T U I J A TO I VO L A Yrittäjyys verkostotaloudessa AC TA WA S A E N S I A No 144 Liiketaloustiede 60 Johtaminen ja organisaatiot U N I V E R S I TA S WA S A E N S I S 2 0 0 5 Yksin tekemisestä verkostomaiseen toimintaan ACTA WASAENSIA SISÄLLYS KUVIOT 6 TAULUKOT 7 ABSTRACT 8 1 JOHDANTO 9 1.1 Tutkimuksen lähtökohtia 9 1.2 Verkostotalous ja yrittäjyys – onko yrittäjyys muuttanut muotoaan? 10 1.2.1 Todisteita verkostotalouden ilmentymisestä 10 1.2.2 Verkostomainen toiminta 15 1.2.3 Verkostoyrittäjyyden nousu 20 1.3 Keskeisten käsitteiden määrittely 23 1.4 Tutkimuksen asemointi, rajaus ja tieteenfilosofiset perusolettamukset 26 1.4.1 Tutkimuksen asemointi ja rajaus 26 1.4.2 Tieteenfilosofiset perusolettamukset 28 1.5 Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusasetelma 31 1.6 Tutkimuksen rakenne 33 2 YRITTÄJYYDEN JA VERKOSTOJEN RAJAPINNASSA 35 2.1 Yrittäjyys verkostotalouden näkökulmasta 35 2.1.1 Yrittäjyys toimintoina 35 2.1.2 Yrittäjän ominaisuudet 38 2.1.3 Yrittäjätyypit ja yrittämisen muodot 44 2.1.4 Yrittäjyysprosessi 47 2.2 Verkostot sosiaalisina suhteina, strategiana ja rakenteina 52 2.2.1 Verkostot sosiaalisina suhteina 53 2.2.2 Verkostot strategiana 63 2.2.3 Verkostot rakenteina 69 2.3 Yrittäjyyden ja verkostojen sidoksisuus 77 2.3.1 Yrittäjyys verkostomaisessa toimintaympäristössä 77 2.3.2 Verkostot yrittäjyydessä 84 2.3.3 Yhteenveto 92 ACTA WASAENSIA 3 TUTKIMUSMENETELMÄT 95 3.1 Tutkimusongelma ja tutkimuksen eteneminen 95 3.2 Laadullinen tutkimus 97 3.3 Fenomenografia – käsitysten rikkaus 98 3.4 Haastattelut 101 3.4.1 Yritysten valinta 101 3.4.2. Haastattelujen toteutus 104 3.5 Tutkimuksen luotettavuus 107 3.5.1 Tutkijan esiymmärrys 107 3.5.2 Tutkimusaineisto 108 3.5.3 Aineiston analysointi 110 4 VERKOSTOYRITTÄJYYS JA PERINTEINEN YRITTÄJYYS KÄYTÄNNÖSSÄ 113 4.1 Verkostoyritykset 113 4.1.1 Käsitykset yrittäjyydestä ja verkostoista 113 4.1.1.1 Yrittäjyys 113 4.1.1.2 Yrityksen menestystekijät 117 4.1.1.3 Resurssit 121 4.1.1.4 Ympäristö 123 4.1.1.5 Verkosto 126 4.1.1.6 Sosiaalinen sidoksisuus 129 4.1.1.7 Kumppanuudet 133 4.1.1.8 Veturiyritys 134 4.1.1.9 Yhteisyritys ja yhteisö 137 4.1.2 Verkostoyrittäjyyden kuvaus 141 4.1.2.1 Yrittäjän ominaisuudet 142 4.1.2.2 Fyysinen ja henkinen ympäristö 144 4.1.2.3 Yrityksen resurssit 146 4.1.2.4 Sosiaalinen sidoksisuus 147 4.1.2.5 Kumppanuudet 148 4.1.2.6 Veturiyritys 149 4.1.2.7 Yhteisyritys 150 4.2 Perinteiset yritykset 151 4.2.1 Käsitykset yrittäjyydestä ja verkostoista 151 ACTA WASAENSIA 4.2.1.1 Yrittäjyys 151 4.2.1.2 Yrityksen menestystekijät 155 4.2.1.3 Resurssit 158 4.2.1.4 Ympäristö 160 4.2.1.5 Organisaatio 162 4.2.1.6 Verkosto 163 4.2.1.7 Sosiaalinen sidoksisuus 166 4.2.1.8 Yhteistyö 169 4.2.1.9 Yhteistyön esteitä 171 4.2.2 Perinteisen yrittäjyyden kuvaus 174 4.2.2.1 Yrittäjän ominaisuudet 175 4.2.2.2 Fyysinen ja henkinen ympäristö 177 4.2.2.3 Yrityksen resurssit 178 4.2.2.4 Sosiaalinen sidoksisuus 179 4.2.2.5 Alihankinta 180 4.2.2.6 Yhteistyö 180 5 VERKOSTOYRITTÄJYYS IDENTITEETTINÄ, YRITTÄMISEN MUOTONA JA STRATEGIANA 182 5.1 Yhteenveto tuloksista 182 5.2 Johtopäätökset ja pohdintaa 189 5.2.1 Verkostoyrittäjyys ja perinteinen yrittäjyys 190 5.2.2 Verkostoyrittäjyys identiteettinä 193 5.2.3 Verkostoyrittäjyys yrittämisen muotona 194 5.2.4 Verkostoyrittäjyys strategisena valintana 196 5.2.5 Uudenlaista yrittäjyyttä verkostotaloudessa 198 5.3 Tutkimuksen arviointia 200 5.4 Tulosten hyödyntäminen ja jatkotutkimusaiheita 202 KIITOKSET 205 LÄHTEET 207 LIITTEET 228 ACTA WASAENSIA KUVIOT Kuvio 1. Yritysten organisoituminen ja yhteistyö (mukailtu Jarillo 1993: 131). 12 Kuvio 2. Työorientaatiotyypit (mukailtu Engeström 1998: 28; Hyötyläinen 2000: 55). 19 Kuvio 3. Itsenäisyys ja integraatio yrittäjyydessä (mukailtu Johannisson 2003: 30). 22 Kuvio 4. Tutkimuksen asemointi. 26 Kuvio 5. Ihmistieteiden luonne (mukailtu Burrell & Morgan 1979: 3). 31 Kuvio 6. Tutkimusasetelma. 32 Kuvio 7. Tutkimuksen rakenne. 33 Kuvio 8. Yrittäjyysprosessin viitekehys (Gartner 1985). 48 Kuvio 9. Yrittäjyysprosessi Timmonsin (1999) mukaan (mukailtu). 50 Kuvio 10. Pienten yritysten verkostoyhteistyön kehittyminen. 57 Kuvio 11. Yritysten jaottelu strategisen orientaation ja resurssien pohjalta (mukailtu Vesalainen 1995: 88–91). 65 Kuvio 12. Viitekehys verkostoyritysten jäsenten analysointiin (Varamäki 2001: 163; Vesalainen ym. 1996: 20). 75 Kuvio 13. Tutkimuksen eteneminen. 96 Kuvio 14. Keskeisiä verkostoyrittäjyyttä kuvaavia tekijöitä. 142 Kuvio 15. Keskeisiä perinteistä yrittäjyyttä kuvaavia tekijöitä. 175 Kuvio 16. Verkostoyrittäjyys ja perinteinen yrittäjyys. 188 Kuvio 17. Verkostoyrittäjyys. 189 Kuvio 18. Cuevasin (1994) yrittäjyyden ulottuvuudet verkostoyrittäjyydessä ja perinteisessä yrittäjyydessä. 191 Kuvio 19. Verkostoyrittäjyys yrittäjän identiteettinä. 193 Kuvio 20. Verkostoyrittäjyys yrittämisen muotona. 195 Kuvio 21. Verkostoyrittäjyys – uudenlaista yrittäjyyttä. 200 ACTA WASAENSIA TAULUKOT Taulukko 1. Luottamuksen rakentuminen ja merkitys verkostoyrittäjyydessä. 61 Taulukko 2. Verkostojen keskeiset hyödyt pienelle yritykselle. 67 Taulukko 3. Verkostonäkökulma yrittäjyyden tutkimuksessa. 83 Taulukko 4. Yhteenveto pienten yritysten verkostotyypeistä. 88 Taulukko 5. Haastatellut yritykset ja niiden taustatiedot. 102 Taulukko 6. Verkostoyrittäjien käsitykset yrittäjyydestä. 184 Taulukko 7. Verkostoyrittäjien käsitykset verkostoista. 185 Taulukko 8. Perinteisen yrittäjyyden ja verkostoyrittäjyyden vertailu. 187 8 ACTA WASAENSIA ABSTRACT Toivola, Tuija (2005). Yrittäjyys verkostotaloudessa – yksin tekemisestä verkostomaiseen toimintaan (Entrepreneurship in a Network Economy – from working alone to networking together). Acta Wasaensia No 144, 230 p. The aim of this research was to identify forms of entrepreneurship in a network economy and to outline the ways of thinking and operating and the attitudes peculiar to an entrepreneur operating in a network economy. The research topic was: how has the network economy changed entrepreneurship, and what is network entrepreneurship? The research topic consisted of three themes: how is network entrepreneurship different from traditional entrepreneurship, what form do network activities take in practice, and what are the operating profiles of network entrepreneurship? The basis of the research was that networks are discussed a lot, but there is no model for how entrepreneurs operate in practice and how they see themselves as network operators. The research also tried to accurately compare the operating methods of traditional entrepreneurship and network entrepreneurship and in this way construct a new type of entrepreneurship model. The theoretical frame of reference of the research is based on theories about both entrepreneurship and networks and especially the interface between them. The research method used is qualitative and in-depth interviews were used as the method of acquiring information. Phenomenography was used as the research methodology and case studies were used for analysing the businesses. Eleven companies were interviewed, six of which were network companies and five were traditional companies. In choosing the companies, an effort was made to gather a group that was as heterogeneous as possible in relation to the age of the entrepreneurs and area of business. Concept categories were formed from the material for both the network companies and traditional companies. Operating profiles were constructed on the basis of the ideas, and these were applied in the analyses of each company. The operating profiles described both the background factors linked with working in networks (entrepreneur, resources, environment) and the actual activity itself in the network. Charac- teristics such as openness, activity and extrovertness describe the entrepreneur in the operating profiles depicting network entrepreneurship. Network entrepreneurship can be described as a ‘poor man’s model’ because large sums of money are not needed to set up a company, and company growth and development take place through partnerships. Companies invest in their own special skills and obtain supplementary skills through partnerships. Joint ventures, hub firms and partnerships are operating models in network entrepreneurship. Trust, openness and reciprocity are essential factors in the activities of network entre- preneurs. Networks create opportunities for entrepreneurs to learn as well as building a support network. Traditional companies acted as comparisons in the research and their operating profiles clearly differed from network entrepreneurship operating profiles. Traditional companies invest in a comprehensive service, flexibility, and reliability of service. Company growth takes place through building the organiza- tion. The company acquires the necessary resources (e.g. machines and equipment) and grows its organi- zation. Companies see operating in networks as a subcontracting relationship and as close cooperation with the customer and suppliers of goods. On the basis of the results, it can be said that network entrepreneurship clearly differs in its operating methods from traditional entrepreneurship. In network companies, networks have a key, strategic significance and all of their business operations are based on network-based activity. Network operating models (partnerships, hub firms and joint ventures) are the key differentiating factors between network and traditional entrepreneurship. Network entrepreneurship can be seen as a new type of entrepreneurship which reflects both a new kind of identity for entrepreneurs and a new form of entrepreneurship. Entre- preneurship becomes more social through network entrepreneurship and similarly, from the entre- preneur’s point of view, it means working in different types of roles (e.g. hub firms). Network entrepreneurship could represent a new generation of entrepreneurship which is suitable for new business areas and areas that require a high level of specialization. Tuija Toivola, Department of Management and Organization, University of Vaasa. P.O. Box 700, FIN– 65101 Vaasa, Finland. Keywords: entrepreneurship, networks, network entrepreneurship, network economy, phenomenography ACTA WASAENSIA 9 1 JOHDANTO 1.1 Tutkimuksen lähtökohtia Olemme siirtymässä teollisuusyhteiskunnasta uuteen aikakauteen, verkostoyhteis- kuntaan. Sitä voidaan kutsua myös globaaliksi yhteisöksi, jossa painottuvat kansain- välistyminen, inhimillinen pääoma ja luovuus. Verkostot ovat tämän uuden aikakauden organisoitumisen muoto. Osaamisessa korostuvat luottamuksen rakentamisen kyvyt. Verkostoyhteiskunta perustuu olemassa olevien ratkaisujen kyseenalaistamiseen ja uusien innovaatioiden luomiseen. (Wilenius 2004: 24–25, 28.) Tänä päivänä harva yritys pystyy globaalissa toimintaympäristössä ja kiristyvässä kilpailussa kilpailemaan tehokkaasti omin voimin. Yrityksen kannattaa hyödyntää muiden vahvuuksia sekä hankkia osaamista ja voimavaroja muilta yrityksiltä. Ajatuksena on, että yhdessä saavutetaan jotain sellaista mihin yritys ei yksin pystyisi. (Ranta-aho 2004.) Yritysten välisen liittoutumisen ja verkostoitumisen lisääntyminen sekä verkostoyhteis- kuntaan siirtyminen ovat muuttamassa myös yrittäjyyttä. Yrittäjältä edellytetään vuoro- vaikutuskykyä ja taitoa toimia yhdessä muiden yrittäjien kanssa. Luottamus ja avoi- muus ovat nousemassa keskeisiksi tekijöiksi. Yrittäjä voi kokea eri osapuolet, kuten verkostokumppanit, uhkana tai tukena liiketoimintaa harjoittaessaan. Tämä liittyy yrittäjän riippumattomuuteen ja siihen, kokeeko hän verkostoitumisen uhkaavan omaa asemaansa itsenäisenä yrittäjänä vai tukevan sitä. (Vesala 1997: 254–260.) Tämä on keskeistä yrityksen toimintamallin kannalta. Jos yrittäjä kokee muut yritykset ja verkostoitumisen uhkana, hänen on vaikea rakentaa luottamusta ja toimia verkostoissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata yritysten toimintaa verkostoissa ja hah- mottaa verkostotaloudessa toimivan yrittäjän ajattelu-, toiminta- ja suhtautumistapoja. Niiden kautta hahmottuu keskeisiä verkostoyrittäjyyden toimintatapoja ja toisaalta yrittäjien käsityksiä yrittäjyydestä ja verkostoista, jotka luovat pohjaa verkostoissa toimimiselle. Tutkimukseni avulla pyrin kartoittamaan, onko verkostoyrittäjyyttä oikeasti olemassa, vai onko se käsite, joka ei yrittäjien toiminnassa ilmene. Tutki- mukseni pyrkii myös kuvaamaan niitä taustaolettamuksia ja asenteita, miten ja millä 10 ACTA WASAENSIA tavalla yrittäjät toimivat verkostoissa ja tekevät yhteistyötä. Tavoitteena on saada mah- dollisimman rikas kuva niistä tekijöistä, jotka ovat yrittäjien verkostomaisen toiminnan perusteena ja siitä, miten verkostomainen toiminta näkyy yrittäjien näkökulmasta katsottuna. Verkostoitumisesta ja verkostomaisesta toiminnasta on paljon erilaisia käsityksiä (ks. mm. Möller, Rajala & Svahn 2004: 7–9). Tämän tutkimuksen lähtökohtana on tuoda esille yrittäjien oma näkemys verkostoista ja verkostoitumiseen liittyvistä toiminta- tavoista. Tutkimukseni kautta pyrin nostamaan esille sitä, onko yrittäjyys muuttanut muotoaan verkostotalouden nousun myötä ja onko löydettävissä näyttöä sille, että yrittäjyys ilmenee verkostotaloudessa tietyllä verkostoyrittäjyydelle ominaisella tavalla. Voidaan kysyä, onko verkostotalouden kautta nousemassa uudenlainen yrittäjä- sukupolvi ja onko yrittäjyyden luonne muuttumassa (Vrt. Rouhiainen & Väänänen 2004: 68)? Omana lähtökohtanani tutkimukselle on kiinnostukseni yrittäjyyteen ja yritysten toi- mintaan sekä kokemukseni yrittäjien kanssa toimimisesta erityyppisten koulutus- ja kehittämishankkeiden kautta. Eräänlaisena esitutkimuksena tälle tutkimukselle voidaan pitää lisensiaattityötäni, jossa tutkin pk-yritysten innovatiivisuutta ja uudistumista (Toivola 2002). Sen tuloksissa nousivat verkostot keskeisesti esiin yrittäjien välineenä saada uutta tietoa, kehittää yritystään ja muuttaa toimintaansa asiakaslähtöisempään suuntaan. Erityisesti ns. uuden talouden dynaamiset yritykset painottivat verkostoitu- misen merkitystä yrityksen kasvulle ja kehittymiselle. Sieltä nousi ajatus lähteä syventämään aihetta ja ottaa näkökulmaksi yrittäjien oma näkemys yrittämisestä ja verkostoissa toimimisesta. 1.2 Verkostotalous ja yrittäjyys – onko yrittäjyys muuttanut muotoaan? 1.2.1 Todisteita verkostotalouden ilmentymisestä Talouden globalisoituminen ja uudet kilpailupaineet ovat lisänneet voimakkaasti tar- vetta yritysten välisen yhteistyön kehittämiseen ja yhteistoimintaverkostojen muodosta- ACTA WASAENSIA 11 miseen. Uusi kilpailutilanne korostaa tuotteiden laadun, asiakaslähtöisen toimintatavan, nopeuden, joustavuuden, oppimisen ja jatkuvan kehittämisen merkitystä. Yritysten kilpailukyky asiakkaan näkökulmasta perustuu usean, samassa arvoketjussa toimivan yrityksen yhteistoimintaan ja osaamiseen. (Anttila, Heiska, Julkunen, Koivisto, Kulmala, Lappalainen, Lehtinen, Mikkola & Paranko 2002: 6; Ranta 2002: 11; Ylä- Anttila 2002: 118, 121; Hyrsky & Lipponen 2004: 78.) Olemassa olevat yritykset pyrkivät varautumaan toimintaympäristön muutoksiin erikoistumalla, keskittymällä ydinosaamiseensa ja rakentamalla monipuolisia yhteistyöverkostoja (Hyrsky & Lippo- nen 2004: 10; ks. myös Vakaslahti 2004: 18). Tieto- ja viestintäteknologian vaikutuk- sesta verkostoituminen syvenee, globalisaatio etenee, perinteiset toimialarajat häviävät ja hierarkiat purkautuvat. Uusi teknologia yhdessä globalisaation kanssa murtaa perin- teisiä toimintamalleja ja taloudellisia rakenteita. (Hautamäki 2001: 21; Schienstock & Hämäläinen 2001: 38; Lillrank 1999: 139.) Verkostotalouden ominaisuuksia ovat maa- ilmanlaajuiset markkinat, asiakkaitten vaatimustason nousu, keskittyminen ydinosaami- seen, tieto- ja viestintätekniikan lisääntyminen, taloudellisten toimijoiden kytkeytynei- syys sekä yritysten välisen yhteistyön kasvu. Verkostotaloudessa yritysten voidaan sanoa olevan vahvasti riippuvaisia toistensa osaamisesta ja resursseista. (Möller ym. 2004: 119–120.) Yritysten vertikaalisista hallintomalleista on siirrytty kohti horisontaalisia organisaa- tioita, joissa on litteä rakenne ja toimintaa seurataan asiakastyytyväisyyden ja toimitta- jien tuoman informaation kautta (Castells 1996: 164). Uudet organisaatiot rakentuvat verkostoista (ks. myös Koski, Rouvinen & Ylä-Anttila 2001: 10–11; Hautamäki 2001: 24). Verkostoyritys sopii tietoyhteiskunnan yritysrakenteeksi, koska siinä pystytään luomaan tietoa ja prosessoimaan informaatiota tehokkaasti, sopeutumaan uusiin olosuh- teisiin, joustamaan uusissa tilanteissa ja olemaan innovatiivisia (Castells 1996: 164– 172). Verkostoyrityksen kokoonpano määräytyy tarpeista saada käyttöön paras mah- dollinen ydinosaaminen 1 kustakin yrityksestä (Ollus 2002: 4). Monimutkaisissa ja dynaamisissa ympäristöissä pitkäaikaiset suhteet poistavat ympäristön epävarmuutta ja tehostavat toimijoiden tuottavuutta ja innovatiivisuutta (Paija 2002: 45). Verkostoitu- 1 Ydinosaaminen on huippuosaamista, jota kilpailijoiden on vaikea kopioida. Se on kehittynyt kokemuk- sen ja pitkän ajan kuluessa. Se voi olla myös ainutlaatuista teknologiaosaamista. Se on yrityksen kilpailukyvyn perusta. (Ks. esim. Ollus 2002: 4.) 12 ACTA WASAENSIA minen mahdollistaa uudet rakenteet ja uudet strategiat. Pienet yritykset voivat verkos- toitumalla saavuttaa suuren yrityksen etuja, ja kuitenkin välttää byrokratian, hierarkian ja muutosjäykkyyden. Ne ovat ketteriä, itsenäisiä ja joustavia. Verkostorakenne edistää joustavuutta, innovatiivisuutta, yrittäjyyttä ja reagointiherkkyyttä. (Tapscott 1996: 12, 55, 87; ks. myös Vakaslahti 2004: 16.) Organisaatiot ovat rakentuneet erikoistumisen hyötyjen ja transaktiokustannusten alenemisen pohjalta. Hierarkkinen toimintatapa perustuu byrokratiaan, jossa päätäntä- valta ja koordinaatio ovat johdon käsissä. Markkinaohjaus on toinen talouden toiminta- malli, jossa transaktioita hallitsee markkinamekanismi ja hinnan perusteella määräytyy kaupankäynti. Kolmas vaihtoehto on verkosto, jossa yhdistyvät sekä hierarkia että markkinat. (Lillrank 1999: 142–146; Teollisuus ja Työnantajat 2003: 8; Schienstock & Hämäläinen 2001: 142; Möller, Rajala & Svahn 2004: 15–16.) Jarillo (1993: 130–131) esittää yritysten toiminnan organisoinnille neljä eri tapaa, joita erottavat yhteistyö ja omistajuus. Yhteistyöhön perustuva rakenne yhdistetään usein yhteiseen omistukseen, vaikka yritysten välilläkin voi olla yhteistyöhön perustuvaa yhteistyötä (kuvio 1). Vertikaalisesti Hierarkia integroitunut yritys Strateginen verkosto Yhteistyö Ei yhteistyötä Ei y ht ei st ä Y ht ei ne n om is tu st a o m is tu s Markkinat Kuvio 1. Yritysten organisoituminen ja yhteistyö (mukailtu Jarillo 1993: 131). Kuviossa strateginen verkosto tarkoittaa yritysten välistä yhteistoimintaa, joka perustuu yhteistyöhön. Tällaisessa organisoitumisen muodossa ei ole yleensä tarkasti määritel- tyjä tehtäviä, siinä toimitaan avoimilla sopimuksilla ja uskotaan pitkäaikaiseen kumppa- ACTA WASAENSIA 13 nuuteen. Siinä kumppanit ovat kuitenkin itsenäisiä yksiköitä, kun taas vertikaalisesti integroitunut yritys tarkoittaa yrityksen sisäistä yhteistyötä eri yksiköiden välillä, jossa kaikilla yksiköillä on sama omistaja. Hierarkiassa toimitaan yhden yrityksen sisällä, mutta ei tehdä yhteistyötä. Jokainen yksikkö on oma kokonaisuutensa joilla on omat tavoitteensa. Markkinoilla itsenäiset yksiköt kilpailevat keskenään ja transaktiot teh- dään hinnan perusteella. (Jarillo 1993: 134–142.) Tässä tutkimuksessa keskitytään yritysten organisoitumisen muotoina strategiseen un yritys lähtee strategiseen verkostoon, sen sisäiset kustannukset laskevat, mutta suuteen. (Schienstock & Hämäläinen 2001: 129.) verkostoon ja markkinoihin. Näkökulmina ovat verkostomaisesti ja toisaalta markkina- ehtoisesti toimivat yritykset. Näiden ääripäiden välillä yritykset toimivat valitsemallaan toimintatavalla. Strategisessa verkostossa voidaan toimia sekä kahdenvälisissä että monenkeskisissä suhteissa (vrt. kumppanuus, veturiyritys). K transaktiokustannukset (neuvottelut, valvonta jne.) nousevat. Jotta strateginen yhteistyö olisi mahdollisimman kannattavaa, tulisi myös transaktiokustannuksia pyrkiä alenta- maan. Tämä edellyttää luottamuksen rakentamista kumppaneiden välille. Luottamus lisää myös vastavuoroisuuden tunnetta, luotettavuutta, sitoutumista ja ehkäisee oman edun tavoittelua. (Jarillo 1993: 134–142.) Luottamus ja kumppanuus ovat verkosto- talouden keskeisiä rakennusaineita. Luottamuksellinen suhde vähentää transaktio- kustannuksia ja lisää verkostomaisen toiminnan tehokkuutta. (Lillrank 1999: 142–146; Teollisuus ja Työnantajat 2003: 8.) Luottamus ja molemminpuolinen ymmärrys kehitty- vät hitaasti ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa (Lahti 1994: 98–99). Vastavuoroi- suuteen ja luottamukseen perustuva verkostoyhteistyö soveltuu oppimiseen sekä uuden tiedon ja teknologian välitykseen. Yhteistyöhön osallistumisessa on kyse resurssien strategisesta kehittämisestä. (Miettinen, Lehenkari, Husu & Hyvönen 1999: 18–19.) Verkoston syvyyttä voidaan kuvata seuraavalla yhteistyön kehityspolulla: kertaluontei- set alihankintasopimukset, projektikohtainen yhteistyö, vuosisopimus ja pysyvä kumppanuus. (Vrt. Anttila ym. 2001; ks. myös Teollisuus ja Työnantajat 2001: 11.) Verkostoissa yritykset ovat vahvasti toisistaan riippuvaisia ja niiden välillä on korkea luottamussuhde. Nämä tekijät vaikuttavat verkostosuhteen pysyvyyteen ja pitkäkestoi- 14 ACTA WASAENSIA Yrityksillä on useita syitä verkostoitua. Ne voivat hakea kustannusetuja, liiketoiminnan kasvua, oppimista, informaatiota, joustavuutta sekä reagointivalmiutta. Verkostomaisen ivat valita toimintamallinsa itse tekemisen tai markkinoilta ostamisen älillä (Teollisuus ja Työnantajat 2003: 8). Verkostotaloudessa yhä yleisemmin päädy- toiminnan perusteina voidaan nähdä pyrkimys riskin jakamiseen, pääsy uusille markki- noille, tarve uuden teknologian omaksumiseen, markkinoille pääsyajan lyhentäminen ja toisiaan täydentävien taitojen ja osaamisen yhdistäminen. (Vesalainen 2002; Miettinen ym. 1999; Powell, Koput & Smith-Doerr 1996.) Pienten ja keskisuurten yritysten keskeinen syy verkostoitumiseen on useimmiten markkinointiin ja asiakassuhteisiin liittyvä osaaminen ja sen tarve. Yhteistyössä on mahdollisuus päästä sellaisille markki- noille, joille pienellä yrityksellä ei yksin olisi mahdollisuuksia. Yritys voi keskittyä siihen, minkä se parhaiten osaa. (Niemelä 2002: 20–21.) Yritykset eivät kilpaile ainoastaan toistensa kanssa, vaan kilpailu on myös verkostojen välistä. Kilpailukyky on koko verkoston kyky vastata markkinoiden vaatimuksiin nopeudesta, joustavuudesta, laadukkuudesta ja alhaisista kustannuksista. Verkostojen kilpailukyky perustuu täyden- nettävyyteen, mittakaavaetuun, erikoistumiseen, nopeuteen ja joustavuuteen. Verkosto- yrityksen ei esimerkiksi tarvitse hajottaa resurssejaan markkinointiin, koska verkosto sinänsä toimii jo markkinointikanavana. Verrattuna yksittäiseen yritykseen verkosto on toiminnassaan nopeampi, koska se voi organisoida toiminnot rinnakkaisiksi, ja lisäksi se pystyy saamaan uudet tuotteet nopeammin markkinoille. (Teollisuus ja Työnantajat 2001: 6–7.) Yritykset vo v tään ostamaan ulkoa ja keskitytään omaan ydinosaamiseen. Ydinosaaminen ei välttä- mättä ole tuotantoa, vaan se voi olla esim. tuotekehitystä tai asiakassuhteisiin panosta- mista. Verkostomaisen yrityksen etuja ovat nopeus, joustavuus ja riskien hallinta (Lillrank 1999: 148–149; ks. myös Lahti 1994: 98–101). Eräänä verkostoyrittäjyyden esimerkkialueena voidaan mainita Piilaakso, joka perustuu hyvin pitkälle dynaamiselle verkostoyrityksen mallille. Siellä jotkut yritykset keskittyvät innovointiin ja brändin hallinnointiin ja toiset tekevät niille alihankintaa. Verkostoyritykset muokkaavat jatku- vasti yhteistyöverkkoaan muuttuvien tarpeiden mukaan. (Himanen & Castells 2004: 41–42; ks. myös Nohria 1992a: 2.) Piilaakson keskeisiä ominaispiirteitä ovat innovatii- visuus ja tietämyksen jakaminen. Alueen avoin ja epämuodollinen kulttuuri tukee ACTA WASAENSIA 15 yritysten ja yksilöiden välistä yhteistoimintaa. Lisäksi yritykset sijaitsevat suhteellisen lähellä toisiaan, mikä mahdollistaa henkilökohtaisen vuorovaikutuksen. (Hautamäki 2001: 25.) Erikoistumisen ja epävarmuuden lisääntyminen ovat kasvattaneet verkostojen kilpailu- tua taloudessa. Strategisten verkostojen ketju (span) on laajentunut toimialojen väli- .2.2 Verkostomainen toiminta n ja syventyminen on muuttanut yritysten toiminta- giikkaa ja kilpailuympäristöä. Erikoistunut työnjako on mahdollistanut yritysten luottamus. Verkostomainen iminta sopii erityisesti osaamisintensiivisille aloille, jossa erityisosaamista voidaan hyödyntää laajasti erilaisissa tehtävissä. Lisäksi liiketoimintaympäristö on muuttunut e seksi yhteistyöksi. Perinteisillä toimialoilla verkostoyhteistyö painottuu tuotantoon ja markkinointiin, korkean teknologian yrityksillä taas enemmän tuotekehitykseen. Myös innovaatioiden merkitys yritykselle vaihtelee toimialoittain. Korkean teknologian yrityksille innovaatioilla on suuri merkitys, kun taas kypsemmillä toimialoilla enemmän huomiota saavat resurssit ja kustannukset. Kaikkia organisoitumisen muotoja (hierarkia, markkinat ja verkosto) esiintyy modernissa taloudessa. Niiden asema ja merkitys tietyissä tilanteissa on muuttunut. Verkostoyhteistyöstä on muodostunut entistä tehokkaampi ja innovatiivisempi tapa organisoida yritysten välistä yhteistoimintaa modernissa taloudessa. (Schienstock & Hämäläinen 2001: 126–127, 134, 138.) 1 Verkostoyhteistyön laajentumine lo keskittymisen ydinosaamiseensa. Toimintalogiikan muutoksessa korostuvat innovatiivi- suus, nopeus, joustavuus, prosessien rinnakkaisuus ja läpinäkyvyys sekä asiakas- ohjautuvuus. (Teollisuus ja Työnantajat 2001: 36.) Anttila ym. (2002: 59) esittävät yritysten välisen yhteistyön kehittymisen alihankinnasta (markkinasuhteista) kohti verkostomaista yhteistoimintaa. Verkostomaisessa yhteistyössä liiketoimintaprosesseja suunnitellaan yhdessä ja keskeisinä tekijöinä yhteistyön toimivuudessa ovat luottamus, yhteiset arvot ja joustavuus. Kriittisiä tekijöitä verkostoille ovat tietotaito, nopeus ja to 16 ACTA WASAENSIA sellaiseksi, johon soveltuu hyvin verkostomainen toiminta. Liiketoiminta edellyttää nopeaa uuden informaation omaksumista, joustavuutta ja nopeaa vastaamista asiakkai- den muuttuviin tarpeisiin. Verkostojen kautta yritys pystyy saamaan kilpailuetua ympäristössä, joka arvostaa innovaatioita ja asiakkaille räätälöityjä tuotteita. (Powell 1990: 324–325.) Erityisesti strategiset verkostot muuttavat yritysten toimintamalleja ja johtamista (Hyötyläinen 2000: 17). Verkostoituminen on käsitteenä laajempi kuin verkottuminen. Englannin kielessä käytetään käsitettä network, joka useimmiten suomennetaan verkostoksi. Verkko- äsitteellä kuvataan samantyyppisistä tekijöistä tai toimijoista koostuvaa kokonaisuutta, u rakenteellisen, suhteiden luonnetta kuvaavan ja kogni- ivisen tason kautta (ks. Nahapiet & Ghoshal 1998, lisää luvussa 2.2.1). Vuorovaiku- k esim. yritysverkko, alihankintaverkko. Verkosto-käsitteellä kuvataan verkoista koostu- vaa kokonaisuutta. Verkosto muodostuu useista verkoista, jotka yhdessä muodostavat verkoston. Yhdestä keskipisteestä lähtevän verkon kehittymistä kuvataan verkottumi- seksi ja verkostoituminen on verkkojen kohtaamista ja verkoston kehittymistä kuvaava käsite. (Raatikainen 1994: 28, 30–31.) Verkoston voidaan sanoa olevan sosiaalinen ja taloudellinen, lisäarvoa luova prosessi. Verkostoitumisen on tarpeen liittyä yrityksen ydintoimintoihin, jotka rakentuvat yrityksen tämänhetkisistä tai tulevista keskeisim- mistä tuotanto tai palveluprosesseista. Mitä tahansa yksittäistä palvelun ostamista ulkoa ei voida katsoa tässä mielessä verkostoitumiseksi. Verkostoyhteistyö sisältää myös verkostoyritysten tiedon ja osaamisen yhdistämisen. (Teollisuus ja Työnantajat 2003: 6; ks. myös Niemelä 2002: 13.) Koska verkostoituminen on sosiaalinen prosessi, se sisältää myös sosiaalista pääomaa. Sosiaalinen pääoma muodostu ti tuksen tiiviys luo edellytykset luottamuksen synnylle. Verkostoitumisen voidaan sanoa olevan prosessi, jossa yritysten tieto, osaaminen ja arvot yhdistetään lisäarvoa synnyt- täväksi toiminnaksi. Verkostoituminen tähtää yritysten pidemmän tähtäimen kilpailu- kyvyn edistämiseen. Verkostoitumisen voidaan sanoa olevan strategista kumppanuutta, joka on tavanomaista yhteistyötä syvempää ja monitasoisempaa. (Teollisuus ja Työnantajat 2003: 7.) ACTA WASAENSIA 17 Yritykset näkevät itsensä eri tavalla suhteessa verkostoihin ja yhteistyöhön. Ensim- mäinen ryhmä on yritykset, jotka haluavat itse rakentaa oman menestyksensä ja kokevat uut yritykset vain markkinasuhteiden kautta asiakkaina tai tavarantoimittajina. Toinen an tarkastella niiden rganisatorisen ja liiketoiminnallisen sitoutuneisuuden kannalta. Organisatorinen sidon- ostoyrityksiltä asiakkaiden tarpeiden ntemista ja oman ydinosaamisen integrointia arvoverkoston osaksi. Lisäarvo muodos- m ryhmä on yritykset, jotka näkevät verkostot välineenä omaan menestykseen ja näin verkostosuhteet kehittyvät läheisemmiksi kuin ensimmäisessä yritysryhmässä. Kolmas ja kehittynein verkostojen hyödyntämisen näkökulma on yritykset, jotka näkevät itsensä verkoston jäseninä, ja joiden menestys toteutuu yhdessä muiden yritysten kanssa. Tällöin myös yhteistyösuhteet ovat läheisiä ja syviä. Verkostomaisuus tarkoittaa sitä, että yritysten väliset suhteet ovat tulleet pitkäaikaisemmiksi, läheisemmiksi ja syvälli- semmiksi kuin mitä pelkkään tavaroiden tai palvelujen vaihdantaan olisi tarpeellista. Kehittynyt yritysten välinen yhteistyö kattaa useita yritystoiminnan alueita ja tasoja. (Vesalainen 2002: 18–19, 23; Teollisuus ja Työnantajat 2003: 8.) Verkostoituminen vaatii organisatoriset puitteet, joilla verkostoyritykset liitetään kiin- teästi yhteen. Verkostoyrityksiä ja niiden välisiä suhteita voida o naisuus tarkoittaa mm. yhteisiä tavoitteita, strategiaa ja teknologiaa, joilla verkostojen toimintaa pyritään ohjaamaan. Liiketoiminnallisella sitoutuneisuudella tarkoitetaan sitä, miten yritykset tekevät yhteistyötä eri liiketoiminnan osa-alueilla (mm. markkinointi, tuotanto, logistiikka, tuotekehitys). (Teollisuus ja Työnantajat 2003: 9; Teollisuus ja Työnantajat 2001: 14; Vesalainen 2002: 40–42.) Strategisessa kumppanuudessa yritys- ten toiminnalliset rajat ovat häilyviä. Kun yhteistyösuhde kehittyy kumppanuus- tyyppiseksi verkostoksi, sen keskeiseksi tekijäksi tulee molemminpuolinen luottamus. (Koski ym. 2001: 69–70.) Strategiset verkostot voivat toimia oppimisympäristöinä ja innovaatioiden lähteenä (Hyötyläinen 2000: 44). Verkostoyhteistyön perimmäisenä tavoitteena voidaan nähdä lisäarvon tuottaminen loppuasiakkaalle. Tämä edellyttää kaikilta verk tu tuu vuorovaikutteisen prosessin tuloksena. (Teollisuus ja Työnantajat 2001: 11.) Yritys- ten ydinosaamisalueiden on hyödyllistä olla toisiaan täydentäviä. Verkosto mahdol- listaa yritykselle keskittymisen ja erikoistumisen omaan, vaikeasti kopioitavaan ydin- 18 ACTA WASAENSIA osaamiseen, jossa sillä on suurin kilpailuetu. Verkostoituminen tuo yritykselle lisää kasvukapasiteettia, ja kasvu ilman verkostokumppanuutta olisi hitaampaa tai se jäisi toteutumatta. (Teollisuus ja Työnantajat 2003: 13, 16.) Verkostot rakentuvat veturi- yritysten ympärille. Veturiyritys on tyypillisesti yritys, jolla on hallussaan jokin kriittinen resurssi, esimerkiksi tuotekehitysosaaminen tai asiakastuntemus. (Teollisuus ja Työnantajat 2003: 10–11; Hyötyläinen 2000: 43.) Ihmisten persoona, koulutus ja työkokemus vaikuttavat siihen, millä tavoin yksilö suhtautuu verkostoihin ja miten hän kokee verkostomaisen toiminnan. Tässä on ustalla kognitiivinen psykologia, jonka mukaan ihmisen informaation vastaanotta- rkostoyrityksellä on oma strategiansa, organisaationsa ja toi- intamallinsa. (Hyötyläinen 2000: 44.) Hyötyläinen näkee verkostomaisen toiminnan iellä on erilaisia olettamuksia ja äkemyksiä toiminnasta, jotka käsittävät erilaisia yksilöllisiä ajatusmalleja (skeemoja). ta mista, tulkintaa ja käyttäytymistä ohjaavat ns. kognitiiviset kartat eli skeemat. (Mezirow 1990; Vesalainen 2002: 34; Hautamäki 2001: 29.) Hautamäen (2001: 28) mukaan sosiaalinen pääoma säätelee ryhmien ja yhteenliittymien toimintaa yhteiskun- nassa. Tiedon ja osaamisen yhdistäminen ja jakaminen edellyttävät pitkäaikaista vuoro- vaikutusta, yhteistä kieltä sekä samankaltaisia kognitiivisia rakenteita. (Schienstock & Hämäläinen 2001: 142.) Verkoston toimintamalli on riippuvainen verkoston rakenteesta ja verkostosuhteen tiiviydestä. Jokaisella ve m toimintajärjestelmänä ja toimijoiden toimintana. Liiketoimintaa verkostoissa harjoitta- vat yksilöt, jotka tekevät yhteistyötä. Yritystoiminta voidaan nähdä toimintojen järjes- telmänä, jossa on eri tasoja. Näitä tasoja ovat visiot ja tavoitteet, toimintaprosessit ja - ketjut sekä operatiiviset toiminnat ja tapahtumat. (Hyötyläinen 2000: 46–51.) Hyötyläi- nen (2000: 85–90) määrittelee verkoston toimintamallin (activity mode) solujen ja tiimien väliseksi vuorovaikutukseksi ja yhteistyöksi. Yrityksen toimintajärjestelmä muodostuu erilaisista toiminnoista, ja ryhmistä ja yksi- löistä, jotka operoivat näissä toiminnoissa. Siksi s n Toiminta viittaa tietyssä ympäristössä tapahtuvaan ryhmien ja yksilöiden väliseen vuorovaikutukseen. Toiminta perustuu tarpeeseen saada aikaan tuloksellista toimintaa ACTA WASAENSIA 19 ja päästä tavoitteisiin. Toiminta jakautuu yksittäisiin toimintoihin ja toimintojen ket- juihin. (Hyötyläinen 2000: 51–52.) Yritysverkosto voidaan nähdä toimintojen järjestel- mänä. Siinä jokainen yhteistyöhön osallistuva yritys koostuu omasta toimintojen järjes- telmästään. (Hyötyläinen 2000: 74.) Verkostotutkimuksessa toimijat nähdään määrätie- toisina ja tarkoituksenmukaisina toimijoina (Nohria 1992a: 13). Toiminnan voidaan sanoa kehittyvän, se ei ole staattista, samanlaisena pysyvää toi- mintaa. Yhdistämällä erilaisia näkemyksiä toimintamalleista ja toimijoiden ajatuksista oidaan rakentaa yritykselle tai organisaatiolle tyypillinen työorientaatio. (Hyötyläinen Kuvio 2 0: 55). een losvastuuta ja yksilöiden itsenäisyyttä. Rutiinityöorientaatiossa yksilö tekee vain v 2001: 53; Engeström 1998: 27–33.) Kuvio 2 esittää neljää erilaista työorientaatio- tyyppiä (Engeström 1998: 28; Hyötyläinen 2000: 54–55). . Työorientaatiotyypit (mukailtu Engeström 1998: 28; Hyötyläinen 200 Käsityöläisorientaatio pohjautuu mestari-ajattelulle, jossa arvostetaan kokemuks pohjautuvaa osaamista enemmän kuin teoriatietoa. Johtamiseen orientaatio painottaa tu pienen, rajatun työpanoksen tuotteesta tai palvelusta. Tämän tyyppisessä orientaatiossa keskitytään työn tekemiseen liittyviin yksityiskohtiin, kuten aikaan, tuotantomäärään ja kustannuksiin. Kehittämisorientaatiossa panostetaan innovatiivisuuteen ja yhteistyöhön yli organisaatiorajojen. (Hyötyläinen 2000: 54–56; Engeström 1998: 27–33.) Tässä tutkimuksessa näkökulmana on siirtyminen käsityöläisorientaatiosta kohti kehittämis- Rutiinityö (hierarkia) Kehittäminen (verkosto/tiimi) Käsityöläinen (ammattimies) Johtaminen (tulosvastuu) Yhteistyö Joustavuus 20 ACTA WASAENSIA orientaatiota ja verkostoja. Tämä näkemys kuvastaa perinteisen yrittäjyyden ja ver- kostoyrittäjyyden eroja suhteessa työorientaatioon ja yhteistyön tekemiseen. Verkostoissa pyritään tulevaisuudessa entistä pitkäaikaisempiin yhteistyösopimuksiin. Verkostoituminen myös syvenee ja strategiset kumppanuussuhteet yleistyvät (Teolli- us ja Työnantajat 2001: 34). Pienten yritysten verkostoitumisen voidaan sanoa kehit- den nousu uutokset kilpailutilanteessa ja markkinoilla sekä asiakkaiden vaatimusten lisääntymi- ös yrittäjyydelle. Yrittäjyys nähdään nykyisin ym- äristöönsä ja olosuhteisiin sidonnaisena ilmiönä. Se on hyvin erilainen kuin perin- umattomuudelle (autonomialle). Verkostoituminen distyy, jos yrittäjä hyväksyy sen, ettei yrityksellä itsellään ole kaikkia resursseja eikä su tyneen yksinkertaisista verkostorakenteista kohti uusia hybridejä organisaatiomalleja (Varamäki 2001: 173). 1.2.3 Verkostoyrittäjyy M nen ovat aiheuttaneet muutoksia my p teinen yrittäjyys, jolloin itseoppinut yrityksen perustaja toteutti itsenäisesti ja muista riippumattomana yrityksen perustamisprosessin. (mm. Johannisson, Alexanderson, Nowicki & Senneseth 1992.) Verkostonäkökulman nousu yrittäjyystutkimuksessa johtuu siitä, että yrittäjyyttä on tarpeen tarkastella siinä ympäristössä, jossa yrittäjä toimii (O´Donnell ym. 2001: 749). Verkostomainen toiminta voidaan nähdä vastakkaiseksi tärkeäksi koetuille yrittäjyyden motiiveille, itsenäisyydelle ja riipp e hän voi toimia pelkkien omien resurssiensa varassa. Kumppanuus- ja yhteistyösuhteissa yrittäjä tulee myös riippuvaiseksi toisista yrittäjistä, eikä voi enää toimia täysin riip- pumattomana. Verkostoituminen näin ollen edellyttää, että yrittäjät yhdistävät itsenäi- syyden halun ja toisaalta resurssiriippuvaisuuden sekä löytävät tasapainon henkilö- kohtaisen riippumattomuuden ja strategisten kumppanuuksien välille. (Zhao & Aram 1995: 350, 353; Chell & Baines 2000: 197–198; Johannisson ym. 1992: 3.) ACTA WASAENSIA 21 Verkostojen kautta nousee esiin kysymys yrittäjän itsenäisyydestä. Voidaanko enää puhua itsenäisestä yrittäjästä, jos yrityksen toiminta perustuu verkostojen hyödyntä- iseen? Johannissonin (1986: 20) mukaan yrittäjän itsenäisyys perustuu vapauteen rotella toisistaan sillä perusteella, miten hyvin yrittäjät säilyttävät itsenäisyytensä ja m valita, kenen kanssa tekee yhteistyötä. Yrittäjä voi siis toisaalta olla itsenäinen ja lisäksi omaksua arvoja ja käyttäytymistapoja, jotka integroivat yrittäjän sosiaaliseen ympäris- töön. Chell ja Baines (2000: 206–207) haastattelivat tutkimuksessaan 34 yrittäjää ja pyysivät heitä kertomaan merkittävistä tapahtumista yrittäjäuransa aikana sekä niihin liittyvistä sosiaalisista ja liiketoiminnallisista kontakteista. Tutkimuksen avulla he jakoivat yrittäjät eri tyyppeihin sen perusteella, miten he saavuttivat päämääränsä. Tässä luokituksessa kaikkein eniten verkostoja hyödynsi yrittäjämäinen pienyrityksen omistaja, joka on laajasti verkostoitunut erilaisten yksilöiden ja organisaatioiden kanssa. Hänellä on osaamista ja energiaa koordinoida laajaa yhteistyöverkostoa ja hän on jatkuvasti avoin uusille ideoille. Yrittäjä on aikaisemmin nähty yksinäiseksi sudeksi, joka vastustaa sääntöjä ja byrokratiaa (Longenecker, McKinney & Moore 1988: 65). Verkostotaloudessa yksinyrittämisen aika on jäämässä taakse ja yrittäjien on tarpeen oppia tekemään yhteistyötä ja luottamaan toisiinsa (Luukkainen & Wuorinen 2002: 82). Yrittäjyyttä määritellään usein itsenäisyyden ja riippumattomuuden ja toisaalta in- tegraation, yhdistymisen kautta. Yrittäjyyden erilaisia ilmenemismuotoja voidaan e mahdollisuuden esim. itsenäiseen päätöksentekoon ja miten tiiviisti tai löyhästi ne ovat liittoutuneet tai yhdistyneet keskenään. Kuviossa 3 (Johannisson 2003: 30) perinteinen yrittäjä on itsenäisyydessä ääripäässä, koska hän ei ole liittoutunut eikä tee tiivistä yhteistyötä. Johannisson näkee kumppanuuden astetta vähemmän itsenäisyyttä yrittä- jällä säilyttävä yrittäjyyden näkökulma, mutta siinä yritykset säilyvät omina itsenäisinä yrityksinään (vrt. Jarillo 1993). Tiivistä yhteistyötä tekevät yritykset, kumppanit, toimivat verkostoyrityksenä, jossa jokainen yritys voi keskittyä omaan ydinosaami- seensa. Pitkäaikaisen yhteistyön tuloksena on syntynyt verkostoyritysrakenne. (Johannisson 2003: 33). Tässä tutkimuksessa integraatiota ja itsenäisyyttä tarkastellaan yrittäjän, yrityksen ja organisoitumisen näkökulmista. Integroitumisen ääripäässä ovat verkostoyritys, verkostoyrittäjä sekä verkostomainen organisoituminen. 22 ACTA WASAENSIA Integraatio Itsenäisyys ja integraatio yrittäjyydessä (mukailtu Johannisson 2003: 30). Yrittäjyydessä itsenäisyyden määrä on suhteessa integraation voimakkuuteen. Itsenäi- * Verkostoyrittäjä * Verkostoyritys * Verkostomainen organisoituminen *Perinteinen yrittäjä * Markkinaehtoinen organisoituminen Itsenäisyys Kuvio 3. nä imivan yrittäjyyden muodon välimaaston jää erilaisia hybridimuotoja (intermediate ettu ilmiö (Hills, umpin & Singh 1997). Lisäksi verkostojen tutkimuksessa on vielä aukkoja, jotka syys vähenee kun integraatioaste syvenee. Tiiviisti integroituneen ja täysin itsenäise to forms). Tällaiseksi voidaan nähdä esimerkiksi franchising-yrittäjyys. Yhteenvetona voidaan todeta, että perinteisestä, itsenäisestä yrittäjästä ollaan yrittäjyys- kirjallisuudessa yhtä mieltä, mutta verkostoyrittäjä on vähemmän tunn L vaativat lisää tutkimusta. Näitä ovat verkostomaisen toiminnan prosessi, verkosto- suhteiden sisältö, verkostojen dynaamisuus, verkostot käytännössä ja verkostoitumisen kyvyt. Erityisesti painotetaan syvällisten ja holististen tutkimusten tarvetta. (O´Donnell ym. 2001: 754–756.) Zhao ja Aram (1995: 353) korostavat sitä, että jos parannetaan ymmärrystä siitä, mitä menestyvät yrittäjät tekevät verkostoissa, voidaan vähentää muiden yrittäjien pelkoa itsenäisyyden menettämisestä sekä poistaa yrittäjien liiallista turvallisuuden tarvetta. Painopiste verkostotutkimuksessa on tähän asti ollut enemmän ACTA WASAENSIA 23 yhteistyösuhteissa ja verkostotoiminnassa kuin toimijoissa tai yrityksissä itsessään (Schienstock & Hämäläinen 2001: 128). Tulevaisuuden haasteena on löytää yrittäjiä, jotka kykenevät hyödyntämään koko arkkinoilla olevan potentiaalin, myös globaalisti. Oivaltava ja luova yrittäjä voi .3 Keskeisten käsitteiden määrittely n ominaisuuksia ovat maailmanlaajuiset markkinat, asiakkaitten vaati- ustason nousu, keskittyminen ydinosaamiseen, tieto- ja viestintätekniikan lisäänty- m nopeastikin hyödyntää ideansa koko markkinakentässä ja menestyä sen mukaisesti. Tämä ei koske pelkästään moderneja, tietointensiivisiä aloja. Myös perinteiset alat kaipaavat uudistajia, uusia toimintatapoja soveltavia yrittäjiä. (Lahti 1999: 220–221.) Jo tällä hetkellä monen tuotteen valmistaja on todellisuudessa enemmänkin toimintoja koordinoiva ja yhteen kokoava toimija kuin tuotannollista toimintaa harjoittava yritys (Pirnes 2002: 10). Tulevaisuuden markkinat elävät pitkälti tarvekokonaisuuksien, konseptien luomisen kautta (Lahti 1999: 220). Näitä voidaan rakentaa hyödyntämällä verkostoja ja yritysten välistä kumppanuutta. Verkostotaloudessa yrittäjyyden voidaan sanoa saavan uusia ilmenemismuotoja. Yrittäjyys kehittyy vuorovaikutteisemmaksi ja yhteisöllisemmäksi. Lisäksi yrittäjälle muodostuu verkostotaloudessa toimiessa erityyp- pisiä rooleja (mm. veturiyritys). (Vesalainen 2004: 195–196.) 1 Verkostotalous Verkostotaloude m minen, taloudellisten toimijoiden kytkeytyneisyys sekä yritysten välisen yhteistyön kasvu. (Möller ym. 2004: 119–120; ks. myös Pirnes 2002: 9–11). Luottamus ja kumppanuus ovat verkostotalouden keskeisiä tekijöitä (Lillrank 1999). Verkostotalou- dessa yritysten välisiä suhteita ei voida luonnehtia puhtaasti markkinaehtoisiksi, vaan verkostomaisiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että yritysten kahdenväliset suhteet ovat kehit- tyneet pitkäaikaisemmiksi, läheisemmiksi ja syvällisemmiksi kuin mitä pelkkään markkinaehtoiseen vaihdantaan tarvittaisiin. (Vesalainen 2002: 10.) Yritykset erikois- tuvat, keskittyvät ydinosaamiseensa ja rakentavat monipuolisia yhteistyöverkostoja 24 ACTA WASAENSIA (Hyrsky & Lipponen 2004). Verkostoituminen mahdollistaa uudet rakenteet ja uudet strategiat (Tapscott 1996). Tämän tutkimuksen kannalta keskeistä verkostotalouden tunnuspiirteitä ovat uudenlaiset yritysten organisoitumisen muodot, uudet strategiat, osaamisen yhdistäminen ja ydinosaamiseen panostaminen. Näiden taustalla ovat asiakaskeskeisyys ja globaalit markkinat, jotka kiristävät kilpailua ja pakottavat yrityksiä muuttamaan toimintatapojaan. Yrittäjyys stä ei ole olemassa yhtä kokonaisvaltaista määrittelyä, ja se näkyy myös rittäjyystutkimuksen hajanaisuutena sekä moninaisina näkemyksinä yrittäjyydestä ja a ovat yrittäjyyden lottuvuudet ja yrittäjyysprosessi. Yrittäjyys voidaan nähdä toimintoina tai niiden ittäjät organi- ivat ja kehittävät yritystä (Gartner 2001: 30). Siksi se on keskeinen tekijä myös tämän tutkimuksen kannalta. Chell (2000) painottaa yrittäjäpersoonan ja sosiaalisen vuoro- Yrittäjyyde y siihen liittyvistä tekijöistä. Gartner (2001) esittää, että ei ole mahdollista löytää kaikkia yrittäjyysteeman alla olevia aihealueita kattavaa yhteistä teoreettista viitekehystä. Jokainen katsoo yrittäjyyttä vähän eri näkökulmasta, riippuen siitä, mikä yrittäjyyden osa-alue on tutkimuksen kohteena. (Ks. myös Hytti 2003: 48–49.) Tämän tutkimuksen kannalta keskeisiä yrittäjyyden näkökulmi u toteuttamisena. Yrittäjyyttä voidaan määritellä riskinottamisen, johtamisen ja aktivaatto- rina toimimisen kautta. Yrittäjä etsii aktiivisesti uusia rahanhankkimismahdollisuuksia, organisoi ja kehittää yritystään sekä toimii luovana innovaattorina. (Cuevas 1994.) Kets de Vries (1977) määrittelee yrittäjyyden toimintojen toteuttamisen kautta (innovaatio- toiminta, johtaminen ja koordinointi ja riskinottaminen). Nämä määritelmät edellyttävät yrittäjältä sopeutumista erilaisiin rooleihin ja tilanteisiin. Määritelmiä tukevat Longin (1983) tunnistamat yrittäjyyden elementit: epävarmuus ja riski, johtamiskyky sekä luovuus ja innovatiivisuus. Yrittäjyys voidaan laajasti ajateltuna määritellä myös ajattelu-, toiminta- ja suhtautumistavaksi (Koiranen & Peltonen 1995: 9). Yrittäjyysprosessin avulla voidaan ymmärtää niitä toimintatapoja, joilla yr so ACTA WASAENSIA 25 vaikutuksen merkitystä yrittäjyysprosessissa. Timmonsin (1999) yrittäjyysprosessia kuvaavassa mallissa yhdistyy yrittäjän rooli mahdollisuuksien näkijänä, resurssien hankkijana, innovaattorina ja johtajana. Verkostot rakentavat linkkejä yrittäjien, resurs- sien ja mahdollisuuksien välille (Aldrich & Zimmer 1986: 8–9). Timmonsin yrittä- jyysprosessin mallissa tulevat esille keskeiset näkökulmat yrittäjyydestä verkostotalou- dessa ja yritysten sosiaalisesta punoutuneisuudesta. Verkostoyrittäjyydessä korostuvat erityisesti mahdollisuuksien näkeminen ja niihin tarttuminen sekä yksilöiden kyvyt hyödyntää yrittäjämäisiä mahdollisuuksia (ks. Shane & Venkataraman 2000). Tässä yrittäjyysprosessissa keskeisinä tekijöinä Lumpkinin ja Dessin (1996) mukaisesti ovat autonomia, innovatiivisuus, riskin ottaminen, proaktiivisuus (ennakoivuus) ja aggressii- vinen kilpailuasenne (kilpailijoiden haastaminen). Nämä ominaisuudet kuvastavat yri- tyksen (yrittäjän) yrittäjämäistä orientaatiota, joka on keskeinen myös tämän tutki- muksen kannalta. Verkosto Thorelli (1986: 37) määrittelee verkoston kahden tai useamman organisaation väliseksi, seksi yhteistyösuhteeksi (ks. myös Szarka 1990: 10; Borgatti & Foster 2003: 92). Jarillo (1988: 32) puolestaan määrittelee verkostot organisaatiorakenteeksi, jota pitkäaikai 9 yrittäjä voi hyödyntää saavuttaakseen vahvemman kilpailuaseman. Hän näkee strategi- set verkostot pitkäaikaisiksi, tarkoituksenmukaisiksi järjestelmiksi itsenäisten yritysten välillä. Verkostojen kautta yritys voi saavuttaa tai ylläpitää kilpailuetua. Gulati (1998: 293) liittää verkostoihin myös vapaaehtoisuuden, valinnan vapauden (ks. myös Johannisson 2000: 370). BarNir ja Smith (2002: 220) esittävät verkostot järjestelyiksi, joissa kaksi tai useampi itsenäinen yritys yhteistyössä toteuttaa liiketoimintaa. Keskeistä verkostoissa on kahden tai useamman osapuolen välinen pitkäaikainen järjes- tely, joka perustuu yhteistyöhön ja josta kaikki osapuolet hyötyvät. Verkostoituminen voidaan Jarillon (1989: 145) määritelmän mukaisesti nähdä kyvyksi hyödyntää ulkoi- sia resursseja systemaattisesti. 26 ACTA WASAENSIA Markkinoiden ja hierarkioiden välillä voidaan nähdä erilaisia hybridejä organisaatio- malleja, verkostoja (Powell 1990; Williamsson 1996). Tämän tutkimuksen kannalta eskeinen käsite on verkostoyritys, joka voi rakentua yritysten välisestä kumppanuu- .4.1 Tutkimuksen asemointi ja rajaus ämän tutkimuksen kohteena on verkostoyrittäjyyden ilmiö. Ilmiö asemoituu yrittä- an (kuvio 4). k desta tai veturiyrityksen johtamasta yritysten muodostamasta ketjusta. Tämä vastaa Johannissonin (2003) näkemystä, jonka mukaan tiivistä yhteistyötä tekevät yritykset toimivat verkostoyrityksenä. Tällaisessa toimintamallissa rajat yritysten välillä ovat häipyneet ja yritykset keskittyvät ydinosaamiseensa (Varamäki 2001: 156–176). Bao ja Siu (2004: 8) määrittelevät yrittäjämäisen verkostokyvykkyyden strategiseksi väli- neeksi, jossa yrittäjä jatkuvasti analysoi omia verkostosuhteitaan ymmärtääkseen niiden tuomat hyödyt ja rajoitteet. Yrittäjällä on vapaus rakentaa, kehittää ja johtaa verkos- toja, jotta hän hyötyisi sekä yksittäisistä verkostosuhteista että koko verkostosta. Tämä määrittely vastaa hyvin verkostoissa toimivan yrittäjän ajattelu- ja toimintatapoja. 1.4 Tutkimuksen asemointi, rajaus ja tieteenfilosofiset perusolettamukset 1 T jyys- ja verkostoteorioiden leikkauspinta Kuvio 4. Tutkimuksen asemointi. Yrittäjyys • toimintoina • ominaisuuksina • identiteettinä • eri muotoina • prosessina Verkostot • sosiaalisina suhteina • strategiana • rakenteina ACTA WASAENSIA 27 Ilmiötä voidaan lähestyä sekä yrittäjyyden näkökulmasta että toisaalta verkostoteorioi- rin hahmottamaan teorian näkemyksen verkosto- rittäjyydestä ja liittämään siihen verkostoyrittäjien näkemyksen ilmiöstä käytännössä. ot että sosiaaliset verkostot. Yrittäjyydessä eri- yppiset verkostot ovat sidoksissa toisiinsa ja se vaikeuttaa rajanvetoa analyysitasojen den kautta. Tässä tutkimuksessa py y Tämä tutkimus osallistuu yrittäjyyden teorioiden ja verkostoteorioiden väliseen kes- kusteluun. Yrittäjyyden teoria on viime aikoina suuntautunut kokonaisvaltaisempaan suuntaan, ja huomiota on kiinnitetty erityisesti yrittäjyyden punoutumiseen ympäris- töönsä (ks. Aldrich & Martinez 2001; O´Donnell ym. 2001). Yrittäjyysprosessissa painottuu yrittäjäpersoonan ja sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitys (Chell 2000). Tämä näkemys kytkee yrittäjyyden verkostoajatteluun. Verkostoteorioissa on paljolti keskitytty yritysten välisiin suhteisiin ja verkostotoimintaan, ei niinkään itse toimijoihin tai verkostoihin käytännössä (ks. O´Donnell ym. 2001; Schienstock & Hämäläinen 2001). Yrittäjyyden ja verkostojen leikkauspintaan asettuvaa keskustelua on kirjallisuu- dessa käyty verrattain vähän (vrt. mm. Johannisson 1986, 1988, 2000, 2003; Szarka 1990; Hoang & Antoncic 2003; BarNir & Smith 2002; O´Donnell ym. 2001; Birley 1985). Yrittäjyyden teoriassa ei ole erillistä verkostoteoriaa, joten yrittäjyyttä ja verkostoja katsotaan yleisen verkostoteorian näkökulmasta (Hoang & Antoncic 2003; Bao & Siu 2004: 2). Tämä tutkimus tarkastelee verkostotalouden sitä osaa, joka muodostuu pk-yritysten toiminnasta. Analyysitasona tutkimuksen teoriaosuudessa yrittäjyysteorian osalta ovat yrittäjät ja verkostoteorioissa sekä yritysverkost ty välillä (yrittäjä/yritys). Empiirisessä osassa tarkastelun kohteena on yrittäjä, mutta pieniä yrityksiä tutkittaessa yrittäjän ja yrityksen välinen kytkös on voimakas ja rajanveto on haasteellista. Yrittäjän toiminta heijastuu suoraan yrityksen toimintaan ja toisaalta yrityksen toiminta on heijastusta yrittäjän ajattelu- ja suhtautumistavoista. Työn tulososuudessa tarkastellaan sekä yrittäjän identiteettiä että yrityksen strategiaan liittyviä valintoja. Tuloksissa on verkostoyrittäjyyttä hahmoteltu sekä yrittäjän ominai- suuksina että yritykseen liittyvinä tekijöinä ja toimintatapoina. 28 ACTA WASAENSIA 1.4.2 Tieteenfilosofiset perusolettamukset ässä tutkimuksessa sovelletaan praktista, tulkitsevaa tiedonintressiä, joka tavoittelee rö 2004: 63; Niiniluoto 1999: 71–72). onstruktivistisen tiedonkäsityksen ja siihen kytkeytyvän sosiaalisen konstruktionismin llaan. Se edellyttää jatkuvaa vuorovaikutusta ja jatustenvaihtoa toisten ihmisten kanssa. (Berger & Luckmann 2002: 29–30, 33.) Tässä T ilmiöiden merkityksen ymmärtämistä (Ky K (tutkimusotteen) mukaisesti tiedon ajatellaan muodostuvan sosiaalisessa yhteydessä (ks. mm. Parrila 2002). Ihmiset hakevat ymmärrystä siitä maailmasta, jossa elävät ja työskentelevät. Tutkittavien käsitykset ovat moninaisia ja monimutkaisia. Tutkija luot- taa mahdollisimman paljon osallistujien käsitykseen tutkittavasta ilmiöstä. Mitä avoimempia ovat kysymykset tiedon hankintavaiheessa, sen parempi. Tällaisessa tutki- musasetelmassa korostetaan ihmisten vuorovaikutuksen prosessia. Tutkija ja tutkittava ovat toisiinsa vuorovaikutteisesti yhteydessä. (Metsämuuronen 2003: 165; ks. myös Creswell 2003: 8.) Jokainen ihminen rakentaa oman tietonsa, kokemusmaailmansa ja sosiaalisen tilanteen perusteella oman tulkintansa ilmiöstä. On siis olemassa monta totuutta. (Creswell 2003: 8; Aaltola 1998: 44; Luukkainen & Wuorinen 2002: 123.) Tutkijan tarkoituksena on tehdä ymmärrettäväksi tai tulkita niitä merkityksiä, joita muilla on maailmasta. Todellisuus on eri henkilöiden suhteellista todellisuutta, jossa osa todellisuudesta saattaa olla yhteistä monien yksilöiden kanssa (Metsämuuronen 2003: 165). Tutkimuksen kautta luodaan teoriaa tai malli käsityksistä (vrt. Creswell 2003: 6, 8–9; Ahonen 1996: 123). Jokapäiväinen elämä esittäytyy ihmisten tulkitsemana todellisuutena, jonka ihmiset tuottavat ajattelullaan ja toiminna a tutkimuksessa tutkimuksen kohteena olevat yrittäjien käsitykset yrittäjyydestä ja verkostoista ovat rakentuneet yrittäjien ajattelun ja toiminnan kautta. Toisaalta myös tutkijoiden teoreettisen käsityksen ilmiöstä voidaan sanoa olevan rakentuneen heidän ajattelunsa ja vuorovaikutuksen kautta. Kieli yhdistää elämän eri alueet ja nivoo ne mielekkääksi kokonaisuudeksi. Kielen avulla voidaan havainnollistaa kertynyt koke- musten ja merkitysten joukko. Sosiaalinen tietovaranto sisältää yksityiskohtaista informaatiota niistä jokapäiväisen elämän alueista, joiden kanssa joudumme usein tekemisiin. (Berger & Luckmann 2002: 50–52.) Sosiaalista maailmaa tutkittaessa ACTA WASAENSIA 29 tiedon ontologia rakentuu sen inhimillisen toiminnan pohjalle, joka tiedon on tuottanut. Ihmisen voidaan sanoa olevan sosiaalinen tuotos, jossa yksilö ja hänen sosiaalinen maailmansa ovat vuorovaikutuksessa keskenään. (Berger & Luckmann 2002: 73–74.) Tämän tutkimuksen ontologisena olettamuksena on, että objektiivinen todellisuus on olemassa vain ihmisten erilaisissa kokemuksissa. Se mitä todellisuudesta voidaan tietää, heijastuu ihmisten erilaisten kokemusten kautta. (Järvinen & Karttunen 1998: 166; Uljens 1993: 141; ks. myös Berger & Luckman 2002: 73.) Neisser (1976) on kuvannut havaitsemista yksilön sisäisten mallien ja ympäristön vuorovaikutukseksi. Sisäiset mallit luovat odotuksia, jotka ohjaavat tiedon etsintää. leellisia tekijöitä ovat yksilön käsitykset, tiedot ja uskomukset, toisin sanoen maail-O mankuva ja ihmiskäsitys. (Näätänen, Niemi, Laakso & Peltola 2002: 11–12.) Ihmisen tietopohja vaikuttaa siihen, miten tarkkaavaisuus suuntautuu. Tarkkaavaisuus ohjaa havaintojamme ja tilanteesta riippuen tapahtuu ongelmaratkaisua, päätöksentekoa tai ajattelua. Sisäinen malli, eli skeema, on muistiin tallennettu kuvaus asioista, joiden kanssa olemme olleet tekemisissä. Näiden sisäisten mallien pohjalta ihminen pyrkii tulkitsemaan uusia tilanteita. Havaitsemiselle on ominaista tiedon valikointi ja tulkinta. Sitä ohjaavat yksilön käsitykset siitä, mitä on tapahtumassa eli tilanteen aktivoimat skeemat. (Näätänen ym. 2002: 13–15; Rauste-Von Wright & Von Wright 1995: 23–24; ks. myös Schwandt 2000: 197.) Ihmisen toimintaa säätelevät yhteiskunnallinen todel- lisuus, kulttuuriset normit sekä lähiympäristö. Tällaisia tekijöitä ovat mm. elintaso, koulutus, ikä ja lähiympäristön tavoitteet. Sisäisiä, toimintaa sääteleviä tekijöitä ovat ihmisen käsitys sosiaalisesta maailmasta sekä arvot ja asenteet. Maailmankuvassa on kiteytyneenä se, mitä ihminen on elämänsä kuluessa havainnut, oppinut, ajatellut ja tuntenut. Se toimii tarkkaavaisuuden ja informaation tulkinnan perustana. Maailman- kuva on opittu asia, joka muovautuu ja muuttuu koko ihmiselämän ajan sekä arki- elämän vuorovaikutuksessa että käsitteiden ja käsitysten varassa (mm. koulutuksen vaikutuksesta). Ihmiskuva peilaa kulttuurille ominaista käsitystä ihmisistä ja ihmisten odotuksista. (Rauste-von Wright & von Wright 1995: 91–97.) Tässä tutkimuksessa yrittäjien käsitykset pohjautuvat yksilöiden sisäiseen malliin, skeemaan. Sen perusteella yrittäjät tulkitsevat ympäröivää maailmaa. Se heijastaa myös yrittäjien ihmiskäsitystä ja maailmankuvaa. Kun ihminen luo merkityksen itsensä ja ympäristönsä välille, luo hän 30 ACTA WASAENSIA samalla viitekehyksen, jonka sisällä hän voi rakentaa tietoa (Uljens 1989: 19). Yrittä- jien käsityksissä heijastuvat heidän arvonsa ja asenteensa sekä käsityksensä sosiaali- sesta maailmasta. Oppiminen voidaan määritellä prosessiksi, jossa kokemuksen kautta muodostettuja merkityksiä tulkitaan uudelleen. Tämän pohjalta ymmärrämme, arvioimme ja toi- imme. (Mezirow 1990: 1.) Inhimillistä elämää ja toimintaa määräävät olennaisesti ne ä, jossa se esiintyy. okonaisuus ymmärretään osien kautta ja sen osia kokonaisuuden kautta. (Kakkuri- m merkitykset, joita annamme erilaisille asioille ympäristöstämme. Ihminen voi oppia ja omaksua merkityksiä vain suhteessa toisiin ihmisiin. Todellisuus välittyy ja rakentuu ihmiselle aina oman toiminnan kautta. (Aaltola 1992: 96; Schwandt 2000: 197.) Yrittäjät oppivat jatkuvasti toiminnan ja vuorovaikutuksen kautta. Hermeneuttisen lähestymistavan mukaisesti käsityksiä ja merkityksiä on tutkittava kontekstissaan. Ilmauksen merkitys määräytyy siitä asiayhteydest K Knuuttila & Ylikoski 2002: 24, 30–31.) Tässä tutkimuksessa tämä tarkoittaa sitä, että perinteisten ja verkostoyrittäjien käsityksiä tulkitaan omina kokonaisuuksinaan ja siinä asiayhteydessä, jossa ne ilmaistaan. Tätä tukee myös tutkimuksen vertailuasetelma, jonka kautta pyritään osoittamaan ja nostamaan keskusteluun yrittäjyyden erilaista ilmentymistä eri toimintaympäristöissä (konteksteissa). Sosio-konstruktionistinen tul- kinta ilmiöiden luonteesta tarkoittaa työssä sitä, että yksittäisten henkilöiden tulkinnat eivät viime kädessä ole mielenkiinnon kohteena, vaan puheen (kielen) katsotaan reflektoivan olemassa olevaa todellisuutta tai luovan todellisuutta (ks. Berger & Luckmann 2002: 79–82). Näillä tulkinnoilla tavoitellaan verkostokontekstissa toimivien ja toisaalta markkinakontekstissa toimivien yrittäjien kokemaa todellisuutta, jonka perusteella voidaan tulkita yrittäjien ajattelu-, toiminta- ja suhtautumistapoja liittyen yrittäjyyteen ja verkostoihin. Fenomenografinen aineiston analyysi mahdollistaa yrittä- jien käsitysten ja merkitysten tulkinnan toisaalta markkinoilla toimivien ja toisaalta verkostoissa toimivien yrittäjien erilaisissa konteksteissa. ACTA WASAENSIA 31 Ihmistieteiden luonnetta, ontologiaa ja epistemologiaa, Burrell ja Morgan (1979: 1–8) ntologisesti ilmiö voidaan nähdä luonteeltaan objektiivisena tai sitten, niin kuin tässä .5 Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusasetelma ämän tutkimuksen tavoitteena on tuoda esille verkostotalouden yrittäjyyden ilmene- mismuotoja ja hahmotella verkostotaloudessa toimiville yrittäjille ominaisia ajattelu-, kuvaavat kuvion 5 mukaisesti (ks. myös Leskinen 1999: 153–157; Järvinen & Järvinen 2000: 203–204). Kuvio 5. Ihmistieteiden luonne (mukailtu Burrell & Morgan 1979: 3). O tutkimuksessa, yksilön rakentamana, subjektiivisena. Epistemologiassa kysymys on tiedon perusteista. Miten maailmaa ymmärretään ja miten siitä saatua tietoa voidaan kommunikoida muille ihmisille. Millaista tietoa voidaan saavuttaa ja miten tieto voi- daan luokitella oikeaksi ja vääräksi. Positivistit pyrkivät selittämään sosiaalisen ympäristön tapahtumia etsimällä sääntöjä ja syy-seuraussuhteita. Anti–positivismissa sosiaalista maailmaa voidaan ymmärtää vain niiden ihmisten kautta, jotka ovat teke- misissä tutkittavan ilmiön kanssa. Tieto on subjektiivista, ja se perustuu kokemukseen ja oivallukseen. Tässä tutkimuksessa verkostoyrittäjyyden ilmiötä pyritään ymmärtä- mään toisaalta yrittäjien ja heidän kokemuksiensa kautta ja toisaalta tutkijoiden esittämän teorian kautta. Tutkimuksessa sovelletaan tulkitsevaa paradigmaa, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa sellaisena kun se on, subjektiivisten kokemusten kautta. (Burrell & Morgan 1979: 1–8, 28–32.) 1 T Nominalismi Anti–positivismi Realismi Positivismi Subjektivistinen lähestymistapa Objektivistinen lähestymistapa ontologia epistemologia Subjektivistinen-objektivistinen ulottuvuudet 32 ACTA WASAENSIA toiminta- ja suhtautumistapoja. Tutkimuksen yhteenvetona kuvailen verkostoyrittä- jyyttä ja sille tyypillisiä toimintatapoja, jotka heijastuvat identiteettinä, yrittäjyyden muotona ja strategiana. Tutkimusasetelmaa havainnollistan kuvion 6 avulla. kehys rakentuu yrittäjyyden ja verkostojen teorioista, iden kautta päästään verkostoyrittäjyyteen (teoreettinen synteesi). Tutkimuskysymyk- Kuvio 6. Tutkimusasetelma. Empiirinen vertailu YRITTÄJYYS Tutkimuksen teoreettinen viite jo siin etsin vastauksia empiirisen aineiston avulla, joka perustuu sekä verkostoyritysten että vertailuryhmänä olevien perinteisten yritysten haastatteluihin (empiirinen vertailu). Tutkimuksen tuloksena hahmottuu kuva verkostoyrittäjyydestä ja siihen liittyvistä toimintatavoista sekä verkostoissa toimivan yrittäjän ajattelu- ja suhtautumistavoista. VERKOSTOT Verkosto- yritykset Perinteiset yritykset Verkosto- yrittäjyys Teoreettinen synteesi ACTA WASAENSIA 33 1.6 Tutkimuksen rakenne 7 mukainen. en merkitystä ja rakennan laajempaa viitekehystä erkostoyrittäjyydelle ja verkostomaiselle toiminnalle. Verkostotalouden kautta luon Tutkimuksen rakenne on kuvion Lähtökohdat Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen asemointi ja rajaus Tieteenfilosofiset perusolettamukset Luku 1 Johdanto Kuvio 7. Tutkimuksen rakenne. Johdannossa perustelen tutkimuks v taustaa tutkimuksen tavoitteille ja tutkimuksen vertailuasetelmalle (markkinat vs. ver- kosto). Johdantoluvussa esitän myös tutkimuksen tavoitteet sekä tutkimuksen tieteen- filosofiset perusolettamukset. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen esitän luvussa kaksi. Siinä käsittelen yrittäjyyttä ja verkostoja. Teorialuvun lopussa kokoan yhteen Yrittäjyys Verkostot Verkostoyrittäjyys Luku 2 Teoriatausta Tutkimusongelma Tutkimusmenetelmät Tutkimuksen luotettavuus Luku 3 Metodologia Käsitykset Kuvaukset (synteesi) Luku 4 Tulokset Luku 5 Johtopäätökset Yhteenveto tuloksista Johtopäätökset ja tutkimuksen lisäarvo 34 ACTA WASAENSIA yrittäjyyden ja verkostojen teoriat ja tiivistän kirjallisuuden pohjalta näkemyksen yrittäjyydestä verkostotaloudessa. Tutkimuksen menetelmällisessä viitekehyksessä, luvussa kolme, luon pohjaa empiirisen uvussa viisi esitän tutkimuksen keskeiset tulokset sekä verkostoyrittäjyyden ajattelu-, osuuden toteuttamiselle ja aineiston analysoinnille. Tutkimusmenetelmäosuudessa esit- telen aineiston hankinnan, aineiston analysointimenetelmät sekä tutkimuksen luotetta- vuuteen vaikuttavat tekijät. Tutkimuksen tulokset esitän luvuissa neljä, jossa fenome- nografisen analyysin pohjalta kuvaan sekä verkostoyrittäjien että perinteisten yrittäjien käsityksiä yrittäjyydestä ja verkostoista. Esitän myös käsitysten perusteella syntyneet verkostoyrittäjyyden ja perinteisen yrittäjyyden kuvaukset (synteesit). Tutkimuksessa käsittelen aineistoa kokonaisuutena, vertailuryhmien tulokset omina kokonaisuuksi- naan. L toiminta- ja suhtautumistapojen tuomat uudet näkemykset yrittäjyyden teoriaan. Tutkimuksen yhteenvedossa peilaan tutkimuksen tuloksia aikaisempiin tutkimuksiin ja olemassa olevaan teoriataustaan. Lisäksi kuvaan tutkimustulosten perusteella hahmot- tuvaa verkostoyrittäjyyttä ja herätän keskustelua yrittäjyyden uudenlaisesta ilmenemis- muodosta verkostotaloudessa. Lopuksi tuon esille tulosten hyödynnettävyyttä sekä yrittäjyyden edistämisessä että jo toimivien yritysten kehittämisessä. ACTA WASAENSIA 35 2 YRITTÄJYYDEN JA VERKOSTOJEN RAJAPINNASSA Tässä luvussa rakennan yrittäjyyden ja verkostojen teorioiden pohjalta viitekehyksen verkostoyrittäjyyteen. Ensin tuon esille yleisiä tekijöitä yrittäjyydestä ja verkostoista. Sen jälkeen hahmottelen niiden rajapintoja sekä yrittäjyyden että verkostojen näkökulmasta. Tutkimukseni tavoitteeseen pohjautuen painotan teorioista niitä näke- myksiä, jotka korostavat verkostojen roolia yrittäjyydessä. Lisäksi tuon esille teorian esittämiä näkemyksiä siitä, miten verkostojen nähdään muuttaneen yrittäjyyttä ja tuoneen siihen uusia toimintamalleja ja -tapoja. 2.1 Yrittäjyys verkostotalouden näkökulmasta Yrittäjyyttä kuvaan tässä luvussa toimintoina, yrittäjän ominaisuuksina, yrittäjyys- prosessina sekä yrittäjätyyppeinä ja yrittäjyyden muotoina. Näiden kautta rakennan kuvaa yrittäjyydestä verkostotaloudessa eri näkökulmista. Olen ottanut mukaan yhtenä yrittäjyyttä kuvaavana tekijänä yrittäjyysprosessin, koska siinä painottuvat verkostot, ympäristö (sijainti) sekä yksilön kyvyt ja motivaatio, jotka ovat tämän tutkimuksen kannalta keskeisiä tekijöitä. 2.1.1 Yrittäjyys toimintoina Yrittäjyyden voidaan sanoa olevan ilmiö, joka liittyy muutokseen, tilanteeseen, jossa toiminnan tulokset eivät ole ennalta määrättävissä. Yrittäjyyteen kytkeytyvät innovatii- visuus, riskinotto ja kokonaisvaltainen, eri tuotannontekijöiden ja markkinoiden odotus- ten koordinointi uusissa olosuhteissa. (Kyrö 1998: 48; ks. myös Leskinen 1999: 79.) Yrittäjyyteen on liitetty myös termit ”seikkailija” ja ”projekti”, jotka kuvastavat riskin- ottamista, epävarmuutta ja projektimaisia toimeksiantoja (Kyrö 1998: 32–33; Kyrö 1997: 32). Yrittäjyys voidaan jakaa kolmeen eri ulottuvuuteen: riskin ottaminen, johtaminen ja innovaattorina toimiminen. Riskin ottaminen liittyy yrityksen perusta- 36 ACTA WASAENSIA miseen, rahoitukseen ja omistajuuteen. Yrittäjä etsii aktiivisesti uusia rahan hankki- misen mahdollisuuksia ja käyttää tässä toiminnassa luovuuttaan. Tähän ulottuvuuteen liittyy myös epävarmuus. Johtajuus on yrityksen kehittämistä, päätöksentekoa ja organisointia. Yrittäjän voidaan sanoa olevan organisoija ja talouden kontrolloija. Kolmas tekijä liittyy mahdollisuuksien havaitsemiseen ja luovuuteen. Se korostaa yrittäjän roolia innovaattorina, jolla on yrittäjämäinen asenne sekä kyky havaita ja tarttua uusiin mahdollisuuksiin. Yrittäjä on yksilö, joka ideoi uusia liiketoiminta- mahdollisuuksia ja vie niitä käytäntöön. (Cuevas 1994.) Toisaalta yrittäjyys voidaan määritellä myös kolmen eri toiminnon toteuttamisen kautta. Innovaatio-toiminnossa yrittäjä tekee asioita, jotka eivät liity päivittäisiin liiketoiminnan rutiineihin. Yrittäjällä on kyky innostaa muita, eikä hän välitä rakenteisiin liittyvistä rajoituksista. Toinen yrittäjän toiminto liittyy johtamiseen ja koordinointiin. Tässä toiminnossa yrittäjä lähestyy johtajan roolia. Kolmantena toimintona on riskin ottaminen. Vaikka yrittäjä ei kantaisi taloudellista riskiä, hän joutuu kuitenkin vahvasti kokemaan yrittäjyydessä sosiaalisen ja henkisen riskin, mm. status ja epävarmuus. (Kets de Vries 1977: 37–38; ks. myös Locgenecker & Schoenin 1975: 27–29.) Informaatiota ja verkostoja painotta- vassa liiketoimintaympäristössä yrittäjyysosaamisen voidaan sanoa olevan kykyä kehit- tää ydinosaamista kumppanien houkuttelemiseksi ja kilpailukyvyn parantamiseksi. Se on myös kykyä nähdä oikeat markkinat ja potentiaaliset kumppanit. (Lehtonen 1999: 82.) Yrittäjyyteen liittyvät henkiset ja aineelliset resurssit. Ihmisen uskomukset, teot ja tunneilmaisut ilmentävät hänen yrittäjyyttään (Koiranen 1993: 16; Gasse 1986: 49– 50). Peltonen (1985: 55–57) on tutkinut laajassa tutkimuksessaan ihmisten käsityksiä yrittäjyydestä ja sen sukulaiskäsitteistä. Hän pyysi vastaajia arvioimaan, miten hyvin käsitteet merkitsevät samaa kuin yrittäjyys. Kolme lähimmäksi arvioitua olivat vastuun- kantaminen, aloitekyky ja itsenäisyys ja vastaavasti itsekkyys ja häikäilemättömyys olivat vähiten yrittäjyyteen liitettyjä käsitteitä. Lähimmäksi yrittäjyyttä luokiteltiin asenteita ja työmotivaatiota kuvaavat käsitteet, seuraavaksi rohkeuteen ja riskinotto- kykyyn ja sitten tuloksekkuuteen ja luovuuteen liittyvät käsitteet. Kysyttäessä ”kuka tai mikä on yrittäjä” (Koiranen & Peltonen 1995: 28) yrittäjän lähikäsitteiksi saatiin itseensä uskoja, tilaisuuteen tarttuja ja riskinottaja. ACTA WASAENSIA 37 Yrittäjyydestä voidaan erottaa yrityksen perustamisvaihe ja toimintavaihe, joiden kautta päästään uuden yrityksen luomiseen ja yrityksen johtamiseen (Peltonen 1985: 31; Rauch & Frese 2000: 106). Tämän perusteella voidaan jäsentää myös yrittäjältä vaadittuja ominaisuuksia yritystoiminnan eri vaiheissa. Lumpkin ja Dess (1996) määrit- televät yrittäjyyden uuden luomiseksi tai uuden aloittamiseksi. Se kuvastaa, mitä tehdään, kun taas yrittäjyysorientaatio (prosessit) esittää, miten se toteutetaan. Yrittä- jyysprosessit ovat niitä toimintatapoja ja päätöksentekoprosesseja, joita yrittäjät käyttä- vät yrittäjämäisesti toimiessaan. Yrittäjyysorientaatiossa keskeisiä tekijöitä ovat autono- mia, innovatiivisuus, riskin ottaminen, proaktiivisuus (ennakoivuus) ja aggressiivinen kilpailuasenne (kilpailijoiden haastaminen). Low ja MacMillan (1988: 143, 149) korostavat yrittäjän ja organisaation vuoro- vaikutusta ja sitä prosessia, jonka kautta persoonallisuustekijät vaikuttavat yrityksen käyttäytymiseen. Heidän mukaansa pelkästään persoonallisuustekijöillä ei voida selittää yrityksen ja yrittäjän käyttäytymistä. Myös Hofer ja Sandberg (1987) esittävät, että yrittäjän ominaisuuksilla näyttäisi olevan vähän vaikutusta yrityksen käyttäytymiseen. Sen sijaan voimakkaammin vaikuttaa toimialan rakenne ja strategia. Korunka, Frank, Lueger & Mugler (2003: 24–25) painottavat, että yrittäjyyden tutkimuksessa persoonal- lisuustekijät ovat uudelleen nousseet esille. Integroitunut ja dynaaminen yrittäjyyden teoria nousi voimakkaasti esille 1980-luvun puolivälin jälkeen. Se kyseenalaisti persoo- nallisuustekijöiden vaikutuksen yrittäjyyteen (vrt. Low & McMillan 1988; Hofer & Sandberg 1987). Viime aikoina on voimistunut uusi näkemys, jossa pyritään vahvis- tamaan persoonallisuustekijöiden merkitystä sekä yrittäjyysaikomuksille että yrityksen menestymiselle (ks. Rauch & Frese 2000: 103, 131). Uudet tutkimukset painottavat sellaisia tekijöitä, jotka aiemmin ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Tällaisia ovat mm. proaktiivisuus (Bateman & Crant 1993) ja Lumpkinin ja Dessin (1996) esittämä laaja-alainen näkemys persoonallisuuden tekijöistä ja käyttäytymisestä. Nämä osoitta- vat, että yrittäjämäistä persoonallisuutta voidaan parhaiten kuvata toimintaan liitetyillä ominaisuuksilla. Persoonallisuustekijät kehittyvät ja muotoutuvat yksilön ja ympäristön vuorovaikutuksessa (Littunen 2000: 296). Tämäkin tukee toiminnallista näkemystä yrittäjän persoonallisuustekijöistä. 38 ACTA WASAENSIA Shanen ja Venkataraman (2000: 217–218, 220–221) näkevät yrittäjyyden kannattavien mahdollisuuksien löytämisenä ja hyväksikäyttönä. He esittävät integroidun viitekehyk- sen yrittäjyyteen, joka sisältää mahdollisuuksien havaitsemisen, arvioinnin ja hyödyntämisen prosessit sekä yksilöt, jotka havaitsevat, arvioivat ja hyödyntävät mahdollisuudet. Jotta voisi olla yrittäjyyttä, on tarpeen olla yrittäjämäisiä mahdolli- suuksia. Yksilö voi saavuttaa yrittäjyyden kautta voittoa vain, jos hän havaitsee, että mahdollisuus on olemassa ja ymmärtää sen arvon. Yrittäjyys pitää sisällään integroitua tuotantoa, missä useita erilaisia resursseja yhdistämällä saadaan aikaan uusi tuote tai palvelu. Evoluutioteoria on muuttanut yrittäjyyden teorian painopistettä yksittäisestä yrittäjästä, hänen ominaisuuksistaan ja aikomuksistaan kohti toimintaa ja sen tuloksia. Painottamalla niitä toimintoja, joita yrittäjät tekevät luodessaan ja johtaessaan yrityk- siään, on päästy kehittyneempään näkemykseen yrittäjämäisestä toiminnasta. Yrittäjät rakentavat, muokkaavat ja mukauttavat strategioitaan prosessissa, joka on sidoksissa ympäristöön. Yrittäjyystutkimusta on 1990-luvun alusta lähtien viety integroivampaan suuntaan. (Aldrich & Martinez 2001: 52–53.) 2.1.2 Yrittäjän ominaisuudet Yrittäjä on henkilö, joka havaitsee mahdollisuuden ja luo organisaation sen toteuttamiseksi (Bygrave & Hofer 1991: 14). Yrittäjyyden voidaan sanoa rakentuvan yksilöistä, jotka havaitsevat mahdollisuuksia, siellä missä muut eivät niitä näe. He myös toteuttavat niitä eri tavoin organisoiden, välittämättä siitä, mitä resursseja heillä sillä hetkellä on käytettävissään (Stevenson & Jarillo 1990: 23; Mitchell, Busenitz, Lant, McDougall, Morse & Smith 2002: 96). Collins ja Moore (1970: 1, 8) korostavat, että jos haluamme ymmärtää yrittäjyyttä ja yrittäjyysprosessia, meidän on tarpeen ymmärtää niitä yksilöitä, jotka luovat yrityksen. Jo 1970-luvulla he määrittelivät yrittäjän muu- tosagentiksi, joka rakentaa uusia organisaatioita ja toimintatapoja. Yrittäjää ja yrittäjyyttä on pyritty määrittelemään niiden ominaisuuksien ja persoonal- lisuustekijöiden perusteella, jotka kuvastavat yrittäjää ja yrittäjän toimintaa. Yrittäjän ominaisuudet voidaan jakaa persoonallisuustekijöihin ja yksilön taustatekijöihin (mm. ACTA WASAENSIA 39 koulutus, kokemus). Persoonallisuustekijöihin liittyvät yksilön persoonallisuuden piir- teet sekä asenteet ja motiivit. Tämä voidaan katsoa laaja-alaiseksi näkemykseksi persoonallisuudesta. (Korunka, Frank, Lueger & Mugler 2003: 24.) Yrittäjään liitetään yleisimmin sellaiset persoonallisuustekijät kuin suoritustarve (nAch, McClelland, 1961; ks. myös Vesper 1980), tarve vaikuttaa asioihin (locus of control, Brockhaus & Horwitz, 1986; Brockhaus 1982; ks. myös Vesala 1992) ja riskinottokyky (mm. Rauch & Frese 2000: 110). Brockhaus ja Horwitz (1986; Brockhaus 1982) lisäävät vielä ongelmanratkaisukyvyn ja innovatiivisuuden sekä arvot ja asenteet. Jennigs (1994: 161) liittää yrittäjyyteen itsevarmuuden, opportunistisuuden ja kunnianhimon. Yrittäjyyteen liittyviä persoonallisuuden synkkiä puolia, negatiivisia ominaisuuksia, ovat halu kontrolloida, epäluottamus, halu saada huomiota ja syntipukkien hakeminen. Yrittäjille tärkeitä ominaisuuksia yrittäjien omasta mielestä ovat yritystoiminnan (alan) osaa- minen, rahoitukseen liittyvä osaaminen, rehellisyys, hyvä luonne, sisäinen motivaatio, halu tehdä lujasti töitä, miellyttävä persoonallisuus ja kyky tehdä töitä ihmisten kanssa. (Hornaday & Aboud 1971: 147, 152.) Yrityksen toimitusjohtajan persoonallisuustekijöillä (joustavuus, tarve saada aikaan asioita ja mahdollisuus vaikuttaa asioihin) voidaan tutkimuksen mukaan (Miller & Toulouse 1986: 1405) sanoa olevan vaikutusta pienen yrityksen käyttäytymiseen. Käyttäytymisellä tarkoitettiin tutkimuksessa strategiaa, rakennetta, päätöksentekoa sekä yrityksen toimintamalleja. Kolmella tutkitulla persoonallisuustekijällä oli merkittävä vaikutus pienen yrityksen strategiaan, rakenteeseen ja päätöksentekotapaan. Ne vaikuttavat myös yrityksen käyttäytymiseen tietyissä tilanteissa. Joustavuus liittyy erityisesti epävirallisiin organisaatiorakenteisiin ja strategiana erikoistumiseen. Tarve saada aikaan asioita liittyy analyyttisempään, markkinaorientoituneeseen strategiaan ja muodollisempaan rakenteeseen. Mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen näkyy selvim- min tulevaisuusorientoituneessa, innovatiivisessa strategiassa ja dynaamisessa ympäris- tössä. Kickul ja Gundry (2002) selvittivät tutkimuksessaan pienen yrityksen omistajan persoonallisuuden, strategisen orientaation ja innovaatioiden suhdetta. Proaktiivinen persoonallisuus tarkoittaa Batemanin ja Crantin (1993: 104–105; ks. myös Deakins 40 ACTA WASAENSIA 1999: 18–22) mukaan persoonaa, joka pyrkii vaikuttamaan ympäristön muutoksiin (muutosagentti). Tällainen persoona etsii mahdollisuuksia, on aloitteellinen, aktiivinen, eikä anna periksi ennen kuin on saatu aikaan tuloksia. (Kickul & Gundry 2002: 87.) Yrittäjän proaktiivinen persoonallisuus on sidoksissa yrityksen strategiseen orien- taatioon, mikä mahdollistaa joustavuuden ja muutoksen ulkoisten olosuhteiden muut- tuessa. Tällaiset yrittäjät ovat halukkaita tekemään yrityksen rakenteessa muutoksia, jotka mahdollistavat kasvun ja menestyksen. (Kickul & Gundry 2002: 93.) Davidsson (1989: 211) vertaili perinteisiä yrityksiä ja korkean teknologian yrityksiä ja totesi, että korkean teknologian yritykset olivat yrittäjämäisempiä sekä toimintamalleiltaan että asenteiltaan. Kirzner (1973: 65–69) korostaa yrittäjän roolia mahdollisuuksien näkijänä ja talouden moottorina. Näissä oleellisena tekijöinä ovat yrittäjän valppaus nähdä asioita, tietää asioista ja erityisesti tietää, mistä hakea tietoa. Yrittäjiä ja ei-yrittäjiä on monissa tutkimuksissa verrattu toisiinsa. Yrittäjillä on mer- kittävästi korkeampi tarve saada aikaan tuloksia, toteuttaa asioita, tarve itsenäisyyteen ja tehokkuuteen johtamisessa. Selvästi muita kansalaisia alhaisemmat arvot yrittäjät saavat halukkuudesta saada tukea. (Hornaday & Aboud 1971: 147.) Tässä korostuu yrittäjän halu itsenäiseen päätöksentekoon (Barlett 1988: 9). Peltosen (1985: 39–41) esittämässä tiivistelmässä yrittäjän motiiveja koskevista tutkimuksista (70-luvulla tehtyjä tutkimuksia) yrittäjäksi ryhtymisen keskeiseksi motiiviksi nousee halu riippu- mattomuuteen. Motiivit liittyvät läheisesti yhteen yrittäjän persoonaan kuuluvien piirteiden kanssa. Riippumattomuuden lisäksi yksilökeskeisyys on nähty tärkeäksi yrittäjyyttä kuvaavaksi ominaisuudeksi (Longenecker ym. 1988: 64–65). Vapaus toisten kontrollista ja tunne siitä, että ”tekee omaa juttuaan”, nousee yrittäjien keskeiseksi tavoitteeksi. Ensisijaisena tavoitteena ei ole niinkään varallisuuden kerääminen, vaan halu riippumattomuuteen. (Ronen 1983: 140; ks. myös Hornaday & Vesper 1982; Barlett 1988: 12–13; Vesper 1980: 40.) Yrittäjän ongelmaratkaisutaito ja päätöksentekotapa ovat riippuvaisia yksilön tavasta nähdä asioita ja hänen kognitiivisista tekijöistään. Busenitz ja Barney (1997: 12) tuovat esille yrittäjien päätöksentekoprosessista ennakkoasenteen ja peukalosääntöjen (arki- päivän päättelyn, ajatusmallien) käytön. Ne ovat kognitiivisia mekanismeja ja ACTA WASAENSIA 41 subjektiivisia mielipiteitä, joita yksilöt käyttävät päätöksenteon tukena. Tällaiset pää- töksenteon apuvälineet, joilla yksinkertaistetaan päätöksentekotilanteita, sopivat erityisesti epävarmoihin olosuhteisiin, joissa vaaditaan nopeita päätöksiä. Yrittäjien on usein tarpeen tehdä päätökset nopeasti, eikä heillä ole mahdollisuutta peilata ajatuk- siaan muiden kanssa. He saavat myös päätöksestään nopeasti palautetta, ja tämä mahdollistaa tehokkaan oppimisen yrityksen ja erehdyksen kautta (ks. Sitkin 1992; Gibb 1993: 11–12). Myös Aldrich ja Martinez (2001: 45–46) ovat todenneet, että yrittäjät joutuvat usein turvautumaan epätäydelliseen tietoon ja tekemään nopeita johtopäätöksiä suppean tietomäärän perusteella. Innovatiivisuutta yrittäjyydessä painotti erityisesti Schumpeter (1934: 66–68, 128–133), joka näki yrittäjän uudella tavalla resursseja yhdistäväksi henkilöksi. Yrittäjää voidaan sanoa innovaattoriksi, joka toteuttaa muutoksia uusien prosessien ja tuotteiden kautta. (Deakins 1999: 11; Binks & Vale 1990: 14.) Yrittäjiä kiehtovat liiketoiminnat, jotka sisältävät uusia tuotteita tai prosesseja, sellaiset, joista ei ole paljon aikaisempaa kokemusta. Uuden kehittäminen on houkuttelevaa, ja yrittäjät tuntevat vetoa epävarmuutta sisältäviin uusiin mahdollisuuksiin. (Ronen 1983: 141.) Littusen (2000: 295) mukaan innovatiivisuus tarkoittaa sitä, että yrittäjällä on tarpeen olla kyky tehdä ratkaisuja uusissa tilanteissa. Tähän vaikuttaa yrittäjän kokemus ja koulutus, ja sitä kautta hankittu osaaminen. Nämä kuvastavat aikaisemmin mainittua yrittäjyyteen liittyvää innovaatiotoimintoa sekä yrittäjän roolia innovaattorina (Cuevas 1994; Kets de Vries 1977). Persoonallisuustekijät liittyvät läheisesti yksilön arvoihin. Ne voidaan määritellä yksi- lön yleiseksi ja organisoiduksi tavaksi nähdä maailma (vrt. maailmankuva, ihmis- käsitys). (Brockhaus & Horwitz 1986: 32.) Yksilöiden tavat tulkita, reagoida ja ajatella ovat yksilöllisiä. Asenteiden merkitystä ei ole tutkittu yhtä laajasti kuin persoonalli- suuksien eroja. Asenteet voivat olla tilannesidonnaisia, jolloin ne liittyvät sosiaaliseen yhteyteen. Toisaalta ne voivat olla pysyviä, jolloin ne ovat kokemuspohjaisia. (Jennings 1994: 174–175.) Kaikilla yksilöillä on erilaiset tietovarastot, ja näissä varastoissa oleva tieto vaikuttaa yksilön kykyyn havaita uusia mahdollisuuksia. Yksilön tietovarastot rakentavat sisäisen mallin (mental schema), josta syntyy viitekehys uuden tiedon 42 ACTA WASAENSIA käsittelemiseen. Yrityksen ja yrittäjän oppiminen on riippuvainen siitä, mitä he jo tietävät asiasta (Malecki & Poehling 1999: 249). Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että menestyvät yrittäjät näkevät mahdollisuuksia tilanteissa, joissa muut ihmiset näkevät riskejä (Shane & Venkataraman 2000: 222). Yrittäjän toiminta on riippuvainen sekä ympäristön vaatimuksista että yrittäjän usko- muksista, arvoista ja asenteista eli kognitiivisesta orientaatiosta (Gasse 1986: 50–51). Yrittäjä, joka tekee päätöksiä päivittäisten asioiden pohjalta, toimii lyhyellä tähtäimellä (day to day -periaatteella) sekä intuition pohjalta, hakee informaatiota vain muutamilta, helposti saatavilla olevilta tahoilta. Kun taas rationaalisesti ja enemmän johtamis- suuntautuneesti toimivat yrittäjät näyttävät arvostavan informaatiota ja lisäävän ja monipuolistavan informaatiolähteitä. (Vrt. verkostot) (Gasse 1986: 58.) Gassen aikai- semman tutkimuksen pohjalta on todettu, että tietyntyyppiset yrittäjät ovat mahdolli- sesti tehokkaampia tietynlaisessa toimintaympäristössä. Esimerkiksi avoimet ja ulos- päin suuntautuneet yrittäjät todennäköisesti toimivat mieluummin ja ovat tehokkaampia dynaamisissa toimintaympäristöissä. (Brockhaus 1982: 50; Brockhaus & Horwitz 1986: 33.) Yrittäjän taustatekijöistä keskeisimmät tämän tutkimuksen kannalta ovat kokemus, koulutus ja roolimallit. Kolvereidin ja Bullvågin (1993: 279) tutkimuksen mukaan kokeneemmat (jo useampaan kertaan yrittäjänä olleet) yrittäjät ovat aktiivisempia verkostoitumaan kuin noviisiyrittäjät, jotka olivat ensimmäistä kertaa yrittäjänä. Tämän perusteella voi vetää sen johtopäätöksen, että aikaisempi työkokemus, joko yrittäjänä tai toisen palveluksessa, tuo kontakteja ja osaamista, jota voi myöhemmässä yrittä- jyydessä hyödyntää. Collins ja Moore (1970: 63) esittävät, että menestyvä yrittäjä oppii käytännön kautta, eikä yrittäjyyden taitoja voi koulussa oppia. Kokemukset ja etenkin virheet ovat ne, joiden kautta yrittäjä löytää parhaat toimintamallit. Vesper (1980: 23) painottaa, että paras tapa oppia yrittäjyyttä on sukeltaa mukaan ja oppia toiminnan kautta. Timmons (1999: 219) esittää, että ei ole niinkään merkitystä sillä, mitä omi- naisuuksia yrittäjältä edellytetään, vaan miten he toimivat. Hän painottaa kokemuksen ja koulutuksen kautta yrittäjyysominaisuuksien oppimista, kehittämistä, hankkimista sekä harjoittelua. Myöskin Storey (1994: 129) korostaa, että koulutetut yrittäjät toden- ACTA WASAENSIA 43 näköisemmin johtavat nopeammin kasvavia yrityksiä kuin kouluttamattomat (ks. myös Naumanen 2002: 13). Koulutus lisää kokemuksen ohella yrittäjän osaamista, kykyjä ja taitoja. Davidsson ja Honig (2003: 305–306) toteavat, että inhimillisen pääoman teorian mukaan tieto lisää yksilöiden kognitiivisia kykyjä. Kuitenkin koulutuksen on todettu esim. alentavan riskinottohalukkuutta. Aikaisemmilla tiedoilla on merkittävä rooli älyllisessä käyttäytymisessä. Se edistää uuden tiedon syntymistä ja tiedon hyväksi- käyttöä sekä sopeutumista uusiin tilanteisiin. (Ks. Weick 1996; Malecki & Poehling 1999: 249.) Aikaisempi työkokemus on tärkeä taustatekijä yrittäjyydessä myös siksi, että tyytymät- tömyys aikaisempaan työhön on tärkeä työntötekijä yrittäjyyteen (Brockhaus & Horwitz 1986: 35; Brockhaus 1982: 51). Keskeisiä taustavaikuttajia ovat myös rooli- mallit sekä perheestä, tuttavapiiristä että vastaavassa tilanteessa olevista yrittäjistä. Yrittäjä saa uskoa omaan yrittämiseensä nähdessään onnistumisia ympärillään. Erityi- sesti alkuvaiheessa oleville yrittäjille toisten esimerkki ja roolimallit ovat tärkeitä. (Brockhaus & Horwitz 1986: 35–37; Brockhaus 1982: 52, 64; ks. myös Johannisson 1988.) Yhteenveto Pienuus luo pienelle yritykselle resurssiniukkuuden olosuhteet. Näissä olosuhteissa menestyminen edellyttää yritykseltä erilaista johtamista kuin suuryrityksissä. Myöskin ulkoisilla tekijöillä on pienille yrityksille enemmän merkitystä kuin suurille. Niukkojen resurssien johdosta yrittäjällä on tarpeen olla laaja-alainen osaaminen, hänen on hyväksi sietää epävarmuutta ja kyetä vaihtamaan roolista toiseen. (Welsh & White 1981: 18, 31.) Gartnerin (1998) mukaan kysymys ”Who is an entrepreneur?”, joka keskittyy yrittäjän persoonallisuustekijöihin, ei johda yrittäjän määritelmään eikä auta ymmärtämään yrittäjyyttä ilmiönä. Tutkijoiden on tarpeen havainnoida yrittäjiä yrityk- sen rakentamisprosessissa, sitä miten yrittäjä toimii. Tieto yrittäjien käyttäytymisestä on riippuvainen kenttätutkimuksesta. (Gartner 1988: 12, 27.) Yrittäjän etsimistä on verrattu Nalle Puhin Möhköfantin metsästykseen. Sitä ovat monet metsästäneet, mutta kukaan ei ole onnistunut saamaan sitä kiinni. Kaikki, jotka ovat nähneet siitä vilauksen, ovat eri mieltä sen ominaisuuksista. (Kilby 1971: 1; Hull, Bosley & Udell 1980: 11–12.) Tyy- 44 ACTA WASAENSIA pillistä yrittäjää ei voida määritellä, mutta samoja perusominaisuuksia löytyy useim- mista yrittäjistä. (Ks. mm. Hull ym. 1980: 11–12; Brockhaus & Horwitz 1986: 26; Barlett 1988: 13.) 2.1.3 Yrittäjätyypit ja yrittämisen muodot Yrittäjyyttä on jaoteltu erilaisiin tyyppeihin yrityksen ja yrittäjän käyttäytymisen ja ominaisuuksien perusteella. Yrittäjätyypit voidaan jakaa ammatinharjoittajiin, yrittäjä- mäisiin yrittäjiin (opportunisteihin) sekä ammattimaisiin johtajiin (ks. mm. Kallio 2002: 42, 54; Bridge ym. 1998: 42–47; Vanhala, Laukkanen & Koskinen 2002: 79–80; Lahti 2000: 17; Davidsson 1989: 211; Locgenecker & Schoenin 1975: 32; Hornaday 1990: 22–23; Bridge, O´Neill & Cromie 1998: 49–50). Ammatinharjoittajat ovat tyypillisiä yksinyrittäjiä ja yksityisiä elinkeinonharjoittajia. Yrittäminen merkitsee heille usein enemmän elämäntapaa kuin liiketoiminnan harjoittamista. Tähän voidaan liittää Vesalan (1992: 41) näkemys siitä, että yrittäjät perustelevat yrittäjäksi ryhtymistään usein elannon hankkimisella ja itsenäisyydellä. Yrittäjämäiset yrittäjät ovat käynnistäneet oman yrityksen ja ovat kehitys- ja kasvuhaluisia, motivoituneita sekä innovatiivisia päätöksentekijöitä. He käyttävät ympäristössä avautuvat mahdollisuudet hyväkseen. Voidaan myös puhua perinteisesti toimivista yrittäjistä sekä luovuutta ja rohkeita ratkaisuja soveltavista yrittäjämäisistä yrittäjistä (Locgenecker & Schoenin 1975: 32). Kolmas yrittäjätyyppi on ammattimaiset johtajat, joilla ei ole omaa osaamista, jota he voisivat myydä suoraan asiakkaalle. He tekevät tulosta muiden kautta. Yrittäjyyttä voidaan määrittää myös siltä pohjalta, miten yrittäjä itse kokee oman toimintansa, siis millainen on yrittäjän identiteetti. Tämä on lähellä yrittäjien tyypittelyä. Stanworth ja Curran (1976) jaottelevat yrittäjät identiteettien mukaisesti käsityöläisidentiteettiin, klassiseen identiteettiin ja johtajaidentiteettiin. Käsityöläisidentiteetti, joka vastaa ammatinharjoittajaa, korostaa yrittäjän riippumattomuutta, eikä tällainen yrittäjä yleensä ole halukas kasvattamaan yritystään. Klassinen yrittäjän identiteetti, yrittäjämäinen yrittäjä tai opportunisti, on yrittäjätyyppi, jossa painottuu tulojen hankkiminen ja kasvuorientaatio. Johtajaidentiteetissä painottuvat johtajana toimiminen ja muiden ACTA WASAENSIA 45 arvostuksen saaminen. Myös turvallisuushakuisuus ja jatkuvuuteen panostaminen ovat keskeisiä johtajaidentiteetin tunnuspiirteitä (vrt. perinteinen yrittäjyys). Yrityksen tyyppi, ”persoonallisuus”, vaikuttaa sen informaation käyttöön (Malecki & Poehling 1999: 248). Aldrich ja Martinez (2001: 43–44) erottavat yrityksistä ja yrittä- jistä innovaattorit ja kopioijat (reproducers). Innovatiiviset organisaatiot ovat sellaisia, joiden toimintatavat ja osaaminen eroavat selkeästi olemassa olevista organisaatioista. Koska uusiin toimintatapoihin liittyy aina suurempi riski ja epävarmuus, useimmat yrittäjät toteuttavat yrityksensä samoilla rakenteilla ja toimintamalleilla kuin olemassa olevat yritykset. Innovatiiviset yrittäjät saavat kuitenkin selkeän kilpailuedun uuden- laisesta toimintamallistaan. He tarvitsevat uutta tietoa, uusia tapoja tehdä asioita ja uutta osaamista kehittäessään omaa yritystään ja uusia tuotteitaan. He asettavat olemassa olevat organisaatiot epäedulliseen asemaan, koska olemassa olevat yritykset eivät yleensä ole niin joustavia ja nopeita muuttumaan. Aldrich ja Martinez toteavat, että innovaattoreita on vähemmän kuin matkijoita yrittäjyydessäkin. Innovaattoreita voidaan kutsua myös yrittäjämäisiksi yrityksiksi (Alvarez & Barney 2000: 70–71). Ne tekevät asioita uudella tavalla sekä rikkovat totuttuja toimintatapoja ja rakenteita. (Vrt. Locgenecker & Schoenin 1975.) Pienet teknologiapohjaiset konsulttiyrittäjät on tutkimuksen perusteella voitu luokitella kolmeen ryhmään: opportunistit, elämäntapakonsultit ja sattumaan pohjautuvat kon- sulttiyrittäjät. Opportunistikonsultit käyttävät tilaisuuden hyväksi, jättävät entisen työnsä ja ryhtyvät palvelemaan asiakkaiden tarpeita. He havaitsevat aukon markkinoilla ja perustavat uuden yrityksen siihen tarpeeseen. Elämäntapakonsultit ovat yksilöitä, jotka arvostavat sitä uraa ja niitä mahdollisuuksia, joita toimiminen itsenäisenä yrittä- jänä tarjoaa. Heillä syyt yrittäjäksi ryhtymiseen liittyvät usein työn monipuolisuuteen ja mahdollisuuteen hyödyntää juuri tiettyä teknologiaosaamista. He arvostavat myös suoraa kontaktia asiakkaaseen ja konkreettisia, mitattavia tuloksia. Sattumalta kon- sultiksi ryhtyneet ovat yksilöitä, jotka eivät ole päässeet etenemään urallaan tai ovat joutuneet irtisanotuksi aikaisemmasta työstään. Yrittäjyys on heille tapa päästä hyödyn- tämään sekä taitojaan että kertynyttä kokemustaan. (Kirby & Jones-Evans 1997: 165– 166; Glancey, Greig & Pettigrew 1998: 4.) 46 ACTA WASAENSIA Yrittäjätyypittelyä on tehty myös yrittäjän persoonan vaikutuksesta yrityksen strategian kehittymiselle (McCarthy & Leavy 1999: 128–130). Tällä perusteella on määritelty kaksi yrittäjätyyppiä, karismaattinen ja pragmaattinen yrittäjä. Karismaattinen yrittäjä lähestyy strategian kehittämistä visionäärisesti, idealistisesti ja intuitiivisesti. He ovat aggressiivisia uusien mahdollisuuksien etsijöitä, uskovat vahvasti yritykseensä ja ovat sitoutuneita siihen. Tällaiset yrittäjät ottavat riskejä tunnepohjalta, eivät niinkään tie- toon pohjaten. Pragmaattisten yrittäjien lähestymistapa strategian muodostamiseen on laskelmoiva, maanläheinen ja rationaalinen. Pragmaattiset yrittäjätyypit panostavat paljon aikaa suunnitteluun ja tarkan liiketoimintasuunnitelman tekemiseen. Heidän menestyksensä perustuu aikaisempaan osaamiseen, tietoon ja riskinsietokykyyn. He haluavat säilyttää yrityksen pienenä yrityksenä ja pysyä valitsemallaan markkina- alueella. Heidän tavoitteensa ovat hyvin konkreettisia, kuten elannon hankkiminen tai voiton tuottaminen. He eivät ole yhtä paljon tunteella mukana yrityksessä kuin karis- maattiset yrittäjät. Yrittäjyyttä voidaan jakaa myös erilaisiin yrittämisen muotoihin. Näitä ovat mm. teknologiayrittäjyys, asiakasyrittäjyys, alihankintayrittäjyys, perheyrittäjyys ja sisäinen yrittäjyys. Teknologiayritys (-yrittäjyys) voidaan määritellä niin, että sen liiketoiminta perustuu edistyneen teknologian hyödyntämiseen ja että teknologia on yrityksen inno- vaatioprosessin merkittävä eteenpäin vievä voima. Yrityksen on perustanut pieni ydin- ryhmä, jotka omistavat enemmistön yrityksestä. (Naumanen 2002: 6; ks. myös Autio 1999: 108–110.) Asiakasyrittäjyydessä asiakkaat on integroitu toimimaan liiketoimin- nan voimavaroina. Sen näkyvin muoto on franchising-yrittäjyys, jossa siirretään ennalta testattu konsepti uuteen ympäristöön. Yrittäjyys perustuu yhdessä menestymiseen ja voimavarojen yhdistämiseen (mm. yhteisostot, uudet markkina-alueet). (Koiranen & Tuunanen 1996: 7–11; Koiranen 1993: 144–149, 24–27; Barrow 1993: 109–121.) Ali- hankintayrittäjyys on usein tuotannollista yhteistyötä, jossa alihankkija tekee toiselle osapuolelle osia tai työvaiheita määriteltyjen vaatimusten mukaisesti. Alihankinta voi liittyä myös mm. suunnitteluun tai kokoonpanoon. Alihankintasuhde on yleensä mark- kinasuhde, joka perustuu hintaan ja kilpailuttamiseen. (Koiranen 1993: 149–153, 24– 27.) Perheyritys on yhden perheen (tai suvun) määräysvallassa oleva liiketoiminnalli- nen kokonaisuus. Siinä kietoutuvat yhteen perhe-elämä, liiketoiminta ja omistajuus. ACTA WASAENSIA 47 Perheyritys siirtyy yleensä sukupolvenvaihdoksen kautta perheen jälkikasvulle. (Koiranen 2003: 14, 19; Heinonen & Toivonen 2003: 12–17.) Sisäinen yrittäjyys on toi- mimista yrittäjämäisesti toisen yrityksen palveluksessa. Se voidaan liittää sekä yksilön että työyhteisön toimintatapaan. Sisäiset yrittäjät ovat mm. luovia uudistajia, tulos- hakuisia, epävarmuuden sietäjiä, projektien vetäjiä ja erikoistujia. (Koiranen 1993: 119–137, 27–28; ks. myös Heinonen & Vento-Vierikko 2002: 33–36; Kovalainen 1999: 34–35.) Yhteenvetona voidaan todeta, että yrittäjätyyppejä (tai orientaatioita) on erilaisia ja niistä löytyy erilaisia jaotteluja. Harva yrittäjä sopii sellaisenaan johonkin tiettyyn yrittäjätyyppiin, vaan useimmat ovat joidenkin luokittelujen yhdistelmiä. (Ks. Woo, Cooper & Dunkelberg 1991; Malecki & Poehling 1999: 248.) Samoin voidaan sanoa, että yrittäjä voi yhdistää erilaisia yrittämisen muotoja ja omaksua niistä itselleen sopivia toimintatapoja. 2.1.4 Yrittäjyysprosessi Bygrave ja Hofer (1991: 14, 17) näkevät yrittäjyysprosessin keskeiseksi tekijäksi yrittä- jyydessä. Yrittäjyysprosessissa painottuvat dynaamisuus, muutos, yritystason tarkaste- lu, ainutlaatuisuus sekä odottamattomien tekijöiden suuri määrä. Chell (2000) määritte- lee yrittäjyyden prosessiksi, jossa yrittäjä ja yrittäjyysprosessi ovat saman ilmiön eri osa-alueita. Hän painottaa yrittäjäpersoonan ja sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitystä yrittäjyysprosessissa. Yrittäjyys on prosessi, jossa omistaja-johtajan toiminnot (päätök- set, valinnat jne.) ovat tilanteeseen sidottuja. Birley (1996: 29–30) korostaa, että yrityksen käynnistämisessä on loppujen lopuksi kyse resurssien hankkimisesta, ja resurssien kokoaminen on yrittäjyysprosessin kriittinen tekijä. Tässä prosessissa painottuvat erityisesti sosiaaliset ja epämuodolliset verkostot. Shane, Locke ja Collins (2003: 258–259) toteavat, että viimeaikainen yrittäjyystutki- mus on keskittynyt pääasiassa makrotason ympäristöön liittyviin asioihin ja yrittäjä- mäisten mahdollisuuksien luonteeseen. Shane ym. mielestä yrittäjyyden teoria tarvitsee paneutumista yrittäjämäisiä päätöksiä tekevien yksilöiden motivaatioon, koska kaikki 48 ACTA WASAENSIA ihmisten toiminta perustuu sekä motivaatio- että kognitiivisiin tekijöihin. He korostavat myös ulkoisten tekijöiden merkitystä yrittäjyydessä. Voidaan sanoa, että yrittäjyys- prosessi toteutuu, koska ihmiset haluavat toteuttaa mahdollisuuksia. Erot ihmisten tahdossa ja kyvyssä toimia vaikuttavat oleellisesti yrittäjyysprosessiin (vrt. perinteinen yrittäjyys vs. verkostoyrittäjyys). Yrittäjällä tulee olla tietoa varsinkin siitä alasta, jolla toimii. Toiseksi yrittäjällä tulee olla taitoja. Tarvittavat taidot riippuvat tilanteesta, mutta ne voivat liittyä mm. myyntiin, päätöksentekoon tai ongelmien ratkaisemiseen. Näiden lisäksi yrittäjä tarvitsee kykyä, joka sisältää älykkyyden. Näillä ominaisuuksilla yrittäjä Shanen ym. (2003: 275) mukaan kykenee kehittämään elinvoimaisen vision ja strategian ja toteuttamaan sen menestyksekkäästi. Gibb ja Richie (1982: 7) ovat esittäneet yhteenvedon yrittäjyysprosessista, ja heidän mielestään siihen kuuluvat moti- vaatio, kyky, idea ja resurssit. Gartner (1985: 698–701; ks. myös Kickul & Gundry 2002) korosti, että yrittäjyys on monimutkainen ja monimuotoinen ilmiö. Hän esitti, että ei riitä, että etsitään keski- vertoyrittäjää ja tyypillistä yrityksen perustamisprosessia, koska kaikissa yrittäjissä ja yrittäjyysprosesseissa on ainutlaatuisia piirteitä. Ne voivat olla tietyn ryhmän osalta samankaltaisia. Näiden samankaltaisuuksien pohjalta on ryhmitelty tiettyjä yrittäjä- ja yrittäjyystyyppejä. Gartner esitti kuvion 8 esittämän viitekehyksen, jossa yhdistyy neljä näkökulmaa yrittäjyysprosessista (yksilö, organisaatio, prosessi ja ympäristö). Pyrkimys on kokonaisvaltaiseen näkemykseen yrittäjyysprosessista, jossa huomioidaan myös tilannetekijät. (Ks. myös Pihkala 2001: 44–46.) ympäristö prosessi organisaatio yksilö Kuvio 8. Yrittäjyysprosessin viitekehys (Gartner 1985). AC