1 

 

 Tauri Hietanen 

Sijoitusrahastojen vastuullisuus 

Suomalaisten sijoitusrahastojen vastuullisuuden sisällönanalyysi  

 

 

 

 

 

 

 
  

Vaasa 2020 

Laskentatoimen ja rahoituksen yksikkö  
Taloustieteen pro gradu -tutkielma  

Taloustieteen maisteriohjelma 



2 

VAASAN YLIOPISTO 
Laskentatoimen ja rahoituksen yksikkö  
Tekijä:    Tauri Hietanen 
Tutkielman nimi:  Sijoitusrahastojen vastuullisuus : Suomalaisten sijoitusrahasto-
jen vastuullisuuden sisällönanalyysi  
Tutkinto:    Kauppatieteiden maisteri 
Oppiaine:   Taloustiede 
Työn ohjaaja:   Petri Kuosmanen 
Valmistumisvuosi:  2020  Sivumäärä: 95 

TIIVISTELMÄ: 
 
Vastuullinen sijoittaminen on sijoittamisen historiassa nuori käsite, mutta sen kasvu on ollut 
viime vuosina voimakasta. Kasvu on näkynyt vastuullisuusperiaatteiden mukaisesti hallinnoita-
van pääoman kasvuna ja eri sijoittajatahojen kasvavana kiinnostuksena. Myös kansainvälisesti 
huoli ilmasto- ja ympäristöasioista on kasvattanut halua löytää kestävämpiä rahoitusratkaisuja. 
Sijoitusrahastot ovat merkittävässä roolissa vastuullisuuden tuomisessa kotitalouksien ja yksi-
tyissijoittajien tietoisuuteen yritysten vastuullisuusraportoinnin ohella. Tutkimustieto sijoitusra-
hastojen vastuullisuusperiaatteiden raportoimisesta sijoittajien suuntaan on olematonta ja tästä 
tarvitaan lisätietoa. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää sijoitusrahastojen vastuullisuus-
periaatteista sijoittajille tarjoaman informaation eroavuudet eri suomalaisten rahastoyhtiöiden 
välillä. Tutkimuksessa selvitetään myös tarvetta vastuullisuusperiaatteiden yhdenmukaiseen ja 
systemaattiseen informointiin.            
 
Tutkimukseen liittyvä teoria selittää vapaaehtoista tiedonjulkistamista. Lisäksi käydään läpi 
aiempia tutkimustuloksia vastuullisuusluokittajien toiminnasta, vastuullisen sijoittamisen tuot-
tavuudesta suhteessa perinteiseen sijoittamiseen ja sitä, mitkä tekijät vaikuttavat sijoittajien si-
joituspäätöksiin. Tutkimuksessa esitetään myös kansallinen ja Euroopan unionin lainsäädäntö 
koskien rahastoyhtiöitä. Tutkimusaineisto kerättiin suomalaisten rahastoyhtiöiden verkkosi-
vuilta huhtikuussa 2020. Tutkimusjoukkoon sisältyi yksi sijoitusrahasto jokaisen kymmenen suu-
rimman Suomeen rekisteröidyn rahastoyhtiön rahastotarjoomasta, joista tieto saatiin Finanssi-
valvonnan sivuilta. Aineisto analysoitiin laadullista sisällönanalyysiä hyödyntäen. 
 
Tulokset osoittavat, että rahastojen tuote-esittelysivuilla vastuullisuusperiaatteissa on eroa-
vuuksia eri rahastoyhtiöiden välillä. Tutkitut rahastoyhtiöt noudattavat pääosin laajasti vastuul-
lisuusperiaatteita sijoitustoiminnassaan, mutta niistä informoidaan tuote-esittelysivuilla suppe-
asti ja eriävästi. Rahastojen tuote-esittelysivuilla käytetään vain vähän vastuullisuuteen viittavia 
sanoja kolmea tutkittua rahastoa lukuun ottamatta. Tulokset tuovat esille mahdollisuuden vas-
tuullisuusperiaatteiden yhdenmukaiseen ja systemaattiseen informointiin. Tulosten perusteella 
ehdotuksena on eri rahastoyhtiöille yhdenmukainen vastuullisuusperiaatteista kertova infor-
mointikehikko. Tulosten hyödyntäminen mahdollistaisi rahastojen tarkemman vertailun ja voisi 
osaltaan kannustaa ihmisiä sijoittamaan vastuullisempiin sijoituskohteisiin.  
 
 

AVAINSANAT: rahastoyhtiöt, raportointi, sijoitusrahastot, vastuullisuus 
  



3 

Sisällys 

1 Johdanto 7 

2 Sijoittaminen 10 

2.1 Sijoittamisen historiaa 11 

2.1.1 Sijoitusteorian historia ja keskeiset teoriat 15 

2.1.2 Vastuullinen sijoittaminen, historia ja kehitys 17 

2.2 Rahastojen historia ja kehitys 19 

2.2.1 Sijoitusrahastomarkkina kansainvälisesti 21 

2.2.2 Sijoitusrahastomarkkina Euroopassa 22 

2.2.3 Sijoitusrahastomarkkina Suomessa 24 

2.3 Vastuullinen sijoittaminen 25 

2.3.1 Lähestymistavat vastuullisessa sijoittamisessa 28 

2.3.2 Poissulkeminen 29 

2.3.3 Suosiminen 30 

2.3.4 Temaattinen sijoittaminen 30 

2.3.5 Aktiivinen omistaminen 31 

2.3.6 Vaikuttavuus- ja muutossijoittaminen 31 

2.3.7 ESG-integrointi 32 

3 Teoriaa ja tutkimuksia 33 

3.1 Vapaaehtoisen tiedonjulkistamisen selittävät teoriat 33 

3.2 Yritysten yhteiskunnallinen tehtävä ja vastuut 35 

3.3 Varainhoitajien yhteiskunnallinen tehtävä ja vastuut 37 

3.4 Vastuullisen sijoittamisen luokittelu 38 

3.5 Vastuullisen sijoittamisen tuottavuus 39 

3.6 Sijoituspäätöksiin vaikuttavat tekijät 41 

3.6.1 Tuoteinformaation vaikutus sijoittamiseen 43 

3.6.2 Sijoituspäätöksiin vastuullisissa sijoituskohteissa vaikuttavat tekijät 43 

4 Rahastoyhtiöihin kohdistuva lainsäädäntö 45 

4.1 Kansallinen lainsäädäntö 46 



4 

4.2 Euroopan unionin asetukset 48 

4.3 Kestävän rahoituksen kehitys ja lainsäädännön tulevat muutokset 51 

5 Tutkimusaineisto ja analyysi 58 

5.1 Aineisto 58 

5.2 Tutkimusmetodologia 62 

5.3 Aineiston analyysi 63 

5.4 Tulosten analysointi 73 

6 Johtopäätökset 76 

Lähteet 79 

Liitteet 92 

Liite 1. Nordean Eurooppalaiset Tähdet-rahaston tuote-esittelysivu (22.4.2020) 92 

Liite 2. Ålandsbankenin Europe Value-rahaston tuote-esittelysivu (22.4.2020) 95 

  



5 

Kuviot 
 
Kuvio 1 Rahastojen maailmanlaajuinen jakauma eri omaisuuslajeihin vuoden 2019 

lopussa.  .......................................................................................................................... 22 

Kuvio 2 Euroopan sijoitusrahastojen arvo vuosina 2015–19. ........................................ 23 

Kuvio 3 Suomeen rekisteröityjen rahastojen rahastopääoman jakauma 2019. ............. 25 

 
 

Taulukot 
 
Taulukko 1 Vastuullisen sijoittamisen eri sijoitusvaihtoehdot.  ...................................... 26 

Taulukko 2 Vastuullisen sijoittamisen lähestymistavat.  ................................................. 29 

Taulukko 3 Rahastoyhtiöiden markkinaosuudet tammikuussa 2020.  ........................... 59 

Taulukko 4 Tutkittavat rahastot ja perustiedot.  ............................................................. 61 

Taulukko 5 Vastuullisuuskriteerit tarkasteltavissa rahastoissa.  ..................................... 64 

Taulukko 6 Vastuullisuuteen liittyvien sanojen esiintymismäärät tuote-esittelysivulla. 68 

Taulukko 7 Vastuullisuusperiaatteista tuote-esittelysivulla ilmoittamisen 

informointikehikko.  ........................................................................................................ 71 

 
 

Lyhenteet 
 
YK   Yhdistyneet kansakunnat 

EU   Euroopan unioni 

ESG    Environment, Social and Governance 

eaa.    Ennen ajanlaskun alkua 

LSE   London Stock Exchange 

ETF   Exchange Traded Fund 

CAP-malli   Capital Asset Pricing-malli  

CSR    Corporate Social Responsibility 

SRI    Socially Responsible Investment 

MiFID   Markets in Financial Instruments Directive 

PRIIP   Packaged retail and insurance-based investment products 



6 

UCITS    Undertakings for Collective Investment in Transferable Securities 

AIFM    Alternative Investment Fund Managers 

HLEG   High-Level Expert Group  

  



7 

1 Johdanto 

Kaupankäynti ja sijoittaminen erilaisissa muodoissa ovat olleet jo pitkään osa ihmiskun-

nan sosiaalista kanssakäymistä. Sijoittamisen muodot ovat kehittyneet erityisesti viimei-

sen noin sadan vuoden aikana ja sijoittaminen on valtavirtaistunut valtaeliitin hallusta 

yhä suuremmalle joukolle ihmisiä. Valtavirtaistumisessa merkittävässä roolissa ovat ol-

leet sijoitusrahastot, joiden avulla pienen sijoitettavan varallisuuden omaava henkilö on 

voinut sijoittaa kustannustehokkaasti ja hajauttaa sijoituksensa useisiin yhtiöihin ja 

omaisuusluokkiin samanaikaisesti. Sijoitusrahastot ovat näin luoneet mahdollisuuden 

hyödyntää sijoitusteoriassa havaitun hajauttamishyödyn, jonka Markowitz (1952) puki 

matemaattiseen muotoon. Näin kotitalouksille on syntynyt mahdollisuus omistamisen 

avulla vaurastua. Rahastot ovat hyvä tuote myös pankeille ja erilaisille finanssilaitoksille 

niistä perittävien kulujen vuoksi. Muutaman viime vuosikymmenen aikana on ymmär-

retty, että ihmisen toimet aiheuttavat maapallon ilmastolle ja ympäristölle epäedullisia 

muutoksia ja tämän kehityskulun muuttamiseksi on luotu valtioiden välinen Pariisin il-

mastosopimus (UNFCCC, n.d.). Arvoihin perustuvan eettisen sijoittamisen pohjalta 

(Hyrske ja muut, 2020, s. 32) ja ilmastoon sekä ympäristöön liittyvän huolen kautta si-

joittamisessa on noussut esille vastuullisuusperiaatteet, jotka luotiin YK:n tukemien vas-

tuullisen sijoittamisen periaatteiden myötä vuonna 2006 (ks. UNPRI, 2019).  

 

Tässä tutkimuksessa käsitellään sijoitusrahastoja ja keskitytään erityisesti suomalaisten 

rahastoyhtiöiden sijoitusrahastoihin. Käsittelyn näkökulmana on vastuullinen sijoittami-

nen ja vastuullisuusperiaatteet. Aihe valikoitui sijoittamisen henkilökohtaisen kiinnos-

tuksen ja yhteiskunnassa vastuullisuuden kasvavan merkityksen perusteella. Vastuullista 

sijoittamista on tutkittu erilaisista näkökulmista, mutta sijoitusrahastojen vastuullisuus-

periaatteista ei ole aiempia tutkimustuloksia. Tutkimukseen valittu näkökulma on siis 

tuore ja kiinnostava talouden laajemmassa kontekstissa. Sijoitusrahastomarkkinan arvo 

vuonna 2019 oli maailmanlaajuisesti noin 52,7 biljoonaa euroa (EFAMA, 2020a) ja vas-

tuullisen sijoittamisen alaiset pääomat ovat kasvaneet viime vuosina selvästi. GSIA (2018, 

s. 8) arvioi vastuullisen sijoittamisen arvoksi 30,7 biljoonaa dollaria.  

 



8 

Tutkimusaiheeseen liittyy myös lainsäädännöllinen näkökulma ja rahastoyhtiöiden on 

lain mukaan kerrottava tietyt perustiedot rahastosta. Rahastoille ei ole kuitenkaan lain-

säädännössä määritelty mitään vastuullisista periaatteista raportoimisesta. Parin viime 

vuoden aikana Euroopan unioni on luonut toimintasuunnitelman kestävän rahoituksen 

edistämiseksi ja aloittanut suunnitelman toteuttamisen.  

 

Tutkielman tavoite on vastata kysymykseen siitä, miten vastuullisuusperiaatteet eroavat 

suomalaisten sijoitusrahastojen tuote-esittelysivuilla? Lisäksi pyritään löytämään vas-

taus siihen, voiko vastuullisuusperiaatteista informoimista systematisoida ja yhdenmu-

kaistaa? Pyrkimyksenä on tutkimuksen avulla saada vastaukset näihin kahteen tutkimus-

kysymykseen, herättää ajatuksia ja luoda pohja mahdollisille jatkotutkimuksille aihealu-

eesta. 

 

Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan laadullisen sisällönanalyysin menetelmällä aineiston 

luonteen vuoksi. Koska sijoitusrahastojen vastuullisuusperiaatteista kertomisesta ei ole 

aiempaa tutkimusta, tämä tutkimus tuo esille merkittävää tietoa siitä, miten rahastoyh-

tiöt Suomessa kertovat käytetyistä vastuullisuusperiaatteista rahastokohtaisesti. Kun 

vastuullisuudesta kertomisen yhtäläisyydet, eroavuudet ja pääpiirteet rahastotasolla tie-

detään, on mahdollista kehittää yhdenmukaisempaa vastuullisuudesta informoimista, 

jolloin rahastojen kautta sijoittavat tahot saavat rahastoja vertaillessaan heti paremman 

kuvan siitä, mihin kaikkeen sijoitusrahasto tukeutuu portfolionsa rakentamisessa ja tuo-

ton tavoittelussa. Tutkimustulokset antavat myös mahdollisuuden rahastoyhtiöitä koske-

van lainsäädännön kehittämiselle ja mahdollisesti helpottavat sijoitusrahastojen valvon-

tatyötä. Rahastoyhtiöille tutkimus antaa työkaluja nykyistä selkeämpään ja tehokkaam-

paan raportointiin. Laajemmin talouden kannalta finanssitoimijoiden läpinäkyvä toi-

minta on eduksi. 

 

Tämän tutkielman ensimmäinen osio tuo esille, miten ja mitä kehityspolkua pitkin sijoit-

taminen on kehittynyt, mitkä keskeiset teoriat ovat muovanneet sijoitustoimintaa ja mi-

hin vastuullinen sijoittaminen sijoittuu tässä kaikessa. Tämän jälkeen pureudun 



9 

rahastojen kehitykseen ja rahastomarkkinan tämänhetkiseen tilaan Suomessa ja maail-

malla. Käsittelyssä ovat myös vastuullisen sijoittamisen eri sijoitusmuodot ja lähestymis-

tavat. Toisessa osiossa tuon esille tutkimustietoa vastuullisesta sijoittamisesta eri näkö-

kulmista ja luon teoreettista taustaa tutkimukselle. Kolmas osio tuo ilmi lainsäädännön 

vaatimukset rahastoja kohtaan Suomessa ja EU:ssa sekä lakien tulevaisuuden kehitys-

suuntaa. Tämän jälkeen syvennytään itse tutkimukseen ja käydään läpi mistä aineisto 

koostuu, mitä tutkimusmenetelmää käytetään, analysoidaan aineisto ja käydään keskei-

set tutkimustulokset läpi. Viimeinen osio tekee johtopäätökset koko tutkimuksesta. 

 

 

 

 

 



10 

2 Sijoittaminen 

Sijoittaminen on merkittävässä roolissa nyky-yhteiskunnan kaikessa toiminnassa ja sen 

juuret juontavat pitkälle ihmishistorian menneisyyteen. Sijoittamisen voidaan katsoa ke-

hittyneen erilaisten tavaroiden vaihdannasta, joka on ajan saatossa kehittynyt kaupan-

käynniksi ja josta on myöhemmin kehittynyt nykyisenkaltaista sijoitustoimintaa. Jotta si-

joittamista on mahdollista käsitellä ja tutkia, on se määriteltävä mahdollisimman tarkasti. 

Lainaan sijoittamisen määritelmässä pääasiassa Hyrske ja muut (2020, s. 18) hahmotte-

lemaa sijoittaminen termin määritelmää: Sijoittamisella tarkoitetaan sellaista toimintaa, 

jossa pyritään tekemään tuottoa käymällä kauppaa tai pitämällä hallussa erilaisia rahoi-

tusinstrumentteja tai omaisuuslajeja. Sijoittamisessa keskeisessä roolissa on tuoton ta-

voittelu eli sijoitetun pääoman kasvattaminen. Tuoton tavoitteluun liittyy kuitenkin aina 

riski siitä, että pääomasta osa tai kaikki voidaan menettää.    

 

Tutkielmassa keskeisessä roolissa on vastuullinen sijoittaminen, joten on olennaista 

määritellä vastuullisuus sijoittamisen kontekstissa. Sijoittamisen kontekstissa vastuulli-

suudella tarkoitetaan ympäristönäkökulmien, sosiaalisen vastuun ja hallintotapa-asioi-

den huomioon ottamista sijoitusprosessissa eli niin kutsuttuja ESG-tekijöitä (Environ-

ment, Social, Governance). ESG-tekijöiden huomioiminen on tarkoitus tehdä niin, että 

sijoitusten tuotto- ja riskiprofiili paranevat (Hyrske ja muut, 2020, s. 22). Vastuullisessa 

sijoittamisessa otetaan siis huomioon ESG-tekijät ja pyritään tekemään positiivista tuot-

toa eri omaisuuslajeilla huomioiden riski pääoman menettämisestä. Jokaiseen ESG-teki-

jään liittyy useita huomioitavia seikkoja. Ympäristönäkökulman huomioimiseen voidaan 

liittää esimerkiksi ilmastonmuutos, jätteet, saasteet, luonnonvarojen ehtyminen ja met-

säkato (UNPRI, n.d.). Vastuullinen sijoittaminen on kasvanut viimeisten kahden vuosi-

kymmenen aikana merkittävästi ja vuonna 2018 vastuullisten sijoitusten markkinan ar-

voksi viidellä suurimmalla markkina-alueella arvioitiin 30,7 biljoonaa dollaria (GSIA, 2018, 

s. 8). Myös tiedon ja tutkimusten määrä on kasvanut sekä yhä useampi sijoittaja miettii 

vastuullisuuden kysymyksiä sijoituspäätöksiä tehdessään. Jotta vastuullisen sijoittami-

sen voi asettaa oikeaan kontekstiin, on hyvä tehdä lyhyt katsaus sijoittamisen ja sijoitus-

teorian historiaan niin, että ymmärtää paremmin sen kehityskaaren, jonka seurauksena 



11 

myös vastuullinen sijoittaminen on kehittynyt. Kehityskaaren läpikäyminen johdattaa 

vastuullisen sijoittamisen historiaan, rahastojen historiaan ja nykytilaan Suomessa ja 

maailmalla. Lopuksi käyn läpi mitä kaikkia sijoitusmahdollisuuksia vastuullinen sijoitta-

minen koskee ja mitä lähestymistapoja ESG-sijoittamisessa käytetään.  

 

 

2.1 Sijoittamisen historiaa 

Sijoittamista jonkinlaisessa muodossa oli jo, kun maanviljelyä harjoitettiin Mesopotami-

assa, nykyisen Irakin, Syyrian, Iranin ja Turkin alueella neljännellä vuosituhannella eaa. 

Aluksi hallitsijat omistivat maa-alueet, mutta historiallisissa dokumenteissa on myöhem-

min todisteita siitä, että varakkaat kansalaiset vuokrasivat viljelyalueita toisille, vähem-

piarvoisille kansalaisille, jotka joko itse viljelivät maata tai käyttivät siihen työvoimaa, ku-

ten orjia. Kreikasta ennen ajanlaskun alkua on myös todisteita eräänlaisesta remontointi-

investoinnista, jossa ensin ostetaan huonokuntoista omaisuutta ja tehdään muutoksia, 

jotka parantavat omaisuuden kuntoa, jonka jälkeen omaisuus myydään uudelle omista-

jalle. (Reamer & Downing, 2016, s. 14–21.) Rooman valtakunnan aikana sijoittaminen 

koki vahvan kasvun ajan ja esimerkiksi 200–80 eaa. kiinteistöt ja niiden ympäröimät maat 

olivat suuressa roolissa varallisuuden kasvattamisessa. Rooman valtakunnan aikaan 

omistettujen maiden ja kiinteistöjen hallinnoinnin delegoiminen jollekin toiselle oli 

yleistä, koska monet omistuksista olivat pitkän matkan päässä omistajan asuinpaikasta. 

Rooman valtakunnassa maanomistusta ja maataloutta pidettiin arvostettavana varalli-

suuden lähteenä, mutta tämän lisäksi kauppaa käytiin ympäri valtakuntaa (Cartwright, 

2018). Rahoitustoiminta oli pääosin vielä paikallista, mutta kauppiaat saattoivat myös 

lainata rahaa lähtösatamasta ja maksaa lainan pois kohdesatamassa.  

 

Rahan lainaamisesta on merkkejä egyptiläisissä savitauluissa jo 3000 vuotta eaa. ja aluksi 

lainan vakuutena toimi lainaajan, hänen perheensä tai arvostetun kolmannen osapuolen 

maine (Reamer & Downing, 2016, s. 21–25). Lainaamisen ja kaupankäynnin kasvuun vai-

kuttivat fyysisen rahan, jalometalleista valmistettujen kolikoiden valmistaminen (Roberts, 

2011). Alkuaikoina lainat menivät pääasiassa kulutukseen, korot saattoivat olla suuria ja 



12 

eräs vanhimpia lainausmuotoja oli varhainen versio remburssista, jossa pankkiiri toimi 

molempien osapuolten maksujen välittäjänä. Kreikassa ennen ajanlaskun alkua lainat oli-

vat pääosin lähipiirille korottomina myönnettyjä lainoja, mutta myös pankkitoimintaa 

harjoitettiin entisten orjien tai muiden vähempioikeuksisten toimesta (Reamer & Dow-

ning, 2016, s. 25–28). Tuohon aikaan vapaat kansalaiset eivät osallistuneet pankkitoimin-

taan. Myöhemmässä vaiheessa lainan vakuutena toimi kiinteä omaisuus, pääasiassa talo. 

Rooman valtakunnan aikana lainaaminen monipuolistui ja laajeni ja sitä harjoittavien so-

siaalinen status yhteiskunnassa parani. Kiinasta löytyy pitkä lainaamisen historia ja siellä 

koronkiskontaan ovat usein osallistuneet valtio, buddhalaismunkit ja korkeat virkamie-

het. Lainaamisen korkokannat ovat vaihdelleet eri aikakausilla ja alueilla ja esimerkiksi 

katolinen kirkko virallisesti kielsi koron vastaanottamisen 1800-luvun alkuun asti. Uskon-

noista tiukimmin korkojen perimiseen on suhtautunut Islamin usko, jossa sen katsotaan 

olevan syntiä ja sitä ei saisi harjoittaa (Reamer & Downing, 2016, s. 28–39). 

 

Rooman valtakunnasta keskiajalle tultaessa kaupankäynnin merkitys kasvoi ja monipuo-

listui. Italian kaupunkivaltioissa 1200–1400-luvuilla käytiin vilkkaasti kauppaa meriteitse 

ja pankkitoiminta kasvoi huomattavaksi (Reamer & Downing, 2016, s. 40–44). Näihin ai-

koihin kehiteltiin velkainstrumentti, jolla oli mahdollista käydä kauppaa julkisesti. Inves-

tointipankkitoimintaa harjoittivat kauppiaat, ensin Italian kaupunkivaltioissa ja myöhem-

min 1600-luvulla pankkitoiminnan keskuksiksi nousivat Amsterdam ja Lontoo (Fohlin, 

2016). Sekundaariset markkinat olivat kuitenkin vielä pienet, koska ostajia ja myyjiä oli 

verraten vähän ja rahoitusta myönnettiin pääasiassa hallitsijoille, kuninkaallisille ja kir-

kon johdolle. 1500-luvulta lähtien alkoi muodostua pörssejä pohjoisempaan Eurooppaan, 

joissa saattoi käydä kauppaa osakkeilla, velalla ja alkuun myös kauppatavaralla (Reamer 

& Downing, 2016, s. 83–85). Vaihdannan ja kiinnostuksen lisääntyminen johtivat moder-

nimman pörssin perustamiseen Amsterdamiin 1600-luvulla. Markkinat kehittyivät vai-

heittain välillä voimakkaasti kasvaen ja välillä supistuen sotien, nälänhädän ja poliittisen 

epävarmuuden vuoksi (Casson & Lee, s. 17-18). Keskiajalla kaupankäynnin keskukset ke-

hittyivät ja kauppaa käytiin kasvavissa määrin eri alueiden välillä, mutta samalla myös 

epävirallisia kauppapaikkoja muodostui. Japani saarivaltiona kävi vilkasta sisäistä 



13 

kauppaa ja Osakassa 1500-1600-luvuilla hyödykkeitä välittäneet tahot erikoistuivat kau-

pankäynnissä niin pitkälle, että he saattoivat käydä kauppaa esimerkiksi ainoastaan kui-

vatulla kalalla (Reamer & Downing, 2016, s. 44–48). Riisin vaihdannassa tehtiin sopimuk-

sia, jotka muistuttivat nykypäivän futuurisopimuksia.  

 

Teollinen vallankumous kehitti sijoitustoimintaa jälleen eteenpäin ja mahdollisti suurem-

man sekä tehokkaamman tuotteiden valmistusprosessin. Ensimmäisessä teollisessa val-

lankumouksessa kiinteää pääomaa sitoutui verraten vähän ja omistajien rahoitustarve 

kohdistui käyttöpääomaan, jota tarvittiin suhteessa enemmän. Englannissa perustettiin 

Englannin pankki vuonna 1694, aluksi mahdollistamaan velan hankkiminen valtiolle. 

Maailman vanhin operatiivinen pankki on kuitenkin italialainen Monte dei Paschi di Siena 

(Treanor, 2016) ja vanhin keskuspankki on Ruotsin keskuspankki, joka on perustettu 1668 

(Sveriges Riksbank, n.d.). Englannissa 1700-luvulla pankkien määrä kasvoi voimakkaasti 

ja Lontoon ulkopuoliset pankit alkoivat rahoittamaan yritteliäisyyttä rauhallisina ajanjak-

soina. 1800-luvulla pankit alkoivat fuusioitumaan ja kasvamaan koossa, jonka seurauk-

sena pankkien kokonaismäärä pieneni merkittävästi, mutta jäljelle jääneiden pankkien 

haarakonttoreiden määrä kasvoi voimakkaasti (Reamer & Downing, 2016, s. 70–75; Ca-

meron, 1963, s. 126–131).  

 

Toisessa teollisessa vallankumouksessa koneiden ja kiinteän pääoman tarve kasvoivat, 

joiden myötä rahoitusta täytyi entistä useammin hakea pankeista. Suuria investointeja 

tarvitsivat usein valtiot erityisesti sotahankkeidensa rahoittamiseen, mutta 1830-luvulla 

myös rautateiden rakentamisbuumin alkuaika vaati merkittäviä investointeja, jolloin in-

vestointipankkien rahoitusta tarvittiin kasvavissa määrin (Fohlin, 2016). Talouden ja si-

joitustoiminnan kasvuun vaikuttivat pankkitoiminnan muodot, mistä esimerkkinä 1800-

luvun ensimmäisellä puoliskolla Skotlannin pankit tehostivat toiminnallaan talouden kas-

vua, kun taas Ranskassa Pariisissa perustetun pankin hankkima monopoliasema hidasti 

maan talouden kasvua (Cameron, 1963, s. 117–126).  

 



14 

Teollisen vallankumouksen myötä myös pörssitoiminta kehittyi ja ensimmäinen virallinen 

organisoitu pörssimarkkinapaikka muodostui Pariisiin 1724, jolla oli omat säännöt ja hal-

linnointi (Reamer & Downing, 2016, s. 84–85). Vuonna 1760 Englannin valtionvelkaa 

omisti 60 000 henkilöä, joka vastasi hieman yli prosenttia maan väestöstä. Omistaminen 

oli kasvamassa suuremman ihmisjoukon mahdollisuudeksi, mutta oli yhä varsin harvi-

naista. Yhdysvalloissa pörssi alkoi kehittyä 1700-luvun lopulla. Yhdysvaltoihin kehittyi vi-

rallinen pörssi ja niin kutsuttu reunuskivi- tai katupörssi, joissa käytiin kauppaa osakkeilla 

ja velkakirjoilla (Neal, 2016). Teollinen vallankumous, yritystoiminnan kasvu ja pörssitoi-

minnan kehitys muuttivat kaupankäyntiä yhä kansainvälisemmäksi. Markkinapaikkojen 

kehityksen kärjessä suuren osan 1800-luvusta oli Lontoon pörssi, LSE, mutta myös 

muissa maissa kansallisia pörssejä perustettiin palvelemaan kasvavaa sijoitustoimintaa 

(Neal, 2016). Reamerin ja Downingin (2016, s. 89–90) mukaan pörssin kasvua vauhditti-

vat kommunikoinnin helpottuminen, kun 1844 kehitettiin lennätin ja 1876 puhelin. Kau-

pankäyntivolyymit kasvoivat merkittävästi 1900-luvun alkuun tultaessa, mutta kaikesta 

kehityksestä huolimatta verrattain harva sijoitti, koska osakkeilla käytiin kauppaa isoissa, 

usein vähintään 100 osakkeen erissä. Sijoittajien suhteellinen määrä populaatiosta on 

kasvanut 1900-luvun toisella puoliskolla ja pörssit ovat konsolidoituneet muutamien iso-

jen kansainvälisten toimijoiden omistukseen (Reamer & Downing, 2016, s. 90–95). 

 

Sijoittamisesta on tullut mahdollista suurelle joukolle ihmisiä eri yhteiskuntaluokista 

1900-luvun jälkipuoliskolla ja 2000-luvulla. Aiempina vuosisatoina vain eliitti tai eliitti ja 

varakas keskiluokka, kuten kauppiaat olivat voineet omistaa osakkeita ja muuta tuotta-

vaa omaisuutta, mutta nyt myös tavalliset ihmiset ovat päässeet nauttimaan sijoittami-

sen hyödyistä. Sijoittamisen mahdollistamiseksi on kehitetty monia uusia tapoja ja inst-

rumentteja sijoittaa, kuten ETF:t ja erilaiset johdannaiset sekä paketoidut sijoitustuot-

teet (ks. Atkins, 2013). Toinen merkittävä muutos on ollut se, että aiemmin suurin osa 

omaisuudesta oli yksityishenkilöiden hallussa, mutta nyt yli puolet omaisuusluokista 

ovat erilaisten instituutioiden ja säätiöiden hallussa (Reamer & Downing, 2016, s. 122–

23). 

 



15 

2.1.1 Sijoitusteorian historia ja keskeiset teoriat 

Sijoittamisen pitkästä historiasta huolimatta sijoitusteoria alkoi muodostumaan pääasi-

assa vasta 1900-luvun alussa, minkä jälkeen sitä on kehitetty ja muokattu vuosien saa-

tossa. Iso osa tämänhetkisestä kaupankäynnistä perustuu siis viimeisen noin sadan vuo-

den aikana kehitettyyn sijoittamisen teoriapohjaan. 

 

Louis Bachelier teki vuonna 1900 lopputyönsä yliopistoon ranskalaisista johdannaisista 

ja tämän työn voidaan katsoa olevan ensimmäisiä sijoitusteoreettisia tutkimuksia (Rea-

mer & Downing, 2016, s. 230). Bachelier mallinsi ranskalaisia johdannaisia edistyneen 

matematiikan keinoin ja hänen tutkimuksensa toi suuremman tiedeyhteisön tietoisuu-

teen paljon myöhemmin Paul Samuelson. Samuelson kehitti johdannaisteoriaa pidem-

mälle ja korjasi Bachelierin tutkielman virheitä (Reamer & Downing, 2016, s. 234–35). 

Optioiden ja muiden johdannaisten hinnoittelumallin formuloivat hyödynnettävään 

muotoon Scholes ja Black (1973) tutkimuksessaan optioiden hinnoittelusta. Matemaat-

tisesti hinnoittelumallia monipuolisti vielä Merton (1973) omalla tutkimuksellaan. Black-

Scholes-Merton optionhinnoittelumalli on hyvin käyttökelpoinen, koska sen laskenta pe-

rustuu alla olevan omaisuustyypin arvon johtamiseen, esimerkiksi osakejohdannaisen 

arvon laskennassa käytetään alla olevan osakkeen arvoa. Merkittävää sijoitusteoriaa 

tuotti myös Irving Fisher, joka kehitti sijoituksen nykyarvon laskentaa ja tutki myös reaali- 

ja nominaalikorkojen eroavaisuutta, indeksointiteoriaa ja rahamäärän teoriaa (Reamer 

& Downing, 2016, s. 231–32). 

 

John Burr Williams kehitti nykyisin tunnetun kassavirran diskonttausmallin, jonka kehi-

tykseen myös Fisher vaikutti (Reamer & Downing, 2016, s. 232–33). Williamsin lopputyö 

Harvardin yliopistossa käsitteli osakkeen arvostusta, josta kävi ilmi, että diskonttaamalla 

kaikki odotetut tulevaisuuden osingot saadaan laskentakaava osakkeen tämänhetkiselle 

arvolle. Franco Modigliani ja Merton Miller antoivat oman panoksensa sijoitusteorian 

kehittymiseen tutkimalla, kuinka erilaiset pääomat vaikuttavat arvostukseen. Heidän 

1958 julkaistun tutkimuksen pohjalta syntyi Modigliani-Miller teoreema (Reamer & 

Downing, 2016, s. 233–34). Teoreeman lähtökohtana on tietyt olettamukset, joihin 



16 

kuuluvat esimerkiksi, ettei ole veroja, konkurssikuluja tai informaation asymmetriaa. Al-

kuolettamuksien pohjalta teoreeman lopputulema on, että yrityksen arvon tulisi olla riip-

pumaton sen rahoituksen rakenteesta eli siitä, paljonko yrityksellä on suhteessa velkaa 

ja omaa pääomaa.  

 

Sijoitusten hajautuksen merkitys ja hajautuksen puutteen tuoma riski ovat olleet tie-

dossa jollain tasolla jo vähintään vuosisatoja, mutta vasta Markowitz (1952) puki hajau-

tuksen hyödyntämisen matemaattiseen muotoon. Mallissa kuvataan riskin ja tuoton 

suhdetta ja siinä määritellään tehokas rintama, jossa tietyllä annetulla riskitasolla saa 

parhaan mahdollisen tuoton. James Tobin kehitti tätä mallia vielä eteenpäin lisäämällä 

yhtälöön riskittömän koron vuonna 1958 (Reamer & Downing, 2016, s. 238–45). Sharpen 

(1964) ja Lintnerin (1965) kehittelemä CAP-malli hyödynsi Markowitzin teoriaa. CAP-mal-

lin avulla voidaan laskea, onko tietyn sijoituskohteen lisääminen omaan portfolioon kan-

nattavaa tietyllä tuotto-odotuksella. Mallissa keskeisessä roolissa ovat riskitön korko ja 

kohteen beeta, joka kertoo sijoituskohteen riskisyydestä suhteessa markkinariskiin.  

 

Eugene Fama ja Kenneth French tutkivat osaketuottoja ja kehittivät vuonna 1992 CAP-

mallin pohjalta version, jossa he ottivat beetan lisäksi yrityksen koon ja arvon kuvaamaan 

yrityksen suoriutumista markkinaan nähden (Reamer & Downing, 2016, s. 245). Heidän 

kolmen faktorin mallissa koko-faktori saadaan yrityksen markkina-arvosta ja arvo-faktori 

saadaan yrityksen kirja-arvosta suhteessa markkina-arvoon. Fama (1970) on kehittänyt 

myös tehokkaiden markkinoiden hypoteesin. Tehokkaat markkinat jaetaan hypoteesissa 

kolmeen muotoon: heikkoon, keskivahvaan ja vahvaan. Heikossa muodossa markkinoi-

den tulevia hintoja ei voida ennustaa nykytiedon valossa, eikä siten teknisestä analyy-

sistä ole hyötyä. Keskivahvassa muodossa markkinahintoihin sisältyy kaikki julkinen in-

formaatio ja vahvassa muodossa myös yksityinen julkistamaton informaatio. Hajautta-

miseen liittyvän tuoton ja riskin teoriat lähes poikkeuksetta olettavat riskin olevan nor-

maalijakautunut. Tällainen riskin jakauma ei pysty välttämättä ottamaan huomioon poik-

keustapauksia, kuten vuoden 2007–2009 finanssikriisiä. Tästä ongelmasta on kirjoittanut 

Taleb (2008), joka käy läpi ja pohtii epätodennäköisiä, mutta omaisuuden arvoon 



17 

merkittävästi vaikuttavia tapahtumia ja ihmisten varautumattomuutta niihin, koska ole-

tetaan, että normaalijakauma on todellinen kuvaus siitä, mitä taloudessa ja markkinoilla 

tapahtuu kaikkina aikoina.  

 

Uusinta sijoitusteoriaa edustaa behavioristinen rahoitustiede, joka kiinnittää huomiota 

ihmisten käyttäytymiseen. Behavioristisen rahoitustieteen tutkimuksia ovat tuottaneet 

muiden muassa Daniel Kahneman, Amos Tversky ja Richard Thaler (Reamer & Downing, 

2016, s. 251–54). Kahneman ja Tversky (1979) kehittivät prospektiteorian odotusarvoi-

sen hyötyteorian kritiikkinä. Prospektiteorian päätelmänä on, että ihmisillä on taipumus 

päätyä tekemään epäjohdonmukaisia valintoja, kun heille esitetään todennäköisyyksil-

tään samat vaihtoehdot eri muodoissa. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset ovat valmiita 

sietämään enemmän riskiä välttääkseen tappiot, koska ne tuntuvat epämieluisammilta, 

kuin vastaavansuuruiset tuotot. Tämä käyttäytymistieteellinen osa-alue on tullut osaksi 

sijoitusteoriakenttää viimeisimpänä 1970-luvulta lähtien (Reamer & Downing, 2016, s. 

251–54). 

 

 

2.1.2 Vastuullinen sijoittaminen, historia ja kehitys 

Vastuullinen sijoittaminen nykyisenkaltaisessa muodossaan on varsin nuorta ja koko 

termi tuli käyttöön suomen kieleen vasta 2006, kun YK:n tukemat vastuullisen sijoittami-

sen periaatteet luotiin (Hyrske ja muut, 2020, s. 31). Vastuullinen sijoittaminen kehittyi 

eettisen sijoittamisen pohjalta, jossa arvot ohjaavat sijoitustoimintaa. Eettisessä sijoitta-

misessa tuottoja tärkeämpää on sijoittaa niiden arvojen mukaan, jotka ovat itselle tär-

keitä. Tärkeimpänä eettisen sijoittamisen työkaluna on poissulkeminen. Yleisimpiä pois-

suljettuja toimialoja ovat olleet aseet, tupakkateollisuus, alkoholi, aikuisviihde ja uhka-

pelit (Hyrske ja muut, 2020, s. 32, 34). Vastuullista sijoittamista historiallisesti edeltänyt 

eettinen sijoittaminen tukeutui arvoihin ja strategiana oli vastuullisen sijoittamisen ny-

kykäsityksen katsantokannasta suppea ja yksinkertainen poissulkemisen lähestymistapa. 

Historiallisesta kytköksestä huolimatta on ymmärrettävä, että vastuullinen sijoittaminen 

on laajempi käsite ja lähestymistavoiltaan monipuolisempi kuin eettinen sijoittaminen. 



18 

 

Ensimmäisenä eettisenä sijoittajana on usein pidetty kveekareita, jotka olivat Englan-

nista lähtöisin oleva uskonryhmä (Maclean, 2012, s. 100). He esimerkiksi vastustivat or-

juutta välttämällä sokeria ja siihen sijoittamista 1600-luvun lopulla ja 1800-luvulla myös 

alkoholia ja aseita. Myöhemmin 1960- ja 1970-luvuilla sosiaalisesti vastuullisen tai eetti-

sen sijoittamisen huolenaiheisiin nousivat erityisesti Yhdysvalloissa Vietnamin sota, ydin-

voima, työntekijöiden ja naisten oikeudet (Maclean, 2012, s. 100). Isossa-Britanniassa 

perustettiin vuonna 1984 ensimmäisiin eettisiin rahastoihin lukeutuva Friends Provident 

-rahasto, jonka juuret ovat kveekareiden perustamassa henkivakuutusyhtiössä (Hyrske 

ja muut, 2020, s. 32). Monissa maissa juuri uskonnolliset yhteisöt ovat olleet ensimmäi-

siä eettisen sijoittamisen saralla, kuten myös Suomessa, jossa vuonna 1999 Suomen 

evankelisluterilainen kirkko julkaisi omat eettisen sijoittamisen ohjeensa.  Ensimmäisen 

eettisen rahaston suomeen perusti Gyllenbergin rahastoyhtiö vuonna 1999 perustamalla 

Fortum -rahaston.  

 

Vastuullisen sijoittamisen kehitykseen ovat vaikuttaneet eri sidosryhmien ja sijoittajien 

vaatimukset saada tietoa yritysten toimista aluksi ympäristöön liittyen, mutta myöhem-

min myös sosiaalisiin asioihin, kuten työoloihin ja hallintoasioihin liittyen (Maclean, 2012, 

s. 100–02). Hyrskeen ja muiden (2020, s. 38–39) mukaan jotkin eläkesijoittajat alkoivat 

1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa noudattamaan eettisiä ohjeistuksia, jotka eivät 

perustuneet ainoastaan poissulkevaan strategiaan. Tuolloin sanasto oli vajavaista ja pu-

huttiin yhä eettisestä sijoittamisesta, vaikka sijoituspäätöksiin vaikuttivat myös sellaiset 

normit, kuin ihmisoikeudet, ympäristön huomioiminen ja työelämän säännöt. Tämän 

vaiheen edelläkävijöitä olivat Pohjoismaiset sijoittajat, kuten ruotsalaiset AP-rahastot, 

Norjan valtion eläkerahasto ja Suomessa Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen (Hyrske ja muut, 

s. 38–39). Nyt vastuullinen sijoittaminen on terminä jo vakiintunut ja yhä useampi sijoit-

taja ottaa vastuullisuuteen liittyviä asioita huomioon sijoituspäätöksissään. Lisäksi alku-

aikoina eettistä tai vastuullista sijoittamista harjoitettiin osakkeisiin sijoittamalla, mutta 

nykyisin myös muut omaisuuslajit ovat yhtä lailla vastuullisen sijoittamisen piirissä.  

 



19 

2.2 Rahastojen historia ja kehitys 

Sijoitusrahastot keräävät erikokoisia sijoituksia yksityishenkilöiltä ja instituutioilta suu-

remmaksi rahasummaksi, joka sijoitetaan markkinoille. Sijoitusammattilaiset hallinnoi-

vat kerättyä varallisuutta ja sijoittajat hyötyvät rahastomuotoisesta sijoittamisesta, koska 

rahastot hyödyntävät sijoitusstrategioita, jotka eivät muuten olisi mahdollisia, mittakaa-

vaetuja ja hajautushyötyä (Gremillion, 2005, s. 1–2). Lisäksi Gremillionin (2005, s. 5–8) 

mukaan rahastot ovat likvidejä eli niihin sijoitettu omaisuus on helposti rahaksi muutet-

tavissa, ne ovat kätevä sijoitusvaihtoehto ja rahastojen määrä antaa valinnanmahdolli-

suuden sekä niitä valvotaan lain osalta melko tarkasti. Rahastojen hyvien ominaisuuksien 

vastapainona on niistä maksettavat kulut, jotka voivat vaihdella suuresti eri rahastojen 

välillä. 

 

Rahastojen historian voidaan katsoa alkaneen vuodesta 1774, kun hollantilainen kaup-

pias ja välittäjä Abraham van Ketwich pyysi sijoittajilta maksuja hänen perustamaansa 

trustiin nimeltä Eendragt Maakt Magt. Van Ketwichin tavoitteena oli luoda piensijoitta-

jille mahdollisuus hajauttaa riskiä ja tämä saavutettiin sijoittamalla eri maiden velkakir-

joihin sekä pankkien ja plantaasien velkakirjoihin. Trusti ja sitä seuranneet innovaatiot 

arvopaperistamisesta ja osakkeiden substituutiosta olivat rahastojen erityyppisiä esias-

teita1. Van Ketwichin trustia ennen käytössä on ollut elinkorkoja, tontiineita ja plantaasi-

lainoja, joiden voidaan katsoa olleen rahastojen edeltäjiä2. Nämä rahastojen tyyppiset 

 

1 Arvopaperistamisessa epälikvidien saatavien kassavirtaa käytettiin vakuutena markkinoilla vaihdettaviin 
arvopapereihin.  
Osakkeen substituutiossa olemassa olevat vaihdettavat arvopaperit paketoitiin uudelleen yksittäin tai 
osaksi portfoliota, jotta niillä oli helpompi käydä kauppaa. Uudelleen paketoinnin myötä kauppaa voitiin 
käydä joko pienemmällä nimellisarvolla tai alhaisempaan hintaan, kuin alla olevat saatavat. (Geert Rou-
wenhorst, 2004, s. 4). 
2  Elinkorot ovat taloudellisia sopimuksia, jossa lainaaja maksaa korkoa lainanantajalle tai sopimukseen 
merkitylle kolmannelle osapuolelle tämän loppuelämän ajan.  
Tontiinit toimivat siten, että lainaaja lupaa maksaa ryhmälle henkilöitä vuosittaista maksua, joka on jaettu 
elossa olevien ryhmän henkilöiden kesken. Kun ryhmän henkilöitä kuolee, elossa olevien henkilöiden vuo-
sittainen saatava kasvaa. Iso osa ensimmäisistä tontiineista olivat valtion organisoimia, jolloin maksun ta-
kauksena toimi verotus. Myös yksityisiä tontiineita käytettiin ja ne vaativat usein jonkinlaisen vakuuden, 
jotta voitiin varmistua maksujen suorittamisesta. 



20 

ensimmäiset ratkaisut, kuten trustit mahdollistivat pienemmän pääoman omaaville si-

joittajille mahdollisuuden sijoittaa ulkomailla sijaitseviin kohteisiin. Hollannissa kehitet-

tiin myös sisäänottotodistukset, joiden avulla sijoitettiin Venäjän valtion velkakirjoihin ja 

näin pystyttiin kiertämään alkuperäinen sijoittajien luetteloinnin rekisteröintivaatimus. 

Euroopassa 1800-luvulla sisäänottotodistusten hyödyntäminen kasvoi ja ensimmäinen 

rahastojen edeltäjä, trusti Hollannin ulkopuolella perustettiin 1868 Lontoossa. (Geert 

Rouwenhorst, 2004.) 

 

Ensimmäiset trustit olivat suljettuja sen jälkeen, kun ilmoitettu osuusmäärä oli sijoitettu 

täyteen. Vuonna 1924 Yhdysvalloissa Massachusetts Investors Trust oli ensimmäinen 

avoin rahasto, jonka osuusmäärän oli mahdollista muuttua. Avoimista rahastoista on tul-

lut suositumpia, kuin alkuaikojen suljetuista rahastoista. (Geert Rouwenhorst, 2004). 

Avointen rahastojen suosioon kasvuun vaikutti Yhdysvaltojen vuoden 1929 suuri lama ja 

lainsäädännön muutokset 1930-luvulla, joiden seurauksena avoimesta rahastosta tuli si-

joitusinstrumenttina suljettua rahastoa houkuttelevampi (Gremillion, 2005, s. 14–25). 

Avoimen rahaston hyöty suhteessa suljettuun rahastoon perustuu siihen, että avoimeen 

rahastoon voi sijoittaa ja siitä voi lunastaa varoja minä pörssipäivänä tahansa, kun taas 

suljetun rahaston tapauksessa sekä sijoittaminen, että lunastaminen ovat rajoitettuja 

esimerkiksi tiettyyn aikaperiodiin. Avointen rahastojen synnyinmaassa Yhdysvalloissa ra-

hastojen kehitys oli tasaisen rauhallista 1940-luvulta aina 1970-luvulle asti (Gremillion, 

2005, s. 22–25).  

 

1940-luvulla ja sitä seuranneina parina seuraavana vuosikymmenenä suuri enemmistö 

rahastoista sijoitti suuriin yhdysvaltalaisyhtiöiden osakkeisiin ja tämä osakerahastojen 

enemmistö on pitänyt pintansa sillä erotuksella, että nykyisin rahastot sijoittavat erilai-

silla sijoitusstrategioilla ympäri maailmaa. Rahastojen sisällä olevien osakkeiden kierto-

nopeus on vuosien saatossa noussut ja niiden hallinnoimat rahamäärät ovat kasvaneet 

 

Plantaasilainat olivat lainoja plantaaseille ja niiden vakuutena toimivat plantaasien velkakiinnitykset, kuten 
pellot, rakennukset ja orjat. Plantaaseilla tuotettujen tuotteiden osuuden myynnistä lainaan sijoittaneet 

saivat korkotuloja. (Geert Rouwenhorst, 2004, s. 5–7.) 



21 

merkittävästi. (Bogle, 2005, s. 15–19.) Vuodesta 1978 vuoteen 1982 korkotaso oli Yhdys-

valloissa korkealla, joka yhdistettynä kieltoon tarjota säästötileille korkean korkotason 

edellyttämää korkoa, laajensi rahastojen tarjontaa rahamarkkinarahastoihin (Gremillion, 

2005, s. 25–28). Gremillionin (2005, s. 28–34) mukaan rahastojen kasvu on ollut 1980-

luvulta lähtien voimakasta niin sijoittajien määrän, rahastojen määrän, kuin rahastoissa 

olevan varallisuuden suhteen.  

 

Rahastojen kehittyessä 1940-luvulla, ne palvelivat selvästi osuudenomistajia edustavina 

tahoina, mutta 2000-luvun alkuun tultaessa rahastoista tuli niiden rahastonhoitajien ja 

yhtiöiden markkinointityökaluja (Bogle, 2005, s. 15–19). Nykyisin suurta enemmistöä ra-

hastoista hallitsee rahastonhoitaja tai portfoliomanageri, jonka tehtävä on valita rahas-

toon sopivat osakkeet sen strategian mukaisesti. 1940-luvulla rahastoja hallinoivat komi-

teat, joiden tehtäviin Boglen (2005, s. 17) mukaan lukeutuivat aktiivinen omistajuus ja 

vaikuttaminen omistetuissa yhtiöissä. Tämä kehitys on kuitenkin kulkenut eri suuntaan 

2000-luvun alkuun tultaessa. Vastuullinen sijoittaminen ja vastuulliset rahastot ovat nos-

taneet ympäristön, sosiaaliset aspektit ja omistajuuden laadun ajattelun jälleen pinnalle.  

 

 

2.2.1 Sijoitusrahastomarkkina kansainvälisesti 

Maailmanlaajuisesti rahastomarkkinan arvo vuoden 2019 lopussa oli 52,7 biljoonaa eu-

roa (EFAMA, 2020a)3. Huomattava 80 prosentin osuus rahastomarkkinan sijoituksista on 

sijoitettuna osakkeisiin, korkoihin tai näiden kahden erilaisiin yhdistelmiin (Kuvio 1). Sel-

västi suurin osa, 42 prosenttia, on sijoitettuna osakkeisiin, hieman yli viidennes korkoihin 

ja hieman alle viidennes osake-korko yhdistelmärahastoihin. Muista omaisuuslajeista 

esiin nousevat rahamarkkinarahastot 11,7 prosentin osuudellaan.  

 

3 Markkinan arvoon on laskettu mukaan myös rahastojen rahastot, ETF-rahastot ja institutionaaliset rahas-
tot 47 maasta (EFAMA, 2020a). 



22 

 

 

Kuvio 1 Rahastojen maailmanlaajuinen jakauma eri omaisuuslajeihin vuoden 2019 lopussa (mu-
kaillen EFAMA, 2020a, s. 3). 

 

Rahastojen maantieteellistä jakaumaa tarkasteltaessa suurin yksittäinen markkina on 

Yhdysvallat 47,7 prosentin osuudella ja toiseksi suurin on Eurooppa 32,6 prosentin osuu-

della. Muita merkittäviä markkinoita ovat Australia, Brasilia, Kanada, Kiina ja Japani, 

joissa kaikissa osuus markkinoista on kolmen ja neljän prosentin välillä. (EFAMA, 2020a.) 

 

 

2.2.2 Sijoitusrahastomarkkina Euroopassa 

Euroopan rahastomarkkinan koko vuonna 2019 oli 17,7 biljoonaa euroa (EFAMA, 2020b, 

s. 1)4. Vuodesta 2015 vuoteen 2019 rahastomarkkinan kasvu on ollut varsin tasaista lu-

kuun ottamatta vuotta 2018, jolloin markkinat laskivat vuoden lopulla (Kuvio 2). Omai-

suuslajina sijoitusrahastojen osuus koko Euroopan markkinasta oli 8,3 prosenttia vuonna 

2011 ja nousi tasaisesti 12,1 prosenttiin vuoteen 2017 mennessä. Suurin 

 

4 EFAMAn ilmoittamassa tilastossa mukana 29 Euroopan maata (EFAMA, 2020b, s. 1). 

42,0 %

20,8 %

17,2 %

0,1 %

1,9 %

11,7 %

6,2 %

Maailmanlaajuisten säädeltyjen avointen rahastojen 
omaisuuslajijakauma 

Osakkeet Korot Yhdistelmä Takaukselliset Kiinteistö Rahamarkkina Muu



23 

omaisuuslajiryhmä vuonna 2017 oli käteinen ja talletukset noin 37 prosentin osuudella. 

Maiden välillä on selviä eroja ja suurin sijoitusrahastojen osuus kaikesta rahoitusomai-

suudesta kaikkien toimijoiden osalta maan sisällä oli Suomessa 22 prosenttia ja todella 

pieni esimerkiksi Kreikassa ollen vain 3 prosenttia vuonna 2017. Kotitalouksien ohella 

merkittäviä sijoitusrahastoihin sijoittajia ovat vakuutusyhtiöt ja eläkerahastot sekä muut 

rahoituslaitokset. Vakuutusyhtiöillä ja eläkerahastoilla oli vuonna 2017 rahoitusomaisuu-

destaan 35,4 prosenttia sijoitettuna sijoitusrahastoihin ja muilla rahoituslaitoksilla 15,3 

prosenttia5. (EFAMA, 2019b, s. 5–6, 9–11.) 

 

  

 

Kuvio 2 Euroopan sijoitusrahastojen arvo vuosina 2015–19 (mukaillen EFAMA, 2020b, s. 1). 

 

Tarkasteltaessa lähemmin Euroopan sijoitusrahastomarkkinaa, voidaan havaita, että 

vuosien 2008 ja 2017 välillä rahastojen omistusten kasvu puolitoistakertaistui. Sijoitus-

rahastomarkkinan sisällä vuonna 2017 vakuutusyhtiöt ja eläkerahastot olivat suurin ra-

hastoja omistava taho 41,7 prosentin osuudella, kotitalouksilla oli hallussaan 25 

 

5 Kyseisessä EFAMAn raportissa Eurooppaan kuuluvat maat ovat Euroopan unioniin kuuluvat maat pois 
lukien Viro, Latvia ja Liettua (EFAMA, 2019b, s. 27). 

5,1 5,5 5,9 5,9 6,7

8,2
8,7

9,7 9,3

11,0

0

4

8

12

16

20

2015 2016 2017 2018 2019

Sijoitusrahastojen nettoarvo (biljoonaa euroa)

Vaihtoehtorahastot UCITS

14,2
15,6 15,2

17,7

13,3



24 

prosenttia ja muilla rahoituslaitoksilla 23,5 prosenttia. Kotitalouksien kaikkien omaisuus-

lajien arvo Euroopassa asukasta kohti vuonna 2017 oli keskimäärin 57 600 euroa ja sijoi-

tusrahastojen omistusten arvo asukasta kohti oli 5800 euroa. Euroopan kotitalouksissa 

sijoitusrahastojen osuus kaikesta rahoitusomaisuudesta oli siis keskimäärin vuonna 2017 

noin 10 prosenttia. (EFAMA, 2019b, s. 12–15.) 

 

Rahaston kotipaikan sijaintien kärkipaikkaa nettoarvolla mitattuna pitää Luxemburg, 

jonka jälkeen tulevat Irlanti, Saksa, Ranska ja Iso-Britannia. Kotipaikkojen kymmenen kär-

jestä löytyvät myös Pohjoismaiset Ruotsi ja Tanska. (EFAMA, 2020b, s. 2.) Sijoitusrahas-

toja hallinnoivaa sijaintia tarkasteltaessa esiin nousevat Lontoo, Pariisi, Frankfurt ja Zu-

rich sekä Geneve (EFAMA, 2019a, s. 4). Nämä kaupungit sijaitsevat isoissa Euroopan 

maissa Sveitsiä lukuun ottamatta ja näissä maissa on suuri finanssitoimijoiden sektori. 

Euromääräisesti suurin rahasto-omaisuus löytyi vuonna 2017 Saksasta, Ranskasta ja 

Isosta-Britanniasta (EFAMA, 2019b, s. 13). Rahasto-omaisuuden suurta määrää selittävät 

maiden suuri taloudellinen koko Euroopan sisällä ja vahvan finanssisektorin olemassaolo. 

On arvioitu, että varainhoito työllistää Euroopassa suoraan noin 110 000 työntekijää ja 

lisäksi välillisesti varainhoidon liitännäisten palveluiden kautta 500 000 työntekijää. 

(EFAMA, 2019a, s. 5–6, 10).  

 

  

2.2.3 Sijoitusrahastomarkkina Suomessa 

Suomen rahastomarkkinassa toimii 24 rahastoyhtiötä (Finanssivalvonta, 2020). Rahasto-

pääoma Suomeen rekisteröidyissä sijoitusrahastoissa oli vuoden 2019 lopulla yhteensä 

noin 125 miljardia euroa (Somerla, 2020). Rahastopääoma on kasvanut vajaassa kah-

dessa vuosikymmenessä merkittävästi, kun verrataan vuosituhannen alkuun, jolloin si-

joitusrahastojen rahastopääoma oli 10,3 miljardia euroa (Leino, 2016). Vuonna 2019 ra-

hastopääomasta lähes samansuuruiset osuudet olivat sijoitettuna osakkeisiin ja korkoi-

hin (Kuvio 3). Myös perinteisissä yhdistelmärahastoissa oli sijoitettuna viidennes rahas-

topääomasta.  



25 

 

 

Kuvio 3 Suomeen rekisteröityjen rahastojen rahastopääoman jakauma 2019 (mukaillen Somerla, 
2020). 

 

Kooltaan Suomen rahastomarkkina on keskikastissa Euroopan mittakaavassa, mutta pie-

nehkö maailman mittakaavassa (ks. EFAMA, 2019b; EFAMA, 2020a). Vuoden 2019 lo-

pussa Suomessa oli 406 UCITS-muotoista sijoitusrahastoa, 129 erikoissijoitusrahastoa, 

380 suljettua pääoma- ja kiinteistörahastoa sekä yksi rahamarkkinarahasto, jotka olivat 

rekisteröityneet Suomeen (Suomen Pankki, 2019). Rahastomarkkina on Suomessa varsin 

keskittynyt, kun kolmen suurimman, Nordean, Osuuspankin ja Dansken, kotimaisen ra-

hastoyhtiön markkinaosuus on 68,7 prosenttia (Finanssivalvonta, 2020). Täytyy kuitenkin 

huomioida, että kotimaisten rahastoyhtiöiden kanssa asiakkaista kilpailevat kansainväli-

set rahastoyhtiöt omilla sijoitusrahastoillaan.  

 

 

2.3 Vastuullinen sijoittaminen 

Vastuullinen sijoittaminen on kehittynyt siinä määrin, että eri omaisuuslajeihin on mah-

dollista sijoittaa vastuullisuusasiat huomioiden. Yksityishenkilöiden ja instituutioiden 

36,5 %

20,5 %

25,6 %

12,1 %

5,3 %

0,0 %

10,0 %

20,0 %

30,0 %

40,0 %

Osake Yhdistelmä Pitkä korko Lyhyt korko Vaihtoehtoiset

Rahastojen rahastopääoman jakauma omaisuuslajeittain 2019



26 

välillä on kuitenkin eroja resurssien ja sijoitusmahdollisuuksien osalta. Vastuullisen sijoit-

tajan omaisuuslajikohtaiset sijoitusvaihtoehdot ovat kuvattuna taulukossa 1. 

 

Taulukko 1 Vastuullisen sijoittamisen eri sijoitusvaihtoehdot (mukaillen Hyrske ja muut, 2020, s. 
147).  

 

Omaisuuslaji Sijoittamisen vaihtoehdot 

Osakesijoitukset • Suorat osakesijoitukset 

• Osake- ja indeksiosuusrahastot 

• ETF-rahastot (Exchange Traded Funds) 

Korkosijoitukset • Suorat korkosijoitukset 

• Korkorahastot 

• Rahamarkkinasijoitukset 

Kiinteistösijoitukset • Suorat kiinteistösijoitukset 

• Kiinteistörahastot 

Pääomasijoitukset • Pääomarahastot 

• Joukkorahoitus 

• Buyout-sijoitukset 

• Venture Capital -sijoitukset 

Hedge-rahastosijoitukset • Erilaiset hedge-rahastot 

Listaamattomat yrityslainat • Private debt-rahastot 

• Suorat lainat 

Infrastruktuurisijoitukset • Suorat sijoitukset 

• Rahastosijoitukset 

Hyödykesijoitukset • Johdannaiset 

• Fyysinen omistus 

• Reaaliomaisuus 

 

Taulukon 1 ensimmäiseen omaisuuslajiin, osakkeisiin, voivat sijoittaa vaivatta sekä yksi-

tyishenkilöt, että instituutiot. Omaa vastuullisuusanalyysiä hyödyntäen ja ESG-arvioin-

teja ja tietoa välittävien palveluntarjoajien avulla voi sijoittaa suoraan osakkeisiin osta-

malla kohdeyhtiön osakkeita.  Hyrske ja muut (2020, s. 148–161) kertovat, että suorissa 

osakesijoituksissa suuremmat vaikutusmahdollisuudet yhtiön vastuullisuusasioissa ovat 



27 

instituutiosijoittajilla, joiden omistusosuudet ovat usein merkittäviä verrattuna yksittäi-

sen sijoittajan omistukseen. Muita osakesijoitusmahdollisuuksia, joita sekä yksityis- että 

instituutiosijoittajat voivat hyöyntää ovat erilaiset osakerahastosijoitukset ja ETF-rahas-

tosijoitukset. Rahastoissa omistus on valmiiksi hajautettuna ja markkinoilta löytyy monia 

erilaisia ESG-rahastovaihtoehtoja.  

 

Korkosijoituksissa instituutioilla on laajempi mahdollisuus sijoittaa, sillä he voivat sijoit-

taa suoraan yritysten ja valtioiden joukkovelkakirjalainoihin. Yksityissijoittajalle jää vaih-

toehdoksi korkorahastot, jotka ottavat ESG-asiat huomioon, kuten vihreisiin joukkovel-

kakirjoihin keskittyvät rahastot. Lisäksi rahamarkkinasijoitukset ovat mahdollisia, esimer-

kiksi talletukset ja pankkien sijoitustodistukset. (Hyrske ja muut, 2020, s. 163–174.) 

 

Kiinteistösijoituksia voivat tehdä suoraan tai rahastojen kautta sekä yksityiset sijoittajat, 

että instituutiot. Erona on kuitenkin se, että suorissa kiinteistösijoituksissa instituutiot 

voivat ostaa kokonaisia kiinteistöjä, kun taas yksityissijoittajat ostavat yleensä yksittäisiä 

asuntoja. (Hyrske ja muut, 2020, s. 174–181.) Yksittäisen asunnon oston kohdalla ESG-

asioiden huomioiminen on haastavampaa, koska asioihin ei voi yhtä voimakkaasti vaikut-

taa, kuin koko kiinteistön omistustilanteessa.  

 

Pääomasijoitukset ovat mahdollisia vain hyvin varakkaille yksityishenkilöille tai instituu-

tioille lukuun ottamatta joukkorahoituspalveluita, joissa voi sijoittaa pienemmällä rahal-

lisella panoksella. Pääomasijoitukset ovat usein varsin epälikvidejä eli hitaasti rahaksi 

muutettavia omistuksia, mutta erityisesti instituutioiden vaikutusmahdollisuudet vas-

tuullisuusnäkökulmasta ovat kohtalaisen hyvät. Buyout-sijoitukset keskittyvät pääasiassa 

keskisuuriin yrityksiin, jotka ovat harjoittaneet liiketoimintaa jo hieman pidempään. Ven-

ture Capital -sijoitukset taas keskittyvät aikaisen vaiheen yritysten rahoittamiseen ja ovat 

huomattavan riskisiä. Hedge-rahastot hakevat absoluuttista tuottoa ja pyrkivät saavutta-

maan tietyn tuoton markkinatilanteesta riippumatta. Tämän vuoksi hedge-rahastot käyt-

tävät laajasti erilaisia sijoitusstrategioita ja niiden ESG-vaikutuksien arvioiminen voi olla 



28 

haasteellista. (Hyrske ja muut, 2020, s. 184–190.) Hedge-rahastoihin on pääasiassa vain 

instituutioilla mahdollisuus sijoittaa.  

 

Listaamattomat yrityslainat ovat myös pääasiassa instituutioiden sijoitusvaihtoehto. Lis-

taamattomia yrityslainoja voivat hakea sekä yksityiset, että julkiset yritykset. Sijoitus-

vaihtoehtoina ovat joko private debt-rahastot tai suorat lainat kohdeyrityksille. Infra-

struktuurisijoitukset voivat kohdentua esimerkiksi rautateihin, lentokenttiin tai satamiin. 

Tässäkin sijoitusmuodossa vaihtoehdot ovat joko suorat sijoitukset tai rahastomuotoiset 

sijoitukset. Pääasiassa infrastruktuurisijoituksia tekevät instituutiot, mutta joitakin listat-

tuihin yrityksiin sijoittavia infrastruktuurirahastoja löytyy myös yksityissijoittajille. 

(Hyrske ja muut, s. 191–95.) 

 

Hyödykesijoitukset voivat tapahtua johdannaisten avulla, fyysisenä omistuksena eli esi-

merkiksi viljan omistuksena varastossa tai reaaliomaisuutena, jolloin omistus kohdistuu 

esimerkiksi metsään tai kaivoksiin. Tämäkin sijoitusmuoto on enemmän instituutiosijoit-

tajien hyödyntämä, mutta myös yksityissijoittajat voivat omistaa metsää tai käydä kaup-

paa johdannaisilla. ESG-riskien rajaaminen on tässä omaisuuslajissa haastavaa ja parhai-

ten riskejä voi hallita omistamalla reaalista omaisuutta. (Hyrske ja muut, s. 195–201.) 

 

 

2.3.1 Lähestymistavat vastuullisessa sijoittamisessa  

Vastuullisessa sijoittamisessa on erilaisia lähestymistapoja riippuen siitä, mitä haluaa 

painottaa sijoittaessaan, kuinka paljon resursseja on käytössä ja halua paneutua aihee-

seen. Yksityissijoittajilla ja instituutiosijoittajilla on erilaiset mahdollisuudet hyödyntää 

eri lähestymistapoja omassa sijoitustoiminnassaan. Erilaiset mahdollisuudet on koottu 

lyhyesti alla esitettyyn taulukkoon 2.  

 

 

 



29 

Taulukko 2 Vastuullisen sijoittamisen lähestymistavat (mukaillen Hyrske ja muut, 2020, s. 104). 

 

Lähestymistapa Esimerkki lähestymistavan hyödyntämisestä sijoi-

tuksissa 

Poissulkeminen Poissuljetaan yhtiöt, jotka valmistavat alkoholipitoisia 

juomia. 

Suosiminen Suositaan korkeat ESG-tulokset saavuttaneita yhtiöitä. 

Temaattinen sijoittaminen Sijoitetaan vastuullisiin uusiutuvaa energiaa hyödyntä-

viin yhtiöihin. 

Aktiivinen omistaminen Proaktiivisesti dialogia käymällä pyritään vaikuttamaan 

siihen, että kohdeyritys järjestäisi jätehuoltonsa vastuul-

lisemmin. 

Vaikuttavuus- ja muutossijoittaminen Sijoitetaan yhtiöön, joka tarjoaa mikrorahoitusta syrjäi-

sen seudun pk-yrityksille. 

ESG-integrointi Kaikessa sijoitustoiminnassa huomioidaan ESG-asiat ja 

sijoitetaan yhtiöihin, jotka kattavan ESG-analyysin ja pe-

rinteisen sijoitusanalyysin jälkeen todetaan parhaiksi 

kohteiksi. 

 

 

2.3.2 Poissulkeminen 

Poissulkeminen viittaa jonkin ulkopuolelle jättämiseen. Poissulkeminen on yleisimpiä ja 

suoraviivaisimpia vastuullisen sijoittamisen lähestymistapoja. Lähestymistapana se juon-

taa juurensa jo eettisen sijoittamisen historiasta. Yksinkertaistettuna poissulkemisessa 

sijoittaja määrittelee ne toimialat tai toiminnot, joita hän ei halua rahoittaa. Tämän jäl-

keen sijoituskohteet valikoidaan jäljelle jäävistä sijoituskohteista. Toiminnot, joita pois-

suljetaan yleensä heijastelevat yhteiskunnan moraalikäsityksiä ja kulttuuria. (Hyrske ja 

muut, 2020, s. 112–15.) Erilaisista moraalikäsityksistä ja kulttuurieroista johtuen Suo-

messa poissuljetaan erilaisia yrityksiä sijoitussalkusta, kuin esimerkiksi Pakistanissa. 

Hyrske ja muut (2020, s. 116–17) nostavat yhdeksi poissuljennan keinoksi normipohjai-

sen poissuljennan, jolloin yritysten toimintatapoja tarkastelemalla ja hyödyntämällä kan-

sainvälisiä normeja sisältäviä sopimuksia, kuten YK:n Global Compact, suljetaan pois 



30 

esimerkiksi työntekijöiden oikeuksia polkevia yrityksiä. Suurimpana haasteena poissul-

kemisessa on nollatoleranssi eli se, että kaikki yritykset, jotka ovat edes välillisesti teke-

misissä poissuljettavan toiminnon kanssa suljettaisiin sijoittamisen ulkopuolelle. Tämä 

haaste on etenkin sijoitussalkuilla ja yleensä käytetäänkin jotakin raja-arvoa mittaamaan 

poissulkemista. Raja-arvona voi toimia esimerkiksi liikevaihto, jolloin yritys voidaan pois-

sulkea salkusta, mikäli sen liikevaihdosta tietty osuus, vaikka yli 10 prosenttia tulee pois-

suljettavasta toiminnasta.  

 

 

2.3.3 Suosiminen 

Lähestymistapana suosiminen on poissulkemisen vastakohta. Suosimistekniikassa vali-

taan yrityksiä, joihin nimenomaisesti halutaan sijoittaa. Suosimisessa tehdään ESG-ana-

lyysi esimerkiksi jonkin osakeindeksin yhtiöille, joista valitaan analyysin tuloksena vas-

tuullisimmat yritykset sijoitusportfolioon. Suosimislähestymistavassa voidaan käyttää 

myös toimialansa parhaat menetelmää, jossa valitaan esimerkiksi tunnettu indeksi, joka 

jaetaan luokkiin. Luokat voivat määrittyä maantieteellisesti tai yritysten toimialan mu-

kaan. Tämän jälkeen voidaan määritellä, että jokaisesta luokasta valitaan jokin tietty 

määrä vastuullisuusanalyysissä parhaaksi arvioiduista yrityksistä sijoitusportfolioon. 

Haasteena suosimisessa ja toimialansa parhaat lähestymistavoissa ovat luokkien muo-

dostus ja oleellisten vastuullisuusindikaattorien valinta. (Hyrske ja muut, 2020, s. 119–

22; Silvola & Landau, 2019, s. 39.)  

 

 

2.3.4 Temaattinen sijoittaminen 

Temaattisessa sijoittamisessa suositaan tiettyä toimialaa tai tiettyjä palveluita ja tuot-

teita valmistavia yhtiöitä valitun teeman mukaisesti. Teemoja voivat olla esimerkiksi il-

masto tai vielä tarkemmin vesi, uusiutuva energia tai jäteteknologiat. Usein temaattiset 

sijoitusrahastot sisältävät pääosin pieniä ja keskisuuria yrityksiä, koska suurten yritysten 

tuoteportfoliot ovat niin laajoja, että ne poissulkevat suurten yritysten mahdollisuuden 



31 

sisältyä tietyn teemaiseen rahastoon. (Hyrske ja muut, 2020, s. 122–23; Silvola & Landau, 

2019, s. 40.)  

 

 

2.3.5 Aktiivinen omistaminen 

Aktiivinen omistaminen on usein osana instituutiosijoittajien ja rahastojen sijoituspro-

sesseja. Aktiivisessa omistajuudessa käydään vuoropuhelua yrityksen kanssa erilaisista 

asioista ja niihin pyritään vaikuttamaan, mikäli nähdään, että esimerkiksi sijoittajavies-

tintää ympäristöasioista tulisi lisätä. Vaikuttamista on sekä reaktiivista, että proaktiivista. 

Reaktiivisessa vaikuttamisessa aloitetaan vuoropuhelu yrityksen kanssa, kun jotakin on 

jo tapahtunut ja proaktiivisessa taas pyritään keskustelemaan ja vaikuttamaan jo ennalta 

havaittujen toimintojen osalta. (Hyrske ja muut, 2020, s. 128–37.) Aktiivisessa omistami-

sessa voidaan myös vaikuttaa äänestämällä yhtiökokouksissa ja osallistumalla nimitysva-

liokuntien työhön. Aktiivinen omistajuus voi olla osana vastuullisen sijoittamisen koko-

naisuutta, mutta sen perusteella ei yleensä valita yhtiöitä sijoitusportfolioon, vaan vai-

kutetaan yhtiöiden toimintaan tarpeen mukaan. 

 

 

2.3.6 Vaikuttavuus- ja muutossijoittaminen 

Vaikuttavuus- ja muutossijoittamisen lähtöajatuksena on, että tavoitellaan mitattavaa 

yhteiskunnallista vaikutusta pelkän tuotto-riskisuhteen parantamisen sijasta. Muutossi-

joittaminen lähtee tuotto-olettamuksesta, mutta myös myönteinen yhteiskunnallinen 

vaikutus pyritään maksimoimaan. Tähän soveltuu poissulkemisen tai aktiivisen osakeva-

linnan keinot. Vaikuttavuussijoittaminen taas tavoittelee ennalta määriteltyä ja mitatta-

vaa myönteistä yhteiskunnallista vaikutusta ja tällaisen sijoituksen tuotto-odotus on 

useimmiten positiivinen. Vaikuttavuus- ja muutossijoittamisen erona on vaikutuksen li-

säisyys (additionality). Mikäli sijoituskohteena oleva projekti olisi tapahtunut ilman sijoi-

tuksen kontribuutiota, ei lisäisyyden määritelmä toteudu. Sijoituskohteena olevan 



32 

projektin tulee siis toteutua sijoituksen avulla ja projektin vaikutusten on oltava mitatta-

vissa, jotta lisäisyys toteutuu. (Hyrske ja muut, 2020, s. 138–40.) 

 

 

2.3.7 ESG-integrointi 

ESG-integroinnissa vastuullisuuskriteerit sisällytetään sijoitusanalyysiin taloudellisten lu-

kujen analysoinnin rinnalle. Integrointi vie vastuullisuuden sisällyttämisen sijoituspää-

töksiin eri lähestymistavoista kaikista pisimmälle. ESG-integroinnin resursseja vaativan 

implementoinnin vuoksi suurilla instituutioilla ja varainhoitajilla on mahdollisuus hank-

kia ESG-dataa ulkopuolisilta palveluntarjoajilta oman analyysin tueksi. (Hyrske ja muut, 

2020, s. 140; Silvola & Landau, 2019, s. 38.) ESG-integroinnin tarkoituksena on kokonais-

valtaisesti sisällyttää vastuullisuustekijät osaksi sijoitusanalyysiä ja yhtiöiden valintaa si-

joitusportfolioon. 



33 

3 Teoriaa ja tutkimuksia 

Teoria ja tutkimus sijoitusrahastojen sijoitusperiaatteista, kriteeristöstä tai niiden esille 

tuomisesta on varsin vähäistä. Teoria keskittyy vapaaehtoisen tiedonjulkistamisen selit-

tämiseen pääasiassa yritysten näkökulmasta. Vähäinen tutkimus sijoitusrahastojen kri-

teeristöstä on keskittynyt lain vaatiman avaintietoesitteen esittämään informaatioon si-

joittajille. Vastuulliseen sijoittamiseen liittyen tutkimuksia on tehty runsaasti ja enem-

mistö niistä keskittyy tutkimaan kuinka hyvin vastuullinen sijoittaminen tuottaa suh-

teessa perinteiseen sijoittamiseen. Tuottavuustutkimuksen lisäksi vastuullisen sijoittami-

sen luokittajia on tutkittu, yksityissijoittajien sijoituspäätöksiin vaikuttavista tekijöistä on 

myös erilaisia tutkimuksia ja tutkimustuloksia. Ensimmäinen puolisko kappaleesta muo-

dostuu vapaaehtoista tiedonjulkistamista selittävien teorioiden avaamisesta, jonka jäl-

keen käydään läpi yritysten yhteiskunnallista tehtävää ja vastuita sekä varallisuutta hoi-

tavien tahojen yhteiskunnallista tehtävää ja vastuita. Kappaleen toinen puolisko tuo 

esille tutkimuksia ja tuloksia vastuullisen sijoittamisen luokittajista, vastuullisen sijoitta-

misen tuottavuudesta ja sijoituspäätöksiin vaikuttavista tekijöistä.  

 

 

3.1 Vapaaehtoisen tiedonjulkistamisen selittävät teoriat 

Yritysten tiedonjulkistaminen voi olla pakollista tai vapaaehtoista. Pakollinen tiedonjul-

kistaminen seuraa usein lakien ja asetusten vaatimuksia, mutta tämän lisäksi on mahdol-

lista julkistaa enemmän tietoa vapaaehtoisesti. Shehatan (2014) mukaan vapaaehtoisen 

tiedonjulkistamisen selittämiseen on kirjallisuudessa neljä eri teoriaa. Näihin neljään 

teoriaan kuuluvat agenttiteoria (agency theory), signalointiteoria (signalling theory), 

pääomatarpeen teoria (capital need theory) ja oikeutusteoria (legitimacy theory). Seu-

raavaksi teorioiden perusajatus avataan lyhyesti ja pohditaan, missä määrin teorioita 

voisi soveltaa myös rahastojen kohdalla.  

 

Agenttiteoria, kuten muutkin käsiteltävistä teorioista, ovat alun perin koskeneet työvoi-

mamarkkinoita tai yrityksiä ja niiden omistajia, mutta ne voivat osin kuvata myös 



34 

rahastoyhtiön ja rahasto-osuuksien omistajien suhdetta teorian tasolla. Jensen ja 

Meckling (1976, s. 308) määrittelevät agenttisuhteen sopimuksena, jossa yksi tai use-

ampi henkilö (omistaja) palkkaa toisen henkilön (agentti) hoitamaan jonkin palvelun hei-

dän puolestaan sisältäen osan päätäntävallan luovuttamisesta agentille. Omistajan ja 

agentin suhteesta koituu kustannuksia, jotka Jensenin ja Mecklingin (1976, s. 308) mu-

kaan ovat omistajan taakaksi koituvat valvontakulut, agentille koituvat siteen luomisen 

kulut ja jäännöstappio. Jäännöstappio syntyy, kun agentin päätökset eivät maksimoi 

omistajan hyötyä. Agenttiteorian agentti-omistaja (agent-principal) ongelmaa voidaan 

pyrkiä ratkaisemaan optimaalisten sopimusten, vapaaehtoisen tiedonjulkistamisen ja 

pakollisen tiedonjulkistamisen keinoin (Shehata, 2014).  

 

Signalointiteoria on alun perin kehitetty työmarkkinoita esimerkkinä hyödyntäen Spen-

cen (1973) kehittelemänä. Teoriassa signaloinnilla viitataan ominaisuuksiin, joita voidaan 

muuttaa ja jotka vaikuttavat päättävän tahon, tässä tapauksessa työnantajan päätöksiin 

palkata työntekijöitä tietyin ominaisuuksin. Markkinoilla on informaation asymmetria ja 

erilaisissa signalointitilanteissa saavutetaan signalointitasapaino. Signaloivan ominai-

suuden määrään vaikuttavat ominaisuudesta koituvien kulujen ja tuottavuuden suhde, 

sekä työnantajan odotukset. Informaation asymmetriaongelmasta johtuen yritykset voi-

vat signaloida tiettyä tietoa sijoittajille osoittaakseen olevansa parempia, kuin kilpailevat 

yritykset (Shehata, 2014).  

  

Pääomatarpeen teoriassa lähdetään ajatuksesta, että yritykset kasvattavat vapaaehtoi-

sesti tiedonjulkistamistaan ennen rahoitustapahtumaa. Vapaaehtoisen tiedonjulkistami-

sen kasvattamiseen viittaavan tuloksen havaitsee Choi (1973) tutkiessaan Euroopasta ra-

hoitusta hakevien yritysten tiedonjulkistamismäärää yritysten vuosikertomuksia aineis-

tona hyödyntäen. Shehatan (2014) mukaan on havaintoja siitä, että pääomatarve kasvat-

taisi yritysten vapaaehtoista tiedonjulkistamista.   

 

Organisaatioiden oikeutukseen yhteiskunnassa kytkeytyy yhteiskunnan odotukset ja ha-

vainnot organisaation toiminnasta ja toisaalta organisaation teot ja kommunikaatio 



35 

yhteiskunnan suuntaan. Organisaatiolla, kuten yrityksellä on oikeutus yhteiskunnassa sil-

loin, kun sen teot ovat kulloisenkin yhteiskunnan odotuksien mukaisia, mutta eroja voi 

syntyä ajan kuluessa ja eri yhteisöissä. Oikeutusteoria on positiivinen teoria, joka pyrkii 

selittämään yritysten käyttäytymistä niiden pyrkimyksissä oikeutetuksi. Oikeutusteoria 

katsoo millä tiedonjulkistamisstrategioiden avulla voidaan ansaita, ylläpitää tai uudel-

leenansaita oikeutus. (Deegan, 2018.) Turkiksia myyvät kaupat ovat hyvä esimerkki oi-

keutuksensa yhteiskunnalta jossain määrin menettäneestä organisaatioryhmästä mo-

nissa maissa, kun enää turkiksia ei pidetä samalla tavalla arvossa yhteiskunnassa, kuin 

mitä muutama vuosikymmen sitten. Oikeutusteorian voi nähdä sijoitusrahastojen osalta 

siinä, että yhteiskunnan muuttuvat odotukset ja havainnot muokkaavat rahastojen vies-

tintää, sijoitusperiaatteita ja raportoimista.  

 

Agenttiteoriaa voisi osaltaan hyödyntää myös rahastojen näkökulmasta, koska rahastoon 

sijoittavat voidaan nähdä omistajina ja rahastoyhtiö agenttina, joka hoitaa omistajien va-

rallisuutta. Erityisesti kustannusten välttämätöntä roolia ja jäännöstappion minimointia 

agentti voisi perustella tuomalla esiin vapaaehtoisesti tietoja rahastosta, kuten vastuul-

lisen sijoittamisen periaatteita. Signalointiteorian hyödyntäminen rahastonäkökulmasta 

on vaikeampaa, mutta periaatteessa informaation asymmetriaa rahastoyhtiö voisi pyrkiä 

poistamaan julkistamalla tietoja vapaaehtoisesti rahaston osalta. Tietty optimaalinen 

määrä vapaaehtoista tietoa sijoittajien suuntaan voisi luoda signalointitasapainon. Pää-

omatarpeen teorian hyödynnettävyys rahastonäkökulmasta olisi se, että vapaaehtoinen 

tietojen julkistaminen nähtäisiin pyrkimyksenä pääomatarpeen eli rahaston koon kasvat-

tamiseen. Oikeutusteoria voisi soveltua myös rahastoihin siinä mielessä, että vapaaeh-

toinen tiedonjulkistaminen rahaston asioista antaa oikeutuksen sen toiminnalle osana 

yhteiskuntaa myös jatkossa.  

 

 

3.2 Yritysten yhteiskunnallinen tehtävä ja vastuut 

Yritysten sosiaalisesta vastuusta, yhteiskuntavastuusta ja vastuullisuuskysymyksistä on 

käyty keskustelua ja erilaisia perusteluita on hahmoteltu sekä puolesta, että vastaan. 



36 

Yritysten yhteiskuntavastuun konsepti, CSR, alkoi muodostumaan 1950-luvulta lähtien ja 

siitä on muotoiltu erilaisia määritelmiä (Carroll, 1999). Carrollin (1999) mukaan, CSR:n 

historiasta voidaan havaita, että määritelmät muuttuivat ajan myötä ja niissä korostuivat 

yritysten eri vastuut, joihin sisältyivät ainakin taloudellinen vastuu, lain noudattaminen, 

eettiset, sosiaaliset ja filantrooppiset vastuut. Milton Friedman (1970) näki, että yrityk-

sillä ei ole yhteiskuntavastuullista roolia, vaan yritysten ainoa tehtävä on tuottaa voittoa 

omistajilleen niillä resursseilla, mitä yrityksellä on, kunhan kilpailu on reilua. Friedmanin 

näkemyksessä sosiaalinen vastuu ei kuulu yrityksen tehtäviin ja toimet, jotka parantavat 

yhteisön elinoloja esimerkiksi siten, että yrityksellä on osaavaa työvoimaa saatavilla ovat 

vain oman edun saavuttamisesta aiheutuvien kulujen sivutuotteena syntynyttä liikear-

voa. Friedmanin näkemystä, että yritysten kuuluu tehdä ainoastaan voittoa omistajilleen, 

on haastettu ja CSR konseptin pohjalta on pyritty kehittämään uudempi ajatus yritysten 

roolista.  

 

Porter ja Kramer (2006) kehottivat yrityksiä sosiaaliseen vaikuttavuuteen ja jaettuun ar-

voon, joka hyödyttäisi sekä yhteisöä, että yritystä pitkällä aikavälillä. He näkivät myös, 

että yhteiskuntavastuun kasvu oli keskittynyt liikaa yhdensuuntaiseen toimintaan ja to-

dellinen integraatio yritysten ja yhteisön välillä oli jäänyt toteutumatta. Yhteiskuntavas-

tuu tulisi integroida osaksi kaikkea yrityksen toimintaa siten, että hyöty on liiketoimin-

nalle sisäistä sellaisilla liiketoiminnan alueilla, joilla se on mahdollista (Porter & Kramer, 

2006). Jaetun arvon konseptissa yrityksen operatiivinen toiminta ja menettelytavat pyr-

kivät parantamaan kilpailukykyä ja tuottavuutta ottamalla kaikessa tekemisessä huomi-

oon sosiaaliset kehityskohteet, joiden kehittäminen parantaa myös yrityksen tulosta. Ja-

ettu arvo luo samanaikaisesti taloudellista hyvää ja yhteiskunnallista hyvää siten, että 

hyödyt jakaantuvat molemmille osa-alueille kasvattaen kokonaisarvoa. Keskeisessä roo-

lissa oleva arvo määritellään hyötynä suhteessa aiheutuneisiin kuluihin. Yritysten pyr-

kiessä jaetun arvon mukaiseen liiketoiminnan ylläpitämiseen, kehittyy uusia innovaati-

oita ja taloudellisen sekä yhteiskunnallisen hyvän positiivinen kierre voimistuu (Porter & 

Kramer, 2011). ESG-tekijät erinomaisesti liiketoimintaan integroinut yritys voitaisiin 



37 

nähdä jaettua arvoa hyvin toteuttavana yrityksenä, kun taas heikosti ESG-tekijöihin kes-

kittynyt yritys voitaisiin nähdä vain voittoa tavoittelevana entiteettinä.  

 

Jaetun arvon konseptia on myös kritisoitu. Crane ja muut (2014) kritisoivat konseptia 

alkuperäisyyden puutteesta suhteessa yritysten yhteiskuntavastuun tutkimukseen, sosi-

aalisten ja taloudellisten tavoitteiden välisten jännitteiden heikosta huomioonottami-

sesta ja naiivista suhtautumisesta liiketoiminnan vaatimusten haasteita kohtaan. Carriga 

ja Melé (2004) jaottelivat CSR teoriat ja siihen liittyvät lähestymistavat neljään ryhmään: 

instrumenttiteoriat, poliittiset teoriat, integroivat teoriat ja eettiset teoriat. Näihin nel-

jään ryhmään kuuluisivat heidän mukaansa kaikki CSR teoriat ja esimerkiksi Friedmanin 

(1970) voiton maksimoinnin näkemys kuuluisi instrumenttiteoriaan, jossa yritys nähdään 

vain instrumenttina voiton tavoittelulle ja sosiaalinen puoli taloudellisten tulosten väli-

neenä. Poliittiset teoriat taas näkevät yrityksen vaikutuksen yhteiskuntaan merkittävänä 

ja kohdistavat huolensa tämän vaikutuksen vastuulliseen käyttöön poliittisessa vaikutta-

misessa. Integroivissa teorioissa yritykset keskittyvät sosiaalisten vaatimusten tyydyttä-

miseen ja eettiset teoriat pohjaavat yritysten eettisiin vastuisiin yhteiskunnassa (Carriga 

& Melé, 2004). Käytännössä kaikki yrityksiä koskevat näkökannat niiden yhteiskunnalli-

sesta tehtävästä voidaan määritellä osaksi jotakin tiettyä CSR suuntausta, jos näin halu-

taan tehdä. Uudempia näkemyksiä CSR:n pohjalta on esitetty, kuten Porterin ja Kramerin 

(2006; 2011) jaetun arvon konsepti, mutta edelleenkään yhtä oikeaa tapaa nähdä tai to-

teuttaa yrityksen tehtävä yhteiskunnassa ei ole yksiselitteisesti olemassa. 

 

 

3.3 Varainhoitajien yhteiskunnallinen tehtävä ja vastuut 

Varainhoitajien vastuusta yhteiskuntaa ja asiakkaita kohtaan on eri aikoina ollut vallalla 

erityyppisiä näkemyksiä. Varainhoitajien, kuten instituutioiden ja rahastonhoitajien luot-

tamustehtävä hoitaa asiakkaiden varoja on kokenut erilaisia vaiheita. Ennen 1970-lukua 

luottamustehtävänä katsottiin olevan enemmän järjellinen (reasonable) varojen hoito, 

joka otti huomioon ympäröivän yhteiskunnan tarpeet. 1970- ja 80-luvuilla rationaalinen 

(rational) varojen hoito nousi keskeiseksi tekijäksi, jonka ajatuksena oli oman edun 



38 

tavoittelu ja, että varoille haetaan mahdollisimman hyvää tuottoa. Ajatus järjellisestä va-

rojenhoidosta nosti jälleen profiilia 2000-luvun alussa, kun sidosryhmien ja tulevien su-

kupolvien pitkän tähtäimen hyvinvointiajattelu on haastanut rationaalisen varainhoidon. 

Onnistuneen varainhoidon tulisi ottaa huomioon järjellinen ja rationaalinen lähestymis-

tapa, jotta varoja hoidetaan niin, että huomioidaan sekä sidosryhmien etu että oma etu 

ja vaikutetaan yhteiseen hyvään. (Lydenberg, 2014.)  Boglen (2009) mukaan erityisesti 

rahastonhoitajien, mutta myös muiden toisten varallisuutta luottamustehtävänä hallin-

noivien tahojen tarkoitusperät ovat olleet useamman vuosikymmenen vääränlaiset. Hä-

nen mukaansa suurin osa varainhoitajista ovat ajaneet omaa etuaan esimerkiksi siten, 

että rahastojen kulut ovat kasvaneet nopeammin kuin rahaston pääomat, jotka nekin 

ovat kasvaneet merkittävästi. Kulujen suurempi kasvu on tapahtunut siitä huolimatta, 

että kasvavien pääomien tulisi tuoda mittakaavaetuja ja siten mahdollistaa keskimäärin 

alhaisemmat kulut. Bogle (2009) mainitsee perimmäiseksi ongelmaksi sen, että varain-

hoitajat eivät voi palvella kahta tahoa yhtä aikaa, vaan heidän pitäisi keskittyä palvele-

maan asiakkaita, jotka ovat luovuttaneet luottamustehtävänä rahat varainhoitajien hal-

linnoitavaksi. Varainhoitajien vastuusta sekä Lydenberg että Bogle ovat jokseenkin sa-

malla kannalla. Varainhoitajien tehtävä yhteiskunnassa on hoitaa asiakkaiden varoja, 

joilta he ovat tämän luottamustehtävän saaneet, mahdollisimman tehokkaasti, luotetta-

vasti ja omaa etua liiallisesti tavoittelematta.  

 

 

3.4 Vastuullisen sijoittamisen luokittelu 

Dorfleitner ja muut (2015) vertailivat kolmen eri ESG luokituspalveluja tarjoavan tahon 

ESG luokituksia. Tutkittavat palveluntarjoajat olivat ASSET4, KLD ja Bloomberg. Tulokset 

osoittavat, että ESG luokittajat eivät ole kovin yhtenäisiä luokituksissaan, yleisesti par-

haat ESG pisteet saavat suuret yritykset, jotka raportoivat eniten ei-taloudellista infor-

maatiota ja ESG-luokitusmuutosten riski riippuu vahvasti luokittajasta eli se on pääasi-

assa luokittajakohtaista.  

 



39 

Chatterji ja muut (2016) puolestaan tutkivat kuuden eri vastuullisuusluokituksia tarjoa-

van palveluntarjoajan teorianäkemystä yritysten yhteiskuntavastuusta, CSR, ja vertailu-

kelpoisuutta. He havaitsivat, että eri luokittajien teorianäkemykset yritysten yhteiskun-

tavastuusta olivat vain rajallisesti samanlaisia heikentäen niiden yhtenäisyyttä. Tutkimus-

tuloksissa havaittiin myös vahvaa näyttöä heikosta vertailukelpoisuudesta eri vastuulli-

suusosa-alueiden osalta. Luokittajien välinen heterogeenisyys vaikeuttaa siten sijoitta-

jien, salkunhoitajien ja akateemikoiden työskentelyä ja luokitusten hyödyntämistä työs-

sään. Aiemmin myös Escrig-Olmedo ja muut (2010) havaitsivat tutkimuksessaan, että eri 

ESG-luokittajat ja vastuullisuusindeksit ovat heterogeenisia vastuullisuuskriteereidensä 

suhteen. He tutkivat yhteensä kuutta vastuullisuusindeksiä ja kymmentä ESG-luokittajaa. 

Luokittajilla ei ole standardia, jonka mukaan luokittaa yrityksiä, joka tekee yrityksille vai-

keaksi oikeiden toimien kohdistamisen ongelmakohtiin, jotta heidän vastuullisuuspistey-

tyksensä nousisi.  

 

 

3.5 Vastuullisen sijoittamisen tuottavuus 

Vastuullista sijoittamista ja sosiaalisesti vastuullista sijoittamista on tutkittu eri tutkimuk-

sissa sen tuottavuuden osalta suhteessa muihin sijoitusmuotoihin. Useimmissa tutki-

muksissa verrataan vastuullisia yrityksiä vähemmän vastuullisiin tai vastuullisia sijoi-

tusportfolioita ei-vastuullisiin. Seitsemän Euroopan maan 88 sosiaalisesti vastuullista ra-

hastoa sisältävä tutkimus sai tulokseksi, että vastuullisten rahastojen tuotot ovat linjassa 

suhteessa sekä vastuullisiin indekseihin, että perinteisiin indekseihin. Suoriutuminen on 

hieman parempaa suhteessa vastuullisiin indekseihin, mutta perinteiset indeksit selittä-

vät vastuullisten rahastojen tuottoa paremmin (Cortez ja muut, 2009). Myös Leite ja Cor-

tez (2014) saivat samankaltaisia tuloksia tutkiessaan eurooppalaisia sosiaalisesti vastuul-

lisia rahastoja, jotka sijoittivat Eurooppaan ja maailmanlaajuisesti, perinteisiin rahastoi-

hin nähden. Vastuullisten ja perinteisten rahastojen tuotot eivät tilastolliselta merkit-

sevyydeltään eronneet toisistaan. Leiten ja Cortezin tutkimuksessa saatiin myös tulos, 

että perinteiset indeksit selittävät sosiaalisesti vastuullisten rahastojen tuottoja parem-

min kuin vastuulliset indeksit. Yhdeksi selitykseksi tuottojen eroamattomuudelle 



40 

toisistaan annettiin luokkansa parhaat lähestymistavan yleisyys eurooppalaisissa rahas-

toissa, jolloin suositaan enemmän isoja ja tunnettuja yhtiöitä. Friede ja muut (2015) ver-

tailivat jo tehtyjä tutkimuksia vastuullisten sijoitusten yhtiökohtaisista tuotoista ja tutki-

muksessa oli mukana yli 2200 yksittäistä sijoituskohdetta. Heidän yleinen havaintonsa 

oli, että vastuullinen sijoittaminen tuottaa neutraalisti tai positiivisesti suhteessa ei-vas-

tuulliseen sijoittamiseen selvästi yli puolessa tutkituista tapauksista. Auer ja Shuhmacher 

(2016) tutkivat Euroopan, Yhdysvaltojen ja Aasia-Tyynenmeren alueen yritysten ESG 

tuottoja käyttäen Sustainalyticsin dataa ESG luokituksista. Heidän havaintonsa on, että 

ESG sijoitusstrategiassa maantieteellisellä- ja toimialafokuksella on selkeä merkitys lop-

putuleman kannalta. Yhdysvalloissa ja Aasia-Tyynimeri alueilla korkean ESG luokituksen 

yhtiöiden valinta ei vaikuta sijoitustuottoon suhteessa vertailtavaan ei-vastuulliseen 

portfolioon tai matalan ESG luokituksen yhtiöihin nähden. Myöskään Euroopassa kor-

kean ESG luokituksen strategiat eivät tuo ylituottoa. Tietyillä toimialoilla Euroopassa ESG 

kriteereistä riippuen korkeat ESG luokituksen yritykset alisuoriutuvat ei-vastuulliseen 

passiiviseen portfolioon nähden. 

 

Sosiaalisesti vastuullisen sijoittamisen, SRI, seulojen vaikutusta tuottoon tutkittaessa, 

Kempf ja Osthoff (2007) saivat tulokseksi KLD:n dataa käyttämällä, että hyödyntämällä 

long-short strategiaa sijoittajien on mahdollista saada poikkeavia tuottoja. Poikkeavat 

tuotot on mahdollista saavuttaa positiivisen seulonnan tai luokkansa parhaat menetel-

mien avulla ja tällaisen strategian alfa voi olla jopa 8,7 prosenttia. Long-short strategiassa 

sijoitettiin korkeat ESG-pisteet saaneisiin yrityksiin ja myytiin lyhyeksi heikot ESG-pisteet 

saaneita yrityksiä. Huomionarvoista on, että yksityissijoittajien voi olla haastavaa ja kal-

lista toteuttaa long-short strategiaa. Hyödyntämällä KLD:n dataa tutkimuksessaan sosi-

aalisesti vastuullisista osakkeista, Derwall ja muut (2011) havaitsivat, että kiistanalaisilla 

osakkeilla käydään kauppaa suhteessa alemmilla hintatasoilla, koska vastuulliset sijoitta-

jat eivät niihin sijoita. Sosiaalisesti vastuullisena indikaattorina tutkimuksessa käytettiin 

vahvoja työntekijäsuhteita. Tämä johtaa siihen, että kiistanalaiset osakkeet tuottivat 

poikkeavia tuottoja koko tarkastelujakson ajan. Myös sosiaalisesti vastuullinen sijoitta-

minen tuotti poikkeavia tuottoja tilastollisesti merkitsevästi erityisesti tarkastelujakson 



41 

alkuosassa, kun koko tutkimusperiodina oli 1992–2008. Korkeamman vastuullisuuden 

yritykset tuottivat enemmän kuin heikomman vastuullisuuden yritykset vuosina 1993–

2009 Ecclesin ja muiden (2014) tutkimuksessa ja lisäksi vastuullisemmat yritykset esi-

merkiksi raportoivat enemmän ei-rahoituksellisesta informaatiosta laajemmalle joukolle 

sidosryhmän jäseniä, antoivat vastuullisuuden johdon vastuulle ja olivat sitoutuneita pi-

demmän tähtäimen kehitykseen. Korkean vastuullisuuden yrityksiksi tutkimuksessa va-

littiin sellaiset yritykset, jotka useiden vuosien ajan olivat noudattaneet merkittävää 

määrää ympäristö- ja sosiaalisia toimintatapoja ja alhaisen vastuullisuuden yritykset ei-

vät olleet noudattaneet lähes mitään kyseisistä toimintatavoista. Lähtötilanteessa mo-

lemmat yritystyypit paritettiin siten, että ne olisivat samalla toimialalla ja samankokoisia 

toimijoita.  

 

Renneboog ja muut (2008) tutkivat maailmanlaajuisesti, miten sosiaalisesti vastuulliset 

ja eettiset rahastot tuottavat perinteisiin rahastoihin verrattuna. He saivat tulokseksi, 

että eri maissa vastuulliset rahastot tuottavat 2,2–6,5 prosenttia heikommin kuin koti-

maiset vertailuindeksit. Riskikorjatut tuotot eivät kuitenkaan eroa perinteisistä rahas-

toista, kuin kolmen maan kohdalla. Riskikorjattuun tuottoon vaikuttivat negatiivisesti 

hallintoasiat ja sosiaalisten seulojen määrä.  

 

 

3.6 Sijoituspäätöksiin vaikuttavat tekijät 

Sijoituspäätöksiin lähtötilanteessa vaikuttavana tekijänä on talouslukutaito. Sijoittamista 

markkinoivien tahojen on helpompi luoda mielikuvia ja houkutella sijoittajia, mikäli si-

joittajan talouslukutaito on heikolla tasolla ja sijoittajien voi myös olla vaikeampi vertailla 

eri vaihtoehtoja, jos talouslukutaidossa on puutteita. Tutkimuksia tarkasteltaessa sijoit-

tajien talouslukutaidossa rahastoihin sijoitettaessa 1990-luvullla Yhdysvalloissa löytyi pa-

rannettavaa (Alexander ja muut, 1998). Myös Zokaityte (2016) havaitsi tutkimuksessaan, 

että ympäri maailman erilaisissa tutkimuksissa on saatu tulokseksi ihmisten keskimäärin 

heikko talouslukutaito ja numeerinen lukutaito. Zokaityten mukaan vaikeuksia talouslu-

kutaidossa ovat tuottaneet esimerkiksi yksinkertaiset koronkorkolaskut ja 



42 

todennäköisyyksien arviointi. Heikko lukutaito mahdollisesti vaikuttaa ihmisten sijoitus-

halukkuuteen ja erityisesti mielenkiintoon lukea ja ymmärtää erilaisia sijoituspäätöksiin 

liittyviä julkistuksia (Zokaityte, 2016). Calcagno ja Monticone (2015) tutkivat sijoittajien 

talouslukutaidon vaikutusta siihen, että riippuivatko heidän sijoituspäätöksensä missä 

määrin sijoitusneuvojasta ja hänen avustaan. Tulokset osoittavat, että korkea talouslu-

kutaito kasvattaa todennäköisyyttä sijoitusneuvojan konsultoinnin hyödyntämiseen, 

mutta vähentää todennäköisyyttä sille, että sijoituspäätös delegoitaisiin muille. Sijoitus-

neuvojat informoivat paremmin korkean talouslukutaidon sijoittajia suhteessa heikon ta-

louslukutaidon omaaviin sijoittajiin. Tämä indikoi, että sijoitusneuvojat eivät ole hyödyl-

lisiä niille sijoittajille, jotka sitä eniten tarvitsisivat, eikä ammattimaiset neuvojat siten 

korvaa itseoppimista.  

 

Sijoittajien subjektiivista talouslukutaitoa tutkittaessa Bellofatto ja muut (2018) saivat 

tulokseksi, että ne sijoittajat, jotka välittäjäyrityksen MiFID kyselyissä kertoivat subjektii-

visesti olevansa talouslukutaitoisia eli tässä tapauksessa kertoivat tietävänsä eri sijoi-

tusinstrumenteista ja niiden riskeistä, saivat myös parhaimmat tuotot. Edellä läpi käydyt 

tutkimukset osoittavat, että talouslukutaidosta näyttäisi olevan hyötyä sijoitustoimin-

nassa ja eri sijoituskohteiden vertailemisessa. Talouslukutaitoa tarvitaan erityisesti vas-

tuullisen sijoittamisen ymmärtämisessä, koska siinä numeerisen tiedon lisäksi on mu-

kana ei-numeerista tietoa.  

 

Mikä sitten vaikuttaa sijoittajien tiedonhakuun? Kaur (2018) tutki Intian pääkaupunkialu-

een ihmisten käyttäytymistä rahastojen tiedonhaun ja valitsemiskriteerien osalta. Hän 

sai tulokseksi, että koulutus ja tulot vaikuttivat henkilön tietämykseen ja havaintoihin ra-

hastoista. Toisaalta tietämys ja havainnot rahastoista vaikuttivat sijoittajien tiedonhan-

kinnan käyttäytymiseen. Rahastoista paremmin tietävät hakivat tietoa persoonattomista 

lähteistä ja rahastojen tuottokehitys vaikutti heidän päätöksiinsä, kun taas rahastoista 

heikommin tietävät hakivat neuvoa alan asiantuntijoilta ja valitsivat rahaston sen omi-

naisuuksien perusteella.     

 



43 

3.6.1 Tuoteinformaation vaikutus sijoittamiseen 

Kozupin ja muiden (2008) tutkimus tiivistetyn rahastotiedon vaikutuksista yhdysvaltalais-

sijoittajiin yhtenä tuloksena oli, että sijoittajat reagoivat myönteisesti tiedon tiivistämi-

seen yhdelle sivulle. Tutkimuksessa myös havaittiin, että sijoittajat painottavat liikaa his-

toriallisen tuoton vaikutusta tuleviin päätöksiin. Myös lisäinformaation olemassaolo eri-

tyisesti graafisena esityksenä vaikutti yhdessä rahaston suoriutumisen ja sijoittajien tie-

tämyksen kanssa käsitykseen ja arviointiin rahastoista. Avaintietoesitteiden hyödylli-

syyttä sijoittajille tutkittaessa tulokset indikoivat, että niistä ei olisi merkittävää hyötyä 

tavallisille sijoittajille, joilla ei ole erityistä talousosaamista. Oehlerin ja muiden (2014) 

tutkimuksessa talousalan opiskelijat vastasivat kysymyksiin kolmesta erityyppisestä 

avaintietoesitteestä eri sijoitusinstrumenttien osalta. Yksi avaintietoesite oli palveluntar-

joajan lailliset vaatimukset täyttävä, toinen erityisesti tutkimusta varten suunniteltu ot-

taen huomioon laillisuuden lisäksi ihmisten tiedonkeruukyvyn ja kolmas oli palveluntar-

joajan vapaammin muotoilema esite. Vaikka avaintietoesitteessä on lain velvoittama si-

sältö se ei välttämättä takaa riittävää informaatiota sijoituskohteesta.  

 

 

3.6.2 Sijoituspäätöksiin vastuullisissa sijoituskohteissa vaikuttavat tekijät 

Nilsson, Nordvall ja Isberg (2010) tutkivat mitkä tekijät vaikuttivat yksityisasiakkaiden si-

joituspäätöksiin heidän sijoittaessaan vastuullisiin rahastoihin. Tutkimustuloksista ilme-

nee, että korkean taloustietämyksen omaavat etsivät enemmän tietoa ulkoisista läh-

teistä rahaston tuotoista ja riskistä, kun taas korkean yhteiskuntavastuullisen tiedon 

omaavat etsivät enemmän tietoa siitä, miten rahasto ottaa huomioon vastuullisuusasiat. 

Lisäksi vastuullisen tiedon omaavat olivat kiinnostuneempia hankkimaan tietoa sijoitus-

neuvojien kautta verrattuna taloustietämyksen omaaviin. Barreda-Tarrazona ja muut 

(2011) tutkivat kokeellisesti, miten tieto rahaston vastuullisuudesta vaikuttaa sijoitus-

päätökseen. Heidän tuloksensa näyttää, että kokeeseen osallistujat sijoittivat hieman 

herkemmin vastuullisempaan rahastovaihtoehtoon, kun siitä oli selkeästi mainittu rahas-

ton esitteessä. Tutkimuksessa kuitenkin oli omat rajoitteensa ja tutkimukseen 



44 

osallistuneiden keskimääräinen ikä oli 21 vuotta, jota voidaan pitää nuorena sijoitusmaa-

ilmassa ja tämän rajoitteen myös tutkijat tuovat esille. Nämä tutkimukset indikoivat, että 

rahastojen menestymiseen vaikuttaa, kuinka selkeästi vastuullisuusasiat nostetaan esiin 

rahastojen esitteissä ja markkinoinnissa.  

 

Eettiset sijoittajat eivät välttämättä ole heterogeeninen ryhmä ja osa sijoittajista ovat 

valmiita uhraamaan suuren taloudellisen hyödyn, jos sijoituskohde ei ole eettinen. Toi-

saalta osa sijoittajista valitsevat suuren taloudellisen hyödyn, vaikka sijoituskohde ei ole 

eettinen. (Berry & Yeung, 2013). Sosiaalisesti vastuullisiin rahastoihin sijoittamiseen ja 

niiden pitämiseen salkussa vaikuttivat sisäiset sosiaaliset preferenssit ja jonkin verran 

myös sosiaalinen signalointi muille siitä, mihin henkilö sijoittaa. Sosiaaliseen motivaati-

oon taloudellisella näkökannalla on myös osansa ja tutkimuksessa havaittiin, että moni 

vastuulliseen rahastoon sijoittava odottaa rahaston tuottavan heikommin kuin perintei-

nen osakerahasto ja että vastuullisissa rahastoissa on korkeammat kokonaiskulut (Riedl 

& Smeets, 2017).  Vastuullinen sijoittaminen ei siis välttämättä ole yksiselitteistä sijoitta-

jille itselleen, ainakaan tutkimusten mukaan.  

 

Nilsson, Jansson, Isberg ja Nordvall (2014) havaitsivat, että tarkasteltaessa yksityissijoit-

tajien asiakastyytyväisyyttä vastuullisten rahastojen osalta rahaston oston jälkeen, asiak-

kaat pitävät tärkeimpänä vastuullisten rahastojen tuotto-odotusta. Tuotto-odotuksen li-

säksi halukkuutta sijoittaa kasvattivat myös vastuullisuustekijät, esimerkiksi aktiivinen 

vastuullisuuden edistäminen ja rahastojen saatavuus, mutta ne eivät tutkimuksen mu-

kaan olleet yhtä vahvoja tyytyväisyyttä lisääviä tekijöitä, kuin rahastojen tuotto. Tutki-

mustiedon pohjalta on havaittavissa, että rahastoja tarjoavien tahojen on yhtäältä otet-

tava huomioon tuottojen ja riskien tuominen esille eli taloudellisten lukujen esittäminen 

sekä vastuulliset tekijät, jotka rahastoon vaikuttavat. Nämä molemmat tekijät kiinnosta-

vat sijoittajia eri suhteessa sijoitusprosessin eri vaiheissa. 

 



45 

4 Rahastoyhtiöihin kohdistuva lainsäädäntö 

Tämän tutkimuksen kannalta keskeisin rahastoyhtiöitä koskeva kansallinen lainsäädäntö 

muodostuu sijoitusrahastolaista (213/2019, myöhemmin SRL), kiinteistörahastolaista 

(1173/1997, myöhemmin KRL) ja vaihtoehtorahastojen hoitajista annetusta laista 

(162/2014, myöhemmin VHAL) sekä valtiovarainministeriön asetuksesta rahastoyhtiöi-

hin ja säilytysyhteisön lupahakemuksiin liitettävistä selvityksistä, palkitsemisjärjestel-

mästä, rahastoesitteestä ja sijoitusrahastolain 13 luvussa tarkoitetuista rahoitusväli-

neistä sekä yhteissijoitusyrityksen saatavilla pidettävien tietojen laajuudesta (257/2019, 

myöhemmin VMA I) ja valtiovarainministeriön asetuksesta rahastoyhtiön, sijoitusrahas-

ton ja vaihtoehtorahaston tilinpäätökseen sisältyvän tuloslaskelman ja taseen kaavasta, 

tilinpäätökseen liitettävästä toimintakertomuksesta sekä sijoitusrahaston puolivuotis-

katsauksesta (231/2014, myöhemmin VMA II) ja kyseisen asetuksen muuttamisesta 

(258/2019). Euroopan unionin sääntelystä keskeisimmät rahastoyhtiöitä koskevat ase-

tukset ovat Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus ((EU) N:o 1286/2014, myöhem-

min PRIIP-asetus) vähittäismarkkinoille tarkoitettuja paketoituja ja vakuutusmuotoisia si-

joitustuotteita (PRIIP-tuotteita) koskevista avaintietoasiakirjoista, Euroopan parlamentin 

ja neuvoston asetus ((EU) 2016/1011, myöhemmin vertailuarvoasetus) rahoitusväli-

neissä ja rahoitussopimuksissa vertailuarvoina tai sijoitusrahastojen arvonkehityksen 

mittaamisessa käytettävistä indekseistä ja direktiivien 2008/48/EY ja 2014/17/EU sekä 

asetuksen (EU) N:o 596/2014 muuttamisesta ja komission asetus (N:o 583/2010, myö-

hemmin avaintietoasetus) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/65/EY 

täytäntöönpanosta sijoittajalle annettavien avaintietojen osalta ja avaintietojen tai tar-

jousesitteen toimittamisessa muuta pysyvää välinettä kuin paperia käyttäen tai verkko-

sivuston välityksellä noudatettavien ehtojen osalta sekä komission asetus (N:o 584/2010, 

myöhemmin ilmoitusasetus), Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 

2009/65/EY täytäntöönpanosta ilmoituskirjeen vakiomallin ja yhteissijoitusyritystä kos-

kevan todistuksen muodon ja sisällön, toimivaltaisten viranomaisten välisessä ilmoitta-

misessa käytettävän sähköisen viestinnän sekä paikalla tehtävissä tietojenvaihdossa nou-

datettavien menettelyjen osalta. Lainsäädännön vaatimusten lisäksi rahastoilla on omat 

säännöt, joissa määritetään esimerkiksi niiden sijoituspolitiikka ja perittävät kulut 



46 

(Finanssiala, 2019). Tässä luvussa käsitellään lainsäädännön vaatimaa informaatiota, si-

sältöä ja raportteja, joita sijoitusrahastojen on sijoittajien suuntaan esitettävä. Ensin käyn 

läpi kansallisen lainsäädännön ja tämän jälkeen Euroopan unionin asetukset, jotka ovat 

Suomessa suoraan sellaisenaan sovellettavaa lainsäädäntöä. Huomionarvoista on se, 

että Euroopan unionin säätämät direktiivit on implementoitu osaksi kansallista lainsää-

däntöämme, minkä vuoksi niitä ei käsitellä erikseen. Direktiivit antavat säädettävälle 

laille vähimmäisvaatimukset ja kansallisesti lainsäädäntöön voidaan ottaa tiukempi linja. 

Lopuksi tarkastelen tulevaisuuden lainsäädännön kehityssuuntaa sijoitusrahastojen 

osalta, erityisesti kestävän rahoituksen lakipakettia.  

 

 

4.1 Kansallinen lainsäädäntö 

Sijoitusrahastolain vanhempi versio säädettiin vuonna 1999 ja siihen on sen voimaantu-

lon jälkeen tehty yli 30 muutosta sekä osittaisuudistus. Lisäksi sen rinnalle on syntynyt 

erillislakeja. Viimeisimmät muutokset johtuivat EU-sääntelyn kansallisesta täytäntöön-

panosta. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/65/EY eli sijoitusrahastodi-

rektiivi tai UCITS IV pantiin täytäntöön sijoitusrahastolakia muuttamalla vuonna 2011 ja 

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/91/EU eli sijoitusrahastodirektiivin 

muutosdirektiivi tai UCITS V pantiin täytäntöön sijoitusrahastolakia muuttamalla vuonna 

2016. Lisäksi yhteistä sijoittamista koskevan sääntelyn rakenne muuttui, kun Euroopan 

parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/61/EU eli AIFM-direktiivi täytäntöönpantiin. 

(HE 243/2018 vp, s. 8–9.) Sijoitusrahastodirektiivissä mainittu UCITS tarkoittaa siirtokel-

poisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä eli yh-

teissijoitusyrityksiä (Valtiovarainministeriö, 2016, s. 19). Koska vanha sijoitusrahastolaki 

(48/1999) oli muuttunut vaikeaselkoiseksi ja sille oli lakitekninen selkeyttämistarve, ku-

mottiin se ja tilalle säädettiin nykyisin voimassa oleva sijoitusrahastolaki.  

 

Sijoitusrahastolaissa määritellään mihin tahoihin laki kohdistuu, kenellä on oikeus toimia 

rahastoyhtiönä ja mitä toiminnalta vähimmillään odotetaan. Laista löytyy myös sääntöjä 

rahaston lakkauttamisen, konkurssin tai esimerkiksi sulautumisen osalta sekä rajat 



47 

ylittävästä toiminnasta. Sijoitusrahastolakia valvoo Finanssivalvonta Finanssivalvonnasta 

annetun lain (878/2008) mukaisesti. Finanssivalvonnan yleinen toiminnan tavoite on fi-

nanssimarkkinoiden vakaus ja yleinen luottamus finanssimarkkinoiden toimintaan (HE 

243/2018 vp, s. 14). Sijoitusrahastojen rahastomateriaalin osalta oleellisin lain kohta si-

joitusrahastolaissa on luku 15, jossa käydään läpi rahasto-osuuksien markkinointi ja ra-

hastoyhtiön tiedonantovelvollisuus.  Rahasto-osuuksia voi markkinoida suomen- tai 

ruotsin kielellä ja myös muulla kielellä, mikäli Finanssivalvonta sitä vaatii. Sijoitusrahas-

ton rahasto-osuuksista antama markkinointitieto ei saa olla harhaanjohtavaa tai totuu-

denvastaista ja markkinoinnin kaupallisen tarkoituksen on tultava ilmi. Jos markkinoin-

nissa kehotetaan ostamaan sijoitusrahaston rahasto-osuuksia, väitteet eivät saa olla ris-

tiriidassa rahasto- tai avaintietoesitteen tietojen kanssa (SRL 15:1). Rahastoyhtiön on jul-

kaistava jokaisesta hoitamastaan sijoitusrahastosta rahastoesite, joka on pidettävä ajan 

tasalla ja jossa tulee olla liitettynä rahaston säännöt (SRL 15:3). Avaintietoesitteen osalta 

on määritetty, mitä siitä on löydyttävä niin, että se on ymmärrettävissä ilman muita asia-

kirjoja (SRL 15:4). Rahastoyhtiöitä vaaditaan myös esittämään rahaston viimeisin puoli-

vuotiskatsaus (SRL 15:6) ja vuosikertomus (SRL 15:7).  

 

Kiinteistörahastolakia sovelletaan toimintaan, jossa yleisölle tarjotaan mahdollisuus 

osallistua yhteisiin kiinteistösijoituksiin siten, että yleisö osallistuu sijoittamiseen julkisen 

osakeyhtiön osakkeita tai kommandiittiyhtiön osuuksia merkitsemällä ja yhtiö sijoittaa 

kyseiset varat pääasiassa kiinteistöihin tai kiinteistöarvopapereihin (KRL 1.1). Kiinteistö-

rahastolain lisäksi pääasiallisesti kiinteistöihin ja kiinteistöarvopapereihin varojaan sijoit-

tavista erikoissijoitusrahastoista säädetään myös vaihtoehtorahastojen hoitajista anne-

tussa laissa (KRL 1:1.3).  

 

VHAL säätelee niitä asiakirjoja, joita erikoissijoitusrahastojen ja vastaavien on laadittava 

yksityissijoittajille ja mitä asiakirjoihin on sisällyttävä. Vaihtoehtorahastojen hoitajista an-

netun lain 13 luvussa on erikseen määritelty säännökset markkinoitaessa kyseisiä rahas-

toja ei-ammattimaisille sijoittajille (VHAL 13:1). Laadittavat asiakirjat ja niiden sisältö 

ovat samantyyppiset, kuin sijoitusrahastolaissa vaaditut asiakirjat, kuten avaintietoesite 



48 

sisältöineen, mutta lisäksi vaaditaan pitämään kyseiseen rahastoon sijoittamisesta olen-

naiset ja riittävät tiedot (VHAL 13:4–5 ja VHAL 12:4.1). On hyvä huomata, että vaihtoeh-

torahastoihin kuuluvat erikoissijoitusrahastojen lisäksi sellaiset rahastot, jotka eivät ole 

niin kutsuttuja UCITS-rahastoja.  

 

VMA I:n neljännessä luvussa määrätään yksityiskohtaisesti rahastoesitteen sisällöstä ja 

tietojen esittämisestä. Rahastoesite on päivättävä, otsikoitava selkeästi rahastoesitteeksi 

ja kerrotut tiedot on esitettävä selkeästi sekä ymmärrettävästi sijoittajakohderyhmä huo-

mioiden (VMA I 4:1.1). Rahastoesitteen on kerrottava: tiedot sijoitusrahastosta (VMA I 

4:2), sijoitusrahaston sijoituksia koskevat tiedot (VMA I 4:3), rahastoon sijoittamista kos-

kevat tiedot (VMA I 4:4), tietoja rahastoyhtiöstä (VMA I 4:5) ja tiedot säilytysyhteisöstä 

(VMA I 4:6). Osaa näistä tiedoista ei ole välttämätöntä mainita rahastoesitteessä, mikäli 

ne sisältyvät sijoitusrahaston rahastoesitteeseen liitettyihin sääntöihin (VMA I 4:7).  

 

VMA II:ssa on määritetty velvoitteita sijoitusrahastoyhtiöille koskien niiden puolivuotis-

katsauksia. VMA II:n ja sen muuttamisesta annetun päätöksen mukaisesti puolivuotis-

katsauksissa on esitettävä vähintään sijoitusrahastolain 15 luvun 6 §:n lisäksi VMA II:n 8 

§:n 3 kohdassa tarkoitettu katsauskautta koskeva selvitys arvopaperisijoituksista ryhmi-

teltynä VMA II liite III mukaisesti. Tämän lisäksi puolivuotiskatsauksen on sisällettävä 

VMA II:n 9 §:n 1 momentin 1, 3 ja 6 kohdassa tarkoitetut selvitykset. Näihin selvityksiin 

lukeutuvat esimerkiksi sijoitusten jakautuminen sijoituspolitiikan mukaisesti toimialoit-

tain, sijoitusten koostumuksessa tapahtuneet muutokset katsauskaudella ja palkkioiden 

jakautumisen selvitys rahastoyhtiölle. 

 

 

4.2 Euroopan unionin asetukset 

Euroopan unioni on säätänyt asetuksia, jotka koskevat sijoitusrahastoja. Käyn tässä lu-

vussa läpi, mitä EU:n asetuksia liittyy rahastoista annettavien tietojen ilmoittamiseen yk-

sityissijoittajien osalta.  

 



49 

PRIIP-asetus säätää siitä, minkälaisia tietoja avaintietoasiakirjan on sisällettävä, kun 

PRIIP-tuotteita, joihin myös sijoitusrahastot kuuluvat, tarjotaan yksityissijoittajille. En-

siksi, yksityissijoittajalle PRIIP-tuotetta tarjoavan tahon on laadittava kyseisestä tuot-

teesta avaintietoasiakirja ja julkaistava se verkkosivuillaan (PRIIP-asetus 5 artikla). Avain-

tietoasiakirjan on oltava sisällöltään täsmällinen, tasapuolinen ja selkeä, eikä se saa olla 

harhaanjohtava (PRIIP-asetus 6 artiklan 1 kohta). Avaintietoasiakirja tulee laatia siten, 

että se on enintään kolmen A4-sivun kokoinen ja helppolukuinen, keskittyy yksityissijoit-

tajien tarvitsemiin tietoihin ja se on laadittu helppotajuisella kielellä (PRIIP-asetus 6 ar-

tiklan 4 kohta). EU:n jäsenvaltiossa, jossa PRIIP-tuotetta tarjotaan, on avaintietoasiakirja 

laadittava ainakin yhdellä kyseisen maan virallisella kielellä ja tarkkana käännöksenä al-

kuperäisestä asiakirjasta (PRIIP-asetus 7 artikla). PRIIP-asetuksessa määritetään yksityis-

kohtaisesti, mitä tietoja avaintietoasiakirjan tulee sisältää, mitkä osiot avaintietoasiakir-

jaan on sisällyttävä, missä järjestyksessä tiedot tulee antaa sekä kuinka yksityiskohtai-

sesti tiedot on annettava (PRIIP-asetus 8 artikla). Markkinointiviestintä ei saa olla ristirii-

dassa avaintietoasiakirjan kanssa ja markkinoinnissa on ilmoitettava, mistä ja miten 

avaintietoasiakirja on saatavilla (PRIIP-asetus 9 artikla). Avaintietoasiakirjan uudelleen-

tarkastelusta on myös annettu ohjeistus asetuksen 10 artiklassa. PRIIP-tuotteesta neu-

voa antavan tai sellaista myyvän henkilön on toimitettava avaintietoasiakirja yksityissi-

joittajalle veloituksetta joko paperisena tai verkon välityksellä, ja jos asiakirja toimitetaan 

jollakin muulla pysyvällä tavalla, on sijoittajalla oikeus saada paperinen avaintie-

toasiakirja myöhemmin veloituksetta (PRIIP-asetus 14 artikla). PRIIP-asetusta on täyden-

netty Komission delegoidulla asetuksella (EU) 2017/653, vähittäismarkkinoille tarkoitet-

tuja paketoituja ja vakuutusmuotoisia sijoitustuotteita (PRIIP-tuotteita) koskevista avain-

tietoasiakirjoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 

1286/2014 täydentämisestä vahvistamalla teknisiä sääntelystandardeja avaintie-

toasiakirjojen esittämisestä, sisällöstä, uudelleentarkastelusta ja tarkistamisesta sekä täl-

laisten asiakirjojen toimittamisvaatimuksen noudattamiseen liittyvien ehtojen täyttämi-

sestä, myöhemmin PRIIP-täydennysasetus. PRIIP-täydennysasetuksella on tarkennettu 

tarvittavilta osin PRIIP-asetusta. Esimerkiksi PRIIP-täydennysasetuksen 4 artiklassa tar-

kennetaan mitä avaintietoasiakirjassa on määriteltävä sellaisen tapauksen varalta, että 



50 

PRIIP-tuotteen kehittäjä on maksukyvytön. Myös muita avaintietoasiakirjaa koskevia tar-

kennuksia löytyy PRIIP-täydennysasetuksesta. 

 

Avaintietoasetus määrittää avaintietoasiakirjan laadintaa koskevat säädökset. Asetusta 

sovelletaan kaikkiin rahastoyhtiöihin niiden hoitaman yhteissijoitusyrityksen osalta ja si-

joitusyhtiöihin, jotka eivät ole