2 Rita Rautesalo KIINTEISTÖ- JA ASUNTOKAUPPOJEN VASTUIDEN JAKAUTUMINEN Yritys- ja rahoitusjuridiikka Kauppatieteiden pro gradu -tutkielma Talousoikeus VAASA 2020 2 VAASAN YLIOPISTO Tekijä: Rita Rautesalo Tutkielman nimi: Kiinteistö- ja asuntokauppojen vastuiden jakautuminen Tutkinto: Kauppatieteiden maisteri Oppiaine: Talousoikeus Työn ohjaaja: Prof. Pekka Vainio Valmistumisvuosi: 2020 Sivumäärä:88 Tiivistelmä Kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden kaupat sekoitetaan monesti toisiinsa. Kuitenkin niissä on oleellisia eroja. Yhteistä niissä kuitenkin on se, että vastuuta kertyy kaupan jokaiselle osapuolelle kaupanteon jälkeenkin. Pro gradussani tutkin ensisijaisesti asuntokauppaa (asunto-osakkeiden) sekä kiinteistökaupan osalta enimmäkseen talojen vastuun jakautumista. Ostajan tiedonottovelvollisuuden vuoksi hänen on oltava huolellinen tutustuessaan hankkimaansa asuntoon. Hän ei voi yleensä purkaa kauppaa ilman vakavia seuraamuksia. Asuntokaupoissa luotetaan liikaa myyjän korvausvastuuseen. Kyseessä ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, että myyjä on vastuussa. Asuntokauppalain mukaan ensimmäinen myyjä voi joutua asunnon virheen vuoksi vastuuseen paitsi omalle sopimuskumppanilleen (asuntonsa ostajalle) myös asunnon myöhemmälle omistajalle. Vaikka myyjä on pääasiassa vastuussaan tarjoamastaan kohteesta, kiinteistönvälittäjällä saattaa olla enemmän erityistietoa käytössään ja näin ollen hänen vastuuta pidetään suurempana. Kiinteistönvälittäjän tulee noudattaa tarkasti selonotto- ja tiedonantovelvoitteitaan. Yhä useammin löydetään rakennusvirheitä tai puutteita. Välillä kuitenkaan urakoitsijaa ei saada vastuuseen, jos rakennusvirhettä ei havaita heti tai urakoitsija on selvitystilassa tai konkurssissa. Laajemmin kiinteistö- ja asuntokaupoissa, varsinkin omakotitalon kaupoissa, käytetään kuntotarkastajaa.. Tarkastaja vastaa vain suorituksessaan olevasta virheestä, eikä kiinteistössä esiintyvästä virheestä. Hänen korvattavakseen tulevat vain syy-yhteydessä omaan suoritukseen luettavat virheet. Asiasanat: asuntokauppa, asuntokauppalaki, kiinteistökauppa, kosteus- ja homeongelmat, maakaari, tiedonanto- ja selonottovelvollisuus 3 Abstract Real estate and housing stock trades are confused together. What is common, however, is that responsibilities accrue to each party to the trade for a long time. In this master paper, I primarily study the division of responsibilities between detached houses in terms of housing sales and real estate sales. Due to the buyer's obligation to provide information, buyer must be careful when inspecting the apartment he/she has purchased. Buyer cannot usually dismantle a trade without severe penalties. In general, home sales rely too much on the seller's liability. However, it is not self- evident that the seller is liable. According to the housing sales act, the first seller may be liable not only to his/her own contractual partner (his own buyer) but also to the subsequent owner of the apartment due to a defect in the apartment. Although the seller is primarily responsible for what he offers, the real estate agent may have more specific information and therefore his responsibility is considered to be greater. The real estate agent must strictly comply with its reporting and disclosure obligations. Increasingly, construction defects are found. Sometimes, however, the contractor will not be held liable if a construction defect is not detected immediately or the contractor is in liquidation or bankruptcy. More broadly, a condition inspector is used in real estate and housing transactions, especially in family homes. The inspector is only liable for an error in his performance, not for an error in the property. Only errors that can be read in the context of one's own performance will be compensated for. Keywords: housing trade, housing trade law, moisture-/ mold problems, real estate trade, reporting responsibility, the arc law 4 SISÄLLYSLUETTELO sivu Tiivistelmä 2 Abstract 3 Lyhenteet 6 1. Johdanto 7 1.1 Tutkimuskohteen kuvaus 9 1.2 Tutkimusongelmat 9 1.3 Tutkimusmenetelmät – ja rakenne 10 2. Kiinteistö- ja asuntokauppa lainmukaisesti 11 2.1 Asiakirjat 11 2.2 Sopimus kaupankäynnin edellytyksenä 12 2.3 Sopimuksen sovittelu 14 3. Vastuullinen rakentaminen 16 4. Kiinteistö- ja asuntokaupan toteuttaminen 18 4.1 Asunnon kauppa 18 4.2 Asunto-osakkeen kauppa 19 4.3 Uuden asunnon kauppa 20 5. Välitystyö prosessina 22 5.1 Selonotto- ja tiedonantovelvollisuus 24 5.2 Hyvä liiketapa 26 6. Asuntokaupan vastuiden jakautuminen 28 file:///C:/Users/Rita/AppData/Local/Microsoft/Windows/Temporary%20Internet%20Files/Content.IE5/L4API1VC/Asuntosijoittaminen%20seminaariversio%203%20020216.docx%23_Toc442151907 file:///C:/Users/Rita/AppData/Local/Microsoft/Windows/Temporary%20Internet%20Files/Content.IE5/L4API1VC/Asuntosijoittaminen%20seminaariversio%203%20020216.docx%23_Toc442151908 file:///C:/Users/Rita/AppData/Local/Microsoft/Windows/Temporary%20Internet%20Files/Content.IE5/L4API1VC/Asuntosijoittaminen%20seminaariversio%203%20020216.docx%23_Toc442151910 file:///C:/Users/Rita/AppData/Local/Microsoft/Windows/Temporary%20Internet%20Files/Content.IE5/L4API1VC/Asuntosijoittaminen%20seminaariversio%203%20020216.docx%23_Toc442151911 file:///C:/Users/Rita/AppData/Local/Microsoft/Windows/Temporary%20Internet%20Files/Content.IE5/L4API1VC/Asuntosijoittaminen%20seminaariversio%203%20020216.docx%23_Toc442151912 file:///C:/Users/Rita/AppData/Local/Microsoft/Windows/Temporary%20Internet%20Files/Content.IE5/L4API1VC/Asuntosijoittaminen%20seminaariversio%203%20020216.docx%23_Toc442151915 file:///C:/Users/Rita/AppData/Local/Microsoft/Windows/Temporary%20Internet%20Files/Content.IE5/L4API1VC/Asuntosijoittaminen%20seminaariversio%203%20020216.docx%23_Toc442151916 file:///C:/Users/Rita/AppData/Local/Microsoft/Windows/Temporary%20Internet%20Files/Content.IE5/L4API1VC/Asuntosijoittaminen%20seminaariversio%203%20020216.docx%23_Toc442151917 file:///C:/Users/Rita/AppData/Local/Microsoft/Windows/Temporary%20Internet%20Files/Content.IE5/L4API1VC/Asuntosijoittaminen%20seminaariversio%203%20020216.docx%23_Toc442151936 file:///C:/Users/Rita/AppData/Local/Microsoft/Windows/Temporary%20Internet%20Files/Content.IE5/L4API1VC/Asuntosijoittaminen%20seminaariversio%203%20020216.docx%23_Toc442151953 file:///C:/Users/Rita/AppData/Local/Microsoft/Windows/Temporary%20Internet%20Files/Content.IE5/L4API1VC/Asuntosijoittaminen%20seminaariversio%203%20020216.docx%23_Toc442151959 5 6.1 Rakennuttajan vastuu 28 6.2 Ostajan vastuu 32 6.3 Kiinteistönvälittäjän ja myyjän vastuut 39 6.4 Kuntotarkastajan vastuu 46 7. Kosteushaitat: kuka vastuussa? 52 8. Virhetyyppejä asuntokaupassa: kuka vastuussa? 56 8.1 Virheilmoitus 59 9. Kaupan purkaminen oikeustoimena 61 10. Sopimusrikkomukset ja korvausvastuut 65 10.1 Sopimusten tärkeys 65 10.2 Ostajan huolellisuus 67 10.3 Kenen korvausvastuu? 68 10.4 Kaupan sovittelu ja riidat 70 11. Haastattelu: Kiinteistönvälittäjä, LKV Anne Salo-Karhu 73 12. Päätelmät ja pohdinnat 75 LÄHDELUETTELO 81 Sähköinen aineisto 83 Oikeuslähteet 84 file:///C:/Users/Rita/AppData/Local/Microsoft/Windows/Temporary%20Internet%20Files/Content.IE5/L4API1VC/Asuntosijoittaminen%20seminaariversio%203%20020216.docx%23_Toc442151961 file:///C:/Users/Rita/AppData/Local/Microsoft/Windows/Temporary%20Internet%20Files/Content.IE5/L4API1VC/Asuntosijoittaminen%20seminaariversio%203%20020216.docx%23_Toc442151962 file:///C:/Users/Rita/AppData/Local/Microsoft/Windows/Temporary%20Internet%20Files/Content.IE5/L4API1VC/Asuntosijoittaminen%20seminaariversio%203%20020216.docx%23_Toc442151965 file:///C:/Users/Rita/AppData/Local/Microsoft/Windows/Temporary%20Internet%20Files/Content.IE5/L4API1VC/Asuntosijoittaminen%20seminaariversio%203%20020216.docx%23_Toc442151966 file:///C:/Users/Rita/AppData/Local/Microsoft/Windows/Temporary%20Internet%20Files/Content.IE5/L4API1VC/Asuntosijoittaminen%20seminaariversio%203%20020216.docx%23_Toc442151967 file:///C:/Users/Rita/AppData/Local/Microsoft/Windows/Temporary%20Internet%20Files/Content.IE5/L4API1VC/Asuntosijoittaminen%20seminaariversio%203%20020216.docx%23_Toc442151968 file:///C:/Users/Rita/AppData/Local/Microsoft/Windows/Temporary%20Internet%20Files/Content.IE5/L4API1VC/Asuntosijoittaminen%20seminaariversio%203%20020216.docx%23_Toc442151968 file:///C:/Users/Rita/AppData/Local/Microsoft/Windows/Temporary%20Internet%20Files/Content.IE5/L4API1VC/Asuntosijoittaminen%20seminaariversio%203%20020216.docx%23_Toc442151968 6 LYHENTEET AHVL Laki asuinhuoneiston vuokrauksesta 31.3.1995/481 AML Arvopaperimarkkinalaki 14.12.2012/746 AOYL Asunto-osakeyhtiölaki 22.12.2009/1599 AKL Asuntokauppalaki 23.9.1994/843 HE Hallituksen esitys KHO Korkein hallinto-oikeus KKO Korkein oikeus KML Kiinteistönmuodostamislaki 12.4.1995/554. KSL Kuluttajansuojalaki 20.1.1978/38 MK Maakaari 12.4.1995/540. OikTL Laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista 13.6.1929/228 OYL Osakeyhtiölaki 21.7.2006/624 TVL Tuloverolaki (30.12.1992/1535) VahL Vahingonkorvauslaki 31.5.1974/412 7 1. Johdanto Kiinteistönmuodostamislain 116:2 § mukaan kiinteistörekisteriin merkitään kiinteistönä tilat, tontit, yleiset alueet, valtion metsämaat sekä luonnonsuojelulain mukaiset suojelualueet ja lunastuksen perusteella erotetut alueet, erilliset vesijätöt sekä yleiset vesialueet. Sopimusvapauden mukaan kiinteistön kaupassa myyjän ja ostajan velvoitteet määräytyvät ensisijaisesti heidän tekemänsä sopimuksen mukaan. Kiinteistöjen vaihdanta ja käyttö on monin tavoin tarkemmin säädeltyä kuin irtaimen omaisuuden kauppa. Kiinteistön kauppa, vaihto ja lahjoitus on tehtävä kirjallisesti julkisen kaupanvahvistajan läsnä ollessa. Kiinteistön omistukseensa saanut on velvollinen hakemaan lainhuutoa säädetyssä ajassa toimivaltaisesta maanmittaustoimistosta. Kiinteistön määräalaan ja määräosaan sovelletaan monissa suhteissa samoja sääntöjä kuin kokonaiseen kiinteistöön. Kiinteistön kauppa tehdään kauppakirjalla. Maakaaren 2. luvun 1§ mukaan kiinteistön kauppa tehdään kirjallisesti, jonka myyjä, ostaja ja heidän asiamiehensä allekirjoittavat. Kauppakirja sisältää luovutustarkoituksen, luovutettavan kiinteistön, myyjän sekä ostajan nimet ja kauppahinnan sekä muun vastikkeen. Kiinteistön kauppa on tehtävä näin säädetyllä tavalla ja siinä oleva sitoo osapuolia. Asunto-osakkeen kauppa tehdään myös kauppakirjalla, jonka osapuolet allekirjoittavat. Sopimus sitoo allekirjoittajiaan. Toisinaan siitä, mitä kuuluu kiinteistökauppaan saattaa tulla epäselvyyttä, tai kuka on vastuussa asunnossa esiintyvässä virheessä, voi siirtyä Korkeimman oikeuden (KKO) ratkaistavaksi. Kiinteistö tai asuntokauppa on monelle suuri asia, joten asunnon ostoon nykyisiin ja tulevaisuudessa vaikuttaviin seikkoihin on hyvä tutustua huolellisesti ennen ostopäätöstä. Kuluttajariitalautakunnan ylitarkastaja Timo Massonin mukaan moni riita vältetään, kun isännöitsijäntodistuksiin kirjataan jo päätettyjen remonttien tulevat korjaustarpeet (Taloussanomat 2010). Kun ostaa asunnon on hyvä tietää, kuka on vastuussa, jos asunnossa esiintyy virhe. Pro gradussani keskitytäänkin tarkemmin, mikä vastuu kuuluu kenellekin kiinteistö- ja asuntokaupoissa ja mitkä ovat rakentajan, ostajan, kiinteistönvälittäjän, myyjän ja https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinteist%C3%B6n_kauppa https://fi.wikipedia.org/wiki/Lainhuuto https://fi.wikipedia.org/wiki/M%C3%A4%C3%A4r%C3%A4ala https://fi.wikipedia.org/wiki/M%C3%A4%C3%A4r%C3%A4osa 8 kuntotarkastajan vastuut. Joskus virhe joko kaupanteossa tai asunnossa itsessään velvoittaa taloudelliseen korvausvelvollisuuteen. Kuitenkaan jokaista virhettä ei lasketa oikeudellisessa kirjallisuudessa virheeksi. Säynäslahti (2012:2) toteaa: ”Vaikka asunnossa olisi puutteita ja vikoja tai peräti rakennusteknisiä virheitä, niin asuntokauppalain mukaan ei kuitenkaan esiinny virhettä. Hänen mukaan virheestä seuraa yleisemmin hinnanalennus.” Helpoin keino on sovitella kauppaa, mutta välillä riidellään oikeudessa. Riitely oikeudessa on kuitenkin kallista, ja onkin syytä miettiä, voisiko riitaa sovitella muuten. Aihe on ajankohtainen ja kuluttajaneuvontaan ollaan yhä enemmän yhteydessä riitatapauksissa. Vaikka jokainen kiinteistö- ja asuntokauppa on erilainen, laillisia perusteita tulee noudattaa. Aina kauppa ei ole selkeä, eikä laki anna välttämättä suoraa vastausta, jolloin KKO:n ennakkotapaukset ovat hyvänä mallina ratkaisun löytämiseen. Kuluttajalautakuntaa saapui vuonna 2017 yli 500 rakentamiseen ja remontointiin ja vajaat 500 asuntokauppaan ja kiinteistönvälitykseen liittyvää valitusta. Ratkaisuja tehtiin noin 1100 kappaletta. Päätös kestää puolestatoista vuodesta pariin vuoteen. Myös valtakunnalliseen kuluttajaneuvontaan otettiin yhteyttä noin kerran päivässä uudisrakentamisen yhteydessä. Muun muassa rakennusvirheistä sekä äänieristyksen puitteista ollaan usein yhteydessä (Helsingin Sanomat 2018). 1.1 Tutkimuskohteen kuvaus Pro gradu -tutkimuksessa keskityn lähinnä asuntokauppoihin, kuten asunto-osake- ja omakotitalokauppoihin, koska kiinteistömääritelmä on melko laaja. Kiinteistö- ja asuntokaupoissa on paljon samoja periaatteita, joten niitä ei voi välttyä käsittelemässä myös yhdessä. Asuntokauppojen vastuut jakautuvat eri osapuolten välillä. Oleellisimpia osapuolia asuntokaupassa ovat rakennuttaja, myyjä, välittäjä, kuntotarkastaja sekä asiakas. Asuntokaupassa tärkeät lait perustuvat muun muassa asuntokauppalakiin (AsKL), lakiin kiinteistönvälityksestä (KVäLL) sekä kuluttajansuojalakiin (KSL). Asunto-osakekaupat, jotka ovat tehty ennen 1.9.1995, sovelletaan osin kauppalakia (KL). Tämän jälkeen tehtyihin 9 kauppoihin noudatetaan pääosin asuntokauppalakia (ASKL). Kuluttajaa koskevat lait ovat pääosaltaan pakottavia (Kasso 1997:226-227). Tutkielmassa tuodaan esille myös kauppaan liittyviä virheitä sekä käsitellään sopimusrikkomuksia ja korvausvastuita. Aihe on hyvin ajankohtainen, koska yhä useampi kärsii kosteus- ja homevaurioiden aiheuttamista haitoista. Esimerkiksi 1960-1970-luvulla rakennetuissa pientaloissa esiintyy eniten kosteusvaurioita. Nykyään kosteusvaurioihin kiinnitetään enemmän huomiota rakennettaessa ja mittausten avulla selvitetään kosteuden pitoisuutta rakenteissa (Koskinen 2004:42-45). Kuitenkin asuntokauppoihin liittyy epäselvyyksiä ja riitatilanteita, joita voi ennaltaehkäistä vain riittävän tiedon jakamisella sekä kaupan osapuolten luotettavalla yhteistyöllä. Asuntokaupassa jokaisella osapuolella: asiakkaalla, rakennuttajalla, myyjällä, välittäjällä, kuntotarkastajalla ja vakuutusyhtiöllä on erilaiset vastuut. Myös isännöitsijällä ja asunto-osakeyhtiön hallituksella on vastuu tiedottaa oleellisia tietoja asuntokauppaan liittyen, kuten tulevat remontit. 1.2 Tutkimusongelmat Tutkimuksessa keskitytään seuraavaa päätutkimusongelmaan: Miten kiinteistö- ja asuntokaupoissa vastuut jakautuvat eri osapuolten välillä (rakennuttaja, asiakas, myyjä, kiinteistönvälittäjä, kuntotarkastaja)? Millainen on isännöitsijän ja asunto- osakeyhtiön vastuu? Kuinka tiedonanto- ja selonottovelvollisuudet liittyvät osapuolten vastuukysymyksiin? Sekä seuraaviin päätutkimusta selittäviin ongelmiin: 1. Kiinteistö – ja asuntokauppojen lailliset perusteet: kuinka ne eroavat toisistaan? 2. Kuinka Korkein oikeus on ratkaisut vastuisiin liittyviä riitatapauksia? 3. Kuinka välittäjän laajat tiedonanto- ja selonottovelvollisuudet ovat perustana vastuulliselle kaupankäynnille? 10 4. Myyjän ja välittäjän vastuusuhde: kuinka vastuu yhdistyy ja eroaa? 5. Kiinteistö - ja asuntokaupan virheiden tyypit: miten virheet eroavat vastuun kantamisen mukaan? 6. Vahingonkorvausvastuun ja kaupanpurkamisen kiemurat. 1.3 Tutkimusmenetelmät – ja rakenne Pro gradu -tutkimuksessani käytän lähteinä pääasiassa aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja artikkeleita sekä lain säännöksiä, Korkeimman oikeuden ja muiden tuomioistuinten ratkaisuja ja oikeuskirjallisuutta. Tutkimus pohjautuu asuntokauppalakiin ja maakaareen. Metodi on lainopillinen ja empiirinen. Helsingin Sanomien esimerkkitapaukset antavat tutkimukseen käytännönesimerkkejä. Asunto- ja kiinteistökaupoissa noudatetaan lakeja. Tutkimuksessa on paljon KKO:n oikeustapauksia esimerkkinä, jotka selventävät ja laajaa aihetta sen lakiviidakon vuoksi. Se sisältää myös kiinteistönvälittäjän haastattelun, josta saa käytännöllistä kuvaa asunto- ja kiinteistökaupoista. Tutkimuksessa tutustutaan ensin asunto- ja kiinteistökaupan laillisiin sopimusperusteisiin, jota jatketaan vastuuasioilla hyvästä rakennustavasta kiinteistönvälittäjän hyvään kauppatapaan tiedonanto- ja selonottovelvollisuuksia noudattaen. Seuraavaksi tutkimuksessa avataan ostajan, rakentajan, myyjän sekä kiinteistövälittäjän ja kuntotarkastajan vastuualueita sekä tuodaan esille myös asunto-osakeyhtiön isännöitsijän ja hallituksen velvollisuudet. Jotta aiheesta saa kokonaiskuvan, siinä käsitellään eri virhetyyppejä ja niistä johtuvaa vastuun jakautumista. Kosteus- ja homehaitat ovat käsitelty erikseen virhetyypeistä , koska nykyään ne aiheuttavat yhä lisääntyvässä määrin riitoja vastuiden selvittelyjen kannalta ja sen perusteella ne on korostettu erillisenä kappaleena. Tutkimuksessa käsitellään myös vahingonkorvausvelvollisuuksien jakautumista sekä kaupan purkautumista. Värikkyyttä tutkimukseen tuo kiinteistönvälittäjän haastattelu, joka osoittaa, kuinka huolellinen jokaisen osapuolen on syytä olla kiinteistö- ja asuntokaupassa. 11 2. Kiinteistön ja asunnon kauppa lainmukaisesti Kiinteistön ja asunto-osakkeen kauppojen teko on sikäli samanlaista, että molemmissa tarvitaan useita asiakirjoja ja kauppasopimus tulee jokaisen osapuolen allekirjoittaa kaupanvahvistajan läsnä ollessa. Kuitenkin kiinteistön kaupassa, kuten vanhan talon ostossa on tärkeää olla vielä huolellisempi kuin uudessa asunto-osakkeen kaupassa. 2.1 Asiakirjat Kiinteistön kaupassa oleellisena ovat asiakirjat. Lainhuutotodistus selventää kiinteistön oikean omistajan. Se sisältää kiinteistön yksilöinnin, pinta-alan, lainhuudon haltijan nimen ja henkilötunnuksen, kiinteistön huudattamattoman luovutuksen, määräalan sijainnin kiinteistöllä sekä kiinteistön ulosmittauksen tai muun vallintarajoituksen. Rasitustodistus sisältää kiinteistön yksilöinnin, pinta-alan, kiinnitykset, kirjatut erityiset oikeudet, ulosmittaukset ja muut vallintarajoitukset. Lisäksi kiinteistökauppaa varten tarvitaan kiinteistörekisteriote, kartta, selvitys kaavoituksesta, kunnan rakennusjärjestys, rakennuslupa, tieto liittymän rakennussopimuksesta ja selvitys kiinteistön kunnosta (Linnainmaa 2002: 56-60). Lainhuutoasiat ovat yleensä monimutkaisia ja aiheuttavat välillä riitaa. Seuraavassa KKO:n ratkaisussa on kysymys asiassa sovellettavasta laista ja määräalan luovutuksensaajien oikeusaseman arvioinnista. KKO 2015:5 A:n vanhemmat olivat ostaneet tilan ja saaneet siihen lainhuudon. A oli ostanut heiltä tilan ja myöhemmin saanut siihen lainhuudon. Tilasta oli vuonna 1956 myyty määräala, ja määräalan nykyiset omistajat hakivat vuonna 2010 siihen lainhuutoa. Kuitenkin A vastusti lainhuudon myöntämistä. Myös lohkomis- ja lunastamiskysymykset ovat sellaisia, joita KKO joutuu toisinaan ratkaisemaan. Kiinteistönmuodostamislain 60 §:ssä säädetään lunastamisen kiinteistökohtaisista edellytyksistä. KKO 2015:8: 12 Asuinkiinteistön omistaja haki kiinteistönsä kohdalla olevan vesijätön lunastamista. KKO:n mukaan vesijättö ei kuitenkaan huomattavasti haitannut kiinteistön käyttöä rakennuspaikkana, joten lunastamiseen ei ollut perustetta. KKO 2014:103 Kiinteistöstä oli aikaisemmin erotettu lohkomalla kolme määräalaa vapaa-ajan rakennuspaikoiksi. Kiinteistön omistaja haki määräalan lohkomista rakennuspaikaksi, jolloin talonrakennus kuuluisi määräalaan. Kaupunki kuitenkin vastusti tätä. Korkein oikeus pääty siihen,, ettei lohkomiselle ollut edellytyksiä. 2.2. Sopimus kaupankäynnin edellytyksenä Velvoiteoikeuden pääsääntönä on sopimusvapaus. Varallisuusoikeudessa noudatetaan sääntöjä ja periaatteita. Säännöt ovat yksiselitteisiä ja ehdottomia. Periaatteet ovat luonteeltaan yleisiä ja väljiä. Sopimusoikeuteen kuuluu sekä sääntöjä että periaatteita. Sääntötyyppinen normi on, että kiinteistökaupat tulee tehdä kirjallisesti, jonka kaupanvahvistaja vahvistaa allekirjoittajien läsnä ollessa (Saarnilehto 2000:58-59). Asuntokauppalain 1 luku 11a § säätelee kauppasopimuksen sisällöstä. Kauppasopimuksessa on käytävä ilmi ainakin kaupan kohde, myyjä ja ostaja, kauppahinta ja velaton hinta, asuinhuoneiston valmistuminen ja hallinnon luovuttamisen ajankohta tai arvio niistä, ostajan oikeus saada tietoja turva-asiakirjoista sekä tietoja turva-asiakirjojen säilyttäjästä ja säilytyspaikan osoitteesta, yhtiön ja osakkeenomistajien hyväksi oletettujen vakuuksien lajit ja määrät sekä ajankohta, jolloin vakuus vapautuu ilman ostajan suostumusta. Sopimuksessa ilmenee myös, miten ostajan tulee toimia halutessaan estää vakuuden vapautuminen, ostajien oikeus valita tilintarkastaja ja rakennustyön tarkkailija osakkeen omistajien kokouksessa sekä myyjän velvollisuus järjestää vuositarkastus ja selvitys virheistä. Laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista säätelee sopimuksen tekemistä. Myyjä ja ostaja tekevät yhdessä esisopimuksen myöhemmin tehtävästä kaupasta esimerkiksi tilanteessa, jossa ostajan sen hetkinen asunto on vielä myymättä. Kauppa varmistetaan vasta, jos asunto saadaan myydyksi tietyn määräajan kuluessa. Sopimussakko lankeaa sen osapuolen maksettavaksi, joka kieltäytyy kaupasta (Linnainmaa 2002:33). 13 Kiinteistön kaupassa käytetään kauppakirjaa. Siihen merkitään myyjän ja ostajan tiedot, kaupan kohde, käyttötarkoitus, pinta-ala, velaton myyntihinta, laina ja maksutapa sekä maksuehdot (Nevala 2005, 188, 200; Kasso 2005, 405-406). Maakaaren 2.luvun 1§ mukaan kiinteistön kauppa tehdään siis kirjallisesti, jonka myyjä, ostaja ja heidän asiamiehensä allekirjoittavat. Kauppakirja sisältää luovutustarkoituksen, luovutettavan kiinteistön, myyjän sekä ostajan nimet ja kauppahinnan sekä muun vastikkeen. Kiinteistön kauppa on tehtävä näin säädetyllä tavalla ja siinä oleva sitoo osapuolia. KKO 1995:199 A oli myynyt rakennusliikkeelle määräalan. Kauppakirjassa oli ehto, että kauppa toteutuu, jos määräalalle saadaan kaavoitettua maata rakennusliikkeen hyväksymä määrä. Kauppa puretaan, jos kaavoituksesta ei ole saatu varmuutta tai kaavoitussopimusta ei ole tehty sovittuun ajankohtaan mennessä. Vaikka kaavoitus ei toteutunut edellytetyllä tavalla katsottiin, että edellinen ehto oli purkavana ehtona mitätön. Kiinteistön kauppa jäi näin pysyväksi. Kauppakirjan laatii kiinteistönvälittäjä tai esimerkiksi pankin notariaatti tai juristi, joka vastaa sen pätevyydestä sekä ammattitaitoisesta laatimisesta. Puolison suostumus on tarvittaessa pyydettävä kauppakirjaan, joka on mahdollinen myös erillisellä asiakirjalla (Linnainmaa 2002:33). KKO 2015:4 Käräjäoikeus oli tuomiollaan ostaja C:n kanteesta purkanut kiinteistön kaupan sekä velvoittanut A:n ja tämän puolison B:n yhteisvastuullisesti palauttamaan kauppahinnan C:lle ja suorittamaan hänelle korvauksia. Kysymys oli B:n kelpoisuudesta, mutta hänellä oli ollut lainopillinen asiamies. Korkein oikeus ei purkanut tuomiota. Kauppakirjassa ei saa esiintyä muotovirhettä, koska muuten saanto ei saa lainhuutoa. Virheeseen ei tarvitse vedota, eikä virheeseen saa vedota, jos lainhuuto on jo tehty. Palon ja Linnainmaan (2002:60) mukaan tällaiset riidat ovat harvinaisia, enemmän kiistelyä esiintyy kiinteistön laadusta. Kauppa voi olla pätemätön myös esimerkiksi osapuolen oikeuskelvottomuuden, ostajan maksuviivästyksen, kaavoituksen sopimusvastaisuuden tai kaupan kohteen arvon muutoksesta myyjän epätietoisuuden vuoksi. Myyjä voi vaatia kaupan purkua viivästyksen vuoksi. Maakaaren mukaan ostajan on vedottava virheen kohdalla kaupan purkamiseen ( Palo & Linnainmaa 2002:60, 62-63). 14 Sopimus voi olla myös pätemätön, jos allekirjoittaneelta puuttuu oikeus- ja oikeustoimikelpoisuus tai jos esiintyy edustusvaltavirheitä ja oikeustoimilainmukaisia väärinkäytöstilanteita ja julkiseen intressiin pohjautuvia pätemättömyysperiaatteita (Hemmo 2007:27). 2.3 Sopimuksen sovittelu Julkisuusperiaatteessa sivulliset voivat luottaa, että todellinen oikeustila vastaa ulkoisten seikkojen perusteella syntynyttä kuvaa. Se helpottaa sopimuskumppanien selonottotyötä. Julkisuusperiaatteen ja sitomattomuusperiaatteen lisäksi on otettava huomioon vilpitön mieli. Vilpittömän mielen mukaan ensin perustettu oikeus on myöhempää sopijapuolta kohtaan tehoton. Kuitenkin tätä suojaa ei ole, jos he ovat laiminlyöneet kohtuullista selonottovelvollisuutta (Saarnilehto 2000:90-97). Vaikka yleisesti sopimuksen muuttaminen on miltei mahdotonta, Hemmo (2003:24-27) esittää ehtoja, joissa se onnistuu lainmukaisesti, kuten että laissa voidaan määrittää edellytyksiä, joiden mukaan sopimuksen osapuoli saa muuttaa vastiketta tai sopimusehtoa. Lisäksi on mahdollista, että laissa esiintyy oikeus osapuolelle muuttaa sopimuksen ehtoja tietyissä tilanteissa. Tosin osapuolen pitää käyttää tässä lain sallimaa varaumaa. Ennakoimattomien, tuottamuksettomien tai voittamattomien olosuhteiden muutoksiin perustuva sopimussisältö tarkoittaa esimerkiksi ulkopuolista suoritusestettä, osapuolten taloudellisen tilanteen heikentymistä, lainsäädäntöuudistusta ja niin edelleen. Niissä muutos vaikuttaa alkuperäistä suoritusvelvollisuuksien tasapainoa. Toki näistä voi laittaa sopimukseen jo etukäteen ehdon. Sopimus ei myöskään sido poikkeustilanteissa, ylivoimaisen esteen eli force majeuren takia. Jos viivästys on ulkopuolinen, jota ei voi ennakoida, ostaja ja myyjä vapautuvat vahingonkorvausvelvollisuudesta. Ostajan vastuu on ankarampaa, jota nimitetään ankaraksi vastuuksi ja myyjän vastuuta nimitetään kontrollivastuuksi, joka voi olla lievempi kuin force majeure -este (Saarnilehto 2000:70-71). Ankarasta vastuusta voi vapautua ylivoimaisten tapahtumien, vahingonkärsijän myötävaikutuksen ja vahingon kohteen erityisen vahinkoalttiuden vuoksi (Hemmo 2002:83). 15 Sopimuksia joudutaan joskus sovittelemaan. Perusteena tähän voivat olla joko sopimuksen sisältö tai sen ulkopuoliset seikat. Sopimuksen sisällössä edellytyksenä on velvoitteiden epätasapainoisuus, jossa vertailuna voidaan käyttää suoritusten keskinäistä arvoa ja dispositiivista oikeutta sekä yleisiä sopimusehtoja. Jos velvoitteet ovat toiselle osapuolelle tuntuvasti raskaammat tai kohtuuttomat, niitä voidaan tasapainottaa. Kuitenkin tilanteessa, jossa osapuolet ottivat riskin mahdollisen epäedullisen olosuhteiden kehittymisestä, sovittelua ei sallita. Tosin riskinoton arviointi otetaan huomioon eri tavalla eri sopimustyypeissä (Hemmo 2003:57-60). Kuitenkin Hoffrenin (2013:265-266, 268) mukaan oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että riittävä peruste sovittelulle on sopimuksen sisäisen epätasapainon johtuminen sopimuksen ulkoisista tekijöistä, kuten sopimusosapuolten epätasavertaisista neuvotteluasemista. Epätasapainoisia ehtoja ovat esimerkiksi liian ankarat reklamaatiolausekkeet, tiedollinen, taidollinen tai taloudellinen epätasapaino. Kohtuuttomana voi pitää ehtoa, jonka mukaan vain toinen sopijapuoli päättää sopimuksen ehdoista tai vastuunrajoitusehto, jossa myyjän vastuu suljetaan kokonaan pois. Toisaalta vastuurajoitusehdosta voi olla kummallekin osapuolelle hyötyä, kun jaetaan lakisäänteistä riskinjakoa selkeämmin, eikä kaupan jälkeen tarvitse riidellä mahdollisesta virheestä, sillä myyjän vastuu on rajattu pois ja vastuurajoitus otetaan huomioon kauppahinnassa. Saarnilehto (2010:88) lisää vielä lojaliteettiperiaatteen, jonka mukaan erityisesti pitkissä sopimuksissa voidaan odottaa lojaaliutta. Sopimuslojaliteetti on yhteydessä tiedonantovelvollisuuteen. Asuntokauppalain mukaan ei tunneta yksilöityä virhevastuurajausta (AKL 6:2). Ostajalla on ”sellaisena kuin se on” -ehto, joka on myyjän vastuun puolesta rajallinen (Kasso 2010:293- 294). Kauppakirjaan voidaan kirjata vastuunrajoitusehto. Tällöin ostaja vastaa, jos kaupanteon jälkeen siinä on virheitä. Vastuunrajoitusehdot pitää kirjata tarkasti ja yksilöidysti, koska ne sitovat osapuolia lähtökohtaisesti. Myös kauppahinnassa tämän tulee olla luonnollisesti huomioitu. Kuitenkin lauseke: ” myydään sellaisena kuin se on”, ei uuden maakaaren mukaan vapauta myyjää virhevastuista. Kauppakirjaan on syytä merkitä myös, jos tietyt ainesosat tai tarpeisto ei kuulu kauppaan (Palo & Linnainmaa 2002:75, 82-83). 16 3. Vastuullinen rakentaminen Kiinteistönmuodostamislain 201:18 luku 125 § mukaan rakennuksen rakentamiseen vaaditaan rakennuslupa. Myös korjaus-, ja muutostyöhön tarvitaan lupa, jos se on verrattavissa rakennuksen rakentamiseen, laajentamiseen tai kerrosalaan lisättävän tilan laajentamiseen. Kiinteistönmuodostamislain 201:20 luvun 149-150 § mukaan rakennustyö on tehtävä siten, että se täyttää rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä hyvän rakennustavan vaatimukset. Uuden asunnon kaupassa suoritetaan vuositarkastus. AKL:4: 18 § mukaan myyjän on järjestettävä vuositarkastus, jossa todetaan virheet. Vuositarkastus suoritetaan aikaisintaan 12 kuukautta tai viimeistään 15 kuukautta rakennusviranomaisen hyväksyessä kiinteistön asuttavaksi. Asuntoyhteisön kunnossapitovastuulle kuuluvan kiinteistön osassa oleva virhe kuuluu pääsääntöisesti yhteisölle vedottavaksi. Rakentamisessa vastuu voi olla kuluttajan, grynderin eli ammattimaisen rakentajan tai se voi olla urakkasopimukseen perustuva. Kuluttajansuojalakia sovelletaan, jos yksityishenkilö hankkii talopaketin tai tekee urakkasopimuksen talonrakentajan kanssa. Urakkasopimuksessa vastuu on suunnittelijalla ja valvojalla. Asunto-osakeyhtiö ei ole kuluttajasuojalain mukainen kuluttaja. Useimmiten asunto-osakeyhtiöiden rakentamisesta vastaa grynderi (Kinnunen 1997:81). Urakkasopimuksessa urakoitsija sitoutuu tekemään rakennuskohteen sovitun mukaisesti. Sivu-urakkasopimuksessa rakennuttaja on yhteydessä suoraan urakoitsijaan. Mutta aliurakkasopimuksessa osa urakoitsijoista on tehnyt sopimuksen yhden urakoitsijan kanssa. Vastaanottotarkastuksessa rakennus tarkistetaan, josta alkaa yleensä vuoden pituinen takuuaika. Sen puitteissa korjataan puutteita takuuajan päätyttyä, mutta kiireelliset, kuten home - ja kosteushaittatyöt suoritetaan heti. Jos takuutarkastus hyväksytään, urakoitsijan vastuu pääosin päättyy, mutta kymmenen vuoden sisällä, hänen tulee korjata poikkeukselliset, huolimattomat virheet. Nämä tulee kuitenkin osoittaa toteen. Vakuudet ovat myös rakentajien turvana. Suunnittelijalla ja valvojalla on rakennuttajaan 17 sopimussuhteet. Sopijapuolen tulee vastata kustannuksista, jos sopimuskumppanille niitä aiheutuu. Vastuurajoitus on rakennuttajan ja suunnittelijan välinen, joten kolmas osapuoli ei voi niihin vedota. Vastaava rakennustyönjohtaja valvoo rakennusprojektia. Hän vastaa myös työntekijöiden aiheuttamista lievistä huolimattomuudella aiheutuneista virheistä. Työnjohtajan ollessa elinkeinoharjoittaja vastuu määräytyy samoilla periaatteilla kuin konsultin vastuu. Tavarantoimittajien vastuuta määritellään kauppa-, kuluttajansuoja- sekä tuotevastuulaissa (Kinnunen 1997:82-84). Rakennusprojekteista on luettavissa monia epäonnistuneita tarinoita, kuten Helsingin Sanomien 17.1.2018 artikkelissa: ” Katajanokalle nousseen uudistalon taustalta paljastuu rakennustarina, jossa lähes kaikki meni pieleen”. Artikkelista on luettavissa esimerkiksi suuria ongelmia alkaen projektin suunnittelusta asuntojen luovutukseen. Merimiehille suunnattu yleishyödyllinen palvelutoimisto, MEPA omisti tontin Helsingin arvokkaimmalta alueelta, jonne se rakensi uuden talon. MEPAlla ei kuitenkaan ollut aiempaa kokemusta rakentamisesta, eikä asuntojen vuokraamisesta. Urakan toteuttajaksi valittiin Larmix-yhtiö, jolla ei myöskään ollut kokemusta näin isosta projektista. Lisärahoitusta kaivattiin, sillä esimerkiksi talon alla oli pilaantunutta maata. Pian asiat eivät sujuneet odotetusti ja Larmixin työ venyi, joten Helsingin Sailors Home purki sopimuksen heidän kanssaan. Uusien työnjohtajien kanssa havaittiin, että vesi valui pitkin keskeneräisiä kerroksia, vesihanoja oli avattu ja työmaalle kuuluvia dokumentteja oli kadonnut. Nykyään Helsingin Sailors Homella on miljoonariita Larmixin kanssa. Larmix on hakeutunut konkurssiin. Asunnot kuitenkin piti saada valmiiksi. Talon rappaus piti uusia ja joitain kylpyhuoneita piti tehdä kolme kertaa. Rakennuskustannukset ovat nousseet niin korkealle, ettei niistä ole tietoa. Helsingin Sailors Home ei ole toimittanut tilinpäätöstietojaan. Viime vuoden lopulla asunnoissa esiintyi monia vikoja, joista vuokralaiset perivät vuokranantajalta korvausta (Helsingin Sanomat 2018). 18 4. Kiinteistön ja asuntokaupan toteuttaminen Lain mukaan asuntokaupalla tarkoitetaan asunto-osakkeita. Kiinteistön kauppa, joka on asumiseen tarkoitettu, ei ole asuntokauppaa (Kasso 2006:27; Nevala 2005:9). Irtaimen omaisuuden kaupassa sovelletaan kauppalakia. Kasso (2010:292-293) pitää kauppalakia kyseenalaisena kiinteistökaupassa, koska kauppalaki koskee yleisesti tavaran kauppaa. Kauppalaki on tahdonalainen. Kiinteistöosakkeen kauppaa koskevat samat sopimusoikeudelliset yleissäännökset kuin asunto-osakkeen kauppaa. Yhteisenä niillä ovat muun muassa vastaavat asiakirjat sekä kuntotarkastus. Laajoissa kaupoissa on kuitenkin yrityskaupan piirteitä, jotka edellyttävät tarkempaa due diligence- tarkastusta. Liike- ja teollisuuskohteissa selvitetään usein myös maaperän laatu ja kunto. Suurissa kaupoissa edellytetään välitilinpäätöksen tekemistä. Ennen 1.9.1995 asunto-osakekauppoihin sovelletaan siis soveltuvin osin kauppalakia. Tähän ei kuitenkaan lueta kuuluvaksi kiinteistöjen kauppoja. Kauppalaki on tahdonvaltainen, mutta osapuolten välinen sopimus syrjäyttää sen. Kauppalakia ennen noudatetaan kuluttajasuojalakia. 1.9.1995 jälkeen uusiin ja vanhoihin asuntojen kauppoihin sovelletaan asuntokauppalakia. Lait ovat kuluttajaa koskevilta osin pakottavia (Jokimäki 2001:29, Kasso 1997: 226-227). 4.1 Asunnon kauppa Kiinteistönvälittäjä sekä myyjä laativat välityssopimuksen. Se on kirjallinen toimeksiantosopimus. Kiinteistönvälittäjää käytetään usein heidän asiantuntemuksensa takia. Elinkeino-oikeudellinen säännös, KVA sekä lait, kuten kuluttajansuojalaissa, on säädelty velvollisuudet sekä vastuut. Asuntokauppalaissa sekä uudessa maakaaressa on myös ostajan vastuut. Laissa löytyy säännöksiä välitysliikkeen suoritusvelvollisuuksista koskien välitystehtävää, toimeksiantajalle annettavia tietoja, tiedonantovelvollisuutta. Sekä ennen sopimusta annettavista asiakirjoista sekä muista selvityksistä, selonottovelvollisuudesta ja avustamisesta (Jokimäki 2001:41-42). Näihin tutustutaan myöhemmin tässä pro gradussa. 19 Asuntokauppalain mukaan kauppa varmistetaan, kun ostaja on markkinointivaiheessa varannut asunnon ja maksanut varausmaksun, tehnyt ostotarjouksen ja sen vakuudeksi maksanut käsiraha tai tehnyt ostotarjouksen ja sitoutunut maksamaan vakiokorvauksen vetäytyessään kaupasta (Kasso 2014: 205). Toisinaan siitä, mitä kuuluu tarpeistona tai irtaimistona kiinteistökauppaan, saattaa tulla epäselvyyttä. Ne välillä siirtyvät jopa KKO:n ratkaistavaksi. AsKL:n ja MK:n osalta ei rajata tarpeiston käsitettä kovin tarkasti. Jääkaappia keittiössä voi pitää tarpeistona, mutta jos jääkaappi on kodinhoitohuoneessa, se ei kuulu tavallisesti tarpeistoon (Keskitalo 2007:158). KKO 1992:23 Kiinteistön kauppakirjan allekirjoittamisen jälkeen maahan jalustasta upotettu korkea kivipatsas oli poistettu. Ostajan kanne patsaan palauttamisesta hylättiin, sillä se ei kuulunut kauppaan, eikä patsaan poistosta aiheutunut haittaa kiinteistölle. Myös lupa-asiat kannattaa selvittää ennen ostopäätöstä. KHO 1978 II 83 Maanpintaa korottaen uudisrakennuksen pihamaalle rakennettu 10x18 metrin pituinen betonilaatta edellytti rakennuslautakunnan lupaa. 4.2. Asunto-osakkeen kauppa Asunto-osakkeiden ja asunto-osuuskunnan osuuksien kauppaan sekä vaihtoon sovelletaan asuntokauppalakia. Tähän lakiin ei sovelleta kiinteistön kauppaa, toisen hallitsemaan yhtiön omistamaa maa-aluetta, jolle osakkeenomistajalla on oikeus rakentaa asuinrakennus, osake- omistusasuntoja tai pelkästään autotalliin tai liikehuoneiston hallintaan oikeuttavia osakkeita. Asunto-osakkeita voivat olla muun osakeyhtiön osakkeet, jotka oikeuttavat tietyn osakkeen hallintaan yhtiökokouksen, hallituksen päätöksen tai yhtiöjärjestyksen perusteella ja joiden tarkoituksena on rakennuksen omistaminen ja hallinta (Palo ym. 2002:329-336). 20 Perustajaosakas on henkilö tai yhtiö, jolle kuuluu yhden tai useamman asunto-osakkeen rakennusvaiheen omistus. Hänen vastuullaan on yhtiön perustaminen, alkuvaiheen hallinto, rakentamissopimukset, rahoituksen järjestäminen, asuntojen markkinointi sekä myynti. Perustajaurakointiin kuuluu myös vastuu rakentamisesta. Perustusosakkaan velvollisuudet ja vastuut koskevat jokaista päätösvaltaa käyttävää. Sillä ei ole merkitystä, onko hän varsinainen grynderi (Palo ym. 2002:336-338). 4.3 Uuden asunnon kauppa Perustajaosakas myy täysin uuden asunnon, joko itse rakentamansa tai rakennuttamansa asunnon, ensimmäistä kertaa. Myös uudis- tai korjausrakennettuun asuntoon sovelletaan AKL:a, kun se tulee ensimmäistä kertaa myyntiin. Kuluttajaa suojellaan rakentamisvaiheessa olevn asunnon kaupassa AKL:n lisäksi RS-järjestelmällä (rahalaitosten neuvottelukunnan suosittelema alkaen 1.5.1972). AKL:n lukua 2 ei sovelleta yhtiön rakennuksiin hyväksymisen ja markkinoinnin jälkeen, eikä jos yhtiön rakennuksissa on yhteensä kolme asuinhuoneistoa eikä se ole asunto-osakeyhtiö. Perustajaosakkaan vastuulla on turva-asiakirjojen luovuttaminen säilyttäjälle, kuten pankille ennen sitovien sopimuksien tekoa. Tarvittaessa myös lääninhallitus huolehtii säilytyksestä. Ostajan velvollisuus on tutustua turva- asiakirjoihin, jotka sisältävät ALK:n luvun 2 mukaan: asunto-osakeyhtiön perustamiskirjan ja yhtiöjärjestyksen, kaupparekisteriotteen, selvityksen yhtiön pääoman maksamisesta, yhtiön taloussuunnitelman sekä luotonantajien ilmoitukset, selvitykset omistus- ja hallintaoikeudesta maa-alueeseen, jolle rakennukset rakennetaan sekä kiinteistöön kohdistuvista tai maapohjan vuokraoikeuteen ja rakennuksiin kohdistuvista rasituksista ja oikeuksista, rakennusluvan ja lupapiirustukset, rakennustapaehdotukset ja erikoistyöselostukset, tehdyt urakkasopimukset sekä vakuusasiakirjat. Rakennusvaiheen vakuus turvaa rakennuksen valmistumisen, esimerkiksi konkurssin varalta. Vakuus on vähintään 5 % urakkahinnasta sekä vähintään 10 % tehtyjen kauppojen yhteenlasketusta summasta (AKL 2: 17.2). Kun rakennusvalvontaviranomainen hyväksyy rakennuksen käyttöönoton, voidaan kolmen kuukauden kuluttua vakuus vapauttaa, ja sen tilalle tulee rakennusvaiheen jälkeinen vakuus. Perustajaosakas antaa yleensä vapautuksen taloyhtiön osalta. Hallitus ja ostajat antavat suostumuksen vapauttamiseen. Joskus vapauttaminen 21 kestää kauankin. Kiista-asioita ratkaistaan tuomioistuimissa ja kuluttajavalituslautakunnissa. Käsittely voi viedä aikaa ja perustajaosakkaalle perusteeton kieltäytyminen voi olla kohtuutonta (Palo ym. 2002:345-353). 22 5.Välitystyö prosessina Välitystoimintaa koskeva uusi lainsäädäntö tuli voimaan 1.3.2001. Vahingonkorvauslaki ei ulotu sopimukseen perustuvaan tai muussa laissa säädettyyn korvausvastuuseen. Näin ollen sitä ei sovelleta välittäjän toimintaan. Kuluttajansuojalaissa on omat rangaistussäännökset sen lain ja markkinointiasetuksia koskien. Vahingonkorvauslakia voisi sinänsä käyttää, koska välittäjällä ja ostajalla ei ole sopimussuhdetta. Välittäjällä ja toimeksiantajalla ei ole sopimussuhdetta toisiinsa. Kaksiasianosaissuhteesta käytetään nimitystä privity of contract (Jokimäki 2001: 80). Jokimäen (2001:37) mukaan on huono käytäntö, että kiinteistönvälittäjän vastuu olisi eri vastuujärjestelmien mukainen. Välittäjän ja ostajan suhteessa ei ostajaa voida pitää ulkopuolisena. Hän näkee ostajan kannalta parhaimmaksi sopimusvastuulliset säännökset (Jokimäki 2001:36-37). Välittäjän velvollisuuksia toimeksiantajalle ovat välitystehtävän suorittaminen, toimeksiantajalle tietojen antaminen, tiedonantovelvollisuus toimeksiantajan vastapuolelle, asiakirjojen anto ja muu selvitys, selonottovelvollisuus sekä avustamien (Jokimäki 2001:49, Palo & Linnainmaa 2004:125). Virheellisestä suorituksesta voi seurata toimeksiantosopimuksen purkaminen, välityspalkkion tai kulukorvauksen alentaminen tai jättäminen sekä korvaaminen (Jokimäki 2001:42). Usein välitysfirma käyttää vakuutusyhtiön vastuuvakuutusta korvausvelvollisuuden varalta. Virheitä on syntynyt muun muassa pinta-alojen määrittelyssä. Välittäjällä on usein omavastuuosuus. Vastuuvakuutus ei korvaa tahallista, törkeää vahinkoa, eikä se poista välittäjän velvollisuuksia tai korvausvastuuta. Vakuutusyhtiöllä on regressio-oikeus maksamastaan korvauksesta. Välittäjän aiheuttama taloudellinen vahinko on tuottamuksellista, jos hän on rikkonut tai laiminlyönyt velvollisuutensa, teko on tuottamuksellisesti välittäjän syy tai teko on elämänkokemuksen mukaan ennalta arvattavissa (Jokimäki 2001:49, 51). Välittäjän velvollisuutena on olla työssään ammattitaitoinen, huolellinen sekä noudattaa hyvää välitystapaa. Toimeksiantajana toimii omistaja, joita voi olla useita. Myyntitoimeksiantosopimukseen tarvitaan jokaisen osapuolen allekirjoitus tai valtakirja. Kiinteistönvälittäjän pitää tarkistaa myyntivaltuudet. Välittäjä tarvitsee 23 lainhuutotodistuksen, josta selviää myyjän omistusoikeudet. Kuolinpesästä tarvitaan perukirja, joka on saatavavilla myös käräjäoikeuden rekisteristä alkaen 1.9.1994. Sitä ennen olevista saa tilata jäljennöksen. Jakamattoman kuolinpesän kohdalla on osakkaiden esitettävä merkintälainhuuto, jossa selviää käräjäoikeuden asiakirjojen asianmukaisuus. Jaetun pesän, testamentti- ja ositussaantojen osalta lakisääteisenä velvollisuutena on perintösaannon huudattaminen (Palo & Linnainmaa 2004:125-126). Välityslain 5 § mukaan kirjallisessa toimeksiantosopimuksessa tulee mainita ainakin toimeksiantajan nimi ja osoite, välitysliikkeen toiminimi, käyntiosoite ja asiaa hoitavan henkilön nimi, toimeksiannon sisältö ja korvaus sekä toimeksiannon vastaanottopäivä ja voimassaolo. Välitysliike kirjaa valmiiksi laadittuja ehtoja usein vakiosopimukseen. Siinä esiintyvä yllättävä, ankara tai epäselvä ehto voidaan katsoa asiakasta sitomattomaksi. Epäselvän tilanteen tulkinnassa otetaan huomioon, onko asiakkaalle mainittu kyseessä olevasta ankarasta ehdosta. Sopimuksen tulee olla selkeä ja yksiselitteinen. Moni välitysliike käyttää kuluttaja- asiamiehen hyväksymiä sopimuksia. Selostusliitteessä ilmenee toimeksiantajan kohteesta esille tuodut seikat. Hyvään välitystapaan kuuluu nykyään huolellisesti laadittu selostusliite, jolla välittäjän tiedonanto- ja selostusvelvollisuus täytetään. ( Palo & Linnainmaa 2004:66-68) Vuokramaalla olevaa kiinteistöä varten tarvitaan maanvuokrasopimus ja todistus vuokraoikeudesta, mutta asunto-osakkeen kaupassa omistusoikeus ilmenee pääasiassa isännöitsijätodistuksessa. (Palo & Linnainmaa 2004:127) Kun asianmukaiset asiakirjat on toimitettu, omistajalla on oikeus myydä tai vuokrata asunto. Yleisesti prosessissa käytetään välittäjänä laillista kiinteistövälittäjää. 24 5.1 Selonotto – ja tiedonantovelvollisuus Välittäjä laatii kauppakohteesta esitteen, jossa pitää ilmetä kiinteistön pinta-ala, hinta, valmistusvuosi ja vapautumisen ajankohta. Pohjapiirros pitää myös esittää asuntoesittelyssä (Linnainmaa & Palo 2005, 97). Välityslaki 8 § mukaan toimeksiantajalle on annettava tarpeelliset tiedot, joita ovat hinta-arvio, luovutusvoittoveroseuraamukset, sekä tehdäänkö kauppa omaan lukuun vai onko liikkeellä tai sen palveluksella olevalla erityinen etu valvottavanaan kaupanteossa. Välittäjän antamaa virheellistä hinta-arviota voidaan pitää virheenä. Myös toimeksiantajan antamaa yleisestä hintatasosta poikkeavaan arvioon tulee suhtautua kriittisesti. Myyjä kuitenkin päättää hinnasta. Joskus ei edes tavoitella parasta hintaa, jos myynnillä on kiire. Välittäjän tulee myös selittää olosuhteiden muutokset hinnassa sekä arvio myyntiajasta ja sen mahdollisesta muuttumisesta. Toimeksiantajalle tulee myös esittää kaupan veroseuraamukset ennen sopimuksen tekoa. Kuitenkaan välittäjän ei tarvitse hallita erityisosaamista vaativia oikeudellisia seikkoja, jolloin myyjä ohjataan kääntymään asiantuntijan puoleen (Palo & Linnainmaa 2004: 127-128, 133). Toimeksiannon aikana kiinteistönvälittäjän tulee ilmoittaa, jos ostaja ei pysty maksamaan kauppaa. Kuitenkaan välittäjän ei tarvitse tarkastaa hänen maksukykyään. Muita ilmoitettavia asioita ovat olosuhteiden muutokset ja muutokset hinta-arviossa tai myyntiajassa. Välityspalkkiota ei makseta välittäjälle omaan lukuun tehdyissä kaupoissa. Onko kauppa tehty omaan lukuun vai välitysliikkeen etua ajatellen, joka ei ole aina selkeä asia, siksi tällaisen määritelmän pitää olla sama kuin laissa (Palo & Linnainmaa 2004: 138). Välitystehtävä alkaa viipymättä, kun toimeksiantajasopimus on tehty. Hyvän välitystavan mukaisesti välittäjä tekee kohteessa katselmuksen ostajan näkökulmasta. Välittäjä tarkistaa, että asiakirjoissa ja kohteessa ei esiinny ristiriitaisuuksia. Kuluttajalautakunnan mukaan kuitenkaan välittäjän ei tarvitse ottaa selkoa asioista, jotka selviävät vasta asuessa. Hän ei ole myöskään vastuussa rakennusteknillisistä vioista, mutta jos hän epäilee jotakin, siitä tulee ilmoittaa ostajalle, joka voi käyttää asiantuntijaa apunaan. Välittäjä voi suositella kuntotarkastusta. Välittäjä tutustuu maa-alueeseen ja rakennuksiin ja niiden rajapyykkiin sekä esteettömiin tiloihin. Asunto-osakkeiden kohdalla hän tutustuu huoneistoihin ja sen käytössä oleviin tiloihin (Palo & Linnainmaa 2004: 155-157). 25 Rakennuslupa-asiakirjat ovat pakollisia kiinteistökaupassa. Jollei niitä saada toimeksiantajalta, välittäjän on hankittava ne. Jos vanhoista kohteista ei ole dokumentteja, ostajalle on tästä mainittava selkeästi. Hyvään välitystapaan kuuluu verrata asiakirjoja vastaaviin rakennuspiirustuksiin. Myös pohjapiirustus kiinteistöstä on esitettävä. Rakennuslupa-asiakirjojen puuttuminen tulkitaan kiinteistön vallintavirheeksi (Palo & Linnainmaa 2004:184). Välityslain 11 § mukaan välittäjällä on siis selonottovelvollisuus. Erityinen selonottovelvollisuus koskee annetun tiedon oikeellisuutta ilman kohtuutonta vaivaa. Toimeksiantajalle pitää ilmoittaa seikasta, jota ei ole varmistettu. Katselmuksessa kuuluu selvittää vain ne asiat, jotka selviävät ilman asunnossa asumista. Julkisiin rekistereihin voi välittäjä pääasiassa luottaa, jos ristiriitaisuuksia ei esiinny. Esimerkiksi isännöitsijätodistuksessa esiintyviä asioita voi kyseenalaistaa myyjän esille tuomien seikkojen tai asiakirjojen ristiriitaisuuksien vuoksi. Huoneiston pinta-ala pitää myös tarkastaa sekä isännöitsijätodistuksen saamisen jälkeen yhtiökokouksessa päätettävät asiat. Isännöitsijätodistus on voimassa kerrallaan kolme kuukautta sekä tietojen ajankohtaisuus on varmistettava ennen kaupan suorittamista ( Palo & Linnainmaa 2004: 229-231). Isännöitsijätodistuksen tiedoista vastaa yleensä isännöitsijä. Jos isännöitsijätodistuksessa on väärää tietoa ja myyjä on joutunut antamaan ostajalle virheen takia alennusta, isännöitsijän pitää korvata hinnanalennus myyjälle. Isännöitsijä voi vapautua vastuustaan, jos hän pystyy osoittamaan, että on laatinut isännöitsijätodistuksen huolellisesti. Hän ei ole vastuussa todistuksen virheestä, josta hänen ei olisi pitänyt tietää. Isännöitsijätodistukseen pitää merkitä asunto-osakeyhtiölain 55 § mukaan yhtiön taloudellinen tila ja rakennukset. Yksityiskohtaisia määräyksiä korjausten ja parantamisen merkitsemisestä ei ole, koska säännöksillä ei ole varsinaisia esitöitä. Yhtiön päättämät ja varmuudella tiedossa olevat sekä tehdyt korjaukset ja parannukset pitää ilmoittaa sekä seikat, jotka olennaisesti voivat vaikuttaa yhtiön taloudelliseen tilaan tai sen toimintaan. Huomioitava on kuitenkin, että hankkeet voivat muuttua tai siirtyä yhtiökokouksen päätöksestä (Kärkkäinen 2005:169-172). Isännöitsijätodistukseen saattaa tulla inhimillinen virhe. Sen laatiminen kuuluu isännöitsijälle tai hänen estyessään hallitukselle. Todistus annetaan vain lain mukaan kuuluville tahoille kohtuullisessa ajassa ja siitä voidaan ottaa kohtuullinen maksu. Asunto-osakeyhtiölain 55 § 26 sekä asunto-osakeyhtiöasetuksen 3 §:ssä mukaan isännöitsijätodistukseen laitetaan muun muassa lainojen määrät, tehdyt ja tulevat remontit ja korjaukset, osakkeenomistajan maksamatta olevat vastikkeet, huoneiston lainaosuus, huoneiston hallintaan koskeva käyttö- ja luovutusrajoitus ja yhtiön päätös huoneiston hallintaan otosta. Myyjälle ja ostajalle tiedot ovat tärkeitä, koska esimerkiksi putkiremontti vaikuttaa vastikkeen suuruuteen ja asunnon arvoon. Kenelle korvausvelvollisuus kuuluu, ei ole aina helppo määrittää, mutta alle viiden prosentin virheitä kauppahinnasta pidetään merkityksettöminä. Myyjä voi käyttää takautumisoikeutta, jos isännöitsijätodistuksessa on kauppaan vaikuttava virhe. Vaatimus saattaa kohdistua myös asunto-osakeyhtiöön, isännöitsijätodistuksen laatijaan tai hallituksen jäseneen. Heillä on kuitenkin näyttövelvollisuus. Ostajan kannattaa ensin kääntyä myyjän puoleen, jos isännöitsijätodistuksessa on virhe. Tilintarkastajan tehtävänä on toimia luottamusmiehenä, joka laatii huolellisesti tilinpidon. Erityisesti hänen roolinsa korostuu vähemmistöön jääneiden osakkeenomistajien puolesta hallituksen väärinkäytöksiä vastaan, jos asunto-osakeyhtiössä ei isännöintiä hallinnoida ammattimaisesti. Tilintarkastuskertomus esittää lausunnon hallitukselle ja isännöitsijälle vastuuvapauden. Tilintarkastajan vastuu määräytyy samoin kuin isännöitsijän ja hallituksen vastuu (Kärkkäinen 2005: 172-176, 179). AsOYL 24:1-2:n mukaan hallituksen jäsenille ja isännöitsijälle kuuluu korvata vahinko, jonka hän on tehtävässään tahallaan tai huolimattomuudellaan aiheuttanut yhtiölle, osakkeenomistajalle tai muulle. Tällöin virhe korvataan yhtiölle. Hallituksen ja isännöitsijän vastuuseen ei kuulu huoneiston kunnossapito, vaan se kuuluu osakkeenomistajalle (Sillanpää & Vahtera 2010:242-243). 5.2 Hyvä liiketapa Välitysliikelain 4 § mukaan välitystoiminnassa tulee siis noudattaa hyvää välitystapaa. Kuluttajansuojaessa säädetään hyvästä markkinointitavasta sekä sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa hyvä liiketapa. Palon ym. (2004:60) mukaan hyvää liiketapaa voi arvioida kilpailevien elinkeinoharjoittajien näkökulmasta sekä toimeksiantajien ja heidän vastapuolensa näkökulmasta. Hyvään liiketapaan kuuluvat alan vakiintunut käytäntö, kuluttaja-asiamiehen ohjeet, kuluttajavalituslautakunnan suositukset ja 27 tuomioistuinten päätökset. On otettava huomioon myös uudet menettelytavat, mutta niitä ei voi kuitenkaan soveltaa takautuvasti ennen ratkaisukäytännön muuttumista. Hyvässä liiketavassa ei suvaita painostusta tai houkuttelua kauppaan. Esimerkiksi asunnon omistajalle välittäjä ei voi luvata liian korkeaa hinta-arviota, jota sitten myöhemmin muuttaa. Myös markkinointi ei saa olla totuudenvastaista ostajalle (Palo & Linnainmaa 2004:60-61). Asuntomarkkinointiasetuksen 2 § mukaan markkinailmoituksessa tulee esiintyä vähintään asunnon tyyppi, sijaintikunta tai kylä, pinta-ala ja huoneluku, rakentamattoman alueen tai vapaa-ajan asuntoalueen pinta-ala, tulevan asunnon arvioitu valmistusaika, välitysliikkeen nimi ja yhteystiedot sekä myyntihinta ja muita huomioitavia seikkoja, kuten mahdollinen vuokramaa, asunnon keskeneräisyys ja asunnon varustuksen puutteellisuus ( Palo & Linnainmaa 2004: 205). Selonotto- ja tiedonantovelvollisuutta ei saa laiminlyödä. Dokumentointi on oleellista, jotta välittäjä voi tuoda esille ristiriitatilanteessa antaneensa oikeat tiedot kohteesta. Välitystehtävä tulee hoitaa kokonaan, eikä sopimusta tulee purkaa ilman erityistä syytä (Palo & Linnainmaa 2004:60-61). 28 6. Asuntokaupan vastuiden jakautuminen 6.1 Rakennuttajan vastuu Rakenteilla olevan asunnon kaupassa noudatetaan ostajan suojajärjestelmää eli ns. RS- järjestelmää (rahalaitoksen neuvottelukunnan suosittelema), joka on kehitetty vuonna 1972. Suojajärjestelmä sisältää turva-asiakirjat, osakekirjojen säilyttämisen ja vakuutukset. Turva- asiakirjat sisältävät yhtiöjärjestyksen, taloussuunnitelman, kiinteistön omistusoikeuden sekä rasituksen selvitykset, rakennusluvan, urakkasopimukset ja vakuutusasiakirjat. Rakentamisvaiheen vakuus, joka on siis viiden prosenttia urakkasopimuksen urakkahinnasta ja kymmenen prosenttia kauppahintojen summasta, turvaa konkurssissakin asunnon valmistumista. Vastuuvapautus annetaan vasta hallituksen ja ostajien suostumuksella. Rakentamisvaiheen jälkeinen vakuus, kaksi prosenttia turvaa rakennusvaiheen jälkeen havaittuja vikoja korjauksia. Vakuus on voimassa vähintään 15 kuukautta. Suorituskyvyttömyysvakuus on voimassa 10 vuotta rakennusvirheen löytyessä kyseisenä aikana. (Linnainmaa 2002: 40-41, 43). Grynderi perustaa asunto-osakeyhtiön, myy asunto-osakkeita sekä laatii urakkasopimuksen. Hänen vastuunsa on laajempi kuin urakoitsijan. Grynderi ei voi vedota itse laatimiensa sopimusjärjestelyjen vastuunrajoitusehtoihin. Urakoitsija on takuuajan jälkeen vapaa vastuista, jos rakennuttaja ei voi vedota urakoitsijan törkeään laiminlyöntiin tai suorittamatta jääneeseen työhön. Vastaanottotarkastuksen jälkeen kuitenkin urakoitsijan vastuu päättyy kymmenen vuoden kuluttua. Vastuurajoitusehdon takia ostajan ja asunto- osakeyhtiön pitää osoittaa, että hyvää rakennustapaa on laiminlyöty (Kuhanen & Hännikäinen 2009: 11-12). Grynderille kuuluu siis noudattaa hyvää rakennustapaa. Vaikka uudisrakennuksen käyttöönottoluvan antaa rakennustarkastaja, hänen työnään ei ole sikäli virheiden etsiminen, joten rakennuttaja ei vapaudu vastuistaan tarkastajan tarkastusleimalla. Rakennusalalla noudatetaan rakennusalan julkaisuja laatumääräyksiä. Näin ollen vikoja voi esiintyä pintojen ja pinnoitteiden käsittelytasossa, joihin ostajan on vaikea tutustua rakennusvaiheessa. Tavallisesti kuitenkin suunnittelija käyttää laatuasioissa laatutason 29 arviointiohjeita. Näitä ovat Rakennustietosäätiöiden julkaisut. Ympäristöministeri laati vuonna 1998 C2-määräyksen, jossa märkätiloiksi määriteltiin ne huonetilat, joiden lattiapinnat ja seinät joutuvat kosketuksiin veden kanssa. Kosteita tiloja ja märkätiloja ei luokitella erikseen. Sekä lattioissa ja seinissä pitää käyttää vedeneristystä. Lisäksi tarkastuksiin kuuluvat myös puiset pintamateriaalit, kuten lautaparketit, asumisolosuhteiden ja asumisterveyden sekä piha-alueen tarkastukset (Kuhanen & Hännikäinen 2009:13, 61-77). Voidaankin todeta, että grynderin vastuu on laaja, joka ulottuu myös takuuajan ulkopuolelle. KKO 1981 II 99 Rakennustoimisto grynderinä oli vastuussa saunatilojen vesieristystyöstä, josta aiheutui vesivahinkoja myös tarkastuksen takuuajan jälkeen (Kuhanen & Hännikäinen 2009:13). KKO 1982 II 35 Grynderin hyvän rakennustavan noudattamatta jättämisestä aiheutui kosteuseristys- ja putkitöissä puutteita, joten tämä ei voinut vedota vastuunrajoituslausekkeeseen (Kuhanen & Hännikäinen 2009:13). Rakentamisen vastuu eri aikoina vaihtelee. Rakennusaikaiset virheet ilmenevät heti tai muulloin rakennusaikana. Myyjä on vastuussa rakennusaikaisista virheistä. Osapuolten on hyvä kirjata todetut virheet, jotta ne tulevat korjatuksi takuutarkastuksen yhteydessä. Jotta urakoitsija voi välttyä vastuulta, hänen tulee osoittaa urakkasopimuksen mukaisesti, että takuuaikana ilmenevät virheet eivät johdu hänen syystään. Asuntokauppalaissa ei ole käännettyä todistustaakkaa, koska ostaja ei voi vaatia sellaisten virheiden korjaamista, jotka hän itse aiheuttaa ennen tarkastusta. Kymmenen vuoden vastuussa noudatetaan siis asuntokauppalain vastuita sekä urakkasopimuksen takuuaikoja. Näin urakoitsija ei vapaudu vastuusta takuuajan tarkastuksen jälkeen (Kuhanen & Hännikäinen 2009: 58-59). Rakennuttajan on tutustuttava huolellisesti sopimuksiin ja asiakirjoihin. Tässä KKO:n päätöksessä tulee selkeästi ilmi asuntokauppalain 2 luvun säännökset sopimuksen pitävyydestä. KKO 2013:47 Urakoitsija vaati asunto-osakeyhtiöltä urakkasopimuksiin perustuvia laskusaatavia. Urakoitsija oli tehnyt asuntokauppalain 2 luvussa tarkoitetun asunto-osakeyhtiön kanssa urakkasopimuksen ottamatta selkoa 30 asunto-osakeyhtiön taloussuunnitelmasta. Asunto-osakeyhtiön taloussuunnitelma ylittyi, mutta taloussuunnitelmassa ei varattu varoja ylityksestä. Näin ollen urakkasopimus ei sitonut asunto-osakeyhtiötä, eikä asunto-osakeyhtiö joutunut maksamaan urakoitsijan laskuja. Välillä urakoitsijaa ei saada vastuuseen, jos rakennusvirhettä ei havaita heti tai urakoitsija on selvitystilassa tai konkurssissa, kuten esimerkiksi seuraavasta KKO:n päätöksestä selviää. KKO 2009:16 Asunto-osakeyhtiö oli havainnut rakennusvirheen ja esittänyt siihen perustuvan vaatimuksensa vasta sen jälkeen, kun urakoitsija oli asetettu selvitystilaan ja julkisen haasteen määräpäivä oli kulunut umpeen. Asunto- osakeyhtiön saatava oli lakannut. Asuntokauppalain luvun 2 säännökset koskien asuntokaupan tulkintoja eivät ole aina yhdenmukaisia. Esimerkiksi seuraavassa KKO:n päätöksessä selvitetään vakuuden merkitystä kauppasopimuksen sitovuudesta. Pääsääntöisesti vakuus pitää olla asetettu, muuten kauppasopimus ei sido ostajaa 17 §:n mukaisesti. KKO 2013:51 Pariskunta osti yhtiön omistamassa paritalossa olevan huoneiston A hallintaan oikeuttavat osakkeet yhtiön perustajaosakkailta. Perustajaosakkaat olivat laiminlyöneet asettaa vakuuden rakentamista ja asunto- osakkeiden kauppaa koskevien sopimusten täyttämisestä, mutta myivät jo yhtiön osakkeita. Kuitenkaan KKO ei pitänyt kauppasopimusta ostajille sitomattomana. Rakennusprojektit ovat kattavia ja vastuullisia projekteja, jotka vaativat asiantuntijuutta projektin alusta saakka. Monissa kiinteistökaupoissa riidat ovat osaltaan vältettävissä, jos käytetään enemmän aikaa suunnitteluun, asiantuntijoiden tietämystä sekä varataan tarpeeksi aikaa ja rahaa työlle. KKO:lla alkaa olla yhä enemmän ennakkotapauksia kiinteistöjen rakennusvirheistä ja kosteushaitoista. Rakennuttajan on tutustuttava huolellisesti sopimuksiin ja asiakirjoihin. Talonrakennusteollisuusyhdistyksen johtajan Jukka Pekkasen (2018) mukaan ammattimaisesta työvoimasta, kuten työnjohtajista, suunnittelijoista ja valvojista on suuri pula, jolloin se voi heijastua myös työn lopputulokseen. Työnjohtajia voi siirtyä muihin projekteihin tai olla vastuussa monista työmaista. Alalle tulee nuorempia ja kokemattomampia tekijöitä paineen ja kiireen keskelle. Pekkasen mukaan jo 31 elementtisuunnittelussa on ongelmia, jos niitä hoitaa vähemmän kokeneet työntekijät. Erityisesti pienillä tilaajilla ei ole varaa lisäkustannuksiin, vaan työ on suoritettava aikataulussa. Suurilla tilaajilla rahoitus on parempi, koska suuntaudutaan suurempiin projekteihin (Helsingin Sanomat 2018). Riita-asioissa on vaikea saada ketään vastuuseen. Tampereen teknillisen yliopiston rakennusopin professori Markku Karjalaisen (2018) mielestä suomalaisessa järjestelmässä on vikana, se että virheen sattuessa on vaikeus saada ketään vastuuseen. Hän vertaa, että Saksan mallissa vastuu on arkkitehdeillä, jotka seuraavat myös laatua (Helsingin Sanomat 2018). 32 6.2 Ostajan vastuu Kuluttaja on luonnollinen henkilö, joka voi käyttää osaa asunnosta työskentelyyn. Elinkeinotoimintaa pääasiassa harjoittavaa ei pidetä asuntokauppalaissa kuluttajana. Tosin asunnon vuokraamista asumiseen ei luokitella pienimuotoisena elinkeinoksi. Elinkeinoharjoittajana toimivat esimerkiksi rakennusyritykset ja kiinteistönvälittäjät. Ostajan turvajärjestelmään sovelletaan AKL:n 2 lukua (Palo & Linnainmaa 2002:337-338). Myyjän vastuulla on antaa asunnosta tarvittavat tiedot. Kuitenkin ostajalla on ennakkotarkastus eli selonottovelvollisuus, joka tarkoittaa sitä, ettei ostaja voi vedota virheeseen, jota hänen oletetaan tietävän tai havaitsevan (AKL 6:12). Erityisesti vanhan asunnon tarkastamisessa tulee olla huolellinen. Ostaja välttyy vastuulta myyjän toimiessa törkeän huolimattomasti tai kunnianvastaisesti (Kasso 2010:280-281). Ongelmana on kuitenkin, että oikeuskäytäntö on ostajan selonottovelvollisuuden suhteen melko epäyhtenäinen ja useat seikat vaikuttavat yksittäistapauksissa ostajan selonottovelvollisuuteen (Välimäki 2000:970). Seuraavissa oikeudellisissa tapauksissa ostajat olivat laiminlyöneet selonottovelvollisuutensa. HeHO 5.2.1986 S 1984/231 Ostajien ei katsottu voivan luottaa välitysliikkeen antamaan tietoon siitä, että parveke oli länteen päin (parveke oikeasti luoteeseen päin). Ostajat olivat laiminlyöneet selonottovelvollisuutensa, koska eivät olleet tarkistaneet heille tärkeää seikkaa. KVL 98/81/1266 Välitysliike oli esitellyt kohteen rivitalona, vaikka kyseessä oli pienkerrostalo. Lisäksi välitysliikkeen mukaan piha kuului asuntoon, vaikka se oli asunto-osakeyhtiön käytössä. KVL:n mukaan ostajat olivat laiminlyöneet selonottovelvollisuutensa. Ostajalla on siis itsenäinen tarkastusvelvollisuus kiinteistönkaupassa. Yleisiä säännöksiä tästä ei ole, mutta tarkastaminen koskee kiinteistön fyysisten ominaisuuksien tarkastamista, joita ovat näkyvät ominaisuudet. Teknisiä toimenpiteitä tai mittauksia ei tarvitse suorittaa (Kasso 2006:14, Keskitalo 2012:104, Palo ym. 2002:114-115). Jos ostaja huomaa muun muassa 33 kosteutta, on hänen tehtävä tarkempi tutkimus jopa asiantuntijan avulla. Rakennuksen tarkastus koskee tarkastusta esteettömiltä tiloilta. Ostaja voi vedota kaupassa vain seikkoihin, joita hänen ei oleteta tietävän (Palo ym. 2002:114-115). Ostajalta voidaan siis olettaa olevan tutustunut kiinteistöön ennen ostopäätöstä. Turun HO (26.4.2002 S 01/2557) Kylpyhuoneen laatoitustöitä ei pidetty virheellisenä. Ostaja oli tiennyt, että vuonna 1986 oli tehty kylpyhuoneen edellinen korjaus ja hän oli varautunut suurehkoon remonttiin. Kauppahinta oli kohtuullinen asunnon kuntoon nähden (Ämmälä 2002:117). Kiinteistönvälittäjän antamia tietoja pidetään luotettavampina kuin myyjän. Jos ostajan asiantuntemus on tietystä seikasta parempi tai kiinteistönvälittäjä pyytää tarkastamaan sen, on ostajalla tarkastusvelvollisuus. Ostajan tulee tutustua asunnon kuntoraporttiin tarkasti sekä erityisvaatimustensa kohdalla tarkastamaan, täyttääkö asunto hänen vaatimuksensa (Palo ym. 2002:114-116). Myyjä voi pyytää ostajaa tarkastamaan vain sellaisia seikkoja, joista myyjällä ei ole varmuutta (Kasso 2010:281). Seuraavassa KKO:n tapauksessa ostajaa ei velvoitettu tekemään erikoistutkimusta ennen kaupantekoa. KKO 2009:31 Vuokraoikeuden ja sillä olevan omakotitalon kaupassa oli myyjän vastuuta rajoitettu suoritetussa kuntotarkastuksessa. Myöhemmin talossa oli havaittu kosteusvaurio, jolloin ostaja vaati hinnanalennusta. Tässä on ”kysymys rajoitusehdon merkityksestä myyjän vastuuseen ja kuntotarkastuksesta johtuvasta ostajan selonottovelvollisuudesta”. Myyjä joutui antamaan hinnanalennusta, vaikka eii tiennyt kosteushaitasta. Ostajaa ei voitu velvoittaa tekemään erikoisia tutkimuksia talossa, vaikka sekä myyjä että ostaja oli tietoisia virheistä. Verrattaessa KKO:2004:78 ”Kysymys oli vastuunrajoituslausekkeen vaikutuksesta ostajan oikeuteen vaatia kauppahinnan alennusta mainittujen rakennusvirheiden ja niistä aiheutuneiden vaurioiden perusteella. Kysymys myös siitä, oliko rakennuksen arvo korjaustöiden suorittamisen johdosta noussut siten, että se tuli ottaa huomioon kauppahinnan alennusta määrättäessä.” KKO:n mukaan pariskunta ei korjaustöiden suorittamisesta saanut sellaista hyötyä, joka olisi tullut ottaa huomioon kauppahinnan alennuksen määrää arvioitaessa. 34 Ostaja ei voi vedota asunnon ensimmäiseen myyjään, jos virhe on syntynyt ensimmäisestä myyjästä riippumattomasta syystä, tai jos asunnon ensimmäinen myyjä on hyvittänyt sen asunnon aikaisemmalle omistajalle tai asuntoyhteisölle tai jos asunnon aikaisempi ostaja on laiminlyönyt oikeanlaisen virheilmoituksen tekemisen. Tai, jos vaatimus koskee hinnanalennusta tai hinnan palauttamista ja se ylittää sen summan, mitä ensimmäisen myyjän sopijapuoli olisi saanut vaatia (Keskinen 2009:254-256). Asunnossa on siis virhe, jos se ei vastaa säännöksissä ja rakennusmääräyksissä asetettuja vaatimuksia. Kuitenkaan virhettä ei esiinny, jos se käyttöönoton hyväksymisen jälkeen poikkeaa rakentamista koskevista säännöksistä. Ostajallahan on mahdollisuus ottaa selkoa rakentamista koskevista voimassa olevista säännöksistä. 1.9.1998 alkaen tuli voimaan määräys asunnon virheestä. Jos rakennusvalvontaviranomainen on hyväksynyt asunnon säännösten vastaisesti käyttöön, kaupankohde määritellään virheeksi. Ennen tätä virheeksi katsottiin, jos se ei vastannut kaupantekohetkellä olevia säännöksiä( Keskinen 2009:189). Käytetyn asunnon kaupassa asuntokauppalain (6:14) mukaan ostajan tulee ilmoittaa huomaamastaan virheestä kahden vuoden kuluessa, kun hän on saanut asunnon hallinnan. Lisäksi hänen tulee ilmoittaa myyjälle korvausvaatimus. Myyjän toimiessa törkeän huolimattomasti tai kunnianvastaisesti ei kahden vuoden määräaikaa tarvitse huomioida. Uuden asunnon kaupassa ostajan selontekovelvollisuus alkaa vasta, kun asunto on valmis. Selonottovelvollisuuden piiriin kuuluu asunto ja sen ympäristö, mutta taloudellisen virheen (AKL 4:27) sekä oikeudellisen virheen (AKL 4:28) vastuu kuuluu ankarammin myyjälle. Valmiin asunnon kauppaan sovelletaan samaa selonottovelvollisuutta kuin käytetyn asunnon kaupassa. Kuitenkin ostajan tarkastaessa asunnon ennen kauppaa, hän ei saa vedota havaittavaan virheeseen enää tarkastuksen yhteydessä tai jos hän jättää asunnon tarkastamatta ilman pätevää syytä. Virheeseen hän voi kuitenkin vedota, jos tiettyä seikkaa ei voi olettaa kuluttajan tarvitsevan tietää tai jos hän luulee ymmärrettävästi, että se oikaistaan ennen asunnon haltuun saamista. Tarkastuksessa ostajan ei tarvitse käyttää muun muassa teknisiä toimenpiteitä tai poikkeavia järjestelyjä. Kauppahinnan alennusta ostaja voi vaatia tilanteessa, jossa myyjä laiminlyö tiedonantovelvollisuutensa ja asiakas selonottovelvollisuudensa (AKL 6:19).(Kasso 2006:14, Kasso 2010:246-248). 35 KKO 2009:81 Rakennuksen ikä huomioiden putkiremontissa ei ollut kyse ostajan selonotto- tarkastusvelvollisuuden arvioinnista vaan siitä, kuinka paljon hänen ennen kauppaa olleet tiedot poikkesivat niistä tiedoista, joita hänellä olisi ollut, jos välittäjä olisi toiminut oikein. Jos ostaja havaitsee kaupassa jotain reklamoitavaa, hänen pitää reklamoida virheistä kohtuullisessa ajassa (AsKL 6:14 ja MK 2:25). Erityistä aikarajaa ei tälle ole, mutta uuden asunnon kaupassa havaittavista virheistä huomautetaan vuositarkastuksen yhteydessä. Sen jälkeisistä havaittavista virheistä reklamoidaan kohtuullisessa ajassa. Virheestä tulee ilmoittaa myyjälle siksi, että hän pystyy ennalta ehkäisemään vahingon laajenemista ja oman vastuun rajoittamista. Asiakkaan velvollisuutta arvioidessa huomioidaan muun muassa sopimuksen taloudellinen arvo, osapuolten mahdollisuudet arvioida omia intressejään sekä lisätappioiden mahdollisuus. Reklamaatiovelvollisuus on AsKL:n mukaan neutraali reklamaatio, mutta MK:n mukaan myös vaatimuksista tulee ilmoittaa (Koskinen 2004: 133- 134). Virheeseen vedotessa on otettava huomioon myös muut sopimusoikeudelliset periaatteet, kuten muut sopimukset. Seuraavassa KKO:n ratkaisussa kysymys oli kauppakirjaan nähden itsenäisestä sopimuksesta, jota tulkitaan yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaisesti. KKO:2014:70 Pariskunta oli ostanut kiinteistön rakennuksineen. Kaupan teon jälkeen oli havaittu rakennusvirheitä. Hieman myöhemmin osapuolet olivat tehneet sopimuksen, jonka mukaan ostaja vastaa korvaustöiden suorittamisesta ja kaikista materiaaleista omalla kustannuksellaan. Myyjä maksoi virheistä kertakaikkisena korvauksena ostajalle viisitoistatuhatta euroa, eikä sitten osapuolilla ole mitään vaatimuksia toisiaan kohtaan kiinteistökaupan osalta. Kuitenkin myöhemmin ostajat vaativat kanteessaan hinnanalennusta. Myyjät kiistivät kanteen vedoten osapuolten väliseen sopimukseen. Yleisesti kaupat, joissa myyjä jättää tiedottamatta oleellisia asioita ja välittäjä ei toimi ammattimaisesti, KKO on päätöksissä tiukasti ostajan edun puolella. 36 KKO:2015:72 Ostajat ovat ostaneet myyjältä noin yhden hehtaarin suuruisen, järveen rajoittuvan kiinteistön. Myyjän mukaan kaupan kohde sijaitsi alueella, jolle oli hyväksytty kaavarunko, ja että kiinteistö oli siinä asuinkäyttöön tarkoitettua aluetta. Myyjä jätti tiedottamatta, että osa kiinteistöstä oli kaavarungossa osoitettu uimaranta- ja venevalkama-alueeksi (vallintavirhe). Välittäjä ei siis toiminut huolellisesti, ammattimaisesti ja objektiivisesti.. Ostajien selonottovelvollisuuteen ei voitu vedota, sillä myyjä ja välittäjä eivät olleet kehottaneet ostajia tiedustelemaan kaupungilta erityisesti kaavarungosta. Joskus myös ostaja myötävaikuttaa virheeseen. Ostaja saattaa tehdä rakennuksessa olevaan virheeseen korjauksia, jotka eivät vastaa hyvää rakennustapaa. Hinnanalennuksessa tämä otetaan huomioon. Myyjä on vastuussa vain niistä virheistä, joihin ostaja ei ole myötävaikuttanut. Toisaalta ongelmana on se, että virhe saattaa laajeta, jos korjausta ei aloiteta heti. Ostajalla ei välttämättä ole varaa välittömiin korjauksiin. Tällöin kysymyksenä on, onko vastuu myyjällä vai ostajalla. Ostajalla ei voida olettaa olevan taloudellisesti varaa suuriin korjauksiin, mutta hänen tulee ilmoittaa siitä viipymättä myyjälle. Seuraavassa Kouvolan hovioikeuden tapauksessa on kysymys peräkkäiskaupoista, jossa jälkimmäisten ostajien vaatimukset ovat kohtuuttomat, jolloin heidän oikeudenkäyntikulunsa ovat suuret. Koska jälkimmäiset ostajat olivat menetelleet niin, että myydessä hinta oli alhainen, kauppahintojen erotusta ei voitu pitää hinnanalennuksen perusteena. Kouvolan hovioikeus (2.11.2001, S 00/735, S 00/736, lainvoimainen) C ja D ostivat vuokraoikeuden ja rakennukset A:lta ja B:ltä ja myivät sen edelleen E:lle ja F:lle. Myöhemmin huomattiin, että olohuoneesta tippui vettä. E ja F ottivat yhteyttä C:hen ja D:hen, jotka ottivat yhteyttä A:n (talon rakentaja). A, B, E ja F kuitenkin riitautuivat, eikä suunniteltuja korjaustöitä tehty. Tavarantoimittaja teki tarkastuksen. Oikeudenkäynnin aikana E ja F myivät kiinteistön. Ratkaisussa ensimmäiset myyjät velvoitettiin maksamaan ensimmäisille ostajille saman hinnanalennuksen, jotka nämä maksavat toisille ostajille. (Linnainmaa & Palo 170-176). Huomioitavaa on, että korvausvastuu ei aina kuulu ostajalle asunto-osakeyhtiössä. Myös asunto-osakeyhtiöllä on kattavat vastuut. Virhe saattaa kuulua asunto-osakeyhtiölain (1599/2009) mukaan asunto-osakeyhtiölle (Kasso 2006: 108). Asunto-osakeyhtiölain 4:2 mukaan asunto-osakeyhtiölle kuuluu kunnossapidettäväksi huoneistojen rakenteet ja 37 eristeet sekä lisäksi perusjärjestelmät, kuten lämmitys-, sähkö-, tiedonsiirto-, kaasu-, vesi-, viemäri- ja ilmanvaihtojärjestelmät sekä wc-allas. KKO 2009:60 Asuintalon kellarikerroksessa oli osakkeenomistajan hallinnassa oleva lämminvarasto, jossa oli kosteusvaurioita. Tämä kuuluu asunto-osakeyhtiön kunnossapitovastuuseen. Asukkaille kuuluvat muun muassa huoneiston altaat sekä järjestelmään liitettävät laitteet, kuten sähkölaitteet (Kaaso 2014:79,81). Kuitenkaan osakeyhtiö ei ole vastuussa muun muassa sellaisista kosteushaitoista, joihin se ei voi vaikuttaa, kuten seuraavassa KKO:n tapauksessa tulee ilmi. KKO 2009:60 Vuonna 1938 rakennetun asuintalon kellarikerroksessa oli osakkeenomistajan hallinnassa oleva lämminvarasto, jossa oli kosteusvaurioita. Arvioidessaan asunto-osakeyhtiön väitettyä vastuuta varaston kunnosta KKO katsoi, ettei kantaja ole näyttänyt kosteusvaurioiden johtuneen asunto-osakeyhtiön vastuulla olevasta seikasta. Kosteusvauriot ovat mitä todennäköisimmin aiheutuneet väärästä pinnoitteesta. Myös harhaanjohtavia tietoja ei saa antaa ostajille. KKO 2008:1 Asunto-osakeyhtiön perustajaosakkaan tekemässä taloussuunnitelmassa hoitovastike ja vesimaksu oli arvioitu selvästi alhaisemmaksi. Osakkeen ostajille oli tiedotettu harhaanjohtavasti, joten ostajat olivat oikeutettuja saamaan hinnanalennusta taloudellisen virheen johdosta. Asunto-osakelain mukaan myöskään muutostyöt eivät saa aiheuttaa rakennukselle vahinkoa tai aiheuttaa haittaa yhtiölle eikä osakkeenomistajille (Kasso 2005, 154, 156; Kasso 2014:86- 87). KKO 1985 II 14 Hallituksen oli annettava lupa ja haettava lupa rakennusviranomaiselta muutostyölle, joka koski saunan rakentamista kylpyhuoneeseen, koska se ei vahingoittanut rakennusta, eikä ollut haitaksi muille omistajille (Kaaso 2014: 86-87). Huomioitavaa on kuitenkin, että jotkin muutostyöt ovat sellaisia, jotka vaativat yhtiöjärjestyksen muuttamista, kuten seuraavissa KKO:n päätöksissä ilmenee. 38 KKO 2010:39 Osakkeiden omistaja A anoi asunto-osakeyhtiöltä lupaa jakaa huoneiston kahdeksi asuinhuoneistoksi siten, että muodostettavaan yksiöön rakennettaisiin märkätilat ja keittiö. Muutostöiden katsottiin edellyttävän yhtiöjärjestyksen muuttamista, joten A:n kannetta ei hyväksytty. KKO 2012:88 A oli ostanut huoneiston hallintaan oikeuttavat kiinteistöosakeyhtiön osakkeet. Yhtiön hallitus oli tätä ennen päättänyt, että näiden osakkeiden omistajalla oli oikeus hallita myös eräitä kellari- ja ullakkotiloja, joita ei ollut mainittu yhtiöjärjestyksessä. Asunto-osakeyhtiön vaatimuksesta A velvoitettiin luovuttamaan hallitsemansa kellari- ja ullakkotilat yhtiön hallintaan. 39 6. 3 Kiinteistönvälittäjän ja myyjän vastuut Myyjän vastuu ulottuu myös hänen edustamiinsa tahoihin. Näitä ovat kiinteistönvälittäjä, isännöitsijä, asunto-osakeyhtiö tai muu edustaja ja heidän antamansa tiedot. Myyjä vastaa näistä tiedoista, eikä toimeksiantosopimus voi rajoittaa tätä ehtoa (AsKL 6:27&, Keskitalo 2007:168). Myyjän vastuuta ei vähennä se, ettei hän tiennyt jostain seikasta. Epävarmoista asioista pitää ilmoittaa ostajalle. Myyjän vastuu on luonnollisesti suurempi käytetyn asunnon kaupassa kuin uuden (Hoffren 2013:111, 131). Myyjälle kuuluu vastata virheestä, jossa kiinteistönvälittäjä toimii tämän puolesta. Uuden maakaaren säädökset tulivat käyttöön 1.1.1997. Siitä löytyy selkeät kiinteistön virheiden määritelmät. Se keskittyy myyjän ja välittäjän vastuuseen. Siinä käytetään arviointiperusteina, onko myyjän antamat tiedot ostokohteesta riittävät ja oikeat (Jokimäki 2001:29-30). Virheitä ovat laatu-, vallinta- ja oikeudelliset virheet (Jokimäki 2001: 30, Kasso 2010:300, Linnainmaa 2002: 47). Virheestä voi seurata hinnanalennus, kaupan purku sekä vahingonkorvaus (Jokimäki 2001:29-30, Linnainmaa 2002: 44). Välittäjän korvausvastuuseen sovelletaan sopimusperusteista vastuuta koskevia periaatteita eli vastapuolen tulee osoittaa, että aiheutunut vahinko johtuu välitysliikkeestä. Välitysliikkeen on osoitettava, että virhe ei johdu heistä, jotta se voi vapautua korvauksesta. Kiinteistönvälittäjän ja ostajan välinen suhde on oikeussuhde. Välittäjän vastuu perustuu eri lakeihin sekä asetuksiin ja selonotto- ja tiedonantovelvollisuuteen. Hän valvoo sekä myyjän että ostajan etuja (Jokimäki 2001:45). Kiinteistövälittäjän tulee toimia ammattitaitoisesti, huolellisesti sekä huomioida vastapuolen etu. Välitysliikkeen säännökset on säännelty välitysliikelaissa. Vahingonkorvausvastuuta edellyttää vahinkoa aiheuttanut virhe. Tällaisia ovat puutteelliset lain noudattamiset tai toimeksiannosta esiintyvät virheet sekä markkinoinnissa annetut virheelliset tiedot. Tyypillisesti vahingonkorvausvastuu johtuu tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä. Syy- yhteydessä vahinko johtuu kiinteistönvälitysliikkeen suorituksessa olleesta virheestä (Palo ym. 2002:686-688.) Seuraavassa KKO:n ratkaisussa välittäjän katsottiin laiminlyöneen tiedonantovelvollisuutensa ostajalle. KKO 2001:121 40 Ostajat olivat 10.5.1995 ostaneet osakkeet, jotka oikeuttivat hallitsemaan noin 118 neliömetrin suuruista huoneistoa. Kiinteistönvälittäjä oli tietoinen siitä, että välitettävänä olleen asunnon välittömään läheisyyteen aloitettaisiin rakentaa rautatietä. Välittäjä ei kuitenkaan ollut ilmoittanut ostajalle tästä. Kiinteistönvälittäjän tulee huolehtia, että toimeksiantajalla on kaikki tarvittavat tiedot ennen kauppaa. Olosuhteiden muuttuessa on annettava lisätietoja. Muuttuvia tietoja voivat olla esimerkiksi veroseuraamukset, kuten myyntivoiton verotus. Välittäjän virhe suorituksessa esiintyy, jos toiminta ei vastaa toimeksiantosopimuksessa sovittua. Virhe voi usein liittyä ammattitaidon sekä huolellisuuden puutteeseen. Kun vedotaan kiinteistövälittäjän virheeseen, toimeksiantajalla on mahdollisuus sopimuksen purkamiseen. Jos virhe on vähäinen tai toimeksiantaja on jo hyväksynyt tarjouksen, sopimuksen purkaminen ei ole mahdollista. Kiinteistönvälittäjän virheen takia voidaan vaatia myös välityspalkkion alentamista, palkkion poistamista tai korvausvelvollisuutta. Syy-yhteys tulee näyttää välittäjän sekä vahingon välillä. Jos välittäjä ei pysty osoittamaan toimineensa ammattitaitoisesti ja huolellisesti, hän on korvausvelvollinen (Jokimäki 2001:57-58, 62-63). Myyjän sekä kiinteistönvälittäjän vastuuta tulee tarkastella erillisinä. Koskisen (2004:154) mukaan tiedoksiantovelvollisuutta voidaan kuvata seuraavasti: 1. Myyjä: oikeat tiedot-> Välittäjä: oikeat tiedot (kummallekaan ei tuottamusta) 2. Myyjä: oikeat tiedot-> Välittäjä: väärät tiedot (myyjällä ei tuottamusta, virhettä), välittäjällä (tuottamus, virhe, toisin sanoin hän tiesi tai hänen piti tietää jostakin seikasta) 3. Myyjä: väärät tiedot-> Välittäjä: oikeat tiedot (myyjällä tuottamus, joka voi korjaantua välittäjän oikeilla tiedoilla) 4. Myyjä: väärät tiedot-> Välittäjä: väärät tiedot a) Välittäjä menettelee väärin antamalla tietoisesti vääriä tietoja (kummallakin tuottamus) b) Välittäjä menettelee oikein antamalla sinänsä vääriä tietoja, joiden totuudenmukaisuutta ei ole voinut tarkistaa (myyjällä tuottamus, välittäjällä ei tuottamusta) 41 Kiinteistönvälittäjän taloudellinen tuottamusvastuu esiintyy siis tilanteissa, joissa hän on rikkonut velvollisuutensa toista osapuolta kohtaan laiminlyönnillä, ja se on välittäjän syyksi luettava ja jonka katsotaan olevan kokemuksen mukaan ennalta arvattavissa. Tällöin siis pelkän vahingon ei katsota aiheuttavan välittäjälle korvausvastuuta. Käännetyn todistustaakan mukaan loukatun sopimuspuolen on näytettävä toteen laiminlyönti. Ongelmia voi esiintyä yhteisvastuullisten (välittäjä ja myyjä) regressiosuhteista ja välittäjän sopimus-, että deliktitilanteissa (Jokimäki 2001:51-55). Kuitenkin välittäjän vastuu on aina selonotto- ja tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä johtuvaa, mutta salaisesta virheestä vastaa myyjä (Jokimäki 2001:87-88). Vaikka välittäjän tulee antaa oikeat tiedot tiedossa olevista seikoista, niin aina hän ei voi välttämättä olla tietoinen esimerkiksi rakenteellisista vioista (Kasso 2005: 595). Tiedonantovelvollisuutensa vuoksi kiinteistönvälittäjän on tutustuttava myytävään kohteeseen ja asiakirjoihin. KvälL 11 § mukaan välitysliikkeen on tarkistettava tiedon oikeellisuus, jos sitä on syytä epäillä. Jos sitä ei voida tarkistaa kohtuullisin vaivoin, vastapuolelle on ilmoitettava tästä. Erityisasiantuntemusta vaativista seikoista on ilmoitettava ostajalle, joka voi asiantuntijan avustuksella selvittää niitä esimerkiksi tilanteessa, jossa välittäjä havaitsee jotain ja josta myyjä ei anna tietoa (Koskinen2004:144- 145, Linnainmaa & Palo 2005:98). Hyvään kiinteistönvälitystapaan kuuluu selvittää myös, että onko asunto-osakeyhtiöön tulossa korjauksia tai muutoksia. Isännöitsijätodistukseen voi luottaa, mutta jos välittäjällä on epäilyksiä jostakin seikoista, hänen pitää selvittää näitä tarkemmin. Kuntotarkastusta välittäjän ei kuitenkaan tarvitse tavallisesti tehdä (Koskinen 2004:144-146). Välittäjän erityisen tiedonanto- ja selonottovelvollisuuden osalta KKO:n ratkaisut ovat monesti yhdenmukaisia ja helposti tulkittavissa. Seuraavissa KKO:n ratkaisuissa kiinteistönvälitysliike laiminlöi selonottovelvollisuutensa. KKO 1995:150 Kiinteistönvälittäjä oli tiennyt, että kiinteistössä oli ollut aiemmin vesivahinko. Hän ei tiedottanut tästä ostajille, joten hän oli laiminlyönyt selonoton vesivahingosta. KKO 2009:81 42 Kiinteistönvälitysliikkeen edustajalla oli velvollisuus ottaa selvää asunto-osakeyhtiössä tehdystä, isännöitsijäntodistuksessa ja myyntiesitteessäkin mainitusta kuntotutkimuksesta ja kertoa asunnon ostamista harkitsevalle todetusta putkiremontista, vaikka asunto-osakeyhtiössä ei ollut vielä tehty tästä koskevia päätöksiä. Kuitenkin välillä vastuu kiinteistönvälittäjän ja myyjän välillä voi olla myös toisiinsa ulottuvia, kuten ilmenee seuraavassa Helsingin HO:n tapauksessa osapuolten välisestä takautumisoikeudesta. Helsingin HO (28.2.2002 S 00/3551) Rakennusliike oli rakentanut paritalot ja myynyt ne kantajille. Kantajien mukaan asunnot eivät kuitenkaan vastanneet markkinoinnissa annettuja tietoja sekä niissä esiintyi muitakin virheitä. Myyjä joutui suorittamaan kauppahinnan alennuksen. Ja vastaavasti tämän summan kiinteistövälittäjä korvasi ostajalle (Ämmälä 2002:65, 175-176). Välitysliikkeellä on siis takautumisoikeus myyjää kohtaan, jos myyjä on antanut välittäjälle kohteesta virheellisen tiedon tai jättänyt antamatta sellaisen tiedon, jolla on merkitystä ostajalle ja välitysliike ei olisi voinut selonottovelvollisuutensa nojalla huomioida. Vastaavasti myyjällä on takautumisoikeus välitysliikettä kohtaan. (VL 15§; Palo & Linnainmaa 2002, 694-695). KKO 2003:61 Välittäjä laiminlöi asunnon selonottovelvollisuuden, koska hän ei ollut selvittänyt yhdeksän neliömetrin pinta- alapoikkeamaa. Myyjän ja välitysliikkeen tuli suorittaa yhteisvastuullisesti ostajille korvausta: myyjän antamaan hinnanalennusta ja välitysliikkeen vahingonkorvausta. Välittäjän vastuu ulottuu kiinteistöalan laajaan tuntemukseen. Myyjältä ei voida olettaa olevan erityisosaamista, kuten kiinteistöalasta. Keskitalon mukaan (2007: 166) kuitenkin yksityishenkilöiden välisessä kaupassa myyjän tietämys korostuu. Simosen mukaan (2000:41) myyjän ammattitaidon pitää sellaista, että hän ymmärtää tai hänen voi olettaa ymmärtävän kyseessä olevan seikan. Aina tarvittavaa tietoa ei voida olettaa olevan. Esimerkiksi 43 seuraavan KKO:n ratkaisun mukaan hinnanalennuksen määrän arviointi olisi edellyttänyt osapuolilta kiinteistöalan tuntemusta. KKO 2012:75 Käsiteltiin hinnanalennuksen saamisen voimassaoloa, josta ostaja ja myyjä riitelivät. Kiinteistö myytiin ostajalle vakituiseksi asunnoksi, mutta useita vuosia kaupan jälkeen ostajalle selvisi, että rakennuslupa oli myönnetty vain lomarakennukselle. Ostaja vaati kauppahinnan alentamista. Toimeksiantajan työn ja koulutuksen oletetaan myös vaikuttavan siihen, mitä hänen tulee tietää asuntokauppaan liittyvistä asioista, samoin kiinteistönvälittäjältä esimerkiksi verotuksista. KKO 1985 II 120 Kiinteistövälittäjä joutui maksamaan toimeksiantajalleen korvausta, koska hän ei ollut tiedottanut tälle asunnon myyntiin liittyvistä verotuksellisista asioista (Jokimäki 2001:58). Toisessa samankaltaisessa KKO:n tapauksessa toimeksiantajan koulutus katsottiin riittäväksi. KKO 1981 II 49 Kiinteistönvälittäjää ei velvoitettu maksamaan korvausta, koska toimeksiantajan koulutus oli ekonomi ja hän toimi liike-elämässä (Jokimäki 2001:58). Asuntokauppalain mukaan ensimmäinen myyjä voi joutua asunnon virheen vuoksi vastuuseen paitsi omalle sopimuskumppanilleen (omalle ostajalleen) myös asunnon myöhemmälle omistajalle, jos ensimmäinen myyjä on myynyt huoneiston 1.9.1995 tai sen jälkeen. Asunnon ostajalla on oikeus vaatia korvausta ensimmäiseltä myyjältä, vaikka hän on ostanut asunnon joltain muulta. Hän voi vaatia korvausta omalta myyjältään mutta myös asunnon ensimmäiseltä myyjältä. Jos heillä esiintyy päällekkäisvastuu, voi ostaja valita kumman puoleen kääntyy. Suositeltavaa on esittää ensin vaatimus ensimmäiselle myyjälle. Omalta myyjältä kannattaa vaatia vastuu sellaisista virheistä, joista ensimmäinen myyjä ei ole vastuussa. Toki myöhempi ostaja voi vaatia parempaa oikeutta suhteessa ensimmäiseen myyjään kuin aiemmat ostajat. Jos aiempi ostaja ei ole ilmoittanut sellaisesta virheestä, josta olisi tullut ilmoittaa, ei ensimmäinen myyjä ole korvausvelvollinen. Ensimmäisen myyjän vastuu koskee sitä määrää, minkä hänen sopimuskumppaninsa olisi voinut vaatia samalla perusteella (Kuhanen 1997: 104-106). 44 Myyjien välisestä vastuusta esimerkkitapauksena on Helsingin Sanominen 28.9.2017 ilmestyneessä asuntokauppaa koskeva artikkeli: ”Nainen osti asunnon `täysin saneeratusta talosta` - todellisuudessa asunto oli kylmä, meluisa ja tunkkainen, eikä isännöitsijätodistusta löytynyt edes pyynnöstä”. Nainen osti Porvoosta vuonna 2008 asunnon, joka ei ollut siinä kunnossa, kun hänelle oli kerrottu. Putkiremonttia ei ollut tehty. Myöskään myyjä ei ollut tästä tietoinen. Hän myi sitä edelleen samoilla tiedoilla, jotka oli itse isännöitsijältä saanut. Käräjäoikeuden mukaan ensimmäinen myyjä eli isännöitsijä joutui maksamaan korvauksia. Asunnossa oli myös muita puutteita, eikä tulevista remonteista ollut kerrottu ja asunnon arvo oli laskenut kiinteistönvälittäjän arvion mukaan. Käräjäoikeuden mukaan toinen myyjä ei voinut olla tietoinen näistä, mutta hänellä oli vastuu salaisesta virheestä, sillä laatuvirhe oli niin suuri, että ostaja on voinut edellyttää kauppahinnan olevan halvempi. Isännöitsijä ja ensimmäinen ostaja joutuivat maksamaan 10 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja 15 000 euroa yhteisvastuussa ja isännöitsijä myös asiantuntija-arvioista 4 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja 25 000 euroa (Helsingin Sanomat 2017.) AKL 5:4 mukaan ostaja voi vedota virheeseen kohtuullisen ajan jälkeenkin, jos asunnon ensimmäinen myyjä on menetellyt törkeän huolimattomasti, kunnianvastaisesti tai arvottomasti. Virhe voi perustua myös siihen, ettei asunto ominaisuuksiltaan vastaa terveydellisiä säädöksiä, siitä aiheutuu terveydellisiä haittoja tai omaisuudelle vahinkoa. Esimerkiksi Kuhasen (1997:106) mukaan kosteus- ja homeongelmissa asunnon myöhempi omistaja voi esittää vaatimuksia ensimmäiselle myyjällä sellaisessa tapauksessa, jossa siis ensimmäinen ostaja olisi voinut esittää samat vaatimukset ensimmäiselle myyjälle. AKL 5:3 mukaan ensimmäisen myyjän virhevastuu myöhemmälle ostajalle ei siirry sellaisen virheen osalta, joka on syntynyt asunnon ensimmäisestä myyjästä riippumattomasta syystä sen jälkeen, kun hän luovutti asunnon edelleen, eikä siltä osin kuin asunnon ensimmäinen myyjä on jo hyvittänyt virheen asunnon aikaisemmalle omistajalle. Myös jos asunnon aikaisempi omistaja virheilmoituksen laiminlyönnin vuoksi ei ole voinut vedota virheeseen, tai jos vaatimus koskee hinnanalennusta tai kauppahinnan palauttamista ja se ylittää määrältään sen, mitä asunnon ensimmäisen myyjän oma sopijapuoli olisi voinut vaatia samalla perusteella. 45 Myyjä voi joutua korvausvastuuseen myös asunto-osakeyhtiölle. Seuraavassa KKO:n ratkaisussa myyjä oli ilmoittanut virheellisiä tietoja. KKO katsoi peruskorjauksen laajuuden ja ostajille annettujen tietojen perusteella, että kysymys oli ollut uudisrakentamiseen verrattavasta korjausrakentamisesta. Asunto-osakeyhtiöllä oli kaupan kohteessa olevan virheen perusteella oikeus vaatia, että myyjä korvaa rakennuksen alapohjan korjaustyön. KKO 2016:22 X Oy:n omistaman asunto-osakeyhtiön kerrostalossa oli toteutettu laaja peruskorjaus, jossa sisäpintojen ohella oli uusittu muun muassa parvekkeet sekä vesi- ja viemäriputkisto. X Oy oli myynyt asunnot korjausrakentamisvaiheen aikana. Myöhemmin ilmeni, että rakennuksessa esiintyi vikoja ja että rakennuksen alapohjaa ei ollut tarkastettu ja korjattu niin kuin myyjä oli myyntiesitteessään ilmoittanut. 46 6.4. Kuntotarkastajan vastuu Myyjällä sekä kiinteistönvälittäjällä on vastuu antaa tietoja, jotka vaikuttavat asiakkaan ostopäätökseen. Ostajalla on velvollisuus tutustua asuntoon ja tietoihin ennen kaupantekoa. Kuntotarkastusten tarve on yleistynyt. Erityisesti vanhan asunto-osakeyhtiön rakennuksen kunnon arvioimiseksi kannattaa kiinnittää huomiota jo tehtyihin ja tulossa oleviin korjauksiin, kuten putki-, katto-, ikkuna-, ja julkisivuremontteihin. Isännöitsijätodistuksen mukaan tehtyjen töiden perusteella voi arvioida talon kuntoa ja korjaustarpeita (Kasso 2010:206,209). Keskitalon (2007:105-106) mukaan juuri remontoidussa asunnossa voi olettaa, ettei vikoja ole. Pelkkä ikä ei ole kuitenkaan ainoa syy tarkistaa kohde tarkasti. Hinta myös osoittaa asunnon kuntoa. Kuntotarkastajan vastuuseen sovelletaan sopimus- ja vahingonkorvausoikeudellisia periaatteita. Kosteuskartoitus tarkoittaa rakenteiden pintakosteusmittausta. Kuntoarvio on rakenteellisen kunnon tutkimus silmämääräisesti KH-kortin mukaisesti. Sen sijaan kuntotutkimus on laajempi, josta osa sisältää rakenteita rikkovan tarkastuksen (Palo ym. 2002:823-824, Huhtala 2004: 161-162). Tarkastukseen sopivia koulutuksia ovat rakennusalan sekä työkokemuksen lisäksi nimikkeet Pätevöitynyt kuntoarvioija, Asuntokaupan kuntotarkastaja (AKK) sekä Pätevöitynyt kosteudenmittaaja (PKM) (Palo & ym. 2002:823-824). Kuntotarkastuksia tekee siis asiantuntija, joita käytetään asunto- ja kiinteistökaupoissa ennen kaupantekoa. Kauppakirjaan liitetään kuntoarvio, tarkastuspöytäkirja tai kosteusmittaustulos. Kuntotarkastaja antaa lausunnon tai raportin (Huhtala 2004: 165, Kasso 2010:207). Hänen vastuunsa on erilainen kuin myyjän. Jos virheitä havaitaan, ostaja ei voi jälkikäteen vedota näihin. Esimerkiksi KVL:ssa pitäydytään sopimussuhteen rajoissa ja korvausta ei haeta omalta sopimuskumppanilta. Ostaja ei voi kuitenkaan itsenäisesti teettää kuntotarkastusta, vaan siihen tarvitaan myyjän lupa. Jos kuntotarkastaja tekee virheellisen suorituksen, hänen vastuunsa on vain virheellisyyden aiheuttama vahinko. KSL 8:12 § mukaan palveluksen on sisällöltään, suoritukseltaan ja tulokseltaan vastattava sitä, mitä voidaan katsoa sovittavan. Lisäksi palveluksen tulee vastata niitä tietoja, jotka toimeksisaaja on antanut palvelun suorituksesta ennen sopimuksentekoa ja joiden voidaan siis olettaa 47 vaikuttavan tilaajan päätökseen. KSL 8:14 § mukaan toimeksiantajan on ilmoitettava tilaajalle, jos palvelus ei ole tilaajan kannalta tarkoituksenmukainen. Tarkastajan virheellisyyden takia voidaan pitäytyä palveluksen maksamisesta. Virheen kohdalla sovelletaan oikaisua, hinnanalennusta sekä sopimuksen purkua (KSL 8:18-19§) (Huhtala 2004: 165-170). KKO 2009:31 Myyjä on kauppakirjan mukaan vastannut muun muassa kuntotarkastukseen liittyvistä vioista. KKO:n mukaan kuntotarkastuksessa ei ilmennyt selvitystä kosteusvauriosta. Ostaja pystyi kuitenkin vetoamaan kosteusvaurioon, sillä kauppakirjassa ei ollut riittävän yksilöidyt ehdot. Myyjä oli vastannut vain kuntotarkastukseen liittyvistä puutteista, joten ostaja pystyi vetoamaan kosteushaittaan. Kun arvioidaan kuntotarkastusta, on oleellista se, mitä kuntotarkastajan sekä toimeksiantajan välillä on sovittu. KSL 8:12 mukaan palveluksen on sisällöltään, suoritustavaltaan ja tulokseltaan vastattava sitä, mitä voidaan katsoa sovitun. Siinä huomioidaan, mitä kuluttaja olettaa palvelun olevan sekä se tehdään huolellisesti ja ammattitaitoisesti. Palvelun on oltava tilaajan kannalta tarkoituksenmukainen (Hoffren 2013: 337-338). Kuntotarkastuksessa on virhe, jos siitä jää havaitsematta asioita, joita pitäisi olla tutkittu, tai jos ne jää kirjaamatta ymmärrettävästi tarkastusraporttiin. Toki tarkastus tehdään siltä osin kuin se on tilattu, eikä virheeseen voi vedota muilta osin. Tosin tarkastajan tiedonanto- tai neuvontavelvollisuuden vuoksi hänen tulee tarjota palveluksesta riittävästi tietoja sekä tarjota asiakkaalle tarpeellinen palvelu (Hoffren 2013:338-339). Myyjän tulee myös toimia kunniallisesti sekä pyytää tarvittavat laajat tutkimukset. KKO:2007:91 Kauppa tehtiin yksityishenkilöiden välillä. Myyjät teettivät ostajien pyynnöstä kuntotarkastuksen. Tarkastuksen tekijällä ei ollut tietoja mahdollisista vedeneristyksistä. Ostajat halusivat luopua ostosta, mutta toinen myyjä vakuutti vedeneristyksen olevan kunnossa. Mutta kaupan teon jälkeen selvisikin muun muassa, ettei pesuhuoneen seinissä, eikä lattiassa ollut lainkaan kosteus- tai vedeneristystä. Ostajat vaativat hinnanalennusta AK:ssa säädetyn kahden vuoden reklaamaatioajan jälkeen. 48 Kyseisen KKO:n päätöksen mukaan myyjien katsottiin toimineen kunnia