Veera Ojanen Lojaliteettivelvollisuuden vaikutus urakkasopimuskäytäntöön Vaasa 2024 Laskentatoimen ja rahoituksen akateeminen yksikkö Pro Gradu -tutkielma Koulutusohjelma: Talousoikeus 2 VAASAN YLIOPISTO Laskentatoimen ja rahoituksen akateeminen yksikkö Tekijä: Veera Ojanen Tutkielman nimi: Lojaliteettivelvollisuuden vaikutus urakkasopimuskäytäntöön Tutkinto: Kauppatieteiden maisteri Oppiaine: Talousoikeus Työn ohjaaja: Vesa Annola Valmistumisvuosi: 2024 Sivumäärä: 88 TIIVISTELMÄ: Rakennusalalla solmitaan pitkäkestoisia ja yhteistoimintaa vaativia sopimussuhteita. Oikeuskäy- tännössä on useita esimerkkejä erilaisista riitatilanteista vastuunjaon sekä muiden epäselvien seikkojen osalta. Perinteisesti on ajateltu, että lojaliteettivelvollisuus on korostunut rakennus- alan sopimussuhteissa, mikä tarkoittaa sitä, että sopimussuhteessa on osapuolten otettava koh- tuullisissa määrin huomioon myös vastapuolen edut. Tässä tutkielmassa käsitellään lojaliteettivelvollisuuden vaikutusta sekä sen painoarvoa urakka- sopimussuhteissa sekä sopimusneuvotteluissa. Tarkoituksena on ensin tunnistaa lojaliteettivel- vollisuuden eri ilmenemismuodot nimenomaisesti urakkasopimussuhteissa sekä ilmentymien suhde toisiinsa. Tutkimusmenetelmänä on korkeimman oikeuden ennakkopäätöksien tarkastelu sekä analy- sointi oikeuskirjallisuuden valossa. Tutkielman tarkoituksen lisäksi tavoitteena on tunnistaa eri- laisia lojaliteettiherkkiä seikkoja ja jäsennellä niitä omiksi kokonaisuuksikseen. Lojaliteettiin vaikuttavia seikkoja on havaittavissa oikeuskäytännössä ja osa niistä vaikuttaa sel- keästi enemmän lopputulemaan kuin toiset. Lojaliteetilla on lisäksi useita eri ilmenemismuotoja. Myös sillä on merkitystä, onko kyseessä sopimussuhde vai neuvotteluvaihe. Esimerkiksi osapuo- len menettelytavalla on merkitystä lopputuleman kannalta. Korkein oikeus vaikuttaa olevan pää- osin johdonmukainen tuomioidensa osalta, mutta oikeuskäytännössä on havaittavissa myös osittain ristiriitaisia lopputulemia. AVAINSANAT: Lojaliteetti, urakkasopimukset, sopimusoikeus, oikeusperiaatteet, sopimukset 3 Sisällys 1 Johdanto 5 1.1 Tutkielman aihe 5 1.2 Tutkimusongelma ja tutkielman tavoitteet 5 1.3 Tutkielman rakenne 6 2 Lojaliteettiperiaate urakkasopimuskäytännössä 7 2.1 Lojaliteettiperiaatteesta 7 2.1.1 Tarkoitus, sääntelypohja ja tulkitseminen 7 2.1.2 Lojaliteetin painoulottuvuus 8 2.2 Lojaliteettiperiaatteen ilmenemismuodot urakkasopimussuhteissa 8 2.2.1 Yleisesti lojaliteetin ilmenemisestä 8 2.2.2 Myötävaikutusvelvollisuus 10 2.2.3 Reklamaatiovelvollisuus 12 2.2.4 Tiedonanto- ja selonottovelvollisuus 15 2.2.5 Huomautuksentekovelvollisuus 17 2.3 Urakkasopimukselle tyypillisiä piirteitä 19 2.4 Lojaliteetin näkyvyys urakkasopimussääntelyssä 22 3 Menettelytapa 27 3.1 Yleistä 27 3.2 Vastapuolelle luodut odotukset 27 3.2.1 Yleisesti 27 3.2.2 Perusteltu luottamus muodostui 30 3.2.3 Perusteltu luottamus ei muodostunut 32 3.2.4 Perusteltu luottamus vahinkotilanteissa 41 3.3 Passiivisuus 44 3.4 Ajoitus 47 3.5 Osapuolten vaikutus toisiinsa 52 4 Toimialan tuomat seikat 55 4.1 Asiantuntijuus 55 4 4.2 Sopimustyypin tuomat seikat 61 4.3 Sopimussuhteen ja -neuvottelujen kesto 63 5 Sopimustekniset ongelmat 70 5.1 Muotovaatimukset ja -seikat 70 5.1.1 Sopimustekniset muotovaatimukset 71 5.1.2 Sopimuksen sanamuoto 76 5.2 Sopimukseton tila 78 5.3 Sopimuksen aukko 80 Lähteet 83 Oikeustapausluettelo 88 5 1 Johdanto 1.1 Tutkielman aihe Tutkielman aihe muodostui jatkumoksi kandidaattitutkielmalleni. Kyseisessä tutkiel- massa tutkin sitä, mitkä seikat voivat sopimusneuvotteluissa vaikuttaa lojaliteettivelvol- lisuuden painoarvoon korostaen tai heikentäen sitä. Havaitsin tutkielmassani, että lojali- teettivelvollisuuden merkitys näyttää nousevan esille usein rakennusurakkasopimuksien yhteydessä. Päätin ryhtyä sen vuoksi tutkimaan laajemmin, miten lojaliteettivelvollisuus ilmene rakennusurakkasopimuksissa koko sopimussuhteen elinkaaren aikana; sopimus- neuvotteluvaiheessa, sopimussuhteen aikana sekä sopimussuhteen jälkeen. Lojaliteettivelvollisuuden yleinen määritelmä sopimusoikeudessa on tarkoitus ottaa vas- tapuolen edut kohtuullisissa määrin huomioon. Tämä velvollisuus vaikuttaa koko sopi- muksen elinkaaren ajan, jo sopimusneuvotteluista sopimussuoritteen täyttämiseen asti. Tässä tutkielmassa etsitään lisäksi urakkasopimuksien ominaispiirteitä, jotka vaikuttavat lojaliteettivelvollisuuden korostumiseen tietynlaisissa tilanteissa. 1.2 Tutkimusongelma ja tutkielman tavoitteet Tutkimuskysymys kiteytyy lojaliteettivelvollisuuden vaikutukseen urakkasopimus- käytännössä. Mitkä seikat vaikuttavat lojaliteettivelvollisuuden painoarvoon urakkasopimussuhteissa? Toissijaisena kysymyksenä on, mitkä ovat urakkasopimuksille tyypillisiä piirteitä ja onko näillä erityistä vaikutusta lojaliteetin ilmentymiseen? Tämän tutkielman tavoite on tarkastella ja vertailla oikeuskäytännössä esille nousseita erilaisia rakennusurakoihin liittyviä sopimusoikeudellisia kysymyksiä lojaliteetti- velvollisuuden linssin läpi. Tarkoituksena on selvittää, millaiset seikat vaikuttavat urakkasopimuksissa lojaliteettivelvollisuuden korostumiseen. Tutkimusmetodina on korkeimman oikeuden ennakkopäätösten haarukointi. Tarkoituksena on tarkastella 6 korkeimman oikeuden (KKO) ennakkoratkaisuissa esille nousseita, ja osittain myös KKO:n sivuuttamia seikkoja, jotka vaikuttavat sopimusosapuolten velvollisuuksiin toisiansa kohtaan. Tämän metodin avulla on mahdollista havaita tosielämässä esiin tulleita seikkoja, joihin KKO on joutunut ottamaan kantaa. Tämä antaa laajemman käsityksen nimenomaan urakkasopimuksiin vaikuttavien lojaliteettiherkkien seikkojen vaikutuksesta, sillä oikeuskirjallisuudessa nistä seikoista on mainintoja lähinnä yleisellä tasolla. 1.3 Tutkielman rakenne Tutkielma koostuu kuudesta pääluvusta. Ensimmäinen pääluku on johdanto, joka käsit- telee tutkimuksen aihetta, tarkoitusta ja tavoitteita. Johdannossa määritellään tutkimus- ongelma sekä tiivistetään tutkimuksen lähtökohdat ja aihe. Toisessa luvussa käsitellään ensin lojaliteettiperiaatetta ja sen sääntelypohjaa sekä toiseksi lojaliteettiperiaatteen erilaisia ilmenemismuotoja urakkasopimussuhteissa. Toisessa pääluvussa tarkastellaan lisäksi urakkasopimuksille tyypillisiä piirteitä lähemmin sekä urakkasopimuksien säänte- lypohjaa. Kolmannessa pääluvussa käsitellään urakkasopimuksissa esille nousevia lojaliteettiherk- kiä seikkoja, jotka liittyvät osapuolten menettelytapaan. Menettelytapaan liittyy erityi- sesti vastapuolelle luodut odotukset tai vastapuolessa herätetty luottamus, oikeustoi- mien ajoitus sekä osapuolen passiivisuus. Neljännessä pääluvussa käsitellään toimialan tuomia tyypillisiä seikkoja, jotka vaikutta- vat lojaliteettivelvoitteen ilmenemiseen. Näitä ovat muun muassa osapuolten ammatti- maisuus tai asiantuntijuus, sopimussuhteen tai -neuvottelujen kesto sekä urakkasopi- muksen sopimustyyppinä tuomat seikat. Viidennessä pääluvussa tarkastellaan sopimus- teknisiä ongelmakohtia, joihin sisältyy erilaiset muotovaatimukset sekä -seikat ja niiden noudattaminen tai noudattamatta jättäminen, sopimukseton tila sekä sopimuksen auk- kokohdat. 7 2 Lojaliteettiperiaate urakkasopimuskäytännössä 2.1 Lojaliteettiperiaatteesta 2.1.1 Tarkoitus, sääntelypohja ja tulkitseminen Lojaliteettiperiaate on sopimusoikeudessa vakiintunut yleinen oikeusperiaate, jonka kes- keisenä sisältönä on pidetty sopimusosapuolten velvollisuutta ottaa kohtuullisissa mää- rin huomioon myös toisen osapuolen edut. Periaatteesta ei ole suoranaista lainsäädän- töä, mutta sen voimassaolosta vallitsee yksimielisyys.1 Lojaliteettivelvollisuus ilmenee eri muodoissa eri vaiheissa sopimussuhdetta.2 Sopimusoikeuden voidaan katsoa olevan periaateohjautunut oikeuden alue3. Oikeuspe- riaatteet ovat vakiintuneet sopimuksen arviointikäytännössä, sillä sopimusoikeudellinen sääntely on pääosin tahdonvaltaista. Koska sääntelyn keskeinen laki on oikeustoimilaki (228/1929), joka ei kuitenkaan ole tyhjentävä, joudutaan sopimusoikeudellisissa kysy- myksissä usein turvautumaan myös muihin säännöksiin. Ongelmatilanteita on usein mahdollista ratkaista sopimusoikeuden yleisten periaatteiden mukaisesti ja näillä peri- aatteilla on Saarnilehdon ja Annolan mukaan paljon painoarvoa sopimuksen tulkin- nassa.4 Oikeusperiaatteiden olemassaolo perustuu niiden saamaan institutionaaliseen tukeen mm. lain esitöiden, tuomioistuinten ennakkoratkaisujen, tapaoikeuden ja oikeus- kirjallisuuden muodossa5. Lojaliteettiperiaate nojaa vahvasti oikeuskirjallisuuteen ja se on saanut vahvistusta myös oikeuskäytännöstä6. 1 Saarnilehto & Annola 2018 s. 24–25 2 esim. Ämmälä 1994 s. 5 3 Tolonen 2003 s. 44 4 Saarnilehto & Annola 2018 s. 16–17 5 Karhu & Tolonen 2011 15:54 2.10.2023 6 Mähönen 2011 15:56 2.10.2023 8 2.1.2 Lojaliteetin painoulottuvuus Oikeusperiaatteet ovat lähtökohtaisesti tulkinnanvaraisia eivätkä tarjoa suoraan yksise- litteisiä ratkaisuja ongelmatilanteisiin. Oikeusperiaatteilla on painoulottuvuus, joka tar- koittaa yleisellä tasolla sitä, että tietyissä olosuhteissa sillä on tietty määrä voimaa7. Nii- den soveltaminen on tämän vuoksi ”enemmän tai vähemmän” -tyyppistä. Esimerkiksi kahden periaatteen yhteentörmäystilanteessa kumpikaan niistä ei lakkaa olemasta, vaan toisen painoarvo on silloin toista suurempi.8 Lojaliteettiperiaatteen painoarvo vaihtelee erilaisissa sopimussuhteissa, eikä etukäteen voida todeta, mikä sen vaikutus missäkin tilanteessa voi mahdollisesti olla. Jotta voidaan ymmärtää lojaliteettiperiaatetta, on tunnistettava, mitkä sopimussuhteen ominaisuudet vahvistavat tai heikentävät periaatteen vaikutusta ja lisäksi sen painoarvoa eri tilan- teissa.9 2.2 Lojaliteettiperiaatteen ilmenemismuodot urakkasopimussuhteissa 2.2.1 Yleisesti lojaliteetin ilmenemisestä Oikeuskirjallisuudessa lojaliteettiperiaatteesta johdetun lojaliteettivelvollisuuden katso- taan usein ilmenevän erinäisten muiden sopimusoikeudellisten velvollisuuksien kautta tai se voi olla niiden taustalla vaikuttavana voimana10. Lojaliteettiperiaatetta tulee lähes- tyä eri sopimustyyppien kohdalla niiden nimenomaisista lähtökohdista käsin, sillä lojali- teettia ilmentävät seikat ovat painoarvoltaan eri vahvuisia erilaisissa sopimustyypeissä11. Lisäksi sopimussuhteen vaihe ei ole vailla merkitystä, sillä sopimuksentekovaiheessa ja sopimussuhteen aikana osapuolien intressit ja edut voivat olla erilaiset. 7 Tolonen 2003 s. 44–46 8 Aarnio 1989 s. 78–80 9 Saarnilehto & Annola 2018 s.24–25 10 mm. Ollila 2016 s. 935–937, Saarnilehto & Annola 2018 s. 24, Ämmälä 1994 s. 16–17 11 Kohonen 1997 s. 128 9 Sopimuksenteossa intressit ovat ristiriidassa keskenään, kun taas sopimussuhteessa py- ritään yhteiseen päämäärään.12 Mähönen jakaakin lojaliteettivelvollisuuden neuvottelu- lojaliteettiin sekä täyttämislojaliteettiin. Hän toteaa täyttämislojaliteetin osalta sen ole- van korostunut pitkäkestoisissa ja yhteistoimintaa vaativissa sopimussuhteissa, kuten urakkasopimuksissa.13 Lojaliteettivelvollisuuden määritelmästä on tieteenharjoittajien kesken ollut kaksi eri- laista koulukuntaa. Esimerkiksi Muukkonen ja Mähönen ovat katsoneet, että lojaliteetti- velvollisuutta ei tulisi sotkea muihin velvollisuuksiin, kuten myötävaikutus- tai tiedonan- tovelvollisuuksiin. Tällöin lojaliteettivelvollisuudessa olisi heidän mukaansa edes jonkin- lainen käyttöarvo.14 Toisen näkökannan mukaan lojaliteettivelvoite ilmenee juuri mui- den, sitä lähellä olevien velvollisuuksien kautta. Tämä koulukunta vaikuttaa saavan enemmän kannatusta, sitä edustaa muun muassa Ämmälä, Taxell ja Kohonen. Myös Ok- sanen, Laine ja Kaskiaro toteavat lojaliteetin ilmenevän urakkasopimuksissa muiden vel- vollisuuksien kautta.15 Ämmälä kirjoittaa, että lojaliteetin sisältö voi jäädä ohueksi, jos se yritetään erottaa sitä lähellä olevista periaatteista ehdottomasti erikseen16. Kohonen to- teaa, että Ämmälän näkemys lojaliteetista on lähempänä käytäntöä kuin Muukkosen pyr- kimys yksinkertaistaa sitä17. Lienee haastavaa erottaa lojaliteettia täysin muista sitä lä- hellä olevista velvollisuuksista ja siksi tulokulmana tässä tutkielmassa mielletään, että muut velvollisuudet ovat lojaliteetin ilmenemismuotoja. Lojaliteetin merkittävimpiä ilmenemismuotoja urakkasopimuskäytännön kannalta ovat myötävaikutus-, reklamaatio-, tiedonanto-, selonotto- ja huomautuksentekovelvolli- suus18. Esimerkiksi Halila on todennut, että ”rakennusurakan osapuolten velvollisuuksiin on viimeaikaisessa tutkimuksessa haluttu liittää ns. lojaalisuusvelvollisuus, velvollisuus 12 ks. Rudanko s. 37, Halila 981 s. 47 13 Mähönen 2000 s. 137 14 ks. Muukkonen 1993 s. 1046, Mähönen 2011 17:17 10.2.2024 15 ks. Ämmälä 1994 s. 9–16, Kohonen 1997 s. 129–130, Oksanen, Laine & Kaskiaro 2019 s. 41–42 16 Ämmälä 1994 s. 9–16 17 Kohonen 1997 s. 130 18 Oksanen & muut 2019 s. 41–42, Ryynänen 2016 s. 17 10 myötävaikuttaa sopimuksen täyttymiseen.” Lisäksi hän toteaa, että myötävaikutus- ja tiedonantovelvollisuudet ovat lähellä toisiaan, sillä molemmissa on kysymys sopimus- suhteessa toisen osapuolen etujen huomioon ottamisesta.19 Jotta lojaliteettivelvollisuu- den vaikutusta urakkasopimussuhteissa voidaan tarkastella, tulee tunnistaa, millaisia il- menemismuotoja sillä voi mahdollisesti olla kyseisen sopimustyypin piirissä. Seuraavien alaotsikoiden alla käsitellään tarkemmin näiden velvollisuuksien vaikutusta urakkasopi- mussuhteissa. 2.2.2 Myötävaikutusvelvollisuus Myötävaikutusvelvollisuudella tarkoitetaan osapuolten nimenomaista velvollisuutta edistää toisen sopijapuolen mahdollisuuksia täyttää sopimuksen vaatimukset20. Muuk- konen on kirjoittanut, että myötävaikutusvelvollisuus voitaisiin johtaa lojaliteettivelvolli- suudesta, sillä sopimuksen oikea täyttäminen erityisesti yhteistyösopimuksissa vaatii myötävaikutusta lojaliteettiperiaatteen mukaisesti.21 Esimerkiksi Mähönen edustaa sel- laista koulukuntaa, joka erottaa myötävaikutusvelvollisuuden lojaliteetista, sillä kyseinen velvollisuus palvelee ensisijaisesti velvoitetun omaa etua, kun taas lojaliteetin määri- telmä on vastapuolen etujen suojaaminen kohtuullisissa määrin22 . Myös Halila tekee eroa myös lojaliteettivelvollisuuden ja myötävaikutusvelvollisuuden välille, sillä hänen mukaansa myötävaikutusvelvollisuus luo edellytykset oman suorituksen sopimuksenmu- kaiselle täyttämiselle sekä on aktiivista toimintaa siinä missä lojaliteetti on passiivista.23 Halila erottaa myötävaikutusvelvollisuuden rakennusurakakkasopimustyypissä ns. ylei- sestä sopimusoikeudesta, sillä tyypillisesti myötävaikutusvelvollisuus on kirjattu yksityis- kohtaisiksi normeiksi ja yleisiksi sopimusehdoiksi24. Hänen mukaansa rakennuttajan ja 19 Halila 1981 s. 43–43 20 Mähönen 2011 16:07 2.10.2023 21 Muukkonen 1975 s. 358–359 22 Mähönen 2011 16:07 2.10.2023 23 Halila 1981 s. 48–49 24 Halila 1981 s. 48–49 11 urakoitsijan yhteisen edun lähtökohta on se, että kummankin osapuolen tulee myötävai- kuttaa riskien ja haittavaikutusten minimoimiseen25. Sittemmin Halila ja Hemmo ovat todenneet, että rakennusurakkasuhteissa korostuu myötävaikutusvelvollisuus ja osa- puolten keskinäinen yhteydenpito26 . Rudangon mukaan myötävaikutusvelvollisuuden taustalla on lojaliteettivelvollisuus, sillä sopimusoikeudellinen myötävaikutus kattaa sekä yleisiä että yksittäisiä sopimusten tyypinmukaisia myötävaikutustehtäviä27. Toisen näkökannan mukaan myötävaikutusvelvollisuus on vaikeaa erottaa tiedonanto- velvollisuudesta, sillä sen tarkoitus on luoda edellytykset vastapuolen sopimuksen mu- kaiselle suoritukselle tai myötävaikuttaa siihen, mikä tarkoittaa sitä, että vastapuolelle on annettu kaikki tarpeellinen tieto, jotta tämä voi täyttää suoritusvelvollisuutensa. Tä- män perusteella myötävaikutusvelvollisuus on joskus nähty jopa osana tiedonantovel- vollisuutta.28 Tolonen nostaa lisäksi esille, että tiedonantovelvollisuuden ja myötävaiku- tusvelvollisuuteen voidaan soveltaa saman tyylistä ajattelutapaa; se osapuoli, jolla infor- maatio on helpommin saatavissa, on velvollinen tiedottamaan siitä vastapuolelleen29. Oksanen, Laine ja Kaskiaro määrittelevät myötävaikutusvelvollisuuden rakennushank- keissa olevan lojaliteettivelvollisuuden ilmenemismuoto, joka sisältää itsessään tie- donanto-, reklamaatio- ja selonottovelvollisuuden. Tilaajalla on sopimusehtojen mukai- nen positiivinen myötävaikutusvelvollisuus, joka ilmenee tiedonantovelvollisuutena eli tilaajan on tiedotettava olennaisista seikoista ja tiedoista aluksi urakoitsijalle. Urakoitsi- jalla on sen sijaan velvollisuus ottaa selvää hänelle perinteisesti kuuluvista hankkeen sei- koista. Näiden lisäksi tilaajalla on myös reklamaatiovelvollisuus, joka on myös yhdistet- tävissä myötävaikutusvelvollisuuteen. Oksanen, Laine ja Kaskiaro nostavat esille näkökul- man, jonka mukaan sen osapuolen, joka havaitsee jotakin poikkeava ja joka mahdollisesti voi johtaa teknisesti huonoon lopputulemaan, tulee huomauttaa siitä toiselle 25 Halila 1981 s. 52–53 26 Halila & Hemmo 2008 s. 49 27 Rudanko 1989 s. 35 28 Ämmälä 1994 s. 10 29 Tolonen 2000 s. 89 12 osapuolelle. 30 Toisin sanoen heidän mukaansa huomautuksentekovelvollisuus kuuluisi myötävaikutusvelvollisuuden yläkäsitteen alle. Myötävaikutusvelvollisuus jatkuu heidän mukaansa koko sopimussuhteen läpi31. Vaikka myötävaikutusvelvollisuuden ja lojaliteet- tivelvollisuuden määritelmistä on eroavia mielipiteitä, voitaneen todeta, että ne ovat vahvasti linkittyneitä toisiinsa ja lojaliteettivelvollisuus vaikuttaisi heijastuvan myötävai- kutusvelvollisuuden taustalta urakkasopimustoiminnassa. Halila ja Hemmo ovat lisäksi todenneet myötävaikutusvelvollisuudesta rakennusurakoi- hin liittyen niin, että rakennuttajalla on velvollisuus luoda edellytykset urakoitsijan suo- ritukselle muun muassa valmistelun osalta, kuten erilaisten lupien hankkimisen osalta. Heidän mukaansa tämä velvollisuus voidaan palauttaa sopimusoikeuden lojaliteetin henkeen.32 Myötävaikutusvelvollisuus vaikuttaisi oikeuskirjallisuuden perusteella olevan varsin relevantissa asemassa urakkasopimuksien täytäntöönpanossa. 2.2.3 Reklamaatiovelvollisuus Reklamaatio tarkoittaa velkojan ilmoitusta velalliselle siitä, että sopimuksenmukaista suoritusta ei ole tehty. Reklamaatiovelvollisuus voi tulla joissakin tapauksissa suoraan laista, kuten esimerkiksi Maakaaren (540/1995) 2 luku 25 §:n mukaan ”Ostaja ei saa ve- dota virheeseen, ellei hän ilmoita virheestä ja siihen perustuvista vaatimuksistaan myy- jälle kohtuullisessa ajassa siitä, kun hän havaitsi virheen tai kun hänen olisi pitänyt se havaita”. Hemmo toteaa, että reklamaation tarkoituksena on, että sopimussuhteiden häiriöt havaittaisiin mahdollisimman nopeasti ja virheistä annettaisiin viivytyksettä tieto vastapuolelle33 . Saarnilehto jatkaa lisäksi reklamaatiovelvollisuuden olevan lojaliteet- tisäännöstön ilmentymä, sillä reklamaatiovelvollisuudella pyritään varmistamaan sopi- muskumppanin tiedonsaanti sopimuksen syntymiseen liittyvistä epäselvyyksistä 34 . 30 Oksanen ja muut 2019 s.41–42 31 Oksanen ja muut 2019 s. 41–42 32 Halila & Hemmo 2008 s. 74–75 33 Hemmo 2008 s. 422 34 Saarnilehto 2010 s. 4 13 Reklamaatiovelvollisuuden ideana on myös, että sillä säilytetään tai varataan jokin oikeus itselleen. Sen avulla voidaan estää velkojan keinottelumahdollisuus.35 Myös Rudangon mukaan suoritushäiriöseuraamusten soveltamisessa lojaliteetti tulee huomioiduksi, sillä vastapuolen suoritushäiriöistä on ensin reklamoitava36. Tämän lisäksi reklamointi oikeaan aikaan ilmentää lojaliteettiperiaatetta37 . Luukkonen Yli-Rahnasto muotoilee asian siten, että lojaliteetti on taustaperiaate, jota reklamaatiovelvollisuus il- mentää. Merkitys hänen mukaansa sinänsä lienee kuitenkin vähäinen, koska reklamaa- tion toimintavelvollisuus tulee myös suoraan laista, kuten edellä mainitusta Maakaaresta (540/1995).38 Karhu ja Tolonen ovat todenneet lisäksi, että sopimusvelvoitteita voi syntyä ilman tah- donilmaisun tapahtumista eli myös passiivisuus, kuten reklamaatiovelvollisuuden laimin- lyönti, voi olla oikeustosiasia. 39 Tämä korostunee rakennusurakoissa, sillä Korkein oikeus on todennut tuomioissaan esimerkiksi KKO 2017:71, että erimielisyyksien ilmoittamisen lykkäämistä ei voida pitää hyväksyttävänä menettelynä. KKO toteaa, että ”reklamaa- tiovelvollisuuden merkitystä ja sen urakoitsijalle tarjoamaa suojaa oisi omiaan heikentä- mään se, jos urakoitsijan virheiden perustella soviteltaisiin tilaajan maksuvelvollisuutta silloin, kun tilaaja on laiminlyönyt reklamaation”40. Tämän lisäksi reklamaatiovelvollisuus on ollut esillä muun muassa ennakkoratkaisussa KKO 2018:38, jossa korkein oikeus on todennut lausunnon perusteluissaan: kysymystä virheestä ilmoittamisen ja purkuvaatimuksen esittämisen jälkeisen passiivisuuden merkityksestä on nimenomaisten säännösten puuttuessa arvioitava yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden nojalla. Sopimuksen osapuolilla on myös sopimusrikkomustilanteissa velvollisuus omia etujaan valvoessaan ottaa kohtuullisessa määrin huomioon myös vastapuolensa edut. 35 Saarnilehto 2010 s. 3–18, Maakaari (540/1995) 2 luku 25 § 36 Rudanko 1989 s. 43–44 37 ks. Kivioja 2022 185–208 38 Luukkonen Yli-Rahnasto 2021 s. 56–65 39 Karhu & Tolonen 2011 16:15 2.10.2023 40 KKO 2017:71 14 Tapauksessa sopimusosapuoli oli tehnyt reklamaation kiinteistön laatuvirheestä, mutta laiminlyönyt velvollisuuden olla sen jälkeen kohtuullisessa ajassa yhteydessä kaupan pu- run vaatimuksen osalta. Eli ostaja oli ollut passiivinen ensimmäisen reklamointinsa jäl- keen.41 KKO:n perusteluista voitaisiin tulkita sen viittaavan lojaliteettiperiaatteeseen, sillä vaikka lojaliteettiperiaatetta ei sanana käytetä, KKO on muotoillut asian kuten loja- liteettiperiaatteen sisältö on vakiintuneesti nähty. Ämmälän näkemyksen mukaan sen sijaan reklamaatio on usein säädetty kuitenkin läh- tökohtaisesti sitä varten, että sopijaosapuolella on oikeus vedota vastapuolen sopimus- rikkomuksen seurauksiin. Hän ei siis suoraan yhdistäisi reklamaatiovelvollisuutta lojali- teetin alle. Hän silti toteaa lisäksi, että OikTL 28 § on säädetty sekä pakotetun että vasta- puolen eduksi, jolla halutaan suojella vilpittömässä mielessä olevaa vastapuolta42. Eli toi- sin sanoen OikTL huomioi myös vastapuolen edut. Reklamaatiovelvollisuuden liitynnästä lojaliteettiperiaatteeseen on oikeuskirjallisuu- dessa useita mielipiteitä ja vivahde-eroja. Toisin kuin lojaliteettiperiaate, reklamaatiovel- vollisuus on paikoittain suoraan havaittavissa laista eli sen institutionaalinen tuki on mer- kittävä. Vaikka reklamaatiovelvollisuus onkin säädetty sopimusrikkomustilanteita varten, on sen idea oikeusperiaatteena kuitenkin palautettavissa lojaliteetin mukaiseen tarkoi- tukseen eli vastapuolen etujen kohtuulliseen huomioimiseen. Yksinään se, että rekla- maatiovelvollisuus voi perustua lakiin ei vähennä reklamaation ja lojaliteetin tausta-aja- tuksien yhtenevyyttä joissakin sen esiintymismuodoissa. Myöskään se, että reklamaa- tion tarkoitus43 on käytännön tasolla määritelty, ei se poista lojaliteetin vaikutusta. 41 KKO 2018:38 42 Ämmälä 1994 s. 12–13, OikTL (228/1929) 43 eli oikeus reklamoida sopimusrikkomustilanteessa 15 2.2.4 Tiedonanto- ja selonottovelvollisuus Urakkasopimuksiin liittyy merkittävissä määrin rakennuttajan tiedonantovelvollisuus sekä urakoitsijan selonottovelvollisuus. Tiedonantovelvollisuudella tarkoitetaan sopi- musoikeudessa velvollisuutta antaa vastapuolelle tiedot sellaisista seikoista, joilla on olennainen merkitys sopimuksessa sekä sopimussuhteessa ja joiden voidaan olettaa vai- kuttavan sopimuksentekopäätökseen tai velvollisuuksien asianmukaiseen täyttämiseen tai mahdollisesti myös molempiin. Ämmälä katsoo, että on mahdollista nähdä tiedonan- tovelvollisuuden olevan eräs lojaliteetin ilmenemismuodoista, sillä myös tämä voidaan palauttaa vastapuolen etujen huomioimiseen kohtuullisissa määrin. 44 Karhu ja Tolonen määrittelee yleisten sopimusoikeudellisten oppien kautta tiedonanto- velvollisuuden havainnollistavan lojaliteettivelvollisuutta myös yhdenvertaisuuden näkö- kulmasta. Heidän mukaansa tiedonantovelvollisuudessa on usein kysymys korostetusti tiedollisesta epätasavertaisuudesta. He nostavat esille ennakkoratkaisun KKO 1993:130, jossa osapuolet olivat tiedollisesti epätasapainoisessa tilanteessa ja tällöin se osapuoli, kenellä on informaatio helpommin saatavissa, oli myös velvollinen tiedottamaan siitä toista osapuolta.45 Aina kuitenkaan Ämmälän mukaan kyseessä ei välttämättä ole lojaliteetin ilmenemis- muoto, sillä on tilanteita, joissa osapuolella on velvollisuus antaa tietoja esimerkiksi vir- hevastuun osalta, jota ei kuitenkaan ole säädetty vastapuolen etua ajatellen.46 Tämän lisäksi hän luokittelee tiedonantovelvollisuuden ilmentyvän sekä sopimuksentekovai- heessa että sopimussuhteen aikana, ja tämä velvollisuus korostuu Ämmälän mukaan eri- tyisesti pitkäaikaisissa ja yhteistoimintaa edellyttävissä sopimussuhteissa47, mihin myös urakkasopimukset voidaan usein luokitella. 44 Ämmälä 1994 s. 11–15 45 Karhu & Tolonen 2011 13:36 9.10.2023, ks. KKO 1993:130 46 Ämmälä 1994 s. 11–15 47 Ämmälä 1994 s. 11–15 16 Selonottovelvollisuudella tarkoitetaan sitä, että urakoitsijalla ja tarjouksen tekijällä on velvollisuus ottaa selvää sellaisista seikoista hankkeen yhteydessä, jotka perinteisesti ovat laskettu kuuluvan urakoitsijan selvitettäviin asioihin. Oksanen, Laine ja Kaskiaro esit- televät näkemyksen, jonka mukaan selonottovelvollisuus ilmenee rakennusurakoissa myötävaikutusvelvollisuuden kautta. Heidän mukaansa selonottovelvollisuuden laajuus riippunee rakennushankkeen laajuudesta ja luonteesta.48 Halila ja Hemmo ovat toden- neet lisäksi, että YSE-ehtojen mukaan urakoitsijan edellytetään tulkitsevan rakennutta- jalta saamiansa tietoja alan asiantuntijana. Urakoitsijan tulee tehdä tarkentavia kysymyk- siä ja selvittää annettujen tietojen luotettavuutta, mutta siltä ei kuitenkaan voida edel- lyttää toimenpiteitä, jotka aiheuttaisivat rakennussuunnitteluun kuuluvia kuluja.49 Tiedonantovelvollisuudesta Oksanen, Laine ja Kaskiaro kirjoittavat, että se olisi urakka- sopimuksissa ikään kuin myötävaikutusvelvollisuuden ilmentymismuoto, sillä tilaajalla on aluksi käytännössä velvollisuus tiedottaa kaikesta mahdollisesta ostajaa.50 Halilan sen sijaan näkee vivahde-eron tiedonanto- ja myötävaikutusvelvollisuuden välillä, sillä hän luokittelee tiedonantovelvollisuuden ilmenevän sopimuksenteon aikana, kun taas myö- tävaikutusvelvollisuus ilmenee sopimussuhteessa.51 Rakennusurakoissa on urakoitsijan kannalta tärkeää saada kaikki tarvittavat tieto urakkatarjouksen yhteydessä, jotta on mahdollista laatia realistinen suunnitelma ja toteutus urakalle. Myös kielteiset tiedot on toimitettava urakoitsijan tiedoksi. Sopimuspuolet on nähty keskenään tasavertaisina ja siksi heille voidaan asettaa enemmän vaatimuksia kuin esimerkiksi kuluttajalle. Tämä il- menee siten, että urakoitsijalle voidaan asettaa korkeammat vaatimukset selonottovel- vollisuuden ja ammattitaidon suhteen. Näiden merkitys korostuu lisäksi myös sen tosi- seikan vuoksi, että sopimuksen kohdetta ei ole olemassa sopimuksentekohetkellä. Halila ja Hemmo toteavat rakentamisen sisältävän tämän vuoksi normaalia enemmän riskejä.52 48 Oksanen ja muut 2019 s. 41–42 49 Halila & Hemmo 2008 s. 67–68 50 Oksanen ja muut 2019 s. 41 51 Halila, 1981 s. 49–50 52 Halila & Hemmo 2008 s. 65–65 17 Liuksiala ja Stoor katsovat urakoitsijan selonottovelvollisuuden olevan ikään kuin vasta- paino rakennuttajan tiedonantovelvollisuudelle. Esimerkiksi YSE 1998 32 § urakoitsijaa edellytetään hankkimaan tarjoukseen vaikuttavista olosuhteista käymällä paikalla raken- nusalueella.53 Kuten myötävaikutus- ja reklamaatiovelvollisuuden osalta, ei ole yksiselit- teistä tai selvää, että tiedonanto- tai selonottovelvollisuuden liitynnästä lojaliteettivel- voitteeseen vallitsisi yksimielisyys. Edellä esitetyn perusteella lienee mahdollista kuiten- kin todeta, että tiedonanto- ja selonottovelvollisuuden taustalla vaikuttaa yleinen lojali- teettiperiaate. 2.2.5 Huomautuksentekovelvollisuus Huomautuksenvelvollisuus esiintyy Ryynäsen mukaan rakennusurakoissa siten, että osa- puolen, joka havaitsee toisen osapuolen tekemän valinnan vaarantavan sopimuksen, tu- lee varoittaa toista osapuolta. Tämä ilmenee urakkasopimuskentässä muun muassa ti- laajan tai suunnittelijan tekemästä ilmeisestä virheestä.54 Tällainen virhe tulee saattaa toisen osapuolen tietoon. Korkein oikeus on ennakkoratkaisussaan KKO 1993:130 otta- nut myös kantaa viittaamalla kokonaisvastuurakentamisen yleisiin sopimusehtoihin, koh- taan 1.2.1.3: kun urakoitsija havaitsee rakennuttajan antamissa tiedoissa, ohjeissa tai määräyksissä ristiriitaisuuksia tai virheellisyyksiä, jotka saattavat vaarantaa rakennussuorituksen sopimuksen mukaisen täyttämisen, hänen on tehtävä tästä viipymättä todistettavasti ilmoitus rakennuttajalle. Perusteluissa todetaan, että kyseistä huomautuksentekovelvollisuutta on noudatettava lojaliteettiperiaatteen mukaisesti myös sopimuksen valmisteluvaiheessa.55 Saarnilehto ja Annola toteavat huomautuksentekovelvollisuuden olevan lojaliteettiperiaatteen ilme- nemismuoto56, mikä saa vahvistusta edellä mainitusta korkeimman oikeuden ennakko- ratkaisusta. 53 Liuksiala & Stoor 2014 s. 78–79, YSE 1998 32 § 54 Ryynänen 2016 s. 16–17, PEL SC 55 KKO 1993:130 56 Saarnilehto & Annola 2018 s. 24–25 18 Myös Rudanko perustelee huomautuksentekovelvollisuutta lojaliteetilla. Hän toteaa lo- jaliteettiperiaatteen ilmenevän osapuolten velvollisuutena tehdä vastapuolelle erilaisia ilmoituksia ja huomautuksia. Näiden ilmoitusten tarkoitus on yleensä vastapuolen vas- tattavaksi tulevan vahingon rajoittaminen. Velvollisuus lankeaa hänen mukaansa tyypil- lisesti urakoitsijan vastuuksi. Näissä tilanteissa lojaliteetti vaikuttaa riskinjakoon välilli- sesti, sillä useimmiten vastapuolen vastuu vähenee puutteellisen lojaliteetin vuoksi.57 Eli toisin sanoen, jos esimerkiksi urakoitsija huomautuksentekovelvollisuutensa, vähenee ti- laajan vastuu siinä määrin kuin se olisi voitu välttää, mikäli urakoitsija olisi noudattanut lojaliteettivelvollisuuttaan. Yleisissä sopimusehdoissa 1998 kohdassa 33.1 § nostetaan esille huomautuksentekovel- vollisuus: Kun urakoitsija havaitsee rakennussuorituksessa käytettäväksi määrätyissä rakennustavaroissa, rakennusosissa tai tilaajan antamissa määräyksissä virheellisyyksiä, jotka saattavat vaarantaa rakennustyön sopimuksen mukaisen täyttämisen, hänen on tehtävä tästä viipymättä todistettavasti ilmoitus tilaajalle. Kiviojan mukaan seuraavaksi keskusteltuun nousee kysymys siitä, pitäisikö ammattimai- sen urakoitsijan havaita puute ja huomauttaa siitä. Hän esittelee asian siten, että jos suunnitteluvastuu on tilaajalla, tulee tilaajan käyttää alaan erikoistunutta suunnittelijaa. Lähtökohtaisesti urakoitsijalla ei voida olettaa olevan enemmän tietoa kuin suunnitteli- jalla, saati velvollisuutta kyseenalaistaa suunnittelijan ammattitaitoa etenkään jatkuvasti hankkeen edetessä.58 Oksasen, Laineen ja Kaskiaron näkökanta tukee Ryynäsen ajatusta siitä, että osapuolista sen, joka havaitsee jotakin poikkeavaa, tulee omatoimisesti olla aktiivinen ja ilmoittaa vastapuolelle.59 Kiviojan mukaan lojaliteetti kiteytyy huomautuk- sentekovelvollisuuteen ja tiedonantovelvollisuuteen rakennusurakkasopimuksissa ja so- pimussuhteissa.60 57 Rudanko 1989 s. 38 58 Kivioja 2022 185–208 59 Oksanen ja muut 2019 s. 41 60 Kivioja 2022 s. 185–208 19 Liuksiala ja Stoor toteavat lisäksi, että lopulta on kaikkien osapuolten etu, että virhe tulee esiin ajoissa. Tällöin myös vahingon suuruus on helpompi määrittää heti sen tapahduttua. Heidän mukaansa on lojaliteettiperiaatteen vastaista ylläpitää toisen erehdystä.61 Huo- mautuksentekovelvollisuus vaikuttaa nousevan erityisesti esille rakennusurakkasopi- muksissa, sillä siitä on mainintoja YSE-ehdoissa kuten myös oikeuskäytännössä. Velvolli- suuden juuret juontanevat lojaliteetista, sillä huomauttamatta jättäminen on käytän- nössä katsoen lojaliteettivelvoitteen perusidean laiminlyömistä eli vastapuolen etujen laiminlyömistä. 2.3 Urakkasopimukselle tyypillisiä piirteitä Oikeuskirjallisuudessa on esitetty erilaisille sopimustyypeille erilaisia tyypillisiä piirteitä. Tässä luvussa käsitellään tarkemmin, millaiset piirteet on nähty olevan ja mitkä voisivat olla urakkasopimuksille tyypillisiä piirteitä. On viitteitä siitä, että tällaisia piirteitä olisi muun muassa sopimuksen dynaamisuus, pitkäkestoisuus, yhteistoimintaluonne, jatku- vuus ja joustavuus. Ensimmäisenä piirteenä urakkasopimuksille voitaisiin pitää sopimuksen dynaamisuutta. Annola määrittelee dynaamisen sopimuksen olevan sellainen sopimusmuoto, jossa so- pimusta jo laadittaessa sen suunnitellaan täydentyvän tai muuttuvan sopimuksen suori- tusvaiheessa.62 Dynaamisuutta vielä laajempi käsite on epätäydellinen sopimus, jolla tar- koitetaan sopimusta, joka ei pysty vastaamaan kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin, joita maailmassa on mahdollista syntyä. Käytännössä kaikki sopimukset ovat joiltakin osin epätäydellisiä.63 Ryynänen toteaa, että urakkasopimuksissa täydentymisen mahdollisuus on korostunut muun muassa sen vuoksi, että kyseessä on yleensä pitkäkestoinen sopi- mus ja sopimuksen sisältöä on usein tarpeellista täydentää tai muuttaa esimerkiksi 61 Liuksiala & Stoor 2014 s. 76 62 Annola 2003 s. 31 63 Annola 2003 s. 94 20 suoritusajan tai urakkahinnan osalta. Sopimuksen täydentäminen urakkasopimusten ta- pauksessa tapahtuu Ryynäsen mukaan lainsäädännön ja -käytön sekä yleisten sopimus- ehtojen avulla. Näillä työkaluilla voidaan määrittää sopimusosapuolten hypoteettinen tahto. 64 Toinen urakkasopimuksille tyypillinen piirre on niiden pitkäkestoisuus. Tieva kirjoittaa pitkäkestoisten sopimusten sitouttavan sen osapuolet syvälliseen yhteistyöhön, jossa ta- loudelliset panostukset ovat suuria. Tällaiset sopimussuhteet edellyttävät luottamusta ja osapuolten välille muodostuu keskinäisiä riippuvuussuhteita. Luottamusperiaate voi- daan hänen mukaansa juridisesti katsoa osaksi lojaliteettivelvollisuutta, minkä lisäksi nämä täydentävät toisiaan argumentteina.65 Myös Ämmälä on kirjoittanut, että lojali- teettivelvollisuus on korostunut silloin, kun sopimus edellyttää luottamussuhdetta66. Ra- kennusurakka on nähty olevan sopimustyyppinä sellainen, että se aiheuttaa pitkäaikai- sen sidonnaisuuden. 67 Esimerkiksi Halila ja Hemmo ovat kirjoittaneet, että pitkäaikai- suus on rakennusurakalle tyypillinen piirre 68 . Tämä puolestaan aiheuttanee raken- nusurakkasopimuksiin luottamussuhteen edellytyksen. Tämä erottaa rakennusurakkaso- pimukset lyhytkestoisemmista sopimustyypeistä. Lojaliteettiperiaatteen on perinteisesti nähty vahvistavan sopimussuhteen tai -neuvotte- lujen pitkäkestoisuutta vähintäänkin sen vuoksi, että pidempiaikaisessa sopimussuh- teessa tai neuvotteluissa on usein enemmän tahdonilmaisuja kuin lyhytkestoisem- massa.69 Esimerkiksi Tolonen on todennut, että lojaliteettiperiaate korostuu pitkän kes- ton sopimuksissa70 . Ollila on korostanut, että joskus esimerkiksi sopimusneuvotteluja saatetaan käydä pitkään, mutta lopulta on kaikille selvää, ettei sopimusta saavuteta kos- kaan71. 64 Ryynänen 2016 s. 45–49 65 Tieva 2006 s. 240–251 66 Ämmälä 1994 s. 18–19 67 ks. Halila 1981 s. 44, Kivioja 2022 s. 185–206 68 Halila & Hemmo 2008 s. 49 69 esim. Saarnilehto & Annola 2018 s. 24–25, Mähönen 2011 16:41 9.10.2023 70 Tolonen 2000 s. 88 71 Ollila 2016 s. 946 21 Pitkäkestoisissa suhteissa jatkuvuus nähdään yhtenä tärkeimpänä tavoitteena 72 . Hemmon mukaan sopimusosapuolet pyrkivät pitkäkestoisissa sopimuksissa jatkuvuuteen ja joustavuuteen sekä yrittävät välttää konfliktien syntymistä 73 . Jatkuvuuden turvaaminen korostuu Kiviojan mukaan rakennusurakoissa, koska suoritus on pysyvä heti siinä kohtaa, kun rakennuksen osia on kiinnitetty. Sopimuksen purkaminen on haastavaa, koska suoritusta ei ole mahdollista käytännössä katsoen palauttaa. Dynaamisen luonteensa vuoksi myös pyrkimys joustavuuteen korostuu rakennusrakoissa. Lopputulema urakoissa harvemmin vastaa tismalleen sitä, mistä on sovittu. 74 Viimeinen tyypillinen piirre urakkasopimuskentässä on niiden yhteistoimintaa vaativa luonne. Sopimus nähdään oikeuskirjallisuudessa osapuolten välisenä tiettyyn päämää- rän tähtäävän yhteistoimintana eli sopimus on yhteistyön väline75. Tieva toteaa olevan tärkeää, että osapuolilla on ainakin yksi yhteinen tavoite, joka vie heitä eteenpäin omien tavoitteidensa lisäksi. Yhteistyösopimuksissa, joissa toisella osapuolella on jonkinastei- nen toimintavelvoite, korostuu jo aiemmin mainittu luottamusperiaate.76 Muukkonen toteaa, että pitkäaikaisissa taloudellisissa yhteistyösopimuksissa, erityisesti sellaisissa, joissa ei tavallisesti esiinny yksityiskohtaisia määräyksiä, on lojaliteetilla korostettu mer- kitys77. Hän on myöhemmin todennut tämän lisäksi, että lojaliteettivelvollisuus sisältää toisen osapuolen etujen huomioon ottamisen lisäksi myös niiden valvomisen78. Tolonen toteaa lisäksi, että yhteinen toiminta ja päämäärä sopimussuhteessa ovat sopimuslojali- teetin tuntomerkkejä. Hänen mukaansa mitä kauemmin yhteinen toiminta on jatkunut, sitä perustellummin voidaan odottaa vastapuolelta lojaalia käyttäytymistä.79 72 Tieva 2006 s. 240–251 73 Hemmo 2003 s. 35 74 Kivioja 2022 s. 185–208 75 esim. Ämmälä 1994 s. 3, Saarnilehto & Annola 2018 s. 16, 24–25 76 Tieva 2006 s. 240–251 77 Muukkonen 1975 s. 358, 364 78 Muukkonen 1993 s. 1046 79 Tolonen 2000 s. 88 22 Rakennusurakat ovat sopimustyypiltään sellaisia, jotka ovat pitkäkestoisia ja vaativat yh- teistoimintaa. Vaikkakin YSE-ehdot ovat varsin yksityiskohtaisia, lienee mahdollista silti todeta, että lojaliteettiperiaate korostunee myös tässä sopimustyypissä.80 Myös YSE-eh- dot itsessään sisältävät paljon viitteitä lojaliteettivelvollisuuden korostumiseen, sillä eh- doissa viitataan myötävaikutusvelvollisuuteen useissa eri kohdissa81. Olisi myös loogista ajatella, että tämän tyyppisissä sopimussuhteissa toisen osapuolen etujen valvomisen vaatimus voisi olla korostunut. Näiden edellä mainittujen piirteiden valossa voidaan hahmottaa tarkemmin lojaliteetin määrään vaikuttavat seikat tämän kyseisen sopimustyypin kannalta. Nämä seikat itses- sään vaikuttavat lojaliteetin ilmentymiseen. Oikeuskirjallisuudessa on tyypillisesti to- dettu, että lojaliteettiperiaatetta vahvistaa muun muassa pitkäkestoisuus ja yhteistoi- mintaluonne82. Tämä vahvistaa ajatusta siitä, että juuri nimenomaan urakkasopimustyy- pissä lojaliteettivelvollisuudella on korostunut merkitys. 2.4 Lojaliteetin näkyvyys urakkasopimussääntelyssä Kuten sopimusoikeudessa, niin urakkasopimuksissakin on vain vähän vahvasti velvoitta- via oikeuslähteitä. Sopimusvapauden ansiosta lainsäädäntö on sopimusoikeudessa pää- osin tahdonvaltaista ja sama pätee urakkasopimuksiin.83 Urakkasopimuskäytännössä on kuitenkin olemassa yleisiä sopimusehtoja, joiden merkitys on toimialalla suuri. Nämä eh- dot ovat myös vaikuttaneet oikeuskirjallisuudessa ja osittain muovanneet myös maan tapaa84. Rakennusurakoista sopimustyyppinä ei ole suoraa tai erityistä lainsäädäntöä. Lainsää- däntöä on rakennustyön teknisistä kysymyksistä, mutta sopimusoikeudellisten 80 esim. Kivioja 2022 s. 185–208 81 ks. Kivioja 2022 s. 190–192 82 esim. Tolonen 2000 s.88 83 ks. Ryynänen 2016 s. 7–9, Hemmo & Hoppu 2022 20:40 9.10.2023 84 Ryynänen 2016 s. 7–9 23 kysymysten sääntely on käytännössä oikeustoimilain (228/1929) ja hankintalain (1397/2016) varassa. Hankintalaki käytännössä ohjaa julkisyhteisöjen sopimuskäytän- töjä, mutta myös yksityiset toimijat voivat sitä halutessaan soveltaa. Kauppalaki (355/1987) ei sovellu itse rakennusurakkasopimuksiin, mutta rakennusmateriaaleihin sitä sovelletaan, koska on kyse irtaimen kaupasta. Kuluttajien ja yritysten välisiä urakka- sopimuksia säännellään kuluttajansuojalaissa (38/1978).85 Lainsäädännön vähäisyyden vuoksi urakkasopimuksissa, kuten sopimusoikeudessa muu- toinkin, noudatetaan yleisiä sopimusoikeudellisia periaatteita. 86 Oikeusperiaatteiden painoarvo ja vaikutus saavat vahvistusta oikeuskäytännöstä. Kirjoitetun lain puutteen vuoksi sopimusoikeudelliset periaatteet ovat oikeudellisten kysymysten ratkaisussa mer- kittävässä roolissa ja niitä peilataan yleisten sopimusehtojen sekä alan käytäntöjen va- lossa. Oikeusperiaatteiden vaikutus on lisäksi havaittavissa myös edellä mainituissa ylei- sissä sopimusehdoissa. 87 Urakkasopimuskentällä keskeisimpiä periaatteita ovat sopi- musvapaus ja sopimuksen sitovuuden periaate88. Tässä tutkielmassa kiinnitetään erityi- sesti huomiota lojaliteettiperiaatteeseen ja sen mahdollisiin eri ilmenemismuotoihin, joita on esitelty tarkemmin aiemmassa luvussa. Halila on todennut, että KKO on käsitellyt erityisesti 1990-luvulla rakennusurakkasopi- muksiin liittyviä tapauksia. Hänen mukaansa ratkaisut eivät ole pelkästään rakennusurak- kaan spesifisti liittyviä kysymyksiä, vaan kyse on paljolti myös yleisistä sopimusoikeudel- lisista periaatteista. Nämä periaatteet ovat vain tulleet esiin rakennusurakoissa. Hänen mukaansa yleiset sopimusoikeudelliset periaatteet hallitsevat rakennusurakka-ajattelua, sillä rakennusurakoihin liittyvä oikeuskäytäntö jäsentää näitä periaatteita omalta osal- taan.89 85 esim. Ryynänen 2016 s. 7–9, Oksanen ja muut 2019 s. 31–32 86 Ryynänen 2016 s. 16–18 87 Halila ja Hemmo 2998 s. 52–55 88 Ryynänen 2016 s. 16–18 89 Halila 2005 s. 68–70, myös muiden sopimustyyppien oikeuskäytäntö jäsentänee sopimusoikeudellisia yleisiä periaatteita omalta osaltaan 24 Lainsäädännön sijaan rakennusalalla on laajasti käytössä Yleiset sopimusehdot 1998. Ky- seiset ehdot ovat yleisimmin käytetyt vakiosopimusehdot toimialalla, mutta eivät kui- tenkaan ainoat ehdot. Tämän vuoksi YSE 1998 ei yksinään muodosta kauppatapa tai maan tapaa, vaikka niillä onkin suuri merkitys alalla. Ehtoja kuitenkin sovelletaan riidan ratkaisussa järkevään lopputulokseen pääsemiksi, sillä usein tosiasiasiallinen tarkoitus on toimia, kuten vakiintuneissa ehdoissa todetaan. 90 YSE 1998 useissa sopimusehtojen pykälissä on mainittu ”ellei toisin ole sovittu”91, mikä osoittaa omalta osaltaan urakkaso- pimusten dynaamisen luonteen sekä vahvistaa ajatusta siitä, ettei sopimusehtoja voida yksinään pitää maan tapana. Näitä sopimusehtoja on ollut laatimassa rakennusalan etu- järjestöt ja ehtojen tavoite oli ilmaista selkeästi sopimusmääräysten sisältö92. Halila ja Hemmo kuitenkin toteavat, että YSE 1998 ehdot ovat varsin yksityisohtaisia ja niiden avulla yritetään vastata rakennusalan tärkeimpiin käytännön ongelmiin. Tämän vuoksi oikeudellisessa argumentoinnissa yleiset sopimusehdot ovat lähtökohtana ja vakiintuneen luonteensa vuoksi ne ovat myös alan tapaoikeutta. Tämän vuoksi YSE 1998 sääntöjä voidaan soveltaa joissakin määrin silloinkin, kun niihin ei suoraan viitattaisikaan.93 Heidän näkemyksensä pienissä määrin osin eroaa aiemmin esitetystä, jonka mukaan YSE-ehdot eivät ainakaan yksinään muodosta kauppatapaa. Lienee kuitenkin luonnollista, että laajasti käytössä olevat ehdot muokkaavat yleistä kauppatapaa. Rakennusalalta on ajan saatossa saatu useita korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuja sekä välitystuomioita. Oikeuskäytäntö on yleisesti nähty oikeusperiaatteiden vakiinnut- tajan roolissa.94 Tolosen mukaan lojaliteettiperiaate on itseasiassa muovautunut oikeus- käytännön ja -kirjallisuuden perusteella, joten oikeuskäytännöllä on merkitystä sen ins- titutionaalisena tukena. 95 Urakkasopimuksien osalta on KKO:n ratkaisukäytäntöä 90 Ryynänen 2016 s. 9–10, Oksanen ja muut 2019 s. 35–38 91 Oksanen ja muut 2019 s.35–36 92 Oksanen ja muut 2019 s. 44–45 93 Halila ja Hemmo 2008 s. 52–55 94 esim. Saarnilehto & Annola 2018 s. 25 95 Tolonen 2003 s. 141–142 25 olemassa ja ratkaisuihin on viitattu ahkerasti myös oikeuskirjallisuudessa. Halila toteaa, että vaikkakin rakennusurakoita sääntelee yksityiskohtaiset sopimusehdot, oikeustilan jäsentymiseen on vaikuttanut ohjaavasti myös oikeuskäytäntö. Hän toteaa välitystuo- mioiden rakentaneen merkittävästi rakennusurakkasopimustyypin oikeuskäytäntöä. Vä- litystuomiot ovat olleet merkittävässä asemassa, sillä vielä 1990-luvulle asti ne on tullut tallettaa lain välimiesmenettelystä mukaan paikkakuntansa alioikeuteen. Nykyisin infor- maatiota välitystuomioista saadaan heikommin kuin aiemmin ja tieto on välillistä, kuten tiivistelmiä oikeuskirjallisuudessa.96 Ryynänen on havainnut väitöskirjassaan, että hovioikeuksissa on ratkaistu 2010-luvulla enemmän myös suurempia rakennusriitoja. Hän tulee siihen tulokseen, että rakennus- urakan yleisten sopimusehtojen riidanratkaisulausekkeen muutos vuonna 1998 on vai- kuttanut hovioikeusratkaisujen määrään kasvattaen sitä.97 YSE-ehtojen lisäksi rakennusalalla on havaittavissa tapaoikeutta. Sen määritteleminen on kuitenkin Ryynäsen mukaan haastavaa, sillä mitä tahansa kauppatapaa ei voida suoraan pitää maan tapana. Esimerkiksi YSE 1998 ei ole yksinään tapaoikeutta, sillä on olemassa muitakin rakennusalan vakiosopimusehtoja.98 Myös Oksanen, Laine ja Kaskiaro toteavat, ettei yleisiä sopimusehtoja voida pitää suoraan kauppatapana, vaikkakin riidan ratkai- sussa saatetaan joutua hyödyntämän yleisten sopimusehtojen määräyksiä, koska niiden avulla kuitenkin päästään todennäköisesti järkevämpään lopputulemaan kuin että teh- täisiin jokin omaperäinen tulkinta. Tarkoituksena usein on kuitenkin toimia rakentamista koskevien sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaisesti.99 Myös Halila ja Hemmo tu- kevat näkökantaa, jonka mukaan YSE-ehtojen vakiintumisen vuoksi niillä on merkitystä tapaoikeuden muovaamisessa ja niitä saatetaan soveltaa myös tapauksissa, joissa niihin ei ole yksiselitteisesti viitattu. Lisäksi oikeuskäytännössä tuomioistuimet ovat lähinnä 96 Halila 2005 s. 63–64 97 Ryynänen 2016 s. 14–15, Ryynänen 2016 s.13, uusi laki välimiesmenettelystä (967/1992) tuli voimaan 1.12.1992 98 Ryynänen 2016 s. 9–10 99 Oksanen ja muut 2019 s. 37 26 ratkaisseet tapauksia, joissa on sovellettu nimenomaan YSE-ehtoja.100 Tämä vaikuttanee rakennusurakkasopimusten oikeudelliseen tulkintaan. 100 Halila & Hemmo 2008 s. 53–54 27 3 Menettelytapa 3.1 Yleistä Tässä alajaottelussa on ryhmitelty menettelytavan tuomat lojaliteettiherkät seikat omaksi ryhmäkseen. Näitä seikkoja yhdistää se, että nämä liittyvät osapuolten tekemiin tai tekemättä jättämiin toimiin. Tarkastelussa olevat seikat voisivat ilmetä myös muissakin sopimusmuodoissa kuin urakkasopimuksissa, sillä nämä perustuvat osapuolten tekemiin valintoihin. On selvää, että rakennusalan yleiset sopimusehdot ovat vaikuttaneet paljon toimialan tapaoikeuteen. Sopimusehtojen myötä alalla on syntynyt paljon tietynlaisia vakio- muotoisia menettelytapoja esimerkiksi reklamointiin tai urakan loppuselvitykseen liittyen. Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuista voi löytää menettelytavan osalta ainakin seuraavia piirteitä, joiden mukaan voi kategorisoida menettelytavan ilmentymisiä ratkaisuissa; oikeustoimen ajoitus, osapuolen passiivisuus, yleisesti vastapuolessa herätetyt odotukset sekä osapuolten vaikutus toisiinsa. Nämä kaikki seikat ovat lähtökohtaisesti osapuolten menettelyssä ilmeneviä piirteitä. Tämän lisäksi oikeuskirjallisuudessa on todettu sopimusneuvottelujen osalta, että hylättävä neuvottelumenettely voi olla syynä sopimuksentekotuottamukseen eli culpa in contrahendoon.101 3.2 Vastapuolelle luodut odotukset 3.2.1 Yleisesti Korkeimman oikeuden urakkasopimuksiin liittyvissä ennakkoratkaisuissa on perusteluissa nostettu esille näkökulmia liittyen vastapuolelle luotuihin odotuksiin, kuten KKO 2014:26 todetaan ”B Oy on A Oy:n menettelyn perusteella saanut luottaa 101 ks. Hemmo & Hoppu 2022 20.11.2023 11:34 28 siihen,…” tai KKO 2019:94 ”Korkein oikeus katsoo, ettei urakoitsija ole perustellusti voinut saada asunto-osakeyhtiön reklamaation jälkeisestä menettelystä käsitystä,….” Joissakin ennakkoratkaisuissa mainitaan toisessa osapuolessa herätetty luottamus, jonka rikkomi- nen voi aiheuttaa korvausvastuuta, kuten KKO 1999:48 perusteluissa todetaan: ”Raken- nusliike A Avoin yhtiö on tarjouksen tehdessään voinut luottaa siihen…”.102 Näissä ta- pauksissa Korkeimmassa oikeudessa on arvioitu sitä, herättääkö toinen osapuolista vas- tapuolessaan jonkinlaista luottamusta tai odotuksia, jotka ovat perusteltavissa ennakko- tapauksien tosiseikkojen nojalla. Tieva toteaa, että luottamus periaatteena liukenee osaksi lojaliteettivelvollisuutta. Lojaliteettivelvollisuus olisi hänen mukaansa luottamuk- sen juridinen ilmenemismuoto. 103 Lisäksi von Hertzen on todennut, että jos sopimus- neuvotteluissa toinen osapuoli on perustellusti herättänyt luottamuksen vastapuoles- saan, voi siitä syntyä vastuu myös luottamusta herättäneelle osapuolelle. Hänen mu- kaansa perustellun luottamuksen herääminen ja siten vastuun syntyminen on estettä- vissä osapuolen omalla toiminnalla esimerkiksi ilmoittamalla vastapuolelle, ettei hänen mielestään sopimusta ole tehty.104 Korkein oikeus on itsekin ennakkoratkaisussaan 2019:94 todennut seuraavasti: sopimuksen osapuolilla on sopimusrikkomustilanteissa kuitenkin velvollisuus omia etujaan valvoessaan ottaa kohtuullisessa määrin huomioon myös vastapuolensa edut (KKO 2018:38, kohta 23). Sopimusrikkomusten selvittelytilanteissa voidaan sopimusoikeudellisten periaatteiden nojalla antaa suojaa myös sopimusosapuolen perustellulle käsitykselle siitä, että toisen sopimusosapuolen tarkoituksena ei ole enää vedota sopimusrikkomukseen.105 Tämä viittaisi siihen, että KKO katsoo lojaliteettivelvoitteen antavan suojaa perustelluille käsityksille, jotka toiselle osapuolelle on mahdollisesti voinut syntyä sopimussuhteen ai- kana. 102 KKO 2014:26, KKO 2019:94 ja KKO 1999:48 103 Tieva 2006 s. 250 104 von Hertzen 1983 s. 236–238 105 KKO 2019:94 29 Luottamus vastapuoleen muodostunee sopimusneuvottelujen ja -suhteen aikana vasta- puolen tahdonilmaisujen ja toiminnan seurauksena. Seuraavaksi esitellyissä KKO:n en- nakkoratkaisuissa on perusteluissa viitattu vastapuolta kohtaan herätettyyn luottamuk- seen tai perusteltuihin odotuksiin, joiden takia on mahdollisesti syntynyt velvollisuuksia tai vaihtoehtoisesti todettu, että tällaista luottamusta tai odotuksia ei ole syntynyt osa- puolten menettelytavan perusteella. Näissä ennakkoratkaisussa perusteluissa on ve- dottu tai yritetty vedota kantajan puolelta sopimussuhteen tai -neuvottelujen aikana syntyneeseen luottamukseen. Tämä luottamus on käytännössä katsoen voinut muodostua eri tavoin. Luottamus on voi- nut syntyä jo sopimusneuvotteluvaiheessa, jos toinen osapuoli on ilmoittanut noudatta- vansa tiettyjä sopimusehtoja106 . Tämän lisäksi lähtökohtaisesti sopimussuhteessa osa- puolet voivat perustellusti olettaa, että vastapuoli suorittaa sopimuksen mukaisen vas- tuunsa107. Jos osapuolet toimivat sopimusehtojen mukaan, ei ole syytä siihen, etteikö olisi perusteltua saada suoritusta108. Sen sijaan, jos kaikki osapuolet ovat tosiasiassa tietoisia joistakin sopimukseen vaikutta- vista seikoista, perusteltu luottamus ei välttämättä ole syntynyt. Tällaiseen lopputulok- seen on päädytty muun muassa KKO 2011:54, jossa osapuoli on painottanut vastapuo- lelle, ettei sopimus ole vielä syntynyt109 . Esimerkissä KKO 2019:94 vahingonkorvaus- vaade on ollut kaikkien tiedossa ja käsitteillä vakuutusyhtiössä. Tällöin ei ole ollut tar- vetta esittää sitä uudestaan taloudellisessa loppuselvityksessä eli toisin sanoen tilaaja ei ole laiminlyönyt velvollisuuksiaan, jolloin urakoitsija ei ole voinut jäädä käsitykseen, että tilaajalla ei olisi häntä kohtaan enää vaatimuksia.110 Ennakkopäätöksessä KKO 2008:19 on tultu lopputulokseen, jossa uusi menettelytapa on ollut sopimusehtojen vastainen 106 ks. KKO 1999:48 107 ks. KKO 2017:71, KKO 1992:67 108 ks. KKO 2014:26 109 KKO 2011:54 110 KKO 2019:94 30 eikä siitä sovittu erikseen mitään, jolloin urakoitsijan ei ollut perusteltua odottaa, että tilaaja hyväksyisi tämän uuden menettelytavan.111 3.2.2 Perusteltu luottamus muodostui Ensimmäisenä tarkastellaan kahta tapausta, joissa perustellut odotukset ovat syntyneet ja luottamus vastapuolta kohtaan on muodostunut. KKO 1999:48 Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisussa KKO 1999:48 Asunto Oy oli kilpailutuk- sen yhteydessä tarjouspyynnössään ilmoittanut noudattavansa rakennusalan urakkakilpailun periaatteita. Ehtojen mukaan urakkakilpailussa ei tule käydä sopi- musneuvotteluja, joiden tarkoituksena on urakkatarjoushinnan alentaminen alku- peräisestä. Asunto Oy oli kuitenkin poikennut ilmoittamastaan menettelytavas- taan, sillä se oli aloittanut neuvottelut tarjouksen tekijöiden kanssa urakkahin- noista ja hyväksynyt muun kuin alkuperäisen edullisimman tarjouksen tehneen (A Avoin yhtiö) rakennusliikkeen tarjouksen. KKO totesi Asunto Oy:n syyllistyneen sopimuksentekorikkomukseen ja yhtiö määrättiin korvaamaan A Avoimelle yhti- ölle urakan saamatta jäämisestä aiheutuneesta taloudellisesta menetyksestä syn- tynyt haitta eli positiivinen sopimusetu. A Avoin yhtiö on voinut perustellusti olet- taa, että Asunto Oy noudattaa ilmoittamaansa menettelytapaa.112 Hemmo on tarkastellut KKO:n ratkaisua ja toteaa, että jos menettelyssä noudatetaan urakkakilpailuperiaatetta tai esimerkiksi hankintalakia, on harkintavalta sopimuskump- panin valitsemisessa sidottua. Asunto Oy on sitouttanut itsensä prekontraktuaaliseen so- pimukseen, jonka rikkomuksesta seuraa positiivisen sopimusedun korvaaminen. Aiem- min on ajateltu niin, että tämän tyyppisessä tilanteessa lähtökohtaisesti korvattaisiin 111 KKO 2008:19 112 KKO 1999:48 31 vain tarjouskustannukset, mutta KKO korosti tapauksessa urakkakilpailuperiaatteiden asemaa viitatessaan niiden olevan ”sitovia sopimuksenteon ehtoja”.113 Sopimusneuvot- teluissa tai tarjouskilpailussa on tässä tapauksessa lojaliteettiperiaatteen vaikutuksesta syntynyt perusteltuja odotuksia Asunto Oy:n menettelytavoista ja niistä poikkeaminen on katsottu sopimuksentekorikkomukseksi. Tapauksessa ei siis suoraan mainita lojaliteettiperiaatetta, mutta KKO:n lausumasta on havaittavissa perusteltujen odotusten taustalla vaikuttava lojaliteetti. Asunto Oy:n olisi tullut ottaa huomioon vastapuolen edut jo neuvotteluvaiheessa ja toimia neuvotteluissa, kuten oli ilmoittanut. Toiminnallaan Asunto Oy on herättänyt luottamuksen vastapuo- lessa, kun on ilmoittanut menettelytavaksi yleiset urakkakilpailutuksen periaatteet. Jos tapausta pohditaan yleisellä tasolla, on kohtuullista voida luottaa siihen, että kuten tar- jous sitoo sen antajaa, sitoo myös julkisesti tehty ilmoitus ilmoittajaa. KKO 1992:67 Ennakkoratkaisussa KKO 1992:67 urakkahinnasta ei ollut sovittu ennen urakan al- kamista eikä siitä päästy sopuun työn aikana. Asunto Oy eli tilaaja ei ollut huo- mauttanut työn jatkumisesta huolimatta, että korvauksesta ei ole sovittu ja ura- koitsija A Oy oli jatkanut töiden suorittamista, vaikka hinnasta ei päästy sopimuk- seen. Urakkahinnasta sopiminen oli jäänyt tekemättä osittain sen vuoksi, että A Oy oli Asunto Oy:n perustajaosakkaita ja hallinnoinut yhtä huoneistoa. Yhtiö oli täten luottanut siihen, että tehtyjen töiden hinnasta päästään sopuun. Vasta ura- kan ollessa jo pitkällä oli erimielisyydet hinnasta tulleet ilmi.114 Tässä tapauksessa molemmat osapuolet ovat jatkaneet toimintaa, ja molemmilla on vai- kuttanut olevan luottamus siihen, että toinen tekee suorituksensa; tilaaja maksun ja ura- koitsija urakkasuorituksen. Urakoitsija on perustellusti voinut odottaa jonkinlaista mak- susuoritusta työn tekemisestä, mutta toisaalta voitaisiin ajatella, että 113 Hemmo 1999 30.10.2023 20:55 114 KKO 1992:67 32 selonottovelvollisuuden nojalla olisi hänen tullut sopia urakan hinnasta. Tilaaja sen si- jaan ei huomauttanut, että korvauksesta ei ole sovittu eli osapuoli on laiminlyönyt huo- mautuksentekovelvollisuutensa. Kuten todettu luvussa 2.3, urakkasopimukset vaativat yhteistoimintaluonnetta115 . Voidaankin kysyä, että missä kohtaa kulkee raja erilaisten velvollisuuksien suhteen ja kuinka pitkälle toisen etua tulee ajatella. Tapauksessa yhteis- toiminnan puutteen vaikutus korostunee, sillä tapauksen lähtökohdat kertovat jo puut- teellisesta kommunikoinnista osapuolten välillä. 3.2.3 Perusteltu luottamus ei muodostunut Seuraavaksi käsittelyssä on ennakkotapauksia, joissa perusteltua luottamusta ei KKO:n näkemyksen mukaan ollut syntynyt. KKO 2017:71 KKO:n ennakkoratkaisussa 2017:71 on kyse urakoitsija A Oy:n ja tilaajan Asunto Oy B:n välisestä urakkasopimuksesta, josta syntyneitä laskuja numerot 590 ja 596 Asunto Oy B oli kieltäytynyt maksamasta sillä perusteella, että yhtiö oli katsonut hankkeen kokonaiskustannusten nousseen liian suuriksi. Asunto Oy B oli tehnyt suorituksia A Oy:lle urakkahintana 834 389 euroa ja A Oy:n aliurakoitsija C Oy:lle 134 148 euroa. A Oy oli tämän seurauksena keskeyttänyt työt ja purkanut sopi- muksen. A Oy on vaatinut, että Asunto Oy B velvoitetaan suorittamaan urakkasaa- tavat 128 352 euroa viivästyskorkoineen. Asunto Oy B on vaatinut, että A Oy ja C Oy velvoitetaan yhteisvastuullisesti maksamaan 134 148 euroa Asunto Oy B:lle sekä vahvistamaan urakkasopimuksen maksuvelvollisuuden enimmäismääräksi 522 721 euroa tai toissijaisesti maksuvelvollisuus kohtuullistetaan 600 000 eu- roon. Asunto Oy B ei ollut reklamoinut urakoitsijan laskutuksesta, vaikka se olikin ylittänyt suuntaa antavan budjetin merkittävästi. Asunto Oy B on tiennyt hinta- arvion ylittymisestä jo keväällä 2013, mutta on ensimmäisen kerran kieltäytynyt 115 esim. Kivioja 2022 s. 185–208 33 laskujen maksamisesta vasta marraskuussa 2013. Korkein oikeus totesi seuraa- vasti: tässä harkinnassa merkitystä on myös sillä, millä tavalla sovittelua vaativa osapuoli on menetellyt sovittelun perusteeksi vetoamistaan seikoista tiedon saatuaan. Se, että sovittelua vaativa osapuoli on toiminnallaan tai passiivisuudellaan antanut toiselle osapuolelle aiheen luottaa siihen, että hän hyväksyy sopimusehdon itseään sitovaksi ja haluaa pysyä sopimuksessa, on yleensä sovittelua vastaan puhuva seikka.116 KKO:n mukaan Asunto Oy B on viimeistään syksyllä 2013 saanut tiedon kustan- nusarvion ylittymisestä. Asunto Oy B:n edustaja Z oli ilmoittanut A Oy:lle 14.3.2013, että kustannukset on annettu ulkopuolisen asiantuntijan selvitettä- väksi, mutta ei ole maininnut, että As Oy pitäisi kustannusarvion ylittämistä sopi- musrikkomuksena. Z on vahvistanut myös, että rakennushanketta jatketaan. KKO katsoo, että Asunto Oy B on saamansa tiedon kustannusarvion ylittymisestä jäl- keenkin jatkanut rakennushanketta ja maksanut kyseenalaistamatta sille osoitetut laskut. A Oy on voinut perustellusti luottaa siihen, että se tulee saamaan urakka- sopimuksen maksuperusteiden mukaisen vastikkeen työstään.117 Korkein oikeus toteaa, että pelkästään se, että A Oy on tiennyt hinta-arvion ylittymisestä ei ole tehnyt Asunto Oy B:n reklamaatiovelvollisuudesta tarpeetonta. Asunto Oy B on vedonnut siihen seikkaan, että urakka ollut jo niin pitkällä, ettei maksamatta jättäminen tai urakan keskeyttäminen ollut enää mahdollista. KKO:n mukaan kuitenkin tämä ei ole esteenä riitauttamaan maksuvelvollisuutta jo rakentamisen aikana. Tilaaja ei voi lykätä reklamaation tekemistä sen vuoksi, että urakoitsija jatkaisi sopimuksen täyttämistä. Ky- seessä ei ole KKO:n näkemyksen mukaan hyväksyttävä menettely. Viipymättä ilmoittami- nen on tärkeää myös sen tosiseikan vuoksi, että urakoitsijalle aiheutuu kustannuksia ra- kennustöistä ja hankinnoista. Asunto Oy B on lisäksi kustannusarvion ylittymisestä saa- dun tiedon jälkeenkin käyttänyt päätösvaltaansa rakennuskustannuksiin vaikuttaen eli toisin sanoen, jos B:n maksuvelvollisuutta soviteltaisiin, jäisi näistä päätöksistä 116 KKO 2017:71 117 KKO 2017:71 34 aiheutuneet kustannukset osittain A Oy:n kannettavaksi. Jos A Oy olisi ollut tietoinen Asunto Oy B:n epätyytyväisyydestä maksuvelvollisuudesta, olisi osapuolet voineet neu- votella rakennustöiden kustannuksista ja yrittää saavuttaa säästöä niissä. KKO vapauttaa A Oy:n ja C Oy:n hovioikeuden tuomion maksuvelvollisuudesta ja velvoittaa Asunto Oy B:n suorittamaan A Oy:lle 114 870 euroa.118 Jos Asunto Oy B:n menettelytapa olisi ollut erilainen ja yhtiö olisi täyttänyt reklamaa- tiovelvollisuutensa, olisi lopputulema voinut olla toinen. Ryynänen on kommentoinut lo- jaliteettiperiaatetta siten, että erityisesti pitkäkestoisissa sopimussuhteissa vaikenemi- nen, jonka seurauksena vastapuoli jatkaa sopimuksen täyttämistä on sopimusvelvoittei- den vastaista käyttäytymistä. Tällainen käyttäytyminen on hänen mukaansa siis lojali- teettiperiaatteen vastaista, sillä periaatteen mukaan vastapuolen edut tulee kohtuulli- sissa määrin ottaa huomioon.119 Tilaaja on KKO 2017:71 tapauksessa jatkanut sopimussuhdetta siitä huolimatta, että tiesi reklamoivansa laskuista. Urakoitsija on siis perustellusti ollut käsityksessä, että urakka- suoritukset tullaan saamaan asianmukaisesti. Kuten Liuksiala ja Stoor toteavat, on lojali- teettiperiaatteen vastaista ylläpitää toisen osapuolen virheellistä uskomusta120. Oikeus- kirjallisuus tukee KKO:n linjaa. Hemmo ja Hoppu ovat todenneet, että reklamointi mah- dollisimman pian virheen huomaamista on tärkeää myös sen vuoksi, että sopimusvapau- den mukaan sopimusta voidaan muuttaa käytännön kautta. Jos reklamointia ei tehdä, voi vastapuoli luulla uuden menettelytavan hyväksytyksi sopimuskumppanin toi- mesta.121 KKO 2011:54 Ennakkoratkaisussa KKO 2011:54 käytiin sopimusneuvotteluja Tieliikelaitoksen (nyk. Destia Oy) eli urakoitsijan ja tilaajan eli Tiehallinnon välillä rakennusurakan 118 KKO 2017:71 119 Ryynänen 2016 s. 173 120 ks. Liuksiala & Stoor 2014 s. 76 121 Hemmo & Hoppu 2022 20.11.2023 12:52 35 aloittaisesta. Kyseessä oli moottoritien rakentamista koskeva urakka, johon sovel- lettiin hankintalakia (1505/1992). Tilaaja oli tarjouskilpailun perusteella valinnut urakoitsijaksi Tieliikelaitoksen, mutta oli ilmoittanut, ettei urakkasopimusta alle- kirjoitettaisi ennen kuin tiesuunnitelman hyväksymispäätös oli mennyt läpi. Tämä viivästytti urakan aloittamista ja Tiehallinto oli tiedustellut tarjoajilta, että jatka- vatko he tarjouksen voimassapitämistä. Tiehallinto teki uudet hankintapäätökset, jossa Tieliikelaitos valittiin edelleen urakoitsijaksi. Toinen tarjoaja, Skanska, valitti menettelystä markkinaoikeuteen, joka kumosi viimeisimmän hankintapäätöksen ja kielsi tekemästä hankintasopimusta kyseisen tarjouskilpailun perusteella. Tielii- kelaitos valitti markkinaoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO), joka kumosi markkinaoikeuden päätöksen katsoen, ettei hankintamenet- telyssä ollut virheitä. Tiehallinto oli kuitenkin markkinaoikeuden päätöksen jäl- keen kilpailuttanut hankinnan uudelleen ja valinnut Skanskan uudeksi urakoitsi- jaksi sekä allekirjoittanut sopimuksen.122 Urakoitsijaksi ensiksi valittu Tieliikelaitos nosti kanteen käräjäoikeudessa korvaus- ten saamiseksi, sillä Tiehallinto oli kantajan mukaan menetellyt hankintalain vas- taisesti. Tieliikelaitos oli aloittanut urakan suunnittelutyöt ennen varsinaisen sopi- muksen syntymistä ja vaati kanteessaan näitä kuluja sekä menetettyä liikevoittoa, 4 100 000 euroa, Tiehallinnon korvattavaksi ensisijaisesti hankintalain noudatta- matta jättämisestä. Toissijaiseksi se vaati sopimuksentekotuottamuksen nojalla suunnittelukulujen korvausta. Kantajan mukaan se oli saanut sopimusneuvottelu- jen aikana vastapuolen toiminnasta sopimusneuvotteluista perustellusti käsityk- sen sopimuksen syntymisestä osapuolten välillä. Tiehallinto oli Tieliikelaitoksen mukaan loukannut hankintamenettelyn aikana synnyttämäänsä luottamusta.123 KKO otti kantaa ensisijaisesti siihen, oliko Tiehallinto menetellyt hankintalain vas- taisesti ja onko se tämän seurauksena korvausvastuussa Destia Oy:lle sekä 122 KKO 2011:54 123 KKO 2011:54 36 toissijaisesti siitä, onko Tiehallinnolla sopimusoikeudellista vastuuta. Raken- nusurakkadirektiivin 8 artiklan 2 kohdan mukaan ensimmäisen hankintamenette- lyn keskeyttämisestä tulisi tehdä ilmoitus tarjoajille. KKO kuitenkin katsoo, että jälkimmäiseen tarjouskilpailuun osallistuessaan Tieliikelaitos on saanut tiedon en- simmäisen menettelyn keskeytymisestä. Tieliikelaitos ei ollut myöskään hakenut markkinaoikeudelta uuden hankintamenettelyn keskeyttämistä tai muutoksen- haun yhteydessä KHO:ssa hakenut markkinaoikeuden päätöksen täytäntöönpa- non kieltämistä. KKO:n mukaan nimenomaisen keskeyttämisilmoituksen puuttu- minen ei ole aiheuttanut kanteessa korvattavaksi vaadittua vahinkoa, minkä lisäksi Tiehallinnolla on ollut hyväksyttävä syy ensimmäisen hankkeen keskeyttämiselle ja uuden aloittamiselle.124 Hankintalain (1505/1992) 8 §:n mukaan tilaaja on vahingonkorvausvelvollinen toimitta- jalle, mikäli se aiheuttaa vahinkoa tälle menettelemällä hankintalain tai sen nojalla an- nettujen sääntöjen tai Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen vastaisella tavalla.125 KKO toteaa, että Tiehallinto ei ole menetellyt hankintalain 8 §:n tarkoitetulla tavalla vir- heellisesti, kun se on aloittanut jälkimäisen tarjouskilpailun urakasta ja valinnut Skanskan tarjouksen, vaikka muutoksenhaku KHO:ssa oli vielä kesken126. Tieliikelaitos oli aloittanut urakan suunnittelun ennen sopimuksen syntymistä. Se vaati oikeudessa toissijaisesti sopimuksentekotuottamuksen nojalla korvausta tekemistään suunnittelutöistä. KKO toteaa, että perusteeton vetäytyminen neuvotteluista voi johtaa sopimuksentekorikkomukseen varsinkin silloin, jos toinen osapuoli on tahallaan tai huo- limattomasti synnyttänyt neuvottelukumppanissa perustellun luottamuksen siitä, että sopimus solmitaan. KKO:n näkemys ratkaisun perusteluissa on kuitenkin se, että ei ole osoitettu, että Tiehallinnon edustajat olisivat antaneet Tieliikelaitokselle harhaanjohta- via tai virheellisiä tietoja, joita Tieliikelaitoksella ei jo olisi. Tiehallinto oli itseasiassa 124 KKO 2011:54 125 Laki julkisista hankinnoista 1505/1992 126 KKO 2011:54 37 toistuvasti ilmoittanut Tieliikelaitokselle, ettei sopimusta voi solmia ennen tiesuunnitel- man vahvistamista. Tiehallinto ei olet edellyttänyt suunnittelutyön aloittamista, vaikka- kin on tukenut Tieliikelaitosta suunnitelmien tekemisessä. KKO toteaa, että Tiehallinnolla on ollut perusteltu syy vetäytyä neuvotteluista eikä se ole menetellyt huolimattomasti tai moitittavalla tavalla. Tiehallinto ei ollut korvausvelvollinen urakan suunnitteluku- luista.127 Tässä ennakkoratkaisussa nousee selkeästi esille urakkasopimuksille tyypillisistä piirteistä yhteistoimintaluonne ja dynaamisuus128. Suunnitelmien tekeminen on jo aloi- tettu yhteisymmärryksessä, vaikka lopullinen sopimus on ollut epävarma. Nämä piirteet aiheuttanevat haasteita urakkasopimuskentässä, sillä sopimukseen solmimiseen voi vai- kuttaa ulkoiset tekijät, kuten erilaiset luvat129 ja nämä seikat taas eivät ole välttämättä sopimusosapuolten hallinnassa. KKO:n näkemyksen mukaan Tiehallinto ei ole siis menetellyt sopimusta solmittaessa niin, että vastapuolelle olisi voinut herätä perusteltuja odotuksia, jotka olisivat omiaan vah- vistamaan lojaliteettivelvollisuuden vaikutusta. Myöskään se, että hankintalain mukai- nen ilmoitus hankemenettelyn keskeyttämisestä ei ollut tässä nimenomaisessa tapauk- sessa painava seikka, sillä tosiasiassa Tieliikelaitos on tiennyt näin tapahtuneen. KKO näyttää antavan perusteluissaan tässäkin tapauksessa merkitystä tosisekoille. KKO antaa myös painoarvoa sille, että Tieliikelaitos ei ole aktiivisesti edistänyt omaa etuaan esimer- kiksi hakemalla markkinaoikeudesta hankintamenettelyn keskeyttämistä, mikä olisi täy- sin mahdollinen toimenpide. KKO 2008:19 Yksi rakennusurakoiden lisä- ja muutostöitä käsittelevä KKO:n ennakkopäätöksistä on KKO 2008:19. Kysymys oli siitä, millaista menettelytapaa urakoitsijan tulisi nou- dattaa, jotta sillä oli oikeus saada korvaus sekä lisäaikaa lisä- ja muutostöihin ta- voite- ja kattohintaisessa rakennusurakkamuodossa. Tilaaja ja urakoitsija olivat 127 KKO 2011:54 128 ks. yhteistoimintaluonteesta Kivioja 2022 s. 185–208 ja dynaamisuudesta Ryynänen 2016 s. 45–49 129 tästä myös esimerkkinä KKO 1984-II-181 38 sopineet soveltavansa YSE 1983 ehtoja, mutta molemmat osapuolet olivat hank- keen aikana laiminlyöneet näiden ehtojen noudattamisen lisä- ja muutostöiden menettelytapamääräyksien osalta. KKO katsoi, kuten hovioikeuskin, että molem- mat osapuolet ovat myöntyneet käytäntöön, jossa poiketaan YSE-ehdoista ja lisä- sekä muutostöitä voitiin käsitellä myös työn aloittamisen jälkeen.130 Tilaaja on korkeimmalle oikeudelle ilmoittanut myöntyneensä tähän menettelyyn, kunhan lisä- ja muutostyöt ovat yhteisesti todettu. Yhtiöt eivät kuitenkaan olleet sopineet sitä, millainen menettelytavan näiden osalta tulisi olla. Urakoitsija on esittänyt kaikki korvausvaatimukset perusteiltaan yksilöitynä viimeistään talou- dellisessa loppuselvityksessä. Urakoitsija on urakan edetessä esittänyt tilaajalle ns. seurantalistoja lisä- ja muutostöistä. Nämä listat eivät ole sisältäneet nimenomai- sia vaatimuksia, joita tilaajan tulisi joko hyväksyä tai hylätä, eikä tilaaja ole käsitel- lyt näitä listoja tai kommentoinut niitä urakoitsijalle esimerkiksi huomauttamalla, että kyseessä ei ole YSE-ehtojen mukainen yksilöity rahamääräinen vaatimus. Näi- hin listoihin perustuvista vaatimuksista ei ole hankkeen aikana keskusteltu ollen- kaan. KKO katsoo, että tilaaja ei ole antanut urakoitsijalle perusteltua aihetta olet- taa, että kyseessä olisi sellainen menettelytapa, jonka osapuolet olisivat hyväksy- neet YSE 1983 ehtojen korvaajaksi.131 KKO ei tässä kohtaa anna lojaliteetille mer- kittävää painoarvoa urakoitsijan suojaamiseksi. Urakan edetessä on käyty tavoitehinnan tarkistusneuvotteluita, joissa ei myös- kään ole käsitelty suurinta osaa lisä- ja muutostöistä. Tavoitehinnan muutoslaskel- missa on ollut lisä- ja muutostöiden osalta mainintoja, että kyseessä on osittain ainakin vielä arvio ja varauma. KKO katsoo, ettei tilaajalla ole ollut velvollisuutta selvittää sitä, pitäytyikö urakoitsija näissä varaumissa ja arvioissa.132 130 KKO 2008:19 131 KKO 2008:19 132 KKO 2008:19 39 Siinä missä KKO antaa painoarvoa YSE 1983 ehdoille, hovioikeus rinnastaisi ne järjestys- määräysten luonteisiksi ja hovioikeuden mukaan näitä menettelytapamääräyksiä ei pysty aina noudattamaan kirjaimellisesti ilman, että urakka olisi viivästynyt tai keskeyty- nyt ainakin joiltakin osin. Hovioikeuden näkemyksen mukaan menettelytapaa koskevat määräykset voitiin ohittaa osapuolten noudatetulla käytännöllä.133 Myös oikeuskirjallisuudessa on todettu, että osapuolten välinen vakiintunut käytäntö voi vaikuttaa sopimussuhteen tulkintaan siten, että sen katsotaan muuttaneen sopimusta. Sopimusvapauden nojalla suullista ja kirjallista sopimusta voidaan muuttaa käytännön kautta. Hemmo ja Hoppu toteavat, että vakiintunut käytäntö voi syrjäyttää tahdonvaltai- sen lainsäädännön normit. Taustalla on ajatus, että osapuolten ei tarvitsisi nimenomai- sesti sopia tietyistä menettelytavoista, vaan uusi, vakiintunut menettelytapa voi muo- dostua itsenään normiksi. Kuitenkin normien soveltamisjärjestys lähtökohtaisesti on Hemmon ja Hopun mukaan ensimmäisenä pakottava lainsäädäntö, toisena sopimuseh- dot ja kolmantena vakiintunut käytäntö, jolloin YSE-ehdot olisivat tulkintaperusteena en- sisijainen asiakirja niiden ollessa tässä tapauksessa sovellettavat sopimusehdot.134 Tämä puoltaa KKO:n tulkintaperusteita. Vaikkakin YSE-ehdot olisivat järjestysmääräyksien luontoisia, on ne kuitenkin ensisijaisesti osapuolten yhteisesti päättämät sovellettavat sopimusehdot. KKO toteaa, että urakkaa on lähdetty toteuttamaan varsin yleispiirteisillä suunnitelmilla. Sopimusta tehtäessä tarkoitus on ollut, että suunnitelmat tarkentuvat rakennussuoritus- ten edetessä. KKO katsoo, että tilaaja on voinut olla käsityksessä, että lisä- ja muutostyöt ovat olleet näitä suunnitelmien tarkentumisia. Urakoitsija on velvollinen ilmoittamaan havaitsemansa lisä- ja muutostyön tarpeen tilaajalle. YSE 1983 rakentuu sen pohjalle, että osapuolet tarvitsevat mahdollisimman varhaisessa ajassa tiedon lisä- ja 133 KKO 2008:19 134 Hemmo & Hoppu 2022 20.11.2023 11:45 40 muutostöistä sekä niiden kustannuksista. Tarjous-vastaus menetelmällä turvataan tilaa- jan oikeus hallita kustannuksia ja urakoitsijan oikeutta saada lisävastike.135 KKO pyrkii ratkaisussa turvaamaan tilaajan mahdollisuuden vaikuttaa rakennushankkei- den kustannuksiin, jolloin tilaajalla tulee olla mahdollisuus tehdä päätöksiä ajantasaisesti lisä- ja muutostöistä. Mielenkiintoisen tapauksesta tekee sen, että hovioikeus on ratkai- sussaan lähtenyt erilaisesta tulokulmasta. Hovioikeus on päätynyt lopputulokseen, jossa tilaaja on korvausvelvollinen urakoitsijalle muutos- ja lisätöistä, sillä tilaaja on hovioikeu- den näkemyksen mukaan hyväksynyt uuden menettelytavan osapuolten väliseksi käy- tännöksi, kun se ei ollut reagoinut urakoitsijan toimenpiteisiin. Urakoitsija on tällöin voi- nut luottaa siihen, että yksityiskohtaisemmat vaatimukset voitiin tehdä jälkikäteen. Ho- vioikeus on ratkaisuperusteluissaan painottanut tilaajan passiivisuutta, kun taas KKO ura- koitsijan vastuuta antaa yksilöity tarjous, vaikkakin tilaaja on myös laiminlyönyt YSE-eh- dot.136 Tässä ennakkoratkaisussa KKO on siis tullut tulokseen, jossa osapuoli ei ole herättänyt menettelytavallaan perustellusti odotuksia vastapuolessaan. Lojaliteettivelvollisuuden ydin on kohtuullisissa määrin ottaa vastapuolen edut huomioon ja tässä tapauksessa vai- kuttaisi siltä, että tilaaja ei KKO:n näkemyksen mukaan ole laiminlyönyt tätä velvolli- suutta. Hovioikeuden näkökulma vaikuttaisi sen sijaan olevan, että tilaajan olisi tullut ot- taa paremmin huomioon vastapuolen etu. Hovioikeus on katsonut, että urakoitsija olisi voinut luottaa syntyneen menettelytavan seurauksena, että vaatimuksia voidaan esittää jälkikäteen. 135 KKO 2008:19 136 Järvinen & Heikkinen 2008 s. 984 41 3.2.4 Perusteltu luottamus vahinkotilanteissa KKO 2014:26 ja KKO 2019:94 Korkeimmassa oikeudessa on käsitelty vesivahinkoihin liittyviä urakkasopimus- suhteen ongelmakohtia. Ennakkoratkaisussa KKO 2014:26 urakoitsija A Oy oli ai- heuttanut vesivahingon, ja tilaaja B Oy oli vaatinut siltä korvauksia. Vaatimus oli esitetty vastaanottotarkastuksessa ja se oli taloudellisen loppuselvityksen aikana käsiteltävänä urakoitsijan vakuutusyhtiössä. KKO:n ratkaistavaksi jäi, oliko tilaaja menettänyt puhevaltansa, kun se ei esittänyt korvausvaatimustansa uudelleen loppuselvityksessä.137 B Oy oli lähettänyt vesivahingosta A Oy:lle laskun, jota A Oy ei ollut maksanut en- nen taloudellista loppuselvitystä, mutta ei myöskään reklamoinut laskusta. YSE 1998 73 §:n 3 kohdan mukaan sopijapuolten on esitettävä toisiinsa kohdistuvat vaatimukset viimeistään loppuselvityksessä. Tämä ei koske kuitenkaan vaatimuk- sia, joista on määrältäänkin aiemmin sovittu. Tarkoituksena loppuselvityksessä on se, että kaikki vaatimukset on esitetty ja selvitetty loppuselvityksen lopputule- mana. B Oy on tehnyt vaatimuksen määrällisenä ennen taloudellista loppuselvi- tystä, ja A Oy ei ole reklamoinut laskusta, vaan tehnyt vahingosta ilmoituksen va- kuutusyhtiölleen. Vahingon käsittely on ollut vakuutusyhtiössä kesken taloudelli- sen loppuselvityksen aikana. B Oy on A Oy:n menettelyn perusteella voinut luot- taa siihen, että vesivahinkoasia ratkaistaan vakuutuksen yhteydessä eikä sitä tar- vitse erikseen tuoda enää esille loppuselvityksessä. Korkein oikeus katsoo, ettei B Oy täten ole menettänyt puhevaltaansa.138 Toinen vesivahinkoihin liittyvä ennakkoratkaisu on KKO 2019:94, jossa As Oy:ssä on todettu vesivahinko, joka on yhdistetty aiemmin korjausurakassa virheellisesti tehtyyn putkiliitokseen. As Oy oli ilmoittanut urakoitsijalle ja putkityön tehneelle 137 KKO 2014:26 138 KKO 2014:26 42 aliurakoitsijalle esittävänsä vaateensa myöhemmin. As Oy osoitti vaateensa ensin aliurakoitsijalle, jonka tarkoituksena oli tehdä korvaushakemus vakuutusyhtiölle ja myöhemmin vielä pääurakoitsijalle, kun aliurakoitsijan vastuuvakuutus ei kor- vannut vahinkoa. Kiistan aiheena oli se, onko As Oy täyttänyt reklamaatiovelvolli- suutensa ajoissa ja oliko yhtiöllä oikeus vaatimuksiinsa urakoitsijalta.139 KKO on ratkaissut tapauksen reklamaatiovelvollisuutta koskevien yleisten sopimusoikeu- dellisten periaatteiden mukaisesti. Sopimusrikkomuksesta on ilmoitettava kohtuullisessa ajassa havaintohetkestä. Reklamaation jälkeen reklamoitsijalta vaaditaan aktiivisuutta velan vanhentumista koskevien sääntöjen mukaisesti eli pääsääntöisesti kolmen vuoden sisällä, ellei vanhentumista ole katkaistu vanhentumislain (728/2003) mukaisesti. Kor- kein oikeus katsoo, että ”asianmukaisen reklamaation tehneen velkojan passiivisuus asian selvittämisessä ei pääsääntöisesti johda saatavan lakkaamiseen ennen yleisen vanhentumisajan umpeutumista.”140 KKO nostaa esille tapauksen KKO 2018:38, jossa todetaan, että sopijapuolilla on velvolli- suus ottaa huomioon kohtuullisissa määrin vastapuolen edut141. KKO tarkentaa asiaa si- ten, että sopimusoikeudellisilla periaatteilla voidaan antaa suojaa sopimusosapuolille si- ten, että toinen osapuoli voi perustellusti olettaa, ettei toinen osapuoli aio vedota enää sopimusrikkomukseen. Tämä suoja edellyttää, että käsitys perustuu vaatimuksen esittä- jän menettelytapaan ja molempien osapuolien tiedossa oleviin olosuhteisiin. KKO toteaa, että olisi poikkeuksellista, jos velkoja luopuisi saatavastaan. Kuten ratkaisussa KKO 2014:26 on todettu, tilaajan ei tarvitse esittää korvausvaatimusta urakoitsijalle uudes- taan, kun korvausvaatimus oli kaikkien osapuolten tieten vakuutusyhtiössä käsiteltävänä. Tässä tapauksessa ei olisi ollut tarkoituksenmukaista, että As Oy olisi vaatinut urakoitsi- jalta samanaikaisesti samaa korvausta kuin mikä on aliurakoitsijan vakuutusyhtiössä kä- siteltävänä. Urakoitsija ei KKO:n mukaan ole voinut jäädä käsitykseen, että As Oy ei 139 KKO 2019:94 140 KKO 2019:94 141 KKO 2019:94, KKO 2018:38 43 kohdistaisi siihen enää vaatimuksia. As Oy ei ole menettänyt oikeuttaan vaatia vahingon- korvausta menettelytapansa perusteella.142 Näistä tapauksista voitaneen todeta, että jos kaikki osapuolet ovat tiedollisesti tasaver- taisessa tilanteessa vesivahingon vakuutusprosessista ei ole tarvetta esittää vaateita enää ikään kuin varmuudeksi uudestaan. Osapuolet ovat ikään kuin täyttäneet tiedon- antovelvollisuutensa143 . Toisen osapuolen käyttäytyminen ja menettelytapa vahvistaa selkeästi lojaliteettiperiaatteen merkitystä, sillä tapauksissa vedotaan siihen, että jokai- nen osapuoli on ollut tietoinen asian olevan vakuutusyhtiössä vireillä ja se osapuoli, jo- hon vaateet kohdistuvat ei ole voinut perustellusti odottaa, että velkoja pyörtäisi vaa- teensa. Vaikuttaisi siltä, että tiedollinen yhdenvertaisuus voisi vahvistaa lojaliteettiperi- aatteen painoarvoa luottamuksen vahvistumisen seurauksena. Näissä tapauksissa vaati- mukset oli esitetty kertaalleen ajoissa ja määräisinä, joten ratkaisevaa oli se, että niitä ei tarvitse esittää enää uudestaan loppuselvityksessä, sillä niiden voitiin katsoa olevan jo käsiteltyjä seikkoja YSE 1998 mukaisesti. Lojaliteetilla voidaan myös perustella sitä, ettei kumpikaan osapuoli voi yllättäen vedota sopimusrikkomukseen. Eli vastapuolta ei saa ikään kuin johtaa harhaan antaen sen olet- taa, että ei vetoa sopimusrikkomukseen, jos aikoo siihen kuitenkin vedota. KKO ottaa siis kantaa siihen näissä tapauksissa, että jos jokin seikka on kaikkien osapuolien tietoisesti käsittelyssä, kuten vesivahinko ja tämän vuoksi sitä ei ole enää uudelleen käsitelty, niin silloin voidaan luottaa, ettei toinen osapuoli vetoa sopimusrikkomukseen. Lojaliteetti siis toimii myös toiseen suuntaan. Aina ei ole kyse siitä, että pitäisi olla rikkomatta jotakin etua, vaan se voi tarkoittaa myös, että täytyy voida luottaa siihen, ettei vastapuoli nosta kannetta vastaan ilman perusteita tai syytä. Tieva onkin korostanut luottamuksen ja lo- jaliteetin yhtenevyyttä juridisesta näkökulmasta144. 142 KKO 2019:94 143 ks. Karhu & Tolonen 2011, tiedollinen yhdenvertaisuus on syntynyt, kun tiedonantovelvollisuus vesiva- hingoista on täytetty. Ei ole tarvetta täyttää kyseistä velvollisuutta enää uudestaan. 144 ks. Tieva 2006 s. 240–251 44 3.3 Passiivisuus KKO:n ennakkoratkaisuissa 2017:71, 2019:94 ja 2008:19 on kaikissa myös yhteisenä piirteenä toisen osapuolen passiivisuus joissakin määrin. Kuten edellä pääluvussa 2 on todettu, esimerkiksi reklamaatiovelvollisuuden laiminlyönti on passiivista, kun taas velvollisuuden täyttäminen vaatii aktiivisia toimenpiteitä145 . Tämän lisäksi esimerkiksi virhetilanteissa toisen osapuolen erehdyksen ylläpitäminen on lojaliteettiperiaatteen vastaista.146 Kuten edellä todettu, KKO 2017:71 ennakkoratkaisussa tilaaja on ollut passiivinen rekla- mointiaikeidensa suhteen, ja tämä on synnyttänyt urakoitsijassa perustellun luottamuk- sen siihen, että tilaaja suorittaa maksusuorituksen eikä reklamoi147. KKO 2019:94 passii- visuus näkyi sen sijaan siten, että tilaaja ei ollut reklamoinut uudestaan, kun asia on vi- reillä aliurakoitsijan vakuutusyhtiössä. Tätä passiivisuutta ei kuitenkaan voitu tulkita siten, että tilaaja olisi luopunut vaateistansa.148 Myös ennakkoratkaisussa KKO 2008:19 tilaaja oli passiivinen, mutta passiivisuus ei tässä ratkaisussa aiheuttanut tilaajalle korvausvel- vollisuutta enää korkeimmassa oikeudessa. Tässä nimenomaisessa sopimussuhteessa passiivisuus ilmeni siten, että tilaaja ei ole reagoinut urakoitsijan toimintatapoihin.149 KKO nojaa pitkälti YSE-ehtojen sanamuotoihin ja sen asettamiin velvollisuuksiin. Hovioi- keus sen sijaan antaa enemmän painoarvoa yhtiöiden väliselle käytännölle ja kokee pas- siivisuuden olevan hyväksyntä uudelle menettelytavalle. KKO 1993:130 Korkein oikeus on myös ennakkopäätöksessään KKO 1993:130 ottanut kantaa so- pimusneuvotteluiden aikaiseen lojaliteettivelvollisuuteen. Hangon kaupunki ja urakoitsijana toimineet Vesto Oy ja Vesi-Pekka Oy olivat sopineet syvälaiturin 145 ks. Karhu & Tolonen 2011 16:15 2.10.2023 146 ks. Liuksiala & Stoor 2014 s. 76 147 KKO 2017:71 148 KKO 2019:94 149 KKO 2008:19 45 rakentamisesta. Kun tilaaja oli tehnyt alkuperäisiin suunnitelmiin sopimusneuvot- telujen aikana sellaisia muutoksia, joiden urakoitsija tiesi johtavan siihen, ettei ra- kennushanke tule täyttämään suunnitteluvaiheessa asetettuja, olisi urakoitsijan tullut huomautuksentekovelvollisuuden nojalla ilmoittaa tästä tilaajalle. Urakoit- sija oli tapauksessa vastuussa velvollisuutensa laiminlyönnistä aiheutuneesta va- hingosta, sillä urakoitsija oli sitoutunut työurakkaan kokonaisvastuurakentamisen yleisten sopimusehtojen mukaisesti. Korkein oikeus katsoi, että lojaliteettiperiaat- teen mukaisesti huomautuksentekovelvollisuus koskee jo sopimuksen valmistelu- hetkeä.150 Osapuolet olivat siis sopineet menettelevänsä kokonaisvastuurakenta- misen yleisten sopimusehtojen mukaisesti, joihin sisältyy vaatimus huomautuk- sentekovelvollisuudesta sopimussuhteen aikana ja tämä laajenee myös sopimuk- sentekovaiheeseen lojaliteetin nojalla. Kyseisessä tapauksessa urakoitsija on ollut passiivinen huomautuksentekovelvollisuutensa suhteen, jonka vuoksi urakoitsija on joutunut korvausvelvolliseksi. Passiivisuus voi olla tahdonilmaisu, mutta se ei automaattisesti johda siihen, että toisen osapuolen passiivisuus olisi lojaliteettiperiaatteen vastaista. KKO 2017:71 kuitenkin to- teaa: tässä harkinnassa merkitystä on myös sillä, millä tavalla sovittelua vaativa osapuoli on menetellyt sovittelun perusteeksi vetoamistaan seikoista tiedon saatuaan. Se, että sovittelua vaativa osapuoli on toiminnallaan tai passiivisuudellaan antanut toiselle osapuolelle aiheen luottaa siihen, että hän hyväksyy sopimusehdon itseään sitovaksi ja haluaa pysyä sopimuksessa, on yleensä sovittelua vastaan puhuva seikka.151 Eli toisin sanoen KKO:n näkökulma passiivisuuteen vaikuttaisi kuitenkin olevan se, että menettelytapana se ei lähtökohtaisesti ole suotuisa. Kuten aiemmin jo todettu, esimer- kiksi Karhu ja Tolonen toteavat passiivisuuden voivan synnyttää sopimusvelvoitteita. 150 KKO 1993:130 151 KKO 2017:71 46 Heidän mukaansa passiivisuus voi olla oikeustosia ja reklamaatiovelvollisuuden laimin- lyönti voi aiheuttaa vastuuta.152 Ryynänen on kommentoinut lojaliteettiperiaatetta siten, että erityisesti pitkäkestoisissa sopimussuhteissa vaikeneminen, jonka seurauksena vastapuoli jatkaa sopimuksen täyt- tämistä on sopimusvelvoitteiden vastaista käyttäytymistä. Tällainen käyttäytyminen on hänen mukaansa siis lojaliteettiperiaatteen vastaista, sillä periaatteen mukaan vastapuo- len edut tulee kohtuullisissa määrin ottaa huomioon.153 Edellä tiivistetyssä ennakkoratkaisussa KKO 2011:54 Korkein oikeus on sivunnut myös sitä, että Tieliikelaitos olisi halutessaan voinut hakea markkinaoikeudelta uuden hankin- tamenettelyn keskeyttämistä tai korkeimpaan hallinto-oikeuteen tehdyn muutoksen- haun yhteydessä hakea markkinaoikeuden päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä154. Tieliikelaitos on siis ollut passiivinen asian suhteen. Tämä seikka on ollut omiaan tuke- maan KKO:n ratkaisua korvausvelvollisuudesta, vaikkei se vaikuttanut olevan ratkaiseva tekijä perusteluissa. Myös ennakkoratkaisuissa KKO 2014:26 ja KKO 2019:94 tilaajat ovat käytännössä mene- telleet passiivisesti, kun eivät ole nostaneet vesivahinkoa esille. Passiivisuus ei kuiten- kaan nouse merkittäväksi tekijäksi, sillä yhtiöt eivät olleet laiminlyöneet velvollisuuksi- aan tai toimineet sopimusehtojen vastaisesti. Molemmissa tapauksissa vesivahinkoasia oli käsitelty ja yhteisymmärryksessä päätetty odottaa vakuutuksen ratkaisua. Passiivisuu- della vaikuttaisi olevan käytännön merkitystä silloin, kun sen seurauksena voidaan yhtiön todeta laiminlyöneen joitakin velvollisuuksiaan. Passiivisuus ei itsessään aina tarkoita sitä, että näin olisi tapahtunut. Eli vaikka lähtökohtaisesti passiivisuus menettelytapana ei välttämättä ole suotuisa, riippuu sen vaikutus tapauksen tosiseikoista. Näissä 152 Karhu & Tolonen 2011 16:15 2.10.2023 153 Ryynänen 2016 s. 173 154 KKO 2011:54 47 tapauksissa osapuolet olivat täyttäneet tiedonanto- ja reklamaatiovelvollisuutensa vesi- vahinkojen osalta. 3.4 Ajoitus Sopimussuhteessa vaikuttaisi korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuiden perusteella olevan merkitystä sillä, onko oikeustoimen ajoitus oikea. Erityisesti urakkasopimuksissa reklamaation ajankohta on noussut esille ennakkoratkaisuiden kiistakohteena. YSE-eh- dot asettavat tiettyjä vaatimuksia reklamaation ajankohdalle, mutta ne eivät ole tyhjen- täviä kaikilta osin. Saarnilehto on todennut, että pitkäkestoisissa sopimussuhteissa vai- keneminen ja sopimuksen täyttämisen jatkaminen on lojaliteettiperiaatteen vastaista toimintaa155. Korkeimmassa oikeudessa on käsitelty muun muassa kanteen ennenaikaisuutta sekä jäl- kikäteisyyttä. Ennakkoratkaisussa KKO 2017:14 urakoitsijalla oli oikeus nostaa kanne enne taloudellista loppuselvitystä, kun taas KKO 2023:29 vaatimukset olisi tullut esittää taloudellisessa loppuselvityksessä. Tähän on vaikuttanut se, että tilaajalla on ollut tarvit- tavat tiedot vaatimuksestaan yksilöidyn vaatimuksen esittämiseksi, mutta ei ole sitä teh- nyt. Kuitenkaan vaatimusten esittäminen päivän myöhässä urakoitsijan ja aliurakoitsijan vä- lillä ei aiheuttanut puheoikeuden menettämistä ennakkoratkaisussa KKO 2007:41, sillä urakoitsija oli osannut varautua kustannuksiin ja osapuolten välillä ei sovellettu YSE-eh- toja, jolloin tilannetta tulkittiin sopimusoikeuden yleisten ehtojen valossa156. Seuraavaksi tarkastellaan tarkemmin korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiä, joissa se on ottanut kantaa YSE-ehtojen tosiasialliseen tarkoitukseen ja tulkinnut niitä sopimusoikeuden yleisten periaatteiden valossa. 155 Saarnilehto 2010 s. 6 156 ks. KKO 2007:41 48 KKO 2017:14 ja KKO 2023:29 Ennakkoratkaisuissa KKO 2017:14 ja KKO 2023:29 kyse on reklamaation oikea-ai- kaisuudesta. Tapauksessa 2017:14 kyse on ollut tilaajan ja urakoitsijan välisestä urakkasopimuksesta, jossa on noudatettu rakennusalan yleisiä sopimusehtoja YSE 1998. Urakoitsija oli nostanut kanteen tilaajaa vastaan saataviensa suorittami- sesta ennen taloudellista loppuselvitystä. Korkeimman oikeuden ratkaistavaksi jäi, oliko kanne ennenaikainen. YSE 1998:ssa ei ole mainittu, etteikö vaatimuksia voisi esittää ennen vastaanottotarkastusta ja taloudellista loppuselvitystä. Ehtojen 71 §:ssä on mainittu, että osapuolten on esitettävä toisiinsa kohdistuneet vaatimuk- set viimeistään vastaanottotarkastuksessa. KKO kuitenkin lisää, kuten tapauksessa 2014:26 on jo todettu, että YSE-ehtojen taloudellisen loppuselvityksen tarkoituk- sena on, että kaikki vaatimukset ovat lopullisesti selvitettynä sekä riitaiset ja rii- dattomat. Tällöin voidaan keskittyä riitaisiksi jääneiden kysymysten selvittämiseen. Kyseinen näkökulma puoltaisi sitä, että kanne ennen loppuselvitystä olisi ennen- aikainen.157 KKO katsoo lopulta, että oikeusjärjestyksen perustavanlaatuinen lähtökohta, vel- kojan oikeussuoja ja oikeus velkoa erääntynyttä saatavaa tuomioistuimessa me- nee edellä mainitun YSE 1998 tulkintamahdollisuuden edelle. Täten urakoitsijan kanne ei ollut ennenaikainen, vaikka se oli tehty ennen taloudellista loppuselvi- tystä. Eri mieltä oleva korkeimman oikeuden jäsen Rajalahti toteaa sen sijaan, että urakoitsija on yksipuolisesti poikennut YSE 1998 mukaisista sopimusmääräyksistä, kun se on esittänyt vaatimuksensa suoraan käräjäoikeudessa nostamallaan kan- teella eikä tilaajalle urakan loppuselvityksen yhteydessä.158 Ryynänen asettelee kysymyksen siten, että KKO:n tavoite on ollut turvata oikeus saada asia ratkaistavaksi oikeusteitse, mutta kyseenalaistaa sen, päästäänkö tuohon 157 KKO 2017:14 158 KKO 2017:14 49 tavoitteeseen KKO:n ottaman linjan kautta. Ryynäsen näkemyksen mukaan urakkasopi- muskäytäntöön vakiintuneet käytännöt palvelevat jo itsessään osapuolten oikeusturvaa. Hän tuo esille myötävaikutusvelvollisuuden, joka edellyttää siinä mielessä aktiivisuutta, että molempien osapuolten on edistettävä sopimuksen täytäntöönpanoa. Hän kirjoittaa, että vaatimusten ratkaiseminen erikseen ei ole tehokasta ja ennen loppuselvitystä nos- tettu kanne oikeudessa hidastuu kuitenkin sen vuoksi, että osapuolet nostavat esille vaa- timuksia taloudellisessa loppuselvityksessä.159 Voidaankin pohtia, onko myötävaikutusvelvollisuuden näkökulmasta siis tarkoituksen- mukaista, että kanne nostetaan ennen taloudellista loppuselvitystä vai johtaako tämä vain tilanteen kärjistymiseen. KKO on myös tuonut esille sen, että YSE 1998 tarkoituksena on ollut selvittää tilisuhteet ja epäselvät asiat yhtenä kokonaisuutena, vaikkei siinä ole- kaan erikseen estetty riitauttamasta saatavia160. Kivioja kyseenalaistaa lisäksi sen, onko lojaalia menettelyä nostaa kanne, jos toinen osapuoli on menetellyt vilpittömässä mie- lessä eikä kanteen nostamiseen ole taloudellista pakottavuutta ennen loppuselvitystä161. Toisaalta, jos Saarnilehdon mukaan on lojaliteetin vastaista olla reklamoimatta ja jatkaa sopimussuhteen täyttämistä162, voidaan miettiä, että onko tämän velvoitteen vastaista olla reklamoimatta heti, kun reklamoinnin tarve on havaittu. Tapauksessa KKO 2023:29 tilaaja ja urakoitsija olivat sopineet YSE 1998 soveltami- sesta, jonka mukaan vastaanottotarkastuksessa tulee esittää toisiinsa kohdistuvat vaatimuksensa perusteiltaan yksilöitynä sillä uhalla, että oikeus vaatimusten teke- miseen on muutoin menetetty. Vaatimukset voidaan ottaa määriltään kuitenkin käsiteltäväksi vielä taloudellisessa loppuselvityksessä. Tapauksessa tilaaja oli vas- taanottotarkastuksessa kertonut vaatimuksensa urakoitsijaa kohtaan, mutta ei ol- lut esittänyt rahamääräistä vaatimusta taloudellisessa loppuselvityksessä.163 159 Ryynänen 2017 s. 7 160 KKO 2017:14 161 Kivioja 2022 s. 195 162 Saarnilehto 2010 s. 6 163 KKO 2023:29 50 Korkein oikeus on viitannut perusteluissaan tapaukseen 2017:14, jossa on todettu, että sopimusehdoista käy ilmi se menettely, jossa osapuolten keskinäiset tilisuh- teet on tarkoitus selvittää. Lisäksi perusteluissa todetaan, että KKO 2014:26 on todettu, että YSE 1998 sopimusehdoilla pyritään tilanteeseen, jossa vastaanotto- tarkastuksen jälkeen sopijapuolilla on tiedossa kaikki vaatimukset, jotka heihin voi kohdistua ainakin perusteiltaan. Loppuselvityksen päämääränä on kokonaisselvit- tely, jossa selventyy mitkä asiat ovat riitaisia ja mitkä riidattomia. Näistä ehdoista voi poiketa osapuolten keskinäisellä sopimuksella.164 KKO toteaa 2023:29 osalta, että määrällinen vaatimus viitannee rahamääräiseen saata- vaan ja sanamuoto perusteissa on yksiselitteinen. KKO katsoo, että tilaajalla on ollut asennusvirheestä johtunut virheen suuruus riittävällä tasolla tiedossa, jotta se olisi voi- nut esittää vaatimuksensa taloudellisessa loppuselvityksessä. Tämän seurauksena tilaaja oli menettänyt puheoikeutensa ja oikeutensa vaatia rahamääräistä korvausta urakoitsi- jalta.165 KKO vaikuttaisi olevan reklamaation oikea-aikaisuuden osalta johdonmukainen.166 Oi- keuskirjallisuuden ja ennakkoratkaisuiden perusteella vaikuttaisi siltä, että suhteessa ta- loudelliseen loppuselvitykseen on turvallisempaa tehdä reklamointi ennenaikaisesti kuin liian myöhään. Ennenaikainen reklamointi oikeuskäytännön perusteella näyttäisi olevan sallittu menettelytapa, vaikkakin se on aiheuttanut kritisointia tieteenharjoittajien kes- kuudessa, sillä se vesittänee taloudellisen loppuselvityksen tarkoitusta167. Lisäksi KKO:n ratkaisuiden perusteluissa korostetaan sitä, että reklamointivelvollisuuden oikea-aikai- sella täyttämisellä on merkitystä, sillä sen laiminlyöminen voi aiheuttaa kustannuksia osapuolille. 164 KKO 2023:29 165 KKO 2023:29 166 ks. myös Kivioja 2022 s. 208, jossa hän toteaa oikea-aikaisen reklamoinnin ilmentävän lojaliteettiperi- aatetta. 167 ks. Ryynänen 2017 51 KKO 2007:41 Vaateiden esittämisen oikea-aikaisuus on ollut KKO:ssa esillä myös alisteisen ura- kan osalta. KKO on ottanut kantaa ennakkoratkaisussa 2007:41 sivu-urakoitsijan oikeuteen vaatia ylitöistä johtuvaa korvausta pääurakoitsijalta, kun yksilöity kor- vausvaatimus oli esitetty vasta rakennuttajan ja urakoitsijoiden välillä toimitettu- jen loppuselvitysten jälkeen. Rakennuttajan ja pääurakoitsijan välillä oli sovittu YSE 1983 ehtojen soveltamisesta, mutta sivu-urakan alistamissopimuksessa näi- hin ehtoihin ei ollut viitattu. Sivu-urakoitsija oli esittänyt vaateensa ylityökorvauk- sista ensin rakennuttajalle ennen taloudellisia loppuselvityksiä, mutta rakennut- taja oli palauttanut vaatimukset sivu-urakoitsijalle todeten, että vaatimus tulee esittää pääurakoitsijalle. Vaatimus oli saapunut pääurakoitsijalle loppuselvitysten jälkeen.168 Lopputulemana sivu-urakoitsijan vaade ei ollut saapunut liian myöhään pääurakoitsijalle. KKO perustelee johtopäätöstään sillä, että alistammissopimuksessa ei ole ehtoa vaati- muksien määräajasta tai viitattu YSE-ehtoihin tältä osin. Pää- ja sivu-urakoitsija eivät myöskään olleet sopineet keskinäisten vaateidensa selvitysajankohdasta. Vastaanotto- tarkastuksessa sopijapuolet olivat sopineet, että toisiinsa kohdistuvat vaatimukset esi- tettäisiin loppuselvityksessä, mutta näiden osapuolten välillä ei kuitenkaan ollut erillistä loppuselvitystä. KKO toteaa, ettei YSE 1983 ehdoista voida johtaa yleistä periaatetta, jonka mukaan pääurakoitsijan vastuuta voitaisiin näin rajoittaa. Myöskään alan tapa ei tässä tapauksessa sido osapuolia.169 Oikeuskirjallisuuden näkemys tapaoikeudesta on sa- man suuntainen, että yleisistä sopimusehdoista ei voi suoraan johtaa maan tapaa170. Edellä mainitun vuoksi sivu-urakoitsija ei siis ole menettänyt oikeutta esittää korvausvaa- teita ja KKO vielä toteaa, että tämä ei myöskään ole pääurakoitsijan kannalta yllättävää 168 KKO 2007:41 169 KKO 2007:41 170 ks. Ryynänen 2016 s. 14–15, Oksanen ja muut 2019 s. 37 52 tai kohtuutonta, sillä pääurakoitsija oli tehnyt tästä kustannusvarauksen ja oli tietoinen mahdollisesta korvausvaatimuksesta. KKO ratkaisi tapauksen sopimusoikeuden yleisten periaatteiden nojalla, eli korvausvelka vanhentuu lähtökohtaisesti laissa säädetyssä mää- räajassa.171 Lojaliteettiperiaatteen mukaisesti tulee kohtuullisissa määrin ottaa huomioon toisen osapuolen edut ja koska vaateiden esittäminen liian myöhään voi aiheuttaa toiselle va- hinkoa voidaan sen tulkita olevan periaatteen vastaista toimintaa. Tässä tapauksessa osapuoli oli jo varautunutkin siihen, että kustannuksia voi koitua edelleen aliurakoitsijan puolelta, vaikkakin ilmoitus oli tapahtunut liian myöhään. Kuitenkin KKO näyttää tulleen lopputulokseen, jossa lojaliteettia ei tässä tapauksessa silti ole rikottu, koska vaatimuk- set on esitetty nopeasti, päivän jäljessä, ja niihin on varauduttu osapuolien toimesta. Käytännössä katsoen KKO 2007:41 ennakkoratkaisussa ei ollut edes muodollista syytä olla hyväksymättä tätä menettelyä, kun YSE-ehtojen soveltamisesta ei ollut sovittu alis- tamissopimuksessa. KKO:n näkökanta vaikuttaa vahvistavan oikeuskirjallisuudessa todet- tua, vaikkakin Hemmo ja Halila ovat kuitenkin todenneet, että YSE-ehtojen vakiintunei- suuden vuoksi niillä on merkitystä tapaoikeuden muotoutumisessa172. Tämän ennakko- päätöksen linjauksen perusteella sopimusoikeuden yleisten periaatteiden ja YSE-ehtojen törmäystilanteessa yleiset periaatteet näyttävät menevän YSE-ehtojen edelle. 3.5 Osapuolten vaikutus toisiinsa Urakkasopimukset ovat oikeuskirjallisuudessa nähty yhteistoimintaluonnetta vaativaksi sopimusmuodoksi173. Tämän seurauksena osapuolten toiminta vaikuttaa tiiviisti vasta- puolen olosuhteisiin. Korkein oikeus