Aurora van den Belt 

Kansainvälisen oikeuden keinot Ukrainan sodassa 

 

 

 

 

 

 

 
  

Vaasa 2025 

Johtamisen akateeminen yksikkö 
Julkisoikeus 

 Pro gradu -tutkielma  
Hallintotieteiden maisteriohjelma 



2 

VAASAN YLIOPISTO 
Johtamisen akateeminen yksikkö 

Tekijä: Aurora van den Belt 
Tutkielman nimi: Kansainvälisen oikeuden keinot Ukrainan sodassa  
Tutkinto: Hallintotieteiden maisteri 
Oppiaine: Julkisoikeus 
Työn ohjaaja: Niina Mäntylä 
Valmistumisvuosi: 2025 Sivumäärä: 87 

TIIVISTELMÄ: 
Tässä tutkielmassa tarkastellaan kansainvälisen oikeuden keinoja Ukrainan sodan yhteydessä, 
erityisesti painottaen Euroopan unionin ottamia pakotteita sekä kansainvälisen rikosoikeuden 
toimivalta- ja vastuukysymyksiä. Tutkimuksen tavoitteena on systematisoida ja jäsentää 
kansainvälisen oikeuden sääntöjä ja periaatteita, jotka liittyvät muun muassa valtion ja yksilön 
vastuuseen sodassa tapahtuneista kansainvälisen oikeuden vastaisista teoista. Työ keskittyy 
oikeusdogmaattiseen tarkasteluun ja pyrkii selventämään, kuinka kansainvälinen oikeus 
käsittelee ja soveltaa näitä oikeudellisia keinoja sotatilanteessa.  
 
Tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ovat pakotteet, kansainvälinen rikosoikeus ja 
toimivaltakysymykset. Kansainvälinen rikosoikeus käsittää oikeusnormit, jotka koskevat 
vakavien rikosten, kuten sotarikosten ja joukkotuhonnan seuraamuksia sekä oikeudellista 
käsittelyä kansainvälisellä tasolla. Pakotteet ovat kansainvälisesti annettuja rajoittavia 
toimenpiteitä, joita käytetään rajoittamaan valtion tai yksilön toimintaa, kun tämä rikkoo 
kansainvälistä oikeutta. Pakotteet voivat olla esimerkiksi taloudellisia tai diplomaattisia. 
Toimivallalla tarkoitetaan tässä yhteydessä kansainvälisen rikosoikeuden mahdollisuutta 
käyttää oikeudellisia keinoja yksilöiden saattamiseksi vastuuseen kansainvälisistä rikoksista. 
Toimivalta voi perustua kansalliseen tuomiovaltaan, kansainvälisiin sopimuksiin tai erityisiin 
kansainvälisiin tuomioistuimiin, kuten kansainväliseen rikostuomioistuimeen (ICC). Toimivallan 
ulottuvuus ja sen soveltaminen herättää erityisesti valtioiden välisten konfliktien yhteydessä 
kysymyksiä sen oikeudellisesta legitiimiydestä, rajoista ja mahdollisista poliittista vaikutteista.  
 
Mainittujen käsitteiden kautta tutkielmassa tarkastellaan, miten kansainvälisen oikeuden 
järjestelmä pyrkii vastaamaan Ukrainan sotaan ja mahdollisten oikeudenloukkausten 
seuraamuksiin. Käsitteiden jäsentäminen auttaa ymmärtämään kansainvälisen oikeuden 
kokonaisuutta sekä sen rajoitteita että mahdollisuuksia.  
 
Tutkimustulokset osoittavat, miten kansainvälisen oikeuden normit ja sopimukset toimivat 
käytännössä ja miten niitä on sovellettu Ukrainan sodassa sekä vastaavissa konflikteissa. 
Kansainvälinen oikeus tarjoaa useita keinoja puuttua vakaviin kansainvälisen oikeuden 
loukkauksiin, mutta niiden tehokas soveltaminen on usein poliittisesti ja institutionaalisesti 
haastavaa. Tutkimus selkiyttää kansainvälisen oikeuden keinojen oikeudellista perustaa ja 
nostaa esiin sen sekä tulkinnallisia että käytännöllisiä haasteita. Samalla se korostaa tarvetta 
vahvemmalle ja johdonmukaisemmalle kansainväliselle yhteistyölle vakavien kansainvälisen 
oikeuden rikkomusten yhteydessä.  
 

AVAINSANAT: Ukrainan sota, kansainvälinen rikosoikeus, pakotteet, kansainvälinen 
rikostuomioistuin, kansainvälinen tuomioistuin, toimivalta. 

  



3 

Sisällys 

1 Johdanto 5 

1.1 Tutkimuksen taustaa 5 

1.2 Tutkimusongelma, rajaus ja keskeiset käsitteet 7 

1.3 Tutkimusmetodi 10 

1.4 Yleistä pakotteista ja Ukrainan sodan tilanteesta 13 

2 Kansainväliset pakotteet 17 

2.1 YK:n ja EU:n asettamat pakotteet vastatoimena Ukrainan sodalle 17 

2.1.1 EU:n Venäjälle asettamat pakotteet 20 

2.1.2 Pakotteiden oikeudellinen ulottuvuus 23 

2.2 Pakotteisiin liittyvät haasteet ja riskit 24 

2.2.1 Yksilön oikeussuoja pakotteiden kansainvälisellä vaikutusalueella 26 

2.2.2 Pakotteiden täytäntöönpanon haasteet 28 

2.3 Henkilöpakotteet ja perusoikeuskytkennät 29 

2.4 No claims-säännös ja no liability-säännös 33 

2.5 Pakotteiden noudattamisen valvonta 36 

2.5.1 Kansallinen valvonta pakotteiden täytäntöönpanossa 36 

2.5.2 Pakotteiden valvonta kansainvälisellä tasolla 39 

2.5.3 Kantelut ja ennakkoratkaisupyynnöt EU-tuomioistuimelle 40 

3 Kansainvälinen rikosoikeus 42 

3.1 YK:n merkitys kansainvälisessä rikosoikeudessa 42 

3.2 Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) 45 

3.3 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) 48 

3.4 Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) 53 

3.4.1 Yksilönvastuu tuomioistuimessa 55 

3.4.2 Voittajien oikeus ja sen riskit Ukrainan sodan yhteydessä 57 

3.4.3 ICC:n toimivaltakysymykset 58 

3.5 Sotarikos ja rikokset ihmisyyttä vastaan kansainvälisessä rikosoikeudessa 60 

3.6 ICC:n pidätysmääräyksen merkitys 64 

3.7 Joukkotuhonta rikosnimikkeenä 68 



4 

4 Johtopäätökset 74 

Lähteet 79 

 

Lyhenteet 
 
EIS    Euroopan ihmisoikeussopimus  
EIT    Euroopan ihmisoikeustuomioistuin  
EU    Euroopan unioni 
EUT    Euroopan unionin tuomioistuin  
HAO    Hallinto-oikeus 
ICC    International Criminal Court  
ICJ    International Court of Justice  
IHL    International Humanitarian Law  
ILC    International Law Comission  
ICTR    International Criminal Tribunal for Rwanda 
ICTY    International Criminal Tribunal for the former Yugoslavia 
NATO     North Atlantic Treaty Organization 
OFAC    Office of Foreign Assets Control  
SEU    Euroopan unionista tehty sopimus  
SEUT    Euroopan unionin toiminnasta tehty sopimus  
YK    Yhdistyneet kansakunnat   



5 

1 Johdanto 

 

1.1 Tutkimuksen taustaa  

Venäjän 24.2.2022 aloittama suurhyökkäys Ukrainaan on yksi aikamme 

merkittävimmistä geopoliittisista kriiseistä nyky-Euroopassa. Tutkielmaa kirjoittaessa 

sota on edelleen käynnissä, mutta sen kulussa on havaittavissa muutoksia. Vaikka sodan 

pitkäaikaisten seurausten tutkiminen vie aikaa, sen vaikutukset esimerkiksi Euroopan ja 

Suomen turvallisuuspolitiikkaan ovat ilmeisiä. Yhtenä merkittävänä esimerkkinä voimme 

kuvata Suomen päätöstä liittyä Pohjois-Atlantin puolustusliittoon (NATO).1 

 

Euroopan unioni (EU) vastasi Venäjän hyökkäyssotaan asettamalla sitä vastaan 

ennennäkemättömät ja laajamittaiset pakotteet. Euroopan unionin neuvoston 

asetuksella (2024/1745) on määrätty rajoittavia toimenpiteitä Venäjää 

vastaan. 2 Yhdistyneiden kansakuntien (YK) turvallisuusneuvostolla on tärkeä rooli 

yleisesti pakotteita asettaessa. YK:n turvallisuusneuvoston antamat päätöslauselmat 

sitovat suoraan oikeudellisesti YK:n jäsenvaltioita. Turvallisuusneuvoston oikeusperusta 

asettaa pakotteita perustuu YK:n peruskirjan (SopS 1/1956) 39 ja 41 artikloihin. Sen 

päätökset sitovat jäsenvaltioita peruskirjan 25 ja 48 artiklan nojalla. EU voi lisäksi asettaa 

itsenäisesti pakotteita ilman YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntää. Kansainväliset 

pakotteet voivat vaikuttaa rajoittavasti muun muassa henkilöihin, talouteen, 

diplomaattisiin toimiin, yhteisöihin ja viisumeihin.3  

  

Pakotteiden yhtenä tavoitteena on aiheuttaa Venäjälle vakavia seurauksia aloittamansa 

hyökkäyssodan vuoksi. Tarkoituksena on heikentää Venäjän edellytyksiä jatkaa 

sodankäyntiä. Venäjän hyökkäyssodan seurauksena EU on lisännyt pakotteita myös 

 

1 Kari, 2023, s. 724. 
2 Neuvoston asetus (EU) N:o 2024/1745.  
3 Pakotteiden asettaminen perustuu YK:n peruskirjan (SopS 1/1956) VII lukuun.  



6 

Venäjää sotilaallisetsi tukeville tahoille. 4 Tällä hetkellä pakotelistalla on yli 2300 henkilöä 

ja yhteisöä. Valko-Venäjää on myös asetettu pakotteiden kohteeksi sen hallinnon 

Venäjälle osoittaman tuen vuoksi sodassa.5 

 

Sota Euroopassa vaikuttaa monella eri tapaa ja herättää laajempia kysymyksiä liittyen 

muun muassa kansainväliseen oikeuteen ja rikosoikeuteen. Kansainvälisen 

rikosoikeuden tarve on kasvanut viime vuosina, sillä valtioiden väliset sidonnaisuudet ja 

yhteistyötarpeet ovat lisääntyneet. Globalisaatio, ihmisoikeudet ja humanitaarinen 

oikeus korostavat tarvetta suojella yksilöitä valtion omalta vallankäytöltä. Sota linkittyy 

vahvasti kansainväliseen rikosoikeuteen, sillä se pyrkii asettamaan yksilöt, kuten valtion 

johtajat rikosoikeudelliseen vastuuseen. Vastuuseen asettaminen on kuitenkin 

haastavaa ja herättää kysymyksiä kansainvälisen rikosoikeuden toimivallasta ja samalla 

tehokkuudesta.6   

 

Kansainvälisen rikosoikeuden kehitys on lähtenyt siitä, että tietyistä rikoksista on 

katsottu rangaistavuuden olevan mahdollista ilman sidosta tekopaikan valtioon tai sen 

oikeuteen. Tällaista tuomiovaltaa voi käyttää tietty valtio tai erikseen asetettu 

tuomioistuin. Esimerkki tällaisesta rikostuomioistuimesta on kansainvälinen 

rikostuomioistuin (ICC), jonka tehtävänä on tuomita yksilöitä kansainvälisistä rikoksista. 

On olemassa rikoksia, jotka määritellään rankaistavaksi kansainvälisesti ja sotarikokset 

kuuluvat muun muassa näihin.7  

 

Ukrainan tilanteesta voisi nostaa tekijöitä, jotka rajoittavat kansainvälistä yhteistyötä. 

Ukraina ei ole ICC:n jäsen tai ratifioinut ICC:n perussääntöä8. Vaikka Ukrainalla ei olisi 

kansallisella tasolla mahdollisuuksia sotarikosten selvittämiseen tai ratkomiseen on 

hyökkäystekorikos Suomen rikoslaissa (39/1889) 4 § ja kansainvälisesti tunnustettu sekä 

 

4 Eurooppa-neuvosto ja Euroopan unionin neuvosto, 2024a. 
5 Neuvoston asetus (EU) N:o 2024/1745. 
6 Nuotio ja muut, 2022, s. 221 ja 230. 
7 Nuotio ja muut, 2022, s. 225–226. 
8 Rome statute of the International Criminal Court, 17 July 1998, 2187, U.N.T.S. 90, s. 6.  



7 

kriminalisoitu rikos9. Hyökkäysrikos on määritelty kansainvälisesti ICC:n perussäännössä 

(SopS 56/2002), mutta sen täytäntöönpano edellyttää tiettyjä ehtoja. YK:n 

turvallisuusneuvosto voi siirtää asian ICC:lle tai vaihtoehtoisesti valtio on ICC:n 

jäsenvaltio. 10  Hybridituomioistuimet ovat ICC:n ohella keskeinen osa kansainvälistä 

oikeutta, erityisesti vakavien kansainvälisten rikosten käsittelyssä, joissa kansalliset 

oikeusjärjestelmät kohtaavat omat rajoitteensa. Kansainvälisen oikeuden ja 

tapaoikeuden kehittyminen osoittaa, että vaikka sopimukset ja tapaoikeus täydentävät 

toisiaan, niiden väliset eroavaisuudet voivat rajoittaa kansainvälisistä oikeudellista 

yhteistyötä11. Tästä syystä tutkimustyö käsittelee keskeisesti mainitsemiani instituutioita 

ja niiden toimivaltaa, joihin perehdytään 3 luvussa tarkemmin.   

 

Tutkimuksen tarkoituksena on lisäksi selvittää miten EU:n asettamat pakotteet ja 

kansainvälisen rikosoikeuden toimivalta pyrkivät vaikuttamaan Ukrainan sotaan sekä 

asettamaan vastuulliset tahot vastuuseen. Tutkimus tarkastelee kuinka kansainvälisen 

oikeuden ja kansainvälisen rikosoikeuden oikeusjärjestelmä, ja pakotteet voivat toimia 

tehokkaina välineinä kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä. 

Tarkoituksena on systematisoida nykyistä pakotelainsäädäntöä sekä selkiyttää 

oikeudellisten instrumenttien roolia ja keskinäistä suhdetta. Lisäksi 

toimivaltakysymykset kuten toimivaltuuksien selkeyden tai epäselvyyden vaikuttavuus 

sääntelyn tehokkuuteen ovat osa tutkimusta.  

 

1.2 Tutkimusongelma, rajaus ja keskeiset käsitteet  

Tutkimuksessa on tärkeä korostaa ja rajata aihetta oikeudelliseen tarkasteluun ja jättää 

yhteiskunnallisen vaikuttavuuden näkökulma ulkopuolelle. Tarkoituksenani on tutkia 

millä kansainvälisen oikeuden keinoilla voidaan puuttua Ukrainan sotaan. 

Tutkimuskysymykseni on, mitä kansainvälisen oikeuden keinoja on otettu käyttöön 

Ukrainan sodan kohdalla EU-tasolla ja, mitä haasteita liittyy kansainvälisen oikeuden 

 

9 Hyökkäysrikos on kriminalisoitu kansainvälisesti Rooman perussäännössä (SopS 56/2002), 5 artikla.  
10 Rooman perussääntö (SopS 56/2002) 13 artikla a kohta ja 13 artikla b kohta.  
11 Grant, 2010, s. 19–20 ja s.106–107. 



8 

soveltamiseen Ukrainan sodassa. Lisäksi tarkastelen toimivaltakysymyksiä osana 

kansainvälisen rikosoikeuden analyysia keskittyen siihen, miten kansainvälisen 

rikosoikeuden toimivalta rakentuu eri tuomioistuinten ja oikeudellisten normien 

vuorovaikutuksessa. Tämänkaltainen tutkimus voi johtaa oivalluksiin siitä, miten 

monimutkaisia juridisia kysymyksiä nousee sotatilanteessa kansainvälisen oikeuden ja 

rikosoikeuden näkökulmasta. Näihin kysymyksiin sisältyvät myös vastuun 

kohdentuminen ja oikeudenmukaisuuden toteutuminen.  

 

Tutkimuksen tavoitteena on selkiyttää mahdollisia oikeudellisia ongelmakohtia ja 

haasteita tai vastavuoroisesti osoittaa millaisia oikeuden keinoja voi olla vaikuttavaa 

käyttää. On tärkeää huomioida aiheen rajoittuneisuus ajankohtaisuuden näkökulmasta, 

sillä todellisia seuraamuksia tai mahdollisuuksia voidaan arvioida vasta pidemmän ajan 

kuluttua. Tutkimustyön tulokset ja johtopäätökset eivät perustu vain olemassa olevan 

oikeuden analyysiin vaan myös oikeudellisten tulkintojen ja ratkaisujen perusteltuun 

kehittämiseen. Lainopillinen tarkastelu tuo esiin sekä vakiintuneet periaatteet että 

mahdolliset oikeudelliset epäselvyydet ja kehitystarpeet. Tutkimuksessa voidaan paitsi 

osoittaa toimivia oikeudellisia keinoja, mutta myös nostaa esiin epäkohtia, kuten 

ristiriitoja oikeudenmukaisuuden ja säädetyn lain välillä. Myös käytännön soveltamisen 

haasteiden esiin nostaminen kuuluu tähän tarkasteluun.12  

 

Työssä keskeisenä sisältönä käsitellään kansainvälisiä ja EU:n asettamia pakotteita 

vastauksena Ukrainan sotaan. Kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäminen on 

yksi YK:n turvallisuusneuvoston päätehtävistä. Turvallisuusneuvostolla on toimivalta 

asettaa pakotteita, joiden ydintarkoituksena on YK:n peruskirjan (SopS 1/1956) 1 artiklan 

mukaan ylläpitää ja tarvittaessa palauttaa kansainvälistä rauhaa sekä turvallisuutta.13 

Pakotteet sisältävät erilaisia toimenpiteitä, kuten taloudellisia rajoituksia, ja niiden 

tarkoituksena on reagoida kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden uhkiin sekä ohjata 

 

12 Niemi, 2002, s. 777–778.   
13 YK:n peruskirja (SopS 1/1956), 1 artikla.  



9 

toimijoita noudattamaan kansainvälisiä normeja14. Venäjän hyökkäyssodan seurauksena 

Venäjään on kohdistettu näitä rajoittavia toimia eli pakotteita laajamittaisesti, muttei 

YK:n turvallisuusneuvoston toimesta. Tähän liittyviä syitä tarkastellaan pääluvussa kaksi 

tarkemmin. 

 

EU on asettanut Venäjää vastaan merkittäviä ja historiallisen laajoja pakotteita. Venäjä 

on ollut EU:n suuri kauppakumppani muun muassa energiasektorilla ja EU on ollut 

riippuvainen venäläisestä kaasusta ja öljystä.15 Pakotteiden tarkoituksena on heikentää 

Venäjän taloutta ja vaikuttaa sen rahoitusmarkkinoihin. Poliittista puolta emme voi 

myöskään kokonaan poissulkea, sillä pakotteiden asettamisella lähetetään painava viesti 

Venäjälle ja koko maailmalle. Pakotteiden suoranaista tehokkuutta voidaan tarkastella 

vasta pidemmällä aikavälillä, mutta niiden ennennäkemättömästä laajuudesta voidaan 

päätellä, että niiden vaikutus voi olla merkittävä. 16  Oikeudellisesta näkökulmasta 

Venäjään kohdistettuihin pakotteisiin ja taustalla oleviin toimenpiteisiin liittyy rajoitteita 

ja haasteita, joita tarkastelen tutkimuksessa tarkemmin.  

 

Pakotelainsäädäntöön liittyy oikeudellisia haasteita. Sen tarkoituksena on tarjota yleisiä 

sääntöjä, mutta esimerkiksi yksittäisten henkilöiden listaaminen pakotelistalle herättää 

kysymyksiä lain yleisyydestä ja tasapuolisuudesta. Pakotelainsäädännön toimeenpano 

vaatii laajaa tulkintaa ja viranomaiset joutuvat jatkuvasti ratkaisemaan ja tarkentamaan 

tulkintakysymyksiä. Hallinnollisesta kuormituksesta voi aiheutua useita eri käytännön 

haasteita, kuten tehokkuuteen ja resursseihin liittyvää. Pakotelainsäädännön 

toimeenpanoon liittyy useita eri viranomaisia, mikä aiheuttaa mahdollisesti 

päällekkäisyyttä, epäselvyyksiä vastuunjaossa ja valvonnassa.17 

 

Aiheen ympärillä merkittävänä näkökulmana toimii myös kansainvälinen 

rikostuomioistuin (ICC) ja kansainvälinen tuomioistuin (ICJ), kun tarkoituksena on tutkia 

 

14 Pursiainen, 2021, s. 20–21. 
15 Rainne, 2023, s. 648–649. 
16 Pursiainen, 2022, s. 356–357 ja 362. 
17 Rainne, 2023, s. 649–652.  



10 

miten kansainvälistä oikeutta, sovelletaan ja tehdäänkö sitä johdonmukaisesti. 

Kansainvälisen oikeuden ideana ja periaatteena on toiminut se, ettei valtion hallitsijan 

valta voi olla absoluuttinen. On tärkeää, että kansainvälisellä tasolla on olemassa 

kansalaisia suojaavia normeja, jotka muodostavat perustan 

ihmisoikeuslainsäädännölle.18  

 

1.3 Tutkimusmetodi 

Työ on tutkimusmetodiltaan oikeusdogmaattinen eli lainopillinen työ, jossa keskeisessä 

asemassa on oikeusnormien systematisointi. Lainopillisessa työssä selvitetään normien 

tulkintaa ja sisältöä sekä jäsennetään niitä johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi. 

Tavoitteena on ymmärtää, miten oikeusnormit toimivat käytännössä ja miten niitä 

sovelletaan erilaisissa oikeudellisissa tilanteissa. Lainopillinen työ keskittyy uuden tiedon 

luomiseen syventämällä ymmärrystä voimassa olevasta oikeudesta sen rakenteita ja 

järjestelmällisyyttä korostaen.19 

 

Lainopillisen tutkimustyön yhtenä tavoitteena on tuottaa tuloksia, joita viranomaiset 

voivat hyödyntää tulkintatoimissaan. Käytännössä tutkimus luo perusteluja ja 

tulkintaehdotuksia lainsoveltajille systematisoiden oikeusnormeja ja niiden soveltamista. 

Oikeusdogmaattisessa tutkimuksessa nousee usein esiin myös havaintoja lainsäädännön 

puutteista, mikä voi viitata tarpeeseen muuttaa tai täydentää lainsäädäntöä. Lainoppi 

voidaan määritellä argumentaatiotieteeksi, sillä sen sisältö perustuu uskottavalle ja 

vakuuttavalle argumentaatiolle. 20  Oikeuslähdeoppi on koko oikeudellisen 

argumentoinnin perusta, sillä se määrittelee käytännössä sen mitkä lähteet ovat 

oikeudellisesti sitovia. Toisin sanoen määrittelee sen mitä voidaan käyttää esimerkiksi 

oikeudellisessa perustelussa eli argumentaatiossa.21  

 

 

18 Glasius, 2005, s. 2–3. 
19 Hirvonen, 2011, s. 21–23.  
20 Määttä, 2016, s. 148–149.  
21 Aarnio, 2006, s. 283. 



11 

Oikeuslähteiden tulkinta on keskeinen taito, joka auttaa ymmärtämään ja soveltamaan 

lainsäädäntöä tehokkaasti eri oikeuskysymyksissä. Aikaisemmin mainittujen 

oikeuslähteiden lisäksi oikeuskirjallisuudella on perinteisesti ollut merkitystä 

oikeuslähteenä. Se perustuu sen kykyyn hyödyntää muita oikeuslähteitä, kuten 

esimerkiksi lainsäädäntöä, oikeuskäytäntöä ja lainvalmisteluaineistoa. 22  Tässä työssä 

oikeuskirjallisuus tulee näkymään runsaalla artikkeleiden määrällä työn 

ajankohtaisuuden vuoksi.  

 

Lainopilliselle työlle ominaista on oikeusnormien tulkinta ja vertailu.23 Tässä työssä se 

ilmenee kansainvälisten sopimusten, oikeuskäytännön ja oikeusperiaatteiden 

analysointina sekä systematisoinnilla. Kuten aikaisemmin mainitsin, myös kriittinen 

tarkastelu kuuluu osaksi lainopillista työtä. On mahdollista, että lainsäädännössä ja 

toimivallassa esiintyy seikkoja, jotka rajoittavat esimerkiksi tässä tilanteessa pakotteiden 

asettamista tai toteutumista. Myös ICC:n ja ICJ:n toimivallassa voi ilmetä esteitä, 

haasteita tai rajoittuneisuutta. Tällöin tehtäväni on tuoda ilmi näitä puutteita. 

Oikeusdogmaattinen tutkimusmetodi tunnistaa voimassa olevia sääntöjä ja normeja, 

mutta lisäksi arvioi niiden toimivuutta ja soveltuvuutta. Näin tutkimustulokset voivat 

luoda lainopilliselle työlle ominaista käytännönarvoa.24  

 

Tutkimukseni systematisoi laajasti kansainvälisen oikeuden ja rikosoikeuden 

ulottuvuuksia Ukrainan sodan näkökulmasta. Tarkoituksena on jäsentää kansainvälisten 

pakotteiden oikeudellisia perusteita ja valvontaa sekä tarkastella YK:n 

toimivaltakysymyksiä kansainvälisessä kriisinhallinnassa. Lisäksi systematisoin 

kansainvälisen rikosoikeuden näkökulmasta, miten sotarikokset, rikokset ihmisyyttä 

vastaan ja joukkotuhonta määritellään sekä sovelletaan kansainvälisessä rikosoikeudessa. 

Pyrin selkiyttämään kansainvälisen rikostuomioistuimen merkitystä ja sen asettamien 

pidätysmääräysten vaikutusta Ukrainan sodan kontekstissa. 

 

22 Kolehmainen, 2015, s. 15–17. 
23 Aarnio, 2006, s. 237. 
24 Hirvonen, 2011, s. 24–26.  



12 

 

Työn systematisoiva luonne ei rajoitu vain eri oikeudenalojen mekanismien 

soveltamiskäytäntöjen kokoamiseen vaan keskeistä on myös käsitteiden ja 

oikeusperiaatteiden jäsentäminen 25 . Tämä mahdollistaa kansainvälisen oikeuden ja 

rikosoikeuden keskeisten periaatteiden sekä normien kokonaisvaltaisen tarkastelun. 

Lisäksi on tarkoituksenmukaista analysoida keskeisten periaatteiden ja oikeusnormien 

keskinäistä suhdetta26 . Työ luo perustan tarkastella, millaisia kehityssuuntia ja uusia 

lähestymistapoja kansainvälisessä oikeudessa ja rikosoikeudessa saattaa nousta esiin 

tulevaisuudessa.  

 

Tulen tutkimuksessani käyttämään monipuolisesti eri lähteitä. Tarkoituksena on 

ensisijaisesti keskittyä kansainväliseen oikeuteen sekä rikosoikeusten ja sääntelyyn. EU:n 

asettamat pakotteet, tulevat olemaan työn kannalta merkittävää lähdeaineistoa. 

Yhdysvaltojen roolia ja asemaa tulen mahdollisesti sivuamaan sen merkityksensä vuoksi, 

mutten perehdy siihen erikseen syvällisellä tasolla. Käsittelen myös EU:n ja YK:n välistä 

suhdetta pakotteiden osalta. 

 

Työn kannalta merkittävänä lähteenä ovat ICC:n ja ICJ:n oikeuskäytäntö tutkiessani 

kyseisten tuomioistuinten toimivaltakysymyksiä. Tämän lisäksi analysoin 

tuomioistuinten oikeusperustaa ja perussopimuksia. Käsittelen myös tuomioistuinten 

välistä suhdetta ja sitä, miten ne täydentävät toisensa toimivaltaa erityisesti sodan ja 

ihmisoikeuksien osalta. Lisäksi tarkastelen muita sotarikostuomioistuimia, kuten entisen 

Jugoslavian sotarikostuomioistuinta (ICTY), jotka ovat olleet keskeisiä kansainvälisen 

rikosoikeuden kehittymisen näkökulmasta. Tavoitteena on ymmärtää, kuinka nämä 

tuomioistuimet yhdessä vaikuttavat kansainvälisen rikosoikeuden kehitykseen ja sen 

soveltamiseen konflikteissa, kuten Ukrainan sodassa.  

 

 

 

25 Sajama, 2015, s. 2 ja 16.  
26 Kaisto, 2005, s. 352–353.  



13 

1.4 Yleistä pakotteista ja Ukrainan sodan tilanteesta 

Ensimmäiset Venäjää kohdistuvat pakotteet asetettiin vuonna 2014 Ukrainan 

itsemääräämisoikeuden loukkaamisen seurauksena.  Krimin niemimaa on ollut pitkälle 

historiassa Venäjän suurvallan kiinnostuksen kohteena muun muassa sen strategisen 

sijaintinsa vuoksi. Jo 1900-luvulta Ukraina ja Venäjä ovat kiistelleet Krimin, Sevastopolin 

ja Mustanmeren laivaston hallinnasta. Vuonna 2014 Krim oli autonominen osa Ukrainaa, 

mutta väestöstä enemmistö oli venäläisiä historiansa vuoksi.27 

 

Vaikka laajamittainen hyökkäys Venäjän toimesta Ukrainaan tapahtui 2022 helmikuussa 

on historian kulku osoittanut, että konflikti on jatkunut ja kehittynyt monin tavoin Krimin 

niemimaalla. Tässä tutkielmassa emme perehdy syvällisesti Krimin niemimaan historiaan, 

mutta mainittakoon alueen historian merkitys Ukrainan ja Venäjän välisissä jännitteissä. 

Krimin liittäminen Venäjään 2014 muutti Asovanmeren tilannetta. Ukrainalle alue on 

tärkeä, sillä sen useat satamat sijaitsevat tällä merialueella. 28  Huolestuttavana 

kehityskulkuna voidaan pitää autoritaarisen Venäjän29  laiton tapa ottaa haltuun alue 

suvereniteetilta valtiolta uhaten kansainvälistä oikeutta. Tähän länsi vastasi 

laajamittaisilla pakotteilla, joiden tavoitteena on muun muassa pysäyttää Venäjän toimet 

Ukrainassa30.  

 

Pakotteiden käytön historia ulottuu kauas ennen toista maailmansotaa, mutta niiden 

käyttö kansainvälisissä suhteissa yleistyi merkittävästi sodan jälkeisinä vuosikymmeninä, 

erityisesti kylmän sodan aikana. Tällöin pakotteet nousivat keskeiseksi työkaluksi, kun 

suurvallat pyrkivät vaikuttamaan toistensa politiikkaan ja heikentämään toistensa 

alueellisesti merkittäviä etuja. Pakotteita käytettiin sotilaallisten toimien 

täydentämiseksi tai niiden estämiseksi. Erityisesti Yhdysvallat otti usein kansainvälisesti 

 

27 Lundstedt ja muut, 2016, s. 445–448.  
28 Lundstedt ja muut, 2016, s. 445–446.  
29  Venäjää on kuvattu autoritaariseksi valtioksi esimerkiksi useiden maiden ulkoministeriöiden ja 
kansanedustajien toimesta. Tällä viitataan Venäjän federaation hallinnon piirteisiin, kuten vallan 
keskittämiseen, sananvapauden rajoittamiseen sekä opposition tukahduttamiseen.  
30 Ks. Neuvoston asetus (EU) N:o 269/2014. 



14 

isoa roolia, käyttäen taloudellista painostusta saavuttaakseen strategisia tavoitteita 

ilman suoraa sotilaallista väliintuloa. Esimerkiksi 1956 Yhdysvallat painosti Ranskaa ja 

Britanniaa vetämään joukkonsa pois Suezin alueelta, ja 1960-luvun alussa Yhdysvallat sai 

Egyptin lopettamaan kapinallisten tukemisen Jemenissä ja Japanissa. Pakotteiden 

tarkoituksena oli usein estää alueelliset konfliktit, estää valtioita hankkimasta alueita tai 

keskeyttää sotilaalliset toimet.31 

 

Nykyään pakotteet ovat vakiintunut ulkopolitiikan väline, joiden keskeiset periaatteet 

pätevät asiayhteydestä riippumatta. Uhka pakotteista on usein tehokkaampi kuin niiden 

määrääminen. Pakotteiden tehokkuus voidaan arvioida niiden tavoitteiden perusteella, 

jotka voivat sisältää esimerkiksi viestin lähettämisen, toiminnan rajoittamisen tai 

pakottaminen käyttäytymisen muuttamiseen. Pakotteet ovat tehokkaampia, mitä 

useampi valtio osallistuu niiden toteuttamiseen. Pakotteet toimivat usein pitkän ajan 

kuluessa, ja niiden vaikutukset ovat kumulatiivisia.32 Toisaalta pakotteet vaativat myös 

jatkuvaa tarkastelua ja mahdollisia lisätoimia, jotta niiden vaikuttavuus säilyy33.  

 

YK:n turvallisuusneuvostolla on valta määrätä peruskirjan (SopS 1/1956) VII luvun nojalla 

pakotteista, jotka ovat sitovia kaikille jäsenvaltioille. Pakotteiden täytäntöönpano taas 

tapahtuu jäsenvaltioiden toimesta. 34 1990-luvulla YK:n turvallisuusneuvosto asetti 

kattavia talouspakotteita Irakia vastaan vastatoimena maan hyökkäykseen ja 

miehitykseen Kuwaitissa. Pakotteet sisälsivät muun muassa öljynvientikiellon ja 

rajoituksia humanitaariselle tavarantoimitukselle. Pakotteiden tarkoituksena oli 

painostaa Irakin hallintoa vetäytymään Kuwaitista. Pakotteiden pitkäaikaiset seuraukset 

aiheuttivat kuitenkin laajaa kansainvälistä keskustelua niiden tehokkuudesta ja 

epäinhimillisistä seurauksista. 1990-luvun jälkeen onkin panostettu täsmäpakotteiden 

asettamiseen laajojen pakotteiden sijaan. Täsmäpakotteilla pyritään kohdentamaan 

pakotteet tarkemmin, jolloin vältytään laajamittaiselta haitalta sivullisia kohtaan. 

 

31 Hufbauer ja muut, 2007, s. 9–11. 
32 Shagina, 2022, s. 3.  
33 Pursiainen, 2022, s. 362. 
34 Rosas, 2010, II Yleinen osa, luku 5. Perus- ja ihmisoikeudet EU-oikeudessa.  



15 

Täsmäpakotteissa on kuitenkin omat oikeudelliset ongelmansa. Esimerkiksi 

henkilöpakotteilla, jotka ovat täsmäpakotteiden yksi muoto voidaan puuttua yksilön 

perusoikeuksiin voimakkaasti.35  

 

Perusoikeuksiin puuttumisen tulee olla korkean kynnyksen takana, sillä ne ovat 

oikeusvaltion ja demokraattisen yhteiskunnan perusta36. Euroopan ihmisoikeussopimus 

(EIS) ja Euroopan unionin perusoikeuskirja määrittelevät perusoikeuksien rajoituksen 

tietyin oikeudellisin perustein. Perusoikeuksia rajoittaessa tärkeänä oikeusperiaatteena 

on suhteellisuusperiaate, josta on säädetty erikseen esimerkiksi Euroopan unionin 

perusoikeuskirjan 52 artiklassa. Henkilöpakotteita asettaessa tulee perustella sen tarve 

huolellisesti ja ottaa huomioon pakotteiden oikeasuhtaisuus37.   

 

Pakotteiden tarkoituksena ei ole toimia rangaistusmuotona vaan ohjata kohdevaltiota tai 

yksilöitä muuttamaan käyttäytymistään kansainvälisten normien mukaiseksi38 . Vaikka 

pakotteiden tarkoituksena on ensisijaisesti ohjata ja vaikuttaa toimijoiden poliittiseen 

käyttäytymiseen ne voivat käytännöntasolla saada rangaistusmaisen luonteen. 

Historiassa pakotteet ovat aiheuttaneet muun muassa pitkäaikaista haittaa kohdevaltion 

väestölle tai heikentävät maan taloudellisia ja sosiaalisia rakenteita. Esimerkiksi laajat 

talouspakotteet voivat aiheuttaa tällaista rangaistuksentuntua esimerkiksi kohdemaan 

siviiliväestössä. 39  Ottaen huomioon pakotteiden luonteen ja lähettäjämaiden halun 

vaikuttaa kohdevaltion taloudelliseen kykyyn jatkaa sotaa on väistämätöntä, että haittaa 

aiheutuu myös siviiliväestölle. Tämän vuoksi täsmäpakotteiden kehitykseen 

panostaminen ja pakotteiden uudelleen tarkastelulle on tärkeää, jotta pakotteet pysyvät 

tehokkaina ja oikeudenmukaisina välineinä. Pakotteiden vaikutukset ovat 

yhteiskunnallisia, mutta niiden oikeutus on oikeudellista. Oikeudellisesta näkökulmasta 

on tärkeää punnita täyttävätkö pakotteet suhteellisuuden ja tarkoituksenmukaisuuden 

 

35 Björklund, 2002. s. X-5 ja s. 82–83 ja Rainne, 2023. s. 649.  
36 Viljanen, 2010, II Yleinen osa, luku 3. Perusoikeuksien rajoittaminen. 
37 Rainne, 2023, s. 651. 
38 Pursiainen, 2021. s. 54–55.  
39 Björklund, 2002. s.84–86. 



16 

periaatteet. Olisi myös tärkeää arvioida noudatetaanko pakotteita määrätessä 

asianmukaisia menettelyjä muun muassa perus- ja ihmisoikeudet huomioiden.  

 



17 

2 Kansainväliset pakotteet 

Tarkastellessa kansainvälisen oikeuden keinoja puuttua Ukrainan sotaan, EU-oikeus 

nousee esiin, vaikka se ei ole perinteistä kansainvälistä oikeutta. EU:n pakotteet ovat osa 

kansainvälisen oikeuden toimeenpanoa. 40  Erilaiset pakotteet ovat keino puolustaa 

kansainvälisen oikeuden periaatteita, kuten YK:n peruskirjan mukaisia perusoikeuksia41.  

 

2.1 YK:n ja EU:n asettamat pakotteet vastatoimena Ukrainan sodalle  

Euroopan unionin pakotteet perustuvat EU:n neuvoston yhteiseen ulko- ja 

turvallisuuspolitiikan osana tehtyihin päätöksiin. Euroopan neuvoston valtuuttamana 

Euroopan komissio on taho, joka antaa asetuksia, jotka ovat suoraan sovellettavissa 

sellaisinaan. Suoraan sovellettavana se merkitsee sitä, että asetukset synnyttävät 

yksityisille toimijoille jäsenvaltioissa tiettyjä velvoitteita. EU:n pakotteet annetaan 

tapauskohtaisesti ja ne voivat sisältää esimerkiksi vienti- ja tuontirajoituksia, 

investointikieltoja sekä rajoituksia finanssi- ja palvelualoilla. Tyypillisesti pakotteet 

ilmoitetaan pakotelistoina, joihin on lueteltu pakotteiden alla olevat henkilöt sekä 

yhteisöt.42  

 

EU:n pakotteita Venäjää vastaan Ukrainan sodan tilanteessa sovelletaan EU:n neuvoston 

asetuksen N:o 833/2014 13 artiklan mukaisesti: 

a) unionin alueella 

b) jäsenvaltion lainkäyttövallan alaisessa ilma-aluksessa tai aluksessa; 

c) unionin alueella tai muualla olevaan jäsenvaltion kansalaiseen 

 

40 Esim. Neuvoston asetus (EU) N:o 269/2014, sisältävät määräyksiä, jotka liittyvät kansainvälisen oikeuden 
periaatteiden puolustamiseen. Lisäksi Euroopan unionin perustamissopimus SEU 21 artikla, joka säätää 
EU:n yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. EU on sitoutunut noudattamaan YK:n sääntöjä ja toimia, 
jotka ovat osa kansainväistä oikeutta.  
41 YK:n peruskirja (SopS 1/1956) 39 artikla ja 41 artikla.  
42 Pursiainen, 2021, s. 24. 



18 

d) unionin alueella tai sen ulkopuolella olevaan oikeushenkilöön, yhteisöön tai 

elimeen, joka on perustettu tai muodostettu jäsenvaltion lainsäädännön 

mukaisesti; 

e) oikeushenkilöön, yhteisöön tai muuhun elimeen, jonka harjoittama liiketoiminta 

tapahtuu kokonaan tai osittain unionin alueella.43 

 

Pakotteita kutsutaan myös virallisesti rajoittaviksi toimenpiteiksi 44 , mutta tässä 

tutkimuksessa käytetään lähtökohtaisesti pakotetermiä. YK:n turvallisuusneuvosto voi 

asettaa pakotteita YK:n peruskirjan 39 ja 41 artiklojen nojalla, ja sen päätökset sitovat 

jäsenvaltioita peruskirjan 25 ja 48 artiklan nojalla. EU:n jäsenmaana Suomen on myös 

toimeenpantava EU:n pakotteet. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 29 

artiklan mukaan Euroopan unionin neuvosto voi asettaa pakotteita EU:n ulkopuolisia 

valtioita ja henkilöitä vastaan. EU:n toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 215 artiklan 

mukaan neuvosto päättää pakotteiden sisällöstä ja voi velvoittaa EU:n jäsenmaat 

noudattamaan niitä. 

 

Yhdistyneiden kansakuntien (YK) ydintehtävä on ylläpitää kansainvälistä rauhaa ja 

turvallisuutta. YK:n turvallisuusneuvosto on toimielin, joka ensisijaisesti vastaa 

kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä YK:n peruskirjan nojalla. 45 

Turvallisuusneuvoston lisäksi valtioilla voi olla yksipuolisia pakotejärjestelmiä, kuten 

Yhdysvalloilla on. YK:n ja EU:n pakotteet linkittyvät toisiinsa siten, että EU toimii YK:n 

turvallisuusneuvoston hyväksymien pakotteiden toimeenpanijana Euroopan unionin 

alueella.46  

 

YK:n turvallisuusneuvosto koostuu 15 jäsenvaltiosta, joista viisi on pysyviä 

perustajajäseniä. Pysyviin jäseniin kuuluu Iso-Britannia, Kiina, Ranska, Venäjä ja 

Yhdysvallat. Näillä viidellä ydinjäsenellä on oikeudellisesti perusteltu veto-oikeus, jonka 

 

43 Neuvoston asetus (EY) N:o 833/2014, 13 artikla. 
44 Ks. Pursiainen, 2021 s. 23 ja Eurooppa-neuvosto ja Euroopan unionin neuvosto, 2024a. 
45 YK:n peruskirjan (SopS 1/1956), 1 ja 24 artikla kohta 1. 
46 Pursiainen, 2021, s. 22–23.  



19 

avulla valtiot voivat rajoittaa päätöksentekoa.47 Veto-oikeus on saanut kritiikkiä, sillä se 

antaa pysyville turvallisuusneuvoston jäsenille mahdollisuuden toimia peruskirjan 

vastaisesti ja näin ollen vaikuttaa sen tehokkuuteen 48 . Venäjän pysyvä jäsenyys on 

rakenteellinen ongelma, koska se rajoittaa YK:n toimivaltaa ja kykyä toimia tehokkaasti 

Ukrainan sodan yhteydessä. Venäjä on käyttänyt veto-oikeuttaan estääkseen 

päätöslauselmia, jotka tuomitsivat sen toimet tai asettaisi lisätoimenpiteitä sen 

pysäyttämiseksi. On myös muita YK:n jäsenmaita, joiden näkemykset saattavat yhtyä 

Venäjän kantaan, mutta ilman täydellistä yksimielisyyttä tai perustajajäsenten kaikkien 

kantojen tiedostamista ei voida varmistaa päätösten täyttä hyväksyntää. Voidaan 

kuitenkin todeta, että YK:n toiminta ei näin ollen ole riippumatonta, sillä 

turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten erityisasema voi estää YK:n vaikuttamistoimet, 

vaikka sen oma toiminta rikkoisi YK:n peruskirjan tärkeitä periaatteita. Tällainen 

järjestelmä on ristiriitainen ja voi täten heikentää kansainvälisen oikeusjärjestyksen 

uskottavuutta.  

 

YK:n turvallisuusneuvostossa on käsitelty Ukrainan sotaan liittyviä asioita, mutta 

yksimielisyyden puuttuessa perustajajäsenten keskuudessa turvallisuusneuvosto ei voi 

tehokkaasti asettaa vastatoimia esimerkiksi Venäjää vastaan49. Tämän seurauksena YK:n 

turvallisuusneuvosto on siirtänyt asian käsiteltäväksi YK:n yleiskokoukseen 

turvallisuusneuvoston päätöslauselman S/RES/2623 (2022) perusteella. YK:n 

yleiskokouksessa ei voida kuitenkaan asettaa pakotteita Venäjää vastaan Ukrainan sodan 

tilanteessa, sillä se ei omaa siihen tarvittavaa toimivaltaa 50 . YK:n yleiskokouksessa 

voidaan poliittisesta näkökulmasta pyrkiä vaikuttamaan Venäjää vastaan ja esimerkiksi 

tuomitsemalla hyökkäyssodan.  

 

 

 

47 YK:n peruskirja (SopS 1/1956), 23 artikla ja 27 artikla kohta 3.  
48 Hakapää, 2007, s. 1077–1079. 
49 Ks. YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma S/RES/2166 hyväksytty 21.7.2014. Lisäksi 
päätöslauselmaehdotukset S/2014/189 ja S/2015/562.  
50 YK:n peruskirja (SopS 1/1956) erityisesti 39 artikla ja 41 artikla määrittelee YK:n turvallisuusneuvostolle 
pakotteiden asettamiseen liittyvän toimivallan, jonka jäsenmaat ovat ratifioineet.   



20 

 

2.1.1 EU:n Venäjälle asettamat pakotteet 

EU on toiminut itsenäisesti ja asettanut laajoja pakotteita Venäjää vastaan vastauksena 

sen laittomiin toimiin Ukrainassa. Venäjään on kohdistettu EU:n neuvoston toimesta viisi 

eri pakotejärjestelmää, joihin perehdytään tässä perusteellisemmin. Jokaisella 

pakotejärjestelmällä on oma tarkoituksena ja perusteensa. EU:n neuvoston päätöksen 

mukaisesti 1.8.2014 alkaen on otettu käyttöön rajoittavia toimenpiteitä Ukrainan 

tilanteen vakautta horjuttavien Venäjän toimien johdosta. Toimenpiteet perustuvat 

neuvoston päätökseen 2014/145/YUTP ja EU:n neuvoston asetukseen N:o 833/2014. 

Tämä rajoittava toimi perustui muun muassa Venäjän toimiin Krimin niemimaalla ja sen 

laittomaan liittämiseen osaksi Venäjää vuonna 2014. Nämä pakotteet pitivät sisällään 

taloudellisia ja kaupallisia rajoituksia, rahoitustoimien rajoittaminen, matkustuskielto ja 

varojen jäädyttäminen. Pakotteiden tarkoituksena oli painostaa Venäjää muuttamaan 

politiikkaansa Ukrainan suhteen ja olemaan puuttumatta Ukrainan sisäisiin asioihin. 

Tämä pakotejärjestelmä on edelleen voimassa oleva muutoksineen.  

 

Rajoitukset olivat kuitenkin suhteellisen maltillisia 2014, eivätkä ne esimerkiksi estäneet 

kaupankäyntiä Venäjän kanssa samalla tavalla kuin tällä vuosikymmenellä. Suomalaiset 

ja muut eurooppalaiset yhtiöt pystyivät edelleen harjoittamaan liiketoimintaa Venäjän 

ja venäläisten yhtiöiden kanssa vielä 2014 laittoman liittämisen jälkeen. EU:n huomio 

siirtyi osin muihin geopoliittisiin haasteisiin ja kysymyksiin.51 

 

Toinen pakotejärjestelmä koskee Ukrainan alueellista koskemattomuutta, 

suvereniteettia ja itsenäisyyttä uhkaavista tai heikentävistä toimista vastuullisiin 

henkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvia rajoittavia toimenpiteitä. Pakotteet perustuvat 

2014/145/YUTP päätökseen ja EU:n neuvoston asetukseen N:o 269/2014 niihin 

myöhemmin tehtyine muutoksineen. Tässä pakotejärjestelmässä on kyse henkilö- ja 

yhteisöpakotteista, johon sisältyy esimerkiksi varojen jäädyttäminen ja 

 

51 Pursiainen, 2022, s. 356–358.  



21 

matkustusrajoitteet. Pakotelistalle on eritelty henkilöiden nimet, mahdolliset 

syntymäajat ja perusteet.  

 

Kolmannen pakotejärjestelmän perusteena on Krimin ja Sevastopolin alueiden laiton 

liittäminen Venäjään, ja se kohdistuu erityisesti näihin alueisiin. Pakotteisiin sisältyy 

muun muassa vienti-, tuonti- ja investointirajoituksia. Nämä pakotteet perustuvat EU:n 

neuvoston päätökseen 2014/386/YUTP ja asetukseen N:o 692/2014. Neuvoston 

asetuksen N:o 692/2014 2 artiklan mukaisesti kielletään Krimiltä tai Sevastopolista 

peräisin olevien tavaroiden tuonti Euroopan unioniin sekä tavaroiden tuontiin liittyvän 

rahoituksen, rahoitustuen tai vakuutusten myöntäminen suoraan tai välillisesti. 

Vientirajoituksia on muun muassa infrastruktuuri-, energia- ja luonnonvarasektorien 

keskeisissä laitteissa ja teknologiassa. Lisäksi näihin liittyvä tekninen apu, rahoitus tai 

palvelut ovat kiellettyjä viennin näkökulmasta. Matkailuala ja siihen liittyvät palvelut, 

mukaan lukein risteilysatamakäynnit tietyissä satamissa kuuluu myös vientirajoitteisiin. 

Neuvoston asteuksen N:o 692/2014 investointirajoitteisiin kuuluu Krimin ja Sevastopolin 

alueella sijaitsevat yritykset tai niihin liittyvien sijoituspalveluiden tarjoaminen.  

 

Yllä mainitun pakotejärjestelmän lisäksi on otettu käyttöön uusi aluepakotejärjestelmä, 

joka koskee Ukrainan Donetskin, Hersonin, Luhanskin ja Zaporižžjan alueita. 

Pakotejärjestelmä perustuu neuvoston päätökseen 2022/266/YUTP ja asetukseen (EU) 

2022/263. Pakotteet pitävät sisällään samat vienti- tuonti- ja investointirajoitukset, mitkä 

mainittu asetuksessa N:o 692/2014. Rajoittavat toimenpiteet perustuvat Venäjän 

federaation suorittaman tiettyjen Ukrainan alueiden, jotka eivät ole hallituksen valvomia, 

laittoman tunnustamisen, miehittämisen tai liittämisen johdosta.  

 

Aluepakotejärjestelmä 52  on pakotteiden muoto, jossa pakotteet kohdistetaan 

maantieteellisiin alueisiin. Esimerkiksi alueiden laittoman liittämisen seurauksena yllä 

olevia pakotteita on asetettu koskemaan juuri tällaisia alueita. Pakotteiden alla olevia 

 

52  Aluepakotejärjestelmä on ulkoministeriön käyttämä termi maantieteellisesti asetetuista pakotteista. 
Lähde: Suomen ulkoministeriö, ”Venäjä: pakotteet”, 2025. 



22 

alueita on muun muassa Ukrainan Donetskin, Hersonin, Luhanskin ja Zaporižžjan alueet. 

Lisäksi Krimin ja Sevastopolin alueet ovat aluepakotejärjestelmän alla. Venäjä ei 

esimerkiksi itsessään ole valtaajana aluepakotteiden alla vaan aluepakotejärjestelmä 

kohdentuu juuri maantieteellisiin alueisiin, jotka ovat tämän laittoman liittämisen 

kohteena.53 

 

Viides pakotejärjestelmä koskee Venäjän sisäistä tilannetta. Neuvoston päätöksen 

2024/1484/YUTP ja asetuksen (EU) 2024/1485 mukaisesti EU voi asettaa pakotteita 

venäläisille yksityishenkilöille ja yhteisöille, joiden katsotaan vakavasti loukanneen 

ihmisoikeuksia Venäjällä. Tämä uusi pakotejärjestelmä mahdollistaa pakotteet tahoille, 

jotka tukahduttavat kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiaa Venäjällä tai vaarantavat 

vakavasti oikeusvaltion ja demokratian. Luonnollisiin henkilöihin kohdistetaan 

maahantulo- ja kauttakulkukieltoja EU:n alueella. Lisäksi yhteisöjen ja henkilöiden varat 

sekä taloudelliset resurssit voidaan jäädyttää.  

 

EU päätti 8.10.2024 perustaa uuden Venäjän epävakauttavien toimien johdosta 

perustetun pakotejärjestelmän. Rajoittavat toimet eli pakotteet perustuvat neuvoston 

päätökseen 2024/2643/YUTP ja asetukseen (EU) 2024/2642. Pakotejärjestelmän avulla 

voidaan asettaa pakotteita sellaisille yhteisöille, luonnollisille henkilöille ja elimille, jotka 

ovat vastuussa Venäjän hallituksen toimista tai tukemisesta, jotka heikentävät tai 

uhkaavat Euroopan unionin perusarvoja, turvallisuutta, itsenäisyyttä, koskemattomuutta 

tai suvereniteettia. Pakotejärjestelmän piiriin kuuluu myös Venäjän aiheuttama uhka tai 

heikennys kolmansiin maihin ei ainoastaan EU:n alueisiin. Tässäkin pakotejärjestelmässä 

voidaan kohdentaa maahantulo- tai kauttakulkukieltoja luonnollisiin henkilöihin. Lisäksi 

heidän varojansa ja taloudellisia resursseja voidaan jäädyttää. Välilliset toimet ovat myös 

kieltolistalla tässä järjestelmässä.  

 

 

53  Neuvoston asetukset N:o 692/2014 ja N:o 2022/263 pitävät sisällään Venäjän valtaamat alueet 
Ukrainassa ja ovat osa niin sanottua aluepakotejärjestelmää.   



23 

Viimeisimmät pakotteet Euroopan unionin on ottanut käyttöön helmikuussa vuonna 

2025. Nämä toimenpiteet sisältyvät pääasiassa neuvoston asetukseen (EU) 2025/395 ja 

neuvoston päätökseen 2025/394/YUTP. Uudet pakotteet sisältävät muun muassa 

listauksen aluksista, jotka tunnetaan osana Venäjän varjolaivastoa. Tarkoituksena on 

estää Venäjän varjolaivastojen EU:n satamiin pääsy. Lisäksi tuonti- ja vientikiellon piiriin 

lisättiin tuotteita esimerkiksi muokkaamattoman alumiinin tuontikielto Venäjältä. 

 

Julkisessa keskustelussa on paljon ollut puhetta Euroopan yhtenäisyyden tärkeydestä 

Ukrainan sodan tilanteessa ja perustellusti54 . Kuten voimme uusista ja tiukentuvista 

pakotejärjestelmistä todeta EU:lla on ollut yhtenäinen halu ja kyky toimia koordinoidusti 

Ukrainan sodan tilanteessa. Pakotejärjestelmiä on tarkistettu ja tarvittaessa tiukennettu. 

EU:n pakotejärjestelmien perusteella voimme todeta, että tiukennukset ovat 

kohdistuneet useimmiten laajempiin vienti- ja investointirajoituksiin, henkilöitä sekä 

yhteisöjä on lisätty pakotelistalle ja pakotteet laajennetaan koskemaan uusia Venäjän 

miehittämiä alueita. Lisäksi uusissa pakotteissa on asetettu rajoituksia tahoille, jotka ovat 

vastuussa ihmisoikeusloukkauksista myös Venäjän valtion rajojen sisällä.  

  

2.1.2 Pakotteiden oikeudellinen ulottuvuus  

Yhdysvaltojen pakotteet eivät ole oikeudellisesti sovellettavia esimerkiksi Euroopassa, 

mutta niiden vaikutus ulottuu laajalle muun muassa rahoitusjärjestelmien kautta. 

Suomessa Helsingin käräjäoikeudessa L18/48677 on käsitelty mielenkiintoista tapausta 

venäläisen liikemiehen Boris Rotenbergin osalta. Boris Rotenberg joutui Yhdysvaltojen 

talouspakotteiden kohteeksi vuonna 2014 Venäjän Krimin miehityksen johdosta. 

Yhdysvaltojen Office of Foreign Assets (OFAC) katsoi, että Vladimir Putinin sisäpiiriläiset, 

kuten Boris Rotenberg olivat tukeneet Krimin valtausta.55 

 

 

54 Ks. Rainne, 2022, ja myös Pursiainen, 2022, s. 357–359. 
55 U.S. Department of the Treasury, 20.3.2014.  



24 

Rotenbergin tapaus tuo hyvin esille Yhdysvaltojen talouspakotteiden vaikutuksen 

välillisesti suomalaisessakin tuomioistuimessa. Tapauksessa oli kyse siitä, että 

suomalaiset pankit kieltäytyivät tarjoamasta maksujenvälitystä, vedoten 

liiketoiminnallisiin riskeihin. Vaikka Yhdysvaltojen ja heidän valtionvaranministeriönsä 

alla oleva OFAC asettamat talouspakkoteet eivät ole juridisesti sitovia Suomessa 

toimiville rahoituslaitoksille, ne voivat liiketoiminnallisista syistä katsoa tarpeelliseksi 

noudattaa niitä. Mikäli rahoituslaitokset eivät OFAC:n pakotelistauksia noudattaisi, on 

niillä riski menettää pääsy Yhdysvaltain rahoitusmarkkinoille, joka taas voi aiheuttaa 

merkittäviä taloudellisia ja operatiivisia haittoja. Riski Yhdysvaltojen 

rahoitusmarkkinoiden ulkopuolelle jääminen oli käräjäoikeuden mukaan niin merkittävä 

liiketaloudellinen riski, että se oikeutti pankkien kieltäytymisen palveluiden 

tarjoamisesta.56  

 

Käräjäoikeudessa L18/48677 tuomiota on analysoitu Lempiäisen ja Soirilan (2022) 

artikkelissa, jossa nostetaan esille Yhdysvaltojen dollarin asema ja vaikutus 

luottolaitoksiin maailmanlaajuisesti. Lisäksi merkittävänä seikkana nousi esiin yksilön 

oikeusturvaan liittyvät kysymykset. Vaikka Suomessa lainsäädäntö huomioi 

omaisuudensuojan, OFAC:n pakotteiden noudattaminen voi johtaa siihen, että henkilö 

menettää oikeutensa pankkipalveluihin ja muihin peruspalveluihin, eikä hänellä ole 

käytännössä keinoja puolustaa itseään suomalaisessa tai EU:n oikeusjärjestelmässä. 

Tämä luo tilanteen, jossa yksilön oikeudet voivat jäädä riippumaan ulkomaisten 

toimijoiden päätöksistä ilman riittävää oikeussuojan turvaa.57 

 

2.2 Pakotteisiin liittyvät haasteet ja riskit   

Pakotteiden tehokkuuden mittaaminen ja arviointi luotettavasti ei ole yksiselitteistä. 

Usein pakotteiden tehokkuutta on arvioitu vertaamalla pakotteita asettavien tahojen ja 

valtioiden tavoitteisiin. Tämä voi kuitenkin olla vaikeaa, sillä ei pystytä suoranaisesti 

 

56 Lempiäinen ja muut, 2022, s. 134–137.  
57 Ks. Wuolijoki, 2022, s. 124–126 ja myös Lempiäinen ja muut, 2022, s. 143–147.  



25 

välttämättä tutkimaan missä määrin haluttu tulos on ollut pakotteiden ansiota. Lisäksi 

pakotteet ovat usein pitkäaikaisia toimenpiteitä ja niiden kesto voi olla jopa useita 

vuosikymmeniä. Vaikka alkuperäiset tavoitteet voivat olla hyvin selkeästikin määriteltyjä, 

kuten esimerkiksi rauhan saavuttaminen, vuosikymmenten aikana tavoitteita tulee 

todennäköisesti lisää.58  Pakotteiden luonne kokonaisuudessaan tekee siitä haastavan 

tutkittavan.  Vaikka pakotteiden poliittiset ja yhteiskunnalliset vaikutukset sekä niiden 

toimivuus ovat keskeisiä tekijöitä pakotteiden asettamisen perustana, tämä tutkimus ei 

keskity niiden arviointiin. Koska vaikuttavuusnäkökulma on kuitenkin olennainen osa 

pakotepolitiikkaa, aihetta käsitellään lyhyesti taustoittavana elementtinä. 

 

Pakotteiden vaikutus Venäjään ja Ukrainan sotaan on olemassa vaikka rauhaa ei ole vielä 

solmittu. Rauhan saavuttaminen onkin ensisijainen tavoite Euroopan ja lännen 

koittaessa vaikuttaa Venäjään. EU:n ja Yhdysvaltojen pakotteet ovat kuitenkin 

vaikuttaneet Venäjän kansantalouteen. 59  Euroopan komission tekemän selvityksen 

mukaan Venäjän talous kasvaa paperilla, mutta tarkastellessa asiaa syvemmin selviää 

muutamia nostettavia seikkoja. Venäjän julkinen talous on alijäämäinen sodan 

rahoituksen keskellä ja sen laatu heikkenee. Toisin sanoen tilanteen jatkuessa 

samanlaisena Venäjän julkisen talouden liikkumavara pienenee. EU:n kokonaistuonti 

Venäjältä on vähentynyt 69 %, vuodesta 164 miljardista eurosta vuonna 2021 51 

miljardiin euroon vuonna 2023. EU:n kokonaisvienti Venäjälle vuonna 2023 on 38 

miljardia euroa, joka on 57 % vähemmän kuin vuonna 2021.60 Venäjän talouden tilanne 

vaikuttaa sen mahdollisuuksiin käydä sotaa ja tähän pyritään muun muassa pakotteiden 

avulla vaikuttamaan.  

 

Pakotteiden tällä hetkellä konkretisoituvat vaikutukset Venäjän talouteen osoittavat, 

että ne voivat ohjata taloutta haluttuun suuntaan. Se voidaanko Venäjän talouteen 

vaikuttaa pakotteilla riittävästi, on toinen kysymys. Talouspakotteiden varsinainen 

 

58 Björklund, 2002, s. 70–72.  
59 Pursiainen, 2022, s. 357.  
60 European Union, 2024, s. 1–3. 



26 

tehokkuus voidaan mahdollisesti arvioida luotettavammin vasta pidemmän aikavälin 

tarkastelussa. Yleisesti pakotteiden tehokkuudesta ja toimivuudesta on kiistelty jo 

pidemmän aikaan.61 On kuitenkin nostettu esiin, että pakotteet ovat usein osa laajempaa 

poliittista ja sotilaallista strategiaa. Pakotteet voivat olla tehokkaita tietyissä tilanteissa, 

mutta niiden onnistuminen riippuu kontekstista ja päämääristä.62 

 

2.2.1 Yksilön oikeussuoja pakotteiden kansainvälisellä vaikutusalueella 

Tässä työssä keskitytään pakotteiden oikeudellisiin piirteisiin eli sääntelykehykseen, 

soveltamiseen ja mahdollisiin haasteisiin oikeudellisesta näkökulmasta. Erityisesti 

henkilöpakotteet herättävät kysymyksiä oikeusturvasta, liikkumisvapaudesta ja 

kansainvälisen oikeuden suhteesta pakotteisiin 63 . Tarkastelun keskiössä on yksilön 

perusoikeudet, joiden turvaaminen on keskeistä kansainvälisessä oikeusjärjestelmässä64.   

 

Oikeudellisia haasteita pakotteiden asettamisessa on yleisesti aiheuttanut oikeussuojan 

toteutuminen. Nämä haasteet ovat läsnä myös Ukrainan sodan aikana asetettujen 

pakotteiden yhteydessä. Kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeussopimuksen ristiriidat 

ovat nousseet esille pakotejärjestelmiä asettaessa. Kuten aikaisemmin mainittiin, 

pakotteen ilmoitetaan usein erilaisin listauksin ja esimerkiksi henkilöitä koskevat 

pakotteet ilmoitetaan listaamalla heidän nimensä, syntymäaikansa sekä peruste listalle 

päätymisestä. Lainsäädännön tulisi olla muotoiltuna oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti 

yleinen sääntö muodossa. 65  Toisin sanoen on katsottu, ettei laissa tulisi mainita 

yksittäisiä henkilöitä, vaan ennemmin laajempia kategorioita. Tarkat täsmennetyt 

pakotteet ovat olleet keskustelussa jo pidemmän aikaa, sillä listalle päätyneeltä 

 

61 Ks. Drezner, 2011, s. 104–105 ja Björklund, 2002, s. 129.   
62 Hufbauer ja muut, 2009, s. 158–159.  
63 Björklund, 2002, s. 85–86.  
64  Ojanen ja muut, 2010, II Yleinen osa, luku 4. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja Suomen 
perusoikeusjärjestelmä.  
65 Yassin Abdullah Kadi ja Al Barakaat v. Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan komissio (yhdistetyt asiat 
C-402/05 P ja C-415/05 P, 3.9.2008) erityisesti tuomion kohta 223.  



27 

henkilöltä puuttui perustavanlaatuiset oikeussuojakeinot vielä 2000-luvun taitteessa. 

Listalle päätyessä henkilöllä ei ollut tähän aikaan mahdollisuutta valittaa asiasta.66 

 

Oikeussuojakeinoihin on tullut muutoksia Kadi-päätöksen jälkeen EU:ssa. Tiivistettynä 

Kadi-päätös on Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) ratkaisu, joka koski 

nimenomaisesti EU:n ja YK:n pakotelistojen oikeusvaltioperiaatteita ja yksilön 

oikeussuojaa. Ratkaisussa Yassin Abdullah Kadi ja Al Barakaat v. Euroopan komissio oli 

kyse siitä, että EU oli asettanut Yassin Abdullah Kadin omalle pakotelistalleen YK:n 

turvallisuusneuvoston päätöslauselmien perusteella ilman itsenäistä oikeudellista 

arvioita asiasta. Tapauksessa ydinkysymyksenä oli EU:n pakotteiden ja yksilön 

perusoikeuksien välinen ristiriita. Ristiriita syntyi siitä, että Kadille ja Al Barakaatille ei 

annettu tilaisuutta tulla kuulluksi, eikä heillä ollut käytössään oikeussuojakeinoja 

kyseenalaistaa tai virallisesti valittaa pakotelistalle joutumistaan. 

 

EUT:n ratkaisu selkeytti oikeussuojaongelmia muun muassa oikeusjärjestyksen 

näkökulmasta. YK:n turvallisuusneuvoston päätökset otetaan huomioon EU:ssa, mutta 

EU:n perusoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatteita ei voida sivuuttaa. Lisäksi tuomioistuin 

korosti, että oikeus tulla kuulluksi on tärkeä osa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, joka 

samoin kuuluu osaksi oikeusvaltioperiaatteita. Tuomioistuin painotti ratkaisussaan, että 

EU:n oikeusjärjestyksessä ei voida suoraan kyseenalaistaa YK:n turvallisuusneuvoston 

päätöslauselmien lainmukaisuutta, mutta jus cogen67 normit muodostavat poikkeuksen. 

Toisin sanoen jus cogens-normien rikkominen voi luoda tilanteen, jossa 

turvallisuusneuvoston päätöksiä tulisi arvioida uudelleen laillisuusnäkökulmasta.68  

 

Jus cogens-normit liittyvät pakotteiden oikeussuojaongelmiin eritysesti silloin, kun 

pakotteet rajoittavat yksilöin oikeuksia. Jos henkilö joutuu pakotelistalle ilman 

 

66 Rainne, 2022, s. 650–652. 
67  Jus cogen-normit ovat valtiosopimusoikeuden Wienin yleissopimuksen (SopS 33/1980), 53 artiklan 
mukaan kansainvälisen oikeuden ehdottomat eli pakottavat normit. 
68 Yassin Abdullah Kadi ja Al Barakaat v. Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan komissio (yhdistetyt asiat 
C-402/05 P ja C-415/05 P, 3.9.2008) erityisesti tuomionkohdat 221 ja 280–285.  



28 

mahdollisuutta puolustautua, tulla kuulluksi tai valittaa, ja seurauksena on esimerkiksi 

omaisuuden jäädytys, liikkumisen estäminen tai maineen vakava vahingoittuminen, 

tämä voisi ilman asianomaisia oikeussuojakeinoja johtaa ihmisoikeusloukkaukseen69.  

 

Jus cogens-normit ovat Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälisen oikeuden 

toimikunnan (ILC) määrittelmän mukaan ne normit, jotka sitovat pakottavalla tavalla. 

Näistä normeista ei voida lähtökohtaisesti poiketa ja ne sijaitsevat normihierarkisesti 

korkeimmalla kansainvälisessä oikeudessa. Jus cogens-normeihin kuuluu esimerkiksi 

hyökkäyssodan kielto, kansanmurhan ja rikoksia ihmisyyttä vastaan koskevat kiellot, 

orjuuden ja kidutuksen kielto sekä itsemäärämisoikeus. Näiden normien tarkoituksena 

on suojella perustavanlaatuisia arvoja ja varmistaa, että tietyt normit ovat ehdottoman 

sitovia kaikille valtioille. Oikeudellinen perusta jus cogens-normeille tulee Wienin 

yleissopimuksen 53 artiklasta, mutta ILC on tarkentanut muun muassa sitä, mitkä normit 

Jus cogens-normistoon kuuluvat.70  

 

2.2.2 Pakotteiden täytäntöönpanon haasteet 

Perusoikeudet ovat keskeinen oikeusvaltioperiaate EU:ssa, jonka Kadi-tapaus tuo hyvin 

esille. EU:n toimielinten hyväksymien toimien, kuten pakotteiden on oltava 

oikeusvaltioperiaatteiden mukaisia. Tapaus herätti myös oleellisia kysymyksiä YK:n 

päätöslauselmien sitovuudesta. Tuomio korosti EU:n autonomista oikeusjärjestystä 

suhteessa kansainvälisiin velvoitteisiin.71  Vaikka Kadi-tapaus selkiytti erityisesti yksilön 

oikeusturvaan liittyviä haasteita pakotteiden osalta, on YK:n turvallisuusneuvoston 

legitimiteetin tarkastelu aiheellista nykyisetkin olosuhteet huomioon ottaen. 

Turvallisuusneuvoston rakenne ja päätösten velvoittavuus nousevat keskeisiksi 

kysymyksiksi.  

 

 

69 Ks. Hakapää, 2010, s. 72–73. 
70 Murphy, 2020, s. 70–73.  
71 Rosas, 2010, II Yleinen osa, luku 5. Perus- ja ihmisoikeudet EU-oikeudessa. 



29 

YK:n turvallisuusneuvoston asettamien pakotteiden puuttuminen Ukrainan sodan 

tilanteessa ei välttämättä ole merkittävä haaste tai ongelmakohta. EU:lla ja muilla 

kansainvälisillä toimijoilla on ollut toimivalta asettaa omia pakotteita, jotka voivat toimia 

tehokkaasti kohdistuessaan koordinoidusti sekä täsmällisesti sodan keskeisiin 

toimijoihin.72  

 

Erilaiset toimivaltakysymykset ovat myös merkittävässä roolissa tarkastellessa 

pakotteiden tehokkuutta tai toimivuutta. Pakotteiden toimivuuden näkökulmasta 

oleellista on toimeenpanovalta ja valvonta, joka edellyttäisi selkeää vastuunjakoa eri 

valtioiden, kansainvälisten järjestöjen ja viranomaisten välillä. EU:n ja jäsenvaltioiden 

välinen toimivalta on yksi mielenkiintoinen näkökulma. EU:n yhteinen ulko- ja 

turvallisuuspolitiikka määrittää pakotteet, mutta käytännön toteutus jää jäsenvaltioiden 

vastuulle. Tämä voi johtaa eroavaisuuksiin valvonnassa ja jopa lainsäädännössä eri 

jäsenvaltioiden kesken. Lisäksi EU:n jäsenvaltioilla voi olla erimielisyyksiä siitä, missä 

määrin jäsenvaltiot voivat käyttää kansallisia toimenpiteitä pakotteiden kohdalla. 73 

Säännösten erilainen tulkinta EU:n jäsenvaltioissa voi heikentää pakotteiden 

vaikuttavuutta74. 

 

2.3 Henkilöpakotteet ja perusoikeuskytkennät  

Henkilöpakotteet ovat yksi pakotteiden muoto, jossa rajoittavat toimet asetetaan tietylle 

luonnolliselle henkilölle esimerkiksi estämällä maahantulo, jäädyttämällä tämän varat 

tai asettamalla muita taloudellisia ja oikeudellisia rajoitteita. Tällaisia pakotteita on 

asetettu esimerkiksi hallinnon edustajiin, liikemiehiin tai muihin toimijoihin, joiden on 

katsottu olevan vastuussa kansainvälisen oikeuden rikkomuksista. 75  Ajankohtainen 

pakotelistaus, joka sisältää pakotteiden alaiset henkilöt, on määritelty Neuvoston 

asetuksessa (EU) N:o 269/2014, ottaen huomioon myös kaikki myöhemmät lisäykset ja 

 

72 Esim. EU:lla SEUT 215 artikla. 
73 Björklund, 2002, s. 97–99 ja s.124–128.  
74 Rainne, 2023, s. 649.  
75 Rainne, 2023, s. 649.  



30 

muutokset. Oikeudelliset perusteet henkilöpakotteiden asettamiselle tulevat SEU 29 

artiklan ja SEUT 215 artiklan mukaisista toimenpiteistä. 

 

Henkilöpakotteet vaikuttavat yksilön perusoikeuksiin, kuten liikkumisvapauteen, 

omaisuudensuojaan ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Liikkumisvapauteen siten, 

että pakotteiden täytäntöönpanon yhteydessä puututaan tähän oikeuteen. 

Liikkumisvapaus on suojattu Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (EIS) neljännen 

pöytäkirjan 2 artiklassa. Lisäksi YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus suojaa 

liikkumisvapautta 13 artiklassa. Molemmissa sopimuksissa on mahdollisuus 

rajoittamiseen tietyin perustein, kuten yleiseen tai kansalliseen turvallisuuteen 

vedoten.76 

 

Omaisuudensuoja niin ikään kuuluu perusoikeuksien piiriin, joka suojaa yksilöiden sekä 

oikeushenkilöiden oikeuden omistaa, hallita ja käyttää omaisuuttaan. EIS 1. 

lisäpöytäkirjan 1 artiklassa turvataan omaisuudensuoja toteamalla, että ”jokaisella 

luonnollisella tai oikeushenkilöllä on oikeus nauttia rauhassa omaisuudestaan”. Tämäkin 

artikla sallii omaisuudensuojaan puuttumisen julkisen edun nimissä laissa määrättyjen 

ehtojen mukaisesti. Pakotteita asettamalla voidaan esimerkiksi jäädyttää pakotelistalla 

olevan henkilön tai oikeushenkilön omaisuutta, joka voi ilmetä eri tavoin. Esimerkiksi 

pankkitilien jäädyttäminen, liiketoimintasopimusten purkaminen, kiinteän omaisuuden 

käyttörajoitukset ja muita taloudellisten resurssien rajoittavia toimenpiteitä.77  

 

Oikeus puolustautua ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutuminen on EIS 6 

artiklan suojaama ihmisoikeus, jolla on keskeinen merkitys henkilöpakotteiden kohteena 

oleville henkilöille. Lisäksi EIS 13 artikla, jonka mukaan jokaisella on oikeus tehokkaaseen 

oikeussuojakeinoon turvaa mahdollisuuden puolustautua tarvittaessa. Pakotelistalle 

 

76  SEU 29 artikla mahdollistaa unionin- ja turvallisuuspolitiikan puitteissa rajoittavien toimien, kuten 
henkilöpakotteiden asettamisen. Pakotteiden alla olevalle henkilölle voidaan asettaa matkustuskielto, joka 
puuttuu yksilön liikkumisvapauteen.  
77  Ks. Neuvoston päätös (YUTP) 2024/3182 ja Neuvoston asetus (EU) 2024/3183 jäädytyspäätökset ja 
taloudellisten resurssien välillinen tai suoraan hyödynnettävyyden estäminen.   



31 

päädytään ilman erillistä kuulemista ja valitustietä ei ollut vielä kehitetty. Eli 

pakotelistalle asetettiin henkilöitä, joilla ei ollut mahdollisuutta valittaa asiasta.78 Tällä 

hetkellä valitusmahdollisuus on olemassa ja pakotelistalle joutuessaan on mahdollisuus 

nostaa kanne EU:n tuomioistuimessa. Kadi v. neuvosto on merkittävä oikeustapaus asian 

tiimoilta, joka osoittaa hyvin EU:n tuomioistuimen suhtautumisen oikeuteen 

oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja tehokkaaseen oikeussuojakeinoon 

pakotelistauksen kontekstissa.79 

 

 

Helsingin hallinto-oikeuden (HAO) päätös 17/0250/5 havainnollistaa, miten Suomen 

viranomaiset soveltavat kansallista tietosuojalainsäädäntöä suhteessa kansainvälisiin 

pakotelistoihin. Mielenkiintoista tapauksessa on se, että se osoittaa yksilön tietosuojan 

vahvuuden niin, että henkilötietojen julkisuus kansainvälisissä pakotelistoissa ei vielä tee 

niiden käsittelystä sallittua ilman erillistä lupaa. Päätös osoittaa, että julkaisut tiedot 

esimerkiksi EU:n, YK:n ja Yhdysvaltojen OFAC:n toimesta ei oikeuta niiden hyödyntämistä 

kotimaisessa rekisterissä, jos käsittely kohdistuu arkaluonteisiin tietoihin eikä sille ole 

lainsäädännössä edellytystä.80 

 

Pakotteiden alla olevia henkilöitä on myös poistettu listalta, kun on tarkasteltu 

pakotelistan ajankohtaisuutta. Esimerkiksi venäläinen liikemies Grigory Viktorovitsj 

Berezkin nosti kanteen Euroopan unionin neuvostoa vastaan pakotelistauksestaan. 

Käsittely päättyi ilman tuomiota, sillä Grigory perui nostamansa kanteen ennen 

käsittelyä. Tapauksessa oli kyse siitä, että Berezkiä vastaan asetetut pakotteet olivat 

hänen mukaansa lainvastaisia ja ne perustuivat arviointivirheeseen.81 Virallisen tuomion 

puuttuessa emme voi tehdä johtopäätöstä siitä oliko Berezkinin pakotelistaus 

virheellinen tai lainvastainen. Pakotteiden olotilassa oli kuitenkin tapahtunut muutoksia 

2023 vuoteen mennessä, sillä unioni päätyi poistamaan hänet pakotelistalta.  

 

78 Björklund, 2002, s. 82–86.  
79 Kadi ja Al Barakaat v. Neuvosto (yhdistetyt asiat C-402/05 P ja C-415/05 P) kohta 334. 
80 Helsingin HAO 28.4.2017 17/0250/5. 
81 Berezkin v. Euroopan unionin neuvosto (asia T-360/22). 



32 

 

Käsittelemäni tapaukset osoittavat, että oikeussuojan tilanne on kehittynyt 

henkilöpakotteiden osalta ihmisoikeusmyönteisempään suuntaan. Tietojen suojaamisen 

merkitys yhdessä valitusmahdollisuuteen osoittavat, että yksilön oikeudet 

pakotejärjestelmässä otetaan yhä vakavammin. Tästä huolimatta henkilöpakotteet 

herättävät edelleen oikeusvaltiollisia kysymyksiä, koske ne kohdistuvat nimettyihin 

yksilöihin, mikä lähtökohtaisesti poikkeaa yleisiä normeja korostavasti sääntelytavasta. 

Henkilöpakotteiden oikeudellinen hyväksyttävyys perustellaan sillä, että ne toteutetaan 

tarkasti rajatussa lainsäädännön asettamassa kehyksessä. Tämä hillitsee osaltaan 

mielivaltaisen vallankäytön riskiä.82 

 

On myös tärkeää huomioita, että vaikka oligarkkien ja muiden pakotelistalle asetettujen 

henkilöiden oikeudet pankkipalveluihin tai muihin peruspalveluihin eivät välttämättä ole 

ensisijaisia huolenaiheita, pakotelistauksen lainmukaisuus on silti merkittävä tekijä. On 

keskeistä, että pakotelistauksen kestävät esimerkiksi kansainvälisen oikeuden tarkastelua, 

sillä vain oikeudellisesti perusteltu sääntely turvaa järjestelmän legitiimiyden. 

 

Legaliteettiperiaate eli lainmukaisuudenperiaate sisältää vaatimuksen, että 

hallinnollisten toimenpiteiden tulee olla lakisidonnaisia 83 . Pakotelistaukset ja niihin 

liittyvät toimenpiteet on siten toteutettava lain ja säädösten mukaisesti. Niiden tulee 

perustua selkeisiin, ennakoiviin ja oikeudenmukaisiin sääntöihin. On kaikkien yhteinen 

etu, että pakotejärjestelmät ovat oikeudenmukaisia ja niitä voidaan puolustaa 

oikeudellisesti. Mikäli pakotelistaukset eivät kestäisi oikeudellista tarkastelua, niiden 

laillisuus ja pysyvyys voisivat olla uhattuina, mikä taas voisi johtaa pakotteiden 

epäoikeudenmukaisiin vaikutuksiin yksilöiden perusoikeuksille. Tällöin olisi tarpeen 

pohtia, miten yksilön perusoikeudet ja oikeus suojaan voidaan sovittaa yhteen siten, että 

lopputuloksena olisi kestävä pakotejärjestelmä.  

 

 

82 Rainne, 2023, s. 650.  
83 Mäenpää, 2023, s. 183.  



33 

2.4 No claims-säännös ja no liability-säännös 

Pakotteet lisäävät merkittäviä oikeudellisia ja taloudellisia riskejä yrityksille ja 

yksityishenkilöille. EU säätelee pakotteiden oikeudellisia vaikutuksia ja pyrkii 

minimoimaan korvausvaatimuksia sisällyttämällä asetuksiin säännöksiä, jotka rajoittavat 

mahdollisuuksia esittää korvausvaatimuksia pakotteiden seurauksena. EU:n lisäksi 

säännösten tarkoituksena on suojata EU:n alueella toimivia yrityksiä, jotka noudattavat 

pakotteita.84 Tämä voi edistää pakotteiden tehokasta noudattamista ja toimeenpanoa.  

Yksityisoikeudellisesta näkökulmasta pakotteet aiheuttavat ongelmia jo olemassa oleviin 

liiketoimintasopimuksiin, joka näkyy lisääntyneinä pakotteista johtuvien riita-asioiden 

käsittelyyn tuomioistuimessa sekä välimiesmenettelyissä. 

 

EU:n pakoteasetuksiin on sisällytetty keinoja, joilla turvata eurooppalaisten yhtiöiden 

asemaa riitatilanteissa. Neuvoston asetuksen (EU) N:o 833/2014, 11 artiklan 1 kappaleen 

mukaisesti mahdollistetaan eurooppalaisten yhtiöiden oikeudenmukainen kohtelu 

riitatilanteissa pakotteiden vaikutuksesta. Erityisesti korvausvaatimustilanteissa säännös 

on merkityksellinen. Tätä kutsutaan niin sanotuksi no claims -säännökseksi, jonka 

tarkoituksena on suojata eurooppalaisia yhtiöitä pakotteiden kohteena olevien tahojen, 

kuten venäläisten yritysten ja toimijoiden, esittämiltä korvausvaatimuksilta. Tämä 

periaate sisältyy useisiin EU:n pakoteasetuksiin eri muodoissa riippuen kohdemaan 

tilanteesta. Eurooppalaisen yhtiön vedotessa no claims -säännökseen eurooppalaisessa 

tuomioistuimessa todistustaakka siirtyy venäläistoimijalle. 85  Venäläisen toimijan on 

tällöin osoitettava, ettei sen esittämän vaateen täyttäminen ole kyseisen 

pakotesäännöksen nojalla kiellettyä. Esimerkkinä voitaisiin sanoa, että venäläisen yhtiön 

tulisi osoittaa, että mikään sopimuksen täyttämiseen liittyvä vaihe ei kuulu pakotteiden 

piiriin ei suorasti eikä epäsuorasti.86  

 

 

84 Neuvoston asetus (EU) N:o 833/2014, 10 ja 11 artiklat.  
85 Neuvoston asetus (EU) N:o 833/2014, 11 artikla 2 kappale.  
86 Pursiainen, 2022, s. 359–362. 



34 

Neuvoston asetuksen (EU) N:o 833/2014, 11 artiklan 1 kappale on merkittävä, sillä kuten 

mainittua se turvaa EU:n alueella toimivia yrityksiä siltä, että ne eivät joudu maksamaan 

vahingonkorvauksia esimerkiksi venäläisille asiakkaille, jos pakotteet ovat estäneet 

sopimuksen täyttämisen. Asetus ei kuitenkaan suojaa EU:ssa toimivia yrityksiä 

taloudellisilta tappioilta, jos ne eivät voi periä saataviaan venäläisiltä asiakkailtaan 

tämänkaltaisissa tilanteissa.87 Asetuksen on myös tarkoituksenmukaista suojata EU:ta ja 

jäsenvaltioita vahingonkorvausvaatimuksiin EU:ta ja sen jäsenvaltioita vastaan, joka on 

ymmärrettävää pakotteita asettavana toimeenpanijana. 

 

No claims -säännöksen käytöstä Ukrainan sodan kontekstissa ei juurikaan ole 

oikeuskäytäntöä, joka voi johtua muun muassa siitä, että lausekkeen tarkoitus on 

nimenomaisesti estää oikeusriidat. Niin sanottu no liability -säännös kuuluu myös 

läheisesti no claims -säännöksen kanssa, sillä senkin tarkoituksena on rajoittaa vastuun 

syntymistä samankaltaisissa tilanteissa. Neuvoston asetuksen (EU) N:o 833/2014, 10 

artikla sisältää no liability -säännöksen Venäjän pakotteiden osalta. Kyseisessä artiklassa 

korostuu vilpitön mieli, joka on toimijan hyvässä uskossa tapahtuva menettely, jossa hän 

ei tiennyt eikä hänellä ollut perusteltua syytä epäillä, että hänen toimintansa rikkoisi 

asetuksen mukaisia pakotteita. Artikla suojaa oikeudelliselta vastuulta niin ikään 

toimijoita, yrityksiä ja henkilöitä EU:n alueella.   

 

Korvausvaatimuksia estävä säännös pakotejärjestelmiä noudattaessa suojaa yrityksiä ja 

henkilöitä oikeudellisilta ja taloudellisilta riskeiltä. Tarkastelimme aikaisemmassa luvussa 

omaisuudensuojaa, joka kuuluu jokaisen perusoikeuksiin ja on muun muassa suojattu 

EIS 1 lisäpöytäkirjan 1 artiklassa. Vilpitön mieli on keskeinen käsite esimerkiksi 

esineoikeudessa, jonka avulla voidaan mahdollisesti ratkaista tilanteita, joissa osapuolilla 

on keskenään ristiriitaisia oikeuksia. 88  Esineoikeus on kytköksissä pakotteisiin, sillä 

pakotteet voivat rajoittaa omaisuuteen liittyvää käyttöä ja hallintaa, kun taas esineoikeus 

määrittelee, kenellä on oikeus omaisuuteen ja miten sitä voi käyttää. Vilpitön mieli on 

 

87 Neuvoston asetus (EU) N:o 833/2014, 11 artikla. 
88 Kaisto ja muut, 2012. s. 147–149.  



35 

otettu huomioon myös pakoteasetuksissa erityisetsi Neuvoston asetus (EU) N:o 

833/2014, 10 artiklassa. Voimme tämän artiklan perusteella todeta, että vilpittömällä 

mielellä on keskeinen rooli myös pakotesääntelyssä.  

 

Vilpitön mieli suojaa vilpittömässä mielessä ollutta oikeudellisesti. Tarkoittaen sitä, että 

esimerkiksi henkilöltä puuttuu relevantti tieto tai hän ei ole voinut kohtuudella tietää, 

että hänen toimintansa on lain tai säädöksen vastaista. Vilpittömän mielen käsite ei ole 

yksiselitteinen. Vilpittömän suojan edellytys perustuu lainsäätäjän pyrkimykseen 

vapauttaa vilpittömässä mielessä toiminut henkilö liiallisesta selonottovelvollisuudesta. 

Suojaan liittyy kuitenkin tietyn varovaisuuden ja huolellisuuden noudattamista. 

Esimerkiksi henkilön laiminlyödessä huolellisuutta, jota odotetaan ei hän voi saada 

vilpittömän mielen suojaa. Passiivisuus tai laiminlyönti voi johtaa mahdollisiin 

seuraamuksiin, jos niin laissa on säädetty.89 

 

Vilpittömän mielen suojaa ei tule käyttää väärin tai suojautumiskeinona pakoteasioissa, 

mutta sen todentaminen voi olla haastavaa suojan luonteen vuoksi. Lainsäädännön 

tarjotessa vilpittömässä mielessä toimiville yrityksille ja henkilöille suojaa on tärkeää 

huomata, että vilpittömän mielen todennus edellyttää riittävää näyttöä siitä, että 

osapuoli on toiminut rehellisesti ja ilman huolimattomuutta. No liability -säännös suojaa 

suomalaisyrityksiä, jotka ovat hyvissä ajoin keskeyttäneet epävarman sopimuksen 

toimeenpanon. Tämä käytäntö tuo esiin, kuinka tärkeää on huolellinen arviointi ja 

riskienhallinta, sillä epävarmoissa tilanteissa tällaisilla käytänteillä voidaan osoittaa, että 

osapuoli on toiminut varovasti ja lainmukaisesti. Eli vaikka vilpittömän mielen suoja on 

olemassa sen käyttö ei ole oikotie vastuuvapauteen.90 

 

 

89 Zitting, 1977, s. 185–190. 
90 Pursiainen, 2022, s. 362. 



36 

2.5 Pakotteiden noudattamisen valvonta 

EU:n pakotteet on sisällytetty EU-asetuksiin, jotka ovat suoraan sovellettavia ja 

oikeudellisesti sitovia ilman erillistä kansallista täytäntöönpanoa. Usein kansallisella 

tasolla säädetään täydentävänä toimena lainsäädäntöä. 91  Voimme käyttää Suomea 

esimerkkimaana käydessämme läpi tarkemmin, miten pakotteiden noudattamisen 

valvonta ilmenee kansallisella tasolla. Osa kansainvälisten ja erityisesti EU:n pakotteiden 

noudattamisen valvonnasta toteutetaan kansallisella tasolla, jonka vuoksi sivuamme 

kansallista puolta havainnollistamisen vuoksi.  

 

Pakotteiden rikkomiseen voi liittyä rikosoikeudellisia seuraamuksia, jotka vaativat 

kansallista lakien täytäntöönpanoa.  EU on asettanut niin sanotun pakoterikosdirektiivin, 

jonka täytäntöönpano edellyttää jäsenvaltioilta kansallisten säädösten hyväksymistä.92 

Viimeisin rajoittavien toimenpiteiden eli pakotteiden rikkomiseen liittyvien rikosten ja 

seuraamusten määrittelystä Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat hyväksyneet (EU) 

2024/1226 direktiivin, joka sisältää vähimmäisäännökset unionin rajoittavien 

toimenpiteiden rikkomista koskevien rikosten määritelmistä ja niistä säädettävistä 

rangaistuksista. Sen tarkoituksena on varmistaa, että EU:sta tehdyn sopimuksen (SEU) 29 

artiklan ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 215 artiklan nojalla 

asetettuja pakotteita noudatetaan yhdenmukaisesti kaikissa jäsenvaltioissa. Direktiivillä 

pyritään takaamaan yhtenäinen linja, erityisesti Ukrainan sodan vaikutuksiin liittyen.93 

 

2.5.1 Kansallinen valvonta pakotteiden täytäntöönpanossa 

Voimme käyttää esimerkkinä Suomen lainsäädäntöä, joka kriminalisoi pakotteiden 

rikkomisen tai kiertämisen muutaman eri lain avulla. Laki rahanpesun ja terrorismin 

rahoittamisen estämisestä (444/2017) tavoitteena on 1 § mukaan estää rahanpesua ja 

terrorismin rahoittamista, edistää tällaisen toiminnan paljastamista ja selvittämistä sekä 

 

91 Mäenpää, 2011, s. 44–45. 
92 Oikeusministeriön työryhmämietintö OM 2024:23, s. 15. 
93 Oikeusministeriön työryhmämietintö OM 2024:23, s. 11.  



37 

tehostaa rikoksen tuottaman hyödyn jäljittämistä ja takaisinsaantia. Laki velvoittaa 

ilmoitusvelvollisia, kuten pankkeja, rahoituslaitoksia ja muita toimijoita noudattamaan 

asiakkaan tuntemisvelvollisuuksia sekä esimerkiksi estämään maksuliikenne, joka liittyy 

pakotteiden alaisiin tahoihin.94 

 

Rikoslaissa (39/1889) 46 luvussa on säädetty maahantuontiin ja -vientiin liittyvistä 

rikoksista esimerkiksi säännöstelyrikoksesta 1 § ja sen yrityksestä, mikä kattaa myös 

tilanteet, joissa kierretään EU:n asettamia vienti- ja tuontirajoitteita. Niin sanotulla 

pakotelailla (659/1967) on merkitystä oikeudellisesta näkökulmasta viranomaisten 

täytäntöönpanovallan kannalta. Laki eräiden Suomelle Yhdistyneiden Kansakuntien ja 

Euroopan unionin jäsenenä kuuluvien velvoitusten täyttämisestä (659/1967) varmistaa, 

että esimerkiksi finanssipakotteisiin kuuluvat toimenpiteet, kuten varojen jäädyttäminen 

on mahdollista juridisesti toteuttaa kansallisella tasolla. Toimeenpanovallan 

oikeudellinen mahdollistaminen tukee pakotteiden valvontaa konkreettisesti 

mahdollistavana välineenä.  

 

Mainitsemani lait muodostavat keskeisen oikeudellisen kehyksen, jonka avulla valvotaan 

pakotteiden noudattamista ja toimeenpanoa Suomessa. Kansalliset lait vähentävät 

pakotteiden kiertämisen riskejä ja tehostavat pakotteiden valvontaa. Suomessa 

pakotteiden valvonnasta ja täytäntöönpanosta vastaavat viranomaiset ovat muun 

muassa ulkoministeriö, poliisi, Tulli, Rajavartiolaitos, Finanssivalvonta, ulosottolaitos ja 

Traficom.95   

 

Suhteellisen uusi EU:n säädös pakoterikosdirektiivi 2024/1226 annettiin 24.4.2024, 

jonka tarkoituksena on varmistaa pakotteiden täytäntöönpanon toteutuminen ja niihin 

liittyvä riskienhallinta. Kyseisen direktiivin täytäntöönpano on tehtävä viimeistään 

toukokuussa 2025. Tätä tutkielmaa kirjoittaessani vireillä oleva hallituksen esitys esittää 

 

94 Laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä (44/2017) 2 § sisältää soveltamisalan, johon 
on listattu muun muassa ammatilliset palveluntarjoajat, finanssialan toimijat, muut taloudelliset toimijat 
sekä tavaroiden kauppiaat tietyin rajoittein. 
95 Oikeusministeriön työryhmämietintö OM 2024:23, s. 46.  



38 

muutoksia rikoslakiin, jonka on tarkoitus astua voimaan 25.5.2025. EU on asettanut 

pakoterikosdirektiivin 2024/1226, jotta pakotteiden rikkominen olisi rangaistavaa ja 

yhdenmukaista kaikissa jäsenvaltioissa. Suomen kohdalla tämä tarkoittaa täsmennyksiä 

rikoslakiin. 96  Rikoslain 46 lukuun ehdotetaan muutoksia niin, että pakotteiden 

rikkominen olisi rangaistavaa kattavimmilla ja yksityiskohtaisimmilla 

rangaistussäännöksillä.97  

 

Tällä hetkellä pakoterikos ei ole Suomen rikoslaissa rikosnimikkeenä, mutta pakotteiden 

rikkominen on voinut tulla rangaistavaksi muiden rikoslain säännösten perusteella 

esimerkiksi säännöstelyrikoksena rikoslain 46 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdan 

mukaisesti. Hallituksen esityksessä ehdotetaan unionin pakotteiden rikkomisen 

säätämistä rangaistavaksi sellaisenaan eli erillinen rangaistussäännös 

pakoterikkomuksille. 98  Tämänkaltainen muutos selkiyttää lainsoveltamista, tehostaa 

pakotteiden valvontaa ja näin ollen helpottaa muun muassa viranomaistyötä.  

 

Voimme Suomen pakoterikosdirektiivin hallituksen esityksen perusteella todeta, että 

lainsäädännön muutostarve liittyy erityisesti siihen, että nykyiset säädökset eivät kata 

kaikkia direktiivissä 2024/1226 annettuja vaatimuksia. Esimerkiksi nostan direktiivin 3 

artiklan 1 kohdan, joka tarkentaa pakotteiden kiertämisen rangaistavuutta. Lisäksi 

direktiivi edellyttää, että tietyissä tapauksissa myös törkeä huolimattomuus on 

rangaistavaa, mikä on uusi vaatimus Suomen lainsäädännössä.99 

 

Komission mukaan pakotteiden rikkomiseen liittyviä rikoksia ei tällä hetkellä tutkita eikä 

syytetä riittävän tehokkaasti, mikä on keskeinen syy direktiivin 2024/1226 antamiselle. 

Direktiivissä pakotteiden rikkominen on nimenomaisesti kriminalisoitu, mikä tehostaa 

valvontaa antamalla viranomaisille selkeät oikeudelliset perusteet puuttua rikkomuksiin 

 

96 HE 202/2024 vp., s. 4 ja 53.  
97 HE 202/2024 vp., s. 52–53.  
98 HE 202/2024 vp. 
99 HE 202/2024 vp., s. 9-10.  



39 

ja saattaa ne syytetoimiin. 100  Tehokas valvonta on oleellista, jotta pakotteet voivat 

toteuttaa täysimääräisesti tarkoitustaan.  

 

Kansallisella lainsäädännöllä on merkittävä rooli EU:n asettamien pakotteiden valvonnan 

toteutumisessa. Venäjä voi jatkaa laittomien, välillisten kanavien käyttämistä tärkeille 

tuotteille kolmansien maiden kautta, joten pakotteiden täytäntöönpano ja kiertämisen 

estäminen EU:n ja jäsenvaltioiden toimilla tulee yhä tärkeämmäksi.101 Lisäksi yhteistyö 

kansainvälisten kumppanien kanssa voi olla avuksi kolmansien maiden kautta 

tapahtuvien kiertämisyritysten estämisessä. 

 

2.5.2 Pakotteiden valvonta kansainvälisellä tasolla 

Kansainvälisesti pakotteiden noudattamisen valvonta ei suoranaisesti ole esimerkiksi 

ICJ:n tai ICC:n tuomivallan alla. Pakotteiden noudattamisista valvoo EU:n jäsenvaltioiden 

viranomaiset ja Euroopan komissio. Euroopan komission rooli liittyy esimerkiksi EU:n 

jäsenmaiden sääntöjen täytäntöönpanoon ja tarvittaessa tekee ehdotuksia pakotteiden 

parantamiseksi tai muuttamiseksi. Kuten Kadi-tapauksessa kävi ilmi EUT on elin, jolla on 

toimivalta käsitellä EU:n pakotteiden lainmukaisuutta, kun ne ovat ristiriidassa 

perusoikeuksien kanssa. Pakotteiden noudattamisen liittyviä kysymyksiä EUT ei 

varsinaisesti käsittele.   

 

Pakotteiden noudattamisen valvonta ja rikkomusten estäminen on kansainvälistä 

yhteistyötä vaativa laaja kokonaisuus. Monikansalliset pakotteet vaativat valtavasti 

resursseja ja yhteistyötä eri viranomaisten välillä. Pakotteiden toimeenpano koskee 

kaikkia kansallisella tasolla esimerkiksi henkilöitä, yrityksiä, kuntia, kaupunkeja ja 

viranomaisia.102  On myös syytä tarkastella, miten YK ja EU toteuttavat asettamiensa 

pakotteiden valvontaa. Yleisesti EU-komissio valvoo, että jäsenmaat soveltavat EU-

lainsäädäntöä asianmukaisesti SEUT 17 artiklan mukaisesti.  

 

100 HE 202/2024 vp., s. 4.  
101 Eurooppa-neuvosto ja Euroopan unionin neuvosto, 2024b.  
102 Ulkoministeriö, 2023.   



40 

 

Direktiivin (EU) 2024/1226 tavoitteena on tehostaa EU:n pakotejärjestelmän 

täytäntöönpanoa ja yhdenmukaistaa pakotteiden rikkomisen seuraamuksia 

jäsenvaltioissa. Tällä on varmasti jonkinlaista vaikutusta myös viranomaistoimintaan. 

Nykyiset viranomaiset kuten Tulli tai Poliisi jatkaa pakotteiden valvontaa, mutta nyt 

rikosoikeudelliset keinot ovat täsmällisempiä, yhtenäisempiä ja vahvempia.103 

 

EU Komissio voi tarvittaessa aloittaa rikkomusmenettelyn, josta voi aiheutua 

taloudellista haittaa jäsenvaltiolle. SEUT 258, 259 ja 260 artiklat mahdollistavat 

oikeudellisen perustan tälle menettelylle. Rikkomusmenettely voi johtaa viimekädessä 

oikeudenkäyntiin Euroopan unionin tuomioistuimessa.104  

 

2.5.3 Kantelut ja ennakkoratkaisupyynnöt EU-tuomioistuimelle 

Oikeuskäytäntöä Venäjään kohdistuvista pakotteista on ainakin toistaiseksi niukasti 

saatavilla. Tämän vuoksi tarkastelen nostettuja kanteita sekä unionin tuomioistuimelle 

tehtyjä ennakkoratkaisupyyntöjä, jotta saisi käsityksen siitä, millaiset kysymykset ja 

ongelmat nousevat esiin Venäjään kohdistetuissa pakotteissa.  

 

Ratkaisupyyntöjä ei ole ollut runsaasti, eikä kanteita myöskään ole laajamittaisesti 

vireillä. Tarkastelluista kanteista voidaan kuitenkin havaita, että henkilöpakotelistaukset 

ovat herättäneet kanteluita tuomioistuimeen. Selkeästi henkilöpakotelistaukset 

herättävät, jonkinlaista epävarmuutta yksilöiden perusoikeuksien näkökulmasta.105 

 

Ennakkoratkaisupyynnössä C-109/23 GM ja ON v. PR, jonka on tehnyt Berliinin 

alueellinen alioikeus, koskee neuvoston asetuksen (EU) N:o 833/2014, 5 artiklan 2 

kohdan tulkintaa oikeudellisten neuvontapalvelujen tarjoamista koskevan kiellon osalta. 

 

103 HE 202/2024 vp., s. 33. 
104 SEUT 258-260 artiklat, EUVL C 202, 7.6.2016, s. 160–161.  
105 Kanteet Kesaev v. neuvosto (asia T-296/24), Fridman v. neuvosto (asia T-605/24), Berezkin v. neuvosto 
(asia T-360/22).  



41 

Ennakkoratkaisupyynnössä on kyse siitä, rikkooko saksalainen notaari EU:n pakotteiden 

mukaista kieltoa tarjota suoraan tai välillisesti oikeudellisia neuvontapalveluja Venäjälle 

sijoittuneelle oikeushenkilölle. Julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksessa ilmenee, että 

notaarin toimi liittyy notaarin julkiseen tehtävään kiinteistökaupan vahvistamisessa, eikä 

se ole asetuksen (EU) N:o 833/2014, 5 artiklan 2 kohdan mukaista neuvontaa. 

 

Tapaus C-109/23 GM ja ON v. PR havainnollistaa sen, että EU:n pakotteisiin liittyy 

suhteellisen vähän vakiintunutta oikeuskäytäntöä. Kansalliset tuomioistuimet, kuten 

tässä kohtaa Landgericht Berlin voivat kohdata tilanteita, joissa EU-pakotteiden 

soveltaminen ei ole yksiselitteistä, ja ne tarvitsevat tuomioistuimen selventävää 

tulkintaa. Kansallisten viranomaisten ja tuomioistuinten rooli korostuu tilanteissa, joissa 

sääntely jättää tulkinnanvaraa tai asiasta ei ole vielä vakiintunutta oikeuskäytäntöä.  

 

Pakotteiden valvonnan näkökulmasta oikeasuhtaisuus ja oikeusvarmuus ovat keskeisiä. 

Suhteellisuusperiaate on EU-oikeudessa yleinen oikeusperiaate, jonka asema on 

vakiintunut tuomioistuimen oikeuskäytännössä. Suhteellisuusperiaate ei ole pelkästään 

hallinnollinen tai tekninen ohjenuora, vaan sillä on myös vahva yhteys perus- ja 

ihmisoikeuksien suojaan, erityisesti silloin kun arvioidaan eri rajoitusten 

hyväksyttävyyttä.106 Pakotesääntelyn tuoreus, jatkuva muuttuminen ja oikeuskäytännön 

puute voivat johtaa epäselvyyksiin viranomaisten päätöksissä, mikä puolestaan voi uhata 

perusoikeuksien toteutumista.    

 

106 Raitio, 2005, s. 357–358.  



42 

3 Kansainvälinen rikosoikeus  

3.1 YK:n merkitys kansainvälisessä rikosoikeudessa  

YK turvallisuusneuvoston roolia käsiteltiin pakoteluvuissa suhteessa EU:n toimivaltaan ja 

pakotteiden asettamiseen.  Tässä luvussa tarkoituksenamme on keskittyä YK:n 

toimivaltaan rikosoikeudellisesta näkökulmasta. YK on monitasoinen järjestelmä, jonka 

rooli on merkittävä kanainvälistä oikeutta tarkastellessa. YK perustettiin toisen 

maailmansodan jälkeen, jonka pääasiallinen tehtävä on maailman rauhan ja 

turvallisuuden ylläpitäminen sekä turvaaminen. 107  YK:n peruskirja perustuu 

oikeudellisesti valtioiden väliseen sopimiseen, joka on kansainvälistä oikeutta toisin kuin 

EU-oikeus, joka on oma itsenäinen oikeusjärjestyksensä. Täytäntöönpano riippuu 

jäsenvaltioista ja YK:n toimielinten päätöksistä. Toisin kuin EU-oikeus, YK:n 

oikeusjärjestelmä ei suoraan velvoita esimerkiksi yksittäisiä henkilöitä.108  

 

YK:n peruskirja on keskeinen kansainvälisen oikeuden perusta ja YK:n oikeudellinen 

toimivalta perustuu sen määräyksiin. YK:n alkuperäinen rooli kansainvälisessä 

järjestelmässä oli pyrkiä korvaamaan voimapolitiikka toisen maailmansodan 

kauheuksien jälkeen. Ihmiset kaipasivat tähän aikaan yhteisöllisyyttä ja 

uudelleenjärjestäytymistä.109 YK:n peruskirja määrittelee YK:n toimielimet ja sen roolit 

kansainvälisessä oikeusjärjestyksessä110 . YK:n peruskirjan 103 artikla avaa peruskirjan 

normihierarkian asemaa ristiriitatilanteissa. Eli voidaan sanoa, että YK:n peruskirjan 

määräykset ovat velvoittavia sen jäsenvaltioille ja ne tulevat etusijalle muihin säädöksiin 

nähden.  

 

YK:n peruskirjan ja ylipäätänsä kansainvälisten sopimusten ratifiointi antaa esimerkiksi 

tässä tapauksessa YK:n peruskirjalle sen oikeudellisen voiman ja velvoittavuuden. 

 

107 YK:n peruskirjan (SopS 1/1956) 1(1) artikla. 
108 Kanninen, 2010, s. 205–206.  
109 Thakur, 2006, s. 7–9.  
110 Ks. YK:n peruskirja (SopS 1/1956) 7, 8 artiklat ja YK:n peruskirjan V luku.  



43 

Ratifiointi ei ole vain muodollinen hyväksyntä vaan se velvoittaa sopimuksen ratifioituja 

valtioita myös oikeudellisesti. YK:n peruskirja loi pohjan kansainväliselle rikosoikeudelle 

kirjoitettuna kansainvälisen yhteisön sitovaksi perustaksi. 111 

 

On kuitenkin tiettyjä tapaoikeudellisia sääntöjä, jotka sisältyvät kansainväliseen 

oikeuteen ilman ratifiointia. Kansainvälinvälisen oikeuden oikeuslähteisiin kuuluu 

tapaoikeus, joka on yksi kansainvälisen tuomioistuimen perussäännön (SopS 1/1956) 38 

artiklan mukaisesti. 112  Tapaoikeus voi muodostua valtioiden jatkuvasta ja 

yhdenmukaisesta käytännöstä, jota pidetään oikeudellisesti sitovana ilman ratifiointia eli 

kirjallista sopimusta. 113  Tapaoikeus onkin merkittävä seikka tarkastellessa 

sotaoikeudenkäyntejä ja siihen liittyviä rikoksia, joita tarkastelemme myöhemmin 

alaluvussa 3.5 yksityiskohtaisemmin.  

 

YK:n rooli kansainvälisessä rikosoikeudessa on merkittävä, sillä YK on järjestelmänä 

vaikuttanut kansainvälisen rikosoikeuden kehitykseen monella eri tavalla. YK:n 

toimielimet, kuten turvallisuusneuvosto on edistänyt sotarikoksista tuomitsemista 

esimerkiksi perustamalla niin sanotun ad hoc-tuomioistuimen Jugoslavian entisen 

tasavallan rikostuomioistuimen (ICTY), joka oli ensimmäinen YK:n perustama 

kansainvälinen rikostuomioistuin toisen maailmansodan jälkeen. 114  Kyseessä oli YK:n 

päätöslauselman perusteella luotu ennakkotapaus, joka loi pohjaa tuomioistuimen 

perustamiselle vakavien kansainvälisten rikosten käsittelyyn. Ensimmäinen 

oikeudenkäynti ICTY:ssä oli merkityksellinen Prosecutor v. Duško Tadić, sillä se osoitti 

mahdollisuuden yksilönvastuulle kansainvälisistä rikoksista, kuten sotarikoksista ja 

rikoksista ihmisyyttä vastaan. 115  Toinen merkittävä ennakkotapaus sotarikoksista oli 

samaisessa tuomioistuimessa käsitelty Prosecutor v. Furundžija, jossa 

kroaattibosnialainen upseeri tuomittiin sotarikoksista, kuten kidutuksesta ja 

 

111 Rosén ja muut, 2004, s. 6 ja 13–15.  
112 Hakapää, 2010, s.25.  
113 Rosén ja muut, 2004, s. 27.  
114 Ks. Turvallisuusneuvoston päätöslauselma S/RES/808 ja myös Nuotio, 2022, s. 314.  
115 Tuomio asiassa Prosecutor v. Tadić (IT-94-1). 



44 

seksuaalisesta väkivallasta. Tapaus on merkittävä myös siltä osin, että siinä vahvistettiin, 

että raiskaus ja seksuaalinen väkivalta voivat sisältyä sotarikoksiin ja olla kidutuksen 

muotoja kansainvälisen oikeuden silmissä. ICTY:n tuomio loi ennakkotapauksen 

seksuaalirikosten käsittelylle kansainvälisessä oikeudessa.116  

 

Jälkikäteen on tarkasteltu ICTY:n legitimiteettiä, joka on ollut altis kritiikille. Erityisesti on 

arvosteltu suurvaltojen vahvaa roolia ICTY:n perustamisessa YK:n turvallisuusneuvoston 

kautta. Asetelmaa on tarkasteltu kriittisin silmin myös Ukrainan sodan aikana. Tuomio 

asiasta Prosecutor v. Furundžija on herättänyt kritiikkiä muun muassa 

laillisuusperiaatteen näkökulmasta.117 Lisäksi on nostettu esiin ad hoc-tuomioistuinten 

riippumattomuuden puute ja suurvaltojen roolista YK:n turvallisuusneuvoston ollessa ad 

hoc-tuomioistuimen perustamisen taustalla. Toisaalta samaista 

riippumattomuusongelmaa esiintyy myös ICC:n toimivallassa.118 

 

Ad hoc- tuomioistuimet ovat kärsineet legitiimiyden kyseenalaistamisesta ja 

taannehtivan lainkäytön ongelmasta. On nostettu kritiikkiä muun muassa siitä onko YK:n 

turvallisuusneuvostolla YK:n peruskirjan (SopS 1/1956) 7 luvun nojalla oikeutta perustaa 

tämänkaltaisia tuomioistuimia. Lisäksi rikosoikeudessa merkittävä laillisuusperiaate ei 

toteudu täysin, sillä taannehtiva lainkäyttö rikkoo periaatteen vaatimusta siitä, ettei 

rikoksista voida tuomita, jos ne eivät ole olleet rangaistavia lain mukaan silloin, kun teko 

on tehty. Ad hoc- tuomioistuinten perustaminen jälkikäteen herättää kritiikkiä juuri siitä, 

ettei tuomioistuin toimi rikosoikeuden tavallisessa ja sen ennakoitavassa kehyksessä.119 

 

Ukrainan sodan kontekstissa YK:n rooli on jäänyt suhteellisen pieneksi ainakin 

toistaiseksi. Venäjän ollessa YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen ei ole syytä uskoa, 

että tilanteeseen olisi tulosta muutosta. 120  Kuten perusteltu YK:n peruskirja (SopS 

 

116 Tuomio asiassa Prosecutor v. Furundžija (IT-95-17/1).   
117 Kerttula, 2024, s. 89–93. 
118 Huttunen ja muut, 2023, s. 673.  
119 Nuotio ja muut, 2022, s. 228–235.  
120 Huttunen ja muut, 2023, s. 673–674.  



45 

1/1956) ja järjestelmä on luotu juuri sotakriisien hallitsemiseksi. Ukrainan sota on tuonut 

esiin YK:n toimivallan rajoittuneisuuden, joka kulminoituu erityisesti tärkeän elimen eli 

YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten veto-oikeuteen sekä suurvaltojen 

asemaan ylipäätänsä.121 Tämä herättää monia kysymyksiä tulevaisuuden kansainväliselle 

järjestykselle. Mielenkiintoista seurata onko Venäjän valtionjohdon vastuuseen 

saattaminen mahdollista ja, mikäli näin olisi miten se toteutettaisiin. Ukrainan alueella 

tapahtuneiden sotarikosten käsittely määrittelee kansainvälisen oikeuden asemaa nyt ja 

tulevaisuudessa.  

 

3.2 Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ)  

ICJ on YK:n pysyvä kansainvälinen tuomiostuin, jonka toimivalta perustuu Kansainvälisen 

tuomioistuimen perussääntöihin, jotka ovat liitteenä YK :n peruskirjaa (Sops 1/1956). ICJ 

perustettiin YK :n peruskirjan (SopS 1/1956) nojalla.  ICJ :n tarkoituksena on ratkaista 

valtioiden väliset kiistat liittyen esimerkiksi rajakiistoihin, sopimuksiin tai kansainvälisen 

oikeuden tulkintaan.122  ICJ :n toimivalta perustuu vahvasti valtioiden suostumukseen 

käsitellä asiaa ICJ :n tuomioistuimessa, joka myös rajoittaa sen toimivaltaa 

merkittävästi.123  Kansainvälisen tuomiostiuimen perussäännön 34 artiklan mukaisesti 

tuomioistuin voi käsitellä ainoastaan tapauksia, joissa osapuolina ovat valtiot. Näin ollen 

ICJ :n toimivalta ei ylety yksilöitä käsitteleviin asioihin.  

 

On muutamia erilaisia keinoja miten ICJ :stä tulee toimivaltainen asian käsittelyyn. ICJ :n 

perussäännön 36 artiklan 1 kohdan mukainen vapaaehtoinen valtioiden tunnustaminen 

eli molemmat valtiot ovat suostuneet ICJ :n toimivaltaan erillisen sopimuksen kautta. 

Toinen keino on ratifioituun sopimukseen sisältyvä lauseke. Esimerkkinä voimme pitää 

Yleissopimusta joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi 

(SopS 5/1960). Kyseisessä sopimuksessa on lauseke, joka antaa ICJ :lle toimivallan ja 

toinen valtio voi haastaa sen ICJ :hen perustuen kyseisen valtion ratifioituun 

 

121 Sinkkonen ja muut, 2023, s. 23–24.  
122 Kansainvälisen tuomioistuimen perussääntö (osa YK:n peruskirjaa, SopS 1/1956) 36 artikla. 
123 Soirila, 2022a, s. 1358.  



46 

sopimukseen124. Lisäksi on vielä yleinen pakollinen toimivalta ICJ :lle, joka perustuu ICJ :n 

perussäännön 36 artiklan 2 kohtaan. Valtio voi tämän artiklan mukaan yleisesti hyväksyä 

ICJ :n toimivallan etukäteen.  

 

Ukrainan sodan tilanteessa ICJ :n toimivalta voi jäädä puutteeliseksi, sillä Venäjä tuskin 

suostuu ICJ :n toimivallan hyväksymiseen ICJ :n perussäännön 36 artiklan 1 kohdan 

mukaisesti. Venäjä ei ole yleisesti hyväksynyt ICJ :n toimivaltaa etukäteen, joten 

myöskään ICJ :n perussäännön 36 artiklan 2 kohta ei toteudu. Venäjä on ratifioinut 

Yleissopimusksen joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja 

rankaisemiseksi (SopS 5/1960), johon yleislauseke ICJ :n toimivallasta on sisällytetty. 

Ukraina onkin haastanut Venäjän ICJ :hen tämän sopimuksen perusteella.125 Venäjä on 

myös vastavuoroisesti esittänyt vastasyytöksiä Ukrainaa vastaan liittyen 

joukkotuhontaan Ukrainassa. Kansanmurhan vastainen yleissopimus ei anna ohjeistusta 

siihen, miten valtio voi käyttää väkivaltaa estääkseen joukkotuhonnan. Tutkimustyötä 

kirjoittaessani asia on edelleen vireillä ICJ :ssä ja tuomiostiuin on antanut sekä Ukrainalle 

että Venäjälle aikarajan vastanäkemysten toimittamiselle 2025 vuoden aikana.126 

 

Vaikka ICJ on ottanut kanteen käsiteltäväksi on ICJ :n toimivalta rajallinen. Rajoitteet 

kohdistuvat sopimuksen tulkintaan ja soveltamiseen. Ukrainan kanne perustuu siihen, 

että Venäjän väitteet joukkotuhonnasta ovat virheellisiä ja, että Venäjä on oikeuttanut 

hyökkäyssotaansa vilpillisesti vetoamalla joukkotuhonnan estämiseen. Tämä rajaa ICJ 

toimivaltaa, sillä kansanmurhan vastaisen yleissopimuksen127 pääasiallinen tarkoitus on 

joukkotuhonnan ehkäisy ja rankaiseminen. Säädös ei erikseen säädä siitä, jos valtio eli 

tässä tapauksessa Venäjä oikeuttaa sotatoimet joukkotuhonnan estämisellä vilpillisesti. 

Eli vaikka tultaisiin siihen lopputulokseen, että Venäjä on oikeuttanut sotatoimet 

 

124 Yleissopimus joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi (SopS 5/1960), IX 
artikla.  
125 Ukraine v. Russian Federation, Application instituting proceedings filed in the registry of the court on 
26 February 2022: Allegations of genocide under the convention on the prevention and punishment of the 
crime of genocide.  
126 International Court of Justice, Press Release No. 2025/5, 31 January 2025.  
127 Yleissopimus joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi (SopS 5/1960). 



47 

vilpillisesti kansanmurhan vastaisen yleissopimuksen lauseke ei sisällä tällaista tilannetta. 

Tämä tekee Ukrainan kanteesta oikeudellisesti haastavamman. ICJ on alustavasti 

arvioinut Ukrainan kanteen niin, että on olemassa riittävä perustelu ja todisteet sille, että 

Venäjä saattaa mahdollisesti rikkoa Ukrainan oikeuksia kansanmurhaa estävän 

yleissopimuksen perusteella. Tämä on ensiaskel ICJ :n toimivallalle käsitellä asiaa. Se ei 

kuitenkaan tarkoita, että ICJ :llä olisi toimivalta käsitellä koko tapausta. 128 

 

ICJ :n toimivaltakysymykset ovat keskeinen osa kansainvälistä oikeutta. Kuten mainittua 

ICJ voi käsitellä valtioiden välisiä riitoja, kuten valtioiden velvoitteiden noudattamista 

kansainvälisen oikeuden, kuten kansanmurhan vastaisen sopimuksen nojalla. ICJ :llä ei 

ole samaa poliittista painetta tai lainsäädännöllisiä rajoituksia kuten kansallisilla 

tuomioistuimilla, mutta sekin voi kohdata haasteita tehokkuuden kanssa. Haasteet 

nostavat päätään erityisesti silloin, kun riita liittyy suurvaltojen tai poliittisesti 

voimakkaiden valtioiden toimintaan.129  

 

ICJ on käsitellyt valtioiden välisiä kanteita kansanmurhasta muun muassa Bosnian sodan 

aikana. Bosnia-Herzegovina v. Serbia and Montenegro tuomiossa 2007 ICJ totesi, että 

Serbia ei ollut suoraan syyllinen kansanmurhaan, mutta se ei ollut estänyt Srebrenican 

kansanmurhaa eikä yhteistyössä pidättänyt syyllisiä. 130  Kyseessä on ennakkotapaus, 

jossa tuomioistuin tunnusti kansanmurhan tapahtuneen ja tapauksessa on muitakin 

merkittäviä piirteitä kansainvälisen oikeuden kannalta. Tuomio määritteli valtion 

vastuuta kansainvälisessä oikeudessa tuomitsemalla valtion passiivisuuden eli 

puuttumattomuuden tässä tapauksesa Bosnian serbijoukkojen toimintaan. 131  Lisäksi 

Yleissopimus joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi 

(SopS 5/1960) sai sitovuutta tuomiolta. Toisaalta tuomio on saanut myös kritiikkiä, sillä 

 

128 Soirila, 2022a, s. 1359–1360.  
129 Rosén ja muut, 2022, s. 51.  
130 Bosnia and Herzegovina v. Serbia and Montenegro, erityisesti tuomionkohdat 471.  
131 Schabas, 2009, s. 525–526.  



48 

valtiota ei pidetty suoraan vastuullisena eikä esimerkiksi vahingonkorvauksia määrätty 

kausaaliyhteyden puutteen vuoksi.132   

 

Valtioiden vastuun määrittelyssä kansainvälisellä tuomioistuimella on merkityksellinen 

rooli kansainvälisessä oikeudessa. On kuitenkin syytä huomioida, että ICJ :n toimivalta 

on suhteellisen rajoittunutta. Sen toimivalta perustuu kansainvälisiin sopimuksiin ja 

monet riidanratkaisua koskevat määräykset ovat huomattavasti rajoittavampia kuin 

kansanmurhaa koskevan yleissopimuksen (SopS 5/1960). Valtiot ovat usein lisänneet 

varaumia sopimuksiin, jotka rajoittavat ICJ :n toimivaltaa. ICJ :n toimivallan puute ei 

vapauta valtioita kansainvälisen oikeuden noudattamisesta, mutta täytäntöönpano jää 

käytännössä vapaaehtoisuuden varaan ilman valvovaa elintä tai mekanismia.133  

 

3.3 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT)  

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin valvoo Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 

noudattamista. EIT:n toimivallan alle kuuluvat EIS:n 32 artiklan mukaisesti kaikki 

ihmisoikeussopimuksen soveltamista koskevat asiat. EIT:lle voi valittaa yksityishenkilöt, 

valtiot ja yritykset sekä järjestöt. EIT:lle voi valittaa vain valtioista tai valtion 

viranomaisista, jotka ovat EIS:n sopimusosapuolia. 134  Ihmisoikeudet ovat jokaiselle 

ihmiselle yhtäläisesti kuuluvia oikeuksia, ja ne ovat erikseen turvattuja 

yleismaailmallisissa tai alueellisissa kansainvälisoikeudellisissa sopimuksissa.135 

 

EIS 1 artikla sisältää velvollisuuden sopimusosapuolille kunnioittaa ihmisoikeuksia, joka 

on muotoiltu artiklaan näin ”Korkeat sopimuspuolet takaavat jokaiselle 

lainkäyttövaltaansa kuuluvalle tämän yleissopimuksen I osassa määritellyt oikeudet ja 

vapaudet.” Sopimuksen lainkäyttövalta ulottuu ensisijaisesti valtion oman alueen ylle, 

mutta poikkeustilanteissa vastuu voi ulottua valtion rajojen ulkopuolellekin. On tärkeää 

 

132 Ks. Kimpimäki, 2008, s. 402.  
133 Kimpimäki, 2008, s. 403–404.  
134 Helenius ja muut, 2024, s. 746.  
135 Ojanen ja muut, 2010.  



49 

huomata, että lainkäyttövallan jurisdiction käsite on laajennettu merkitykseltään perus- 

ja ihmisoikeuskontekstissa. Laajennettu merkitys määrittää esimerkiksi missä, milloin ja 

miten valtio on vastuussa perusoikeuksista. 136  Lainkäyttövalta voidaan kuitenkin 

ymmärtää sen suppeammassa merkityksessä, jolloin se viittaa tuomiovallan 

harjoittamiseen.137  

 

Kansainväliset rikokset ja niihin liittyvät ihmisoikeusloukkaukset voivat sisältyä 

poikkeustilanteisiin, joissa valtion vastuu ulottuu myös oman alueen ulkopuolelle. 

Suuren jaoston tuomio, joka annettiin 2011 asiassa Al-Skeini ym. v. Yhdistynyt 

Kuningaskunta on vahvistanut, että EIS:n soveltamisala ei ole ehdottomasti sidottu 

sopimusvaltioiden raja-alueisiin. EIT vetosi muun muassa aikaisempiin tuomioihin, joissa 

oli määritelty lainkäyttövallan ulottuvuus valtion rajojen ulkopuolelle.138  

  

Al-Skeini-ratkaisussa tuomioistuin kiinnitti huomiota erityisesti siihen, että Yhdistynyt 

Kuningaskunta harjoitti merkittävää valtaa ja kontrollia Basran alueella Irakissa vuonna 

2003, koska se oli miehitysvallan asemassa ja toimi alueen hallitsijana ennen vallan 

siirtoa Irakin hallitukselle. Toisin sanoen Yhdistynyt Kuningaskunta oli vastuussa julkisen 

vallan käytöstä tällä alueella. Valtion toimiessa sotilaallisesti ja hallitsevan aluetta tai 

henkilöitä voi EIS:n soveltamisala ulottua myös rajojen ulkopuolelle.139  

 

Euroopan neuvosto erotti Venäjän jäsenyyden, josta äänestettiin Euroopan neuvoston 

parlamentaarisessa yleiskokouksessa (PACE) 15.3.2022. Erottaminen perustui Venäjän 

helmikuussa 2022 aloittamaan hyökkäyssotaan Ukrainassa. Venäjän erottaminen 

Euroopan neuvostosta on merkittävä askel sen pitkäaikaisen jäsenyyden vuoksi, mutta 

erityisemmin sen vuoksi, että se vaikuttaa Venäjän kansainvälisiin sopimusvelvoitteisiin. 

EIS:n velvoittavuus perustuu osittain myös Euroopan neuvoston jäsenyyteen, sillä 

jäsenet on velvoitettu ratifioimaan EIS. Toimivallan näkökulmasta neuvoston jäsenyys on 

 

136 Pellonpää ja muut, 2018. s. 14–18. 
137 Saraviita, 2011, s. 102–103.  
138 Al-Skeini ym. v. Yhdistynyt Kuningaskunta, Suuren jaoston tuomionkohta 134.  
139 Al-Skeini ym. v. Yhdistynyt Kuningaskunta, Suuren jaoston tuomionkohdat 138 ja 139.  



50 

myös oleellinen, sillä jäsenten on hyväksyttävä EIT:n toimivalta ja noudatettava sen 

päätöksiä.140 

 

Venäjän erottaminen tai eroaminen ei kuitenkaan vaikuta jo nostettuihin valituksiin ja 

sopimusvelvoite tältä ajalta säilyy. EIT:llä on toimivalta käsitellä Venäjää koskevia 

tapauksia, jotka liittyvät aikaan, jolloin Venäjä oli EIS:n sopimusvaltio ja Euroopan 

neuvoston jäsen. Tulevaisuuden kannalta on merkittävää, miten vastuukysymykset 

muotoutuvat sen jälkeen, kun esimerkiksi Venäjä ei ole