This is a self-archived – parallel published version of this article in the publication archive of the University of Vaasa. It might differ from the original. Yrittäjyyden edistäminen maaseutuhallinnossa : paikkasokeaa, paikkatietoista ja paikkaperustaista kehittämistä Author(s): Kujala, Päivi; Luoto, Ilkka; Virkkala, Seija Title: Yrittäjyyden edistäminen maaseutuhallinnossa : paikkasokeaa, paikkatietoista ja paikkaperustaista kehittämistä Year: 2019 Version: Publisher’s PDF Copyright ©2019 Maaseudun uusi aika ry. Please cite the original version: Kujala, P., Luoto, I., & Virkkala, S., (2019). Yrittäjyyden edistäminen maaseutuhallinnossa : paikkasokeaa, paikkatietoista ja paikkaperustaista kehittämistä. Maaseudun uusi aika 27(3), 7–24. http://www.mua-lehti.fi/wp- content/uploads/2019/12/MUA-2019-3-Kujala-Luoto- Virkkala.pdf PÄIVI KUJALA MMM, jatko-opiskelija Vaasan yliopisto ILKKA LUOTO FT, yliopistonlehtori Vaasan yliopisto SEIJA VIRKKALA HT, professori Vaasan yliopisto Yrittäjyyden edistäminen maaseutuhallinnossa paikkasokeaa, paikkatietoista ja paikkaperustaista kehittämistä Avainsanat: paikka, maaseudun kehittäminen, diskurssianalyysi, maaseutuhallinto, yritystuet 7MAASEUDUN UUSI AIKA  3 | 2019 Artikkelissa tulkitaan eksogeenisen, endogee- nisen ja neoendogeenisen kehittämisen näkö- kulmia suhteessa laajempaan maaseudun kehit- tämisen teoriaperintöön. Tähän perustuen määri- tellään kolme yrittäjyyden edistämisen diskurssia: 1) paikkasokea, 2) paikkatietoinen ja 3) paikkape- rustainen hallinto. Diskurssianalyysin keinoin tar- kastellaan, millaisina nykyhetkeen kiinnittyvinä puhetapoina alueita ja paikkoja sanoitetaan maa- seutuhallinnon toimijoiden ja yrittäjien puheessa maaseudun kehittämisohjelman yritystukien val- mistelun ja toimeenpanon yhteydessä. Lisäksi pohditaan, millaisia jännitteitä näiden diskurssien välillä ilmenee. Tutkimuksen kontekstina on maa- seudun erilaistuva ja alueelliseen vaihteluun perustuva kehitys Suomessa sekä siihen vaikut- tava EU:n maaseutupolitiikka. Tutkimuksen tulosten perusteella maaseudun kehittämisoh- jelman toteutus vaikuttaa yritysten toimintaedel- lytyksiin paikkasokeasti tai opportunistisen paik- katietoisesti, mikä ei aidosti tue alueen omista tarpeista nousevaa kehittämistä. M aaseutualueet ovat viime vuosikym- meninä erilaistuneet johtuen esimer- kiksi alue- ja paikallistason voimava- roista vastata tunnistettuihin makro- tason muutoksiin, kuten maatalouden merkityksen vähenemiseen, maaseudun ja kaupungin suhteiden uudelleenjäsentymiseen ja globalisaatioon (vrt. Lee ym. 2010; Copus ym. 2011). Euroopan unionin koheesiopolitiikan tulisi tunnistaa alueiden, kult- tuurien ja toimintatapojen erot, mutta viimeai- kaisten tapahtumien perusteella yhteisöaluepoli- tiikka on murroksessa, kun alueet ovat erilaistu- neet ja erot ovat kärjistyneet myös sisäisesti. Euroopan unionin koheesiopolitiikka on pyr- kinyt vastaamaan alueellisen erilaistumisen haas- teeseen paikkaperustaisen kehittämisen idealla jo kahden ohjelmakauden ajan (Baltina 2014; Solly 2016; Sipikal ym. 2017). Paikkaperustaisen kehit- tämisen termi ei kuitenkaan esiinny Euroopan unionin maaseutupolitiikan eli yhteisen maatalo- uspolitiikan (CAP) toisen pilarin mukaisessa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjel- massa (Kahila 2016, 66), vaikka paikkaperus- tainen kehittäminen on ollut laajan maaseutu- politiikan ohjenuora (Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 2014). Manner-Suomen maa- artikkelit 8 MAASEUDUN UUSI AIKA  3 | 2019 artikkelit seudun kehittämisohjelman 2014–2020 (myö- hemmin: maaseudun kehittämisohjelma; Maa- ja metsätalousministeriö 2019) painopisteenä on kyl- läkin maaseudun elinvoiman ja elämänlaadun lisääminen sekä tavoitteena maaseudun elinkei- nojen monipuolistuminen ja vaikuttamisen mah- dollisuuksien paraneminen. Maaseudun sisäinen erilaistuminen sen sijaan nähdään ainoastaan nega- tiivisena tekijänä, eikä sen myönteisiä merkityksiä tunnisteta (Antikainen ym. 2014, 34). Maaseudun kehittämisohjelman yritystukialueluokitus ohjaa maaseutuhallinnon yritystukipäätöksiä, mutta ei ota huomioon paikallisuutta esimerkiksi verkosto- suhteiden kautta. Maaseutuhallinto ei toimi sijain- titekijöiden tai paikan viehkoustekijöiden1aktiivi- sena kehittäjänä, vaan hakemusten perusteella teh- tävien yritystukien jakajana. Tarkastelemme paikan merkitystä maaseudun kehittämisohjelman toimijoiden ja yrittäjien kehit- tämispuheessa yritystukien valmistelun ja toi- meenpanon yhteydessä. Artikkelin aineisto koostuu 38 maaseutuhallinnon toimijan sekä maa- seudun kehittämisohjelman mukaista yritystukea saaneen yrittäjän puolistrukturoiduista teemahaas- tatteluista. Tarkastelutapamme on teoriaohjau- tuva, hyödynnämme aineiston tulkinnassa maa- seutututkimuksessa käytettyjä eksogeenisen, endo- geenisen ja neoendogeenisen kehittämisen paradigmoja. Johdamme niistä käsin kolme yrittä- jyyden edistämisen diskurssia maaseutuhallinnon ja maaseudun kehittämisen konteksteissa. Kyseiset diskurssit jäsentävät haastateltavien puhetta aineis- tossamme, josta etsittiin ilmauksia alueista ja pai- koista yritystukien valmisteluun ja toimeenpanoon liittyen. Artikkeli pyrkii vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: 1) Miten paikan ja alueen merkitys rakennetaan osana yrittäjyyden kehittämisen dis- kursseja maaseutuhallinnon kontekstissa? 2) Mil- laisten puhetapojen kautta maaseudun kehittämis- ohjelman toimijat määrittelevät paikan yritystu- kien valmistelussa ja toimeenpanossa? 1 Tarkoitamme ’viehkoustekijöillä’ paikan piirteitä pitäen sisällään palvelut, luonnonresurssit sekä sijaintiin kiinnittyvät aineettomat hyvinvointitekijät, kuten maiseman, paikkatunteen ja luonnonrauhan. Viehkoustekijät vastaavat lähinnä englannin- kielistä ’amenities’-sanaa. Yritykset tunnistetaan tärkeiksi maaseutualu- eiden elinvoimaisuutta rakentaviksi toimijoiksi (Kuhmonen 2012; Niska & Vesala 2013) ja yritys- toiminnan tuet ovat keskeinen väline maaseudun kehittämisohjelmien toimeenpanossa (Maa- ja metsätalousministeriö 2019). Kuhmonen (2012, 24) toteaa, että yrittäjyys on paitsi aikaan myös paikkaan kiinnittyvä ilmiö ja korostaa, että elleivät politiikkakeinot ole linjassa yrittäjien tavoitteiden kanssa, niille ei ole kysyntää. Lehtonen ja Muilu (2016) osoittavat tutkimuksessaan yritys- ja han- ketukien kohdentumisesta suhteessa paikallisen kehityksen edistämisen tarpeeseen, että valintakri- teerit tunnistivat heikosti yrittäjyysympäristöjä, jotka ovat varsin erilaisia esimerkiksi Joensuun seu- tukunnassa verrattuna Pohjois-Karjalan itäosiin. Hyytiän (2014) mukaan maaseutualueiden tuke- minen edellyttää näille alueille kohdennettuja politiikkatoimenpiteitä. Niska ja Vesala (2013) ovat tutkineet yritysten kehittämisen toimeenpani- joiden (policy implementer) ja yrittäjien (entrepre- neurship) välistä vuorovaikutusta diskurssiana- lyysin avulla. Heidän esittämässään pienyritys-dis- kurssissa politiikan toimeenpanijat toteuttavat yhteiskunnan tavoitteita yrittäjien välityksellä, kun taas yrittäjyys-diskurssissa politiikan toimeenpa- nijat palvelevat yrittäjien tarpeita. Paikan merkitystä ei ole tietääksemme tutkittu diskurssianalyysin avulla yritystoiminnan tukien toimeenpanon yhteydessä. Lisäksi yritystukien hal- linnon toimintatapojen tutkimusta on vain vähän suhteessa yrittäjyyden tutkimukseen. Tässä tutki- muksessa pyrimme täyttämään näitä tutkimusauk- koja. Diskurssien kuvausten avulla tuomme näky- väksi alueiden ja paikkojen määritelmällisten perusteiden muuttumisen ja siitä johtuvat haasteet yritystukien kohdentamisessa. Tämä teema näyt- täytyy erityisesti paikkasokean hallinnon diskurs- sissa, mutta myös opportunistisesti sijaintia korostavan paikkatietoisen diskurssin kohdalla. Paikkasokeutta ja paikkatietoisuutta haastava paikkaperustaisen hallinnon diskurssi edistää laaja-alaisesti yritystoiminnan mahdollisuuksia maaseudulla perustuen paikallisiin ja ylipaikalli- siin verkostoihin ja yhdistyvyyteen. 9MAASEUDUN UUSI AIKA  3 | 2019 Artikkelissa tarkastellaan seuraavaksi maa- seudun kehittämisohjelman yritystuen piirteitä, minkä jälkeen esitellään artikkelin teoreettinen vii- tekehys, joka sisältää maaseudun kehittämisen paradigmat ja niistä johdetut paikkasokean, paik- katietoisen ja paikkaperustaisen kehittämisen dis- kurssit. Tämän jälkeen kuvataan tutkimusaineisto ja sen suhde menetelmään. Analyysiosuudessa dis- kursseja käsitellään haastattelunäytteistä nostetta- vien esimerkkien avulla. Lopuksi pohdinnassa esi- tellään tutkimuksen keskeisimmät tulokset, joissa diskurssit liitetään maaseudun kehittämisen viite- kehykseen sekä yritysten tukipolitiikkaan ja siihen liittyvään sääntelyyn. Maaseudun kehittämisohjelman mukainen yritystuki Maa- ja metsätalousministeriö toimii maaseudun kehittämisohjelman hallintoviranomaisena ja vastaa ohjelman laadinnasta, toimenpiteiden suun- nittelusta, lainsäädännöstä sekä rahoituksen jaosta alueiden käyttöön. Ruokavirasto – aiemmin Maa- seutuvirasto – vastaa Euroopan unionin maata- loustuki- ja maaseuturahastojen varojen käytöstä Suomessa, toimii EU:n maksajavirastona ja huo- lehtii EU-tukien ja kansallisten tukien toimeenpa- nosta sekä sähköisestä asioinnista ja tietojärjestel- mistä. Ruokavirasto vastaa myös paikan päällä teh- tävistä otantatarkastuksista. ELY-keskukset vastaanottavat yritystukihakemukset ja päättävät tuen myöntämisestä sekä tuen maksamisesta. Leader-ryhmät rahoittavat investointeja oman strategiansa mukaisesti, harkiten tukien tarkoituk- senmukaisuuden, minkä jälkeen ELY-keskus tar- kastaa tuen myöntämisen laillisuuden ja päättää tuen myöntämisestä. Kunnat toimivat yritystukien osalta lähinnä neuvonantajana maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueiden tai kuntien elinkeinoyh- tiön kautta. EU-komissio hyväksyy kansallisen maaseudun kehittämisohjelman. (Tarasti ym. 2016; Maa- ja metsätalousministeriö 2019.) Yritystuet ovat yrityskohtaisia tukia ja niiden vaikuttavuuslogiikka on Pyykkösen ym. (2016, 69) mukaan hyvin suoraviivainen. Ne myönnetään yritystoiminnan aloittamiseen, investointeihin ja uusien työpaikkojen luomiseen, joten ne tukevat suoraan maaseudun kehittämisohjelman keskei- simpiä tavoitteita. Yritystuet ovat osaltaan mahdol- listaneet pienyritysten kilpailukyvyn kehittämisen. Tällä tavalla yritystuet ovat varmistaneet yritysten elin- ja toimintamahdollisuuksia. (Pyykkönen ym. 2016, 71.) Yritystukea saavien yritysten on sijait- tava maaseudulla, tukikriteerien mukaista maa- seutua lasketaan Suomen pinta-alasta olevan 95 % (Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus 2018). Kuntarajoihin perustuva kaupunki–maaseutu-luo- kitus on muodostunut ongelmalliseksi kuntien koon kasvaessa. Saman kunnan alueella voi olla sekä kaupunkimaisia että maaseutumaisia alueita. Kuntarajoista riippumattomien paikkatietoaineis- tojen käyttö mahdollistaa alueiden tarkemman tunnistamisen ja luokittelun (Suomen Ympäristö- keskus 2018; ks. kuva 1). ELY-keskukset ovatkin tehneet omat yritystukialueidensa rajaukset, jol- loin käytännössä vain suurimpien kuntien ja kau- punkien keskuksia on rajattu maaseutualueen ulkopuolelle (Ruokavirasto 2019). Kuluvalle ohjelmakaudelle 2014–2020 on laa- dittu yritystukien valintaperusteet, joita ELY-kes- kukset käyttävät arvioidessaan yritysten rahoitus- kelpoisuutta. Valintaperusteet koostuvat seitse- mästä eri aihealueesta, joista yksi on suunnitellun yrityksen sijainti painotuskertoimen ollessa 5 tai 15 % tukityypin mukaan. Leader-ryhmillä on omat, paikallisiin strategioihin pohjautuvat valin- taperusteensa. (Ruokavirasto 2019.) Maaseudun kehittämisohjelman yritystuet ovat osa Euroopan unionin yhteistä maatalouspoli- tiikkaa (CAP), joten niihin liittyvä sääntelyn pro- sessi on osa CAP-kokonaisuutta. Yritystukien toi- meenpanon ongelmiksi on tunnistettu jo ensim- mäisestä EU-ohjelmakaudesta alkaen raskaat hallinnolliset toimintatavat, yrittäjien riskinotto- kyvyn vähäisyys ja vähäinen kiinnostus tarjottuun tukeen (Maa- ja metsätalousministeriö 2001; Kataja & Patjas 2001; Ponnikas ym. 2008; Anti- kainen ym. 2014; Pyykkönen ym. 2016). 10 MAASEUDUN UUSI AIKA  3 | 2019 artikkelit Paikan ja alueen käsitteet maaseudun kehittämisen paradigmoissa Paikan arkikielinen käyttö perustuu kulttuurisiin sopimuksiin, joiden puitteissa se sopii väljästi niin esineiden ja asioiden sijainnin osoittamiseen kuin hallinnollisten ja maantieteellisten alueiden synonyymiksi. Onkin syytä huomata, että käsit- teellä ’paikka’ tarkoitetaan hyvinkin erikokoisia alueita. Maantieteessä paikalla on tarkoitettu nimen- omaan kokemuksellista paikkaa. Kuitenkin viime vuosien aikana paikan käsite on yleistynyt alueke- hittämispuheessa (Barca 2009; Luukkonen 2016, 31), kun on haluttu korostaa alueiden erityisyyttä ja omia lähtökohtia. Kehittämisen puhetavoissa paikka ja alue ovat jossakin määrin synonyymisiä, tosin sillä erotuksella, että paikalla ei ole aina yksi- selitteisiä rajoja, mutta alueet ovat hallinnollisesti tai muilla sovituilla kriteereillä määriteltyjä. Paikka on tilallisuutena ilmenevä muutoskokemuksia jäsentävä prosessi, joka perustuu toimijoiden arvoihin, hallintokulttuuriin, sosiaalisiin suhteisiin ja historiallisuuteen (Riukulehto 2016; Massey 2008, 31−32). Paikat voidaan käsittää myös kokoavina sol- muina, jotka tuovat yhteen paikallisia, alueellisia, kansallisia ja kansainvälisiä toimintoja. Maaseudun kehittämisen käsitteenä ”paikka” toimii näin ymmärrettynä hyvin, kun alueyhteisöllisyys ja pai- kallinen erityisyys tulevat huomioiduksi. (Esim. Gustafson 2001; Soini ym. 2006; Vanclay 2008.) Alueen ja paikan sosiokulttuurinen määrittely osana politiikkatoimia kytkeytyy maaseudun kehittämisen sääntelyyn. Maaseutualueiden kehit- tämisen puhetavat ovat kielellisesti tuotettua yhteiskunnallisuutta, jonka kautta sanoitetaan ja siten myös toiminnallistetaan alueyhteisöjä, alue- taloutta ja aluehallinnon rakenteita. Maaseudun kehittäminen perustuu siksi myös institutionaa- lisia tietorakenteita ylläpitäviin puhetapoihin. Niissä kohtaavat sääntelyyn perustuvat prosessit ja alueiden erityispiirteet, kuten sosiaaliset, taloudel- liset institutionaaliset rakenteet (Ray 2006; Shuck- smith 2009, Kahila 2013, Antikainen 2014, 34). Eksogeenisen (ulkosyntyisen), endogeenisen (sisäsyntyisen) ja neoendogeenisen (uusisisäsyn- tyisen) alueellisen kehityksen mallit ovat useiden tutkijoiden maaseudun kehittämisessäkin tunnis- tamia teoreettisia lähtökohtia (esim. Lowe ym. 1995, Atterton ym. 2010, Gkartzios ja Scott 2014, Bosworth ym. 2016, Bock 2016 sekä Gkartzios ja Lowe 2019). Kutsumme näitä teoreettisia malleja paradigmoiksi, koska ne ovat muodostuneet histo- riallisesti ja olleet vallitsevia eri vuosikymmeninä, mutta ne ovat jääneet kehittämisen kerrostumiksi, sillä uudet paradigmat eivät ole täysin korvanneet vanhoja. Nykyisen maaseutupolitiikan voidaan katsoa olevan kerroksellista ja siitä löytyy aineksia näistä kolmesta paradigmasta, joita tarkastelemme siis ideaalityyppisesti. Nämä paradigmaattiset puhetavat ovat lähinnä eri tavalla maaseudun kehittämisen ja maaseutuhallinnon tilanne- kuvia perustelevia ajattelutapoja, joiden paino- tukset ovat muuttuneet kulloistenkin yhteis- kunnallisten ja poliittisten olosuhteiden seu- rauksena. Eksogeenisen kehittämisen malliin pohjaavat teoriat tarkastelevat paikallisuuksien kyvykkyyttä ulkoa päin vaikuttavien ympäristöllisten, yhteis- kunnallisten ja globaalien voimien kautta (esim. Bosworth ym. 2016, 431). Alueita yksiselitteisinä objekteina tarkasteleva puhetapa on ominaista aluemaantieteelle, jossa alueet nähdään passiivisina ja vailla omaa tahtoa, koska aluetulkinnat tehdään ikään kuin ylhäältä käsin annettavina objektiivi- sina kehyksinä (esim. Martin 2005). Suomessa alu- eellistuminen tapahtui viime vuosisadan alusta lähtien osana kansakunnan rakentamista ja kansal- lista integraatiota. Maaseutualueiden roolina tässä integraatiossa ja eksogeenisen kehittämisen mallin mukaisessa puhunnassa oli tuottaa elintarvikkeita, energiaa ja raaka-aineita (esim. Lowe ym. 1995, 89; Bock 2016, 12). Eksogeenisen kehittämisen mallissa maaseutualueiden kehitys perustuu niiden omiin resursseihin, mutta niiden tulevaisuus riippuu kehittäjien tulkitsemana enemmän ulkoi- sista tekijöistä kuin sisäisistä tekijöistä, eikä malli huomioi juurikaan paikalliseen erityisyyteen perustuvaa sisäsyntyistä potentiaalia ja toimijuutta (vrt. Pike ym. 2008, 175–184). Siksi eksogeenisen kehittämisen malli on samalla perustelu niin 11MAASEUDUN UUSI AIKA  3 | 2019 sanottuun paikkasokeaan politiikkaan. Paikkaso- keaan diskurssiin perustuvat kehittämistoimenpi- teet johtavat viime kädessä eriarvoisuuden kas- vuun, koska kohdellessaan kaikkia alueita näen- näisen tasavertaisesti ne eivät huomioi alueiden erityispiirteitä (Sipikal ym. 2017). Vastareaktiona eksogeenisen kehittämisen suuntaukseen maaseutututkijat ryhtyivät 1970-luvulla korostamaan paikallisia resursseja, yrittäjyyttä, kylätoimintaa ja alhaalta ylös -näkö- kulmaa eli endogeenistä kehittämistä (esim. Atterton ym. 2011; Hyyryläinen, ym. 2011). Samaan aikaan humanistiset lähestymistavat yleis- tyivät, jolloin paikasta tuli salonkikelpoinen kehit- tämisen käsite. Yhteiskunnallisten rakenteiden tie- dostamisen ja subjektiivisen merkitysten korostu- misen myötä myös paikallisen voimaantumisen liikkeet yleistyivät (Peet & Thrift 1989). Endogee- nisen eli sisäsyntyisen kehittämisen paradigmassa omatoimiset paikallisyhteisöt, perinteisesti kylät, ovat alueensa rakentajia kehittäen paikallisia voi- mavaroja, yrittäjyyttä ja maaseudun monimuotoi- suutta (Kumpulainen 2013; vrt. Rosenqvist 2008, 73). Paikallisyhteisöt esitetään mallissa ainutkertai- sina ja erityisinä, minkä johdosta maaseutukin jäsentyy toimintojen ja paikkojen mosaiikiksi (Katajamäki & Kaikkonen 1991). Endogeenisessä lähestymistavassa ihmiset ja yritykset kiinnittyvät paikkaan samalla kun paikallisuuksia nostetaan kehittämistoiminnan kohteiksi (Ray 1999, 259; Atterton ym. 2011, 259). Endogeeninen para- digma selittää aineistossa esiteltävää paikkatietoista diskurssia, mutta ei suinkaan yksiselitteisesti. Se pohjustaa tietynlaista vääristynyttä paikkauskoa, jolloin maaseutupaikkoja yhtäältä romantisoidaan tai niiden itseriittoisuutta ylikorostetaan. Toisaalta esimerkiksi harvaan asutun maaseudun mahdolli- suudet yrittäjyyden ympäristönä nähdään olemat- tomana, vaikka juuri harvaan asuttu maaseutu mahdollistaisi luontoon ja luonto-osaamiseen perustuvien tarjontojen hyödyntämisen. Neoendogeeninen kehittämissuuntaus syntyi, kun maailmanlaajuiset tapahtumat ja ylipaikalliset verkostot alkoivat vaikuttaa yhä suoremmin pai- kallisyhteisöihin (Hyyryläinen ym. 2011). Neoen- dogeenisyyteen perustuva paikkaperustaisen kehit- tämisen paradigma korostaa strategisuutta ja hal- lintaa (Copus ym. 2011, 121; Luoto 2016), jossa tunnistetaan paikallisia ongelmia ja voimavaroja ja aluetta kehitetään poikkihallinnollisesti sisäisiin ja ylipaikallisiin verkostoihin perustuen. Paikka mää- rittyy sosiaalisten suhteiden, ideoiden ja taloudel- lisen vaihdannan kohtaamisessa, ja paikan kehittä- minen perustuu toimijaryhmien yhteistyöhön (Sack 2010). Neoendogeenisessä maaseudun kehittämisessä huomioidaan paikkojen ominais- piirteet ja resurssit, mutta niitä käytetään vuorovai- kutuksessa ulkoisten verkostojen ja resurssien kanssa (Bosworth ym. 2016, 429). Näin edistetään alueyhteisöjen kykyä toimia itsenäisemmin osana laajempia kehittämisen ja osaamisen verkostoja (ks. myös Zasada ym. 2015; Eskelinen 2016) Mikäli maaseutupolitiikka jää sektoripolitiikan ansaan (Kahila 2013, 59), se saattaa joutua globa- lisaatiokehityksen väliinputoajaksi. Tällöin perin- teisille maaseututoimialoille kohdistuvien sektori- politiikkatoimien vaikutukset saattavat olla jopa negatiivisia paikallisyhteisöjen elinvoimaisuuden näkökulmasta (Olfert & Partridge 2010, 151). Aineisto-osiossa esiteltävän paikkaperustaisen hal- linnon diskurssin johtoajatuksena on, että paikka määritellään liikkuvuuden ja saavutettavuuden kautta. Liikkuvuus ymmärretään ihmisten, tava- roiden ja tiedon liikkeiden lisäksi myös kulttuuri- sena vaihdantana sekä maaseudun ja kaupungin välisenä keskinäisriippuvuutena. Siten maantie- teellinen sijainti on vain yksi ulottuvuus, kun kes- kustellaan maaseudun yhteiskunnallisesta sijain- nista. Maaseutualueet eivät määrity vain paikkasoke- utta, paikkatietoisuutta tai paikkaperustaisuutta heijastelevina diskursseina. Nämä diskurssit kui- tenkin kuvaavat riittävästi niitä lähtökohtia, joita vasten analysoimme tutkimusaineistoa. Nykyhet- kessä määritelmänsä saavat diskurssit kantavat aina mukanaan myös historiallisia kaikuja, joista haas- tateltavat eivät aina ole itse tietoisia. Aineisto Tutkimusaineisto koostuu 38 puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Haastattelut tehtiin neljällä ELY-keskuksen toimialueella: Etelä-Pohjanmaalla, Hämeessä, Lapissa ja Pohjois-Karjalassa. Lisäksi 12 MAASEUDUN UUSI AIKA  3 | 2019 artikkelit haastateltiin keskeisiä maaseutuhallinnon toimi- joita valtakunnan tasolla. Maa- ja metsätalousmi- nisteriöstä ja Maaseutuvirastosta haastateltiin johto- ja asiantuntijatason viranhaltijoita ja edus- kunnasta maa- ja metsätalousvaliokunnan jäseniä. ELY-keskusten haastatellut henkilöt olivat rahoitu- sasiantuntijoita, maksatuspäälliköitä ja maaseutu- ja energiayksikön päälliköitä. Jokaisella ELY-kes- kusalueella haastateltiin yhtä Leader-ryhmän toi- minnanjohtajaa, yhtä kunnan viranhaltijaa sekä kolmea maaseutuohjelman mukaista yritystoi- minnan tukea saanutta yrittäjää. Yrittäjät toimivat muun muassa matkailu-, elintarvikkeiden val- mistus- ja palvelualoilla. Haastateltavat edustivat siten Suomen koko maaseutuhallinnon ketjun toi- mijoita yrittäjästä lainsäätäjään, jolloin saatiin runsas ja rikas haastatteluaineisto. Haastatellut henkilöt jaettiin aineiston ana- lyysia varten viiteen ryhmään tehtäväkuvan mukai- sesti (ks. taulukko 1). Norminantaja-ryhmään lukeutuivat maa- ja metsätalousministeriön ja Maaseutuviraston viranhaltijat sekä kansanedus- tajat, päätöksentekijä-ryhmään lukeutuivat ELY- keskusten viranhaltijat, kehittäjiin kuntien yhteis- toiminta-alueiden ja elinkeinoyhtiöiden viranhal- tijat sekä Leader-ryhmien toiminnanjohtajat. Yrittäjä-ryhmän muodostivat maaseutuohjelman mukaista yritystukea saaneet yrittäjät ja arvioitsija- ryhmän muodostivat Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien arviointia tehneet tutkijat. Haastatellut yrittäjät ja kehittäjät sijoittuivat kaupunki–maaseutu-luokituksen mukaiselle kau- pungin kehysalueelle, maaseudun paikalliskeskuk- siin, kaupungin läheiselle maaseudulle, ydinmaa- seudulle ja harvaan asutulle maaseudulle (kuva 1). ELY-keskusten edustajien voidaan katsoa edus- tavan omaa aluettaan ja norminantajien ja arvioit- sijoiden koko maata. Nämä haastattelut tehtiin kaupunkialueilla. Haastattelut tehtiin vuoden 2016 maalis–syys- kuun aikana yritysten tai organisaatioiden omissa tiloissa, kolme haastattelua tehtiin puhelimitse haastateltavien kiireiden vuoksi ja yksi haastattelu siirtyi tammikuulle 2017. Haastattelujen pituudet vaihtelivat 46 minuutista yli kaksituntisiin saakka, haastattelupuhetta kertyi yhteensä 51 tuntia 30 minuuttia. Haastatellut Lukumäärä Norminantaja: Kansanedustaja Maa- ja metsätalousministeriön viranhaltija Maaseutuviraston viranhaltija 2 4 3 Päätöksentekijä: ELY-keskuksen viranhaltija 6 Kehittäjä: Kuntien yhteistoiminta-alueen viranhaltija Kuntien elinkeinoyhtiön viranhaltija Leader-toimintaryhmän toiminnanjohtaja 2 2 4 Yrittäjä: Maaseutuohjelman mukaista yritystukea saanut yrittäjä 12 Arvioitsija: Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman arvioitsija 3 Yhteensä 38 Taulukko 1. Tutkimuksen haastattelut muodostettujen ryhmien mukaisesti 13MAASEUDUN UUSI AIKA  3 | 2019 Haastattelukysymysten teemat olivat samat kai- kille haastateltaville, mutta niitä varioitiin riippuen haastateltavan työtehtävästä. Haastattelut keskit- tyivät Manner-Suomen maaseudun kehittämisoh- jelman mukaisen yritystuen valmisteluun ja toi- meenpanoon. Haastattelut tehtiin siis kuluvalla EU-ohjelmakaudella 2014−2020, mutta haastatel- tavia pyydettiin kertomaan mahdollisia koke- muksia myös Suomen EU-jäsenyyden alusta alkaen, vuodesta 1995 lähtien. Teemojen läpäiseviä aiheita olivat maaseutuhallinnon toiminta, yri- tyksen toimintaympäristön merkitys sekä paikan ja alueen määritteleminen kehittämisen kontekstissa. Alueen ja paikan määrittelemiseksi kysyttiin muun muassa sitä, mitä merkitystä haastateltavan koke- musten mukaan sijainnilla oli yritystoiminnalle. Haastattelurunko lähetettiin haastateltaville etukä- teen tutustuttavaksi. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin sanatarkasti yhtä haastattelua lukuun Kuva 1. Haastattelupaikkakunnat kaupunki–maaseutu-luokituskartalla (Karttapohja: SYKE 2018) 14 MAASEUDUN UUSI AIKA  3 | 2019 artikkelit ottamatta, joka sekin kuitenkin taltioitiin muis- tiinpanojen muodossa. Haastattelujen lisäksi tutkimuksen tausta- aineistona käytettiin Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman arviointiraportteja Suomen EU-ohjelmakausilta. Arviointitiedon merkitystä korostetaan EU-ohjelmien toimeenpanossa, vaik- kakin arviointitietoa on hyödynnetty liian vähän (Uusitalo 2009; Bachtler 2010). Diskurssianalyysi puheen tunnistamisessa Olemme pyrkineet tarkastelemaan paikkasokean, paikkatietoisen ja paikkaperustaisen hallinnon diskurssien esiintymistä ja käyttöä osana haasta- teltavien puhetta ja maaseutuhallinnon tavoit- teita ja toimintaa. Aineistolukua jäsentävät dis- kurssit johdettiin maaseudun kehittämisen kol- mesta teoreettisesta mallista, joita kutsumme paradigmoiksi. Foucault (2005, 258) näkeekin, että diskurssi on rakentunut olennaisesti histori- allisista, todellisista ja peräkkäisistä tapahtumista. Diskursseissa ei ole kyse vain informaation välit- tämisestä vaan sääntelyn, hallinnon, asemien ja identiteettien tuottamisesta. Valta ja tieto kyt- keytyvät toisiinsa, millä on makrotason institu- tionaalisia seurauksia. (Alasuutari 2011, 185, 188.) Tässä mielessä maaseudun kehittämisen instituutiot tuottavat ja toteuttavat tietynlaista diskursiivista muodostumaa. Aineiston analyysissa sovellettiin väljästi dis- kurssianalyysia Willigin mallin mukaisesti (Willig 2015, 155–161; Burr 2015, 191; ks. myös Alasuu- tari 2011, 185) ja kielen konstruktiivinen rooli maaseutuhallinnon ja sääntelyn toteutumisessa on aineistotulkinnan keskiössä. Paradigmoihin nojaavat diskurssit kuvaavat sitä, kuinka tietyn- laiset semioottiset muodostumat määrittävät alu- eille ja paikoille annettavia sisältöjä. Hallintopuhe kantaa mukanaan myös institutionaalisia ja sosiaa- lisia rakenteita, jotka vaikuttavat yritystukien val- misteluun ja toimeenpanoon. Analyysin aluksi ilmiö eli paikkapuhunnan tuottaminen paloiteltiin osiin: miten paikka käsit- teellistetään ja arvotetaan diskurssissa? Miten ohjelman alueellisuus ja paikallisuus määritellään diskurssissa? Seuraavaksi haastateltujen toimi- joiden puhetavoista etsittiin paikkasokeuden, paikkatietoisuuden ja paikkaperustaisuuden ilma- uksia yritystukiin liittyvistä sääntelyn prosesseista, hallintokäytännöistä ja maantieteellisistä erityis- piirteistä. Tutkimuksessa ei tarkasteltu ryhmien erilaisia tapoja tuottaa toimijakohtaisia diskursseja (ks. Jokinen ym. 2016, 80) eikä myöskään mah- dollisia aluekohtaisia eroavaisuuksia, vaan tarkoi- tuksena oli etsiä puheissa esiintyviä laajempia yhteisiä merkityksiä ja ristiriitaisia jännitteitä. Tavoitteena oli näin saada esille haastateltujen yhteisesti tunnistamia paikan ja alueen määri- telmiä osana hallinto- ja kehittämispuhetta. Tässä tutkimuksessa sääntelyyn liittyvät pro- sessit ja hallinnon toimintatavat nousevat haasta- teltavien puheissa kriittisen tarkastelun kohteeksi. Suomalaisen viranomaisen ja yrittäjän toimintata- paan kuuluu lakien ja asetusten noudattaminen, mikä korostuu kritiikin sijaan haastateltavien eetos- ja paatospuheena. Tämän asian suhteen haastateltujen puheet eivät juurikaan eronneet toi- sistaan. Diskurssien kautta esitämme myös tulkinnan maaseutuhallinnon päätöksentekijöiden ja yrittä- jien subjektipositioista ja siitä, mitä aitoja toi- minnan mahdollisuuksia nämä asemat tarjoavat. Samalla kyetään tarkentamaan kuvaa siitä, miten institutionaalisen vallankäytön ja tiedon tuo- tannon kohtaamisissa muodostetaan joko virallista puhetta tai sitä haastavaa, alueiden määritelmäl- listä perustaa muuntelevaa puhetta. Paikkasokeaa puhetta haastavat sekä paikkatietoinen diskurssi, joka näkee sijainnin strategisesti tärkeänä, että paikkaperustainen diskurssi, jonka puitteissa tukeudutaan verkostomaisesti määrittyvään paikan käsitteeseen. Diskurssit ovat kertomuksia samasta kohteesta, jolloin ne ovat myös erilaisia tapoja merkityksel- listää, kuvailla, ilmaista ja havainnollistaa maailmaa (Burr 2015, 75). Diskurssia ei voida analysoida riippumatta ajasta, jossa se kehkeytyy. Aineistosta nostetuilla diskursseilla on historialliset juuret ja nykyhetken tulkinnat, mutta myös tavoitetilat, joihin ne pyrkivät yhteiskunnassa vaikuttamaan. Diskurssintutkija on myös aina osa tutkimustaan ja rakentamassa diskursseja (Jokinen ym. 2016). 15MAASEUDUN UUSI AIKA  3 | 2019 Tämän tiedostaen pyrimme rakentamaan diskurs- seja määritteleviä tulkintoja aineiston huolellisella analysoinnilla, hyödyntäen kuitenkin myös omaa kokemustamme ja olemassa olevaa tietoa haastat- telupuheen merkitysten ymmärtämiseksi. Paikkasokean hallinnon diskurssi Paikkasokean hallinnon diskurssissa yritystoi- minnan sijainti riippuu tukijärjestelmien valin- takriteereistä ja alueluokituksista, jotka puolestaan norminantaja on määritellyt kansallisesti. Kehittä- misessä on siten vahvat eksogeeniset piirteet eikä se tunnista alueiden ainutkertaisuutta. Paikkasokean hallinnon diskurssi on haastatteluissa selvästi erot- tuva diskurssi, joka tähtää maaseutuohjelman tasa-arvoiseen toteuttamiseen ja virheettömän hal- linnon kulttuuriin. Paikkasokean hallinnon diskurssissa korostuvat raskaat hallinnolliset toimintatavat ovat tulleet Suomen EU-ohjelmakausien aikana taakaksi sekä päätöksentekijöille että yrittäjille. Alueluokituk- seen perustuva tukialuekartta nousee haastatelta- vien puheessa esille uusimpana kuormittajana. Tukialueiden rajaukset koettiin keinotekoisiksi ja ne aiheuttivat runsaasti karttaharjoituksia sekä yri- tystukien päätöksentekijöille että kehittäjille. Yri- tyksen sijainnilla harvaan asutulla maaseudulla, ydinmaaseudulla tai kaupungin läheisellä maaseu- dulla ei viranomaisten puheen mukaan juuri ole merkitystä, vaikka kehittämisohjelman tavoitteissa asiaa on painotettu. Että sen sijainnin painoarvo taitaa olla se viis prosenttia siellä valintakriteereissä, että ei se viime kädessä erottele niitä eri aluetyypeillä olevia hakemuksia. (Päätöksentekijä H25) Ja sitten se rajanveto, että miten se on tulkittu mut, meillä alueellisesti on linjattu ne alueet, missä sitä maaseutuohjel- maa toteutetaan. No meillä nyt sitten nää suurimmat kaupun- git --- niitten keskusta-alueet on rajattu tän maaseututuen ulkopuolelle. (Päätöksentekijä H25) Maaseudun kehittämisohjelmaa kuvataan tässä diskurssissa rahanjako-ohjelmaksi, ei niinkään potentiaalisten kehittämisideoiden aktivoijaksi. Maksatusten seuranta muodostuu toimenpiteiden mittariksi ja rahankäyttö kuvaa vaikuttavuutta. Ohjelman koetaan onnistuneen, kun rahat on käy- tetty. Kehittämisotetta, yhteisiä tavoitteita ja toi- menpiteiden vaikuttavuutta odotetaan, mutta vähäväkisiä alueita arvotetaan sen kautta, missä määrin niiden yritystoiminta on kannattavaa. Samalla maaseutuhallinnon omalla toiminnalla ohjataan keskittyvään kehitykseen, kun maaseu- tuohjelman välineet tunnistetaan riittämättömiksi maaseudun kehittämistyössä. Ja usein sitte tulee se kipukohta siinä, ettei ymmärretä miksei tätä palvelua tänne tueta. Mut siin tullaan siihen et nähdään, että eihän sitä kannata valtion rahaa laittaa sellaseen ku ei siellä oo niit asiakkaita. (Norminantaja H10) Paikkasokean hallinnon diskurssissa korostuu myös puhe siitä, että hallinnon käytännöissä kaiken pitää olla kaikille mahdollista, millä tahansa alueella. Tällä tavoin toiminnasta tulee tehotonta. Toisaalta uuden ohjelmakauden myötä tullut rajoite siitä, että tukea ei myönnetä pelkästään pai- kallisilla markkinoilla toimiville yrityksille, on koettu ristiriitaisestikin paikallisen kehittämisen esteeksi. Lupaukset kehittämisohjelman innovatii- visuudesta ja kokeilukulttuurista eivät haastatelta- vien puheen mukaan olleet ainakaan ohjelmatyön alkuvaiheessa toteutuneet. Sillä tavalla, se et kaikki pitää olla mahdollista. Niin kun kaikki on mahdollista niin mikään ei oikein tuu miksikään. (Normi- nantaja H10) Meidän työkalupakki on heikentynyt ja mä koen aika häm- mentävänä sen, että meidän puheet on, että tällä ohjelma- kaudella piti kokeilukulttuuri nostaa, mutta höpö höpö sellais- ta ei oo nyt nähtävissä, koska kaikki on heikentynyt viime kaudesta. (Kehittäjä H19) Yrittäjien odotukset neuvoa antavasta viran- omaisesta nousevat esille haastateltavien puheessa, mutta yritystukipäätöksiä tekevien viranomaisten ilmaisemissa käytännöissä muun muassa tukihake- musten valintajakso ja ajankäyttö rajoittavat neu- vontaa. Sen sijaan maksatustarkastaja käy yrityk- sissä tarkistamassa toimenpiteeseen liittyvät kuitit tuen maksatusta haettaessa. Päätöksentekijä ase- moituu diskurssissa tukien toimeenpanijaksi ja tukiehtojen valvojaksi. Yrittäjä kokee olevansa lähinnä valvonnan kohde, ja paikkasokean hal- 16 MAASEUDUN UUSI AIKA  3 | 2019 artikkelit linnon ohjaus suuntautuu yrityksen perustamisen ja kehittämisen osalta ylhäältä alas. Tämän seu- rauksena yrittäjät menettävät kiinnostustaan tar- jolla olevaan tukeen. Sitte ku haettiin toimintaryhmästä rahaa, haettiin tuota aika loppuvaiheessa kautta kuitenki, niin kyllä sitä yritysrahaa, sitä ois ollu kuule. Siis sitä on, kaikkien rahastoitten yritysrahaa, koska sen saaminen on tehty niin p--n vaikeeksi niinkö tässä nyt tuli aikasemmin jo ilmi, ettei kellään pk-sektorin yrittäjillä tai mikroyrityksillä oo resursseja sitä käyttää. (Yrittäjä H21) Paikkasokean hallinnon diskurssi ei huomioi riittävästi maaseudun yritystoiminnan muuttu- nutta merkitystä. Yrittäjät asuvat maaseudulla, mutta eivät suurimmaksi osaksi ole juurikaan kyt- köksissä perinteiseen maatalouteen. Yritysten liike- vaihto on kasvanut, jolloin myös puhe maaseudun kehittämisohjelman yritystuesta tuntuu vieraalta ja voi rajoittaa kiinnostusta yritystuen hakemiseen. Nyt puhutaan maaseudun yritystoiminnasta. Se on kans vä- hän ristiriitainen, koska osa yrityksistä ei tunne olevansa koto- naan, kun puhutaan maaseuturahotuksesta. (Päätöksentekijä H12) Sokeasti toimiva hallinto välttelee kehittämis- vastuuta pyrkiessään kohtelemaan tasaveroisesti kaikkia alueita ja toimijoita. Päätöksiä perustellaan lainmukaisuudella, mikä on luonnollisesti hyvän hallinnon perusta, mutta tasapäistäminen ei lisää osumatarkkuutta potentiaalisten maaseututoimi- joiden ja yrityksien tukemiseksi. Paikkatietoisen hallinnon diskurssi Paikkatietoisen hallinnon diskurssi näyttäytyy ris- tiriitaisena maaseudun kehittämisen diskurssina. Yrityksen tarkka sijainti tunnistetaan merkityksel- liseksi, toimialakohtaiseksi asiaksi. Käytännöissä, joista sekä norminantajat, päätöksentekijät että neuvonantajat puhuvat, yritystoiminnan paikka saa uuden, kaksiportaisen luokituksen: syrjäinen maaseutu ja kaupungin läheinen maaseutu. Maa- seudun eriytyminen ikään kuin syvenee huomaa- matta. Autioituvan maaseudun ja keskittävän kehityksen on koettu edenneen Suomen maaseu- dulla jo niin pitkälle, että myös maaseudun kehit- tämisohjelman valmistelijoiden ja toimeenpani- joiden puhunnassa toimenpiteet suunnataan tie- toisesti kaupungin läheiselle maaseudulle. Se vaan on pikkuhiljaa, ku meiän palveluita karsitaan koko ajan maaseudulta pois että, siel on tämmösiä aivan yllättäviä- kin tekijöitä ollu, mitkä on vieny sitä asukasintoo. Tietysti nämä koulukysymykset nyt on ollu vuoskymmenet, kohtahan niitä ei tarvi enää pohtia, ku niitä ei oo. Mutta sitten, esimer- kiks tämmönenkin ku, muuttivat näitten Kela-kyytien kor- vausmenettelyä, ni sillon lähti maaseudulta taksit. (Kehittäjä H8) Kannattaako johonkin hyvin syrjäiseen kylään rakentaa isoh- koo teollisuushallia, että sitten jos menee huonosti niin, sen arvo on aika mitätön. Mutta jos sen rakentaa johonki kirkonky- lään tai jonku, vähä isomman kaupungin läheisyyteen niin sillonhan sillä saattaa olla jo markkina-arvoaki, sillä hallilla. (Päätöksentekijä H12) Laaja-alaisen maaseudun kehittämisen kannalta paikkatietoisen hallinnon diskurssi koostuu nega- tiivisuuden sävyttämästä puheesta, koska puheet liittyvät yhtäältä maaseutualueiden tyhjenemiseen ja toisaalta ylikorostuneeseen käsitykseen paikan itseriittoisuudesta. Tämän diskurssin sisällä haasta- teltavat tunnistavat sijaintiedut ja -haitat. Ohuesti tunnistetut paikan viehkoustekijät pyrkivät kään- tämään puhetta positiiviseksi. Paikan viehkous näkyy haastateltujen puheissa niin, että paikka on itsessään arvokas, vaikkei se välttämättä ole sidottu mihinkään tuotannonteki- jään eikä ole suoranaisesti taloudellisen lisäarvon lähde. Viehkoustekijöinä nousevat esille muun muassa sähköttömyys, kokemus puhtaasta vesisa- teesta, telmiminen vitivalkoisessa lumessa, ympä- ristön mystiikan ja terapeuttisen vaikutuksen kokemus, paikan historian tuottama positiivinen jännite ja syrjäisen maaseutualueen vapauden tunne. Myöskin perinteinen maalaismaisema, järvet ja hoidetut pellot koostuvat edelleen tär- keäksi osaksi maaseudun paikallisuuksien pito- ja vetovoimaisuutta. Ja sitten puhtaus. Että just nää, Kaukoidästäkin nyt on täällä porukkaa, ne oli justiin eilenkin ihan haltioissaan, kun sataa kirkasta vettä. Sanoi, että Kaukoidässä niin kirkasta vettä ei oo satanu vuosikymmeniin. (Yrittäjä H38) 17MAASEUDUN UUSI AIKA  3 | 2019 Eli tää on sikäli ihan loistava paikka -- kaupunkilaisten mieles- tä tää on erämaata ja meidän mielestä me ollaan tosi hyvällä keskeisellä sijainnilla. (Yrittäjä H38) Yritystuen valintakriteerit eivät tunnista riittä- västi paikan erityispiirteitä, mukaan lukien vieh- koutta, resurssitekijänä. Syrjäinen maaseutu näh- dään helposti kannattamattomana yritystukien myöntämiselle, jolloin maaseutualueiden potenti- aaliset yritysideat eivät kehity täysimääräisesti yri- tystoiminnaksi. Ohjelmallisen kehittämistyön ja alueellisen toimeenpanon ristiriita on kuultavissa erityisesti päätöksentekijöiden puheissa, minkä koetaan rajoittavan alueen lähtökohdista ja tar- peista nousevaa toimintaa. Valtakunnallisen ohjelman toimeenpanon käynnistyessä kokemus ”ylhäältä” tulevasta ohjauksesta alueille on vahvaa. Mä sanoisin näin että, meiän ohjelmat ovat siirtynyt enem- män ja enemmän siihen suuntaan, että meillä annetut raamit ja se, mahdollisuus vaikuttaa päätöksiin ja tehdä tulkintoja siellä ELY-keskuksissa, missä näitä hakemuksia käsitellään, on kavennettu ja kavennettu ohjelmasta toiseen. (Norminantaja H24) Päätöksentekijä asemoituu diskurssissa yritystu- kiehtoihin liittyvän tiedon välittäjäksi ja ehkä osin tahtomattaan myös maaseutu–kaupunki-dikoto- mian voimistajaksi. Yrittäjä asemoituu diskurssissa luovaksi kehittäjäksi, joka hyödyntää yritysympä- ristönsä potentiaalia. Yhteiskunnan ympäröivä todellisuus rajoittaa kuitenkin molempien mah- dollisuuksia toimia. Paikkatietoisen hallinnon diskurssissa nähdään tärkeäksi, että yrittäjät sitoutuvat tiettyyn paikkaan itse tunnistettujen vahvuustekijöiden kautta. Pito- voimaa syntyy myös yrittäjän kyvystä suunnata yritystoimintaansa uudelleen ja hyödyntää alueen tarjontoja monipuolisesti ja paikalliseen tietoon perustuen. Yritysten kiinnittymistä määrättyyn paikkaan lisää myös se, että yrittäjät tunnistavat onnistuneensa välittämään paikan hengen asiak- kailleen. Elikkä se miljöö on justiin se, joka mahdollistaa, ja tästäki mo- net sanoo, että täs on jotaki mystiikkaa ja tätä terapeuttista vaikutusta tietenkin ja siihen uskon, koska mä, oon nyt täälä toistakytä vuotta tehny töitä ja en muista, että olisin koskaan pahalla päällä lähtenyt kotia. Että, kyllä tämä miljöö on sella- nen, jonka varaan mä ny rakennan justiin tätä uutta. (Yrittäjä H4) Paikkatietoisen hallinnon diskurssi nostaa kriit- tisesti esille ohjelmallisen kehittämistyön vähäisen integroitumisen muuhun yhteiskunnan kehittämi- seen, ja samalla myös yhteistä kansallista maa- seudun kehittämisen tahtotilaa peräänkuulutet- tiin. Huolta aiheutti myös norminantajan maa- seudun tuntemuksen oheneminen. Maaseudun arjen koettiin olevan kaukana norminantajien todellisuudesta, ja sinänsä myös hyvinkin paikka- tietoisen keskittämispolitiikan olevan vallitseva käytäntö. Ja toinen puoli vielä, ihan tän ulkopuolelta on se et mikä on kansallinen tahtotila. Siis ei puhuta maaseudusta. Ei puhuta alueista, siis siitä et minkälaisia ne on. (Arvioitsija H1) Keskittämispolitiikka elää sielläki kuitenki takaraivossa että, saa nähä, mä kyl tuun seuraan nyt tätä, oikeen maaseudun osuutta, mitä sinne menee. (Norminantaja H18) Paikkatietoinen hallinto luo sääntelyä ja perus- telee päätöksiään kulloinkin vallitsevan poliittisen ilmapiirin mukaisesti. Yksiulotteiset ja polarisoivat maaseututulkinnat sopivat huonosti globalisoitu- neeseen yhteiskuntaan, jossa toimitaan osana jat- kuvaa muutosta sekä haastetaan totuttuja tietora- kenteita. Paikkaperustaisen hallinnon diskurssi Paikkaperustaisen hallinnon diskurssi tähtää kehit- tämistyön vaikuttavuuteen huomioimalla globali- saation ja digitalisaation kehityksen lisäksi maa- seutu–kaupunki-vuorovaikutuksen. Paikkaperus- taisessa puhunnassa yhteistyö tapahtuu verkostoissa osana laajempaa tilanne- tai tehtäväkokonaisuutta. Sijainnillisuus ei silloin ole toiminnan este eikä rajoite, vaan toiminnan kehys. Paikallisia erityis- piirteitä kehitetään alueen ulkopuolisen tiedon 18 MAASEUDUN UUSI AIKA  3 | 2019 artikkelit avulla, jolloin luodaan uusia kasvun mahdolli- suuksia. Tässä diskurssissa nousee esille, että yksin yrit- täminen ei ole aina paras vaihtoehto. Yrittäjien ver- koston keskeisiä osallisia ovat omat työntekijät, tavarantoimittajat, alihankkijat, naapuriyrittäjät, viranomaiset, neuvojat ja muut yhteistyökump- panit. Yritysten asiakkaat tulevat eri puolilta maa- ilmaa, ja yrittäjät etsivät uusia ideoita ja toiminta- tapoja aktiivisesti opintomatkoilla ja messuilla. Myös viranomaisten puhetavassa korostuu yhä enemmän verkostomainen tekeminen, siinä missä hallinnon omat käytännöt kehittyvät verkostomai- siksi. Verkostoja on norminantajien, päätöksenteki- jöiden, kehittäjien ja yrittäjien kesken, paikallisesti, kansallisesti, Euroopan laajuisesti ja globaalisti. Ohjelmatyössä hanketoiminnan merkitys on tun- nistettu verkostojen rakentamisen apuvälineeksi. Joo. Ja tänä päivänä et sä voi toimia ilman verkostoa. (Yrittäjä H4) Tämmönen verkostoajattelumalli on tärkee, eli me ollaan kan- nustajia, sparraajia, mahdollistajia, mut sitten että, meillä täytyy olla semmonen verkosto siellä taustalla, jonka kautta asioita hoidetaan ja haetaan sitä, oikeanlaista asiantuntemus- ta. (Päätöksentekijä H23) Täs pitäs muistaa että, tästä yksittäisen pienyrittäjän yhen hengen yrityksen ideaalista päästäs siihen, että pitäs kuiten- kin yritysyhteistyötä ja verkostoja rakentaa. Ja tässä tullaan siihen, mihin meiän pitäs käyttää niitä elinkeino- ja kehittä- mishankkeita. (Norminantaja H18) Päätöksentekijä asemoituu paikkaperustaisen hallinnon diskurssissa mahdollisuuksien raken- tajan subjektipositioon sekä hallinnon verkoston solmukohdaksi, yrittäjästä tulee sääntelyyn liit- tyvän prosessin osallinen eikä pelkkä kohde. Dis- kurssi mahdollistaa päätöksentekijän ja yrittäjän tasavertaisenkin keskustelun, koska sijaintipu- hunta asetetaan osaksi laajempaa yhteiskunnallista ja jopa globaalia verkostonäkökulmaa. Diskurssissa yrittäjän avarakatseinen ajattelu saa ilmaa siipiensä alle maaseutuluokituksista riippumatta. Viran- omaisille diskurssi tarjoaa mahdollisuuden muun muassa kokeilukulttuurin entistä parempaan huo- miointiin. Paikkaperustaisen hallinnon diskurssi tunnistaa yrityksen sijainnin merkityksen myöskin toimiala- kohtaisena asiana, kuten paikkatietoisen hallinnon diskurssikin, mutta positiivisesti. Palvelualat, muun muassa hoivayritykset, tarvitsevat asiakaspo- tentiaalia ympärilleen, ja yritykset tarvitsevat myös osaavaa työvoimaa. Tästä tunnistettiin myös poik- keuksia: esimerkkeinä mainittiin metsäkoneyritys Ponsse Oy, joka harjoittaa vientitoimintaa syrjäi- syydestä huolimatta ja Veljekset Keskinen Oy, joka on Suomen suurin kyläkauppa 500 asukkaan Tuurin kylässä. Yrittäjien puheissa korostuu luon- tainen yhteistyö ja jatkumo maaseudun ja kau- pungin välille. Niin sehän häviää se etäisyyden merkitys. Mut tän ymmärtä- minen tässä yhteiskunnassa on äärettömän vaikeeta, koko ajan kuvitellaan, että se keskittäminen Helsinkiin tarvitaan, niin paljo lisää asuntoja ja työpaikkoja ja kuitenkin iso osa työstä on semmosta, et sillä paikalla ei oo tuon taivaallista merkitystä. (Norminantaja H18) Elikkä meillä nyt esimerkiks vois olla tämä pieni ympyrä, kun meiltä katotaan, niin toi keskusta on se pieni ympyrä, josta löytyy ruokakaupat, elintarvikkeita, viinakauppa, apteekki, sairaala ja tämmöset. Ja sitten se isompi ympyrä --. Sitten seu- raava iso rinki --. (Yrittäjä H6) Diskurssissa paikallinen tieto jalostuu toimi- joiden viranomais- ja kehittäjäverkostoissa. Pää- töksentekijöiden tietomäärää arvostetaan ja yhteistyö koetaan helpoksi, niin sidosryhmien kuin yrittäjien taholta, mikä itsessään haastaa viranomaisia jatkuvaan oppimiseen. Siel voi olla pieni sektori, millä ne vois jopa päästä vientiin. Ja sillon maaseutuhallinnon hanskassa pitäs olla kaikki nää Team Finland ja nää palvelut ja nehän periaatteessa ELY:jen kautta on. Mut pystyykö yrittäjä itse näkemään tavotteensa ja pystyykö hallinto tukemaan siinä. (Norminantaja H35) Paikkaperustaisen hallinnon diskurssissa huo- lenaiheina nousevat esille ennen kaikkea toimimat- tomat tietoliikenneyhteydet, Suomen tiestön huono kunto ja vähäiset julkisen liikenteen yhte- ydet. Tekemistä koetaan olevan vielä jäljellä, vaikka 19MAASEUDUN UUSI AIKA  3 | 2019 ohjelmatyössä erityisesti digitalisaatioon on haasta- teltavien mukaan panostettu. Mut sit taas digitalisaatio, kun se toimii ja maaseutuohjelmas- takin on esimerkiks viime kaudella rahotettu 42 laajakaista- hanketta niin, ne on tietysti luonu mahdollisuuksii siihen et yritystoiminnalle ei ole este sijoittua minne se haluaa. (Normi- nantaja 33) Ja niin ku sanottu niin meillä ei edelleenkää 4G toimi täällä mitä me toivottais. Meillä olis yrityksen kehittämisideoita sen tiimoilta. (Yrittäjä H32) Paikkaperustaisen kehittämisen yhdeksi tär- keäksi osatekijäksi tunnistettiin paikallisen yhteisön sosiaalinen pääoma. Maaseudun paikal- lisyhteisöön sopeutumisen vaikeutta kuvaa yhden yrittäjän toteamus siitä, että muualta muuttanut yrittäjä perusti paikkakunnalle yrityksen ohella myös kodin, mutta kotiutuminen uuteen asuin- kuntaan ei ole tapahtunut. Asia tunnistetaan haas- teelliseksi myös norminantajan puheessa. Me ollaan sopeuduttu tälle omalle alueelle, siis omaan, tähän omalle tontille ja omaan paikkaan hyvin, mutta kumpikaan meistä ei ole kotiutunu ”tähän kotikuntaan”. (Yrittäjä H30) Ja siinä tullaan nyt siihen kylän kehittämiseen ja yhteisölliseen kehittämiseen siitä et miten vastaanotetaan sitä vierasta. Et se, yrityksen maallemuuttoki niin se on, se lähtee siitä asumis- preferenssistä, eli tarkottaa et sen yhteisön kans on otettava vastaan. Tää on aika iso asia. (Norminantaja H18) Paikkaperustainen hallinto perustuu osallistu- miseen ja verkostomaiseen hallintaan. Nykyinen lainsäädäntö ja hallinto sekä hallinnollisiin aluei- siin perustuvat perinteiset tietorakenteet eivät kui- tenkaan tue paikkaperustaisia käytänteitä vielä riit- tävästi. Pohdinta Tässä artikkelissa tarkasteltiin yrittäjyyden edistä- misen käytäntöjä maaseutuhallinnossa, konteks- tina maaseudun erilaistuva kehitys ja Suomessa harjoitettava EU-politiikka. Aineiston diskurssia- nalyyttinen läpivalaisu osoittaa, että maaseudun kehittämistä ohjaavat erilaiset alue- ja paikkakä- sitykset, joilla on myös paradigmaattiset historial- liset juuret. Paikkasokean, paikkatietoisen ja paik- kaperustaisen hallinnon diskurssit perustelevat yritystukien maksamiseen liittyviä vallitsevia käy- täntöjä. Parhaimman selitysvoiman analyysi tar- joaa tuomalla näkyviin ilmeisiä puutteita ja käsit- teellisiä kivettymiä sekä tätä kautta myös maaseu- tuhallinnon kehittämisen mahdollisuuksia. Diskurssit tulee ymmärtää ideaalisina, sillä usein ne esiintyvät päällekkäin, mutta ovat myös keske- nään kilpailevia ja toisiaan haastavia. Tulokset on esitelty tiiviisti taulukossa 2 (seuraavalla sivulla). Paikkasokean hallinnon diskurssissa on eniten eksogeenisen kehittämisen piirteitä ja paikka rakentuu siinä heikosti. Paikkasokean hallinnon diskurssi kuitenkin dominoi ja se on vahva institu- tionaalinen käytäntö, jonka hegemoninen asema perustuu vallitseviin lakeihin, asetuksiin ja muuhun sääntelyyn. Tukiehdot koetaan tiukoiksi ja ehdottomiksi. Paikkasokean hallinnon diskurs- sissa alueet eivät kilpaile keskenään, sillä alueel- listen toimijoiden liikkumavara suhteessa hallin- toon on vähäistä. Ohjelmallisen kehittämisen alu- eellisen tasa-arvon vaatimus estää kuitenkin paikkojen ominaispiirteiden huomioimista. Tämä diskurssi perustuu rationaalisen suunnittelun ideaan, jonka mukaan päättäjät allokoivat resurssit ja tekevät yritystukipäätökset sääntelyn puitteissa ennalta määrättyjen kriteerien mukaan, virheitä välttäen. Yritystuen positiiviset ulkoiset vaiku- tukset eivät pääse paikkasokean hallinnon diskurs- sissa esille, koska raskas hallinnollinen taakka nousee yritystuen vallitsevaksi ominaisuudeksi (vrt. Ray 1999, 260). Paikkatietoisen hallinnon diskurssissa endogee- nisen kehittämisen piirteet ovat vallitsevia. Tavoit- teena on kehittää paikan resursseja ja hyödyntää sen tarjontoja. Paikkatietoisen hallinnon diskurs- sissa yrityksen sijaintia pidetään tärkeänä, mutta opportunistisesti osana kulloinkin valittuja lähtö- kohtia. Esimerkiksi viehkoustekijät ovat alueellisen identifioitumisen, tiedon, osaamisen ja positii- visten emootioiden lähteitä, mutta hallinto ei jär- jestelmällisesti tunnista näitä maaseutuyritysten kilpailutekijöiksi. Paikkatietoisuus on sisäisesti ris- tiriitainen ja jopa paradoksaalinen diskurssi, koska se tuottaa myös keskittymisen ja kaupun- kien läheisyyden tärkeyttä painottavaa puhetta. 20 MAASEUDUN UUSI AIKA  3 | 2019 artikkelit Paikkasokea hallinto Paikkatietoinen hallinto Paikkaperustainen hallinto Maaseudun kehittämisen paradigma Eksogeeninen Endogeeninen Neoendogeeninen Diskurssin asemoituminen ja käyttö Hallinnon vallitseva käytäntö, tasa-arvoista päätöksentekoa eriarvoistavassa paikkojen maailmassa Työkalun kaltainen ja opportunistinen, käytetään jopa toisillensa ristiriitaisten asioiden perusteluna Muutoksen selittäjä ja muita diskursseja haastava, laajentaa paikan määritelmällistä perustaa Paikan merkitys diskurssin käytännöissä Paikan heikko tunnistaminen, kohtelu annetun alueluokituksen tai muun normin mukaista Paikan arvottaminen sijainnillisesti määrittyvien näkökulmien ja toimijuuksien kautta Paikka alueellisten ja globaalien verkostojen risteysasemana, saavutettavuus laajasti ymmärrettynä Yritystukien toimeenpano ja tuen paikantuminen Ohjelmaa toteutetaan ennalta vahvistetun suunnitelman mukaisesti, virheitä välttäen. Tuet ja paikalliset tarpeet eivät aina kohtaa Sijaintihyödyt ja -haitat perusteluina, mutta myös paikallinen tieto, tunne ja taito. Tuki kohtaa helpommin jo menestyvät paikat Joustavasti määriteltävä paikka, verkostojen voimalla yhteistyötä. Tuki voi kohdentua niin ongelmiin kuin mahdollisuuksiinkin Sääntelyn prosessi Sääntely rajoittaa, prosessit ovat ehdottomia. Toisaalta, kun kaikki on kaikille mahdollista, toimeenpano on tehotonta Sääntelyn prosessit ovat paradoksaalisia, koska tarkastelussa samanaikaisesti haasteet ja mahdollisuudet Sääntelyn prosesseista keskustellaan ja ne nähdään mahdollisuutena, tavoitteena laaja osallistuminen Päätöksen­ tekijän rooli Ohjelman toimeenpanija, lainvartija ja konkreettisen vallan käyttäjä Tiedon välittäjä ja aluepoliittisten trendien seuraaja, mutta vallitseva käytäntö rajoittaa Alustojen, verkostojen ja mahdollisuuksien rakentaja, mutta vallitseva käytäntö rajoittaa Yrittäjän rooli Valvonnan kohde, tuen vastaanottaja Luova kehittäjä, trendien ja paikkatarjontojen hyödyntäjä Verkostotoimija, asemoituminen kehittämisen osalliseksi Taulukko 2. Paikkasokean, paikkatietoisen ja paikkaperustaisen hallinnon diskurssien vertailu 21MAASEUDUN UUSI AIKA  3 | 2019 Diskurssi on reitti alueiden kilpailuun ja kääntyy lopulta keskittymispuheeseen heikentäen syr- jäisten paikkakuntien kehitysedellytyksiä. Vaikka paikallinen tieto nähdäänkin arvokkaaksi, paikka- tietoisen hallinnon diskurssi ei huomioi riittävästi ohjelmallisessa kehittämistyössä ”alhaalta ylös” tulevia ideoita ja ehdotuksia. Paikkaperustaisen hallinnon diskurssissa on eniten neoendogeenisen kehittämisen piirteitä. Haastateltavien puheessa paikkaperustaisen hal- linnon diskurssi esiintyy jossakin määrin muodik- kaana suhtautumistapana, kun se haastaa samalla sekä paikkasokean että paikkatietoisen hallinnon diskurssia. Paikkaperustainen kehittäminen ja hal- linto voidaan toisaalta liittää laajaan maaseutupoli- tiikkaan. Yleisyydestään huolimatta puhunta alu- eiden verkostoista, digitalisaatiosta ja sosiaalisesta pääomasta ei kuitenkaan vaikuta samassa laajuu- dessa hallinnon käytännöissä. Tämä diskurssi liittyy ajattelutapaan, jonka mukaan paikat ovat monenlaisten alueellisten ja ylipaikallisten verkos- tojen risteymiä. Siten paikkojen ainutlaatuisuus syntyy erilaisten verkostojen kohtaamisesta ja niiden yllättävästäkin yhteisvaikutuksesta. Paikan määritelmällistä perustaa laajennetaan ja maaseu- tumaisuuden ilmentymät saatetaan nähdä merki- tysrakenteina, hallinnan verkostoina ja esimerkiksi tietoverkkojen kautta tapahtuvana saavutettavuu- tena. Mitä tärkeämpiä paikat ovat ohjelman toteu- tuksessa, sitä enemmän maaseutuhallinnon toimi- joilla on toimintatilaa. Paikkasokean hallinnon diskurssissa paikallisen kehittämisen toimintatila jää vähäiseksi, sillä runsaan sääntelyn takia hal- linnon päätöksentekijät kokevat alistuneisuutta kehittämisohjelman toteuttamisessa. Paikkatie- toisen hallinnon diskurssissa päätöksentekijöitä kuvataan tiedon välittäjinä ja solmukohtina, mutta myös aluepoliittisten trendien seuraajana. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että yhteiskunnassa vallit- seva keskittävän kehittämisen käytäntö muo- dostuu myöskin maaseutuohjelman toteutuksen rajoitteeksi. Tukiperusteet saattavat niin ikään vai- kuttaa epäjohdonmukaisilta. Mikäli hallinnolla olisi mahdollisuus toimia aidosti paikkaperustaisen diskurssin hengessä, eri toimijoilla olisi enemmän toimintatilaa ja he voisivat luoda alustoja ja tukea alueen sisäisten ja ulkoisten verkostojen rakenta- mista. Paikkasokeassa hallinnossa paikallinen toimi- juus häviää paitsi hallinnolta myös yrittäjiltä, kun yrittäjästä tulee valvonnan kohde ja hänen ase- mansa määräytyy tukikriteereistä käsin. Paikkatie- toisen hallinnon diskurssissa yrittäjät ovat luovia kehittäjiä, jotka ovat kiinnittyneet maaseudulle asuinpaikan tai ilmeisen ansaintapotentiaalin kautta, mutta hallinnon käytännöt rajoittavat näiden tekijöiden kehitysroolia. Paikkaperustaisen hallinnon diskurssissa yrittäjistä tulee kehittämisen osallisia, ja he luovat verkostoja yhdessä hallinnon toimijoiden kanssa. Mitä vahvemmin yrittäjät ase- moidaan yritystukiprosessin yhteydessä kehittä- misen osallisiksi, sitä vaikuttavampaa yritystukien käyttö on yrittäjyyden edistämisen välineenä maa- seutualueiden kehittymisen kannalta. Nykyinen maaseudun kehittämisohjelman tukijärjestelmä perustuu maaseutuhallinnon alue- luokitukseen, joka tulkintamme mukaan ei ota riittävästi huomioon paikan ominaispiirteitä ja viehkoustekijöitä eikä yrittäjien verkostomaisia suhteita. Maaseutuhallinto on käytännössä paikka- sokeaa, vaikka niin paikkatietoinen kuin paikkape- rustainenkin puhunta on aineistossamme yleistä. Toisinaan norminantajien ja päätöksentekijöiden puheissa on ylikorostunutta paikkauskoa, jossa paikka tai alue nähdään itseriittoisena tai maa- seutua esitetään romantisoituna toimintaympäris- tönä. Samalla tavalla paikkaperustaisen hallinnon diskurssissa yrittäjien paikat tulevat osaksi laa- jempia verkostoja. Usein tähän diskurssiin liitty- vissä puhetavoissa ei kuitenkaan osata eksplisiitti- sesti määritellä alueiden toiminnallista tai hallin- nollista roolia riittävän selkeällä tavalla. Näyttäisi kuitenkin siltä, että paikkaperustaisen hallinnon lisääminen voi edistää yritystukien tehokkuutta, sillä se korostaa verkostoitumista ja resurssien jakamista. Kun paikallisuutta määritel- lään myös temaattisesti, on mahdollista irrottautua ainakin osittain perinteisemmästä aluemaantieteel- lisestä paikkakäsityksestä. Näkemyksemme mukaan paikkaperustaisuutta tulisi kehittää paikkakohdistuvuutena, jolloin yri- tystukia maksetaan maaseutuvaikutusten eikä yri- tyksen sijainnin perusteella. Kaupunkiyhteistyön 22 MAASEUDUN UUSI AIKA  3 | 2019 artikkelit avulla kehitetään maaseutua esimerkiksi siten, että kaupungeissa sijaitsevat yritykset voisivat panostaa maaseutupalvelujen tarjontaan, temaattisesti maa- seutumaisuuteen tai tietyille maaseutupaikkakun- nille tai alueille. Paikkaperustaisuus tarkoittaa alu- eiden ominaispiirteiden varassa toteutettavaa kehittämisstrategiaa, kun kehittymistä edistävät toimijat edustavat paikallista näkökulmaa, vaikka eivät välttämättä toimisi itse alueelta käsin. Tämä edellyttää, että keskushallinto ymmärtää paremmin monenlaisten maaseutujen strategisen tulevaisuuspotentiaalin esimerkiksi ilmastonmuu- toksen suhteen. Nyt tulisi aktiivisesti etsiä tuki- muotoja, jotka soveltavat joustavaa aluekäsitystä, vaikuttavat yrityksistä houkuttelevilta ja saavat aikaiseksi positiivisia maaseutuvaikutuksia. Maa- seutuvaikutusten arviointi voisi olla osa yritystu- kien valintakriteeristöä. Lähteet Alasuutari, Pertti 2011. Laadullinen tutkimus 2.0. Vastapaino, Tampere. Atterton, Jane, Robert Newbery, Gary Bosworth & Arthur Affleck 2011. Rural enterprise and neo-endogenous development. The Handbook of Entrepreneurship in Agriculture and Rural Development. 256–280 Antikainen, Janne, Petri Kahila, Simo Palviainen, Sinikukka Pyykkönen & Maria Ylikoski 2014. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014–2020 ennakkoarviointi. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 2/2014, Helsinki. Bachtler, John 2010. Place-Based Policy and Regional Development in Europe. Horizons 10:44, 54–58. Baltiņa, Līga 2014. A Place-Based Approach in EU Regional Development and Its Application in Latvia. Baltic Journal of European Studies 4:1, 34–53. Barca, Fabrizio 2009. An agenda for a reformed cohesion policy: A place-based approach to meeting European Union challenges and expectations. Independent Report prepared at the request of Danuta Hübner. European Commission, Brussels. Bock, Bettina B. 2016. Rural Marginalisation and the Role of Social Innovation; A Turn Towards Nexogenous Development and Rural Reconnection. Sociologia Ruralis 56:4, 552–573. Bosworth, Gary, Ivan Annibal, Terry Carroll, Liz Price, Jessica Sellick & John Shepherd 2016. Empowering Local Action through Neo-Endogenous Development; The Case of LEADER in England. Sociologia Ruralis 56:3, 427–449. Burr, Vivien 2015. Social constructionism. Routledge, London and New York. Castells, Manuel 2000. Materials for an exploratory of the network society. British Journal of sociology 51:1, 1–18. Copus, Andrew K., Mark Shucksmith, Thomas Dax & David Meredith 2011. Cohesion Policy for rural areas after 2013. A rationale derived from the EDORA project (European Development Opportunities in Rural Areas)–ESPON 2013 Project 2013/1/2. Studies in Agricultural Economics 113:2, 121–132. Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus. Saatavissa: https://www. ely-keskus.fi/web/ely/maaseudun-yritysrahoitus1. [Viitattu 11. 2 2019]. Eskelinen, Heikki 2016. Paikkaperustainen kehittäminen - Suomi isossa kuvassa. Teoksessa Luoto, Ilkka, Mari Kattilakoski & Peter Backa (toim.). Näkökulmana paikkaperustainen yhteiskunta. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Helsinki. 47–55. Foucault, Michel 2005. Tiedon arkeologia. Toinen painos. Vastapaino, Tampere. Gkartzios, Menelaos & Philip Lowe 2019. Revisiting neo- endogenous rural development. Teoksessa: Scott, Mark, Nick Gallent & Menelaos Gkartzios (ed.). The Routledge Companion to Rural Planning. Routledge, New York. Grillitsch, Markus 2018. Place-based entrepreneurship and innovation policy for industrial diversification. Papers in Innovation Studies 2018/3, Lund University, CIRCLE - Center for Innovation, Research and Competences in the Learning Economy. Gustafson, Per 2001. Meanings of place: everyday experience and theoretical conceptualizations. Journal of Environmental Psychology 21:1, 5–16. Hyyryläinen, Torsti, Hannu Katajamäki, Sirkku Piispanen & Vesa Rouhiainen 2011. Neoendogeenisen maaseutupolitiikan ilmeneminen kylätoiminnassa. Maaseudun uusi aika. Maaseutututkimuksen ja -politiikan aikakauslehti 19:2, 20–38. Jokinen, Arja, Kirsi Juhila & Eero Suoninen 2016. Teoria, peruskäsitteet ja käyttö. Vastapaino, Tampere. 23MAASEUDUN UUSI AIKA  3 | 2019 Kahila, Petri 2016. Paikkaperustaisuuden kehittäminen vahvasti paikkaperustaisessa maassa. Teoksessa Luoto, Ilkka, Mari Kattilakoski & Peter Backa (toim.). Näkökulmana paikkaperustainen yhteiskunta. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Helsinki. 59–72. Kahila, Petri 2013. Uusi erilaistuva eurooppalainen maaseutu. Maaseudun uusi aika. Maaseutututkimuksen ja -politiikan aikakauslehti 21:2–3, 47–61. Kataja, Jukka-Pekka & Martti Patjas 2001. EU:n tavoite 5B- ja 6-ohjelmat ja maaseudun kehitys Suomessa vuosina 1995– 1999. Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen työpapereita, Helsinki. Katajamäki, Hannu & Rauno Kaikkonen 1991. Maaseudun kolmas tie. Sarja A:1. Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Seinäjoki. Kuhmonen, Tuomas 2012. Maatilayrittäjien tavoitteiden moniulotteisuus ja yrittäjyyspolitiikka. Maaseudun Uusi Aika. Maaseutututkimuksen ja -politiikan aikakauslehti 20:3, 14– 28. Kumpulainen, Kaisu 2013. Tutkimusmatka suomalaiseen kylätutkimukseen. Maaseudun Uusi Aika. Maaseutututkimuksen ja -politiikan aikakauslehti 21:2–3, 12–22. Lee, Richard, Mark Schucksmith & Hilary Talbot 2010. Synthesis of Theme Papers. EDORA. Working Paper 10. Lehtonen, Olli & Toivo Muilu 2016. Paikallisesta kehittämistarpeesta kriteeri paikkaperustaisen aluekehittämisen kohdentamiselle. Teoksessa Luoto, Ilkka, Mari Kattilakoski & Peter Backa (toim.). Näkökulmana paikkaperustainen yhteiskunta. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Helsinki. 109–128. Luoto, Ilkka, Mari Kattilakoski & Peter Backa 2016. Näkökulmana paikkaperustainen yhteiskunta. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Helsinki. Luukkonen, Juha 2016. Paikallisen tiedon mahdollisuus kansainvälisessä toimintaympäristössä. Teoksessa Luoto, Ilkka, Mari Kattilakoski & Peter Backa (toim.). Näkökulmana paikkaperustainen yhteiskunta. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Helsinki. 29–46. Lowe, Philip, Jonathan Murdoch & Neil Ward 1995. Networks in Rural Development: Beyond Exogenous and Endogenous Models. Julkaisussa: Jan Douwe van der Ploeg & Gert van Dijk (ed.). Beyond modernisation: the impact of endogenous rural development. Van Gorcum, Assen. Maa- ja metsätalousministeriö 2001. Alueellinen maaseudun kehittämisohjelma tavoite 1-ohjelman ulkopuoliselle alueelle vuosille 2000–2006. Helsinki. Maa- ja metsätalousministeriö 2015. Mahdollistavaa maaseudun kehittämistä. Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatia, Avaintaito Osuuskunta Suomi, Helsingin yliopisto/ Ruralia-instituutti & MDI Public Oy. Helsinki. Maa- ja metsätalousministeriö 2019. Saatavissa: https://mmm.fi/ maaseutu/manner-suomen-maaseudun- kehittamisohjelma-2014-2020. [Viitattu 13.12. 2019]. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 2014. Mahdollisuuksien maaseutu. Maaseutupoliittinen kokonaisohjelma 2014–2020. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 9/2014, Helsinki. Martin, Geoffrey J. 2005. All possible worlds. A history of geographical ideas. Oxford University Press, New York. Massey, Doreen 2008. Toim. Mikko Lehtonen, Pekka Rantanen & Jarno Valkonen. Suom. Janne Rovio. Samanaikainen tila. Vastapaino, Tampere. Niska, Miira & Kari M. Vesala 2013. SME Policy implementation as a relational challenge. Entrepreneurship & Regional Development 25:5–6, 521–540. Olfert, Rose M. & Mark D. Partridge 2010. Best Practices in Twenty- First-Century Rural Development and Policy. Growth and Change Vol. 41:2, 147–164. Peet, Richard & Nigel Thrift (toim.) 1989. New models in geography. The political-economy perspective. Routledge, London. Pike, Andy, Andre´s Rodriguez-Pose & John Tomaney 2008. Local and Regional Development. Routledge, New York. Ponnikas, Jouni, Verna Mustonen, Heikki Keränen, Sirpa Korhonen, Keimo Sillanpää, Tommi Ålander, Liisa Kytölä & Timo Tiainen 2008. Alueellisen maaseudun kehittämisohjelman (ALMA) 2000–2006 jälkiarviointi. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 6/2008, Helsinki. Pyykkönen, Perttu, Liisa Kytölä, Irene Kuhmonen, Jouni Ponnikas, Reijo Keränen & Kyösti Arovuori 2016. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2007–2013 jälkiarviointi. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 10/2015, Helsinki. Ray, Christopher 2006. Neo-endogenous rural development in the EU. Teoksessa: Cloke, Paul, Terry Marsden & Patrick Mooney. Handbook of Rural Studies. SAGE, London. 278–291. Ray, Christopher 1999. Endogenous Development in the Era of Reflexive Modernity. Journal of Rural Studies 15:3, 257–267. Riukulehto, Sulevi 2016. Kunnat, rajat, kulttuuri. Muutoskokemuksia. SKS, Helsinki. Rosenqvist, Olli 2008. Kilpailukykyisen Suomen kehittäminen - keskustelua valtakunnallisen maaseutupoliittisen strategian lähtökohdista. Maaseudun uusi aika. Maaseutututkimuksen ja -politiikan aikakauslehti 16:3, 73–77. Ruokavirasto. Saatavissa: https://www.ruokavirasto.fi/yritykset/ Yritystuet/maaseudun-yritystuet. [Viitattu 11. 2. 2019.] 24 MAASEUDUN UUSI AIKA  3 | 2019 artikkelit Sack, Robert D. 2010. Geography as a tool for developing the mind: a theory of place-making. The Edwin Mellen Press, Lewiston. Shucksmith, Mark 2009. Disintegrated Rural Development? Neo- endogenous Rural Development, Planning and Place-Shaping in Diffused Power Contexts. Sociologia Ruralis 50:1, 1–14. Sipikal, Miroslav, Valeria Szitasiova, Peter Uramova & Maria Pisar 2017. Spatially Blind or Place Based Policy? A comparison of innovation support in the Czech and Slovak Rebublic. E+M Ekonomie a Management; Liberec 20:1, 16–28. Soini, Katriina, Hannes Palang & Semm Kadri 2006. From places to non-places? Landscape and sense of place in the Finnish and Estonian countryside’s. Teoksessa: Terkenli, Theano S. & Anne- Marie d`Hauteserre. Landscapes of a New Cultural Economy of Space. Springer Netherlands. 117–148. Solly, Alys 2016. Place-based Innovation in Cohesion Policy: Meeting and Measuring the Challenges. Regional Studies, Regional Science 3:1, 193–198. Suomen Ympäristökeskus 2018. Kaupunki-maaseutu -luokitus. Saatavissa: http://www.ymparisto.fi/ kaupunkimaaseutuluokitus. [Viitattu 25.4.2018.] Tarasti, Lauri, Sami Kouki, Mikko Saarinen, Outi Ryyppö & Sanna Sihvola 2016. Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen–lukuun ottamatta sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista. Valtiovarainministeriön julkaisu 3/2016, Helsinki. Uusitalo, Eero 2009. Maaseutu–väliinputoajasta vastuunkantajaksi: maaseutupolitiikan itsenäistyminen alue- ja maatalouspolitiikan puristuksessa. Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti, Helsinki. Vanclay, Frank 2008. Place matters. Making sense of place: exploring concepts and expressions of place through different senses and lenses. Edited by Franc Vanclay, Matthew Higgins and Adam Blackshaw. National Museum of Australia Press. Ch 1: 3–11. Willig, Carla 2015. Discourse Analysis. Teoksessa: Jonathan A. Smith (toim.). Qualitative Psychology. A practical guide to research methods. SAGE Publications Ltd, London. 143–167. Zasada, Ingo, Michaela Reutter, Annette Piorr, Marianne Lefebvre & Sergio Gomez y Paloma 2015. Between capital investments and capacity building–Development and application of a conceptual framework towards a place-based rural development policy. Land Use Policy 46:178–188.