousyhteisön perustamisesta. 

Sen viimeinen muutos eli sopimus Euroopan Unionin toiminnasta (SEUT) tuli voimaan 

1.12.2009 Lissabonin sopimuksella. Sopimuksen tavoitteena on jäsenvaltioiden 

taloudellinen integroituminen ja sisämarkkinoiden luominen. EU-vero-oikeus rajoittaa 

Suomen verotus-oikeutta tilanteissa, joissa vero-objektilla tai verosubjektilla on 

yhtäaikainen liittymä Suomeen ja toiseen EU-valtioon. EU-vero-oikeuden kaikkia 

velvoittava osa liittyy välilliseen verotukseen ja koskee koko Suomea lukuun ottamatta 

Ahvenmaata, jota koskee poikkeus välillisten verojen osalta. Välittömien verojen 

kohdalla EU-vero-oikeudessa noudatetaan subsidiariteetti- eli toissijaisuusperiaatetta, 

jonka mukaan valtioiden sisäistä verolainsäädäntöä rajoitetaan vain siltä osin, kun se on 

välttämätöntä sisämarkkinoiden toimivuuden kannalta.38 

  

EU-oikeudella on etusija kansalliseen lainsäädäntöön nähden.  Etusija perustuu EU-

tuomioistuimen päätöksiin.  EU-oikeuden normit syrjäyttävät hierarkiassa sisäisen 

lainsäädännön ja tämä koskee myös verosopimuksia. Kolmansien maiden kanssa 

solmittujen vanhojen verosopimusten osalta, jotka on solmittu ennen Euroopan Yhteisön 

alkuperäisen perussopimuksen voimaatuloa tai uusien jäsenmaiden osalta liittymistä 

SEUT-sopimukseen, EU-oikeudella ei ole etusijaa. EU-oikeuden katsotaan olevan 

suoraan sovellettavaa oikeutta niin asetusten kuin direktiivienkin osalta ja niihin voidaan 

suoraan vedota sekä viranomaisten että tuomioistuinten kanssa asioitaessa. Tätä ei muuta 

edes perustuslain 81 §:n vaatimus, että valtion verosta on säädettävä lailla. 39 

 

Kun selvitetään kansainvälisten verotuksen vaikutusta kansalliseen verotukseen, on 

tarpeen ottaa huomioon syrjintäkiellon periaate ja SEUTin neljä perusvapautta. 

Syrjintäkiellon periaatteen mukaan toisen sopimusvaltion kansalaisia tai niissä 

perustettuja yhtiötä ei saa asettaa verotuksessa huonompaan asemaan kuin oman valtion 

verosubjekteja. Syrjintäkiellolle ei ole löydettävissä yhtä selkeää lähdettä, mutta kielto 

                                                           
38 Helminen 2016: luku 3, alaluku EU-vero-oikeus. 
39 Helminen 2016: luku 3, alaluku verosopimusten, EU-vero-oikeuden ja sisäisen lainsäädännön suhde. 



28 
 

löytyy mm. verosopimuksista, kuten OECD:n malliverosopimuksen 24 artiklasta40, 

sopimuksesta Euroopan Unionin toiminnasta (SEUT) yleisenä syrjintäkieltona 18 

artiklasta, pääomien vapaan liikkumisen rajoittamista koskevana kieltona 63 artiklan 1 

kohdassa ja pääomien vapaan liikkuvuuden peitellyn rajoittamisen menetelmänä 

verotuksen keinoin 65 artiklan 3 kohdassa41 ja ETA-sopimuksesta.42 

  

Sopimus Euroopan Unionin toiminnasta, SEUT, käsittää neljä perusvapautta, joiden 

toteutumista ei verotuksella saa haitata. Nämä ovat tavaroiden, henkilöiden ja pääomien 

vapaa liikkuvuus sekä palveluiden vapaa tarjoaminen ja vastaanottaminen Euroopan 

Unionin alueelle. Perusvapauksiin voi suoraan vedota kansallisissa tuomioistuimissa. 

SEUT artikla 63 takaa pääomien ja maksujen vapaan liikkuvuuden ja merkitsee, ettei 

verotuksella saa tähän puuttua.43 Pääomien ja maksujen vapaata liikkuvuuden osalta 

SEUT 63 artikla mahdollistaa mm. varojen sijoittamisen muussa EU-valtiossa toimiluvan 

saaneeseen rahastoon ilman, että sijoittajan asuinvaltio verotuksessa kohtelee sijoitusta 

toisella tavalla kuin vastaavaa asuinvaltioon tehtyä sijoitusta. Sijoittamista ei tule 

myöskään kohdella toisin silloin, kun se kohdistuu EU:n ulkopuolisiin valtioihin. 

   

Erityispiirteenä kansainvälisessä verotuksessa on monenkertaisen verotuksen ongelma, 

joka johtuu valtioiden pyrkimyksestä maksimoida verotulonsa. Verotusoikeuden rajat 

voidaan ratkaista kolmen pääperiaatteen, kansalaisuusperiaatteen, asuinvaltioperiaatteen 

ja lähdevaltioperiaatteen kautta. Kun useimmissa valtiossa sovelletaan ainakin kahta 

periaatetta, seurauksena verotuksessa on vaarana tulon monenkertainen verotus. 

Kansalaisuusperiaatteen mukaan henkilöä verotetaan siinä valtiossa, jonka kansalainen 

hän on. Asuinvaltioperiaatteen mukaan verotusoikeus on sillä valtiolla, minkä alueella 

henkilö asuu. Lähdevaltioperiaatteen mukaan valtio saa verottaa, jos tulo on sieltä 

peräisin tai varallisuus sijaitseen kyseissä valtiossa.44 

  

                                                           
40 OECD malliverosopimuksen versio 2014, artikla 24, kohta 1. “Nationals of the contracting state shall 
not be subjected to any taxation … which is more burdensome than the taxation… to which nationals of 
that other state…are or may be subjected.”  
41 SEUT 2012: 56, 71–72. 
42 Helminen 2016: luku 3, alaluku syrjintäkielto. 
43 Helminen 2016: luku 3, alaluku SEUT. 
44 Helminen 2009: 45–46. 



29 
 

Suomessa toteutetaan TVL 9.1 § 1 ja 2 kohtien mukaisesti asuinvaltioon ja lähdevaltioon 

perustuvaa verotusta yhtä aikaa. Vaikka verotus ei perustukaan kansalaisuusperiaatteelle, 

myös kansalaisuus saattaa vaikuttaa Suomen kansalaisen verotukseen. Tuloverolain 11.1 

§ perusteella Suomen kansalaista pidetään Suomessa asuvana kolmen vuoden ajan sen 

vuoden päättymisestä, kun hän on lähtenyt maasta, jollei hän näytä olennaisten siteiden 

katkenneen Suomeen.45 

  

Monenkertaista verotusta poistetaan niin valtioiden sisäisin keinoin lainsäädännöllä kuin 

valtioiden välisillä verosopimuksilla46. Suomen verosopimuksissa monenkertaista 

verotusta poistetaan pääsääntöisesti hyvitysmenetelmää käyttäen, joskin 

vapautusmenetelmää saatetaan soveltaa tiettyihin tulotyyppeihin, kuten eläke tai 

palkkatuloihin. Hyvitysmenetelmää sovelletaan siten, että asuinvaltiolla on velvollisuus 

hyvittää lähdevaltiossa peritty sopimuksen mukainen valtion vero siihen määrään saakka, 

mikä vastaa vastaavaa samasta tulosta perittävää veroa asuinvaltiossa. Muita veroja ei 

yleensä hyvitetä. Vapautusmenetelmää käytetään päämenetelmänä joissakin 

vanhemmissa verosopimuksissa.47 

  

Asuinvaltioperiaatteen ja kansalaisuusperiaatteen noudattaminen verotuksessa saattaa 

synnyttää kaksoisasumiskonfliktin, kun kaksi tai useampi valtio katsoo yhtä aikaa 

olevansa verovelvollisen asuinvaltio.  Kaksoisasumiskonflikteihin puututaan 

verosopimuksilla.48 Esimerkiksi Suomen ja Saksan liittotasavallan välisessä 

verosopimuksessa on oikeushenkilön ja yhtymän osalta sovittu, että tällaisessa tilanteessa 

yhtymän katsotaan asuvan siinä valtiossa, missä sen tosiasiallinen liikkeenjohto on49.  

 

 

2.5.5. Yhtymä ja yhteisö rajat ylittävässä verotuksessa 

 

Rajanvetoon suomalaisen ja ulkomaisen sijoitusyhteisön välillä ei ole lainsäädäntöä. 

Verotuskäytännössä katsottu, että yhteisön on oltava rekisteröity Suomessa tai muuten 

                                                           
45 Helminen 2009: 47. 
46 Niskakangas 2014: 97. 
47 Helminen 2009: 53. 
48 Helminen 2009: 51–52. 
49 Suomen ja Saksan Liittotasavallan välinen verosopimus 1982: artikla 4, kohta 3 ja 4. 



30 
 

perustettu Suomen lakien mukaan, jotta se katsotaan suomalaiseksi. Muutoin yhteisöä 

pidetään ulkomaisena.50  

 

Toisessa valtiossa sijaitsevista sijoitusrahastoista saatavaa tuloa koskevissa 

verotuskysymyksissä on merkittävää osaa esittänyt se, rinnastetaanko rahasto 

verotuksessa suomalaiseen yhtymään vai yhteisöön. Ratkaisu vaikuttaa sijoittajan 

verotukseen siten, että yhteisöstä saatu tulo lasketaan pääomatuloksi (TVL 32 §) ja 

yhtymästä saatu tulo jaetaan TVL 40.1 § mukaan pääoma- ja ansiotulo-osuuksiin. TVL 

40.4 mukaan elinkeinoyhtymästä saadut luovutusvoitot katsotaan pääomatuloksi. 

 

Kun kyse on yleisesti verovelvollisen ulkomailla saadun tulon verotuksesta, verokohtelun 

soveltamisen lähtökohdaksi on ratkaistava, mitä Suomen verolakien säännöksiä 

sovelletaan tuottoa jakavaan yhteisöön. Luokittelun ajatuksena on varmistaa, että 

ulkomaisia ja kotimaisia yhteisöjä kohdellaan samalla tavalla EU-oikeuden näkökulmasta 

ja että luokittelussa otetaan huomioon SEUT 49 ja 63 artiklat, jotka koskevat 

sijoittumisvapautta ja pääomien vapaata liikkuvuutta. Luokittelu on kaksivaiheinen. 

Ensin tarkastellaan sitä, miten yhteisö asettuu kansallisessa lainsäädännössä ja sitten 

arviointi kohdistuu sen asemaan verosopimuksen näkökulmasta. Jotta ulkomainen 

yhteisö voidaan katsoa Suomen verotuksessa yhteisöksi, tulee kyseeseen TVL:n 3 § 7 

kohta ja pohdinta siitä, onko kyseessä pykälän 1-6 kohdissa tarkoitettuihin yhteisöihin 

verrattava muu oikeushenkilö tai erityiseen tarkoitukseen varattu varallisuuskokonaisuus. 

Kun huomiota vielä annetaan ulkomaisen yhteisön tosiasialliseen toimintaan, 

vastuukysymyksiin ja yhteisön kotivaltion lainsäädännön tavoitteisiin, voi käydä, ettei 

verrattavuusvaatimus samannimisen kotimaisen ja ulkomaisen yhteisön välillä täyty. 

Silloin kyseistä ulkomaista yhteisöä ei voi rinnastaa kotimaiseen yhteisöön. 51 Jos 

kyseessä on yhtymä, on vielä tarkasteltava, onko kyse elinkeinoyhtymästä, 

veroyhtymästä, yhteisetuudesta vai luonnollisesta henkilöstä52. Verosopimuksen 

näkökulmasta ulkomaisen yhteisön luokittelu liittyy esisijaisesti siihen, millä perusteella 

kyseissä verosopimuksessa mainitunlaisen ulkomaisen yhteisön osuuden tai osakkeen 

omistajaa verotetaan.  

                                                           
50 Helminen 2009: 87. 
51 Lammi 2015: 518–522.  
52 Lammi 2015: 528. 



31 
 

 

Yhtymänä verotuksessa pidetään TVL 4.1 § mukaisesti laivaisännöintiyhtiötä, avointa 

yhtiötä, kommandiittiyhtiötä ja muuta osakkaiden lukuun toimivaa yhteenliittymää, jota 

ei katsota yhteisöksi. Yhtymän kohdalla ei rahaston kotimaisuudella tai 

ulkomaalaisuudella ole väliä, sillä yhtymät eivät ole verosubjekteja vaan yhtymiä 

verotetaan yhtiömiesten tasolla53. Yhteisön kohdalla verokohtelun selvittämiseksi on 

tarkasteltava sitä, millaiseen kotimaiseen yhteisöön ulkomainen sijoitusyhtymä 

rinnastetaan. 

 

KHO:n ratkaisussa KHO 12.3.2010 taltio 470 todetaan edellytykset, joiden perusteella 

ulkomaista yhteisöä voidaan pitää kotimaista yhteisöä vastaavana yhteisönä. KHO:n 

ratkaisussa oli kyse Luxemburgilaisen vaihtuvapääomaisen SICAV-yhtiön Suomesta 

maksetun osingon lähdeverotuksesta. Ratkaisussa todetaan, milloin ulkomaista yhteisön 

voidaan pitää kotimaista yhteisöä vastaavana. Tällöin ulkomaisen yhteisön on vastattava 

jotakin TVL 3 § mukaista yhteisöä. TVL 3 § 4 kohdan mukaan yksityisoikeudellisia 

yhteisöjä ovat mm. osakeyhtiö, osuuskunta, sijoitusrahasto ja aatteellinen tai 

taloudellinen yhdistys. KHO:n ratkaisun seurauksena verohallinnon antoi tulkintaohjeen, 

jonka mukaan ollakseen rinnasteinen kotimaiseen yhteisöön, ulkomaisten yhtiön on 

täytettävä ainakin seuraavat edellytykset. Ulkomaisen yhtiön on oltava kotivaltiossaan 

erillinen oikeushenkilö, ja ulkomaisen yhtiön on sovellettavan verosopimuksen mukaan 

oltava sopimusvaltiossa asuva ja sitä kautta verosopimuksiin oikeutettu54.   Oikeustila ei 

kuitenkaan tältä osin ole täysin selvä. Nykänen ja Räbinä huomauttavat, ettei suomalainen 

sijoitusrahasto ole itsenäinen oikeushenkilö, vaikka se verotuksessa rinnastetaan 

yhteisöön. Samoin oikeuskäytännössä on ristiriitaisuutta. KHO:n vuonna 2004 antamassa 

ratkaisussa KHO:2004:116 Luxemburgilainen FCP-tyyppinen sijoitusrahasto katsottiin 

läpivirtausyksiköksi, jolloin sen saamia tuloja pidettiin suoraan osakkaiden veronalaisena 

tulona. Sen sijaan keskusverolautakunnan vuonna 2013 antamassa ennakkoratkaisussa 

KVL 2013/13 vastaava Luxemburgilainen FCP tyyppinen sijoitusrahasto rinnastetaan 

suomalaiseen sijoitusrahastoon. Rahaston tuottoa olisi näin mahdollista verottaa 

pääomatulona ja osuuden luovutuksesta saatua voittoa luovutusvoittona.55  

                                                           
53 Helminen 2009: 90. 
54 Verohallinto 2012: luku 3. 
55 Nykänen & Räbinä 2013: 331. 



32 
 

 

Vaikka ulkomainen sijoitusyhteisö on todettu kotimaista yhteisöä vastaavaksi, on vielä 

selvitettävä, mitä oikeudellista muotoa olevaa yhteisöä se vastaa. Tällä on vaikutusta 

osakkaan/osakkeen omistajan verotukseen. Jos yhteisöä verrataan verotuksessa 

sijoitusrahastoon, tuotto verotetaan kokonaan pääomatulona (TVL 32 §), ja jos yhteisöä 

verrataan osakeyhtiöön, verotus menee kuten Suomen osinkoverotus eli osa tulosta on 

verovapaata (TVL 33c §).56  

 

Muussa ETA-valtiossa kuin Suomessa toimiluvan saanutta, sijoitusrahastodirektiivin 

mukaisia yhteistä sijoittamista harjoittavaa yritystä kutsutaan SRL 2.1 § 10 kohdan 

mukaisesti yhteissijoitusyrityksiksi. Näistä voidaan käyttää myös nimitystä UCITS-

direktiivin mukaiset sijoitusrahastot ja ne voidaan pääsääntöisesti rinnastaa suomalaisiin 

sijoitusrahastoihin. Näin ollessa niihin sovelletaan samoja periaatteita kuin kotimaisiin 

sijoitusrahastoihin eli voittoa voidaan verottaa kokonaan veronalaisena pääomatulona.57 

 

 

2.2. Sovellettavat verolait sijoittajan verotuksessa 

 

 

2.2.1. Pääoma- ja ansiotulovero 

 

Pääomatulo muodostuu TVL 32 § mukaisesti varallisuudesta kertyneestä tulosta. 

Tällainen tulo voi syntyä joko juoksevana tulona tai arvonnousuna. Juoksevia tuloja ovat 

mm. vuokra, korko ja osinkotulot. Arvonnousuun perustuvat tulot syntyvät 

luovutusvoiton perusteella.58 Pääomatuloa verotetaan nettotulon periaatteella. Tämä 

näkyy TVL 54.1 §:ssä, jonka mukaan verovelvollisella on oikeus vähentää pääomatulosta 

niiden hankkimisesta ja säilyttämisestä johtuneet menot. Kyseistä pykälää täydentää TVL 

29 §, jossa näitä menoja kutsutaan luonnollisiksi vähennyksiksi. Pääomatuloon 

kohdistuvat vähennykset voidaan tehdä vain pääomatulolajissa. Jos veronalaiset 

pääomatulot eivät riitä tappioiden vähentämiseen, niistä muodostuu TVL 60 §:n 

                                                           
56 Fasoulas & Niiranen & Manninen: 133. 
57 Nykänen & Räbinä 2013: 330. 
58 Myrsky & Räbinä 2014: 97–98. 



33 
 

mukainen alijäämä, joka vähennetään 131-134 §:ien mukaisesti alijäämähyvityksenä 

ansiotulosta. Jos alijäämähyvitys ei riitä kattamaan tappiota, se vahvistetaan TVL 60.2 § 

perusteella pääomatulolajin tappioksi ja voidaan vähentää TVL 118 § mukaisesti 

seuraavan 10 vuoden aikana sitä mukaa kuin pääomatuloa syntyy.59 

 

Ansiotuloa on TVL 61.1 § perusteella muu kuin tuloverolain luvussa 2 mainittu 

pääomatulo. Tulo voi olla saatu paitsi rahana myös erilaisina rahanarvoisina etuuksina. 

Tällaisia ovat palkka, sosiaalietuudet sekä erilaiset korvaukset, jotka on saatu 

veronalaisen ansiotulon sijaan. Muuhun ansiotuloon lasketaan monenlaiset 

elinkeinotulon ja ansiotulon välimaastoon jäävät tulot, kuten lastenhoidosta saatu tulo tai 

ravintolan vahtimestarin palvelurahatulo. 60  

 

Ansiotuloa verotetaan valtion-, kunnallis- ja kirkollisverotuksessa sekä siitä suoritetaan 

eräitä veronluonteisia maksuja. Valtionverotuksessa ansiotuloa verotetaan vuosittain 

vahvistettavan progressiivisen veroasteikon mukaan, kunnallisverotuksessa tasaverona 

kotikunnan tuloveroprosentin mukaan ja kirkollisveroa maksavat Suomen 

Evankelisluterilaiseen kirkkoon tai Suomen Ortodoksiseen kirkkoon kuuluvat henkilöt 

oman seurakunnan veroasteen mukaan. Kunnallisverotuksessa vahvistettu veronalainen 

ansiotulo toimii myös sairasvakuutusmaksun perustana. Kun kyse on palkasta, sen 

määrästä maksetaan myös työntekijän työeläkemaksu ja työttömyysvakuutusmaksu.  

 

Tuloverotus perustuu nettotulon verotukseen eli tuloon, josta on vähennetty luonnolliset 

vähennykset. Tätä tuloa kutsutaan TVL 30.3 §:ssä puhtaaksi ansiotuloksi. Ansiotuloon 

kohdistuvat vähennykset voidaan jakaa luonnollisiin eli TVL 29.1 §:n mukaisiin tulon 

hankkimisesta ja säilyttämisestä aiheutuneisiin kuluihin sekä puhtaasta ansiotulosta 

tehtäviin valtion- ja kunnallisveron vähennyksiin (TVL 66-98 §), puhtaasta ansiotulosta 

tehtäviin valtionveron vähennyksiin (TVL 100 §) ja puhtaasta ansiotulosta tehtäviin 

kunnallisveron vähennyksiin (TVL 101-106 §).61  

 

 

                                                           
59 Myrsky & Räbinä 2014: 174. 
60 Andersson & Linnakangas & Frände 2016: 206–207. 
61 Myrsky & Räbinä 2014: 438–439. 



34 
 

2.2.2. Vastikkeellisen saannon luovutusvoiton verotus 

 

Saantoa ja luovutusta voidaan pitää toistensa peilikuvina. Verovelvollisen saadessa 

omistusoikeuden omaisuuteen, puhutaan saannosta. Saanto voi koskea irtainta tai kiinteää 

omaisuutta ja olla vastikkeellinen tai vastikkeeton. Kiinteä omaisuus voidaan määrittää 

tuloverotuksessa TVL 6 §:n perusteella. Siihen luetaan kuuluvaksi mm. rakennetut 

kiinteistöt, maa- ja metsätilat, sekä toisen maalla olevat rakennelmat, joka voidaan 

luovuttaa toiselle maanomistajaa kuulematta. Muu omaisuus on irtainta omaisuutta. 

Tällaisia ovat myös asunto- ja kiinteistöyhtiöiden osakkeet ja yhtiöosuudet. 

Rahastosijoittamisen näkökulmasta olennaista on irtaimen omaisuuden saanto. Luvussa 

käsitellään irtaimen vastikkeellisen saannon luovutusta. Vastikkeellisessa saannossa, 

kuten kaupassa, saaja maksaa saamastaan omaisuudesta vastikkeen saannon luovuttajalle. 

Perintö ja testamentti ja lahja ovat puolestaan vastikkeettomia saantoja. Vastaavasti 

verovelvollisen luovuttaessa omaisuutta, puhutaan luovutuksesta.62 

 

Luovutusvoiton verotuksessa keskeisenä on ajatus, että vain realisoituneet omaisuuden 

arvonnousut ovat veronalaista tuloa. Arvonnousu, joka ei ole realisoitunut, ei 

pääsääntöisesti kuulu tuloverolain tulokäsitteen piiriin. Vastaavasti realisoitumatonta 

arvonlaskua ei voi vähentää verotuksessa.63 

 

Luovutusvoitto verotetaan nimiperiaatteen mukaisesti siltä, joka on 

yksityisoikeudellisesti omistanut luovutetun hyödykkeen. Jos omaisuus on omistettu 

yhteisesti, kutakin omistajaa verotetaan siitä osuudesta, joka hänellä on yhteisesti 

omistettuun luovutettuun omaisuuteen. Kuolinpesän osalta omistus on jakamatonta 

yhteisomaisuutta ja luovutusvoitosta TVL 17 §:n mukaisesti verotetaan kuolinpesää. 

Nimiperiaatteesta on verotuksessa voitu poiketa, jos osapuolet pystyvät osoittamaan, ettei 

kirjaus vastaa osapuolten tarkoitusta. Esimerkkinä on tilanne, missä omaisuus on merkitty 

vain toisen puolison nimiin, vaikka hankintahetkellä tarkoitus on ollut toinen.64 

 

                                                           
62 Andersson & Linnakangas & Frände 2016: 225–228. 
63 Nykänen & Räbinä 2013: 9–10. 
64 Andersson & Linnakangas & Frände 2016: 243–244. 



35 
 

Tulonlähdejaon merkitys luovutusvoittojen laskentaan on siinä, että eri tulonlähteiden 

tulokset lasketaan eri tavoin ja eri lakien mukaan, vaikka voitto on pääsääntöisesti 

veronalaista tuloa. Luovutusvoittojen osalta elinkeinoverotuksessa kattavuus on suurin, 

kun henkilökohtaisessa verotuksessa puolestaan on useita erilaisia 

verovapaussäännöksiä. Elinkeinotoiminnan ja henkilökohtaisen tulonlähteen väliset 

tärkeimmät erot johtuvat vain henkilökohtaisessa tulolähteessä käytettävissä olevasta 

TVL 46.1 § mukaisesta hankintameno-olettamasta, vähennysoikeuksien eroista ja 

verokannan määräytymisestä.65 Sijoitustoiminta luetaan pääsääntöisesti 

henkilökohtaiseen tulonlähteeseen, jollei toiminta ole päätoimista ja sitä varten otettu 

vierasta pääomaa, ja ellei toimintaa varten ole hankittu erityisiä toimitiloja eikä palkattu 

henkilökuntaa.66  

 

Luonnollisen henkilön saamat luovutusvoitot kuuluvat ensisijaisesti henkilökohtaiseen 

tulonlähteeseen ja niihin sovelletaan TVL:n luovutusvoittoja koskevia säännöksiä. 

Yleensä tulolähteen valinta on ongelmatonta, ja mahdolliset ongelmat liittyvät 

henkilökohtaisen tulon ja elinkeinotulon väliseen rajanvetoon. Jotta luovutusvoitto 

voitaisiin laskea elinkeinotoiminnan tulolähteeseen, tulee toiminnan täyttää 

liiketoiminnan tunnusmerkit. Vakiintuneessa verotuskäytännössä ei täysin yksiselitteistä 

rajanvetoa sen suhteen voida tehdä, milloin sijoitustoiminnasta saadut luovutusvoitot 

kuuluvat henkilökohtaiseen ja milloin elinkeinotoiminnan tulolähteeseen. Rajatilanteet 

tulee ratkaista tapauskohtaisesti. Valitun tulolähteen suhteen tulee kuitenkin toimia 

johdonmukaisesti, eikä sitä voida vaihtaa muulloin kuin verovelvollisen toiminnan 

muuttuessa tosiasiallisesti.67 

 

Luovutushetki eli verollisuuden alkamisenhetki määräytyy TVL 110.2 §:ssä. Sen mukaan 

luovutusvoitto katsotaan sen verovuoden tuloksi, jolloin kauppa, vaihto tai muu luovutus 

on tapahtunut.68 Eräissä tapauksissa, esim. ehdollisen luovutushinnan ollessa kyseessä, 

on oikeuskäytännössä pääsääntöisesti päädytty TVL 110.2 § vastaisesti siihen, ettei 

myöhemmin määräytyvää lisäkauppahintaa ole voitu ottaa huomioon kaupantekovuoden 

                                                           
65 Nykänen & Räbinä 2013: 15–16. 
66 Niskakangas & Knuutinen 2015: luku luovutusvoitot/tulonlähdejako. KHO:2000:3191. 
67 Nykänen & Räbinä 2013: 18, 21. Verohallinto 2015a: luvut 3 ja 4.  
68 Andersson & Linnakangas & Frände 2016: 134. 



36 
 

verotuksessa. Kun lisähintaa ei tarvitse etukäteen arvioida ja verotus tapahtuu todellisen 

lisähinnan perusteella silloin, kun maksu tapahtuu, vältytään myös verotuksen 

tarpeettomilta oikaisuilta, jos lisähinta-arvio ei olisikaan osunut kohdalleen.69 

 

Lähtökohtana luovutusvoittojen verotuksessa on todellisen nettovoiton verotus. Sitä 

varten lasketaan luovutusvoitto. Tämä voidaan tehdä kahdella tavalla, joista käytetään 

verovelvolliselle edullisempaa. Ensimmäinen vaihtoehto lasketaan siten, että 

luovutusvoitosta vähennetään todellinen hankintameno ja voiton hankkimisesta 

aiheutuneet kulut. Tällöin voi käydä niin, että tulokseksi saadaan luovutusvoiton sijaan 

luovutustappiota. Luonnollinen henkilö, kuolinpesä tai yhteisetuus voi myös käyttää 

hankintameno-olettamaan todellisen hankintamenon sijaan. Tällöin luovutusvoitosta 

voidaan vähentää TVL 46.1 § mukaan omistusajan perusteella joko 20 % tai 40 % 

hankintameno. Tässä laskentatavassa verovelvolliselle syntyy aina luovutusvoittoa. 

Luovutusvoitot lasketaan saannoittain. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että esimerkiksi 

säännöllisellä säästösopimuksella hankittujen sijoitusrahasto-osuuksien luovutuksessa 

jokaiselle erilliselle hankinnalle lasketaan erikseen luovutusvoitto- tai tappio.70  

 

Luovutushinnan tarkka määrittäminen on verotuksen lähtökohta. Luovutushintana 

pidetään bruttohintaa, josta ei tehdä vähennyksiä.  Hinnan määrittäminen on useimmiten 

helppoa, se on löydettävissä kauppakirjasta ja muusta vastaavasta asiakirjasta.71 Joissakin 

tapauksissa hinnan määrittäminen on puolestaan ongelmallista. Useamman hyödykkeen 

yhtäaikainen luovutus, jos luovutushintoja ei ole määritelty hyödykkeille erikseen, on 

tästä esimerkki. Muita mahdollisia tilanteita liittyy vaihtokauppaan, missä ei pystytä 

varmuudella määrittämään vaihdettavan hyödykkeen hintaa. Tällöin verotuksessa 

käytetään käypää hintaa tai sen ollessa hankalaa, hyödykkeen arvo pyritään määrittämään 

PerVL 9.1 §:n mukaisilla arvostamisperusteilla. Ongelmallisia ovat myös tilanteet, missä 

luovutushinnasta on vaikea vaikeaa erottaa tiettyjä juoksevia kuluja, kuten ennakkoon 

pääomalle maksettavaa korkoa silloin, kun kauppahinnan suorittamiselle on myönnetty 

maksuaikaa. Selkeän poikkeuksen bruttohinnan käyttämiseen tekee asunto-osakeyhtiön 

                                                           
69 Nykänen & Räbinä 2013: 56–57. 
70 Nykänen & Räbinä 2013: 64. 
71 Niskakangas & Knuutinen 2015: Luku luovutusvoitot/luovutusvoiton määrä. 



37 
 

tai keskinäisen kiinteistöyhtiön luovutus, missä osakkeeseen kohdistuvaa 

yhtiölainaosuutta ei lueta luovutusvoiton verotuksessa käytettävään luovutushintaan. 72 

 

Hankintamenona käytetään todellista hankintamenoa, jolla tarkoitetaan verotuksessa 

poistamatta olevaa hankintamenoa. Hankintameno voi määräytyä joko jatkuvuus- tai 

epäjatkuvuusperiaatteella. Useimmiten käytetään epäjatkuvuusperiaatetta. Jokainen 

epäjatkuvuutta noudattava luovutus katkaisee hankintamenon perusteen ja realisoi 

arvonnousun. Periaatetta käytetään pääsääntönä vastikkeellisissa luovutuksissa. Myös 

vastikkeettomissa saannoissa kuten perintö- ja testamenttisaantojen kohdalla 

epäjatkuvuusperiaatetta käytetään pääsääntönä. Omaisuudesta hankinnasta aiheutuneet 

välittömät menot on oikeuskäytännössä luettu myös hankintamenoon.73 

 

Voiton hankkimisesta syntyneet menot ovat myös vähennyskelpoisia menoja 

luovutusvoiton laskemisessa TVL 46.1 § perusteella. Ne voidaan kuitenkin vähentää 

ainoastaan silloin, kun käytetään todellista hankintahintaa, eli niitä ei voi vähentää 

käytettäessä hankintameno-olettamaa. Vähennyskelpoisia menoja ovat kaikki sellaiset 

omaisuuden luovutuksesta ja luovutuksen valmistelusta aiheutuneen menot, joista myyjä 

on vastannut. Tällaisia menoja voivat olla mm. erilaiset asiantuntijapalkkiot, 

välityspalkkiot ja kauppakirjan laadinnasta aiheutuneet kulut. Nämä kulut voidaan 

vähentää välittämättä siitä, minä verovuonna ne ovat syntyneet.74  

 

 

2.2.3. Vastikkeettomat saannot: Perinnön ja lahjan verotus 

 

Perintö- ja lahjavero kohtaavat rahastosijoittajan kahdella tapaa. Ensinnäkin kohtaaminen 

tapahtuu perinnönjakoa suunnitellessa ja toisaalta joko suunnitelman seurauksena 

tehtävien vastikkeettomien varallisuuden siirtojen seurauksena tai kun varallisuutta 

muusta syystä siirretään vastikkeetta toiselle osapuolelle. Voi myös olla, että 

perinnönjako on jäänyt suunnittelematta ja rahastosijoittajan omaiset joutuvat ottamaan 

                                                           
72 Nykänen & Räbinä 2013: 66–70. 
73 Nykänen & Räbinä 2013: 70–75. KVL 2010/63 ja KHO:2000:51. 
74 Niskakangas & Knuutinen 2015: Luku luovutusvoitot/luovutusvoiton määrä/todellinen hankintameno. 



38 
 

kantaa perityn omaisuuden kohtaloon. Sijoittajan verosuunnittelun näkökulmasta perintö- 

ja lahjaveron perusteiden ja käytännön ymmärtäminen on tärkeää. 

 

Perintö ja testamentti säätelevät omistajanvaihdosta, joka tapahtuu kuoleman johdosta. 

Perinnön ja testamentin ero lähtee siitä, että perintöön oikeutettujen saajapiiri on rajattu 

perintökaaren (PK) 2:1 §:ssä lähinnä rintaperillisiin. Jos rintaperillisiä ei ole, perintö 

jaetaan PK 2:2 § mukaisesti vanhemmille ja heidän sijassaan heidän perillisillensä sekä 

kuolleen veli- ja sisarpuolille. Mikäli perittävä oli naimissa eikä rintaperillisiä ole, 

perinnöstä puolet menee PK 3:1 § kuolleen puolisolle ja toinen puoli vanhemmille tai 

heidän sijailleen. Jollei perillisiä ole, menee perintö valtiolle (PK 5:1 §). Lakiosa koskee 

PK 7:1.1 § mukaan rintaperillistä, hänen jälkeläistään ja ottolasta ja suojaa heidän 

oikeuttaan perintöön.  PK 7:1.2 § mukaan lakiosa on puolet lakimääräisen perintöosan 

arvosta. Perittävä voi testamentillaan tehdä lakiosaan oikeutetun perinnöttömäksi PK 15.4 

§ perusteella, jos tämä loukkaa rikoksella tahallisesti perittävää tai viettää kunniatonta tai 

epäsiveellistä elämää. Testamentin tekijä saa määrätä lakiosan ylittävän varallisuuden 

jakamisesta. 

 

Lainsäädännössä, sen enempää perintökaaressa kuin perintö- ja lahjaverolaissa (PerVL) 

ei ole erikseen määritelty, mitä testamentilla tarkoitetaan. Urpo Kankaan mukaan 

testamentilla tarkoitetaan ”kuolemanvaraista, vastikkeetonta ja yksipuolista oikeustointa, 

jolla omistaja määrää, miten hänen omaisuutensa on hänen kuolemansa jälkeen jaettava”. 

Käsitteellisellä tasolla on hyvä pitää mielessä, että testamentti asiakirjana ja 

tahdonilmauksena ei ole saman asia, sillä yksi asiakirja saattaa sisältää useita 

tahdonilmauksia.75 Testamenttiin liittyy PK 10:1 § mukaan ankaria muotovaatimuksia 

kuten kahden todistajan läsnäolovaatimus tekohetkellä, testamentin varmentaminen 

tekijän ja todistajien allekirjoituksin, ja se, että todistajien on tiedettävä, että kyseessä on 

testamentti. Testamentin tekijä saa PK 10:2.1 § perusteella määrätä, kenelle hänen 

omaisuutensa on kuoleman jälkeen jaettava. Testamentti on kuitenkin tehoton sellaisen 

henkilön osalta, joka ei elä tai ei ole siitetty testamentin tekijän kuolinhetkellä.  

 

                                                           
75 Kangas 2013: 513. 



39 
 

Myöskään lahjan käsitteelle ei löydy lainsäädännöstä tukea, ei edes perintö- ja 

lahjaverolaissa ole sitä erikseen määritelty, joten lahjan tunnusmerkkejä tulee etsiä 

siviilioikeuden puolelta. Lahjan perustunnusmerkkejä on neljä: saanto on vastikkeeton, 

luovutuksen seurauksena antaja varallisuus vähenee ja saajan varallisuus kasvaa, 

luovutustoimi on vapaaehtoinen, ja luovutukseen sisältyy lahjoitustahto. Vero-oikeudessa 

lahjakäsite on ollut yhtenevä siviilioikeuden lahjakäsitteen kanssa, joskin liikuntaa sekä 

käsitteen suppeampaan että laajempaan käyttöön on ollut. Siviilioikeudellista käsitettä 

laajemmasta soveltamisesta esimerkkinä on esimerkiksi lahjanluoteinen kauppa.76  

 

Teoreettisen tarkastelun perusteella, laajan tulokäsitteen mukaan, lahja ja perintö ovat 

tuloa, mutta Suomessa ne on jätetty tuloverotuksen ulkopuolella77. Perintöveroa kuitenkin 

peritään ja sen hyväksyttävyyttä voidaan perustella esimerkiksi jakopoliittisilla ja 

veronmaksukykyisyyteen liittyvillä syillä.78 Jakopoliittisten tavoitteiden tarkoitus on 

estää tulojen ja varallisuuden keskittyminen samoille tahoille ja jo keskittyneen 

varallisuuden uusjakoa.79 

 

Myös oikeudenmukaisuus- ja tehokkuusnäkökulmien katsotaan puoltavan lahjan ja 

perinnön verotusta.  Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta veronmaksukykyisyyden 

parantuminen perustelee verotusta. Parantaako perinnön tai lahjan saaminen käytännössä 

aina veronmaksukykyä, on puolestaan kiistanalaista, ja väitettä vastaan voidaan esittää 

argumentteja. Tyyppitilanteita veronmaksukyvyn paranemista koskevaa väitettä vastaan 

ovat vaikeasti realisoitavan omaisuuden periminen ja perinnönjättäjän kanssa samassa 

taloudessa asuneen perillisen, ennen muuta lesken, tosiasiallisen veronmaksukyvyn 

parantuminen perinnön seurauksena.80  

 

Tehokkuusnäkökulman taustalta löytyy erilaisia teorioita, kuten taloustieteen 

peruselinkaarimalli, jonka mukaan säästämisen tavoitteena on rahoittaa eläkkeellä 

vietetyn elinajan menot. Perintö johtuu mallin mukaan ennakoimattomasta kuolemasta. 

                                                           
76 Ossa 2015: luku 3.1.1. 
77 Wikström 2006: 120. 
78 Myrsky 2013: 121. 
79 Puronen 2015: 9. 
80 Niskakangas 2011: 137.  



40 
 

Jos perinnön jättö on puolestaan suunnitelmallista, niin perintöverotus vastaa säästämisen 

verotusta. Toisen teorian eli yhtäläisten mahdollisuuksien periaatteen kautta tarkasteltuna 

perintöverotuksella on hyvinvointiyhteiskunnassa vankat perusteet. Sen mukaisesti tasa-

arvoa pitäisi tarkastella sellaisten yhtäläisten perusmahdollisuuksien suhteen, jotka 

kannustavat ihmistä tuottavaan toimintaan, eikä lopputuloksen suhteen. Tästä seuraa 

ajatus, että perinnönsaaja, joka jättäytyy pois hyvinvointiyhteiskuntaa rakentavasta 

tuottavasta työstä, merkitsee kansantaloudellista tuhlausta.81 

 

Perintö-ja lahjaveron tarkastelu samassa yhteydessä johtuu niiden verotuksellisesta 

kytköksestä. Perintöveron katsotaan olevan ensisijainen vero ja lahjaveron katsotaan 

olevan täydennys, joka estää perinnön kiertämisen siten, että omistaja lahjoittaa 

omaisuutensa pois ennen kuolemaansa.82 Lahjaveron tehtävä ei kuitenkaan ole olla 

ainoastaan perintöveron täydentäjä, sillä verolla on Suomessa yleinen luonne. Lahjavero 

toimitetaan periaatteessa aina, kun saanto täyttää lahjan tunnusmerkit.83  

 

Perintöverotus voidaan kohdistaa joko perintöosuuteen tai jäämistöön. Ensimmäisessä 

vaihtoehdossa kutakin perintö- tai testamenttiosuuden saajaa verotetaan jokaisesta 

saannosta erikseen. Kun verotus tapahtuu jokaisen saannon kohdalla erikseen, kukin 

verotuspäätös tehdään erikseen ja siinä otetaan huomioon jokaisen verovelvollisen 

henkilökohtainen tilanne. Jäämistöverojärjestelmässä vero kohdistuu jäämistöön eikä sen 

suuruuteen vaikuta perillisten tai testamentin saajien määrä eikä suhde perinnönjättäjään. 

Laskentatapojen eriosta johtuen verokertymät mallien välillä eroavat toisistaan.84  

 

Perintö- ja lahjaverotukseen liittyy siviilioikeudellisia kytköksiä, ja tämän osalta se 

sisältää muusta vero-oikeudesta poikkeavia piirteitä. Perintö ja lahja ovat 

yksityisoikeudellisia käsitteitä. Toisin sanoen perintö- ja lahjaverotuksen pohjana on 

siviilioikeudellisesti säännellyt tapahtumat ja määräämistoimet. Tämän seurauksena 

oikeuskäytännössä tehtyjä ratkaisuja perustellaan paitsi vero-oikeudellisilla myös 

                                                           
81 Niskakangas 2011: 137. 
82 Niskakangas 2011: 136. Andersson 2006: 116. 
83 Puronen 2015: 10. 
84 Puronen 2015: 11–12. 



41 
 

siviilioikeudellisilla normeilla.85  Erityisesti siviilioikeuden tahdonvaltaisten ja 

kohtuullisuusnormien soveltaminen saattaa irrottaa veron laskentaa todellisuudesta.86 

 

Rajat ylittävissä tilanteissa perintö- ja lahjaverotukseen liittyy useita erityisiä piirteitä, 

jotka poikkeavat tuloverotuksen sääntelystä rajat ylittävissä tapauksissa. Näitä ovat 

lainvalintaan ja Suomen verotusoikeuden laajuuteen liittyvät kysymykset ja 

monenkertaisen verotukseen poistamiseen liittyvät toimet. 

 

Perintöä ja testamenttia koskevaan lainvalintaan sovelletaan maailmalla erilaisia 

säädöksiä. Yleisimpinä vaihtoehtoina kansalaisuus ja asuinpaikka. Suomessa sovelletaan 

perimykseen asuinvaltioperiaatetta eli perintöön sovelletaan Suomen lakia.87 

Sovellettavaan lakiin liittyy kuitenkin tahdonvaltaisuutta eli perintökaaren 26:5.1 §:n 

mukaan perinnön jättäjällä on valta määrätä, sovelletaanko perintöön sen maan lakia, 

missä perittävällä oli kuolleessaan kotipaikka vai sen maan lakia, minkä kansalainen 

perittävä kuolleessa oli.88  

 

Perintöä ja perintöverotusta koskeva oikeudellinen säätely on erillistä ja erottelu on syytä 

pitää mielessä. Perintöä ja testamenttisaantoa koskeen siis kaksi erillistä lainsäädäntöä. 

Se miten perintö- tai testamenttisaanto määräytyy, on erillinen siitä, miten 

verovelvollisuus syntyy. Perintöverotuksen osalta verotusoikeus Suomessa määräytyy 

asuinpaikan mukaan. PerVL 4.1 § 1 kohdan mukaan perintöveroa on suoritettava 

perintönä tai testamentilla saadusta omaisuudesta, kun perinnönjättäjä, perillinen tai 

testamentin saaja asui perinnönjättäjän kuolinhetkellä Suomessa. Myös perintönä 

saadusta kiinteästä omaisuudesta tai sellaisen yhteisön osakkeista tai osuudesta, jonka 

varoista yli 50 % muodostuu Suomessa olevasta kiinteästä omaisuudesta, on maksettava 

perintöveroa Suomeen. Suomen verotusvallan alueellisista laajuutta voidaan pitää 

suurena verrattaessa sitä moniin muihin valtioihin89. Perintöveron maksuvelvollisuus eli 

verovelkasuhde syntyy PerVL 5 §:n mukaisesti perinnönjättäjän kuolinhetkellä. 

                                                           
85 Andersson 2006: 116–117. 
86 Puronen 2015: 12. 
87 Helin 2013: 607. 
88 Helin 2013: 608. 
89 Helminen 2016: luku 17, alaluku perintöverotuksen alueellinen ulottuvuus. 



42 
 

 

Lahjaveron osalta veronmaksuvelvollisuus on säädetty PerVL 18.1 §:ssä. Jos lahjan 

antajan tai saaja asui lahjoitushetkellä Suomessa, on lahjana annetusta omaisuudesta 

maksettava lahjaveroa. Samoin on maksettava lahjaveroa Suomessa sijaitsevasta lahjana 

saadusta kiinteästä omaisuudesta tai sellaisen yhteisön osakkeista tai osuudesta, jonka 

varoista yli 50 % muodostuu Suomessa olevasta kiinteästä omaisuudesta.  

 

Vero-oikeudessa lahjakäsite on ollut yhtenevä siviilioikeuden lahjakäsitteen kanssa. 

Lahjan perustunnusmerkkejä on neljä: saanto on vastikkeeton, luovutuksen seurauksena 

antaja varallisuus vähenee ja saajan varallisuus kasvaa, luovutustoimi on vapaaehtoinen 

ja luovutukseen sisältyy lahjoitustahto.90 Lahjan määrittelyn ja lahjan verollisuuden osalta 

laissa on omia määräyksiään. Lahjaksi määritellään myös PerVL 18. 3 § mukaan 

lahjanomainen kauppa, kun sovittu vastike on enintään kolme neljännestä käyvästä 

hinnasta, ja PerVL 18a.1 §:n mukaan edunsaajamääräyksen nojalla vastikkeetta saatu 

vakuuskorvaus. Lahjan verottomuudesta puolestaan säädetään PerVL 2 §:ssä tiettyjen 

perinnönsaajien osalta ja 19 §:ssä tavanomaisen koti-irtaimiston osalta 4000 euroon 

saakka. Myöskään kasvatukseen, koulutukseen tai elatukseen annettuja lahjoja sekä muita 

pienempiä lahjoja, jotka saadaan samalta lahjoittajalta, ja joiden yhteisarvo ei kolmen 

vuoden aikana nouse yli 4000 euron, ei katsota veronalaiseksi tuloksi. 

 

Sekä perintö- että lahjaveron osalta verovelvollisuuden katsotaan syntyvän 

asuinvaltioperiaatteen mukaan. Henkilön katsotaan asuvan Suomessa PerVL 4.3 ja 18.4 

§:n mukaisesti, jos hänellä on täällä perinnönjättäjän kuolinhetkellä tai lahjan 

antohetkellä varsinainen asunto ja koti. Tätä on tulkittu siten, että koti ja asunto ovat 

Suomessa, jos henkilö on konkreettisesti hallinnut asuntoa pysyvästi Suomessa. Perintö- 

ja lahjaverolain mukainen Suomessa asuminen poikkeaa tässä tuloverolain 11 § 

mukaisesta Suomessa asumisesta niin tilapäisen oleskelun, kuuden kuukauden säännön 

kuin kolmen vuoden säännönkin osalta. Näin samaa henkilöä voidaan samaan aikaan 

kohdella verotuksessa eri tavalla tuloverotuksen ja perintö- ja lahjaverotuksen osalta. 

Asuinvaltioperiaate antaa mahdollisuuden käyttää hyväksi eri valtiossa noudatettavia 

                                                           
90 Ossa 2015: luku 3.1.1. 



43 
 

perintöverotuksen eroja verosuunnittelun keinona suhteellisen lyhyen aikajänteen 

puitteissa. 91 

 

Perintö- ja lahjaverotuksen osalta saattaa helposti syntyä kaksinkertaista verotusta eri 

valtioiden erilaisten verotuskäytäntöjen ja verovallan alueellisen ulottuvuuksien erojen 

johdosta. Ongelmia syntyy erityisesti kaksoisasumiskonfliktitilanteissa, kiinteän 

omaisuuden suhteen, ja jos sekä perinnön tai lahjan jättäjän ja saajan valtiot verottavat 

saantoa. Ulkomailla verotetun perintöveron hyvityksestä hyvitysmenetelmällä säädetään 

PerVL 4.2 §:ssä ja lahjan osalta PerVL 18.2 §:ssä. Hyvitys ei saa olla suurempi kuin 

määrä, joka vastaa yhtä suurta osaa kuin vastaavasta omaisuudesta Suomen verotuksessa 

maksettaisiin.92 

 

 

2.2.4. Varainsiirtovero 

 

Arvopaperin omistusoikeuden vaihtumista verotetaan varainsiirtoverolain 15 § mukaan 

varainsiirtoverolla (VSVL). Verovelvollisuus on luovutuksen saajalla eli vero kohdistuu 

tilanteeseen, missä sijoittaja on hankkimassa itselleen VSVL:n mukaisia arvopapereita. 

Mikäli arvopaperin luovutus tapahtuu kiinteää rahavastiketta vastaan ja arvopaperi on 

otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla tai monenkeskisessä 

kaupankäyntijärjestelmässä, varainsiirtoveroa ei tarvitse maksaa (VSVL 15a.1 §). 

Verovapauden edellytyksenä on, että luovutuksessa osallisena tai osapuolena on 

sijoituspalvelulaissa tarkoitettu sijoituspalveluyritys tai muu palveluntarjoaja (VSVL 

15a.2 §).  

 

Rahastosijoittamisessa, niin kuin se on tässä tutkimuksessa määritelty, tullaan tekemisiin 

VSVL:n mukaisten arvopapereiden kanssa. Arvopaperiksi märitellään VSVL 17 § 

mukaan osake ja sen väliaikaistodistus, taloudellisen yhteisön osuustodistus, yhteisön 

antama saamistodistus tai velkakirja, jonka korko määräytyy toiminnan tuloksen/osingon 

suuruuden mukaan tai joka oikeuttaa osuuteen voitosta tai ylijäämästä, ja näiden 

                                                           
91 Helminen 2016: luku 17, alaluku Suomessa asuminen. 
92 Helminen 2016: luku 17, alaluku kaksinkertaisen verotuksen poistaminen. 



44 
 

merkintäoikeudesta annetut todistukset tai merkintäoikeutta koskevat luovutuskirja. 

Sijoitusrahasto-osuuden luovutuksesta ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa. Taustalla on 

VSLS:ää edeltäneen leimaverolain aikainen päätös. Hallituksen esityksessä Eduskunnalle 

laiksi leimaverolain 54 ja 88 §:ien muuttamisesta, HE 3/1992, todetaan, että 

sijoitusrahasto-osuuden luovutustilanne on sijoitusrahastolakia 1987 säädettäessä haluttu 

rinnastaa suoraan arvopaperien hankkimiseen ja rinnastaa se verotuksellisesti 

leimaverolain 54 §:ssä mainittuihin muihin arvopapereihin, joiden hankinnasta on 

suoritettava leimaveroa. Lain muutoksessa esitettyä sijoitusrahasto-osuuden luovutuksen 

vapauttamista leimaverosta puolestaan perustellaan sillä, ettei ulkomaisen 

sijoitusrahasto-osuuden luovutuksesta tarvitse maksaa leimaveroa ja muutoksella 

halutaan saattaa kotimaiset sijoitusrahastot samaan verotukselliseen asemaan 

ulkomaisten sijoitusrahastojen kanssa.93 Vuonna 1996 leimaverolakia muutettiin 

suuremmassa mittakaavassa ja kumottu osa korvattiin varainsiirtoverolailla. Hallituksen 

esityksessä Eduskunnalle varainsiirtoihin kohdistuvan leimaverotuksen uudistamista 

koskevaksi lainsäädännöksi HE 121/1996 perusteluissa ehdotetaan, että uudessa 

varainsiirtoverolaissa arvopaperimääritelmä noudattaisi leimaverolain 54 §:ää.94 Tässä 

yhteydessä leimaverolain aikana säädetty sijoitusrahasto-osuuden hankinnan verovapaus 

on siirtynyt varainsiirtoverolakiin. 

 

Avoimen yhtiön eikä kommandiittiyhtiön yhtiöosuutta ei ole oikeuskirjallisuudessa eikä 

verotuskäytännössä pidetty varainsiirtoverolain mukaisena arvopaperina eikä niihin näin 

ollen ole kohdistunut varainsiirtoveroa.95 Mielenkiintoinen kysymys nousee kuitenkin 

siitä, että kiinteistörahastolain mukaan KRL:n mukaisen kommandiittiyhtiön osuuksien 

tulee olla arvopaperimarkkinalaissa tarkoitettuja arvopapereita, vaikkakaan niitä ei koske 

KRL 11 §:n listautumisvaade (KRL 2 §). Kun AML:n ja VSVL:n määritelmät 

arvopaperiksi poikkeavat toisistaan, tästä seuraa kysymys, ovatko KRL:n mukaisen 

kommandiittiyhtiömuotoisen kiinteistörahaston yhtiöosuudet tulkittavissa 

varainsiirtolain mukaisiksi arvopapereiksi.  Varainsiirtoverolain 17.1 § 3 kohta antaisi 

mahdollisuuden siihen, että kyseiset arvopaperiksi muodostetut yhtiöosuudet tulkitaan 

VSVL:n mukaisiksi arvopapereiksi. Kohdan mukaan arvopaperina pidetään yhteisön 

                                                           
93 HE 3/1992vp: 2. 
94 HE 121/1996vp: 23 
95 Verohallinto 2015f: luku 2.1. Niskakangas 2014: 177. 



45 
 

antamaa velkakirjaa tai muuta saamistodistetta, jossa korko perustuu tulokseen tai 

osingon suuruuteen tai joka oikeuttaa osuuteen voitosta tai ylijäämästä. 

Verotuskäytännössä ei tähän ole otettu kantaa ja verohallinnon ohjeen mukaan 

kommandiittiyhtiön yhtiöosuutta ei katsota arvopaperiksi96.  

 

Luovutuksen varainsiirtoveroon kohdistuvan verovapauden yhtenä ehtona on, että 

vastikkeen maksaminen suoritetaan rahana. Jos vastikkeena käytetään lain mukaista 

omaisuutta, vero maksetaan molemmista luovutuksista (VSVL 15.2 §). Toisin sanoen, jos 

vastikkeena käytetään VSLS:n mukaisia veronalaisia arvopapereita tai kiinteistöjä, on 

maksettava varainsiirtovero97. Varainsiirtovero ei pääsääntöisesti koske ulkomaisen 

yhtiön liikkeelle laskeman arvopaperin luovutusta (VSVL 18 §). Rajatapauksissa 

velvollisuus suorittaa varainsiirtoveroa tulisi ratkaista tapauskohtaisesti. 

 

 

2.3. Verosuunnittelu ja verotuksen ohjaavuus 

 

 

2.3.1. Verovelvollisen valinnanvapaus ja verosuunnittelu 

 

Verosuunnittelulla tarkoitetaan tilannetta, missä verovelvollinen ottaa verot huomioon 

yhtenä taloudellisen toiminnan synnyttämänä kustannustekijänä ja pyrkii etsimään 

itselleen taloudellisesti edullisinta vaihtoehtoa toimia. Verosuunnittelun kanssa 

samantapainen termi on veron minimointi, erona ensin mainittuun on se, että 

minimoinnissa keskeistä on mahdollisimman pienen veron maksaminen taloudellisesti 

edullisimman ratkaisun etsimisen sijaan. Aggressiivisesta verosuunnittelusta puhutaan 

silloin, kun tarkoituksellisesti hyödynnetään verolakien valmistelussa sattuneita 

erehdyksiä ja verolaeissa olevia aukkoja.98 

 

Teoreettisesti verosuunnittelun oikeutus voidaan johtaa perustuslain turvaamista 

perusoikeuksista ja siellä PL 15.1 §:n takaamasta omaisuuden suojasta ja 18.1 §: 

                                                           
96 Verohallinto 2015f: luku 2.1. 
97 Verohallinto 2015f: luku 13.1. 
98 Wikström 2006: 84. 



46 
 

oikeudesta hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla ja elinkeinolla. 

Näillä vahvistetaan yrittämisen vapauden periaate. Tästä voidaan vetää vero-oikeuteen 

sovellettava tulkinta, jonka mukaan verovelvollisella on vapaus valita vaihtoehto, joka on 

hänelle taloudellisesti edullisin. Verovelvollisen valinnanvapauteen ei saa puuttua eli se 

sitoo veronsaajan muodostaen näin verovelvollisen ja veronsaajan välille sidonnaisuuden. 

Tämä sidonnaisuus näkyy verovelkasuhteessa siten, ettei veronsaajalla ole oikeudellista 

valtaa poiketa verovelvollisen tekemästä, siviilioikeudellisesti sitovasta valinnasta. 

Mikäli veronsaaja haluaa poiketa verovelvollisen tekemästä valinnasta, on hänen 

löydettävä tälle erityinen oikeuttamisperusta. Tämä lähtökohtaisesti tarkoittaa sen 

osoittamista, etteivät veronmaksajan tekemät oikeustoimet ole moitteettomia, vaan niitä 

rasittaa joko virhe tai pätemättömyysperusta.99  

 

Verosuunnittelu siis sisältyy verovelvollisen valinnanvapauteen. Tällöin hyödynnetään 

oikeusjärjestyksen mahdollistamista vaihtoehdoista sitä, joka tuottaa taloudellisesti 

edullisimman vaihtoehdon. Olennaista verosuunnittelun osalta on se, että siinä säilyy 

verovelkasuhteessa syntynyt sidos. Veron minimoinnissa puolestaan liikutaan usein 

tämän sidonnaisuuden rajoilla. Niin kauan kuin sidonnaisuus säilyy eli verovelvollisen 

tekemät oikeustoimet ovat moitteettomia, liikutaan lain hyväksyttävällä puolella, 

muutoin siirrytään veron kiertämisen puolelle. Veron kiertämisestä voidaan puhua silloin, 

kun kustannuksille ei ole osoitettavissa muuta kuin verotuksellista syytä, esimerkiksi 

sama järjestely voitaisiin toteuttaa taloudellisesti edullisemmin toisella tavalla. Myös 

aggressiiviseen verosuunnitteluun usein liittyvä verojärjestelmälle vieraiden veroetujen 

tavoittelu voidaan tulkita veronkierroksi.100 

 

 

2.3.2. Verotuksen neutraliteetti 

 

Verotuksen neutraalisuudella ja ohjaavuudella on suora yhteys verosuunnitteluun. 

Ohjaava verotus kannustaa verovelvollista tietyntyyppisiin ratkaisuihin, kun neutraali 

verotus nostaa muut kuin verotukselliset syyt verovelvollisen taloudellisten toimien 

                                                           
99 Wikström 2006: 79–81. 
100 Wikström 2006: 84–85. 



47 
 

perusteeksi. Wikström määrittää neutraalin verotuksen niin, että siitä voidaan puhua 

silloin, kun verotuksella ei ole muita kuin veron kantamiseen välittömästi liittyviä 

vaikutuksia yksityiseen sektoriin. Toisin sanoen neutraalilla verotuksella ei ole 

sivuvaikutuksia. Hän kuitenkin tyrmää ajatuksen, että verotus voisi olla kirjaimellisesti 

tai absoluuttisesti neutraalia.101 Tilalle hän suosittaa suhteellisti neutraalin verotuksen 

käsitettä. Se tarkoittaa, että verotus vaikuttaa koko hintatasoon samalla tavalla ja hintojen 

väliset suhteet jäävät ennalleen. Verotus siis leikkaan kaikkia hintoja yhtä paljon. Tosin 

Wikström toteaa, että suhteellisesti neutraalia tuloveroa on mahdoton toteuttaa.102 

 

Käsitteen kaventaminen ja puhuminen neutraliteetista tietyissä konteksteissa tuo esiin 

toisen tavan lähestyä neutraliteetin periaatetta. Tällöin voidaan puhua esimerkiksi 

kuluttajan valintaneutraliteetista, eli siitä, ettei verotus ei vaikuta kuluttajan valintoihin 

tai rahoitusneutraliteetista, jolloin se, rahoitetaanko toimintaa omalla vai vieraalla 

pääomalla ei saisi vaikuttaa valintoihin. Voidaan myös puhua yritysmuotoneutraliteetista, 

jonka mukaisesti se, harjoitetaanko toimintaa esim. osake tai henkilöyhtiön kautta, ei saisi 

vaikuttaa verotukseen.103 

 

Neutraliteetin kysymystä voidaan lähetystä myös ohjaavan verotuksen näkökulmasta. 

Edellä mainittuun viitaten Wikström toteaa, että kaikilla veroilla on ohjaava vaikutus ja 

tämä tekee ohjaavan verotuksen määrittämisen hankalaksi. Jos ohjaava verotus 

määritellään siten, että se on luonteeltaan interventionistista eli tarkoituksellisesti 

ohjaavaa, niin saadaan sen vastakohta, neutraali verotus, helpommin määriteltyä. Tällöin 

neutraali verotus on fiskaalista eli se pyrkii pelkästään julkisen rahoitustarpeen 

hoitamiseen.104  

 

Niskakangas yhtyy Wikströmin johtopäätökseen. Hän määrittää verotuksen neutraliteetin 

siten, että jos veroilla pyritään ei-fiskaalisiin tavoitteisiin, siis muihin tavoitteisiin kuin 

varojen keräämiseen valtiolle ja kunnalle, on kyse verotuksen ohjaavasta vaikutuksesta. 

                                                           
101 Wikström 2006: 70 
102 Wikström 2006: 71 
103 Wikström 2006: 72–73 
104 Wikström 2006: 74 



48 
 

Verotuksella halutaan silloin kannustaa tiettyä käyttäytymistä ja toisaalta estää jotakin 

muuta käyttäytymistä.105 

 

Verotuksen ohjaavaa vaikutusta eli ohjaavaa veropolitiikkaan käytetään erilaisten 

yhteiskuntapoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tällaisia ovat mm. jakopoliittinen 

tavoite, jolla pyritään saamaan aikaan sellainen tilanne, missä tulonjako verotuksen 

jälkeen on tasaisempi kuin ennen verotusta, ja sosiaalipoliittinen tavoite, missä erilaisten 

sosiaalisten ryhmien toimintakykyä tai elintasoa pyritään parantamaan. 106 

 

 

  

                                                           
105 Niskakangas & Knuutinen 2015: luku 3, alaluku neutraali vai ohjaava verotus. 
106 Myrsky 2013: 18. 



49 
 

3. RAHASTONSIJOITTAJAN VEROTUKSEN KÄYTÄNTÖ 

 

 

3.1. Juoksevan tulon verotus 

 

 

3.1.1. Sijoitusrahaston voitto-osuuden verotus 

 

Sijoitusrahastosta saatavan tulon verotukseen vaikuttaa se, minkä tyyppisen rahasto-

osuuden sijoittaja omistaa rahastossa. SRL 47 §:n mukaan sijoitusrahaston osuudet voivat 

olla joko tuotto- tai kasvuosuuksia. Suomalaisesta sijoitusrahastosta tuotto-osuudelle 

saatu voitto-osuus on TVL 10.1§ kohta 9 mukaan Suomessa saatua tuloa. Sitä verotetaan 

TVL 32 §:n mukaan eli voitto-osuus katsotaan kokonaisuudessaan pääomatuloksi.  

 

Pääomatulon veroprosentti on TVL 124.2 §:n mukaisesti 30 %. Mikäli verotettava 

pääomatulo ylittää 30 000 euroa, on ylimenevältä osalta maksettava pääoman korotettua 

tuloveroprosenttia, joka on 34 %. 

 

Esimerkki 1. Sijoitusrahaston voitto-osuudesta verotus. X saa sijoitusrahastoihin 

tehdyistä sijoituksista tuottoa 40 000 euroa. Veroa maksetaan 30 % aina 30 000 

euroon saakka ja 34 % ylimenevältä osalta. Laskelmassa ei ole otettu huomioon 

mahdollisia vähennyksiä. 

Vero 30 %  30 000 * 30 %  = 9 000 

Vero 34 % 10 000 * 34 %  = 3 400 

Vero yhteensä           12 400 

Nettotulo      27 600 

 

Rahasto voi sääntöjen niin salliessa maksaa vuotuisen tuoton myös antamalla saman 

rahaston uusia rahasto-osuuksia.  Kouvolan hallinto-oikeus on antanut julkaisemattoman 

ratkaisun Kouvolan HAO 18.1.2013 T 13/0039/2, joka koskee verotusta edellä mainitussa 



50 
 

tilanteessa. Ratkaisun mukaan uusien rahasto-osuuksien antamista pidetään vuotuisena 

tuottona ja sitä verotetaan käyvästä arvosta pääomatulona.107 

 

ETF-rahastot (Exchange Traded Funds) ovat pörssinoteerattuja rahastoja. Rahasto-

osuudet voivat olla joko tuotto-osuuksia tai kasvuosuuksia. Rahasto-osuudet poikkeavat 

tavanomaisten sijoitusrahastojen rahasto-osuuksista siinä, että niillä on arvopaperin 

luonne. Tämä tarkoittaa, että osuuksilla käydään kauppaa pörssissä kuten osakkeilla. 

Verotuksen osalta ETF-rahastojen rahasto-osuudet seuraavat sijoitusrahastojen 

verotusta.108  

 

Verovelvollisella on TVL 54.1 § mukaan mahdollisuus vähentää pääomatuloista niiden 

hankkimisesta ja säilyttämisestä aiheutuneet kulut. Sijoitusrahasto-osuudesta maksettavia 

vuotuisia hallinto- ja säilytyspalkkiota ei kuitenkaan voi vähentää verotuksessa 

pääomatulon hankintakuluina, sillä ne vähennetään osuuksien arvosta. Nämä kulut 

pienentävät luovutushintaa, ja tulevat siten välillisesti otetuksi huomioon 

luovutusvoittoon vaikuttavina erinä. 109 

 

Kasvuosuudelle tuleva tuotto pääomitetaan SRL 47.2 § kohdan mukaan ja siitä tulee osa 

rahasto-osuuden omistajan rahasto-osuutta. Kasvuosuuden tuottoa ei voi realisoida 

muutoin kuin realisoimalla koko rahasto-osuus. Tällöin myös suoritetaan luovutusvoiton 

verotus.110  

 

Ulkomaisen sijoitusrahasto-osuuden tuoton verotuksessa on ratkaisevaa, rinnastetaanko 

sijoitusrahasto suomalaisiin yhteisöihin vai yhtymiin. Jos ulkomainen sijoitusrahasto 

poikkeaa suomalaisesta rahastosta siinä määrin, että se on verrattavissa suomalaisiin 

yhtymiin eikä yhteisöihin, sijoitusrahaston tulosta verotetaan yhtymäverotuksen tapaan 

suoraan sijoitusrahasto-osuuksien omistajia111. TVL 4.1 § 1 kohdan mukaan 

elinkeinoyhtymänä pidetään henkilöyhtiöitä ja muita yhteiseen lukuun toimivia 

                                                           
107 Nykänen & Myrsky 2013: 332–333. 
108 Sijoitusopas 2012: 12. 
109 Nykänen & Myrsky 2013: 333. Fasoulas & Niiranen & Manninen: 132. 
110 Verohallinto 2015e: luku 3. 
111 Helminen 2009: 129. 



51 
 

elinkeinotoiminnan harjoittamista varten perustettuja yhteisöjä, ja niitä verotetaan TVL 

16a §:n mukaisesti eli ulkomaista elinkeinoyhtymästä saadusta tulosta. 

 

Ulkomaiselta, suomalaiseen sijoitusrahastoon rinnastettavalta sijoitusrahastolta saatua 

vuotuista tuottoa verotetaan Suomessa pääomatulona ja rahasto-osuuden luovutuksesta 

saatua voittoa luovutusvoittona. Suomen kansallista verolainsäädäntöä siis noudatetaan 

ulkomaisesta sijoitusrahaston saatuihin tuloihin. Näin yhteisönä käsiteltävän ulkomaisen 

sijoitusrahasto-osuuden omistajia verotetaan vasta, kun rahastosta jaetaan voittoa.112 

Voitto-osuus on sijoittajalle kokonaan verollista pääomatuloa. Verotusta voi toki 

mutkistaa se, miten sijoitusyhteisö tulkintaa sen asuinvaltiossa ja tulkintaako voitto-osuus 

voitto-osuudeksi vai osingoksi. Mikäli voitto-osuus katsotaan osingoksi, voidaan 

yhteisön asuinvaltiossa verottaa sitä verosopimusten mukaisesti lähdeverolla113. Tuotto-

osuudesta ulkomailla maksettu lähdevero hyvitetään Suomessa maksettavassa 

verotuksessa114.  

 

 

3.1.2. Osakeyhtiömuotoisen rahaston osingon verotus 

 

Osakeyhtiömuotoisesta rahastosta saatavan osingon verotus voidaan suorittaa kolmen 

erilaisen perusteen mukaisesti. Mikäli osakeyhtiötä ei ole julkisesti noteerattu 

kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa tarkoitetulla säännellyllä 

markkinalla, osinkotuloa verotetaan TVL 33b § mukaisesti kuten listaamattomasta 

yhtiöstä saatavaa osinkotuloa. Jos yhtiö on noteerattu em. lain mukaisesti säännellyllä 

markkinalla, osinkotulon verotus suoritetaan TVL 33a §:n mukaisesti eli kuten julkisesti 

noteeratusta yhtiöstä saatavaa osinkotuloa verotetaan. Jos kyseessä on 

kiinteistörahastolain mukainen julkisen osakeyhtiön muotoinen julkisesti noteerattu 

osakeyhtiö, joka on saanut vapautuksen tuloveron maksamisesta eräiden asuntojen 

vuokraustoimintaa harjoittavien osakeyhtiöiden verohuojennuksista annetun lain ns, 

                                                           
112 Helminen 2009: 129. 
113 Fasoulas & Niiranen & Manninen. 2014: 134. Suomen ja Saksan Liittotasavallan välinen verosopimus 
1982: artikla 10 kohdat 1, 2 ja 4. 
114 Verohallinto 2016c. 



52 
 

REIT-verolain perusteella, siitä saatavan osinkotulon verotus REIT-verolain 8 §:n 

perusteella. 

 

Osinkotulon erilaiset verotusperusteet voivat koskea eri ajankohtina samasta 

osakeyhtiönmuotoisesta rahastosta saatavaa tulo. Asiantila havainnollistuu, kun 

tarkastellaan kiinteistörahastolain mukaisen osakeyhtiömuotoisen kiinteistörahaston 

kehityksen vaiheita. KRL:n 2.1 §:n mukaan osakeyhtiömuotoisen kiinteistörahaston tulee 

olla julkinen osakeyhtiö. Kun kiinteistörahasto perustetaan, siitä saatavaa osinkoa 

verotetaan TVL 33b §:n mukaisesti eli kuin muusta kuin julkisesti noteeratusta 

osakeyhtiöstä saatavaa osinkoa. Kiinteistörahaston on listauduttava eli haettava 

osakkeidensa ottamista kaupankäynnin kohteeksi kaupankäynnistä rahoitusvälineillä 

annetussa laissa tarkoitetulla säännellyllä markkinalla kolmen vuoden kuluessa 

toiminnan aloittamisesta (KRL 8.1 §).  Listautumisen jälkeen osakeyhtiöstä saatavaa 

tuloa verotetaan TVL 33a §:n mukaisesti eli kuten julkisesti noteeratusta osakeyhtiöstä 

saatavaa osinkoa verotetaan. Mikäli kiinteistörahasto sijoituspolitiikka on REIT-verolain 

mukaista eli se pääsääntöisesti harjoittaa asuntojen vuokraustoimintaa, se voi hakea ko. 

lain mukaista vapautta tuloverosta ja silloin yhtiöstä saatavaa osinkotuloa tuloa verotetaan 

REIT-verolain 8 §:n mukaisesti. Kun kiinteistörahastolain mukaisen 

osakeyhtiömuotoisen rahaston voitonjakoa rajoittaa vain KRL 15a §:n mukainen 

vaatimus jakaa 8/10 tilikauden voitosta tilanteessa, missä rahasto on hakeutunut REIT-

verolain verovapauden piiriin, voidaan tämän perusteella katsoa, että kaikki muut 

osakeyhtiölain sallimat voitonjakotavat ovat myös osakeyhtiömuotoisen 

kiinteistörahaston käytettävissä. 

 

Osakkeisiin sijoittava voi saada yhtiöltä myös muuta varojenjakoa kuin osinkotuloa.  

Osakeyhtiölain (OYL) 13:1.1 §:n mukaan varojen voidaan jakaa neljällä erilaisella 

tavalla. Kyse voi ensinnäkin olla voitonjaosta eli osingosta tai varojen jaosta vapaan 

pääoman rahastosta. Toiseksi varoja voidaan jakaa osakepääoman alentamisen 

yhteydessä. Kolmas varojenjakotapa liittyy omien osakkeiden hankkimiseen ja 

lunastamiseen. Myös yhtiön p