Antti Valorinta 

Kulutusluottomarkkinoiden sääntelyn toimivuus ja 
tehokkuus 

 

 

 

 

 

 

 

 
  

Vaasa 2025 

Laskentatoimen ja rahoituksen yksikkö 
Taloustieteen pro gradu -tutkielma  

Taloustieteen maisteriohjelma 



2 

 

VAASAN YLIOPISTO 
Laskentatoimen ja rahoituksen yksikkö 

Tekijä: Antti Valorinta 
Tutkielman nimi: Kulutusluottomarkkinoiden sääntelyn toimivuus ja tehokkuus 
Tutkinto: Kauppatieteiden maisteri 
Oppiaine: Taloustiede 
Työn ohjaaja: Panu Kalmi 
Valmistumisvuosi: 2025 Sivumäärä: 87 

TIIVISTELMÄ: 
Kulutusluotot alkoivat yleistyä Suomessa vuodesta 2005 lähtien niiden sääntelyn vapautuessa.  
Sääntelyn puuttuessa luotoista perittävät korot olivat erittäin korkeita ja vuosikorot ylsivät sa-
toihin prosentteihin. Samalla huomattiin kulutusluottojen lisäävän kuluttajien velkaongelmia. 
Vuonna 2013 kulutusluotoille asetettiin korkokatto, mikä vähensi erityisesti pienten ja lyhytai-
kaisten luottojen tarjontaa. Vuoden 2019 lakisääntelyssä korkokattoa tiukennettiin entisestään. 
Tämän seurauksena pienet ja lyhytaikaiset luotot käytännössä katosivat markkinoilta. Viimei-
simpänä koronapandemian aikainen tilapäinen lakisääntely sekä vuoden 2023 korkokattouudis-
tus ovat muokanneet kulutusluottomarkkinoiden toimintaympäristöä. Kotimaisten kulutus-
luotto- ja pienlainayhtiöiden toiminta on vaikeutunut. Kotimaisten toimijoiden markkinaosuutta 
on vallannut ulkomaiset digipankit, jotka ovat kasvattaneet luottokantaansa voimakkaasti 2020-
luvun aikana. Kulutusluotot tuotteena sekä kulutusluottomarkkinat ovat hyvin erilaisia nykyään 
verrattaessa 2000-luvun puoliväliin. Keskimääräisen kulutusluoton suuruus on tuhansissa eu-
roissa sekä takaisinmaksuaika mitataan vuosissa. Kokonaiskuvassa kulutusluotoille on riittänyt 
kysyntää, sillä kulutusluottokanta on pitkällä aikavälillä kasvanut. 
 
Suomessa kulutusluottojen sääntelyn painopiste on ollut korkokaton sekä mainonnan rajoitta-
misen kaltaisissa keinoissa. Sääntelyn tavoitteena on ollut kuluttajien velkaantumisen vähentä-
minen sekä kulutusluottokannan kasvun hillitseminen. Asiantuntijoiden mielestä korkokatto yk-
sinään ei ole toimivin ja tehokkain tapa kulutusluottojen sääntelyyn. He suosittelevat myös 
muita välineitä velkaantumisen vähentämiseen. Näitä ovat positiivinen luottotietorekisteri ja 
enimmäisvelanhoitorasite. Positiivinen luottotietorekisteri otettiin Suomessa käyttöön 2024, 
mutta enimmäisvelanhoitorasitteen etenemisestä ei ole vielä tietoa. 
 
Tutkielman tarkoituksena on selvittää korkokaton sekä muiden makrotaloudellisten muuttujien 
vaikutusta kulutusluottojen luottokannan, takaisinmaksuajan sekä lainasumman kehitykseen. 
Aineistona on käytetty Suomen Pankin sekä Sortterin tilastoja. Empiirisen osuuden tutkimusme-
netelmänä on hyödynnetty usean muuttujan regressioanalyysiä. 
 
Tutkielman tuloksissa korkokatto oli tilastollisesti merkitsevä kaikissa malleissa, mutta vaikutuk-
sen suunta vaihteli käytetyn mallin mukaan. Makrotaloudellisten muuttujien tilastollinen mer-
kitsevyys vaihteli mallien välillä. Esimerkiksi 3 kuukauden euribor ja inflaatio olivat tilastollisesti 
merkitseviä kaikissa malleissa. Sen sijaan BKT per asukas ja työllisyysaste olivat tilastollisesti 
merkitseviä vain osassa malleista. Merkittävin yhteys luottokannan kehitykseen oli euriborko-
rolla, jonka vaikutuksen suunta vaihteli mallin mukaan. Lisäksi inflaation ja luottokannan kehi-
tyksen välille löydettiin negatiivinen yhteys. Tulokset osoittavat, että korkokatolla ja muilla mak-
rotaloudellisilla muuttujilla voidaan selittää kulutusluottojen luottokannan, takaisinmaksuaiko-
jen sekä lainasummien vaihtelua. 
 

AVAINSANAT: korkosääntely, kulutusluotto, kulutusluottomarkkinat, lakisääntely, positiivi-
nen luottotietorekisteri, sääntelyn tehokkuus 



3 

 

 

Sisällys 

1 Johdanto 6 

2 Kulutusluotot Suomessa 9 

2.1 Lyhytaikaisten kulutusluottojen tarjoajat 9 

2.2 Kulutusluottojen saatavuuden hyödyt kuluttajalle 11 

2.3 Kulutusluottojen saatavuuteen liittyvät ongelmat 13 

3 Kulutusluottojen talousteoria 16 

3.1 Kulutusluottomarkkinoiden kilpailun täydellisyys 16 

3.2 Kulutusluottomarkkinoiden informaation epäsymmetrisyys 17 

3.3 Haitallinen valikoituminen ja moraalikato 18 

3.4 Epärationaalinen käyttäytyminen kulutusluottomarkkinoilla 20 

4 Kulutusluottojen lakisääntelyt 22 

4.1 Hallituksen esitys 78/2012 22 

4.2 Hallituksen esitys 230/2018 24 

4.3 Hallituksen esitys 53/2020 ja 234/2020 25 

4.4 Hallituksen esitys 109/2021 ja 218/2022 27 

5 Lakisääntelyiden vaikutukset kulutusluottomarkkinoihin 30 

5.1 Lakisääntelyiden toimivuus ja tehokkuus 40 

5.2 Asiantuntijoiden näkemyksiä sääntelystä 45 

6 Kulutusluotoista seuranneiden ongelmien ehkäiseminen 51 

6.1 Positiivinen luottotietorekisteri 51 

6.2 Enimmäisvelanhoitorasite 53 

7 Empiirinen tutkimus 55 

7.1 Tutkimustapa ja -menetelmä 56 

7.2 Tutkimuksen tavoite ja hypoteesit 60 

7.3 Aineisto 62 

7.4 Tulokset 71 

8 Johtopäätökset 76 



4 

 

Lähteet 78 

  



5 

 

Kuviot 
 
Kuvio 1. Kotitalouksien kulutusluottokanta, miljardia euroa. 40 

Kuvio 2. Esimerkki siitä, miten korkokatto sulkee osan väestöstä ulos lainanannon piiristä.

  48 

Kuvio 3. Korkokaton kehitys Suomessa 1.6.2013-31.12.2024.             55 

Kuvio 4. Vakuudettomat kulutusluotot ml. ajoneuvolainat: Keskimääräinen takaisin-

maksuaika, vuotta.                  65 

Kuvio 5. Keskimääräinen haettu lainasumma (€).                67  

 
Taulukot 
 
Taulukko 1. Kulutusluottokannan kehitys joulukuu 2016-2024. 63 

Taulukko 2. Regressioiden 1 ja 2 tilastotieto.                64 

Taulukko 3. Regression 3 tilastotieto.                 66 

Taulukko 4. Regression 4 tilastotieto.                 67 

Taulukko 5. Regression 1 korrelaatiomatriisi.                68 

Taulukko 6. Regression 2 korrelaatiomatriisi.                69 

Taulukko 7. Regression 3 korrelaatiomatriisi.                69 

Taulukko 8. Regression 4 korrelaatiomatriisi.                69 

Taulukko 9. Regression 3 VIF-kertoimet.                70 

Taulukko 10. Regression 4 VIF-kertoimet.                70 

Taulukko 11. Regression 1 tulokset kulutusluotto- ja pienlainayhtiöiden luottokannasta.

                                71 

Taulukko 12. Regression 2 tulokset ulkomaisten digipankkien luottokannasta.            72 

Taulukko 13. Regression 3 tulokset kulutusluottojen keskimääräisistä takaisinmaksu-

ajoista.                            73 

Taulukko 14. Regression 4 tulokset kulutusluottojen keskimääräisistä lainasummista. 74 



6 

 

1 Johdanto 

Rahoitusmarkkinoiden olemassaolon kantava ajatus on rahoituksen välittäminen sitä 

tarvitsevalle taholle. Tämä pätee myös kuluttajien lainamarkkinoilla. Samaan aikaan ku-

luttajien lainatarpeet ovat yksilöllisiä. Yksi tarvitsee asuntolainan, kun taas toinen tarvit-

see lyhytaikaisen kulutusluoton yllättävän menon kattamiseksi. Tänä päivänä rahoituk-

sen tarpeessa olevalla kuluttajalla on useita vaihtoehtoja, miltä toimijalta tulee rahoituk-

sen ottamaan. Perinteisenä vaihtoehtona tähän nähdään pankit, mutta digitalisaation 

edetessä on kuluttajien valinnanvara kasvanut ja lainasopimuksesta kilpailemaan on 

noussut uusia toimijoita. Erityisesti kulutusluottomarkkinat ovat kohdanneet useita 

käänteitä, kun niiden sääntelyä vapautettiin 2000-luvun puolivälissä ja tarjontapuolelle 

perinteisten rahoituslaitosten rinnalle tuli myös muita toimijoita (Järvelä ja muut, 2019, 

s. 5–10). Rahoitusmarkkinoiden vapautumisen seurauksena etenkin lyhytaikaisten kulu-

tusluottojen myöntäminen ja näin ollen niiden luottokanta lähti voimakkaaseen nousuun.  

Alalle perustettiin runsaasti uusia yrityksiä ja kasvuvauhti oli nopeaa. Kehityksellä oli 

myös kääntöpuolensa. Seurauksena olivat kasvaneet talousongelmat kuluttajille. Ongel-

mien vähentämiseksi kulutusluotoille kohdistettiin asteittain kiristyvää sääntelyä, jonka 

toivottiin helpottavan kuluttajien taloudellista ahdinkoa. 

 

Taloustieteen perusperiaatteiden mukaisesti markkinaehtoisesti toimivalla taloudella 

päädytään parhaaseen lopputulokseen (Mankiw, 2020, s. 7–8). Siinä markkinoiden us-

kotaan toimivan parhaiten ilman ulkoista puuttumista niiden toimintaan ja puuttumista 

pidetään jopa haitallisena. Tähän on olemassa kuitenkin poikkeus. Ulkoinen puuttumi-

nen on sallittua, jos sillä kyetään parantamaan markkinoiden tehokkuutta. Pohjola (2019, 

s. 299) kirjoittaa teoksessaan: ”Julkinen valta voi parantaa markkinoiden toimintaa silloin, 

kun ne toimivat tehottomasti tai johtavat epäoikeudenmukaiseen tulonjakoon”. Näin on 

käynyt lyhytaikaisten kulutusluottojen kohdalla Suomessa, kun julkinen valta on puuttu-

nut niiden toimintaan.  

 

Kulutusluotot ovat olleet alati tiukentuneen sääntelyn kohteena niiden rantauduttua 

Suomen markkinoille. Raijas (2019, s. 631) kirjoittaa ensimmäisten sääntelyiden olleen 



7 

 

varsin varovaisia ja näiden vaikutusten jääneen vaisuiksi. Käännekohta sääntelyssä näh-

tiin vuonna 2013, kun kulutusluotoille säädettiin korkokatto. Tämä tuntuva kiristys iski 

alan tarjontapuoleen, sillä luoton korko ei voinut enää olla järisyttävän korkea. Seuraava 

muutos kulutusluottojen sääntelyyn oli vuorossa vuonna 2019, kun vuoden 2013 korko-

katto tiukkeni entisestään 20 prosenttiin (Majamaa & Rantala, 2020, s. 19–20). Tästä ei 

ehtinyt kulua kauaa, kun koronapandemia sekoitti maailmantalouden. Epävarmuuden 

keskellä hallitus päätti kiristää kulutusluottojen sääntelyä väliaikaisella lailla laskien 

enimmäiskoron 10 prosenttiin suojellakseen haavoittuvassa asemassa olevia kuluttajia 

ylivelkaantumiselta (HE 53/2020 vp, s. 7). Tilapäinen sääntely oli lopulta voimassa 

1.7.2020-30.9.2021. Tämän ajanjakson jälkeen palattiin noudattamaan vuoden 2019 la-

kiuudistusta. Viimeisin sääntelyuudistus kulutusluotoille astui voimaan 1.10.2023. Kes-

keisin muutos oli korkokaton sitominen korkolain 12 §:ssä tarkoitettuun viitekorkoon, 

kun se aiemmin oli ollut täysin kiinteä (HE 218/2022 vp, s. 24). Siten nykyinen enimmäis-

korko on 15 prosenttia lisättynä korkolain viitekorolla, ehdottoman ylärajan pysyessä 

edelleen 20 prosentissa.  

 

Keskeinen perustelu sääntelyn lisäämiselle on ollut velkaantumisen kasvu vuosi vuodelta. 

Velkaongelmien kasvusta kertoo summaaristen riita-asioiden lisääntyminen käräjäoi-

keuksissa (Aspelund ja muut, 2019, s. 28). Summaarisella riita-asialla tarkoitetaan riida-

tonta velkomisasiaa, jonka piiriin myös kulutusluotot kuuluvat. Toinen ylivelkaantunei-

suuden mittari on maksuhäiriömerkinnän saaneiden ihmisten määrä. Asiakastiedon 

(2024) tiedotteen mukaan 361 700 suomalaisella oli yksi tai useampi maksuhäiriömer-

kintä heinäkuussa 2024. Aspelund ja muut (2019, s. 30) jatkavat ylivelkaantumisen ole-

van keskeisimpiä yksilön hyvinvointia heikentäviä taustatekijöitä. Ylivelkaantuminen voi 

ajaa yksilön velkakierteeseen, johon liitetään yleensä sosiaalista häpeää sekä eriarvoi-

suuden kasvua. Näin ollen myös yhteiskunnalle aiheutuu kustannuksia kuluttajien ylivel-

kaantumisesta. 

 

Kulutusluotoista aiheutuvat lieveilmiöt ja niiden vähentämiseen tähtäävä sääntely on py-

synyt tasaisesti yhteiskunnallisen keskustelun aiheena. Keskustelu on kiihtynyt vuoden 



8 

 

2023 lakiuudistuksen ja koronapandemian seurauksena. Poliittisten päättäjien toimet 

kulutusluottomarkkinoiden hillitsemiseksi ovat painottuneet korkosääntelyyn ja niiden 

markkinoinnin rajoittamiseen (Järvelä ja muut, 2019, s. 15). Luotonen ja muut (2020, s. 

3–4) lisäävät, että taloustieteilijät eivät ole onnistuneet pääsemään yhteisymmärrykseen 

oikeasta tavasta säännellä kulutusluottoja. 

 

Kulutusluottojen ajankohtaisuuden ja viimeaikaisen kehityksen perusteella, lisätutki-

mukselle onkin vielä tarvetta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää kulutusluottokan-

nan kehityksen ja sääntelyn välistä suhdetta. Tavoitteena on kulutusluottojen sääntelyn 

toimivuuden ja tehokkuuden tarkastelu empiirisen tutkimuksen keinoja käyttäen. Lisäksi 

tavoitteena on tarkastella kulutusluotoille asetetun sääntelyn seurauksia kulutusluotto-

markkinoiden kehitykseen. Pyrin selvittämään, onko sääntelyllä saatu aikaan haluttuja 

tavoitteita. Tämän lisäksi tulen esittelemään asiantuntijoiden näkemyksiä sääntelystä. 

Tähän liittyen vertailen kulutusluotoille kohdennetun sääntelyn yhtäläisyyksiä ja eroja 

asiantuntijoiden näkökulmiin. Tuon myös esille muita vaihtoehtoisia keinoja kulutusluo-

toista seuranneiden ongelmien ehkäisyyn. Tutkimusongelmaan pyritään vastaamaan tut-

kimuskysymyksien avulla:  

 

-Miten tiukentunut sääntely on vaikuttanut kulutusluottomarkkinoiden kehitykseen?  

-Miten toimivaa ja tehokasta sääntely on ollut kulutusluottokannan hallinnassa?  

-Minkälaisia muita keinoja on kulutusluotoista seuranneen velkaantumisen ennaltaeh-

käisyyn?  

 

 



9 

 

2 Kulutusluotot Suomessa 

Kulutusluotoille on vaikea löytää yhtä määritelmää, joka kattaisi niiden laajan kirjon. Kil-

pailu- ja kuluttajavirasto (2021a) kirjoittaa kulutusluoton tarkoittavan luottoa, jonka luo-

tonantaja myöntää kuluttajalle lainana, maksunlykkäyksenä tai muuna vastaavana talou-

dellisena järjestelynä. Kulutusluotoiksi huomioidaan esimerkiksi tili- ja luottokorttiluotot 

sekä pienlainat eli pikavipit (Kuluttajaliitto, 2021). Niitä voi hakea pankista sekä luotto-

kortti- ja rahoitusyhtiöistä. Luotto voi olla vakuudellista tai vakuudetonta. Kulutusluotot 

voidaan jaotella kertaluottoihin tai jatkuviin luottoihin. Kilpailu- ja kuluttajavirasto 

(2021a) jatkaa kertaluoton tarkoittavan luottoa, jota myönnetään ennalta sovittu määrä. 

Luoton takaisinmaksu tapahtuu sovitun mukaisesti joko kerralla tai osissa. Jatkuva luotto 

eroaa kertaluotosta siinä, että sille on sovittu ennalta tietty luottoraja. Kuluttaja voi tä-

män luottorajan sallimissa rajoissa nostaa luottoa haluamansa määrän. 

 

Kuluttajaliiton (2021) mukaan kulutusluottojen todelliset vuosikorot ovat erittäin kor-

keita, mikä tekee niistä hyvin kalliita kuluttajille. Kulutusluoton hinta koostuu luottokus-

tannuksista (Kilpailu- ja kuluttajavirasto, 2021b). Niitä ovat muun muassa nimelliskorko, 

luoton perustamiskulu, erilaiset käsittelymaksut ja muut luottoon liittyvät palvelumaksut. 

Myös luottoajan pituus ja takaisinmaksutapa vaikuttavat luoton hintaan. Yleisesti laina-

ajan kasvattaminen nostaa luoton kustannuksia.  

 

 

2.1 Lyhytaikaisten kulutusluottojen tarjoajat 

Luotonen ja muut (2020, s. 4) toteavat Suomen lyhytaikaisten kulutusluottojen markki-

noista olevan yllättävän vähän tietoa ja tutkimusta. Yhdeksi syyksi he tarjoavat sen seu-

rannan ja valvonnan hajanaisuuden. Kulutusluottojen tarjontapuoli koostuu monista eri 

toimijoista, joista yksittäisellä viranomaisella tai tutkimuslaitoksella ei ole kattavaa tietoa.  

 

Kulutusluottojen tarjoajat voidaan jakaa kolmeen eri kategoriaan niiden seurannan ja 

valvonnan perusteella (Luotonen ja muut, 2020, s. 5). Ensimmäinen ryhmä on perinteiset 



10 

 

luottolaitokset, mikä on myös luottokannaltaan suurin. Tätä ryhmää seuraa Suomen 

Pankki ja niiden luottokannan kehityksestä julkaistaan kuukausittain tietoa. Ryhmään 

kuuluu monille suomalaisille tuttuja pankkeja, kuten Nordea ja OP.  

 

Toiseen ryhmään kuuluu Suomeen rekisteröidyt vakuudettomien kulutusluottojen 

myöntäjät, jotka eivät kuitenkaan ole luottolaitoksia. Luotonen ja muut (2020, s. 6) jat-

kavat näiden eroavan luottolaitoksista siinä, että nämä toimijat eivät ota vastaan talle-

tuksia yleisöltä. Näin ollen ne eivät myöskään tarvitse pankkitoiminnan vaatimia toimi-

lupia.  

 

Järvelä ja muut (2019, s. 11) toteavat Etelä-Suomen aluehallintoviraston (ESAVI) ylläpi-

täneen luotonantaja- ja vertaislainavälittäjärekisteriä, johon toiseen ryhmään kuuluvien 

kulutusluottojen myöntäjien tuli rekisteröityä. Tilastokeskus seurasi ESAVI ylläpitämän 

rekisterin yrityksien luottokannan kehitystä vuosina 2008–2015. Tilastojen avulla tiede-

tään kulutusluottojen yleistyneen nopeasti vuodesta 2008 aina vuoden 2013 puoliväliin 

saakka. Luottokanta saavutti huippunsa vuoden 2013 alussa juuri ennen lakiuudistusta. 

Raijas (2019, s. 622) lisää luottokannan olleen 142 miljoonaa euroa huipussaan.  

 

Luotonen ja muut (2020, s. 6–7) kirjoittavat Tilastokeskuksen lopettaneen ESAVI rekiste-

riin merkattujen yritysten luottokannan seurannan vuonna 2015, jonka jälkeen Suomen 

Pankki alkoi kerätä rekisteriin merkattujen yritysten tilinpäätöstietoja. Kuluttajaluoton-

antajien ja vertaislainanvälittäjien rekisteröinti ja valvonta siirtyivät Finanssivalvonnan 

alaisuuteen heinäkuussa 2023 (Finanssivalvonta, 2023). Ennen siirtymistä viimeisin tieto 

on päivältä 20.3.2023, jolloin ESAVI luotonantaja- ja vertaislainavälittäjärekisterissä oli 

45 kuluttajaluotonantajaa, joista kolme tarjosi pelkkiä vertaislainoja (Etelä-Suomen alue-

hallintovirasto, 2023). Päivämäärällä 3.7.2025 Finanssivalvonnan (2025) rekisterissä on 

27 kuluttajaluottojen myöntäjää, joista yksikään ei tarjoa vertaislainoja. 

 

Kolmannen ryhmän muodostaa yritykset, joista ei ole minkäänlaista rekisteriä olemassa. 

Luotonen ja muut (2020, s. 8–9) jatkavat tähän ryhmään kuuluvien yritysten olevan 



11 

 

ulkomaisia kulutusluottojen tarjoajia, joilla ei ole Suomessa erillistä sivuliikettä. Nämä 

yritykset tarjoavat lainojaan suoraan rajan yli. Suomen markkinoilla näin toimivia yrityk-

siä ovat esimerkiksi Bank Norwegian ja Santander Consumer Finance. Täysin ilman toi-

menpiteitä eivät nämä rajan yli lainaavat yritykset voi Suomen markkinoille tulla. Yritys-

ten tulee tehdä toiminnastaan ilmoitus Finanssivalvonnalle. Vaikka ilmoitus tehdään, 

niin yrityksen ei tarvitse yksilöidä tarjoamiaan palveluita. Tästä syystä Finanssivalvonta 

ei tiedä, ketkä ilmoituksen tehneistä myöntävät vakuudettomia kulutusluottoja. Sen seu-

rauksena myös niiden luottokannan kehityksen seuraaminen on vaikeaa. 

 

Tavallisessa puhekielessä kuulee usein lyhytaikaisista kulutusluotoista käytettävän nimi-

tystä pikavippi. Raijas (2019, s. 620–622) kertoo artikkelissaan vakuudettomien kulutus-

luottojen olevan summaltaan pieniä ja laina-ajaltaan lyhyitä. Nämä vakuudettomat ku-

lutusluotot tunnetaan paremmin nimellä pikavippi. Muita nimityksiä ovat muun muassa 

pikalaina, pikaluotto tai pienlaina. Hän jatkaa pikavippien tarjoajien tulevan perinteisten 

finanssimarkkinoiden ulkopuolelta. Pikavippitoimijat ovat keskittyneet myöntämään va-

kuudettomia kulutusluottoja. Tyypillisesti pikavippitoimijoiden myöntämien luottojen 

vuosikorot ovat korkeampia kuin perinteisten luottolaitosten. Pikavippien tarjoajat käyt-

tävät liiketoiminnassaan vahvasti hyväkseen digitaalisuutta ja yleensä kaikki yhteyden-

pito tapahtuu verkon välityksellä. Järvelä ja muut (2019, s. 9) jatkavat pikavipin hakemi-

sen tapahtuvan internetissä tai puhelimella. Ominaista pikavipeille on lainapäätöksen 

nopea saaminen. Päätökseen saattaa kulua ainoastaan minuutteja. Heti hyväksytyn pää-

töksen saatuaan kuluttaja saa rahat käyttöönsä. Pikavipin kaltaiset lyhytaikaiset kulutus-

luotot olivat erityisen suosittuja ennen vuoden 2013 korkokattouudistusta. Kiristyneen 

sääntelyn seurauksena pikavippien kaltaiset tuotteet ovat lähestulkoon kadonneet Suo-

men markkinoilta nykypäivään tultaessa. 

 

 

2.2 Kulutusluottojen saatavuuden hyödyt kuluttajalle 

Kulutusluottojen ottajissa on suuri määrä niitä, jotka selviytyvät luoton takaisinmaksusta 

ongelmitta ja maksavat sen ajallaan (Servon, 2017, s. 243). Gathergoodin ja muiden 



12 

 

(2019, s. 513) mukaan etenkin lyhyen aikavälin tarkastelussa kulutusluoton nostamisella 

oli välitön positiivinen vaikutus kuluttajan taloudelliseen turvallisuudentunteeseen. Au-

tio ja muut (2009, s. 413) toteavat osan kuluttajista käyttävän kulutusluottoja lisäämään 

oman taloutensa liikkumavaraa ja joustavuutta. Näille kuluttajille kulutusluotot tuovat 

turvan selviytyä laskujen eräpäivistä. Markkinoilla on kuluttajia, jotka käyttävät kulutus-

luottoja vain tarpeen vaatiessa päästäkseen yli talouteensa kohdistuvista odottamatto-

mista takaiskuista (Morse, 2011, s. 29 ja 41). Toisaalta joillekin kuluttajille kulutusluotot 

ovat arkipäiväinen rahoituslähde, huolimatta niiden korkeista kustannuksista. Gather-

good ja muut (2019, s. 499) huomasivat kulutusluottojen saatavuuden pienentävän ku-

luttajien todennäköisyyttä laskujen maksamatta jättämiselle, tilinylitykselle sekä muiden 

velkojen takaisinmaksun laiminlyömiselle lyhyellä aikavälillä. Kulutusluotot tarjoavat 

osalle kuluttajista keinon selviytyä kotitalouteen kohdistuvista taloudellisista shokeista 

(Bhutta ja muut, 2015, s. 225). Lisäksi kulutusluottojen saatavuuden nähdään ehkäisevän 

luottotietojen menetystä. Autio ja muut (2009, s. 413) jatkavat kulutusluoton saattavan 

olla ainoa tapa kattaa pakollisia menoja niille kuluttajille, joilla ei ole mahdollisuutta luot-

tokorttiin taikka muihinkaan luottomuotoihin.  

 

Kulutusluotto on erittäin käyttökelpoinen kuluttajille, joiden tulot ovat epäsäännölliset 

ja vaikeasti ennakoitavissa. Toisin sanoen kulutusluotot antavat kuluttajille mahdollisuu-

den tasoittaa kulutustaan (Gathergood ja muut, 2019, s. 500). Parsons ja Van Wesep 

(2013, s. 375 ja 386) kirjoittavat etenkin pienituloisten työssäkäyvien hyötyvän tästä 

mahdollisuudesta. He kuitenkin toteavat, että kulutusluottoa tulisi käyttää mahdollisim-

man pienissä määrin sekä sen noston olisi suotavaa tapahtua lähellä seuraavaa palkan-

maksua.  

 

Kulutusluottojen korkeista kustannuksista ja kritiikistä huolimatta niiden on todettu aut-

tavan taloudellisen kriisin kohdanneita kuluttajia (Morse, 2011, s. 29). Kulutusluottoja 

käyttävien kuluttajien käytös leimataan helposti epärationaaliseksi, koska kulutusluotto-

jen kulut koetaan kohtuuttoman korkeiksi (Harmon-Kizer, 2019, s. 257). Olettama ei kui-

tenkaan päde kaikkiin kulutusluottojen käyttäjiin, sillä osan käytöstä voisi pikemminkin 



13 

 

kuvata suhteellisen rationaaliseksi. Gathergood ja muut (2019, s. 520) kirjoittavat kulu-

tusluottojen toimivan hätärahoituksen kanavana taloudellisen kriisin kohdatessa. Kulu-

tusluoton ottaminen taloudellisesta kriisistä selviytymiseksi nähdään rationaalisena käy-

töksenä, sillä sen tavoitteena on välttää vielä vakavammat seuraukset. Morsen (2011, s. 

28–29) mukaan taloudellisen kriisin ratkaisematta jättäminen voi johtaa muihin ikäviin 

seurauksiin, kuten henkilökohtaiseen konkurssiin, häätöön ja velkavankeuteen.  

 

Makkosen (2014, s. 96) mukaan kulutusluottojen tulo laajensi lainamarkkinoiden piirissä 

olevien kuluttajien määrää, mikä on selkeä parannus näiden kuluttajien asemaan. Näin 

ollen entistä useammalla kuluttajalla on mahdollisuus ottaa ja saada lainaa. Rantala ja 

Tarkkala (2010, s. 21) jatkavat markkinoilla olevien rahoitustuotteiden olevan saatavilla 

valtaosalle täysi-ikäisistä kuluttajista, mukaan lukien myös pienituloiset. 

 

 

2.3 Kulutusluottojen saatavuuteen liittyvät ongelmat 

Kulutusluottojen saatavuus tuo mukanaan paljon hyvää, mutta niihin liittyy myös paljon 

ikäviä lieveilmiöitä. Rantala (2012, s. 26) kirjoittaa kulutusluottojen käyttäjien jakautuvan 

kahteen leiriin. Kulutusluotoille ominainen lainan saannin helppous ja nopeus hyödyttää 

sitä leiriä, joka onnistuu takaisinmaksussa ongelmitta. Toiselle osapuolelle takaisinmak-

susta muodostuu mahdottomuus ja laina vaikeuttaa nykyistä tilannetta entisestään. Gat-

hergood ja muut (2019, s. 499) toteavat kulutusluottojen lisäävän taloudellista liikkuma-

varaa monelle kuluttajalle lyhyellä aikavälillä. Pitkän aikavälin tarkastelussa positiiviset 

vaikutukset vähenevät ja kulutusluottoihin liitetyt ongelmat nousevat esille. Pitkällä ai-

kavälillä esimerkiksi kulutusluottoja käyttävien kuluttajien kokonaisvelkamäärän havait-

tiin kasvavan ja muista veloista suoriutumisen on todettu kärsivän. Kulutusluotoista saa-

tavan hyödyn voidaankin sanoa laskevan voimakkaasti tarkasteluvälin pidentyessä. 

Morse (2011, s. 29) kirjoittaa kulutusluottojen helpon ja nopean saatavuuden altistavan 

osan kuluttajista elämään yli varojensa. 

 



14 

 

Kulutusluottojen saama kritiikki painottuu niiden aiheuttamaan ylivelkaantumiseen, 

jonka seurauksena on usein velkakierre. Rantala (2012, s. 26) kirjoittaa kulutusluottojen 

poikkeavan lainamuodon olevan velkakierteeseen ajautumisen riskiä kasvattava tekijä. 

Kulutusluoton hakeminen on tehty vaivattomaksi ja kuluttajalla on vapaat kädet lainan 

käyttökohdetta valittaessa. Kulutusluottojen uusimisella voidaan myös selittää riskiä 

ajautua velkakierteeseen. Autio ja muut (2009, s. 410–411) toteavat tutkimukseen osal-

listuneista kuluttajista vain 17 prosentin ottaneen kulutusluoton ainoastaan kerran. Yli 

50 prosenttia tutkimuksen kuluttajista olivat ottaneet kulutusluoton neljä tai viisi kertaa, 

tai vieläkin useammin. Kulutusluottonsa uusivilla kuluttajilla laina ei ole jäänyt yhteen 

kertaan, vaikka kulutusluottojen markkinoinnissa luoton lyhytaikaisuutta korostetaankin 

(Servon, 2017, s. 243). Tämän seurauksena velkaantumisen suunniteltu kesto kasvaa ai-

ottua pidempiaikaiseksi. Gathergood ja muut (2019, s. 499) kertovat kulutusluottojen 

käyttäjille kasautuvan monia erityyppisiä velkoja. Kalmin (2020) mukaan useiden erityyp-

pisten velkojen kertyminen on usein taustatekijä ylivelkaantumiselle. 

 

Kulutusluottojen tulo mahdollisti entistä useamman kuluttajan pääsyn lainamarkkinoi-

den piiriin. Kulutusluottojen mukanaan tuomat ongelmat, kuten ylivelkaantuminen ja 

velkakierteeseen ajautuminen voivat rajata tietyntyyppiset lainavaihtoehdot kuluttajan 

ulottumattomiin (Autio ja muut, 2009, s. 411). Kulutusluottojen myöntämisehdot ovat 

muita luottoja löysemmät, jolloin kokonaisvelan runsas määrä tai maksuhäiriömerkintä 

ei välttämättä muodostu esteeksi. Tilanne on toinen luottolaitosten ja pankkien kohdalla, 

joiden kautta ei maksuhäiriöisen ole mahdollista saada lainaa. 

 

Kulutusluottoihin liittyviä ongelmia mietittäessä pohdinta on ulotettava yksilöä laajem-

malle tasolle. Kulutusluottojen mukanaan tuomat ongelmat koskettavat koko yhteiskun-

taa. Harmon-Kizer (2019, s. 246) toteaa kulutusluottojen puolustajien ja vastustajien ole-

van yksimielisiä siitä, että se on erittäin kallis lainamuoto korkeiden kustannustensa 

vuoksi. Kulutusluottojen pitkäaikaisella käytöllä on havaittu olevan tulo- ja varallisuus-

eroja kasvattava vaikutus (Harmon-Kizer, 2019, s. 248 ja 257). Pienituloiset kuluttajat jou-

tuvat ottamaan korkeakuluisia kulutusluottoja, kun taas hyvätuloiset saavat luottoa 



15 

 

alhaisemmalla korolla. Tämän seurauksena pienituloisten ja hyvätuloisten varallisuudet 

kehittyvät eri tahtiin. Ajan kuluessa ero suurenee ja hyvätuloisen varallisuus kasvaa no-

peammin kuin pienituloisen. Bos ja muut (2022, s. 106) kirjoittavat kulutusluottojen ot-

tamisen nostavan riskiä taloudellisen aseman heikkenemiselle. Kulutusluottoihin turvau-

tuvat pienituloiset ajautuvat helposti luottojen uusimiskierteeseen, jolloin aina seuraa-

van kuukauden luottokustannukset ovat edeltävää suuremmat. Tämänlainen kehitys tar-

koittaa sitä, että näiden kuluttajien tuloista luottokustannuksiin menee jatkuvasti suu-

rempi osuus. Tämä toimii usein alkusysäyksenä velkakierteelle. 

 

Velkakierteessä olevan lähipiirikin saattaa joutua osalliseksi tämän yrittäessä selviytyä 

veloistaan (Rantala, 2012, s. 25). Parhaassa tapauksessa velkakierre saadaan pysäytettyä 

nopeasti, kun ystävä tai läheinen suostuu maksamaan erääntyneet velat tai toimimaan 

takaajana. Makkonen (2014, s. 97) toteaa kulutusluoton olevan kyseessä joka kolman-

nessa velkomustuomiossa Suomen käräjäoikeuksissa. Kulutusluotot eivät siis kuormita 

ainoastaan yksilöitä, vaan myös Suomen oikeuslaitosta ja ulosottoviranomaisia.   



16 

 

3 Kulutusluottojen talousteoria 

Kulutusluottojen käyttöä sekä kulutusluottomarkkinoita on tutkittu kansainvälisesti ja 

siellä esiintyviä ilmiöitä on selitetty talousteorialla. Itse kulutusluottomarkkinoiden toi-

mivuutta voidaan arvioida siellä vallitsevan kilpailurakenteen ja informaation jakautumi-

sella markkinaosapuolten välillä. Lisäksi kuluttajien käyttäytymistä kulutusluottomarkki-

noilla pyritään selittämään behavioraalisen taloustieteen avulla. Seuraavissa alaluvuissa 

lähestytään kulutusluottomarkkinoita taloustieteellisen teorian lähtökohdista.  

 

 

3.1 Kulutusluottomarkkinoiden kilpailun täydellisyys 

Ahonen (2011, s. 27) kirjoittaa, että täydellisen kilpailun markkinat taloustieteessä sisäl-

tävät tiettyjä piirteitä. Ensinnäkin ideaalimallissa markkinoilla on erittäin laaja määrä 

tuotteita, tuottajia sekä ostajia. Kaikilla markkinoiden osapuolilla oletetaan olevan käy-

tössään täydellinen informaatio. Reaalimaailmassa markkinat ovat aina enemmän tai vä-

hemmän epätäydellisiä, jonka vuoksi niiden toimintaan puuttumiseen katsotaan olevan 

tarvetta. 

 

Allcott ja muut (2022, s. 1047) toteavat kulutusluottomarkkinoilla olevan nähtävissä kil-

pailullisten markkinoiden piirteitä. Markkinoilla on useita toimijoita ja markkinoille tu-

lolle on vain vähän esteitä. Horowitzin (2017, s. 249) mukaan normaalissa markkinatilan-

teessa hintatietoiset kuluttajat jahtaavat hyödykkeen alinta hintaa. Tämän käytöksen 

seurauksena tuottajat pakotetaan laskemaan hintojaan saadakseen asiakkaita. Tämä ta-

vanomainen toimintamalli ei kuitenkaan päde kulutusluottomarkkinoilla, koska luoton-

antajat ovat huomanneet taloudellisessa ahdingossa olevien kuluttajien jättävän hinta-

vertailun tekemättä. Kulutusluottomarkkinoilla määräävät tekijät ovat nopeus, hakupro-

sessin kätevyys, luotonsaannin varmuus ja lainasumman suuruus, sillä luotonantajat ei-

vät kilpaile hintatasolla. Kuluttajien arvostaessa edellä mainitut tekijät korkeammalle 

päätöksenteossaan kuin luoton hinnan voivat kulutusluottojen tarjoajat asettaa lainan 

hinnaksi lain salliman ylärajan. 



17 

 

 

Kulutusluottomarkkina on saanut osakseen kritiikkiä, koska luoton hinta ei muodostu 

normaalien kilpailullisten markkinoiden periaatteiden mukaisesti. Kilpailullisilla ja tehok-

kailla markkinoilla luoton hinnan tulisi vastata sen rajakustannuksia, toteaa Francis (2010, 

s. 631). Tämä olettama ei kuitenkaan kulutusluottomarkkinoilla toteudu. Kulutusluotto-

jen tarjoajien on mahdollista ylläpitää korkeaa hintaa, sillä kuluttajilla on pieni hintaherk-

kyys ja kulutusluottojen kysyntäjousto on alhainen (The Pew Charitable Trusts, 2015, 

s.21–24). Lisäksi kulutusluottojen ottajien muut mahdollisuudet edullisemman lainara-

han saamiseksi ovat vähäiset. 

 

 

3.2 Kulutusluottomarkkinoiden informaation epäsymmetrisyys 

Informaation epäsymmetrisyys on rahoitusmarkkinoilla tavanomainen ilmiö. Ruuskanen 

ja muut (2021, s. 17–19) kirjoittavat informaation epäsymmetrisyyden tarkoittavan tilan-

netta, jossa toinen markkinaosapuolista tietää enemmän omista ominaisuuksistaan, val-

litsevista sitoumuksistaan, maksuvalmiudestaan tai käyttäytymisestään. Seurauksena voi 

olla liian vähäinen luotonmyöntäminen tai riskipitoisten lainojen ylenmääräinen myön-

täminen. Pitkään jatkuessa tällaisella toiminnalla voi olla vakavia kansantaloudellisia vai-

kutuksia (Ruuskanen ja muut, 2021, s.17–19; Takalo, 2017, s.383).  

 

Holmström (2015, s. 5–6) toteaa, että itse informaation kokonaismäärä ei ole oleellinen 

pohdittaessa sen epätasaista jakautumista. Rahoitusmarkkinoiden toiminnan kannalta 

tärkeämpää on informaation tasainen jakautuminen osapuolten välillä. Markkinat voivat 

olla täysin toimivia vähäiselläkin informaatiolla, jos se on molempien osapuolten käytet-

tävissä. 

 

Ruuskanen ja muut (2021, s. 17–19) jatkavat, että epäsymmetrisen informaation esiinty-

essä, voi luotonhakijalla olla parempi tietämys omasta riskistään ja maksukyvystään kuin 

luotonantajalla. Tämän vuoksi luotonantaja ei onnistu erottamaan maksukykyisiä ja 



18 

 

kannattavia asiakkaita riskipitoisemmista. Lopputuloksena on kasvaneet luottotappiot, 

missä kärsijänä ovat hyvät asiakkaat. 

 

Informaation jakautuessa epätasaisesti kulutusluottojen tarjoajat eivät ole ainoita, joilla 

on vaikeuksia arvioida kuluttajan riskitasoa ja maksukyvykkyyttä (Ruuskanen ja muut, 

2021, s. 17–19). Myös muiden luotonantajien on vaikea saada yksilöllinen ja todenmu-

kainen arvio tehtyä. Markkinoille jääkin luottokelpoisia kuluttajia, joiden on turvaudut-

tava korkeampikuluisiin kulutusluottoihin. Vaikka nämä kuluttajat jäävät ulos matalakor-

koisen lainan saannista, ei heidän lainatarpeensa ole poistunut. Hemphill (2020, s. 150) 

lisää kyseisten kuluttajien ainoaksi jäljelle jääväksi vaihtoehdoksi kulutusluoton ottami-

sen. Siispä informaation epäsymmetrisestä jakautumisesta on tunnusmerkkejä myös ku-

lutusluottomarkkinoilla.  

 

 

3.3 Haitallinen valikoituminen ja moraalikato 

Takalo (2017, s. 383) väittää informaation epäsymmetrisen jakautumisen seurauksena 

olevan erityisesti haitallinen valikoituminen ja moraalikato. Haitallinen valikoituminen 

saa alkunsa siitä, että luotonantaja ei kykene ennakolta arvioimaan matalan ja korkean 

riskin asiakkaita riittävän hyvin (Kirabaeva, 2010, s. 12). Tällöin molemmille tarjotaan lai-

naa samoilla ehdoilla, vaikka heidän maksukyvyssään on eroja. Korkeamman takaisin-

maksukyvyn asiakkaat poistuvat lainamarkkinoilta, jonka seurauksena korot nousevat ja 

lainojen myöntämismäärät laskevat. Tästä seuraa luotonhakijoiden keskimääräisen ta-

son lasku, joka nostaa korkotasoa entisestään. Stiglitz ja Weiss (1981, s. 393) lisäävät jäl-

jelle jäävän ne luotonhakijat, jotka ovat valmiita maksamaan korkeat korot. Samalla näi-

den luotonhakijoiden todennäköisyys selviytyä lainan takaisinmaksusta on huono. Luo-

tonantajien riskit kasvavat ja kannattavuus pienenee. Dobbie ja Skiba (2013, s. 262–263) 

jatkavat korkean riskin asiakkaiden hakevan suurempia lainoja kulutusluottomarkkinoilla. 

Nämä kuluttajat tiedostavat itsekin, että lainan takaisinmaksu ei ole todennäköistä ja si-

ten lainaa yritetään hakea suurin mahdollinen määrä. Vaikka luotonantajat 



19 

 

kieltäytyvätkin yleisesti luoton myöntämisestä mainitun kaltaisille kuluttajille, niin kulu-

tusluottomarkkinoilla korkean ja matalan riskin kuluttajien erottaminen ei silti aina on-

nistu. 

 

Moraalikadolla tarkoitetaan pankkien ja luottolaitosten moraalitonta toimintaa (Pohjola, 

2019, s. 111). Tällöin pankki tai luottolaitos toimii huolimattomasti ja varomattomasti. 

Toiminta saattaa näkyä liiallisena riskinottona ja riskien seurannan laiminlyöntinä. Pa-

himmillaan luottoriski voi realisoitua ja johtaa pankin maksukyvyttömyyteen. Pankit ja 

luottolaitokset saattavat myös tuudittautua oletukseen, että keskuspankki toimii viime-

kädessä luotonantajana kriisitilanteissa. Ilman ulkoista puuttumista suuren pankin tai 

luottolaitoksen kaatuminen voisi keikuttaa koko rahoitusjärjestelmän vakautta. 

 

Dam ja Koetter (2012, s. 2373–2374) toteavat pankkien avustamisen lisäävän moraalika-

don esiintymistä rahoitusmarkkinoilla. Moraalittoman toiminnan määrän kasvaessa, to-

dennäköisyys pankin tai luottolaitoksen ajautumiseen kohti maksukyvyttömyyttä lisään-

tyy. Li ja muut (2014, s. 586) väittävät kuluttajan ajautumisella maksukyvyttömyyteen ja 

moraalikadon esiintymisellä olevan yhteys toisiinsa.  

 

Adams ja muut (2009, s. 50) kirjoittavat havainneensa kulutusluottomarkkinoilla positii-

visen yhteyden suuremman lainamäärän ja kuluttajan maksukyvyttömyyden välillä. Tut-

kimuksessaan he havaitsivat kuluttajan maksukyvyttömyyden riskin nousevan 16 pro-

sentilla, kun lainamäärä kasvoi 1000 Yhdysvaltain dollarilla. Tämän mukaan moraalikatoa 

esiintyy kulutusluottomarkkinoilla ja seurauksena on kuluttajien maksukyvyttömyysris-

kin kasvu. Dobbie ja Skiba (2013, s. 279–280) ovat päätyneet täysin päinvastaiseen tu-

lokseen heidän tutkimuksessaan. Heidän päätelmänsä mukaan suurempi lainasumma 

pienentää kuluttajan maksukyvyttömyysriskiä. Kuluttajien uskotaan maksavan ensisijai-

sesti heidän suurimmat lainansa takaisin, jotta heidän luottokelpoisuutensa säilyy myös 

jatkossa. Toisaalta heidän ajatellaan pelkäävän ankaria perintätoimia, jos he eivät maksa 

suurinta lainaansa takaisin. Hakiessaan ja saadessaan suuremman lainan kerralla, on ku-

luttajalla myös enemmän puskuria yllättävien menojen kattamiseen ja jokaiseen 



20 

 

menoon ei tarvitse hakea uutta lainaa erikseen. Jos kuluttajalta evätään hänen hake-

mansa laina, saattaa hän joutua hakemaan lainaa entistä kalliimmalta tarjoajalta.  

 

 

3.4 Epärationaalinen käyttäytyminen kulutusluottomarkkinoilla 

Klassisen taloustieteen suuntauksen mukaan kuluttajat tavoittelevat aina suurinta hyö-

tyä (Scott, 2000, s. 126–128). Kuluttajien käytöstä kohti maksimaalista hyötyä nimitetään 

myös rationaalisuudeksi. Teorian mukaan kuluttajat laskelmoivat aina ennen jokaista 

päätöstä sen hyödyt ja haitat, jonka jälkeen heidän tulisi valita itselleen suotuisin vaihto-

ehto. Harmon-Kizer (2019, s. 253) lisää rationaalisten kuluttajien kykenevän saavutta-

maan tavoitteensa itsenäisesti ja ilman virheitä. Kulutusluottomarkkinoilla toimivan ku-

luttajan voisi olettaa osaavan hyödyntää kulutusluottoja parhaalla mahdollisella tavalla. 

Rationaalinen kuluttaja käyttää kulutusluottoja yllättävien ja lyhytaikaisten menojen kat-

tamiseen. Harmon-Kizer (2019, s. 246) jatkaa kulutusluottojen markkinoinnin olevan 

kohdennettu äkillisen rahantarpeen edessä oleviin kuluttajiin ja osan kuluttajista käyttä-

vän niitä johdonmukaisesti. 

 

Kuluttajien toimiessa täysin rationaalisesti, julkisella vallalla ei ole syytä puuttua markki-

noiden toimintaan. Kulutusluotoista aiheutuu kuitenkin haittavaikutuksia, kuten kulutta-

jien velkaantumista ja maksuhäiriöitä. Näin ollen kaikki kuluttajat eivät toimi rationaali-

sesti. Näiden kuluttajien käytöstä voidaan kuvata epärationaaliseksi. Behavioraalinen ta-

loustiede, toiselta nimeltään käyttäytymistaloustiede, pyrkii selittämään, miksi kaikki ku-

luttajat eivät maksimoi omaa hyötyään. Kotakorpi (2017, s. 551) listaa tahdonheikkou-

den, epäjohdonmukaisen päätöksenteon ja lyhytnäköisyyden olevan keskeisiä tunnus-

merkkejä epärationaaliselle käytökselle. 

 

Behavioraalinen taloustiede lähtee liikkeelle siitä, että kuluttajilla on rajoittunut ratio-

naalisuuden taso. Harmon-Kizer (2019, s. 253) toteaa tämän rajoittuneisuuden saavan 

kuluttajat epäonnistumaan rationaalisten päätösten tekemisessä. Rajoittunut rationaali-

suus on seurausta siitä, että kuluttajien on vaikea tiedostaa itselleen optimaalisin 



21 

 

ratkaisu. Myös kuluttajien rajalliset kognitiiviset taidot estävät täysin rationaalisen toi-

minnan. Seurauksena on kognitiivisia vinoumia, jotka vaikuttavat kuluttajan päätöksen-

tekoon. Kognitiivisten vinoumien vuoksi kuluttajat harvoin maksimoivat hyötyään. 

 

Harmon-Kizer (2019, s. 257) väittää kulutusluottomarkkinoilla havaittavan merkkejä siitä, 

että ne hyödyntävät kognitiivisia vinoumia ja epärationaalista käytöstä. Hyödyntämällä 

näitä heikkouksia, kulutusluottojen tarjoajien pyrkimyksenä on saada entistä useammat 

ottamaan kulutusluotto sekä uusimaan sen. Francis (2010, s. 632) kirjoittaa tiuhaan lai-

naavien ja lainan uusivien olevan kannattavimpia asiakkaita kulutusluottojen tarjoajille. 

Valtaosa kulutusluottoyritysten tuotoista tulee kuluttajilta, jotka uusivat kulutusluoton 

viidesti tai useammin vuodessa. Näillä kuluttajilla on huomattavissa epärationaalista käy-

töstä, mitä kulutusluottojen tarjoajat ovat oppineet käyttämään hyväkseen. 

 

Kulutusluotot kuvaillaan ja markkinoidaan lyhytaikaiseksi sekä nopeaksi lainaksi (Francis, 

2010, s. 632–633). Niiden ei ole tarkoitus olla pitkäaikaisia lainoja, vaikka todellisuudessa 

lainaa uusimalla lyhytaikaisesta lainasta saattaa muodostua pitkäaikainen. Kulutusluotot 

korostavat markkinoinnissaan lainan lyhyttä kestoa ja kertaluontoisuutta, jolla hyödyn-

netään kuluttajan lyhytnäköisyyttä. Tällä saadaan lisättyä todennäköisyyttä, että kulut-

taja uusii velan ja tekee siitä pitkäaikaisemman kuin aluksi suunnitteli. 

 

Autio ja muut (2009, s. 408) kuvaavat tutkimuksessaan kulutusluottojen markkinoinnin 

olevan aggressiivista. Rantala (2012, s. 14–20) kirjoittaa katsauksessaan usean kulutus-

luottojen käyttäjän kritisoivan niiden mainontaa ja pitävän itseään mainonnan uhrina. 

Mainonnassa korostetaan kulutusluottojen olevan yllättävien menojen varalle. Kulutus-

luoton otettua, on kuluttajille lähetetty lisää mainosviestejä tekstiviestillä puhelimeensa. 

Mainontaa kohdistetaan jopa ylivelkaantuneille ja velkakierteessä oleville. Mainontaan 

sisällytetään vertailua, joka on todellisuudessa vain näennäistä. Kulutusluottojen aggres-

siivinen mainonta yhdistettynä kognitiivisiin vinoumiin ja vaikean taloustilanteeseen, saa 

osan kuluttajista tarttumaan pieneen ja helposti myönnettävään lainaan, jonka ehtoja 

kuitenkaan suurin osa kuluttajista ei hyväksyisi (Horowitz, 2017, s. 253). 



22 

 

4 Kulutusluottojen lakisääntelyt 

Kulutusluottomarkkinat ovat osa rahoitusmarkkinoiden suurempaa kokonaisuutta, jossa 

esiintyy markkinoiden epätäydellisyyksiä, kuten informaation epäsymmetristä jakautu-

mista. Markkinoiden epätäydellisyyden yhtenä seurauksena voi olla liiallinen lainananto 

ja -otto (Takalo, 2019, s. 349–350). Tästä voi puolestaan seurata kuluttajien ylivelkaantu-

mista. Kulutusluottojen sääntelyn päätavoitteena on pidetty kuluttajien suojaamista nii-

den haitoilta. Osalle kuluttajista kulutusluottojen tosiasiallisten kulujen hahmottaminen 

on osoittautunut hankalaksi ja luoton takaisinmaksu ei ole onnistunut ongelmitta. Näistä 

syistä kulutusluotot ovat olleet lakisääntelyn alla myös Suomessa. Seuraavissa alalu-

vuissa esitellään kulutusluottojen keskeiset lakiuudistukset. Vuosien 2013, 2019 ja 2023 

korkokattouudistukset käsitellään pääpiirteittäin. Lisäksi koronapandemian aikainen tila-

päinen lakisääntely vuosina 2020–2021 on sisällytetty mukaan. Lopuksi myös maksuhäi-

riömerkintöjen kestoon vaikuttanut vuoden 2022 lakiuudistus on esitelty. 

 

 

4.1 Hallituksen esitys 78/2012 

Kulutusluottoja koskevalle lainsäädäntöuudistukselle nähtiin olevan välttämätön tarve, 

koska olemassa olevalla sääntelyllä ei katsottu olleen haluttua vaikutusta (HE 78/2012 

vp, s. 9). Pikavippien nähtiin lisäävän riskiä kuluttajien velkakierteelle. Toinen huolestut-

tava piirre oli maksuvaikeuksien keskittyminen alle 25-vuotiaille nuorille. Lisäksi osa alan 

yrityksistä ei noudattanut lain säännöksiä luotonannosta. 

 

Hallituksen esityksen (HE 78/2012 vp, s. 4) mukaan kulutusluottomarkkinat olivat kasva-

neet voimakkaasti vuodesta 2005 lähtien, tuoden mukanaan myös ongelmia enenevissä 

määrin. Ensinnäkin pikavippejä tarjoavia yrityksiä oli Suomen markkinoilla noin 80 

vuonna 2012, kun vuonna 2005 niitä oli vain noin 20. Vuonna 2011 Suomessa myönnet-

tiin noin 1,4 miljoonaa pikavippiä. Myönnettyjen luottojen arvo oli noin 322 miljoonaa 

euroa. Luotoista maksettavat kulut olivat suhteellisen korkeat, sillä näiden yhteismäärä 

oli noin 79 miljoonaa euroa. Kulujen osuus oli siis keskimäärin neljännes myönnetystä 



23 

 

lainapääomasta. Vuonna 2011 pikaluoton keskimääräinen takaisinmaksuaika oli 33 päi-

vää ja suuruus 228 euroa.  

 

Hallituksen esityksen (HE 78/2012 vp, s. 11–13) mukaan muutoksia tuli tehdä kuluttajan 

luottokelpoisuuden arviointiin, kulutusluottojen markkinointiin ja hintasääntelyyn. Lai-

nanantajan tuli uudistuksen mukaan huolellisemmin selvittää kuluttajan taloudellinen 

asema. Luottotietojen tarkastamista yksinään ei pidetä riittävänä arviointina, vaan luo-

tonmyöntäjän tulee selvittää myös muita kuluttajan taloudelliseen asemaan vaikuttavia 

tietoja, kuten tämän tulojen suuruutta. Lisäksi esityksessä (HE 78/2012 vp, s. 23) tode-

taan luotonantajan olevan velvoitettu tarjoamaan neuvontaa kuluttajalle maksukyvyttö-

myystilanteessa. Maksujärjestelyyn luotonantajan tulee suhtautua myönteisesti. Uudis-

tuksessa haluttiin puuttua kulutusluottojen aggressiiviseen markkinointiin sekä poistaa 

mahdollisuus käyttää lisämaksullisia tekstiviestipalveluita luottosuhteen asiointika-

navana (HE 78/2012 vp, s. 11–13). Uudistuksen suurin muutos oli kulutusluottojen hin-

tasääntelyyn vaikuttaminen. Tämä tapahtui asettamalla enimmäisraja todelliselle vuosi-

korolle. Alle 2000 euron kulutusluotoille säädettiin korkokatto, joka oli korkolain mukai-

nen viitekorko lisättynä 50 prosentilla. Uudistusta valmisteltaessa korkokatto oli 51 pro-

senttia. Uusi sääntely koski ainoastaan puhtaita rahaluottoja, ulkopuolelle rajattiin esi-

merkiksi kaikki hyödykesidonnaiset luotot. 

 

Hallituksen esityksessä (HE 78/2012 vp, s. 14–16) pohdittiin sen mahdollisia vaikutuksia 

kuluttajille ja luotonmyöntäjille. Uudistuksen merkittävin vaikutus arvioitiin olevan kulu-

tusluottojen korkokatolla. Korkokaton uskottiin vaikuttavan erityisesti pikaluottojen tar-

joajiin. Pikaluottojen tarjonnan uskottiin vähentyvän merkittävästi. Pikaluottojen tarjo-

ajat saattavat siirtyä tarjoamaan toisenlaisia luottosopimuksia paikatakseen menetettyjä 

tuottoja. Kuluttajien kannalta uudistuksen uskottiin parantavan heidän tilannettaan. Ku-

luttajien odotettiin saavan lainaa edullisemmin kuluin. Toisaalta korkokatto saattaa evätä 

osan kuluttajien lainansaannin.  

 

 



24 

 

4.2 Hallituksen esitys 230/2018 

Kulutusluotoille kohdennettiin uutta sääntelyä vuonna 2019, koska niistä seuraavat vel-

kaongelmat eivät olleet hävinneet (HE 230/2018 vp, s. 3–4). Kuluttajaluottojen määristä 

ei ollut enää tarkkaa tietoa, koska Tilastokeskuksen ylläpitämän Luottokanta-tilaston jul-

kaiseminen oli päättynyt. Voitiin kuitenkin sanoa, että uusien myönnettyjen kulutusluot-

tojen määrät olivat laskeneet, mutta lainasummat kasvaneet. Keskimääräisen lainasum-

man arveltiin olevan 2000–3000 euron välillä.  

 

Kulutusluottojen tarjoajat olivat kiihdyttäneet kulutusluottojen kysyntää laajentamalla 

tarjoamiaan rahoitusvaihtoehtoja sekä lisäämällä panostuksia niiden markkinointiin ja 

digitaaliseen saavutettavuuteen (HE 230/2018 vp, s. 4). Kasvua oli vauhditettu luoton-

myöntökriteereitä löysäämällä, luotonmyöntösummien nostamisella ja laina-aikojen pi-

dentämisellä. Kulutusluottojen tarjoajien voitiin todeta tietoisesti lisänneen riskiään 

luottotappioille. Osan yrityksistä huomattiin myös noudattavan sääntelyä puutteellisesti. 

Ennen vuonna 2013 tullutta korkokattoa Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylläpitä-

mässä luotonantaja- ja vertaislainanvälittäjärekisterissä oli 87 toimijaa. Korkokaton jäl-

keen vuonna 2014 rekisterissä oli 49 toimijaa. Tätä lakiuudistusta valmisteltaessa kesällä 

2018 rekisterissä oli 62 toimijaa. Vuoden 2014 pohjalukemista kasvua on nähtävissä, 

vaikkakin maltillisesti.  

 

Vuoden 2013 lakiuudistuksessa sääntely kohdennettiin alle 2000 euron suuruisille kulu-

tusluotoille. Kulutusluottojen tarjoajat reagoivat tähän muuttamalla tuotetarjontaansa 

ja näin ollen onnistuivat kiertämään sääntelyn. Kasvaneiden velkaongelmien ja sääntelyn 

kiertämisen ehkäisemiseksi hallitus näki tarpeelliseksi kiristää sääntelyä entisestään (HE 

230/2018 vp, s. 14–15). Vuoden 2018 hallituksen esityksen keskeisin uudistus oli korko-

katon ulottaminen koskemaan myös yli 2000 euron suuruisia kulutusluottoja. Huomion-

arvoista oli sekin, että uusi sääntely ulotettiin koskemaan muitakin kulutusluottoja, ku-

ten hyödykesidonnaisia luottoja. Myös korkokaton määritelmää muutettiin. Aiemmin 

korkokatto määriteltiin todellisen vuosikoron perusteella. Tämä määritelmä oli johtanut 

sääntelyn kiertämiseen, sillä se kannusti luotonmyöntäjät pidentämään laina-aikoja. 



25 

 

Lakiuudistuksessa esitetyn määritelmän mukaan lakiin asetetaan yläraja perittävän ko-

ron määrälle. Esityksessä yläraja oli 30 prosenttia, mutta lopulta raja laskettiin 20 pro-

senttiin. Korkokaton muutoksella tavoiteltiin sääntelyn tehostamista ja luottojen hinnoit-

telun läpinäkyvyyden lisäämistä.  

 

Toisekseen lakiuudistuksella (HE 230/2018 vp, s. 15–16) haluttiin rajoittaa luotonanta-

jien oikeutta periä kuluttajalta muita luottokustannuksia. Esityksen mukaan muiden luot-

tokustannusten määrä ei saisi ylittää 0,01 prosenttia luoton määrästä tai luottorajasta 

päivää kohden laskettuna. Pieniä luottoja koskien säädettiin enimmäisrajaksi 5 euroa, 

kunhan luoton pituus on vähintään 30 päivää. Suuremmille luotoille kustannusten enim-

mäisrajaksi säädettiin enintään 150 euroa vuodessa. Lisäksi lakiuudistuksella haluttiin 

tiukentaa luotonmyöntäjien seuraamuksia heidän periessään liikaa muita luottokustan-

nuksia. Ehdotuksen mukaan kuluttajan ei tarvitse maksaa ollenkaan luottonsa kustan-

nuksia tai korkoja, jos luotonmyöntäjä perii muita luottokustannuksia enemmän kuin on 

sallittu. Myös laina-ajan pidentämisestä perittävien kulujen määrää rajoitettiin. 

 

 

4.3 Hallituksen esitys 53/2020 ja 234/2020 

Vuonna 2019 uudistettu korkokatto ei ehtinyt olemaan pitkään voimassa koronapande-

mian sekoittaessa maailmantalouden (Luotonen ja muut, 2020, s. 1). Huhtikuussa 2020 

oikeusministeri Anna-Maja Henriksson kertoi Suomen valtioneuvoksen valmistelevan 

uutta esitystä, jossa vakuudettomien kulutusluottojen korkokattoa haluttiin laskea enti-

sestään. Lakiesityksessä (HE 53/2020 vp, s. 1) kulutusluottojen vuosikorolle haluttiin 

asettaa 10 prosentin tilapäinen korkokatto. Esityksestä rajattiin ulkopuolelle hyödykesi-

donnaiset luotot. Myös luotosta perittäviä muita kuluja säänneltiin. Sääntelyn voimassa-

olon aikana muihin kuluihin ei saanut tehdä korotuksia. Lisäksi kulutusluottojen markki-

nointiin puututtiin tehokkaammin. Niiden suoramarkkinointi sekä luotonvälittäjien 

omien palveluiden suoramarkkinointi kiellettiin lain voimassaoloajaksi. Muilla tavoin ta-

pahtuva markkinointi pysyi sallittuna.  

 



26 

 

Odotettavissa oli, että useampi suomalainen kuluttaja joutuu turvautumaan lainarahoi-

tukseen. Esityksen tavoitteena oli näiden kuluttajien aseman helpottaminen ja velkaon-

gelmien hillitseminen (HE 53/2020 vp, s. 1). Korkokatolla ajateltiin turvattavan kuluttajan 

mahdollisuus saada kohtuuhintaista luottoa. Suoramarkkinoinnin rajoittamisella pyrittiin 

estämään luotonmyöntäjien hyötyminen taloudellisessa ahdingossa olevista kuluttajista. 

Korkokatto astui voimaan heinäkuussa 2020 ja sen oli alun perin tarkoitus jatkua vuoden 

loppuun saakka. Koronapandemia ei kuitenkaan näyttänyt hiljentymisen merkkejä, joten 

tilapäisyyttä päätettiin jatkaa. Lakiesityksellä (HE 234/2020 vp, s. 1) korkokattoa jatket-

tiin seuraavan vuoden puolelle 30.9.2021 saakka.  

 

Uudempaan lakiesitykseen (HE 234/2020 vp, s. 1) sisällytettiin lisäksi mahdollisuus antaa 

varoitus luotonmyöntäjälle siinä tapauksessa, jos hän viittaa mainonnassaan tilapäiseen 

hintasääntelyyn. Kulutusluottojen markkinointiin tehtiin yksi myönnytys tuoreemmassa 

lakiesityksessä. Kulutusluottojen markkinointi sallittiin, jos kyseessä on tavaran tai muun 

hyödykkeen hankinta. Siispä kuluttajan ostaessa tavaran tai muun hyödykkeen, on elin-

keinonharjoittajan luvallista mainita luottomahdollisuudesta. 

 

Vuoden 2019 lakiuudistuksessa sääntely kohdistettiin kaikkiin kulutusluottoihin. Vuonna 

2020 tulleessa tilapäisessä sääntelyssä ulkopuolelle jätettiin hyödykesidonnaiset luotot. 

Lakiuudistuksessa (HE 53/2020 vp, s. 7–9) perusteluina käytettiin sitä, että velkaongel-

mat painottuvat puhtaisiin rahaluottoihin. Toisaalta luottomahdollisuuden olemassaolo 

nähtiin erityisen tärkeäksi pienituloisten kannalta hyödykettä ostettaessa. Pidettiin to-

dennäköisenä, että 10 prosentin korkokatolla pienten ja lyhytaikaisten luottojen tarjonta 

pienenisi olemattomiin.  

 

Koronaviruksen iskiessä monet yritykset ajautuivat vaikeuksiin. Yritysten vaikeudet hei-

jastuivat luonnollisesti myös kotitalouksien tilanteeseen. Työ- ja elinkeinoministeriön 

(2020, s. 15–17) mukaan koronaviruksen seurauksena Suomessa oli 14.4.2020 uusia lo-

mautettuja työntekijöitä noin 140 000. Uusien työttömien määrä oli kasvanut noin 19 

000. Yhteistoimintaneuvotteluiden piirissä oli samaan aikaan noin 400 000 työntekijää. 



27 

 

Suomen hallitus ennakoi kotitalouksien velkaantumisen kasvavan koronapandemian ai-

kana (HE 53/2020 vp, s. 3). Lakiesityksen tarpeellisuutta puolsi myös suomalaisten koti-

talouksien valmiiksi korkea velkaantumisen taso. Mäki-Fränti (2021) toteaa suomalaisten 

velkaantumisasteen olleen 133 prosenttia vuoden 2020 lopussa.  

 

Tilapäiseen lakiesitykseen oli tehty mielenkiintoinen lisäys, jolla oli vaikutusta jo ennen 

lain voimaantuloa solmittuihin luottosopimuksiin (HE 53/2020 vp, s. 9). Lisäys koski jat-

kuvia rahaluottoja, joiden vuosikorko ylitti 10 prosenttia. Näihin niin kutsuttuihin jousto-

luottoihin 10 prosentin korkokattoa sovellettiin siinä tapauksessa, kun nostot tapahtui-

vat tilapäisen sääntelyn ollessa voimassa. Siispä joustoluoton ottaneen kuluttajan ensim-

mäisten nostojen vuosikorko saattoi lähennellä 20 prosenttia, mutta tilapäisen sääntelyn 

aikaisten nostojen vuosikorko ei saanut ylittää 10 prosenttia. Väänänen (2019) toteaa, 

että samankaltainen lisäys yritettiin saada vuoden 2019 lakiuudistukseen, mutta vaati-

mus ei mennyt lävitse.  

 

 

4.4 Hallituksen esitys 109/2021 ja 218/2022 

Korkosääntelyn ohella Suomen hallitus teki muutoksia luottotietolakiin, jossa säädetään 

maksuhäiriömerkintöjen säilytysajoista. Maksuhäiriömerkinnät liittyvät oleellisesti kulu-

tusluottoihin, sillä usein maksuhäiriömerkinnän taustalla on maksamaton kulutusluotto 

(Luotonen ja muut, 2021, s. 17). Hallituksen esityksessä (HE 109/2021 vp, s. 8–10) tode-

taan luonnollisten henkilöiden määrän, joilla on vähintään yksi maksuhäiriömerkintä 

kasvaneen läpi 2010-luvun. Lakiuudistusta valmisteltaessa vuonna 2020 näiden ihmisten 

lukumäärä oli noin 392 000. Aiemmassa sääntelyssä yksityishenkilön maksuhäiriömer-

kinnän säilytysaika oli 2–4 vuotta. Kuluttaja ei voinut nopeuttaa merkinnän poistumista 

velan takaisinmaksulla tänä aikana, vaan merkintä oli voimassa 2–4 vuotta maksuhäi-

riömerkinnän kirjauksesta luottotietorekisteriin. Lisäksi aiemmassa sääntelyssä uudet 

maksuhäiriömerkinnät saattoivat pidentää jo olemassa olevien maksuhäiriömerkintöjen 

kestoa. Maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikaan haluttiin muutos niissä tapauksissa, 

joissa kuluttaja kykenee maksamaan velan onnistuneesti takaisin. 



28 

 

Maksuhäiriömerkinnän verrattain pitkän säilytysajan nähtiin asettavan maksusta suoriu-

tuvat kuluttajat kohtuuttomaan tilanteeseen, kun maksuhäiriömerkintä vaikeuttaa esi-

merkiksi vuokra-asunnon tai työpaikan saantia.  

 

Luottotietolain lakimuutos astui voimaan 1.12.2022 (Takuusäätiö, 2022). Lakiuudistuk-

sen keskeisin muutos oli maksuhäiriömerkinnän poistuminen luottotietorekisteristä yh-

den kuukauden jälkeen siitä, kun velka on maksettu (HE 109/2021 vp, s. 15). Uusilla mak-

suhäiriömerkinnöillä ei ollut enää vaikutusta aiempien maksuhäiriöiden kestoon. Jokai-

nen maksuhäiriömerkintä käsitellään itsenäisesti, eikä niillä ole vaikutusta muihin mer-

kintöihin. Lisäksi lakimuutos kosketti myös maksuhäiriömerkintöjä, jotka olivat olleet en-

nen lain voimaantuloa. Näin ollen maksuhäiriömerkintä poistuu luottotietorekisteristä 

kuukauden kuluttua siitä, kun tieto maksusta on ollut järjestelmässä yli kuukauden.  

 

Viimeisin kulutusluotoille kohdistettu sääntely astui voimaan 1.10.2023, kun korkokat-

toon tehtiin pieniä muutoksia (HE 218/2022 vp, s. 24). Korkokatto oli ollut aiemmin täy-

sin kiinteä, mutta uudistuksessa enimmäiskorko sidottiin korkolain viitekorkoon. Tällä ha-

luttiin varmistaa markkinakorkojen muutosten välittyminen myös kulutusluottomarkki-

noille ja turvata rahapolitiikan oikeanlainen välittyminen. Lakiesitystä valmisteltaessa 

yleinen korkotaso euroalueella oli alkanut nousta aiemmalta nollakorkotasolta, jonka 

vuoksi korkokaton sitominen viitekorkoon nähtiin perusteltuna. Lakiuudistuksessa kulu-

tusluottojen korkokatto laskettiin aiemmasta 20 prosentista 15 prosenttiin. Tällä kertaa 

sillä erolla, että kulutusluoton enimmäiskorko sai olla 15 prosenttia lisättynä sen hetki-

sen korkolain viitekorolla. Siispä jo aiemmin sovellettu 20 prosentin yläraja toimii edel-

leen ehdottomana ylärajana kulutusluottojen korolle. Esitystä valmisteltaessa korkolain 

mukainen viitekorko oli (1.7.-31.12.2022) 0 prosenttia. Tällöin kulutusluottojen korko-

katto olisi esityksen mukaan ollut 15 prosenttiyksikköä. Tutkielman kirjoitushetkellä vii-

tekorko on (1.7.-31.12.2025) 2,5 prosenttia eli kulutusluottojen enimmäiskorko on 17,5 

prosenttia (Suomen Pankki, 2025a).  

 



29 

 

Hallituksen esityksessä (218/2022 vp, s. 24–26) jatketaan kulutusluotoille ulotettavan 

korkokaton koskevan useita erityyppisiä kulutusluottoja. Sääntely ulottuu sekä hyödyke-

sidonnaisiin luottoihin että puhtaisiin rahaluottoihin niiden summasta riippumatta. Kor-

kokaton ulkopuolelle jätetään ainoastaan ajoneuvojen osamaksusopimukset sekä esi-

nevakuudelliset asuntoluotot. Uudistunut korkokatto koskisi ensisijaisesti lain voimaan-

tulon jälkeisiä luottosopimuksia. Lisäksi korkokatto ulotetaan myös ennen lain voimaan-

tuloa solmittuihin jatkuvan luoton sopimuksiin, kun uudet nostot tapahtuvat lakiuudis-

tuksen jälkeen. Erityisesti tällä lisäyksellä on vaikutusta jatkuvan luoton luottosopimuk-

siin, jotka on solmittu ennen syyskuun 2019 uudistusta, jolloin sääntelyä ei ulotettu lain 

voimaantuloa edeltäviin sopimuksiin. Lakiuudistuksessa myös tiukennettiin kulutusluot-

tojen markkinointia kuluttajille. Kulutusluoton mainostusta maksutapana esimerkiksi 

verkon välityksellä tapahtuvassa kaupankäynnissä haluttiin muuttaa. Uudistuksen jäl-

keen kuluttajalle ei saa tarjota ensimmäisenä maksuvaihtoehtona kulutusluottoa, koska 

kuluttaja saattaa käyttää tarpeettomasti mahdollisuutta maksaa ostoksensa luotolla. 

Mieluiten kulutusluoton tulisi olla tarjotuista maksuvaihtoehdoista listan häntäpäässä. 

Lisäksi kulutusluottoa maksuvaihtoehtona ei saa käyttää oletuksena, kun kuluttaja valit-

see tarjolla olevista maksuvaihtoehdoista. Mainontaan kohdennetulla sääntelyllä anne-

taan kuluttajalle itselleen mahdollisuus tehdä tietoinen valinta toivomastaan maksuta-

vasta ja näin välttää tarpeeton kulutusluottojen käyttö osana kulutusta. 



30 

 

5 Lakisääntelyiden vaikutukset kulutusluottomarkkinoihin 

Kulutusluottojen lakisääntelyt ovat jättäneet oman jälkensä kulutusluottomarkkinoihin 

ja jokaisen uudistuksen jälkeen markkinat ovat muovautuneet. Vaikutukset ovat kohdis-

tuneet niin kysyntä- kuin tarjontapuolelle. Seuraavaksi esitellään lakiuudistusten keskei-

set vaikutukset kulutusluottomarkkinoihin.  

 

Raijas (2019, s. 629–630) kirjoittaa vuoden 2013 olleen käännekohta suomalaisille kulu-

tusluotoille. Tiukan korkokaton seurauksena pikavippiyritysten kannattavuus romahti, 

koska vuosikorko oli huomattavasti alempi kuin ennen. Osa yrityksistä lopetti heti uuden 

lain astuessa voimaan. Lyhyen ajan sisällä lain voimaantulosta noin kolmannes alan yri-

tyksistä oli lopettanut toimintansa. Kuluttajien ottamien pikavippien määrä laski samaan 

aikaan rajusti, jonka seurauksena myös niiden luottokanta pieneni.  

 

Vuoden 2013 lakiuudistuksen seurauksena pikavippeinä tunnetut lainatuotteet hävisivät 

markkinoilta. Pikavippien korvaajaksi tuli uudenlaisia lainatuotteita, joissa kuluttaja saat-

toi hakea tietyn suuruista lainaa, mutta nostaa luoton useammassa erässä. Näitä uuden-

laisia tuotteita markkinoitiin joustoluottona, -limiittinä, laina- ja luottotilinä, limiittinä 

sekä tililuottona lisää Raijas (2019, s. 621). Raijas (2019, s. 630) jatkaa yli 2000 euron 

joustoluottojen jääneen korkosääntelyn ulkopuolelle siinäkin tapauksessa, jos kuluttaja 

nosti lainaa alle 2000 euroa. Uusien lainatuotteiden jäädessä sääntelyn ulkopuolelle, nii-

den todellinen vuosikorko voitiin pitää korkeana. Vuosikorko oli keskimäärin yli 100 pro-

senttia. Oikeusministeriön (2017, s. 1) mukaan osa aikaisemmasta tarjonnasta siirtyi ver-

taislainamarkkinoille.  

 

Järvelä ja muut (2019, s. 11) toteavat pikavippien yleistyneen nopealla vauhdilla aina 

vuoteen 2013 saakka. Luottokanta saavutti huippunsa juuri ennen vuonna 2013 tullutta 

korkokattoa. Korkokaton tullessa luottokanta romahti vuoden 2011 tasolle. Vuonna 2015 

kulutusluottojen luottokanta lähti jälleen kasvu-uralle. Myös keskimääräisissä lainasum-

missa havaittiin muutoksia lakiuudistuksen jälkeen. Ennen korkokattoa vuosien 2008–

2013 välillä keskimääräinen lainasumma oli 232 euroa. Lainasummien huomattiin 



31 

 

nousseen korkokaton tultua. Vuonna 2014 keskiverto lainasumma oli noussut 432 eu-

roon. Seuraavana vuonna summa olikin jo 504 euroa. 

 

Raijas (2019, s. 630) kirjoittaa, että lakiuudistuksen selkein muutos oli uusien luottojen 

takaisinmaksuajan kasvu. Järvelä ja muut (2019, s. 11) jatkavat pikavippien takaisinmak-

suaikojen kasvaneen selvästi korkokaton tultua vuonna 2013. Tämän myötä pikavipit ei-

vät olleet enää nopeasti takaisinmaksettavia lainoja, millaisina ne oli aikaisemmin mark-

kinoitu. Ennen 2013 korkokattoa pikavippien takaisinmaksuajat vaihtelivat 27 päivästä 

40 päivään. Vuonna 2015 keskimääräinen takaisinmaksuaika oli kasvanut 138 päivään. 

 

Hallituksen esityksessä (HE 230/2018 vp, s. 20–23) käsitellään 2019 lakiuudistuksen 

mahdollisia vaikutuksia kuluttajille ja luotonmyöntäjille. Uudistuksen ennakoitiin vaikut-

tavan luoton hintaan vain kalleimpien kulutusluottojen osalta. Luoton tarjoajien enna-

koitiin joutuvan muuttamaan kulutusluottojensa hinnoittelurakennetta, sillä yritykset 

olivat tehneet aiemmin tuottonsa luotosta perittävillä muilla kustannuksilla. Lain voi-

maantulon jälkeen tuotto rakentui kasvavissa määrin luotosta perittävän koron ympärille. 

Uuden sääntelyn oletettiin parantavan kuluttajan asemaa. Luottojen hinnan odotettiin 

kohtuullistuvan ja hinnoittelun tulevan selkeämmäksi. Toisaalta sääntely saattoi tehdä 

pienten ja lyhytaikaisten luottojen tarjonnasta kannattamatonta, jolloin niiden tarjonta 

olisi myös päättynyt. Kuluttajille voidaan tarjota summaltaan suurempia kulutusluottoja 

pidemmällä takaisinmaksuajalla, jotta toiminta olisi kannattavaa. 

 

Ennen vuonna 2019 voimaan tullutta uudistusta kulutusluottomarkkinoilla tapahtui mui-

takin muutoksia. Koskinen ja Tuomikoski (2017) toteavat kulutusluottojen tarjonnan laa-

jentuneen merkittävästi pankkisektorin ulkopuolelle vuodesta 2015 lähtien. Esimerkiksi 

vertaislainaus sekä ulkomaisten luottolaitosten rajan yli lainaamisen huomattiin yleisty-

vän. Vakuudettomien kulutusluottojen tarjoamiseen keskittyvien ja perinteisten liike-

pankkien asiakaskunnassa ja toimintamalleissa havaittiin eroja. Vakuudettomia kulutus-

luottoja tarjoavilla yrityksillä oli tarjoamissaan lainoissa korkeammat vuosikorot, mutta 



32 

 

myös heidän luottotappionsa olivat suurempia kuin liikepankeilla. Tämän perusteella näi-

den yritysten asiakkaiksi ajautuu henkilöitä, joiden luottokelpoisuus on alhainen. 

 

Saada (2019) kirjoittaa vakuudettomia kulutusluottoja tarjoavien yritysten saamisten 

määrän kasvaneen voimakkaasti vuonna 2017. Tuona vuonna kulutusluottoja myöntä-

vien yritysten lainasaamiset kasvoivat 52 prosenttia. Näiden pikavippiyritysten kokonais-

saamiset olivat suuruudeltaan noin 700 miljoonaa euroa. Kehityksen suunta oli pysynyt 

samanlaisena. Vuoteen 2019 tultaessa kulutusluottokannan kasvu oli pysynyt voimak-

kaana. Aaltonen ja Koskinen (2019) väittävät korkeakorkoisten kulutusluottojen luotto-

kannan vuosittaisen kasvuvauhdin olleen yli 50 prosenttia vuonna 2019. Samaan aikaan 

luottojen keskikorko oli yli 15 prosenttia. 

 

Aaltonen ja Koskinen (2019) lisäävät ulkomaisten toimijoiden osuuden Suomessa myön-

netyistä kulutusluotoista olleen myös tasaisessa kasvussa. Suomen markkinoita ovat eri-

tyisesti vallanneet verkossa toimivat ulkomaiset pankit sekä pikavippiyhtiöt. Varsinkin 

Norjassa ja Ruotsissa verkon välityksellä toimivat luotonantajat ovat tarjonneet kasva-

vissa määrin kulutusluottoja suomalaisille kuluttajille. 

 

Ennen vuoden 2019 lakiuudistusta kulutusluottomarkkinat olivat säilyneet kannattavana 

siellä toimiville yrittäjille. Aaltonen ja Koskinen (2019) jatkavat Etelä-Suomen aluehallin-

toviraston listalla olevien pikavippiyritysten liikevoiton olleen keskimäärin 3,5 miljoonaa 

euroa vuonna 2017. Samana ajankohtana yritysten liikevoittoprosentti oli 35 prosenttia. 

Luotonen ja muut (2020, s. 16–17) lisäävät vuoden 2019 lakiuudistuksen tavoitteena ol-

leen kulutusluotoista saatavan tuoton pienentäminen niiden tarjoajille. Uudistuksella 

olikin vaikutuksia kotimaisiin kulutusluottojen tarjoajiin. Lakiuudistuksen astuessa voi-

maan usea toimija lopetti uusien vakuudettomien kulutusluottojen myöntämisen. Yh-

teensä 12 toimijaa ajoi toimintansa alas lähellä uudistuksen ajankohtaa. Määrä on sinäl-

lään suuri, sillä vakuudettomia kulutusluottoja tarjoavia yrityksiä oli 32 tuohon aikaan. 

 



33 

 

Uudistuneella sääntelyllä oli nähtävissä vaikutuksia myös jäljelle jääneisiin yrityksiin. 

Suurimpien Suomessa toimivien yritysten luottokannan havaittiin lähteneen pienoiseen 

laskuun uudistuksen seurauksena. Lakiuudistuksen voidaan sanoa hankaloittaneen eri-

tyisesti pienten kotimaisten luotonantajien liiketoimintaa. Kokonaiskuvaan uudistus ei 

sen sijaan vaikuttanut. Luotonen ja muut (2020, s. 3) nostavat esille kulutusluottomark-

kinan jatkaneen kasvua melko pian kiristyneen sääntelyn jälkeen. Jo tammikuussa 2020 

kulutusluottoja nostettiin melkein 300 miljoonan euron edestä, mikä oli sillä hetkellä 

uusi kuukausikohtainen ennätys.  

 

Vuoden 2019 varsinainen lakiuudistus ei ehtinyt olemaan pitkään voimassa koronapan-

demian sekoittaessa Suomen talouden, jolloin kulutusluotoille säädettiin tilapäinen laki-

esitys (HE 53/2020 vp, s. 9–11). Kuluttajien odotettiin saavan tilapäisen sääntelyn ajan 

edullisempaa luottorahoitusta. Tällä tavoin myös heidän kykynsä suoriutua velan takai-

sinmaksusta olisi parempi. Tiukemman korkokaton kääntöpuolena osa kuluttajista saat-

taa tipahtaa lainamarkkinoiden ulkopuolelle. Haavoittuvimmassa asemassa ovat kaikista 

heikoimman takaisinmaksukyvyn kuluttajat. Toisaalta luotonsaannin tyrehtyessä este-

tään velkaongelmien syventyminen, sillä maksuongelmat realisoituvat aiemmin ja ai-

heuttavat näin vähemmän harmia. Luotonmyöntäjät saattavat pidentää laina-aikojaan ja 

lainasummien suuruksia, jotta toiminta pysyy kannattavana. Tavalliselle kuluttajalle tila-

päinen lakisääntely voi näyttäytyä epäselvänä ja vaikeaselkoisena. Suoramarkkinointi-

kiellon odotettiin vähentävän hetken mielijohteesta tapahtuvaa luotonottoa. 

 

Lakiesityksen mukaan tilapäisellä korkokatolla oli onnistuttu laskemaan kulutusluottojen 

korkotasoa. Esityksessä (HE 234/2020 vp, s. 6) käytettyjen Suomen Pankin tilastojen pe-

rusteella tammikuussa 2020 vakuudettomien kulutusluottojen myöntämiseen erikoistu-

neiden luottolaitosten uusien myönnettyjen luottojen korko oli 11,9 prosenttia. Tilapäi-

sen korkokaton tullessa näiden lainojen korko laski 10 prosenttiin. Kun huomioidaan 

kaikki Suomessa toimivat luottolaitokset ja niistä nostetut vakuudettomat kulutusluotot, 

oli keskikorko heinäkuussa 2020 noin 5,7 prosenttia. 

 



34 

 

Kulutusluottojen määrien kehityksestä ei voida sanoa samaa. Suomen Pankin (2020) tie-

dotteen perusteella suomalaiset kuluttajat nostivat heinäkuussa 2020 302 miljoonan eu-

ron arvosta vakuudettomia kulutusluottoja. Kasvua vuoden takaiseen vastaavaan aikaan 

oli hienoisesti. Pitkällä aikavälillä määrä on yksi suurimpia kuukausittaisia nostomääriä, 

joten tilapäisellä sääntelyllä ei ole nähtävissä välitöntä vaikutusta kulutusluottokannan 

kasvuun. Haitallisempina pidettyihin vakuudettomien kulutusluottojen tarjoamiseen 

keskittyviin yrityksiin tilapäinen sääntely näyttää vaikuttaneen. Lakiesityksen (HE 

234/2020 vp, s. 7) tukena käytettyjen Suomen Pankin tilastojen perusteella suomalaiset 

kuluttajat nostivat syyskuussa 2020 57 miljoonan euron edestä vakuudettomia kulutus-

luottoja näiltä toimijoilta. Tunnusomaista näiden kulutusluottojen luottokannalle oli kes-

kimääräistä nopeampi vuosittainen kasvu. Nyt kuitenkin verrattaessa vuoden takaiseen 

vastaavaan ajanjaksoon oli nostettujen lainojen määrä pienentynyt.  

 

Tilapäisen lakiuudistuksen (HE 234/2020 vp, s. 6) vaikutuksista ei voida kuitenkaan tehdä 

varmoja johtopäätöksiä, koska ei voida varmuudella sanoa onko kehitys seurausta vuo-

den 2019 lakiuudistuksesta vaiko koronapandemian vuoksi asetetusta tilapäisestä korko-

katosta. Lisäksi tilapäinen sääntely on ollut vasta vähän aikaa voimassa, kun sen jatkoesi-

tystä käsitellään, joten lopullisten vaikutusten arviointi ei ole mahdollista. 

 

Luoton tarpeessa oleville kuluttajille korkosääntelyllä on ollut vaikutusta. Lakiesityksessä 

esitettyjen tietojen mukaan hylättyjen lainahakemusten määrä on kasvanut pienitulois-

ten kohdalla (HE 234/2020 vp, s. 7). Paremman takaisinmaksukyvyn kuluttajat ovat taas 

hyötyneet sääntelystä, koska he saavat luottoa edullisemmilla ehdoilla. Yleisesti voidaan 

nähdä kuluttajien lainansaannin vaikeutuneen tilapäisen lakisääntelyn seurauksena. 

 

Tilapäisen lakisääntelyn myötä kulutusluottoja tarjoavat yritykset on ajettu erittäin ah-

taalle. Lakiesityksessä (HE 234/2020 vp, s. 7) mainitaan monen luotonantajan reagoi-

neen tuntuvasti kiristyneeseen korkokattoon. 11 kulutusluottoja tarjoavaa yritystä oli lo-

pettanut uusien luottojen myöntämisen sekä uusien nostojen tarjoamisen jo olemassa 

oleville jatkuvan luoton sopimuksille. 6–7 yritystä oli muuttanut toimintaansa siten, että 



35 

 

he sallivat ainoastaan uudet nostot jo olemassa oleviin sopimuksiin. Selvityksessä oli mu-

kana yhteensä 42 yritystä, joten usea joukkoon kuuluva yritys on mukauttanut toimin-

taansa. 

 

Hallituksen esityksen perusteella tilapäinen lakiuudistus vaikeuttaa eniten puhtaita ra-

haluottoja tarjoavien yritysten toimintaa (HE 234/2020 vp, s. 10). Varsinkin korkeakor-

koisten kulutusluottojen tarjoajat ovat hankalassa tilanteessa. Pahimmillaan näillä yri-

tyksillä voi olla edessä henkilöstövähennyksiä. Toisaalta uudistunut sääntely saattaa siir-

tää kulutusluottojen tarjoajien luottotarjontaa hyödykesidonnaisten luottojen suuntaan, 

sillä ne jätettiin sääntelyn ulkopuolelle. Todennäköisyys tällaiselle liiketoiminnan muok-

kaamiselle on kasvanut, sillä yrittäjien on reagoitava muuttuneeseen markkinatilantee-

seen sääntelyn pitkittyessä. 

 

Lakimuutoksen vaikutuksia voidaan arvioida tarkastelemalla Etelä-Suomen aluehallinto-

viraston rekisteriin merkattujen luotonantajien määrän kehitystä. Lakiesityksessä (HE 

234/2020 vp, s. 11) todetaan 31.3.2020 rekisterissä olleen 63 luotonantajaa. Reilun puo-

len vuoden kuluttua, 30.10.2020 rekisterissä olevien luotonantajien määrä ei ollut muut-

tunut suuntaan eikä toiseen. Siispä tilapäinen kiristynyt lakisääntely ei välittömästi aja-

nut alas kulutusluottojen tarjoajia, kuten tapahtui vuoden 2013 lakiuudistuksen kohdalla.  

 

Aaltonen ja Koskinen (2022) kirjoittavat koronaviruspandemian ja lakiuudistusten muo-

vanneen kulutusluottomarkkinoita. Erilaisten kulutusluottojen valikoima on lisääntynyt, 

uusia luotonantajia on tullut enemmän markkinoille ja lainojen hakeminen tapahtuu täy-

sin verkon välityksellä. Kuluttajille ovat tulleet tutuksi digitaaliset rahoituspalvelut ja ar-

jen kuluja kustannetaan kasvavissa määrin kulutusluotoilla. 

 

Ennen koronapandemiaa kulutusluottojen luottokanta oli rajussa kasvussa (Aaltonen & 

Koskinen, 2022). Koronapandemia muutti pitkään jatkuneen nousu-uran. Sen seurauk-

sena kulutusluottokannan kasvu hidastui huomattavasti. Samaan aikaan kotitaloudet vä-

hensivät roimasti kulutustaan ja lisäsivät säästämistään. Koronapandemian ensimmäisen 



36 

 

vuoden aikana kulutusluottokanta jopa hieman pieneni. Pandemian alkuaikoina, maalis-

kuussa 2020, kulutusluottokannan kasvu oli vielä 8 prosenttia vuodessa. 

 

Koronapandemian kehitys oli ailahtelevaa ja Aaltosen ja Koskisen (2022) mukaan vuo-

teen 2021 tultaessa pandemian vuoksi asetettuja rajoituksia alettiin purkaa ja talous-

kasvu alkoi elpymään. Tämän seurauksena kuluttajien luottamus talouteen kasvoi ja hei-

dän kulutuksensa lisääntyi. Kuluttajien lisätessä kulutustaan myös kulutusluottokanta 

palasi kasvu-uralle. Suunnanmuutos tapahtui loppuvuodesta 2021 ja joulukuussa 2021 

vuosittainen kasvuvauhti oli 3 prosenttia.  

 

Aaltonen ja Koskinen (2022) kertovat noin 50 prosenttia kuluttajien nostamista kulutus-

luotoista olleen vakuudettomia vuoden 2021 lopussa. Suomessa toimivat luottolaitokset 

kasvattivat vakuudettomien kulutusluottojensa tarjontaa pandemian aikanakin. Pande-

mia tosin hidasti niiden kasvuvauhtia selvästi. Selkein pandemian vaikutus on nähtävissä 

tili- ja korttiluottokannassa, joka pieneni voimakkaasti vuonna 2020. Kuluttajien kasva-

neen kuluttamisen myötä luottokorttien käyttö on palannut entiselle tasolleen. Lisäksi 

uusien vakuudettomien kulutusluottojen takaisinmaksuajan havaittiin pidentyneen. 

Vuoden 2021 lopussa luottolaitosten myöntämien kulutusluottojen keskimääräinen ta-

kaisinmaksuaika oli 5 vuotta ja 4 kuukautta. Muilla vakuudettomilla kulutusluotoilla ta-

kaisinmaksuaika oli hieman pidempi, sen ollessa 5 vuotta ja 6 kuukautta. 

 

Tilapäinen lakisääntely kulutusluotoille päättyi syyskuussa 2021 (Aaltonen & Koskinen, 

2022). Saman vuoden viimeisen kvartaalin aikana kuluttajat nostivat Suomen luottolai-

toksilta vakuudettomia kulutusluottoja 960 miljoonan euron arvosta. Kasvua vuoden ta-

kaiseen 5 prosenttia ja eniten kaikista aikaisemmista neljänneksistä. Samalla neljännek-

sellä suomalaiset nostivat runsaasti kulutusluottoja niihin erikoistuneilta toimijoilta. Uu-

sista myönnetyistä kulutusluotoista reilu neljännes nostettiin näiltä toimijoilta. Parin 

edeltävän vuoden aikana kulutusluottoihin erikoistuneiden toimijoiden markkinaosuus 

on ollut 20–30 prosentin välillä. Näiden korkeakorkoisia vakuudettomia kulutusluottoja 

tarjoavien yritysten vuosikasvuvauhti on ylittänyt selvästi markkinoiden keskiarvon. 



37 

 

Joulukuussa 2021 vuosittainen kasvuvauhti oli 20,3 prosenttia. Pandemiaa edeltävänä 

aikana on kasvuvauhti ylittänyt parhaimmillaan 60 prosenttia. Pandemian voidaan sanoa 

hidastaneen kasvuvauhtia, vaikkakin se on silti pysynyt suurena. Näiden toimijoiden 

myöntämien luottojen luottokanta oli joulukuussa 2021 1,3 miljardia euroa. 

 

Aaltonen ja Koskinen (2022) toteavat luottolaitosten myöntämien kulutusluottojen kor-

kotason olleen maltillisia jo ennen lakiuudistuksia ja koronapandemiaa. Pandemian ai-

kana luottolaitosten kulutusluottojen korkomuutokset olivat suuruudeltaan pieniä. Ke-

säkuussa 2020, ennen tilapäistä lakisääntelyä, korkotaso oli 6,2 prosenttia. Tilapäisen la-

kisääntelyn loputtua, oli korko 6,7 prosenttia vuoden 2021 lokakuussa. Keskikoron hie-

noiseen nousuun vaikutti korkeakorkoisten kulutusluottojen noston suuri määrä vuoden 

2021 lopulla. Tiukemman korkokaton päätyttyä edellä mainittujen kulutusluottojen kes-

kikorko nousi ja lähenteli 12 prosenttia joulukuussa 2021. 

 

Suomalaiset nostavat valtaosan kulutusluotoistaan Suomessa operoivilta luottolaitok-

silta (Aaltonen & Koskinen, 2022). Kaikista kulutusluotoista lähes 70 prosenttia on peräi-

sin luottolaitoksilta. Luottolaitoksien taseessa vakuudettomien kulutusluottojen määrä 

on noussut huomattavasti. Vuoden 2021 lopussa suomalaisten luottolaitosten kulutus-

luottokanta oli arvoltaan 16,8 miljardia euroa. Vakuudettomat lainat muodostivat 41 

prosenttia kaikista kulutusluotoista. Kasvua on ollut, sillä vuonna 2014 ne muodostivat 

26 prosenttia. Koronapandemian aikana ulkomaisten verkon välityksellä toimivien pank-

kien kulutusluottokanta pieneni hieman. Vuoden 2021 lopussa näiden pankkien kulutus-

luottokanta oli arvoltaan 2,6 miljardia euroa. Samaan aikaan nämä pankit pitivät hallus-

saan noin 20 prosentin markkinaosuutta vakuudettomissa kulutusluotoissa. 

 

Aaltonen ja Koskinen (2022) kirjoittavat pandemian ja tiukentuneen lakisääntelyn vaikut-

taneen erityisesti pienlainoja tarjoaviin toimijoihin. Näiden yritysten lainakanta jatkoi su-

pistumistaan pandemian aikana. Vuonna 2018 lainakanta oli suuruudeltaan 700 miljoo-

naa euroa. Kesäkuussa 2021 kanta oli pienentynyt 270 miljoonaan euroon. Vuoden 2021 

lopussa kanta oli enää hieman reilu 200 miljoonaa euroa. Pienlainoja tarjoavat toimivat 



38 

 

ovat kapea-alaisesti keskittyneet tietynlaisten luottojen myöntämiseen, sillä kaikki nii-

den tarjoamat luotot ovat vakuudettomia. Kokonaiskuvassa kuluttajilla on vain vähän 

luottoja näiltä tarjoajilta, koska vuoden 2021 lopussa kulutusluottokannassa oli vain 1 

prosentin verran näitä luottoja. Pienlainayhtiöistä nostettujen luottojen korko on tavan-

omaista korkeampi, sillä joulukuussa 2021 keskikorko lähenteli 40 prosenttia. Keskimää-

räinen takaisinmaksuaika luotolle oli samaan aikaan 4 vuotta ja 7 kuukautta. 

 

Pandemiatilanteen jäätyä taka-alalle ja elämän normalisoituessa, on kulutusluottojen 

kysyntä jatkunut suurena. Suomen Pankin (2022) tiedotteen mukaan suomalaiset nosti-

vat vakuudettomia kulutusluottoja 368 miljoonan euron arvosta toukokuussa 2022. 

Määrä on 15 prosenttia suurempi kuin edeltävän vuoden vastaavana aikana ja suurin 

kuukausittainen nostomäärä seurannan aikana. Nostettujen luottojen keskikorko oli 8,2 

prosenttia.  

 

Viime vuosina suomalaisten kotitalouksien kokonaiskulutusluottokanta on jatkanut 

nousu-uralla ja vuoden 2024 kesäkuussa sen suuruus on 27,7 miljardia euroa (Luukkonen 

Yli-Rahnasto & Tähtinen, 2025, s. 56–57). Vuosittainen kasvuvauhti on ollut 2,6 prosent-

tia. 13,6 miljardia euroa tästä kokonaiskulutusluottokannasta on vakuudettomia kulutus-

luottoja, joten suhteellisesti hienoisesti yli puolet ovat vakuudettomia. Vakuudettomien 

kulutusluottojen kasvu on ollut 3,7 prosenttia eli hieman nopeampaa. Valtaosa kulutus-

luotoista otetaan Suomessa toimivista luottolaitoksista, tarkemmin 68 prosenttia kai-

kista kulutusluotoista. Jo korona-aikaan Suomen kulutusluottomarkkinoilla markkina-

osuuttaan kasvattivat rajojen yli lainaavat luottolaitokset. Kehitys on jatkunut saman-

suuntaisena, sillä näiltä toimijoilta otettiin 17 prosenttia kaikista kulutusluotoista kesä-

kuussa 2024. Kulutusluottojen korkotaso on myös vaihdellut alkuun nousevien ja sitä 

seuranneiden laskevien markkinakorkojen seurauksena, sillä suurin osa kulutusluotoista 

on sidottu euriborkorkoihin.  

 

Luukkonen Yli-Rahnasto ja Tähtinen (2025, s. 57) jatkavat Suomessa toimivien luottolai-

tosten myöntämien kulutusluottojen kannan olleen melkein 18 miljardia euroa 



39 

 

syyskuussa 2024. Uusia vakuudettomia kulutusluottoja nostettiin 157 miljoonan euron 

arvosta syyskuussa 2024. Näiden luottojen keskikorko oli 8,7 prosenttia. Korkotasossa on 

tapahtunut laskua, sillä vuotta edeltävänä aikana korot olivat keskimäärin 11 prosenttia. 

Vahingollisempana nähdyt korkeakorkoisten kulutusluottojen tarjoajat myönsivät 23 % 

syyskuussa 2024 nostetuista uusista vakuudettomista kulutusluotoista. Näiden toimijoi-

den luottojen keskikorko oli 13,3 %. Myös kulutusluottojen takaisinmaksuajat ovat pi-

dentyneet ja aikaisemman kehityskulun voidaan nähdä jatkuneen. Luottolaitosten 

myöntämien uusien vakuudettomien kulutusluottojen keskimääräinen takaisinmaksu-

aika oli 6 vuotta ja 6 kuukautta syyskuussa 2024.  

 

Suomessa toimivien sekä Suomeen rajan yli lainaavien luottolaitosten lisäksi suomalaiset 

kuluttajat nostavat kulutusluottoja myös muilta rahoituslaitoksilta. Luukkonen Yli-Rah-

nasto ja Tähtinen (2025, s. 58–59) kirjoittavat muiden rahoituslaitosten myöntämien ku-

lutusluottojen kannan olleen 470 miljoonan euron suuruinen kesäkuussa 2024. Vakuu-

dettomia kulutusluottoja nostettiin suomalaisten kuluttajien toimesta 48 miljoonan eu-

ron edestä kesäkuussa 2024. Vuoden takaiseen verrattuna luottoja nostettiin 26 % vä-

hemmän. Kulutusluotto- ja pienlainayhtiöiden kulutusluottokanta on jatkanut supistu-

mistaan. Kesäkuussa 2024 näiden niin kutsuttujen pikaluottoyritysten kulutusluotto-

kanta oli hieman alle 80 miljoonaa euroa. Kiristyneet korkokatot ovat vaikeuttaneet eten-

kin pikaluottoyritysten toimintaa ja niiden markkinaosuus kulutusluottojen tarjoajissa on 

laskenut tasaisesti. Pikaluottoyritysten kulutusluottokannan keskikorko oli 28,7 prosent-

tia kesäkuussa 2024, kun se edeltävänä vuonna samaan aikaan oli 30,9 prosenttia. Las-

kenutta korkotasoa selittää kiristyneet korkokatot, koska uusista myönnetyistä kulutus-

luotoista ei ole enää mahdollista saada sääntelyä edeltäneen ajan korkeita korkoja. Pika-

luottoyritykset ovat myös kasvattaneet myöntämiensä kulutusluottojen keskimääräistä 

takaisinmaksuaikaa. Takaisinmaksuaika oli keskimäärin 8 vuotta kesäkuussa 2024. Alla 

olevassa kuviossa 1 on havainnollistettu suomalaisten kotitalouksien kulutusluottokan-

nan kehitystä vuosien 2017–2024 aikana. 

 



40 

 

 

Kuvio 1. Kotitalouksien kulutusluottokanta, miljardia euroa (Suomen Pankki, 2025b). 

 

 

5.1 Lakisääntelyiden toimivuus ja tehokkuus 

Kulutusluotoille on olemassa monia sääntelykeinoja. Anderson ja Jackson (2018, s. 131) 

kirjoittavat vaihtoehtojen olevan kulutusluottojen suora kieltäminen, enimmäiskoron ra-

joittaminen, kulutusluoton enimmäissumman rajoittaminen, yhtäaikaisten kulutusluot-

tojen määrän rajoittaminen, kulutusluoton takaisinmaksuajalle asetettavat ala- ja ylära-

jat ja uuden kulutusluoton oton odotusaika. Suomessa sääntely on painottunut vahvasti 

enimmäiskoron asettamiseen kulutusluotoille yllä olevista vaihtoehdoista. 

 

Takalo (2019, s. 348–349) käsittelee artikkelissaan perusteita kulutusluottojen säänte-

lylle ja pohtii optimaalista sääntelytapaa. Useissa Euroopan maissa on herännyt huoli 

kotitalouksien ylivelkaantumisesta ja Euroopan järjestelmäriskikomitea varoitti Suomea 

ja 7 muuta EU-maata vuonna 2016 kotitalouksien korkeasta velkaantumisasteesta. Kulu-

tusluottomarkkinoiden sääntelyn motiivina on usein käytetty tarvetta hillitä kotitalouk-

sien velkaantumista. Suomessa rahoitusviranomaiset ovat korostaneet asuntolainamark-

kinoiden sääntelyn tarvetta hillitäkseen kotitalouksien velkaantuneisuutta. Tärkein 



41 

 

yksittäinen poliittinen toimi on ollut asuntolainan koron vähennyskelpoisuuden asteittai-

nen poistaminen, joka päättyi lopullisesti tammikuussa 2023 (Hiilamo, 2023). Vähennys-

kelpoisuuden poistaminen nostaa asuntolainan reaalikorkoa ja näin ollen tekee lainasta 

kalliimpaa kuluttajille (Takalo, 2019, s. 349). Kulutusluottojen sääntelyn keskeisenä pe-

rusteena on ollut kuluttajien ylivelkaantumisen vähentäminen, mutta kulutusluottojen 

sääntely on noudattanut päinvastaista kaavaa. Korkokattojen asettaminen nimittäin te-

kee kulutusluotoista edullisempia kuluttajille. Lisäksi sääntelyn kohdentaminen kapea-

alaisesti vain yhteen luottotyyppiin, kuten kulutusluottoihin ei ole tehokkain toteutus-

tapa. Kulutusluottojen käytölle on tyypillistä, että niitä nostetaan muiden luottojen ly-

hentämiseen. Tästä syystä kotitalouksien ylivelkaantumiseen puuttuvan sääntelyn tulisi 

olla kokonaisvaltaista, jossa huomioidaan kaikki luottomuodot.  

 

Oikeutuksena kulutusluottojen sääntelylle on monessa yhteydessä kuluttajien suojaami-

nen niiden haitoilta (Takalo, 2019, s. 349–350). Osaa markkinoilla olevista rahoitusmark-

kinatuotteista pidetään niin monimutkaisina, että niiden käytölle on asetettava rajoituk-

sia. Heikon talousosaamisen kuluttajan voi olla vaikeaa hahmottaa kulutusluoton todel-

lisia kustannuksia, koska kulutusluotoissa takaisinmaksuajan ollessa lyhyt voi myös korko 

näyttää alkujaan pieneltä, vaikka vuosittainen korkoprosentti olisikin korkea. Monimut-

kaisuuden vähentämiseksi kulutusluottojen hintojen läpinäkyvyyden parantaminen olisi 

askel kohti parempaa sääntelyä ja myös makrovakausnäkökulmasta järkevää. Hintalä-

pinäkyvyyden lisäksi lainanhakuprosessia voisi olla tarpeen muuttaa, sillä osa kuluttajista 

ei nosta kulutusluottoa todelliseen tarpeeseen. Esimerkiksi Tanskassa on käytössä 48 

tunnin kestoinen odotusaika kulutusluottojen nostamiselle. Tänä aikana kuluttaja on pa-

kotettu miettimään nostotarvettaan ja luoton saa aikaisintaan nostettua 48 tunnin ku-

luttua myöntävästä lainapäätöksestä.  

 

Skiba (2012, s. 1046) kirjoittaa, että verrattuna moniin markkinoilla tarjolla oleviin rahoi-

tustuotteisiin, kulutusluotot ovat pohjimmiltaan tuotteena suhteellisen yksinkertaisia ja 

niiden kustannukset ovat ymmärrettävissä, kunhan ne on esitetty selkeästi. On muistet-

tava, että myös kuluttajilla itsellään on vastuu omista taloudellisista päätöksistään ja 



42 

 

heidän arviointikykyynsä on pystyttävä luottamaan, eikä kaikkea vastuuta voida poistaa 

sääntelyllä. Hyvä uutinen on se, että keskiverto suomalainen kuluttaja arvioi lainanotto-

kykynsä suhteellisen oikein (Takalo, 2019, s. 350). Tästä syystä olisi tärkeää, että ennen 

sääntelyn voimaantuloa lainsäätäjillä olisi luotettavaa tutkimustietoa siitä, ymmärtä-

vätkö kuluttajat kulutusluottojen kustannukset.  

 

Takalo (2019, s. 350) toteaa korkokattojen olevan laajasti käytössä myös muissa EU-

maissa kulutusluottojen sääntelykeinona. Kuitenkin taloustieteellisestä kirjallisuudesta 

on löydettävissä useita syitä korkokattoa vastaan. Kaikki perustuu hintamekanismin häi-

riöttömään toimintaan, jolla taataan resurssien tehokas käyttö markkinataloudessa. Ku-

lutusluottomarkkinat eivät ole poikkeus ja korkokatto häiritsee hintamekanismin toimin-

taa. Kulutusluottojen korkokattojen on todettu olevan haitallisia kuluttajille sekä talou-

den toiminnalle. Yleensä sääntelyn perustana on poliittiset syyt, eikä kansalaisten hyvin-

voinnin lisääminen. Ongelmalliseksi korkosääntelyn tekee myös se, että sen kiertäminen 

on suhteellisen helppoa ja sen seurauksena todelliset vaikutukset jäävät vähäisiksi.  

 

Takalo (2019, s. 351) jatkaa korkokaton tekevän kulutusluotoista edullisempia kuluttajille. 

Jos oletetaan kulutusluottojen kysynnän olevan laskeva niiden hinnan noustessa, kuten 

on kyse normaalin hyödykkeen kohdalla, niin korkokatto lisää kulutusluottojen kysyntää. 

Lainsäätäjän tavoitteena on ollut kulutusluottojen kysynnän pienentäminen, jolloin oi-

kea tapa olisi tehdä kulutusluotoista kalliimpia kuluttajille. Tämän pohjalta korkokatto-

sääntely ei olisi toimivin ratkaisu, eikä se ole linjassa tutkimustiedon kanssa, jos tavoit-

teena on kulutusluottojen kysynnän laskeminen. Korkokaton on myös huomattu voivan 

lisätä luoton kysyntää alhaisen luottokelpoisuuden kuluttajilla. Tällöin epäsymmetrisen 

informaation aiheuttama haitallinen valikoituminen voi lisääntyä, kun luoton hinta las-

kee. Lopuksi ehdotetaan, että tavoitteen ollessa kulutusluottojen koron säätely, mielek-

käämpi tapa olisi minimi korkotason asettaminen kulutusluotoille kuin korkokaton.  

 

Enimmäiskoron asettaminen voi myös johtaa kulutusluottojen liikakysyntään, koska se 

lisää luottojen kysyntää, mutta samaan aikaan saattaa vähentää tarjontaa (Takalo, 2019, 



43 

 

s. 351). Tässä tapauksessa liikakysyntä voi kohdistua myös sääntelemättömille luotto-

markkinoille, jossa velkojat saattavat toimia epämääräisesti. Näin ollen kulutusluottojen 

tarjonnan rajoittaminen keinotekoisesti ei ole kuluttajien tai talouden edun mukaista. 

Lisäksi korkokatto voi vähentää luoton tarjoajien kannustimia kuluttajien luottokelpoi-

suuden arviointiin. Korkokaton seurauksena onnistuneen ja epäonnistuneen luoton-

myöntöpäätöksen ero kapenee. Toisaalta luottoa hakevien kuluttajien keskimääräisen 

luottokelpoisuuden lasku pakottaa luoton tarjoajat arvioimaan paremmin hakijan luot-

tokelpoisuutta ja näin ollen lisää kannustimia sen arviointiin.  

 

Takalo (2019, s. 351) kirjoittaa korkokatolle löytyvän myös puolustajia taloustieteilijöiden 

keskuudesta. Glaeser ja Scheinkman (1998, s. 1) väittävät korkokaton toimivan eräänlai-

sena sosiaalivakuutuksena, joka siirtää varallisuutta periodeilta, kun kuluttajilla on alhai-

nen tulojen rajahyöty ja he toimivat lainoittajina, periodeille, jolloin heillä on korkea tu-

lojen rajahyöty ja he toimivat lainaajina.  

 

Suomessa vuoden 2019 lakiuudistuksessa otettiin käyttöön myös muita keinoja korkoka-

ton lisäksi kulutusluottojen sääntelyyn (HE 230/2018 vp, s. 15–16). Esimerkiksi muita 

luotosta perittäviä kustannuksia rajoitettiin ja luotonmyöntäjien seuraamuksia heidän 

periessään liikaa muita luottokustannuksia kiristettiin. Tämänkaltainen toiminta on osoi-

tus alkuperäisen sääntelyn puutteellisuudesta ja jatkuvat yritykset luoda uutta sääntelyä 

ja paikata jo olemassa olevaa ovat tunnusmerkki huonosta sääntelystä (Takalo, 2019, s. 

351–352). Toisaalta todellisen vuosikoron ilmoittamisvelvollisuutta pidetään oikean-

suuntaisena sääntelynä ja tämä on myös Suomessa pakollinen tieto luotonmyöntäjien 

ilmoittaa. Hintaläpinäkyvyyden lisäämisen on todettu parantavan kuluttajan asemaa ja 

mahdollisuuksia vertailla kulutusluottojen kustannuksia. Hintaläpinäkyvyyden lisäksi 

sääntelyssä tulisi huomioida behavioraalinen taloustiede. Esimerkiksi Tanskassa käytössä 

oleva malli, jossa kuluttaja voi peruuttaa luottonsa pakollisen viiveen aikana ja saa sen 

käyttöönsä vasta tämän jälkeen perustuu behavioraalisen taloustieteen tutkimustulok-

siin. Sääntelyä voidaan myös käyttää lisäämään luotonmyöntäjien kannustimia ja paran-

tamaan heidän mahdollisuuksiaan kuluttajien luottokelpoisuuden arviointiin. Yksi 



44 

 

tällainen keino on helpottaa tiedonsaantia hakijoista esimerkiksi positiivisen luottotieto-

rekisterin avulla. Näin luotonmyöntäjällä on käytössään enemmän tietoa hakijan talou-

dellisesta tilanteesta ja siten kyky arvioida luottokelpoisuus kokonaisvaltaisemmin. 

 

Suomen kulutusluottomarkkinoiden sääntelyn toimivuutta ja tehokkuutta voidaan arvi-

oida vertailemalla toteutettuja sääntelykeinoja aiheesta tehtyihin tutkimuksiin ja niistä 

saatuihin tuloksiin. Kulutusluottomarkkinoiden sääntely Suomessa on rakentunut korko-

katon ympärille. Takalon (2019, s. 352) mukaan korkokatto ei saa kannatusta tutkimus-

tiedon valossa, koska kulutusluotoista tehdään silloin edullisempia kuluttajille ja tämän 

seurauksena niiden kysyntä kasvaa. Yleisesti sääntelyn tulisi välttää puuttumista hinta-

mekanismin toimintaan. Siispä Suomessa toteutettu asteittainen korkokaton alentami-

nen ei ole asiantuntijoiden mielestä tehokkain tapa ja kulutusluotoista tulisi tehdä kal-

liimpia, jos niiden kysynnän toivotaan kääntyvän laskuun.  

 

Lopuksi Takalo (2019, s. 353) toteaa, että tehokkaan ja toimivan sääntelyn tulisi olla ko-

konaisvaltaista, jolloin siinä otetaan huomioon kaikki luottomuodot, joilla kotitaloudet 

velkaantuvat. Viime vuosien aikana Suomessa asuntolainoista on tehty kalliimpia sään-

telyn keinoin, kun taas kulutusluotoista on tehty edullisempia. Tämä on osoitus sääntelyn 

epäjohdonmukaisuudesta. Toiseksi hintaläpinäkyvyyden lisääminen saa kannatusta tut-

kijoilta. Tästä esimerkkinä on todellisen vuosikoron ilmoittaminen luottoa hakiessa, mikä 

on myös Suomessa käytössä. Lisäksi behavioraaliseen taloustieteeseen pohjautuvat kei-

not saavat kannatusta tutkijoilta. Esimerkiksi kulutusluottojen mainonnan rajoittaminen 

perustuu behavioraaliseen taloustieteeseen. Tähän on myös Suomessa tartuttu ja kulu-

tusluottojen mainontaa on rajoitettu sääntelyllä. Sääntelyn avulla voidaan myös helpot-

taa luotonmyöntäjän mahdollisuuksia kerätä informaatiota hakijan luottokelpoisuudesta 

esimerkiksi positiivisen luottotietorekisterin avulla. Positiivinen luottotietorekisteri otet-

tiin Suomessa käyttöön 1.4.2024 (Vero, 2025). Sen avulla hakijan luottokelpoisuus saa-

daan arvioitua entistä tarkemmin ja luottopäätöksiä voidaan tehdä paremman tiedon 

pohjalta. Positiivisen luottotietorekisterin on todettu lisäävän informaatiota kulutusluot-

tomarkkinoilla, joten sen käyttöönottoa voidaan pitää hyvänä ratkaisuna. Suomessa 



45 

 

toteutettu korkokaton alentaminen saa kritiikkiä tutkijoilta, sillä se on ristiriidassa heidän 

näkemyksien kanssa. Sääntelyssä on kuitenkin myös oikeanlaisia elementtejä, kuten hin-

taläpinäkyvyyden lisääminen sekä kulutusluottojen markkinoinnin rajoittaminen. Lisäksi 

mainittakoon myös viimeisimpänä käyttöönotettu positiivinen luottotietorekisteri. 

Vaikka korkokatto yksinään ei olisi toimivin ja tehokkain tapa, on onneksi sen rinnalle 

otettu myös muita keinoja, joita myös tutkijat kannattavat. 

 

 

5.2 Asiantuntijoiden näkemyksiä sääntelystä 

Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha Pantzar pitää todennäköisenä maksuhäiriömerkintö-

jen kasvua lyhyellä aikavälillä vuoden 2019 korkokattouudistuksen voimaantulon jälkeen 

Uusitalon (2019) haastattelussa. Luotonantajista tulee varovaisempia, sillä he eivät ole 

valmiita ottamaan samanlaisia riskejä tuotto-odotuksen pienentyessä. Luotonmyöntäjät 

eivät myönnä lainaa enää niille kuluttajille, joiden takaisinmaksukyky on heikko. Tämän 

seurauksena taloudellisessa ahdingossa olevat kuluttajat eivät saa enää lisälainaa, jolla 

maksaa vanhat lainat takaisin. Tällainen kuluttaja ei suoriudu maksuvelvoitteistaan ja hä-

nelle tulee maksuhäiriömerkintä. Pantzarin mielestä maksuhäiriömerkinnän saamisessa 

on valoisakin puoli, sillä se katkaisee velkakierteen. Kaikkien etu on saada velkakierre 

katkaistua ensi tilassa, koska sitä pienemmäksi jää lopullisen takaisinmaksettavan sum-

man suuruus.  

 

Pantzarin näkemys saa tukea Luotosen ja muiden (2021, s. 17) tutkimuksesta maksuhäi-

riöiden kehityksestä vuoden 2019 lakiuudistuksen jälkeen. He havaitsivat, että kulutus-

luottoihin liittyvät maksuhäiriömerkinnät kasvoivat vuoden 2020 ensimmäisellä neljän-

neksellä selvästi aiempaa korkeammalle tasolle. Tästä voidaan tehdä tulkinta, että 2019 

korkokatolla oli maksuhäiriömerkintöihin niitä kasvattava vaikutus. Vaikeassa taloudelli-

sessa tilanteessa olevat kuluttajat ovat saaneet maksuhäiriömerkinnän, koska korkean 

riskin lainaajien luotonsaanti on vaikeutunut kiristyneen korkokaton myötä.  

 



46 

 

Kuluttaja-asiamies Katri Väänänen (2019) kirjoittaa blogissaan 1.9.2019 voimaantulevan 

sääntelyn koskevan ainoastaan sen jälkeen solmittuja luottosopimuksia. Siispä markki-

noille jää tuhansia kuluttajia, joiden vuosikorot pysyvät kohtuuttomalla tasolla. Tässä jou-

kossa on paljon erittäin heikossa asemassa olevia kuluttajia, jotka eivät pääse hyötymään 

uuden sääntelyn mukanaan tuomista edullisemmista luotoista. Tiukemman korkokaton 

tultua luotonantajille jää silti mahdollisuus kasvattaa tuottojaan. Tämä tapahtuu luotto-

summien kasvattamisella sekä laina-aikojen pidentämisellä. Lisäksi monet kuluttajat ei-

vät tiedosta oikeuttaan luottokustannusten kohtuullistamiseen. Sen seurauksena velko-

mushaasteet ratkaistaan lainanmyöntäjien kovien korkovaatimusten mukaan. 

 

Kalmi (2020) esitti eduskunnan talousvaliokunnalle asiantuntijalausuntonsa koskien ko-

ronapandemian tilapäistä lakisääntelyä. Lausunnon mukaan entistä harvempi kuluttaja 

saa hyväksyttyjä kulutusluottopäätöksiä. Hyvän takaisinmaksukyvyn kuluttajat saavat 

edelleen lainan pankista, kun korkeariskiset kuluttajat joutuvat turvautumaan muihin 

toimijoihin. Lakiuudistuksen uskotaan hankaloittavan eniten muiden luottolaitosten tar-

joamia lainoja. Toisaalta kaikista heikoimman maksukyvyn kuluttajien uskotaan pudon-

neen pois kulutusluottomarkkinoilta jo syksyn 2019 lakiuudistuksessa, joten tällä muu-

toksella ei ole vaikutusta heidän tilanteeseensa. Markkinoiden tarjontapuolen oletetaan 

kokevan muutoksia. Tukalimpaan tilanteeseen joutuvat pienet kotimaiset yritykset. Koti- 

ja ulkomaisten pankkien uskotaan kykenevän sopeutumaan tilanteeseen ja pärjäävän 

markkinoilla jatkossakin. 

 

Kalmi (2020) pitää erikoisena kulutusluottojen jakamista raha- ja hyödykesidonnaisiin 

luottoihin. Velkaongelmaisille on tyypillistä monien erityyppisten velkojen kertyminen, 

joten löysemmin säännellyt hyödykesidonnaiset luotot ovat yhtä vahingollisia aiheutta-

maan ylivelkaantumista. Lisäksi vain yhden tyyppinen lainakin riittää velkaongelman syn-

tymiseen. Pidetään ilmeisenä, että kulutusluottojen suuruus sekä takaisinmaksuaika kas-

vavat. Li ja muut (2012, s. 214) havaitsivat tutkimuksessaan korkokaton alentamisen pi-

dentävän kulutusluottojen takaisinmaksuaikaa. Oletuksena on, että markkinoilta poistuu 

suuruudeltaan pienet ja maksuajaltaan lyhyet kulutusluotot (Kalmi, 2020). Kuluttaja, 



47 

 

joka olisi tällaisen tarpeessa, ei sellaista saa. Tämän seurauksena kuluttaja saattaa olla 

pakotettu ottamaan tarpeettoman suuria lainoja.  

 

Kalmi (2020) ennakoi lakiesityksen kaventavan kulutusluottojen tarjontaa. Kuitenkin luo-

tontarpeessa ei nähdä vähentymisen merkkejä ja päinvastoin koronaviruspandemian us-

kotaan kasvattavan lainantarvetta. Sen seurauksena luottoa saatetaan päätyä hakemaan 

virallisten lainamarkkinoiden ulkopuolelta. 

 

Luotonen ja muut (2020, s. 20–22) havainnollistavat kuluttajien ulosjääntiä luotonannon 

piiristä korkokattosääntelyn seurauksena kuviossa 2. Kulutusluottojen tarjoajien ei ole 

liiketoiminnallisesti kannattavaa myöntää vakuudettomia luottoja alhaisella korolla, kun 

kyseessä on heikon maksukyvyn kuluttaja. Murto-osalle kuluttajista luotonmyöntäminen 

ei ole kannattavaa edes 20 prosentin vuosikorolla. Joillekin kuluttajista lainaaminen kan-

nattaa 20 prosentin vuosikorolla. Tämä edellyttää kuitenkin suurempia lainasummia ja 

pidempiä takaisinmaksuaikoja. Jäljelle jää vakavaraiset kuluttajat, joille lainaaminen py-

syy kannattavana 10 prosentin vuosikorolla. Tilapäisen korkokaton seurauksena luotto-

markkinoilta tippuu ne kuluttajat, joille lainaaminen ei ole järkevää alle 10 prosentin vuo-

sikorolla. Näiden kuluttajien osuutta lainamarkkinoilla ei tule väheksyä ja heidän luoton-

saantimahdollisuutensa tulevat vähenemään.  

 



48 

 

 

Kuvio 2. Esimerkki siitä, miten korkokatto sulkee osan väestöstä ulos lainanannon piiristä (Luo-
tonen ja muut, 2020, s. 21). 

 

Kalmi (2023) lausui eduskunnan talousvaliokunnalle asiantuntijalausuntonsa koskien 

vuoden 2023 korkokattouudistusta. Ensinnäkin yleisellä korkotasolla on vaikutusta luot-

tojen tarjontaan, koska luotonantajien ottolainauksen kustannukset riippuvat sen kehi-

tyksestä. Korkokaton vallitessa vakuudellisten luottojen korot nousevat yleisen korkoke-

hityksen mukana, mutta vakuudettomien kulutusluottojen eivät, jolloin ensin maini-

tuista tulee houkuttelevampi vaihtoehto luotonmyöntäjille. Lisäksi alati kohonnut inflaa-

tio on nostanut korkotasoa, mikä myös laskee luottojen reaalisia tuottoja. Näin ollen kor-

kokaton olemassaolo vähentää kulutusluottojen tarjontaa yleisen korkotason noustessa. 

 

Kalmin (2023) mukaan olisi hyvä muistaa, että luoton kohtuullisen hinnan arviointi tulisi 

olla kokonaisvaltaista. Arviointiin vaikuttavat koron lisäksi myös luoton suuruus ja takai-

sinmaksuaika. Ongelmallisimpina koettujen pienien lyhyen laina-ajan ja korkean koron 

luottojen tarjoaminen ei ole kannattavaa lakiesityksen korkotasoilla. Näiden niin kutsut-

tujen pikavippien tarjonta onkin pienentynyt käytännössä olemattomiin vuosien 2013 

sekä 2019 korkokattojen seurauksena. Pikavipit toivat mukanaan paljon ongelmia, mutta 

niiden tilalle tulleet pidemmät, suuremmat ja lopulta kalliimmaksi muodostuvat luotot 

eivät ole nekään täysin ongelmattomia. Toisaalta korkokatto pakottaa luotonmyöntäjät 



49 

 

arvioimaan tarkemmin hakijan luottokelpoisuuden, jonka nähdään vähentävän velkaan-

tuneisuutta.  

 

Sääntelyn keskeisenä perusteluna on usein käytetty ylivelkaantumisen vähentämistä. 

Hieman yllättävästi hallituksen esityksessä on todisteita velkaongelmien vähentymi