VAASAN YLIOPISTO 

 

FILOSOFINEN TIEDEKUNTA 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Anna Husa 

 

SUOMALAINEN AJOKIELTOMENETTELY SUHTEESSA EUROO-

PAN IHMISOIKEUSSOPIMUKSEEN 

 

Tarkastelussa ne bis in idem -periaate 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Julkisoikeuden  

Pro gradu -tutkielma 

 

 

 

 

 

 

 

 

VAASA 2015 



1 

 

SISÄLLYSLUETTELO 

 

TAULUKOT JA KUVIOT 3 

 

LYHENNELUETTELO 4 

 

TIIVISTELMÄ 5 

 

1. JOHDANTO 7 

 

2. AJOKIELTO 13 

2.1 Ajokielto uudistuneen ajokorttilain perusteella 13 

2.2 Ajokiellon eri rangaistusmuodot 14 

2.2.1 Väliaikainen ajokielto 16 

2.2.2 Ehdollinen ajokielto ja valvottu ajo-oikeus 16 

2.2.3 Määräaikainen ajokielto 18 

2.2.4 Toistaiseksi voimassa oleva ajokielto 19 

2.2.5 Varoitusmenettely 19 

2.3 Ajokieltoon määrääminen ajokorttilain mukaisesti 20 

2.4 Ajokieltomenettelyn perusteita muissa EU-maissa 23 

 

3. AJOKIELTO HALLINTOMENETTELYNÄ 26 

3.1 Hyvä hallinto ajokieltomenettelyn perustana 26 

3.2 Hyvän hallinnon takeet ja ajokieltomenettelyn joutuisuus 28 

 

4. NE BIS IN IDEM JA EUROOPAN IHMISOIKEUSSOPIMUS 33 

4.1 Euroopan ihmisoikeussopimus osana suomalaista lainkäyttöä 33 

4.2 Ne bis in idem – ”Ei kahdesti samassa asiassa” 35 

4.3 Ajankohtaisia kysymyksiä kaksoisrangaistavuuden kieltoon liittyen 39 



2 

 

4.4 Ne bis in idem ja lis pendens – kaksoisrangaistavuus ja vireilläolovaikutus 41 

4.5 Engel-kriteerit ja tapaus Zolotukhin ne bis in idemin määrittelijöinä 42 

4.6 Tapaus Nilsson vs Ruotsi – ajokielto ja ne bis in idem 44 

4.7 Ne bis in idem EIT:n Suomea koskeneen oikeuskäytännön valossa 45 

 

5. AJOKIELTO – RANGAISTUS VAI TURVAAMISTOIMENPIDE? 50 

5.1 Ajokielto rangaistuksena 50 

5.2 Ajokielto turvaamistoimenpiteenä 52 

5.3 Ajokielto ja ne bis in idem viimeaikaisessa suomalaisessa oikeuskäytännössä 55 

5.4 Suomalainen ajokieltomenettely EIT:n ratkaistavana: tapaus Boman vs. Suomi 58 

 

6. JOHTOPÄÄTÖKSET 63 

 

LÄHDELUETTELO 69 

 

   



3 

 

TAULUKOT JA KUVIOT 

 

Taulukko 1: Ajokieltopäätökset ja varoitukset Suomessa vuosina 2010–2012. 14 

Taulukko 2: Ajokiellon keston määräytyminen.   21 

 

  



4 

 

LYHENNELUETTELO 

 

AKL  = Ajokorttilaki 

EIS  = Euroopan ihmisoikeussopimus 

EIT  = Euroopan ihmisoikeustuomioistuin 

EN  = Euroopan neuvosto 

EU  = Euroopan unioni 

EY  = Euroopan yhteisö 

HL  = Hallintolaki 

KHO  = Korkein hallinto-oikeus 

KKO  = Korkein oikeus 

KäO  = Käräjäoikeus 

PL  = Perustuslaki 

TLL  = Tieliikennelaki  



5 

 

 
VAASAN YLIOPISTO 

Filosofinen tiedekunta 

Tekijä:   Anna Karoliina Husa 

Pro gradu -tutkielma:  Suomalainen ajokieltomenettely suhteessa  

   Euroopan ihmisoikeussopimukseen:  

tarkastelussa ne bis in idem -periaate 

Tutkinto:   Hallintotieteiden maisteri 

Oppiaine:   Julkisoikeus 

Työn ohjaaja:  Niina Mäntylä 

Valmistumisvuosi:   2015 Sivumäärä: 75 

 
 

TIIVISTELMÄ: 

 

Ajokiellon luonnetta on viimeaikaisessa oikeustieteellisessä keskustelussa kyseenalais-

tettu, ja väitetty sen loukkaavan Euroopan ihmisoikeussopimuksen sisältämää kieltoa tut-

kia ja rangaista kahdesti samassa asiassa eli niin sanottua ne bis in idem -periaatetta. 

Luonteeltaan ankara ja jopa rangaistuksenomainen ajokieltomenettely on nähty tähän asti 

suomalaisessa oikeusjärjestyksessä ennaltaehkäisevänä turvaamistoimenpiteenä, eikä sen 

ole kansallisessa oikeuskäytännössämme katsottu loukkaavan ne bis in idemiä. 

 

Viimeaikainen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ennakkoratkaisukäytäntö ne bis in 

idemiin liittyen on linjannut periaatteen tulkintaa muun muassa rangaistuksen määrittele-

misen sekä identtisyysmomentin suhteen tapauksissa Engel vs. Alankomaat sekä Zolo-

tukhin vs. Venäjä. Ajokieltoon ja ne bis in idemiin liittyen ennakkoratkaisukäytäntöä on 

kuitenkin olemassa vielä melko vähän, ja kansallisista ajokieltomenettelyn prosessien 

eroavaisuuksista johtuen ne eivät ole täydellisesti sovellettavissa suomalaiseen ajokielto-

menettelyyn. 

 

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää tämänhetkisen kansallisen sekä Euroopan ihmisoi-

keustuomioistuimen oikeuskäytäntöjen perusteella, loukkaako suomalainen ajokieltome-

nettely Euroopan ihmisoikeussopimuksen kaksoisrangaistavuuden kieltoa. Tutkimus pe-

rustuu oikeusdogmaattiseen menetelmään, eli se tulkitsee voimassaolevaa oikeutta. Niin 

ikään aineistona toimii tähän mennessä ne bis in idemistä ja ajokieltomenettelystä annettu 

ennakkoratkaisumateriaali. 

 

Tämänhetkisen suomalaisten tuomioistuinten sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 

ennakkoratkaisukäytäntöjen mukaan suomalainen ajokieltomenettely ei loukkaa ne bis in 

idem -periaatetta. Kuitenkin kumpikin taho perustelee kantaansa hieman eri tavoin: suo-

malaiset tuomioistuimet sillä, että ajokielto katsotaan turvaamistoimenpiteeksi ja Euroo-

pan ihmisoikeustuomioistuin puolestaan sillä, että ajokieltomenettelyn prosessit ovat 

asiayhteydellisesti ja ajallisesti toisiaan niin lähellä, että ne katsotaan saman prosessin eri 

osiksi. Tutkimuksessa päädytäänkin kyseenalaistamaan näiden kahden tahon perustelujen 

keskinäinen yhteys.

AVAINSANAT: Ne bis in idem, ajokielto, kaksoisrangaistavuuden kielto, Engel-kritee-

rit 



6 

 

  



7 

 

 

1. JOHDANTO 

 

”Oikeustieteilijät pitävät useita ajokieltoja laittomina” otsikoi Helsingin Sanomat ke-

väällä 2014, ja väittää kyseisessä artikkelissaan ylinopeussakkojen1 lisäksi määrättävän 

ajokiellon olevan toinen rangaistus samasta teosta2. Väite pohjautuu Euroopan ihmisoi-

keussopimuksen 7 lisäpöytäkirjan 4 artiklaan, ja sen periaatteeseen siitä, että samasta te-

osta ei tulisi rangaista kahdesti: 

 

”Ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeu-

denkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi 

kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti.”3 

 

Ajokiellon on kuitenkin tähän mennessä katsottu suomalaisessa oikeuskäytännössä ole-

van luonteeltaan lähtökohtaisesti rangaistuksen sijaan turvaamistoimenpide. Turvaamis-

toimenpiteelle ominaista on sen uusia mahdollisia rikoksia ehkäisevä luonne. Ajokiellon 

tapauksessa uusia liikennerikkomuksia pyritään ehkäisemään estämällä rikkomukseen tai 

rikkomuksiin syyllistynyttä kuljettajaa osallistumasta liikenteeseen sellaisessa tilan-

teessa, jolloin katsotaan että henkilöllä ei ole aiemman liikennekäyttäytymisensä perus-

teella edellytyksiä osallistua turvallisesti (moottori)liikenteeseen. Pyrkimyksenä on puut-

tua liikennerikkomukseen syyllistyneen tulevaan käyttäytymiseen, ja ehkäistä häntä syyl-

listymästä tulevaisuudessa mahdollisiin uusiin vastaavanlaisiin rikoksiin.4 Ajokiellon an-

karana pidetty luonne korostaa etenkin sosiaalisessa merkityksessä liikennesääntöjen rik-

komisen paheksuttavuutta, ja osaltaan myös toimii vahvana pelotteena esimerkiksi sellai-

sille henkilöille, joiden toimeentulo ja ammatti ovat riippuvaisia ajokortista. Vaikka ajo-

kortin puuttuminen ei sinällään itsessään estä ajamista, on ajokiellolla liikenteestä myös 

selkeästi eristävä vaikutus siihen tuomitulle henkilölle.5 

 

Miksi sitten kiistellään siitä, onko ajokielto kuitenkin luonteeltaan Euroopan ihmisoikeus-

sopimuksen vastainen? Asian ongelmallisuus tulee ilmi mietittäessä sitä, kuinka paljon 

                                                 
1 Sakko = rangaistusvaatimus, tässä tutkielmassa käytän sakko -termiä. 
2 HS: Sajari 2014. 
3 Euroopan ihmisoikeussopimus: Seitsemäs pöytäkirja 4 artikla 44-45. 
4 Melander 2012: 174. 
5 Tolvanen 1999: 181. 



8 

 

turvaamistoimenpiteeksi luokiteltu ajokielto lopulta vaikuttaakaan ajokieltoon tuomitun 

arkeen. Ajokielto on sananmukaisesti kielto ajaa, ja turvaamistoimenpiteelle ominaisesta 

luonteestaan huolimatta se voidaan perustellusti laskea luonteeltaan myös vähintäänkin 

rangaistuksenomaiseksi. Useassa tapauksessa esimerkiksi asumis-, työ- tai harrastuspe-

rustein tarkasteltuna ajokiellon vaikutus on paljon esimerkiksi sakkorangaistusta suu-

rempi, ja voi merkittävästi vaikuttaa esimerkiksi henkilön vapaaseen liikkumiseen tai 

jopa elannon hankkimiseen, mikäli henkilön ammattiin liittyy merkittävissä määrin moot-

torikulkuneuvon käyttäminen. Näin ollen turvaamistoimenpiteeksi luokiteltu ajokielto 

saattaakin lopulta vaikuttaa ajokieltoon tuomitun elämään vielä paljon sakkorangaistusta 

hankaloittavammin. Helsingin Sanomien artikkelissa haastatellun Helsingin yliopiston ri-

kosoikeuden apulaisprofessori Sakari Melanderin sanoin: 

 

"Suomessa omaksuttu tulkinta siitä, että kyse olisi vain hallinnollisesta turvaamistoimesta, 

on kyseenalainen ja ongelmallinen. Ajokiellot rinnastuvat rikosoikeudelliseen seuraamuk-

seen, kun otetaan huomioon ajokiellon tosiasiallinen ankaruus epäillyn kannalta."6 

 

Ajokiellon voidaan nähdä olevan rangaistuksena kohtuullisen yleinen; esimerkiksi 

vuonna 2008 tuomioistuimissa määrättiin ehdottomia ajokieltoja noin 23 000 kappaletta 

ja vuonna 2007 noin 27 000 kappaletta7. Näiden lisäksi poliisi määrää päivittäin rikko-

muksista seuraavia väliaikaisia ajokieltoja, jotka myöhemmässä vaiheessa usein johtavat 

käräjäoikeuden määräämänä määräaikaiseen ajokieltoon. Lisäksi ajokielto voi seurata 

sellaisessa tapauksessa, mikäli poliisin toimesta toimitettavaksi määrätty lääkärintodistus 

tai kuljettajantutkintotodistus on jätetty toimittamatta määräaikaan mennessä. Varsinais-

ten ajokieltorangaistuksen lisäksi kohtuullisen yleisesti käytetty on myös niin sanottu va-

roitusmenettely, jossa poliisi voi vähäisen rikkomuksen seurauksena antaa henkilölle ajo-

kiellon sijasta varoituksen. Vertailun vuoksi mainittakoon, että kyseisinä vuosina 2007–

2008 voimassaolevia ajokortteja on ollut Suomessa n. 3,5 miljoonaa8. 

 

                                                 
6 HS: Sajari 2014. 
7 HE 212/2010: 13. 
8 Tilastokeskus: Ajokorttitilastot. 



9 

 

Viimeaikaista suomalaista ajokieltoon liittyvää oikeuskäytäntöä löytyy esimerkiksi ratti-

juopumusta seuranneesta ajokiellosta9, terveydentilan muutoksia seuranneesta ajokiel-

losta10 sekä toistuvia liikennerikkomuksia11 seuranneesta ajokiellosta. Myös ne bis in 

idem -kiellon ja ajokiellon välistä suhdetta on puntaroitu kotimaisessa oikeuskäytännössä 

varsin hiljattain, molemmat kaksi tapausta vuoden 2014 aikana12. Nämä kaksi tapausta 

ovat lähtökohdiltaan varsin erilaiset (toisessa keskeisenä kysymyksenä on toistuvia lii-

kennerikkomuksia seurannut ajokielto, toisessa kysymys siitä, voiko rattijuopumuksesta 

ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta seuranneen ajokiellon lisäksi peruuttaa henki-

lön ammattiajoluvan ne bis in idem -kieltoa rikkomatta), mutta molempien KHO-ratkai-

suissa lopputulemana oli, että ne bis in idem -kieltoa ei syytteistä huolimatta rikottu. Ta-

paukset ovat molemmat erittäin mielenkiintoisia ja suuntaa-antavia niin tutkimukseni 

kuin tulevan ne bis in idem -kieltoa käsittelevän oikeuskäytännön kannalta, ja ne toimi-

vatkin merkittävimpänä tutkimusaineistonani selvittäessäni sitä, onko ajokieltorangaistus 

luonteeltaan ne bis in idem -periaatteen vastainen vai ei.  

 

Näiden suomalaisissa tuomioistuimissa ratkaistujen oikeustapausten lisäksi sivuan tut-

kielmassani muutamaa Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen oikeustapausta, jotka ovat 

olleet merkittävässä roolissa määriteltäessä ne bis in idem -periaatetta niin eurooppalai-

sella kuin kansallisellakin tasolla. EIT:n käytäntöä kaksoisrangaistavuuden kieltoon liit-

tyen löytyy ehkä kattavimmin tähän mennessä vero-oikeuden alalta, jolta tässäkin tutkiel-

massa otan käsittelyyn pari esimerkkitapausta13. Kaksi kenties yleisimmin ne bis in ide-

miin liittyvässä tutkimuksessa esimerkkinä käytettyä EIT:n oikeustapausta, Zolotukhin 

vs. Venäjä14 sekä Engel ym. vs. Alankomaat15, liittyvät puolestaan sotilaskurinpitome-

nettelyyn. Itsekin paneudun näihin kahteen tapaukseen myöhemmin tutkielmassani ava-

takseni ne bis in idem -periaatteen muotoutumista. Lisäksi uusimpana ja tutkimukseni 

                                                 
9 ks. esim. KKO:2011:3 jossa ajokiellon perusteena oli törkeä rattijuopumus, sekä KHO 29.5.1998/1034 

jossa ajokielto määrättiin ulkomailla tapahtuneen liikennejuopumuksen seurauksena. 
10 ks. esim. KHO:2012:135 jossa ajokielto määrättiin sellaisen lääkärintodistuksen perusteella, jonka mu-

kaan henkilön terveydentila ei enää ollut riittävä ajokorttiluvan myöntämiseen, sekä KHO 9.10.2013/3182 

jossa ajokielto oli pidetty voimassa tarvittavan laajuisen päihdeseurantatodistuksen puuttuessa. 
11 ks. esim. KKO:2006:101 jossa toistuvien törkeiden liikenneturvallisuuden vaarantamisten seurauksena 

määrättiin rangaistukseksi ajokielto. 
12 KHO:2014:95 sekä KHO:2014:96. 
13 Ks. esim. EIT tapaus Ruotsalainen vs. Suomi (16.6.2009).  
14 EIT tapaus Zolotukhin vs. Venäjä (10.2.2009). 
15 EIT tapaus Engel ym. vs. Alankomaat (8.6.1976). 



10 

 

kannalta kenties mielenkiintoisimpana oikeustapauksena otan tarkasteluun helmikuussa 

2015 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen antaman tuomion tapauksessa Boman vs. 

Suomi, joka on ensimmäinen laatuaan Suomelle annettu EIT:n ratkaisu ajokiellosta ja 

kaksoisrangaistavuuden kiellosta. Tässäkään tapauksessa ei nähty, että ajokieltomenette-

lyllä olisi loukattu kaksoisrangaistavuuden kieltoa. EIT:n perusteet Bomanin tapauksessa 

olivat kuitenkin hieman erilaiset kuin mitä kotimaisissa tuomioistuimissa on vastaavan-

laisissa tapauksissa annettu. Bomanin tapausta ja muun muassa näitä EIT:n antamia pe-

rusteluita käsittelen tarkemmin luvussa 5.4.  

 

Tutkimukseni keskeisimpiä käsitteitä ovat ajokielto, ne bis in idem (tässä tutkielmassa 

myös kaksoisrangaistavuuden kielto), Euroopan ihmisoikeussopimus (tässä tutkielmassa 

lyhennettynä EIS), rangaistus sekä turvaamistoimenpide. Näitä keskeisimpiä käsitteitä 

tulen avaamaan tarkemmin luvuissa 2 ja 3. Tutkimusongelmakseni voisi puolestaan kir-

jata lyhyesti: 

 

Onko suomalainen ajokieltomenettely Euroopan ihmisoikeussopimuksen ne bis in idem  

-periaatteen vastainen? 

 

Tutkimukseni on metodiltaan oikeusdogmaattinen (ts. lainopillinen), eli voimassa olevaa 

lakia tulkitseva ja systematisoiva tutkimus16. Tutkimukseni rajautuu oikeudelliselta aihe-

piiriltään enimmäkseen rikosoikeuden alalle. Tutkimuksessani peilaan aiheeni rikosoi-

keudellista olemusta suhteessa perus- ja ihmisoikeuksiin ja sitä kautta ennen kaikkea Eu-

roopan ihmisoikeustuomioistuimen menettelyyn sekä sen ennakkoratkaisujen myötä ai-

heessani vakiintuneisiin perusperiaatteisiin. Kuitenkin paitsi rikosoikeudellinen, tutki-

mukseni on selkeästi myös hallinnollisia näkökulmia mukaileva. Euroopan perusoikeus-

kirjaa mukailevat perusoikeudet määrittelevät vahvasti myös Suomen perustuslakia17, ja 

sitä kautta suomalaisessa oikeuskäytännössä käytettäviä oikeusperiaatteita kuten hyvän 

hallinnon periaatteita ja takeita. Hyvän hallinnon takeet siis pohjautuvat perustuslakiin, 

                                                 
16 Husa 2004: 1089–1090. 
17 Euroopan Unioniin liittymisen myötä v. 1995 alettiin toteuttamaan Suomen perustuslakiuudistusta, joka 

sisällytti perus- ja ihmisoikeusperiaatteet vahvemmin osaksi suomalaista oikeuskäytäntöä eurooppalaisten 

ihmisoikeussopimusten perusteella. Uusi perustuslaki sai lainvoiman v. 2000. 



11 

 

ja ylempiasteisena oikeutena näin ollen vaikuttavat olennaisesti myös ajokieltomenette-

lyn tarkasteluun. Ihmisoikeuksien toteutumista Suomessa, niin kuin kaikissa muissakin 

EU-jäsenvaltioissa, määrittelevät puolestaan Euroopan neuvoston asettama ihmisoikeus-

sopimus, sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut. Ihmisoikeuksien toteutu-

mista puolestaan valvoo Suomessa, kuten muissakin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 

jäsenvaltioissa, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. 

 

Vaikka Euroopan ihmisoikeussopimus ei sinällään itsessään ole kansallisissa tuomiois-

tuimissa tulkittava säädöskokoelma vaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen pääasial-

lisesti tulkitsema oikeusjärjestys, niin sillä on silti luonteeltaan kansallista oikeutta täy-

dentävä vaikutus. Näin ollen niin EIT:n päätöksissään tekemät ihmisoikeuslinjaukset sekä 

Euroopan ihmisoikeussopimus tulisi siis kuitenkin ottaa huomioon myös kansallisessa 

hallinnossa sekä tuomioistuimissa nimenomaan tulkinnalliselta ja periaatteelliselta kan-

nalta tarkasteltuna. Suoranaisesti EIS:n voidaan katsoa vaikuttavan välillisesti ja ohjaa-

vassa mielessä esimerkiksi hallintoasiain viivytyksetöntä käsittelyä tai virkamiehistöä 

koskevien säännösten tulkinnassa. Toisaalta perustuslain 22§:ssä on mainittu julkisen val-

lan velvoite ottaa toiminnassaan huomioon ja turvata perus- ja ihmisoikeudet. Näin ollen 

hallintotoimenpiteestä riippuen on olennaista soveltaa kulloinkin asiaan kuuluvia ihmis-

oikeuksia.18  

 

Päädyin valitsemaan juuri erilaiset ajokieltoasiat tutkielmani kohteeksi työskenneltyäni 

itse Poliisin lupahallinnossa, jossa ajokieltoasiat sekä muu ajo-oikeuksien alan lupaval-

vonta liittyivät päivittäisiin työtehtäviini. Liikenteeseen liittyvä lainsäädäntö liittyy enem-

män tai vähemmän jokaisen nykyihmisen arkipäivään, joten koen että siihen liittyvälle 

tutkimukselle on aihetta ja se tuntuu läheisyytensä vuoksi myös kiinnostavalta. Ajokiel-

toasioiden voi sen sijaan tuskin kovinkaan monen kohdalla katsoa olevan arkipäiväisiä, 

mutta luonteeltaan ne ovat sitäkin tunteita herättävämpiä. Kuten sanottua, ajokiellon vai-

kutus päivittäisiin toimintoihin, työskentelyyn, harrastuksiin ja vapaaseen liikkumiseen 

on niin merkittävä, että se syystäkin herättää ihmisissä usein varsin negatiivisia tunteita. 

Koska ajokieltoa ja ne bis in idem -periaatetta ei ole yhdessä vielä juurikaan käsitelty 

                                                 
18 Koivisto 2014: 162. 



12 

 

suomalaisessa eikä liioin EIT:n oikeuskäytännössä, koen että aiheen tutkimiselle on tar-

vetta tulevia vastaavanlaisia tapauksia ajatellen. Pohjaa ja perusperiaatteita ajokieltome-

nettelyyn ja kaksoisrangaistavuuden kieltoon liittyen antavat tällä hetkellä muutamat ko-

timaiset ja yksi suoraan EIT:n Suomelle suuntaama ennakkoratkaisu, sekä muutama so-

vellettavissa oleva ulkomainen ne bis in idem -tapaus. Näiden ennakkotapausten ja tällä 

hetkellä saatavilla olevan kirjallisuuden avulla paneudun tässä tutkielmassani aiheen tä-

mänhetkiseen tilanteeseen niin suomalaisten tuomioistuinten kuin Euroopan ihmisoikeus-

tuomioistuimenkin antaman oikeuskäytännön perusteella. 

 

 

  



13 

 

2. AJOKIELTO 

 

2.1 Ajokielto uudistuneen ajokorttilain perusteella 

 

Nykymuotoinen uusi ajokorttilaki tuli voimaan ensimmäistä kertaa keväällä 2011, jota 

ennen ajokortteihin ja ajo-oikeuksiin liittyvät asiat säädettiin tieliikennelaissa, joka tuli 

ensimmäistä kertaa voimaan jo vuonna 1926 (nimenään vielä tuolloin virallisesti moot-

toriajoneuvoliikenteestä annettu laki). Vuoden 2011 jälkeenkin ajokorttilakia on kuiten-

kin ehditty muokkaamaan useampaan otteeseen, viimeksi tammikuussa 2014 jolloin muu-

toksia tuli muun muassa ajo-opetuslupia koskevaan lainsäädäntöön. Ajokieltoa nykyi-

sessä ajokorttilaissa määrittävät 64 § ja 65 § saivat alun perin muotonsa hallituksen esi-

tyksessä 212/2010, jossa tavoitteena oli muovata aiemmin voimassa olleista tieliikenne-

laista, ajoneuvoliikennerekisteristä annetusta laista sekä eri ammattipätevyyksiä 

(kuorma- ja linja-auton sekä taksinkuljettajan ammattipätevyydet) koskevista laista yksi 

yhtenäinen ajokorttilaki, joka pitäisi sisällään kaikki nämä edellä mainitut osa-alueet ja 

näin ollen kattaisi selkeällä tavalla kaiken ajokortteihin olennaisesti liittyvän lainsäädän-

nön. Kyseisessä hallituksen esityksessä esiin otettiin myös ajokiellon luonne uusia liiken-

nerikkomuksia ehkäisevänä turvaamistoimenpiteenä19.  

 

Sisällöllisesti ajokorttilain ajokieltoa koskevat keskeiset säädökset ovat pysyneet melko 

samoina niin tieliikennelain kuin uuden ajokorttilainkin aikana, samalla kun muutoksia 

muihin ajokortteihin ja ajo-oikeuksiin liittyviin asioihin on muovattu nykyiseen muo-

toonsa. Viimeisin nimenomaan ajokieltoon vaikuttanut lakimuutos tuli voimaan 

19.1.2013, kun ajokorttilakiin täsmennettiin hallituksen esityksen 144/2012 perusteella 

esimerkiksi ulkomaisen ajokortin haltijan ajokieltoon määräämistä koskeva kohta20. 

Myös Hallituksen esityksen 37/2008 seurauksena ajokorttilainsäädäntöön mukaan tullut 

                                                 
19 ks. HE 212/2010: 12. 
20 ks. HE 144/2012: 7, jossa haettiin yhtenevää linjausta kansainvälisten tieliikennesopimusten ja suoma-

laisen ajokorttilainsäädännön välillä. Esityksen mukaan ajokieltoon määrätylle vakinaisesti ulkomailla asu-

valle henkilölle pitäisi palauttaa poliisin haltuun ottama ajokortti tämän poistuessa maasta, siitä huolimatta 

vaikka ajokielto olisi vielä voimassa. 



14 

 

laki alkolukolla valvotusta ajo-oikeudesta (26.6.2008/439) edustaa kohtuullisen uutta ajo-

kieltoihin liittyvää lainsäädäntöä. Tätä lakia ja sen käyttötarkoitusta avaan lisää seuraa-

vassa luvussa. 

 

 

2.2 Ajokiellon eri rangaistusmuodot 

 

Ajokielto on säännönmukainen seuraamus tietynlaisista liikennerikkomuksista. Tällaisia 

liikennerikkomuksia ovat esimerkiksi ylinopeus, liikenneturvallisuuden vaarantaminen, 

vakava piittaamattomuus liikenneturvallisuutta kohtaan tai rattijuopumus, sekä näiden 

kaikkien edellä mainittujen törkeät muodot21. Ajokiellon katsotaan suomalaisessa lain-

säädännössä lähtökohtaisesti olevan luonteeltaan turvaamistoimenpide, jonka tavoitteena 

on estää liikennerikkomukseen syyllistynyttä henkilöä syyllistymästä uusiin liikennerik-

komuksiin22. Käytännössä sen luonne voi kuitenkin olla sakkorangaistusta ankarampi; 

esimerkiksi syrjäseudulla asuvalle henkilölle ajokielto voi hankaloittaa vapaata liikku-

mista merkittävästi, ja ammatikseen liikennöivälle ajokielto on puolestaan lähes rinnas-

tettavissa liiketoimintakieltoon23. Ajokielto voi olla kestoltaan määräaikainen, väliaikai-

nen tai toistaiseksi voimassa oleva, sekä luonteeltaan joko ehdoton tai ehdollinen. Näistä 

erilaisista ajokiellon muodoista kerron enemmän tulevissa alaluvuissa. 

 

Seuraava Liikennevirasto Trafin julkaisemasta taulukosta mukailemani taulukko ajokiel-

topäätöksistä sekä ajokiellon sijasta annetuista varoituksista vuosina 2010–2012 antanee 

realistisimman kuvan siitä, kuinka yleisiä toimenpiteitä ajokielto sekä varoitusmenettely 

ovat Suomessa. Taulukossa on eritelty erilaiset ajokieltoon johtavat liikennerikkomukset 

Suomessa (pois lukien rattijuopumukseen tai törkeään rattijuopumukseen perustuvat ajo-

kiellot). 

 

 

                                                 
21 Melander 2012: 171. 
22 Tuori 2002: 134. 
23 ks. esim. KHO:2014:95, jossa ammatikseen liikennöivä henkilö A valitti toistuvia liikennerikkomuksia 

seuranneesta ajokiellostaan, joka vaaransi hänen toimeentulonsa koska hän ei sen johdosta ollut kykeneväi-

nen harjoittamaan ammattiaan. 



15 

 

Taulukko 1: Ajokieltopäätökset ja varoitukset Suomessa vuosina 2010–2012.24 

 

Vuosi: 2010 2010 2011 2011 2012 2012 

Päätös: Ajokielto Varoitus Ajokielto Varoitus Ajokielto Varoitus 

Toistuvat: var-

sinainen ajo-

oikeus 

7130 4813 6270 2383 5903 4470 

Toistuvat: ly-

hytaikainen 

ajo-oikeus 

1807 558 2061 204 2325 22 

Yhteensä 

toistuvat: 

8937 5371 8331 2587 8228 4492 

       

Kulkuneuvon 

kuljettaminen 

oikeudetta 

2886 664 2585 535 2566 469 

Vakava piit-

taamattomuus 

5981 - 6401 93 5618 83 

 

 

Trafin tilastosta voi mielestäni päätellä ajokieltoseuraamusten yleisyyden lisäksi ainakin 

sen, että varoitusmenettely on suhteellisen yleinen mitä tulee toistuviin liikennerikko-

muksiin. Toistuvia liikennerikkomuksia on esiintynyt huomattavasti vähemmän lyhytai-

kaisen ajo-oikeuden omaavilla henkilöillä, mikä johtuu tietysti siitäkin, että lyhytaikaisen 

ajo-oikeuden omaavia henkilöitä yksinkertaisesti on huomattavasti vähemmän kuin var-

sinaisen ajo-oikeuden omaavia henkilöitä. Mitä tulee vakavasta piittaamattomuudesta 

myönnettyihin varoitusmenettelyihin, niin niiden suhteen tilanne näyttää huomattavasti 

ankarammalta rangaistusten osalta kuin toistuvien liikennerikkomusten suhteen. Myös 

kulkuneuvon kuljettamisen oikeudetta kohdalla varoitukset ovat suhteellisen harvinaisia. 

Vakavaa piittaamattomuutta osoittaneet liikennerikkomukset ovat luonteeltaan sen verran 

                                                 
24 Trafin julkaisuja 19/2013: 21. 



16 

 

vakavia, että niiden kohdalla varoitusmenettely lienee siksi niin harvinainen. Kulkuneu-

von kuljettamiseen oikeudetta syyllistynee sen sijaan moni huomaamattaan esimerkiksi 

liian painavaa peräkärryä vetäessään, mikä omalta osaltaan lisää kulkuneuvon kuljetta-

misesta oikeudetta määrättyjä ajokieltoja ja varoituksia. 

 

2.2.1 Väliaikainen ajokielto 

 

Väliaikainen ajokielto edeltää tavallisesti varsinaisen (määräaikaisen tai ehdollisen) ajo-

kiellon langettamista käräjäoikeudessa. Väliaikainen ajokielto määrätään poliisiviran-

omaisen toimesta, ja aiemmin se tunnettiinkin kuvaavammalla nimellä ”ajokortin pois 

ottaminen”. Tämä tarkoittaa ilman erillistä hallintopäätöstä toteutettua toimenpidettä, 

jonka jälkeen poliisiviranomaisen tulisi viipymättä ratkaista pidetäänkö väliaikainen ajo-

kielto voimassa, tuleeko henkilön esittää asian suhteen tarvittavia asiakirjoja (kuten lää-

kärintodistus tai kuljettajantutkintotodistus) vai palautetaanko ajokortti henkilölle ajo-

kieltoon vaadittavan näytön puuttuessa tai siinä tapauksessa mikäli voidaan varmasti en-

nakoida että tuomioistuimen henkilölle antama ajokieltopäätös on ehdollinen.  

 

Poliisiviranomaisella on AKL 70 § mukaisesti oikeus ottaa ajokortti pois ja määrätä väli-

aikaiseen ajokieltoon sellainen henkilö, jonka tekemä rikkomus on luonteeltaan sellainen 

että se todennäköisesti johtaa myöhemmässä vaiheessa (tuomioistuimessa) ajokieltoon. 

Mikäli tämä on todennäköistä, väliaikainen ajokielto on pidettävä voimassa siihen asti 

kunnes asia on ratkaistu tuomioistuimen toimesta. Poliisitutkinnan näyttäessä siltä, että 

tuomioistuin todennäköisesti jättää ajokiellon määräämättä (tai mikäli tuomiona todennä-

köisesti on ehdollinen ajokielto), väliaikainen ajokielto voidaan kuitenkin kumota ja ajo-

kortti (sekä ajo-oikeus) palauttaa poliisiviranomaisen toimesta.25 

 

2.2.2 Ehdollinen ajokielto ja valvottu ajo-oikeus 

 

Ehdollisella ajokiellolla tarkoitetaan tilannetta, jossa tuomioistuin määrää ajokiellon eh-

dollisena vähintään vuoden ja enintään kolmen vuoden ajaksi. Ehdollisuudella tarkoite-

taan tässä tapauksessa sitä, että henkilöä ei välittömästi määrätä ajokieltoon, mutta mikäli 

                                                 
25 Lappi-Seppälä 2000: 432–433. 



17 

 

hän rikkoo tuomioon liittyviä ehtoja, ajokielto tuomitaan välittömästi alkavaksi. Ehdolli-

nen ajokieltopäätös voidaan tehdä ainoastaan erittäin painavasta syystä, kuten mikäli ajo-

kieltoon määrättävän ammattiin liittyy merkittävissä määrin moottoriajoneuvon käyttöä 

ja sen puolesta ajo-oikeus on hänelle välttämätön. Vastaavasti ehdollinen ajokielto on 

mahdollinen siinä tapauksessa, jos voidaan osoittaa, ettei teosta ole aiheutunut vaaraa 

muiden turvallisuudelle26. Tällöin ehdollisen ajokiellon ajaksi asetetaan niin sanottu koe-

tusaika (kestoltaan 1-3 vuotta, koetusajan päättymispäivämäärä on määrättävä tuomi-

ossa27) jonka aikana ajokielto pannaan toteen, mikäli ehdolliseen ajokieltoon määrätty 

syyllistyy AKL 64 §:n 1 momentissa tarkoitettuun tekoon. Mikäli asianosainen koe-

tusajan aikana syyllistyy tällaiseen tekoon, ei kyseisestä teosta voida enää toista kertaa 

määrätä ehdollista ajokieltoa vaan tällöin ajokielto on luonteeltaan automaattisesti ehdo-

ton.28  

 

Ehdollisen ajokiellon piiriin lukeutuu myös Hallituksen esityksen 36/2008 seurauksena 

käyttöön otettu niin sanottu valvottu ajo-oikeus. Esityksen tavoitteena oli alun perin saada 

alkolukon käytöllä alkoholiin liittyvät liikenneonnettomuudet vähenemään (HE 36/2008 

mukaan alkoholi on Suomessa osallisena noin joka neljännessä kuolemaan johtaneessa 

onnettomuudessa ja noin joka kuudennessa loukkaantumistapauksessa, ja 2000-luvulla 

rattijuopumusonnettomuuksissa on kuollut keskimäärin 85 henkilöä vuodessa) ja sitä 

myötä liikenneturvallisuus paranemaan29. Valvottu ajo-oikeus on mahdollista langettaa 

siinä tapauksessa, mikäli henkilö on syyllistynyt alkoholin nauttimiseen perustuvaan rat-

tijuopumukseen (huumausaineita tai esimerkiksi ajokykyyn vaikuttavia lääkeaineita tun-

nistavaa alkolukkoa ei vielä tällä hetkellä ole käytössä eikä valvottu ajo-oikeus ole tällöin 

huumausaineiden tai lääkeaineiden nauttimisen alaisena tehdyn rattijuopumusrikoksen 

perusteella mahdollinen).  Valvottu ajo-oikeus langetetaan AKL 69 § mukaan siinä ta-

pauksessa, mikäli ajokieltoon määrättävä henkilö itse sitä pyytää (eli tällöin yleensä ta-

voitteena on välttää tekoa muuten seuraava määräaikainen ajokielto). Tällöin ajoneuvon 

kuljettamista päihtyneenä valvotaan (muun valvonnan ohella) ajoneuvoon asennettavan 

                                                 
26 Frände 2012: 321. 
27 Tolvanen 1999: 184 
28 Lappi-Seppälä 2000: 429–430. 
29 HE 36/2008: 5-13. 



18 

 

alkolukon avulla, jolla henkilön tulee joka kerta ajamaan lähtiessään osoittaa päihteettö-

myytensä. Liikkeellelähdön lisäksi alkolukko vaatii satunnaisesti myös ajon aikana suo-

ritetun puhalluskokeen, jolla voidaan ehkäistä ajon aikana tapahtuvaa alkoholin nautti-

mista.30  

 

Valvottua ajo-oikeutta koskee ehdollisen ajokiellon tapaan 1-3 vuoden koetusaika, jonka 

aikana tehty rikkomus aiheuttaa valvotun ajo-oikeuden peruuttamisen ja ehdollisen ajo-

kiellon panon täytäntöön. Sama seuraamus syntyy myös siinä tapauksessa, mikäli henkilö 

itse ilmoittaa peruuttavansa valvontaa koskevan pyyntönsä. Valvottua ajo-oikeutta osoit-

taa teknisesti asennetun alkolukon lisäksi poliisin myöntämä erityinen alkolukkoajokortti, 

jossa alkolukkoajo-oikeudesta on merkintä erityisehdoille osoitetussa sarakkeessa. Val-

votun ajo-oikeuden alkamisajankohta sijoittuu siihen hetkeen, kun valvotun ajo-oikeuden 

alaisena oleva henkilö saa alkolukkoajokortin haltuunsa, ja päättyy siihen kun alkolukol-

linen ajokortti vaihdetaan takaisin normaaliin ajokorttiin.31 

 

2.2.3 Määräaikainen ajokielto 

 

Käytännössä ehdollinen ajokielto on kuitenkin tuomiona kohtuullisen harvinainen, ja sitä 

huomattavasti useammin ajokielto määrätään määräajaksi kerrallaan. Ajokiellon kesto 

vaihtelee rikkomuksesta ja sen vakavuusasteesta riippuen yhdestä kuukaudesta viiteen 

vuoteen. Myös uusimistapauksissa (uusi rikkomus voimassa olevan ajokiellon aikana) 

ajokiellon enimmäiskesto on viisi vuotta. Ajokiellon kestoon vaikuttaa myös sen langet-

taja; poliisin määräämänä ajokielto voi kestää enimmillään kuusi kuukautta (jota useim-

miten kuitenkin seuraa tuomioistuimen asettamana määräaikainen ajokielto, josta tavan-

omaisesti vähennetään väliaikaisen ajokiellon kesto) kun taas tuomioistuimen langetta-

mana ajokielto voi kestää aina laissa (AKL 66 §) määriteltyyn maksimiin, viiteen vuo-

teen, asti.32  

 

 

 

                                                 
30 HE 36/2008: 3-8. 
31 Frände 2012: 322–323. 
32 Majanen 2006: 278. 



19 

 

2.2.4 Toistaiseksi voimassa oleva ajokielto 

 

Toistaiseksi voimassa olevaksi määrätty ajokielto voidaan AKL 64 § 1 & 2 momentin 

mukaisesti langettaa, mikäli ajokortin haltija ei enää täytä ajokorttiluvan myöntämisen 

edellytyksiä, tai mikäli hän ei ole poliisin antaman määräajan sisällä toimittanut vaaditta-

vaa lääkärintodistusta taikka todistusta uuden kuljettajantutkinnon, ajokokeen tai ajonäyt-

teen suorittamisesta. Tällöin ajokielto on voimassa toistaiseksi, ja kestäessään yli viisi 

vuotta asianosaisen ajo-oikeus raukeaa automaattisesti mikäli hakemusta uutta ajokorttia 

(sekä samalla ajo-oikeutta) varten ei sitä ennen ole jätetty asianmukaisin liittein varustet-

tuna.33 

 

2.2.5 Varoitusmenettely 

 

Ajokiellolle vaihtoehtoisena seuraamuksena liikennerikkomuksesta voi olla poliisin an-

tama varoitus. AKL 73 § mukaan mikäli voidaan katsoa ajo-oikeuden olevan henkilölle 

esimerkiksi ammatin tai liikkumistarpeen vuoksi välttämätön, eikä rikkomuksen voida 

katsoa osoittavan piittaamattomuutta tieliikennettä kohtaan, hänelle voidaan ajokieltoran-

gaistuksen sijaan antaa poliisin toimesta varoitus. Kuitenkin mikäli henkilö vuoden kulu-

essa varoituksen saamisesta syyllistyy liikennerikkomukseen, hänet on sen ja aiempien 

liikennerikkomustensa perusteella välittömästi määrättävä ajokieltoon34. Ehdollisesta 

ajokiellosta varoitusmenettely eroaa siis merkittävimmin nimenomaan juuri kestonsa 

puolesta, vaikka menettely rikkomuksen jälkeen on molemmissa vastaavanlainen. Lisäksi 

varoitusmenettelyssä koetusaikaa ei aseteta erikseen tapauksesta riippuen, vaan vuoden 

määräaika on lakiin perustuva ja kaikille sama. Arvioitaessa sitä, onko rikkomuksen seu-

rauksena riittävä toimenpide varoitus, on huomioitava kuljettajan edellytykset havaita rik-

komus (esimerkiksi tavaraliikenteessä huolimattomuuttaan lastattu lievä ylikuorma). Jos 

rikkomus on huomattava tai toistuva, varoitusmenettelyä ei voida käyttää. Perusteet va-

roitusmenettelyn käyttämisestä ajokiellon sijaan on aina poliisiviranomaisen toimesta 

merkittävä asiassa tehtävään päätökseen.35 

                                                 
33 Lappi-Seppälä 2000: 430–431. 
34 Tuori 2002: 136–137. 
35 Poliisihallituksen ohje POHADno/2010/1560 Ajokieltoon määrääminen ja varoituksen antaminen tois-

tuvien liikennerikosten ja -rikkomusten vuoksi: 3-4. 



20 

 

 

 

2.3 Ajokieltoon määrääminen ajokorttilain mukaisesti 

 

Ajokiellon langettaa rikkomuksen laadusta riippuen joko tuomioistuin (käräjäoikeus) tai 

poliisi. Pääpiirteittäin voitaisiin jaotella vakavimpien liikennerikkomusten seuraamusten 

langetettavan tuomioistuimen puolesta, kun taas lievempiin rikkomuksiin seuraamukset 

langettaa poliisi36. Myös ajokiellon eri tyypit jakautuvat pääpiirteittäin juuri vakavuusas-

teensa perusteella joko poliisin tai tuomioistuimen langetettaviksi. Ajokorttilain 64 §:ssä 

ajokieltoon määrääminen käräjäoikeuden toimeenpanemana määritellään seuraavasti: 

 

”Käräjäoikeuden on määrättävä moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja ajokieltoon, jos 

hänen todetaan syyllistyneen rikoslain 23 luvun 2 §:ssä tarkoitettuun törkeään liikennetur-

vallisuuden vaarantamiseen, 3 §:ssä tarkoitettuun rattijuopumukseen tai 4 §:ssä tarkoitet-

tuun törkeään rattijuopumukseen taikka rikoslain 44 luvun 13 §:ssä tarkoitettuun vaaral-

listen aineiden kuljetusrikokseen. Ajokielto voidaan jättää määräämättä, jos moottorikäyt-

töisen ajoneuvon kuljettajaa ei tuomita edellä mainitusta teosta rangaistukseen.” 

 

Poliisin toimesta voidaan puolestaan vastaavasti AKL 65 § mukaisesti määrätä ajokielto-

rangaistus myös toistuvien liikennerikkomusten perusteella, kun (varsinaisen ajo-oikeu-

den omaava) henkilö on vähintään kolmesti yhden vuoden tai neljästi kahden vuoden ai-

kana syyllistynyt moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljettaessaan TLL 103 §:ssä tarkoitet-

tuun liikennerikkomukseen. Lyhytaikaisen ajo-oikeuden haltija puolestaan on määrättävä 

ajokieltoon jo syyllistyessään liikennerikkomukseen kahdesti yhden vuoden tai kolmesti 

kahden vuoden aikana. AKL 23§ mukaan lyhytaikaisen ajo-oikeuden aikana tuomittua 

ajokieltoa seuraa niin ikään velvoite suorittaa kuljettajantutkinto (ajo- ja teoriakoe) uu-

delleen. Tällä menettelyllä pyritään ajokieltomenettelyn tapaan ehkäisemään henkilöä te-

kemästä vastaavia rikkomuksia liikenteessä jatkossa. 

 

Rikkomusperustaisesti ajokieltoon voidaan poliisin toimesta määrätä myös AKL 64 § 

mukaisesti kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, vakavan piittaamattomuuden osoit-

tamisesta liikenneturvallisuutta kohtaan tai mikäli henkilö on ulkomailla tuomittu liiken-

                                                 
36 Lappi-Seppälä 2000: 429. 



21 

 

nejuopumuksesta kuljetettuaan moottorikäyttöistä ajoneuvoa. Poliisin käsittelemä ajo-

kieltoasia voidaan ratkaista joko henkilön itse ollessa läsnä, tai vaihtoehtoisesti kirjalli-

sella menettelyllä, kuitenkin aina hallintolakia soveltaen. Jos kuitenkin on kyse 15–17 –

vuotiaasta tai niin sanotusta ”uudesta kuljettajasta” (eli lyhytaikaisen ajo-oikeuden omaa-

vasta) henkilöstä, ajokieltoasia käsitellään aina suullisesti. Tämän tarkoituksena on pyrkiä 

kartoittamaan nuoren tai kokemattoman kuljettajan ajokäyttäytymistä kokonaisuudessaan 

jotta vältyttäisiin jatkossa vastaavanlaiselta liikennekäyttäytymiseltä. Vajaavaltaisen, 15–

17-vuotiaan nuoren kuljettajan ollessa kyseessä myös hänen huoltajillaan on oikeus käyt-

tää asiassa puhevaltaansa.37 

 

Ajokielto voidaan langettaa AKL 64 § mukaisesti myös siinä tapauksessa, mikäli henkilö 

ei enää täytä AKL 12 §:ssä säädettyjä ajokorttiluvan myöntämisen edellytyksiä. Jos hen-

kilö on jättänyt toimittamatta vaaditun lääkärin- tai optikontodistuksen tai todistuksen uu-

den hyväksytyn kuljettajantutkinnon, ajokokeen tai ajonäytteen suorittamisesta, voidaan 

ajokieltoon niin ikään määrätä sen perusteella. Myös tällaisissa tapauksissa ajokiellon 

langettaa poliisi. Ajokiellon katsotaan alkavan siitä hetkestä, kun poliisi ilmoittaa ajo-

oikeuden haltijalle ajokiellon alkavan, useimmiten tässä tilanteessa poliisiviranomainen 

myös ottaa haltuunsa epäillyn henkilön ajokortin. Ajokiellon päättyminen puolestaan si-

joittuu siihen hetkeen, kun asianomainen fyysisesti saa ajokorttinsa takaisin poliisin lu-

paviranomaiselta. Vaihtoehtoisesti ajokielto voi päättyä kun henkilö saa täysin uuden ajo-

kortin. Tämä tulee kysymykseen, mikäli poliisi ei ole ajokiellon alkaessa saanut asian-

omaisen ajokorttia haltuunsa tai mikäli ajokortin kunto on haltuun otettaessa niin huono 

että se vaatii kaksoiskappaleen. Ajokiellon ei voida siis automaattisesti katsoa päättyvän 

siihen hetkeen, kun ajokielto tuomion mukaan päättyy.38 

 

Ajokiellon kesto määräytyy muun muassa teon vakavuusasteen perusteella, ja huomioon 

otetaan myös esimerkiksi asianosaisen toimeentulo sekä välttämätön liikkuminen (oma 

tai esimerkiksi henkilön kuljetuksista riippuvaisen perheenjäsenen). Ajokiellon kestoa 

voivat lyhentää sellaiset teot, joiden ei voida katsoa osoittavan henkilön käyttäytyneen 

välinpitämättömästi voimassaolevia liikennenormeja kohtaan, tai mikäli teon ei voida 

                                                 
37 Poliisihallituksen ohje POHADno/2010/1560 Ajokieltoon määrääminen ja varoituksen antaminen tois-

tuvien liikennerikosten ja -rikkomusten vuoksi: 2-5. 
38 Tuori 2002: 137. 



22 

 

katsoa aiheuttaneen merkittävää vaaraa muille liikenteenkäyttäjille. Ajokiellon kestoa 

laskettaessa merkittävässä osassa ovat myös päiväsakkojen määrä sekä aikaisemman rik-

komukset ja ajokieltoratkaisut.39  

 

Seuraavassa Poliisihallituksen ohjeesta POHADno/2010/1560 löytyvä taulukko toimii 

poliisiviranomaisten apuna ajokieltomenettelyssä. Vasemmanpuolimmainen sarake 

osoittaa normaalin ajokiellon kestoa, keskimmäinen sarake määrittää sen edellytykset ja 

oikeanpuolimmaisessa sarakkeessa esitetään ajokiellon vähimmäis- ja enimmäiskesto eli 

niin sanotut liukumarajat. 

 

 

Taulukko 2: Ajokiellon keston määräytyminen.40 

 

Ajokiellon kesto Edellytykset Liukuma 

6 viikkoa 1. Tekoja on vähimmäismäärä eikä yhdestäkään 

teosta yli 15 päiväsakon rangaistusta ja päiväsak-

kojen yhteenlaskettu lukumäärä on enintään 35. 

2. Tekoja 1-2 yli vähimmäismäärän ja kaikki ran-

gaistukset ovat rikesakkoja. 

1kk – 8 viikkoa 

12 viikkoa 1. Tekoja 1-2 yli vähimmäismäärän 

Tai yksi vähintään 16 päiväsakon rangaistus 

Tai päiväsakkojen yhteenlaskettu lukumäärä 36-

50 

8 - 16 viikkoa 

18 viikkoa 1. Tekoja 3 tai enemmän yli vähimmäismäärän 

Tai päiväsakkojen yhteenlaskettu lukumäärä yli 

50 

16 viikkoa – 6kk 

 

 

 

 

                                                 
39 POHADno/2010/1560: 2-3. 
40 POHADno/2010/1560: 3. 



23 

 

2.4 Ajokieltomenettelyn perusteita muissa EU-maissa 

 

Ajokorttiseuraamuksiin liittyen ei itsessään ole olemassa yhtä yhtenäistä lainsäädäntöä 

Euroopan Unionin sisällä, vaan yksittäiset ajokorttiseuraamukset määräytyvät jäsenval-

tiokohtaisesti. EU:n vuonna 2001 asettamassa eurooppalaisen liikennepolitiikan valkoi-

sessa kirjassa41 ”Eurooppalainen liikennepolitiikka vuoteen 2010: valintojen aika” ase-

tettiin tavoitteeksi vuoteen 2010 mennessä yhdenmukaisemmat seuraamukset ja ajokiel-

toja koskevat säännökset etenkin ylinopeutta ja rattijuopumusta koskevien säännösten, 

seuraamusten ja valvonnan suhteen, mutta mitään varsinaista yhtenäistä säädöstä asiassa 

ei ole toistaiseksi saatu voimaan. Jäsenvaltioiden kesken on kylläkin olemassa valmisteltu 

sopimus ajokieltojen tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta (neuvoston säädös ajokieltoja 

koskevan yleissopimuksen tekemisestä 98/C 216/01), mutta kuten sanottua, sekään ei ole 

vielä tullut voimaan.42  

 

Kyseisessä valmistellussa sopimuksessa yksi tärkeimmistä pääkohdista on ajokiellon to-

teutumisen turvaaminen vapaan liikkuvuuden asettamista haasteista huolimatta. Sopi-

muksessa mainitaan muun muassa kuinka:  

 

”Euroopan unionin liikenneturvallisuuden kannalta on erityisen tärkeää, että ajokiellot 

pannaan täytäntöön asianmukaisin keinoin koko unionin alueella”43.  

 

Sopimuksen tavoitteena olisi siis yhtenäistää menettelyä jäsenvaltioiden välillä niin että 

kansallisista menettelyeroavaisuuksista huolimatta ajokielto pantaisiin poikkeuksetta täy-

täntöön siinä (EU-)maassa, jossa ajokieltoon määrätty henkilö pitää vakituisesti osoitet-

                                                 
41 Ns. valkoisilla kirjoilla tarkoitetaan Euroopan komission asettamia jotakin tiettyä politiikan alaa koskevia 

tavoitepaketteja. Ne sisältävät mm. ehdotuksia siitä, kuinka tietyllä unionin politiikan alalla tulisi toimia. 

Valkoisiin kirjoihin on koottu esimerkiksi jonkun tietyn hankkeen toteuttamiseksi tarvittavat lainsäädäntö-

toimet. Valkoiset kirjat sisältävät omaan politiikan alaansa liittyviä virallisia ehdotuksia, ja asiakirjat toi-

mivat niiden kehittelyn välineinä. Esimerkiksi kyseisen tutkielmassani käsittelemäni valkoisen kirjan ta-

voitteeksi on kirjattu: ”- - tavoitteena on yhteensovittaa talouskehitys ja yhteiskunnan laatu- ja turvallisuus-

vaatimukset nykyaikaisen ja kestävän liikennejärjestelmän kehittämiseksi vuoteen 2010 mennessä”. Työ- 

ja elinkeinoministeriön www-sivut, saatavilla 22.3.2015 osoitteesta https://www.tem.fi/kulutta-

jat_ja_markkinat/julkiset_hankinnat/julkisiin_hankintoihin_liittyva_lainsaadanto/hankintadirektiivit/vih-

reat_ja_valkoiset_kirjat. 
42 HE 212/2010: 21. 
43 Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan perusteella tehty yleissopimus ajokielloista: 2. 



24 

 

taan, mikäli henkilö on ajokieltoon johtavaan rikkomukseen syyllistynyt. Vain harva jä-

senvaltio on kuitenkaan tähän mennessä ylipäätään ratifioinut kyseisen sopimuksen 

omaan lainsäädäntöönsä, eli käytännössä yhteinen linjaus EU-jäsenvaltioiden välillä vielä 

puuttuu mitä tulee ajokieltoseuraamuksiin.44 

 

Useassa EU-valtiossa on Suomesta poiketen käytössä ajokorttiseuraamusten suhteen niin 

sanottu pisteytysjärjestelmä. Pisteytysjärjestelmässä liikennerikkomuksien seuraamukset 

määräytyvät sen mukaan, millaisia rikkomuksia on tehty ja kuinka paljon. Useassa valti-

ossa pisteiden kertyessä tiettyyn määrään saakka seuraamuksena on ajokortin/ajo-oikeu-

den peruuttaminen (esimerkiksi Saksa), kun taas esimerkiksi Ranskassa lähtökohtana on 

tietty pistemäärä, josta pisteitä vähennetään rikkomusten myötä45. Kertynyttä pistemäärää 

voi sekä Saksassa että Ranskassa vähentää (Ranskassa käytännössä lisätä, koska pisteitä 

lasketaan laskevassa suunnassa) osallistumalla liikenneasioihin liittyvään koulutukseen. 

Koulutuksesta tulee pakollinen kun pistemäärä on saavuttanut tietyn raja-arvon.46  

 

Usean valtion seuraamusjärjestelmässä on Suomen tapaan otettu erikseen huomioon tuo-

reet kuljettajat, ja heidän kohdallaan ajokielto tai ajokortin peruuttaminen seuraa helpom-

min ja pienempää määrää tehtyjä rikkomuksia. Suomen kanssa samankaltaisimmat ajo-

korttiseuraamukset lienevät Ruotsissa ja Tanskassa, joissa kummassakaan ei käytetä 

edellä kuvailemaani pisteytysjärjestelmää47. Tanskassa lasketaan Suomen tapaan toistu-

via liikennerikkomuksia, ja ajokielto seuraa tiettyihin rikkomuksiin kolme kertaa kolmen 

vuoden sisällä syyllistyneitä. Niin ikään Suomen tapaan uusilla kuljettajilla vastaava raja 

on kaksi rikkomusta kolmen vuoden sisällä. Ruotsissa termi ajokieltoa vastaavalle seu-

raamukselle on ajokortin peruuttaminen, jonka ohella käytetään myös varoitusmenette-

lyä. Ajokortin peruuttaminen seuraa Ruotsissa paitsi toistuvia liikennerikkomuksia, myös 

tiettyjä yksittäisiä tekoja. Ruotsin ajokorttilainsäädännössä ajokortin peruuttamiseen liit-

tyy myös määräaika, jonka kuluessa uutta ajokorttia ei saa myöntää.48  

                                                 
44 HE 212/2010: 21. 
45 Ranskan ajokorttilaki 221-8 artikla määrittää ajokieltomenettelyä Ranskassa. 
46 HE 212/2010: 21–22. 
47 Ruotsissa ajokieltomenettelyä määrittää ajokorttilain (körkortslag 1998:488) 5. luku, jossa ajokielto -

termin sijasta käytetään käsitettä ajokortin peruuttamisesta (körkortsingripande, återkallelse av körkort). 

Tanskassa ajokieltomenettelyä määrittää tieliikennelain (Bekendtgørelse af færdselsloven) luku 18. 
48 HE 212/2010: 21–23.  



25 

 

 

Ajokieltomenettelyt siis vaihtelevat jonkin verran jäsenvaltiosta riippuen, niin termistöl-

tään kuin prosesseiltaankin. Koska tutkimukseni ei ole luonteeltaan oikeusvertaileva, en 

tässä vaiheessa paneudu sen enempää vertailemaan muiden EU-jäsenvaltioiden ajokiel-

tomenettelyitä suomalaiseen ajokieltomenettelyyn. Mielestäni on kuitenkin hyödyllistä 

tietää ainakin jonkin verran muiden EU-jäsenvaltioiden taustoista mitä tulee ajokieltome-

nettelyyn, ennen kaikkea siksi jotta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ajokieltoasi-

oissa tekemät ratkaisut muiden EU-valtioiden ajokieltomenettelyihin liittyen kenties sel-

venevät hieman. EIT:n käsiteltävänä on ollut ainakin erään ruotsalaisen valittajan tapaus, 

jossa kyseessä oli nimenomaan ajokortin peruuttamiseen sakkorangaistusten ohessa liit-

tyvä mahdollinen kaksoisrangaistavuuden kiellon loukkaaminen49. Tulen käsittelemään 

tätä kyseistä tapausta myöhemmin tutkielmassani luvussa 4.5.  

  

                                                 
49 EIT tapaus Nilsson vs. Ruotsi (13.2.2005). 



26 

 

3. AJOKIELTO HALLINTOMENETTELYNÄ 

 

3.1 Hyvä hallinto ajokieltomenettelyn perustana 

 

Ajokieltoasiaa, kuten mitä tahansa hallinnollista prosessia, käsiteltäessä perusperiaat-

teena toimivat niin sanotut hyvän hallinnon takeet. Hyvän hallinnon takeet juontavat juu-

rensa perustuslain 21§:n, jonka mukaan:  

 

”Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta vii-

vytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oi-

keus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riip-

pumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. 

 

Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta 

samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan 

lailla.” 

 

Hyvän hallinnon takeet tulivat osaksi Suomen perustuslakia ensimmäistä kertaa Euroo-

pan neuvostoon (sekä samassa yhteydessä Euroopan ihmisoikeussopimukseen) liitty-

mistä seuranneen vuoden 1995 perustuslakiuudistuksen myötä, jolloin määriteltiin uudes-

taan Suomen hallitusmuoto (ks. tarkemmin luku 3.1 Euroopan ihmisoikeussopimus osana 

suomalaista lainkäyttöä)50. Veli-Pekka Hautamäki (2005) erittelee hyvän hallinnon takeet 

”synnyttävästä” PL 21§:stä kolme hyvän hallinnon toteutumisen kannalta olennaisinta 

velvoitetta, jotka hänen mukaansa ovat:  

 

1. Velvoite asian asianmukaisesta käsittelystä (esimerkiksi puolueettomuus- ja palvelupe-

riaate)  

 

2. Velvoite käsittelystä yleensä (ratkaisupakko, vireillepanijan asianosaisuus sekä hallin-

tomenettelykelpoisuus)  

 

3. Velvoite nopeasta hallintoasian käsittelystä.51  

 

Olli Mäenpää (2008) on puolestaan listannut hyvän hallinnon takeet siltä kannalta, mil-

laisia oikeuksia ne tuottavat yksilölle – ja toisin päin kääntäen millaisia velvoitteita ne 

                                                 
50 Mäenpää 2008: 1. 
51 Hautamäki 2005: 59–61.  



27 

 

tuottavat virkamiehelle. Edellä mainittujen Hautamäen kolmen olennaisimman velvoit-

teen lisäksi Mäenpään mukaan virkamiestä velvoittaa PL 21§:n perusteella muun muassa 

hallintoasian julkinen käsittely, asianosaisen mahdollisuus tulla kuulluksi asiassa, kielel-

listen perusoikeuksien toteutuminen, perusteltu päätös sekä asianosaisen muutoksenha-

kumahdollisuus52. Näihin muihin virkamiestä velvoittaviin hyvän hallinnon takeisiin en 

kuitenkaan tässä tutkielmassa paneudu sen enempää, koska ne eivät varsinaisesti kovin 

hyvin sovi sovellettaviksi tarkastellessa ajokieltomenettelyn suhdetta Euroopan ihmisoi-

keussopimukseen ja sen määrittämään kaksoisrangaistavuuden kieltoon. 

 

Myös Euroopan ihmisoikeussopimuksessa otetaan kuitenkin lyhyesti kantaa oikeudesta 

oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, vaikka EIS:n merkitys hallintomenettelyn laadulle 

onkin sinällään kohtuullisen vähäinen. EIS on yksilön kannalta merkittävä lähinnä jälki-

käteisen oikeusturvan kannalta. Ida Koivisto toteaakin teoksessaan Johdatus hyvään hal-

lintoon, ettei hyvän hallinnon voida varsinaisesti sanoa olevan ihmisoikeus53. Kuitenkin 

EIS:n 6 artiklan (1 momentin) mukaan: 

 

”Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeu-

denkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistui-

messa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan 

nostetusta rikossyytteestä. Päätös on annettava julkisesti, mutta lehdistöltä ja yleisöltä voi-

daan kieltää pääsy koko oikeudenkäyntiin tai osaan siitä demokraattisen yhteiskunnan mo-

raalin, yleisen järjestyksen tai kansallisen turvallisuuden vuoksi nuorten henkilöiden etujen 

tai osapuolten yksityiselämän suojaamisen niin vaatiessa, tai siinä määrin kuin tuomiois-

tuin harkitsee ehdottoman välttämättömäksi erityisolosuhteissa, joissa julkisuus loukkaisi 

oikeudenmukaisuutta.” 

 

Kyseinen artikla rinnastuu siis varsin hyvin Suomen perustuslain 21§:ään, jossa niin ikään 

säädetään oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytyksistä. Kuitenkin paitsi yksilön 

oikeuksien kannalta, EIS 6 artikla on merkittävä myös hallintoviranomaisten velvolli-

suuksien kannalta tarkasteltuna. Osasyynä tähän on vaihtelevuus Euroopan ihmisoikeus-

sopimukseen kuuluvien valtioiden oikeusjärjestelmien välillä: muutoksenhakuproses-

seissa on paljon eroja jäsenvaltioiden välillä, eikä kaikissa maissa esimerkiksi ole saman-

laisia erillisiä hallintotuomioistuimia kuten Suomessa on.54 

                                                 
52 Mäenpää 2008: 2-3.   
53 Koivisto 2014: 165. 
54 Koivisto 2014: 164–165.  



28 

 

 

Perustuslaista tulevien hyvän hallinnon takeiden sekä EIS:n oikeudenmukaisen oikeuden-

käynnin ohella lienee aiheellista mainita myös EU:n oikeuskäytännössä vaikuttava hyvän 

hallinnon oikeusperiaate, jota ei tule kuitenkaan sekoittaa kansallisiin hyvän hallinnon 

takeisiin eikä EIT:n käytäntöön. Merkittävimpänä erona näiden välillä EU:n oikeuskäy-

tännön hyvän hallinnon oikeusperiaatteeseen sisältyvät säännöt on nähty nimenomaan 

hallintomenettelyä koskevina prosessuaalisina takeina, eli esimerkiksi oikeudenkäynnin 

sujuvuutta ja joutuisuutta määrittävinä kriteereinä. Tämä kansainvälinen hyvän hallinnon 

periaate juontaa juurensa useampaankin lähteeseen, kuten perussopimuksiin, oikeuskäy-

täntöön tai ns. soft law55 -dokumentteihin.56 

 

 

3.2 Hyvän hallinnon takeet ja ajokieltomenettelyn joutuisuus 

 

Ajokieltomenettelyn joutuisuutta tarkastellessa on siis syytä nojautua ennen kaikkea pe-

rustuslain 21 § ja sen antamiin hyvän hallinnon takeisiin. Joutuisasti sujuva hallintome-

nettely on tärkeä etenkin siltä näkökannalta, että asian ”ajankohtaisuus” säilyisi. Pahasti 

viivästynyt hallintomenettely voi tarkoittaa pahimmillaan sitä, että aika on niin sanotusti 

ehtinyt ajaa koko asian ohi ennen kuin asiaan saadaan lainvoimainen ratkaisu. Viivästynyt 

hallintomenettely tarkoittaa niin ikään sitä, että mahdollisuus oikeudenmukaiseen oikeu-

denkäyntiin vaikeutuu – jos asiassa ei ole vielä saatu aikaan päätöstä, kuinka siitä voitai-

siin käytännössä edes valittaa? Suomi onkin saanut tämän tyyppisissä asioissa useamman 

langettavan tuomion oikeudenkäyntien venymisestä, mikä juontaa pitkälti juurensa viran-

omaisten resurssipulaan57. Kuitenkaan ei ole voitu katsoa, että resursseihin vetoamalla 

voitaisiin perustella yksilön subjektiivista oikeutta esimerkiksi asian käsittelyyn ilman ai-

heetonta viivytystä tai ylipäätään oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.58 

 

                                                 
55 Soft law tarkoittaa EU-oikeudessa oikeudellisesti sitomattomia EU-instrumentteja. Esimerkkejä tällai-

sista instrumenteista ovat mm. EU:n toimielinten suositukset, julistukset ja päätöslauselmat sekä EU:n pe-

rusoikeuskirja. Nämä instrumentit, sitomattomuudestaan huolimatta, voivat saada oikeudellista vaikutusta 

esim. EU-oikeuden tulkinnassa tuomioistuimissa. Ojanen 2006: 48. 
56 Koivisto 2014: 148–149.  
57 Esim. EIT tapaukset Kangasluoma vs. Suomi (15.2.2011), Seppälä vs. Suomi (11.1.2011), Mariapori vs. 

Suomi (6.7.2010), Niskasaari and others vs. Suomi (6.7.2010). 
58 Koivisto 2014: 102. 



29 

 

Perustuslain asettamien hyvän hallinnon takeiden lisäksi ajokieltoasioiden joutuisuutta 

määrittää esimerkiksi AKL 72§ väliaikaisen ajokiellon kestosta: kyseisessä pykälässä ni-

menomaan painotetaan sitä, kuinka poliisin tulee toimia viipymättä niin ajokieltopäätök-

sestä päättävälle poliisille ilmoittaessaan kuin itse ajokieltopäätöstä tehdessään. Mitään 

tarkkaa aikarajaa tälle ”viipymättömälle menettelylle” ei ole kuitenkaan ajokorttilaissa-

kaan asetettu. Myös hallintolaissa otetaan kantaa viranomaisen tekemän päätöksen käsit-

telyaikoihin: HL 23§ mainitaan, että asia tulee käsitellä ilman aiheetonta viivytystä, ja 

että päätökseen asianosaisella on halutessaan oikeus tietää arvio päätöksen antamisajan-

kohdasta sekä tiedustella käsittelyn etenemisestä.  

 

Ongelmallisia seikkoja hallintomenettelyjen pitkien käsittelyaikojen suhteen voidaankin 

aiheellisesti katsoa olevan paitsi itse päätöksen saaminen myöhäisessä vaiheessa, niin 

myös se tosiasia, että asianosaisen muutoksenhaku asiassa vaikeutuu huomattavasti. Mi-

käli päätöstä ei ole vielä olemassakaan, on ainoa mahdollinen asianosaisen asiassa tuot-

tama toimenpide hallintokantelu, joka ei sekään käytännössä juurikaan nopeuta asian kä-

sittelyä59. Pitkät käsittelyajat niin ikään syövät mielestäni viranomaisen uskottavuutta: 

mikäli esimerkiksi toistuviin liikennerikkomuksiin puuttuminen venyy kuukausikaupalla, 

ehtii mahdollisesti uusia vastaavanlaisia rikkomuksia tapahtumaan ennen kuin ajokielto-

menettelyä saadaan edes alulle. Tämä puolestaan sotii sitä periaatetta vastaan, että ajo-

kieltomenettelyssä olisi kyse ennaltaehkäisevästä turvaamistoimenpiteestä. 

 

Ajokieltoasioiden joutuisuutta on käsitelty muun muassa eduskunnan oikeusasiamiehen 

käsittelemässä kantelussa 1282/4/12, jossa ajokieltoasioiden käsittelyaikojen nähtiin vii-

pyneen liiaksi. Kyseisessä tapauksessa kyse oli toistuvista liikennerikkomuksista seu-

raava ajokielto, joka käsiteltiin vasta kymmenen kuukautta sen jälkeen kun viimeinen 

ajokieltopäätökseen vaikuttanut toistuva liikennerikkomus oli tapahtunut. Kantelussa ky-

seenalaistettiin sitä, voitiinko näin pitkän viivytyksen katsoa olevan lain mukainen. Po-

liisin lupahallintoyksikkö vastasi kantelussa myönnellen sitä tosiasiaa, että ajokieltoasia 

tulisi hallintoasiana käsitellä viipymättä. Kuitenkaan lupahallintoyksikön vastauksen mu-

kaan ajokieltomenettelyn kestolle ei sinällään ole missään asetettu tiettyä ylärajaa, vaan 

sitä määrittää lähinnä edellisessä kappaleessa mainittu hallintolain 23§ asian käsittelystä 

                                                 
59 Koivisto 2014: 102. 



30 

 

ilman aiheetonta viivytystä. Lupahallintoyksikön selvityksen mukaan normaalisti ajokiel-

toon vaikuttavat rikkomukset tulevat tietoon Trafilta (Liikenteen turvallisuusvirastolta) 

noin kolmen kuukauden kuluttua tapahtumapäivästä, jonka lisäksi asiaan vaikuttaa myös 

lupahallinnon henkilöstön liian vähäinen määrä. Poliisihallitus otti myös vastauksessa 

kantaa asiaan, todeten ettei näin pitkän käsittelyajan voida katsoa olevan perustuslain ja 

hallintolain mukainen.60 

 

Eduskunnan oikeusasiamies otti kommentissaan esille hyvän hallinnon periaatteet, ja 

etenkin periaatteen siitä kuinka asian laatu ja muut olosuhteet huomioon ottaen asia tulisi 

käsitellä kohtuullisessa ajassa. Yksilön oikeusturvaan kuuluu oleellisena seikkana se, ett-

eivät asian käsittelyajat venyisi kohtuuttoman pitkiksi toisaalta hallinnollisessa proses-

sissa eivätkä toisaalta myöskään tuomioistuimissa61. Tässä kyseisessä tapauksessa olivat 

venyneet pitkiksi nimenomaan hallinnollisen prosessin käsittelyajat: henkilön viimeisim-

mästä ajokieltoon johtaneesta rikkomuksesta oli ehtinyt kulumaan jo suhteellisen pitkä 

aika ennen kuin ajokieltomenettely edes annettiin asianosaiselle tiedoksi. Asianosaiselle 

merkittävät asiat tulee käsitellä nopeasti, eikä viivytyksen syyn perusteluksi riitä esimer-

kiksi viittaus yleiseen työtilanteeseen62.  

 

Oikeusasiamiehen kommentin mukaan viranomaisen tulisi järjestää menettelynsä niin, 

ettei tällaisia viivytyksiä pääsisi seuraamaan. Kommentissa viitattiin aiheellisesti myös 

siihen, kuinka luonteeltaan ennaltaehkäiseväksi määritellyn hallintotoimenpiteen pitäisi 

tarkoitussidonnaisuuden periaatteen (ks. HL 6§) nojalla olla käsittelyltään viivytyksetön. 

Kyseisessä tapauksessa viimeisimmästä ajokieltoon vaikuttaneesta rikkomuksesta oli ai-

kaa kymmenen kuukautta, jolloin voidaan mielestäni hyvin perustein kyseenalaistaa sitä, 

kuinka ennaltaehkäisevä toimenpide ajokielto tässä tapauksessa lopulta onkaan. Samalla 

seikalla kommenttiaan perusteli myös eduskunnan oikeusasiamies, joka lopulta kommen-

tissaan päätyi huomauttamaan kyseessä ollutta poliisilaitosta virheellisestä menettelyta-

vastaan. 

 

                                                 
60 EOAK1282/4/12: 1–2. 
61 Koivisto 2014: 102. 
62 Mäenpää 2008: 129. 



31 

 

Vastaavanlainen tapaus niin ajokieltoasian käsittelyssä kuin ajokiellosta ilmoittamisessa-

kin tapahtuneesta viiveestä oli kyseessä eduskunnan oikeusasiamiehen käsittelemässä 

kantelussa 2909/4/11. Kyseisessä tapauksessa henkilö A oli 5.8.2011 määrätty väliaikai-

seen ajokieltoon heikentyneen terveydentilanteensa perusteella. Henkilö oli törmännyt 

suoralla tiellä liikennevalo-opastimeen, ja kertonut paikalle tulleelle poliisipartiolle tä-

män johtuvan äkillisistä pistoksista, joita hän silloin tällöin saa pakaraansa. Poliisipartio 

katsoi tällöin henkilön ajokyvyn heikentyneen niin, että hänet määrättiin partion toimesta 

ajokieltoon. Väliaikaisesta ajokiellosta oli ilmoitettu saman päivän aikana ajokiellosta 

päättävälle poliisille, ja hänen ajokorttinsa oli toimitettu sen johdosta lupahallintoyksikön 

ajokorttitoimistoon.63  

 

Väliaikaisen ajokiellon määräyksen jälkeen henkilö A:n tapaus siirtyi esitutkintaan, joka 

kirjattiin päättyneeksi 17.8.2011. Kutsu ajo-oikeuskäsittelyyn lähetettiin kuitenkin vasta 

14.9.2011, eli melkein kuukausi esitutkinnan päättymisen jälkeen. Päätös väliaikaisen 

ajokiellon voimassapitämisestä tehtiin puolestaan vasta 29.9.2011, jolloin itse tapahtu-

masta oli kulunut jo lähes kaksi kuukautta.64 Näin ollen voitiin jälleen kyseenalaistaa PL 

21§:n toteutumista: näin pitkän käsittelyajan tuskin voitiin väliaikaisen ajokiellon tapauk-

sessa katsoa olevan viivytyksetön, vaikka tarkkaa määrättyä aikarajaa viivytyksettömälle 

käsittelylle ei sinällään olekaan olemassa (lukuun ottamatta sitä, että samanlaisilla jutuilla 

pitäisi olla suunnilleen yhtäläinen käsittelyaika)65. Perustuslain lisäksi kyseistä tapausta 

rasittaa nähdäkseni huomattavasti myös ajokorttilain 72§ väliaikaisen ajokiellon kestosta. 

Kyseisessä pykälässä painotetaan, kuinka poliisiviranomaisen on viipymättä päätettävä, 

pidetäänkö väliaikainen ajokielto voimassa vai ei. Kuten perustuslain kohdalla, ei myös-

kään ajokorttilakiin verraten voida katsoa kahden kuukauden päätösaikaa viipymättö-

mäksi käsittelyksi etenkään väliaikaisen ajokiellon luonteen huomioon ottaen, vaikka tä-

täkään pykälää ei sinällään määrittele mikään tarkka määräaika. 

 

Kyseisessä henkilö A:n tapauksessa eduskunnan oikeusasiamies näki poliisivirkamiehen 

toiminnan virheellisenä. Hänen näkemyksensä mukaan asianosaisen kutsuminen ajokiel-

tokäsittelyyn olisi onnistunut välittömästi esitutkinnan valmistuttua, mutta jostain syystä 

                                                 
63 EOAK2909/2011: 1. 
64 EOAK2909/2011: 2. 
65 Mäenpää 2008: 129-130. 



32 

 

ajokieltokäsittelykutsun lähettäminen oli kuitenkin viipynyt. Hänen mukaansa kaikissa 

olosuhteissa tulisi pyrkiä asian mahdollisimman joutuisaan käsittelyyn, johon tässä ky-

seisessä tapauksessa ei hänen mukaansa ollut määrätietoisesti pyritty. Kaikilla olosuh-

teilla viitataan tässä tapauksessa todennäköisesti poliisilaitoksen henkilöresursseihin asi-

assa. Kiireettömän menettelyn ei tulisi toisaalta heikentää hallintoprosessin laatua myös-

kään sen huolellisen toteuttamisen ja puolueettomuuden suhteen66. Oikeusasiamies viit-

tasi kommentissaan niin ikään ajo-oikeuden tärkeään merkitykseen useimmille sen halti-

joille, sekä asianosaisen mahdollisuuksiin muutoksenhakuun hallintotuomioistuimessa. 

Käytännössähän mahdollisuus muutoksenhakuun tulee todeksi asianosaiselle vasta siinä 

vaiheessa, kun asiassa (tässä tapauksessa siis ajokiellon määräämisestä) on tehty viran-

omaisen päätös.67 

  

  

                                                 
66 Mäenpää 2008: 129. 
67 EOAK2909/2011: 3. 



33 

 

4. NE BIS IN IDEM JA EUROOPAN IHMISOIKEUSSOPIMUS 

 

4.1 Euroopan ihmisoikeussopimus osana suomalaista lainkäyttöä 

 

Euroopan ihmisoikeussopimus on muun muassa Euroopan sosiaalisen peruskirjan ohella 

yksi tärkeimpiä osia Euroopan neuvoston oikeudesta. Euroopan neuvosto perustettiin 

vuonna 1949, ja sen keskeisiksi tehtäviksi on määritelty muun muassa ihmisoikeuksien, 

demokratian sekä oikeusvaltioperiaatteiden edistäminen ja ylläpitäminen Euroopassa. 

Euroopan neuvostoon kuuluminen edellyttää jäsenmailtaan nimenomaan ihmisoikeuk-

sien ja perusoikeuksien turvaamiseksi ensimmäisen kerran vuonna 1953 voimaan tulleen 

Euroopan ihmisoikeussopimuksen (tunnettu myös nimellä yleissopimus) hyväksymistä68. 

Tämä ilmeneekin hyvin esimerkiksi tarkastellessa Euroopan neuvoston perussäännön 3 

artiklaa, jonka mukaan: 

 

”Jokaisen Euroopan neuvoston jäsenvaltion tulee hyväksyä laillisuusperiaate ja periaate, 

jonka mukaan jokaisen sen tuomiovaltaan kuuluvan henkilön tulee voida nauttia ihmisoi-

keuksista ja perusvapauksista.”69 

 

Suomi liittyi viimeisenä Länsi-Euroopan maana Euroopan neuvostoon vuonna 1989, ja 

vuotta myöhemmin puolestaan sitouduttiin Euroopan ihmisoikeussopimukseen (ks. SopS 

19/90) ratifioimalla se kansalliseen lainsäädäntöön. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 

(ts. Euroopan yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi) tarkoi-

tuksena on määrittää ihmisoikeuksien suojan vähimmäistasoa sen jäsenmaissa. Ihmisoi-

keuksien toteutumista valvoo pääasiassa Strasbourgissa toimiva ylikansallinen Euroopan 

ihmisoikeustuomioistuin, johon on mahdollisissa kansallisissa ihmisoikeusloukkausasi-

oissa mahdollisuus valittaa kussakin jäsenvaltiossa jopa yksilötasolla.70 

 

Yleisten kansainvälisen oikeuden periaatteiden mukaisesti on kuitenkin kunkin valtion 

oman harkinnan varassa määritellä, kuinka kansainväliset velvoitteet täytetään. Kaksi pe-

rusvaihtoehtoa tässä suhteessa ovat monismi ja dualismi. Monistisella järjestelmällä tar-

koitetaan systeemiä, jossa kansainvälinen sopimus tulee suoraan ratifioinnin tai muun 

                                                 
68 Pellonpää, Gullans, Pölönen & Tapanila 2012: 3-4. Suomennos Euroopan neuvoston perussäännöstä. 
69 Pellonpää, Gullans, Pölönen & Tapanila 2012: 3. 
70 Ojanen 2006: 6-7.  



34 

 

vastaavan hyväksymismenettelyn kautta osaksi valtionsisäistä oikeutta. Näin ollen sopi-

mus on myös suoraan sovellettavissa niin viranomais- kuin tuomioistuintoiminnassakin. 

Dualismilla puolestaan tarkoitetaan systeemiä, jossa kansainvälisten sopimusten sovelta-

miseksi käytännön ratkaisutoiminnassa tarvitaan oma lainsäädäntötoimensa. Suomen 

osalta menettely on ollut muiden pohjoismaiden tapaan dualistinen, eli Euroopan ihmis-

oikeussopimuksesta on erityisen lainsäädäntöaktin avulla tehty osa kansallista oikeutta71. 

Käytännössä tämä on tarkoittanut Suomen osalta sitä, että Suomea sitomaan tarkoitetut 

kansainväliset sopimukset on eduskunnan toimesta niin hyväksyttävä kuin saatettava 

lailla voimaan, mikäli ne sisältävät sellaisia määräyksiä joiden voidaan katsoa kuuluvan 

lainsäädännön alaan72.   

 

Kuten sanottua, Euroopan ihmisoikeussopimus on luonteeltaan lähinnä kansallista oi-

keutta täydentävä, ei suoranaisesti määräävä, ylikansallinen systeemi kuten taas esimer-

kiksi EU:n oikeusjärjestys on73. Suomalaisessa oikeudessa sitoutuminen Euroopan ihmis-

oikeussopimukseen on näkynyt ehkä vaikuttavimmin vuonna 1995 toteutetun perusoi-

keusuudistuksen (ks. HE 309/1993) myötä. Kyseisessä uudistuksessa annettiin uusi laki 

Suomen hallitusmuodon muuttamisesta (HM 969/1995), ja yhtenä merkittävimpänä muu-

toksena aiempaan oli muun muassa perusoikeuksien henkilöllisen soveltamisalueen laa-

jentaminen Suomen kansalaisesta pääsääntöisesti jokaiseen Suomen oikeudenkäyttöpii-

rissä olevaan74.  

 

Suomalaisessa oikeuskäytännössä liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen on nä-

kynyt etenkin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön merkityksen ko-

rostumisena osana kansallista oikeusjärjestystämme. Suomalaisissa tuomioistuimissa 

pyrkimyksenä on ottaa huomioon ja noudattaa linjaltaan Euroopan ihmisoikeustuomiois-

tuimen sekä EY:n tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, mikä osaltaan edistää käytännössä 

kansainvälisten ihmis- ja perusoikeuksien toteutumista kansallisella tasolla kansallisten 

tuomioistuinten linjauksen kautta75. Näin on tehty mm. tässäkin tutkielmassa käsittele-

missäni ajokieltoon ja ne bis in idem -kieltoon liittyvässä tapauksessa KHO:2014:95, 

                                                 
71 Pellonpää, Gullans, Pölönen & Tapanila 2012: 47–51.  
72 Pellonpää, Gullans, Pölönen & Tapanila 2012: 57. 
73 Koivisto 2014: 164. 
74 Viljanen 1996: 789. 
75 Ojanen 2006: 266–267.  



35 

 

jossa päätöstä perusteltiin EIT:n aiemmin käsittelemien ne bis in idem -tapausten ratkai-

suilla76. 

 

 

4.2 Ne bis in idem – ”Ei kahdesti samassa asiassa” 

 

Ne bis in idem -kielto eli yleisesti suomennettuna kaksoisrangaistavuuden kielto ei itse 

asiassa ole alun perin sisältynyt osaksi Euroopan ihmisoikeussopimusta, vaan se on lisätty 

siihen jälkeenpäin lisäpöytäkirjan osana77. Ne bis in idem -kieltoa tarkastellessa on ken-

ties olennaisinta aluksi avata se, mitä kyseinen latinankielinen termi oikeastaan tarkoittaa. 

Termin voisi melko suoraan suomentaa ”ei kahdesti samassa asiassa” (suoraan latinasta 

suomeksi käännettynä käännös olisi suurin piirtein: ne = ”ei”, bis = ”kaksi kertaa”, in = 

”perusteella”, idem = ”sama”)78. Ne bis in idem -periaatteen mukaan on siis lyhyesti il-

maistuna kiellettyä tutkia tai rangaista henkilöä kahdesti samassa asiassa saman valtion 

kansallisessa oikeusmenettelyssä. Olennaista on siis kiinnittää huomiota paitsi siihen, 

ettei rangaista kahdesti samassa asiassa, niin myös siihen ettei samassa asiassa (riippu-

matta siitä onko asiassa annettu vapauttava vai tuomitseva päätös) myöskään tutkita kah-

teen kertaan79. Näin ollen voidaankin ehkä pitää ne bis in idemistä yleisesti suomennettua 

versiota ”kaksoisrangaistavuuden kielto” hieman suppeana, koska siitä ei suoranaisesti 

ilmene että myös samassa asiassa uudelleen tutkiminen on EIS:n nojalla kielletty. 

 

 

 

 

 

 

                                                 
76 KHO:2014:95 viitattiin Nilsson vs. Ruotsi -tapaukseen (jossa ajokielto oli määrätty hallinnollisessa me-

nettelyssä törkeän rattijuopumuksen ja ajokortitta ajon perusteella kyseisiä tekoja koskevan rikostuomion 

lainvoimaiseksi tulon jälkeen), sekä R.T. vs. Sveitsi -tapaukseen (jossa ajokielto oli määrätty hallinnolli-

sessa menettelyssä rattijuopumuksen perusteella).  
77 Vähätalo 2012: 74. 
78 Melander 2012: 187–188. 
79 Helenius 2010: 766-767.  



36 

 

Ne bis in idem -periaatetta tulkittaessa tarkastellaan siis aina lähtökohtaisesti Euroopan 

ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklaa, jonka mukaan: 

  

”1. Ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeu-

denkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi 

kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti. 

 

2. Edellisen kappaleen määräykset eivät estä ottamasta juttua uudelleen tutkittavaksi asi-

anomaisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti, jos on näyttöä uusista 

tai vasta esiin tulleista tosiseikoista tai jos aiemmassa prosessissa on tapahtunut sellainen 

perustavaa laatua oleva virhe, joka voisi vaikuttaa lopputulokseen. 

 

3. Tästä artiklasta ei saa poiketa yleissopimuksen 15 artiklan perusteella.”.80 

 

Ne bis in idem -periaate on rajattu kyseisessä Euroopan ihmisoikeussopimuksen pykä-

lässä koskemaan nimenomaan kansallista tasoa, eli henkilöä ei saa saattaa uuden rikos-

prosessin kohteeksi sellaisessa valtiossa, jossa hänelle on jo annettu lopullinen tuomio 

(tai vaihtoehtoisesti hänet on päätetty jättää tuomitsematta) kyseisessä rikoksessa81. Mie-

lenkiintoista kyllä, sen sijaan Euroopan perusoikeuskirjassa sama määräys sisältyy sen 50 

artiklaan ilman vaatimusta saman valtion alaisesta tuomiovallasta, ja sen osalta määrä-

täänkin ilman olettamaa kansallisesta oikeudenkäynnistä82: 

 

”Ketään ei saa panna syytteeseen tai rangaista rikoksesta, josta hänet on jo unionissa lo-

pullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi lain mukaisesti.”83 

 

Tässä tutkimuksessa keskityn kuitenkin nimenomaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 

määrittämään kaksoisrangaistavuuden kieltoon, eli rajaan myös tutkimuksessani käsitte-

lemäni oikeustapaukset koskemaan nimenomaan saman valtion sisällä tutkittuja tai tuo-

mittuja oikeusmenettelyitä. Sinällään kaksoisrangaistavuuden kiellon tutkiminen Euroo-

pan perusoikeuskirjan 50 artiklan perusteella voisi yhtä lailla tarjota mielenkiintoisen nä-

kökannan ne bis in idemin tulkintaan, sillä sen tehtävänä on nimenomaan määrittää EU:n 

                                                 
80 Käännetty vapaasti englanninkielisestä versiosta: ”No one shall be liable to be tried or punished again in 

criminal proceedings under the jurisdiction of the same State for an offence for which he has already been 

finally acquitted or convicted in accordance with the law and penal procedure of that State.” 
81 Pellonpää, Gullans, Pölönen & Tapanila 2012: 916. 
82 Vähätalo 2012: 74. 
83 EU:n perusoikeuskirja 50 artikla, saatavilla 16.2.2015 osoitteessa http://eur-lex.europa.eu/Le-

xUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:C:2010:083:0389:0403:FI:PDF. 



37 

 

alueella kansalaisten perusoikeuksia84. Tämän näkökulman jätän kuitenkin jonkun toisen 

tutkimuksen pohdittavaksi. 

 

Ne bis in idem -kieltoa tulkittaessa on olennaista kiinnittää huomiota siihen, onko kum-

massakin prosessissa kyse nimenomaan rikoksesta ja rikossyytteestä85. Jos näin on, näi-

den prosessien voidaan yleensä katsoa yhdessä käynnissä ollessaan rikkovan ne bis in 

idem -kieltoa. Kuten aiemmin mainitsin, ne bis in idemiä tulkittaessa huomioitavaa on 

myös se, että kiellettyä ei ole ainoastaan samasta rikoksesta kahteen kertaan tuomitsemi-

nen. Myöskin saman, jo kertaalleen lopullisesti tuomitun tai tuomitsematta jätetyn, rikok-

sen uudelleen tutkiminen on Euroopan ihmisoikeussopimuksen nojalla kielletty saman 

valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn sisällä86. Tällä varmistetaan se, että jo ker-

taalleen syytettynä ollut henkilö ei voi joutua uudelleen käsittelyyn samassa asiassa, riip-

pumatta siitä onko hänet edellisen käsittelyn lopputuloksena tuomittu vai vapautettu ky-

seisessä tapauksessa.  

 

Oikeusprosessien keskinäisellä järjestyksellä ei ole sinällään ne bis in idem -kiellon tul-

kitsemisen suhteen suurta merkitystä, vaan olennaista on tarkastella nimenomaan sitä, 

ettei kaksi päätöstä voi saada lopullista lainvoimaa samassa asiassa saman valtion kansal-

lisessa oikeusmenettelyssä87. Lainvoimaiseksi katsotaan sellainen päätös, johon ei voida 

enää hakea lakisääteistä oikaisua tai johon ei ole enää käytettävissä käypää muutoksen-

hakukeinoa tai mikäli päätöksessä on olemassa lakiin perustuva valituskielto88. Esimer-

kiksi vero-oikeuden alalla ne bis in idem -kiellon on katsottu koskevan samaan tekijään 

ja tekoon osoittavaa veronkorotusta, syytettä tai rangaistusta siinä tapauksessa mikäli ko-

rotusta koskeva päätös on ollut lopullinen ennen kuin rikossyyte on nostettu. Ne bis in 

idem -kiellon ei siis voida katsoa antavan suojaa sellaisessa tapauksessa, mikäli menette-

lyt ovat vireillä rinnakkaisina. Olennaisinta kaksoisrangaistavuuden kieltoa tarkastellessa 

                                                 
84 Pellonpää, Gullans, Pölönen & Tapanila 2012: 89. 
85 Pellonpää & Gullans 2011: 415. 
86 Helenius 2010: 772. 
87 Pellonpää & Gullans 2011: 415. 
88 Kulla 2012: 130–131.  



38 

 

onkin pohtia sitä, ovatko molemmat sanktiot rinnastettavissa rikosoikeudellisiin rangais-

tuksiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan tarkoittamassa merkityksessä (kysei-

nen artikla määrittää oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin).89  

 

Terminä ne bis in idem koostuu kahdesta olennaisesta momentista, joita on molempia 

syytä osaltaan tarkastella tulkittaessa onko kaksoisrangaistavuuden kieltoa loukattu ky-

seisessä tapauksessa. Ensimmäinen tarkasteltava momentti on ”bis” jonka osalta on olen-

naista tarkastella, onko ensimmäisessä ratkaisussa ollut olemassa ”estävä vaikutus”, ja 

onko päätös ollut lopullinen. ”Idem” -momentilla puolestaan tarkoitetaan kirjaimellisesti 

”samaa asiaa”90, ja sen avulla määritellään asian aineelliset rajat; onko kyseessä lopulta 

identtisesti sama asia vai ei? Jos kyseessä voidaan nähdä olevan identtisesti sama asia, on 

todennäköistä että ne bis in idem -periaatetta on rikottu. Mikäli taas käsiteltävien asioiden 

voidaan nähdä olla keskenään selkeästi erilaiset, toimitaan EIS:n mukaan kuten pitääkin. 

Ne bis in idem -periaatteen katsotaan siis tulevan voimaan siinä vaiheessa kun ensimmäi-

nen ratkaisu on tuomittu lopullisesti, mutta vasta kun henkilöä on alettu uudelleen tutkia 

samassa asiassa, voidaan periaatteen katsoa tulleen rikotuksi.91 

 

Olennaista ne bis in idemiä tulkittaessa on myös kiinnittää huomiota niin sanottuun lo-

pullisuusvaatimukseen, eli siihen, että vasta lopulliseksi tulleella ensimmäisellä tuomiolla 

on estävä vaikutus muihin myöhempiin prosesseihin samassa asiassa. Lopullisuutta on 

arvioitava ennen kaikkea niin sanottuun res judicata (negatiivinen oikeusvaikutus) -kri-

teeriin nojaten. Res judicatalla tarkoitetaan, että tuomio on lopullinen kun sitä vastaan ei 

ole käytettävissä mitään tavanomaista muutoksenhakukeinoa kansallisessa oikeudessa, 

tai mikäli kaikki muutoksenhakukeinot on käytetty (molempien osapuolien osalta) lop-

puun tai muutoksenhaun määräaika on ehinyt umpeutua92. Res judicatan ja ne bis in ide-

min välisestä suhteesta kerron enemmän luvussa 4.4.  

 

                                                 
89 Kulla 2012: 40. 
90 Melander 2012: 188. 
91 Helenius 2010: 767. 
92 Vähätalo 2012: 75. 



39 

 

Saman tapauksen tutkiminen ja kahteen kertaan tuomitseminen on siis kiellettyä nimen-

omaan samoin perustein tulkittuna. Sen sijaan uusien myöhemmin esiin tulleiden tosi-

seikkojen valossa jutun uudelleen ottaminen tutkintaan ja myöhemmin myös uudelleen 

tuomitseminen tai tuomitsematta jättäminen voi olla mahdollista loukkaamatta Euroopan 

ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklaa. Myöskin mikäli aiemmassa proses-

sissa voidaan todeta tapahtuneen sellainen vakava virhe joka voisi vaikuttaa lopputulok-

seen, voidaan kaksoisrangaistavuuden kiellosta poiketa hyväksyttävästä syystä93. Näistä 

poikkeavista seikoista määrää Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 ar-

tiklan 2 kohta: 

 

Edellisen kappaleen määräykset eivät estä ottamasta juttua uudelleen tutkittavaksi asian-

omaisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti, jos on näyttöä uusista tai 

vasta esiin tulleista tosiseikoista tai jos aiemmassa prosessissa on tapahtunut sellainen pe-

rustavaa laatua oleva virhe, joka voisi vaikuttaa lopputulokseen.  

 

Ne bis in idem -periaate koskee (Euroopan ihmisoikeussopimuksen perusteella tulkittuna) 

niin ikään ainoastaan saman valtion sisällä käytyjä rikosprosesseja, eli sen perusteella ei 

voida estää tuomion antamista vaikka tuomio (tai vapautus) on jo annettu samasta asiasta 

toisessa valtiossa94. Tämä seikka tulee ajankohtaiseksi esimerkiksi tulkittaessa AKL 64 § 

5 momenttia, jonka mukaan henkilö tulee tuomita ajokieltoon, mikäli hän on ulkomailla 

syyllistynyt liikennejuopumukseen moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljettaessaan. Näin ol-

len vaikka henkilö on todennäköisesti jo saanut vähintään sakkorangaistuksen maassa, 

jossa rikkomus on tapahtunut, hänet suomalaisen lainsäädännön mukaan tulee asettaa ajo-

kieltoon. Tällainen esimerkkitapaus siis jäisi ne bis in idem -kiellon ulkopuolelle sillä 

perusteella, että rangaistukset on asetettu henkilölle eri valtioissa. 

 

 

4.3 Ajankohtaisia kysymyksiä kaksoisrangaistavuuden kieltoon liittyen 

 

Tässä vaiheessa tahdon ottaa esiin muutaman viime aikoina oikeustieteilijöiden piirissä 

puhuttaneen kysymyksen kaksoisrangaistavuuden kiellon aihealueelta. Etenkin vero-oi-

keuden teemoja pohdittaessa esiin on noussut kysymys siitä, milloin kyseessä oikeastaan 

                                                 
93 Frände 2012: 753. 
94 Pellonpää, Gullans, Pölönen & Tapanila 2012: 923. 



40 

 

on luonteeltaan rikosoikeudellinen seuraamusmenettely ja milloin ei95. Tämän näkökan-

nan selventäminen on erittäin tärkeää kaksoisrangaistavuuden kieltoa tulkittaessa, koska 

se oikeastaan lopulta määrittää sen, voiko samaa asiaa käsitellä (tutkia sekä tuomita tai 

jättää tuomitsematta) kahdesti vai ei. Mikäli kyseessä voidaan katsoa olevan rikosoikeu-

dellinen menettely, se Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan tulkittuna siis estää toi-

sen vastaavanlaisen vireille tulemisen samassa asiassa. Seuraamusmenettelyä (normia) 

arvioidaan yleisesti niin sanottujen Engel-kriteerien avulla, joita avaan enemmän omassa 

luvussaan (4.4). Engel-kriteereillä arvioitaessa pohditaan ennen kaikkea normin luonneh-

dintaa kansallisen oikeuden mukaan, verrataan sen todellista luonnetta eli teon laatua suh-

teessa seuraamuksen laatuun sekä arvioidaan seuraamuksen ankaruutta96. 

 

Seuraamusmenettelyn luonteen lisäksi viimeaikaisessa ne bis in idem -keskustelussa on 

noussut puheenaiheeksi prosessien keskinäinen järjestys: onko kaksoisrangaistavuuden 

kiellon kannalta merkitystä sillä, ovatko prosessit vireillä rinnakkain vai peräkkäin jos 

kyseessä on kaksi erilajista, rikosoikeudellisena sanktiouhkana pidettävää prosessia? Pe-

rinteisestihän oletus on, että rinnakkain vireillä olevat prosessit eivät yhdessä riko kak-

soisrangaistavuuden kieltoa, vaan prosessien järjestys tulee nimenomaan olla peräkkäi-

nen ja ensimmäisen prosessin luonteeltaan lopullinen jotta voidaan katsoa kaksoisran-

gaistavuuden kiellon tulleen rikotuksi97. Olennaista tältä näkökannalta on siis pohtia so-

veltuuko kaksoisrangaistavuuden kielto, mikäli ensimmäinen prosessi tulee lopulliseksi 

vasta kun jälkimmäinen on saatettu vireille, eli ovatko ne ikään kuin rinnakkain käyn-

nissä98.  

 

Kuten aiemmin tässä kappaleessa mainitsin, lähtökohtaisesti on katsottu KKO:n ja 

KHO:n ennakkoratkaisujen perusteilla, että suomalaisessa oikeusmenettelyssä rinnakkain 

vireillä olevat prosessit eivät voi saada suojaa kaksoisrangaistavuuden kiellolta99. Muu-

tamat hiljattaiset EIT:n oikeustapaukset sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen kaksois-

                                                 
95 Helenius 2010: 767. 
96 Koskinen 2011: 23–24.  
97 Ks. esim. Kulla 2012: 40. 
98 Vähätalo 2012: 79–80. 
99 Ks. esim. Kulla 2012: 40. 



41 

 

rangaistavuuden kieltoa koskevan kohdan sanamuodon tulkitseminen ovat kuitenkin saa-

neet jotkut oikeustieteilijät pohtimaan onko asia sittenkään näin100. Aihe onkin noussut 

merkittäväksi kynnyskysymykseksi kaksoisrangaistavuuden kiellon tulkitsemisessa, ja 

tulevaisuudessa se on omiaan myös muokkaamaan tulevia käsityksiä ne bis in idemin 

tulkinnasta. Pohdin tätä teemaa myöhemmissä luvuissa myös omassa tutkielmassani. 

 

 

4.4 Ne bis in idem ja lis pendens – kaksoisrangaistavuus ja vireilläolovaikutus 

 

Vireilläolo- eli lis pendens -vaikutuksella tarkoitetaan sitä, ettei samaa asiaa saa ottaa 

käsiteltäväksi sen ollessa kohteena toisessa oikeudenkäynnissä101. Lis pendens -vaiku-

tusta ei sinällään ole kirjattu Euroopan ihmisoikeussopimukseen kuten esimerkiksi ne bis 

in idem on, mutta EIT:n oikeuskäytännön kautta lis pendens on tullut ajankohtaiseksi 

myös suomalaisessa oikeuskäytännössä. Lis pendens ja ne bis in idem kieltävät molem-

mat siis hyvin pitkälti samaa asiaa, merkittävimpänä erona kuitenkin se, että lis pendens 

estää jo asian vireillepanon yhtäaikaisesti toisen käsittelyn kanssa kun taas ne bis in ide-

millä halutaan rajoittaa ainoastaan jo lainvoiman saaneen tapauksen uudelleenkäsittelyä 

ja tuomitsemista.  Lis pendensiä ja ne bis in idemiä yhdistää muun muassa ”samuusvaa-

timus” eli se, että tosiasiallisesti sama teko ei kummankaan periaatteen kannalta ole toi-

seen kertaan tutkittavissa eikä tuomittavissa102. Ne bis idemin ja lis pendensin välistä suh-

detta pohdittaessa ehkä olennaisin kysymys onkin se, voidaanko peräkkäin vireillä ole-

vien, samaan tosiasialliseen tapahtumaan liittyvien oikeudellisten prosessien, lisäksi kat-

soa myös rinnakkain vireillä olevien prosessien rikkovan ne bis in idem -kieltoa vastaan.  

 

Läheinen ilmiö lis pendens -vaikutuksen kanssa on ne bis in idemin lisäksi niin sanottu 

negatiivinen oikeusvoima, res judicata. Res judicatalla tarkoitetaan sitä, että lainvoiman 

saanut tuomio on sitova tulevaisuuteen nähden. Toisin sanottuna lainvoimaisella tuo-

miolla ratkaistua asiaa ei siis voida saattaa uudelleen tutkittavaksi tuomioistuimeen103. 

Res judicata liittyy hyvin olennaisesti myös ne bis in idemin tulkintaan yleensä: vasta 

                                                 
100 Aihetta on pohtinut mm. Tuukka-Tapani Vähätalo artikkelissaan ”Ne bis in idem –kielto ja rinnakkaisen 

vireilläolon merkitys EIS:n järjestelmässä” (2012), josta lisää seuraavassa alaluvussa. 
101 Immonen 2011: 256. 
102 Vähätalo 2012: 75. 
103 Lappalainen 2007: 627. 



42 

 

lopulliseksi tullut tuomio (eli res judicata) estää uuden tutkimisen ja tuomitsemisen sa-

massa asiassa104. Ne bis in idemin ja lis pendensin välistä suhdetta on pohtinut hiljattain 

mm. Tuukka-Tapani Vähätalo artikkelissaan Ne bis in idem -kielto ja rinnakkaisen vireil-

läolon merkitys EIS:n järjestelmässä. Vähätalo pohtii artikkelissaan ennen kaikkea kak-

soisrangaistavuuden kiellon ajallista ulottuvuutta, silloin kun on kyse kokonaan tai osit-

tain rinnakkaisista menettelyistä, mikä lieneekin merkittävin tarkasteltava tosiseikka ne 

bis in idemin ja lis pendens –vaikutuksen välillä.  

 

 

4.5 Engel-kriteerit ja tapaus Zolotukhin ne bis in idemin määrittelijöinä  

 

Ne bis in idemin tulkintaa ovat viime aikoina ohjanneet erityisesti Euroopan ihmisoikeus-

tuomioistuimen tapaukset Engel vs. Alankomaat105 sekä Zolotukhin vs. Venäjä106. Mo-

lemmat tapaukset ovat omalta osaltaan määrittäneet sitä, kuinka ja minkälaisessa tapauk-

sessa ne bis in idemiä voidaan ylipäätään tulkita. Tapaus Engel määritti ennen kaikkea 

tarkasteltavan oikeustapauksen rikosoikeudellista luonnetta, ja tapaus Zolotukhin puoles-

taan sitä, milloin voidaan katsoa että kyseessä on kahteen kertaan rangaistu, identtisesti 

sama asia. Tässä luvussa avaan hieman enemmän näiden oikeustapausten merkittävyyttä 

kaksoisrangaistavuuden kiellon tulkitsemisessa. 

 

Varsin perinteiseksi ratkaisumalliksi ne bis idem -ongelman sisältävissä tapauksissa ovat 

tapaus Engelin myötä vakiintuneet ns. engel-kriteerit, jotka tulisi siis ottaa huomioon kun 

arvioidaan tapauksen rikosoikeudellista luonnetta. Kyseiset kriteerit saivat nimensä EIT:n 

Engel ym. v. Alankomaat -tapauksesta vuodelta 1976, joka koski sotilaskurinpitomenet-

telyä. Vedottaessa ne bis in idem -periaatteen ja EIS:n 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan louk-

kaamiseen perusteena täytyy olla, että molemmat oikeusmenettelyt ovat luonteeltaan ri-

kosoikeudellisia. Tällöin voidaan katsoa henkilön kärsineen samassa asiassa ”kahteen 

kertaan”. 107  

 

                                                 
104 Vähätalo 2012: 75. 
105 EIT tapaus Engel ym. v. Alankomaat (8.6.1976). 
106 EIT tapaus Zolotukhin v. Venäjä (10.2.2009). 
107 Kuusikko 2014: 140. 



43 

 

Engel-kriteereitä käytettäessä arvioitavana ovat ennen kaikkea: 

 

”1) Teon luokittelu kansallisessa lainsäädännössä 

2) Teon laatu ja luonne 

3) Seuraamuksen luonne ja ankaruus108” 

 

Kansalliseen lainsäädäntöön verraten Engel-kriteerejä on lähtökohtaisesti tulkittu niin, 

että mikäli rikkomuksen seuraamus on kansallisesti määritelty rikosoikeudelliseksi, se 

myös EIT:n näkökannalta pysyy luonteeltaan rikosoikeudellisena eikä tällöin ole tarvetta 

sen pohjalta tulkita eri tavoin rangaistus-käsitettäkään. Sen sijaan mikäli seuraamuksen 

on nähty kansallisella tasolla olevan muu kuin rikosoikeudellinen, voidaan kuitenkin te-

koa koskevan säädöksen luonteen (onko säädetty tarkoituksenaan pelottaminen, rankai-

seminen tai ennaltaehkäisy) tai seuraamuksen ankaruuden perusteella arvioida seuraa-

musta rikosoikeudellisena toimenpiteenä109. Seuraamuksen ankaruutta arvioitaessa tulee 

kiinnittää huomiota nimenomaan sen luonteeseen yleensä (millainen rangaistus on ky-

seessä tyypiltään, kestoltaan jne.), eli ei niinkään siihen, millainen rangaistus tosiasiassa 

on kärsitty110.  

 

Engel-kriteeristön ohella uudempaa tulkintaa ne bis in idem -periaatteen noudattamisesta 

tarjoaa vuonna 2009 EIT:n ratkaisema tapaus Zolotukhin v. Venäjä, jossa Engelin tapaan 

oli kyse sotilaskurinpitomenettelystä. Zolotukhinin tapaus linjasi ratkaisussaan tarkem-

maksi tulkintaa siitä, milloin voidaan itse asiassa nähdä kyseessä olevan ”idem”, ”sama 

asia”. Zolotukhinin tapauksen myötä ensimmäistä kertaa ajankohtaiseksi tulleen linjauk-

sen mukaisesti tapausta arvioitaessa on olennaista kiinnittää huomiota ainoastaan konk-

reettisesti siihen, mitä on todellisuudessa tapahtunut, eli onko sama teko tosiasiallisesti 

tapahtunut, tutkittu ja tuomittu kahdesti saman valtion oikeuskäytännössä. Aiemmin käy-

tössä olleista abstraktien oikeustosiseikkojen vertailutoimenpiteistä siis päätettiin tämän 

tapauksen myötä luopua.111 

 

 

                                                 
108 Hirvelä & Heikkilä 2013: 191. 
109 Melander 2012: 187–188. 
110 Hirvelä & Heikkilä 2013: 197. 
111 Pellonpää & Gullans 2011: 413–414. 



44 

 

4.6 Tapaus Nilsson vs Ruotsi – ajokielto ja ne bis in idem 

 

Yksi merkittävimmin sekä ajokieltoa että ne bis in idem -periaatetta sivuava Euroopan 

ihmisoikeustuomioistuimen oikeustapaus on vuodelta 2005, tapaus Nilsson vs. Ruotsi112. 

Kyseisessä tapauksessa tuomittu Nilsson (tästä eteenpäin N) syyllistyi 17-vuotiaana mar-

raskuussa 1998 rattijuopumukseen sekä ajokortitta ajoon. Saman vuoden joulukuussa hä-

nelle kuitenkin myönnettiin ajokorttilupa. Kesäkuussa 1999 N tuomittiin marraskuisista 

rikkomuksistaan 50 tunniksi yhdyskuntapalveluun, ja tuomio sai lainvoiman. Elokuussa 

1999 N:n ajolupa päätettiin peruuttaa 1 vuoden ja 6 kuukauden ajaksi lääninhallituksen 

toimesta. Tätä ennen N oli saanut mahdollisuuden antaa lausuntonsa asiassa, ja N itse oli 

vedonnut muun muassa siihen, ettei hän ollut syyllistynyt liikennerikkomuksiin tapahtu-

neen jälkeen ja siihen, että hän harrastustoiminnassaan ehdottomasti tarvitsisi ajolu-

paansa. N:n valitus asiassa hylättiin lokakuussa 1999, ja päätös ajoluvan peruuttamisesta 

pysytettiin. Tämän johdosta N toi asiansa käsiteltäväksi Euroopan ihmisoikeustuomiois-

tuimeen. 

 

EIT päätyi tuomiossaan tarkastelemaan ensinnäkin sitä, voitiinko ajokortin peruuttamista 

(vrt. suomalainen ajokielto) pitää luonteeltaan rikosoikeudellisena nimenomaan Euroo-

pan ihmisoikeussopimuksen 7 lisäpöytäkirjan 4 artiklan kannalta. Asiaa arvioitaessa sitä 

tarkasteltiin muun muassa Engel-kriteeristön osalta, sekä analysoitiin toimenpiteen pro-

sessuaalista luonnetta suhteessa ne bis in idem -kieltoon. EIT kyseenalaisti tuomiossaan 

ajokortin poisottamisen tapahtuma-ajan; sen mielestä voitiin katsoa että noin 9 kuukautta 

varsinaisen teon jälkeen seurannutta toimenpidettä voitaisiin hyvin perustein esittää luon-

teeltaan enemmänkin rangaistuksenomaiseksi kuin ennaltaehkäiseväksi. Myös seuraa-

muksen ankaruutta, puolitoista vuotta kestävää ajokieltoa, EIT luonnehti tuomiossaan 

huomattavan ankaraksi. Kuitenkaan ajokortin peruuttamisen ei voitu lopulta katsoa mer-

kitsevän uutta oikeudenkäyntiä samassa rikosoikeudellisessa asiassa. Vaikka seuraamuk-

set tulivat voimaan eri menettelyissä, niiden katsottiin asiallisesti ja ajallisesti olevan niin 

läheisessä yhteydessä että ajokortin poisottamisen voitiin nähdä lähinnä olevan Ruotsin 

oikeuden mukainen seuraamus rikkomuksista, joihin N oli syyllistynyt.  

                                                 
112 EIT tapaus Nilsson vs. Ruotsi (13.12.2005). 



45 

 

 

Nilssonin tapauksessa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 lisäpöytäkirjan 4 artiklan ei 

siis katsottu tulleen rikotuksi. Kuitenkin EIT nosti tuomiossaan esiin seikkoja, joiden pe-

rusteella ruotsalaisen ajoluvan peruuttamisen voitaisiin katsoa olevan luonteeltaan anka-

rankin rangaistuksen omainen. Suomalainen ajokieltokäytäntö vastaa periaatteeltaan hy-

vin paljon ruotsalaista ajoluvan peruuttamista, jolloin voidaan mielestäni hyvin perustel-

lusti katsoa, että kyseinen tapaus viitoittaa myös suomalaisen ajokiellon ja ne bis in idem 

-kiellon välistä suhdetta. Perusteluksi siihen, ettei ne bis in idemiä ole ajokieltoasioissa 

rikottu on tähän mennessä kansallisessa oikeudessamme siis riittänyt lähinnä se, kuinka 

ajokielto lopulta määritellään kansallisessa lainsäädännössä, eli on vedottu sen luontee-

seen turvaamistoimenpiteenä113.  

 

 

4.7 Ne bis in idem EIT:n Suomea koskeneen oikeuskäytännön valossa 

 

Kaksoisrangaistavuuden kieltoa on käsitelty jonkin verran viimeaikaisessa EIT:n Suo-

meen liittyvässä oikeuskäytännössä muuten kuin ajokieltoon liittyen. Kuten Dan Helenius 

artikkelissaan ”Ne bis in idem -kiellon rakenne ja ongelmakohdat viimeaikaisen oikeus-

käytännön valossa” kirjoittaa, edellä käsittelemäni ne bis in idemin tulkinnan kannalta 

hyvin merkittävä tapaus Zolotukhin vs. Venäjä114, sekä suoraan suomalaiseen oikeuskäy-

täntöön kohdistuva tapaus Ruotsalainen vs. Suomi115 (jota tulen käsittelemään jäljem-

min), ovat saaneet niin lainsoveltajat, lainsäätäjän, oikeusavustajat kuin tutkijatkin var-

pailleen Suomessa116. Näiden ja muutaman muun merkittävimmän EIT:n tuomitseman 

kaksoisrangaistavuustapauksen perusteella myös suomalaisessa lainkäytössä on jouduttu 

pohtimaan enenevässä määrin hallinnollisen ja rikosprosessuaalisen käytännön toimi-

mista (niin tutkimisen kuin tuomitsemisenkin kannalta) rinnakkain kansallisessa menet-

telyssämme. Ne bis in idemiä on käytetty Suomea vastaan muutamassa eri yhteydessä 

EIT:n antamin tapauksin, joita avaan hieman enemmän tässä alaluvussa. 

                                                 
113 Ks. esim. KHO:2014:95. 
114 EIT tapaus Zolotukhin vs. Venäjä (10.2.2009). Ks. kappale 4.4. 
115 EIT tapaus Ruotsalainen vs. Suomi (16.6.2009). 
116 Helenius 2010: 764. 



46 

 

 

Suomen kannalta yhdeksi ongelmallisimmista kysymyksistä ovat osoittautuneet varsin-

kin ne bis in idemin asettamat rajoitukset suhteessa verotuksessa käytettyihin seuraamus-

järjestelmiin, etenkin verolainsäädännössä säädettyyn ilmoitusvelvollisuuteen liittyen117. 

Esimerkiksi edellä mainitsemassani Ruotsalainen vs. Suomi -tapauksessa ristiriita syntyi, 

kun dieseliä kevyemmin verotettua polttoainetta autoonsa tankannutta Ruotsalaista (myö-

hemmin R) rankaistiin sakkorangaistuksen (720 markkaa) lisäksi myös takautuvasti peri-

tyllä huomattavan suurella polttoainemaksulla (90 000 markkaa). Perusteena polttoaine-

maksun takautuvalle perimiselle esitettiin väite siitä, että tapauksen aikaan voimassa ol-

leella polttoainemaksulailla pyrittiin varmistamaan, etteivät valtion verotulot vähentyisi 

sen johdosta, että diesel-ajoneuvoissa käytettäisiin kevyemmin verotettua polttoainetta. 

Kevyemmin verotetun polttoaineen käyttäminen olisi sinällään ollut lain mukaankin mah-

dollista, mikäli R olisi tehnyt asiasta ennakkoon ilmoituksen ja maksanut päiväkohtaisesti 

käyttämästään polttoaineesta polttoainemaksun.  

 

Tekoa seurannutta maksua määrättäessä R:n väitettiin käyttäneen polttoainetta 20 päivän 

ajan, vaikka hän oli ilmoittanut toimineensa tällä tavoin ainoastaan tämän yhden kerran. 

Asiassa katsottiin näin ollen olleen kyseessä paitsi lievä petos, myös ilmoitusvelvollisuu-

den laiminlyönti, minkä johdosta maksamatta jäänyt polttoainemaksu päädyttiin peri-

mään asianosaiselta kolminkertaisena. Perusteena tälle oli polttoainemaksun ennaltaeh-

käisevä luonne, sen siis oletettiin jatkossa motivoivan tuomittua tekemään ilmoituksen 

vastaavanlaisessa tapauksessa. R:lle tuomitun maksun tai myöskään maksun korotuksen 

ei katsota kansallisessa oikeuskäytännössämme olevan rikosoikeudellinen rangaistus. 

Maksun asettamisen edellytykset erosivat merkittävästi lievän petoksen tunnusmerkeistä, 

ja maksun korottamisella siis puolestaan pyrittiin edistämään sitä, että kevyemmin vero-

tettua polttoainetta käyttävät tekisivät asiasta lainmukaisen ennakkoilmoituksen. Tältä 

osin voidaan mielestäni jokseenkin verrata kyseistä perustelua ajokieltoasioissa kaksois-

rangaistavuuden kieltoa tarkastellessa usein käytettyyn perusteluun siitä, että kyseessä on 

rikosoikeudellisen rangaistuksen sijaa ennaltaehkäisevä toimenpide118. 

                                                 
117 Helenius 2010: 764. 
118 Ks. esim. tapaus KHO:2014:95. 



47 

 

 

Kohtuuttomuuteen ja kaksoisrangaistavuuden kieltoon vedoten R teki asiassa valituksen. 

Käytyään läpi kaikki mahdolliset kansalliset oikeustasot vaatimuksenaan kumota kansal-

lisessa oikeudessa saamansa päätös, R päätyi valittamaan saamastaan tuomiosta Euroo-

pan ihmisoikeustuomioistuimelle. EIT antoi asiassa päätöksensä 16.6.2009, ja sen näke-

myksen mukaan tässä menettelyssä Suomi oli rikkonut Euroopan ihmisoikeussopimuk-

sen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklaa eli kaksoisrangaistavuuden kieltoa kuten valittaja R esit-

tikin. EIT perusteli päätöstään viittaamalla ns. Zolotukhin -tapauksessa119 annettuun tuo-

mioon, jonka mukaan 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan kieltoa voitiin soveltaa sellaisessa ta-

pauksessa, mikäli syytteet tai oikeudenkäynnit perustuivat samoihin (tai olennaisesti sa-

moihin) tosiseikkoihin, jotka koskivat samaa henkilöä ja liittyivät toisiinsa erottamatto-

masti sekä ajan että tilan suhteen.  

 

Tässä tapauksessa oli siis kyse prosessilajien rajat ylittävästä ne bis in idem -vaikutuk-

sesta peräkkäisten menettelyjen välillä, eli R:ltä perityn polttoainemaksun katsottiin ole-

van luonteeltaan rangaistus (mitä se siis ei Suomen verolainsäädännön mukaan kuiten-

kaan lähtökohtaisesti ollut, vaan ennemminkin ennaltaehkäisevä toimenpide) ja näin ol-

len molempien seuraamustyyppien (sakkorangaistuksen ja polttoainemaksun) perustana 

oli ollut Zolotukhin -tapauksen asettamien kriteerien mukaisesti sama teko samassa asi-

assa120. EIT kiinnitti tuomiossaan huomiota etenkin siihen, että R:n saama polttoaine-

maksu oli summaltaan kohtuuton verrattuna siihen, mikä summa valtiolta oli jäänyt saa-

matta kun R ei ollut suorittanut asiassa laissa määrättyä ennakkoilmoitusta eikä suoritta-

nut sen vaatimaa maksua. EIT:n mukaan maksun kolminkertaistamiselle ei olisi ollut pe-

rustetta ilman että se voitaisiin nähdä rikosoikeudellisena rangaistuksena. Näin ollen teot, 

joihin R asiassa syyllistyi (ennakkoilmoituksen tekeminen sekä itse ”väärän” polttoaineen 

käyttäminen) katsottiin rikoksiksi ja näin ollen myös niitä tuomitessa olisi tullut keskittyä 

”idem” -momenttiin, eli asioiden keskinäiseen verrattavuuteen ja samanlaisuuteen. 

                                                 
119 EIT tapaus Zolotukhin vs. Venäjä (10.2.2009). 
120 Vähätalo 2012: 79. 



48 

 

 

Tässä tapauksessa olemassa olevien tosiseikkojen perusteella EIT katsoi, että kummankin 

menettelyn (sakkorangaistuksen sekä polttoainemaksua ja sen korotettua ”hintaa” koske-

neen hallintomenettelyn) kohteena olleet tosiseikat eivät eronneet toisistaan paljoltikaan, 

vaikka rangaistusmääräys edellyttikin tahallisuutta (R oli suorittanut ”väärän” polttoai-

neen tankkauksen itse ja näin menetellessään oli selkeästi ollut tietoinen sen laittomuu-

desta). Näin ollen tapauksen tosiseikkoja pidettiin olennaisesti samoina 7 lisäpöytäkirjan 

4 artiklan kannalta, eikä hallintomenettelyn myöskään voitu katsoa koskevan artiklan 2 

kohdan osoittamaa poikkeustapausta jonka mukaan uudet tosiseikat tai aiemmassa pro-

sessissa tapahtunut virhe voisi olla omiaan uuteen tutkimiseen ja tuomitsemiseen samassa 

asiassakin121. Näin ollen EIT katsoi, että kyseisessä tapauksessa oli menetelty kaksois-

rangaistavuuden kiellon vastaisesti. Mielenkiintoista kyllä, lopulta tapauksessa annettu 

päätös ei velvoittanut valtiota maksamaan R:lle kokonaisuudessaan hänen menettelyssä 

menettämäänsä rahasummaa, vaan ainoastaan korvauksen aineettomasta vahingosta sekä 

oikeudenkäyntikuluista. Tämä perustui siihen, ettei valittaja ollut vaatinut korvausta saa-

mastaan sakkorangaistuksesta eikä myöskään ollut näyttänyt maksaneensa saamaansa 

polttoainemaksua kolminkertaisena. 

 

Tapaus Ruotsalainen selkeytti siis omalta osaltaan tulevaa suomalaista oikeuskäytäntöä 

ajatellen ajatusta siitä, milloin kyseessä voidaan katsoa olevan ”idem”, ”sama asia”. Huo-

mattavaa kyseisen tapauksen tulkinnassa on nähdäkseni myös se, kuinka kotimaisessa 

lainkäytössä jatkossa suhtaudutaan vastaavanlaisiin tapauksiin. Kyseisessä tapauksessa 

mielestäni erittäin huomionarvoinen seikka on idem-momentin tarkentumisen lisäksi esi-

merkiksi R:n kärsimien seuraamusten suhde keskenään; selkeästi rikosperustainen sak-

korangaistus lienee kenelle tahansa pieni su