Sinna Savolainen 

Tulevaisuuden hiilineutraalit kaupungit 

Tarkastelussa Helsingin ja Lahden ilmastotoimenpiteet 

 

 

 

 

  

 

Vaasa 2024 

Johtamisen akateeminen yksikkö 

Aluetieteen Pro gradu   

Hallintotieteiden maisteri 



2 
 

VAASAN YLIOPISTO 
Johtamisen akateeminen yksikkö 
Tekijä: Sinna Savolainen 
Tutkielman nimi: Tulevaisuuden hiilineutraalit kaupungit 
Tutkinto: Hallintotieteiden maisteri 
Oppiaine: Aluetiede 
Työn ohjaaja: Helka Kalliomäki 
Valmistumisvuosi: 2024 Sivumäärä: 88 

TIIVISTELMÄ: 
Ilmastonmuutos on maailmanlaajuisesti merkittävä ajankohtainen huolenaihe. 
Kaupungistumisen myötä kaupungeilla on ilmaston lämpenemiseen suuri vaikutus, minkä vuoksi 
useat kaupungit tavoittelevat hiilineutraaliutta. Tällöin kaupunkien toiminta ei aiheuta enää lisää 
hiilipäästöjä, vaan päästöjä vähennetään yhtä paljon kuin niitä syntyy. Tutkimuksen tavoitteena 
on selvittää keinoja, joilla tutkimuskaupunkini Helsinki ja Lahti voivat saavuttaa asettamansa 
ilmastopoliittiset hiilineutraaliustavoitteet. Kaupunkien toimenpiteiden tutkimisen myötä 
tutkielmassa tehdään myös vertailua toimenpiteiden yhtäläisyyksistä ja eroavaisuuksista, jolloin 
selviää, ovatko kaupunkien ilmastotoimenpiteet samankaltaisia, vai ovatko kaupungit 
kehittäneet omaperäisiä keinoja tavoitteisiin pääsemiseksi. Helsingin on määrä olla hiilineutraali 
vuoteen 2030 mennessä, kun taas Lahti tavoittelee hiilineutraaliutta jo vuonna 2025. Helsingin 
kaupungin tavoitteet ovat kuitenkin haastavammat, sillä pääkaupungin päästöt ovat selvästi 
Suomen suurimmat. Helsingin kaupunki on valikoitunut tutkimuskaupungiksi juuri suuren 
päästövähennystavoitteensa vuoksi. Lahti on toinen tutkimuskaupunki siksi, että se on valittu 
vuonna 2021 Euroopan ympäristöpääkaupungiksi sen toteuttamien ilmastotoimenpiteiden 
ansiosta.  
 
Ilmastopoliittiset toimenpiteet toteutetaan usealla tasolla monitasohallinnan mukaisesti. 
Ilmastopolitiikkaa ohjaa suurilta osin Euroopan unioni (EU), mutta tämän ylikansallisen tason 
lisäksi toimenpiteitä toteutetaan kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla. Tutkimuksessa 
keskitytään kaupunkien hiilineutraaliuteen ja toimenpiteisiin sen saavuttamiseksi, joten 
tutkimuksen toimenpiteet ovat pääasiassa paikallisella tasolla toteutettavia. Monitasohallinnan 
teorian mukaisesti päätökset tehdään yhdellä tasolla, josta ne vaikuttavat muille tasoille. 
Tutkielman aineistona on käytetty artikkeleita, joiden aiheena on ilmastopolitiikka, kaupunkien 
ilmastotoimet sekä tarkemmat toimenpiteet hiilineutraaliuden tavoittelussa. Lisäksi aineistona 
on käytetty dokumentteja liittyen tutkimuskaupunkien tavoitteisiin, strategioihin ja 
toimenpiteisiin. Tutkielma on toteutettu sisällönanalyysin keinoin teoriasidonnaisesti.  
 
Helsingin ja Lahden toteuttamat ilmastopoliittiset toimenpiteet ovat pääosin hyvin samanlaisia. 
Merkittävimmät päästövähennystoimenpiteet kohdistuvat molempien kaupunkien kohdalla 
energiatehokkuuteen, lämmitykseen sekä liikenteeseen. Lahti on toteuttanut 
ilmastotoimenpiteitä paikallisella tasolla omaperäisin keinoin hyödyntämällä esimerkiksi 
uudenlaista teknologiaa liikenteen päästöjen vähentämiseksi uniikin päästökauppaan 
perustuvan sovelluksen avulla. Tällainen sovellus toimii myös esimerkkinä paikallisella 
kaupunkitasolla tehdystä toimenpiteestä, jota voidaan hyödyntää myös laajemmin maailmalla. 
Monitasohallinnan mallia toteuttaen tällainen paikallistasolla kehitetty toimintatapa voidaan 
nostaa ylemmälle tasolle, josta se voidaan levittää laajemmalle alueelle tehokkaamman 
vaikutuksen aikaansaamiseksi.  

AVAINSANAT: hiilineutraalius, ilmastopolitiikka, monitasohallinta, 
päästövähennykset, kaupungit, Helsinki, Lahti 



3 
 

Sisällys 

 

1 Johdanto 5 

1.1 Tutkimuksen tausta 5 

1.2 Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimuskysymykset 7 

2 Tutkimusmenetelmät ja aineisto 9 

2.1 Tutkimusmenetelmät 9 

2.2 Tutkimuskaupunkien valinta 15 

2.3 Aineisto 17 

3 Teoreettinen viitekehys 19 

3.1 Ilmastopolitiikan toteutuksen tasot 19 

3.2 Ilmastotoimet kaupunkialueilla 26 

3.2.1 Liikenne 28 

3.2.2 Rakentaminen 31 

3.2.3 Energiatehokkuus ja lämmitys 34 

3.2.4 Kiertotalous 35 

4. Helsingin ja Lahden ilmastotoimenpiteet 37 

4.1 Helsingin kaupungin paikalliset toimenpiteet 37 

4.1.1 Rakentaminen 39 

4.1.2 Energia ja lämmitys 40 

4.1.3 Liikenne 44 

4.1.4 Kiertotalous 47 

4.2 Lahden kaupungin paikalliset toimenpiteet 49 

4.2.1 Rakentaminen 52 

4.2.2 Energia ja lämmitys 54 

4.2.3 Kiertotalous 58 

4.2.4 Liikenne 59 

4.3 Tutkimuskaupunkien toimenpiteiden yhtäläisyydet ja eroavaisuudet 66 

5. Johtopäätökset 71 

Lähteet 76 

  



4 
 

Kuvaluettelo 

 

 

Kuva1. Sisällönanalyysin etenemisen vaiheet. 111 

Kuva2. Helsingin ja Lahden kaupungit kartalla. 17 

Kuva3. Lahden kaupungin tuotantoperusteinen päästökehitys. 50 

  



5 
 

1 Johdanto 

 

1.1 Tutkimuksen tausta 

  

Ilmastonmuutos on kiinnostanut tutkijoita jo useiden vuosikymmenien ajan (Dufva, 

2020, s.15). 2010-luvulla aihe sai entistä enemmän huomiota, kun 

hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi raportin, joka koski ilmaston sen 

hetkistä tilaa. Ilmastonmuutos on yksi tämän päivän suurimmista globaaleista 

kriiseistä, joka on aiheutunut ihmisen toiminnan seurauksena (WWF, 2023). 

Ekologisella kestävyyskriisillä tarkoitetaan maapallon kantokyvyn rajojen ylittymistä 

sekä ympäristön tilan huononemista. Lämpötilan nousu globaalilla tasolla tulisi 

rajoittaa 1,5 asteeseen (Ilmastopaneeli 2018, s. 5). Suomi on mukana lämpötilan 

nousun hillitsemisessä vähentämällä kasvihuonekaasuja tavoitteen mukaisesti 

hiilineutraaliuteen saakka vuoteen 2030 mennessä.  

 

Ilmaston lämpenemisen riittävän nopea rajoittaminen on tärkeää, jotta 

ilmastonmuutos pysyy hallinnassa (Alhola & Seppälä 2014, s. 8). Hiilineutraalius 

nähdään yhtenä keinona lämpenemisen rajoittamiseksi, ja vähähiilinen sekä 

vähäpäästöinen yhteiskunta on useiden maiden ja alueiden tavoitelistalla. 

Hiilipäästöjä vähentämällä yhdessä paikassa voidaan kompensoida päästöjä 

jossakin muualla, ja päästöjen kompensointi on ollut tärkeässä roolissa ilmaston 

lämpenemisen hillitsemisessä (Trexler & Kosloff, 2006, s. 34). Merkittävien 

päästövähennysten tavoittelussa välitavoitteena on esimerkiksi hiilineutraalius, 

jossa päästöt sekä hiilinielut ovat yhtä suuret (Ilmastopaneeli 2018, s. 4). 

Hiilineutraaliuden jälkeen voidaan saavuttaa jopa hiilinegatiiviset päästöt, jolloin 

hiilipäästöjä aiheutuu vähemmän kuin niitä varastoituu. Suomi voi tehdä omat 

välitavoitteensa, mutta lisäksi on noudatettava EU:n ilmastolainsäädännön 

määrittämiä tavoitteita sekä toteutettava Pariisin sopimuksessa määriteltyjä kohtia. 

Välitavoitteet ovat merkittäviä erityisesti liikenteen, prosessiteollisuuden sekä 

energiantuotannon alueilla.  



6 
 

    

Ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi on tehty erilaisia toimenpidesuunnitelmia. 

Suomen kaupunkien ilmastotoimien edistämisessä toimii esimerkiksi hiilineutraaleja 

kuntia kohti pyrkivä Hinku -ohjelma sekä Fisu (Finnish Sustainable Communities). 

(Huovila ja muut, s.4.) Toimenpidesuunnitelmista yksi on myös keskipitkän aikavälin 

ilmastosuunnitelma KAISU, joka on suunnitelma, joka laaditaan kerran vaalikauden 

aikana. (Ympäristöministeriö, 2020.) Se vaikuttaa päästökauppasektorin ulkopuolelle 

sisältäen päästökehitysarviot sekä ilmastotoimenpideohjelman. (Maa- ja 

metsätalousministeriö 2023a.) Suunnitelma sisältää myös muun muassa liikenteen, 

jätehuollon ja työkoneiden sekä rakennusten erillislämmityksen ja osan maatalouden 

päästöistä (Ympäristöministeriö, 2020). Nykyinen suunnitelma on laadittu vastaamaan 

hallituksen tavoitetta Suomen hiilineutraaliudesta vuoteen 2035 mennessä. 

  

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman toteutumista seurataan 

eduskunnassa, jonne valtioneuvoston tulee vuosittain lähettää ilmastovuosikertomus 

tarkastettavaksi. KAISU perustuu eri sektoreiden suunnitelmiin koskien 

päästövähennyksiä sekä -kustannuksia (VNS, 2017, s. 41). Suunnitelmien avulla yritetään 

selvittää, miten riittäviä nykytoimet päästövähennystavoitteiden kannalta ovat ja millä 

tavoin niitä pitää tarpeen vaatiessa muuttaa. Keskipitkän aikavälin suunnitelman lisäksi 

on myös pitkän aikavälin suunnitelma, jossa päästövähennystavoitteet tulisi pyrkiä 

saavuttamaan vuoteen 2050 mennessä (Työ- ja elinkeinoministeriö 2023). 

 

Poliittisessa keskustelussa hiilineutraalius on nykyisin keskeisessä roolissa, ja 

kaupunkien ilmastotoimilla nähdään olevan merkittävä rooli ilmastotavoitteiden 

saavuttamisessa (Huovila ja muut, 2022). Useat kaupungit ovat mukana 

hiilipäästöjen vähentämiseen tähtäävissä toimenpiteissä (Kilkis, Ulpiani & Vetters, 

2024). Kaupungit voivat vaikuttaa hiilipäästöihin monenlaisin tavoin, mutta 

kuitenkin päästövähennyksiä tavoitellessa huomioon on otettava kaupunkien 

ominaispiireet. Kaupungit tarvitsevat kuitenkin tukea toimintasuunnitelmien 

laatimiseksi, uusien innovaatioiden kehittämiseen sekä toimien arviointiin (Hovila 



7 
 

ja muut, 2022, s.1). Myös sidosryhmien keskisen yhteistyön lisääminen vaatii usein 

tukea ulkopuolelta. Suurin osa väestöstä asuu kaupunkialueilla, jolloin kaupunkien 

aiheuttamien päästöjen osuus on kaupunkiväestön määrän lisääntyessä kasvanut 

(Salvia ja muut, 2023). Väestömäärän kasvusta huolimatta päästöjen vähentämistä 

pidetään mahdollisena. Päästöjen vähentämisen lisäksi ilmastonmuutoksen 

hillintä sekä ilmansaasteiden vähentäminen ovat haasteita, joita yritetään poliittisin 

keinoin hillitä. Puhdasta ilmaa voidaan pitää ihmisoikeutena, jonka vuoksi 

esimerkiksi EU ja YK ovat päättäneet toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi 

erilaisten ilmastopoliittisten toimenpiteiden avulla. 

  

 

1.2 Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimuskysymykset 

 

Tutkielman tarkoituksena on tutkia niitä toimia, joiden avulla tutkimuskaupungit 

pyrkivät saavuttamaan ilmastopoliittiset tavoitteet monitasohallinnan 

muodostamassa viitekehyksessä. Tutkimuksessani haluan selvittää, minkälaiset 

ovat tutkimuskaupunkieni Helsingin ja Lahden keinot hiilineutraaliustavoitteiden 

saavuttamiseksi. Helsinki tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä 

(Helsinki, 2024) ja Lahden kaupungin tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2025 

mennessä (Lahti, 2021a). Lisäksi tässä tutkielmassa selvitetään, millaisin tavoin 

keinot mahdollisesti eroavat toisistaan. Ilmastonmuutoksen hillitseminen on 

ajankohtaista kaikkialla maailmassa, jolloin Suomen ilmastotoimiin vaikutetaan 

myös ulkoapäin, ja myös tämän työn tutkimuskaupunkien toimet liittyvät laajempiin 

ilmastotavoitteisiin. 

 

Tutkimuskysymykseni ovat: 

  

1. Millaisin keinoin Helsinki ja Lahti pyrkivät saavuttamaan ilmastopoliittiset 

hiilineutraaliustavoitteet? 

2. Millä tavoin Helsingin ja Lahden ilmastotoimet eroavat toisistaan? 



8 
 

 

 1.3 Tutkimuksen rakenne 

  

Luvussa kaksi kerron käyttämästäni aineistosta ja siitä, miksi olen valinnut tietyt 

kaupungit tarkasteluun. Luvussa käsittelen tutkimuksessa käytettyjä aineistoja, joiden 

pohjalta sisällönanalyysi on tehty. Tiedonhakumenetelmien kohdalla käyn läpi sitä, 

millaisilla keinoilla tietoa pyrin löytämään, ja millaisin menetelmin löytynyttä tietoa olen 

lähtenyt karsimaan pois ja millaisin keinoin olen analysoinut löytämääni aineistoa. 

  

Luvussa kolme eli teorialuvussa käsittelen tarkemmin teoreettisen viitekehyksen 

muodostavia käsitteitä. Luvussa kerron ilmastotoimista, joita kaupungeissa on 

mahdollista tehdä hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamista varten. 

Ilmastotavoitteita ohjataan myös ulkopuolelta, jonka vuoksi kerron myös poliittisten 

ohjauskeinojen vaikutuksista kaupunkien ilmastotavoitteiden muodostumiseen. 

Luku neljä eli analyysiluku sisältää tutkimuskysymysten perusteella tapahtuvan 

tutkimuksen tarkastelun ja vastausten etsimisen kysymyksiin sisällönanalyysia 

hyödyntäen. Luvussa analysoidaan tarkasteltujen kaupunkien toimia 

hiilineutraaliuden saavuttamiseksi. Luku viisi sisältää pohdintaa ja johtopäätökset 

kaupunkien ilmastopoliittisiin tavoitteisiin vastaavista toimenpiteistä sekä niiden 

eroavaisuuksista ja yhtäläisyyksistä. 

  



9 
 

2 Tutkimusmenetelmät ja aineisto 

  

2.1 Tutkimusmenetelmät 

 

Teen Pro gradu -tutkimukseni sisällönanalyysina. Tutkimuskohteeni vuoksi 

kyseessä on myös tapaustutkimus, sillä tutkin kahden yksittäisen kaupungin 

ilmastotavoitteita sekä niiden toteutuskeinoja. Tapaustutkimuksella tarkoitetaan 

tutkimusta, jonka kohteeksi on valittu joukko erilaisia tapauksia tai jokin yksittäinen 

tapaus, tapahtuma tai tilanne (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka, 2006). 

Tapaustutkimuksessa tapauksia pyritään tutkimaan, selittämään sekä kuvaamaan 

käyttäen erityisesti miksi ja miten -kysymyksiä. Tutkimusaineistoni analysoin 

teoriasidonnaisen sisällönanalyysin avulla. 

 

 

Sisällönanalyysi on perusanalyysimenetelmä, jota voidaan käyttää kaikenlaisessa 

laadullisessa tutkimuksessa (Tuomi & Sarajärvi, 2009, s.91). Laadullisen 

tutkimuksen eri analyysimenetelmät useimmiten perustuvat jollain tavoin 

sisällönanalyysiin, jos sillä tarkoitetaan esimerkiksi kirjoitettujen tai kuultujen 

teoreettisena viitekehyksenä toimivien sisältöjen analyysia. Tällöin 

sisällönanalyysia ei pidetä ainoastaan laadullisen tutkimuksen 

analyysimenetelmänä. Sisällönanalyysi on menettelytapa, jolla voidaan analysoida 

objektiivisella ja systemaattisella tavalla erilaisia dokumentteja (s. 103–104). 

Dokumentti voi olla lähes mikä tahansa tekstimuotoinen materiaali, kuten kirja, 

artikkeli, raportti, haastattelu tai keskustelu. Sisällönanalyysin pyrkimyksenä on 

saada yleistetty sekä tiivistetty kuvaus tutkittavasta asiasta sekä etsiä tekstin 

merkityksiä. Johtopäätösten tekeminen tutkimuksessa ei sisällönanalyysilla 

kuitenkaan onnistu, vaan sitä voidaan käyttää lähinnä johtopäätösten tekemiseen 

tarvittavan aineiston keruuta varten. 

 



10 
 

Sisällönanalyysi voidaan tehdä kolmella erilaisella tavalla, joita ovat 

teorialähtöinen, aineistolähtöinen sekä teoriasidonnainen sisällönanalyysi (Tuomi 

& Sarajärvi, 2009, s. 107–108). Teorialähtöisessä analyysissa analyysia ohjaa jo 

olemassa oleva teoria, jota käytetään yleensä silloin, kun halutaan testata kyseistä 

teoriaa tai mallia uudessa tilanteessa (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka, 2023b). 

Teorialähtöistä analyysia voidaan kutsua myös deduktiiviseksi analyysiksi. 

Teorialähtöisessä analyysissa muodostetaan analyysirunko, jonka sisälle kootaan 

erilaisia kategorioita ja luokkia aineiston perusteella (Tuomi & Sarajärvi, 2009, s. 

113). Tällöin aineistosta etsitään analyysirunkoon sinne kuuluvat asiat, ja uusia 

luokkia tehdään asioista, jotka jäävät rungon ulkopuolelle. Myös ainoastaan 

analyysirunkoon sopivien asioiden kerääminen analyysia varten on mahdollista. 

 

Aineistolähtöistä sisällönanalyysia kutsutaan myös induktiiviseksi analyysiksi 

(Tuomi & Sarajärvi, 2009, s. 108–110). Sisällönanalyysia aloittaessa määritellään 

analyysiyksikkö, jonka määrittämiseen vaikuttaa aineiston laatu sekä 

tutkimustehtävä. Analyysiyksikkö voi olla esimerkiksi sana, lause tai lauseen osa. 

Aineistolähtöinen analyysi voidaan jakaa kolmeen eri vaiheeseen, joita ovat 

aineiston pelkistäminen eli redusointi, aineiston ryhmittely eli klusterointi sekä 

teoreettisten käsitteiden luominen eli abstrahointi. Myös teoriaohjaavassa 

sisällönanalyysissa rakenne on samantyyppinen kuin aineistolähtöisessä 

analyysissa (Tuomi & Sarajärvi, 2009, s. 118). Alla olevassa kuviossa on kuvattu 

sisällönanalyysin päävaiheet. 

 



11 
 

 

Kuva1. Sisällönanalyysin etenemisen vaiheet. (Tuomi & Sarajärvi, 2009, s. 108–110). 

 

Aineistolähtöisessä analyysissa redusointivaiheessa aineistoa tutkimalla haetaan 

tutkimuksen kannalta tärkeät kohdat, jotka pelkistetään ja listataan (Tuomi & 

Sarajärvi, 2009, s. 109–110). Löydetyistä pelkistetyistä ilmauksista etsitään 

eroavaisuuksia ja samanaisuuksia, jonka jälkeen ne voidaan klusteroida. 

Klusteroinnin eli ryhmittelyn avulla pelkistettyjä käsitteitä ryhmitellään 

samankaltaisten käsitteiden mukaisesti ja yhdistellään alaluokkiin. Alaluokkien 

ryhmittelyn jälkeen niistä kootaan yläluokkia, joista ryhmitellään pääluokkia. 

Pääluokat voidaan lopulta ryhmitellä yhdistävään luokkaan. Klusteroinnin avulla 

voidaan alustavasti kuvata tutkimuskohdetta. 

 

Klusterointia voidaan pitää osana kolmantena vaiheena olevaa abstrahointia (Tuomi 

& Sarajärvi, 2009, s. 111). Abstrahoinnissa pyritään muodostamaan teoreettisia 

käsitteitä tutkimuksen kannalta olennaisista asioista. Alkuperäisen materiaalin 

käyttämät ilmaisut muutetaan teoreettisiksi käsitteiksi sekä johtopäätöksiksi. 

Luokkia yhdistelemällä voidaan aineiston abstrahointia jatkaa niin pitkälle kuin se 

sisällön puolesta on mahdollista. Abstrahointia voidaan tehdä sekä alaluokista 

yläluokkiin ja edelleen pääluokkiin, sekä yläluokista pääluokkien kautta 

yhdistävään luokkaan. 

 



12 
 

Teoriaohjaava sisällönanalyysi on hyvin samankaltainen kuin aineistolähtöinen 

analyysi, sillä ainoa eroavaisuus niiden välillä näkyy abstrahointivaiheessa (Tuomi 

& Sarajärvi, 2009, s. 117). Aineistolähtöisessä analyysissa teoreettiset käsitteet 

saadaan käytettävästä aineistosta, mutta teoriaohjaavassa analyysissa käsitteet 

ovat jo valmiina analyysia varten. Teoriaohjaavan analyysin teossa voidaan 

etukäteen päättää, etsitäänkö alkuperäisestä materiaalista tietyn teorian mukaisia 

asioita vai tehdäänkö analyysi aineiston ehdoilla liittäen se lopuksi haluttuun 

teoriaan sopivaksi. Omassa työssäni käytän pohjana teoriaa, jonka perusteella jaan 

sieltä nousevia ilmastotoimenpiteisiin liittyviä asioita teemoittain omiin ryhmiinsä 

tuoden analyysissa esiin tulleita asioita osaksi teorian mukaisia teemoja. Teemat on 

muodostettu kaupunkien keinoista pyrkiä ilmastotavoitteita kohti, mutta samalla 

on huomioitu hallinnon eri tasojen tuomaa ohjausta ilmastotoimenpiteisiin. 

 

Koska tutkimuksessani käsittelen hiilineutraaliutta tiettyjen kaupunkien osalta, on 

tutkimukseni tapaustutkimus. Tapaustutkimus muistuttaa usein laadullista 

tutkimusta, sillä kummassakin tehdään laajaa tutkimusta jostakin tietystä asiasta 

tai ilmiöstä (Vuori, 2023). Tapaustutkimuksella voidaan kuitenkin tarkoittaa vielä 

tarkemmin aseteltua tutkimusta, sillä tutkimus voi rakentua täysin tietyn ilmiön tai 

tapauksen tai pienen tapausjoukon ympärille. Tapaustutkimukset voivat olla 

mittasuhteiltaan hyvin erilaisia, sillä tutkija voi päättää itse minkälaiseen 

tapaukseen tapaustutkimuksen haluaa kohdistaa. 

  

Kaikki laadullinen tutkimus ei ole tapaustutkimusta, vaikka laadullisesta 

tutkimuksesta tuleekin tapaustutkimukseen jatkuvasti uusia vaikutteita (Eriksson & 

Koistinen, 2005, s. 2). Tutkimuksessa ei ole syytä käyttää ainoastaan jotakin tiettyä 

tutkimusmenetelmää tai -suuntausta, vaan valikoida niiden joukosta ne, joiden 

avulla tapaustutkimuksen moniulotteisuus ymmärretään ja tutkimuskysymyksiin 

löydetään vastaukset. Usein materiaalia aiheeseen liittyen on paljon, jolloin 

aineistoa karsimalla ja tutkimalla löytää materiaalin joukosta sen tietyn tapauksen, 

josta tutkimuksen päätyy tekemään (Vuori, 2023). Tapaustutkimus voi 



13 
 

toteutukseltaan olla laaja. Se voi sisältää esimerkiksi tilastoja, haastatteluja, 

media-aineistoa sekä havainnointia. Tapauksesta on pyrkimyksenä saada 

mahdollisimman laaja ja monipuolinen kuva. 

 

Eriksson ja Koistinen (2005, s. 9) mainitsevat, että Staken vuoden 1995 tutkimuksen 

mukaan tapaustutkimukset voidaan jakaa kolmeen erilaiseen tyyppiin. Tyyppien 

jaottelu voidaan tehdä tutkimuksen perusoletusten, tapauksen tavoitteiden, 

luonteen sekä lukumäärän perusteella. Näistä tapaustutkimuksen tyypeistä 

ensimmäisenä on itsessään arvokas tutkimus, jolloin tutkijan kiinnostus kohdistuu 

johonkin tiettyyn tutkimukseen, josta hän haluaa saada yksityiskohtineen 

mahdollisimman hyvän käsityksen. 

  

Toisena tyyppinä he mainitsevat välineellisen tutkimuksen, jolloin tutkimuksessa ei 

pyritä ymmärtämään tapauksen kohdetta itsessään, vaan sen avulla pyritään 

välineellisesti ymmärtämään jotakin muuta asiaa (Eriksson & Koistinen, 2005, s.9). 

Kolmantena tyyppinä on kollektiivinen tapaustutkimus, jossa tutkimuksen 

muodostamisessa on käytetty useita erilaisia tapauksia, joiden välisen 

koordinaation avulla pyritään saamaan tutkittavasta kohteesta parempi ymmärrys 

sekä teoria tutkimukselle. 

  

Tapaustutkimukset voidaan jakaa myös kahteen eri tutkimustyyppiin, joita ovat 

ekstensiivinen sekä intensiivinen tapaustutkimus (Eriksson & Koistinen, 2005, s. 15–

17). Ekstensiivisessä tapaustutkimuksessa on pyrkimyksenä löytää ilmiöitä ja 

yleisiä malleja sekä kehittämään replikoinnin eli järjestelmällisen vertailun avulla 

uusia käsitteitä ja ideoita. Huomio kiinnitetään pääosin teoreettisiin käsitteisiin, 

eikä tosielämän tapausten ymmärtämiseen. Ekstensiivisessä tapaustutkimuksessa 

pyritään testaamaan aiempia teoreettisia käsitteitä sekä täydentämään niitä 

uudessa ympäristössä. Lisäksi voidaan kehittää ja kokeilla uusia käsitteitä sekä 

teoreettisia ideoita. Ekstensiivinen tapaustutkimus perustuu tutkittavien tapausten 

vertailuun, jolloin kyseessä on vertaileva tutkimusasetelma ja tutkijan tulee 



14 
 

päättää, miten vertailua tehdään. Tutkija voi etsiä tapauksesta esimerkiksi 

eroavaisuuksia, samankaltaisuuksia tai niitä molempia. 

  

Intensiivisellä tapaustutkimuksella taas tavoitellaan teoreettisesti mielenkiintoista, 

ainutlaatuista kuvausta, ymmärrystä sekä tulkintaa tapauksesta (Eriksson & 

Koistinen 2005, s. 15–17). Tietoa pyritään tuottamaan yhdestä tai enintään kahdesta 

eri tapauksesta, jolloin tapausta tutkitaan monipuolisesti niin taloudellisessa, 

sosiaalisessa, teknologisessa sekä kulttuurisessa ympäristössä. Tutkija voi päättää 

itse, mikä hänen tutkimuksessaan on kiinnostavaa ja valita kriteerit sen mukaan, 

jolloin tutkija voi tuottaa oman tulkintansa tutkittavasta tapauksesta. Haasteena 

intensiivisessä tapaustutkimuksessa on yhdistää empiiriseen analyysiin 

teoreettisia käsitteitä sekä ideoita niin, että lukija saadaan oppimaan ja hyötymään 

oppimistaan asioista. 

  

Pro gradu -työssäni hyödynnän kollektiivista tapaustutkimusta, sillä 

tutkimuksessani käsittelen useampaa Suomen kaupunkia, joita tutkimalla saa 

laajemman käsityksen Suomen kaupunkien keinoista olla hiilineutraaleja osana jo 

vuoden 2019 hallitusohjelmassa (Valtioneuvosto, 2019a, s. 34) määriteltyä 

tavoitetta, jonka mukaan Suomen tulisi olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. 

Kollektiivisen tapaustutkimuksen lisäksi pyrin työssäni hyödyntämään 

ekstensiivistä tapaustutkimusta ennemmin kuin intensiivistä, jolloin useaa 

kaupunkia tutkimalla voi tehdä vertailua niiden kesken ekstensiivisen tutkimuksen 

mallin mukaisesti. 

  

Vertailututkimusta voidaan käyttää, kun halutaan selittää, analysoida tai tunnistaa 

tutkittavien asioiden välillä olevia eroavaisuuksia sekä samanlaisuuksia (Hantrais, 

1995). Vertailevaa tutkimusta voidaan tehdä esimerkiksi kvantitatiivisiin 

aineistoihin sekä tilastollisiin analyysimenetelmiin tai kvalitatiivisiin aineistoihin ja 

menetelmiin perustuvana tutkimuksena (Koppa, 2015). Vertailua voi tehdä 

erilaisista vertailukelpoisista kohteista. Omassa tutkimuksessani vertailun 



15 
 

kohteena on kaksi erilaista kaupunkia, jolloin on mahdollista vertailla niiden 

samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia hiilineutraaliustavoitteisiin ja niiden 

saavuttamiksi tehtäviin toimiin liittyen. Tutkimukseni kannalta katsoin sopivaksi 

valita käsittelyyn kaksi kaupunkia, jotta vertailututkimus on mahdollista tehdä 

ilman, että tutkielmasta tulee tarpeettoman laaja. Vertailun toteutan teemoittelun 

avulla luotujen ryhmien sisältöä vertaamalla tutkimuskaupungeistani saatuihin 

tietoihin. 

 

 

2.2 Tutkimuskaupunkien valinta 

 

Tutkimukseeni valitut kaupungit ovat Lahti ja Helsinki. Lahden valintaa 

tutkimuskohteeksi perustelen sillä, että Lahden kaupunki valittiin Euroopan 

komission toimesta vuoden 2021 Euroopan ympäristöpääkaupungiksi ollen 

samalla ensimmäinen kyseisen nimityksen saanut Suomen kaupunki (Lahti, 

2021a). Helsingin kaupungin päästövähennystavoite on Suomen viiden suurimman 

kaupungin joukosta selvästi kunnianhimoisin. Suurimmat kaupungit väkiluvun 

mukaan järjestettynä ovat Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa ja Oulu (Kuntaliitto, 

2024a). Esimerkiksi seuraavaksi suurimman kaupungin Espoon tavoitteena on 

vähentää päästöjä vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 niin, että päästöt vähenevät 

1224 hiilidioksidiekvivalenttitonnista (kt CO2-ekv) 245 kt CO2-ekv:iin, jolloin 

vähennysten tarve on alle 100 kt CO2-ekv (Espoo, 2023). Tampereen päästöt 

vuonna 1990 olivat noin 1300 kt CO2-ekv, joka vähennystavoitteiden mukaisesti 

tulisi saada laskettua vuoteen 2030 mennessä tasolle 260 kt CO2-ekv, eli vähennys 

olisi reilu 1000 kt CO2-ekv (Hiilineutraali Tampere 2030, 2022, s. 6).  

 

Vantaan kaupungilla on tavoitteena vähentää päästöjä vajaan 700 t CO2-ekv:n 

verran (Vantaan resurssiviisauden tiekartta, 2022, s.10). Oulun tilanteessa päästöjä 

pyritään vähentämään tavoitevuoteen 2030 mennessä reilu 3 t CO2-ekv:n verran 

(OUKA, 2018, s. 3). Helsingissä sen sijaan päästöt ovat vuonna 1990 olleet jopa 3,5 



16 
 

Mt CO2-ekv, jolloin 80 prosentin päästövähennystavoitteen mukaisesti kaupungin 

tavoitevuoden 2035 aikana korkeintaan 700 kt CO2-ekv (Hiilineutraali Helsinki 2035 

-toimenpideohjelma, 2018, s. 8). Vähennystavoite on huomattavasti suurempi, kuin 

maan muilla suurimmilla kaupungeilla.  

 

Tutkimuskaupunkini ovat keskenään melko erilaisia. Helsinki on vuonna 1550 

perustettu kaupunki (Helsinki, 2021). Se on yli 664 000 asukkaan ansiosta selvästi 

Suomen suurin kaupunki (Hel, 2024). Seuraavaksi tulevan Espoon väkiluku jää 

reiluun 300 000 asukkaaseen, eli Helsingin kaupunki on yli kaksi kertaa suurempi 

kuin Suomen seuraavaksi toisiksi suurin kaupunki (Kuntaliitto, 2024a).  Alle 18-

vuotiaiden osuus Helsingin väkiluvusta on noin 112 300 henkilöä, eli aikuisväestön 

osuus kaupungin asukkaista on hieman yli 80 prosenttia (Hel, 2024). Helsingin 

kaupungissa asuu naisia hieman enemmän kuin miehiä ja kaupungin koko väestön 

keski-ikä on noin 41 vuotta, mikä on vähemmän kuin koko maassa keskimäärin 

(Helsinki, 2023, s. 8–10).  

 

Lahti on saanut kaupunkinimityksen vuonna 1905 (Lahtiguide, 2017). Lahden 

väkiluku on 120 700, mikä tekee siitä Suomen 9:nneksi suurimman kaupungin 

(Lahti.fi, 2024). Lahdessa alaikäisten määrä väestöstä on noin 20 000 henkilöä, 

jolloin täysi-ikäisten osuus Lahden kaupungin asukkaista on myös reilu 80 

prosenttia (Tilastokeskus, 2023a). Vuoden 2022 lopun tietojen mukaan Lahden 

asukkaiden keski-ikä on noin 45 vuotta (Tilastokeskus, 2022). 

 

Alla olevassa kuvassa näkyy Helsingin sekä Lahden kaupunkien sijainti kartalla. 

Molemmat kaupungit sijaitsevat Etelä-Suomen alueella. Helsinki sijaitsee 

Uudellamaalla aivan Suomenlahden rannalla, kun taas Lahti sijaitsee 

sisämaakaupunkina ja Päijät-Hämeen maakuntakeskuksena Helsinkiä 

pohjoisempana ja hieman idempänä. 

 



17 
 

 

Kuva2. Helsingin ja Lahden kaupungit kartalla. (Maanmittauslaitos, 2024). 

  

 

2.3 Aineisto 

  

Tutkimuksessani käytetty aineisto on osittain verkkomateriaalia sekä Helsingin ja Lahden 

kaupunkien asiakirjoja sekä ilmasto- ja energiapolitiikkaa koskevia dokumentteja, joilla 

tarjotaan tietoa tämänhetkisestä tilanteesta ilmastotoimiin ja tavoitteisiin liittyen. Tutkin 

myös kaupunkien kaupunkistrategioita sekä nettisivuja, joista poimin kaupunkien 

tavoitteita sekä keinoja niiden toteutukseen. Esimerkiksi Helsingin vuosien 2021–2025 

kaupunkistrategiassa (2021) on mainittu ohjelmia sekä painopisteistä, jotka liittyvät 

ilmastoon, ympäristöön sekä kaupungin liikenneratkaisuihin. Strategiassa mainitaan 

kaupungin ilmastotavoitteita, toimenpiteitä sekä tavoitteiden saavuttamiseen liittyviä 

ohjelmia.  

 

Myös Helsinki Hiilineutraaliksi -sivulle (2024) kaupunki on koonnut tarkemmin 

kaupungin toimenpiteitä, joilla se pyrkii saavuttamaan hiilineutraaliuden tavoitevuoteen 

2030 mennessä. Lahden kaupunki taas on koonnut ilmastotavoitteet sekä toimenpiteet 



18 
 

tavoitteiden saavuttamiseksi vuosien 2023–2030 ilmasto-ohjelmaan (Lahden ilmasto-

ohjelma 2023–2030, 2023). Ilmasto-ohjelmassa on kerrottu myös erilaisia ohjelmia 

toimintakausineen sekä tarkempine kuvauksineen. 

 

Teoreettisen viitekehyksen muodostaviin osiin pyrin löytämään tutkimusaineistoa 

kaupunkien ilmastotoimista sekä keinoista, joita kaupungit voivat hyödyntää tavoitteisiin 

pääsemiseksi. Monica Salvia ja muut (2023) ovat kertoneet kaupunkien sitoutumisesta 

hiilineutraaliuteen huomioiden kaupunkien yhteistyön sekä kaupunkien omat, 

paikalliset ilmastotavoitteet. Westerhoff ja Juhola (2010) puolestaan ovat kertoneet, että 

ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen vaativat aiempaa yhä nopeampia 

poliittisia kehitystoimenpiteitä.  

 

Aineiston valinnassa pidän tärkeänä kriteerinä monipuolisia lähteitä, jolloin 

tapaustutkimuksen mallin mukaisesti tutkittavasta tapauksesta saa niin laajan kuvan kuin 

materiaalin pohjalta on mahdollista. Löydetyn materiaalin valinnassa kiinnitän huomiota 

siihen, että se käsittelee mahdollisimman suorasti hiilineutraaliutta, kaupunkien 

ilmastotoimia, tutkimuskaupunkien ilmastotavoitteita sekä kaupunkien 

ilmastopolitiikkaa. Aiheeseen sopivan aineiston löydyttyä tutkin, onko siitä saatava tieto 

enää ajankohtaista vai onko aineisto jo vanhentunutta. Tämän vuoksi pyrin löytämään 

aineistoa, joka on mahdollisimman tuoretta.  

 

  



19 
 

3 Teoreettinen viitekehys 

  

3.1 Ilmastopolitiikan toteutuksen tasot 

 

Ilmastonmuutoksesta ympäristöön kohdistuvat vaikutukset lisäävät tarvetta 

ympäristöpolitiikalle (Westerhoff ja Juhola, 2010). Ilmastonmuutoksen 

aiheuttamien vaikutusten lisääntyessä ilmastopolitiikkaa tulee kehittää myös 

aiempaa nopeammin. Tärkeää on käyttää resursseja erilaisten 

sopeutumisohjelmien sekä -suunnitelmien tekemiseen. Politiikkaa toteutetaan 

usein kansainvälisellä tasolla, jolloin paikallisessa päätöksenteossa ollaan 

riippuvaisia kansainvälisistä poliittisista päätöksistä. Tällöin esimerkiksi 

kaupunkien on otettava paikallisissa ilmastotoimissaan huomioon myös 

kansainvälisellä tasolla tehdyt ilmastopoliittiset päätökset.  

 

Ilmastopoliittisia päätöksiä tehdään esimerkiksi EU:ssa monitasoisen hallinnan 

(Multi-level governance) keinoin (Kleider, 2020). Monitasoinen hallinta on laajasti 

päivittäisessä käytössä kansainvälisessä EU:n päätöksenteossa, sillä se kuvaa niin 

poliittisten päättäjien kuin tutkijoidenien mielestä toimivallan jakautumista useiden 

eri tasojen toimijoiden kesken. Monitasohallinnan mukaista vuorovaikutusta 

toteutetaan sekä keskus-, alue- sekä paikallishallinnon välillä (Allain-Dupré, 2020). 

Näiden lisäksi toiminta-alue on kuitenkin laajempi, sillä monitasohallinnan vaikutus 

ulottuu paikallisten julkisten toimijoiden ulkopuolelle myös ylikansalliselle tasolle. 

Ilmastonmuutokseen liittyvät haasteet edellyttävät tehokasta yhteistoimintaa eri 

hallintotasojen sekä lainkäyttöön liittyvien toimijoiden kesken, sillä sen aiheuttamat 

ulkoisen vaikutukset ovat niin suuria, ettei yksikään valtio tai paikallishallinto pysty 

ratkaisemaan haasteita itsenäisesti. 

 

Monitasohallinnan mukaan valta jakautuu eri tasojen välillä valuen ylhäältä alas ja 

nousten alhaalta ylös (Kleider, 2020). Euroopan alueella eniten valtaa käyttää EU. 

Tutkimuksissa on pyritty selvittämään sitä, miten laajasti jäsenvaltiot noudattavat 



20 
 

EU:n lainsäädäntöä ja ottavat sen osaksi omaa kansallista lainsäädäntöään. Kun 

valta valuu ylhäältä alemmas, vaikuttaa se alemman hallinnon poliittisiin valintoihin 

sekä taloudelliseen vastuuseen sekä kilpailuun hallitusten välillä. Kansalliset 

hallitukset eivät helposti sopeudu päätöksiin, joita EU tekee, vaan ne yrittävät 

muokata EU:n politiikkaa itse parhaaksi näkemällään tavalla. Monitasohallinta ei 

kuitenkaan tarkoita sitä, että ainoastaan paikallistason hallinta vahvistuu (Allain-

Dupré, 2020). Pikemminkin hallinnan jakautuminen ylikansalliselta tasolta 

paikallishallinnon tasolle jakaa vastuuta ja auttaa toteuttamaan paikkaperusteista 

aluepolitiikkaa. 

 

Nykyisin voidaan ajatella monitasohallinnan olevan pakollinen osa 

ilmastopolitiikan suunnittelua ja toteutusta (Allain-Dupré, 2020). Hallinnan 

monitasoisuus ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta, sillä hallinnan 

toteuttamisessa on havaittavissa useita haasteita. Haasteita aiheuttaa esimerkiksi 

hallinnon tasojen väliset riippuvuudet sekä niiden keskinäinen epäsymmetrisyys. 

Riippuvuus voi olla esimerkiksi resursseihin, tietoihin tai taitoihin liittyvää, ja sitä voi 

esiintyä eri tasoilla sekä horisontaalisesti tai vertikaalisesti. Haasteita aiheuttaa 

myös kaikilla hallinnon tasoilla esiintyvä valmiuksien puute monitasohallinnan 

toteutukseen. Puutteita on esimerkiksi teknisten sekä strategisten valmiuksien 

osalta. Valmiuksien kehittäminen ei myöskään ole helppoa ja nopeaa, vaan vaatii 

kokeilua ja oppimista kaikilta sidosryhmien tasoilta niin ylikansalliselta hallinnolta 

kuin paikallishallinnoltakin. 

 

Hallinnon hajauttamisella on tutkimusten mukaan vaikutuksia kaupunkialueisiin 

(Allain-Dupré, 2020). Suurin vaikutus tapahtuu hajautuksen suunnitteluvaiheessa, 

sillä hajauttamisen joko hyvät tai huonot seuraukset ovat riippuvaisia alueellisesta 

sekä paikallisesta näkökulmasta, vastuullisuudesta ja tehokkuudesta. 

Hajauttaminen on tällöin suunniteltava huolella ja toteutettava oikealla tavalla, 

jotta hyötyjä saadaan. Huonon hajautuksen seurauksena voidaan huomata, että 

niillä kaupunkialueilla, joilla hajauttamista on tehty vain vähän, on talouskasvun 



21 
 

suurempaa kuin niillä alueilla, joilla hallinnon hajauttaminen on ollut 

merkittävämpää. Monitasohallinnan suunnitelulla voidaan siis vaikuttaa siihen, 

miten eri tasojen hallinta vaikuttaa politiikan tuloksiin. 

 

Ilmastopolitiikan toteuttaminen tapahtuu pääosin niin, että paikallishallinto 

rakentaa ja toteuttaa kestävää energia- ja ilmastopolitiikkaa EU:n tavoitteisiin 

perustuen (Domorenok & Zito, 2021). Ilmastopolitiikan toteutukseen liittyy 

esimerkiksi EU:n tavoitteisiin pohjautuva ohjaus, joka perustuu sääntelyyn sekä 

metodologiseen ohjaukseen, yhteistyöverkostoihin sekä erilaiseen paikallista 

ilmasto-osaamista lisääviin tiedotus- ja koulutustilaisuuksiin. EU:n tasolla 

suunnitellaan yleinen politiikan ohjaus, mutta paikallishallinnoilla on kuitenkin 

laajasti harkintavaltaa päättää, millä tavoin ne ottavat käyttöönsä EU:n komitean 

suunnittelemia puitteita ilmastopolitiikassa. 

 

Ylhäältä tulevaan ilmastopoliittiseen ohjaukseen sisältyy myös odotus, jonka 

mukaan EU:n ilmastopoliittisissa päätöksissä mukana olevien valtioiden tulee 

tietyin väliajoin tarkastaa omaa ilmastopolitiikkaansa sekä tavoitteitaan, jotta 

poliittisista toimista ja niiden tehokkuudesta voidaan oppia (Domorenok & Zito, 

2021). Seurannan vuoksi valtioiden tulee laatia kestävän energian- ja ilmaston 

toimintasuunnitelma sekä päästöluettelo, jotta niiden edistymistä päästöjen 

vähentämisessä voidaan seurata. Seurannassa otetaan huomioon 

vähimmäisvaatimusten täyttyminen sekä annettujen tietojen johdonmukaisuus. 

Oppimisen arvioinnissa käytetään apuna benchmarking-työkalua, jonka avulla 

saadaan tietoa paikallisten kokemusten onnistumisesta. 

 

Euroopan komissio on päivittänyt oppimisprosessin mukaan asteittain tavoitteita 

liittyen sekä suoraan EU:n ilmastopolitiikan tavoitteisiin että Pariisin 

ilmastosopimukseen liittyviin tavoitteisiin (Domorenok & Zito, 2021). Pariisin 

ilmastosopimus on kansainvälinen sopimus, jonka avulla pyritään globaaleihin 

päästörajoitteisiin ja tulevaisuuden muokkaamiseen vähähiiliseen suuntaan 



22 
 

(Ollikainen, 2017, s.42–43). Se on tehty vuonna 2015 ja tuli voimaan vuonna 2016 

(VNS, 2017, s. 20), jolloin sopimuksen allekirjoittaneet maat sitoutuivat 

noudattamaan päästörajoitteita ja vähentämään maailmanlaajuisesti 

kasvihuonekaasupäästöjä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Suomessa osana 

vähähiilisen tulevaisuuden tavoittelemista on noudattaa Euroopan unionin laatimia 

ilmastotoimia, sekä olla mukana Pariisin ilmastosopimuksessa tavoiteltujen 

päästöjen vähennyslupausten toteuttamisessa. Tavoitteiden tarkastelussa 

huomioidaan myös sitä, miten paikallinen sitoutuminen ilmastotavoitteisiin on 

onnistunut (Domorenok & Zito, 2021). Paikallisen sitoutuneisuuden lisäksi komissio 

tarkastelee myös muiden ilmastostrategioiden vaikutusta tavoitteiden 

saavuttamiseen. 

 

Politiikan oppimiseen liittyvät tulokset ovat olleet hyvin vaihtelevia, ja riippuvat osin 

siitä, tapahtuuko oppiminen ylhäältä alaspäin vain alhaalta ylös (Domorenok & Zito, 

2021). Suurin osa niistä alueista, jotka ovat oppineet politiikan toteutuksesta 

strategioiden edetessä ovat sellaisia, joilla ei ole ennestään ollut paikallista energia- 

ja ilmastostrategiaa. Vaikka paikallisella tasolla tiedetään, mitä 

ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen vaatii, tarvitsevat ne silti 

ohjausta erilaisten strategioiden muodossa. Euroopan tasolta vaikuttaminen auttaa 

valtioita myös saamaan kansainvälistä näkyvyyttä sekä vahvistamaan 

yhteistyöverkostoja ei alueiden välillä. Kuten aiemmin mainitsin, tapahtuu 

oppimista myös alhaalta ylöspäin, eli esimerkiksi kaupungeilta EU:n tasolle. Tällöin 

mahdollistetaan tietojen vaihto sekä vuorovaikutus myös toiseen suuntaan, jolloin 

hyväksi huomattuja käytäntöjä on helppo jakaa esimerkiksi tiedon jakoa varten 

perustettujen tietokantojen ja verkostojen avulla. EU:n tasolla voidaan myös 

myöhemmin päättää siitä, tuleeko ilmastopoliittista yhteistyötä lisätä eri 

hallinnontasojen välillä. 

 

Ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyy tavoitteita, joiden saavuttamiseen 

myös kaupungeilla on vaikutusta (Huang-Lachmann, 2019). Ilmastonmuutokseen 



23 
 

sopeutumisen vuoksi ilmastopolitiikan seurauksiin on etenkin kaupunkialueilla 

kiinnitetty enemmän huomiota. Kaupungeissa ilmastonmuutoksen hillinnän 

toimenpiteisiin voi kuulua esimerkiksi uusiutuvan energian järjestelmien, 

liikenteen, lämmityksen ja jäähdytyksen sekä maankäytön liittäminen älykkäästi 

(Kilkis, Ulpiani & Vetters, 2024). Ilmastotoimia tehdään yhteistyössä eri tahojen 

kuten yritysten, tutkijoiden, kansalaisten sekä eri hallintotasojen kumppanuuksien 

kesken. Yhteistyön avulla saadaan vähennettyä eri alojen välisiä 

hiilidioksidipäästöjä ja ympäristöongelmia.  

 

Kaupungeista erityisesti älykkäät kaupungit edistävät myös poliittista kilpailukykyä 

(Huang-Lachmann, 2019). Älykkäät kaupungit voidaan jakaa kuuteen eri osa-

alueeseen, joita ovat liikkuvuus, ympäristö, talous, asuminen, ihmiset sekä hallinto. 

Nämä liittyvät hyvin myös ilmastonmuutokseen sopeutumiseen, jonka vuoksi 

älykkäitä kaupunkeja voidaan pitää ilmaston kannalta tärkeinä. Kaupunki voi 

parhaiten sopeutua ilmastonmuutokseen ehkäisemällä siitä aiheutuvia tappioita 

sekä tasaamalla niitä, mutta myös hyödyntämällä sen aiheuttamia myönteisiä 

vaikutuksia. Koska ilmastonmuutoksella on mahdollisesti myös positiivia 

vaikutuksia kaupungeille, ei se aiheuta niille ainoastaan kustannuksia. 

 

Sopeutumisperiaatteita voidaan jakaa kolmen eri periaatteen mukaisesti (Huang-

Lachmann, 2019). Näistä ensimmäisenä ovat poliittiset toimenpiteet, jotka ovat 

välittömästi vallitsevissa ilmasto-olosuhteissa kannattavia toteuttaa. Toisena ovat 

poliittiset toimenpiteet, joilla voidaan mahdollisesti saavuttaa merkittäviä etuja ja 

kolmantena periaatteena poliittiset päätökset sekä toimenpiteet, jotka auttavat 

laajasti ilmastoon liittyvien riskien hallinnassa tai tuovat muita ympäristöetuja. 

Ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyvissä päätöksissä pidetään aiempaa 

tärkeämpänä kansalaisten elämänlaadun parantamista, ja esimerkiksi älykkäiden 

kaupunkien sekä kestävän kehityksen välillä on huomattu olevan yhteyksiä.  

 



24 
 

Älykkäiden kaupunkien määritelmiin kuuluu muun muassa kestävä ympäristö ja 

talouskehitys, jotka ovat päällekkäisiä ilmastonmuutokseen sopeutumisen kanssa 

(Huang-Lachmann, 2019). Ympäristön kestävyyteen ilmastonmuutoksen 

hillinnässä liittyy esimerkiksi ilmanlaadun puhtaus, joka sisältyy myös älykkään 

kaupungin määritelmään. Älykkäät kaupungit eri osa-alueineen voivatkin edistää 

kaupunkien ilmastopolitiikkaa esimerkiksi uusien teknologioiden kautta, jolloin 

voidaan mahdollistaa myös eri sidosryhmien osallistumista toimenpiteisiin 

esimerkiksi suunnittelun ja päätöksenteon kautta. Älykkäiden kaupunkien eri osa-

alueet ovat riippuvaisia toisistaan, jolloin älykäs ympäristö, hallinto, liikkuvuus, 

asuminen, talous sekä älykkään ihmiset yhdessä voivat saavuttaa etuja 

sopeutumisessa ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi energiatehokkuuteen tai 

vedensäästöön investoimalla saadaan välittömästi hyötyjä, joiden lisäksi näistä 

saadaan sivuhyötyjä, kuten hiilidioksidipäästöjen alentuminen. Älykkäiden 

kaupunkien edistämisessä on EU:n politiikalla merkittävä rooli esimerkiksi 

rahoitusohjelmien kautta. 

 

Kaupunkialueiden älykästä ja kestävää siirtymää kohti hiilineutraaliutta voidaan 

tukea ja ohjata esimerkiksi viiden eri pääulottuvuuden avulla (Salvia ja muut, 2023). 

Näistä yksi on paikallinen ilmastosuunnittelu, jossa päätöstentekijät ja eri 

sidosryhmät kehittävät tapoja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Toisena 

ulottuvuutena voidaan pitää ilmastoa koskevia hätäjulkaisuja, joilla voidaan julistaa 

ilmastoa koskevaa hätätilanne, johon paikallishallinnot voivat vahvemmalla 

ilmastojohtamisella reagoida. Kolmas ulottuvuus on kaupunkien yhteistyön 

mahdollistava paikallishallintojen muodostama verkosto, jossa ilmastotoimien 

toteuttamista helpotetaan kansainvälisen yhteistyön avulla. 

 

Myös neljäs ulottuvuus liittyy kansainväliseen toimintaan kaupunkeja koskevien 

kilpailujen sekä kaupunkipalkintojen muodossa (Salvia ja muut, 2023). 

Kaupungeilla, jotka osallistuvat kilpailuihin tulee olla aito halu kilpailuun 

osallistumiseen, mutta niiden tulee myös osoittaa, että niillä on jo valmius vihreään 



25 
 

siirtymään. Lisäksi niillä tulee olla innovaatioita, joilla ne voivat tarjota 

terveellisemmän sekä älykkäämmän ympäristön kaupunkilaisille. Kilpailussa 

voittaminen tuo kaupungille mahdollisesti uusia etuja, joita voivat olla esimerkiksi 

maineen parantuminen, turismin lisääntyminen sekä uusien verkostojen 

kehittyminen kaupunkien välillä. Lisäksi ne toimivat roolimalleina muille 

kaupungeille ja inspiroivat niitä kehittämään hiilipäästöjä vähentäviä käytäntöjä. 

Viides ulottuvuus liittyy kansainvälisiin ilmasto- ja energiahankkeisiin. Näihin 

hankkeisiin liittyy jo aiemmin mainitut EU:n rahoitusohjelmat, joilla kaupunkien 

ilmastotoimia voidaan tukea. Hankkeisiin liittyvien toimien avulla voidaan 

määritellä standardit, jotka älykkäiden kaupunkien tulisi pyrkiä saavuttamaan.  

 

Hiilineutraaliustavoitteisiin pyrkiessä lähdetään siitä, että päästövähennysten 

laskenta aloitetaan vuoden 1990 perustasosta (Huovila ja muut, 2022, s. 9). 

Poliittisten sopimusten myötä hiilineutraaliuden saavuttamista varten keskitytään 

alueisiin, joilla sijaitsevilla kaupungeilla on mahdollisuuksia ja valtaa toteuttaa 

ilmastotavoitteisiin liittyvää politiikkaa ja toimenpiteitä. Kaupunkien keinoina 

päästötavoitteisiin pyrkimisisessä ei yleensä pidetä teollisuuden päästöihin 

vaikuttamista, sillä teollisuudesta aiheutuneet päästöt kuuluvat EU:n 

päästökappasektorin piiriin, johon kaupungeilla ei ole vaikutusvaltaa. Sen sijaan 

keskeisimmät asiat, joihin kaupunkien on mahdollista vaikuttaa, liittyvät usein 

rakentamiseen, valaistukseen sekä liikenteestä aiheutuviin päästöihin. Näiden 

lisäksi esimerkiksi jätehuolto, jätevesihuolto sekä metsätalous ovat aloja, joihin 

kaupungit voivat halutessaan asettaa vähentämistavoitteita. 

 

Hiilineutraaliuden tavoittelun toimintasuunnitelmia on erilaisia malleja (Huovila ja 

muut, 2022, s.9). Yhdenlainen nykyisin käytössä oleva toimintasuunnitelma on 

kestävän energian ja ilmaston suunnitelma, joka toimii yhteen vuodelle 2030 

suunniteltujen poliittisten tavoitteiden kanssa. Kyseinen toimintasuunnitelma on 

sisällöltään laaja, sillä se sisältää tavoitteita kohti etenemisen suunnitelman lisäksi 

myös ilmastonmuutokseen liittyvien riskien ja siihen sopeutumiseen liittyviä toimia.   



26 
 

 

Kaupunkien hiilineutraaliutta määriteltäessä voidaan käyttää hyödyksi kaupunkien 

ilmastopoliittisia dokumentteja, päästölaskentaa tai eri sidosryhmien kanssa 

käytyjä vuoropuheluja (Huovila ja muut, 2022, s. 5). Kaupunkien päästöjen 

soveltamisalana voidaan käyttää sekä maantieteellisyyteen, toimintoihin, 

ajallisuuteen tai elinkaarijärjestelmään liittyviä rajoja. Tällöin hiilineutraalius 

voidaan määritellä eri päästöluokkien mukaan, jolloin tutkittavana ovat sisäiset 

maantieteelliseen rajaan perustuvat päästöt sekä ulkoiset kuntien ydintoimintojen 

aiheuttamat päästöt. Viimeisenä luokkana voidaan pitää ydintoimintoihin 

kuulumattomia sisäisiä sekä ulkoisia päästöjä. Luokittelu auttaa kaupunkeja 

saavuttamaan hiilineutraalius joustavasti, sillä esimerkiksi kaupungin 

epäonnistuessa hiilipäästöjen poistamisessa, se voi hyödyntää kaupungin rajojen 

ulkopuolelta tulevaa hiilipäästöjen kompensaatiota. Ajallisuuden määritelmän 

mukaisesti kaupunki on hiilineutraali, kun sen nettopäästöjen määrä on tiettyyn 

ajankohtaan mennessä saavuttanut neutraalin tason. 

 

 

3.2 Ilmastotoimet kaupunkialueilla 

 

Paikallistason ilmastotoimiin vaikuttaa suurilta osin ne puitteet, joita kansallisen tason 

hallitukset rakentavat (Huovila ja muut, 2022, s. 13). Hiilineutraaliuden saavuttamisen 

vaatiessa useita erilaisia hankkeita tarvitaan myös tiivistä yhteistyötä eri hallinnon 

tasojen kesken, mutta silti hankkeiden ja toimenpiteiden toteutuminen riippuu 

poliittisista, taloudellisista sekä teknologisista seikoista. Paikallistason ilmastotoimiin 

liittyy erilaisia strategisia ja hallinnollisia rakenteita. Toimintastrategiat voidaan jakaa 

erilaisiin kategorioihin, joita ovat politiikan keinot, rahoituskeinot, vihreä talous sekä 

sitoutuminen. Toimenpiteiden hallintokeinoina voidaan pitää mm. monialaista 

yhteistyötä, viestintää sekä valvontaa ja raportointia.  

 



27 
 

EU:n tasolta lähtien on Euroopan komission strategioiden tavoitteena saada 

eurooppalaisille puhdasta energiaa sekä sopeutumisstrategian ilmaston lämpenemiseen 

(Domorenok & Zito, 2021). Eurooppalaiseen ilmastosopimukseen sekä eurooppalaisen 

vihreän ohjelman strategioihin liittyy vahvasti monialainen lähestymistapa. 

Monialaisuus näkyy siinä, että komissio pyrkii päätöksillään edistämään puhtaiden 

rakennusten tuotantoa, rakennusten peruskorjauksia sekä älykästä liikkuvuutta ja 

kestäviä liikenneratkaisuja. Älykkäät liikenneratkaisut integroivat nykyaikaisen 

teknologian liikennevälineisiin, jolloin liikkumisen ympäristövaikutuksia voidaan 

aiempaa helpommin seurata (Ziozias, Kontogianni & Anthopoulos, 2023). Uudet 

teknologiat vaativat kuitenkin energiaa, ja kaupunkien ilmastotavoitteiden kannalta, 

jolloin myös teknologian kehittäminen mahdollisimman päästöttömäksi on tärkeää. 

 

Kaupungit eivät voi saavuttaa hiilineutraaliustavoitteitaan täysin itsenäisesti, vaan 

ilmastotoimenpiteiden toimivuuteen vaikuttaa myös ylikansalliset seikat (Ziozias, 

Kontogianni & Anthopoulos, 2023). Kaupungit voivat panostaa hiilineutraaliuden 

tavoittelussaan aiemmassa kappaleessa mainittujen keinojen lisäksi myös rakennusten 

energiatehokkuuteen, puhtaan sähkön hyödyntämiseen sekä älykkääseen 

energiainfrastruktuuriin. Energiainfrastruktuurin kestävyyteen voidaan vaikuttaa 

esimerkiksi uusiutuvia luonnonvaroja kuten aurinkoenergiaa, tuulivoimaa, vesivoimaa 

tai ydinvoimaa hyödyntämällä. Kaupunkien hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä 

pyritäänkin kaupunki- ja aluesuunnittelun avulla lisäämään kaupunkien 

energiatehokkuutta. 

 

Aluesuunnittelun avulla voidaan parantaa alueiden saavutettavuutta sekä 

joukkoliikennettä (Ziozias, Kontogianni & Anhopoulos, 2023). Päästövähennysten 

tekemistä mahdollistaa rakennusten ja liikenteen hiilipäästöjen vähentämisen lisäksi 

myös valaistukseen, teollisuuden energiankäyttöön, jätehuoltoon ja kiertotalouteen, 

lämmitykseen ja jäähdytykseen liittyvillä keinoilla. Lisäksi tietoisuuden lisääminen auttaa 

kaupunkeja saavuttamaan hiilineutraalius, sillä ihmisten on helpompi ymmärtää 

poliittisten toimenpiteiden merkitys ja asennoitua niihin oikein, jos heillä on riittävästi 



28 
 

tietoa asiasta. Päästöjen vähentämiseen voidaan vaikuttaa jo yhteen osa-alueeseen 

puuttumalla. Toimenpiteiden mahdollistaminen on riippuvainen ympäristöstä, sillä 

esimerkiksi kaupunkien keskustoihin on käytännöllisempää asentaa viherkattoja sekä 

lisätä kevyen liikenteen käyttömahdollisuuksia kuin asentaa suuria 

aurinkosähköjärjestelmiä energiantuotantoa varten.  

 

Kaupunkien hiilineutraaliuden tavoittelussa ongelmaksi saattaa useimmissa tapauksissa 

muodostua resurssien puute (Huovila ja muut, 2022, s. 13). Haasteet koskevat 

pääasiassa puutteellisia henkilö-, talous- ja aikaresursseja. Kaupungit voivat kuitenkin 

kuulua yhdessä muiden kaupunkien kanssa ilmastoverkostoon, jossa ne saavat 

käyttöönsä yhteisiä raportointimekanismeja, tukea asiantuntijoilta sekä vertaistukea. 

Ilmastoverkostoon kuuluneiden kaupunkien on huomattu pienentäneet päästöjään 

tehokkaammin kuin kaupunkien, jotka eivät ole osa mitään ilmastoverkostoa. 

Seuraavana kerron enemmän ilmastotoimista, joita kaupungit voivat paikallisella tasolla 

toteuttaa hiilineutraaliutta kohti pyrkiessään sekä ilmastonmuutosta hillitessään.  

 

 

3.2.1 Liikenne 

 

Liikenne aiheuttaa kaupungeille monenlaisia haasteita hiilineutraaliustavoitteita 

ajatellen (Kuokkanen ja muut, 2019, s.2). Henkilöautojen ja kuorma-autojen 

määrien arvioidaan kasvavan huomattavasti lähivuosikymmenten aikana, jolloin 

päästöt sekä energiankulutus lisääntyvät nykyisestä. Tämän estäminen vaatii 

määrätietoisia toimia. Sähköautojen lisääntyvästä määrästä huolimatta päästöjen 

on odotettu olevan kasvussa, sillä myös enemmän saastuttavien ajoneuvojen 

määrä on ollut kasvussa. Polttoainetehokkuuden osalta esimerkiksi sähkön tai 

biopolttoaineen käyttöön siirtyminen parantaa tuotannon energiatehokkuutta, 

mutta nekään eivät riitä yksinään liikenteen päästövähennyksiin. Liikenteen 

päästöihin vaikuttaminen vaatii ihmisten toimintatapojen muutosta esimerkiksi 

liikennevälineiden tai liikkumismäärien osalta. Tällaisiin asioihin kaupunki voi pyrkiä 



29 
 

vaikuttamaan tehokkaan kaupunkisuunnittelun ja kestävään liikkumiseen 

kannustamisen avulla.  

 

Liikenteen päästöjen vähentämiseksi on monenlaisia politiikan malleja (Kuokkanen 

ja muut, 2019, s. 3). Tällaisia ovat esimerkiksi kansallisten hiilidioksidipäästöjen 

vähentämiseksi tarkoitetut kaupattavat energiakiintiöt sekä liikenteen 

päästökauppa. Näillä malleilla ei ole rahoitusta eikä poliittista tukea, mutta niiden 

käyttöönotto tapahtuu vapaaehtoisena kokeiluna. Kokeiluja ei ole tähän mennessä 

tehty montaa. Näiden mallien on ajateltu olevan erityisesti liikenteen alalla 

tulevaisuudessa toimivia poliittisia lähestymistapoja päästöjen vähentämiseksi. 

Hiilidioksidipäästöjen seurannassa voidaan hyödyntää nykyaikaisesti 

digitalisaatiota ja dataa keräämällä voidaan taas kehittää uusia vähähiilipäästöisiä 

palveluita. Tällöin on mahdollista liikkumisen datan keräämisen lisäksi myös 

osallistaa kansalaisia mukaan päästöjen vähentämiseen, mutta myös hallita 

liikenneruuhkia liikkumisen seurannan avulla. 

 

Liikenneruuhkiin liittyy suurentunut liikennepäästöjen määrä kaupunkialueella 

(Bilotta & Nesi, 2022, s. 2–4). Ajoneuvojen hidastukset ja kiihdytykset lisäävät 

päästöjä, jolloin ruuhkissa ajamisella aiheutuu suuremmat päästöt kuin sujuvilla ja 

ruuhkattomilla reiteillä. Liikenteen päästöihin vaikuttaa esimerkiksi ajoneuvojen 

polttoaineenkulutus, matka-aika, nopeus sekä kiihtyvyys. Ruuhkaisilla reiteillä 

polttoaineen kulutus on ajotavan vuoksi suurempaa kuin ruuhkattomilla alueilla. EU 

on asettanut vuotuisille liikennepäästöille rajat, jotka toimivat suuntaviivoina ja 

tavoitteina päästövähennyksissä. Päästöjen kehitystä pyritään ennustamaan 

erilaisten työkalujen avulla, jotta mahdollisia korjaustoimenpiteitä 

liikennepäästöjen vähentämiseksi voidaan suunnitella ajoissa. Kuten Kuokkanen ja 

muut (2019) mainitsivat, voidaan liikenneruuhkien kehittymistä valvoa liikenteen 

seurannalla. Seurantaan tarkoitettuja antureita on Bilottan ja Nesin (2022) mukaan 

erilaisia, ja niistä saatava tieto riippuu sekä niiden sijoittelusta kaupungissa, että 

niiden lukumäärästä. Päästöjen mittaaminen tapahtuu joko ilmassa olevien 



30 
 

hiukkasten määrää tai painoa mittaamalla. Antureita voidaan sijoittaa kaupungin 

kriittisille paikoille kuten pääkatujen varrelle tai rauhallisemmin liikennöidylle 

alueelle.  

 

Liikenteen päästöihin pyritään vaikuttamaan myös vähäpäästöisiin 

liikennemuotoihin siirtymällä (Leroutier & Quirion, 2023 s.1–2). Aiempaa suurempia 

päästövähennyksiä on mahdollistaa saavuttaa esimerkiksi sähköajoneuvojen, 

julkisen liikenteen käytön tai pyöräilyn lisääntymisen avulla. Liikenteen päästöjen 

alentamiseen tähtäävät poliittiset keinot voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään, joita 

ovat matkustamista ja matkojen pituutta vähentävät, vähäpäästöiset vaihtoehdot 

sekä ajoneuvojen energiatehokkuuteen vaikuttavat keinot. Nämä keinot ovat 

yleensä mahdollisia ainoastaan kaupunkialueilla, joilla vähäpäästöiset 

liikennevälineet ovat yleisesti hyvin toimiva vaihtoehto. Jo olemassa olevan julkisen 

liikenteen käytön lisääminen on myös keinoista ainoa, jonka toteuttaminen on 

mahdollista nopealla aikataululla ja ilman muutoksia kaupungin infrastruktuuriin. 

Ongelmaksi saattaa muodostua kuitenkin se, että kaikilla autoa tarvitsevilla ei ole 

mahdollisuutta siirtyä käyttämään vähäpäästöisiä vaihtoehtoja. Myös 

matkustamiseen kuluva aika saattaa muuttua julkista liikennettä tai esimerkiksi 

sähköpyörää käyttäessä. 

 

Myös julkisen liikenteen päästöihin voidaan vaikuttaa vähentävästi vaihtamalla 

polttoaineella kulkevat bussit sähköllä kulkeviksi (Mahmout, Garnett, Ferguson & 

Kanaroglou, 2016, s.1). Sähköbussit voivat olla joko akkukäyttöisiä, hybridejä tai 

polttokennollisia. Hybridimallisia busseja ei pidetä merkittävästi parempana 

ympäristön kannalta, sillä ne sopivat vain lyhyen aikavälin tavoitteiden 

saavuttamiseen. Akku- tai polttokennollisilla busseilla ilmaston vaatimat tavoitteet 

täyttyvät, mutta molemmat vaativat suuren investoinnin alkuun pääsemiseksi. 

Sähköbussit ovat ilmastoneutraaleja erityisesti siksi, että sähköntuotanto voidaan 

toteuttaa uusiutuvaa energiantuotantoa hyödyntäen. 

 



31 
 

Kaupunkien hiilidioksidipäästöjä voidaan vähentää myös lisäämällä viheralueita 

esimerkiksi puistoihin ja kadun varsille (Xi ja muut, 2023, s. 2–4). Katujen varsille 

istutettavat puut ja pensaat ovat merkittäviä elementtejä kaupunkien 

päästövähentämiseen tähtäävissä toimenpiteissä. On tutkittu, että noin puolen 

metrin päässä tien reunasta sijaitsevilla viherkasveilla on tehokkain kyky 

epäpuhtauksien poistoon. Viherkasveille hiilipäästöjen sitomisen sekä 

jalankulkijoiden ilmanpuhtauden kannalta hyvä sijainti on teiden varsilla joko 

autotien ja pyöräilykaistan välissä tai vaihtoehtoisesti pyöräilykaistan ja kävelytien 

välissä, mutta kaupungin ilmaston kannalta puita ja pensaita on hyvä olla 

useammassa kohdassa. 

 

Kaupungin pyörätieverkostot vaikuttavat siihen, miten paljon väestö hyödyntää 

päästöttömiä liikkumisvaihtoehtoja lyhyillä matkoilla (Raposo & Silva, 2022). Hyvän 

pyöräverkoston omaavat kaupungit voivat tarjota kaupunkilaisille vuokrattavia 

polkupyöriä yhteiskäyttöön pyöräilyn edistämiseksi. Polkupyörien kohdalla 

sähköpyörät ovat kaupunkilaisten suosiossa, sillä suurin osa pyörien vuokrauksista 

on huomattu tehtävän sähköpyörille tavallisten sijaan. Kaupunkipyöräjärjestelmän 

yleistymisellä kaupunki voi vähentää jopa useita kymmeniä tonneja 

liikennepäästöjä vuodessa. Kaupunkipyörät ovat myös osa liikenteen sähköistystä, 

joka perustuu liikenteen teknologian kehittämiseen (Ziozias, Kontogianni & 

Anthopoulos, 2023). Julkisen liikenteen, sähköisten kulkumuotojen ja 

kaupunkipyöräjärjestelmän lisäksi myös etätyön lisääminen vähentää 

liikennepäästöjä, sillä työmatkoihin kuluva autoilu vähenee (Leroutier & Quirion, 

2023 s.1). 

 

 

3.2.2 Rakentaminen 

 

Rakennusten hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä voidaan käyttää erilaisia 

taloudellisia, sosiaalisia, teknologisia sekä ympäristöllisiä toimenpiteitä tutkimalla 



32 
 

vihreään rakentamiseen liittyviä etuja sekä esteitä (Chen ja muut, 2023). Vihreällä 

rakentamisella tavoitellaan energian, veden, materiaalien sekä maan säästämistä, 

minkä lisäksi työmaaympäristön turvaaminen on tärkeää. Rakennusten 

hiilipäästöjen vähentäminen kuuluu vähähiilisen politiikan kehittämiseen, ja 

rakennusala on siirtymässä vahvasti vähähiilisyyttä kohti (Liang ja muut, 2023). 

Rakennusteollisuus voi hyödyntää erilaisia teknologioita sekä strategioita, ja ottaa 

niiden avulla suuria askelia kohti vähäpäästöistä kaupunkiympäristöä. Nykyaikaiset 

teknologiaratkaisut ja rakennusten peruskorjaus tuovatkin mahdollisuuksia 

rakennusten hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi (Ziozias, Kontogianni & 

Anthopoulos, 2023). 

 

Rakennusten energiatehokkuus on merkittävässä roolissa kansainvälisten 

ilmastotavoitteiden tavoittelussa (Economidou, Della Valle, Melica & Bertoldi, 

2023). Paikallistasolla voidaan onnistuneisiin energiatoimenpiteisiin vaadittavan 

rahoituksen saavuttamiseksi luoda yhteyksiä eri alueiden asiantuntijoiden, 

rahoittajien ja asiakkaiden välille. Rakennusten energiatehokkuuden edistäminen 

koskee niin julkisia rakennuksia kuin myös asuin- ja liiketoimintarakennuksia. 

Vanhoista rakennuskäytännöistä johtuen rakennusten energiasta suurin osa menee 

hukkaan, jonka vuoksi rakennusten peruskorjaus lisää energiatehokkuutta. 

Peruskorjauksilla pyritään yleensä uusiutuvaa energiaa hyödyntävän teknologian 

lisäämiseen. 

 

Rakennusten energiatehokkuudella on vähimmäisvaatimuksia, jotka koskevat 

uusia sekä kunnostettuja rakennuksia (Szczotka, Barwińska-Małajowicz, Szymiczek 

& Pyrek, 2023). Vähimmäisvaatimukset ovat osa EU:n direktiivejä, jotka sääntelevät 

energiatehokkuutta rakennuksissa. Energiatehokkuuden edistämisessä otetaan 

huomioon myös kustannustehokkuus sekä vallitsevat olosuhteet niin ulko- kuin 

sisäilman suhteen. Vuoden 2012 direktiiviin on otettu mukaan 

vähimmäisvaatimusten lisäksi myös määritelmä ns. lähes 

nollaenergiarakennukselle. Tällainen rakennus on hyvin energiatehokas ja sen 



33 
 

käyttämä energia on suurimmaksi osin peräisin uusiutuvista energialähteistä. 

Vuoden 2018 direktiiviin tuli lisäykset esimerkiksi älykkäiden rakennusten 

vaatimuksesta sekä kunnostusstrategiasta pitkälle aikavälille.  

 

EU:n ohjeistuksen mukaan vuodesta 2028 lähtien tulisi rakennusten olla täysin 

päästöttömiä, minkä takia rakennusten peruskorjausta pyritään nopeuttamaan 

aiemmasta sekä vähentää niiden energiankulutusta (Szczotka, Barwińska-

Małajowicz, Szymiczek & Pyrek, 2023). Päästöttömyyteen liittyy myös se, että 

kaikissa uusissa rakennuksissa tulee hyödyntää aurinkoenergiateknologiaa 

mahdollisuuksien mukaan. Peruskorjattaviin rakennuksiin samat vaatimukset 

astuvat voimaan vasta vuonna 2032. Kansallisissa määräyksissä tulee noudattaa 

EU:n ohjeita liittyen energiatehokkuuteen, lämpöparannuksiin sekä uusiutuviin 

energialähteisiin. Uusiutuvan energian hyödyntäminen on osa päästöjä vähentävää 

teknologiaa, jonka avulla voidaan arvioida kaupungin siirtymistä päästöttömiin 

energiaratkaisuihin (Ziozias, Kontogianni & Anthopoulos, 2023).  

 

 

Rakentamisen osalta hiilineutraaliuteen voidaan vaikuttaa myös käytettävien 

rakennusmateriaalien avulla (Shabhieh, Zaher Serdar, Al-Ghamdi, 2023). Maailman 

käytetyimpiä rakennusmateriaaleja ovat betoni, sementti ja teräs. Näistä erityisesti 

sementti- ja terästeollisuus aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä, joita voidaan pyrkiä 

vähentämistoimenpiteiden avulla hillitsemään haitallisten ympäristövaikutusten 

pienentämiseksi. Teräksen ja sementin hiilipäästöjen vähentäminen vaatii 

siirtymistä kestäviin käytöntöihin ja mahdollisesti uusiin, innovatiivisiin 

menetelmiin. Molemmille materiaaleille kehitetään korvaavia materiaaleja, minkä 

lisäksi teräksen ja sementin valmistukseen käytettäviä tuotantotekniikoita 

arvioidaan uudelleen ja mahdollisuuksien mukaan otetaan käyttöön myös uutta 

teknologiaa, jolla rakennusteollisuudesta tulee vähähiilisempää. Teollisuudessa 

hiilipäästöjä voidaan vähentää myös polttoaineiden valinnalla, sillä fossiilisten 



34 
 

polttoaineiden korvaaminen esimerkiksi biomassapolttoaineilla, vedyllä tai 

sähköllä vähentää hiilipäästöjä. 

 

 

3.2.3 Energiatehokkuus ja lämmitys 

 

Energiatehokkuutta pidetään merkittävänä energiankulutusta vähentävänä 

keinona, joka pienemmän energiankulutuksen myötä vähentää myös 

hiilidioksidipäästöjä (Moriarty & Honnery, 2023). Energiatehokkuuden lisääminen 

on sekä kansainvälinen että useassa maassa kansallinen tavoite, jolla 

ilmastotavoitteisiin pyritään. Energiatehokkuutta on mahdollista parantaa 

esimerkiksi hyödyntämällä uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä, jolloin 

esimerkiksi aurinko- tai tuulienergialla tuotettu sähkö on energiankulutuksen 

kannalta tehokasta. Mikään energiantuotannon muoto ei kuitenkaan ole 

ympäristön osalta täysin ongelmatonta, vaikka hiilipäästöjä aiheutuu vähemmän. 

Sähköntuotannossa energiatehokkuutta aurinko- ja tuulivoimasta on kuitenkin 

vaikeaa arvioida, sillä molemmissa tuotantotavoissa energiakustannukset syntyvät 

lähinnä niissä käytetyistä materiaaleista. Ne ovat kuitenkin sähköntuotannossa 

nopeimmin yleistyviä sähkönlähteitä, joiden arvioidaan lähitulevaisuudessa 

tuottavan sähköstä suurimman osan. Aurinkoenergian käyttö on yksi paikallisen 

tason toimenpiteistä, joita päästöjen vähentämisen eteen voidaan kaupungeissa 

tehdä (Huovila ja muut, 2022, s. 10). 

 

Kaupungit ja kaupunkialueen rakennukset kattavat lähes puolet maailman 

energiankulutuksesta, ja voidaankin ajatella kaupunkien luovan oman ilmastonsa 

(Moriarty & Honnery, 2023). Kaupungeissa lämpötila on yleensä korkeampi kuin 

kaupungin ympärillä olevalla maaseudulla. Tämä johtuu kaupungissa olevasta 

suuresta lämpöä vapauttavasta energiankulutuksesta, sillä esimerkiksi pienet 

kodinkoneet sekä suuret voimalaitokset nostavat kaupungin energiankulutusta ja 

vapatuvan lämpöenergian määrää.  



35 
 

 

Lämmityksen energiatehokkuuteen voidaan kaupunkialueilla vaikuttaa esimerkiksi 

lämpöpumppujen avulla (Vimpari, 2021). Niitä hyödyntämällä saadaan 

vähennettyä merkittävissä määrin päästöjä sekä kustannuksia, joita rakennusten 

lämmittämisestä aiheutuu, jolloin ne ovat sopiva ratkaisu erilaisiin 

hiilineutraaliuden edistämistä varten suunniteltuihin energiatehokkuusohjelmiin. 

Lämpöpumpuilla lämmitys voidaan toteuttaa kolmella tavalla, joita ovat ilmasta tai 

vedestä ilmaan tai vaihtoehtoisesti ilmasta ilmaan. Kaksi ensimmäistä ovat sopivia 

rakennuksiin, joissa on vesikierto, sillä ne lämmittävät vettä. Suoraan ilmaa 

lämmittävä lämpöpumppu toimii tuskin lainkaan ainoana rakennuksen 

lämmitysratkaisuna, sillä silloin veden lämmittäminen tapahtuu ainoastaan sähköä 

käyttäen. Lämpöpumppujen käyttökustannukset pysyvät tasaisina riippumatta 

kiinteistön sijainnista, kun taas esimerkiksi asuntojen hinnat vaihtelevat 

paikkakunnan mukaan. Tämä saattaa heikentää halvempien asuntojen omistajien 

halukkuutta vaihtaa lämmitysmuodoksi lämpöpumppu, sillä asuntojen hintojen 

kehitys on epävarmaa ja remontointi kallista. 

 

On lisäksi huomattu, että ilmansaasteilla on negatiivinen vaikutus myös 

energiatehokkuuteen (Kuang, Tan & Zhang, 2023). Tämän vuoksi kaupunkialueilla 

ilmansaasteiden vähentäminen parantaa kaupungin energiatehokkuutta, jolla on 

taas positiivinen vaikutus ilman puhdistumiseen ja ilmastoon. Energiatehokkuuden 

parantamisessa voidaan lisäksi monin osin hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa 

(Ziozias, Kontogianni & Anthopoulos, 2023). Teknologia on mahdollista integroida 

eri energiajärjestelmiin ja rakentaa kaupungin infrastruktuuri teknologiaan 

perustuvaksi. 

 

 

3.2.4 Kiertotalous 

 



36 
 

Energiatehokkuus on ilmaston puhtauden ja kestävyyden kannalta hyvä 

kehityskohde, jonka saavuttaminen itsenäisesti on vaikeaa ilman kaupungin 

ilmastotoimia eri osa-alueilla (Chang, 2023). Energiatehokkuuteen onkin yhteys 

myös kiertotaloudella. Tällöin kiertotalous ja energiatehokkuus muodostavat 

yhdenlaisen kokonaisuuden, jonka avulla hiilipäästöjä saadaan laskettua 

lähemmäs kansainvälisesti ja kansallisesti vaadittua tasoa. EU on myöntänyt 

rahoitusta ylikansalliseen energiaverkostojen rakentamiseen, ja tehokkuutta voi 

arvioida yhdessä energiatehokkuuden sekä kiertotalouden vaikuttavuuden 

mukaan. EU:n rahoittama, mukaan lähteneet kaupungit kattava kaikille valtioille 

vapaaehtoinen Horisontti Eurooppa -ohjelma keskittyy kehittämään hiilineutraaleja 

ja älykkäitä kaupunkeja (Möslinger, Ulpiani & Vetters, 2023). Kiertotaloudella ja 

jätehuollolla on merkittävä rooli kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä ja sitä 

kautta myös kaupunkien hiilineutraaliustavoitteissa. 

 

Kaupungistumisen lisääntyessä myös kaupungeissa olevan jätteen määrä kasvaa, 

minkä vuoksi niiden kerääminen ja uudelleenkäyttö on yksi merkittävimmistä 

keinoista vähentää hiilipäästöjä (Möslinger, Ulpiani & Vetters, 2023). 

Jätepolitiikkaan kuuluu toisinaan myös jäteveden käsittely, jota kohtaan on 

huomattu kasvavaa kiinnostusta kaupunkien keskuudessa. Kiertotalouden avulla 

tuotteiden tuotanto vähenee materiaalien uudelleenkäytön myötä, jätteen kuljetus 

on vähäisempää ja jätteen hävitykseen yleisesti liittyvät päästöt vähenevät. 

Jätteiden tuoton välttämiseksi kaupungeissa voidaan esimerkiksi kieltää 

kertakäyttömuovin käyttö kaupungin rakennuksissa sekä kaupungin julkisissa 

tapahtumissa ja tilaisuuksissa. Tärkeimmät kaupunkien kiertotalouteen liittyvät 

toimet liittyvät siis jätteiden välttämiseen, keräykseen ja kierrättämiseen. Suuri osa 

kaupungissa syntyvästä jätteestä on biojätettä ja rakennusjätettä, joiden ehkäisyyn 

kaupungeissa tulee panostaa huolellisesti. 

 

  



37 
 

4. Helsingin ja Lahden ilmastotoimenpiteet 

 

Yllä kerroin niistä keinoista, joita kaupungit voivat tehdä saavuttaakseen 

monitasoiset ilmastotavoitteet. Kaupungit toteuttavat paikallisesti omia 

tavoitteitaan, jolloin myös alueelliset sekä kansalliset ja sitä myöten kansainväliset 

tavoitteet toteutuvat. Kaupungit voivat vaikuttaa paikallisesti sekä liikenteeseen, 

kiertotalouteen, lämmitykseen ja jäähdytykseen, maankäyttöön että uusiutuvan 

energian käyttöön yhdessä useiden eri yhteistyöverkostojen kanssa. Alempana olen 

käsitellyt tutkimuskaupunkieni osalta teoriasta nousseita merkittävämpiä 

ilmastotoimia, joilla kyseiset kaupungit tavoittelevat ilmastopoliittisia 

hiilineutraaliustavoitteitaan tavoitevuosiin mennessä. 

 

Kuten aiemmin kerroin, on Helsingin ja Lahden kaupungeilla omat 

hiilineutraaliustavoitteet sekä tavoiteaikataulut niiden toteuttamiseen. Helsingin 

tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä ja Lahden tavoite on 

saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2025 mennessä, ja nämä tavoitteet vaativat 

molemmilta kaupungeilta merkittäviä toimenpiteitä. Seuraavana käyn tarkemmin 

läpi teoriassa käsitellyt ilmastotoimenpiteisiin liittyvät teemat niitä Helsingin ja 

Lahden ilmastotoimiin peilaten. 

 

 

4.1 Helsingin kaupungin paikalliset toimenpiteet 

 

Helsingin kaupungin kunnianhimoinen päästövähennystavoite perustuu aiempiin 

sekä nykyisiin tilastoihin päästöjen kehityksestä (Huovila ja muut, 2022, s. 10). 

Aiempien tietojen mukaan hyödynnetään kuitenkin myös ennusteita muutoksista, 

päästöitä sekä energian tarpeesta. Hiilineutraaliuden saavuttamiseksi kaupunki 

vaatii merkittäviä investointipäätöksiä, uusien energiamuotojen käyttöönottoa sekä 

poliittisiin toimiin sitoutumista sekä älykkään politiikan hyödyntämistä. 

Merkittävimmät päästöjen lähteet Helsingin alueella ovat lämmityksestä, 



38 
 

liikenteestä sekä sähköstä aiheutuvia. Näiden teemojen mukaisiin päästöjen 

vähentämiseksi on tehty erilaisia toimia, joilla päästöjä on pyritty saamaan laskuun 

(Hiilineutraali Helsinki -päästövähennysohjelma, 2022, s. 5). Toimet liittyvät 

erityisesti liikenteeseen sekä energiatehokkuuteen, mutta myös sähkön- sekä 

lämmöntuotannon ympäristövaikutuksia on huomioitu. (Helsingin ilmastoteot, 

2024). Nykyiset käynnissä olevat toimenpiteet on jaoteltu kolmeen erilaiseen 

luokkaan, joita ovat päästöjä vähentävät, päästövähennyksiä mahdollistavat 

välttämättömät toimenpiteet sekä toimet, jotka vaativat vielä lisävalmistelua ennen 

kuin niitä voidaan käyttää kahden muun toimenpideluokan valmisteluun.  

 

Hiilineutraali Helsinki -ohjelmaan kuitenkin kuuluu tavoitteita kohti eteneminen, 

joten kaupunki päätyi ohjelman päivitykseen, jotta sen oli mahdollista vastata 

hiilineutraaliustavoitteisiin ja haastavaan päästötilanteeseen aiempaa paremmin 

(STT Info, 2022b). Samalla todettiin kehityksen tapahtuvan oikeaan suuntaan, mutta 

eteneminen kuitenkin tapahtui tavoitteisiin nähden liian hitaasti. Päivitetyssä 

ohjelmassa merkittävässä roolissa on vaikuttavuus, jolloin suoriin 

päästövähennyksiin johtavat toimet ovat priorisoituja. Kaupungin vaikutusvalta 

ulottuu erityisesti rakentamiseen, liikkumiseen sekä erilaisiin energiaratkaisuihin 

liittyvät toimenpiteisiin. Erityisesti liikenteen osalta kaupungissa on jääty useilla 

osa-alueilla tavoitteista jälkeen, jolloin liikenteen huomioimisella tulevissa 

päästövähennysohjelmissa on merkittävä osa päästöjen tavoitteiden mukaisessa 

vähentämisessä kaupunkiliikenteeseen liittyen.  

 

Tavoitteista jäämisen vuoksi kaupungin tulee selvittää tarkemmin, mitkä ovat juuri 

niitä päästövähennyskeinoja, joihin se pystyy kaikkein eniten itse vaikuttaa (STT Info, 

2022b). Liikenteen päästövähennyksiä on pyritty tekemään esimerkiksi 

verotustoimien avulla. Autoiluun liittyvät verot koskevat suurinta osaa väestöstä, ja 

erilaisia veroja ovatkin esimerkiksi auton käyttöperusteinen vero, johon kuuluvat 

sekä ajoneuvovero että liikennepolttoaineiden verotus ja hankintaperusteinen vero 

eli autovero (Konttinen, 2019). Helsingin kaupungissa on myös laaja julkisen 



39 
 

liikenteen verkosto, joka ulottuu ympäri pääkaupunkiseutua esikaupunkialueelle 

sekä naapurikaupunkeihin. (Helsingin kaupunki, 2024). 

 

 

4.1.1 Rakentaminen 

 

Kaupungilla on useita energiatehokkuuteen liittyviä toimia, joihin kuuluu 

esimerkiksi hiilijalanjäljen huomioiminen rakentamisessa sekä puun suosiminen 

rakennusmateriaalina, minkä lisäksi rakennusvalvonnassa keskitytään ja ohjataan 

uusiutuvan energian käyttöön sekä energiatehokkaisiin ratkaisuihin (Helsinki, 

2024). Kaupungin päästövähennystavoitteilla on vaikutusta myös 

kaupunkirakenteeseen, sillä kaupunginosat pyritään suunnittelemaan aiempaa 

tehokkaammin hiilineutraaliuden tavoitteiden mukaan. Myös päästöttömiä 

energialähteitä, kuten tuuli- sekä lämpöenergiaa on tarkoitus käyttää 

tulevaisuudessa aiempaa enemmän, joten kaupungin on tehtävä tilavarauksia 

kyseisten energiatyyppien käytön lisääntyessä uusia tilavarauksia niiden tuotantoa 

varten. 

  

Helsingin alueella on aloitettu useita rakentamiseen ja lämmitykseen liittyviä toimia 

(STT Info, 2022b). Esimerkiksi erilaisissa infrahankkeissa käytetty betoni on päätetty 

vaihtaa aiempaa vähäpäästöisemmäksi ja Helsingin kaupungin toimitilojen 

ilmanvaihto on säädetty tarpeenmukaiseksi. Samoin lämmitysratkaisut on päädytty 

kehittämään aiempaa tehokkaammiksi sekä kaupungin ulkovalaistuksen käytössä 

on siirrytty led-valaisinten hyödyntämiseen. Myös rakennusten 

energiatehokkuuteen on panostettu jo ennen vuoden 2022 toimenpide-ehdotuksia, 

ja toimenpiteitä jatketaan edelleen. Tulevissa rakennushankkeissa hyödynnetään 

uusiutuvia energialähteitä kuten aurinkoenergiaa sekä maalämpöä, minkä lisäksi 

nykyisissä uusissa sekä peruskorjattavissa rakennuksissa korostetaan niiden 

energiatehokkuutta (STT Info, 2022b). Kaupungin toimet ovat hyvin laajoja, sillä 

energiatehokkuutta sekä rakentamista koskevat vaatimukset vaikuttavat kaikkiin 



40 
 

Helsingin kaupungin alueella oleviin palvelurakennuksiin, toimitiloihin sekä 

kaupungin omiin asuinrakennuksiin (Helsinki, 2024). 

 

 

4.1.2 Energia ja lämmitys 

 

Helsingin kaupungin alueella merkittävästi suurimman osan suorista päästöistä 

aiheuttaa lämmitys (Hiilineutraali Helsinki -päästövähennysohjelma, 2022, s. 5). 

Lämmityksestä aiheutuvien päästöjen suuruus määräytyy sen mukaan, millainen 

on käytettävän lämmön määrä, sekä lämmön tuotannosta aiheutuva päästökerroin. 

Näihin on myös mahdollista vaikuttaa kaupungin omilla toimenpiteillä, sillä 

lämmön määrää voidaan lisätä erityisesti parantamalla energiatehokkuutta, ja 

lämmön tuottaminen päästökerrointa alentavasti on mahdollista tuottamalla 

lämpöä sellaisilla tuotantomuodoilla, jotka ovat päästöttömiä. Kaupungin 

lämmityksestä aiheutuvista päästöistä suurin osa syntyy käytettäessä 

kaukolämpöä, sillä hieman yli 90 prosenttia päästöistä on ainoastaan 

kaukolämmön käytöstä aiheutuneita. 

  

Lämmityksestä aiheutuneet päästöt ovat pienestä vaihtelusta huolimatta olleet 

viime vuosikymmenten ajan nousussa, ja riittävillä toimenpiteillä nousua voidaan 

yrittää jatkossa hillitä. Toimenpiteitä ovat esimerkiksi aiemmin mainitsemistani 

päästöjä vähentävistä toimenpiteistä led-valaisinten lisääntyvä käyttö sekä 

kaupungin toimitilojen sisälämpötilan alentaminen (Helsingin ilmastoteot, 2024). 

Päästövähennyksiä mahdollistavat toimenpiteet ovat välttämättömiä päästöjen 

vähentämisen kannalta, vaikka kyseisen luokan toimenpiteillä ei itsessään ole 

suoraa vaikutusta päästöjen vähentämiseen. Välttämättömiä päästövähennyksiä 

voidaan tehdä esimerkiksi kehittämällä kiinteistöjen energiaratkaisuihin liittyvien 

prosessien kilpailuttamista. Lisäselvitystä vaativia toimia lämmityksen ja 

energiatehokkuuden osalta ovat esimerkiksi kaupungin kiinteistöjen 

perusparannusten ulkopuolisten energiatehokkuuteen tähtäävien parannusten 



41 
 

tehostaminen. Kyseiset päästövähennyksiin tähtäävät toimet ovat tähän mennessä 

edistyneet vähintäänkin kohtuullisen hyvässä aikataulussa. 

 

Lämmityssektorille kuuluvia toimenpiteitä on tehty jo aiempien linjausten aikaan 

energialuokkien edellytyksiin. Energialuokat on määritelty lasketun E-luvun, eli 

energiatehokkuuden vertailuluvun mukaan (Motiva, 2022b). E-luvun avulla voidaan 

selvittää rakennuksen lämmitykseen vuosittain tarvitsema ostoenergiankulutus. 

Kaupungin toimitilojen suunnittelussa pyritään siihen, että E-luku pienenee 

alkuperäisestä luvusta jopa useita kymmeniä prosentteja, mutta myös 

asuinkerrostaloille edellytetään aiempaa korkeampaa energialuokkaa. 

  

Kun verrataan lämmön kulutusta vuodesta 1990 vuoteen 2021 huomataan, että 

kulutus ei ole merkittävästi muuttunut vuosien varrella (Hiilineutraali Helsinki -

päästövähennysohjelma, 2022, s. 6). Lämmitysenergiaksi voidaan seurannassa 

laskea kaukolämpö sekä öljylämmitys. Lämmitykseen kulunutta sähköä ei ole 

otettu lämmitysenergian seurannassa huomioon, sillä se on sisällytetty 

lämmityskulujen sijasta sähkön kulutukseen. Tehtyjen kokonaispäästöjä koskevien 

arviointien mukaan kaukolämmön kulutus ei tule lähtemään laskuun. Jos kuitenkin 

kaukolämpöön kuluneita kokonaispäästöjä saadaan laskettua noin kymmenen 

prosenttia nykyiseen verrattuna, laskee se vuoden 2030 kokonaispäästöjä lähes 10 

prosenttia. Tämä tarkoittaisi noin kahden prosentin päästöjen vähenemää 

verrattuna vuoteen 1990. 

  

Vaikka kaupungin voimakas kasvaminen tarkoittaa myös lisäenergian tarvetta, on 

lisäenergian kulutuksesta onnistuttu leikkaamaan erilaisilla 

energiatehokkuustoimilla (Hiilineutraali Helsinki -päästövähennysohjelma, 2022, s. 

6). Systemaattisia toimia energiatehokkuuden parantamiseksi on tehty vuodesta 

2020 saakka, mutta tehtyjen toimien vaikutuksia ei kuitenkaan ole nähtävissä 

rakentamisen pitkän syklin vuoksi vielä nykyisessä kehityksessä. Voidaan kuitenkin 

jo tässä vaiheessa olettaa, että tehtyjen energiatehokkuustoimien seurauksena 



42 
 

energian tarve kääntyy tulevaisuudessa laskuun jonkin sopivaksi valitun 

tarkasteluaikavälin sisällä.  

 

Helsingin kaupungin alueella sijaitsevista rakennuksista on vain pieni osa 

kaupungin omistuksessa. Tällöin on päästövähennysten kannalta merkittävää, 

saako kaupunki organisaatiot ja kaupungin asukkaat mukaan vähennyksiin 

(Helsinki, 2024). Suurin osa päästöistä aiheutuu kaupunkilaisten tavallisesta 

elämisestä, joten päästövähennystoimenpiteisiin kaikkien toimilla on merkitystä 

(Helsingin ilmastoteot, 2024). Kaupungin omistaman rakennuskannan ollessa 

vähäinen, ei päästövähennyspotentiaali rakennusten energiatehokkuudesta ole 

kuin hieman yli 10 prosenttia (Helsinki, 2024). Rakennusten omistajien kannalta 

päästövähennystoimista on pitkän aikavälin kuluessa suurin osa kuitenkin 

kannattavia taloudellisesta näkökulmasta katsottuna, minkä lisäksi rakennuksista 

tulee myös aiempaa viihtyisämpiä, kun huomioidaan esimerkiksi 

asumisviihtyvyyttä. 

  

Helsingissä otettiin vuonna 2019 käyttöön Nuuka-järjestelmä, joka on eräänlainen 

moderni, reaaliaikaisesti toimivaa kiinteistödataa keräävä alusta (Helsingin 

kaupunki, 2019, s. 28–30). Nuukassa toimii energiankulutusseuranta, jonka piiriin 

on liitetty kaupungin omistamat palvelukiinteistöt, minkä lisäksi järjestelmään on 

integroitu kiinteistöihin vahvasti liittyviä datalähteitä, kuten käyttäjätyytyväisyyttä 

mittaava sovellus sekä sisäolosuhteita mittaavia sensoreita. Järjestelmä kattaa 

noin 600 kiinteistöä eri puolilla Helsinkiä. Kerättyä dataa voidaan hyödyntää, kun 

halutaan esimerkiksi varmistaa taloteknisten järjestelmien toimivuutta. Sähköyhtiö 

Helen sekä Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) perustivat vuonna 2018 

Kiinteistövahti-nimisen palvelun, joka sittemmin laajentunut myös muualle 

maahan. Kiinteistövahti toimii analysoimalla lämpötilasta ja rakennuksen 

ilmankosteudesta saatavaa tietoa, jolloin saadaan selville missä vaiheessa 

rakennusta lämmitetään liikaa tai liian vähän (Helen, 2023). Palvelun avulla voidaan 



43 
 

saavuttaa jopa 10 prosentin säästöjä lämmityskustannuksista ja taloyhtiön 

energiankulutus vähenee. 

 

Osana hiilineutraaliustavoitetta Helenin on tarkoitus luopua vuoteen 2030 

mennessä täysin kivihiilen käytöstä energiantuotannossa korvaten sen 

maakaasulla. (Kestävä Helsinki, 2024). Kivihiiltä on käytetty erityisesti 

kaukolämmön ja sen myötä myös sähkön tuottamisessa (Helen, 2022). Kivihiilen 

käytön vähenemistä vauhdittaa kuitenkin vuonna 2029 voimaan tuleva laki, joka 

edellyttää kivihiilen käytön lopettamista kokonaan. Kivihiilen kielto liittyy 

kansallisen energia- ja ilmastostrategian vuoteen 2030 mennessä toteutettavaan 

päästövähennystoimeenpanoon (Valtioneuvosto, 2019b). Kivihiilen on tarkoitettu 

olevan ensimmäinen fossiilinen polttoaine, josta energiapolitiikan tavoitteiden 

vaikutuksesta luovutaan. Helenin pyrkimyksenä on kivihiilen sijasta käyttää 

kaupungin lämmitystarpeisiin useita eri lähteitä, joita ovat pääasiassa erilaiset 

lämpöpumput (Helen, 2022). Helen on lämmön- ja sähköntuotannossaan jo 

päässyt hyödyntämään hukkaenergiaa, jota on saatu talteen esimerkiksi 

jätevesistä, teollisuuden prosesseista sekä kiinteistöistä. Lisäksi kehityskohteena 

on energian varastointi, jolloin esimerkiksi kaukolämpövettä voidaan varastoida 

sille rakennetuille paikoille.  

 

Sähkö on Helsingin kaupungin kolmanneksi suurin päästöjen aiheuttaja (Helsingin 

ilmastoteot, 2024). Sähköntuotannon suhteen päästöt ovat kuitenkin olleet selvässä 

laskussa, sillä laskelmien mukaan koko Suomen sähköstä jo lähes 70 prosenttia on 

tuotettu tavalla, josta ei aiheudu hiilidioksidia. Helsingissä sähkön kulutus on erityisen 

huomattavaa palveluiden käytössä, sillä yli puolet sähkönkulutuksesta on sekä julkisten 

että yksityisten palveluiden kuluttamaa (Pääkaupunkiseudun ilmastostrategia 2030, 

2007, s. 30). Palveluiden sähkönkulutus on kasvanut esimerkiksi lisääntyneellä 

rakennusten käyttöajalla, mutta toisaalta voidaan ajatella kaupungin tilojen 

monipuolisen käytön olevan energiatehokasta uusien rakennusten vähäisemmän 

rakentamistarpeen ansiosta. 



44 
 

 

Sähkönkulutus on pääkaupunkiseudulla laskenut lähes koko 2000-luvun ajan (Tableau 

Public, 2022). Sähkönkulutus on Helsingissä laskenut lähes 70 prosenttia 2000-luvun alun 

aikaiseen kulutukseen verrattuna. Selvästi suurin osa sähkönkulutuksesta on 

kulutussähköä, kun taas raideliikenteen osuus sähkönkulutuksesta on hyvin vähäistä. 

Myös lämmitykseen kuluvan sähkön määrä on ollut laskusuuntaista koko vuosituhannen 

alun. Lämmityksessä sähköä kuluu sekä sähkölämmitykseen että maalämmön käyttöön. 

Vuonna 2022 palveluista aiheutui yli 90 prosenttia enemmän päästöjä kuin 

teollisuudesta. Helsingissä sähköä kuitenkin tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä kuten 

vesi- ja tuulivoiman avulla (Helen, 2023). Vesivoimalla sähköä tuotetaan joista kuten 

Kemijoki ja Kymijoki, mutta vesisähköä saadaan myös Ruotsista. Näiden lisäksi sähköä 

tuotetaan myös ydinvoimalla, ja ydinenergian lähteenä energiayhtiö Helen käyttää 

Olkiluodon ydinvoimalaa. Aurinkosähkön osuus Helsingin sähköntuotannossa on 

kokonaisuudessaan melko pieni, mutta koko Suomen mittakaavassa Helsingin 

aurinkovoimaloissa tuotetaan merkittävä osa maan aurinkosähköstä. 

 

  

4.1.3 Liikenne 

 

Helsingin seudulla liikenne on toiseksi suurin päästöjen aiheuttaja, sillä lähes neljäsosa 

kaupungin päästöistä on liikenteen synnyttämiä (Hiilineutraali Helsinki -

päästövähennysohjelma, 2022, s. 6). Liikenteen aiheuttamista päästöitä lähes kaksi 

kolmasosaa on arvioitu aiheutuvan henkilöautoliikenteestä, kun taas raskaan liikenteen 

osuus kaikista liikennepäästöistä on vain vajaa viidesosa.  Laivaliikenteestä aiheutuneita 

päästöjä tulee lähes 20 prosenttia, kun taas linja-autoliikenne aiheuttaa vain alle 10 

prosenttia kaupungin päästöistä. Kun verrataan liikenteen päästöjen tilannetta vuodesta 

2005 lähtien, vuoden 2021 aikana liikenteen päästöjen on huomattu olevan laskussa. 

  

Lasku ei kuitenkaan ole ollut oletusten mukaista, sillä arvioiden mukaan vuoteen 2030 

mennessä pitäisi liikenteen päästöjen olla vuoteen 1990 verrattuna lähes puolet sen 



45 
 

aikaisista päästöistä (Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelma, 2018, s.29). Jotta 

päästövähennystavoitteisiin päästäisiin, pitäisi Helsingin kaupungin liikenteen päästöjen 

laskea tavoitteen mukaisesti noin 60 prosenttia vuoteen 2030 mennessä, minkä lisäksi 

vuoteen 2035 mennessä liikennepäästöjen pitäisi olla vertailuvuoteen nähden jo lähes 

70 prosenttia matalammat. Laskelmien mukaan vuonna 2030 liikenteen päästöjä 

tuotettaisiin noin 220 000 tonnia, joka on liian vähän tavoitteen saavuttamiseksi (STT 

Info, 2022a). 

  

Myös liikennesektorin päästövähennystoimenpiteitä on luokiteltu aiemmin mainittujen 

päästöjä vähentävien, välttämättömien päästöjä mahdollistavien sekä lisäselvitystä 

tarvitsevien toimenpiteiden mukaan (Helsingin ilmastoteot, 2024). Toimenpiteiden 

eteneminen on myös vähintään kohtuullisessa aikataulussa kuten oli myös lämmityksen 

osalta. Nyt käynnissä olevat liikennesektorin toimenpiteet kuuluvat kokonaan 

päästövähennyksiä mahdollistaviin tai lisäselvitystä vaativiin toimiin. Käynnissä oleva 

päästövähennyksiä mahdollistava toimi on esimerkiksi sähköautojen ennusteiden 

mukaisen määrän mukainen latauspisteiden rakentaminen. Selvitystä vaativa 

toimenpide on esimerkiksi selvitys liikennettä koskevista päästövähennyskeinoista. Sen 

eteneminen on kuitenkin vasta kohtuullisella tasolla. 

  

Nykyisten toimenpiteiden lisäksi on myös aiempien linjausten mukaisia toimenpiteitä 

kesken (Helsingin ilmastoteot, 2024). Vaikka suurin osa toimenpiteistä on aikataulussa, 

on haasteita kohdattu erityisesti tavoitteessa vaihtaa henkilöautokantaa sähköautoihin. 

Syynä autokannan hitaaseen vaihtuvuuteen pidetään muun muassa aiemmin mainittua 

sähköautojen latauspisteiden rakentamista, sillä se ei ole tapahtunut autokannan 

vaihtumisen kannalta riittävän nopeasti. Toisaalta hyvin etenevä toimenpide on 

pyöräilyn edistämiseen suunnitellun ohjelman toteuttaminen. 

 

Liikenteen hiilidioksidipäästöjä seurataan vuosittain (Traficom, 2023). Tieliikenteen 

päästöt ovat olleet jo selvässä laskussa verrattuna lähes 20 vuoden takaiseen 

tilanteeseen, mutta vähennystarve on edelleen huomattava.  Tällä hetkellä ei vielä ole 



46 
 

keksitty sellaista tekniikkaa, jolla hiilidioksidi pystyttäisiin poistamaan pakokaasuista 

kokonaan. Liikenteen päästöjen voidaan katsoa syntyvän kolmesta eri syystä 

(Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelma, 2018, s.35). Näitä ovat yksikköpäästöt 

eli päästöt, jotka syntyvät kutakin kuljettua kilometriä kohden, matkasuorite eli kuljettu 

matka kilometreissä sekä kulkumuotojakauma, joka kertoo millä kulkuneuvolla matka on 

tehty. Ajoneuvon aiheuttamien päästöjen määrä on suoraan verrannollinen siihen, 

minkä tyyppistä polttoainetta käytetään ja paljonko sitä kulutetaan. Kulutuksen 

kasvaessa kasvavat siis myös päästöt.  

  

Vero- ja sääntelymuutokset ovat kuluttajien käyttäytymisen ohjaamisen kannalta 

tehokkaita keinoja myös liikennepäästöjen osalta (Konttinen, 2019). 

Liikennepolttoaineiden energiaverotusta on uudistettu jo vuonna 2011 

ympäristöperusteiseksi (VNS, 2017, s. 52). Uudistuksessa litroihin pohjautuva 

valmistevero muutettiin hiilidioksidiveroksi, joka perustuu polttoaineen energiasisältöön 

ja polttoaineen poltosta muodostuvaan hiilidioksidiin. Autoveroprosenttia 

henkilöautoille ja pakettiautoille on porrastettu hiilidioksidipäästöjen mukaan, jotka 

vastaavat auton polttoaineen kulutusta. Myös sähköauton ollessa kyseessä sovelletaan 

tätä päästöihin perustuvaa verotusta, mutta silloin ajoneuvovero on pienin mahdollinen. 

Koska henkilöautoliikenne aiheuttaa valtaosan Helsingin päästöistä, on tehokkain keino 

päästöjen vähentämiseksi vähentää henkilöautoilun määrää (Hiilineutraali Helsinki -

päästövähennysohjelma, 2022, s. 6). Vaikka yksikköpäästöt ovat raskaan kaluston 

liikenteellä ajoneuvokohtaisesti suuremmat, eivät ne niiden henkilöautoliikennettä 

vähäisemmän matkasuoritteen vuoksi aiheuta päästöjä yhtä paljon. (Hiilineutraali 

Helsinki 2035 -toimenpideohjelma, 2018, s. 35). 

  

Helsingin kaupungilla on verotukseen liittyvä keino liikenteestä aiheutuvien päästöjen 

vähentämiseen työmatkaliikenteessä (HSL, 2023).  Helsingin seudun liikenne (HSL) 

tarjoaa yrityksille mahdollisuuden antaa työntekijöilleen työsuhdematkalipun, jota 

työntekijä voi käyttää julkisissa kulkuneuvoissa kodin ja työpaikan välillä. 

Työsuhdematkalippujen hankinnasta on tehty yritykselle verovähennyskelpoisia, jolloin 



47 
 

työnantaja voi hyötyä edun tarjoamisesta. Etu voidaan tarjota koko vuodeksi tai 

esimerkiksi niin, että työntekijä maksaa osan lipun hinnasta itse. Työmatkaetu voi olla 

esimerkiksi vaihtoehto palkankorotukselle, sillä työntekijän palkkaa korottaessa se 

aiheuttaa lisäkuluja sekä työnantajalle että -tekijälle, mutta työmatkaetu ei aiheuta 

lisäkuluja, jos se tarjotaan työntekijälle paikan päällä. Työmatkalippu ei ole myöskään 

työntekijälle verotettavaa tuloa. 

 

 

4.1.4 Kiertotalous 

 

Helsingissä on aloitettu innovaatiohaaste, jonka avulla pyritään vaikuttamaan 

rakentamisen kiertotalouteen (Motiva, 2024). Kiertotalousklusteriksi kutsutun 

haasteen avulla kaupunki voi tarjota tilaisuuden uuden kehittämiseen antaen siihen 

osallistuville toimijoille mahdollisuuden pilotoida omaa palveluaan tai tuotettaan 

sekä tarjota ratkaisujen kehittämiseen tukea. Kiertotalousklusteri keskittyy 

pääasiassa rakentamiseen kiertotalouteen, sillä Helsingillä on merkittävä rooli sekä 

rakentajana, rakennuttajana että tilaajana (Testbed Helsinki, 2020). Rakennusalan 

yrityksistä monet toimivat pääkaupunkiseudulla, jossa materiaalivirrat ovat suuret 

mutta kuljetuskustannukset eivät. Kuten aiemmin kerroin, vaikuttaa muun muassa 

kaupunkien läpi kulkevat materiaalivirrat siihen, millaisia kiertotalouden ratkaisuja 

kaupungissa voidaan tehdä. Helsingin tapauksessa kannattavaa on juuri 

rakennustuotteiden uudelleenkäyttö ja kierrätys sekä niiden jalostus 

uusiomateriaaleiksi (Testbed Helsinki, 2020). Helsinki edistää innovaatio- ja 

liiketoimintaa kiertotalouden osalta tuomalla yhteen rakennusalan toimijoita, jotta 

uusia liiketoimintamahdollisuuksia voidaan kehittää yhteistyön voimin. 

 

Kiertotalousklusterin toteuttamiseen vaaditaan paljon osaamista ja rakennusalan 

toimijoiden panostusta (Testbed Helsinki, 2020). Klusteriohjelmalla voidaan 

vaikuttaa koko rakentamisen elinkaareen alkaen suunnittelusta kiertotalous 

huomioiden, jonka jälkeen tuotteiden elinkaari pyritään pitää mahdollisimman 



48 
 

pitkänä. Rakennusten purkaminen toteutetaan niin, että rakenteet ovat ehjiä ja 

voidaan tehdä pilottikokeiluja niiden käyttämisestä uuden rakentamisessa. 

Rakennusmateriaalien vähäinen hävitys ja mahdollisimman suuri kierrätysmäärä 

lisäävät kiertotalouden toteutumista. Uusia kiertotaloutta tukevia työkaluja sekä 

kaikille rakennusalan ammattilaisille kiertotalouteen keskittyvää koulutusta 

tarjoamalla saadaan myös tarvittava osaaminen kasvuun. 

 

Kiertotalousklusteri tarjoaa pilottihankkeiden avulla uudenlaista tietoa sekä 

kokemusta, mitä ei muualta helposti saa (Motiva, 2024). Haasteen avulla 

osallistujat voivat laajasti sekä lisätä että syventää yhteistyötä eri toimijoiden 

kanssa. Innovaatiohaaste on perustettu sellaisella periaatteella, että kaikki 

osallistujat hyötyvät osallisuudestaan jollakin tavalla, jolloin osallistua on helpompi 

houkutella haasteeseen mukaan ja osallistuvat toimijat ovat kiinnostuneita 

kehittämään rakentamisen kiertotalouden innovaatioita sekä antamaan ja 

ottamaan vastaan palautetta ja oppimaan toisilta. Kiertotalousklusterin tavoitteena 

on, että innovaatiohaasteessa kehitettyjen ratkaisujen tulee olla sellaisia, että niistä 

voivat hyötyä tulevaisuudessa erilaiset toimijat eikä vain Helsingin kaupunki itse. 

 

Kiertotalousklusterin lisäksi Helsingin kaupungilla on myös muunlaisia, teemoittain 

järjesteltyjä kiertotalouteen tähtääviä toimenpiteitä (Kiertotalousvahti Helsinki, 

2024). Teemoja ovat rakentaminen, ympäristötietoisuus ja kestävä kulutus sekä 

hankinnat. Jokaisen teeman alle kuuluu erilaisia toimenpiteitä, joiden aikataulussa 

pysymistä seurataan aktiivisesti. Rakentamisen toimenpiteisiin kuuluu edellisissä 

kappaleissa kerrotun kiertotalousklusterin mukaisia toimenpiteitä, kuten 

liiketoiminnan kehittäminen rakentamisen kiertotalouden osalta, kiertotalouden 

huomioiminen purkuhankkeissa sekä purkumateriaalien uudelleenkäytön 

edistäminen. Myös kiertotalouden huomioon ottaminen rakentamisen suunnittelun 

ja toteutuksen eri vaiheissa sekä rakennusmateriaalien kiertotalouden mukainen 

käyttö kuuluvat rakentamisen toimenpiteisiin. 

 



49 
 

Ympäristötietoisuuden ja kestävän kulutuksen teemaan kuuluvat erilaiset 

tavaroihin ja palveluihin sekä ruokahävikkiin liittyvät toimenpiteet (Kiertotalousvahti 

Helsinki, 2024). Toimenpiteiden avulla pyritään vähentämään hävikkimateriaalien 

sekä hävikkiruoan määrää sekä hyödyntämään niitä mahdollisuuksien mukaan. 

Toimenpiteillä edistetään myös palveluihin sekä tavaroihin liittyvän yhteiskäytön 

mahdollisuutta. Lisäksi toimilla edistetään tietoutta kiertotaloudesta esimerkiksi 

koulutuksien avulla. Hankintojen teeman toimenpiteisiin kuuluu kaupungin 

hankintoihin liittyvien tuotteiden kestävyyden edistäminen sekä ulkokalusteiden 

vaihtoehtoisten materiaalien selvittämishanke. Hankintojen toimenpiteillä pyritään 

lisäämään myös tietoutta kriittisten materiaalien osalta. Lisäksi selvitetään keinoja, 

joilla voidaan parhaalla tavalla hyödyntää palveluhankintojen potentiaalia. Kaikki 

hankkeet ovat tällä hetkellä eri vaiheissa aina aloittamattomasta toimenpiteestä 

suunnitteluvaiheeseen sekä toteutusvaiheeseen, mutta kaikki ovat toteutumassa 

aikataulun mukaisesti. 

 

 

4.2 Lahden kaupungin paikalliset toimenpiteet 

 

Ympäristöpääkaupunki toimii esimerkkinä muille Euroopan kaupungeille, ja oman 

vuotensa aikana kaupungista tuodaan ilmi parhaita ympäristöratkaisuja 

kannustaen laajasti niin yrityksiä, asukkaita kuin yhteisöjäkin toimimaan rohkeiden 

ympäristötekojen tekoon tähtäävällä tavalla (Greenlahti, 2024). Myös Lahden 

tehtävänä on näyttää sekä kansainvälisesti Euroopassa, että kansallisesti 

Suomessa maamme muille kaupungeille, miten se aikoo toteuttaa 

hiilineutraaliuden tavoitteensa vuoteen 2025 mennessä. 

 

Tähän mennessä kaupungissa on muun muassa uudistettu jätehuoltojärjestelmä 

sekä joukkoliikenne, tehty luonnonsuojelualueita jo 1000 hehtaarin verran, otettu 

käyttöön ensimmäinen henkilökohtainen päästökauppa maailmassa sekä 

yhdistetty kaupunkiliikkumisen ohjelma yleiskaavaprosessiin (Greenlahti, 2024). 



50 
 

Tulevaisuudessa vuonna 2050 Lahden kaupunki on asettanut tavoitteekseen olla 

myös jätteetön kiertotalouskaupunki. 

 

Lahden kasvihuonekaasupäästöt ovat viimeisimmän 30 vuoden aikana laskeneet 

lähes 70 prosenttia lähtötilanteesta (Lahti, 2023). Alla olevassa kuvassa näkyy 

skenaarioiden mukainen päästöjen muutos vuodelle 2030 saakka. Päästöjen 

kehityksen on arvioitu olevan laskusuuntaista myös tulevina vuosina, mutta lasku 

on arvioiden mukaan huomattavasti maltillisempaa kuin tähän mennessä on 

mitattu. Tulevina vuosina päästöjen vähenemän tulee olla noin 30 % nykyisestä. 

Päästöjen vähentämistä edistääkseen Lahden kaupunki on ottanut käyttöön 

päästövähennyksiin tähtääviä ohjelmia kuten Kestävän energian ja 

ilmastonmuutoksen toimenpidesuunnitelma SECAP:in, josta kerron alempana 

enemmän. 

 

 

Kuva3. Lahden kaupungin tuotantoperusteinen päästökehitys vuodesta 1990 

alkaen sekä päästöskenaariot vuoteen 2030 saakka. (Lahti, 2023). 

 

Lahti on osa EU:n kaupunginjohtajien energia- ja ilmastosopimusta vuoteen 2030 

saakka (Lahti, 2019, s. 2). Sen seurauksena kaupunginhallituksen tuli hyväksyä 



51 
 

kestävän energian ja ilmastotyön toimenpideohjelman SECAP (Sustainable Energy 

and Climate Action Plan) vuonna 2019 (Lahti, 2023). Lahden SECAP:iin sisältyy 

riskien ja haavoittuvuuksien arviointi, ilmastonmuutoksen hillinnän ja 

sopeutumisen toimenpiteet sekä sopeutumisen ohjelma (Lahti, 2019, s. 4). 

Sopeutumisen toimenpiteet sekä riskien arviointi on tehty sidosryhmiä ja 

kaupunkilaisia osallistavalla tavalla. Vuonna 2023 toimenpideohjelmaa päivitettiin 

vastaamaan tämänhetkistä tilannetta (Lahden ilmasto-ohjelma 2023–2030, s. 6–

8).  

 

Päivitettyyn ohjelmaan sisältyy SECAP, mutta mukaan on liitetty myös sitä tukevia 

ohjelmia kuten vuoden 2019 kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelma (Lahden 

ilmasto-ohjelma 2023–2030, s. 6–8). Kaupunkiliikkumisen ohjelman avulla 

kaupunki voi kannustaa sekä ohjata kaupunkilaisia siirtymään kestävämpien 

liikkumismuotojen käyttäjiksi. Mukana on myös liikkumiseen liittyvistä 

toimenpiteistä poiketen esimerkiksi vuonna 2022 kehitetty kiertotalouden tiekartta. 

Sen tarkoituksena on ohjata kaupunkia jätteettömyyttä ja kiertotaloutta kohti. 

Mukaan liitettiin myös 2020 hyväksytty Lahden hiilinielu- ja 

kompensaatiosuunnitelma. Erilaisten ilmastotoimia tukevien ohjelmien liittämisen 

seurauksena muodostettiin yleisesti ilmasto-ohjelmaksi kutsuttu suunnitelma, 

jolla tavoitteita kohti edetään.  

  

Päivitettyyn ilmasto-ohjelmaan kuuluu yhteensä lähes sata erilaista toimenpidettä 

(Lahden ilmasto-ohjelma 2023–2030, s. 6). Toimenpiteet on jaoteltu esimerkiksi 

mukaan liitettyjen ohjelmien perusteella eri teemojen alle, joita ovat liikenne, 

energia, hiilinielut ja kompensaatio sekä kiertotalous ja kestävä kulutus. 

Toimenpiteiden suunnittelussa on otettu huomioon myös niiden vaikutus aiemmin 

mainitun kaupunkien ilmastosopimuksen tarpeisiin. Lahden kiertotalouden 

tiekartan sekä kaupunkiliikkumisen ohjelman edistymisiä seurataan vuosittain 

ilmasto-ohjelman seurannan yhteydessä, ja ohjelman päivittämisen etuna voidaan 

pitää toimenpiteiden seurannan sekä niiden vaikutusten arvioinnin helpottumista. 



52 
 

 

 

4.2.1 Rakentaminen 

 

Lahden kaupunki on panostanut hiilineutraaliutta kohti pyrkiessään erityisesti 

hiilineutraaliin rakentamiseen (Lahden kaupunki, 2024a). Rakentaminen ja 

asuminen aiheuttavat suuren osan hiilidioksidipäästöistä, jolloin asumiseen ja 

rakentamiseen vaikuttamalla voidaan edistää ilmastostrategisia tavoitteita kohti 

kulkemista. Lahdessa pyritään löytämään ratkaisuja siihen, miten asumisesta 

aiheutuvat päästöt saadaan laskettua minimiin. Myös ilmastonmuutoksen hillintä 

ja muutoksiin sopeutuminen on rakentamisen ja asumisen ratkaisuilla kaupungin 

mukaan mahdollista. Käytössä on erilaisia hankkeita, joissa on mukana eri alojen 

asiantuntijoita. Kaupungistuminen lisää rakentamista, jolloin rakentamisen kysyntä 

ei lähitulevaisuudessa vähene asumisen keskittyessä pienelle alueelle (Greenlahti, 

2024b). 

  

Lahdessa toimii hiilineutraalin rakentamisen kehityskeskus, joka on perustettu 

syksyllä vuonna 2020 (Greenlahti, 2024b). Siinä toimivat yhdessä ratkaisuja 

kehittäen asiantuntijat niin tutkimuksen, koulutuksen kuin teollisuudenkin piiristä, 

toimien samalla yhdistävänä tekijänä toimijoiden välillä (Lahden kaupunki, 2021a). 

Hiilineutraalin rakentamisen kehityskeskus toimii nimensä mukaisesti 

rakentamisen alalla kehittäen sitä aiempaa hiilineutraalimpaan suuntaan. Samalla 

se tukee muita alan toimijoita, jotka kehittävät uudenlaisia uusiutuvan energian 

ratkaisuja, joita voidaan tulevien kehitys- ja tuotehankkeiden toteutuksessa käyttää. 

  

Rakentamiseen liittyviä toimenpiteitä tehdään Lahdessa sen mukaan, millaisiin 

tarpeisiin niitä tarvitaan (Greenlahti, 2024b).  Erilaiset alan toimijat tekevät 

vaikuttavaa työtä kehittäessään uudenlaisia energia- sekä lämpöratkaisuja 

rakennusten, mutta myös kokonaisten kaupunginosien tarpeeseen. Hiilineutraalin 

rakentamisen tuomat haasteet ovat asettaneet asiantuntijat, yritykset ja tutkijat 



53 
 

yhteisen asian äärelle. Rakentamista ei voi tehdä jättämättä hiilijalanjälkeä, mutta 

asumisen ja rakentamisen toimintatapoihin vaikuttamalla voidaan vähentää niitä 

hiilidioksidipäästöjä, joita rakennusten elinkaaren aikana muodostuu. Hiilineutraali 

asuminen on tavoite, johon hiilineutraalin rakentamisen kehittämiskeskus pyrkii. 

 

Rakentamisen ja asumisen päästöjen vähentämiseen on keinoja, jotka voidaan 

jakaa kolmeen eri vaiheeseen (Greenlahti, 2024b). Näitä ovat ennen käyttöä, käytön 

aikana sekä lopulta käytön jälkeen tehtävät keinot. Kun rakentaminen aloitetaan, 

tehdään kaavoitus, tehdään huolellinen suunnitelma ja haetaan luvat. 

Rakennuksen koko elinkaaren aikaiseen hiilidioksidipäästöjen määrään voidaan 

vaikuttaa jo heti alkuvaiheessa, jos jo ennen rakentamisesta huomioidaan 

hiilijalanjälkeen vaikuttavat asiat heti. Kaavoituksella ja rakennusluvilla 

määritellään ne rajoitteet ja mahdollisuudet, joita suunnitelmalla on esimerkik