Tero Kosunen Vanhemmuuden vahvistamisen oikeudelliset edellytykset Tarkastelussa erityisesti isyyden vahvistamista koskevat kysymykset lapsen oikeuksien toteutumisen näkökulmasta Vaasa 2022 Johtamisen akateeminen yksikkö Julkisoikeus Pro gradu -tutkielma Hallintotieteiden maisteri 2 VAASAN YLIOPISTO Johtamisen akateeminen yksikkö Tekijä: Tero Kosunen Tutkielman nimi: Vanhemmuuden vahvistamisen oikeudelliset edellytykset: Tarkas- telussa erityisesti isyyden vahvistamista koskevat kysymykset lap- sen oikeuksien toteutumisen näkökulmasta Tutkinto: Hallintotieteiden maisteri Oppiaine: Julkisoikeus Työn ohjaaja: Niina Mäntylä Valmistumisvuosi: 2023 Sivumäärä: 74 TIIVISTELMÄ: Vanhemmuuden vahvistamista koskevan sääntelyn toteuttamisen näkökulmasta keskeistä on lapsen oikeuksien ja lapsen edun toteutuminen. Vanhemmuus voidaan vahvistaa tilanteesta riippuen joko avioliiton perusteella eli isyysolettaman kautta, tunnustamalla tai vahvistamalla vanhemmuus viranomaisessa tai tuomioistuimessa. Vanhemmuutta koskevista asioissa säädetään vanhemmuuslaissa (775/2022). Lainsäädäntöä on uudistettu viime vuosina runsaasti. Sen lisäksi, että ensin uudistettiin isyyslaki (11/2015), joka astui voimaan vuoden 2016 alusta, säädettiin kansalaisaloitteen pohjalta äitiyslaki (253/2019), joka ehti olla voimassa huhtikuusta 2019 vuoden 2022 loppuun, kunnes vuoden 2023 alusta as- tui voimaan näiden lakien yhdistämisen kautta syntynyt vanhemmuuslaki. Vilkkaan lainsäädännön uudistamisen taustalla on ollut julkinen keskustelu, joka on vauhditta- nut lakimuutoksia. Yhteiskunnallisen muutoksen tarve on kirittänyt myös vanhemmuutta koske- vaa keskustelua. Vanhemmuuden vahvistamista koskevista kysymyksistä, liittyen erityisesti isyy- den vahvistamiseen, on syntynyt myös oikeuskäytäntöä. Suomessa korkein oikeus on antanut ratkaisunsa useassa tapauksessa, joissa on käsitelty vanhemmuuden vahvistamista. Samoin myös kansainvälisellä tasolla Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut jäsenvaltioitaan koskevia ratkaisuja, jotka ovat heijastelleet tarvetta kehittää osin puutteellista lainsäädäntöä. Kun vanhemmuus on vahvistettu, voidaan kanne sen kumoamiseksi nostaa käräjäoikeuteen kah- den vuoden kuluessa, joka lasketaan pääsääntöisesti lapsen syntymästä. Lapsen kanneoikeu- della ei kuitenkaan edellä mainittuun määräaikaan nähden ole rajoituksia. Lapsen oikeus tuntea omat vanhempansa on siis painoarvoltaan laaja-alaisempi kuin esimerkiksi perheen ulkopuoli- sen henkilön oikeus saada vanhemmuutensa vahvistetuksi. Sääntely antaa siis painoarvoa perhe-elämän suojalle, joka on lapsen oikeuksien sopimuksessa määritelty keskeiseksi perhettä ja lapsen etua turvaavaksi elementiksi. Lapsen edun huomioiminen edellyttää lapsen näkemysten huomioimista häntä koskevissa pää- töksissä. Vaikka kanteennostaja olisi aikuinen, on lapsen näkemykset otettava huomioon hänen ikäänsä ja kehitystään vastaavalla tavalla. Lapsen oikeuksien lähtökohtana on, että lapsella on näkemys häntä koskeviin asioihin ja se on häneltä voitava selvittää ja ottaa huomioon, kun ky- seessä on häneen vaikuttava toimi. AVAINSANAT: lapsen etu, vanhemmuus, isyys, vahvistaminen, määräaika 3 Sisällys 1 Johdanto 7 1.1 Lakimuutosten taustaa 7 1.2 Tutkimuksen taustaa 8 1.3 Tutkimusongelma ja keskeiset käsitteet 11 1.4 Tutkimusmenetelmät ja tutkimuksessa käytettävä aineisto 12 2 Vanhemmuuden vahvistaminen 14 2.1 Isä ja äiti käsitteinä 14 2.2 Isyyden vahvistaminen lainsäädännössä 15 2.2.1 Isyyden määräytyminen 15 2.2.2 Isyyden tunnustaminen 16 2.2.3 Isyyden selvittäminen 18 2.2.4 Isyyden vahvistaminen ja kumoaminen 21 2.3 Isyys verrokkimaiden lainsäädännössä 22 2.3.1 Isyyden määräytyminen Ruotsissa 23 2.3.2 Isyyden määräytyminen Norjassa 25 2.3.3 Isyyden määräytyminen Englannissa ja Walesissa 27 2.4 Oikeuskäytännössä ilmeneviä ristiriitatilanteita 28 2.4.1 Samaa sukupuolta olevien ja sukupuoltaan korjanneiden henkilöiden vanhemmuus 28 2.4.2 Sijaissynnytykset ja uuden äitiyslain tuomat muutokset 32 3 Lapsen etu 34 3.1 Lapsen oikeudesta yleisesti 34 3.2 Perusoikeudellisia haasteita 36 3.3 Lapsen etu kansainvälisissä sopimuksissa 37 4 Nykyisen sääntelyn ongelmakohdat 43 4.1 Määräajan ylittyminen 43 4.1.1 Kanteen nostaminen kahden vuoden määräajassa 43 4.1.2 Kanteen nostaminen määräajan jälkeen 44 4.1.3 30 päivän kumoamiskannetta koskeva muutoksenhaku 47 4 4.1.4 Oikeuskäytännöstä ilmenevät perusteet kanteen nostamiselle määräajan päättymisen jälkeen 48 4.2 Kanteennostaja 51 4.2.1 Lapsi asianosaisena ja kanteennostajana 51 4.2.2 Ulkopuolinen kanteennostaja 53 4.2.3 Passiivinen isä 56 5 Sääntelyn kehittäminen tulevaisuudessa 58 5.1 Nykytilanne 58 5.2 Sääntelyssä ilmeneviä kehittämistarpeita tulevaisuudessa 59 6 Lopuksi 65 Lähteet 67 5 Kuviot Kuvio 1. Isyyslain ja äitiyslain yhdistyminen yhdeksi lakikokonaisuudeksi. 8 Kuvio 2. Tilanteita, joiden perusteella lastenvalvoja aloittaa isyyden selvittämisen. (Helin, 2016, s. 101–106.) 19 Kuvio 3. YK:n lapsen oikeuksien komitean tulkinta lasten edun kolmesta ulottuvuudesta (Linnanmäki, 2019). 39 Kuvio 4. Perheen ulkopuolisen henkilön kanneoikeuden edellytykset. (Vanhemmuuslaki 48.2 §). 54 Lyhenteet DVV Digi- ja väestötietovirasto EIS Euroopan ihmisoikeussopimus EIT Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ElatusL Laki lapsen elatuksesta (704/1975) HO Hovioikeus HolhTL Laki holhoustoimesta (442/1999) IsyysL Isyyslaki KKO Korkein oikeus KO Käräjäoikeus LOS Lapsen oikeuksien sopimus PL Perustuslaki THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 6 Vp Valtiopäivät YK Yhdistyneet kansakunnat 7 1 Johdanto 1.1 Lakimuutosten taustaa Suomessa vanhemmuudeesta säädellään tuoreella vanhemmuuslailla (775/2022), joka astui voimaan 1. tammikuuta 2023. Pääministeri Sanna Marinin hallitus päätti hallitus- ohjelmaneuvotteluissa, että äitiys- ja isyyslait yhdistetään yhdeksi lakikokonaisuudeksi, vanhemmuuslaiksi. Sen lisäksi, että lait teknisesti yhdistettiin, haluttiin lakien soveltu- miskäytännössä ilmenneisiin kehittämistarpeisiin puuttua. Aiemmin voimassa ollut isyys- laki (11/2015) oli astunut voimaan 1.1.2016. Se kumosi aiemman 40 vuotta voimassa olleen isyyslain (700/1975). Isyyslain rinnalle ensimmäistä kertaa säädetty äitiyslaki (253/2018) oli astunut puolestaan voimaan vasta huhtikuussa 2019 kansalaisaloitteen pohjalta.1 Lakimuutoksia on siis viime vuosina aiheeseen liittyen ollut runsaasti. Lakimuutosten taustalla, vaikka ne ovat olleet osittain myös teknisiä, on vaikuttanut keskeisellä tavalla lapsen etu. Esimerkiksi isyyslakia uudistettaessa tavoitteena oli nimenomaan arvioida lapsen edun toteutumista isyysasioissa.2 Lapsen etu kytkeytyy hänen oikeuteensa tuntea oma alkuperänsä, yksityisyytensä ja perhe-elämän suojansa sekä itsemääräämisoikeu- tensa.3 Lakimuutosten taustalla on ollut myös yhteiskunnallinen tarve arvioida uudelleen erityi- sesti transperheiden vanhempien ja lasten oikeudellista asemaa. Lakihankkeella ei kui- tenkaan haluttu arvioida oikeudellisen sukupuolensa vahvistaneen henkilön vanhem- muutta, sillä siitä on ollut vireillä erillinen lakihanke4. Teknisesti aiemmin voimassa ollei- den isyyslain ja äityslain sisällöt vastasivat toisiaan, vaikkakin isyyden ja äitiyden toteami- seen liittyvä sääntely erosi toisistaan. Lait sisälsivät myös ristikkäisiä viittaussäännöksiä, 1 HE 132/2021 vp, s. 4. 2 Hakalehto & Toivonen, s. 59. 3 Hakalehto & Toivonen, s. 46. 4 Sukupuolen vahvistamisesta annetun lain uudistaminen on oma lakikokonaisuutensa, jonka eduskunta hyväksyi alkuvuodesta 2023 hallituksen esityksen perusteella (HE 189/2022). 8 jolloin lakien soveltaminen vaati aina toisen lain huomioimista.5 Isyyslain uudistamisen yhteydessä yhteiskunnallinen muutos näkyi siinä, että lain tavoitteissa lapsen oikeus mo- lempiin vanhempiinsa sekä yhdenvertaisuuden toteuminen erilaisissa perherakenteissa nidottiin yhteen6. Äitiyslain eduskuntakäsittelyn yhteydessä lakivaliokunta piti omassa mietinnössään myös aiheellisena arvioida lakien yhdistämistä tulevaisuudessa yhdeksi kokonaisuudeksi, kunnes sen soveltamisesta on saatu riittävästi kokemusta7. Kuvio 1. Isyyslain ja äitiyslain yhdistyminen yhdeksi lakikokonaisuudeksi. 1.2 Tutkimuksen taustaa Voimassa olevan vanhemmuuslain 3.1 §:n pääsäännön mukaan lapsen isäksi oletetaan pater est -periaatteen mukaan naimisissa äidin lapsen kanssa lapsen syntymähetkellä oleva mies8. Tämä periaate on pääsääntöisesti tunnustettu maailmanlaajuisesti, vaikka 5 HE 132/2001 vp, s. 4–5. 6 Hakalehto & Toivonen, s. 46; HE 91/2014 vp, s. 22. 7 LaVM 1/2018 vp, s. 4. 8 Mikkola, 2012, s. 36. Isyyslaki Äitiyslaki Vanhemmuuslaki 9 eri valtioiden oikeudessa on olemassa huomattavia eroavaisuuksia asiassa9. Lapsen äiti todetaan puolestaan lain 2 §:n mukaan synnyttämisen perusteella. Vanhemmuuslain 3.2 §:n mukaan poikkeustilanteessa, jossa avioliitto on päättynyt aviomiehen kuolemaan en- nen lapsen syntymää, pidetään lapsen isänä aviomiestä, jos lapsen voidaan ajallisesti katsoa olevan aviomiehen. Mikäli äiti solmii ennen lapsen syntymää uuden avioliiton, on tämä uusi aviomies siinä tapauksessa lapsen isä. Mikäli lapsen isä on tunnustettu isyysolettaman perusteella, mutta asiassa on syytä epäillä, ettei äidin aviomies olekaan lapsen isä, on lapsen synnyttäneen äidin, aviomie- hen tai isäksi epäillyn miehen pantava kanne vireille vanhemmuuslain 50.1 §:n mukaan kahden vuoden kuluessa lapsen syntymästä. Vanhemmuuslain 48.2 §:n mukainen hen- kilö, joka katsoo olevansa lapsen synnyttäneen äidin avioliiton aikana syntyneen tai tun- nustetun lapsen vanhempi, voi nostaa kanteen äidin aviomiehen tai tunnustamisen pe- rusteella vahvistetun vanhemmuuden kumoamiseksi, jos lapsen synnyttänyt äiti ja vah- vistettu vanhempi ovat asuneet erillään lapsen syntymän aikaan, kantajan ja lapsen vä- lille on muodostunut perheyhteyteen rinnastettava suhde tai jos tuomioistuin arvioi kan- teen nostamisen olevan lapsen edun toteutumisen näkökulmasta perusteltua. Vanhemmuuslain 48.3 §:n mukaan tilanteessa, jossa aviomies tai lapsen tunnustanut henkilö onkin saanut tietää seikoista, joiden perusteella hänen on syytä epäillä, ettei lapsi ole saanut alkunsa hänen siittiöistään ja hän on silti kirjallisesti ilmoittanut, että lapsi on hänen, ei voi nostaa kannetta. Mikäli lapsen synnyttänyt äiti on hyväksynyt kir- jallisesti ilmoituksen, ei hänelläkään ole oikeutta nostaa kannetta. Isyyden tai äitiyden kumoamista koskeva kanne on nostettava kahden vuoden määrä- ajassa. Määräajan laskemisperusteet vaihtelevat tilanteesta riippuen. Määräaikaa alkaa lapsen syntymästä isyyden kumoamista koskevissa tilanteissa, kun kanteen nostajana on mies, jonka isyys on todettu isyysolettaman perusteella. Isyyden vahvistamisesta määrä- ajan laskeminen aloitetaan puolestaan niissä tilanteissa, kun kanteen nostajana on 9 Schwenzer, 2007, s. 4–7 10 isyytensä tunnustanut mies. Äitiyden kumoamista koskevassa asiassa määräajan laske- minen alkaa puolestaan silloin, kun äitys on vahvistettu. Poikkeuksen muodostaa lapsen kanneoikeus, jolle ei ole asetettu määräaikaa.10 Mikäli vanhemmuuslain mukainen kahden vuoden määräaika ylittyy, voidaan kanne enää nostaa vain laillisen esteen tai erittäin painavan syyn perusteella11. Vanhemmuus- lakia säädettäessä määräaikoja on jouduttu tarkastelemaan kahden vuoden määräaikaa muun muassa eduskunnassa virinneen lakialoitteen seurauksena. Lakialoitteessa vaadit- tiin isyyden kumoamiseen tähtäävien määräaikojen poistamista kokonaan. Aloitteen al- lekirjoittaneet kansanedustajat perustelivat muutosta elatusvelvollisuudella. Mies, jonka isyyttä ei ehditä kumota määräajassa, joutuu lain mukaan olemaan elatusvelvollinen suhteessa lapseen tämän täysi-ikäisyyteen saakka. Elatusvelvollisuuden lisäksi lapsen pe- rintöoikeutta pidettiin kohtuuttomana.12 Kahden vuoden määräaikaa ei kuitenkaan poistettu, mutta hallituksen esityksessä pai- notettiin myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen näkemystä oikeuskäytännön pe- rusteella, että määräaikojen tulee olla joustavampia. EIT on kuitenkin edellyttänyt asi- assa nopeita toimia asian vireilletulon jälkeen, jotta lapsen edun huomioimiselle voidaan antaa kansallisesti enemmän painoarvoa kuin miehen intressille. Kahden vuoden mää- räaika kannustaa lapsen vanhemmuutta koskevien riitatilanteiden ratkaisemisesta ripe- ästi lapsen syntymän jälkeen.13 Tutkielmani tutkimusongelman keskittyy laajempaan kuvaan lapsen edusta. Kun vuonna 2016 voimaan astunutta isyyslakia uudistettiin, oli sen tavoite nimenomaan edistää lap- sen edun toteutumista myös isyyttä koskevissa asioissa. Vanhemmuuslakia koskeneet muutokset sijoittuvat mielestäni tähän samaan jatkumoon. Lapsen edun käsittelemin- men ja epäjohdonmukaisuuksien poistaminen ovat viitoittaneet lakien 10 HE 132/2021 vp, s. 10. 11 HE 132/2021 vp, s. 10. 12 LA 13/2020 vp, s. 1. 13 HE 132/2021 vp, s. 11–12. 11 yhteensovittamista. Lain tarkoituksena on turvata lapsen oikeus molempiin vanhem- piinsa sekä suojata lapsen yhdenvertaisen kohtelun ja edun toteutumista erilaisissa per- herakenteissa. Perustuslain (731/1999) 22 §:n nojalla julkisen vallan on turvattava perus- ja ihmisoi- keuksien toteutuminen. Saman lain 19.3 §:n mukaan julkisen vallan tehtävänä on turvata lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuus turvata lapsen yksilöllinen kasvu sekä hy- vinvointi.14 Lapsen oikeuksien sopimuksen 7. artiklan mukaan lapsi on rekisteröitävä heti syntymänsä jälkeen ja hänellä on oikeus syntymästään lähtien oikeus tunte vanhem- pansa15. Näiden keskeisten lapsen etua ja perusoikeuksia ohjaavien säännösten nojalla on kiinnostavaa nähdä, miten hyvin nykyinen lainsäädäntö vastaa siihen tarpeeseen, jo- hon se on laadittu. 1.3 Tutkimusongelma ja keskeiset käsitteet Tutkielmani päätutkimuskysymys on, millaisin edellytyksin kanne vanhemmuuden ku- moamista ja vahvistamista koskevissa asioissa voidaan nostaa ja kenen toimesta. Tämän lisäksi tutkimuskysymykseni on, millaisin perustein lapsen etu otetaan huomioon van- hemmuuden vahvistamista koskeviassa päätöksissä. Olennaista tutkimukseni kannalta on näin ollen myös vastata kysymykseen, millaisia muutoksia lainsäädäntöön tarvitaan nykyisten uudistustoimenpiteiden jälkeen, jotta se pysytyy myös jatkossa turvaamaan lapsen oikeuksien toteutumisen. Kokonaisuudessaan tutkimukseni ydinsisältö rakentuu lapsen etuun ja perus- ja ihmisoi- keuksien huomioimiseen vanhemmuuden muuttamista koskevissa asioissa. Erityistä pai- noarvoa annan julkisen vallan käytölle niissä tilanteissa, joissa kohteena on haavoittu- vassa asemassa oleva kohderyhmä eli lapset, jotka eivät ole oikeuksiensa toteutumisen 14 Hakalehto, 2016, s. 23. 15 Yleissopimus lapsen oikeuksista (59/1991), artikla 7. 12 näkökulmasta samanlaisessa asemassa kuin täysin oikeustoimikelpoiset aikuiset. Rajaan tutkimustani keskittymällä erityisesti vanhemmuuslakia koskeviin haasteisiin ja erityi- sesti isyyden vahvistamista koskevaan keskusteluun. Olennaista tutkielmani näkökulmasta on keskittyä uudistettuun vanhemmuuslakiin ja sii- hen, kuinka hyvin se onnistui parantamaan lapsen etua ja miten se huomioi toisaalta vanhempien oikeuden hakea muutosta vanhemmuutta koskeviin kysymyksiin. Haastei- den ja kehittämiskohteiden lisäksi arvioin kotimaisen lainsäädännön tilannetta verrokki- maiden voimassa olevaan sääntelyyn vanhemmuutta koskevissa asioissa. Kiinnitän tut- kimuksessani huomioita myös viime vuosina uudistettujen avioliitto- ja adoptiosäännös- ten tuomien perheoikeudellisten muutosten seurauksena. 1.4 Tutkimusmenetelmät ja tutkimuksessa käytettävä aineisto Tutkimukseni sijoittuu julkisoikeuden alalle. Kysymys perusoikeuksien toteutumisesta ja erityisesti lapsen edusta asettuu julkisoikeuden alalle kuuluvien perus- ja ihmisoikeuk- sien toteutumisen viitekehykseen. Perusoikeuksien toteutumisen lisäksi perheoikeudel- liset teemat ovat merkittäviä yhteiskunnallisia keskustelunaiheita ja niillä on vaikutusta ihmisten elämään, erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien lapsiin. Tutkimuksessani käytettävä tutkimusmenetelmä on lainoppi eli oikeusdogmatiikka, joka tutkii oikeusnor- meja, niiden ajatussisältöjä sekä pyrkii tulkitsemaan niitä16. Näin ollen olennaista oman tutkielmani näkökulmasta on puretua oikeusnormien taus- talla vaikuttavien ajatussisältöjen tutkimiseen. Lainopissa keskeistä on tulkinta, jossa oi- keusdogmatiikan avulla tulkitaan normien merkityssisältöjä. Oikeuslähteiden pohjalta teen johtopäätöksiä avaamalla tulkintatuloksia, joita lainopillisin metodein on löydettä- vissä. Tavoitteenani on siten löytää oikeuslähteiden ja oikeuskäytännön kautta perusteita sekä rajanvetoa sille, onko isyyden vahvistamiselle määräajan päättymisen jälkeen 16 Hirvonen, 2011, s. 36. 13 löydettävissä perusteita ja vaarantuuko lapsen etu ja oikeus vanhempiin kumoamiskan- teen nostamisen ja käsittelyn kautta.17 Etsin vastauksia tutkimusongelmaani oikeuskirjallisuuden ja virallislähteiden eli kirjoite- tun lain lisäksi lain esitöistä ja kansainvälisistä sopimuksista sekä oikeuskäytännöstä niin kotimaassa kuin EIT:ssä. Kartoitan myös, millaista sääntely isyyden vahvistamisen osalta on muiden Suomen kannalta keskeisten verrokkimaiden sääntelyssä ja onko niissä tun- nistettu tai onnistuttu ratkaisemaan tätä ristiriitaa, jota tutkielmassani käsittelen. 17 Aarnio, 1989, s. 194; Hirvonen, 2011, s. 37–38. 14 2 Vanhemmuuden vahvistaminen 2.1 Isä ja äiti käsitteinä Isyys ja äitiys käsitteinä nitoututuvat heidän rooliinsa vanhempana. Vanhemman tehtävä on huolehtia lapsen aineellisista ja henkisistä tarpeistaan. Perhe-elämän suoja on tun- nustettu myös Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, ja hyvinvointivaltion lainsäädännön lähtökohtana on, että vanhemmat ensisijaisesti huolehtivat lapsistaan. Lapsen identi- teettioikeuksien näkökulmasta isyys ja äitiys osoittavat vanhemman sukulaissuhteet.18 Vanhemmuuslain 2 §:n mukaan lapsen äiti on se, joka on synnyttänyt lapsen. Äitiys mää- räytyy lähtökohtaisesti siis synnyttämisen perusteella ja se on myös uuden vanhem- muuslain lähtökohta. Saman lain 3 §:n mukaan lapsen isäksi katsotaan aviomies, jos lapsi on syntynyt lapsen synnyttäneen äidin avioliiton aikana. Isän käsite ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen kuin äidin. Jos isyyttä ei voida todeta lain 3 §:n nojalla, sovelletaan saman lain 4.2 §:ää, jonka mukaan lapsen isä on se, joka on siittänyt lapsen tai se, jonka siittiöitä on käytetty äidin hedelmöittämiseen muulla tavalla. Siittäminen käsitteenä liittyy pol- veutumisperiaatteeseen, joka tarkoittaa sukupuoliyhdynnässä tapahtunutta äidin hedel- möittämistä19. Lain 5 §:ssä on säädetty äitiyden vahvistamisesta hedelmöityshoitoon suostumisen pe- rusteella. Lapsen synnyttäneelle äidille on voitu antaa hedelmöityshoidoista annetun lain (1237/2006) 1 §:n mukaista hedelmöityshoitoa. Jos lapsi on syntynyt hoidon seu- rauksena, voidaan lapselle vahvistaa myös toinen äiti, jos nainen on ollut yhteisymmär- ryksessä synnyttäneen naisen kanssa hedelmöidyshoidosta. Mikäli lapsella on jo kuiten- kin kaksi oikeudellista vanhempaa tai hänelle voidaan vahvistaa isä, ei niissä tilanteissa voida toisen naisen äitiyttä vahvistaa. 18 Helin, 2016, s. 1–2. 19 Helin, 2016, s. 45. 15 Jos äidille on annettu hedelmöidyshoidoista annetun lain 1 §:n mukaista hedelmöitys- hoitoa, voidaan lapselle vahvistaa yhtä lailla myös isä, jos hän on suostunut yhteisym- märryksessä äidin kanssa hedelmöityshoitoon. Keskeisin ero isän ja äidin käsitteiden välillä on se, että äitiä lähtökohtaisesti pidetään lapsen synnyttäjänä. Mikäli äiti on naimisissa miehen kanssa, vahvistetaan aviomies lap- sen isäksi avioliiton perusteella. Jos lapsella on kaksi äiti, lapsen äitiys ei määräydy sa- malla tavalla avioliiton perusteella kuin isän. Lainsäädännön voidaan katsoa lähtevän siitä, että lapsella tulee lähtökohtaisesti olla sekä äiti että isä, ellei muunlaista poikkeus- menettelyä vanhemmuuden vahvistamiseen sovelleta. Vanhempien rooli nojaa vahvasti myös avioliittokäsitykseen äidin ja isän välillä. Ilman avioliittoa vanhemmuus vaatii mui- takin toimenpiteitä kuin vanhemmuuslain 3.1 §:n mukaisen isyysolettaman. 2.2 Isyyden vahvistaminen lainsäädännössä 2.2.1 Isyyden määräytyminen Pääsääntöisesti isyys määritetään joko toteamalla tai vahvistamalla. Isyys määräytyy yleensä äidin avioliiton perusteella, mutta tietyissä tilanteissa se on vahvistettava viran- omaisen päätöksellä. ”Pater est quem nuptiae demonstrant” -periaate eli isyysolettama ei kosketa muita parisuhteita, joita äidillä voi olla. Niissä tilanteissa isyys on vahvistettava erikseen.20 Isyys määräytyy Suomessa pitkälti vanhemmuuslain 3 §:ssä määritellyn isyysolettaman perusteella. Mikäli isyysolettama voidaan osoittaa olevan olemassa, isyys todetaan sen perusteella huolimatta seikoista, jotka kyseenalaistavat sen luotettavuutta. Väestörekis- teriviranomainen eli Digi- ja väestötietovirasto merkitsee äidin aviomiehen avioliitossa syntyneen lapsen isäksi, vaikka tiedossa olisi, ettei lapsen isä ole tavannut äitiä sillä 20 Helin, 2016, s. 18. 16 hetkellä, kun lapsi on tullut siitetyksi tai isän on mahdotonta tulla vanhemmaksi esimer- kiksi hedelmällisyyteen liittyvien seikkojen vuoksi.21 Jos isyyttä ei pystytä toteamaan isyysolettaman perusteella, joudutaan se vahvistamaan erikseen. Tällöin sovellettaviksi tulevat polveutumisperiaate ja suostumusperiaate. Pol- veutumisperiaate tarkoittaa luonnollista lisääntymistä eli lapsen siittämistä sukupuoliyh- dynnässä. Suostumusperiaate puolestaan sovelletaan, kun lapsi syntyy hedelmöityshoi- doista annetun lain 1 §:ssä säädetyn hedelmöityshoidon avulla. Suostumusperiaatteessa on kyse siis siitä, että isyys perustuu isän ja äidin keskinäiseen yhteisymmärryksessä osoi- tettuun keskinäiseen suostumukseen. Poikkeuksen luo tilanne, jos lapsi syntyy avioliiton aikana hedelmöityshoidon seurauksena. Tällöin sovelletaan vanhemmuuslaissa määri- teltyä isyysolettamaa.22 2.2.2 Isyyden tunnustaminen Isyyden tunnustaminen isyyden vahvistamiseksi soveltuu käytettäväksi tilanteissa, joissa isyyttä ei voida todeta äidin avioliiton nojalla. Isyyden tunnustamisessa on kyse siitä, että mies ilmoittaa olevansa lapsen isä ja tahtoo isyyden vahvistettavan. Tällöin käynnistyvät viranomaistoimenpiteet, jotka tähtäävät isyyden vahvistamiseen, mikäli ne eivät ole käynnistyneet äidin tai lapsen aloitteesta tai viran puolesta.23 Vuoden 2016 isyyslakiin lisättiin mahdollisuus tunnustaa, edelliseen vuoden 1975 isyyslakiin poiketen, isyys jo ennen lapsen syntymää äidin raskauden aikana24. Vuoden 1975 isyyslain peruja ovat kuitenkin edelleen periaatteet tunnustamisen henki- lökohtaisuudesta, välittömyydestä sekä viranomaisen velvollisuudesta valvoa tunnusta- misen oikeellisuutta25. Tunnustaminen on korostetusti henkilökohtainen oikeustoimi, 21 Helin, 2016, s. 35–37. 22 Helin, 2016, s. 45–46. 23 Helin, 2016, s. 50. 24 HE 91/2014 vp, s. 12. 25 HE 91/2014, vp, s. 12. 17 jolloin se on pätevä vain itse tehtynä. Tämä tarkoittaa sitä, ettei kukaan muu, kuten esi- merkiksi isän edunvalvoja tai muu taho voi antaa tunnustamislausumaa hänen puoles- taan. Tunnustaminen on tehtävä henkilökohtaisesti viranomaiselle. Välittömyysperiaate tarkoittaa näin ollen sitä, ettei henkilö voi antaa tunnustamislausumaa esimerkiksi pu- helimitse tai kirjeellä. Viranomaisen tehtävä on puolestaan tarkistaa miehen henkilölli- syys ja antaa miehen tietoon toimen oikeusvaikutukset.26 Näiden seikkojen lisäksi tunnustamislausuman antajan tulee olla tunnustamiskykyinen eli hänen tulee ymmärtää, millaisia vaikutuksia tunnustamisella tulee olemaan. Tunnus- tajan tulee siis ymmärtää tunnustamisen merkitys sekä toisaalta sen vapaaehtoisuus. Myös vastaanottovan henkilön eli yleensä lapsen äidin tulee myös olla tunnustamisky- kyinen. Mikäli näin ei jostain syystä ole, täytyy isyys vahvistaa kanteen perusteella tuo- mioistuimessa.27 Tunnustamiselle on kuitenkin muutamia esteitä. Tällaisia ovat esimerkiksi tilanteet, joissa lapsella on jo isä. Poikkeuksen tällaiselle tilanteelle antaa kumoava tunnustaminen, ellei isyyttä ole vahvistettu aikaisemmin tunnustamisella tai tuomioistuimen tai DVV:n päätöksellä. Isyyttä ei voida myöskään tunnustaa tilanteessa, jossa lapsi on adoptoitu ja vanhemmuus on määräytynyt adoption nojalla. Myös lapsen kuolema on pääsääntöi- sesti este isyyden tunnustamiselle. Vuoden 2016 isyyslain muutosten nojalla lapsen kuo- lema ei kuitenkaan kaikissa tilanteissa enää estänyt isyyden tunnustamista niin kuin vuo- den 1975 isyyslain nojalla oli. Esimerkiksi vastasyntyneen lapsen kuollessa on inhimilli- sestä näkökulmasta tärkeää, että isyys voidaan tunnustaa.28 Vuoden 1975 laki herätti an- karuudessaan arvostelua, joten yhteiskunnallinen muutos on painanut vaakakupissa uu- den lain poikkeustilanteita arvioitaessa.29 Käsitys perheen muodostumisesta on muuttu- nut 40 vuoden aikana merkittävästi. Avioliiton ulkopuolella lapsen saavat äidit elävät ny- kyään enimmäkseen vakiintuneissa parisuhteissa ja yleensä myös avoliitossa, joka 26 Helin, 2016, s. 54. 27 Helin, 2016, s. 54–55. 28 Helin, 2016, s. 51–52. 29 HE 91/2014 vp, s. 12. 18 olosuhteiltaan muistuttaa avioliittoa. Selvittämismenettelyä pidettiin tästä näkökul- masta tarpeettomana ja osapuolia kuormittavana tapana uutta lakia säätäessä.30 Isyy- den tunnustamisen oikeusvaikutukset eivät kuitenkaan riipu toisistaan eli sillä ei sinänsä ole merkitystä, tunnustaako mies isyyden ennen vai jälkeen lapsen syntymän. Ennakko- tunnustamisen lisääminen keinovalikoimaan ajateltiin lainvalmisteluvaiheessa olevan kevyempi tapa erityisesti isyyden tunnustamiseen avioliitossa. Mikäli isyydestä on epä- selvyyttä, on jälkikäteinen tunnustaminen selvittämisen vuoksi laaja-alaisempaa, mutta se ei kuitenkaan tuo osapuolille sen suurempaa vaivaa tai haittaa kuin ennakollinen tun- nustaminen.31 Mikäli isyys on vahvistettu isyysolettaman perusteella eli äidin ja aviomiehen avioliiton perusteella, mutta lapsen isä onkin joku muu kuin äidin aviomies, voi tämä ulkopuolinen henkilö tunnustaa isyyden, jolloin tunnustaja vahvistetaan lapsen isäksi. Kumoavalla tun- nustamisella ei ole aikarajaa. Näin ollen se voi koskea niin vastasyntynyttä kuin aikuista- kin lasta. Mikäli lapsi on täyttänyt 15 vuotta, lapsen täytyy itse hyväksyä tunnustaminen ennen kuin isyys voidaan vahvistaa. Alle 15-vuotiaan lapsen kohdalla äidin ja isyysoletta- man nojalla vahvistetun isän on hyväksyttävä tunnustus.32 2.2.3 Isyyden selvittäminen Vanhemuuslain 4.2 §:n mukaan isyydestä ei voida sopia, vaan isäksi on pyrittävä vahvis- tamaan lainkohdassa luetelluin kriteerein lapsen isä. Isyyden vahvistaminen edellyttää tällöin näyttöä eli käytännössä isyyden selvittämistä. Isyyttä koskeva päätös edellyttää sellaisten tietojen hankkimista, joiden perusteella DVV tai tuomioistuin pystyy tekemään isyyttä koskevan päätöksen asiassa. Lastenvalvojan tehtävä on käynnistää isyyden 30 Helin, 2016, s. 60. 31 Helin, 2016, s. 77. 32 Helin, 2016, s. 85–88. 19 selvittäminen jo ennen lapsen syntymää. Näin ei pääse syntymään tilannetta, jossa isyys jäisi vahvistamatta esimerkiksi vanhempien tietämättömyyden vuoksi.33 Isyyden selvittäminen voi käynnistyä useilla eri perusteilla. Tällaisia ovat tilanteet, joissa lastenvalvoja saa tiedon avioliiton ulkopuolella syntyneestä lapsesta, isyys tunnustetaan tai halutaan tunnustaa, isyys aiotaan vahvistaa miehen oikeudenomistajan suostumuk- sella, aviomiehen isyydestä halutaan varmistua, tai valmistellaan kumoavaa tunnus- tusta.34 Kuvio 2. Tilanteita, joiden perusteella lastenvalvoja aloittaa isyyden selvittämisen. (Helin, 2016, s. 101–106.) Lastenvalvoja selvittää isyyden vanhemmuuslain 6.2 §:n nojalla niissä tilanteissa, kun hän saa tiedon alle 18-vuotiaasta lapsesta tai henkilöstä tai kun sellainen henkilö haluaa tunnustaa vanhemmuutensa, jonka isyyttä ei ole todettu isyysolettaman perusteella tai 33 Helin, 2016, s. 90–91. 34 Helin, 2016, s. 101–106. Lastenvalvoja saa tiedon avioliiton ulkopuolella syntyneestä lapsesta Isyys tunnustetaan tai halutaan tunnustaa Isyys aiotaan vahvistaa miehen oikeudenomistajan suostumuksella Aviomiehen isyydestä halutaan varmistua Isyyden vahvistamiseksi valmistellaan kumoavaa tunnustusta 20 vanhemmuutta vahvistettu lain 19 §:n mukaisen tunnustamisen perusteella. Saman lain 6.3 §:n mukaan lastenvalvoja voi selvittää vanhemmuuden, jos lapsen molemmat van- hemmat pyytävät vanhemmuuden selvittämistä kuuden kuukauden sisällä lapsen synty- misestä tai kun vanhemmat yhdessä hyväksyvät vanhemmuuden selvittämisen tilan- teessa, jossa toinen henkilö on tunnustanut vanhemmuuden. Kuuden kuukauden aineellista määräaikaa ei voida pidentää laillisenkaan esteen avulla. Selvittämismahdollisuus on käytössä tällaisissa tilanteissa sen vuoksi, että vanhemmat voivat varmistua isyydestä mahdollisimman yksinkertaisella ja maksuttomalla keinolla. Tavoitteena on myös estää tilanteet, joissa isyys kyseenalaistettaisiin esimerkiksi van- hempien avioliiton purkautuessa.35 Tällöin isyys selvitetään DNA-testin avulla. Mikäli tulos osoittaa aviomiehen olevan lap- sen isä, ei minkäänlaisiin vastatoimenpiteisiin ole syytä ryhtyä. Jos tulos osoittaa, ettei mies voi olla lapsen isä, on puolisoiden päätettävissä, miten he haluavat asiassa edetä. Tilanteessa, jossa vanhemmat haluavat isyyden kumottavan, he voit yhdessä pyytää DVV:stä päätöstä asiassa. Mikäli vain toinen vanhemmista haluaa kumota isyyden, täytyy hänen siinä tilanteessa nostaa isyyden kumoamiskanne käräjäoikeuteen. On myös mah- dollista, että toinen mies tekee kumoavan tunnustamisen, jolloin lapsen isä vaihtuu.36 Isyyden selvittäminen jaetaan kahteen tyyppiin: perusmuotoiseen ja suppeamuotoiseen isyyden selvittämiseen. Selvittämistyyppi valikoituu sen mukaan, onko isyys tunnustettu ennakolta vai syntymän jälkeen. Ennakkotunnustamista sovelletaan yleensä niissä tilan- teissa, joissa isyyden vahvistaminen on selkeä ja riidaton. Mikäli isyys tunnustetaan vasta lapsen syntymän jälkeen, joudutaan asiaa selvittämään perusteellisemmin, jolloin puhu- taan perusmuotoisesta selvittämisestä. Perusmuotoista selvittämistä käytetään myös niissä tilanteissa, joissa aviopuolisot haluavat varmistua isyyden selvittämisestä.37 35 Helin, 2016, s. 105. 36 Helin, 2016, s. 105. 37 Helin, 2016, s. 108. 21 2.2.4 Isyyden vahvistaminen ja kumoaminen Isyys voidaan vahvistaa joko DVV:ssä tai oikeudenkäynnissä. Maistraatissa tapahtuva vahvistaminen on määrämuotoinen ja nopeampi tapa vahvistaa isyys kuin tuomioistui- men päätös. Kun isyys on tunnustettu ja selvittämistyö tehty, toimittaa lastenvalvoja tun- nustamisasiakirjat ja isyyden selvittämisestä laaditun pöytäkirjan DVV:llä, jossa asia tulee silloin vireille. Päätös asiasta annetaan, kunnes on tarkistettu, että tunnustaminen on tehty laissa vaaditulla tavalla.38 Isyyden kumoamisella tarkoitetaan päätöstä, joka on oikeusvoimainen ratkaisu, jolla to- detaan, että lapsen isäksi vahvistettu tai todettu mies ei ole lapsen isä39. Isyys voidaan kumota joko DVV:n päätöksellä tai kanteen perusteella. DVV:n perusteella tehtävä isyy- den kumoaminen voidaan toteuttaa kahdella tavalla: kumoavalla tunnustamisella tai isyyden selvittämiseen liittyvällä poissuljennalla. Kumoavassa tunnustamisessa mies tun- nustaa, että on avioliitossa syntyneen lapsen isä.40 Kumoava tunnustaminen tarkoittaa tilannetta, jossa ulkopuolinen mies tunnustaa sellai- sen lapsen isyyden, jonka isyys on vahvistettu avioliiton perusteella lapsen synnyttäneen äidin ollessa avioliitossa eri miehen kanssa kuin lapsen isä biologinen isä on. Jotta isyys voidaan vahvistaa kumoamisen perusteella, tulee sekä äidin että aviomiehen hyväksyä tunnustus. Tämän seurauksena isyys siirtyy äidin aviomieheltä ulkopuoliselle miehelle. Mikäli lapsi on täyttänyt jo 15 vuotta, tulee myös hänen hyväksyä tunnustaminen. Huo- mionarvoista on kuitenkin se, jos isyys on vahvistettu tunnustamisella, voidaan se ku- mota vain kanteella tuomioistuimessa. Kaikkien osapuolten on kumoavassa tunnustami- sessa annettava oma suostumuksena asiaan. Tällä turvataan periaatetta, jonka mukaan toinen mies ei voi rikkoa avioliittoon perustuvaa aviomiehen isyysolettamaa.41 38 Helin, 2016, s. 137–138, 143. 39 Helin, 2016, s. 202 40 Helin, 2016, s. 204–205. 41 HE 91/2014 vp, s. 8. 22 Isyyden selvittämiseen liittyvällä poissuljennalla tarkoitetaan tilannetta, jossa äiti ja avio- mies ovat epävarmoja siitä, onko aviomies todellisuudessa lapsen isä. Tällöin he voivat pyytää lastenvalvojaa vanhemmuuslain 6.3.1 §:n nojalla selvittämään isyyttä ennen kuin lapsen syntymästä on kulunut kuusi kuukautta. Tällä sääntelyllä on haluttu antaa van- hemmille mahdollisuus nopeasti ja pian lapsen syntymän jälkeen selvittää lapsen isyy- teen liittyvä epätietoisuus. Mikäli selvityksen yhteydessä tehty oikeusgeneettinen tutki- mus osoittaa, ettei aviomies ole lapsen isä, vanhemmat voivat laatia sen perusteella yh- teisen hakemuksen, jonka perusteella DVV voi vanhemmuuslain 45 §:n 2 momentin no- jalla vahvistaa, ettei aviomies ole lapsen isä. Hakemus DVV:lle on jätettävä ennen kuin on kulunut vuosi lapsen syntymästä. Mikäli vuoden määräaika ylittyy, voidaan isyyden kumoamista sen jälkeen vaatia käräjäoikeudessa isyyden kumoamiskannetta koskevien säädösten nojalla.42 Kanteen perusteella tapahtuva isyyden kumoaminen voidaan nostaa äidin, isän tai lap- sen toimesta niissä tilanteissa, joissa isyys on todettu isyysolettaman tai maistraatin an- taman päätöksen perusteella. Myös avioliiton ulkopuolinen mies voi tietyissä tilanteissa nostaa kanteen, mikäli hän katsoo olevansa lapsen isä. Sen sijaan tuomioistuimen pää- töksellä vahvistettuun isyyteen ei voi nostaa isyyden kumoamiskannetta.43 2.3 Isyys verrokkimaiden lainsäädännössä Tarve uudistaa suomalaista vanhemmuutta koskevaa lainsäädäntöä perustuu kansainvä- liseen ulottuvuuteen. Kun Suomi vuonna 1990 ratifioi Euroopan ihmisoikeussopimuksen, arvioitiin lainsäädännön olevan linjassa sopimuksessa esiteltyjen määräysten suhteen. EIT on sen jälkeen antanut useita ratkaisuja isyyttä koskevissa kysymyksissä. Vuonna 2010 EIT antoi kuitenkin ratkaisun Suomea vastaan ja tämän ratkaisun muistiossa tode- taan, että isyyslain siirtymäsäännökselle on muutostarvetta. Kun eräissä muissa maissa 42 Helin, 2016, s. 205. 43 Helin, 2016, s. 207. 23 on hyväksytty sijaissynnyttäjän käyttäminen ja myös hyväksytty tilanteet, joissa nainen voi hankkia toisen naisen kanssa lapsen hedelmöityshoidon avulla, on Suomenkin van- hemmuutta koskevalle lainsäädännölle syntynyt uudistamispainetta.44 Seuraavissa kolmessa alaluvussa avaan isyyden määräytymisen perusteita Ruotsissa, Norjassa sekä Englannissa ja Walesissa. Ruotsin ja Norjan lainsäädäntö on hyvin pitkälti yhdenmukainen Suomen lainsäädännön kanssa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Sen sijaan Englannin ja Walesin sääntely sekä tapa käsitellä vanhemmuutta ja siihen liit- tyviä oikeuksia ja velvollisuuksia poikkeaa pohjoismaisesta mallista, jolla Suomen, Ruot- sin ja Norjan sääntelyn yhdenmukaisuutta voi mielestäni kuvailla. 2.3.1 Isyyden määräytyminen Ruotsissa Ruotsissa säännellään isyyden määräytymisestä vanhempainkaaressa (föräldrabalken FB 1949:381). Ruotsissa isyys määräytyy hyvin samalla tavalla kuin Suomessa: isyysoletta- man avulla (lain nojalla), tunnustamisen tai tuomioistuimen vahvistamisen kautta. Van- hempainkaaren 1 §:n 1 momentin mukaan äidin aviomiestä pidetään lapsen isänä, mikäli lapsi syntyy avioliiton aikana. Ruotsissa isyys määräytyy isyysolettaman avulla vain, jos lapsen vanhemmat ovat eri sukupuolta. Mikäli äidin samaa sukupuolta oleva puoliso, avopuoliso tai rekisteriöyty kumppani voidaan vahvistaa hedelmöityshoidon avulla al- kunsa saaneen lapsen vanhemmaksi, vahvistetaan vanhemmuus niissä tilanteissa erik- seen tunnustamalla tai tuomioistuimen päätöksellä.45 Poikkeustilanteissa vanhempainkaaren 1 luvun 2 §:n mukaan voidaan katsoa, että avio- mies ei ole lapsen isä, jos selvittämällä on saatu selville, että lapsi on saanut alkunsa äidin ollessa yhdynnässä toisen miehen kanssa; lapsen perintötekijät osoittavat, ettei avio- mies ole lapsen isä; tai lapsi on saanut alkunsa ennen avioliittoa tai aikana, jolloin 44 Helin, 2011, s. 10. 45 Heiskanen, 2013, s. 12. 24 puolisot eivät asuneet yhdessä ja on todennäköistä, että puolisot eivät ole olleet yhdyn- nässä silloin, kun lapsi on saanut alkunsa46. Vuonna 2021 lakiin tehdyn muutoksen seu- rauksena avioliitossa oleva isä voi hyväksyä kirjallisesti avioliiton ulkopuolisen miehen vahvistuksen lapsen isyydestä. Tällöin lapsen isä ei ole äidin kanssa avioliitossa oleva mies. Äidin on kuitenkin vahvistettava asia kirjallisesti ennen kuin lapsen isäksi voidaan merkitä avioliiton ulkopuolinen mies tällaisessa tilanteessa.47 Mikäli isyyttä ei voida määrittää isyysolettaman perusteella, tulee sosiaalilautakunnan (socialnämnd) selvittää lapsen isä ja huolehtia, että isyys tulee vahvistettua tunnusta- malla tai tuomioistuimessa. Jos sosiaalilautakunnalla on syytä epäillä, että äiti on ollut useamman kuin yhden miehen kanssa yhdynnässä aikana, jolloin lapsi on voinut saada alkunsa, tulee lautakunnan huolehtia tarvittavien DNA-tutkimusten teettämisestä äidille, lapselle ja lapsen mahdolliselle isälle. Sosiaalilautakunnan on myös selvitettävä vanhem- muus niissä tilanteissa, joissa lapsi on saanut alkunsa naisparille annetuissa hedelmöi- tyshoidoissa.48 Ruotsin sosiaalilautakunnan tehtävänkuva vastaa pitkälti Suomessa las- tenvalvojan tehtäväkenttää. Isyyden tunnistaminen (bekräftelse) on toissijainen keino isyyden määräytymiselle niissä tilanteissa, joissa isyysolettaman nojalla ei isyyttä voida vahvistaa. Isyyden tunnustami- nen on suoritettava kirjallisesti, henkilökohtaisesti viranomaisen edessä kahden henkilön todistamana. Sosiaalilautakunnan ja lapsen äidin on myös kirjallisesti hyväksyttävä tun- nustaminen. Samaa sukupuolta olevien vanhempien vanhemmuuden tunnustamisessa sovelletaan samoja lainkohtia kuin isyyden tunnistamisessa.49 Mikäli lapsi on aikuinen, tulee lapsen silloin itse hyväksyä tunnustaminen kirjallisesti. Vahvistamiseen tarvitaan kuitenkin kaksi todistajaa.50 46 Heiskanen, 2013, s. 12. 47 Föräldrabalk (1949:381), 2 §. 48 Heiskanen, 2013, s. 13. 49 Heiskanen, 2013, s. 14. 50 Föräldrabalk 4 §. 25 Tuomioistuimen tulee vahvistaa miehen isyys, jos geneettinen tutkimus on osoittanut miehen olevan lapsen isä tai jos on osoitettu, että mies on ollut yhdynnässä äidin kanssa silloin, kun lapsen on osoitettu saaneen alkunsa. Vahvistamiskanteen tuomioistuimeen voi nostaa lapsi, sosiaalivirasto, äiti tai lapselle erityisesti määrätyllä huoltajalla. Kannetta voidaan ajaa useita miehiä vastaan. Myös miehen perillisiä vastaan voidaan nostaa kanne, jos mies on kuollut. Isä, jonka isyys on vahvistettu isyysolettamalla, voi nostaa kanteen isyyden kumoamiseksi, jos jokin isyysolettaman kumoava rajoitusperuste vallit- see. Isyyden riitauttamiselle ei Ruotsissa ole määrätty tiettyä määräaikaa.51 2.3.2 Isyyden määräytyminen Norjassa Norjassa isyydestä säännellään lapsista ja vanhemmista annetussa laissa (Lov om barn og foreldre; barnelova LOV 1981-04-08). Aviomiestä pidetään lain mukaan lapsen isänä, jos lapsi on syntynyt avioliiton aikana. Samaa sääntelyä sovelletaan myös samaa suku- puolta oleviin pareihin. Silloin nainen, joka on äidin kanssa avioliitossa lapsen syntyessä, pidetään lapsen toisena vanhempana, mikäli lapsi on syntynyt hedelmöityshoidon avulla ja nainen on antanut suostumuksensa hoitoon.52 Norjan lainsäädäntöä voidaan tältä osin pitää edistyksellisempänä samaa sukupuolta olevien parien näkökulmasta kuin Ruotsin tai Suomen. Suomessa hedelmöityshoitojen perusteella syntyneen lapsen van- hemmuutta koskevia kysymyksiä on myös uudistettu, kun sen vanhempana on kaksi naista. Kun lapsi syntyy, lääkärin tai kätilön on ilmoitettava lapsen syntymästä kansalliselle vä- estörekisterikeskukselle. Ilmoituksesta tulee käydä lapsen isä tai henkilö, jonka äiti ni- meää lapsen isäksi, jos isyyttä ei ole vahvistettu. Mikäli isyysolettaman tai tunnustamisen perustella ei ole määräytynyt isää tai toista äitiä, viranomaisten tulee silloin selvittää se. Jos Norjan kansaneläkelaitos vastaanottaa ilmoituksen syntyneestä lapsesta, jonka isää 51 Heiskanen, 2013, s. 14–15. 52 Heinonen, 2013, s. 17. 26 ei ole vahvistettu, virasto ilmoittaa asiasta oletetulle isälle. Jos mies tunnustaa isyyden, ilmoittaa kansaneläkelaitos asian väestörekisteriviranomaiselle. Mikäli mies ei tunnusta isyyttä, Norjan työ- ja hyvinvointiviraston alainen toimielin (organ i Arbeids-og vel- ferfsetaten) käsittelee ja selvittää isyysasiaa ja antaa sille miehelle tuomioistuimessa kä- siteltävän isyyshaasteen (farskapsføreleg), jota pitää todennäköisimpänä isänä, ellei kukaan ole tunnustanut isyyttä selvityksen aikana.53 Isyyden tunnustaminen tapahtuu joko kirjallisesti lapsen syntymäilmoituksen yhtey- dessä sairaalassa tai henkilökohtaisesti väestörekisterissä, kansaneläkelaitoksessa, tuo- marinvirastossa tai muussa lapsista ja vanhemmista annetussa lain 4 §:ssä luetellun vi- ranomaisessa. Miehellä on mahdollisuus tunnustaa isyys jo ennen lapsen syntymää esi- merkiksi raskauden tarkastuskäynnillä. Mikäli henkilöt eivät ole solmineet keskenään avioliittoa, mutta asuvat väestörekisterin tietojen mukaan samassa osoitteessa, voi äidin avopuoliso tunnustaa isyyden ilman äidin suostumusta. Mikäli lapsi on saanut alkunsa hedelmöityshoidolla, äidin samaa sukupuolta oleva kumppani voi tunnustaa toisen äitiy- den. Tunnustamiseen sovelletaan samoja menettelysäännöksiä kuin isyydenkin tunnus- tamiseen.54 Tunnustamiseen liittyy vaatimus siitä, että äiti hyväksyy tunnustuksen kirjal- lisesti55 . Malli mukailee Ruotsissa voimassa olevaa säännöstä avioliiton ulkopuolisen isyyden vahvistamisesta, joka äidin on hyväksyttävä ennen sen voimaantuloa kirjallisesti. Isyys vahvistetaan tuomioistuimessa, jos DNA-tutkimukset osoittavat hänen olevan lap- sen isä. Mikäli tutkimuksia ei ole käytettävissä tai ne eivät ole antaneet asiaan selvyyttä, voidaan isäksi vahvistaa tuomioistuimen päätöksellä mies, joka on ollut sukupuoliyhtey- dessä lapsen äidin kanssa ajankohtana, jolloin lapsi on mahdollisesti saanut alkunsa, jos asiassa ei ole syytä epäillä, että lasta ei olisi silloin siitetty. Myös niissä tilanteissa, joissa äiti on synnyttänyt hedelmöityshoitojen perusteella saatetun lapsen, voidaan isyys 53 Heinonen, 2013, s. 17–18. 54 Heinonen, 2013, s. 18. 55 Lov om barn og foreldre (LOV-1981-04-08-7), 4 §. 27 vahvistaa tuomioistuimessa, jos äidin avio- tai avopuoliso on antanut kumppaninsa suos- tumuksen hoitoon ilman.56 Isyys voidaan myös kumota, mikäli toinen mies tunnustaa isyyden. Lapsella, vanhemmilla tai kolmannella osapuolella, joka uskoo olevansa lapsen isä, vaikka lapselle olisi jo vah- vistettu isä, on oikeus riitauttaa isyysolettamaan tai tunnustukseen perustuva isyys koska tahansa. Tällaisessa tilanteessa äidin, mahdollisen isän ja lapsen on todistettava isyysasi- assa todistajaa koskevien säännösten ja vastuiden mukaisesti.57 2.3.3 Isyyden määräytyminen Englannissa ja Walesissa Englannissa ja Walesissa vanhemmuuden määräytymistä sovellettava sääntely riippuu siitä, miten lapsi on syntynyt. Jos lapsi on syntynyt ns. luonnollista kautta, sovelletaan asiassa tuomioistuinkäytännössä omaksuttuja periaatteita. Mikäli lapsi on puolestaan syntynyt hedelmöityshoidon avulla, määritellään vanhemmuus Human Fertilization and Embryology Act:ssa. Äidin aviomiestä pidetään lapsen isänsä, mikäli lapsi on saanut al- kunsa ja/tai syntynyt avioliitossa. Lapsen vanhemmat kirjataan rekisteriin lapsen synty- essä.58 Englannissa ei tunneta isyyden selvittämistä viranomaisten toimesta. Isyyttä ei myöskään voi tunnustaa. Tilanteessa, jossa äiti ei ole naimissa, rekisteröidään lapsen isäksi mies, joka yhdessä äidin kanssa pyytää rekisteröintiä. Isäksi vahvistaminen täytyy kuitenkin tehdä kirjallisesti ja riittää, että äiti vie isän allekirjoittaman asiakirjan viranomaiselle. Myös isä voi pyytää yksin lapsen syntymän rekisteröintiä, mutta silloin äidin on allekir- joitettava asiakirja. Toisaalta vanhemmat voivat keskenään allekirjoittaa vanhempainvas- tuuta koskevan sopimuksen.59 Tältä osin lainsäädäntö poikkeaa merkittävästi kaikkien 56 Heinonen, 2013, s. 18–19. 57 Heinonen, 2013, s. 18–19. 58 Heinonen, 2013, s. 47. 59 Heinonen, 2013, s. 48. 28 pohjoismaiden sääntelystä. Viranomaisilla on keskeinen rooli pohjoismaissa selvittää lapsen vanhempi, jos sellaista ei muutoin ole voitu lapselle vahvistaa. Englannissa ei tunneta isyyden vahvistamista kanteen perusteella. Tuomioistuimelle voi- daan laatia hakemus, jossa esitetään henkilön yksilöimistä vanhemmaksi. Tuomioistuin voi ottaa asian käsittelyyn, jos asiaa pyytävällä henkilöllä on henkilökohtainen intressi vanhemmuuden määrittelemiselle. Tuomioistuin voi kuitenkin lapsen etuun vedoten kieltäytyä ottamasta asiaa käsittelyyn. Tuomioistuimen vahvistama vanhemmuus on kui- tenkin kaikilta osin sitova. Englannissa tuomioistuin ei voi pakottaa miestä, jota epäillään isäksi, äitiä tai lasta ottamaan DNA-testejä. Henkilöiltä voidaan ottaa verikokeita, jos he niihin suostuvat. Jos henkilö ei suostu ottamaan kokeita, arvioi tuomioistuin, millainen merkitys kieltäytymisellä on asian todisteena.60 Englannin ja Walesin sääntelyä voidaan näin ollen pitää konservatiivisempana. Yleisellä tasolla voidaan todeta, että Pohjoismaat huomioivat paremmin esimerkiksi avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia ja heidän per- hesuhteitaan koskevan sääntelyn. Samoin myös uudenlaiset ilmiöt, kuten samaa suku- puolta olevien vanhempien perheoikeudellisiin teemoihin liittyvät kysymykset on jo ny- kylainsäädännöissä huomioitu Englantia ja Walesia kattavammin. 2.4 Oikeuskäytännössä ilmeneviä ristiriitatilanteita 2.4.1 Samaa sukupuolta olevien ja sukupuoltaan korjanneiden henkilöiden vanhem- muus Kuten tutkielmani alkupuolella mainitsin, vanhemmuuslain uudistamisen lähtökohta on ollut vaikuttaa yhteiskunnallisen muutoksena seurauksena perheoikeudelliseen säänte- lyyn. Erilaisten perheiden haasteiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen on näkynyt vilkkaana lakien uudistamisvauhtina, kun ensin uudistettiin isyyslaki, sitten säädettiin äi- tyslaki ja lopulta nämä molemmat lait yhdistettiin yhteisen vanhemmuuslain alle. 60 Heinonen, 2013, s. 48. 29 Äitiyslain säätämistä kansalaisaloitteen pohjalta ei voi pitää erityisen yllättävänä seik- kana. Perheoikeudellisissa kysymyksissä kansalaisaloitteen avulla on nostettu aiemmin- kin esiin yhteiskunnallisia muutostarpeita. Vuonna 2017 astui voimaan kansalaisaloit- teen pohjalta muutoksia avioliitto- ja adoptiolainsäädäntöön, kun samaa sukupuolta ole- vien avioliitto mahdollistettiin lainsäädännössä. Lakimuutoksella ei itsessään ollut vaiku- tusta lapsen isyyden määräytymiseen tai siihen, kuka on lapsen huoltaja, mutta se vai- kutti kuitenkin adoptiolakiin, sillä sen seurauksena samaa samaa sukupuolta olevat avio- puolisot pystyivät adoptoimaan yhdessä61. Vanhemmuuslain 3 §:n mukaisen isyysolettamaan liittyy poikkeus samaa sukupuolta ole- vien henkilöiden välisessä avioliitossa. Siinä missä naisen ja miehen välisessä avioliitossa lapsen isäksi vahvistetaan isyysolettaman perusteella äidin aviomies, samaa sukupuolta olevien avioliitossa vahvistaminen tapahtuu adoption kautta. Avioliittolakiin vuonna 2017 tehdyn muutoksen mukaan myös samaa sukupuolta olevat henkilöt voivat avioitua keskenään. Vuoden 2018 loppuun saakka nainen, joka oli avioliitossa naisen kanssa ja sai lapsen, vanhemmuus voitiin vahvistaa vain adoption kautta. Vuoden 2019 alusta voimassa ollut äitiyslaki mahdollistaa vanhemmuuden vahvistamisen tällaisissa tilanteissa tunnusta- malla, joka vastaa pitkälti isyyttä koskevaa tunnustamista62. Oman haasteensa luo myös transsukupuolisten henkilöiden sukupuolen korjaamiseen liittyvän sääntelyn kehittä- mienn. Vuoden 2002 translain mukaan sukupuolen korjaaminen ei vaikuta avioliiton jat- kumiseen. Isyysolettaman osalta syntyy siten tulkintaongelma, mikäli mies korjaa suku- puoltaan lapsen siittämisen ja syntymän välisenä aikana.63 61 HE 65/2015 vp, s. 7. 62 Oikeusministeriö, 2018. 63 Helin, 2016, s. 37–38. 30 Vanhemmuuslaki toi muutoksia samaa sukupuolta olevien hedelmöityshoitojen perus- teella tuloksensa syntyneiden lasten vanhempien oikeuksiin. Naisparit saavat nyt valita, haluavatko he ryhtyä yhdessä hedelmöityshoitojen tuloksena syntyneen lapsen vanhem- miksi vai vahvistetaanko lapsen toiseksi oikeudelliseksi vanhemmaksi mies, joka on luo- vuttanut siittiöt ja antanut isyyden vahvistamiseen suostumuksensa.64 Oikeudellisesti lapsella voi olla vain kaksi vanhempaa. Vanhemmuuslakia koskevassa la- kiesityksessä on kuitenkin mainittu oikeudellisen vanhemmuuden ohella sosiaalinen ulottuvuus. Valinnanvapaus vanhemmuuden vahvistamisessa hedelmöityshoitojen tu- loksena syntyneen lapsen mahdollistaa ristikkäisen vanhemmuuden vahvistamisen nais- ja miesparien välillä. Vaikka lapsella olisi kaksi oikeudellista vanhempaa, käytännössä hä- nellä olisi useampi sosiaalinen vanhempi. Järjestelyllä voidaan parantaa miesparien mahdollisuutta geneettisen perheen perustamiseen, joka tällöin edistää sukupuolten vä- listä yhdenvertaisuutta.65 Haastavaa uudistuksen näkökulmasta on kuitenkin se, että eri sukupuolta olevilla pareilla ei ole samanlaista valinnanmahdollisuutta, sillä miehen ja naisen muodostama pari ei voi käyttää hedelmöityshoidoissa sellaisen miehen siittiöitä, joka on antanut suostumuk- sensa isyyden vahvistamiseen. Hallituksen esitys kuitenkin puolsi tällaista erityiskohtelua samaa sukupuolta olevien parien eduksi, sillä tosiasiallisen tasa-arvon saavuttamiseksi voi olla tarpeellista kohdella esimerkiksi vähemmistöryhmiä eri tavoin suhteessa muu- hun väestöön.66 Avioliittolain uudistamisen myötä samaa sukupuolta oleville pareille on ollut mahdollista hakea yhteisadoptiota. Edellä mainitun apilaperhejärjestelyn lisäksi se on miespareille ainoa tapa saada yhteinen lapsi, sillä sijaissynnytys eli niin sanottu kohdunvuokraus ei Suomessa ole enää mahdollinen.67 64 HE 132/2021 vp, s. 108. 65 HE 132/2021 vp, s. 108–109. 66 HE 132/2021 vp, s. 109. 67 Uuskallio, 2017, s. 17. 31 EIT on katsonut, että perhe-elämän suoja tarkoittaa jo olemassa olevien perheiden suo- jaa, mutta ei kuitenkaan oikeutta perustaa perhettä68. EIT on kuitenkin poikennut tästä näkemyksestään myöhemmin ja katsonut, että samaa sukupuolta olevien henkilöiden välillä ei ole perhe-elämää, sillä ne eivät muodosta EIS:n 8 artiklassa tarkoitettua per- hettä69. Heterosuhteisiin perustuvia perheitä on sen sijaan suojattu. EIT:n tulkintaa voi näin ollen pitää paikoin konservatiivisena. Tämä uskoakseni heijastuu myös kotimaiseen lainsäädäntöön, jossa lähtökohtaisesti lapsella ajatellaan olevan sekä äiti että isä, kuten tämän luvun johdannossa pohdin. Ristiriita käy ilmi tapauksessa Boyle v. Yhdistynyt kuningaskunta, jossa EIT:n ratkaisun mukaan lapsen asuessa osittain hänen enonsa luona, loi heidän välilleen perhesuhteen, kun enoa pidettiin lapselle ”hyvänä isähahmona”70. EIT:n näkemys ratkaisussa X ja muut v. Itävalta sekä Pajic v. Krotia osoittaa, että samaa sukupuolta olevien parien suhteita on pidetty seksuaalisina, jolloin on poissuljettu käsitys siitä, että heidän välillään voi olla täysin samoja piirteitä kuin vastakkaista sukupuolta olevien parien suhteissa.71 EIT:n näkemykset ovat linjassa myös sukupuoltaan korjanneiden henkilöiden kohdalla tässä suhteessa. Tapauksessa X, Y ja Z v. Yhdistynyt kuningaskunta katsottiin perhesuhteen säilyneen, kun juridiselta sukupuoleltaan ollut nainen korjasi sukupuoltaan mieheksi ja jatkoi parisuhteessa naisen kanssa, jonka kanssa oli saanut lapsen72. Puolestaan tapauksessa Kerkhoven, Hinke & Hinke v. Alankomaat tulkinta oli päinvastainen, sillä naisparin ja heidän lapsensa välillä ei katsottu olevan samanlaista perhesuhdetta 73 . Tapauksessa Hämäläinen v. Suomi oli kyse tilanteesta, jossa transnainen eli sukupuoltaan korjannut mies ei saanut vahvistettua juridista 68 E.B. V. Ranska. 43546/02 (EIT, 22.1.2008). 69 Kerkhoven, Hinke & Hinke v. Alankomaat. 15666/89 (EIT, 19.5.1992). 70 Boyle v. Yhdistynyt kuningaskunta. 16580/90 (EIT, 28.2.1994); Kilkelly, 2013, s. 18. 71 Uuskallio, 2017, s. 13; Pajic v. Kroatia. 68453/13 (EIT, 23.5.2016); X ja muut v. Itävalta. 19010/07 (EIT, 19.2.2013). 72 X, Y ja Z v. Yhdistynyt kuningaskunta. 21830/90 (EIT, 22.4.1997). 73 Kerkhoven, Hinke & Hinke v. Alankomaat. 15666/89 (EIT, 19.5.1992). 32 sukupuoltaan naiseksi, ellei hän muuttanut avioliittoaan rekisteröidyksi parisuhteeksi tai eronnut vaimostaan74.75 Vuoden 2023 alusta voimaan tullut sukupuolen vahvistamisesta annettu laki kumosi aiemmin voimassa olleen transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain (563/2002). Lakiuudistuksen keskeisimpiä muutoksia ovat siihen, että sukupuolinen jurinen vahvistaminen ei edellytä jatklossa lääkärintodistusta, vaan täysi-ikäisen itsensä tekemäs kirjallinen hakemus ja annettu selvitys sukupuolestaan riittää sukupuolen korjaamiseksi. Tämän lisäksi aiemmin voimassa ollut vaatimus lisääntymiskyvyttömyydesta poistettiin.76 Transsukupuolesten henkilöiden vanhemmuuteen liittyvät kysymykset jäivät vanhemmuuslain uudistamisen yhteydestä sukupuolen vahvistamisesta annetun lain uudistamisen yhteyteen. Vanhemmuuslaki ei sallinut vanhemmuuteen liittyvän nimikkeen muuttamista sukupuolensa korjanneen henkilön oikeudellista sukupuolta vastaavaksi. Hallituksen esityksessä otettiin kantaa tämän epäkohdan muuttamisen puolesta erityisesti lapsen etuun liittyvästä näkökulmasta. Vanhemman transtaustan paljastuminen voisi altistaa lapsen syrjinnälle tai yksityisyyden suojan loukkauksille.77 Lapsen vanhempi tulee kuitenkin jatkossa merkitä edelleen isäksi tai äidiksi, vaikka vanhemmuusnimikkeen muuttaminen onkin lähtökohtaisesti vapaaehtoista78. 2.4.2 Sijaissynnytykset ja uuden äitiyslain tuomat muutokset Sijaissynnytys on järjestely, jossa nainen synnyttää lapsen, jonka hän luovuttaa synnytyk- sen jälkeen toisen henkilön tai pariskunnan kasvatettavaksi. Sijaissynnytyksen avulla pa- riskunta, joka kärsii lapsettomuudesta, voi saada lapsen. Suomessa sijaissynnytys on 74 Hämäläinen v. Suomi. 37359/09 (EIT, 16.7.2014) 75 Uuskallio, 2017, s. 14–16. 76 HE 189/2022 vp, s. 57. 77 HE 189/2022 vp, 51. 78 HE 189/2022 vp, s. 66. 33 kielletty hedelmöityshoitolaissa. Myös Euroopan Neuvosto suosittaa sijaissynnytysten kieltämistä. Noin 20 lasta on kuitenkin syntynyt Suomessa sijaissynnytyksen avulla vuo- sina 1991–2006 ennen hedelmöityshoitolain voimaantuloa.79 Sijaissynnyttämistä ei ole sallittu Suomessa, sillä siihen on katsottu liittyvän merkittäviä ja periaatteellisia käytännön ongelmia. Tällaisia ovat esimerkiksi tilanteet, joissa synnyt- tävä äiti tai lapsen kasvattavakseen ottavat vanhemmat eivät haluakaan luovuttaa tai ot- taa lasta. Ongelmat voivat liittyä esimerkiksi tilanteisiin, joissa lapsi ei ole syntyessään terve. Myös kaupallista ja taloudellista hyväksikäyttöä halutaan minimoida. Mikäli sijais- synnyttäjänä toimisi joku muu kuin pariskunnalle läheinen henkilö, voisi tällainen riski syntyä.80 Vuoden 2019 alusta voimaan tullut uusi äitiyslaki tarkensi periaatetta, jonka mukaan lap- sen synnyttäjä on äiti. Uusi laki myös mahdollistaa lapsen synnyttäneen äidin samaa su- kupuolta olevan kumppanin vahvistamisen lapsen toiseksi äidiksi, kun lapsi on hankittu hedelmöityshoitojen avulla. Menettely mukailee isyyden vahvistamista koskevaa menet- telyä eli äitiys voidaan vahvistaa joko DVV:n tai tuomioistuimen päätöksellä.81 Äitiyslaki toi muutoksen hedelmöityshoitojen perusteella syntyvän lapsen vanhemmuu- den tunnustamista parannettiin lapsen edun näkökulmasta. Lapselle voidaan jo ennen hänen syntymäänsä vahvistaa kaksi oikeudellista vanhempaa niin kuin lapselle, jonka vanhemmat ovat vastakkaista sukupuolta. Muutoksen katsottiin vahvistavan sekä nais- parien vanhemmuutta, mutta ennen kaikkea lapsen yhdenvertaisuutta muiden lasten rinnalla.82 79 Nieminen, 2013, s. 265–267. 80 Nieminen, 2013, s. 267. 81 Oikeusministeriö, 2018. 82 LaVM 1/2018 vp, s. 7. 34 3 Lapsen etu Lapsi on itsenäinen omien oikeuksiensa haltija, joka tarkoittaa sitä, että lapselle kuuluvat lainsäädännössä turvatut oikeudet kuuluvat lapselle itselleen eivätkä tämän vanhem- malle. PL 6.3 §:n mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti omina yksilöinään ja hei- dän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavalla tavalla. Lain- kohtaan liittyy erityinen velvollisuus kohdella lasta oikeuksien toteutumisen näkökul- maasta tavalla, joka on yhdenvertainen suhteessa muihin lapsiin sekä aikuisiin. Näin ol- len voidaan siten ajatella, että esimerkiksi huoltajien puuttuminen lapsen oikeuksiin tar- koittaa mahdollisesti oikeudenloukkasta ellei puuttumisesta erikseen ole laissa sää- detty.83 Holhoustoimesta annetun lain (442/1999) mukaan alle 18-vuotias on vajaavaltainen. Vaikka lapsi on jo syntyessään oikeuskelpoinen, puuttuu häneltä kuitenkin täysi oikeus- toimikelpoisuus. Tälllöin lapsen huoltajilla ja viranomaisilla on velvollisuus viime kädessä huolehtia siitä, että lapsen oikeudet toteutuvat.84 Toisaalta lapsen ja lapsuuden käsite on hyvin laaja alle 18-vuotiaan määritelmän sisällä. On hyvä myös huomata, että lapsia kos- keva lainsäädäntökin muuttuu. Lapsen käsitettä ei siten sen universaaliuden vuoksi ym- märetä aina samalla tavalla. Lapsuuteen kuuluu eri vaiheita, kuten esimerkiksi taape- roikä, alaikäinen ja nuoruus.85 3.1 Lapsen oikeudesta yleisesti Lapsen oikeuksien toteutumisen taustalla on ollut ajatus tunnistaa lapsi itsenäiseksi oi- keussubjektiksi, jolta puuttuu kyky huolehtia oikeuksiensa toteutumisesta aikuisten ta- voin. Näin ollen heillä on erityinen oikeus tulla oikeudellisesti huolehdituiksi. Lapsioikeu- den kivijalkana toimii Yhdistyneiden Kansakuntien vuonna 1989 hyväksymä Lasten 83 Hakalehto & Toivonen, 2021, s. 28–29. 84 Hakalehto & Toivonen, 2021, s. 29–30. 85 Pajulammi, 2014, s. 71–72. 35 oikeuksien sopimus.86 Lapsioikeudella tarkoitetaan, sitä että lapsen oikeuksia tarkastel- laan eri näkökulmista sekä systematisoidaan ja tulkitaan normeja, jotka koskettavat eri- tyisesti alaikäisen oikeudellista asemaa. Oikeudenalalla lapsia ovat kaikki alle 18-vuotiaat, vaikka muualla yhteiskunnassa alaikäisiä puhutellaankin iästään riippuen lapsina ja nuo- rina. Lasten oikeuksia koskevassa lainsäädännössä on sekä velvoitteita lasten oikeuksien toteuttamiseksi sekä rajoitteita lasten oikeuksiin puuttumiseksi.87 Lapsen edun toteutumisen lähtökohtana on se, että lapsi on omien oikeuksiensa haltija, vaikka saattaa tarvita kolmannen osapuolen tukea tämän käyttäessä oikeutta hänen puo- lestaan suojellakseen lapsen etua. Tällöin oikeus suojaa lapsen oikeutta tehdä valintoja. Lapsi voi käyttää oikeuksiaan, kun hänellä on riittävästi kykyä käyttää sitä.88 On tärkeää huomioida lapsen ikä ja kehitystaso tilanteissa, joissa lapsi käyttää oikeuttaan. Lapsen näkökulmasta on tärkeää, että lapsi saa riittävästi tukea omien oikeuksien toteutumiseen. Lapsen edulla on selvä liityntäkohta isän oikeudelliseen asemaan tilanteessa, jossa avio- liiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyyden tunnustaminen on kysymyksessä. Lapsella on oikeus saada tietää, kuka hänen biologinen isänsä on ja hänen tulee saada tieto myös oikeudellisesti vahvistetuksi. Haasteita asiaan tuo erityisesti se, jos isä ei halua olla lap- sen elämässä tai hänellä on haasteita isyyden vahvistamisessa, jos hän ei ole lapsen äidin kanssa avioliitossa.89 Suomessa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa (8.4.1983/361) sää- detään, että lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen edistämiseksi vanhemmilla on yhdessä oikeus päättää lasta koskevista asioista, kuten hoidosta, kasvatuksesta ja asuinpaikasta.90 Lain 5 §:ssä säädetään, että lasta koskeva päätöksenteko perheessä tapahtuu huoltajien 86 Hakalehto, 2018, s. 1. 87 Hakalehto, 2018, s. 11–12. 88 Ferguson, 2014, s. 63–64. 89 Nieminen, 2013, s. 181. 90 Linnanmäki, 2019, s. 124. 36 yhteistoiminnassa. Lapsella on myös oikeus tavata molempia vanhempiaan sekä ylläpi- tää suhteita heihin91. 3.2 Perusoikeudellisia haasteita Avioliiton ulkopuolisia lapsia on historian saatossa pidetty lähinnä äitiensä lapsina eikä heidän juridista isyyttään ole tunnettu. Heille kuitenkin saatettiin korkeintaan vahvistaa mies, jonka tuli huolehtia lapsen elatuksesta taloudellisesti. Lapsen oikeuksien sopimuk- sessa kerrotaan kuitenkin yksiselitteisesti, että lapsella on oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavinaan. Suomessa lasten yhdenvertaista kohtelua heidän syntype- rästään riippumatta vahvistettiin vuoden 1975 isyyslailla. Myös EIS on myös vahvistanut avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten asemaa92.93 Näin ollen isyysolettaman kautta vahvistettu isyys koskee vain avioliitossa syntyneitä lap- sia. Avoliitossa syntyvien lasten osalta joudutaan käyttämään monimutkaisempaa isyy- den vahvistamista koskevaa menettelyä, joka vastaa edelleen sääntelyltään aikaa, jolloin avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia pidettiin vain äitiensä lapsina. Menettely ei it- sessään ole perustuslain tai ihmisoikeussopimusten vastainen, mutta sen taustalla kytee edelleen ajatusmalli, jossa vain tietty perhemalli on muita parempi.94 Ajatusmalli kytkey- tyy samaan perinteiseen viitekehykseen EIS:n tulkinnan ja paikoin konservatiivisen lain- säädännön kanssa lasten vanhempien sukupuolesta. Oman haasteensa isyyden vahvistamiselle luovat kansainväliset tilanteet. Näissä tilan- teissa noudatetaan asuinpaikkaperiaatetta, josta säädetään vanhemmuuslain 55 §:ssä. Tällöin tavoitteena on, että isyyden vahvistamista koskevissa ratkaisuissa, jotka ylittävät valtioiden rajat, olisi Suomen antamat ratkaisut tehokkaita myös niissä maissa, jossa 91 Linnanmäki, 2019, s. 126. 92 Ks. esim. tapaus Hokkanen v. Suomi (EIS, 23.9.1994), jonka ratkaisussa korostettiin valtion positiivista velvollisuutta huolehtia isän tapaamisoikeuden toteutumisesta lapsen elämässä. 93 Nieminen, 2013, s. 187. 94 Nieminen, 2013, s. 215. 37 isällä tai lapsella on oikeudellisia yhteyksiä. Lain säännösten nojalla pyritään siis kitke- mään kansainvälisessä ympäristössä sellaista toimintaa, joka vaarantaa isän ja lapsen vä- lisen oikeudellisen vanhemmuussuhteen syntymisen tai olemassaolon. Näin ollen lain- kohdan mukaan suomalaisessa tuomioistuimessa voidaan ratkaista esimerkiksi vieraassa maassa asuvan miehen isyys siten, että ratkaisu ei ole tehokas vain Suomessa, vaan myös kansainvälisesti.95 Haastavaksi tilanteen tekee ratkaisun vaikuttavuuden näkökulmasta se, jos asianosaisten yhteydet Suomeen ovat heikot. Tällöin asian ratkaiseminen edellyttää yleensä erityistä syytä, jos miehellä tai lapsella ei ole Suomen kansalaisuutta eikä asiaa voida ratkaista miehen asuinvaltiossa. Tällöin viranomaiset joutuvat harkitsemaan, millaisia oikeusvai- kutuksia asian ratkaisemisella Suomessa on.96 Poikkeustilanteissa isyyden vahvistamista koskeva asia voidaan ratkaista Suomessa van- hemmuuslain 56.2 §:n nojalla kun, mies on pakolaisena tai turvapaikanhakijana Suo- messa97. Vanhemmsuuslakia koskevassa hallituksen esityksessä on todettu, että sään- nöksellä on haluttu turvata ne tilanteet, joissa miehen tulisi lähteä takaisin valtioon, jossa lapsella on asuinpaikka. Asialla on erityistä käytännön merkitystä, sillä isyyden vah- vistamisella lapsi saa perintöoikeuden vanhempiinsa nähden.98 3.3 Lapsen etu kansainvälisissä sopimuksissa YK:n lapsen oikeuksien sopimus on keskeisin lapsen oikeuksia turvaava sopimus. Se on sisällöltään hyvin laaja ja yksityiskohtainen ja siinä on eritelty yksinomaan lapsille turvat- tuja oikeuksia, joita ovat muun muassa oikeus saada etunsa ensisijaisesti huomioon ote- tuksi, oikeus suojeluun sekä oikeus elää vanhempansa kanssa. Sopimuksella on haluttu 95 Mikkola, 2012, s. 39. 96 Mikkola, 2012, s. 39–40. 97 Mikkola, 2012, s. 40. 98 HE 132/2021 vp, s. 87. 38 tehdä lapsesta aktiivinen toimija, joka omien oikeuksiensa haltijana voi vaikuttaa oikeuk- siensa toteutumiseen sekä itseään koskevaan päätöksentekoon.99 Lapsen kykyyn tehdä itseään koskevia päätöksiä on toisaalta myös sidottu lapsen kehitys, jolloin on välttämä- töntä löytää tasapaino suojelun ja lapsen tahdonvaltaisuuden välillä100. Lapsen oikeuk- sien sopimuksen lisäksi myös YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksista säädetty yleisso- pimus täydentää lasten oikeudellista asemaa erityisesti vammaisten lasten osalta. Tämän lisäksi lapsen oikeudellista asemaa huomioivaa sääntelyä on kansalaisoikeuksia ja poliit- tisia oikeuksia koskevassa sopimuksessa sekä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa.101 Vanhemmuutta koskeva LOS 7. artikla määrää, että lapsi on heti syntymänsä jälkeen re- kisteröitävä ja että hänellä on syntymästään lähtien oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan. Artiklassa annetaan so- pimusvaltioiden tehtäväksi toteuttaa näiden oikeuksien toteutumisen kansallisella lain- säädännöllä.102 Suomessa vanhemmuuslaissa säädellään lapsen edun toteutumisesta vanhemmuutta koskevissa asioissa103. Lapsen oikeuksien komitea on myös edellyttänyt sopimusvaltioita varmistamaan kaikkien lasten syntymän rekisteröimisen sujuvasti104. Lain esitöissä viitataan 7. artiklaan määrittelemällä lapsella olevan oikeus tuntea molem- mat vanhempansa syntymästään lähtien riippumatta siitä, minkälaisiin perheolosuhtei- siin hän syntyy105. Yleissopimuksen lähtökohtana on kehityssuunta ihmisoikeuksien vahvistamisesta ja lap- sen oikeudellisen aseman kehittymisestä. Sopimusta voidaan pitää merkittävänä, sillä se ottaa lapsen huomioon ja painottaa ihmisoikeuksien tunnustamista lapsille kokonaisval- taisesti. YK:n lapsen oikeuksien komitea onkin linjannut lapsuuden olevan ainutlaatuinen 99 Hakalehto, 2018, s. 38–39. 100 Graziani, 2020, s. 127. 101 Hakalehto, 2018, s. 17–18. 102 Suomen YK-liitto, 2011, s. 20. 103 Hakalehto, 2018, s. 125. 104 YK:n lapsen oikeuksien komitea, 2006, s. 11–12. 105 HE 91/2014 vp, s. 17. 39 ajanjakso, koska kehittyessään lapsi voi altistua sellaisiin ihmisoikeusloukkauksiin, jolla on kauaskantoiset vaikutukset – jopa sukupolvelta toiselle. Suomi on sitoutunut vahvasti yleissopimuksen noudattamiseen, joilla se edistää lapsen ihmisoikeuksien toteutumista laaja-alaisesti.106 YK:n lapsen oikeuksien komitea on linjannut, että lapsen etu on periaate, jonka raa- meissa sopimuksia on aina tulkittava. LOS määrittelee lapsen edun kolmeen suuntaan. Komitea on tulkinnut, että lapsella on subjektiivinen oikeus, joka tarkoittaa sitä, että so- pimusvaltio on velvoitettu toteuttamaan lapsen etua. Tämän lisäksi perustavanlaatuisen tulkintaperiaatteen mukaisesti tulkintavaihtoehdoista on kyettävä löytämään se, joka to- teuttaa parhaiten lapsen etua. Kolmas ulottuvuus on prosessuaalinen eli lapsen edun on toteuduttava päätöksenteossa, menettelyissä ja perusteiden on käytävä ilmi päätöksen perusteluista.107 106 Mikkola, 2012, s. 35–36. 107 Linnanmäki, 2019, s. 120. Subjektiivinen oikeus Prosessuaalinen ulottuvuus Perustavanlaatuinen tulkintaperiaate 40 Kuvio 3. YK:n lapsen oikeuksien komitean tulkinta lasten edun kolmesta ulottuvuudesta (Linnan- mäki, 2019). LOS 4. artikla edellyttää sopimusvaltioita puolestaan ryhtymään kaikkiin tarpeellisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin ja muihin toimiin, jotta sopimuksenmukaiset tunnustetut oikeudet lasten kohdalla voivat toteutua. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valtion tulee panna täytäntöön nämä velvollisuudet ja huolehtia siitä, että lapsen etu ja ihmisoikeudet tulevat huomioiduksi koko yhteiskunnan osa-alueilla. Kansallisen lainsäädännön tulee näin ollen olla täysin ristiriidaton sopimuksen kanssa. LOS 3. artiklan 2 kohdan mukaan valtioiden on huolehdittava lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi välttämätön suojelu ja huolenpito. Kohta edellyttää lapsesta oikeudellisessa vastuussa olevien henkilöiden eli vanhempien, laillisten huoltajien tai vastaavien oikeuksien ja velvollisuuksien huomioimista lainsäädännössä ja hallintotoimissa. 108 Kohdan voidaan siten ajatella olennaisesti liittyvän myös isyyskysymyksiin, joissa lapsen etu ja oikeus vanhempaan tulee huomioida riittävällä tavalla, jotta lapsen tarvitsema huolenpito ja suojelu voidaan turvata hänen tarvitsemallaan tavalla. LOS 2. artikla velvoittaa valtioita kunnoittamaan ja takaamaan lapsille sopimuksessa tunnustetut oikeudet ilman minkäänlaista erottelua. Kohdalla halutaan erityisesti kiinnittää huomiota sellaisiin lapsiin ja lapsiryhmiin, joiden oikeuksien toteutuminen ja tunnustaminen voi olla vaakalaudalla eli saattaa vaatia erityisiä toimia. Kohdalla on yhteys syrjimättömyyden periaatteeseen eli sen tehtävä huolehtia siitä, että valtiot tekevät aktiivisesti toimenpiteitä syrjintään altistavien olosuhteiden poistamiseksi tai lievittämiseksi.109 108 YK:n Lapsen oikeuksien komitea, 2003, s. 1–2. 109 YK:n Lapsen oikeuksien komitea, 2003, s. 4. 41 LOS 3. artiklan 1 kohta edellyttää lapsen edun ottamista ensisijaisesti huomioon kaikissa lapsia koskevissa toimissa. Tämä edellyttää kaikkialla yhteiskunnassa lapsen edun periaatteen soveltamisesta järjestelmällisesti, kun niiden toimet ja päätökset koskettavat lapsen etuun tai oikeuksiin. 110 Paino sanalla ensisijainen on mielenkiintoinen. Sanamuoto osoittaa, kuinka erityisen haavoittuvassa asemassa olevalle yksilölle ja ihmisryhmälle halutaan antaa erityinen painoarvo sitä koskevassa päätöksenteossa. Isyyden vahvistamista koskevissa kysymyksissä myös lapsen ihmisoikeuksien toteutuminen saa sellaista erityistä painoarvoa, joka voi olla vahvistetulle isälle vähemmän mieleinen tai epäedullisempi. Sopimuksen 12. artikla oikeuttaa lapsen ilmaisemaan vapaasti oman näkemyksensä häntä koskevissa asioissa, jolloin sillä on selkeä yhtymäkohta 3. artiklaan, kun lapsi tunnustetaan aktiiviseksi toimijaksi111. Lapsen oikeuksien komitea on kuitenkin esittänyt oman huolenaiheensa siitä, ettei erityisesti pikkulasten asemaa ole huomioitu riittävällä tavalla oikeuksiensa haltijoina. Komitea edellyttää silti, että lapsen etua on arvioitava kokonaisvaltaisesti varhaislapsuudesta alkaen, jotta ihmioikeuksien universaali luonne voi myös toteutua heidän kohdallaan kaikissa toimissa ja päätöksenteossa. 112 Lapsen oikeuksien toteutumisen näkökulmasta pikkulasten asema on haastava. Pikkulapsilta puuttuu kyky tehdä päätöksiä heidän kognitiivisesta kehityksestään johtuen.113 Tämä voi luonnollisesti altistaa pikkulapset herkemmin oikeusloukkauksille. LOS 5. artiklassa mainittu lapsen ohjaus ja neuvonta lapsen oikeuksien käyttämiseksi tarkoittaa vanhempien tai lapsen laillisesta huoltajuudesta vastaavien henkilöiden toimimista lapsen edun mukaisesti. Komitea on yleiskommentissaan tarkentanut tämän tarkoittavan myös pienten lasten kohdalla heidän aktiivista rooliaan sosiaalisina toimijoina. Lapset hakevat biologisesta näkökulmasta suojelua ja huolenpitoa kasvunsa ja henkiinjäämisensä edellyttämänä. Tämä tarkoittaa sitä, että jo vastasyntyneet lapset 110 YK:n Lapsen oikeuksien komitea, 2003, s. 4. 111 YK:n Lapsen oikeuksien komitea, 2003, s. 4. 112 YK:n Lapsen oikeuksien komitea, 2006, s. 2. 113 Ferguson, 2014, s. 64. 42 pystyvät kiintymyssuhteensa perusteella tunnistamaan vanhempansa hyvin varhaisessa vaiheessa.114 Vanhemmuuden vahvistamista koskevissa ristiriitatilanteissa voidaan siis ajatella olevan myös erityinen painoarvo muodostuneella kiintymyssuhteella. Yhteys lapsen vahvistamista koskeviin määräaikoihin voidaan siis löytää myös biologisesta näkökulmasta. Lapsen turvallisen kasvuympäristön horjuttaminen voi siis olla erityisessä ristiriidassa, kun mietitään vanhemman roolia lapsen elämässä. Vaikka vanhemmilla onkin suuri vastuu lapsen oikeuksien turvaajina, on yleissopimuksessa kiinnitetty myös huomiota vanhempien ensisijaisen aseman kunnioittamiseen. Lasten oikeuksien sopimus velvoittaa sopimusvaltioita varmistamaan sen, että vanhemmat kykenevät täyttämään velvollisuutensa lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta. Koska lapset ovat fyysisesti riippuvaisia vanhemmistaan, voi heidän käsityksensä olla esimerkiksi avioerotilanteissa aikuisia heikompaa. Komitea edellyttää tällaisissa tilanteissa turvaamaan lapsen oikeudet siten, etteivät lapset joutuisi epäasianmukaisen toiminnan kohteeksi.115 Lasten huolenpitoon liittyy olennaisella tavalla elatusvelvollisuus. Suomessa asiasta on säädetty laissa lapsen elatuksesta (elatusL, 704/1975). Asia nitoutuu laajemmin kansainväliseen kehykseen ajatuksesta, jossa lasten tasa-arvoisuus halutaan turvata riippumatta heidän syntyperästään. Elatusta koskeva sääntely on yhdenmukaistunut ja tiukentunut kansallisesta kansainvälisestä näkökulmasta sitä mukaa, kun sääntelyä on uudistettu ja yhdenmukaistettu sitoutumalla kansainvälisiin sopimuksiin.116 114 YK:n lapsen oikeuksien komitea, 2006, s. 8. 115 YK:n lapsen oikeuksien komitea, 2006, s. 8–9. 116 Mikkola, 2012, s. 131–132. 43 4 Nykyisen sääntelyn ongelmakohdat 4.1 Määräajan ylittyminen Aiemmin voimassa olleissa isyys- ja äitiyslaeissa oli vanhemmuuslaista poiketen kaksi eri määräaikaa, jotka poikkeavat sisällöllisesti toisistaan. Kahden vuoden määräaika, joka on edelleen voimassa, koskee kannetta, joka on nostettava yleensä kahden vuoden kuluessa lapsen syntymästä tilanteessa, jossa vahvistettu vanhemmuus halutaan kumota. 30 päi- vän kumoamiskanne koski aiemman sääntelyn nojalla puolestaan tilannetta, jossa van- hemmuuden tunnustaminen peruutetaan 30 päivän kuluessa lapsen syntymästä. Se kui- tenkin poistui vanhemmuuslain uudistamisen yhteydessä. Isä, äiti ja lapsi voivat vanhemmuuslain 46.1. §:n mukaan olla asianosaisia sekä kantajina että vastaajina isyyden kumoamista koskevassa oikeudenkäynnissä. Saman lain 2 mo- mentin mukaisissa poikkeustilanteissa kantajana voi olla mies, joka katsoo olevansa lap- sen oikea isä.117 Kanne on nostettava niitä 1 momentissa mainittuja henkilöitä vastaan, jotka voivat olla asiassa kanteen vastaajina. Mikäli ulkopuolinen mies on kanteennostaja, on hänen nostettava kanne kaikkia muita eli äitiä, isää ja lasta vastaan.118 4.1.1 Kanteen nostaminen kahden vuoden määräajassa Mikäli lapsen isyys todetaan äidin avioliiton perusteella, on isällä ja äidillä itsenäinen kanneoikeus. Tällöin kummankin on omalta osalta pistettävä kanne vireille viimeistään kahden vuoden kuluessa lapsen syntymästä. Kahden vuoden määräaikaa noudatetaan myös niissä tilanteissa, kun isyys on vahvistettu tunnustamisen perusteella. Silloin mää- räaika lasketaan kuitenkin siitä hetkestä, kun isyys on vahvistettu.119 117 Helin, 2016, s. 207. 118 Helin, 2016, s. 208. 119 Helin, 2016, s. 209. 44 Määräaika on vaihdellut vuosikymmenten saatossa. Alun perin voimassa olleessa synty- perälaissa (409/1957) kanneaika oli kolme vuotta, jolloin määräaika laskettiin hetkestä, jolloin mies sai tiedon lapsen syntymästä. Määräaikaa pidennettiin vuoden 1975 isyys- laissa viiteen vuoteen lapsen syntymästä. Määräajan pidentämistä perusteltiin oi- keusantropologisilla isyystutkimuksilla, joita oli mahdotonta toteuttaa lapsen ollessa ko- vin pieni, sillä tutkimukset perustuivat ulkonäön vertailuun. Oikeusgeneettisistä isyystut- kimuksista annetun lain (378/2005) tullessa voimaan määräaikaa lyhennettiin kahteen vuoteen. Lain taustalla vaikutti ajatus siitä, että kanne nostettaisiin lapsen ollessa mah- dollisimman pieni. Tämä periaate on vaikuttanut myös ensin isyyslain ja sittemmin van- hemmuuslain perusteisiin.120 Vanhemmuuslakia uudistettaessa keskustelua on herättänyt määräaikojen muuttaminen. Muun muassa kansanedustajat laativat aiheesta kansalaisaloitteita. Oikeusministeriö katsoi omassa asiantuntijakuulemisessaan lain uudistamisen yhteydessä, ettei määräai- kojen poistaminen ole lapsen edun mukaista. Oikeusministeriö katsoi asiassa, että on lapsen edun mukaista selvittää hänen alkuperäänsä koskeva epäily mahdollisimman ai- kaisessa vaiheessa. Oikeusministeriö piti myös tärkeänä sitä, että kantajalla on kannustin toimia asiassa ripeästi.121 4.1.2 Kanteen nostaminen määräajan jälkeen Kanne voidaan nostaa myös tietyin edellytyksin kahden vuoden määräajan jälkeen. Täl- löin perusteena täytyy olla laillinen este tai muu erittäin painava syy, jonka mukaan kan- netta ei ole aikaisemmin nostettu. Tällöin myös kanne voidaan tietyin edellytyksin tut- kia.122 120 Helin, 2016, s. 209. 121 HE 132/2021 vp LaV 19.10.2021, s. 1. 122 Helin, 2016, s. 209–210. 45 Korkein oikeus on joutunut ottamaan ratkaisussaan kantaa määräaikojen ylittymiseen. Sen ratkaisussa KKO:2020:3 taustatilanne oli sellainen, jossa kantaja oli vuonna 1954 syn- tynyt avioliiton ulkopuolella ja hänen isäkseen oli merkitty väestötietojärjestelmään äi- din aviomies, joka ei ollut hänen isänsä eikä isyyttä ollut vahvistettu. Asianosaisen vaati- muksesta merkintä poistettiin järjestelmästä vuonna 2002. Vuonna 2003 asianosainen oli vaatinut kanteessaan hänen oikean isänsä isyyden vahvistamista, mutta koska vuoden 1975 isyyslain mukainen määräaika oli ylittynyt, eivät käräjäoikeus ja hovioikeus ottaneet asiaa tutkittavaksi.123 EIT totesi omassa 29.3.2013 antamassaan ratkaisussa, että asianosaisen EIS 8 artiklassa turvattua oikeutta nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta oli loukattu. EIT korosti omassa ratkaisussaan sitä, että tiukka määräaika ja kansallisten tuomioistuinten mahdol- lisuus tehdä eri intressien välillä punnintaa kyseisten määräaikojen sisällä heikentää 8 artiklan keskeistä sisältöä.124 KKO oli vuonna 2014 päätöksellään jättänyt purkuhakemuksen odottamaan isyyslain voi- maantuloa. Isyyslain muutosten jälkeen KKO antoi 22.12.2015 uuden päätöksen ja jätti purkuhakemuksen tutkimatta, sillä asianosaisella ei sen mielestä ollut oikeudellista tar- vetta saada aiempaa isyysratkaisua purettua, vaan asianosainen pystyi laittamaan uuden isyyskanteen vireille. KO täten vahvisti 15.9.2016 antamallaan päätöksellä avioliiton ul- kopuolisen miehen olevan asianosaisen isä, vaikka isäksi vahvistettu henkilö oli kuollut jo vuonna 2008.125 KKO:n vuoden 2020 kanteessa oli puolestaan kysymys perintöoikeudesta. Asianosainen vaati isyyden vahvistamisen perusteella itselleen perintöoikeuden nojalla lakiosaa, kun isyys oli vuonna 2016 KO:n päätöksellä vahvistettu. KO oli omassa ratkaisussaan vahvis- tanut asianosaiselle perintöoikeuden. Isän kuolinpesän osakkaat valittivat kuitenkin 123 KKO:2020:3 124 Valtioneuvoston kanslia, 2013. 125 KKO:2020:3. 46 asiasta korkeimpaan oikeuteen. KKO katsoi omassa ratkaisussaan, että asianosaisella on oikeus lakiosaan, koska asianosainen oli ainoastaan sitä vaatinut, joten KKO muutti KO:n ratkaisua tältä osin, mutta piti sen muuten ennallaan.126 EIT on siis omassa ratkaisussaan painottanut, että tiukka määräaika on ongelmallinen. Lakia uudistaessa tähän on jouduttu kiinnittämään tarkemmin huomiota. Vanhemmuus- laissa onkin siten otettu huomioon poikkeus kahden vuoden määräaikaan. Kanne voi- daan tukita, vaikka se oli pantu vireille vasta, kun määräaika on päättynyt niissä tilan- teissa, joissa kantajalla on ollut jokin laillinen este tai muu toteen näytetty painava syy, jonka perusteella kannetta ei ole voitu aikaisemmin nostaa. Laki kuitenkin edellyttää, että kanne on nostettava vuoden kuluessa tällaisen esteen poistumisesta tai muutoin tuomioistuimen on jätettävä kanne tutkimatta.127 Määräaikoihin liittyneet muutostar- peet korostavat, että tietyissä tilanteissa vanhemmuus tulee selvittää ja siihen perustuva kanne on voitava nostaa, vaikka määräaika sinänsä on päättynyt. Henkilöiden oikeustur- van toteutumisen näkökulmasta muutosta voidaan pitää parannuksena aiempaan siltä osin, että asiaan liittyvää kannetta on mahdollista ajaa. Vanhemmuuslakia uudistettaessa OM lausui lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisessa, muun muassa edellä mainittuun EIT:n ratkaisuun liittyen, että EIT on katsonut peräti nel- jässä ratkaisussa Suomen lainsäädännön olevan liian kireä määräaikojen osalta. Vuoden 2016 isyyslakia uudistettaessa haluttiin kiinnittää huomiota erityisesti siihen, että isyy- den vahvistamista koskeva kanne voidaan tutkia uudelleen riippumatta siitä, että tuo- mioistuin on aiemmin jättänyt isyyden vahvistamatta.128 126 KKO:2020:3. 127 HE 132/2021 vp, s. 126. 128 HE 132/2021 vp LaV 19.10.2021, s. 2. 47 4.1.3 30 päivän kumoamiskannetta koskeva muutoksenhaku Mikäli isyyden vahvistamisessa ei voida käyttää isyysolettamaa, voidaan isyys vahvistaa miehen tunnustamisen perusteella tai tuomioistuimen päätöksellä. Äitiyslaki toi muka- naan mahdollisuuden vahvistaa lapselle myös toinen äiti. Ennen lapsen syntymää tapah- tuva tunnustaminen on annettava henkilökohtaisesti kunnan neuvolapalveluita tarjoa- valle taholle synnyttävän äidin läsnäollessa.129 30 päivän kumoamiskannetta koskeva varoaika poistui vanhemmuuslain uudistamisen yhteydessä. Lapsen vanhemmuuden ennakollisesti tunnustaneella henkilöllä oli 30 päi- vän peruuttamismahdollisuus vanhemmuuden selvittämisestä huolehtivalla lastenvalvo- jalle lapsen syntymästä. Kirjallisen ilmoituksen asiasta pystyi tekemään myös synnyttä- neen lapsen äiti tai sellainen henkilö, joka katsoi olevansa tunnustajan sijasta lapsen van- hempi samassa määräajassa. Mikäli aiemmin tehty tunnustaminen tällä tavoin peruutet- tiin tai kiistettiin, oli se silloin vaikutukseton eli ei enää voimassa. Lastenvalvoja aloitti tällaisen kirjallisen ilmoituksen jälkeen selvittämään vanhemmuutta uudelleen aivan kuin vanhemmuutta ei olisi ennakolta tunnustettu.130 Vanhemmuuslakia säädettäessä laadituista lain esitöistä käy ilmi, että 30 päivän varoaika aiheuttii keskustelua ja sitä pidettiin turhana. Ennakollinen tunnustamismahdollisuus on selvityksen mukaan hyvin yleistä ja se on toiminut hyvin. Lapsen edun mukaisena on pi- detty sitä, että vanhemmuus voidaan vahvistaa mahdollisimman nopeasti syntymästä, sillä sen voidaan katsoa aiheuttavan tarpeetonta viivästystä niissä tilanteissa, joissa van- hemmuus on tunnustettu jo ennakolta.131 129 HE 132/2021 vp, s. 5. 130 HE 132/2021 vp, s. 5. 131 HE 132/2021 vp, s. 6. 48 4.1.4 Oikeuskäytännöstä ilmenevät perusteet kanteen nostamiselle määräajan päät- tymisen jälkeen Suomen oikeuskäytäntö tuntee heikosti tilanteita, joissa kanne isyyden kumoamisesta tai vahvistamisesta voitaisiin tehdä määräajan päättymisen jälkeen. Tämä ajatus oli esillä myös kansanedustajan tekemässä lakialoitteessa, jolla haluttiin muuttaa aiemmin voi- massa olleen IsyysL:n 44 §:n mukainen kahden vuoden määräaika. Lakialoitteessa mää- räaikojen poistamista perusteltiin sillä, vaikka Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen te- kemä isyystutkimus osoittaisi, että mies ole 99,9 % varmuudella lapsen biologinen isä, kannetta ei tutkita, jos määräaika on ylittynyt.132 Lakialoitteen perustelu osoittaa, ettei DNA-tutkimukseen perustuvaa tulosta voida käyt- tää kanteen tutkimisen perusteena, jos määräaika on ehtinyt ylittyä. Lakialoitteen perus- tuu lähes yksinomaan isän oikeuksien puolustamiseen. Lakialoitteessa puhutaan isälle koituvasta elatusvelvollisuudesta taakkana sekä perintöoikeudesta, jota ei voi testamen- tillakaan kiertää. Lapsen biologinen isä voi lakialoitteen mukaan paljastua missä vai- heessa tahansa, joten määräajoille ei isän oikeuksien vuoksi lakialoitteen mukaan ole perusteita.133 Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 28.1 §:n (1.1.1734/4) mukaan laillinen este on sairau- den tai yleisen liikenteen keskeytymisen vuoksi syntynyt este, jonka vuoksi asianosainen ei pysty kannetta nostamaan. Muissa tilanteissa tuomioistuin tutkii, voidaanko asianosai- sen esittämä este hyväksyä lailliseksi perusteeksi. Saman lain 2 momentin mukaan myös asianosaisen oikeudenkäyntimiehellä voi olla laillinen este asiassa, jos hän ei ole voinut saada toista asiamiestä sijaistamaan itseään riittävän ajoissa. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:1984-II-95 kanne jätettiin tutkimatta, sillä kan- netta ei ollut nostettu viiden vuoden määräajassa eikä asianosaisena ollut mies ollut 132 LA 13/2020 vp, s. 1. 133 LA 13 /2020 vp, s. 1 49 esittännyt isyyslaissa tarkoitettua erittäin painavaa syytä. Vaikka lapsi oli syntynyt ennen vanhan isyyslain 1.10.1976 voimaantuloa ja asianosaisella olisi ollut ennen lain voimaan- tuloa määräajasta riippumaton kanneoikeus. KKO katsoi ratkaisussaan, että asiassa voi- daan laskea hallitusmuodon (94/1919) 5 §:ssä säädetyn yhdenvertaisuusperiaatteen no- jalla aloittaa viiden vuoden määräaika isyyslain voimaantulopäivästä, jolloin kanne olisi tullut laittaa vireille viimeistään 30.9.1981.134 Korkeimman oikeuden aikaisempi ratkaisu KKO:1978-II-148 oli yhdenmukainen ratkaisun kanssa. Kantajalla oli ollut aihetta epäillä isyyttään jo lapsen syntymän aikoihin tai pian sen jälkeen, mutta hänen myöhemmin an- tamansa isyyden poissulkeva isyystutkimuslausunto ei voimassa olleen sääntelyn nojalla ollut riittävän painava syy kanteen myöhäiselle nostamiselle.135 Asianosaisen kuoleman jälkeen vainajan oikeudenomistajien tekemään kanteeseen kor- kein oikeus joutui ottamaan kantaa ratkaisussaan KKO:1983-II-63. Aviomies oli teettänyt veritutkimuksen ja myöhemmin poissulkevan tutkimustuloksen isyydestä, mutta ei ollut ryhtynyt heti toimiin isyyden kumoamiseksi. Mies oli kuollessaan menettänyt isyyden kumoamista koskevan kanneoikeuden, joten hänen oikeudenomistajiensa tekemä kanne hylättiin.136 Vanhemmuuslain 49 §:ssä on säädetty kuolleen asianosaisen kanneoikeuden lakkaamisesta. Lainkohdan mukaan kannetta vanhemmuuden kumoamiseksi ei voi nos- taa sellaisen asianosaisen puolesta, joka on jo kuollut. EIT on omissa ratkaisussaan korostanut määräaikojen olevan perusteltuja muun muassa lapsen edun, oikeusvarmuuden ja perhesuhteiden pysyvyyden näkökulmasta137. EIT:n ratkaisussa Rasmussen v. Tanska mies oli avioitunut naisen kanssa vuonna 1966, jonka kanssa hän sai kaksi lasta, joista jälkimmäisen isyyttä hän alkoi epäillä heti lapsen synty- män jälkeen vuonna 1971. Mies ei kuitenkaan ryhtynyt heti toimiin, vaan nosti vuonna 1973 kanteen isyyden kumoamiseksi, joka ratkesi miehen päästyä sopuun lapsen äidin kanssa asiasta. Kun avioliitto päättyi eroon vuonna 1975 ja äiti vaati miestä maksamaan 134 KKO:1984-II-95. 135 KKO:1978-II-148. 136 KKO:1983-II-63. 137 HE 132/2021 vp, s. 11. 50 elatusta lapsesta, pyysi mies valitustuomioistuimelle osoittamaallaan hakemuksella lu- paa saada nostaa kanne isyyden kumoamiseksi. Tanskan tuomioistuin hylkäsi vaatimuk- sen, sillä voimassa olleen lainsäädännön mukaan kanne isyyden kumoamiseksi tuli nos- taa 12 kuukauden kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tietää perusteista, joilla hänellä on syytä epäillä isyytensä todenmukaisuutta sekä enintään viisi vuotta lapsen syntymästä. EIT katsoi omassa ratkaisussaan, että lapsen edun ja oikeusvarmuuden vuoksi määräajat ovat oikeutettuja isyysasioita koskevien kanteiden nostamisessa, joten se ei muuttanut Tanskan tuomioistuimen lopputulosta.138 Toimien vaikuttavuuden näkökulmasta keskeistä on siis sen arviointi, että asianosainen ryhtyy tarvittamaan toimiin viivytyksettä ellei asiassa ole painavaa estettä olla toimi- matta heti. Voidaan siis ajatella, että kanteen nostamatta jättäminen yhtä kuin olemassa olevan tilanteen hyväksyminen, jolloin myöhemmin nostetulla kanteella ei ole saman- laista painoarvoa. Tällöin esimerkiksi lapsen etu hänen tarvitsemansa huolenpidon ja elatuksen näkökulmasta saa enemmän painoarvoa. Isyyden kumoamiskanne on nostettava niitä henkilöitä vastaan, joilla kantajan ohella on yhtäältä oikeus kanteen nostamiseen. Mikäli lapsen tunnustettu vanhempi nostaa kan- teen, tulee hänen nostaa kanne sekä toista tunnustettua vanhempaa että lasta vastaan. Mikäli lapsen tunnustettu vanhempi on kuollut, on tällöin kanne nostettava kuolleen henkilön oikeudenomistajia vastaan.139 Mikäli lapsen tunnustettu vanhempi on kanteennostaja, on tärkeää, että hän toimii ripe- ästi asian selvittämiseksi nostamalla kanteen ellei siihen ole perusteetonta syytä. Tämä käy ilmi hyvin EIT:n ratkaisusta Knákal v. Tsekin tasavalta, jossa mies oli tunnustanut isyy- tensä, vaikka oli tiennyt, ettei ole sen isä. Mies vaati isyyden kumoamista, kun hänen parisuhteensa lapsen äidin kanssa päättyi. EIT jätti hakemuksen tutkimatta myöhässä saapuneena, sillä se katsoi miehen tehneen virheellisen tunnustamisen tietoisena. 138 Rasmusssen v. Tanska. 8777/79 (EIT, 28.11.1984). 139 Helin, 2016, s. 208. 51 Tämän lisäksi isyyden kumoaminen olisi ollut lapsen edun vastaista, kun hän olisi menet- tänyt toisen elättäjistään.140 4.2 Kanteennostaja 4.2.1 Lapsi asianosaisena ja kanteennostajana Lapsi voi nostaa kanteen isyyden kumoamista koskevassa asiassa ilman minkäänlaisia määräaikoja141. Mikäli lapsi on alle 15-vuotias, edellyttää kumoamiskanneoikeuden käyt- täminen sitä, että hänelle on määrätty edunvalvoja, joka käyttää lapsen kanneoikeutta. Edunvalvojen määräämiselle pitää tämän lisäksi olla erittäin painava syy. Alle 15-vuoti- aan lapsen kuulemisesta tuomioistuimessa. säädetään lapsen huollosta ja tapaamisoi- keudesta annetussa laissa (361/1983).142 Lain 15 a.1 §:n mukaan lasta voidaan kuulla henkilökohtaisesti tuomioistuimessa, mikäli lapsen mielipiteen selvittäminen ja toivo- musten kuuleminen on asian ratkaisemisen näkökulmasta tarpeen ja mikäli lapsi siihen suostuu tai sitä pyytää. Alle 12-vuotiasta lasta voidaan kuulla vain, jos hänelle koidu siitä merkittävää haittaa ja kuuleminen on asian ratkaisemisenn näkökulmasta välttämätöntä. Se, että lapsi voi nostaa kanteen ilman määräaikoja, on hyvä. Lapsen tai nuoren roolissa lapsen voi olla vaikeaa hahmottaa oikeusjärjestelmää sekä tunnistaa omia oikeuksiaan sekä selvittää omaa tahdonvaltaisuuttaan oman haavoittuvan asemansa vuoksi. Lapset eivät välttämättä osaa luottaa siihen, että heidän kanteensa on voidaan ottaa vakavasti ja arvioida oikeudenmukaisesti.143 KKO katsoi ratkaisussaan KKO:2021:41 lapsen kuulemisen tarpeelliseksi, kun asia koski edunvalvojan määräämistä isyyden kumoamiskanteen nostamiseksi, vaikka lapsi oli vasta 7-vuotias, kun äiti haki hänelle edunvalvojan määräämistä käräjäoikeudessa. KO ja 140 Knákal v. Tsekin tasavalta. 39277/06. (EIT, 8.1.2007). 141 HE 132/2021 vp, s. 10. 142 HE 132/2021 vp, s. 11. 143 Graziani, 2020, s. 134. 52 myöhemmin HO eivät määränneet lapselle edunvalvojaa asian käsittelemiseksi. KKO kui- tenkin katsoi, että asiassa on sellainen painava syy, jonka vuoksi tuolloin 10-vuotiaalle lapselle voidaan edunvalvoja määrätä. Lapsen oikeudellinen isä vastusti asiaa, mutta hä- nen ja lapsen läheissuhde oli hiipunut. Koska lapsella ja hänen tiedossa olevallaan biolo- gisella oli muodostunut läheinen perhesuhde, on kanneoikeudella mahdollisuus tukea perhesiteiden kehittymistä, isyys voidaan vahvistaa lapsen ja hänen biologisen isänsä vä- lillä.144 Isyyslakia uudistettaessa otettiin lainsäädännössä huomioon 15 vuotta täyttäneen lap- sen oikeus käyttää itse puhevaltaansa isyyden kumoamista ja vahvistamista koskevissa oikeudenkäynneissä. Hän voi myös halutessaan vaatia isyyden selvittämisen keskeyttä- mistä tai muutosta isyyden selvittämisen keskeyttämiseen. Poikkeuksellista lain uudista- misen yhteydessä oli se oikeus, joka 15–17-vuotiaalle lapselle annettiin käyttää puheval- taansa. Kyseisen ikäisen lapsen huoltajalla ei nimittäin ole samanlaista oikeutta tehdä päätöksiä isyyttä koskevissa asioissa kuin on monissa muissa lasta koskevissa asioissa. Vaikka 15 vuoden ikäraja on huomioitu jo vuoden 1975 isyyslain esitöissä, on vuonna 2016 astunut isyyslaki tältä osin edistyneempi. Aiemman lain perustelut lähtivät siitä, että lapselle on perusteltua antaa puhevaltaa isyyden torjumista koskevissa asioissa vasta siinä vaiheessa, kun lapsi osaa perustella, ettei isyyden vahvistaminen ole hänen etunsa mukaista ja kykenee arvioimaan ”omaan henkilöönsä liittyviä seikkoja”.145 EIT on pitänyt tiukkoja määräaikoja ongelmallisina niissä tilanteissa, joissa kantajana on lapsi. Muutoin EIT on puoltanut määräaikoja perhesuhteiden pysyvyyden varmistami- sella ja oikeusvarmuudella.146 EIT korosti ratkaisussaan Grönmark v. Suomi määräaikojen kireyden ongelmallisuutta. Kyseisessä tapauksessa asianosaisena ollut lapsi oli ollut vuo- den 1975 isyyslain nojalla 7-vuotias, kun viiden vuoden määräaika lähti kulumaan ja 13- vuotias, kun se päättyi. Ilman äidin lupaa lastenvalvojalla ei ollut oikeutta nostaa 144 KKO:2021:41 145 Hakalehto, 2018, s. 128. 146 Hirvelä, 2021, s. 160. 53 kannetta. Kun asianosainen oli siinä iässä, että pystyi kanteen nostamaan, oli määräaika jo päättynyt. Näin ollen EIT katsoi, että määräaika oli joustamaton eikä asianosaisella ollut minkäänlaisia realistisia mahdollisuuksia saada asiaansa sen asettamassa aikaikku- nassa hoidettua oikeusteitse.147 4.2.2 Ulkopuolinen kanteennostaja Ulkopuolinen kanteennostaja on kyseessä lähinnä sellaisissa tilanteissa, joissa oikeana isänä itseään pitävä henkilö vaatii isyyden kumoamista ja vahvistamista uudelleen. Oi- keana isänä itseään pitävä henkilö voi vaatia isyyden kumoamista vain tietyissä erityisti- lanteissa.148 Vanhemmuuslain 48.2 §:n mukaan avioliiton ulkopuolisella henkilöllä, joka katsoo olevansa lapsen vanhempi, on oikeus nostaa kanne äidin aviomiehen tai tunnus- tetamisen perusteella vahvistetun vanhemman vanhemmuuden kumoamiseksi, mikäli kolme sille asettua edellytystä täyttyvät samanaikaisesti. Ensimmäinen edellytys on, että lapsen synnyttänyt äiti ja aviomies tai vahvistettu van- hempi eivät ole asuneet yhdessä lapsen syntymän aikaan. Toinen edellytys puolestaan on, että asianosainen eli kanteennostaja on asunut yhdessä lapsen synnyttäneen äidin kanssa lapsen syntymän aikaan ja osallistunut lapsen hoitoon tai muutoin pystytään osoittamaan, että kantajan ja lapsen välille on muodostunut sellainen suhde, joka voi- daan rinnastaa perhesuhteeksi. Kolmas edellytys kanteen nostamiselle on se, että tuo- mioistuin arvioi kanteen nostamisen olevan lapsen edun mukaista. 147 Grönmark v. Suomi. 17038/04 (EIT, 6.7.2010). 148 Helin, 2016, s. 216. 54 Kuvio 4. Perheen ulkopuolisen henkilön kanneoikeuden edellytykset. (Vanhemmuuslaki 48.2 §). Perheen ulkopuoliselle henkilölle kanneoikeus on ollut mahdollinen vasta vuoden 2016 isyyslain voimaantulosta. Tätä ennen avioliiton sisäinen perhe oli suojattu niin, ettei ul- kopuolisilla ollut mahdollisuutta puuttua isyyteen. Tällaisella ulkopuolisella henkilöllä, joka katsoi olevansa lapsen oikea isä, oli ennen lakimuutosta ainoastaan mahdollisuus pyrkiä vaikuttamaan siihen, että joku, jolla on kanneoikeus, ajaisi asiaa ja hän pystyisi siten tunnustamaan isyytensä, jos aviomiehen isyys kumottaisiin.149 EIS 8. artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia perhe-elämään liittyvää kunnioitusta. Perheen ulkopuolisen henkilön kanneoikeudella voidaan katsoa olevan sellainen ulottu- vuus, joka on ristiriidassa sopimuksen artiklan kanssa. Kanneoikeus voisi pahimmillaan rikkoa perhe-elämän ja lapsen ja isän välille muodostuneen perhesuhteen.150 Kanneoi- keuden muuttaminen on aiheuttanut keskustelua lainvalmistelun ollessa käynnissä. Kan- sanedustaja Kari Uotilan tekemässä lakialoitteessa ehdotettiin, että silloin voimassa 149 Helin, 2016, s. 216. 150 Helin, 2011, s. 28. 1. • Lapsen synnyttänyt äiti ja aviomies tai vahvistettu vanhempi ovat asuneet erillään lapsen syntymän aikaan. 2. • Kantaja on asunut yhdessä lapsen synnyttäneen äidin kanssa lapsen syntymän aikaan ja osallistunut lapsen hoitoon tai jos kantajan ja lapsen välille on muutoin muodostunut perheyhteyteen rinnasettava suhde. 3. • Tuomioistuin arvioi kanteen nostamisen olevan lapsen edun mukainen. 55 olleen vuoden 1975 isyyslakiin tehtäisiin muutos, jonka mukaan kanneoikeus olisi äidin, aviomiehen ja lapsen lisäksi kunnallisella lastenvalvojalla. Lakialoitetta perusteltiin lap- sen edulla, kun lapselle ei pääse muodostumaan perhesuhdetta biologisen isänsä kanssa. Lakimuutoksella olisi annettu lastenvalvojan arvioinnille merkittävä painoarvoa, halu- aako hän lähteä selvittämään lapsen isyyttä. Isyyden selvittämistä pidettiin lakialoit- teessa ”lähes poikkeuksetta lapsen edun mukaisena”.151 Isyyslakia uudistettaessa on kuitenkin kiinnitetty huomioita siihen, että lastenvalvojalle annettava painoarvo isyyden selvittämisen pohtimiseen olisi kuitenkin erittäin vaikeaa. On nimittäin haastavaa ennakolta varmistua, onko isyyden selvittäminen todellisuudessa lapsen edun mukaista. Varsinkin, jos avioliiton ulkopuolisella henkilöllä ei ole perhe-elä- mää lapsen kanssa, on perusteluiden löytäminen isyyden selvittämiselle kyseenalaista. Toisaalta, jos äidin ja aviomiehen perhe-elämä on rikkoutunut tai sitä ei muutoin ole, ei EIS:n 8. artiklan perhe-elämän suoja ole ristiriidassa ulkopuolisen kanneoikeuden kanssa.152 EIT ei ole kuitenkaan omassa oikeuskäytännössään antanut suoraviivaista näkemystä sii- hen, onko isyysolettaman rikkominen täysin perusteltua avioliiton ulkopuolelta. Mikäli isyysolettama ei toteuta sille tarkoitettua asetelmaa perhe-elämän suojasta, oikean isän vahvistaminen voisi olla siten perusteltua.153 EIT:n ratkaisussa Kroon v. Alankomaat oli kysymys siitä, onko EIS:n 8 artiklan perhe-elämän suojaa rikottu, kun biologinen isä ei voinut voimassa olleen sääntelyn mukaan tunnustaa isyyttään, vaikka lapsen synnyttä- neen äidin aviomies ei osallistunut lapsen elämään. Tapauksessa huomionarvoista on se, että perhe-elämän suojan näköku