H A R R I LU H TA S E L A Sähköisen kuluttajakaupan sääntely Euroopan unionissa ja Yhdysvalloissa AC TA WA S A E N S I A No 178 Oikeustiede 6 Talousoikeus U N I V E R S I TA S WA S A E N S I S 2 0 0 7 ACTA WASAENSIA 2 Esitarkastajat Professori Risto Nuolimaa Tampereen yliopisto Oikeustieteiden laitos Kanslerinrinne 1 33014 Tampereen yliopisto Professori Ahti Saarenpää Lapin yliopisto Oikeustieteiden tiedekunta Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi ACTA WASAENSIA 3 ALKUSANAT Väitöskirjan kirjoittamisprosessi lähenee loppuaan. Haluan esittää kiitokset kaikille, jot- ka eri tavoin ovat auttaneet minua tutkimustyössä. Haluan esittää kiitoksen Vaasan yliopiston talousoikeuden laitoksen henkilökunnalle. Kiitos työnohjaajalle, professori Juha Toloselle, tutkimukseen liittyvistä neuvoista ja käytännön avusta. Erityinen kiitos kuuluu myös professori Asko Lehtoselle, joka on rat- kaisevasti tukenut työn valmistumista antamalla arvokkaita neuvoja ja tukea tutkimus- prosessin eri vaiheissa sekä avustanut aineiston etsimiseen liittyvissä kysymyksissä. Li- säksi haluan kiittää KTT, lehtori Brita Herleriä ja KTL, assistentti Sari Hakapäätä avus- ta tutkimuksen tekemiseen liittyneissä käytännön kysymyksissä. Kiitokset myös professori Risto Nuolimaalle ja professori Ahti Saarenpäälle käsikirjoi- tuksen tarkastamisesta ja käsikirjoituksen parantamiseen tähtäävistä neuvoista. Lopuksi haluan kiittää kotiväkeä tuesta. Lisäksi haluan kiittää isääni, Paavo Luhtaselaa, myös käsikirjoituksen oikolukemisesta. Tutkimuksen tekeminen ei olisi ollut mahdollista ilman saamaani taloudellista tukea. Tähän liittyen haluan antaa kiitokset Suomen kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan kult- tuurirahastolle, Evald ja Hilda Nissin säätiölle, Ella ja Georg Ehrnroothin säätiölle ja Emil Aaltosen säätiölle, jotka ovat taloudellisella tuella mahdollistaneet tutkimuksen to- teuttamisen. ACTA WASAENSIA 4 SISÄLLYS sivu ALKUSANAT 3 LYHENTEITÄ 11 ABSTRACT 14 1. JOHDANTO 15 1.1 Tutkimuksen lähtökohta 15 1.2 Tutkimuksen toteutus 17 1.2.1 Tutkimusaiheen rajaus ja tutkimusongelman määrittely 17 1.2.2 Tutkimusmenetelmä 21 1.2.2.1 Oikeusvertailun tehtävät yleisesti 22 1.2.2.2 Oikeusvertailun suorittaminen 25 1.3 Oikeuslähteet ja niiden käyttö 31 1.3.1 Oikeuslähteiden käytöstä yleisesti 31 1.3.2 Euroopan unionin oikeuslähteet 34 1.3.2.1 Yhteisön tason oikeuslähteet 34 1.3.2.1.1 Primäärioikeus 35 1.3.2.1.2 Johdettu oikeus 35 1.3.2.1.3 Muut oikeuslähteet 39 1.3.2.2 Jäsenvaltioiden oikeuslähteet 41 1.3.2.2.1 Englanti 42 1.3.2.2.2 Romaanis-germaaninen oikeusperhe 43 1.3.3 Yhdysvaltojen oikeuslähteet 45 1.3.3.1 Liittovaltion oikeuslähteet 46 1.3.3.2 Osavaltioiden oikeuslähteet 48 1.4 Tutkimuksen kulku 52 2. KANSAINVÄLINEN VERKKOKAUPPA JA MARKKINOINTI 54 2.1 Kansainvälisen verkkokaupan kehitys 54 2.2 Tietoverkossa tapahtuvan kaupankäynnin jaottelu tuotteiden perusteella 57 ACTA WASAENSIA 5 2.2.1 Aineettomat tuotteet 58 2.2.2 Fyysiset tuotteet 60 2.3 Markkinointi verkkosivuilla ja sille asetetut vaatimukset 61 2.3.1 Euroopan unioni 69 2.3.1.1 Vastuu mainonnassa annetuista tiedoista 69 2.3.1.2 Harhaanjohtava mainonta 70 2.3.1.3 Vertaileva mainonta 76 2.3.2 Yhdysvallat 78 2.3.2.1 Vastuu mainonnassa annetuista tiedoista 78 2.3.2.2 Harhaanjohtava mainonta 79 2.3.2.2.1 Harhaanjohtavaa mainontaa koskeva sääntely liittovaltion tasolla 79 2.3.2.2.2 Harhaanjohtavaa mainontaa koskeva sääntely osavaltioiden tasolla 83 2.3.2.3 Vertaileva mainonta 85 2.3.3 Yhteenveto 86 2.4 Suoramainonta tietoverkossa 89 2.4.1 Euroopan unioni 95 2.4.1.1 Sähköpostimainonnan edellytykset 96 2.4.1.2 Sähköpostiosoitteiden kerääminen 100 2.4.1.3 Sähköpostimainoksen muotovaatimukset 101 2.4.2 Yhdysvallat 102 2.4.2.1 Sähköpostimainonnan edellytykset 103 2.4.2.2 Sähköpostiosoitteiden kerääminen 104 2.4.2.3 Sähköpostimainoksen muotovaatimukset 106 2.4.3 Yhteenveto 108 3. KANSAINVÄLISEN VERKKOKAUPAN SOPIMUSOIKEUDELLISET KYSYMYKSET 111 3.1 Tarjous 112 3.1.1 Tarjous ja kehotus tarjouksen tekemiseen tietoverkossa 114 3.1.2 Tarjouksen sitovuus 117 3.1.3 Yhteenveto 123 3.2 Sopimuksen solmimisprosessin aikana verkkokaupassa annettavat tiedot 124 ACTA WASAENSIA 6 3.2.1 Euroopan unioni 127 3.2.1.1 Ennen tilauksen tekemistä annettavat tiedot 127 3.2.1.2 Tilauksen tekemisen jälkeen annettavat tiedot 132 3.2.1.3 Tiedonantovelvollisuuksien täyttäminen 135 3.2.2 Yhdysvallat 136 3.2.2.1 Tiedonantovelvollisuudet liittovaltion tasolla 136 3.2.2.2 Tiedonantovaatimukset osavaltiotasolla 137 3.2.3 Yhteenveto 140 3.3 Sopimusehtojen sääntely 142 3.3.1 Euroopan unioni 148 3.3.1.1 Ehtojen liityntä sopimukseen 148 3.3.1.2 Ehtojen sisältö 149 3.3.1.3 Kohtuuttomien ehtojen käytön estäminen 152 3.3.2 Yhdysvallat 154 3.3.2.1 Sopimusehtojen kohtuuttomuusarviointi UCC:n pohjalta 154 3.3.2.2 Muita kohtuuttomuusarviointiin soveltuvia osavaltiotasoisia säännöksiä 158 3.3.2.3 Sopimusehtojen kohtuuttomuusarviointi Louisianassa 158 3.3.3 Yhteenveto 160 3.4 Hyväksyntä 162 3.4.1 Hyväksynnän muoto ja sisältö 163 3.4.2 Hyväksynnän sitovuus 166 3.4.3 Yhteenveto 169 3.5 Pitkäkestoiset sopimukset verkkokaupassa 170 3.5.1 Euroopan unioni 171 3.5.2 Yhdysvallat 171 3.5.3 Yhteenveto 174 3.6 Sopimuksenmukaisuus 175 3.6.1 Euroopan unioni 176 3.6.1.1 Tuotteille asetetut vaatimukset ja myyjän virhevastuu 177 3.6.1.2 Myyjän virhevastuun ajallinen kesto 179 3.6.1.3 Virheen oikaisu 181 3.6.2 Yhdysvallat 184 ACTA WASAENSIA 7 3.6.2.1 Tuotteen vastaanottamisen yhteydessä ilmenevä virhe 185 3.6.2.2 Piilevä virhe 186 3.6.2.2.1 Tuotteille asetetut vaatimukset ja myyjän virhevastuu 187 3.6.2.2.2 Myyjän virhevastuun rajoittaminen 190 3.6.2.2.3 Myyjän virhevastuun ajallinen kesto 193 3.6.2.2.4 Virheen oikaisu 194 3.6.3 Yhteenveto 197 3.7 Sopimuksen purkaminen 201 3.7.1 Viivästys 203 3.7.1.1 Euroopan unioni 204 3.7.1.1.1 Tuotteen toimitusaika 205 3.7.1.1.2 Korvaava tuote 206 3.7.1.2 Yhdysvallat 207 3.7.1.2.1 Tuotteen toimitusaika 208 3.7.1.2.1 Korvaava tuote 210 3.7.1.3 Yhteenveto 211 3.7.2 Sopimuksen peruutusoikeus 213 3.7.2.1 Euroopan unioni 216 3.7.2.1.1 Peruutusoikeuden edellytykset ja kesto 217 3.7.2.1.2 Peruutusoikeuden käyttämisen seuraukset 220 3.7.2.2 Yhdysvallat 224 3.7.2.2.1 Peruutusoikeuden tarjoaminen ja peruutusoikeuden ehdot 224 3.7.2.2.2 Peruutusoikeuden käyttämisen seuraukset 226 3.7.2.3 Yhteenveto 227 3.7.3 Virheet tahdonilmaisussa 229 3.7.3.1 Euroopan unioni 232 3.7.3.1.1 Ilmaisuerehdys 232 3.7.3.1.2 Motiivierehdys 234 3.7.3.1.3 Lähetysvirhe 235 3.7.3.2 Yhdysvallat 236 3.7.3.2.1 Ilmaisu- ja motiivierehdys 236 3.7.3.2.2 Lähetysvirheet 240 ACTA WASAENSIA 8 3.7.3.3 Yhteenveto 241 3.8 Tuomioistuimen toimivalta ja tuomioiden täytäntöönpano verkkokaupan kuluttajasopimuksissa 243 3.8.1 Euroopan unioni 247 3.8.1.1 Tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta 247 3.8.1.1.1 Sopimus tuomioistuimen toimivallasta 248 3.8.1.1.2 Tuomioistuimen toimivalta neuvoston asetuksen 44/2001 mukaan 249 3.8.1.1.3 Tuomioistuimen toimivalta kansallisten säännösten mukaan 251 3.8.1.2 Tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano 252 3.8.1.2.1 Jäsenvaltioissa annetut tuomiot 253 3.8.1.2.2 Jäsenvaltioiden ulkopuolella annetut tuomiot 255 3.8.2 Yhdysvallat 256 3.8.2.1 Tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta 256 3.8.2.1.1 Sopimus tuomioistuimen toimivallasta 257 3.8.2.1.2 Tuomioistuimen toimivalta oikeuskäytännön mukaan 257 3.8.2.2 Tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano 261 3.8.2.2.1 Osavaltioissa annetut tuomiot 261 3.8.2.2.2 Yhdysvaltojen ulkopuolella annetut tuomiot 262 3.8.3 Yhteenveto 266 3.9 Lainvalinta verkkokaupan kuluttajasopimuksia koskien 269 3.9.1 Euroopan unioni 272 3.9.1.1 Osapuolten suorittama lainvalinta 273 3.9.1.1.1 Mainonta verkkosivustolla ja lainvalinta 275 3.9.1.1.2 Mainonta sähköpostin välityksellä ja lainvalinta 280 3.9.1.2 Sovellettava laki lakivalinnan puuttuessa 281 3.9.2 Yhdysvallat 283 3.9.2.1 Lainvalinta UCC:n ja UCITA:n mukaan 284 3.9.2.2 Lainvalinta oikeuskäytännön pohjalta 287 3.9.3 Yhteenveto 289 4. SÄHKÖINEN ALLEKIRJOITUS 292 4.1. Euroopan unioni 298 ACTA WASAENSIA 9 4.1.1 Sähköisen allekirjoituksen määritelmä 299 4.1.2 Sähköisen allekirjoituksen oikeusvaikutukset 301 4.2 Yhdysvallat 304 4.2.1 Sähköisen allekirjoituksen määritelmä 306 4.2.2 Sähköisen allekirjoituksen oikeusvaikutukset 308 4.3 Yhteenveto 310 5. YKSITYISYYS KANSAINVÄLISESSÄ VERKKOKAUPASSA 313 5.1 Tietojen kerääminen verkkokaupassa 313 5.1.1 Tietojen kerääminen sivustolla vierailevista käyttäjistä 315 5.1.2 Tietojen kerääminen rekisteröitymisen ja ostotapahtuman yhteydessä 319 5.2 Tietosuoja verkkokaupassa 321 5.2.1 Euroopan unioni 326 5.2.1.1 Henkilötietojen määritelmä 328 5.2.1.2 Ilmoitusvelvollisuus viranomaisille 331 5.2.1.3 Tietojen turvaaminen 333 5.2.1.4 Tietojen käsittelyn edellytykset 334 5.2.1.5 Tietojen sisältöä koskevat periaatteet 339 5.2.1.6 Informointi tietojen keräämisestä 342 5.2.1.7 Rekisteröidyn tiedonsaantioikeus 344 5.2.1.8 Henkilötietojen siirto Euroopan talousalueen ulkopuolelle 346 5.2.2 Yhdysvallat 351 5.2.2.1 Tietojen kerääminen alle 13-vuotiailta 352 5.2.2.1.1 Henkilötietojen määritelmä 352 5.2.2.1.2 Tietojen turvaaminen ja tietojen käsittelyn edellytykset 353 5.2.2.1.3 Tietojen käsittelyä koskevat periaatteet 354 5.2.2.1.4 Informointi tietojen keräämisestä 355 5.2.2.1.5 Sääntelyn vaikutuksista 356 5.2.2.2 Tietosuojalainsäädäntö osavaltiotasolla 357 5.2.2.2.1 Kalifornian AB 1950 säännös 358 5.2.2.2.2 Kalifornian Online Privacy Protection Act of 2003 -laki 360 5.2.2.2.3 Kalifornian Shine the light -laki 361 ACTA WASAENSIA 10 5.2.2.3 Oikeuskäytäntöön ja itsesääntelyyn perustuva tietosuoja 363 5.2.3 Yhteenveto 365 6. YHTEENVETO 371 6.1 Keskeisiä eroja verkkokaupan sääntelyssä 372 6.2 Verkkokaupan sääntelyn erot yleisesti 380 LÄHTEET 383 ACTA WASAENSIA 11 LYHENTEITÄ ABA American Bar Association BGB Bürgerliches Gesetzbuch BGB-infoV. BGB-Informationspflichten-Verordnung BGBl Bundesgesetzblatt BGHZ Bundesgerichtshofs in Zivilsachen CAN-SPAM Act Controlling the Assault of Non-Solicited Pornography and Marketing Act CISG Convention on Contracts for the International Sale of Goods CJS Corpus Juris Secundum CNIL Commission nationale de l'informatique et des libertés CFR Code of Federal Regulations DTI Department of Trade and Industry Etämyyntidirektiivi Direktiivi 1997/7/EY, kuluttajansuojasta etäsopimuksissa EDI Electronic Data Interchange EPIC Electronic Privacy Information Center E-Sign Act Electronic Signature in Global and National Commerce Act ETS European Treaty Series EuroCAUCE European Coalition against Unsolicited Commercial Email Ficom Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FTC Federal Trade Commission HE Hallituksen esitys Henkilötietodirektiivi Direktiivi 1995/46/EY, yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta HTML Hypertext Markup Language ICC International Chamber of Commerce IP Internet Protocol IRC Internet Relay Chat ITU International Telecommunication Union KKO Korkein oikeus ACTA WASAENSIA 12 Kohtuuttomuusdirektiivi Direktiivi 93/13/ETY, kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista KSL Kuluttajansuojalaki 20.1.1978/38 KVL Kuluttajavalituslautakunta MAO Markkinaoikeus MT Markkinatuomioistuin NCCUSL National Conference of Commissioners on Uniform State Laws New York State Consolidated Laws: CVP Civil Practice Law & Rules EXC Executive Law GBS General Business Law GOB General Obligations Law STT State Technology Law OECD Organisation for Economic Co-operation and Development OFT Office of Fair Trading Oikeustoimilaki Laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista 13.6.1929/228 OK Oikeudenkäymiskaari 1.1.1734/4 PECL Principles of European Contract Law SigG Gesetz über Rahmenbedingungen für elektronische Signaturen SI Statutory Instrument TCP Transmission Control Protocol TDDSG Teledienstedatenschutzgesetz TDG Gesetz über die Nutzung von Telediensten UCC Uniform Commercial Code UCITA Uniform Computer Information Transactions Act UETA Uniform Electronic Transactions Act UEFJA Uniform Enforcement of Foreign Judgments Act UFMJRA Uniform Foreign Money Judgments Recognition Act ACTA WASAENSIA 13 UFCMJRA Uniform Foreign Country Money Judgments Recognition Act UNCITRAL United Nations Commission on International Trade Law UNIDROIT International Institute for the Unification of Private Law USC United States Code UWG Gesetz gegen den unlauteren Wettbewerb WWW World Wide Web WTO World Trade Organisation ZPO Zivilprozeßordnung ACTA WASAENSIA 14 ABSTRACT Luhtasela, Harri (2007). Sähköisen kuluttajakaupan sääntely Euroopan unionissa ja Yh- dysvalloissa (The Regulation of Business-to-Consumer Electronic Commerce in the European Union and in the United States). Acta Wasaensia No. 178, 445 p. The importance of the Internet as a marketplace for consumer goods has grown year by year. A special feature of this marketplace is that the market is global while its rules are mostly national and, in certain countries, there are regional rules as well. This research aimed to determine what differences and similarities exist in the regula- tion of Internet-based indirect business-to-consumer electronic commerce (i.e. elec- tronic commerce where the product ordered is delivered to the consumer physically) in the European Union and the United States. In addition, this study explored how two conflicting interests underlying the regulation of commerce – i.e. the interests of busi- ness and consumer interests –have affected the regulation of indirect e-commerce in both legal systems. This research was carried out by comparing the regulation of issues relating to elec- tronic commerce in the European Union and in the United States at different stages of the electronic transaction. The electronic marketing in general and marketing by email, and the regulation of these, were examined first. Issues concerning electronic contract formation and contract execution, and their regulation, were then studied. Finally, data protection in electronic commerce and its regulation were investigated. This study revealed that there are both similarities and significant differences in the regulation of electronic commerce related issues in the European Union and the United States. Evaluation of the regulation of indirect business-to-consumer e-commerce in its entirety showed that as concerns most of the issues investigated in this study, the inter- ests of consumers have been emphasized in regulation and the aims of regulation in the European Union more than in the United States. Harri Luhtasela, Department of Business Law, University of Vaasa, P.O. Box 700, FI- 65101, Vaasa, Finland. Key words: Electronic commerce, consumer protection, commercial law, data protec- tion, European Union, United States. ACTA WASAENSIA 15 1. JOHDANTO 1.1 Tutkimuksen lähtökohta Kaikille avointa kaupankäyntiä on Internetissä harjoitettu jo yli kymmenen vuotta. Kai- ken kaikkiaan Tilastokeskuksen vuoden 2006 keväällä tekemän tutkimuksen mukaan tietoverkon kautta ostoksia oli tehnyt jo lähes puolet suomalaista. Esimerkiksi vuoden 2006 kolmen kevätkuukauden aikana yksityiskäyttöön tehtyjen verkko-ostosten arvioi- tiin olleen arvoltaan noin 620 miljoonaa euroa.1 Tietoverkossa tapahtuva kaupankäynti on maailmanlaajuisesti kasvanut vuosi vuodelta, joskin kasvunopeus on vaihdellut aloit- tain ja maittain. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vuoden 2006 viimeisellä neljänneksellä ku- luttajaverkkokauppa kasvoi Yhdysvaltojen kauppaministeriön alaisen tilastotoimiston julkaisemien virallisten lukujen mukaan 24,6 % edellisen vuoden vastaavaan ajanjak- soon verrattuna ja oli vuodenaikaan mukautetulta arvoltaan 29,3 miljardia dollaria. Ta- vanomainen vähittäiskauppa kasvoi samana ajanjaksona 4,6 % vastaavaan edellisen vuoden ajanjaksoon verrattuna.2 Useiden arvioiden mukaan verkkokaupan kasvu tulee tulevaisuudessa edelleen jatkumaan. Muun muassa Ficomin siteeraaman European In- formation Technology Observatoryn mukaan Internetissä käytävän kuluttajaverkkokau- pan arvo Länsi-Euroopassa oli vuonna 2004 88,3 miljardia euroa ja vuoteen 2008 men- nessä sen ennustetaan kasvavan 351,1 miljardiin euroon 3. Verkkokaupan kasvun myötä rajat ylittävä kaupankäynti tietoverkossa tullee koskemaan yhä useampaa ihmistä 4. Toi- saalta tätä kehitystä saattaa hidastaa se, että esimerkiksi Euroopan unionin 15 jäsenval- tiossa vuonna 2003 Euroopan yhteisöjen komission teettämän eurobarometritutkimuk- sen mukaan vain 23 % verkkokaupasta ostaneista kertoi täysin luottavansa verkkokau- pankäyntiin 5. 1 Sirkiä 2006:16–17. 2 U.S. Census Bureau 2007. 3 Ficom 2006. 4 Esim. Larsson 2002:245. 5 Euroopan yhteisöjen komissio 2004:6. ACTA WASAENSIA 16 Internet-tietoverkko luo monenlaisia uusia mahdollisuuksia kaupankäyntiin mm. laajen- tamalla kuluttajan tavoitettavissa olevaa yritysten ja tuotteiden lukumäärää sekä hävit- tämällä ajan, maantieteellisten etäisyyksien ja palvelimen sijainnin merkityksen 6. Pal- velimen sijainnilla on kuitenkin merkitystä lainvalinnan kannalta erilaisten kauppaa sääntelevien lakien, sääntöjen ja käytäntöjen vuoksi. Vaikka liiketoimet tavalla tai toi- sella tietoverkossa tapahtuvassa kaupankäynnissä helposti ylittävät valtioiden rajoja sähköisessä muodossa, ei se vaikuta erityisesti fyysisten tuotteiden kaupassa siihen, ett- eikö olemassa olevia lainvalintasääntöjä, kuten erilaisia liittymäsäännöstöjä ja periaat- teita, voitaisi soveltaa kyseisiin liiketoimiin, vaikkakin tällöin voi tosin syntyä uudenlai- sia tulkintakysymyksiä 7. Liittymäsäännöstöjen soveltaminen puolestaan saattaa usein tuoda esiin kokonaan uudenlaisia pelisääntöjä noudatettavaksi. Verkkokaupan kehityk- sen kannalta olisi tärkeää, että lainsäädännöllinen kehys, jonka puitteissa rajat ylittävää sähköistä kaupankäyntiä harjoitetaan, olisi mahdollisimman selkeä, yhtenäinen ja risti- riidaton. Globaalissa mittakaavassa tämä on tavoittelemisen arvoinen päämäärä, johon monet järjestöt, kuten esim. OECD, ovat jo jonkin aikaa mm. suosituksillaan ja mallila- eillaan pyrkineet myös muuta lainsäädäntöä koskien 8. Tämän tavoitteen toteutuminen lienee kuitenkin lähitulevaisuudessa vaikeaa, sillä pyrkimykset oikeuden globalisaatioon yleensäkin ovat viime aikoina kohdanneet vastustusta 9. Lisäksi alueellisellakin tasolla säännöksien painotukset saattavat edelleen vaihdella 10. Monen tahon harjoittama sään- tely ja sääntelyn erilaiset muodot11 vaikuttavat osaltaan siihen, että kuluttajien ja osittain kauppiaidenkin tietoisuus verkkokauppaa sääntelevän ulkomaisen ja osin kotimaisenkin lainsäädännön sisällöstä on yleensä vähäistä. Olisi kuitenkin ensisijaisen tärkeää, että 6 Ks. Rudanko 1996:59, Pink 2001:48 ja Schaub 2004:13. 7 Ks. esim. Pink 2001:48, Larsson 2002:245–246 ja Keller 2004:15. Ongelmallisempi tilanne liittymä- säännöstöjen soveltamisen suhteen on aineettomien tuotteiden kaupan kohdalla, jossa osapuolten sijainnin selvittäminen on vaikeampaa (ks. esim. Larsson 2002:245). 8 Ks. esim. OECD 1994:7–8 ja Euroopan yhteisöjen komissio 1997/157:27. 9 Tolonen 2000:221–225. 10 Esimerkiksi Yhdysvalloissa on mahdollista havaita epäyhtenäisyyttä liittovaltion lainsäädännön ja eräi- den osavaltioiden lainsäädännön välillä sekä myös näiden tasojen sisällä. Epäyhtenäisyys johtuu siellä mm. useasta eri lakeja säätävistä tahoista. Toisaalta myös EU:n piirissä tapahtuva sääntely lisää tietyissä tapauksissa oikeuden epäyhtenäisyyttä direktiivien erilaisesta kansallisesta toimeenpanosta johtuen (ks. esim. Mikkola 2003:2). Tähän liittyen oikeudellisen tavoitteenasettelun realistisuutta on pidetty yhteisön tasolla kyseenalaisena, koska on katsottu, että yhteisön oikeuden tosiasiallisen soveltamisen yhtenäisyy- destä eri jäsenvaltioissa on vähän tietoa olemassa (Tala 2003:7). Uusien jäsenvaltioiden liittymisen myötä viime aikoina on pohdittu myös, onko ylipäänsä yhtenäinen lainsäädäntö EU:ssa mahdollinen (Ämmälä 2006:2). 11 Ks. sääntelyn erilaisista muodoista esim. Neuvonen 2006:406–407. ACTA WASAENSIA 17 verkkokaupan osapuolet olisivat tietoisia sähköistä kaupankäyntiä koskevista säännök- sistä. Se hyödyttäisi kaikkia sähköisen kaupankäynnin osapuolia mm. mahdollisiin riita- asioihin liittyvien kustannusten vähentymisenä ja sähköisen kaupankäynnin kehitykselle tärkeän luottamuksen kasvuna sähköistä kaupankäyntimenetelmää kohtaan.12 Sääntelyä koskevaa epävarmuutta voidaan myös yleensäkin pitää kansainvälisen kaupan kasvun esteenä 13. Tähän liittyen tietämystä tämän nopeasti kehittyvän kaupankäyntitavan sään- telystä eri valtioissa on tärkeää edistää oikeusvertailevalla tutkimuksella, jotta kuluttajat ja kauppiaat pystyisivät tehokkaasti hyödyntämään tätä uutta kaupankäyntimenetelmää ja etukäteen arvioimaan toimiensa vaikutuksia. 1.2 Tutkimuksen toteutus 1.2.1 Tutkimusaiheen rajaus ja tutkimusongelman määrittely Tässä tutkimuksessa mielenkiinnon kohteena ovat sähköistä kaupankäyntiä sääntelevät normit. Sähköinen kaupankäynti on mahdollista määritellä ja jaotella usealla tavalla 14. Tutkimuksessa tutkitaan avoimessa Internet -tietoverkossa tapahtuvan epäsuoran kulut- tajakaupan eli kuluttajien15 ja yrityksien välisen sähköisen kaupankäynnin (engl. bu- siness to consumer)16 sääntelyä pääosin kuluttajan näkökulmasta 17. Epäsuoralle verk- kokaupalle (engl. indirect electronic commerce) on luonteenomaista, että liiketoimen 12 Ks. Schaub 2004:15 ja katso myös Lång 2005:12 ja 15. 13 Ks. Larsson 2002:259 ja Kärkkäinen 2005:49. 14 Ks. esim. Østergaard 2003:18–20 ja Schaub 2004:4–6 sekä 9–11. 15 Yksilöllä voi olla useita rooleja yhteiskunnassa. Tässä tutkimuksessa yksilöitä käsitellään pääosin ku- luttajarooliin liittyen, jonka keskeisenä piirteenä pidetään yleensä rahan käyttämistä muussa kuin elinkei- non tai ammatin harjoittamisen yhteydessä. (Ks. Bärlund 2002:24–42 ja Ämmälä 2006:14–15). 16 Muita sähköisen kaupankäynnin muotoja ovat mm. yrityksien välinen kaupankäynti (engl. business to business), kuluttajien välinen kaupankäynti (engl. consumer to consumer) ja sähköiset julkiset hankinnat (engl. business to government) (ks. myös Euroopan yhteisöjen komissio 1997/157:9 taulukko 1). 17 Tutkimuksessa perehdytään verkkokauppaan, jota kuluttajien oletetaan käyvän nimenomaan kiinteässä paikassa sijaitsevaa verkkoyhteyttä hyödyntävän tietokoneen välityksellä. Täten tutkimuksen ulkopuolelle jää mobiiliviestimien, kuten mm. kehittyneen matkapuhelimen välityksellä käytävä verkkokauppa, siltä osin kuin se eroaa tietokoneella käytävästä kaupankäynnistä. Yleensä ottaen tällaisen mobiiliviestinnän keskeisten erojen kiinteästä paikasta tapahtuvaan viestintään nähden katsotaan juontuvan sen riippumat- tomuudesta ajasta ja maantieteellisestä sijainnista (ks. Kopomaa 2000:43–52 ja 118–122). Erityisesti si- jainnista riippumattomuus luo sääntelyn kannalta uudenlaisia kysymyksiä kiinteästä paikasta käytävään verkkokauppaan nähden. Näihin kysymyksiin ei kuitenkaan tässä tutkimuksessa valitun rajauksen mukai- sesti perehdytä. ACTA WASAENSIA 18 osista tuotteen jakelu suoritetaan yleensä tietoverkon ulkopuolella 18. Tähän liittyen tut- kimuksessa keskitytään verkkokauppaan, jonka kohteena ovat irtaimet tuotteet 19. Tut- kimuksen ulkopuolelle rajautuu myös käytettyjen tuotteiden kauppa siltä osin kuin se eroaa uusien tuotteiden kaupasta. Tutkimus rajautuu tämän lisäksi, kuten edellä on to- dettu, avoimen Internet -tietoverkon kautta käytävään yleiseen kaupankäyntiin, joten ei- avoimissa verkoissa käytävä kaupankäynti samoin kuin myös yksittäisien tuoteryhmien kaupankäyntiä koskevat säännökset jäävät tutkimuksen ulkopuolelle 20. Tämä tutkimus on myös maantieteellisesti rajattu. Verkkokaupassa läsnä olevien kan- sainvälisten elementtien vuoksi tutkimusta ei ole kuitenkaan rajattu koskemaan ainoas- taan yhdessä oikeusjärjestyksessä tapahtuvaa verkkokaupan sääntelyä, vaan tutkimuk- sen kohdealueina ovat Euroopan unionissa ja Yhdysvalloissa suoritettava sähköisen kaupankäynnin sääntely. Kyseiset alueet on valittu tutkimuksen kohteeksi siksi, että sähköinen kaupankäynti on näillä alueilla yleistä ja toisaalta osittain myös siksi, että molempien alueiden voidaan katsoa kuuluvan yleisesti käytössä olevan oikeusperhe- luokittelun mukaan länsimaisen oikeuskulttuurin kahteen eri oikeusperheeseen 21. Eu- roopan unioni edustaa tutkimuksessa sääntelyltään pääosin romaanis-germaanista oike- usperhettä ja Yhdysvallat pääosin common law -oikeusperhettä 22. Näillä molemmilla 18 Verkkokaupan jaottelu suoraan ja epäsuoraan otettiin käyttöön Euroopan yhteisöjen komission tiedon- annossa 1997/157. 19 Esimerkiksi Suomessa vuonna 2004 epäsuora kuluttajaverkkokauppa kattoi lähes 2/3 kuluttajien käy- mästä verkkokaupasta (Tilastokeskus 2004). 20 Suljettuja tietoverkkoja varten on kehitetty erilaisia kaupankäyntimenetelmiä jo 1970-luvulla. Tällainen on esim. EDI-määritelmään (Electronic Data Interchange (Suomeksi OVT (Organisaatioiden välinen tie- donsiirto))) perustuva menetelmä. Kyseinen menetelmä perustuu tiedon sisällön, muodon ja siirron stan- dardointiin ja se mahdollistaa myös useiden kaupankäynnin vaiheiden automatisoinnin. Tämä menetelmä soveltuu kuitenkin vain lähinnä yritysten ja organisaatioiden väliseen toistuvaan kaupankäyntiin. (Ks. esim. Saarenpää & Pöysti (toim.) 1997:141–143, Pink 2001:386–390, Reed & Davies 2001:321–323 ja 333 sekä Schaub 2004:5–7). 21 Katso eri oikeusperheistä esim. David 1982:22–27. Oikeusperheiden käsite juontuu jo Montesquieun kirjoituksista 1700-luvulta. Oikeusjärjestyksien luokittelu oikeusperheisiin niiden historiallisten ominais- piirteiden pohjalta on ollut keskeinen piirre oikeusvertailevissa tutkimuksissa. Tosin oikeusperheisiin ta- pahtuvan luokittelun käytännöllisyydestä on viime aikoina virinnyt myös keskustelua, koska luokittelua on pidetty liian staattisena aikana, jolloin kansallisvaltioiden luonne on muuttumassa. (ks. de Cruz 1995:26 ja Husa 2001:81. Katso myös Hahto 2001:1305–1306). Kuten luokittelussa yleensä, myös tässä luokittelussa on omat vaaransa. Tämän tutkimuksen kannalta luokittelu on perusteltavissa, koska se mah- dollistaa eräissä kysymyksissä varovaisten yleistyksien tekemisen myös muiden länsimaisen oikeuskult- tuurin piirissä olevien valtioiden sääntelyä koskien. 22 David 1982:23–25, de Cruz 1995:157–159, Husa 1998:185 ja Mattila 2002:168. ACTA WASAENSIA 19 alueilla oikeusperheiden osalta on viimeaikoina tapahtunut lähentymistä 23. Tutkimuk- sen kohdealueeksi on valittu Yhdysvallat ja Euroopan unioni myös siksi, että ne lukeu- tuvat maailman suurimpiin markkina-alueisiin. Euroopan unionin alueella asui vuonna 2006 yli 460 miljoonaa ihmistä 24. Mikäli Euroopan unioni olisi liittovaltio, se olisi asu- kasluvultaan ollut maailman kolmanneksi suurin valtio 25. Yhdysvallat puolestaan oli samanaikaisesti maailman toiseksi suurin talousalue n. 300 miljoonalla asukkaallaan 26. Epäsuora sähköinen kuluttajakauppa on laaja alue ja kattaa useita erilaisia kysymyksiä. Kattavan kuvan saamiseksi sähköisen kuluttajakaupankäynnin sääntelystä kohdealueella sähköistä kuluttajakauppaa ja siihen liittyviä kysymyksiä ei tutkimuksessa rajata kovin suppeaksi, vaan tutkimuksessa on tarkoitus saada pikemminkin läpileikkaus kuluttaja- verkkokaupan sääntelystä verkkokaupan keskeisten kysymysten osalta verkkokaupan eri vaiheissa. Tähän tutkimuksessa pyritään jakamalla sähköinen kaupankäynti useisiin pienempiin aihealueisiin. Tutkimuksen kohteeksi rajautuvat keskeiset markkinoinnin, sopimusoikeuden ja tietosuojan alaan liittyvät epäsuoran kuluttajaverkkokaupan kysy- mykset. Valitun rajauksen lähtökohtana voi pitää sitä, että tutkimuksessa pyritään osit- tain tarkastelemaan verkkokaupan sääntelyä verkkokauppatapahtuman eri vaiheissa 27. Markkinointiin liittyvien kysymysten osalta rajaus liittyy siihen, että markkinointia on usein mahdollista pitää kuluttajan verkkokauppaprosessin ensimmäisenä, yleensä ennen kaupankäyntiä tapahtuvana, vaiheena. Markkinointiin liittyvien kysymysten merkitystä korostaa se, että avoin tietoverkko on muodostanut helppokäyttöisen markkinointiympä- ristön, joka on synnyttänyt uudenlaisia markkinointimenetelmiä ja myös uudenlaisia ongelmia. Erityisesti sähköpostimainontaan liittyvien ongelmien on katsottu vaikuttavan myös jopa verkkokaupan kasvumahdollisuuksiin 28. Verkkokaupassa markkinointiin liittyvät menettelyt kietoutuvat usein läheisesti yhteen myös sopimuksen solmimiseen 23 Ks. esim. Mattila 2002:168. 24 Eurostat 2006. 25 Ks. United Nations 2005:40 Table VIII 3. 26 U.S. Census Bureau 2006. Esim. NAFTA:n (North American Free Trade Association) muodostama ta- lousalue on väkiluvultaan suurempi kuin Euroopan unioni, mutta sitä ei voi laskea yhtenäiseksi talousalu- eeksi (Dickie 1999:1). 27 Nämä vaiheet on mahdollista jaotella monella tavalla. Tässä tutkimuksessa osittain hyödynnetään esim. Euroopan yhteisöjen komission käyttämää sähköisen liiketoimen vaiheiden luokittelua. Euroopan yhteisö- jen komission mukaan em. vaiheita ovat ennen kaupankäyntiä tapahtuva vaihe, kaupankäyntitapahtumaan liittyvä vaihe ja kaupan syntymisen jälkeinen vaihe (Euroopan yhteisöjen komissio 2004 b:26 ja 229). 28 Ks. esim. Euroopan yhteisöjen komissio Press Release IP/05/210 ja tiedonanto 2004/28:8 ACTA WASAENSIA 20 liittyvien menettelyjen kanssa. Sopimusoikeuteen liittyvien kysymyksien ottaminen tut- kimuksen kohteeksi liittyy kuitenkin siihen, että sopimusta voidaan yleensäkin pitää vaihdannan juridisena muotona 29. Myös verkkokaupassa sopimusoikeudelliset kysy- mykset muodostavat merkittävän osan kaupankäyntitapahtumaa 30. Sopimusoikeudelli- sista kysymyksistä tutkimuksessa perehdytään keskeisiin kuluttajan ja kauppiaan välisen verkkokaupan sopimuksen syntymiseen ja toteuttamiseen liittyviin sekä kaupan synty- misen jälkeisiin sopimusoikeudellisiin kysymyksiin. Tietosuojaan liittyvien kysymyksi- en ottaminen tutkimuksen kohteeksi liittyy siihen, että useisiin kaupankäyntimuotoihin ja erityisesti verkkokauppaan on mahdollista katsoa kuuluvan jossain määrin myös tie- tosuojaan liittyviä kysymyksiä. Verkkokaupassa näillä kysymyksillä on keskeinen mer- kitys, koska verkkokaupankäynnin edellytyksenä oleva tietotekniikka ja kansainvälinen tietoverkko tarjoavat uusia merkittäviä tiedonkeräys-, tiedonkäsittely- ja tiedonsiirto- mahdollisuuksia, jotka aiheuttavat huomattavan riskin kuluttajien yksityisyyden kaven- tumisesta kaupankäynnin yhteydessä ja sen jälkeen 31. Tietosuojaan liittyvien kysymys- ten merkitystä korostaa myös se, että näiden riskien on katsottu vaikuttavan myös kulut- tajien halukkuuteen ostaa tuotteita verkosta ja siten myös vaikuttavan verkkokaupan kasvumahdollisuuksiin 32. Tutkimuksessa valittua rajausta voi pitää melko laaja- alaisena. Tosin myös muita useaan osa-alueeseen keskittyviä verkkokaupan sääntelyä koskevia väitöstutkimuksia on julkaistu viime aikoina 33. Toisaalta tässä tutkimuksessa laajasta rajauksesta on osittain seurauksena se, että tutkimuksessa ei ole mahdollista pe- rehtyä täysin seikkaperäisesti tutkittaviin aiheisiin. Täten tämä tutkimus muodostuu osittain erilaiseksi kuin tutkimukset, joissa perehdytään pienempään osa-alueeseen sy- vällisemmin 34. 29 Ks. Tolonen 1988:195. 30 Ks. myös Rahnasto 2002:159. 31 Ks. Dickie 1999:55 ja katso myös yleisesti Ollila 2002:300 ja Poullet 2006:213. 32 Ks. esim. TRUSTe 2004. 33 Katso esim. Larsson (2002) ja Schaub (2004), jotka käsittelevät verkkokaupan kuluttajansuojaan liitty- vää EU:n sääntelyä sekä Railas (2004), joka käsittelee lähinnä yritysten käymän kansainvälisen verkko- kaupan sääntelyä. 34 Katso tällaisista viimeaikoina Pohjoismaissa julkaistuista väitöskirjoista esim. Østergaard (2003), joka käsittelee verkkokaupan kansainväliseen prosessi- ja yksityisoikeuteen liittyvien kysymyksien sääntelyä ja Enkvist-Gauffin (2006), joka käsittelee tietoverkon mahdollistamien uudenlaisien markkinointikeinojen sääntelyä. ACTA WASAENSIA 21 Sähköisen kaupankäynnin erityispiirteenä voi pitää sitä, että markkinat ovat maailman- laajuisesti yhteiset, mutta säännöt ovat kansalliset ja tietyissä valtioissa edelleen alueel- liset 35. Markkinoiden tehokas toiminta edellyttää kuitenkin, että markkinoilla toimivat osapuolet ovat tietoisia noudatettavista säännöistä. Tässä tutkimuksessa pyritään rajauk- sen puitteissa edistämään tätä tietoisuutta pyrkimällä selvittämään, millaisia yhtäläi- syyksiä ja eroja on EU:ssa ja Yhdysvalloissa keskeisien epäsuoraan sähköiseen kulutta- jakaupankäyntiin liittyvien markkinoinnin, sopimusoikeuden ja tietosuojan alaan liitty- vien kysymyksien sääntelyssä. Tämä tutkimuskysymys jakautuu edelleen kysymyksiin eroista sääntelyn tavoitteissa ja toteutuksessa. Näistä sääntelyn tavoitteita tutkitaan sen osalta, miten kaksi usein keskenään ristiriitaista kaupankäynnin sääntelyyn vaikuttavaa tekijää, markkinoiden etujen huomioiminen ja kuluttajien suojeleminen, ovat vaikutta- neet sähköisen kaupankäynnin sääntelyssä molemmilla alueilla. Sääntelyn toteutuksen osalta tutkimuksessa pyritään selvittämään sääntelyn vaikutuksia tutkimuksen kohde- alueiden tosiasialliseen kuluttajansuojaan 36. Tässä arvioinnissa suurelta osin huomioi- matta jäävät säännösten rikkomuksista säädetyt oikeusseuraamukset. 1.2.2 Tutkimusmenetelmä Tämän tutkimuksen näkökulma on sekä lainopillinen että oikeusvertaileva37. Lainopilli- nen näkökulma tutkimuksessa liittyy oikeusjärjestyksen sisällä voimassaolevien sääntö- jen sisällön selvittämiseen ja tulkitsemiseen. Vertailevan tutkimusmenetelmän avulla tutkimuksessa puolestaan pyritään vertaamaan tutkittavia oikeusjärjestyksiä ja pyritään 35 Alueellisia säännökset voivat olla esim. valtioissa, joissa on alueellisia itsehallinnollisia yksiköitä. Täl- laisia yksiköitä ovat usein mm. osavaltiot liittovaltioissa. 36 Sääntelyn toteutuksen osalta merkittävänä voidaan nähdä myös sääntelyn vaikutus kuluttajien koke- maan oikeusvarmuuteen. Sääntelyn oikeusvarmuutta edistävinä piirteinä pidetään mm. sääntelyn yksi- tyiskohtaisuutta, selkeyttä ja ennakoitavuutta (ks. Peczenik 1995:11 sekä Nuotio 1999:937). Sääntelyn yksityiskohtaisuuden katsotaan usein liittyvän myös sääntelyn voimakkuuteen (Neuvonen 2006:406). Esimerkiksi joustavia yleislausekkeita käytettäessä ei useinkaan päästä suureen ennakoitavuuteen (Nuotio 1999:937). 37 Oikeustieteen piirissä oikeusvertailun luonteesta on käyty keskustelua sen suhteen onko kyse ”pelkäs- tä” metodista vai erillisestä oikeudenalasta (ks. esim. Kamba 1974:487–489, Bogdan 1994:22–26, Kiek- baev 2003, van Hoecke 2004:165 ja Husa 2004:319). Viime aikoina on saanut yhä enemmän kannatusta käsitys oikeusvertailun luonteesta erillisenä oikeudenalana (ks. Bogdan 1994:25–26 ja Kiekbaev 2003 ja katso myös Mattila 1998:966–969). Tässä tutkimuksessa oikeusvertailuun viitataan lähinnä tutkimusme- netelmän ominaisuudessa. ACTA WASAENSIA 22 vertailun kautta selvittämään sääntelyssä olevia eroja tutkittavissa sähköiseen kaupan- käyntiin liittyvissä kysymyksissä. 1.2.2.1 Oikeusvertailun tehtävät yleisesti Vertailua yleensä on pidetty yhtenä luonnollisimmista tavoista hankkia tietoa. Myös ko- kemukseen perustuva tiedonhankintamme on katsottu perustuvan juuri suurelta osalta vertailuun ja myös pyrkimys tiedon jäsentämiseksi ymmärrettäviksi kokonaisuuksiksi toimii pääosin vertailujen kautta.38 Vertaileva metodi sinänsä on yleinen useissa yhteis- kuntatieteissä ja yleensäkin lähes joka tieteenalalla hyödynnetään jossain määrin vertai- lua 39. Myös oikeustieteiden piirissä vertailua on harjoitettu oikeustieteen kehityksen al- kuvaiheista alkaen. Nykyisin oikeusvertailun voidaan katsoa kuuluvan jopa oikeustie- teen ja oikeuskulttuurin välttämättömäksi osaksi.40 Yleensä ottaen oikeusvertailu, mikäli kyse ei ole historiallisesta vertailusta, liittyy tut- kimukseen, jossa arvioidaan kahteen tai useampaan oikeusjärjestykseen kuuluvia ele- menttejä 41. Oikeusvertailun teoriassa olennaisena on usein pidetty, että oikeusvertaile- vassa tutkimuksessa tulisi nimenomaisesti selvittää vertailtavissa kohteissa olevat erot ja yhtäläisyydet 42. Eräät kirjoittajat ovat katsoneet, että vertailijan tulisi lisäksi pyrkiä sel- vittämään myös syyt näille löydöksille, mikäli ne eivät ole itsestään selviä 43. Näiden syiden selvittämisessä puolestaan on katsottu saatettavan tarvita tietoa myös oikeustie- teen ulkopuolisilta tieteenaloilta, sillä yleensä vastaukset näihin kysymyksiin juontuvat ympäröivästä yhteiskunnasta 44. 38 Husa 1998:13 ja 19 sekä Mikkola 1999:7. Katso myös Hall 1963:3 ja 8–9, Kamba 1974:486 sekä Riles 2001:1. 39 Hall 1963:3 ja 8 sekä Kiikeri 2001:31. 40 David 1982:1–3 ja Curran 1998:45. 41 Mikkola 1999:14 ja Hautamäki 2002:14 ja katso myös Kamba 1974:486 ja 505–506 sekä Hahto 2001:1291–1293. Toisinaan on tavattu erotella myös kahdenvälinen ja monenvälinen vertailu toisistaan ja katsottu niillä olevan eroja yleistettävyyden ja aineiston syvällisemmän käytön suhteen (ks. esim. Husa 1998:64–65). Tässä tutkimuksessa vertailun kohteet eivät kaikilta osin kuitenkaan rajaudu näin selkeästi. 42 Bogdan 1994:18, 57 ja 68–69, Zweigert & Kötz 1994:41, Husa 1998:18 ja Reitz 1998:618–620 sekä katso myös Klami 1997:16, Lehtinen 1997:15 ja Hahto 2001:1291. 43 Esim. Bogdan 1994:69, Reitz 1998:626–627 ja Hautamäki 2002:15. Katso myös Kamba 1974:493. 44 Kamba 1974:493, Reitz 1998:626–627 ja katso myös Kiikeri 2001:270. Tämän määritelmän mukaan toimittaessa on kuitenkin vaara päätyä yhteiskunnallisia suhteita yksinkertaistaviin syy-yhteys käsityksiin (Reitz 1998:625–627). Yleensäkin tätä vertailun määritelmää on pidetty ongelmallisena myös siksi, että ACTA WASAENSIA 23 Oikeustieteiden piirissä vertailevaa tutkimusmenetelmää voidaan hyödyntää usealla ta- valla 45. Täten myös oikeusvertailun tavoitteet voidaan määritellä usealla tavalla.46 Esimerkiksi Heikki E. S. Mattila jakaa oikeusvertailun tehtävät karkeasti kahteen eri ryhmään: periaatteellisluontoisiin ja käytännöllisluontoisiin 47. Periaatteellisluontoisina hän pitää pääosin erilaisia oikeusvertailun omaa ja vierasta oikeutta koskevaa informaa- tiota lisääviä tehtäviä.48 Oikeusvertailun informatiivisen, tietoa lisäävän, tehtävän mer- kitystä on usein korostettu myös kirjallisuudessa 49. Yleensäkin ympäröivän yhteiskun- nan globalisoituminen lisää vertailun tuottamaa ulkomaisia oikeusjärjestyksiä koskevan tiedon tarvetta 50. Tällainen vierasta oikeutta koskeva selvitys voi hyödyttää esimerkiksi kansainvälistä kauppaa käyviä tahoja, tutkijoita, lainsäätäjiä ja lainsoveltajia 51. Vieraa- seen oikeuteen perehtyminen saattaa mahdollistaa vierasta oikeutta koskevan tiedon li- säksi myös esimerkiksi uudenlaisten näkökulmien saamisen kansalliseen oikeuteen 52. Oikeusvertailulla voi katsoa olevan myös käytännöllisluonteisia tehtäviä 53. Vertaileva oikeustiede voi hyödyttää esim. tuomioistuimia kansainvälisen yksityisoikeudenalalla mm. tilanteessa, jossa tuomioistuin joutuu soveltamaan vieraan oikeuden normeja, joi- den löytäminen edellyttää oikeusvertailevaa tutkimusta 54. Lisäksi vieraaseen oikeuteen liittyvä tutkimus voi auttaa myös oikeudellisten kehityspaineiden arvioinnissa ja niihin varautumisessa. Osittain tähän liittyen vierasta oikeutta voidaan esim. Marcus Norrgår- on katsottu, että jo pelkkään vieraan oikeuden kuvaukseen sisältyy usein implisiittistä vertailua (Mattila 1998:976 ja Harding 2002:261–262). 45 Esim. Reitz 1998:624 ja Mikkola 2001. 46 Hall 1963:5–6. 47 Mattila 1998:969 ja samankaltaisesti Lehtinen 1997:16. Jaakko Husa (1998:26–39) puolestaan erottelee oikeusvertailun taustalla olevat motiivit hieman useampaan luokkaan. Tällaisia ovat hänen mukaansa teo- reettisen ja praktisen intressin lisäksi pedagoginen intressi sekä integratiivinen ja kontradiktiivinen intres- si. Intressit eivät ole selvärajaisia, vaan saattavat mennä usein päällekkäin (ks. Husa 1998:25–26 ja 38). 48 Mattila 1998:969. Yleensäkään raja näiden tehtävien välillä ei ole jyrkkä, sillä esim. informaatiota li- säävien tehtävien on mahdollista katsoa tukevan käytännöllisluontoisia tehtäviä (ks. myös Harding 2002:262). 49 Ks. esim. Zweigert & Kötz 1994:15, Reitz 1998:624 ja Hautamäki 2002:14. Lisäksi esimerkiksi Husa (1998:13) pelkistää oikeusvertailussa olevan kyse: ”[…] erilaisten oikeusjärjestelmien asettamisesta rin- nakkain tarkastelun kohteeksi tiedon hankkimiseksi” Tuulikki Mikkola (2001:2) puolestaan katsoo, että oikeusvertailun tulisi selventää vieraiden maiden oikeuden yleisiä puitteita 50 Mikkola 1999:7 sekä katso myös Reitz 1998:625. 51 David 1982:6–7 ja Wood 1997:31. 52 Fletcher 1998:695–696 ja katso myös Kamba 1974:499. 53 Mattila 1998:969 ja samankaltaisesti Lehtinen 1997:16. 54 Kamba 1974:504 ja Mattila 1998:973. ACTA WASAENSIA 24 din mukaan hyödyntää myös kansallisen oikeuden tulkinnassa 55. Konrad Zweigert ja Hein Kötz puolestaan korostavat vertailevan oikeustieteen tarjoaman tiedon hyödyttä- vän erityisesti lainsäätäjiä 56. Vertailevan oikeustieteen tarjoamaa tietoa hyödynnetään- kin yhä kasvavassa määrin erityisesti lainsäädännön harmonisointitarkoituksessa esim. lainsäädäntöjen yhteisen ”ytimen” löytämiseksi 57. Erityisesti Euroopassa integraation on katsottu lisänneen Euroopan yhteisön jäsenvaltioiden kansalliseen sekä Euroopan ul- kopuoliseen oikeuteen kohdistuvan oikeusvertailevan tiedon tarvetta 58. Toisaalta oike- usvertailun käyttömahdollisuudet lainsäädännön harmonisointitarkoituksiin ovat yleensä sidoksissa siihen, että lain soveltamiseen liittyvät sekä yleensäkin sosioekonomiset olo- suhteet ovat samankaltaiset eri valtioissa 59. Perinteisesti ulkomaisia oikeusjärjestyksiä koskevaa tietoa on tarvittu erityisesti aloilla, joissa samankaltaiset olosuhteet ovat luoneet eri valtioissa samanlaisia tarpeita ja on- gelmia 60. Tutkimuksen kohteena oleva sähköinen kaupankäynti on esimerkki tällaisesta alasta, jossa kansainvälinen aspekti on keskeisesti läsnä ja jossa verkkokauppaan liitty- vät yhtäläiset olosuhteet läntisissä teollisuusvaltioissa ovat luoneet yhtäläisiä ongelmia ja tarpeita niiden ratkaisemiseen. Oikeusvertailevaa menetelmää hyödyntävällä sähköi- sen kaupankäynnin sääntelyä koskevalla tutkimuksella on mahdollista nähdä olevan yleensäkin periaatteellisia ja eräissä tapauksissa myös käytännöllisiä käyttötarkoituksia. Tässä tutkimuksessa pyritään näistä lähinnä periaatteellisiin tarkoituksiin, lisäämään tie- toa kansainvälisen verkkokaupan sääntelyn eroista ja yhtäläisyyksistä. Tämän tiedon li- säämisen kautta pyritään vähentämään sääntelyä koskevaa epävarmuutta, jota on mah- 55 Norrgård 2002:29–31 Katso myös Klami 1997:5 ja 43–44 ja Mikkola 2001:6. Esimeriksi Norrgårdin mukaan vierasta oikeutta voidaan käyttää kotimaisen lain tulkinnassa joko auktoriteetti- tai asia- argumenttina sen mukaan, millaisilla perusteilla lähteen käyttöä kotimaassa perusteellaan (ks. Norrgård 2002:30–31). 56 Zweigert & Kötz 1994:15. 57 Ks. Bussani & Mattei 1997. Katso myös Bogdan 1994:30–31, Reitz 1998:625 ja Riles 2001:2. Toisaal- ta on katsottu, että tällainen yhtenäisyyksien etsiminen saattaa olla myös omiaan johtamaan yleistyksiin (Reitz 1998:625). 58 David 1982: 9–10, Klami 1997:18–19, Bermann 1998:865–866 ja Mattila 1998:973. Katso myös De- housse 1994:763, Mikkola 2001:3–4 ja van Gerven 2002:177–178. Oikeusvertailevan tutkimuksen on katsottu lisänneen suosiota mm. myös Yhdysvalloissa ja eräissä Aasian valtioissa (esim. Reimann 2001: 1103 ja alaviite 1). 59 Ks. esim. Husa 1998:14. 60 David 1982:6–7 ja katso myös Dehousse 1994:763 sekä Zweigert & Kötz 1994:45. ACTA WASAENSIA 25 dollista pitää yhtenä kansainvälisen verkkokaupan kasvun esteenä 61. Sääntelyä koske- van tiedon lisäämisellä pyritään myös yleisesti edistämään verkkokaupan osapuolten mahdollisuuksia hyödyntää tätä kaupankäyntimenetelmää. 1.2.2.2 Oikeusvertailun suorittaminen Oikeusvertailu voi muodostua tutkijasta, tutkimuksen kohteesta ja tutkimuksen tavoit- teista riippuen hyvin monenlaiseksi 62. Tähän liittyen oikeusvertailu voidaan myös suo- rittaa usealla menetelmällä 63. Oikeusvertailevan tutkimuksen keskeinen teknisluonteinen perusratkaisu on kysymys vertailun kohteiden valinnasta 64. Yleensä vertailevaa tutkimusta on suoritettu eri oike- usryhmiin tai oikeusperheisiin kuuluvien oikeusjärjestelmien välillä 65. Lisäksi perintei- sesti oikeusvertailussa on viimeisen sadan vuoden ajan Pariisin ensimmäisestä oikeus- vertailun maailmankonferenssista vuodelta 1900 lähtien katsottu, että (muun kuin histo- riallisen) oikeusvertailun tulee tapahtua kansallisvaltioiden välillä 66. Nykyään on kui- tenkin esitetty, että ylikansallisten järjestöjen kasvaneen merkityksen vuoksi saadakseen todellisen kuvan nykypäivän maailmasta, vertailuun tulisi ottaa mukaan kansallisvalti- oiden rinnalla myös ylikansalliset järjestöt ja niiden luomat säännöstöt 67. Tässä tutki- muksessa on pyritty osittain ottamaan edellä mainitut seikat huomioon valitsemalla ver- tailun kohteeksi, kuten aiemmin on osittain jo mainittukin, common law -oikeusperhettä edustavan Yhdysvaltojen kanssa Euroopasta kansallisvaltioiden sijaan pääosin romaa- nis-germaanista oikeusperhettä edustavan Euroopan unionin sääntely. Euroopan unioni onkin oikeusvertailun kohteena siinä mielessä poikkeuksellinen, että se on rakenteelli- sesti melko monimutkainen kokonaisuus sisältäen sekä tavanomaisen kansainvälisen järjestön että federalistisia piirteitä. Yhteisön federalistiset piirteet tulevat esiin mm. juu- ri sen oikeusjärjestyksessä, sillä yhteisöllä on perustamissopimuksien puitteissa valta 61 Ks. Larsson 2002:259 ja Kärkkäinen 2005:49. 62 Ks. Bogdan 1994:57, Mikkola 1999:7 ja Hahto 2001:1291. 63 Ks. esim. Hautamäki 2003:107. 64 Husa 1998:64. 65 de Cruz 1995:2–3. 66 Reinmann 2001:1105–1106. 67 Reinmann 2001:1106–1117 ja katso myös van Gerven 2002:156. ACTA WASAENSIA 26 antaa jäsenvaltioita sekä osittain myös yksilöitä sitovia säännöksiä. Yhteisön oikeusjär- jestystä on mahdollista pitää myös ylikansallisena, koska sen toimielinten toimivalta pe- rustuu jäsenvaltioiden valtuutuksen sijaan perustamissopimukseen.68 Erityisesti federa- lististen piirteiden johdosta Euroopan yhteisön oikeus soveltuu oikeusvertailun kohteek- si. Euroopan yhteisössä harjoitettua sääntelyä voidaan kokonaisuutena pitää monitasoi- sena systeeminä ylikansallisen ja kansallisen tason vuorovaikutuksen vuoksi 69. Saman voi katsoa koskevan myös Yhdysvaltoja tosin liittovaltiojärjestelmän vuoksi 70. Tämä pyritään ottamaan tutkimuksessa huomioon siten, että Euroopan yhteisön ja Yhdysvalto- jen liittovaltion tasoisen sääntelyn lisäksi tutkimuksessa keskitytään myös eräissä ky- symyksissä tutkimuksen kohteeksi valittujen Euroopan yhteisöjen jäsenvaltioiden ja Yhdysvaltojen osavaltioiden suorittamaan sääntelyyn niissä kysymyksissä, joissa ylem- pää tasoa tutkimalla ei ole mahdollista saavuttaa sääntelystä kattavaa kuvaa. Tämä tulee kyseeseen lähinnä kysymyksissä, joissa Euroopan yhteisön ja Yhdysvalloissa liittovalti- on toimivaltuudet ovat rajalliset tai joissa sääntelyssä jätetään liikkumavaraa alemmille tasoille.71 Toisin sanoen tämä tulee kyseeseen lähinnä tilanteissa, joissa ylemmällä ta- solla asiaa ei ole säännelty ja eräissä tapauksissa, joissa sääntely jäsenvaltiotasolla tai osavaltiotasolla poikkeaa huomattavasti ylemmän tason sääntelystä. Yhdysvaltojen osal- ta tässä merkityksessä tutkimuksessa lasketaan ylemmän tason sääntelyksi myös malli- lait 72. Yhdysvalloissa ja Euroopan unionissa suoritetun sähköisen kaupankäynnin sääntelyä koskeva vertaileva tutkimus ei ole harvinaista. Useassa aiemmassa tutkimuksessa on verrattu keskenään yksittäisten verkkokaupan osa-alueiden sääntelyä Yhdysvalloissa ja 68 de Cruz 1995:157 Husa 1998:66 ja katso myös Joutsamo ym. 2000:49–59 ja Tolonen 2003:111. EY:n oikeusjärjestyksen luonteesta on kuitenkin esitetty erilaisia mielipiteitä. Esimerkiksi on esitetty, että yh- teisön oikeutta ei voi pitää itsenäisenä oikeusjärjestyksenä kuin vain pintatasolta, sillä yhteisön säännök- siä soveltavat kansalliset tuomioistuimet omien kansallisten oikeuskulttuuriensa lävitse (Tuori 2000:227– 228). Toisaalta esim. Raitio (2006:41) katsoo, että yhteisön oikeus ei ole ainoastaan pintatason ilmiö, vaan esimerkiksi yhteisön sisämarkkinaoikeudesta on tullut kansallisen hallintokäytännön tuntema ja tun- nustama osa. 69 Ks. esim. van Gerven 2002:156 ja Ladeur 2004:100–101. 70 Ks. yleisesti Kamba 1974:502–530. 71 Katso kyseisten oikeusjärjestyksien sääntelystä esim. Zweigert & Kötz 1994:257–258 ja 260–261, de Cruz 1995:114, Saarinen 1998:525–527, Borchardt 1999, Mattila 2002:438–440 ja Euroopan yhteisöt 2004: http://europa.eu.int/eur-lex/fi/about/pap/index.html. 72 Katso tarkemmin mallilaeista luvusta 1.3.3.2. ACTA WASAENSIA 27 Euroopan unionissa 73. Tässä tutkimuksessa vertailevaa tutkimusmenetelmää hyödynne- tään em. tutkimuksista poiketen useiden yksittäisten sähköisen kaupankäynnin osa- alueiden sääntelyn tutkimuksessa. Lisäksi useisiin em. tutkimuksiin verrattuna tässä tut- kimuksessa pyritään ottamaan laajemmin huomioon myös alemman tason sääntely. Oikeusvertailussa ongelmana on yleensä sen määritteleminen, mitä tutkimuksessa halu- taan verrata keskenään 74. Tällöin edellytetään, että vertailtavilla kohteilla on jotain yh- teistä, kuten yhteinen tehtävä tai yhteisiä ominaisuuksia 75. Vertailijan tulee näihin liit- tyen valita yhteinen nimittäjä, vertailun mittari (lat. tertium comparationis), jonka avulla vertailu tehdään. Vertailun mittarin valintaan vaikuttaa yleensä se, missä suhteessa ver- tailuja halutaan tehdä.76 Oikeusvertailu voi teoreettisella ulottuvuudella olla funktionaa- lista tehtäväpohjaista vertailua, rakenteellista- tai järjestelmävertailua. Näistä strukturalismista vaikutteita saaneessa rakenteellisessa vertailussa pyritään etsi- mään keskenään samankaltaisia rakenteellisia elementtejä tai oikeudellisia instituutioita ja esimerkiksi selvittämään, millaisia tehtäviä niillä on tarkastelluissa oikeusjärjestyk- sissä tai miten ne ovat syntyneet ja kehittyneet nykyiseen muotoonsa. Järjestelmävertai- lussa verrattavat oikeudelliset ratkaisut puolestaan irrotetaan kansallisista konteksteis- taan ja niitä verrataan rinnakkain vertailijan luomassa teoreettisessa kontekstissa. Järjes- telmävertailu muistuttaa rakenteellista vertailua ja toisinaan se voi olla myös osa sitä.77 73 Esimerkiksi Østergaard (2003) on verrannut väitöskirjassaan kansainväliseen prosessi- ja yksityisoikeu- teen liittyvien kysymyksien sääntelyä ja Enkvist-Gauffin (2006) mm. sähköpostimainontaan liittyvää sääntelyä. Verkkokaupan sääntelyn osa-alueita Yhdysvalloissa ja EU:ssa on verrattu keskenään myös useissa tieteellisissä artikkeleissa, kuten esim. Magee (2003) sähköpostimainontaan liittyvää sääntelyä, Haubold ja Kaufman Winn (2002) sähköiseen sopimuksen solmimiseen liittyvien kysymyksien sääntelyä, Maxeiner (2003) vakioehtoihin liittyvää sääntelyä, Keller (2003) kansainväliseen prosessioikeuteen liitty- vien kysymyksien sääntelyä, Spyrelli (2002) sähköisen allekirjoituksen sääntelyä ja Shaffer (2000) tie- tosuojaan liittyvien kysymyksien sääntelyä. 74 Reitz 1998:620. 75 Zweigert & Kötz 1994:30–31, Klami 1997:14–15 ja Husa 1998:80–81. Katso myös Bogdan 1994:58 ja Hahto 2001:1301–1302. 76 Zweigert & Kötz 1994:42, Klami 1997:15, Husa 1998:80–81, Reitz 1998:622–623 ja Mikkola 1999:10. 77 Husa 1998:71–74 sekä 80–84 ja Mattei & di Robilant 2001:1078. Katso myös Reitz 1998:623 ja Mattei 2001:252. ACTA WASAENSIA 28 Yleensä vertailun mittari valitaan tietoisesti tai tiedostamatta säännösten yhtenäisten funktioiden perusteella 78. Funktionaalisessa vertailussa pyritään selvittämään, miten tietty kysymys tai ongelma on ratkaistu eri oikeusjärjestyksissä. Yleensä kaikissa yh- teiskunnissa on samoja kysymyksiä, jotka on oikeudellisesti tai muulla tavoin ratkaistu. Eri oikeusjärjestyksissä on kuitenkin voitu päätyä saman kysymyksen tai ongelman osalta erilaisiin ja eri tavoin toteutettuihin ratkaisuihin.79 Tästä syystä funktionaalisessa vertailussa huomio kohdistuu säännöksen ulkoisten muotojen sijaan säännökseen tehtä- vään tai tavoitteeseen 80. Täten funktionaalisessa vertailussa pyritään vertailemaan pääl- lepäin samankaltaisten tai -tasoisten vastinparien sijasta niitä funktionaalisia vastinpare- ja, joiden avulla tietty yksittäinen ongelma on tosiasiassa eri oikeusjärjestyksissä pyritty ratkaisemaan, sillä pintapuolisesti samankaltaiset instituutiot, säännökset ja käytännöt voivat toteuttaa keskenään erilaisia tehtäviä eri oikeusjärjestyksissä ja päinvastoin.81 Tällöin pyritään yleensä tarkastelemaan tosiasiallista oikeustilannetta, eikä ainoastaan muodollisesti voimassaolevaa oikeutta. Tosiasialliseen oikeustilanteeseen saattavat vai- kuttaa esim. säännöksen soveltamatta jättäminen ja säännöksen tulkinta.82 Ongelmaksi saattaakin muodostua tätä menetelmää käytettäessä yhtenäisten vastinparien löytäminen 83. Vastinparin ehtojen määritteleminen liian tiukasti saattaa myös johtaa virheellisiin tuloksiin 84. Vastinparien löytämiseksi oikeusjärjestystä tuleekin yleensä tutkia kokonai- suutena 85. Oikeudelliset käsitteet ja instituutiot voidaan myös jakaa osiin, jotta vertail- tavuus eri oikeusjärjestelmien välillä löytyisi 86. Yleensä ottaen pyrkimys löytää yhte- näiset vastinparit saattaa lisätä tarvetta laajojen kategorioiden ja myös abstraktien käsit- 78 Ruskola 2002:188 ja katso myös Leyland 2002:215. 79 Zweigert & Kötz 1994:42–43 ja 45, Klami 1997:14, Husa 1998:69–70 ja Ruskola 2002:188. Katso myös Reitz 1998: 620–622, Mikkola 1999:10 ja Mattei & di Robilant 2001:1078. 80 Mattei & di Robilant 2001:1078. Säännöksien ei kuitenkaan esimerkiksi tarvitse pyrkiä keskenään sa- maan tavoitteeseen, mikäli säännökset ratkaisevat tosiasiassa saman ongelman tai tehtävän (Bogdan 1994:60). 81 Kamba 1974:517, Bogdan 1994:54–56 ja 58–60, Zweigert & Kötz 1994:33–36 ja 42–43, Klami 1997:14–16, Husa 1998:69–71 ja 80–81, Reitz 1998:620–622, Mikkola 1999:10 ja Mattei & di Robilant 2001:1078. Katso myös Tolonen 1974:79–87 ja Mattei 2001:252. 82 Husa 1996:325–326 ja Katso myös Bogdan 1994:51–53 sekä Hahto 2001:1292. 83 Reitz 1998:621. Katso myös Klami 1997:19–20. 84 Ks. esim. Ruskola 2002:191. 85 Bogdan 1994:48–51. 86 Zweigert & Kötz 1994:42 ja Constantinesco 1971:76–79. ACTA WASAENSIA 29 teiden käyttämiseen 87. Erityisesti eri oikeusryhmiin kuuluvia oikeusjärjestyksiä verrat- taessa vertailun mittari tulee määritellä riittävän yleisellä tasolla 88. Tässä tutkimuksessa vertailun nimittäjänä ovat verkkokauppaan liittyvät markkinointia, sopimusoikeutta ja tietosuojaa koskevat kysymykset. Tutkimuksessa selvitetään, miten verkkokauppaan liittyvät kysymykset on sääntelyn keinoin ratkaistu kahdessa keske- nään erilaisessa ja pääosin erilaiseen oikeuskulttuuriin kuuluvassa oikeusjärjestyksessä, Euroopan unionissa ja Yhdysvalloissa. Oikeusjärjestysten erilaisuudesta johtuen eri ky- symysten osalta sääntelyn rakenteet ja muodot vaihtelevat näissä oikeusjärjestyksissä. Tähän liittyen vertailtavien vastinparien valitseminen olisi lähes mahdotonta, mikäli vertailun kohteet pyrittäisiin etsimään säännösten muodollisen aseman tai säännöksen ulkoasun perusteella, sillä tutkimuksen kohteena olevat kysymykset on ratkaistu usein eritasoisilla säännöksillä ja toisaalta myös keskenään samankaltaistenkin säännöksien merkitykset saattavat vaihdella 89. Tästä syystä sääntelyn rakenteisiin ja muotoon keskit- tyvää vertailumenetelmää käyttämällä ei tässä tutkimuksessa olisi mahdollista selvittää sitä, miten verkkokauppaan liittyvät kysymykset on tutkimuksen kohdealueella ratkais- tu. Kirjallisuudessa on sen sijaan katsottu, että eri oikeusryhmiin kuuluvien oikeusjärjes- tysten välillä tietyn ongelman ratkaisun selvittämiseen liittyvä vertailu on mahdollista suorittaa ainoastaan funktionaalisena vertailuna 90. Myös tämä tutkimus suoritetaan teo- reettisella ulottuvuudella funktionaalisena vertailuna. Funktionaalinen menetelmä sovel- tuu juuri tällaiseen tutkimukseen, jossa oikeusjärjestykset, joissa tietyn ongelman ratkai- suun liittyvää sääntelyä verrataan, ovat keskenään erilaisia ja joissa useita tutkimuksen kohteena olevia kysymyksiä on pyritty ratkaisemaan eri tavoin ja eritasoisilla säädöksil- lä 91. Funktionaalisen menetelmän avulla tutkimuksessa pystytään järjestelmien erilai- suudesta huolimatta löytämään yhtenäiset verrattavat vastinparit, sillä tällöin vastinparin etsinnässä keskeistä ei ole säännösten yhteinen muoto tai rakenne, vaan säännösten yh- 87 Reitz 1998:625–627. Tämä saattaa myös edesauttaa verrattavien järjestelmien laajempaa ymmärtämistä (Reitz 1998:625–627). 88 Bogdan 1994:66 ja Lehtinen 1997:19. 89 Ks. myös yleisesti keskenään erilaisten oikeusjärjestyksien vertailua koskien esim. Kamba 1974:517. 90 Constantinesco 1971:100. 91 Esimerkiksi tutkimuksessa vertailun kohteena olevassa Yhdysvalloissa useiden kysymysten sääntely perustuu mallilakeihin ja niiden pohjalta luotuihin osavaltiotasoisiin säännöksiin kun taas Euroopan unionissa sääntely perustuu usein direktiiveihin ja niiden pohjalta luotuihin kansallisiin säännöksiin. ACTA WASAENSIA 30 teinen funktio ja usein myös tavoite. Täten huomio pystytään tutkimuksessa keskittä- mään rakenteiden ja muodon sijasta tietyn ongelman ratkaisuun eri oikeusjärjestyksissä. Varsinaiseen oikeusvertailun prosessiin on katsottu kuuluvan kolme vaihetta. Ensim- mäinen vaihe on kuvaileva vaihe, jossa kuvaillaan esim. tutkittavan aihealueen käsittei- tä, normeja tai ongelmia tai miten ongelmat on ratkaistu lainsäädännöllä. Seuraava vai- he on yleensä erilaisuuksien ja yhtäläisyyksien selvittäminen. Viimeisenä oikeusvertai- lussa on selittävä vaihe, jossa pyritään selittämään esimerkiksi eroja ja yhtäläisyyksiä tutkittavilla alueilla ja niiden mahdollisia syitä.92 Käytännössä usein oikeusvertailevat tutkimukset koostuvat kuitenkin rakenteellisesti kahdesta vaiheesta, ensimmäisessä vai- heessa kuvataan tutkittavien alueiden säännökset ja viimeisessä vaiheessa suoritetaan erojen ja yhtäläisyyksien arviointi 93. Tässä tutkimuksessa noudatetaan kunkin tutkittavan kysymyksen kohdalla edellä mai- nittuja vaiheita, mutta kuten esim. Walter J. Kamba toteaa, vaiheet eivät välttämättä ole erillisiä, vaan voivat olla myös päällekkäisiä.94 Esimerkiksi John Reitz suosittelee, että em. kaltaiset vaiheet tulisikin oikeusvertailussa nimenomaisesti suorittaa ainakin jossain määrin päällekkäin 95. Tässä tutkimuksessa ensimmäinen vaihe, eli ongelman kuvaami- nen, toteutetaan kunkin tutkittavaa aihetta käsittelevän alaluvun yhteisessä osassa ylei- sellä tasolla sekä tarkemmin tutkittavien maantieteellisten alueiden sääntelyä käsittele- vissä osissa. Samaan vaiheeseen kuuluvaksi katsottu sääntelyn kuvaaminen toteutetaan tutkimuksessa osittain kunkin tutkittavan kysymyksen eri maantieteellisten alueiden sääntelyä koskevissa alaluvuissa ja osittain kunkin luvun yhteenveto-osuudessa. Sen si- jaan seuraava vaihe, eli erojen ja yhtäläisyyksien selvittäminen, toteutetaan osittain kunkin alueen sääntelyä kuvaavassa alaluvussa mutta pääosin yhteenveto-osuudessa. Lisäksi em. yhteenvetoluvuissa pyritään myös jossain määrin arvioimaan näiden havait- tujen erojen ja yhtäläisyyksien syitä. 92 Kamba 1974:511–512 ja Zweigert & Kötz 1994:6. 93 Reitz 1998:633–634. 94 Kamba 1974:512. 95 Reitz 1998:633–634. ACTA WASAENSIA 31 1.3 Oikeuslähteet ja niiden käyttö 1.3.1 Oikeuslähteiden käytöstä yleisesti Tutkimuksessa lähteenä käytettävää tietoa pidetään yleensä sitä arvokkaampana, mitä enemmän se perustuu tutkittavaa aihealuetta koskeviin primäärilähteisiin 96. Tässä tut- kimuksessa primäärilähteen muodostavat Euroopan unionia ja Yhdysvaltoja koskevat oikeuslähteet. Oikeuslähteen käsite on mahdollista tulkita monella tavalla. Laajimmassa merkityksessä tulkittuna oikeuslähteiksi on esim. Aarnion ja Peczenikin mukaan mah- dollista kutsua kaikki tulkintavaihtoehdon valintaa perustelevat seikat 97. Näin laajaa oi- keuslähteiden määritelmää on myös kritisoitu 98. Tässä tutkimuksessa oikeuslähteitä ei hyödynnetä näin laajan määritelmän mukaisesti. Tutkimuksessa perehdytään suurelta osin niihin oikeuslähteisiin, joita voi pitää tutkittavien kysymyksien osalta merkityksel- lisinä. Lähteiden arvottamisen osalta tutkimuksessa hyödynnetään oikeuslähteiden vel- voittavuuden erotteluun tuomioistuimen ratkaisutoiminnassa perustuvaa mm. Aarnion ja Peczenikin esittämää oikeuslähdeoppia 99. Tutkimuksessa perehdytään ensisijaisesti oi- keuslähteisiin, jotka ovat em. oikeuslähdeopin mukaan tutkittavien kysymyksien osalta tutkittavissa oikeusjärjestyksissä tuomioistuinta velvoittavia. Erityisesti kyseeseen tule- vat vahvasti velvoittavat oikeuslähteet, jollaisia ovat esim. Raimo Siltalan mukaan Eu- roopan unionin jäsenvaltioissa mm. eurooppaoikeudellinen lainsäädäntö ja oikeuskäy- täntö ja näiden jälkeen jäsenvaltioiden kansalliset oikeuslähteet, kuten kansallisen nor- mihierarkian mukaiset oikeussäännökset 100. Yhdysvaltojen osavaltioissa puolestaan vastaavia velvoittavia lähteitä ovat esim. liittovaltion perustuslaki ja muu lainsäädäntö sekä oikeuskäytäntö ja näiden jälkeen osavaltioiden perustuslaki sekä muu lainsäädäntö 96 Ks. Mattei 2001:238–239. 97 Aarnio 1989:217–218 ja 220 ja Peczenik 1990:146–147. 98 Ks. esim. Tuori 2000:175 ja myös Karhu 2003:798. 99 Ks. Aarnio 1989:220–221 ja Peczenik 1990:144–149. Oikeuslähteitä on mahdollista arvottaa muillakin perusteilla. Esimerkiksi Hannu Tolosen (2003:29–68 ja 99–101) esittämässä toimintateoreettisessa oike- uslähdeopissa oikeus nähdään rakenteen sijasta prosessina. Oikeuslähteet luokitellaan Tolosen kehittä- mässä oikeuslähdeopissa formaalisiin, sisällöllisiin ja reaalisiin. Raimo Siltala (2003:189–323) puolestaan korostaa näkemyksessään oikeuslähdeopista oikeuslähteiden institutionaalisia oikeuttamisperusteita. 100 Siltala 2001:91–92, ja 98–102 ja laajemmin Siltala 2004:416–417. Toisaalta esimerkiksi Juha Karhu (2003:794) katsoo Suomen osalta, että Suomen perustuslaki sijoittuu eurooppaoikeuden yläpuolelle. Tä- män tutkimuksen kannalta näillä näkemyseroilla ei kuitenkaan ole merkitystä lähteiden käytössä. ACTA WASAENSIA 32 ja oikeuskäytäntö 101. Tutkimuksessa hyödynnetään jossain määrin myös em. oikeusläh- deopin mukaisia heikosti velvoittavia oikeuslähteitä, joihin kuuluvat esim. Skandinavi- assa mm. lain esityöt ja ylimpien tuomioistuimien ennakkopäätökset 102. Kaikkien em. velvoittavien oikeuslähteiden voi yleisesti katsoa muodostavan keskeiset auktoriteetti- eli virallislähteet 103. Edellä mainittujen velvoittavien oikeuslähteiden käyttöön liittyviä ristiriitoja koskien on olemassa sisäisiä etusijajärjestyksiä. Tällaisia ovat mm. hierarkkisesti ylemmän sään- nöksen etusija alempaan säännökseen nähden, erityissäännöksen etusija yleissäännök- seen nähden ja myöhemmin annetun säännöksen etusija vanhempaan säännökseen näh- den. Tosin uudempi yleissäännös ei kuitenkaan pääsääntöisesti syrjäytä vanhempaa eri- tyissäännöstä, ellei toisin ole mainittu.104 Nämä em. laintulkintaan liittyvät ns. derogaa- tioperiaatteet eivät kuitenkaan ole ehdottomia periaatteita, vaan pikemminkin normeja, joista on mahdollista säännöksin poiketa ja joiden soveltamiseen saattavat vaikuttaa myös muut asiaan liittyvät seikat 105. Joka tapauksessa näihin etusijajärjestyksiin liittyen tutkimuksessa hyödynnetään edellä mainituista oikeuslähteistä ensisijaisesti tuomiois- tuimia velvoittavia verkkokauppaa koskevia uusimpia oikeuslähteitä ja tämän lisäksi yleistä tasoa koskevia lähteitä, jotka on mahdollista tulkita koskemaan myös verkko- kauppaa. Sen sijaan muut alakohtaiset oikeuslähteet, jotka on tietyissä tilanteissa mah- dollista tulkita koskemaan myös verkkokauppaan liittyviä kysymyksiä, jäävät tutkimuk- sessa toisarvoiseen asemaan. Tietoverkossa tapahtuva yrittäjän ja kuluttajan välinen kaupankäynti on laaja alue ja sii- hen sisältyy monenlaisia näkökohtia. Siihen liittyviä säännöksiä löytyykin Suomessa yleisesti käytössä olevan perinteisen oikeudenalaluokittelun mukaan laajasti yksityisoi- keuden alueelta sekä yleisen yksityisoikeuden (varallisuusoikeuden) että erityisen yksi- tyisoikeuden alalta. Yleisen yksityisoikeuden alalta suuri osa tutkittavista säännöksistä 101 Ks. Summers 1991:422–430 ja 450–451 ja Mattila 2002:439. 102 Ks. Aarnio 1989:220–221, Peczenik 1990:144–149 ja Siltala 2001:101–102. 103 Laakso 1990:63–67 ja 74 sekä Nuotio 2004:1272. 104 Ks. Aarnio 1989:254, Laakso 1990:134–139, Peczenik 1990:176–180. Katso myös esim. Alexy & Dreier 1991:99–101, Troper ym. 1991:194–195, Lehrberg 1996:130 ja Tolonen 2003:107–109. 105 Laakso 1990:139. ACTA WASAENSIA 33 kuuluu velvoiteoikeuden ja siinä erityisesti sopimusoikeuden alaan. Lisäksi osa tutkitta- vista säännöksistä kuuluu yleisen yksityisoikeuden osalta henkilöoikeuden alaan. Erityi- sen yksityisoikeuden alalta puolestaan tutkimuksessa perehdytään säännöksiin, jotka kuuluvat kauppaoikeuden ja siinä eritoten markkina- ja kuluttajaoikeuden aloille. Ri- kosoikeuteen liittyvät kysymykset jäävät tutkimuksen ulkopuolelle. Myös prosessioi- keuteen liittyvät kysymykset jäävät muutamia poikkeuksia, joista huomattavin lienee tuomioistuimen toimivaltaa koskevat kysymykset, lukuun ottamatta tutkimuksen ulko- puolelle. Tutkimuksessa hyödynnettävät oikeuslähteet koskevat pääosin kuluttajakauppaa. Kulut- tajakauppaa koskevia nimenomaisia säännöksiä on useimmissa läntisissä teollisuusval- tioissa annettu erityisesti 1960- ja 1970-luvuilta lähtien uudenlaisen kulutusyhteiskun- nan syntymisen myötä 106. Verkkokaupan kaltaisella nopeasti kehittyvällä alalla kulutta- jakauppaa koskeva erityissääntely kehittyy monin paikoin edelleen nopeasti. Tästä syys- tä tutkimuksessa pyritään mahdollisuuksien mukaan hyödyntämään uusinta lähdeaineis- toa. Tutkimuksessa on kuitenkin jollain tavoin rajattava se, mihin asti sääntelyä seura- taan, sillä muussa tapauksessa tutkimuksen loppuun saattaminen olisi vaikeaa. Tästä syystä tässä tutkimuksessa ei muutamin poikkeuksin hyödynnetä tuomioistuinta velvoit- tavia lähteitä, jotka on julkaistu marraskuun 2005 jälkeen. Velvoittavien oikeuslähteiden ohella pääosin toissijaisina lähteinä tutkimuksessa käyte- tään tietyin osin mm. Aarnion ja Peczenikin esittämän oikeuslähdeopin mukaisia sallit- tuja oikeuslähteitä. Em. oikeuslähdeopissa näiden oikeuslähteiden merkitys liittyy lä- hinnä perusteluiden vahvistamiseen.107 Yleensä ottaen näiden lähteiden merkitys koros- tuu erityisesti silloin, kun vahvasti velvoittavat lähteet ovat tulkinnanvaraisia ja muita velvoittavia lähteitä on niukasti saatavilla tai myös ne ovat tulkinnanvaraisia 108. Tällai- sina sallittuina oikeuslähteinä tutkimuksessa hyödynnetään kansainvälisten järjestöjen tuottamia sähköiseen kaupankäyntiin liittyviä aineistoja ja aihealuetta käsitteleviä tut- kimuksia ja kirjallisuutta. Tutkimuksen laajuuden vuoksi on kuitenkin selvää, että kaik- 106 Wilhelmsson 1999 a:725–729. 107 Ks. Aarnio 1989:221 ja Peczenik 1990:146–147. 108 Laakso 1990:68. ACTA WASAENSIA 34 kia näitä mahdollisia sallittuja lähteitä ei ole mahdollista ottaa huomioon vaan pikem- minkin tutkimuksessa on mahdollista hyödyntää vain erittäin pientä osaa kaikista jul- kaistuista lähteistä 109. 1.3.2 Euroopan unionin oikeuslähteet Euroopan unionin osalta tutkimuksen lähtökohtana on EU:n tasolla toteutettu sääntely. Piirteiltään Euroopan yhteisön oikeuden katsotaan muodostavan eräänlaisen sekaoikeu- den. Sen ei varsinaisesti katsota kuuluvan kumpaankaan kahdesta länsimaisesta oikeus- perheestä, mutta se muistuttaa kuitenkin abstraktille säädännäiselle oikeudelle etusijan oikeuskäytäntöön nähden antavaa romaanis-germaanista oikeusperhettä, koska yhteisö- jen perustajavaltiot kuuluvat romaanis-germaaniseen oikeusperheeseen.110 Yhteisön oi- keus on saanut vaikutteita erityisesti Ranskasta oikeusperiaatteiden ja -tekniikan muo- dossa. Lisäksi yhteisön oikeus on saanut vaikutteita myös mm. Saksan oikeudesta. Eng- lannin liityttyä yhteisön jäseneksi vuonna 1973 yhteisön oikeus on saanut sen jälkeen vaikutteita myös common law -oikeusperheen ennakkopäätöskäytännöstä. Erityisesti tämä näkyy Euroopan yhteisön tuomioistuimen nojautumisena aiempiin päätöksiinsä samoin kuin tuomioistuinmenettelyn muuttumisena entistä enemmän suulliseksi. Lisäksi yhteisön oikeusjärjestelmässä on monia keskeisiä piirteitä, joita ei ole suoraan lainattu mistään kansallisesta oikeusjärjestyksestä. Nämä uudet periaatteet on kehitetty suoraan yhteisön tarpeista lähtien.111 1.3.2.1 Yhteisön tason oikeuslähteet Euroopan yhteisön oikeudessa keskeinen sija on yhteisön tuomioistuimen tulkintaan pohjautuvalla etusijaperiaatteella, jonka mukaan ristiriitatilanteessa etusija on annettava yhteisön oikeudelle 112. Yhteisön oikeus koostuu usean tyyppisistä oikeuslähteistä. Yh- teisön oikeuden luonteen erityisyyden vuoksi tässä alaluvussa käydään lyhyesti yksitel- 109 Esim. Lee A. Bygraven (2002:14) mukaan yksistään yksityisyyden suojaa koskevia kirjallisuuslähteitä on tuhansia ja näiden määrä on hänen mukaansa lähes eksponentiaalisessa kasvussa. 110 Ks. esim. de Cruz 1995:158, Husa 1998:185 ja Mattila 2002:168. Katso myös Bermann 1998:866. 111 Ks. esim. de Cruz 1995:158–159 ja Mattila 2002:168–169. 112 Joutsamo 2000:26–27, Siltala 2001:90 ja Tolonen 2003:111. ACTA WASAENSIA 35 len läpi tutkimuksen kannalta merkittävimmät oikeuslähteet. Näiden oikeuslähteiden voi katsoa jakaantuvan yhteisön oikeuslähdejaottelun mukaan primäärioikeuteen ja johdet- tuun oikeuteen sekä lisäksi muihin oikeuslähteisiin. 1.3.2.1.1 Primäärioikeus Primäärioikeudella tarkoitetaan perustamissopimuksia (ja niiden muutossopimuksia) ja muita samantasoisia sopimuksia, joista neuvotellaan jäsenvaltioiden hallitusten välillä. Jäsenvaltion liittyessä yhteisöön kaikista em. sopimuksien säännöksistä tulee automaat- tisesti jäsenvaltiota sitovaa oikeutta.113 Perustamissopimuksissa määritellään EU:n ta- voitteita, organisaatiota ja toimintatapaa koskevat säännökset sekä myös osa talousoi- keudesta. Perustamissopimuksista onkin alettu puhua myös EU:n ”valtiosääntönä” ero- tuksena tavanomaisiin kansainvälisiin sopimuksiin.114 Perustamissopimuksia on muutet- tu useita kertoja. Perustamissopimuksia muutettiin esimerkiksi vuonna 1987 solmitulla Euroopan yhtenäisasiakirjalla, vuonna 1992 sopimuksella Euroopan unionista, jota kut- sutaan myös Maastrichtin sopimukseksi, vuonna 1997 Amsterdamin sopimuksella ja Nizzan sopimuksella vuonna 2001 115. 1.3.2.1.2 Johdettu oikeus Tämän tutkimuksen kannalta keskeinen on erityisesti Euroopan parlamentin ja neuvos- ton yhdessä sekä neuvoston ja komission niille annetun toimivaltansa puitteissa luoma oikeus, jota kutsutaan yhteisön johdetuksi eli ns. sekundaarioikeudeksi 116. Yhteisöjen 113 Hanlon 2003:102–103. 114 Raitio 2006:14 ja katso myös esim. Koponen 1994:16. 115 Borchardt 1999, Rissanen 1999:100, Siltala 2003:254, Euroopan yhteisöt 2004 sekä Raitio 2006:70– 83. Amsterdamin sopimuksessa tunnustettiin koordinaationpuute kuluttajia koskevien ja muiden toimen- piteiden välillä. Siksi perustamissopimukseen alkujaan Maastrichtin sopimuksella liitettyjä kuluttajan- suojaa koskevia tavoitteita täydennettiin lisäämällä artikla 153, jonka mukaan vastaisuudessa kuluttajan- suojaa koskevat vaatimukset otetaan huomioon muuta toimintaa määriteltäessä ja toteutettaessa. (Ks. Eu- roopan yhteisöjen perustamissopimus:153 Art. Katso myös Wilhelmsson 1999 a:732). 116 Joutsamo ym. 2000:66 katso myös Euroopan yhteisöjen perustamissopimus: 249 Art. ja esim. Kopo- nen 1994:16 ACTA WASAENSIA 36 perustamissopimuksen artiklassa 249 määritellään kolme sitovaa johdetun oikeuden la- jia sekä kaksi sitomatonta 117. Sitovaan johdettuun oikeuteen luetaan kuuluvaksi ensinnäkin asetukset, jotka yhteisöjen perustamissopimuksen mukaan sellaisenaan sitovat suoraan kaikkia EU:n jäsenvaltioita ilman erillistä kansallista täytäntöönpanevaa lainsäädäntöä 118. Asetuksia voi luonnehtia ylikansalliseksi lainsäädännöksi, joiden tavoitteena on varmistaa, että asetuksen alaan kuuluva asia on kaikissa jäsenvaltioissa täsmälleen samalla tavalla säännelty 119. Yhtei- sön asiallinen toimivalta antaa asetuksia pohjautuu kussakin tapauksessa perustamisso- pimuksessa annettuun toimivaltaan 120. Viime vuosina sisämarkkinoiden toteuttamisessa on pyritty mahdollisuuksien mukaan käyttämään direktiivejä asetuksien sijaan 121. Sitovaan johdettuun oikeuteen luetaan kuuluvaksi myös direktiivit. Luonteeltaan direk- tiivejä voi pitää lainsäädännön lähentämisnormeina 122. Direktiivit sitovat jäsenvaltioita saavuttamaan direktiiveissä säädetyt tavoitteet tietyssä ajassa itse valitsemillaan mene- telmillä omissa kansallisissa oikeusjärjestyksissään 123. Täten direktiivien täytäntöön- panossa on mahdollista ottaa huomioon jäsenvaltioiden oikeuslähdeopin erityispiirteet 124. Direktiivejä on annettu usein sisämarkkinoiden kehittämiseen tähtäävien perusta- missopimuksen artiklojen pohjalta, sillä direktiivejä on käytetty erityisesti sisämarkki- 117 Euroopan yhteisöjen perustamissopimus: 249 Art. ja katso myös Joutsamo ym. 2000:66 sekä Hanlon 2003:104. 118 Euroopan yhteisöjen perustamissopimus: 249 Art. Asetusten erilliset täytäntöönpanotoimenpiteet ovat pääsääntöisesti kiellettyjä. Jäsenvaltiot voivat poikkeuksellisesti esim. asetuksen nojalla olla oikeutettuja antamaan erillisiä täytäntöönpanosäännöksiä (Joutsamo ym. 2000:67 sekä Hanlon 2003:104). Ellei ase- tuksessa ole asetettu voimaantuloa koskevaa ajankohtaa, se astuu voimaan 20 päivää julkaisemisensa jäl- keen (Euroopan yhteisöjen perustamissopimus: 254 Art.). 119 Joutsamo ym. 2000:66 ja Hanlon 2003:104. Katso myös Borchardt 1999 ja Rissanen 1999:101. 120 Joutsamo ym. 2000:66. Toimivalta saattaa pohjautua joko perustamissopimuksessa annettuun ni- menosaiseen asiakohtaiseen toimivaltaan, perustamissopimuksen sisämarkkinoiden toimintaa koskeviin säädöksiin tai perustamissopimuksen artiklaan 308, jolla oikeutetaan asetuksen antaminen yhteisön sisä- markkinoiden toimintaan liittyvän tavoitteen saavuttamiseksi (Joutsamo ym. 2000:66 ja katso myös Eu- roopan yhteisöjen perustamissopimus: 308 Art.) 121 Joutsamo ym. 2000:66. Esim. tämän tutkimuksen alueeseen voi katsoa liittyvän vain kaksi asetusta, asetukset 44/2001 ja 805/2004, jotka koskevat lähinnä kansainväliseen prosessioikeuteen liittyviä kysy- myksiä. 122 Joutsamo ym. 2000:68–69. 123 Saarinen 1998:525, Borchardt 1999, Rissanen 1999:101, Siltala 2001:89 ja Euroopan yhteisöt 2004. 124 Raitio 2006:17. Katso direktiivien mahdollisista toimeenpanotekniikoista esim. Bennion 2001:152 ja Steunenberg & Voermans 2006:36–38. ACTA WASAENSIA 37 noita koskevien säännösten luomiseen 125. Myös tässä tutkimuksessa hyödynnettävät di- rektiivit on annettu sisämarkkinoiden kehittämiseen ja toimivuuden parantamiseen pyr- kivien Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen artiklojen 94 ja 95 pohjalta. Lisäksi eräitä tutkimuksessa hyödynnettäviä direktiivejä säädettäessä on otettu myös muita si- sämarkkinoiden toimivuuden parantamiseen tähtääviä perustamissopimuksen artikloja huomioon, kuten esim. artikla 43, joka tähtää yritysten sijoittautumisrajoitusten vähen- tämiseen.126 Direktiiveissä noudatettu jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamis- eli harmo- nisointitapa vaihtelee. Täydellisen harmonisoinnin sijaan direktiiveissä on yleensä ny- kyään, kuten myös useiden tässä tutkimuksessa keskeisten sähköiseen kaupankäyntiin sovellettavissa olevien kuluttajansuojadirektiivien (esim. etämyyntidirektiivin (1997/7/EY)127 ja sähköisen kaupankäynnin direktiivin (2000/31/EY)128) osalta, pyritty noudattamaan ns. minimiharmonisointia, jolloin direktiiveissä on jätetty jäsenvaltioille mahdollisuus ylläpitää direktiiviä vaativampaa normitasoa 129. Direktiivissä pääsääntöi- sesti asetetaan määräaika, jonka kuluessa direktiivi tulee toimeenpanna. Määräaika 125 Saarinen 1998:526, Joutsamo ym. 2000:69 ja Raitio 2006:17. Katso myös van Gerven 2002:160. 126 Ks. Euroopan yhteisöjen perustamissopimus: 43 Art., 94–95 Art. ja 153 Art. Kuten Euroopan yhteisö- jen tuomioistuin tulkintakäytännössään, tässä tutkimuksessa hyödynnetään direktiiveistä myös direktiivi- en johdanto-osia selvitettäessä direktiivien tarkoitusta. 127 Etämyyntidirektiivi soveltuu muunkinlaiseen etämyyntiin kuin sähköiseen kaupankäyntiin. Määritel- mänsä mukaan se koskee elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan solmimia etäsopimuksia, jotka: ”[…] tehdään elinkeinonharjoittajan järjestämän sellaisen etämyynti- tai palveluntarjonta- menetelmän avulla, jossa käytetään yksinomaan yhtä tai useampaa etäviestintävälinettä so- pimuksen tekemiseen asti mukaan lukien sopimuksen tekeminen” (1997/7/EY: 2(1) Art.). 128 Sähköisen kaupankäynnin direktiivi täydentää etämyyntidirektiiviä. Siinä käsitellään useita sähköiseen kaupankäyntiin liittyviä tai sitä sivuavia asioita. Sen säädökset koskevat osittain myös yritysten välistä kaupankäyntiä. (Ks. myös Schaub 2004:25–26). Tekniikan nopean kehittymisen vuoksi sekä etämyyntidi- rektiivissä että sähköisen kaupankäynnin direktiivissä on pyritty välttämään sitoutumista mihinkään tiet- tyyn tekniikkaan, vaan direktiivit on pyritty tekemään teknologianeutraaleiksi. (ks. esim. etämyyntidirek- tiivin osalta Østergaard 2003:20). Tämä toisaalta myös lisää jonkin verran direktiivien abstraktiotasoa (ks. yleisellä tasolla teknologianeutraaleista säännöksistä Schaub 2004:16 ja katso myös Saarenpää 2002:35– 36). 129 Saarinen 1998:526–527 ja Joutsamo ym. 2000:69. Toisin sanoen jäsenvaltiot voivat lainsäädännössään tarjota tällaista harmonisointimenetelmää käyttäen luotujen kuluttajansuojasuojadirektiivien osalta lain- säädännössään kuluttajille direktiivissä säädettyä kattavamman suojan (ks. Wilhelmsson 1999 a:735 ja Ämmälä 2006:2). ACTA WASAENSIA 38 vaihtelee yleensä aiheen monimutkaisuuden ja lainsäädännön kiireellisyyden mukaan.130 Jokainen jäsenvaltio voi itse päättää, millä tavoin toimeenpanee direktiivin vaatimukset 131. Jäsenvaltioiden harkintavalta täytäntöönpanon muotojen suhteen vaihtelee direktii- vien välillä. Toisinaan direktiivin päämäärä voi olla niin yksityiskohtaisesti määritelty, että se on mahdollista saavuttaa vain tietyin keinoin 132. Toisinaan jäsenvaltiot puoles- taan katsovat, että direktiivi ei aseta heille uusia velvoitteita, koska katsovat lainsäädän- tönsä täyttävän jo sellaisenaan direktiivissä asetetut vaatimukset 133. Tällöinkin jäsenval- tioiden tulee ilmoittaa komissiolle, miten direktiivi on toimeenpantu heidän kansallisissa lainsäädännöissä, sillä nykyään usein vaaditaan tällainen ilmoitus 134. Yhteisöjen tuo- mioistuin on lisäksi katsonut, että joka tapauksessa direktiivin alaan kuuluvan kansalli- sen lainsäädännön tulkinnassa on mahdollisuuksien mukaan kuitenkin otettava direktiivi huomioon tulkintalähteenä 135. Mikäli direktiiviä ei ole määräajassa toimeenpantu jä- senvaltioissa direktiivissä mahdollistetun harkintavallan rajoissa, sen yksittäiset sään- nökset voivat kuitenkin saada oikeusvaikutuksen tietyissä tilanteissa 136. Direktiivien toimeenpanon valvonta kuuluu pääasiallisesti komissiolle, jolla on valta nostaa jäsenval- tiota vastaan laiminlyöntiä koskeva kanne yhteisöjen tuomioistuimessa 137. Sitovaan johdettuun oikeuteen lasketaan kolmantena kuuluvan myös päätökset. Päätök- set velvoittavat yhteisöjen perustamissopimuksen mukaan kaikkia, joille ne on osoitettu 130 Hanlon 2003:105 ja katso myös Raitio 2006:17. Ellei direktiivissä ole asetettu voimaantuloa koskevaa määräaikaa, se astuu voimaan 20 päivää julkaisemisensa jälkeen (Euroopan yhteisöjen perustamissopi- mus: 254 Art.). 131 Rissanen 1999:101, Hanlon 2003:105 ja Euroopan yhteisöt 2004. 132 Joutsamo ym. 2000:72. 133 Hanlon 2003:105. Yhteisöjen tuomioistuin on korostanut, että vallitseva oikeustila tulee tällöin olla riittävän selkeä ja täsmällinen (ks. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin 190/1990 ja katso myös Joutsamo ym. 2000:71 sekä Raitio 2006:16). 134 Hanlon 2003:105. 135 Ks. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin 14/1983 ja katso myös Joutsamo 2003:75–76. 136 Tällaisissa tilanteissa voidaan soveltaa em. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen kehittämää ns. epä- suoran vaikutuksen oppia, jonka mukaan kansallisten tuomioistuinten on tulkittava olemassa olevaa lain- säädäntöä niin pitkälle kuin mahdollista implementoimattoman direktiivin mukaisesti (ks. esim. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin 14/1983). Lisäksi tällaisissa tilanteissa voidaan soveltaa myös suoran vaikutuksen oppia, jonka mukaan implementoimattomat sisältönsä puolesta ehdottomat ja riittävän täsmälliset direk- tiivit saavat lainvoiman kuluttajan ja valtion välisissä suhteissa (ks. esim. Euroopan yhteisöjen tuomiois- tuin 152/1984). Euroopan yhteisöjen tuomioistuin (yhdistetyt asiat 6/1990 ja 9/1990) on laajentanut oppia edelleen siten, että yksilö voi saada valtiolta korvauksen, mikäli hänelle on aiheutunut vahinkoa direktii- vin puutteellisen toimeenpanon tai toimeenpanon puuttumisen vuoksi. (Ks. yleisesti myös Klami 1997:28–30, Rissanen 1999:101, Joutsamo ym. 2000:73–76 ja Hanson 2003:119–127). ACTA WASAENSIA 39 138. Päätökset ovat yksittäistapauksia koskevia sitovia ratkaisuja, joita voidaan osoittaa joko yksittäisille jäsenvaltioille tai oikeussubjekteille 139. Täten päätöksien voi katsoa usein muistuttavan luonteeltaan enemmän hallinnollisia kuin lainsäädännöllisiä ohjailu- keinoja 140. Jäsenvaltioille annettujen päätöksien oikeusvaikutuksien on katsottu rinnas- tuvan direktiiveihin 141. Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksessa määritellään myös kaksi jäsenvaltioita si- tomatonta johdetun oikeuden lajia, lausunnot (engl. opinions) ja suositukset (engl. re- commendations) 142. Niitä voivat antaa kaikki yhteisön keskeiset toimielimet 143. Siitä huolimatta, että ne ovat muodollisesti sitomatonta normistoa, niillä voi kuitenkin olla oikeudellista merkitystä, koska yhteisöjen tuomioistuin on eräissä tapauksissa rinnasta- nut ne sitovaan johdettuun oikeuteen 144. Yhteisön tuomioistuin on katsonut suosituksil- la olevan merkitystä erityisesti kansallisen tai yhteisön lainsäädännön tulkinnan selven- tämisessä 145. 1.3.2.1.3 Muut oikeuslähteet Tutkimuksessa hyödynnetään myös muita yhteisön oikeuslähteitä. Yhtenä tällaisena oi- keuslähteenä yhteisön tasolla on yhteisöjen oikeuskäytäntö, joka koostuu pääasiassa yh- teisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen asteen tuomioistuimen yhteisöjen perustamis- sopimuksessa annetun toimivallan mukaisesti antamista ennakkotapauksina pidettävistä ratkaisuista. Ahtaasti tulkiten tuomioistuinten ratkaisuilla on lähtökohtaisesti ohjeellinen ennakkoratkaisuarvo, sillä päätökset eivät sido tuomioistuinta itseään, eikä niiden vaiku- tus ole sitova myöskään jäsenvaltioiden tuomioistuimissa 146. Tästä selvän poikkeuksen muodostavat kuitenkin yhteisön oikeutta koskevat tulkintaerimielisyydet, jotka ylimmil- 137 Ks. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin 191/1995 ja Euroopan yhteisöjen perustamissopimus: 226 Art. 138 Euroopan yhteisöjen perustamissopimus: 249 Art. 139 Greaves 1996, Joutsamo ym. 2000:79, Euroopan yhteisöt 2004 ja Raitio 2006:17. 140 Tolonen 2003:113 ja Raitio 2006:17 sekä katso myös Greaves 1996. 141 Greaves 1996 ja Joutsamo ym. 2000:79. 142 Euroopan yhteisöjen perustamissopimus: 249 Art. 143 Joutsamo ym. 2000:98. 144 Ks. esim. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin 322/1988 ja Joutsamo ym. 2000:98. Katso myös Raitio 2006:18. 145 Ks. esim. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin 322/1988. 146 Joutsamo ym. 2000:93 ja katso myös Hanlon 2003:62 sekä Raitio 2006:18. ACTA WASAENSIA 40 lä kansallisilla tuomioistuimilla on velvollisuus ja alemmilla oikeus alistaa yhteisöjen tuomioistuimen ratkaistavaksi. Annettu ratkaisu sitoo ratkaisua pyytänyttä tuomioistuin- ta.147 Käytännössä tuomioistuimien ennakkoratkaisun sisältämä tulkintakannanotto, ra- tio decidendi, voidaan kuitenkin katsoa sitovaksi oikeusohjeeksi myös kaikkien muiden EU-lainsäädäntöä soveltavien viranomaisten ja tuomioistuimien toiminnassa 148. Tuo- mioistuimen toiminnassa keskeinen rooli liittyy yhteisön perustamissopimuksen tulkin- taan 149. Erityisesti neuvoston poliittisten ristiriitojen vuoksi yhteisöjen tuomioistuimella on ollut tuomiovaltaa käyttävänä, yhteisöjen perustamissopimuksen noudattamista val- vovana ja myös tulkitsevana toimielimenä merkittävä vaikutus integraation edistäjänä ja myös yhteisöjen oikeuden kehittymiseen osin common law -oikeusperheen suuntaan 150. Yhtenä yhteisön oikeuslähteenä voidaan pitää komission tiedonantoja. Komissio voi an- taa usean tyyppisiä tiedonantoja, kuten esim. ns. vihreitä ja valkoisia kirjoja. Tiedonan- not liittyvät yleensä yhteisön ja lainsäädännön tai tuomioistuimen oikeuskäytännön tul- kitsemiseen. Lähtökohtaisesti ne ilmentävät komission käsitystä yhteisön oikeuden si- sällöstä. Yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin eräissä tapauksissa rinnastanut mm. sa- namuodoltaan ehdottomat suositukset oikeusvaikutuksiltaan sitoviin säännöksiin.151 Yhteisöjen oikeuslähteenä voidaan pitää myös jäsenvaltioiden keskenään solmimia so- pimuksia alueilla, jotka liittyvät läheisesti yhteisöjen toimintaan, mutta joilla yhteisöjen toimielimillä ei ole ollut toimivaltaa. Tällainen täydentävä oikeus kuuluu varsinaisesti kansainväliseen oikeuteen 152. Nämä sopimukset voidaan liittää yhteisön oikeuteen, mi- käli niissä annetaan yhteisön tuomioistuimille sitä koskeva tulkintatoimivalta 153. Myös yhteisöjen perustamissopimuksessa on ennakoitu jäsenvaltioiden välisten sopimussuh- teiden laajentaminen velvoittamalla jäsenvaltiot ryhtymään tarvittaessa tällaisiin neuvot- teluihin 154. Uusien jäsenvaltioiden on pääsääntöisesti liityttävä näihin em. sopimuksiin 147 Joutsamo ym. 2000:93–94 ja katso myös Euroopan yhteisöjen perustamissopimus:234 Art. 148 Raitio 2006:18–19. 149 Hanlon 2003:63 ja Euroopan yhteisöt 2004. 150 Klami 1997:12, Borchardt 1999 ja Euroopan yhteisöt 2004. Tuomioistuimen roolia onkin katsottu jos- sain määrin voitavan verrata Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden asemaan (Joutsamo ym. 2000:94). 151 Joutsamo ym. 2000:99–100 ja Lefevre 2004:808–819. 152 Borchardt 1999. 153 Joutsamo ym. 2000:85. 154 Euroopan yhteisöjen perustamissopimus: 293 Art. ja katso myös Joutsamo ym. 2000:85. ACTA WASAENSIA 41 155. Yksi keskeinen esimerkki jäsenvaltioiden kesken solmituista sopimuksista on tässä tutkimuksessa hyödynnettävä yleissopimus sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista vuodelta 1980 "Rooman yleissopimus", jonka tosin katsotaan kuuluvan yhteisöjen pe- rustamissopimuksen tavoitteiden ulkopuolelle 156. 1.3.2.2 Jäsenvaltioiden oikeuslähteet Euroopan unionissa on 27 jäsenvaltiota. Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansallinen lainsäädäntö on osittain alisteista Euroopan yhteisön oikeudelle. Jäsenvaltioiden yleiset kauppaoikeuden ja sopimuksen tulkinnan periaatteet muistuttavat toisiaan, mutta niissä on jäsenvaltioiden erilaisista kulttuuri- ja oikeusperinteistä johtuen myös eroavaisuuk- sia. Tutkimuksen kohdealueella kuitenkin ainoastaan muutamissa sopimusoikeuteen liit- tyvissä kysymyksissä sääntely on Euroopan unionin jäsenvaltioissa täysin kansallista, sillä sääntely perustuu verkkokauppaan liittyvissä kysymyksissä suurimmaksi osaksi EU:n direktiiveihin, joiden toimeenpano tosin on kansallisten säännösten varassa. Tut- kimuksessa perehdytään tutkittavissa kysymyksissä EU:n osalta tutkimuksen kohteeksi valittujen jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksiin pääosin vain eräissä huomattavimmissa ta- pauksissa, joissa EU:n säännökset on näissä jäsenvaltioissa toimeenpantu huomattavasti säännöksistä poiketen tai joissa yhteisön lainsäädäntö antaa kansallisille lainsäätäjille liikkumavaraa ja jäsenvaltiot ovat sitä huomattavassa määrin hyödyntäneet 157. Tämä li- sää jossain määrin tarkastelutason yksityiskohtaisuutta 158. Kyseisten jäsenvaltioiden oi- keusjärjestyksiin perehdytään pieneltä osin myös eräissä verkkokaupan kysymyksissä, joissa yhteisön tason lainsäädäntöä ei ole olemassa. Yleensä ottaen näihin oikeusjärjes- tyksiin perehtymisen tarkoituksena tutkimuksessa ei ole täydellisen kokonaiskuvan 155 Joutsamo ym. 2000:85. 156 Borchardt 1999 ja Joutsamo ym. 2000:86. 157 Esim. komission sopimusoikeutta koskevassa tiedonannossa neuvostolle ja parlamentille, komissio ko- rostaa johdonmukaisuuden ja yhtenäisen tulkinnan merkitystä lainsäädännössä yhteisön tasolla. Muun muassa sääntelyssä usein käytetyt abstraktit termit ovat komission mukaan monesti mahdollistaneet sen, että direktiivien kansallisissa tulkinnoissa on ollut eroavuuksia. (Euroopan yhteisöjen komissio 2001/0398: kohdat 34, 36 ja 38). Sen lisäksi, että useat direktiivit antavat lainsäätäjille kansallista liikku- mavaraa, direktiivien toimeenpano saattaa näennäisestä yhtenäisyydestä huolimatta sisältää useita eroa- vuuksia jäsenvaltioiden välillä. Toisinaan jäsenvaltiot pyrkivät myös tarkoituksella toimeenpanemaan di- rektiivit tehottomasti omissa kansallisissa oikeusjärjestyksissä hidastaakseen lainsäädännön harmonisoin- nin tahtia. Toisaalta monet lakisiirrännäiset (engl. legal transplants) eivät välttämättä toimi hyvin vieraas- sa oikeudellisessa ympäristössä. (Klami 1997:7–9 ja 15. Katso myös Wilhelmsson 1999 a:734). ACTA WASAENSIA 42 saaminen jäsenvaltioiden sääntelystä, vaan pikemminkin tietyssä mielessä tulkita ja täy- dentää EU:n lainsäädäntöä sekä osoittaa EU:n lainsäädännön erilaisia kansallisia toi- meenpanotapoja. Seuraavaksi käydään tiivistetysti läpi muutamia keskeisiä em. oikeus- järjestyksien piirteitä. 1.3.2.2.1 Englanti Jäsenvaltioista tutkimuksen kohteeksi on valittu Englanti, koska sen voi katsoa edusta- van common law -oikeusperhettä muuten suurelta osin romaanis-germaanisessa EU:ssa. Keskeisenä oikeuslähteenä Englannissa pidetään kirjoitettua lainsäädäntöä 159. Englan- nissa, kuten common law -oikeusperheeseen kuuluvien valtioiden oikeusjärjestyksissä yleensäkin, usean oikeudenalan säänteleminen pohjautuu säädännäisen oikeuden sijasta tai sen rinnalla tuomioistuimien luomiin sitoviin ennakkotapauksiin 160. Alemmat oike- usistuimet ovat sidottuja oikeushierarkiassa ylempien tuomioistuimien ratkaisuihin (en- nakkotapauksiin) 161. Oikeustapauksiin pohjautuvat oikeusnormit ovatkin common law - maissa, kuten Englannissa, olleet melko konkreettisia ja yksityiskohtaisia, koska ne ovat yleensä perustuneet hienojakoiseen tilanne-erittelyyn. Tämän on myös lainsäätäjä otta- nut huomioon. Tästä syystä common law -oikeusperheelle tyypillisesti englantilaiset lait ovat usein olleet huomattavan yksityiskohtaisia ja raskaslukuisia. Tähän on vaikuttanut myös se, että lakeja tulkitaan common law -oikeusperheen valtioissa yleensä pääosin sananmukaisesti.162 Heikosti velvoittavana oikeuslähteenä Englannissa puolestaan pidetään esim. hallituk- sen ja sen alaisten viranomaisten julkaisemia tiettyä alaa koskevia ohjeita. Lisäksi myös lainsäädännön esitöillä on katsottu olevan tällainen, joskin rajoitettu vaikutus.163 158 Ks. myös Klami 1997:18. 159 de Cruz 1995:104, Goff 1997:749 ja Bennion 2001:5 ja 8. Katso myös Bankowski & MacCormick 1991:374–375. 160 de Cruz 1995:36 ja 38 sekä Goff 1997:749. 161 Ks. David 1982:110, Bankowski & MacCormick 1991:359, de Cruz 1995:27 sekä Mattila 2002:431. 162 David 1982:100 ja 103–104 sekä Mattila 2002:431 ja 433 ja katso myös Hahto 2001:1306. Katso ter- mien tulkinnasta Bankowski & MacCormick 1991:365–366. 163 Bankowski & MacCormick 1991:376–379 ja 386–387. ACTA WASAENSIA 43 Säädännäisen oikeuden määrä ja merkitys ovat Englannissa kasvussa, johon on vaikut- tanut mm. jäsenyys Euroopan yhteisössä 164. Euroopan yhteisön oikeutta on Englannissa toimeenpantu pääosin laeilla ja asetuksilla lähes sellaisenaan 165. Englannissa säädännäi- sen oikeuden alkujaan vähäisestä määrästä johtuen toimeenpantavilla Euroopan yhtei- sön säädöksillä ei ole useissa tilanteissa tarvinnut korvata tai täydentää aiempia säädök- siä, koska sääntely on usein perustunut oikeuskäytäntöön. Toisaalta Englannissa on usein käytäntönä oikaista mahdolliset ristiriitaiset säännökset vasta sitä mukaa, kun niitä tulee ilmi.166 Perinnäisen sananmukaisen tulkinnan sijasta Eurooppa-oikeutta on joudut- tu myös Englannissa tulkitsemaan tavoitteellisesti. On pidetty todennäköisenä, että Eu- rooppa-oikeudesta juontuvat tulkintaperiaatteiden muutokset laajenevat ajan myötä kos- kemaan myös puhtaasti kotimaisia säännöksiä.167 Tämä pitkään jatkunut säädännäisen oikeuden kasvu on jättänyt tuomioistuimille myös vähemmän toiminta-alaa luoda uusia oikeussääntöjä. EU lainsäädännön vaikutuksesta Englannin oikeusjärjestelmä onkin muuttumassa yhä enemmän kirjoitetun oikeuden järjestelmäksi, minkä myötä ero Eng- lannin common law -oikeusjärjestyksen ja romaanis-germaanisten oikeusjärjestyksien välillä on pienentynyt.168 Ei kuitenkaan pidetä uskottavana, että Englannin oikeus tule- vaisuudessa menettäisi kokonaan ominaispiirteensä ja muuntuisi romaanis- germaaniseksi oikeudeksi, vaan todennäköisempänä pidetään, että Englannin oikeus lä- hestyy tulevaisuudessa enemmän Yhdysvaltojen oikeutta 169. 1.3.2.2.2 Romaanis-germaaninen oikeusperhe Romaanis-germaanisen oikeusperheen sisältä tutkimuksen kohteeksi on valittu EU:n jä- senvaltioista Ranska, Saksa ja Suomi. Romaanis-germaanisen oikeusperheen keskeisenä piirteenä voi pitää sitä, että säädännäinen oikeus on etusijalla oikeuskäytäntöön nähden. Tähän oikeusperheeseen kuuluvien maiden oikeudessa kirjallisista säännöksistä muo- dostuu eräänlainen normihierarkia. Nämä normit luokitellaan kaikissa Romaanis- germaanisissa oikeusjärjestyksissä samankaltaisiin pääluokkiin sekä jaotellaan julkis- ja 164 Ks. Husa 1998:159, Goff 1997:749–750 ja 760 sekä Mattila 2002:433. 165 Ks. Bennion 2001:152 ja Steunenberg & Voermans 2006:36–38, 148–149 ja 154. 166 Ks. Mattila 2002:433. 167 Mattila 2002:433 ja katso myös van Gerven 2002:158. 168 De Cruz 1995:36 ja Husa 1998:159. ACTA WASAENSIA 44 yksityisoikeudenvälillä.170 Romaanis-germaanisen oikeusperheen maille tyypillisiä ovat myös suuret lakikodifikaatiot 171. Ranskassa tällainen keskeinen kodifikaatio on Code Civil ja Saksassa BGB (Bürgerliches Gesetzbuch). Ranskassa myös kuluttajalainsäädän- töä on kodifioitu erikseen Code de la Consommation -nimiseen lakikodifikaatioon. Li- säksi Romaanis-germaanisessa oikeusperheessä yhteisenä piirteenä on englantilaisen ennakkotapaus -opin puute, vaikkakin ylimpien tuomioistuimien ennakkoratkaisuilla on kyseiseen oikeusperheeseen kuuluvissa valtioissa pääsääntöisesti huomattava lain käyt- töä yhtenäistävä vaikutus 172. Romaanis-germaaninen oikeusperhe on usein katsottu mahdolliseksi jakaa muutamien erottavien piirteiden perusteella vielä mm. Ranskan edustamaan romaaniseen ja mm. Saksan edustamaan germaanisen oikeusajatteluun. Lisäksi pohjoismaat on katsottu voi- tavan erottaa yhdeksi alaryhmäksi.173 Saksalaiselle oikeusajattelulle ovat tyypillisiä oi- keuslähteenä mm. laajat oikeusdogmaattiset kommentaarit 174. Ranskassa puolestaan lain ulkopuolisten lähteiden arvostus on enemmän tapauskohtaista, mutta usein suosi- taan esim. erilaisia käsikirjoja ja oikeustieteellisiä ensyklopedioita 175. Saksalaista laki- kieltä on pidetty abstraktina, perusteellisena ja melko raskaana 176. Ranskan koodeksien (code) lakikieltä puolestaan on pidetty melko selkeänä ja tiivistettynä, vaikka muuten myös ranskalaisen lakikielen ominaispiirteinä on pidetty pitkiä virkkeitä ja monimutkai- sia lauserakenteita 177. EU:n jäsenvaltioista tutkimuksen rajauksen puitteissa keskeisellä sijalla on kuitenkin Suomi, joka puolestaan edustaa romaanis-germaanisen oikeusperheen pohjoismaista alaryhmää. Edellä mainitun pohjoismaisen alaryhmän katsotaan historiansa aikana saa-