VAASAN YLIOPISTO 

 

FILOSOFINEN TIEDEKUNTA 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sallamari Salonen 

 

SUOMEN SAAMAT SANANVAPAUSTUOMIOT 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Julkisoikeuden 

   pro gradu -tutkielma 

 

 

 

 

 

 

 

 

VAASA 2013 



 1 

SISÄLLYSLUETTELO        

              sivu 

KUVIOLUETTELO 3 

 

LYHENNELUETTELO 4 

 

TIIVISTELMÄ 5 

 

1. JOHDANTO 7 

1.1. Johdatus aiheeseen 7 

1.2. Tutkimuksen metodit ja rajaus 10 

1.2.1. Oikeusvertailu 10 

1.2.2. Oikeushistoria 15 

 

2. EUROOPAN IHMISOIKEUSSOPIMUS 19 

2.1. Ihmisoikeussopimuksen syntyhistoria ja rakenne 19 

2.2. Euroopan ihmisoikeussopimuksen valvontaorgaani 23 

2.3. Euroopan ihmisoikeussopimuksen valvontamekanismit 25 

2.3.1. Yksilövalitus 25 

2.3.2. Valtiovalitus ja raportointimenettely 27 

2.5. EIT:n tulkintaperiaatteet 28 

 

3. SANANVAPAUDEN KEHITTYMINEN SUOMESSA JA RUOTSISSA 32 

3.1. Suomi vuodesta 1809 nykyhetkeen 33 

3.1.1. Suomen perusoikeusjärjestelmän uudistaminen ja uusi perustuslaki 36 

3.2. Ruotsi vuodesta 1809 nykyhetkeen 40 

 

4. SANANVAPAUS 42 

4.1. Sananvapaus käsitteenä ja sananvapauden sisältö 42 

4.2. Lyhyesti sananvapauden ja yksityis- ja perhe-elämän suojan suhteesta 45 

4.3. Euroopan ihmisoikeussopimus ja EIT:n ratkaisukäytäntö 47 

4.4. Sananvapaus Suomessa 52 



2 

 

4.5. Sananvapaus Ruotsissa 57 

4.6. EIT:n Suomelle ja Ruotsille antamat tuomiot vertailussa 62 

 

5. JOHTOPÄÄTÖKSET 67 

 

LÄHDELUETTELO 73 

 

LIITTEET 

 

LIITE 1: Euroopan ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta  81 

saadut tuomiot Pohjoismaissa       

 



3 

 

KUVIOLUETTELO 

 

Kuvio 1. Pohjoismaiden saamien tuomioiden lukumäärät vuosina 1959–2011 8 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



4 

 

LYHENNELUETTELO 

 

BrB  Brottsbalk (Suom. rikoslaki) 

ECHR  European Court of Human Rights 

EIS   Euroopan ihmisoikeussopimus 

EIT    Euroopan ihmisoikeustuomioistuin 

EU  Euroopan Unioni 

KKO  Korkein oikeus 

HE  Hallituksen esitys 

HelHo  Helsingin hovioikeus 

NJA  Nytt Juridisk Arkiv (Kokoelma Ruotsin korkeimman oikeuden tuomiois-

  ta) 

PeVL  Perustuslakivaliokunnan lausunto 

PeVM  Perustuslakivaliokunnan mietintö 

PL  Perustuslaki 

 

 

 



5 

 

______________________________________________________________________ 

VAASAN YLIOPISTO 

Filosofinen tiedekunta 

Tekijä:    Sallamari Salonen   

Pro gradu -tutkielma:    Suomen saamat sananvapaustuomiot 

Tutkinto:    Hallintotieteiden maisteri 

Oppiaine:   Julkisoikeus 

Työn ohjaaja:  Eija Mäkinen 

Valmistumisvuosi:  2013     Sivumäärä: 81 

______________________________________________________________________ 

 

TIIVISTELMÄ: 

 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen antamien langettavien tuomioiden määrä on herättänyt Suomessa 

laajaa keskustelua. Suurin osa Suomen saamista tuomioista on tullut liittyen Euroopan ihmisoikeussopi-

muksen artikloihin 6, 8 ja 10. Suomi on myös saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta enemmän 

tuomioita kuin muut Pohjoismaat, vaikka Suomi on liittynyt Euroopan ihmisoikeussopimukseen vasta 

vuonna 1990, kun taas muut Pohjoismaat ovat olleet Euroopan ihmisoikeussopimuksen jäseniä jo 1950-

luvulta alkaen. Tässä tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena ovat Suomen saamat Euroopan ihmisoikeus-

sopimuksen 10 artiklan rikkomista koskevat langettavat tuomiot.  

 

Tarkoituksena tässä tutkielmassa on vertailla Suomen ja Ruotsin saamia tuomioita ja näin selvittää syitä 

Suomen saamien langettavien tuomioiden suurelle määrälle. Artiklaan 10 liittyen Suomi on nimittäin saa-

nut jopa 17 langettavaa tuomiota, kun taas Ruotsi on saanut ainoastaan 2 langettavaa tuomiota vuosien 

1994–2012 välisenä aikana. Tutkimuksessa vertaillaan Suomea ja Ruotsia niiden historian, lainsäännön, 

oikeuskulttuurin ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta saatujen tuomioiden valossa.  

 

Tutkimuksen metodina on oikeusvertailu, jonka kautta pyrin saamaan selville erot ja samankaltaisuudet 

Suomen ja Ruotsin oikeusjärjestyksessä, oikeuskäytännössä, oikeuskulttuurissa ja oikeudellisessa ajatte-

lussa. Oikeusvertailun avulla paikannettujen erojen ja samankaltaisuuksien syitä selvitän oikeushistorian 

avulla, vastaten lopulta kysymykseen siitä, miksi Suomen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta saami-

en sananvapaustuomioiden määrä on niin paljon suurempi kuin Ruotsilla. Tutkimuskysymystä lähesty-

tään erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen luomien tulkin-

taperiaatteiden ja ihmisoikeustuomioistuimen muun oikeuskäytännön kautta. Luonnollisesti tutkimukses-

sa vahvassa roolissa on myös sellainen kansallinen lainsäädäntö, jossa on turvattu sananvapaus.  

 

Johtopäätöksissä nousee esiin, että suurimpina syinä Suomen saamien tuomioiden määrälle ovat tulkinta-

erot Suomen, Ruotsin ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen välillä, ja Suomen tuomioistuinten suh-

teellisen vähäinen viittaaminen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön ja Euroopan ih-

misoikeussopimukseen. Tulkintaerot näkyvät siinä, että Suomessa pyritty suojaamaan yksityis- ja perhe-

elämää sananvapauden kustannuksella, kun taas Ruotsi ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ovat suo-

janneet erityisesti sananvapautta. Pääsyinä tälle painotukselle näen Suomen historian eri valtojen alaisuu-

dessa, joissa on ollut vahva sensuuri ja Suomessa käydyt sodat. Näistä johtuen Suomen sanavapaus yli-

päätään turvattiin vasta 1900-luvun alussa perustuslain tasolla, kun taas esimerkiksi Ruotsissa sananvapa-

us turvattiin perustuslain tasolla jo 1800-luvun alussa. Suomen myöhäinen liittyminen Euroopan ihmisoi-

keussopimukseen taas on todennäköisesti syynä Suomen tuomioistuinten vähäiselle viittaamiselle Euroo-

pan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen. 

 

______________________________________________________________________

AVAINSANAT: Perus- ja ihmisoikeudet, sananvapaus, Euroopan ihmisoikeussopimus, 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, oikeuskäytäntö, oikeusvertailu, oikeushistoria



6 



7 

 

1. JOHDANTO 

 

1.1. Johdatus aiheeseen 

 

”Suomella karmea ihmisoikeustilasto – tuomioita enemmän kuin muilla Pohjoismailla 

yhteensä” uutisoi Uusi Suomi 3.5.2009
1
. Tämän tyyppinen uutisointi on vain yksi esi-

merkki siitä keskustelusta, jota on viime vuosina käyty niin mediassa kuin keskustelu-

palstoillakin Suomen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) saamista Euroopan 

ihmisoikeussopimuksen (EIS) rikkomista koskevista tuomioista. 

 

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on osallistua yhteiskunnassa käytävään keskusteluun 

tutkimalla syitä Suomen saamien tuomioiden määrälle. Erityisen kiinnostavaksi tutkit-

tavaksi Suomen saamien tuomioiden määrän tekee se, että Suomi ratifioi Euroopan ih-

misoikeussopimuksen vasta vuonna 1990, kun taas muut Pohjoismaat ovat olleet EIS:n 

jäseniä jo 1950-luvun alkupuolelta lähtien
2
.  Tästä syystä Suomi on voinut saada tuomi-

oita EIS:n rikkomisesta vasta vuodesta 1990 alkaen. 

 

Miten paljon tuomioita Suomi sitten on saanut EIT:lta? Tätä havainnollistan kaaviona 

kuviossa 1. Kuvio 1 pohjautuu EIT:n tuottamaan tilastoon, joka sisältää EIT:n tuomiot 

vuosilta 1959–2011
3
.  Tutkimuksessa oleva kuvio kuvaa kaaviona EIT:n Pohjoismaille 

antamien tuomioiden määriä vuosilta 1959–2011. Kaaviota tarkasteltaessa on otettava 

huomioon, että tuomioita on voinut tulla vain ajalta, jonka maat ovat olleet EIS:n jäse-

niä.  

 

Kaaviossa Pohjoismaiden saamien tuomioiden määriä on havainnollistettu maittain, ja 

samalla on tuotu esille millaisia tuomioita EIT on antanut. Lisäksi kuvioon on merkitty 

Pohjoismaiden vuoden 2011 Maailmanpankin tietojen mukaiset väkiluvut, jotka mah-

dollistavat tuomioiden määrien tarkemman vertailun 

 

                                                 
1
 Uusi Suomi 2009. 

2
 Council of Europe Treaty Office 2013 a.

 
 

3 
ks. tilasto osoitteesta: www.echr.coe.int/NR/rdonlyres/E58E405A-71CF-4863-91EE-

779C34FD18B2/0/APERCU_19592011_EN.pdf. 

 



8 

 

  

 

 

Kuvio 1. Pohjoismaiden saamien tuomioiden lukumäärät vuosina 1959–2011. (ECHR 

2012: 6–7.
4
) 

* Muut tuomiot: Sovintoratkaisu (friendly settlements), valituksen poistamisen asialistalta (striking out judgements), 

kohtuullinen hyvitys (just satisfaction), tuomion purkaminen (revision judgments), prosessinedellytysten puuttumista 

koskeva väite (preliminary objections) ja toimivallan puute (lack of jurisdiction).5  

 

 

Kaaviosta käy ensi vilkaisulla ilmi, että tuomioiden yhteismäärä on Suomella huomatta-

vasti suurempi kuin muilla Pohjoismailla. Suomi on saanut tuona aikana yhteensä 158 

tuomioita ja Ruotsi 99 tuomiota. Sen sijaan Tanska sai vain 40, Norja 29 ja Islanti 12 

tuomiota
6
. Kun kaaviota tarkastelee tarkemmin, on havaittavissa että niitä tuomioita, 

joissa on katsottu olevan vähintään yksi ihmisoikeusloukkaus, on Suomi saanut huomat-

tavasti muita Pohjoismaita enemmän.  Myös tuomioita, joissa ei katsota tapahtuneen 

ihmisoikeusloukkausta, on muissa Pohjoismaissa enemmän suhteutettuna niiden saami-

en tuomioiden kokonaismäärään kuin Suomessa. Erot tuomioiden määrissä näkyvät eri-

tyisesti kun Suomen saamia tuomioita vertaa Norjaan ja Tanskaan, joiden väkiluvut ovat 

lähempänä Suomea kuin Ruotsin. 

 

                                                 
4
 Kaavion laatinut lähteessä olleiden tietojen perusteella S.S.. 

5
 Maailmanpankki 2012; ECHR 2012: 6–7. 

6
 ECHR 2012: 6–7. 



9 

 

Kaavion tarkastelu herättää paljon kysymyksiä; Miten tällaiset erot Pohjoismaiden kes-

ken ovat mahdollisia? Miten ylipäätään on mahdollista, että Suomi on saanut muita 

Pohjoismaita enemmän tuomioita huomattavasti lyhyemmässä ajassa? Entä millaisista 

rikkomuksista Suomi on saanut tuomionsa? Tutkimusaihetta lähestyn ensisijaisesti oi-

keusvertailun avulla. Lukiessani Jaakko Husan kirjaa ”Johdatus Oikeusvertailuun” löy-

sin sieltä neuvon, jonka mukaan tutkimusongelma pitäisi tunnistaa ja täsmentää mahdol-

lisimman tarkasti, ja on myös pyrittävä miettimään voiko tutkimusongelman ilmaista 

yhdellä lauseella
7
. Pitkän pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että voisin täsmentää 

oman tutkimusongelmani kysymykseen ”Miksi Suomi on saanut niin paljon tuomioita 

Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimelta verrattuna muihin Pohjoismaihin?”. Pelkän oi-

keusvertailun avulla en kuitenkaan voi vastata kysymykseen tarpeeksi kattavasti, joten 

käytän tutkimuksen toisena metodina oikeushistoriaa.  

 

Tutkimuksen seuraava luku keskittyykin sen määrittelyyn, miten oikeusvertailu ja oike-

ushistoria nähdään tässä tutkimuksessa. Käsitellessäni tutkimukseni metodeita, rajaan 

myös tutkimuksen aiheen, koska koen metodin ja tutkimuksen aiheen rajauksen kulke-

van vahvasti käsi kädessä tässä tutkimuksessa. Tutkimuksen toisessa pääluvussa käsitte-

len lyhyesti EIS:n taustaa ja sisältöä valvontaorgaaneineen ja valvontamekanismeineen. 

Erityisenä kiinnostuksen kohteena luvussa on myös EIT:n tulkintaperiaatteet. Kolman-

nessa pääluvussa käsittelen lyhyesti Suomen ja Ruotsin historiaa kiinnittäen samalla 

huomiota erityisesti perus- ja ihmisoikeuksiin ja niiden kehitykseen. 

 

Neljännessä pääluvussa siirryn käsittelemään tarkemmin tutkimuksen aiheeseen liitty-

vää oikeusnormistoa ja oikeuskäytäntöä niin kansallisella kuin EIS:n tasolla. Näissä lu-

vuissa käsitellyn perusteella pyrin vastaamaan tutkimuskysymykseeni tutkimuksen vii-

meisessä pääluvussa.  

 

                                                 
7
 Husa 1998: 75. 



10 

 

1.2. Tutkimuksen metodit ja rajaus 

1.2.1. Oikeusvertailu  

 

Oikeusvertailussa on kyse kansalliset rajat ylittävästä oikeustieteellisestä tutkimuksesta, 

joka pyrkii selittämään eri oikeusjärjestysten erojen ja yhtäläisyyksien syitä, sekä selit-

tämään ja arvioimaan, mistä nämä erot ja/tai yhtäläisyydet johtuvat
8
. Oikeusvertailu 

voidaan tässä tapauksessa nähdä parhaana tapana selvittää Pohjoismaiden saamien tuo-

mioiden syiden lisäksi niiden oikeudellisia eroja ja yhtäläisyyksiä, jotka taas mahdollis-

tavat vastaamisen tutkimuskysymykseeni. 

 

Husan mukaan oikeusvertailussa vertailijan on haettava oman oikeusjärjestyksen rinnal-

le vertailukohta, jonka avulla vertailija voi havaita erot ja yhtäläisyydet
9
. Tässä tapauk-

sessa olen valinnut vertailukohdakseni muut Pohjoismaat. Tutkimuksen rajallisuuden 

vuoksi minun täytyy kuitenkin keskittyä vain tiettyihin maihin. Islannin vähäisten tuo-

mioiden vuoksi en näe Islantia mielekkäänä vertailukohtana tässä tutkielmassa. Tanskan 

ja Norjan saamat tuomiot ovat niin ikään melko vähäisiä verrattuna Suomeen, joskin 

väkilukujensa puolesta Norja ja Tanska olisivatkin voineet olla mielenkiintoinen vertai-

lukohta. Valitsin kuitenkin pääasialliseksi vertailukohdakseni Ruotsin, jonka saamien 

tuomioiden määrä on lähinnä Suomea. Ruotsi päätyi vertailukohdaksi myös hyvin sa-

mantyylisen oikeusjärjestyksen ja instituutioiden, kuten tuomioistuinjärjestelmän, sa-

mankaltaisuuden vuoksi. Lisäksi olennaisena syynä valintaani on kieli; Ruotsin kohdal-

la pystyn hyödyntämään mahdollisimman täysipainotteisesti tutkimukseeni liittyvää ma-

teriaalia, joka estää oikeusvertailevan tutkimuksen jäämisen pintapuoliseksi raapaisuk-

si
10

. 

 

Oikeusvertailussa on tapana jakaa maailman oikeusjärjestykset erilaisiin oikeuskulttuu-

reihin. Tässä tapauksessa Pohjoismaat kuuluvat luonnollisesti länsimaiseen oikeuskult-

tuuriin. Oikeuskulttuurit taas ovat jaettavissa oikeusperheisiin, vaikka jakoa oikeusper-

heisiin on kritisoinut muun muassa Hannu Tapani Klami teoksessaan ”Oikeusvertailun 

                                                 
8
 Husa 1998: 19. 

9
 emt. 20.  

10
 Hautamäki 2003: 107–110. 



11 

 

erityiskysymyksiä”
11

. Itse kuitenkin näen oikeusperheet – jaottelun ongelmista huolimat-

ta – erityisesti selventävänä tekijänä oikeusvertailussa, jonka vuoksi käytänkin tätä jaot-

telua omassa tutkimuksessani.  

 

Länsimainen oikeuskulttuuri on jaettavissa romaanis-germaaniseen oikeusperheeseen ja 

common law -oikeusperheeseen. Manner-Eurooppa ja Pohjoismaat kuuluvat pääosin 

romaanis-germaaniseen oikeusperheeseen. Romaanis-germaanisen oikeusperheen kes-

keisimpänä tehtävänä nähdään kirjoitettujen abstraktien sääntöjen tulkinta ja systemati-

sointi. Romaanis-germaanista oikeusperhettä yhdistää erityisesti julkisoikeuden alueella 

yhtenäinen ajatteluperinne, johon muun muassa ihmisoikeudet ja oikeusvaltioajatus pe-

rustuvat.
12

 Romaanis-germaanisen oikeusperheen alalajina voidaan nähdä pohjoismai-

nen oikeusjärjestelmä. Pohjoismaisessa oikeuslähdeopissa on laintulkinnassa annettu 

sitä merkittävämpi sija, mitä lähempänä parlamenttia lain funktioita ja tarkoitusta selit-

tävät lausumat ovat syntyneet. Suomalaisessa ja ruotsalaisessa oikeuslähdeajattelussa 

tunnustetaan oikeuslähteeksi myös tapaoikeus.
13

 

 

Michael Bogdan toteaa kirjassaan ”Comparative Law” (1994), että oikeusvertailussa 

tulisi asettaa kaksi (tai useampi) oikeusjärjestystä vastakkain saadakseen esille niiden 

erot ja samankaltaisuudet. Näin ollen vastakkain tässä tutkielmassa ovat Suomen ja 

Ruotsin oikeusjärjestykset. Luonnollisesti aiheestani johtuen minun pitää rajata oikeus-

järjestysten käsittelyä, vaikka Michael Bogdanin mukaan huomioon tulisi aina ottaa – 

ainakin jossain määrin – oikeusjärjestys kokonaisuutena.  

 

Kiinnostukseni kohteena on erityisesti voimassaoleva oikeus. Mitä tässä tapauksessa 

sitten voidaan nähdä voimassaolevana oikeutena? Luonnonoikeudessa oikeus nähdään 

voimassaolevana normien hyväksyttävyyden kautta
14

. Realistisen näkökulma taas ko-

rostaa voimassaolokriteerinä oikeuden tosiasiallista noudattamista. Muodollisen voi-

                                                 
11

 Klami korostaa, että oikeudellisten ja sosiaalisten normien välinen suhde on hyvin erilainen eri maissa 

siitä riippumatta kuuluvatko ne samaan oikeusperheeseen. Toisaalta kansainvälinen harmonisaatio on 

koskenut vain oikeusnormien osuutta, ilman että taustalla olevat sosiaaliset normit olisivat välttämättä 

suurestikaan muuttuneet. Eri maissa on myös omaksuttu muiden maiden oikeusnormeja ja ratkaisukäytän-

töjä. Näin ollen oikeusperheiden merkitys on vähentynyt, muttei poistunut kokonaan. (Klami 2000: 7–8.)  
12

 Husa 1998: 148–149. 
13

 Emt. 155–156. 
14

 Helsingin yliopiston avoin yliopisto 2013. 



12 

 

massaolonäkemyksen mukaan oikeus sen sijaan on voimassa muodollisten kriteerien 

mukaisesti. Muodollisen näkökulman mukaan kun säädös on annettu oikeiden muoto-

sääntöjen mukaan, ja se on teknisesti moitteeton, – eli se ei ole ristiriidassa normi-

hierarkkisesti ylempien säännösten kanssa – sitä on pidettävä voimassaolevana oikeute-

na.
15

 Tässä tapauksessa näen voimassaolevan oikeuden muodollisen voimassaolonäke-

myksen mukaan, joskin joudun ottamaan huomioon pienemmässä mittakaavassa myös 

nykyhetken katsonnan mukaan Suomen ja Ruotsin ”vanhentunutta” lainsäädäntöä tut-

kimuksen oikeushistoriallisen metodin vuoksi.  

 

Liitteessä 1 on nähtävissä, minkä Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvatun oikeu-

den rikkomisesta Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska ovat saaneet tuomionsa EIT:lta. Liit-

teen kuvaajat perustuvat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuottamaan tilastoon 

vuosilta 1959–2011
16

. Kuvaajista
17

 on selkeästi nähtävissä, että suurin osa Pohjoismai-

den saamista tuomioista on tullut liittyen oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (EIS 

artikla 6), oikeudenkäynnin kestoon (EIS artikla 6), oikeuteen nauttia yksityis- ja perhe-

elämän suojaa (EIS artikla 8) sekä sananvapauteen (EIS artikla 10). Tuomioita on kui-

tenkin niin useiden eri oikeuksien loukkaamisesta, että tutkimuksen rajallisuuden huo-

mioon ottaen on minun rajattava tutkimus koskemaan vain joitain tuomioita. Tässä ta-

pauksessa valitsen tutkimukseni kohteiksi erityisesti tuomiot koskien sananvapautta, 

josta Suomi on saanut tuomioita huomattavasti enemmän kuin Ruotsi.  

 

Michael Bogdanin mukaan oikeusvertailevassa tutkimuksessa tulee oikeuden ja oikeus-

käytännön lisäksi ottaa huomioon myös muita tekijöitä, jotta erot ja yhteneväisyydet 

voidaan mahdollisimman hyvin selvittää. Ensimmäisenä näistä tekijöistä Bogdan mai-

nitsee talousjärjestelmän, sillä mailla joissa on erilaiset talousjärjestelmät, on myös eri-

laiset säädökset, jotka koskevat taloutta. Toisena voidaan mainita poliittinen järjestelmä 

sekä ideologia, sillä nämä vaikuttavat erityisen vahvasti maiden perustuslakeihin. Kol-

mantena on otettava huomioon uskonto, sillä sen vaikutus saattaa oikeusjärjestykseen 

olla hyvinkin suuri. Lisäksi on huomioitava, että oikeusjärjestykseen vaikuttaa vahvasti 

                                                 
15

 Husa 1996: 86–87. 
16

  ks. tilasto osoitteesta: www.echr.coe.int/NR/rdonlyres/E58E405A-71CF-4863-91EE-

779C34FD18B2/0/APERCU_19592011_EN.pdf 
17

 Kuvaajat laatinut lähteessä olleiden tietojen perusteella S.S.. 



13 

 

maan historiallinen kehitys. Myös maan maantieteellinen sijainti, sää ja luonnonvarat 

vaikuttavat vahvasti maan oikeusjärjestykseen. Oikeusjärjestykseen vaikuttaa myös de-

mokraattiset vaikuttimet sekä satunnaiset ja yllättävät vaikuttimet.
18

 

 

Edellä mainitut tekijät eivät kuitenkaan aina vaikuta samalla tavalla, vaan ne voivat 

esiintyä yksin tai erilaisissa yhdistelmissä tai jokin niistä voi myös puuttua
19

. Ruotsin ja 

Suomen osalta voidaankin huomioida, että monet tekijät vaikuttavat maiden samankal-

taiseen oikeusjärjestykseen. Yksi vaikuttavista tekijöistä on muun muassa politiikka, 

jossa nähdään Pohjoismainen hyvinvointivaltio tärkeänä. Myös historia ja maantieteel-

linen sijainti ovat vaikuttaneet näiden maiden oikeusjärjestysten samankaltaistumiseen 

paljon. Luonnollisesti esimerkiksi historia voidaan nähdä myös eroja selittävänä tekijä-

nä, jonka vuoksi se onkin tässä tutkimuksessa erityisen tarkastelun kohteena. 

 

Tutkimukseni oikeusvertailevan intressin näen teoreettisena. Teoreettisessa tutkimusot-

teessa vertailtavien säännöstöjen erojen ja yhtäläisyyksien paikantamisen lisäksi pyri-

tään selittämään syitä niihin.  Näin ollen lähden liikkeelle siitä Husan kirjassaan ”Joh-

datus oikeusvertailuun” esille tuomasta ajatuksesta, että kansallinenkaan oikeusjärjestys 

ei ole autonominen, muista oikeusjärjestyksistä irrallinen kokonaisuus, vaan myös mui-

den valtioiden oikeusjärjestyksissä voi olla käytännössä oikeudellisia ratkaisuja, jotka 

rakentuvat samantyyppisten ajatustenkulkujen varaan.
20

 Mielestäni tämä näkökulma on 

perusteltua ottaa tutkimukseeni jo siksi, että Ruotsin ja Suomen oikeusjärjestykset ovat 

hyvin samantyyppisiä muun muassa historiansa sekä politiikkaansa vuoksi.  

 

Tutkimukseni oikeusvertailun laajuusulottuvuus – eli missä laajuudessa eri oikeusjärjes-

tyksiä vertaillaan – on mikrovertailu. Vertailuni näen pääosin mikrovertailuna, sillä tut-

kimuksen kohteena ovat yksittäiset oikeudelliset instituutiot, kuten Euroopan ihmisoi-

keustuomioistuin, ja Suomen ja Ruotsin tuomioistuimet, sekä niiden ratkaisut. Lisäksi 

tutkimuksen kohteena on EIS sekä kansallinen lainsäädäntö, jossa turvataan sananvapa-

us.
21

 Myöskään tutkimuksen luonteen ja tutkimuskysymyksen vuoksi ei ole tarpeellista 

                                                 
18

 Bogdan 1994: 68–77; Husa 1998: 84–93. 
19

 Husa 1998: 93. 
20

 Emt. 62–65. 
21

 Emt. 60–61. 



14 

 

paneutua laajemmin Suomen ja Ruotsin oikeusjärjestykseen, sillä makrovertailu saattai-

si viedä tutkimuksen aivan liian epätarkalle pohjalle. 

 

Vertailuni on pääosin multilateraalista, sillä vertailu tapahtuu vähintään kahta useam-

man oikeusjärjestyksen kesken. Suomen ja Ruotsin välinen bilateraalinen vertailu ei 

nimittäin yksistään pysty selvittämään sitä, miksi Suomi on saanut niin paljon tuomioita 

suhteutettuna muihin Pohjoismaihin. Näin ollen mukana vertailussa on siis oltava hyvin 

vahvasti myös Euroopan ihmisoikeussopimus valvontaorgaaneineen, joka on niin ikään 

nähtävissä omana oikeusjärjestyksenään erityislaatuisen kansainvälisen luonteensa 

vuoksi. Näin ollen oikeusvertailuni tässä tutkimuksessa on myös vertikaalista. Vertikaa-

linen vertailu tapahtuu laadullisesti eritasoisten oikeusjärjestelmien suhteen. Laadulli-

sesti eritasoisina oikeusjärjestelminä nähdään tässä tapauksessa lähinnä kansainvälistä 

oikeutta edustava EIS, sekä Ruotsi ja Suomi, joiden keskinäinen vertailu olisi horison-

taalista, eli valtioiden oikeusjärjestysten kesken tapahtuvaa vertailua.
22

 

 

Aikaulottuvuutena vertailussani on pääosin poikittainen vertailu, jossa vertailun kohtee-

na on voimassa oleva oikeus. Poikittainen vertailu on mielestäni perusteltua, sillä Eu-

roopan ihmisoikeussopimuksen ensimmäisessä osassa, joka käsittää oikeudet ja vapau-

det, ei ole juurikaan tapahtunut muutoksia Suomen jäsenyysaikana. Muutoksia ei ole 

myöskään tapahtunut aikana, jolloin yksilöillä on ollut oikeus tehdä valituksia Euroopan 

ihmisoikeustuomioistuimelle. Näin ollen tutkimuksessani tuomioiden tarkastelun ajalli-

seksi rajaukseksi muodostuvat vuodet 1994–2012. Sen sijaan kansallisten oikeussään-

nösten osalta tutkimuksessani on mentävä paljon enemmän ajassa taaksepäin, jotta saan 

paremmin selville syitä nykytilanteeseen.  Näin ollen vertailuni on osittain nähtävissä 

myös pitkittäisenä aikaulottuvuudeltaan.
23

  

 

Kulttuurisena ulottuvuutena on tässä tutkimuksessa nähtävissä sisäinen ulottuvuus, sillä 

vertailu tapahtuu useamman samaan oikeuskulttuurin kuuluvan oikeusjärjestyksen kes-

ken, sillä Pohjoismaat kuuluvat länsimaiseen oikeuskulttuuriin. Euroopan ihmisoikeus-

sopimuksen kohdalla asia ei ole ihan niin selkeä, sillä ihmisoikeudet saatetaan nähdä 

                                                 
22

 Husa 1998: 64–66.
 
 

23 
Emt. 62–64. 

 



15 

 

universaaleina, kuten universalismin kannattajat ne näkevät. Toisaalta ihmisoikeuksien 

juuret ovat länsimaisissa kirjoituksissa, joten niiden voidaan nähdä edustavan vain län-

simaisia arvoja ja sopivan vain länsimaihin.
24

 Lisäksi on otettava huomioon, että Euroo-

pan ihmisoikeussopimuksen 34 artikla määrittelee yksilövalituksen seuraavasti:  

 

”Tuomioistuin voi ottaa vastaan valituksia, joissa yksityishenkilö, kansalaisjär-

jestö tai ryhmä väittää jonkun korkeista sopimuspuolista loukanneen heidän 

yleissopimuksessa tai sen pöytäkirjoissa tunnustettuja oikeuksiaan. Korkeat so-

pimuspuolet eivät saa millään tavoin estää tämän oikeuden tehokasta käyttöä.” 

 

Näin ollen EIS:n suoja koskee vain henkilöitä, jotka ovat sopijavaltioiden lainkäytön 

alaisuudessa. Nämä sopijavaltiot taas ovat pääosin länsimaisen oikeuskulttuurin edusta-

jia, sillä Turkinkin oikeus on pitkälti maallistunutta.
25

 Lisäksi on otettava huomioon, 

että tässä tutkimuksessa käsitellään ainoastaan länsimaiseen oikeuskulttuurin kuuluvia 

Suomea ja Ruotsia sekä niiden saamia tuomioita. Niinpä määrittelen tässä tapauksessa 

EIS:n osaksi länsimaista oikeuskulttuuria, jolloin tutkimuksessani on selkeästi kulttuuri-

sesti sisäinen ulottuvuus.   

 

Edellä käsittelemäni perusteella voisin tarkentaa tutkimuskysymystäni hieman lisää, jol-

loin kysymykseksi muotoutuu: Miksi Suomi on saanut sananvapauteen liittyviä tuomioi-

ta enemmän kuin Ruotsi? 

 

1.2.2. Oikeushistoria 

 

Oikeushistoria on oikeudellisen muutoksen analyysiä. Oikeushistoriallisen tutkimuksen 

kiinnostuksen kohteena on oikeus ja erilaiset oikeudellisen maailman ilmiöt. Oikeushis-

toriallinen tutkimus voi liikkua ajassa taaksepäin niin kauan kuin voidaan puhua oikeu-

dellisin keinoin ja muodoin tapahtuneesta konfliktinratkaisusta, ja niin pitkälle kuin siitä 

voidaan löytää sellaisia lähteitä, joiden varassa tutkimus on ylipäänsä mahdollista. Oi-

keushistoria voi myös ylittää maantieteelliset ja kulttuuriset rajat.
26

 Tässäkin tutkimuk-

sessa maantieteelliset rajat ylittyvät, koska tutkimuksen kohteena ovat Suomi ja Ruotsi. 

                                                 
24

 Ihmisoikeudet.net 2013. 
25

 Husa 1998: 178. 
26

 Kekkonen 2009: 1. 



16 

 

Euroopan ihmisoikeussopimusta taas voidaan pitää maantieteellisesti sidottuna koko 

Eurooppaan – tarkemmin sanoen kaikkiin sen jäsenvaltioihin – joten sen osalta en katso 

maantieteellisten rajojen ylittyvän. Oikeuskulttuuristen rajojen voidaan sen sijaan nähdä 

ylittyvän ainakin jossain määrin, sillä sekä Suomella, Ruotsilla ja jopa EIS:lla voidaan 

katsoa olevan joitain oikeuskulttuurillisia eroja. 

 

Oikeushistoriallisessa tutkimuksessa tutkijan on ensin lähdettävä selvittämään, millä 

tavalla oikeus on muuttunut aikojen saatossa, ja sen jälkeen miksi se on muuttunut. Toi-

saalta myös oikeudellisen muuttumattomuuden analyysi voi olla oikeushistoriallisen 

tutkimuksen kohteena
27

. Jukka Kekkonen ohjeistaakin kirjassaan ”Mitä on kontekstuaa-

linen oikeushistoria?”, että oikeuden muutosta on lähestyttävä tutkimuksellisin välinein 

avoimesti kysymyksiä esittäen tapaus tapaukselta, sillä oikeudellinen muutos ei aina ja 

kaikkialla selity samoilla perusteilla
28

. Tätä ohjetta tulen noudattamaan myös tässä tut-

kimuksessa, sillä tällä tavoin pystyn lähestymään aihettani mahdollisimman tehokkaasti 

ja saan tuloksesta mahdollisimman totuudenmukaisen.  

 

Tehdessä tällaista tutkimusta on otettava huomioon myös Kekkosen huomautus, jonka 

mukaan historia- ja yhteiskuntatieteessä ei voida tavoittaa ehdotonta totuutta, vaikka 

uuden ja totuudellisen tiedon tavoittelu on tutkimuksen keskeinen arvopäämäärä. Sen 

sijaan tutkimus pyrkii aina mahdollisimman vakuuttaviin selityksiin ja mahdollisimman 

suurella todennäköisyydellä paikkansa pitäviin, totuutta lähestyviin selityksiin.
29

 Tar-

koitukseni ei siis tässä tutkimuksessa edes voi olla absoluuttisen vastauksen löytäminen 

esittämääni tutkimuskysymykseen – joka toisaalta olisi vaikeaa jo pelkästään tutkimuk-

sen rajallisuudenkin vuoksi – vaan tarkoitukseni on löytää edes joitain asiaa mahdolli-

sesti selittäviä seikkoja. 

 

Oikeushistorian tutkimuskohteita on useita, kuten eri aikoina annetut säädökset, lait, 

asetukset, hallitsijoiden määräykset, sekä muut vastaavat oikeusnormit. Lain veroisena 

voidaan joissain tapauksissa pitää myös niin sanottua tavanomaista oikeutta, eli käytän-

nön kautta vakiintuneita oikeudellisia ratkaisumalleja, joita kutsutaan myös oikeusta-

                                                 
27

 Kekkonen 2009: 5. 
28

 Kekkonen 2013: 11. 
29

 Emt. 11.  



17 

 

voiksi. Tavanomaisen oikeuden tärkeys korostuu, kun sen osuutta tarkastellaan histori-

allisesti. Tavanomainen oikeus on nimittäin hyvin usein edeltänyt lainsäädäntötoimia. 

On myös otettava huomioon se, mikäli oikeushistorian tarkastelijan katse rajoittuu aino-

astaan oikeusnormeihin, eikä oikeudellisten muutosten syitä pyritä selvittämään, voi-

daan puhua ainoastaan lakihistoriallisesta tarkastelutavasta.
30

 Tässä tapauksessa kiinnos-

tuksen kohteena tutkimuksessa on erityisesti lait liittyen sanavapauden turvaamiseen ja 

toisaalta sen rajoittamiseen. Vaikka oikeusvertailussa tuomioiden tutkimuksen pääasial-

linen ajallinen rajaus on vuodet 1994–2012, on oikeushistoriassa mentävä ajassa paljon 

enemmän taaksepäin, jotta tutkimukseen saadaan tarpeeksi syvyyttä. Oikeushistorian 

ajallinen rajaus Suomen kannalta katsottuna on tässä työssä Ruotsin vallan ajasta vuo-

teen 2012.    

 

Luonnollisestikaan en tutki pelkästään lakien muuttumista, vaan kiinnostuksen kohteena 

on myös oikeudellisen ajattelun muuttuminen ja oikeuskulttuuri. Oikeudellisen ajattelun 

muuttumisella tarkoitetaan sitä, millaiseen oikeusnäkemykseen ja maailmankuvaan eri-

laiset oikeusjärjestelyt perustuvat.
31

 Oikeuskulttuuri käsitteenä taas on siitä kiinnostava, 

että se on hyvin kiistelty käsite
32

. Tässä tutkimuksessa oikeuskulttuuri nähdään samoin 

kuin Kekkonen kirjassaan ”Kontekstuaalinen oikeushistoria”, Kekkosen mukaan oike-

uskulttuuri sisältää oikeudellisen maailman pitkäkestoisia, ylisukupolvisia rakenteita 

niin oikeusnormien kuin oikeudellisten instituutioiden ja oikeusajattelunkin tasolla
33

. 

Oikeuskulttuurin käsite viittaakin oikeuden jatkuvuuteen nopeatahtisten oikeuspoliittis-

ten oikeusmuutosten vastapainoksi.
34

 

 

Oikeuskulttuurin tekee tässä tutkimuksessa kiinnostavaksi se, että usein erot nykyisissä 

oikeusjärjestelmissä ovat nimenomaan historian kautta selittyviä oikeuskulttuurisia ero-

ja. Eri maissa voidaan havaita huomattavia oikeuskulttuurisia eroja esimerkiksi suhtau-

tumisessa lakiin, sen noudattamiseen ja siihen, miten oikeusongelma ratkaistaan tuo-

                                                 
30

 Kekkonen 2009: 1–2. 
31

 Emt. 2. 
32

 Tuori 2007: 68. 
33

 Kuitenkin on huomattava, että myös nopeat yhteiskunnalliset muutokset saattavat tuottaa oikeuskult-

tuurisia seurauksia (Kekkonen 2009: 4). 
34

 Kekkonen 2009: 3–4.  



18 

 

mioistuimissa ja niiden ulkopuolella.
35

 Oikeudellisen ajattelun ja oikeuskulttuurin muu-

tosta pyrin selvittämään erilaisen oikeuskirjallisuuden ja toisaalta muun muassa halli-

tuksen esitysten ja säädösten pohjalta, sillä ne kuvaavat mielestäni erinomaisesti oman 

aikansa oikeudellista ajattelua ja oikeuskulttuuria.  

 

Oikeushistoria on kiinnostunut myös oikeuskäytännöstä, jossa erilaisia konflikteja on 

pyritty ratkaisemaan tuomioistuimissa tai muissa oikeudenkäyttöä harjoittaneissa eli-

missä, tai jopa ennen keskusvallan ja valtiovallan syntyä suku- ja heimoyhteiskunnan 

kaudella sovittelun kautta.
36

 Tässä tutkimuksessa oikeuskäytännön osuus on vähintään 

yhtä suuri kuin oikeusnormien, oikeuskulttuurin ja oikeudellisen ajattelun muutoksen, 

sillä ilman oikeuskäytäntöä tutkimuskysymykseeni vastaaminen olisi täysin mahdoton-

ta.  

 

Tämän metodiluvun päätän lainaukseen Kekkosen kirjasta ”Kontekstuaalinen oikeushis-

toria”, joka antaa hyvän käsityksen oikeushistorian merkityksestä tälle tutkimukselle: 

 

”Oikeushistoriallisten tarkastelujen funktio on nykyisyyden juurien esiin tuomi-

nen. Jotta voisimme ymmärtää, miksi nykyinen oikeus kaikkine ulottuvuuksineen 

on sellaista kuin se on, meidän täytyy tuntea sen juuret, nykyiseen tilanteeseen 

johtaneet kehityspolut.”
37

. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                                                 
35

 Kekkonen 2009: 4. 
36

 Emt. 2. 
37

 emt. 15. 



19 

 

2. EUROOPAN IHMISOIKEUSSOPIMUS 

 

Näen tämän luvun eräänlaisena syvempänä johdatuksena tutkimaani aiheeseen. Niinpä 

luodakseni mahdollisimman hyvän pohjakäsityksen aiheesta, käyn seuraavaksi läpi Eu-

roopan ihmisoikeussopimuksen historiallista taustaa ja rakennetta. Esittelen myös lyhy-

esti ihmisoikeussopimuksen valvontaorgaanit ja valvontamekanismit. Luonnollisesti 

EIS:n tulkinta on hyvin tärkeässä osassa tutkimustani, joten käsittelen lyhyesti myös 

EIT:n tulkintaperiaatteita.  

 

 

2.1. Ihmisoikeussopimuksen syntyhistoria ja rakenne 

 

Toisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa elettiin jälleenrakennuksen aikaa. Tällöin 

vanhat suurvallat pyrkivät palauttamaan oman taloudellisen liikkumavaransa ja poliitti-

sen suvereniteettinsa. Samalla kielteiset kokemukset 1930-luvun protektionismin seura-

uksista, ja ajattelu ettei eurooppalainen sota saisi toistua, loivat pohjaa länsieurooppalai-

selle integraatiolle. Tällaisen poliittisen ilmapiirin vaikutuksesta syntyi Eurooppa-liike, 

jonka seurauksena 800 edustajaa 17 maasta kokoontui 7.5.1948 Haagiin Winston Chur-

chillin johdolla Eurooppa-kongressiin. Haagin huippukokousta voidaan pitää alkusysä-

yksenä Euroopan neuvoston (Council of Europe) synnylle.
38

 

 

Euroopan neuvoston perustamissopimus allekirjoitettiin vuonna 1949 kymmenen perus-

tajajäsenen toimesta. Näitä kymmentä perustajajäsentä yhdisti usko siihen, että Euroo-

pan yhtenäisyys voitaisiin turvata vahvistamalla eurooppalaisia arvoja ja luomalla yh-

teinen oikeusnormisto.
39

 Euroopan neuvoston kymmenen perustajajäsentä olivat Alan-

komaat, Belgia, Irlanti, Italia, Luxemburg, Norja, Ranska, Ruotsi, Tanska ja Iso-

Britannia.
40

 

 

                                                 
38

 Raitio 2011: 3; Paasikivi-seura 2008; Euroopan parlamentti 2007. 
39

 Eduskunta 2013. 
40

 The Danish Institute for Human Rights 2013. 



20 

 

Euroopan neuvoston ensimmäinen parlamentaarinen yleiskokous pidettiin vuonna 1949 

Strasbourgissa.
41

 Tämän kokouksen ensimmäisen istunnon ensimmäisiä asiakohtia oli 

neuvoston perussäännöissä ilmaistujen ihmisoikeusvelvoitteiden konkretisoimiseksi 

laadittavan asiakirjan valmistelu. Asiakirjan valmistelun teki yleiskokouksen oikeudel-

linen ja hallinnollinen komitea, jonka valmistelun pohjalta syntyi sopimusluonnos, jon-

ka yleiskokous hyväksyi syyskuussa 1949. Yleiskokouksen hyväksymä sopimusluonnos 

esitettiin Euroopan neuvoston ministerikomitealle, joka ei kuitenkaan hyväksynyt luon-

nosta sellaisenaan. Ministerikomitea asetti marraskuussa 1949 hallituksen nimeämistä 

asiantuntijoista koostuvan komitean kehittelemään sopimusta. Tämä komitea päätti 

työnsä keväällä vuonna 1950. Viimeisiä erimielisyyksiä asetettiin sovittelemaan vielä 

yksi virkamieskomitea, jonka suorittaman työn jälkeen ministerikomitea hyväksyi elo-

kuussa 1950 uusitun sopimusluonnoksen.
42

 

 

Marraskuussa 1950 Euroopan neuvosto hyväksyi Yleissopimuksen ihmisoikeuksien ja 

perusvapauksien suojaamiseksi, eli tavallisemmin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 

(European Convention on Human Rights). Hyväksymisen seurauksena EIS avattiin al-

lekirjoitettavaksi. Vaikka sopimus hyväksyttiin jo vuonna 1950, EIS tuli voimaan vasta 

3.9.1953, kun Luxemburg ratifioi sopimuksen kymmenentenä ja viimeisenä Euroopan 

neuvoston jäsenvaltiona.
43

 Euroopan neuvoston pohjoismaiset perustajajäsenet ratifioi-

vat sopimuksen 1950-luvun alkupuolella; Ruotsi ja Norja vuonna 1952, ja Tanska ja 

Islanti vuonna 1953
44

.  

 

Suomenkin suhteet Euroopan neuvostoon saivat alkunsa jo vuonna 1963, jolloin Suomi 

osallistui ensimmäistä kertaa tarkkailijana eräisiin asiantuntijakokouksiin muun muassa 

oikeudellisen- ja kulttuuriyhteistyön alalla. Samasta vuodesta lähtien myös suomalaisia 

parlamentaarikkoja kutsuttiin seuraamaan parlamentaarisen yleiskokouksen istuntoja ja  

tätä kautta saatiin virikkeitä suomalaista lainsäädäntöä varten.
45

 Neuvostoliiton sortumi-

sen sekä Euroopan samanaikaisten muutosten seurauksena Suomi siirsi politiikkansa 

painopistettä idänsuhteiden vakauden vaalimisesta Eurooppa-keskeiseen ulkopolitiik-

                                                 
41

 Raitio 2011: 3. 
42

 Pellonpää 2005: 9. 
43

 Emt. 10. 
44

 Council of Europe Treaty Office 2013 a. 
45

 Suomen pysyvä edustusto Euroopan neuvostossa 2007.  



21 

 

kaan vuosien 1990–1991 aikana
46

. Tämän poliittisen muutoksen seurauksena Suomi ra-

tifioi Euroopan ihmisoikeussopimuksen vuonna 1990 liityttyään Euroopan neuvoston 

jäseneksi vuonna 1989.  

 

Tällä hetkellä Euroopan ihmisoikeussopimuksen on ratifioinut jo 47 maata, sillä Euroo-

pan ihmisoikeussopimukseen liittyminen määrättiin myös Euroopan neuvoston jäsenyy-

den ehdoksi
47

. Tähän viitataan myös EIS:n esipuheessa, jossa kerrotaan myös mihin jä-

senvaltiot sopimuksella pyrkivät: 

 

 ”Tämän yleissopimuksen allekirjoittaneet hallitukset, jotka ovat Euroopan neu-

voston jäseniä ottavat huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen 10 

päivänä joulukuuta 1948 antaman ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuk-

sen; katsovat, että tällä julistuksella pyritään turvaamaan sen sisältämien oike-

uksien maailmanlaajuinen ja todellinen tunnustaminen ja noudattaminen; tun-

nustavat, että Euroopan neuvoston pyrkimyksenä on luoda kiinteämmät yhteydet 

jäsenvaltioidensa välille ja että yhtenä keinona tähän pääsemiseksi on ihmisoi-

keuksien ja perusvapauksien ylläpitäminen ja edistäminen; vakuuttavat vankkaa 

uskoaan oikeudenmukaisuuden ja maailmanrauhan perustana oleviin perusva-

pauksiin, joiden säilymisen paras tae on toisaalta toimiva poliittinen demokratia 

ja toisaalta niiden ihmisoikeuksien laaja ymmärtäminen ja kunnioittaminen, joi-

hin ne vetoavat; ovat samanmielisten Euroopan maiden hallituksina, joilla on 

yhteinen poliittisten perinteiden, ihanteiden, vapauden ja oikeusjärjestelmän pe-

rintö, päättäneet ottaa ensiaskeleet eräiden yleismaailmallisessa julistuksessa 

mainittujen oikeuksien yhteiseksi voimaansaattamiseksi […].” 

 

EIS:n ensimmäinen artikla taas määrittelee yleissopimuksen kattamien oikeuksien tur-

vaamista koskevan perusvelvoitteen, joka on ”velvollisuus kunnioittaa ihmisoikeuksia”. 

Perusvelvoitteen mukaan sopimuspuolet takaavat jokaiselle lainkäyttövaltaansa kuulu-

valle EIS:n ensimmäisessä osassa määritellyt oikeudet ja vapaudet.
48

  

 

Euroopan ihmisoikeussopimus koostuu siis kolmesta osasta. I osa käsittää oikeudet ja 

vapaudet (artiklat 2-18), II osa käsittää Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen toimintaa 

koskevat artiklat (artiklat 19-51) ja III osa käsittää sekalaiset määräykset (artiklat 52-

                                                 
46

 Vahtola 2003: 476. 
47

 Council of Europe Treaty Office 2013 a; Raitio 2011: 4. 
48

 Pellonpää 2005: 10. 



22 

 

59). Nopeasta valmistelusta johtuen EIS jätti kuitenkin auki useita kysymyksiä, joiden 

vuoksi sopimusta on täydennetty jälkeenpäin useilla lisäpöytäkirjoilla.
49

 Lisäpöytäkirjo-

jen lisäämiseen on vaikuttanut luonnollisesti myös vuosien aikana tapahtuneet muutok-

set, kuten valitusten määrän lisääntyminen.  

 

Kuusi lisäpöytäkirjaa sisältää uusia oikeuksia ja vapauksia koskevia määräyksiä
50

. En-

simmäinen lisäpöytäkirja tuli voimaan jo 18.5.1954, neljäs pöytäkirja 2.5.1968, kuudes 

lisäpöytäkirja 1.3.1985 ja seitsemäs 11.1.1988. Kahdestoista ja kolmastoista lisäpöytä-

kirja tulivat voimaan 2000 luvulla; kahdestoista lisäpöytäkirja 1.4.2005
51

 ja kolmastois-

ta lisäpöytäkirja 1.7.2003. Kuitenkaan mikään näistä kuudesta lisäpöytäkirjasta
52

 ei ole 

voimassa jokaisessa sopimusvaltiossa, sillä sopimusvaltioilla ei ole automaattista vel-

vollisuutta ratifioida lisäpöytäkirjoja.
53

  

 

Kaikki Pohjoismaat ovat ratifioineet kaikki muut näistä kuudesta lisäpöytäkirjasta, mut-

ta Ruotsi ja Tanska eivät ole allekirjoittaneet, tai ratifioineet 12. lisäpöytäkirjaa ja Norja 

ja Islanti ovat ainoastaan allekirjoittaneet 12. lisäpöytäkirjan. Suomi on siis ainoa Poh-

joismaista, joka on sekä allekirjoittanut että ratifioinut 12. lisäpöytäkirjan.
54

 Kahdestois-

ta lisäpöytäkirja laajensi aiempaa ihmisoikeussopimuksen syrjinnän kieltoa koskevaa 

määräystä, joka edellyttää ainoastaan, että muualla ihmisoikeussopimuksessa ja sen li-

säpöytäkirjoissa tunnustettujen oikeuksien nauttiminen on turvattava ilman syrjintää. 

Kahdennentoista lisäpöytäkirjan mukaan kaikista laissa tunnustetuista oikeuksista naut-

timinen taataan ilman minkäänlaista syrjintää.
55

  

 

 

 

 

 

                                                 
49

 Pellonpää 2005: 10. 
50

 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen pääsihteerin tiedote 2003: 2. 
51

 12. lisäpöytäkirja avattiin allekirjoituksille jo 4.11.2000. 
52

 ks. ratifiointien ajantasainen tilanne osoitteesta: 

http://conventions.coe.int/Treaty/Commun/ListeTraites.asp?MA=3&CM=7&CL=ENG 
53

 Pellonpää 2005: 12. 
54

 Council of Europe Treaty Office 2013 b. 
55

 Ulkoministeriö 2000.  



23 

 

2.2. Euroopan ihmisoikeussopimuksen valvontaorgaani 

 

EIS:lla perustettiin kaksi valvontaelintä: Euroopan ihmisoikeustoimikunta (European 

Comission of Human Rights), joka perustettiin vuonna 1954 ja joka koostui osa-

aikaisista jäsenistä, jotka olivat jakautuneet ihmisoikeussopimukseen liittyneiden valti-

oiden kesken siten, että jokaisesta sopimukseen liittyneestä valtiosta oli yksi jäsen. Toi-

nen valvontaelin oli Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (European Court of Human 

Rights), joka perustettiin vuonna 1959. Näiden lisäksi keskeisessä asemassa sopimus-

velvoitteiden toteutumisen seurannassa ja valvonnassa oli Euroopan neuvoston ministe-

rikomitea ja hieman vähäisemmässä asemassa neuvoston pääsihteeri.
56

  

 

Euroopan ihmisoikeustoimikunta oli eräänlainen ”suodatin”, joka käsitteli sille osoitet-

tuja valituksia ja sen keskeisenä tehtävänä oli ratkaista täyttikö valitus tutkittavaksi ot-

tamisen edellytykset. Mikäli valitus otettiin tutkittavaksi, toimikunnan tehtävänä oli sel-

vittää valitukseen liittyviä tosiasia- ja muita kysymyksiä sekä samalla yrittää aikaansaa-

da sovintoratkaisua osapuolten välille. Jos sovintoa ei saatu aikaan, toimikunta jatkoi 

asian käsittelyä itse asiakysymystä koskevan raportin laatimista silmällä pitäen. Raportti 

sisälsi selvityksen tosiseikoista sekä toimikunnan johtopäätöksen siitä, oliko sopimus-

velvoitteita rikottu. Tämä raportti ei ollut sitova, vaan asia siirtyi joko Euroopan minis-

terikomitean tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen lopullisesti ratkaistavaksi. Eu-

roopan ministerikomitean tehtävänä taas oli yhtäältä päättää siitä, oliko sopimusta rikot-

tu tapauksissa, joissa asiaa ei ihmisoikeustoimikunnan raportin hyväksymisen jälkeen 

viety tuomioistuimeen. Toisaalta sen tehtäviin kuului myös ihmisoikeustuomioistuimen 

antamien päätösten täytäntöönpanon valvonta.
57

 

 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa oli Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden lukua 

vastaava määrä sivutoimisia tuomareita, jotka valittiin toimeen yhdeksäksi vuodeksi 

kerrallaan. Ainoastaan Euroopan ihmisoikeustoimikunnan tutkittavaksi ottamat valituk-

set saattoivat mainitun elimen asiakysymystä koskevan raportin valmistuttua edetä ih-

misoikeustuomioistuimeen, joka antoi tuomionsa asiasta.
58

 Kuitenkin 21.9.1975 voi-

                                                 
56

 Pellonpää 2005: 97; Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen pääsihteerin tiedote 2003: 1. 
57

 Pellonpää 2005: 97–99. 
58

 Emt. 98–99. 



24 

 

maan tulleella toisella lisäpöytäkirjalla
59

 tuomioistuimelle annettiin oikeus antaa myös 

neuvoa-antavia lausuntoja. Kolmas, viides ja kahdeksas
60

 lisäpöytäkirja koskivat muuta 

sopimuksen valvontaelimissä noudatettavaa menettelyä.  Nämä kaikki neljä valvonta-

elimien toimintaa koskevaa lisäpöytäkirjaa vaativat kaikkien sopijavaltioiden ratifioin-

nin
61

. 

 

Ainoastaan sopimusvaltiolla ja Euroopan ihmisoikeustoimikunnalla oli rajoittamaton 

oikeus saada asia ihmisoikeustuomioistuimen käsiteltäväksi, mutta kaikkien sopijavalti-

oiden ratifioinnin vaatineen, 1.10.1994 voimaan tulleen, yhdeksännen lisäpöytäkirjan 

nojalla myös yksityiselle valittajalle annettiin mahdollisuus eräänlaisen ”valituslupame-

nettelyn kautta” saada juttu siirrettäväksi tuomioistuimeen. Edellytyksenä tälle oli kui-

tenkin se, että vastaajavaltio oli ratifioinut pöytäkirjan ja erityinen muutoksenhakulauta-

kunta hyväksyi asian tuomioistuimen käsiteltäväksi.
62

  

 

Uusi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin perustettiin 1.11.1998
63

 voimaan tulleen yh-

dennentoista lisäpöytäkirjan nojalla lisääntyneiden valitusmäärien vuoksi. Muutoksen 

myötä toinen ja yhdeksäs lisäpöytäkirja kumoutuivat ja kymmenes pöytäkirja, jolla oli 

määrä muuttaa valvontajärjestelmää vain hieman, ei ehtinyt tulla voimaan.
64

  

 

EIS:lla on tällä hetkellä lisäpöytäkirjoja yhteensä 14. Neljästoista lisäpöytäkirja tuli 

voimaan 1.6.2010, kun Venäjä viimeisenä sopimuspuolena hyväksyi sen keväällä 

2010.
65

 Neljännentoista lisäpöytäkirjan
66

 tarkoituksena oli erityisesti lyhentää ilmeisen 

perusteettomien ja toistuvien valitusten käsittelyaikoja ja näin purkaa ihmisoikeustuo-

                                                 
59

 2. lisäpöytäkirja avattiin allekirjoituksille 6.5.1963. 
60

 3. lisäpöytäkirja tuli voimaan 21.9.1970, 5. lisäpöytäkirja tuli voimaan 20.12.1971 ja  8. lisäpöytäkirja 

tuli voimaan 1.1.1980.  
61

 Pellonpää 2005: 11. 
62

 Emt. 98–99. 
63

 Uusi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin aloitti toimintansa 11. lisäpöytäkirjan tullessa voimaan. Yh-

dennellätoista lisäpöytäkirjalla vanha osa-aikaisesti toiminut Euroopan ihmisoikeustuomioistuin poistet-

tiin käytöstä ja ihmisoikeustoimikunta toimi siirtymäsäännöksen nojalla vuoteen 1999 asti. (Pellonpää 

2005: 101.) 
64

 Pellonpää 2005: 12; Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen pääsihteerin tiedote 2003: 3. 
65

 Ulkoasiainministeriö 2011. 
66

 Pöytäkirja mahdollisti myös Lissabonin sopimuksen kautta oikeushenkilöllisyyden saaneen Euroopan 

Unionin (European Union) liittymisen EIS:een. EU:n Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittymisen seu-

rauksena myös EU-lainsäädäntöön kohdistuisi ihmisoikeusvalvonta. EU ei kuitenkaan ole vielä vuoden 

2013 alussakaan liittynyt  Euroopan ihmisoikeussopimukseen. (Ulkoasiainministeriö 2011.) 



25 

 

mioistuimessa olevaa valitusruuhkaa
67

. Neljännentoista lisäpöytäkirjan myötä otettiin 

uudeksi kokoonpanoksi yhden tuomarin kokoonpano, jotta valitussumaa saataisiin pu-

rettua tehokkaammin.  

 

 

2.3. Euroopan ihmisoikeussopimuksen valvontamekanismit 

 

2.3.1. Yksilövalitus 

 

Yksilövalitus on tärkein EIS:n valvontamekanismeista ja sen perusideoihin kuuluu, että 

jokainen valitus käsitellään erikseen tapauskohtaisesti
68

. EIS:n 34 artiklan mukaan 

tuomioistuin voi ottaa vastaan valituksia, joissa yksityishenkilö, kansalaisjärjestö tai 

ryhmä väittää jonkun sopijavaltioista loukanneen heidän yleissopimuksessa tai sen pöy-

täkirjoissa tunnustettuja oikeuksiaan. Kansalaisjärjestöjä ihmisoikeussopimuksen mu-

kaan ovat oikeushenkilöt, esimerkiksi osakeyhtiöt ja yhdistykset. Ne voivat valittaa ai-

noastaan omien oikeuksiensa loukkauksista. Ryhmällä taas puolestaan tarkoitetaan il-

man erillistä organisaatiota olevaa henkilöryhmää, jolla on yhteinen intressi
69

. Sopija-

valtiot eivät saa millään tavoin estää tämän oikeuden tehokasta käyttöä (ns. tehokkuus-

periaate). Henkilön kansalaisuudella ei ole merkitystä yksilövalituksessa
70

.  

 

Valituksen voi tehdä vain, jos valituksen tekijä on itse väitetyn loukkauksen uhri (vic-

tim-edellytys)
71

. Kuitenkaan ollakseen loukkauksen uhri, valituksen tekijän ei tarvitse 

näyttää sopimusrikkomusta toteen, vaan riittää kunhan hän voi esimerkiksi esittää ol-

leensa osapuolena tuomioistuinkäsittelyssä. Joissain tapauksissa myös konkreettisen 

loukkauksen vaatimuksesta poikkeaminen on mahdollista. Näissä tapauksissa lainsää-

dännön pelkkä olemassaolo voi vaikuttaa henkilöön tekemällä hänestä mahdollisen 

uhrin. Silloin on kuitenkin edellytyksenä, että valittajalla on hänen henkilökohtaisten 

olosuhteidensa valossa tietty todennäköisyys joutua lain mahdollistamien toimenpitei-

                                                 
67

 PeVL 1/2010 vp: 3. 
68

 Ojanen 2003: 115. 
69

 Pellonpää 2005: 120. 
70

 emt. 114–121. 
71

 Ojanen 2003: 116.  



26 

 

den alaiseksi
72

. Poikkeuksena on myös ulkomaalaisen maastapoistamista koskevat ti-

lanteet, jossa tarkoitus tai luovuttaminen saattaisi merkitä peruuttamatonta ihmisoike-

uksien loukkausta.
73

 

 

Valitusoikeus ei ole myöskään sidottu ikään tai kansallisen oikeuden tuntemiin oikeu-

dellista toimintakykyä määrittäviin kriteereihin. Esimerkiksi alaikäinen voi tehdä vali-

tuksen, mutta käytännössä asiaa luonnollisesti hoitaa valituksen tekijän huoltaja. Mi-

käli valittaja kuolee kesken prosessin, lähiomaiset voivat jatkaa valitusta ilman näyt-

töä erityisen intressin olemassa olosta. Myös väitetyn loukkauksen välillinen uhri voi 

toimia valittajana. Puhuttaessa välillisestä uhrista on kyseessä yleensä joku varsinai-

sen uhrin lähiomaisista tilanteissa, joissa uhri ei itse pysty tekemään valitusta.  Luon-

nollisesti loukkauksen uhrin on kuitenkin toimittava valittajana, mikäli se on mahdol-

lista.
74

  

 

EIS:n 35 artiklan mukaan tuomioistuin voi ottaa asian käsiteltäväkseen vasta kun siinä 

on turvauduttu kaikkiin kansallisiin – tehokkaisiin – oikeussuojakeinoihin yleisesti tun-

nustettujen kansainvälisen oikeuden sääntöjen mukaisesti. Valituksen on myös kosket-

tava sellaista asiaa, johon EIS:n määräykset soveltuvat. Tehokkaisiin oikeussuojakei-

noihin turvautuminen on kansainvälisen oikeuden yleissääntö. Tämä tarkoittaa Suomen 

oloissa sitä, että säännönmukainen muutoksenhakutie on ensin kuljettava loppuun
75

. 

Käytännössä asiasta on siis tarvittaessa valitettava aina ylimpiin oikeusasteisiin eli kor-

keimpaan oikeuteen riita- ja rikosasioissa, ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen hallinto-

lainkäyttöasioissa
76

. Valittajan on myös haettava kotimaisessa prosessissa muutosta 

juuri niihin ongelmiin, joiden katsotaan loukkaavan Euroopan ihmisoikeussopimus-

ta
77

.  

 

                                                 
72

 Ojanen mainitsee esimerkiksi tällaisesta tilanteesta EIT:n ratkaisun tapauksessa Modinos v. Kypros, 

joka koski EIS:n 8 artiklan rikkomista liittyen homoseksuaalisuuden kieltävään lainsäädäntöön. Tällaisen 

lainsäädännön pelkän voimassaolon on katsottu voivan vaikuttaa henkilön ihmisoikeussopimuksessa tur-

vattuihin oikeuksiin. (Ojanen 2003: 117.) 
73

 Pellonpää 2005: 114–115. 
74

 Pellonpää 2005: 114–116; Ojanen 2003: 117. 
75

 Pellonpää 2005: 121–122; Ojanen 2003: 118.  
76

 Ojanen 2003: 119. 
77

 Pellonpää 2005: 128. 



27 

 

Tehokkaan oikeustoimen ei kuitenkaan kaikissa tilanteissa tarvitse olla juuri tuomiois-

tuin, vaan esimerkiksi hallintotuomioistuinta voi edeltää ensimmäisenä muutoksenhaku-

asteena, tai vastaavana, hallintoviranomainen. Myös purku tai kantelu voi poikkeuksel-

lisesti olla 35 artiklan mukainen oikeuskeino. Tämän edellytyksenä on kuitenkin, että 

niissä olosuhteissa asiantilan korjaamiseen näyttäisi olleen selvästi enemmän kuin teo-

reettisia mahdollisuuksia jonkin tällaisen ylimääräisen muutoksenhakukeinon avulla. 

Suomen osalta ihmisoikeustuomioistuin onkin katsonut, että ylimääräiseen muutok-

senhakuun on turvauduttava, mikäli valittaja väittää tuomaria esteelliseksi perusteella, 

josta hän tulee tietoiseksi vasta tuomion saatua lainvoiman.
78

 Mikäli tehokkaita oike-

ussuojakeinoja on useita, tarvitsee niistä turvautua ainoastaan yhteen
79

. 

 

EIS:n 35 artiklan mukaan valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa lopullisen 

kansallisen päätöksen antopäivästä (ns. kuuden kuukauden sääntö). Säännöksen perus-

tarkoituksena voidaan pitää tarkoitusta torjua mahdollisuus valittaa sellaisista ihmis-

oikeussopimusta loukkaavista teoista tai laiminlyönneistä, joita koskeva lopullinen 

kansallinen päätös on annettu jo kauan sitten
80

. 

 

2.3.2. Valtiovalitus ja raportointimenettely 

 

Valtiovalitusmenettely ei ole läheskään niin yleisesti käytetty valvontamekanismi kuin 

yksilövalitus
81

. Valtiovalitusmenettelyssä sopijavaltio voi EIS:n 33 artiklan mukaan il-

moittaa tuomioistuimelle, jos sen mielestä jokin toinen sopijavaltio on rikkonut yleisso-

pimuksen ja sen lisäpöytäkirjojen määräyksiä. Valitus voi koskea yksilöityä ihmisoike-

usloukkausta, tai yleisemmin ihmisoikeuskäytännön ja sopimuksen välistä ristiriitaa.  

 

Valtiovalitus poikkeaa yksilövalituksesta siten, että valtiovalitukset voivat koskea yk-

silöidyn ihmisoikeusloukkauksen lisäksi myös ihmisoikeuskäytännön ja ihmisoikeus-

sopimuksen välistä ristiriitaa. Käytännössä valtiovalitukset kuitenkin koskevat lähinnä 

laajamittaisia ihmisoikeusloukkauksia. Tästä voisi mainita esimerkkinä Irlannin 1970-

                                                 
78

 Pellonpää 2005: 123.  
79

 emt. 127. 
80

 Ojanen 2003: 120. 
81

 Pellonpää 2005: 107–108. 



28 

 

luvulla tekemä valitus Iso-Britanniaa vastaan koskien olosuhteita Pohjois-Irlannissa, 

erityisesti kidutusta ja muuta 3 artiklan vastaista kohtelua. Valtiovalituksia on tehty 

yhteensä 20, mutta vuoden 2005 tammikuuhun mennessä uuden Euroopan ihmisoike-

ustuomioistuimen aikana valituksia on ollut käsiteltävänä ainoastaan kaksi, ja nekin 

ovat olleet perua vanhalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta
82

. 

 

Euroopan neuvoston pääsihteerillä taas on sopimusvelvoitteiden noudattamisen valvon-

taa varsinaisesti koskeva tehtävä. Sopimusvaltion tulee EIS:n 53 artiklan mukaan antaa 

selvitys siitä, kuinka lainsäädäntö täyttää ihmisoikeussopimuksen määräysten tehokkaan 

täytäntöönpanon. Raportointimenettelylläkin on vain vähäinen asema EIS:n noudattami-

sen valvonnassa. Raportointimenettelyä on käytetty ainoastaan 7 kertaa; 5 kertaa van-

han järjestelmän aikana ja 2 kertaa uuden järjestelmän aikana
83

. 

 

 

2.5. EIT:n tulkintaperiaatteet 

 

Euroopan ihmisoikeussopimus – kuten ihmisoikeussopimukset yleensä – on koros-

tuneesti tulkinnanvarainen. Ihmisoikeussopimusten tulkinnanvaraisuutta lisää jo sekin, 

että niiden katsotaan yleensä niin ilmaisevan kuin edellyttävänkin perustavanlaatuisia 

arvoratkaisuja. Tulkinnan ongelmia lisää se, että perus- ja ihmisoikeusjärjestelmiin ei 

sisälly sisäistä hierarkiaa, joten oikeuksien välisiin ristiriitoihin ei yleensä ole olemassa 

yksiselitteisiä yleisen tason ratkaisuja. Tästä syystä ristiriidat joudutaan ratkaisemaan 

kussakin tilanteessa erikseen, mikä entisestään korostaa kulloinkin vallitsevien olosuh-

teiden vaikutusta sopimusmääräysten tulkintaan.
84

 Tämä taas johtaa siihen, että tuomio-

istuinten rooli lainkäyttäjinä, ja toisaalta tulkintaperiaatteiden luojina, korostuu huomat-

tavasti niissä tapauksissa, joissa ihmisoikeussopimusten rooli on suuri.  

 

Luonnollisesti EIS:n tulkinnassa suuressa osassa on EIT, jonka päätökset luovat tulkin-

taperiaatteita, joita kansallinen tuomioistuin voi – tai sen jopa tulee – käyttää tulkites-

saan EIS:n sopivuutta käsillä olevaan tapaukseen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 

                                                 
82

 Pellonpää 2005:108–111. 
83

 emt. 106–107. 
84

 Latvapuro 2011: 467. 



29 

 

päätöksillä on muutenkin hyvin merkittävä vaikutus, sillä huomautuksen saaneen valti-

on on korjattava lainsäädäntöään tai käytäntöjään sopimuksen mukaisiksi sekä makset-

tava mahdollisesti myös korvauksia, jos valittajan sopimuksella suojattua ihmisoikeutta 

katsotaan loukatun. EIT:n tulkinta EIS:n sisällöstä on sitovuudeltaan hyvin merkittävä 

ja sen vuoksi EIT:n tulkintoja on syytä käsitellä oikeuslähdeopillisesti kansallisten tul-

kintojen kanssa rinnakkain.
85

 

 

EIT on päätöksissään nojautunut varsin säännönmukaisesti tiettyihin yleisiin tulkintape-

riaatteisiin, jotka näyttävät tapauksesta toiseen kantaneina mahdollistaneen yhtäältä oi-

keuksien toteuttamisen muuttuvissa olosuhteissa ja lukuisissa soveltamisyhteyksissä
86

. 

Esimerkiksi tapauksessa Cossey v. Iso-Britannia ihmisoikeustuomioistuin selosti aikai-

sempien ennakkopäätöstensä ja yhteiskunnallisten muutosten välistä ristipainetta, tode-

ten seuraavaa: 

 

“It is true that, as she submitted, the Court is not bound by its previous judgments. […] 

However, it usually follows and applies its own precedents, such a course being in the 

interests of legal certainty and the orderly development of the Convention case-law. 

Nevertheless, this would not prevent the Court from departing from an earlier decision 

if it was persuaded that there were cogent reasons for doing so. Such a departure might, 

for example, be warranted in order to ensure that the interpretation of the Convention 

reflects societal changes and remains in line with present-day conditions” 

 

Tapauksessa EIT siis viittasi siihen, että EIT ei ole sidottu sen aiempiin tulkintaperiaat-

teisiin, joskin EIT yleensä noudattaa niitä. EIT siis voi poiketa aiemmista tulkintaperi-

aatteistaan, mikäli sille on painava syy. Yhteiskunnalliset muutokset voidaan nähdä sel-

laisina painavina syinä, joissa EIT voi muuttaa tulkintaperiaatteitaan. 

 

EIS:n tulkintaa EIT on käsitellyt myös muun muassa Golder-tapauksessa vuodelta 

1975, jossa se viittasi valtiosopimusoikeutta koskevan Wienin yleissopimuksen
87

 artik-

loihin 31–33.
88

 Wienin sopimuksen 31 artikla sisältää yleissäännöksen, jonka mukaan 

 

 

                                                 
85

 Neuvonen 2012 a: 67–68.  
86

 Latvapuro 2011: 468.  
87

 Sopimus on tehty Wienissä 23.5.1969. 
88

 Pellonpää 2005: 209; Latvapuro 2011: 470.  



30 

 

”Valtiosopimusta on tulkittava vilpittömässä mielessä ja antamalla valtiosopi-

muksessa käytetyille sanonnoille niille kuuluvassa yhteydessä niiden tavallinen 

merkitys, sekä valtiosopimuksen tarkoituksen ja päämäärän valossa.” 

 

EIT:n lähtökohtana EIS:n tulkinnassa on siis sopimusmääräysten sanamuoto, jota ana-

lysoitaessa on otettava huomioon sopimuksen tarkoitus ja päämäärä. Ihmisoikeussopi-

muksen tarkoituksen ja päämäärän mukaiseksi ei voida katsoa sellaista tilannetta, jossa 

lähtökohdaksi otettaisiin jokin periaate, jonka mukaan epäselvissä tilanteissa on tulkin-

tavaihtoehdoista valittava se, joka vähiten rajoittaa valtion toimintavapautta.
89

 

 

EIS:n tarkoitukseen ja päämäärään liittyy myös tapauksessa Soering v. Iso-Britannia 

määritelty tehokkuusperiaate, jota on noudatettava tulkinnassa
90

. 

 

”In interpreting the Convention regard must be had to its special character as a treaty for 

the collective enforcement of human rights and fundamental freedoms. Thus, the object 

and purpose of the Convention as an instrument for the protection of individual human 

beings require that its provisions be interpreted and applied so as to make its safeguards 

practical and effective. In addition, any interpretation of the rights and freedoms guaran-

teed has to be consistent with "the general spirit of the Convention, an instrument de-

signed to maintain and promote the ideals and values of a democratic society" 

 

Tapauksessa todettiin, että ihmisoikeussopimuksen tarkoitus ja päämäärä yksityisiä ih-

misiä suojaavana asiakirjana vaatii, että sen määräyksiä tulkitaan ja sovelletaan siten, 

että sopimuksen tarjoamat suojakeinot ovat käytännöllisiä ja tehokkaita. Soering-tapaus 

teki myös välttämättömäksi ottaa kantaa jo potentiaaliseen ihmisoikeuksien loukkauk-

seen, vaikka pääsäännön mukaan tuomioistuin voi puuttua vain jo tapahtuneisiin tosi-

asioihin
91

.  

 

Tehokkuusperiaatteeseen liittyy myös sopimusmääräysten autonomisen tulkinnan peri-

aate. Tällä periaatteella tarkoitetaan sitä, että sopimustekstissä käytetyillä käsitteillä on 

oma, itsenäinen merkityksensä, joka ei välttämättä ole yhtenäinen vastaavalla käsitteellä 

kansallisessa oikeudessa olevan merkityksen kanssa.
92

 Autonominen tulkinta tulee näin 

ollen kysymykseen erityisesti tilanteessa, jossa sanamuodonmukainen tulkinta johtaisi 

                                                 
89

 Pellonpää 2005: 210.  
90

 emt. 211.  
91

 emt. 211. 
92

 Emt. 210. 



31 

 

sopimuksen tarkoituksen ja päämäärän kanssa huonosti sopusoinnussa olevaan lopputu-

lokseen.
93

  

 

EIT:n rinnalla myös kansallisilla tuomioistuimilla on keskeinen rooli sopimuksessa tur-

vattujen oikeuksien toteutumisen valvojana. EIT:n ratkaisukäytännössä onkin melko 

painokkaasti korostettu kansainvälisen valvonnan läheisyyttä suhteessa ensisijaiseksi 

valvonnan muodoksi ymmärrettyyn kansallisen tason menettelyyn.
94

  

 

Euroopan ihmisoikeussopimuksen tulkinnassa tuomioistuinten osuus on siis aivan en-

siarvoisen tärkeä ja toisaalta EIT on myös itse katsonut oman oikeuskäytäntönsä itseään 

sitovaksi, joten näin ollen EIT:n oikeuskäytännön voidaan katsoa sitovan myös kansalli-

sia tuomioistuimia. Tuomioistuinten rooli Euroopan ihmisoikeussopimuksen tulkinnassa 

on siis hyvin common law -maiden tyyppinen, sillä näissä maissa tuomioistuinten kehit-

tämä oikeus on hyvin tärkeä oikeuslähde. Kiinnostavaksi tämän suuntauksen tekee se, 

että Euroopan ihmisoikeussopimuksen jäsenistä suurin osa kuitenkin on romaanis-

germaanisia maita, joille keskeisimpänä tehtävänä on kirjoitettujen abstraktien sääntöjen 

tulkinta ja systematisointi. Toisin sanoen romaanis-germaanisilla mailla ei tuomioistuin-

ten ratkaisulla ole yleensä ollut niin vahvaa oikeuslähteen asemaa kuin EIS:n sovelta-

minen vaatii. 

 

Tutkimuksen tässä vaiheessa kysymykseksi nousee se miten Suomen ja Ruotsin oikeu-

dellinen historia linkittyy toisiinsa ja mitkä syyt johtivat siihen, että Suomi liittyi Eu-

roopan ihmisoikeussopimukseen huomattavasti myöhemmin kuin Ruotsi. Seuraavassa 

pääluvussa käsittelen näitä asioita ja selvitän myös sitä, miten perusoikeudet, ja erityi-

sesti sananvapaus, ovat kehittyneet Suomessa ja Ruotsissa. Tämän jälkeen siirrynkin 

tarkastelemaan tarkemmin sananvapautta ja siihen liittyvää oikeuskäytäntöä. 

 

 

 

 

                                                 
93

 Pellonpää 2005: 212. 
94

 Latvapuro 2011: 468. 



32 

 

3. SANANVAPAUDEN KEHITTYMINEN SUOMESSA JA RUOTSISSA 

 

Kristinuskoon siirtyminen yhdisti Pohjolan 1000-luvulla muuhun Eurooppaan ja samal-

la syntyivät myös Ruotsin, Norjan ja Tanskan kuningaskunnat. Pohjoisen asukkaat asut-

tivat viikinkiajalla varsinaiseen Skandinaviaan - eli nykypäivän Ruotsiin, Norjaan ja 

Tanskaan - kuulumattomat alueet Islannin, Färsaaret ja Lounais-Grönlannin, jotka liitet-

tiin vähän kerrallaan Norjan valtakuntaan. Nykypäivän Suomi puolestaan liitettiin as-

teittain Ruotsin valtakuntaan 1100- ja 1200-luvulla.
95

 

 

Ruotsissa – ja sitä myös kautta Suomessa – ei sanavapaudella ollut pitkään aikaan mi-

tään todellista merkitystä, koska lukutaito oli vähäistä ja valtio pieni. Sisäiset valtatais-

telut ja katolinen kirkko edesauttoivat autoratiivisen sananvalvonnan pysymistä hyvin 

pitkään itsestäänselvyytenä. Tiedonvälitys jäikin tästä syystä vain sivistyneiden ylempi-

en luokkien yksityiskirjeenvaihdon varaan ja näin Ruotsin kehitys kohti massamittaista 

joukkotiedotusta kulki hitaammin kuin tuohon aikaan muualla Euroopassa.
96

  

 

Valistuksen aatteet levisivät kuitenkin myös Ruotsiin, ja 1700-luvun alussa maassa il-

mestyi jo useita sanomalehtiä. Silti lehdissä ei ollut juurikaan poliittista uutisointia 

muulloin kuin hallinnon suorasta käskystä, sillä salailu ja vähäinen julkisuus sopivat 

kaikille vallassa oleville osapuolille. Porvariston koheneva asema ja valistusaatteet sai-

vat kuitenkin aikaan salailua ja sensuuria vastaan nousseen opposition, jossa useat eri 

henkilöt, kuten Peter Forsskål ja Anders Chydenius, puhuivat painovapauden puolesta 

ihaillen Englannin paino-oloja.
97

 

 

Vuonna 1765 Ruotsiin asetettiin valiokunta, joka esitti lopulta täyttä painovapautta, mi-

kä toteutuikin vuoden 1766 asetuksella. Asetuksella kumottiin aiempi ennakkotarkastus-

järjestelmä, ja painovapauden lisäksi asetuksella taattiin asiakirjojen julkisuus. Tämän 

asetuksen käytännön merkitys jäi tästä huolimatta hyvin pieneksi, sillä lukutaito oli 

tuolloin hyvin harvinaista.
98

 

                                                 
95

 Norden 2013 a. 
96

 Neuvonen 2012 a: 86.  
97

 Emt. 87–88. 
98

 Emt. 88.  



33 

 

Kirjoitus- ja painovapauden aika päättyi jo Kustaa kolmannen kaudella vuonna 1774, 

jolloin painotuotteiden sääntely siirtyi kuninkaan painoasetuksen alaan. Painoasetus an-

nettiin hallinnollisessa järjestyksessä, joten vuoden 1766 painovapausasetuksen perus-

tuslaintaso syrjäytettiin. Sananvapauden sääntely tiukentui kaiken aikaa, ja lopulta 

vuonna 1787 kiellettiin kuolemanrangaistuksen uhalla hallitsijan antamien säädösten 

asiaton arvostelu. Jo vuonna 1792 sananvapaus kuitenkin palasi Ruotsiin niin sanotulla 

Reuterholmin painovapausasetuksella, mutta sen vaikutus kesti ainoastaan puoli vuotta 

ennen kuin palattiin takaisin sensuuriin.
99

 1700-luvun loppupuolella alettiin sensuroida 

myös teatteria. Ruotsin vallan aikana myös suomalaista sanomalehdistöä sensuroitiin ja 

osa suomalaisesta lehdistöstä jopa lakkautettiin. 1800-luvun alussa mentiin jo jopa niin 

pitkälle, että ulkomaalaisten kirjojen tuominen Ruotsiin kiellettiin.
100

 

 

Yleisemmin Pohjoismaiden tilasta mainitakseni; 1700-luvulla Pohjoismaat olivat vielä 

mukana Euroopan suurvaltapolitiikassa, mutta vallankumoustaisteluiden ja Napoleonin 

sotien pyörteessä niiden asema muuttui. Sen seurauksena Ruotsi menetti viimeisetkin 

Saksalta valloittamansa alueet, ja vuonna 1809 Venäjä valloitti Ruotsin itäisen maakun-

nan Suomen ja teki siitä autonomisen suuriruhtinaskunnan. Ruotsi valtasi puolestaan 

Norjan Tanskalta vuonna 1814, mutta norjalaisten kapinoitua maa sai hyvin itsenäisen 

aseman personaaliunionissa
101

 Ruotsin kanssa.
102

 

 

 

3.1. Suomi vuodesta 1809 nykyhetkeen 

 
Autonomisena suurruhtinaskuntana Suomi sai pitää voimassa Ruotsin vallan aikaisen 

lainsäädäntönsä, jonka runkona oli Ruotsin valtakunnan vuoden 1734 laki
103

. Suomen 

siirtyminen Venäjän vallan alaisuuteen ei siis toisin sanoen katkaissut oikeudellista jat-

kuvuutta, sillä lainsäädännön lisäksi ruotsalainen oikeuskulttuuri pysyi oikeusolojen pe-

                                                 
99

 Neuvonen 2012 a: 88–89. 
100

 Emt.: 89–90.  
101

 Personaaliunioni on valtioiden välinen yhteys, joka perustuu vain siihen, että niillä on yhteinen hallitsi-

ja. 
102

 Norden 2013 b. 
103

 Kekkonen 2009: 125; Agricola 2013. 



34 

 

rustana
104

. Kuitenkin muutostakin tapahtui, sillä valtiollisten olojen muutoksen myötä 

Suomeen luotiin myös oma keskushallinto senaatin ja kollegioiden perustamisen myötä. 

Suomen oloja 1800-luvun puolen välin käänteeseen asti on kuitenkin luonnehdittu niin, 

että ”Suomi oli byrokraattisesti johdettu virkamiesvaltio”, jossa poliittinen eliitti ei edes 

halunnut kutsua valtiopäiviä koolle tekemään suuria uudistuksia ja jossa oikeudelliset 

reformit toteutettiin hallinnollisessa järjestyksessä. Muutoksen tähän tilanteeseen toi 

lopulta Aleksanteri II:n valtakausi vuosien 1855–1881 välisenä aikana, jolloin syntyi 

nopeasti etenevä valtiollinen uudistuspolitiikka, jolla luotiin markkinatalouden oikeu-

dellinen perusta myös Suomeen.
105

 

 

Sananvapauden osalta Ruotsista periytynyt sensuurijärjestelmä säilyi aina vuoteen 1829 

saakka, jolloin annettiin täydellisen ennakkosensuurin mahdollistanut sensuuriasetus. 

Sensuuriasetus toteutti sensuurin täysimääräisenä joukkoviestinnän, tieteen ja taiteen 

piirissä. Suomessa rajoitukset kohdistuivat erityisesti suomenkieliseen lehdistöön, sillä 

Venäjän sensuurin keskeinen piirre oli estää nimenomaan tavallista kansalaista saamasta 

valtion kannalta haitallista tietoa. Niinpä samaan aikaan ruotsiksi saattoi painaa radikaa-

lejakin tekstejä.
106

 Kiristynyt sensuuri herätti lopulta keskustelun painovapaudesta ja 

1840-luvulla Johan Vilhelm Snellman alkoi puhua suomalaisen sananvapauden puoles-

ta. Painovapauskeskustelussa oli kaksi koulukuntaa; reaalipolitiikkaa ja Hegelin filoso-

fiaa kannattavat snellmanilaiset, sekä taloudellista vapautta tavoittelevat liberaalit
107

. 
108

 

 

1900-luvun alkupuolen Venäläisen yhteiskunnan tilaa on kuvattu suorastaan kaoottisek-

si. Yleislakon ja laajan protestoinnin tuloksena keisari joutui lopulta myöntymään yh-

teiskunnallisiin uudistuksiin, jotka johtivat Suomessa vuoden 1906 valtiopäiväjärjestyk-

sen hyväksymiseen. Tällä säädöksellä säätyedustuslaitos modernisoitiin antamalla kai-

                                                 
104

 Kekkonen 1998: 932. 
105

 Kekkonen 2009: 125–126.  
106

 Neuvonen 2012 a: 91 & 93.  
107

 Liberaalien mukaan sanavapaus kuului jokaiselle kansalaiselle ja kansalaisilla oli oikeus muodostaa 

käsitys yhteiskunnasta valtiosta riippumattoman lehdistön avulla. Hegeliläisille, joihin myös Snellman 

kuului, oli painovapaus yhteinen tahto, eikä niinkään yksilölle kuuluva oikeus tai liiketoimintaa. Suomes-

sa liberalismi jäi kuitenkin Hegeliläisyyden jalkoihin. (Neuvonen 2012 a: 92; Neuvonen 2012 b: 598.) 
108

 Neuvonen 2012 a: 91–92.  



35 

 

kille 24 vuotta täyttäneille kansalaisille äänioikeus. Samalla annettiin myös kansalaisoi-

keuksia lisänneitä säädöksiä, jotka voidaan nähdä harppauksena kohti oikeusvaltiota.
109

 

  

Suomalaisen yhteiskunnan kehittämisen rajat tulivat kuitenkin vastaan sortokausina, 

kun Venäjän imperiumi alkoi sitoa reuna-alueitaan tiukemmin valtakunnan keskukseen. 

Sortokausien seurauksena Suomessa alkoikin oikeustaistelu, joka ilmeni korostuneena 

legalismina. Perustuslaillisen suuntauksen kannattajat nimittäin pyrkivät pitämään tiu-

kasti kiinni lain kirjaimesta ja torjumaan sellaisten säännösten soveltamisen, jotka olivat 

heidän mielestään syntyneet Suomen lakien vastaisessa järjestyksessä.
110

 

 

Ranskan vallankumouksen jälkimainingeissa koko Euroopassa sai alkunsa moderni na-

tionalismi. Modernissa nationalismissa kansakuntaa pidettiin ainutlaatuisena ja jopa lä-

hestulkoon velvollisena muodostamaan oma valtio, kansallisvaltio. Tämän seurauksena 

nationalismi nosti vahvasti päätään Islannissa, joka hankkikin itselleen pikkuhiljaa ja 

rauhanomaisin keinoin yhä suuremman itsemääräämisoikeuden. Vuonna 1918 Islannista 

tuli lopulta itsenäinen valtio, joka kuitenkin oli personaaliunionissa Tanskan kanssa 

vuoteen 1944 saakka. Myös Norjan ja Ruotsin unioni oli toiminut suhteellisen hyvin, 

kunnes nationalismi johti ristiriitoihin 1800-luvun lopulla. Ruotsalaiset ja norjalaiset 

päätyivät kuitenkin neuvotteluissaan valtioliiton rauhanomaiseen purkamiseen. Suo-

menkin autonominen asema Venäjän alaisuudessa oli toiminut melko kitkatta aina 

1800-luvun loppupuolelle saakka, mutta Venäjän kasvava nationalismi ja yritykset ve-

näläistää Suomi saivat nationalismin heräämään vahvana myös Suomessa. Venäjän val-

lankumouksen kuohuissa Suomi irrottautui Venäjästä vuonna 1917 ja julistautui itsenäi-

seksi tasavallaksi, jolloin Venäjän bolsevikkihallitus tunnusti Suomen itsenäisyyden.
111

 

 

Painovapauden säänteleminen Suomessa oli itsenäisyyteen saakka varsin sekavassa ti-

lassa, joka jatkui vielä ensimmäisen maailmansodan aikanakin
112

. Tuona aikana sensuu-

ri ja sen lieventäminen vaihtelivat useita kertoja. Lopulta Suomessa syntyi painovapaus-

laki vuonna 1919 pitkän ja monimuotoisen lainvalmistelun tuloksena. Painovapauslaki 

                                                 
109

 Kekkonen 2009: 128; Kekkonen 2013:134–135. 
110

 Kekkonen 1998: 45; Kekkonen 2013: 135.  
111

 Norden 2013 b. 
112

 Neuvonen 2012 a: 100 & 102.  



36 

 

säädettiin tuolloin ainoastaan lain tasoiseksi, siitä huolimatta että lain valmistelun ai-

kaan vedottiin Ruotsin tyyliseen perustuslaintasoiseen painovapauslakiin.
113

 Sota-aika 

kuitenkin toi myöhemminkin poikkeuksia tähän lakiin sensuurin muodossa
114

. Vuonna 

1919 hyväksyttiin myös perustuslaintasoinen hallitusmuoto, joka turvasi sananvapauden 

10 §:ssä. 

 

Suomi pysytteli hyvin pitkään niin Euroopan neuvoston kuin myös Euroopan ihmisoi-

keussopimuksen ulkopuolella, sillä taustalla oli ajatus siitä, että liittymisellä saattaisi 

olla haitallisia vaikutuksia Suomen ja Neuvostoliiton välisiin suhteisiin. Kuitenkaan 

Suomi ei jäänyt täysin Euroopan neuvoston toiminnan ulkopuolelle, vaan oli aktiivisesti 

mukana Euroopan neuvoston toiminnassa jo ennen liittymistään jäseneksi.
115

 Suuria 

muutoksia Suomeen toi lopulta Neuvostoliiton hajoamiseen johtanut prosessi, joka 

käynnistyi Mihail Gorbatshovin valtakaudella vuosien 1985–1990 välisenä aikana.
116

 

Tämän prosessin käynnistyminen aloitti myös Suomessa niin poliittisia kuin oikeudelli-

siakin prosesseja, joiden seurauksena Suomi liittyi lopulta Euroopan neuvostoon ja Eu-

roopan ihmisoikeussopimukseen. 

 

3.1.1. Suomen perusoikeusjärjestelmän uudistaminen ja uusi perustuslaki 

 

Suomen perusoikeusjärjestelmän uudistustyö käynnistyi perusoikeuskomitean asettami-

sella syksyllä 1989. Komitean asettaminen oli seurausta kansainvälisten ihmisoikeuksi-

en kotimaisen perusoikeusjärjestelmän kehittämiselle asettamiin haasteisiin
117

. Hank-

keen käynnistämisessä voidaan nähdä myös välitön kytkentä Euroopan ihmisoikeusso-

pimukseen liittymiseen tähtäävään valmisteluun.
118

 Uudistuksen tavoitteena nimittäin 

oli saattaa perusoikeusjärjestelmä sopusointuun Suomea sitovien kansainvälisten ihmis-

                                                 
113

 Neuvonen 2012 a: 108–109.  
114

 emt. 115.  
115

 Luoto 1997: 142–143. 
116

 Kekkonen 1998: 133. 
117

 Suomi oli ratifioinut jo vuonna 1976 Kansalais- ja poliittisia oikeuksia  ja taloudellisia, sosiaalisia ja 

sivistyksellisiä oikeuksia koskevat sopimukset, jotka loivat muutospaineita, joskaan eivät siinä määrin 

kuin EIS. (Kekkonen 1998: 133.)  
118

 Viljanen 1996: 788. 



37 

 

oikeussopimusten kanssa, sillä Suomen lait olivat jääneet paikoin pahasti jälkeen kan-

sainvälisestä sopimuskehityksestä
119

. 

 

Perusoikeusuudistus tuli lopulta voimaan 1.8.1995.
120

 Perusoikeusuudistuksessa sanan-

vapauden katsottiin olevan välineneutraali ja sananvapauden ydinalueeksi määriteltiin 

ennakkotarkastuksen kielto.
121

 Perusoikeusuudistusta pidettiin mahdollisuutena olennai-

seen muutokseen, koska aiemmin perusoikeussäännökset eivät olleet tuomioistuimissa 

ja viranomaistoiminnassa sovellettavaa oikeutta, vaikka mikään ei tätä olisi estänytkään. 

Lisäksi tätä korostettiin myös Perustuslakivaliokunnan mietinnössä 25/1994, jonka mu-

kaan:  

 

”Tuomioistuinten tulee valita perusteltavissa olevista lain tulkintavaihtoehdoista 

sellainen, joka parhaiten edistää perusoikeuksien tarkoituksen toteutumista ja 

joka eliminoi perustuslain kanssa ristiriitaisiksi katsottavat vaihtoehdot. Tältä 

osin voidaan puhua perustuslainmukaisesta tai perusoikeusmyönteisestä laintul-

kinnasta.”  

 

Hallberg (1996) nosti esille perustuslakivaliokunnan lausunnon 12/1982, joka tuo mie-

lestäni kiinnostavasti esille perus- ja ihmisoikeuksien kehityksen 1980-luvulta tähän 

päivään. Vuonna 1982 perustuslakivaliokunta nimittäin näki kansallisen perustuslain 

perusoikeussäännösten ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten erillisyysteesin seu-

raavasti: 

 

”Suomea velvoittavat kansainväliset sopimukset eivät voi sinänsä täydentää tai 

selventää hallitusmuodon säännösten sisältöä. Hallitusmuodon säännösten tul-

kinnan lähtökohdaksi ei siten voida ottaa niiden ja kansainvälisten sopimusten 

sisällöllistä vastaavuutta.” 

 

Valiokunta perusteli tuolloin perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien tulkinnallista erilli-

syyttä siis ensinnäkin perusoikeus- ja ihmisoikeussuojan sisällöllisillä eroilla, sillä halli-

tusmuodon perusoikeussuoja saattoi olla suppeampaa tai laajempaa kuin ihmisoikeusso-

                                                 
119

 Ihmisoikeudet.net 2010. 
120

 Hallberg 1996: 832. 
121

 Neuvonen 2012 a: 117 & 125.  



38 

 

pimusten antama suoja.
122

 Valiokunta perusteli asiaa myös niin, että Suomella oli sen 

mielestä vain hyvin vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa ihmisoikeussopimusten tulkin-

taan ja niiden soveltamiseen kansainvälisellä tasolla. Valiokunta perusteli asiaa edelleen 

vetoamalla siihen, että lakiehdotuksen ristiriita perusoikeussäännösten kanssa voitiin 

aina poistaa perustuslainsäätämisjärjestyksessä säädetyllä poikkeuslailla, kun taas risti-

riita kansainvälisen sopimuksen kanssa merkitsi aina kansainvälisen velvoitteen rikko-

mista lain säätämisjärjestyksestä riippumatta
123

. Erillisyysteesi alkoi kuitenkin murentua 

jo 1980-luvun loppupuolella. Merkittävä tekijä siinä oli ihmisoikeussopimusten aseman 

yleinen vahvistuminen suomalaisessa oikeuskulttuurissa 1980-luvun jälkipuoliskolta 

alkaen.
124

 Kiinnostavaa on myös se, että Suomen ihmisoikeussopimusvelvoitteiden voi-

daan katsoa lisänneen hieman perusoikeussäännösten suoraa sovellettavuutta 1990 lu-

vun aikana
125

. 

 

Euroopan ihmisoikeussopimuksen yhteydessä alettiin 1990-luvulla puhua subsidiariteet-

tiperiaatteesta. EIS:sta ei siis tämän periaatteen mukaan olekaan tarkoitettu korvaamaan 

kansallista yksilön perustavien oikeuksien turvaksi laadittua säännöstöä ja valvonta-

koneistoa, vaan sopimus ja siihen liittyvä kansainvälinen valvontajärjestelmä on tarkoi-

tettu nimenomaan kansallista oikeusturvajärjestelmää täydentäväksi viimekätiseksi suo-

javerkoksi, johon turvaudutaan silloin, kun kansallinen normisto jättää turvaamatta eu-

rooppalaisen standardin mukaisen ihmisoikeuksien vähimmäistason.
126

 

 

Kiinnostavana kehityksenä Suomessa voidaan nähdä myös niin kutsuttu tuomarisoitu-

miskehitys
127

, jonka alkuna voidaan nähdä 1980-luku. Syinä tälle tuomarisoitumiskehi-

tykselle Kekkonen (2013) näkee ensinnäkin sen, että KKO on vuodesta 1980 lähtien, 

                                                 
122

 Nykyään Suomessa perustuslain tuoma perusoikeussuoja on yleisesti ottaen laajempi kuin ihmisoike-

ussopimuksissa. Yleisestihän ihmisoikeuksia pidetäänkin eräänlaisena minimiturvana, jonka voi kansalli-

sesti ylittää, mutta mikäli kansallinen oikeusturvajärjestelmä pettää, ne suojaavat ihmisten oikeuksia. 
123

 Tuolloin perusoikeuksiin siis katsottiin voivan puuttua poikkeuslaeilla, jopa melko helpostikin, sen 

sijaan että perusoikeuksien olisi katsottu velvoittavan vahvasti lainsäätäjää ja luovan rajoituksia myös 

niiden rajoittamiselle. 
124

 Viljanen 1996: 792–793. 
125

 Hallberg 1996: 833. 
126

 Viljanen 1996: 798. 
127

 Tuori kutsuu tätä kehitystä tuomarivaltioksi, jonka synnyttämisessä ovat olleet olennaisessa osassa 

perus- ja ihmisoikeudet. Niiden tulkinnallisuuden ja tapauskohtaisuuden vuoksi lainkäytön asema on vah-

vistunut.  Käsitteenä tuomarivaltiolla tarkoitetaan kehitystä, jonka tuloksena tuomioistuimet käyttävät 

poliittisluonteista päätösvaltaa, jonka demokraattisessa oikeusvaltiossa noudatettavat vallanjako- ja de-

mokratiaperiaatteet osoittavat lainsäätäjälle. (Tuori 2007: 249–250)  



39 

 

jolloin valituslupajärjestelmä tuli käyttöön, ollut olennaisesti ennakkopäätöksiä antava 

tuomioistuin. Toiseksi markkinataloudelle tyypilliset tavoitteelliset ja joustavat oikeus-

normit ovat siirtäneet vallan lainsäätäjiltä lain soveltajille.
128

 

 

Kolmanneksi Suomen liittyminen kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja Euroopan 

unioniin on korostanut tuomioistuinten roolia oikeudellisten konfliktien ratkaisussa. 

Vielä merkittävämpää on se, että monissa oikeudellisissa ja yhteiskunnallisissa konflik-

teissa ylikansalliset tuomioistuimet sanovat viimeisen sanan. Tällaisen ratkaisutoimin-

nan voidaan nähdä vaikuttavan myös yhteiskuntapolitiikkaan.
129

  

 

18.1.1996 valtioneuvoston yleisistunto asetti komitean uudistamaan Suomen valtio-

säännön ydinosan, eli perustuslait.
130

 Suomen uusi perustuslaki (PL) tuli voimaan 

1.3.2000. Uudella perustuslailla kumottiin aikaisemmat neljä perustuslakia eli vuoden 

1919 hallitusmuoto, vuoden 1928 valtiopäiväjärjestys, sekä vuodelta 1922 oleva laki 

valtakunnanoikeudesta ja niin sanottu ministerivastuulaki. Vuoden 2000 perustuslaki-

uudistuksen päätavoitteena oli Suomen perustuslakien yhtenäistäminen ja ajanmukais-

taminen
131

. Samalla vuonna 1995 uudistetut perusoikeussäännökset siirrettiin uuteen 

perustuslakiin lähes sellaisinaan
132

. Yksi vuoden 2000 PL:n uutuuksista oli myös 106 

§:ssä määritelty etusijaperiaate
133

, jonka mukaan  

 

”Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltami-

nen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annet-

tava etusija perustuslain säännökselle.” 

 

Sananvapautta suojattiin aikaisemmin siis muun muassa vuoden 1766 painovapausase-

tuksessa, vuonna 1906 annetussa perustuslaintasoisessa laissa, sekä vuoden 1919 halli-

tusmuodossa. Sananvapauden käyttämisestä annettiin aikaisemmin säännöksiä muun 

muassa painovapauslaissa, sekä radiovastuulaissa. Nykyisin sananvapautta suojataan 

perustuslain 12 §:ssä ja tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä on sanan-

                                                 
128

 Kekkonen 2013: 144–145. 
129

 Emt. 145.  
130

 Saraviita 1996: 424. 
131

 Oikeusministeriö 2001: 1. 
132

 emt. 10. 
133

 Saraviita 2013: 4.  



40 

 

vapauslaissa. Nykyisellä sananvapauslailla kumottiin painovapauslaki ja radiovastuula-

ki.
134

  

 

 

3.2. Ruotsi vuodesta 1809 nykyhetkeen 

 

Ruotsissa 1800-luvun loppua leimasivat suuret muutokset yhteiskunnassa, sillä silloin 

talouselämä vapautui ja äänioikeus- ja veroreformit toteutettiin. Vuonna 1866 vanhat 

säätyvaltiopäivät korvattiin kaksikamarisella parlamentilla, jonka alahuone valittiin vaa-

leilla. Vuonna 1907 miehet saivat yleisen äänioikeuden, mutta naisia yleinen äänioikeus 

ulotettiin koskemaan vasta vuonna 1919.
135

 Yleinen valtiokehitys Ruotsissa oli siis hie-

man edellä Suomen kehitystä. Kuitenkin Suomessa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus to-

teutui ennen Ruotsia.  

 

Ruotsissa sananvapaus kohotettiin perusoikeudeksi jo vuonna 1812, eli pian Suomen 

sodan jälkeen. Painovapaus taas sai lähes nykyisen muotonsa vuoden 1812 painovapa-

usasetuksen myötä.
136

 1900-luvulla Ruotsalainen sanavapauskäsitys on siirtynyt yhä 

enemmän kohti angloamerikkalaista näkemystä täydellisestä vapaudesta kuin manner-

eurooppalaista näkemystä vastuullisuudesta rajoineen. Erityisesti ruotsalainen lehdistö 

näkee asemansa enemmän oikeuksien haltijana kuin velvollisuuksien kohteena.
137

 Näin 

ollen ruotsalaisen sananvapausnäkemyksen voi sanoa olevan melko liberaali, suhteutet-

tuna siihen millainen suhtautuminen Suomessa ja yleisemmin Manner-Euroopassa on 

sananvapauteen. 

 

1940-luvun loppupuolella Ruotsi oli perustamassa Euroopan neuvostoa, ja samalla se 

oli ensimmäisiä maita, jotka liittyivät Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Kiinnostava 

huomio tähän liittyen on se, että Ruotsi oli varsin skeptinen Euroopan ihmisoikeustuo-

mioistuimen perustamisen suhteen. Ruotsissa tuomioistuin nähtiin jopa turhana, koska 

tuolloin katsottiin, ettei ihmisoikeussopimuksen oikeuskäytännölle ole tarvetta
138

.  

                                                 
134

 Tala 2004: 27.  
135

 Pohjola Norden 2013.  
136

 Neuvonen 2012 a: 90. 
137

 Emt. 90.  
138

 Bertilsson 2008: 48–49.   



41 

 

 

Ruotsissa toteutettiin 1970-luvun kuluessa hallitusmuodon (regeringsformen) kokonais-

uudistus, jossa perustuslakiin tuli 20 pykälää käsittävä toinen luku perustavanlaatuisista 

vapauksista ja oikeuksista (grundläggande fri- och rättigheter). Luku sisältää varsin yk-

sityiskohtaiset säännökset perinteisistä vapausoikeuksista ja tasavertaisuusoikeuksis-

ta.
139

  Näin ollen Ruotsissa toteutettiin perusoikeuksien uudistaminen huomattavasti ai-

emmin kuin Suomessa.  

 

Nykyään Ruotsissa on yhteensä neljä perustuslakia, joista käsiteltävänä tässä tutkimuk-

sessa on kolme. Ensinnäkin käsiteltävänä on hallitusmuoto, joka turvaa kaikenlaisen 

ilmaisun. Varsinainen suoja sananvapaudelle annetaan kuitenkin erityisperustuslaeissa. 

Erityisperustuslakeja ovat painovapausasetus (tryckfrihetsförordningen) ja ilmaisunva-

pausperustuslaki (yttrandefrihetsgrundlagen), jotka sääntelevät sananvapauden käyttä-

mistä joukkoviestinnässä
140

. Ruotsissa sananvapauteen sisältyy oikeus suullisesti, kirjal-

lisesti, kuvallisesti tai muulla tavoin välittää tietoja, sekä ilmaista ajatuksia, mielipiteitä 

ja tunteita. Hallitusmuodossa säädetään myös informaationvapaudesta, joka käsittää oi-

keuden hankkia ja vastaanottaa tietoja sekä muutoin ottaa osaa muiden ilmaisuihin.
141

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                                                 
139

 HE 309/1993. 
140

 Sveriges Riksdag 2011; Neuvonen 2012 a: 121.  
141

 Oikeusministeriö 2010: 68.  



42 

 

4. SANANVAPAUS  

  

Historiallisen tarkastelun jälkeen herää kysymys, miten sananvapaus on suojattu kansal-

lisella tasolla ja EIS:ssa. Entä millaista oikeuskäytäntöä sananvapauteen liittyen on? 

Vastaan näihin kysymyksiin tämän pääluvun aikana mutta ensin käsittelen lyhyesti sa-

nanvapauden käsitettä ja sisältöä. 

 

 

4.1. Sananvapaus käsitteenä ja sananvapauden sisältö 

 

Ihmisoikeuksien juuret ovat nähtävissä 1700-luvulla Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuk-

sessa ja Ranskan vallankumouksessa, vaikka tuolloin ihmisoikeudet koskivatkin lähinnä 

tietyssä sosiaalisessa asemassa olevia valkoisia miehiä.
142

 Myös sananvapauden juuret 

ovat löydettävissä samalta aikakaudelta ja toisaalta myös jo valistuksen ajalta. Tästä on 

siis tultu pitkä matka nykyisiin ihmisoikeuksiin, jotka nähdään universaaleina, ja sanan-

vapauteen, joka koskee kaikkia.  

 

Keskeisenä ihmis- ja perusoikeutena sananvapaus saa ulottuvuuksia hyvin useilla oi-

keudenaloilla
143

. Sananvapaus on klassisten vapausoikeuksien lailla yksilölle annettu 

poliittinen oikeus, joka toteutuu pääasiassa joukkoviestinnän välityksellä ja toteuttaa 

yhteiskunnallista etua
144

. Sananvapaus on perinteinen vapausoikeus, joka tarkoittaa jo-

kaisen ihmisen oikeutta ilmaista itseään ja kommunikoida toisten ihmisten kanssa.  Sa-

nanvapauden perusajatuksena onkin siis turvata vapaa mielipiteen muodostus ja julki-

nen keskustelu sekä mahdollistaa joukkotiedotuksen vapaa kehitys. Kuten jo edellä kä-

sitellyssä historiallisessa osuudessa käy ilmi, sananvapaudesta puhuttaessa käytetään eri 

käsitteitä, kuten paino-, ilmaisun- ja sananvapaus. Neuvonen (2005) näkee ilmaisunva-

pauden käsittävän kaiken inhimillisen ilmaisun muodot teatterista painotuotteisiin. Sa-

nanvapaus taas voidaan nähdä rajallisempana oikeutena kuin ilmaisunvapaus. Painova-

paus taas käsittää yksinomaan kirjallisen ilmaisun muotoja.
145

  

 

                                                 
142

 Bertilsson 2008:46 
143

 Huovinen 2010: 143. 
144

 Neuvonen 2005: 32. 
145

 Emt. 9.  



43 

 

Sananvapauden aatteellisessa perustassa voidaan länsimaissa tehdä jako kahteen pää-

suuntaukseen. Angloamerikkalinen sananvapausajattelu painottaa ehdotonta sananvapa-

utta ja suhteutuu teoriatasolla erittäin kriittisesti kaikkiin sananvapauden rajoituksiin. 

Tämän ajattelun taustalla on 1800-luvulla syntynyt ajatus, että kun kaikki saavat sanoa 

sanottavansa, totuus voittaa valheen, ja näin yhteisössä lopulta pääsevät esiin parhaat 

mahdolliset ajatukset.
146

 

 

Mannereurooppalainen sananvapausajattelu taas korostaa, että sanan käyttö on vapaata, 

mutta siihen sisältyy vastuu. Valistuksen ajalta eurooppalaiseen sananvapauteen liittyy 

myös vahvasti ajatus kansan valistamisesta ja sivistämisestä, joka näkyy esimerkiksi 

valtiollisten yleisradioyhtiöiden toiminnassa. Euroopassa on myös historiallisista syistä 

katsottu voivan rajoittaa sananvapautta myös ennakolta. Euroopassa on suhtauduttu 

myös vähemmän kriittisesti sananvapauden rikosoikeudelliseen jälkisääntelyyn ja jouk-

koviestinnän itsesääntelyyn.
147

 

 

Rikosoikeudellisella jälkisääntelyllä tarkoitetaan sitä, että mitä tahansa voidaan julkais-

ta, mutta julkaisija kantaa vastuun sanomisistaan, ja häntä voidaan rangaista rikosoikeu-

dellisen keinoin tai tuomita maksamaan vahingonkorvauksia. Yleisin rikosoikeudellisen 

seuraamuksen tai vahingonkorvausoikeudellisen korvauksen syy joukkoviestinnässä on 

yksityiselämän loukkaaminen.
148

 

 

Sananvapauden ydinalueeksi, eli alueeksi jota ei saa rajoittaa, on yleisesti määritelty 

poliittinen keskustelu. Sen sijaan kaupallinen viestintä on sijoitettu sananvapauden reu-

na-alueelle, jota voi rajoittaa. Kiinnostavaa poliittisen keskustelun korostamisesta sa-

nanvapaudessa tekee se, että sananvapauden sisältöneutraaliuden käsite on sääntöosal-

taan ristiriidassa sananvapausoikeuden poliittisen luonteen kanssa. Mikäli sananvapaus 

on poliittinen oikeus ja poliittinen osuus sen ydinaluetta, säännöstasolla ajetaan yhteis-

hyvää eli poliittisen keskustelun ja tiedonsaannin vapautta. Tällöin sananvapaus ei voisi 

yhteishyvänä missään tilanteessa syrjäyttää yksilön oikeutta esimerkiksi yksityisyyteen, 

                                                 
146

 Neuvonen 2008: 19.  
147

 Emt. 19. 
148

 Emt. 19–20. 



44 

 

vaikka sananvapauden voidaan katsoa niin tekevän, kuten jäljempänä tässä luvussa käy 

ilmi.
149

  

 

Neuvonen (2005) toteaa, että mikäli sananvapaus nähdään erityisesti yksilön oikeutena, 

sananvapautta tutkittaessa on lähdettävä siitä, että sananvapauden ydinalueesta on kyse 

silloin, kun yksilö käyttää sananvapauttaan jonkin muun kuin kaupallisen tarkoituksen 

edistämiseen. Kaupallisella tarkoituksella tarkoitetaan perinteisesti mainontaa. Sen si-

jaan kaupallinen käyttö viihdejulkisuuden yhteydessä on varsin vähän käsitelty näkö-

kulma, jonka Neuvonen mieltää uutisviestinnän ja mainonnan välimuodoksi, jossa julki-

suuden henkilöt saavat julkisuutta omien intressiensä edustamiseen ja joukkoviestimet 

saavat edistettyä kaupallisia tavoitteitaan näiden henkilöiden avulla.
150

 

 

Sananvapauden ydinalueesta on kysymys myös silloin kun joukkoviestinnän harjoittaja 

osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun. Sen sijaan kaikenlainen sananvapauden 

kaupallinen käyttö on pääsääntöisesi reuna-aluetta siitä riippumatta käyttääkö sananva-

pautta yksilö
151

 vai ei. Kolmas sananvapauden ydinalueeseen kuuluva sananvapauden 

osa on ennakkoesteiden kielto, jonka mukaan sananvapauteen voidaan puuttua vain jäl-

kikäteisen kontrollin kautta.
152

 

 

Sananvapaudella on neljä oikeutusperustetta. Oikeutusperusteiden pohja on klassisessa 

liberaalissa sananvapausopissa, jonka vuoksi erityisesti angloamerikkalaisessa kirjalli-

suudessa nämä perusteet ovat esitysten lähtökohtana. Näiden neljän perusteen lisäksi on 

esitetty myös muita perusteita, mutta ne eivät ole saaneet yhtä vahvaa asemaa. Suoma-

laisessa keskustelussa sananvapauden oikeutusperusteet ovat saaneet vähemmän huo-

miota, vaikkakin niitä on käytetty myös eräänlaisina taustaoletuksina ilman tarkempaa 

jäsentelyä tai analysointia.  Nämä neljä oikeutusperustetta ovat 

 totuuden etsiminen 

 itsensä toteuttaminen 

 demokraattinen osallistumisoikeus 

                                                 
149

 Neuvonen 2005: 30.  
150

 Emt. 31–32.   
151

 Yksilö voi Neuvosen mukaan olla luonnollisen henkilön lisäksi myös oikeushenkilö. (Neuvonen 

2005:32.) 
152

 Neuvonen 2005: 32.  



45 

 

 viranomaisten valvonta.
153

  

 

Ajatuksen totuuden etsimisestä esitti John Milton teoksessaan ”Areopagitica”. Oikeu-

tusperusteen perusteena nähdään sokraattinen metodi, jossa kyselemällä ja keskustele-

malla saadaan totuus selvitettyä. Itsensä toteuttaminen taas painottaa luonnollisesti eri-

tyisesti yksilön oikeutta, eikä kollektiivista hyvää kuten muut oikeus. Itsensä toteuttami-

sen periaate ei kuitenkaan perustu pelkkään ilmaisuun vaan myös oikeuteen ottaa tietoja 

vastaan.
154

  

 

Demokraattinen osallistumisoikeus sen sijaan painottaa ilmaisun kuulumista julkiseen 

keskusteluun. Tähän kyseiseen oikeutusperusteeseen viitataan myös Suomen sananva-

pauslaissa, jonka ensimmäinen pykälän mukaan ”Tätä lakia sovellettaessa ei viestin-

tään saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden mer-

kitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa”. Ylipäätään muutenkin demokraattinen osallis-

tumisoikeus on nähty tärkeänä, sillä myös EIT on ottanut kantaa tähän oikeutusperus-

teeseen toteamalla, että sananvapauden rajoitusten on oltava välttämättömiä demokraat-

tisessa yhteiskunnassa. Neljäntenä ja viimeisenä oikeutusperusteena on erityisesti yh-

dysvaltalaiseen ajatusmaailmaan kuuluva näkemys sananvapaudesta mahdollisuutena 

valvoa julkisen vallan käyttöä. Näkemys on saanut jalansijaa myös Euroopassa EIT:n 

käytännössä ja Suomessa julkisen vallan vahtimisella on perusteltu erityisesti lehdistön 

asemaa.
155

 

 

 

4.2. Lyhyesti sananvapauden ja yksityis- ja perhe-elämän suojan suhteesta 

 

EIS:n 8 artiklassa määritelty yksityis- ja perhe-elämän suoja on hyvin tiiviissä yhteydes-

sä sananvapauteen, jonka vuoksi koen tärkeäksi käsitellä lyhyesti seuraavaksi tätä suh-

detta. Yksityis- ja perhe-elämän suoja on suojattu myös kansallisesti perustuslain tasol-

la, ja se on osa rikosoikeutta niin Suomessa kuin Ruotsissakin.
156

 Yksityiselämän voi-

                                                 
153

 Neuvonen 2012 a: 37–38. 
154

 Emt. 38–40. 
155

Emt. 40.  
156

 Neuvonen 2012 b: 460.  



46 

 

daan nähdä pitävän sisällään yksilön oikeuden olla rauhassa muilta ja sen lisäksi myös 

yksilön oikeuden päättää suhteestaan ympäristöönsä
157

.   

 

EIS:ssa yksityis- ja perhe-elämää suojataan seuraavasti 

”1. Jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kir-

jeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. 

2. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki 

sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja 

yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjes-

tyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai 

muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.”  

Suomen perustuslaissa yksityis- ja perhe-elämää suojataan PL:n 10 §:ssä: 

”Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suo-

jasta säädetään tarkemmin lailla. 

Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton. 

Lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi 

välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Lailla voidaan 

säätää lisäksi välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yh-

teiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa, 

oikeudenkäynnissä ja turvallisuustarkastuksessa sekä vapaudenmenetyksen ai-

kana.” 

Ruotsissa yksityis- ja perhe-elämää suojataan hallitusmuodossa; sen mukaan jokainen 

on suojattu julkista valtaa vastaan ruumiintarkastuksen, kotietsinnän ja vastaavien puut-

tumisten sekä kirjesalaisuuden, muun luottamuksellisen lähetyksen ja salakuuntelun, 

puhelinkuuntelun ja muun luottamuksellisen viestin suhteen. Yleistä yksityiselämän 

suojaa koskevaa perustuslaintasoista säännöstä ei Ruotsissa kuitenkaan ole.
158

 

Sananvapautta ja yksityiselämän suojaa on punnittu myös useissa tuomioistuinratkai-

suissa, mikä käy selkeästi esille myöhemmin tässä tutkimuksessa käsittelemissäni tuo-

mioistuinratkaisuissa. Sananvapauden ja yksityiselämän suojaa koskevan punninnan 

                                                 
157

 Neuvonen 2005: 143.  
158

 Oikeusministeriö 2010: 71–72.  



47 

 

pitää kuitenkin olla aina tapauskohtaista harkintaa, vaikka oikeuskäytäntö antaisikin 

jonkinlaisia tulkintaohjeita tällaiselle perusoikeuksien väliselle punninnalle.
159

 

 

Neuvonen (2005) toteaa kuitenkin, että Suomessa yksityiselämän suojaan ja kunnian-

loukkauksen liittyvissä tapauksissa liian usein ratkaisut tuntuvat perustuvan hyvin pin-

tapuoliseen selostukseen siitä, että sananvapautta voidaan rajoittaa yksityiselämän suo-

jelemiseksi. Neuvonen jatkaa, että yksityiselämän suojaa koskevissa kysymyksissä pun-

ninta tulee suorittaa tapauksessa ilmenevien tosiasioiden pohjalta eikä vain yleisesti.
160

 

 

Helsingin hovioikeus on tuomiossaan (2009:1) käsitellyt perusoikeuksien välistä pun-

nintaa seuraavasti: 

 

”Kahden tai useamman perusoikeuden keskinäiset kollisiotilanteet ratkaistaan pääsään-

nön mukaan punninnalla, jossa tulee pyrkiä ratkaisuun, joka mahdollisimman hyvin tur-

vaisi kaikkien kilpailevien perusoikeuksien samanaikaisen toteutumisen. Tavoitteena on 

siten saavuttaa mahdollisimman hyvä tasapainotilanne yhteen sovitettavien perusoike-

uksien kesken. Perusoikeuksien rajoitusten hyväksyttävyyttä tulee arvioida perusoikeus-

järjestelmän kannalta. Siten ainakin lähtökohtaisesti toisten yksilöiden perusoikeuksien 

turvaamistavoite muodostaa hyväksyttävän perusteen rajoittaa perusoikeutta.” 

 

Perusoikeuksien välisessä punninnassa on siis pyrittävä ratkaisuun, joka mahdollisim-

man hyvin turvaa kaikkien kilpailevien perusoikeuksien samanaikaisen toteutumisen.  

Tätä kutsutaan niin sanotuksi tasapainotilanteeksi. 

 

 

4.3. Euroopan ihmisoikeussopimus ja EIT:n ratkaisukäytäntö 

 

Sananvapaus määritellään EIS:n 10 artiklassa seuraavasti:  

 

”Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä 

sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumat-

ta ja viranomaisten siihen puuttumatta. Tämä artikla ei estä valtioita tekemästä 

radio-, televisio- ja elokuvayhtiöitä luvanvaraisiksi.  

 

                                                 
159

 Neuvonen 2012 b: 460. 
160

 Neuvonen 2005: 175.  



48 

 

Koska näiden vapauksien käyttöön liittyy velvollisuuksia ja vastuuta, se voidaan 

asettaa sellaisten muodollisuuksien, ehtojen, rajoitusten ja rangaistusten alai-

seksi, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yh-

teiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai ylei-

sen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, tervey-

den tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien tur-

vaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomiois-

tuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi.” 

 

EIT on pitänyt sananvapautta yhtenä demokraattisen yhteiskunnan peruspilareista. Sa-

nanvapauden laajuus ja hyväksyttävien rajoitusperusteiden tulkinta on täsmentynyt 

EIT:n ratkaisukäytännössä, vaikka EIS:n 10 artiklassa melko laajasti sananvapautta kä-

sitelläänkin. EIS:n tulkinnassa on otettava huomioon, että sananvapaus pitää sisällään 

oikeuden mielipiteisiin eikä tätä oikeutta ole lupa rajoittaa edes 10 artiklan 2 kappaleen 

edellytyksillä. Sen sijaan oikeutta suulliseen, kirjoitettuun ja sähköisten viestimien kaut-

ta tapahtuvaan mielipiteiden ja tietojen ilmaisemiseen ja vastaanottamiseen voidaan ra-

joittaa 2 kappaleen mukaisesti.
161

  

 

Tilanteessa jossa EIS:n turvaamaa sanavapautta on rajoitettu, EIT etenee sananvapauden 

rajoitussäännöksen