Petra Kajanus Täysi-ikäisen päämiehen asema ja oikeudet holhoustoimilain mukaisessa merkityksessään Vaasa 2023 Johtamisen akateeminen yksikkö Julkisoikeuden pro gradu -tutkielma Hallintotieteiden maisteriohjelma 2 VAASAN YLIOPISTO Johtamisen akateeminen yksikkö Tekijä: Petra Kajanus Tutkielman nimi: Täysi-ikäisen päämiehen asema ja oikeudet holhoustoimilain mukaisessa merkityksessään Tutkinto: Hallintotieteiden maisteri Oppiaine: Julkisoikeus Työn ohjaaja: Niina Mäntylä Valmistumisvuosi: 2023 Sivumäärä: 106 TIIVISTELMÄ: Ennen nykyisen kaltaista holhoustoimilakia holhoustoimen hoitaminen kuului holhottavan suvulle. Holhousjärjestelmän pääasiallisena tehtävänä oli turvata omaisuuden säilyminen siten, että holhoojalle ja holhottavan suvulle jäisi mahdollisimman suuri perintö holhottavan kuoltua. Holhousjärjestelmä rakentui edistämään holhoojan ja holhottavan suvun eikä holhottavan itsensä etua. Vuonna 1898 holhoustoimen järjestäminen siirrettiin suvulta viranomaisille. Tällöin holhouksen tarkoituksena ei ollut enää holhoojan ja holhottavan suvun vaan itse holhottavan etujen edistäminen. Vuonna 1999 yksilön etuja edistettiin edelleen, kun holhottava-termin tilalle tuli päämies ja holhooja-termin korvasi edunvalvoja. Termeinä edunvalvoja ja päämies kuvaavat edunvalvonnan luonnetta paremmin kuin nämä edelliset, henkilöä jopa alistavat termit. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tarkastella täysi-ikäisen päämiehen asemaa ja oikeuksia holhoustoimilain mukaisessa merkityksessään. Tutkielman tutkimuskysymyksenä on, kuinka päämiehen asema ja oikeudet näyttäytyvät edunvalvonnan järjestämisessä ja mitä laadullisia edellytyksiä edunvalvonnalle voidaan esittää voimassa olevan oikeuden mukaan. Tutkielma sijoittuu oikeudenalajaottelussa siviilioikeuteen kuuluvaan henkilö- ja persoonallisuusoikeuden alaan. Henkilö- ja persoonallisuusoikeus jakautuu edelleen neljään oikeudenalaan, joista edunvalvontaoikeuteen tutkielma tarkalleen ottaen sijoittuu. Edunvalvontaoikeuteen sisältyvän holhoustoimilain mukainen edunvalvonta rakentuu kahdelle prima facie -pääperiaatteelle, joita ovat suojaamisen ja itsemääräämisen periaate. Lisäksi tutkielmassa korostuvat päämiehen etujen ensisijaisuus sekä päämiehen asemaa ja oikeuksia koskeva kuulemis- ja yhteistoimintasäädös, joka konkretisoituu erityisesti päämiehen ja edunvalvojan välisessä relaatiossa. Tutkielman pääasiallinen metodi on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen. Tutkielmassa hyödynnetään erityisesti kansallista lainsäädäntöä, lainvalmisteluaineistoa ja oikeuskäytäntöä sekä eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuja. Lainopillisen metodin lisäksi sivuan tutkielmassani oikeuspoliittiselle tutkimukselle tyypillisiä, de lege ferenda -tulkintasuosituksia. Tutkielman johtopäätöksinä voitanee todeta, että päämiehen asema ja oikeudet näyttävät toteutuvan holhoustoimilain mukaisen edunvalvonnan järjestämisessä kyseessä olevan lain mukaisten edunvalvonnan periaatteiden sekä edunvalvojan toiminnan kautta. Lisäksi tutkielmasta esille nousseiden seikkojen perusteella voidaan todeta, että holhoustoimilain mukainen edunvalvonta edellyttää harkintaa. Edunvalvojan tehdessä harkintaa dynaamisessa oikeudenalan toimintaympäristössä, pystyy hän toteuttamaan holhoustoimilain mukaisen edunvalvonnan periaatteita parhaalla mahdollisella tavalla ja näin ollen tekemään päämiehen edun kannalta parhaimman ratkaisun. AVAINSANAT: edunvalvontaoikeus, laki holhoustoimesta, edunvalvonta, päämies, edunvalvoja. 3 Sisällys 1 Johdanto 7 1.1 Tutkielman lähtökohdat 7 1.2 Tutkielman tutkimuskysymys ja rakenne 12 1.2.1 Tutkimuskysymys 12 1.2.2 Aikaisempi holhoustoimilain mukaisen edunvalvonnan tutkimus 13 1.2.3 Rakenne 13 1.3 Holhouksesta edunvalvontaan 15 1.3.1 La danse macabre –kuolemantanssi 15 1.4 Tutkimuksellinen viitekehys 19 1.4.1 Oikeudenalajaotus 19 1.4.2 Metodiset valinnat 20 2 Edunvalvonnan järjestämiskysymyksiä 25 2.1 Edunvalvontaan määräämisen edellytyksistä 25 2.1.1 Oikeustoimikelpoisuus 25 2.1.2 Hakijalegitimaatio edunvalvontaan määrättäessä 28 2.1.3 Edunvalvontakynnys 28 2.2 Edunvalvoja 34 2.2.1 Yleinen edunvalvoja 36 2.2.2 Ostopalveluina tuotetut edunvalvontapalvelut 37 2.2.3 Yksityinen edunvalvoja 44 2.3 Edunvalvontapalkkio 45 3 Edunvalvojan toiminnan valvonnasta 49 3.1 Vahingonkorvausvelvollisuus ja edunvalvojan vaihtaminen 50 3.1.1 Vahingonkorvausvelvollisuus 50 3.1.2 Edunvalvojan vapauttaminen tehtävästään ja uuden edunvalvojan määrääminen 55 4 Edunvalvojan ja päämiehen välinen relaatio 59 4 4.1 Päämiehen kuulemisesta suhteessa edunvalvojan toimivaltaan 59 4.1.1 Päämiehen kuulemisesta 59 4.1.2 Edunvalvojan toimivallasta 63 4.1.3 Läheisten kuulemisesta 65 4.2 Päämiehen huolenpidosta 66 4.2.1 Henkilöä koskevat asiat 66 4.2.2 Korostetusti henkilökohtaiset asiat 68 5 Edunvalvonnan laatuun ja sisältöön liittyviä kysymyksiä 69 5.1 Keskeiset käsitteet 69 5.1.1 Toimintakyky 69 5.1.2 Oikeudellinen toimintakyky 69 5.1.3 Oikeuskelpoisuus 71 5.2 Minimitason luovat päämiehen perus- ja ihmisoikeudet 71 5.2.1 Ihmisarvo 72 5.2.2 Oikeusturva 76 5.2.3 Omaisuuden suoja 77 5.2.4 Yksityisyyden suoja 78 5.3 Itsemääräämisoikeus ja suojaamisen periaate 78 5.3.1 Itsemääräämisoikeus 78 5.3.2 Suojaamisen periaate 82 5.4 Päämiehen etu 88 6 Johtopäätökset 91 Lähteet 96 5 Kuviot Kuvio 1. Voimassaolevat edunvalvonnat ja edunvalvontavaltuutukset. 10 Kuvio 2. Päämiesten ja valtuuttajien ikäjakauma. 11 Kuvio 3. Edunvalvontakynnys. 29 Kuvio 4. Päämiehen itsemääräämisoikeuden sääntely. 87 Kuvio 5. Holhoustoimilain mukaisen edunvalvonnan periaatteet. 92 Taulukot Taulukko 1. Oikeustoimikelpoisuuden asteittainen rajoittaminen. 26 Taulukko 2. Luvanvaraiset oikeustoimet. 62 Lyhenteet AL avioliittolaki (234/1929) AOA eduskunnan apulaisoikeusasiamies AVL arvonlisäverolaki (1501/1993) DVV Digi- ja väestötietovirasto dnro diaarinumero EIS Euroopan ihmisoikeussopimus (SopS 18/1990) EIT Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EOA eduskunnan oikeusasiamies EU Euroopan unioni EVVL laki edunvalvontavaltuutuksesta (648/2007) HAO hallinto-oikeus HE hallituksen esitys 6 HL hallintolaki (434/2003) HolhL holhouslaki (34/1898) (kumottu) HolhTL laki holhoustoimesta (442/1999) HO hovioikeus KHO korkein hallinto-oikeus KK kirjallinen kysymys KKO korkein oikeus KM komiteanmietintö KO käräjäoikeus KP kansalais- ja poliittiset (oikeudet) (SopS 8/1976, KP-sopimus) Ks. katso LaVM lakivaliokunnan mietintö PK perintökaari (40/1965) PL Suomen perustuslaki (731/1999) SopS Suomen säädöskokoelman sopimussarja TSS taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset (oikeudet) (SopS 6/1976, TSS- sopimus) VahL vahingonkorvauslaki (412/1974) vp valtiopäivät YK Yhdistyneet kansakunnat 7 1 Johdanto 1.1 Tutkielman lähtökohdat ”Sairaus ei kysy ihmisen ikää, onnettomuudet ja tapaturmat eivät ilmoita tulostaan. Vanhuus harvoin saapuu ilman vaivoja, kuolema ei pyydä lupaa.”1 Kuten Heikki Roiko-Jokela toteaa, elämää ei voi ennustaa. Holhoustoimesta annetun lain (442/1999 myöhemmin, holhoustoimilaki tai HolhTL) 1 §:n 1 momentin mukaan holhoustoimen tarkoitus on valvoa niiden henkilöiden etua ja oikeutta, jotka eivät vajaavaltaisuuden, sairauden, poissaolon tai muun syyn vuoksi voi itse pitää huolta taloudellisista asioistaan. Tällaisissa tilanteissa henkilö on usein muista riippuvaisessa asemassa, jonka vuoksi myös etenkin taloudellisille väärinkäytöksille altistumiselle on olemassa kohonnut riski. 2 Holhoustoimi on holhoustoimesta annetun lain mukaan merkittävä osa sitä suojaa, jota yhteiskunta tarjoaa sellaisille henkiköille, jotka eivät itse kykene pitämään huolta taloudellisista asioistaan3. Holhoustoimi on yksi edunvalvontaoikeuden osa-alueista, mutta edunvalvontaoikeuteen sisältyvät holhoustoimilain mukaisen edunvalvonnan lisäksi kaikki ne tavat, joilla henkilö voi omien asioidensa ja etujensa hoitamisen järjestää. Yksi tällaisista edunvalvontaoikeuteen sisältyvistä holhoustoimilain mukaisen edunvalvonnan vaihtoehtoisista järjestämistavoista on edunvalvontavaltuutus. Edunvalvontavaltuutusta sääntelee laki edunvalvontavaltuutuksesta (648/2007). Muita edunvalvonnan järjestämisen tapoja ovat muun muassa tavallinen valtuutus tai hoitotahto.4 Tässä pro gradu -tutkielmassa keskiössä on holhoustoimilain mukainen edunvalvonta. Holhoustoimilain mukainen edunvalvonta rakentuu kahdelle pääperiaatteelle, jotka ovat suojaamisen periaate, eli päämiehen suojaaminen häntä kontrolloimalla ja 1 Roiko-Jokela, 2006, s. 14. 2 HE 146/1998 vp, s. 29; Mäki-Petäjä-Leinonen, 2018, s. 5–6. 3 Välimäki, 2013, s. 3; KK 226/2019 vp, s. 1; KK 101/2021 vp, s. 1. 4 Tornberg & Kuuliala, 2015, s. 4. 8 itsemääräämisoikeuden periaate, eli päämiehen itsemääräämisoikeuden ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen.5 Suojaamisen periaatteella tarkoitetaan suojattavana olevan henkilön etujen vahvistamista. Itsemääräämisen periaatteeseen sisältyy puolestaan kaksi eri puolta, jotka ovat kompetenssi, eli henkilön kelpoisuus muuttaa oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan omilla tahdonilmaisuillaan. 6 Toinen itsemääräämisoikeuden puoli on immuniteetti. Tällä tarkoitetaan sitä, ettei kenelläkään toisella henkilöllä ole kelpoisuutta saada aikaan muutoksia yksilön oikeusasemassa7 . Nämä suojaamisen ja itsemääräämisen periaatteet voivat joutua ristiriitaan keskenään. Tällöin joudutaan miettimään, kumpi periaatteista asetetaan etusijalle. Lähtökohtana on itsemääräämisen periaatteen ensisijaisuus eräänlaisena prima facie -periaatteena. Tämä tarkoittaa sitä, että kyseinen periaate velvoittaa toimimaan, elleivät olosuhteet edellytä muuta.8 Edunvalvontaan määrättyjen, suojaamisen tarpeessa 9 olevien henkilöiden ryhmä on hyvin heterogeeninen, eli epäyhtenäinen. Syyt edunvalvontaan määräämiselle ovat moninaiset. Edunvalvontaan määrättyinä on kaikenikäisiä päämiehiä. Digi- ja väestötietoviraston (myöhemmin, DVV) tuottama kuvio osoittaa, että eniten voimassa olevia edunvalvontoja ja edunvalvontavaltuutuksia on kuitenkin ikäjakaumissa 65–79 ja 80–99. Syyt tähän ovat moninaiset. Suomen väestö ja väestön ikärakenne vanhenee. Erityisesti 65-vuotiaiden ja sitä vanhempien suhteellisen määrän uskotaan tulevaisuudessa jopa kasvavan.10 Eräs syy 5 Välimäki, 2001, s. 14; Kolehmainen, 2010, s. 264. 6 Antila, 2007, s. 87. 7 Helin, 2001, s. 1070. 8 Kolehmainen, 2010, s. 264–265; Helin, 2001, s. 1070; Antila, 2007, s. 87. 9 Mäki-Petäjä-Leinonen, 2013, s. 268. Edunvalvoja määrätään vain suojaamisen tarpeessa olevalle henkilölle, sillä muutoinhan edunvalvonnalle ei ylipäätään olisi tarvetta. Päämiehen suojaamisen periaatteesta lisää luvussa 5.3. 10 Valkonen & Lassila, 2021, s. 14, 31; Kuuliala, 2011, s. 1; KK 101/2021 vp, s. 1; Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestöennuste, 2021, s. 2. Väestökehityksen julkistaloudellisen vaikutuksen muutosta kuvaava mittari on väestöllinen huoltosuhde. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan 65-vuotiaiden ja sitä vanhempien määrä 100 työikäistä, eli 15–64-vuotiasta kohden jatkaa kasvuaan. Alle 15-vuotiaiden määrä 100 työikäistä kohden puolestaan jatkaa laskuaan alhaisen syntyvyyden vuoksi. 9 tähän on, erityisesti kehittyneille maille tyypillinen, toinen demografinen siirtymä. Toinen demografinen siirtymä tarkoittaa useita vuosia jatkunutta syntyvyyden laskua alle väestön uusiutumistason, elinajanodotteen kasvua sekä alentunutta kuolleisuutta 11 . Elinajanodotteen kasvu ja alentunut kuolleisuus itsessään ovat toki myönteisiä asioita12. Asian kääntöpuolena kuitenkin on, että ikäihmisten huomattava määrä lisää myös väistämättä heidän määräänsä yhteiskunnan palveluiden piirissä13. Ikääntyessä myös erilaisten toimintakykyä heikentävien fyysisten ja kognitiivisten sairauksien määrä kasvaa, joiden vuoksi yhä useampi ikäihminen tarvitsee apua ja tukea esimerkiksi taloudellisten asioiden hoitamisessa 14 . Näin ollen tarve edunvalvonnan palveluille kasvaa. On kuitenkin tärkeää huomioida, ettei henkilön ikä ole ainoa tekijä, joka määrittää ikääntyvän henkilön tuen tarvetta15. Esimerkiksi ikääntyvän toimintakyky voi säilyä ennallaan koko elämän ajan korkeasta iästä huolimatta16. Eliniän voimakas kasvu mahdollistaa pidemmän kouluttautumisen ja työuran, joka puolestaan lisää varallisuutta. Ikääntyvällä väestöllä on siten aikaisempaa enemmän varallisuutta, joka näyttäytyy edelleen esimerkiksi suurempina perintöinä. Edellä mainitut seikat lisäävät edunvalvonnan palveluiden tarvetta. Aiheen yhteiskunnalliseen merkitykseen on havahduttu myös Euroopan unionin toimielimissä. Esimerkkinä aiheen yhteiskunnallisesta merkityksestä on Euroopan neuvoston ministerikomitean vuonna 11 Van De Kaa, 2002, s. 6; Schleutker, 2013, s. 425. 12 Schleutker, 2013, s. 425. 13 Välimäki, 2013, s. 14. 14 Välimäki, 2013, s. 14; Hirvi, 2019, s. 131. Vanhuspalvelulain 3 §:n mukaan iäkkään henkilön ”fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen tai sosiaalinen toimintakyky on heikentynyt korkean iän myötä alkaneiden, lisääntyneiden tai pahentuneiden sairauksien tai vammojen vuoksi taikka korkeaan ikään liittyvän rappeutumisen takia”. 15 Mäki-Petäjä-Leinonen & Karvonen-Kälkäjä, 2017, s. 1; Karisto, 2004, s. 102, käsitellään väestön vanhenemista uuden näkökulman –kolmannen ja neljännen iän käsitteen kautta. Kolmas ikä merkitsee eläkeiän alkupään ja varsinaisen vanhuuden välissä olevaa vaihetta. Peter Lassletia (1989) pidetään kolmannen iän käsitteen kehittäjänä. Hänen mukaansa kolmas ikä on omalle hyvinvoinnille omistettua aikaa, jolloin ihminen on vielä toimintakykyinen. Saarenheimo, Pietilä, Maununaho, Tiihonen & Pohjolainen, 2014, s. 59 todetaan, että neljäs ikä merkitsee puolestaan elämänvaihetta, jossa ihmisen toimintakyky alkaa heikentyä ja hän on yhä enemmän riippuvainen toisista ihmisistä sekä yhteiskunnan palveluista. 16 Hirvi, 2019, s. 131. 10 1999 antama suositus No. R (99) 4 (Recommendation No. R (99) 4 of the Committee of Ministers to Member States on Principles Concerning the Legal Protecion of Incapable Adults), jossa säädetään toimintarajoitteisten aikuisten edunvalvontaa koskevista periaatteista sekä perusta sille, millaiset menettelytavat ohjaavat päämiehen asioiden hoitamista. Näitä ovat 1) ihmisoikeuden ja ihmisarvon kunnioitus, 2) päämiehen etujen ja hyvinvoinnin ensisijaisuus, 3) välttämättömyyden periaate, lievimmän riittävän keinon valinta sekä 4) suhteellisuuden periaate.17 Tällä Euroopan neuvoston suosituksella on sääntelyä ohjaava merkitys.18 Digi- ja väestötietoviraston tuottama kuvio 1 edunvalvonnoista sekä DVV:n vahvistaman edunvalvontavaltuutuksen tehneistä kuvaa edunvalvonnassa olevien henkilöiden sekä vahvistetun edunvalvontavaltuutuksen tehneiden henkilöiden lukumääriä ja niiden muutoksia vuositasolla. Kuvio 1. Voimassaolevat edunvalvonnat ja edunvalvontavaltuutukset19. 17 Välimäki, 2013, s. 14; Valkonen & Lassila, 2021, s. 31. 18 Verrattuna muihin kansainvälisiin sopimuksiin kuten esimerkiksi ihmisoikeussopimukset, jotka ovat osa kansallista lainsäädäntöä ja sitovat sen jälkeen, kun sopimus on ratifioitu. 19 Digi- ja väestötietovirasto, 2021. 0 10000 20000 30000 40000 50000 60000 70000 80000 90000 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Voimassaolevien edunvalvontojen ja edunvalvontavaltuutusten kehittyminen vuosittain 11 Kuviossa 1 on kuvattu päämiesten ja valtuuttajien lukumäärien kehittymistä ja kuten kuviosta on nähtävissä, edunvalvonnan palveluiden tarve on vuosi vuodelta kasvanut. Tärkeää on kuitenkin todeta, että tässä pro gradu -tutkielmassa keskiössä on holhoustoimilain mukainen edunvalvonta eikä tutkielmassa tulla käsittelemään edunvalvontavaltuutuksesta annetussa laissa (648/2007) tarkoitettua edunvalvontavaltuutusta. Digi- ja väestötietoviraston tuottaman kuvion 2 tilasto puolestaan kuvaa edunvalvonnassa olevien henkilöiden sekä edunvalvontavaltuutuksen tehneiden henkilöiden ikäjakaumien lukumääriä ja niiden muutoksia vuositasolla. Kuvio 2. Päämiesten ja valtuuttajien ikäjakauma20. Kuvion tarkoituksena on tarjota tietoa päämiesten ja valtuuttajien ikäjakaumien kehityksestä. Kuten kuvio 2 osoittaa, eniten voimassaolevia edunvalvontoja ja edunvalvontavaltuutuksia on ikäjakaumissa 65–79 ja 80–99. Kuten edellä tuli ilmi, yhä useampi ikäihminen tarvitsee apua ja tukea esimerkiksi taloudellisten asioiden hoitamisessa ja näin ollen myös tarve edunvalvonnan palveluille kasvaa.21 20 Digi- ja väestötietovirasto, 2021. 21 Tornberg & Kuuliala, 2015, s. 3–4. Kuvion 2 mukaan ikäjakaumissa 65–79 ja 80–99 on eniten voimassaolevia edunvalvontoja ja edunvalvontavaltuutuksia. On kuitenkin tärkeää huomata, että 0 5000 10000 15000 20000 25000 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Päämiesten ja valtuuttajien ikäjakaumien kehittyminen voimassaolevissa edunvalvonnoissa ja edunvalvontavaltuutuksissa vuosittain < 18 18 - 29 30 - 39 40 - 49 50 - 64 65 - 79 80 - 99 > 100 tuntematon 12 Holhoustoimilain mukaisessa edunvalvonnassa on siis kyse merkittävästä, perustuslain 21 §:ssäkin säädetystä oikeusturvatehtävästä, jossa edunvalvojana toimiva viranomainen on ottanut hoidettavakseen haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden erikseen määrätyt asiat.22 1.2 Tutkielman tutkimuskysymys ja rakenne 1.2.1 Tutkimuskysymys Edellä esitettyyn pohjautuen tutkielman tutkimuskysymykseksi muodostui seuraava: 1. Kuinka päämiehen asema ja oikeudet näyttäytyvät edunvalvonnan järjestämisessä ja mitä laadullisia edellytyksiä edunvalvonnalle voidaan esittää voimassa olevan oikeuden mukaan? Päätutkimuskysymykseen haetaan vastausta seuraavien alakysymysten avulla: 1.1 Kuinka holhoustoimilain mukainen edunvalvonta takaa oikeuksien saatavuuden heikoimmassa asemassa oleville? 1.2. Onko joitakin sellaisia seikkoja, jotka haittaavat tai jopa estävät oikeuksiin pääsyn siinäkin tapauksessa, että esimerkiksi Euroopan neuvoston suosituksessa ovat edunvalvonnan perusperiaatteet ja perusta sille, millaiset menettelytavat ohjaavat päämiehen asioiden hoitamista? edunvalvonnan piirissä olevat alaikäiset, joita ei ole merkitty holhousasioiden rekisteriin, puuttuvat tilastosta. Lapsi tulee syntyessään osaksi edunvalvontajärjestelmää, jossa edunvalvojana toimii pääasiallisesti hänen huoltajansa. Alaikäiset tulevat siten osaksi holhousasioiden rekisteriä vain tietyin edellytyksin. 22 Eduskunnan oikeusasiamies, 6791/2021, s. 3. 13 1.2.2 Aikaisempi holhoustoimilain mukaisen edunvalvonnan tutkimus Tutkielman tutkimuskysymyksiä sivuavaa tematiikkaa oikeuskirjallisuudessa ovat käsitelleet muun muassa Matti Kuuliala ja Johanna Tornberg teoksessaan ”Suomen edunvalvontaoikeus”, Pertti Välimäki teoksessaan ”Holhoustoimen pääpiirteet” ja Ahti Saarenpää teoksessa ”Oikeusjärjestys” sekä etenkin vanhusoikeuden näkökulmasta edunvalvontaa tarkastellut Anna Mäki-Petäjä-Leinonen. Oikeuskirjallisuuden lisäksi edunvalvonnan tematiikkaa on käsitelty asiantuntija-artikkeleissa, joista merkittävän osan on kirjoittanut eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa esittelijäneuvoksena toimiva Mikko Sarja muun muassa Lakimies- ja oikeustieto -lehtiin. Artikkeleita on kirjoittanut myös Markku Helin. Lisäksi opinnäytetöistä muun muassa Anssi Kyllösen ”Aikuisen päämiehen itsemääräämisoikeus holhoustoimilain kannalta” sivuaa tutkielman tutkimuskysymyksiin liittyvää tematiikkaa. Edunvalvontaoikeuteen sisältyvistä holhoustoimilain mukaisen edunvalvonnan vaihtoehtoisista järjestämistavoista esimerkkinä on edunvalvontavaltuutus, jota Pekka Tiensuu opinnäytetyössään ”Edunvalvontavaltuutus ja valtuutuksen antajan itsemääräämisoikeus”, käsittelee. Tässä pro gradu -tutkielmassa keskiössä on holhoustoimilain mukainen edunvalvonta ja näin ollen edunvalvontavaltuutusta ei tutkielmassa käsitellä. 1.2.3 Rakenne Kuten edellä mainituista lähtökohdista käy ilmi, on holhoustoimilain mukaista edunvalvontaa koskevalle tutkielmalle selkeästi sijaa. Tutkielman ensimmäisessä pääluvussa käsitellään tutkielman kannalta merkityksellisin osin historiaa ja tarkastellaan sitä, kuinka nykyisen kaltaiseen edunvalvontaan on tultu. Tämän jälkeen käydään läpi tutkimuksellista viitekehystä, jossa esitellään oikeudenalajaotus ja tutkielmassa käytetty metodi. Tämän jälkeen siirrytään tutkielman varsinaiseen käsittelyosaan. Tutkielman toisessa pääluvussa käsitellään edunvalvonnan järjestämiskysymyksiä. Pääluvussa keskitytään luomaan käsitys edunvalvontaan määräämisen edellytyksistä ja luvun 14 lopuksi käydään läpi myös edunvalvontapalkkiota. Kolmannessa pääluvussa syvennytään edunvalvojan toiminnan valvontaan, jossa käsitellään vahingonkorvausvelvollisuutta ja edunvalvojan vapauttamista tehtävästään sekä uuden edunvalvojan määräämistä. Neljännen pääluvun alkuun käsitellään päämiehen kuulemista suhteessa edunvalvojan toimivaltaan, jonka jälkeen siirrytään tarkastelemaan päämiehen huolenpitoa. Viidennessä pääluvussa käydään läpi edunvalvonnan laatuun ja sisältöön liittyviä kysymyksiä. Pääluvun alussa esitellään keskeiset käsitteet, jotka eivät ole tulleet vielä tutkielmassa aikaisemmin tarpeellisella tavalla käsitellyksi. Sen jälkeen luvussa esitellään minimitason luovat päämiehen perus- ja ihmisoikeudet sekä lopuksi itsemääräämisoikeuden periaate ja suojaamisen periaate. Kyseisen pääluvun päättää päämiehen edun käsittely. Kuudennessa ja viimeisessä pääluvussa esitetään tutkielman johtopäätökset. Tutkielma rakentuu pääasiassa ajallisen ulottuvuuden mukaisesti. Toisin sanoen tutkielmassa tarkastellaan päämiehen asemaa ja oikeuksia edeten keskiajan holhouksesta aina nykymuotoiseen holhoustoimilain mukaiseen edunvalvontaan sekä siihen, kuinka päämiehen asema ja oikeudet näyttäytyvät edunvalvonnan järjestämisessä ajallisesti tarkasteltuna. Oikeudellisen kokonaiskuvan muodostamiseksi tutkielmassa hyödynnetään myös muita tarkastelunäkökulmia. Seuraavaksi tarkastellaan sitä, kuinka holhoustoimilain mukaisen edunvalvonnan nykytilaan on tultu.23 23 Helin, 2016, s. 1016. 15 1.3 Holhouksesta edunvalvontaan 1.3.1 La danse macabre –kuolemantanssi Ennen tutkielman aiheen tarkempaa käsittelyä on syytä ymmärtää, kuinka nykyisen kaltaiseen holhoustoimilakiin on tultu. Näin ollen olennaista tutkielman kannalta on, että lainsäädännön kehitystä koskevan tarkastelun aikajänne ulottuu aina keskiajalta tähän päivään. Muussa tapauksessa tutkielman ajallinen huomio keskittyisi holhoustoimilakiin vain sen tämänhetkisessä muodossaan. Keskiajan maakunta 24 - ja maanlaeissa 25 oli häivähdys holhoustoimea koskevista säännöksistä26. Tuolloin kulkutaudit niittivät yhteiskunnasta heikoimmat ja kuolema oli kodeissa tuttu vieras. Näissä ajan olosuhteissa vuonna 1376 syntyi Jean Le Fèvren kirjoittama runo ”La danse macabre”, eli Kuolemantanssi. 27 Heikoimpia ei suojattu heidän etuaan ajatellen –päinvastoin. Yksilöä merkittävämmässä asemassa olivat perhe ja suku, joille myös holhoustoimen hoitaminen kuului. Holhoojan tehtävänä oli toimia siten, että holhoojalle ja holhottavan suvulle jäisi mahdollisimman suuri perintö holhottavan kuoltua. Erityisen tärkeää oli säilyttää suvun maaomaisuus.28 Holhoojan etu oli ensisijainen suhteessa holhottavaan itseensä. Tätä ilmensi erityisesti holhoojan oikeus usufruktuaariseen holhoukseen, eli holhoojan oikeuteen käyttää holhottavan henkilön omaisuuden tuottoa omiin tarkoituksiinsa. Suvun vahvaa asemaa 24 Niemivuo, 2020, s. 40; Pihlajamäki, 2013, s. 593–594; Neuvonen, 2006, s. 406, 408. Ruotsin vallan vakiinnuttua keskiajan Suomessa 1200-luvulla maakuntalait perustuivat pääasiassa tapaoikeuteen, eli maakuntien vakiintuneeseen käytäntöön. Tapaoikeudessa tavasta on tullut yhteiskunnan jäseniään velvoittavaa oikeutta. 25 Niemivuo, 2020, s. 40; Letto-Vanamo, 2008, s. 1133–1134. Maakuntalaeista siirryttiin vähitellen maanlakeihin 1300-luvulla. Maanlakien tarkoituksena oli yleisvaltakunnallisina lakeina yhtenäistää yksittäisten maakuntien lait. Maanlaeista ensimmäisinä olivat Maunu Eerikinpojan maanlaki ja kaupunkilaki 1300-luvun puolivälissä sekä 1442-luvun Kristofferin maanlaki. Maunu Eerikinpojan maan- ja kaupunkilain säätämisvuotta ei tiedetä tarkalleen, koska nämä lait eivät saaneet virallista vahvistusta Ruotsin kuninkaalta. 26 Välimäki, 2013, s. 2, 4. 27 Roiko-Jokela, 2006, s. 35. 28 Roiko-Jokela, 2006, s. 35, 38; Välimäki, 2013 s. 2–4; Pihlajamäki, 2004, s. 594; Mäkelä, 1989, s. 30. 16 holhoustoimen hoitamisessa ilmensi myös se, ettei holhoojalla ollut tilivelvollisuutta suhteessa holhottavaan nähden.29 Keskiajan puolivälissä Maunu Eerikinpojan kaupunkilain myötä holhoustoimen hoitaminen siirtyi vähitellen suvulta viranomaisille. 30 Lain mukaan kaupungin raadin tehtävänä oli määrätä holhottavalle kaksi holhoojaa, mikäli sukulaisholhoojaa ei ollut.31 Suvun asema holhoustoimen hoitamisessa heikentyi, kun holhoojasta tuli tilivelvollinen kaupungin raadille. 32 Suvun aseman heikkenemisestä huolimatta sen merkitys holhoustoimen hoidossa säilyi aina myöhäiskeskiajalle saakka.33 Vuonna 1734 hyväksyttiin ensimmäinen Ruotsi-Suomen yhtenäinen valtakunnallinen laki, joka syrjäytti keskiaikaiset maakunta- ja maanlait 34 . Laki jakaantui kahdeksaan kaareen 35 , joista perintökaareen kirjattiin holhoustoimea koskevat säädökset. 36 Perintökaaren holhousjärjestyksen periaatteiden mukaan holhottavia olivat alaikäiset. Lisäksi holhottavaksi voitiin julistaa yhä laajemmin perustein myös sellaiset täysi-ikäiset henkilöt, jotka pään heikkouden37, tuhlailun, juoppouden tai jonkin muun syyn vuoksi 29 Roiko-Jokela, 2006, s. 38. 30 Välimäki, 2013, s. 3. 31 Sarja, 2017, s. 4. Holhooja oli ensisijaisesti holhottavan sukulainen. Holhoojan tehtävän hoitaminen säädettiin laissa jokaisen mieshenkilön kansalaisvelvollisuudeksi. 32 Välimäki, 2013, s. 3. Holhoojien tilivelvollisuus kaupungin raadille loi vähittäistä kehitystä holhottavan omien etujen edistämiselle. 33 Roiko-Jokela, 2006, s. 33, 36, 38, 52, 76; Kansallisarkisto, 2021, Tuomiokirjahaku. Jyväskylän tuomiokunta. KO b:4. Ilmoitusasiain pöytäkirjat 1869. Renovoidut tuomiokirjat, s. 305. Holhouspöytäkirja 9.2.1869. Suvun korostunut valta heijastui myös naisten asemaan holhouksessa. Tästä kertoo katkelma tyypillisestä holhoustapauksesta vuodelta 1869: ”Talollinen Juho Salmi määrättiin holhoojaksi heikkomieliselle talonleskelle Miina Juhontytär Salmelle, Jäähdyspohjan kylästä. Määrättiin hänen holhoojaksensa oma isänsä talollinen Juho Salmi samasta kylästä. Lautamies Wiinikka antaa Salmelle tietoa – –.” Nainen oli yleisen periaatteen mukaan edusmiesinstituution rajoittama. Tämä merkitsi sitä, että avioliitossa olevaa naista edusti hänen puolisonsa ja aviotonta naista tyypillisesti hänen isänsä. Mies edusti naista esimerkiksi erilaisten oikeustoimien yhteydessä. Holhouslakia pyrittiin tasa-arvoistamaan lakimuutoksin ja eräs naisten asemaa parantanut lakimuutos oli naittajanvallan kumoaminen vuoden 1864 valtiopäivillä sekä vuonna 1929 annettu avioliittolaki, joka merkitsi vuosisataisen edusmiesinstituution lopullista kumoutumista. 34 Niemivuo, 2020, s. 40. 35 Niemivuo, 2020, s. 40. Kaaria oli kahdeksan: perintökaari, maakaari, rakennuskaari, naimiskaari, kauppakaari, rikoskaari, ulosottokaari ja oikeudenkäymiskaari. 36 Välimäki, 2013, s. 3. 37 Roiko-Jokela, 2006, s. 46. Pään heikkouden vuoksi holhottavaksi asetettiin niin kehitysvammainen henkilö kuin mielenterveyden ongelmista kärsivä henkilö. 17 olivat kykenemättömiä huolehtimaan itsestään tai omaisuudestaan 38 . Holhottavaksi julistamisen seurauksena henkilö menetti oikeuden tehdä itseään tai omaisuuttaan koskevia sopimuksia 39 . Vuoden 1734 laki lisäsi holhoojan vastuuta suhteessa holhottavaan, kun holhottavan edusta tuli ensisijainen suhteessa holhoojaan ja usufruktuaarista holhousta koskevat säädökset poistettiin, eikä holhoojalla ollut enää oikeutta nauttia holhottavansa omaisuuden tuotosta.40 Vuoden 1898 holhouslaissa (34/1898, myöhemmin HolhL) käänteentekevää holhottavan oman edun kannalta oli holhoustoimen valvonnan siirtyminen lopullisesti sukulaisilta viranomaisille 41 . Holhoustoimen hallinnosta ja valvonnasta vastasivat alioikeudet 42 yhdessä täytäntöönpanevan viranomaisen, eli jokaisessa kunnassa toimivan holhouslautakunnan kanssa 43 . Holhoustoimilain kokonaisuudistuksen tultua voimaan 1.12.1999 holhoustoimesta annetulla lailla (442/1999) holhousviranomaiseksi tuli kuntien holhouslautakuntien sijaan maistraatti.44 Vuonna 1999 voimaan tulleessa laissa uudistuivat myös holhoustoimilaissa käytettävät käsitteet. Termi holhous 45 vaihtui 38 Korpela 1999, s. 14–15. s. 40; Roiko-Jokela, 2006, s. 35, 45–46; Roiko-Jokela, 1997, s. 298. Holhottavaksi julistamisen syyt olivat jokseenkin sukupuolisidonnaiset. Naisilla lähes kaksi kertaa useammin holhoukseen julistamisen perusteena oli heikkomielisyys. Miehillä puolestaan tuhlaaminen ja juoppous olivat useimmiten holhoukseen julistamisen perusteena. LaVM 20/1998 vp, s. 3. Lakivaliokunnan mietinnössä hallituksen esityksestä HE 146/1998 vp, s. 6 todetaan, että holhous oli aiemmin yleisholhousta, eli holhottavan taloudellisten ja henkilökohtaisten asioiden hoitoa. 39 Kuuliala, 2011, s. 115–116. 40 Roiko-Jokela, 2006, s. 22, 45. 41 Roiko-Jokela, 2006, s. 22. Huomautettakoon, että suvulle jäi kuitenkin edelleen valtaa suhteessa holhottavaan. Tästä esimerkkinä muun muassa oikeus tulla kuulluksi holhoustoimen hoitoa koskevissa asioissa. 42 Kuuliala, 2012, s. 153. Vuoteen 1980 saakka alioikeudessa holhottavaksi määrääminen tapahtui holhottavaa kuulematta, vaikka holhottavaksi määrääminen rajoittikin holhottavan oikeustoimikelpoisuutta merkittävällä tavalla. Käräjäoikeuden nykyiset käytännöt ovat muuttuneet holhoustoimilain säätämisen myötä paljon, mitä tulee päämiehen kuulemiseen edunvalvontaa määrättäessä. Kuulemisesta lisää tutkielman luvussa 4. 43 Välimäki, 2013, s. 4–5, 193. Holhottavaksi henkilö julistettiin Virallisessa lehdessä ja tästä ilmoitettiin myös väestötietojärjestelmään. 44 Suomessa holhousviranomaisena toimi maistraatti lukuun ottamatta Ahvenanmaata, jossa holhousviranomaisena puolestaan toimi valtion lääninhallitus. 45 HE 146/1998 vp, s. 18–19, 29–30; LaVM 20/1998, s. 4; Välimäki, 2008, s. 6; Kuuliala, 2011, s. 6. Termi holhous vaihtui edunvalvontaan liki jokaisessa asiayhteydessä. Sitä käytetään kuitenkin edelleen institutionaalisissa ja hallinnollisissa yhteyksissä. Tällaisia ovat esimerkiksi laki holhoustoimesta, holhoustoimi ja holhousviranomainen. 18 edunvalvontaan ja termi holhooja edunvalvojaksi. Henkilöä, jonka etua edunvalvoja ajaa, kutsutaan päämieheksi46. Vuonna 2009 säädettiin laki holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä (575/2008, myöhemmin järjestämislaki), jonka myötä edunvalvontapalveluiden järjestämisvastuu siirtyi valtion ja oikeusministeriön hoidettavaksi. Järjestämislaki on sittemmin kumottu valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä annetulla lailla (477/2016)47. Sittemmin 1.1.2020 maistraatti yhdistyi yhdessä Väestörekisterikeskuksen sekä maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikön kanssa Digi- ja väestötietovirastoksi.48 Tämä läpileikkaus holhoustoimilain historiasta aina keskiajalta tähän päivään kuvastaa sitä, kuinka holhouksesta on edetty kohti nykyisen kaltaista edunvalvontaa. Eräänä holhottavia yhdistävänä tekijänä läpi koko tämän ajan voidaan pitää suojan antamisen tarvetta49. Holhoustoimen hoitaminen kuului ensin suvulle, jolloin holhoojan ja suvun etu suhteessa holhottavaan itseensä oli merkittävä. Holhoustoimen siirryttyä vähitellen pois suvulta, muodostui vähitellen nykyisen kaltainen holhoustoimilain mukainen edunvalvonta, jossa korostuu muun muassa edunvalvottavan henkilön etu. Holhoustoimen hoitaminen vaihtui siten yksityisluonteisesta valtiollistetuksi 50 holhoustoimeksi ja holhouksesta edunvalvontaan. Merkittävimmät muutokset kirjattiin 46 Välimäki, 2013, s. 3; HE 146/1998 vp, s. 18. Termiä päämies voidaan käyttää vasta sitten, kun määräys edunvalvonnasta on annettu. Edunvalvonnan määräysprosessin aikana siitä käytetään termiä edunvalvontaan esitetty. 47Lain mukaan oikeusapu- ja edunvalvontapiirit järjestävät oikeusavun ja yleisen edunvalvonnan palveluja. Sekä oikeusapu- että edunvalvontapalveluja voidaan lain mukaan hankkia myös ostopalveluna. Oikeusavun ja yleisen edunvalvonnan palveluiden yleinen valvonta ja ohjaus kuuluvat oikeusministeriölle. 48 Holhousviranomaisena toimivaa Digi- ja väestötietoviraston menettelyä ohjaa laki Digi- ja väestötietovirastosta (304/2019). 49 Roiko-Jokela, 2006, s. 25–26. 50 Välimäki, 2013, s. 5, 227. Vuonna 2007 säädettiin laki edunvalvontavaltuutuksesta (648/2007, myöhemmin EVVL), joka voidaan nähdä vastareaktiona holhoustoimilain kokonaisuudistuksen mukanaan tuomalle valtiollistetulle edunvalvonnalle. Edunvalvontavaltuutuksen avulla henkilö voi järjestää asioidensa hoitamisen etukäteen. Valtuuttaja voi itse määritellä edunvalvonnan sisällön ja muun muassa sen, kuka hänen asioitaan hoitaa. Tämä näyttäytyy paluuna entiseen yksityisluonteiseen edunvalvontaan. Edunvalvontavaltuutus yksityisoikeudellisena järjestelynä lisää henkilön itsemääräämisoikeutta, koska henkilö itse saa määritellä sen, kuka hänen etujaan valvoo ja miten. Aihealueen hallitsemiseksi rajaan pro gradu -tutkielmani koskemaan ainoastaan holhoustoimilain mukaista edunvalvontaa. 19 myös lakiin. Lain sisältö pohjautuu nykymuodossaan edunvalvottavan henkilön etuun, suojaamisen periaatteeseen ja itsemääräämisoikeuteen.51 1.4 Tutkimuksellinen viitekehys 1.4.1 Oikeudenalajaotus Tutkielma sijoittuu oikeudenalajaottelussa 52 siviilioikeuteen kuuluvaan henkilö- ja persoonallisuusoikeuteen. Henkilö- ja persoonallisuusoikeus jakautuu edelleen neljään oikeudenalaan, joita ovat edunvalvontaoikeus, nimi- ja tunnisteoikeus, yksityisyys sekä potilas- ja vanhuusoikeus. 53 Tutkielmani sijoittuu edellä mainituista oikeudenaloista edunvalvontaoikeuteen. Henkilöoikeus on oikeuskelpoisuutta, oikeustoimikelpoisuutta ja oikeussubjektiuutta54 tutkiva oikeudenala. Oikeudenalan keskeisiä käsitteitä ovat itsemääräämisoikeus, yksityisyys ja yksilöllisyys.55 Persoonallisuusoikeus puolestaan on oikeudenala, joka tutkii 51 OM 86/2010, s. 16. 52 Koivisto, 2015, s. 955, 958, 963; Korpisaari, 2015, s. 987; Koivurova, 2015, s. 1005–1006; Tuori, 1997, s. 173; Tuori, 2004, s. 1202. Oikeusjärjestys jakautuu eri oikeudenaloihin, jotka edelleen muodostavat oikeudenalajaotukseksi kutsutun kokonaisuuden. Oikeudenalajaotuksen avulla voidaan ymmärtää, mihin oikeudenalaan ja kyseisellä oikeudenalalla sovellettavaan normikokonaisuuteen kulloinkin käsiteltävänä oleva oikeusongelma liittyy. Tuorin mukaan kukin oikeudenala käsittää sille ominaiset yleiset opit. Yleisten oppien keskeisinä ainesosina Tuori luettelee oikeudelliset käsitteet ja teoriat sekä yleiset oikeusperiaatteet. Perinteisellä tavalla ymmärrettyä oikeudenalajaotusta kohtaan on esitetty myös kritiikkiä. Nuotio luonnehtii oikeusjärjestystä ja oikeudenalajaotusta kudosmaiseksi rakenteeksi, jossa uudet oikeudenalat eivät niinkään sulaudu johonkin tiettyyn osaan oikeusjärjestyksen kokonaisuudesta vaan pikemminkin jakautuu kudosmaisen rakenteen lailla perinteisellä tavalla ymmärretyn oikeudenalajaotuksen päälle. Ks. Nuotio, 2002, s. 3–13, 24. Nuotion kuvaama kudosmainen rakenne ilmentää myös sitä, kuinka käsiteltävänä olevaa oikeusongelmaa voidaan tarkastella eri oikeudenalojen kautta hyödyntäen eri aloille tyypillisiä oppeja. 53 Välimäki, 2013, s. 2. 54 Kurki, 2013, s. 438. Oikeussubjekti tarkoittaa olioita, joilla voi olla oikeuksia ja/tai velvollisuuksia. Oikeussubjektit jaetaan luonnollisiksi henkilöiksi ja oikeushenkilöiksi. Luonnolliset henkilöt ovat ihmisiä. Oikeushenkilöt puolestaan ovat yhteenliittymiä, eli korporaatioita sekä omaisuusmassoja. Korporaatio tarkoittaa ihmisten yhteenliittymää, eli esimerkiksi yritystä ja yhdistystä. Omaisuusmassat tarkoittavat puolestaan pääasiallisesti säätiöitä. Edellä mainittujen lisäksi on julkisoikeudellisia oikeushenkilöitä, kuten esimerkiksi Suomen valtio. 55 Saarenpää, 2011, s. 234; Välimäki, 2013, s. 2, 251; Tornberg & Kuuliala, 2015, s. 17. 20 sitä, kuinka yksilöinä liitymme yhteiskuntaan ja millaista suojaa siltä saamme. 56 Persoonallisuusoikeuden periaatteet, eli yksilön kunnioitus, oikeus yksilöllisyyteen, yksityisyys, identiteetti ja kontrollisidonnaisuus toimivat myös edunvalvontaoikeuden periaatteiden lähtökohtina. Persoonallisuusoikeus oikeudenalana voidaan jakaa muodolliseen ja materiaaliseen persoonallisuusoikeuteen.57 Muodollisessa persoonallisuusoikeudessa tarkastellaan oikeussubjekteja, kuten niiden olemassaoloa ja lakkaamista suhteessa muihin oikeussubjekteihin. Tutkimuksen kohteena ovat tuolloin muun muassa oikeuskelpoisuuden ja oikeustoimikelpoisuuden käsitteet. Materiaalisessa persoonallisuusoikeudessa puolestaan tarkastellaan yksilön oikeuksia ja vapauksia, jotka itsemääräämisoikeuden näkökulmasta koskettavat yksilöitä ja heidän toimintaansa yhteiskunnassa 58 . Tähän edunvalvontaoikeus oikeudenalana myös kuuluu. Näistä lähtökohdista tarkasteltuna voitanee todeta, että yksi edunvalvontaoikeuden tärkeimmistä lähtökohdista on yksilön kunnioittaminen ja sen keskeisiä käsitteitä ovat puolestaan muun muassa itsemääräämisoikeus, yksityisyys ja yksilöllisyys. 59 Materiaalisessa persoonallisuusoikeudessa tarkasteltavaan itsemääräämisoikeuteen sekä muihin perus- ja ihmisoikeuksiin syvennytään edunvalvonnan laatu -luvussa, jossa käsitellään perus- ja ihmisoikeuksien muodostamaa minimitasoa jota edunvalvonnassa tulisi ottaa huomioon. 1.4.2 Metodiset valinnat Tutkielma noudattelee pääasiassa oikeusdogmaattista, eli lainopillista tutkimusta. Lainoppi on perinteinen oikeustieteessä käytettävä tutkimusmetodi, jonka tulkinnan lähtökohtana on voimassa oleva lainsäädäntö. 60 Lainoppi tutkimusmetodina sisältää 56 Tornberg & Kuuliala, 2015, s. 16–18. 57 Saarenpää, 2011, s. 236; Korhonen, 2003, s.73, Tornberg & Kuuliala, 2015, s. 16–18. 58 Korhonen, 2003, s. 73, Tornberg & Kuuliala, 2015, s. 17–18. 59 Aarnio, 2011, s. 6–7; Välimäki, 2013, s. 1–2; Tornberg & Kuuliala, 2015, s. 4, 17–36; Korhonen, 2003, s. 73. 60 Hirvonen, 2011, s. 21; Lyly, 2022, s. 1379. Oikeusdogmaattinen tutkimus kohdistuu lain sisältöön ja käsittää näin ainoastaan lain elinkaaren keskivaiheen, eli lain tulkinnan ja systematisoinnin. Toisin sanoen 21 oikeussäännösten sisällön selvittämistä eli tulkintaa sekä niiden systematisointia, eli jäsentämistä.61 Voimassa olevaa oikeutta systematisoidessa muodostuu teoriaa tavalla, jota voidaan verrata muiden tieteenalojen teorianmuodostukseen. 62 Oikeuden tulkitsemisella tarkoitetaan puolestaan merkityssisältöjen luomista oikeudellisten tekstien kielellisille ilmaisuille. Voimassa olevan oikeuden säännösten tulkinnassa ja systematisoinnissa hyödynnetään eri oikeuslähteitä. Tutkielmassa keskitytään systematisoimaan ja tulkitsemaan oikeuslähteitä, joista erityisen painoarvon saavat oikeuskirjallisuuden lisäksi kansallinen lainsäädäntö, lainvalmisteluaineisto ja oikeuskäytäntö sekä eduskunnan oikeusasiamiehen (myöhemmin, EOA) ratkaisut.63 Koska tutkielman tarkoituksena on tarkastella täysi-ikäisen päämiehen asemaa ja oikeuksia holhoustoimilain mukaisessa merkityksessään ja tutkielman tutkimuskysymyksenä on, kuinka päämiehen asema ja oikeudet näyttäytyvät edunvalvonnan järjestämisessä ja mitä laadullisia edellytyksiä edunvalvonnalle voidaan esittää voimassa olevan oikeuden mukaan, on tavoitteena tuottaa tietoa voimassa olevasta oikeudesta ja täten perusteltua valita metodiksi voimassa olevaa oikeutta tutkiva oikeusdogmaattinen, eli lainopillinen metodi. Lisäksi sivuan tutkielmassani oikeuspoliittiselle, eli niin kutsutulle de lege ferenda - tutkimukselle tyypillisiä tulkintasuosituksia. Kyse on vaihtoehtoisista lainsäädäntöratkaisuista, joiden avulla saadaan aikaan pohdintaa siitä, kuinka sääntelyä voisi mahdollisesti kehittää. De lege ferenda -tutkimus eroaa lainopista siinä, että se oikeusdogmatiikka ei käsitä lain elinkaaren alkuvaihetta, eli lainvalmistelua ja päätöksentekoa tai elinkaaren loppuvaihetta, eli lain toimeenpanoa ja sen vaikutuksia. 61 Hirvonen, 2011, s. 21–22; Aarnio, 2006, s. 238; Aarnio, 2011, s. 6; Laakso, 2010, s. 556. 62 Aarnio, 1982, s. 22–24; Aarnio, 1989, s. 48–56. Oikeussääntöjen järjestelmää voidaan tutkia sekä ulkoisesta että sisäisestä näkökulmasta. Sisäistä tarkastelunäkökulmaa edustaa erityisesti työssään tuomari, joka toimii järjestelmän osana soveltaen oikeussääntöjä todellisiin ongelmiin. Ulkoisesta näkökulmasta katsottuna tutkimuksen kohteena on oikeussääntöjen järjestelmä. On katsottu, että ulkoista näkökulmaa edustaa esimerkiksi yhteiskunnallinen tutkimus. Kiinnostavinta tämän tutkielman kannalta on se, mihin oikeustieteellistä tutkielmaa kirjoittava sijoittuu suhteessa kyseiseen tarkasteluun. Aarnion näkemyksen mukaan kirjoittaja toimii sisäisen ja ulkoisen näkökulman välimaastossa. Siltala, 2001, s. 24. Lainoppiin kuuluu, että tulkinnat on perusteltava oikeuslähdeopin avulla. Oikeuslähdeoppi määrittelee, mitä oikeuslähteitä tulee käyttää ja mikä on oikeuslähteiden painoarvo sekä keskinäinen etusijajärjestys. 63 Hirvonen, 2011, s. 24. 22 lainoppi tutkii oikeutta voimassa olevan lainsäädännön de lege lata -näkökulmasta.64 Näiden lainopin tulkintasuositusten avulla tehdään tulkintoja lainsäädännössä olevista puutteista ja epäkohdista sekä esitetään keinoja lainsäädännön kehittämiseksi. 65 Tutkielmassani arvioin, kuinka päämiehen asema ja oikeudet toteutuvat holhoustoimilain mukaisessa merkityksessään sekä esitän de lege ferenda - tulkintasuosituksia siitä, kuinka päämiehen asema ja oikeudet näyttäytyvät edunvalvonnan järjestämisessä ja mitä laadullisia edellytyksiä edunvalvonnalle voidaan esittää, jotta voitaisiin saavuttaa mahdollisimman hyvin sille holhoustoimilaissa asetetut tavoitteet. Tutkielman aiheen kannalta merkityksellistä lainsäädäntöä koskevan oikeuskirjallisuuden lisäksi nojaudutaan voimassa oleviin säännöksiin. Voimassa olevien säännösten tulkinta on etusijalla siltä osin, kun tarkastellaan sitä, kuinka täysi-ikäisen päämiehen asema ja oikeudet näyttäytyvät holhoustoimilain mukaisessa merkityksessään. Lisäksi voimassa olevien säännösten tulkinta on etusijalla myös, kun tarkoituksena on tulkita tutkielmalle asetettua tutkimuskysymystä, eli sitä, kuinka päämiehen asema ja oikeudet näyttäytyvät edunvalvonnan järjestämisessä ja mitä laadullisia edellytyksiä edunvalvonnalle voidaan esittää voimassa olevan oikeuden mukaan. Keskeisin tutkielmassa käytetty säädös on laki holhoustoimesta (442/1999). Lisäksi tutkielmassa hyödynnetään mainitun säädöksen lainvalmisteluaineistoa. Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisukäytäntöä analysoimalla on puolestaan tarkoitus tarkastella edunvalvojien toimintaa suhteessa päämiehiin. Eduskunnan oikeusasiamies on yleinen laillisuusvalvontaviranomainen ja sen tehtävänä on perustuslain (731/1999, myöhemmin, PL) 109 §:n 1 momentin nojalla valvoa, että viranomaiset ja virkamiehet 64 De lege ferenda -tulkintasuositukset pohjautuvat yhteiskunnalliselle tarkoituksenmukaisuusharkinnalle, kun taas de lege lata -tulkintasuositukset pohjautuvat oikeuslähdeoppiin. 65 Aarnio, 1978, s. 55–56; Kolehmainen, 2015, s. 3; Kaijus, 2011, s. 87; Karhu, 2020, s. 1017; Ervasti, 2007, s. 382; Lyly, 2022, s. 1374; Siltala, 2001, s, 20–22; Siltala, 2003, s. 131–132; Similä, 2007, s. 414; Leskinen, 2022, s. 1158. De lege ferenda -tutkimuksesta puhutaan usein synonyyminä oikeuspoliittiselle tutkimukselle. Osa tutkijoista haluaa kuitenkin erottaa nämä kaksi käsitteellisesti toisistaan, sillä de lege ferenda -tutkimusta voidaan pitää enemmänkin oikeuspoliittisen tutkimuksen alalajina. 23 sekä julkisyhteisön työntekijät noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Tehtäväänsä hoitaessaan oikeusasiamies valvoo myös perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista66 . Tämän vuoksi tutkielman kannalta merkityksellisen aineiston antavat eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisut. Eduskunnan oikeusasiamies ottaa holhoustoimilain mukaista edunvalvontaa koskevissa kysymyksissä kantaa edunvalvojien sekä holhousviranomaisena toimivan Digi- ja väestötietoviraston toimintaan. Holhoustoimilaissa ei ole erikseen säädetty kanteluista, jonka vuoksi niiden osalta sovellettavaksi tulee hallintolain (434/2003, myöhemmin HL) 53 a §:n 1 momentti, jonka mukaan hallintotehtävää hoitavan lainvastaisesta menettelystä tai velvollisuuden täyttämättä jättämisestä voi jokainen tehdä hallintokantelun toimintaa valvovalle viranomaiselle.67 Eduskunnan oikeusasiamies ei tuomioistuinten tavoin voi muuttaa viranomaisten tekemiä päätöksiä. Eduskunnan oikeusasiamies ei myöskään voi tehdä tuomioistuinten tavoin täytäntöön pantavia ratkaisuja tai määrätä vahingonkorvauksia68. Toimivallat ovat jo lähtökohtaisesti erilaiset; oikeusasiamiehen toimivalta on ennakolta tapahtuvaa toimintaa ohjaavaa, kun puolestaan tuomioistuinten toimivalta painottuu enemmänkin jälkikäteiseen toimintaan.69 Eduskunnan oikeusasiamiehen valvontatehtävillä voitanee katsoa olevan muutoksenhakuinstituutioita täydentävä rooli 70 . Eduskunnan oikeusasiamiehen kannanotoilla on merkittävä oikeuslähdearvo puhuttaessa sallituista oikeuslähteistä.71 Oikeuskäytännöstä keskeisessä asemassa ovat puolestaan kansallisten, yleisten tuomioistuinten ratkaisut, kuten korkeimman oikeuden ja hovioikeuden sekä hallintotuomioistuinten, kuten korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut. Tuomioistuinten ratkaisuilla suhteessa oikeusasiamiehen ratkaisuihin on tutkielmassa 66 Sarja, 2007, s. 375. 67 Sarja, 2023, s. 7. 68 Jonkka, 2007, s. 317. 69 Jonkka, 2007, s. 319. 70 Jonkka, 2007, s. 322. 71 Saarenpää, 1997, s. 276. 24 suurempi painoarvo siitä syystä, että oikeusasiamies ei varsinaisesti ratkaise edunvalvontaan liittyviä kysymyksiä vaan tarkastelee viranomaistoiminnan lainmukaisuutta. 25 2 Edunvalvonnan järjestämiskysymyksiä 2.1 Edunvalvontaan määräämisen edellytyksistä 2.1.1 Oikeustoimikelpoisuus Oikeustoimikelpoisuus alkaa henkilön täyttäessä 18-vuotta ja päättyy oikeuskelpoisuuden tavoin kuolemaan. Se tarkoittaa, että henkilöllä itsellään on kykyä ryhtyä toimenpiteisiin, joilla voi olla oikeudellista merkitystä72. Täysi-ikäisyyden myötä henkilö saavuttaa täysivaltaisuuden. Olettama siis on, että täysivaltainen henkilö on rajoittamattomasti oikeustoimikelpoinen73 . Näin ei kuitenkaan aina ole, sillä henkilön oikeustoimikelpoisuutta voi rajoittaa esimerkiksi henkilön vajaavaltaisuus tai se, ettei henkilön kyky ymmärtää häneen oikeudellisesti vaikuttava asia ja sen merkitys ole riittävä74. Joskus voi siis olla tarve rajoittaa henkilön toimintakelpoisuutta. Tosin ensimmäisenä henkilön oikeustoimikelpoisuutta tulisi rajoittaa mahdollisimman vähän esimerkiksi määräämällä henkilölle edunvalvoja. Edunvalvojan määrääminen ei itsessään merkitse sitä, etteikö päämies voisi edelleen tehdä itseään koskevia päätöksiä, sillä kyse on rinnakkaisesta toimivallasta päämiehen kanssa. Toimintakelpoisuuden rajoittaminen voi puolestaan olla tarpeellista tilanteessa, jossa edunvalvojan määrääminen ei yksistään riitä turvaamaan päämiehen etua, mutta vajaavaltaiseksi julistaminenkaan ei ole vielä välttämätöntä.75 Holhoustoimilain 18 §:n 1 momentin mukaan toimintakelpoisuuden rajoittaminen edellyttää, että täysi-ikäinen päämies on kykenemätön huolehtimaan taloudellisista asioistaan ja hänen varallisuusasemansa, toimeentulonsa tai muut etunsa ovat tämän vuoksi vaarantuneet 72 Kyllönen, 2011, s. 10. 73 Tornberg & Kuuliala, 2015, s. 342. On tärkeää huomioida, etteivät kaikki täysivaltaisuuden saavuttaneet henkilöt ole kuitenkaan automaattisesti oikeustoimikelpoisia. 74 Tornberg & Kuuliala, 2015, s. 343; Hemmo, 2007, s. 331; Mäki-Petäjä-Leinonen, Juva & Pirttilä, 2006, s. 943. 75 HE 146/1998 vp, s. 36–38. 26 eikä edunvalvojan määrääminen yksin riittäisi turvaamaan hänen etujaan. Toimintakelpoisuutta tulisikin rajoittaa vasta tilanteessa, jossa päämies itse pyrkii aktiivisesti vastoin omaa etuaan heikentämään asemaansa. Tällöin tuomioistuin, ja vain tuomioistuin, voi rajoittaa hänen toimintakelpoisuuttaan. 76 HolhTL 20 §:n mukaan tuomioistuimen on määrättävä asianomaiselle edunvalvoja, tehdessään päätöksen toimintakelpoisuuden rajoittamisesta. Kuten alla oleva taulukko 1 osoittaa, oikeustoimikelpoisuutta voidaan asteittain rajoittaa. Rajoittaminen voi tapahtua seuraavilla tavoilla 1) henkilön avuksi määrätään edunvalvoja, 2) henkilön oikeustoimikelpoisuutta rajoitetaan eri asteisesti ja hänelle voidaan määrätä edunvalvoja tai 3) henkilö julistetaan vajaavaltaiseksi ja hänelle voidaan määrätä edunvalvoja.77 Taulukko 1. Oikeustoimikelpoisuuden asteittainen rajoittaminen78. Oikeustoimikelpoisuuden asteittainen rajoittaminen 1. henkilön avuksi määrätään edunvalvoja 2. henkilön oikeustoimikelpoisuutta rajoitetaan eri asteisesti ja hänelle voidaan määrätä edunvalvoja 3. henkilö julistetaan vajaavaltaiseksi ja hänelle voidaan määrätä edunvalvoja Taulukon 1 ensimmäisessä kohdassa henkilön avuksi ja tueksi määrätään edunvalvoja. Lähtökohtaisesti tämä tarkoittaa, että edunvalvoja toimii päämiestä auttaen ja tukien, sillä holhTL 14 §:n mukaan edunvalvojan määrääminen ei estä päämiestä itse vallitsemasta omaisuuttaan tai tekemästä oikeustoimia, jollei laissa toisin määrätä. Taulukon 1 toisen kohdan mukaan henkilön mahdollisuutta tehdä tiettyjä oikeustoimia rajoitetaan siten, että päämies voi tehdä esimerkiksi tiettyjä oikeustoimia vain yhdessä 76 HE 146/1998 vp, s. 8. HolhTL 74 §:n mukaan toimintakelpoisuuden rajoittamista koskevassa asiassa tuomioistuimen on kuultava henkilökohtaisesti sitä, jonka edun valvomisesta on kysymys. Asia voidaan kuitenkin ratkaista kuulematta häntä henkilökohtaisesti, jos hakemus heti hylätään perusteettomana tai jos kuuleminen on kuultavan tilan vuoksi mahdotonta tai aiheuttaa hänelle kohtuutonta haittaa. 77 Hemmo, 2007, s. 332–333. 78 LaVM 20/1998 vp. Kappaleessa ”Uudistuksen periaatteet ja peruslähtökohdat”. HE 146/1998 vp. 27 edunvalvojan kanssa.79 Taulukon 1 kolmannessa kohdassa tarkoitetulla vajaavaltaisella tarkoitetaan holhoustoimilain 2 §:n mukaan alaikäistä alle 18-vuotiasta henkilöä tai holhTL 18 §:n mukaan 18-vuotta täyttänyttä täysi-ikäistä henkilöä, joka on tuomioistuimen päätöksellä julistettu vajaavaltaiseksi. HolhTL 23 §:n mukaan vajaavaltaisella ei ole oikeutta tehdä sopimuksia tai muita oikeustoimia, ellei laissa toisin säädetä. Vajaavaltainen voi tästä huolimatta kuitenkin tehdä holhTL 24 §:n mukaan oikeustoimia, jotka ovat olosuhteet huomioon ottaen tavanomaisia tai merkitykseltään vähäisiä. 80 Henkilö voidaan julistaa vajaavaltaiseksi vain, jos holhTL 18 §:n 1 ja 2 momentin mukaiset edunvalvontakeinot eivät riitä, sillä holhTL 18 §:n 3 momentin mukaan toimintakelpoisuutta ei saa rajoittaa enempää kuin asianomaisen edun suojaamiseksi on tarpeen. Vajaavaltaiseksi julistamisia koskevia asioita käsitellään tuomioistuimessa vuosittain alle kymmenen ja esimerkiksi vuonna 2020 asioita ei ollut yhtäkään81. On kuitenkin tärkeää huomata, että myös oikeustoimikelpoisuutta vailla oleva henkilö on pääsääntöisesti oikeudellisesti vastuunalainen. Oikeudellinen vastuunalaisuus merkitsee vastuuta omien tekojensa seurauksista oikeudellisesti tarkasteltuna82. Lisäksi on tärkeää huomata, että käsitteitä edunvalvoja ja päämies, käytetään riippumatta henkilön oikeustoimikelpoisuuden tasosta, eli siitä, onko päämiehen toimintakelpoisuutta esimerkiksi rajoitettu tai hänet julistettu vajaavaltaiseksi. Tällä voidaan vähentää edunvalvontajärjestelmän leimaavuutta. On todettava, että päämiehen oikeustoimikelpoisuutta suhteessa edunvalvojan toimivaltaan nähden ei ole täysin yksiselitteisesti säännelty holhoustoimilaissa. Oikeustoimikelpoisuudesta lisää päämiehen kuulemista ja sille annettavaa merkitystä käsittelevässä tutkielman luvussa 4. 79 KK 101/2021 vp, s. 1. 80 Hemmo, 2007, s. 333. 81 KK 101/2021 vp, s. 1. 82 Saarenpää, 2011, s. 263. 28 2.1.2 Hakijalegitimaatio edunvalvontaan määrättäessä Holhoustoimilain 72 §:n 1 momentin mukaan edunvalvojan määräämistä koskevan hakemuksen voi tehdä ja puhevaltaa asian vireillepanoon käyttää edunvalvojaa itselleen hakevan lisäksi holhousviranomaisena toimiva Digi- ja väestötietovirasto, hakijan edunvalvoja, vanhempi, aviopuoliso, lapsi tai muu läheinen. Se, mitä lainkohdan muulla läheisellä tarkoitetaan, on harkittava kussakin tapauksessa erikseen. 83 Hakijalegitimaation ulottamisella sellaisille henkilöille, joiden voidaan ajatella tietävän edunvalvontaan esitetyn henkilön tilanteesta, pyritään varmistumaan siitä, että edunvalvonnan tarpeessa oleva henkilö myös pääsisi edunvalvontaan.84 Tätä on omiaan lisäämän myös holhoustoimilain 91 §. Holhoustoimilain 91 §:n mukaan se, joka on saanut tiedon edunvalvonnan tarpeessa ilmeisesti olevasta henkilöstä, voi vaitiolovelvollisuuden estämättä ilmoittaa asiasta holhousviranomaisena toimivalle DVV:lle. Tällainen voi siis olla kuka tahansa, joka katsoo henkilön olevan edunvalvonnan tarpeessa vaikkei hänellä olisikaan puhevaltaa asian vireillepanoon hakemuksella. Holhoustoimilain 72 §:n mukaisen hakemuksen tai lain 91 §:n mukaisen ilmoituksen saatuaan holhousviranomaisen tulee ryhtyä toimenpiteisiin edunvalvonnan tarpeen selvittämiseksi tai tehdä tarvittaessa käräjäoikeudelle hakemus edunvalvojan määräämiseksi. 2.1.3 Edunvalvontakynnys Edunvalvontaan määrääminen edellyttää edunvalvonnan tarpeen arvioinnin kynnyksen, eli edunvalvontakynnyksen ylittymistä. Sen, ylittyykö edunvalvontakynnys, ratkaisee henkilön avun tarve. Edunvalvontakynnys ja sen arvioinnin tarve osoittavat 83 Sarja, 2017, s. 8; HE 146/1998 vp, s. 64; HolhTL 72 §:n 2 momentin mukaan asian, joka koskee edunvalvojan määräämistä alaikäiselle, voi panna vireille myös alaikäisen huoltaja ja hyvinvointialue. 84 Tornberg & Kuuliala, 2015, s. 169; Sarja, 2017, s. 8. 29 edunvalvonnan määräämisen olevan viimesijainen toimi henkilön taloudellisia asioita järjestettäessä.85 Edunvalvontakynnyksellä tarkoitetaan käytännössä holhoustoimilain 8 §:n 1 momenttia, jonka mukaan tuomioistuin voi määrätä edunvalvojan täysi-ikäiselle, joka sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi on kykenemätön valvomaan etuaan taikka huolehtimaan itseään tai varallisuuttaan koskevista asioista, jotka vaativat hoitoa, eivätkä tule asianmukaisesti hoidetuiksi muulla tavoin.86 Alla olevassa kuviossa 3 on kuvattu kaikki edellä mainitun holhTL 8 §:n 1 momentin mukaiset edunvalvontakynnyksen tasot. Edunvalvontaan määrääminen edellyttää näistä jokaisen edunvalvontakynnyksen tason toteutumista samanaikaisesti. Kuvio 3. Edunvalvontakynnys. 85 HE 146/1998 vp, s. 18. Helsingin hovioikeuden ratkaisu 27.10.2015, S 15/1166 osoittaa edunvalvontaan määräämisen olevan viimesijainen toimenpide. Ratkaisussaan hovioikeus hylkäsi henkilön hakemuksen edunvalvojan määräämisestä siitä huolimatta, että henkilö itse oli pyytänyt edunvalvojaa hänelle määrättäväksi. Henkilö ei ollut holhoustoimilain 8 §:n mukaisten edellytysten merkitsemällä tavalla kykenemätön hoitamaan taloudellisia asioitaan. Henkilön asiat hoidettiin muiden tahojen toimesta ja hän pystyi valtuuttamaan henkilön hoitamaan asioitaan tarvittaessa. Lisäksi hänellä oli riittävät edellytykset valvoa valtuuttamansa henkilön toimia. Näin ollen edunvalvojan määräämistä ei voitu pitää asianmukaisena. Merkityksellistä näin ollen oli, että vaikka henkilö oli itse kykenemätön hoitamaan taloudellisia asioitaan, hänen taloudelliset asiansa tulivat kuitenkin muulla tavoin hoidetuksi. 86 HE 146/1998 vp. Mukaillen holhTL 8 §. 1. joka sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi on kykenemätön valvomaan etuaan taikka huolehtimaan itseään tai varallisuuttaan koskevista asioista, 2. jotka vaativat hoitoa, 3. eivätkä tule asianmukaisesti hoidetuiksi muulla tavoin. 30 Edellä kuviossa 3 kuvatun holhoustoimilain 8 §:n 1 momentin mukainen edunvalvontakynnys ylittyy ja tarve edunvalvonnan määräämiselle täyttyy, kun henkilö on kykenemätön huolehtimaan varallisuuttaan koskevista asioista, jotka vaativat hoitoa. Edunvalvontaan esitetyn henkilön varallisuutta koskevia seikkoja käydään läpi tarkemmin Helsingin hovioikeuden (myöhemmin, HO) 30.3.2012, S 12/36, ratkaisussa. HO ratkaisun mukaan edunvalvontaan esitetyllä henkilöllä ei ollut sellaista varallisuutta, joka olisi edellyttänyt huolenpitoa ja hoitoa. Ratkaisussa kuitenkin todettiin, ettei sillä ole merkitystä, millaisten taloudellisten asioiden hoitamista edunvalvonnan on tarkoitus valvoa tai minkä kaltaista omaisuus varsinaisesti on. Näin ollen, vaikkei henkilöllä ollutkaan sellaista varallisuutta, joka olisi edellyttänyt huolenpitoa ja hoitoa, henkilön todettiin olevan edunvalvonnan tarpeessa.87 HO ratkaisuun nojaten edunvalvonnan tarkoituksena on valvoa päämiehen etua myös hyvin tavanomaisten taloudellisten asioiden, kuten välttämättömien menojen maksamiseen liittyvien taloudellisten asioiden hoitamisessa.88 Lisäksi holhTL 8 §:n 1 momentin mukaisesti määritelty edunvalvontakynnys ylittyy, kun edunvalvontaan esitetyn henkilön asiat eivät tule asianmukaisesti hoidetuksi muulla tavoin. Tästä todetaan tarkemmin Helsingin HO 2.2.2012, S 11/2350, ratkaisussa. HO ratkaisun mukaan etenkin taloudellisesti vähäisissä ja päämiehen henkilöä koskevissa asioissa annetaan merkitystä subsidiariteettiperiaatteelle, eli läheisyysperiaatteelle.89 HO ratkaisussa esille tulleen subsidiariteettiperiaatteen, eli läheisyysperiaatteen mukaan henkilön asioiden hoitaminen tulisi aina ensisijaisesti pyrkiä ratkaisemaan jollain muulla tavalla, kuten esimerkiksi läheisten avustamana, ennen kuin henkilölle haetaan 87 Helsingin HO 30.3.2012, S 12/36 88 Helsingin HO 30.3.2012, S 12/36. Näin ollen edunvalvontaan esitetyllä henkilöllä ei vaadita olevan erityisen merkittävää varallisuutta. Jo tavanomainen varallisuus tai jopa varattomuus riittävät täyttämään edunvalvontakynnyksen ylittymisen kriteerit varallisuusnäkökulmasta tarkasteltuna. 89 Helsingin HO 2.2.2012, S 11/2350. 31 edunvalvontaan määräämistä. 90 Yhteiskunnan tarjoama holhoustoimilain mukainen edunvalvonta on siis lähtökohtaisesti toissijainen ja sitä tulisi hyödyntää vasta, kun muut mahdolliset keinot on todettu mahdottomiksi.91 Edellä esitetty edunvalvontakynnys ja sen arvioinnin tarve osoittavat edunvalvonnan määräämisen olevan viimesijainen toimi henkilön taloudellisia asioita järjestettäessä. Edunvalvonnan määräämisen viimesijaisuutta ilmentää myös holhTL 8 §:n 2 momentti, jonka mukaan edunvalvoja voidaan määrätä, jos henkilö, kenen etua olisi valvottava, ei tätä itse vastusta. Jos henkilö puolestaan vastustaa edunvalvojan määräämistä, edunvalvoja voidaan määrätä hänen vastustuksestaan huolimatta vain, jos hänen vastustukselleen ei ole hänen tilansa ja edunvalvonnan tarve huomioon ottaen riittävää aihetta.92 HolhTL 8 §:n mukaisten perusteiden soveltamisesta lisää Turun HO ratkaisussa 21.4.2015, S 14/1654. HO ratkaisussa valittaja katsoi pärjäävänsä ilman edunvalvojaa ja vaati, että KO päätös edunvalvojan määräämisestä kumotaan. HO kumosi käräjäoikeuden päätöksen edunvalvojan määräämisestä. Ratkaisussa todettiin, että lääkärinlausunnon mukaan käräjäoikeuden päätöksestä valittanut tarvitsi edunvalvojaa, mutta HO:ssa kuullun todistajan mukaan ja ottaen huomioon valittajalle määrätyn edunvalvojan kertomus HO kuitenkin katsoi, että valittaja ei tarvitse edunvalvojaa ja että edunvalvojan määräämiselle ei ollut näin ollen holhoustoimilain 8 §:n mukaisia perusteita. Täten hakemus edunvalvojan määräämisestä hylättiin.93 HO totesi, ettei lääkärinlausunto yksin riitä osoittamaan edunvalvonnan tarpeellisuutta. Tämä kyseinen HO ratkaisu antaa myös merkitystä tuomioistuimessa kuullun todistajan lausumalle ja edunvalvojan kertomukselle sekä korostaa erityisesti ajantasaista tietoa edunvalvontaan esitetyn henkilön edunvalvonnan tarpeesta ratkaisun perusteena. 90 Ryynänen & Telakivi, 2006, s. 66; Ojala & Pöyhönen, 1994, s. 15; Ryynänen, 2008, s. 92; Haveri, Stenvall & Majoinen, 2011, s. 110. Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan (66/1991) artiklan 4 kappaleessa 3 todetaan: ”Julkisista tehtävistä tulee yleensä ensisijaisesti huolehtia kansalaista lähinnä olevien viranomaisten.” 91 Helsingin HO 2.2.2012, S 11/2350. 92 HE 146/1998 vp, s. 31; Ks. myös Itä-Suomen HO 4.6.2021, S 20/813; Vaasan HO 26.2.2018, S 17/1027. Vaasan HO kumosi KO:n päätöksen edunvalvojan määräämisestä, koska A:n sairaus oli hallinnassa lääkityksen avulla, eikä edunvalvontaa heikentyneen terveydentilan vuoksi tarvittu. 93 Turun HO 21.4.2015, S 14/1654. 32 Näiden lisäksi kyseinen HO ratkaisu korostaa edellä kuvattua holhTL 8 §:n 2 momenttia, joka antaa merkitystä edunvalvontaan esitetyn henkilön itsemääräämisoikeudelle. Tässä kyseisessä HO ratkaisussa edunvalvontaan esitetyn henkilön vastustukselle ei ollut esittää sellaisia perusteita, jotka olisivat riittäneet kumoamaan tämän ratkaisun. Lisää edunvalvontaan esitetyn henkilön itsemääräämisoikeuden ja ihmisarvon kunnioittamisen periaatteista seuraavaksi. Edunvalvojan määräämistä koskevaa asiaa käsitellyt korkein oikeus (myöhemmin, KKO) totesi prejudikaatissaan, eli ennakkoratkaisussaan 2009:7 seuraavaa. Henkilöllä oli huomattava omaisuus, jota hän oli heikentyneen terveydentilansa vuoksi kykenemätön hoitamaan. Henkilö itse koki, ettei edunvalvojan määrääminen ollut välttämätöntä, koska hänen taloudelliset asiansa tulivat hoidetuksi luotettavalla tavalla muutoinkin. Henkilöllä oli merkittävän suuri omaisuus, johon kuului osuuksia useista eri kiinteistöistä sekä erilaisia sijoituksia. Henkilön taloudellisia asioita hoidettiin pankissa hänen sijoitustensa osalta. Myös henkilön lapsi avusti tarvittaessa taloudellista päätöksentekoa vaativissa toimissa. Täten ei voitu osoittaa, etteivät henkilön taloudelliset asiat olisi tulleet hoidetuksi luotettavalla tavalla. KKO totesi ratkaisussaan, etteivät holhoustoimilain 8 §:ssä tarkoitetut edellytykset, joiden mukaan henkilölle olisi voitu määrätä edunvalvoja, toteutuneet ja henkilölle ei määrätty edunvalvojaa. Korkein oikeus totesi, ettei aihetta toisenlaiseen arvioon ollut vain sen perusteella, että henkilö ei itse enää kyennyt kaikilta osin valvomaan järjestämäänsä taloudellisten asioiden hoitoa.94 Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen mukaan edunvalvontaan määräämisen arvioinnissa on huomioitava edunvalvontaoikeuden keskeiset periaatteet, eli itsemääräämisoikeuden ja ihmisarvon kunnioittamisen periaatteet edunvalvontaan esitetyn henkilön näkökulmasta tarkasteltuna.95 Kun arvioidaan sitä, onko edunvalvojan määräämisen vastustamiselle holhTL 8 §:n 2 momentin mukaisesti riittävää aihetta suhteessa edunvalvontaan esitetyn tila ja edunvalvonnan tarve huomioiden, on otettava huomioon ne keinot, joihin edunvalvontaan esitetty itse on jo ryhtynyt taloudellisten 94 KKO:2009:7. 95 HE 146/1998 vp, s. 18; KKO:2009:7; Aalto, 2020, s. 174–175; Myös Euroopan neuvoston suosituksessa 1999 Rec 4 on määritelty edunvalvonnan perusperiaatteisiin kuuluvan ihmisoikeuden ja ihmisarvon kunnioituksen. 33 asioidensa hoidon järjestämiseksi. Tällä tavoin edunvalvontaan esitetyn henkilön itsemääräämisoikeuden toteutuminen voidaan huomioida edunvalvontaan määräämisen arvioinnissa, kun asianomainen voi osoittaa kompetenssiaan, eli kyvykkyyttään taloudellisia asioita järjestäessään.96 Kuten edellä Turun HO ratkaisussa 21.4.2015, S 14/1654 todettiin, myös korkeimman oikeuden ennakkoratkaisu 2009:7 antaa edunvalvontaan esitetyn itsemääräämisoikeuden ja ihmisarvon periaatteen kunnioittamisen tulkinnalle painoarvoa arvioitaessa, kykeneekö asianomainen itse huolehtimaan taloudellisten asioidensa hoidosta. Arvioinnissa on siis tehtävä vertailua asianomaisen itsemääräämisoikeuden ja ihmisarvon periaatteiden toteutumisesta suhteessa holhoustoimilain 8 §:n edellytyksiin.97 Lisäksi arvioinnissa korostuu edunvalvontaan esitetyn henkilön etu, kun holhoustoimilain 8 §:n 1 momentin mukaan edunvalvoja voidaan määrätä henkilölle, joka on edellä mainittujen edellytysten lisäksi kykenemätön valvomaan omaa etuaan. Täten edunvalvonnan välttämättömyyttä on arvioitava sen henkilön näkökulmasta, jonka etua on valvottava. Edunvalvontaan esitetyn henkilön etujen ensisijaisuudesta lisää seuraavassa, Helsingin HO ratkaisussa 16.9.2015, S 15/550. Tapauksessa tytär A oli laittanut hoivakotiin muuttaneen äitinsä X asunnon myyntiin, koska asuntoon oli tulossa putkiremontti. Koska asunto ei ollut mennyt kaupaksi, oli A ostanut kyseisen asunnon itse. Myynnistä saadut rahat hän lahjoitti X:n kuudelle lapselle. KO totesi, että edunvalvojaa koskeva määräys oli tullut vireille, koska A:n hoitaessa X:n taloudellisia asioita oli X:n asunto myyty A:lle ja siitä saadut varat lahjoitettu edelleen lapsille, mukaan lukien A:lle. KO:n mukaan X:n etu huomioon ottaen A:ta ei voitu pitää sopivana henkilönä edunvalvojan tehtäviin. HO katsoi ratkaisussaan, ettei sillä ollut aihetta muuttaa KO päätöksen lopputulosta.98 96 KKO:2009:7; Aalto, 2020, s. 174–175; Kolehmainen, 2019, s. 289. 97 KKO:2009:7; Aalto, 2020, s. 174–175; Vidman, 2020, s. 17. Ks. Rovaniemen HO 22.12.2014, H 13/964, asiassa oli riidatonta, että henkilön edunvalvonnalle oli lääketieteellinen peruste ja että hänellä oli sellaista omaisuutta, joka tarvitsi hoitoa. Asiassa oli riitaista, tulivatko henkilön taloudelliset asiat asianmukaisesti hoidetuksi ilman edunvalvontaa. Ks. myös Kouvolan HO 12.9.2013, S 13/257; Turun HO 7.1.2013, S 12/606; Vaasan HO 14.12.2012 S 12/955; Turun HO 30.10.2012, S 12/856; Rovaniemen HO 27.7.2012, H 12/217. 98 Helsingin HO 16.9.2015, S 15/550. 34 Kuten HO:n ratkaisusta edellä ilmeni, voi edunvalvojan määrääminen olla välttämätöntä henkilön etujen suojaamiseksi, joko hänen omilta tai muiden niitä vaarantavilta toimenpiteiltä. Edunvalvojan määräämisen vastustamiselle ei ole välttämättä riittävää aihetta asianomaisen tila ja edunvalvonnan tarve huomioon ottaen, mikäli todetaan, että edunvalvojan määrääminen on välttämätöntä edellä mainituissa tilanteissa.99 Näin ollen edunvalvontaan esitetyn henkilön etu saa siten kollisio, eli ristiriitatilanteessa etusijaa holhTL 8 §:n 2 momentin suhteen. 2.2 Edunvalvoja Holhoustoimilain 4 §:n 2 momentin mukaan täysi-ikäisen100 edunvalvoja on henkilö, jonka tuomioistuin tai holhousviranomaisena toimiva Digi- ja väestötietovirasto on tehtävään määrännyt. Pääsäännön mukaan, että tuomioistuin määrää edunvalvojan 99 HE 146/1998 vp, s. 18; KKO:2009:7; HE 146/1998 vp, s. 18; Aalto, 2020, s. 174–175. Helsingin HO 4.10.2012, S 12/1047, jonka mukaan tapauksessa sisarusten riitaisat välit puolsivat edunvalvontaan määräämistä. Hovioikeus totesi, että perheen ulkopuolinen kykeni varmimmin puolueettomasti hoitamaan taloudellisten asioiden hoitamisen päämiehen etujen turvaamiseksi ja hänen parhaakseen. Turun HO 7.3.2012, S 12/120, hovioikeus katsoi, että tilanteessa, jossa edunvalvontaan esitetyllä henkilöllä on sellaista arvokasta omaisuutta, joka on tärkeää myös henkilön sukulaisille, sukulaisen määräämiseen edunvalvojaksi oli suhtauduttava erityisen pidättyvästi. Vaasan HO 3.2.2011, S 10/1233, hovioikeus katsoi, että edunvalvontaan esitetyn lapsi, joka oli toiminut henkilön omaishoitajana, oli periaatteessa sopiva edunvalvojaksi. Edunvalvojaksi määrättävän tuli kuitenkin nauttia myös muiden läheisten luottamusta ja eturistiriitatilanteita luomaan oli omiaan jakamaton kuolinpesä ja asiassa jo ilmenneet erimielisyydet. Hovioikeus totesi, että yleinen edunvalvoja oli sopivampi edunvalvojaksi kuin läheinen. Ks. myös Helsingin HO 4.2.2015, S 14/2588 ja Turun HO 23.11.2012, S 12/1127; Vaasan HO 25.10.2012, S 12/607; Rovaniemen HO 12.10.2012, H 12/408; Vaasan HO 20.9.2012, S 12/551. 100 Sarja, 2011, s. 144; Digi- ja väestötietovirasto, 2023. Alaikäisestä edunvalvottavasta: Lähtökohtana siis on, että alle 18-vuotiaan omaisuus kuuluu hänelle itselleen ja hänen huoltajansa toimii hänen edunvalvojanaan sekä huolehtii alaikäisen taloudellisista asioista. Alaikäinen on vajaavaltainen ja voi tehdä vain olosuhteisiin nähden tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä toimia, eikä näin ollen voi määrätä itse muun muassa omaisuudestaan. Alaikäinen, joka on täyttänyt 15-vuotta, saa itse määrätä siitä omaisuudesta, jonka on työllään ansainnut. Holhoustoimilain 66 §:n mukaan, jos alaikäisen nimissä oleva omaisuus on yli 20 000 €, merkitään edunvalvonta Digi- ja väestötietoviraston ja Ahvenanmaalla valtionviraston ylläpitämään holhousasioiden rekisteriin. Alaikäisen edunvalvonnan merkitseminen holhousasioiden rekisteriin ei perustu ainoastaan omaisuuden arvoon, sillä alaikäisen edunvalvonta voidaan merkitä, jos siihen on erityistä syytä. Käytännössä rekisteriin merkitseminen tarkoittaa, että huoltajan on tehtävä vuositili, eli vuosittain tehtävä tili alaikäisen lapsen taloudellisten asioiden hoitamisesta. Vuositilin lisäksi edunvalvojan on toimitettava holhousviranomaiselle omaisuusluettelo edunvalvonnan alkaessa sekä päätöstili sen päättyessä. 35 tehtäviinsä, mutta holhTL 12 §:n mukaan tuomioistuimen ohella siis myös holhousviranomainen voi tehdä määräyksen. Tällä pyritään madaltamaan kynnystä edunvalvontaan pääsemiseksi. Edellytyksenä holhousviranomaisen suorittamalle edunvalvojan määräämiselle on kuitenkin, että se, jonka etua olisi valvottava, kykenee ymmärtämään asian merkityksen ja että hän pyytää tiettyä henkilöä määrättäväksi edunvalvojakseen. Holhousviranomainen voi määrätä edunvalvojan, mikäli edunvalvontaan esitetty henkilö kykenee ymmärtämään, mitä edunvalvojan määrääminen tarkoittaa. Tämän varmistamiseksi holhousviranomaisen tulee hyödyntää holhTL 86 §:ssä säädettyjä keinoja. Jos holhousviranomainen ei voi suorittaa edunvalvonnan määräystä, tulee sen tehdä holhTL 7 §:n 2 momentin mukaisesti käräjäoikeudelle hakemus edunvalvojan määräämiseksi.101 HolhTL 12 §:n 2 momentin mukaan holhousviranomainen on sidottu edunvalvontaan esitetyn henkilön itse ehdottamaan tai hyväksymään edunvalvojaan. Holhousviranomainen ei voi siten määrätä edunvalvojaksi sellaista henkilöä, jota edunvalvontaan esitetty ei itse hyväksy. DVV:n toimivalta on näin pyritty rajoittamaan sellaisiin riidattomiin tapauksiin, jotka eivät edellytä asian käsittelyä tuomioistuimessa. Tuomioistuimessa käsiteltävissä tapauksissa tuomioistuimella on laajempi harkintavalta muun muassa valita eri ehdokkaiden välillä tehtävään sopivin edunvalvoja.102 Edunvalvoja voidaan määrätä hoitamaan omaisuutta ja taloudellisia asioita toistaiseksi tai määräajaksi. Edunvalvojaksi voidaan määrätä suostumuksensa antanut, tehtävään sopiva henkilö, joka ei ole vajaavaltainen. 103 Varsinaisia kelpoisuusvaatimuksia edunvalvojan tehtävään määräämiseksi ei ole. HolhTL 5 §:n mukaan tehtävän sopivuutta arvioitaessa otetaan kuitenkin huomioon tehtävään esitetyn henkilön taito ja kokemus 101 HE 146/1998 vp, s. 31. 102 HE 146/1998 vp, s. 33. 103 Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisussa 26.8.2003, 2859/4/02 holhousviranomainen oli määritellyt, ettei 65-vuotiaat voi ikänsä puolesta toimia edunvalvojan tehtävissä. EOA totesi ratkaisussaan menettelyn perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuuden ja perusoikeuksien turvaamista koskevan 22 §:n vastaiseksi. 36 suhteessa taloudellisten asioiden ja omaisuuden hoidon laatuun ja laajuuteen.104 Lain esitöissä on myös mainittu, että edellä mainittujen seikkojen lisäksi edunvalvojaksi ehdotetun täytyy kyetä hyvään yhteistoimintaan päämiehensä kanssa 105 . Lisäksi onnistuneella rekrytoinnilla voidaan varmistua siitä, että edunvalvojan virkoihin valikoituu sellaisia henkilöitä, jotka hoitavat virkaansa sen vaatimalla tavalla ja päämiehen etua kunnioittaen106. Holhoustoimilain 29–45 §:iin sisältyvät edunvalvojan asemaa ja tehtäviä koskevat säädökset 107 . Holhoustoimilaissa käytetään termiä edunvalvoja, oli sitten kyse yksityisenä edunvalvojana toimivasta omaisesta tai virkansa puolesta toimivasta yleisestä edunvalvojasta. Näin ollen samat lain määräykset koskevat sekä yksityistä että yleistä edunvalvojaa 108 . Käytännössä yksityisen ja yleisen edunvalvojan käsitteillä on kuitenkin eri merkityksensä. Seuraavana käsitteiden välisestä erottelusta lisää. 2.2.1 Yleinen edunvalvoja Yleisenä edunvalvojana voi toimia edunvalvontatoimiston tai ostopalveluntuottajan yleinen edunvalvoja. Kun virkaan määrätään yleinen edunvalvoja, määräys annetaan edunvalvontatoimiston tai ostopalveluntuottajan yleiselle edunvalvojalle. Edunvalvojan määräys yksilöidään virkaan eikä tehtävää hoitavalle henkilölle henkilökohtaisesti. Edunvalvojan virat yksilöidään numeroin, kuten esimerkiksi ”Helsingin edunvalvontatoimiston 1. yleinen edunvalvoja”. Näin uutta edunvalvojan määräystä ei tarvita, jos esimerkiksi virkaa hoitava henkilö välillä vaihtuu. Tässä kohtaa on tärkeää huomioida, että vaikka edunvalvoja toimiikin virassa, ei edunvalvojana toimiminen edellytä kuitenkaan edunvalvontapalveluiden hoitamista virkavastuulla, koska tehtävät 104 KK 67/2014 vp, s. 2; KK 226/2019 vp, s. 2; OM 86/2010, s. 18. Valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä annetun lain 4 §:n mukaan palveluita voidaan ostaa vain siltä, jolla on tehtävään riittävä taito ja voimavarat. 105 HE 146/1998 vp, s. 30. 106 KK 12/2014 vp, s. 3. 107 OM 86/2010, s. 17. 108 OM 86/2010, s. 19. 37 eivät sisällä merkittävää julkisen vallan käyttöä. 109 Edunvalvoja ei voi valita, kenen päämiehen asioita hän alkaa hoitamaan. Myöskään päämies ei voi itse valita, kuka yleisistä edunvalvojista alkaa hoitamaan hänen asioitaan.110 2.2.2 Ostopalveluina tuotetut edunvalvontapalvelut PL 124 §:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle lailla tai lain nojalla, mikäli se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia.111 Perustuslain säännökseen nojaten yleiset edunvalvontapalvelut voidaan tuottaa ostopalveluina valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä annetun lain 4 §:n nojalla, jolloin palvelu ostetaan ulkopuoliselta palveluntuottajalta. Palveluita voidaan kuitenkin ostaa vain sellaiselta taholta, jolla on tehtäviin riittävät taidot, voimavarat ja jonka muut tehtävät tai toiminnan luonne ja tarkoitus eivät vaaranna edunvalvonnan puolueettomuutta sekä tehtävien asianmukaista hoitamista. Valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiirit järjestävät oikeusapu- ja edunvalvontapalveluja, joita tuottavat piirien oikeusaputoimistot ja edunvalvontatoimistot. Valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä annetun lain 1 §:n 3 momentin mukaan oikeusapu- ja edunvalvontapiirin tehtävänä on vastata oikeusapu- ja edunvalvontapalveluiden tasapuolisesta tarjonnasta oikeusapu- ja edunvalvontapiirin alueella. Oikeusapu- ja edunvalvontapiiri voi ostaa oikeusapu- ja edunvalvontapalveluita julkisten oikeusapupalveluiden ja yleisten edunvalvontapalveluiden järjestämisen yleisestä ohjauksesta ja valvonnasta vastaavan oikeusministeriön kanssa neuvoteltuaan, jos se on palveluiden alueellisen saatavuuden tai muun syyn vuoksi tarpeen.112 109 OM 86/2010, s. 37. 110 Tämä erona yksityisenä edunvalvojana toimivaan edunvalvojaan. Yksityisestä edunvalvojasta lisää tutkielman luvussa 2.2.3. 111 KK 1358/2010 vp, s. 2. 112 HE 109/2020 vp, s. 45; KK 67/2014 vp, s. 2. 38 Valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä annetun lain 4 §:n 1 momentin mukaan oikeusapu- ja edunvalvontapiiri voi oikeusministeriön kanssa neuvoteltuaan ostaa oikeusapu- ja edunvalvontapalveluita, jos se on palveluiden alueellisen saatavuuden tai muun syyn vuoksi tarpeen. Ostopalveluin tuotetuilla edunvalvontapalveluilla pyritään siten turvaamaan alueellisten palveluiden saatavuus myös tulevaisuudessa, kun jo tutkielman alussa mainitun väestön ikääntymisen arvioidaan lisäävän edunvalvonnan tarvetta.113 Eduskunnan apulaisoikeusasiamies (myöhemmin, AOA) on tarkastellut muun muassa seuraavassa päätöksessään 1200/2/04 edunvalvontapalveluiden riittävyyttä. AOA totesi päätöksessään 1200/2/04, ettei Helsingin holhoustoimen edunvalvontapalvelut olleet riittävät, sillä yhdellä yleisellä edunvalvojalla oli resurssien riittämättömyyden vuoksi lähes 500 päämiestä. Asia ei toki ole täysin yksinkertainen, sillä resurssien riittävyyttä ei voida arvioida ainoastaan päämiesten lukumäärän pohjalta. Tähän vaikuttaa muun muassa se, millaisia päämiesten asioita edunvalvojalla on hoidettavanaan, millainen kokemus edunvalvojalla itsellään on sekä kuinka paljon hänellä on henkilöstöä apunaan.114 Edunvalvontapalveluiden riittävyyden näkökulman lisäksi seuraavaksi tarkasteltavassa kirjallisessa kysymyksessä (myöhemmin, KK) 1358/2010 vp, ja siihen esitetyssä vastauksessa muun muassa edunvalvonnan ulkoistamisen perusteista todetaan, että eräs ostopalveluin edunvalvontapalveluiden tuottamisen syy on ollut nimenomaan edellä AOA päätöksessä esiintuotu edunvalvontapalveluiden riittävyyden näkökulma. Valtion tuottavuusohjelman toteuttamisen puitteissa valtion virkoja vähennettiin, johon nojaten edunvalvonnan ulkoistaminen nykyisten oikeusapu- ja edunvalvontapiirien tuottamien edunvalvontapalveluiden täydentävänä instrumenttina tuntuu varsin perustellulle. Edunvalvontapalveluiden ulkoistamista on ehdottanut myös edunvalvontapalveluiden tuottamistapoja arvioinut työryhmä 115 etenkin niissä tapauksissa, joissa eläköitymisen tai vaikkapa määräaikaisuuden jälkeen avoimeksi tulleita edunvalvojan virkoja ei kyetä täyttämään. Tähän vastineena EOA puolestaan 113 HE 26/2016 vp, s. 3. 114 AOA, 1200/2/04. 115 OM 86/2010 vp. 39 toteaa ratkaisussaan 14.11.2014, 3108/2/12, etteivät ajatellut säästötavoitteet ulkoistamisen perusteena mukaudu täysin annettuun lakiin.116 Edelliseen kirjalliseen kysymykseen 1358/2010 vp viitaten, kirjallisessa kysymyksessä 960/2009 vp kritisoidaan sitä, ettei valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä annetussa laissa olla otettu kantaa siihen, kuinka monta päämiestä yhtä edunvalvojaa kohden olisi suotavaa olla. Tästä on maininta lain esitöissä, jossa todetaan, ettei määrää ole haluttu tarkemmin määritellä, koska se voi vaihdella piirien välillä. 117 Koska holhoustoimilain mukaisessa edunvalvonnassa on huolehdittava päämiehen etujen ja oikeuksien toteutumisesta ja edistettävä päämiehen parasta, on tärkeää taata asioiden hoitamiseksi riittävät resurssit. Myös kirjallisissa kysymyksissä 1213/2013 vp sekä 101/2021 vp tuodaan esille huoli siitä, kuinka edunvalvonnassa olevien päämiesten määrä lisääntyy entisestään, mutta päämiesten asioita hoitavien edunvalvojien määrä ei samassa suhteessa lisäänny. Päämiesten määrää suhteessa yhtä edunvalvojaa kohtaan on arvioitu siten, että päämiehiä on noin 60–75 yhtä henkilötyövuotta kohti, kun otetaan huomioon edunvalvontapalveluiden henkilöstö kokonaisuudessaan, joka tarkoittaisi siten noin 140–200 päämiestä yhtä edunvalvojaa kohden. 118 Resurssien riittävyyden aiheuttamiin huoliin pyritään vastaamaan, jotta heikoimmassa asemassa olevien ihmisten edunvalvonta-asioiden asianmukainen hoitaminen voitaisiin turvata jatkossakin. Huoliin pyritään vastaamaan ostopalveluin tuotettujen edunvalvontapalveluiden lisäksi myös muilla keinoilla. 116 KK 1358/2010 vp, s. 1–2; EOA 14.11.2014, 3108/2/12. EOA toteaa, että mikäli ostopalveluiden käyttöönotolla on pyritty ensisijassa säästöihin vastaavasti edunvalvontahenkilöstöä vähentämällä, on etäännytty lain perusteluista ilmenevästä perusajatuksesta, jonka mukaan edunvalvontatehtävien käydessä liialliseksi, päätettäisiin paikallisten tarpeiden perusteella palveluiden ostamisesta. Ensisijaisesti säästöihin perustuva ostopalveluiden hyödyntäminen ei myöskään mukaudu täysin lain pykälän sanamuotoon, jonka mukaan palveluita ostava taho voi oikeusministeriön kanssa neuvoteltuaan ostaa palveluita. EOA nostaa esiin kysymyksen siitä, onko ajatus ostopalveluiden tuottamisesta syntynyt aidosti paikallisista tarpeista lähtien vai pikemminkin oikeusministeriöstä, jonka toimintaa valtion tuottavuusohjelman säästötavoitteet ohjaavat. Huomioitavaa on, että kyseisten EOA ratkaisun aikaan valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä annetun lain sijaan voimassaoleva laki oli järjestämislaki. EOA ratkaisun esille tuomista perustellaan kuitenkin sillä, että samaan tapaan kuin järjestämislaissa, myös valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä annetussa laissa oikeusapu- ja edunvalvontapiiri voi oikeusministeriön kanssa neuvoteltuaan ostaa oikeusapu- ja edunvalvontapalveluita. 117 HE 26/2016 vp, s. 16. 118 KK 711/2013 vp, s. 2; KK 101/2021 vp, s. 2. 40 Vastauksessa kirjalliseen kysymykseen 101/2021 vp todetaan, että edunvalvontapalveluiden resurssien riittävyyden varmistamiseen pyritään hyödyntämällä teknologiakehitystä, jolloin esimerkiksi rutiinitehtäviä saadaan toteutettua esimerkiksi robotiikan keinoin aiempaa tehokkaammin. 119 Valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä annetun lain 1 §:n 3 momentin mukaan oikeusapu- ja edunvalvontapiirin tehtävänä on vastata palveluiden tasapuolisesta tarjonnasta. Lain 1 §:n 2 momentin mukaan edunvalvontapalveluiden järjestäminen on huolehtimista siitä, että holhoustoimesta annetussa laissa tarkoitettuja edunvalvojan tehtäviä varten on saatavissa alueellisesti riittävä määrä edunvalvontapalveluita. Oikeusministeriö seuraa päämiesten määrää suhteessa olemassa oleviin resursseihin ja tarjoaa edunvalvontapalveluiden henkilöstölle koulutuksia sekä kehittää toimintaansa yhdessä holhousviranomaisen kanssa. 120 Oikeusministeriössä toimii myös yleisen edunvalvonnan kehittämistyöryhmä, jonka tehtävänä on muun muassa valmistella yhteisiä toimintatapoja yleisille edunvalvojille. Lisäksi työryhmä on julkaissut ”Edunvalvonnan käsikirja: Yleisen edunvalvonnan kehittämistyöryhmän suositukset” 121 -nimisen oppaan, jota päivitetään tarpeen mukaan. 122 Näiden toimenpiteiden avulla pyritään takaamaan resurssien riittävyys. Edunvalvonnan palveluiden tuottaminen ostopalveluina on PL 6 §:n mukainen yhdenvertaisuuskysymys ja päämiehiä on kohdeltava yhdenvertaisesti riippumatta siitä, kuinka palvelu on tuotettu. 123 Ostopalveluin tuotettuja edunvalvontapalveluja koskevassa Helsingin hallinto-oikeuden (myöhemmin, HAO) ratkaisussa 6.3.2012, 12/0231/1 käsitellään palvelujen arvonlisäverotusta. 119 KK 101/2021 vp, s. 1; KKV 101/2021 vp, s. 1. 120 KK 711/2013 vp, s. 2. 121 Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2020:7. 122 KK 101/2021 vp, s. 2. 123 HE 146/1998 vp, s. 21; LaVM 20/1998 vp, s. 3; Pölönen, 2012, s. 1163; OM 86/2010, s. 44, 69–70; Sarja, 2007, s. 380. Päämiehen perusoikeuksista holhoustoimilain mukaisessa edunvalvonnassa lisää tutkielman luvussa 5.2. 41 HAO ratkaisussa yhtiö teki sopimuksen edunvalvonnan palveluiden tuottamisesta oikeusaputoimiston kanssa holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä annetun lain mukaisesti. Oikeusaputoimisto maksoi palveluiden tuottamisesta korvauksen kyseiselle yhtiölle arvonlisäveroineen. Yhtiö kuitenkin katsoi, että sen toiminta oli arvonlisäverolain (1501/1993, myöhemmin AVL) 37 ja 38 §:n mukaista verotonta, sosiaalihuoltoon ja viranomaistoimintaan rinnastettavaa toimintaa, josta sen ei tarvitsisi suorittaa arvonlisäveroa päämiehiltä veloitettavista palkkioista. HAO katsoi ratkaisussaan, ettei yhtiön suorittamaa edunvalvontaa voida katsoa AVL 37 ja 38 §:n mukaiseksi sosiaalihuolloksi. Lisäksi HAO katsoi, ettei kyse ole arvonlisäverodirektiivin (2006/112/EY) 132 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitetusta verosta vapautetusta sosiaalihuoltoon tai sosiaaliturvaan läheisesti liittyvien palveluiden suorituksesta. HAO mukaan toimintaa ei voida myöskään pitää arvonlisäverottomana viranomaistoimintana ja näin ollen yhtiön oli suoritettava arvonlisäveroa päämiehen yhtiölle maksamasta palkkiosta. Korkein hallinto-oikeus ei muuttanut päätöksellään 2013:67 hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta vaan totesi ratkaisullaan, että yksityisen edunvalvontapalveluiden tuottaja on velvollinen maksamaan arvonlisäveroa siltä osin kuin palveluntuottajalle maksettu korvaus on suoritettu päämiehen varoista.124 Hallinto-oikeuden ratkaisuun nojaten ostopalveluin toteutetuissa edunvalvontapalveluissa päämiehen maksettavaksi tulee arvonlisäveron osuus, kun taas virkatyönä tuotetut edunvalvontapalvelut ovat arvonlisäverosta vapaita. Näin ollen päämiehen varoista maksettava palkkio oli yksityisen palveluntuottajan palveluista kalliimpi kuin oikeusaputoimiston yleisen edunvalvojan palveluista maksama palkkio.125 Tämä asettaa lähtökohtaisesti ostopalveluin tuotettujen edunvalvontapalveluiden ja edunvalvontatoimiston päämiehet eriarvoiseen asemaan. Arvonlisäverotukselliseen yhdenvertaisuuskysymykseen on kuitenkin vastattu, kun muun muassa EOA esitti ratkaisussaan 14.11.2014, 3108/2/2012 hyvityksen suorittamista yleisen edunvalvonnan ostopalveluiden päämiehille näiden maksaman arvonlisäveron osalta. Arvonlisäverotuksen hyvitysmenettelyn mukaan päämiehen edun mukaista on, ettei 124 Helsingin HAO 6.3.2012, 12/0231/1. 125 Helsingin HAO 6.3.2012, 12/0231/1. Ks. myös KHO:2014:67; KKO:2015:31. Edunvalvontapalkkiosta lisää tutkielman luvussa 2.3. 42 arvonlisäveroa peritä häneltä palkkion maksun yhteydessä, koska palveluntuottaja saa arvonlisäveron osuuden hyvitysmenettelyn kautta126. Kuten edellä todettu, edunvalvonnan palveluita tuotettaessa päämiehiä on kohdeltava yhdenvertaisesti riippumatta siitä, kuinka palvelu on tuotettu. Ostopalveluin tuotettuja edunvalvontapalveluja koskevassa korkeimman oikeuden ennakkoratkaisussa 2015:31 todetaan seuraavaa. Oikeusaputoimisto oli tehnyt lakiasiaintoimiston kanssa sopimuksen edunvalvontapalvelujen tuottamisesta. Oikeusaputoimisto vaati käräjäoikeudelle tekemässään hakemuksessa, että toimiston yleinen edunvalvoja vapautetaan X:n edunvalvojan tehtävästä ja, että tämän edunvalvojaksi määrätään lakiasiaintoimiston yleinen edunvalvoja. X itse vastusti edunvalvojan vaihtamista. Perusteeksi edunvalvojan vapauttamiseksi tehtävistään oikeusaputoimisto ilmoitti resurssien riittämättömyyden. Tämän vuoksi edunvalvontapalveluja oli holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä annetun lain perusteella päätetty hankkia myös ostopalveluina. Lisäksi tapauksessa X:n asuinpaikan ja palveluntuottajan toimipaikan välinen matka pidentyisi merkittävästi, mikäli edunvalvojaksi määrättäisiin lakiasiaintoimiston yleinen edunvalvoja. Käräjäoikeus katsoi, etteivät holhTL 16 §:n 1 momentissa tarkoitetut, edunvalvojan vapauttamista koskevat edellytykset täyttyneet. Lisäksi käräjäoikeus huomioi sen, että X itse vastusti edunvalvojan vaihtamista sekä oli edellä mainituin perustein vastustanut edunvalvojan vaihtamista. Käräjäoikeus totesi, ettei edunvalvojan vaihtaminen ollut päämiehen edun mukaista. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä vedoten käräjäoikeuden esille tuomiin seikkoihin. Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden päätöksen lopputulosta ja totesi, ettei perusteita X:n edunvalvojan vapauttamiselle ja uuden määräämiselle täten ollut.127 Kuten edellä esille tuodussa Helsingin HAO ratkaisussa 6.3.2012, 12/0231/1, tässäkin korkeimman oikeuden ratkaisussa 2015:31 yhdenvertaisuutta loukkaavaksi tekijäksi on katsottu muun muassa arvonlisäverotuksen epätasa-arvoisuus yksityisen palveluntuottajan palveluiden ja virkatyönä tuotettujen edunvalvontapalveluiden välillä. Tässä korkeimman oikeuden ratkaisussa henkilö vastusti edunvalvojan vaihtamista juuri 126 OM 45/2016 vp, s. 23. Menettelyssä päämieheltä peritään edunvalvontapalkkio, muttei arvonlisäveron osuutta. Palveluntuottajalla on näin arvonlisäveron suuruinen saatava päämieheltä. Palveluntuottaja tekee oikeusapu- ja edunvalvontapiirille hyvitysvaatimuksen, joka maksetaan palveluntuottajan tilille. 127 KKO:2015:31. 43 arvonlisäverotuksen epätasa-arvoisuuden vuoksi. Tätä ei voida kuitenkaan pitää enää tämänhetkisen lainsäädännön mukaan päämiehen näkökulmasta arveluttavana, sillä vuoden 2015 marraskuussa oikeusministeriön toimittaman ohjeen mukaan asia on korjattavissa niin, että arvonlisävero hyvitetään päämiehelle. Edellä mainittu KKO ratkaisu on annettu huhtikuussa 2015, jolloin ohjetta ei ollut vielä annettu.128 Lisäksi korkeimman oikeuden ratkaisussa henkilö vastusti edunvalvojan vaihtamista perustuen siihen, että henkilön asuinpaikan ja palveluntuottajan välinen matka pidentyisi, jos edunvalvoja vaihtuisi. KKO katsoo, että tämä seikka voi olla henkilön kannalta epäkohta, mikäli tapaamiset edunvalvojan kanssa estyvät pitkän matkan vuoksi. Tätä ei voida kuitenkaan pitää yksiselitteisenä perusteena olla hyväksymättä edunvalvojan tehtävän siirtoa, vaan asiassa tulee käyttää harkintaa.129 Kyseisessä korkeimman oikeuden päätöksessä oikeusaputoimisto, eli nykyinen oikeusapu- ja edunvalvontapiiri oli tehnyt hakemuksen käräjäoikeudelle yleisen edunvalvojan vapauttamiseksi edunvalvojan tehtävistä. Ratkaisussa kuitenkin todetaan, että vaikka laissa ei olekaan nimenomaista mainintaa oikeusaputoimiston, eli nykyisen oikeusapu- ja edunvalvontapiirin mahdollisuudesta tehdä hakemus edunvalvojan tehtävistä vapauttamiseksi, olisi sen estäminen liiallista lakiin perustuvien edunvalvontatehtävien vaikeuttamista. 130 Koska valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä annetussa laissa tai sen esitöissä 131 ei ole säännöksiä oikeusaputoimiston mahdollisuudesta tehdä hakemus yleisen edunvalvojan tehtävistä vapauttamiseksi ja uuden yleisen edunvalvojan määräämiseksi, tulee asiassa noudattaa holhoustoimilakia, jonka 16 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimen on vapautettava 128 KKO:2015:31. KKO arvioinnin lähtökohtien sijaan oikeusaputoimisto, eli tämänhetkinen oikeusapu- ja edunvalvontapiiri lausui puhevaltansa nojalla arvonlisäverotukselliseen epätasa-arvoon vetoamisesta, ettei sitä voida pitää enää tämänhetkisen lainsäädännön näkökulmasta pitää yhdenvertaisuusnäkökulmasta tarkasteltuna arveluttavana. 129 KKO:2015:31. Tapauksessa X tarvitsee tukea ja apua lähinnä arjen toimissa selviämisessä. Hänen luonaan käy kotihoito kolmesti vuorokaudessa. Hänen holhoustoimensa alaan kuuluvissa asioissa eli omaisuutta ja taloudellisia asioita koskevien asioiden hoitamisessa tuen ja avun tarve on satunnaista. Tapauksessa edunvalvoja ei ollut tavannut X:ää henkilökohtaisesti. 130 KKO:2015:31. 131 HE 26/2016 vp; LaVM 10/2020 vp. 44 edunvalvoja tehtävästään, jos hän osoittautuu siihen kykenemättömäksi tai sopimattomaksi tai, jos vapauttamiseen on jokin muu erityinen syy. Lisäksi holhTL 72 ja 81 §:ssä määritellään, kenellä on hakijalegitimaatio, eli kuka voi olla aloitteellinen edunvalvojan vapauttamista koskevassa asiassa ja uuden yleisen edunvalvojan määräämisessä. Hakemuksen voi tehdä holhousviranomainen tai se, jonka edun valvomisesta on kysymys, taikka tämän edunvalvoja, vanhempi, aviopuoliso, lapsi tai muu läheinen. Kyseisessä korkeimman oikeuden tapauksessa näyttämättä jäi se, että päämiehen tämänhetkinen edunvalvoja olisi ollut kykenemätön tai sopimaton tehtäväänsä. Lisäksi näyttämättä jäi, että kyseessä olisi ollut jokin muu erityinen syy, jonka vuoksi edunvalvoja voitaisiin määräyksestä vapauttaa. Edunvalvojan vapauttamisesta tehtävästään ja uuden edunvalvojan määräämisestä lisää tutkielman luvussa 3.1.2.132 2.2.3 Yksityinen edunvalvoja Edunvalvontaa haettaessa henkilön on mahdollisuus ehdottaa edunvalvojakseen yksityishenkilöä, kuten edunvalvontaan esitetyn sukulaista tai muuta läheistä henkilöä, joka antaa suostumuksensa tehtävään ja on siihen soveltuva.133 Edunvalvontaa hakiessa itselleen voi valita edunvalvojan vain nimenomaan tällaisissa tapauksissa, joissa edunvalvontaan 134 . Tällaisessa tapauksessa edunvalvojan määräys annetaan henkilökohtaisesti kyseiselle henkilölle. Holhousviranomaisena toimiva DVV tutkii yksityisen edunvalvojan kelpoisuuden tehtävään. DVV valvoo myös yksityisiä edunvalvojia, mutta jäävät puolestaan eduskunnan oikeusasiamiehen laillisuusvalvonnan ulkopuolelle. Tosin on mahdollista suorittaa valvonnan valvontaa, jossa oikeusasiamies valvoo sitä, kuinka holhousviranomainen on valvonut edunvalvojaa. 132 Samaisessa luvussa käsitellään myös holhTL 16 §:n 1 momentin mukaista muuta erityistä syytä edunvalvojan. 133 KKO:2006:72. Korkeimman oikeuden ratkaisussa kehitysvammaisen sisarensa edunvalvojana toiminut A oli käyttänyt päämiehensä varoja omiin tarkoituksiinsa ja ilmoittanut ne vuositileissä saatavina itseltään. Täten sisko syyllistyi korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan rikoslain (19.12.1889/39) 36 luvun 5 §:n mukaiseen luottamusaseman väärinkäyttöön. 134 Sarja, 2011, s. 144. 45 Holhousviranomainen hoitaa holhTL 46 §:n 1 momentin mukaista valvontatehtävää muun muassa vuositilintarkastuksen tai päätöstilin yhteydessä, omasta aloitteestaan tai tulleiden kantelujen perusteella. 135 Edunvalvojan toiminnasta voi siis kannella holhousviranomaiselle tai ylimpänä laillisuusvalvojana toimivalle eduskunnan oikeusasiamiehelle. Oikeusasiamiehelle tulee noin 80–100 edunvalvontakantelua vuodessa, joka on määrältään suhteellisen vähäinen, kun huomioidaan edunvalvontapalveluiden piirissä olevien päämiesten merkittävä määrä.136 2.3 Edunvalvontapalkkio Oikeusministeriö on antanut 14.12.2001 ohjeen (3927/33/2001) edunvalvojan palkkion määräytymisen perusteista. Ohjetta sovelletaan, kun harkitaan edunvalvojalle holhoustoimesta annetun lain 44 §:n 2 momentin nojalla maksettavan palkkion suuruutta. HolhTL 44 §:n 2 momentin mukaan täysi-ikäisen edunvalvojalla ja alaikäiselle määrätyllä muulla kuin HolhTL 44 §:n 1 momentissa tarkoitetulla137 edunvalvojalla on oikeus saada päämiehensä varoista korvaus tarpeellisista kuluistaan sekä tehtävänsä laatuun ja laajuuteen ja päämiehen varoihin nähden kohtuullinen palkkio. HolhTL 44 §:n 3 momentin mukaan edunvalvoja ei ole oikeutettu holhTL 44 §:n 2 momentissa tarkoitettuun palkkioon, jos päämiehen tulot138 sinä aikana, jolta palkkio peritään, ovat ennakonpidätyksen tai ennakonkannon mukaisten verojen ja työntekijän lakisääteisten maksujen jälkeen yhtä suuret tai pienemmät kuin toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun toimeentulotuen perusosaa vastaava. Edunvalvojalla on kuitenkin oikeus HolhTL 44 §:n momentin 3 estämättä momentissa 2 tarkoitettuun palkkioon, mikäli päämiehen varallisuuden käypä arvo on päämiehen veloilla vähennettynä enemmän kuin momentissa 3 tarkoitettu 135 Sarja, 2007, s. 376; Saarenpää, 2000, s. 147. 136 Sarja, 2021, s. 2; KK 101/2021 vp, s. 2. 137 HolhTL 44 §:n 1 momentin mukaan alaikäisen vanhemmalla ja alaikäisen huoltajalla, joka toimii hänen edunvalvojanaan, on oikeus saada alaikäisen varoista korvaus tarpeellisista kuluistaan. 138 HolhTL 44 §:n 3 momentin mukaan päämiehen tuloiksi katsotaan kaikki rahana saatavat tulot, kuten palkka-, eläke- ja muut ansiotulot, korko-, vuokra-, osinko- ja muut pääomatulot sekä sosiaalietuudet. 46 toimeentulotuen perusosan määrä. Vuonna 2023 toimeentulotuen perusosan määrä yksin asuvalle on 555,11 €/kk. Tätä määrittelyä tehtäessä huomioon ei oteta päämiehen henkilökohtaisessa käytössä olevaa asuntoa tai siihen kohdistuvaa velkaa. Palkkion suuruudesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella (696/2012). Tässä kohtaa on myös tärkeää huomioida se, ettei palkkiota makseta edunvalvojan virkaa hoitavalle henkilölle henkilökohtaisesti, vaikka laissa puhutaankin maksamisesta edunvalvojalle. Edunvalvojan virassaan hoitamien tehtävien kautta saadut palkkiot ohjataan oikeusministeriölle maksettavaksi. Yksityisenä edunvalvojana toimiva henkilö maksaa palkkion itse itselleen. Edunvalvojan palkkio veloitetaan tilikauden päättyessä, vuositilin yhteydessä. Vuositili toimitetaan holhousviranomaisena toimivalle Digi- ja väestötietovirastolle tarkistettavaksi vuosittain. Holhoustoimilain 44 §:n 2 momentin mukainen palkkio voi koostua palkkioasetuksen 1 §:n 1 momentin mukaan perus- ja lisämaksuista. Palkkioasetuksen 1 §:n 2 momentin mukaan, jos edunvalvoja on määrätty kertaluonteiseen tai muuten rajattuun tehtävään, johon ei liity yleisesti päämiehen taloudellisten asioiden ja omaisuuden hoitamista, hän on oikeutettu saamaan tehtävästään palkkion esittämänsä kohtuullisen laskun mukaisesti. Näin on erityistehtävästä maksettavasta palkkiosta todettu. Perusmaksun suuruus on palkkioasetuksen 3 §:n 1 momentin mukaan 440 € vuodessa. Perusmaksu on kuitenkin 280 €, mikäli päämiehen holhoustoimilain 44 §:n 3 momentissa tarkoitettu vuositulo on 14 000 € tai vähemmän ja, mikäli hänen varallisuutensa arvo on pienempi kuin kyseisen pykälän momentissa 4 tarkoitettu varallisuusraja139. 139 HolhTL 44 §:n 4 momentin mukaan, jos päämiehen varallisuuden käypä arvo vähennettynä päämiehen veloilla ylittää enemmän kuin kolminkertaisesti toimeentulotuen perusosaa vastaavan vuotuisen tason. Kela, 2023. Vuonna 2023 toimeentulotuen perusosan määrä yksin asuvalle on 555,11 €/kk. Ks. KHO:2008:85. Edunvalvonnasta aiheutunut palkkio oli toimeentulotukiasiakkaan erityisistä tarpeista ja olosuhteista johtuva erityismeno, joka tuli ottaa huomioon määriteltäessä hänen tarvettaan täydentävään toimeentulotukeen. Tapauksessa X:n toimeentulotukihakemus oli hylätty ylijäämäisenä. Edunvalvonnan palkkiota ei ollut otettu huomioon menona laskelmalla ja palkkioon olisi pitänyt hakea maksuvapautusta silloin holhousviranomaisena toimineelta maistraatilta. X on valituksessaan hallinto-oikeudelle vaatinut, että päätös kumotaan ja hänelle myönnetään toimeentulotukea edunvalvontapalkkioon. Oulun HAO 47 Lisämaksut puolestaan muodostuvat edunvalvonnan aloittamisesta aiheutuvista toimenpiteistä sekä luvanvaraisista oikeustoimista. Edunvalvonnan aloittamisesta aiheutuvista toimenpiteistä, eli käytännössä omaisuusluettelon laatimisesta perittävä lisämaksu on 200 €140 . Lisäksi toimenpiteestä, joka edellyttää holhousviranomaisena toimivan DVV:n lupaa, on perit