Linda Kleemola Yleishyödyllisen opiskelija-asuntoyhteisön tuloverotuksen erityiskysymyksiä Yleishyödyllisyyden edellytykset huomioiden Vaasa 2021 Laskentatoimen ja rahoituksen akateeminen yksikkö Pro gradu -tutkielma Talousoikeuden maisterioh- jelma 2 VAASAN YLIOPISTO Laskentatoimen ja rahoituksen akateeminen yksikkö Tekijä: Linda Kleemola Tutkielman nimi: Yleishyödyllisen opiskelija-asuntoyhteisön tuloverotuksen erityisky- symyksiä : Yleishyödyllisyyden edellytykset huomioiden Tutkinto: Kauppatieteiden maisteri Oppiaine: Talousoikeus Työn ohjaaja: Juha Lindgren Valmistumisvuosi: 2021 Sivumäärä: 98 TIIVISTELMÄ: Yleishyödyllinen yhteisö toimii yleiseksi hyväksi; yleishyödyllisyydestä ja yleishyödyllisen yhteisön rajoitetusta verovelvollisuudesta säädetään tuloverolain 22-23 §:ssä. Yleishyödyllisyy- den käsite on haastava, sillä sitä koskevat edellytykset on kirjattu lakiin jo vuosikymmeniä sitten varsin laveasti ja epäselvästi, jättäen mahdollisuuden mitä moninaisempiin eri tulkinta- vaihtoehtoihin. Yleishyödyllisen yhteisön tuloverotusmenettely on poikkeuksellinen, sillä nämä yhteisöt ovat verovelvollisia ainoastaan saamastaan elinkeinotulosta ja muuhun kuin yleiseen tai yleishyödylliseen tarkoitukseen käytetyn kiinteistön tuottamasta tulosta. Toisinaan yhteisö voi olla oikeutettu laissa säädettyyn erityiseen veronhuojennukseen, jolloin yhteisön toiminta voi saavuttaa lähes täysimääräisen verovapauden. Kuten yhteisön yleishyödyllisyyden niin myös veronhuojennuksen edellytykset on kirjoitettu lakiin niin, ettei pelkästään lainsäädännön perus- teella voida tehdä yleispäteviä johtopäätöksiä verovapauden varsinaisista edellytyksistä. Yleishyödyllisten yhteisöjen toimintakentän laajentuessa sitä koskeva lainsäädäntö on hiljalleen vanhentunut. Yhteisöjen verotuksen oikeellisuus ja yhdenmukaisuus lepäävät siten pitkälti oikeussaleissa istuvien tuomareiden tulkintakannanottojen ja viranomaisten antamien ohjeistuksien varassa. Tämä oikeustila on vastoin verotukselle luonteenomaista legaliteettiperi- aatetta, jonka mukaan maksuunpantavan veron perusteet on oltava johdettavissa laista. Näin ollen oikeusturvaa ja oikeusturvakeinoja tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa eritoten tilanteissa, joissa verotusta pyritään oikaisemaan verovelvollisen vahingoksi. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n valvonnassa olevat yleishyödylliset opiskelija- asuntoyhteisöt ovat ns. superyleishyödyllisiä yhteisöjä, joiden toiminta on pääasiassa verovapaata, mikä osaltaan mahdollistaa markkinahintoja edullisempien vuokra-asuntojen tarjonnan. Yhteisöjen yleishyödyllisyyden tulee perustua paitsi verolainsäädäntöön niin myös aralainsäädäntöön ja sitä koskevaan viranomaisohjeistukseen. Tämän tutkimuksen perusteella opiskelija-asuntoyhteisöjen erityinen verotuksellinen asema on perusteltu, muttei täysin yksis- elitteisesti. Yhteisöjen verokohtelun määräytymisessä ilmenee edelleen tulkinnanvaraisuutta, mikä ei kuitenkaan saisi kääntyä yhteisöjen vahingoksi, sillä viranomisohjeistus opiskelija-asun- tovuokrauksen yleishyödyllisyydestä on edelleen epäjohdonmukainen. Oikeuskäytäntö ja Vero- hallinnon päivittämät linjaukset indikoivat verokohtelun pysyvyyttä toistaiseksi siltä osin, kun yhteisöjen toiminnassa ei tapahdu merkittäviä muutoksia ja se perustuu yhteisön sääntöjenmukaiseen yleishyödylliseen tarkoitukseen. Tutkimus on toteutettu oikeusdogmaattisen eli lainopillisen tutkimusmenetelmän keinoin; oikeussäännösten systematisoinnilla ja tulkintatyöllä on olennainen rooli epätäydellisten vero- lakien ymmärtämisessä. Lainsäädännön lisäksi tutkimuksessa tukeudutaan tuomioistuinrat- kaisujen ja viranomaisohjeistusten tarkasteluun tulkinnanvaraisuuksien vähentämiseksi. AVAINSANAT: yleishyödyllinen yhteisö, opiskelija-asuminen, tuloverotus, veronhuojennus, ARA-asuntokanta, säätiö, superyleishyödyllinen yhteisö 3 Sisällys 1 Johdanto 6 1.1 Tutkimuksen tausta 6 1.2 Tutkimuksen tavoite 9 1.3 Aiheen rajaus ja tutkimuksen rakenne 11 1.4 Tutkimusmetodi ja sovellettu lähdeaineisto 11 2 Oikeuslähteet ja oikeusturva vero-oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa 13 2.1 Yleistä oikeuslähteistä 13 2.2 Oikeuskäytäntö oikeuslähteenä 15 2.2.1 Verohallinnon ennakkoratkaisut 15 2.2.2 Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisut 16 2.2.3 Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätökset 17 2.3 Yleistä verovelvollisen oikeusturvasta 19 2.4 Oikeusturvakeinot 20 2.4.1 Kuuleminen 21 2.4.2 Luottamuksensuoja 22 2.4.3 Uudelleen harkinnan kielto 26 3 Yleishyödyllinen yhteisö 29 3.1 Yleistä 29 3.2 Yhteisö käsitteenä 30 3.3 Yleishyödyllisyys käsitteenä 32 3.3.1 Yksinomainen ja välitön yleinen hyvä 34 3.3.2 Rajattu henkilöpiiri 36 3.3.3 Taloudellinen etu 37 3.4 Superyleishyödyllinen yhteisö 39 4 Yleishyödyllisen yhteisön tuloverotus 41 4.1 Yhteisön verovelvollisuudesta 41 4.2 Yhteisön tulolajit ja niiden jaottelu 42 4 4.2.1 Elinkeinotulo 45 4.2.2 Kiinteistötulo 47 4.2.3 Henkilökohtaisen tulolähteen tulo 51 4.3 Veronhuojennus superyleishyödyllisille yhteisöille 52 5 Yleishyödyllinen opiskelija-asuminen 57 5.1 ARA:n valvoma sosiaalinen asuntotuotanto 57 5.1.1 Yleishyödyllisyysedellytykset 58 5.1.2 Käyttö- ja luovutusrajoitukset 62 5.2 Yhteisöjen yleishyödyllisyyden tulkinta 65 5.2.1 Säätiö- ja osakeyhtiölaki 65 5.2.2 Tuloverolaki 67 5.2.3 Huojennuslaki 69 5.2.4 Oikeuskäytäntö ja Verohallinnon ohjeistus 72 6 Voiko opiskelija-asuntoyhteisöjen verotus kiristyä KVL 2/2018 myötä? 76 7 Yhteenvetoa ja johtopäätöksiä 84 Lähteet 90 Virallislähteet 96 Säädösluettelo 97 Oikeustapausluettelo 98 5 Kuvat Kuva 1 - Rakenteellinen esimerkki konsernin yleishyödyllisyydestä 59 Kuva 2 - Vuokranmääritys eri ajankohtana lainoitetuissa asunnoissa 64 Taulukot Taulukko 1 Kaavaillun verotuskäytännön vaikutus Vaasan opiskelija-asuntosäätiöön 78 Lyhenteet ARA Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus EVL Laki elinkeinotulon verottamisesta 24.6.1968/360 Hallintoprosessilaki Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 808/2019 HE Hallituksen esitys HL Hallintolaki 6.6.2003/434 HuojennusL Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuk- sista 13.8.1976/680 KHO Korkein hallinto-oikeus kts. katso KVL Keskusverolautakunta OYL Osakeyhtiölaki 21.7.2006/624 OVML Laki oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä 9.9.2016/768 PL Suomen perustuslaki 11.6.1999/731 SäätiöL Säätiölaki 487/2015 TVL Tuloverolaki 30.12.1992/1535 VHL Laki Verohallinnosta 11.6.2010/503 VML Laki verotusmenettelystä 18.12.1995/1558 6 1 Johdanto 1.1 Tutkimuksen tausta Vuokra-asuntojen alati nousevat hinnat ovat haaste opiskelijabudjetille; esimerkiksi vuodesta 2015 alkaen vapaarahoitteisten asuntojen1 vuokrahinnat ovat olleet jatkuvassa noususuhdanteessa eritoten Etelä-Suomen alueella.2 Kansaneläkelaitoksen opiskelijalle tarjoamien etuuksien, opintotuen ja yleisen asumistuen, määrä on kuitenkin rajallinen ja useimmiten ne yhdessä kattavat asumisen lisäksi paljon muitakin kuluja, kuten ruokaa, harrastuksia ja muita sosiaalisia aktiviteetteja. Huomionarvoista on mainita opiskelijoiden opintotuen asumislisän siirtyminen yleisen asumistuen piiriin vuonna 2017, mikä toisaalta kasvatti saatavan asumistuen kokonaismäärää, mutta kääntöpuolena eväsi mahdollisuuden kyseiseen etuuteen yhä useammalta opiskelijalta. Yleinen asumistuki määräytyy hyväksyttävien asumismenojen laissa säädettyjen ylärajojen mukaisesti (Laki yleisestä asumistuesta 14.11.2014/938, 10 §) ; käytännön kannalta katsottuna, mitä hintavampi kuukausivuokra, sitä enemmän tukea opiskelija saa, elleivät asumismenot ylitä laissa määritettyä enimmäisasumismenorajaa. Yleinen asumistuki huomioi myös vuokratason alueelliset erot.3 Lieneekö siis täysin sattumaa, että asuntojen vuokrahinnat ovat hiljalleen lähteneet kohoamaan ylöspäin eritoten kaupungeissa, joissa maksettavan asumistuen enimmäismäärä on korkein. Edullinen, mutta silti laadukas asuminen opiskeluaikana on paitsi välttämättömyys niin myös opiskelijan oikeus. Suomen opiskelija-asunnot SOA ry :n jäseniin kuuluu tällä hetkellä 22 opiskelija-asuntoyhteisöä ympäri Suomen. Nämä markkinahintoja edullisempia vuokra-asuntoja tarjoavat yhteisöt ovat yleishyödyllisiä. Useimpien yhteisöjen toimintamuotona on säätiö, mutta mukana on myös kaupungin omistuksessa 1 Vapaarahoitteisella asunnolla tarkoitetaan asuntoa, joka ei ole rakennutettu valtion tuella ja jossa ei ole erinäisiä rajoituksia ja ehtoja koskien asukasvalintaa. 2 SVT, 2021 ; Myös ARA :n ylijohtaja Hannu Rossilahti toteaa nuorten aseman heikkenemisen alati kallistuvilla vuokra-asuntomarkkinoilla, kts. Kuparinen, 2021 3 Kela, 2018; Kela, 2021 7 toimivia osakeyhtiöitä. Yleishyödyllinen status on yhteisölle merkittävä ennen muuta yhteisön verotuksen toimittamisen näkökulmasta; lyhykäisyydessään yleishyödyllisen yhteisön katsotaan harjoittavan yhteiskunnallisesti merkittävää toimintaa ilman liiketoiminnallisen voiton varsinaista tavoittelua ja olevan näin ollen oikeutettu kevyempään verotukseen (Tuloverolaki 30.12.1992/1535, 22-23 §). Aivan yksiselitteisestä lainsäädännöllisestä käsitteestä ei kuitenkaan ole kysymys, vaan pikemminkin päinvastoin ; yleishyödyllisyyden tosiasialliset laissa säädetyt edellytykset ovat sanamuodoltaan verrattain väljiä ja nykyaikaan sovellettaessa puutteellisia, jättäen näin ollen runsaasti erilaisia tulkinta- ja ratkaisuvaihtoehtoja tuomarien sekä muiden käsitteen kanssa painivien viranomaisten harteille. Niimpä yleishyödyllisyyden edellytyksien täyttyminen myös opiskelija-asuntoja vuokraavassa yhteisössä on noussut viime vuosina keskustelun aiheeksi yhteisön verotuksen osalta. Esimerkiksi eräs opiskelija-asuntosäätiö joutui mielenkiintoiseen tilanteeseen verovuonna 2018 Verohallinnon pyytäessä yllättäen lisäselvitystä veroilmoituksen käsittelyä varten. Pyynnössä kyseenalaistettiin tuloverolain 22 § :n edellyttämä yleishyödyllisyys, vaikka kyseisen säätiön tosiasillinen toiminta ja jo vakiintunut verotuskäytäntö olivat pysyneet muuttumattomana useamman vuosikymmenen ajan. Aiemmin samaisena vuonna vastaavanlaisessa tilanteessa oli myös erään kaupungin omistama osakeyhtiö, joka vuokrasi asuntoja pääasiassa opiskelijoille ja työssäkäyville nuorille. Kysymys toiminnan yleishyödyllisyydestä päätyi käsittelyyn keskusverolautakunnassa, joka lopulta antoi tapauksessa oman ennakkoratkaisunsa 4 . Toiminta osakeyhtiössä oli vastaavanlaista kuin mitä opiskelija- asuntosäätiö yhdessä muiden SOA ry :n jäsenten kanssa harjoittaa. Mielenkiintoista tilanteessa olikin asetelma, jossa opiskelija-asuntosäätiön yleishyödyllisyys nousi Verohallinnon puolesta kyseenalaistetuksi, vaikka juuri samaisen vuoden keväällä KVL :n antama ennakkoratkaisu oli annettu julki, jossa kaupungin omistuksessa olevan osake- 4 KVL 2/2018 ; Lautakunta voi antaa ratkaisun hakemuksesta eritoten, mikäli se on tärkeää verotuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi tai lain soveltamisen kannalta samankaltaisissa tapauksissa (Laki keskusverolautakunnasta 535/1996, 5.1 §) 8 yhtiön toiminta, asuntojen vuokraus opiskelijoille ja työssäkäyville, oli todettu yleishyödylliseksi toiminnaksi. Yleishyödyllisen yhteisön toimintaa ja sen tosiasiallista luonnetta tutkitaan ja arvioidaan aina tapauskohtaisesti, sillä voimassa olevat säädökset aihepiiristä ja ylipäänsä yleishyödyllisyyden käsitteestä ovat ongelmallisia - nämä kun eivät ole täysin aukottomia ja yksiselitteisiä. Käsitteenä sana yleishyödyllinen on erittäin tulkinnanvarainen. Niimpä lain tuottamat tulkintaongelmat kaipaavat muiden oikeuslähteiden tukea oikeellisen ratkaisutoiminnan sekä verovelvollisen oikeusturvan takeeksi ; eri oikeuslähteitä, kuten muita lakeja, ennakkopäätöksiä ja viranomaisratkaisuja sekä lain esitöitä käytetään apuna lain tulkintatilanteissa 5 . Opiskelija-asuntoyhteisöjen osalta yleishyödyllisyyden määrittely pohjautuu jo pitkäikäiseen, vuonna 1983 annettuun korkeimman hallinto- oikeuden prejudikaattiin eli ennakkopäätökseen 6 . Edellä mainittu keskusverolautakunnan antama ennakkoratkaisu on siten merkittävä yhteisöjen verotuksen suunnannäyttäjä koskien opiskelija-asuntojen vuokraukseen kohdistuvaa yleishyödyllistä toimintaa, sillä verotuskäytäntö on jo vuosikymmeniä pohjautunut pelkästään KHO :n useamman vuosikymmenen takaiseen ennakkopäätökseen.7 Miksi siis Verohallinto kuitenkin kyseenalaisti yhden SOA ry :n jäsenen yleishyödyllisyyden muutamia kuukausia sen jälkeen, kun keskusverolautakunnan ratkaisu oli annettu julki? Minkälaista painoarvoa ratkaisulla voi yhteisöjen verotuskäytännössä todella olla? Verotulot ja verotuksen jatkuva kiristäminen ovat yhä useammin julkisena puheen- ja spekulaation aiheena. Totuus kuitenkin on, että valtio tarvitsee kassaansa rahaa ja tätä kirstua kasvatetaan verotuloja keräämällä. Liekö tässä osaltaan syy siihen, miksi yleishyödyllisen yhteisön toiminta saatetaan asettaa suurennuslasin alle joka verovuosi yhä uudestaan ja uudestaan. Opiskelija-asuntoja tarjoavan yhteisön osalta painetta 5 Yleisesti oikeuslähteitä voidaan luonnehtia monin eri tavoin, kuten esimerkiksi lähteiksi, joista lain sovel- tajat kokoavat ratkaisuilleen muodollisen, lain mukaisen pohjan, kts. Määttä 2014, s. 8 6 KHO 1983 B II 509 7Verohallinnon julkaisema yleishyödyllisten yhteisöjen verotusohjeet päivitettiin opiskelija-asuntoyhteisö- jen osalta vasta verovuodesta 2020 alkaen, kts. Verohallinto a, 2020, kohta 1.4.8 9 verotuskysymykseen lisää arvatenkin vielä se tosiasia, että suurin osa tällä toimintamallilla pyörivästä yhteisöstä on oikeutettu erityiseen veronhuojennukseen. Veronhuojennuksesta säädetään erikseen lailla (Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista 13.8.1976/680). Tämän mukaan yleishyödyllinen yhteisö voi hakea veronhuojennusta tulolle, joka tuloverolain mukaan muutoin olisi veronalaista tuloa (HuojennusL 1 §). Opiskelija-asuntoyhteisöt voivat olla tähän huojennukseen oikeutettuja elinkeino- ja kiinteistötulojensa osalta. Huojennuspäätös on yhteisöille merkittävä ennen muuta siitä syystä, että se osaltaan mahdollistaa yhteisöjen vuokra- asuntojen markkinahintoja edullisemman vuokrahintatason. Opiskelija-asuntojen vuokraaminen yhteisön yleishyödyllisenä toimena on tarkoin säädeltyä myös muutoin kuin pelkästään verotusta koskevan lainsäädännön osalta. Niimpä oman mielenkiintoisen lisänsä tähän vero-oikeudelliseen yleishyödyllisyyskysymykseen tuo opiskelija-asuntoyhteisöjen huomioon otettavat ja noudatettavat Asumisen rahoittamis- ja kehittämiskeskus ARA :n linjaukset sekä viraston yleishyödylliseksi nimeämän yhteisön muut toimintaedellytykset, jotka määritellään aravalaissa (1189/1993) ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotukilaissa (604/2001). Yhteisön tulee siis olla yleishyödyllinen sekä verolainsäädännön että aralainsäädännön asettamien kriteerien mukaisesti. Yhteisöjen verotukseen liittyvien oikeuslähteiden, oikeuskäytännön ja verotusohjeistuksen, kehityksen myötä eri viranomaistahojen yleishyödyllisyysedellytysten yhtäaikainen noudattaminen on nostanut esiin opiskelija-asuntoyhteisöjen verotukseen liittyviä erityiskysymyksiä koskien eritoten yhteisöjen toiminnan tosiasiallista yleishyödyllistä luonnetta, yhteisöjen vuokra-asuntojen vuokratason määrittelyä sekä jo pitkään toimineiden yhteisöjen verokohtelua ja oikeusturvan toteutumista. 1.2 Tutkimuksen tavoite Tässä tutkimuksessa tarkastellaan opiskelija-asuntoyhteisöön kohdistuvaa tuloverotus- menettelyä ja siinä ilmeneviä erityiskysymyksiä. Edellä todetusti opiskelija-asuntoyhtei- söt ovat ARA:n yleishyödylliseksi nimeämiä yhteisöjä, joiden tulee noudattaa myös näitä 10 viranomaisohjeistuksia ja -lakeja johdonmukaisesti yhdessä verolainsäädännön ja sitä koskevan yleishyödyllisyysnormiston kanssa. Tutkimusongelman ydin koostuu siten jännitteestä eri lainsäädäntöjen ja viranomaisohjeistuksien sekä vastikään annetun opiskelija-asuntojen vuokrausta koskevan keskusverolautakunnan ennakkoratkaisun välillä. Erityisen kiinnostavaa tällä tutkimuksella on selvittää : 1. Voiko yhteisöjä koskeva oikeuskäytännön ja Verohallinnon ohjeistuksen kehitys vaikuttaa opiskelija-asuntoyhteisöjen erityiseen verotukselliseen aseman siten, että yhteisö menettäisi yleishyödyllisen statuksensa ajautuen verovelvolliseksi aiemmin verovapaiksi katsotuista tuloistaan? 2. Miten verovelvollisen oikeusturva näyttäytyisi tilanteessa, jossa pitkäikäisen opiskelija-asuntoyhteisön verotuskäytäntö muuttuisi, vaikka itse yleishyödylli- sessä toimintatarkoituksessa ei olisi tapahtunut muutoksia? Onko verotuskäytän- nön muutokselle ylipäänsä olemassa edellytykset? Löytääksemme ratkaisun edellä esitettyihin tutkimusongelmiin, muodostuvat tutkimus- kysymyksiksi näin ollen seuraavat: 1. Mitä ovat verotuksessa käytettävät oikeuslähteet? Miten verotukseen vaikuttava oikeuskäytäntö voi sitoa viranomaista? 2. Mitä tarkoittaa verovelvollisen oikeusturva ja mitä oikeusturvakeinoja on ole- massa? 3. Mikä on yleishyödyllinen yhteisö? 4. Miten yleishyödyllisen yhteisön tuloverotus muodostuu; mitkä tulot ovat yhtei- sölle verovapaita ja mitä verovapaus edellyttää? 5. Mikä muita viranomaisohjeita opiskelija-asuntoyhteisöjen tulee toiminnassaan noudattaa? 11 1.3 Aiheen rajaus ja tutkimuksen rakenne Tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan ainoastaan opiskelija-asuntoyhteisöjen yleis- hyödyllisyyskysymystä sekä yhteisön verokohtelua tuloverotuksen osalta. Arvonlisävero- tus on rajattu tutkimuksen aihealueesta kokonaan pois8. Kuten edellä jo esitetty, opiske- lija-asuntoyhteisöihin lukeutuu niin säätiöitä kuin myös kaupungin omistuksessa olevia osakeyhtiöitä. Yhteisöjen yleishyödyllisyyden tarkastelussa oleellista on siis verolainsää- dännön ja ARA:a koskevan lainsäädännön lisäksi tarkastella säätiö- ja osakeyhtiölain oi- keudellisia piirteitä. Näitä käsitellään tässä tutkimuksessa kuitenkin vain yleishyödylli- seen toimintaan kuuluvin osin. Tarkoituksena ei täten ole tarkastella yhteisöjen hallin- nollista toimintaa sen kokonaisvaltaisemmin. Tutkimusongelmaa lähestytään tarkastellen verotuksessa vaikuttavia oikeuslähteitä sekä verovelvollisen oikeusturvaa ja käytettävissä olevia oikeusturvakeinoja. Tämän jälkeen luvuissa kolme ja neljä paneudutaan yleishyödyllisen yhteisön vero-oikeudelliseen sta- tukseen ja siihen kohdistuvaan verotusmenettelyyn tuloverotuksen osalta. Tutkimuksen viidennessä lukukappaleessa tarkastellaan opiskelija-asuntoyhteisöjä koskevaa viran- omaisohjeistusta sekä tulkitaan yhteisöjen yleishyödyllisyyttä verolainsäädännön ja val- litsevan oikeuskäytännön puitteissa. Tämän jälkeen pohditaan mahdollisen kiristyvän ve- rotuskäytännön ongelmakohtia case-tyyppisesti Vaasan opiskelija-asuntosäätiö VOAS:n toiminnassa. Tutkimuksen viimeisessä lukukappaleessa seitsemän tehdään yhteenvetoa ja johtopäätöksiä ilmenneistä tutkimustuloksista. 1.4 Tutkimusmetodi ja sovellettu lähdeaineisto Tutkimus perustuu oikeusdogmaattiseen eli lainopilliseen tutkimusmetodiin, jonka avulla pyritään vastaamaan tutkimuskysymyksiin selvittämällä oikeuden sisältöä. 8 Huomionarvoista on kuitenkin mainita, että yleishyödylliset yhteisöt ovat poikkeuksellisesti arvonlisäve- rovelvollisia ainoastaan tuloverolain mukaisista elinkeinotoiminnan tuloistaan (Arvonlisäverolaki 30.12.1993/1501, 4 §). 12 Oikeusdogmaattisella metodilla siis tarkoitetaan voimassa olevien oikeussääntöjen varsinaisen sisällön perustavanlaatuista tulkintaa sekä sääntöjen systematisointia.9 Lainoppi voidaan jakaa vielä tarkemmin käytännölliseen ja teoreettiseen lainoppiin : teoreettisen lainopin käsiteanalyyttinen tutkimusote pyrkii erittelemään ja järjestämään oikeudellisen alan käsitteistöä (oikeussääntöjä) uudelleen, sekä luomaan tätä kautta teoriaa oikeussäännösten tulkitsemiseksi. Kyse on siis puhtaasti oikeussäännösten systematisoinnista. 10 Puolestaan taas käytännöllisen lainopin kautta tutkija pyrkii oikeusjärjestyksen varsinaisen sisällön selvittämiseen. Käytännöllisen lainopin argumentatiivinen ote toki sekin systematisoi oikeusnormeja, mutta ennen muuta tulkitsee niitä, luoden edellytyksen oikeudellisen argumentaation rakentamiselle. Molemmat mainitut lainopin muodot kulkevat mukana tässä tutkimusprosessissa. Myös Aarnio kiteyttää teoreettisen ja käytännöllisen lainopin yhteyden tutkimusartikkelissaan toteamalla teoreettisen lainopin pyrkivän avaamaan käsitteellisiä mahdollisuuksia kysymyksille, joiden eteen käytännöllinen lainoppi joutuu11. Tutkimuksen lähdeaineistona hyödynnetään kirjallisia teoksia, joissa on käsitelty yleishyödyllisyyden käsitettä sekä yhdistysten ja säätiöiden verokohtelua eritoten tuloverotuksen osalta. Olennaisena osana ovat myös ne teokset, joissa perehdytään tarkemmin verotusmenettelyn olennaisimpiin oikeuslähteisiin sekä oikeusturvaan ja sen toteutumiseen. Tarkasteltavana ovat myös tutkimuksen aihepiiriin kuuluvat voimassa olevat lakisäädökset sekä oikeustapaukset, ja muut aiheeseen liittyvät annetut ennakkoratkaisut, jotka tukevat työn tulkinnallista näkökulmaa. Valtion rahoittamia opiskelija-asuntoja vuokraavan yleishyödyllisen yhteisön tulee toiminnassaan noudattaa myös paljon viranomaisohjeistuksia, jotka nämäkin kuuluvat olennaisena osana tämän tutkimuksen lähdeaineistoon ; näitä ovat ARA :a koskeva lainsäädäntö ja viranomaisohjeistus. 9 Aarnio, 1997, s.36 10 Aarnio, 1997, s. 43 11 1997, s. 53 13 2 Oikeuslähteet ja oikeusturva vero-oikeudellisessa ratkaisu- toiminnassa 2.1 Yleistä oikeuslähteistä Erilaiset oikeuslähteet ovat olennainen osa oikeudellisissa tulkintatilanteissa, joissa etsi- tään ratkaisua käsiteltävänä olevaan lainsäädännölliseen tulkintakysymykseen. Käytän- nössä oikeudelliseen ongelmaan tulisi löytää ratkaisu oikeuslähteisiin pohjautuvan tul- kinnan kautta12 . Oikeuslähteiden avulla tunnistetaan, mikä tosiasiassa on oikeutta 13 . Pohjoismaisessa oikeuslähdeopissa oikeuslähteet jaetaan vahvasti velvoittaviin oikeus- lähteisiin, heikosti velvoittaviin oikeuslähteisiin sekä sallittuihin oikeuslähteisiin. Jaottelu tapahtuu oikeuslähteiden sitovuuden mukaisesti, jossa vahvasti velvoittavan oikeusläh- teen syrjäyttämisestä seuraa viranomaisen virkavirhe. Muiden oikeuslähteiden noudat- tamatta jättämisestä ei seuraa virkavastuuta, mutta niiden soveltaminen on oleellisista, jotta johdettu ratkaisupäätös voidaan välittömästi perustella uskottavasti.14 Vahvasti velvoittaviin oikeuslähteisiin kuuluvat paitsi Suomessa kansallinen normisto, ku- ten laki ja maan tapa, niin myös Euroopan Unionin jäsenenä sitä koskeva kansallisen oi- keuden ulkopuoleinen normisto ja tähän liittyvät oikeuslähteet, kuten EY:n perustamis- sopimus, asetukset, direktiivit sekä tietyt EY-tuomioistuimen antamat prejudikaatit. Huomionarvoista on, että EU:n jäsenyyttä koskevat oikeuslähteet ovat ensisijaisia kan- salliseen oikeuteen nähden, ja näitä kahta tuleekin soveltaa yhtenevästi keskenään rat- kaisukäytännössä. Ristiriitatilanteessa välittömän oikeusvaikutuksen omaava EY-oikeus syrjäyttää kansallisen oikeuden15. Puolestaan heikosti velvoittaviin oikeuslähteisiin kuu- luvat lainsäätäjän tarkoitusta ilmentävät lain esityöt sekä oikeuskäytännöstä eritoten 12 Myrsky & Ossa, 2008, s. 21 13 Myrsky 2011, s. 18 14 Aarnio 2011, s. 60–70; Määttä 2014, s. 13 15 Siten unionioikeuden voidaan katsoa muodostavan itsenäisen oikeuslähteen, mikä toisaalta vaikuttaa siihen, ettei pohjoismaista oikeuslähdeoppia voida aina soveltaa suoraviivaisesti, kts. Määttä 2014, s. 14 14 tuomioistuinten antamat prejudikaatit ja muu viranomaisohjeistus. Sallittuja oikeusläh- teitä voidaan katsoa olevan muun muassa yleiset oikeusperiaatteet, oikeustiede ja sen vallitseva mielipide, käytännölliset tai vertailevat argumentit sekä eettiset ja moraaliset perusteet.16 Kansallista normistoa tarkasteltaessa Suomen perustuslailla (11.6.1999/7319) on lakien soveltamiskysymyksessä ensisijaisuus. Niin ikään perustuslain 81.1 §:ssä todetaan val- tion verosta säädettävän lailla, jonka tulee sisältää säännökset verovelvollisuuden ja ve- ron suuruuden perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta. Säännös ilmentää vero- oikeuden legaliteettiperiaatetta17. Verotusta ja verotusmenettelyä koskee myös lainsää- däntöä alempiasteisia säädöksiä; näitä ovat erilaiset asetukset sekä valtioneuvoston ja valtiovarainministeriön antamat päätökset, jotka ovat sitovuudeltaan kuitenkin yhtä lain- säädännön kanssa. Mahdollisissa ristiriitatilanteissa ylempitasoinen säädös syrjäyttää tätä alemman.18 Tulkinnanvarainen lainsäädäntö korostaa prejudikaattien merkitystä eritoten vero-oikeu- dellisissa ongelmatilanteissa. Näitä ovat korkeimman hallinto-oikeuden antamat ennak- kopäätökset, mutta toisinaan sellaisina on pidetty myös keskusverolautakunnan ja hal- linto-oikeuden antamia ennakkoratkaisuja19. Prejudikaatit eivät lähtökohtaisesti ole ve- rotuksessa sitovia oikeuslähteitä, mutta ne ovat verovelvollisen oikeusturvan toteutumi- sen kannalta merkittäviä, sillä viranomaiset ja tuomioistuimet ovat yleensä totutusti noudattaneet niiden määrittämää tulkintalinjaa omassa ratkaisutoiminnassaan. Muuna ei-sitovana, mutta merkittävänä verotuksen oikeuslähteenä voidaan pitää Verohallinnon ohjeistuksia ja muita viranomaisen antamia tiedotteita, sillä nämä osaltaan luovat vallit- sevaa verotuskäytäntöä.20 Jäljempänä tarkastelemme vielä yksityiskohtaisemmin tämän 16 Aarnio 2011, s. 68–69; Myrsky & Ossa 2008, s. 22–23 17 Määttä 2014, s. 65 18 Myrsky & Ossa 2008, s. 24; Huomionarvoista on kuitenkin todeta, että perustuslaissa (81.1 §) mainittu- jen elementtien tulee ilmetä suoraan verolaista, kts. lisää Määttä 2014, s. 65 19 Myrsky 2011, s. 8 20 Myrsky & Ossa 2018, s. 25–26; Muun ohella verotuskäytäntöä luovat Verohallinnon koulutukset ja esi- telmätilaisuudet, joilla välitetään tietoa viranomaisen kannasta käsillä oleviin verotusongelmiin, kts. Iivo- nen, 2011, s. 3 15 tutkimuksen kannalta olennaisia KHO:n prejudikaatteja sekä veroviranomaisen ja kes- kusverolautakunnan antamia ennakkoratkaisuja ja myös näiden kolmen eri oikeusläh- teen vaikutusta verotusprosessissa. 2.2 Oikeuskäytäntö oikeuslähteenä 2.2.1 Verohallinnon ennakkoratkaisut Verovelvollinen voi hakea vireillä olevaan verotuskysymykseensä ennakkoratkaisua Ve- rohallinnolta, mikäli verotuspäätöksen arvioitu lopputulos vaikuttaa epäselvältä. Vero- hallinto voi kuitenkin jättää ratkaisun antamatta21 . Toisin kuin keskusverolautakunnan ennakkoratkaisuissa, Verohallinto voi antaa päätöksen mitä moninaisimmissa verotus- asioissa, kuten muun muassa perintä- ja lahjaverosta, varainsiirtoverosta, arpajaisve- rosta, lähdeverosta sekä kiinteistöverosta.22 Niinpä Verohallinnon antamien ratkaisujen voidaan todeta olevan merkittävämpiä erityisesti niin sanottujen tavallisten verovelvol- listen osalta, sillä ratkaisuja voidaan saada useammasta verolajista samanaikaisesti, eikä yksityishenkilön verotuksessa välttämättä ole kyseessä niin suurta intressiä kuin esimer- kiksi yhteisöjen verotuskysymyksissä.23 Ennakkoratkaisupäätöksessä on kysymys ennen muuta veroviranomaisen kannanotosta, siitä kuinka verotus käsillä olevassa verotuskysymyksessä tullaan toimittamaan. Verohal- linnon antama lainvoimainen ennakkoratkaisu on verotuksessa sitova ainoastaan siinä tapauksessa, mikäli verovelvollinen siihen vetoaa ja vallitsevat olosuhteet ovat hakemuk- sessa esitettyjä vastaavia.24 Lainvoimaisuus saavutetaan, kun ratkaisusta ei ole enää mahdollista valittaa hallinto-oikeuteen. Ennakkoratkaisut annetaan aina määräajaksi, jo- ten niiden sitovuusvaikutus ei ole rajaton.25 Ratkaisua ei sovelleta verotuksessa, mikäli 21Verohallinto b, 2019, kohta 1.2: ”Verohallinto voi antaa verovelvollisen kirjallisesta hakemuksesta ennak- koratkaisun yksilöityyn verotusta koskevaan kysymykseen.” 22 Verohallinto b, 2019, kohta 1.1 23 Puronen, 2010, s. 66 24 Puronen, 2010, s. 69; Verohallinto b, 2019, kohta 13.1 25 Puronen, 2010, s. 70 16 annetut tiedot osoittautuvat siltä osin virheelliseksi, että sillä olisi ollut vaikutus asian ratkaisuun tai mikäli ratkaisuun sovellettu lainsäädäntö on muuttunut.26 Puronen kuiten- kin toteaa lähtökohtaisesti olevan oletettua, että ratkaisun antaja, Verohallinto, ennakoi mahdolliset tulevat lainsäädännölliset muutokset ratkaisun antamisvaiheessa eikä näin ollen vähäiset asian luonteesta johtuvat muutokset mitätöi annettua ratkaisua.27 2.2.2 Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisut Keskusverolautakunta on osa verohallintoviranomaista, joka antaa ennakkoratkaisuja Verohallinnon lisäksi eräissä tapauksissa. Eräillä tapauksilla tarkoitetaan tässä periaat- teellisesti merkittäviä asioita, tai että annetulla ennakkoratkaisulla olisi suurta merkitystä verotuskäytännön yhtenäistämiseksi 28 . Niinpä ennakkoratkaisuja keskusverolautakun- nalta hakevat ensisijaisesti yhteisöt. Ennakkoratkaisua voidaan hakea vain tulo- ja arvon- lisäveroa koskeviin kysymyksiin29. Ennakkoratkaisua ei ole mahdollista hakea yhtäaikai- sesti sekä Verohallinnolta että keskusverolautakunnalta, eikä kumpikaan toimija anna asiassa päätöstä, jos se on toisen, joko viranomaisen tai lautakunnan, puolesta jo an- nettu30. Vaikka lautakunta toimii osana verohallintoviranomaista, korostetaan sen itse- näistä ratkaisuvaltaa edelleen VHL 5 §:ssä (Laki Verohallinnosta 11.6.2010/503). Kuten Verohallinnon antamat ennakkoratkaisut niin myös keskusverolautakunnan en- nakkoratkaisut ovat viranomaisen harkinnanvaraisia, eivätkä lainsäädännölliset perus- teet ratkaisun saamiseen luo sen hakijalle siihen varsinaisia oikeuksia31. Lisäksi VHL 14.1 §:ssä säädetyt perusteet ratkaisun hakemiseksi, eritoten lain sanamuoto erityisen pai- nava syy, ovat omiaan korostamaan ennakkoratkaisun saamisen poikkeuksellisuutta. Keskusverolautakunnan antamien ratkaisujen arvioinnissa Puronen toteaa niiden vahvan rinnasteisuuden korkeimman hallinto-oikeuden antamiin ennakkopäätöksiin, joskaan 26 Verohallinto b, 2019, kohta 13.1 27 2010, s. 71 28 Verohallinto, 2017; VHL 14 § 29 Verohallinto, 2017 30 Puronen, 2010, s. 60–61 31 Puronen, 2010, s. 64 17 niitä ei hänen mukaansa tule pitää täysin samantasoisina, sillä KHO toimii valitusinstans- sina KVL:n antamiin ratkaisupäätöksiin ja voi näin ollen annetun päätöksen kumota32. KVL:n ennakkoratkaisu on sitä koskevassa verotuksessa sitova, kun se on saavuttanut lainvoimaisuuden, eli kun siitä ei ole enää mahdollista valittaa korkeimpaan hallinto-oi- keuteen tai valituspäätös on KHO:n toimesta hylätty, tai kun sitä ei ole valitusinstanssissa poikkeavasti ratkaistu. Ennakkoratkaisu ei sido, mikäli ratkaisun lopputuloksen kannalta olennaisia seikkoja on salattu tai hakemuksessa ilmoitetut tiedot ovat muutoin olleet vir- heellisiä. 33 2.2.3 Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätökset Korkein hallinto-oikeus käyttää hallintolainkäyttöasioissa ylintä tuomiovaltaa. Sen perus- tehtävä muiden hallintotuomioistuinten lisäksi on oikeussuojan turvaaminen käsillä ole- vassa hallintoasiassa, minkä tarkoituksena puolestaan on taata asianosaisten aineellisten oikeuksien toteutuminen.34 Veroasiat käsittävät merkittävän osuuden kaikista korkeim- man hallinto-oikeuden käsiteltäviksi ajautuvista tapauksista35. Verovelvollinen voi pää- sääntöisesti hakea käsittelyssä olleeseen verotuskysymykseen ratkaisua KHO:lta, mikäli tälle on alempitasoisessa instanssissa myönnetty valituslupa36 (Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 808/2019, 106 §). KHO:n antamat prejudikaatit – ennakkopäätökset – toimivat ennen muuta ratkaisuoh- jeena tulevaisuudessa myöhemmin ilmeneviin vastaavanlaisiin tulkintaongelmiin – niitä voidaan luonnehtia ratkaisuiksi, jotka omaavat yleisempää merkitystä ja niin sanottua säteilyvaikutusta.37 Sanallisessa merkityksessä ratkaisuohje heijastaa prejudikaatin luon- netta heikosti velvoittava oikeuslähteenä viranomaisten ratkaisutoiminnassa. Kuten edellä todettu, KHO:n ennakkopäätökset eivät kuitenkaan ole verotuksessa (eivätkä 32 2010, s. 63 33 Puronen, 2010, s. 65 34 Myrsky, 2011, s.65 35 Käsiteltävien veroasioiden määrä on ollut jatkuvassa noususuhdanteessa 2000-luvun alusta alkaen, kts. Myrsky, 2011, s. 71 36 Valitusluvan myöntämisen perusteet säädetty hallintoprosessilain 111 §:ssä 37 Myrsky, 2011, s. 9-11 18 muussakaan oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa) automaattisesti sitovia eikä niiden noudattamatta jättämisestä aiheudu viranomaiselle virkavirhettä. Ennakkopäätöksestä poikkeava ratkaisutoiminta voi kuitenkin johtaa oikeusvarmuuden ja oikeuskäytännön johdonmukaisuuden puutteeseen38. Tosiasiallisesti ne siis voivat saavuttaa sitovan nor- min aseman eräissä tapauksissa.39 Tässä kohtaa on tarpeen erottaa ennakkopäätösten horisontaalinen ja vertikaalinen si- tovuus, mikä taas toisaalta on omiaan luomaan ristiriitaisuuden prejudikaatin heikosti velvoittavan oikeuslähteen luonteeseen. Horisontaalisella sitovuudella tarkoitetaan en- nakkopäätöksen sitovuutta saman tuomioistuininstanssin myöhemmässä päätöksente- ossa. Vertikaalinen sitovuus puolestaan tarkoittaa ylempitasoisen instanssin ratkaisun si- tovuutta suhteessa alempiin tuomioistuininstansseihin; esimerkiksi korkeimman hal- linto-oikeuden päätökset ovat hallinto-oikeuksissa sitovia. Myrsky toteaa KHO:n ennak- kopäätösten tosiasiallisen sitovuuden kohdistuvan ensi sijassa muiden alempiasteisin oi- keuksien lisäksi myös Verohallintoon.40 Käytännössä Verohallinnon poikkeava ratkaisu- toiminta KHO:n vastaavasta tapauksesta vaatisi sille vahvat perusteet, ja tällaisessa tilan- teessa olisi muutoinkin edellytykset asian nousemiselle uudestaan tuomioistuimen käsi- teltäväksi.41 Oikeuskirjallisuudessa on lähtökohtaisesti korostettu korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisujen vahvempaa ennakkopäätösarvoa kuin pelkän julkaistun lyhyen rat- kaisuselosteen.42 Ennakkopäätösten vahvuuden arviointiin vaikuttavat kuitenkin useat eri seikat, eikä pelkistetyn vastauksen saaminen oikeuskäytännön kannanotosta ole aina yksiselitteinen. Pääsääntöisesti vahvuuden arvioinnissa tulee siis huomioida päätöksen antamisessa käytetty ratkaisukokoonpano, äänestys, päätösten julkaiseminen sekä pää- töksen ikä. Mikään näistä elementeistä ei nouse toista tärkeämmäksi, vaan vahvuuden 38 Myrsky, 2011, s. 10 39 Myrsky, 2011, s. 189 40 2011, s. 10 41 Ratkaisu, jossa ei ole vedottu heikosti velvoittavaan oikeuslähteeseen, oletettavasti palautuu uudelleen tuomioistuimen käsiteltäväksi vastaavanlaisen tapauksen tullessa, kts. Aarnio, 2011, s. 69 42 Määttä 2014, s. 234; kts. myös Lindgren, 2019, s. 557 19 arvioinnissa on syytä tasapainotella kaikkien neljän elementin välillä ja löytää olennaiset seikat päätöksen todellisesta vahvuudesta.43 Mitä vahvempi ennakkopäätös on kyseessä, sitä todennäköisemmin sen tulkintalinjaa verotuksessa noudatetaan. Kuitenkin Myrsky toteaa, ettei ratkaisujen sitovuudesta, prejudikatiivisesta vaikutuksesta44 , voida juuri- kaan todeta mitään yleispätevää linjausta, sillä myöhemmin esiin tulevat samankaltaiset oikeusongelmat sisältävät tapaukset edellyttävät aina tapauskohtaista arviointia.45 2.3 Yleistä verovelvollisen oikeusturvasta Verovelvollisen oikeusturva voidaan käsittää oikeusvaltion tunnusmerkkinä, sillä myös tästä on nimenomaisesti säädetty perustuslain 81.1 §:ssä edellä esitetyn mukaisesti to- deten, että valtion verosta säädettävän lain tulee sisältää myös säännökset verovelvolli- sen oikeusturvasta. Koska annettu oikeusnormi ei avaa oikeusturvan merkityssisältöä tarkemmin, toteaa Puronen käsitteen sisällöllisen tarkastelun olevan merkittävää perus- tuslain 21 §:n pohjalta, missä säädettyä voidaan luonnehtia oikeusjärjestelmämme oi- keusturvan perusnormiksi46. Verotukseen liittyvä oikeusturva itsessään voidaan jakaa muodolliseen ja aineelliseen oi- keusturvaan. Muodollinen oikeusturva käsittää verotuksen yhdenmukaisuuden vaati- muksen, mihin kuuluvat verovelvollisten yhdenvertaisuus ja verotusratkaisujen sisällölli- nen ennustettavuus. Muodollisen oikeusturvan toteutumisen takeena ovat verotuspää- tösten kaavamaisuus, tulkinnan rationaalisuus sekä päätöksentekomenettely ja niihin kuuluvat perustelut. Puolestaan aineellinen oikeusturva ilmentää annetun 43 Myrsky, 2011, s. 131 44 Myrsky, 2011, s. 11 45 2011, s. 151 46 2010, s. 4; PL 21 §: ”Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöeli- men käsiteltäväksi. Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muu- tosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.” 20 verotuspäätöksen hyväksyttävyyttä - edellytystä päätöksen oikeudenmukaisuudesta, lainmukaisuudesta ja kohtuullisuudesta.47 Verovelvollisen kannalta voidaan puhua oikeusturvaodotuksesta, yksilön perusoikeu- desta suhteesta viranomaiseen. Puronen luonnehtii oikeusturvaodotuksen perusele- mentiksi kokemuksen siitä, että verovelvollisen asema mahdollisia tulevia oikeudenlouk- kauksia vastaan on valtion taholta turvattu lainsäädännön asettamin edellytyksin. Vero- velvollisen tulee siis voida luottaa viranomaisen oikeidenmukaisiin toimiin hallintotehtä- vissä.48 Viranomaisen puolesta on kysymys oikeusturvavelvoitteesta, vaatimuksesta oi- keusturvan antamiseen.49 2.4 Oikeusturvakeinot Oikeusturvan toteutumista edistävillä keinoilla on usein toisiinsa sidoksissa olevia tehtä- viä. Niiden ensisijainen tarkoitus on suojata yksilön tai yhteisön oikeuksia suhteessa vi- ranomaiseen. Mikäli nämä oikeudet tulevat loukatuksi, pyritään oikeusturvakeinoin lou- katun oikeuden palauttamiseen tai mahdolliseen korjaamiseen. Jos oikeustilan palautta- minen tai korjaaminen osoittautuu mahdottomaksi, voi oikeusturvakeino synnyttää oi- keuden erilliseen korvaukseen tai hyvitykseen.50 Oikeusturvakeinot jaotellaan pääsääntöisesti ennaltaehkäiseviin (preventiivisiin) sekä jälkikäteisiin (repressiivisiin) keinoihin. Preventiivinen oikeusturva koskee lähinnä viran- omaistoiminnan sääntelyä sekä käsiteltävänä olevan asian menettelyllistä asianmukai- suutta ja viranomaistoiminnan huolellisuutta. Kysymys on siis erityisesti hallinnon oi- keusperiaatteista ja hyvän hallinnon toteuttamisesta. Repressiivinen oikeusturva eli ns. korjaavat oikeusturvakeinot tulevat kysymykseen hallintopäätöksen antamisen jälkeen – tilanteeseen, kun mahdollinen virhe, laiminlyönti tai lainvastainen menettely on 47 Puronen, 2010, s. 6-7 48 2010, s. 6 49 Puronen, 2010, s. 98 50 Mäenpää, 2013/2017, luku 2 kohta 8 Oikeusturvan funktiot hallintotoiminnassa 21 tapahtunut. Tällaisten oikeusturvakeinojen pääasiallinen tehtävä on päätöksen tai me- nettelyn korjaaminen sekä päätöksen oikaisu, muutos tai kumoaminen.51 Seuraavaksi käsittelemme tarkemmin verovelvollisen oikeusturvakeinoja. Oikeusturva- keinot ovat olennaisia tilanteissa, joissa verotuspäätös muutettaisiin verovelvolliselle ne- gatiiviseen suuntaan. Tällöin puhutaan verotuksen vahingoksi oikaisusta, joka on mah- dollista tilanteissa, missä verovelvollinen on jäänyt kokonaan tai osittain verottamatta, tai hänelle on jäänyt määräämättä säädetty vero (Laki verotusmenettelystä 18.12.1995/1558, 56.1 §). 2.4.1 Kuuleminen Yhtenä jopa tärkeimpänä verovelvollisen oikeusturvan toteutumisen takeena on vero- velvollisen kuuleminen. Kuulemisvelvoitteella pyritään luomaan edellytykset tasapuoli- selle ja oikeudenmukaiselle päätöksentekoprosessille, antamalla asianosaiselle mahdol- lisuus tuoda esiin mielipiteensä ja asian ratkaisuun mahdollisesti vaikuttavat selvitykset sekä selitykset tähän kohdistuvista vaatimuksista (Hallintolaki 6.6.2003/434, 34 §). Hallintolaissa säädetty laaja kuulemisvelvoite siinä säädettyine poikkeuksineen soveltuu kuitenkin vaivoin verotusmenettelyprosessiin, sillä verotukseen kohdistuva päätöksen- teko on usein massamenettelyä, jossa päätöksiä tehdään kerralla suuriakin määriä. Niinpä verotusmenettelylaissa säädetään erikseen yleisesti kuulemisvelvollisuudesta py- kälässä 26.3.52 Kuulemisesta säädetään myös laissa oma-aloitteisten verojen verotusme- nettelystä (9.9.2016/768), jonka 7 §:ssä pykälässä lausutaan vaatimuksesta verovelvolli- sen kuulemiseen, mikäli Verohallinto on määrässä verovelvollisen vahingoksi koituvaa veroa. Säännöksellä on siten rajattu verovelvollisen kuuleminen ainoastaan verotuksen vahingoksi oikaisun tilanteisiin tai tilanteisiin, joissa annetusta veroilmoituksesta 51 Mäenpää, 2013/2019, luku 2 kohta 8 Oikeusturvan ajalliset vaiheet 52 Verohallinto a, 2019, kohta 6; VML 26.3 §:n alku: ”Jos verotusta toimitettaessa poiketaan olennaisesti verovelvollisen antamasta veroilmoituksesta tai jos viranomainen oikaisee verotusta verovelvollisen vahin- goksi, verovelvolliselle on varattava tilaisuus tulla asiassa kuulluksi.” 22 poiketaan merkittävästi – eli käytännössä tilanteisiin, joissa verovelvollinen eniten tarvit- see oikeusturvaa.53 2.4.2 Luottamuksensuoja Luottamuksensuojaperiaatetta on jo pitkään sovellettu verotusmenettelyssä sen vahvan lakisidonnaisuuden vuoksi, sillä sitä koskevat säädökset löytyvät niin hallinto- kuin pe- rustuslaistakin (HL 6 §, PL 2.3 §). Luottamuksensuojaperiaatteen tarkoitus on taata yksit- täisten oikeussubjektien mahdollisuus luottaa viranomaistoimintaan sekä näiden teke- mien hallintopäätösten virheettömyyteen ja pysyvyyteen54. Käytännössä siis verovelvol- lisen mahdollisuus ennakoida oman verotuspäätöksensä lopputulos paranee, ja näin ol- len myös oikeusturvaodotus kasvaa. Viranomaistulkintalinjan luottamuksensuojaa voi- daan soveltaa tilanteessa, jossa suojaa haettaville tilanteille on löydettävissä perusteet oikeusjärjestyksestä.55 Luottamuksensuoja voidaan jakaa kahteen eri ulottuvuuteen, päätöksen pysyvyyteen ja sitovuuteen. Päätöksen pysyvyyttä ilmentää viranomaisen uudelleen harkinnan kielto, joka hallinto-oikeudellisena periaatteena estää viranomaista muuttamasta asiasta aiem- min nimenomaisesti tekemäänsä päätöstä asianosaisen vahingoksi, vaikka päätös myö- hemmin osoittautuisikin viranomaisen puolelta virheellisesti ratkaistuksi tai mikäli asi- aankuuluva oikeuskäytäntö myöhemmin kiristyisi56. Päätöksen sitovuus puolestaan mer- kitsee asianosaisen luottamusta päätöksen teossa käytettyyn, joko yleiseen tai varta vas- ten annettuun viranomaisohjeistukseen sekä viranomaisen jo aikaisemmin antamien päätöksien ja ratkaisukäytännön sitovuuteen.57 Luottamuksensuojasta säädetään VML 26.2 §:ssä seuraavasti: 53 Veroilmoituksesta poikkeamiseen riittävää veron määrää ei OVML:ssä tuoda ilmi, mutta hallituksen esi- tyksen mukaan poikkeaman olennaisuuden aste harkitaan tapauskohtaisesti nykyisen vakiintuneen vero- tuskäytännön mukaisesti, kts. HE 131/1995 vp s. 30 54 Puronen, 2010, s. 95 55 HE 72/2002, Yksityiskohtaiset perustelut 2. luku Hyvän hallinnon perusteet 56 HE 29/2016 kohta 2.2.1 Viranomaisaloitteisen verotuksen muuttamisen pääperiaatteet 57 Räbinä ja muut, 2017, s. 54–55 23 Jos asia on tulkinnanvarainen tai epäselvä ja jos verovelvollinen on toiminut vilpittömässä mielessä viranomaisen noudattaman käytännön tai ohjeiden mukaisesti, on asia ratkaistava tältä osin verovelvollisen eduksi, jos ei eri- tyisistä syistä muuta johdu. Jos vero kuitenkin maksuunpannaan, veroon liittyvät korkoseuraamukset voidaan jättää perimättä ja veronkorotus määräämättä kokonaan tai osittain, jos korkoseuraamusten perintä ja ve- ronkorotuksen määrääminen olisivat asian tulkinnanvaraisuuden tai epä- selvyyden vuoksi kohtuuttomia. Verohallinto täsmentää ohjeistuksessaan periaatteen sisällön: Verovelvollisen kannalta luottamuksensuojaperiaate tarkoittaa, että ni- menomaisen säännöksen puuttuessa veroviranomainen ei voi yksipuoli- sesti muuttaa virheelliseksi osoittautunutta verotuspäätöstä takautuvasti asiakkaalle epäedullisempaan suuntaan. Lähtökohtana on aina, että vero- viranomainen toimii lainmukaisesti, pysyy päätöksissään, noudattaa omak- sumaansa tulkintalinjaa johdonmukaisesti eikä muuta sitä takautuvasti.58 2.4.2.1 Soveltamisedellytykset Verohallinnon ohjeistuksessa vahvistetaan vielä, että kaikkien laissa edellä mainittujen edellytysten tulee täyttyä tilanteessa samanaikaisesti, jotta verovelvollinen voi saada luottamuksensuojaa. Tulkinnanvaraisella asialla tarkoitetaan tässä laintulkintakysymystä eli oikeudellista tulkinnanvaraisuutta. Puolestaan tosiseikkoja koskevat näyttökysymyk- set ilmentävät lain tarkoittamaa epäselvyyttä. Tulkinnanvaraisuudella ja epäselvyydellä edellytetään objektiivisuutta, eli käsiteltävää asiaa ei voida pitää edellä mainitun kaltai- sina, mikäli lainsäädännöstä löytyy sitä nimenomaisesti koskeva säännös tai mikäli siitä on jo olemassa vakiintunut verotus- tai oikeuskäytäntö.59 Vilpitön mieli (bona fide) on vilpillisen mielen (mala fide) vastakohta. Oikeustieteessä vilpittömällä mielellä tarkoitetaan toimimista hyvässä uskossa, tietämättömyyttä tai erehtymistä. Usein kysymys on perustellusta vilpittömästä mielestä, eli henkilö ei tiennyt eikä hänen olisikaan pitänyt tietää jostakin asiasta.60 Verovelvollisen vilpittömällä mie- lellä edellytetään verovelvollisen selonottovelvollisuutta, eli viranomaisen antamaan 58 Verohallinto a, 2019, kohta 2.4 59 2019 a, kohta 2.4; kts. myös Räbinä ja muut, 2017, s. 57 60 Karttunen ja muut, 2015, s. 136 24 ohjeistukseen ja sääntöihin perehtymistä koskien käsillä olevaa verotusasiaa. Edellytyk- senä on myös, ettei verovelvollinen anna viranomaiselle vääriä, puutteellisia tai muu- toinkaan harhaanjohtavia tietoja.61 Luottamuksensuojan soveltamisen kolmas lainsäädännöllinen edellytys, verovelvollisen toimiminen viranomaisen noudattaman käytännön tai ohjeistuksen mukaisesti, on mer- kittävä yhtenäisen verotuskäytännön ilmentäjä. Useimmissa verotuskysymyksissä vero- viranomainen toimii totutun, jo aiemmin omaksumansa tulkintalinjan mukaisesti. Tällä sekä asiaankuuluvalla varsinaisella oikeuskäytännöllä tarkoitetaan lainsäädännössä mai- nittua viranomaiskäytäntöä.62 Viranomaisen antaman ohjeistuksen ja käytännön merki- tystä vahvistaa KHO:n ratkaisu KHO:2017:116, missä A:n katsottiin toimineen vilpittö- mässä mielessä Verohallinnon noudattaman käytännön mukaisesti, kun aiemmassa ve- roilmoituksessa ilmoitettuja apurahoja ei katsottu Verohallinnon toimesta A:n veronalai- siin tuloihin. Näin ollen A jätti apurahat ilmoittamatta tulevilta verovuosilta ja nautti luot- tamuksensuojaa tilanteessa, jossa verotus näiltä osin pyrittiin oikaisemaan A:lle vahin- golliseksi. Mikäli edellä mainitut lain sanamuodon mukaiset edellytykset täyttyvät ja asiassa on ve- rovelvollisen osalta tehty alustava kannanotto tälle epäedullisesta veroratkaisusta, so- velletaan luottamuksensuojaperiaatetta läpi koko verotusprosessin aina verotusratkai- sua edeltävästä neuvonnasta ja ohjauksesta verotuksen toimittamiseen ja verojen en- nakkoperintään, verotarkastuksiin ja verotuksen oikaisuihin saakka63. Luottamuksensuo- jan saaminen johtaa verotuksen ratkaisemiseen verovelvollisen eduksi kokonaisuudes- saan siltä osin, kun tämän luottamusta on suojattu.64 Jos kyseessä on verokohtelua tiu- kentava muutos, verotus tulee toimittaa aiemmin noudatetun lievemmän tulkinnan mu- kaisesti siltä osin, kun verovelvollinen saa luottamuksensuojaa. Luottamuksensuojan 61 Räbinä ja muut, 2017, s. 58-59 62 Räbinä ja muut, 2017, s. 59 63 Puronen, 2010, s. 110–128; ”Kun VML 26.2 §:n sanamuoto rajaa säännöksen soveltamisen vain erityis- tapauksiin, säännöksen soveltaminen ei juuri tule kyseeseen säännönmukaisen verotuksen kaltaisessa massamenettelyssä, ellei sen yhteydessä jokin asia nouse erityiskäsittelyyn.” 64 Verohallinto a, 2019, kohta 2.4 25 soveltamisessa ei täten ole kysymys kohtuullisuusarvioinnista, vaan verotuskysymys rat- kaistaan kokonaan verovelvollisen eduksi.65 Verrattain harvoissa mutta mahdollisissa tilanteissa verotus voidaan erityisistä syistä toi- mittaa verovelvolliselle epäedullisesti luottamuksensuojan antamisen edellytysten täyt- tymisestä huolimatta66. Erityisiä syitä ei laissa määritetä tarkemmin. Käytännössä kysy- mys on kuitenkin oikeusperiaatteiden välisestä punninnasta – tapauksista, joissa luotta- muksensuojaperiaate jää toisen oikeusperiaatteen varjoon. Tällaisena tilanteena, erityi- senä syynä, voidaan pitää esimerkiksi vaatimusta verovelvollisten yhdenvertaiseen koh- teluun67. Jotta yhdenvertaisuus täyttyy, tulee samankaltaiset asiat ja tapaukset käsitellä samoin edellytyksin päätyen tasapuolisiin, yhdenvertaisiin ratkaisuihin68. Erityisten syi- den soveltaminen voi edellyttää kohtuullisuusarviointia, mikäli veroon liittyvien korko- seuraamusten periminen ja veronkorotuksen määrääminen verovelvolliselle olisi asian epäselvyyden tai tulkinnanvaraisuuden vuoksi kohtuutonta. 2.4.2.2 Voimassaoloaika Veroviranomaisen tulee luottamuksensuojaperiaatteen mukaan noudattaa aiemmin omaksumaansa tulkintalinjaa myös tilanteissa, joissa sama asia nousee uudelleen käsit- telyyn myöhemmän verovuoden tai verokauden verotuksessa tai mikäli verotukseen teh- dään jälkikäteen muutoksia. Luottamuksensuojan soveltaminen merkitsee verovelvolli- selle edullisemman verotuspäätöksen antamista eli käytännössä tämä merkitsee aina edellä puhutusta yhdenvertaisuusperiaatteesta poikkeamista. Siten luottamuksensuoja ei luo pysyvää oikeutta niin sanottuun virheelliseen (liian lievään) verotukseen 65 Räbinä ja muut, 2017, s. 58 66 VML 26.2 § ”Jos asia on tulkinnanvarainen tai epäselvä ja jos verovelvollinen on toiminut vilpittömässä mielessä viranomaisen noudattaman käytännön tai ohjeiden mukaisesti, on asia ratkaistava tältä osin ve- rovelvollisen eduksi, jos ei erityisistä syistä muuta johdu.”; Verohallinto c, 2021, kohta 3.7 67 Yhdenvertaisuusperiaate on keskeinen oikeusperiaate jo perustuslaista alkaen, kts. PL 6 § 68 Verohallinto c, 2021, kohta 3.7; Puronen kuitenkin korostaa yhdenvertaisuuden erottamista yhdenmu- kaisuudesta, jota hän yhdenvertaisuuden sijaan pitää ensisijaisena tavoitteena verotuksen massahallin- nossa, kts. Puronen, 2010, s. 85 26 myöhemmille verovuosille tai -kausille, vaan saman asian toistuessa voidaan verotusta muuttaa lainmukaiseksi siihen kuuluvalla asianmukaisella ohjauksella.69 On erikseen arvioitava luottamuksensuojan voimassaolo tilanteissa, joissa periaatteen soveltaminen koskee yksittäistä verovelvollista sekä tilanteissa, joissa verotukseen liit- tyvä tulkintakäytäntö kiristyy. Luottamuksensuojaa sovellettaessa yksittäisen verovelvol- lisen verotukseen tulee verotus vielä avoimena olevalta verovuodelta tai -kaudelta toi- mittaa aiemman käytännön mukaisesti. Kun verovelvolliselle on annettu tiedoksi tulkin- nan muutoksen syy ja seuraukset tuleville verovuosille, ei verovelvollisella ole enää pe- rusteita vedota luottamuksensuojasäännökseen ja verotus voidaan toimittaa ankaram- man veroseuraamuksen osoittaman linjan mukaisesti.70 Kiristyvä verotuskäytäntö pohjautuu useimmiten korkeimman hallinto-oikeuden anta- maan ennakkopäätökseen. Lähes poikkeuksetta aiemmin omaksuttu lievempi verotus- käytäntö luo edellytykset verovelvollisen luottamuksensuojalle. Jotta verovelvollisten yhdenmukainen kohtelu toteutuu, voidaan tiukempaa tulkintalinjaa säännönmukaisessa verotuksessa soveltaa korkeintaan päätöksen julkaisemista seuraavan verovuoden alusta alkaen. Tällöin myös Verohallinnon on muutettava ohjeistustaan, mikäli sen sisältö muut- tuu korkeimman hallinto-oikeuden antaman päätöksen myötä. Ohjeistuksesta tulee käydä ilmi, mistä alkaen kireämmän tulkintalinjan mukainen uusi verotuskäytäntö astuu voimaan.71 2.4.3 Uudelleen harkinnan kielto Uudelleen harkinnan kieltoa oikeusturvaperiaatteena korostetaan erikseen vero-oikeu- dellisessa ratkaisutoiminnassa, vaikka käytännössä kielto kuuluukin osaksi varsinaista luottamuksensuojaperiaatetta 72 . Uudelleen harkinnan kieltoa koskevat säännökset 69 Verohallinto c, 2021, kohta 5 70 Verohallinto c, 2021, kohta 5 71 Verohallinto c, 2021, kohta 5: Kireämpää tulkintalinjaa noudatetaan yleensä Verohallinnon antaman ohjeen muutoksesta seuraavasta verovuodesta tai -kaudesta alkaen. 72 Vrt. päätöksen pysyvyys 27 löytyvät niin VML 56.3 §:stä kuin OVML 40.2 §:stä. Säännöksen sisällössä on kysymys verotuksen vahingoksi oikaisun tilanteesta, jossa oikaisua ei tehdä, mikäli Verohallinto on selvinnyt ja asian nimenomaisesti ratkaissut. Oikaisua ei myöskään ole mahdollista tehdä, vaikka ratkaisu pohjautuisi oikeisiin ja riittäviin tietoihin, mutta olisi lain tai oikeus- käytännön vastainen tai jos asia on valitukseen annetulla päätöksellä ratkaistu.73 Uudelleen harkinnan kielto ei kuitenkaan totaalisesti rajoita viranomaistoimintaa. Laissa verotuksen oikaisu mahdollistetaan, mikäli asiassa on annettu uutta selvitystä, joka alun perin olisi voinut vaikuttaa asian ratkaisuun tai ratkaisun sisältää kirjoitus- tai laskuvir- heen tai muuhun tähän verrattavissa olevan erehdyksen. Verotus voidaan myös oikaista, mikäli annettu päätös perustuu puutteellisiin tai virheellisiin tietoihin. Uudelleen harkin- nan kiellon soveltamisedellytyksiä arvioidaan verolajikohtaisesti, jolloin esimerkiksi tulo- verotuksessa annettu nimenomainen päätös ei ole este arvonlisäverotuksen oikaisuun. Säännöksen soveltamisedellytyksiä arvioidaan myös itsenäisesti läpi koko verotuspro- sessin.74 Lain esitöiden mukaan asian selvittäminen ja nimenomainen ratkaiseminen tarkoittaa, että jokin asia on Verohallinnon puolesta ratkaistu verovelvollisten ilmoittamien tietojen ja viranomaisen selvittämien tietojen perusteella – tiettyyn käsiteltävänä olevaan asiaan on annettu nimenomaista selvitystä puolin ja toisin75. Asian selvittäminen ja nimenomai- nen ratkaisu edellyttää aina virkailijatyötä, joten se ei voi syntyä automaation perusteella. Viranomainen voi pyytää tarvittavaa selvitystä myös sivullisilta, mikä puolestaan osal- taan korostaa eritoten aktiivisen virkailijatyön merkitystä.76 Huomionarvoista on, ettei verovelvollinen voi hakea nimenomaista ratkaisua Verohallinnolta, vaan tämän toimen tulee aina tapahtua viranomaisaloitteisesti. Sitä vastoin verovelvollinen voi kuitenkin ha- kea ennakkoratkaisua käsiteltävänä olevaan veroasiaansa.77 Uudelleen harkinnan kielto 73 Verohallinto d, 2021, kohta 4.3; VML 56.4 § & OVML 40.3 § 74 Verohallinto d, 2021, kohta 4.3 75 HE 29/2016 vp, s. 149 76 HE 29/2016 vp, s. 215 77 Verohallinto d, 2021, kohta 4.3 28 ei myöskään rajoita veronsaajan muutoksenhakuoikeutta verotusprosessissa, joten mah- dollisen virheen havaitessaan voi veronsaaja aina käyttää kyseistä oikeuttaan virheen korjaamiseksi.78 78 HE 29/2016 vp. s. 216 29 3 Yleishyödyllinen yhteisö 3.1 Yleistä Kansalais- eli järjestötoiminta on suomalaisessa yhteiskunnassa merkittävässä roolissa; se tarjoaa erilaisia harrastus- ja vapaaehtoistyömahdollisuuksia, kouluttamista ja tiedot- tamista, tutkimus- ja kehitystyötä sekä jopa toimintaa yli valtion rajojen. Jokaiselle kan- salaiselle on Suomen perustuslain 13 §:ssä säädetty oikeudesta perustaa yhdistys, kuu- lua tai olla kuulumatta tai osallistua mihin tahansa yhdistyksen toimintaan.79 Nämä jär- jestötoimintaa mahdollistavat yleishyödylliset yhteisöt, ns. kolmannen sektorin toimijat, ovat verotuksellisesti erityisessä asemassa – yhteisöjen toiminta voidaan useimmiten katsoa verovapaaksi tuloverolain mukaisten henkilökohtaisen tulolähteen tulojen osalta.80 Verovapaus voi olla myös osittainen, tulojen koostumuksesta riippuen.81 Julkinen valta on jo pidemmän aikaa tukenut näitä kolmannen sektorin toimijoita niin käytännön toimin kuin taloudellisestikin. Yleishyödyllisten yhteisöjen verotuksellista eri- tyisasemaa puolletaan niiden tuottaman yhteiskunnallisen hyvinvoinnin lisäämisen pe- rusteella - valtion ”menetetyt” verotulot on siten katsottu tässä suhteessa pienemmäksi haitaksi.82 Yleishyödyllisyyden käsite on siten keskeinen sekä käytännön että yhteisön toimintaperiaatteen kannalta. Käsitteen problematiikka liittyy siihen, milloin yhteisön toiminta voidaan katsoa yleishyödylliseksi, sillä sen laissa säädetyt edellytykset ovat tul- kinnanvaraisia eivätkä lainkaan yksiselitteisiä. Yleishyödyllinen yhteisö toimii yhteiskunnallisen hyvän eteen. Tarkemmin yleishyödylli- syyden kriteerit on määritelty tuloverolaissa, jotka käsittelemme tarkemmin jäljempänä tässä luvussa. Vero-oikeudellinen lainsäädäntö aihepiirin osalta on pysynyt jo vuosikym- meniä muuttumattomana samalla, kun kolmannen sektorin toimijat ovat laajentaneet 79 Valtiovarainministeriö, 2009, s. 15 80 Viren, 2014, s. 23; Tulolähdejaon muutos vuonna 2020 ei poistanut yleishyödyllisten yhteisöjen henki- lökohtaisen tulolähteen tuloluokkaa. 81 Myrsky b, 2014, s. 39 82 Similä, 2016, s.9 30 toimintaansa eri aloille, mikä on osaltaan aiheuttanut yhteisöjen verotusaseman alisään- telyn.83 Siispä muilla lainsäädäntöä tukevilla oikeuslähteillä, kuten Verohallinnon ohjeis- tuksella ja ennen muuta tuomioistuinten ratkaisuilla on yhä enenevässä määrin merki- tystä yleishyödyllisyyden edellytysten toteutumista koskevissa tulkinnanvaraisissa tilan- teissa.84 Lainsäädännössä lain sanamuodot ja niiden tosiasiallinen tarkoitus ovat olennaisessa osassa yleishyödyllisyyden arvioinnissa85. Aiemmin puhuttuun viitaten myös oikeuskäy- täntö on olennainen osa tulkintatyötä, kun pyritään selvittämään yleishyödyllisen yhtei- sön laissa määritettyä tarkoitusta. Jotta yhteisö olisi yleishyödyllinen, tulee sen täyttää useita eri edellytyksiä yhtäaikaisesti. Näitä edellytyksiä on syytä tarkastella yhtenä koko- naisuutena, mutta ennen kokonaisuuden tarkastelua eritoten erillään toisistaan, jotta la- kia kyetään tulkitsemaan oikeellisesti ja johdonmukaisesti. Lain tulkintatyössä on olen- naista muistaa tarkastella myös yhteisön oikeudellista muotoa, sen sääntöjen mukaista yleishyödyllistä toimintaperiaatetta sekä kuinka yhteisö toteuttaa tätä käytännössä – nämä kaikki osa-alueet ovat merkittävässä osassa yhteisön yleishyödyllisyyden määrittä- misessä.86 3.2 Yhteisö käsitteenä Yleishyödyllinen yhteisö on käsitteenä verrattain väljä paitsi yleishyödyllisen sananmu- kaisen tarkoituksen osalta niin myös yhteisön. Ennen käsitteen kokonaisvaltaista tulkin- taa on syytä tarkastella, mitä siihen kuuluvalla yhteisö -sanalla tarkoitetaan. Yhteisö an- taa mielikuvan joukosta ihmisiä, joilla on jonkin toiminnan harjoittamisen kautta yhtei- nen päämäärä, tai jotka vaihtoehtoisesti jakavat keskenään saman arvomaailman. Yhtei- sön jäsenet voivat olla toisiinsa sidoksissa esimerkiksi erilaisten velvoitteiden ja 83 Similä, 2016, s. 9-10; Myrsky a, 2014, s. 13 84 Myrsky a, 2014, s. 13 85 Lakiteksti nousee merkittävään asemaan verolakien tulkinnassa ennen muuta verotuksen legaliteettipe- riaatteen vuoksi, kts. Määttä 2014, s. 66 86 Myrsky b, 2014, s. 40-41 31 oikeuksien myötä. Mutta miten yhteisö ja sen laajuus tosiasiassa määritetään, ja ennen kaikkea missä tilanteessa se on merkityksellistä? Oikeustieteessä yhteisön käsite valjastetaan niin yksityis- kuin julkisoikeuden puolelle. Yhteisöt ovat oikeus- ja oikeustoimikelpoisia, niin sanottuja oikeushenkilöitä.87 Näin huo- maamme, että käsitteen käyttäminen ja määritys osoittautuu tarpeelliseksi jo oikeustie- teen perustavanlaatuisista lähtökohdista alkaen. Yksityisoikeudellisiksi yhteisöiksi katso- taan eri liiketoiminnalliset yhtiöt, osuuskunnat ja erilaiset yhdistykset. Julkisoikeudellisia yhteisöjä puolestaan ovat ne yhteisöt, joiden julkishallinnollisen tehtävän suorittamisen perusteista säädetään lailla. Näitä yhteisöjä ovat esimerkiksi valtio ja kunnat, mutta myös muut valtion viranomaiset, kuten esimerkiksi Kansaneläkelaitos Kela. Yhteisön määritelmä on tarpeen paitsi edellä mainitussa tilanteessa niin myös verotuk- sen toimittamisen kannalta, sillä yhteisöllä on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta verovelvollisuus. Tuloverolain 3 §:n mukaan yhteisöllä tarkoitetaan valtiota ja sen laitosta, hyvinvointialuetta ja hyvinvointiyhtymää, seurakuntaa ja muuta uskonnollista yhdyskun- taa, osakeyhtiötä, osuuskuntaa, säästöpankkia, sijoitusrahastoa, erikoissijoitusrahastoa, yliopistoa, keskinäistä vakuutusyhtiötä, lainajyvästöä, aatteellista tai taloudellista yhdis- tystä, säätiötä ja laitosta, ulkomaista kuolinpesää sekä edellä mainittuihin verrattavissa olevaa muuta oikeushenkilöä tai erityiseen tarkoitukseen varattua varallisuuskokonai- suutta. Muut kuin tuloverolaissa säädetyt organisaatiomuodot eivät voi olla yhteisöjä88. Edelleen verotuksellisesta näkökulmasta voidaan yhteisöt jakaa tuloverotuksesta vapai- siin yhteisöihin, tuloverolaista osittain vapaisiin yhteisöihin sekä yleishyödyllisiin yhtei- söihin (TVL 20-23 §). Lisäksi tähän luokitteluun on tarpeen vielä huomioida ne yhteisöt, jotka tuloverolain 1 §:n mukaisesti ovat verovelvollisia niin saamastaan ansio- kuin pää- omatulostaankin. 87 Helsingin yliopiston avoin yliopisto 88 Myrsky b, 2014, s. 43 32 Lukeutuakseen tuloverolaissa tarkoitetuksi yhteisöksi, tulee yhteisön olla rekisteröity. Rekisteröimätön yhteisö katsotaan verotuksessa käsiteltäväksi yhtymänä89, jolloin sen kaikki tulot verotetaan yhtymän osakkailta. Täten yhtymä ei voi saavuttaa yhteisölle mahdollista yleishyödyllisyyttä ja verovapautta. Verovapaus ei oikeuskäytännössä ratkai- sun KHO 1983 II 510 mukaan ole perusteltua edes esimerkkitilanteessa, jossa useampi verovapaayhdistys yhdessä harjoittaa ravitsemisliikkeeseen viittaavaa henkilöstöruoka- latoimintaa yhdistysten toiminnan tarkoituksesta huolimatta. Yhtymän tulot on täten vahvistettu verotettavaksi sen osakasten tulona.90 3.3 Yleishyödyllisyys käsitteenä Yleishyödyllinen yhteisö on oikeutettu joko osittaiseen tai täysimääräiseen verovapau- teen saamistaan tuloista.91 Sanamuotona yleishyödyllisyyteen törmätäänkin lähinnä ve- rolainsäädännössä; tulovero- ja huojennuslaissa sekä veroviranomaisen laatimissa vero- tusohjeissa. Yleishyödyllisyyden käsitteellinen leima on siten vahvasti juridinen.92 Yleishyödyllisestä yhteisöstä säädetään tuloverolain 22 §:ssä säädetään seuraavasti: Yhteisö on yleishyödyllinen, jos 1) se toimii yksinomaan ja välittömästi yleiseksi hyväksi aineellisessa, hen- kisessä, siveellisessä tai yhteiskunnallisessa mielessä; 2) sen toiminta ei kohdistu vain rajoitettuihin henkilöpiireihin; 3) se ei tuota toiminnallaan siihen osalliselle taloudellista etua osinkona, voitto-osuutena taikka kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä. Ensimmäisen momentin sananmukaisen tulkinnan mukaisesti, ollakseen yleishyödylli- nen yhteisö, tulee kaikkien kolmen laissa säädetyn piirteen täyttyä toiminnassa 89 Yhtymän käsitteestä on säädetty tuloverolain 4 §:ssä. 90 Myrsky b, 2014, s. 43–44 91 Similä, 2016, s. 9 92 Víren, 2014, s. 9 33 samanaikaisesti. Tämän päätelmän voimme johtaa jo siitä, ettei säännöksessä käytetä esimerkiksi sanaa tai, eikä luetteloa muutoinkaan katkaista niin, että yleishyödyllisyyden ominaispiirteet olisi käsitettävä erillisinä toisistaan. Myös Verohallinto vahvistaa sään- nöksen kokonaisvaltaisen tulkinnan ja yleishyödyllisten piirteiden yhtäaikaisen täyttymi- sen vaatimuksen ohjeistuksessaan.93 Tuloverolain 22§:n toisessa momentissa tuodaan ilmi myös jäljempänä esitetty yleis- hyödyllisten yhteisöjen esimerkkilistaus. Huomionarvoista on, ettei kyseinen lista anna tyhjentävää vastausta yleishyödyllisten yhteisöjen toimintamuodoista; se ei sulje pois muulla toimintaperiaatteella toimivaa yleishyödyllistä yhteisöä, mutta ei myöskään au- tomaattisesti leimaa listalla olevaa yhteisöä yleishyödylliseksi.94 Yleishyödyllisenä yhteisönä voidaan pitää muun muassa maatalouskes- kusta, maatalous- ja maamiesseuraa, työväenyhdistystä, työmarkkinajär- jestöä, nuoriso- tai urheiluseuraa, näihin rinnastettavaa vapaaehtoiseen kansalaistyöhön perustuvaa harrastus- ja vapaa-ajantoimintaa edistävää yhdistystä, puoluerekisteriin merkittyä puoluetta sekä sen jäsen-, paikallis-, rinnakkais- tai apuyhdistystä, niin myös muuta yhteisöä, jonka varsinaisena tarkoituksena on valtiollisiin asioihin vaikuttaminen tai sosiaalisen toimin- nan harjoittaminen taikka tieteen tai taiteen tukeminen. Yleishyödyllisenä yhteisönä voidaan pitää myös yleisissä vaaleissa ehdokkaan tukemiseksi varattua varallisuuskokonaisuutta. (TVL 22.2 §) Miten toimimme, kun toimimme yksinomaan ja välittömästi yleiseksi hyväksi, tai minkä- laisena joukkona voimme ymmärtää rajoitetun henkilöpiirin? Tuloverolain 22.1 §:n sa- namuodon ymmärtäminen vaatii tulkintaa, sillä säännökselle voidaan luoda useita eri merkityssisältöjä. Tässä - laajassa tulkintamahdollisuudessa - piilee yleishyödyllisyyden käsitteen ongelmallisuus, jonka myös vero-oikeuden professori Matti Myrsky toteaa ja lisää, ettei pelkästään lainsäädännön pohjalta voida johtaa kovinkaan kauaskantoisia tul- kintoja ilman oikeusturvan vaarantumista. Hän korostaakin prejudikaattien ja muiden oi- keuslähteiden merkitystä käsitteen tulkinnanvaraisissa tilanteissa.95 93 Verohallinto a, 2020, kohta 1 94 Verohallinto a, 2020, kohta 1 95 Myrsky, 2014, s. 13 34 3.3.1 Yksinomainen ja välitön yleinen hyvä TVL 22 §:n ensimmäisen kriteerin mukaan yleishyödyllisyys edellyttää toimimista yksin- omaan ja välittömästi yleiseksi hyväksi joko aineellisessa, henkisessä, siveellisessä tai yh- teiskunnallisessa mielessä. Lainkohtaa täsmentävistä sanoista yksinomaan rajaa yhtei- sön toimintaa sen pääasiallisen olemassaolon tarkoituksenmukaiseen harjoittamiseen siten, ettei yleisen hyvän tavoittelu voi saavuttaa pelkän sivutoiminnan roolia. Välittö- myys puolestaan taas korostaa yhteisön omaa roolia ja tosiasiallista toimintaa yleisen hyvän tuottamisessa; käytännössä muu kuin yhteisö itse ei saisi tehdä tätä yhteisön puo- lesta. Muussa tapauksessa tuotettaisiin välillisesti yleistä hyvää. Toiminnan välittömyy- den punnitsemissa on merkitystä annettava myös sille, varastoiko yhteisö varallisuuttaan ns. tarpeettomasti toimintaperiaatteeseensa nähden vai käyttääkö se tätä aktiivisesti yleishyödyllisen tarkoituksen toteuttamiseen, ja jos, niin missä määrin.96 Esimerkiksi sää- tiön taloudellinen tukeminen urheiluharrastusten edistämisessä ei katsottu olevan väli- töntä yleishyödyllistä toimintaa, kun varainhankitakeinojen myötä saavutetusta 168 776 mk:n voitosta jaettiin avustuksia vain 8000 mk:n edestä paikkakunnan kahdelle urheilu- seuralle (KHO 1976 T 99, äänestys 3-1). Yksinomaisuudesta ja välittömyydestä on linjattu oikeuskäytännössä vaihtelevasti, erito- ten toiminnan välittömyyden osalta. Pääasiassa pelkkä muiden yhteisöjen taloudellinen tukeminen ei ole katsottu olevan yhteisön yleishyödyllistä välitöntä toimintaa, vaikka ky- seessä olisikin yhteisön yleishyödyllinen toiminta.97 Näin on todettu esimerkiksi ratkai- sussa KHO:1990-B-550 kiinteistöosakeyhtiön toiminnan osalta, jossa yhteisön hallitse- man kiinteistön toimitiloja oli hankittu ammatillisen keskusjärjestön ja sen jäsenjärjestö- jen käyttöön. Puolestaan ratkaisussa KHO 17.1.1992/157 kiinteistöosakeyhtiön toiminta on ollut yleishyödyllistä, kun sen toimintatarkoituksena oli hallitsemansa kiinteistön toi- mitilojen vuokraus kuulovammaisten hyväksi toimiville yhteisöille (äänestys 4–1). 96 Myrsky b, 2014, s. 84 ja s.90 97 Myrsky b, 2014 s. 85 35 Merkitystä ratkaisussa on annettu yhtiön toimintaperiaatteelle sekä sen toiminnan ko- konaisvaltaiselle toteutukselle. Yleisen hyvän tulkintamahdollisuudet ovat laajat ja moninaiset ja käytännössä olisikin helpointa määritellä, millaista yleinen hyvä ei ole98. Kuitenkin käsitteenä se osaltaan ra- jaa myös toimintaa; kun teemme asioita yleisen hyvän puolesta, toimimme kenen ta- hansa ihmisen eduksi. Kaikessa yksinkertaisuudessaan voinemme katsoa yleisen hyvän olevan yksityisen hyvän vastakohta, jolloin siis ajaisimme vain tietyn henkilön tai esimer- kiksi yhteisön etua. Puolestaan taas yleinen hyvä ei rajaa pois tiettyä ikäryhmää, tulo- luokkaa tai kansalaisuutta, mutta ei myöskään kohdista sitä yhteen näistä. Vastaavasti Verohallinnon ohjeistuksissa painotetaan yhteisön edistämien intressien arviointia hyö- dyllisyyden ja yleisyyden arvioinnissa99. Yleinen hyvä lienee olevan myös rinnastettavissa yleisen edun käsitteeseen, joka tuo- daan esille muun muassa henkilötietojen käsittelyn tarkoituksessa; tietosuojalain (1050/2018) 4 §:n mukaan henkilötietojen käsittely viranomaisen puolesta on tarkoituk- senmukaista ja laillista, mikäli se katsotaan yleisen edun mukaisen tehtävän suorittami- sen kannalta tarpeelliseksi. Esimerkkinä yleisen edun tilanteesta voidaan mainita henki- lötietojen keräys ja käsittely tilastointia tai tieteellistä tutkimusta varten; tilastoinnin tuottamaa dataa tai tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää tulevaisuudessa niiden luonteen mukaan jossakin yhteiskunnallisesti merkittävässä asiassa.100 Tässäkään yhtey- dessä toiminnan aiheuttamaa hyötyä yleiseksi eduksi ei ole rajattu koskemaan tiettyä ihmisryhmää, vaan laki jättää sille laajan tulkintamahdollisuuden. Näin voinemme pää- tellä meneteltävän myös yleisen hyvän kohdalla. 98 Myrsky b, 2014, s.46 99 Verohallinto b, 2021, kohta 1.1 100 Tietosuojavaltuutetun toimisto 36 3.3.2 Rajattu henkilöpiiri Yksinomaista ja välitöntä toimintaa yleiseksi hyväksi vahvistetaan vielä TVL 22 §:n toi- sessa kohdassa, jossa kriteeriksi säädetään, ettei yhteisön toiminta saa rajoittua vain tiet- tyihin henkilöpiireihin. Kuten edellä jo totesimme, yleiseksi hyväksi toimiessa toimimme kenen tahansa etuja edistäen. Rajatulla henkilöpiirin toiminnan kiellolla tarkoitetaan tässä käytännössä sitä, että yhteisön, esimerkiksi aatteellisen yhdistyksen toiminnan, tu- lee olla kaikille avointa.101 Jos toiminta kohdistuu vain tiettyihin perheenjäseniin tai su- kulaisiin, tai vaikkapa yhdistyksen suljettuun piiriin, ei se ole lain edellyttämää yleis- hyödyllistä toimintaa.102 Rajatun henkilöpiirin käsitteelliselle ulottuvuudelle on kuitenkin käytännössä mahdo- tonta asettaa ehdottomia rajoja. Näin ollen emme voi katsoa yhteisön jäsenistön tietyn lukumäärän täyttävän rajatun henkilöpiirin määritelmää, sillä yhteisöjen jäsenten luku- määrät voivat olla verrattain vaihtelevia niiden toimialasta riippuen, eritoten mikäli yh- teisö vasta aloittelee toimintaansa.103 Esimerkiksi jos yhteisö toimii harvinaisemman har- rastuksen harjoittamisen ja sen toiminnan tukemisen eteen, voi toimintaan osallistuvia jäseniä olla vaikea löytää, mikäli kyseinen laji vaatii ihmiseltä erityisiä taitoja. Täten yh- teisön pienikään jäsenmäärä ei automaattisesti leimaa sen toimintaa rajoitetun henkilö- piirin eteen toimimiseksi. Merkitystä tällöin on sillä, ettei yhteisö aktiivisesti pyri rajoit- tamaan omaa jäsenmääräänsä, vaan sen toiminta on lähtökohtaisesti avointa kaikille siitä kiinnostuneille.104 Rajoitetun henkilöpiirin arvioinnissa merkitystä on yhteisön toiminnan tarkoituksen to- teutuksella sekä yhteisön säännöillä. Oikeuskäytännössä rajoitetun henkilöpiirin käsi- tettä ei ole sovellettu liian ankarasti, kun yhteisön toiminta on muutoin käsittänyt yleis- hyödyllisen toiminnan piirteet. Näin esimerkiksi Vaasan hallinto-oikeuden antamassa 101 Myrsky b, 2014, s, 91 102 Verohallinto b, 2021, kohta 1.2 103 Myrsky b, 2014, s. 91 104 Verohallinto b, 2021, kohta 1.2 37 ratkaisussa 23.5.2000 00/0233/5, jossa kannatusyhdistyksen ylläpitämä kielikylpymene- telmää soveltavaa englanninkielistä leikkikoulua pidettiin TVL 22§:n mukaisena yleis- hyödyllisenä yhteisönä, vaikkakin sen varsinaisiksi jäseniksi pääsi ainoastaan ne yksityiset henkilöt, jotka olivat yhdistyksen johtokunnan hyväksymiä. Ratkaisussa korostettiin yh- distyksen voittoa tavoittelematonta toimintaa, sen varojen jakautumista muuhun vas- taavaan toimintaan yhdistyksen purkautuessa sekä toiminnan rahoittamista luku- ja jä- senmaksuilla sekä erilaisin varainhankitakampanjoin. 3.3.3 Taloudellinen etu Yleishyödyllisyys edellyttää, ettei yhteisö tuota toiminnallaan taloudellista etua siihen osallistuneelle. Taloudellisen edun tuottamisen kielto kattaa niin osingon kuin voitto- osuuden jaon sekä kohtuullista suuremman palkan tai muun vastaavan hyvityksen anta- misen. Lähtökohtaisesti jo pelkkä mahdollisuus voitto-osuuksien tai osinkojen jakoon asettaa esteen yleishyödyllisyydelle. Verohallinnon ohjeistuksessa linjataan, että kysy- mys ei tässä ole voitontuottamiskiellosta, vaan nimenomaisesta voitonjaonkiellosta, toi- sin sanoin taloudellisen edun tuottamisesta, yhteisön toimintaan osallistuneille. Säännös itsessään ei kuitenkaan sulje pois yleishyödylliselle yhteisölle luonteenomaista voiton- tuottamisen kieltoa, sillä yhteisön keräämä varallisuus tulee niin ikään kohdistaa yleis- hyödyllisen toimintatarkoitukseen.105 Yleishyödyllisinä yhteisöinä toimivat pääasiassa aatteelliset yhdistykset ja säätiöt, joiden toimintatarkoitus on lähtökohtaisesti yleishyödyllinen; esimerkiksi säätiö ei voi olla ole- massa ilman hyödyllistä tarkoitusta eikä se saa tuottaa toiminnallaan voittoa toimintaan osalliselle tai tämän lähipiiriin kuuluvalle (SäätiöL 1:2). Yhä useammin yleishyödyllisenä yhteisönä voi kuitenkin toimia myös osakeyhtiö. Siinä missä säätiön toiminnan perus- luonteeseen kuuluu voitontuottamisenkielto, on osakeyhtiöiden pääasiallinen tarkoitus nimenomaisesti voiton tuottaminen osakkeenomistajille, ellei yhtiöjärjestyksessä toisin määrätä (OYL 1:5). 105 Myrsky b, 2014, s. 97; Verohallinto, 2021, kohta 1.3 38 Kyseisen säännöksen viimeisellä lauseella on suuri merkitys yleishyödyllisyyden taloudel- lisen edun tuottamisen arvioinnissa. Yhtiöjärjestyksessä on syytä olla säädetty varojen- jakokiellosta sekä varallisuuden yleishyödylliseen tarkoitukseen kohdistuvasta käytöstä, jotta osakeyhtiön toiminta voidaan, eritoten tulkinnanvaraisissa tilanteissa, katsoa yleis- hyödylliseksi. Tätä puoltaa myös tuore oikeuskäytäntö KHO: 2020:121, jossa korkein hal- linto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen yleishyödyllisyysarvioinnissa koskien luvanvaraista valtion tukemaa koulutustoimintaa harjoittanutta osakeyhtiötä. Huoli- matta yhtiön sinänsä yleishyödyllisestä toimintaluonteesta, KHO:n mukaan yhtiötä ei voitu pitää yleishyödyllisenä, sillä yhtiöjärjestys ei sisältänyt määräyksiä varallisuuden käytöstä yhteisön yleishyödylliseen toimintaan eikä yhtiön varojenjakokiellosta.106 Yhteisön lukuun työskenteleville ei tule suorittaa kohtuullista suurempaa palkkaa tai muuta vastaavaa hyvitystä eikä palkanmaksun tule nousta keskeiseen rooliin yhteisön toiminnassa. Yleishyödyllisen toiminnan edistämiseksi voi yhteisö laatia sen toimintaan osallisten kanssa erilaisia yhteistyösopimuksia sekä vuokra- ja kauppasopimuksia. Tästä suoritettu korvaus ei saa ylittää käypää hintatasoa eikä yhteisön omistama varallisuus tai sen tarjoamat palvelut saa siirtyä toiminnassa mukana olevalle tätä edullisemmin. Käy- väksi hintatasoksi katsotaan ulkopuolisen kanssa solmitussa sopimuksessa käytettyä hin- taa.107 Taloudellisen edun tuottamiseksi katsotaan myös yhteisön jäsenten kustannusten tarkoi- tuksenmukainen pienentäminen. Tällainen kulujen minimointi ei voi olla kyseessä yleis- hyödyllisessä toiminnassa, kun sen pääasiallinen tarkoitus on tuottaa yleistä hyvää eikä koitua hyödyksi suljetulle piirille.108 Toimintaan osallisille aiheutunut vähäinen säästö ei kuitenkaan ole yleishyödyllisyyden este, mikäli tämä säästö aiheutuu yleishyödyllisen 106 Vastaavaan lopputulokseen oli päädytty Oulun HaO ratkaisussa 01.12.2011 11/0567/2, jossa myös ko- rostettiin yhtiöjärjestyksen merkitystä osakeyhtiö yleishyödyllisyyden arvioinnissa 107 Verohallinto 2021 b, kohta 1.3 108 Verohallinto 2021 b, kohta 1.3 39 toimintatarkoituksen toteuttamisesta. Tällaisia vähäisiä säästöjä voivat tuottaa esimer- kiksi erilaiset jäsenedut ja -palvelut.109 3.4 Superyleishyödyllinen yhteisö Superyleishyödyllisellä yhteisöllä tarkoitetaan yhteisöä, joka on vapautettu tuloveron maksuvelvollisuudesta kokonaan tai osittain.110 Kyseessä olevaan hakemusperusteiseen veronhuojennukseen viitataan tuloverolain 23.2 §:ssä, jonka mukaan yhteiskunnallisesti merkittävää toimintaa harjoittavien yleishyödyllisten yhteisöjen vapauttamisesta tulove- rosta säädetään erikseen. Veronhuojennuksiin sovelletaan lakia eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista (13.8.1976/680). Huojennuslain soveltamiseksi edelly- tetään yhteisöltä yleishyödyllisyyden vaatimien kriteerien lisäksi toimimista yhteiskun- nallisesti merkittävän asian eteen (HuojennusL 2 §). Yhteiskunnalliselle merkittävyydelle ei ole juurikaan asetettu sitä koskevia varsinaisia ra- joitteita. Laissa yhteiskunnallisesti merkittäväksi toiminnaksi määritellään toimiminen rekisteröitynä puolueena valtiollisiin asioihin vaikuttaen sekä sosiaalisesti tai yhteiskun- nallisesti tärkeitä vaateita täyttävän toiminnan harjoittaminen (HuojennusL 3.1 §). Vain jompikumpi näistä edellytyksistä on riittävä111. Lisäksi toiminnan saatavuus tulee kattaa koko valtakunnan alueen tai oltava vähintäänkin laajalle levittäytynyttä. Tällainen tilanne voi olla kyseessä esimerkiksi, kun yksittäinen paikallisyhdistys kuuluu isompaan valtakun- nalliseen järjestöön, ja tämän kattojärjestön toiminnan luonne kokonaisuudessaan on katsottu yleishyödylliseksi 112 . Toiminnalta laaja-alaisuuden lisäksi laissa edellytetään myös sen vakiintunutta muotoa ja pysyvyyttä. Yhteiskunnallisesti merkittävän toiminnan on myös edistettävä yhteiskunnan etua – pel- kästään asian parissa toimiminen (eli käytännössä yhteisön yleishyödyllinen status113) ei 109 Myrsky b, 2014, s. 98–103 110 Virén, 2014, s. 26 111 Myrsky b, 2014, s. 265 112 Verohallinto a, 2020, kohta 5 113 Myrsky, 2014, s. 22 40 ole riittävää, vaan sen pitää myös tuottaa jotain positiivista etuutta koko yhteiskunnan saataville (HuojennusL 2§). Säädöksessä merkitystä annetaan myös sille, missä määrin yhteisön varoja käytetään yleishyödyllisen toiminnan toteuttamiseen. Lisäksi huojennuk- sen myöntämisessä tulee arvioida merkittävän kilpailuhaitan edistäminen; jos veron- huojennus aiheuttaisi kilpailuhaittaa markkinoilla, ei sen myöntäminen ole perusteltua. Näihin lain säännöksiin palaamme tarkemmin opiskelija-asuntoyhteisön osalta jäljem- pänä tutkimuksessa. Päätös myönnetystä veronhuojennuksesta ei kuitenkaan ole loputon; Verohallinto voi myöntää veronhuojennuksen joko elinkeino- ja/tai kiinteistötulon osalta maksimissaan viideksi verovuodeksi kerrallaan. Huojennusta ei myönnetä arvonlisäverolle, kiinteistö- verolle eikä kunnallisverolle Ahvenanmaan maakunnassa.114 Veronhuojennus on oikeu- tettua peruuttaa joko kokonaan tai osittain Verohallinnon määräämästä ajasta alkaen, mikäli yhteisön toiminta on muuttunut sellaiseksi, ettei sitä voida enää pitää yhteiskun- nallisesti merkittävänä toimintaa harjoittavana yleishyödyllisenä yhteisönä, tai jos veron- huojennukseen oikeuttanut toiminta on muuttunut sellaiseksi, ettei sille voida enää myöntää veronhuojennusta (HuojennusL 7 §). Yhteisön veronhuojennus on myös oikeu- tettua peruuttaa, mikäli se ei täytä Verohallinnon sille asettamia ehtoja veronhuojennus- oikeuden täyttämiseksi. Huojennuksen peruuttaminen ei kuitenkaan ole mahdollista il- man siihen oikeutetun yhteisön kuulemista ja verovapauslautakunnan siitä antamaa lau- suntoa (HuojennusL 7.2 §).115 114 Verohallinto a, 2020, kohta 5 115 Verovapauslautakunnan kokoonpanosta säädetään huojennuslain 5 §:ssä. 41 4 Yleishyödyllisen yhteisön tuloverotus 4.1 Yhteisön verovelvollisuudesta Kun yhteisön yleishyödyllisyys on lain nojalla todettu ja vahvistettu, on tarpeen pohtia yhteisön verotuksen toteutumista. Yleishyödyllisen yhteisöjen verotus on poikkeukselli- sesti rajoitetumpaa eritoten tuloverotuksen osalta; veronkantovelvollisuus ansaitusta tulosta voi olla joko osittain tai kokonaan kevennetty. Tavanomaisesti rekisteröityjä yh- distyksiä ja säätiöitä, jotka eivät ole yleishyödyllisiä yhteisöjä, verotetaan sen kaikista tu- loista verovuodesta 2014 alkaen voimassa olleen 20 % yhteisöverokannan mukai- sesti116.117 Yleishyödyllisen yhteisön verovelvollisuus määritellään tuloverolain 23 §:ssä, jonka mu- kaan yhteisö on verovelvollinen saamastaan elinkeinotulosta. Verovelvollisuus koskee myös muuhun kuin yleiseen ja yleishyödylliseen tarkoitukseen käytetyn kiinteistön tai kiinteistön osan tuottamasta tulosta kunnalle 124 §:n 3 momentissa tarkoitetun tulove- roprosentin mukaan (vuonna 2020 6.66 %). Tuloverolain 23 §:n toisen momentin mu- kaan yhteisöjen tuloveronmaksuvelvollisuudesta yhteiskunnallisesti merkittävän toimin- nan eteen säädetään lailla erikseen. Ollakseen verovelvollinen, tulee yhteisön olla rekisteröity. Rekisteröinnin vaatimus poh- jautuu verolainsäädännöstä; tuloverolain 9 §:n ensimmäinen kohdan mukaan yleinen verovelvollisuus koskee verovuonna Suomessa asuneen henkilön, kotimaisen tai ulko- mailla perustetun yhteisön lisäksi rekisteröityä yhteisöä. Rekisteröimätön yhteisö ei voi saavuttaa yleishyödyllisen yhteisön asemaa, vaan verotuksessa tätä kohdellaan käytän- nössä yhtymänä, jossa verotus tapahtuu yhtymän osakkailta.118 Siis toisin kuin yhteisö, yhtymä ei ole itsenäinen verovelvollinen (TVL 15-16 §). Mikäli yhteisön tosiasiallinen ja 116 Verohallinto a, 2021 117 Myrsky b, 2014, s. 129 118 Yhtymän määritelmä löytyy TVL:n 4 §:stä; Verohallinto b, 2021 42 sen sääntöjen mukainen toiminta noudattaa yleishyödyllisyyden pääpiirteitä, ei yhteisöä rekisteröinnin yhden verovuoden viivästymisestä huolimatta ole oikeuskäytännön mu- kaan pidetty verotettavana yhtymänä (KHO 1983 T 354). 4.2 Yhteisön tulolajit ja niiden jaottelu Yleishyödyllinen yhteisö voi saada tuloja erilaisista tulolähteistä. Tulojako Suomen vero- järjestelmässä on tavanomaisesti tapahtunut elinkeinoverolain 24.6.1968/360 (EVL), maatilatalouden tuloverolain 15.12.1967/543 (MVL) sekä tuloverolain 30.12.1992/1535 (TVL) soveltamisalojen perusteella. Elinkeinoverolain soveltamisala on kuitenkin laajen- tunut verovuodesta 2020 alkaen niin, että eräiden yhteisöjen osalta osa verotettavaa tu- loa lasketaan elinkeinoverolain mukaisesti riippumatta yhteisön harjoittaman toiminnan luonteesta. Muutoksen tarkoituksena on ensisijaisesti poistaa tuloverolain mukaan ve- rotettava muuhun toimintaan kuuluva henkilökohtaisen tulolähteen tulo ja tätä myötä yksinkertaistaa ja selkeyttää yhteisön verotettavan tulon laskemista. Tulolähdejaon pois- taminen ei koske yleishyödyllisiä yhteisöjä, vaan näillä yhteisöillä voi myös lakimuutok- sen jälkeenkin olla kolme erilaista tulolähdettä119.120 Yleishyödyllisen yhteisön tulolajien jaottelu on siis edelleen avainasemassa yhteisöjen tulojen laajuusongelman ratkaisemiksi.121 Laajuusongelmassa on nimensä mukaisesti ky- symys laajasta tulojen kirjosta, jossa yhteisön verotuksessa tulee selvitettäväksi, mitkä tuloista ovat veronalaista tai verovapaita ja taas puolestaan mitkä vähennyskelpoisia tai -kelvottomia.122 Yleishyödyllistä toimintaa harjoittava yhteisö tai säätiö voi olla verovel- vollinen ainoastaan elinkeinotuloistaan sekä kiinteistön tuottamista tuloista – henkilö- kohtaisen tulon tulolähteeseen kuuluvat tulot ovat yhteisölle aina verovapaita123. Huo- mionarvoista on, ettei kiinteistötuloa kategorisoida yhdessä muiden tuloverotuksen 119 Tulolähdejaon poistaminen voi koskea vain TVL 3§:ssä määritettyä yhteisöä. 120 Verohallinto b, 2020, kohta 1; kts. myös Penttilä, 2019, s. 132–133 121 Penttilä, 2019, s.136: ”Yhteisöjen tulolähdejaottelun uudistaminen ei muuttanut yleishyödyllisten yhtei- söjen verotusasemaa.” 122 Myrsky b, 2014, s. 132 123 Myrsky b, 2014, s. 136 43 tulolähteiden kanssa, vaan kiinteistön tuottamat tuotot verotetaan siinä tulolähteessä, johon kiinteistö kuuluu. Erityisissä poikkeustapauksissa kiinteistötulo kuuluu yleishyödyl- lisen yhteisön elinkeinotoiminnan piiriin, mutta yleensä kuitenkin ns. muuhun tuloläh- teeseen eli henkilökohtaisen tulon tulolähteeseen, joten sen verotus tapahtuu tulovero- lain säädöksien mukaisesti. Puolestaan elinkeinotoimintaan kuuluvan tulon verotuksessa noudatetaan elinkeinoverolain säädöksiä.124 Koska yleishyödyllisen yhteisön verovelvollisuus ulottuu sen ansaitsemaan elinkeinotu- loon, on tuloverotuksen olennaisin ongelma selvittää, onko ansaittu tulo veronalaista elinkeinotuloa vai yhteisön verovapaata henkilökohtaista tuloa125. Verotuksellisen ongel- man ratkaisemiseksi on siis oleellisinta lähteä liikkeelle tulon luonteen määrittelystä sen lähteen selvittämiseksi. Tämä ei kuitenkaan ole aina täysin yksiselitteistä, sillä yleis- hyödyllisten yhteisöjen toimintakentän laajentuessa niin sosiaali- ja terveysalalle, kult- tuurin ja taiteen sekä kiinteistöalan piiriin rajanveto yhteisölle mahdollisen verovapaan varainhankinnan ja elinkeinotoiminnan välillä on entistä haasteellisempaa – varainhan- kintaa kun voidaan harjoittaa mitä moninaisimmin eri tavoin. Huolimatta haasteellisuu- desta, rajanveto elinkeinotoiminnan ja yhteisön varsinaisen yleishyödyllisen toiminnan sekä sen rahoittamisen välillä on oleellista verotuksen oikeelliseksi toimittamiseksi.126 Tuloverolain 23.3§:ssä on säädetty niistä elinkeinotoiminnan muodoista, jotka vastoin toiminnan luonnetta eivät tuota yleishyödyllisille yhteisöille veronalaista tuloa: 1) yhteisön toimintansa rahoittamiseksi järjestämistä arpajaisista, myyjäi- sistä, urheilukilpailuista, tanssi- ja muista huvitilaisuuksista, tavarankeräyk- sestä ja muusta niihin verrattavasta toiminnasta eikä edellä mainittujen ti- laisuuksien yhteydessä harjoitetusta tarjoilu-, myynti- ja muusta sellaisesta toiminnasta saatua tuloa; 2) jäsenlehdistä ja muista yhteisön toimintaa välittömästi palvelevista jul- kaisuista saatua tuloa; 124 Lydman ja muut, 2018, s. 503 125 Myrsky b, 2014, s. 131 126 Similä, 2016, s. 14–15 44 3) adressien, merkkien, korttien, viirien tai muiden sellaisten hyödykkeiden myynnin muodossa suoritetusta varojenkeräyksestä saatua tuloa; 4) sairaaloissa, vajaamielislaitoksissa, rangaistus- tai työlaitoksissa, van- hainkodeissa, invalidihuoltolaitoksissa tai muissa sellaisissa huoltolaitok- sissa ja huoltoloissa hoito-, askartelu- tai opetustarkoituksessa valmistettu- jen tuotteiden myynnistä tai tällaisessa tarkoituksessa suoritetuista palve- luksista saatua tuloa; 5) bingopelin pitämisestä saatua tuloa Edellä mainitut lasketaan yhteisön henkilökohtaisen tulolähteen tuloksi, sillä niitä ei lain mukaan yleishyödyllisen yhteisön tapauksessa pidetä verotettavana elinkeinotoi- minnan tulona. Lista ei ole täysin tyhjentävä ja se sisältää paljon tulkinnanvaraisuutta yhteisön toiminnan tapauskohtaisessa arvioinnissa127. Nämä laissa mainitut ovat yleis- hyödyllisen yhteisön tyypillisiä varainkeruutapoja ja niistä saatavaa tuloa voidaan kut- sua myös liiketoiminnan negatiiviseksi tuloksi, joka koskee siis vain yleishyödyllisiä yh- teisöjä. Tähän liittyy myös toiminta, joka kohdistuu yhteisön jäsenistöön tai elin- keinotoiminta, joka on välittömässä yhteydessä yhteisön yleishyödyllisen tarkoituksen toteuttamiseen. Jotta yleishyödyllinen yhteisö voi ylläpitää ja harjoittaa yleishyödyllistä toimintaansa, on sen jonkin asteinen taloudellinen toiminta välttämätöntä. Olennaista on, että tällöin kysymyksessä ei kuitenkaan ole taloudellisen edun varsinainen tuotta- minen.128 Yleishyödyllisen yhteisön ansaitsemien tuloerien jaottelu on ehdottoman merkittävässä asemassa yhteisön verotuksessa, sillä verokohtelu saman tuloerän kohdalla voi tuloja- osta riippuen kääntyä täysimääräisestä veronalaisuudesta täysimääräiseen verovapau- teen. Rajanvetoa tulolajien välille tehdään siis elinkeinotulon ja kiinteistötulon, elinkei- notulon ja henkilökohtaisen tulon sekä henkilökohtaisen ja kiinteistötulon välillä.129 127 Myrsky b, 2014, s. 131 128 Myrsky b, 2014, s. 129–131 129 Myrsky b, 2014, s. 136 45 4.2.1 Elinkeinotulo Elinkeinotuloa yhteisölle tuottaa luonnollisestikin elinkeinotoiminta. Laissa elinkeinotoi- minnaksi määritellään liike- ja ammattitoiminta (EVL 1.1 §).130 Yleishyödyllisen yhteisön tapauksessa elinkeinotoiminnan määrittely vaatii kuitenkin tarkennusta toiminnan luon- teeseen – voihan liike- ja ammattitoiminnan harjoittaminen eritoten eri ammatillisilla aloilla tarkoittaa yhdelle yhtä ja toiselle toista. Elinkeinotoiminnaksi ei katsota harrastus- toimintaa eikä tosiasialliseksi elinkeinotoiminnaksi myöskään välttämättä voida kutsua toimintaa, jonka tappiollinen tulos toistuu vuodesta toiseen.131 Käsitteenä elinkeinotoimintaa ei ole lainsäädännössä määritelty edellä esitettyä laki- säännöstä tarkemmin.132 Niinpä elinkeinotoiminnan piirteet ovat muotoutuneet pitkälti oikeuskäytännön kautta ja sille luoteenomaisena voidaan pitää sen toiminnan itsenäi- syyttä ja ansiotarkoitusta, säännöllisyyttä tai pitkäaikaista jatkuvuutta, toimimista laajalle asiakaskunnalle, yrittäjälle ominaista riskinottoa, toiminnan harjoittamista kilpailuolo- suhteissa sekä toimintaa, joka ei ole sidoksissa yleishyödyllisen tarkoituksen toimin- taan.133 Erityistä painoarvoa elinkeinotoiminnan arvioinnissa on annettu sen ansiotar- koitukselle eli voiton tavoittelulle. Kysymyksessä ei siten tarvitse olla pelkästään voiton tuottamisen tosiasiallinen maksimaalisuus, vaan pelkästään siihen tähtäävä toiminta ja tarkoitus on katsottu olevan riittävä elinkeinotoiminnan arvioinnissa. Myöskään voitto- osuuden käyttötarkoituksella ei ole katsottu olevan merkitystä, kun toiminnan pääasial- linen motiivi on ollut ansiotarkoitus.134 Kuitenkin yleishyödyllinen yhteisön toiminta voi tuottaa myös voittoa ilman, että kysy- mys olisi varsinaisesta elinkeinotoiminnasta. Tällöin kysymys on ennen muuta toiminnan 130 Aiemmin mainittu tulolähdejaon poistaminen ei ole vaikuttanut elinkeinotoiminnan käsitteen sisältöön tai sen tulkintaan, ja käsitteellä on edelleen keskeinen merkitys sellaisten yhteisöjen verotusprosessissa, joissa elinkeinoverolakia ei sovelleta suoraan yhteisömuodon perusteella: kts. Verohallinto b, 2020, kohta 2.1 131 Myrsky b, 2014, s. 139 132 Verohallinto, 2020, kohta 2.3 133 Lydman ja muut, 2018, s. 504; Similä, 2016, s. 15; Kts. myös Verohallinto, 2020, kohta 2.3.1 134 Myrsky b, 2014, s. 139 46 kokonaisuuden tarkastelusta ja mahdollisen ylijäämätuoton käyttötarkoituksesta. Esi- merkiksi ratkaisussa KHO: 2017:191 korkein hallinto-oikeus kumosi Verohallinnon ennak- koratkaisun ja hallinto-oikeuden päätöksen yleishyödyllisen urheiluammuntaa harrasta- van seuran harrastus- ja puhvettitoiminnan tulon elinkeinoluonteesta. Yhdistys pyrki sääntöjensä mukaisesti edistämään urheiluammunnan harrastamista omalla toimialu- eellaan ylläpitäen ampumaurheilukeskusta ja tarjoamalla harjoitustoimintaa myös seu- ran ulkopuolisille tahoille. Seuran harjoitustoiminnan tulot ja sen ohessa toimivan puh- vettitoiminnan tulot katsottiin ennakkoratkaisun ja hallinto-oikeuden mukaan elin- keinotoiminnan tuloiksi huomioiden toiminnan liikevaihdon laajuus, jatkuvuus ja sen kohdistumisen laajan potentiaaliseen asiakaskuntaan. Toiminnan kokonaisvaltaisessa tarkastelussa KHO painottaa ulkopuolisille avoimen harrastustoiminnan ja puhvettitoi- minnan liittyvän läheisesti seuran yleishyödylliseen toimintaan, ja toiminnan ylijäämätu- lon käyttämistä suoraan seuran sääntöjen mukaisiin yleishyödyllisen tarkoituksen toteut- tamista tukeviin tarkoituksiin. Elinkeinotoiminnan määrittely yleishyödyllisten yhteisöjen toiminnassa voi olla ajoittain haastavaakin, sillä sen piirteiden tunnistaminen ei välttämättä ole niin yksiselitteistä eikä toimintaa ehkä osata täysin hahmottaa kokonaisvaltaisesti. Myöskään tuloverolaissa ei elinkeinotoiminnan laajuuden rajoja tarkoin määritellä, vaan todetaan yleishyödyllisen yhteisön olevan verovelvollinen saamastaan elinkeinotulosta (23.1 §). Toiminnan mitta- kaavasta ja tosiasiallisesta tarkoituksesta riippuen myös vähäinen elinkeinotoiminnan piirteiden täyttyminen voi johtaa yhteisön verovelvollisuuteen. Vastaavaan tilanteeseen ajaudutaan myös, mikäli todetun elinkeinotoiminnan laajuus on suurempaa kuin toi- minta yhteisön yleishyödyllisen tarkoituksen toteuttamiseksi. Toisaalta elinkeinotoimin- taa voidaan harjoittaa, mikäli se tukee ainoastaan tai hyvin läheisesti yleishyödyllisen toiminnan tarkoituksen toteuttamista.135 Toiminnan luonteen arvioinnissa tulee siis aina tarkastella tapauskohtaisesti sen koko- naisuutta. Avainasemassa ovat elinkeinotoiminnan tunnusmerkistön piirteiden 135 Similä, 2016, s. 15–16 47 tunnistaminen sekä toiminnan peilaaminen yhteisön yleishyödyllisen tarkoituksen to- teuttamiseen. Tiivistetysti voidaan todeta, mikäli kaikki elinkeinotoiminnan tunnusmer- kit täyttyvät yhteisön toiminnassa, yhteisö on tästä tulostaan katsottava verovelvolliseksi. Jos tunnusmerkistöstä yhä useampi elinkeinotoiminnalle luonteenomainen piirre pätee, on yleishyödyllisen yhteisön hyvä ennakoida ja arvioituutta toimintansa etukäteen vero- viranomaisella. Kuitenkin, jos tunnusmerkistöstä vain yhden piirteen koetaan sopivan yhteisön toiminnan luonteeseen, voidaan toiminta lähtökohtaisesti katsoa verova- paaksi.136 4.2.2 Kiinteistötulo Elinkeinotulon lisäksi yleishyödyllinen yhteisö voi ansaita kiinteistötuloja, joiden verotuk- sessa sekä asunto- että kiinteistöyhteisöjen tulojen sekä kiinteistön vuokrauksesta saa- tujen tulojen osalta sovelletaan tuloverolain säännöksiä137. Tähän kiinteistötulon tulo- luokkaan kuuluvat tavanomaisen vuokratulon lisäksi viljelytulo, maatalouden tuottama tulo, metsätalouden pääomatulo sekä kiinteistöyhtymästä saatu tulo. Yhteisö on vero- velvollinen kaikesta siitä kiinteistön tai kiinteistön osan tuottamasta tulosta, joka ei ole kuulunut sen yleiseen tai yleishyödylliseen tarkoitukseen (TVL 23.1 §). Tästä saadusta tu- losta maksetaan kunnalle veroa tuloverolain 124 §:n 3 momentissa tarkoitetun tulove- roprosentin mukaan (vuonna 2021 4,17 %). Käsitteenä kiinteistöllä voidaan katsoa tässä yhteydessä olevan merkitystä paitsi sen sa- nan varsinaisella tarkoituksella ja laajuudella niin myös kiinteistön käyttötarkoituksella. Tuloverotuksen näkökulmasta kiinteistöksi voidaan katsoa yhteisön omistamaa maapoh- jaa ja sillä olevia rakennuksia, siirtokelpoisella vuokrasopimuksella vuokrattua maapoh- jaa ja sillä olevia rakennuksia (joko itse omistettuja tai vuokrattuja) tai omistettua tai siir- tokelpoisen vuokrasopimuksen johdosta hallittua maapohjaa138. 136 Lydman ja muut, 2018, s. 528 137 Myrsky b, 2014, s. 141 138 Verohallinto a, 2020, kohta 3 48 Kiinteistön käyttötarkoitusta pohdittaessa on syytä tarkastella, kuuluuko kiinteistö yleis- hyödyllisen yhteisön toiminnan tarkoituksen toteuttamiseen vai johonkin muuhun käyt- töön, tai voiko kiinteistö mahdollisesti olla yhteisön elinkeinotoiminnan piirissä. Kiinteis- tön käyttötarkoituksen mukaisesti sen yleinen tai yleishyödyllinen käyttö katsotaan yh- teisön verovapaaksi kiinteistötuloksi, kiinteistön käyttö muuhun kuin edellä mainittui- hin sen veronalaiseksi kiinteistötuloksi ja taas puolestaan kiinteistön käyttäminen elin- keinotoimintaan yhteisön elinkeinotuloksi. Yleishyödyllisen toiminnan tarkoituksessa on myös huomioitava lain mahdollistama kiin- teistön yleinen käyttö. Kiinteistön voidaan katsoa olevan yleisessä käytössä, kun se on vuokrattuna julkiselle taholle; valtiolle, kunnalle tai muulle julkisyhteisölle. Yleiseksi eli julkiseksi käytöksi on oikeuskäytännössä katsottu esimerkiksi kaupungin omistamien, toi- sella paikkakunnalla sijaitsevien kiinteistöjen huoneistojen vuokraaminen paikkakun- nalla toimivan työlaitoksen henkilökunnalle, jolloin kiinteistöjen tuottamia vuokratuloja ei pidetty verotettavina tuloina kunnallisverotuksessa (KHO 1974 T 3438). Puolestaan taas yleishyödyllisen käytön tarkastelussa huomioidaan yleishyödyllisen yhteisön toimin- nan tarkoitus, sekä kuinka tämän tarkoituksen toteuttaminen tapahtuu kyseessä olevalla kiinteistöllä. Myös kiinteistön vuokraaminen on hyväksyttävää yleishyödyllistä toimintaa, mikäli se liittyy yhteisön yleishyödylliseen tarkoitukseen.139 Veronalaista kiinteistötuloa syntyy, kun kiinteistöä käytetään muuhun kuin yleishyödylli- sen tarkoituksen toteuttamiseen. Tämänkaltaisia käyttötarkoituksia ovat esimerkiksi yh- teisöön kuuluvien jäsenten tai muiden yksityishenkilöiden virkistyskäyttö, juhla- ja yksi- tyistilaisuudet, kiinteistön tarjoaminen ulkopuoliselle elinkeinotoiminnan harjoitta- miseksi, venepaikkojen vuokraus sekä asumiskäyttö. Myös metsästä saadut tulot kuulu- vat veronalaisen kiinteistötulon piiriin.140 139 Lydman ja muut, 2018, s. 529–531 140 Verohallinto b, 2021, kohta 3.2 49 Elinkeinotoiminnalle luoteenomaisia piirteitä tulee arvioitavaksi myös kiinteistötulon osalta. Kiinteistö katsotaan kuuluvan yhteisön elinkeinotuloon, mikäli sitä käytetään yk- sinomaan tai pääasiallisesti elinkeinotoimintaa välittömästi tai välillisesti edistäviin tar- koituksiin (EVL 53.1 §). Tällaisena elinkeinotoiminnalle tyypillisenä voidaan pitää tehdas- toimintaa, työpajoja, liike- ja hallintotoimintaa sekä erilaisia sosiaalitarkoituksia. Oikeus- käytännössä elinkeinotoiminnaksi on katsottu myös esimerkiksi tilanne, jossa kiinteistö- osakeyhtiö on vuokrannut asuinhuoneistojaan konsernin yhtiöiden työntekijöille elin- keinotoimintansa edistämiseksi. Asuinhuoneistot olivat varta vasten rakennutettu am- mattitaitoisen henkilökunnan hankkimiseksi kaupungissa vallitsevan heikon asuntotilan- teen vuoksi (KHO 1992 B 508). Kiinteistön käyttöä elinkeinotoimintaa välillisesti edistä- vään tarkoitukseen on puolestaan otettu kantaa ratkaisussa KHO: 2013:71 yleishyödylli- sen yhteisön toiminnan uudelleenorganisoinnin yhteydessä, jossa yhteisö oli myynyt pääosan liiketoiminnastaan X Oy:lle; vaikka kiinteistöjen omistus säilyi yhteisöllä ja vuok- raustoiminta kohdistui X Oy:lle sen elinkeinotoiminnan harjoittamista edistäviin tarkoi- tuksiin, ei oikeuskäytännössä todettu vallitsevan tilannetta, jossa yhteisö itse käyttäisi kiinteistöä elinkeinotoimintaa välillisesti edistävään tarkoitukseen. Täten vuokratulojen katsottiin kuuluvan yhteisön veronalaiseksi kiinteistötuloksi. Lainsäädännössä ei tarkemmin määritetä elinkeinotoiminnaksi katsottavan kiinteistökäy- tön rajoja, mikä hankaloittaa eri toimintamuotojen tilan