VAASAN YLIOPISTO 
 

KAUPPATIETEELLINEN TIEDEKUNTA 
 

LASKENTATOIMEN JA RAHOITUKSEN LAITOS 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Jari Lähteenmäki 
 

URHEILULLISEN MENESTYKSEN JA PALKKOJEN VAIKUTUS 
OSAKEYHTIÖMUOTOISTEN SM-LIIGASEUROJEN 

TALOUDELLISIIN TUNNUSLUKUIHIN 
 
 
 
 
 
 
 
 

Laskentatoimen ja rahoituksen 

pro gradu -tutkielma 

 

Laskentatoimen ja rahoituksen yleinen linja 

 

 
VAASA 2009 



 1

SISÄLLYSLUETTELO         sivu 

 

TIIVISTELMÄ         7 

 

1. JOHDANTO         9 

1.1.  Johdatus aihealueeseen       9 

1.2.  Tutkimusongelma ja lähestymistapa      11 

1.3.  Tutkielman kulku        12 

1.4.  Aikaisempia tutkimuksia       13 

 1.4.1. Ammattilaisjoukkueurheilu tutkimukset    13 

 1.4.2. Tunnuslukuanalyysi tutkimukset     15 

 

2. URHEILULIIKETOIMINTA       18 

2.1. Urheiluseura palveluntarjoajana      18 

2.2. Sidosryhmät         18 

  2.2.1. Yleisö         18 

  2.2.2. Sponsorit        19 

  2.2.3. Televisiointi        19 

2.3. Urheiluseuran omistajien tavoitteet      20 

  2.3.1. Rahallisen voiton maksimointi     20 

  2.3.2. Voittoprosentin maksimointi eli urheilullinen menestys  21 

2.4. Urheiluliiketoiminnan erityispiirteet      22 

  2.4.1. Tuloksen epävarmuusteoria      22 

  2.4.2. Liiga kartellina        23 

  2.4.3. Kilpailullinen tasapaino ja tasapainottamisen keinot   24 

  2.4.4. Louis-Schmeling –paradoksi      26 

 

3. TUNNUSLUVUT        27 

 3.1. Tunnuslukuanalyysi        27 

 3.2. Tunnuslukujen valinta ja ominaisuudet     28 

        3.2.1. Kannattavuus        29 

        3.2.2. Maksuvalmius        31 

        3.2.3. Vakavaraisuus        32 

 



 2

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 3

       3.3. Tunnuslukuanalyysin ongelmia      33 

              3.3.1. Validiteetti ja reliabiliteetti     34 

              3.3.2. Verrattavuus- ja johdonmukaisuusongelmat   35 

              3.3.3. Tilinpäätöksen joustokohdat ja oikaisutoimenpiteet  36 

              3.3.4. Jakaumaominaisuudet      36 

 

4. TUTKIMUSAINEISTO JA –MENETELMÄ     38 

 4.1. SM-liigaseurat ja SM-liiga       38 

 4.2. Aineiston luokittelu        38 

        4.2.1. Urheilullinen menestys      39 

        4.2.2. Palkat         39 

        4.2.3. Tutkimusluokat       41 

 4.3. Varianssianalyysi        42 

        4.3.1. Rajoitukset ja oletukset      43 

        4.3.2. Hypoteesien asetus ja testaus      43 

        4.3.3. Tulosten esittäminen       45 

 

5. TUTKIMUSTULOKSET JA ANALYSOINTI    47 

 5.1. Jakaumaominaisuuksien testaus      47 

 5.2. Varianssianalyysin tulokset       50  

        5.2.1. Kannattavuus        51  

        5.2.2. Maksuvalmius        55 

        5.2.3. Vakavaraisuus        57 

 5.3. Tunnuslukujen kausittainen vertailu      59 

 5.4. Tutkimuksen rajoitteet       61 

 5.5. Johtopäätökset        61 

 

6. YHTEENVETO         64 

 

LÄHDELUETTELO        66 

 

LIITTEET          72 

Liite 1: Tutkimusaineisto - seurat, palkat ja tunnusluvut 

Liite 2:  Boxplot -kuvat: hyvä menestys & suuret palkat 



 4

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 5

Liite 3:  Boxplot -kuvat: huono menestys & suuret palkat     

Liite 4:  Kolmogorov-Smirnovin testit        

Liite 5:  Levenen testit varianssien yhtäsuuruudesta  

Liite 6: Tutkimusryhmien varianssit ja Kolmogorov-Smirnovin testit koottuna 

 

KUVIOLUETTELO          

Kuvio 1 :  SM-liigaseurojen tilinpäätökset 2001–2006 

Kuvio 2 :  Yrityksen taloudelliset toimintaedellytykset - terveyskolmio 

Kuvio 3 :  Tunnuslukujen validiteetti ja reliabiliteetti 

Kuvio 4 :  11 SM-liigaseuran palkkojen osuus liikevaihdosta 

Kuvio 5 :  Graafinen keskiarvojen tarkastelu 

Kuvio 6 :  Boxplot -kuvat käyttökateprosentti ja omavaraisuusaste, ryhmästä 

     hyvä menestys ja suuret palkat 

Kuvio 7 :  Käyttökateprosentin keskiarvot graafisesti 

Kuvio 8 :  Kokonaispääoman tuottoprosentin keskiarvot graafisesti 

Kuvio 9 :  Quick ration keskiarvot graafisesti 

Kuvio 10: Omavaraisuusasteen keskiarvot graafisesti 

Kuvio 11: SM-liigaseurojen tunnuslukujen kehitys tutkimuksen tarkasteluaikana 

 

TAULUKKOLUETTELO  

Taulukko 1 :  Tutkimusluokkien frekvenssit 

Taulukko 2 :  Muuttujien keskiarvotaulukko 

Taulukko 3 :  Varianssianalyysitaulukko 

Taulukko 4 :  Kolmogorov-Smirnovin testi - Hyvä menestys ja suuret palkat 

Taulukko 5 :  Levenen testi - käyttökateprosentti 

Taulukko 6 :  Käyttökateprosentin keskiarvot 

Taulukko 7 :  Varianssianalyysin tulos, muuttujana käyttökateprosentti 

Taulukko 8 :  Kokonaispääoman tuottoprosentin keskiarvot 

Taulukko 9 :  Varianssianalyysin tulos, muuttujana kokonaispääoman tuottoprosentti 

Taulukko 10: Quick ration keskiarvot 

Taulukko 11: Varianssianalyysin tulos, muuttujana quick ratio 

Taulukko 12: Omavaraisuusasteen keskiarvot 

Taulukko 13: Varianssianalyysin tulos, muuttujana omavaraisuusaste 

 



 6

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 



 7

––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––– 
VAASAN YLIOPISTO 
Kauppatieteellinen tiedekunta 
Tekijä:    Jari Lähteenmäki 
Tutkielman nimi:   Urheilullisen menestyksen ja palkkojen vaikutus 

osakeyhtiömuotoisten SM-liigaseurojen taloudellisiin 
tunnuslukuihin 

Ohjaajat:    Aapo Länsiluoto (väliraportti) 
     Timo Salmi (alkuraportti) 
Tutkinto:    Kauppatieteiden maisteri 
Laitos:    Laskentatoimen ja rahoituksen laitos 
Oppiaine:    Laskentatoimi ja rahoitus 
Linja:     Laskentatoimen ja rahoituksen yleinen linja 
Aloitusvuosi:    1996 
Valmistumisvuosi:   2009     Sivumäärä: 79 
––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––– 
 
TIIVISTELMÄ 
 
SM-liiga on ollut suljettuna 2000-luvulla. Yhtenä tavoitteena on ollut parantaa seurojen 
taloutta. Tutkielman tavoitteena oli tutkia, vaikuttavatko urheilullinen menestys ja palkat 
SM-liigaseurojen kannattavuuden, maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden tunnuslukujen 
arvoihin.  
 
Tutkielman aineistona oli VOITTO+ -tietokannasta saadut SM-liigaseurojen tilinpäätökset 
ja tunnusluvut alkaen kaudesta 2001–02 kauteen 2006–07. Liigaseurat jaettiin kausittain 
menestyksen pohjalta hyvin ja huonosti menestyneisiin ja palkkamenojen pohjalta suuriin 
ja pieniin. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kaksisuuntaista varianssianalyysia. 
 
Molemmilla selittävillä tekijöillä eli urheilullisella menestyksellä ja palkoilla todettiin 
olevan merkittävä vaikutus kannattavuuden tunnuslukuihin, palkoilla jopa erittäin merkit-
tävä vaikutus käyttökateprosenttiin. Sen sijaan maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden 
tunnuslukuihin ei palkoilla ollut mainittavaa vaikutusta, mutta urheilullisella menestyksellä 
todettiin olevan melkein merkitsevä vaikutus. Tunnuslukujen keskiarvotarkasteluissa 
todettiin SM-liigaseurojen kannattavuuden olevan heikko. Paras kannattavuus oli hyvin 
menestyneillä ja pieniä palkkoja maksaneilla seuroilla. Maksuvalmiuden ja vakavarai-
suuden tunnusluvut olivat tyydyttävällä tasolla, hyvin menestyneillä ja suuria palkkoja 
maksaneilla seuroilla jopa hyvällä tasolla.  

 

 

––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––– 

 

AVAINSANAT: SM-liiga, jääkiekko, varianssianalyysi, tunnusluvut 



 8

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 9

1. JOHDANTO 

 

1.1. Johdatus aihealueeseen 

 

Urheiluliiketoiminta on kasvanut nopeasti viimeisten vuosikymmenten aikana sekä 

Suomessa että maailmalla. Ihmisten vapaa-ajan lisääntyessä urheilun suosio on kasvanut ja 

suosituimmissa urheilulajeissa raha ja kaupallistuminen ovat suuressa osassa. Suurin 

vaikutus on ollut kasvavalla televisioinnilla, joka on tuonut urheilutapahtumat yhä 

helpommin suurten katsojamäärien ulottuville. Nykyajan ilmiö on kova hintakilpailu 

televisiointioikeuksista, minkä vuoksi osa suurista tapahtumista on jo mennyt tai on 

menossa maksutelevisioon.  

 

Ammattilaisurheilussa pyritään liikevoittoon erittäin tiukasti kilpaillulla viihdeteollisuuden 

alalla. Urheiluseurojen omistajat ja managerit pyrkivät ohjaamaan liiketoimintaansa paljolti 

samalla tavalla kuin tavalliset yritysjohtajat. Liikevoittoon pyrkiessään urheiluseurojen 

tavoitteena on maksimoida tulot eri kohteista, kuten pääsylippujen myynnistä, sponsori- ja 

mainostuloista ja televisiointioikeussopimuksista. Pudotuspeliottelut ovat erityisen tärkeitä 

tulonlähteitä. Pudotuspeliotteluiden voittaminen lisää suuren yleisön, joka ei välttämättä 

seuraa urheilua aktiivisesti, kiinnostusta pääsylippuihin antaen seuroille mahdollisuuden 

nostaa pääsylippujen hintoja. Lisäksi pitkällä aikavälillä mainostajien ja sponsorien rahal-

linen panostus kasvaa joukkueen kiinnostavuuden lisääntyessä. (Nourayi 2006: 253.) 

 

Viime vuosina kasvava määrä taloustieteilijöitä on hyväksynyt näkökulman, jonka mukaan 

ammattilaisurheilu tarjoaa oivan mahdollisuuden tutkia empiirisesti lukuisia teoreettisia 

kysymyksiä. Tietoa on saatavilla lukuisista taloudellisista toimijoista, kuten teollisuuden 

aloista (liigat/sarjat), yrityksistä (joukkueet) ja työntekijöistä (pelaajat). Tämä on helpot-

tanut monien teoreettisten hypoteesien tutkimista, esimerkiksi joukkueiden voiton maksi-

mointi -oletusta. (Jones, Nadeau & Walsh 1999: 1.) NHL-pelaajien julkiset palkat ovat 

mahdollistaneet tutkimuksen, jossa verrataan pelaajien pelisuoritusten vaihtelevuutta heidän 

vastaavaan palkkatasoonsa (Longley 2005: 1). 

 

Suomessa suurinta urheiluliiketoimintaa edustaa jääkiekon SM-liiga, joka on myös yleisö-

määrältään selvästi suurin Suomen palloilusarjoista. Talousvaikeudet ovat kuitenkin 

vaivanneet SM-liigaseuroja viime vuosina. Tähän ovat olleet syyllisinä erityisesti liiga-



 10

seurojen heikko taloudenpito ja kasvaneet pelaajapalkkiot. Valtaosa jääkiekon SM-liiga-

seuroista on tehnyt 2000-luvulla mittavia taloudellisia tappioita. Asia ilmenee YLE 

Urheilun selvityksestä (5.2.2007), joka perustuu seurojen kuuteen tuoreimpaan tilin-

päätökseen. SM-liigan toimitusjohtajan Jukka-Pekka Vuorisen mukaan luvut kuviossa 1 

kuvaavat tilannetta, jonka vuoksi SM-liiga suljettiin vuonna 2000. Tavoite oli parantaa 

seurojen taloutta. Talouden kehitys on kuitenkin viime vuonna kääntynyt oikeaan suuntaan 

ja toistaiseksi palkkakattoa tai muita järjestelyjä ei tarvita, mikäli liigaseurat pitävät huolta 

kulupolitiikastaan. (STT.) 

 

 

Oulun Kärpät Oy + 4 800 000 e

HPK ry + 900 000

Tamhockey (Tappara) + 361 000

Ilves-Hockey Oy + 196 000

KalPa-Hockey Oy - 271 000

Oy HIFK Hockey Ab - 327 000

HC Ässät Pori Oy - 415 000

Liiga-SaiPa Oy - 613 000

JYP Jyväskylä Oy - 834 000

Lahden Pelicans Oy - 1 700 000

HC TPS Turku Oy - 2 000 000

Jokerit HC Oy - 2 200 000

Rauman Lukko Oy - 3 900 000

Blues Hockey Oy - 8 500 000

 
 

 

Kuvio 1. SM-liigaseurojen tilinpäätökset 2001–2006 (Yle 2.7.2007: Balance Consulting 

Oy). 

 

Tutkielman tavoitteena on tutkia SM-liigaseurojen maksamien palkkojen ja urheilullisen 

menestyksen vaikutusta seurojen taloudellisiin tunnuslukuihin. Aineistona käytetään 

VOITTO+ -tietokannasta saatavia tilinpäätöstietoja ja tunnuslukuja. Tutkimuksen kohteena 

on kuusi liigakautta eli kaudet 2001–2002, 2002–2003, 2003–2004, 2004–2005, 2005–2006 

ja 2006–2007. Seurat jaetaan jokaiselta kaudelta neljään luokkaan palkkojen ja urheilullisen 

menestyksen perusteella. Käytettävä tilastollinen menetelmä on kaksisuuntainen varianssi-



 11

analyysi. Lopuksi tarkastellaan vielä tunnuslukujen kehitystä kausien välillä ja arvioidaan 

seurojen talouden kehitystä. 

 

 

1.2. Tutkimusongelma ja lähestymistapa 

 

SM-liiga suljettiin vuonna 2000 ja avattiin uudelleen kaudeksi 2008–09, tavoitteena oli 

parantaa ja vakauttaa seurojen taloudellista tilannetta. Tämän tutkimuksen aineisto kattaa 

melko hyvin ajan SM-liigan sulkemisesta sen uudelleen avaamiseen, vaikka ensimmäinen 

2000–01 ja viimeinen 2007–08 kausi puuttuvatkin. 

 

Tutkimuksen lähtöoletuksena on, että suuren pelaajabudjetin omaavilla seuroilla on varaa 

maksaa enemmän palkkaa taitotasoltaan parhaille pelaajille, jolloin seuran urheilulliset 

menestymismahdollisuudet paranevat. Eli suuren pelaajabudjetin pitäisi vaikuttaa positiivi-

sesti seuran menestykseen. Urheilullisen menestyksen myötä seurojen talouden olettaisi 

kohentuvan, yleisömäärät kasvavat ja sponsorointi lisääntyy, josta seuraisi menestyvien 

seurojen taloudellisten tunnuslukujen kohentuminen. Urheiluseurojen kohdalla voidaan 

ajatella jokaisen kauden olevan erillinen kokonaisuus, jossa seurat pyrkivät taloutensa 

mahdollistamaan urheilulliseen menestykseen. Usein vaihtuvuus pelaajistossa, valmennuk-

sessa ja palkkabudjetissa on huomattavaa.  

 

Tutkimuksen aineistona ovat osakeyhtiöpohjaisten SM-liigaseurojen tilinpäätökset ja 

tunnusluvut. Useissa vastaavanlaista tutkimustapaa käyttäneissä tutkimuksissa selittävinä 

tekijöinä on käytetty yrityksen kokoa ja sijaintia. Tavallisesti kokoa on arvioitu yrityksen 

liikevaihdolla tai henkilömäärällä. Tässä tutkimuksessa SM-liigaseurojen kokoa kuvaavaksi 

tekijäksi on valittu palkat. (Mennander & Mennander 2004: 102) mukaan pelaajapalkkojen 

osuus seurojen menoista on keskimäärin 45 %. Tällöin saadaan suoraan selville kuinka 

panostus pelaajapalkkoihin on vaikuttanut tunnuslukuihin. Toiseksi selittäväksi tekijäksi on 

sijainnin sijaan valittu SM-liigaseurojen urheilullinen menestys. Urheilullinen menestys 

koetaan usein jopa taloudellista menestymistä tärkeämmäksi SM-liigaseurojen toiminnassa, 

kuten heikoista taloudellisista tuloksista nähdään.  

 



 12

Tutkittavat taloudelliset tunnusluvut ovat kannattavuuden (käyttökateprosentti ja kokonais-

pääoman tuottoprosentti), maksuvalmiuden (quick ratio) ja vakavaraisuuden (omavarai-

suusaste) tunnusluvut. Tutkimuksen hypoteesit ovat seuraavat: 

 

Hypoteesi 1 

H10 = Urheilullisella menestyksellä ei ole vaikutusta tunnuslukujen tasoon. 

H11 = Urheilullisella menestyksellä on vaikutusta tunnuslukujen tasoon. 

Hypoteesi 2 

H20 = Palkoilla ei ole vaikutusta tunnuslukujen tasoon. 

H21 = Palkoilla on vaikutusta tunnuslukujen tasoon. 

 

 

1.3. Tutkielman kulku 

 

Tutkielman ensimmäisessä luvussa luodaan yleiskatsaus aihealueeseen, selvitetään tutki-

musongelma ja lähestymistapa sekä tutkielman kulku. Lisäksi perehdytään muutamiin 

ammattilaisjoukkueurheilua ja tunnuslukuanalyysia käsitteleviin tutkimuksiin.  

 

Toisessa luvussa kerrotaan urheiluseurojen tehtävästä palveluntarjoajana ja tutustutaan 

joihinkin urheiluseurojen toimintaan vaikuttaviin sidosryhmiin. Lisäksi tarkastellaan kahta 

erilaista omistajien asettamaa tavoitetta urheiluseuroille, rahallisen voiton maksimointia 

sekä urheilullisen menestyksen maksimointia. Lopuksi selvitetään erityispiirteitä, jotka ovat 

ominaisia urheiluliiketoiminnalle, kuten tuloksen epävarmuusteoria, liigan kartelliominai-

suuksia, kilpailullista tasapainoa ja tasapainottamisen keinoja sekä Louis-Schmeling –

paradoksia. 

 

Kolmannessa luvussa aiheena ovat tunnusluvut. Aluksi valitaan tutkimuksessa käytettävät 

kannattavuuden, maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden tunnusluvut ja selvitetään niiden 

ominaisuuksia. Lisäksi käsitellään tunnuslukuanalyysiä ja siihen liittyviä ongelmia, kuten 

validiteettia ja reliabiliteettia, verrattavuus- ja johdonmukaisuusongelmia, tilinpäätöksen 

joustokohtia ja jakaumaominaisuuksia.  

 

Neljännessä luvussa tutustutaan tutkimusaineistona oleviin SM-liigaseuroihin. Aineisto 

luokitellaan palkkamenojen ja urheilullisen menestyksen perusteella eri luokkiin. Tutki-



 13

muksen menetelmänä käytettävä varianssianalyysi rajoitteineen ja oletuksineen käsitellään 

myös tässä luvussa. Lisäksi asetetaan varianssianalyysin hypoteesit ja esitellään varianssi-

analyysin tuloksenesittämistapa.  

 

Viidennessä luvussa esitetään ja analysoidaan tutkimustulokset. Tunnuslukujen jakauma-

ominaisuuksia testataan varianssianalyysia varten. Suoritetaan varianssianalyysit jokaiselle 

tunnusluvulle ja esitetään tulokset. Tunnuslukujen kausittaista kehitystä tarkastellaan. 

Lisäksi kerrotaan tutkimuksen rajoitteista ja tehdään johtopäätökset. Tutkimuksen yhteen-

veto on luvussa kuusi. 

 

 

1.4. Aikaisempia tutkimuksia 

 

Tähän työhön liittyvät aikaisemmat tutkimukset on jaettu urheilututkimuksiin ja tunnuslu-

kututkimuksiin. Urheiluseurojen ja liigojen toimintaa on tutkittu kiihtyvällä vauhdilla sekä 

Yhdysvalloissa että Euroopassa. Tähän on johtanut erityisesti urheilun kaupallistuminen, 

jonka myötä urheilusta on tullut isoa liiketoimintaa. Urheilututkimus on melko uusi tutki-

muskohde, ensimmäisiä merkittäviä julkaisuja olivat Rottenbergin (1956) ”The Baseball 

Player’s Labor Market” ja Nealen (1964) ”The Peculiar Economics of Professional Sports” 

(Kesenne 2007: 1). Tunnuslukututkimuksen historia ulottuu huomattavasti myöhemmäksi. 

Jo 1919 Alexander Wall julkaisi tutkimuksensa ”Study of Credit Barometrics”, jossa hän 

analysoi 981 yritystä 7 tunnusluvun avulla (Laitinen 1986: 18).    

 

1.4.1. Ammattilaisjoukkueurheilu tutkimukset 

 

Pitkänen (2006) tutki pro gradu -tutkielmassaan urheiluseuran kannattavuuteen vaikuttavia 

tekijöitä. Tutkimusaineistona oli 14 osakeyhtiömuotoisen jääkiekkoseuran tilinpäätökset 

vuosilta 2000–2003. Jokaiselle joukkueelle muodostettiin vuosittainen regressioyhtälö. 

Kannattavuutta kuvaavaksi tunnusluvuksi ja regressioanalyysin selitettäväksi muuttujaksi 

Pitkänen valitsi käyttökateprosentin. Kannattavuutta selittävät muuttujat perustuivat tulos-

laskelmaan ja taseeseen, sekä jääkiekkoseuran peliesityksiin, sijaintiin ja yleisömääriin. 

Tutkimuksen perusteella kannattavuutta voidaan selittää hallin käyttöasteella, henkilöstö-

kuluilla, tilikauden muilla kuluilla, ostoilla tilikauden aikana ja tilikauden aikaisella 



 14

bruttotuloksella. Lisäksi todettiin, ettei urheilullisen ja taloudellisen menestyksen välillä ole 

havaittavissa suoraa yhteyttä. 

 

Omistajien pyrkimyksistä joko voiton tai hyödyn maksimointiin on tehty useita 

tutkimuksia. Esimerkiksi Jones (1969) tavoitteena oli mikrotaloustieteen keinoin todistaa, 

että NHL-seurojen omistajat tavoittelevat voiton maksimointia. Seurojen omistajien 

mukaan tavoitteena ei ollut rahallinen voitto vaan rakkaus peliin. Tutkimuksen mukaan 

NHL-seurojen toiminta selittyy kuitenkin parhaiten käyttämällä voiton maksimointi mallia. 

Ferguson, Stewart, Jones ja Le Dressay (1991) kehittivät, arvioivat ja testasivat pääsylipun 

hinnanasettelumallia, joka perustuu voiton maksimointi oletukseen NHL:ssä. Tutkimuksen 

tulokset tukivat oletusta, että NHL-joukkueet ovat voiton maksimoijia. 

 

Jones ja Ferguson (1988) tutkivat maantieteellisen sijainnin vaikutusta NHL-joukkueen 

tuloille. Erityisen mielenkiinnon kohteena oli sijainnin merkitys yleisömäärille, markkina-

voimalle ja joukkueen laadulle pitkässä juoksussa. Tutkimuksessa selvisi, että sijainti, tietyt 

liigan säännöt ja joukkueen menestys ovat tärkeimpiä elementtejä yleisömäärän määrittä-

misessä. Sijainnin laadun todettiin olevan olennaisen tärkeää NHL-seuran tulojen määräy-

tymiselle. Vaikka sijainniltaan huono, mutta laadukas joukkue voikin lyhyellä aikavälillä 

menestyä, pidemmällä aikavälillä on todennäköistä että laadukkaita joukkueita muodostuu 

sijainniltaan parhaisiin kohteisiin. 

 

Suomen jääkiekossakin ajankohtaista aihetta tutki Noll (2002). Tutkimuksen kohteena oli 

miten nouseminen ylemmälle tai putoaminen alemmalle liigatasolle vaikuttaa urheiluseuran 

ja liigan talouteen englantilaisessa jalkapallossa. Sekä tulot että katsojamäärät liigaotte-

luissa nousivat huomattavasti joukkueen noustua ylemmälle sarjatasolle. Lisäksi vaikutti 

siltä, että nousun positiiviset vaikutukset kestivät vielä mahdollisen uudelleen putoamisen 

jälkeenkin antaen taloudellista hyötyä joukkueille, joilla on nousupotentiaalia. 

 

Urheiluliigojen tavoitteena on tarjota kilpailua tasaisella pelikentällä. Fort ja Quirk (1995) 

tutkivat kartellimuotoisten liigojen mahdollisuuksia tukea heikoilla talousalueilla sijaitsevia 

huonosti menestyviä urheiluseuroja. Keinoina mainitaan pelaajien liikkuvuuden 

rajoittaminen, palkkakatto, tulokaspelaajien varausjärjestelmä ja tulonsiirrot joukkueiden 

välillä, kuten lipputulot ja televisiointioikeus tulot, sekä säännöt, joilla määritellään muun 



 15

muassa liigan laajentumista. Analyysin mukaan ainoa toimiva ratkaisu, joka parantaa 

kilpailullista tasapainoa ja samalla auttaa heikompia seuroja on palkkakatto. 

 

Forrest ja Simmons (2000) tutkivat seurojen maksamien palkkioiden yhteyttä seurojen 

pelilliseen menestykseen. Tutkimuksen kohteena olivat Pohjois-Amerikan neljä suurinta 

ammattilaisurheiluliigaa (MLB, NFL, NBA & NHL) sekä Euroopasta Englannin, Saksan ja 

Italian jalkapallopääsarjat. Menetelmänä käytettiin kahden muuttujan regressioanalyysia, 

selittävinä tekijöinä voitto-tappio -prosentti ja pelaajapalkkiot. Pelaajapalkkioilla todettiin 

olevan selvä yhteys pelituloksiin kaikissa neljässä liigassa ja menestyvät seurat maksoivat 

eniten palkkoja. Myös Euroopan jalkapallossa tulokset olivat vastaavia. 

 

Dobson ja Goddard (1998) tutkivat jalkapalloseurojen tuottojen hankintaa ja jakautumista 

ammattilaisjalkapalloilussa Englannissa ja Walesissa vuosina 1927–1994. Seurojen tuotot 

muodostuivat lipputuloista, televisiointioikeuksista, sponsorituloista, oheistuotteista ja 

pelaajakaupoista. Seurat jaettiin viiteen ryhmään käyttämällä kolmea luokittelukriteeriä: 

kaupungin asukasluku, liigaan liittymisvuosi ja maantieteellinen sijainti. Tavoitteena oli 

saada ryhmistä mahdollisimman homogeenisiä. Ryhmä 1 koostui niin sanotuista suurista 

seuroista, joiden kotikaupunkien asukasluku on yli 500 000 ja jotka ovat olleet liigassa 

1920-luvulta asti ennen laajennusta. Ryhmän 2 joukkueiden asukasluvut ovat 250 000–500 

000 ja ne sijaitsevat Englannin keski- tai pohjoisosissa. Ryhmä 3 muodostui etelän alle 500 

000 asukkaan kaupunkien joukkueista ja Lontoon joukkueista, jotka eivät kuulu ryhmään 1. 

Ryhmien 4 ja 5 joukkueet ovat pieniä Keski- ja Pohjois-Englannin joukkueita, jotka ovat 

olleet liigassa ennen laajennusta (ryhmä 4) ja sen jälkeen liittyneet (ryhmä 5). Tutkimuk-

sessa todettiin Etelä-Englannin joukkueiden pelimenestyksen parantuneen vähitellen 

pienempien Keski- ja Pohjois-Englannin joukkueiden kustannuksella. Lipputulojen ja 

vähäisemmässä määrin yleisömäärien osuuksissa tapahtui merkittävä muutos isojen 

kaupunkien suurien seurojen eduksi aikavälillä 1950-luvun lopulta 1970-luvun alkuun. 

Erilaisten tulonjakokeinojen, kuten rajoitetut pelaajasiirrot, sekä pääsylippu- ja televisioin-

titulojen jaon todettiin merkittävästi auttaneen pienempien seurojen selviytymistä.  

 

1.4.2. Tunnuslukuanalyysi tutkimukset 

 

Tormonen (2003) tutki tilintarkastustoimistojen koon ja sijainnin vaikutusta kassavirta-

pohjaisiin tunnuslukuihin. Tutkimusaineisto koostui yhteensä 101 suomalaisen tilintarkas-



 16

tustoimiston tilinpäätöstiedoista tilivuosilta 1999 ja 2000. Tutkimusmenetelmänä oli 

kaksisuuntainen varianssianalyysi. Yrityksien koon mittarina käytettiin liikevaihtoa, jonka 

mukaan tehtiin jako pieniin ja suuriin tilintarkastustoimistoihin. Sijainnin perusteella 

yritykset jaettiin kolmeen osaan: pääkaupunkiseutu, suuret kaupunkikeskukset ja maakun-

tien keskukset. Tulosten mukaan pienet yritykset todettiin isoja kannattavimmiksi.  Koolla 

oli omavaikutusta tunnuslukuihin molempina tutkimusvuosina. Maakuntakeskusten 

tunnuslukuarvot todettiin heikommiksi kuin pääkaupunkiseudun ja suurten kaupunkikes-

kusten. Selittävien tekijöiden yhdysvaikutusta ei todettu. Kokonaisuudessaan tilintarkas-

tustoimistojen tunnuslukujen todettiin kohentuneen vuodesta 1999 vuoteen 2000. 

 

Platt, H. ja Platt, M. (1990) tutkivat toimialakohtaisia taloudellisia ja toiminnallisia 

tunnuslukuja. Toimialakohtaisilla tunnusluvuilla oletetaan olevan useita etuja mahdollista 

konkurssia ennustettaessa. Ensinnäkin toimialakohtaiset tunnusluvut mittaavat kaikkia 

yrityksiä samalla asteikolla tutkittavana aikakautena toimialasta riippumatta. Toiseksi 

verrattaessa eri aikakausia toimialakohtaiset tunnusluvut ovat vakaampia ja antavat siten 

luotettavamman ennusteen taloudellisesta tilanteesta. Tutkimuksessa saatujen tulosten 

perusteella toimialakohtaisilla muuttujilla varustettu malli toimi paremmin verrattuna 

malliin, josta toimialakohtaiset muuttujat puuttuivat, täten antaen parhaiten oikeat 

luokitukset. Lisäksi todettiin toimialan vaikutuksen konkurssiin olevan huomattava. 

 

Gupta (1969) tutki koon, kasvun ja toimialan vaikutusta teollisuusyritysten taloudellisiin 

tunnuslukuihin. Tutkimuksen aineisto koostui 173 000 teollisuusyrityksestä, jotka jaettiin 

21 teollisuudenalaan ja edelleen luokiteltiin 13 kokoluokkaan. Tutkimus suoritettiin poikki-

leikkaustutkimuksena vuosilta 1961–1962. Tutkittavat tunnusluvut olivat kannattavuuden, 

kiertonopeuden, vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden tunnuslukuja. Tutkimuksen mukaan 

kiertonopeuden ja vakavaraisuuden tunnusluvut heikkenivät yrityksen koon kasvaessa, 

mutta vahvistuivat kasvuyrityksissä. Kun pienellä yrityksellä on kova kasvuvauhti, sillä on 

usein myös erittäin korkeat kiertonopeuden ja vakavaraisuuden tunnusluvut. Ja vastaavasti 

suurilla yrityksillä kova kasvuvauhti vaikuttaa positiivisesti kiertonopeuden ja vakavarai-

suuden tunnuslukuihin, jotka muuten olisivat heikommat kuin pienillä yrityksillä. Suurilla 

hitaasti kasvavilla yrityksillä kyseiset tunnusluvut todettiin heikoiksi. 

 

Maksuvalmiuden tunnusluvut vahvistuivat yrityksen koon kasvaessa, mutta heikkenivät 

kasvuyrityksissä. Tämä viittaa siihen että pienillä kasvuyrityksillä on erittäin heikot maksu-



 17

valmiuden tunnusluvut. Heikko maksuvalmius pienissä kasvuyrityksissä johtui investointi-

rahoituksen tarpeesta ja siihen liittyen vaikeuksista hankkia pääomaa ja velkarahaa. 

Vastaavasti suurilla kasvuyrityksillä kasvun negatiivinen vaikutus maksuvalmiuden 

tunnuslukuihin ei ole niin voimakas. Suurilla yrityksillä, joiden kasvu on lähellä nollaa tai 

negatiivinen, todettiin maksuvalmiuden tunnusluvut erittäin korkeiksi. Kasvulla ei todettu 

olevan vaikutusta kannattavuuden tunnuslukuihin, mutta isojen yritysten kannattavuus 

todettiin paremmaksi kuin pienien.    

 

Osteryoung, Constand & Nast (1992) tutkivat suurien julkisesti noteerattujen yritysten ja 

pienten yksityisten yritysten taloudellisten tunnuslukujen eroja tiukasti rajatuissa toimiala-

ryhmissä. Tutkimuksen aineisto koostuu 29 eri teollisuudenalan isoista ja pienistä yrityk-

sistä, joista jokaisesta ryhmästä on vähintään 10 yrityksen aineisto. Tutkittavana oli 

yhteensä 13 maksuvalmiuden, velkaisuuden, tehokkuuden ja kannattavuuden, sekä kuluja 

koskevia tunnuslukuja. Jokaiselle teollisuudenalalle laskettiin tunnuslukujen keskiarvot, 

jolloin pienten ja suurten yritysten aineisto saatiin vertailukelpoiseksi. Tutkimus suoritettiin 

muodostamalla 13 vastinparia ja käyttämällä t-testiä. Tulosten mukaan maksuvalmiuden 

tunnusluvuissa ei löytynyt eroja toimialan sisällä pienien ja isojen yritysten välillä. Velkai-

suuden tunnusluvuissa löytyi merkittäviä eroja, todettiin että pienillä yrityksillä on 

enemmän velkaa ja ne ovat enemmän riippuvaisia lyhytaikaisesta vieraasta pääomasta. 

Tehokkuuden tunnuslukujen mukaan pienet yritykset olivat isoja yrityksiä tehokkaampia ja 

pystyivät käyttämään tuotantoresurssit paremmin hyväkseen. Myös kannattavuuden 

tunnuslukujen perusteella pienet yritykset olivat tehokkaampia ja kannattavampia. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 18

2. URHEILULIIKETOIMINTA 

 

2.1. Urheiluseura palveluntarjoajana 

 

Urheiluseurat tarjoavat sidosryhmilleen palveluita. Tässä tapauksessa jääkiekkoseurojen 

pääasiallinen palvelu on ottelutapahtumien järjestäminen. Jääkiekkoseuroilla ja urheiluseu-

roilla on kuitenkin muitakin tärkeitä tehtäviä: ne luovat paikallista imagoa ja identiteettiä, 

edesauttavat urheiluharrastusten olosuhteiden ja mahdollisuuksien tarjonnassa ja edistämi-

sessä sekä järjestävät junioritoimintaa (Nieminen 2000: 6–7). Urheiluseurat järjestävät 

otteluita ja urheilutapahtumia eli tarjoavat urheiluviihdettä katsojille. Niemisen (2000: 15) 

mukaan urheiluviihde on ymmärrettävää, laajasti kiinnostavaa, elämyksiä tuottavaa ja alati 

uusiutuvaa viihdettä, ja myös kansallisesti merkittävä positiivisten tunteiden ja elämysten 

tuottaja.  

 

Suomessa taloudellisesti merkittävintä urheiluviihdettä tuottaa jääkiekon SM-liiga. SM-

liigaseurat tarjoavat yleisölle ja yhteistyökumppaneille urheiluviihdettä ottelutapahtuman 

muodossa korvausta vastaan. Jääkiekko toimii urheiluviihteenä, mutta on myös suosittua 

harrastustoimintaa. Vuosina 2005–2006 tehdyn ”Suuren kansallisen liikuntatutkimuksen” 

mukaan jääkiekko on harrastajamäärältään Suomen kolmanneksi suurin joukkueurheilulaji 

195 000 harrastajallaan jalkapallon 390 000 ja salibandyn 354 000 jälkeen. Lisenssien 

määrä (60 160) on toiseksi suurin jalkapallon jälkeen. (Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimus-

keskus 2006.) 

 

 

2.2. Sidosryhmät 

 

Sidosryhmät ovat SM-liigaseuroille toiminnan edellytys. Seurojen tuloista valtaosa 

muodostuu sponsorituloista, pääsylipputuloista sekä televisiointioikeussopimuksista. Sidos-

ryhmät voidaan jakaa sisäisiin ja ulkoisiin. SM-liigaseuran sisäisiä sidosryhmiä ovat 

esimerkiksi omistajat, pelaajat, valmentajat, huoltajat ja muut seuran työntekijät. Tärkeim-

pinä ulkoisina sidosryhminä voidaan mainita yleisö eli asiakkaat, sponsorit, tv ja muu 

media ja kilpailevat seurat.  

 

2.2.1. Yleisö 



 19

 

Tärkein SM-liigaseurojen sidosryhmä on yleisö. Yleisömäärillä mitattuna jääkiekon SM-

liiga on selvästi Suomen suurin palloilusarja. Katsojakeskiarvo on ollut noin 5 000 katsojaa 

peliä kohden kaudesta 2001–2002 kauteen 2006–2007, kuitenkin määrä on ollut koko ajan 

lievässä laskussa. Vertailun vuoksi jalkapallon katsojaluvut ovat kasvussa ollen kaudella 

2006–2007 hieman vajaa 3 000 katsojaa peliä kohden. Seurat ilmoittavat itse katsojalu-

kunsa, joten niihin tulee suhtautua varauksella (Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus 

2008). Pääsylippuja ostavan yleisön lisäksi maksutelevisiosta otteluita seuraava yleisö 

tuottaa seuroille tuloja välillisesti televisiointisopimusten kautta. Seurat saavat tuloja 

yleisön kautta myös ravintolatuloista ja fanituotteiden myynnistä. Esimerkiksi kaudella 

2005–2006 Oulun Kärppien pääsylippujen myynnistä saadut tulot olivat 2,8 miljoonaa 

euroa ja ravintolamyynnistä 0,8 miljoonaa euroa. (Kauppalehti 2007). Yleisöllä voidaan 

ajatella olevan monia syitä saapua peleihin: viihdearvo, tuloksen epävarmuus, yhteenkuu-

luvuuden tunne, voittamisen tunne ja lojaalisuus joukkueelle. Nieminen (2000: 30) 

tiivistää: ”Maksava yleisö on mittari, jolla urheilumuodon ja -seuran kiinnostusta ja 

kysyntää voidaan aidosti arvioida.” 

 

2.2.2. Sponsorit 

 

Jääkiekon SM-liigaseuroilla merkittävä osa tuloista muodostuu erilaisista sponsorituloista. 

Esimerkiksi Oulun Kärpillä kaudella 2005–2006 sponsori- ja mainostulot olivat 2,7 

miljoonaa euroa liikevaihdon ollessa 6,8 miljoonaa euroa (Kauppalehti 2007). Seurojen 

saadessa sponsoreilta rahallista tukea, sponsoroivat yritykset saavat erityisesti näkyvyyttä. 

Mainokset peliasuissa, kaukalossa ja muissa yhteyksissä ovat tuhansien katsojien silmien 

edessä jokaisessa ottelutapahtumassa. Mahdollinen televisiointi moninkertaistaa mainonnan 

näkyvyyden. Kaudella 2007–2008 SM-liigaseurojen toimitusjohtajien ilmoittamien tietojen 

perusteella noin 40 % seurojen tuloista oli peräisin yhteistyökumppaneilta eli sponsoreilta. 

Yhteistyösopimusten rahalliset arvot vaihtelevat suuresti SaiPan 725 000 eurosta Kärppien 

3 000 000 miljoonaan euroon. Karkeasti arvioituna suurten kaupunkien seurojen yhteistyö-

sopimukset ovat suurempia kuin pienempien. (IS SM-liiga 2007). Niemisen (2000: 30) 

mukaan sponsoreille tärkeitä asioita ovat urheilulajin ja -seuran imago, kaupallinen 

hyödynnettävyys ja paikallinen rooli. 

 

2.2.3. Televisiointi 



 20

 

Televisioyhtiöt toimivat sekä urheilupalvelun myyjinä että ostajina. Myyjinä välittäessään 

ottelutapahtuman yleisölle maksua vastaan ja myydessään mainosaikaa lähetyksiinsä ja 

ostajina hankkiessaan oikeuden näyttää otteluita tässä tapauksessa SM-liigalta (Ala-Vähälä 

2005: 45). SM-liigan televisiointioikeudet ovat 2000-luvulla olleet MTV3:lla ja kaudesta 

2006–2007 alkaen Canal+:lla ja Nelosella. Televisiointioikeuksista maksettava korvaus on 

SM-liigaseuroille merkittävä tulonlähde. Tarkkoja summia ei kuitenkaan anneta 

julkisuuteen. Lehtitietojen mukaan uusin televisiointioikeussopimus kausille 2008–2013 

olisi arvoltaan 65 miljoonaa euroa eli 13 miljoonaa euroa/kausi, edellisen sopimuksen 

hinnan ollessa 5 miljoonaa euroa/kausi (Jalonen 2007). Yleinen trendi viime vuosina on 

ollut televisiointioikeuksien kasvava hinta. Ottelujen televisiointioikeuksien myyminen 

yksinoikeudella maksullisille kanaville saattaa kuitenkin olla niin sanottu kaksiteräinen 

miekka. Osa seurojen tuloista muodostuu pelaajapaita- ja kaukalomainonnasta. Näiden 

sponsoreiden näkyvyys mahdollisesti kärsii otteluiden rajallisesta televisiokatsojamäärästä. 

(Késenne 2007: 27.) 

 

 

2.3. Urheiluseuran omistajien tavoitteet 

 

Ammattilaisseurajoukkueilla voi olla erilaisia tavoitteita riippuen omistajien tavoitteista. 

Pelaajalahjakkuuksien (playing talent) jakaantuminen liigaseuroihin, liigan kokonaistulot, 

lippujen hinnat ym. ovat riippuvaisia omistajien tavoitteista (Késenne 2007: 4). Yleensä 

yritykset pyrkivät maksimoimaan rahallisen voiton (profit-maximising) ja siten tuottamaan 

omistajilleen mahdollisimman suuren rahallisen hyödyn. Tämä pätee usein myös urheilun 

ammattilaisseuroissa. Varsinkin eurooppalaisista jalkapalloliigoista on näyttöä, että ne 

pyrkivät urheilulliseen menestykseen (win%-maximising) rahallisen voiton maksimoinnin 

kustannuksella. Välimuotona Rascher (1997) esitti urheiluseurojen maksimoivan 

lineaarisen yhdistelmän rahallista tuottoa ja urheilullisia voittoja, jolloin seurat voisivat olla 

joko enemmän rahallista tuottoa tavoittelevia tai enemmän urheilullisia voittoja 

tavoittelevia. (Késenne 2007: 5.) 

 

2.3.1. Rahallisen voiton maksimointi 

 



 21

Pohjois-Amerikan ammattilaisjoukkueurheilua tutkittaessa on yleisesti hyväksytty että 

rahallinen tuotto on hallitseva seurojen omistajien tavoitteissa, ja usein tutkijoiden lähtö-

kohtana. Kuitenkin myös rahallista tuottoa tavoiteltaessa olennaista on voittaminen 

mahdollisuuksien ja rajoitteiden puitteissa (Fort 2000: 440). Pelaajamateriaalin hankinta on 

yksi tärkeimmistä managerien tehtävistä. Pelaajamateriaalin laadun parantuessa joukkueen 

palkat nousevat, mutta myös urheilullinen menestys paranee ja seuran tulot kasvavat. 

Tällöin rahallisen voiton (π) maksimointiin pyrkivät seurat yrittävät hankkia optimaalisen 

laadukkaan pelaajamateriaalin, jolla kauden tulojen (R) ja menojen (C) erotus on suurim-

millaan. (Késenne 2007: 4.) Rahallisen tuoton maksimointia Pohjois-Amerikan ammatti-

laisliigoissa auttaa se, että ne ovat useimmiten suljettuja, joten putoamisen pelkoa ei ole. 

 

(1) max π = max(R-C) 

  

2.3.2. Voittoprosentin maksimointi eli urheilullinen menestys 

 

Useat seurojen omistajat eivät kuitenkaan tavoittele rahallista tuottoa omistukselleen, vaan 

urheiluseura on heille kulutushyödyke, johon sijoitetaan muista liiketoimista saatuja tuloja 

ja tyydytetään psykologisia tarpeita (Sloane 1971: 133–134). Tämän on koettu pitävän 

paikkansa erityisesti puhuttaessa eurooppalaisesta jalkapalloilusta. Eurooppalaisen jalka-

pallon sarjajärjestelmän mahdollistaessa joukkueen nousun ylemmälle sarjatasolle tai 

putoamisen alemmalle sarjatasolle, on omistajien koettu haluavan omistaa laadukkaan 

ylimmällä sarjatasolla pelaavan joukkueen. Tällöin voittoprosentin maksimointi on 

oleellisen tärkeää. Liigalle jonka omistajat pyrkivät voittoprosentin maksimointiin on 

ominaista suurempi tarve laadukkaalle pelaajamateriaalille, samalla pelaajapalkkiot 

kasvavat. (Fort 2000: 440; Fort & Quirk 2004: 20.) 

 

Késennen (2007) mukaan w on joukkueen kauden voittoprosentti ja πº on vakio määrä 

positiivisia tai negatiivisia voittoja riippuen omistajien valmiudesta kuluttaa rahojaan 

joukkueeseen. 

 

(2) max w subject to: R – C = πº 

 

Vaikka urheilullinen menestys näyttää olevan omistajien tavoitteena, voidaan toisaalta 

olettaa että joukkueet maksimoivat taloutensa, eivätkä kirjanpidollista rahallista voittoa. 



 22

Esimerkiksi verotuksellisista syistä on hyödyllistä pitää kirjanpidossa näkyvä voitto 

mahdollisimman pienenä. (Fort 2000: 440–441.) Samoin samassa konsernissa ammatti-

laisjoukkueen kanssa voi olla halliyhtiö ja joukkueen paikallisia televisiointioikeuksia 

hallitseva yhtiö, jolloin omistajat saavuttavat merkittäviä synergiaetuja. 

 

 

2.4. Urheiluliiketoiminnan erityispiirteet 

 

Urheiluliiketoiminta eroaa tavallisesta liiketoiminnasta joiltain osin. Aihetta ovat käsitelleet 

monet tutkijat, kuten aiemmin mainittu Neale (1964) ja Cairns, Jennett & Sloane (1986) 

tutkimuksessaan: ”The Economics of Professional Team Sports: A Survey of Theory and 

Evidence”. Urheiluliiketoiminnan erityispiirteinä käsitellään tuloksen epävarmuusteoria, 

liiga kartellina, kilpailullinen tasapaino ja Louis-Schmeling -paradoksi. Näissä erityispiir-

teissä on osittain päällekkäisyyksiä. 

 

2.4.1. Tuloksen epävarmuusteoria 

 

Yleisö pitää tasaväkisistä kamppailuista. Joukkueiden välisen tasoeron ollessa liian suuri, 

ottelun tulos ei ole epävarma, jolloin yleisön kiinnostus laskee ja samalla seurojen tulot 

vähenevät. Cairns, Jennett & Sloane (1986: 6) jakoivat tutkimuksessaan tuloksen epävar-

muusteorian neljään osaan: 

 

1. Epävarmuus yksittäisen ottelun lopputuloksesta. Kannattajien mielenkiinto kasvaa 

kotivoiton todennäköisyyden kasvaessa tiettyyn pisteeseen asti. 

2. Epävarmuus koko kauden tuloksesta. Kannattajia kiinnostaa kauden mestari huoli-

matta oman joukkueen menestymisestä. 

3. Epävarmuus koko kauden tuloksesta, kun kannattajia kiinnostaa erityisesti oman 

joukkueen mestaruusmahdollisuus. Mielenkiinto tasaisessa liigassa kasvaa liigan 

laajuisesti, kun monella joukkueella on mestaruusmahdollisuus. Samalla liigan 

kokonaisvaltainen terveys ja elinkelpoisuus paranee. 

4. Epävarmuus koko kauden tuloksesta, kun liigasta puuttuu vuodesta toiseen 

dominoiva mestarijoukkue. Jos liigassa on yksi ylivoimainen joukkue, muiden 

joukkueiden kannattajien mielenkiinto laskee, koska mestaruus osuu harvoin 

kohdalle. Myös dominoivan joukkueen kannattajien mielenkiinto saattaa laskea.  



 23

 

Kotijoukkueen menestymisen vaikutuksesta yleisömääriin on tehty useita tutkimuksia. 

Knowles, Sherony & Haubert (1992: 77) tutkimuksen mukaan epävarmuus ottelun tulok-

sesta oli merkittävä tekijä yleisömäärän suuruudessa. Aineistona käytettiin MLB:n (Major 

League Baseball) otteluja kaudelta 1988. Kotijoukkueen voiton todennäköisyys laskettiin 

vedonlyöntikertoimien perusteella. Maksimaalinen yleisömäärä saavutettiin kotijoukkueen 

ollessa lievä noin 60 % suosikki. Rascher ja Solmes (2007) tutkimuksen aineistona oli 

NBA:n (National Basketball Association) kausi 2001–2002, josta optimaaliseksi todennä-

köisyydeksi kotijoukkueen voitolle tuli noin 66 %. Yleisö siis haluaa kotijoukkueen toden-

näköisyyden voittoon olevan kaksi kertaa suurempi kuin vierasjoukkueella. 

 

”Everybody loves a Winner!”  

 

2.4.2. Liiga kartellina 

 

Neale (1964: 6,9) mukaan voidaan ajatella, että liigat ovat itse asiassa toisiaan vastaan 

kilpailevia yrityksiä, esimerkiksi jääkiekossa WHA ja NHL liigat kilpailivat 1970-luvulla. 

On kuitenkin nähtävissä, että yleisesti on olemassa pyrkimys yhteen liigaan. Tällöin on 

mahdollista tuottaa kartellimuotoisen liigan avulla niin sanottu maailmanmestari -hyöty. 

 

Liigoissa pelaavat joukkueet ovat riippuvaisia toisistaan ja pelaajistaan eli työvoimastaan. 

Tällöin tarvitaan kokoelma sääntöjä ja määräyksiä määrittelemään liigan jäsenten toimin-

tatapoja. Liigojen säännöt voidaan nähdä kartellimaisena käyttäytymisenä. Säännöillä 

voidaan määritellä liigan seurojen käyttäytymistä yhteisen hyvän eduksi. Cairns, Jennett & 

Sloane (1986: 58) jakavat säännöt kahteen ryhmään: 1. markkinarakennetta koskeviin ja 2. 

seurojen käyttämistä koskeviin sääntöihin.   

 

Markkinarakenteen kontrolloinnin tavoitteena on säädellä potentiaalista kilpailua liigan 

ulkopuolelta. Voittoa tavoittelevaan toimintaan kuuluu kartelliteorian mukaan tuotannon 

rajoittaminen ja kilpailijoiden markkinoille pääsyn estäminen. Pelkästään kilpailevien 

seurojen pääsyn estäminen liigaan ei riitä, vaan myös kilpailevat liigat ovat mahdollisia 

uhkia, jos tarpeeksi monessa kaupungissa on olemassa riittävä yleisön kysyntä kyseiselle 

lajille. Uusien liigojen toiminta on useimmiten jäänyt lyhyeksi, ja ne on lakkautettu tai 

sulautuneet alkuperäiseen liigaan. Syynä on että katsojat eivät halua kannattaa kahta liigaa, 



 24

joissa lahjakkuuden jakautuvat ja pelin taso laskee. Lisäksi liigojen keskinäisestä kilpailusta 

johtuva kustannusten nousu rajoittaa elinkelpoisuutta. Kartellin päätöksenteko on konser-

vatiivista, koska päätöksiin tarvitaan vähintään määräenemmistö, useimmiten vielä 

suurempi yksimielisyys. Usein koko kartelli saattaa kärsiä taloudellisia menetyksiä 

vähemmistöseurojen suojellessa omia etujaan. (Cairns ym. 1986: 59–61.) 

 

Liigat ohjaavat monilla tavoin seurojen toimintaa. Pelaajamarkkinoita kontrolloidaan 

esimerkiksi tulokaspelaajien varausjärjestelmillä ja estämällä pelaajien siirtymistä seurojen 

välillä siirtokorvauksilla. Tavoitteena on kilpailullinen tasapaino. Liigoilla saattaa olla 

käytössä myös erilaisia tulonjakopolitiikkoja, joilla pyritään tasaamaan liigaseurojen talou-

dellisia voimavaroja, esimerkiksi pudotuspeliotteluiden tulonjako. Näillä keinoilla pyritään 

kilpailulliseen tasapainoon seurojen välillä. Liiallinen tulonjakopolitiikkakaan ei ole 

hyväksi, sillä mitä tasaisemmin tulot jaetaan, sitä pienempi taloudellinen hyöty on 

otteluiden voittamisesta. Täydellinen tulojenjako seurojen kesken saattaakin johtaa 

tilanteeseen jossa otteluiden voittamisella ei olisi taloudellista merkitystä ja seurat 

pyrkisivät vain rajoittamaan menojaan. Tämä puolestaan johtaisi todennäköisesti yleisön 

kiinnostuksen vähenemiseen, jolloin koko liigan tulot vähenisivät. Liigat päättävät myös 

yhteisistä televisiointisopimuksista ja sponsoreista. (Cairns ym. 1986: 62–63.) 

 

2.4.3. Kilpailullinen tasapaino ja tasapainottamisen keinot 

 

Kilpailullisen tasapainon tärkeyttä ja keinoja saavuttamiseksi käsiteltiin osittain jo edelli-

sissä kappaleissa. Tässä kappaleessa asiaan pureudutaan tarkemmin ja kerrotaan SM-liigan 

käyttämistä siirtokorvauksista ja kasvattajakorvauksesta. 

 

Bougheas & Downward (2003: 89) määrittää kaksi pääasiallista kohdetta: työmarkkinat eli 

pelaajat ja tulonjako. Pelaajapalkat muodostavat suuren osan seurojen menoista, jolloin 

niihin kohdistetuilla toimenpiteillä on merkittäviä vaikutuksia seurojen talouteen. Siksi 

niihin kohdistetaan tulonjakokeinoja sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Tuloksen 

epävarmuus –teoriaan liittyen pelaajat viimekädessä ratkaisevat otteluiden tulokset seuran 

voitoksi tai tappioksi. Täten sekä seurojen resursseihin että tuloksiin voidaan vaikuttaa 

pelaajamarkkinoihin kohdistetuilla toimenpiteillä. Liigat ovat käyttäneet kolmea pääasial-

lista keinoa: pelaajien varaaminen (draft), palkkakatto (salary cap) ja estämällä pelaajien 

vapaa liikkuminen seurojen välillä (reserve option arrangement). 



 25

 

Pelaajien varaamisjärjestelmä määrittää seurojen välisen järjestyksen uusien 

tulokaspelaajien varaamiselle. Tavallisesti järjestys on käänteinen seurojen edellisen 

kauden menestykselle, jolloin huonoimmat seurat pääsevät varaamaan ikäluokkansa lupaa-

vimmat pelaajat. Toinen keino eli palkkakatto määrittää suurimman mahdollisen summan 

joka seurojen on mahdollisuus käyttää pelaajapalkkoihin. Tavoitteena on, että parhaimmat 

ja samalla kalleimmat pelaajat jakautuvat tasaisemmin seuroihin, jolloin kilpailullinen 

tasapaino säilyy. Kolmas pelaajamarkkinoihin kohdistuva keino on estää pelaajien vapaa 

liikkuminen seurojen välillä. Seuroilla on ollut mahdollista sitoa pelaaja seuraan pitkäaikai-

silla sopimuksilla mahdollisesti koko peliurakseen. EU-alueella tuli voimaan vuonna 1995 

niin sanottu Bosman-sääntö, jonka seurauksena EU-alueen joukkueurheilun ammattilais-

pelaajat voivat siirtyä vapaasti seurasta toiseen sopimuksensa päätyttyä ja EU:n sisäiset 

ulkomaalaiskiintiöt poistettiin. (Bougheas & Downward 2003: 89–90.) 

  

Toinen pääasiallinen liigojen käyttämä toimintatapa on ollut pakottaa seurat jakamaan osan 

tuloistaan. Näitä keinoja ovat esimerkiksi erilaiset pääsylipputulojen jakomallit ja televisi-

ointisopimuksista saatujen tulojen jakaminen. Kilpailun rajoittamiskeinoista huolimatta 

viranomaiset ovat harvoin puuttuneet urheilumarkkinoiden toimintaan. Tärkeinä 

poikkeuksina voidaan mainita 1970-luvulla Yhdysvalloissa niin sanotun vapaa agentti -

säännön (free agent) käyttöönottaminen ja Euroopassa Euroopan Yhteisöjen 

tuomioistuimen vuonna 1995 antama Bosman-päätös. Näillä päätöksillä mahdollistettiin 

sopimuksettomien pelaajien siirtyminen seurasta toiseen ilman siirtokorvausta. (Bougheas 

& Downward 2003: 90.) 

 

Bosman-päätös 1995 koski sopimuksettomien pelaajien siirtymistä EU-valtiosta toiseen. 

Vuonna 1996 EU-komissio antoi lausunnon koskien kansallisia siirtokorvauksia, jonka 

mukaan siirtokorvaukset ovat EU:n kilpailulainsäädännön vastaisia. Kuitenkin SM-liigassa 

siirtokorvauksia maksettiin vielä vuosia virallisista 300 000 markan summista aina 500 000 

markkaan asti (Ilmivalta 2000). Lopullisesti jääkiekkoilun siirtokorvaukset poistuivat 

Suomesta 1.5.2004 ja tilalle tuli uusi kasvattajakorvausjärjestelmä (Suomen jääkiekko-

liitto). Kasvattajakorvausta on mahdollista saada pelaajasta, joka on allekirjoittanut ammat-

tilaissopimuksen liigaseuran kanssa. Kyseinen liigaseura maksaa kasvattajakorvauksen, 

joka on maksimissaan 30 000 €, mikäli pelaajalla ei ole NHL-varausta. Aiemmin NHL-

varauksesta oli mahdollisuus saada kasvattajakorvausta maksimissaan 65 000 €, mutta tällä 



 26

hetkellä (02/2009) Kansainvälisellä jääkiekkoliitolla ja NHL:llä ei ole voimassa olevaa 

sopimusta koskien pelaajasiirtoja. Tämä kasvattajakorvaus jakautuu prosenttiosuuksilla 

kaikille seuroille, joilla on osuus pelaajan pelaajaoikeuksista ikävuosilta 15–21. (Suomen 

jääkiekkoliitto.)  

 

2.4.4. Louis-Schmeling –paradoksi 

 

Yleisesti yritykselle edullisin markkina-asema on monopoli. Yritys menestyy parhaiten kun 

kilpailevia yrityksiä ei ole tai kilpailu on vähäistä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa 

urheilussa, jossa urheilija tai joukkue tarvitsee vastustajan. Seurojen tulot ovat riippuvaisia 

joukkueiden välisestä kilpailusta, eikä niinkään niiden omistavien yritysten välisestä talou-

dellisesta kilpailusta. Tällöin seurat eivät voi myöskään pyrkiä monopoliasemaan menes-

tyksessä, sillä yleisö haluaa nähdä otteluita menestyneiden seurojen välillä. (Neale 1964: 1–

2). Paradoksin nimi johtaa kahteen nyrkkeilijään, Yhdysvaltalainen aikansa ylivoimainen 

mestari Joe Louis ja saksalainen Max Schmeling nyrkkeilivät kaksi legendaarista raskaan-

sarjan ottelua 1930-luvulla. 

 

”Oh Lord, make us good, but not that good.” -Baseball -joukkue Yankees  (Neale 1964). 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 27

3. TUNNUSLUVUT 

 

3.1. Tunnuslukuanalyysi 

 

Yritysanalyysissa yritystä analysoidaan kokonaisuudessaan painopisteen ollessa reaalipro-

sessin tarkastelussa, josta pyritään löytämään syyt hyvälle tai huonolle menestykselle. 

Reaaliprosessin seuraukset näkyvät rahaprosessissa, jota tarkastellaan tilinpäätöslaskelmien 

pohjalta tilinpäätösanalyysilla. Tunnuslukuanalyysia pidetään osana tilinpäätösanalyysia, 

jonka avulla pyritään selvittämään yrityksen taloudellista tilannetta tilinpäätösinformaatiota 

avuksi käyttäen. Tunnuslukuanalyysin avulla yrityksen taloudellinen tilanne saadaan 

tiivistettyä erilaisten suhdelukujen kautta muutamaksi tunnusluvuksi. Tunnuslukuanalyysin 

perustana on tilinpäätös eli tuloslaskelma ja tase. 

 

Tilinpäätöstunnusluvut lasketaan jakamalla keskenään taseen ja tuloslaskelman eriä, jolloin 

tiivistetään, mutta samalla menetetään informaatiota. Tunnusluvut tulee laskea korjatuista 

tilinpäätöslaskelmista virallisten sijaan. Tunnuslukujen tulkinnassa on huomioitava, että 

suhdeluvussa arvoon vaikuttavat sekä nimittäjä ja osoittaja, jos esimerkiksi nimittäjän arvo 

on lähellä nollaa, tunnusluvun arvo muodostuu poikkeavaksi. Usein ongelmaksi muodostuu 

tutkimuksen kannalta sopivien tunnuslukujen valinta suuresta määrästä tunnuslukuja. 

Perinteisessä tunnuslukuanalyysissä riittää kuitenkin 5–6 oikein valittua tunnuslukua. 

(Laitinen 1986: 9–13.) 

 

Rees (1990: 121–124) mukaan motivaatio tunnuslukuanalyysin käytölle voidaan jakaa 

neljään osittain päällekkäiseen kategoriaan. 

 

1. toimia yhteenvetona taloudellisesta tilanteesta, pieni määrä tunnuslukuja 

yksityiskohtaisten ja monimutkaisten taloudellisten tietojen sijasta. Mahdollistaa 

tietojen nopean käsittelyn ja yksinkertaistaa yrityksen suorituskyvyn kannalta 

olennaisten tietojen omaksumisen. 

2. toimia vertailuna toimialan sisällä, eli mitata kohdeyrityksen suorituskykyä muihin 

samalla toimialalla toimiviin yrityksiin. Tällöin yrityksestä voidaan etsiä heikkoja 

osa-alueita kilpailijoihin verrattuna ja pyrkiä parantamaan niitä. 

3. päätöksenteon tueksi voidaan muodostaa tilastollinen päätöksentekomalli käyttä-

mällä tunnuslukutietoja. Käyttötarkoituksina voi olla esimerkiksi investointiriskin 



 28

arviointi, mahdollisten yritysvaltauskohteiden tunnistaminen ja konkurssin ennus-

taminen. 

4. koon vaikutuksen eliminointi. Mahdollistaa tarvittaessa erikokoisten yritysten 

vertaamisen. Koko saattaa kuitenkin olla tärkeä selittävä muuttuja, esimerkiksi 

pienet yritykset joutuvat suuria yrityksiä helpommin taloudellisiin vaikeuksiin. 

 

Yrityksen tilinpäätösanalyysista kiinnostuneita tahoja on useita erilaisin tavoittein. Yritys-

johto on kiinnostunut kaikesta saatavilla olevasta informaatiosta. Tärkeitä tietoja yritysjoh-

dolle on esimerkiksi yrityksen rahoituksen rakenne: missä suhteessa yrityksessä on pitkäai-

kaista ja lyhytaikaista velkaa sekä omaa pääomaa. Yrityksen tulee olla kannattava, mutta 

samalla pystyä huolehtimaan velvoitteistaan. Sijoittajat ovat erityisesti kiinnostuneita 

yrityksen taloudellisesta tilanteesta ja tulevaisuuden kannattavuudesta. Yrityksen luotottajat 

vaativat antamilleen luotoille korkoa usein pitkällä aikavälillä. Tällöin on tärkeää, että 

yrityksellä on riittävä määrä omaa pääomaa verrattuna velkaan eli yritys on vakavarainen. 

Muita kiinnostuneita tahoja ovat esimerkiksi työntekijäjärjestöt, joita kiinnostaa yrityksen 

mahdollisuus myöntää palkankorotuksia tai valtio verotuksellisista syistä. (Gibson 1995: 

215–216.) 

 

 

3.2. Tunnuslukujen valinta ja ominaisuudet 

 

Tunnuslukujen valinnassa tunnuslukuanalyysin tekijän on kiinnostuksensa pohjalta 

valittava mittauskohteet eli prinsipaalit, joita tunnuslukujen eli surrogaattien avulla pyritään 

mittaamaan. Perinteisesti yrityksen taloudellisia edellytyksiä mitataan kannattavuudella, 

maksuvalmiudella ja vakavaraisuudella. Kannattavuus muodostaa yrityksen toiminnan 

perusedellytyksen, mutta maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden on myös oltava riittävällä 

tasolla, jotta yritys voi toimia. (Laitinen 1986: 41.) 

 

 

 

 

 

 

 



 29

   maksuvalmius   vakavaraisuus 

 

 

 

 

 

 

         kannattavuus 

 

 

Kuvio 2. Yrityksen taloudelliset toimintaedellytykset - terveyskolmio (Laitinen 1986: 44). 

 

Muita usein käytettyjä tunnuslukuja ovat kiertoaika- eli tehokkuusluvut, jotka mittaavat 

missä ajassa tulot ja menot kertyvät antaen siten tietoa tulorahoituksen riittävyydestä ja 

maksuvalmiuden tasosta. Markkinaperusteiset tunnusluvut puolestaan lasketaan yleensä 

pörssinoteeratuille tai listautumista harkitseville yrityksille. Näissä tunnusluvuissa 

yhdistetään luonteeltaan erilaisia tietoja eli tilinpäätöksestä saatavia eriä, jotka perustuvat 

menneen tilikauden tapahtumiin ja osakemarkkinoilta saatavia tietoja osakkeen arvosta, 

joka pohjautuu sijoittajien odotuksiin yrityksen tulevaisuudesta. (Kallunki, Kytönen & 

Martikainen 1998: 86, 89.) 

 

3.2.1. Kannattavuus 

 

Yritys on kannattava, kun se pystyy tuottamaan liiketoiminnallaan enemmän tuloja kuin 

niiden hankkimiseksi on tarvinnut panostaa menoja. Koska osa menoista on 

pitkävaikutteisia investointeja ja tulojen kertyminen saattaa kestää kuukausia tai vuosia, 

kannattavuus voidaan määrittää yrityksen pitkän aikavälin tulontuottamiskyvyksi. Tällöin 

täytyy ottaa huomioon myös aikaviive yrityksen sijoittamien menojen ja niistä saatavien 

tulojen välillä. Tämä on myös sisäisen koron määritelmä. Sisäisen koron laskemisessa 

ongelmana on selvittää kustakin menosta saatavat tulot, joka on useimmiten mahdotonta. 

Siksi kannattavuuden mittaamiseen käytetään tunnuslukuja. Kannattavuuden tunnuslukuja 

olisi hyvä mitata usealta peräkkäiseltä tilikaudelta, jolloin saadaan selville kannattavuuden 

kehittyminen. (Kallunki ym. 1998: 73–74; Laitinen 1986: 41, 43.) 

 



 30

Kannattavuutta kuvaavaksi tunnusluvuksi on valittu käyttökateprosentti, josta selviää 

yrityksen liiketoiminnan tulos ennen poistoja ja rahoituseriä. Käyttökateprosentti sopii 

käytettäväksi vain saman toimialan yritysten kannattavuutta vertailtaessa. Tällöinkin 

tunnusluvun vertailukelpoisuutta heikentää se, että jos yritys omistaa omat tuotantoväli-

neensä kulut näkyvät tuloslaskelmassa poistoina ja rahoituskuluina käyttökatteen jälkeen. 

Kun taas yritys on vuokrannut tuotantovälineensä osittain tai kokonaan, ne näkyvät liike-

toiminnan muissa kuluissa ennen käyttökatetta. Käyttökateprosentin reliabiliteettia pidetään 

hyvänä, mutta validiteetti voi olla heikko, jos vertailtavien yritysten lyhyt- ja pitkävaikut-

teisten menojen osuuksissa kokonaismenoista on huomattava ero (reliabiliteetista ja validi-

teetista tarkemmin kappaleessa 3.3.1). Vaikka käyttökate ei enää ole osana virallista tilin-

päätöstä, se on säilytetty oikaistussa tuloslaskelmassa ja on käytettävissä 

toimialakohtaisena vertailulukuna. (Laitinen 1986: 46–47; Yritystutkimusneuvottelukunta 

2005: 7, 55–56.) 

 

(3) 100*
yhteensätuototnnanLiiketoimi

Käyttökate
%-Käyttökate =  

 

Käyttökateprosentille ei ole yleispätevää tavoitearvoa. Käyttökatetasoa arvioitaessa on 

otettava huomioon toimialan lisäksi aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden poistovaati-

mukset ja vieraan pääoman rahoituskulujen määrä. Useimmissa tapauksissa eri toimialojen 

käyttökateprosentit asettuvat Yritystutkimusneuvottelukunnan (2005: 56) mukaan vaihtelu-

väleihin: 

 

 teollisuus 10 – 25 % 

 kauppa    2 – 10 % 

 palvelu    5 – 15 % 

 

Kannattavuuden mittaamiseen käytettäviä tunnuslukuja voidaan laskea eri sijoittajien näkö-

kulmasta jakamalla yrityksen tilikauden tuotot yritystoimintaan sijoitetulla koko pääomalla 

tai omalla pääomalla (Kallunki ym. 1998: 74). Toiseksi kannattavuutta mittaavaksi 

tunnusluvuksi on valittu kokonaispääoman tuottoprosentti. Tunnusluvussa verrataan tulosta 

ennen rahoituskuluja ja veroja koko siihen pääomaan, joka on sitoutunut yritystoimintaan. 

Yrityksen veronmaksupolitiikalla tai yhtiömuodosta johtuvalla verotustekniikalla ei ole 

merkitystä kokonaispääoman tuottoprosenttiin. Tunnusluvun tase-erät lasketaan kauden 



 31

alun ja lopun keskiarvoina. Jos yrityksen tilikausi poikkeaa 12 kuukaudesta, muutetaan 

tuottoprosentti vuositasoiseksi jakamalla tunnusluvun osoittaja tilikauden pituudella 

kuukausina ja kertomalla luku kahdellatoista. Jos tilikauden oikaistu oma pääoma on nega-

tiivinen, on kokonaispääoma kuitenkin vähintään vieraan pääoman suuruinen. Tunnusluku 

mittaa yrityksen kykyä tuottaa tulosta kaikelle toimintaan sitoutuneelle pääomalle. Luku on 

sijoitetun pääoman tuottoprosenttia käyttökelpoisempi erityisesti silloin, kun jakoa 

korolliseen ja korottomaan pääomaan ei pystytä selvittämään. Tunnuslukujen vertailukel-

poisuutta voi vaikeuttaa yritysten eri tavoin käyttämät arvonkorotukset. (Yritystutkimus-

neuvottelukunta 2005: 58.) 

 

(4) 100*
äomakokonaispä

)verot(12kklutrahoituskuNettotulos
%-toäoman tuotKokonaispä

++=  

 

Kaavassa 4 kokonaispääoma on yhtä kuin oikaistun taseen loppusumma keskimäärin tili-

kaudella. Osoittajassa rahoituskulut -erä muodostuu korko- ja rahoituskulujen sekä kurssi-

tappioiden summasta. Yritystutkimusneuvottelukunta (2005: 59) antaa kokonaispääoman 

tuottoprosentille seuraavat ohjearvot: 

 

 yli 10 % hyvä 

 5     – 10 % tyydyttävä 

 alle   5 % heikko 

 

3.2.2. Maksuvalmius 

 

Maksuvalmius eli likviditeetti tarkoittaa yrityksen rahoituksen riittävyyden mittaamista 

lyhyellä aikavälillä. Kassa-alennusten hyödyntäminen ja käyttämätön sekkitililimiitti 

kertovat yleensä hyvästä maksuvalmiudesta, kun taas erääntyneet maksut, maksetut yliai-

kakorot ja kalliin lisärahoituksen käyttö ovat merkkejä maksuvalmiusongelmista (Yritys-

tutkimusneuvottelukunta 2005: 66.) Toisaalta liian korkean maksuvalmiuden ylläpitäminen 

sitoo tarpeettomasti yrityksen varoja huonosti tuottavaan kassareserviin. Maksuvalmiuden 

mittaamisessa on kaksi erilaista näkökulmaa. Ensimmäisen going concern –lähestymistavan 

mukaan yrityksen toiminta on jatkuvaa, jolloin yrityksellä tulee olla riittävä tulorahoitus 

pystyäkseen selviytymään maksuvelvoitteistaan ilman ulkopuolista rahoitusta. Tämä 

dynaaminen maksuvalmius mittaa tulorahoituksen riittävyyttä maksuvelvoitteiden 



 32

hoitamiseen. Toinen lähestymistapa on staattisen maksuvalmiuden mittaaminen eli likvi-

dointi, jolloin varaudutaan yrityksen toiminnan loppumiseen. Tällöin mitataan yrityksen 

mahdollisuutta selvitä lyhytaikaisen vieraan pääoman takaisinmaksusta nopeasti rahaksi 

muutettavalla omaisuudella, kuten rahoitusomaisuudella ja vaihto-omaisuudella. (Laitinen 

1986: 43–44; Kallunki ym. 1998: 82.) 

 

Maksuvalmiutta kuvaavaksi tunnusluvuksi on valittu quick ratio, joka ilmoittaa lyhyen 

tähtäyksen maksuvalmiuden. Quick ratio on staattinen tunnusluku eli se mittaa tilinpää-

töshetken tilannetta. Tilikauden aikana maksuvalmius voi vaihdella huomattavasti. Quick 

ration validiteetti riippuu siitä, kuinka todenmukaisia tasearvot ovat likvidointitilanteessa. 

(Laitinen 1986: 48; Aho & Rantanen 1988: 63.) 

 

(5) 
ennakotsaadut set lyhytaikai-pääoma nen vierasLyhytaikai

saamisetksen osatuloutu-aisuusRahoitusom
ratioQuick =  

 

Saadut ennakot ovat keskeneräiseen työhön tai projektiin liittyviä lyhytaikaisia ennakoita. 

Mikäli rahoitusomaisuuteen sisältyy vahvistetuista tappioista johtuvaa laskennallista 

verosaamista, vähennetään se tunnuslukua laskettaessa rahoitusomaisuudesta. Yritystutki-

musneuvottelukunta (2005: 66) antaa quick ratiolle seuraavat ohjearvot: 

 

 Yli 1 hyvä 

 0,5  - 1 tyydyttävä 

 alle 0,5 heikko 

 

3.2.3. Vakavaraisuus 

 

Yrityksen vakavaraisuudella tarkoitetaan vieraan ja oman pääoman osuutta koko 

pääomasta. Hyvän vakavaraisuuden omaavalla yrityksellä vieraan pääoman osuus koko 

pääomasta ei ole liian hallitseva, jolloin korkomenot pysyvät riittävän pieninä. Myös vaka-

varaisuutta voidaan tarkastella kahdesta näkökulmasta, aivan kuten maksuvalmiutta. Likvi-

dointilähestymistavassa yritystä tarkastellaan vieraan pääoman sijoittajan näkökulmasta. 

Ideana on varautua yrityksen toiminnan loppumiseen ja tarkastella riittääkö yrityksen reali-

soitu omaisuus kattamaan maksuvelvoitteet. Yrityksen omistajien sijoittaman oman 

pääoman osuuden kasvaessa rahoitusriski pienenee ja yrityksestä tulee houkuttelevampi ja 



 33

turvallisempi sijoituskohde vieraalle pääomalle sekä staattinen vakavaraisuus paranee. 

Toinen lähestymistapa vakavaraisuuteen on going concern -näkökulma, jossa yrityksen 

toiminnan uskotaan jatkuvan tulevaisuudessakin. Tällöin tarkastellaan pystyykö yritys 

huolehtimaan vieraan pääoman korkomenoista. Suuri vieraan pääoman määrä tarkoittaa 

myös suuria korkomenoja, jotka varsinkin huonoina taloudellisina aikoina saattavat ajaa 

yrityksen rahoitukselliseen kriisiin. (Laitinen 1986: 44–45; Kallunki ym. 1998: 79.) 

 

Vakavaraisuutta kuvaavaksi tunnusluvuksi on valittu omavaraisuusaste, josta selviää 

yrityksen omistajien varojen osuus yrityksen kokonaisrahoituksesta (Kallunki ym. 1998: 

80). Omavaraisuusaste mittaa yrityksen tappionsietokykyä ja kykyä selviytyä sitoumuksis-

taan pitkällä aikavälillä. Tunnusluvun validiteetti likvidointitilanteessa voi olla heikko, jos 

yrityksen omaisuuden myyntiarvo eroaa tuntuvasti sen tasearvosta. Reliabiliteettia 

heikentää taas menojen kahtiajaossa eli jaksottamisessa tulevat ongelmat. Mitä totuuden-

mukaisemmin yrityksen omaisuuden todellinen arvo kyetään tunnuslukua laskettaessa 

määrittämään, sitä validimmin ja luotettavammin tunnusluku mittaa rahoituksellista riskiä. 

(Laitinen 1986: 50.) 

 

(6) 100*
ennakotsaadut -loppusummataseen Oikaistun 

pääoma omaOikaistu 
usaste,%Omavaraisu =  

 

Taseen loppusummasta vähennettävät ennakot ovat lyhyt- ja pitkäaikaisia saatuja enna-

koita, jotka liittyvät keskeneräiseen työhön tai projektiin. Omavaraisuusasteelle voidaan 

antaa seuraavanlaisia ohjearvoja (Yritystutkimus-neuvottelukunta 2005: 61–62): 

 

 Yli 40 % hyvä 

 20   - 40 % tyydyttävä 

 alle 20 % heikko 

 

 

3.3. Tunnuslukuanalyysin ongelmia 

 

Tunnuslukuanalyysin pitkästä historiasta huolimatta monia keskeisiä ongelmia ei ole saatu 

ratkaistua. Yrityksiä tutkivilla analyytikoilla on käytössään valtava määrä tunnuslukuja ja 

muuta informaatiota, mutta yhdenmukaiset standardit puuttuvat. Laitisen (1986: 24) 



 34

mukaan tärkeintä olisi valita ainoastaan muutama (5–7) tulkinnaltaan selkeä tunnusluku. 

Tunnuslukuanalyysin teoriaa kehittämällä olisi mahdollista osoittaa tunnuslukujen validi-

teetti ja reliabiliteetti, joilla on olennainen merkitys tunnuslukujen käyttökelpoisuudelle. 

Tunnuslukuanalyysin käytännön ongelmia Rees (1990: 125–128) mukaan ovat: 

 

1. Tunnuslukujen valinta. Tulisi löytää yritysten suorituskyvyn osa-alueita parhaiten 

kuvaavat tunnusluvut. 

2. Tilinpäätöstietojen rajoittuneisuus ja epätarkkuudet siirtyvät tunnuslukuihin ja 

voivat vääristää niitä.  

3. Puuttuva data. Yritysten tilinpäätöstietojen saanti saattaa toisinaan viivästyä tai olla 

puutteellista erityisesti listautumattomilla yrityksillä.  

4. Synkronisoimaton data. Yritysten tilikauden päättymiset voivat vaihdella, jolloin eri 

tekijät, kuten taloudellisessa ympäristössä tapahtuvat muutokset esimerkiksi 

inflaatio, hyödykkeiden hintojen, korkotason ja osakemarkkinoiden vaihtelut 

vääristävät yritysten välistä vertailua. 

5. Erot yritysten laskentastandardeissa. Yritysten välillä laskentatoimen toimintata-

voissa saattaa olla eroja. Erityisen hankalaa vertailtaessa eri maissa sijaitsevia 

yrityksiä. 

6. Negatiiviset arvot. Negatiiviset arvot voivat tuottaa ongelmia, jos aineistolle täytyy 

tehdä muunnoksia esimerkiksi normaalijakaumaan pyrittäessä. Tällöin logaritmi- ja 

neliöjuurimuunnokset eivät ole käyttökelpoisia. 

 

3.3.1. Validiteetti ja reliabiliteetti 

 

Tunnuslukujen mittaamisessa validiteetti ja reliabiliteetti ovat olennaisia käsitteitä. Validi-

teetilla tarkoitetaan sitä, että tutkimuksessa mitataan juuri sitä mitä pitikin mitata. Eli mitta-

usmenetelmä mittaa juuri oikeaa ilmiötä. Tässä yhteydessä tunnusluvun eli surrogaatin 

hyvä validiteetti tarkoittaa että se mittaa tarkoitettua yrityksen ominaisuutta. Validiteetin 

kannalta on tärkeää, että mittauksen kohde eli prinsipaali on tarkasti määritelty tutkimusnä-

kökulman valinnassa, jonka jälkeen johdetaan tarkoitukseen sopiva mittari. (Kettunen, 

Mäkinen & Neilimo 1980: 95.) 

 

Mittaus on reliaabelia, silloin kun se on luotettavaa. Mittaus on luotettavaa kun useat 

mittauskerrat ja mittaajat päätyvät samoihin tuloksiin eli mittaustulokset ovat ei-sattuman-



 35

varaisia. Tässä tapauksessa kyseessä on tunnuslukujen kyky antaa luotettavia 

mittaustuloksia mittauskohteesta. Esimerkiksi tilinpäätöksen joustokohdat saattavat 

muodostaa reliabiliteettiongelman, jos käytettävä tunnusluku reagoi herkästi yritysten 

erilaisiin tuottojen ja menojen jaksottamisperusteisiin. Myös ulkopuoliset tekijät kuten 

inflaatio saattaa vaikuttaa reliabiliteettiin heikentävästi. Kuviossa 3 on esitettynä mittauksen 

todellisen kohteen ja tunnusluvun välinen suhde. (Laitinen 1986: 15, 25.) 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvio 3. Tunnuslukujen validiteetti ja reliabiliteetti (Laitinen 1986: 29). 

 

3.3.2. Verrattavuus- ja johdonmukaisuusongelmat 

 

Verrattavuusongelmalla tunnuslukuanalyysissä tarkoitetaan että yritystä tulee verrata vain 

muihin vertailukelpoisiin yrityksiin. Yritysjoukon tulisi olla mahdollisimman 

homogeeninen. Lev (1974: 38) mukaan verrattavuus paranee, jos yritykset ovat saman 

toimialan yrityksiä, samankokoisia, käyttävät yhdenmukaisia laskentamenetelmiä ja ovat 

sijainniltaan samalla maantieteellisellä alueella. Tunnusluvun validiteetti heikkenee, kun 

jokin tunnusluvun laskennassa vaadittava tekijä ei ole vakio, vaan merkittävästi erilainen 

yritysten välillä. Verrattavuusongelma aiheutuu kuvion 3 mukaisesti, kun eri tekijät 

vaikuttavat mittauksen kohteen ja tunnusluvun väliseen suhteeseen, jolloin yritysten 

välinen vertailukelpoisuus heikkenee. Johdonmukaisuusongelma tunnuslukuanalyysissa 

mittauksen kohde = 
prinsipaali 

tilinpäätöksen 
joustokohdat  

tunnusluku = 
surrogaatti 

ulkopuoliset tekijät 

reliabiliteetti 

validiteetti 



 36

tarkoittaa, että periaatteessa samaa ominaisuutta mittaavat tunnusluvut antavat erilaiset 

paremmuusjärjestykset vertailtavassa yritysjoukossa oleville yrityksille. 

Tunnuslukuanalyysin tekijän olisi tärkeää miettiä mittauksen kohde tarkasti. Tunnusluvut 

voivat antaa erilaisia paremmuusjärjestyksiä myös tilinpäätöksen joustokohtien tai 

ulkopuolisten tekijöiden vaikutuksesta (kuvio 3). Sekä verrattavuus- että 

johdonmukaisuusongelman ratkaisemiseksi olisi kehitettävä tunnuslukuanalyysin 

teoreettista perustaa. (Laitinen 1986: 26, 28.) 

 

3.3.3. Tilinpäätöksen joustokohdat ja oikaisutoimenpiteet 

 

Yrityksen virallisessa tilinpäätöksessä näkyvään tulokseen on mahdollista vaikuttaa useilla 

tavoilla, kuten menojen ja tulojen jaksottamisella eri tilikausille, käyttöomaisuuden 

poistojen jaksotuksella sekä omaisuuden arvostuksella ja erilaisilla tilinpäätöskäytännöillä. 

Yritysjohto voi pyrkiä eri tavoitetuloksiin, kuten kirjanpidollinen, verotuksellinen ja opera-

tiivinen tulos, joka laaditaan yrityksen omaan käyttöön kuvaamaan mahdollisimman hyvin 

yrityksen todellista tulosta ja rahoituksellista asemaa (Kallunki ym. 1998: 28). Myös 

analyysin tekijän on pyrittävä oikaisemaan tuloslaskelma ja tase mahdollisimman hyvin 

vastaamaan yrityksen todellista tilinpäätöstilannetta. Eri yritysten viralliset tilinpäätökset on 

oikaistava ennen varsinaista tilinpäätösanalyysia, jotta ne olisivat vertailukelpoisia. Myös 

saman yrityksen eri vuosien tilinpäätöksille on suoritettava samanlaiset 

oikaisutoimenpiteet. Oikaisutoimenpiteet vaikuttavat tunnuslukujen reliabiliteettiin riippu-

matta siitä mitä tunnuslukuja käytetään. Perinteisessä tilinpäätösanalyysissa käytetään 

toisinaan erilaisia virtalaskelmia, joiden päätarkoituksena on vähentää harkinnanvaraisten 

toimien vaikutusta ja siten parantaa analyysin reliabiliteettia (Laitinen 1986: 32, 37). 

Yritystutkimusneuvottelukunnan vuonna 2005 julkaisemassa Yritystutkimuksen tilinpää-

tösanalyysi -oppaassa on nykyisen kirjanpitolain mukaiset ohjeet tilinpäätöksen oikaisujen 

suorittamisesta sisältäen suositusmallit oikaistulle tuloslaskelmalle ja taseelle. 

 

3.3.4. Jakaumaominaisuudet 

 

Tilinpäätöksestä laskettavien tunnuslukujen käyttäminen tilastollisissa malleissa vaatii 

tunnuslukujen jakaumaominaisuuksien selvittämistä. Tunnuslukujakauma eli frekvenssija-

kauma tarkoittaa tunnusluvun eri arvoja saavien yritysten lukumäärää. Tunnuslukuja-

kauman toivotaan usein noudattavan niin sanottua normaalijakaumaa. Tällöin jakauman 



 37

kuvaamiseen riittää kaksi muuttujaa, keskiarvo ja keskihajonta, ja yrityksen tunnusluvun 

vertaaminen toimialan muihin yrityksiin on helppoa. (Kallunki 1998: 166–168.) 

 

Normaalisuuden tilastollinen testaus voidaan suorittaa Lillieforsin, Kolmogorov-Smirnovin 

tai Shapiro-Wilkin testeillä. Testit vertaavat jakauman muotoa teoreettiseen normaalija-

kauman muotoon. Testeillä on taipumus hylätä normaalijakaumaoletus melko helposti, jos 

havaintoja on paljon. Tästä syystä usein suositellaan myös graafisten menetelmien käyttöä 

normaalisuuden arvioimiseksi. (Metsämuuronen 2005: 594.) 

 

Toisinaan tunnuslukujakauma on vinoutunut tai siinä on muusta aineistosta poikkeavia 

havaintoja eli outliereita. Nämä poikkeavat havainnot saattavat vaikeuttaa yrityksen 

tunnuslukujen vertailua toimialan muihin yrityksiin ja aiheuttaa vääristymiä tilastollisissa 

malleissa. Outliereiden vaikutusta voidaan vähentää tai estää poistamalle ne aineistosta tai 

muuntamalla niiden arvoja lähemmäksi muuta aineistoa. Myös muunnoksien käyttö, kuten 

logaritmi- tai neliöjuurimuunnos pienentävät suhteellisesti eniten suurimpia havaintoarvoja. 

Tunnusluvusta riippuen jakauma saattaa olla määritelmällisesti vino. Esimerkiksi current 

ratio ei voi saada negatiivisia arvoja, sillä sen jakauman tekninen raja-arvo on nolla. 

Huomioitavaa on jos tunnusluvun laskennassa jakajan arvo on lähellä nollaa, tunnusluvun 

arvoksi tulee erittäin suuri luku. (Kallunki ym. 1998: 166–169.)  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 38

4. TUTKIMUSAINEISTO JA –MENETELMÄ 

 

4.1. SM-liigaseurat ja SM-liiga 

 

SM-liiga on Suomen jääkiekon ylin sarjataso, kuitenkin suljettuna ollessa nousu alemmalta 

tasolta oli estetty. SM-liiga perustettiin vuonna 1975 vanhan SM-sarjan tilalle. Alun perin 

10 joukkueen sarja on tällä hetkellä kaudella 2008–2009 laajentunut 14 joukkueen sarjaksi. 

Nykyisen sarjajärjestelmän mukaan jokainen joukkue pelaa 58 ottelua runkosarjassa. 

Sijoille 7–10 sijoittuneet pelaavat pudotuspelikarsinnat ja näiden otteluparien voittajat 

selviytyvät varsinaisiin 8 joukkueen pudotuspeleihin, jotka pelataan paras seitsemästä -

systeemillä, eli jatkoon pääsyyn vaaditaan 4 otteluvoittoa. Samalla systeemillä pelataan 

myös välierät ja finaalit. Sijoille 11–14 sijoittuneet pelaavat paras viidestä -systeemillä 

pudotuspelit, joiden häviäjä joutuu karsimaan SM-liigapaikasta alemman sarjatason 

Mestiksen (joka on jääkiekkoliiton ylin sarjataso) voittajaa vastaan. (SM-liiga 2009; 

Mennander ym. 2004: 85.)  

 

Jääkiekon SM-liiga on osakeyhtiö. SM-liiga ry muutettiin osuuskunnaksi vuonna 2000 ja 

edelleen yhtiöitettiin vuonna 2002. SM-liigan osakkaista eli SM-liigaseuroista vuonna 2009 

osakeyhtiöitä oli 13 ja yksi rekisteröity yhdistys, HPK. Helsingin Sanomien (2009) mukaan 

SM-liigaosakkeen hinnaksi arvioitiin 1,6 miljoonaa euroa keväällä 2009. Liigaosakkeen 

arvoa määritettäessä on huomioitu liigan tasearvo ja yhteistyösopimukset mm. televisiointi-

sopimus. SM-liigaseurojen yhteenlaskettu liikevaihto ja pelaajapalkat ovat kasvaneet koko 

suljetun SM-liigan ajan 2000-luvulla. (SM-liiga 2009; Mennander 2004: 84; VOITTO+ -

tietokanta.) 

 

SM-liigaseurat ovat keskittyneet etelän suurimpiin kaupunkikeskuksiin sillä, SM-liigaseu-

rojen ylläpitäminen vaatii rahaa ja väestöpohjaa. Ala-Vähälän (2005) tutkimuksessa 20 

maakuntaa jaettiin yhdeksään osaan perusteina maakunnan bruttokansantuote ja 

asukastiheys. Tutkimuksessa todettiin että 6/13 SM-liigaseuroista on keskittynyt bruttokan-

santuotteelta ja asukastiheydeltään suurimpiin maakuntiin Pirkanmaalle, Varsinais-Suo-

meen ja Uudellemaalle.   

 

 

4.2. Aineiston luokittelu 



 39

 

Tutkimuksen aineisto on jaoteltu neljään osaan SM-liigaseurojen urheilullisen menestyksen 

ja niiden maksamien palkkojen perusteella. 

 

4.2.1. Urheilullinen menestys 

 

Tutkimuksen ensimmäisenä selittävänä tekijänä on urheilullinen menestys. Tavallisesti 

yritysten menestymisen mittarina pidetään taloudellisia tekijöitä, kuten liikevoittoa ja hyvää 

kannattavuutta. Ammattilaisurheilussa seuroille ja omistajille on kuitenkin usein taloutta 

tärkeämpää saavuttaa menestystä pelikentällä (esim. Késenne & Pauwels 2006; Fort & 

Quirk 2004). SM-liigan epätasaisuuden vuoksi harvat seurat saavuttavat huippumenestystä. 

Viimeisen 20 SM-liigakauden aikana alkaen kaudesta 1989–90 mestaruus on mennyt 16/20 

kertaa joko TPS:lle, Jokereille tai Kärpille (SM-liiga 2009). Pohjois-Amerikassa käytössä 

olevia liigoja tasapainottavia keinoja kuten palkkakattoa ja tulokaspelaajien varausjärjes-

telmää ei kuitenkaan ole käytössä Euroopan suurissa palloilusarjoissa.  

 

Suljettu sarja on mahdollistanut pienien seurojen säilymisen liigan viimeisillä sijoilla, 

pienelläkin pelaajabudjetilla, koska sarjasta putoamismahdollisuutta ei ole. Tutkimuksessa 

pyritään selvittämään vaikuttaako seuran hyvä tai huono menestyminen kauden aikana 

taloudellisiin tunnuslukuihin kauden päättyessä. Tässä tutkimuksessa seuran kausi on ollut 

urheilullisesti menestys, jos seura on pudotuspelien jälkeen kuuden parhaan joukossa. 

Vastaavasti kuuden parhaan ulkopuolelle jääminen katsotaan urheilullisesti huonoksi 

menestykseksi. Tällä hieman keinotekoisella jaolla on saatu seurojen jako kahteen osaan 

toteutettua siten, etteivät ryhmien koot ole turhan pieniä. Vaihtoehtoisia tapoja olisi jakaa 

seurat kahteen osaan; pudotuspeleihin päässeet ja ulkopuolelle jääneet, tai jakaa seurat vielä 

pudotuspelien osalta kahteen menestyskategoriaan, jolloin mitalipelinelikko muodostaisi 

kolmannen ryhmän. Menestys on toisaalta suhteellista. Menestykseen tottuneelle suurelle 

seuralle ilman mitalia jääminen on pettymys, kun taas pienessä seurassa kausi koetaan 

onnistuneeksi jos pudotuspelipaikka saavutetaan.  

 

4.2.2. Palkat 

 

Tutkimuksen toinen selittävä tekijä on SM-liigaseurojen maksamat palkat. Pelaajapalkat 

muodostavat seurojen suurimman menoerän ja niitä voidaan samalla pitää eräänlaisena 



 40

seuran koon mittarina. SM-liigan sulkemisen yhtenä suurimpana tavoitteena oli seurojen 

taloudellisen tilanteen parantaminen, kuitenkin pelaajapalkkiot ovat olleet jatkuvassa 

kasvussa, huolimatta siitä ettei sarjasta ole voinut pudota. Yleissääntönä liikevaihdoltaan 

suurimmat seurat maksavat suurempia palkkoja ja pienemmät seurat pienempiä palkkoja. 

Poikkeuksiakin löytyy ja seurojen panostus kausittain vaihtelee. Hyvä urheilullinen 

menestys tuottaa seuralle lisätuloja yleisötulojen ja sponsoroinnin kasvuna, jolloin 

seuraavan kauden pelaajabudjettia on mahdollisuus nostaa. Tämä osaltaan kasvattaa 

tuloeroja SM-liigaseurojen välillä.  

 

 

11 SM-liigaseuran palkkojen osuus liikevaihdosta

0,0

10000,0

20000,0

30000,0

40000,0

50000,0

60000,0

2001-2002 2002-2003 2003-2004 2004-2005 2005-2006 2006-2007

50 % 54 % 54 % 59 % 55 % 61 %

liikevaihto

palkat

 
 

 

Kuvio 4. 11 SM-liigaseuran palkkojen osuus liikevaihdosta (VOITTO+ -tietokanta). 

 

Kuviossa 4 on mukana tiedot kaikista SM-liigaseuroista lukuun ottamatta HPK:ta, JYP:iä ja 

KalPaa, joista ei ollut tietoja koko tarkasteltavalta aikajaksolta. Nähdään että sekä liike-

vaihdot että palkat ovat olleet jatkuvassa kasvussa, kuitenkin palkkojen osuus on jatkuvasti 

kasvanut. Erityisen suuri nousu tapahtui kaudella 2004–05, jolloin NHL:n työsulun seura-

uksena SM-liigaseurat panostivat NHL pelaajien palkkoihin. Suhteellisesti suurimpia palk-

koja liikevaihtoon verrattuna maksavat Blues ja Lukko. Jos niiden osuudet poistetaan 

esimerkiksi kaudelta 2006–07 putoaa palkkojen osuus liikevaihdosta 55 prosenttiin. 



 41

Tarkastelujakson aikana menestynein joukkue Kärpät maksoi palkkoja vain 42 %–50 % 

liikevaihdostaan.  

 

Suomen jääkiekkoilijat ry:n (2008) tekemän kyselyn perusteella pelaajien keskiarvopalkka 

SM-liigassa oli noin 66 000 euroa, mediaanipalkka noin 43 800 euroa koskien 2007–08 

kautta. Keskiarvopalkka kaudella 2001–2002 oli noin 46 200 euroa, joten palkkojen nousu 

on ollut huomattavaa. Saman kyselyn mukaan 70 % vastusti palkkojen julkistamista, vaikka 

NHL:ssä palkat nousivat sen myötä. 

 

Tämän tutkimuksen palkkatiedoissa on kaikki SM-liigaseurojen maksamat palkat. Esimer-

kiksi Kärppien palkkalistoilla oli kaudella 2005–06 keskimäärin 58 työntekijää, joista 

pelaajia oli yli 30, valmentajia, huoltajia, hierojia, lääkäreitä, toimisto- ja 

ravintolahenkilöstöä (Kauppalehti 2007). Pelaajapalkat muodostavat valtaosan SM-

liigaseurojen maksamista palkoista. Lisäksi seuroilla keskimäärin voidaan olettaa olevan 

kohtuullisen yhtäsuuri henkilökunta kaukalon ulkopuolella. Vaikka pelaajat ratkaisevat 

ottelut jäällä, merkittävän taustatyön menestykselle tekee myös SM-liigaseurojen muut 

työntekijät. Tutkimuksessa raja suuren ja pienen palkkaryhmän välillä on 2 000 000 euroa, 

joka jakaa aineiston melko hyvin kahteen osaan.  

 

4.2.3. Tutkimusluokat 

 

Tutkimusaineisto on jaoteltu neljään luokkaan urheilullisen menestyksen ja palkkojen 

suhteen: 1. hyvä menestys ja suuret palkat, 2. hyvä menestys ja pienet palkat, 3. huono 

menestys ja suuret palkat sekä 4. huono menestys ja pienet palkat. Tutkimuksen kohteena 

on kuusi SM-liigakautta: 2001–02, 2002–03, 2003–04, 2004–05, 2005–06 ja 2006–07. 

Hyvä menestys edellyttää sijoittumista sijoille 1–6 ja huono menestys sijoille 7–13 tai 7–

14. Palkkojen raja-arvoksi on valittu 2 000 000 euroa. 

 

Aineistosta puuttuu JYP:in 2005–06 kausi, jossa oli tunnuslukujen kohdalla puutteita 

VOITTO+ -tietokannassa, sekä HIFK:n ja JYP:in kausi 2001–02, joita ei ollut enää saata-

villa tietokannasta. Lisäksi yhteensä 3 muuta havaintoa on poistettu 

jakaumaominaisuuksien testausvaiheessa. Jäljelle jäänyt aineisto frekvensseineen on taulu-

kossa 1 ja aineisto kokonaisuudessaan on liitteessä 1. 

 



 42

 

Taulukko 1. Tutkimusluokkien frekvenssit 

 

2001–02, 2002–03, 

2003–04, 2004–05, 

2005–06 & 2006–07 

Suuret palkat Pienet palkat Yhteensä 

Hyvä menestys 20 9 29 

Huono menestys 11 27 38 

Yhteensä 31 36 67 

 

 

4.3. Varianssianalyysi 

 

Varianssianalyysin avulla tutkitaan onko ryhmien välisissä keskiarvoissa tilastollisesti 

merkitseviä eroja. Ryhmien sisällä olevien muuttujien arvojen vaihtelua arvioidaan varians-

seilla (keskihajontojen neliöillä) ja analyysi perustuu ryhmien välisen ja ryhmien sisäisen 

vaihtelun vertaamiseen. Jos ryhmien välinen vaihtelu on huomattavasti suurempaa kuin 

ryhmien sisäinen vaihtelu, on ryhmien välillä eroa. Yksisuuntaisessa varianssianalyysissä 

(one-way analysis of variance) tilastoyksiköt jaetaan ryhmiin yhden selittävän muuttujan 

perusteella. (Heikkilä 2005: 224–225; Metsämuuronen 2005: 725.) 

 

Kaksisuuntaisen varianssianalyysin (two-way analysis of variance) avulla voidaan tutkia 

samanaikaisesti kahden selittävän muuttujan vaikutusta selitettävään muuttujaan. 

Molempien selittävien muuttujien omavaikutuksen lisäksi saadaan selville myös onko niillä 

yhteisvaikutusta eli interaktiovaikutusta selitettävään muuttujaan. Selittävien muuttujien 

tulee olla mittaustasoltaan joko luokittelu- tai järjestysasteikollisia. Selitettävä muuttuja 

tulisi olla välimatka- tai suhdelukuasteikon muuttuja. (Liski & Puntanen 1988: 267.) 

 

Aineisto on jaettu kahden ryhmittelevän tekijän eli faktorin A urheilullisen menestyksen ja 

B palkkojen avulla 4 ryhmään. Kaksisuuntaisessa varianssianalyysissä on pyrkimyksenä 

testata nollahypoteesia, että tarkasteltavan muuttujan ryhmäkohtaiset odotusarvot ovat 

yhtäsuuria. Tekijällä A on I tasoa ja tekijällä B on J tasoa, jolloin ryhmiä syntyy I * J 

kappaletta. Ryhmistä poimitaan riippumattomat yksinkertaiset satunnaisotokset, joiden 

koko on K. (Mellin 2006: 482.) 



 43

 

4.3.1. Rajoitukset ja oletukset 

 

Metsämuurosen (2005: 727) mukaan varianssianalyysin kolme keskeistä käyttöedellytystä, 

joiden pitäisi toteutua, ovat seuraavat: 

 

1. havainnot ovat toisistaan riippumattomia 

2. kunkin ryhmän populaatiot ovat (riittävän) normaalisti jakautuneet 

3. kunkin ryhmän varianssit ovat yhtäsuuret 

 

Selitettävän eli riippuvan muuttujan täytyy noudattaa normaalijakaumaa, ainakin suurin 

piirtein, kussakin tutkittavassa ryhmässä. Koska muuttujan normaalijakautuneisuus on 

varsin voimakas vaatimus, se on harvoin täysin voimassa. Erityisesti pienillä otoksilla 

vaatimus normaalijakautuneisuudesta voi olla uhattuna. Vaatimus varianssien yhtäsuuruu-

desta tarkoittaa, että riippuvan muuttujan varianssien tulee olla suurin piirtein yhtäsuuria 

kussakin tutkittavista ryhmistä. (Heikkilä 2005: 225; Metsämuuronen 2005: 727-728.) 

Normaalijakautuneisuutta on testattu tässä tutkimuksessa Kolmogorov-Smirnovin testillä ja 

varianssien yhtäsuuruutta Levenen testillä. 

 

4.3.2. Hypoteesien asetus ja testaus 

 

Kaksisuuntaisessa varianssianalyysissä asetetaan kolme nollahypoteesia, jotka joko hyväk-

sytään tai hylätään. Nollahypoteesi koskien yhdysvaikutusta on muotoa: 

 

H0
AB : Tekijöillä A ja B ei ole yhdysvaikutusta 

 

Jos nollahypoteesi H0AB jää voimaan, tekijöiden A ja B omavaikutusta/päävaikutusta 

koskevat hypoteesit tarkastellaan erillisinä. 

 

H0
A : Tekijällä A (rivifaktori) ei omavaikutusta -      urheilullinen menestys ei eroa  

H0
B : Tekijällä B (sarakefaktori) ei omavaikutusta -      palkat eivät eroa toisistaan  

 

Keskiarvotaulukossa (taulukko 2) rivifaktorina ovat urheilullisen menestyksen tasot A1 ja 

A2. Sarakefaktorina ovat vastaavasti palkkojen tasot B1 ja B2. Näistä muodostuvan taulukon 



 44

jokaisessa solussa eli tasokombinaatiossa on K havaintoa y:stä. Merkitään: Yijk = k:s 

havaintoarvo solussa (Ai, Bj). Tällöin (i) ilmaisee A:n tason, (j) ilmaisee B:n tason ja (k) 

ilmaisee sijainnin solussa. Jos I = 2 = J, niin taulukko 2 sisältää havaitut y-arvot (Liski & 

Puntanen 1988: 268.) 

 

Taulukko 2. Muuttujien keskiarvotaulukko (Liski & Puntanen 1988: 268). 

 

 

sarakefaktori B  

 

rivifaktori A 

1A  

1B  2B  Rivi-k.a. 

Kyyy 11112111 K  11y  Kyyy 12122121 K  12y  ⋅1y  

  

2A  Kyyy 21212211 K  21y  Kyyy 22222221 K  22y  ⋅2y  

  

sarake-k.a. 1⋅y  2⋅y  ⋅⋅y  

 

 

Muodollisesti testaus tapahtuu oheisen kaavakokoelman lausekkeiden avulla (Liski & 

Puntanen 1988: 268; Mellin 2006: 487–488).  

 

Neliösummille pätee varianssianalyysihajotelma: 

 

∑∑∑=+++= IJKyTKSSESSABSSBSSASST ijk /)(..)7( 2  

 

Havaintoarvojen yij kokonaisvaihtelua kuvaava neliösumma: 

 

∑∑∑ ∑∑∑
= = =

−=−=
I

i

J

j

K

k
ijkijk TKyyySST

1 1 1

22 ..)()8(  

 

Tekijän A päävaikutusta kuvaava neliösumma: 

 

∑ ∑ ∑∑ −=−= ⋅
i i j k

ijki TKJKyyyKJSSA ../)()()9( 22  

 



 45

Tekijän B päävaikutusta kuvaava neliösumma: 

 

∑ ∑ ∑∑ −=−= ⋅
j j i k

ijkj TKIKyyyKISSB ../)()()10( 22  

 

Tekijöiden A ja B yhdysvaikutusta kuvaava neliösumma: 

 

∑∑ +−−= ⋅⋅
i j

jiij yyyyKSSAB 2)()11(  

 

Ryhmien sisäistä vaihtelua kuvaava jäännösneliösumma: 

 

∑∑∑ ∑∑∑ ∑∑ ∑−=−=
i j k i j k

ijkijkijijk KyyyySSE /)()()12( 222  

 

4.3.3. Tulosten esittäminen 

 

Varianssianalyysin tulokset esitetään varianssitaulussa. Taulu kertoo kunkin osatekijän 

omavaikutuksen (A) ja (B) ja yhdysvaikutuksen (AB) tilastollisen merkitsevyyden. 

Ensimmäinen sarake (vaihtelun lähde) kertoo, mitä mallin osaa tulokset kuvaavat. Toisessa 

sarakkeessa (SS) on ilmoitettu varianssin suuruus neliösummina ilmaistuna. Kolmannessa 

sarakkeessa on kerrottu vapausasteet (df) ja neljännessä sarakkeessa keskineliöt (MS). 

Keskineliöt saadaan jakamalla neliösummat vapausasteillaan. Viidennessä sarakkeessa F-

testi (F) vertailee vaikutusta virheeseen kunkin tekijän osalta. F-testisuureen 

todennäköisyys F-jakaumassa (Sig.-arvo) kertoo lopulta hylätäänkö nollahypoteesi vai 

jääkö se voimaan. (Metsämuuronen 2005: 732, 741.)  

 

Taulukko 3. Varianssianalyysitaulukko. 

 

 

Vaihtelun lähde SS Df MS=SS/df F=MSX/MSE Sig. 

Rivi (A) SSA I – 1 MSA=SSA/df FA=MSA/MSE  

Sarake (B) SSB J – 1 MSB=SSB/df FB=MSB/MSE  

AB SSAB (I – 1) (J – 1) MSAB=SSAB/df FAB=MSAB/MSE  

Jäännös SSE I J (K – 1) MSE=SSE/df   

Kokonaisvaihtelu SST I J K – 1    

 



 46

 

Tekijöiden A ja B omavaikutuksia tutkitaan myös graafisesti keskiarvoista. Kuviosta 5 

nähdään että tekijällä A on omavaikutusta, sillä A2:n jana on kokonaan A1:n janan yläpuo-

lella, eli A2:n y:n arvot ovat suurempia kuin A1:n y:n arvot. Tekijällä B puolestaan ei ole 

omavaikutusta, sillä vastaavanlaista systemaattista vaikutusta ei havaita janoissa B1:n ja 

B2:n kohdalla. Koska janat ovat erisuuntaisia, voidaan päätellä että yhdysvaikutustakin on. 

Eli B:lläkin on vaikutusta y:hyn, mutta vaikutus ilmenee vasta yhdysvaikutuksen kautta, 

kun A otetaan huomioon. Graafinen tarkastelu on kuitenkin vain apuväline vaikutusten 

luonteen selvittämiseksi. Tarkemmat vastaukset omavaikutuksen olemassaolosta saadaan 

vasta testisuureiden arvoista. (Liski & Puntanen 1988: 272.) 

 

    
     

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvio 5. Graafinen keskiarvojen tarkastelu. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

A1

A2

B1 B2

y:
n 

ke
sk

ia
rv

o

A1 A2



 47

5. TUTKIMUSTULOKSET JA ANALYSOINTI 

 

5.1. Jakaumaominaisuuksien testaus 

 

Kolmogorov-Smirnovin testillä voidaan tutkia havaitun jakauman yhdenmuotoisuutta 

jonkin tunnetun jakauman kanssa. Tässä tapauksessa tutkitaan onko muuttuja normaalisti 

jakautunut. Kolmogorov-Smirnovin testissä muodostetaan tutkittavana olevan otoksen 

jakauman keskiarvon ja hajonnan avulla normaalijakauma. Normaalijakauman perusteella 

lasketaan tarvittava kumulatiivisen suhteellinen frekvenssijakauma eli kertymäfunktio. 

(Metsämuuronen 2005: 918.) 

 

Hypoteesit normaalijakautuneisuudesta ovat seuraavat: 

H0 = muuttuja on normaalijakautunut 

H1 = muuttuja ei ole normaalijakautunut, ei noudata normaalijakaumaa 

 

Testi suoritetaan SPSS -ohjelmalla. Jos testin tuloksena saadaan merkitsevyysarvo eli Sig.-

arvo joka on pienempi kuin 0,05 nollahypoteesi hylätään ja jakauman todetaan poikkeavan 

normaalista. Kolmogorov-Smirnovin testi on varsinkin pienellä otoskoolla melko konser-

vatiivinen, jolloin se ei kovin helposti suosittele nollahypoteesin hylkäämistä. (Heikkilä 

2005: 235.)  

 

Outliereita etsittiin graafisesti SPSS -ohjelman boxplot -kuvilla. Boxplot -kuvassa muuttuja 

kuvataan laatikkona, jonka sisällä on mediaaniviiva, ylärajana 75 % kvartiili ja alarajana 25 

% kvartiili. Tähän väliin mahtuu 50 % kaikista havainnoista. Lisäksi merkittynä on suurin 

ja pienin arvo, jotka eivät vielä ole outliereita. Outlier on määritelty olevan havainto, joka 

eroaa puolitoista laatikon mittaa 75 % tai 25 % kvartaaleista. Äärimmäisen poikkeava 

havainto eroaa jo kolme laatikon mittaa 75 % tai 25 % kvartaaleista. (Metsämuuronen 

2005: 592.) 

 

 

 

 

 

 



 48

 

 
 

 
 

Kuvio 6. Boxplot -kuvat käyttökateprosentti ja omavaraisuusaste, ryhmästä ”hyvä 

menestys ja suuret palkat”. 

 

Hyvä menestys ja suuret palkat ryhmästä on poistettu selvä outlier, äärimmäisen poikkeava 

havainto Blues 06–07, kuviossa 6 havainto numero 3. Huono menestys ja suuret palkat 

ryhmän 13 havainnoista 4 oli Bluesin kausia. Tämän koettiin vääristävän ryhmän tunnuslu-

kujen keskiarvoja merkittävästi, ottaen huomioon Bluesin erityisen heikot tunnusluvut. 

Ryhmästä on poistettu kaksi Bluesin kautta, outlier Blues 05–06 ja Blues 01–02. Huono 

menestys ja pienet palkat ryhmästä on poistettu kaksi JYPin kautta. JYP:in kaudesta 05–06 

puuttuu tunnuslukutietoja VOITTO+ -tietokannasta. Lisäksi on poistettu JYP:in kausi 04–

05, jossa on ryhmän ääriarvo omavaraisuusasteessa, jotta ryhmien varianssien yhtäsuuruus 

paranisi. Tässä ryhmässä on tutkimuksen suurin frekvenssi, poistojen jälkeen 27 havaintoa. 

Kaikki ryhmät yhteenlaskettuna jäljelle jää poistojen jälkeen yhteensä 67 havaintoa. 

 

Vaikka muitakin outliereita on aineistossa (katso liiteet 2 ja 3), niitä ei ole poistettu, jotta 

aineisto ei pienenisi liikaa tai vääristyisi, tarkoituksena on kuitenkin tutkia koko SM-liigaa. 

Myöskään Kolmogorov-Smirnovin testin tuloksien perusteella tarvetta enempiin poistoihin 

ei ole. Useimmat outlier havainnot koostuvat Bluesin heikoista käyttökateprosentin ja 

kokonaispääoman tuottoprosentin arvoista ja Kärppien korkeista quick ratio arvoista.  

 



 49

Taulukko 4. Kolmogorov-Smirnovin testi - Hyvä menestys ja suuret palkat. 

 

 

  Käyttökate% kok.po.tuot% quick ratio om.var.aste% 

N 20 20 20 20 

Normal Parametersa Mean -3,040 -12,120 1,905 51,010 

Std. Deviation 18,5946 40,5845 1,4203 27,8401 

Most Extreme Differences Absolute ,192 ,189 ,257 ,151 

Positive ,144 ,123 ,257 ,108 

Negative -,192 -,189 -,148 -,151 

Kolmogorov-Smirnov Z ,859 ,847 1,151 ,675 

Asymp. Sig. (2-tailed) ,451 ,469 ,141 ,753 

a. Test distribution is Normal.     

 

 

Taulukossa 4 on testattu ryhmän hyvä menestys ja suuret palkat normaalijakautuneisuutta. 

Kaikkien tunnuslukujen kohdalla nollahypoteesi toteutuu merkitsevyystasojen ollessa yli 

Sig.-arvon 0,05 suurimpana arvona omavaraisuusasteessa 0,753 ja pienimpänä arvona 

quick ratiossa 0,141. Kolmogorov-Smirnovin testien merkitsevyystasot vaihtelivat tutki-

musryhmissä käyttökateprosentissa välillä 0,849–0,085, kokonaispääoman tuottoprosen-

tissa välillä 0,957–0,385, quick ratiossa välillä 0,660–0,099 ja omavaraisuusasteessa välillä 

0,986–0,571. Tulosten mukaan muuttujat ovat normaalijakautuneita, joten nollahypoteesi 

hyväksytään. Lähimpänä Sig.-arvon (alle 0,05) rajaa olivat huono menestys ja pienet palkat 

-ryhmän käyttökateprosentti 0,085 ja quick ratio 0,099. Katso liite 6.  

 

Kolmantena varianssianalyysin edellytyksenä on ryhmien varianssien yhtäsuuruus. Tätä 

tutkittiin käyttämällä Levenen testiä. Loput Levenen testit ovat liitteessä 5. 

 

 

 

 

 

 



 50

Taulukko 5. Levenen testi - käyttökateprosentti. 

 

 

Levene's Test of Equality of Error Variances a 

Dependent Variable:käyttökate%  

F df1 df2 Sig. 

2,745 3 63 ,050 

Tests the null hypothesis that the error variance of the dependent variable is equal across groups. 

a. Design: Intercept + menestys + palkat + menestys * palkat 

 

 

Levenen testin tuloksena saadaan Sig.-arvo 0,05, joka on täsmälleen kriittinen arvo, jolla 

oletus varianssien yhtäsuuruudesta jää voimaan. Täten varianssianalyysi on luotettava 

koskien käyttökateprosenttia. Kokonaispääoman tuottoprosentin Levenen testin tulos oli 

Sig.-arvoltaan 0,198 (liite 5), jolloin oletus varianssien yhtäsuuruudesta jää voimaan. Quick 

ration Sig.-arvo oli 0,028 ja omavaraisuusasteen 0,041, joten Sig.-arvot jäivät alle 0,05. 

Varsinkin omavaraisuusasteen arvo on kohtuullisen lähellä kriittistä arvoa, joten varianssi-

analyysit voidaan suorittaa. F-testi on kuitenkin vakaa (robust) oletusten rikkoutumista 

vastaan. Voidaan kohtuullisella varmuudella luottaa tuloksiin, vaikka varianssit eroavat 

toisistaan tilastollisesti merkittävästi (Metsämuuronen 2005: 741). 

 

 

5.2. Varianssianalyysin tulokset 

 

Tutkimusaineistolle suoritettiin kaksisuuntainen varianssianalyysi käyttäen SPSS – tilasto-

analyysiohjelmaa. Tässä luvussa kerrotaan kannattavuuden, maksuvalmiuden ja vakavarai-

suuden tunnuslukujen tarkasteluista saadut tulokset. Tulokset on esitetty SPSS – ohjelman 

antamina tulosteina, mukana on myös tunnuslukujen keskiarvotaulukot. Saatujen tulosten 

pohjalta hyväksytään tai hylätään seuraavat nollahypoteesit: 

 

HA0 : SM-liigaseurojen urheilullisella menestyksellä ei ole vaikutusta 

  tunnuslukujen tasoon. 

HB0 : SM-liigaseurojen palkoilla ei ole vaikutusta tunnuslukujen tasoon. 



 51

HAB0 : SM-liigaseurojen urheilullisella menestyksellä ja palkoilla ei ole  

  yhdysvaikutusta tunnuslukujen tasoon. 

 

Nollahypoteesi hylätään ja F-testisuureen arvoja voidaan pitää tilastollisesti: 

 

 erittäin merkitsevinä (***), jos p ≤ 0,001 

 merkitsevinä (**), jos 0,001 < p ≤ 0,01 

 melkein merkitsevinä (*), jos 0,01 < p ≤ 0,05 

 suuntaa antavina (oireellisina), jos 0,05 < p ≤ 0,1. 

 

Nollahypoteesi hyväksytään jos p > 0,05. Merkitsevyystaso eli riskitaso ilmaisee tehdyn 

johtopäätöksen tilastollista luotettavuutta, tarkemmin sanottuna todennäköisyyttä tehdä 

virheellinen päätös nollahypoteesin hylkäämisestä. Yleisesti tieteellisessä tutkimuksessa 

käytetään 0,05 (eli 5 %) tai 0,01 (eli 1 %) riskitasoa. Tässä tutkielmassa käytetyssä SPSS -

ohjelman tulosteissa merkitsevyystaso p (probability) on merkitty tunnuksella Sig. (Signifi-

cance). (Heikkilä 2005:194–195; Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto.) 

 

5.2.1. Kannattavuus 
 

Ensimmäisenä kannattavuuden tunnuslukuna käsitellään käyttökateprosentti. Taulukossa 6 

on laskettuna käyttökateprosentin keskiarvot kausilta 2001–02, 2002–03, 2003–04, 2004–

05, 2005–06 ja 2006–07. Keskiarvot on laskettu eri ryhmille sekä koko aineistolle. 

Kuviosta 7 havaitaan että urheilullisesti hyvin menestyneillä SM-liigaseuroilla käyttökate-

prosentti on korkeampi kuin huonosti menestyneillä seuroilla. Samoin pienempiä palkkoja 

maksavien seurojen käyttökateprosentti on parempi kuin suuria palkkoja maksavilla 

seuroilla. Käyttökateprosentille ei ole yleispätevää tavoitearvoa. Yritystutkimusneuvottelu-

kunta (2005: 56) määrittää vaihteluvälin 5–15 % palvelualalle, jollaiseksi jääkiekkoseuro-

jen toiminta voidaan lukea. Käyttökateprosentin arvot ovat erittäin heikkoja. 
 
 
 
 
 
 
 
 



 52

Taulukko 6. Käyttökateprosentin keskiarvot. 
 
 

Käyttökate-%

Suuret 
palkat

Pienet 
palkat

Suuret 
palkat

Pienet 
palkat

-30,0

-20,0

-10,0

0,0

10,0

Hyvä menestys Huono menestys

 
 
Kuvio 7. Käyttökateprosentin keskiarvot graafisesti. 

 

Kannattavuuden mittauksessa ensimmäisenä selitettävänä muuttujana on käsittelyssä 

käyttökateprosentti. Kaksisuuntaisen varianssianalyysin tuloksista havaitaan, että urheilulli-

sella menestyksellä on tilastollisesti merkitsevä (**) vaikutus käyttökateprosenttiin. SM-

liigaseurojen maksamilla palkoilla on tilastollisesti erittäin merkitsevä (***) vaikutus. 

Kuitenkaan urheilullisella menestyksellä ja palkoilla ei todeta yhteisvaikutusta käyttökate-

prosenttiin, sillä Sig.-arvo on (0,191). Eli todennäköisyys virhepäätökselle nollahypoteesin 

hylkäämisestä on 19,1 %. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2001-
02,…,2006-

07 keskiarvot 

Suuret 
palkat 

Pienet 
palkat 

Kaikki 

Hyvä 
menestys 

-3,0 6,5 -0,1 

Huono 
menestys 

-21,3 -0,9 -6,8 

Kaikki -9,5 1,0 -3,9 



 53

Taulukko 7. Varianssianalyysin tulos, muuttujana käyttökateprosentti. 

 
 

Tests of Between-Subjects Effects  

Dependent Variable:käyttökate%     

Source 

Type III Sum of 

Squares df Mean Square F Sig. 

Corrected Model 4553,675a 3 1517,892 6,488 ,001 

Intercept 1205,443 1 1205,443 5,152 ,027 

menestys 2264,860 1 2264,860 9,681 ,003 

palkat 3101,268 1 3101,268 13,256 ,001 

menestys * palkat 408,065 1 408,065 1,744 ,191 

Error 14739,236 63 233,956   

Total 20297,990 67    

Corrected Total 19292,912 66    

a. R Squared = ,236 (Adjusted R Squared = ,200)   

 

 

Toisena kannattavuuden tunnuslukuna käsitellään kokonaispääoman tuottoprosentti. Taulu-

kossa 8 lasketuista keskiarvoista havaitaan, että selvästi huonoimman arvon saava ryhmä on 

urheilullisesti huonosti menestyneet ja suuria palkkoja maksaneet seurat. Paras keskiarvo 

on hyvin menestyneillä ja pienipalkkaisilla seuroilla. Pienemmillä palkkamenoilla toimi-

neilla seuroilla kokonaispääoman tuottoprosentin arvot eivät vaihtele niin voimakkaasti 

menestyksen mukaan kuin suurilla palkkamenoilla, jossa keskiarvojen ero on 30 %. Yri-

tystutkimusneuvottelukunnan (2005: 57) antamien ohjearvojen perusteella hyvin menesty-

neiden ja pieni palkkaisten ryhmää lukuun ottamatta kaikkien ryhmien tunnuslukujen arvot 

ovat heikkoja, eli jäävät selvästi alle 5 %.  

 

 

 

 

 



 54

Taulukko 8. Kokonaispääoman tuottoprosentin keskiarvot. 

 

 

Suuret palkat

Pienet palkat

Suuret palkat

Pienet palkat

-50,0

-40,0

-30,0

-20,0

-10,0

0,0

10,0

Kokonaispääoman tuotto-%

Hyvä menestys Huono menestys

 
 
 
Kuvio 8. Kokonaispääoman tuottoprosentin keskiarvot graafisesti. 

 

Varianssianalyysin perusteella urheilullisella menestyksellä todetaan olevan tilastollisesti 

melkein merkitsevä (*) vaikutus kokonaispääoman tuottoprosenttiin Sig.-arvolla 0,031. 

SM-liigaseurojen maksamilla palkoilla todetaan olevan tilastollisesti merkitsevä (**) 

vaikutus Sig.-arvolla 0,003 tunnuslukuun. Menestyksellä ja palkoilla ei havaita yhdysvai-

kutusta kokonaispääoman tuottoprosenttiin.  

 

Molempien kannattavuuden tunnuslukujen perusteella voidaan todeta, että urheilullisen 

menestyksen ja palkkojen vaikutus kannattavuuteen on merkittävää. Erityisesti SM-liiga-

seurojen maksamilla palkoilla todetaan erittäin merkitsevä (***) ja merkitsevä (**) 

vaikutus tunnuslukuihin. Yhdysvaikutusta ei havaittu. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2001-
02,…,2006-

07 keskiarvot 

Suuret 
palkat 

Pienet 
palkat 

Kaikki 

Hyvä 
menestys -12,1 5,4 -6,7 

Huono 
menestys -42,0 -3,8 -14,9 

Kaikki -22,7 -1,5 -11,3 



 55

Taulukko 9. Varianssianalyysin tulos, muuttujana kokonaispääoman tuottoprosentti. 

 
 

Tests of Between-Subjects Effects  

Dependent Variable:kok.po.tuot%     

Source 

Type III Sum of 

Squares df Mean Square F Sig. 

Corrected Model 14422,694a 3 4807,565 4,432 ,007 

Intercept 9550,530 1 9550,530 8,805 ,004 

menestys 5277,445 1 5277,445 4,866 ,031 

palkat 10746,425 1 10746,425 9,908 ,003 

menestys * palkat 1487,951 1 1487,951 1,372 ,246 

Error 68333,725 63 1084,662   

Total 91338,790 67    

Corrected Total 82756,419 66    

a. R Squared = ,174 (Adjusted R Squared = ,135)   

 

 

5.2.2. Maksuvalmius 

 

Maksuvalmiutta kuvaavana tunnuslukuna tutkittiin quick ratiota. Taulukosta 10 nähdään 

että SM-liigaseurojen maksuvalmius on ollut vähintään tyydyttävällä tasolla, sillä Yritys-

tutkimusneuvottelukunnan (2005: 66) antamien ohjearvojen mukaan quick ratio on tyydyt-

tävä, kun se on välillä 0,5 – 1 ja yli yhden arvoa pidetään hyvänä. Selvästi paras tunnuslu-

vun keskiarvo (1,91) todetaan olevan urheilullisesti hyvin menestyneillä seuroilla, joilla on 

ollut suuret palkkamenot. Vastaavasti heikoin arvo löytyy huonosti menestyneillä, pieni-

palkkaisilla seuroilla. Huomattava ero havaitaan suuria palkkoja maksaneilla seuroilla, 

menestyksestä riippuen. Huonosti menestyneiden seurojen quick ratio -keskiarvot ovat 

melko lähellä toisiaan palkkamenoista riippumatta. 

 

 

 

 



 56

Taulukko 10. Quick ration keskiarvot. 

 

 

Suuret 
palkat

Pienet 
palkat

Suuret 
palkat

Pienet 
palkat

0,00

0,50

1,00

1,50

2,00

2,50

Quick ratio

Hyvä menestys Huono menestys

 
 

Kuvio 9. Quick ration keskiarvot graafisesti. 

 

Varianssianalyysin tuloksista nähdään urheilullisella menestyksellä olevan tilastollisesti 

melkein merkitsevä (*) vaikutus quick ratioon Sig.-arvolla 0,016. Palkkojen omavaikutuk-

sella ei todeta vaikutusta tunnuslukuun, kuten ei myöskään menestyksen ja palkkojen 

yhdysvaikutuksella riskitasoilla 32,9 % ja 48,8 %.  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2001-
02,…,2006-

07 keskiarvot 

Suuret 
palkat 

Pienet 
palkat Kaikki 

Hyvä 
menestys 

1,91 1,41 1,75 

Huono 
menestys 

0,97 0,89 0,91 

Kaikki 1,57 1,02 1,28 



 57

Taulukko 11. Varianssianalyysin tulos, muuttujana quick ratio.  

 
 

Tests of Between-Subjects Effects