Tuula Vilander Vakuudet ja insolvenssi Vaasa 2023 Laskentatoimen ja rahoituksen yksikkö Talousoikeuden pro gradu -tutkielma Talousoikeuden maisteriohjelma 2 VAASAN YLIOPISTO Laskentatoimen ja rahoituksen yksikkö Tekijä: Tuula Vilander Tutkielman nimi: Vakuudet ja insolvenssi Tutkinto: Kauppatieteiden maisteri Oppiaine: Talousoikeus Työn ohjaaja: Pekka Vainio Valmistumisvuosi: 2023 Sivumäärä: 81 TIIVISTELMÄ: Perustettaessa yritystä tai yrityksen investoidessa tai sen kasvaessa on yrityksen taloudellinen tilanne usein sellainen, että omat rahat ja oma pääoma eivät riitä tarvittaviin investoineihin taikka juokseviin kuluihin. Tällöin tarvitaan velkarahoitusta luotonantajilta. Pankkitoiminnan sääntelyn ja hyvän riskienhallinnan vuoksi pankit vaativat yritystä panttaamaan omaisuuttaan velkojensa vakuudeksi. Vaihtoehtoisesti tai reaalivakuuden lisäksi pankit saattavat myös vaatia yrityksen omistajaa takaamaan velkoja. Kun reaalivakuuksia otetaan vakuudeksi, ne pantataan velkojalle ja velkojasta tulee pantinhaltija. Panttauksessa pantinhaltijalle syntyy panttioikeus. Takaus on henkilövakuus, jossa takaaja antaa sitoumuksen ja ottaa vastatakseen velallisen ve- lan, mikäli velallinen ei maksukyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi maksa velkaansa. Normaali- tilanteessa yritys maksaa velkojaan takaisin maksuohjelman mukaisesti, mutta yrityksen talou- dellisen tilanteen huonontuessa ja takaisinmaksukyvyn heikentyessä on mahdollista, että yritys ei pysty maksamaan sovitusti velkojaan takaisin. Tällöin rahoittaja joutuu käynnistämään perin- tämenettelyn ja vaatimaan velkoja takaisin maksettavaksi. Saamisten periminen normaalissa perintämenettelyissä ei aina tuota tulosta velkojalle. Sellai- sessa tilanteessa suoritusta voidaan joutua hakemaan velalliselta käynnistämällä laissa sään- nelty insolvenssi- eli maksukyvyttömyysmenettely. Insolvenssimenettelyjen täytäntöönpano- muotoja ovat muiden muassa yrityssaneeraus ja konkurssi. Oikeudellisella sääntelyllä eli insol- venssilainsäädännöllä pyritään pehmentämään maksukyvyttömyyden taloudellisia ja yhteiskun- nallisia haittoja. Velkojan saatava vaarantuu aina silloin, kun velallinen joutuu insolvenssimenet- telyyn. Tämän tutkimuksen tehtävänä on tutkia panttioikeuden oikeusvaikutusta sekä henkilö- takauksen vaikutusta velkojen takaisinsaantiin niissä tilanteissa, kun velallinen joutuu maksuky- vyttömyystilanteeseen. Tehtävässä tutkitaan oikeusvaikutusta erityisesti velkojan kannalta. Tässä tutkimuksessa reaalivakuuksia koskeva aihe rajataan rahalaitoksien yleisimpiin panttina käytettäviin esinevakuuksiin, joita ovat kiinteistökiinnitykset ja yrityskiinnitykset. Tutkimuksessa selvitetään reaalivakuuksien panttaamisesta syntyvän panttioikeuden oikeusvaikutus, sekä eri vakuuksien painoarvo lainojen takaisinsaantiin yritysten maksukyvyttömyysmenettelytilan- teissa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös henkilötakauksen vaikutusta ja sen merkitystä yritys- ten maksukyvyttömyysmenettelyissä. Tarkoituksena on selvittää miten hyvin edellä mainitut va- kuudet toimivat velkojan kannalta ja miten kattavan suojan ne antavat velkojalle velallisen jou- tuessa insolvenssimenettelyyn. AVAINSANAT: Insolvenssioikeus, kiinteistökiinnitys, yrityskiinnitys, panttioikeus, henkilöta- kaus, konkurssi, yrityssaneeraus 3 Sisällys 1 Johdanto 6 1.1 Tutkimuksen taustaa 6 1.2 Tutkimustehtävä 8 1.3 Tutkimusmenetelmä ja lähdeaineisto 10 2 Vakuudet 12 2.1 Vakuuksien panttaaminen ja panttioikeus 12 2.1.1 Rasitusvakuudet ja omistusvakuudet 14 2.1.2 Panttioikeuden tuottamat edut 15 2.2 Kiinnitysjärjestelmät ja panttioikeus 16 2.3 Kiinteistökiinnitys 16 2.3.1 Panttioikeuden perustamisen vaiheet 17 2.3.2 Kiinnityksen vahvistaminen 18 2.3.3 Panttaussitoumus ja panttikirjan luovutus 19 2.3.4 Julkisuusperiaate 20 2.3.5 Panttauksen hyväksyttävä peruste 21 2.3.6 Etusijaoikeus 22 2.4 Yrityskiinnitys 22 2.4.1 Yrityskiinnityksen lainsäädäntö 23 2.4.2 Yrityskiinnityksen tuottama etuoikeus 25 2.4.3 Yrityskiinnityksen piiriin kuuluva omaisuus 26 2.4.4 Yrityskiinnitykseen perustuva panttioikeus 27 2.5 Takaus 29 2.5.1 Takauksen jako yksityistakaajiin ja muihin takaajiin 30 2.5.2 Toissijainen takaus, omavelkainen takaus ja täytetakaus 31 2.5.3 Velkojan tiedonantovelvollisuus 33 2.5.4 Erityistakaus ja yleistakaus 34 2.5.5 Takausvastuun vanhentuminen 35 2.5.6 Takauksen vanhentumisen katkaiseminen 36 2.5.7 Takaajan takautumisoikeus 37 4 2.5.8 Oikeustapaus takaajan takautumisoikeus panttiesineeseen 38 2.5.9 Takauksen väheneminen tai lakkaaminen 39 3 Maksukyvyttömyysmenettelyt 41 3.1 Yrityssaneeraus 41 3.1.1 Yrityssaneerauksen oikeusvaikutukset 41 3.1.2 Selvittäjän valinta 43 3.1.3 Saneerausohjelma 43 3.1.4 Velkojen luokittelu saneerausvelkoihin ja menettelynaikaisiin velkoihin 44 3.1.5 Oikeustapaus saneerausvelka vai menettelyn aikana syntynyt velka 45 3.2 Konkurssi 47 3.2.1 Konkurssin oikeusvaikutukset 48 3.2.2 Konkurssin velkaselvittely 48 3.2.3 Jakoluettelo 50 3.2.4 Konkurssin päättyminen 51 4 Lainojen takaisinsaanti insolvenssitilanteessa 52 4.1 Saamisen perintä ja insolvenssioikeus 52 4.2 Panttivelkojan edut 53 4.3 Panttivelkojan asema yrityssaneerauksessa 54 4.3.1 Vakuusvelan määritelmä yrityssaneeraustilanteessa 55 4.3.2 Vakuusvelan määrän arviointi 57 4.3.3 Likvidaatioarvo ja going concern -arvo 58 4.3.4 Konkurssivertailu 59 4.3.5 Oikeustapaus vakuusvelan määrän määrittäminen irtaimesta omaisuudesta 59 4.3.6 Oikeustapauksen ratkaisu ja johtopäätökset 60 4.4 Panttivelkojan asema konkurssissa 63 4.4.1 Separatistivelkojan asema konkurssissa 64 4.4.2 Kiinteistöomaisuuden myynti konkurssissa 65 4.4.3 Oikeustapaus varojen tilitys panttivelkojalle ilman aiheetonta viivytystä 66 4.4.4 Yrityskiinnityksenhaltijan asema konkurssissa 68 5 4.4.5 Pantin peräytyminen 70 4.4.6 Vakuusarvon turvaaminen negative pledgen avulla 71 4.5 Takauksen oikeusvaikutus insolvenssitilanteessa 73 4.5.1 Oikeustapaus takausvastuusta päävelallisen yrityssaneerauksessa 74 4.5.2 Takaajan oikeus ennenaikaiseen suoritukseen 75 5 Vakuuksien pitävyys velallisen insolvenssitilanteessa 76 Lähteet 78 Kuviot Kuvio 1. Vakuuksien toiminta yrityssaneeraus- tai konkurssitilanteessa. Kuvio 2. Panttioikeuden perustamisen neljä vaihetta. Lyhenteet IrtKiinL Laki irtaimistokiinnityksestä (55/1923) KonkL Konkurssilaki (120/2004) KuoletL Laki asiakirjain kuolettamisesta (34/1901) MK Maakaari (540/1995) MJL Laki velkojien maksunsaantijärjestyksestä (1578/1992) TakL Laki takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta (361/1999) TakSL Laki takaisinsaannista konkurssipesään (758/1991) PerintäL Laki saatavien perinnästä (513/1999) VanhL Laki velan vanhentumisesta (728/2003) YrKiinL Yrityskiinnityslaki (634/1984) YrSanL Laki yrityksen saneerauksesta (47/1993) file:///C:/Users/tuula/Downloads/Univaasa_FI_template_2020-12%20(2).dotx%23_Toc4665905 6 1 Johdanto 1.1 Tutkimuksen taustaa Yksityishenkilöillä ja yrityksillä taloudellinen tilanne on usein sellainen, että omat rahat ja oma pääoma eivät riitä tarvittaviin investoineihin taikka juokseviin kuluihin. Tällöin esim. yrityksen investointeihin tai yksityishenkilön asunnon hankintaan tarvitaan velka- rahoitusta luotonantajilta. Tilannetta voidaan kuvata myös niin, että ylijäämätaloudet ovat valmiita luopumaan varoistaan, jos alijäämätaloudet vain pystyvät tarjoamaan riit- tävän hyvät ehdot hakemalleen luototukselle. Joissain tapauksissa luotonantajalle riittää se, että luotonantaja saa riittävän hyvällä vastikkeella ainoastaan saamisoikeuden velal- liseen nähden. Esimerkiksi luotonantaja myöntää 100 000 euron lainan, josta luotonot- taja maksaa 10 %:n koron. Tässä tapauksessa laina on luotonantajan sijoitus, jolle kertyy erinomainen tuotto. Sijoitus ja sen antama tuotto toteutuu kuiteinkin vain, jos luotonot- taja maksaa lainan takaisin sitoumuksensa mukaisesti.1 Allekirjoittaessaan velkakirjan sitoutuu velallinen maksamaan velkojalle velkansa ja vel- koja saa velalliselta ainoastaan lupauksen velan takaisinmaksusta. Pelkkä velkakirja ja lu- paus maksusta eivät useinkaan ole riittävä turva velkojalle. On mahdollista, että velalli- nen jättää velkansa maksamatta. Tällöin luotonantaja voi vaatia velkaa sitoumusehtojen mukaisesti takaisinmaksettavaksi ja ryhtyä tarvittaessa perimistoimiin.2 Velallinen saat- taa jättää velkansa maksamatta, joko maksukyvyttömyyden tai maksuhaluttomuuden vuoksi. Velallisen ollessa vain maksuhaluton, joutuu velkoja näyttämään toteen oikeu- tensa saamisiin, jonka jälkeen velallisen omaisuutta voidaan viranomaistoimin ulosmi- tata tarpeellinen määrä. Ulosmitattua omaisuutta velkoja voi käyttää velan maksamiseen. Vakuudettoman velan takaisinsaanti on kuitenkin riippuvainen siitä, löytyykö velalliselta realisoitavaa ulosmittaukseen kelpaavaa omaisuutta.3 Ulosotto jää täysin turhaksi ja ve- lat takaisinsaamatta, jos velallisella ei ole ulosmittauskelpoista omaisuutta. Lisäksi 1 Tepora – Kaisto – Hakkola, 2009, s. 1–2. 2 Saarnilehto (toim), 2003, s. 11. 3 Tammi-Salminen, 2015, s. 3. 7 ulosmitatun omaisuuden arvo ei aina riitä kattamaan velan määrää. Tarvittaessa velkoja voi hakea velallisen jopa konkurssiin. Kaikki edellä mainitut toimet saattavat kuitenkin olla tehottomia ja velkasaatavat voidaan lopullisesti menettää velallisen joutuessa lopet- tamaan toimintansa konkurssin vuoksi4. Kyseisten mahdollisten velan takaisinsaantion- gelmien vuoksi on tavallista, että luotonantajat asettavat luoton myöntämisen edelly- tykseksi vakuuden saamisen velalliselta.5 Kun velkojalla on vakuus, ei velkojan tarvitse turvautua pelkästään perintätoimenpiteisiin, vaan velkoja voi ryhtyä myös vakuuden rea- lisoimistoimenpiteisiin velkojen takaisinsaamiseksi. Vakuuden avulla velkoja saa myös suojatumman aseman muihin velkojiin nähden, koska vakuuden ansiosta velkojalla on yleensä muita velkojia parempi etuoikeus johonkin vellisen rahanarvoiseen omaisuuteen tai oikeuteen. Siinä tilanteessa, kun velalla on takaaja, on velkojalla mahdollisuus periä velkansa takaajalta velallisen sijaan.6 Tavallisesti velkapääomaa, esimerkiksi yritysten investointien rahoittamiseen, haetaan luottolaitoksilta. Luottolaitosten toiminta on tarkkaan säänneltyä ja sääntelyssä asete- taan huomattavia vaatimuksia mm. pankkien riskienhallinnalle.7 Luottolaitoksia säänte- levässä laissa todetaan, että luottolaitos ei saa toiminnassaan ottaa niin suurta riskiä, että siitä aiheutuu olennaista vaaraa luottolaitoksen vakavaraisuudelle tai maksuvalmiu- delle8. Tehokas riskienhallinta on tärkeä tekijä finanssialan stabiliteetille sekä makro- että mikrotasolla. Vakuudet ovat oleellinen osa pankkien riskienhallintaa, koska samalla kun vakuudet turvaavat saatavia, tukee onnistunut riskienhallinta myös liiketoiminnallis- ten tavoitteiden saavuttamista. Hyvä riskienhallinta luotonannossa on pankeille kilpailu- tekijä, koska epäonnistumiset luottoriskien arvioinnissa voivat johtaa luottotappioihin.9 4 Saarnilehto (toim), 2003, s. 11. 5 Tepora – Kaisto – Hakkola, 2009, s. 1–2. 6 Saarnilehto (toim), 2003, s. 11. 7 Wuolijoki – Hemmo, 2013, s. 32. 8 Laki luottolaitostoiminnasta 8.8.2014/610, III osa, 9 luku, 1 §. 9 Wuolijoki – Hemmo, 2013, s. 32–33. 8 1.2 Tutkimustehtävä Vakuudet ja vakuuksien panttaaminen ovat olennainen osa pankkien ja muiden rahoi- tuslaitosten riskienhallintaa, koska saamistensa turvaamiseksi ja luottotappioidensa mi- nimoimiseksi pankit ottavat asiakkailtaan vakuuksia. Saadessaan kattavat vakuudet an- tamalleen luotolle on luotonantajan odotusarvo se, että luotto tulee takaisinmaksetuksi viimeistään vakuuksien realisoinnin kautta. Mutta vakuuksien realisointimahdollisuudet muuttuvat yrityksen joutuessa insolvenssimenettelyn piiriin. Lisäksi eri vakuuksien reali- sointimenettelyt vaihtelevat eri vakuustyypeissä. Velkojen takaisinsaannin turvaamiseksi saadut vakuudet voidaan jakaa henkilö- ja esinevakuuksiin. Annolan ja muiden mukaan henkilövakuudesta on kyse silloin, kun vakuuden antaja ot- taa henkilökohtaisen velkavastuun vieraasta velasta tai velvoitteesta10. Tällöin henkilö- vakuuden antaja sitoutuu henkilökohtaiseen vastuuseen maksaa velka, mikäli velallinen ei syystä tai toisesta pysty maksamaan velkaansa takaisin. Henkilövakuudessa vakuuden antanut henkilö vastaa velasta koko ulosmittauskelpoisella varallisuudellaan. Henkilöva- kuuksiin luetaan kuuluvaksi takaus, luottovakuus, niin sanottu delcredere -sitoumus, ta- kuu ja remburssi, jotka sisällöltään eroavat toisistaan niin merkittävästi, että takausta koskevia sääntöjä sovelletaan vain takaukseen. 11 Rahoituslaitoksissa yleisin käytössä oleva henkilövakuus on takaus. Tässä tutkielmassa henkilövakuudet rajataan koskemaan vain takausta. Takauksessa velkoja ei saa haltuunsa mitään reaalivakuutta, vaan takauk- sen arvo perustuu takaajan maksukykyyn. Sen sijaan esinevakuus on velkojalle luovu- tettu tietty esine tai esineiden ryhmä, kuten esimerkiksi, kiinteistöpantti tai irtaimiston kiinnitys, jotka tarvittaessa voidaan realisoida velan maksamiseksi. Esinevakuudessa olennainen asia on vakuuskohteen jälleenmyyntiarvo, jonka pitäisi olla vakaampi ja var- memmin ennustettava kuin takaajan maksukyky.12 10 Annola – Huhtamäki – Saarnilehto – Ämmälä, 1995, s. 1. 11 Saarnilehto, 2009, s. 11–12. 12 Wuolijoki – Hemmo, 2013, s. 279–280. 9 Esinevakuuksia kutsutaan pankkimaailmassa reaalivakuuksiksi, mikä kuvaa paremmin vakuuden olemusta. Vakuus on konkreettinen ja sille voidaan määritellä markkina-arvo. Konkreettisesta myyntikelpoisuudestaan huolimatta saattaa joissain tapauksissa maksu- kykyiseen henkilövakuuden antajaan kohdistettu perintä olla yksinkertaisempaa ja te- hokkaampaa, kuin perintä esinevakuudesta. Takauksesta on mahdollista saada velan maksu ajallisesti nopeammin, kuin reaalivakuuden realisoimisesta. Kun reaalivakuuksia otetaan vakuudeksi, ne pantataan velkojalle. Hyvin suuri osa pank- kien luotonannosta on vakuudellista luotonantoa, joka antaa tärkeän painoarvon sille, että panttaukseen liittyvät toimenpiteet tehdään oikeassa järjestyksessä ja toteutetaan juridisesti oikein. Erityyppiset panttikohteet ovat alttiita erilaiselle arvonvaihtelulle. Lai- nan juoksuaikana esinevakuuden arvo saattaa vaihdella markkinatilanteen mukaan ja on mahdollista, että realisointitilanteessa esinevakuuden arvo on alempi kuin se vakuudeksi otettaessa oli. Tämä korostuu erityisesti nykyisessä markkinatilanteessa, kun asunto- osakkeiden markkina-arvoissa on tapahtunut alentumista, ja asunto-osakkeiden mark- kina-arvo määrittyy enenevässä määrin siitä, missä kaupungissa ja jopa missä kaupun- ginosassa asunto-osake sijaitsee. Markkina-arvojen vaihtelun vuoksi pankin tulee va- kuusarvioinnissaan lähteä siitä, että realisointitilanteessa pantin arvo voi olla alhaisempi kuin panttia vastaanotettaessa. Mahdollinen markkina-arvon alentuminen huomioon ot- taen pankin on määriteltävä eri vakuusmuodoille arvioitujen markkina-arvojen lisäksi va- kuuslajikohtaiset arvostusprosentit.13 Reaalivakuuksien vakuusarvoa määriteltäessä las- kentaperusteena käytetään yleensä prosenttilukua vakuuden oletetusta arvosta luoton myöntämishetkellä. Prosenttiarvo vaihtelee 20 % – 70 % välillä riippuen siitä, mikä reaa- livakuus on kysymyksessä. Riskienhallinnan lisäksi vakuuksilla on tärkeä merkitys pankin vakavaraisuuteen, jonka lisäksi vakuudet vähentävät pankin pääomavaateita. Takaukset eivät sen sijaan vaikuta pankin pääomavaateisiin. Tässä tutkielmassa esine- eli reaalivakuuksia koskeva aihe rajataan rahoituslaitoksien yleisimpiin panttina käytettäviin esinevakuuksiin, joita ovat kiinteistökiinnitykset ja 13 Wuolijoki – Hemmo, 2013, s. 280–471. 10 yrityskiinnitykset. Takausta koskevassa aiheessa ei käsitellä vastatakausta eikä jälkita- kausta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan reaalivakuuksien panttaamisesta syntyvän pant- tioikeuden, sekä henkilötakauksen oikeusvaikutusta tilanteessa, jossa velallinen on jou- tunut insolvenssimenettelyn piiriin. Tutkielmassa selvitetään, miten edellä mainitut va- kuudet turvaavat velkojan oikeutta ja mahdollisuutta saada takaisin saatavansa velallisen insolvenssitilanteessa. 1.3 Tutkimusmenetelmä ja lähdeaineisto Tutkielma toteutetaan tutkimalla lainsäädäntöä, lainsäädännön esitöitä, oikeuskirjalli- suutta, sekä oikeustapauksia, jotka liittyvät panttioikeuteen, kiinteistökiinnitykseen, yri- tyskiinnitykseen ja henkilötakaukseen. Tutkielmassa kuvataan, mitä tarkoitetaan maksu- kyvyttömyys-, eli insolvenssimenettelyllä. Tutkielmasta rajataan pois ulosottotilanne, sekä yksityishenkilön velkasaneeraus ja keskitytään vain yritysten konkurssi- ja yrityssa- neeraustilanteisiin. Tutkielmassa selvitetään, miten vakuudet turvaavat rahoittajan saa- tavia silloin, kun velallinen joutuu maksukyvyttömyysmenettelyn alaiseksi. Samalla tar- kastellaan antaako henkilötakaus lisäsuojaa velkojalle velallisen insolvenssitilanteessa. Velkojen syntymistilanteessa rahoittaja on myöntänyt velkaa, ja riskien hallitsemiseksi on ottanut velan vakuudeksi reaalivakuutta, johon on saanut panttauksella panttioikeu- den. Pantinhaltijalle syntyy oikeussuoja pantin myymiseen liittyvissä tilanteissa, mutta maksukyvyttömyysmenettelyissä panttioikeuteen liittyvän vakuuden arvo vaihtelee. Ra- hoittaja saattaa ottaa velan vakuudeksi myös henkilötakauksen tai henkilötakaus saattaa olla velan ainoa vakuus. Esinevakuuksien vaikutus lainojen takaisinsaantiin yrityksen yri- tyssaneeraus- tai konkurssitilanteessa vaihtelee, joten herää kysymys, tulisiko luoton- myöntäjän aina vaatia vakuudeksi myös henkilötakaus esinevakuuden lisäksi. Takauksen vaatiminen velan vakuudeksi saattaa usein hankaloittaa rahoitusneuvotte- luita esimerkiksi yrityksen omistajan ollessa vastahakoinen antamaan takaustaan velalle. Tutkimuksessa selvitetään antaako henkilötakaus velkojalle niin merkittävää etua yrityk- sen insolvenssitilanteessa, että takausta olisi syytä aina vaatia luottoa myönnettäessä. 11 Kiinteistökiinnitys Yrityskiinnitys Lainojen takaisinsaanti Yrityssaneeraus Takaus Konkurssi Tutkielmassa tutkitaan lakeja ja etsitään havaintoja siitä, kuinka tuomioistuimissa on tul- kittu lakia kussakin oikeustapauksessa. Saatuja havaintoja analysoidaan ja punnitaan kriittisesti, jonka jälkeen niiden pohjalta tehdään päätelmiä ja näkemyksiä siitä, kuinka vahvoja eri vakuustyypit ovat rahoittajan kannalta yrityksen insolvenssitilanteessa.14 Tutkimus toteutetaan siten, että ensin kuvataan vakuuksien ominaispiirteet, sekä yritys- saneerauksen ja konkurssin oikeudelliset ominaisuudet. Sen jälkeen tarkastellaan, kuinka kukin vakuus toimii velallisen yrityssaneeraus- tai konkurssitilanteessa ja millaisen suojan vakuudet antavat velkojalle lainojen takaisinsaantiin. Kuviossa 1 kuvataan tutkimuksen eteneminen vakuuksista insolvenssimenetelmiin ja lai- nojen takaisinsaantiin. Kuvio 1. Vakuuksien vaikutus yrityssaneeraus- tai konkurssitilanteessa. 14 Hirsjärvi – Remes – Sajavaara, 2014, s. 183. 12 2 Vakuudet 2.1 Vakuuksien panttaaminen ja panttioikeus Velkojalle on tärkeä pyrkiä varmistamaan velkojen takaisinsaanti oikeusjärjestyksen sal- limilla keinoilla. Vakuuksia panttaamalla syntyy velkojalle panttioikeus, joka antaa etuja velkojalle ja jonka avulla velkoja pyrkii varmistamaan maksunsaantinsa. Vakuuksien pant- taaminen ja siitä syntyvä panttioikeus vaikuttaa myös pankkien vakavaraisuussääntöihin. Siksi panttauksen taustatekijänä on syytä mainita myös pankkien pääomavaatimukset, jossa määritellään, kuinka paljon pankin on sidottava varojaan luottoriskeihin varautu- miseen. Pankin luottoriskiperusteiset pääomavaatimukset ovat suuremmat niissä luo- toissa, joiden luottoriski on korkea. Vakuuksien avulla pankki voi pienentää luottoriske- jään ja pääomavaatimukset pienentyvä silloin, kun pankin luottojen vakuudeksi on pan- tattu vakuuksia.15 Myös Välimäki toteaa tutkimuksessaan, että ”vakuudet vähentävät pankin luottoriskiä ja antavat muita velkojia paremman aseman konkurssi- ja realisaa- tiotilanteissa, ja vakuudet antavat rahoittajalle mahdollisuuden kontrolloida vakuuteen liittyviä tapahtumia ja vaikuttavat Basel -sääntelyn kautta pankin kustannuksiin”16. Panttausta ja siitä syntyvää panttioikeutta on oikeuskirjallisuudessa luonnehdittu usealla eri tavalla johtuen siitä, että panttauksesta on lainsäädännössä melko vähän normeja. Wuolijoen mukaan panttioikeutta koskevasta normistosta ei selviä, mitä panttioikeudella täsmällisesti tarkoitetaan. Mutta panttioikeuden merkitystä voidaan kuvata selvittämällä, mitä etua velkojalle on pantista.17 Tammi-Salminen määrittelee panttioikeuden sivulli- siin nähden suojatuksi etuoikeudeksi saada rahamääräinen suoritus vakuuskohteen ar- vosta, joka kohteesta saadaan myynnissä18. 15 Wuolijoki – Hemmo, 2013, s. 449–471. 16 Välimäki, 2014, s. 272–273. 17 Wuolijoki – Hemmo, 2013, s. 447. 18 Tammi-Salminen, 2015, s. 147. 13 Kun panttausta koskevia oppeja muodostettiin, ajateltiin alun perin esineiden vakuus- käyttöä. Tällöin ajateltiin, että panttioikeus oli esineeseen kohdistuva oikeus. Nykykäsi- tyksen mukaan panttioikeus kohdistuu kuitenkin aina oikeuteen. Kuten esimerkiksi silloin, kun omistaja antaa pantiksi omistamansa irtaimen esineen, syntyy pantinsaajalle pantti- oikeus esineeseen kohdistuvaan omistusoikeuteen, vaikka käytännön kielenkäytössä pu- hutaankin esineeseen kohdistuvasta panttioikeudesta. Toisaalta panttioikeuden koh- teena voi olla myös muu esineeseen kohdistuva oikeus kuin omistusoikeus. Kyseessä voi olla myös kiinteistöön kohdistuva käyttöoikeus. Esimerkiksi siinä tapauksessa, kun oma- kotitalo sijaitsee kaupungilta vuokratulla tontilla, on kysymyksessä kiinteistön käyttöoi- keus. Toisin sanoen panttioikeus voi kohdistua mihin varallisuusoikeuteen tahansa, eli mitä tahansa omaisuutta voidaan pantata tavanomaisin oikeusvaikutuksin.19 Teporan mukaan panttioikeus voidaan perustaa viitenä erilaisena panttimuotona, joita ovat käteispantti (erimerkiksi asunto-osakkeen osakekirjojen panttaus), kiinnitysperus- teinen pantti (kiinteistö-, alus-, ilma-alus-, auto- ja yrityskiinnitys), rekisteröintipantti (esimerkiksi patentin ja tavaramerkin sekä arvo-osuuden panttaus) tai denuntiaa- tiopantti (esimerkiksi saatavan panttaus). Kaikille näille eri tavoin perustetuille panttioi- keuksille on yhteistä se, että nämä jäävät rasittamaan omistajalle kuuluvaa oikeutta pan- tatun kohteen arvoon. Näissä panttausmuodoissa on kyse rajoitetusta esineoikeudesta vastakohtana omistusoikeudelle yleisoikeutena.20 Panttioikeudella on privilegioitu asema, joka edellyttää, että muut oikeudenhaltijat voi- vat ottaa sen omassa toiminnassaan huomioon. Siten panttioikeuden syntyminen perus- tuu tiettyihin ulkopuolisten havaittavissa oleviin tunnusmerkkeihin. Nämä tunnusmerkit syntyvät, kun panttioikeuden perustamisessa noudatetaan esinevakuusoikeuteen kuulu- via toimintatapoja, jonka mukaan panttioikeuden kohteen on oltava yksilöity ja panttioi- keudella on yleinen julkisuusvaatimus.21 19 Tepora – Kaisto – Hakkola, 2009, s. 37–38. 20 Tepora, 2013, s. 48. 21 Jokela – Kartio – Ojanen, 2010, s. 406. 14 Myös Tammi-Salminen kuvaa, kuinka jo 1800-luvun loppupuolella muotoutui modernin panttioikeuden kaksi pääperiaatetta; yksilöintiperiaate ja julkisuusperiaate, joiden voi- daan sanoa olevan esinevakuusoikeuksien oikeusvaikutusten kaksi tärkeintä periaatetta. Molemmat periaatteet vaikuttavat sekä vakuussuhteen osapuolten välillä, että suh- teessa sivullisiin kuten esimerkiksi muihin velkojiin. Yksilöintiperiaate on spesiali- teetti- tai täsmällisyysperiaatteeksi kutsuttu normi, joka määrittää esinekohtaisen oikeu- den rajat ja suojan. Normin mukaan esineoikeuden kohteen tulee olla täsmällisesti yksi- löity, jotta esineoikeuden haltijan olisi mahdollista toteuttaa sopimuksen mukainen oi- keutensa ja saada täytäntöönpanokelpoinen suoritustuomio.22 2.1.1 Rasitusvakuudet ja omistusvakuudet Panttioikeuden kuvausta voidaan selventää jäsentämällä esineoikeudellisia vakuusjärjes- telyitä. Perinteisessä esineoikeudellisessa ajattelumallissa vakuudet jaetaan rasitusva- kuuksiin ja omistusvakuuksiin. Molemmissa vakuustyypeissä vakuudet kuitenkin perus- tuvat pohjimmiltaan omistukseen, vaikkakin eri tavoin käytettynä. Myös rasitusvakuu- dessa käytetään hyväksi vakuusobjektin omistusta.23 Tämä tutkielma rajataan koskemaan rasitusvakuuksien panttioikeuksia. Mutta asian sel- vennykseksi todetaan omistusvakuuksista lyhyesti, että nimensä mukaisesti omistusva- kuuksiin liittyy omistuksenpidätysehto. Rasitusvakuuksiin verrattuna omistusvakuudet eroavat sisällöltään huomattavasti toisistaan. Esimerkiksi investointirahoitukset, myyn- ninrahoitus ja rahoitusleasing ovat rahoitusmuotoja, joissa vakuutena käytetään omis- tusvakuuksia omistuksenpidätysehtoineen.24 Käytännössä omistusvakuus toimii siten, että rahoittaja, yleensä rahoitusyhtiö, pidättää itsellään rahoitettavan kohteen omistus- oikeuden siihen saakka, kunnes velka on maksettu kokonaan pois. 22 Tammi-Salminen, 2015, s. 110–111. 23 Tepora, 2013, s. 48. 24 Tepora, 2013, s. 48–49. 15 Tepora toteaa kirjassaan, että rasitusvakuudessa omistus edustaa vain rahassa mitatta- vaa objektiivista vakuusobjektin arvoa, josta panttioikeuden (tai panttioikeuteen verrat- tavan pidätysoikeuden) nojalla objektikohtainen suorituksensaantioikeus toteutetaan arvo-oikeutena, mikäli vakuuskohteen realisoinnin edellytykset ovat käsillä25. Toisin sa- noen realisointitilanteessa pantinsaaja saa oikeuden saada suorituksen panttikohteen arvosta.26 Samasta asiasta on kyse, kun Wuolijoki luonnehtii kirjassaan panttausta ”arvo- oikeuden perustamiseksi lykkäävin sivumäärityksin”, jolloin pantinsaaja saa oikeuden ar- von saamiseen panttikohteesta, ellei hänelle tehdä suoritusta oikea-aikaisesti 27. 2.1.2 Panttioikeuden tuottamat edut Panttivelkojalla ei ole täydellistä varallisuusoikeuden haltijan oikeusasemaa, joka sisältää rajoituksettoman oikeuden määrätä panttikohteesta oikeudellisesti tai muutoin hyödyn- tää panttikohdetta. Mutta panttioikeuteen kuuluu olennaisena ja välttämättömänä osana niin kutsuttu sekundäärioikeus, joka antaa panttioikeuden haltijalle oikeuden panttikohteen realisointiin saatavansa suorittamiseksi.28 Yleisesti voidaan todeta, että panttioikeuden haltija on suojattu kaikkia niitä kolmansia tahoja vastaan, jotka kilpaile- vat samasta varallisuuskohteesta.29 Toisin sanoen panttioikeuden keskeinen oikeusvaiku- tus on se, että panttioikeus suojaa velkojaa pantatun omaisuuden omistajanvaihdoksilta eli taloudellisesti ajateltuna siltä riskiltä, että velallisen omaisuus kuluu muuhun kuin vel- kojan saatavan maksamiseen. Kyse on siis siitä, että panttioikeus säilyy pantatun omai- suuden omistajanvaihdoksesta huolimatta. Kiinteistöpanttioikeuden osalta käytäntö pankeissa on sellainen, että panttaussopimuksiin on lisätty ehto, jossa pantinantajaa 25 Tepora, 2013, s. 48 26 Tepora – Kaisto – Hakkola, 2009, s. 26–27. 27 Wuolijoki – Hemmo, 2013, s. 447. 28 Tammi-Salminen, 2015, s. 149. 29 Jokela – Kartio – Ojanen, 2010, s. 405. 16 kielletään myymästä kiinteistöä ilman pankin suostumusta. Kyseinen käytäntö on tärkeä sen vuoksi, että pankin on tiedettävä, kuka pantatun omaisuuden omistaa.30 2.2 Kiinnitysjärjestelmät ja panttioikeus Kiinteistöjen vakuuskäyttö on luonut perusrakenteen kiinnitysperusteisille panttioikeus- järjestelmille. Luottokäytännössä ja kiinteistöjen pantauksessa kehittyi vallitsevaksi jär- jestelmäksi kahden velkakirjan järjestelmä. Järjestelmässä kiinnitys vahvistettiin haltija- velkakirjaan eli panttivelkakirjaan, joka ei kuitenkaan osoittanut todellista velkaa. Pant- tivelkakirja luovutettiin velkojalle, jonka todelliset saatavat osoitettiin käärevelkakirjaksi nimitetystä velkakirjasta. Kahden velkakirjan järjestelmän etuna oli, että kun käärevelka- kirjan mukainen velka tuli poismaksetuksi, saattoi omistaja käyttää panttivelkakirjaa uu- destaan panttauksessa. Tämä kahden velkakirjan järjestelmä tunnetaan edelleen muun muassa kulkuneuvojen yhteydessä, jossa alus-, ilma-alus- ja autokiinnitys rakentuvat vel- kakirjakiinnityksen varaan. Myös yrityskiinnityslaki rakentuu nimenomaisesti kahden vel- kakirjan järjestelmän varaan.31 Sen sijaan kiinteistön kiinnitysmenettelyssä hankitaan tietyn rahamäärän suuruinen vakuusasiakirja, jota kutsutaan panttikirjaksi. Panttikirja ei ole velkakirja, vaan kyseessä on kirjaamisviranomaisena toimivan Maanmittauslaitoksen antama todistus kiinteistöön vahvistetusta kiinnityksestä.32 2.3 Kiinteistökiinnitys Kiinteistön saaminen vakuudeksi on rahoittajan kannalta varsin konkreettinen ja haluttu vakuusmuoto. Kiinteistökiinnityksen pätevyyteen vaikuttaa ensisijaisesti kiinnityksen määrämuotoinen rekisteröinti ja panttaus. Tämän tutkimuksen myöhemmässä vai- heessa tarkastellaan, kuinka pitävä vakuusmuoto kiinteistökiinnitys on velallisen 30 Wuolijoki – Hemmo, 2013, s. 449–450. 31 Tepora – Kaisto – Hakkola, 2009, s. 129–139. 32 Hoppu – Hoppu – Hoppu, 2020, s. 260. 17 yrityssaneeraus- tai konkurssitilanteessa. Kiinteistökiinnityksen laajuudesta maakaa- ressa (540/1995, MK) todetaan, että kiinteistöpanttioikeus voi kohdistua kiinteistön tai sen määräalan lisäksi myös maanvuokraoikeuteen.33 Panttioikeutensa rahoittaja osoit- taa kiinteistöön saamistensa vakuudeksi pantatulla sähköisellä panttikirjalla.34 Rahoi- tusta myönnettäessä perusajatus on, että velallinen pystyy maksamaan velkansa takaisin maksuohjelmansa mukaisesti. Mikäli velallisen maksukyky ei jostain syystä riittäisikään, on rahoittajan tavoitteena saada saatavansa takaisin vakuutena olevan kiinteistön myyn- nin avulla. Kiinteistönpanttioikeuden pätevyys edellyttää neljän eri vaiheen toteutumista. Kuviossa 2 kuvataan kiinteistökiinnityksen etenemisen neljä vaihetta, joita edellytetään kiinteistökiinnityksen pätevyyden vahvistamiseksi. Kuvio 2. Panttioikeuden perustamisen neljä vaihetta. 2.3.1 Panttioikeuden perustamisen vaiheet Kiinteän omaisuuden tai kiinnityskelpoisen maanvuokra- tai muun käyttöoikeuden pant- taus on ankaran määrämuotoinen oikeustoimi, jossa panttaus voi tapahtua vain kirjaa- misviranomaisen antaman panttikirjan avulla ja maakaaressa kuvattua menettelyä 33 MK 15:1 §. 34 MK 15:2 §. Kiinnityksen vahvistaminen Panttaussitoumus ja panttikirjan luovutus Julkivarmistus Saatavan voimassaolo 18 noudattaen. Panttioikeuden perustamiseen kuuluu neljä vaihetta, joihin liittyy erilaisia oikeusvaikutuksia ja niiden oikeudellinen merkitys on erilainen. Jotta panttioikeus sitoisi sekä pantinantajaa, että olisi tehokas sivullisiin nähden, edellyttää panttioikeuden pe- rustaminen kaikkia neljää vaihetta.35 Panttioikeuteen kuuluu sivullissitovuus, joka tar- koittaa sitä, että panttioikeus sitoo myös myöhempiä panttiesineen omistajia. Tällöin ve- lallisen ei ole mahdollista siirtää panttiomaisuutta velkojan ulottumattomiin.36 2.3.2 Kiinnityksen vahvistaminen Panttioikeuden perustamisen ensimmäisessä vaiheessa kiinteistöön tai vastaavaan koh- teeseen vahvistetaan kiinnitys, joka on haettu omistajan tai haltijan toimesta. Kiinnitys on rekisteritekninen kirjaamistoimi. Kiinnitys kirjataan lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin, jota ylläpitää Maanmittauslaitos. Rekisterimerkinnän avulla kiinteistön tai vastaavan kohteen omistaja, tai haltija, voi osoittaa määräämänsä määrän kiinteistön arvosta käy- tettäväksi panttivakuutena etusijajärjestyksessä. Niemen mukaan panttioikeus syntyy, kun kirjaamisviranomainen Maanmittauslaitoksessa vahvistaa kiinnityksen, rekisteröi sen kiinnitysrekisteriin ja antaa kirjallisen panttikirjan omistajan tai hakijan hakemuk- sesta. Kirjallisessa muodossa oleva panttikirja on saamistodistus ja arvopaperi. Kiinni- tystä vahvistettaessa vahvistetaan samalla kiinnityksen ja siihen perustuvan panttikirjan rahamäärä euroissa. Siten kiinnityksen ja panttikirjan rahamäärät ovat yhtä suuret, ja luotonantaja tai muu velkoja saa saamiselleen panttioikeuden enintään kyseiseen raha- määrään. Jos kirjallinen panttikirja on sattunut katoamaan, tulee se kuolettaa laissa mää- ritellyssä järjestyksessä 37 Kirjallisista panttikirjoista on siirrytty sähköisten panttikirjojen käyttämiseen. Kaikki pankkien hallussa olleet kirjalliset panttikirjat on muutettu sähköi- seen muotoon ja niitä vastaavat kirjalliset panttikirjat on tuhottu. Kirjallisia panttikirjoja on kuitenkin yhä olemassa, ja ne ovat edelleen saamistodistuksia ja arvopapereita, jotka 35 Niemi, 2010, s. 54. 36 Tammi-Salminen, 2015, s. 153–157. 37 Niemi, 2010, s. 53–54. 19 tulee kuolettaa kiinteistön sijaintipaikan käräjäoikeudessa, jos ne ovat kadonneet 38 . Kaikki uudet kiinnitykset haetaan sähköiseen muotoon kiinnitysjärjestelmässä, josta maakaaressa todetaan, että ”sähköinen kiinnityshakemus ja muut hakemukseen liittyvät asiakirjat toimitetaan kiinnitysjärjestelmästä kirjaamisviranomaiselle”39. Hoppu ja muut määrittelevät kiinnityksen olevan ”kiinnitysrekisteriin kiinteistön kohdalle viranomaisen toimesta merkityksi tietyn summan suuruiseksi rahamääräksi”40. 2.3.3 Panttaussitoumus ja panttikirjan luovutus Panttioikeuden perustamisen toisessa vaiheessa pantinantaja ja velkoja sopivat keske- nään panttauksesta, jossa sopimuksen keskeisin elementti on pantinomistajan sitoutu- minen panttaukseen. Siten panttioikeuden perustaminen on sopimukseen perustuva oi- keustoimi. Panttaussitoumus on asiakirja, jolla velallinen antaa tahdonilmaisun siitä, että hän luovuttaa tietyn omaisuuden velkojalle pantiksi.41 Mutta panttaussitoumus ei vielä yksin perusta velkojalle varsinaista esinekohtaista tai sivullista sitovaa oikeutta, vaan se syntyy panttioikeuden perustamisen kolmannessa vaiheessa, jolloin panttaussitoumus allekirjoitetaan ja panttikirjan hallinta luovutetaan velkojalle. Panttikirjan luovutus on pantinantajan panttaussitoumuksen keskeisin täyttämistoimi ja on siten panttioikeuden perustava merkitys. Toisin sanoen panttioikeus julkistettuna ja sivullisia sitovana esine- oikeutena luodaan osaltaan luovuttamisen avulla. Lisäksi panttioikeuden syntyminen edellyttää, että panttikirjan luovutus on tehty vakuustarkoituksessa, joka kytkee pantti- kirjan luovutuksen panttaussopimukseen.42 38 KuoletL 3 §. 39 MK 9 a:16 §. 40 Hoppu – Hoppu – Hoppu, 2020, s. 260. 41 Bräysy, 2013, s. 11. 42 Niemi, 2010, s. 56–57. 20 2.3.4 Julkisuusperiaate Panttaussitoumuksen ja panttikirjan luovutuksen lisäksi vakuusoikeuksien voimaantulo edellyttää aina julkisuusperiaatteen toteumista. Julkisuusperiaatteen avulla pyritään eli- minoimaan esinevakuusoikeuden mahdolliset haittavaikutukset kolmansille osapuolille siten, että sivullisiin ulottuvat oikeusvaikutukset ovat näkyviä ja sivullisten on mahdol- lista ne havaita. Jotta vakuusoikeuden sivullisuussitovuus toteutuu, edellyttää se niin sa- notun julkivarmistuksen tapahtumista. Julkivarmistus on konkreettinen luovutus- tai il- moitustoimenpide, jolla vakuusoikeus tehdään ulkopuolisten havaittavaksi. Esinevakuuk- sille syntyy niiden pätevät oikeusvaikutukset vasta julkivarmistuksen toteuttamisen jäl- keen. Julkivarmistus toimii eri osapuolten intressiristiriitoja tasapainottavana periaat- teena ja se suojaa panttivelkojaa suhteessa muihin pantinantajan velkojiin, sekä mahdol- lisiin panttikohteen myöhempiin oikeudenhaltijoihin, kuten esim. luovutuksensaajiin.43 Julkisuusperiaatteesta säännellään laissa takaisinsaannista konkurssipesään (758/1991, TakSL), jossa todetaan, että julkivarmistus on toteutettava määräajassa ja ilman aihee- tonta viivytystä44 . Aiheeton viivyttely julkivarmistuksen suorittamisessa viittaa siihen, että vakuudella ei ole ollut olennaista merkitystä velkojalle luotonmyöntämishetkellä, vaikka tällaisesta vakuudesta olisi jo alkujaan sovittukin. Viivytyksettömällä julkivarmis- tuksella voidaan myös ehkäistä vilpillistä toimintaa, jossa velallinen nojautuisi varhen- nettuihin vakuussopimuksiin.45 Kiinnitysjärjestelmiin perustuvissa panttauksissa julkivar- mistus toteutetaan panttikirjan hallinnan siirrolla, jolloin kiinnitykseen liittyvä panttikirja siirretään panttivelkojan haltuun. Paperimuotoisten panttikirjojen rinnalle on otettu käyttöön sähköiset panttikirjat. 46 Maakaaren 17:2.2 §:ssä todetaan, että ”sähköinen panttikirja katsotaan luovutetuksi sille, joka on kirjattu lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin sähköisen panttikirjan saajaksi.” Panttikirjan luovutushetken katsotaan olevan hetki, jol- loin panttikirjan saajamuutoshakemus on tullut vireille. 47 Myös Hoppu ja muut 43 Tammi-Salminen, 2015, s. 151–158. 44 TakSL 14 §. 45 Tuomisto 2002, s. 376–377. 46 Wuolijoki & Hemmo, 2013, s. 494–495. 47 MK 17:2.2 §. 21 kirjoittavat panttioikeuden syntymisestä, että kiinteistön panttaus tapahtuu kiinnityksen, panttikirjan ja panttaussitoumuksen perusteella. Kiinteistöön vahvistettu kiinnitys ja siitä annettu sähköinen panttikirja rekisteröidään lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Pantinhal- tija merkitään sähköisen panttikirjan saajaksi. Tällä sähköisen panttikirjan rekisterimer- kinnällä kiinteistön panttaus tulee julkiseksi. Sähköisen panttikirjan rekisteriin merkitse- misen lisäksi panttioikeuden syntyminen edellyttää panttaussitoumuksen allekirjoitta- mista.48 2.3.5 Panttauksen hyväksyttävä peruste Panttioikeuden perustamisen neljäs edellytys on se, että velkojalla on velalliselta saami- nen, jonka vakuudeksi panttaus tapahtuu. Saaminen kytkeytyy siten sekä panttikirjan luovutukseen että panttaussopimukseen. Velkojalla ei voi olla panttivelkojan asemaa, jos panttikirjaa ei ole luovutettu vakuustarkoituksessa ja jos saaminen ei ole vielä syntynyt, tai jos saaminen on lakannut. Tämän vuoksi velkojan on palautettava panttikirja pantti- kohteen omistajalle, kun saaminen on lakannut.49 Saamisen lakattua kiinteistön pantti- kirja luovutetaan takaisin velalliselle tai kiinteistön omistajalle rekisteröimällä kiinnityk- sen hallinnan siirto Maanmittauslaitoksen lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Myös Tammi-Salminen toteaa teoksessaan, että panttioikeudella ja siihen liittyvillä eduilla oikeudenhaltijalle tulee olla hyväksyttävä peruste, jota kutsutaan myös panttauk- sen causaksi. Hyväksyttävä peruste on velkojalla oleva saaminen, jonka liitännäinen panttioikeus on ja jonka takaisinsaantia panttioikeudella turvataan. Velkojalla oleva saa- minen kirjataan panttaussopimukseen, joka edelleen vahvistaa panttioikeuden haltijan oikeusasemaa. Panttioikeuden katsotankin syntyvän ja vahvistuvan asteittain. Panttioi- keuden kehittymisessä panttikirja, panttaussopimus, julkivarmistus ja saatava ovat sopi- musperusteisen panttioikeuden oikeusvaikutusten syntymisen neljä tärkeää vaihetta.50 48 Hoppu – Hoppu – Hoppu, 2020, s. 260–262. 49 Niemi, 2010, s. 57. 50 Tammi-Salminen, 2015, s. 153–157. 22 2.3.6 Etusijaoikeus Panttioikeus ei rajoita kiinteistön käyttöä tai kiinteistön omistajan tavanomaista käyttö- tai määräämisvaltaa. Velkojan oikeudet tulevat ajankohtaisiksi niissä tapauksissa, kun ve- lallinen ei vapaaehtoisesti täytä maksuvelvollisuuttaan, tai kun panttina oleva kiinteistö tulee muutoin realisoitavaksi. Omistaja voi hakea kiinteistöön uusia panttikirjoja, mutta uudet kiinnitykset eivät voi heikentää panttivelkojan asemaa, koska uudet kiinnitykset saavat aikaisempia huonomman etusijan. Uusiin kiinnityksiin perustuvat oikeudet toteu- tetaan vain, jos paremmalla etusijalla olevien oikeudet tulevat täysimääräisesti täyte- tyiksi. Siten kiinteistöpanttioikeudet merkitsevät velkojalle sitä, että velkoja saa suorituk- sen kiinteistön arvosta ennen niitä velkojia, joiden kiinnitys on heikommalla etusijalla tai joilla ei ole lainkaan panttioikeutta kiinteistöön.51 2.4 Yrityskiinnitys Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä ei useinkaan ole tarjota lainojen vakuudeksi kiinteää omaisuutta, vaan yhä suurempi osa yritysten varallisuudesta on sidoksissa muuhun kuin kiinteään omaisuuteen. Pienyrityksissä halutaan usein keskittyä omaan ydinliiketoimin- taan, jolloin ei aina ole järkevää käyttää yrityksen varoja esimerkiksi kiinteistön omista- miseen, vaan on taloudellisempaa harjoittaa liiketoimintaansa vuokratiloissa. Yrityksillä on kuitenkin usein muuta omaisuutta kuten esimerkiksi koneita ja laitteita, joita voidaan pantata vastuiden vakuudeksi. Irtaimen omaisuuden panttaus tapahtuu yrityskiinnityk- sen avulla. Yrityskiinnityksen avulla voidaan käyttää kaikenlaista irtainta omaisuutta vel- kojen vakuutena, jonka vuoksi yrityskiinnitys on tärkeä vakuuskeino. Yrityskiinnityksen lisäksi muita käytännöllisiä keinoja irtaimen omaisuuden käyttämiseksi vakuutena ei ole. Yrityskiinnitys kohdistuu vaihtelevaan omaisuusmassaan ja sen alaiseen omaisuuteen 51 Jokela – Kartio – Ojanen, 2010, s. 413. 23 kuluu elinkeinonharjoittajan elinkeinotoimintaan kulloinkin kuuluva irtain omaisuus, joka saattaa markkina-arvoltaan olla huomattavankin suuri.52 Mahdollisesta korkeasta markkina-arvosta huolimatta rahoittaja ei yleensä laske yrityskiinnityksille korkeaa va- kuusarvoa. Vakuusarvon lisäksi yrityskiinnitysten vakuusarvo perustuu myös sille oletuk- selle, että velallisen insolvenssitilanteessa rahoittajan veloista tulisi vakuusvelkaa yritys- kiinnityksen avulla. Vakuusvelkaa ei leikata samalla tavoin, kuin tavallisia velkoja. 2.4.1 Yrityskiinnityksen lainsäädäntö Yrityskiinnityslaki (6345/1984, YrKiinL) tuli voimaan 1.1.1986 ja sillä kumottiin 1.3.1923 voimaan tullut laki irtaimistokiinnityksistä (55/1923, IrtKiinL). Irtaimistokiinnityslakia voi- daan pitää yrityskiinnityslain edeltäjänä, koska irtaimistokiinnityslaki kohdistui elin- keinotoiminnassa käytettävään, koostumukseltaan vaihtelevaan omaisuusmassaan. Ir- taimistokiinnityksessä oli kuitenkin eräitä olennaisia puutteita. Ensinnäkin irtaimistokiin- nitys ei ollut kaikkien yrittäjien käytettävissä, ja toiseksi se käsitti vain osan yrityksen ir- taimesta omaisuudesta. Yrityskiinnityslakia valmisteltaessa pyrittiin laajentamaan kiinni- tysjärjestelmää ja laajentamisen kokonaistaloudellisia vaikutuksia pidettiin yksistään myönteisinä. Vakuuksia voidaan pitää kokonaistaloudellisesti hyödyllisinä silloin, kun nii- den käyttö vaikuttaa myönteisesti velallisen luotonsaantimahdollisuuksiin ja/tai myön- nettävän luoton ehtoihin. Tämä taas edellyttää, että vakuus on velkojan kannalta kyllin turvaava eikä sen perustaminen tai hallinnointi aiheuta suhteettomasti työtä ja kustan- nuksia. Yrityskiinnityslakia säädettäessä pyrittiinkin monin tavoin lisäämään kiinnityksen vakuusarvoa ja vahvistamaan kiinnityksenhaltijan asemaa erilaisissa riskitilanteissa.53 Yrityskiinnityslainsäädännön keskeisenä tavoitteena on erityisesti pienten ja keskisuur- ten yritysten rahoitusmahdollisuuksien tukeminen helpottamalla irtaimen omaisuuden käyttöä vakuutena54. Yrityskiinnityslain 1 §:n mukaan yrityskiinnityksen on mahdollista 52 Tuomisto, 2007, s. 1–5. 53 Tuomisto, 2007, s. 1–2. 54 HE 190/1983, s. 1–2. 24 tehdä sellaisen vakuudenantajan toimesta, joka on kaupparekisteriin merkitty elinkei- nonharjoittaja.55 Yrityskiinnityksen kohteena saattaa olla elinkeinonharjoittajan elinkeinotoiminnassaan käytettävän irtaimen omaisuuden muodostama kokonaisuus. Näitä ovat esimerkiksi ko- neet ja laitteet, joita käytetään elinkeinotoiminnan toteuttamiseen. Yrityskiinnitys kattaa myös yrityksen myyntisaatavat silloin, kun laskuja ei ole siirretty rahoitusyhtiön hoidet- tavaksi. Yrityskiinnityksiä pantattaessa rahoittaja tavallisesti vaatii velalliselta panttaa- mattomuussitoumuksen, joka estää myyntisaatavien myymisen toiselle rahoitusyhtiölle. Yrityskiinnitys eroaakin tavanomaisesta panttioikeudesta siltä osin, että vakuuskohteen hallintaa ei siirretä miltään osin vakuudensaajalle, vaan vakuuskohteen määräämisvalta ja käyttöoikeus säilyvät elinkeinonharjoittajalla esimerkiksi tavanomaisen elinkeinotoi- minnan harjoittamiseksi.56 Elinkeinonharjoittaja voi siis pantata velkojensa vakuudeksi yrityksen koneet ja laitteet, joita sitten käyttää yrityksen liiketoiminnan toteuttamiseen. Yrityskiinnitys on sellainen vakuusmuoto, jossa kiinnityksenhaltija (vakuudensaaja) saa vakuuden kaikkeen yrityksen omaisuuteen, joka yrityskiinnityslain mukaan kuuluu va- kuuden piiriin. Yrityskiinnityslaissa käytetyn terminologian mukaan yrityskiinnitys perus- taa kiinnityksenhaltijalle panttioikeuden57 . Yrityskiinnityksen perustaminen ei edellytä mitään julkivarmistustoimia itse vakuuden piiriin tulevan omaisuuden suhteen, vaan va- kuus syntyy, kun kiinnitetty panttivelkakirja siirretään velkojan haltuun. Kuten jo aiem- min todettiin, rakentuu yrityskiinnityslaki kahden velkakirjan järjestelmän varaan. Yritys- kiinnitys toimii vakuutena kahden velkakirjan järjestelmällä siten, että vakuudenantajan omaisuuteen vahvistetaan yrityskiinnitys ja todistukseksi vahvistetusta kiinnityksestä an- netaan panttivelkakirja. Panttivelkakirja ei osoita vakuudenantajan ja velkojan välistä to- dellista velkasuhdetta, vaan panttivelkakirja pantataan vakuudensaajalle vakuudeksi ja velkasuhde dokumentoidaan normaalisti velkakirjalla.58 55 Tammi-Salminen, 2015, s. 395. 56 Tammi-Salminen, 2015, s. 385–387. 57 Tammi-Salminen, 2015, s. 388. 58 Wuolijoki – Hemmo, 2007, s. 540–541. 25 2.4.2 Yrityskiinnityksen tuottama etuoikeus Yrityskiinnityksen tuottamasta etuoikeudesta säännellään laissa velkojien maksunsaan- tijärjestyksestä (1578/1992, MJL). MJL 5 §:n mukaan konkurssitilanteessa jaetaan ennen muita saatavia 50 prosenttia kiinnitetyn omaisuuden arvosta sille saatavalle, jonka va- kuutena on yrityskiinnitys. Ennen yrityskiinnitystä suorituksensa saavat kuitenkin pantti- velkojat, elatusapuvelkojat ja ne velkojat, joille on syntynyt etuoikeutettua saatavaa yri- tyssaneerausmenettelyssä. Ennen yrityskiinnitysvelkoja maksetaan myös konkurssilain (120/2004, KonkL) 16:2:n tarkoittamat massavelat, kuten esimerkiksi pesänhoitokulut.59 MJL 5 §:n mukainen mahdollisuus saada 50 prosentin jako-osuus yrityskiinnityksen alai- sesta omaisuudesta on merkittävä syy rahoittajalle ottaa yrityskiinnityksiä vakuudeksi huolimatta siitä, että yrityskiinnitysten vakuusarvo olisi matala. Yrityskiinnityksen vakuusoikeus koskee vaihtuvaa, muutoksenalaista omaisuusmassaa, johon elinkeinonharjoittajalla on määräysvaltaa ja hänellä on mahdollisuus tehdä muu- toksia omaisuusmassaan. Yrityskiinnityslain 9 §:ssä on säädetty yrityskiinnityksen alaisen omaisuuden luovutuksen rajoituksista. Kyseisen säännöksen tavoite on suojata kiinnityk- sen haltijaa epätavanomaisilta riskeiltä, jotka johtavat vakuuden arvon vähenemiseen. Toisaalta säännöksellä pyritään myös turvaamaan elinkeinonharjoittajan toimintavapaus yrityksen tavanomaisessa toiminnassa. Yrityksen tavanomaista toimintaa ovat elin- keinotoimintaan kuuluva normaali tavaranvaihto ja omaisuuden tarpeellinen uusimi- nen.60 59 Wuolijoki – Hemmo, 2013, s. 541–542. 60 Tammi-Salminen, 2015, s. 411–412. 26 2.4.3 Yrityskiinnityksen piiriin kuuluva omaisuus Yrityskiinnitys tuottaa yrityskiinnityslain 7 §:n mukaan panttioikeuden elinkeinonharjoit- tajan kiinnityskelpoiseen omaisuuteen. Siten sellainen elinkeinonharjoittaja, joka on merkitty kaupparekisteriin, pystyy yrityskiinnityksen avulla panttaamaan liiketoimin- taansa kuuluvan irtaimen omaisuuden sen hallintaa luovuttamatta.61 Toisin sanoen yri- tyskiinnitys kohdistuu vaihtelevaan omaisuusmassaan, joka jää vakuudenantajan hal- tuun. Yrityskiinnitys ei rajoita merkittävästi vakuudenantajan mahdollisuuksia luovuttaa vakuusomaisuutta elinkeinontoiminnan harjoittamisen yhteydessä.62 Yrityskiinnitys koskee yrityskiinnityslain 3 §:n nojalla: – rakennuksia, rakennelmia, koneita, kalustoa ja näihin verrattavaa käyttöomai- suutta – tavaramerkkioikeutta, toiminimioikeutta, mallioikeutta, patenttioikeutta ja muuta immateriaalioikeutta sekä vuokraoikeutta, käyttöoikeutta, irrottamisoi- keutta ja muuta erityistä oikeutta sekä muuta käyttöomaisuutta – aineita, tarvikkeita, valmisteita, tavaroita ja muuta vaihto-omaisuutta – kassavaroja, saatavia, arvopapereita, arvo-osuuksia ja muuta rahoitusomai- suutta63. Edellä mainituista poiketen elinkeinoharjoittajan omistama kiinteistö ei kuulu yrityskiin- nityksen piiriin, koska kiinteistöön on mahdollista perustaa kiinnitysjärjestelmän avulla panttioikeus. Samalla perusteella myöskään maanvuokraoikeus tai muu määräaikainen käyttöoikeus kiinteistöön ei kuulu yrityskiinnityksen piiriin niissä tilanteissa, kun voidaan vahvistaa maakaaren 19 luvun 1 §:n mukainen käyttöoikeuskiinnitys, joka on kirjattu lain- huuto- ja kiinnitysrekisteriin64. Näitä yrityskiinnityksiin liittyviä rajauksia on käsitelty yri- tyskiinnityslain 4 §:ssä, jonka mukaan sellainen irtain omaisuus, joka voidaan antaa pan- tiksi kiinnitysjärjestelmän avulla, ei kuulu yrityskiinnityksen piiriin. Yrityskiinnityslais 4 61 Tepora – Kaisto – Hakkola, 2009, s. 139. 62 Tuomisto, 2007, s. 5. 63 YrKiinL 3 §. 64 MK 19:1.1 §. 27 §:ssä todetaan myös, että sellaiseen irtaimeen omaisuuteen, joka on yrityskiinnityksen kohteena, ei pääsääntöisesti saa perustaa erikseen panttioikeutta.65 2.4.4 Yrityskiinnitykseen perustuva panttioikeus Pankkikäytännössä yrityskiinnitystä käytetään sekä itsenäisenä luoton (tai muun velka- suhteen mahdollisesti synnyttävän vastuun) ainoana vakuutena, että täydentävänä va- kuutena66. Yrityskiinnityslain terminologian mukaan yrityskiinnityksen haltija saa pantti- oikeuden kiinnityksen kohteena olevaan omaisuuteen.67 Yrityskiinnityslaissa todetaan myös, että yrityskiinnitys ei kohdistu suoraan tiettyyn yksilöityyn omaisuuteen eikä se tuo suojaa omaisuuden omistajanvaihdoksiin.68 Toisin sanoen yrityskiinnitys antaa vel- kojalle panttioikeuden, mutta se ei kuitenkaan anna velkojalle yhtä vahvaa oikeudellista suojaa kuin tavanomainen panttioikeus. Tämä johtuu siitä, että vakuuskohteena on va- kuudenantajan hallintaoikeudesta ja määräämistoimista johtuen jatkuvasti muuttuva omaisuusmassa. Yrityskiinnityksen alaisessa omaisuudessa tapahtuvat muutokset saat- tavat vaikuttaa vakuuskohteen arvoon ja vakuuskohteen muuttuvuuden vuoksi yritys- kiinnityksen vakuusarvon määrittäminen on vaikeaa.69 Oikeuskirjallisuudessa panttioikeuden käsitteen käyttö yrityskiinnitysten yhteydessä on- kin usein kyseenalaistettu, koska panttioikeuden on edellytetty kohdistuvan yksilöityyn omaisuuteen, jota panttioikeus rasittaa riippumatta periaatteessa täysin siitä onko va- kuudessa tapahtunut omistajanvaihdoksia. Yrityskiinnityksenhaltijan oikeus saatetaan ennemmin tulkita erityiseksi etuoikeudeksi kuin panttioikeudeksi. Tulkinta johtuu siitä, että yrityskiinnityksen kohdetta ei voida tarkasti yksilöidä ja omistajanvaihdoksissa kiin- nitykseen perustuvan vakuusoikeuden sitovuus on heikko. Mutta toisaalta 65 Tammi-Salminen, 2015, s. 401–403. 66 Wuolijoki – Hemmo, 2013, s. 541. 67 Tuomisto, 2007, s. 7. 68 Wuolijoki – ym., 2007, s. 541. 69 Tammi-Salminen, 2015, s. 388–391. 28 yrityskiinnityksen haltija ei ole nauttimansa (sinänsä rajoitetun) sivullissuojan vuoksi luontevasti rinnastettavissa myöskään pelkän etuoikeuden omaavaan velkojaan.70 Yrityskiinnityksen kaksi keskeisintä vahvuutta ovat sen laajuus ja helppous. Yrityskiinni- tyksen vakuusomaisuuden piiri on laaja, koska se sisältää elinkeinonharjoittajan irtaimen omaisuuden ja käytännössä vakuusoikeuden perustaminen on helppoa.71 Wuolijoki to- teaakin, että pankkitoiminnan kannalta voidaan pitää toisarvoisena kysymystä siitä, tu- leeko yrityskiinnitys mieltää panttioikeudeksi vai joksikin sui generis –etuoikeudeksi72. Yrityskiinnitystä on pidetty taloudellisesti tehokkaampana kuin tavanomaista panttioi- keutta, koska kyseinen vakuustyyppi edellyttää velkojan valvovan vakuusomaisuutta ja velallisen toimintaa. Lisäksi yrityskiinnitys heijastelee tehokkaasti velkojalle velallisen va- rallisuusasemassa tapahtuneista muutoksista. Todellisuudessa esimerkiksi luotonanta- jalla on rajatut mahdollisuudet seurata velallisen elinkeinotoimintaa ja siinä tapahtuvia muutoksia. Tammi-Salminen toteaa kirjassaan, että yrityskiinnitys on sellainen vakuus- tyyppi, johon liittyy taloudellisia riskejä. Vaikka yrityskiinnityslain 34 §:ssä elinkeinonhar- joittajalle on säädetty velvollisuus viipymättä ilmoittaa kiinnityksenhaltijalle vakuus- omaisuuden arvoon olennaisesti vaikuttavista tapahtumista yrityksessä, on yrityskiinni- tyksen omaisuuden arvon määrittäminen hankalaa. Lisäksi yrityskiinnityksen alaisen omaisuuden realisoinnista saatavaan hintaan vaikuttaa mm. se, millaisena kokonaisuu- tena omaisuus saadaan myytyä. Yrityskiinnityksen vaikean vakuusarvon määrittämisen vuoksi miellettäneen yrityskiinnitys edelleen käytännössä ennen kaikkea muita vakuuk- sia, kuten kiinteistöpankkioikeutta, täydentäväksi lisävakuudeksi.73 70 Tuomisto, 2007, s. 7. 71 Tuomisto, 2007, s. 5. 72 Wuolijoki – Hemmo, 2013, s. 541. 73 Tammi-Salminen, 2015, s. 390–396. 29 2.5 Takaus Takaus on vakuussitoumus, josta säännellään laissa nimeltä Laki takauksesta ja vieras- velkapanttauksesta (361/1999, takauslaki, Takl). Takauslain 1 §:n 1. momentissa määri- tellään, että laki koskee sekä takausta että panttausta toisen henkilön tai yrityksen otta- masta velasta. Takauksessa on kysymys henkilövakuudesta, jossa vakuuden antaja ottaa henkilökohtaisen velkavastuun vieraasta velasta tai velvoitteesta74. Antaessaan takauk- sen takaaja sitoutuu vastaamaan koko omaisuudellaan siitä velasta, johon hän on anta- nut takauksen. Sen sijaan vierasvelkapanttauksessa pantinantaja antaa sitoumuksen siitä, että velkaa voidaan periä siitä pantista, jonka on annettu vieraan velan vakuudeksi. Sel- vennyksenä todetaan, että takauslaki ei koske sitä tilannetta, kun velallinen antaa oman velkansa vakuudeksi omaa omaisuuttaan.75 Takauksesta ei ole myöskään kysymys silloin, kun on kysymys kanssavelallisesta, joka on suoraan velan toinen osapuoli76. Takauksessa on aina mukana kolme osapuolta, joita ovat päävelallinen, takaaja ja velkoja. Päävelallisen ottamaa velkaa kutsutaan päävelaksi ja takaus liittyy aina päävelkaan77. Ta- kaus syntyy silloin, kun takaaja antaa joko suullisen tai kirjallisen sitoumuksen, jolla hän sitoutuu ottamaan vastattavakseen ja maksaakseen toisen henkilön tai yrityksen velan siinä tilanteessa, kun päävelallinen ei pysty velkaansa maksamaan. Lain mukaan takaus voi olla myös suullinen, mutta luotonantajan ollessa velkojana, sovitaan takauksesta aina kirjallisesti takaussitoumuksella. Henkilötakauksen lisäksi takaus voi olla myös yhteisön antama takaus; esimerkiksi emoyhtiö antaa takauksen tytäryhtiönsä lainaan. Takausryh- mään kuuluvat lisäksi julkisyhteisötakaukset ja pankkitakaukset, joihin sovelletaan ta- kauslain lisäksi omia erityislakejaan.78 Julkisyhteisötakauksia ja pankkitakauksia ei käsi- tellä tässä tutkielmassa. 74 Annola – Huhtamäki – Saarnilehto – Ämmälä, 1995, s. 1. 75 Saarnilehto, 2003, s. 13 ja 81. 76 Wuolijoki – Hemmo, 2013, s. 287. 77 Saarnilehto, 2003, s. 13. 78 Wuolijoki – Hemmo, 2013, s. 292. 30 Takaukseen voidaan asettaa rajaavia ehtoja, jolloin se esimerkiksi voidaan rajoittaa kos- kemaan vain osaa velasta. Takausta voidaan rajoittaa myös euromääräisesti tai prosent- tiosuuksin. Rahamääräisesti rajatussa takauksessa takaaja vastaa päävelasta esimerkiksi enintään 100 000 euron määrään saakka. Prosentuaalisesti rajatussa takauksessa takaaja vastaa velasta esimerkiksi enintään 30 % jäljellä olevan velan määrästä. Takauksessa on mahdollista olla mukana yksi tai useampia takaajia, jotka takaajina vastaavat päävelasta kaikki yhdessä tai kukin erikseen riippumatta toisistaan79 . Takaajien ollessa yhteisvas- tuullisia päävelasta on velkojan mahdollista periä velkaa keneltä tahansa takaajista täy- simääräisenä. 2.5.1 Takauksen jako yksityistakaajiin ja muihin takaajiin On olemassa useita erilaisia takaussitoumuksia ja niitä voidaan jaotella useilla eri perus- teilla. Takauslaissa keskeisin asia lain soveltamisessa on se, kuka antaa takauksen ja ke- nelle. Silloin kun yksityishenkilö antaa takauksen luotonantajalle, kutsutaan takausta yk- sityistakaukseksi. Takauslakia valmisteltaessa haluttiin toisaalta suojata mahdollisimman laajasti luonnollista henkilöä, mutta sen sijaan liike-elämässä toimivan henkilön katsot- tiin olevan velvollinen toimimaan liike-elämän sääntöjen mukaisesti.80 Edellä mainitun takia takauslain soveltamisessa takaussitoumukset jaotellaan yksityistakaajaan ja muihin takaajiin. Oletus on, että elinkeinotoimintaa harjoittavan henkilöllä tulee olla osaamista ja ymmärrystä sopimusten laatimiseen ja niiden ehtojen noudattamiseen. Mäkelä kir- joittaa, että luonnolliset henkilöt voivat olla joko yksityis- tai muita takaajia riippuen hei- dän suhteestaan päävelalliseen ja että yksityistakaajat rinnastuvat asemansa puolesta kuluttajiin81. Muihin takaajiin luetaan ne luonnolliset henkilöt, jotka eivät takauslain 2 §:n kohdan 6 mukaan ole yksityistakaajia. Ulvisen mukaan muita takaajia voidaan kutsua myös lähipiiritakaajiksi, joka hyvin kuvaa muun takaajan suhdetta velalliseen 82 . 79 Ylöstalo, 1980, s. 163. 80 Saarnilehto, 2003, s. 15. 81 Mäkelä, 1999, s. 36. 82 Ulvila, 2002, s. 7. 31 Lähipiiriin kuuluvia muita takaajia ovat ne luonnolliset henkilöt, joilla on määräävä asema yrityksessä, esimerkiksi yhtiön pääomistaja, toimitusjohtaja tai hallituksen jäsen. Yksityistakaaja ei kuulu lähipiiriin eikä yksityistakaajaksi myöskään katsota henkilöä, joka omistaa suoraan tai välillisesti kolmasosan osakeyhtiön osakkeista tai osakkeiden tuotta- masta äänivallasta.83 Takauslain pakottavuudesta tai dispositiivisuudesta säädetään takauslain 1 §:n 2 momen- tissa, jossa todetaan, että takauslain säännöksiä sovelletaan, ellei takaus- tai panttaussi- toumuksessa ole muusta sovittu84. Toisin sanoen dispositiivisuus tarkoittaa sitä, että ta- kauksen osapuolilla on vapaus laajasti sopia takausasiasta. Mutta yksityishenkilön anta- essa takauksen ei takauslaki olekaan enää dispositiivinen, vaan takauslain säännökset ovat pakottavaa lainsäädäntöä siltä osin, kun takaus koskee yksityishenkilöä85. 2.5.2 Toissijainen takaus, omavelkainen takaus ja täytetakaus Takaussitoumukset jaotellaan takaukseen liittyvän vastuun ja takauksen toimintatavan perusteella toissijaiseen takaukseen, omavelkaiseen takaukseen ja täytetakaukseen. Ta- kauslain 3 §:n 1 momentin mukaan takauksen lähtökohtana tulisi olla toissijainen takaus, jossa takaaja vastaa päävelasta, jollei suoritusta saada velalliselta.86 Toissijaisessa ta- kauksessa velkojan on ensin pyrittävä perimään koko saatava velalliselta. Mutta mikäli velalliselta lainan takaisinmaksua ei saada ja velallinen todetaan maksukyvyttömäksi, pe- ritään vasta sen jälkeen takaajalta se saatavan määrä, mitä velalliselta ei ole saatu. Käy- tännössä pankkien luotonannossa toissijaisia takauksia ei yleensä käytetä. Yleisimmät takausmuodot pankkien luotonannossa ovat omavelkainen takaus ja täytetakaus. 83 Saarnilehto, 2003, s. 13–15. 84 TakL 1.1 §. 85 Saarnilehto, 2003, s. 14. 86 Takl 3.1 §. 32 Pankin luotonannossa pääsääntöisesti edellytetään omavelkaista takausta lukuun otta- matta niitä tilanteita, joissa laki edellyttää täytetakauksen käyttämistä. Omavelkaisen ta- kauksen vaatiminen johtuu luotonantajan tarpeesta saada varmistusta sille, että velalle saada maksuohjelman mukainen oikea-aikainen suoritus. Omavelkainen takaus tarkoit- taa sitä, että takaaja vastaa päävelasta samalla tavoin, kuin vastaisi omasta velastaan. Tällöin velan erääntyessä velkojan ei tarvitse odottaa, että velallinen todetaan maksuky- vyttömäksi. Sen sijaan velkoja voi vaatia velan suoritusta heti suoraan takaajalta, jos pää- velka on erääntynyt eikä velallinen ole sitä maksanut. Käytännössä omavelkaisessa ta- kauksessa takaajan asema on lähes samanlainen kuin kanssavelallisella.87 Omavelkai- sesta takauksesta tulee aina sopia erikseen ottamalla takaukseen ehto sen omavelkai- suudesta. Jos ehtoa omavelkaisuudesta ei ole erikseen lisätty takaussitoumukseen, kat- sotaan takauksen olevan toissijainen takaus.88 On tavallista, että omavelkaista takausta vaaditaan yrittäjältä silloin, kun hänen omistamalleen yritykselle myönnetään lainaa. Sen lisäksi, että luotonantaja turvaa takauksella saataviaan, on omistajayrittäjän omavelkai- nen takaus myös osoitus siitä, että yrityksen omistaja on itse valmis panostamaan yrityk- seensä mahdollisten maksuongelmien ilmaantuessa. Erilaisten takaussitoumusten selventämiseksi kuvataan seuraavaksi lyhyesti täytetakauk- sen sisältöä. Luottoja myönnettäessä on tilanteita, että takauksen kohdalla laki vaatii ra- hoittajaa käyttämään täytetakaussitoumusta. Täytetakaus on yleinen takausmuoto, joka poikkeaa vakuusjärjestelyjen osalta merkittävästi verrattuna toissijaiseen takaukseen ja omavelkaiseen takaukseen. Täytetakaus muistuttaa toissijaista takausta siltä osin, että velan maksua vaaditaan aina ensin velalliselta, mutta täytetakauksen kohdalla ensisijai- sena vakuutena on aina esinevakuus, jota vastaan velka on otettu. Siten perintätilan- teessa velkaa vaaditaan takaisinmaksettavaksi ensin velalliselta. Mikäli velallinen ei pysty maksamaan velkaansa, vakuus myydään. Jos vakuudesta saatava kauppahinta ei riitä kat- tamaan koko velan määrää, vaaditaan vasta sen jälkeen loppuvelan maksua täytetakaa- jalta. Lain mukaan takauksen on aina oltava täytetakaus silloin, kun takauksen kohteena 87 Saarnilehto, 2003, s. 16. 88 Wuolijoki – Hemmo, 2013, s. 293–294. 33 on asuntolaina. Asuntolainassa takauslaki on pakottava. Takauslain 3 §:n 2 momentin mukaan yksityistakaajan antama takaus on täytetakaus, jos päävelka on myönnetty asun- non tai vapaa-ajan asunnon hankintaan tai näiden kunnostamiseen.89 2.5.3 Velkojan tiedonantovelvollisuus Takausta antaessaan takaajan tulee saada oikeat tiedot takauksen merkityksestä ja ve- lallisen taloudellisesta asemasta. Oikeiden tietojen avulla takaaja kykenee arvioimaan takaukseen liittyviä riskejä. Takauslain 12 §:ssä säännellään luotonantajan tiedonanto- velvollisuudesta. Sääntely on pakottavaa, kun takaajana on yksityistakaaja. Velkojan tie- donantovelvollisuudella pyritään ehkäisemään tilanne, jossa takaaja on saanut virheelli- siä tietoja velalliselta. Siten takaajan ja velkojan väliset neuvottelut ovat keskeisessä ase- massa määriteltäessä takaussitoumuksen sisältöä. Velkojan tulee selvittää takaajalle muun muassa päävelka tai -velat ja niiden ehdot liitännäiskustannuksineen, edellytykset ja ajankohta, jolloin takaajalta voidaan vaatia suoritusta, sekä muut takaajan asemaan olennaisesti vaikuttavat seikat. Mutta kyseisen pykälän soveltamisala on rajattu koske- maan ainoastaan velkojaa ja tämän velvollisuutta antaa tietoja yksityistakaajalle tämän harkitessa takauksen antamista.90 Velkojan tiedonantovelvollisuus ei koske lähipiiritakauksia. Ulvinen kirjoittaa, että lähi- piiritakaajalla on asemaansa perustuen paremmat tiedot velallisen taloudellisesta tilan- teesta kuin luotonantajalla. Lisäksi lähipiiritakaajan antamaa takausta voidaan pitää elin- keinotoimintana, koska takaus tukee lähipiiritakaajan ja velallisyhteisön yhteisiä talou- dellisia etuja. Tämän vuoksi lähipiiriin kuuluvien muiden takaajien kohdalla luotonanta- jan tiedonantovelvollisuutta ei ole säännelty pakottavalla lainsäädännöllä, jotta esimer- kiksi omistajayrittäjän takauksen arvoa ei heikennettäisi.91 Mutta takaussopimukseen liittyy mahdollinen riidanalaisuuden riski, jonka vähentämiseksi luotonantajan on 89 Saarnilehto, 2003, s. 16. 90 Saarnilehto – Kivi – Vuorenpää, 2013, s. 63. 91 Ulvinen, 2002, s. 7–8. 34 kuitenkin huolellisesti arvioitava takaajan osaaminen takauksen suhteen ja mieluummin selkeästi ja yksityiskohtaisesti selostettava takaussitoumuksen ehdot takaajalle. Myös Annola ja muut toteavat, että taatakseen takaussopimuksen sitovuuden, tulee yllättä- vistä ja toisen osapuolen kannalta ankarista ehdoista kertoa sopijaosapuolelle. Kerto- matta jättäminen saattaa aiheuttaa tilanteen, jossa toinen osapuoli ei ole tuntenut sopi- muksen ehtoja ja tästä ehdon yllättävyydestä johtuen sopimus ei olekaan takaajaa si- tova.92 2.5.4 Erityistakaus ja yleistakaus Luottolaitostoiminnassa takaussitoumus on mahdollista sopia kahdella eri tavalla; eri- tyistakauksena tai yleistakauksena. Erityistakauksessa takaaja sitoutuu takaamaan aino- astaan erityistakauksessa mainittuja vastuita. Käytännössä tällöin takauksen kohteena on antamishetkellä yksilöity velka, jonka pääoman määrä ei jälkeenpäin enää lisäänny. Yleistakaus sen sijaan on takausmuoto, jossa takaaja sitoutuu takaamaan sekä nykyiset, että tulevat vastuut. Yleistakaukset ovat aiheuttaneet takaajille paljon ongelmia, koska takaajat eivät ole pystyneet arvioimaan, miten suuri takausvastuunmäärä lopulta on. Li- säksi yleistakaukseen sitoutuneet takaajat eivät ole aina ymmärtäneet sitä, että he ovat sitoutuneet muihinkin vastuihin, kuin vain takaushetkellä olleisiin vastuihin. Yleistakauk- siin liittyvien ongelmien vuoksi yleistakauksista säädetään lailla. Takauslaissa yleista- kausta rajoitetaan sekä määrän että takauksen voimassaoloajan suhteen.93 Takauslain 5.1 §:ssä rajataan yleistakausta siten, että yleistakaussitoumukseen on kirjattava se eu- romäärä, josta takaaja enintään on vastuussa. Lisäksi takaussitoumukseen on kirjattava se ajanjakso, jonka aikana syntyneistä pääveloista takaaja takauksellaan vastaa94. Käy- tännössä edellä mainitut rajaukset hankaloittavat yleistakauksen käyttämistä siten, että saattaa olla kaikkien osapuolten kannalta selkeämpää sopia mieluummin 92 Annola – Huhtamäki – Saarnilehto – Ämmälä, 1995, s. 31. 93 Wuolijoki – Hemmo, 2013, s. 294–295. 94 TakL 5:1 §. 35 erityistakauksesta. Yleistakauksiin liittyvien rahoitusten vuoksi pankkien henkilöasiakas- rahoituksessa takaukset avataan pääsääntöisesti erityistakauksina. Yleistakausta koskevat euromäärä- ja aikarajoitukset ovat pakottavaa lainsäädäntöä sil- loin, kun sopimusosapuolina ovat yksityistakaaja ja luottolaitos. Muissa takauksissa säännös on sen sijaan tahdonvaltainen. Rajoittamattomia yleistakauksia käytetään yri- tysrahoituksessa. Esimerkiksi on tavallista, että samaan konserniin kuuluvien yritysten rahoituksessa vaaditaan emoyhtiön yleistakaus tytäryhtiön vastuiden vakuudeksi. Takaa- jan ollessa pienyrityksen omistaja tai yrityksen hallituksen jäsen, joita ei katsota yksityis- takaajiksi, ei yleistakauksen rajoitukset ole pakottavia, mutta luotonmyöntäjän on kui- tenkin huolehdittava siitä, että takaaja ymmärtää yleistakauksen merkityksen ja vas- tuun.95 Myös Annolan ja muut kirjoittavat, että takausehtojen yllättävyys ja ankaruus on arvioitava ottamalla huomioon takaajan asema ja osaaminen liiketaloudessa. Toisin sa- noen maallikkotakaajalle takauksen yllättävyyttä ja ankaruutta tulee arvioida matalam- min perustein kuin ammattimaisen takaajan kohdalla.96 2.5.5 Takausvastuun vanhentuminen Takauslain 19 §:ssä määritellään takaukselle kaksi eri vanhentumisaikaa, joista toinen vanhentumisaika koskee päävelan erääntymisestä luettavaa aikaa. Takauslain mukaan takaus on voimassa kolme vuotta päävelan erääntymisen jälkeen. Tämä takauksen kol- men vuoden vanhentumisajan alkuajankohta vaihtelee riippuen siitä, millaisista velka- sitoumuksista on kysymys. Kun kyseessä on päävelka, joka erääntyy kokonaisuudessaan tiettynä päivänä, alkaa takauksen vanhentuminen päävelan erääntymispäivästä. Jos sen sijaan päävelka erääntyy maksuun useammassa eri erässä, alkaa takausvastuun vanhen- tuminen itsenäisissä erissä kunkin maksuerän erääntymispäivästä alkaen.97 95 Saarnilehto, 2003, s. 102. 96 Annola – Huhtamäki – Saarnilehto – Ämmälä, 1995, s. 29. 97 Wuolijoki – Hemmo, 2013, s. 402–403. 36 Toinen takausajan vanhentumismuoto on takauksen voimassaolo taussitoumuksen alle- kirjoittamishetkestä alkaen. Takausvastuu on voimassa kymmenen vuotta alkaen siitä, kun takaussitoumus on allekirjoitettu. Nämä vanhentumisajat koskevat kaikkia eri ta- kausmuotoja, joita ovat toissijaisen takauksen, omavelkaisen takauksen ja täytetakauk- sen lisäksi myös kaikki muut erityiset takauslajit. 98 2.5.6 Takauksen vanhentumisen katkaiseminen Takausta koskevien kolmen ja kymmenen vuoden vanhentumisajat voidaan katkaista. Vanhentumisaikojan katkaisemisesta säännellään laissa velan vanhentumisesta (728/2003, VanhL). VanhL 13 §:ssä todetaan velan erääntymisestä seuraavaa. ”Velan vanhentumisen katkaisemisesta alkaa kulua uusi, entisen pituinen vanhentumisaika”99. Säännöksiä katkaisutoimista sovelletaan myös takauksien kohdalla. Takausta koskevien kolmen ja kymmenen vuoden vanhentumisaikojen katkaiseminen voidaan toteuttaa joko vapaamuotoisilla toimenpiteillä tai virallistoimin. VanhL 10 §:ssä luetellaan kolme vapaamuotoista katkaisutoimea, joista ensimmäisessä vanhentuminen katkeaa, kun vel- koja ja takaaja sopivat velkojen maksujärjestelyistä tai muusta velan ehtomuutoksesta tai velan vanhentumisen katkaisemisesta. Vanhentuminen katkeaa myös silloin, kun ta- kaaja maksaa velkaa. Kolmas vanhentumisen katkaisu tapahtuu silloin, kun velkoja vaatii takaajalta maksua velkaan tai velkoja muutoin muistuttaa takaajaa velasta.100 Pankki- toiminnassa takauksien vanhentuminen katkaistaan ilmoittamalla takaajalle kirjallisesti kymmenen vuoden välein siitä, että takaus on edelleen voimassa. Ilmoitus takauksen voimassaolosta toimitetaan takaajalle siten, että velkoja saa lähettämästään tiedoksian- toilmoituksesta saantitodistuksen. 98 Wuolijoki – Hemmo, 2013, s. 402–403. 99 VanhL 13.1 §. 100 Wuolijoki – Hemmo, 2013, s. 411. 37 2.5.7 Takaajan takautumisoikeus Velan erääntyessä velkoja ryhtyy perimään saataviaan päävelalliselta. Mikäli velallinen ei pysty velkaansa maksamaan, vaatii velkoja velan maksua takaajalta. Takaajan joutuessa maksamaan takaamansa velan velallisen sijaan, siirtyy velkomisoikeus takaajalle. Tätä ta- kauksen ominaisuuksiin kuuluvaa oikeutta kutsutaan takautumis- eli regressioikeudeksi. Regressioikeus syntyy siinä tilanteessa, kun takaaja joutuu maksamaan takausvastuunsa päävelallisen puolesta silloin, kun päävelallisella ei itsellään ole ollut mahdollisuutta maksaa velkaansa pois.101 Takaajalla on oikeus vaatia velalliselta koko maksamansa mää- rän, joka voi sisältää pääoman, koron, mahdollisen sopimussakon, perimiskulut sekä vii- västyskoron102. Velallisen kannalta takaajan takautumisoikeus tarkoittaa sitä, että luo- tonantajan sijaan velkojaksi vaihtuu takaaja. Päävelallisen velvollisuus maksaa velka ta- kaisin takaajalle on luonteeltaan korvausoikeudellinen, koska takaaja ei maksa varsinai- sesti velallisen puolesta mitään, vaan takaajan maksu perustuu takaussopimukseen.103 Kun takaaja on joutunut maksamaan velan takauksensa perusteella, tulee hänelle oikeus saada suoritus myös yhteisvastuullisilta kanssatakaajilta104. Toisin sanoen takaajalle voi syntyä regressioikeus myös toiseen takaajaan nähden. Tätä takautumisoikeutta rajaa se, millainen takaussitoumus takaajien kanssa on tehty. Kun kysymyksessä on yhteisvastuul- linen takaus, voi velkoja tällöin vaatia maksua keneltä tahansa yhteisvastuulliseen ta- kaukseen kuuluvalta takaajalta. Takaajan maksettua velan, syntyy hänelle takautumisoi- keus muihin takaajiin nähden. Tällöin päävelan maksanut takaaja voi periä saataviaan muilta yhteisvastuullisilta takaajilta. Mutta kukin takaaja vastaa velasta vain sillä omalla osuudellaan, johon on sitoutunut. On mahdollista, että yhteisvastuullista takausvastuuta on rajoitettu euromääräisesti, jolloin yhteisvastuullisuus koskee vain sitä euromääräistä osaa, jossa kaikki takaajat ovat mukana. Jos esimerkiksi yhteisvastuullisessa takauksessa takaajan A vastuu on 10 000 euroa, takaajan B vastuu 20 000 euroa ja takaajan C vastuu 101 Annola – Huhtamäki – Saarnilehto – Ämmälä, 1995, s. 1. 102 Uitto, 2009, s. 151. 103 Saarnilehto, 2003, s. 42. 104 Uitto, 2009, s. 152. 38 50 000 euroa, ovat A, B ja C yhteisvastuullisia 10 000 euroon asti, B ja C 20 000 euroon asti ja C vastaa velasta 50 000 euroon asti. Toisin sanoen kukin takaaja on takaus- ja yhteisvastuullinen vain siihen euromäärään asti, johon on takaussitoumuksessa sitoutu- nut.105 2.5.8 Oikeustapaus takaajan takautumisoikeus panttiesineeseen Takaajalle siirtyy takautumisoikeus myös panttiesineeseen, joka ilmenee seuraavassa KKO:n ratkaisussa. Oikeustapauksen KKO:1995:9 taustalla oli tilanne, jossa Pankilla oli yritys X:ltä olevien saataviensa vakuutena yleispanttaussitoumuksen nojalla yhtiön luo- vuttamat panttivelkakirjat, joihin merkittyjen sitoumusten vakuudeksi oli vahvistettu yri- tyskiinnitykset yhtiön omaisuuteen. A, B ja C olivat antaneet omavelkaiset takaussi- toumukset niiden pankin saatavien maksamisesta, joiden vakuutena pankilla oli mainit- tujen yrityskiinnitysten tuottama panttioikeus yhtiön omaisuuteen. Yritys X Oy meni kon- kurssiin ja takaajat A ja B joutuivat maksamaan takaussitoumuksiensa nojalla saatavia pankille. Takaajat A ja B valvoivat takautumissaataviaan maksamansa pääoman, korkojen ja viivästyskorkojen osalta, kun takaaja C puolestaan valvoi konkurssissa takaussitoumuk- sensa perusteella mahdollisesti syntyvän takautumissaatavansa ehdollisena ja enim- mäismääräisenä. Kaikki kolme takaajaa vaativat saatavaansa korkoineen maksettavaksi yrityskiinnitysten tuottamalla, velkojien maksunsaantijärjestyksestä annetun lain 5.1 §:n mukaisella etuoikeudella. Käräjäoikeus (entinen raastuvanoikeus) vahvisti yhtiön konkurssipesän varoista makset- tavaksi takaaja A:lle ja B:lle heidän vaatimustensa mukaisesti korkoineen ne pääomat, jotka he olivat takaussitoumustensa perusteella joutuneet maksamaan pankille. Käräjä- oikeus vahvisti myös takaaja C:n saavan konkurssipesästä maksun, jos joutuisi takaussi- toumuksen perusteella maksamaan velkoja. Käräjäoikeus hylkäsi kuitenkin takaajien val- vomilleen saataville vaatimansa yrityskiinnityksen tuottaman etuoikeuden, koska 105 Saarnilehto, 2003, s. 42–44. 39 velkakirjojen panttaussitoumuksessa ja takaajien omissa takaussitoumusasiakirjoissa ei takaajille ollut annettu vaadittua jälkipanttioikeutta yrityskiinnityksiin. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden konkurssituomion. Asialle myönnettiin valituslupa korkeimpaan oikeu- teen. Korkeimmassa oikeudessa todettiin, että siinä tilanteessa, kun velkojalla on velan vakuu- tena sekä velalliselta saatu pantti, että takaus ja takaaja suorittaa takaussitoumuksensa takia velkojan saatavan tai sen osan, siirtyy takaajalle suoraan lain nojalla samanlainen panttioikeus panttiesineeseen, kuin velkojalla oli saadessaan maksun takaajalta. Siten yrityskiinnityksen tuottamaa vakuusoikeutta ei tullut asettaa toiseen asemaan. Korkein oikeus ratkaisi, että takaajien A:n, B:n ja C:n valvomille ja konkurssipesän varoista mak- settavaksi tuomituille saataville oli vahvistettava yrityskiinnityksen tuottama etuoikeus. Koska yrityskiinnitykset olivat pankilla yleisvakuutena myös muista, kuin takausten kat- tamista veloista, oli takaajilla oikeus vakuuteen vain siltä osin, kuin siitä riitti pankin saa- tavien kattamisen jälkeen. Tässä KKO:n ratkaisussa takautumisoikeus kuitenkin toteutui ja takaajalle siirtyi samanlainen panttioikeus panttiesineeseen kuin mitä velkojalla oli saadessaan maksun takaajalta.106 2.5.9 Takauksen väheneminen tai lakkaaminen Kun velallinen on täyttänyt maksuvelvoitteen ja saatava on suoritettu, lakkaa takaajan vastuu velkojaa kohtaan. Velan suorittamisen ohella on myös muita perusteita, joiden vuoksi päävelka voi lakata kokonaan. Jos velkoja esimerkiksi vapauttaa velan ainoan ve- lallisen henkilökohtaisesta vastuusta, joko kokonaan tai osittain, myös takaajan vapautuu vastuusta samassa suhteessa kuin velallinen. Velallisen vaihtuminen ilman takaajan suostumusta vapauttaa takaajan vastuustaan. Takaus lakkaa myös silloin, jos velkoja va- pauttaa yhdenkin yhteisvastuullisen velallisen. Tilanteessa, jossa velkoja vapauttaa pää- velan suorittamista turvanneen vakuuden tai samasta päävelasta vastuussa olevan 106 https://finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1995/19950009 40 takaajan, vähenee muiden takaajien vastuu velkojaa kohtaan. Tällöin kukin takaaja vas- taa vain oman osuutensa suorittamisesta, eikä velkoja voi vaatia jäljelle jääviltä takaajilta sitä osuutta, joka olisi vuoitu periä vastuusta vapautetulta takaajalta. Sen lisäksi takaajat eivät enää vastaa yhteisvastuullisesti päävelasta. Myös takaajan osittainen vapauttami- nen vastuusta vähentää jäljelle jäävien takaajien vastuuta.107 107 Hoppu – Hoppu – Hoppu, 2020, s. 250–252. 41 3 Maksukyvyttömyysmenettelyt 3.1 Yrityssaneeraus 1990–luvun alkupuolen voimakas lama synnytti tarpeen kehittää uusia oikeudellisia kei- noja velkaongelmien hallitsemiseksi. Lama aiheutti konkurssiaallon, josta heräsi epäilys, että insolvenssinormisto oli joustamatonta aiheuttaen elinkelpoisten yritysten konkurs- seja. Syntyi näkemys siitä, että konkursseja olisi voitu välttää tukemalla kriisivaiheessa olevaa yritystä sen toimintaa tukevilla menettelyillä. Yritysten muuttuneet tarpeet kriisi- tilanteessa pyrittiin ottamaan huomioon säätämällä uudesta maksukyvyttömyysmenet- telystä, jota kutsutaan yrityssaneeraukseksi.108 Vuonna 1993 säädettiin laki yrityksen sa- neerauksesta (47/1993, YrSanL), jonka avulla parannetaan taloudellisiin vaikeuksiin jou- tuneen, mutta elinkelpoisen yrityksen toimintaedellytyksiä. Tuomioistuin päättää yritys- saneerausmenettelyn aloittamisesta ja vahvistaa saneerausohjelman. 109 Yrityssanee- rauslain tarkoituksena on luoda saneeraamisen avulla oikeudelliset edellytykset talou- dellisissa vaikeuksissa olevien, mutta samalla elinkelpoisten yritysten toiminnan jatkumi- selle. Saneerausmenettelyssä laaditaan saneerausohjelma tervehdyttämisen edellyttä- mistä toimenpiteistä ja velkajärjestelyistä. Saneerausmenettelyn avulla voidaan korvata konkurssi niissä tapauksissa, kun yrityksen taloudelliset ongelmat onnistutaan torjumaan ilman, että toiminta olisi lopetettava.110 3.1.1 Yrityssaneerauksen oikeusvaikutukset Yrityssaneeraus on menettelytapa, jota kutsutaan rehabilitaatioksi. Rehabilitaatiossa py- ritään maksukyvyn palauttamiseen. Rehabilitaatiossa velallisen omaisuuteen ja varalli- suuteen ei kajota, vaan velallisen velkoja leikataan yrityksen maksupotentiaalia vastaa- valle tasolle.111 Yrityssaneerauksen aloittaminen saa aikaan maksu- ja perintäkiellon, 108 Aurejärvi – Hemmo, 2007, s. 110. 109 Koulu – Havansi – Korkea-aho – Lindfors – Niemi, 2009, s. 625. 110 Leppiniemi – Puttonen, 2002, s. 304–305. 111 Koulu – Lindfors, 2013, s. 43. 42 jonka vallitessa velallinen ei saa maksaa velkaansa tai antaa siitä vakuutta. Maksu- ja pe- rintäkiellon aikana velalliseen ei myöskään voida kohdistaa laissa lueteltuja perintätoi- mia tai ulosottoa.112 Perintäkielto estää myös maksuviivästykseen perustuvan velan irti- sanomisen.113 Velallisen kaikki ennen velkajärjestelyn aloittamista otetut velat kuuluvat velkajärjestelyn ja maksukiellon piiriin. Mikäli maksukiellosta huolimatta velkajärjestelyn piiriin kuuluvaa velkaa maksetaan, tulee maksun saajan palauttaa saamansa suoritus. Velkajärjestelyn aloituspäätöksen jälkeen syntyneet velat eivät kuulu velkajärjestelyn pii- riin ja ne tulee maksaa niiden erääntyessä.114 Yrityssaneeraustilanteessa tarkistetaan maksettujen maksujen kelpoisuus. Luotonantaja voi joutua palauttamaan saneeraustoimien yhteydessä saamiaan maksuja, jos takaisin- saantilain 5 §:n yleinen takaisinsaantiperuste tai takaisinsaantilain 10 §:n mukaiset velan maksun peräännyttämisen edellytykset ovat käsillä115. Mikäli saneerauksen sisältämien järjestelyjen seurauksena tapahtuu velkojan sopimatonta suosimista muiden velkojien kustannuksella, täyttyy tällöin yleisen takaisinsaantiedellytyksen ehdot. Lisäksi yleinen takaisisinsaantiedellytysehtojen täyttyminen vaatii sellaisen tilanteen, että velallinen on ollut järjestelyyn kuuluvaa oikeustointa tehtäessä maksukyvytön tai oikeustoimi on osal- taan johtanut velallisen ylivelkaantumiseen. Takaisinsaantilain 10 §:n velan maksua kos- kevan erityissäännöksen mukaan velan maksu peräytyy, mikäli maksu on tapahtunut kolme kuukautta ennen määräpäivää ja velka on maksettu epätavallisin maksuvälinen, tai se on maksettu ennenaikaisesti tai pesän varoihin nähden huomattavalla määrällä. Olosuhteet huomioon ottaen tavanomainen maksu ei kuitenkaan peräydy, vaikka jokin mainituista tunnusmerkeistä täyttyisi.116 112 YrSanL 17 § ja 19 §. 113 Wuolijoki – Hemmo, 2013, s. 433. 114 Uitto, 2009, s. 37–38. 115 Aurejärvi – Hemmo, 2004, s. 78. 116 Aurejärvi – Hemmo, 2004, s. 78–79. 43 3.1.2 Selvittäjän valinta Yrityssaneerauksessa yritykselle määrätään selvittäjä, jonka asema saneerausmenette- lyssä on aivan keskeinen. Selvittäjän tehtävänä on yrityssaneerauksen ohjelmaehdotuk- sen laatiminen. Tuomioistuin määrää selvittäjän siinä tilanteessa, kun saneerausmenet- telyn aloittamisesta päätetään. Velkoja tai velallinen tekevät esityksen kelpoisuusvaati- mukset täyttäväksi selvittäjäksi. Selvittäjän tehtävä kestää saneerausmenettelyn lakkaa- miseen saakka eli siihen asti, kun saneerausohjelma on vahvistettu117. Selvittäjän tehtä- vät vaativat sekä oikeudellista että taloudellista tietämystä, jonka vuoksi selvittäjällä on oikeus käyttää apunaan asiantuntijoita. Aina tämä ei kuitenkaan riitä, vaan asian laajuus tai vaikeusaste tai asioiden vaatiman asiantuntemuksen vuoksi selvittäjiksi voidaan mää- rätä myös useampia henkilöitä. Selvittäjän on oltava täysivaltainen ja rehelliseksi tun- nettu henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu. Li- säksi selvittäjällä tulee olla tehtävän edellyttämä kyky, taito ja kokemus. Selvittäjän ylei- seen toimenkuvaan kuuluu toimia velkojien edunvalvojana saneerausmenettelyssä, jonka vuoksi vaaditaan, että selvittäjän tulee olla riippumaton velallisesta. Selvittäjän vel- vollisuus on huolehtia tasapuolisesti kaikkien velkojien edusta. Tämän vuoksi selvittäjä ei saa olla keneenkään velkojaan sellaisessa suhteessa, joka voisi vaarantaa hänen tasapuo- lisuuttaan muihin velkojiin nähden. Selvittäjän tehtävät ja velvollisuudet voidaan ryhmi- tellä lakimääräisiin, tuomioistuimen määrättävissä oleviin ja harkinnanvaraisiin tehtä- viin.118 3.1.3 Saneerausohjelma Yrityssaneerauksessa yritykselle vahvistetaan räätälöity saneerausohjelma, jota sekä ve- lallisen että velkojien on noudatettava. Saneerausohjelman toteuttamisella pyritään vält- tämään yrityksen konkurssi, joka johtaisi toiminnallisen kokonaisuuden pirstoutumiseen 117 YrSanL 77.4 §. 118 Pinomaa, 2009, s. 62–66. 44 ja taloudellisten arvojen tuhoutumiseen119 . Saneerausohjelman vahvistamisen keskei- nen oikeusvaikutus on se, että alkuperäiset velvoitteet korvataan velallisen ja velkojan suhteessa maksuohjelmassa määrätyillä maksuvelvoitteilla120. Mikäli saneerausohjelma viedään loppuun, jää velvoitteiden muuntuminen lopulliseksi121. Saneerausohjelma si- sältää neljä tärkeää pääkohtaa. Saneerausohjelmassa on ensinnäkin niin sanottu selvi- tysosa, joka sisältää selvityksen velallisen taloudellisesta asemasta ja muista saneerauk- siin vaikuttavista seikoista. Toiseksi saneerausohjelmassa määritellään toimenpiteet ja järjestelyt, jotka koskevat velallisen ja velkojien asemaa sekä velallisen toiminnan jatka- mista, muuttamista tai lopettamista. Lisäksi saneerausohjelmassa velkojat jaetaan ryh- miin, sekä määritellään mahdollinen äänivallan puuttuminen.122 3.1.4 Velkojen luokittelu saneerausvelkoihin ja menettelynaikaisiin velkoihin Yrityssaneerauksen suunnitteluvaiheessa selvitetään muun kokonaisuuden lisäksi velal- lisyrityksen velkasuhteet. Velkojen selvittely on välttämätöntä, jotta asianosaiset ja eten- kin velkojat saavat kokonaiskuvan velallisyrityksen taloudellisesta tilanteesta. Velkasel- vittelyn perusteella muodostetaan velkajärjestelyn perusta selvittämällä, kuinka paljon velkoja on järjesteltävä (eli leikattava), jotta yritys selviäisi niiden maksamisesta. Velka- selvittelyn avulla pyritään siihen, että velkajärjestely ja velkojen leikkaukset kohdistuvat tasapuolisesti velkojiin heidän saatavien suuruuden mukaisessa suhteessa. Saneerauk- sen velkaselvittelyssä on samoja toimintatapoja kuin konkurssin menettelyvaiheessa eli konkurssivalvonnassa ja valvottujen saatavien riitautuksessa.123 Yrityssaneerauslaissa yrityksen velat jaetaan kahteen ryhmään, joita ovat alkuperäiset velat eli saneerausvelat ja menettelynaikaset velat. Saneerausvelka on lain keskeinen kä- site ja sillä tarkoitetaan kaikkia velallisen velkoja, jotka ovat syntyneet ennen 119 Koulu – Havansi – Korkea-aho – Lindfors – Niemi, 2009, s. 625. 120 YrSanL 57.1 §. 121 Wuolijoki – Hemmo, 2013, s. 434. 122 Pinomaa, 2009, s. 147. 123 Koulu, 2007, s. 211 s.460. 45 saneeraushakemuksen vireille tuloa124 . Velan syntymisellä on perinteisesti tarkoitettu sitä, mihin hetkeen sen oikeusperuste ajoittuu. Alun perin saneerausvelkoihin luettiin ne velat, jotka olivat syntyneet ennen kuin päätös saneerausmenettelyn aloittamisesta teh- tiin. Vuoden 2007 yrityssaneerauslakiuudistuksessa määräytymisperuste muutettiin sa- neerausohjelman vireille tulon ajankohdaksi. Saneerausvelat otetaan mukaan sanee- rausohjelmaan, ja lakisääteinen velkaselvittely kohdistuu pelkästään saneerausvelkoihin. Ellei velkaa oteta velkaselvittelyn kohteeksi ja viime kädessä saneerausohjelmaan, olete- taan velka silloin menettelynaikaiseksi velaksi, jota ei selvitellä sanan varsinaisessa mer- kityksessä. Saneerausvelkoja koskevat riitaisuudet ratkaistaan lähtökohtaisesti sanee- rausohjelmaa laadittaessa. Menettelynaikaisia velkoja koskevat erimielisyydet jäävät rat- kaistaviksi tavallisessa oikeudenkäynnissä.125 Menettelynaikainen velka on sellainen velka, joka on syntynyt saneerausasian vireille tu- lemisen jälkeen. Tällöin velkaa ei oteta saneerausohjelmaan eikä sitä järjestellä. Menet- telynaikaiset velat, joita usein kutsutaan myös massaveloiksi, ovat siten turvassa leik- kauksilta. Menettelynaikaiset velat on maksettava täysimääräisinä sitä mukaa kuin ne erääntyvät126. Menettelynaikaisen velkojan asema on siten parempi kuin saneerausvel- kojan asema. Tosin on otettava huomioon, että menettelynaikaiseen velkaan ei liity ää- nivaltaa, jonka avulla otetaan osaa päätöksentekoon ohjelmaehdotuksessa. Näin ollen menettelynaikaisen velan velkoja ei pääse äänestämään ohjelmaehdotuksesta.127 3.1.5 Oikeustapaus saneerausvelka vai menettelyn aikana syntynyt velka Saneerausvelasta ja menettelynaikaisesta velasta on oikeuskäytännön esimerkkinä ta- paus KKO:2022:74. Oikeustapauksessa arvioitiin kysymystä siitä, oliko mahdollinen va- hingonkorvaussaatava saneerausvelkaa vai hakemuksen vireilletulon jälkeen syntynyttä 124 YrSanL 3.1 § 5 k. 125 Koulu, 2007 s. 211–215. 126 YrSanL 32.1 §. 127 Koulu, 2007, s. 218–219. 46 velkaa. Oikeustapauksen taustana oli yrityssaneeraustilanne, jossa B Oyj oli ajautunut yrityssaneeraukseen, jonka seurauksena B Oyj irtisanoi yrityssaneerauslain 27 §n 1 mo- mentin nojalla kiinteistön päävuokrasopimuksen ja samalla Osuuskauppa A:n alivuokra- sopimuksen. Yrityssaneeraushakemus oli tullut vireille 6.4.2020 ja 10.12.2020 B Oyj irti- sanoi päävuokrasopimuksen päättymään 9.2.2021. Myös Osuuskaupan alivuokrasopi- mus päättyi 9.2.2021. Alivuokrasopimuksen irtisanomisen vuoksi Osuuskauppa joutui lo- pettamaan toimintansa, josta aiheutui yhtiölle vahinkoa ja kustannuksia. Osuuskauppa vaati B Oyj:ltä vahingonkorvausta saneerausmenettelyn aikana tapahtuneen sopimusrik- komuksen perusteella ja vahingonkorvaus oli ensisijaisesti suoritettava saneeraushake- muksen vireilletulon jälkeen syntyneenä velkana ja toissijaisesti sen sisällyttämistä sa- neerausvelkana maksuohjelmaan. Selvittäjä ja B Oyj pitivät vahingonkorvausvaatimusta riitaisena ja se olisi tullut siirtää ratkaistavaksi erilliseen riitaprosessiin. Käräjäoikeudessa päätettiin, että vahingonkorvaussaatava oli saneerausvelkaa, koska se perustui ennen saneeraushakemuksen vireilletuloa allekirjoitettuun sopimukseen, mutta vahingonkor- vaussaatava päätettiin ottaa maksuohjelmassa huomioon nolla euron suuruisena sanee- rausvelkana. Lisäksi käräjäoikeus määräsi, että osuuskaupan tulee saattaa vahingonkor- vaussaatavaansa koskeva asia tutkittavaksi eri oikeudenkäyntiin. Hovioikeus ei muutta- nut päätöstä. Osuuskauppa valitti korkeimpaan oikeuteen ja vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätöstä muutetaan siten, että osuuskaupan vahingonkorvaussaatava B Oyj:ltä vahviste- taan saneerausmenettelyhakemuksen vireilletulon jälkeen syntyneeksi velaksi. Korkeim- massa oikeudessa oli kysymys siitä, oliko osuuskaupan vaatiman vahingonkorvaussaata- van peruste syntynyt ennen saneeraushakemuksen vireilletuloa ja oliko kyse saneeraus- velasta vai saneeraushakemuksen vireilletulon jälkeen syntyneestä velasta. Osuuskau- pan väite siitä, että B Oyj oli syyllistynyt sopimusrikkomukseen, perustui alivuokrasopi- muksen ennenaikaisen päättämisen aiheuttaman olosuhdemuutoksen vaikutuksiin. B Oyj:n väitetty sopimusrikkomus on tapahtunut 6.4.2020 alkaneen yrityssaneerauksen vi- reilletulon jälkeen, kun alivuokrasopimus päättyi 9.2.2021. Korkeimmassa oikeudessa ar- vioitiin, oliko mahdollinen vahingonkorvaussaatava yrityssaneerauslain 27 §:n 1 ja 4 47 momentin nojalla saneerausvelkaa, vaikka velan peruste oli syntynyt saneeraushake- muksen vireilletulon jälkeen. Yrityssaneerauslain 27 §:n 1 momentin tarkoituksena on antaa saneerausvelalliselle mahdollisuus irtautua ennenaikaisesti sopimuksista, joista ai- heutuisi pitkäaikaisia kustannuksia. Saneerausvelallisen käyttäessä tätä mahdollisuutta syntyy toiselle osapuolelle korvaussaatava, jonka osalta hän jää saneerausvelkojan ase- maan. Korkeimmassa oikeudessa todettiin, että päävuokrasuhteen lisäksi myös alivuok- rasuhde aiheuttaa alivuokranantajalle pitkäaikaisia velvoitteita ja niiden myötä kustan- nuksia. Samalla todettiin, että saneerausvelallisen päättäessä yrityssaneerauslain 27 §:n 1 momentin mukaisesti vuokrasopimuksen ennenaikaisesti, on siihen perustuva toisen osapuolen saatava saneerausvelkaa. Velkojien yhdenvertainen kohtelu edellyttää, että saneerausvelallisen maksuvelvollisuus alivuokralaista kohtaan määräytyy samalla tavoin. Alivuokralaisen korvausvelka ei siten voi jäädä saneerausmenettelyssä järjesteltävien velkojen ulkopuolelle. Tämän vuoksi korkein oikeus katsoi, että alivuokrasuhteen päät- tymisen aiheuttama vahingonkorvaussaatava on yrityssaneerauslain 27 §:n 1 ja 4 mo- mentin nojalla B Oyj:n saneerausmenettelyssä huomioitavaa saneerausvelkaa ja hovioi- keuden päätöksen lopputulosta ei muutettu.128 3.2 Konkurssi Konkurssi on yleinen kollektiivinen likvidaatiomenettely, jolla yrityksen omaisuus reali- soidaan ja muutetaan rahaksi. Konkurssi on lakisääteinen järjestely, jonka avulla yhdessä (tai muutamassa) erässä maksetaan takaisin yrityksen velkoja kaikille velkojille mahdol- lisimman tasapuolisesi siihen asti, kunnes yrityksen kaikki varat on käytetty.129 Konkurs- sin varsinaisena tarkoituksena on realisoida velallisen varallisuus siten, että velat tulevat mahdollisimman hyvin maksetuiksi. Konkurssilain (120/2004, KonkL) ensimmäisen luvun 4 §:ssä todetaan, että ”konkurssi alkaa, kun velallinen asetetaan tuomioistuimen päätök- sellä konkurssiin”130 . Konkurssi voi olla joko velallisaloitteinen, jolloin velallinen itse 128 https://finlex.fi/KKO/kko/2022/20220074 129 Koulu – Lindfors, 2013, s. 93. 130 KonkL 1:4 §. 48 hakee itsensä konkurssiin, tai velkoja-aloitteinen, jolloin konkurssin hakijana on velkoja. Konkurssiin saadaan asettaa ainoastaan sellainen velallinen, joka on maksukyvytön.131 Velallisen maksukyvyttömyys tutkitaan ja arvioidaan asiaan perehtyneiden viranomais- ten puolesta. Maksukyvyttömyys on laissa määritelty sellaiseksi tilaksi, jossa velallinen on pysyvästi kykenemätön maksamaan velkojaan takaisin niiden erääntyessä. Kun mak- sukykyä arvioidaan, lasketaan yhteen velallisen nykyiset varat rahaksi muutettuna sekä tulevat tulot ja yhteissummaa verrataan velallisen velkojen määrään.132 3.2.1 Konkurssin oikeusvaikutukset Kun velallinen asetetaan konkurssiin, tämän oikeus määrätä konkurssipesään kuuluvasta omaisuudestaan lakkaa133. Määräämisvalta omaisuudesta siirtyy velkojakollektiiville ja sen lakimääräiselle edustajalle, jota kutsutaan pesänhoitajaksi. Konkurssipesään kuulu- van omaisuuden ulosmittaaminen konkurssisaatavasta eli konkurssissa valvottavasta saatavasta on kielletty134. Tästä poikkeuksena panttivelkoja säilyttää kuitenkin tietyin ra- jauksin oikeutensa muuttaa omaisuus rahaksi. Konkurssin alettua erääntyvät yhdellä ker- taa kaikki velallisen velat, eli konkurssisaatavat. Velkojen erääntymisen jälkeen velkojat saavat mahdollisuuden valvoa velkojaan konkurssissa.135 3.2.2 Konkurssin velkaselvittely Konkurssin velkaselvittelyssä tutkitaan velkojan oikeus maksuun. Velkojia pyydetään il- moittamaan saataviensa määrän konkurssivalvonnassa. Saatavat on mahdollista riitaut- taa, mutta useimmiten velkaselvittelyssä suoritukseen oikeuttavat saatavat vahvistetaan niiden ilmoittamisen jälkeen. Velkaselvittelyssä selvitetään mitkä saatavat kuuluvat 131 KonkL 2:1 §. 132 Koulu – Lindfors, 2013, s. 94–102. 133 KonkL 3:1 §. 134 KonkL 3:5 §. 135 Koulu – Lindfors, 2013, s. 104. 49 konkurssisaataviin. Konkurssisaatava on sellainen velalliselta oleva saatava, jota koskeva velallisen sitoumus on annettu tai muu oikeusperuste on syntynyt ennen konkurssin al- kamista136. Siten tavallisesti konkurssivelkoja ovat kaikki ne velat, jotka ovat syntyneet ennen kuin yritys on asetettu konkurssiin.137 Konkurssin alkamisen jälkeen syntyneitä velkoja kutsutaan massaveloiksi. Massavelat ovat konkurssipesän velkaa, kun taas velkojan kannalta katsottuna massavelat ovat mas- sasaatavia. Massavelkoihin kuuluvat esimerkiksi kaikki konkurssikustannukset sekä kon- kurssin aikana syntyvät vero- ja vuokravelat ja konkurssihallinnon tekemien sitoumusten aiheuttamat velat. Massavelkoja ei ole mahdollista valvoa konkurssissa, vaan ne makse- taan pesänhoitajan toimesta aina sitä mukaa kuin ne erääntyvät. Massavelat ovat siten konkurssin velkaselvittelyn ulkopuolisia velkoja. Velkojan kannalta olisi edullisinta saada saatavalleen massasaatavan asema, koska silloin velkoja saisi todennäköisimmin täysi- määräisen maksun. Sen sijaan konkurssisaataville saadaan yleensä vain muutaman pro- sentin jako-osuus, mikä on velkojan kannalta huono asia.138 Velkojien tulee valvoa saatavansa konkurssivalvonnassa. Velkojan on valvottava saata- vansa pesänhoitajan ilmoittamassa määräajassa tai muutoin velkoja menettää oikeu- tensa maksuun konkurssipesästä. Valvonnan laiminlyönti johtaa prekluusioon, joka tar- koittaa oikeuden menetystä. Aikaisemmin prekluusio oli täysin ehdoton, mutta nykyään tilanteeseen on tullut joustoa. Pesänhoitajalla on nykyään mahdollisuus ottaa viran puo- lesta velkojan saatava laatimaansa ehdotukseen jakoluetteloksi. Nykykäytännössä pe- sänhoitaja ottaa automaattisesti luetteloonsa kaikki selvät saatavat, jotka ilmenevät ve- lallisyrityksen kirjanpidosta. Edellisten keinojen lisäksi mahdollisuutena velkojen valvon- taan on jälkivalvonta. Jos velkoja jättäisi saatavansa valvomatta määräajassa, eikä pesän- hoitaja ottaisi saatavia mukaan jakoluetteloehdotukseen, on velkojalla mahdollisuus vielä määräajan päättymisen jälkeenkin ilmoittaa saatavansa. Jälkivalvonnan avulla 136 KonkL 1:5 §. 137 Koulu – Lindfors, 2013, s. 105. 138 Koulu – Lindfors, 2013, s. 105–106. 50 velkoja säilyttää oikeutensa maksuun konkurssivarallisuudesta. Jälkivalvonnasta syntyy kuluja velkojalle, eli velkojan on maksettava käyttämästään jälkivalvonnasta konkurssi- pesälle. Maksun määrä on yksi prosentti valvotun saatavan määrästä, mutta enintään 6 000 euroa.139 3.2.3 Jakoluettelo Pesänhoitajan tärkein tehtävä konkurssin alkuvaiheessa on laatia jakoluettelo, jonka avulla velkaselvittely toteutetaan. Pesänhoitajalla on yksi kuukausi tai laajassa konkurs- sipesässä kaksi kuukautta aikaa laatia jakoluettelo alkaen siitä päivästä, johon mennessä velkojien piti ilmoittaa saatavansa140 . Jako-osuuteen oikeuttavat saatavat, sekä niiden nauttima etuoikeus otetaan mukaan jakoluetteloehdotukseen. Pesänhoitajalla on mah- dollisuus riitauttaa saatavia jakoluetteloehdotuksen välityksellä, jolloin jakoluetteloeh- dotukseen merkitään tiedot siitä, miltä osin ja millä perusteella pesänhoitaja ei hyväksy velkojan saatavaa tai sen etuoikeutta. Pesänhoitajan on määräpäivänä toimitettava jako- luetteloehdotuksensa velallisille ja niille velkojille, jotka ovat sitä pyytäneet, sekä niille velkojille, joiden saatavat pesänhoitaja on luettelossa riitauttanut. Jakoluetteloehdotuk- sen tiedoksiannon kautta saadaan velkojan lausuma siitä riitautuksesta, joka kohdistuu hänen saatavaansa. Jakoluettelon tiedoksiannolla provosoidaan myös muita velkojia te- kemään uusia riitautuksia ehdotukseen otettuja saatavia vastaan. Lausumien antami- seen ja uusien riitautusten esittämiseen on aikaa yksi kuukausi siitä, kun jakoluetteloeh- dotus on valmistunut. Lausumien ja riitautusten selvityksen ja tarkistuksen jälkeen pe- sänhoitaja viimeistelee ehdotuksensa jakoluetteloksi. Tätä lopullista ehdotusta kutsu- taan laissa pesänhoitajanjakoluetteloksi, jota periaatteessa ei enää saa muuttaa141. Tä- män jälkeen pesänhoitajanjakoluettelo toimitetaan kolmen kuukauden kuluessa 139 Koulu – Lindfors, 2013, s. 106–107. 140 KonkL 13:2 §. 141 KonkL 13:10 §. 51 tuomioistuimen vahvistettavaksi. Kun jakoluettelo on jätetty tuomioistuimelle, katkeaa pesänhoitajan yksinvalta määrätä luettelon sisällöstä.142 3.2.4 Konkurssin päättyminen Säännönmukaisesti konkurssipesä lopetetaan lopputilityksellä, joka laaditaan heti sen jälkeen, kun pesän varat ja velat on selvitetty ja omaisuus muutettu rahaksi143. Lainsää- täjän tavoitteena on saada konkurssipesät päättymään nopeasti ja siksi konkurssipesä voidaan lopettaa, vaikka pesänselvitys olisi vielä joltain osin kesken. Konkurssilain mu- kaan lopputilitys saadaan laatia, vaikka pesä on osin selvittämättä, panttiomaisuutta tai vähäarvoista muuta omaisuutta on myymättä tai konkurssisaatava tai pie