Sandra Soutolahti 

”Jotta kestää stressiä, pitää olla hyvässä kunnossa”: 
Diskurssianalyysi liikunnan merkityksistä työelämässä 

 

 

 
  

Vaasa 2023 

Johtamisen akateeminen yksikkö 
Kauppatieteiden pro gradu -tutkielma 

Liiketoiminnan kehittäminen 



2 

VAASAN YLIOPISTO 
Johtamisen akateeminen yksikkö 
Tekijä: Sandra Soutolahti 
Tutkielman nimi: ”Jotta kestää stressiä, pitää olla hyvässä kunnossa”: 

Diskurssianalyysi liikunnan merkityksistä työelämässä 
Tutkinto: Kauppatieteiden maisteri 
Oppiaine: Liiketoiminnan kehittäminen 
Työn ohjaaja: Jenni Kantola 
Valmistumisvuosi: 2023 Sivumäärä: 82 

TIIVISTELMÄ : 
Suomalaisten vähäinen liikkuminen on puhuttanut jo pidemmän aikaa. Etenkin työurien 
lyhenemisestä ollaan huolissaan. Liikunnan puute työikäisillä on yhdistetty muun muassa työssä 
jaksamiseen ja uupumistapauksiin. Tarkastelen ilmiötä yksilön näkökulmasta, työkyvyn 
johtamista sivuten. Tähän laadulliseen tutkimukseen valikoitui diskurssianalyysi, jossa 
perehdytään median tuottamiin ilmiöihin liikunnan ja työelämän yhteydestä. Aineisto koostuu 
30 lehtiartikkelista Kauppalehdestä, Kauppalehti Optiosta ja Talouselämästä karsittuna. 
Tarkoituksena on tutkia, miten aiheesta puhutaan ja mistä näkökulmista. Aiempia 
diskurssianalyysejä ei ole tehty ja tutkimuksia etenkin johtamiseen liittyen on hyvin vähän. 
Kuitenkin eri vaikuttavien tekijöiden (esim. stressi ja liikunta) välisiä yhteyksiä on tutkittu muun 
muassa mittausten ja henkilöstöliikunnan lisäämiskokeilujen avulla.  
 
Medialla on iso rooli tiedon ja merkitysten rakentumisessa nykypäivän yhteiskunnassa. 
Lähtöoletuksena on, että puhutun ja kirjoitetun kielen avulla sosiaalinen maailma rakentuu ja 
kehittyy. Se määrittelee suuresti, mitä ihmiset uskovat globaalisti käsiteltävistä asioista. Usein 
uutisten taustalla on syvempi merkitys, jolla pyritään esimerkiksi syyllistämään tai herättämään 
tietyntyyppisiä tunteita, kuten iloa tai surua. Analyysissä korostuu teoreettisilta lähtökohdilta 
vapautettua tekstin tulkintaa, sillä diskurssit ovat aina tutkijan omia tulkintoja. Sosiaalisen 
konstruktion kautta kehittyvät tulkinnat sitoutuvat aikaan ja paikkaan, mutta niistä voidaan silti 
tehdä johtopäätelmiä. Ymmärtämällä paremmin median käsittelemiä työelämän ja liikunnan 
välisiä käsityksiä, voidaan huomata sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia. Työelämän ja 
liikunnan välistä uutisointia on enemmän kuin aiemmin, mutta silti vielä verrattain vähän.  
 
Aineiston löydöt jakaantuvat kahteen: diskursiiviseen legitimointiin ja fokalisointiin. 
Ensimmäisessä osiossa diskurssit jakaantuvat neljään eri artikkelityyppiin, jotka ovat vaikuttava, 
ohjaava, kannustava ja huolestuttava diskurssi. Nämä selittävät aiheesta saatavaa uutiskuvaa. 
Tyypeistä vahvimmin esiin nousevat ohjaava ja kannustava. Ohjaavassa tyypissä rakentuu 
neuvova kuva, jolla pyritään kertomaan lukijalle tutkimuspohjaisia faktoja ja tilastoja liikunnan 
hyödyistä. Kannustavassa tyypissä rakentuu taas ideoiden ja mahdollisuuksien kirjo liikunnan 
harrastamiseen. Isossa roolissa ovat eri henkilöiden oman elämän esimerkit. Vaikuttavassa 
tyypissä esimerkit näkyvät organisaatioiden oman toiminnan esille tuomisena. Huolestuttavassa 
tyypissä luodaan varjostavia kuvia liikkumattomuudesta. Toisessa osiossa diskurssit on eritelty 
kolmeen eri näkökulmadiskurssiin: kansalliseen, organisatoriseen ja individualisoivaan 
diskurssiin. Ne kertovat, kenen ääni kuuluu. Kansallisessa diskurssissa yhteiskunta on huolissaan, 
organisatorisessa diskurssissa yritykset näkevät liikunnan taloudellisesti hyödyllisenä ja 
individualisoivassa diskurssissa liikunta nähdään yksilön ominaisuutena. Tutkimuksessa 
havaittiin, että jokainen liikuntaa ja työelämää käsittelevä artikkeli kannustaa liikunnan 
harrastamiseen, turvallisuuden unohtaen. Työikäiset voivat hyödyntää analyysistä saatuja 
tulkintoja liikunnallisuuden kehittämiseen organisaation sisällä.  

AVAINSANAT: fyysinen aktiivisuus, johtaminen, liikunta, työhyvinvointi, työkyky 



3 

 

Sisällys 

1 Johdanto 5 

1.1 Keskeiset käsitteet 8 

1.2 Tutkimuksen rakenne 10 

2 Teoreettiset lähtökohdat 12 

2.1 Työhyvinvoinnin taustaa 12 

2.2 Strateginen hyvinvointi 14 

2.3 Liikunnan taustaa 16 

2.4 Työkyvyn johtaminen 19 

2.4.1 Liikunta yksilön työssäjaksamisessa 21 

2.4.2 Liikunta yksilön ongelmakohtana 24 

2.4.3 Liikunta työtehokkuuden mahdollistajana 25 

2.5 Terveyttä edistävät strategiat 29 

2.5.1 Kohdennettu strategia 29 

2.5.2 Viestintä ja koulutus 31 

2.5.3 Sitouttaminen ja palkitseminen 32 

3 Metodologia 34 

3.1 Diskurssianalyysi 34 

3.2 Sosiaalinen konstruktionismi 37 

3.3 Aineisto 38 

3.4 Media aineiston lähteenä 40 

3.5 Tutkimuksen luotettavuus 41 

4 Analyysi 43 

4.1 Diskursiivinen legitimointi uutisoinnissa 44 

4.1.1 Vaikuttava diskurssi 45 

4.1.2 Ohjaava diskurssi 46 

4.1.3 Kannustava diskurssi 47 

4.1.4 Huolestuttava diskurssi 49 



4 

4.2 Diskursiivinen fokalisointi 50 

4.2.1 Kansallinen diskurssi 50 

4.2.2 Organisatorinen diskurssi 52 

4.2.3 Individualisoiva diskurssi 53 

4.3 Yhteenveto 56 

5 Johtopäätökset 59 

5.1 Keskeiset tulokset 59 

5.2 Pohdinta 61 

5.2.1 Liikunnan johtamisella parempaa työkykyä 61 

5.2.2 Fyysinen terveys jyrää henkisen terveyden 63 

5.2.3 Liiallinen positiivisuus uutisissa 64 

5.3 Jatkotutkimukset 66 

Lähteet 69 

Artikkelit 78 

 

Kuvat 

Kuva 1. Liikuntapyramidi.                   17 

Kuva 2. Työkykytalo.                   19 

 

Kuviot 

Kuvio 1. Tutkielman kehys.                                    10 

Kuvio 2. Strategisen hyvinvoinnin johtamisen ketju.             15 

Kuvio 3. Artikkelityypit.                            44 

 

Taulukot  

Taulukko 1. Aineiston artikkelimäärät.                 38 

Taulukko 2.    Diskursiivinen legitimointi uutisissa.              57 

Taulukko 3.    Diskursiivinen fokalisointi.               58 

 



5 

1 Johdanto 

Työurien pidentämisen ja sairauksien ehkäisyn vaatimuksena on tutkitusti hyvä fyysinen 

kunto (Husu ja muut, 2022). Liikunta nähdään elintärkeänä edellytyksenä väestön 

terveydelle ja se kohdistuu jo kasvuikäisiin (Husu ja muut, 2014). Yliopiston lehtori ja 

kuntoutuksen dosentti Tuulikki Sjögren kertoo, että peruskunto on edellytys myös 

työelämässä pärjäämiselle ja koetulle hyvinvoinnille (Sjögren, 2021). 

Huomioonotettavaa on, että suomalaisista vain 30 prosenttia naisista ja 40 prosenttia 

miehistä ovat normaalipainoisia (Koskinen ja muut, 2012, s.217). Organisaatioiden 

toivotaan siis keskittyvän työntekijöidensä yleisen hyvinvoinnin ohella erityisesti heidän 

liikkumiseensa.  

 

Liikuntaa on tutkittu työelämän kontekstissa monin eri tavoin ympäri maailmaa. Sen on 

todettu tuovan positiivisia vaikutuksia työn tekemiseen (vrt. esim. Arslan ja muut, 2019; 

Coulson ja muut, 2008; Edmund, 2011; Miragaia & Aleixo, 2021; Sjøgaard ja muut, 2016). 

Liikunnan hyvinvointivaikutusten myötä myös työnantajat pyrkivät tukemaan 

työntekijöidensä liikkumista. Työntekijöiden työvireen ja tehokkuuden vahvistamisessa 

alkaa näkyä liikuntaan painottaminen. Työpaikoilla on nykyään paljon liikunta- ja 

kulttuurisetelien käyttöä ja usein järjestetään erilaisia kilpailuja ja tempauksia 

liikkumiseen liittyen. Tästä esimerkkinä Suomen Aktiivisin Työpaikka (SAT) kilpailu. 

Kyseisen kilpailun tavoitteena on henkilöstöliikunnan lisääminen, siihen innostaminen ja 

kannustaminen (Vahtila, n.d.). Tutkimusta liikunnasta on kuitenkin verrattain vähän 

johtamisen näkökulmasta, vaikka liikuntaa pidetään merkittävänä tekijänä yksilön 

jaksamisessa. Sanotaan, että liikkumisen merkitystä tulisi painottaa jo työuran alussa 

oleville. Esimerkiksi henkilöstötuottavuuden tutkija ja kehittäjä Ossi Aura on kertonut 

liikunnan tukemisen olevan usein yksi tärkeimmistä henkilöstöeduista, sillä siihen 

panostettu investointi saadaan takaisin useimmiten moninkertaisena (Aura ja muut, 

2016, s.71–73). Silti harvan organisaation strategia pohjautuu kuitenkaan esimerkiksi 

henkilöstöliikuntaan. Työnantajat saattavat tosin kokea olevansa vaikeassa asemassa 

puuttuakseen työntekijöidensä liikkumiseen, sillä sitä saatetaan pitää yksityisasiana. 

Tästäkin aiheesta löytyy vain vähän tietoa johtamisen ja liiketoimintamallien 



6 

tarkasteluun. Kuitenkin on tarjolla yrityksille suunnattua liikuntaneuvontaa, jonka 

hyödyntämisen kerrotaan olevan helppoa (Husu ja muut, 2022, s.115–116). Aiempien 

tutkimusten puute hankaloittaa osin tämän tutkielman tekemistä, sillä aiemmista 

tutkimuksista voisi saada apua tai ideoita aiheen rajaukseen tai näkökulmaan.  

 

Tutkimusmenetelmäksi valikoitui empiirinen laadullinen tutkimus, tarkemmin ottaen 

diskurssianalyysi. Se on ”väljä, tieteenalarajat ylittävä tutkimusalue” (Pälli & Lillqvist, 

2020, s.374) pyrkimyksenään kielellisten merkitysten tulkinta. Esimerkiksi 

työhyvinvoinnista puhutaan paljon, mutta liikunnan vaikutusta siihen ei ole vielä tuotu 

tarpeeksi esille. Siksi tutkimuksessa haetaan rikastuttavaa näkökulmaa 

kauppatieteellisen puolen lisäksi liikuntatieteellisten alalta. Tutkielma toteutetaan 

analysoimalla ainoastaan median tuottamaa valmista aineistoa, joka on koottu 

taloussanomalehtien artikkeleista. Diskurssianalyysi valittiin siksi, että se sopii 

tutkimusasetelmaan, ja koska aihetta ei ole tutkittu mediatutkimuksena tai 

diskurssianalyysinä aiemmin. Se on myös hyvä keino pohtia aihetta ja ilmaista sitä, miten 

suomalainen media aiheesta kirjoittaa. Tutkimuksen analyysissä perehdytään erityisesti 

kirjoitettuun kieleen. Diskurssianalyysin keskeinen tarkoitus on saada tietoa liikunnan ja 

työelämän yhteiskunnallisesta ja kulttuurillisesta ymmärryksestä sekä siitä, mikä rooli 

kielellä on tämän ymmärryksen tuottajana (Pälli & Lillqvist, 2020, s.376).  

Mielenkiintoista on selvittää kirjoitetun kielen ja vuorovaikutusten seurauksena syntyviä 

sosiaalisia konstruktioita. Näistä saatujen tulkintojen tarkoituksena on tuoda oikeutta 

aineiston luonteelle ja moniäänisyydelle (Saaranen-Kauppinen ja muut, 2009, s.113). 

 

Medialla ja yhteiskunnalla on intensiivinen yhteys, sillä julkinen media muovaa jokaisen 

ihmisen ajatuksia ja asenteita jokapäiväisessä elämässä toisin kuin tieteellinen 

kirjallisuus. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää: 

 

1. Miten mediassa kerrotaan liikunnan merkityksistä työelämässä: miten valituissa 

laajalevikkisissä lehdissä puhutaan? 

2. Mistä näkökulmista aiheesta puhutaan?  



7 

Olen valinnut lehdistä Kauppalehden, Kauppalehti Option ja Talouselämän, joista olen 

karsinut 30 kappaletta artikkeleita tutkimusaineistoksi. Valitsin nämä lehdet etenkin 

niiden laajan lukijakunnan vuoksi. Artikkelit on julkaistu vuosien 2009–2022 välisenä 

aikana, koska tarkoituksena on perehtyä nykypäivän uutisointiin. Teknologia muuttuu ja 

uutisten määrä on kasvussa etenkin nyt, kun digitaalisuus on keskipisteenä. Tiedon 

saaminen on tänä päivänä paljon helpompaa kuin 13 vuotta sitten. Vertailu kolmentoista 

vuoden ajalta on oleellista, sillä se antaa kuvan, miten ja mitkä asiat ovat mahdollisesti 

muuttuneet. Osana analyysia voidaan tarkasteluajanjaksolta löytää myös yhtäläisyyksiä 

median tuottamassa sisällössä. Taloussanomalehdet keskittyvät nimenomaan 

taloudellisten ja teollisten rakenteiden kehitykseen ja julkaisevat paljon myös 

innovaatioihin liittyvää aineistoa (Wiio, 2016, s.22). Tämä herättää tärkeää 

yhteiskunnallista keskustelua johtamisesta. Opetusministeriön (2009, s.26) mukaan 

ihminen käyttää aikaa eri medioiden parissa noin kahdeksan tuntia päivässä. Tämä 

tarkoittaa sitä, että medialla on entistä suurempi vaikutus väestön liikuntaa koskeviin 

asenteisiin (Lämsä, 2004). Vaikka mediatutkimus liitetään usein viestinnän alaan, sen 

voidaan sanoa kiinnostavan myös muita johtamistieteilijöitä. 

 

Tutkimus on tärkeä, sillä ihmisten tulisi tiedostaa, mikä hyvinvoinnissa on tärkeää ja 

mihin fyysisen aktiivisuuden määrän lisäämisellä pyritään. Liikunnan harrastaminen voi 

olla merkittävä tekijä esimerkiksi sairauspoissaolojen tai työkyvyttömyyksien 

vähentämisessä. Näiden toimien toteutukseen tarvitaan entistä enemmän 

organisaatioiden aktiivisuutta ja kiinnostusta. Tehokkaat työntekijät ovat tuottavia ja 

vievät organisaatiota eteenpäin. Kuormittuneiden työntekijöiden työvire on matala: 

tästä kärsii kehon lisäksi mielenterveys. Tutkimuksella on merkitystä jokaiselle työelämää 

aloittelevalle nuorelle ja jo työelämässä olevalle, koska se käsittelee aihepiiriä, jolla on 

vaikutusta etenkin pitkäaikaiseen työ- ja toimintakykyyn. Työ- ja toimintakyky liittyy 

itsessään moneen osa-alueeseen ja osa niistä tulee työpaikan ulkopuolelta. Osa-alueista 

esimerkkeinä ovat työn kuormittavuus, työn merkityksellisyys, motivaatio, liikkuminen, 

elämäntilanne, työyhteisön ilmapiiri, palkitseminen ja suorituksen johtaminen. Tässä 



8 

tutkimuksessa tarkastellaan syvemmin nimenomaan liikunnasta löytyviä merkityksiä. 

Liikunnan ja työelämän välinen yhteys voi tuoda uusia näkemyksiä ja polkuja tulevaan.  

 

 

1.1 Keskeiset käsitteet 

Tutkimukseen valikoitui kolme keskeistä käsitettä, jotka ovat tutkielmalle ominaisia. Ne 

sitoutuvat yhteen tutkielman viitekehyksessä. Koska tutkimuksessa tarkastellaan 

liikunnan ja työelämän välisiä merkityksiä, on pääkäsitteenä liikunta. Sen sanotaan 

vaikuttavan työhyvinvointiin, joka kuuluu organisaation vastuuseen, ja työvireeseen, 

joka kertoo yleisesti ottaen millaisen työpanoksen yksilö, saa töissä aikaan. 

Työhyvinvoinnin merkitystä on tärkeä avata, sillä se on laaja käsite ja kätkee alleen monta 

eri merkitystä ja tekijää. Liikkumiseen voidaan viitata myös muilla käsitteillä, joita 

tutkielmassakin käytetään. Jokainen käsite saa suurimman roolin tutkielman 

teoriaosiossa. Ne tulevat esille myös aineiston analyysissä, mutta on hyvä muistaa, että 

diskurssianalyysi on mahdollisimman paljon teoreettisilta lähtökohdilta vapautettua 

tulkintaa.  

 

Liikunta on fyysistä aktiivisuutta, joka toteutetaan useimmiten jonkin syyn tai 

vaikutuksen takia. Tästä esimerkkinä harrastukset, joilla pyritään erilaisiin lopputuloksiin, 

kuten kunnon kohotukseen tai muihin terveysvaikutuksiin. (Duodecim, 2015). Liikunnalla 

voidaan ennaltaehkäistä, hoitaa ja kuntouttaa useita eri vaivoja ja sairauksia (UKK-

instituutti, 2019). Käsitteenä fyysinen inaktiivisuus tarkoittaa lihasten vähäistä tai 

täydellistä käyttämättömyyttä toisin kuin fyysinen aktiivisuus, jolloin lihakset ovat 

tahdonalaisessa, energiankulutusta lisäävässä tilassa ja johtamassa liikettä (Sjögren, 

2021). Tämä tarkoittaa kaikkea toimintaa, joka kuluttaa enemmän kuin paikallaanolo. 

Fyysinen inaktiivisuus on neljänneksi suurin kuolleisuuden riskitekijä maailmassa ja 

syyllinen moniin eri sairauksiin kuten sydäntauteihin, diabetekseen ja dementiaan 

(Brown ja muut, 2016, s.191).  

 



9 

Työhyvinvoinnilla on useita määritelmiä ja se on useimmiten lukuisten tekijöiden 

summa. Työhyvinvoinnin johtamisen perusta lähtee Hyppäsen (2010, s.11–14) mukaan 

liikkeelle siitä, kun työntekijät kokevat, että työpaikalla on tehty mieluisia valintoja ja 

päätöksiä. Nämä valinnat ja päätökset syntyvät, kun yksilölliset tekijät ja työolotekijät 

ovat tasapainossa. Työ sujuu mielekkäästi turvallisessa ympäristössä ja työyhteisössä. Jos 

edellä mainitut asiat eivät toteudu, työhyvinvointi on vaakalaudalla ja epätasapainossa. 

Vaikutukset näkyvät tällöin yksilön voimavaroissa (Hyppänen, 2010, s.11–14). Yksilöllisiä 

tekijöitä ovat muun muassa vastuu omista teoista (itsensä johtaminen), sitoutuminen, 

osallistuminen sekä omasta terveydestä ja työkyvystä huolehtiminen (Karttunen ja muut, 

2017, s.16–17). 

 

Työvire kertoo yksilön fyysisestä, henkisestä ja sosiaalisesta jaksamisesta, mikä on usein 

yhdistetty tuottavuuteen, sairauspoissaoloihin ja yllättäviin uupumistapauksiin (Aura ja 

muut, 2021). Yksilön työvireen kerrotaan lähtevän työssä viihtymisestä, jaksamisesta ja 

osaamisesta, terveellisistä elämäntavoista, iästä, vaikuttamismahdollisuuksista ja 

ajankäytön hallinnasta (Hyppänen, 2010, s.43–44). Organisaatioissa se liitetään 

sitouttamiseen. Esihenkilöiden näkökulmasta siihen tarvitaan sosiaalisen työyhteisön 

tuki, negatiivisten tunteiden välttäminen ja työnhallinnan tunne (Parppei, 2018).  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



10 

1.2 Tutkimuksen rakenne 

Tutkimuksen rakenne pohjautuu suoraan teoreettiseen viitekehykseen. Olen käyttänyt 

lähteenä sekä työhyvinvointiin vaikuttavia että fyysiseen aktiivisuuteen esitettyjä 

väitteitä ja tutkimuksia. Tässä tutkielmassa yksilön työhyvinvoinnilla tarkoitan minäkuvaa 

ja mitkä asiat siihen vaikuttavat. Nämä minäkuvan neljä aihepiiriä: voimavarat, 

kasvumotivaatio, elämänhallinta ja terveys ja työkyky, ovat suorassa yhteydessä 

työvireyteen (Manka, 2011).  

 

 
Kuvio 1. Tutkielman kehys (Itsetoteutettu, 2022).  
 

Ensimmäiseksi tutkielmassa kerrotaan tutkimuksesta ja sen tavoitteista sekä keskeisistä 

käsitteistä. Tämän jälkeen tutkielma käsittelee kehykseen (kuvio 1.) liittyviä aihepiirejä, 

joiden avulla voidaan ymmärtää tutkimuksen perustaa, tarkoitusta ja tärkeyttä. Lähestyn 

aihetta tarkemmin yksilön näkökulmasta ja työkyvyn johtamista sivuten. Liikunnan 

merkitys saa niissä keskeisen sijan. Yleistä teoriaa ja tutkimustietoa liittyy aiheeseen 

paljon, mutta ei itse mediasta tai uutisoinnista tehtyjä tutkimuksia. Tämän vuoksi 

kappaleet kaksi ja kolme voivat poiketa normaalista pro gradu -tutkielman sisällöstä. 

Ensin avataan liikuntatieteellisen ja kauppatieteellisen tiedekuntien välistä yhteistyötä ja 

työhyvinvoinnin taustaa, jonka jälkeen siirrytään erityyppisiin ja eri aihepiirejä 

käsitteleviin tutkimuksiin, joita työelämän ja liikunnan välillä on tehty. Näiden osioiden 

jälkeen analyysiosiossa selviää, miten media kertoo aiheesta.  Viimeisenä esittelen näistä 

Yksilön työhyvinvointi
• voimavarat, kasvumotivaatio, elämänhallinta, 

terveys ja työkyky

Liikunta työhyvinvoinnin 
vaikuttajana

Strateginen hyvinvointi ja sen 
johtaminen
• Liikunnan kautta henkilöstötuottavuutta



11 

saadut tärkeimmät johtopäätökset. Loppuun on koottu vielä näkökulmia mahdollisiin 

jatkotutkimuksiin.  



12 

2 Teoreettiset lähtökohdat 

 

2.1 Työhyvinvoinnin taustaa 

Työhyvinvointi ei aina ole ollut tärkeässä roolissa organisaatioissa. Sen tärkeyttä on 

nostettu viime vuosikymmeninä aikaisempaa enemmän: työhyvinvointikysymyksiä on 

lähes aina mukana johdon strategisella agendalla. Se on kokonaisvaltaista työelämän 

laadun parantamista ja rakentuu hyvien työyhteisötaitojen ja johtamisen varaan 

(Karttunen ja muut, 2017, s.15–20). Työnantajan vastuulla todetaan olevan tarpeellisten 

puitteiden, mahdollisuuksien ja resurssien luominen työhyvinvoinnille. Vahvat 

henkilöstöhallinnon järjestelmät asettavat työntekijöille selkeitä ja yhdenmukaisia 

käyttäytymisodotuksia. Bowen ja Ostroff (Hauff ja muut, 2017) ovat todenneet näiden 

vahvojen järjestelmien perustuvan sosiaalisen kognition ja Kelleyn attribuutioteorian 

kautta kolmeen pääelementtiin. Näitä ovat erottuvuus, johdonmukaisuus ja konsensus. 

Uudemmat lähestymistavat johtavassa ja positiivisessa henkilöstöhallinnossa on jaettu 

vieläkin pienempiin osiin: näkyvyys, selkeys, hyväksyttävyys, johdonmukaisuus, 

tehokkuus ja validiteetti, sisäinen johdonmukaisuus ja intensiteetti. Esimerkiksi, 

tietävätkö työntekijät henkilöstöhallinnon tavoitteet, sovelletaanko käytäntöjä 

tasapuolisesti kaikkien työntekijöiden kesken, ja onko tieto helposti ymmärrettävää ja 

saatavilla. (Hauff ja muut, 2017, s.716–717) 

 

Yksilön työhyvinvoinnin lähtökohdat Marja-Liisa Mankan (2010) mukaan ovat tämän 

tutkimuksen viitekehyksessäkin mainitut voimavarat, kasvumotivaatio, elämänhallinta ja 

terveys ja työkyky. Ihminen itse ja hänen ympäristönsä asettavat haasteita, joista 

selviytyminen luo elämänhallinnan tunnetta. Se tarkoittaa uskomista siihen, että omaan 

elämään voi vaikuttaa omilla teoilla eikä vain niin, että asiat ovat kohtalosta kiinni. 

Elämänhallinnan tunteeseen kuuluvat fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset voimavarat. 

Näiden avulla yksilön kerrotaan pystyvän käsittelemään ja ratkaisemaan ongelmansa 

itsenäisesti ja tavoitteellisesti (Manka, 2010, s.15–16). Hyvä itsearvostus ja terveys 

vaikuttavat positiivisesti tähän koherenssiksikin sanottuun tunteeseen, esimerkiksi 



13 

onnistumiset työssä tuottavat uusia voimavaroja, jotka auttavat selviytymään työn 

kuormituksesta (Suutarinen & Vesterinen, 2010, s. 59–60). Tunteella on myös yhteys 

muun muassa terveyteen, sairauspoissaolojen määrään, työn hallintaan, stressin 

kokemiseen ja sosiaalisiin verkostoihin (Manka, 2010, s.15–16).  

 

Hyvän työkyvyn kerrotaan lisäävän merkittävästi motivaatiota ja kiinnostusta työhön, 

mistä voidaan päätellä, että mieluista työtä tehdään positiivisella asenteella eli 

tehokkaammin. Yleisesti ottaen työmotivaatio säilyy, kunhan haasteita, tavoitteita ja 

kehittymishalua riittää (Kantolahti & Tikander, 2010, s.22). Mankan (2010) mukaan 

kasvumotivaatiota voi kutsua kehittymisen haluksi ja tahdoksi. Tämän kerrotaan olevan 

yksi jaksamisen edistäjistä ja lisäävän työniloa. Reipas, avoin ja rohkea asenne uusia 

asioita kohtaan rikastuttaa elämää kokonaisuudessaan. Oppiminen tapahtuu 

laajemmassa merkityksessä kuin vain jatkuva ammatillisen osaamisen kehittäminen ja 

hankkiminen. On tiedostettava, että ihminen ei kuitenkaan aina ajattele 

organisaatiotaan kaikissa tekemisissä. Voidaan sanoa, että useimmiten ihminen poistaa 

häiritsevät asiat ja näkee vain sen, mihin itse uskoo. Jotta työssä voidaan kasvaa ja oppia 

uutta, tarvitsee oppimisympäristön olla kunnossa. Erilaisten urakyselyiden avulla 

voidaan ymmärtää yksilöiden kasvumotivaatiota ja kuinka pitkälle työntekijät ovat 

valmiita menemään työssään. Heidän, joilla on korkeampi kasvumotivaatio, sanotaan 

näkevän oman työnsä, organisaation ja koko ryhmän toiminnan selkeästi 

positiivisemmaksi ja paremmaksi kuin ne, jolla motivaatio on heikkoa (Manka, 2010, 

s.197–199). Muun muassa yhteisen oppimisen suunta (visio, strategia ja arvot), 

kokeilemisen tukeminen ja edistäminen, vaikuttamisen mahdollisuus, keskusteleva 

yhteisö ja arviointitavat vaikuttavat positiivisesti oppimiseen. Ydinosaamisen 

tunnistamisen kerrotaan edistävän sekä työntekijää että työnantajaorganisaatiota. Se 

kehittyy toisaalta sattumanvaraisesti, mutta myös kokemusperäisen ja nähtävän tiedon 

vaikutuksesta. (Manka, 2010, s. 121–127 & 199–204) 

 

Työhyvinvointiin on kehitetty lukemattomia mittareita ja keinoja, joilla työnantajat sekä 

-tekijät voivat seurata omaa ja työntekijöiden aktiivisuutta. Quantified employee on uusi 



14 

termi työntekijän mittaamiselle (Ylinen, 2021). Mitattavista asioista yleisimmät ovat 

sairauspoissaolot ja henkilöstötutkimus (Aura ja muut, 2016). Ylisen (2021) mukaan 

mitattavat asiat riippuvat aina alasta ja työtehtävistä. Esimerkiksi toimistotyöhön on 

kehitetty sovelluksia, jotka tarkkailevat muun muassa sähköpostien lähettelyä, 

tietokoneen ja näppäimistön käyttöaikaa, sekä saattavat ilmoittaa, kun on taukojumpan 

aika. Nykyään jopa työtuoli voi mitata istumisen pituuden ja asennon. Työelämätutkija 

Satu Pakarinen kiteyttää kuitenkin, että ”työntekijän mittaamisen idea ei ole yksittäisen 

työntekijän valvominen vaan hyödyn hakeminen molemmille” (Ylinen, 2021). 

 

 

2.2 Strateginen hyvinvointi 

Kun työhyvinvointi nähdään strategisena asiana, sillä kerrotaan olevan tärkeä merkitys 

organisaation perustehtävän toteuttamisessa (Karttunen ja muut, 2017, s.35). 

Työhyvinvoinnilla sanotaan olevan suora yhteys yritysten tuloksellisuuteen ja sen 

voimavarojen systemaattisella kehityksellä on mahdollista parantaa yrityksen 

tuottavuutta (Kesti, 2007, s.20–124). Henkilöstön voimavarat kertovat työntekijöiden 

jaksamisesta ylläpitää motivaatiota ja työkykyä. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että 

psyykkinen hyvinvointi, yleinen työn kokemisen toimiminen ja laatu todennäköisesti 

parantavat organisaation liiketoiminta-arvoa (Kesti ja muut, 2019). 

 

Lapin yliopiston henkilöstötuottavuuden dosentti Marko Kesti on kertonut johtamisen 

tärkeimmäksi kaavaksi henkilöstövoimavarojen tuotantofunktion.  Henkilöstövoimavarat 

sisältävät kaikkien organisaatiossa työskentelevien ihmisten kokonaisuuden, jolla on 

omat laadulliset ominaisuutensa (Laine, 2017, s.16–17). Näistä esimerkkeinä ovat 

ammattitaito ja osaaminen, energia, motivaatio ja muut hyvinvointiin liittyvät tekijät. 

Henkilöstötuottavuutta tulisi tutkijoiden mielestä tarkastella johtamisen näkökulmasta 

ja lähteä kehittämään yritykselle ominaisista lähtökohdista. Sitä varten on kehitetty 

erilaisia mittareita. Työterveyslaitoksen tutkijan Satu Pakarisen mukaan (Ylinen, 2021) ne 

pohjautuvat jo 1910- luvun alkuun, jolloin Frederick Taylor kehitti täysin uuden 

liikkeenjohto-opin tavoitteenaan teollisuustyön tehostaminen ja organisointi. Jo silloin 



15 

työaika ja työn suoritus tulivat mitattaviksi, ja tämä Taylorismiksi kutsuttu oppi lähti 

laajentumaan. 

 

Strategisen hyvinvoinnin johtamisen kokonaisuuteen (vrt. Aura & muut, 2016) sanotaan 

kuuluvan tärkeimpänä suunnitelma: mitä kehitetään, mitkä ovat tavoitteet ja miten tätä 

mitataan. Tavoite tukee aina johtamisen peruselementtejä sekä tuottavuutta. Sen 

ymmärtäminen antaa suuntaa suoraan taloudellisten resurssien käyttöön. Vuonna 2016 

tehdyn tutkimuksen mukaan (Aura ja muut, 2016, s.36–37) organisaatiot, jotka eivät 

asettaneet tavoitteita, kärsivät kustannussäästöissä ja tuottavuudessa. 

 

 

 

 

 

  

 

Kuvio 2. Strategisen hyvinvoinnin johtamisen ketju (Aura & muut, 2016). 
 

Kestin (2007) mukaan strategisen hyvinvoinnin johtamisen ytimen luovat esihenkilöt, 

sillä heidän tulee viedä ja esitellä johdon linjaukset omalle henkilöstölleen. 

Esihenkilöiden vastuu on lisääntynyt viime vuosien aikana. Heidän toimenkuvansa tulisi 

sisältää tukea sekä työntekijöiden motivaatiota, työkykyä ja osaamista, mutta myös 

ilmapiiriä. Tästä muodostuu henkilöstötuottavuuden indeksi (HTI) = motivaatio x 

osaaminen x työkyky (Kesti, 2007). Henkilöstöliikunnalla voidaan kehittää tätä indeksiä. 

Liikunnan sanotaan nostavan työvirettä ja kunnon työvireellä saadaan aikaan 

parhaimmat tulokset (Liikkuva Aikuinen, 2021). Oikeilla johtamistyyleillä työvire saadaan 

säilymään. Kun työpaikalla on hyvä ja terve kulttuuri, on sen ympärille helppo rakentaa 

hyvä ilmapiiri. Matti Alahuhta (2015) kutsuu tätä vireen johtamiseksi. Virettä täytyy 

johtaa erikseen, eikä siihen riitä pelkästään esimerkiksi terve yrityskulttuuri, kyvykkyys 

tai diversiteetti.  

 

STRATEGIA 

Asiakashyöty 

Vastuullisuus 

Kannattavuus 

 

JOHTAMINEN 

Tavoitteet 

Vastuut, 

prosessit 

Mittarit 

JOHTAJUUS 

Kompetenssi 

Kunnianhimo 

Kannustavuus 

 

HENKILÖSTÖ- 

TUOTTAVUUS 

Motivaatio 

Osaaminen 

Työkyky 

ASIAKASHYÖTY, 

KÄYTTÖKATE 

Asiakashyöty 

Uskollisuus 

Käyttökate 



16 

Työvireen sanotaan näkyvän työntekijöiden energiasta ja halukkuudesta tehdä työtä. 

Työtehtäviä muokkaamalla ja rakentamalla täysin uusia työnkuvia saadaan työvoimaa 

aitoon tarpeeseen. Vireen johtaminen alkaa siitä, kun käydään kokonaisuuden kannalta 

yhdessä läpi, mikä on yksilön oman työn merkitys. Tämän kaiken pohjalla on kuitenkin 

oltava ihmisten johtamiseen kuuluvat viisi perusasiaa: luottamus, positiivinen asenne, 

kiinnostus ihmisten kehittämiseen, kyky nähdä olennainen ja aikaansaamisen halu. 

Luottamuksellisessa ilmapiirissä ihmiset ovat rohkeampia ja uskaltavat ottaa riskejä. Sitä 

kautta saada enemmän aikaan kuin huonossa, painostetussa ilmapiirissä. Vaikeudet 

pitää kääntää mahdollisuuksiksi. Vireen johtamisessa viestitään tarkkaan mitä asioita 

otetaan esille, miten niitä käsitellään ja minkälaiset asiat viestinnässä painottuvat. 

Vireeseen vaikuttaa eniten se, että jokaisella on mahdollisimman sopiva työ. Toisin 

sanoen, jokaiseen työtehtävään tulisi löytää oikea henkilö oikealla kokemuksella ja 

taidolla. (Alahuhta, 2015, s.151–158) 

 

 

2.3 Liikunnan taustaa 

Liikunta- ja terveystieteellinen tutkimus on Roiko-Jokelan (2008) mukaan tutkimusta 

koko ihmisen elämänkulun ajalta. Sen tavoitteena on aina terveyden edistäminen 

yksilöllisten ja yhteiskunnallisten hyötyjen mahdollistamiseksi. Liikuntatieteelliseen 

tutkimukseen kuuluu muun muassa liikuntabiologia, terveystieteet ja liikuntakasvatus. 

Sen tunnustaminen viralliseksi tieteenalaksi tapahtui vuonna 1963, jota ennen se oli 

lähinnä harrastuksenomaista tutkimusta (Roiko-Jokela, 2008). Vaikka tämä tutkielma 

pohjautuu kauppatieteelliseen maisteriohjelmaan, on hyvä ymmärtää, että 

kokonaisvaltaisen tutkimuksen ja edistämisen saavuttamiseksi liikuntatieteellinen 

tiedekunta tekee kuitenkin usein yhteistyötä esimerkiksi yhteiskunta- kasvatus- tai 

taloustieteiden kanssa. Esimerkiksi vuonna 2021 alkanut yhteistyö Jyväskylän yliopiston 

kauppakorkeakoulun ja liikuntatieteellisen tiedekunnan kesken on täysin uudenlainen, 

vastuullisuuteen ja kansainvälisyyteen keskittynyt maisteriohjelma. Sillä pyritään 

syventämään johtamista ja henkilöstöjohtamista urheilumaailman näkökulmasta 

(Jyväskylän yliopisto, 2020).  



17 

 

Jo pelkästään suuren kuolleisuuden (ks. s.8) takia voi olla huolestuttavaa, kuinka vähän 

ihmiset nykypäivänä liikkuvat. Tämän vuoksi työelämään on alettu yhdistää myös 

liikunta- ja terveystieteellisiä aihepiirejä. Työhyvinvointia pidetään yhtenä nykypäivän 

tärkeimpänä asiana organisaatioissa ja liikkuva työikäinen voi tuoda yritykselle 

huomattavan määrän säästöjä vuodessa (UKK-instituutti, 2019). Aikuisille suositeltu 

viikoittainen liikuntapyramidi kertoo tutkittujen tietojen perusteella, kuinka paljon ja 

minkälaista liikuntaa tulisi harrastaa. Se velvoittaa ja ohjaa kansaa tavoitteellisesti. Tämä 

uudistettu suositus päivitettiin vuonna 2018; siinä on otettu nyt huomioon tarkemmin 

kevyt liikkuminen, paikallaan olemisen tauottaminen ja riittävän unen merkitys (UKK-

instituutti, 2019). Kehon ja liikkumisen myötä ihmisen sanotaan oppivan tuntemaan 

kehoaan ja sen rakenteita paremmin; siten on mahdollista oppia uusia taitoja työhön tai 

vapaa-aikaan liittyviin tilanteisiin (Sjögren, 2021).  

 

 

 
Kuva 1. Liikuntapyramidi (UKK-instituutti, 2022a). 
 

Vuoden 2021 henkilöstöbarometri (Aura ja muut, 2021, s.81–84) kuitenkin todisti, että 

aiempaa harvempi kertoi liikuntasuositusten toteutuvan. Vain joka neljännellä (24 %) se 

toteutuu ja 29 prosentilla ei lainkaan. Suuria eroja ei nähty esimerkiksi sosioekonomisten 

ryhmien välillä. Tähän ei voida todeta olevan merkitystä sillä, tukeeko työnantaja 

henkilöstöliikuntaa vai ei. Voidaan kuitenkin nähdä, että henkilöstöliikuntaa tukevilla 

työpaikoilla työntekijöiden arviot omasta työkyvystä ovat selkeästi paremmat kuin heillä, 

joita työnantaja ei tue. On hyvä myös ottaa huomioon, että opetusministeriö (2009, s.23) 

•2 kertaa viikossaLihaskuntoa ja 
liikehallintaa

•1t 15min tai 2t 30min viikossaRasittavaa tai 
reipasta liikuskelua

•Mahdollisimman useinKevyttä liikuskelua

•Aina kun voiTaukoja paikallaanoloon

•RiittävästiPalauttavaa unta



18 

kertoo fyysisen aktiivisuuden mittaamisesta saatujen tietojen perustuvan useimmiten 

kyselyihin. Näissä henkilöt pyöristävät helposti omaa liikkumistaan ylöspäin. Kuitenkin 

osa tähän tutkielmaan huomioiduista tutkimuksista ei löytänyt työn tekemiselle ja 

liikunnalle keskinäisiä vaikutuksia (ks. esim. Nowak, 2004). Huippuliikkujilla taas on 

todettu negatiivisia vaikutuksia liiasta liikkumisesta (Husu ja muut, 2022). Liikunnan 

harrastaminen voi johtaa äärimmäisyyksiin etenkin painonpudotuksessa ja kehon 

muokkaamisessa. Tämä ilmenee usein syömishäiriöinä tai pakonomaisena harjoitteluna 

(Opetusministeriö, 2009, s.22). 

 

Hyvällä fyysisellä kunnolla kerrotaan olevan paljon muitakin vaikutuksia kuin pelkästään 

jaksaminen. Kun henkilö harrastaa säännöllisesti liikuntaa, voi se edistää muun muassa 

oppimista, ongelmanratkaisua ja päättelykykyä sekä ehkäistä muistin heikkenemistä 

(Manka, 2010). On kuitenkin tiedostettava, etteivät kaikki halua liikkua tai pidä 

liikkumisesta. Liikkumiseen vaikuttavat sekä psykologiset että biologiset tekijät, 

motivaatio, uskomukset, ympäristö ja kulttuuri (Bauman ja muut, 2012, s.259). Myös 

muut harrastukset, kuten palapelit, kudonta ja ristikot (Yatczak, 2011), tukevat älyllistä 

oppimista (Bono ja muut, 2013).  

 

Mankan (2010) mukaan ihminen havainnoi ja tekee päätökset yleisesti ottaen 

kokemansa perusteella. Uudet kokemukset saattavat pelottaa ja riskien ottaminen on 

vaikeaa. Tämän voidaan olettaa koskevan myös liikkumista. Omat ajattelumallimme 

juontuvat kauas ja muokkautuvat sitä mukaa, kun tunteet, osaaminen ja taidot 

kehittyvät. Elämän aikana tulleet positiiviset ja negatiiviset kokemukset opettavat ja 

muokkaavat; ne, jotka ovat saaneet paljon negatiivisia kolhuja, välttävät muutoksia ja 

uusia kokemuksia. Ajattelumallin mukaan ihmiset yhdistävät ja luokittelevat uusia 

kokemuksia aiempiin. Tämä tapahtuu sekä automaattisesti että tiedostamattomasti 

(Manka, 2010, s.199–204). Kestin (2020) mukaan termi hiljainen tieto on usein sanatonta, 

ihmisen omaa henkilökohtaista kokemusta ja tietotaitoa. Jos organisaatio kohtelee 

työntekijöitään hyvin, heidän sanotaan olevan motivoituneempia jakamaan tätä tietoa, 



19 

jotta yritys voi kehittää itseään. Tämänkaltainen oman osaamisen jakaminen on 

ennakoivaa kehittämistä ja suuri kilpailuetu työnantajalle. (Kesti, 2020) 

 

 

2.4 Työkyvyn johtaminen  

Suomessa työkykyyn ja työhyvinvointiin liittyviä tutkimuksia on tehty jo vuosikymmeniä, 

ja jo 1980- luvulla työterveyslaitos on tehnyt tutkimusta suomalaisten työkyvystä 

kuntatyöntekijöiden avulla. Niistä saatujen tulosten perusteella esitettiin Juhani 

Ilmarisen työkykytalomalli, joka koostuu työntekijään, työhön ja työyhteisöön liittyvistä 

tärkeistä tekijöistä. Työkyky kasvaa, kun motivaatio ja osaaminen ovat korkealla tasolla. 

(Sjögren, 2021) 

 

 
Kuva 2. Työkykytalo (Työterveyslaitos, n.d.).   
 

Työkykytalon tärkeät tekijät on jaettu neljään kerrokseen: terveys ja toimintakyky, 

osaaminen, arvot, asenteet ja motivaatio sekä johtaminen, työyhteisö ja työolot. Näistä 

koostuu työkyky. Talo pysyy pystyssä, jos ihmisen voimavarat, eli kolme alinta kerrosta, 

ovat tasapainossa ja kestävät neljännen kerroksen painon eli työn kokonaisuuden. 

Näiden ulkopuolella vaikuttavat lähiyhteisö ja perhe. Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen 

toimintakyky ja terveys muovaavat perustan työkyvylle. (Työterveyslaitos, n.d.) 

 

Työkyky

Johtaminen, työyhteisö ja työolot

Arvot, asenteet ja motivaatio

Osaaminen

Terveys- ja toimintakyky



20 

Työkykyä tarkastellaan Tiaisen (2014) mukaan aina yksityiskohtaisesti suhteessa 

työtehtäviin ja niiden vaatimuksiin. Työnantajia kannustetaan tietoisuuteen 

työntekijöidensä työkyvykkyyksistä. Avoin ilmapiiri ja palkitseminen vahvistavat 

työkykyä. Esihenkilöltä vaaditaan usein aktiivisuutta ja uusia taitoja työkyvyn 

seuraamiseen ja tukemiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että esihenkilöt tarvitsevat lisää tukea 

ja koulutusta. Heillä ei välttämättä ole tiedossa esimerkiksi ammatillisen kuntoutuksen 

keinoja (Tiainen, 2014, s.13–15). Huolestuttavaa on, että Terveys 2011- tutkimuksen 

(Koskinen ja muut, 2012, s.217) mukaan joka neljäs 30 vuotta täyttänyt kokee 

tarvitsevansa kuntoutusta. Työkykyä tulisi seurata, parantaa ja kehittää jatkuvasti myös 

henkilön itse. Isossa roolissa ovat terveelliset elintavat ja liikunta, sillä hyvästä 

terveydestä kiinnipitämisen sanotaan olevan valttikortti myös ikääntymisessä. Omien 

vahvojen fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten voimavarojen kerrotaan olevan suuri etu 

työn teossa. Etenkin ikääntyessä voimavarat muuttuvat vääjäämättä.  

 

Säännöllisellä liikunnan harrastajalla sanotaan olevan paremmat mahdollisuudet 

vaikuttaa työkykyyn ja toimintakyvyn parantamiseen etenkin kroonisissa 

pitkäaikaissairauksissa. Myös lääketieteellisesti työkyvyn arviointi tehdään aina yksilön 

terveyden näkökulmasta ja suhteutetaan työn vaatimuksiin. Työuria on 

terveysviranomaisten mukaan pystyttävä pidentämään, sillä työvoiman riittämättömyys 

tulee näkymään lähivuosikymmeninä. Yli 65- vuotiaiden osuus väestöstä nousee ja 

työikäisten ja nuorten osuus vähenee (Suomen Olympiakomitea, 2020). Rissanen & 

Kaseva (2014) toteavat, että lisääntynyt työkyvyttömyyseläkkeelle jääminen länsimaissa 

on huolestuttanut tutkijoita. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirrytään yleensä pitkältä 

sairauslomalta, jolloin työkyky on heikentynyt jo pidemmän aikaa. 

Työkyvyttömyyseläkkeistä johtuvat työpanoksen menetykset olivat kahdeksan miljardia 

euroa vuonna 2012 (Rissanen & Kaseva, 2014).    

 

Koska työkyky on laaja käsite, tässä tutkielmassa keskitytään enemmän liikunnan rooliin. 

On tutkittu, että suomalaiset eivät liiku tarpeeksi ja että kestävyyskunnon heikkenemistä 

on nähty jo vuosien ajan eri ikäluokissa (Husu ja muut, 2014). Tämä nähdään jo nuorilla 



21 

ja etenkin varuspalvelusta suorittavilla. Tulevina vuosikymmeninä suurena haasteena on 

terveyden sekä työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen. 

 

 

2.4.1 Liikunta yksilön työssäjaksamisessa 

Yksilön työssäjaksamiseen kuuluu erityisesti työkyky, työolot ja mielekäs työ. Positiivista 

on, että valtaosa suomalaisista kokee olevansa täysin työkykyisiä. Näiden henkilöiden 

määrä on lisääntynyt huomattavasti Terveys 2011 kyselyssä verrattuna Terveys 2000 

kyselyyn. On kuitenkin huomattava, että vuoden 2011 tutkimukseen osallistui selkeästi 

vähemmän vastaajia. Etenkin 55–64- vuotiaiden luottamus työssäjaksamiseen on 

kohentunut. Tähän voidaan nähdä syynä esimerkiksi koulutustasojen parantuminen. 

Jotta myönteinen kehitys jatkuisi, on kuitenkin tehtävä töitä esimerkiksi 

työkyvyttömyyksien ehkäisemiseksi. Työssä jatkamisen halukkuus vähenee selkeästi yli 

50- vuotiailla. (Koskinen ja muut, 2012, s.141–144) 

 

Lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista työssäkäyvistä on kertonut Tutkimus 2011:ssa 

(Koskinen ja muut, 2012, s.41) työympäristön ulkopuolisten tekijöiden haittaavan 

työntekoa. Näistä esimerkkinä pöly, valaistus, melu, kylmyys tai kuumuus. Muita 

epämiellyttäviä tekijöitä ovat liian raskas työ, liika kiire, keskeytykset ja esimerkiksi pitkät 

viikonloppu- tai yötyöt (Kantolahti & Tikander, 2012, s.32). Nämä asiat vaikuttavat 

suoraan työssäjaksamiseen (Koskinen ja muut, 2012, s.41). Työolosuhteisiin liitetään 

myös työn kuormittavuus. Monessa työssä se nähdään terveydelle haitallisena. Fyysisen 

työn lisäksi esimerkiksi näyttöpäätetyö kuormittaa ja hyvin yksipuolisesti. Tähän 

sanotaan voitavan vaikuttaa liikunnalla, sillä se edistää palautumista (Karttunen ja muut, 

2017, s.18–19). Kuormittavuutta arvioitaessa on syytä katsoa yksilön elämäntilannetta 

kokonaisvaltaisesti (Kantolahti & Tikander, 2010, s.22). Huomiota herättävää on se, että 

jo vuoden 2002 nuorisobarometrin mukaan yli 80 prosenttia yliopisto-opiskelijoista 

kertoi uskovansa siihen, että työelämän koventuneiden vaatimusten myötä loppuun 

palamista alkaa tapahtua jo kesken työuran (Opetusministeriö, 2009, s.45). 

 



22 

Lallukka ja muut (2004) tutkivat työolojen vaikutusta terveyteen. Tavoitteena oli nähdä, 

vaikuttavatko epäsuotuisat työolot ruokavalioon, fyysiseen aktiivisuuteen, tupakointiin 

ja alkoholinkäyttöön. Työtyytyväiset naiset harrastivat enemmän liikuntaa kuin työhönsä 

tyytymättömät ja alhaisen työpaineen kokevat tupakoivat huomattavasti vähemmän. 

Työuupumus yhdistettiin fyysiseen passiivisuuteen sekä miesten runsaaseen juomiseen. 

Kun näitä kaikkia verrattiin ja tutkittiin, havaittiin, että työolot eivät niinkään 

vaikuttaneet näihin tekijöihin vaan koulutus ja ikä olivat tärkeämpiä tekijöitä 

selittäessään tätä käyttäytymistä. Työn vaatimukset ja työn rasitus olivat siis vain 

heikkoja merkityksiä terveyskäyttäytymiseen säädetyissä malleissa. Edellä mainitut asiat 

nostattavat huomaamatta myös stressitasoja. Erään kanadalaisen tutkimuksen (Syed, 

2020) mukaan työssään kuormittuneilla ja stressaantuneilla on suurempi riski 

metaboliseen oireyhtymään ja korkeaan veranpaineeseen. Tätä mitattiin riski-

indikaattorilla (engl. psychological injury risk indicator). Tutkimuksesta selvisi, että 

itsestään huolta pitävät vuorotyöläiset kertoivat tarvitsevansa liikuntaa työssä 

jaksamiseen. Muun muassa kävely, jooga, uinti ja kuntosaliharjoittelu olivat niin 

sanottuja itsehoitotoimenpiteitä (Syed, 2020). 

 

Stressin ja liikunnan yhteyksiä on tutkittu paljon. Suurimmalta osin tutkimuksista voi 

väistämättä päätellä, että enemmän liikuntaa harrastavilla on vähemmän masennusta, 

mielen negatiivisuutta ja ahdistuneisuutta. Psyykkisesti pahoinvoivilla tai heikommin 

pärjäävillä henkilöillä voi olla vähemmän motivaatiota lähteä harrastamaan liikuntaa 

eikä heitä kiinnosta elää terveellisesti (Stults-Kolehmainen & Sinha, 2013). Osassa 

tutkimuksista kuitenkin todetaan, ettei fyysisen aktiivisuuden ja stressin välille löydy 

suoraa yhteyttä (vrt. Fan ja muut 2011; Ludlow ja muut, 2008; Mohammad & Lindström, 

2006; Roohafza ja muut, 2007). Mielenkiintoista on, että esimerkiksi Fan ja muut (2011) 

löysivät stressin lievittämiseen muita keinoja kuin fyysisen aktiivisuuden. Näistä 

mainittakoon esimerkiksi luonto ja ympäristö. Tutkimuksia tarkastellessa täytyy huomata 

kuitenkin se, että esimerkiksi Roohafzan ja muiden (2007) tutkimuksessa fyysisen 

harjoituksen ja psykologisen stressin mittaus on ollut heikkoa ja Ludlown ja muiden 

(2008) tutkimuksessa on käytetty selkeästi pienempää näytteiden määrää. Eräs itse 



23 

työpaikalla tehty tutkimus (Bono ja muut, 2013) tutki työpäivän aikana tapahtuvien 

erilaisten positiivisten tapahtumien vaikutusta työstressiin. Näitä saattoivat olla 

esimerkiksi sosiaaliset kohtaamiset työkavereiden kanssa, hauskojen kokemusten 

jakaminen, meditointi tai toisten auttaminen. Tutkimukseen ei kuulunut liikunta. 

Työntekijät olivat vähemmän stressaantuneita niinä päivinä, joina positiivisia tapahtumia 

oli päivän aikana enemmän. Tästä voidaan päätellä, että muukin kuin liikunta, voi auttaa 

kohentamaan työn tekoa ja mukavuutta. Negatiivisten tapahtumien päivinä tutkittavilla 

oli selkeästi kohonnut verenpaine, joka vaikuttaa suoraan stressitasoihin (Bono ja muut, 

2013). 

 

Runsaan istumisen sanotaan olevan erittäin haitallista ja vaikuttavan työssäjaksamiseen. 

Toimistotyössä tulee istuttua helposti liian pitkiä aikoja. Arslan ja muut (2019) tutkivat 

liikunnan vaikutuksia uneen, työtyytyväisyyteen ja elämänlaatuun toimistotyöntekijöillä. 

Tulokset eivät olleet pelkästään positiivisia, vaikka enimmäkseen olivatkin. Tutkittavat 

olivat iältään 25–60-vuotiaita ja he olivat istuneet työpäivän aikana käytännössä 

kahdeksan tuntia vähintään viiden vuoden ajan. Heidät jaettiin liikkuvien ja 

liikkumattomien ryhmiin. Isoimmat erot osoittivat, että jokaisen liikkujan työtyytyväisyys 

ja elämänlaatu parani, mutta unenlaadussa ei nähty eroa ryhmien välillä. Tutkimuksessa 

ei myöskään voitu tunnistaa, minkä tyyppinen liikunta oli positiivisten tulosten 

aiheuttajana. Tutkijat eivät selvittäneet, mitä lajia kukin harrasti tai kuinka pitkään 

kerrallaan. Sosiaali- ja terveysministeriön (2015) mukaan Suomen 2,6 miljoonasta 

työssäkäyvästä ihmisestä 1,7 miljoonaa tekee istumatyyppistä työtä lähitulevaisuudessa. 

Jo 1960- luvulla raportoitiin, että ammatit, joissa istutaan pitkiä aikoja (esim. bussi- ja 

rekkakuskit), ovat haitallisia. Näissä ammateissa todettiin olevan suurempi 

todennäköisyys sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin kuin niissä, joissa seistään (esim. 

konduktöörit) (Dunstan ja muut, 2012, s.370). Istumista tulisi tauottaa mahdollisimman 

usein. 2010- luvulla tehdyt tutkimukset (ks. Dunstan ja muut, 2012, s.372) ovat myös 

osoittaneet, että nuorilla, ei-lihavilla ja hyväkuntoisilla miehillä ja naisilla havaittiin jo 

pienen istumisen jälkeen merkittäviä muutoksia insuliiniherkkyydessä. Tämän 

heikkenemisen vaikutus huomattiin 17 tunnin (mitattu objektiivisesti) istumisen jälkeen, 



24 

koska energiankulutus on pientä istumisen aikana. Tutkijat vertasivat lukuja myös 

pitkittyneeseen istumisjaksoon. Siinä istuminen oli minimoitu (6 h/päivä) ja korvattu 

seisomisella (9,8 h/vrk vs. 0,2 h/vrk) ja askelaika (2,2 h/vrk vs. 0,1 h/vrk). Päivittäisen 

matalan intensiteetin harjoittamisen jälkeen tulokset kohenivat ja haitallisten 

vaikutusten määrä pieneni. Johdolta tulisi saada suoraa kannustusta taukojen pitoon, 

informaatiota välttämään pitkiä aikoja istuma-asennossa ja perehdytystä yhteisiä 

pelisääntöjä varten (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2015).  

 

 

2.4.2 Liikunta yksilön ongelmakohtana 

Kaikki tutkimukset eivät ole osoittaneet täysin positiivisia vaikutuksia liikunnan ja 

työhyvinvoinnin välille. Niitä on kuitenkin selkeästi vähemmän. Hildebrandt ja muut 

(2000) tutkivat työikäisten ihmisten vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden suhdetta tuki- ja 

liikuntaelimistön sairauksiin sekä työkyvyttömyyteen. Tutkimukseen he löysivät dataa yli 

2000 työntekijältä eri aloilta. He eivät löytäneet suoraa yhteyttä liikunnan harrastamisen 

ja tuki- ja liikuntaelimistön sairauksien välille. Tähän tulokseen päädyttiin osin myös sen 

vuoksi, että vastanneiden kesken oli esimerkiksi jo valmiiksi erilaisia kroonisia sairauksia 

sairastavia henkilöitä, joiden liikkumattomuus ja kivut saattoivat johtua vain itse 

sairauksista. Kuitenkin he, jotka kertoivat harrastavansa enemmän liikuntaa, kertoivat 

vähäisemmistä määristä niska- ja selkäkipuja kuin he, jotka eivät harrastaneet liikuntaa. 

Liikkumattomilla voidaan siis sanoa esiintyvän enemmän erityyppisiä fyysisiä kipuja. 

Tutkijat ehdottivat, että myös krooniset kivut saattavat olla lievitettävissä fyysisellä 

aktiivisuudella. He painottavat tuloksista huolimatta liikunnan tärkeyttä. Tutkijat olivat 

lopuksi sitä mieltä, ettei fyysistä aktiivisuutta tulisi kohdistaa ainoastaan vapaa-ajalle 

vaan myös työaikaan. Tämä on tärkeää etenkin niille, jotka istuvat työssään kahdeksan 

tuntia päivässä.  

 

Fyysisissä töissä pelätään usein työn raskautta. Suomalaisista 1,1 miljoonaa koki 

tekevänsä fyysisesti raskasta työtä, joista miehiä oli enemmän (Koskinen ja muut, 2011). 

Työssään erittäin aktiivisesti liikkuvilla miehillä on tutkitusti todettu olevan suurempi 



25 

riski kuolleisuuteen kuin vähemmän liikkuvilla (ks. esim. Coenen ja muut, 2018). Toistuva 

työ ja samat staattiset asennot kohottavat sykettä ja verenpainetta. Näistä keho ei 

välttämättä ehdi palautumaan niin kuin sen pitäisi, jolloin krooninen uupumus ja 

kohonnut lepotilan syke ovat mahdollisia. Naisissa tätä eroa ei niinkään huomattu. 

Tutkimuksen (Coenen ja muut, 2018) perusteella liikkuvassa työssä tulisi olla 

selkeämmät ohjeistukset. Kappaleessa 2.3 kuvattua liikuntapyramidia ei voitaisi tällöin 

soveltaa ja suositella samalla tavalla aktiivisille työntekijöille kuin muun tyyppistä työtä 

tekeville. Australiassa yli 700 hengelle tehdyssä tutkimuksessa (Nowak, 2004) 

suurimman osan insuliiniherkkyys parani liikunnan myötä, mutta 42 prosentilla siihen ei 

huomattu vaikutusta. Jotkut ihmiset siis voivat liikkua ilman, että niillä on tiettyihin 

terveydellisiin asioihin vaikutusta. Tutkijat ehdottivatkin, että osalla ihmisistä voi näkyä 

insuliiniherkkyyden parannusta pelkästään ruokavalion muutoksella.  

 

Henkilöstöbarometrin 2021 mukaan 51 prosentin enemmistö toteaa, että liikunnan 

tukemisella on henkilöstön työturvallisuutta lisäävä vaikutus (Aura ja muut, 2021). 

Vaikka monet pelkäävät liikunnassa loukkaantumisia ja tapaturmia, Hildebrandt ja muut 

(2000) kertoivat tutkimuksessaan liikunnan osittain vähentävän loukkaantumisten riskiä. 

Esimerkiksi mailapelejä harrastavilla työntekijöillä havaittiin huomattavasti vähemmän 

niska- ja selkäkipuja. Myös UKK-instituutti (2022b) on ehdottanut erilaisia keinoja 

liikuntavammojen ehkäisyyn. Etenkin monipuolinen liikunta (kehon kuormitus 

tasapainoisesti) on yksi tehokkaimmista keinoista välttää yksittäisiä kaatumisia ja 

tapaturmia. Yleiset liiketaidot, tasapaino, koordinaatio ja kehonhallinta ehkäisevät 

liikuntavammoja. UKK-instituutti (2022b) painottaa lisäksi 15 minuutin alkulämmittelyn 

tärkeyttä ennen jokaista liikuntatapahtumaa.  

 

 

2.4.3 Liikunta työtehokkuuden mahdollistajana 

Organisaation johto voi vaikuttaa työntekijöidensä aktiivisuuteen ja sitä kautta saamaan 

tehokkaamman työyhteisön. Tästä hyvänä esimerkkinä istumatyön haitallisten 

vaikutusten ehkäisy, liikunnallinen toiminta organisaation toimesta (esimerkiksi 



26 

taukoliikunta tai kuntosali- tai tennisvuorot) ja työmatkojen helpottaminen (Liikkuva 

Aikuinen, 2021). Vuoden 2021 (Aura ja muut, 2021, s.59) henkilöstöliikuntabarometrin 

mukaan kaksi kolmesta (66 %) kertoo oman työnantajansa tukevan henkilöstön liikuntaa 

joko taloudellisesti tai tarjoamalla työpaikalla mahdollisuuden sen harrastamiseen. 

Näistä 71 prosenttia oli käyttänyt jotakin liikuntamuotoa työnantajan tarjouksesta ja 

muun muassa 64 prosenttia on käyttänyt liikuntasetelietua. Tästä voidaan kuitenkin 

päätellä, että kaikki eivät käytä liikuntasetelietua, vaikka sellainen olisi mahdollista. 

Muita keinoja henkilöstön liikkumisen lisäämiseksi on ehdotettu työntekijöiden toimesta: 

työpaikan omat liikuntakerhot, säädettävät työpöydät tai muut aktiivisuutta lisäävät 

olosuhteet ja työsuhdepyöräedut.  

 

Strategisen hyvinvoinnin ongelmakohtia ovat nimenomaan työvoiman ikääntyminen, 

tuottavuuden heikko kasvu ja kasvaneet työkyvyttömyyseläkkeet. Tutkimuksen (Aura ja 

muut, 2016) mukaan moni kokee, ettei yrityksissä seurata vajaakuntoisten 

työntekijöiden kuntoa ja kuntoutusta tarpeeksi. Myös terveyden edistämisen 

prosenttiosuus oli vain 38 vajaasta 400 vastanneesta määrästä yrityksiä.  Yritykset olivat 

seitsemältä eri toiminta-alueelta: valtio, kunta, teollisuus, rakentaminen, kauppa, 

kuljetus ja logistiikka sekä liike-elämän palvelut. Tästä voi päätellä, että tutkimuksesta 

saatu tieto on kattavaa, sillä samat vajavaisuudet ja tyytymättömyydet näkyvät monella 

eri alalla eikä vain tietyillä aloilla. Vielä keski-iässä liikunnan lisäämisellä saadaan 

parannettua työkykyä. Ansku Holstilan (Lahti ja muut, 2016) tekemässä väitöskirjassa 

kerrotaan, miten yli 40-vuotiaiden liikunta-aktiivisuuden muutokset olivat yhteydessä 

toimintakykyyn, sairauspoissaoloihin ja työkyvyttömyyseläkkeisiin. Hän tutki 40–60- 

vuotiaita Helsingin kaupungin työntekijöitä vuosina 2000–2002 ja jatkoi 

seurantakyselyillä vuosina 2007 ja 2012. Työntekijät, jotka lisäsivät fyysistä 

aktiivisuuttaan matalasta voimakkaampaan, olivat pienemmässä riskissä jäädä 

myöhemmin työkyvyttömyyseläkkeelle.  

 

Säännöllisen liikunnan ja työtuottavuuden välille on löydetty positiivisia vaikutuksia. 

Tutkimusten mukaan liikkuminen vaikuttaa työntekijöissä korkeampaan työhön 



27 

sitoutumiseen, kun taas liikalihavuus ja liiallinen istuminen liittyvät presenteeismiin eli 

työn tekemiseen vähentyneellä työteholla. Ongelmaksi nähdään etenkin osittain 

sairaana työtään tekevät ja kipeänä työpaikalle tulevat. Vuonna 2013 (Kerner ja muut, 

2017) fyysisen inaktiivisuuden epäsuora vaikuttavuus tuottavuuteen 

maailmanlaajuisesti oli arviolta 13,7 miljardia menetettyä dollaria. Kulut koituivat 

etenkin fyysisestä passiivisuudesta johtuvista kuolemista, mikä liittyi myös 13,4 

miljoonaan työkyvyttömyyssovitettuun elinvuoteen. Kun ihminen liikkuu tarpeeksi, 

vähenevät myös sairauspoissaolot. Maksimissaan kerran viikossa harrastavilla 

suomalaisilla työssäkäyvillä on 4,5 päivää enemmän sairauspoissaolopäiviä kuin 2–3 

kertaa viikossa liikkuvilla (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2013). Lisäksi muut tutkimukset 

(esim. Kerner ja muut, 2017) osoittivat fyysisen aktiivisuuden lyhentävän poissaolojen 

kestoa. Tämän vaikutus nähdään nimenomaan mielenterveydessä eikä pelkästään tuki- 

ja liikuntaelinsairauksien vähenemisessä. On vähemmän työhönsä tyytymättömiä ja 

henkisesti loppuun kulutettuja työntekijöitä. Poissaolopäivien merkitys on rahallisesti 

organisaatioille suuri. Yhden poissaolopäivän hinta on Varman (n.d.) mukaan noin 476 

euroa per työntekijä. Näihin kustannuksiin liittyvät poissaoloista koituvat aiemmin 

mainittu tuottavuuden menetys, mutta myös tilapäisten työvoimien käyttö ja muille 

työntekijöille aiheutuvat yli- ja lisätyöt. Rissanen & Kaseva (2014) ovat todenneet, että 

Suomessa sairauspoissaolojen aiheuttama menetetyn työpanoksen kustannus on n. 3,4 

miljardia euroa vuodessa. Tämä tekee 1590 euroa per palkansaaja. Tilastokeskuksesta 

saatujen tietojen mukaan tuloksiin on otettu mukaan myös osa- että määräaikaiset 

työntekijät, joiden voitiin todeta sairastavan vähemmän. Tämä tarkoittaa siis sitä, että 

menetetyn työpanoksen kustannus on todellisuudessa suurempi kokoaikaisilla 

työntekijöillä. Kun tähän kustannukseen lisätään työkyvyttömyydet, työtapaturmat, 

ammattitaudit ja terveydenhuoltomenot, ovat kokonaiskustannukset n. 24,5 miljardia 

euroa vuodessa (Suomen Olympiakomitea, 2020). 

 

Harvassa organisaatiossa pääsee harrastamaan liikuntaa itse työpaikalla. Coulson ja 

muut (2008) tutkivat kuitenkin työpaikalla työpäivän aikana tapahtuvaa liikuntaa. Tämä 

tapahtui itseohjautuvasti. Tutkimuksessa haluttiin nähdä miten itseohjautuva 



28 

liikkuminen vaikuttaa itseraportoituun työsuoritukseen. Niinä päivinä, joina työntekijät 

liikkuivat kesken työpäivän, heidän työvireensä ja suoritus paranivat ja keskittymiskyky 

koheni. Huomattiin, että monet käyttivät mahdollisuuden liikkumiseen kohentaakseen 

negatiivista mielialaa tai valmistautuakseen loppupäivän jäljellä olevaan työhön. Ihmiset 

eivät siis pelkästään liikkuneet, kun he olivat positiivisella ja virkeällä tuulella. Voitiin 

kuitenkin havaita, että osa turhautui siitä, etteivät he pystyneet ajallisesti aina 

järjestämään liikuntaa kiireiden vuoksi. 

 

Liikkumiseen on myös vaikuttanut uusi teknologia. Suosioon ovat tulleet urheilukellot ja 

-sormukset, joiden tarkoituksena on motivoida liikkumaan enemmän. Ne ilmoittavat, 

kun on aika lähteä liikkeelle ja kun päivän aktiivisuus on täytetty. Kehityksen ansiosta 

moni on aloittanut liikkumisen nimenomaan kellojen avulla. Ren ja muut (2018) tutkivat 

kuntoseurannan kannustamista toimistotyöntekijöillä. Heidän kohteenaan oli 

nimenomaan fyysinen aktiivisuus ja työkavereiden vaikutus. Tavoitteena oli, että 

vertaispohjainen, yhteistoiminnallinen kuntoseuranta auttaisi työntekijöitä sosiaalistua 

ja liikkumaan yhdessä tai erikseen. Tutkittavat jaettiin kahteen ryhmään sen perusteella, 

kuinka lähellä työpaikkaa he asuivat: hajautettu ja yksinään harjoitteleva ryhmä vs. 

samalla alueella työskentelevä ja yhdessä harjoitteleva ryhmä. Kuntosovellusten kautta 

yhdessä treenaavat pystyivät seuraamaan myös toistensa aktiivisuutta. Tämä yhteinen, 

jaettu kuntoseuranta todisti, että se voi parantaa fyysisen aktiivisuuden tietoisuutta, 

kannustaa tiedon vaihtoa aktiivisen elämäntavan tukemiseksi ja helpottaa 

kuntoilutaukojen sisällyttämistä työpäivän rutiineihin. Tuloksena oli, että ne, jotka 

osallistuivat saman alueen harjoittelevan ryhmään, paransivat fyysisen aktiivisuutensa 

määrää huomattavasti enemmän kuin hajautettu ryhmä. Lähempänä toisiaan olevat 

työntekijät näkevät helpompana asettaa korkeampia, tavoitteellisempia yhteisiä 

tavoitteita ja olla motivoituneempia kuin hajautetusti työskentelevät henkilöt. Samassa 

toimistorakennuksessa on sosiaalisempaa ja helpompi tehdä yhdessä asioita esimerkiksi 

kahvitauolla. Yhteistyöhaluisuus näkyy sitä enemmän, mitä lähempänä henkilöt toisiaan 

toimivat. Heissä herää kiinnostus helpommin, miten toisilla sujuu ja kuinka paljon he 



29 

liikkuvat. Vertailun kautta lisääntyy myös kilpailuhenkisyys ja fyysisen aktiivisuuden 

määrä. 

 

 

2.5 Terveyttä edistävät strategiat  

Fyysistä aktiivisuutta kerrotaan määrittelevän terveyden edistämisen tekijät: 

sosioekonomiset ja kulttuuriset ympäristötekijät (mm. koulutus, työelämä, media), 

yksilölliset sekä yhteisölliset tekijät (mm. ikä, sukupuoli, perhe, koti, kaverit) ja fyysisen 

ympäristön tarjoamat mahdollisuudet (mm. järjestetty liikunta, liikuntapaikat, kuntataso) 

(Opetusministeriö, 2009, s.24). Satunnaisen liikunnan lisäämiseen jokapäiväisessä 

elämässä tarvitaan kaikkia näitä lähestymistapoja (Brown ja muut, 2016). Selkeiden 

perehdytysten ja koulutusten kerrotaan tuovan lisäarvoa ja auttavan tulevaisuudessa 

huomattavasti enemmän organisaatiota (Työterveyslaitos, n.d.). 

Virkistysmahdollisuudet ovat usein tänä päivänä liikunta-, kulttuuri- tai lounasetu (Aura 

ja muut, 2016). Monella yrityksellä, kuten Lounea Yritysratkaisut Oy:llä, on ollut 

vaikeuksia keksiä ratkaisuja hyvinvoinnin parantamiseksi (Suomen Aktiivisin Työpaikka, 

2021). Yritykseen valikoitui siten aluksi Firstbeat- hyvinvointianalyysimittaus. Tällä tavoin 

pystyttiin mittaamaan työntekijöiden kuormitusta ja palautumista, minkä jälkeen tehtiin 

toimenpideohjelmia ja tavoitteita henkilöstölle.  

 

 

2.5.1 Kohdennettu strategia 

”Liikuntatarjonnasta pitäisi tehdä työpaikkojen vetovoimatekijä” (Opetusministeriö, 

2009, s.45). Tästä on samaa mieltä esimerkiksi Lindström Oy (Suomen Aktiivisin 

Työpaikka, 2020), joka aloitti vuoden kestävän yhteistyön Olympiakomitean kanssa 

liikunnan lisäämiseksi. Toiminnan tavoitteeksi luotiin selkeä vuosikello ja aikajana. 

Henkilöstön palautetta kuunnellaan jatkossa tarkasti ja sitä mukaa kehitetään 

hyvinvointietuja. Yritys kouluttaa myös liikuttajia omasta henkilöstöstä ympäri Suomen 

eri yksiköissä. Fyysisen aktiivisuuden edistäminen tulisi olla yritysten aloite, mikä 



30 

parantaa työntekijöiden terveyttä ja liiketoiminnan suorituskykyä (Pronk & Kottke, 2009). 

Vapaa-ajan aktiviteettien tulisi vähentää työn rasitusta. Kun työkuormitusta on liikaa, 

mitä voidaan tehdä, kun vapaa-aika kokonaisuutena ei lisäänny? Päätavoitteena tulisi 

olla työn muuttaminen sellaiseksi, että se tukee terveyden edistämistä. Uusien 

toimintamallien juurruttaminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Toimintakykyisen 

työvoiman edellytys on myös työpaikan liikuntamahdollisuuksien ja -ratkaisujen 

suuntaaminen jokaiselle työntekijälle, liikkuville ja liikkumattomille. (Opetusministeriö, 

2009, s.45). Reynoldsin (2001) mukaan johdon tulisi katsastaa liikuntakäyttäytymisen 

strategioita eri näkökulmista. Naisissa tapaa usein kehonkuvaansa pettyneitä ja 

liikuntakumppania kaipaavia. On hyvä ottaa huomioon etenkin vaihdevuodet 

läpikäyneet naiset. Heillä liikkumattomuus aiheuttaa etenkin osteoporoosia ja 

lonkkamurtumia. Kohdennetut ja räätälöidyt strategiat ovat ehdottoman tärkeitä (Pronk 

& Kottke, 2009). Fyysistä työtä tekeville ei välttämättä kannata suositella kovatehoista 

treeniä työpäivän jälkeen.  

 

Pienelläkin liikuntaneuvonnalla ja terveyttä edistävillä strategioilla voidaan turvata 

työntekijät ja heidän hyvinvointinsa (UKK-instituutti, 2022b).  Vuonna 2016 

(Liikennevirasto, 2018) tehdyn valtakunnallisen henkilöliikennetutkimuksen mukaan 

suomalaisten vuorokausittainen matkojen määrä oli 2,7 matkaa, joiden pituuksien 

keskiarvo oli yhteensä 41 kilometriä. Näistä matkoista 30 prosenttia kuljettiin jalan tai 

pyörällä. Liikkuva Aikuinen (2021) on todennut, että työmatkoihin organisaatio voi 

vaikuttaa esimerkiksi suosittelemalla lyhyen työmatkan kävelemistä, järjestämällä 

vuosittaisia pyörähuoltoja tai työsuhdepolkupyöriä. Fyysinen työmatkaliikkuminen 

kasvattaa työntekijöiden vireyttä ja tuottavuutta. Työnantaja tukee samalla kestävää 

kehitystä, koska esimerkiksi autopaikkojen tarve vähenee. Organisaatiolle nämä 

tarkoittavat myös kulujen vähenemistä: parkkikuluja tai kilometrikorvauksia ei tule 

lyhyemmiltäkään työmatkakäynneiltä. Pyöräilyn käyttöä saattaisi lisätä myös suihku- ja 

pukuhuonetilojen käyttömahdollisuus ja pyöräpysäköinti (Aura ja muut, 2021, s.60).  

 

 



31 

2.5.2 Viestintä ja koulutus 

Toiset ottavat liikkumisen itsestäänselvyytenä, mutta on edelleen paljon ihmisiä, jotka 

eivät tiedä liikunnan terveydellisistä vaikutuksista. Voidaan nähdä, että pienituloisilla ja 

vähemmän sosiaalista tukea saavilla on vähemmän resursseja liikunnan eri muotojen 

harrastamiseen. Organisaatio voi järjestää koulutuksia ja tapahtumia, joissa fyysisen 

liikkumattomuuden mahdollisista haitoista kerrotaan. Liikkumisen pitäisi olla hauskaa ja 

jokaisen olisi hyvä löytää oma kiinnostuksen kohde. Jo pienillä tietomäärillä on 

mahdollista saada pitkäaikaisia vaikutuksia yksilöihin ja heidän asenteisiinsa. Liikkumisen 

ei tarvitse tapahtua esimerkiksi ainoastaan kuntosaleilla tai muilla kuntopaikoilla. Sekä 

Lidl että Sony Music Finland tarjoavat muun muassa taukoliikuntaa ja istumisen 

tauotusta työpäivän aikana (Suomen Aktiivisin Työpaikka, 2021). Reynolds (2001) toteaa, 

että useimmiten terveyttä edistävä liikunta omaksutaan vasta sitten, kun henkilö 

tarvitsee tai kokee olevansa henkilökohtaisesti vaarassa saada jonkin vakavan ja 

terveyttä haittaavan sairauden. Monet myös ajattelevat, että liikunnan tulee olla vain 

uuvuttavaa ja epämiellyttävää ollakseen tehokasta. Yritys voi lähteä rakentamaan 

fyysisen aktiivisuuden organisaatiokulttuuria esimerkiksi verkko-ohjelmien avulla, 

osastojen tiimikokouksilla, kylteillä ja muulla fyysisellä ja digitaalisella viestinnällä (Pronk 

& Kottke, 2009). Bassadone Automotive Nordic Oy:ssä on panostettu henkilöstön 

hyvinvointiin jo pitkään. Nykyään yrityksellä on viikoittain järjestettyjä liikuntaryhmiä ja 

taukojumppia. Työntekijöiltä kuulee henkilöstökyselyissä arvostusta tähän 

panostukseen. Myös Kokkolan Centria-ammattikorkeakoulu pyrkii edistämään 

henkilöstönsä fyysistä toimintakykyä arkea aktivoimalla. Heillä on käytössä 

taukoliikuntasovellus, liikuntavälineiden lainauspalvelu sekä omat aktiviteettitilat. 

(Suomen Aktiivisin Työpaikka, 2022)  

 

Itsetehokkuuden (engl. self-efficacy) edistäminen on Reynoldsin (2001) mukaan yksi tapa 

henkilöstön koulutuksessa. Se tarkoittaa luottamusta siihen, että ihminen pystyy 

toteuttamaan tietyn käytöksen eri olosuhteissa. Sitä mitataan usein asenneasteikoilla, 

joissa yksilöt arvioivat omaa itseluottamustaan toimintojen suorittamiseen eri tilanteissa. 

Korkean itsetehokkuuden liikuntaa kohtaan omaavilla on varma käsitys siitä, että he 



32 

pystyvät ylläpitämään aktiivisen elämäntavan tai esimerkiksi harjoitusohjelman loppuun 

viemisen, vaikka ilmaantuisi esteitä, kuten työ tai stressi. Itsetehokkuuteen vaikuttavat 

nuorempana koetut liikunnalliset tapahtumat, joista on jäänyt sekä positiivisia että 

negatiivisia kuvia. Alhainen itsetehokkuus voi johtua tavanomaisen minäkuvan ja 

identiteetin etäisyydestä liikunnallisuuteen (Reynolds, 2001). Ossi Aura painottaa 

yhteistyötä työterveydenhuollon asiantuntijoiden kanssa (Suomen Aktiivisin Työpaikka, 

2022). Reynoldsin (2001) mukaan negatiiviset ajatukset liikuntaa kohtaan vähenevät sitä 

nopeammin, mitä aiemmin organisaatiot kertovat liikuntastrategioistaan. Esimerkiksi 

kannustaminen kävellä lähellä sijaitseviin työtapaamisiin ajamisen sijaan kerrotaan 

olevan helppoa ja hyödyllistä. Työntekijöiden on uskottava omaan 

liikuntakäyttäytymiseensä, mutta sitä varten he tarvitsevat organisaation puolelta tukea, 

uskottavuutta ja arviointeja. Punkalaitumella vuonna 2021 käynnistetty hanke Terveyttä 

työikäisille suuntaa työikäisten liikkumisen lisäämiseen ja heidän ajatuksiinsa omasta 

terveyden kokonaisuudesta (Suomen Aktiivisin Työpaikka, 2022). Hankkeeseen valittiin 

ne, joita kiinnosti omien elin- ja toimintatapojen kehittäminen. Tätä kartoitettiin 

henkilökohtaisten tavoitteiden asettamisella. Toiminta sisälsi mittauksia, luentoja, 

kokoontumisia, vertaistukea ja sosiaalista toimintaa. Monet olivat tyytyväisiä 

nimenomaan siihen, että koko ajan oli saatavilla tukea ja erilaisia kokeiluja liikunnan 

parissa, mihin ei välttämättä itse lähtisi yksinään mukaan.  

 

 

2.5.3 Sitouttaminen ja palkitseminen 

Työnantajabrändin vetovoimaisuuden kerrotaan olevan vahva tekijä etenkin työnhaussa. 

Uskottava ja tunnettu yritys vetää puoleensa väistämättä paljon hakijoita, joista se saa 

valita niin sanotusti parhaat päältä. Brändi vaikuttaa työssä viihtymiseen ja työhön 

sitouttamiseen. Liikunta voi olla se sitouttava tekijä, kun työyhteisö saadaan siihen 

mukaan. Tämä voi olla sitouttamisen keinona parempi kuin hyvä palkka. Yhteisöllisyyttä 

parannetaan nimenomaan avoimella viestinnällä. Tärkeää on, että työntekijät olisivat 

sitoutuneita yhteisiin liikkumisen muotoihin ja ehdottaisivat myös itselleen tärkeäksi 



33 

koettuja asioita. Työntekijöiden motivaatioon liittyy vahvasti työvire, sillä se ylläpitää 

motivaation kehittämistoiminnan loppuun saakka (Parppei, 2018).  

 

Pronk & Kottken (2009) mukaan asettamalla pitkäaikaisia tavoitteita 

terveyskäyttäytymiselle, ei välttämättä nähdä vahvistusta tai muutosta asiaan. Sitä 

tärkeämpää on kannustaa lyhyemmän aikavälin ja monimuotoisimpien tavoitteiden 

saavuttamiseen ja motivointiin. Tähän organisaatio voi vaikuttaa erilaisten 

terveyspoliittisten kannustimien avulla. Halpahalli on kehittänyt Keski-Pohjanmaan 

Liikunnan aikuisliikunnan asiantuntija Satu Heinojan kanssa liikuntakampanjan, jonka 

kesto vaihtelee vuodenajan mukaan. Kampanjassa on tarkoitus laskea liikunnallisia 

suorituksia, joita saa maksimissaan yhden päivässä. Viiden vuoden aikana suoritusten 

määrä on moninkertaistunut ja yhä useampi on innokas osallistumaan. Kampanjaa 

tukevat erilaiset palkinnot kannustimina. Myös Konttoripiste on huomannut työvireen 

kasvun ja poissaolojen pienenemisen liikuntakampanjan tuloksena. Kannustimena toimi 

rahapalkinto ja tavoitteena oli aktivoida henkilöstöä pisteytysjärjestelmän avulla. 

Organisaation on oltava valmis myös siihen, etteivät kaikki tavoitteet toteudu ja että joku 

saattaa menettää motivaation liikuntakäyttäytymistä kohtaan kesken kaiken. Tällöin 

tulisi miettiä erilaisia motivaatioteorioita ja kohdistaa niitä yksilöihin. Esimerkiksi 

Maslown, Herzbergin tai McClellandin teorioita voidaan käyttää apuna. (Suomen 

Aktiivisin Työpaikka, 2020 & 2021) 

 



34 

3 Metodologia 

Tutkimuksessa tarkastellaan, miten työelämäuutisoinnissa puhutaan liikunnasta ja sitä 

kautta pyritään tuomaan esiin, minkälaisia merkityksiä siihen liitetään. Tutkimuksessa 

analysoidaan lisäksi sitä, mistä näkökulmista laajalevikkisissä Kauppalehdessä, 

Kauppalehti Optiossa ja Talouselämässä kirjoitetaan aiheesta. Artikkelit ovat itse 

valitsemiani vuosilta 2009–2022, jotta voidaan nähdä mahdolliset muutokset median 

teksteissä vuosien aikana. Suomessa on elinvoimainen media ja sanomalehdet ovat suuri 

osa sitä. Valitsemani lehdet kuuluvat perinteiseen valtamedian piiriin, sillä ne vaikuttavat 

valtakunnallisesti. Muita sanomalehdistön piirejä ovat voimakas maakunta- ja 

aluelehdistö sekä paikallinen ja muu lehdistö. (Wiio, 2006, s.21–22) 

 

 

3.1 Diskurssianalyysi 

Diskurssianalyysi on Pälli & Lillqvistin (2020, s.374–375) mukaan tutkimusmenetelmän 

lisäksi väljä teoreettinen viitekehys. Sen sanotaan yhdistävän kielenkäytön tutkimuksen 

sosiaalisen toiminnan tarkasteluun, mutta ei näy tutkimuksissa ainoastaan yhtenä 

yhtenäisenä metodina. Se on ennemminkin orientaatio, jolla tutkitaan todellisuuden 

ilmiöitä liikunnasta ja työelämästä kielenkäytön kautta. Tarkoituksena ei ole vain kuvata 

kieltä vaan antaa sille merkityksiä. Tässä tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita siitä, mitä 

kielellä lehdissä tehdään ja miten kielen käyttö yhdistyy nimenomaan yhteiskunnallisiin 

ja sosiaalisiin rakenteisiin. On hyvä ymmärtää, että tietyt tavat käyttää kieltä ovat pitkälti 

ajallisesti ja sosiaalisesti muuttuvia. Ne eivät sitoudu aina tiettyyn ajankohtaan vaan 

muuttuvan aikakausien ja vallitsevien kulttuurien myötä. Kieli muuttuu kuvailujen, 

tulkintojen ja selityksien myötä, jolloin ne rakentavat todellisuutta. Näiden tapojen 

kautta objektit voidaan tuoda todeksi, olemassa oleviksi diskursseiksi. Esimerkiksi 

johtajuus tai liikunta voidaan tuottaa erilaisten käsitteiden kautta olemassa oleviksi eli 

todeksi. Kun käytössä on tietynlaisia käsitteitä, rakentuu objektille määrättyjä 

merkityksiä. Lämsän (2004) mukaan diskurssitutkimuksen kiinnostava kohde on ollut 

ihmisille rakentuvat identiteetit diskursseissa. Identiteetillä määritellään kuka minä tai 



35 

joku muu on. Jos identiteetti ymmärretään esimerkiksi naisjohtajilla rautarouvana tai 

ammattilaisena, puhutaan subjektipositiosta. Tällä tavoin voidaan nähdä, miten 

diskurssit korostavat omaa valtaansa ihmisten paikkojen ja suhteiden määrittelyssä 

toisiinsa. Useat tämän tutkielman lehtiartikkeleista löydetyt identiteetit voidaan 

yhdistää tunnettuihin, suuriin organisaatioihin ja niiden johtajiin, joilla nähdään 

enemmän mahdollisuuksia liikunnan harrastamiseen ja jotka harrastavat extreme- 

urheilulajeja.  

 

Koska diskurssianalyysiä käytetään moneen eri tarkoitukseen, sen todellinen 

määritteleminen on vuosi vuodelta hankalampaa. Siitä löytyviä tyyppejä ja orientaatioita 

on lukemattomia. Diskurssianalyysin tutkimuksella sanotaan olevan neljä eri paria, jotka 

tulisi ymmärtää ulottuvuuksina: 

 

- tilanteisuus – kulttuurinen jatkumo 

- merkitykset – merkitysten tuottamisen tavat 

- retorisuus – responsiivisuus, ja 

- kriittisyys – analyyttisyys. (Saaranen-Kauppinen ja muut, 2009, s.111–112) 

 

Diskurssianalyyttinen tutkimus yleensä sijoittuu niiden päihin tai välille. Tämän 

tutkimuksen analyysissä tarkastellaan etenkin merkityksiä ja niiden tuottamisen tapoja. 

Pyrkimyksenä on pohtia ja tuoda esille tietoa siitä, miten juuri tämä aihe on rakentunut 

sosiaaliseksi todellisuudeksi.  

 

Saaranen-Kauppisen ja muiden (2009, s.67–68) mukaan valmiit aineistot, kuten tilastot, 

asiakirjat, tutkijoiden keräämät aineistot ja kulttuurituotteet, on todettu kattavaksi ja 

valmiiksi tutkimusmateriaaliksi. Kulttuurituotteiksi lukeutuvat muun muassa 

sanomalehtikirjoitukset, raportit ja artikkelit, jotka ovatkin otettu aineistoksi tähän 

tutkielmaan.  Niitä analysoidaan tyypitellen ja sisältöä eritellen. Diskurssianalyysissä 

pureudutaan yleensä vain yhteen, tarkkarajaiseen näkökulmaan tai analyyttiseen 

käsitykseen laajojen diskurssityökalujen vuoksi (Pälli & Lillqvist, 2020, s.391–396). Tässä 



36 

tutkielmassa käytetään kahta työkalua. Ne ovat diskursiivinen legitimointi ja fokalisointi. 

Legitimointi tarkoittaa tässä tutkielmassa sitä, minkälaisia artikkelityyppejä on; miten 

artikkeleissa puhutaan aiheesta? Fokalisointi taas kertoo median eri näkökulmista 

työelämän ja liikunnan välillä.  

 

Tuloksia katsastaessa on tärkeä huomioida, että diskurssit ovat aina tulkintoja. Ne eivät 

ole valmiiksi aineistoissa. Lämsän (2004) mukaan sanomalehtien artikkeleissa pyritään 

käyttämään tiettyjä tapoja, joilla asioita halutaan saada nostettua esiin, painaa unholaan, 

manipuloida, syyllistää tai vaikuttaa. Näiden tapojen valintoja voidaankin kutsua 

vallankäytöksi. Kielenkäytön avulla muodostetaan jokin versio asiasta. Sillä voidaan 

saada tietyt asiat esimerkiksi uskottaviksi tai epäuskottaviksi, todeksi tai epätodeksi, 

hyväksi tai vääräksi jne. Liikunnan rooli rakentuu vasta hiljalleen työelämän kontekstiin 

mukaan. Aineistosta löydettiin kuitenkin paljon esimerkiksi uskottavia ja todeksi 

tutkittuja aiheita, joilla pyrittiin sekä vaikuttamaan että syyllistämään.  

 

Diskurssit voidaan jaotella neljään suurempaan pääryhmään: megadiskurssi, suuri 

diskurssi, mesodiskurssi ja mikrodiskurssi. Tässä tutkimuksessa nähdään 

megadiskursseja ja suuria diskursseja. Megadiskurssilla voidaan nimenomaan viitata 

yhteiskunnallisiin, vallalla oleviin puhetapoihin. Tästä esimerkkeinä ovat taloudellinen 

diskurssi, joka on yleistynyt tapa puhua melkein kaikista yhteiskunnallisista ilmiöistä ja 

toiminnoista sekä länsimaalaisessa keskustelussa vaikuttava globalisaatiodiskurssi. 

Suuressa diskurssissa ideana on useampien diskurssien joukko. Tässä joukossa 

oletuksena on yhtenäinen viitekehys tai tapa tarkastella organisaatiollista tai 

ammatillista kontekstia. Se voi olla esimerkiksi ideologista kielenkäyttöä, jolla tuotetaan 

tietty sosiokulttuurillinen todellisuus. Tämä voi olla muun muassa byrokratiadiskurssi. 

Mesodiskurssi taas huomioi sosiaalista kontekstia, jossa kielenkäyttö tapahtuu, ei siis 

pelkästään itse kielenkäyttöä. Siinä pyritään löytämään yleisiä tilanteisiin liittyviä 

säännönmukaisuuksia, ei vain sitä mitä tekstistä näkyy. Tästä esimerkkinä on 

irtisanomiskeskustelu. Ei riitä, että tutkitaan alaisen ja esihenkilön välistä 

vuorovaikutusta, vaan on huomioitava myös, missä yhteydessä se tapahtuu. 



37 

Mikrodiskurssi on osa laajempaa sosiokulttuurista tai paikallista kontekstia. Kiinnostus ja 

tutkimuskohde ovat silloin vain tekstissä. Esimerkiksi, miten noloista asioista puhutaan 

tekstissä. Siihen ei silloin liitetä päätelmiä tai tulkintoja muusta todellisuudesta. (Lämsä, 

2004)  

 

 

3.2 Sosiaalinen konstruktionismi 

Lähestyn analyysiä sosiaalikonstruktionistisesta näkökulmasta diskurssianalyysin 

puitteissa. Sosiaalisella konstruktionismilla on keskeinen sija etenkin sosiaali-, 

kirjallisuus-, ja kielitieteissä. Kieli on sosiaalista toimintaa, jolla on omat seuraamuksensa 

ja vaikutuksensa. Koska tutkimukseen valitut sanomalehtiartikkelit ovat 

kulttuurituotteita, tarjoavat ne mahdollisuuden sosiaalitieteelliselle tutkimukselle. 

Kaiken tiedon sanotaan olevan sidoksissa kieleen ja kulttuuriin. Ihmisten puhetekojen ja 

vuorovaikutusten seurauksena syntyviä kulttuurituotteita voidaan sanoa sosiaalisiksi 

konstruktioiksi. Oletuksena on, että kieli on osa todellisuutta ja sen sosiaalisuus rakentuu 

kielenkäytössä. Sen kautta ajatukset ja asiat jakautuvat ja yhdistyvät ihmisten kesken. 

(Saaranen-Kauppinen ja muut, 2009, s.70) 

 

Usein ihmiset ottavat erilaiset käsitteet itsestäänselvyyksinä, etenkin arkielämässä, 

vaikka tämäntyyppistä toimintaa kritisoidaan. Hyvää johtamistakin pidetään välillä 

itsestään selvänä eikä sitä juuri kyseenalaisteta. Lämsän (2004) mukaan ihmisten on 

myös joskus hankala havaita eri kulttuureissa esiintyviä sanoja ja niiden konstruktiivisia 

ominaisuuksia. Omat, neutraalit sanamme saattavat ladata muihin kuitenkin piileviä 

oletuksia siitä, mitä itse pidämme luonnollisena. Esimerkiksi liikunnallisilla ja 

liikkumattomilla henkilöillä saattaa olla ennakkokäsityksiä vastapuolestaan, jolloin ei 

välttämättä anneta mahdollisuutta toiselle vaihtoehdolle. Diskursiivista analyysiä 

tehdessä tutkijan tulisi saada näiden luonnollisten konstruktioiden vakiintuminen ja 

vaihtelu näkyväksi. Huonosti tiedostettuja arvolatauksia, kuten naiseus suhteessa 

mieheen, muodostuu usein kielenkäytön konstruktionistisessa periaatteessa. Ihmisten 

laittavat toisensa sekä asiat ja ilmiöt useimmiten arvojärjestykseen. Diskurssianalyysin 



38 

tarkoituksena on purkaa näitä itsestäänselvyyksiä ja konstruoida arvojärjestyksiä (Lämsä, 

2004). Kun diskurssianalyysin lähtökohtana on sosiaalinen konstruktionismi, voidaan 

kieliasultaan samanlainen sana, lause tai väittämä tulkita eri tavoin esiintyvyydestä ja 

asiayhteydestä johtuen (Saaranen-Kauppinen ja muut, 2009, s.111). Jokainen ymmärtää 

asiat omalla tavallaan niin kuin aineiston analyysissä voidaan nähdä. 

 

 

3.3 Aineisto  

Tämän tutkimuksen aineisto koostuu 30 aiheeseen liittyvästä artikkelista. Ne olen 

koonnut talousaiheisesta viikkolehdestä Talouselämästä ja taloussanomalehdestä 

Kauppalehdestä ja sen alla olevasta laadukkaasta lifestyle/business- lehdestä Optiosta. 

Näiden artikkelimäärät on kuvattu taulukossa 1. Jokainen valitsemani lehti tuottaa 

artikkeleita päivänpolttavista talousuutisista, mutta Kauppalehti keskittyy etenkin 

sijoittamiseen ja pörssikursseihin. Talouselämä keskittyy osaltaan analyyseihin ja 

yrityskauppoihin ja on täten Pohjoismaiden suurin ja ainoa talouden viikkolehti. 

Kauppalehti Optio sen sijaan antaa näkemyksiä liiketoimintatapahtumista, keskustelee 

vapaammin myös aistinautinnoista muun muassa viinien, ruuan ja kirjallisuuden parissa, 

ja fokusoituu organisaatioiden kehittymiseen sekä etenkin työhyvinvointiin. (Alma 

Media, 2022b) 

 

Taulukko 1. Aineiston artikkelimäärät (Itsetoteutettu, 2022). 

Kauppalehti Talouselämä Kauppalehti Optio 

9kpl 16kpl 5kpl 

 

Valitsin lehdet tarkoin valikoiduin perustein, mutta erityisesti siksi, että ne kaikki ovat 

suomalaisia. Koin tämän tärkeäksi siksi, että sen tähden tutkimuksessa voidaan nähdä, 

miten erityisesti Suomessa tehdään ja nähdään työhyvinvointiin liittyviä asioita. Kaikilla 

lehdillä on myös merkittävä määrä lukijoita ja niitä pidetään luotettavina ja 

vaikutusvaltaisina. Jokainen lehti ilmestyy fyysisenä lehtenä, mutta nykyään jokaisen 

verkkopalvelut ovat erittäin kattavat; niiden kautta saadaan entistä enemmän 



39 

näkyvyyttä. Kaikkia lehtiä yhdistää lisäksi sama kustantaja, Alma Talent, joka on Alma 

Median Oyj:n tytäryhtiö. Alma Talentin tavoitteena on luoda erilaisia sisältöjä ja 

palveluita aihepiireittäin, kuten yritystietoon, osaamisen kehittämiseen, johtamiseen ja 

markkinointiin alan ammattilaisille, aiheesta kiinnostuneille sekä organisaatioille. Se 

perustettiin 2016, kun Talentum yhdistyi Alma Median kanssa. Alma Media Oyj työllistää 

itsessään jopa yli 1500 henkilöä ja toimii jopa 11 eri maassa Euroopassa. (Alma Media, 

2022; Alma Talent, 2022) 

 

Aineistosta etsiessä yksi tärkeimmistä huomioista oli se, kuinka viime vuosien aikana on 

kirjoitettu aiheesta paljon enemmän ja tiheämpään tahtiin, kuin ennen vuotta 2017. Sitä 

ennen oli kirjoitettu työhyvinvoinnista ja liikkumisen tärkeydestä, mutta paljon 

harvemmin. Artikkeleita selaillessa tuli jopa 1900- luku vastaan melko pian. Vaikka 

aineistoa oli vaikeampi löytää ennen vuotta 2017, valitsin siitä huolimatta artikkelit 

vuosien 2009–2022 väliltä eli yhteensä 13 vuoden ajalta. Artikkeleita löysin yhteensä yli 

60, joista valitsin tutkimuksen kannalta oleellisimmat.  

 

Poistin mielipidekirjoitukset ja kommentit. Päädyin siihen tulokseen, että artikkeleita on 

riittävästi, sillä osa niistä löytyi molemmista lehdistä ja toistivat samaa asiaa tai 

tutkimusta. Aiempia julkaisuja vuosien takaa ei ollut enempää valitsemissani 

sanomalehdissä. Aineiston hakuvaiheessa jätin pois ne artikkelit, joissa mainitaan 

koronavirus tai sen tuoma etätyön lisääntyminen. En halunnut ottaa tässä tutkielmassa 

kantaa koronan ja etätyön vaikutukseen, sillä aihe on harvinaisen tuore eikä pitkää 

tutkimustaustaa ole vielä tarpeeksi. Jätin aiheen pois myös siksi, että siitä on keskusteltu 

ja uutisoitu viimeisen kahden vuoden aikana jo mielestäni tarpeeksi. Kaikista kolmesta 

lehdestä löysin myös kaupallisia yhteistyöartikkeleita, jotka jätin pois. Halusin, että 

tutkimuksen aineisto on vilpitöntä ja ainoastaan tavallisista artikkeleista koostuva, ilman 

kaupallisia tavoitteita tai taloudellisen edun hankkimista. Liikunnan johtaminen ja siihen 

kannustaminen ei ole vakiintunut ilmiö, jonka vuoksi hakusanojen määritteleminen oli 

hankalaa. Hakusanoiksi valikoituivat muun muassa liikunta, fyysinen aktiivisuus, 

henkilöstöliikunta, työpaikkaliikunta ja työhyvinvointi. Vastaan tuli artikkeleita 



40 

esimerkiksi eri yritysten tavoista johtaa ja kehittää työhyvinvointia. Niissä ei kuitenkaan 

käsitelty liikkumista. Käytin ainoastaan lehtien verkkopalveluita aineiston etsimiseen. 

Artikkeleita on saattanut esiintyä laajemmin painetuissa versioissa.  

 

 

3.4 Media aineiston lähteenä 

Media on monikkomuoto sanasta medium. Mediumilla tarkoitetaan viestiä, mikä on 

kommunikaation sosiaalinen välikappale. Viestimet eli lehdet, televisiokanavat ja radio, 

ovat välineitä, joilla viestejä välitetään. Median tuottamien vaikutusten yhteydessä 

keskeistä on myös median toiminta ja miten se toimii osana kulttuuria, ei pelkästään sen 

sisältö. (Wiio, 2006, s.19)  

 

Medialla sanotaan olevan valtaa enemmän ja vähemmän. Mediavalta mielletään usein 

kulttuuriseksi vaikutusvallaksi. Siitä onkin epäilemättä tullut yksi merkittävimmistä 

asioista ihmisten elämäntavoissa ja elinympäristöissä. Kunelius ja muut (2009) löysivät 

suomalaisia haastatellessaan, että mediajulkisuuden tavat vaikuttavat itse asioita 

koskeviin ratkaisuihin suoraviivaisesti. Mediavalta näyttäisi kuitenkin ensisijaisesti 

liittyvän konstruktionistiseen politikointiin ja siten osapuolten toimintakykyyn (Kunelius 

ja muut, 2009, s.12–13 & 397).  

 

Jokainen ihminen on jollain tavalla yhteydessä mediaan, oli se sitten fyysisten lehtien tai 

sosiaalisen median kautta. Medialla voidaan tarkoittaa myös muita viestimisen keinoja, 

kuten kirjoja tai äänilevyjä. Yksilö käsittää ympäröivän maailman itselleen ominaisella 

tavalla. Jokaisella yksilöllä on oma maailmankuvansa, tietonsa, käsityksensä ja 

mielipiteensä, joista todellisuus rakentuu. Siihen vaikuttaa kaikki se, mitä yksilö on 

oppinut, tehnyt ja omaksunut elämänsä aikana. Kun yksilöt käsittävät asioita eri tavoin 

ja ilmaisevat niitä osallistumalla eri osa-alueiden diskursseihin, osallistuvat he 

yhteiskunnalliseen keskusteluun. Esimerkiksi, jos henkilö toteaa, 

että ”yrittäjyysstrategian eteenpäin vieminen on ollut mitäänsanomatonta”, osallistuu 



41 

hän silloin yrittäjyyden diskurssiin, talouden diskurssiin ja vallankäytön diskurssiin. (Wiio, 

2006, s. 19–59) 

 

Julkisen keskustelun on sanottu olevan synkkää Suomessa. Mediassa pääsevät Saksin 

(2016, s.20–51) mukaan ääneen monet eri tahot, riippumatta siitä, kuinka huolissaan tai 

kuinka ristiriitaisia ennusteita ne ympärilleen lataavat. Monet yritykset pelkäävät olla 

median kanssa tekemisissä, sillä niiden viestintätavoitteet voivat vääristyä. Sidosryhmät 

eivät enää kuitenkaan hyväksy asioiden pimittämistä. Nykyään etenkin sosiaalista 

mediaa pystytään käyttämään hyväksi. Se on etevä väline tiedonhakuun ja 

verkostoitumiseen. Aiemmin tietoa piti hakea esimerkiksi 

seminaareista. ”Organisaatioissa osaava vuorovaikutus tukee johtajuutta” (Saksi, 2016, 

s.147). Oman harkinnan kautta kannattaa muistaa, että mediasta riippumatta laatu on 

tärkeämpää kuin määrä.   

 

 

3.5 Tutkimuksen luotettavuus 

Tutkimuksen luotettavuutta määrittelee muun muassa tutkimusprosessi: vaiheet, 

aineiston syntyminen, empirian hankkiminen, purkaminen ja analyysiperiaatteet 

(Saaranen-Kauppinen ja muut, 2009). Koko prosessi on pyritty tekemään ja kuvaamaan 

mahdollisimman selkeästi ja täsmällisesti. Tässä tutkimuksessa on myös pyritty 

analysoimaan kriittisesti omaa toimintaa tutkijanroolissa. Ennakkokäsitysten 

poistaminen ja suhtautuminen tutkimusasetelmaan puolueettomasti on tavoitteena. 

Olen etsinyt aineistoa huolellisesti ja valinnut aiheeseen liittyvät artikkelit tarkasti. 

Tutkija saa diskurssianalyysissä itse päättää aineiston koon.  

 

Diskurssianalyysi kertoo tutkijan omia analysointeja puhe- ja tekstitavoista, jotka 

tiivistetään ytimekkäästi. Niiden tarkoituksena on tuoda oikeutta aineiston värikkyydelle 

ja ristiriitaisuuksille (Saaranen-Kauppinen ja muut, 2009, s.113). Näin ollen tutkimus on 

vain yhdenlainen versio tutkittavasta. Tarkoituksena ei ollut tuottaa paljon uutta tietoa 

vaan ennemminkin herättää keskustelua. Saaduista tuloksista voidaan ottaa 



42 

johtopäätöksiä, mutta ne ovat aina aikaan, paikkaan ja tutkijaan sidoksissa olevia asioita 

(Saaranen-Kauppinen ja muut, 2009). Analyysiosiossa tutkimuksesta löydettiin kuitenkin 

samansuuntaisia tuloksia aiempiin verraten, joten voidaan todeta, että se lisää 

johtopäätösten luotettavuutta. Diskurssianalyysissä käytettävän sosiaalisen 

konstruktionismin kielikäsityksen mukaan tutkijan ensisijainen tavoite ei ole pohtia 

oikeuden- tai totuudenmukaisuutta, saati tiedonantajan rehellisyyttä. Tätä tärkeämpää 

on sosiaalisen todellisuuden esille tuominen. Miten sitä tuotetaan kielenkäytön eli 

diskurssien, tarinoiden ja metaforien kautta? (Lämsä, 2004). On otettava huomioon, että 

tiede on erehdyksellistä ja inhimillistä toimintaa, vaikka siinä pyritäänkin pätevyyteen ja 

luotettavuuteen (Saaranen-Kauppinen ja muut, 2009).  

 

Tutkimuksessa on otettu huomioon tiedeyhteisön hyväksymät toimintatavat ja Vaasan 

yliopiston omat ohjeistukset ja suositukset. Koko tutkimusprosessin ajan olen myös 

saanut apua opinnäytetyöni ohjaajalta ja hyödyntänyt hänen asiantuntemustaan. Lisäksi 

kirjallisuuden korkeatasoinen laatu ja aiempien tutkimusten luotettavuus on otettu 

huomioon. Tutkimuksen lähteet perustuvat suurimmilta osin mahdollisimman tuoreisiin 

ja kansainvälisiin tutkimuksiin ja vertaisarvioituihin tieteellisiin artikkeleihin. Lähteitä on 

etsitty pääosin akateemisten tietokantojen ja hakukoneiden, kuten Google Scholarin ja 

ScienceDirectin avulla.  



43 

4 Analyysi 

Aineistoa analysoitiin kahdessa eri osassa. Ensimmäiseksi tavoitteena oli selvittää, miten 

liikunnasta puhutaan työelämäuutisoinnissa ja sitten kenen näkökulmasta. Aineistona 

toimi tarkasti valitut artikkelit kolmesta eri talouteen keskittyvästä lehdestä. Artikkeleita 

lähestyttiin diskurssianalyysinä ja sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta, 

tarkoituksena kielenkäytön tutkiminen. Mitä kielenkäytön valinnoista ja rakentumisesta 

voidaan päätellä? Aineistolähtöisessä tulkinnassa on paneuduttu kielellisiin merkityksiin. 

Se on teorialähtöisestä analyysistä mahdollisimman paljon vapautettua, koska 

tarkoituksena on tehdä päätelmiä suoraan aineistosta. Jokainen kirjoitettu versio on 

kuitenkin vain yhdenlainen tulkinta asiasta. On teksti sitten faktaa tai fiktiota, siihen ei 

oteta kantaa. Aineiston artikkelien teemat keskittyvät liikunnan käsitteeseen pidemmän 

työelämän ja paremman työvireen näkökulmasta. Näihin voi mukaan lukea yksilöiden 

aktiivisuuden, työkyvyn, terveyden, elintapojen (esim. ravinto), ylipainon ja harjoittelun. 

Uutisointia aiheiden ympärillä on ollut jo vuosikymmeniä, mutta viimeisen viiden 

vuoden aikana se on kasvanut huomattavasti. Tähän voi yksi syy olla ihmisten 

keskuudessa lisääntynyt liikkumattomuus. Myös liikunnan positiiviset vaikutukset 

työelämään ja organisaatioiden herääminen aiheen tärkeyteen on nousussa. 

 

Sisällöltään artikkeleissa, julkaisuvuodesta riippumatta, puhuttiin samoista 

terveydellisistä faktoista, joita liikunta voi tuoda elämään. Kuitenkin eroja vuosien 2009–

2016 ja 2017–2022 uutisoinnissa voidaan nähdä. Suurimpina eroina olivat muun muassa 

tekstien pituudet ja otsikoiden muutokset. Aiemmin artikkelit ovat olleet huomattavasti 

lyhyempiä ja pelkistetympiä. Niissä kerrottiin hyvin pintapuolisesti asioista eikä niitä juuri 

perusteltu (ks. esim. Talouselämä, 2011; 2012). Saman pituuseron huomasi myös 

otsikoinnissa. Aiemmin käytettiin ytimekkäitä ja lyhyitä versioita, kuten ”Esimiehet 

estävät liikkuvan työn yleistymisen”, ”Polje ja pysy töissä” ja ”Läskiongelman puuttuva 

palanen: työpaikkaliikunta”. Otsikoista sai selville myös enemmän kuin nykyään ja niistä 

voi huomata raakuuden ja niin sanotun ”suoraan sanomisen”- tavan, jota ei tänä päivänä 

käytetä. Nykypäivänä otsikot ovat pitkiä ja niissä pyritään herättämään kiinnostus 

kertomatta kuitenkaan liian tarkkaa tietoa asiasta, esimerkiksi: ”Koko valtakunta vääntää 



44 

24 tunnista, mutta tämä yritys antaa työntekijöidensä käyttää työaikaa liikuntaan tai 

kulttuuriin yli 100 tuntia vuodessa”, ”Mallia muillekin? Suomalaisyritys käyttää pakolliset 

24 lisätyötuntia liikuttavalla tavalla” ja ”Hiljainen tappaja - "syynä useimpiin kroonisiin 

tauteihin ja ennenaikaisiin kuolemiin maailmanlaajuisesti". Näiden kaltaisilla lauseilla 

houkutellaan avaamaan artikkeli kertomatta kuitenkaan, mistä on kyse. Voidaankin 

puhua klikkiotsikoinnista, mistä on tullut jokapäiväinen tapa kirjoittaa otsikoita uutisissa. 

 

 

4.1 Diskursiivinen legitimointi uutisoinnissa 

Aineiston artikkeleiden jakaminen eri tyyppeihin tapahtui ensimmäisenä. Niiden avulla 

voidaan ymmärtää, minkä tyyppisiä artikkeleita on rakentunut luettaviksi viimeisen 

kolmentoista vuoden aikana. Tyyppien myötä artikkelia voidaan kuvata yhdellä, kahdella 

tai kolmella adjektiivilla. Alla olevassa taulukossa on kuvattu, montako artikkelia sijoittui 

mihinkin osioon.  

 

 
Kuvio 3. Artikkelityypit (Itsetoteutettu, 2022).  
 

Taulukosta voidaan päätellä heti, että ohjaavia, kannustavia sekä vaikuttavia artikkeleita 

löytyi eniten. Vain seitsemää artikkelia lukuun ottamatta, jokaisesta pystyi tunnistamaan 

enemmän kuin yhden tyypin. Artikkelit siis viestivät usein monta asiaa kerrallaan. Se 

1

2

4

9

2

2

4

4

2

Vaikuttava

Kannustava

Ohjaava

Ohjaava+kannustava

Ohjaava+vaikuttava

Ohjaava+kannustava+huolestuttava

Vaikuttava+kannustava

Ohjaava+huolestuttava

Ohjaava+vaikuttava+kannustava

0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

Artikkelityypit



45 

kertoo sisällön moniäänisyydestä. Jokainen artikkeli oli kuitenkin sitä mieltä, että 

liikunnan merkitys on positiivinen eikä esimerkiksi sen mahdollisia haittavaikutuksia 

käsitelty lainkaan. Ainoastaan yksi artikkeli kertoi liikunta-alan yrittäjän loppuun 

palamisesta, kun hän uskotteli itselleen jaksavansa tehdä jokaisen tarjotun työn 

(Suoranta, 2019). Kyseisessä artikkelissa siis puhuttiin enemmän liiallisesta työmäärästä 

kuin itse liikunnan haitoista.  

 

 

4.1.1 Vaikuttava diskurssi 

Vaikuttavassa diskurssissa kerrotaan yritysesimerkkien avulla, miten työhyvinvointia 

voidaan kehittää tai on kehitetty. Se vertailee eri toimintatapoja ja antaa 

organisaatiollista näkökulmaa. Tällaisista artikkeleista voi saada myös mainostyyppisen 

vaikutelman, vaikka kyseessä ei olekaan kaupallinen yhteistyö, koska yritysten omat 

tarinat ja niiden kertomukset ovat esillä (ks. esim. Kempas, 2020; Tuppurainen, 2018). 

Kertomuksilla viestitään kokemuksia, ehdotuksia ja kannustusta muille yrityksille kokeilla 

samaa. Näiden oikean elämän yritysten esimerkkien kautta luodaan pohjaa liikunnan 

tärkeydelle myös johtamisen näkökulmasta. Erilaisten henkilöstöliikunnan ja 

tempausten avulla voidaan antaa inspiraatiota: ”Glaston päätti vuoden 2017 alussa, että 

sen työntekijät voivat käyttää kiky-tunnit liikuntaan. Ehtona kuitenkin on, että liikkua 

pitää vähintään yhden työkaverin kanssa.” (Valkonen, 2018). Artikkelien tyylit nostavat 

työantajan positiivisesti esille ja korostavat kyseessä olevan organisaation toimenpiteitä. 

Inspiraatio kokeiluun tuli kyselystä, jonka mukaan ajatustyötä tekevät kokevat, 
että heidän palautumistaan edistää parhaiten liikunta. Moni myös toivoi, että 
liikuntaan tai ulkoiluun olisi mahdollisuus myös kesken työpäivän. 
Mietimme, miksi emme vain kokeilisi? Nyt vuoden verran olemme kokeilleet ja 
tulokset ovat aivan mahtavat … jos kolme tuntia tuntuu liian suurelta 
muutokselta, voi aloittaa vaikka yhdellä. (Kempas, 2020) 
 

Tästä voi lukijalle herätä kateellisuuden tunne ja kysymyksiä. Esimerkiksi, että olisipa 

meilläkin mahdollista käyttää työtunteja liikuntaan. 

 



46 

Liikunta ja työnteko nähdään mahdollisuutena myös organisaatiolle, sillä samalla voi 

hoitaa tehtäviä. ”Tässä on tullut monta kärpästä yhdellä iskulla: työpäivät eivät pitene, 

vaan lisätyöaika tulee tehtyä liikunnalla, johon tulee painetta ja tukea työkaverilta” 

(Valkonen, 2018). Sen etuja perustellaan lisäksi tuottavuudella ja tehokkuudella. 

Perustelut pohjautuvat liiketoiminnan ja kustannusten näkökulmaan, joilla painoarvoa 

lisätään: ”Työpäivän pidentäminen kuudella minuutilla ei olisi lisännyt myyntityössä 

tuottavuutta lainkaan” (Valkonen, 2018). 

 

Toisaalta ei voida tietää, onko samankaltaisissa järjestelyissä tai kokeiluissa 

epäonnistuttu, sillä niistä ei ole uutisoitu. Diskurssin artikkelit sivuavat vain positiivisia 

kokemuksia. Tämä aiheuttaa ristiriitaista kuvaa. Kenties liian hyvää ollakseen totta? 

Herää myös kysymys, mistä artikkeleiden yritysesimerkit on alun perin löydetty ja saatu 

näkyviin. Onko se tullut yritysten omasta toimesta?  

 

 

4.1.2 Ohjaava diskurssi 

Ohjaavan diskurssin artikkeleissa kerrotaan pääosin tutkimuspohjaisia tilastoja. Niissä 

neuvotaan liikunnan terveyshyödyistä faktojen avulla. Nähtävillä on esimerkeillä 

opastaen, mitä kannattaisi tehdä oman hyvinvoinnin näkökulmasta. Keinoja siihen 

sanotaan olevan lukemattomia. Esimerkiksi: ”…kuntoilu tehoaa sekä psykologisessa että 

neurofysiologisessa mielessä paremmin, jos kuntoilijalla on myönteisiä ajatuksia 

urheilusta ja kuntoilusta” (Hänninen, 2016). On kuitenkin epäselvää, miten myönteisiä 

ajatuksia voidaan saada, jos esimerkiksi kuntoilu itsessään ei kiinnosta. Ja kun käytetään 

tuntemattomampia sanoja, kuten neurofysiologinen, voidaan olettaa, että sillä pyritään 

vaikuttamaan liikkumattomiin henkilöihin. Hienojen ja virallisten sanojen käyttö näkyy 

tunnetusti mielenkiinnon saalistamisen kohteena. Ohjaava diskurssi nousee esille 

useimmissa artikkelityypeissä. Tulos kertoo siitä, että artikkeleissa pyritään nimenomaan 

vaikuttamaan lukijan tunteisiin liikkumisen hyötyihin ja tutkimusaineistoihin vedoten. 

Näistä saa käsityksen neuvovasta ja painokkaasta kirjoitusasusta: ”Ihmisiä on 

motivoitava terveydellä ennen kuin se on menetetty … tutkijan mielestä pitäisi luoda 



47 

yksilöllisiä kannustimia.” (Karjalainen, 2012) ja ”Töihin on tultu tekemään töitä, mutta 

niin kiire ei ole, ettei aamua, työmatkoja, taukoja ja ruokailutapoja voisi ottaa avuksi” 

(Nikula, 2019). 

 

Yksilöllisyyteen panostaminen näkyy artikkeleista. Omat, pienet valinnat voivat muuttaa 

suuntaa parempaan työvireyteen. Kuitenkin, vaikka terveysfaktoista on uutisoitu jo 

vuosikausia, on todettu, että liikkumattomuus ja ylipainoisuus ovat kasvussa. Artikkelien 

lisääntymisen määrästä peilautuu siis silti usko parempaan tulevaan. Samalla sekä 

ohjaavaa että kannustavaa tyyppiä löytyi aineistosta selkeästi eniten (ks. esim. Airisto, 

2020; Sailaranta, 2021). Niistä näkyy sekä tutkimuspohjainen vaikutus että liikunnan 

iloon kannustaminen: ”Ryhmäytyminen on tehokas tapa liikkua. Työkavereita kannattaa 

käyttää liikunnan aloittamisen motivaattorina.” (Kupila, 2017). Liikkumisen lisäämisen 

mahdollisuudet osoitetaan yksilöille. Velvollisuus, eli esimerkiksi motivaation lähteen 

etsintä, liikkumisesta jää yksilön omalle nojalle toteuttavaksi. Tämän kaltainen esimerkki 

velvoittaa myös olemaan sosiaalinen ja avoin, mitä kaikki eivät ole tai pysty olemaan. 

 

 

4.1.3 Kannustava diskurssi 

Kannustavassa diskurssissa liikkumattomien tai kiireisten ihmisten liikkumiseen pyritään 

vaikuttamaan ja kannustamaan eri keinoin. Ne pyrkivät tuomaan esiin yksilöiden omia 

kommentteja ja ajatuksia aiheesta eri elämäntilanteissa. Kannustamisen keinoja ovat 

muun muassa oikean elämän esimerkit erityyppisiltä ihmisiltä sekä idearikkaasti että 

ajallisesti: ”Varaan liikunnalle aikaa kalenteriin … Arjen luksusta on, jos lounastauon 

yhteyteen saa liikuntatauon, sillä minulla on toisinaan myös iltatöitä.” (Toivio, 2022) 

ja ”Aamut ovat minun juttuni, olen illan torkku ja aamun virkku … Muutaman kilometrin 

työmatka taittuu pyörällä ja matkalla saa sopivasti happea.” (Lähteenmäki, 2009), sekä 

ideat ja mahdollisuudet liikunnan harrastamiseen mielenkiinnolla ja rennolla 

asenteella: ”Mieti, mikä on sinulle mahdollisimman helppoa ja sujuvaa. Ohjattu liikunta 

voisi sopia sinulle, koska epävarmuuden hetkellä suoritus jää helposti tekemättä.” 

(Vehkaoja, 2022) ja ”Kaksi raavasta miestä sitten vain päätti ryhtyä vesijuoksemaan … 



48 

kaksi vuotta on joka arkiaamu käyty täällä.” (Lähteenmäki, 2009). Kannustavan tyypin 

artikkeleiden teksteistä saa huolettoman ja eloisan mielikuvan, sillä ne pyrkivät 

keksimään monien ideoiden kautta liikunnan ilon löytämiseen. Jopa hauskaksi 

esimerkiksi on otettu miesten vesijuoksuharrastus, jota pidetään harvinaisena. 

Kommentista välittyy kuva, etteivät he itsekään uskoneet aloittavansa vesijuoksua. Se on 

kuitenkin osoittautunut toimivaksi ja sitä kautta tämä harvinaisempi laji pyritään 

normalisoimaan miehille artikkelissa. Teksteistä painottuu, että jokaiselle löytyy varmasti 

jokin keino tai uusi harrastus. Liikkuminen nähdään sen verran tärkeänä, että näkökulmia 

kannustamiseen löytyy sekä yksilön että organisaation osalta.  

 

Ryhmäytymiskeino todetaan useassa artikkelissa toimivaksi ja sitä painotetaankin paljon. 

Se osoitetaan suoraan myös organisaatioille, sillä heillä nähdään olevan mahdollisuus 

vaikuttaa ryhmäytymisen muodostamiseen:  

Porukan paineesta tulee lähdettyä paremmin lenkille heti aamutuimaan kuin 
yksin, koska ryhmästä ei kehtaa olla pois kuin todella hyvästä syystä … Rekrytointi- 
ja henkilöstövalmennuskonserni StaffPointin Facebook-ryhmässä jaetaan niin 
liikkeelle lähtemisen tuskaa kuin kerätään positiivista painetta liikuntatavoitteen 
toteuttamiseksi. (Kupila, 2017) 

 

Toisaalta tämän diskurssin artikkeleista löytyi kannustamisen ja ideoiden lisäksi niin 

sanottua patistelua, joka voidaan kuitenkin nähdä kannustamisena: ”Valkeakari 

kannustaa kokeilemaan, mikä tuntuu hyvältä. Sen verran pitää nähdä vaivaa. Jos odotat, 

että joku sen sinulle kertoo, sitä ei tule tapahtumaan.” (Vehkaoja, 2022). Tämä niin 

sanottu patistelukannustaminen toteaa melko itsestään selviä faktoja. Kukaan ei tule 

kotoa hakemaan, jos ei itsellä ole kiinnostusta. Toisena esimerkkinä tästä, hyvin 

erilaisena tosin, on: ”Stressittömän ympäristön aikaansaaminen on mahdotonta, joten 

on parasta oppia pärjäämään stressin kanssa. Liikunta totuttaa kehoa 

stressihormoneihin turvallisesti.” (Erkko, 2017). Se pyrkii kannustamaan liikkumaan 

stressiin vedoten. Vahvana esiin nousee kuitenkin huoli, että stressitöntä ympäristöä ei 

ole olemassa. Onko sen tarkoitus manipuloida liikkumaan, koska liikunnan sanotaan 

vähentävän stressiä? Sillä toisaalta lause voi huolestuttaa tai ihmetyttää lukijaa. Onko 



49 

stressiä olemassa aina, mutta olemme vain tottuneet osaan sitä tai kokonaan siihen? 

Kyseinen toteamus voitaisiin nähdä myös huolestuttavassa diskurssissa.  

 

 

4.1.4 Huolestuttava diskurssi 

Huolestuttavan diskurssin artikkeleita on selkeästi vähiten. Niiden tekstit saavat lukijan 

nimensä mukaan huolestumaan terveydestään ja etenkin istumisen vaaroista. 

Artikkeleiden sisällöissä lietsotaan välillä reilusti aiheesta. Lietsonta tulee esille etenkin 

otsikoinnin sekä sana- ja lausemuotojen käytön myötä: ”Yksi tunti television ääressä 

istuen lyhentää elämää noin 22 minuuttia” ja ”Istuminen hengenvaarallista, liikunta ei 

korvaa.” (Laakso, 2014). Yhdessä artikkelissa istumisen haitat näyttäytyvät suurempana 

kuin liikkumisen tarve. Kommentista on vaikea päätellä, mitä siis kannattaisi tai pitäisi 

tehdä. Ajatus elämän lyhenemisestä voi jopa säikyttää ja luoda epävarmuuden tunnetta 

lukijassa. Sanan kuolema käyttäminen on myös huolestuttava ja pelottava 

tekijä: ”Vähäisen liikunnan katsottiin olevan syynä 9 prosenttiin ennenaikaisista 

kuolemista vuonna 2008 maailmalla raportoiduista 57 miljoonasta kuolemasta” 

(Talouselämä, 2012). 

 

Tämä diskurssi aiheuttaa lisäksi nimensä mukaan värisyttäviä ajatuksia liikunnan 

puutteen haitoista. Se varoittelee sen vaikutuksista faktoja käyttämällä: ”Tuki- ja 

liikuntaelinsairauksien työkyvyttömyyseläkekustannukset olivat 710 miljoonaa euroa. 

Selkä- ja nivelsairaudet olivat yleisimpiä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syitä.” 

(Mainio, 2019). Kustannuksiin vetoaminen pyrkii lisäämään ymmärrystä taloudellisista 

vaikutuksista, joita liikkumattomuus yhteiskunnalle aiheuttaa. Sen toisaalta tulisi 

huolestuttaa kansalaisia, sillä muutos lähtee usein yksilöstä itsestään. Lauseen painoarvo 

voi kasvaa