VAASAN YLIOPISTO 

 

JOHTAMISEN YKSIKKÖ 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Milla Virolainen 

 

IKÄIHMISTEN TOIMINTAKYVYN ARVIOINTI OSANA PALVELUIDEN 

SUUNNITTELUA JA KEHITTÄMISTÄ MAAKUNTIEN TASOLLA 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sosiaali- ja terveys- 

hallintotieteen 

pro gradu -tutkielma 

 

 

 

 

 

 

VAASA 2018 



1 

 

SISÄLLYS 

             sivu 

KUVIO- JA TAULUKKOLUETTELO 3 

LYHENTEET 4 

TIIVISTELMÄ 5 

1. JOHDANTO 7 

1.1. Tutkimuksen tarkoitus 8 

1.2. Tutkimuksen rakentuminen 9 

2. PALVELUTARPEEN ARVIOINTI OSANA PALVELUIDEN 

KEHITTÄMISTÄ 11 

2.1. Palvelu käsitteenä 11 

2.2. Vaikuttavuus ja vaikuttavuuden arviointi ikäihmisten palveluissa 13 

2.3. Ikäihmisten palveluiden kehittäminen 16 

2.4. Vertailukehittäminen ikäihmisten palveluissa 18 

2.5. Palvelutarpeen arviointi 19 

2.6. Palvelutarpeen arvioinnin haasteet 24 

3. TOIMINTAKYVYN ARVIOINTI PALVELUSUUNNITTELUSSA 26 

3.1. Toimintakyky 26 

3.1.1. Fyysinen toimintakyky 28 

3.1.2. Psyykkinen toimintakyky 29 

3.1.3. Sosiaalinen toimintakyky 30 

3.1.4. Kognitiivinen toimintakyky 31 

3.2. Toimintakyvyn arviointimenetelmät 32 

3.2.1. Kolme yleistä toimintakyvyn arviointivälinettä 34 

3.3. Toimintakyvyn arviointi osana palveluprosessia 36 

4. TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 40 

4.1. Tutkimusmenetelmä ja aineisto 40 

4.2. Tutkimusaineiston analyysi 42 



2 

 

5. TUTKIMUSTULOKSET 48 

5.1. Asiantuntijoiden näkemykset palvelujen vaikuttavuudesta ja tulevaisuudesta 48 

5.2. Palvelutarpeen arvioinnin kehittäminen 55 

5.3. Toimintakyvyn mittareista saatavan tiedon hyödyntäminen 62 

5.3.1. Toimintakykymittarit ja niiden kehittäminen 62 

5.3.2. Mittareista saatavan tiedon hyödyntäminen maakuntien tasolla 66 

6. JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA 70 

6.1. Tutkimustulosten pohdinta 70 

6.1.1. Ikäihmisten palveluiden kehittäminen ja vaikuttavuus 70 

6.1.2. Palvelutarpeen arviointiin liittyvät kehittämissuunnat 74 

6.1.3. Tulevaisuuden suuntaukset toimintakyvyn arvioinnissa 75 

6.1.4. Yhteenveto 77 

6.2. Tutkimuksen luotettavuus ja jatkotutkimusehdotukset 78 

LÄHDELUETTELO 81 

 

LIITTEET 

LIITE 1. Saatekirje              93 

LIITE 2. Haastattelurunko             94 



3 

 

KUVIO- JA TAULUKKOLUETTELO 

           sivu 

 

Kuvio 1. Vaikuttavuus logiikkaketjuna.       13 

Kuvio 2. Palvelutarpeen selvittäminen osana palveluprosessia.    21 

Kuvio 3. ICF-luokituksen osa-alueiden keskinäiset vuorovaikutussuhteet.   27 

Kuvio 4. Ikäihmisen toimintakyvyn tukemisen prosessi.     38 

 

Taulukko 1. Vaikuttavuusarvioinnin ulottuvuudet.      15 

Taulukko 2. Esimerkkejä palvelutarpeen arvioinnissa huomioitavista tekijöistä.  23 

Taulukko 3. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin kulku.     46 

Taulukko 4. Esimerkki aineistolähtöisen sisällönanalyysin toteuttamisesta.   47  



4 

 

LYHENTEET 

 

ICF  International Classification of Functioning, Disability and Health 

MMSE  Mini-mental State Examination 

NSD  New Service Development 

RAI  Resident Assessment Instrument 

  



5 

 

_________________________________________________________________ 

VAASAN YLIOPISTO 

Johtamisen yksikkö 

Tekijä:    Milla Virolainen 

Pro gradu -tutkielma:  Ikäihmisten toimintakyvyn arviointi osana palveluiden 

suunnittelua ja kehittämistä maakuntien tasolla 

Tutkinto:    Hallintotieteiden maisteri 

Oppiaine:   Sosiaali- ja terveyshallintotiede 

Työn ohjaaja:  Pirkko Vartiainen 

Valmistumisvuosi:  2018     Sivumäärä: 94 

______________________________________________________________________ 

 

TIIVISTELMÄ 

 
 

Ajankohtaiset muutokset kuntarakenteessa sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteessa vaikutta-

vat ikäihmisille suunnattujen palveluiden järjestämiseen ja kehittämiseen. Sosiaali- ja terveydenhuollon 

palvelut tulevat maakuntien järjestettäviksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tehtävän jäädessä edel-

leen kuntien vastuulle. Ikäihmisten palveluissa palvelurakennetta muutetaan keskittyen kotiin vietäviin pal-

veluihin ympärivuorokautisen hoivan tarvetta vähentäen. 

 

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella ikäihmisten palveluiden tärkeimpiä kehittämissuuntia eri-

tyisesti palvelutarpeen arvioinneista saatavan tiedon hyödyntämisen näkökulmasta sekä selvittää, miten ar-

viointia voitaisiin kehittää osana palvelujen vaikuttavuuden parantamista tulevaisuudessa. Tarkastelu to-

teutetaan ajankohtaisen maakunta- ja sote-uudistuksen mukaisesti maakunnallisella tasolla. 

 

Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu palvelun käsitteestä sekä palvelutarpeen arvioinnista. Palve-

lutarpeen arviointi on merkittävässä osassa palveluiden suunnittelussa ja kehittämisessä. Ikäihmisten pal-

veluissa palvelutarpeen arviointiin liittyy useita tekijöitä, jotka vaikuttavat palvelutarpeen arvioinnin on-

nistumiseen ja sitä kautta koko palveluprosessin vaikuttavuuteen. 

 

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli saada esiin haastateltavien näkemykset oman maakuntansa toiminnasta 

nykyhetkellä ja kartoittaa tulevaisuuden näkemyksiä. Tutkimuksessa käytetty aineistonkeruumenetelmä on 

puolistrukturoitu teemahaastattelu. Haastatteluun osallistui yhteensä 12 haastateltavaa, jotka kaikki työs-

kentelevät asiantuntijatehtävissä ikäihmisten palveluiden parissa edustamassaan maakunnassa. Tutkimuk-

sen aineiston analysointi toteutettiin sisällönanalyysin menetelmällä. 

 

Tärkeimpinä ikäihmisten palveluiden kehittämiskohteina pidetään kotihoidon palveluita, kuntouttavaa toi-

mintaa ja erilaisia tukipalveluita, jotta palvelujärjestelmä tukisi paremmin kotona asumista ympärivuoro-

kautisen hoidon sijaan. Lisäksi tulokset osoittavat, että palvelujärjestelmän osalta palvelujen integroiminen 

on erittäin tärkeää. Palvelutarpeen arvioinnissa keskeisiä kehittämissuuntia ovat moniammatillisen yhteis-

työn mahdollistaminen, asiakkaiden osallistaminen sekä yhteisten toimintatapojen ja mittareiden käyttöön-

otto, joka edesauttaa arvioinneista saatavan tiedon hyödyntämistä ja toiminnan kehittämistä niin maakun-

tien sisäisesti kuin maakunnittain. Palveluiden tulee olla niin maakunnissa kuin valtakunnallisesti yhtenäi-

siä, mutta huomioida kuitenkin asiakkaiden yksilölliset tarpeet. Palveluiden yhtenäistämisessä yhtenäiset 

palveluun pääsykriteerit ovat ratkaisevassa asemassa. 

 

 

 

AVAINSANAT: ikääntyneet, palvelu, kehittäminen, palvelutarpeen arviointi, toiminta-

kyky, vaikuttavuus



 



7 

 

1. JOHDANTO 

 

Meneillään olevat muutokset kuntarakenteessa sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palve-

lurakenteessa vaikuttavat ikäihmisille suunnattujen palveluiden järjestämiseen ja kehittä-

miseen. Maakuntauudistuksen myötä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tulevat maa-

kuntien järjestettäviksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tehtävän jäädessä edelleen 

kuntien vastuulle. Ikäihmisten palveluissa palvelurakennetta muutetaan keskittyen kotiin 

vietäviin palveluihin ympärivuorokautisen hoivan tarvetta vähentäen. 

 

Suomessa, kuten muissakin Euroopan maissa, ikääntyneen väestön suhteellinen osuus 

kasvaa muuhun väestöön verrattuna. Väestön ikääntyminen on Suomessa lähivuosina no-

peaa, sillä elinikä pitenee ja suuret ikäluokat eli vuosina 1945–1954 syntyneet henkilöt 

ikääntyvät. Samanaikaisesti syntyvyys on melko alhainen. Väestön ikääntymisestä joh-

tuen hyvinvointipalvelualan menot jatkavat tulevaisuudessakin kasvuaan. Tämä muutos 

edellyttää palvelurakenteen uudistamista, joka on mahdollista tehdä kehittämällä niin pal-

veluiden sisältöä kuin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten osaamista. Tärkeänä tavoit-

teena toiminnassa on ikäihmisten toimintakyvyn ja terveyden turvaaminen mahdollisim-

man hyvin, jotta iäkkäiden kotona asuminen mahdollisimman pitkään onnistuu. Palvelu-

rakenteen muutoksella, kotiin vietäviin palveluihin keskittyen, pyritään vastaamaan kas-

vavien kustannusten hillitsemisen tarpeisiin. 

 

Onnistuneessa palvelurakenteen muutoksessa ja palveluiden kehittämisessä tulee olla 

mukana kaikki toimijat, kuten ikääntyneet itse, heidän läheisensä sekä eri sektoreilla toi-

mivat palvelujen järjestäjät ja tuottajat. Suomessa yksityisen sektorin toimijat ovat hyö-

dyntäneet innovaatiotoimintaa huomattavasti enemmän kuin julkinen sektori, vaikka hy-

vinvointipalvelualalla kustannustehokkuuden tarpeet ja muuttuvat organisaatiorakenteet 

tuottavat enenevässä määrin paineita toiminnan kehittämiselle toimialan kaikille sekto-

reille. (Laine 2015: 3.) 

 

Yhteiskunnan on mukauduttava väestön ikääntymisestä seuraaviin tarpeisiin. Tulee edis-

tää toimia, joilla mahdollisimman toimintakykyinen vanhuus voidaan taata. Tämän 



8 

 

vuoksi tarvitaan monipuolista tukea ja palvelutarpeen arviointiin perustuvia asiakaskoh-

taisesti räätälöityjä palveluja. Palveluiden tulee olla saatavilla oikea-aikaisesti ja riittävän 

lähellä. Palveluiden on tuettava ikäihmisten itsenäistä toimijuutta. (Sosiaali- ja terveys-

ministeriö & Kuntaliitto 2013: 15). 

 

 

1.1. Tutkimuksen tarkoitus 

 

Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella, miten palvelutarpeen arvioinnista saatavaa tie-

toa hyödynnetään ikäihmisten palvelujen kehittämisessä sekä selvittää, miten arviointia 

voitaisiin kehittää osana palvelujen vaikuttavuuden parantamista tulevaisuudessa. Tutki-

muksessa pureudutaan myös hieman kustannusten hillitsemistä koskeviin kysymyksiin, 

sillä rahoituksen riittävyyden parempi varmistaminen on yksi maakunta- ja sote-uudis-

tuksen liikkeelle laittaneista tekijöistä. Kustannusnäkökulma nousee myös vääjäämättä 

esille palvelutarpeiden täyttymistä ja vaikuttavuutta tarkasteltaessa. Oletuksena voidaan-

kin pitää, että onnistunut palvelutarpeen arviointi huomioi myös käytössä olevat resurssit. 

 

Tutkimuksen pääkysymys on: 

 

Mitkä ovat keskeisimpiä kehittämiskohteita ikäihmisten palveluissa asiantuntijoi-

den näkökulmasta? 

 

Pääkysymyksen lisäksi tarkentavina kysymyksinä ovat: 

  

Miten palvelutarpeen arvioinneista saatavaa tietoa hyödynnetään ikäihmisten pal-

veluiden kehittämisessä? 

 

Mitkä tekijät luovat onnistuneen palvelutarpeen arvioinnin? 

 

Tutkimus on osa ”Kukoistava kotihoito – Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen 

tuen uudistus” -hankkeen tiedonkeruuta. Hanke on osa hallituksen ikäihmisten kotihoi-



9 

 

don ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistamisen kärkihanketta. Kärkihankkeeseen kuu-

luu kaikkiaan kahdeksan hanketta, joiden painopisteet vaihtelevat keskitetyn asiakas- ja 

palveluohjauksen, toimivan kotihoidon kehittämisen, kaikenikäisten omaishoidon vah-

vistamisen sekä asumisen, hoivan ja palveluiden yhteensovittamisen välillä. Kaikki hal-

lituksen kärkihankkeen osahankkeet ovat maakunnallisia kokonaisuuksia, joissa toi-

mialan eri sektoreilla toimivat organisaatiot tekevät yhteistyötä. (Sosiaali- ja terveysmi-

nisteriö 2016: 6–8.) Tämä tutkimus on toteutettu maakunnallista näkökulmaa hyödyntäen 

maakuntauudistuksen mukaisesti. Maakunnallinen näkökulma tukee myös kärkihank-

keessa asetettujen tavoitteiden tarkastelussa. 

 

Tässä tutkimuksessa tuodaan yleisluonteisesti esiin myös teknologian tuomat mahdolli-

suudet palvelukehittämiseen. Teknologia kehittyy nopeasti ja tulevaisuudessa se on yhä 

enenevässä määrin osana sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita ja niiden kehittämistä. 

Yleinen näkemys sosiaali- ja terveyspalveluissa on se, että erilaisten teknologisten ratkai-

sujen käyttöönotosta toivotaan olevan apua esimerkiksi kasvavien palvelutarpeiden ai-

heuttamien paineiden ratkomisessa. Teknologian hyödyntäminen tuo myös mahdollisuu-

den toimia kustannustehokkaammin. 

 

Tässä tutkimuksessa käytetään termejä ”ikääntynyt” ja ”ikäihminen” kuvaamaan sitä laa-

jaa 63 vuotta täyttäneiden henkilöiden kirjoa, joilla on hyvin erilainen toimintakyky ja 

yksilölliset palvelutarpeet. Erityisesti tutkimuksen empiirisessä osiossa näiden termien 

lisäksi ikääntyneistä käytetään ”asiakas”-termiä, jolla kuvataan heitä etenkin sosiaali- ja 

terveyspalvelujen käyttäjänä. 

 

 

1.2. Tutkimuksen rakentuminen 

 

Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu palvelun ja palvelutarpeen arvioinnin kä-

sitteistä. Palvelutarpeen arviointi on merkittävänä osana palveluiden suunnittelua ja ke-

hittämistä. Ikäihmisten palveluissa palvelutarpeen arviointiin liittyy useita tekijöitä, jotka 

ammattilaisen tulee osata huomioida. Ammattilaisilta vaaditaan monenlaisia taitoja pal-

velutarpeen arviointia tehtäessä. 



10 

 

Tutkimustyössäni etenen johdannon jälkeen käsittelemään palvelua yleisenä käsitteenä. 

Sen jälkeen etenen ikäihmisten palveluihin ja erityisesti palvelutarpeen arviointiin. Kol-

mannessa pääluvussa tarkastelen toimintakykyä sen kaikkine ulottuvuuksineen ja muuta-

mia tärkeimpiä ja haastatteluissakin usein esille nousseita toimintakyvyn mittareita. Eri-

laisten toimintakyvyn mittareiden kirjo on laaja, joten tässä tutkimuksessa niiden kaik-

kien esitteleminen ei ole tarkoituksenmukaista. Tutkimus keskittyy enemmän palvelutar-

peen arviointiin ja toimintakyvyn arviointiin sen osana. Kirjallisuuden perusteella toimin-

takyvyn osa-alueiden jaottelussa on käytetty kahta erilaista tapaa. Osassa teoksista toi-

mintakyky on jaoteltu kolmeen ulottuvuuteen eli fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen 

toimintakykyyn. Osassa taas psyykkisen toimintakyvyn sisältämä kognitiivinen toimin-

takyky on eroteltu omaksi osa-alueekseen. Tässä tutkimuksessa ryhmittelen toimintaky-

vyn neljään osa-alueeseen, eli fyysiseen, psyykkiseen, sosiaaliseen ja kognitiiviseen toi-

mintakykyyn selkeyden vuoksi. Neljännessä luvussa esittelen tässä tutkimuksessa käyt-

tämäni tutkimusmenetelmät. Viidennessä luvussa perehdytään tutkimustuloksiin kol-

messa eri alaluvussa haastattelukysymysten teemojen mukaisesti. Lopuksi pohdin ja ana-

lysoin tutkimustuloksia, tutkimuksen luotettavuutta sekä mahdollisia jatkotutkimusai-

heita. 

  



11 

 

2. PALVELUTARPEEN ARVIOINTI OSANA PALVELUIDEN KEHITTÄ-

MISTÄ 

 

2.1. Palvelu käsitteenä 

 

Palvelu on käsitteenä laaja ja monimuotoinen. Palvelun käsitteellä on useita merkityksiä 

ja sillä voidaan viitata henkilökohtaiseen palveluun, palvelutarjontaan tai palveluun tuot-

teena. Palveluille on esitetty lukuisia määritelmiä varsinkin 1960–1980 -luvuilla, mutta 

yksimielisyyteen määritelmästä ei olla päästy. (Grönroos 2015: 76.) Palveluiden määri-

telmissä palveluilmiötä on tarkasteltu melko kapeasti ja keskitytty palveluyritysten tarjo-

amiin palveluihin (Grönroos 2000: 50). Gummesson (1987: 22) kuitenkin määrittelee pal-

velut laveammin niin, että palveluita voidaan ostaa ja myydä, mutta niitä ei voi pudottaa 

varpailleen. 

 

Yleisesti palveluissa on kuitenkin todettu olevan joitakin yhteisiä peruspiirteitä. Yksi pal-

velun peruspiirre liittyy siihen, että ne ovat aineettomia, ja siten niitä ei ole mahdollista 

kokea konkreettisesti. Tästä johtuen asiakkaan saattaa olla vaikeaa arvioida objektiivisesti 

palvelun merkitystä itselleen. Toiseksi, palvelut ovat prosesseja koostuen toiminnoista tai 

joukosta toimintoja muodostaen palvelukokonaisuuden. Tätä pidetään palvelujen tär-

keimpänä piirteenä. Palveluprosesseissa käytetään erilaisia resursseja, kuten fyysisiä re-

sursseja, tietoa, järjestelmiä tai ihmisiä, jotka ovat vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa 

asiakkaan ongelman ratkaisemiseksi. Palveluun sisältyvät fyysiset osat eivät ole erillisiä, 

vaan sisältyvät palvelukokonaisuuteen. Kolmanneksi, palvelut tuotetaan ja koetaan tai 

kulutetaan melko samanaikaisesti. Palvelun luonteesta riippuen asiakas voi kokea joko 

kokonaan tai osittain palveluprosessin tuottamisen. Asiakkaan kontakti organisaatioon 

vaikuttaa merkittävästi palvelukokemukseen. Lisäksi asiakas osallistuu palveluprosessiin 

kanssatuottajana eri tavoin ainakin jonkin verran. Tämä piirre korostaa sitä, ettei asiakas 

ole vain palvelun vastaanottajan roolissa. Asiakkaan on meneteltävä määrätyllä tavalla, 

jotta palveluja tuottava organisaatio voi palvella häntä. Asiakkaalla nähdäänkin olevan 

kaksi roolia; palvelun kuluttajana sekä tuotantoresurssina toimiminen. Asiakkaan toi-

minta omassa osuudessaan vaikuttaa palvelun laatuun. (Grönroos 1987: 29–30; Grönroos 

2015: 76–78.) 



12 

 

Arkielämässä palvelut mielletään erilaisten organisaatioiden tuottamiksi toiminnoiksi. 

Palvelu sanana liittyy kuitenkin myös sisältöön. Esimerkiksi palvelua arvioitaessa tuo-

daan usein esiin mielipide palvelusta vastanneen työntekijän asiakaspalveluhenkisyy-

destä ja huolenpidosta. Eräs palvelun määritelmä onkin se, että palvelu on työtä jonkun 

toisen hyväksi. Osa palveluista on kuitenkin sellaisia, etteivät ne perustu asiakkaan tar-

peisiin ja tilanteeseen, vaan pikemminkin yhteiskunnan tarpeisiin. Poliisipalvelut ovat 

esimerkki tästä, koska niiden pääasiallinen peruste on yhteiskunnan turvallisuuden edis-

täminen. Palvelukokemus voi olla myönteinen, vaikka palvelun sisältö ei sitä olisikaan. 

(Stenvall & Virtanen 2012: 2012: 43–44.) 

 

Asiakkaan näkökulmasta kokemus kokonaispalvelusta perustuu palvelun sisältämiin ele-

mentteihin, joita ovat ydinpalvelu ja toissijaiset palvelut. Näiden elementtien on vastat-

tava asiakkaan laatuodotuksia. Koettuun palvelun laatuun vaikuttaa erityisesti asiakkaan 

ja palvelun tuottajan ensimmäinen vuorovaikutteinen kohtaaminen, josta käytetään ilmai-

sua ”totuuden hetki” (the moment of truth). (Normann 2000: 75–76, 201.) Palvelun käyt-

täjä voi kokea palvelun useilla erilaisilla tavoilla. Asiakkaan kokemus saattaa olla hyvin-

kin erilainen palvelun tuottajan näkemykseen ja toiveeseen verrattuna. (Rissanen 2006: 

18–19.) 

 

Palvelutapahtumaan liittyy joissakin tapauksissa tiedottamisen haasteita, koska hinnan 

määritteleminen saattaa olla etukäteen hankalaa. Tällainen tilanne nousee esiin laajasti 

esimerkiksi korjaamopalvelujen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamista ja tarjoa-

mista koskien. (Rissanen 2006: 19.) 

 

Kuten edellä on mainittu, palvelujen yksi tärkeimmistä piirteistä on prosessimuotoisuus, 

jossa prosessit muodostavat palvelukokonaisuuden tai palveluketjun. Sosiaali- ja tervey-

denhuollossa palveluketjun käsitteellä tarkoitetaan sosiaali- ja terveydenhuollon organi-

saatiorajat ylittävää, tiettyyn vaivaan tarjottavaa systemaattisesti ja yksilöllisesti toteutet-

tua palveluprosessien kokonaisuutta. (Tanttu 2007: 27.) Sosiaali- ja terveydenhuollossa 

palveluprosessit vastaavat asiakkaiden ja potilaiden palvelutarpeeseen ja hoidon tarpee-

seen. Asiakkaan ja potilaan näkökulmasta palveluprosessi kuvaa kronologisessa järjes-



13 

 

tyksessä tapahtuvia palvelutapahtumia, jotka muodostavat ketjun. Samaa palvelutapahtu-

mien ketjua voidaan analysoida myös esimeriksi työntekijän näkökulmasta. Palvelupro-

sessien hallitsemiseksi vaaditaan järjestelmällistä ja jatkuvaa tulosten ja vaikutusten arvi-

ointia. (Holma & Liukko 1999: 47.) 

 

 

2.2. Vaikuttavuus ja vaikuttavuuden arviointi ikäihmisten palveluissa 

 

Vaikuttavuus perustuu logiikkaketjuun, josta käytetään lyhennettä IOOI (input/panos, 

output/tuotos, outcome/vaikutus, impact/vaikuttavuus). Ketju muodostuu neljästä osiosta 

(ks. kuvio 1), joista panos kuvaa toimintaan käytettyjä resursseja. Tuotos kuvaa näillä 

panoksilla tehtyä työtä ja toimenpiteitä. Vaikutus tuo esiin kohderyhmän konkreettiset 

muutokset ja vaikuttavuus pidemmän aikavälin muutokset hyvinvoinnissa, mitkä ovat to-

teutuneet tiettyjen toimenpiteiden ansiosta. (Bertelsmann Stiftung 2010: 6, 20.) 

 

 

 

Kuvio 1. Vaikuttavuus logiikkaketjuna (mukaillen Bertelsmann Stiftung 2010: 21; 

Aistrich 2014). 



14 

 

Käsitteenä vaikuttavuus eroaa esimerkiksi laadun käsitteestä siten, että vaikuttavuus ku-

vaa palvelusta myöhemmin aiheutuvia muutoksia, kun taas laatu viittaa palvelutapahtu-

miin ja -prosesseihin palveluhetkellä. Näin ollen vaikuttavuutta voidaan arvioida vasta 

myöhemmin palvelusuoritteiden jälkeen, mutta laadun arviointi onnistuu jo palvelun ai-

kana. Vaikuttavuutta voidaan tarkastella eri tasoilla, kuten yksilötasolla, palvelun asian-

osaisten näkökulmasta tai yhteisötasolla kuvaamaan esimerkiksi palvelujen alueellista 

kattavuutta. (Lumijärvi 1994: 16–17.) 

 

Laadukas palvelu ei aina välttämättä tarkoita vaikuttavaa palvelua. Palvelun laatu näkyy 

esimerkiksi siinä, että laadukkaat ikäihmisille suunnatut kotihoidon palvelut potentiaali-

sesti edesauttavat iäkkään toimintakyvyn säilymistä ja kohenemista. Kotihoidon palvelu-

jen vaikuttavuus näkyy siinä, onko iäkkään kotona pärjäämistä edistetty niin, että kotona 

asuminen mahdollistuu pidempään. Laadukas palvelu ei ole ainoa vaikuttavuutta ilmen-

tävä tekijä. (Lumijärvi 1994: 18–19.) 

 

Tavanomaisesti vaikuttavuus liitetään tavoitteiden saavuttamiseen, erityisesti julkisella 

sektorilla. Vaikuttavuuden arvioinnissa voidaan painottaa eri näkökulmia. Vaikuttavuutta 

voidaan arvioida tarkastelemalla itse vaikutuksia tai vertaamalla niitä tuloksiin, tavoittei-

siin tai asiakkaiden tarpeisiin. Vaikuttavuutta arvioidaan, jotta saadaan selville, onko toi-

minta tarkoituksenmukaista. (Lumijärvi 1994: 15, 23.) Vaikuttavuuden arvioinnissa on 

oleellista selvittää, mikä vaikuttaa mihinkin, miten vaikuttaa, milloin vaikuttaa ja millä 

edellytyksillä vaikuttaa. Prosessien ja tulosten yhdistäminen on vaikuttavuuden arvioimi-

sen kannalta merkittävää, joten ainoastaan toisen näistä tarkastelu ei ole tarkoituksenmu-

kaista. Vaikuttavuuden tarkastelussa tarvitaan käsitys siitä, miten jokin interventio saa 

aikaan prosessin kautta tietyn tuloksen. (Dahler-Larsen 2005: 7.) Yleensä vaikuttavuus 

liitetään myös kustannuksiin, jolloin puhutaan kustannusvaikuttavuudesta. Se kuvaa sitä, 

mitä vaikutuksia millaisinkin kustannuksin on aikaansaatu ja miten halutut tulokset voi-

daan maksimoida huomioiden käytettävissä olevat taloudelliset rajoitteet. (Lumijärvi 

1994: 23–24; Meltzer, Basu & Sculpher 2016: 3.) 

 



15 

 

Vaikuttavuuden arvioinnissa eri tasoja on tarkasteltu allokatiivisen tehokkuuden (alloca-

tive efficiency), sosiaalisen vaikuttavuuden (social effectiveness) ja poliittisen vaikutta-

vuuden (political allocation) käsitteiden avulla (ks. taulukko 1) (Dalton & Dalton 1988: 

22–24; Rawls 1988: 59–60). Allokatiivisella tehokkuudella tarkoitetaan vaikuttavuutta, 

joka liittyy palvelutarpeiden tyydyttymiseen ja palveluiden kattavuuteen. Tarkastelussa 

on siis se, pääsevätkö palveluihin kaikki ne, joiden palvelutarpeensa mukaan pitäisikin 

päästä. Siihen liittyy myös palveluiden oikea kohdentuminen palvelutarpeisiin nähden. 

Sosiaalinen vaikuttavuus huomioi yhteiskunnalliset hyödyt, jotka aiheutuvat palvelujen 

tuottamisesta. (Lumijärvi 1994: 25, 29.) Rawlsin (1988: 60, 175–176) sosiaalisen oikeu-

denmukaisuusteorian mukaan tähän liittyy esimerkiksi palveluiden sosiaalisia eroja tasa-

painottavat vaikutukset ja se, että edut ja kustannukset jakaantuvat tasaisesti asiakkailla 

käytettävissä oleviin resursseihin nähden. Poliittisella vaikuttavuudella viitataan julki-

seen päätöksentekoon ja päätöksistä aiheutuviin poliittisiin seurauksiin. Koska poliittisten 

päättäjien vastuulla on tehdä kansalaisten kannalta hyvinvointia edistäviä päätöksiä, on 

tarkkaan harkittava, miten esimerkiksi palvelujen määrän tai palveluun pääsykriteereiden 

muuttaminen vaikuttavat kansalaisiin. Poliittisten päättäjien legitimaatioperusta syntyy 

kansalaisten osoittamasta luottamuksesta esimerkiksi äänestyksessä annettujen äänten tai 

palvelukäyttäjien tuen myötä. (Lumijärvi 1994: 25.) Rawlsin (1988: 175–176) sosiaalisen 

oikeudenmukaisuuden teoria huomioi kansalaisten ja palvelujen käyttäjien laajemmat 

vaikutusmahdollisuudet osallistamalla heidät esimerkiksi palvelujen sisältöön ja toteu-

tukseen liittyviin päätöksiin. 

 

 

Taulukko 1. Vaikuttavuusarvioinnin ulottuvuudet mukaillen Rawlsin (1988: 175–176) 

sosiaalisen oikeudenmukaisuuden teoriaa. 

 

 

 

Allokatiivinen tehokkuus Sosiaalinen vaikuttavuus Poliittinen vaikuttavuus

Viittaa vaikuttavuuteen, joka 

käsittää palvelutarpeen 

täyttymisen eli palvelujen 

kattavuuden ja oikean 

kohdentumisen

Palvelujen tuottamisesta 

syntyvien välillisten 

yhteiskunnallisten hyötyjen 

arviointi esimerkiksi 

sosiaalisia eroja 

tasapainottava vaikutus

Julkisten päätösten 

poliittiset seurauset 

vaikuttavat kansalaisten 

tukeen esimerkiksi 

äänestyskäyttäytymisenä               

osallisuus



16 

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden vaikuttavuuden arvioinnissa erilaiset elämänlaatua kuvaa-

vat mittarit ovat tärkeässä osassa. Tällaiset mittarit ovat kuitenkin vaikuttavuusarvioinnin 

kannalta haasteellisia niiden yleisyyden ja välillisyyden vuoksi. Useat eri tekijät vaikut-

tavat elämän laatuun samanaikaisesti. Onkin haasteellista arvioida tietyn palvelun vaikut-

tavuutta, sillä mitä etäämmälle palvelusta mennään esimerkiksi yleistason mittarilla arvi-

oidessa, sitä haasteellisempaa on kausaalisuuden määrittäminen. (Wilkin 1993: 38.) 

 

Vaikuttavuuden arviointi tulee kohdistua niiden hyötyjen seurantaan, jotka ilmentävät or-

ganisaation toiminnan kannalta tarkoituksenmukaisia ja toivottuja vaikutuksia. Siten vai-

kuttavuuden arviointi ei voi olla vain jonkin organisaation toiminnan seurauksena aiheu-

tuvan vaikutuksen tarkastelua. Organisaation toiminta-ajatus luo perustan sille, millaisia 

vaikutuksia arvioidaan ja miten laajasti arviointia toteutetaan. (Lumijärvi 1994: 30.) 

 

 

2.3. Ikäihmisten palveluiden kehittäminen 

 

Palvelujen kehittämisestä käytetään englanninkielisessä kirjallisuudessa käsitettä ”new 

service development” (NSD). Se on innovaatiopolitiikka, joka on kasvattanut suosiotaan 

jääden kuitenkin selkeästi vähemmälle huomiolle verrattuna tuotekehitykseen (NPD) 

josta palvelukehittäminen on saanut vaikutteita. New service development -teoria on 

melko hajanainen, eikä tarjoa johtajille yleisesti hyväksyttyjä työkaluja ja ohjeita sen me-

nestykselliseen soveltamiseen. New service development käsitettä käytetään useimmiten 

palveluinnovaation (service innovation) kanssa synonyyminä, joka määritellään uuden tai 

parannellun palvelun kehittämisprosessiksi. (Biemans, Griffin & Moenaert 2016: 382–

383.) 

 

NSD-prosessi on joukko toisiinsa liittyviä tehtäviä, toimintoja ja arviointeja, jotka johta-

vat uuteen palveluun ja sen lanseeraamiseen (Cooper, Easingwood, Edgett, Kleinschmidt 

& Storey 1994: 282). Palvelukehitys eroaa tuotekehityksestä palvelujen ominaispiirteiden 

vuoksi. On kuitenkin epäselvää, miten nämä ominaisuudet vaikuttavat innovaatioiden 

hallintaan. Palveluja on monenlaisia, mutta ei ole selvää, millä tavoin palvelukokonaisuus 

vaikuttaa NSD-prosessiin. (Biemans ym. 2016: 382.) 



17 

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen on toteutettavissa parhaiten kehittämisen ja 

innovaatioiden kautta. Sosiaali- ja terveydenhuollossa kehittämistoiminta kuuluu joka-

päiväiseen työhön, sillä organisaatiot muuttuvat, johtamisjärjestelmät uudistuvat, asiak-

kaiden näkemyksiä huomioidaan ja henkilöstöä kehitetään. Kehittämistoiminta ei kuiten-

kaan ole aina ollut järjestelmällistä ja se koetaan resurssivajeen vallitessa usein ainoastaan 

säästötoimenpiteiden etsimiseksi. (Stenvall & Virtanen 2012: 76–77.) 

 

Ikäihmisten määrä kasvaa Suomessa voimakkaasti lähitulevaisuudessa. Erityisesti yli 75-

vuotiaiden määrässä tapahtuu suuri muutos kasvaen nopeasti. Tilanne aiheuttaa painetta 

palvelujen järjestämiselle ja kehittämiselle. Iäkkäiden toimintakyvyn ylläpitämiseen ja 

parantamiseen on erityisesti kiinnitettävä huomiota, jotta hoidon laatu ja kustannusvai-

kuttavuus saadaan pidettyä hyvällä tasolla. (Vähäkangas, Niemelä & Noro 2012: 12.) 

 

Yksi tärkeimmistä asioista on huomioida, miten sosiaali- ja terveyspalvelutarpeita halli-

taan niin, että ne täyttäisivät iäkkäiden tarpeet. Yksi mahdollinen keino on luoda uusia 

palvelun tarjoajien malleja, joissa esimerkiksi julkinen ja yksityinen sektori tekevät yh-

teistyötä. Tutkijat ovat todenneet muutamia periaatteita, joilla ikääntyneiden sosiaalipal-

veluja voidaan kehittää. Sosiaali- ja terveyspalveluilla on erilaisia vaatimuksia, kuten laa-

tuvaatimuksia ja vaatimus palvelujen soveltuvuudesta asiakkaalle. Palvelujen tulee koh-

distua asiakkaiden tarpeisiin ja asiakkaan tulee päästä palvelujen piiriin tarpeen ilmetessä. 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajien organisaatiorakenteiden muuttaminen ja huo-

mion kiinnittäminen johtoon auttavat saavuttamaan parempia tuloksia pienemmillä kus-

tannuksilla. Vaatimuksena on myös, että kaikki palvelut ja palvelun tuottajat toimivat 

yhtenäisten sääntöjen mukaisesti ja noudattavat yhtenäisiä vaatimuksia. (Cepinskis & Ka-

nisauskaite 2010: 27.) 

 

Ikäihmisten palvelujen vuoden 2013 uudistetussa laatusuosituksessa huomioidaan erityi-

sesti ikääntyneiden toimintakyvyn edistäminen ja ikäihmisten sosiaali- ja terveyspalve-

luista annetun lain toimeenpano huomioiden ohjaus- ja toimintaympäristön ajankohteiset 

muutokset. Laatusuosituksessa korostetaan mahdollisimman terveen ja toimintakykyisen 

elämän turvaamista, oikea-aikaisia ja kattavaan palvelutarpeen arviointiin perustuvia pal-

veluja, palvelurakenteen ajankohtaista muutosta keskittyen kotiin annettaviin palveluihin 



18 

 

sekä tarkoituksenmukaista henkilöstön määrää ja osaamista. Kaikkia suosituksen sisältö-

alueita yhdistää iäkkäiden osallisuuden mahdollistaminen. (Sosiaali- ja terveysministeriö 

& Kuntaliitto 2013: 5.) 

 

Palvelurakenteen uudistamisella on tärkeitä vaikutuksia ikäihmisten elämään ja palvelui-

den laatuun sekä kustannuksiin. Palvelurakenteen tulee vastata ikäihmisten palvelutar-

peita. Palvelutarpeet ovat yhä monimuotoisempia ja sen vuoksi tarvitaan uusia ratkaisuja 

vastata näihin tarpeisiin. Suositus palvelurakenteen uudistamisesta keskittyen erityisesti 

kotiin annettaviin palveluihin ja asumispalveluihin laitoshoitoa vähentäen on huomioitu 

myös koko Euroopan unionin tasolla. (Sosiaali- ja terveysministeriö & Kuntaliitto 2013: 

36; European Expert Group 2012: 33.) 

 

 

2.4. Vertailukehittäminen ikäihmisten palveluissa 

 

Laveasti määriteltynä vertailukehittämisellä eli benchmarkingilla tarkoitetaan suoritusky-

kyyn vaikuttavien toimenpiteiden systemaattista vertaamista ennalta määritettyihin tasoi-

hin, millä pyritään toiminnan jatkuvaan parantamiseen. Vertailukehittämiseen on ole-

massa erilaisia tapoja, jotka eroavat toisistaan tarkoituksiltaan, prosesseiltaan sekä omis-

tussuhteiltaan. Yleisimmin käytettyjä benchmarkingin muotoja ovat parhaiden käytäntö-

jen vertailu sekä tulosvertailu. Tulosvertailussa oman organisaation tehokkuustilastoja 

verrataan sovellettaviin normeihin tai muun palvelun tuottajan lukuihin. (da Cruz 2016: 

3.) 

 

Vertailukehittämisellä pyritään lisäämään operatiivista ja strategista tehokkuutta, siis or-

ganisaation toiminnan todellista sisältöä toisilta organisaatioilta oppimalla. Se johtaa or-

ganisaatiokulttuurin muutokseen kohti oppivaa organisaatiota sekä taitojen kehittämiseen 

ja tehokkuuteen. Nämä tekijät luovat ylittämättömän kehitysprosessin. Hyvin toteutetulla 

vertailukehittämisellä on voimakasta vaikutusta organisaation käyttäytymiseen, menetel-

miin, arvoihin ja tavoitteisiin. (Karlöf & Östblom 1994: 1–2.) 



19 

 

Vertailukehittäminen sopii niin tiimeille, verkosto- ja prosessiorganisaatioille kuin yksi-

lötason oppimiseen. Benhmarkingin avulla voidaan systemaattisesti lisätä organisaatioi-

den tulevaisuuden hallintaa ja parantaa sen valmiuksia vastata toimintaympäristön ja asi-

akkaiden muuttuviin tarpeisiin. Menettelyllä on siis mahdollista vertailla toimintaa syste-

maattisesti toiseen organisaatioon ja oppia siitä organisaatioiden toimialasta tai maantie-

teellisestä sijainnista riippumatta. (Strömmer 2005: 55–56.) 

 

Ikäihmisten palveluiden tuottaminen edellyttää monipuolista tietoa ikäihmisen vahvuuk-

sista, heikkouksista ja ongelmista. Vertailukelpoinen tieto alueittain ja laitoshoidon ver-

taaminen kotihoitoon edellyttävät asiakkaiden luotettavaa ja samanlaista arviointia, jonka 

perusteella on mahdollista arvioida palvelun tulosta ja vaikuttavuutta. (Noro 2006: 40.) 

 

RAI-vertailukehittämisellä hoitoa ja palveluita kehitetään niin kansallisen kuin kansain-

välisen vertailun avulla ikäihmisten, vammaisten henkilöiden ja mielenterveyspotilaiden 

palveluissa. RAI-järjestelmän sisältävien laatuindikaattorien ja asiakasrakennetta kuvaa-

van informaation avulla voidaan oman organisaation toimintaa verrata muihin samankal-

taisia asiakkaita palveleviin yksiköihin. (Lähdesmäki & Vornanen 2014: 76.) RAI-vertai-

lukehittämisen tavoitteena onkin parhaista käytännöistä oppiminen. Parhaat käytännöt 

löytyvät näytön ja seurannan perusteella. Tätä toimintaa varten on muodostettu yhteistyö-

verkosto, joka kokoontuu puolivuosittain RAI-seminaareissa. Vaikka sosiaali- ja terveys-

alan toiminnassa asiakkaiden yksityisyydestä ja salassa pidettävistä asioista on pidettävä 

erityistä huolta, tulee hyvien käytäntöjen leviämistä edistää vertailutiedon avoimuudella. 

(Heikkilä & Mäkelä 2015: 7.) 

 

 

2.5. Palvelutarpeen arviointi 

 

Palveluun perustuvien asiakassuhteiden luomisessa on tärkeää laatia taustaselvitykset tar-

koituksenmukaisessa laajuudessaan. Erityisesti asiakas ja hänen tarpeensa ovat avainte-

kijöitä, jotka tulee huomioida yksilöllisesti taustaselvitystä suunniteltaessa ja laadittaessa. 

(Rissanen 2006: 26, 28.) 



20 

 

Vanhuspalvelulaissa todetaan, että ikääntyneelle henkilölle on järjestettävä laadukkaat ja 

hänen tarpeidensa mukaisesti toteutetut riittävät ja oikea-aikaiset sosiaali- ja terveyspal-

velut. Palvelut tulee toteuttaa niin, että ne tukevat ikäihmisen hyvinvointia, terveyttä, toi-

mintakykyä, itsenäistä suoriutumista ja osallisuutta. Muun palvelutarpeen ennaltaehkäi-

semiseksi tulee huomioida erityisesti kuntoutumista edistävät palvelut sekä kotiin vietä-

vät palvelut. (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosi-

aali- ja terveyspalveluista 980/2012.) 

 

Palvelutarpeen arviointi kuuluu olennaisesti palveluprosessiin. Palvelutarpeen arviointi 

voidaan tehdä milloin vain palveluprosessin aikana (ks. kuvio 2). Palvelutarpeen ilme-

tessä on palvelutarpeen kartoitus tehtävä kattavasti ja erilaisia menetelmiä käyttäen. Pal-

velutarpeen arviointiin voi hakeutua itse tai omaisen tai läheisen pyynnöstä. Palvelutar-

peen arvioinnissa tehdään palvelupäätös, eli palveluita tarpeen mukaan joko myönnetään 

tai ei myönnetä. Myönteisen palvelupäätöksen jälkeen laaditaan asiakkaalle palvelusuun-

nitelma. Palvelusuunnitelma tehdään yhdessä iäkkään itsensä ja tarvittaessa hänen lähei-

sensä tai omaisensa kanssa. Iäkkään oma mielipide tulee kirjata palvelusuunnitelmaan. 

(Moisio, Heikkinen, Honkakoski, Nurmio & Pakanen 2013: 30; Sosiaali- ja terveysmi-

nisteriö 2014: 22.) 

 

 

  



21 

 

 

 

Kuvio 2. Palvelutarpeen selvittäminen osana palveluprosessia (mukaillen Moisio ym. 

2013: 30). 

 

 

Palvelutarpeen arvioinnin tarpeellisuuden selvittämiselle ei ole täsmällisiä kriteerejä, 

vaan tämä tulee määrittää jokaisen henkilön kohdalla yksilöllisesti. Ikääntyneen itsensä, 

hänen läheisensä tai muun tahon, esimerkiksi viranomaisen ensimmäisen yhteydenoton 

jälkeen tehtävän ensimmäisen arvioinnin tulee olla samanlainen kaikkien asiakkaiden 

kesken. Arvioinnissa tulisi käyttää esimerkiksi yhdenmukaista haastattelurunkoa. Mikäli 

todetaan, että syvällisemmälle palvelutarpeen arvioinnille ei ole tarvetta, on pohdittava 

tulisiko asiakas hänen hyvinvointinsa huomioiden ohjata muiden palvelujen piiriin. Mi-

käli taas asiakas on jo palveluiden piirissä, eli hänelle on tehty palvelusuunnitelma, tulee 

ammattilaisen tunnistaa asiakkaan toimintakyvyssä kenties tapahtuvat muutokset. Tällöin 

varmistetaan palveluiden oikea-aikaisuus. Joskus asiakkaan toimintakyvyn muutokset 

voivat tapahtua nopeastikin esimerkiksi sairaalajakson jälkeen. Kotiutumisen kohdalla 



22 

 

tarvittavat palvelut tulee käynnistää heti varsinaisten arviointien toteutuessa myöhemmin 

akuutin tilanteen jälkeen. (Moisio ym. 2013: 30.) 

 

Sosiaalipalvelujen tarve tulee arvioida kiireellisissä tapauksissa viipymättä. Kiireettö-

missä tapauksissa oikeus sosiaalihuollon palvelujen arviointiin on 75 vuotta täyttäneillä 

ja Kelan eläkkeensaajan erityishoitotukeen oikeutetuilla seitsemän arkipäivän kuluessa 

viranomaiseen otetun yhteydenoton jälkeen. (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014.) 

 

Hyvä palvelutarpeen arvioiminen ja selvittäminen on monipuolista, järjestelmällistä ja 

siinä käytetään monipuolisesti erilaisia menetelmiä. Toimintakyvyn arviointi kuuluu kes-

keisenä tekijänä palvelutarpeen arviointiin. Palvelutarpeen arvioinnissa tulee ottaa huo-

mioon asiakkaan omat toiveet ja odotukset. On tärkeää huomioida laaja-alaisesti toimin-

takykyyn ja avun tarpeeseen liittyvät eri osa-alueet. Näitä osa-alueita ovat arkitoimin-

noista suoriutuminen, toimintakyvyn fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja kognitiivinen 

ulottuvuus, asuin- ja elinympäristöön liittyvät tekijät sekä asiakkaan omaisten ja läheisten 

tarjoama tuki. Lisäksi on tarkasteltava kuntoutumisen mahdollisuuksia sekä huomioitava 

terveys- ja sosiaaliongelmien ehkäisy ja parantaminen. (Mäkelä 2016: 215.) 

 

Taulukossa 2 on esimerkkejä palvelutarpeen arvioinnissa huomioon otettavista tekijöistä. 

Jokaisen henkilön palvelutarve on selvitettävä yksilöllisesti, ja kulloinenkin tilanne mää-

rittelee sen, mitkä tekijät ovat arvioinnin pääosassa. Yksi osa palvelutarpeen arviointia on 

kiinnittää huomiota riskitekijöihin, jotka enteilevät toimintakyvyn laantumista. Huomi-

onarvoista palvelutarpeen arvioinnissa on lisäksi se, että eri tekijät jaksottuvat toiminnal-

lisiksi kokonaisuuksiksi, joten asiakkaan arjen sujumisen kannalta on tärkeää, miten 

ikäihminen selviytyy yhtäjaksoisista toiminnoista. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2006: 

2.) 

 

Palveluja pyritään tarjoamaan tehokkaasti, mikä tarkoittaa, että vältetään tarpeettoman 

avun tarjoamista ja päällekkäisyyttä tarjoten tarkoituksenmukaista ja oikeissa mittasuh-

teissa olevaa palvelua. Yleinen olettamus on, että mitä enemmän erilaisia palveluja on 



23 

 

tarjolla, sen parempi. Tätä perustellaan yksilöllisillä tarpeilla ja palvelutarpeen muutok-

silla. (Sundström, Herlofson, Daatland, Hansen, Johansson, Malmberg, Dolores Puga 

González & Ángeles Tortosa 2011: 39.) 

 

 

Taulukko 2. Esimerkkejä palvelutarpeen arvioinnissa huomioitavista tekijöistä (mukail-

len Sosiaali- ja terveysministeriö 2006: 3). 

 

 

  



24 

 

2.6. Palvelutarpeen arvioinnin haasteet 

 

Konkreettiseen palvelutarpeen arviointitilanteeseen sisältyy haasteita ikäihmisen, läheis-

verkoston, ammattilaisten sekä palvelujärjestelmänkin näkökulmista. Palvelutarpeen ar-

vioinnissa keskeisiin haasteisiin kuuluvat todellisen käsityksen muodostaminen ikäihmi-

sen toimintakyvystä ja elämäntilanteesta. Varsinkin muistisairaan ihmisen kohdalla haas-

teeksi muodostuu se, millä tavoin hän on kykenevä toimimaan oman elämänsä parhaim-

man asiantuntijan roolissa. Haasteisiin vaikuttaa myös se, asuuko henkilö yksin vai puo-

lisonsa kanssa sekä kuinka paljon läheisillä on mahdollista osallistua ikäihmisen elämään. 

Muistisairaan ihmisen palvelutarvetta arvioitaessa konkretisoituvat haasteet, jotka liitty-

vät sairastuneiden yksin asuvien asemaan, koko palveluketjun sujuvuudesta vastaavan 

tahon puuttumiseen, tarjottavien palveluiden soveltumattomuuteen, usein vaihtuviin 

työntekijöihin sekä tiedon puutteeseen. Ikäihmisen elämäntapojen ja historian nähdään 

myös vaikuttavan arvioinnin haasteisiin. (Virkola 2009: 79.) 

 

Ensimmäisen yhteydenoton vaiheessa palvelutarpeen selvittämisessä haasteeksi muodos-

tuu se, miten esimerkiksi lyhyen puhelun aikana päästään ymmärrykseen siitä, tarvitseeko 

asiakas perusteellisemman palvelutarpeen arvioinnin. Nopean yhteydenoton aikana jää 

palveluntarve mahdollisesti helpommin havaitsematta. Palvelutarpeiden myöhemmin en-

tisestään kasautuessa on niihin hankalampaa reagoida. (Moisio ym. 2013: 26.) 

 

Toimintakyvyn arvioinnista ja siinä hyödynnettävistä mittareista saatavaa tietoa ei liitetä 

tarpeeksi kokonaisuudesta tehtävään arvioon, vaan se koetaan usein erilliseksi tehtäväksi. 

Työvaiheiden yhteyden puuttuminen muodostaakin haasteen arviointiin. Organisaa-

tiolähtöisyys ja valmis palvelupaketti määrittelevät palvelutarpeen arvioinnin käytäntöjä. 

Jos palveluvalikoimassa ei ole jotakin asiakkaalle tarpeellista palvelua, tulisi asiakas oh-

jata esimerkiksi yksityisten tai järjestöjen palveluihin. Mahdolliset palveluvalikoiman au-

kot, jotka saattavat aiheuttaa joidenkin yksilöllisten tarpeiden täyttymättömyyden, pitäi-

sivät pyrkiä huomioimaan ja korjaamaan esimerkiksi muiden tahojen tarjoamilla palve-

luilla. Toisaalta on myös huomioitava, että asiakkaalle ei tarjota liian kattavaa pakettia, 

jossa kaikille palveluille ei ole käyttöä. (Moisio ym. 2013: 26–27.) 



25 

 

Yksi palvelutarpeen arvioinnin haaste liittyy siihen, miten toimitaan tilanteessa, jossa 

ikäihminen kieltäytyy vastaanottamasta palveluita, vaikka palveluntarve havaittaisiin. 

Toisaalta miten toimitaan tilanteissa, joissa esimerkiksi kriteerit palveluiden saamiseksi 

eivät toteudu, vaikka avuntarve huomattaisiinkin. Tällöin arvioijan tulisi ohjata asiakas 

vaihtoehtoisten tukitoimien piiriin. (Autio & Heikkilä 2016: 13.) 

 



26 

 

3. TOIMINTAKYVYN ARVIOINTI PALVELUSUUNNITTELUSSA 

 

Toimintakyvyn arvioinnin tarve pohjautuu tiedon tarpeeseen koskien ikääntymisestä ai-

heutuvia toimintakyvyn muutoksia. Tarvitaan tietoa, mitkä tekijät vaikuttavat toiminta-

kyvyn muutoksiin ja kehitykseen sekä, millainen yhteys toimintakyvyllä on erilaisiin sai-

rauksiin ja elinajan ennusteeseen. Tietoa tarvitaan myös siitä, miten toimintakykyä voi-

taisiin ylläpitää ja parantaa esimerkiksi kuntoutuksella ja elinympäristön kehittämisellä. 

(Heikkinen, Laukkanen & Rantanen 2013: 278). 

 

 

3.1. Toimintakyky 

 

Toimintakyky tarkoittaa henkilön kykyä selviytyä arkielämänsä tehtävistä omia tarpei-

taan vastaavasti omassa elinympäristössään. Kansainvälinen toimintakyvyn, toimintara-

joitteiden ja terveyden luokitus, eli ICF-luokitus kuvaa, miten sairaudet ja vammat vai-

kuttavat yksilön elämään. ICF on yleispätevä ja monimuotoinen luokitus, joka yhdistää 

lääketieteellisen ja yhteiskunnallisen näkemyksen toimintakykyyn. ICF-luokitus mahdol-

listaa huomioimaan paremmin toimintakykyyn liittyvät ympäristöstä aiheutuvat haasteet 

ja mahdollisuudet. Tämän vuoksi ICF tuo esiin moniammatillisen työskentelyn toiminta-

kyvyn arvioinnissa ja perustan asiakaslähtöiseen palvelutarpeen arviointiin ja palveluiden 

suunnitteluun. (WHO 2001 7–8, 18–20; Paltamaa & Anttila 2015: 15.) Kuviossa 3 näkyy, 

että henkilön toimintakyky määrittyy terveydentilan ja kontekstuaalisten tekijöiden eli 

ympäristö- ja yksilötekijöiden keskinäisenä tuloksena. Nämä tekijät ovat toiminnallisessa 

vuorovaikutuksessa keskenään, jolloin yhteen tekijään suunnatut interventiot voivat vai-

kuttaa toiseen tai useisiin muihin tekijöihin. Vuorovaikutussuhteet ovat kompleksisia, ei-

vätkä ne siten ole aina ennakoitavissa. Tämän vuoksi onkin hyvä huomioida, että kuvio 

on mahdotonta tehdä täydelliseksi. Kuvion tarkoitus on nostaa esiin vuorovaikutussuh-

teiden suurta määrää. (WHO 2001: 18–19; Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2013: 18–

19.) 

 

Ikäihmisten palveluiden laadun ja kustannusvaikuttavuuden tärkeimpänä piirteenä voi-

daan pitää kykyä ylläpitää ikääntyneiden toimintakykyä. Toimintakyvyn säilyminen tai 



27 

 

parantuminen on tärkeää siksi, että heikkenevä toimintakyky lisää kustannuksia viimeis-

tään silloin, kun tarvitaan toisen henkilön avustusta. Henkilöstön palkat ovatkin suurin 

menoerä kustannuksissa. Heikentynyt toimintakyky vaikuttaa negatiivisesti ikääntyneen 

elämänlaatuun kaventaen elinpiiriä ja päätöksenteon mahdollisuuksia. (Finne-Soveri 

2011: 37.) 

 

 

Kuvio 3. ICF-luokituksen osa-alueiden keskinäiset vuorovaikutussuhteet (mukaillen 

WHO 2001: 18). 

 

 

Ikääntyneiden toimintakyky on parantunut 1980-luvulta alkaen. Kaikkein vanhimpien, eli 

90 vuotta täyttäneiden kohdalla toimintakyvyn parantumista ei ole kuitenkaan tapahtunut 

edellisiin vuosikymmeniin verrattuna. (Jylhä, Vuorisalmi, Luukkaala, Sarkeala & Hervo-

nen 2009: 2285–2286.) Erityisesti liikkumiskykyä tarkasteltaessa iäkkäiden fyysinen toi-

mintakyky parantui merkittävästi 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Fyy-



28 

 

sisen toimintakyvyn paranemiselle on useita syitä. Yksi niistä on toimintakykyä heiken-

tävien sairauksien ja tapaturmien väheneminen jo 1970-luvulta lähtien. Koordinaation ja 

liikkumiskyvyn parantumista selittäviä tekijöitä ovat myös kuormituksen ja tupakoinnin 

väheneminen, ravinnon monipuolistuminen, vaikuttavampi kuntoutus ja ikääntyneenäkin 

jatkettu liikuntaharrastus. Terveyttä edistävää vaikutusta on myös koulutustason kohen-

tumisella, mikä näkyy toimintakyvynkin parantumisena. (Sainio ym. 2014: 38–39.) 

 

Erilaiset toimintakyvyn häiriöt ovat 65 vuotta täyttäneillä kaksi kertaa yleisempiä kuin 

nuoremmilla. On kuitenkin huomattava, että ikääntymisen aiheuttamat muutokset ovat 

hyvin yksilöllisiä. (Verma & Hätönen 2011: 7.) Ikääntyneiden toimintakyvyn ylläpitämi-

nen, korjaaminen ja heikentymisen ehkäiseminen ovat pohja ikääntyneen kotona asumi-

selle. Ympäristön vaikutukset toimintakykyyn vaihtelevat esimerkiksi sen mukaan, 

asuuko ikääntynyt kaupunkiympäristössä vai maalla, kerrostalossa vai omakotitalossa tai 

palveluasumisen piirissä. (Kelo, Launiemi, Takaluoma & Tiittanen 2015: 27–28.) 

 

Toimintakyvyn heikkenemisestä aiheutuva hoivan tarve vaatii monenlaista suunnittelua, 

neuvottelua ja käsittelyä, sillä jokainen ikääntynyt on yksilö, ja näin ollen hoivan tarpeen 

aiheuttavat tekijät ovat myös yksilöllisiä ja erilaisia. Lisäksi halukkuus avun tarpeeseen 

on jokaisella yksilöllistä. (Zechner & Valokivi 2009: 174.) 

 

3.1.1. Fyysinen toimintakyky 

 

Fyysisellä toimintakyvyllä tarkoitetaan elimistön toiminnallista kykyä suoriutua fyysistä 

rasitusta vaativista tehtävistä (Kelo ym. 2015: 28). Fyysistä toimintakykyä tarkastellessa 

huomioidaan niin yleiskunto, lihaskunto kuin motoriset taidot. Fyysiseen toimintakykyyn 

vaikuttavat pääasiassa hengitys- ja verenkiertoelimistön, tuki- ja liikuntaelimistön sekä 

aistien toimintakyky. (Voutilainen 2009: 125.) 

 

Ikääntymisen muutokset tulevat esiin ensimmäiseksi eri kudosten toiminnoissa. Toimin-

nallisesti muutokset ilmenevät kuitenkin vasta monien vuosien kuluttua. On arvioitu, että 

ikääntymisen myötä toimintakyky heikkenee yleensä noin 10 prosenttia vuodessa. (Ket-

tunen, Kähäri-Wiik, Vuori-Kemilä & Ihalainen 2011: 137.) 



29 

 

Säännöllisellä liikunnan harrastamisella on todettu olevan merkittävää positiivista vaiku-

tusta toimintakyvyn ylläpitämiseen. Varsinkin voimaharjoittelua pidetään suositeltavana. 

Toimintakykyä ylläpitävänä liikuntana ei riitä tavallinen arkipäiväinen liikunta, vaan 

ikääntymisen mukanaan tuomaa raihnaisuutta pystytään välttämään ja hidastamaan vain 

tavoitteellisella liikunnalla. (Peterson, Giuliani, Morey, Pieper, Evenson, Mercer, Cohen, 

Visser, Brach, Kritchevsky, Goodpaster, Rubin, Satterfield, Newman, Simonsick 2009: 

61–68.) Fyysistä aktiivisuutta pidetäänkin avainasemassa useiden kroonisten sairauksien 

ehkäisemisessä. Krooniset sairaudet, kuten sydän- ja verisuonitaudit, on todettu olevan 

yksi suurimmista sairastavuutta ja kuolleisuutta aiheuttavista tekijöistä maailmanlaajui-

sesti. (Autenrieth, Kirchberger, Heier, Zimmermann, Peters, Döring & Thorand 2013: 

17.) 

 

Keskimäärin ikääntyneet henkilöt suhtautuvat liikuntaan positiivisesti. Fyysisen toimin-

takyvyn tukemisessa on kuitenkin tärkeää huolehtia ja kannustaa ikääntynyttä oman jak-

samisen mukaiseen fyysiseen aktiivisuuteen. (Gretebeck, Black, Blue, Glickman, Huston 

& Gretebeck 2007: 203–214.)  Hoitoalan ammattilaisten tehtävänä on moniammatillisesti 

ja ikääntynyt osallistaen suunnitella ja toteuttaa elinympäristö tukemaan itsenäistä selviy-

tymistä tarvittavin apuvälinein. (Kelo ym. 2015: 28.) 

 

3.1.2. Psyykkinen toimintakyky 

 

Psyykkisen toimintakyvyn käsite on monimuotoinen ja se voidaan määritellä eri tavoin 

tarkastelunäkökulmasta riippuen (Heimonen 2009: 55). Laajasti tarkasteltuna psyykki-

sellä toimintakyvyllä tarkoitetaan kykyä käsitellä ja vastaanottaa tietoa, havainnoida ja 

käsittää ympäröivää maailmaa sekä kykyä tuntea ja kokea. Psyykkinen toimintakyky kä-

sittää erilaisista älyllisistä ja muista henkistä työtä vaativista tehtävistä selviytymisen. 

Tiedon käsittelyssä tarvittavien toimintojen lisäksi psyykkiseen toimintakykyyn sisältyy 

toiminnan tavoitteiden, tarpeiden, asenteiden ja odotusten käsittäminen. Psyykkisesti toi-

mintakykyinen henkilö pystyy tekemään tietoisia ja vastuullisia valintoja elämässään 

sekä asettaa suunnitelmia tulevaisuutta ajatellen. (Kelo ym. 2015: 28–29.) 

 



30 

 

Psyykkiseen toimintakykyyn sisältyvät realiteettien taju, elämänhallinnan kokeminen, 

optimismi, tyytyväisyys elämään, sosiaalinen toimintakyky, itseluottamus ja toiminnalli-

suus. Realiteettien tajulla tarkoitetaan kykyä erottaa omat sisäiset tarpeet, tunteet ja pelot 

ulkopuolisista tapahtumista. Todellisuudentajuinen henkilö osaa siis arvioida oman ko-

kemuksensa ja todellisen tilanteen välisen yhteyden eroineen ja yhtäläisyyksineen. Elä-

mänhallinnan kokeminen on tunne siitä, että voi jossain määrin vaikuttaa omaan elä-

määnsä ja sen etenemiseen. Tämä voidaan jakaa sekä sisäiseen että ulkoiseen hallintaan. 

Sisäisessä hallinnassa voidaan psyykkisesti käsitellä erilaisia haasteita ja vastoinkäymi-

siä. Ulkoisesta hallinnasta on kysymys silloin, kun kyetään vaikuttamaan ulkoisiin olo-

suhteisiin. Optimismi tarkoittaa luottamusta elämässä selviytymiseen. Tyytyväisyys elä-

mään kuvastaa kokemusta siitä, että elämä on ollut oman näköistä haasteista huolimatta 

ja tulevaisuudessakin kyetään haasteista selviytymään. Sosiaalisella toimintakykyisyy-

dellä kuvataan mahdollisuutta luoda erilaisia ihmissuhteita ja kyetä rakastamaan muita 

ihmisiä. Toimintakykyisyys tässä kontekstissa viittaa mahdollisuuteen valita heittäytyykö 

ristiriitaan vai jättääkö provosoitumatta. Itseluottamuksella viitataan myönteiseen arvi-

oon omasta toimintakyvystään kuitenkaan olematta epärealistinen. Toiminnallisuudella 

kuvataan sitä, että kykenee toimimaan itselleen tärkeiden asioiden saavuttamiseksi. (Su-

vikas, Laurell & Nordman 2011: 98–99.) 

 

3.1.3. Sosiaalinen toimintakyky 

 

Sosiaaliselle toimintakyvylle on useita määritelmiä ja sen vuoksi se on käsitteellisesti 

melko hankala määritellä. Sosiaalisella toimintakyvyllä voidaan tarkoittaa kykyä toimia 

yhteiskunnassa vallitsevien arvojen ja normien mukaisesti. Muiden määritelmien mukaan 

sosiaalisella toimintakyvyllä voidaan tarkoittaa suoriutumista niin päivittäisistä toimin-

noista, vuorovaikutustilanteista kuin oman toimintaympäristön rooleista. (Kelo ym. 30.) 

Sosiaalisella toimintakyvyllä ei ole erityistä tutkimusperinnettä, ja näin ollen käsitteellistä 

analyysiakaan ei ole tuotettu kattavasti millään tieteenalalla (Simonen 2009: 64). 

 

Sosiaalinen toimintakyky käsittää kaksi ulottuvuutta, joista toinen tarkastelee ihmistä 

vuorovaikutussuhteessaan ja toinen ihmistä aktiivisena toimijana osallistuen yhteisönsä 



31 

 

ja yhteiskunnan toimintaan. Sosiaalinen toimintakyky voidaan määritellä myös eri tasoi-

hin. Yksilötasolla tarkoitetaan ihmisen oppimista tuntea omat mahdollisuutensa ja hah-

mottaa itsensä suhteessa ympäristöön. Ryhmätasoon kuuluvat ihmisten luomat suhteet, 

kuten perhe-, sukulais- ja ystävyyssuhteet. Yhteiskuntatasolla tarkastellaan ihmistä suh-

teessa sosiaalisiin organisaatioihin. Ihmissuhteet ja erilaisissa yhteisöissä toimiminen 

edellyttävät monenlaisia sosiaalisia taitoja. Yhdessäolon tarpeiden tyydyttyminen näh-

dään välttämättömänä yksilön ja yhteisöjen olemassaololle sekä yksilön mielenterveyden 

ylläpitämiselle ja kehittymiselle. (Rissanen 1999: 40.) 

 

Sosiaalista toimintakykyä arvioitaessa huomioidaan läheissuhteiden ja sosiaalisten kon-

taktien määrä. Sosiaalisiin suhteisiin liittyy myös sosiaalisen tuen merkitys. Sosiaalinen 

tuki merkitsee sosiaalisiin suhteisiin liittyvää terveyttä edistävää ja stressiä ehkäisevää 

tekijää. Se on siis sosiaalisista suhteista saatava voimavara. On kuitenkin tutkittu, että 

vain hyvin matala sosiaalisen tuen taso vaikuttaa vähentävästi hyvinvointiin. (Cohen & 

Syme 1985: 6–7; Rissanen 1999: 40.) 

 

3.1.4. Kognitiivinen toimintakyky 

 

Kognitiivinen toimintakyky määritellään kognitiivisten eli tiedollisten toimintojen kautta. 

Kognitiiviset toiminnot ovat tiedon vastaanoton, käsittelyn ja säilyttämisen sekä käytön 

käsittäviä psyykkisiä toimintoja. Niihin kuuluvat havainnointi, muisti, oppiminen, kielel-

liset toiminnot ja ajattelu (Ruoppila 2002: 119.)  Kognitiivisen toimintakyvyn arviointiin 

käytetään usein neuropsykologista tutkimusta, joka sisältää neuropsykologisia tehtäviä, 

haastatteluita sekä havainnointia (Tuulio-Henriksson 2011: 1). Ikääntyneiden kognitiivi-

seen toimintakykyyn on mahdollista vaikuttaa myönteisesti monien harjoitusten avulla 

(Suutama & Ruoppila 2007: 121). Esimerkiksi liikunnallisen toiminnan on todettu kehit-

tävän kognitiota, etenkin ajattelun nopeudessa ja masentuneisuudessa (Raivio & Pitkälä 

2015: 521). 

 

Kognitiivisista toiminnoista älykkyys usein pysyy ennallaan tai mahdollisesti jopa para-

nee. Etenkin verbaalinen kyvykkyys voi kehittyä pitkään. Yli 75 ikävuoden kohdalla taso 

vaikuttaa kuitenkin laskevan. Erityisesti heikkenevät sellaiset toiminnot, joita ikääntynyt 



32 

 

henkilö ei käytä. Tällaisia toimintoja voivat olla esimerkiksi nopeus laskutoimitusten te-

kemisessä ja havainnoimisessa sekä avaruudellinen hahmottamiskyky. Ikääntyneellä sai-

rauteen liittyvän muistin heikkenemisen on todettu vaikuttavan sekä lyhytkestoiseen että 

pitkäkestoisen muistiin. Kognitiivisten toimintojen häiriöitä todetaan ikääntyneillä niin 

usein, että niitä on alettu pitää automaattisesti korkeaan ikään liittyvinä. (Tilvis & Viita-

nen 2016: 30–31.) 

 

 

3.2. Toimintakyvyn arviointimenetelmät 

 

Sosiaali- ja terveydenhuollossa on kehitetty erilaisia yksittäisiä mittareita ja monta mitta-

ria sisältäviä arviointijärjestelmiä kuvaamaan henkilön toimintakykyä eri ulottuvuuksi-

neen erilaisin painotuksin. Mittareita on kehitetty niin Suomessa kuin kansainvälisesti. 

Mittareilla arvioidaan ja selvitetään arkipäiväisistä toiminnoista selviytymistä sekä toi-

mintakyvyn eri ulottuvuuksia. Osa mittareista kuvaa vain yhtä toimintakyvyn ulottu-

vuutta, kun taas osa kuvaa yhtä ulottuvuutta yhtenä osana kokonaisuutta. (Lähdesmäki & 

Vornanen 2014: 64–65; Voutilainen 2009: 131.) Mittareiden psykometriset ominaisuudet 

eli sen pätevyyttä, toistettavuutta ja muutosherkkyyttä kuvaavat tekijät on huomioitava 

mittareiden käytössä. Mittarin käyttökelpoisuus tulee siis arvioida. (Valkeinen, Anttila & 

Paltamaa 2014: 4.) Yleisesti ottaen mittarit tarvitsevat vielä kehittämistä. Etenkään ikään-

tyneen väestön toimintakyvyn arvioinnin tarpeisiin ei ole löydetty erityisen hyvin sopivia 

mittareita. (Pohjolainen 2007: 11.) 

 

Päivittäisistä toiminnoista suoriutuminen on yleisesti käytetty toimintakyvyn arvioinnin 

menetelmä. Toimintakykyä voidaan arvioida kahdella tasolla, eli perustoimintojen tai eri-

laisten asioiden hoitamiskyvyn näkökulmista. (Kelo ym. 2015: 28.) Päivittäisiä perustoi-

mintoja ovat esimerkiksi syöminen, pukeutuminen, peseytyminen ja liikkuminen. Päivit-

täisissä toiminnoissa korostuu siis useat toimintakyvyn ulottuvuudet, kuten fyysinen, 

psyykkinen ja kognitiivinen toimintakyky. Asioiden hoitamisen toimiin katsotaan kuulu-

van esimerkiksi kotiaskareiden hoito sekä asiointi kodin ulkopuolella. (Voutilainen 2009: 

125.) 



33 

 

Fyysisen toimintakyvyn mittarit voidaan luokitella neljään kategoriaan, joita ovat kyselyt 

ja haastattelut, havainnointi- ja arviointimenetelmät, toimintatestit sekä laboratoriomit-

taukset. Postikysely on edullisin ja eniten käytetty fyysisen toimintakyvyn arviointime-

netelmä. Yksi vakiintuneimmista kysely- ja haastattelututkimuksissa käytettävistä mitta-

reista on päivittäisistä toiminnoista selviytymistä arvioivat ADL-mittarit. Ne sisältävät 

yleensä fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn osiot. Kysely- ja haastattelu-

menetelmiä käyttämällä saadaan selville tutkittavan oma arvio toimintakyvystään. Nämä 

menetelmät ovat käytössä usein silloin, kun arvioitava kohderyhmä on suuri. (Pohjolai-

nen 2007: 10.) 

 

Havainnointimenetelmässä selvitetään, miten hyvin tutkittava henkilö suoriutuu jostakin 

fyysistä toimintakykyä edellyttävästä tehtävästä (Pohjolainen 2007: 11). Tutkimus-

havainnointi käsittää niin katsomisen kuin kuuntelemisen (Silverman 2001: 57, 193). Ar-

viointi tapahtuu havainnoiden tai kohdehenkilöä koskevien asiakirjojen perusteella. Ar-

vioijat voivat olla niin sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoita kuin arvioitavan lähi-

piiriin kuuluvia henkilöitä. (Pohjolainen 2007: 11.) 

 

Toimintatestit ovat standardoituja menetelmiä, joilla arvioidaan henkilön suoriutumista 

fyysisistä toiminnoista, esimerkiksi kävelemisestä tai kumartumisesta. Toimintatesteillä 

voidaan mitata kehon osan tai koko kehon kykyä suoriutua fyysisestä toiminnosta asian-

mukaisella tavalla. Toimintatestien tuottamaa tietoa tarvitaan ikäihmisten terveyden edis-

tämiseksi. Tunnistettaessa ne toimintakyvyn piirteet, jotka ovat merkkinä toiminnan heik-

kenemisestä, osataan kyseisiin tilanteisiin kohdistaa oikeanlaisia toimenpiteitä, jolloin 

toimintakyvyn heikkenemistä voidaan hidastaa. Myös kuntoutuksessa toimintatestit ovat 

oiva väline toimintakyvyn mittaamiseen. Niiden avulla henkilö pystyy myös itse arvioi-

maan omia toimintakyvyn muutoksia, mikä voi toimia hyvänä motivaattorina esimerkiksi 

liikunnan harrastamiseen. (Rantanen & Sakari 2013: 315.) 

 

Toimintatestien avulla pyritään saamaan mahdollisimman kattavaa tietoa fyysisen toi-

mintakyvyn muutoksista. Toimintatesteillä on mahdollista saada objektiivisempaa tietoa 

kuin kysely- ja haastattelumenetelmiä käyttämällä. Laboratoriomittauksiin verrattuna toi-

mintatestit ovat edullisempia ja yksinkertaisemmin toteutettavissa. Laboratoriomittaukset 



34 

 

fyysisen toimintakyvyn arvioinnissa ovat olleet käytössä jo melko pitkään. Ikääntyneen 

väestön toimintakykyä tällä menetelmällä ei ole kuitenkaan tutkittu kovinkaan paljoa, 

vaan mittaukset ovat kohdistuneet enemmän nuorempaan väestöön ja erityisesti urheili-

joihin. (Pohjolainen 2007: 11.) 

 

3.2.1. Kolme yleistä toimintakyvyn arviointivälinettä 

 

RAI-järjestelmä 

 

RAI-järjestelmä on kansainvälinen ikääntyneiden ihmisten hoidon tarpeen ja laadun ar-

viointijärjestelmä, joka mahdollistaa myös kustannusten arvioinnin ja seuraamisen. RAI-

lyhenne tulee englannin kielen sanoista Resident Assessment Instrument (asukkaan arvi-

ointiväline). RAI-järjestelmä pohjautuu yksilön tarpeiden monimuotoiseen järjestelmäl-

liseen arviointiin. Se muodostuu kolmesta osatekijästä, joita ovat kyselylomake, hoito-

suunnitelman apuvälinelista ja käsikirja (Finne-Soveri, Noro, Björkgren & Vähäkangas 

2006: 24). RAI soveltuu käytettäväksi osana asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelman laa-

dintaa sekä hoidon tulosten seurantaa. Järjestelmä käsittää satoja kysymyksiä, jotka muo-

dostavat kansainvälisesti testatut sekä valideiksi ja reliaabeleiksi todetut mittarit. Täten 

järjestelmä laatii mittareiden ja tunnuslukujen avulla työvälineet palvelun suunnitteluun, 

tulosten seurantaan ja henkilöstöjohtamiseen ikäihmisten koko palveluketjussa. Mittarit 

on rakennettu monista saman osa-alueen kysymyksistä. Kaikki mittarit tuottavat tietoa 

palvelujärjestelmän asiakkaiden tarpeista ja asiakasrakenteesta. (Lähdesmäki & Vorna-

nen 2014: 76–77.) 

 

RAI-järjestelmään on kehitetty omat versiot eri hoito- ja palvelumuotojen tarpeisiin. 

Niissä on kaikissa sama perusrakenne, jossa on kaikille versioille yhteinen ydin sisältäen 

kuitenkin eri versioille tyypillisiä omia erityiskysymyksiä. RAI-järjestelmää käyttämällä 

työskentely ja voimavarat fokusoidaan yksittäisen asiakkaan tarpeisiin. Näin ollen hoidon 

ja palvelujen laatu kasvaa voimavaroja tuhlaamatta. Kysymyssarjojen avulla voidaan ver-

tailla toimia niin yksilö-, organisaatio- tai aluetasoilla. RAI-järjestelmää on mahdollista 

käyttää siis apuna johtamisessa yhdessä muiden johtamisen välineiden kanssa (Finne-So-

veri ym. 2006: 24–26.) 



35 

 

RAVA-toimintakykymittari 

 

RAVA-toimintakykymittari on Suomen Kuntaliiton omistama yleisesti käytetty mittari 

ikäihmisten toimintakyvyn ja jokapäiväisen avun tarpeen arviointiin. Se arvioi toiminta-

kykyä useiden toimintojen, kuten näön, kuulon, puheen, syömisen, peseytymisen ja muis-

tin avulla. (Lähdesmäki & Vornanen 2014: 73–74.) Arvioitavia osioita on yhteensä 12 ja 

niiden arviointiasteikkojen vastausvaihtoehtomäärä on 3–8 (Voutilainen 2009: 132). Fyy-

sistä toimintakykyä määrittäviä osioita on kymmenen. Kaksi osiota määrittää muistia 

sekä psyykeä. Kotihoidon piirissä oleville ikäihmisille on lisäksi asumista kartoittava 

osio. Kaikissa osioissa on toimintoa kuvaavia vaihtoehtoja, joista hoitajan tehtävänä on 

valita parhaiten kuvaava kohta. (Kan & Pohjola 2012: 34.) 

 

Mittarin avulla ikääntyneelle lasketaan RAVA-indeksi ja RAVA-luokka, joita on mah-

dollista käyttää apuna arvioitaessa ikäihmisen toimintakykyä ja avun tarvetta. RAVA-

indeksin vaihteluväli on 1,29–4,02. Mitä pienempi indeksi on, sitä omatoimisempi ikäih-

minen on. (Lähdesmäki & Vornanen 2014: 73–74.) RAVA-arviointiin kuuluu siis ikäih-

misen tarvitseman hoivan ja hoidon kartoittaminen. Arviointi antaa viitteitä siitä, kuinka 

paljon ikäihmisen tilanne edellyttää hoitohenkilökunnan panostusta työvuoron ja vuoro-

kauden aikana. (Kan & Pohjola 2012: 34.) 

 

MMSE-testi (Mini-Mental State Examination) 

 

Kognitiivista toimintakykyä yleistasolla kuvaava MMSE-testi on Suomessa yleisesti käy-

tetty. Se sisältää monia tehtäviä, joilla arvioidaan kognition eri osa-alueita. (Voutilainen 

2009: 132–133.) Testi ei ole kuitenkaan kovin pitkä, joten se on nopea ja helppo toteuttaa. 

Tämän vuoksi se onkin oiva apuväline ensisijaiseen muistihäiriön kartoittamiseen. Testin 

lisäksi tarvitaan kuitenkin neurologisia tutkimuksia, jotta diagnoosista voidaan varmistua. 

(Kan & Pohjola 2012: 39.) 

 

MMSE-testi soveltuu seulontaan ja älyllisten muutosten kartoittamiseen. Sen avulla tar-

kastellaan ikäihmisen orientaatiota, muistamista, tarkkaavaisuutta, keskittymiskykyä ja 



36 

 

laskutaitoa. Kielellisen kyvykkyyden kartoittaminen toteutetaan nimeämisellä, toistami-

sella, kolmivaiheisen komennon noudattamisella ja lukemalla sekä kirjoittamalla. Ikään-

tyneen hahmotuskykyä kartoittaessa katsotaan, miten hyvin ikääntynyt suoriutuu jonkin 

tietyn kuvion kopioimisesta. (Kan & Pohjola 2012: 39.) 

 

MMSE-testiä käytettäessä osa-alueet pisteytetään ja laskennan avulla saadaan yleisarvio 

0–3. Pienin luku edustaa normaalia ja luvun suurentuessa viitataan eri asteiseen demen-

toitumiseen. Kokonaispistemäärän avulla tarkasteltaessa MMSE-testi on validi kognitii-

visten toimintojen heikkenemisen mittari. Kokonaispistemäärä asteikossa on 30. Tulok-

sen ollessa 24 tai huonompi, merkitsee se yleisesti kognitiivisten toimintojen heikenty-

mistä. (Voutilainen 2009: 132–133.) 

 

 

3.3. Toimintakyvyn arviointi osana palveluprosessia 

 

Ikäihmisen toimintakyvyn tukeminen on kokonaisprosessi, joka alkaa toimintakyvyn tu-

kemisen tarpeen määrittelystä edeten toimintakyvyn tukemisen suunnitteluun ja varsinai-

seen toimintakyvyn tukemiseen (ks. kuvio 4). Lopuksi on hyvä arvioida edeltäneitä vai-

heita. Prosessissa huomioidaan siis kokonaisuudessaan kaikki toiminnot ja vaiheet, jotka 

liittyvät toimintakyvyn tukemiseen. (Lähdesmäki & Vornanen 2014: 46–47.) 

 

Vanhuspalvelulaissa toimintakyvyn arvioinnista todetaan: 

 

”Palveluntarpeiden selvittämisen yhteydessä on arvioitava iäkkään henkilön toi-

mintakyky monipuolisesti ja luotettavia arviointivälineitä käyttäen. Toimintakykyä 

arvioitaessa on selvitettävä, miltä osin iäkäs henkilö pystyy suoriutumaan tavan-

omaisista elämän toiminnoista asuin- ja toimintaympäristössään, ja missä asioissa 

hän tarvitsee tukea ja apua. Arvioinnissa on otettava huomioon iäkkään henkilön 

fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky sekä hänen ympä-

ristönsä esteettömyyteen, asumisensa turvallisuuteen ja lähipalvelujensa saatavuu-

teen liittyvät tekijät.” (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä 

iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012.) 

 

 



37 

 

Ikäihmisen toimintakyvyn tukemisen tarvetta määriteltäessä ammattilainen tutustuu sy-

vällisesti asiakkaan elämäntarinaan ja nykyiseen tilanteeseen sekä arvioi ikäihmisen toi-

mintakykyä kokonaisvaltaisesti. Tämän vaiheen tavoitteena on auttaa asiakasta itseään 

sekä ammattilaista ymmärtämään sen hetkistä tilannetta toimintakyvyn osalta. Toisessa 

vaiheessa ammattilainen tai ammattilaisten joukko arvioi ikääntyneen toimintakykyä mo-

nipuolisesti tarkastellen niin fyysisen, psyykkisen kuin sosiaalisen toimintakyvyn osa-

alueet. Toimintakyvyn tukemisen tarpeen määrittely auttaa huomioimaan asiakkaan toi-

mintakykyyn liittyviä voimavaroja ja haasteita. Seuraavassa vaiheessa ammattilainen ja 

asiakas koostavat yhdessä asiakkaalle toimintakyvyn tukemista koskevan hoitosuunnitel-

man. Konkretisoidut voimavarat ja haasteet kirjataan selkeästi kaikkien toimintakyvyn 

osa-alueiden osalta hoitosuunnitelmaan. Samalla laaditaan toimintakykyyn liittyvät ta-

voitteet, valitaan toimintakyvyn tukemisen menetelmät ja kirjataan muistiin esimerkiksi 

työnjakoon liittyviä asioita. Hoitosuunnitelma mahdollistaa ammattilaiselle hyvän lähtö-

kohdan ikäihmisen toimintakyvyn tavoitteelliseen ja systemaattiseen tukemiseen. Lisäksi 

ammattilainen suunnittelee koko prosessin arviointiin liittyvät menetelmät ja arviointien 

ajankohdan. (Lähdesmäki & Vornanen 2014: 48–49.) Vanhuspalvelulakiin onkin kirjattu 

myös, että palvelusuunnitelma tulee tarkistaa viivytyksettä aina silloin, kun asiakkaan 

palvelutarpeessa havaitaan muutosta (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemi-

sesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012). On huomattava, että vaikka 

vaiheet seuraavat toisiaan, ovat ne silti aina vuorovaikutuksessa keskenään. On aivan ta-

vallista, että ammattilaisen on palattava aiempiin vaiheisiin perehtyäkseen vielä syvälli-

semmin ikääntyneen toimintakykyyn ja sen tukemiseen. (Lähdesmäki & Vornanen 2014: 

48–49.) 

 

 

 



38 

 

 

 

Kuvio 4. Ikäihmisen toimintakyvyn tukemisen prosessi (mukaillen Lähdesmäki & Vor-

nanen 2014: 48). 

 

 

Asiakkaan näkökulmasta palveluprosessi ymmärretään omaan ongelmaan ja sen hoitoon 

liittyvänä toimintojen ja palvelujen muodostamana kokonaisuutena. Perusteellisemmin 

palveluprosesseja määriteltäessä eri toimintaympäristöissä on niitä tulkittu eri tavoin, ai-

van kuten palvelun käsitettä määriteltäessäkin. Palveluprosessin voidaan kuitenkin todeta 

olevan ennen kaikkea asiakkaan ongelmakokonaisuuden vaatimien toimien muodostama 

toimintamalli, jossa toimet muodostavat ajasta, paikasta ja organisaatiosta riippumatto-

man kokonaisuuden. Palveluprosessissa ammattilaisten verkostomaisella yhteistyöllä 

sekä asiakkaan ja ammattilaisen välisellä vuorovaikutuksella on merkittävä rooli. Palve-

luprosessi toteutuksineen ei ole yhteydessä mihinkään tiettyyn organisaatioon, vaan se on 

mahdollista toteuttaa esimerkiksi niin vertikaalisessa kuin horisontaalisessa organisaa-

tiossa. Palveluprosessiajattelun juuret ovat teollisuudessa käytetyssä JOT-ajattelussa (just 

on time) sekä asiakashallintaa painottavissa toimintamalleissa. Lisäksi se perustuu sosi-



39 

 

aalipalveluissa käytettyyn asiakkaan ja ammattilaisen sopimusperusteiseen ja vuorovai-

kutusta korostavaan toimintamalliin, johon sisältyy esimerkiksi yhdessä laadittu palvelu-

suunnitelma. (Ruotsalainen 2000: 15.) 

  



40 

 

4. TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 

 

4.1. Tutkimusmenetelmä ja aineisto 

 

Tutkimuksessa käytetään kvalitatiivisia eli laadullisia tutkimusmenetelmiä, ja aineiston-

keruumenetelmäksi valittiin puolistrukturoitu teemahaastattelu. Kvalitatiivisella tutki-

muksella tavoitellaan tietyn tapahtuman tulkintaa, tietyn toiminnan ymmärtämistä tai teo-

reettisesti tarkoituksenmukaisen tulkinnan tekemistä jollekin ilmiölle. Tämän vuoksi tut-

kimukseen haastateltavilla henkilöillä on tärkeää olla kokemusta ja kattavaa tietoa tutkit-

tavasta aiheesta. (Tuomi & Sarajärvi 2018: 98.) Mahdollisimman kattavan kokemuksen 

ja tiedon varmistamiseksi tutkimuksessa haastateltiin asiantuntijatasolla työskenteleviä 

henkilöitä, jotka ovat avainasemassa ikääntyneille suunnattujen palveluiden kehittämi-

sessä kukin edustamassaan maakunnassa. Kvalitatiiviselle tutkimukselle onkin ominaista, 

että kohdejoukko on valittu tarkoituksenmukaisesti (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2009: 

164). 

 

Tyypillisesti tutkimusmenetelmät eritellään kvalitatiivisiin ja kvantitatiivisiin eli määräl-

lisiin tutkimusmenetelmiin. Ne eivät ole kuitenkaan toisiaan poissulkevia menetelmiä, 

sillä niitä molempia voidaan käyttää saman tutkimuksen aineiston analysoinnissa. (Ala-

suutari 2014: 31–32.) Kvalitatiiviselle tutkimukselle tunnusomaisia piirteitä ovat koko-

naisvaltainen tiedon hankinnan luonne ja aineiston kokoaminen luonnollisissa sekä todel-

lisissa tilanteissa. Kvalitatiiviselle tutkimukselle tyypillisesti tietoa kerätään ihmisiltä. 

Usein kvalitatiivisessa tutkimuksessa käytetään induktiivista analyysia, jossa lähtökoh-

tana on aineiston monipuolinen ja yksityiskohtainen tarkastelu. Tämän tutkimuksen kva-

litatiivista toteuttamista tukee myös se, että kvalitatiiviset metodit suosivat tutkittavien 

näkökulmien ja äänen pääsemistä esiin. (Hirsjärvi ym. 2009: 164.) 

 

Laadullinen analyysi edellyttää absoluuttisuutta. Jokainen luotettavaksi havaittu ja tutki-

mukseen kuuluvaksi katsottu yksityiskohta täytyy selvittää niin, etteivät ne ole ristirii-

dassa tulkinnan kanssa. (Alasuutari 2014: 38.) Tämän tutkimuksen tavoitteena oli saada 

esiin haastateltavien näkemykset oman maakuntansa toiminnasta nykyhetkellä ja kartoit-



41 

 

taa tulevaisuuden näkemyksiä. Tällainen tutkimus on perusteltua toteuttaa kvalitatiivi-

sena tutkimuksena, koska lähtökohtana on kuvata todellista elämää (Hirsjärvi ym. 2009: 

161.) 

 

Haastattelu on ainutkertainen tiedonkeruumenetelmä, jossa ollaan suorassa vuorovaiku-

tuksessa vastaajan kanssa. Haastattelun yhtenä merkittävimpänä etuna muihin tiedonke-

ruumenetelmiin verrattuna onkin se, että aineiston keruuta on mahdollista muotoilla jous-

tavasti tilanteen mukaan. Tähän tutkimukseen valittiin puolistrukturoitu teemahaastattelu, 

joka on strukturoidun ja avoimen haastattelun välimuoto (Hirsjärvi ym. 2009: 205, 208). 

Teemahaastattelussa nimensä mukaisesti keskitytään tiettyihin teemoihin, joista keskus-

tellaan. Puolistrukturoidulle haastattelulle ominaisesti tämän tutkimuksen haastatteluky-

symykset ja niiden järjestys ovat kaikille samat. (Hirsjärvi & Hurme 2008: 48.) Toisaalta 

teemahaastatteluun sopii myös, että kysymysten täsmällinen rakenne ja järjestys puuttu-

vat (Hirsjärvi ym. 2009: 208). Tässä tutkimuksessa haastattelukysymykset (ks. liite 2) 

olivat ennalta haastateltavilla tiedossa ja haastattelukysymysten runko ohjasi haastattelu-

tilanteen etenemistä. Tilanteen mukaan täsmällisestä haastattelurungosta oli myös mah-

dollista hieman poiketa. Kaikille haastateltaville esitettiin kuitenkin kaikki samat haastat-

telurungossa olevat kysymykset. 

 

Haastattelut toteutettiin vuoden 2017 maalis-toukokuun välisenä aikana yksilöhaastatte-

luina. Yhteensä 12 haastattelusta neljä toteutettiin henkilökohtaisena ja kahdeksan puhe-

linhaastatteluna. Kyseisellä haastateltavien määrällä katsotaan saatavan tutkimuksen kan-

nalta tarkoituksenmukainen edustus, jossa lisähaastatteluilla ei olisi saatu enää täysin uu-

sia näkökulmia aiheeseen. Henkilökohtaisten haastatteluiden ja puhelinhaastatteluiden 

väliseen jakaumaan vaikutti se, että puhelinhaastattelut olivat näissä tapauksissa aikatau-

lullisesti tai pitkän maantieteellisen etäisyyden vuoksi parempi toteuttaa. Haastateltavat 

edustavat ikäihmisten palveluiden asiantuntijoina omaa maantieteellistä aluettaan ja 

kaikki heistä ovat mukana sosiaali- ja terveysministeriön kärkihankkeessa, jossa kehite-

tään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. 

 

Haastateltavat valittiin niin, että he edustavat mahdollisimman hyvin koko Suomea ja eri-

laisia alueita, jotta tutkimuksessa saadaan vastauksia mahdollisten alueellisten erojen 



42 

 

osalta ja valtakunnallisella tasolla edustava otos. Haastateltaviin oltiin yhteydessä sekä 

puhelimitse että sähköpostitse, jotta haastattelukutsu tavoitti kaikki haastateltavat. Kaik-

kien haastateltavien oli mahdollista tutustua haastattelukysymyksiin etukäteen, jotta haas-

tatteluun sai paremmin valmistautua ja haastateltavien oli haastattelutilanteessa helpompi 

tuoda esiin kaikki heidän mielestään tarkoituksenmukainen tieto. Haastattelukysymykset 

lähetettiin sähköpostitse haastattelukutsun yhteydessä. 

 

Kaikki haastattelut nauhoitettiin litteroimista ja analyysia varten. Litteroidussa muodossa 

haastattelut käsittävät 59 tekstisivua. Haastattelut olivat kestoltaan noin 20–40 minuuttia, 

mistä suurin osa kesti noin puoli tuntia. Tutkimusaineistojen analyysi perustuu laadulli-

seen sisällönanalyysiin, jossa tutkimusmetodeina käytettiin teemoittelua. 

 

 

4.2. Tutkimusaineiston analyysi 

 

Teoreettinen viitekehys luo edellytykset sille, millainen tutkimusaineisto kerätään ja mitä 

menetelmää aineiston analyysissä käytetään. Tämän vuoksi nämä valinnat on tehtävä 

huolella. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa asiaa tai ilmiötä tarkastellaan monesta eri kul-

masta. Kvalitatiiviselle tutkimukselle ominaisesti kerätään mahdollisimman monimuo-

toiset tarkastelut mahdollistava aineisto, jotta teoreettinen viitekehys ja menetelmät tuot-

tavat mahdollisimman hyvin tietoa tutkittavasta asiasta tai ilmiöstä. (Alasuutari 2014: 83–

84.) 

 

Aineistoa on mahdollista analysoida usealla eri tavalla. Kvalitatiivista analyysia käyte-

tään tyypillisesti ymmärtämiseen tähtäävässä lähestymistavassa. Tavallisimmin kvalita-

tiivista aineistoa analysoidaan teemoittelulla, sisällönanalyysillä, tyypittelyllä, diskurssi-

analyysillä tai keskustelunanalyysillä. (Hirsjärvi ym. 2009: 224; Tuomi & Sarajärvi 2009: 

107.) 

 

Sisällönanalyysia kuvaa se, että tutkittavasta asiasta halutaan tiivistetympi versio selke-

ässä muodossa kuitenkin niin, ettei aineiston sisältämä asiasisältö ja ydin katoa. Sisäl-

lönanalyysissa kiinnitetään huomio tekstin merkityksiin. Toisin kuin esimerkiksi diskurs-

sianalyysissä, jossa taas tarkastellaan, miten merkityksiä tuotetaan tekstissä.  Laadullisen 



43 

 

sisällönanalyysin tavoitteena on lisätä informaatioarvoa, jotta pirstaleisesta aineistosta 

saadaan tarkoituksenmukaista ja selkeää tietoa luotettavien johtopäätösten tekemiseksi. 

(Tuomi & Sarajärvi 2009: 103, 108.) 

 

Käsitteellisesti sisällönanalyysin katsotaan sisältävän paitsi sisällönanalyysin piirteet niin 

myös sisällön erittelyä. Sisällön erittelyn tavoitteena on kvantitatiivisesti tuoda esiin ai-

neiston sisältöä. Sisällönanalyysista voidaan siis puhua silloin kun, analyysia jatketaan 

niin, että tekstiaineistosta laaditaan myös kvantitatiivisia tuloksia. (Tuomi & Sarajärvi 

2009: 106–107.) 

 

Tässä tutkimuksessa aineistoa analysoidaan soveltaen teemoittelua ja sisällönanalyysiä. 

Analysointitapa on tarkoituksenmukainen huomioiden esimerkiksi haastatteluissa käy-

tetty kysymysten jaottelu teemoihin. Analysoinnissa hyödynnetäänkin haastattelukysy-

mysten teemoja. Haastattelukysymyksissä teemat käsittivät palveluiden vaikuttavuuden 

ja tulevaisuuden, palvelutarpeen arvioinnin ja toimintakyvyn arvioinnin. Sisällönanalyysi 

tulkitaan tämän tutkimuksen yhteydessä laajasti sisältäen myös sisällönerittelyä. Sisäl-

lönanalyysin osalta laajempi käsitteellinen tulkinta katsotaan tässä tutkimuksessa tarkoi-

tuksenmukaiseksi, jotta aineiston analyysia voidaan viedä hieman pidemmälle ja aineis-

tosta esiin nousevat kvantitatiiviset ominaisuudet saadaan osaksi analysointia. Kvantita-

tiivista kuvailua on tämän tutkimuksen analyysissa hyödynnetty tarkastellessa, mitkä toi-

mintakyvyn mittarit ovat useimmissa maakunnissa käytössä. Pääpaino analysoinnissa on 

kuitenkin puhtaasti kvalitatiivisessa analysoinnissa. 

 

Kvalitatiivinen analyysi muodostuu kahdesta vaiheesta, joita ovat havaintojen pelkistä-

minen ja arvoituksen ratkaiseminen. Käytännössä nämä vaiheet eivät ole täysin erilliset, 

vaan kietoutuvat aina toisiinsa. Havaintojen pelkistämisen vaihe jaetaan kahteen osaan. 

Ensimmäisessä osassa aineistoa tutkitaan vain yhdestä teoreettismetodologisesta kul-

masta. Tällöin huomioidaan vain teoreettisen viitekehyksen ja tutkimuksen kysymyksen-

asettelun kannalta tarkoituksenmukaisiin asioihin, vaikka kvalitatiiviselle tutkimukselle 

onkin tyypillistä aineiston analysoiminen useasta perspektiivistä.  Havaintojen pelkistä-

misen vaiheessa tarkoitus on kuitenkin se, että aineiston erilliset niin kutsutut raakaha-

vainnot saadaan helpommin hallittavampaan muotoon. Toisessa osassa tarkoituksena on 



44 

 

yhdistää havaintoja, jolloin havaintojen määrä on entistä hallittavampi. Tämä toteutetaan 

jaottelemalla havainnot esimerkiksi havaintojoukoksi etsimällä havainnoille yhteinen 

ominaisuus, joka kattaa koko aineiston. (Alasuutari 2014: 39–40.) 

 

Toinen kvalitatiivisen analyysin vaihe muodostuu arvoituksen ratkaisemisesta. Tämän 

vaiheen tarkoituksena on, että analysoitujen johtolankojen ja saatavissa olevien vihjeiden 

pohjalta toteutetaan tutkittavan ilmiön merkitystulkinta. Tällöin nojataan aiempaan tutki-

mukseen ja kirjallisuuteen. Pelkistetyt havainnot tulkitaan johtolankoina unohtamatta 

kuitenkaan raakahavaintoja. (Alasuutari 2014: 44–46.) 

 

Toteutettaessa laadullisen aineiston analyysia kyseessä on joko induktiivinen eli aineis-

tolähtöinen sisällönanalyysi tai deduktiivinen eli teorialähtöinen sisällönanalyysi. Aineis-

tolähtöisessä sisällönanalyysissä aineisto ohjaa teoreettisen kokonaisuuden luomista. 

Päättelyn logiikka suuntaa tällöin yksittäisestä yleiseen. (Tuomi & Sarajärvi 2009: 95.) 

 

Aineistolähtöistä sisällönanalyysia voidaan tarkastella kolmena vaiheena. Ensimmäisessä 

vaiheessa aineisto redusoidaan eli pelkistetään. Toisessa vaiheessa aineisto klusteroidaan 

eli ryhmitellään. Kolmannen vaiheen tarkoituksena on abstrahointi, joka tarkoittaa teo-

reettisten käsitteiden luomista. (Tuomi & Sarajärvi 2009: 95, 107–108.) 

 

Aineistolähtöinen sisällönanalyysi kuvataan kahdeksanosaisena prosessina (ks. taulukko 

3), jonka ensimmäinen kohta on haastatteluaineiston kuunteleminen ja litterointi. Tämän 

tutkimuksen sisällönanalyysi on toteutettu tämän kahdeksanosaisen prosessin mukaan. 

Jokaisen haastattelun nauhoite kuunneltiin kertaalleen kokonaan läpi ennen litteroinnin 

aloittamista. Haastatteluaineisto litteroitiin sanasta sanaan, sillä siinä vaiheessa tutki-

musta ei haluttu jättää mitään pois, jotta litteroidun aineiston kokonaisuudesta tulisi var-

masti haastattelun mukainen ja eheä kokonaisuus. Aineiston litteroinnin jälkeen haastat-

telut luettiin läpi useampaan kertaan, jotta aineiston sisältöön pystyttiin perehtyä tarkem-

min. (Tuomi & Sarajärvi 2009: 108–109.) 

 

Aineiston pelkistäminen toteutettiin lihavoimalla ja värittämällä tekstiä eri värein, jotta 

aineistosta saatiin poimittua esille vastauksissa toistuneet pelkistetyt ilmaukset (Tuomi & 



45 

 

Sarajärvi 2009: 108–109). Aineistoa ei siis pelkistetty poistamalla tekstiä, jotta koko-

naisuus säilyi eheänä, eikä informaatiota erotettu asiayhteydestään, mikä olisi voinut joh-

taa virheellisiin tulkintoihin. Lihavoimalla ja värittämällä tekstiaineistoa saatiin kuitenkin 

ikään kuin karsittua tiiviimmäksi. 

 

Ryhmittelyvaiheessa aineistossa esiintyneet pelkistetyt ilmaukset koottiin kunkin haas-

tattelukysymyksen alle, jonka jälkeen ilmauksista etsittiin samankaltaisuuksia ja eroavai-

suuksia. Saman asian tai ilmiön kuvaamiseen käytetyt ilmaukset yhdistettiin ja muodos-

tettiin alaluokat (ks. taulukko 4). Ryhmittelyssä luodaan pohja tutkimuksen rakenteelle ja 

muodostetaan alustavia kuvauksia ilmiöstä. Alaluokkien yhdistäminen jatkui niin, että 

niistä muodostettiin yläluokkia edeten edelleen yläluokkien yhdistämiseen ja siitä abstra-

hointivaiheeseen, jossa eritellään tutkimuksen kannalta olennainen informaatio jatkaen 

teoreettisten käsitteiden ja johtopäätösten muodostamiseen. (Tuomi & Sarajärvi 2009: 

110–111.) 

 

 

  



46 

 

Taulukko 3. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin kulku (mukaillen Tuomi & Sarajärvi 

2009: 109). 

 

 

  



47 

 

Taulukko 4. Esimerkki aineistolähtöisen sisällönanalyysin toteuttamisesta. 

 

 

 



48 

 

5. TUTKIMUSTULOKSET 

 

Tämän tutkimuksen tavoitteena on ikäihmisten palveluiden asiantuntijoiden näkemysten 

kautta kartoittaa, mitkä ovat ikäihmisten palvelujen tärkeimpiä kehittämissuuntia ja miten 

palvelutarpeen arvioinneista saatavaa tietoa hyödynnetään ikäihmisten palvelujen kehit-

tämisessä. Toisena tavoitteena on selvittää, miten palvelutarpeen arviointia voidaan ke-

hittää osana palvelujen vaikuttavuuden parantamista tulevaisuudessa. Koska tässä yhtey-

dessä esiin nousevat myös kustannukselliset seikat, sivutaan niitä myös tässä tutkimuk-

sessa. Asiakkaan toimintakyvyn arviointi on tärkeä osa palvelutarpeen arviointia, joten 

tutkimuksessa selvitetään myös, millaisia toimintakyvyn arvioinnin mittareita eri maa-

kunnissa on käytössä ja kuinka niistä saatavaa tietoa hyödynnetään palvelujen kehittä-

miseksi.  Haastattelukysymyksillä haetaan vastauksia näihin teemoihin. 

 

Ikäihmisten palvelut ovat suuressa murroksessa tällä hetkellä. Palvelurakennetta ollaan 

muuttamassa niin Suomessa kuin koko Euroopan tasolla ympärivuorokautista hoitoa vä-

hentäen, kohti kotona asumisen pidentämistä erilaisin palveluin ja tukitoimin. Perustana 

tälle suuntaukselle ovat ikäihmisten määrän suhteellinen lisääntyminen muuhun väestöön 

suhteutettuna sekä kasvavien kustannuspaineiden hallinta. Samalla kun palvelurakennetta 

uudistetaan, kehitetään myös palveluiden sisältöä. 

 

 

5.1. Asiantuntijoiden näkemykset palvelujen vaikuttavuudesta ja tulevaisuudesta 

 

Kuten aiemmin todettua, sosiaali- ja terveyspalvelujen rakennetta ollaan muuttamassa 

painottuen kohti kevyempiä palveluja. Tämä teema nousee vahvasti esille haastateltavien 

vastauksissa tärkeimpiä kehittämiskohteita kysyttäessä. Yksi haastatteluissa esiin noussut 

palvelurakenteen muutokseen liittyvä näkemys korostaa ymmärrystä siitä, että ikäihmiset 

ovat heterogeeninen ryhmä, mikä näyttäytyy myös erilaisina palvelutarpeina. Tästä 

syystä kehittämisen kohteena tulisi olla niin lainsäädännöllisesti kuin ikääntyneiden nä-

kökulmasta palvelukokonaisuus. 

 

”Mun mielest se keskeisin on se, että pitäs oppia ymmärtämään, jos mietitään ke-

hittämiskohteita, että ikääntyneet ovat heterogeeninen ryhmä…” 



49 

 

”kehittämiskohteet on tosiaan palvelujärjestelmän osalta se, et saatas se rakenne 

uudistettua sillä lailla, että se kotona asuminen on keskiössä. Ja se ei tarkota, että 

sieltä kodin seinien sisäpuolelta ei pääse mihinkään, vaan että voi asua kotona ja 

käyttää ihan normaaleja palveluja” 

 

Suurimmassa osassa haastatteluista kotihoidon kehittäminen ja kuntoutus nähdään mer-

kittävimpinä kehittämiskohteina, sillä mahdollisimman pitkää kotona asumista pidetään 

tavoiteltavana. Samalla nähdään, että kotihoidon ja kuntoutuksen sekä erilaisten tukitoi-

mien monipuolistaminen ja kehittäminen mahdollistavat ympärivuorokautiseen hoitoon 

painottuneen palvelujärjestelmän keventämisen. Mahdollisimman itsenäiseen elämään 

pyrkiminen edellyttää palvelulta toimintakyvyn tukemista ja kuntoutumisen mahdollista-

mista. Eräänä kotihoitoon liittyvänä haasteena nähdään esimerkiksi se, että kotihoidon 

käynnit ovat hyvin lyhyitä. Kehittämiselle nähdäänkin tarvetta myös palveluiden sisällön 

näkökulmasta. Kotihoidon kehittämisen yhtenä ratkaisuna nähdään muun muassa digi-

taalisten apuvälineiden laajempi käyttöönotto. Hyvinvointiteknologian hyödyntäminen 

nähdään tulevaisuuden toimintana niin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilla kuin ikäih-

misillä. 

 

”hyödynnetään erilaista teknologiaa –  niinkun positiivisessa mielessä, että iäkäs 

ihminen ihan oikeesti voi kokea olonsa turvalliseks, hänen läheisensä voi kokea 

olonsa turvalliseks kun se iäkäs ihminen on siel kotona” 

 

Lisäksi esiin nousi vahvasti palvelujen integroiminen. Nykyinen palvelujärjestelmä koe-

taan hyvin pirstaleiseksi. Erityisesti tässä yhteydessä kehittämisen kohteena esiin nousee 

keskitetty neuvonta- ja palveluohjaus. Tällä hetkellä koetaan, että kriteerit palveluissa ja 

myöntämisperusteissa eivät ole yhtenäisiä. Tämän vuoksi palveluissa koetaan tarvetta yh-

tenäisille käytännöille ja mittareille. Lisäksi vastauksissa huomioitiin asiakaslähtöisyy-

den ja valinnanvapauden lisääminen, mikä luo palveluihin joustavuutta ja sitä kautta vas-

taavat paremmin asiakkaiden tosiasiallisiin palvelutarpeisiin. Ikääntyneiden arkielämän 

mielekkyyteen on kiinnitettävä huomiota ja mahdollistaa myös sosiaalisten suhteiden yl-

läpito. Asiakaslähtöisyys nähdään tärkeänä jo palvelutuottamisen muutoksen aikana. In-

formaation jakamisen katsotaan tuottavan turvallisuuden tunnetta ja luottamusta muutos-

tilanteissa. 

 



50 

 

”…räätälöity asiakaskohtainen palvelu, et mennään siihen et se asiakas on keski-

össä ja oikeesti et millä palveluilla se asiakas tulee autetuks, et se on ihan ehdoton 

kehittämiskohde” 

 

Henkilöstön osalta ikäihmisten palvelujen tärkeäksi kehittämiskohteeksi katsottiin yhteis-

työ eri ammattiryhmien ja sektorien välillä sekä erilaisten koulutusten lisääminen niin 

ammatilliseen osaamiseen kuin asenteisiin liittyen. 

 

”…kehittämiskohteissa tärkeänä nään sen moniammatillisen yhteistyön ja myöskin 

tän kolmannen sektorin kanssa.” 

 

Eräänä näkökulmana tärkeimmissä kehittämiskohdissa tuotiin esille muut kuin varsinai-

set sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Tällaisia ovat erilaiset ikääntyneiden arkea su-

juvoittavat palvelut sekä kuntien tehtäväksi jäänyt hyvinvoinnin ja terveyden edistämi-

nen. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen nähdään laajasti niin asuntotuotannon, inf-

rastruktuurin kuin liikunta- ja kulttuuripalveluiden kautta. Näistä erityisesti asuntotuotan-

non kehittäminen koetaan tärkeäksi. Ikäihmisille toivotaan uudenlaisia asumisvaihtoeh-

toja, joissa ikääntyneet voisivat asua toimintakyvyn heiketessä niin, että arki koetaan mie-

lekkäänä ja turvallisena. Tämä kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävä 

nähdään erittäin tärkeänä ennakoivuuden ja ikäihmisten itsehoitoisuuden kannalta. 

 

”yks ikäänku kehittämisalue on mun mielestä muut kuin sote-palvelut, eli ikäihmis-

ten arkea sujuvoittavat ja tämmöstä pärjäämistä helpottavat palvelut on usein ihan 

jotain muita ku näitä niin sanottuja sote-palveluita, eli ne kunnalliset lähipalvelut 

esimerkiks missä kunnossa on tiet, onko ulkoilureitit kuinka houkuttelevia, onko va-

paa-ajan palveluita, kulttuuripalveluita tarjolla, ja ihan tämmönen asuntopolitiikka 

on nyt hyvin keskeistä, että onko ikäihmisille tarjolla asumisvaihtoehtoja riittä-

västi” 

 

Suuri osa vastaajista koki vaikuttavuuden määrittelyn ikäihmisten palveluissa hyvin haas-

teelliseksi. Vastauksissa tulikin esille erilaisia näkökulmia teemaan liittyen. Useissa vas-

tauksissa ikäihmisten palveluiden vaikuttavuutta tarkasteltiin toimintakyvyn ja sen muu-

tosten sekä arkiselviytymisen kautta. Palvelut koettiin esimerkiksi vaikuttaviksi, jos niillä 

pystyttiin vaikuttamaan asiakkaan toimintakykyyn ylläpitävästi tai parantavasti ja sitä 

kautta huolehtimaan ikäihmisten osallisuudesta. Yksi esiin noussut näkökulma vaikutta-

vuuteen oli hoitotyön tulosten vertaaminen käytettyihin resursseihin. 

 



51 

 

”jos yksistään kattoo ikääntyneiden palveluita ni sillon se (vaikuttavuus) pitää liit-

tää toimintakykyyn, toimintakyvyn muutokseen, arkiselviytymiseen, arkiselviytymi-

sen muutokseen” 

 

Henkilöstön osaamisella ja työtavoilla koettiin olevan merkitystä vaikuttavuuteen. On 

huomioitava myös se, että ikääntyneet ovat heterogeeninen ryhmä, jolloin yksilölliset pal-

velut ovat vaikuttavia. Se palvelu tai hoitomuoto mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi 

toiselle. Muutama haastateltavista toi esiin sen, että vaikuttavuus voidaan nähdä eri ta-

soilla; yksilötasolla, järjestelmän tasolla tai valtakunnallisella tasolla. Ikäihmisten palve-

luissa yksilötason vaikuttavuus nähdään tärkeimpänä vaikuttavuuden tasona. Useimmat 

haastateltavat määrittelivätkin vaikuttavuuden yksilötasolla. Koska yksilöllisten palvelu-

jen tuottaminen edellyttää asiakkaan ja hänen tilanteensa tuntemista, täytyy selvittää, mil-

laisia asioita asiakkaan arkiselviytymiseen liittyy ja millaisessa ympäristössä hän elää. 

 

”kaikki se, mitä pystytään tekemään, että iäkkäällä säilyy niin sanotusti ikään säi-

lyvät taidot, he pystyvät osallistumaan ja olemaan mukana, niin se on mun mielestä 

sitä vaikuttavuutta.” 

 

Lisäksi vaikuttavuus liitettiin vanhuspalvelulain mukaiseen toimintaan, organisaation toi-

mintatapoihin ja asiakkaiden tyytyväisyyteen. Vaikuttavana nähdään se, että asiakas saa 

laadukasta palvelua oikea-aikaisesti, mikä tarkoittaa sitä, että asiakkaan palvelutarve tu-

lee täytetyksi. Palvelun vaikuttavuuden nähdään myös liittyvän asiakkaan kokemukseen. 

Esimerkkinä tuotiin esiin, että kotipalvelun vaikuttavuutta voidaan mitata ikäihmisten ko-

kemalla turvallisuuden tunteella kotioloissa. Asiakaslähtöinen toimintatapa nähdään vai-

kuttavuuteen liittyvänä tekijänä, eikä sen katsota aina riippuvan esimerkiksi yksikön hen-

kilöstömitoituksista. 

 

”henkilöstömitotukset on yks – mutta meil on siitäki näyttöö, että on todella korkeet 

mitotukset, mutta työtapa on sen kaltainen, että sillä ei saada vaikuttavaa toimintaa 

sen yksilön näkökulmasta…” 

 

Palvelujen vaikuttavuuden parantamisessa yhtenä näkökulmana esiin nousee ennaltaeh-

käisevät palvelut ja se, että perusasiat ovat ikääntyneellä kunnossa eli esimerkiksi ravit-

semus ja liikunta. Palvelujen vaikuttavuuden parantaminen nähdäänkin laajana, koko-



52 

 

naisprosessi huomioivana asiana. Ennaltaehkäiseviksi palveluiksi määriteltiin tässä yh-

teydessä kuntien vastuulla olevat hyvinvointia edistävät toimet, kuten ikäihmisille suun-

natut liikuntapuistot. Ylipäätään vaikuttavuuden parantamisessa keskeisenä ja merkittä-

vänä nähdään kuntoutumista edistävä hoitotyö. Vaikuttavuutta katsotaan voitavan paran-

taa luomalla palvelu- ja kuntoutussuunnitelmat, joissa on konkreettiset mittarit ja sään-

nöllinen asiakkaan osallistava arviointi. 

 

”puhutaan paljon niinku kovasta kuntoutuksesta, lääkinnällisestä kuntoutuksesta, 

sosiaalisesta kuntoutuksesta, geriatrisesta kuntoutuksesta, mutta se hoitamisen 

kuntouttava näkökulma on pitkälti unohtunut ja toisaalta, jos aatellaan ikäihmisten 

palvelujen vaikuttavuutta ni siellä hoitotyö on melko iso palanen esimerkiks tehos-

tetussa palveluasumisessa, laitoshoidossa ja kotihoidossa” 

 

Palveluohjaus ja -neuvonta tulee olla helposti saavutettavaa, mikä on ensimmäinen pal-

veluprosessin kulkuun vaikuttava asia, ja siten myös osaltaan vaikuttavuuteen liittyvä 

seikka. Palvelujen vaikuttavuudessa korostuu yksilöllinen ja voimavaralähtöinen palve-

lutarpeen arviointi, johon asiakas voi kykyjensä mukaan osallistua. Arvioinnin jälkeen 

palvelutarvetta tulisi myös seurata esimerkiksi mittareilla, joiden mahdollisista indikaat-

torien muutoksista nähdään esimerkiksi asiakkaan tilanteen paraneminen. Palvelujärjes-

telmän parempi mukautuminen asiakkaan tilanteeseen ja sen muutoksiin katsotaan lisä-

vään vaikuttavuutta. Toisaalta vaikuttavuutta on myös se, onko pystytty vastaamaan asi-

akkaan omiin tavoitteisiin. Erilaisten valmiiden palvelupakettien ei aina katsota olevan 

vaikuttavia, koska ne eivät huomioi tarpeeksi asiakkaan yksilöllistä tilannetta. 

 

”tää meiän järjestelmä ohjaa viel siihen, että jos sijotuksen jälkee tilanne paranee, 

ni mehän ei lähetä heikentämään tai pohtimaankaan, et sitä palvelua jotenkin vois 

keventää, vaan se asiakas on sitte semmoses tehostetus palveluasumisessa yleensä 

sitte aika pitkälti elämänsä loppuun asti.” 

 

Palvelujen vaikuttavuuden seurantaa ei vielä nähty erityisen vahvana. Usealla alueella 

vaikuttavuuden käytännön seuraamisessa mainittiin tilastot ja taloudellinen seuraaminen.  

Taloudellinen vaikuttavuusseuranta, jossa tarkastellaan mitä tuloksia tietyllä taloudelli-

sella panostuksella on saavutettavissa, nähdään perusteltuna, mutta ei riittävänä. Maakun-

tien välillä vaikuttavuuden seuraamisessa on melko paljon eroja. Vastauksista käy ilmi, 

että useissa maakunnissa painopiste vaikuttavuuden seurannassa on erilaisten mittareiden 



53 

 

tuottamat tunnusluvut ja indikaattorit. Useammassa haastattelussa tässäkin yhteydessä 

tuotiin esiin RAI-järjestelmän mittarit, joita käytetään jonkin verran myös johtamisen vä-

lineenä. Toisaalta koettiin, että tietojohtamisen työkaluja pitäisi olla enemmän ja tietojär-

jestelmiä tulisi kehittää, jotta voitaisiin paremmin seurata esimerkiksi sitä, onko kotihoi-

don kehittämisellä vaikutusta poliklinikkakäyntien tai vuodeosastojaksojen määrään. 

Johtamisen työkalujen ja tietojärjestelmien puutteellisuuden aiheuttaman tiedon hajanai-

suuden vuoksi palvelujen vaikuttavuuden seurannan ei koettu olevan kovin systemaat-

tista. Toisaalta eräässä maakunnassa tietojohtamisen mallin avulla pystytään katsomaan 

mitä muutoksia tietty interventio aiheuttaa muualla.  

 

”meillä on semmonen tietojohtamisen malli, jossa pystytään tämmösiä suoritteita 

ja toimintakykyä ja kustannuksia samanaikasesti seuraamaan” 

 

Yhtenä näkökulmana vaikuttavuuden seurantaan mainittiin muutamassa vastauksessa asi-

akkaiden kokemusten ja asiakastyytyväisyyden seuraaminen. Asiakkaiden näkemyksiä 

palveluiden vaikuttavuudesta seurataan erilaisin asiakastyytyväisyyskyselyin. Mittaroin-

nin avulla tehtävässä yksilötason vaikuttavuuden seurannassa mittarin tulee huomioida 

yksilölliset tekijät mahdollisimman hyvin. 

 

”toisille riittää se kerran vuodessa tehty asiakastyytyväisyyskysely, että se on yks 

vaikuttavuuden mittari, mutta sitten taas se, että millä tavalla sitä seurataan esi-

merkiks siinä ihan asiakastilanteessa toistuvasti, systemaattisesti, ni se onki sitten 

jo isompi kysymys” 

 

Palvelujen vaikuttavuutta seurataan myös tarkastelemalla palvelujen käyttöä, hoito- ja 

palvelusuunnitelmien toteutumista ja toimintakyvyn muutoksia. Tällaisen seurannan ko-

rostettiin edellyttävän mitattavia tavoitteita, jolloin tarvitaan toimintakyvyn muutosta ku-

vaavia tunnuslukuja. 

 

”jos ei oo tunnuslukuja ni ei sillon sitä vaikuttavuuttakaan voi mitata.” 

 

”yhden ihmisen tasolla kun tehdään niitä hoito-, palvelu- ja kuntoutussuunnitelmia 

ja niitä tarkistellaan noin puolen vuoden välein, niin katotaan se että, onko niillä 

toimilla ollu vaikutusta, ja onks se toimintakyky pysyny hyvänä vai onko se jopa 

parantunu tai heikentyny, ja sitte riippuu tietenki siitä mikä asetetaan tavotteeks” 

 



54 

 

Maakuntien keskeinen strateginen tavoite ikäihmisten palveluissa on tärkeänä kehittämis-

kohteenakin mainittu rakenteellinen muutos, jonka myötä selvästi suurin osa ikäänty-

neistä asuisi omissa kodeissaan ja ympärivuorokautisen hoidon paikkamääriä voitaisiin 

jopa vähentää ikääntyneen väestön määrän kasvusta huolimatta. Tämän strategisen ta-

voitteen saavuttamiseksi kotihoidon kehittämisen lisäksi tulevaisuudessa nähdään ikäih-

misille olevan uusia asumismuotoja, joista yhtenä esimerkkinä on niin sanotut välimuo-

toiset asumisratkaisut. Välimuotoinen asuminen tarkoittaa asumismuotoa, jossa ikäihmi-

nen voi asua ikääntyneiden tarpeisiin suunnitellussa kodissa ja ympäristössä, johon voi 

halutessaan vastaanottaa tarvitsemiaan palveluja. Välimuotoiset asumisratkaisut ovat 

yksi vaihtoehto ympärivuorokautisen hoidon tilalle. 

 

”on tehty tämmönen ihan jo strateginen linjaus siitä, että täällä on sovittu, että 

ympärivuorokautisen hoidon paikkamäärää ei lisätä huolimatta siitä, että ikäihmis-

ten määrä kasvaa aika reippaasti” 

 

Kuten palvelurakenteen muutos, niin myös palvelujen sisällön kehittäminen nähdään val-

takunnallisesti myönteisenä ja tarpeellisena asiana. Yksi tulevaisuudessa palvelujen sisäl-

löllisesti huomioitava asia on se, miten palvelujen yhtenäistäminen maakunnallisesti ja 

valtakunnan tasolla tehdään niin, että palvelut voidaan kuitenkin toteuttaa asiakkaiden 

yksilölliset tarpeet ja tilanteet huomioiden. Palvelukriteerien muodostaminen ja yhtenäis-

täminen on merkittävä tekijä, jotta palveluohjaus toimisi parhaalla mahdollisella tavalla. 

Tulevaisuuden palvelut nähdään yhtenäisten kriteerien pohjalta toteutuen tasalaatuisina 

ja vaikuttavina. Valtakunnallisella tasolla palvelujen yhtenäisyyden toteutumista ei nähdä 

kovin todennäköisenä ilman ministeriöiden vahvempaa kokonaisuuden ohjausta. Eri 

maakunnissa on hieman erilaisia näkemyksiä siitä, millaiset palvelukriteerit tulisivat olla. 

 

Ennaltaehkäisevillä ja toimintakykyä tukevilla matalankynnyksen palveluilla nähdään tu-

levaisuudessa suurempi rooli. Erityisesti ennaltaehkäisevien palveluiden tuottamisessa 

toivotaan kaikkien eri sektoreiden palveluntuottajien välisen yhteistyön palveluiden jär-

jestämisessä yhä kasvavan. Samoin asiakkaiden osallisuuden mahdollistaminen koetaan 

tärkeäksi, jotta tulevaisuudessa palvelut olisivat yhä asiakaslähtöisempiä. 

 



55 

 

Yksi tulevaisuuskuva ikäihmisten palveluissa on hyödyntää teknologian mahdollistamat 

ratkaisut yhä paremmin. Teknologian toivotaan olevan avuksi etenkin niillä alueilla, joilla 

pitkät etäisyydet tuovat omat haasteensa. Toisaalta teknologian ja digitaalisten ratkaisu-

jen hyödyntäminen koetaan erittäin tervetulleeksi myös muillakin alueilla, kuten kaupun-

kiympäristöissä. Erityisesti kotihoitoon soveltuvat teknologiset ratkaisut nousivat esiin 

useammissa haastatteluissa.  

 

”kotona asumista tukevia palveluita tulee kehittää – ja ottaa teknologia siihen 

avuksi, elikkä teknologiaa hyödyntää laaja-alasemmin ja ja tuota määrällisesti 

enemmän ku tänä päivänä.” 

 

 

5.2. Palvelutarpeen arvioinnin kehittäminen 

 

Palvelutarpeen arvioinnissa keskeisinä asioina nähdään moniammatillinen yhteistyö, asi-

akkaan osallistaminen ja yhtenäiset käytännöt sekä mittarit, joilla saadaan myös vertailu-

tietoa hyödynnettäväksi eri alueellisilla tasoilla. Vertailutiedon mahdollistavat yhtenäiset 

ja eri toimintakyvyn ulottuvuudet huomioivat mittarit nähdään hyvänä apuna palveluun 

pääsyn kriteerien luomisessa. 

 

”mä itse näkisin hyväks, että meil ois esimerkiksi kansallisesti linjattu muutamat 

mittarit, joilla saadaan laaja-alaisesti arvioitua niin kognitiivinen, fyysinen, psyyk-

kinen kuin sosiaalinen toimintakyky, jolloin me saatas myös sitten tietyllä tavalla 

just vertailutietoo ja sitä kautta asetettuu niitä kriteereitä, että millon minkäki tyyp-

pist palvelua tarvitaan, ja sillon ois mahollista sitte ehkä hyödyntää paremmin tut-

kittuu tietoo myö