Iiris Nelimarkka 

Ratkaisukeskeisyys ja asiantuntijuus 
ilmastojournalismissa 

 

 

 

 

 

 

 

 
  

Vaasa 2020 

Markkinoinnin ja viestinnän akateeminen yksikkö  
Organisaatioiden viestinnän pro gradu -tutkielma  

Viestinnän monialainen maisteriohjelma 



2 

VAASAN YLIOPISTO 
Markkinoinnin ja viestinnän akateeminen yksikkö  
Tekijä:    Iiris Nelimarkka 
Tutkielman nimi:  Ratkaisukeskeisyys ja asiantuntijuus ilmastojournalismissa  
Tutkinto:    Filosofian maisteri 
Oppiaine:   Viestinnän monialainen maisteriohjelma 
    Organisaatioiden viestintä 
Työn ohjaaja:   Tanja Sihvonen 
Valmistumisvuosi:  2020  Sivumäärä: 83 

 
TIIVISTELMÄ: 
 
Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, kuinka ilmastonmuutosta käsitellään asiantuntijoiden 
kautta ratkaisukeskeisen journalismin artikkeleissa. Analysoin sekä tutkijoiden, institutionaalis-
ten asiantuntijoiden että kokemusasiantuntijoiden, joissakin yhteyksissä maallikoiden, sitaat-
teja. Kehysanalyysissa tarkastelen artikkeleita kokonaisuutena, ja erittelen niistä nousevia ke-
hyksiä. Tutkimuksen kohteena on 48 ratkaisukeskeisen journalismin artikkelia, jotka käsittelevät 
ilmastonmuutosta. Artikkelit on julkaistu aikavälillä 1.7.2019–31.12.2019.  
 
Tutkimukseni jakautuu määrälliseen ja laadulliseen osuuteen. Määrällinen analyysi luo pohjaa 
tutkimukselleni ja antaa perustietoa aiheesta. Teen määrällisen analyysin asiantuntijuuden ja-
kautumisesta aineistossani, sekä selvitän, mikä asiantuntijatyyppi antaa useimmiten konkreetti-
sen ratkaisun ongelmaan. Laadullisena tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt kehysanalyysia, 
jonka avulla saan tietoa siitä, millaisiin kehyksiin ratkaisukeskeinen ilmastonmuutosjournalismi 
on mahdollista jakaa. Tämän lisäksi olen tarkastellut aineistoani Tutkija asiantuntijana -roolien 
(popularisoija, tulkitsija, osallistuja, manageri ja kriitikko) kautta. Näiden roolien avulla pystyn 
selkeyttämään tieteellisten asiantuntijoiden rooleja ilmastonmuutoskeskustelussa.  
 
Tutkimuksesta kävi ilmi, että asiantuntijat ovat tärkeässä roolissa ratkaisukeskeisessä ilmaston-
muutoskeskustelussa. Kuitenkin, vaikka asiantuntijoita käytettiin runsaasti artikkeleissa, konk-
reettisen ratkaisun antaja jäi usein epäselväksi. Konkreettinen ratkaisu löytyy vain harvoin yh-
deltä henkilöltä tai yhdeltä asiantuntijatyypiltä. Ratkaisu muodostuu yleensä eri asiantuntija-
tyyppien vastauksien yhdistelmästä. Joskus ratkaisuvaihtoehtoja löytyy useita, joista yksikään ei 
nouse ylitse muiden.  
 
Aineistosta tunnistin kolme kehystä, jotka ovat tiedon kehys, toiminnan kehys sekä tunteiden 
herättämisen kehys. Näistä yleisin oli toiminnan kehys. Pääkehyksenä kaikissa artikkeleissa on 
ongelmanratkaisun kehys.  
 
Tutkija asiantuntijana -rooleista suosituimmiksi aineistossani paljastuivat tulkitsijat. Myös osal-
listujat olivat näkyvä ryhmä tutkimuksessani heidän aktiivisen luonteensa vuoksi. Rooleista myös 
popularisoijia, managereita ja kriitikko löytyivät tutkimukseni aineistosta.  
 
 

AVAINSANAT: asiantuntijat, ilmastojournalismi, ilmastonmuutokset, kehysanalyysi, ratkaisu-
keskeinen journalismi 

  



3 

Sisällys 

1 Johdanto 5 

1.1 Tavoite 7 

1.2 Aineisto 9 

1.3 Menetelmä 13 

2 Ratkaisukeskeinen ilmastojournalismi 16 

2.1 Vastuu ilmastonmuutoksesta 17 

2.2 Ilmastonmuutos ratkaisukeskeisessä journalismissa 19 

2.3 Kehystäminen ilmastojournalismissa 21 

3 Asiantuntijuus muutoksessa 26 

3.1 Asiantuntijuuden määritelmiä 27 

3.1.1 Tutkija asiantuntijana 29 

3.1.2 Journalistin rooli ”asiantuntijana” 31 

3.2 Lähdekäytännöt 33 

3.3 Kokemusasiantuntijuus ja kansalaistiede 34 

3.4 Objektiivisuus 37 

4 Asiantuntijat ratkaisukeskeisessä ilmastojournalismissa 40 

4.1 Konkreettiset ratkaisut 41 

4.2 Tutkijan roolit sitaattien kautta 45 

4.2.1 Popularisoijat 46 

4.2.2 Tulkitsijat 47 

4.2.3 Osallistujat 49 

4.2.4 Managerit 51 

4.2.5 Kriitikot 52 

4.3 Kehykset ratkaisukeskeisessä ilmastojournalismissa 53 

4.3.1 Tiedon kehys 54 

4.3.2 Toiminnan kehys 56 

4.3.3 Tunteiden herättämisen kehys 58 

4.4 Yhteenveto 61 



4 

5 Päätäntö 66 

Lähteet 70 

Aineisto 80 

 



5 

1 Johdanto 

Ilmastonmuutos on yksi tämän päivän suurimmista haasteista, ja se koskettaa koko maa-

palloa ja kaikkia sen asukkaita tavalla tai toisella. Rakkaalla lapsella onkin monta nimeä; 

2000-luvulla on puhuttu ilmastonmuutoksen lisäksi niin otsonikadosta, kasvihuoneilmi-

östä kuin ilmaston lämpenemisestäkin. The Guardian on alkanut kutsua meneillään ole-

vaa ilmastonmuutosta ilmastokriisiksi (Zeldin-O'Neill, 2019). Ilmastonmuutos on siis 

alettu ottaa aiempaa vakavammin, ja tämän myötä myös ilmastojournalismi on vakiintu-

nut osaksi jokapäiväistä uutisvirtaa. Päivittäin tarjotaan esimerkiksi uutta tietoa asian-

tuntijoilta sekä tarinoita ihmisistä, joiden elinoloihin ilmastonmuutos jo nyt on erityisesti 

vaikuttanut.  

 

Koko maailmassa ihmisten toimet ovat saaneet aikaan jo nyt noin yhden celsiusasteen 

nousun verrattuna esiteollisiin tasoihin (IPCC, 2018). Suomen vuosikeskilämpötila on 

noussut 1880-luvulta nykypäivään noin kaksi astetta (Ilmasto-opas 2020). Ilmastonmuu-

tos on jo nyt vaikuttanut luontoon. Tämä on havaittavissa muun muassa sään ääri-ilmi-

öiden kuten rankkasateiden ja kuivuuden yleistymisenä, arktisen alueen ympärivuotisen 

jääpeitteen häviämisenä sekä sitä kautta meriveden nousuna. Suomessa saimaannorppa 

ja lohikalat kärsivät ilmastonmuutoksesta jo nyt, ja naali on sukupuuton partaalla (WWF 

2020). Maapallon keskilämpötilan nousu todennäköisesti yltää 1,5 celsiusasteeseen vuo-

sien 2030 ja 2052 välillä, mikäli se jatkaa nousuaan nykyisellä vauhdilla. Jo 1,5 celsiusas-

teen nousulla olisi vaikutuksia muun muassa ihmisten turvallisuuteen, terveyteen, elin-

keinoihin, elintarviketurvaan, vedensaantiin sekä talouskasvuun (IPCC, 2018).  

 

Jokainen kolmesta viime vuosikymmenestä (1980–2000) on ollut toinen toistaan lämpi-

mämpi. Nämä vuosikymmenet ovat myös olleet lämpimämpiä kuin mikään vuosikym-

men vuoden 1850 jälkeen (IPCC, 2013). Myös 2010-luvulla puolestaan on mitattu toinen 

toistaan lämpimämpiä vuosia. Viimeiset neljä vuotta (2015–2018) ovat olleet lämpöti-

loiltaan kuumimmat vuodet maapallolla koko mittaushistorian aikana (Copernicus Cli-

mate Change Service, 2019). Nousujohteinen kehityssuunta siis jatkuu edelleen, vaikka 

tutkimustuloksia viime vuosikymmenestä ei vielä ole julkaistu.  



6 

 

Ilmastonmuutoksesta uutisointi on nykyään arkipäivää. Älypuhelinten ja sitä kautta mo-

biili-internetin lisääntymisen ja yleistymisen myötä meillä on keskeytymätön uutisvirta 

taskuissamme. Jatkuva informaatiotulva ilmastonmuutokseen ja muihin yhteiskunnan 

ongelmiin liittyen voi kuitenkin väsyttää ja ahdistaa meitä. Kun uutisissa puhutaan päivä 

toisensa jälkeen ilmastokriisien lisäksi terrori-iskuista, metsäpaloista sekä poliitikkojen 

huonoista valinnoista sekä suuri osa päivittäisestä uutisvirrasta keskittyy ainoastaan on-

gelmiin, seurauksena voi olla hallintakäsityksen väheneminen. Halu vaikuttaa heikkenee, 

kun yksilöstä tuntuu siltä, että mitään ei ole tehtävissä yksilön tai jopa yksittäisen valtion 

tasolla. Ratkaisuja esittävän ilmastojournalismin kautta on kuitenkin todettu olevan 

mahdollista vaikuttaa ihmisten käytökseen ja halukkuuteen vaikuttaa ilmastonmuutok-

seen (ks. Feinberg & Willer, 2011).  

 

Journalismi on perinteisesti nähty ajankohtaisen, kiinnostavan, puolueettoman ja luotet-

tavan tiedon välittäjänä. Toisaalta on korostettu myös sitä, kuinka journalistit valikoivat 

ja muokkaavat tekstejään (Väliverronen, 2009, s. 17) ja sitä kautta vaikuttavat siihen, 

mistä aiheista ihmiset ylipäätään ovat tietoisia (Cox, 2010, s. 35). Siinä missä perinteinen 

journalismi usein keskittyy ainoastaan ongelmista raportointiin, ratkaisukeskeinen jour-

nalismi pyrkii myös ratkaisemaan yhteiskunnalliset ongelmat (Curry, Stroud & McGregor, 

2016). Ratkaisukeskeinen journalismi kertoo ratkaisuista, joilla yksittäiset, pienemmät tai 

suuremmat, ongelmat on selätetty eri puolilla maapalloa. Sen myötä ratkaisukeskeinen 

journalismi myös herättää yleistä keskustelua erilaisten konfliktien ja ilmiöiden ympärillä 

sekä tarjoaa parannuskeinoja samantyylisiin ongelmiin toisella puolen maapalloa.  

 

Yksi luonnollinen taho, jonka puoleen kääntyä ratkaisuja etsiessä ovat erilaiset asiantun-

tijat. Väliverronen (2016) luonnehtii asiantuntijaa henkilöksi, jolla on tietoja ja taitoja, 

joita muilla ihmisillä ei ole. Asiantuntija käyttää näitä tietojaan ja taitojaan erilaisten on-

gelmien ratkaisuun. Asiantuntijuuteen kuuluu myös yhteiskunnallinen arvostus eli se, 

että toiset tunnustavat nuo erikoistiedot (Väliverronen, 2016, s. 52–53). 

 



7 

Tämän työn aiheena on ilmastojournalismi, jota lähden tutkimaan ratkaisukeskeisyyden 

ja asiantuntijuuden kautta. Aiheeni on ajankohtainen, ratkaisuja etsivä ja läpileikkaava. 

Ilmastonmuutoksesta uutisoinnissa tapahtunut muutos on ollut nopeatempoinen, sillä 

ilmastojournalismi on käsitteenäkin melko uusi. Samoin ratkaisukeskeisen journalismin 

käsite on tuore. Ratkaisujen etsimisprosessiin taas liittyy tiiviisti asiantuntijuus. Valitsin 

tutkimukseni kohteeksi tämän kokonaisuuden, sillä halusin edetä tuntemattomammalle 

alueelle ja tutkia aihekokonaisuutta, jota ei ole ennen laajasti tutkittu. Uutuusarvon li-

säksi minua kiinnostivat näiden teemojen perustavanlaatuiset kytkökset toisiinsa.  

 

 

1.1 Tavoite 

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka ilmastonmuutosta käsitellään asiantuntijoi-

den kautta ratkaisukeskeisen journalismin artikkeleissa. Tässä tutkimuksessa tarkastelen 

sekä eri asiantuntijatyyppien sitaatteja että artikkeleita kokonaisuutena ja niissä ilmene-

viä kehyksiä. Kehyksellä tarkoitetaan muun muassa sitä, kuinka esimerkiksi toimittaja so-

vittaa teksteihin tiettyjä kehyksiä organisoiden näin informaatiotulvaa. Yksittäinen asia 

voidaan siis ympäröidä erilaisilla kehyksillä, jolloin sen luonne määrittyy erilaiseksi (Kar-

vonen, 2000). Tutkimuskysymykseni ovat:  

 

1. Kuka antaa konkreettisen ratkaisun ongelmaan artikkeleissa?  

2. Millaisia tieteellisen asiantuntijan rooleja aineistosta on havaittavissa?  

3. Millaisia kehyksiä ratkaisukeskeisestä ilmastojournalismista löytyy?  

 

Vaikka kehykset ovat usein toimittajien asettamia, myös asiantuntijoiden puheilla on 

oma vaikutuksensa kehysten muodostumiseen. Täten kehykset liittyvät olennaisesti 

myös asiantuntijoiden esiintymiseen artikkeleissa. Tarkastelen artikkeleiden kehyksiä 

kuitenkin kokonaisuuksina, joihin liittyvät muun muassa sanavalinnat ja artikkelin sävy. 

Kerron tarkemmin kehysanalyysista menetelmänä ja ilmastojournalismin kehyksistä ala-

luvuissa 1.3 ja 2.3. 

 



8 

Asiantuntijuudella on monta määritelmää, joista toiset ovat kapeampia kuin toiset. Viit-

taan tässä tutkimuksessa kaikkiin kolmeen edellä mainittuun asiantuntijuuden muotoon 

(tutkija, institutionaalinen asiantuntija sekä kokemusasiantuntija) yläkäsitteellä ”asian-

tuntija”. Myös kokemusasiantuntija, joissakin yhteyksissä maallikko, luokitellaan tässä 

tutkimuksessa asiantuntijaksi, sillä hän on asiantuntija omaan alaansa liittyvissä kysy-

myksissä (Väliverronen, 2016, s. 53) ja hänen puoleensa käännytään ratkaisuja etsiessä.  

 

Pohjana asiantuntijoiden jaottelulle olen käyttänyt Saariston (2000) jaottelua sekä omaa 

havainnointiani siitä, millaista asiantuntijuutta aineistossani esiintyy. Saariston (2000, s. 

31–37) mukaan asiantuntijuus on perinteisesti rakentunut kolmen jalan varaan: tieteen, 

professioammattien sekä instituutioiden. Näiden lisäksi asiantuntijuutta voi hankkia 

myös kokemuksen kautta (Saaristo, 2000, s. 32–37; Väliverronen, 2016, s. 53). Havain-

noin, että asiantuntijuus aineistossani jakautuu kolmenlaisiin asiantuntijoihin: tieteelli-

siin, institutionaalisiin sekä kokemusasiantuntijoihin. 

 

Tieteellinen asiantuntija on pitkähkön tiedekoulutuksen saanut henkilö, jonka asiantun-

temus määrittyy tiedeperustaisesti (Saaristo, 2000, s. 31). Hänellä on siis tieteellinen ins-

tituutio kuten yliopisto sekä tutkimusta aiheesta sanojensa takana. Institutionaalinen 

asiantuntija saattaa myös olla tiedekoulutuksen saanut henkilö, mutta hän ei ensisijai-

sesti tuo asiantuntijuuttaan esille tieteellisen taustan kautta. Institutionaalinen asiantun-

tijuus määrittyy siten, että tehtävien suorittajia pidetään asiantuntijoina, tai asiantunti-

jan ajatellaan toimivan jonkin instituution antaman arvovallan suojissa (Saaristo, 2000, 

s. 32). Hänellä on siis olennainen instituutio sanojensa takana sekä aiheen kannalta asi-

anmukaista tietoa, joka on hankittu esimerkiksi työkokemuksen kautta. 

 

Kokemusasiantuntija ja maallikko on tässä tutkimuksessa niputettu yhteen, sillä heidän 

tarjoamaansa tietämystä on käytetty artikkeleissa samankaltaisissa rooleissa. Viittaan 

siis tässä tutkielmassa termillä ”kokemusasiantuntija” suurempaan joukkoon, jonka alle 

sisältyy myös henkilöitä, jotka ovat joidenkin käsitysten mukaan maallikoita. Koska koke-

musasiantuntijaa on haastateltu artikkelia varten, oletan että hän on journalistille tärkeä 



9 

tiedonlähde ja sitä kautta asiantuntija. Kokemusasiantuntijan tietämystä ei pidä vähek-

syä, sillä vaikka hänen tietonsa on toisenlaista kuin institutionaalisen tai tieteellisen asi-

antuntijan, hänellä on olennainen asema ratkaisukeskeisessä journalismissa. Kerron tar-

kemmin kokemusasiantuntijuudesta alaluvussa 3.3. 

 

Sekä ilmastonmuutosta, asiantuntijuutta että uutisartikkeleita on laajasti tutkittu eri tie-

teenaloilla. Ennen ei kuitenkaan olla tutkittu ilmastonmuutosta, ratkaisukeskeistä jour-

nalismia ja asiantuntijuutta yhdessä. Valitsin tutkimuksessani alustaksi ratkaisukeskeisen 

journalismin artikkelit, koska verrattuna keskimääräiseen journalismin tuotokseen, rat-

kaisukeskeisessä journalismissa korostuu asiantuntijuus. Ilmastojournalismin valinta ai-

hepiiriksi tuntui luonnolliselta, sillä ilmastonmuutokseen etsitään jatkuvasti ratkaisuja, ja 

se tuntuu olevan nykyajan suurin kriisi. Halusin keskittyä tutkimuksessani yhteen laajem-

paan aihepiiriin selkeyden ja vertailtavuuden vuoksi. 

  

Ratkaisukeskeisessä journalismissa nimensä mukaisesti ratkaisut ovat tärkeitä, ja artik-

kelit keskittyvät löytämään ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Ratkaisuja näihin on-

gelmiin olisi todennäköistä lähteä etsimään eri alojen asiantuntijoilta. Oletankin, että asi-

antuntijat esiintyvät suuressa roolissa ratkaisukeskeisen journalismin ilmastonmuutosta 

koskevissa artikkeleissa. Oletan myös, että konkreettiset ratkaisut tulevat usein koke-

musasiantuntijoilta, kun tieteelliset ja institutionaaliset asiantuntijat puhuvat enemmän-

kin yleisistä linjoista ja antavat taustatietoa.  

 

 

1.2 Aineisto 

Aineistoni on peräisin Solutions Story Trackerista (https://storytracker.solutionsjourna-

lism.org/), ratkaisukeskeisen journalismin sisältöjä kokoavalta alustalta. Solutions Story 

Tracker on osa Solutions Journalism Network -sivustoa, joka kouluttaa ja kokoaa journa-

listeja yhteen kattamaan sen, miten ongelmiin vastataan (Solutions Journalism Network, 

2020a).  

 

https://storytracker.solutionsjournalism.org/
https://storytracker.solutionsjournalism.org/


10 

Solutions Journalism Network on voittoa tavoittelematon organisaatio, joka on sitoutu-

nut avoimuuteen ja toimitukselliseen riippumattomuuteen. Organisaation toimitusjoh-

tajana toimii David Bornstein. Hän on toimittaja ja kirjailija, joka keskittyy sosiaalisiin in-

novaatioihin. Sivustolla on esitelty erikseen henkilöstöön, johtokuntaan, HUB-koordi-

naattoreihin ja ”juttukumppaneihin” (Story Fellows) kuuluvat henkilöt. Varsinaiseen hen-

kilöstöön kuuluu 43 työntekijää. Solutions Journalism Network ei tue tai kannata mitään 

tiettyä ajatusta, mallia, organisaatiota tai asialistaa. Se kuitenkin saa taloudellista tukea 

säätiöiltä ja yksittäisiltä avunantajilta. Avustajien joukossa ovat muun muassa Bill & Me-

linda Gates Foundation sekä Chan Zuckerberg Initiative. Lista kaikista rahoitussuhteista 

löytyy julkisesti verkkosivuilla. Nettisivuilla myös otetaan esille mahdollinen ristiriita, 

joka voi liittyä rahoitusperäisen toimintamallin harjoittamiseen (Solutions Journalism 

Network, 2020b). 

 

Valitsin aineistoni Solutions Story Trackerista käyttämällä hakusanoja “climate change”. 

Materiaaliksi otin vuoden 2019 jälkimmäisellä puoliskolla (1.7.2019–31.12.2019) julkais-

tut tekstimuotoiset artikkelit, joita löytyi 48 kappaletta. Ajanjaksolla julkaisuja on yh-

teensä 71 kappaletta. Koska tavoitteenani on tutkia juuri asiantuntijoiden sitaatteja rat-

kaisukeskeisen journalismin artikkeleissa, rajasin aineistoni koskemaan ainoastaan teks-

timuotoisia artikkeleita. Poistin aineistosta muita medialajeja edustavat julkaisut, kuten 

multimedian sekä podcastit.  

 

Kaiken kaikkiaan ilmastonmuutokseen liittyviä julkaisuja oli Solutions Story Trackerissa 

490 kappaletta aineiston keräämishetkellä (11.3.2020). Solutions Story Trackerin lista 

päivittyy uusilla ja vanhoilla artikkeleilla koko ajan, joten aineiston keräämishetken jäl-

keen valitsemieni artikkeleiden väliin on saattanut päivittyä lisää artikkeleita. Lista aineis-

tosta löytyy liitteenä. 

 

Solutions Story Tracker -alusta kutsuu julkaisuja tarinoiksi (story). Hakukentässä lukee: 

etsi ratkaisuja täältä (search solutions here). Sivusto on siis jopa sanoitettu niin, että se 

keskittyy ratkaisuihin (Solutions Story Tracker, 2020). Sivustolle voi rekisteröidyttyään 



11 

kuka tahansa ehdottaa julkaistuja ratkaisukeskeisiä artikkeleita, joko itse kirjoittamiaan 

tai muiden. Työntekijät käyvät ehdotetut artikkelit läpi, ja arvioivat, täyttävätkö ne rat-

kaisukeskeisen journalismin kriteerit. Solutions Journalism Networkin Learning Labista 

(2020) löytyy viiden kohdan lista ratkaisukeskeisen journalismin kriteereistä. Ne ovat va-

paasti suomennettuna seuraavat: 

 

1. Keskittyy perusteellisesti vastaamaan yhteiskunnalliseen ongelmaan 

2. Tarkastelee, kuinka vastaus toimii  

3. Keskittyy tehokkuuteen ja vaikuttavuuteen, ei hyviin tarkoitusperiin, ja esittää tuloksia, 

joilla on näyttöä 

4. Ei tarjoa ainoastaan inspiraatiota, vaan oivalluksia, joita myös muut voivat hyödyntää 

5. Keskustelee siitä, mikä ratkaisussa ei toimi (Solutions Journalism Learning Lab, 2020). 

 

Nämä viisi kriteeriä tiivistävät hyvin sen, mikä ratkaisukeskeisen journalismin perimmäi-

nen tarkoitus on. Kriteerit korostavat muun muassa ideoiden voimaa ja ratkaisujen toi-

mivuutta, ja ne kattavat koko journalistisen työprosessin aiheen valinnasta sen toteutuk-

seen ja julkaisuun. 

 

Aineistoni koostuu siis 48 artikkelista, jotka liittyvät ilmastonmuutokseen ja edustavat 

ratkaisukeskeistä journalismia. 48 artikkelia on riittävä määrä, sillä tämän kokoisessa ai-

neistossa tulokset alkavat jo saturoitua. Käytän aineistonvalintaperiaatteena aihepiiriä ja 

tuoreutta. Yksittäisten artikkelien aiheet vaihtelevat, mutta kaikki liittyvät ilmastonmuu-

tokseen. Artikkelit kertovat muun muassa Greta Thunbergin seilausmatkasta Atlantin yli 

sekä sen myötä purjehduksen yleistymisestä kulkumuotona, biohiilen käyttömuodoista, 

ilmastonmuutoksen vaikutuksista ostereihin sekä siitä, kuinka Perun perunamuseo voisi 

torjua maapallon ruokakriisin. Monessa artikkelissa käsitellään tavalla tai toisella maata-

loutta sekä luonnonmullistuksia. Moni artikkeli myös keskittyy siihen, kuinka on mahdol-

lista vaikuttaa paikallisiin asioihin. 

 



12 

 

Kuvio 1. Artikkelien julkaisualustat. 

 

Kuviosta 1 selviää, että aineisto on peräisin eri verkkolehdistä. Artikkelin laatuun liittyen 

täytyy ottaa huomioon se, että julkaisujen koko ja levikki vaihtelee. On otettava huomi-

oon myös, että Solution Story Trackerin listalle ei kovinkaan todennäköisesti ole lisätty 

kaikkia vuoden 2019 loppupuoliskolla maailmassa julkaistuja ilmastonmuutosta koskevia 

artikkeleita, jotka ovat ratkaisukeskeisiä. Olen ottanut huomioon eettisyyden aineiston-

valintaprosessissa. Kaikki uutisartikkelit ovat julkisia, ja niihin pääsee käsiksi kuka ta-

hansa. Aineisto on olemassa ilman omaa vaikutustani. Tutkimukseni on toistettavissa, ja 

uskon, että esimerkiksi suuremmalla aineistolla tehdyn tutkimuksen tulokset olisivat sa-

mansuuntaisia. 

 

Aineisto on englanninkielistä, sillä suomeksi ei ole olemassa vastaavanlaista, ratkaisukes-

keisen journalismin artikkeleita kokoavaa alustaa. Englanninkielisyyden myötä olikin 

odotettavissa, että suurin osa artikkeleista myös painottuu kertomaan englanninkielisten 

maiden tapahtumista. Yhdysvallat ja Iso-Britannia ovat tilaston kärjessä, kuten kuvio 2 

osoittaa.  

 



13 

 

 

Kuvio 2. Artikkeleiden maantieteellinen sijainti. 

 

Aineistossani esiintyvien artikkeleiden pituus vaihtelee alle 800 sanasta yli 3000 sanaan. 

Ratkaisukeskeisen journalismin artikkelit näyttäisivät yleisesti olevan melko laajoja. 

Merkkimäärän paljoutta selittää todennäköisesti se, että ongelman ratkaisuun johtaneet 

tapahtumat ovat monimutkaisia, joten niiden selittäminen auki vaatii ison alan.  

 

 

1.3 Menetelmä 

Tutkimukseni jakautuu määrälliseen ja laadulliseen osuuteen. Ne täydentävät toisiaan, 

ja näin saan tarkasteltua aineistoa tarkasti ja perusteellisesti sekä mikro- että makrota-

solla. Tutkimukseni alkaa määrällisellä analyysillä, jossa selvitän, kuinka paljon haastatel-

tuja asiantuntijoita artikkeli keskimäärin sisältää ja kuinka ne jakautuvat tieteellisiin, ins-

titutionaalisiin ja kokemusasiantuntijoihin. Erittelen artikkeleita myös tapahtumapaikan 

ja julkaisualustan mukaan. 

 



14 

Tutkimukseni laadullinen osuus on aineistolähtöinen. Havainnoin ja tulkitsen ratkaisu-

keskeisen journalismin ja ilmastonmuutoksen välisiä teemoja hyödyntäen tiedejourna-

lismin käsitteitä, kuten asiantuntijuutta. Kyseessä on siis tekstianalyysi, jossa ryhmittelen 

aineistoa etsimällä siitä samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia. Aineiston systemaatti-

sessa läpikäynnissä käytän apuna tutkimuskysymyksiäni. Ensimmäisen tutkimuskysy-

myksen käsittelyssä käytän pohjana Väliverrosen (1996, s. 156) tutkijan roolien jaottelua 

popularisoijiksi, tulkitsijoiksi, osallistujiksi, managereiksi sekä kriitikoiksi. Ensimmäiseen 

tutkimuskysymykseen liittyen tutkin siis ainoastaan tieteellisiä asiantuntijoita. 

 

Tutkin aineistoani myös kehysanalyysin kautta. Karvonen (2000) kertoo, että Erving Goff-

mania pidetään kehyksen käsitteen lanseeraajana. Kehystämisellä tarkoitetaan aineiston 

kokemuksen virran järjestämistä ja jäsentämistä mielekkäästi. Kehyksiä voi löytää niin 

arkielämästä kuin esimerkiksi toimittajan työssä. Toimittaja sovittaa automaattisesti 

teksteihin tiettyjä kehyksiä organisoiden näin informaatiotulvaa. Toimittajan työssä käsi-

teltävät kehykset ovat toki monesti mutkikkaampia kuin arkielämässä, ja usein apua ti-

lanteen määrittelyyn haetaan asiantuntijoilta. Toisaalta kehyksellä tarkoitetaan myös sitä, 

kuinka yksittäinen asia voidaan ympäröidä erilaisilla kehyksillä, jolloin sen luonne mää-

rittyy erilaiseksi. Ilmiölle voidaan siis valita haluttu viitekehys, ja siten saada ilmiö näyt-

täytymään tietyssä valossa (Karvonen, 2000). 

 

Goffmanin (1974) mukaan kehykset ovat kognitiivisia karttoja tai tulkintamalleja, joita 

ihmiset käyttävät organisoidakseen ymmärrystään todellisuudesta. Kehystämisellä ei py-

ritä rajoittamaan sitä, mikä asia voidaan luokitella merkitykselliseksi, vaan avata ovea 

vaihtelulle (Goffman, 1974, s. 238). Mielenkiintoista on, että tietyn kehyksen kieltäminen 

ainoastaan vahvistaa sitä (Lakoff, 2010).  

 

Kehykset tarjoavat merkitystä sekä ohjaavat ongelmien ymmärtämistä. Yleinen 

näkökulma kehystykseen liittyen on, että merkitystä ei anneta, vaan se luodaan. 

Kehystämisessä jonkin asian tiettyjä osatekijöitä korostetaan, kun taas toiset osatekijät 

jäävät pienemmän tarkastelun varaan tai kokonaan ulos uutisesta. Tämä vaikuttaa siihen, 



15 

miten ongelma määritellään ja millaisia ratkaisuehdotuksia ongelmaan annetaan (Olsson 

& Ihlen, 2018). Kehystäessä siis valitaan tiettyjä aspekteja havaittuun todellisuuteen liit-

tyen ja tehdään niistä houkuttelevampia (Entman, 1993).  

 

Lakoffin (2010) mukaan kehystämistä ei voi välttää. Kysymys on ainoastaan siitä, mitä 

kehyksiä aktivoidaan ja siten vahvistetaan. Esimerkiksi usein toistuvista sanoista tulee 

osa normaalia kielenkäyttöä. Samoin tarpeeksi usein toistuvasta ideologisesta kielenkäy-

töstä voi tulla osa normaalia kommunikointia, jolloin se samaan aikaan yhä aktivoi ideo-

logiaansa alitajuisesti (Lakoff, 2010). Esimerkiksi tiettynä aikakautena tietyt slangisanat 

ovat kaikkien huulilla, ja niistä muodostuu osa käyttäjiensä normaalia arkisanastoa. Sa-

maan tapaan paljon toistetuista ideologisista kehyksistä muodostuu alitajuisesti osa 

mentaalista sanavarastoamme.  

 

Kehykset määrittelevät ongelmia, tulkitsevat ongelman syitä, tekevät moraalista arvioin-

tia ja antavat ratkaisuehdotuksia (Entman 1993). Tämä neljän kohdan rakenne antaa hy-

vän pohjan ratkaisukeskeisen journalismin tulkintaan kehysanalyysin kautta. Määritel-

mät kehyksille ja kehystämiselle ovat melko laajoja ja epämääräisiä, ja ne antavat tilaa 

tulkinnalle. Tutkimuksessani tarkastelen ratkaisukeskeisen journalismin kehyksiä ja ana-

lysoin löytämieni kehysten rakentumista. Kehysanalyysin avulla pääsen kirjoittajien mo-

tiivien äärelle. Oletan, että kaikkia artikkeleita yhdistävä pääkehys on ongelmanratkaisun 

kehys.  

 

Seuraavaksi tarkastelen ilmastojournalismia pääluvussa 2 sekä ilmastojournalismin ke-

hystämistä alaluvussa 2.3. Pääluvussa 3 keskityn asiantuntijuuteen ja sen eri muotoihin. 

Pääluvussa 4 analysoin aineistoani tutkimuskysymysteni mukaisesti sekä vedän tutki-

mukseni tulokset yhteen. Lopuksi päätännössä esitän johtopäätöksiä työstäni.  



16 

2 Ratkaisukeskeinen ilmastojournalismi 

Journalismi kertoo yhteiskunnastamme, joka on aina ollut jatkuvassa muutoksessa. Tä-

ten journalismikin alana muuttuu jatkuvasti. Esimerkiksi nopea digitalisoituminen on ol-

lut suuri muutos viimeisen vuosikymmenen aikana. Myös uudet journalismin muodot, 

kuten ilmastojournalismi ja ratkaisukeskeinen journalismi, ovat tuoneet uudenlaisia lä-

hestymistapoja mukanaan. Coxin (2010, s. 35, 161) mukaan ympäristöjournalismin pii-

rissä uutisten aiheet ovat harvoin kovinkaan dramaattisia, mutta kun hätkähdyttävä aihe 

tulee kohdalle, se on etusivumateriaalia ja leviää nopeasti suuren yleisön tietoisuuteen.  

 

Harva meistä on jokapäiväisessä kosketuksessa ilmastonmuutoksesta aiheutuvien ongel-

mien, kuten esimerkiksi jäätiköiden sulamisen tai maastopalojen kanssa, joten luo-

tamme median toimivan tiedon välittäjänä. Käsityksemme ja asenteemme ympäristöon-

gelmista perustuvat siis pitkälti sille, minkälaisen kuvan media antaa. Kuitenkin media on 

harvoin puolueeton kuvatessaan ympäristöasioita. Konfliktit ja vastakkainasettelut ovat 

myös erityisen merkityksellisiä tekijöitä ympäristöjournalismissa. Vastakkain saatetaan 

laittaa esimerkiksi ilmastotieteilijä ja ilmastoskeptikko (Cox, 2010, s. 161, 179).  

 

Brüggemann (2017a) erottelee neljä muutosta, jotka ilmastojournalismissa on tapahtu-

nut. Ensimmäinen muutos liittyy julkaisutahtiin, joka on muuttunut satunnaisesta ilmas-

touutisoinnista rutiininomaiseen, toistuvaan näkyvyyteen. Toinen muutos liittyy journa-

listien tietämystasoihin, joissa on tapahtunut suuri parannus. Kun ennen jopa ympäris-

töuutisiin keskittyvillä journalisteilla esiintyi tietämättömyyttä peruskäsitteistä, nykyään 

ilmastojournalismi on selittävämpää ja tulkitsevampaa (Brüggemann, 2017a).  

 

Kolmas muutos on siirtymä virheellisesti tasapuolisesta menettelytavasta, joka antoi yh-

täläisesti palstatilaa ilmastonmuutoksen kieltäjille kuin ilmastotieteilijöille, arvovaltai-

seen tiedottamiseen, joka laittoi eri äänet asiayhteyteen. Neljännessä muutoksessa on 

kyse sanomalehtien erikoisraportoinnin valta-aseman siirrosta monipuoliseen, verkos-

toituneeseen journalismiin (Brüggemann, 2017a). Paljon on siis muuttunut sen jälkeen, 

kun ilmastojournalismista on muodostunut käsite. Brüggemannin (2017b) mukaan 



17 

luodakseen hyvää ilmastojournalismia journalistien tulisi kuitenkin kaventaa edelleen 

tieteen ja lehtiensä yleisön välistä kuilua. 

 

 

2.1 Vastuu ilmastonmuutoksesta  

Mediassa annetaan usein vinkkejä siitä, kuinka yksilö voi kantaa kortensa kekoon ilmas-

tonmuutoksen ehkäisemiseksi ja hidastamiseksi. Esimerkkejä käytännön toimista ovat li-

hansyönnin vähentäminen, julkisen liikenteen hyödyntäminen ja aurinkopaneelien asen-

taminen (Taylor & Vaughan, 2018). Samoin julkista elämää elävät vaikuttajat saattavat 

saada vihaisia kommentteja siitä, kuinka ovat ostaneet kahvinsa kertakäyttökuppiin kes-

tomukin sijasta tai tuoneet ruokaostokset kotiin muovipusseissa.  

 

Ilmastonmuutos on vaikuttanut jo puhekieleemmekin ja tuonut mukanaan uusia sanoja, 

kuten ruotsinkieliset ’flygskam’ (lentohäpeä) sekä ’smygflyga’ (lentää salaa) (Gössling, 

2019). Tällaisten uusien sanojen muodostuminen kuvaa yleistä nykyajan ajattelutapaa, 

ainakin länsimaisessa yhteiskunnassa. Suomessakin on muodostunut trendi muun mu-

assa junamatkailusta ja muusta vähäpäästöisestä lähimatkailusta. Kaukomaan rantaloma 

saattaa monella vaihtua junamatkaksi Lappiin. 

 

Julkisuuden henkilöillä on tärkeä rooli ihmisten käyttäytymiseen ja kulutustottumuksiin 

vaikuttamisessa (Gössling, 2019). Heillä on vaikutusvaltaa, ja he voivat puheillaan sekä 

teoillaan viestiä itselleen merkityksellisistä asioista. Esimerkiksi ilmastoaktivisti Greta 

Thunberg kieltäytyy lentämästä. Kun Thunberg piti puheen YK:n ilmastonmuutoskokouk-

sessa Atlantin toisella puolen syksyllä 2019, hän purjehti matkan sinne ja takaisin. Myös 

toinen tunnettu ilmastoaktivisti, Leonardo DiCaprio (World Wildlife Fund, 2020), puhuu 

mielellään ilmastonmuutoksesta eri tilaisuuksissa. Hän on myös ollut mukana tuotta-

massa useita ilmastoaiheisia dokumentteja.  

 

Monet yksilöt ja julkisuuden henkilöt ovatkin siis tiedostavampia kuin ennen ja ottavat 

ilmastonmuutoksen vakavasti. Jopa 97 % ilmastotieteilijöistä on sitä mieltä, että 



18 

ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttama (Cook ja muut, 2016). Yksilöiden tekemät muu-

tokset elämäntapoihinsa ovat kuitenkin mittakaavassa melko pieniä, sillä suurin osa il-

mastopäästöistä on peräisin vain kourallisesta yrityksiä. Griffinin ja Heeden (2017) mu-

kaan vain 100 fossiilisten polttoaineiden valmistajaa on tuottanut 71 % maailman kasvi-

huonekaasupäästöistä vuosina 1988–2015.  

 

Yritys on vastuussa asiakkailleen, sidosryhmilleen, työntekijöilleen sekä yhteiskunnalle 

siitä, että se käsittelee ilmastonmuutokseen liittyviä uhkia. Yritysvastuun laajuus on jat-

kuvassa muutoksessa, heijastaen yhteiskunnan ja yhteisöjen muuttuvia tarpeita (Alibašić, 

2018). Allen ja Craig (2016) esittävät, että nykyiset näkemykset yritysvastuuseen liittyen 

pitäisi määritellä uudelleen. Yritysvastuu ilmastonmuutokseen liittyen pitäisi nähdä vält-

tämättömyytenä vapaaehtoisen luksuksen sijaan. 

 

Finken, Gilchristin ja Mouzasin (2016) mukaan kollektiivinen toiminta globaalilla tasolla 

on keskeinen ratkaisu ilmastonmuutoksen torjunnassa. Yksittäiset yritykset eivät voi 

muuttaa koko maailmaa ja pysäyttää ilmastonmuutosta, vaan yritysten on tehtävä yh-

teistyötä. Teslan perustajan Elon Muskin mukaan gigatehtaat (gigafactories) ovat avain 

ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen. Teslalla on yksi gigatehdas, ja Muskin laskelmien 

mukaan 100 gigatehdasta siirtäisi koko maailman uusiutuvaan energiaan (Gohd, 2018). 

 

Nykyään on ilmiselvää, että nykyisellä kulutustahdilla tai sen vain vähäisellä alenemisella 

on suuret vaikutukset. Elämme aikaa, jolloin on elintärkeää tehdä suuria muutoksia ku-

lutuksen suhteen, jotta maapallomme säästyy. Brannigan (2012) esittää “kuluttamis-on-

nellisuusmyytin“ (Consumption-Happiness Myth), jonka mukaan kuluttamisesta saata-

valla onnellisuuspiikillä on suuri rooli ihmisten motivoinnissa. Kuluttaminen taas osal-

taan vahvistaa ilmastonmuutosta, mikä puolestaan herättää pelkoa. Hänen mukaansa 

meidän täytyy myös lisätä tietoisuutta keinoista, joiden avulla kollektiivisesti selviy-

dymme (Brannigan, 2012). Tämä näkyykin nykypäivän mediassa, jossa ilmastonmuutok-

sesta kirjoitetaan harva se päivä.  

 



19 

Ilmastonmuutoskeskustelun tärkeyden ja mittavuuden voi huomata esimerkiksi siitä, 

kuinka jopa vuonna 2020 koronaviruskriisin keskellä, kun kaikki muu kuin viruksesta ker-

tova uutisointi näyttää välillä olevan lähes täysin jäissä, on jätetty palstatilaa myös ilmas-

tonmuutoksesta uutisoinnille. Esimerkiksi koronaviruksen aiheuttamista vaikutuksista il-

mastoon, kuten hiilidioksidipäästöjen ja lentoliikenteen vähenemisestä sekä ilmanlaa-

dun parantumisesta ja vesien kirkastumisesta, on uutisoitu. Ilmastonmuutos voidaan siis 

nähdä suurena uhkana ja jopa katastrofina, jota ei ole saatu päätökseen vielä vuoden tai 

kymmenenkään vuoden päästä.  

 

 

2.2 Ilmastonmuutos ratkaisukeskeisessä journalismissa  

Ratkaisukeskeinen journalismi, englanniksi solutions journalism tai solutions-based jour-

nalism, selvittää vastauksia vakiintuneisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin ja raportoi niistä. 

Ratkaisukeskeisen journalismin artikkeleissa kerrotaan, kuinka yksittäiset ihmiset, yhtei-

söt ja instituutiot ovat onnistuneet taistelemaan esimerkiksi köyhyyttä vastaan, eikä pel-

kästään raportoida, kuinka ihmisillä on vaikeuksia köyhyyden kanssa. Kun perinteinen 

journalismi usein keskittyy ongelmiin, ratkaisukeskeinen journalismi keskittyy ratkaisui-

hin (Curry, Stroud & McGregor, 2016).  

 

Ratkaisukeskeinen journalismi on viime aikoina saanut äänensä kuuluville, mutta kon-

septi ei ole uusi (McIntyre & Lough, 2019). Esimerkiksi Davies (1999) on määritellyt rat-

kaisukeskeisen journalismin tarkoittavan ”negatiivisten uutisten seurausten käymistä 

läpi”. Hänen mukaansa lähestymistapa ei kiistä negatiivisten uutisten arvoa, vaan se ai-

noastaan esittää, että loputtoman epäonnistumisista uutisoinnin sijasta joskus asiat jär-

jestyvät, ja tästäkin olisi hyvä uutisoida. Daviesin (1999) artikkelin jälkeen ratkaisukeskei-

sestä journalismista erillisenä käytäntönä ei kuitenkaan juurikaan ollut mainintaa aka-

teemisessa kirjallisuudessa yli kymmeneen vuoteen, kunnes vuonna 2013 David Born-

stein, Tina Rosenberg ja Courtney Martin perustivat Solution Journalism Networkin 

(McIntyre & Lough, 2019; Solutions Journalism Network 2020b). 

 



20 

Joskus ratkaisukeskeistä journalismia määritellään sen perusteella, mitä se ei ole. Davie-

sin (1999) mukaan ratkaisukeskeinen journalismi ei tarkoita pelkkää ”hyvien uutisten” 

journalismia, onnellisen lopun sisältäviä tarinoita tai yksittäisiä menestystarinoita. Sen 

sijaan ratkaisukeskeinen journalismi saattaa tarkastella esimerkiksi kaupunkisuunnitte-

lun tai asuinalueiden kielteisiä vaikutuksia tai rikollisuuden esiintymisiä. Ratkaisukeskei-

nen journalismi olettaa aina, että joskus yhteisöt löytävät omat ratkaisunsa, jos valtion 

virastot ovat epäonnistuneet, tutkien miten ja miksi tietyt ratkaisut toimivat (Davies, 

1999). 

 

Ratkaisukeskeisessä journalismissa siis keskitytään tuomaan esille, että ongelmille löytyy 

ratkaisuja. McIntyren (2019) tutkimuksen mukaan ihmiset suhtautuivat uutisartikkeliin 

positiivisemmin, kun yhteiskunnalliseen ongelmaan oli annettu pätevä ratkaisu verrat-

tuna siihen, että ongelmasta ainoastaan raportoitiin tai siihen annettiin epäpätevä rat-

kaisu. He tunsivat olonsa vähemmän negatiiviseksi, mutta se ei kuitenkaan vaikuttanut 

heidän käyttäytymismalleihinsa tai luottamukseen siitä, että he voisivat itse olla osa rat-

kaisua (McIntyre, 2019). 

 

Jensenin (2017) tutkimuksessa siitä, kuinka käyttäjät järkeistävät ilmastonmuutosta di-

giympäristössä saatiin selville, että vastaajien mielestä oli vaikeaa pukea sanoiksi vakaita 

näkemyksiä liittyen ilmastonmuutoksen ongelmiin ja ratkaisuihin. Tutkijat havaitsivat 

vastaajissa voimattomuuden tunnetta sekä taipumusta joko vältellä aihetta tai syyttää 

muita. Ilmastoasiat eivät olleet asioita, joihin vastaajilla on tapana ottaa kantaa tai joihin 

heidän oletetaan ottavan kantaa (Jensen, 2017). 

 

Sanomalehtien Liiton Kantar TNS:ltä tilaama Nuoret, media ja ilmastonmuutos -tutkimus 

kertoo, että nuoret toivovat ilmastouutisilta ennen kaikkea ratkaisuja. Nuoria kiinnosti 

myös perustieto ilmastonmuutoksesta sekä tieto sen seurauksista. Ilmastonmuutosuuti-

soinnin herättämistä tuntemuksista halu toimia tai tehdä asialle jotain oli kaikista suurin. 

Ilmastonmuutos ja ympäristön tila on tutkimuksen mukaan myös nuorten suurin huo-

lenaihe (Kantar TNS, 2020). Samankaltaisia tuloksia saatiin myös Piispan ja Myllyniemen 



21 

(2019) tutkimuksessa. Ilmastonmuutokseen liittyvä huoli oli kysytyistä aiheista suurin 

epävarmuutta ja turvattomuutta herättävä tekijä nuorilla. Lähes puolet nuorista kuiten-

kin uskoi, että ympäristöongelmiin löydetään maailmanlaajuisesti kestäviä ratkaisuja 

(Piispa & Myllyniemi, 2019). 

 

 

2.3 Kehystäminen ilmastojournalismissa 

Ympäristön kehystys on havaittavissa kaikkialla uutisissa (Lakoff, 2010). Se, mitä ja miten 

ilmastonmuutoksen vaaroista viestitään, voi vaikuttaa asenteisiin, aikomuksiin ja käyt-

täytymiseen (Dickinson ja muut, 2013). Medialla on yleensä vapaus valita, mitä tietoa se 

kattaa sekä kuinka uutinen kehystetään. Tiedotusvälineet myös valitsevat lukijoita 

kiinnostavia aiheita. Vaikka media ei suoraan kerro, mitä pitäisi ajatella, se kuitenkin 

määrittelee, mistä aiheista ylipäätään olemme tietoisia (Cox, 2010, s. 35). Ilmastonmuu-

tokseen liittyvillä kehyksillä on ollut vaikutusta jopa kieleen: nykyään käytetään sanana 

sademetsää viidakon sijasta sekä kosteikkoa suon sijasta (“rain forests” instead of ”jung-

les”, ”wetlands” instead of “swamps”) (Cox, 2010, s. 165). 

 

Nisbet (2009) esittää kahdeksan ilmastonmuutokseen sovellettavissa olevaa kehystä. En-

simmäinen näistä on yhteiskunnallisen kehityksen kehys, joka nähdään keinona elämän-

laadun parantamiseen ja ongelmien ratkaisuun tai vaihtoehtoisesti tapana olla sopusoin-

nussa luonnon kanssa sen hallitsemisen sijasta. Toinen kehys on taloudellinen kehitys ja 

kilpailukyky, joka tarkastelee taloudellisia investointeja, markkinaetuja ja riskejä tai pai-

kallista, kansallista tai globaalia kilpailukykyä. Kolmas kehys on moraali ja etiikka, ja siinä 

on kyse oikeasta ja väärästä tai kunnioituksesta tai sen puutteesta rajoja, rajoituksia ja 

kynnysarvoja kohtaan. Neljäs kehys on tieteellinen ja tekninen epävarmuus, joka sisältää 

kysymyksen asiantuntijaymmärryksestä tai yhteisymmärryksestä (konsensuksesta) sekä 

väittelyä siitä, mitä tiedetään tai ei tiedetä sekä siitä, onko tieto vertaisarvioiden vahvis-

tettua vai tarpeetonta pelon lietsontaa (Nisbet, 2009). 

 



22 

Viides kehys on Pandoran lipas / Frankensteinin hirviö / tiede karkuteillä, ja siihen kuuluu 

varovaisuuden tai toiminnan tarve mahdollisen katastrofin ja hallitsemattomien seu-

rausten edessä, tai vaihtoehtoisesti kohtalonusko, että ei ole mitään keinoa välttää seu-

rauksia. Kuudes kehys on julkinen vastuu ja hallinto, joka näkyy joko yleisten tai erityisten 

etujen palvelemisena. Näissä korostuvat valvonnan, läpinäkyvyyden, osallistumisen, rea-

goivuuden tai omistajuuden kysymykset. Kehykseen kuuluu myös keskustelua tieteen ja 

asiantuntijuuden oikeanlaisesta käyttötavasta päätöksenteossa. Seitsemäs kehys on kes-

kitie / vaihtoehtoinen polku, joka nähdään ”kultaisena keskitienä” ristiriitaisten ja pola-

risoitujen näkemysten tai vaihtoehtojen välillä. Kahdeksas kehys on konflikti ja strategia, 

joka voidaan nähdä pelinä eliittiin kuuluvien keskuudessa. Kehyksessä keskitytään siihen, 

kuka voittaa tai häviää keskustelun sekä henkilöiden ja ryhmien väliseen taisteluun (Nis-

bet, 2009). 

 

Nisbetin (2009) kehyksistä etenkin yhteiskunnallisen kehityksen kehys on mielenkiintoi-

nen ratkaisukeskeisen journalismin kannalta, sillä kehykseen liittyy ongelmien ratkaisu. 

Brainardin (2008) mukaan taas suurin osa ilmastotieteellisestä journalismista on nykyään 

omistettu vaikutuksille ja ratkaisuille. Nisbetin (2009) kehyksistä myös tieteellisen ja tek-

nisen epävarmuuden kehys on kiinnostava tutkimukseni kannalta, sillä se sisältää episte-

mologisia kysymyksiä tiedon luonteeseen liittyen sekä kysymyksiä asiantuntijaymmär-

ryksestä.  

 

O’Neill ja muut (2015) kirjoittavat ilmastopaneeli IPCC:n viidenteen arviointiraportin hal-

litsevista kehyksistä. He ovat tunnistaneet mediassa 10 kehystä, jotka ovat vakiintunut 

tiede, poliittinen tai ideologinen kamppailu, tieteen rooli, epävarma tiede, katastrofi, tur-

vallisuus, moraali ja etiikka, mahdollisuus, taloudellinen sekä terveys. Tutkimusmedioina 

olivat TV, sanomalehdet sekä Twitter, ja niiden välillä oli suuria eroja kehysten käytössä. 

Erot osittain voivat johtua eri tiedotusvälineiden eri rooleista ja journalistisista rutiineista. 

Myös kahden tutkimusmaan, Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen, välisessä viestin kehystä-

misessä oli eroja (O’Neill ja muut, 2015). 

 



23 

Jang ja Hart (2015) ovat kehittäneet omat ilmastonmuutokseen liittyvät kehyksensä: to-

dellinen, huijaus, syy, vaikutus ja toiminta. Tutkimuksessa vertailtiin myös sanojen ilmas-

tonmuutos (climate change) ja ilmaston lämpeneminen (global warming) välisiä eroja 

sekä kehyksiä Twitterissä käydyissä keskusteluissa neljässä eri maassa: Yhdysvalloissa, 

Iso-Britanniassa, Kanadassa ja Australiassa (Jang & Hart, 2015). Näitä kehyksiä ovat käyt-

täneet myös muun muassa Ross ja Rivers (2019) tutkimuksessaan ilmastonmuutokseen 

liittyvistä internet-memeistä.  

 

Ilmastonmuutoksen kehystämisen vaikutuksista on tehty useita tutkimuksia (ks. Levine 

& Kline, 2017; Feinberg & Willer, 2011; Gifford & Comeau, 2011; Spence & Pidgeon, 2010; 

Dickinson ja muut, 2013; Bertolotti & Catellani, 2014 sekä Scannell & Gifford, 2013). 

Tutkimuksissa kansalaisten osallistumisesta ilmastonmuutoksen ehkäisyyn käytetään 

yleensä julkiseen mielipiteeseen perustuvia sitoutumisen mittareita. Levine ja Kline 

(2017) ovat kuitenkin kehittäneet ilmastonmuutosviestinnän arviointiin uuden 

lähestymistavan, joka ottaa huomioon sekä käyttäytymiseen että asenteisiin liittyvät 

seuraukset. Lähestymistavan avulla he ovat arvioineet kahta yleistä tapaa viestiä 

ilmastonmuutoksen uhkista: toisessa korostetaan sen riskiä ihmisten terveydelle ja 

toisessa elintarviketurvallisuudelle. He saivat selville, että vaikka nämä kehykset ovat 

vakuuttavia ja lisäävät ihmisten huolestuneisuutta ilmastonmuutokseen liittyen, ne ovat 

silti lamauttavia ja vähentävät heidän toimintanopeuttaan (Levine & Kline, 2017). Tässä 

tutkimuksessa ei kuitenkaan kerrottu sitä, oliko ilmastonmuutosuutisissa esitetty 

ratkaisu ongelmaan.  

 

Feinberg ja Willer (2011) saivat ilmastonmuutosviestintää käsittelevässä tutkimukses-

saan selville, että pahaenteiset uutiset koskien ilmastonmuutosta vähensivät sekä ihmis-

ten uskoa ilmiöön että heidän haluaan pienentää hiilijalanjälkeään. Tämä johtui siitä, että 

ilmastonmuutos sotii “just-world” -periaatetta vastaan, eli toisin sanoen se on ristirii-

dassa yksilöiden syvään juurtuneiden uskomusten kanssa siitä, että maailma on pohjim-

miltaan oikeudenmukainen paikka. Kuitenkin, kun ongelmaan lisätään mahdollinen 



24 

ratkaisu, ei muodostu olennaista uhkaa uskomukselle oikeudenmukaisesta maailmasta 

(Feinberg & Willer, 2011).  

 

Samankaltaisia tuloksia saatiin Giffordin ja Comeaun (2011) tutkimuksessa, jossa tutkit-

tiin koehenkilöiden suhtautumista motivoivan kehyksen ja uhrautumisen kehyksen sisäl-

töihin. Voidaan siis päätellä, että motivoivasti ja vähemmän pahaenteisesti kehystetty 

viestintä ilmastonmuutoksesta saattaisi olla parempi vaihtoehto, jos halutaan, että ihmi-

set uskovat ilmastonmuutokseen ja alkavat toimimaan sen mukaisesti. Ratkaisukeskei-

nen journalismi mahdollisesti avaa ovia tehokkaaseen ja toimivaan viestintään ilmaston-

muutoksesta. 

 

Spencen ja Pidgeonin (2010) tutkimuksen mukaan voittojen ja tappioiden lisäksi myös 

fyysisellä etäisyydellä on väliä ilmastonmuutosasioiden vastaanottamisessa. Paikalliset 

uutiset otetaan vastaan eri tavalla kuin kaukaiset, etäisiksi koetut. Toisin kuin voisi aja-

tella, tutkimuksessa kävi ilmi, että kaukaiset kehykset ovat tehokkaampia kuin paikalliset. 

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia pidettiin vakavimpina, kun ne tapahtuivat fyysisesti kau-

kana (Spence & Pidgeon, 2010).  

 

Ilmastonmuutoksen kehystämisellä on havaittu olevan vaikutuksia myös siihen, kuinka 

toiminnalle alttiita kansalaistieteilijät (citizen scientists) ovat. Kansalaistieteessä tavalli-

set ihmiset otetaan mukaan auttamaan tieteellisen tutkimuksen tekemisessä esimerkiksi 

keräämällä dataa. Tutkimuksessa testattiin positiivisia ja negatiivisia kehyksiä ilmaston-

muutokseen liittyen kansalaistieteilijöillä, jotka ovat kiinnostuneita muun muassa lintu-

jen tarkkailusta. He saivat selville, että ihmisille aiheutuvien vaarojen mainitseminen ei 

kasvattanut koehenkilöiden kiinnostusta ryhtyä henkilökohtaisiin toimiin ilmastonmuu-

toksen lieventämiseksi, mutta maininta lintuihin liittyvistä vaaroista oli erittäin tehokas. 

Halu tarttua toimeen ei ollut yhtä suuri edes silloin kun uhka koski suoraan itseä (Dickin-

son ja muut, 2013). Vaikka siis yleensä positiivisilla viesteillä ihmiset saadaan paremmin 

toimimaan ilmastonmuutosta ehkäisevällä tavalla, negatiiviset kehykset lisäävät halua 

tarttua toimeen, kun itselle merkityksellinen asia on vaarassa.  



25 

 

Menestyvät yhteiskunnalliset liikkeet vaativat johdonmukaisuutta ja tehokkuutta, jotka 

saadaan aikaan johdonmukaisella kehystyksellä (Lakoff, 2010). Ratkaisukeskeinen jour-

nalismi voidaan nähdä yhteiskunnallisena liikkeenä, jonka päämääränä on saada aikaan 

ratkaisuja sekä synnyttää täsmällisempää, tehokkaampaa ja vastuullisempaa journalis-

mia. Tämän se saa aikaan ainakin osittain käyttämällä aktiivisesti ongelmanratkaisun ke-

hystä kaikissa julkaisuissaan.  

 



26 

3 Asiantuntijuus muutoksessa 

Ihmistä, jolla on sanottavaa, kuunnellaan. Ja etenkin ihmistä, joka sanoo sanottavansa 

tarpeeksi vakuuttavasti ja uskottavasti. Näin voi päätellä muun muassa Treemin ja Leo-

nardin (2016) argumentista, jonka mukaan suurin syy miksi lukija luottaa heidän asian-

tuntijuuteensa todennäköisesti perustuu yksinkertaisesti sille, että he ovat itse sanoneet 

olevansa asiantuntijoita, eikä lukijalla ole erityistä syytä uskoa toisin. Muita seikkoja asi-

antuntijuuden rakentumiselle tässä yhteydessä saattavat olla vertaisarvioidut julkaisut, 

tuen saaminen arvostetulta kustantajalta sekä pätevien tutkijoiden lähteminen mukaan 

prosessiin (Treem & Leonardi, 2016, s. 1). Kysymys ei siis aina ole siitä, kenellä on parhaat 

tiedot, vaan siitä, kenen tiedolle annetaan minkäkinlainen painoarvo (Saaristo, 2000, s. 

32). 

 

Tämän suuntaista kehitystä on vauhdittanut muun muassa sosiaalisen median yleistymi-

nen, jossa jaot ja tykkäykset kiihdyttävät informaation leviämistä. Saamme helposti pää-

syn asioihin, jotka eivät välttämättä ennen olisi noussut tietoisuuteemme. Tämä on ai-

kaansaanut sen, että suuret ihmisjoukot eivät enää automaattisesti käänny asiantunti-

joiden puoleen globaaleissa kysymyksissä. Asiantuntijuus on murroksessa, ja Väliverro-

sen (2016, s. 45) mukaan sitä vauhdittavat yleinen koulutustason nousu, yhteiskunnan 

modernisaatio, yksilöllistyminen sekä yhteiskunnan kritiikki.  

 

Vaikka ei väittäisikään olevansa alan asiantuntija, on mahdollista tulla kuunnelluksi asi-

antuntijan tavoin. Esimerkiksi Greta Thunbergin koululakkoilusta on kehittynyt maail-

manlaajuinen ilmastoliike. Häntä kuunnellaan ilmastokokouksissa asiantuntijoiden rin-

nalla. Thunbergistä voidaan sanoa muotoutuneen kenttäasiantuntija tai kokemusasian-

tuntija. Toisaalta kuka tahansa voisi henkilöityä ilmastonmuutoksen puolestapuhujaksi 

tai kokemusasiantuntijaksi, sillä ilmastonmuutos vaikuttaa koko maailmaan. Miksi siis 

tiettyjä henkilöitä kuunnellaan enemmän kuin toisia, vaikka he eivät olisi alan asiantun-

tijoita? Mikä on asiantuntijuuden ja kokemusasiantuntijuuden ero? Kuinka asiantunti-

juus tai sen puute vaikuttaa käsityksiimme luotettavuudesta ja uskottavuudesta? Onko 

ilmastonmuutos erityisesti asia, josta voi puhua uskottavasti ilman asiantuntijuutta? 



27 

Olisiko asetelma erilainen, jos puhuttaisiin esimerkiksi lääketieteestä? Näiden kysymys-

ten teemoihin paneudun tässä kappaleessa. 

 

 

3.1 Asiantuntijuuden määritelmiä 

Asiantuntemuksella viitataan ominaisuuksiin, taitoihin ja tietoihin, jotka erottavat asian-

tuntijat aloittelijoista (Ericsson, 2018, s. 3–4). Asiantuntijoilla on siis hallussaan tietoa, 

jota muilla ei ole (Koppl, 2018, s. 23). Termi ”asiantuntija” on kuitenkin melko epämää-

räinen ja ympäripyöreä (Goldman, 2018). Asiantuntijuus rakentuu perinteisesti tieteen, 

professioammattien ja instituutioiden varaan. Asiantuntijat ovat jonkin alan spesialisteja. 

Useimmiten asiantuntijaksi määritellään henkilö, joka on saanut pitkähkön tiedekoulu-

tuksen. Asiantuntijuus on aina julkista ja kommunikatiivista, ja asiantuntijaan täytyy 

voida luottaa; epäluotettava asiantuntija ei ole asiantuntija lainkaan. Myös erilaisia 

vasta-asiantuntijoita on löydettävissä asiaan kuin asiaan (Saaristo, 2000, s. 31–34, 120–

121). 

 

Asiantuntijan vastakohta on maallikko, jolta puuttuu asiantuntijan erikoistiedot (Väliver-

ronen, 2016, s. 52–53). Asiantuntijoilla on enemmän tietoa kuin aloittelijoilla, ja se on 

paremmin organisoitunutta. Asiantuntijat myös hahmottavat asiat suurempina kokonai-

suuksina (Hakkarainen & Paavola, 2006, s. 216). Asiantuntijuus ja maallikkous ovat kui-

tenkin relatiivisia, kontekstuaalisia ja suhteellisia käsitteitä. Asiantuntijan täytyy monesti 

osoittaa oma asiantuntemuksensa sekä sen paremmuus muihin verrattuna. Asiantunti-

jan täytyy myös erottautua maallikoista, tai jopa tehdä muista maallikoita (Saaristo, 2000, 

s. 34). 

 

Joidenkin käsitysten mukaan on mahdollista sanoa varmasti vasta vuosikymmenien tai 

jopa vuosisatojen päästä, onko tietty henkilö ollut asiantuntija vai ei. Tämä johtuu siitä, 

että ei ole mahdollista saman tien tietää, ovatko hänen esittämänsä väitteet totta (Gold-

man, 2018). Tähän viitaten ilmastotieteilijöitäkään ei vielä voisi kutsua asiantuntijoiksi, 

kun ilmastonmuutoksen "lopulliset" seuraukset eivät vielä ole tiedossa. He kuitenkin 



28 

epäilemättä ovat alansa asiantuntijoita, sillä heillä on paljon asianmukaista, tutkimuk-

seen perustuvaa tietoa, vaikka ilmastonmuutoksen kaikki seuraukset eivät vielä olekaan 

selvillä. 

 

Yksi näkökulma asiantuntijuuteen on se, kuinka kauan sen saavuttamisessa kestää ja 

kuinka paljon töitä sen eteen täytyy tehdä. Asiasta on erilaisia käsityksiä, joista yksi on 

Ericssonin (1993) päätelmä siitä, että tarvitaan 10 000 tuntia tai kymmenen vuotta työtä 

tullakseen asiantuntijaksi alallaan. Asiantuntijuutta ei kuitenkaan olisi, jos ei olisi yleisöä, 

joka määrittelee ja tunnustaa heidät asiantuntijoiksi. Täten kuka tahansa, joka on käyttä-

nyt 10 vuotta elämästään opiskellen tiettyä erityisalaa ei välttämättä kuitenkaan ole asi-

antuntija (Treem & Leonardi, 2016, s. 1–2).  

 

On olemassa sanonta, ”mitä enemmän tietää, sitä enemmän tietää, että ei tiedä” (the 

more you know the more you know you don’t know). Tämä tuntuu pätevän myös asian-

tuntijuuteen liittyen, sillä Treemin ja Leonardin (2016, s. 1) mukaan asiantuntijat monesti 

ovat sitä mieltä, että he eivät tiedä erikoisalastaan paljoakaan. Joskus henkilöä kutsutaan 

myös tietyn alan asiantuntijaksi esimerkiksi sen takia, että hänellä on tietty asema yh-

teiskunnassa, vaikkei hän itse tuntisikaan itseään asiantuntijaksi (Goldman, 2018). Moni 

asiantuntija on lisäksi mieluummin asian tuntija kuin asian viestijä. Asiantuntijan tulisi 

esiintyä, johtaa, popularisoida, myydä ja markkinoida. Näistä monet ovat asioita, jotka 

eivät kiinnosta asiantuntijoita lainkaan (Karhu ja muut, 2005, s. 3). 

 

Vaikka tietäisi aiheesta enemmän kuin 99 % maailman väestöstä, ei silti välttämättä ole 

asiantuntija. Goldman (2018) kertoo esimerkin henkilöstä, joka löytää uuden planeetan. 

Henkilö tietää toistaiseksi hyvin vähän siitä. Vaikka kaikki, mitä hän tietää planeetasta, 

on totta, ja suurin osa maailman väestöstä ei ole tietoinen tästä löydetystä planeetasta, 

silti kolmen toden uskomuksen tietäminen ei ole tarpeeksi. Samoin paraskaan tuhat 

vuotta sitten elänyt lääketieteen asiantuntija ei vedä vertoja tietämyksellään tänä päi-

vänä elävään keskivertolääkäriin (Goldman, 2018).  

 



29 

Niiniluodon (1996, s. 60) mukaan voimme puolestaan kutsua tiedoksi kriittisen tieteelli-

sen realismin mukaisesti ”niitä väitteitä, joille meillä on toistaiseksi paras perustelu”. Se, 

mikä vuosisatoja tai vain vuosikymmeniä sitten on ollut ”oikeaa tiedettä”, on usein nyky-

ään vähintäänkin kyseenalaista. Myös asiantuntijuuden erikoisalan koko ja ominaisuudet 

vaikuttavat. Esimerkiksi tietotekniikan alalla asiantuntijuus voi olla hyvinkin vanhentu-

nutta jo vuosikymmenen kuluttua. 

 

Samalla tavoin tulevaisuudessa tietämyksemme ja asiantuntijuutemme taso kollektiivi-

sesti tulee todennäköisesti vain lisääntymään siitä, mitä se on nyt. Toisaalta asiantunte-

muksen sirpaloituneisuus ja kokemusasiantuntijuuden lisääntyminen tuovat oman pa-

noksensa tulevaisuuden asiantuntemuksen määrittelyyn. Yleisen käsityksen mukaan tie-

teellinen auktoriteetti on menettämässä otettaan. Laven (2015) mukaan kyseessä ei ole 

tieteellisen auktoriteetin heikkeneminen, vaan sen uudelleenjakaminen. Paljon laajem-

malle joukolle tiedon tuottajia myönnetään älyllinen legitimiteetti (Lave, 2015). Treemin 

ja Leonardin (2016, s. 16) mukaan myös erilaisilla teknologiolla on tärkeä osa asiantun-

temuksen täytäntöönpanossa tulevaisuudessa.  

 

 

3.1.1 Tutkija asiantuntijana 

Väliverronen (1996) on jakanut Tutkija asiantuntijana -roolit popularisoijiksi, tulkitsijoiksi, 

osallistujiksi, managereiksi sekä kriitikoiksi tutkiessaan uutisointia Lapin metsätuhoista. 

Jokaiseen rooliin on määritelty näkökulma: popularisointi, orientaatio, ympäristöpoli-

tiikka, legitimaatio sekä tiedekritiikki (Väliverronen, 1996, s. 156). Ympäristön huomioon-

ottavat näkemykset ja näkökulmat osana työprosessia sopivat hyvin myös osaksi omaa 

tutkimustani.  

 

Popularisoija kertoo uuden tai vielä käynnissä olevan tutkimuksen tuloksista. Hän ei ota 

kantaa tutkimustulostensa käyttöön tai merkitykseen, vaan esiintyy neutraalina tiedon 

välittäjänä. Lähtökohtana ovat tutkimuksen tulokset sekä tiede. Näkökulmaksi on määri-

telty popularisointi. Popularisointi edustaa passiivistakin totuuden raportointia. Tieto 



30 

esitetään varmana totuutena, eikä tiedon varmuutta tai luotettavuutta arvioida (Väliver-

ronen, 1996, s. 156–157). 

 

Tulkitsijan tehtävä on tulkita uusia ilmiötä ja niiden ongelmia, sekä antaa ilmiöille jokin 

tieteellisesti perusteltu selitys. Tulkitsija esiintyy yleensä puolueettomana tiedonanta-

jana, jonka tehtävänä on valistaa kansalaisia. Näkökulmana on orientaatio, ja lähtökohta 

on ongelmakeskeinen. Tulkittaviin ilmiöihin ei tyypillisesti ole olemassa valmiita tutki-

muksia tai varmoja vastauksia, vaan ne on tulkittava kokemuksen ja aikaisemman tiedon 

varassa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että tulkitsijatyypin tulkinnat kuitenkin esitettiin uuti-

sissa usein ikään kuin varmana tietona (Väliverronen, 1996, s. 156–159).  

 

Osallistujat vaativat poliittisia toimenpiteitä sekä varoittavat uhkista. Näkökulmana on 

ympäristöpolitiikka. Asia tai ilmiö sijoitetaan laajaan yhteiskunnalliseen kontekstiin, 

jossa pohditaan ongelman syitä ja ratkaisuvaihtoehtoja. Osallistujalle annetaan mahdol-

lisuus laajennettuun asiantuntijan rooliin, jossa hän voi arvostella harjoitettua ympäris-

töpolitiikkaa. Tutkija voi myös esittää ehdotuksia tai vaatimuksia, sekä esittää erilaisia 

uhkakuvia sekä ennusteita. Raja tieteen ja politiikan välillä ei ole selkeä (Väliverronen, 

1996, s. 156–158). 

 

Managerina tutkija tekee tiliä verorahojen käytöstä, markkinoi omaa tutkimustaan sekä 

vaatii lisää rahaa tutkimukselle. Näkökulmana on legitimaatio, ja se käsittelee tutkimuk-

sen tilaa eli rahoitusta, organisointia sekä yhteiskunnallista oikeutusta (Väliverronen, 

1996, s. 156–158).  

 

Kriitikot tulkitsevat, kommentoivat ja arvostelevat tutkimusta. Näkökulmana on tiedekri-

tiikki. Tiedekritiikki enemmän tai vähemmän kyseenalaistaa koko ajatuksen passiivisesta 

raportoinnista, jollaisena esimerkiksi popularisointi voidaan nähdä. Se tarjoaa tutkijalle 

roolin, jossa on mahdollista kumota tai tulkita uudelleen toisten tutkijoiden saavuttamia 

tuloksia (Väliverronen, 1996, s. 156–158).  

 



31 

Toisen tutkijan väitteiden kumoaminen tai uudelleentulkinta tuo kuitenkin mukanaan 

useita kysymyksiä. Ketä lukijan tulisi uskoa, kun asiantuntijat ovat eri mieltä? Kummalla 

asiantuntijalla on enemmän tietoa? Kumpi asiantuntija on oikeassa? Kuinka lukija voi 

päätellä sen? Goldmanin (2018) mukaan väittelyn seuraaminen olisi yksi keino, mutta 

sekin voi käydä lukijalle haastavaksi esimerkiksi taustatiedon puutteen vuoksi. Lukijat 

saattavat tulkita tietojen sijasta esimerkiksi tutkijan ulospäin näkyvää innostusta asiaan, 

jolla ei ole mitään tekemistä hänen tietämyksensä kanssa (Goldman, 2018). 

 

Popularisoija, tulkitsija ja osallistuja kuvaavat tutkijoiden tapoja osallistua keskusteluun. 

Managereiden ja kriitikoiden roolit puolestaan käsittelevät sitä, kuinka tutkijat puhuvat 

tutkimuksen tilasta eli tutkimustulosten tulkinnasta ja menetelmistä tai tutkimuksen ra-

hoituksesta ja organisoinnista. Roolit varioivat passiivisesta raportoinnista aktiiviseen to-

dellisuuden tulkintaan. Roolien väliset rajat eivät kuitenkaan aina ole selkeitä. Tutkimuk-

sessa kävi ilmi, että yksittäisessä uutisessa sama tutkija saattoi esiintyä useissa eri roo-

leissa (Väliverronen, 1996, s. 156–159).  

 

Toimittajat käyttävät rutiininomaisesti tutkijoita asiantuntijalähteinä taustoittamaan ja 

kommentoimaan ajankohtaisia yhteiskunnallisia tai ihmisten arkipäivään liittyviä ilmiöitä. 

Tutkijalle tarjotaankin mediassa yleensä ensimmäisenä tulkitsijan roolia. Kaikkia viittä 

roolia yhdistää tutkijan esiintyminen julkisena asiantuntijana (Väliverronen, 2016, s. 60). 

 

 

3.1.2 Journalistin rooli ”asiantuntijana” 

Koska asiantuntijatiedon avulla ratkotaan käytännöllisiä ja yhteiskunnallisia ongelmia, 

niihin liittyy myös aina poliittisia, taloudellisia ja eettisiä ulottuvuuksia (Väliverronen, 

2016, s. 54). Sama tilanne on myös journalisteilla, jotka sisällyttävät asiantuntijoiden lau-

suntoja kirjoittamiinsa artikkeleihin.  

 

Toimittaja on usein ainoastaan tiedonvälityksen asiantuntija, ja tämän takia hän on riip-

puvainen ulkopuolisista asiantuntijoista, joita hän voi haastatella tai käyttää 



32 

taustatietona (Karhu ja muut, 2005, s. 131). Toimittajalle asiantuntija on yksi tiedon läh-

teistä, ja hän tarvitsee asiantuntijaa kommentoimaan, kumoamaan ja kiistämään, arvi-

oimaan ja ennustamaan. Asiantuntijaa haastatellaan, kun halutaan saada selville taus-

toja, syitä sekä seurauksia (Karhu ja muut, 2005, s. 158).  

 

Journalisti osaltaan myötävaikuttaa olennaisesti ilmastonmuutoksen määrittelyssä yh-

teiskunnalliseksi ongelmaksi (Brüggemann, 2017a). Uutistoimittaja voi myös vaikuttaa 

artikkelinsa sävyyn valitsemalla haastateltaviksi omiin näkemyksiinsä ”sopivia” asiantun-

tijoita ja täten ”puolueettoman” tahon kautta tuoda esille omat mielipiteensä (Karhu ja 

muut, 2005, s. 158). Onkin siis hyvä pitää mielessä, että journalismi on lähes aina jollakin 

tasolla kirjoittajansa subjektiivinen näkemys asiasta.  

 

Tieteen popularisoinnilla eli yleistajuistamisella tarkoitetaan tieteen viestimistä muille 

kuin tiedeyhteisön jäsenille. Popularisoinnin näkökulma tiedeviestintään on kapea; sitä 

pidetään tieteen ”kääntämisenä” yleiskielelle. Toimittajan tehtävä on kuitenkin myös 

seuloa esiin relevantti tutkimustieto ja arvioida kriittisesti tutkimustiedon soveltamista 

yhteiskunnassa (Väliverronen, 2016, s. 126–128). Tieteen viestinnälle on yleistä, että 

tieto erotetaan siitä kontekstista, jossa se on tuotettu (Väliverronen, 1996, s. 150).  

 

Toimittajat toimivat välittäjinä tieteen tekijöiden ja kansalaisten välillä. Tutkijoiden ja toi-

mittajien välillä on kuitenkin eroja, jotka täytyy ottaa huomioon. Toimittaja on kiinnos-

tunut kaikesta uudesta tiedosta, kun tutkijalle uutinen on usein vasta vertaisarvioinnin 

jälkeen julkaistu ja varmistettu tieto. Toimittaja haluaa ilmaista asiat kiinnostavasti, tut-

kija täsmällisesti. Myös aikaperspektiivi on täysin erilainen; tiedettä tehdään hitaasti, 

usein vuosien tai jopa vuosikymmenten kuluessa, kun taas toimittajilla saattaa olla aikaa 

uutisjutun tekemiseen muutama tunti (Väliverronen, 2016, s. 71–72). 

 

Vehkoo (2011) kertoo ns. “he said, she said” -ilmiöstä, joka on yleinen nykyjournalismissa. 

Ilmiössä korostuu se, että artikkeleihin täytyy aina löytää molempien osapuolten näke-

mykset, esimerkiksi politiikassa republikaanien ja demokraattien kannat tai 



33 

ilmastonmuutokseen liittyen kaksi asiantuntijaa, joista toinen ei usko ilmastonmuutok-

seen (Vehkoo, 2011, s. 50–51). Mikäli näin ei tehdä, joissakin tapauksissa, kuten politii-

kassa, objektiivisuus saattaa kärsiä. Toisaalta, jos artikkeliin täytyy aina löytää toista nä-

kemystä edustava asiantuntija, se saattaa osaltaan jopa romuttaa faktapohjaisuutta. Esi-

merkiksi ilmastonmuutokseen liittyen olisi tärkeää korostaa sitä, että 97 % ilmastotietei-

lijöistä on sitä mieltä, että ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttama (Cook ja muut, 2016). 

Muuten lukijalle saattaa tulla kuva, että vastustajia on yhtä suuri joukko kuin puoltajia. 

Vaikka asiantuntijoita, jotka eivät usko ilmastonmuutokseen, on harvassa, tällaisten ”ta-

sapuolisesti molempien puolten mielipiteet esittävien” artikkeleiden perusteella voi 

saada kuvan, että kyseessä on merkittävä ryhmä (Vehkoo, 2011, s. 50–51). 

 

 

3.2 Lähdekäytännöt  

Internet on mullistanut tiedonhaun ja lähdekäytännöt. Kun ennen oli yleisempää luottaa 

sokeasti asiantuntijan sanaan, nykyään on mahdollista tarkistaa ainakin tiettyjä seikkoja 

helposti ja nopeasti internetistä. Hopeakunnaksen (2015) mukaan journalistinen lähde-

käytäntö muodostuu kaikista niistä päätöksistä ja toimista, joita toimittaja ja toimitukset 

tekevät journalistisen tiedonhankinnan prosessin kahdessa ensimmäisessä vaiheessa. 

Näihin sisältyvät kaikenlaiset tiedonhankintapäätökset ja -tavat, erilaisten lähteiden ja 

niiden ominaisuuksien punnitseminen sekä lähdekritiikki (Hopeakunnas, 2015). 

 

Juntunen (2011) on tarkastellut median lähdekäytäntöjä ja niiden läpinäkyvyyttä. Hänen 

mukaansa PR-koneistolla on yhä enemmän vaikutusvaltaa liittyen uutissisältöihin. PR 

(public relations) viittaa organisaatioiden harjoittamaan suhdetoimintaan. Perinteisesti 

PR-toiminnalla on viitattu organisaatioiden pyrkimyksiin vaikuttaa mediasisältöihin ja 

hallita julkisuuskuvaansa (Juntunen, 2011). 

 

Juntusen (2011) tutkimus osoittaa, että tieteen ja tutkimuksen edustajat muodostavat 

kolmanneksi yleisimmän lähderyhmän poliisin sekä valtion ja kuntien ylimpien hallinto- 

ja päätöksentekoelinten jälkeen. Tieteen ja tutkimuksen edustajia on 12 % kaikista PR-



34 

uutisista. “Tieteen ja tutkimuksen” alle luokitellaan yliopistot, valtion tutkimuslaitokset 

sekä yksityiset tutkimuslaitokset. Jos juttuun on hankittu haastateltavaksi toinenkin 

lähde, useimmin uutista on täydennetty kansalaisen (24 %) tai yrityksen (18 %) kommen-

teilla. Tiedemaailman edustajat (15 %) kuuluvat journalismin rutiinilähteisiin. Heitä kon-

sultoidaan toisena lähteenä, kun yhteiskunnalliseen ilmiöön kaivataan asiantuntijanäke-

mystä tai tiede tuottaa kiistanalaisia tuloksia (Juntunen, 2011). 

 

 

3.3 Kokemusasiantuntijuus ja kansalaistiede 

Omakohtaisen kokemuksen arvostus on lisääntynyt viime aikoina sosiaali- ja terveysalan 

lisäksi tieteentutkimuksessa. Se on johtanut käsitykseen, että asiantuntijaksi voi pätevöi-

tyä myös käytännön kokemuksen kautta. Väliverrosen (2016) mukaan kokemus- tai kent-

täasiantuntijuuden tietoja ei voi suoraan samaistaa asiantuntijatietoon, samoin kuin asi-

antuntijatietoa ei ole mielekästä suoraan samaistaa tieteelliseen tietoon. Kun asiantun-

tijuus korostaa tietoja ja tieteellistä koulutusta, kokemusasiantuntijuus korostaa taitoja 

ja kokemuksen kautta hankittua tietoa (Väliverronen, 2016, s. 52–53). 

 

Kokemusasiantuntijalla saattaa olla tietotaitoja, joita tieteellisillä asiantuntijalla ei ole. 

Sen takia kokemusasiantuntijoiden apua käytetään esimerkiksi lääketieteessä. Krooni-

sesti sairaalla henkilöllä saattaa olla parempi tietämys omasta sairaudestaan kuin vaik-

kapa aloittelevalla lääkärillä. Samoin maanviljelijällä saattaa olla parempi tietämys jonkin 

tietyn tekijän aiheuttamasta paikallisesta maaperän eroosiosta kuin tutkijalla. Ilmaston-

muutoksesta johtuvista oman elinympäristön muutoksista on usein paras tietämys alu-

een asukkailla.  

 

Kokemusasiantuntija ei siis ole maallikko omaan alaansa liittyvissä kysymyksissä. Koke-

musasiantuntijoita voivat olla myös esimerkiksi personal trainerit, hierojat tai maanvilje-

lijät (Väliverronen, 2016, s. 53). Saaristo (2000) nimittää tällaisia kokemuksen kautta eks-

pertiisiään osoittavia henkilöitä ’keinotaitajiksi’, korostaen sekä keinoja että taitoja, joita 

henkilöillä on. Keinotaitajilla korostuu pikemminkin traditio kuin tieteellinen tieto. Tieto 



35 

liittyy usein paikallisiin olosuhteisiin eikä sitä niinkään pysty siirtämään universaaliin mit-

takaavaan (Saaristo, 2000, s. 114, 119). 

 

Saariston (2000) mukaan erityisesti ympäristökonflikteissa on useita toimijoita, joilla olisi 

jokin hyvä ja perusteltu syy kutsua itseään asiantuntijoiksi jostain tietystä näkökulmasta 

katsottaessa. Tämä koskee yhtä lailla paikallisia, ”oman elämänsä” asiantuntijoita, kuin 

institutionaalisia asiantuntijoitakin (Saaristo, 2000, s. 36). 

 

Vuorovaikutus yhteiskunnan kanssa on yksi vastuullisen tieteen edellytyksistä. Kansalais-

tiede soveltuu erityisen hyvin ilmiö- ja ratkaisukeskeisiin tutkimuksiin, sillä se vaatii kes-

kittymään tutkimuskohteesta nouseviin tarpeisiin henkilön tieteellisten tai ammatillisten 

ansioiden sijaan. Kansalaistieteessä keskitytään siihen, mikä on tutkimuskysymyksen 

kannalta tuloksekkainta tietoa, ja mitkä ovat sen saavuttamiseksi tarvittavat taidot (Laine, 

2018). Tärkeää on siis, mitä kautta tarvittava tieto on mahdollista hankkia. 

 

Nykyään kansalaistieteen ja osallistavan tutkimuksen tavoitteena on usein myös 

vahvistaa luottamusta tieteeseen ensisijaisten tutkimustavoitteiden lisäksi. Suuren 

yleisön luottamus tieteeseen on lähes aina jossain määrin sokeaa, sillä harva kykenee 

arvioimaan menetelmien luotettavuutta tai tutkijan ammattitaitoa. Luottamusta 

pyritään nostattamaan osallistamalla kansalaisia tieteen tekemiseen. Näin osallistujat 

saavat monipuolisen käsityksen siitä, miten tiedettä tehdään, ja samalla heille syntyy 

tunne, että tuotettu tieto on yhteistä sekä luotettavaa. Esimerkiksi kun suomalaiset 

keräsivät ja lähettivät punkkeja ”punkkipankkiin” Turun yliopiston eläinmuseolle, kansa-

laiset saivat mahdollisuuden osallistua sellaisen tutkimuksen tekoon, jonka aihe oli pu-

hututtanut kansakuntaa jo pitkään. Näin kansalaisille syntyy tunne, että heidän huoliaan 

kuunnellaan ja ne otetaan vakavasti, eivätkä tutkijat vain ole omissa oloissaan kaukana 

todellisuudesta (Koskinen, 2017). 

 

Myös Wikipedia, internetin vapaa, ilmainen ja yhteinen tietosanakirja, voidaan käsittää 

olevan jollain tasolla kansalaistiedettä tai kansalaisjournalismia. Wikipedian perustajan 



36 

toinen sivusto WikiTribune perustuu yhteistyöjournalismille (collaborative journalism), 

jossa journalistit ja joukko vapaaehtoisia tekevät yhteistyötä. Rajat ammattilaisten ja 

amatöörien journalistisen työpanoksen välillä ovatkin siis muuttumassa (O’Riordan ja 

muut, 2019).  

 

Koskisen (2017) mukaan tieteen perinteisiä rajoja rikotaan nykyään melko usein. Maalli-

kot voivat esimerkiksi hakeutua mukaan arkeologisille kaivauksille ja päätöksentekoon 

tai hoitokäytäntöihin vaikuttavaan tutkimukseen saatetaan kutsua mukaan 

kokemusasiantuntijoita. Internet tarjoaa nykyään myös aiempaa paremmat 

mahdollisuudet omatoimisuuteen. Lisäksi kansalaistieteellä ja osallistavalla 

tutkimuksella tuodaan tiedettä kaikkien ulottuville (Koskinen, 2017). 

 

Tieteen lisäksi myös tiedon eli epistemologian rajat ovat siirtyneet. Mitä tieto siis on? 

Tieto esiintyy monessa yhteydessä arkisessa puhekielessäkin, kuten sanoissa tietokone, 

tietotekniikka, tietokanta ja tietoliikenne (Niiniluoto, 1996, s. 7). Niiniluoto (1996) esittää 

myös klassisen tiedon määritelmän, jonka mukaan tieto on hyvin perusteltua, totta sekä 

uskomus. Hyvin perusteleminen erottaa tiedon luulosta, tosi erehdyksestä ja uskomus 

arvauksesta. Informaatio on tiedon laajempi yläkäsite, kun taas tieto sen suppeampi 

erikoistapaus, johon liittyy jonkinlainen totuudenmukaisuuden, menestyksen ja 

perusteltavuuden lisäehto (Niiniluoto, 1996, s. 57, 64).  

 

Van Zoonen (2012) esittää käsitteen I-pistemology, joka on sanaleikki epistemologiasta 

eli tietoteoriasta. Epistemologia keskittyy muun muassa tiedon luonteeseen, lähteisiin ja 

menetelmiin, kun ipistemologia puolestaan vastaa kysymyksiin minän ja oman identitee-

tin pohjalta. Ipistemologialla tarkoitetaan nykyaikaista kulttuurista prosessia, jossa viral-

listen instituutioiden ja asiantuntijoiden tarjoamaa tietoa on alettu kyseenalaistamaan 

ja epäilemään. Tämä tieto on korvattu totuudella, joka on peräisin yksilön omista yksilöl-

lisistä kokemuksista ja mielipiteistä. Tällainen oman ”tiedon” ja identiteetin korostami-

nen on mahdollistunut internetin myötä, ja internetillä on tärkeä rooli tiedon levittäjänä 



37 

tässä yhtälössä. Internet on myös mahdollistanut yhteyden näiden omien totuuksien vä-

lillä (van Zoonen, 2012).  

 

 

3.4 Objektiivisuus 

Objektiivisuus on yksi uutisten pääarvoista. Toimittajien tulisi tarjota tietoa, joka on täs-

mällistä ja puolueetonta. Kun uutinen sisältää ristiriitoja, tulisi tarjota molemmille osa-

puolille mahdollisuus kommentoida. Kuitenkin todellisuudessa, etenkin ympäristöjour-

nalismin saralla, toimittajien on vaikea ylläpitää täydellistä objektiivisuutta. Puolueelli-

suutta esiintyy muun muassa haastateltujen lähteiden valinnassa sekä jutun kehystämi-

sessä. Puolueellisuutta esiintyy jo tietyn uutisjutun valinnassa; miksi juuri tämä verrat-

tuna muihin? (Cox, 2010, s. 165–166).  

 

Kiistattomia faktoja on olemassa yhä vähemmän (Eräsaari, 2006, s. 19). Eräsaaren (2006) 

mukaan kaksi yleisintä, keskenään ristiriitaista perusmääritelmää objektiivisuudelle 

ovat ”kaikille ihmisille universaalisti pätevä” sekä ”tiedoista, havainnoista ja tietoisuu-

desta riippumaton ulkoinen maailma”. Meillä kaikilla on kuitenkin henkilökohtaiset 

ominaisuutemme ja havaintomme, ja niiden kautta olemme osa maailmaa, emme vain 

sen sivustakatsojia. Tämän takia objektiivista tietoa, joka olisi riisuttu kaikista 

tarkoituksista, ei ole todennäköistä saavuttaa (Eräsaari, 2006, s. 20–22). 

 

Eräsaaren (2006) mukaan objektiivisuutta ei ole sellaisenaan olemassa. Sen sijaan 

objektiivisuus työstetään ja tuotetaan erilaisilla järjestyksillä, näköalaoilla, malleilla ja 

ajattelutyyleillä. Objektiivisuuteen pyrkiminen on riittävän voimakkaan argumentin 

etsintää. Negatiivisen määrittelytavan mukaan objektiivista on ”se, josta on poistettu tie-

tyt häiritsevät asiat”. Kärsivällisyys ja sinnikkyys ovat objektiivisuustyön keskeisiä 

vaatimuksia, sillä ilmiöt ja tapahtumat eivät koskaan nuku (Eräsaari, 2006, s. 22, 34–35).  

 

Vaikka uuden tiedon keksiminen voi olla arvauksiin ja hyvään onneen perustuvaa, tiedon 

perustelun tulee aina pyrkiä objektiivisuuteen. Tiedon perustelemisessa tulisi vedota 



38 

julkisiin perusteluihin, jotka ovat kenen tahansa asiaan perehtyneen yhteisön jäsenen 

hyväksyttävissä. Näin ollen tieto ei voi perustua väitteen esittäjän omiin, 

henkilökohtaisiin mieltymyksiin, toiveisiin, intuitioon tai uskomuksiin (Niiniluoto, 1996, 

s. 61). Tiedon tekee luotettavaksi sen tuottamisprosessin avoimuus, kriittisyys, epäitsek-

kyys, tasapuolisuus, yhteistoiminnallisuus ja mielikuvituksellisuus (Eräsaari, 2006, s. 50).  

 

Jos objektiivisen totuuden käsitettä ei enää jossain vaiheessa tunnisteta, myös valheiden 

käsite lakkaa olemasta. Ja jos ei ole valheita, ei ole myöskään oikeudenmukaisuutta, oi-

keaa tai väärää (Wight, 2018). Kun tunteisiin vetoamisesta tulee tärkeämpää kuin objek-

tiivisista faktoista, myös asiantuntijoiden rooli väistämättä heikkenee. Asiantuntemuk-

sen arvoa murentaa muun muassa niin sanottu balanssiharha, jossa tieteellinen tieto ja 

maallikon subjektiivinen mututuntuma esitellään tasavertaisina vaihtoehtoina (Niini-

luoto, 2019).  

 

Totuudenjälkeisen ajan käsitteellä tarkoitetaan sitä, että vedotaan tunteisiin ja 

mielipiteisiin faktojen sijasta (Hautamäki, 2019). Samoin propaganda toimii järjen sijasta 

tunteilla (Pitkänen & Sutinen, 2018, s. 256). Totuudenjälkeiselle ajalle on tyypillistä 

valehtelun yleistyminen mediassa (Niiniluoto, 2019) sekä oman subjektiivisen totuuden 

(my truth) näkeminen tärkeämpänä kuin objektiivisuuden. Brüggemannin (2017b) 

mukaan puolestaan elämme normaalinjälkeisen journalismin (post-normal journalism) 

aikakautta, jolloin muun muassa institutionaaliset rajat hämärtyvät journalismin, tieteen 

ja puolestapuhumisen (advocacy) välillä. 

 

Monien mielestä muutos ja siirtyminen totuudenjälkeiseen aikaan on tapahtunut 

vuonna 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalien ja Iso-Britannian Brexit-äänestyksen myötä. 

Molemmissa tapauksissa äänestyksiin vaikuttivat puhtaat valheet. Oxford University 

Pressin sanakirjatoimitus ja The Economist-lehti valitsivatkin vuoden 2016 sanaksi post-

truth eli totuuden jälkeen. Myös kieleemme on ilmestynyt totuuden jälkeiseen aikaan 

liittyviä uusia käsitteitä, kuten valeuutiset (fake news) ja vaihtoehtoiset tosiasiat 

(alternative facts) (Niiniluoto, 2019).  



39 

 

Kuitenkin jo kaksi vuosikymmentä ennen valeuutisten käsitteen syntyä, Niiniluoto (1996) 

pohti sitä, kuinka verkkoon syötetään ”tietona” mielipiteitä, joiden perusteista, esittä-

jästä tai luotettavuudesta ei ole varmuutta. Hänen mukaansa todellisuuden muuttuessa 

virtuaalisemmaksi informaatiolähteiden luotettavuutta on entistä vaikeampi kontrol-

loida, ja sillä tuntuu myös olevan entistä vähemmän väliä. Hänen mukaansa onkin syytä 

pelätä, että uusi ”tietoyhteiskunta” vähentää aidon tiedon suhteellista osuutta ihmisten 

välisessä viestinnässä (Niiniluoto, 1996, s. 107–108). Nykyään kuitenkin jo suomalaisissa 

alakouluissa lisätään tietoisuutta valeuutisiin liittyen ja muun muassa opetetaan, kuinka 

tunnistaa valeuutinen (Henley, 2020).  

 



40 

4 Asiantuntijat ratkaisukeskeisessä ilmastojournalismissa 

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka ilmastonmuutosta käsitellään asiantuntijoi-

den kautta ratkaisukeskeisen journalismin artikkeleissa. Analysoin artikkeleista sekä asi-

antuntijoiden sitaatteja että artikkeleita kokonaisuutena. Tarkastelen sekä tutkijoiden, 

institutionaalisten asiantuntijoiden että kokemusasiantuntijoiden sitaatteja sekä vertai-

len niiden sisältöjä. Viittaan tässä tutkimuksessa kaikkiin kolmeen edellä mainittuun asi-

antuntijuuden muotoon (tutkija, institutionaalinen asiantuntija sekä kokemusasiantun-

tija) yläkäsitteellä ”asiantuntija”.  

 

Tässä luvussa analysoin 48 ratkaisukeskeisen journalismin artikkelia. Ensimmäisessä ala-

luvussa tutkin sitä, kuka antaa konkreettisen ratkaisun ongelmaan. Tähän sisältyy tutki-

mus siitä, miltä asiantuntijatyypiltä konkreettiset ratkaisut kuullaan sekä määrällinen 

analyysi asiantuntijuuden jakautumisesta aineistossani. Toisessa alaluvussa analysoin ar-

tikkeleista Väliverrosen (1996) tieteellisten asiantuntijan rooleja käyttäen apunani asian-

tuntijoilta valittuja sitaatteja. Kolmannessa alaluvussa tutkin artikkeleita kokonaisuutena 

muodostaen omat kehykset aineiston pohjalta ja analysoiden löytämieni kehysten raken-

tumista.  

  

Aineistoni artikkeleiden aiheet vaihtelevat luonnonsuojeluun liittyvistä aiheista kuten kil-

pikonnien suojelusta turistien ylikansoittamalla saarella sekä appelsiinien pelastamisesta, 

luonnonkatastrofeihin ja kriiseihin kuten maastopaloihin, tulviin ja huonoon ilmanlaa-

tuun. Aineistoni sisältää myös esimerkiksi toiminnallisia kertomuksia kansalaiskokouk-

sista sekä mongolialaisista paimentolaisista, jotka ovat luoneet yhteisrahaston ja sitä 

kautta taloudellista turvaa yhteisöönsä. Keskeinen aineistostani esille nouseva teema liit-

tyi siihen, kuinka yhteisöt ottavat ohjat omiin käsiinsä ja tekevät asioille jotain, usein yh-

teistyössä viranomaisten kanssa. Yksittäisten ihmisten teoilla on merkitystä ja muutoksia 

on mahdollista saada aikaan. Lista aineistosta artikkelien kirjoittajineen ja julkaisupäivi-

neen löytyy työn lopusta.  

 

 



41 

4.1 Konkreettiset ratkaisut 

Lähes jokaisessa aineistoni artikkelissa esiintyy sitaatin antanut asiantuntija. Kuitenkin 

viidessä aineistoni artikkelissa (18, 23, 28, 31 ja 39) ei esiintynyt yhtään suoraa asiantun-

tijan lainausta. Näistä artikkelit 18 ja 23 ovat saman kirjoittajan samassa lehdessä ilmes-

tyneitä artikkeleita. Osassa niistä artikkeleista, jotka eivät sisällä siteerauksia, on kuiten-

kin viitattu epäsuorasti esimerkiksi aiemmin tehtyyn tutkimukseen. Epäsuoria lainauksia 

en tutki tarkemmin. Siihen, miksi yhtään siteerattua lähdettä ei ole käytetty, voi tietenkin 

olla erilaisia syitä: esimerkiksi kirjoittajan tietynlainen tyyli viestiä tai mahdollisesti käy-

tetyt lähteet eivät ole halunneet nimeään esille. Kaikki viisi artikkelia ovat myös aineis-

toni keskiarvoa lyhyempiä pituudeltaan.  

 

Aineistoni 48 artikkelista 22 artikkelissa esiintyi yhden tai useamman tieteellisen asian-

tuntijan lainaus, 39 artikkelissa yhden tai useamman institutionaalisen asiantuntijan lai-

naus sekä 26 artikkelissa yhden tai useamman kokemusasiantuntijan lainaus. Määrälli-

sesti suurimmassa roolissa aineistossani olivat siis institutionaaliset asiantuntijat. Tie-

teellisiä asiantuntijoita esiintyi alle puolessa aineistoni artikkeleista. Toisaalta joissakin 

artikkeleissa tieteellisiä asiantuntijoita esiintyi useita (esimerkiksi artikkelit 13, 22 ja 41).  

 

Asiantuntijalähteestä puhuessani tarkoitan siis sekä tieteellisiä asiantuntijoita, 

institutionaalisia asiantuntijoita että kokemusasiantuntijoita. Tieteellisten asiantuntijoi-

den sitaatteja esiintyy aineistossani yhteensä 43 kappaletta, institutionaalisten asiantun-

tijoiden 110 kappaletta ja kokemusasiantuntijoiden 70 kappaletta, kuten kuviosta 3 nä-

kyy. Määrällisesti eniten asiantuntijoita yksittäisessä artikkelissa esiintyy 15 kappaletta, 

vähiten 0. Keskimäärin lainattuja asiantuntijalähteitä artikkelia kohden on 4,6 kappaletta.  

 



42 

 

 

Kuvio 3. Asiantuntijoiden lukumäärät. 

 

Kaikissa ratkaisukeskeisen journalismin uutisartikkeleissa, joita tutkin, haastateltavat tie-

teelliset asiantuntijat uskovat ilmastonmuutokseen ja ovat sitä mieltä, että se täytyy ot-

taa vakavasti. Kaikissa artikkeleissa tieteellinen asiantuntija ei kuitenkaan välttämättä ole 

tarpeellinen. Esimerkiksi kahdessa mongolialaisista paimenista kertovissa artikkelissa (24 

ja 34) esiintyy ainoastaan institutionaalisia ja kokemusasiantuntijoita.  

 

Luokitteluni ymmärtämisessä täytyy ottaa huomioon myös se, kuinka journalisti esitte-

lee sitaatin antajan. Mikäli asiantuntija esitellään niin, että hänen edustamansa instituu-

tio tai yliopisto ei suoraan käy ilmi, lasken hänet kokemusasiantuntijaksi, vaikka on mah-

dollista, että hänellä on myös institutionaalista taustaa ja koulutusta johonkin toiseen 

aihepiiriin liittyen. Luokitteluni mukaan institutionaalisten asiantuntijoiden sitaatin yh-

teydessä täytyy myös olla ilmaistu tietty instituutio, ei vain “the women’s association” 

(kuten artikkelissa 2).  

 



43 

Toisinaan asiantuntijalta on valittu vain lyhyt, yhden virkkeen sitaatti, kun taas joskus 

koko artikkeli tuntuu perustuvan yhden lähteen varaan. Esimerkiksi artikkeli 25 perustuu 

yhden tieteellisen, kyseenalaistamattoman lähteen varaan. Joissakin artikkeleissa taas 

pääosassa on kokemus, eikä niissä ole juurikaan tieteellistä tietoa tukemassa väitteitä. 

Kokemusasiantuntijuutta ei kuitenkaan pidä väheksyä, sillä usein kokemusasiantuntija 

voi tietää asiasta enemmän kuin tieteellinen tai institutionaalinen asiantuntija ja tuoda 

esille tärkeämpiä ja olennaisempia asioita. Koska lähdettä on haastateltu artikkelia var-

ten, oletan että hän on journalistille tärkeä tiedonlähde ja sitä kautta asiantuntija. 

 

Suurimmassa osassa artikkeleita konkreettisen ratkaisun antaja jää epäselväksi. Näissä 

tapauksissa toimittaja useimmiten kertoo ratkaisusta leipätekstissä mainitsematta erik-

seen, mistä tieto on peräisin. Toimittajan kertoma ratkaisu saattaa olla itse etsittyä tietoa 

internetistä, tai tiedot on saatettu saada artikkelissa esiintyvältä asiantuntijalta, mutta 

sitä ei ole tuotu suoraan esille. Saattaa olla myös, että tiedot on saatu asiantuntijalta, 

joka ei esiinny artikkelissa ja joka ei halua nimeään näkyviin tai jota on haastateltu taus-

tatietoja varten.  

 

Joissakin epäselvissä tapauksissa asiantuntijat esittävät useita ratkaisuvaihtoehtoja, 

joista yksi ei nouse ylitse muiden. Osassa artikkeleista ratkaisu on tehty yhdessä, ja eri 

asiantuntijatyypit ovat auttaneet asiaa eteenpäin eri tavoin (Artikkeli 40). Myös aineis-

toni artikkeleissa, joissa ei ole viitattu yhteenkään asiantuntijaan (artikkelit 18, 23, 28, 31 

ja 39), konkreettisen ratkaisun ehdottaja jää epäselväksi.  

 

Esimerkiksi artikkelissa 1 tieteellinen asiantuntija tarjoaa taustatietoa ja institutionaali-

nen asiantuntija kertoo ratkaisusta ongelmaan. Tämän jälkeen kokemusasiantuntijat ker-

tovat kokemuksistaan tämän ratkaisun käyttöönotossa. Artikkelissa 6 puolestaan kerro-

taan, kuinka agronomit kääntyvät maanviljelijöiden esi-isiltä perityn tiedon puoleen. 

Tässä tapauksessa siis hyödynnetään kokemusasiantuntijan tietämystä ratkaisuja et-

siessä. Artikkelissa 8 tieteellinen asiantuntija antaa taustatietoa ja ratkaisun, kun 



44 

kokemusasiantuntija kertoo kokemuksesta siihen liittyen. Artikkelissa 9 kokemusasian-

tuntija kertoo ratkaisusta ja institutionaalinen asiantuntija antaa taustatietoa.  

 

Useamman ratkaisukeskeisen artikkelin rakenne on seuraava: Artikkelin alussa on muu-

tama kappale yleistä asiaa, seuraavaksi kuullaan tieteellisiä ja institutionaalisia asiantun-

tijoita, joiden jälkeen on kokemusasiantuntijoiden vuoro. Artikkelin loppupuolella saat-

taa olla vielä ratkaisun antajan sitaatti. Vaikka monen artikkelin rakenne on samankaltai-

nen, tämänkään pohjalta ei voi tehdä laajempia päätelmiä.  

 

Aineistoni artikkelit sisälsivät selvästi eniten epäselviä tapauksia (toimittajan antamia 

ratkaisuja tai useita ratkaisuvaihtoehtoja), joita oli 27 kappaletta. Selvästi yhdeltä asian-

tuntijatyypiltä saatuja ratkaisuja esiintyi täysin tasapuolisesti. Tieteelliset asiantuntijat 

antoivat eksklusiivisesti 7 vastausta, institutionaaliset 7 ja kokemusasiantuntijat 7 kap-

paletta.  

 

Konkreettinen ratkaisu löytyy siis vain harvoin yhdeltä henkilöltä tai yhdeltä asiantunti-

jatyypiltä, vaan se saadaan yleensä eri asiantuntijatyyppien vastauksien yhdistelmästä. 

Aineistoni artikkelit sisältävät vaihtelevan määrän erilaisia asiantuntijoita, joten luonnol-

lisesti myös konkreettisten ratkaisujen antajan rooli vaihtelee. Esimerkiksi kaikissa artik-

keleissa ei ole lainkaan tieteellisen asiantuntijan tai kokemusasiantuntijan lainausta. Jois-

sakin aineistoni artikkeleissa ratkaisut ja niiden antajat on myös ilmaistu selvemmin kuin 

toisissa. 

 

Mitään tiettyä, yhtenäistä linjaa konkreettisen ratkaisun antajasta ei siis aineistostani ole 

havaittavissa. Täten hypoteesini siitä, että kokemusasiantuntija antaisi konkreettisen rat-

kaisun ongelmaan, ei toteutunut. Oletin myös, että ongelman ratkaisija olisi ilmaistu sel-

vemmin, mutta vastoin olettamustani konkreettisen ratkaisun antaja jäi usein epäsel-

väksi. Epäselvyys ratkaisun antajasta ja ratkaisun tuominen esille toimittajan toimesta 

ovat kuitenkin myös tutkimustuloksia itsessään.  

 



45 

Monissa artikkeleissa mainitaan jo otsikoissakin, kuinka asia ratkaistiin tai kuinka asiaa 

vasten taistellaan. Joissakin artikkelissa myös mainitaan ilmastonmuutos jo otsikossa. 

Kuvaa ratkaisuista luodaan muun muassa otsikon verbeillä kuten korjata (fix), auttaa 

(help) sekä taistella (fight) sekä aloittamalla otsikko sanalla kuinka (how).  

 

Joissakin artikkeleissa korostettiin asioita, jotka eivät millään tavalla edistäneet ratkaisu-

keskeisyyttä tai ammattimaista, asiantuntevaa vaikutusta. Artikkelissa 3 asiantuntijoihin 

viitattiin epäformaalisti etunimellä sekä artikkelin 46 tekstissä esitettiin huomio lainatun 

ulkomuodosta. Eräs mielenkiintoinen seikka liittyi siihen, missä tilanteissa haastateltavan 

ikä mainitaan. Asiantuntijaa lainatessa demografisilla tekijöillä, kuten esimerkiksi asian-

tuntijan iällä, sukupuolella, ulkonäöllä tai etnisyydellä ei pitäisi olla väliä. Yhdenkään tie-

teellisen asiantuntijan ikää ei ole mainittu, mutta kolmen institutionaalisen asiantuntijan 

(artikkelit 3 ja 32) sekä neljän kokemusasiantuntijan (artikkelit 1, 35, 36 ja 46) iät on mai-

nittu. Joissakin tapauksissa kokemusasiantuntijan iän tuominen esille kuitenkin käy jär-

keen, kuten silloin, kun korostetaan maatilanomistajan korkeampaa ikää (artikkeli 36).  

 

 

4.2 Tutkijan roolit sitaattien kautta 

Asiantuntijan roolit voidaan jaotella monella eri tavalla. Tässä luvussa tarkastelen aineis-

tostani tieteellisten asiantuntijoiden sitaatteja käyttäen apunani Väliverrosen (1996) 

viittä Tutkija asiantuntijana -roolia, jotka ovat popularisoijat, tulkitsijat, osallistujat, ma-

nagerit sekä kriitikot. Olen määritellyt käsitteet luvussa 3.1.1. Tutkimusaineistoni sisältää 

yhteensä 43 tieteellistä asiantuntijaa. Tutkin ainoastaan tieteellisiä asiantuntijoita, sillä 

roolit on kehitetty tieteellisten asiantuntijoiden lainauksiin ja ympäristökysymyksiin liit-

tyen. Tällä tavoin saan parhaiten kuvaavat tulokset tutkimukseni tässä osassa. 

 

Aineistoni 48 artikkelista 22 artikkelissa esiintyi yhden tai useamman tieteellisen asian-

tuntijan lainaus. Tässä alaluvussa tutkin siis 43 asiantuntijan lainauksia näistä 22 artikke-

lista. Näistä popularisoijia löytyi kuusi kappaletta, tulkitsijoita 20, osallistujia 13, mana-

gereita kolme sekä kriitikoita yksi kappale. Väliverrosen (1996) tutkimuksessa monet 



46 

asiantuntijoista olisi voinut luokitella useampaan kuin yhteen rooliin. Osa rooleista oli 

päällekkäisiä ja niitä oli vaikea erotella toisistaan (Väliverronen, 1996, s. 159–161). Huo-

masin roolien osittaisen päällekkäisyyden myös omassa tutkimuksessani. Asiantuntijoi-

den lausunnoille oli myös annettu eri määrä palstatilaa, joten tämäkin osaltaan vaikeutti 

joidenkin roolien luokittelua. Olen kuitenkin määritellyt jokaiselle asiantuntijalle vain yh-

den päätoimisen roolin selkeyden vuoksi.  

 

 

4.2.1 Popularisoijat 

Popularisoijia löytyi aineistostani kuusi kappaletta. Joitakin popularisoinnin piirteitä, 

joita tutkimistani artikkeleista löytyi, olivat muun muassa sanatarkka tutkimustulosten 

kuvaus sekä asiantuntijan äänen selkeys osittain ilman toimittajan haastamista. Osassa 

artikkeleissa näkyi jopa referointimainen ote toimittajalta, koska popularisoijilta oli va-

littu niin paljon suoria lainauksia.  

 

Esimerkkien 1, 2 ja 3 lainauksista näkyy, kuinka tutkija ainoastaan popularisoi tutkimus-

tensa tuloksia, eikä juurikaan esimerkiksi tulkitse niitä. Myöskään osallistuvaa otetta ei 

ole näkyvissä, vaan rooli neutraalina tiedon välittäjänä täyttyy. Asiantuntijat kertovat tut-

kimuksensa tuloksista kansantajuisella, ammattimaisella ja neutraalilla otteella. Esimer-

kissä 1 tutkija kertoo, kuinka hallinnan tunteen puute suurelta osin määrittää, kuinka 

voimakkaasti stressin kokee, sekä kuinka johtoasemissa olevilla on taipumus kestää pa-

remmin stressiä. Tutkija ilmoittaa tiedon varmana. Esimerkissä 2 tutkija kertoo, kuinka 

jatkotutkimus on osoittanut eräällä aspektilla luonnolle altistumiseen liittyen olevan 

melko voimakkaita suojaavia vaikutuksia mielenterveyteen aikuisina. Esimerkissä 3 puo-

lestaan ilmastotieteilijä kertoo, kuinka olemme alkamassa nähdä todisteita siitä, että ää-

ritapausten määrä on kasvussa.  

 
(1) Lack of agency – the feeling that we don’t have control over a situation – 

is one of the core mechanisms determining how strongly social stress is 
experienced, says Meyer-Lindenberg. “People who are in leadership posi-
tions tend to cope better with a given amount of stress.” (Artikkeli 22) 

 



47 

(2) Further study, however, showed that one aspect of exposure to nature 
“had pretty strong protective effects on mental health in adulthood,” 
Mitchell says. (Artikkeli 22) 

 
(3) “We’re starting to see evidence that the number of extreme events will 

increase,” said Barbara Mayes Boustead, a climate scientist and an author 
of the latest installment of the National Climate Assessment (Artikkeli 47) 

 

Esimerkissä 4 todetaan, kuinka data todistaa asiantuntijan antaman väitteen oikeaksi. 

Tämä korostaa popularisoinnin piirrettä, jonka mukaan tieto esitetään varmana totuu-

tena, ja tilastot ovat väitteen tukena. Myös esimerkissä 5 tieto esitetään varmana totuu-

tena kertomalla, että kyseessä on vain pilkahdus siitä, mitä tulevaisuudessa tullaan nä-

kemään entistä enemmän.  

 

(4) “Mental health is almost uniformly worse in cities… that’s just what the 
data shows” (Artikkeli 22)  

 
(5) “2019 is the new normal,” he said. “This is just a glimpse of what you’re 

going to see more often in the future.” (Artikkeli 12) 
 

Popularisoijilta valitut lainaukset olivat aineistossani melko lyhyitä verrattuna joidenkin 

muiden asiantuntijaroolien lainauksiin. Muissa rooleissa lainauksia samalta asiantunti-

jalta saattaa esiintyä pitkin artikkelia, ja ne ovat pidempiä.  

 

 

4.2.2 Tulkitsijat 

Tulkitsijan rooleja esiintyi aineistossa 20 kertaa. Tämä on suurin ryhmä tutkimuksessani, 

ja sama tulos saatiin Väliverrosen (1996) tutkimuksessa (Väliverronen, 1996, s. 161). 

Koska tulkittaviin ilmiöihin ei tyypillisesti ole olemassa varmoja vastauksia, ne on tulkit-

tava kokemuksen ja aikaisemman tiedon varassa.  

 

Esimerkeissä 6 ja 7 asiaa kommentoidaan vertaamalla sitä aikaisempaan tietoon. Esimer-

kissä 6 tutkija tulkitsee uutta, säähän liittyvää ilmiötä tietyllä alueella vertaamalla 



48 

tilannetta toisen kaupungin tilanteeseen. Esimerkissä 7 tutkija tulkitsee tilannetta hiili-

politiikasta ja ilmastokestävyydestä vertaamalla sitä keskuspankkien rahapolitiikkaan.  

 

(6) While Nashville hasn’t seen the kind of repeated, extreme flooding that a 
city like Houston has, the effect is being felt, said G. Dodd Galbreath, the 
founding director of Lipscomb University’s Institute for Sustainable Prac-
tice and a member of the city’s storm water management committee. “It’s 
a new weather pattern,” he said. “You can no longer rely on statistical re-
liability and statistical measurement as your sole measurements of risk.” 
(Artikkeli 47) 

 

(7) Just like central banks set monetary policy with economic stability in 
mind—regardless of which political party is in power—the CCC inde-
pendently sets out its vision for a carbon policy with climate resilience in 
mind, says Sam Fankhauser, director of the Grantham Research Institute 
on Climate Change at the London School of Economics. (Artikkeli 44) 

 

Myös esimerkeissä 8 ja 9 uuteen ilmiöön tai ongelmaan etsitään tulkintoja ja vastauksia. 

Esimerkeissä on mainittu sanoja kuten ”ongelma” ja ”kysymys”. Esimerkissä 8 puhutaan 

biohiilestä aseena ilmastonmuutosta vastaan ja käytännön ongelmista sen hankintaan 

liittyen. Esimerkissä 9 ilmiönä on puolestaan kohoava merenpinta, ja sen myötä tapah-

tuva, asiantuntijan mukaan väistämättömästi edessä oleva vetäytyminen kohoamisen 

tieltä.  

 

(8) Not only that, but there are also practical problems with trying to acquire 
the vast amounts of biochar needed to make a real impact. Udall says: “In 
order to scale up the technology, you’d have to plant woods everywhere, 
and obviously you can understand the impact that would have on the land 
that we need to grow crops.” (Artikkeli 7) 

 
(9) “The question isn't whether we will retreat, it's how we will retreat,” said 

A.R. Siders, an environmental fellow at the Harvard University Center for 
the Environment. “In that, we have a lot of choice and a lot of opportunity.” 
(Artikkeli 41) 

 

Esimerkissä 10 puhutaan siitä, kuinka kaupungit ostavat asukkaiden koteja tulva-alttiilta 

alueilta, jotta ihmiset pääsevät muuttamaan turvallisempaan paikkaan maantieteelli-

sesti korkeammalle. Esimerkissä asiantuntija tulkitsee myös tulevaisuutta sanoen, että 



49 

tulvien jälkeisiä muuttoja ja uudelleensijoittamisia tulee olemaan paljon enemmän vas-

taisuudessa.  

 

(10) Nicholas Pinter, the associate director of the center for watershed sci-
ences at the University of California, Davis, said the challenges to “over-
coming social inertia” are so high because of “the intense sense of place 
that people have.” 
Still, even though moving people can be expensive and contentious, he 
said, “it looks like we’re going to have to look at a lot more flood reloca-
tions in the future.” (Artikkeli 47) 

 

Esimerkissä 11 asiantuntija tulkitsee kysynnän määrää tulevaisuuden ”proteiinirehulle”, 

joka on valmistettu hyönteisistä. Proteiinirehu on tarkoitettu ensisijaisesti kalanviljelyyn 

mahdollisesti korvaamaan nykyisin paljon käytetty kalajauho. Tässä esimerkissä asian-

tuntija ei suoraan kerro, mihin perustaa tulkintansa, tai onko aiheesta esimerkiksi tehty 

jonkinlainen tutkimus.  

 

(11) While meal and dried maggots can be fed to fish, poultry and pigs as well 
as pets, the primary market is seen as aquaculture. Insect feed could 
eventually displace fishmeal, which is made from wild-caught fish and fed 
to salmon and other commercially farmed species. Annually, 20 million 
tons of fishmeal is produced. Demand for protein feeds made from insects 
in Europe alone could be 1.2 million tons by 2025, said De Jong. (Artikkeli 
14) 

 

Tutkimuksessani esiin nousseita tulkitsijan piirteitä olivat muun muassa ajankohtaisten 

ilmiöiden ja ongelmien kommentointi ja tulkinta, kansalaisten ja yleisen mielipiteen va-

listaminen sekä ongelmakeskeisyys.  

 

 

4.2.3 Osallistujat 

Osallistujia aineistosta löytyi 13 kappaletta. Tutkimuksessani osallistujat olivat aktiivisesti, 

jopa hieman aggressiivisestikin tuomassa asiaansa esille. Osallistujat käyttivät puheis-

saan paljon me-muotoa, joka näkyy lähes jokaisessa esimerkissä. Esimerkissä 12 kerro-

taan, kuinka ongelma osterikasvattamoissa on jo ratkaistu. Esimerkki 13 kertoo, kuinka 



50 

tutkijat ovat löytäneet uuden polun, joka käy sekä yksityisille maanomistajille sekä luon-

nonsuojeluun, ja jota kukaan muu ei asiantuntijan mukaan ole löytänyt. Esimerkissä 14 

puolestaan lisätään tietoisuutta fossiilisista polttoaineista tarjoamalla yksi tehokas rat-

kaisuvaihtoehto niiden polttamisesta johtuvaan hiilidioksidin poistoon liittyen. 

 

(12) “We fixed a chemistry problem in the hatcheries,” Waldbusser said, “and 
that saved the industry.” (Artikkeli 5) 

 
(13) “We found a pathway that works for private landowners and works for 

conservation and is a pathway that, as far as I know, no one else has dis-
covered” (Artikkeli 36) 

 
(14) “If we stop burning fossil fuels tomorrow, we’ll still have a lot of carbon 

dioxide removal to be doing, and this is one of the most effective ways we 
can achieve that.” (Artikkeli 7) 

 

Yksi osallistujan piirre on poliittisten toimenpiteiden vaatiminen, ja esimerkissä 15 näin 

tapahtuu rivien välissä kertomalla, että lisää työntekijöitä tarvitaan työskentelemään tä-

män asian parissa. Myös esimerkki 16 vaatii toimenpiteitä me-muodolla sekä velvolli-

suutta luonnehtivalla verbillä ”täytyä”. 

 
(15) "We've basically used up all the luxury time that we had, and now it's 

crunch time," Moser said. "I mean, we probably have three people in 
FEMA working on this right now, for the entire country. That's not going 
to be how this is going to work." (Artikkeli 41) 

 
(16) “We need to be doing the opposite: we need to be creating more and 

more spaces where people can connect, learn across their differences.” 
(Artikkeli 22) 

 

Yksi osallistujan piirre on erilaisten uhkakuvien ja ennusteiden esittäminen. Esimerkissä 

17 maalataan kuvaa dystooppisesta tulevaisuudesta muureineen ja rajoituksineen.  

 

(17) Building walls also summons images of a dystopian future. "You could end 
up with these walled city-states and then everyone else is just left to fend 
for themselves," said Liz Koslov, an assistant professor at the UCLA De-
partment of Urban Planning and Institute of the Environment and 



51 

Sustainability. "These protected cities would be seen as too big to fail and 
increasingly become the provinces of the wealthy.” (Artikkeli 41) 

 

Esimerkistä 18 löytyy yksi osallistujan piirre, suorat, vaikkakin välillä retoriset, lukijalle tai 

päättäjille osoitetut kysymykset. 

 

(18) “It’s worth asking, are there conditions under which 10, 15, 20 million 
people moving would be a good thing?” Cohen said. “Could this be an 
improvement on life? To me, the conversation on retreat has been much 
too focused on the question of leaving and not enough on the question 
of arriving. Once you do that, then moving becomes an opportunity to live 
better in a new place." (Artikkeli 41) 

 

Esimerkissä 19 verrataan kelluvia yhteiskuntia, jotka on perustettu esimerkiksi veropara-

tiiseiksi, ja tutkijoiden kehittämää kelluvaa rakennusta. Esimerkissä on myös käytetty sa-

naa solutions, ratkaisut. 

 

(19) “We do distance our work from that,” says Marcus. “There is a big differ-
ence in agenda. One is about tax havens and cryptocurrencies. Ours is 
about multi-benefit solutions for both humans and animals.” (Artikkeli 21) 

 

Osallistujat voidaan nähdä tutkimukseni kannalta erittäin kiinnostavana ryhmänä heidän 

ratkaisukeskeisen olemuksensa vuoksi. Kun aiemmin tarkastelemani tulkitsijat ovat on-

gelmakeskeisiä, osallistujat tuovat keskusteluun mukaan muun muassa syyt ja ratkaisu-

vaihtoehdot. 

 

 

4.2.4 Managerit 

Aineistostani löytyi kolme managerin roolia edustavaa asiantuntijaa. Managerit olivat 

kaikista ”häilyväisimmässä” roolissa tutkimuksessani, sillä ne kaikki sekoittuivat enem-

män tai vähemmän myös muihin rooleihin. Esimerkeistä 20 ja 21 välittyy Väliverrosen 

(1996) määrittelemä managereiden piirre, eli puhuminen tieteen ja tutkimuksen tilasta.  

 



52 

(20) “Science is this really well worn pathway to knowing and learning and un-
derstanding climate change. And you know, we’ve made a lot of great pro-
gress scientifically understanding the changing climate and humans’ role 
in it,” he says. “But science is just a part of the stories that are told in-
creasingly in the media landscape.” (Artikkel