VAASAN YLIOPISTO KAUPPATIETEELLINEN TIEDEKUNTA JOHTAMISEN LAITOS Janne Lemmetyinen SUOMALAISTEN KOKEMUKSIA JOHTORYHMÄTYÖSKENTELYSTÄ VENÄJÄLLÄ Johtaminen ja organisaatiot pro gradu –tutkielma Kansainvälisen liiketoiminnan koulutusohjelma VAASA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. JOHDANTO 7 1.1 Tutkielman tausta 7 1.2 Tutkielman tarkoitus 9 1.3 Tutkielman rakenne 10 2. KANSAINVÄLISEN JOHTORYHMÄN TOIMINTA 12 2.1 Johtoryhmän tehtävä ja muodostamisprosessi 12 2.2 Johtoryhmän koko ja tyyppi 14 2.5 Onnistuneen johtoryhmän ominaisuuksia 16 2.4 Johtajan haasteet johtoryhmässä ja kansainvälisessä toimintaympäristössä 19 2.5 Kansainvälinen johtoryhmä 19 3. KULTTUURI KANSAINVÄLISESSÄ JOHTORYHMÄTYÖSKENTELYSSÄ 24 3.1 Kulttuurin määritelmiä 24 3.2 Kulttuurin ulottuvuuksia 26 3.3 Kulttuurin ulottuvuuksien analysointi 33 4. EROT SUOMALAISESSA JA VENÄLÄISESSÄ LIIKETOIMINTAKULTTUURISSA 38 4.1 Suomen ja Venäjän välisten kulttuurierojen esittely 39 4.2 Päätelmiä ulottuvuuksista 47 3 5. METODOLOGIA 51 5.1 Kvalitatiivinen lähestymistapa 51 5.2 Teemahaastattelut 52 5.3 Aineiston keruu 54 5.4 Tutkimuksen luotettavuus ja rajoitukset 55 6. SUOMALAISTEN KOKEMUKSIA JOHTORYHMÄTYÖSKENTELYSTÄ VENÄJÄLLÄ 57 6.1 Valtaetäisyys 57 6.2 Yksilöllisyys - kollektiivisuus 63 6.3 Maskuliinisyys – feminiinisyys 67 6.4 Epävarmuuden välttäminen 68 6.5 Suhtautuminen aikaan 70 6.6 Muuta huomioitavaa 72 7. JOHTOPÄÄTÖKSET JA YHTEENVETO 76 7.1 Johtopäätökset ja yhteenveto 77 7.2 Muita johtopäätöksiä 82 LÄHDELUETTELO LIITTEET LIITE 1 Haastattelurunko 5 VAASAN YLIOPISTO Kaupallis-hallinnollinen tiedekunta Tekijä: Janne Lemmetyinen Pro gradu-tutkielma: Suomalaisten kokemuksia johtoryhmä- työskentelystä Venäjällä Tutkinto: Kauppatieteiden maisteri Laitos: Johtamisen laitos Oppiaine: Johtaminen ja organisaatiot Koulutusohjelma: Kansainvälisen yritystoiminnan koulutus- ohjelma Valmistumisvuosi: 2009 Sivumäärä: 90 TIIVISTELMÄ: Suomi on historiansa aikana aina ollut tärkeässä asemassa tehtäessä kauppaa Venäjän kanssa ja Neuvostoliiton sortumisen jälkeen tämä laaja markkina-alue on avautunut uudestaan ja yhä useammat organisaatiot pyrkivät pääsemään osaksi näitä kasvavia markkinoita. Venäjällä kilpailuetua saavuttamaan pyrkivät organisaatiot tarvitsevat edelle päästäkseen yhä syvempää ymmärrystä maasta, sen kulttuurista ja tavoista. Tutkielman teoriaosassa on käsitelty johtoryhmiä niiden perustamisesta saakka ja pyritty tutkimaan, mitkä seikat saavat johtoryhmät onnistumaan tai epäonnistumaan tavoitteissaan. Myös kulttuuria on tutkittu laajasti, pääasiassa Geert Hofsteden esittämien kulttuuridimensioitten kautta ja siten pyritty luomaan kuvaa siitä, mitä kulttuuri käytännössä tarkoittaa ja ennen kaikkea miten kulttuurierot ilmenevät suomalais-venäläisissä johtoryhmissä. Tutkielman empiirinen osuus tehtiin teemahaastatteluiden avulla, jota varten haastateltiin Venäjällä työskenteleviä tai työskennelleitä suomalaisia. Haastattelun kysymykset nojasivat pääosin edellä mainittuihin kulttuuridimensioihin. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että suomalaiset työskentelevät Venäjällä hyvin moninaisissa tehtävissä ja erilaisissa ympäristöissä, mutta tästä huolimatta vastaukset olivat yllättävän yhdensuuntaisia. Valtaetäisyys ja siitä johtuva hierarkisuus ja byrokraattisuus olivat selkeimpiä esiintulleista seikoista. Sääntöjen paljous ja jatkuvan valvonnan tarve tulivat myös esiin. Lisäksi tuloksissa ilmeni mm. kielimuurista johtuvat ongelmat, epävirallisten ryhmien suosinta ja se, että aikataulut pitivät hyvin harvoin. AVAINSANAT: Johtoryhmätyöskentely, kulttuuri, Venäjä, valtaetäisyys 7 1. Johdanto 1.1 Tutkielman lähtökohdat Kansainvälisessä liiketoiminnassa yksilöt joutuvat yhä useammin tilanteisiin, joissa heiltä vaaditaan erityistä sopeutumiskykyä ja ymmärrystä vieraista kulttuureista. Kaikki organisaatiot kohtaavat globalisoituvassa maailmassa samat haasteet, kuten kansainvälisen kilpailun ja sen mukanaan tuoman muutospaineen. Tämä kansainvälistyminen johtaa tilanteeseen, joka vie yhä useampia suomalaisia töihin ulkomaille, jossa he yleensä johtotehtävissä toimiessaan kohtaavat mitä erilaisimpia tilanteita. Kulttuurieroista johtuvien ongelmien taustalla piilee lähtökohtainen ero maailmankatsomuksessa ja kulttuuritaustassa, joka saattaa pahimmillaan jopa estää yhteistyön kokonaan, mutta parhaimmillaan saa aikaan ainutlaatuisia etuja. Tämä tutkimus keskittyy tutkimaan johtoryhmätyöskentelyä Venäjällä ja erityisesti sitä, minkälaisena suomalaiset johtajat sen kokevat työskennellessään alueella. Vielä muutama vuosikymmen sitten ulkomaille pystyivät siirtymään vain suurimmat organisaatiot, mutta nykypäivän vapautuneiden markkinoiden ansiosta myös yhä pienemmät yritykset pystyvät luomaan toimintoja ulkomaille joko vähentääkseen kustannuksiaan tai laajentaakseen omaa markkina-aluettaan. Asiantuntemus, joka pystytään saavuttamaan ymmärtämällä kulttuuritaustojen erilaisuutta ja niistä koituvia konflikteja, voi johtaa selkeään kilpailuetuun niin kotimaassa kuin myös toimittaessa ulkomaisessa toimintaympäristössä. Yksi selkeimmistä saavutetuista eduista on juuri kustannustehokkuus. Venäjällä tuotanto ja työvoima ovat edelleen edullisempia kuin Suomessa ja sinne on suhteellisen lyhyt matka toisin kuin Aasian maihin. Kommunismin sortumisen seurauksena Suomen idänkauppa romahti ja vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana suomalaiset organisaatiot ovat uudelleen 8 löytäneet alueen potentiaalin niin markkina-alueena kuin kohteena tuotantolaitoksille. Venäjä on kuitenkin maantieteellisesti hyvin laaja ja kulttuurisesti monipuolinen alue, joten mitä enemmän ymmärrystä tämän kulttuurin yksityiskohdista saavutetaan, sitä paremmin alueella voidaan toimia. Niin ulkomailla työskentelyä kuin johtoryhmätyöskentelyä on tutkittu paljon ja joitakin tutkimuksia on tehty myös liittyen johtoryhmätyöskentelyyn vieraissa kulttuureissa, esim. Aro (2000). Koska Venäjän kanssa käyty kauppa on merkittävässä ja kasvavassa roolissa Suomen kaupankäynnille, on sitä tarpeen ymmärtää entistä paremmin. Suomen ja Venäjän välisistä kulttuurieroista ja niiden seuraamuksista liiketoimintaan ei ole juurikaan tehty tutkimuksia eikä julkaistu kirjallisuutta. Tämä asetelma luo tälle tutkimukselle loogisen ja mielenkiintoisen lähtökohdan. Päämääränä onkin siis tutkia prosessia, jonka organisaatiot ja yksilöt käyvät läpi siirryttäessä toimimaan Venäjälle. Tutkimuskohde on mielenkiintoinen myös Suomen maantieteellisen sijainnin sekä poliittisen aseman takia. Suomi on jo kauan ollut portti idän ja lännen välillä ja Itä-Euroopan kasvavat markkinat antavat suomalaisille organisaatioille loistavan mahdollisuuden toimia edelläkävijöinä idänkaupassa sekä tutkijoille kiinnostavan uuden alueen tarkkailtavaksi. Suomi on aina ollut avainasemassa tutkittaessa niin poliittisia kuin kaupallisiakin suhteita lännen ja idän kesken. Tästä kokemuksesta saatu hyöty on varmasti auttanut suomalaisia organisaatioita juurruttamaan itsensä Itä- Euroopan markkinoille. Teoreettisesti tutkimuksen pohjana tulee pääasiallisesti toimimaan Geert Hofsteden (1991) esittämä kulttuuriulottuvuusmalli ja siitä muiden tutkijoiden tekemät analyysit ja sovellukset. Lisäksi aineistoon kuuluu keskeisesti erilaisia kulttuurienvälisten ryhmien toimintaa tutkivia teoksia, mm. Maunulan (1999) ja Pufferin (1996) tuotantoa. 9 Lähtökohtaisesti tutkimus perustuu siis Hofsteden esittämään kulttuuridimensiomalliin. Lisäksi tutkimuksen kulttuuriaineiston lähteinä käytetään mm. Trompenaarsin (1993), Meadin (1994) ja Pufferin (1996) tutkimuksia. Kulttuurieroja sinänsä on tutkittu runsaasti ja myös Hofsteden dimensiomallin pohjalta on johdettu tässäkin tutkimuksessa käsiteltyjä tutkimuksia, kuten Vinokurovan et. al. (2005) tutkimus. Johtoryhmätyöskentelyä käsitellään mm. Crahanin (1998, 2005), Belbinin (1985) ja Bollingerin (1994) tutkimuksien pohjalta ja niistä pyritään luomaan kokonaisvaltainen kuva johtoryhmistä aina niiden muodostamisesta varsinaiseen toimintaan asti. Suomalais-venäläistä johtoryhmätyöskentelyä ja kulttuurieroista tässä viitekehyksessä johtuvia haasteita ei juurikaan ole tutkittu, joka luo mielenkiintoisen ja haasteellisen lähtökohdan tälle tutkimukselle. Mm. Veigan (1995) tekemä tutkimus on samansuuntainen tämän tutkimuksen kanssa, mutta sekin vain sivuuttaa tämän tutkimuksen tavoitetta, joka puolestaan lisää tutkimuksen uutuusarvoa entisestään. 1.2 Tutkielman tavoite Tutkielman tavoitteena on pyrkiä ymmärtämään Venäjällä työskentelevien suomalaisten johtajien kokemuksia erityisesti johtoryhmistä ja löytää keskeisimmät kulttuurierot, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen työskentelyyn erityisesti johtoryhmätyöskentelyssä, mutta myös yleisemmällä tasolla. Empiirisen tutkimuksen avulla pyritään hahmottamaan niitä seikkoja, joita Venäjällä työskentelevät suomalaiset ovat kokeneet ja mahdollisesti löytää kokemuksia, joista voisi olla hyötyä Venäjälle tulevaisuudessa tähtääville organisaatioille ja henkilöille. Kysymykset, joita empiirisessä osuudessa tullaan 10 esittämään, pohjautuvat niin johtoryhmätyöskentelyn teorioihin kuin myös edellä mainittuun kulttuuridimensiomalliin. Kuten edellä on jo mainittu, tutkimusta tullaan alusta asti vertaamaan Geert Hofsteden kulttuuriulottuvuusmalliin, sillä tätä mallia on sovellettu maailmanlaajuisesti hyvin paljon. Vaikka Venäjä puuttuu hänen alkuperäisestä tutkimuksestaan, on sen dimensioarvot kuitenkin pystytty mittaamaan myöhemmissä tutkimuksissa. Tämä tutkimus pyrkiikin siis luomaan teoreettisen viitekehyksen ja pohjan kansallisen kulttuurin vaikutusten analysointiin Hofsteden mallin kautta. Tämän jälkeen mallia pyritään soveltamaan johtoryhmätyöskentelyyn muun kirjallisuuden avulla. Käytännön hyödyt, joita tutkielmalla pyritään saavuttamaan ovat luonnollisesti maakohtaisten kulttuurierojen tunnistaminen johtoryhmäkontekstissa ja niistä oppiminen. Kulttuurierojen ymmärtäminen on lähtökohtaisesti tärkeää, mutta tämä tutkielma pyrkii löytämään myös mahdollisia käytännön sovelluksia ja konkreettisia eroja, joista tulevat Venäjällä työskentelevät suomalaiset johtajat voisivat ottaa oppia. 1.3 Tutkielman rakenne Tämä tutkielma jakaantuu viiteen päälukuun. Ensimmäisessä luvussa käsiteltiin tutkielman johdanto, pääpiirteet ja rakenne sekä selvitettiin tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusongelma. Toinen luku kuvaa kansainvälisen johtoryhmätyöskentelyn erityispiirteitä ja pyrkii esittämään tässä kontekstissa mahdollisesti esiintyviä ongelmia. Tässä luvussa käsitellään onnistuneen johtoryhmän toimintaa sen perustamisesta käytännön työskentelyyn. 11 Kolmas pääluku kuvaa tässä tutkielmassa käytettävää kulttuurintutkimismallia. Luvun tarkoituksena on luoda pohja tutkimukselle esittämällä käytettävä teoreettinen malli ja keskustelemalla siitä, miten sitä tullaan soveltamaan tämän tutkimuksen puitteissa. Kolmannessa luvussa sovelletaan toisessa luvussa esitetty malli Venäjälle ja pyritään luomaan teoreettinen kuva Venäjän kulttuurista mallin avulla. Viidennessä luvussa esitellään empiirisen aineiston käsittely ja toteutus. Kuudennessa luvussa esitetään tutkimuksen tulokset, joista johdetaan yhteenveto ja johtopäätökset sekä mahdolliset sovellukset johtamiskäytäntöihin, potentiaaliset jatkotutkimusmahdollisuudet sekä muut mahdollisesti esiin tulleet seikat. Tutkielman lopusta löytyvät aiheeseen liittyvät viitteet sekä liitteet. 12 2. Kansainvälisen johtoryhmän toiminta Tämän luvun tarkoituksena on tutkia johtoryhmätyöskentelyä aluksi yleisellä tasolla ja tämän jälkeen kansainvälisten johtoryhmien kontekstissa. Lopuksi tarkastelu keskitetään venäläiseen liiketoimintaympäristöön ja erityisesti tutkia sitä, miten sikäläinen johtoryhmäkäyttäytyminen eroaa suomalaisesta. Johtoryhmien toimintaa tullaan käsittelemään alkaen niiden muodostamisesta ja lopuksi analysoidaan johtoryhmien onnistumisia tai epäonnistumisia sekä niitä seikkoja, jotka näihin lopputuloksiin johtavat. Niin kansainvälistyneitä yrityksiä kuin kansainvälisiä tiimejäkin on tutkittu kirjallisuudessa runsaasti (mm. Maunula 1999). Omalla tavallaan johtoryhmätyöskentely on myös tiimityöskentelyä, vaikkakin toiminnassa on luonnollisesti myös selkeitä eriäväisyyksiä. Mahdolliset konfliktit johtoryhmissä ovat kuitenkin samankaltaisia kuin missä tahansa muussa ryhmä- tai tiimitilanteessa ja myös niitä tarkastellaan ennen kuin paneudutaan varsinaiseen aiheeseen eli johtoryhmien toimintaan Venäjällä, suomalaisen johtajan näkökulmasta. 2.1 Johtoryhmän tehtävä ja muodostamisprosessi Muuttuvissa ympäristöissä johtajien rooli tulee keskittymään yhä enemmän ihmisiin ja yhä vähemmän asioihin. He tulevat hallinnoimaan jatkuvia muutoksia ja toimimaan yhdessä alaistensa sekä asiakkaidensa kanssa parantaakseen omalla panoksellaan tulosta. Tulevaisuuden johtajilta tullaan odottamaan luovuuteen kannustamista, aloitteellisuutta, tiimityöskentelyä sekä innovaatiokykyä (Hiltrop, 1998). Johtoryhmien tehtävänä on toimia yrityksen toimitusjohtajan tukena ja auttaa erilaisten strategiaan liittyvien päätösten tekemisessä. Johtoryhmiä on olemassa hyvin erilaisia, esimerkiksi tietyissä organisaatioissa johtoryhmä toimii 13 hyvinkin demokraattisesti päätöksenteossa, kun taas joissakin toimitusjohtaja tai vastaava tekee tärkeät päätökset itsenäisesti ja johtoryhmä toimii lähinnä neuvonantajana. Organisaation rakenne ja tyyppi määrittää myös sen, missä asemassa toimivia henkilöitä sen johtoryhmässä toimii. Perusrakenteen pohjalta johtoryhmän jäsenet ovat esimerkiksi konserni-, toimiala-, tulosyksikkö- tai toimintotasolta lähtöisin olevia esimiehiä. (mm. Porenne & Salmimies, 1993.) Johtoryhmää muodostettaessa tarvitsee myös todeta organisaation rakenteelliset tarpeet sekä löytää sopivat yksilöt toimimaan yhdessä kohti samaa päämäärää. Myös organisaation koko on tärkeä seikka, sillä esimerkiksi pienissä yrityksissä johtajan välittömät alaiset voidaan yleensä laskea johtoryhmäksi, kun taas suuremmissa organisaatioissa johtajia tulee organisaation eri haaroista. Organisaatioiden siirryttyä vahvasta johtajasta tai ”herrasta” kohti nykyistä johtoryhmämallia on näiden ryhmien tutkimus tullut tärkeäksi osaksi liiketoimintaa ja niiden muodostaminen ja hallinnointi on tärkeää tuottavuuden ja muutenkin onnistuneen liiketoiminnan kannalta. Johtoryhmien jäsenten tulisi omata laaja teoreettinen osaaminen sekä ymmärrys niin omista yksiköistään kuin niihin välillisesti tai välittömästi yhteydessä olevista organisaation osa-alueista. Näistä seikoista johtuen tiimeihin liittyviä tutkimuksia on sovellettu myös johtoryhmätoimintaan, sillä myös se täyttää tiimitoiminnan kriteerit, vaikka sitä ei varsinaisesti tiimiksi kutsutakaan. Selkein ero johtoryhmän ja tavallisten tiimien välillä on se, että tiimit ovat yleensä projektiluontoisia ja ne voidaan hajottaa ja koota uudelleen tarpeen vaatiessa, kun taas tämänkaltainen menettely johtoryhmissä ei ole toimiva tai usein edes mahdollinen lähestymistapa. (Maunula, 1999.) 14 Heikkilä-Laakson ja Heikkilän (1997) mukaan tiimi menestyy ainoastaan sen eri rooleissa toimivien jäsenten saumattomalla yhteistyöllä. Johtoryhmän jäsenet ovat usein sitoutettuja tehtäviinsä erilaisilla palkitsemisjärjestelyillä ja heidän väliset suhteensa nousevatkin usein esille tehokkuutta ja onnistumista etsittäessä. Loppujen lopuksi onnistunut johtoryhmä on sellainen, jossa sen eri jäsenten ajatukset kohtaavat, vaikka heidän lähtökohtaiset odotuksensa tilanteista ovat eriäviä ja he pystyvät loppujen lopuksi löytämään ratkaisun, joka toimii kaikille osapuolille. Johtoryhmässä toimiminen on jatkuvaa kompromissien tekoa, riippuen siitä, miten suuren määrän painoa toimitusjohtaja antaa johtoryhmänsä sanalle. Toki nykyään johtoryhmät ovat yhä demokraattisempia ja yhden henkilön tekemät päätökset ovat erittäin harvinaisia. 2.2 Johtoryhmän koko ja tyyppi Kuten todettua, johtoryhmän kokoon ja tyyppiin sekä loppujen lopuksi sen työskentelyn laatuun vaikuttavat seikat ovat yleensä lähtöisin organisaation tyypistä ja siitä, minkälaisia persoonallisuuksia johtoryhmässä toimii. Tärkeänä, kenties tärkeimpänä, seikkana voidaan pitää kuitenkin sitä, miten hyvin johtoryhmän jäsenet tulevat toimeen keskenään. Usein henkilöiden kyky toimia yhdessä nousee tärkeämpään rooliin kuin mikään tekninen tai teoreettinen osaaminen. (Belbin, 1985: 171.) Osaaminen, jota ei pystytä soveltamaan tai jakamaan toisten kanssa, ei hyödytä organisaatiota ja on helposti esteenä menestykselle. Johtoryhmän koko määrittyy yleensä johtoryhmän roolin ja organisaation koon sekä ryhmälle itselleen asetetun roolin mukaan. Jos johtoryhmän tehtävänä on ainoastaan toimia informaatiota välittävänä elimenä toimitusjohtajan tai vastaavan ja eri yksiköiden välillä, niin rooli voi käytännössä olla suurikin. Jos johtoryhmän tehtävänä on toimia strategiaa luovana elimenä, on sen 15 ihannekoko neljästä seitsemään jäsentä. (Crahan, 1998) Jo tämänkokoinen ryhmä pystyy tuomaan riittävän monipuolisesti asioita esille, mutta ei kuitenkaan ole liian raskas tehokkuuden ja vuorovaikutuksen kannalta. Ihanteellinen tilanne organisaation kannalta on silloin, jos johtoryhmä muodostuu luontevasti organisaatiorakenteen pohjalta ilman mitään erikoisjärjestelyjä. (Porenne ym., 1996: 39.) Tämä perustuu organisaatioiden tavallisiin perusrakenteisiin. Yleisesti ottaen esimerkiksi organisaatio, joka saa tuloksensa myymällä tuotteitaan eri maihin voisi luontevasti omata johtoryhmän johon kuuluu toimitusjohtaja, tuotantoyksikön johtaja, ulkomaankaupasta vastaava johtaja sekä esimerkiksi talous- ja henkilöstöjohtaja. Tämänkaltaisessa asettelussa johtoryhmän jäsenet olisivat kaikilta organisaatiolle tärkeiltä alueilta ja ainakin teoreettisesta lähtökohdasta heillä olisi mahdollisuudet tehdä parhaita ratkaisuja organisaation hyväksi. Porenteen ym. (1996) esittämiä vaihtoehtoja johtoryhmien rakenteille ovat ensinnäkin ”tavallisin” ratkaisu eli strateginen johtoryhmä, jonka jäsenten tehtävänä on toimia yrityksen välittömän johdon tukena sekä edustaa eri yksiköiden asiaa johtoryhmässä. Strategiset johtoryhmät ovat nimensä mukaan vetovastuussa organisaation strategian suunnittelussa ja toimeenpanossa. Muita malleja johtoryhmille ovat laajennettu johtoryhmä, sovellettu johtoryhmä sekä ad hoc -johtoryhmä. Laajennettu johtoryhmä on harvemmin käytetty kuin strateginen johtoryhmä ja se eroaa myös funktionaalisuudeltaan edellä esitetystä mallista. Tätä mallia on loogista käyttää tehdessä vuosisuunnitelmia tai pyrittäessä välittämään informaatiota nopeammin johdolta alaspäin. Laajennettu johtoryhmä kokoontuu säännöllisesti, mutta kuitenkin harvemmin kuin strateginen johtoryhmä ja myös yksikkötasolla voidaan järjestää laajennetun johtoryhmän jäsenten välisiä kokouksia. Sovellettu johtoryhmä taas on nimensä mukaan hyvin sopeutuva elin. Jäsenistöön kuuluu yleisesti ottaen strategisen johtoryhmän lisäksi käsiteltävän yksikön johtaja tai asiantuntija. Ad 16 hoc -johtoryhmä on tiettyä tarkoitusta tai tilannetta varten koottu johtohenkilöryhmä. Tämä malli on looginen esimerkiksi pienemmissä organisaatioissa, joissa omistaja-johtaja tarvitsee apua päätöksenteossa. Kokouksia ei tässä mallissa järjestetä säännöllisesti, vaan tarpeen mukaan. Muita vähemmän käytettyjä johtoryhmämalleja ovat epävirallinen johtoryhmä sekä projektin johtoryhmä, jotka myös eroavat luonteeltaan edellä mainituista. Epävirallinen johtoryhmä on yksikköjohtajan tukena toimiva työryhmä, joka kokoontuu sovituin ajoin ja tukee yksikköjohtajaa päätöksenteossa. Projektin johtoryhmä taas viittaa ryhmään, joka on koottu erilaisten projektien johtoon. Nämä ryhmät perustetaan projektin alkaessa ja ne lopetetaan projektin valmistuttua. (Porenne ym., 1996: 45-46.) 2.3 Onnistuneen johtoryhmän ominaisuuksia Kaikkien johtoryhmien, olivatpa ne sitten kansainvälisiä tai ”tavallisia”, tulee pyrkiä mahdollisimman hyvään tulokseen. Johtoryhmä ei ole pelkästään lakisääteinen muotoseikka, vaan se on yhä suuremmassa roolissa tarkasteltaessa uusia tapoja löytää tehokkuuksia ja parantaa tulosta. Johtoryhmien päätökset heijastuvat suoraan yhtiöiden osakkeiden arvoon ja siten ne ovat jatkuvan tarkastelun alla. Virheisiin ei ole varaa. Työskentely on hyvin haasteellista ja siksi onkin tärkeää löytää juuri oikeanlaiset henkilöt johtoryhmään, jotta kaikki osa-alueet otetaan huomioon niiden vaatimalla tarmolla. (Charan, 1998.) Vieraaseen maahan siirtyvä johtaja kokee kaikki kotimaisen johtoryhmän haasteet ja niiden lisäksi hänen täytyy sopeutua vieraaseen toimintaympäristöön, saavuttaa uusien työtovereidensa luottamus ja päästä käsiksi hiljaiseen tietoon, jota paikalliset vaihtavat keskenään. Uusi ympäristö tietää usein niin kielimuuria kuin muita kulttuurillisia esteitä. Johtajan tulee 17 pyrkiä ymmärtämään paikallista työskentelytapaa ennen kuin hän voi päästä toimivaksi osaksi kokonaisuutta ja päätöksentekoa. Kuten rekrytoinnissa yleensäkin, johtoryhmiä valitessa on erityisen tärkeää pyrkiä valitsemaan juuri oikeat henkilöt kuhunkin tehtävään. Yleisesti ottaen kunkin yksikön tai osaston esimies edustaa omaa aluettaan johtoryhmässä, mutta tämä ratkaisu ei aina välttämättä ole oikea. Johtoryhmän jäsenten tulee olla neuvottelukykyisiä, innovatiivisia ja heidän täytyy pyrkiä kompromisseihin, jotka ajavat organisaation etua. Kuten todettua, johtoryhmät ovat kulkeneet pitkän matkan ja niiden rooli on matkan varrella muuttunut hyvinkin radikaalisti. Alun perin johtoryhmät yksinkertaisesti toteuttivat ylhäältä saamiaan käskyjä ja järjestely oli ennemminkin lakisääteinen ja muodollinen kuin mitään muuta. Strategiset ohjeet tulivat joko omistajalta tai toimitusjohtajalta, joka saattoi myös olla sama henkilö. Kanssakäyminen oli hyvin vähäistä. Tämänkaltaisia johtoryhmiä kutsutaan seremoniallisiksi johtoryhmiksi (Charan, 2005). Seuraavana kehitysasteena oli vapautettu johtoryhmä, joka oli toiminnaltaan huomattavasti aktiivisempi kuin edeltäjänsä. Käytännössä tämä johtoryhmätyyppi tuli käyttöön useiden skandaalien ilmettyä suljetuissa johtoryhmissä. Sijoittajat halusivat johtoryhmät selkeämpään tarkkailuun ja tämän myötä myös johtoryhmille alettiin antaa taloudellista arvoa. Vapautumisesta saavutettu hyöty oli useissa tapauksissa hyvin toimiva tiimi, mutta saattoi myös johtaa tilanteeseen, jossa kukin johtoryhmän jäsen ajaa omia ja oman yksikkönsä etuja sen sijaan, että pyrittäisiin ratkaisuun, josta olisi koko organisaatiolle eniten hyötyä. (Charan, 2005) Kolmas ja uusin kehitysvaihe on progressiivinen johtoryhmä. Johtoryhmien vapauduttua eräät ryhmät kehittyivät suuntaan, jossa johtoryhmä oli 18 käytännössä kuin hyvin toimiva tiimi. Johtoryhmien kokoukset ja tapaamiset ovat yhä useammin vilkkaita keskusteluja painavista asioista ja jäsenet pyrkivät ratkaisuun ja kompromisseihin kaikissa tilanteissa. Kaikki mahdolliset ongelmat esitetään ja niistä keskustellaan ja ne ratkaistaan eikä kukaan aja omaa henkilökohtaista agendaansa organisaation edelle. Tämänkaltaisen johtoryhmän kärkihahmon tulee mahdollistaa edellä mainitut seikat ja kannustaa johtoryhmän jäseniä tuomaan asioita esille ja keskustelemaan niistä. Progressiivinen johtoryhmä voi helposti toimia keinona tehdä parempaa tulosta etsittäessä keinoja tehokkuuden parantamiseen ja ongelmanratkaisuun strategisella tasolla. (Crahan, 2005: 9-10.) Käytännössä johtoryhmän tulisi aina pyrkiä olemaan progressiivinen, mutta vielä nykyäänkin on olemassa seremoniallisia johtoryhmiä, joista ei ole organisaatiolle juurikaan mainittavaa hyötyä. Venäjälle lähtevä johtaja voi helposti löytää itsensä tilanteesta, jossa hänen alaisensa odottavat suoria käskyjä suoraan häneltä sen sijaan, että ryhmä pyrkisi aktiivisesti ohjaamaan itseään. Muun muassa tämänkaltaiset kulttuurierot saattavat johtaa väärinymmärryksiin kun suomalainen johtaja siirtyy kotimaassa toimineesta, joko vapautetusta tai progressiivisesta ryhmästä Venäjällä työskentelevään seremoniallistyyliseen johtoryhmään. Onkin tärkeää havaita erot johtoryhmätyöskentelyssä ennen kuin aletaan soveltaa Suomessa toimivaksi todettua mallia esimerkiksi juuri Venäjälle. Kulttuurierot ja taustat kielimuurin ohella ovat seikkoja, joita menestyväksi pyrkivä johtajan tulee huomioida. Organisaatioiden tulisi reagoida näihin eroihin, jos pyrkimyksenä on onnistua kohdemaassa. 19 2.4 Johtajan haasteet johtoryhmässä ja kansainvälisessä toimintaympäristössä Lähtökohtaisesti toimivan johtoryhmän muodostaminen on hankalaa. Tehtävää vaikeuttaa yhtäältä se, että kyseinen ryhmä on muodostettu jonkun muun johdolla ja ehdoilla ja toisaalta toimintaa vaikeuttaa se, kun siihen integroidaan uusi jäsen tai johtavassa asemassa toimiva henkilö. Maa- ja kulttuurikohtaiset erot luovat tilanteita, joita ei pystytä ratkaisemaan millään valmiilla mallilla, vaan jokainen tilanne tulee käsitellä omana kokonaisuutenaan sen sijaan, että pyrittäisiin soveltamaan mallia, joka on toiminut toisessa maassa, tilanteessa tai kontekstissa. Usein tärkeintä on pystyä luomaan neuvotteluyhteys sekä ilmapiiri, jossa jokainen ryhmän jäsen kokee tulleensa kuulluksi ja arvostetuksi. Kulttuurikohtaiset erot alkavat yleensä tulla esiin viimeistään siinä vaiheessa, kun uusia asioita aletaan käsitellä totutusta eroavalla tavalla ja siten luodaan tilanne, josta johtoryhmän jäsenillä ei ole aiempaa kokemusta. Kaikki johtoryhmät ovat lähtökohtaisesti erilaisia keskenään ja kuten todettua, mitään yksiselitteistä mallia toimivalle johtoryhmälle ei pystytä tarjoamaan. Yksilöiden erilaisuudesta johtuen ryhmän muodostaminen ja sen tehokkuuden nostaminen on aina uusi haaste, mutta on olemassa tiettyjä keinoja, joilla tätä prosessia saatetaan helpottaa. Useimmin koetut kulttuurierot ovat yleensä johtamistyyliin ja käyttäytymismalleihin liittyviä ja ne voidaan yleensä sovittaa suoraan myös Hofsteden maakohtaisiin malleihin. (Puffer, 1996) 2.5 Kansainvälinen johtoryhmä Kansainvälinen johtoryhmä on pohjimmiltaan kansainvälinen tiimi ja se kohtaa jokapäiväisessä toiminnassaan samankaltaisia ongelmia kuin alemmalla tasollakin toimivat tiimit. Jokainen yksilö on omanlaisensa ja kaikilla on omat odotuksensa eri tilanteissa, mikä saattaa johtaa erilaisten ongelmatilanteiden syntyyn. Myös yksilöiden kokemukset ja heidän asemansa organisaatiossa 20 vaikuttaa siihen, miten erilaiset tilanteet koetaan. Vieraaseen maahan siirtyvän johtajan, varsinkin, jos hän siirtyy yksikön johtoon, haasteena on löytää itsestään ja johtoryhmästään kyky toimia yhdessä erilaisia kulttuuritaustoja omaavien henkilöiden kanssa. (Maunula, 1999.) Kulttuuri vaikuttaa jokaiseen liiketoiminnan osa-alueeseen. Kielimuurin ollessa esteenä johtaja voi odottaa tilannetta, että hänelle ei yksinkertaisesti edes yritetä kommunikoida ja kanssakäyminen on usein hyvin asiakohtaista eikä sisällä yksityiskohtaista tai hiljaista tietoa. Vieraaseen kulttuuriin siirtyvä johtaja on aina lähtökohtaisesti erilaisessa asemassa kuin paikallisessa kulttuurissa kasvanut ja sen tunteva henkilö. Tapojen ja arvojen erilaisuus voi usein johtaa hyvinkin erilaisiin odotuksiin. Erityisesti maissa, joissa englannin kieli ei ole vahvassa asemassa, myös kielimuuri luo selkeän esteen. Myös maissa, joissa englannin kieli osataan yleisesti ottaen hyvin, ei sillä voi olettaa menestyvänsä yhtä hyvin kuin osaamalla paikallista kieltä, sillä hiljaisen tiedon siirto ja epämuodollinen viestintä tapahtuu usein luontevammin juuri omalla kielellä. Globalisaatio johtaa siihen, että yhä useammassa organisaatiossa on käytännön tehtävistä aina ylimpään johtoon asti ihmisiä eri puolilta maailmaa. Globalisaation merkitys jokapäiväisessä liiketoiminnassa kasvaa päivä päivältä ja tämä osaltaan luo paineita organisaatioille, jotka ovat kohtaamassa globalisaation tuomat muutokset ja joutuvat sopeutumaan niihin. Kasvava monimuotoisuus johtaa siihen, että kulttuurieroista johtuvat ongelmat ovat väistämättä lisääntymässä ja tämä luo haasteita niin tavallisille työntekijöille kuin esimiehillekin. Esimiesten tulee pystyä ymmärtämään eri taustoista lähtöisin olevien ihmisten odotuksia ja kuitenkin pystyä sovittamaan organisaation tavoitteet niin, että niiden toteutus ei ole ongelmallista niitä 21 suorittaville yksilöille. Ensiarvoisen tärkeää onkin pyrkiä luomaan tiimihenki ja yhteiset pelisäännöt ja tämä pätee myös johtoryhmätyöskentelyssä. Monikulttuurisen tiimin, ja siten myös johtoryhmän kärkeen siirtyvän henkilön ensisijaisena tavoitteena tulisikin olla yhteisymmärryksen löytäminen sen sijaan, että hän pyrkisi sovittamaan kotimaassa oppimaansa mallia suoraan vieraaseen kulttuuriin ilman sen suurempaa kanssakäymistä. Pelkästään maakohtainen kulttuuri ei suinkaan ole ainoa johtamiskokemuksen erilaisuuteen vaikuttava seikka. Myös organisaatiokulttuureissa on eroa ja nämä erot saattavat johtua seikoista kuten maantieteellinen sijainti, toimiala tai vain yksinkertaisesti tavasta, jolla organisaatiossa toimitaan. Toki organisaatiokulttuuri heijastaa aina jollakin tasolla maan kulttuuria, mutta ei voida yleistää sanomalla kaikkien organisaatiokulttuurien olevan suoria johdannaisia maan kulttuurista. Monikulttuurisessa toimintaympäristössä on tärkeää, että jokainen osanottaja ei kuitenkaan yksinomaan pyri sopeutumaan tilanteeseen, vaan pyrkii aina tuomaan myös oman näkökulmansa asiaan. Ihmiset ovat taustoiltaan ja työtavoiltaan erilaisia ja vain löytämällä yhteisen tavan työskennellä voidaan odottaa synergioita sekä muita toiminnallisia etuja kulttuurieroista. Esimerkiksi markkinoitaessa vieraille markkinoille on realistista odottaa, että Suomessa käytetty markkinointikampanja ei olisi yhtä menestyksekäs esimerkiksi juuri Venäjällä. Sielläkään järjestettävää kampanjaa ei voida käsitellä yksinkertaisesti, vaan aluekohtaiset erot tulee aina ottaa huomioon. Useat tutkimukset ovatkin jo käsitelleet monimuotoisuuden vaikutuksia ryhmissä (mm. Watson, Kumar & Michaelsen, 1993; Watson, 1998), mutta yksityiskohtaista tietoa kulttuuriominaisuuksien vaikutuksista johtoryhmätyöskentelyn onnistumiseen ei juuri tunnu olevan olemassa. Kirkman ja Shapiro (2001) tutkivat neljää eri kulttuuriominaisuutta ja päätyivät 22 tulokseen että näin suppea analysointi johtaa usein tuloksiin, joista ei ole mahdollista saada yksiselitteisiä vastauksia. Heidän analysoimansa arvot olivat Hofsteden (1980) individualismi-kollektivismi, valtaetäisyys sekä Maznevskin (1997) orientaatio ja determinismi. He tutkivat näiden vaikutusta tiimityöskentelyyn. Toiset tutkimukset vertailevat kulttuurisesti homogeenisiä ja heterogeenisiä ryhmiä keskenään. Esimerkiksi Dunkelin (2004) tutkimuksen löydökset tukevat väitettä, että kulttuurierot vaikuttavat tehokkuuteen. Toisaalta kulttuurierot ovat lähtökohtaisesti tehokkuutta vähentävä tekijä, mutta ajan kanssa ja eroihin sopeuduttaessa kulttuurierot ovat itseasiassa ryhmälle vahvuus. Tämän tutkimuksen rajoituksena on kuitenkin se, että siinä analysoitiin ainoastaan individualismi-kollektivismi-ulottuvuutta ja ryhmien toiminnasta ainoastaan ideoiden esittämistä ja päätöksentekoa. Kansallinen kulttuuri on asia, jota tulisi tutkia ensimmäisenä kun pyritään ymmärtämään minkä tahansa maan työtapoja ja työpaikkakulttuuria. Tutkittaessa päivittäistä kanssakäymistä nähdään minkälaisia odotuksia ihmisillä on toisiaan kohtaan ja miten he odottavat tulevansa kohdelluiksi. Kun johtamistavat eroavat näistä esitetyistä odotuksista, työntekijät tuntevat itsensä tyytymättömiksi, olonsa epämukaviksi, eivätkä he sitoudu työhönsä. Johtamiskäytännöt, jotka vahvistavat perinteisiä kulttuuriodotuksia tuottavatkin odotettavampia tuloksia ja pitävät työntekijät tyytyväisinä. (Wright & Mischel, 1987.) Toisaalta taas nykymaailmassa ei voi välttyä muutoksilta, eikä perinteisiä kulttuurimalleja voida aina käyttää pyrittäessä saavuttamaan parhaimpia mahdollisia tuloksia. Perinteiset mallit ovat usein mieluisia niin tavallisille työntekijöille kuin johtoryhmien jäsenillekin, mutta käytännössä ulkoiset vaikutukset kuten suomalainen johtoryhmän jäsen luovat jo lähtökohtaisesti 23 muutoksen. Vaikka muutosvastarintaa esiintyykin aina ja kaikkialla, tulee johtoryhmän jäsenten pystyä sopeutumaan muutoksiin ja löytämään positiiviset puolet uusista ajatuksista ja johtamistyyleistä. Kilpailuetu, joka saavutetaan oikein sovelletusta johtamiskäytännöistä, löydetään siis sovitettaessa se juuri kansalliseen viitekehykseen ja rakentamalla johtamistyyli kulttuurin mukaiseksi. Yksikään johtamiskäytäntö ei ole universaali, eikä sitä voida soveltaa kaikkiin tilanteisiin. Siksi onkin tärkeää, että johtamiskulttuuri heijastaa kulttuurissa vallitsevia arvoja ja odotuksia, kuitenkin sillä erotuksella, että asioita ei viedä kussakin kulttuurissa mahdollisesti esiintyviin äärimmäisyyksiin. Toimittaessa olosuhteissa, jossa vaaditaan reagointia useampiin kulttuureihin, tulee niihin reagoida aivan kuin tiettyyn kansalliseen kulttuuriin. Yhä useammin niin johtajat kuin tavallisetkin työntekijät toimivat tiimeissä, joiden jäsenet tulevat mitä erilaisimmista kulttuureista. Siispä valittaessa johtamistyyliä onkin parempi pyrkiä luomaan linja, joka ei vaikuta negatiivisesti osaan tiimistä. Johtajan onkin hyvä tuntea kaikki häneen asetetut odotukset ennen työtehtävään ryhtymistä, jotta hän voi reagoida tilanteisiin ja välttää mahdollisia konflikteja. (Newman & Nollen, 1996.) 24 3. Kulttuuri kansainvälisessä johtoryhmätyöskentelyssä Kulttuurilla on useita määritelmiä ja sitä on tutkittu runsaasti. Eri määritelmät tulkitsevat kulttuuria eri tavalla ja aihetta on tutkittu hyvin kauan. Mm. sosiaaliantropologi Tylor (1874) kuvaa kulttuuria seuraavalla tavalla: ”Kulttuuri tai sivilisaatio, laajassa etnografisessa mielessä on monimutkainen kokonaisuus joka sisältää tiedon, uskomukset, taiteen, arvot, lait, tavat ja kaikki muut ominaisuudet ja perinteet joita ihminen oppii yhteisön jäsenenä.” Verrattaessa Tylorin yli sata vuotta vanhaa, nykynäkökulmassa miltei muinaista määritelmää uudempiin nähdään, että vaikka määritelmien yksityiskohdat ovatkin muuttuneet jonkin verran vuosien saatossa, on peruskäsitys pysynyt samana. 3.1 Kulttuurin määritelmiä Williamsin (1976) mukaan kulttuuri ilmenee ihmisten aikaansaannoksina ja tekoina, kuten esimerkiksi musiikkina, kirjallisuutena, elämäntyylinä ja taiteena. Kulttuuriantropologit ymmärtävät tämän kokonaisuuden kaikkena, jota ihmiset tekevät ja tuottavat ja siten antavat omilla teoillaan näille asioille merkityksen. Tämä koskee niin tavallisia tuotteita kuin myös sosiaalista kanssakäymistä ja niihin liittyviä prosesseja. Niinpä kulttuuriantropologisen määritelmän mukaan kulttuuri sisältää taiteen ja tieteen lisäksi myös moraaliset arvot. UNESCOn kulttuurien monimuotoisuusjulistuksessa (2002) kulttuuria kuvaillaan mallina, joka kattaa yhteisön tai ryhmän henkiset, materiaaliset, älylliset sekä tunteelliset ominaisuudet ja sisältää taiteen, kirjallisuuden ja elämäntyylien lisäksi tavat elää yhdessä, arvomaailmat, perinteet ja uskomukset. 25 Siinä, missä Tylorin ja UNESCOn määritelmät kattavatkin termin ”kulttuuri” selityksen hyvin selkeästi, eivät ne täydellisesti kata sen kaikkia merkityksiä. Vuonna 1952 Kroeber ja Kluckhohn kokosivat listan, johon sisällytettiin 164 eri määritelmää kulttuurille. Vaikka näitä listauksia ei olekaan tämän tutkimuksen kannalta relevanttia listata, on kuitenkin selvää, että kulttuuri on monimuotoinen käsite. Toisaalta lukuisat määritelmät saattavat aiheuttaa sen, että aiheeseen liittyy helposti väärinkäsityksiä eri osapuolten käsittäessä sanan ”kulttuuri” eri tavalla. Tässä tutkielmassa sovelletaan pääasiallisesti Hofsteden tutkimusta kulttuurista, joka sisältää muun muassa seuraavaa: • Kulttuuri viittaa koottuun tietoon, kokemukseen, uskomuksiin, arvoihin, asenteisiin, tarkoituksiin, hierarkioihin, uskontoon, käsitykseen ajasta, rooleihin, suhteisiin, kaikkeuden käsitykseen ja esineisiin sekä omaisuuteen, joita ryhmä ihmisiä on kerännyt yksilöiden tai ryhmän menestymisen seurauksena. • Kulttuuri on tietojärjestelmä, jonka suhteellisen suuri ryhmä ihmisiä tunnustaa ja pitää sisällään. • Kulttuuri laajimmassa mahdollisessa käsitteessä on jalostettua käytöstä; Se pitää sisällään henkilön oppimat asiat, sosiaalisesta kanssakäymisestä opitut mallit tai lyhyesti käyttäytymisen sosiaalisen oppimisen kautta. • Kulttuuri on elämäntapa ryhmälle ihmisiä. Käyttäytymismallit, uskomukset, arvot ja symbolit, jotka he hyväksyvät edes ajattelematta koko asiaa ja jotka siirtyvät eteenpäin viestinnän ja matkinnan seurauksena sukupolvelta toiselle. • Kulttuuri on symbolista viestintää. Osa näistä symboleista sisältää ryhmän taidot, tiedot, asenteet, arvot ja motiivit. Edellämainittujen merkitykset opitaan yhteisön sisällä. • Kulttuuri on kollektiivista mielen ohjelmointia, joka erottaa yhden ihmisryhmän toisesta. Kulttuuria määritellessä lainaan Hofstedeä (1991: 21): ”Kulttuuri on aina kollektiivista, koska se on ainakin osittain yhteistä ihmisille, jotka elävät tai ovat eläneet samassa sosiaalisessa ympäristössä ja siinä sen oppineet. Se on 26 mielen ohjelmointia, joka erottaa jonkin ryhmän ihmiset toisista. Kulttuuri on opittua, ei perittyä. Se on peräisin sosiaalisesta ympäristöstä, ei geeneistä. Kulttuuri tulisi aina erottaa ihmisluonnosta ja toisaalta yksilön persoonallisuudesta.” 3.2 Kulttuurin ulottuvuuksia Niin johtoryhmätyöskentelyä, monikulttuurisia tiimejä kuin ekspatriaattien komennuksia on kaikkia tutkittu runsaasti viimeisten vuosikymmenten aikana kansainvälistymisen lisäännyttyä kaikenlaisessa liiketoiminnassa. Myös johtoryhmätyöskentelyä vieraassa kulttuurissa on tutkittu aiemmin. (mm. Anbari et. al., 2003, Aro, 2002) Kulttuurienvälisten tiimien onnistunut käyttö saattaa luoda organisaatiolle mahdollisuuden löytää aivan uudenlaisia kokemuksia sekä innovatiivista ajattelua, joiden avulla saavuttaa kilpailuetua. Kuitenkin, kulttuurien väliset erot saattavat joissakin tilanteissa estää projektien onnistuneen valmistumisen juuri samanlaisessa tilanteessa. Jotta näistä tilanteista saavutettaisiin etua eikä haittaa, johtajien tulisi reagoida eri kulttuureihin, kannustaa luovuutta sekä motivoida joustavan johtamistyylin kautta. Onkin tutkimisen arvoista tarkastella hyväksytyimpiä metodeita tällaisessa viitekehyksessä. Nämä teoriat tutkivat ihmisten välisiä suhteita, motivaatiota, riskienhallintaa, kuvaa itsestä ja toisista, sekä asenteita aikaa ja ympäristöä kohtaan. Tämän tutkimuksen aiheeseen liittyen on hyvä tutkia juuri monikulttuuristen johtoryhmien toimintaa ja sitä, minkälaista koulutusta niiden jäsenet ovat tehtävään liittyen mahdollisesti saaneet. Onnistuneet monikulttuuriset johtoryhmät tarvitsevat tietenkin kulttuurisesti avoimen johdon, avointa kommunikaatiota ja toisten kunnioittamista. 27 Johtajat nykyajan monikulttuurisessa globaalissa liiketoimintaympäristössä kohtaavat usein erilaisia kulttuurieroja, jotka voivat olla esteenä projektien valmistumiselle. Geert Hofstede (mm. 1980, 1991, 2001) ja Fons Trompenaars (1993) esittävät kulttuurien ulottuvuuksia, joiden avulla on helpompi tarkastella kulttuurien arvomaailmoja ja niiden välisiä erilaisuuksia. Arvomaailmat kuvaavat ihmisten ajattelutapoja, tunteita ja käyttäytymistapoja kuin myös erilaisia organisaatiokäyttäytymismalleja. Nämä ulottuvuudet heijastavat niitä ongelmia, joiden kanssa jokainen yhteisö elää, mutta joihin jokaisella on oma ratkaisunsa. Tutkittavat ulottuvuudet jaetaan seuraavasti: Ensimmäisenä ihmisten väliset suhteet, josta on löydetty kaksi selkeää piirrettä. Hofstede erittelee nämä individualismiksi ja kollektivismiksi. Trompenaars taas erittelee ihmisten väliset suhteet seuraavasti: universalismi vastaan tilannekohtaisuus ja yksilöllisyys vastaan yhteisöllisyys. Seuraavana on motivaatio-orientaatio, joka heijastaa yhteisön tapoja reagoida epävarmuuteen. Tähän kategoriaan Hofstede sisällyttää kolme eri ulottuvuutta; maskuliinisuus vastaan feminiinisyys, epävarmuuden välttäminen ja valtaetäisyys. Kolmantena ovat asenteet aikaa kohtaan, jonka Hofstede erittelee joko lyhyen tai pitkän aikavälin orientaatioon ja Trompenaars jaksolliseen ja synkronoituun sekä sisäiseen ja ulkoiseen aikaan. Lisäksi voidaan mainita sosio-kulttuuriset ulottuvuudet paternalismi ja fatalismi. Paternalistisessa suhteessa esimiehen tehtävänä on isähahmon tavoin johdattaa, suojella ja tukea alaistaan josta vastineena alainen pysyy uskollisena. Fatalismi taas on usko siitä, että on kohtalon asia, mitä ihmiselle tapahtuu eikä ihminen voi siihen juurikaan omalla toiminnallaan vaikuttaa. Siispä liika yrittäminen ja pitkän tähtäimen suunnitelmat ovat turhia. (Anbari, Khilkhanova, Romanova & Umpleby, 2003.) 28 Trompenaarsin (1993) esittämiä kulttuurin ulottuvuuksia on seitsemän ja ne ovat osittain samansuuntaisia Hofsteden vastaavien kanssa, mutta niiden painopiste on erilainen. Ensimmäisenä universalismi vastaan partikularismi (Universalism vs. Particularism), joka käsittelee lähtökohtaisesti lain ja eettisyyden eroja. Universalistinen kulttuuri uskoo, että sääntöjä ja lakeja voidaan soveltaa kaikkiin kun taas partikularismiin nojautuvissa kulttuureissa ystävyys on ensiarvoisen tärkeällä sijalla ja päätökset tehdään tilanteen mukaan eettisesti oikein. Universalistisissa kulttuureissa säännöt määrittelevät sen, mikä on oikein ja tehtyjä sopimuksia ei tulisi muokata kun taas partikularistisissa kulttuureissa uskotaan siihen, että yksilöillä on itsellään vapaus päättää omista näkemyksistään ja muutokset ovat sallittuja myös sopimuspuolella. Toisena individualismi vastaan kollektivismi, joka on pääperiaatteiltaan sama kuin Hofsteden vastaava ulottuvuus. Individualistisissa kulttuureissa oman edun tavoittelu on keskeisessä asemassa ja ”minä” on hyvin käytetty sana kun taas kollektivistisissa kulttuureissa perheen tai ryhmän etu menee oman edun edelle ja sana ”me” on tärkeässä asemassa. Kolmantena ulottuvuutena on neutraalit vastaan tunteelliset suhteet. (Neutral vs. Affective Relationships) Neutraaleissa kulttuureissa tunteiden näyttämistä vältetään ja ihmisten odotetaan esiintyvän hyvin tyynesti tilanteessa kuin tilanteessa ja välttävän fyysistä kontaktia toisiin kun taas tunteellisia suhteita suosivat kulttuurit odottavat ihmisten näyttävän tunteensa selkeästi ja koskettavan toisiaan. Neljäntenä tietyt vastaan hajanaiset suhteet (Specific vs. Diffuse Relationships). Tiettyihin suhteisiin uskovissa kulttuureissa henkilökohtaiset asiat pidetään henkilökohtaisina ja yksilön läheinen sosiaalinen piiri on hyvin pieni kun taas 29 julkinen sosiaalinen piiri saattaa olla hyvinkin suuri ja avoin. Näiden kulttuurien jäsenet ovat ulospäinsuuntautuneita ja suorapuheisia ja he erottavat työnsä ja henkilökohtaisen elämänsä hyvin selkeästi kun taas hajanaisten suhteiden kulttuureissa yksilön läheinen sosiaalinen piiri on hyvin suuri, mutta johon on hyvin vaikea päästä sisälle. Yksilöiden välinen kommunikaatio on usein hyvin epäsuoraa ja työn ja yksityiselämän raja on vähemmän selkeä. Viidentenä ulottuvuutena on saavuttaminen vastaan askriptio (Achievement vs. Ascription). Saavutukseen uskovissa kulttuureissa asema perustuu omiin saavutuksiin. Arvonimiä käytetään vain kun se on tehtävälle tärkeää ja hierarkiassa ylempiä kunnioitetaan sen perusteella miten hyvin he työnsä hoitavat ja miten paljon heillä on tietoa kun taas askriptiivisissä kulttuureissa ylempänä hierarkiassa olevia kunnioitetaan ja tämä nähdään organisaatioon sitoutumisena ja arvonimiä käytetään runsaasti. Arvostus perustuu asemaan saavutusten tai osaamisen sijaan. Kuudentena ja viimeisenä ulottuvuutena Trompenaars esittelee sitoutumisen aikaan, joko menneesee, nykyiseen tai tulevaisuuteen. Menneeseen sitoutuneissa kulttuureissa historia, perheen ja kansan alkuperä ovat keskeisessä asemassa ja vanhoista arvoista pyritään pitämään kiinni. Vanhempia ja esi-isiä kunnioitetaan ja kaikki kokemukset heijastetaan perinteeseen. Nykyiseen sitoutuneissa kulttuureissa pyritään nauttimaan nykyhetkestä kaikin keinoin. Suunnitelmia tehdään, mutta niitä ei toteuteta ja kaikki mitä koetaan heijastetaan sen vaikutuksiin nykyhetkeen. Tulevaisuuteen sitoutuneissa kulttuureissa mahdollisuuksia ja tavoitteita arvostetaan ja tulevaa suunnitellaan ahkerasti. Nuorisosta ollaan hyvin kiinnostuneita ja kaikki mitä koetaan pyritään soveltamaan niin, että siitä olisi hyötyä tulevaisuudessa. 30 Seitsemäntenä ulottuvuutena on sisäinen vastaan ulkoinen kontrolli. (Internal vs. External Control) Tämä ulottuvuus käsittelee asenteita luontoa kohtaan. Sisäiseen kontrolliin uskovissa kulttuureissa luonto nähdään mekaanisena. Luontoa pidetään monimutkaisena koneena, jota kuitenkin pystytään hallitsemaan, jos osataan oikeat keinot. Onnella tai kohtalolla ei näissä kulttuureissa ole sijaa ja ihmisten uskotaan hallitsevan oman elämänsä. Ulkoiseen kontrolliin uskovissa kulttuureissa luonto nähdään orgaanisena ja ihmiskunnan tulisi yhtenä luonnon osana toimia harmoniassa luonnon kanssa. Näissä kulttuureissa ei uskota siihen, että omaa kohtaloaan pystyisi hallitsemaan ja ovat siten sopeutuneempia ulkoisiin olosuhteisiin. Trompenaarsin (1993) ulottuvuudet ovat mielenkiintoisia ja niiden arvoa kulttuurierojen tutkimuksessa ei sovi väheksyä. Tässä tutkimuksessa kuitenkin edellä esitetyt ulottuvuudet ovat vähäisemmässä osassa ja pääpaino asetetaan Hofsteden (1991) esittämiin ulottuvuuksiin. Valtaetäisyys (Power Distance, PDI) mittaa sitä, miten vähemmän valtaa omaavat organisaation jäsenet hyväksyvät sen, että valta jakaantuu epätasaisesti. Tämä kuvaa epätasa-arvoa (enemmän vastaan vähemmän), joka määritellään alhaalta eikä ylhäältä. Valtaetäisyys mittaa sitä, miten paljon kunkin yhteisön jäsenet samoin kuin johtajatkin hyväksyvät epätasa-arvoa. Valta ja epätasa-arvo ovat keskeisiä seikkoja kaikissa yhteisöissä ja jokainen, jolla on vähänkin kansain- ja kulttuurienvälistä kokemusta tietää, että kaikki yhteisöt ovat epätasa-arvoisia, jotkin vain enemmän kuin toiset. Korkealla valtaetäisyys-indeksissä olevat maat siis hyväksyvät epätasa-arvoa toisin kuin matalalla indeksissä olevat maat. (Hofstede, 1991) Epävarmuuden välttäminen (Uncertainty Avoidance Index, UAI) käsittelee yhteisön epävarmuuden sietokykyä. Se viittaa siihen, miten ihmiset etsivät ja käsittävät totuuden. UAI näyttää minkä verran kukin kulttuuri ”ohjelmoi” 31 jäsenensä joko tuntemaan olonsa epämukavaksi tai mukavaksi ennalta arvaamattomissa tilanteissa. Kulttuurit, jotka välttävät epävarmuutta pyrkivät minimoimaan arvaamattomien tilanteiden synnyn säätämällä tiukkoja lakeja ja sääntöjä lähes kaikelle sekä ylläpitämällä valvontaa. Epävarmuutta välttävissä maissa asuvat ihmiset ovat yleensä tunteita ilmaisevampia ja motivoituneempia työntekoon kuin epävarmuuden paremmin sietävissä maissa. Epävarmuutta sietävät kulttuurit pyrkivät välttämään turhien lakien ja sääntöjen säätämistä ja hyväksyvät erilaiset tilanteet avoimemmin. Epävarmuuden sallivissa kulttuureissa elävät ihmiset ovat usein tyyniä ja ajattelevia eikä heidän odoteta esittävän tunteitaan avoimesti. (Hofstede, 1991) Yksilöllisyys, Individualismi (Individualism, IDV) vastaan kollektivismi mittaa sitä, miten paljon yksilöiltä odotetaan ryhmään kuulumista. Individualistisella puolella on yhteisöjä, joissa yksilöiden väliset suhteet ovat vapaamuotoisia ja kaikilta odotetaan ensisijaisesti itsestään ja välittömästä perheestään huolehtimista. Kollektivistisella puolella taas löytyy kulttuureja, joissa yksilöt integroidaan ryhmiin niin työpaikoissa kuin kotonakin ja perheet ovat usein hyvin suuria ja yksilöt saavat uskollisuudesta vastineeksi ryhmän tuen ja suojelun. Sanalla kollektivismi ei ole tässä yhteydessä poliittista merkitystä vaan se viittaa ryhmään eikä valtioon. (Hofstede, 1991) Maskuliinisuus (Masculinity, MAS) vastaan feminiinisyys, viittaa arvomaailmaan, eroihin ns. kovien ja pehmeiden arvojen välillä. Hofsteden IBM-tutkimukset paljastivat, että naisten arvomaailmat eri kulttuurien välillä eroavat vähemmän toisistaan kuin miesten. Miesten arvomaailmat eri maiden ja kulttuurien välillä sisältävät ulottuvuuksia hyvin itsevarmasta, aggressiivisesta ja kilpailunhaluisesta täysin päinvastaiseen, vaatimattomaan ja huolehtivaan arvomaailmaan, joka perinteisesti nähdään naisten arvomaailmana. Vahvasti maskuliiniset maat ovat jokseenkin itsevarmoja ja kilpailunhaluisia, mutta eivät kuitenkaan yhtä paljon kuin niissä asuvat miehet. 32 Korkealla maskuliinisuusindeksissä olevat maat ovat sellaisia, joissa perinteiset sukupuoliroolit ovat vallassa. (Hofstede, 1991) Pitkän aikavälin orientaatio vastaan lyhyen aikavälin orientaatio (Long Term Orientation, LTO) on lisätty Hofsteden ulottuvuuksiin muiden jälkeen. Se löydettiin tarkasteltaessa Kiinassa tehtyä kyselyä. Arvoja, jotka heijastavat pitkän aikavälin orientaatiota ovat taloudellinen tasapaino ja kestävyys kun taas lyhyen aikavälin orientaatiota heijastavat perinteiden kunnioitus, sosiaalisten velvoitteiden täyttäminen ja kasvojen säilyttäminen. (Hofstede, 2001.) Hofsteden tutkimusten hyöty on siinä, että pystytään konkreettisesti vetämään jonkinlaisia johtopäätöksiä ihmisten työtavoista ja odotuksista jo ennen varsinaisen työtehtävän alkua. Ihmiset ovat toki yksilöllisiä, eivätkä aina heijasta oman kulttuurinsa stereotyyppiä, mutta ulottuvuuksien tarkoituksena onkin antaa henkilölle työkalu kokemuksiensa analysointiin ja jonkinasteinen ymmärrys siitä, mitä on odotettavissa siirryttäessä monikulttuuriseen kanssakäymiseen. Kulttuurin esiintyminen työpaikalla heijastaa usein kyseisen yhteiskunnan kulttuuria pienemmässä mittakaavassa. Tiimien ja tässä tapauksessa johtoryhmien jäsenet jakavat kulttuurinsa työtovereidensa kanssa ja heijastavat näin omia odotuksiaan heihin. Usein esitetyt johtotekniikat ja koulutusohjelmat onkin suunniteltu tietyn kulttuurin lähtökohdista, yleensä Yhdysvaltojen, ja ne heijastavat sikäläisiä odotuksia ja arvoja eivätkä siten ole helposti sovellettavissa esimerkiksi kollektivistisiin kulttuureihin. Kulttuuri on kaiken kattava käsite, joka määrittelee yksilön odotuksia ja tapoja ja on erilainen jokaisessa maassa. Jokainen yhteiskunta määrittelee itsensä oman kulttuurinsa kautta. Esimerkiksi juuri mainitut dimensiot kuten aikaan, 33 valtaan, epävarmuuteen tai kilpailuun suhtautuminen ovat kaikki erilaisia kussakin maassa ja jopa maiden sisällä esiintyy eroja. Lisäksi voidaan nähdä alakulttuurit, jotka pyrkivät vastustamaan vallalla olevia kulttuurimääreitä tai pyrkimään erilaisuuteen vastustamatta valtakulttuuria. Muun muassa maahanmuuttajat pitävät usein kiinni omasta kulttuuristaan kuitenkaan vastustamatta vallalla olevaa mallia. 3.3 Kulttuurin ulottuvuuksien analysointia Projekteissa, joiden jäsenet tulevat erilaisista kulttuuritaustoista, on pidettävä mielessä, että eri ihmisillä on luultavasti hyvin erilaisia odotuksia projektin toteutustavasta. On myös pidettävä mielessä, että avoin kritisointi tällaisessa viitekehyksessä johtaa helposti vaikeasti ylipäästäviin ongelmiin, koska arvot ja tavat ovat syvään juurtuneita, eivätkä ihmiset helposti pysty muuttamaan näitä vain koska tietty projekti näin vaatisi. Paras tapa päästä tämänkaltaisten ongelmien yli on löytää luonnollinen tapa keskustella asioista eri kulttuurien välillä ja siten pyrkiä löytämään työtapoja, jotka eivät ole kenellekään ongelmallisia. Myös luotettu yhteyshenkilö on hyvä tapa välittää ja vastaanottaa palautetta, erityisesti toimittaessa yhteiskunnassa jossa kasvojen ylläpito on tärkeää. (Anbari, Khilkhanova, Romanova & Umpleby, 2003.) Hofsteden mallin heikkoutena voidaan nähdä se, että hänen 70-luvulla tekemäänsä IBM-tutkimusta ei välttämättä voida soveltaa kaikkiin tilanteisiin kulttuurieroja tutkittaessa. Tehtäessä uusia tutkimuksia tätä mallia käyttäen, voidaan todeta vanhan tutkimuksen jopa estävän uuden tiedon syntymisen, koska uutta tietoa verrataan kolmenkymmenen vuoden takaisiin tuloksiin. Tutkimusta voidaan kuitenkin käyttää pohjana kulttuuritutkimukselle, jos pystytään näkemään sen arvo suunnannäyttäjänä eikä vain vertailukohteena. Tutkimusta ja sen pohjalta luotuja malleja on toki sovellettu eri konteksteihin menestyksellisesti. Esimerkiksi aiemmin mainittu kiinalassa suoritettu 34 arvotutkimus lisäsi kokonaan uuden ulottuvuuden Hofsteden malliin. (Holden, 2001.) Hofsteden mallia on sovellettu ja siihen on viitattu lukuisissa kulttuurieroja käsittelevissä tutkimuksissa. Tämä oli pääsyynä sille, että malli valittiin vertailupohjaksi myös tähän tutkimukseen. Tällä ratkaisulla pyritään myös lisäämään tutkielman vertailukelpoisuutta muihin vastaavanlaisiin tutkimuksiin. Tarkasteltaessa valtaetäisyyttä, nähdään ero siinä, miten henkilöt kokevat auktoriteetin. Korkean valtaetäisyyden kulttuureissa osallistuva johtaja on pelottava hahmo, jota epäillään ja jonka arvovalta kärsii juuri tästä osallistumisesta. Korkean valtaetäisyyden kulttuureissa johtohahmojen odotetaan olevat etäisiä auktoriteettihahmoja, jotka ylläpitävät kuria ja valvovat työn suorittamista. Johtajat, jotka pyrkivät osallistumaan ja kannustavat alaisiaan olemaan osallistuvampia, nähdään yleensä heikkoina ja epäpätevinä korkean valtaetäisyyden kulttuureissa. Esimerkkinä tämänkaltaisesta nähdään tutkittaessa Morriksen ja Pavettin (1992) tutkimusta, josta nähdään osallistuvat johtamistyylin tuottaneen hyviä tuloksia Yhdysvalloissa, mutta ei Meksikossa. Meksikon puolella nähtiin autoritaarisen johtamistyylin sopivan paremmin. Morriksen ja Pavettin (1992) tutkimuksen mukaan tiimien perustaminen korkean valtaetäisyyden maissa ei ole kannattavaa, koska työntekijät eivät mielellään ole kasvokkain tehtävässä kanssakäymisessä varsinkaan ryhmätilanteissa. Toisaalta ryhmätyöskentelyä korkean valtaetäisyyden maissa puoltaa se, että nämä maat ovat usein myös hyvin kollektivistisia. Huomionarvoista on myös se, että matalan valtaetäisyyden maissa yksiköt, joissa on enemmän vuorovaikutusta, ovat tehokkaampia ja korkean valtaetäisyyden maissa vähemmän vuorovaikutukselliset yksiköt ovat tehokkaampia. 35 Esimerkiksi Laurentin (1983) tutkimuksen mukaan epävarmuuden välttäminen heijastuu työpaikoille sääntöinä, auktoriteettina ja valvontana. Korkean epävarmuuden välttämisen kulttuureissa johtajat antavat tarkkoja ohjeita alaisilleen ja työyhteisöt nähdään useammin hierarkkisena, auktoriteetin omaavana yhteisönä. Korkealla epävarmuuden välttämisindeksissä olevat maat ja niissä toimivat organisaatiot reagoivat nopeasti ja vahvasti mahdollisiin uhkiin tai uusiin tilanteisiin. Vähäisetkin muutokset saattavat saada aikaan sen, että organisaatio järjestetään uudelleen tai suurelle osalle työntekijöistä järjestetään uudelleenkoulutusohjelmia. Näissä kulttuureissa johtajat näkevät epävarmuuden kriisinä ja pyrkivät muokkaamaan tilanteen sellaiseksi, joissa he pystyvät hallitsemaan sitä ja saamaan siihen säännönmukaisuutta. Vertailuna matalan ja korkean epävarmuuden välttämisen kulttuurien välillä voidaan käyttää esimerkiksi Venäjää ja Yhdysvaltoja. Venäjä on korkealla epävarmuuden välttämisindeksissä kun taas Yhdysvallat on matalalla. (Hofstede, 1991) Individualistisissa kulttuureissa ihmiset ovat sitoutuneempia ja keskittyneempiä omaan itseensä kuin mihinkään tiettyyn ihmisryhmään. Organisaatioissa tämä näkyy itsehallintona, omatoimisuutena ja henkilökohtaisena vastuuna, sekä henkilökohtaisena palkitsemisena. Kollektivistissa kulttuureissa taas arvostetaan työyhteisön solidaarisuutta sekä ryhmien palkitsemista. Individualistissa kulttuureissa yksityisyrittäminen on myös yleisempää kuin kollektivistissa kulttuureissa. Vertailtaessa yhdysvaltalaista ja hong kongilaista koulutusta, nähdään että yksilöiden johtamiseen erikoistuneet yhdysvaltalaisjohtajat tuottivat parempaa tulosta kotimaassaan, samoin kuin ryhmien johtamiseen erikoistuneet kiinalaisjohtajat omassaan. (Hofstede, 2001) Maskuliinisuus-feminiinisyys ulottuvuus työpaikoilla näkyy esimerkiksi siinä, minkälaisilla kannustimilla työntekijät saadaan motivoitua. Maskuliinisissa 36 kulttuureissa kannustimina toimivat raha, urakehitys ja tunnustuksen saaminen kun taas feminiinisemmissä kulttuureissa motivaattoreina toimivat mm. ihmissuhteet ja työympäristön viihtyisyys. Tutkittaessa Yhdysvaltoja, joka on maskuliininen kulttuuri, nähdään selkeästi malliesimerkki maasta, jossa kovat arvot ovat vallalla. Työmotivaatio nousee, kun ihmisillä on selkeästi mahdollisuus kehittyä urallaan ja saada työstään rahaa ja tunnustusta. Tutkittaessa vertailun vuoksi skandinaavisia organisaatioita, nähdään niissä vallitsevan perinteisesti feminiinisemmät arvot kuten juuri mainittu viihtyisyys ja turvallisuus. Viidentenä ulottuvuutena Pitkän tähtäimen orientaatio vastaan lyhyen tähtäimen orientaatio heijastaa yhteiskunnassa vallitsevia arvoja nykyhetkeä ja tulevaa ajatellen. Tässä tutkimuksessa on mainittu, että tämä ulottuvuus lisättiin Hofsteden alkuperäisiin vasta hänen IBM-tutkimustensa jälkeen ja sen suunnitteli kanadalainen tutkijaryhmä. Mainitsemisen arvoista onkin se, että juuri Kaukoidän kulttuurit ovat parhaita tarkkailukohteita tutkittaessa tätä ulottuvuutta. Pitkän tähtäimen orientaatio tarkoittaa käytännössä sitä, että tämänkaltaisissa kulttuureissa elävät ihmiset pyrkivät kärsivällisyyteen, vanhempien ja esi-isien kunnioittamiseen, sekä velvollisuuteen suurempaa hyvää kohtaan. Useat Kauko-Idän kulttuurit kuten Japani, Singapore ja Taiwan ovat korkealla LTO-indeksissä. Työpaikoilla pitkän aikavälin orientaatio näkyy mm. pitkänä urana samassa työpaikassa ja siinä, että ongelmanratkaisu pyrkii aina olemaan sellaista, jonka avulla ratkaistaisiin ongelma myös tulevaisuudessa eikä vain korjattaisi sitä nykyhetkenä. Aika-orientaation vaikutusta työn tehokkuuteen ei tarkalleen tunneta, mutta ainakin mainitut Aasian maat ovat menestyneet maailman markkinoilla, riippui se niille ominaisesta pitkän aikavälin tähtäimestä tai ei. (Newman & Nollen, 1996.) 37 Tässä kappaleessa käsiteltiin tutkimuksen pohjana käytettävää Hofsteden kulttuuridimensiomallia sekä käytiin läpi muita tutkimukselle tärkeitä kulttuuriteorioita. Seuraavaksi siirrytään tarkastelemaan eroja suomalaisessa ja venäläisessä liiketoimintakulttuurissa. 38 4. Erot suomalaisessa ja venäläisessä liiketoimintakulttuurissa Tämän luvun tarkoituksena on keskittyä kulttuurin ominaisuuksiin, keskittyen erityisesti liiketoimintakulttuuriin. Venäläistä liiketoimintakulttuuria ja sen eroavuuksia Suomen vastaavaan pyritään kuvaamaan mahdollisimman monesta näkökulmasta. Luku päättyy vertailuun maiden välillä Hofsteden esittämien kulttuuridimensioiden mukaan. Hofsteden (1991) mukaan henkilö, joka siirtyy vieraaseen kulttuuriin on yleensä taipuvainen arvostelemaan tämän yhteiskunnan tapoja ja vastustamaan siirtymästä johtuvaa muutosta tai vaihtoehtoisesti muuttamaan vallitsevia tapoja itselleen tutummiksi. Nopeaan tahtiin tapahtuneet poliittiset ja taloudelliset muutokset viimeisen viidentoista vuoden aikana ovat selkeästi vaikuttaneet niin koulutukseen kuin liiketoimintakäyttäytymiseen Venäjällä. Organisaatioiden on täytynyt nopeasti sopeutua tilanteeseen, jossa ne ovat yksityisten omistuksessa eikä valtio enää säätele jok’ikistä yhteiskunnan osa-aluetta (Baumanis, 2006). Useat ekspatriaatit mainitsevat myös turvallisuusasiat kysyttäessä komennuksen aikana ilmenneistä ongelmista. Useille koituu stressiä jo pelkästä turvattomuuden tunteesta, mutta jotkut olivat myös joutuneet ryöstön uhreiksi. Lisäksi useat ekspatriaatit mainitsivat yleisten kulttuurierojen aiheuttavan ongelmia jokapäiväisissä tilanteissa ja useat mainitsivatkin kokeneensa kulttuurishokin komennuksensa aikana. (Suutari, 1998) Suutarin (1998) tutkimuksesta käsitellystä aineistosta voidaan myös löytää näkökulmia Venäjän korkeaan valtaetäisyyteen. Tutkimuksessa käsitellyssä aineistossa Venäläisen johtajan todetaan mitä useammin olevan autoritaarinen ja työmoraalin useimmiten alhainen. Tutkimuksessa käsitellystä aineistosta ilmenee myös vahva yhteisymmärrys siitä, että Venäläiset organisaatiot ovat 39 hyvin hierarkisia, byrokraattisia ja niiden valta on usein hyvin keskitettyä – kaikki korkeaan valtaetäisyyteen viittaavia seikkoja. Puffer (1996) mainitsee, että useimmin koettu ongelma on hyvin selkeä: kielimuuri. Venäläinen koulutustaso ei kielten opiskelussa ole läheskään pohjois-Euroopan tasolla, eivätkä kaikki puhu sujuvaa englantia. Siksi Venäjälle menevälle johtajalle olisi suotavaa osata maan kieltä, mikäli hän haluaa tulla ymmärretyksi ja saada johdettua alaisiaan. Myös johtoryhmissä esiintyvä käytös on usein hyvin erilaista mihin on totuttu ja asioita saatetaan käsitellä ajoittain jopa huutamalla ja riitelemällä sen sijaan että niistä keskusteltaisiin rationaalisesti agendan osoittamalla tavalla. Asiat jäävät helposti puolitiehen, jos yritetään soveltaa kotimaassa totuttua mallia. (Puffer, 1996: 102.) 3.1 Suomen ja Venäjän välisten kulttuurierojen esittely Kuten aikaisemmin tässä tutkielmassa on jo todettu, suomalaiset ovat erityisen hyvässä asemassa suhteissa Venäjälle, koska maiden välillä on ollut pitkät kaupankäynnin perinteet Suomen ollessa idän ja lännen välissä kylmän sodan aikana. Venäjän keskeisimmät ja myös samalla Suomea läheisimmät suurkaupungit Pietari ja Moskova ovat nykyään hyvinkin kansainvälisiä keskuksia ja ovat jatkuvassa kasvun ja muutoksen tilassa. Yhä useammat kauppaketjut laajentavat uudelleen avautuneille Venäjän markkinoille ja suurkaupunkeja voi nykyään palvelutasoltaan verrata Länsi-Euroopan keskuksiin. Aluetta leimaa toki edelleen selkeä eriarvoisuus ja suuri kuilu rikkaiden ja köyhien välillä, mutta myös keskimääräinen elintaso on jatkuvassa nousussa. 40 Kuvio 1. Suomen ja Venäjän väliset kulttuurierot Hofsteden ulottuvuuksien mukaan. Tutkittaessa kuviota 1 pystytään vertailemaan Hofsteden tutkimustuloksia Suomen ja Venäjän välillä hyvin konkreettisella tasolla. Erot ovat useimmissa ulottuvuuksissa hyvinkin selkeitä, mutta myös samankaltaisuuksia esiintyy. Koska LTO-ulottuvuus ei perinteisesti päde länsimaihin, ei siitä ollut saatavilla tietoa kohdemaista edes Hofsteden omassa verkkojulkaisussa. Venäjällä on takanaan pitkä suurvaltahistoria ja tämä heijastuu myös nykypäivän kulttuurissa, joissain yhteyksissä hienovaraisempina nyansseina ja arkipäiväisessä työnteossa esimerkiksi olemalla edelleenkin hyvin hierarkkinen, sijoittuen korkealle valtaetäisyys-dimensiolla. On tärkeää pyrkiä näkemään eri maiden ainutlaatuisuus ja pyrkiä luomaan kokonaiskuva Venäjästä, ennen kuin voidaan yksityiskohtaisesti määritellä ne haasteet, joita Suomalainen johtaja kohtaa siirtyessään tähän ympäristöön. Vaikka kullakin yhteiskunnalla on aina omat tapansa ja ongelmansa, niiden tulee myös sopeutua maailmanlaajuisiin tapahtumiin. Ekologiset katastrofit ja maailmanlaajuiset epidemiat ovat esimerkkejä seikoista, jotka koskettavat 41 kaikkia ihmisiä samalla tavalla ja tämänkaltaisten ongelmien ratkaisu vaatii usein eri kansallisuuksia toimimaan keskenään. (Hofstede, 1991.) Michailovan (2002) mukaan venäläistä kulttuuria voi kuvata seuraavanlaiseksi: Se asettaa paljon arvoa hierarkialle, viralliselle asemalle ja anti- individualismille. Myös Puffer (1994) toteaa oma-aloitteisuuden ja kunnianhimon olleen Venäjällä ennemminkin rankaisun kuin palkitsemisen kohteena. Pitkän keskittyneen vallan historiansa seurauksena venäläinen kulttuuri on edelleen hyvin hierarkkinen. Kets de Vries (2000) toteaa venäläisten ”organisaatioasetusten” luoneen tilanteen, jossa työntekijät ovat oppineet olemaan avuttomia ja sen sijaan että he olisivat oma-aloitteisia, he ovatkin passiivisen riippuvaisia eivätkä toimi elleivät saa ohjeita esimiehiltään. (Smale & Suutari, 2007) Valtaetäisyys on, kuten useaan otteeseen jo tullut mainittua, ehkä selkein ero suomalaisen ja venäläisen kulttuurin välillä. Suomen sijoittuessa suhteellisen alas tällä indeksillä, arvoon 30-40 tutkimuksesta riippuen, Venäjän tulos on yksi maailman korkeimmista, noin 95. Selkein ero, jonka suomalaiset kohtaavatkin siirtyessään Venäjälle on se, että organisaatiot ovat selkeästi hierarkisempia ja tästä seurauksena lähes kaikki arkipäiväiset toiminnot eroavat selkeästi suomalaisista. Tarkasteltaessa maiden välisiä valtaetäisyyseroja nähdään Venäjän sijoittuvan aivan indeksin yläpäähän saaden asteikolla miltei täysillä pisteillä, kun taas Suomen tulos on indeksin puolivälin alapuolella, sijoittuen arvoon 40~. Venäjän maantieteellisen laajuuden ja kulttuurisen diversiteetin tähden yksiselitteisyys on vaikeaa, mutta eroja pyritään tutkimaan yleisellä tasolla Venäjän keskiarvoihin pohjautuen. 42 Edellä esitetyt luvut ovat luoneet kuvaa niin kulttuurieroista kuin johtoryhmätyöskentelystäkin yleisellä tasolla. Tässä luvussa pyritään yhdistämään edellä esitettyjä näkökulmia ja löytämään kuva siitä tilanteesta, jonka suomalainen johtaja kokee siirtyessään työhön Venäjälle. Venäjällä on takanaan pitkä suurvaltahistoria ja tämä heijastuu myös nykypäivän kulttuurissa, joissain yhteyksissä hienovaraisempina nyansseina ja arkipäiväisessä työnteossa esimerkiksi olemalla edelleenkin hyvin hierarkkinen, sijoittuen korkealle valtaetäisyys-dimensiolla. Käytännössä korkea valtaetäisyys tarkoittaa sitä, että alaiset tekevät työnsä ennemminkin niin kuten esimies käskee, kuin että he tekisivät työnsä oma- aloitteisesti. Johtajien nähdään helposti välittävän alaisistaan vain vähän, mutta pitävän itseään taitavina ratkaisuntekijöinä. Auktoriteettia korostetaan sen sijaan, että työntekijöitä arvostettaisiin heidän taitojensa tai henkilökohtaisten saavutustensa perusteella. (Mead, 1994: 67.) Edellä mainitun oletuksen myötä voidaan myös todeta, että korkean valtaetäisyyden kulttuureissa auktoriteetti todella käsitetään kaikenkattavana. Seurauksena tästä esimerkiksi tavallinen työntekijä ei voi asioida suoraan muiden kuin välittömän esimiehensä kanssa. Samoin kun johtoryhmä jakaa organisaatiolle ohjeita, ne kulkevat aina alas hierarkiaa sen sijaan, että ne julkistettaisiin suoraan koko organisaatiolle. Myös valta perustuu ennemmin viralliseen asemaan kuin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja taitoihin, mitä taas arvostetaan enemmän matalan valtaetäisyyden kulttuureissa. Valtaetäisyys osana kansallista voidaan Gassen (1976) mukaan määritellä seuraavasti: ”Jokainen kulttuuri määrittelee auktoriteetit arvojensa mukaan.” Rostenin (1991) mukaan valta on venäläisissä organisaatioissa keskittynyt pääjohtajalle ja kaikki tärkeimmät päätökset tehdään johtoportaassa ilman 43 palautetta alemmalta johdolta. Myös Bollinger (1994) näkee tämän tosiasian venäläisessä johtamiskulttuurissa ja toteaa myös, että toimittaessa tässä ympäristössä osallistujien tulee ymmärtää malliin liittyvät oletukset. Haapaniemi ym. (2003) näkevät kuitenkin, että uuden sukupolven venäläisjohtajat saattavat johtaa, ja johtavat jo nykyään hyvinkin länsimaisella tyylillä, sillä yhä useammat hakevat koulutuksensa länsimaisista yliopistoista ja organisaatioista. Venäjällä toimivan päätöksentekijän motivaatio on yleensä suoraan sidonnainen tämän henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, asemaan hierarkiassa ja lopulta siihen, miten paljon hän kunnioittaa valtarakennetta. Koska maan hallinnolla ja suuryrityksiä omistavilla oligarkeilla on usein samansuuntaisia päämääriä, suuren mittakaavan liiketoiminta ja politiikka ovat usein toisiinsa sidottuja Venäjällä. (Vinokurova ym., 2005.) Yksilöllisyys-kollektiivisuus – indeksiä tutkittaessa nähdään suomalaisten olevan melko korkealla, ylittäen arvon 60 venäläisten jäädessä arvoon 40. Etäisyys ei toki ole samaa luokkaa kuin valtaetäisyyden kohdalla, mutta myös tässä ulottuvuudessa kulttuureissa on joitakin hyvin selkeitä eroja. Osa eroista selittyy tietenkin osittain Venäjän historia kautta, sillä neuvostoaikana ihmisillä ei ollut samanlaisia mahdollisuuksia yksityiseen elämään ja kaikki oli vahvasti säänneltyä. Työrupeamat olivat aina kollektiivisia ponnistuksia sen sijaan, että olisi arvostettu yksilöä ja tämän saavutuksia. Venäjän sijainti suhteellisen korkealla kollektiivisuus-indeksillä tarkoittaa teoreettisesti tarkastellen sitä, että työntekijät suosivat ryhmissä työskentelyä yksin työskentelyn sijaan. Sosiaalisen verkoston ylläpito on tärkeää niin työpaikoilla kuin arkielämässäkin. Venäjällä tilanne on kuitenkin siinä mielessä toinen, että vaikka työntekijät pystyvät tarvittaessa toimimaan yksin, niin ryhmässä työskentelyä preferoidaan ja lähes jokaiselle työntekijälle on tärkeää 44 ylläpitää suhteita omaan sosiaaliseen verkostoonsa. Vlachoutsicosin (1999) mukaan Venäjän historia ja sen käänteet ovat luoneet maahan syvään juurtuneen käyttäytymismallin, joka pitää ihmiset hyvin lähellä toisiaan ja myös tämä seikka heijastuu Hofsteden tutkimuksissa ilmenneessä korkeassa kollektiivisuus-tuloksessa. Venäläiset ovat siis tottuneet työskentelemään ryhmissä ja useimmat tehtävät organisaatiossa kuin organisaatiossa suoritetaan jonkinlaisena ryhmätyönä. Tutkittaessa Epävarmuuden välttämis-dimensiota voidaan nähdä Venäjän jälleen olevan hyvin korkealla indeksissä, reilusti yli arvon 90, Suomen jäädessä arvoon 60. Venäjällä tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että työpaikoilla on hyvin paljon kirjoitettuja sääntöjä mitä pienimmistä asioista ja näiden sääntöjen noudattamista valvoo hyvin usein kutakin ryhmää valvova esimies. Tähän oletukseen perustuu myös se, että vaikka ryhmät ovat työskennellessään hyvinkin tehokkaita saavuttamaan päämääränsä, ne eivät kuitenkaan itseohjautuvasti pyri asetettuun päämäärään, ellei niiden varsinaista suoritusta valvota. Myös Suomelle on ominaista, että työpaikoilla on sääntöjä ja rajoituksia, mutta ilmapiiri on kuitenkin vapaampi kuin Venäjällä. Edelleen Venäjän historiaan viitaten epävarmuuden välttämisestä on tullut arkipäivää ensin tsaarien vallan alla ja sen jälkeen hyvin säännellyn neuvostopolitiikan alla. Voidaan nähdä, että kaikki liiketoiminta kommunismin aikana teki epävarmuuden välttämisestä yhden toiminnan kulmakivistä (Velga, 1995). Perestroikan jälkeen epävarmuuden välttäminen laski jonkin verran ilmapiirin vapauduttua ja tämän trendin odotetaan jatkuvan tulevaisuudessa. Kansainvälistyvä ilmapiiri luo tilanteen, jossa venäläisten ja Venäjällä toimivien johtajien on pystyttävä sopeutumaan jatkuvasti muuttuviin tilanteisiin, eivätkä he voi aina tehdä kaikkia päätöksiään valmiiden oletusten pohjalta. Smith 45 (1990) on ennustanut muutoksen Venäjällä johtavan yhä vapaampaan liiketoimintaympäristöön. Hänen mukaansa tämä trendi tulee jatkumaan tulevaisuudessa Venäjän siirtyessä yhä demokraattisempaan järjestelmään, avautuvan riskienotolle sekä vapautuneelle päätöksenteolle. Maskuliinisyys-feminiinisyys – dimensiolla Venäjä sijoittuu itse asiassa hyvin lähelle Suomen vastaavaa arvoa. Venäjän arvo on hieman alle 40, Suomen arvon ollessa hieman alle 30. Molemmat kulttuurit ovat siis indeksin alapäässä, mikä tarkoittaa sitä, että molemmissa on vallalla pehmeämpiä arvoja, eivätkä työympäristöt kannusta keskinäistä kilpailua. Feminiinisille kulttuureille on ominaista se, että ihmiset ovat lähtökohtaisesti tasa-arvoisia keskenään ja että perinteiset sukupuoliroolit eivät ole vahvasti esillä. (Hofstede, 1991: 81.) Hofsteden mukaan maskuliinisessa yhteiskunnassa miesten oletetaan olevan jämäköitä, sitkeitä ja aineelliseen menestykseen tähtääviä, kun taas naisten oletetaan olevan vaatimattomampia, hellempiä ja elämänlaatua korostavampia. Feminiinisessä yhteiskunnassa sekä miesten että naisten odotetaan olevan vaatimattomia, helliä ja elämänlaatuun suuntautuneita. Nämä miesten ja naisten roolit ovat sidoksissa perheen vaihtelevaan merkitykseen ja tehtävään eri yhteiskunnissa. Suhtautuminen aikaan on länsimaissa vähemmän tutkittu ulottuvuus. Kuvasta 2 nähdään, että Hofstede ei ole itse tuottanut tuloksia Suomesta tai Venäjästä kyseisellä mittarilla, koska hän oli alun perin sitä mieltä, että kyseinen dimensio esiintyy vain Kaukoidän maissa ja arvo on länsimaissa useammin nollassa. Tästä seikasta johtuen tämän ulottuvuuden tutkiminen on huomattavasti vaikeampaa kuin edellä käsiteltyjen. Vertailukelpoisuuden saavuttamiseksi tässä yhteydessä nojaankin selkeästi Vinokurovan ym. (2005) tutkimukseen, jossa käsitellään Suomen ja Venäjän 46 välillä käytävää raakapuukauppaa ja jossa on käsitelty myös siihen liittyvää aika-ulottuvuutta kulttuurinäkökulmasta. Ajan käsite ja sen ymmärtäminen ovat kulttuurista riippuvaisia. Markkinavetoisissa länsimaissa aika käsitetään lineaarisena tai monokronisena. Aika käsitetään menneisyytenä, nykyisyytenä ja tulevaisuutena, jonka halki aika virtaa. Aika nähdään rajallisena ja tämän myötä johtaminen vaatii tarkkaa suunnittelua. Tästä johtuva syy-seuraussuhde rajoittaa jonkin verran luovuutta. Venäläinen aikakäsitys voidaan määritellä polykronikseksi, joka tarkoittaa enemmän tai vähemmän ajattomuutta tai sen tuntua. Ajan ei käsitetä virtaavan ja suunnitelmat ovat yleensä spontaanimpia ja vähemmän ennalta määrättyjä kuin monokronisissa kulttuureissa. Koska aikaa ei ole tarkasti määritelty tai sitä pidetä rajoitettuna, monia asioita tehdään samanaikaisesti. Länsimaissa yritykset toimivat lineaarisen ajan käsitteen mukaan ja asioiden odotetaan tapahtuvan määriteltynä ajanhetkenä ja viiveistä ja virheistä johtuvat kustannukset ovat tuloksia siitä, että aikajanaan sidonnaisesta johtamistyylistä on lipsuttu. Globalisaation myötä lineaarisen ajan asettamat vaatimukset ovat useissa polykronisissakin maissa astumassa perinteisten aikakäsityksen tilalle liiketoimintaan liittyvissä seikoissa. (Trompenaars, 1993) Venäjällä toimittaessa liikeneuvottelut on aina sovittava etukäteen ja varmistettava neuvottelun osanottajat. Neuvotteluissa tulee aina olla ajoissa, mutta tulee varautua siihen, että venäläinen neuvottelija saapuu paikalle myöhässä ja tästä ei sovi loukkaantua. Venäjällä ajan hallinta liittyy keskeisesti myös kommunikaatioon ja infrastruktuuriin. Päätöksenteon ollessa vahvasti yhdistettynä auktoriteetteihin, ajanhallinta riippuu usein eri tasojen esimiesten mielipiteistä. Näin ollen se on hyvin tyypillinen polykroninen järjestelmä, koska eri 47 keskushallinnolla saattaa olla erilaisia näkökulmia ja mielipiteitä, kuin mitä paikallisilla yksiköillä. (Vinokurova ym., 2005.) Edellä esitetystä teoriasta päätellen voidaan nähdä venäläisen ja suomalaisen aikakäsityksen olevan lähtökohtaisesti hyvin erilaisia. Suomi voidaan käsittää perinteisenä länsimaisena kulttuurina, jossa aikaa pidetään lineaarisena ja asioiden tapahtuvan suunnitelmien mukaan sen sijaan, että aikaan ei varsinaisesti uskottaisi ja suunnitelmia, jotka olisivat ehdottomasti sidonnaisia aikaan, ei tehtäisi. 4.2 Päätelmiä ulottuvuuksista Ulottuvuuksia käyttäen eri maat voidaan jakaa karkeasti ryhmiin, joista pystytään näkemään erilaisten maatyyppien sijainteja. Esimerkiksi tutkittaessa LTO-indeksiä nähdään, että korkealla indeksissä olevat maat ovat pelkästään Aasian maita, kun matalalla indeksissä on länsimaita. Matalan valtaetäisyyden maissa osallistuva johtamistyyli tuottaa parempia tuloksia, kun taas etäisempi ja autoritaarisempi johtamistyyli sopii korkean valtaetäisyyden maihin. Individualistisissa maissa nähdään selkeästi parempia tuloksia, kun johtajat kannustavat yksilöitä ja palkitsemisjärjestelmä on sellainen, jossa yksilösuorituksista saa tunnustusta ja siihen annetaan selkeä mahdollisuus. Maskuliinisten kulttuurien työympäristöt taas toimivat paremmin, jos palkitseminen on selkeää, esimerkiksi rahaa tai ylenemismahdollisuuksia, kun taas feminiiniset kulttuurit arvostavat näitä vähemmän. Vaikka ulottuvuuksia ei voikaan välttämättä suoraan soveltaa mihin tahansa työympäristöön, on johtotehtävissä toimivalle tai ekspatriaattikomennukselle lähtevälle henkilölle hyvä selvittää eri johtamistyylien vaikutuksia ja seurauksia. On myös ensiarvoisen tärkeää ymmärtää se, että vaikka yksi 48 menetelmä toimii parhaiten omassa organisaatiossa kotimaassa, se ei luultavasti toimi läheskään samalla tavalla toimittaessa ulkomailla vieraassa ympäristössä. Tärkeintä on se, että pystytään reagoimaan tilanteeseen ja sovittamaan johtamis- ja työskentelytyyli siihen sopivaksi niin, että saavutetaan tilanne, jossa kaikilla osallistujilla on luonnollista työskennellä. Kansallinen kulttuuri on asia, jota tulisi tutkia ensimmäisenä, kun pyritään ymmärtämään minkä tahansa maan työtapoja ja työpaikkakulttuuria. Tutkittaessa päivittäistä kanssakäymistä nähdään, minkälaisia odotuksia ihmisillä on toisiaan kohtaan ja miten he odottavat tulevansa kohdelluiksi. Kun johtamistavat eroavat näistä esitetyistä odotuksista, työntekijät tuntevat itsensä tyytymättömiksi, olonsa epämukaviksi, eivätkä he sitoudu työhönsä. Johtamiskäytännöt, jotka vahvistavat perinteisiä kulttuuriodotuksia tuottavatkin odotettavampia tuloksia ja pitävät työntekijät tyytyväisinä. (Wright & Mischel, 1987.) Kilpailuetu, joka saavutetaan oikein sovelletuista johtamiskäytännöistä, löydetään siis sovitettaessa se nimenomaan kansalliseen viitekehykseen ja rakentamalla johtamistyyli kulttuurin mukaiseksi. Yksikään johtamiskäytäntö ei ole universaali eikä sitä voida soveltaa kaikkiin tilanteisiin. Siksi onkin tärkeää, että johtamiskulttuuri heijastaa kulttuurissa vallitsevia arvoja ja odotuksia. Toimittaessa olosuhteissa, jossa vaaditaan reagointia useampiin kulttuureihin, tulee niihin reagoida aivan kuin tiettyyn kansalliseen kulttuuriin. Yhä useammin niin johtajat kuin tavallisetkin työntekijät toimivat tiimeissä, joiden jäsenet tulevat mitä erilaisimmista kulttuureista. Siispä valittaessa johtamistyyliä onkin parempi pyrkiä luomaan linja, joka ei vaikuta negatiivisesti osaan tiimistä. Johtajan onkin hyvä tuntea kaikki häneen asetetut odotukset ennen työtehtävään ryhtymistä, jotta hän voi reagoida tilanteisiin ja myös ennakoida ne. (Newman & Nollen, 1996.) 49 Teoreettisista löydöksistä päätellen hallitseva teema tarkasteltaessa venäläistä kulttuuria on korkea valtaetäisyys. Hofsteden tutkimukset ja niiden pohjalta tehdyt mallit ovat yhtä mieltä siitä, että organisaatiorakenne Venäjällä on hyvin hierarkinen. Balta on useimmin keskittynyt hyvin harvoille ja organisaatiot ovat byrokraattisia. Myös venäläisten omintakeinen kollektivismi sekä sääntöjen paljous ovat tunnustettuja tosiasioita, joten teoreettisella tasolla Suomi ja Venäjä eroavat toisistaan kulttuurillisesti hyvinkin paljon. Vallan keskittymisestä johtuen johtoryhmien tarkastelu on lähtökohtaisesti kiinnostava, sillä suorana seurauksena korkeasta valtaetäisyydestä voi olettaa empiirisessä osuudessa tarkasteltavien johtoryhmien luovan kiinnostavan kuvan venäläisestä johtoryhmästä. Vaikka venäläinen kulttuuri ei lähtökohtaisesti olekaan erityisen maskuliininen, voidaan korkean valtaetäisyyden luovan kuitenkin kiinnostavan kokonaisuuden johtoryhmiin. Venäjän korkea valtaetäisyys on keskeinen seikka tarkasteltaessa kaikkea Hofsteden tutkimukseen pohjautuvaa aineistoa ja juuri tämä on myös johtoryhmiä tarkastellessa keskeisessä roolissa. Hierarkiset organisaatiot ja oman arvonsa ja paikkansa tuntevat johtajat ovat ainakin teoreettisesta lähtökohdasta tarkasteltuna hyvin erilaisia kuin tasa-arvoisemmissa kulttuureissa kuten Suomessa. Gorrillin (2007) mukaan venäläisessä päätöksenteossa on kuitenkin havaittavissa tiettyä demokraattisuutta ja vaikka organisaation ylemmillä tasoilla olevilla henkilöillä onkin selkeästi tunnustettua valtaa alaisiinsa, pystytään ongelmat yleensä ratkaisemaan joustavasti ja tätä perustellaan yhteisen edun kautta – seikka joka viittaa Venäjän korkeaan kollektiivisuus- tulokseen. Tutkimuksesta ilmenee myös se, että iän mukana tuomaa kokemusta arvostetaan. 50 Venäläinen kulttuuri eroaa suomalaisesta niin edellämainituissa seikoissa kuin myös aikakäsityksessä, työskentelyyn liittyvissä säännöissä ja jokapäiväisessä kanssakäymisessä. Teoriat antavat ymmärtää, että Venäjälle sopeutuminen on usein vaikeaa ja kielimuuri sekä usein myös kulttuurishokki vaikeuttavat komennusten onnistumisia. Tässä kappaleessa käsiteltiin Suomen ja Venäjän välisiä kulttuurieroja painopisteen ollessa Hofsteden (1991) esittämässä kulttuuridimensiomallissa. Seuraavassa kappaleessa esitellään tutkimuksessa käytetty metodologia ja teemahaastattelut sekä tutkimuksen keruu ja tutkielman rajoitukset. 51 5. Metodologia Metodologia-kappaleeseen sisältyy ensinnäkin tässä tutkielmassa käytetyn lähestymistavan sekä tiedonkeruuprosessin esittely. Tässä kappaleessa esitellään siis tutkielman empiirisen aineiston hankintaprosessia ja myös keskustellaan tutkielman luotettavuudesta ja validiteetista, päämäärän ollessa esittää tutkielman suorittamiseen valittu strategia ja selittää siihen johtaneet valinnat. Lähestymistapa tutkimukseen on deduktiivinen eli päättelevä. Päättelevä lähestymistapa tarkoittaa sitä, että tutkimuksen viitekehys on rakennettu aikaisemman teorian tai kirjallisuuden pohjalle. Hofsteden kulttuuridimensioiden luomaa viitekehystä on sovellettu tutkimuksen empiiriisessä osuudessa johtoryhmäkontekstiin ja näin saatuja löydöksiä on verrattu aikaisempaan viitekehykseen ja muiden aiempien tutkimuksien luomaan kuvaan venäläisestä kulttuurista verrattuna suomalaiseen kulttuuriin. 5.1 Kvalitatiivinen lähestymistapa Tutkielman teoreettisesta pohjasta eli kulttuurien välisistä eroista ja johtoryhmätyöskentelystä itsestään on runsaasti kirjallisuutta ja vaikka Venäjä tutkimuskohteena ei olekaan näiltä osin täysin tutkittu, valittiin tutkimuksessa käytettävän deduktiivista lähestymistapaa induktiivisen sijaan. Olemassaolevat teoriat olivat riittäviä, jotta voitiin luoda riittävän laaja viitekehys ja rakentaa tutkielma niistä saatujen tietojen varaan. Tutkimus on kvalitatiivinen. Kerätty aineisto on suhteellisen pieni ja se on kerätty yksittäisiltä henkilöiltä Lähtökohtaisesti, tutkielmaan valittu aihe olisi ollut vaikea suorittaa kvantitatiivisella tutkimuksessa ottaen huomioon otoksen 52 suhteellinen pienuus ja se tosiasia, että Venäjän kulttuurin eri tasot on jo aikaisemmissa tutkimuksissa pystytty tunnistamaan numeroin mm. Hofsteden kulttuuridimensiomallissa. Eli, vaikka kvantitatiivinen lähestymistapa olisi ollut mahdollinen tähänkin tutkimukseen, valittiin lähestymistavaksi kvalitatiivinen, koska uskottiin että näin pystytään löytämään enemmän tietoa ja tuomaan tutkimukselle uutuusarvoa, erityisesti kulttuurierojen ilmenemisestä johtoryhmätyöskentelyssä. 5.2 Teemahaastattelut Tässä tutkimuksessa aineisto kerättiin teemahaastatteluksi kutsutulla puolistrukturoidulla tutkimushaastattelumenetelmällä (Hirsjärvi & Hurme 2008, 47). Teemahaastattelu valittiin menetelmäksi, jotta päästäisiin syvemmin tarkastelemaan johtoryhmätyöskentelyssä koettuja kulttuurieroja yksilön omista kokemuksista käsin. Haastatteluiden teemat perustuivat Hofsteden esittämiin kulttuurin ulottuvuuksiin ja niistä johdettuihin jatkokysymyksiin sekä haastateltavien omiin kokemuksiin työskentelystä ja elämästä Venäjällä sekä heidän omiin kokemuksiinsa ja näkemyksiinsä venäläisestä kulttuurista. Keskustelut pyrittiin pitämään avoimina ja tärkeimpänä seikkana pidettiin haastateltavien omia kommentteja, vaikka haastatteluissa pyrittiinkin etenemään teemojen mukaan. Haastattelussa ollaan suorassa kielellisessä vuorovaikutuksessa tutkittavan kanssa, missä nähdään sekä etuja että haittoja (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2007, 199). Teemahaastattelussa vain käsiteltävät teemat on päätetty ennalta, jotka ovat kaikille samat. 53 Etuna voidaan nähdä, että teemojen järjestystä sekä kysymysten sanamuotoa, täydentäviä lisäkysymyksiä ja esitystapaa voidaan vaihdella tilanteen edellyttämällä tavalla ja vastaajia myötäillen Teemat rakennettiin kulttuuriulottuvuuksien ympärille ja ne ovat luonnollisesti valittu tutkimuksen tavoitteiden mukaan. Pääosaan on tarkoitus nostaa haastateltavan omat kokemukset. Keskeistä on ihmisten antamat merkitykset ja tulkinnat asioille. Haastattelun luotettavuutta saattaa heikentää sekä haastattelijasta että haastateltavasta johtuvat virhelähteet, kuten se, että haastateltavan on taipumus antaa sosiaalisesti hyväksyttäviä vastauksia. Lisäksi haastattelun mahdollisuuksien ja etujen hyödyntäminen edellyttää haastattelijalta kokemusta ja taitoa. (Hirsjärvi & Hurme 2008, 47–48; Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2007, 200–201.) Haastattelu on yksi tieteellisistä tiedonkeruumenetelmistä. Haastattelun käsitteestä tulee elävä ja mielekäs kuitenkin vasta sitten, kun sitä kuvataan todellisten tapahtumien ja inhimillisen kokemisen yhteydessä. Teemahaastattelua käytetään usein tilanteessa, jolloin tutkimuksen kohteena on aiheita, joihin haastateltava on sitoutunut tunteen tasolla ja pyritään selvittämään näitä mahdollisesti vähemmän tiedostettuja seikkoja ja kun tutkitaan asioita, joita haastateltavat eivät tavallisesti käsittele. (Hirsjärvi ym., 1979: 38.) Ratkaisuun tehdä osa haastatteluista lomakemuodossa päädyttiin haastateltavien pyynnöstä. Tässä tapauksessa samat teemakysymykset esitettiin kirjallisesti kuin muille haastatelluille. Vaikka tutkijat ovat usein sitä mieltä, että haastattelut ovat yleensä lomakkeita parempi tapa saada vastauksia, niin voidaan todeta saatujen vastausten olevan samansuuntaisia ja palautearvoltaan yhtä kattavia ja monipuolisia kuin varsinaisista haastatteluista saadun aineiston. 54 Teemahaastattelua pidetään usein välimuotona lomake- ja avoimille haastatteluille, kun taas lomakehaastattelua pidetään syystäkin staattisempana, sillä kysymykset ovat ennalta määrättyjä ja niillä oletetaan olevan kaikille sama merkitys. Lomakkeiden etuna on helppous ja nopeus ja mahdollisena riskinä se, että vastauksiin jätetään helpommin vastaamatta tai ne kuitataan hyvin lyhyellä ja yksinkertaisella vastauksella tai että haastateltava ymmärtää kysymykset väärin ja hänen vastauksensa heijastavat siten hänen omia näkemyksiään sen sijaan, että ne käsittelisivät toivottua aihetta. 5.3 Aineiston keruu Haastattelut tehtiin joko yhtiöiden Suomen konttorissa ja muissa tapauksissa joko puhelimitse tai lomakkeilla vuosien 2007-2008 aikana. Haastatteluun tai kyselyyn otti osaa 8 Venäjällä työskentelevää tai työskennellyttä suomalaista, joiden asema oli yrityksen johtoryhmässä, mukaan lukien toimitusjohtajia. Haastateltavat tavoitettiin ottamalla ensin yhteyttä heidän organisaationsa Suomessa sijaitsevaan pääkonttoriin. Tätä kautta saatiin yhteystiedot, joiden avulla haastateltaviin otettiin sähköpostitse yhteyttä ja tiedusteltiin preferoitua tiedonkeruumenetelmää. Jos haastateltava suostui ottamaan osaa tutkimukseen, otettiin häneen yhteyttä hänen toivomallaan tavalla. Jos preferoitu tiedonkeruumenetelmä oli lomakemuotoinen, kehotettiin haastateltavia ottamaan runsaasti aikaa ja pyrkimään mahdollisimman selkeisiin vastauksiin. Haastatteluista 3 suoritettiin kasvokkain yhtiön Suomen konttorissa, 3 puhelimitse ja 2 lomakemuotoisena. Vertailupohjan saamiseksi tutkimuksessa haastateltiin myös muutamaa Suomessa johtotehtävissä toimivaa henkilöä, jotta pystyttäisiin luomaan kuva vertailukelpoinen kuva lähtökohdista ja verrata niitä Venäjällä saatuihin kokemuksiin. 55 5.4 Tutkimuksen luotettavuus ja rajoitukset Tutkimuksessa tulee aina huomioida sen luotettavuus ja pyrkiä luomaan tilanne, jossa tutkielmassa saadut tulokset pystyttäisiin toistamaan, jos ne luotaisiin uudelleen. Tämä edellyttää ensinnäkin sitä, että tutkimuksessa esitetään, miten tutkija itse tai eri osapuolet voivat vaikuttaa tutkimustuloksiin ja miten saatu aineisto on tarkastettu. Vaikka saatu tieto onkin subjektiivista tämän tutkimuksen luonteesta johtuen, pyritään saatuja tuloksia kuvaamaan mahdollisimman objektiivisesti. (Koskinen, Alasuutari & Peltonen, 2005) Tutkimuksen validiteetilla kuvataan sitä, missä määrin tietty väittämä ilmaisee kohdetta, johon niiden on tarkoitus viitata. Laadullisessa tutkimuksessa validiteetti viittaa tutkimusprosessin kuvaamiseen. Validiteetin tarkastelulla pyritään ehkäisemään se, että tutkija ei uskoisi väittämää todeksi, kun se ei sitä ole. Käytännössä validisuus tarkoittaa tämän tutkimuksen kannalta sitä, että tutkijan päätelmät eivät perustu vääriin haastattelutuloksiin. Tämän tutkimuksen luotettavuutta parantaa muun muassa se, että tutkittu teoreettinen aineisto on suppeahkosta aihepiiristä huolimatta ollut suhteellisen laaja. Tutkimusta varten on luettu useita artikkeleita, verkkojulkaisuja sekä kirjallisuutta, jotta on pystytty luomaan kuva venäläisestä kulttuurista erityisesti juuri johtoryhmään sopivassa viitekehyksessä. Lisäksi empiirisen aineiston keruu tapahtui yhtä haastattelua lukuun ottamatta parin kuukauden sisällä vuoden 2008 keväällä. Tämän tutkimuksen rajoitukset ovat lyhyesti sanottuna tulosten yleistettävyys ja mahdollisesti niiden soveltaminen uusiin tilanteisiin. Vaikka tutkimus antaakin suuntaa ja ymmärrystä johtoryhmätyöskentelystä Venäjällä, ei voida jättää huomioimatta sitä seikkaa, että Venäjä on jatkuvassa muutostilassa. 56 Uudet tilanteet, ympäristöt ja kulttuurin hitaasti, mutta varmasti muuttuva luonne takaavat sen, että aihepiiriin viitatessa mitään ei voida pitää itsestäänselvyytenä. 57 6. Suomalaisten kokemuksia johtoryhmätyöskentelystä Venäjällä Johtoryhmät, joissa haastateltavat toimivat, olivat pääosin yllättävänkin samankaltaisia. Johtoryhmiin kuului pääsääntöisesti johtaja yrityksen jokaisesta yksiköstä ja niissä oli pääsääntöisesti yhdestä kahteen suomalaista jäsentä. Parissa tapauksessa varsinaista johtoryhmää ei käytännössä ollut, vaan paikalla toimiva suomalaisen johtajan ”johtoryhmä” oli käytännössä joukko korkeampia esimiehiä, jotka eivät toimineet muodollisesti johtoryhmänä mutta kuitenkin hoitivat paikallisen yksikön päättävän elimen virkaa. Seuraavissa luvuissa käydään läpi jokainen Hofsteden esittämistä dimensioista ja pyritään tuomaan esille haastatteluista saatua tietoa mahdollisimman yksityiskohtaisesti kuvaten kulttuurierojen ilmenemistä johtoryhmätyöskentelyssä. Lisäksi tutkimuksessa esitetään joitakin kuvaavia otteita saaduista kokemuksista. 6.1 Valtaetäisyys Kuten teoriaosuuden pohjalta saattoi olettaa, haastateltavat vahvistivat Venäjän olevan hyvin hierarkkinen ja tämän hierarkian olevan hyvin keskeisessä asemassa niin työpaikoilla kuin jokapäiväisessä elämässäkin. Alempi johto tai työntekijät eivät tee juuri lainkaan päätöksiä ilman esimiehensä lupaa ja lähes kaikki ratkaisut on hyväksytettävä ylemmässä johdossa. Eräs haastateltava sanoi, ettei työpaikalla pidetty sopivana, että tavallinen työntekijä olisi edes puhunut kasvotusten toimitusjohtajan kanssa. Jos toimitusjohtaja meni puhumaan jollekin alaiselle näin, se nähtiin helposti työntekijän puolelta niin että, hän on tehnyt virheen ja johtaja on tullut torumaan häntä. Liian pehmeän kuvan antamisen ei myöskään koettu olevan suotavaa, sillä Venäjällä on totuttu vahvoihin auktoriteettihahmoihin. 58 Puhutellessa toisia on tavanomaista teititellä ainakin ylempiarvoisia henkilöitä ja useat johtajat myös teitittelivät niin alaisiaan kuin muita johtoryhmän jäseniä. Etunimiä ei työpaikalla juurikaan käytetty, elleivät osapuolet olleet toisilleen tuttuja. Herraksi tai rouvaksi kutsuminen on Venäjällä harvinaista, sillä se ei erään haastateltavan mukaan sovi kieleen. Johtajaa saatetaan kutsua herra tai rouva johtajaksi (gospodin, gospozha), mutta tämäkin oli todella harvinaista. ”Venäjän kulttuuri on hyvin hierarkista ja toimenkuvalla on suuri merkitys, kuin myös niillä tehtävillä, jota kuhunkin toimenkuvaan liitetään. Johtajan oletetaan välittävän kaikki käskyt hierarkian mukaan ja esimerkiksi se, että työkaverit välittäisivät johdon käskyjä toisilleen, on vierasta.” ”Pääsääntöisesti kaikki tärkeämmät päätökset tehdään johtoryhmässä ja alemman johtotason tehtävänä on huolehtia toimeenpanosta.” Haastateltavat pitivät lähes kautta linjan organisaatioitaan hyvinkin hierarkisina. Kuitenkin, pyydettäessä heitä vertaamaan omaa organisaatiotaan täysin venäläiseen vastaavaan organisaatioon, haastateltavat pitivät omaansa vähemmän hierarkisena. Pääasiassa organisaatiot olivat henkilöstöltään venäläisiä lukuun ottamatta muutamia johtotason henkilöitä tai asiantuntijoita. Vaihtelua näkyi jonkin verran organisaatioiden iän mukaan: Vanhemmat organisaatiot olivat hieman hierarkisempia kuin vastaperustetut ja uudemmissa yksiköissä saattoi havaita jo hieman hierarkiasta vapautuneemman ilmapiirin. Vaikka johtoryhmätyöskentely ja johtoryhmän jäsenten välinen kanssakäyminen tulkittiin usein muodolliseksi, ilmeni parissa haastattelussa välien muuttuneen tuttavallisemmiksi ja vähemmän muodollisiksi ekspatriaattien tutustuttua kollegoihinsa myös henkilökohtaisella tasolla. Lisäksi englannin kielen käyttö nähtiin seikkana, joka lisäsi keskustelujen muodollisuutta, sillä kielimuuri tulkittiin kautta linjan seikkana joka estää onnistuneen kanssakäymisen niin johtoryhmissä kuin jokapäiväisessä 59 elämässäkin. Jokainen Venäjää puhuva haastateltava sanoi niin työntekonsa kuin jokapäiväisen elämänsäkin helpottuneen huomattavasti heidän opittuaan Venäjän kielen edes välttävästi. Jotkut haastateltavat osasivat kieltä jo komennukselle lähtiessään ja he myönsivätkin kokeneensa sopeutumisen vieraaseen johtoryhmään huomattavasti paremmin kuin kieltä osaamattomat, jotka joutuivat käyttämään kielenään englantia. Kommunikaatio tai sen puute nähtiin helposti seikkana joka joko lisäsi tai vähensi alaisten etäisyyttä johtajasta ja seuraava lainaus kuvaa tätä seikkaa: ”Aluksi Venäjälle tullessani en osannut kieltä ja kommunikaatio niin johtoryhmän kokouksissa kuin alaistenkin kanssa käytiin englanniksi. Seurauksena tästä alaisten kynnys tulla keskustelemaan asioista oli hyvin suuri ja kokouksissa saattoi helposti jäädä käsittelemättä asioita. Olin huomattavasti vähemmän tietoinen asioista kuin nykyään, kun osaan venäjää.” Hiljainen tieto ei helposti välity Venäjällä muuten kuin venäjäksi ja päästäkseen todella osaksi organisaatiota tulee johtajan osata venäjää. Johtajan kansallisuudesta mahdollisesti aiheutuvia ongelmia voinee parhaiten kuvata seuraavalla lainauksella: ”Venäjällä (ja aikoinaan myös Saksassa) työskennellessäni kansallisuudesta mahdollisesti johtuvat ongelmat ovat mielestäni osaltaan seurausta maan suurvaltahistoriasta ja siitä kumpuavasta asenteesta. Perusoletuksena vaikuttaa olevan se lähtökohta, että he osaavat hoitaa itse asiansa ja eivät tarvitse ulkopuolista neuvoa ja tämä piirre tuntuu olevan selkeästi korostunut. Vaikka käskyt toteutetaan ja ohjeiden mukaan toimitaan, on organisaatiossa aina havaittavissa näkymätöntä vastarintaa, joka puolestaan korostaa valvonnan tärkeyttä.” Kuitenkin toisaalta ne henkilöt, jotka olivat asuneet Venäjällä useita, jopa kymmeniä vuosia kokivat, ettei kansallisuudella ollut merkitystä ja osaltaan tätä pidettiin seurauksena siitä, että he olivat oppineet venäjän kielen lähes täydellisesti ja työntekijät olivat tottuneet ulkomaalaisen johtajan läsnäoloon 60 siinä määrin, että häntä ei enää pidetty ulkopuolelta tulleena. Hyötyinä pidettiin ensisijaisesti sitä, että asiointi Suomessa toimivan emoyhtiön kanssa oli helpottunut molempiin suuntiin. Venäjän korkea valtaetäisyys heijastuu ulkopuolelta tulleiden välttämiseen tai heidän asemansa kunnioittamiseen. Ulkopuolinen esimies on lähtökohtaisestikin vaikeampi lähestyttävä ja se yhdessä Venäjän jo valmiiksi korkean voimaetäisyyden kanssa saattoi helposti luoda tilanteen, jossa ekspatriaatti ei pystynyt helposti pääsemään sisälle organisaatioon ja sen sisällä olevaan hiljaiseen tietoon. Johtoryhmät olivat aina joko itse päättämässä yksikön asioista tai toimivat toimeenpanevana elimenä varsinaisten ohjeiden tullessa emoyhtiöltä. Venäjällä toimivien organisaatioiden yksiköt eivät olleet itseohjautuvia ja tiedusteltaessa oma-aloitteisuudesta erään teollisuusyrityksen johtajan vastaus oli seuraavanlainen: ”Tehtävät tehdään VAIN, jos käsketään.” Kokousten päämääränä oli siis joko käsitellä emoyhtiöltä tulleet ohjeet ja välittää ne eteenpäin yksiköille tai käsitellä paikan päällä kunkin yksikön tehtäviä, jonka jälkeen johtoryhmän jäsenet välittivät nämä päätökset edelleen omiin yksikköihinsä, jossa ne kerrottiin tavallisille työntekijöille. Tilanteissa, joissa johtoryhmän muut jäsenet eivät kokeneet saatuja ohjeita mielekkäiksi tai järkeviksi saattoi syntyä tilanteita, joista muodostui johtoryhmien sisäisiä erimielisyyksiä. Esimerkiksi eräs haastateltava mainitsi komennuksensa alkuajat, kun häntä ei vielä nähty johtoryhmässä auktoriteettihahmona ja kun hän emoyhtiöltä saadut ohjeet johtoryhmälle annettuaan huomasi jonkin ajan kuluttua, että joidenkin yksiköiden johtajat eivät olleet välittäneet näitä eteenpäin. He eivät olleet pitäneet niitä tärkeinä tai tunnustaneet uuden johtoryhmän jäsenen sanan