Tarja Matikka Teknostressi tietojärjestelmien käytössä ja sen vaikutus muutosvastarintaan Fenomenologinen tutkimus toimihenkilöiden kokemuksista Vaasa 2020 Tekniikan ja innovaatiojohtamisen akateeminen yksikkö Tietojärjestelmätieteen pro gradu -tutkielma Digitaalinen liiketoiminnan kehittäminen -maisteriohjelma 2 VAASAN YLIOPISTO Tekniikan ja innovaatiojohtamisen akateeminen yksikkö Tekijä: Tarja Matikka Tutkielman nimi: Teknostressi tietojärjestelmien käytössä ja sen vaikutus muutosvastarintaan: Fenomenologinen tutkimus toimihen- kilöiden kokemuksista Tutkinto: Kauppatieteiden maisteri Oppiaine: Digitaalinen liiketoiminnan kehittäminen -maisteriohjelma Työn ohjaaja: Juho-Pekka Mäkipää Valmistumisvuosi: 2020 Sivumäärä: 82 TIIVISTELMÄ: Työntekijät kuormittuvat digitalisoituvassa työympäristössään. Tietojärjestelmät toimivat epä- varmasti, aiheuttaen viiveitä työskentelyyn. Tietojärjestelmäprojektit ovat haastavia ja eivät aina pääty onnistuneesti. Kuitenkin teknologian käyttö yleistyy, jolloin erilaisista tietojärjestel- mien käytön kuormittavista tilanteista on yksilön selviydyttävä. Tietojärjestelmien aiheuttamiin muutoksiin on sopeuduttava. Toisaalta teknologian käyttö tehostaa työskentelyä sekä yksilön, että organisaation näkökulmasta. Työnteko helpottuu, yksilö kehittyy ammatillisesti ja teknolo- gian käyttö aiheuttaa kielteisen stressin lisäksi myös myönteistä stressiä. Teknostressin tutkimuksessa on keskitytty valtaosin kuormituksesta aiheutuviin kielteisiin vai- kutuksiin. Teknostressi on yksilön kokemaa stressiä, jonka aiheuttaa tieto- ja viestintäteknolo- gian kokonaisvaltainen käyttö modernissa yhteiskunnassa. Teknostressi ilmenee fyysisenä, sosi- aalisena ja kognitiivisena reaktiona. Kuormittavien tilanteiden kohtaamisen myötä yksilö kehit- tää selviytymismekanismeja, joilla negatiiviset vaikutukset minimoidaan. Myös muutosvasta- rinta on yksilön reaktio, ja sen taustalla on teknostressi. Yksilö kieltäytyy käyttämästä teknolo- giaa tai vastustaa sen käyttöä näkyvästi. Pro gradu -työssäni tutkitaan toimihenkilöiden kokemaa teknostressiä tietojärjestelmien käy- tössä ja sen vaikutusta muutosvastarintaan. Lisäksi selvitetään, miten teknostressiä tietojärjes- telmien käytössä lievennetään. Tutkimuksen ulkopuolelle rajattiin teknostressi, joka aiheutuu vapaa-ajan teknologian tai erilaisten viestintäsovellusten käytöstä. Työ toteutettiin fenomeno- logisella tutkimusmenetelmällä tutkien yksilön kokemusta teknostressistä. Työssä haastateltiin toimihenkilöitä, joilla oli kokemusta laajojen tietojärjestelmien käytöstä. Fenomenologisen tut- kimusmenetelmän analyysin mukaisesti tutkimustulos on kolme yleistä merkitysverkostoa, joi- den kautta vastataan tutkimuskysymyksiin. Merkitysverkostot esitetään kokonaisuudessaan ja niiden sisältöä verrataan esitettyyn teoriaan. Tietojärjestelmien käytöstä aiheutuvat kielteiset kokemukset ja teknostressi ovat samankaltaisia merkitysverkostoissa. Kuormittava tilanne on yksilölle mm. stressaava, verenpainetta nostava ja ahdistava. Tietojärjestelmien koetaan olevaan kankeita, jähmeitä ja vanhanaikaisia. Riippuen yk- silön tietojärjestelmien käytön kokemuksen määrästä, muutosvastarintaa on vähän, jonkun ver- ran tai paljon. Mikäli yksilöllä on runsaasti käyttökokemuksia, on muodostettu selviytymismeka- nismeja ja muutosvastarintaa on vähän. Tietojärjestelmien käyttöön suhtaudutaan myönteisesti ja odottavasti. Jos käytön kokemus on vähäinen, suhtautuminen tietojärjestelmiin ja niistä ai- heutuviin muutoksiin on kielteisempi. Organisaation toiminta vaikuttaa teknostressin ja muu- tosvastarinnan muodostumiseen. AVAINSANAT: Teknostressi, stressi, muutosvastarinta, selviytymismekanismit, fenomenolo- ginen tutkimus. 3 Sisällys 1 Johdanto 6 1.1 Tutkimuksen tavoite ja tutkimuskysymykset 8 1.2 Tutkimuksen rakenne 9 2 Teknostressi 11 2.1 Työperäinen stressi 12 2.2 Teknostressi 13 2.3 Teknostressin tutkimus 16 2.4 Teknostressin prosessi 18 2.4.1 Teknologian erityispiirteet ja ympäristö 19 2.4.2 Teknostressorit 21 2.4.3 Selviytymismekanismit 25 2.4.4 Teknostressin vaikutukset 26 2.5 Teknostressin tutkimus jatkossa 26 3 Muutosvastarinta tietojärjestelmien käytössä 30 3.1 Muutosvastarinnan ilmeneminen 31 3.2 Teknostressi ja muutosvastarinta 33 4 Menetelmä ja aineisto 37 4.1 Fenomenologinen tutkimusmetodi ja sen filosofinen tausta 38 4.2 Tutkimusmalli 40 4.3 Aineiston hankinta 40 4.3.1 Teemahaastattelu 43 4.3.2 Teemahaastattelun toteutus 44 4.4 Aineiston analyysi 46 4.4.1 Yksilökohtainen merkitysverkosto 47 4.4.2 Yleinen merkitysverkosto 51 5 Tulokset 53 5.1 Yleiset merkitysverkostot 53 5.1.1 Ensimmäinen yleinen merkitysverkosto (YMV1) 54 4 5.1.2 Toinen yleinen merkitysverkosto (YMV2) 56 5.1.3 Kolmas yleinen merkitysverkosto (YMV3) 58 5.2 Tietojärjestelmän käytöstä aiheutuva stressi 59 5.3 Koetun teknostressin vaikutus muutosvastarintaan 62 5.4 Miten teknostressiä voidaan lieventää? 65 6 Johtopäätökset ja pohdinta 70 6.1 Tutkimuksen luotettavuuden arviointi 73 6.2 Jatkotutkimusehdotukset 75 Lähteet 77 Liite. Teemahaastattelu. 82 5 Kuviot Kuvio 1. Teknostressin käsitteellinen malli. 17 Kuvio 2. Teknostressin tasapainomalli. 17 Kuvio 3. Teknostressin prosessi. 18 Kuvio 4. Teknostressorit, yksilölliset erot ja teknostressin estäjät. 21 Kuvio 5. Teknostressin tutkimuksen trifecta-malli. 27 Kuvio 6. Teknostressin prosessi ja trifecta-malli. 29 Kuvio 7. Muutosvastarinnan elementit. 33 Kuvio 8. Teknostressin vaikutus muutosvastarintaan. 34 Kuvio 9. Yksilön taipumuksellisen muutosvastarinnan vaikutus teknostressiin. 35 Kuvio 10. Tutkimusmalli. 40 Kuvio 11. Teemahaastattelun suunnittelu ja toteutus. 43 Taulukot Taulukko 1. Teknologian erityispiirteet. 19 Taulukko 2. Teknologian erityispiirteiden vaikutus teknostressin tasapainomalliin. 20 Taulukko 3. Haastatteluaineiston fenomenologinen analyysi. 47 Taulukko 4. Yksilökohtaisten merkitysverkostojen sisältöalueet. 49 Taulukko 5. Esimerkki merkityssuhteen muunnoksesta tutkijan yleiselle kielelle. 50 Taulukko 6. Esimerkki yksilökohtaisesta merkitysverkostosta, muunnoksesta tutkijan kielelle ja sen sijoittamisesta sisältöalueeseen. 50 Taulukko 7. Ehdotelma yleisistä merkitysverkostoista. 53 6 1 Johdanto Suomalaisten kokema työelämän kuormitus ja stressi digitalisoituvassa ympäristössä ovat median laajasti uutisoimia aiheita (mm. Junttila, 2018; Mansikka, 2018; Vainio, 2019). Organisaation näkökulmasta stressi heikentää työtyytyväisyyttä, sitoutuneisuutta ja suoriutumista (Ragu-Nathan, Tarafdar, Ragu-Nathan & Tu, 2008, s. 419). Pro Gradu - työssäni tutkin toimihenkilöiden kokemaa teknostressiä ja sen yhteyttä muutosvastarin- taan tietojärjestelmien käytössä. Tämän lisäksi tutkin millä keinoilla teknostressiä lieven- netään tietojärjestelmien käytössä. Tietojärjestelmäprojektit ovat haastavia ja osa niistä epäonnistuu. Tietojärjestelmien käyttö ja käyttöönotot aiheuttavat työntekijöille teknostressiä. (Mahmud, Ramayah & Kurnia, 2017, s. 164–167.) Teknostressi vaikuttaa yksilön käsityksiin ja odotuksiin tieto- järjestelmien käytöstä aiheuttaen tätä kautta muutosvastarintaa. Yleisesti tutkittuja ai- heita tietojärjestelmätieteissä ovatkin kysymykset siitä, miksi yksilöt joko hyväksyvät tai vastustavat teknologiaa. (Maier, Eckhardt, Sven & Weitzel, 2012, s. 1–4.) Muutosvasta- rinnan lisäksi yksilö reagoi kuormittaviin tilanteisiin kehittäen erilaisia selviytymismeka- nismeja (Lazarus, 1995, s. 7). ICT-alalla tietojärjestelmäprojektien epäonnistuminen on osin ratkaisematon ongelma ja sen takia kehityksen kohde. Teknostressistä tehtyjen tutkimusten perustana käytetään usein vuonna 1986 kirjoitettua Graig Brodin teosta Teknostressi – hinta, jonka ihminen maksaa tietokonevallankumouksesta (La Torre, Esposito, Sciarra & Chiapetta, 2019, s. 13). Tämän jälkeen teknostressistä on tehty useita eri tutkimuksia, jotka voidaan jakaa kolmeen eri valtavirtaan; teknologian käyttö työympäristössä, teknologian käytön vaikutus ICT-alan työntekijöihin ja ICT:n käytöstä aiheutuvat kielteiset psykologiset, kognitiiviset reaktiot ja asenteet. (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 420.) Teknostressin tutkimus pohjautuu mm. stressitutkimuksen transaktionaaliseen malliin (Pirkkalainen, Salo, Tarafdar & Makkonen, 2019, s. 1181). Stressin kokemus on yksilöllinen ja se elää jatkuvasti perustuen yksilön ja ympäristön väliseen vuorovaikutukseen (Lazarus, 1995, s. 4–5). Teknologian kehittyessä ja käytön laajentuessa tervetullut näkökulma teknostressin tutkimuksessa on 7 teknologian käytön aiheuttama myönteinen stressi (Taradfar, Cooper & Stich, 2019). Myönteinen stressi auttaa haasteiden saavuttamisessa ja uusien asioiden oppimisessa (Pirkkalainen ja muut, 2019). Teknostressiä tulisikin jatkossa tutkia ennen kaikkea moni- puolisena ja yksilöllisenä prosessina, jonka kautta aiheutuu myös myönteistä stressiä. Tietojärjestelmien käyttöönoton tutkimuksissa on käytetty teknologian hyväksymiseen liittyviä malleja, joissa keskitytään myönteisiin ärsykkeisiin ja käyttöönoton jälkeiseen vaiheeseen. Vähemmistönä on tutkimukset, joissa huomioidaan teknostressi ja sen vaikutus muutosvastarintaan ennen käyttöönottoa tai tietojärjestelmän käytön aikana. (Mahmud ja muut, 2017, s. 165–167.) On kuitenkin tunnistettu, että muutosvastarinta on monen epäonnistuneen tietojärjestelmäprojektin taustalla oleva syy (Ali, Zhou, Miller & Ieromonachou, 2016, s. 35). Muutosvastarinnalla on kielteinen vaikutus innovaatioiden ja uuden teknologian käyttöönottoon (Kim, Lee & Rha, 2017, s. 111). Muutokset organisaation toiminnassa ovat kuitenkin välttämättömiä, jotta yritys säilyy elinvoimaisena toimijana (Klaus & Blanton, 2010, s. 625–626). Pro Gradu -työssäni keskityn ilmiöihin, joita on selkeästi tutkittu vähemmän tietojärjes- telmätieteissä, eli teknostressin yksilölliseen prosessiin ja siihen miten teknostressi vai- kuttaa muutosvastarintaan tietojärjestelmien käytössä. Teknostressin ilmiö on ajankoh- tainen ja sen tutkiminen on tärkeää sekä yksilön, että organisaation näkökulmasta. Jotta yritys pystyy säilyttämään kilpailukykynsä, muutokset toiminnassa ovat välttämättömiä. Muutoksia toteutetaan usein laajojen tietojärjestelmähankkeiden kautta, joten on tär- keää ymmärtää mitkä tekijät vaikuttavat projektien onnistumiseen ja yrityksen toimin- nan kehittämiseen. Yksilön näkökulmasta teknostressi on yksilöllinen ja monipuolinen prosessi, jonka lopputuloksena on kielteisen stressin lisäksi myös myönteistä stressiä. Myönteinen stressi auttaa selviytymään haasteista ja oppimaan uusia asioita, yksilön työtyytyväisyys ja suorituskyky paranevat. Organisaation tasolla teknostressiä voidaan lieventää monin eri keinoin, mm. johtamisella tai tietojärjestelmien suunnittelulla. Digi- talisaation myötä teknostressin ilmiö ei ole poistumassa, päinvastoin tietämystä tulisi 8 kasvattaa, jotta yksilön kuormitusta pystytään hallitsemaan ja tätä kautta vaikuttamaan yrityksen kilpailukyvyn säilymiseen ja toiminnan kehittämiseen. 1.1 Tutkimuksen tavoite ja tutkimuskysymykset Kiinnostus teknostressin kokemukseen tietojärjestelmien käytössä pohjautuu työkoke- mukseeni eri rooleissa ICT-alalla. Tietojärjestelmien käyttöönotto- ja kehitysprojekteissa huomasin, että työskentely on haasteellista mm. inhimillisistä syistä, kuten koetun tek- nostressin takia. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää minkälaiset tilanteet tietojärjes- telmien käytössä aiheuttavat teknostressiä ja miten teknostressi koetaan. Lisäksi tavoit- teena on tutkia mitkä teknostressin kokemukset vaikuttavat yksilön asenteeseen tieto- järjestelmien käytössä ja mahdollisesti aiheuttavat muutosvastarintaa tai muita käyttöön vaikuttavia reaktioita. Myös keinoja teknostressin lieventämiseen selvitetään. Tutkimuk- sen ulkopuolelle rajattiin muu koettu teknostressi, esimerkiksi älylaitteiden, sosiaalisen median tai sähköpostin käytöstä aiheutuva kuormitus. Teknostressin kokemuksia tieto- järjestelmien käytössä, niiden vaikutuksia suhtautumisessa tietojärjestelmien käyttöön ja niihin liittyviin muutoksiin, sekä keinoja teknostressin lieventämiseen selvitetään seu- raavilla tutkimuskysymyksillä: 1. Miten yksilön kokema teknostressi tietojärjestelmien käytön takia ilmenee? 2. Miten koettu teknostressi vaikuttaa yksilön suhtautumiseen muutoksiin tietojär- jestelmien käytössä? 3. Millä keinoilla teknostressiä voidaan lieventää? Työssä käytetään laadullista tutkimusotetta ja fenomenologista tutkimusmenetelmää. Laadullinen tutkimus on perusteltua, kun huomio on tutkittavien näkökulmassa, merki- tyksissä ja näkemyksissä, ja kun halutaan ymmärtää ilmiötä (Kananen, 2019, s. 26). Fe- nomenologiassa tutkitaan yksilön kokemuksia. Kokemus syntyy vuorovaikutuksessa to- dellisuuden kanssa ja muotoutuu merkitysten mukaan. (Laine, 2010, s. 28.) 9 Aineisto kerättiin haastattelemalla toimihenkilöitä, joilla oli työkokemusta laajojen tieto- järjestelmien kuten toiminnanohjausjärjestelmien käytöstä. Laadullisessa tutkimuksessa tarvittava määrä haastateltavia ratkeaa tutkimusprosessin aikana. Kun haastateltava ei tuo uutta aineistoa, määrä on saturoitunut. Saturaatio on laadullisessa tutkimuksessa käyttökelpoinen luotettavuuden vahvistamiskeino. (Kananen, 2019, s. 30–33.) Haastat- teluun valikoitui kahdeksan toimihenkilöä ja aineiston keruun menetelmä oli teemahaas- tattelu. Aineiston analyysivaiheessa luotiin merkitysten muodostamia kokonaisuuksia, tavoitteena oli esittää aineiston merkittävä aines. Synteesissä luotiin kokonaiskuva tut- kittavasta ilmiöstä yleisten merkitysverkostojen kautta. Lopuksi kokonaiskuvaa verrattiin tutkimuksessa esitettyyn kirjallisuuteen. (Laine, 2010, s. 39–44.) 1.2 Tutkimuksen rakenne Tutkimus koostuu kuudesta luvusta ja sen rakenne johdannon jälkeen on seuraavanlai- nen. Luvut kaksi ja kolme koostuvat kirjallisuuskatsauksesta, joissa esitellään teknostres- sin ja muutosvastarinnan teoriaa. Luvussa kaksi kuvataan teknostressin ilmiön teoreetti- nen viitekehys. Koska teknologia on kehittynyt ja sen käyttö laajentunut nopeasti viime vuosina, luvussa tuodaan esiin, miten digitalisaatio on vaikuttanut tutkimukseen. Tutkit- tava ilmiö on teknologian kehittymisen ja käytön laajenemisen myötä muuttunut. Lisäksi luvussa kaksi käsitellään teknostressiin liittyviä selviytymismekanismeja ja myönteistä stressiä. Kolmannessa luvussa kuvataan muutosvastarinnan teoriaa. Lisäksi esitellään muutosvastarinnan ja teknostressin välinen yhteys tietojärjestelmien käyttöönotossa ja käytössä. Neljännessä luvussa kuvataan tutkimuksen toteutus fenomenologisen tutkimusmetodin mukaisesti ja esitetään esimerkkejä analyysin eri vaiheista. Viidennessä luvussa esitel- lään tutkimuksen tulokset yleisinä merkitysverkostoina. Yleisiä merkitysverkostoja muo- dostui kolme, jotka esitellään kokonaisuudessaan. Luvun lopuksi verrataan tuloksia ai- kaisemmin työssä esiteltyyn teoriaan. Viimeisessä kuudennessa luvussa tiivistetään tut- kimustulokset ja pohditaan tulosten merkitystä käytännön työn, kuten 10 projektijohtamisen kannalta, sekä tutkimuksessa esitetyn teknostressin ja muutosvasta- rinnan teorian osalta. Viimeisessä kuudennessa luvussa arvioidaan tutkimuksen luotet- tavuutta ja käydään läpi ehdotuksia jatkotutkimusta varten. 11 2 Teknostressi Stressi on yksilön psykologinen reaktio tilanteeseen, jossa on epätasapaino yksilön ja ympäristön välillä (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 419). Yksilön kyvyt eivät vastaa ympä- ristöstä havaittuja vaatimuksia. Vaatimukset ovat stressitekijöitä, eli stimulantteja, jotka kohtaavat yksilön. Yksilön psykologinen reaktio stressitekijöihin on kuormitus. Tätä vuo- rovaikutteista prosessia kutsutaan stressiksi. Stressi ei aiheudu ainoastaan yksilöstä tai ympäristöstä, kyseessä on näiden kahden välinen suhde. (Ayyagari, Grover & Purvis, 2011, s. 833.) Stressi käynnistyy yksilön havainnosta, vallitseva ympäristö ei vastaa odo- tettuja turvallisia mielikuvia. Yksilö kokee epämiellyttävää ja hallitsematonta fyysisen vi- reyden voimistumista. Aistit herkistyvät ja valppaus tehostuu, kuormittavaksi koettu ti- lanne vaatii sopeutumista. Stressi on myös tarpeellinen reaktio, mutta monimuotoinen, siihen vaikuttavat useat eri tekijät. Pitkittyessään stressaava tilanne on vaaraksi yksilön terveydelle. (Korkeila, 2008, s. 683.) Pitkäaikaisen stressin on havaittu liittyvän patologi- siin muutoksiin ihmisessä (La Torre ja muut, 2019, s. 14). Stressin vaikutus ihmiseen voi olla hyvinkin tuhoisa, mutta myös vaikutus organisaatioon on huono. Stressi aiheuttaa työtyytymättömyyttä, sitoutumattomuutta ja johtaa huonoon suoriutumiseen. (Ragu- Nathan ja muut, 2008, s. 419.) Stressillä ei ole täsmällistä määritelmää (Korkeila, 2008, s. 683). Määrityksiä löytyy useita ja myös stressimalleja on lukuisia (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 419). Stressi voidaan jakaa kahteen osaan, hyvään stressiin eli eustressiin ja huonoon stressiin, jota kutsutaan distressiksi. Yksilön kohtaamat stressitekijät voidaan arvioida hyviksi tai huonoiksi, johtaen kokemukseen hyvästä tai huonosta stressistä. (Srivastava, Chandra & Shirish, 2015, s. 360.) Työelämässä työntekijä kohtaa useita stressitekijöitä. Ne liittyvät mm. työnkuvaan, rooliin, organisaatioon, urahaaveisiin, organisaation sisäisiin suhteisiin, työn ja kodin yhdistämiseen ja yksityisyyden häirintään. (Ayyagari ja muut, 2011, s. 834.) 12 2.1 Työperäinen stressi Työperäistä stressiä on tutkittu erilaisten mallien kautta. 1980-luvulla yleistyi Richard La- zaruksen transaktionaalinen malli Transactional Model of Stress and Coping, jonka jäl- keen 1990-luvulla mm. tasapainomalli Person-Environment Fit Model. (Srivastava ja muut, 2015, s. 361.) Teknostressin tutkimuksessa transaktionaalinen malli on vallitseva teoreettinen viitekehys ja pohja teknostressin tutkimukselle. (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 419; Pirkkalainen ja muut, 2019, s. 1181.) Transaktionaalisen mallin lisäksi tasa- painomallia on käytetty teknostressitutkimuksen pohjana. Tasapainomalli pohjaa oletuk- seen, että ihmisen ja ympäristön välillä on tasapainoinen suhde. Kun suhde muuttuu epätasapainoiseksi, yksilölle aiheutuu kuormitusta. Malli kuvaa yksilön subjektiivista nä- kemystä kuormituksesta, miten yksilö kokee tilanteen tai epätasapainon. (Ayyagari ja muut, 2011, s. 833–834.) Lazaruksen mukaan (1995, s. 4) tasapainomalli on puutteelli- nen, koska siinä oletetaan yksilön ja ympäristön suhteen olevan vakaa. Transaktionaali- nen malli tuo esiin sen, että vuorovaikutus yksilön ja ympäristön välillä on todellisuu- dessa muuttuvaa. Tämän myötä stressin kokemus elää jatkuvasti. Stressi on ennen kaik- kea yksilöllinen kokemus. (Lazarus, 1995, s. 4–5.) Jotta tilanne koetaan stressaavaksi, yksilön täytyy kokea, että tilanteella on jonkinlainen merkitys henkilökohtaisiin saavutuksiin tai tilanteisiin. Kuormitusta esiintyy sen jälkeen, kun yksilö on tehnyt arvion tilanteesta ja todennut, että ulkoiset tai sisäiset vaatimukset ylittävät yksilön resurssit. Yksilön tekemä tilanteen arviointi jaetaan kahteen osaan, en- simmäiseen ja toiseen. Ensimmäinen arviointi keskittyy siihen, onko tilanteella henkilö- kohtaista merkitystä. Toinen arviointi kohdistuu selviytymismekanismien valitsemiseen, jotta voidaan kohdata vahinko, uhka tai haaste. Selviytymismekanismit jakautuvat kah- teen osaan; ongelmanratkaisuun ja tunnepitoiseen selviytymiseen. Ongelmanratkaisu on tekoja, joilla vaikutetaan tilanteeseen, etsitään tietoa siitä mitä tulisi tehdä, muute- taan käyttäytymistä tai tehdään asioita. Kun nämä teot vaikuttavat yksilön ja ympäristön väliseen suhteeseen ja parantavat sitä, arvio vahingon tai uhan tapahtumisesta lievenee. Tämä taas vaikuttaa tunnepitoiseen reaktioon. Tunnepitoinen selviytymismekanismi koostuu tunteiden säätelystä liittyen stressiin, uhkaan tai vahinkoon. Yksi keino on 13 esimerkiksi välttää stressaavan tilanteen ajattelua. Toinen keino on muuttaa tilanteen merkitystä, esimerkiksi kieltämällä, positiivisella ajattelulla tai etäisyyden ottamisella. Selviytymismekanismit ovat oleellisia stressiprosessissa ja siihen sopeutumisessa. (Laza- rus, 1995, s. 5–8.) 2.2 Teknostressi Teknostressin kirjallisuudessa ollaan yksimielisiä (mm. Ragu-Nathan ja muut, 2008; Ayyagari ja muut, 2011; La Torre ja muut, 2019) siitä, että teknologian kehitys ja toimistotyön digitalisaatio ovat kuormittaneet työntekijöitä. Uusiin tietojärjestelmiin tai niiden sovelluksiin, toiminnallisuuksiin ja niihin liittyviin muuttuviin työprosesseihin tulee sopeutua jatkuvasti. Työntekijöillä ei välttämättä ole ICT:n käyttöön vaadittavaa osaamista. Kuitenkin yksilöltä vaaditaan tietointensiivistä työskentelyä, koska työelämä on riippuvainen teknologiasta. (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 417–418.) Ennen tekno- logian käytön yleistymistä organisaatiossa koettu työstressi ja sen ehkäisy kohdistuivat fyysisiin tekijöihin, eikä niinkään psykososiaalisiin riskeihin tai työn vaikutuksiin mielen- terveydelle (Ayyagari ja muut, 2011, s. 832). Teknologian käyttö ja mobiili yhteydenpito ovat muuttaneet työskentely-ympäristöä ja organisaatiokulttuuria. Joustava työskentely on mahdollista, mutta toisaalta niin myös kielteiset asiat kuten työn valvonta etänä, mo- niajo ja työntekijän eristäytyminen sosiaalisesta kanssakäymisestä. Työntekijä on saavutettavissa milloin vain erilaisten viestintäpalveluiden kautta. (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 417–418; Wang, Shu & Tu, 2008, s. 3003.) Teknologian käyttö luo odotuksen tehokkuudesta, työntekijä on velvoitettu työskentelemään nopeammin (Ayyagari ja muut, 2011, s. 832). Usein teknologian käyttöönottoon liittyy odotus henkilökunnan vähentämisestä (Wang ja muut, 2008, s. 3003). Teknostressiä ei juurikaan voi tämän päi- vän työelämässä välttää. Tämän takia työntekijät joutuvat kehittämään selviytymiskei- noja, jotta negatiiviset vaikutukset voitaisiin minimoida. (Pirkkalainen ja muut, 2019, s. 1180.) 14 Digitalisaatiosta on ollut suuri hyöty organisaatioille viime vuosikymmeninä. Teknologian kehittyminen on pienentänyt tuotannon kustannuksia, parantanut prosessien tehok- kuutta, tuonut uusia strategisia mahdollisuuksia ja innovaatioita. (Tarafdar, Tu, Ragu-Nat- han & Ragu-Nathan, 2007, s. 302.) Tietoa saa reaaliaikaisesti liiketoiminnan ja päätöksenteon tueksi (Wang ja muut, 2008, s. 3003). ICT:n käytöstä on hyötyä myös yksityiselämässä. Pääsemme käsiksi informaatioon nopeasti ja helposti, ja voimme pitää reaaliaikaisesti yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin. Voidaan sanoa, että teknologia on parantanut yksilön suorituskykyä. (La Torre ja muut, 2019, s. 13.) Kuten stressistä, myös teknostressistä löytyy useita määrityksiä. Kirjallisuudessa usein toistuva ja esimerkiksi Ragu-Nathan ja muut (2008, s. 418) esiintuoma määritys on 1980- luvulta: ”A modern disease of adaptation caused by an inability to cope with new com- puter technologies in a healthy manner.” Teknostressi on yksilön kokemaa stressiä, jonka aiheuttaa tieto- ja viestintäteknologian käyttö (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 418; Ta- rafdar, Maier, Laumer & Weitzel 2020, s. 98; Pirkkalainen ja muut, 2019, s. 1179). La Torre ja muut (2019, s. 13) määrittävät teknostressin ilmiöksi, joka liittyy läheisesti ICT:n kokonaisvaltaiseen käyttöön modernissa yhteiskunnassa. Wang ja muut (2008, s. 3004) määrittävät teknostressin reflektioksi yksilön levottomuudesta, pelosta, jännittyneisyydestä ja ahdistuksesta, jota yksilö kokee oppiessaan ja käyttäessään tietokonetta. Tu, Wang & Shu (2005, s. 77) mukaan teknostressi on teknologian käytön suora tai epäsuora vaikutus yksilön asenteisiin, ajatuksiin, käytökseen tai psykologisiin reaktioihin. Teknostressiä onkin kuvailtu useilla termeillä, mm. technofobia, cyberfobia, tietokonefobia, tietokoneahdistus, tietokonestressi ja kielteinen suhtautuminen tietokoneisiin (Wang ja muut, 2008, s. 3004). Teknostressi on muuttuva fyysinen, sosiaalinen ja kognitiivinen reaktio, jota tietotekniikan käyttö yksilölle aiheuttaa ja se liit- tyy stressin ilmiöön (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 418). Teknostressi on ennen kaikkea pitkäaikaista stressiä. Uutena osa-alueena teknostressin ilmiössä on se, että teknologian käyttö voi myös aiheuttaa riippuvuutta, kuten hankaluutta irrottautua älypuhelimesta. (La Torre ja muut, 2019, s. 13–14.) 15 Teknostressiä koetaan sekä työssä että vapaa-ajalla, ja sitä on tutkittu molemmissa ym- päristöissä (Tarafdar ja muut, 2020, s. 98). Teknostressi onkin erilaista organisaation ja vapaa-ajan ympäristöissä (Salo, Pirkkalainen & Koskelainen 2019, s. 412). Ne voivat se- koittua ja tällöin yksilö kokee työperäistä stressiä teknologian käytön aiheuttaman stres- sin lisäksi. Jotkin tunnetut kuormitustekijät, kuten työn suuri määrä, voivat korostua tek- nologian käytön myötä. (Ayyagari ja muut, 2011, s. 835.) La Torre ja muut (2019, s. 13) mukaan esimerkiksi uuden järjestelmän käyttöönotto ja käytön opiskeleminen vaatii käyttäjältään ylitöitä. On havaittu, että ikä, sukupuoli, koulutus ja tietotekninen varmuus vaikuttavat teknostressin kokemiseen (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 417–419). Miehet kokevat tek- nostressiä enemmän kuin naiset. Kokeneet työntekijät kokevat sitä vähemmän kuin nuo- ret. Koulutetut työntekijät kokevat sitä vähemmän kuin vähäisen koulutuksen saaneet. (Tarafdar, Tu, Ragu-Nathan & Ragu-Nathan 2011, s. 113.) Organisaation toimintojen keskittyneisyydellä ja toiminnan innovatiivisuudella on vaiku- tus työntekijöiden kokemaan teknostressiin. Innovatiivinen organisaatiokulttuuri edistää jatkuvia teknologisia ja organisaation sisäisiä muutoksia, jotka kuormittavat yksilöä. Organisaatioissa, joissa toiminnot ovat keskitettyjä, voi esiintyä tilanteita joissa uutta teknologiaa otetaan käyttöön pakottamalla. Tämä lisää työntekijöiden kuormitusta, mutta toisaalta mahdollistaa toimintatavan oppimisen, jossa työntekijöille kehittyy rutiini muutoksien sietämiseen. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa teknostressiä on vähemmän. Tämän tyyppisissä organisaatioissa olisi tärkeää lisätä osallistumisen mahdollisuuksia, jotta teknostressiä vähennettäisiin ja innovatiivista kulttuuria voitaisiin vaalia. Vastakohtana isoille innovatiivisille organisaatioille ovat yritykset, joissa on matala keskittyneisyys ja innovaatioiden taso, teknologiaa ei hyödynnetä, tällöin teknostressikin on vähäistä. (Wang ja muut, 2008, s. 3002- 3010.) 16 2.3 Teknostressin tutkimus Teknostressin tutkimus on kehittynyt ja muotoutunut teknologian kehityksen ja käyt- töönoton laajentumisen myötä. Monissa 1990- ja 2000-luvun alun tutkimuksissa tutkit- tiin teknostressiä vain työelämän ja organisaation näkökulmasta (Ragu-Nathan ja muut, 2008; Tarafdar ja muut, 2007; Tarafdar, Tu & Ragu-Nathan, 2010; Tarafdar ja muut, 2011; Ayyagari ja muut, 2011; Wang ja muut, 2008), tietyillä ammattiryhmillä (Tarafdar, Bol- man Pullins & Ragu-Nathan, 2014; Suh & Lee, 2017), lisäksi käytettyä teknologiaa ei juuri eroteltu. 2010-luvun tutkimuksessa näkyy teknologian kehittyminen ja käytön laajentu- minen. Tutkittuja aiheita ovat mm. e-kirjat (Verkijika, 2019), tietoturva (D`arcy, Herath & Shoss, 2014), sosiaalinen media (Maier, Laumer, Weinert & Weitzel, 2015; Salo ja muut, 2019) ja kotona käytettävät robotit (Benlian, Klumpe & Hinz, 2019), joten käytettyä tek- nologiaa ja sen vaikutuksia on lähdetty erottelemaan. Lisäksi on tehty selkeämpää jakoa työn ja vapaa-ajan välille, myös teknostressiä opiskelijoilla on tutkittu (Verkijika, 2019). Yksilöiden eroavaisuudet ja persoonallisuuden piirteet huomioidaan (Srivastava ja muut, 2015; Pirkkalainen ja muut, 2019). Uutena näkökulmana on teknologian aiheuttama myönteinen stressi (Tarafdar ja muut, 2019), uusien asioiden saavuttamisen ja oppimis- ten kautta, sekä selviytymismekanismit (Pirkkalainen ja muut, 2019). Ragu-Nathanin ja muut (2008) teknostressin tutkimus perustuu Lazaruksen stressin tut- kimuksen transaktionaaliseen malliin. Mallissa on kolme osa-aluetta; yksilön ominaisuu- det, teknostressin estäjät ja teknostressorit. Tutkimuksessa selvisi teknostressin kieltei- nen vaikutus ennen kaikkea työtyytyväisyyteen ja sitoutumiseen (ks. kuvio 1). Työtyyty- väisyyden väheneminen on seurausta ICT:n käytöstä aiheutuvasta kuormituksesta. Yksi- lön työtyytyväisyys vaikuttaa sitoutumiseen organisaatioon ja jatkuvuuteen. Teknostres- sin kielteisiä vaikutuksia työtyytyväisyyteen ja sitoutumiseen voidaan vähentää tek- nostressin estäjillä. (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 421.) 17 Kuvio 1. Teknostressin käsitteellinen malli. (Ragu-Nathan ja muut, 2008.) Ayyagarin ja muut (2011) teknostressin tutkimus jatkoi Ragu-Nathanin ja muut (2008) tutkimusta, selvittäen tarkemmin mitkä teknologian erityispiirteet luovat teknostressiä (ks. kuvio 2). Tutkimuksen pohjalla käytettiin stressitutkimuksen tasapainomallia, josta luotiin tasapainomalli huomioiden teknologian erityispiirteet ja teknostressorit Person- Technology - Fit model. Kuvio 2. Teknostressin tasapainomalli. (Ayyagari ja muut, 2011.) Teknologian tasapainomallissa tunnistettiin ne tietotekniikan osa-alueet, jotka aiheutta- vat kuormitusta. Tietotekniikan käytön ja teknologian erityispiirteet luokiteltiin, ja selvi- tettiin mikä niiden vaikutus on stressitekijöihin ja sitä kautta kuormitukseen. Jokainen erityispiirre vaikuttaa yksilön ja ympäristön väliseen epätasapainoon ja manipuloi yksilön kykyä kohdata ympäristön vaatimuksia. Jo epätasapainon arviointi aiheuttaa yksilön nä- kökulmasta kuormitusta. (Ayyagari ja muut, 2011, s. 831–849.) 18 2.4 Teknostressin prosessi Edellä mainittuja malleja on käytetty useimpien teknostressitutkimusten pohjalla. Viime vuosina on esitetty hieman erilaisempaa teoreettista viitekehystä teknostressin tutki- mukseen, huomioiden teknologian kehittymisen positiiviset vaikutukset yksilön, organi- saation ja yhteiskunnan osalta. Tarafdar ja muut (2019, s. 18) mukaan stressi on aina vuorovaikutteinen prosessi, jolloin esitetty viitekehys perustuukin transaktionaaliseen malliin. Teknostressin kokemus määritellään stressiprosessiksi transaktionaalisen mallin mukaisesti (ks. kuvio 3). Teknostressiprosessi sisältää (1) teknologiaympäristön olosuh- teiden läsnäolon, minkä arvioidaan sisältävän (2) vaatimuksia tai teknostressoreita, jotka ovat kuluttavia yksilölle ja vaativat yksilöltä muutosta. Tämä aiheuttaa (3) selviytymisme- kanismien käyttämisen, joka johtaa (4) psykologisiin, fysiologisiin ja käytöksellisiin loppu- tuloksiin yksilöllä. Osana selviytymistä, yksilö arvioi prosessin kulkua. Ensimmäinen ar- vio kohdistuu vaatimuksien vahvuuteen ja vaikuttaa teknologian erityispiirteiden ja ym- päristön sekä teknostressoreiden suhteeseen. Toinen arvioi kohdistuu yksilön näkemyk- seen mahdollisuuksien ja resurssien olemassaolosta, miten vastata stressaavaan tilan- teeseen. Tämä vaikuttaa teknostressoreiden ja selviytymismekanismien väliseen suhtee- seen. (Tarafdar ja muut, 2019, 8.) Kuvio 3. Teknostressin prosessi. (Tarafdar ja muut, 2019.) 19 2.4.1 Teknologian erityispiirteet ja ympäristö Teknologian erityispiirteet ja ympäristö, jossa niitä esiintyy, luovat pohjan vaatimuksille, jotka kohdistuvat yksilöön (Tarafdar ja muut 2019, s. 9). Ayyagari ja muut (2011) luo- massa teknostressin tasapainomallissa tunnistettiin teknologian erityispiirteet, joista jo- kainen vaikuttaa yksilön kykyyn kohdata tietotekniikan asettamia vaatimuksia. Teknolo- gian erityispiirteet voivat olla epäjohdonmukaisia verrattuna yksilön arvoihin, suosituk- siin, tarpeisiin tai odotuksiin. Yksilön ja teknologian välillä on rako, jonka voimakkuus ai- heuttaa teknostressoreita. (Ayyagari ja muut, 2011, s. 831–849.) Teknologian erityispiir- teiden lisäksi raon voimakkuuteen vaikuttavat yksilön ominaisuudet, kyvykkyys ja miel- tymykset (Yan, Guo, Lee & Vogel, 2013, s. 285.) Teknologian erityispiirteet jaetaan kol- meen alaluokkaan; käytettävyyden piirteet, dynaamiset piirteet ja tunkeilevaisuuden piirteet (ks. taulukko 1). Käytettävyyden piirteet jaetaan kolmeen osaan (ks. taulukko 2); hyödyllisyyteen, monimutkaisuuteen ja luotettavuuteen. Teknologian käytön dynaami- nen piirre on yksilön kokema muutoksen nopeus. Muutosnopeus aiheuttaa työn ylikuor- mitusta, roolin epäselvyyttä, yksityisyyden loukkaamista, työn ja kodin välistä konfliktia ja työn epävarmuutta. Teknologian tunkeilevaisuus ilmenee presenteeisminä ja huolena anonymiteetistä. (Ayyagari ja muut, 2011, s. 831–849.) Taulukko 1. Teknologian erityispiirteet. (Ayyagari ja muut, 2011.) 20 Taulukko 2. Teknologian erityispiirteiden vaikutus teknostressin tasapainomalliin. (Ayyagari ja muut, 2011.) Ayyagarin ja muut (2011) tutkimus keskittyi työympäristössä käytetyn teknologian eri- tyispiirteisiin, mutta mallia on laajennettu vapaa-ajalla käytetyn teknologian kehittymi- sen myötä. Benlian ja muut (2019, s. 1) tutkivat teknostressin tasapainomallin avulla äly- kotilaitteiden kuormitusta yksilöllä. Älykotilaitteilla todettiin olevan tunkeilevaisuuden piirteitä, jotka lisäsivät yksilön kuormitusta ja vaikuttivat kodissa käytävään sosiaaliseen kanssakäymiseen. Älykotilaitteita ovat mm. viime vuosina yleistyneet ääniohjattavat vir- tuaaliset avustajat kuten Amazon Echo ja Google Home. Laitteet kommunikoivat käyttä- jän kanssa mikrofonien ja kaiuttimien kautta. (Benlian ja muut, 2019, s. 2.) Laitteisiin on kuitenkin kohdistunut kritiikkiä ja epäilys, voiko laite kuunnella ihmisiä (BBC, 2019). Pal- veluiden kehittäminen edellyttää datan keräämistä, jolloin on riski siihen, että käyttäjien yksityisyyttä ei huomioida (Benlian ja muut, 2019, s. 2). Teknologian erityispiirteitä ja ympäristöä ei tulisikaan kohdella geneerisenä konseptina teknostressin tutkimuksessa, vaan eri teknologioiden piirteet tulisi tunnistaa paremmin (Yan ja muut, 2013). 21 2.4.2 Teknostressorit Ragu-Nathan ja muut, (2008) on luonut teknostressistä mallin, joka pohjautuu stressitut- kimuksen transaktionaaliseen malliin. Teknostressi koostuu kolmesta tekijästä; yksilön ominaisuuksista, teknostressitekijöistä ja teknostressin estäjistä. Teknostressitekijöitä on organisaatioissa monenlaisia, mm. vaatimus olla jatkuvasti saavutettavissa, työskentely työajan ulkopuolella, moniajo ja informaatiotulva. Teknologia aiheuttaa myös kilpailu- henkisiä paineita, yksilön on osattava käyttää viimeisimpiä järjestelmiä, ohjelmistoja ja sovelluksia. Vaikka entisiäkään järjestelmiä ei osattaisi käyttää, organisaatiossa otetaan käyttöön uusia sovelluksia, eivätkä työntekijät ehdi sopeutua muutoksiin. Käyttöönotot ja muutokset vaativat räätälöintejä ja muokkauksia, jotka lisäävät kuormitusta entises- tään. Käsitellyssä teknostressin mallissa (ks. kuvio 4) on johdettu viisi teknostressitekijöi- den luokitelmaa (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 421–427). Kuvio 4. Teknostressorit, yksilölliset erot ja teknostressin estäjät. (Ragu-Nathan ja muut, 2008.) Teknologian aiheuttama ylikuormitus Techno-overload tapahtuu tilanteessa, jossa tieto- tekniikan käytön takia yksilö joutuu työskentelemään nopeammin ja pidempään (Ragu- Nathan ja muut, 2008, s. 427). Teknologian käyttö pakottaa taipumaan kiireiseen aika- tauluun (Sellberg & Susi, 2013, s. 197). Ylikuormitusta aiheuttavat myös ne tilanteet, 22 joissa yksilö joutuu työskentelemään enemmän, että osaa käyttää teknologiaa. Tämän lisäksi tietoturva ja sen opettelu aiheuttavat ylikuormitusta. (Tarafdar ja muut, 2019, s. 9.) Mitä kiivaampi tahti teknologian käyttöön liittyvissä muutoksissa on, sitä enemmän työ ylikuormittaa ja työrooli on epäselvä. Muutoksien myötä työntekijä opettelee uudenlaisia teknologian käyttöön liittyviä työtapoja, jotka vaativat teknisten ongelmien ratkaisua. Yrityksissä, joissa teknologiaa käytetään paljon, teknostressiä koetaan eniten. Kommunikaatio on sähköistä, kokoukset järjestetään viestintäpalveluiden kautta ja tietojärjestelmät ovat integroituja. (Suh & Lee, 2017, s. 153.) Jatkuvan kommunikaation mahdollistavat älylaitteet ja kannettavat tietokoneet aiheuttavat moniajoa sekä informaation ja kommunikaation ylikuormitusta. Yksilö joutuu ponnistelemaan hallitakseen tietoa. Tämä johtaa informaatioähkyyn (information fatigue ja data smog). (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 421.) Teknologian tunkeilevaisuus Techno-invasion on tilanne, jossa teknologia ja jatkuva yhteydenpito tunkeutuvat ja häiritsevät yksilön elämää (Atanasoff & Venable, 2017, s. 328). Teknologia tunkeutuu tapahtumiin, joissa työntekijän tulisi saada olla rauhassa. Muodostuu vaatimus, että työntekijän tulee olla jatkuvasti saavutettavissa, mikä johtaa työskentelyyn työajan ulkopuolella. Mikäli työntekijä rajaa työn ja vapaa-ajan toisistaan, tämä tekee levottomaksi. Henkilökohtaista tilaa ja aikaa loukataan. (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 421–427.) Työn ja vapaa-ajan välinen ero hämärtyy (Tarafdar ja muut, 2011, s. 117). Teknologian monimutkaisuudella, Techno-complexity tarkoitetaan tietotekniikalle tyypil- listä ominaisuutta, joka aiheuttaa käyttäjälleen tunteen epäpätevyydestä (Fuglseth & Sørebø, 2014, s. 162). Yksilö tuntee olevansa taidoiltaan riittämätön tilanteissa, joissa tietotekniikka koetaan monimutkaiseksi. Yksilön aikaa ja energiaa kuluu opetteluun. Odotetaan, että on käytettävä viimeisintä teknologiaa, tämä aiheuttaa kilpailuhenkisiä paineita. Tietotekniikka on muuttunut monipuolisemmaksi, joten tämä koetaan moni- mutkaiseksi ja tuntuu, että myös työn vaatimukset ovat kasvaneet. Teknologiaan liittyvää kieltä on vaikea ymmärtää. (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 422–427.) Mikäli uuden 23 teknologian oppiminen ei tule yksilöltä luonnostaan, on pakotettu pysymään ajan tasalla. Tämä saattaa aiheuttaa virheitä työnteossa. Lisäksi yksilön kärsiessä teknostressistä, innovatiivisuus vähenee. (Tarafdar ja muut, 2011, s. 118.) Teknologian aiheuttama turvattomuus Techno-insecurity liittyy tilanteisiin, joissa käyt- täjä tuntee uhkaa työnsä menettämisestä. Uhka nousee esiin ajatuksesta, että automa- tisaatio vie työtehtävät tai siitä, että joku muu henkilö osaa kyseiset tehtävät paremmin. (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 427.) Teknologian aiheuttama turvattomuus syntyy tek- nologian luonteesta, muutokset ovat säännöllisiä (Fuglseth & Sørebø, 2014, s. 162). Yk- silön on pakko opetella uusia tietoteknisiä taitoja, jotka ovat konfliktissa olemassa olevan osaamisen kanssa (Tarafdar ja muut, 2011, s. 118). Teknologian aiheuttama epävarmuus Techno-uncertainty ilmenee tilanteissa, joissa tek- nologiset muutokset ja päivitykset ovat jatkuvia ja ennalta-arvaamattomia (Hauk, Göritz & Krumm, 2019, s. 2). Jatkuvat muutokset ja päivitykset huolestuttavat käyttäjää ja luo- vat tunteen, että on jatkuvasti pakko opetella uusia asioita. Organisaatiossa otetaan käyt- töön tietojärjestelmiä, tuotteita ja sovelluksia, joiden käyttöön ei ehditä sopeutumaan ja luomaan uusia työrutiineja. Tämä aiheuttaa työtyytymättömyyttä. (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 422–427.) Työprosessit muuttuvat ja työntekijöistä tuntuu siltä, ettei tietojärjes- telmä tarjoa parhainta mahdollista tapaa tehdä työtä. Tietojärjestelmien tietoja pitää varmentaa, mikä aiheuttaa epäluotettavuutta. (Tarafdar ja muut, 2011, s. 117–118.) 2.4.2.1 Yksilöllisten erojen vaikutus teknostressin kokemiseen Yksilölliset erot, jotka vaikuttavat teknostressoreiden vaikutukseen ovat asenne teknolo- gian käyttöä kohtaan, työn määrä, työn monimutkaisuus, tietotekninen osaaminen ja työntekijöiden osallistaminen (Tarafdar ja muut, 2019, s. 9). Yksilön persoonallisuuden piirteet vaikuttavat teknostressin kokemiseen. Persoonallisuuden myötä yksilöllä on eri- laisia kokemuksia stressistä ja kokemuksen kautta muotoutuneita selviytymismekanis- meja. Persoonallisuuden myötä teknostressi voi tuoda myös myönteisiä kokemuksia 24 teknologian käytöstä. (Srivastava ja muut, 2015, s. 355–359.) Koulutus auttaa suhtautu- maan myönteisesti teknologian helppokäyttöisyyteen. Iän vaikutuksesta ei kirjallisuu- dessa olla yksimielisiä. Kokemus tuo mukanaan kypsyyttä, mutta toisaalta ikääntyneet voivat suhtautua kielteisemmin teknologian helppokäyttöisyyteen. Sukupuoli vaikuttaa suhtautumisessa teknologiaan. Naiset suhtautuvat vakavasti organisaation normeihin ja kokevat käyttäytymisen kontrollia. Naiset ovat myös ahdistuneempia teknologian käy- töstä. (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 424.) Tuoreempi tutkimuksissa esiin tullut asia on se, että vähän teknologiaa käyttävät olivat alttiimpia teknostressille kuin ne, jotka sitä käyttivät enemmän. Tämä on ristiriidassa havainnon kanssa, että ne henkilöt, jotka digitaalisia työkaluja käyttävät eniten, ovat myös stressaantuneimpia. Työntekijöillä on enemmän opittavaa teknologiasta, jos sitä ei entuudestaan käytetä. Teknologiaa entuudestaan käyttävät ovat tottuneempia ICT:n käytön luonteeseen. Ne, joilla ei ole tottumusta teknologian käyttöön, joutuvat muuttamaan työskentelyään suhteessa enemmän. (Suh & Lee, 2017, s. 153–155.) Runsas teknologian käyttö voi kuitenkin muuttua addiktion myötä teknostressoriksi. Sosiaalisen median käyttö aiheuttaa teknostressiä ja riippuvuutta samanaikaisesti. Yksilö pyrkii useimmiten vähentämään kuormittavien asioiden kohtaamista, mutta sosiaalisen median kohdalla tämä ei näytä pitävän paikkaansa. (Tarafdar ja muut, 2020, s. 99.) 2.4.2.2 Teknostressin estäjien vaikutus teknostressin kokemiseen Teknostressiä voidaan estää useilla eri keinoilla. Teknostressin estäjät ovat organisaation tekijöitä, joiden kautta vähennetään stressin vaikutuksia. (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 422–427.) Teknostressin estäjien on tunnistettu jakautuvan neljään eri kategoriaan; or- ganisaation tuki, osallisuuden fasilitointi, tietoteknisen tietämyksen fasilitointi ja innova- tiivisuuden tukeminen. (Jena, 2015, s. 1118.) Organisaation tuki voidaan järjestää tekni- sen tuen tai koulutuksen muodossa. Työntekijöiden osallistaminen tietojärjestelmäpro- jekteissa lieventää teknostressiä. (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 422; Tarafdar ja muut, 2011, s. 119; Tarafdar ja muut, 2014, s. 125.) Tietoteknisen tietämyksen fasilitoinnilla rohkaistaan tiedon jakamista organisaatiossa. Muutoksista tulisi aina tiedottaa riittävästi. 25 (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 427.) Organisaatiossa on myös hyvä luoda innovatiivista ilmapiiriä, jossa tuetaan uuden oppimista ja riskien ottaminen on sallittua (Tarafdar ja muut, 2011, s. 119). Olisi myös tärkeää laajentaa näkökulmaa ohi muodollisen koulutuk- sen ja luoda ympäristö, jossa jatkuva oppiminen, osallistuminen ja tietoteknisen itsetun- non kehittyminen on mahdollista. On tärkeää, että jokainen organisaatiossa ymmärtää miksi teknologiaa ylipäätään käytetään. (Tarafdar ja muut, 2014, s. 125.) 2.4.3 Selviytymismekanismit Kuormitusta ei ole mahdollista nykyisessä työelämässä välttää, joten työntekijöille on kehittynyt erilaisia selviytymisen strategioita, joilla haasteiden negatiiviset vaikutukset minimoidaan (Pirkkalainen ja muut, 2019, s. 1180). Teknostressin osalta on myös tunnistettu erilaisia selviytymisen strategioita. Selviytymismekanismit jaetaan kahteen kategoriaan, tunteisiin keskittyviin ja ongelmaan keskittyviin. Ongelmaan keskittyviä selviytymiskeinoja ovat parannusyritykset, jotka kohdistuvat ongelmalliseen työntekijä- ympäristö suhteeseen. Työntekijä etsii tietoa siitä, miten ongelman voisi ratkaista, hillitsee impulsiivisia ja epäkypsiä toimenpiteitä, ja kohtaa henkilöitä joiden olettaa olevan vastuussa haasteista. Tunteisiin keskittyviä keinoja selviytyä ovat ajatukset tai toimenpiteet, joiden tavoitteena on laimentaa stressiä. Nämä toimenpiteet auttavat voimaan paremmin, vaikka eivät itse tilannetta muutakaan. Keinoja ovat ongelman ajattelun välttäminen, ongelman kieltäminen, etäisyyden ottaminen ja vitsailu. Ongelmanratkaisua kuvataan suoraksi lähestymiseksi, kun taas tunnepitoista selviytymistä epäsuoraksi lähestymiseksi. (Wang ja muut, 2008, s. 3004.) Selviytymisme- kanismit jaetaan proaktiivisiin ja reaktiivisiin. Proaktiivinen selviytyminen perustuu stres- saavan tilanteen aiheuttamaan etukäteisvalmisteluun. Yksilö esimerkiksi etsii teknolo- gian käytöstä myönteisiä puolia, eli käyttää meaning-making -keinoa. Toinen keino on mastery, jonka kautta pyritään saavuttamaan kontrolli kuormittavasta tilanteesta. Proak- tiivisen selviytymismekanismin myötä voidaan rakentaa resilienssiä kuormittavia tilan- teista kohtaan. Reaktiivinen selviytymismekanismi on reaktio stressoreihin. Yksilö esi- merkiksi ventiloi negatiivisia tunteita liittyen teknologian käyttöön, tai ottaa etäisyyttä 26 kuormittavaan tilanteeseen. Reaktiivinen selviytymismekanismi on intuitiivinen. Meka- nismit ovat liitoksissa toisiinsa, monimutkaisia ja niitä voidaan käyttää ristikkäin. (Pirkka- lainen ja muut, 2019, s. 1180–1184.) 2.4.4 Teknostressin vaikutukset Kun yksilö kokee teknostressiä, hänen tuottavuutensa ja työtyytyväisyytensä laskevat. Lisäksi sitoutuneisuus yritykseen vähenee. (Ayyagari ja muut, 2011, s. 832.) Teknostressi aiheuttaa ahdistusta, jännittyneisyyttä ja hermostuneisuutta. Suhtautuminen teknolo- gian käyttöön muuttuu pelokkaaksi, joka aiheuttaa toivottomuutta. Teknologian, kuten älypuhelimien käyttö aiheuttaa riippuvuutta. (La Torre ja muut, 2019, s. 13.) Teknostressi aiheuttaa kokemuksen työn ylikuormituksesta, lannistuneita ja turhautuneita tietotek- niikan käyttäjiä ja informaatioähkyä (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 418). Työrooli muut- tuu epäselväksi, yksityisyys häiriintyy kodin ja työn rajan hämärtyessä. Muutosten myötä työ saattaa muuttua epävarmaksi. (Ayyagari ja muut, 2011, s.836–849.) Teknostressi vaikuttaa tietojärjestelmän loppukäyttäjän tyytyväisyyteen järjestelmän käytössä. Yksilö, joka kokee teknostressiä, haluaa vähentää tietojärjestelmän käytön mahdollisimman vähäiseksi. Tämä taas vaikuttaa suoriutumiseen ja sitä kautta yrityksen tuottavuuteen. Organisaatiot eivät pysty hyödyntämään teknologiaa parhaalla mahdol- lisella tavalla. (Tarafdar ja muut, 2010, s. 328.) 2.5 Teknostressin tutkimus jatkossa Teknostressin tutkimus on perustunut teknologiasta aiheutuvan kielteisen kuormituksen ja stressin tutkimiseen. Pohjana on käytetty mm. stressitutkimuksen transaktionaalista mallia ja tasapainomallia. (Ragu-Nathan ja muut, 2008; Ayyagari ja muut, 2011.) Tek- nostressin tutkimus on kohdistunut pääosin työssä koetun teknostressin tutkimiseen. Teknostressiä koetaan myös vapaa-ajalla. Samaa teknologiaa, kuten viestintäsovelluksia 27 voidaan käyttää sekä työssä, että vapaa-ajalla. (Salo ja muut, 2019, s. 412.) Tarafdar ja muut (2019 s. 14) on luonut mallin, jonka pohjalta teknostressin tutkimusta ehdotetaan toteutettavan jatkossa (ks. kuvio 5). Mallissa huomioidaan huonon stressin lisäksi myös hyvä stressi, sekä tietojärjestelmien suunnittelun vaikutus näihin molempiin. Kuvio 5. Teknostressin tutkimuksen trifecta -malli. (Tarafdar ja muut, 2019.) Kielteisten vaikutusten lisäksi teknostressi voi johtaa myönteisiin tuloksiin, kuten tehok- kuuteen ja uusiin innovaatioihin, kaikki stressorit eivät siis ole yksilölle haitallisia. Myön- teinen stressi, eli eustressi sytyttää ja rohkaisee yksilöä myönteisellä tavalla. Se motivoi ja luo saavutusten nälkää. (Tarafdar ja muut, 2019, s. 6–12.) Kielteinen stressi, eli distressi ilmenee tilanteissa, joissa yksilö kokee vaatimusten ylittävän osaamisen. Kieltei- nen stressi on epämiellyttävää. On yksilöllistä, koetaanko kuormittava tilanne myöntei- senä vai kielteisenä stressinä. (Srivastava ja muut, 2015, s. 360.) Teknostressi on siis mo- nipuolinen ilmiö, jonka jokainen teknologian käyttäjä kokee eri tavoin. Oikeanlaisen tie- tojärjestelmiin liittyvän suunnittelun kautta teknostressin myönteisiä vaikutuksia voi- daan vahvistaa ja kielteisiä lieventää. (Tarafdar ja muut, 2019, s. 6–12.) Teknostressin tutkimukseen tarvitaan uutta näkökulmaa, koska teknologia kehittyy jat- kuvasti, saataville tulee uusia laitteita ja applikaatioita. Teknostressin tutkimuksessa on 28 keskitytty teknologian käytön aiheuttamiin vaatimuksiin, teknologia koetaan stressin luojaksi ja lähteeksi. Monia teknologian käytön piirteitä voidaan hyödyntää myönteisessä mielessä. Esimerkiksi jatkuva yhteydenpito ja viestintäteknologian läsnäolo mahdollista- vat työn joustavuuden. Teknologian käyttö auttaa myös teknostressistä selviytymiseen. Markkinoilla on erilaisia rauhoittumiseen ja palautumiseen tarkoitettu sovelluksia, joita voidaan käyttää älypuhelimilla. Jatkossa olisi siis hyvä huomioida teknologian käytön mo- nimuotoisuus. (Tarafdar ja muut, 2019, s. 6–7.) Teknostressi tulisi nähdä monipuolisena stressiprosessina, jonka lopputulokseen yksilön kannalta vaikuttavat monet tekijät yksilön ja organisaation tasolla (ks. kuvio 6) (Tarafdar ja muut, 2019). Teknostressin prosessi käynnistyy ympäristössä, jossa esiintyy teknolo- gian erityispiirteitä ja jossa yksilö tekee arvion teknologiaan liittyvien vaatimusten ja osaamisen välisestä erosta (Ayyagari ja muut, 2011; Yan ja muut, 2013). Yksilön arvion mukaan syntyy käsitys teknostressoreista, jotka vaikuttavat yksilön kokonaiskuormituk- seen. Tähän kokonaisuuteen vaikuttavat yksilölliset erot, teknostressin estäjät ja tietojär- jestelmien suunnittelu. (Ragu-Nathan ja muut 2018; Tarafdar ja muut, 2019.) Yksilö arvioi syntyneen tilanteen, jolloin selviytymisstrategioita käytetään kielteisten vaikutusten mi- nimoimiseksi (Pirkkalainen ja muut, 2019). Lopputuloksena on ICT:n käytöstä aiheutuva kuormitus, joka voi olla myönteistä tai kielteistä stressiä, lisäten tai vähentäen kokonais- kuormitusta. Tietojärjestelmien suunnittelulla voidaan vaikuttaa siihen, lisääntyykö hyvä stressi vai huono stressi. Uuden tietojärjestelmän käyttöönotto voidaan nähdä esimer- kiksi joko uhkana tai mahdollisuutena. Koska teknostressin tutkimuksessa on keskitytty kuormittavien ja uhkaavien tekijöiden tutkimiseen, on hyvä jatkossa käydä läpi teknolo- gian tuomia mahdollisuuksia ja niistä koituvaa hyvää stressiä. (Tarafdar, 2019, s. 12.) 29 Kuvio 6. Teknostressin prosessi ja trifecta-malli. (mukaillen Tarafdar, 2019; Ragu-Nathan, 2008.) 30 3 Muutosvastarinta tietojärjestelmien käytössä Innovaatioiden vastustus ei ole uusi ilmiö. 1800-luvun teollisen vallankumouksen aikana innovaatioiden käyttöönotto herätti työntekijöissä muutosvastarintaa, joka ilmeni mm. kritiikkinä, lakkoina ja vandalismina. Myös teknologiset innovaatiot kohtaavat samaa vastustusta. Muutosvastarinta ei ole yksiselitteisesti hyvä tai paha asia. Toisinaan vasta- rinnan kautta nousee esiin epäkohtia, tällöin vastarinta on toiminnallista ja siitä on hyö- tyä. Muutosvastarinta voi olla myös tuhoavaa, jolloin se luo konflikteja. (Rivard & Lapoint, 2012, s. 898.) Muutosvastarintaisen käyttäytymisen tutkiminen organisaatioissa aloitet- tiin 1970-luvulla (Shang, 2010, s. 910). Tietojärjestelmätieteissä muutosvastarintaa tut- kittiin ensimmäisen kerran 1980-luvulla. Tavoitteena oli selvittää, miten tietojärjestel- mien käyttöönottoprojekteja voitaisiin tehostaa. (Selander & Henfridsson, 2012, s. 290- 291.) Käytetyn teknologian kehittyessä muutosvastarinnan tutkimuksessa huomioitiin 2000-luvulla laajojen tietojärjestelmien, kuten toiminnanohjausjärjestelmien käyttö ja siitä aiheutuva muutosvastarinta (Shang, 2010, s. 910). Useimmissa tutkimuksissa kui- tenkin keskitytään tietojärjestelmän käyttöönoton jälkeiseen aikaan. Tietojärjestelmän käytön yhteydessä tapahtuva vastustus tai ennen käyttöönottoa koettu muutosvasta- rinta on tutkimuksissa vähemmistönä. (Mahmud ja muut, 2017, s. 165.) Miksi jotkut henkilöt hyväksyvät uusia teknologioita käyttöönsä ja toiset vastustavat nii- den käyttöä? Nämä ovatkin kaksi hyvin tutkittua aihetta tietojärjestelmätieteissä. (Maier ja muut, 2012, s. 1.) Tietojärjestelmätieteen tutkimuksessa muutosvastarinta on vasta- kohta teknologian hyväksymiselle. Henkilö, joka vastustaa tietojärjestelmän käyttöä on vastakohta henkilölle, joka sopeutuu uuteen teknologiaan. (Kim & Kankanhalli, 2009, s. 568.) Koska teknologian käyttö on tärkeässä roolissa yritysten toiminnassa, on huoleh- dittava siitä, että tietojärjestelmien käyttöönottoprojektit onnistuvat. Muutosvastarinta on tunnistettu syyksi monen epäonnistuneen tietojärjestelmäprojektin taustalla. Mikäli vastarintaa ei pyritä ymmärtämään ja sen vaikutuksia minimoidaan, on vastustuksella vaikutus liiketoimintaan ja yrityksen tuottavuuteen. (Ali ja muut, 2016, s. 35.) Muutos- vastarinnalla on kielteinen vaikutus innovaatioiden ja uuden teknologian käyttöönottoon (Kim ja muut, 2017, s. 111). Jos muutosvastarinta aiheuttaa sen, ettei esimerkiksi laajaa 31 tietojärjestelmää voida ottaa käyttöön, aiheutuu vakavia ongelmia organisaatiolle ja tä- hän ongelmaan on puututtava. (Rivard & Lapoint, 2012, s. 898.) Uuden tietojärjestelmän käyttöönotto ja neutraali suhtautuminen sen käyttöön on tärkeää myös yksilön tuotta- vuuden kannalta ja tätä kautta vaikuttaa yrityksen kilpailukykyyn (Mahmud ja muut, 2017, s. 165). Muutokset ovat välttämättömiä, jotta yritys säilyy elinvoimaisena toimi- jana. Eräs muutoksen toteutuksen keino onkin laajojen tietojärjestelmien kuten toiminnanoh- jausjärjestelmien käyttöönotot. Tietojärjestelmiä otetaan käyttöön mm. toiminnan te- hostamisen takia. Prosesseja pystytään optimoimaan ja organisaation toimintaa muut- tamaan. Tietojärjestelmien käyttöönotto on usein pakollista, jotta järjestelmään tallen- tuvat tarpeelliset tiedot ja sieltä pystytään tulostamaan tarvittavat raportit. Jotta käyt- töönottoprojektin kustannukset eivät kasva liian suuriksi, tietojärjestelmiä ei räätälöidä, jolloin käytetty järjestelmä ei tue olemassa olevia prosesseja. (Klaus & Blanton, 2010, s. 625–626.) Tarve muutokselle lähtee organisaatiosta ja johtamisesta, jolloin yksilölle jää rooli sopeutua parhaaksi katsomallaan tavalla edessä oleviin muutoksiin. Ihmisillä on luonnollinen taipumus pyrkiä säilyttämään tuttu ja totuttu tapa toimia. Mi- käli muutoksia tähän havaitaan, aiheutuu muutosvastarintaa. Ilmiötä kutsutaan nimellä status quo bias, eli asenteellisuus nykytilaa kohtaan. (Mahmud ja muut, 2017, s. 166.) Nykytilan muuttuminen aiheuttaa yksilölle kuormitusta ja luo pohjan muutosvastarin- nalle (Klaus & Blanton, 2010, s. 626). Tietojärjestelmäprojektissa, kuten toiminnanoh- jausjärjestelmän käyttöönotossa kielteisesti vaikuttaa myös käyttöönoton pakollisuus. Mikäli projektin myötä havaitaan, että käyttäjien asenne on kielteinen, tähän pitäisi or- ganisaatiossa reagoida. (Mahmud ja muut, 2017, s. 166.) 3.1 Muutosvastarinnan ilmeneminen Vastarinta on käyttäytymistä, jossa kieltäydytään jostain tai vastustetaan jotain. Työntekijä saattaa käyttää teknologiaa vain puolittain, vastustaa sen käyttöä tai 32 menettää kiinnostuksensa sen käyttöä kohtaan. Ennen vastarintaa käyttäjä arvioi muutoksen vaikutuksen häneen. Vastarintaa aiheutuu mm. vallan menetyksen tunteesta. Organisaation tasolla saattaa olla valtataisteluita yksilöiden ja eri funktioiden välillä. (Mahmud ja muut, 2017, s. 165.) Muutosvastarinta on tilannesidonnaista ja pohjautuu persoonallisuuden piirteisiin. Käyttäjällä on erilaisia käsityksiä ja odotuksia tietojärjestelmän käytöstä. Muutosvastarinta voi olla taipumuksellista, johon vaikuttaa yksilön havainnot ja uskomukset koskien suorituskykyä tai vaivannäköä. Kielteiset ha- vainnot ja koetut uhat ovat suurimpia muutosvastarintaa aiheuttavia tekijöitä. Yksilöllä saattaa kuitenkin olla altistuminen siihen, että teknologiaan liittyvä muutosvastarinta muodostuu reaktioksi. Kyseessä on psykologiset tekijät, jotka jaetaan kolmeen osaan; yksilön rutiinien ylläpitoon, kognitiiviseen jäykkyyteen ja yksilön tunteisiin. Rutiinien ylläpidolla tarkoitetaan tilannetta, jossa yksilö haluaa säilyttää nykyiset tietojärjestelmien käytön tavat. Kognitiivinen jäykkyys on yksilön taipumus säilyttää käsityksensä ICT:stä muuttumattomana. Yksilön tunteilla viitataan reaktioon tilanteissa joissa ilmoitetaan teknologiaan liittyvistä muutoksista. (Maier ja muut, 2012, s. 2–8.) Taipumuksellinen muutosvastarinta IT-muutoksiin on tilannesidonnainen ja pohjautuu persoonallisuuden piirteisiin. Taustalla on kuitenkin erilaisia käsityksiä, joista yhtenä teknostressin odotus. Yksilöllä on mahdollisuus valita mitä uskomuksia teknologian käyttöön liitetään. Odotettu teknostressi on valinta kaikista mahdollisista uskomuksista, joita teknologian käyttöön liittyy. (Maier ja muut, 2012, s. 2–8.) Uskomuksien lisäksi myös arvot ja ymmärrys vaikuttavat muutokseen kohdistuvaan suhtautumiseen ja asenteeseen. (Ali ja muut, 2016, s. 36.) Koska muutosvastarinta on yksilöllistä, tämä saattaa käytännössä ilmetä niin, että tietojärjestelmien käyttöönotto- ja kehitysprojekteissa tunnistetaan, että samat henkilöt valittavat muutoksesta, luovat negatiivista ilmapiiriä ja yrittävät välttää käyttöönotetun teknologian käytön, toisten käyttäjien suhtautuessa muutoksiin neutraalisti. (Maier ja muut, 2012, s. 1.) 33 Muutosvastarinnassa on tunnistettu viisi peruselementtiä; muutosvastarinnan manifestointi, muutosvastarinnan kohde, alkuperäiset olosuhteet, muutosvastarinnan subjekti ja koetut uhat (ks. kuvio 7) (Rivard & Lapoint, 2012, s. 899). Kuvio 7. Muutosvastarinnan elementit. (Rivard & Lapoint, 2012, s. 899.) 3.2 Teknostressi ja muutosvastarinta Tietojärjestelmien käyttöönoton onnistumista on tutkittu runsaasti teknologian hyväksy- miseen liittyvien mallien, kuten TAM, IS Success, ECT-IS continuance ja UTAUT kautta. Teknologian hyväksymisen malleissa keskitytään myönteisiin ärsykkeisiin ja käyttöön- oton jälkeiseen vaiheeseen. Tietojärjestelmätieteiden käyttöönoton tutkimuksessa vä- hemmistönä on teknostressin huomioiminen käyttäjän vastarinnan muodostumisessa ennen käyttöönottoa. Status quo bias -näkökulman lisäksi yksilön kokema teknostressi vaikuttaa muutosvastarintaan. (Mahmud ja muut, 2017, s. 166–167.) Teknologian kehit- tymisen myötä on myös tutkittu, miksi käyttäjä haluaa lopettaa vapaaehtoisesti aloitetun 34 teknologian, kuten sosiaalisen median käytön. Vaikka sosiaalisen median käyttö perus- tuu yksilön omaan tahtoon, sen käyttö kuormittaa yksilöä ja vaikuttaa sen takia päätök- seen lopettaa käyttö. (Maier ja muut, 2015, s. 275–298.) Teknostressin on havaittu vaikuttavan tietojärjestelmän käyttöönotossa muutosvastarin- taan ainakin kolmen eri stressitekijän, eli teknostressorin kautta; työn ylikuormituksen, työroolin epäselvyyden ja työn ja kodin epätasapainon kautta (ks. kuvio 8) (Mahmud ja muut, 2017, s. 168–173). Kuvio 8. Teknostressin vaikutus muutosvastarintaan. (Mukaillen Mahmud ja muut, 2017.) Tietojärjestelmän käyttöönotto lisää työn määrää, joka johtaa työn ylikuormitukseen. Uuden järjestelmän käyttöönotto edellyttää oppimista ja uuden käyttöä, tämä häivyttää työn ja vapaa-ajan rajoja, josta taas aiheutuu epätasapaino työn ja kodin välillä. Tekno- logian käyttöönotto vaikuttaa työprosesseihin, jolloin työrooli hämärtyy. Stressitekijät väsyttävät ja uuvuttavat käyttäjää, tämä taas vaikuttaa teknologian käyttöönottoon ja hyväksymiseen. Kuormituksesta aiheutuu kielteinen tunnetila ja asenne uutta järjestel- mää ja sen käyttöönottoa kohtaan. Yksilö reagoi vastustelemalla ja ottamalla järjestel- män käyttöön symbolisesti ja näennäisesti (Mahmud ja muut, 2017, s. 168–173.) Myös Maier ja muut (2012) yhdistävät tutkimuksessaan teknostressorit ja muutosvastarinnan tietojärjestelmämuutoksissa Ragu-Nathanin ja muut (2018) määrittelemien teknostres- soreiden mukaan. Tutkimuksen näkökulman mukaan muutosvastarinta on taipumuksel- lista ja perustuu yksilön persoonallisuuden piirteisiin. Näillä ICT-muutoksiin kohdistuvilla 35 suhtautumisen yksilöllisillä eroilla on vaikutus teknostressin kokemiseen. Teknostressin kokemus johtaa kielteiseen asenteeseen ja sitä kautta vaikeuksiin tietojärjestelmien käyttöönotossa (ks. kuvio 9). (Maier ja muut, 2012, s. 7.) Kuvio 9. Yksilön taipumuksellisen muutosvastarinnan vaikutus teknostressiin. (Mukaillen Maier ja muut, 2012, s. 7.) Teknostressin ja muutosvastarinnan välisen yhteyden tutkimus on vähäistä tietojärjes- telmätieteissä (Mahmud ja muut 2017). On tunnistettu, että teknostressi aiheutuu ym- päristössä, jossa yksilö käyttää teknologiaa oman arvionsa mukaan joko onnistuneesti tai epäonnistuneesti. Teknologian käyttöön liittyvät kokemukset vaativat yksilöltä erilaisia arvioita ja selviytymismekanismien käyttöä, jotta teknologiaa voidaan menestyksek- käästi käyttää. Teknologian käytön kokemukseen vaikuttavat myös yksilölliset erot ja ominaisuudet. Taipumuksellinen muutosvastarinta aiheuttaa teknostressiä, mutta toi- saalta teknostressi aiheuttaa kielteisen asenteen teknologiaa kohtaan, joka johtaa muu- tosvastarintaan. Kyseessä on siis teknostressin prosessiin liittyvä yksilön arvio muutosti- lanteesta, ja se on yksilöllinen ja muuttuva. Muutosvastarintaa on tutkittu ennen kaikkea tietojärjestelmien käyttöönoton yhteydessä. Vähemmistönä on tutkimus muutosvasta- rinnasta tietojärjestelmän käytön aikana tai ennen käyttöönottoa. Muutosvastarintaa 36 voitaisiin lieventää vaikuttamalla tietojärjestelmien peruskäyttäjien asenteisiin ennen tai jälkeen käyttöönoton, sekä tietojärjestelmien käytön yhteydessä. 37 4 Menetelmä ja aineisto Työssä käytettiin laadullista tutkimusotetta ja fenomenologista tutkimusmenetelmää. Laadullinen tutkimus on perusteltua, kun huomio on tutkittavien näkökulmassa, merki- tyksissä ja näkemyksissä, ja kun halutaan ymmärtää ilmiötä (Kananen, 2019, s. 26). Läh- tökohtana kvalitatiivisessa tutkimuksessa on todellisen elämän kuvaaminen ja sitä pyri- tään tutkimaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. (Hirsjärvi, Remes, Sajavaara, Sini- vuori, 2009, s. 157.) Kvalitatiivinen tutkimus tuo esiin yksilön havainnot ja näkemykset erilaisista tilanteista nykyisyydessä, sekä menneisyydessä. (Hirsjärvi & Hurme 2000, s. 27.) Laadullisen tutkimuksen tutkijan on varauduttava siihen, että tutkimusongelma saattaa muotoutua tutkimuksen etenemisen myötä. Tutkimuksessa on oltava johtoaja- tus, jonka myötä saadaan pääongelma, jota analysoimalla ja täsmentämällä saadaan osaongelmat. (Hirsjärvi ja muut, 2009, s. 122.) Johtoajatuksena tässä tutkimuksessa oli toimihenkilöiden kokema teknostressi tietojärjestelmien käytöstä aiheutuen. Avoimeksi kuitenkin jäi yksilön reaktio teknologian aiheuttamaan kuormitukseen ja miten se ilme- nee yksilön käytöksessä. Perustuen aikaisempaan työkokemukseeni, kiinnostukseeni kohteena oli ennen kaikkea muutosvastarinta. Nämä osaongelmat täsmentyivät tutki- muksen edistyessä, muutosvastarinnan lisäksi käsiteltäviksi aiheiksi nousivat teknologian käytöstä aiheutuva eustressi, selviytymismekanismit ja organisaation sekä johtamisen vaikutus teknostressin kokemukseen. Laadullisessa tutkimuksessa on mahdollista, että työn edetessä tutkimuskysymys osoit- tautuu itsestään selväksi, vääräksi tai mahdottomaksi tutkia. Tämän takia tutkimuksen lähtökohtia on tarkasteltava koko tutkimusprosessin ajan (Hirsjärvi ja muut, 2009, s. 121). Omassa työssäni tutkimusongelma ei osoittautunut vääräksi, päinvastoin teknostressi on hyvin ajankohtainen teema ja muodostetut tutkimuskysymykset osoittautuivat oikeiksi. Fenomenologinen tutkimusmenetelmä valittiin, koska sen kautta tutkitaan yksilön koke- musta teknostressistä. Fenomenologia on yksi laadullisen tutkimuksen tiedonhankinnan strategioista, jossa ollaan kiinnostuneita ilmiöistä ja niiden tulkinnasta. (Metsämuuronen 2006, s. 80–92.) Fenomenologisessa tutkimuksessa keskitytään ennen kaikkea ihmisen 38 kokemukseen tietystä ilmiöstä. (Laine, 2010, s. 28; Metsämuuronen, 2006, s. 152.) Koke- mukset voivat olla tietoa, tunnetta, uskoa tai intuitiota, ja nämä kaikki voivat olla feno- menologisen tutkimuksen kohteena. Osana menetelmää on tärkeää tutkijan pohtia omaa ennakkokäsitystään tutkittavasta ilmiöstä. Fenomenologisen tutkimuksen tavoit- teena on sulkeistaminen; tutkijan totuttujen ajatusprosessien keskeyttäminen ja syrjään siirtäminen. (Perttula & Latomaa, 2008, s. 14.) Tämä tekee fenomenologisesta tutkimuk- sesta haastavaa, mikäli tutkittava aihe on tutkijalle entuudestaan tuttu. (Tökkäri, 2018, s. 68.) Tämä haaste minun oli tiedostettava, koska aihe oli tuttu työhistoriani kautta, joten tutkittavan ilmiön sulkeistamiseen oli kiinnitettävä huomiota. 4.1 Fenomenologinen tutkimusmetodi ja sen filosofinen tausta Fenomenologisessa tutkimuksessa on kaksi pääperinnettä; Edmund Husserlin edustama deskriptiivinen fenomenologia ja Martin Heideggerin hermeneuttinen fenomenologia. Lauri Rauhala on luonut näiden pohjalta eksistentiaalisen fenomenologian, jossa on omaksuttu piirteitä sekä Husserlilta, että Heideggerilta ja tuotu esiin yksilön tajunnan rakenne ja merkityksenanto. Yksilön tajunnantila on mieli, joka ilmenee jossakin elämyk- sessä. Tajunnantilat voivat olla havaintoja, tunteita, uskomuksia tai arvostuksia. Kun yk- silön tajunnallinen toiminta suuntautuu johonkin, siitä muodostuu kokemus, suhde ih- misen toiminnan ja kohteen välillä. Näistä koostuvat yksilön kokemukset, eli se mitä tietty tilanne yksilölle merkitsee. (Metsämuuronen, 2006, s. 92–163.) Fenomenologisen tutkimuksen varsinaisia kohteita ovatkin merkitykset ja tutkittavan aihealueen merkitys- maailmat (Laine, 2010, s. 29–31). Tutkimuksen kohteena ovat yksilön tieto, tunne, usko ja intuitio (Perttula & Latomaa, 2008, s.13). Fenomenologisessa tutkimuksessa tutkittavat merkitykset liittyvät myös yhteisöön, jossa yksilö elää. Merkitys ei muodostu yksilössä synnynnäisesti, vaan siihen vaikuttaa ympä- ristö. Yhteisössä, kuten työpaikalla, muodostuu yhteisiä merkityksiä. Vaikka tutkimus kohdistuukin yksilön kokemuksiin, tulokset paljastavat aina myös jotain yleistä yhteisöstä. (Laine, 2010, s. 30.) Fenomenologisen tutkimuksen tulokset ovatkin siis yksilöllisiä, että 39 yhteisöllisiä ja kulttuurillisia. Tuloksia ei voida yleistää, mutta niiden pohjalta voidaan tehdä kokoavia johtopäätöksiä, mikäli tutkimuksen osallistuneiden ihmisten tausta on tarpeeksi samanlainen. (Tökkäri, 2018, s. 66.) Tutkija aloittaa harvoin tutkimustyötään ilman ennakkokäsitystä, täysin ilman tutkitta- vaan aiheeseen liittyvää esiymmärrystä. Esiymmärryksellä tarkoitetaan kaikkia tutkijalle luontaisia tapoja ymmärtää tutkittava aihe jotenkin jo ennen varsinaisen tutkimuksen aloittamista. Tämä on mahdollista samassa yhteisössä ja kulttuurissa elämisen kautta. Esiymmärrys on merkitysten ymmärryksen edellytys. Tutkimuksen tavoitteena onkin tehdä jo tunnettua asiaa tiedetyksi. Tottumuksen kautta koettu asia on muuttunut huo- maamattomaksi tai itsestään selväksi, tutkimus tuo sen tietoiseen ajatteluun. Tutkijan on oltava itsekriittinen ja tiedostettava oma esiymmärryksensä. Omaan tutkimukseen on suhtauduttava kriittisesti ja reflektiivisesti, eli tutkija pyrkii olemaan mahdollisimman tie- toinen omista lähtökohdistaan ja suhtautumaan kriittisesti omiin tulkintoihin. Myös tut- kittavaa aihetta koskevat teoreettiset mallit on tarpeen jättää vähemmälle huomiolle. (Laine, 2010, s. 33–35.) Tätä fenomenologiseen tutkimukseen sisältyvää toimintatapaa kutsutaan sulkeistamiseksi. Tutkija huomioi ennakkokäsityksensä tutkittavasta ilmiöstä. Ilmiöön liittyvä totuttu ajatuskulku keskeytetään ja laitetaan syrjään. (Perttula & Lato- maa, 2008, s. 14.) Saavutetaan reduktio, jonka myötä tutkija havainnoi ilmiötä mahdol- lisimman alkuperäisenä. Tämä tekee fenomenologisesta tutkimuksesta haastavaa, koska kuten aiemmin todettiin, tutkijalla ja tutkittavalla on yhteisön ja kulttuurin perusteella samanlaisia kokemuksia tutkittavasta ilmiöstä. (Tökkäri, 2018, s.68–70.) On pidettävä mielessä, että ensimmäisenä mieleen nouseva ymmärrys kokemuksesta ei ole tutki- musta, vaan se on tutkijan kokemus arkielämästä. Toinen fenomenologisen tutkimuksen merkittävä piirre on se, että ilmiötä selittävät teoreettiset mallit pyritään tiedostamaan ja laittamaan syrjään tutkimuksen edetessä. Teoria otetaan mukaan tutkimukseen ai- neiston analyysivaiheessa. (Laine, 2010, s. 34–36.) 40 4.2 Tutkimusmalli Tutkimus toteutettiin kuviossa 10 esitetyn tutkimusmallin mukaisesti. Ensin kävin läpi tutkittavaan ilmiöön liittyvää teknostressin ja muutosvastarinnan teoriaa, jotta ymmär- täisin perusteet ja osaisin määritellä tutkimusongelman ja sitä kautta tarvittavat tutki- muskysymykset. Tutkittavan ilmiön teorian pohjalta suunnittelin ja toteutin aineiston hankinnan. Fenomenologisen tutkimusmetodin mukaisesti aineisto analysoitiin huomi- oiden tutkittavaan ilmiöön liittyvä esiymmärrys. Tutkimuksen analyysi ja teoriaosuus ra- kentuivat yhtä aikaa, jolloin kiinnitin enemmän huomiota selviytymismekanismien syn- tymiseen, sekä teknologian käytöstä aiheutuvaan myönteiseen stressiin. Kuten aikaisem- min tässä tutkimuksessa on tuotu esiin, selviytymismekanismien käyttöä tai myönteistä stressiä ei juuri käsitellä teknostressin tutkimuksessa. Molemmat ilmiöt tulivat kuitenkin esiin aineiston analyysissä. Kuvio 10. Tutkimusmalli. 4.3 Aineiston hankinta Fenomenologisen tutkimuksen aineiston hankinnassa on tärkeää, että aineisto hanki- taan siten, että tutkija vaikuttaa mahdollisimman vähän haastateltavien vastauksiin ja tutkittavat voivat tuoda esiin kokemuksiaan mahdollisimman avoimesti. 41 Fenomenologisessa tutkimuksessa keskeisiä tutkimusmetodeja ovat mm. haastattelu, havainnointi tai tekstianalyysi. (Metsämuuronen, 2006, s. 88–171.) Kirjallisuudesta löytyy erilaisia kehotuksia (mm. Lehtomaa, 2008) fenomenologisen tutkimuksen haastattelun tekemiseksi. Todetaan, (Perttula, 1995, s. 65) että haastattelutilanteen tulisi olla vapaamuotoinen, eli esimerkiksi avoin haastattelu, mutta siten että haastattelulle muodostuu kuitenkin omat teemansa. Tutkittuun ilmiöön, teknostressiin ja sen aiheuttamiin reaktioihin sisältyi teemoja, joiden halusin tulla käsitellyksi haastattelussa. Tämän takia valitsin aineiston hankinnan keinoksi teemahaastattelun. Haastattelu on yksi tärkeimmistä kvalitatiivisen tutkimuksen tiedon hankinnan menetel- mistä (Myers & Newman, 2006, s. 2). Haastattelun kysymysten tulisi olla mahdollisim- man avoimia ja strukturoimattomia, jotka antavat tilaa kokemuksien ja mielikuvien ku- vaamiseen. (Metsämuuronen, 2006, s. 88-171.) Myös Perttula & Latomaa (2008, s. 14) ja Laine (2010, s. 38) kehottavat hankkimaan fenomenologisen tutkimuksen aineiston avoimilla, mahdollisimman vähän haastateltavan kokemuksiin vaikuttavilla kysymyksillä. Haastattelutilanteen tulisi olla luonnollinen ja keskustelunomainen tilanne, jossa haas- tateltava pääsee kertomaan omasta todellisuudestaan ja kokemuksistaan. (Laine, 2010, s. 37–38.) Haastatteluiden on oltava sellaisia, että haastateltava voi kuvailla kokemuksiaan mahdollisimman täydesti ja moniulotteisesti (Lehtomaa, 2008, s. 167). Haastatteluun osallistuminen on motivoivaa haastateltavalle ja kieltäytymiset eivät ole yleisiä verrattuna kyselytutkimuksiin. Haastattelu on myös hyvä aineiston hankinnan keino, kun tutkittava aihe on henkilökohtainen ja emotionaalinen. (Hirsjärvi & Hurme, 2000, s. 36.) Henkilökohtainen haastattelu on vapaaehtoinen tilanne, jossa tutkija ja haastateltava ovat suorassa vuorovaikutuksessa keskenään. (Heikkilä, 1998, s. 67.) Toisaalta, tutkimuk- seen liittyvä haastattelu on myös epäluonnollinen vuorovaikutustilanne, jossa haastatel- tavaa pyydetään vastaamaan määriteltyihin kysymyksiin tietyssä ajassa (Myers & New- man, 2006, s. 3). Haastattelijan on omalla käytöksellään vakuutettava haastateltava ja voitettava luottamus, jotta tilanne on motivoi vastaamaan ja kertomaan rehellisesti 42 tutkittavaan ilmiöön liittyvistä kokemuksista. Vapaaehtoisuus haastatteluun selvitetään etukäteen kysymällä, haastattelutilanne ei tule haastateltavalle yllätyksenä. Haastatelta- valle on hyvä kertoa arvio siitä, kuinka kauan haastattelu kestää. (Heikkilä, 1998, s. 67.) Verrattuna muihin aineiston hankinnan menetelmiin, kuten kyselylomakkeiden käyttöön, haastattelulla on monia etuja. Haastattelutilanne on joustava, kysymykset voidaan esit- tää tarpeellisessa järjestyksessä ja ne voidaan tarvittaessa toistaa. Mikäli tilanne niin vaa- tii, kysymyksiä voi myös täsmentää. Kysymykset voivat olla monimutkaisia. Lisäksi haas- tattelija saa tehdä lisähavaintoja haastattelun yhteydessä ja täsmentää kysymyksiä ha- vaintoihin liittyen. (Heikkilä, 1998, s. 68.) Haastattelu on joustava tiedon hankinnan me- netelmä ja se sopii tutkimustilanteisiin, joissa halutaan selvittää vähän tutkittua ilmiötä, arkaluontoista aihetta tai sijoittaa hankittu tieto laajempaan kokonaisuuteen (Hirsjärvi & Hurme, 2000, s. 34-35). Haastattelun toteuttamisessa voi esiintyä haasteita. Haastattelututkimuksen toteuttami- nen on aikaa vievää, ja mikäli käytetään tutkimuksen ulkopuolista haastattelijaa, se on myös kallista. Haastattelija voi omalla persoonallaan, käyttäytymisellään ja asenteillaan vaikuttaa haastattelun tuloksiin. Epäselvät vastausohjeet tai kysymykset vaikuttavat haastattelussa esitettyihin vastauksiin. Mikäli haastateltava on väsynyt tai kiireinen, tämä vaikuttaa hänen vastauksiinsa. (Heikkilä, 1998, s. 68.) Jos haastattelija on haasta- teltavalle vieras, luottamuksen rakentaminen voi olla ongelmallista. Haastatteluun allo- koidun ajan loppuessa, haastateltava voi olla pakotettu vastaamaan kysymyksiin nope- ammin ja pinnallisemmin kuin olisi tarpeen. Lisäksi haastattelija ja haastateltava voivat ymmärtää käsiteltävän ilmiön eri tavoin, joka johtaa siihen, että haastattelija johdattelee vastauksia liikaa omaan tietoonsa nojautuen, tai osapuolet keskustelevat eri asioista. (Myers & Newman, 2006, s. 5.) Haastattelijalta vaaditaan siis taitoa, jotta hankittu ai- neisto vastaa tutkimuksen tarpeita. 43 4.3.1 Teemahaastattelu Teemahaastattelu on puolistrukturoitu haastattelu, jossa kysymyksiä ja käsiteltäviä tee- moja valmistellaan etukäteen, mutta itse haastattelutilanne jättää mahdollisuuden muu- toksiin. (Myers & Newman, 2006, s. 4.) Englanninkielisessä kirjallisuudessa teemahaas- tattelusta käytetään myös nimitystä puolistrukturoitu haastattelu, Suomessa vakiintu- neempi nimitys on teemahaastattelu. Teemahaastattelulle on tyypillistä se, että haasta- teltavat ovat kokeneet yhteisesti tutkittavan ilmiön. Teemahaastattelu on puolistruktu- roitu siksi, että siinä keskitytään ennalta määriteltyihin teemoihin. Kysymykset eivät kui- tenkaan ole tarkasti määriteltyjä ja tietyssä järjestyksessä, kuten strukturoidussa haas- tattelussa. Teemahaastattelu ei kuitenkaan ole yhtä vapaamuotoinen kuten syvähaastat- telu. (Hirsjärvi & Hurme, 2000, s. 47–48.) Teemahaastattelun toteutus perustuu tutkimussuunnitelmaan, jonka perusteella tiede- tään tutkittavan ilmiön tasot ja muodostetaan haastattelussa tutkittavat teemat (Hirs- järvi & Hurme, 2000, s. 54–66). Haastattelurungon laatiminen aloitetaan, kun tutkimus- ongelma ja tutkimuskysymykset on muodostettu ja tutkimuksen rajaus on tehty (Holo- painen, Tenhunen & Vuorinen, 2004, s. 29). Haastattelurungon muodostaminen edellyt- tää teoreettiseen viitekehykseen ja kirjallisuuteen perehtymistä. Tutkimuksen tavoite, tutkimusmetodin eri vaiheet ja aineiston analyysin tavat on oltava selvillä ennen kysely- lomakkeen laatimista. (Heikkilä, 1998, s. 47–61.) Haastattelurunko ei ole yksityiskohtai- nen kysymysluettelo, teemahaastattelu on tärkeää toteuttaa haastatteluteemojen kautta, jotka perustuvat tutkittuun teoriaan (ks. kuvio 11) (Hirsjärvi & Hurme, 2000, s. 66). Kuvio 11. Teemahaastattelun suunnittelu ja toteutus. (mukaillen Hirsjärvi & Hurme, 2000, s. 67.) 44 Laadullisessa tutkimuksessa tarvittava määrä haastateltavia ratkeaa tutkimusprosessin aikana. Kun haastateltava ei tuo uutta aineistoa, määrä on saturoitunut. Saturaatio on laadullisessa tutkimuksessa käyttökelpoinen luotettavuuden vahvistamiskeino. (Kana- nen, 2019, s. 30–33.) 4.3.2 Teemahaastattelun toteutus Haastattelurunko muodostettiin teknostressin teoreettisen viitekehyksen pohjalta, muodostaen haastattelussa tarvittavia teemoja. Haastattelurunko on liitteenä 1. Aineisto kerättiin haastattelemalla kahdeksaa asiantuntijaa, joilla oli työkokemusta laajojen tietojärjestelmien kuten toiminnanohjausjärjestelmien tai CRM-järjestelmien käytöstä. Haastatteluun valittiin siis ihmisiä, joilla oli kokemusta tutkittavasta ilmiöstä (Lehtomaa, 2008, s. 167.) Löysin haastateltavat omista työ- ja harrasteverkostoistani. Kaksi haastateltavista työskenteli globaalisti toimivissa pörssiyrityksissä. Kolme haastateltavaa työskenteli kunnan tai valtion omistamissa isoissa organisaatioissa. Kaksi haastateltua eivät olleet tällä hetkellä työelämässä, mutta he olivat työskennelleet aiemmin pitkään kotimaisissa isoissa organisaatioissa. Haastattelut nauhoitettiin kahdella eri nauhoituslaitteella. Nauhoitettua aineistoa kertyi viisi tuntia ja 45 minuuttia. Litteroinnissa käytettiin apuna puheentunnistuspalvelua. Tämän takia litterointi tapahtui sanatarkasti. Litteroitua aineistoa kertyi yhteensä 121 sivua Word- tekstinkäsittelyohjelmassa. Haastattelutilanne oli kuten Perttula (1995, s. 65–66) kuvailee, avoin ja vapaamuotoinen. Kysymyksiä tarkennettiin tarpeen vaatiessa, niin että haastateltavan kuvailema kokemus selkeytyisi. Haastattelin kahdeksaa henkilöä ja tämä määrä osoittautui riittäväksi, Kana- sen (2019, s. 30–33) kuvailema saturaatio ja kokemuksien toistuvuus toteutuivat. Yksi haastatteluista oli olosuhteiden myötä muodostunut ryhmähaastatteluksi, mutta sisäl- lön osalta vastaukset olivat yhteneväisiä muiden vastauksien kanssa, ja haastattelu mie- lestäni luotettava. 45 Haastattelut tehtiin pääosin Helsingin kaupungin kirjastojen työtiloissa. Kaksi haastatte- lua tehtiin haastateltavien työpaikan neuvotteluhuoneessa, yksi haastattelu haastatelta- van kotona. Haastattelu eteni etukäteen muodostamani haastattelurungon mukaisesti. Haastattelun aluksi kerroin haastattelun teeman, eli teknostressin. Kerroin, että haastat- telussa keskustellaan vain laajojen tietojärjestelmien käytön aiheuttamasta teknostres- sistä. Mobiililaitteista, viestintäsovelluksista ja vapaa-ajalla aiheutuva teknostressi rajat- tiin keskustelun ulkopuolelle. Lisäksi kerroin lyhyesti mitä teknostressi on, jotta ilmiö tu- lisi tutuksi, eikä haastatteluiden sisältö olisi erilainen esimerkiksi väärinymmärrysten ta- kia. Haastattelussa en juurikaan johdatellut kertomaan kielteisesti kokemuksista, annoin jokaisen kertoa itsenäisesti kokemuksistaan. Kirjallisuudessa teknostressin kokemus il- menee monin eri tavoin, mutta en kysynyt näitä ilmenemisen muotoja haastattelussa yksitellen. Haastatteluissa huomasin, että osalle haastateltavista omista tunteista ja reaktioista kertominen oli hyvin luontaista. Asioita oli oman tulkintani mukaan pohdittu jo aiemmin, esimerkiksi työpaikalla. Teknologiasta aiheutuvan kuormittavan tilanteen koettiin olevan yksilölle stressaava, kiireinen, tuskainen, verenpainetta nostava, ärsyttävä, ahdistava, aikaa vievä, epätoivoinen, painostava, harmittava, inhottava ja kirpeä. Osa haastateltavista sen sijaan ei kuvaillut omia tunteitaan juuri ollenkaan esimerkiksi ilmaisulla ”tuolloin olin stressaantunut”. Kokemuksista kerrottiin kyllä, mutta tunnereaktioista liittyen tietojärjestelmien käyttöön kerrottiin koko organisaation tasolla. Haastattelun alussa ohjeistin kertomaan haastateltavan omista kokemuksista ja unohtamaan organisaatiossa ilmenneet reaktiot. Haastattelutilanteessa haastattelijalle tuli vaikutelma, että haastateltava puhuu itsestään kiertoteitse, mutta litteroinnin yhteydessä selvisi, että kyseessä olikin organisaatio yleisesti ja haastateltavan omaa henkilökohtaista kokemusta oli vaikea löytää. Haastateltavat, jotka eivät kertoneet tunteistaan tai reaktioistaan suoraan, kuvailivat kylläkin erilaisia selviytymismenetelmiä, joiden kautta stressaavasta tilanteesta on selviydytty. Haastateltavien antamat 46 merkitykset kohdatuille tilanteille avautuivat, kun aineistoa tutki rauhassa analyysivaiheessa. Myös fenomenologisessa analyysissa vaadittava sulkeistaminen oli tarpeen. Haastattelijana oletukseni oli, että jokainen haastateltava kertoo suoraan omista henkilökohtaisista tuntemuksistaan ja reaktioistaan. Yksilöllisten erojen takia tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista, moni kuvaili kokemuksia organisaation tasolla. Mietin olisiko ollut tarpeen näiden haastateltavien osalta tarkentaa kysymyksiä ja tehdä toinen haastattelu, mutta mielestäni ihminen kertoo tuntemuksistaan vaivatta, jos se on hänelle luontaista. Haastattelun tavoitteena oli kuitenkin avoin ja luottavainen ilmapiiri, eikä haastateltavan pakottaminen kertomaan kokemuksistaan. Teknostressin ja sen aiheuttamien reaktioiden teemat olivat henkilökohtaisia kokemuk- sia, mutta en koe niiden olleen erityisen arkaluontoisia. Mielestäni oli kuitenkin tärkeää, että haastatteluissa luotiin keskusteleva ja avoin ilmapiiri. Kahdeksasta haastateltavasta kuusi olivat minulle entuudestaan tuttuja, joten avoin ilmapiiri pystyttiin luomaan tut- tuuden kautta. Lisäksi osa haastatelluista on työskennellyt samalla alalla kuin minä. Tästä tuttuudesta oli sekä hyötyä, että haittaa. Ensinnäkin minun oli tiedostettava omat ennak- kokäsitykseni haastateltavan kokemuksista ja pyrittävä huomioimaan tämä tutkimusta tehdessäni. Toisaalta ymmärsin haastateltavien kokemuksia ja pystyin heitä myötäile- mään ja luomaan keskustelevaa ilmapiiriä. 4.4 Aineiston analyysi Aineiston analyysissa käytettiin Giorgin kehittämää ja Perttulan (1995) edelleen ehdottamaa metodia, jossa tehdään kaksi kertaa seitsemänvaiheinen analyysi. Menetelmä soveltuu hyvin haastattelujen kautta muodostuvan runsaan aineiston tutkimiseen, lisäksi Perttula on laajentanut menetelmää juuri haastatteluaineiston tutkimukseen soveltuvammaksi. (Lehtomaa, 2008, s. 181–182; Perttula, 1995, s. 90.) Lehtomaa (2008) on typistänyt analyysin toisen vaiheen nelikohtaiseksi, perustuen 47 siihen että aineisto on käsittelyn myötä muodostunut tutkijalle jo tutuksi. Aineiston tuttuudesta johtuen, noudatin analyysissani samaa mallia (ks. taulukko 3). (Lehtomaa, 2008, s. 181–182.) Taulukko 3. Haastatteluaineiston fenomenologinen analyysi. (Lehtomaa, 2008, s. 181–182.) Metodi on kehitetty fenomenologisen psykologian analyysimenetelmäksi, mutta sopii kaikille tieteenaloille, joissa tutkitaan ihmisen kokemuksia. (Perttula, 1995.) 4.4.1 Yksilökohtainen merkitysverkosto Analyysin ensimmäisen osion tavoitteena on yksilökohtaisen merkitysverkoston luominen. Analyysin ensimmäisessä vaiheessa tutustutaan aineistoon tavoitteena avoin 48 suhtautuminen ja huolellisen kokonaiskuvan muodostaminen. (Perttula, 1995, s. 69 ; Lehtomaa, 2008, s. 181.) Luin jokaisen haastattelun yksitellen läpi ja kirjoitin lyhyen yhteenvedon. Koin tämän riittäväksi, koska aineisto oli minulle entuudestaan tuttua, haastattelin tutkittavat ja litteroin aineiston itse. Liitin sulkeistamisen jo tähän vaiheeseen, vaikka kirjallisuudessa on esitetty eri tavoin milloin tutkijan tulisi laittaa omat kokemuksensa sivuun. (Perttula, 1995, s. 70.) Käytännössä tämä tapahtui yhteenvedon kirjoittamisen yhteydessä, jolloin pyrin luomaan aineistosta käsityksen, johon ei vaikuta oma työkokemukseni. Vahvistaakseni sulkeistamista kirjoitin ylös työkokemukseni ja etukäteisoletuksen tutkittavaan ilmiöön liittyen, kuten Perttula (1995, s. 70.) ehdottaa; ”Tietojärjestelmien käyttöönotto- ja kehitysprojekteissa olin huomannut, että projektit ovat usein suunnitellusti helppoja toteuttaa, mutta käytännössä tulee vaikeuksia eteen. Yksilöiden reaktiot uuden järjestelmän käyttöönottoon ovat kokemukseni mukaan vaihdelleet täydellisestä kieltäytymisestä, hienovaraiseen muutosvastarintaan, jossa saatetaan teeskennellä, että tiettyä tietojärjestelmää käytetään, vaikka todellisuudessa ylläpidetään erillisiä muistiinpanoja rinnalla. Itse tietojärjestelmään syötetään vain pakolliset tiedot ja usein myöhässä. Toinen havaitsemani reaktio tietojärjestelmien käyttöönottoon oli koulutustilaisuuksissa tapahtuva arvostelu ja vihjailu kieltäytymisellä. Oma ajatukseni oli, että tietojärjestelmien käyttö koettiin niin työllistäväksi ja kiirettä lisääväksi, että se aiheutti teknostressiä ja sitä kautta muutosvastarintaa. ” Analyysin myötä selvisi, että ilmiö on paljon laajempi. Yksilö pystyy kokemaan sekä kielteisiä, että myönteisiä tunteita samaan aikaan. Lisäksi stressiä aiheuttavat asiat liittyvät yllättävän usein organisaatioon. Tutkijan on siis havainnoitava omaa kokemustaan ja tuotava se ilmi. Pyrkimyksenä on kohdata tutkittava ilmiö ensimmäistä kertaa ilman aikaisempaa kokemusta. (Perttula, 1995, s. 3.) Tutustumisen jälkeen muodostetaan aineistoa jäsentävät keskeiset sisältöalueet (Lehtomaa, 2008, s. 181). Perttula (1995, s. 91) kehottaa muodostamaan sellaiset sisältöalueet, jotka ovat tarpeeksi väljiä, ja jotka jäsentävät koko tutkimusaineistoa, tai vaihtoehtoisesti muodostamaan sisältöalueet yksilöllisesti jokaista haastattelua varten, jolloin sisältöalueet voivat poiketa toisistaan. Analyysissani päädyin muodostamaan 49 sisältöalueet jokaiselle haastattelulle yksilöllisesti, jotta mahdolliset erot aineistossa tulisivat esiin. Sisältöalueet muotoutuivat kuitenkin hyvin samanlaisiksi (ks. taulukko 4), eikä merkittäviä eroja noussut esiin. Taulukko 4. Yksilökohtaisten merkitysverkostojen sisältöalueet. Hieman yllättäen keskeiseksi sisältöalueeksi nousi organisaation ja johtamisen merkitys teknostressin kokemuksessa. Moni haastateltava kuvaili oman henkilökohtaisen kokemuksensa lisäksi myös organisaatiossa yleisesti koettua teknostressiä. Tämän kautta pohdittavaksi tuli yksilön kokemuksen situationaalisuus. Situationaalisuus liittyy ihmisen elämäntilanteeseen, eli esimerkiksi kulttuuriin, ihmiseen, arvostuksiin, koulutukseen tai taloudelliseen tilanteeseen. Situaation myötä suhde ympäristöön on osa ihmistä ja hänen kokemustaan. Kun ihmisen kokemusta tutkitaan, tutkitaan samalla mistä kokemus on. (Perttula, 1995, s. 18.) Analyysin kolmas vaihe on merkityssuhteiden erottaminen aineistosta (Lehtomaa, 2008, s. 181). Merkityssuhteiden pituus vaihtelee tutkijan arvion mukaan, mutta tavoitteena on kuvata yksilön tajunnallista suhdetta tutkittavaan ilmiöön (Tökkäri, 2018, s. 72–73). Merkityssuhteiden erottaminen tapahtuu tutkijan intuition mukaan, tieteenalan ja tutkittavan ilmiön rajaamana. Kokemuksen kuvaus jaetaan merkitysyksiköksi kokonaisuudessaan ja sitä ei lähdetä rajaamaan ja päättämään mikä on tutkimuksen kannalta oleellista ja mikä epäoleellista. (Perttula, 1995, s. 72.) Tämän työvaiheen tein alleviivaamalla merkityssuhteet paperille tulostetusta aineistosta. Työvaiheen jälkeen siirsin aineiston merkityssuhteet aineistosta Word-dokumentista Excel-taulukkoon, jossa jatkoin aineiston analyysiä. Haastatteluaineistossa oli jonkun verran toistoa. Useimmilla haastateltavilla oli tapana kertoa kokemuksesta, jonka jälkeen kokemukseen vielä 50 palattiin ja kerrottiin sama asia toisin sanoin. Näistä merkityksistä muodostui kuitenkin vain yksi merkityssuhde. Seuraavassa vaiheessa muunsin merkityssuhteet tutkijan kielelle (ks. taulukko 5). Vaiheen tavoitteena on tuottaa tieteenalalle tyypillistä kieltä, joka kuitenkin sisältää kokemuksen alkuperäisen merkityksen (Tökkäri, 2018, s. 72–73). Lisäksi tavoitteena on, että käännöksestä löytyy selkeä yhteys merkitysyksikköön, kuvaten kokemuksen keskeinen sisältö (Perttula, 1995, s. 74). Taulukko 5. Esimerkki merkityssuhteen muunnoksesta tutkijan kielelle. Viidennessä vaiheessa yksilökohtaiset merkitysverkostot sijoitettiin sisältöalueisiin (ks. taulukko 6) (Lehtomaa, 2008, s. 181). Taulukko 6. Esimerkki yksilökohtaisesta merkitysverkostosta, muunnoksesta tutkijan kielelle ja sen sijoittamisesta sisältöalueeseen. Analyysin kuudennessa vaiheessa luodaan sisältöalueittain yksilökohtainen merkitysverkosto. Viimeisessä seitsemännessä vaiheessa kootaan sisältöalueista riippumaton yksilökohtainen merkitysverkosto. (Lehtomaa, 2008, s. 181.) Tavoitteena on säilyttää yksittäisen kokemuksen suhde yksilön kokeman maailman kokonaisuuteen, pohtia eri merkityksien sisällöllisiä yhteyksiä ja keskeisyyttä tutkittavaan ilmiöön. 51 Tavoitteena on saavuttaa yksilön kokemuksen toistuvat ja tutkittavan ilmiön kannalta oleelliset merkityssisällöt. Voidaan myös todeta, että kyseisessä työvaiheessa tiivistetään kokemusta intuition pohjalta. (Perttula, 1995, s. 78.) Itse koin tämän vaiheen hankalana juuri sen takia, että tutkija on tässä kohtaa yksin omien ajatustensa ja päätelmiensä kanssa. On luotettava omaan päättelykykyyn. Analyysin kuudennessa vaiheessa muodostin kahdeksan merkitysverkostoa, joissa merkitykset oli jaoteltu sisältöalueittain. Seitsemännessä vaiheessa merkitysverkostot yhtenäistettiin tarinaksi jolloin sisältöalueet poistettiin. Tässä työssä yksilökohtaisia merkitysverkostoja ei esitetä haastateltavien anonymiteetin turvaamisen takia. Tökkäri mainitsee (2018, s. 72) että mikäli haastateltavia on vähän, voivat yksilökohtaiset merkitysverkostot olla jo lopullisia analyysin tuloksia. Jatkoin kuitenkin analyysin toiseen vaiheeseen, koska koin, että yleisen merkitysverkoston luominen olisi tarpeellista tämän tutkimuksen osalta. Lisäksi suojellakseni haastateltavien anonymiteettiä, ei yleisten mer- kitysverkostojen esittäminen ollut sopivaa. 4.4.2 Yleinen merkitysverkosto Fenomenologisen tutkimuksen analyysin toisessa vaiheessa yksilöiden kokemukset suh- teutetaan toisiinsa, jolloin yksilökohtaiset merkitysverkostot mielletään, muunnetaan ja ehdotetaan merkityssuhde-ehdotelmiksi (Tökkäri, 2018, s. 72–73). Lehtomaan (2008, s. 182) mukaelma analyysin toisesta vaiheesta etenee seuraavasti; ensimmäisessä vai- heessa omaksutaan tutkimusasenne ja mielletään yksilökohtaiset merkitysverkostot eh- dotelmina yleisestä tiedosta. Tämän jälkeen merkityssuhteet erotetaan ja muutetaan merkityssuhde-ehdotelmiksi. Analyysin kolmannessa osassa muodostetaan ehdotelma yleiseksi merkitysverkostoksi, jonka jälkeen viimeisessä vaiheessa muodostetaan yleinen merkitysverkosto. (Lehtomaa, 2008, s. 182.) Tavoitteena on luoda kokonaiskuva tutkitta- vasta ilmiöstä. Erillään tarkastellut merkityskokonaisuudet tuodaan yhteen. Merkitysko- konaisuuksien välisten suhteiden selvittäminen antaa lopullisen kuvan ilmiöstä. (Laine, 2010, s. 43.) Lopputuloksena voi olla yksi tai useampi yleinen merkitysverkosto 52 (Lehtomaa, 2008, s. 185). Työssäni tämä tarkoitti sen tiedon etsimistä, joka vastaisi ase- tettuihin tutkimuskysymyksiin: 1. Miten yksilön kokema teknostressi tietojärjestelmien käytön takia ilmenee? 2. Miten koettu teknostressi vaikuttaa yksilön suhtautumiseen muutoksiin tietojär- jestelmien käytössä? 3. Millä keinoilla teknostressiä voidaan lieventää? Aineiston analyysi etenee vaiheittain siten, että tutkijan välittömien tulkintojen esiin nouseminen pyritään minimoimaan (Laine, 2010, s. 39). Käytännössä tämä eteni niin, että luin läpi yksilökohtaiset merkitysverkostot ja kirjoitin ylös muistiinpanoja yleistyksistä ja ajatuksista, joita aineisto minussa herätti. Palasin myös alkuperäiseen haastattelutilanteeseen, sen muistelemiseen ja litteroituun aineistoon, tavoitteena kyseenalaistaa henkilön kokemuksesta mieleeni nousseet ajatukset. Koska tämän työn tavoitteena oli selvittää teknostressin ilmenemistä yksilöllä, mutta myös vaikutusta yksilön toimintaan, pyrin aineistoa lukiessani pitämään mielessä näiden yhteyksien havaitsemisen. Teknostressin kokemus kaikilla haastateltavillani oli melko samanlainen. Eroja aineistosta löytyi liittyen organisaatioon ja sen toimintaan, sekä yksilön suhtautumiseen tietojärjestelmien käyttöön liittyen. Tämän tiedon perusteella muodostin ehdotelman yleisistä merkitysverkostoista, joita muodostui kolme. Yleiset merkitysverkostot esitellään kokonaisuudessaan Tulokset-luvussa. 53 5 Tulokset Aineiston analyysissä muodostui kolme ehdotelmaa yleisiksi merkitysverkostoiksi (ks. taulukko 7). Merkitysverkostot jakautuvat kolmeen eri sisältöalueeseen. Ehdotelmien perusteella muodostin kolme yleistä merkitysverkostoa, jotka esitellään kokonaisuudessaan seuraavissa luvuissa. Taulukko 7. Ehdotelma yleisistä merkitysverkostoista. 5.1 Yleiset merkitysverkostot Yleiset merkitysverkostot esitetään kokonaisuudessaan, jonka jälkeen tutkimustuloksia arvioidaan pohjautuen esitettyyn teoriaan. Tutkimustulokset käydään läpi 54 tutkimusongelmien esittämisen järjestyksessä. Yleisistä merkitysverkostoista käytetään lyhenteitä YMV1, YMV2 ja YMV3. 5.1.1 Ensimmäinen yleinen merkitysverkosto (YMV1) Työkokemusta on useista eri organisaatioista erikokoisista yrityksistä, jotka toimivat glo- baalisti tai kotimaassa. Laajojen tietojärjestelmien käyttöön liittyviä kokemuksia peila- taan kokemuksiin eri organisaatioista läpi työuran. Tiedetään, että hyvä järjestelmä tuo työhön joustavuutta ja säästää aikaa. Yleisimmät alalla käytössä olevat tietojärjestelmät toimivatkin hyvin. Järjestelmätoimittajat ovat panostaneet järjestelmäkehitykseen. Or- ganisaatioissa voi olla hyvin runsaasti käytössä erilaisia järjestelmiä, kymmenittäin. Jo- kaiseen tarvitaan oma käyttäjätunnus ja salasana, joiden muistaminen on hankalaa ja kuormittavaa. Kun käytettyjen tietojärjestelmien määrä vähenee, siitä iloitaan, vaikka verrattain niitä silti jäisi runsaasti. Organisaation korkea digitalisaation aste on haaste yksilölle ja se kuormittaa. Kun organisaatiossa on runsaasti järjestelmiä käytössä, syntyy odotus siitä, että niiden on myös toimittava moitteetta. Globaalisti toimivassa yrityk- sessä haasteita tuovat erilaiset versiot ja niiden toimiminen eri maissa. Suomen ollessa teknologisen kehityksen kärkimaa, joudutaan alentamaan käytetyn järjestelmän tasoa muiden maiden mukaan. Uran alkuvaiheessa tietojärjestelmien käyttöön liittyvää stres- siä koettiin vähemmän. Käyttö oli yksinkertaisempaa ja projektit organisoidumpia. Työn ja tiedon määrä on ylipäätään kasvanut, tämä on tuonut kuormitusta. Tietojärjestelmissä on sekä hyviä, että huonoja ominaisuuksia. Huonoja ominaisuuksia on järjestelmän kan- keus, vanhanaikaisuus, huono käytettävyys, hitaus, monimutkaisuus, tehottomuus ja se että järjestelmä ei tue erilaisia työvaiheita. Järjestelmien väliset integraatiot eivät toimi, tai niitä ei ole edes rakennettu. Järjestelmien toimimattomuus aiheuttaa manuaalista työtä, kiirettä, ärsytystä ja ahdistusta. Jos järjestelmä ei toimi aikaisempaan työkokemuk- seen pohjautuvalla tavalla, tämä koetaan stressaavaksi. Mobiilikäytön puuttuminen koe- taan työtä hidastavaksi. Kun järjestelmiä päivitetään, tästä aiheutuu virheitä, joiden et- simiseen ja korjaamiseen menee aikaa. Mikäli järjestelmä on organisaatiolle räätälöity, päivitys on entistäkin haastavampaa. Koska järjestelmiä on käytössä paljon, on tieto 55 hajautunutta ja sitä joutuu etsimään ja siihen menee työaikaa. Järjestelmän toimimatto- muus kuormittaa, koska on kiire tehdä työt loppuun, suunnitellussa ajassa. Kiireessä tie- dot tulee tallennettua väärin ja tämä kuormittaa. Epätietoisuus tietojärjestelmissä teh- dyistä muutoksista hermostuttaa ja ärsyttää. Koettujen huonojen ominaisuuksien lisäksi tietojärjestelmien käyttö on myös hyvä kokemus. Järjestelmän käyttö koetaan helpoksi, kun sitä on räätälöity käyttäjien toiveiden mukaan. Käytön myötä päästään ylimääräisistä työkaluista eroon. Järjestelmän toimintaan ja sen tietoihin luotetaan. Järjestelmä voisi toimia huonomminkin pohjautuen aikaisempaan kokemukseen. Toisaalta ilman järjestel- mää työt edistyisivät kyllä, jos järjestelmä ei ole yrityksen toiminnan kannalta kriittinen. Hyvä järjestelmä on selkeä ja ammattimainen käytössä. Työvaiheiden digitalisointi on tuonut helpotusta ja nopeuttanut työskentelyä. Vaikka järjestelmässä on esiintynyt vir- heitä, niiden kiertämiseen on keksitty erilaisia keinoja, tai ongelmaa on selvitetty niin kauan, kunnes se on ratkennut. Järjestelmien välille toteutetut integraatiot ovat tuoneet helpotusta työskentelyyn. Suurissa yrityksissä teknologiaa ei välttämättä hyödynnetä riit- tävästi. Globaali toiminta tai organisaation monimutkaisuus asettaa rajoitteita esimer- kiksi byrokratian muodossa. Tästä seuraa riski, että yritys jää jälkeen teknologisesta ke- hityksestä. Järjestelmien käytössä on paljon kehitettävää, jotta mahdollisuudet voidaan hyödyntää. Käyttäjiä kuunnellaan järjestelmäkehityksessä, mutta budjetoitua rahaa ei ole riittävästi. Työntekijöiden tulee neuvotella esimiesten ja johtajien kanssa mahdolli- sista muutoksista ja todistaa, että muutokset ovat tarpeellisia työnteon kannalta. Orga- nisaatiossa on kuitenkin olemassa keskitetty ICT- ja järjestelmätuki, jonka kautta virheti- lanteet ja kehitysideat saadaan eteenpäin. Organisaatiossa on myös järjestetty kehitys- toimintaa, erilaisia työryhmiä tai muita palautekanavia, joiden kautta omat ehdotukset viestitään. Ehdotuksia ei välttämättä toteuteta ja tämä todetaan turhauttavaksi. Organi- saatiossa panostetaan siihen, että järjestelmät toimivat ja tukevat liiketoimintaa. ICT- tuen lisäksi organisaatiossa järjestetään koulutuksia. Niihin ei vain aina ole mahdollista osallistua työtilanteen takia. Johtuen esimerkiksi henkilökohtaisista tulostavoitteita, oma työ tulee priorisoida mikä johtaa siihen, että ylimääräisestä karsitaan. Vaikka koulutuk- seen olisi aikaa osallistua, sen sisältö ei välttämättä vastaa tarvetta ja aikaa on varattu liikaa ottaen huomioon työntekijöiden kiire. Ohjeistuksia järjestelmän käyttöön on, 56 mutta niitä ei ehditä lukemaan tai ne eivät aina ole löydettävissä. Isossa organisaatiossa tieto on hukassa useissa eri tallennuspaikoissa. Järjestelmäkehitykseen on mahdollisuus osallistua, mutta osallistumisessa on riski, että varsinaiselle työlle ei jää aikaa ja työnte- kijä kuormittuu liiaksi. Joskus työntekijöiden odotetaan venyvän liikaa järjestelmäprojek- teissa, vaikka intoa osallistua olisikin. On työntekijän vastuulla tunnistaa omat rajansa. Esimiehet ymmärtävät tilanteen, mutta eivät varsinaisesti voi tehdä mitään työtaakan vähentämiseksi. Aina työntekijän mielipidettä ei haluta kuunnella. Mikäli työntekijä tuo huonoja uutisia, jotka vaarantavat projektin etenemisen, tieto ja työntekijä suljetaan projektista ulos. Tähän saattaa vaikuttaa se, että johdon omat teknologiset taidot eivät ole hyviä ja he eivät ymmärrä niitä asioita mitä työntekijät tuovat esiin. Yrityskulttuuri koetaan kuitenkin avoimeksi ja virheistä ja omista huomioista rohkaistaan kertomaan. Tiedottaminen järjestelmämuutoksista koetaan tärkeäksi. Digitalisaatio koetaan jännit- tävänä, mutta positiivisena asiana. Oman työn kehittämiseen teknologian kautta löyde- tään useita eri keinoja. Omasta alasta ja sen digitalisaatiosta koetaan ylpeyttä, ulkopuo- lelta tuleva arvostelu harmittaa. Koetaan, että työskennellään yrityksessä, joka on suun- nannäyttäjä, jossa on yhteiskunnallinen vastuu toimia oikein. Näihin ajatuksiin pohjau- tuen omia ideoita digitalisaatioon liittyen on runsaasti ja koetaan, on vielä paljon kehi- tettävää. Muutoksessa halutaan olla mukana ja erilaisia vaihtoehtoja pohditaan ilman erillisiä työryhmiä. Alan sisäinen benchmarkkaus ja yhteistyö järjestelmien kehityksessä koetaan tärkeäksi. 5.1.2 Toinen yleinen merkitysverkosto (YMV2) Työkokemus on vain yhdestä organisaatiosta, joka toimii valtakunnallisesti tai globaalisti. Uutta teknologiaa on otettu runsaasti käyttöön ja se on tuonut muutoksia työnkuviin ja aiheuttanut pääosin kielteisiä kokemuksia. Uusi tietojärjestelmä lisää työtä, aiheuttaa epätietoisuutta työrooleissa ja muuttaa työntekoa monimutkaisemmaksi. Johtuen mo- nimuotoisesta toimintaympäristöstä, tietojärjestelmien valinnassa joudutaan tekemään kompromisseja ja tyytymään huonompaan vaihtoehtoon. Järjestelmät ovat käytettävyy- deltään huonoja, jähmeitä, monimutkaisia, raskaita ja epäluotettavia ja niiden käyttöön 57 tarvitsee apua. Ulkoasut ovat vanhanaikaisia. Järjestelmän käyttö aiheuttaa informaa- tiotulvaa ja huolen tietoturvasta. Järjestelmästä on vaikea löytää tarpeellisia tietoja. Tie- tojärjestelmän käytön ongelmista aiheutuu se, että järjestelmän tietoja ei pidetä ajan tasalla tai sinne syötetään huolimattomasti väärää tietoa. Vaikka järjestelmä on käytet- tävyydeltään huono, löydetään jonkinlaiset keinot sen käyttöön. Avun pyytäminen on- gelmatilanteissa ärsyttää ja aiheuttaa tunteen siitä, että on ”hankala asiakas”. Järjestel- män käyttöä koskeva ohjeistus ei jää mieleen tai sitä ei edes haluta käsitellä, koska siihen menee liikaa työaikaa. Se ettei osaa käyttää järjestelmää aiheuttaa turhautumista. Toi- sinaan huonoksi koetun järjestelmän käyttö vain naurattaa ja ihmetyttää. Jos jonkun tie- tyn järjestelmän käyttö jää vähäiseksi, ei käyttöä opita kunnolla ja se aiheuttaa kuormi- tusta. Tilanne ärsyttää ja järjestelmä vaikuttaa huonolta, vaikka asiaan auttaisi parempi perehtyminen. Tietojärjestelmistä on myös hyötyä, työt onnistuvat nopeammin ja toi- mintalogiikka miellyttää. Organisaatioissa on keskitetty ICT- ja käyttäjätuki, johon virheil- moitukset lähetetään. Järjestelmiin liittyvistä muutoksista tiedotetaan, mutta pääpaino tiedotuksessa on isoissa järjestelmäuudistuksissa. Tiedotus pienistä muutoksista jää jos- kus puuttumaan. Koulutusta järjestelmien käyttöön on tarjolla. Järjestelmäuudistuksissa luotetaan projektin vetäjien ammattitaitoon, tietäen että budjetilla ja aikataululla on omat vaikutuksensa. Järjestelmien kehitykseen on mahdollista osallistua, mutta sitä ei haluta tehdä. Oma työ koetaan tärkeämmäksi. Oman alan teknologisia innovaatioita ei seurata tai niistä ei olla kovinkaan kiinnostuneita. Uuden järjestelmän käyttöönotto ai- heuttaa kielteisiä tunteita, koska järjestelmä vaikuttaa epämääräiseltä ja on vaikea ym- märtää sen tuomia hyötyjä. Järjestelmähankkeet saattavat myös huvittaa ja naurattaa. Lisäksi aiempien kokemuksien perusteella voidaan odottaa, että järjestelmä ei toimi ja se aiheuttaa stressiä. Järjestelmä ei myöskään tue kaikkia työvaiheita ja saattaa olla muu- tos huonompaan. Uuden järjestelmän käyttöönotto aiheuttaa organisaatiossa hermos- tuneisuutta ja tulehtunutta ilmapiiriä. Toisaalta koetaan, että uusi järjestelmä voisi olla hyvä asia, jos se olisi helppokäyttöinen ja nopeuttaisi työntekoa. Järjestelmiä tulisi kehit- tää käyttäjälähtöisemmin ja viestittää niiden hyödyistä. Vaikka oman alan teknologian kehittymisestä ei olla kiinnostuneita, on kuitenkin käsitys siitä, että teknologian käyt- töönotto tulee hävittämään nykyiset työt ja esimerkiksi tekoälyä tullaan hyödyntämään 58 enemmän. Teknologian käytöllä haetaan vain säästöjä ja muutoksia otetaan käyttöön liian aikaisin ja keskeneräisinä. 5.1.3 Kolmas yleinen merkitysverkosto (YMV3) Kokemukset järjestelmien käytöstä ovat vähäisiä, pääosin kielteisiä ja ne ovat yhdestä organisaatiosta. Tietojärjestelmän käyttö on vaikeaa ja se vie aikaa. Kun järjestelmä kaa- tuu ja keskeyttää työt, se turhauttaa. Helpointa on, jos ei joudu käyttämään mitään jär- jestelmää. Vaikka järjestelmät turhauttavat, on tiedossa, ettei muut järjestelmät ole sen parempia. Kun järjestelmän käyttöä välttelee, sen käytön unohtaa, tämä aiheuttaa syyl- lisyyden tunteita. Työuran alkuvaiheilla otettiin järjestelmiä käyttöön myönteisellä asen- teella. Järjestelmät koettiin hyödylliseksi ja nopeuttivat ja tehostivat työskentelyä. Järjes- telmäprojektit olivat yksinkertaisempia ja hyvin johdettuja, varsinkin kun järjestelmiä ei juurikaan räätälöity. Ajan saatossa organisaatio muuttui ja yhteistyö heikkeni. Myös jär- jestelmiin kohdistuvat odotukset muuttuivat vaativimmiksi. ICT:n ja järjestelmätuen or- ganisoimisessa on puutteita, aina ei ollut tiedossa kehen ottaa yhteyttä ongelmatilan- teissa. Järjestelmän toiminnan luotettavuuteen vaikuttaa vastuussa olevan järjestelmä- asiantuntijan toiminnan luotettavuus. Järjestelmätuen organisoiminen vaikutti moni- mutkaiselta ja ongelmanratkaisussa kesti. Lisäksi järjestelmätuen henkilöstössä oli vaih- tuvuutta, joka vaikutti toiminnan luotettavuuteen. Tietojärjestelmän käyttäjät käyttivät järjestelmää eri tavoin, mikä johti siihen, ettei järjestelmän tietoihin voinut luottaa. Tämä aiheutti stressiä ja vaikutti luotettavuuteen. Uusien työntekijöiden perehdyttäminen oli huonoa, esimiesten olisi pitänyt huolehtia tästä paremmin. Järjestelmäkehitys ei ollut organisoitua ja järjestelmätoimittaja ei voinut vastata kaikkien toiveisiin. Epätietoisuus järjestelmän kehittämisen organisoinnista aiheutti ristiriitoja, epätoivoa ja kiukkua. Jär- jestelmän kehitys ei edennyt, jos sitä ei johdettu ammattimaisesti. Samat toiveet toistui- vat vuodesta toiseen. Organisaation johtajilla ei ollut osaamista järjestelmiin liittyen, jotta he olisivat voineet johtaa niiden käyttöä. Tietojärjestelmien käyttöönottojen myötä ilmeni ristiriitoja ja vääränlaista vallankäyttöä. Käyttöönotettaessa järjestelmää on tär- keä miettiä tuottaako järjestelmä hyötyä työntekijöille. Järjestelmäprojektin 59 onnistumiseen vaikuttaa vastuuhenkilön osaaminen, tarvitaan selkeä ja määrätietoinen johtaminen. Ilman vahvaa johtajaa järjestelmäprojektit rönsyilevät ja epäonnistuvat. Li- säksi tarvitaan järjestelmän oikeanlaiseen käyttöön sitoutunut henkilökunta ja osaava projektiryhmä. Onnistunut järjestelmän käyttöönotto vaatii alan sisäistä benchmark- kausta. Odotukset organisaation järjestelmäkehityksen osalta ovat matalalla. On helpo- tus, jos järjestelmäprojekteissa ei tarvitse olla mukana. Tekoäly luo uhkakuvia työelä- mälle. 5.2 Tietojärjestelmän käytöstä aiheutuva stressi Kaikissa yleisissä merkitysverkostoissa kuvaillaan kuormittavia tilanteita tietojärjestel- mien käytössä. Teknologiasta aiheutuvan kuormittavan tilanteen koettiin olevan yksilölle stressaava, kiireinen, tuskainen, verenpainetta nostava, ärsyttävä, ahdistava, aikaa vievä, epätoivoinen, painostava, harmittava, inhottava ja kirpeä. Yhteisiä huonoja kokemuksia tietojärjestelmien käytöstä olivat kankeus, jähmeys, raskaus, vanhanaikaisuus, hitaus, monimutkaisuus, tehottomuus ja se ettei tietojärjestelmän ominaisuudet tukeneet työprosesseja. Tietojärjestelmien väliset integraatiot eivät toimineet hyvin, tai niitä ei oltu edes rakennettu. Tietojärjestelmän käytön kielteiset kokemukset aiheuttivat manuaalista työtä ja sitä kautta kiirettä, ärsytystä, turhautumista ja ahdistusta. Nämä teknologian erityispiirteet liittyvät käytettävyyteen; hyödyllisyyteen, monimutkaisuuteen ja luotettavuuteen. Teknologian erityispiirteistä käytettävyys on heikompi stressin lähde kuin esimerkiksi yksityisyyden häiriintyminen. (Ayyagari ja muut, 2011, s. 836–850.) Voidaan siis olettaa, että tietojärjestelmän käyttö kuormitti työpai- kalla ja vaikutti kielteisesti itse työskentelyyn, mutta ei kuormittanut enää työpäivän jäl- keen, kuten esimerkiksi sähköposti ja sen tarkistaminen vapaa-ajalla kuormittaisi. Tek- nostressoreista tunnistettavia näissä kokemuksissa olivat teknologian aiheuttama yli- kuormitus ja teknologian monimutkaisuus. Teknologian käyttö aiheuttaa ylikuormitusta, kun yksilö joutuu työskentelemään nopeammin ja pidempään. (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 427.) Tämä kokemus haastateltavilla liittyi siihen, että tietojärjestelmä oli käy- tettävyydeltään huono. Tietojärjestelmä koettiin myös monimutkaiseksi käyttää, jolloin 60 teknostressori oli teknologian monimutkaisuus. Tällöin tietotekniset taidot koetaan riit- tämättömiksi verrattuna vaadittuun taitotasoon. (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 427.) Tietojärjestelmien käyttöä on opittava, ja jos tämä ei luonnistu, siitä koetaan kielteisiä tunteita. Jos järjestelmää ei osata käyttää, riskinä on virheet työnteossa. (Tarafdar ja muut, 2011, s. 118.) Edellä mainittujen teknostressoreiden lisäksi toisessa yleisessä merkitysverkostossa kuvailtiin sitä, miten käyttöönotettu tietojärjestelmä oli tuonut muutoksia työnkuviin ja työrooleihin aiheuttaen kielteisiä kokemuksia. Työnteon kuvattiin muuttuneen monimutkaisemmaksi. Teknostressoreista teknologian ylikuormituksessa muutokset tietojärjestelmissä tuovat ristiriitoja eri työroolien välille (Tarafdar ja muut, 2017, s. 9). Lisäksi tietojärjestelmien käyttöön liittyvä epävarmuus luo uhan oman työn menetyk- sestä tai tunteen siitä, että joku muu osaa tämän työvaiheen paremmin (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 427). Tietojärjestelmien käytön koettiin aiheuttavan informaatiotulvaa, mikä on teknologian aiheuttamaa ylikuormitusta. Tietoa pitää prosessoida enemmän kuin yksilö kykenee. (Tarafdar ja muut, 2011, s. 117.) Tietojärjestelmien käytön kieltei- senä asiana mainittiin myös huoli tietoturvasta. Muuttuvat asetukset tietoturvassa vaa- tivat yksilöä opettelemaan uusia käyttötapoja ja sääntöjä ja lisäävät sitä kautta teknolo- gian ylikuormitusta. (Tarafdar ja muut, 2019, s. 9.) Myös muutokset järjestelmissä ja eri- laiset päivitykset aiheuttivat kuormitusta: ”Kun järjestelmiä päivitetään, tästä aiheutuu virheitä, joiden etsimiseen ja korjaamiseen menee aikaa. Mikäli järjestelmä on organisaatiolle räätälöity, päivitys on entistäkin haastavampaa. Epätietoisuus tietojärjestelmissä tehdyistä muutoksista hermostuttaa ja ärsyttää.” (YMV1). Organisaatiossa, joissa keskeiset liiketoiminnot eivät ole keskitettyjä ja tietojärjestelmien käyttö on vähäistä, tulisi olla vähemmän teknostressiä (Wang ja muut, 2008, s. 3002). Haastatteluissa ei tullut tämä tutkimustulos esiin. Päinvastoin yksi haastateltavista (YMV3) työskenteli organisaatiossa, jossa tietojärjestelmiä käytettiin vähän ja hänen kokemuksensa olivat pääosin kielteisiä. Henkilöt, jotka käyttivät runsaasti erilaisia tietojärjestelmiä, ja joille oli kertynyt työkokemuksia erilaisista organisaatioista (YMV1), 61 kuvailivat enemmän myönteisiä kokemuksia tietojärjestelmien käytöstä. Toisaalta myönnettiin, että laaja tietojärjestelmien käyttö ja globalisaatio kuormittivat: ”Organisaation korkea digitalisaation aste on haaste yksilölle ja se kuormittaa. Globaalisti toimivassa yrityksessä haasteita tuovat erilaiset versiot ja niiden toimiminen eri maissa. Suomen ollessa teknologisen kehityksen kärkimaa, joudutaan alentamaan käytetyn järjestelmän tasoa muiden maiden mukaan.” (YMV1) Sama kokemus löytyi myös toisesta yleisestä merkitysverkostosta: ”Johtuen monimuotoisesta toimintaympäristöstä, tietojärjestelmien valinnassa joudutaan tekemään kompromisseja ja tyytymään huonompaan vaihtoehtoon.” (YMV2) Aineiston perusteella on vaikea tehdä johtopäätöstä kuka haastateltavista koki eniten teknostressiä, eikä se ollut työn tavoitteenakaan. Teknostressin prosessi on yksilöllinen. Innovatiivisessa organisaatiossa muutokset ovat jatkuvia, joten työntekijöille kehittyy erilaisia rutiineja, miten kuormittaviin tilanteisiin suhtaudutaan (Wang ja muut, 2008, s. 3005–3010.) Hieman tuoreemmassa tutkimuksessa Suh & Lee (2017, s. 153) ovatkin havainneet, että teknologiaa vähän käyttävät ovat alttiimpia teknostressille kuin ne, jotka sitä käyttävät paljon. Stressin kokemuksen yhteydessä puhutaankin myönteisestä stressistä, eli eustressistä (Srivastava ja muut, 2015, s. 360). Teknostressin yhteydessä positiivinen teknologiasta koettu stressi voi johtaa tehokkuuteen ja innovaatioihin. Kun tietojärjestelmiä suunnitellaan oikealla tavalla, voidaan stressin myönteisiä vaikutuksia laajentaa ja kielteisiä lieventää. (Tarafdar ja muut, 2019, s. 6.) Ensimmäisessä yleisessä merkitysverkostossa kuvattiinkin, että aikaisempien kokemuksien perusteella tietojärjes- telmien käytölle osattiin asettaa odotuksia. Kun tietojärjestelmä toimii hyvin, sen käyttö on helppoa ja se helpottaa ja nopeuttaa työskentelyä. Haastatelluilla oli myös näkemyk- siä siitä, mikä alalla käytössä oleva tietojärjestelmä on käytettävyydeltään paras. Kritiik- kiä tuli esimerkiksi siitä, että laajaakin tietojärjestelmää tulisi olla mahdollista käyttää mobiilisti. Kun verrataan tietojärjestelmien käytön kokeneempaa ryhmää (YMV1), koke- mattomampaan ryhmään (YMV3) huomataan, että kuormitusta löytyy teknologian 62 käytön takia molemmilla, mutta aikaisemman työkokemuksen perusteella tietojärjestel- miltä voidaan odottaa myös positiivisia asioita. 5.3 Koetun teknostressin vaikutus muutosvastarintaan Mielestäni suurin ero yleisten merkitysuhdeverkostojen välillä oli juuri suhtautuminen muutoksiin. Koska useimmissa organisaatioissa tehdään jonkinlaisia muutoksia jatkuvasti, muutosvalmiudesta oli tullut osa työnkuvaa. Tämä ilmeni aineistossa siten, että nykyisten tietojärjestelmien aiheuttamien kokemuksien rinnalla kulki odotus parannuksista: ”Digitalisaatio koetaan jännittävänä, mutta positiivisena asiana. Oman työn kehittämiseen teknologian kautta löydetään useita eri keinoja. Omasta alasta ja sen digitalisaatiosta koetaan ylpeyttä, ulkopuolelta tuleva arvostelu harmittaa. Koetaan, että työskennellään yrityksessä joka on suunnannäyttäjä, jossa on yhteiskunnallinen vastuu toimia oikein. Näihin ajatuksiin pohjautuen omia ideoita digitalisaatioon liittyen on runsaasti ja koetaan, on vielä paljon kehitettävää. Muutoksessa halutaan olla mukana ja erilaisia vaihtoehtoja pohditaan ilman erillisiä työryhmiä.” (YMV1) Organisaatiossa oli tehty runsaasti tietojärjestelmäuudistuksia, mutta kielteiset kokemukset olivat voimakkaita, eikä hyötyjä nähty. Lisäksi oman alan teknologian kehitystä ei seurattu, eikä siitä oltu kiinnostuneita. Mikäli tietyt ehdot toteutuisivat, tietojärjestelmiin liittyvät muutokset saattaisivat myös olla hyödyllisiä: ”Oman alan teknologisia innovaatioita ei seurata tai niistä ei olla kovinkaan kiinnostuneita. Järjestelmähankkeet saattavat myös huvittaa ja naurattaa. Toisaalta koetaan, että uusi järjestelmä voisi olla hyvä asia, jos se olisi helppokäyttöinen ja nopeuttaisi työntekoa. Järjestelmiä tulisi kehittää käyttäjälähtöisemmin ja viestittää niiden hyödyistä.” (YMV2) Tulevaisuudessa odotettavissa oleviin muutoksiin suhtauduttiin epäilevästi. Tämä on harmillista, koska kuten ensimmäisen merkitysverkoston kokemukset osoittavat, digitalisaatiolta voidaan odottaa myös hyötyjä ja helpotusta työhön: 63 ”Vaikka oman alan teknologian kehittymisestä ei olla kiinnostuneita, on kuitenkin käsitys siitä, että teknologian käyttöönotto tulee hävittämään nykyiset työt ja esi- merkiksi tekoälyä tullaan hyödyntämään enemmän. Teknologian käytöllä haetaan vain säästöjä ja muutoksia otetaan käyttöön liian aikaisin ja keskeneräisinä.” (YMV2) Kolmannessa yleisessä merkitysverkostossa suhtautuminen muutoksiin oli kielteinen: ”Odotukset organisaation järjestelmäkehityksen osalta ovat matalalla. On helpo- tus, jos järjestelmäprojekteissa ei tarvitse olla mukana. Tekoäly luo uhkakuvia työ- elämälle.” (YMV3) Kun työkokemusta oli useammasta organisaatiosta, kuten ensimmäisen yleisen merkitysverkoston haastateltavilla oli, nykyisiä kokemuksia verrattiin aikaisempiin kokemuksiin ja suhteutettiin sekä myönteisiä, että kielteisiä kokemuksia. Yksilö tekee arvion stressaavasta tilanteesta ja valitsee selviytymismekanisminsa. Suhteuttaminen aikaisempiin kokemuksiin on tunnepitoinen reaktio, jonka kautta muutetaan tilanteen merkitystä yksilölle. (Lazarus, 1995, s. 5–7.) ”Tiedetään, että hyvä järjestelmä tuo työhön joustavuutta ja säästää aikaa. Yleisimmät alalla käytössä olevat tietojärjestelmät toimivatkin hyvin.” (YMV1) Toisen ja kolmannen yleisen merkitysverkoston haastateltavilla ei ollut kokemusta erilaisista organisaatioista ja niissä käytettävistä tietojärjestelmistä, joten heidän selviytymismekanisminsa olivat etäisyyden ottaminen tai tilanteen kieltäminen (Lazarus, 1995, s. 8). ”Järjestelmän käyttöä koskeva ohjeistus ei jää mieleen tai sitä ei edes haluta käsitellä, koska siihen menee liikaa työaikaa. Toisinaan huonoksi koetun järjestelmän käyttö vain naurattaa ja ihmetyttää.” (YMV2) ”Helpointa on, jos ei joudu käyttämään mitään järjestelmää.” (YMV3) 64 Toisaalta tilanteen kieltäminen tai etäisyyden ottaminen ovat myös muutosvastarinnan piirteitä (Mahmud ja muut, 2017, s. 165). Teknostressi aiheuttaa muutosvastarintaa, mutta toinen näkökulma on status quo bias, ilmiö, jossa työntekijä on tyytyväinen nykyi- seen tilanteeseen ja vastustaa tämän takia muutoksia tietojärjestelmissä (Mahmud ja muut, 2017, s. 164). Kolmannessa merkitysverkostossa kuvailtiin paljon aikaisempaa työ- kokemusta, huomattavasti enemmän kuin ensimmäisessä ja kolmannessa merkitysver- kostossa. Nykyistä työkokemusta verrattiin ja suhteutettiin aikaisempiin työkokemuksiin siten, että nykytilanteessa ei nähty myönteisiä puolia: ”Työuran alkuvaiheilla otettiin järjestelmiä käyttöön myönteisellä asenteella. Järjestelmät koettiin hyödylliseksi ja nopeuttivat ja tehostivat työskentelyä. Järjestelmäprojektit olivat yksinkertaisempia ja hyvin johdettuja, varsinkin kun järjestelmiä ei juurikaan räätälöity. Ajan saatossa organisaatioon muuttui ja yhteistyö heikkeni.” (YMV3) ICT- ja järjestelmätuki eivät toimineet hyvin ja tietojärjestelmäprojekteja ei johdettu tehokkaasti: ”ICT:n ja järjestelmätuen organisoimisessa on puutteita, aina ei ollut tiedossa kehen otat yhteyttä ongelmatilanteissa.” (YMV3) ”Organisaation johtajilla ei ollut osaamista järjestelmiin liittyen, jotta he olisivat voineet johtaa niiden käyttöä.” (YMV3) Työkokemukseni perusteella odotin, että yksilön kokema teknostressi vaikuttaisi suhtautumiseen muutoksiin. Olikin yllättävää havaita, että kuormittavista kokemuksista kertoivat kaikki haastateltavat, mutta suurinta muutosvastarintaa koettiin organisaatioissa, joissa kokemus muutostilanteista oli vähäisintä. Koska aineisto on suppea, ei tämän perusteella voida vetää johtopäätöksiä siitä, minkälaisissa ympäristöissä teknostressiä eniten koetaan ja miten se vaikuttaa muutosvastarintaan. Ehkäpä kyseessä on erot persoonallisuuden piirteissä. Erilaiset persoonat kokevat teknostressin eri tavoin ja muodostavat erilaisia selviytymismekanismeja (Srivastava ja muut, 2015, s. 355–359). Muutoksille avoin henkilö saattaa vaihtaa työpaikkaa usein ja 65 tätä kautta suhtautua tietojärjestelmien muutoksiin myös avoimemmin. Turvallisuusha- kuinen yksilö saattaa tuntea houkutusta pysyä tutuissa rutiineissa, joka vaikuttaa vahvis- tavasti muutosvastarintaan. 5.4 Miten teknostressiä voidaan lieventää? Aineiston hankinnassa ei kysytty haastateltavilta suoraan, miten teknostressiä voidaan lieventää. Sen sijaan kysyttiin, miten nykyisten käytössä olevien järjestelmien käyttö olisi sujuvampaa ja miten uusien tietojärjestelmien käyttöönotto olisi sujuvampaa. Kysymyk- sillä haettiin vastausta siihen, että miten tietojärjestelmien käytöstä aiheutuvaa kuormi- tusta voitaisiin lieventää ja minkälaisilla toimenpiteillä uusien tietojärjestelmien käyt- töönoton aiheuttamaa kuormitusta voitaisiin lieventää. Tavoitteena oli kytkeä koettu teknostressi organisaation johtamiseen liittyviin toimenpiteisiin. Jokaisessa yleisessä merkitysverkostossa kuvailtiin työntekijöiden osallistamisen merkitystä ja käyttäjälähtöi- syyttä: ”Aina työntekijän mielipidettä ei haluta kuunnella. Mikäli työntekijä tuo huonoja uutisia, jotka vaarantavat projektin etenemisen, tieto ja työntekijä suljetaan pro- jektista ulos.” (YMV1) ”Järjestelmiä tulisi kehittää käyttäjälähtöisemmin ja viestittää niiden hyödyistä.” (YMV2) ”Käyttöönotettaessa järjestelmää on tärkeä miettiä tuottaako järjestelmä hyötyä työntekijöille.” (YMV3) Tietojärjestelmäprojektien yhteydessä ilmenivät ongelmat organisaatiossa yleisemmin- kin. Jos muutostilanteita ei osata johtaa, lopputulos on kuormittava kaikkien kannalta: ”Järjestelmäkehitys ei ollut organisoitua ja järjestelmätoimittaja ei voinut vastata kaikkien toiveisiin. Epätietoisuus järjestelmän kehittämisen organisoinnista ai- heutti ristiriitoja, epätoivoa ja kiukkua. Järjestelmän kehitys ei edennyt, jos sitä ei johdettu ammattimaisesti. Samat toiveet toistuivat vuodesta toiseen. Organisaa- tion johtajilla ei ollut osaamista järjestelmiin liittyen, jotta he olisivat voineet 66 johtaa niiden käyttöä. Tietojärjestelmien käyttöönottojen myötä ilmeni ristiriitoja ja vääränlaista vallankäyttöä.” (YMV3) Lisäksi kuvailtiin kokemuksia, jossa työntekijä joutuu neuvottelemaan mahdollisista pa- rannuksista tietojärjestelmiin: ”Työntekijöiden tulee neuvotella esimiesten ja johtajien kanssa mahdollisista muutoksista ja todistaa, että muutokset ovat tarpeellisia työnteon kannalta. Or- ganisaatiossa on myös järjestetty kehitystoimintaa, erilaisia työryhmiä tai muita palautekanavia, joiden kautta omat ehdotukset saa viestitään. Ehdotuksia ei vält- tämättä toteuteta ja tämä todetaan turhauttavaksi.” (YMV1) Kirjallisuudessa tuodaan esiin, että teknostressiä voidaan estää eri keinoin. Organisaation tuki ja tekninen järjestelmätuki ovat tärkeitä. Työntekijän tulisi saada koulutusta. Lisäksi pitäisi olla mahdollisuus osallistua projekteihin. (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 422–427.) Yleisissä merkitysverkostoissa oli kuitenkin ristiriitaisia kokemuksia koulutuksesta: ”ICT-tuen lisäksi organisaatiossa järjestetään koulutuksia. Niihin ei vain aina ole mahdollista osallistua työtilanteen takia. Johtuen esimerkiksi henkilökohtaisista tulostavoitteita, oma työ tulee priorisoida mikä johtaa siihen, että ylimääräisestä karsitaan. Vaikka koulutukseen olisi aikaa osallistua, sen sisältö ei välttämättä vas- taa tarvetta ja aikaa on varattu liikaa ottaen huomion työntekijöiden kiire.” (YMV1) ”Järjestelmiin liittyvistä muutoksista tiedotetaan, mutta pääpaino tiedotuksessa on isoissa järjestelmäuudistuksissa. Tiedotus pienistä muutoksista jää joskus puut- tumaan. Koulutusta järjestelmien käyttöön on tarjolla.” (YMV2) ”Uusien työntekijöiden perehdyttäminen oli huonoa, esimiesten olisi pitänyt huo- lehtia tästä paremmin.” (YMV3) Vaikuttaa siltä, että koulutuksia järjestetään ja muutoksista viestitään, mutta toimia ei koeta riittäviksi. Koulutuksiin ei ole aikaa osallistua, eikä niistä koeta olevan hyötyä, koska koulutuksen sisältö ei vastaa tarvetta. Perehdytystä tietojärjestelmien käyttöön ei ole riittävästi. Tietojärjestelmämuutosten viestintä ei ole kattavaa. Jotta koulutusten järjes- täminen olisi kannattavaa, tulisi organisaatioissa miettiä monipuolisesti tapoja osallistua 67 koulutuksiin. Olisikin siis tärkeää unohtaa muodollinen koulutus ja keskittyä jatkuvaan oppimiseen, osallistamiseen ja peruskäyttäjien tietojärjestelmien käyttöön liittyvän itse- tunnon vahvistamiseen (Tarafdar ja muut, 2014, s. 125). Tekninen järjestelmätuki on tietojärjestelmien peruskäyttäjille tarkoitettua tukea, jossa ratkotaan ongelmia (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 427). Ensimmäisessä ja toisessa ylei- sessä merkitysverkostossa ICT:n organisointia ja järjestelmätukea kuvailtiin myönteisesti: ”Organisaatiossa on kuitenkin olemassa keskitetty ICT ja järjestelmätuki, jonka kautta virhetilanteet ja kehitysideat saadaan eteenpäin. Organisaatiossa on myös järjestetty kehitystoimintaa, erilaisia työryhmiä tai muita palautekanavia, joiden kautta omat ehdotukset saa viestitään.” (YMV1) ”Organisaatioissa on keskitetty ICT ja käyttäjätuki, johon virheilmoitukset lähetetään.” (YMV2) Sen sijaan organisaatiossa, jossa kuvailtiin kokemuksia kielteisistä kokemuksista ja muutosvastarinnasta eniten, ICT:n organisointi ja järjestelmätuki olivat epäselviä toiminnaltaan: ”ICT:n ja järjestelmätuen organisoimisessa on puutteita, aina ei ollut tiedossa kehen otat yhteyttä ongelmatilanteissa. Järjestelmän toiminnan luotettavuuteen vaikuttaa vastuussa olevan järjestelmäasiantuntijan toiminnan luotettavuus. Järjestelmätuen organisoiminen vaikutti monimutkaiselta ja ongelmanratkaisussa kesti. Lisäksi järjestelmätuen henkilöstössä oli vaihtuvuutta, joka vaikutti toiminnan luotettavuuteen.” (YMV3) Organisaatiokulttuurilla ja johtamisen eri keinoilla on mahdollisuus lieventää teknostressiä. Organisaatiossa tulisi viestiä avoimesti tulevista muutoksista, kertoa miten työ tulee muuttumaan ja rohkaista käyttämään uusia järjestelmiä esimerkiksi testaajina. Uusien asioiden kokeilemista tulisi tukea ja sitä kautta oppimista. Tärkeää on luoda ilmapiiri, jossa oppiminen on helppoa ja riskien ottaminen sallittua (Tarafdar ja muut, 2011, s. 119). Ensimmäisessä yleisessä merkitysverkostossa kielteisten kokemusten li- säksi, ilmapiiriä kuvailtiin avoimeksi ja johtaminen sai myös kiitosta: 68 ”Organisaatiossa panostetaan siihen, että järjestelmät toimivat ja tukevat liiketoimintaa. Yrityskulttuuri koetaan kuitenkin avoimeksi ja virheistä ja omista huomioista rohkaistaan kertomaan.” (YMV1) Toisessa yleisessä merkitysverkostossa projektijohtaminen sai kiitosta. Kolmannessa yleisessä merkitysverkostossa myönteisiä kokemuksia organisaatiosta tai johtamisesta ei juuri löytynyt: ”Järjestelmäuudistuksissa luotetaan projektin vetäjien ammattitaitoon, tietäen että budjetilla ja aikataululla on omat vaikutuksensa.” (YMV2) ”Organisaation johtajilla ei ollut osaamista järjestelmiin liittyen, jotta he olisivat voineet johtaa niiden käyttöä.” (YMV3) Johtajien tulisi tutustua teknologian erityispiirteisiin, joista aiheutuen muodostuu tek- nostressoreita. Näitä tekijöitä tarkkailemalla kuormitusta organisaatiossa voidaan vä- hentää (Tarafdar ja muut, 2007, s. 323). Mikäli organisaatiossa on runsaasti tietojärjes- telmiin liittyviä muutoksia, johtajien tulisi kiinnittää tähän huomio, pyrkiä vähentämään ahdistusta ja lisäämään positiivista stressiä. Keinoja ovat oppivan organisaation tunnus- piirteiden tukeminen, tasapuolisesta työnjaosta huolehtiminen ja koulutuksen organisoi- minen. (Wang ja muut, 2008, s. 3011.) Uusien tietojärjestelmien käyttöönoton myötä työtaakka saattaa nousta liian suureksi: ”Järjestelmäkehitykseen on mahdollisuus osallistua, mutta osallistumisessa on riski, että varsinaiselle työlle ei jää aikaa ja työntekijä kuormittuu liiaksi. Joskus työntekijöiden odotetaan venyvän liikaa järjestelmäprojekteissa, vaikka intoa osallistua olisikin. On työntekijän vastuulla tunnistaa omat rajansa. Esimiehet ymmärtävät tilanteen, mutta eivät varsinaisesti voi tehdä mitään työtaakan vähentämiseksi.” (YMV1) Yksilölliset erot vaikuttavat siihen, miten johtamista pitäisi sopeuttaa. Teknisesti kyvykkäille henkilöille, kuten ICT-työntekijöille on tärkeää pysyä kehityksessä mukana. Teknisen osaamisen tulisi saada kehittyä. Johtajien tulisi siis luoda ympäristö, jossa tekninen kyvykkyys pääsee esiin, rikastaa työnkuvaa tätä kautta, luoda motivaatiota ja 69 tätä kautta parantaa suoriutumista. (Wang ja muut, 2008, s. 3011.) Vaikka haastateltavissa ei ollut ICT-alan työntekijöitä, löytyi kuitenkin odotuksia teknologisen osaamisen syventämiselle: ”Muutoksessa halutaan olla mukana ja erilaisia vaihtoehtoja pohditaan ilman eril- lisiä työryhmiä. Alan sisäinen benchmarkkaus ja yhteistyö järjestelmien kehityk- sessä koetaan tärkeäksi.” (YMV1) 70 6 Johtopäätökset ja pohdinta Suomalaisten kokema työelämän kuormitus ja stressi digitalisoituvassa työympäristössä ovat aiheita, joista on laajasti keskusteltu julkisuudessa. Aihe on tärkeä, koska kuormittuneisuus ja koettu stressi heikentävät työtyytyväisyyttä, työhön sitoutumista ja työssä suoriutumista. Teknologiaa käytetään laajasti työelämässä ja sen käyttö tulee lisääntymään. Teknologian käytöstä aiheutuu yksilölle kielteisiä psykologisia ja kognitiivisia reaktioita sekä asenteita, tätä lopputulosta kutsutaan teknostressiksi. Teknostressi aiheuttaa erilaisia reaktioita, joista tässä työssä käydään läpi yleisimpiä. Tämän lisäksi pohditaan teknostressin vaikutusta muutosvastarintaan, selviytymismekanismien käyttöä ja myönteisen teknostressin esiintymistä. Tässä tutkimuksessa kerättiin onnistuneesti toimihenkilöiden kokemuksia teknostressistä ja muutosvastarinnasta tietojärjestelmien käytössä ja vastattiin asetettuihin tutkimuskysymyksiin. Työssä käytettiin laadullista tutkimusotetta ja fenomenologista tutkimusmenetelmää. Aineisto kerättiin haastattelemalla toimihenkilöitä, joilla oli työkokemusta laajojen tietojärjestelmien kuten toiminnanohjausjärjestelmien käytöstä. Tietojärjestelmien käytöstä aiheutuvaa teknostressiä lähestyttiin työssä kuvattujen tutkimuskysymysten mukaisesti, teemahaastattelun kautta. Työn toteutuksesta rajattiin pois viestintäteknologian, sosiaalisen median ja teknologian käytöstä vapaa-ajalla tai työssä muodostuva teknostressi. Työelämässä yksilö kohtaa useita stressitekijöitä ja ne voivat liittyä työnkuvaan, työrooliin, organisaation toimintaan, urahaaveisiin, työn ja kodin vaatimusten yhdistämiseen ja työn aiheuttamaan yksityisyyden häirintään. (Ayyagari ja muut, 2011, s. 834.) Työperäistä stressiä onkin tutkittu useiden eri mallien kautta (Srivastava ja muut, 2015, s. 361). Teknostressi liittyy teknologian kehitykseen digitalisoituvassa työssä (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 417–418). Teknostressin määritellään olevan yksilön kokemaa stressiä, jonka aiheuttaa tieto- ja viestintäteknologian käyttö (Ragu-Nathan ja muut, 2008, s. 418; Tarafdar ja muut, 2019, s. 98; Pirkkalainen ja muut, 2019, s. 1179). 71 Ennen kaikkea teknostressi on modernin yhteiskunnan piirre (La Torre ja muut, 2019, s. 13). Koska teknologian käyttö on muuttunut ja laajentunut, on teknostressin tutkimus kehittynyt sen myötä. Teknostressi nähdään vuorovaikutteisena prosessina, jonka lopputuloksena voi olla myös positiivisia vaikutuksia yksilölle, kielteisten vaikutusten lisäksi. (Tarafdar ja muut, 2019, s. 18.) Kielteisten ja myönteisten reaktioiden lisäksi kuormittava tilanne edellyttää yksilöltä selviytymismekanismien käyttöä. Selviytymismekanismit ovat erilaisia selviytymisen strategioita, joilla kuormittavien tilanteiden negatiiviset vaikutukset pyritään minimoimaan (Pirkkalainen ja muut, 2019, s. 1180). Selviytymismekanismit jaetaan kahteen osaan, tunteisiin keskittyviin ja ongelmaan keskittyviin (Wang ja muut, 2008, s. 3004). Tämän lisäksi selviytymismekanismit ovat proaktiivisia tai reaktiivisia, liitoksissa toisiinsa siten, että niitä voidaan käyttää ristikkäin (Pirkkalainen ja muut, 2019, s. 1180–1184). Yksilö suhtautuu eri tavoin teknologian käyttöön, joko hyväksyen tai vastustaen (Maeir ja muut, 2012, s. 1). Muutosvastarinta on vastakohta teknologian hyväksymiselle. Se on käyttäytymistä, jossa kieltäydytään jostain tai vastustetaan jotain. Teknologiaa saatetaan käyttää vain puolittain, vastustaa sen käyttöä tai menettää kiinnostus sen käyttöön. (Mahmud ja muut, 2017, s. 165.) Muutosvastarinta on tilannesidonnaista, pohjautuen persoonallisuuden piirteisiin. Yhtenä tekijänä taustalla on koettu teknostressi. (Maier ja muut, 2012, s. 4.) Yksilöllä on luontaisesti taipumus pyrkiä säilyttämään tuttu ja totuttu tapa toimia (Mahmud ja muut, 2017, s. 167). Tämän pro gradu -työn tuloksena syntyi kolme yleistä merkitysverkostoa, joissa tuli esiin teknostressin myönteinen ja kielteinen kokemus, sen vaikutus muutosvalmiuteen ja stressiprosessissa käytetyt selviytymismekanismit. Yleiset merkitysverkostot jaettiin kolmeen osaan teknostressin kokemuksen muutokseen suhtautumisen perusteella. Ensimmäisessä yleisessä merkitysverkostossa muutosvastarintaa ei juurikaan esiintynyt, sen sijaan kolmannessa yleisessä merkitysverkostossa sitä esiintyi paljonkin. Itse teknostressin kielteinen kokemus tietojärjestelmien käytöstä oli haastatteluun osallistuneilla melko samanlainen, jolloin yleisiä merkitysverkostoja ei muodostunut tämän kokemuksen tai eroavaisuuksien myötä. Tietojärjestelmän käytön kokemusta ja 72 siitä aiheutuvia reaktioita kuvailtiin melko samanlaisesti. Tietojärjestelmien käytöstä aiheutuvan kuormittavan tilanteen koettiin olevan yksilölle mm. stressaava, verenpainetta nostava, ja ahdistava. Syyt kuormittavan tilanteen syntymiselle olivat myös melko samanlaisia. Tietojärjestelmät olivat mm. kankeita, jähmeitä ja vanhanaikaisia. Tietojärjestelmät kuormittivat työpäivän aikana, eivätkä häirinneet työntekijän yksityisyyttä. Ensimmäisessä ja toisessa merkitysverkostossa kuvailtiin myös myönteisiä kokemuksia tietojärjestelmien käytöstä. Tällöin nähtiin, että tietojärjestelmien käytöstä on ehdottomasti hyötyä omassa työskentelyssä. Nykyistä kokemusta verrattiin aikaisempiin kokemuksiin. Kolmannessa yleisessä merkitysverkostossa kokemuksia tietojärjestelmien käytöstä oli vähemmän ja lisäksi ne olivat kielteisiä. Tällöin ei syntynyt myöskään odotusta siitä, että järjestelmästä on hyötyä työskentelystä. Päinvastoin, työelämä oli helpompaa, jos minkäänlaista järjestelmää ei käytetty. Tämän työn tavoitteena ei ollut tehdä johtopäätöksiä siitä, kuinka paljon teknostressiä tietojärjestelmien käytöstä koetaan. Sen sijaan tavoitteena oli selvittää miten teknostressi ilmenee, ja miten se vaikuttaa suhtautumisessa muutoksiin. Tuloksista selvisi, että yrityksissä, joissa muutokset ovat jatkuvia, yksilölle syntyy erilaisia rutiineja, joiden kautta muutoksiin suhtaudutaan. Muodostuu selviytymismekanismeja, joiden kautta kuormittavaa tilannetta hallitaan. Kun kuormittavasta tilanteesta on onnistuneesti selviydytty, syntyy kokemus onnistumisesta, joka johtaa siihen, että tietojärjestelmien käytöltä voidaan olettaa myös myönteisiä kokemuksia ja helpotusta työhön. Merkittävin tulos tässä tutkimuksessa mielestäni olikin se, että miten teknostressi osoittautuu vuorovaikutteiseksi ja yksilölliseksi prosessiksi, joka vaatii yksilöltä tilanteen arvioimista ja selviytymismekanismien käyttöä. Lopputuloksena on selkeästi myös myönteistä teknostressiä, jonka myötä työnteko voi tehostua. Oman alan teknologisia uudistuksia seurataan ja teknologialta, olkoonkin että sen käyttö voi myös kuormittaa, odotetaan myönteisiä asioita. Työkokemukseni perusteella odotin, että teknostressin kokemus on aina kielteinen ja vaikuttaa yksilöön siten, että se aiheuttaa muutosvastarintaa. Tämän työn perusteella asia ei ole näin, yksilön reaktio riippuu 73 aikaisemmista kokemuksista, syntyneistä rutiineista ja resilienssin kehittymisestä. Myös persoonallisuudella on vaikutusta, mikä tekee tietojärjestelmäprojektien menestyksekkäästä johtamisesta haastavaa. Yksilön persoonallisuus on harvoin avoimesti tiedossa. Tässä työssä selvitettiin teknostressin kokemuksen ja siitä aiheutuvan muutosvastarinnan lisäksi myös sitä miten teknostressiä tietojärjestelmien käytössä voidaan lieventää. Kuten kirjallisuudessa on tuotu esiin, työntekijöiden osallistaminen ja mielipiteen kuunteleminen ovat tärkeitä keinoja. Yleiset merkitysverkostot eivät eronneet toisistaan tämän kokemuksen myötä. Työntekijöiden perehdytyksestä ja koulutuksesta tulisi huolehtia, lisäksi on varmistettava että organisaatiossa toimii osaava ICT-tuki. Koska työntekijät ovat taitotasoiltaan erilaisia, tulisi tietojärjestelmäprojektien johtamista sopeuttaa sen mukaisesti. Mikäli työntekijä haluaa olla muutoksessa mukana, tulisi pyrkiä luomaan aidosti innovatiivinen organisaatiokulttuuri, jossa tämä on mahdollista. Tämä tutkimus auttaa tietojärjestelmien käyttöönotto- ja kehitystehtävissä toimivia ymmärtämään teknostressin prosessia ja muutosvastarintaa sekä yksilön, että organisaation näkökulmasta. Organisaation johtamisen näkökulmasta tämä tutkimus tarjoaa näkemyksen niihin tekijöihin, joilla teknostressiä voidaan lieventää. Koska teknostressin tutkimuksessa ei ole juurikaan huomioitu yhteyttä muutosvastarintaan, tämä tutkimus tuo lisätietoa tähän puuttuvaan tutkimuksen osa-alueeseen. Lisäksi tämä tutkimus tuo esiin miten kertynyt kokemus, selviytymismekanismien käyttö ja resilienssi vaikuttavat teknostressin muodostumiseen. 6.1 Tutkimuksen luotettavuuden arviointi Kvalitatiivisen tutkimuksen luotettavuuden todistaminen on monimuotoisempaa ja vaih- televampaa kuin kvantitatiivisen tutkimuksen luotettavuuden todistaminen. Luotetta- vuuden arviointi perustuu usein validiteettiin ja reliabiliteettiin, jotka pohjautuvat 74 tilastollisiin määreisiin. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa luotettavuus arvioidaan tutkitta- van ilmiön perusrakenteen ja tutkimusmenetelmän vastaavuuden kautta. Valitessaan tutkimusmenetelmää, tutkijan on tiedettävä, minkälaisia tuloksia menetelmän kautta voidaan tavoittaa. (Perttula, 1995, s. 96–97.) Fenomenologian tutkimuksen kohde on ih- misen kokemus tutkittavasta ilmiöstä (Metsämuuronen, 2006, s. 152). Tässä tutkimuk- sessa vastattiin tutkimuskysymyksiin valitun tutkimusmenetelmän kautta ja saatiin ku- vaus haastateltujen kokemuksista teknostressistä ja muutosvastarinnasta tietojärjestel- mien käytössä. Kokemuksen tutkimuksen luotettavuudesta kertoo mm. tutkimusprosessin johdonmu- kaisuus, aineistolähtöisyys ja kontekstisidonnaisuus (Perttula, 1995, s. 102). Tämän pro gradu -työn aineiston hankinnassa, analyysissä ja tuloksien raportoinnissa noudatettiin fenomenologiselle tutkimukselle muodostettuja käytänteitä. Mainitut toimenpiteet ovat kuvattuina menetelmä ja aineisto -kappaleessa. Työ toteutettiin aineistolähtöisesti siten, että teoriaosuus, aineiston hankinta ja analyysi rakentuivat yhtä aikaa. Teoriaosuus muo- dostui aineistosta esiin nousseiden huomioiden myötä. Kontekstisidonnaisuus kvalitatii- visessa tutkimuksessa tarkoittaa sitä, että yksilökohtaisuus pyritään säilyttämään tutki- musprosessissa mahdollisimman pitkään (Perttula, 1995, s. 102). Käytännössä tämä tar- koitti paluuta yksilökohtaisiin merkitysverkostoihin yhteisten merkitysverkostojen luomi- sen yhteydessä. Toisaalta aineiston perusteella tehtiin yleistyksiä, jotta tutkittava ilmiö ja siihen liittyvät kokemukset tulisivat paremmin esiin. Kokoavia johtopäätöksiä voidaan tehdä, jos tutkimukseen osallistuneiden ihmisten tausta on tarpeeksi samanlainen (Tök- käri, 2018, s. 66). Tutkimukseen osallistuneet haastateltavat olivat toimihenkilöitä, jotka olivat työskennelleet asiantuntijatehtävissä isoissa organisaatioissa, jotka toimivat joko kotimaisesti ja globaalisti. Tutkimuksen luotettavuudesta kertoo myös tutkijan subjektiivisuus ja vastuullisuus. Tut- kijan tajunnallisuus on tutkimustyön edellytys ja se on reflektoitava, analysoitava ja ra- portoitava tutkimuksen edetessä. (Perttula, 1995, s. 103.) Fenomenologisessa analyy- sissä tähän pakottaa tutkimusmetodissa vaadittava sulkeistaminen (Latomaa, 2008, s. 75 14). Tässä tutkimuksessa ennakkokäsitys tutkittavasta ilmiöstä tunnistettiin, kirjattiin ylös ja analyysin edetessä laitettiin syrjään. Aineistoa tarkasteltiin siten kuin, että se oli käsiteltävänä ensimmäistä kertaa. Tutkimus on onnistunut, jos se auttaa näkemään ilmiön aikaisempaa selkeämmin ja mo- nipuolisemmin, ja jos ymmärrämme asiaa nyt paremmin kuin tutkimuksen alussa (Laine, 2010, s. 44). Tässä tutkimuksessa lähdettiin liikkeelle ennakko-odotuksesta, joka perustui tutkijan työkokemukseen. Työn edetessä ennakkokäsitys laitettiin syrjään fenomenolo- gisen tutkimusmetodin toteutuksen mukaisesti. Työn tuloksista huomattiin, että ennak- kokäsitys ei pitänyt paikkaansa ja tutkittava ilmiö vaikutuksineen oli odotettua laajempi ja monipuolisempi. 6.2 Jatkotutkimusehdotukset Tässä tutkimuksessa kerättiin onnistuneesti toimihenkilöiden kokemuksia teknostressistä ja muutosvastarinnasta tietojärjestelmien käytössä. Mutta koska teknologian käyttö laajenee ja kehittyy entisestään, teknostressin tutkimukseen tarvitaan uutta näkökulmaa. Teknostressin tutkimuksessa on keskitytty kielteisiin piirteisiin, mutta teknostressi on myös myönteisen stressin lähde. Lisäksi teknologian käyttö helpottaa yksilöitä sekä vapaa-ajalla, että työssä. (Tarafdar ja muut, 2019, s. 6–7.) Näkökulmaa tulisikin siirtää myönteisiin puoliin. Jatkotutkimuksen aiheita voisivat olla mm. se, minkälaisen kokonaisuuden myönteinen ja kielteinen stressi tietojärjestelmien käytössä aiheuttaa. Miten tietojärjestelmiä tulisi suunnitella ja tietojärjestelmäprojekteja johtaa paremmin niin, että myös myönteistä stressiä muodostuu ja sitä pystytään hyödyntämään. Koska teknologian käyttö tulee entisestään yleistymään työpaikoilla, on hyvä suunnitella projektit siten, että kielteisiä kokemuksia ja kuormitusta minimoidaan ja myönteisiä kokemuksia pyritään lisäämään. Tämä vaikuttaa myönteisesti työskentelyn tehokkuuteen, työtyytyväisyyteen ja sitä kautta yrityksen tai organisaatioon menestykseen. 76 Tutkimukset teknostressin vaikutuksista muutosvastarintaan ovat vähäisiä. Tämän lisäksi tutkimukset muutosvastarinnasta tietojärjestelmien käytön aikana tai ennen käyttöön- ottoa ovat vähäisiä. Muutosvastarintaa voitaisiin lieventää vaikuttamalla tietojärjestel- mien peruskäyttäjien asenteisiin ennen tai jälkeen käyttöönoton, sekä tietotekniikan käy- tön yhteydessä. Koska on tunnistettu, että muutosvastarinta on syy monen tietojärjes- telmäprojektin epäonnistumiseen, teknostressiä ja sen yhteyttä muutosvastarintaan tu- lisi tutkia paremmin. Jatkotutkimuksen aiheita voisivat olla teknostressin ja muutosvas- tarinnan välinen yhteys tietojärjestelmäprojektin käyttöönotossa, mutta myös ennen käyttöä ja käytön aikana. On yksilön ja organisaation etu, että tietojärjestelmien käyttö on hyödyllistä, tehostaa työskentelyä, mahdollistaa muutoksen ja aiheuttaa onnistumisen kokemuksia. Kuten tut- kimuksen haastatteluissa selvisi, osa työntekijöistä omaa hyvät tietotekniset taidot ja suhtautuu myönteisesti tietojärjestelmien kautta tuleviin muutoksiin. Suomalaisilla työ- paikoilla on melko varmasti runsaasti henkilöitä, joille teknostressi ja tietojärjestelmien käyttö on suurilta osin kielteinen kokemus. Muutoksia vastustetaan, joko tiedostaen tai tietämättä, teknologian tuomat hyödyt jäävät kokematta. Yksilön on hyvä pyrkiä tiedos- tamaan oma asenteensa ja muokkaamaan sitä. Johtamisen näkökulmasta teknostressi ja sen vaikutus muutosvastarintaan tulisi arvioida osana organisaation ja työhyvinvoinnin johtamista. 77 Lähteet Ali, M., Zhou, L., Miller, L. & Ieromonachou, P. (2016). User resistance in IT: A literature review. International Journal of Information Management, 36(1), 35–43. https://doi:10.1016/j.ijinfomgt.2015.09.007 Atanasoff, L. & Venable, M. A. (2017). Technostress: Implications for Adults in the Work- force. The Career Development Quarterly, 65(4), 326–338. https://doi:10.1002/cdq.12111 Ayyagari, R., Grover, V. & Purvis, R. (2011). Technostress: Technological Antecedents and Implications. MIS Quarterly, 35(4), 831–858. https://doi:10.2307/41409963 BBC. (2019, 29. lokakuuta). Sam Shead: Amazon Echo and Google Home owners spied on by apps. Noudettu 2020-02-19 osoitteesta https://www.bbc.com/news/technology-50124713 Benlian, A., Klumpe, J. & Hinz, O. (2019). Mitigating the intrusive effects of smart home assistants by using anthropomorphic design features: A multimethod investi- gation. Information Systems Journal, 1–33. https://doi:10.1111/isj.12243 D'Arcy, J., Herath, T. & Shoss, M. K. (2014). Understanding Employee Responses to Stress- ful Information Security Requirements: A Coping Perspective. Journal of Man- agement Information Systems, 31(2), 285–318. https://doi:10.2753/MIS0742- 1222310210 Fuglseth, A. M. & Sørebø, Ø. (2014). The effects of technostress within the context of employee use of ICT. Computers in Human Behavior, 40(C), 161–170. https://doi:10.1016/j.chb.2014.07.040 Hauk, N., Goritz, A. S. & Krumm, S. (2019). The mediating role of coping behavior on the age-technostress relationship: A longitudinal multilevel mediation model. PLoS ONE, 14(3), 1–22. https://doi:10.1371/journal.pone.0213349 Heikkilä, T. (1998). Tilastollinen tutkimus. Helsinki: Edita Prima Oy. Hirsjärvi, S. & Hurme, H. (2000). Tutkimushaastattelu, teemahaastattelun teoria ja käy- täntö. Helsinki: Yliopistopaino. Hirsjärvi, S., Remes, P., Sajavaara, P. & Sinivuori, E. (2009). Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi. 78 Holopainen, M., Tenhunen, L. & Vuorinen, P. (2004). Tutkimusaineiston analysointi ja SPSS. Järvenpää: Yrityssanoma. Jena, R. (2015). Technostress in ICT enabled collaborative learning environment: An em- pirical study among Indian academician. Computers in Human Behavior, 51, 1116–1123. https://doi:10.1016/j.chb.2015.03.020 Junttila, H. (2018, 31. tammikuuta). Teknostressi ruhjoo työpaikoilla: Työn laatu kärsii ja ihmiset uupuvat – Näin taistelet sitä vastaan. Noudettu 2019-12-11 osoit- teesta https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/teknostressi-ruhjoo-tyopai- koilla-tyon-laatu-karsii-ja-ihmiset-uupuvat-nain-taistelet-sita-vas- taan/3771885e-dbcb-3936-b97b-24f09ecfbe67 Kananen, J. (2019). Opinnäytetyön ja pro gradun pikaopas: avain opinnäytetyön ja pro gradun kirjoittamiseen. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Kim, H. -. W. & Kankanhalli, A. (2009). Investigating user resistance to information sys- tems implementation: A status quo bias perspective. MIS Quarterly, 33(3), 567–582. https://doi:10.2307/20650309 Kim, H., Lee, J. & Rha, J. (2017). Understanding the role of user resistance on mobile learning usage among university students. Computers & Education, 113, 108– 118. https://doi:10.1016/j.compedu.2017.05.015 Klaus, T. & Blanton, J. E. (2010). User resistance determinants and the psychological con- tract in enterprise system implementations. European Journal of Information Systems, 19(6), 625–636. https://doi:10.1057/ejis.2010.39 Korkeila, J. (2008). Stressi, tunteiden säätely ja immuniteetti. Duodecim, 124(6), 683–92. La Torre, G., Esposito, A., Sciarra, I. & Chiappetta, M. (2019). Definition, symptoms and risk of techno-stress: A systematic review. International Archives of Occupa- tional and Environmental Health, 92(1), 13–35. https://doi:10.1007/s00420- 018-1352-1 Laine, T. (2010). Miten kokemusta voidaan tutkia? Fenomenologinen näkökulma. Teok- sessa J. Aaltola & R. Valli (Toim.), Ikkunoita tutkimusmetodeihin: 2, Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimene- telmiin. (s. 28–46). Jyväskylä: PS-kustannus. Lazarus, R. (1995). Psychological Stress in the Workplace. Teoksessa R. Crandall & P. Per- rewe (toim.), Occupational Stress: A Handbook. USA Philadelphia: Taylor & Francis. 79 Lehtomaa, M. (2008) Fenomenologinen kokemuksen tutkimus: haastattelu, analyysi ja ymmärtäminen. Teoksessa J. Perttula & T. Latomaa (Toim.), Kokemuksen tutki- mus, merkitys – tulkinta – ymmärtäminen. (s. 163–193) Rovaniemi: Lapin yli- opistokustannus. Mahmud, I., Ramayah, T. & Kurnia, S. (2017). To use or not to use: Modelling end user grumbling as user resistance in pre-implementation stage of enterprise re- source planning system. Information Systems, 69, 164–179. https://doi:10.1016/j.is.2017.05.005 Maier, C., Laumer, S., Eckhardt, A. & Weitzel, T. (2012). Conceptualization, operationali- zation, and empirical Evidence for an individual's dispositional resistance to IT- induced changes. 18th Americas Conference on Information Systems 2012, AMCIS 2012 Volume 5, 2012, 1–11. Maier, C., Laumer, S., Weinert, C. & Weitzel, T. (2015). The effects of technostress and switching stress on discontinued use of social networking services: A study of Facebook use. Information Systems Journal, 25(3), 275–308. https://doi:10.1111/isj.12068 Mansikka, O. (2018, 21.helmikuuta). Työpäivä katkeaa 70 kertaa ”härvelin piippaukseen”, kotona ei uni tule – Teknostressi haittaa elämäämme, sanoo tutkija, mutta näin päihität sen. 2019-12-11 osoitteesta https://www.hs.fi/teknologia/art- 2000005575309.html Metsämuuronen, J. (2006). Laadullisen tutkimuksen perusteet. Teoksessa J. Virtanen, T. Rantala, L. Remes, S. Sandelin-Benkö, P. Luoma, T. P. Karjalainen, K. Reinikainen & J. Metsämuuronen (Toim.), Laadullisen tutkimuksen käsikirja. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. Myers, M. D. & Newman, M. (2007). The qualitative interview in IS research: Examining the craft. Information and Organization, 17(1), 2–26. https://doi:10.1016/j.in- foandorg.2006.11.001 Perttula, J. & Latomaa, T. (2008). Kokemuksen tutkimus. Merkitys – tulkinta – ymmärtäminen. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. Perttula, J. (1995) Kokemus psykologisena tutkimuskohteena, johdatus fenomenologi- seen psykologiaan. Tampere: Suomen fenomenologinen instituutti. Pirkkalainen, H., Salo, M., Tarafdar, M. & Makkonen, M. (2019). Deliberate or Instinctive? Proactive and Reactive Coping for Technostress. Journal of Management In- formation Systems, 36(4), 1179–1212. https://doi:10.1080/07421222.2019.1661092 80 Ragu-Nathan, T., Tarafdar, M., Ragu-Nathan, B. & Tu, Q. (2008). The Consequences of Technostress for End Users in Organizations: Conceptual Development and Empirical Validation. Information Systems Research, 19(4), 417–433. https://doi:10.1287/isre.1070.0165 Rivard, S. & Lapoint, L. (2012). Information technology implementers' responses to user resistance: Nature and effects. MIS Quarterly, 36(3), 897–920. https://doi:10.2307/41703485 Salo, M., Pirkkalainen, H. & Koskelainen, T. (2019). Technostress and social networking services: Explaining users' concentration, sleep, identity, and social relation problems. Information Systems Journal, 29(2), 408–435. https://doi:10.1111/isj.12213 Selander, L. & Henfridsson, O. (2012). Cynicism as user resistance in IT implementation. Information Systems Journal, 22(4), 289–312. https://doi:10.1111/j.1365- 2575.2011.00386 Sellberg, C. & Susi, T. (2013). Technostress in the office: A distributed cognition perspec- tive on human-technology interaction. Cognition, Technology and Work, 16(2), 1–15. https://doi:10.1007/s10111-013-0256-9 Shang, S. S. (2012). Dual strategy for managing user resistance with business integration systems. Behaviour & Information Technology: E-Business, 31(9), 909–925. https://doi:10.1080/0144929X.2011.553744 Srivastava, S. C., Chandra, S. & Shirish, A. (2015). Technostress creators and job outcomes: Theorising the moderating influence of personality traits. Information Systems Journal, 25(4), 355–401. https://doi:10.1111/isj.12067 Suh, A. & Lee, J. (2017). Understanding teleworkers’ technostress and its influence on job satisfaction. Internet Research, 27(1), 140–159. https://doi:10.1108/IntR- 06-2015-0181 Tarafdar, M., Bolman Pullins, E. & Ragu-Nathan, T. (2014). Examining impacts of tech- nostress on the professional salesperson's behavioural performance. Journal of Personal Selling & Sales Management, 34(1), 51–69. https://doi:10.1080/08853134.2013.870184 Tarafdar, M., Cooper, C. L. & Stich, J. (2019). The technostress trifecta - techno eustress, techno distress and design: Theoretical directions and an agenda for research. Information Systems Journal, 29(1), 6–42. https://doi:10.1111/isj.12169 81 Tarafdar, M., Maier, C., Laumer, S. & Weitzel, T. (2020). Explaining the link between tech- nostress and technology addiction for social networking sites: A study of dis- traction as a coping behavior. Information Systems Journal, 30(1), 96–124. https://doi:10.1111/isj.12253 Tarafdar, M., Tu, Q., Ragu-Nathan, B. S. & Ragu-Nathan, T. S. (2007). The Impact of Tech- nostress on Role Stress and Productivity. Journal of Management Information Systems, 24(1), 301–328. https://doi:10.2753/MIS0742-1222240109 Tarafdar, M., Tu, Q. & Ragu-Nathan, T. S. (2010). Impact of Technostress on End-User Satisfaction and Performance. Journal of Management Information Systems, 27(3), 303–334. https://doi:10.2753/MIS0742-1222270311 Tarafdar, M., Tu, Q., Ragu-Nathan, T. & Ragu-Nathan, B. (2011). Crossing to the dark side: Examining creators, outcomes, and inhibitors of technostress. Communica- tions of the ACM, 54(9), 113–120. https://doi:10.1145/1995376.1995403 Tu, Q., Wang, K. & Shu, Q. (2005). Computer-related technostress in China. Communica- tions of the ACM, 48(4), 77–81. https://doi:10.1145/1053291.1053323 Tökkäri, V: (2018). Fenomenologisen, hermeneuttis-fenomenologisen ja narratiivisen ko- kemuksen tutkimuksen käytäntöjä. Teoksessa J. Toikkanen & I. A. Virtanen (Toim.), Kokemuksen tutkimus. VI, kokemuksen käsite ja käyttö. Rovaniemi: Lapland University Press. Vainio, S. (2019, 12. joulukuuta). Kiire ja työkuormitus lisääntyneet. Helsingin Sanomat. Wang, K., Shu, Q. & Tu, Q. (2008). Technostress under different organizational environ- ments: An empirical investigation. Computers in Human Behavior, 24(6), 3002–3013. https://doi:10.1016/j.chb.2008.05.007 Verkijika, S. F. (2019). Digital textbooks are useful but not everyone wants them: The role of technostress. Computers & Education, 140, 1–16. https://doi:10.1016/j.compedu.2019.05.017 Yan, Z., Guo, X., Lee, M. K. & Vogel, D. R. (2013). A conceptual model of technology fea- tures and technostress in telemedicine communication. Information Techno- logy & People, 26(3), 283–297. https://doi:10.1108/ITP-04-2013-0071 82 Liite. Teemahaastattelu. Liite 1. Teemahaastattelu