VAASAN YLIOPISTO FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Juhani Riihola STRESSIN JA PALAUTUMISEN TASAPAINOA ETSIMÄSSÄ Työkaluna Hyvinvointianalyysi työnohjauksellisessa hyvinvointiprosessissa Sosiaali- ja terveys- hallintotieteen pro gradu -tutkielma VAASA 2016 1 SISÄLLYSLUETTELO sivu KUVIO- JA TAULUKKOLUETTELO 3 TIIVISTELMÄ 3 1. JOHDANTO 5 2. KOKONAISVALTAINEN HYVINVOINTI TYÖN JA ARJEN KESKIÖSSÄ 9   2.1. Työhyvinvointi ja merkityksellinen työ 9   2.2. Itsetuntemus johtajan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukijalkana 10   2.3. Itsensä johtaminen kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa 12   2.3.1. Flow-kokemukset osana itsensä johtamista 18   2.3.2. Hyvinvoinnin kehämalli 19   2.4. Työnohjausmenetelmät hyvinvoinnin tukena 20   2.4.1. Refleksiivisyys ja dialogisuus työnohjaustilanteissa 22   2.4.2. Ryhmätyönohjaukset reflektiovälineenä 23   2.5. Muutoksen kautta parempaan hyvinvointiin 25 3. LAADUKKAAN PALAUTUMISEN AVAINTEKIJÄT 27   3.1. Tasapainoilu stressin ja palautumisen suhteen 28   3.2. Laadukas uni palautumisen perustana 30   3.2.1. Miksi nukumme? 30   3.2.2. Nukahtamisen ja laadukkaan unen ainekset 34   3.2.3. Kognitiivis-behavioraalisia keinoja nukahtamiseen 36   3.3. Muita palautumiseen vaikuttavia tekijöitä 38 4. TUTKIMUKSEN MENETELMÄT JA AINEISTOT 42   4.1. Toimintatutkimuksen interventio tutkimusmenetelmänä 42   4.2. Hyvinvointianalyysi ja kyselylomakkeet aineistonkeruumenetelminä 43   4.3. Tutkimuskohteen kuvaus 44   4.3.1. Sykevälivaihtelu voimavarojen peilikuvana 45   4.3.2. Sykemuuttujat sykevälivaihtelun tarkastelussa 47   2 4.3.3. Firstbeat Hyvinvointianalyysi stressin ja palautumisen seurannassa 48 5. TYÖNOHJAUKSELLINEN HYVINVOINTIPROSESSI ORGANISAATION AVAINHENKILÖIDEN TUKENA 49   5.1. Hyvinvointianalyysin objektiiviset tulokset 55   5.2. Tutkittavien subjektiiviset kokemukset prosessista 62   5.3. Objektiivisten ja subjektiivisten tulosten vertailua 65   5.4. Työkalupakki kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin 66 6. JOHTOPÄÄTÖKSET 71   6.1. Työnohjauksellisella hyvinvointiprosessilla kokonaisvaltaista hyvinvointia 71   6.2. Tutkimusprosessin ja sen vaikuttavuuden tarkastelua 75   6.3. Tutkimuksen luotettavuus 79 LÄHDELUETTELO 81 LIITTEET   LIITE 1. Työnohjauksellisten tapaamiskertojen runko 89   LIITE 2. Informointilomakkeet tutkimukseen osallistuville 91   LIITE 3. Tutkimukseen suostumuslomake 94   LIITE 4. Tutkielman alkukartoituslomake 95   LIITE 5. Tutkielman loppukartoituslomake 101   LIITE 6. Tutkielman loppukysely 105   3 KUVIO- JA TAULUKKOLUETTELO Kuvio 1. Hallinnan tunteen kehittäminen. 14 Kuvio 2. Hyvinvoinnin kehämalli osana kokonaisvaltaista hyvinvointia. 20 Kuvio 3. Esimerkki Hyvinvointianalyysin tuottamasta datasta (osio 1). 52 Kuvio 4. Esimerkki Hyvinvointianalyysin tuottamasta datasta (osio 2). 53 Kuvio 5. Esimerkki Hyvinvointianalyysin tuottamasta datasta (osio 3). 54 Kuvio 6. Esimerkki Hyvinvointianalyysin tuottamasta datasta (osio 4). 55 Kuvio 7. Negatiivisen stressin lievittäminen. 70 Kuvio 8. Hyvinvointiprosessin eteneminen ja sen vaikutukset tutkittavien hyvinvointiin. 76 Kuvio 9. Tutkittavien palautumisessa tapahtuneet muutokset mittausjaksojen välissä. 79 Taulukko 1. Hyvinvointianalyysin tulokset palautumisen laadusta (1.mittauskerta). 56 Taulukko 2. Hyvinvointianalyysin tulokset palautumisen laadusta (2.mittauskerta). 57 Taulukko 3. Palautumisenlaadun vertailua ensimmäisen ja toisen mittauskerran välillä. 58 Taulukko 4. Hyvinvointianalyysin tulokset palautumisen määrästä/vrk (1.mittauskerta). 59 Taulukko 5. Hyvinvointianalyysin tulokset palautumisen määrästä/vrk (2.mittauskerta). 60 Taulukko 6. Palautumisen määrän vertailua ensimmäisen ja toisen mittauskerran välillä. 61 5 ______________________________________________________________________ VAASAN YLIOPISTO Filosofinen tiedekunta Tekijä: Juhani Riihola Pro gradu -tutkielma: Stressin ja palautumisen tasapainoa etsimässä: Työkaluna Hyvinvointianalyysi työnohjauksel- lisessa hyvinvointiprosessissa Tutkinto: Hallintotieteiden maisteri Oppiaine: Sosiaali- ja terveyshallintotiede Työn ohjaaja: Pirkko Vartiainen Valmistumisvuosi: 2016 Sivumäärä: 105 ______________________________________________________________________ TIIVISTELMÄ: Lievä stressi lisää ihmisen tuottavuutta ja saattaa siten edesauttaa työelämässä suoriutumista. Mikäli stressi on pitkäkestoista ja raastavaa, se alkaa vaikuttamaan negatiivisesti hyvinvointiin. Jotta ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi ei kärsisi, elimistö tarvitsee stressin vastapainoksi palautumista ja lepoa. Itsensä johtamisen kautta on mahdollista oppia parempaa elämänhallintaa ja kiinnittää päivän aikana huomiota niihin asioihin, jotka edesauttavat palautumista. Hyvinvointi ei ole pelkästään yksilön asia, sillä kaikki päivän aikana tehtävät päätökset vaikuttavat myös ympäristöön sekä työpaikalla että vapaa-ajalla. Tämä on tärkeää huomioida etenkin organisaatioiden johtohenkilöiden suhteen, sillä heidän hyvinvointinsa heijastuu potentiaalisesti koko työyhteisön hyvinvointiin. Tein tämän tutkimuksen yhteistyössä kansainvälisen hyvinvoinnin, huippu-urheilun ja kuluttajatuotteiden parissa toimivan Firstbeat-yrityksen sekä työhyvinvointiyritys Awenin kanssa. Tutkimuksessa testattiin uudenlaista työnohjauksellista hyvinvointi-prosessimallia, jossa tarkasteltiin kuuden tutkimukseen osallistuneen johtohenkilön stressin ja palautumisen välistä tasapainoa. Lisäksi tutkimuksessa haluttiin selvittää kuinka itsensä johtamisen kautta on mahdollista edistää kokonaisvaltaista hyvinvointia ja palautumista, sekä mitkä tekijät vaikuttavat laadukkaaseen uneen ja palautumiseen. Tutkielman hyvinvointiprosessiosuus kesti kolme kuukautta; sen aikana tutkittavia tavattiin yhteensä viisi kertaa työnohjauksellisten tapaamisten muodossa. Tässä interventiotutkimuksessa aineistonkeruu- menetelminä toimivat Firstbeatin Hyvinvointianalyysi sekä kyselylomakkeet ja palautekaavakkeet. Näiden aineistonkeruumenetelmien avulla haluttiin selvittää tutkittavien kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kehittymistä sekä objektiivisesti että subjektiivisesti mitattuna. Hyvinvointianalyysimittaukset suoritettiin sekä tutkimusjakson alussa että lopussa, jolloin mittausten väliseksi ajaksi muodostui kolme kuukautta. Mittauksissa taltioitiin tutkittavien sykevälivaihtelu yhtäjaksoisesti aina kolmen vuorokauden ajan. Niistä kerätyn informaation avulla Hyvinvointianalyysiohjelma muodosti analyysin mm. stressin ja palautumisen välisestä tasapainosta. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että työnohjauksellisen hyvinvointiprosessin ja itsensä johtamisen avulla on mahdollista saavuttaa selkeitä palautumista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia parantavia vaikutuksia. Firstbeatin Hyvinvointianalyysin ja työnohjauksellisen hyvinvointiprosessin avulla tutkimukseen osallistuneiden johtohenkilöiden itsetuntemusta sekä itsensä johtamisen taitoja pystyttiin kohentamaan. Tämä tutkimus oli merkityksellinen, sillä toisaalta se avasi itsensä johtamisen keinoja parempaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja toisaalta se osoitti, että työnohjauksellinen hyvinvointiprosessimme oli pilotointiprojektina onnistunut. Tutkimus sai aikaan erittäin vaikuttavia tuloksia tutkimukseen osallistuneiden johtohenkilöiden hyvinvoinnissa, sillä palautumisen laadussa heillä tapahtui noin 23 %:n ja palautumisen määrässä 120 %:n parannus kolmen kuukauden ajanjaksolla. _____________________________________________________________________ AVAINSANAT: Itsensä johtaminen, kokonaisvaltainen hyvinvointi, stressi ja palau- tuminen, työnohjauksellinen hyvinvoinvointiprosessi, johtohenkilöt 7 1. JOHDANTO Ihmisten hyvinvointi on asia, joka puhuttaa paljon ja koskettaa meitä kaikkia. Silloin kun voimme hyvin, selviydymme paremmin sekä arjen että työelämän tuomista haas- teista. Jatkuva kuormittava elämäntapa ja negatiivinen stressi kuluttavat pidemmän päälle voimavarojamme vaikuttaen samalla jaksamiseemme haitallisesti. Tämän vuoksi on selvää, että elimistömme kaipaa myös palautumista ja lepoa stressin vastapainoksi. Hyvinvointi ei ole pelkästään yksilön asia, vaikka se yksilöllinen asia onkin. Nimittäin kaikki ne päätökset, joita ihminen arjessa tekee, vaikuttaa myös hänen ympäristöönsä. Yksilön hyvinvoinnilla on positiivisia vaikutuksia hänen lähipiirinsä hyvinvointiin – sama pätee myös pahoinvointiin. (Leskinen & Hult 2010: 19−20; Salmimies 2008: 21.) Pohtiessani pro gradu -tutkielman aihetta kiinnostukseni kohteena oli yhdistää hallinnollista tematiikkaa psykologian ja hyvinvoinnin teemaan. Sain viime vuonna suorittaessani yliopisto-opintojeni ohessa Personal Trainer -koulutusputkea kouluttajaltamme Lasse Seppäseltä suosituksen ottaa yhteyttä jyväskyläläiseen Firstbeat -nimiseen yritykseen pro gradu -tutkimuksen aihetta miettiessäni. Firstbeatiltä sain idean lähteä tutkimaan työntekijöiden stressiä ja palautumista heidän kehittämällä ja patentoimalla Hyvinvointianalyysilla, jossa hyödynnetään sykevälivaihtelua mittaavaa Bodyguard 2 -laitetta. Sain tutkimusprojektiin yhteistyökumppanikseni vaasalaisen työhyvinvointiyritys Awenin, jonka kanssa suunnittelimme projektista interventio- tutkimuksen, jossa mukana olisi kuusi tutkittavaa koostuen eri organisaatioiden avainhenkilöistä. Yhteistyö Awenin kanssa antoi minulle mahdollisuuden oppia työnohjauksellisista prosesseista. Samalla tämä oli myös Awenille uudenlainen pilotointiprojekti, vaikka heillä oli itse työnohjauksista ja valmennuksista jo vuosien kokemusta. Suunnittelimme yhdessä hyvinvointiprosessin toteutusta, ja saimme kehiteltyä siitä toimivan tuntuisen kokonaisuuden. Vastaavanlaisista aiemmista prosesseista meillä ei ollut tietoa, joten tämän kehittelemämme mallin toimivuus oli meille etukäteen arvoitus. 8 Tutkimuksen mitattavat osuudet koostuivat Hyvinvointianalyysin tuottamasta datasta sekä alkukartoitus- ja loppukyselylomakkeista. Ennen tutkimuksen aloittamista kävin Helsingissä Firstbeatin järjestämässä asiantuntijakoulutuksessa, jotta oppisin analysoi- maan Hyvinvointianalyysin tuottamaa dataa tutkimuksessani. Varsinaisessa tutkimuk- sessa Hyvinvointianalyysin avulla saatiin selvitettyä objektiivisesti tutkittavien stressin ja palautumisen välistä suhdetta. Mittaus suoritettiin yhtäjaksoisesti kolmen vuorokau- den ajanjaksolta, jonka jälkeen tutkittavien kanssa käytiin kolme työnohjauksellista ryhmäistuntoa noin kuukauden välein. Kolmen kuukauden kuluttua ensimmäisestä mit- tauksesta tutkittaville tehtiin Hyvinvointianalyysin toinen osa, ja sen tuloksia verrattiin ensimmäiseen mittaukseen. Itse lomakkeiden tarkoituksena oli puolestaan kerätä tietoa tutkittavien subjektiivisista kokemuksista stressiin ja palautumiseen liittyen. Tämän kolme kuukautta kestäneen hyvinvointiprosessin tavoitteena oli lisätä tutkittavien itsen- sä johtamisen taitoja ja kohentaa heidän stressin ja palautumisen välistä voimavarasuh- detta mm. pienten elämäntapamuutosten kautta. Tässä tutkimuksessa on piirteitä sekä hallinnon, psykologian että hyvinvoinnin aloilta. Tutkimuksen tekeminen on lisännyt omaa ammatillista kehittymistäni, sillä työskentelen opintojeni ohessa psykiatrisen hoitotyön ja liikunnan parissa. Uskon tulevaisuudessakin työskenteleväni näiden alojen keskuudessa, joten tämän vuoksi minulle oli erittäin mielekästä tutkia aihetta, jossa yhdistyvät nämä kaikki teemat. Pro gradu -tutkielmani tutkimusongelmat ovat seuraavat: 1) Mitä itsensä johtaminen sisältää, ja kuinka sitä voidaan hyödyntää hyvinvoinnin ja palautumisen edistämisessä? 2) Mitkä tekijät vaikuttavat laadukkaaseen palautumiseen, ja kuinka unen laatua on mahdollista parantaa? 3) Kuinka työnohjauksellisella hyvinvointiprosessilla voidaan vaikuttaa ohjattavien palautumiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin? 9 2. KOKONAISVALTAINEN HYVINVOINTI TYÖN JA ARJEN KESKIÖSSÄ 2.1. Työhyvinvointi ja merkityksellinen työ Työhyvinvoinnin käsitettä on melko vaikea määritellä, sillä se on ilmiönä hyvin moniulotteinen. Työhyvinvoinnilla voidaan tarkoittaa esimerkiksi työtyytyväisyyttä, työilmapiiriä, innostusta omaa työtä kohtaan, työstä saatavaa henkistä tyydytystä, työpaikan ihmissuhteita, työkykyä sekä tasapainoa työn ja muun elämän välillä, työturvallisuutta, mielekästä fyysistä työympäristöä, palkkauksen sopivaa tasoa suhteessa työtehtäviin tai esimerkiksi stressin ja työuupumuksen välttämistä (Blom & Hautaniemi 2009: 21). Luukkalan (2011: 19) mukaan työhyvinvointi on ihmisen ja työn sopivuutta, joka koostuu työn sisällöstä ja vaativuudesta sekä sopivista ulkoisista olosuhteista, jotka rakentuvat fyysisistä, taloudellisista ja sosiaalisista puitteista. Mitään yleispätevää määritelmää työhyvinvoinnille ei kuitenkaan ole, sillä se sisältää erilaisia painotuksia eri maissa. Kehitysmaissa painotetaan usein ihmisoikeusasioita, kun puolestaan meillä teollisuusmaissa mm. työssä jaksamista. (Ojala & Jokivuori 2012: 26.) Määritelmistä riippumatta työ on ehkä kaikkein tärkein sosiaalisen pääoman lähde aikuisille ihmisille, sillä työympäristössä ihmiset voivat tuntea saavansa haasteita ja tukea samalla kun heillä on mahdollisuus oppia uutta ja hyödyntää taitojaan monipuolisesti (Csikszentmihalyi 2003: 70). Merkityksellisenä työnä voidaan pitää sellaista, josta työntekijä voi kokea iloa ja ylpeyttä ja johon panostaminen on vaivan arvoista. Varsinaista työtyytyväisyyttä koetaan yleensä vain työn sisältöön liittyvien tekijöiden kautta. (Järvensivu & Piirainen 2012: 87, 91.) Herzberg tutki työtyytyväisyyttä ja erotti kaksifaktoriteoriassaan työn hygieniatekijät (eli olosuhdetekijät) ja työn motivaatiotekijät toisistaan. Hygieniatekijät liittyvät työntekijän työtyytymättömyyteen ja motivaatiotekijät työtyytyväisyyteen. Hyvin hoidetut hygieniatekijät eivät sinänsä motivoi huippusuorituksiin, vaan ne eliminoivat työsuorituksen esteitä ja ehkäisevät työntekijöiden irtisanoutumisajatuksia. 10 Motivaatiotekijät puolestaan ratkaisevat sen pyrkiikö työntekijä hyvään työsuoritukseen. Hygieniatekijöistä tärkeimpiä ovat: organisaation politiikka, hallinto, johto, palkka, työpaikan keskinäiset ihmissuhteet sekä työturvallisuus ja työolosuhteet. Motivaatiotekijöistä tärkeimmät ovat: työntekijän henkilökohtaiset saavutukset, saatu tunnustus, mielenkiintoinen ja kiinnostava työ (eli työ itsessään), kokemus vastuusta sekä mahdollisuudet uralla etenemiseen. Kiinnostava huomio palkan suhteen on sen vaikuttavuus sekä työtyytyväisyyteen että työtyytymättömyyteen, mutta sillä on vahvempi vaikutus työtyytymättömyyteen. Palkka itsessään ei tee työstä kiinnostavaa, vaan ihminen tarvitsee tunnetta, että hänen taitojaan ja panostaan tarvitaan työssä. (Herzberg, Mausner, Snyderman 1967: 79−83, 88, 118.) Motivaatiotekijät ja hygieniatekijät ovat molemmat vaikuttavia voimia, mutta motivaatiotekijät ovat näistä kuitenkin voimakkaampia. Hygieniatekijät eivät tuota työntekijälle perustavanlaatuista tyytyväisyyden tunnetta, vaan itse työsuoritus on se tekijä, joka motivoi ja antaa työntekijälle vahvistavaa voimaa. Mitä vähemmän motivaatiotekijöitä työpaikka tarjoaa, sitä enemmän vaaditaan kunnossa olevia hygieniatekijöitä, jotta työ olisi siedettävää. (Emt. 96, 114−115.) Herzberg (1987: 9) kutsuu motivaatiotekijöitä sisäisiksi (intrinsic) ja hygieniatekijöitä ulkoisiksi (extrinsic). Sisäinen motivaatio on kauaskantoista, ja se kumpuaa ihmisen omasta halusta tehdä asioita. Ulkoinen motivaatio on sen sijaan ympäristöstä tulevaa kontrollointia. Sisäistä motivaatiota edistää autonomian, vapauksien ja valintojen antaminen. Pakottaminen ja uhkaukset puolestaan tuhoavat sisäistä motivaatiota. (Ojanen 2007: 67−69.) 2.2. Itsetuntemus johtajan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukijalkana Johtajaan kohdistuu työelämässä huomattavia henkisiä paineita kun häneltä vaaditaan monenlaisia ominaisuuksia. Omia odotuksiaan asettavat aina sekä omat työntekijät että asiakkaat aiheuttaen jatkuvan ristiriitatilanteen, jossa johtajan on osattava tasapainoilla. Johtajan tulisi toimia eräänlaisena paineentasauskattilana, jonka kestävyyteen luotetaan, ja peilinä, joka antaa työntekijöille mahdollisuuden ehjän kuvan rakentumiseen. Siksi johtajan tulee ajatella myös omaa jaksamistaan, sillä pahintahan olisi, että tämä astia 11 särkyy tai että peili pirstoutuu. Johtajan tulee tunnistaa omat rajansa, tietonsa ja taitonsa, jotta hän kykenee voittamaan ongelmat ja epävarmuustekijät. Johtajalta vaaditaan tunneälyä, ja hänen tulee kyetä hyödyntämään myös muiden tukea ja ulkopuolisia voimavaroja. Mikäli ihminen on kykenevä tukeutumaan luontevasti muihin kokematta itseään riittämättömäksi, kertoo se vain riittävän terveestä itsetunnosta. (Paasivaara 2010: 63−64, 111−112.) Itsetuntemus työelämässä tarkoittaa huolehtimista omasta jaksamisesta, työkyvystä, motivaatiosta, osaamisesta ja jatkuvasta kehittymisestä. Tietoisuus omista tunteista on johtajille erityisen tärkeää, koska toista ihmistä voi ymmärtää korkeintaan siinä määrin kuin itseään. Yksi keino vahvistaa itsetuntemusta on itsearviointi, sillä se auttaa ymmärtämään paremmin omaa itseä ja toimintaa. (Emt. 7, 74, 115−116.) Tämän tutkimuksen empiirisessä osassa tutkittavat pääsivät tekemään itsearviointia sekä kirjallisesti että suullisesti. Kirjalliset itsearvioinnit tehtiin ennen ja jälkeen Hyvinvointianalyysin mittausosioita. Tutkittavat tekivät suullista itsearviointia koko prosessin ajan jokaisella tapaamiskerralla. Åhmanin (2004: 110−115) mukaan menestyneitä yksilöitä yhdistää hyvä itsetuntemus ja oppimisjoustavuus. Menestyneellä ihmisellä Åhman ei tarkoita asemaa, rahaa tai valtaa, vaan yksilön oman potentiaalin toteuttamista ja elämän tasapainotilaa. Menestyneet ihmiset pyrkivät haastamaan itseään sekä löytämään uusia ajattelu- ja oppimistapoja. Tällaiset yksilöt tuntevat hyvin itsensä ja rajoituksensa sekä oppivat virheistään. Itsetuntemus on nähty menestymisen edellytyksenä, ja menestyneiden yksilöiden on havaittu hakevan muita enemmän palautetta itseensä liittyen, jolloin he parantavat samalla itsetuntemustaan. Näitä tekijöitä tavoiteltaessa oman mielen johtamisesta on apua. Tähän kuuluu vahvasti oman ajattelun sekä tekemisen analysointia, haastamista, tiedostamista ja uudistamista. Myös positiivisella ajattelutavalla on tutkitusti erittäin suuri merkitys sekä yksilön terveyteen että työelämässä pärjäämiseen. Paasivaaran (2010: 56) mukaan ihmiset, jotka ajattelevat myönteisesti itsestään, suhtautuvat optimistisesti tulevaisuuteensa ja pystyvät asettamaan itselleen realistisia päämääriä. Henkisen hyvinvoinnin yksi merkittävimmistä osatekijöistä on oman elämäntavoitteen 12 löytäminen. Elämäntavoitteen löytämiseen tarvitaan hyvää itsetuntemusta, sillä sen avulla saadaan työkalut tavoitteen määrittämiseen ja toiminnan ohjaamiseen. Tavoitteiden asettamisessa erityisen tärkeää on se, että ne tukevat meidän arvojamme. Tosin tavoitteita asetettaessa on aina muistettava se, että joskus olemme sellaisessa elämäntilanteessa, jossa emme ehkä kykene saavuttamaan itsellemme tärkeitä tavoitteita siinä määrin kuin haluaisimme. (Leskinen & Hult 2010: 31–36.) 2.3. Itsensä johtaminen kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa Oman mielen johtaminen voidaan nähdä osana laajempaa kokonaisuutta eli itsensä johtamista. Oman mielen johtamisessa painottuu yksilön kyky ohjata omia tunteitaan, ajatuksiaan, tahtoaan sekä uudistaa omia asenteitaan ja toimintaa. Se on itsetuntemusta, innostuksen löytämistä, tavoitteellisuutta, muiden huomioimista, muutosten hallintaa sekä positiivista asennoitumista mm. erilaisten mahdollisuuksien löytämiseen. Se on ikään kuin itsensä johtamisen psyykkinen puoli. Itsensä johtaminen sisältää oman mielen johtamisen lisäksi mm. fyysisestä kunnosta huolehtimista, itsensä toteuttamista, ammatillista osaamista, ajanhallintaa, sosiaalisia suhteita sekä taloudellista pärjäämistä. (Åhman 2004: 122−124.) Itsensä johtamisen teoreettiseen viitekehykseen ei ole olemassa mitään yhtä ainoaa kaiken kattavaa määritelmää. Itsensä johtamisesta käytetään myös termejä itsejohtaminen ja itsen johtaminen. Tässä tutkimuksessa käytetään itsensä johtamisen termiä, koska se kuulostaa luontevalta ja se on näistä termeistä vakiintunein. Salmimiehen (2008: 21) mukaan itsensä johtaminen sisältää mm. jatkuvaa muuttumista, uuden oppimista ja vanhan poisoppimista. Pirhosen (2015: 11) mukaan kyse on yksilön sisäisen maailman johtamisesta. Siihen liittyy vahvasti mm. omien voimavarojen hyödyntämistä ja vastuunottamista omasta elämästä. Paasivaara (2010: 18, 34, 57) esittää, että itsensä johtamisessa painottuvat itsensä kehittäminen, omien tunteiden hallinta ja tulkinta sekä omien rajojen tunnistaminen. Johtajat, joilla on tällaista taitoa ja kompetenssia, kykenevät analysoimaan ja parantamaan johtamistoimintaansa. Ydinajatuksena on se, että tuntemalla itsensä saavuttaa paremmin tavoitteensa ja tällöin 13 myös eri osapuolia arvostava yhteistyö mahdollistuu. Myös työn hallinta, työssä viihtyminen ja työssä jaksaminen vahvistuvat. Oman ammatti- ja johtamistaidon kehittäminen onnistuu paremmin johtajan tunnistaessa omat heikkoutensa ja vahvuutensa Itsensä hyvin tunteva johtaja pystyy saamaan tasapainon työn ja vapaa-ajan välille siten, että molempiin riittää voimavaroja. Näin ollen itsensä johtamisessa on kyse myös jaksamisesta ja oman työkyvyn huolehtimisesta. Sen ydintaito piilee nimensä mukaisesti siinä, että kykenee johtamaan itseään, jolloin työn hallinnan tunne lisääntyy, työpäivät pysyvät kohtuullisena, työuupumuksen vaara vähenee ja stressin määrä pysyy hallinnassa. (Paasivaara 2010: 33−34.) Yksi tärkeä keino hallinnan tunteen kehittämiseen on käyttää energiaa sellaisiin asioihin, joihin on mahdollista vaikuttaa. Mikäli ihminen pyrkii sinnikkäästi vaikuttamaan saavutettavissa oleviin asioihin, hän alkaa kokea hallinnantunnetta. Esimerkiksi onnistumiset aletaan kokea omaksi ansioksi eikä vain onnenpotkuiksi ja huomataan, että alun perin toivottomiltakin tuntuviin tilanteisiin on mahdollista vaikuttaa. Tällaiset onnistumisen johtavat siihen, että huomio kiinnittyy koko ajan enemmän itsensä johtamiseen ja ymmärretään, että omissa asioissa voidaan tehdä itsenäisiä päätöksiä. Sen sijaan asiat, joihin ei yksinkertaisesti vain ole mahdollista sillä hetkellä vaikuttaa, jätetään vähemmälle huomiolle (ks. kuvio 1). 14 Kuvio 1. Hallinnan tunteen kehittäminen (mukaillen Salmimies & Ruutu 2009: 124). Åhman (2004: 124−125, 138) tutki väitöskirjassaan oman mielen johtamisen yhteyksiä yksilön menestymiseen postmodernissa organisaatiossa. Väitöskirjan tutkimustuloksissa oman mielen johtamista pidettiin tärkeänä kaikille organisaatiossa toimiville yksilöille, mutta kaikkein tärkeimpänä sitä pidettiin johtaja- ja esimiesasemassa oleville. Itsensä johtaminen edistää koko organisaation tehokkuutta ja sen koko potentiaalin hyödyntämistä. Oman mielen johtamisen perusperiaatteena on se, että ihmisellä on mahdollisuus muuttaa kokemustaan ulkoisesta maailmasta muuttamalla sisäistä maailmaansa, vaikkei ulkoisessa maailmassa mikään muuttuisikaan. Oman mielen johtamista on mahdollistaa edistää henkilökohtaisen valmennuksen kautta. Valmennuksessa voidaan etsiä ja löytää uusia näkökulmia ja toimintamalleja. Ihmisen mieli voidaan jakaa kahteen kerrokseen. Toinen kerros on tietoinen mielemme ja toinen on alitajuntamme eli tiedostamaton mielemme. Tietoinen mieli sisältää mm. tietoa, taitoa, visioita, päämääriä ja tavoitteita. Tiedostamattomaan kuuluvat ihmisen arvot, asenteet, uskomukset, tunteet, normit ja vuorovaikutus. Alitajunnasta löytyy 15 paljon asioita, joita emme muista tietoisen mielen tasolla, mutta ne vaikuttavat kuitenkin toimintaamme. Oman mielen johtamisessa mielellä on merkitystä sekä tietoisella että tiedostamattomalla tasolla, ja mielen ajatusmalleihin pyritään vaikuttamaan niin tiedostamisen kuin oman itsen analysoinnin kautta. Mielestämme löytyvät erilaiset käsitykset ja ajatukset ovat siis osittain tiedostettuja ja osittain tiedostamattomia. (Åhman 2004: 126−127; Salmimies 2008: 29.) Vaikka osa ihmisen ominaisuuksista on synnynnäisiä ja vaikeammin muutettavissa, on osa taidoista ja kyvyistä puolestaan opittuja ja siksi esimerkiksi itsensä johtamiseen liittyviä asenteita, käyttäytymistä ja ajattelua on mahdollista muuttaa. (Sydänmaanlakka 2007: 274; Salmimies 2008: 24−25.) Esimerkiksi ajattelumalleja on mahdollista muuttaa siksi, koska alitajunnalla ei ole kykyä erottaa mielikuvia todellisista tapahtumista. Positiivisen ajattelutavan opetteluun liittyen voi tehdä vaikka mielikuvaharjoituksia, joissa näkee itsensä onnistumassa. Urheilupsykologiassa tällaisen keinon käyttäminen on hyvin yleistä ja tätä tekniikkaa tulisi hyödyntää myös ihmisten työelämään ja muuhun arkeen. Esimerkkinä tästä tekniikasta annettakoon tilanne urheilukontekstista, jossa korkeushyppääjä tekee mielikuvan onnistuneesta hypystä, jolloin alitajunta luulee hänen oikeasti hyppäävän ja se lähettää mitattavissa olevia hermoimpulsseja niihin lihaksiin, joita oikeassakin suorituksessa käytetään. Samalla kun kuvitellaan onnistunutta suoritusta, alitajunta uskoo tapahtuneen todeksi, vaikka kyse onkin vain mielikuvasta. Kun alitajuntaan piirtyy onnistuneen suorituksen malli, se lisää varmuutta itse suoritukseenkin, vaikkei tietenkään aina takaa onnistunutta suoritusta. (Åhman 2004: 127−129, 138.) Myös organisaatiot hyötyvät huomattavasti yksilötasolla tapahtuvien asenteiden, uskomusten ja ajattelumallien uudistamisesta. Ensinnäkin ajattelu- ja toimintamallien rakentava haastaminen lisääntyy sekä voidaan nähdä tuoreita ja uusia mahdollisuuksia tai uhkia paremmin. Tähän liittyen vahvuuksia pystytään hyödyntämään ja heikkouksia hallitsemaan eri tilanteissa. Uudistuminen helpottuu ja organisaation potentiaalia voidaan hyödyntää jatkossa tehokkaammin samalla kun organisaation strategia vauhdittuu näiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. (Åhman 2004: 166.) 16 Lehtisen ja Hultin (2010: 25−27) mukaan itsensä johtamista voidaan rinnastaa oman hyvinvoinnin johtamiseen. Hyvinvoiva yksilö kokee onnistumisen kokemuksia useammin kuin ihminen, joka ei voi hyvin. Onnistumiset puolestaan lisäävät hyvinvoinnin tuntemuksia, joten hyvinvoinnin kehä voimistaa ja ruokkii tällä tavalla itseään. Työn täytyy olla oikein mitoitettua, jotta voimavaroja jää myös muiden hyvinvoinnin osa-alueiden ylläpitämiselle. Toisaalta on hyvä välttää yleistä ajatusta siitä, että työ vie vain aikaa elämältä, sillä tällöin myös mieli alkaa automaattisesti ajatella työtä negatiivisena asiana. Rohkea asennoituminen voi puolestaan johtaa siihen, että työ voi muodostua mielekkääksi ja toimia myös voimavarana hyvinvoinnille. Salmimiehen ja Ruudun (2009: 174, 177) mukaan menestyksellinen itsensä johtaminen on asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen oman arvomaailman mukaisesti. Ajanhallinnan perustana on tutkia, mihin aikaa kuluu. Seuraavaksi on tärkeää päättää, mitkä asiat omassa elämässä ovat panostamisen ja sitoutumisen arvoisia. Itse ajankäytössä on helppo tehdä valinta tärkeän ja vähemmän tärkeän vaihtoehdon välillä, mutta asia on monimutkaisempi silloin, kun hyviä vaihtoehtoja on useampia. Ihmisille syntyy usein kiire siitä, kun asiaa miettimättä reagoi muiden ihmisten odotuksiin. On hyvä miettiä ensin, mihin on ryhtymässä. On myös muistettava, että mikäli haluaa jotain tiettyä asiaa elämässä, tarkoittaa se usein jostain toisesta asiasta luopumisesta. Itsensä johtaminen on elämäntapa ja prosessi, joka jatkuu läpi elämän, ja joka sisältää jatkuvaa itseen tutustumista elämän mielekkyyden löytämiseksi. (Salmimies 2009: 36.) Johtaminen ei ole pelkästään juridiikkaa ja taloushallintoa, vaan myös psykologiaa. Itsensä hyvin tunteva johtaja toimii myös koko työyhteisön voimavarana. Hän sietää työntekijöiden erilaisuutta ja pystyy vaikuttamaan työilmapiiriin myönteisesti. Sokrateen sanat: ”Tunne itsesi” (Nosce te ipsum), kätkee sisälleen hyvin tärkeän viisauden. (Paasivaara 2010: 7−8.) Salmimiehen (2008: 22) mukaan psyykkisen olemuksen perusulottuvuuksia ovat: ajattelu, tunne ja tahto. Henkinen kypsyys ja itsensä johtamisen taito ilmenee siinä, kuinka hyvin on löytänyt tasapainon näiden kolmen ulottuvuuden välille. Paasivaaran (2010: 112−113) mukaan itsensä johtamisen ydin lienee siinä, että kykenee 17 väillä asettamaan elämänsä ja työnsä suurennuslasin alle huolehtimalla mm. omien työvapaiden toteutumisesta. Tutkimuksissa on osoitettu, että itsensä realistisesti tunteva johtaja suojelee myös alaisiaan uupumukselta. Kun on myönteisellä tavalla tietoinen omasta rajallisuudestaan, pystyy asennoitumaan asioihin joustavasti ja oppimaan myös muilta. Itsensä kanssa voi tehdä myös sovinnon ja sanoa: ”Teen parhaani, tämä saa luvan riittää.” Käytännössä tämä näkyy mm. siten, ettei johtajana tarvitse ottaa vastaan kaikkia haasteita ja on täysin hyväksyttävää pyytää muilta tukea. Vertaistuki on yksi hyvä työkalu itsensä johtamiseen. Vertaistuella tarkoitetaan samassa elämäntilanteessa olevien henkilöiden antamaa vastavuoroista, tasavertaista ja luottamuksellista tukea. Siinä on kyse kokemusten ja tunteiden jakamisesta. (Paasivaara 2010: 138.) Vaikka tämän tutkimuksen empiirisessä osiossa tutkimukseen osallistujat eivät tarkoituksenmukaisesti toimineet toistensa vertaistutoreina, jaettiin tapaamisissa kuitenkin omia tunteita ja kokemuksia, joista oli varmasti jokaiselle osallistujalle hyötyä. Ihmisellä on luonnostaan tarve kuulua ryhmään ja sosiaalinen tuki vastaa tähän tarpeeseen. (Paasivaara 2010: 138−139.) Itsensä johtaminen (self-leadership) perustuu poikkitieteelliseen ajattelutapaan ja se huomioi sekä ihmisen fyysistä, älyllistä, tunteellista että hengellistä puolta. Se juontaa juurensa modernista psykologiasta ja siinä on yhdistetty monia oivalluksia eri johtamisteorioista. Itsensä johtamisen viitekehyksen (the Self Ltd model) on kuvailtu koostuvan viidestä ulottuvuudesta: kehosta, tunteista, mielestä, arvoista ja työstä. (Sydänmaanlakka 2007: 29, 68.) Leskisen ja Hultin (2010: 30) mukaan kestävän hyvinvoinnin perustana on kokonaisvaltaisesti hyvinvoinnin eri osa-alueiden huomioiminen, ja nämä osa-alueet ovat: henkinen hyvinvointi, fyysinen hyvinvointi, ravitsemus, lepo ja palautuminen sekä työssä onnistuminen. Salmimies (2008: 21, 32) painottaa, että itsensä johtamista tarvitaan sekä psyykkisen, fyysisen että sosiaalisen hyvinvoinnin osa-alueilla. Itsensä johtamisessa sana ”itse” on ns. persoonallisuuden ydin, joka tekee itsenäisiä päätöksiä ja valintoja vastuullisesti. Esimerkiksi kehon ulottuvuuteen liittyy fyysisiä toimintoja, kuten syöminen, kuntoileminen, lepääminen, nukkuminen ja rentoutuminen. Oman kehon kuunteleminen 18 on jokaiselle tärkeä taito opittavaksi, sillä kehon sanotaan olevan psyykeen temppeli, jonka siitä on pidettävää hyvää huolta. (Sydänmaanlakka 2007: 30.) Tässä tutkimuksessa kehon palautumisen tutkiminen oli hyvin olennaisessa roolissa, sillä sitä mitattiin tutkittavilta sekä objektiivisesti sykevälivaihtelusta saadun informaation avulla että subjektiivisesti kyselykaavakkeiden kautta. 2.3.1. Flow-kokemukset osana itsensä johtamista Itsensä johtamista on kansainvälisesti tutkinut mm. Csikszenmihalyi, joka on keskittynyt itsensä johtamisen tutkimuksissa siihen, kuinka ihminen parhaiten löytää onnellisuuden elämäänsä. Sitä hän kuvaa käsitteellä flow. Asiat ikään kuin vain virtaavat eteenpäin ilman suurempia vastusteluja ja sen kokeminen tuottaa ihmiselle suurta nautintoa ja onnellisuuden tunnetta. (Sydänmaanlakka 2007: 35, 42.) Flow-ilmiötä voi kokea lähes kaikessa toiminnassa (Csikszentmihalyi 1994: 189). Tutkimusten mukaan työ toimii ihmiselle kaikkein parhaimpana flow-kokemusten tuojana, sillä se sisältää tavoitteita ja tarkoituksia ja vaatii keskittymistä, luovuutta ja taitojen hyödyntämistä (Csikszentmihalyi 1997a: 59). Flow’n aikana aivojen neuronitoiminta toimii tehokkaasti synnyttäen adrenaliinivirtauksia. Ihminen voi saavuttaa flow’n tilanteissa, joissa hän pääsee käyttämään kaikkia kykyjään ja venymään tämän jälkeen vielä hieman lisää. Tällöin ihminen syventyy haasteisiin ja työhönsä siten, että kaikki ongelmat tuntuvat selviävän ilman suurempia ponnisteluja. (Goleman 1998: 117−119.) Ihmiset kokevat flow-ilmiön hyvin samankaltaisena riippumatta heidän iästään, suku- puolestaan, kulttuuristaan tai sosiaalisesta asemastaan. (Csikszentmihalyi 1994: 177). Kun on tutkittu ihmisiä, jotka nauttivat tekemisestään (mm. urheilijoita, artisteja, tutki- joita ja tavallisia työntekijöitä), lähes kaikki ovat kuvailleet kaikkein palkitsevimpia kokemuksiaan hyvin samankaltaisesti. Näissä flow-kokemuksissa toiminnalla on selkeä tavoite, toiminnasta saa välitöntä palautetta (sisäistä tai ulkoista), toiminnan haasteet ja tekijän taidot ovat tasapainossa, toiminta vaatii tarkkaavaisuutta, tekemistä eivät vaivaa häiriötekijät, epäonnistumista tai egon haavoittumista ei pelätä, ajantaju katoaa ja teke- minen on autotelista eli mielekästä itsessään. (Csikszentmihalyi 1997b: 110−113.) Vali- tettavasti jokapäiväisessä työelämässä ihmiset eivät kuitenkaan usein tiedä, mikä heidän 19 työnsä tarkoitus on ja kuinka hyvin he tekevät sitä (Csikszentmihalyi 1994: 179). 2.3.2. Hyvinvoinnin kehämalli Tie hyvinvointiin ei ole pelkkää suorittamista, vaan enemmänkin huolenpitoa ja armollisuutta, joka kumpuaa itsensä arvostamisen kautta. Kuviossa 1 (ks. s. 20) ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia on kuvattu hyvinvoinnin kehämallina, jossa yksilön kyvyt, taidot ja voimavarat vaikuttavat siihen, kuinka hän selviytyy erilaisista elämän haasteista ja saavuttaa tavoitteitaan. Mikäli yksilön itse määrittelemät elämäntavoitteet toteutuvat, hän kokee elämänsä mielekkääksi. Elämän kokeminen mielekkääksi vaikuttaa puolestaan yksilön tekemiin päätöksiin, tekoihin ja valintoihin arjessa eli ns. toimintasuunnitelmaan. Tavoitteen saavuttaminen on palkitsevaa ja se taas vaikuttaa positiivisesti yksilön uusiin toimintasuunnitelmiin sekä voimavaroihin, jotka koostuvat henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, ravitsemuksesta, levosta ja palautumisesta sekä työssä onnistumisista. Jos jokin tämän kehän osa ei ole kunnossa, hyvinvoinninkehä ei toimi itseään voimaannuttavalla tavalla. (Leskinen & Hult 2010: 75−76, 154.) 20 Kuvio 2. Hyvinvoinnin kehämalli osana kokonaisvaltaista hyvinvointia (mukaillen Leskinen & Hult 2010: 76). 2.4. Työnohjausmenetelmät hyvinvoinnin tukena Työnohjaus on ilmiönä vuosituhansia vanha, mutta käsitteenä sitä on käytetty 1800- luvulta lähtien kokeneemman osaajan opastaessa aloittelijaa. Varsinainen työnohjaus juontaa juurensa 1920-luvulta ja Suomeen se rantautui 1950-luvulla sosiaalityön, kirkon ja terapeuttisen hoitotyön kautta. (Punkanen 2010: 12.) Näitä töitä yhdistää henkisesti vaativa asiakastyö ja sen tueksi kokeneempi työntekijä antoi koulutusta nuoremmille kollegoilleen. Vähitellen tästä tavasta muodostui jatkuvan ammatillisen kasvun ja työn 21 laadullisen kehittämisen väline. Työnohjaajan tehtävissä alkoi painottua kyky auttaa ohjattavaa mm. kuormittavan työn säätelyssä ja ammatillisen kehityksen edistämisessä. Työnohjaajista tuli ammatillisen pohdinnan ammattilaisia, joiden ei välttämättä tarvinnut olla enää samalta alalta eikä ohjattaviaan huomattavasti kokeneempi. (Alhanen, Kansanaho, Ahtiainen, Kangas, Soini & Soininen 2011: 15−17.) Työnohjaukselle ei kuitenkaan ole vielä onnistuttu luomaan kokonaisvaltaista teoriaa tai yleistä mallia sopimaan laajasti kaikille työelämän alueille. Tutkimusten mukaan nykyaikaisilla työnohjauksilla on pystytty parantamaan työn laatua ja ohjattavien työhyvinvointia. (Emt. 16−17.) Ollila (2014: 198−199) korostaa artikkelissaan, että työnohjauksen tulee suuntautua myös johtajille tämän päivän kompleksisessa työelämäympäristössä. Työelämän ja organisaatioiden kompleksisuus kuormittaa yhä enemmän johtajia ja myös heillä on oikeus hyvinvointiin omassa työssään. Esimerkiksi henkilöstön tarpeisiin vastaaminen ja oman ajan hallinta voivat kuluttaa johtajan voimavaroja, jolloin työn kuormittavuus voi vähitellen kasvaa liikaa. Tämän vuoksi johtajien hyvinvoinnin takaamiseksi tarvitaan voimavaralähtöisyyttä vahvistavia keinoja ja menetelmiä. Työnohjaukselta odotetaan tänä päivänä entistä enemmän psyykkistä energiaa vahvistavaa tukea, jolla on positiivisia vaikutuksia mm. työn imuun (Piispanen & Sannamo 2010: 19). Tutkimusten mukaan työ vie psyykkistä energiaa eniten silloin, kun työntekijän arvot, osaaminen ja kyvyt eivät ole tasapainossa työn vaatimusten ja paineiden kanssa, eikä työntekijällä ole mahdollisuuksia kehittyä työtehtävissään. Työn imun kokemisessa ja leipääntymisen (boreout-ilmiön) välttämisessä ihanteellisin tilanne on optimaalinen stressi eli sopivan haastavan työn tekeminen. Tällöin työntekijälle syntyy hallinnan tunnetta omasta työstään ja hänellä on mahdollisuus ns. flow- kokemuksiin. (Koivuniemi 2012: 23, 31−34; Salmimies 2008: 116.) Työnohjaajana ei voi toimia kuka tahansa, sillä työnohjaajalta vaaditaan työnohjaajakoulutuksen lisäksi riittävän laajaa pohjakoulutusta ja osaamista. Työnohjaajan tulee toimia tehtävässään supportiivisesti ja konfrontoivasti. Supportiivisella kommunikoinnilla tarkoitetaan tukea antavaa keskustelua, jossa 22 esimerkiksi ohjattavalle annetaan paljon positiivista palautetta ja vahvistetaan näin hänen myönteisiä puoliaan. Konfrontoivalla keskustelulla pyritään puolestaan osoittamaan ohjattavalle hänen toimintansa epäjohdonmukaisuutta. Ohjattavan toiminta saattaa esimerkiksi olla puutteellista tai epäasianmukaista. (Punkanen 2010: 7, 133, 136.) Golemanin (1998: 161−162) mukaan ohjaustilanteet toimivat parhaiten silloin, kun ohjaaja on aidosti kiinnostunut ohjattavastaan, ymmärtää häntä ja tuntee empatiaa häntä kohtaan. Punkasen (2010: 7) mukaan työnohjaus on ihmisten ammatillisten ja persoonallisten valmiuksien lisäämistä reflektiivisen keskustelun avulla. Työnohjauksen keskiössä on työ ja työntekijän itsensä tutkiskelu. Se perustuu aina työntekijän omaan tarpeeseen ja haluun saada työnohjausta ja sen tavoitteena on työssä kehittyminen ja korkealaatuisen toiminnan varmistaminen. Työnohjaus on tavallisesti melko pitkäkestoinen prosessi, mutta joskus työnohjaus voi olla konsultatiivista ja hyvinkin lyhytkestoista. Englannin kielessä työnohjausta kutsutaan nimellä work-counselling, supervision tai counselling. Lähikäsitteitä työnohjaukselle näkökulmasta riippuen ovat esimerkiksi coaching, sparraus, vertaistuki, terapia, konsultointi ja mentorointi (Ollila 2014: 191). 2.4.1. Refleksiivisyys ja dialogisuus työnohjaustilanteissa Työnohjaus tulisi käsittää omassa työssä oppimiseksi. Oppiminen syvenee myös ohjaustilanteiden ulkopuolelle, kun siihen yhdistetään ammatillista reflektiota, jossa työntekijät pysähtyvät pohtimaan toimintaansa. Työnohjaajan on reflektiivisyyden lisäksi kyettävä tuomaan dialogista vuorovaikutusta ohjaustilanteisiin. Tällä tavoin hän kykenee auttaa ohjattavia tuomaan keskusteluun uusia näkökulmia, jolloin ohjattavat voivat hyödyntää myös toistensa kokemuksia. Dialogi tähtää luovuuteen, oppimiseen ja muutokseen. Työnohjaajan on hyvä kertoa ohjauksen alkaessa, minkälaiseen vuorovaikutukseen ohjauksessa tähdätään ja millaista apua dialogisesta vuorovaikutuksesta voi syntyä. Onnistuneen dialogin elementtejä ovat turvallinen ja avoin ilmapiiri. Työnohjaajan tapa ohjata keskustelua on olennaisessa roolissa. Ohjaustapaan sisältyy mm. sanotut sisällöt, sanomisen tavat sekä sanattomat ilmeet ja eleet. Työnohjaaja voi valmistautua ohjaustilanteeseen parhaiten rauhoittamalla oman 23 mielensä, jotta hän kykenee ohjaustilanteessa pysähtymään ja kuuntelemaan sekä itseään että muita. (Alhanen ym. 2011: 17, 64−65.) Dialoginen vuorovaikutus eroaa arjen vuorovaikutuksestasiten, että siinä pidättäydytään tietoisesti tulkintojen ja johtopäätösten esittämisestä eikä yritetä muuttaa toisten mielipiteitä, vaan arvostetaan jokaisen osallistujan ajatuksia. Ryhmämuotoisessa työnohjauksessa ohjaajan on huolehdittava, että jokainen saa puheenvuoronsa ja toiset kuuntelevat. On tärkeää varmistaa, että ohjattavat eivät puhu ”toistensa päälle”. Lisäksi ohjaajan on hyvä viedä vuorovaikutusta dialogin suuntaan kysymällä, millaisia ajatuksia jonkun ohjattavan kertomat kokemukset herättävät muissa ryhmäläisissä. (Emt. 67−68.) 2.4.2. Ryhmätyönohjaukset reflektiovälineenä Ryhmätyönohjauksessa on kyseessä tilanne, jossa ohjattavana on ryhmä ihmisiä, jotka eivät arkityössään toimi samassa työyhteisössä. Tällöin arjen työyhteisön suhteet ja siihen liittyvät vuorovaikutusilmiöt eivät pääse vaikuttamaan ryhmän jäseniin samalla tavalla kuin yhteisötyönohjauksessa. Tällainen voi parhaimmillaan olla jännitteistä vapaa reflektiivinen oppimisympäristö. (Emt. 155−156.) Ryhmätyönohjauksessa ryhmä toimii yksilölle peilinä, joka hyvänä reflektiovälineenä herättää osallistujilla itsetutkiskelun tarvetta. Ryhmässä toimiminen voi auttaa yksilöä löytämään omimman omasta itsestään. Ryhmätyönohjauksen etuna on se, että siinä osallistujat voivat samanaikaisesti oppia toistensa kokemuksista, ja lisäksi jakaa omia sekä toisten erehtymisiä ja onnistumisia. (Punkanen 2010: 32−33.) Salmimiehen (2008: 259) mukaan reflektion kautta voi oppia havaitsemien ilmiöiden ja omien kokemusten suhteellisuuden. Ensimmäisten ryhmätyönohjausistuntojen tavoitteena on turvallisen ja kannustavan ryhmätilanteen luominen mm. ohjattavien keskinäisen tutustumisen ja tavoitteiden löytämisen kautta. Ohjattavia voi esimerkiksi pyytää kertomaan toisilleen, miksi he ovat tulleet työnohjaukseen. Aloituksessa tulee käyttää rauhassa aikaa siihen, että löydetään ohjattavia kiinnostavia yhteisiä aiheita ja kysymyksiä. (Alhanen ym. 2011: 24 158.) Jokaisella ryhmällä on aina oma ainutlaatuinen yhteistoiminta, jollainen ohjauksessa on kehittynyt. Kun ohjattavat palaavat aina istuntojen välissä arkityön kuvioihinsa, he eivät välttämättä seuraavalla kerralla muista, mihin edellisellä kerralla jäätiin. Tämän vuoksi ohjaajan on hyvä auttaa ohjattavia palauttamaan mieleen edellisen kerran teemoja. Samalla hänen kannattaa jokaisen istunnon alussa antaa aikaa ohjattavien keskinäisten suhteiden kehittymiselle toteuttamalla esimerkiksi lyhyt kuulumiskierros. (Emt. 160−163.) Kun pohditaan ryhmätyönohjausprosessin kokonaisuutta, tulee alussa asetettuja tavoitteita verrata matkan varrella tarkistettuihin tavoitteisiin. On hyvä keskustella yhdessä, onko mahdollisesti ryhmän yhteinen tavoite saavutettu ja kuinka vastaavasti ohjattavien henkilökohtaiset tavoitteet ovat toteutuneet prosessin aikana. Ohjattavia voi pyytää myös arvioimaan toisiltaan oppimia asioita. Ryhmätyönohjauksen lopussa on syytä kääntää katsetta tulevaisuutta kohti esimerkiksi pyytämällä ohjattavia miettimään, millä tavalla he voivat jatkaa oman työnsä reflektointia ja siitä oppimista. Viimeisen istunnon loppuun työnohjaajan on hyvä varata aikaa vapaalle keskustelulle, jossa voidaan pohtia mm. millaisia ajatuksia työnohjausryhmän loppuminen herättää osallistujissa. Palautteen ja mahdollisen kiitollisuuden ilmaiseminen toisille ryhmäläisille ja ohjaajalle on tärkeää. (Emt. 164−165.) Työnohjaukselliset ryhmäinterventiot Vehviläinen (2014: 19, 22, 28) kirjoitti artikkelissaan työnohjauksellisista ryhmäinterventiosta, joissa oli tutkittu yliopisto-opettajien pedagogisen osaamisen vahvistamista erilaisissa ryhmissä. Artikkelin mukaan ohjauksellisten ryhmäinterventioiden mahdollisuudet piilevät tuessa, reflektioissa ja ongelmanratkaisuissa. Vehviläisen ohjaamassa vertaistukiryhmässä osallistujat kokivat tärkeäksi saada puhua itseä askarruttavista asioista turvallisessa ympäristössä, jossa ei ollut kilpailua tai valta-asemia, kuten omassa työyhteisössä saattaa monesti olla. Työnohjaukselliset ryhmät voivat olla metodisesti fokusoituneita tai väljiä. Väljissä työnohjauksellisissa ryhmissä huomio on siinä, mitä ryhmästä nousee ja mitä ryhmän jäsenet vaikuttavat tarvitsevan tai jaksavan. Sen mukaan päätetään myös mitä 25 toimintatapoja harjaannutetaan ja millä tavoilla tilanteita toteutetaan. Tässä työnohjauksellisessa hyvinvointiprosessi -tutkimuksessa meillä oli valmiit aiheraamit tapaamisille, mutta ne olivat kuitenkin hyvin joustavia ja ryhmän jäsenten pohdinnat ja reflektiot pyrittiin nostamaan aina päähuomion kohteeksi. 2.5. Muutoksen kautta parempaan hyvinvointiin Muutoksesta on aina helppo päättää, mutta usein ihminen luisuu takaisin vanhaan käytösmalliinsa. Totuttujen rutiinien muuttaminen on vaikeaa ja se vaatii tietoista harjoittelua. Muutoksesta tulee pysyvää vasta silloin, kun käyttäytymismallista tulee automaattinen. (Paasivaara 2010: 119.) Muutoksen pysyvyyteen vaikuttaa lisäksi oma tahto. Muutoksesta tulee harvoin pysyvää, mikäli se perustuu pakkoon ja jatkuvaan sinnittelyyn. Vasta siinä vaiheessa, kun yksilö kokee sisäistä motivaatiota ja aitoa tarvetta muutokseen, hän on valmis muuttamaan vanhoja käytösmallejaan. Ajatusten on aluksi muututtava, ennen kuin on mahdollista muuttaa käyttäytymistä. Muutosprosessin aikana tulee lähes poikkeuksetta myös takapakkeja, mutta ne eivät tarkoita epäonnistumista, vaan ne ovat osa prosessia ja niiden kautta ihminen oppii tunnistamaan muutosta vaikeuttavia tilanteita osana uuden toimintatavan omaksumista. (Salmimies & Ruutu 2009: 208−209; Salmimies 2008: 138.) Mikäli yksilö haluaa saavuttaa pysyvän muutoksen toimintaansa, muutoksen tulee olla proaktiivista eikä reaktiivista. Proaktiivisessa toiminnassa ihmisen toimintaa ohjaavat hänen arvonsa, kun taas reaktiivisessa toiminnassa muutos määräytyy olosuhteiden, tunteiden, elämäntilanteen tai ympäristön mukaan. Muutoksen onnistumiseen vaikuttavat myös yksilön fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset voimavarat. (Salmimies 2008: 139−141.) Yksi työkalu muutoksen saavuttamiseen on huolella laaditut välitavoitteet. Hyvä tavoite on konkreettinen, mitattava, realistinen, sidottu tiettyyn aikaan ja siihen saa muilta tukea. (Salmimies 2008: 224.) Tässä tutkimuksessa tutkittavien antamissa palautteissa ja kehittämisehdotuksissa toivottiin jatkossa mittauksiin seurantamahdollisuutta, joka voisi 26 olla esimerkiksi noin puolen vuoden kuluttua varsinaisen hyvinvointiprosessin päättymisen jälkeen. Myös Salmimies ja Ruutu (2009: 210) kannattavat teoksessaan elämäntapamuutosten seuraamista elinikäisen jatkuvuuden takaamiseksi, sillä hyvinvoinnin kokonaisuus on sen verran suuri, että sen pilkkominen pienempiin osiin on välttämätöntä. 27 3. LAADUKKAAN PALAUTUMISEN AVAINTEKIJÄT Tässä kappaleessa käsitellään tärkeimpiä palautumiseen vaikuttavia tekijöitä. Aluksi kerrotaan, miksi palautumisella on nykyään hyvin suuri merkitys elämässämme. Tämän jälkeen avataan hieman, mitä stressin ja palautumisen välinen tasapainoilu sisältää sekä mikä merkitys unella on palautumisessa ja kuinka laadukasta unta on mahdollista saavuttaa. Kappaleen lopussa käsitellään vielä lyhyesti erilaisia palautumisen avaintekijöitä. Palautumisella tarkoitetaan stressitilasta toipumista. Fysiologisesti kysymys on elimistön vireystason palautumisesta kuormitusta edeltävälle tasolle. Palautuminen on mahdollista jaotella sekä fyysisen että psyykkisen tason palautumiseen, ja näiden molempien puute on uhka jaksamiselle. Palautumisen on osoitettu olevan yhteydessä terveyteen ja hyvinvointiin. Mikäli palautuminen epäonnistuu, sillä on negatiivisia seurauksia sekä yksilön terveyteen että hyvinvointiin. (Peltomaa 2015: 82.) Nykyaikana erilaiset aistiärsykkeet teknistyneessä elämänpiirissämme keinotekoisine äänineen aikaansaavat hermostollisen vireystason nousua, minkä vuoksi palautuminen ja luonnollinen lepo saattavat kärsiä. Kun hermosto on liian kauan ylivirittyneessä tilassa, syntyy helposti henkisen pahoinvoinnin oireita, kuten mm. masennusta, stressiä ja loppuun palamista. Mikäli ihminen kokee rentoutumisen olotiloja liian vähän, on vaarana tunteiden sammuminen ja rentoutumisen taidon herättäminen uudelleen vie aikaa ja energiaa. (Kataja 2003: 23−24.) Uni on hyvin tavallinen stressin hoitokeino, vaikka se onkin passiivinen olomuoto. Unen merkitys on suuri myös palautumisen edistäjänä ja vireyden aikaansaajana. Myös pienet siestan tyyppiset rentoutumishetket ovat tutkimusten mukaan ihmiselle suotuisia, sillä niiden on todettu edistävän palautumista ja lisäävän ihmisten voimavaroja. (Emt. 30, 178−179.) Puolestaan unen puute ja etenkin krooninen unettomuus vaikuttaa ihmisen elämänlaatuun ja se näkyy mm. yksilön suorituskyvyssä ja sitä kautta myös työtehokkuudessa (Silvestri 2012: 3−4). 28 3.1. Tasapainoilu stressin ja palautumisen suhteen Stressi voidaan määritellä fyysiseksi, mentaaliseksi, emotionaaliseksi tai käyttäytymisen reaktioksi ylikuormittuneessa tai muuten uhkaavaksi koetussa tilanteessa (Salmimies & Ruutu 2009: 100). Leskisen ja Hultin (2010: 36) mukaan stressin tunne syntyy silloin, kun vaatimukset nousevat niin suuriksi, että omat keinot ja taidot eivät riitä enää tilanteen hallitsemiseen. Stressiä terminä käytti ensimmäisen kerran kanadalainen stressitutkija Selye. Stressiin yhdistetään usein jotain negatiivista, mutta stressiä voi kokea myös positiivisessa mielessä esimerkiksi silloin kun on innostunut jostain. Positiivinen tai hetkellisesti koettu stressi saa meidät toimimaan ja tekemään asioita paremmin, eli se parantaa ihmisen suorituskykyä. Stressi muodostuu negatiiviseksi silloin kun stressitasot nousevat liian korkealle ja suorituskykymme alkaa heikentyä. (Sydänmaanlakka 2007: 122; Salmimies & Ruutu 2009: 100.) Ihmisen elimistö reagoi stressiin kahden eri mekanismin myötä. Toinen niistä on ns. HPA-akseli eli hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakseli, jonka aktivoituminen lisää kortisoli stressihormonin eritystä. Toinen mekanismeista on sympaattisen hermoston aktivoituminen, joka lisää adrenaliinia ja noradrenaliinia, jotka ovat kortisolin tapaan stressihormoneja. Lyhytaikaisesti stressistä on apua, sillä sen avulla saamme hetkelli- sesti voimavaroja vaativista tilanteista selviämiseen, mutta pitkäaikaisesti stressi voi uuvuttaa meidät eläessämme ns. jatkuvassa hälytystilassa. (Härmä & Sallinen 2004: 70.) On varsin epärealistista välttää stressiä työelämässä kokonaan, mutta on kuitenkin ole- massa keinoja lievittää stressiä työyhteisöissä. Stressitutkija Levin mukaan stressiä voi- daan pitää työyhteisöissä kurissa mm. antamalla työntekijöille riittävästi aikaa suoriutua työstään tyydyttävällä tavalla, luoda kaikille työntekijöille selkeä työnkuva, palkitsemal- la työntekijöitä hyvästä työsuorituksesta, mahdollistaa työntekijöille toimivat palaut- teenantokanavat, varmistaa että työntekijän vastuut ja toimivallat ovat tasapainossa kes- kenään, sovittaa työntekijän ja organisaation arvot ja päämärät yhteen mahdollisimman hyvin, antaa työntekijälle mahdollisuus vaikuttaa työhönsä sekä edistää työyhteisössä suvaitsevaisuutta, turvallisuuden tunnetta ja oikeudenmukaisuutta. Pitkäksi venyneet työvuorot väsyttävät ja työstä palautumista heikentää myös liian lyhyet työvuorojen 29 välit. (Emt. 73, 77.) Hyvinvointimme kannalta on tärkeää, että opimme tunnistamaan omat varoitussignaalimme stressin suhteen ennen kuin siitä aiheutuu terveysongelmia, sillä stressin torjumiseksi voimme tehdä ennaltaehkäiseviä toimia. Toisaalta stressireaktiot eivät edes ole ongelma silloin, jos muistaa vastapainoksi rentoutua ja ottaa riittävästi palautusjaksoja oman hyvinvoinnin huolehtimiseksi. (Salmimies & Ruutu 2009: 101−103; Salmimies 2008: 108.) Tiivistelmä kuormittavan stressin varoitussignaaleista (mukaillen Salmimies 2008: 108). v Suolisto-ongelmat ja ruuansulatusvaivat v Ruokahaluttomuus ja vatsakivut v Rytmihäiriöt ja päänsärky v Lihasjännitys sekä selkä- tai niskakivut v Tupakoinnin tai alkoholinkäytön lisääntyminen v Uniongelmat ja yöllinen hampaiden narskuttelu v Levottomuus ja ahdistuneisuus v Tiuskiminen ja ärtyneisyys v Voimattomuuden tunne ja asioiden murehtiminen v Ailahtelevaisuus ja keskittymisvaikeudet v Luovuuden puute ja muistihäiriöt v Yletön itsekritiikki ja pessimistiset ajatukset. On kuitenkin hyvä muistaa, että täydellinen stressittömyys ei ole tavoiteltava tila. Stressiä tarvitaan sopivasti, jotta henkinen huippusuoritus on mahdollista, koska tällöin aivojen välittäjäaineista noradrenaliinia ja dopamiinia erittyy juuri ideaalisti. Näitä välittäjäaineita on mahdollista manipuloida myös keinotekoisesti, sillä esim. adrenaliinia saadaan nostettua visualisoimalla itsensä tilanteeseen, johon liittyy pientä pelkoa. Dopamiinitasoja voidaan nostaa mm. huumorin kautta tai luomalla sellaisia mielikuvia, joissa on pian tapahtumassa jotain uutta ja positiivista. (Rock 2009: 70−71.) 30 3.2. Laadukas uni palautumisen perustana Unitutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että suurin osa ihmisistä tarvitsisi 40−90 minuuttia nykyistä enemmän unta yleisen terveydentilan, suorituskyvyn ja valppauden kohenemiseksi. Suomalaisissa tutkimuksissa uni on vähentynyt vajaalla tunnilla viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Amerikkalaisissa tutkimuksissa viimeisen sadan vuoden aikana uni on vähentynyt jopa kaksi tuntia, vaikka unentarve ei ole muuttunut. (Heller 2002: 20, 57, Stenberg 2007: 13.) 3.2.1. Miksi nukumme? Unen tarkoitukselle ei ole löydetty yhtä hyväksyttävää selitystä, mutta erilaisia funkti- oita unelle ovat mm. energiansäästö ja aivojen energiavarastojen täydentäminen, tiedon- käsittelyn ja muistitoimintojen vahvistaminen sekä soluvaurioiden korjaaminen. (Järne- felt & Hublin 2013: 16.) Unen kautta pystymme ns. lataamaan sekä vahvistamaan eli- mistöämme ja mieltämme. Neurofysiologian näkökulmasta nukkumista on selitetty bio- logisilla rytmeillä ja ns. kaksiprosessisella mallilla, joka koostuu homeostaattisesta pro- sessista ja sirkadiaanisesta rytmistä. (Yaremchuk & Wardrop 2011: 2.) Homeostaattisen säätelyn mukaan mitä pidempään valvotaan, sitä syvempää uni seuraa- van kerran tulee olemaan, ja sitä pidempään nukutaan (Stenberg 2007: 14). Homeostaat- tinen prosessi koostuu erilaisten neuroneiden yhteistoiminnasta hypotalamuksen etu- osassa. Homeostaattisissa prosesseissa tärkeää on aivojen sisälämpötilan säätelyrytmi. Aivojen lämpötila on korkeimmillaan aamupäivällä klo 10–12 välisenä ajankohtana, ja se nousee uudelleen illalla. Mitä korkeampi on aivojen lämpötila, sitä aktiivisempi ih- minen on. (Partiainen & Huovinen 2007: 49; Yaremchuk & Wardrop 2011: 2−3.) Sirka- diaaniset rytmit ovat noin vuorokauden mittaisia biorytmejä. Samassa rytmissä niiden kanssa erittyvät myös valtaosa hormoneistamme. Kortisolipitoisuudet ovat usein korke- alla univelkaisilla, stressaantuneilla ja masentuneilla ihmisillä. Ne saattavat tuhota aivo- hermosolujamme, mikäli ne ovat jatkuvasti koholla. (Partiainen & Huovinen 2007: 49.) 31 Tiivistelmä unen ja aivojen palautumisen keskeisistä tehtävistä (Kataja 2003: 31). v Aivojen energia- ja glykogeenivarastojen täydennys v Luovuuden, joustavuuden ja oppimisen edistäminen v Yksilön kehittymisen edistäminen v Ylläpitää aivojen synapsiverkoston rakennetta v Muistitoimintojen toteuttaminen ja jäsentäminen v Unikuvien tuottaminen Unen puutteen haitat Pitkään jatkunut unen puute aiheuttaa paljon haittavaikutuksia ihmisen toimintaan. Psy- komotorista suorituskykyä mitattaessa noin yhden vuorokauden yhtämittaisen valvomi- sen vaikutukset elimistöön ovat vastaavat kuin promillen humalatilassa. Mikäli tähän lisätään vielä 12 tunnin valvominen, ollaan jo 1,5 promillen humalatasolla. Unen puut- teessa alkoholinkäytöstä syntyy lisää haitallisia vaikutuksia. Yhden oluen juominen vas- taa noin kuutta pullollista olutta, mikäli edellinen päivä on valvottu kokonaan ja tämän jälkeen on nukuttu alle neljän tunnin yöunet. (Partiainen & Huovinen 2007: 64−65.) Pitkittyneen valvomisen haittavaikutuksia kognitiivisen suorituskyvyn suhteen ovat mm. tarkkaavaisuuden, keskittymiskyvyn, oppimiskyvyn, havaintojen tarkkuuden, hah- motuskyvyn, päättelykyvyn ja lyhytaikaismuistin heikkeneminen. Lisäksi ajan taju, ja kyky laskutoimituksien tekemiseen heikkenee. Myös illuusiot ja hallusinaatiot eli aisti- hairahdukset ja harha-aistimukset ovat mahdollisia. Psykomotoriseen suorituskykyyn univaje vaikuttaa mm. heikentämällä monimutkaisten toimintojen suorituskykyä ja koordinaatiokykyä. Lisäksi reaktioaika pitenee ja virhesuoritukset yleistyvät. Fyysiseen puoleen univaje vaikuttaa mm. huonontuneella sokerin sietokyvyllä (insuliiniresistenssi) ja vastustuskyvyn heikkenemisellä. Yleisen toimintakyvyn kannalta alttius stressireak- tiohin ja muihin psykiatrisiin häiriöihin suurenee. Mieliala saattaa olla alavireinen ja ihminen voi kokea hallitsemattomia negatiivisia tunteita. Lisäksi piittaamattomuus, tur- hat riskinotot ja laiminlyönnit lisääntyvät samalla kun päätöksenteko vaikeutuu ja vää- 32 ristyy. (Partiainen & Huovinen 2007: 66−68.) Mikäli yöunet ovat viitenä peräkkäisenä päivänä maksimissaan neljän tunnin mittaisia yötä kohti, syntyy tästä negatiivisia seurauksia sekä aivoille että muualle elimistöön. Kaikkein selvin seuraus on lisääntynyt väsymys, jonka vuoksi ihminen saattaa nukahtaa tahattomasti jopa yrittäessään olla valveilla. Toinen negatiivinen seuraus on suoritusky- vyn ja reaktiokyvyn laskeminen. Jos henkilö on nukkunut edellisenä yönä vain kahden tunnin yöunet, suorituskyky laskee jopa kolmanneksella. Kolmanneksi univelkainen ja väsynyt ihminen kärsii oppimis- ja muistivaikeuksista. On havaittu, että tietojen varas- toiminen pitkäaikaiseen muistiin mahdollistuu helpommin, kun oppimista seuraa nuk- kuminen. Neljänneksi lyhyillä yöunilla on seurauksia mielenterveydelle, sillä ihmiset kokevat usein mielialansa alavireiseksi tai ärtyvät helposti huonosti nukuttujen öiden jälkeen ja myös tutkimukset ovat osoittaneet varovaista yhteyttä uniongelmien ja dep- ressiivisen mielialan välille. (Klockars & Porkka-Heiskanen 2009: 34−36.) Ideaalia unen tarpeen kestoa ei pystytä tarkasti määrittelemään, sillä unen tarve vaihte- lee ihmisillä yksilöittäin. Arvioiden mukaan noin 90 % aikuisista tarvitsevat vähintään seitsemän tunnin laadukkaat yöunet. Ihmiset, jotka nukkuvat tätä vähemmän, kärsivät mm. tarkkaavaisuushäiriöistä. (Reading 2013: 3; Edinger & Carney 2008: 20.) War- wickin yliopistossa tehdyn metatutkimuksen mukaan aikuisen ihmisen tulisi saada unta 7–8 tuntia vuorokaudessa. Alle kuusi tuntia nukkuneilla kuolleisuusriski kasvoi 12 %:lla, ja yli yhdeksän tuntia nukkuneilla se kasvoi jopa 30 %:lla. Toisaalta ihmiset, joil- ta löytyy DEC2-geenimutaatio, selviävät tutkimusten mukaan jopa kaksi tuntia lyhyemmillä unilla. (Arina, Halmetoja & Sovijärvi 2014:13). Unen tarpeen lisäksi ihmiset eroavat toisistaan siinä, ovatko he rytmiltään aamu- vai iltavirkkuja. Noin 40 prosenttia ihmisistä on aamuvirkkuja ja iltaisin väsyneitä, ja puo- lestaan 30 prosenttia iltavirkkuja ja aamuisin väsyneitä. Perintötekijöillä selittyy näistä ominaisuuksista noin puolet. Kun työelämä on pääosin tahdistettu aamuvirkkujen mu- kaan, voi aamu-unisten toimintakyky olla tällöin selvästi alentunut. (Järnefelt & Hublin 2013: 18.) 33 Unen eri vaiheet Univaiheita on mahdollista tutkia unipolygrafialla, jossa yhdistyy aivosähkökäyrän (EEG), silmien liikkeiden (EOG) ja lihasten jänteydestä (EMG) saatavaa tietoa. Mene- telmän kautta on mahdollista erottaa unen kaksi erilaista päävaihetta. Toinen näistä on ns. perusunivaihe (NREM, non rapid eye movement, kutsutaan myös N-uneksi) ja toi- nen REM-vaihe (rapid eye movement, kutsutaan myös R-uneksi). Perusunivaihe jaetaan uuden luokituksen mukaan ykkösvaiheen uneen (valve, W), kevyeen uneen (N2) ja sy- vään uneen (N3). Aiemmin käytetyssä luokituksessa kolmos- ja nelosunivaiheet on ny- kyään yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi. (Järnefelt & Hublin 2013: 12.) Unen eri vaiheet seuraavat toisiaan 90–110 minuutin unisykleinä. Alkuyöstä syvän vai- heen osuudet ovat pidempiä verrattuna REM-vaiheeseen ja loppuyöstä näiden suhde muuttuu päinvastaiseksi. (Yaremchuk & Wardrop 2011: 174.) Nukkumaan menemistä ei kannata venyttää turhaan, sillä mikäli valvoo normaalia nukkumaanmenoaikaa pidem- pään, voi tällöin olla vaikea nukahtaa ”unijunan” mentyä jo ohitse. Ns. unijuna toimii parhaiten juuri edellä mainittujen unisyklien mukaan, joten jos junasta nukahtaa, voi seuraava juna saapua mahdollisesti vasta 1 ½ tuntia myöhemmin. (Jernelöv 2008: 189.) Tämä johtuu siitä, että ihmisillä normaali väsymisväli on juuri edellä mainittu 1 ½ tun- tia. Nukahtamisen jälkeen univaiheet alkavat seurata toisiaan noin 90 minuutin välein, ja näitä vaiheita on yhden yön aikana 4–6 ja sama rytmi jatkuu myös päiväsaikaan. Jos esimerkiksi olemme illalla väsyneitä klo 21 aikaan, emmekä mene tällöin nukkumaan, väsymys väistyy, ja seuraavan kerran väsymyksen tunne voimistuu klo 22.30 aikaan. (Partiainen & Huovinen 2007: 49.) Nukahtamisen yhteydessä siirrytään unisykleissä aluksi valveen ja unen väliseen ykkös- vaiheen uneen, joka kestää vain muutaman minuutin. Tätä vaihetta seuraa noin 10−15 minuuttia kestävä kakkosvaihe, jolloin usein koetaan subjektiivisesti nukahtaminen. Tästä vaiheesta siirrytään syvän unen vaiheeseen, jonka kesto on noin 20−40 minuuttia. Tämän kolmosvaiheen unen jälkeen uni alkaa jälleen keventyä ja siirrytään REM- uneen. REM-unen jälkeen unisykli alkaa jälleen alusta ja näiden unisyklien välissä ha- vahtumiset ja heräilyt ovat tavallisia. Heräilyt ovat tavallisia myös unijakson loppuvai- 34 heen aikaan, sillä kevyen unen jaksot pitenevät aamuyötä kohden. (Järnefelt & Hublin 2013: 13.) Syvänunen aikana aivot ja samalla koko elimistö lepää, sydämen syke on matalampi ja verenpaine laskee eli parasympaattisen hermoston toiminta on tällöin vallalla. REM- unessa puolestaan sympaattinen eli ns. stressihermosto aktivoituu ajoittain ja aivojen aktivaatiotaso muistuttaa hieman valvetilaa sydämen sykkeen kiihtyessä ja verenpaineen kohotessa. (Emt. 13.) Hyvinvointimme kannalta on olennaista, että nukumme mahdollisimman paljon syvää unta, mutta myös REM-uni on tärkeää mm. oppimisen, muistin ja mielialan vuoksi. (Partiainen & Huovinen 2007: 23.) Oppimisen suhteen alkuyön uni edistää tietojen op- pimista ja loppuyön uni puolestaan taitojen oppimista. Lisäksi pidempi uni johtaa usein tehokkaampaan oppimiseen tiettyyn rajaan asti. (Härmä & Sallinen 2004: 58.) Muistin osalta REM-unella vaikuttaisi olevan merkitystä etenkin tunnepuolen kokemuksiin. Tämän lisäksi on havaittu, että kognitiivisten tehtävien ratkaiseminen sujuu helpommin laadukkaiden REM-univaiheiden jälkeen. Mikäli REM-univaiheet estyvät pitkään, sillä saattaa olla kohtalokkaita seurauksia. (Reading 2013: 3.) 3.2.2. Nukahtamisen ja laadukkaan unen ainekset Hyvä uni ei ratkaise kaikkia elämän ongelmia, mutta huono uni sitä vastoin altistaa mo- nille ongelmille ja pahentaa jo niitä olemassa olevia. Useimmilla ihmisillä unen laatu vaihtelee mm. elämänvaiheiden ja -sattumusten mukaan, mutta voimme myös itse vai- kuttaa unemme laatuun ja määrään omilla elämäntaparatkaisuillamme, sillä suurin osa uniongelmista ei ole lääketieteellisiä. Uneen liittyvät ongelmat ovat enemmän elinta- poihin ja valintoihimme liittyviä tekijöitä. (Stenberg 2007: 11−12.) Laadukkaan unen saavuttamiseksi kahvin määrää tulisi rajoittaa noin kolmeen kuppiin päivässä ja sitä tulisi välttää etenkin iltapäivän jälkeen, sillä kofeiini voi säilyä eli- mistössä jopa seitsemän tuntia sen nauttimisen jälkeen. Kofeiinin juomiseen voi myös syntyä toleranssia, eli tällöin täytyy juoda yhä enemmän piristävän vaikutuksen saami- 35 seksi. Mitä enemmän kofeiinia elimistössä on, sitä vaikeampaa nukahtaminen on. (Edinger & Carney 2008: 24; Jernelöv 2009: 188.) Pieni määrä alkoholia (1−2 ravintola-annosta) helpottaa joskus nukahtamista, mutta suuremmat annokset aiheuttavat kuitenkin unen keventymistä, sillä REM-uni lisääntyy tarpeettomasti ja unen virkistävyys heikkenee (Partiainen & Huovinen 2007: 90−91; Edinger & Carney 2008: 25.) Lisäksi alkoholi vaikuttaa uneen epäedullisesti siksi, että se lisää kohonneiden stressihormonipitoisuuksien takia hikoilua, yöllistä heräilyä ja pai- najaisunia. Samalla alkoholi vähentää pimeähormonin eli melatoniinin ja kasvuhormo- nin eritystä. (Härmä & Sallinen 2004: 90, 95.) Myös tupakoinnin on todettu vaikuttavan haitallisesti unen rakenteeseen. Tupakoitsijoilla on vähemmän syvää unta kuin tupakoi- mattomilla, ja lisäksi he nukkuvat vähemmän yössä nikotiiniin liittyvien vieroitusoirei- den vuoksi. (Partiainen & Huovinen 2007: 195.) Aerobisen kunnon kehittyminen ja säännöllinen liikunta iltapäivästä tai alkuillasta joh- tavat usein laadukkaampaan ja syvempään uneen (Edinger & Carney 2008: 25). Ras- kasta liikuntaa on kuitenkin vältettävä noin 3 tuntia ennen nukkumaanmenoa, sillä nu- kahtaminen ei onnistu kehon lämpötilan ollessa selvästi koholla (Partiainen & Huovinen 2007: 61; Järnefelt & Hublin 2013: 76). Pieni yöpala, esimerkiksi lasillinen maitoa, maapähkinävoi tai juuston syöminen ennen nukkumaan menoa, saattaa helpottaa nukah- tamista, sillä nämä ruoat sisältävät kemikaaleja, joita elimistö käyttää nukahtamiseen. Muita unta tukevia käytännön keinoja ovat esimerkiksi makuhuoneen pitäminen pimeä- nä, hiljaisena ja viileänä (alle 24 C°:ssa). (Edinger & Carney 2008: 25.) REM-uni häi- riintyy jos nukkuessa taustalla on yli 35 desibelin äänitaso (Partiainen & Huovinen 2007: 108). Unilääkkeiden käyttö unihäiriöiden hoitoon on suositeltavaa korkeintaan lyhytaikaiseen käyttöön. Ihanteellisesti unilääke lisäisi syvää unta eikä vähentäisi REM-unta, mutta valitettavasti markkinoilla olevat unilääkkeet lisäävät vain ns. subjektiivisesti parempaa unta. Todellisuudessa unilääkkeet vähentävät syvää unta ja REM-unta. Tämän vuoksi lääkkeettömiä hoitomahdollisuuksia tulisi suosia unihäiriöiden hoidossa. (Partiainen & Huovinen 2007: 91, 155.) Melatoniinilla tehostettu yöuni vaikuttaa lisäävän syvää unta 36 normaaliin verrattuna. Melatoniini on luonnollisesti aivoissa erittyvä hormoni, jonka erittyminen on synkronoitu sirkadiaaniseen kelloon. Tämä saattaa olla yksi syy siihen, miksi sitä lisäravinteena käyttävien ihmisten yöunet jäävät usein lyhyemmiksi. (Pank- sepp 1998: 134; Iochimescu 2011: 53.) Hiilihydraattien nauttiminen illalla helpottaa nukahtamista. Illallisella ei tulisi kuiten- kaan nauttia kovin raskasta ateriaa, sillä tämä huonontaa yöunien laatua. (Partiainen & Huovinen 2007: 194−195.) UKK-instituutin tutkimusten mukaan kevyt liikunta esimer- kiksi lenkkeilyn tai iltakävelyn muodossa helpottaa nukahtamista ja parantaa unen laa- tua. Ihmiset, jotka harrastavat säännöllisesti liikuntaa ja omaavat hyvän hapenottoky- vyn, nukahtavat muita nopeammin, ja heillä unta riittää pitempään kuin fyysisesti huo- nokuntoisilla henkilöillä. (Härmä & Sallinen 2004: 95.) Liikunnan rasitustasoa on kui- tenkin hyvä nostaa vähitellen, sillä liikuntaa harrastamattomilla on havaittu unen katko- naisuutta ja levottomuutta heidän aloittaessa liikuntaharrastusta (Järnefelt & Hublin 2013: 76). Liikunta on myös siksi suositeltavaa, että mukavaksi koettu liikuntaharrastus johtaa myös myönteisiin tunteisiin ja sitä kautta vähentää stressiä ja parantaa itsetuntoa. Siitä saatavat myönteiset kokemukset voivat näin vähentää ahdistuneisuudesta johtuvaa unettomuutta. Muita unen laatua parantavia tekijöitä ovat mm. lukeminen, musiikin kuuntelu, säännöllinen elämä, myönteiset tunteet sekä kylpeminen ja sauna. (Härmä & Sallinen 2004: 95.) Myös samojen iltarutiinien tekeminen joka ilta suunnilleen samaan aikaan auttaa nu- kahtamisessa, sillä tällaiset rutiinit vaikuttavat elimistön sisäiseen kelloon ja valmistavat sitä yöaikaan (Jernelöv 2008: 191). On kuitenkin muistettava se, että tärkein asia unen määrän ja laadun paranemiseen ei riipu aina siitä, miten toimimme nukkumaan mennes- sämme tai yöllä, vaan ratkaisu löytyy usein siitä, kuinka toimimme päivällä (Härmä & Sallinen 2004: 99). 3.2.3. Kognitiivis-behavioraalisia keinoja nukahtamiseen Psyykkisesti vaativia toimintoja tulisi välttää noin 1–2h ennen nukkumaanmenoa. Esi- merkiksi jonkin paljon ajattelutyötä vaativan tehtävän ratkominen juuri ennen nukku- 37 maanmenoa tekee nukahtamisesta vaikeampaa. Yksi tärkeimpiä asioita nukahtamisen kannalta on, että heräämisajankohta on joka päivä mahdollisimman sama riippumatta siitä, kuinka paljon unta on kulloinkin saanut. Tämä keino auttaa jatkossa hyvän uni- rytmin ylläpitämiseen siten, että pian joka ilta alkaa väsyttää suunnilleen samaan aikaan ja tämä taas mahdollistaa jokailtaisen nukahtamisen helpommin. (Edinger & Carney 2008: 17−18.) Mikäli asioita pyörii kovasti mielessä ennen nukkumaanmenoa, voi stressin vähentämi- seen kokeilla seuraavanlaista huolenkäsittelytaktiikkaa. Harjoitukselle varataan 15 mi- nuuttia aikaa, ja se tulisi tehdä vähintään kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoa. Tehtä- vässä tulee kirjoittaa ylös mieltä painava ongelma, joka mahdollisesti tulee vaivaamaan nukkumaan mennessä. Ongelman viereen kirjoitetaan mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja. Jos ongelmaan ei ole olemassa sillä hetkellä mitään hyvää ratkaisua, on tärkeää kirjoit- taa tämäkin ylös pienen muistutuksen kera – siten ehkä lähiaikoina sinä tai joku muu henkilö keksii ongelmaan jonkin ratkaisun. Siihen asti tilanteen kanssa pitää vain pystyä elämään. Tämän jälkeen paperi käännetään kahtia ja jätetään pöydälle yön ajaksi. Sän- gyssä sitä ei enää tarvitse miettiä sen enempää. Mikäli kuitenkin asia vielä palaa mie- leen, voit kertoa itsellesi jo käsitelleesi asian kyseisen päivän osalta niin hyvin kuin juu- ri kyseisenä päivänä osasit. Voit lisäksi muistuttaa itseäsi, että jatkat asian pohtimista seuraavana päivänä, etkä enää väsyneenä, sillä väsyneenä asian murehtimisesta ei ole hyötyä. (Edinger & Carney 2008: 30.) Yksi tärkeistä nukahtamisen nyrkkisäännöistä on, että sänkyä ei tulisi käyttää mihinkään muuhun toimintaan kuin nukkumiseen. Esimerkiksi tv:n katsominen, syöminen, känny- kän käyttö ja jopa lukeminen johtavat tahtomattamme siihen, että yhdistämme sängyn pian valvomiseen. Näiden toimintojen välttäminen puolestaan opettaa meitä yhdistä- mään sängyn sellaiseksi paikaksi, johon on helppo nukahtaa. Sänkyyn ei tulisi myös- kään jäädä pyörimään mikäli uni ei tule noin 20 minuutin sisällä sänkyyn menemisestä. Tällöin on parempi nousta hetkeksi ylös ja väsyttää itseään toisessa huoneessa kunnes yrittää väsyneempänä uudestaan nukahtamista. Mikäli sängyssä viettää nukkumisen li- säksi huomattavasti aikaa, tästä kärsivät sekä sirkadiaaninen että homeostaattinen rytmi. Vaikka tästä taktiikasta saattaa seurata lyhytaikaista univajetta, se palkitsee pidemmällä 38 aikavälillä nopeammalla nukahtamisella ja syvemmällä unella. On kuitenkin oltava tarkkana mitä tekee silloin kun nousee sängystä unettomuuden vuoksi, sillä kaikenlai- nen fyysinen aktiviteetti, jännittävien tv-sarjojen tai kirjojen lukeminen vain pahentavat tilannetta. Toiminnan tulisikin olla mahdollisimman paikallaanolevaa sekä rentouttavaa, jotta sen voi helposti keskeyttää sitten kun väsymys voimistuu. (Edinger & Carney 2008: 18−19; Iochimescu 2011: 33; Jernelöv 2008: 186−187.) Sängyssä ei tulisi yrittää murehtia asioita tai ratkaista mielessä olevia ongelmia. Parem- pi vaihtoehto on esimerkiksi nousta ylös ja mennä toiseen huoneeseen miettimään ja palata sänkyyn kun asiaa ei tarvitse enää miettiä tai vaihtoehtoisesti laittaa herätyskello aamulla herättämään hieman aiottua aikaisemmin miettimistä ja suunnittelemista varten. Päivätorkkujen ottamista tulisi välttää, sillä ne tyydyttävät yöllistä unen tarvetta ja hei- kentävät sen laatua. Sängyssä tulisi viettää vain se aika, mikä on yöunien tarve. Sänkyyn tulisi siis mennä silloin kun tuntee olevansa väsynyt. Sängyssä vietettyyn aikaan tulisi todellisen uniajan lisäksi viettää maksimissaan 30 minuuttia. (Edinger & Carney 2008: 19−21; Jernelöv 2008: 188.) 3.3. Muita palautumiseen vaikuttavia tekijöitä Muita mainittavia palautumista parantavia keinoja ovat mm. liikunta, ravitsemus sekä erilaiset rentoutumisharjoitukset. Ravitsemukseen ei tässä tutkielmassa syvällisemmin paneuduta, mutta mainittakoon siitä kuitenkin sellainen kiistaton fakta, että jaksamisen kannalta säännöllinen ateriarytmi varmistaa energian tasaista saantia päivän aikana kaikkein parhaiten. Säännöllisellä rytmillä tarkoitetaan noin 3−4 tunnin välein ateriointia ja tässä myös välipalat lasketaan ateriointikerroiksi. (Leskinen & Hult 2010: 52.) Liikunta Terveys 2011 -tutkimuksen mukaan suomalaisten fyysinen aktiivisuus on terveyden näkökulmasta selvästi liian vähäistä (Mäkinen, Valkeinen, Borodulin & Vasankari 2012: 39 58). Fyysisen kunnon parantuessa ihminen palautuu myös stressistä paremmin ja sitä kautta stressin haitalliset vaikutukset voivat olla lievempiä. Hyvän fyysisen toimintakyvyn ansiosta arjen rasitteetkaan eivät vaadi yhtä suuria ponnistuksia ja hengitys kulkee vaivatta. Yksilön panostaessa aktiivisesti fyysiseen hyvinvointiin hänellä on huomattavasti paremmat mahdollisuudet voida kokonaisvaltaisesti paremmin ja samalla menestyä myös työssään. Hyvä fyysinen kunto vaikuttaa positiivisesti myös kehon aineenvaihduntaan, verenpaineeseen ja vastustuskykyyn. Fyysisen hyvinvoinnin hyödyt ulottuvat usein myös ravitsemukseen ja lepoon. Lisäksi liikunta vapauttaa kehossa hormoneja, joilla on positiivisia vaikutuksia mielialaan. (Leskinen & Hult 2010: 40−42, 44.) Liikunnan vaikutukset ihmiselle ovat huomattavia. Ihminen pysyy virkeämpänä päivällä ja nukkuu paremmin yöllä. Liikunta antaa energiaa ja palkitsee sen jälkeisellä rentoutuneisuuden tunteella. Tutkimuksessa, jossa aikuiset ihmiset harrastivat liikuntaa neljästi viikossa 30−40 minuutin ajan, koehenkilöt huomasivat unensa laadun parantuneen, nukkuivat melkein tunnin pitempään, nukahtivat nopeammin ja nukkuivat harvemmin päiväunia kuin verrokkiryhmän koehenkilöt, jotka eivät harrastaneet liikuntaa lainkaan. Etenkin iltapäivän liikuntatuokiot näyttävät olevan paras valinta uniongelmista kärsiville. Mikäli nukkumaanmenoaikaan on enää kolme tuntia, tulisi keholle antaa jo mahdollisuus hidastaa kierroksia. (Heller 2002: 105, 107.) Liikunta kuuluu ns. aktiivisiin rentoutusmenetelmiin. Jos kuitenkin liikunnan harrastamisesta tulee ”pakko”, sen rentouttavat vaikutukset vähenevät. Niin kauan kun liikunta koetaan hauskaksi ja miellyttäväksi, se toimii mieltä rentouttavana toimintana. Hermostollisesti parasympaattisen hermoston toiminta vahvistuu liikuntasuorituksen jälkeen, jolloin olokin muuttuu levolliseksi ja rauhalliseksi. Tähän riittää jo muutaman kymmenen minuutin päivittäinen harjoitus. (Kataja 2003: 68, 70.) Rentoutumisharjoitukset Palautumista elimistön jatkuvasta taistele tai pakene -reaktiosta voidaan edesauttaa myös rentoutumisharjoituksilla. Palauttavaa rentoutumista voidaan ajatella olevan itse 40 lepäämisen ja rentoutumisharjoitusten lisäksi sellaiset asiat, joita itse haluamme tehdä. Oppiessamme tunnistamaan palautumisen olotilaa kehossamme kykenemme jatkossa helpommin tunnistamaan merkkejä siitä, jos vauhtia tulisi hidastaa. (Leskinen & Hult 2010: 64.) Salmimiehen (2008: 243–244) mukaan palautumisessa tärkeintä on kyetä irrottautumaan töistä psykologisesti vähintään viikonloppuisin. Harrastusten suhteen ratkaisevaa ei ole harrastuksen muoto, vaan oma asenne tätä toimintaa kohtaan. Palautumisen kannalta suotuisimmat harrastukset ovat kuitenkin sellaisia, joissa on mahdollisuus saada flow-kokemuksia tai muuten vain rentoutua. Eduksi on myös kontrolli omasta vapaa-ajasta – siten ihminen voi olla omaehtoinen siitä mitä ja milloin harrastaa. Rentoutustila aktivoi parasympaattista hermostoa, jonka kautta kyky stressinhallintaan paranee. Kun kuvittelee rentoutuneena selviytymistä stressaavasta tilanteesta, stressinhallinta alkaa onnistua paremmin käytännön tilanteessakin. Luovuuskin paranee rentoutuneessa tilassa kun aivojen sähköinen taajuus laskee ns. alfa-tasolle mahdollistaen sen, että ihmistä kontrolloiva puoli antaa tilaa uusille ajatuksille. Yhtenä rentoutusmenetelmänä voidaan käyttää ns. suggestiorentoutusta, jossa toinen henkilö antaa rentoutettavalle henkilölle ohjeita eli suggestioita rentoutumistilan saavuttamiseksi. Henkilö voi vaihtoehtoisesti myös itse antaa itselleen johdattelevia ohjeita rentoutustilaan pääsemiseksi. (Kataja 2003: 35, 86.) Keskittyneisyyden olotila on tärkeä edellytys rentoutumistilan saavuttamiselle. Mikäli pystyy keskittymään tiettyyn tehtävään tai asiaan, osaa myös keskittää ajatustoiminnan omaan itseensä rentoutumisen muodossa. Ajatuksista on rentoutuessa hyvä valita yksi asia, johon huomio siirretään. Tällainen voi olla esimerkiksi hengityksen havainnointi. Myös työelämässä yksi jaksamisen kannalta tärkeä tehtävä on oppia keskittymisen taito, jossa osataan siirtää muut ajatukset syrjään. (Kataja 2003: 33.) Rentoutumista voidaan rinnastaa flow-kokemuksiin. Se on yksilöllistä ja itselle parhaiten soveltuvan menetelmän löytämiseksi on hyvä kokeilla erilaisia rentoutumistapoja. Harjoittelun alkuvaiheessa rentoutumisäänite toimii monesti parhaiten ja niistä voidaan vähitellen siirtyä mielikuvapohjaisiin suggestiomenetelmiin. 41 Valittua menetelmää tulee harjoitella säännöllisesti, jotta asiat kytkeytyvät alitajuntaan. Oppimisen tuloksena rentoutumista voi käyttää tarvittaessa kesken työpäivän tai valmistautuessa esimerkiksi johonkin vaativaan tehtävään. (Kataja 2003: 48−53.) Kaikkia rentoutusharjoituksia yhdistää oikeanlainen hengitystapa. Mikäli hengitämme vain keuhkojen yläosalla ns. rintahengitystä, käytämme noin puoli litraa ilmaa. Puolestaan palleahengityksessä ilmaa kulkee keuhkoihin kaksi kertaa enemmän, jolloin happea kulkee paremmin elimistön polttoaineeksi mm. aivoille ja lihaksille. Hyvän hengityksen kautta parasympaattinen hermosto aktivoituu, jonka myötä tunteetkin rauhoittuvat. (Kataja 2003: 55.) 42 4. TUTKIMUKSEN MENETELMÄT JA AINEISTOT Tässä luvussa kerrotaan tämän pro gradu -tutkielman tutkimusmenetelmästä, aineiston- keruumenetelmistä sekä tutkimuskohteesta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tar- kastella organisaatioiden johtohenkilöiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kehittymistä kolme kuukautta kestävän työnohjauksellisen hyvinvointiprosessin aikana. Tutkimus- menetelmänä käytettiin interventiotutkimusta, ja aineistonkeruumenetelminä toimivat Firstbeatin Hyvinvointianalyysi sekä tutkijan itse laatimat kyselylomakkeet ja palaute- kaavakkeet. Näillä aineistonkeruumenetelmillä haluttiin selvittää tutkittavien kokonais- valtaisen hyvinvoinnin kehittymistä sekä objektiivisesti että subjektiivisesti mitattuna. 4.1. Toimintatutkimuksen interventio tutkimusmenetelmänä Toimintatutkimuksella tarkoitetaan tutkimusmenetelmää, jossa tutkimuksen avulla pyri- tään vaikuttamaan haluttuun toimintaan. Kun mukaan liitetään muutokseen tehtävää väliintuloa, kyseessä on interventio. Interventiossa tavoitellaan muutosta tekemällä asi- oita eri tavalla kuin ennen on tehty, jonka jälkeen tilannetta tarkastellaan uudelleen. Toi- mintatutkimuksen etenevässä prosessissa toimintaa sekä tavoitteita pohditaan ja kehite- tään jatkuvasti. Toimintatutkimuksessa tarkoituksena on saada muutosta nimenomaan parempaan suuntaan, jolloin toiminnan kehittäminen ja tutkimus molemmat hyötyvät toisistaan. (Heikkinen & Jyrkämä 1999: 44–45; Bradbury Huang 2010: 93, 98.) Toimintatutkimuksella on melko kompleksinen historia, sillä sen juuret koostuvat mo- nelta eri alalta. Toimintatutkimuksen käsitteen (action research) otti käyttöön ensimmäi- senä Lewin 1940-luvulla Yhdysvalloissa. Hän ei pitänyt yleistettäviä teorioita kovin tärkeänä; sen sijaan hän painotti, että on tärkeää kehittää ja ymmärtää olemassa olevaa toimintaa. 1980-luvulla Schön lisäsi toimintatutkimuksen menetelmään näkemyksensä toiminnan reflektoinnin merkityksestä (reflection-in-action). Yhdeksi toimintatutkimuk- sen suuntaukseksi muodostui osallistava toimintatutkimus (participatory action re- search), jossa tutkimuskohteena olevan yhteisön jäsenet osallistuvat tutkimukseen ja muuttavat toimintakäytäntöjään. (Brydon-Miller, Greenwood & Maguire 2003: 2; Jääs- 43 keläinen 2013: 64–65.) Tässä toimintatutkimuksessa interventio oli keskeisessä roolissa, sillä tutkittavat osallis- tuivat prosessiin, jotta saisivat omaan hyvinvointiinsa muutosta parempaan suuntaan. Hyvinvointiprosessin alussa tehtiin lähtötason mittaus ja kolme kuukautta myöhemmin prosessin päättymisen yhteydessä suoritettiin toinen mittaus, jonka jälkeen tulokset ana- lysoitiin ja niitä vertailtiin keskenään. Palauteprosessissa tarkasteltiin, oliko tutkittavien subjektiivisessa hyvinvoinnin kokemisessa tapahtunut muutoksia ja tukivatko objektii- viset Hyvinvointianalyysin tuottamat tulokset heidän subjektiivisia arvioitaan mittaustu- loksista. Reflektoinnilla oli tässä toimintatutkimuksessa suuri merkitys ryhmädynamiikan ansios- ta. Hyvinvointiprosessin tapaamiset toteutettiin ryhmätapaamisina, jolloin tutkittavilla oli oiva mahdollisuus reflektoida omaa toimintaansa muiden ryhmäläisten kautta. Tä- män johdosta heille tarjoutui mahdollisuus samaistua muiden ryhmäläisten ajatuksiin, tuntemuksiin sekä toimintaan ja kehittää samalla myös omaa toimintaa ja ajattelutapoja itsetuntemuksen kehittymisen myötä. Ryhmäläisiä kannustettiin ryhmätapaamisissa osallistumaan keskusteluun ja tuomaan rohkeasti omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan julki. Jokaiselle ryhmäläiselle annettiin tasapuolisesti puheenvuoroja ja tapaamisiin py- rittiin luomaan luottamuksellinen ja hyväksyvä ilmapiiri, jossa osallistujat kokevat olonsa miellyttäväksi. Näiden tekijöiden johdosta tätä tutkimusta voidaan kutsua osallis- tavaksi toimintatutkimukseksi, jossa reflektiivisyys ja interventio olivat keskiössä. 4.2. Hyvinvointianalyysi ja kyselylomakkeet aineistonkeruumenetelminä Tutkimuksen tekemistä varten osallistuin 30. syyskuuta 2015 Firstbeatin asiantuntija- koulutukseen Helsingissä, jossa koulutusteemana olivat Hyvinvointianalyysin hyödyt ja käyttökohteet, raporttien tulkinnan perusteet, menetelmän fysiologinen tausta sekä sy- kevälimittausten toteutus ja niiden analysointi. Koulutuksen ansiosta olin pätevä teke- mään tutkittaville Hyvinvointianalyysin ja soveltamaan sen tuloksia pro gradu - tutkielmaani. Hyvinvointianalyysin tarkoituksena oli tuoda tutkimuksen empiiriseen 44 osuuteen informaatiota tutkittavien palautumisen laadun tilasta objektiivisen mittaami- sen osalta. Mittauksen ansiosta mm. palautumisen laadun arvoa oli mahdollista verrata hyvinvointiprosessin alku- ja loppuvaiheen välillä. Firstbeatin Hyvinvointianalyysista on tarkemmin informaatiota luvusta 4.3.3. Tutkimuksen aineistonkeruussa käytetyt kyselylomakkeet koostuivat kolmesta kaavak- keesta, joiden tarkoituksena oli tuottaa tietoa tutkittavien subjektiivisista kokemuksista heidän kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistaan. Ennen tutkimuksen ensimmäisiä objektii- visia mittauksia, tutkittavat täyttivät alkukartoituslomakkeen (liite 4), ja ennen toisen mittauksen tuloksia, he täyttivät tutkielman loppukartoituslomakkeen (liite 5). Lomak- keiden avulla saatiin vertailukelpoista informaatiota tutkittavien subjektiivisista tunte- muksista heidän kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnin kokemisessa. Tutkielman loppu- kyselyllä (liite 6) kartoitettiin tutkittavien henkilökohtaista arviota siitä, oliko heidän sykevälivaihteluun liittyvässä palautumisenlaadussa tapahtunut negatiivisia vai positii- visia muutoksia kolme kuukautta kestäneen hyvinvointiprosessin aikana. Hyvinvointi- analyysin palautumisenlaatua (RMSSD-arvoa) haluttiin kartoittaa siksi, koska se peilaa kaikkein parhaiten juuri pitkäaikaista sympaattisen ja parasympaattisen hermoston tasa- painotilaa. Sympaattisen ja parasympaattisen hermoston toiminnasta kerrotaan lisää kappaleissa 4.3.1. sekä 4.3.3. 4.3. Tutkimuskohteen kuvaus Tässä tutkielmassa tutkimushenkilöinä oli mukana kuusi vaasalaista naishenkilöä, jotka kaikki työskentelivät prosessin aikana organisaatioissaan joko johtotehtävissä tai muissa avaintehtävissä. Tutkimukseen osallistuminen oli vapaaehtoista, mutta vaati tutkittavilta kolmen kuukauden sitoutumista projektiin. Tutkimuksen hyvinvointiprosessiin osallistu- minen edellytti tutkittavia osallistumaan kahteen kolmen vuorokauden mittaiseen mitta- usprosessiin. Ensimmäinen näistä mittauksista suoritettiin hyvinvointiprosessin alussa ja toinen kolme kuukautta ensimmäisen mittauksen jälkeen ennen prosessin päättymistä. Ohjeistuksena tutkittavia pyydettiin tekemään mittaus kolmen vuorokauden yhtämittai- sena ajanjaksona joko kahtena työpäivänä ja yhtenä vapaapäivänä tai yhtenä työpäivänä 45 ja kahtena vapaapäivänä. Mittaus ohjeistettiin tekemään samalla tavalla molempien mit- tauskertojen aikana, jotta mittausten vertailukelpoisuus olisi mahdollisimman luotettava. Hyvinvointiprosessiin osallistuneiden tutkittavien nimilista tullaan säilyttämään tutkiel- man tarkastajien käytössä anonymiteetin suojaamiseksi. Nimilistaa ei löydy tämän tutki- muksen liitteistä, koska tämän tutkimuksen toteutustapana on yksilön elämäntapaan liittyvä mittaus ja analyysi, joka sisältää hyvin henkilökohtaista ja salassa pidettävää informaatiota. 4.3.1. Sykevälivaihtelu voimavarojen peilikuvana Ihmisen sykkeessä tapahtuu jatkuvasti pientä vaihtelua, jota kutsutaan sykevälivaihte- luksi. Yksinkertaistetusti sykevälivaihteluksi kutsutaan vaihtelua peräkkäisten sydämen- lyöntien välisessä ajassa. Nykyään tietotekniikka on mahdollistanut sydämen sykkeen syklisen vaihtelun mittaamisen osaksi tutkimuksia ja kliinisiä mittauksia. Sykevälivaih- telua kuvataan aika- tai taajuuskenttäanalyysin avulla, joista aikakenttäanalyysin muut- tujat mittaavat lähinnä hermoaktiivisuutta ja hengityksestä johtuvaa vaihtelua. Taajuus- kenttäanalyysi mittaa sykevälivaihtelun tehoa eri syketaajuusalueilla ja sitä käytetään kuvaamaan autonomisen hermoston tasapainoa. (Berntson, Nagaraja, Porges, Saul, Big- ger, Eckberg, Grossman, Kaufman, Malik, Stone & Van Den Molen 1997: 625−632; Laitio, Scheinin, Kuusela, Mäenpää & Jalonen 2001: 249−250; Hossen, Al-Ghunaimi & Hassan 2003: 238−239.) Ihmisen hermojärjestelmä jakaantuu kahteen toistensa kanssa vuorovaikutuksessa ole- van järjestelmään: keskushermostoon ja ääreishermostoon. Keskushermostoon kuuluvat aivot ja selkäydin. Ääreishermostoon kuuluvat somaattinen hermosto ja autonominen hermosto. Näistä somaattinen hermosto säätelee tahdonalaisia ja autonominen hermosto tahdosta riippumattomia toimintoja. (Kataja 2003: 18−19.) Sykevälivaihtelu on seura- usta autonomisen hermoston sydämen säätelystä, jossa sympaattisen ja parasympaatti- sen hermoston neuraalinen toiminta tasapainottelee (Hossen & Ghunaimi 2010: 166). Sympaattinen ja parasympaattinen hermosto eivät toimi toisistaan erillään, vaan ne ovat jatkuvassa vuorovaikutussuhteessa keskenään (Laitio ym. 2001: 249−250). 46 Autonomisen hermoston työnjaossa sympaattinen hermosto on energiaa kuluttava orga- nismi ja sen kiihotusvaikutuksista tunnetaan hyvin ns. taistele tai pakene (fight or flight) -oire. Se kiihdyttää stressihormonin tuottamista ja käy aktiivisena ihmisen kokiessa mm. tunnekuohuja (esim. pelkoa ja vihaa), voimakasta kipua, rauhattomuutta, stressiä tai iloa. Näissä tilanteissa sydämen lyöntitiheys kasvaa, keuhkoputket laajentuvat ja mui- den vähemmän tarpeellisten elinten, kuten suoliston verisuonet supistuvat. Parasympaat- tisella hermostolla on puolestaan energiaa varastoivia vaikutuksia. Rentoutumisella voi- daan lisätä parasympaattisen hermoston aktiivisuutta ja sen vaikutuksesta ihminen pa- lautuu ja voimavarat latautuu. Samalla mm. sydämen syke ja hengitys hidastuvat, ve- renpaine ja veren kortisolitasot alenevat sekä aivoissa alfa-aallot lisääntyvät. Ns. alfa- tilassa tunnemme olomme turvalliseksi ja koemme mielihyvää. Kun aivojen taajuus laskee alfa-tilasta theetta-rytmiseksi, kyseessä on joko syvärentoutuminen, kevyt uni tai hypnoositila. (Kataja 2003: 19−20, 26−27, 30; Währborg 2003: 118.) Useissa tutkimuksissa parasympaattisen hermoston vähentynyt toiminta on yhdistetty ihmisten kokemaan työstressiin ja korkeisiin verenpaineisiin (Kivimäki, Vahtera & Elo- vainio 2005: 473). Esimerkiksi kroonisessa stressissä autonomisen hermoston toimin- taan syntyy epätasapaino. Epätasapaino on seurausta siitä, kun parasympaattisen her- moston toiminta vaimenee, sympaattisen hermoston toiminta vahvistuu ja näiden myötä sykevälivaihtelu vähenee. (Takasea, Akimaa, Satomura, Ohsuzu, Mastui, Ishihara & Kurita 2004: 39.) Näyttöä edellä mainittujen tekijöiden riippuvuuksille vahvistaa myös suomalaisurheilijoille tehty tutkimus, jonka mukaan sykevälivaihtelu (RMSSD) voimis- tuu kun parasympaattinen hermosto on sympaattista hermostoa aktiivisempi (Uusitalo, Tahvainen & Rusko 1996: 581). Stressin lisäksi sympaattinen hermosto aktivoituu mm. silloin, kun ihminen on masentu- nut, vihainen tai sosiaalisesti eristäytynyt. Tällöin parasympaattisen hermoston toiminta passivoituu ja sykevälivaihtelu laskee. (Williams 2011: 90−91.) Kroonisesti ahdistu- neilla ihmisillä sykevälivaihtelu on matalampaa psyykkisesti hyvinvoiviin ihmisiin ver- rattuna. Kliinisten tutkimusten mukaan masennus ja matala sykevälivaihtelu ovat jopa potentiaalisia riskitekijöitä äkillisiin sydänperäisiin kuolemiin infarktipotilaiden keskuu- 47 dessa. (Stansfeld & Fuhrer 2001: 117, 119.) Matalan sykevälivaihtelun on todettu ole- van yksi sepelvaltimotautia ennustavista tekijöistä. Ihmisen ikääntyessä sympaattisen hermoston toiminta muuttuu aktiivisemmaksi ja sykevälivaihtelu vähenee. (Brunner 2011: 185; Hossen & Ghunaimi 2010: 166.) Yhteyksiä matalaan sykevälivaihteluun on saatu tutkittaessa sosiaalisesti eristäytyneitä ja matalakoulutettuja yksilöitä sekä ihmisiä, joille on vaikeaa puhua omista vihantunteistaan (Hemingway 2001: 243). Sympaattisen hermoston aktivoitumista on havaittu unitutkimuksissa, joissa ihminen on kärsinyt unen puutteesta. Univelan myötä noradrenaliini- ja kortisolitasot nousevat, jon- ka myötä riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin kasvaa. Ihmiset, jotka nukkuvat alle viiden tunnin yöunia, ovat normaalin yöunen nukkujiin verrattuna selvästi suurem- massa riskissä menehtyä äkillisesti sydän- ja verisuonitautien seurauksiin. (Surani & Subramanian 2011: 26−27.) Sykevälimittausta voidaan käyttää unen laadun mittaami- sessa kehon stressitilan ja palutumisen arvioimiseen. Parasympaattinen hermosto on aktiivinen ns. ortounen (NREM-unen) aikana ja sympaattinen hermosto puolestaan vil- keunen (REM-unen) aikana, mutta miesten kohdalla tämä ero on vielä huomattavampaa. (Arina, Sovijärvi & Halmetoja 2014: 36; Elsenbruch, Harnish & Orr 1999: 1067−1071.) Ihmisen kehossa tapahtuva stressireaktio ei aina välttämättä ole negatiivista ja ihmisen sympaattinen hermosto aktivoituu hetkellisesti myös esimerkiksi visuaalisissa ongel- manratkaisutilanteissa. Tällöin mm. lisääntyneen adrenaliinin ja noradrenaliinin erityk- sen johdosta ihmisen syke, verenpaine ja aineenvaihdunta kiihtyvät samaan aikaan kun kehossa tapahtuva sykevälivaihtelu laskee. (Steptoe & Willemsen 2011: 169.) Matalat sykevälivaihteluarvot voivat joskus johtua myös erilaisista sairauksista, jotka on hyvä poissulkea. Sydänperäisten sairauksien lisäksi tällaisia voivat olla esim. diabetes, keuh- koahtauma ja metabolinen oireyhtymä. Enemmistö tutkimuksista yhdistää myös korke- an painoindeksin sykevälivaihtelun alenemiseen. (Peltomaa 2015: 37.) 4.3.2. Sykemuuttujat sykevälivaihtelun tarkastelussa Sykevälivaihtelun (heart rate variability, HRV) kuvantamisessa käytetään erilaisia syke- muuttujia riippuen siitä, mitä halutaan mitata. Lyhenteellä RR tarkoitetaan sykeväliä, eli 48 kahden peräkkäisen sydämenlyönnin (R-piikin) välistä aikaa millisekunteina (ms). Sy- kemuuttujien lyhenteissä RR on merkitty usein kirjaimin NN (normal to normal). Syke- välien keskihajontaa kuvataan lyhenteellä SDNN (the standard deviation of the RR- intervals). SDANN (standard deviation of the avarages of NN intervals in all 5 min segments of the entire recording) kuvaa koko mittausjakson keskihajontaa 5 minuutin RR-intervalleista. Peräkkäisten sykevälien keskimääräistä vaihtelua kuvataan muuttu- jalla RMSSD (the root mean square of the difference between successive normal inter- vals). Muita yleisiä lyhenteitä sykemuuttujissa ovat mm. taajuuskenttäanalyyseissa käy- tettävät: HF, LF, VLF. Näistä VLF (very low frequency) on kaikkein matalataajuisinta sykevaihtelua (0-0.04Hz). LF (low frequency) on matalataajuista (0.04-0.15Hz) ja HF (high frequency) korkeataajuista (0.15-0.40Hz). Kokonaissykevaihteluun käytetään puolestaan lyhenteiden yhdistelmää LF+HF (0.15-0.40Hz). (Takasea ym. 2004: 35−39; Peltomaa 2015: 26–27, 39.) 4.3.3. Firstbeatin Hyvinvointianalyysi stressin ja palautumisen seurannassa Firstbeatin stressinmittaus kehitettiin alun perin urheilijoiden ylikuntomittauksia varten. Autonomisen hermoston säätelyä tutkittiin jo 1990-luvulla osana ylikuntotutkimuksia. Ylikuntomittausten jälkeen alettiin selvittää, voitaisiinko ylikuntotestiä käyttää myös työstressin ja työuupumuksen mittaamiseen. Havaittiin, että sykevälimuuttujat heijasti- vat työuupumusten psyykkistä kuormittumista. Tutkimustyön ansiosta onnistuttiin ke- hittämään seurantamenetelmiä, joiden avulla on nykyään mahdollista analysoida syke- rekisteröinnistä autonomisen hermoston toimintaa normaalin ympärivuorokautisen toi- minnan aikana. (Firstbeat Technologies Oy 2015: 43.) Firstbeatin Hyvinvointianalyysissa hyödynnetään ns. aikakenttäanalyysia, joka mittaa sykevälien keston ajallista vaihtelua. Muuttujana Hyvinvointianalyysin raporteissa käy- tetään peräkkäisten sykevälien keskimääräistä vaihtelua (RMSSD). Hyvinvointianalyy- sia varten tarvitaan sykevälivaihtelua mittaava syketallennin. Firstbeat on kehittänyt tähän Bodyguard 2 -mittalaitteen, joka kiinnitetään kahdella elektrodilla iholle. Body- guard 2 tallentaa sykevälin lisäksi testattavan henkilön liikedataa. Laitetta on suositelta- vaa pitää yhtäjaksoisesti kolme vuorokautta sisältäen kaksi työpäivää ja yhden vapaa- 49 päivän. Itse lopullinen analyysi perustuu tietokoneohjelmaan, joka tunnistaa sykeväli- vaihtelusta erilaisia fysiologisia tiloja sydämen syketiedon analysoinnin avulla. Tieto- koneohjelma muodostaa henkilökohtaiset taustaparametrit usean eri vaiheen jälkeen. Nämä vaiheet ovat: sykesignaalin käsittely, fysiologisten muuttujien muodostaminen, syketiedon osittaminen, fyysisen aktiivisuuden huomioiminen, stressitilojen ja palautta- vien tilojen tunnistus, informaation koostaminen ja lopulta graafisen esityksen tuottami- nen. (Firstbeat Technologies Oy 2015: 3, 6, 37, 40.) Hyvinvointianalyysin avulla on mahdollista kannustaa yksilöitä elämäntapamuutoksiin auttamalla heitä mm. hallitsemaan stressiä, palautumaan paremmin ja liikkumaan oi- kein. Analyysin kautta voidaan saada informaatiota yksilön unen laadusta sekä tunnistaa kunkin ihmisen yksilöllisiä kuormitustekijöitä ja voimavaratekijöitä. Myös työnantaja hyötyy Hyvinvointianalyysista samalla kun onnistutaan edistämään työntekijöiden työ- ja toimintakykyä sekä kehittämään terveyttä tukevia työtapoja. Näiden johdosta mm. sairaslomista koituvia kustannuksia saadaan pienennettyä. (Firstbeat Technologies Oy 2015: 4.) Työhön liittyvään stressiin ja kuormittavuuteen on olemassa Hyvinvointianalyysin lisäksi muitakin erilaisia työkaluja ja arviointimenetelmiä, jotka tosin työntekijöiden henkilökohtaisten arviointien vuoksi ovat mittareina enemmän subjektiivisia kuin objektiivisia. Tällaisia arvioinnin työkaluja on hyvä käyttää esimerkiksi tilanteissa, joissa työntekijällä tai työyhteisössä on epämääräinen työpahoinvoinnin tila, johon ei vielä ole löytynyt syytä. Yksi hyväksi koettu työkalu on Työterveyslaitoksen kehittämä Työstressikysely, joka on melko nopea ja yksinkertainen käyttää. Toinen hyväksi kehuttu kyselymenetelmä on QPSNordic, joka antaa hyvin tietoa organisaation mahdollisista stressitekijöistä. Työolosuhteista aiheutuvia psykofyysisiä terveysriskejä voidaan puolestaan arvioida helppokäyttöisellä PSYFYRIX-menetelmällä. Työuupumuksen mittaamiseen merkittävimpiä mittausmenetelmiä ovat MBI (Maslach Burnout Inventory), BBI-15-mittari (Bergen Burnout Indicator) sekä CBI (Copenhagen Burnout Inventory). (Koivuniemi 2012: 93, 102−104, 111−114.) 50 5. TYÖNOHJAUKSELLINEN HYVINVOINTIPROSESSI ORGANISAATION AVAINHENKILÖIDEN TUKENA Tämä kappale toimii tutkielman tuloslukuna, jossa tarkastellaan tutkielman empiirisen osion tuloksia. Ensimmäisenä tuloksista käsitellään Hyvinvointianalyysin objektiivisia mittaustuloksia ja sen jälkeen kyselykaavakkeiden ja työnohjauksellisten tapaamisten perusteella laadittuja subjektiivisia tuloksia. Näiden jälkeen tuloksia tarkastellaan yhte- nä kokonaisuutena, jossa tutkimuksen objektiivisia ja subjektiivisia tuloksia vertaillaan keskenään. Tutkittavien toivomuksesta loppuun on koostettu vielä keinoja, kuinka ko- hentaa omaa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Ennen varsinaista tulososiota, kappaleessa avataan hieman tutkimuksen empiirisen prosessin sisältöä, aikataulua ja Hyvinvointi- analyysin tuottamaa dataa. Empiiristä prosessia kuvataan tässä luvussa sen vuoksi, jotta lukijalle muodostuisi mahdollisimman kokonaisvaltainen kuva siitä, minkälaiseen in- formaationkeruuprosessiin tämän tutkimuksen tulokset perustuvat. Tämän tutkielman empiirinen osuus sisälsi työnohjauksellisen hyvinvointiprosessin, joka koostui kahdesta Hyvinvointianalyysin mittausosuudesta, kyselylomakkeiden täyt- tämisestä ja työnohjauksellisesta osuudesta, joka käsitti yh