VAASAN YLIOPISTO KAUPPATIETEELLINEN TIEDEKUNTA TALOUSOIKEUDEN LAITOS Saara Parkkali KANSAINVÄLISEN TAVARAKULJETUKSEN ARVONLISÄVEROTUS Talousoikeuden Pro gradu- tutkielma VAASA 2009 2 3 SISÄLLYSLUETTELO sivu KUVIOLUETTELO 7 LYHENNELUETTELO 9 TIIVISTELMÄ 11 1. JOHDANTO 12 1.1 Tutkimuksen lähtökohdat 12 1.2 Tutkimustehtävä ja sen rajaus 13 1.3 Kuljetusalan yritys 16 1.4 Tutkimuksen jäsentely 16 2. ARVONLISÄVEROJÄRJESTELMÄN OIKEUDELLISET LÄHTÖKOHDAT 18 2.1. Suomen arvonlisäverolaki 18 2.1.1 Arvonlisäveroperiaatteet 20 2.1.2. Verovelvollisuus 22 2.1.3. Käännetty verovelvollisuus ja arvonlisäverotunniste 24 2.1.4. Arvonlisäveron vähennysoikeus 25 2.1.5. Arvonlisäveron ulkomaalaispalautus 29 2.2. Laivausagentuuri 30 2.3. Komissiokauppa 32 3. EU:N ARVONLISÄVEROJÄRJESTELMÄ 36 3.1. EU-oikeuden rakenne 36 3.2. Direktiivi yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 38 3.3. Sisämarkkina-alue 40 3.3.1. Yhteisömyynti 41 3.3.2. Yhteisöhankinta 43 3.3.3. Kaukomyynti 45 3.3.4. Yleistä laskumerkintävaatimuksista 47 4. LOGISTIIKKAPALVELUIDEN KANSAINVÄLINEN KAUPPA 50 4.1. Tavaran kansainväliset kuljetuspalvelut 50 4.1.1. Kolmikantakauppa 52 4.1.2. Käännetty verovelvollisuus kansainvälisessä kaupassa 54 4.2. Yhteisökuljetukset 55 4.2.1. Maahantuonti 59 4.2.2. Vientikuljetukset 62 4.2.3. Ulkoinen ja sisäinen passitusmenettely 64 4.3. Kuljetusten liitännäispalvelut 66 4.3.1. Lastaus- ja purkupalvelut 67 4.3.2. Huolinta 67 4 5 4.3.3. Varastointi 68 4.3.4. Laivanselvitys 72 4.3.5. Alukseen tai sen lastiin kohdistuvat palvelut 72 4.4. Kuljetuskaluston vuokrauspalvelut 75 4.5. Laskumerkintävaatimukset kansainvälisessä kaupassa 77 5. JOHTOPÄÄTÖKSET 80 LÄHDELUETTELO 88 OIKEUSTAPAUSLUETTELO 94 6 7 KUVIOLUETTELO sivu Kuvio 1: Esimerkki 4. Yhteisömyyntiä vai vientiä (0 %) 41 Kuvio 2: Esimerkki 5. Yhteisöhankinta 43 Kuvio 3: Esimerkki 6. Kolmikantakauppa 51 Kuvio 4: Esimerkki 7. Yhteisökuljetus 56 Kuvio 5: Esimerkki 8. Muuttokuljetus 57 Kuvio 6: Esimerkki 9. Tavaran maahantuonti 59 Kuvio 7: Esimerkki 10. Vientikuljetukset 61 Kuvio 8: Esimerkki 11. Varastointi yhteisökuljetuksessa 67 Kuvio 9: Esimerkki 12. Tavarakuljetuspalvelun myyntimaasäännösten muutoksesta 81 8 9 LYHENNELUETTELO alv arvonlisävero AVL Arvonlisäverolaki 30.12.1993/1501 EU Euroopan unioni ETY Euroopan talousyhteisö EY Euroopan yhteisö EYTI Euroopan yhteisöjen tuomioistuin HE Hallituksen esitys HM Suomen hallitusmuoto KHO Korkein hallinto-oikeus KVL Keskusverolautakunta OECD Organization For Economic Co-Operation and Development - Taloudellinen kehitys –ja yhteistyöjärjestö PL Suomen perustuslaki 11.6.1999/731 Tullilaki Tullilaki 29.12.1994/1466 YK Yhdistyneet kansakunnat 10 11 VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta Tekijä: Saara Parkkali Otsikko: Kansainvälisen tavarakuljetuksen arvonlisäverotus Ohjaaja: Sari Hakapää Tutkinto: Kauppatieteiden maisteri Laitos: Talousoikeuden laitos Oppiaine: Talousoikeus Koulutusohjelma Verojuridiikka Aloitusvuosi: 2007 Valmistumisvuosi: 2009 Sivumäärä: 95 TIIVISTELMÄ Tutkimuksessa tutkitaan kansainvälisiä tavarakuljetuksia harjoittavan suomalaisen yrityk- sen arvonlisäverokäytäntöä ja selvennetään sen yleisimmät sovellustilanteet. Jotta sovellus- tilanteita on mahdollista ymmärtää paremmin, tulee tuntea sen takana vaikuttava lainsäädäntö. Tämän takia tutkimuksen alussa määritetään Suomen kansallisen arvonlisäverolain ja Euroopan yhteisön arvonlisäverodirektiivin välinen suhde, ja vasta tämän jälkeen perehdytään syvällisemmin logistiikkapalveluiden verotuskäytäntöön. Tutkimusta on havainnollistettu käytännönesimerkein ja kuvion, jotka antavat selkeän kuvan muuten melko hankalastakin lainsäädännöstä. Kansainvälisten tavarakuljetusten arvonlisäverotus on sovellusalaltaan hyvin laaja ja vai- keaselkoinen, sillä jokainen kuljetustapahtuma on aina yksilöllinen. EU-alueen lainsäädän- töä on pyritty selkeyttämään yksinkertaistamalla yleisimpiä kaupankäyntitilanteita, mutta muun muassa kuljetusketjun sisältämät lisäpalvelut tulee silti tulkita omana verotustapah- tumana. Odotettu direktiiviuudistus astuu voimaan vuoden 2010 alusta muuttaen merkittä- västi kansainvälisen kaupan pääsääntöjä. Tutkimus perustuu pitkälti vallitsevaan lainsää- däntöön, mutta tulevien muutoksien vaikutuksia tutkitaan lisäksi uudistuvien direktiivien ja hallituksen esitysten pohjalta. Tutkimuksen huomionarvoisena tuloksena mainittakoon arvonlisäveron merkittävä rooli yritysten taloudelliseen asemaan ja sitä kautta kilpailukyvyn lisäksi kannattavuuteen. Lii- ketoiminnan kansainvälinen luonne edellyttää yritykseltä laajaa tietopohjaa kauppakump- panivaltion arvonlisäverojärjestelmästä ja muusta liiketoimintaa velvoittavasta lainsäädän- nöstä. Huolellisella arvonlisäverosuunnittelulla ja ennakoinnilla on mahdollista välttyä huomattaviltakin kustannusvaikutuksilta. AVAINSANAT: Arvonlisävero, Euroopan unioni, kansainvälinen tavarakuljetus. 12 1. JOHDANTO 1.1 Tutkimuksen lähtökohdat Euroopan unionin jäsenvaltioiden yhteisen arvonlisäverojärjestelmän ensimmäinen direk- tiivi tiivistää järjestelmän perusperiaatteen: Jokaisesta liiketoimesta on suoritettava tavaran tai palvelun hinnan perusteella tähän tavaraan tai palveluun sovellettavan verokannan mukaan laskettu arvon- lisävero (alv), josta on vähennetty hinnan muodostavia eri kustannuksia välit- tömästi rasittavan arvonlisäveron määrä. Arvonlisäveroa kannetaan jokaisesta tuotantoon tai jakeluun liittyvästä liiketoimesta, josta on vähennetty veron muodostavista osista suoraan kannetun arvonlisäveron määrä.1 Unio- nin yhteinen arvonlisäverodirektiivi on käytössä kaikissa EU-valtioissa ja sen tarkoituksena on harmonisoinnin lisäksi selkiyttää verotuskäytäntöä ja luoda koko alueen kattava järjes- telmä. EU:n jäsenvaltiot ovat sitoutuneet toteuttamaan direktiivin sisällön maan lainsäädän- nössä, mutta jokainen valtio saa itse valita millä keinoin saattaa direktiivin osaksi kansal- lista lainsäädäntöä. Näin direktiivi on ikään kuin toimintaohje lainsäätäjille.2 Suomessa kansainvälinen velvoite on saatettava erikseen voimaan osaksi valtionsisäistä oikeusjärjes- telmää, jotta velvoitteen voimassaolon ja soveltamisen edellytykset täyttyisivät. Euroopan unionin asetukset ovat sitä vastoin suoraan voimassa olevaa oikeutta, eikä niitä tarvitse saattaa erikseen voimaan kansallisessa eli valtionsisäisessä lainsäädännössä.3 Suomen arvolisäverolaki (AVL) tuli voimaan kesäkuussa 1994. Aikaisemmin sovellettu liikevaihtoverojärjestelmän veropohja oli suppea ja vähennysoikeudet rajoitetut, mikä aihe- utti piilevää ja kertaantuvaa veroa. Uuden järjestelmän myötä veropohjaa ja vähennysoike- utta laajennettiin ja neutraalisuutta parannettiin. Uuteen järjestelmään siirtymistä edesaut- toivat kansainvälisten markkinoiden kasvusta aiheutuva paine parantaa valtion kilpailuky- kyä. Arvonlisäverolaki on kokenut lukuisia muutoksia, joista suurin koski Suomen liitty- mistä Euroopan unioniin vuonna 1995. Tällöin Euroopan yhteisön direktiivin saattaminen voimaan osaksi Suomen lainsäädäntöä, pakotti yhtenäistämään Suomen lakia muun muassa 1 Rother 2003: 1. 2 Hollo 2009: 57. 3 Ojanen 2009: 70–72; Äärilä & Nyrhinen 2005: 25–26. 13 silloisten kansallisten ulkomaankaupan arvonlisäverolainsäädännön osalta.4 Seuraavat mer- kittävät muutokset arvonlisäverolakiin astuvat voimaan vuoden 2010 alusta, jolloin vero- tuskäytäntöä tullaan muuttamaan laajasti niin valtionsisäisellä kuin unionitasolla. Kansalli- sella tasolla otetaan käyttöön verotilimenettely hallituksen esityksen mukaisesti, joka kos- kee verojen ilmoittamista, maksamista ja palauttamista. Järjestelmä on pitkälti arvonlisäve- rovetoinen.5 Unionin tasolla merkittävin muutos koskee arvonlisäverodirektiivin myyntimaasäännöksiä.6 Kansainvälisiä tavarankuljetuksia liiketoimenaan harjoittavan yrityksen tulee huomioida toimintaa koskevat säännökset sekä niiden vaikutusalue. Ulkomaankaupan arvonlisävero- järjestelmä on hyvin vaikeaselkoinen johtuen säännösten jakautumisesta yhteisökauppaan ja unionin ulkopuolisten maiden, eli kolmansien maiden kanssa käytävään kauppaan. Kol- mansia maita ovat Euroopan ulkopuoliset valtiot sekä valtiot, jotka sijaitsevat Euroopassa, mutta eivät ole EU:n jäsenvaltioita, esimerkiksi Norja ja Sveitsi. Vaikeaselkoisuutta lisää- vät myös tavara- ja palvelukaupan eri tulkinta- ja sovellutussäännökset.7 Näiden kauppatilanteiden pääsäännöt tulevat yhtenäistymään vuoden 2010 alusta voimaan tulevien direktiivimuutosten myötä. Lisäksi käännettyä verovelvollisuutta ja rekisteröitymisvelvolli- suutta koskevat vielä omat säännöksensä sekä säännöstön lukuisat muut poikkeustapaukset. Jotta yrityksen liiketoiminta olisi joustavaa ja tehokasta, tulee ulkomaankaupan arvon- lisäverojärjestelmän säännökset ja poikkeukset tuntea ja osata niiden soveltamisala. Omat haasteensa kansainväliseen kaupankäyntiin tuovat muuttuvat markkinatilanteet ja sen seu- rauksena vuoden 2008 lopussa alkaneen globaalin taantuman vaikutukset. 1.2 Tutkimustehtävä ja sen rajaus Tutkimuksen on tarkoitus selvittää suomalaisen kansainvälisiä tavarankuljetuspalveluja myyvän yrityksen arvonlisäverotusta voimassa olevan arvonlisäverolain pohjalta. Kansain- välisillä tavarakuljetuksilla tarkoitetaan tuonti- ja vientikuljetuksia Suomen ja Euroopan unionin tai sen ulkopuolisten valtioiden eli kolmansien maiden välillä. Ulkomaankauppa 4 Äärilä ym. 2005: 23–26. 5 Mäkelä 2009: 3-4; HE 221/2008 vp. 6 Neuvoston direktiivi 2008/8/EY. 7 Äärilä ym. 2005: 401–403. 14 käsittää tavarakuljetuksen lisäksi myös sen liitännäispalvelut huolinnan, ahtauksen- ja ter- minaalipalvelut. Tässä yhteydessä tavarakuljetuksiin luetaan myös kansainvälinen muutto- palvelu, joka lukeutuu yrityksen ydintoimintoihin. Tutkimuksessa esitetyt kuljetustapahtu- mat ovat melko pelkistettyjä tilanteita, vaikka todellisuudessa niihin liittyykin monta muuttuvaa elementtiä. Läpi tutkimuksen tavarakuljetustapahtumia tarkastellaan yleisinä konttikuljetuksina, eikä niiden tarkempaa tyyppimääritelmää ole tarpeen selvittää. Käytän- nössä kuljetusmuodon valinnalla on vaikutuksia kuljetuksen kokonaiskustannuksiin, mutta tutkimuksen kannalta tärkeintä on saada kokonaiskäsitys kuljetustapahtumasta ja sen vero- tuksen muodostumisesta. Selventämällä yksinkertaiset kuljetustyyppitilanteet saadaan hyvä tietopohja alan verotuskäytännölle. Tutkimuksen ulkopuolelle rajataan myös laaja perehty- minen tullin toimintaan, vaikka aihe sinänsä onkin mielenkiintoinen. Tullin toimintaa tut- kitaan pienessä mittakaavassa vienti- ja tuontikuljetusten yhteydessä. Tutkimus on rajattu kuljetusalan konsernin emoyhtiön liikenteeseen Euroopan unionissa ja kolmansissa maissa, eli Euroopan unioniin kuulumattomien valtioiden välillä. Tutkimuksen pääpaino on Suomen kansallisen arvonlisäverojärjestelmän ja unionin alueen yhteisen arvolisäverojärjestelmän yhteen sovittamisella ja sen vaikutuksilla Suomen ja EU- jäsenvaltioiden välisten tavarakuljetusten arvonlisäverotukseen. Tämän lisäksi selvitetään tuonti- ja vientikuljetuksien arvonlisäverokohtelu Suomen ja Euroopan unioniin kuulumat- tomien valtioiden sekä kolmansien maiden välillä. Tutkimuksen teemaa tarkastellaan kul- jetuspalveluja myyvän yrityksen näkökulmasta ja asetelman vaikutuksesta muodostunutta agentuuri ja komissiokaupan arvonlisäverovelvollisuutta ja verotuskäytäntöä. Tutkimus on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen tutkimus, jonka tarkoituksena on selvit- tää voimassa olevan lainsäädännön sisältö muun oikeuslähdeaineiston tukemana. Oikeus- lähteillä tarkoitetaan niitä velvoittavia lähteitä, jotka toimivat tekijöinä oikeudellista ratkai- sua etsiessä. Nämä velvoittavat oikeuslähteet voidaan jakaa kolmeen ryhmään; vahvasti ja heikosti velvoittavien lisäksi sallittuihin oikeuslähteisiin. Oikeuslähteen vahva velvoitta- vuus merkitsee lähteen ehdotonta noudatettavuutta rangaistuksen uhalla. Kansallisella ta- solla vahvasti velvoittavia oikeuslähteitä on muun muassa perustuslaki ja niin sanottu ta- vallinen laki sekä asetukset ja muut alemmanasteiset säädökset. Myös tavanomainen oikeus eli maantapa on velvoittavaa. Maantavalla tarkoitetaan tapaa, joka on yleisesti hyväksytty ja vakiintunut käytäntö. Suomen liittyessä unionin jäsenvaltioksi on tämän jälkeen vahvasti velvoittaviin oikeuslähteisiin lisäksi luettava Euroopan yhteisöjen perustamissopimukset, 15 Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus, sekä yhteisön toimielinten antamat direktiivit, asetukset ja päätökset. Lisäksi velvoittavia oikeuslähteitä ovat Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen soveltamisratkaisut. Näillä edellä mainituilla oikeuslähteillä on etusija kansallisiin oikeuslähteisiin verrattuna.8 Heikosti velvoittava oikeuslähde taas ei ole niin ehdoton, että sen noudattamatta jättäminen aiheuttaisi sanktion. Näitä oikeuslähteitä ovat muun muassa tuomioistuinten ennakkopäätökset sekä lainvalmisteluaineisto. Lain esityöt, esimerkiksi hallituksen esitykset, antavat mahdollisuuden perehtyä taustalla olevaan lainsäätäjän tarkoitukseen. Tuomioistuinten ennakkopäätökset sitä vastoin linjaavat voimassa olevan oikeuden ennakoitavuutta ja yhdenvertaisuutta sekä yhdenmukaistavat sovellettavaa oikeutta. Sallittuihin oikeuslähteisiin luetaan muun muassa oikeuskirjallisuus sekä oikeushistoria. Sallittuja oikeuslähteitä sovelletaan vain kun tulkintaratkaisuun ei päästä vahvasti tai heikosti velvoittavien oikeuslähteiden avulla. Tutkimuksessa on lisäksi käytetty muuta oikeuslähdeaineistoa, esimerkiksi asiantuntija-artikkeleita sekä muuta tutkimusaineistoa. Näitä lähteitä ei kuitenkaan lueta kuuluvaksi virallisiin oikeuslähteisiin.9 Tutkimuksen tulkintatehtävän kannalta keskeisin rooli on kansallisella tasolla Suomen ar- vonlisäverolailla ja unionitasolla Euroopan yhteisön arvonlisäverodirektiivillä. Näiden li- säksi tuomioistuinten, erityisesti korkeimman hallinto-oikeuden sekä keskusverolautakun- nan, ennakkopäätöksillä on merkittävä rooli. Tulkintatehtävän lisäksi lainopillinen tutkimus systematisoi tulkintehtävää, eli tavoittelee tutkimukselle lisäarvoa lähdemateriaalin poh- jalta.10 Johtavat verotusperiaatteet, alue-, alkuperämaa-, määränpäämaa- ja kulutusmaaperi- aate, ovat tärkeässä osassa kansainvälisessä arvonlisäverotuksen sovellustilanteissa. Tutkimuksessa on tarkoitus tutkia unionin ja Suomen kansallisen verojärjestelmän tulkinta- ja soveltamiskäytännön vaikutuksia, ei kyseisen järjestelmän hyvyyttä tai järkevyyttä. Myös lainsäädäntöä tarkastellaan vain voimassa olevana oikeutena. Tutkimus ei pureudu normien syntyperusteisiin tai täytäntöönpanoon. Tuomioistuinten ennakkoratkaisut ovat viitoittaneet tavarankuljetuksen ja sen liitännäispalveluiden arvonlisäverokäytäntöä ja nii- den käyttö havainnollistaa palveluiden arvonlisäverojärjestelmän rakennetta. 8 Ojanen 2009: 70–72. 9 Rother 2003: 36–46. 10 Myrsky 2002: 31. 16 1.3 Kuljetusalan yritys Tässä tutkimuksessa on otettu huomioon suomalaisen muutto- ja merenkulkuliiketoimintaa harjoittavan konsernin näkökulma ja tiedontarpeet. Kuljetusalan yritys on perheyritys, jonka ydintoimintaan lukeutuvat kaksi pääsektoria: kan- sainväliset kuljetukset, sisältäen merenkulun, rahtauksen ja huolinnan, sekä muuttokulje- tukset, johon kuuluvat kotimaan yksityis- ja yritysmuutot sekä ulkomaan muutot. Pitkäai- kainen yhteistyö varustamoiden ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa mahdollistaa ammattitaitoisen palvelun maailmanlaajuisesti. Kuljetusalan konserniin kuuluu emoyhtiön lisäksi kaksi tytäryhtiötä, joiden vastuualueet ovat maantieteellisesti jaettu alueittain. Vuo- den 2008 alusta lähtien konserni on keskittänyt logistiikkapalvelunsa yhteen yksikköön. Yhtiö edustaa monia linjamerenkulkua harjoittavia varustamoja Suomessa ja harjoittaa näin vienti- että tuontimerikuljetuksia käytännössä globaalilla tasolla. Muutto-osasto toimii maailmanlaajuisesti yhteistyössä agenttiverkostonsa kanssa. 1.4 Tutkimuksen jäsentely Tutkimuksen johdannossa esitetään käsiteltävän tutkimuksen aihealue pääpiirteittäin, sekä selvennetään tutkimuksen kulkuprosessia. Luvussa selvitetään lukijalle tutkimuksen lähdeaineiston ja muun hyödynnettävän oikeusaineiston sekä niiden merkityksen tutkimuksessa. Toisessa luvussa selvitetään arvonlisäverojärjestelmän oikeudelliset lähtökohdat Suomessa, ja määritetään arvonlisäverotuksen keskeisintä terminologiaa tavarankuljetuspalveluja myyvän yrityksen näkökulmasta. Luvussa on tarkoituksena lisäksi valottaa tärkeimmät veroperiaatteet, sekä elinkeinotoiminnan kannalta keskeisimmät määritelmät Suomen lain pohjalta. Luvussa kolme käydään läpi EU-oikeutta ja EU:n arvonlisäverojärjestelmää. Suurin painoarvo on vuonna 2007 voimaan tulleella EU- direktiivillä yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä11 eli entisellä niin sanotulla kuudennella arvonlisäverodirektiivillä12. Tämä direktiivi sisältää periaatteessa kaikki arvonlisäverojärjestelmän velvoittavat säännökset sekä myös osan menettelysäännöksistä, 11 2006/112/EY. 12 77/388/ETY. 17 jotka ovat jäsenvaltioiden vapaaehtoisesti järjestettävissä. Luvussa selvitetään myös yhteisökaupan (yhteisömyynnin- ja hankinnan) arvonlisäverotusta yleisemmin sekä kaukomyynnin säännöksiä. Luvussa tutkitaan myös pääpiirteisesti EU-alueella harmonisoituja laskumerkintävaatimuksia. Kansainvälinen kaupankäyntitilanne asettaa li- säksi omat merkintävaatimukset muun muassa laskuille ja muille asiakirjoille, ja näihin sy- vennytään tarkemmin luvussa neljä. Neljännessä luvussa käsitellään logistiikkapalveluiden kansainvälistä kauppaa tarkemmin sekä EU-alueella että sen ulkopuolella. Jälkimmäinen käsittää tuonti- ja vientikuljetukset ei-unionimaihin. Luvussa selvitetään myös laajasti kuljetusten liitännäispalveluiden ja kuljetuskalustonvuokrauksen arvonlisäverokohtelun. Logistiikkapalveluiden arvonlisäverokohtelua valotetaan tuomioistuinten ennakkoratkaisuilla ja pureudutaan tavanomaisiin kansainvälisiin kaupankäyntitilanteisiin. Viimeinen luku kokoaa keskeisimmät näkökohdat tutkimuksesta, analysoi arvonlisäverotuksen vaikutusta yrityksen kilpailukykyyn ja markkina-asemaan sekä verosuunnittelun tarpeellisuutta. Luvussa myös selvitetään tulevien merkittävien muutosten vaikutus verotuskäytäntöön. Läpi tutkimuksen on aihealuetta havainnollistettu kansallisen ja yhteisön tuomioistuinten ratkaisuilla ja perusteltu niiden pohjalta vallitsevaa verotuskäytäntöä. Lisäksi tutkimusta havainnollistetaan kuljetusalan yrityksen näkökulmasta katsottuna oleellisin esimerkein. 18 2. ARVONLISÄVEROJÄRJESTELMÄN OIKEUDELLISET LÄHTÖKOHDAT 2.1. Suomen arvonlisäverolaki Suomen ensimmäinen arvonlisäverojärjestelmän kaltainen liikevaihtoverojärjestelmä tuli voimaan vuonna 1964. Liikevaihtoverojärjestelmä sisälsi vain tavaran verotuksen ja vasta useiden muutosten jälkeen vuonna 1994 voimaan astunut arvonlisäverojärjestelmä sisälsi sekä tavaran että palvelun verotuksen. Liittyminen Euroopan unioniin vuonna 1995 edellytti saattamaan unionin alueen arvonlisäverojärjestelmän osaksi valtionsisäistä lainsää- däntöä, mikä aiheutti lukuisia muutoksia Suomen arvonlisäverolakiin. Seurauksena EU:n velvoittavasta oikeusjärjestelmästä, Suomen lainsäädäntö ei saa olla ristiriidassa direktii- vien säännösten kanssa. Suomi sai liittymisneuvotteluissa väliaikaisen oikeuden poiketa direktiivin säännöksistä muun muassa vesialusten nollaverokannan ja esiintyvien taitelijoi- den palkkioiden verottomuuden suhteen.13 Arvonlisäverolakiin vaikutti myös vuonna 1995 voimaan astunut perusoikeusuudistus sekä vuoden 2000 uusi Suomen perustuslaki (PL). Uuden perustuslain 81§:n (entinen HM 61§) vero-oikeuden legaliteettiperiaate määrittää verosta säädettävän lailla. Tämä perussäädös sisältää säännöksen verovelvollisuudesta, ve- ron suuruudesta sekä verovelvollisen oikeusturvasta.14 Vero-oikeuden fiskaaliset tavoitteet ja velvollisuudet sekä oleellinen merkitys valtiontalouteen, ovat osaltaan vaikuttaneet tä- män säännöksen muuttumattomuuteen, ja sen painottamiseen veronluonteen lainalaisuu- desta ja lainsidonnaisuudesta. Arvonlisäverolain pohjana toimivat perustuslain asettamat säädökset, ja sovellutustilanteissa laki ei saa olla ristiriidassa perustuslain kanssa. Arvon- lisäverolla on yleisesti hyväksyttyjä, sille ominaisia perusperiaatteita ja nämä periaatteet ovat osa normatiivista vero-oikeutta.15 Yhtenä perusperiaatteena voidaan pitää arvonlisäveron luonnetta yleisenä kulutusverona. Se on maailmanlaajuisesti sovellettu järjestelmä ja OECD-jäsenmaista vain Yhdysvallat ei sovella mitään vastaavaa kulutusverotusta. Kulutusverolla käsitteenä tarkoitetaan ta- varoiden ja palveluiden kuluttamiseen kohdistuvaa verotusta.16 Arvonlisäverojärjestelmä 13 Äärilä ym. 2005: 25–26. 14 Rother 2003: 22–24. 15 Äärilä ym. 2005: 23–28; Rother 2003: 27. 16 Äärilä ym. 2005: 23–28; Rother 2003: 27. 19 muodostaa yhdenmukaisen, hallinnoltaan yksinkertaisen sekä fiskaalisesti tehokkaan kulu- tusverojärjestelmän. Lisäksi arvonlisäveron kansainvälinen luonne mahdollistaa sen sovel- tamisen kansainväliseen kaupankäyntiin. EU-alueella on käytössä yhteinen arvonlisävero- järjestelmä, joka harmonisoi jäsenvaltioiden välistä kaupankäyntiä. Vaikka jokaisella jäsen- valtiolla on yhteisestä verojärjestelmästä huolimatta oikeus päättää valtion sisäisestä alv- kannastaan, on markkinoiden vääristyminen estetty palauttamalla arvonlisävero kansainvä- lisessä vaihdannassa hyödykkeen viejälle.17 Arvonlisävero on kulutusveron lisäksi luonteeltaan välillinen vero. Tämä tarkoittaa veron tilityksen vaiheittaisuutta siten, että myyjäyritykset lisäävät tuotteisiinsa kuluttajien maksa- van veron ja yritys tilittää veron kuluttajien puolesta valtiolle.18 Arvonlisäveroa tulee suorit- taa vaihdannan jokaisessa vaiheessa, mutta sen kertaantuminen on estetty vähennysoikeu- den avulla. Näin kuluttajan ostama tuote ei sisällä tuottajan ja jälleenmyyjän suorittamaa arvonlisäveroa, vaan ainoastaan verokannan osoittaman veron määrän. Valtio sen sijaan saa verotuloa vaihdannan jokaisesta vaiheesta. Sovellettava verokanta määrää veron suuruuden ja sen tulee olla sama sekä tavaroille että palveluille. Unionin toimielimet ovat määränneet tämän prosenttiosuuden oltava vähintään 15 %. Suomessa yleinen verokanta on 22 %, mutta tämän ohella sovelletaan myös alempia verokantoja. Alempaa 17 %:n verokantaa so- velletaan elintarvikkeiden ja rehujen myyntiin, ja 8 %:n verokantaa AVL 85a §:n tarkoitta- miin tavaroihin ja palveluihin. Myynti voi olla myös verotonta eli niin sanotun nollaverokannan alaista.19 20 Elintarvikkeisiin sovellettavaa alempaa 17 %:n verokantaa tullaan laskemaan hallituksen esityksen mukaisesti 12 %:iin 1.10.2009 lähtien.21 Myös muita muutoksia on suunnitteilla. Hallitus pääsi viimein yksimielisyyteen arvonlisäverokantojen nostamisesta elokuussa 2009 pidetyssä budjettiriihessä, jossa sovittiin vuoden 2010 budjetista. Tarkoituksena on nostaa arvonlisäverokantoja heinäkuusta 2010 lähtien prosenttiyksikön verran siten, että yleinen 22 %:n verokanta nousee 23 %:in, alempi 12 % 13 %:in ja 8 %:n verokanta 9 %:in. Näillä toimilla on tarkoitus elvyttävää Suomen taloutta ja minimoida taantuman vaikutuksia. 17 Rauhanen 2001: 1; Äärilä 2005: 168. 18 Äärilä ym. 2005: 27; Rother 2003: 48–49. 19 Äärilä ym. 2005: 168–169. 20 Ks. KHO:1995-B565. 21 HE 114/2008 vp: 1. 20 AVL 1 § määrittää yleisen soveltamisalan, josta tulee lain mukaan suorittaa arvonlisäveroa valtiolle. Kansainvälistä tavarakuljetusta verotettaessa tulee huomioida arvonlisäverolain aineellinen ja alueellinen soveltamisala. Kulutusvero-ominaisuuden ja välillisen veroluon- teen lisäksi arvonlisäveron perusperiaatteita on neutraliteettiperiaate. Hallitus esitti esityk- sessään arvonlisäverojärjestelmän olevan ”teoreettiselta perusrakenteeltaan neutraali”.22 Tämä tarkoittaa sitä, että arvonlisäverotus ei vaikuta hyödykkeiden suhteellisiin hintoihin eikä vääristä talousjärjestelmän päätöksentekoa. Neutraliteettiperiaatteen tarkoituksena on verovelvollisten yhdenvertainen kohtelu. 23 Käsitteellä Suomi tarkoitetaan AVL 1a §:n Euroopan unionin lainsäädännön mukaista Suomen arvonlisäveroaluetta ja Ahvenanmaan maakuntaa sekä käsitteellä ulkomaat kaikkia muita alueita. Jäsenvaltiolla ja Unionilla tarkoitetaan Euroopan unionin lainsäädännön mukaista jäsenvaltioiden ja yhteisön arvonlisäveroaluetta. Yhteisön arvonlisäveroalueella sovelletaan yhteisön harmonisoitua yhteisölainsäädäntöä, joka on ratifioitu osaksi jäsenvaltioiden kansallisia arvonlisäverolakeja. EU:n lainsäädännön yhteisön arvonlisäveroalueen ulkopuolelle on kuitenkin jätetty eräät alueet, muun muassa Espanjan Kanariasaaret ja Ahvenanmaa. Näillä alueilla sovelletaan yleisiä tullaussäännöksiä.24 2.1.1 Arvonlisäveroperiaatteet EU-jäsenvaltioiden väliltä poistetut tullimuodollisuudet vuonna 1993, poistivat tavaroiden lähtövaltioissa suoritettavan tuonti- ja vientitullauksen. Uuden järjestelmän perustarkoituk- sena oli turvata ihmisten, tavaroiden ja pääoman vapaa liikkuminen jäsenvaltioiden välillä. Seurauksena tästä jäsenvaltioiden tuli ratkaista arvonlisäverokäytäntö yhteisökaupassa, sillä periaate, jonka mukaan arvonlisäverotulot kuuluvat tavaroita kuluttavalle valtiolle, oli py- synyt muuttumattomana.25 Tällä hetkellä EU:lla on käytössä siirtymävaiheen järjestelmä, missä sovelletaan yhteisökaupansääntöjä sekä alkuperämaa- että määränpäämaaperiaatetta. Järjestelmän tuli olla käytössä vain hetken, mutta käytännönongelmien vuoksi yhteisökau- passa on kuitenkin omaksuttu kahden periaatteen yhdistelmä ja täten väliaikaiseksi tarkoi- tettu järjestelmä on ollut käytössä jo suunniteltua pidempään. Väliaikaiseen järjestelyyn on viimein löydetty yksinkertaisempi ratkaisu ja järjestelmään onkin tulossa merkittäviä muu- 22 HE 88/1993 vp: 20. 23 Rother 2003: 51,55; Äärilä ym. 2005: 24–25. 24 Kallio ym. 2007: 33–34. 25 Äärilä ym. 2005: 260. 21 toksia Euroopan neuvoston vahvistamien direktiivien seurauksena.26 Nämä direktiivit tule- vat syrjäyttämään nykyisen käytössä olevan järjestelmän ja lopulliseksi kaavailtu arvon- lisäveromenetelmä saadaan viimein käyttöön. Muutokset koskevat arvonlisäverodirektiivin myyntimaasäännöksiä sekä ulkomaalaispalautusjärjestelmää ja direktiivit astuvat voimaan porrastetusti vuoden 2010 alusta alkaen vuoteen 2015 mennessä. Muutoksia ja niiden seu- rauksia selvitetään tarkemmin tutkimuksen edetessä. Jokaisella jäsenvaltiolla on oikeus sisäisessä lainsäädännössään säätää se periaate, jota val- tio soveltaa arvonlisäverotuksessaan. Nämä periaatteet ovat yleisesti hyväksyttyjä ja luovat pohjan järjestelmälle sekä tukevat sen soveltamisalaa.27 Seuraavassa selvennetään neljän hyväksytyn perusperiaatteen rakennetta. Alueperiaatteella, eli territoriaaliperiaatteella tarkoitetaan kansainvälisessä arvonlisävero- tuksessa jokaisen valtion omaa autonomista arvonlisäverojärjestelmää, joka perustuu riip- pumattomaan verotusvaltaan. Siinä on kuitenkin huomattavissa yhtymäkohtia kansainväli- seen verojärjestelmään.28 Kansallisen arvonlisäverojärjestelmän tasolla tämä tarkoittaa Suo- messa liiketoimintamuodossa tapahtuvan palvelun tai tavaran myynnistä suoritettavaa ar- vonlisäveroa AVL 1.1 § kohdan mukaisesti. Suomessa tapahtuva myynti käsittää Suomen valtion maantieteellisellä alueella tapahtuneen myynnin AVL 5 luvun säännöksien mukai- sesti. Suomessa tapahtuva myynti on usein arvonlisäveronalaista. Tähän tekevät poikkeuk- sen eräät kansainvälisen kaupan erityistilanteet. Arvonlisävero-oikeutta koskevat poikkeuk- set eivät yleensä sisälly maiden välisiin verosopimuksiin, joten alueperiaatteesta voidaan poiketa soveltamalla alkuperämaa- tai määränpäämaaperiaatetta. 29 Alkuperämaaperiaatetta noudattaessa hyödykkeen arvonlisävero tilitetään maassa, josta se ostetaan. Periaatetta sovelletaan kotimaan myynnissä, myös silloin kun hyödyke myydään myyjän kotimaahan tai myynti tapahtuu toiseen yhteisömaahan. Näin ollen vienti on arvon- lisäveronalaista ja tuonti on vapautettu arvonlisäverosta. Periaatteen mukaisesti, että ostajan tehdessä kauppaa toisessa yhteisömaassa olevan myyjän kansa, voi ostaja maansa arvon- lisäverotunnusta hyödyntämällä vähentää myyjän veloittaman, ja myyjän toiselle jäsenval- tiolle tilittämän veron samoin kuin vähennys tehtäisiin kotimaan ostoihin sisältyvästä ve- 26 2008/8/EY, 2008/9/EY. 27 Rother 2003: 13–14. 28 Rother 2003: 15. 29 Rother 2003: 15,67; Äärilä 2005: 261–262; Nieminen, Anttila & Äärilä 2009. 22 rosta. 30 Alkuperämaaperiaatteen sovellusala on laaja, mutta pääsääntöisesti sitä käytetään toisessa yhteisömaassa olevan ei-verovelvollisen ostajan kanssa käytäessä kauppaa. Näin ollen verontilitys menee säännöksien mukaan ja myyjä tilittää oman maansa verokannan suuruisen määrän. Merkittävän poikkeuksen tähän tekee muun muassa kaukomyynti. EU-alueen väliaikaiseksi suunniteltu arvonlisäverojärjestelmä perustuu pääasiallisesti mää- ränpäämaaperiaatteeseen.31 Määränpäämaaperiaatteen mukaisesti arvonlisävero suoritetaan tavaran määränpäässä. Periaate on samankaltainen tullausjärjestelmän kanssa, mutta tullien sijaan arvonlisävero maksetaan hyödykkeen ostavalle yritykselle. Pääsääntöisesti määränpäämaaperiaatetta sovelletaan vain verovelvollisten yritysten välisiin kauppoihin.32 Näin ollen yhteisömyynti on verotonta ja yhteisöhankinta myös käytännössä verosta vapautettua, sillä suoritettava vero on useimmiten ostajalle vähennyskelpoista. Maksuvelvollisuus syntyy, mikäli osto ei tapahdu verollista liiketoimintaa varten. Tavaroiden siirtoon maasta toiseen sovelletaan yleisesti määränpäämaaperiaatetta.33 Poikkeuksen periaatteen sovellusalaan tekevät kaukomyynti ja uusien kuljetusvälineiden hankinta. Edellisessä tapauksessa viitataan AVL 26c §:n ja jälkimmäisessä AVL 63a ja b §:n säännöksiin. Kulutusmaaperiaate on hyvin lähellä määränpäämaaperiaatetta. Erona näille kahdelle on kulutusmaaperiaatteen soveltaminen erityisesti tavarakauppaan. Periaatetta käytettäessä viejämaa vapautuu tavaran arvonlisäverosta, joko säätämällä viennin verottamaksi tai pa- lauttamalla jo maksetun arvonlisäveron. Näin ollen tavarasta peritään arvonlisävero tuonti- maassa alueperiaatteen mukaisesti, joko tuonnin yhteydessä tai myöhemmin ilmoitettuna ajankohtana.34 2.1.2. Verovelvollisuus Verovelvollinen on se luonnollinen henkilö tai yritys yritysmuodosta riippumatta, jonka velvollisuus on tilittää myynnistä arvonlisäveroa verokannan suuruinen määrä. Tämä vel- vollisuus oikeuttaa vähennysoikeuteen ja mahdollisuuteen eliminoida toimintoa varten suo- 30 Äärilä ym. 2005: 260. 31 Kallio, Nielsen, Ojala, Saukko & Sääskilahti 2007: 141. 32 Äärilä ym. 2005: 261; Nieminen ym. 2009. 33 Rother 2003: 16. 34 Rother 2003: 16; Äärilä 2005: 260–261. 23 ritettu vero. Tämä ihanteellinen tilanne on usein kuitenkin vain teoreettisella tasolla mah- dollista ja käytännössä ilmeneekin monenlaisia tulkinnanvaraisia tilanteita ja poikkeuksia henkilön tai yrityksen asemasta verovelvollisena. EY:n direktiivi yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä määrittelee yhdeksännessä artiklassa verovelvolliseksi jokaisen, joka itsenäisesti missä tahansa harjoittaa taloudellista toimin- taa, riippumatta tämän toiminnan tarkoituksesta tai tuloksesta. Suomen arvonlisäverolaki määrittää verovelvolliseksi jokaisen, joka harjoittaa liiketoimintaa. Tämä on terminologi- sesti lähes samaa tarkoittava termi ja korkein hallinto-oikeus on oikeuskäytännössään kat- sonut lain määritelmän vastaavan direktiivin sisältöä.35 Suomen laissa ei ole määritetty sitä toiminnan muotoa, jolloin kynnys verotukseen ylittyy, mutta oikeuskäytäntö- ja kirjallisuus ovat määritelleet sille keskeisimmät tunnusmerkit. Liiketoimintana pidetään aineettoman tai aineellisen omaisuuden hyödyntämistä jatkuvaluontoisessa tulonsaantitarkoituksessa, si- sältäen tavanomaisen yrittäjäriskin. Määritelmä mainitaan myös hallituksen esityksen pe- rusteluissa.36 Liiketoiminnan tunnusmerkkejä tulee tulkita laajasti, jotta arvonlisäverotuk- sen neutraalisuusvaatimukset toteutuisivat. Tähän on vaikuttanut EY:n arvonlisäverodirek- tiivin tulkinta kaiken taloudellisen toiminnan aiheuttavan arvonlisäverovelvollisuuden, ei vaan voitollinen toiminta.37 Mikäli myynti ei täytä liiketoiminnan tunnusmerkkejä, saatua vastiketta pidetään ennakkoperintälain 13 §:n mukaisena palkkana. AVL 3 §:ssä määritetty vähäinen liiketoiminta, eli tilikauden liikevaihdon ollessa enintään 8 500 euroa, ei aiheuta myyjälle verovelvollisuutta ellei hän itse vapaaehtoisesti hakeudu verovelvolliseksi. Vapaaehtoisesti verovelvollisiksi hakeutuneet elinkeinonharjoittajat mak- savat myynnistä normaalia veroa, mutta voivat vähentää tuotantopanoshankintoihin sisälty- vän veron. Esimerkkinä tästä on kaukomyyntiä harjoittava myyjä, joka huolehtii tavaroiden kuljetuksen määränpäämaahan yksityishenkilöille tai heihin rinnastettaviin henkilöihin. Hakeutumalla verovelvolliseksi kaukomyynnistä myyjää verotetaan tavaran kohdemaassa lähtömaan sijaan.38 35 Kallio ym. 2007: 20. 36 HE 88/1993 vp: 21. 37 Äärilä ym. 2005: 30–31. 38 Verohallinto 2004a: 17; Äärilä ym. 2005: 43. 24 Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on ratkaissut useissa tuomioissaan 39 jo liiketoiminnan valmistelevat toimet pidettävän liiketoimintana. Seurauksena elinkeinoharjoittajalle on ai- heutunut asema verovelvollisena ja siihen liittyvä vähennysoikeus.40 EYTI C-110/94 asi- assa Intercommunale voor Zeewaterontzilting (Inzo) purkautuneen yhtiön toiminta katsot- tiin liiketoiminnaksi ja siten yhtiöllä oli oikeus arvonlisäverovähennyksiin. 2.1.3. Käännetty verovelvollisuus ja arvonlisäverotunniste Verovelvollinen on siis useimmiten hyödykkeen myyjä. Mikäli myyjä on ulkomaalainen, joka ei ole verovelvollinen Suomessa eikä hänellä ole kiinteää toimipaikkaa täällä, tulee ostajan suorittaa arvonlisävero. Tällöin puhutaan niin sanotusta käännetystä verovelvolli- suudesta, joka koskee useimpia tavaran ja palvelun myyntitapahtumia.41 Kiinteänä toimipaikkana pidetään pysyvää liikepaikkaa, josta yrityksen liiketoiminta kokonaan tai osittain harjoitetaan. Kuljetuspalveluja harjoittaessa kiinteä toimipaikka muodostuu silloin, kun noudatetaan tiettyä aikataulua ja reittiä. Myös varastoa pidetään pääsääntöisesti kiin- teänä toimipaikkana. Ulkomaisen yrityksen ei tarvitse rekisteröityä Suomeen arvonlisäve- rovelvolliseksi harjoittaessa liiketoimintaa suomalaisen yrityksen kanssa, jotta käännettyä verovelvollisuutta voitaisiin soveltaa. Tästä poikkeuksena esimerkiksi myynnit yksityishenkilöille, joillekin ulkomaalaisille yrityksille sekä AVL 9 §:n sisältyvät myynnit, jotka edellyttävät rekisteröitymistä Suomeen.42 Sovellettaessa käännettyä verovelvollisuutta, tulee dokumenttiin tehdä merkintä vuoden 2004 voimaan astuneen säädöksen mukaisesti (AVL 209b § 2 mom. 11k). Merkinnän puuttuminen tai laiminlyönti voi johtaa ostajan arvonlisäveron vähennysoikeuden menettämiseen.43 Merkintävaatimukset uudistuvat laajan verouudistuksen yhteydessä vuoden 2010 alusta. Käännetyn verovelvollisuuden yleinen sovellusala määritetään AVL 9 §:ssä. Ostajalle syntyy verovelvollisuus säännöksen kaikkien ehtojen täyttyessä samanaikaisesti. Monissa kansainvälisissä kauppatilanteissa sovelletaan käännetyn verovelvollisuuden järjestelmää, esimerkiksi tavarakuljetuksissa ja sen liitännäispalveluissa. Käytännössä ostetusta hyödykkeestä suoritetaan verokannan suuruinen vero hyödykkeen verottomasta 39 Mm. C-268/83 Rompelman. 40 Kallio ym. 2007: 39. 41 Verohallinto 2004a: 11–13. 42 Kallio ym. 2007: 267. 43 Kallio ym. 2007:67. 25 ostohinnasta. Tämä määrä ilmoitetaan myynnin verona, mutta käytännössä yrityksien vähennysoikeus estää todellisten kustannusten synnyn.44 Sovellettaessa käännettyä verovelvollisuutta saadaan monet kansainvälisen kaupan tilanteet yksinkertaistettua. Poikkeuksen tekevät EU:n jäsenvaltioiden sisäisten sovellusten eroavaisuudet käännetyn verovelvollisuuden suhteen. Järjestelmän käyttöä perustellaan myös veronsuorittamisvelvollisuuden ja verovalvonnan tehostamisella. Käännetyllä verovelvolli- suudella estetään myös väliaikaisesti Suomessa toimivalta ulkomaalaisesta yritykseltä vaivalloinen rekisteröitymismenettely.45 Elinkeinoharjoittajan tulee rekisteröityä kirjallisella hakemuksella, voidakseen suorittaa lii- ketoiminnasta arvonlisäveroa. Rekisteröityessään elinkeinoharjoittajalle annetaan yritys- ja yhteisötunnus (Y-tunnus), joka yksilöi elinkeinoharjoittajan ja mahdollistaa toiminnan vi- ranomaisten kanssa. Tunnus koostuu seitsemästä numerosta, väliviivasta ja tarkastusmer- kistä.46 Tunnuksen avulla elinkeinoharjoittajan suoritetut ja palautuvat verot rekisteröityvät oikean verovelvollisen hyväksi. Y-tunnus tulee merkitä elinkeinotoimintaan liittyviin asia- kirjoihin. Harjoittaessa elinkeinotoimintaa EU-jäsenvaltioiden kanssa, suomalaiset yritykset tarvitsevat arvonlisäverotunnisteen (alv-numero tai alv-tunnus). Ostajan käyttäessä EU:n jäsenvaltiossa annettua alv-numeroa, verotetaan kuljetuspalvelu siinä maassa, jossa tunniste on annettu. Arvonlisäverotunniste muodostetaan kansainväliseksi VAT-tunnukseksi lisää- mällä Y-tunnukseen maakoodi ja poistamalla väliviiva, eli Y-tunnus on muotoa 0123456-7 ja VAT tunnus FI01234567. EU-alueella sijaitsevan kauppakumppanin laskutuksessa käytettävän VAT-tunnuksen oikeellisuus ja voimassaolo tulee varmistaa komission ylläpitämällä Internet-sivustolla. Sivusto ei kuitenkin mahdollista tietojen tarkistamista niiden valtioiden osalta, joiden lainsäädäntö ei salli nimi- ja osoitetietojen julkistamista. Näissä tapauksissa Verohallinnon niin sanottu CLO-yksikkö vastaa EU-yhteisökaupan VAT-tunnusten tarkistamisesta ja oikeellisuudesta annettujen ennakkotietojen kanssa.47 2.1.4. Arvonlisäveron vähennysoikeus Arvonlisäverojärjestelmään sisältyvän vähennysoikeusmenetelmän johtavana tavoitteena on estää veron kertaantuminen sekä tukea järjestelmän läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta. 44 Kallio ym. 2007: 267. 45 Kallio ym. 2007: 68. 46 Kallio ym. 2007: 642. 47 Verohallinto 2009a. 26 AVL 102 §:n vähennysoikeutta koskevan pääsäännöksen mukaisesti verollista liiketoimin- taa varten hankittuihin tuotantopanoksiin sisältyvä verot ovat lähtökohtaisesti vähennyskel- poisia.48 AVL 102 §:n tarkka sanamuoto kuuluu seuraavasti: Verovelvollinen saa vähentää verollista liiketoimintaa varten: 1) toiselta verovelvolliselta ostamastaan tavarasta tai palvelusta suoritettavan ve- ron taikka ostosta 8a tai 9 §:n perusteella suoritettavan veron; 2) maahan tuomastaan tavarasta suoritettavan veron; 3) tekemästään yhteisöhankinnasta suoritettavan veron; 4) tekemästään 72.1 §:ssä tarkoitetusta tavaran siirrosta varastointimenettelystä suoritettavan veron. Käytännössä tavaran yhteisöhankinnasta ei synny veronmaksuvelvollisuutta, sillä suoritet- tava vero vähennetään samana kalenterikuukautena jona se on suoritettu. Verollinen liike- toiminta määritetään pääsäännöksen toisessa momentissa toiminnaksi, joka aiheuttaa tava- ran tai palvelun myyjälle tosiasiallisen arvonlisäverovelvollisuuden. Siten esimerkiksi vientiyritykset, jotka eivät suorita myynnistä veroa saavat veron AVL 131 §:n mukaisesti palautuksena vähennysoikeuden sijaan.49 Vähennysoikeutta on rajoitettu tietyissä tilanteissa ja toisinaan rajoitusten tulkinta on hyvinkin vaikeaselkoista. Esimerkiksi AVL 114 §:ssä säädetään ajoneuvoihin sisältyvästä vähennysoikeudesta. Säännös on hyvin tiukka, sillä vä- hennysoikeuteen ovat oikeutettuja ainoastaan verollisessa liiketoiminnassa käytössä olevat ajoneuvot tietyin poikkeuksin. Tavaran tai palvelun ostoon sisältyvän arvonlisäveron vähennysoikeus on verovelvollisella ostajalla, myyjän ollessa verovelvollinen elinkeinoharjoittaja, joka on merkitty arvonlisäve- rovelvollisena rekisteriin AVL 172.1§ mukaisesti. Ostajan vähennysoikeuden edellytyksenä on myyjän ilmoittama alkuperäinen lasku sekä siihen sisältyvät vaaditut merkinnät.50 Mi- käli lasku ei täytä sille edellytettyjä vaatimuksia, ostaja voi menettää oikeuden vähentää 48 Linnakangas 2008: 183. 49 Linnakangas 2008: 183–184. 50 Ks. luku 4; Laskumerkintävaatimukset kansainvälisessä kaupassa. 27 ostoon sisältyvän arvonlisäveron. Poikkeuksena tähän on AVL 209e §:n kohtuullistamissäännös. Tämän säännöksen nojalla verovirasto voi hyväksyä vähennyksen, vaikka siihen vaadittavat edellytykset eivät täyttyisikään, esimerkiksi lasku on puutteellinen tai alkuperäistä laskua ei ole saatavilla. Oston tapahtuessa ulkomaalaiselta ja ostajan ollessa verovelvollinen, saa ostaja käännetyn verovelvollisuuden perusteella vähentää veron ostoistaan.51 Maahantuontiin sisältyvää veroa kutsutaan laissa hankintaan sisältyväksi veroksi ja AVL 102.1 §:n toisessa kohdassa määritetään verovelvollisen oikeudesta vähentää maahan- tuodusta tavarasta suoritettavan veron. Säännös sisältää vähennysoikeuden ehdottomana edellytyksenä tavaran oltava maahantuodun itse, eli maahantuonnin yhteydessä tarvittavaan tulli-ilmoitukseen tulee merkitä verovelvollinen maahantuojaksi. Lisäksi edellytyksenä on verovelvollisen esiintyminen tavaran haltijana maahantuonnin yhteydessä, sekä tavaran maahantuonti verollista liiketoimintaa varten. Käytäntö perustuu 1970-luvun oikeuskäy- täntöön ja on yhä edelleen voimassa olevaa oikeutta. Korkein hallinto-oikeus eväsi ratkai- sussaan vähennysoikeuden ei-verovelvolliselta agentuuriliikkeeltä, joka oli tullausasiakir- joissa tavaranhaltija mutta agentuuriliike ei ollut toiminut tavaran ostajana.52 Myös maahantuonnin arvonlisäverovelvollisuus on peruja korkeimman hallinto-oikeuden van- hasta oikeuskäytännöstä, jossa säädettiin maahantuonti verolliseksi, oli sen osto ollut vas- tikkeellinen tai vastikkeeton tapahtuma.53 Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ratkaisi tuomiossaan EGN (C-377/08) yhteistä arvonlisäverodirektiiviä tulkittavan siten, että asiassa kyseessä olevien telepalvelujen suorittajalla, joka on sijoittautunut jäsenvaltion alueelle, on direktiivin säännöksen perusteella oikeus vähentää tai saada palautuksena tässä jäsenvalti- ossa toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle yritykselle suorittamiinsa telepalveluihin liitty- viin ostoihin sisältyvä arvonlisävero, koska tällainen suorittaja olisi saanut tämän oikeuden, jos kyseessä olevat palvelut olisi suoritettu ensimmäisen jäsenvaltion alueella. Ostajan hankintoihin sisältyvän verovähennyksen yhtenä edellytyksenä on myyjän rekis- teröityminen arvonlisäverorekisteriin. Tämä toimii todisteena myyjän liiketoiminnan verol- lisuudesta sekä edellyttää myyjää lain aineellisten säädösten nojalla suorittamaan myyn- nistä veroa.54 Korkein hallinto-oikeus on kuitenkin linjannut ratkaisuissaan ostajan oikeu- 51 Nieminen ym. 2009. 52 KHO 1970/2887. 53 Nieminen ym. 2009. 54 Verohallinto 2000: 1-2. 28 desta vähentää ostoihin sisältyvän arvonlisäveron, vaikka myyjä ei ollut rekisteröitynyt ar- vonlisäverorekisteriin.55 Edellytyksinä oli tositteiden olemassa olo sekä ostajan vilpitön mieli. Myyjän tuli kuitenkin rekisteröityä myöhemmin ja suorittaa vero myynneistä. Va- rastointimenettelyssä olevan tavaransiirto aiheuttaa siirtäjälle veronsuoritusvelvollisuuden. Mikäli tavaransiirtäjä käyttää tavaraa verollisessa liiketoiminnassa, hän saa edellytysten täyttyessä vähennysoikeuden siirtoon sisältyvästä verosta. Vaatimuksina ovat laskun ja tar- vittavien tositteiden olemassaolo sekä verovelvollisella on oltava laskelma suoritettavan veron perusteesta.56 Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ratkaisi tuomiossaan Securenta (C-437/06) arvonlisäve- ron vähentämisestä verovelvollisen harjoittaessa arvonlisäverodirektiivin soveltamisalassa tarkoitettua liiketoimintaa sekä siitä vapautettua taloudellista toimintaa. Tuomioistuin kat- soi ostoihin sisältyvän arvolisäveron jakamisen direktiivin soveltamisalaan kuuluvan talou- dellisen toiminnan, ja direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävän toiminnan erottelume- netelmien ja perusteluiden harkintavallan kuuluvan jäsenvaltiolle. Jäsenvaltioiden tulee noudattaa unionin asettamia toimintatapoja laskennan perusteena. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ratkaisu vahvisti periaatteen, jonka mukaisesti arvonlisäveron vähennysoikeus voi liittyä vain arvonlisäverodirektiivin mukaiseen taloudelliseen toimintaan. Lisäksi tuo- mioistuin ohjeisti vähennysoikeuden olevan mahdollinen myös silloin, kun syntyneet kulut edes osaltaan kuuluvat vähennykseen oikeuttavaan liiketoimintaan. Komission vahvistettu ehdotus ehdottaa nykyistä vähennysoikeuskäytäntöä muutettavaksi kahden toimenpiteen osalta. 57 Laskun hallussapitoa vähennysoikeuden saamiseksi ehdote- taan muutettavaksi ehdottomaksi edellytykseksi, sillä nykyiset säännökset johtavat eriarvoi- seen kohteluun (esim. käännetty verovelvollisuus). Ehdotettu muutos takaisi tasa-arvoisen kohtelun kaupankäynnin osapuolille. Luovuttajille/suorittajille seuraisi velvollisuus laatia laskun ja hankkijoille pitää tämä lasku hallussa vähennysoikeuden myöntämiseksi. Ehdotus jättäisi direktiiviin kuitenkin vielä sallituksi jäsenvaltion myöntää vähennysoikeus muulla päteväksi ja aidoksi todetulla todisteella. Toinen ehdotettu muutos vähennysoikeuteen kos- kee kassaperusteista kirjanpitoa.58 Ehdotetusta muutoksesta tulevat hyötymään kaikki pk- yritykset sekä mikroyritykset, joiden liikevaihto on enintään 2 miljoonaa euroa. Vapaaeh- 55 KHO:1999:71,72. 56 Nieminen ym. 2009. 57 Euroopan yhteisöjen komissio 2009: 6. 58 Euroopan yhteisöjen komissio 2009: 6-7. 29 toisen kassaperusteisen kirjanpitojärjestelmän avulla yrityksille syntyy vähennysoikeus suorittaessaan maksua luovuttajille/suorittajille, sillä edellytyksellä, että luovutta- jat/suorittajat saavat lykkäystä veronmaksuun maksun vastaanottoon asti.59 2.1.5. Arvonlisäveron ulkomaalaispalautus Suomalainen arvonlisäverovelvollinen elinkeinoharjoittaja ei voi lähtökohtaisesti vähentää omassa verolaskennassaan ulkomailla kertyneisiin kustannuksiin sisältyvää ulkomaalaista arvonlisäveroa. Näin ollen verorasitus jää lopullisesti elinkeinoharjoittajalle. EU-jäsenvalti- oiden välille on kuitenkin luotu järjestelmä, joka mahdollistaa jäsenvaltiossa kertyneisiin kustannuksiin sisältyvän arvonlisäveron vähentämisen. Tämän niin kutsutun ulkomaalais- palautusmenettelyn avulla suomalaisella elinkeinoharjoittajalla on mahdollisuus hakea ta- kaisin toisesta EU-valtiossa aiheutuneisiin kustannuksiin sisältyvä arvonlisävero toimitta- malla palautushakemus kohdevaltion veroviranomaisille. Edellytyksenä ulkomaalaispalau- tukselle on, että palautuksen hakijalla ei ole kohdevaltiossa kiinteää toimipaikkaa eikä hän ole hakeutunut arvonlisäverovelvolliseksi mahdollisesti suoritetuista myynneistään kyseen omaisessa valtiossa. Palautus vastaa laajuudeltaan useimmiten kohdevaltion vähennysoike- utta, mistä seuraa valtion omien verokäytäntöjen noudattaminen. Tämä saattaa vaikuttaa valtiosta riippuen muun muassa palautusprosessin tehokkuuteen. Ulkomaalaispalautusta on mahdollista hakea EU-valtiossa 1-4 kertaa vuodessa erillisellä palautushakemuksella, mihin tulee liittää muun muassa alkuperäiset laskut. Hakemus tehdään kohdevaltion hakumene- telmistä riippuen joko kohdemaan kielellä tai englanniksi. Takaisinhakuaika päättyy kalen- terivuotta seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä.60 Palautushakemuksia koskeva käytäntöä muuttuu direktiivin mukaisesti (2008/9/EY) vuo- den 2010 alusta alkaen sähköiseksi, jonka jälkeen paperihakemusta ei ole enää mahdollista toimittaa. Muista EU-valtioista haettavat arvonlisäveropalautushakemukset tulee toimittaa 31.12.2009 jälkeen sähköisessä muodossa oman maan verohallinnon sähköisessä järjestel- mässä. Suomessa ulkomaalaispalautusta hakeva yritys käyttää verohallinnon ALVEU-pal- velua. Sähköiseen palautushakemukseen liitetään alkuperäiset laskut enää vain tarvittaessa. Takaisinhakuaika muuttuu siten, että hakemus tulee tehdä viimeistään yhdeksän kuukauden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, johon kuuluvaa ajanjaksoa hakemus koskee. 59 Euroopan yhteisöjen komissio 2009: 7. 60 Arvonlisäverovelvollisen ulkomaalaispalautus; Äärilä 2005: 640; Nieminen ym. 2009. 30 Uusi käytäntö koskee vain EU-valtioista haettavaa palautusta. EU:hun kuulumattomista valtioista palautukset haetaan yhä paperihakemuksella. Arvonlisäverolakia tullaan muuttamaan syksyllä 2009 hallituksen vielä antamattoman esityksen mukaisesti.61 Muutoksen taustalla on käytännölliset seikat järjestelmän tehostamiseksi sekä palautusprosessien yksinkertaistamiseksi. 2.2. Laivausagentuuri Kansainvälistä kuljetustoimintaa harjoittavan yrityksen toimintaympäristöä on tutkimuksen kannalta syytä selventää. Alaa harjoittava yritys toimii suuren kansainvälisen varustamon agenttina omana toimiyksikkönään eli varustamon edustajana. Käytännössä varustamo sijoittaa toimipisteen niin pieneen maahan, ettei sen ole kannattavaa siirtää omia toimintojaan kokonaisuudessaan kyseen omaiseen kohteeseen, vaan vaihtoehtoisesti ulkoistaa tämän edustuksen. Varustamo kouluttaa henkilökunnan ja antaa tarvittavat resurssit toimia varustamon toiminnan mukaisesti. Agentuurin toimivaltuuksia rajataan varustamon ehtojen linjaamana ja tuloksellisuutta seurataan säännöllisesti. Edustus voi olla välitöntä (agentuuri) tai välillistä (komissiokauppa). Välittäjä eli agentti toimii päämiehensä, myyjän tai ostajan nimissä ja lukuun. Hän hankkii tai myy tavaroita ja palveluita päämiehensä lukuun ja saa tästä palkkion. Tämä välityspal- velu on verollista, riippumatta siitä onko välitettävän tavaran tai palvelun myynnistä suori- tettava veroa. Poikkeuksen tekevät kuitenkin erikseen verottamaksi säädetyt palvelut.62 Välityspalveluita verotetaan AVL 69 §:n perustein, missä säädetään välityspalvelun myy- dyn ja siten verotettava Suomessa, jos tilanteessa tavara tai palvelu on myyty Suomessa. Säännös on toissijainen eli mikäli erityissäännös löytyy, sovelletaan sitä ensisijaisesti. Eri- tyissäännöksiä noudatetaan muun muassa tavaran kuljetuspalvelun (AVL 66 § 2 mom.), tavaran yhteisökuljetuspalvelun (AVL 66a § 3 ja 4 mom.), tavaran yhteisökuljetuksen lii- 61 Verohallinto 2009b; Johansson 2009: 14–15. 62 Verohallinto 2004a: 17. 31 tännäispalveluiden (AVL 67a § 2 ja 3 mom.) ja kansainväliseen kauppaan liittyvien palve- luiden välityksessä (AVL 71 § 11k). 63 Yhteisökaupassa välityspalveluiden verotus on melko joustavaa, vaikka selkeää verotto- muussääntöä ei sille olekaan. Myyntimaa määräytyy ostajan alv-tunnuksella. Soveltamalla käännettyä verovelvollisuutta välittäjälle ei pääsääntöisesti pääse muodostumaan velvolli- suutta rekisteröityä.64 Yhteisökuljetusten ja niihin välittömästi liittyvien liitännäispalvelui- den välityspalvelu on myyty siinä jäsenvaltiossa, mistä kuljetus alkaa. Poikkeuksena, mi- käli ostajan käyttämä alv-tunnus on annettu toisessa jäsenvaltiossa, jolloin välityspalvelu katsotaan suoritetuksi siinä valtiossa.65 Kansainvälisessä kaupassa välityspalveluiden vero- kohtelu määräytyy myyntimaasäännösten ja kansainvälisen kaupan verottomuussääntöjen nojalla. Myyntimaasäännöksen mukaan tavara on myyty ja verotettava Suomessa, jos sen kuljetus alkaa täältä. Verotonta on kuitenkin välityspalvelun myynti unionin alueen ulko- puolella sijaitsevaan valtioon. Myös Suomeen tuodun tavaran välityspalvelu unionin ulko- puolisesta valtiosta on verotonta. Verottomuuteen ei vaikuta laskutusvaltio.66 Myyntimaasäännösten uudistus neuvoston direktiivin mukaisesti tulee muuttamaan vero- velvollisille myytävien välityspalveluiden pääsääntöä vuodesta 2010 alkaen. Seurauksena uudistuksesta välityspalvelut voidaan laskuttaa toisiin jäsenvaltioihin sijoittautuneilta vero- velvollisilta ilman arvonlisäveroa ostajan suorittaessa arvonlisäveron sijoittautumisvalti- oonsa käännetyn verovelvollisuuden perusteella. Uudistus tulee koskemaan vain verovelvollisia ostajia ja ei-verovelvollisille suoritetut katsotaan yhä myydyn siinä valti- ossa, missä välityspalvelu on myyty. Kiinteistöihin ja muihin kiinteään omaisuuteen liitty- viä välityspalveluita tulee koskemaan uudistetut erityissäännökset ja sovellusten toteutus jää pitkälle jäsenvaltion omaan harkintaan.67 Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ratkaisi välityspalveluiden verotuksesta asiassa Lipjes (C-68/03), jossa käsiteltiin myyntimaan määräytymistä välittäjän suorittamassa välityspal- velussa. Tuomiossa ratkaistiin myyntimaan määräytyvän kaupan tapahtumapaikan perus- teella myös niissä tapauksissa, joissa itse kauppa jää arvonlisäverotuksen ulkopuolelle. Vä- litystoiminnan kuuluessa yhteisen arvonlisäverodirektiivin 44 artiklan ensimmäisen ja toi- 63 Äärilä, Kallio & Aminoff-Lindblad 1998: 209 ; Nieminen ym. 2009. 64 Äärilä 2005: 376. 65 Terra & Taipalus 1996: 70. 66 Äärilä ym. 2005: 375. 67 Sääksilahti 2009: 22. 32 seen kohtaan, tulee soveltaa liiketoiminnan suorituspaikan määrittelemiseksi direktiivin erityissäännöksiä. Artiklan soveltamiseen tekevät poikkeuksen välittäjän suorittamat pal- velut, jotka luetaan kuuluviksi 50 ja 54 artiklaan ja 56 artiklan ensimmäisen kohtaan. 2.3. Komissiokauppa AVL 19 §:ssä määritetään komissiokauppa seuraavasti: Kun tavara tai palvelu myydään asiamiehen nimissä päämiehen lukuun, katso- taan asiamiehen myyneen tavaran tai palvelun ostajalle ja päämiehen myyneen sen asiamiehelle. Kun tavara tai palvelu ostetaan asiamiehen nimissä päämie- hen lukuun, katsotaan asiamiehen myyneen tavaran tai palvelun päämiehelle ja myyjän myyneen sen asiamiehelle. Komissiolla tarkoitetaan sitä palkkiota, jonka asiamies eli komissionsaaja saa joko päämie- heltä tai asiakkaalta. Sopimuksin voidaan sopia tilittääkö päämies palkkion asiamiehelle vai veloittaako asiamies tietyn prosenttiosuuden asiakkaalta.68 Komissiokauppa on välillistä edustusta ja tavaroiden omistusoikeus ei siirry missään vaiheessa komissionsaajalle. Ko- missionsaaja on velvollinen sopimuksenkumppaniaan kohtaan ja vastuussa sopimuksen täyttämisestä. Arvonlisäverovelvollisuus koskee komissiokaupan molempia osapuolia. Esimerkkinä asiakkaan verotonmyynti, jonka myynnistä komissionsaaja joutuu maksamaan arvonlisäveroa. Myyntikomissiossa päämies myy hyödykkeen asiamiehelle, eli komissionsaajalle, ja asia- mies jälleen eteenpäin asiakkaalle. Ostokomissiossa sitä vastoin asiakas myy hyödykkeen asiamiehelle ja asiamies päämiehelle. Asiamieheen sovelletaan tämän perusteella tavaran tai palvelun myyjää koskevia säädöksiä. Asiamiehen arvonlisäverotus rakentuu seuraavasti: asiakkaalta perimästä myyntihinnasta asiamies suorittaa kokonaisuudessaan arvonlisäveron, josta vähennyskelpoisena käsitellään päämiehelle tilitetty määrä vähennettynä komissiolla. Käytännössä asiamies tilittää siis arvonlisäveron vain komissionmäärästä.69 Sovellettaessa alennettua verokantaa, päämies ja asiamies suorittavat molemmat tämän verokannan suu- ruisen määrän. Asiamiehen vähennettävästä ja päämiehen suoritettavasta verosta tulee AVL 102a §:n säädöksen mukaan käydä selville päämiehen ja asiamiehen välisissä dokumen- 68 Kallio ym. 2007: 105. 69 Äärilä ym 2005: 380–381; Nieminen ym. 2009. 33 teissa.70 Alennetun verokannan lisäksi myös nollaverokannan alainen myynti koskee komissiokaupan molempia myyntejä. Liittyen kyseiseen nollaverotuksesta korkein hallinto- oikeus linjasi ratkaisussaan koskien sanoma- ja aikakausilehtien välitystoiminnan arvonlisäverotusta. 71 KHO 1995 T 264 Yhtiö harjoitti koti- ja ulkomaisten lehtien myyntiä kestotilauksina. Asiakas ti- lasi lehden yhtiöltä ja yhtiö tilasi sen lehden kustantajalta. Kustantaja laskutti tilauksesta yhtiötä ja yhtiö asiakastaan. Yhtiö ei siten toiminut tilausten välittä- jänä vaan omissa nimissään ja omaan lukuunsa ja sen myyntikate muodostui lehtien myynti- ja ostohintojen erotuksesta sekä kustantajilta saaduista osto- alennuksista. Yhtiön ei ollut suoritettava arvonlisäveroa tilattujen lehtien myynti- ja ostohintojen erotuksesta eikä kustantajilta saamistaan ostoalennuk- sista eikä myöskään ulkomailta tilattujen lehtien maahantuonnista. Kansainvälistä komissiokauppaa käsitellään kaikissa EU-valtioissa Suomen tavoin kahtena peräkkäisenä kauppana. Asiamiestä kohdellaan kansainvälisessä kaupassa myyjänä ja ul- komaille myytyihin tavaroihin ja palveluihin sovelletaan ulkomaankauppaa koskevia sään- nöksiä. Komissiovaraston ollessa Suomessa ja myynnin tapahtuessa toiseen unionivaltioon, päämiehen ja asiamiehen välinen myynti käsitellään kotimaanmyyntinä ja asiamiehen edelleen myynti yhteisömyyntinä. Mikäli myynti täyttää yhteisömyynnin edellytykset, on kyseessä veroton myynti. Päämiehen ja asiamiehen ollessa eri jäsenmaissa, päämies suorit- taa yhteisömyynnin ja asiamies yhteisöhankinnan. Asiamies suorittaa edelleen verollisen paikallisen myynnin, verottoman yhteisömyynnin tai vientimyynnin eli myynnin yhteisön ulkopuolelle.72 Komissiovaraston sijainti ei useimmiten aiheuta päämiehelle rekisteröitymisvelvollisuutta, sillä yhteisöhankinnan tekijäksi katsotaan komissioagentti. Käytännönongelmien välttämiseksi asiamiehen ja päämiehen dokumenteissa tulisi todeta samansuuruinen summa, jotta vältytään tarpeettomilta tiedusteluilta veroviranomaisilta. EU-jäsenvaltioilla on kuitenkin eroavaisuuksia tulkinnoissa ja sovelluksissa liittyen komissio-käsitteen määritelmään. Esimerkiksi Suomessa komissio katsotaan myydyn tuotteen hinnan alennukseksi, kun taas Iso-Britanniassa tulkitaan palkkio korvaukseksi asiamiespalvelusta. Maahantuonti on asiamiehelle arvonlisäverollista, kun komissiokaupan 70 Kallio ym. 2007: 105. 71 Ks. lisäksi KHO:1995-B565. 72 Äärilä ym. 2005: 382–383; Nieminen ym. 2009. 34 toisena osapuolena on EU-alueen ulkopuolella sijaitseva päämies. Tämän lisäksi asiamiehen tulee suorittaa tavaroiden tullausarvon suuruinen summa.73 Erottelu välityskaupan ja komissiokaupan välille on ajoittain tulkinnanvaraista ja valinnasta aiheutuvalla verokohtelulla voi olla hyvinkin merkittäviä eroavaisuuksia. Välityspalvelu ja komissiokauppa eroavat toisistaan teoreettisella tasolla oleellisesti, mutta käytännössä erottelu on kuin veteen piirretty viiva. Tuomioistuintasolla on linjattu henkilökuljetuksia harjoittavan yhtiön liiketoiminnan palvelun luonteesta.74 Korkein hallinto-oikeus katsoi yh- tiön toimivan asiakkaaseen nähden AVL 19 § 1 mom. tarkoitetulla tavalla palvelun myy- jänä omissa nimissä ja siten suorittamaan veroa AVL 85a §:n kohdan suuruisen veron ko- missiokaupasta. Yhtiöllä oli oikeus vähentää ostamistaan palveluista arvonlisäveron määrä. Äärilä ym. 75 esittävät käytännön esimerkkejä sekä välityspalveluiden että komissiokaupan veron perusteista: Esimerkki 1. Suomalaisen päämiehen myydessä välityspalveluita välittäjän sijaitessa toi- sessa unionin jäsenvaltiossa, katsotaan palvelu tällöin myydyksi Suomessa ehdolla, että do- kumenteissa ilmenee molempien osapuolten alv-tunnukset. Mikäli välitetty tavara jää unio- nin alueelle, välityspalkkio on verollista. Päämies suorittaa tällöin Suomen 22 %:n veron palkkiosta käännetyn verovelvollisuuden perusteella, välittäjälle palkkio on verotonta. Vä- lityspalkkio on verotonta myytäessä tavara Suomesta unionin ulkopuolelle. Päämies ei tässä tapauksessa ole käännetysti verovelvollinen. Esimerkki 2. Komissiokaupassa suomalaisen yhtiön myydessä Suomessa saksalaisen pää- miehensä tavaroita, tilittää asiamies myyntihinnan päämiehelleen sopimuksen mukaisesti ja päämies maksaa asiamiehelle myöhemmin sovitun prosenttiosuuden (esimerkiksi 10 %) komissiopalkkiona. Suomessa sijaitseva asiamies suorittaa päämiehen tavaroista yhteisö- hankinnan niiden saapuessa Suomeen ja edelleen myynnistä kotimaan verollisen myynnin. Asiamiehen saama komissiopalkkio kirjataan yhteisöhankinnan oikaisueräksi. 73 Kallio ym. 2007: 106–107. 74 KHO:1999:67. 75 2005: 377,383. 35 Ohessa on esitetty vielä käytännön läheisempi esimerkki kansainvälisiä tavarakuljetuksia harjoittavan yrityksen toiminnasta liittyen komission muodostumiseen. Esimerkki 3. Komissio on ennalta määrätty prosentuaalinen osuus merirahdista, kun rahti kuljetusalan terminologiaa käyttäen manifestoidaan eli merkitään lastin hallintaan oikeuttavalle konossementille. Merirahdin lisäksi kuljetuskustannuksiin lasketaan rahtilisät eli polttoainelisät, satamamaksut sekä kontin käsittelymaksut. Esimerkkinä tavanomaisesta merirahdista syksyn 2009 hinnoilla voidaan käyttää yhden kontin osalta USD 1 000 /TEU + kaikki lisäkustannukset USD 630 /TEU, eli asiakkaalle tulee maksettavaa USD 1 630 /TEU. TEU on konttikuljetuksien perusmittayksikkö, millä tarkoitetaan kontin kokoa. Tavanomainen kontti on kooltaan yhden TEU:n (twenty foot equivalent unit) ja suurempi yksikkö 2 TEU:ta. Huolitsijan komissio on yleensä 2,5 % merirahdista, eli tässä tapauksessa USD 1 000 x 2, 5 % = USD 25. Agentin komission osuus on 5 % merirahdista vähennettynä huolitsijan ko- missio, eli (USD 1 000 - USD 25) x 5 % = USD 48,75. Varsinaiselle rahdinkuljettajalle kuuluu loput, eli USD 1 630 - USD 25 - USD 48,75 = USD 1556,25. Hintojen muodostumisesta huomaa hyvin varustamojen intressin pitää rahtilisät korkeana ja merirahdin osuus vastaavasti pienenä. Komission osuus kun lasketaan vain merirahdin osuudesta, säästävät varustamot tällä tavalla agenttikomissioissa melko suuren kustannus- erän. Myös asiakkailta perittävien rahtilisien muokkaaminen (eli käytännössä yleensä nos- taminen) on helpompaa, kun niitä on mahdollista vaihdella kausittain, esimerkiksi polttoai- neen hinnankehityksen mukaan. 36 3. EU:N ARVONLISÄVEROJÄRJESTELMÄ 3.1. EU-oikeuden rakenne Vuoden 1957 Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksessa (ns. Rooman sopimus), määritetään yhteiseksi päämääräksi yhteismarkkinoiden kehittäminen sekä jäsenvaltioiden yhtenäistäminen talouspolitiikassa. Tavoitteeksi asetettiin taloustoiminnan toteuttaminen ja edistäminen yhteisössä.76 Merkittäviä uudistuksia ei kuitenkaan onnistuttu saavuttamaan vielä tässä vaiheessa ja Rooman sopimuksen jälkeen seuraavat muutokset koettiin vasta vuoden 1986 Euroopan yhtenäisasiakirjan synny myötä, jolla muutettiin EY:n perustamissopimusta. Tämän yhtenäisasiakirjan merkittävimpiä toimenpiteitä oli sisämarkkinoiden toteuttaminen ja sitä koskeva valkoinen kirja. Tällä valkoisella kirjalla tarkoitetaan asiakirjaa, joka sisältää ehdotuksia yhteisön toiminnasta jollakin erityisalalla. Vuonna 1985 julkaistiin valkoinen kirja sisämarkkinoiden toteutumisesta, mistä seurasi neljän perusvapauden, tavaroiden, henkilöiden, palveluiden ja pääoman vapaa liikkuminen, sekä verorajojen poistuminen jäsenmaiden väliltä.77 Vuonna 1992 allekirjoitettu Euroopan unioni perustamissopimus (ns. Maastrichtin sopimus) aloitti uuden vaiheen Euroopan alueen integraatiossa, jolla oli uudistava vaikutus jäsenmaiden yhteisötyöhön, tavoitteisiin ja päämääriin. EU:ssa vaikutti nyt kaksi sopimusta EU:n ja EY:n perustamissopimukset (entinen Ety:n perustamissopimus). Rooman sopimuksessa asetetut tavoitteet saavutettiin EU:n syntymisen myötä vuonna 1993, jolloin jäsenvaltioiden välinen liikkuvuus vapautettiin ja tullit, sekä määrälliset rajoitukset poistettiin.78 Vuoden 1992 Maastrichtin sopimuksen vaikutus Euroopan unionin laajentumisprosessiin oli merkittävä. EY:n (ns. I-pilari) rinnalle tuotiin kaksi uutta integraation ulottuvuutta: yh- teinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (ns. II-pilari) sekä yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa (ns. III-pilari). Laajentumisen myötä integraatioprosessin painopiste taloudellisesta yhteistyöstä siirtyi enemmän rakentamaan poliittista unionia, jossa yhteistyöalueet laajenivat kattamaan niin sisämarkkinat kuin sosiaali- ja työllisyyspolitiikasta puolustuspolitiikkaan. Amsterda- 76 Rother 2003: 57, Ojanen 2009: 95. 77 Rother 2003: 62–64, Ojanen 2009: 98. 78 Ojanen 2009: 99. 37 min sopimus, joka tuli voimaan vuonna 1999, täsmensi EU:n uutta poliittista roolia, joka ilmeni III-pilarin muutoksena. Euroopan unionin nykyinen rakenne perustuu kolmen pilarin malliin, joista I ja II-pilari pysyivät Maastrichtin sopimuksen mukaisena, mutta III-pilari sisältää muutoksen jälkeen poliisiyhteistyön ja oikeudellisen yhteistyön rikosasioissa.79 EU:ssa on 2000-luvun ajan yritetty saada aikaan perustamissopimusten kokonaismuutosta, joista viimeisimpänä uudistussopimuksena mainittakoon niin sanottu Lissabonin sopimus. Sopimus on ajautunut ratifiointivaikeuksiin, mutta sopimus pyritään ratifioimaan kaikissa EU:n jäsenvaltiossa ja saada siten lainvoimaiseksi. Tällä uudistussopimuksella tulee olemaan voimaan astuessaan merkittäviä uudistusvaikutuksia EU:n toimintaan ja täten EU tulee vahvistamaan rooliaan entisestään.80 Lissabonin sopimuksen toteuttaminen on yksi komission tärkeimmistä tavoitteista ja sopimuksen laaja-alaisen vaikutuksen johdosta se todennäköisesti tullaan saattamaan voimaan lähivuosina.81 EU-oikeuden rakenteelliset periaatteet ovat vahvat ja alueen oikeusjärjestelmän ulottuvuus on sitova jäsenvaltioiden lainsäädännön tukemana. EU:n perustamisen myötä kehittynyt oikeusjärjestelmä sitoo jäsenvaltioiden oikeushenkilöitä sekä luonnollisia henkilöitä. Oike- usjärjestelmän lähtökohtana on sen välitön oikeusvaikutus jäsenvaltioiden sisäisiin lainsää- däntöihin. Tästä johtuen unionin normien säätäminen voi aiheuttaa välittömän muutostar- peen jäsenvaltion oikeusnormistoon, sillä EU-oikeus on aina ensisijaista oikeutta. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on linjannut käytäntöä kansallisten tuomioistuinten velvollisuu- desta noudattaa EU-oikeuden ja sisäisen lainsäädännön ristiriidattomuutta.82 Viimeisin Suo- mea koskenut EY-tuomioistuimen käsittelemä tapaus liittyen kansallisen lainsäädännön ristiriitaisuuteen, koski maahantuotujen autojen arvonlisäverotusta eli niin sanottua EVL:ä.83 Verotuskäytännön muuttaminen EY-direktiiviä vastaavaksi tulee aiheuttamaan Suomen valtiolle huomattavia kustannuksia, sillä aiheetta pidätetyt verot vuoden 2006– 2009 veropäätöksissä joudutaan palauttamaan takaisin verovelvollisille. EU-oikeus jaetaan primääriseen eli ensisijaiseen ja sekundääriseen eli johdettuun oikeuteen, erottavina seikkoina tulkinnan ja pätevyyden perusteet. Sekundäärisen oikeuden soveltaminen edellyttää yhteneväisyyttä primäärisen tulkinnan kanssa. Primäärinen oikeus 79 Ojanen 2009: 99–101. 80 Ojanen 2009: 117–119. 81 Euroopan yhteisöjen komissio 2009: 3. 82 Vapaavuori 2003: 84–87. 83 Asia C-10/08. 38 sisältää kaikki EY:n ja EU:n perustamissopimukset liitteineen, täydennyksineen ja muutoksineen84 Primääriseen oikeuteen kuuluvat myös kirjoittamattomat oikeusperiaatteet, jotka ovat integroituneet osaksi EU-oikeutta ja vakiintuneet tuomioistuinten oikeuskäytännössä. Yleisiä oikeusperiaatteita ovat muun muassa yhdenvertaisuus- ja oikeusvarmuusperiaate. Sekundäärisen oikeuden lähteinä toimivat EU:n toimielinten päätökset ja ratkaisut, sekä EY:n perustamissopimuksen artiklojen direktiivit ja asetukset. Myös yksittäistapauksien päätökset ovat sitovaa lainsäädäntöä. EY:n tuomioistuimen antamia ratkaisuja tulee tulkita integroivasti ja dynaamisesti. Tuomioistuimen tehtävänä on yhteisön oikeuden rakenteen ja sisällön kehittäminen, ei vain voimassaolevan oikeuden tulkinta.85 Tulkintametodeita sovelletaan toki muitakin, mutta tässä yhteydessä ei ole oleellista selvittää niitä. Keskeisintä on todeta EY-tuomioistuimen ennakkoratkaisuilla olevan ensisijainen ja välitön oikeusvaikutus jäsenvaltioiden kansallisiin lainsäädäntöihin. Euroopan unionin alueella nämä oikeussäännöt ja periaatteet ovat voimassa olevaa sovellettavaa oikeutta. EU:n perustamissopimuksen säännöksien ensisijaisuudesta ja siten ehdottomuudesta, esimerkkinä veronsyrjintäkiellon periaate, jonka mukaan kotimaisia tuotteita ei saa syrjiä säätämällä tuotujen tuotteiden verotusta korkeammaksi tai suosia kotimaisia tuotteita verohuojennuksin.86 3.2. Direktiivi yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä Ety-sopimuksen päätarkoitus oli vuonna 1967 juuri voimaan astuneen arvonlisäverodirek- tiivin edellyttämänä luoda talousliiton alueelle yhteismarkkinat ja luonnollisen kilpailun edellytykset. Tällöin otettiin käyttöön ensimmäinen yhteinen arvonlisäverojärjestelmä, joka oli alueen verotuksen harmonisoinnin ensimmäinen vaihe. Nykyisen EU:n arvonlisävero- järjestelmän tukipilarina toimii direktiivi yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä (2006/112/EY), joka pohjautuu vahvasti vuonna 1977 hyväksyttyyn kuudenteen arvon- lisäverodirektiiviin. Kuudennen direktiivin hyväksyminen oli merkittävä edistysaskel EU- alueen yhteiselle veropohjalle. Tästä seuraten verorajat poistettiin ja verokantoja yhdenmu- kaistettiin. Merkittävänä muutoksena olivat myös maahantuonnin ja viennin verottomuus- 84 Ojanen 2006: 48. 85 Vapaavuori 2003: 97. 86 Kerola 2007: 8; Rother 2003: 82–87. 39 tilanteet.87 Kuudetta direktiiviä muutettiin sen hyväksymisen jälkeen lähes vuosittain, mistä seurasi arvonlisäverojärjestelmän vaikea tulkittavuus. Vuoden 2006 lopussa EU neuvosto hyväksyi uuden direktiivin arvonlisäveron selkeyttämiseksi (PWC 2006). Voimassaoleva arvonlisäverodirektiivi ei pieniä sisältömuutoksia lukuun ottamatta, ole kuin päivitys direk- tiivin sanamuotoihin ja rakenteeseen. Keskeisin muutos koski asiakirjan esitysmuodon muuttamista 53 artiklasta 403 artiklaksi.88 Direktiivi on arvonlisäverojärjestelmän tärkein yhdenmukaistamiskehityksen kannalta ja toimii muiden direktiivien täydentämänä. Arvonlisäverojärjestelmässä siirryttiin siirtymäkauden verojärjestelmään eli vero suoritettiin määränpääperiaatteen mukaisesti. Arvonlisäveron soveltamisala on laaja ja liiketoiminnan kansainvälisyys tuo siihen omat haasteet mukanaan. Yhteinen arvonlisäverolaki on onnistunut luomaan kattavan ve- rojärjestelmän, mutta monet sen sovellustilanteet ovat silti tulkinnanvaraisia. Järjestelmän perustarkoituksen, eli verotulojen kerryttämisen kulutusmaahan sekä verokantojen eroavai- suuksista johtuvien kilpailun- ja kysynnän vääristymien estämisen, EU on varmistanut ve- rosäännöksin.89 EU:n yhteistä arvonlisäverojärjestelmää sovelletaan kaikissa sen jäsenvalti- oissa ja direktiivissä määritellään kaikki sen keskeisimmät soveltamiskohdat. Direktiivin sisältö on ehdoton ja sen tulkinta ensisijaista.90 Sisällyttäminen Suomen sisäiseen lainsäädäntöön on ollut paikoitellen tulkinnanvaraista ja korkein hallinto-oikeus onkin pyytänyt ennakkoratkaisuja EY-tuomioistuimelta arvonlisäverodirektiivin tulkintakysy- myksiin.91 Yhteisen arvonlisäverodirektiivin ja Suomen arvonlisäverolain välillä on tulkinnallisia ja luokituksellisia eroavaisuuksia. Tämä ilmenee selvimmin muun muassa käsitteiden määrittämisessä. Esimerkiksi verovelvollisuuden määritteleminen ja selvittämi- nen käytännössä voidaan EY-oikeudessa tulkita laajemmin mitä Suomen laki määrittelee.92 Verotukseen liittyvissä tulkintatilanteissa EY:n tuomioistuimen ratkaisuilla on merkitystä.93 87 Terra ym. 1996: 20–22. 88 Valtionvarainministeriön muistio. 89 Euroopan Parlamentti. 90 Terra ym.1996: 16. 91 Esim. KHO 16.4.2004 taltio 819. 92 Asia C-268/83 Rompelman; Asia C-110/94 Inzo. 93 Myrsky 2007: 850. 40 3.3. Sisämarkkina-alue Sisämarkkinat mainittiin käsitteenä ensimmäisen kerran komission valkoisessa kirjassa vuonna 1985. Tämä käsite oli laajennettu versio yhteisömarkkinoista ja käsitti palveluiden vapaan liikkumisen lisäksi myös kaupan vapauttamisen EU-alueella. Sisämarkkina-käsit- teeseen liittyi pyrkimys luoda alue, missä palvelut, tavarat, henkilöt ja pääoma voivat liik- kua vapaasti ilman rajoja, sekä säätää lainsäädäntöjärjestelmä tätä tukevaksi. Valkoinen kirja erotteli sisämarkkinoiden kolme päätavoitetta: poistaa EU-alueelta fyysiset, tekniset sekä verotukselliset rajat. Edellisillä tarkoitettiin valvonnan lopettamista sisäisillä rajoilla sekä kansallisten tuotteiden tai palveluiden aiheuttamien esteiden poistamista. Verotukselli- sesti haluttiin yhdenmukaistaa välillisten verojen eroavaisuudet.94 Vuoteen 1993 mennessä tavoitteet saavutettiin suurilta osin, mutta puutteita huomattiin erityisesti lainsäädännön so- veltamisessa, sekä saattamisessa EU-lainsäädäntöä osaksi kansallista lainsäädäntöä. Komis- sion tavoitteena on sisämarkkinoiden täydellinen toteutuminen ja tämän tavoitteen saavut- tamiseksi on laadittu monia toimintasuunnitelmia. EU:n tavoitetilana ovat markkinat, joille olisi ominaista yhteinen valuutta, yhdenmukaistettu verojärjestelmä, täydellinen vapaa liik- kuminen sekä yritysten tehokkaan toiminnan mahdollistava lainsäädäntö.95 Näistä neljästä perusvapaudesta keskeisintä on selventää tavaran vapaan liikkuvuuden periaatetta. Euroopan yhteisön perustamissopimuksen kolmannen artiklan ensimmäisen kohdan ala- kohta määrittelee oikeusperustan tavaran vapaalle liikkumiselle: tavaroiden tuontiin ja vientiin kohdistuvien tullien ja määrällisten rajoitusten, sekä muiden vaikutukseltaan vas- taavien toimenpiteiden kieltäminen jäsenvaltioiden väliltä. Tarkemmin perustamissopimuk- sessa keskitytään tavaroiden vapaaseen liikkumiseen artikloissa 23–31. Toteuttaakseen si- sämarkkinat ja vapaan liikkumisen, EY:n perustamissopimuksella on kielletty tulleja vai- kutukseltaan vastaavat maksut sekä tuonnin määrällisiä rajoituksia vastaavat toimenpiteet. Jälkimmäiseen viitataan asiassa Dassonville (C-8/74), jossa Euroopan yhteisöjen tuomio- istuimen tuomiossa määritettiin vastaavien toimenpiteiden käsittävän kaikki jäsenvaltioiden kaupalliset säännökset, jotka voivat joko suorasti tai epäsuorasti, tosiasiallisesti tai mah- dollisesti toimia kaupan esteenä. EY:n perustamissopimus sallii tähän poikkeuksen, mikäli tuonti perustuu yhteiseen ei-taloudelliseen etuun, esimerkiksi yleiseen järjestykseen tai tur- vallisuuteen. Vastaavaksi maksuksi Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön 94 Euroopan Parlamentti. 95 Euroopan parlamentti; Äärilä 2005: 243–244. 41 tulkinnan perusteella voidaan määritellä: kaikki maksut, olipa niiden nimi tai luonne mikä tahansa, jotka asetetaan maahan tuoduille tuotteille ilman, että vastaavaa maksua asete- taan vastaavalle kansalliselle tuotteelle, ja joiden aikaansaaman hinnanmuutoksen seura- uksena niillä on sama vaikutus vapaan liikkuvuuden rajoittamisessa kuin tulleilla. Koska perustamissopimus ei sisällä suoria lakisäädöksiä tai määritelmiä vastaavista maksuista tai toimenpiteistä, on oikeuskäytäntö vahvasti velvoittavaa tulkintatilanteissa.96 Sisämarkkina-alueella valtioiden välillä valitsevan tavaran vapaan liikkumisen perustana on tulliliitto. Yhteisökauppaa eli yhteisömyynti ja -hankinta sekä kolmansien maiden välistä tuonti- ja vientiliikennettä säätelevät yhteisösäännökset sekä kansallinen lainsäädäntö. Yh- teisötuonti- ja vienti on vapautettu tulliselvityksestä, mutta toisinaan yhteisötavaran tullioi- keudellinen asema tulee selvittää tarkemmin. Kyseessä on silloin tilanne, kun tavara toimitetaan yhteisön veroalueeseen kuulumattomasta valtiosta veroalueeseen kuuluvaan valtioon tai kumpikaan valtio ei kuulu yhteisön veroalueeseen. Yhteisötavara saa tullioikeudellisen aseman jos se on kokonaan tuotettu yhteisönalueella, luovutettu tullin valtuuttamana vapaaseen liikenteeseen tai se on tullialueella tuotettu.97 3.3.1. Yhteisömyynti Yhteisömyynnillä tarkoitetaan EU-alueella tapahtuvaa tavaran myyntiä tai siirtoa toisessa unionin jäsenvaltiossa sijaitsevalle verovelvolliselle. Yhteisömyynti koskee vain irtaimen esineen myyntiä tai siirtoa. EU:n väliaikaiseksi kaavailtu arvonlisäverojärjestelmä pohjau- tuu määränpäämaaperiaatteeseen, minkä perusteella tavaran arvonlisävero suoritetaan mää- räpaikassa. Näin ollen tavaran yhteisömyynti on vapautettu verosta. Poikkeuksen tähän pe- riaatteeseen tekevät ne yritykset, jotka eivät ole arvonlisäverovelvollisia. Tämän ryhmän tavaran myynnin arvonlisävero suoritetaan kuljetuksen lähtövaltiossa.98 Poikkeuksen edelliseen tekevät uusien kuljetusvälineiden myynti. Edellytykset, joita veroton yhteisömyynti vaatii toteutuakseen, ovat kaupan osapuolten sijainti unionin alueella, mutta eri jäsenvaltiossa. Lisäksi ostajalla tulee olla tarvittava alv-tunniste, tavarakuljetus on järjestettävä myyjän tai ostajan toimeksiantona sekä kuljetuksesta on esitettävä tarvittavat 96 Euroopan Parlamentti; Rother 2003: 112–113. 97 Tullihallituksen verkkosivut. 98 Verohallinto 2004a: 28. 42 dokumentit. Veroton yhteisömyynti ei edellytä ostajan rekisteröitymistä tavarankuljetuksen määrävaltiossa. 99 Yhteisömyynnin käsite ja sovellettava verotus määritetään AVL 72 §:ssä. Säännös selven- tää yhteisömyynnin verottomuuden perusteet ja tilanteet, joita ei voida soveltaa yhteisö- myyntiin. Edellä mainittu myynti yksityishenkilöille, ei täytä yhteisömyynnin kriteerejä. Yhteisömyynnistä ei myöskään ole kysymys, jos tavara myydään unionin jäsenvaltiosta toiseen ilman tavaran konkreettista kuljetusta. Lisäksi voidaan mainita tavaramyynnin las- kun toimitus toiseen jäsenvaltioon, mutta tavarankuljetuksen lopullinen määräpaikka sijait- see EU-alueen ulkopuolella.100 Yhteisömyyntiin liittyvä maahantuonti on AVL 92 § perus- teella verotonta, edellytyksellä, että kuljetukseen liittyvä yhteisömyynti täyttää sille asetetut vaatimukset. Yksinkertaisinta todistaa yhteisömyynnin toteutuminen, on tehdä laskuun ve- rottomuusmerkintä yhteisömyynnistä molempien osapuolien alv-tunnuksien lisäksi (AVL 209a §). Yhteisömyyntiin liittyviin liitännäispalveluihin sovelletaan yhteisömyynnin vero- säännöksiä, mikäli palveluita ei pidetä erillisinä itsenäisinä toimina. Liitännäispalveluita, joita ei lueta kuuluvaksi osaksi yhteisömyyntiä, verotetaan palvelun myyntiä koskevien säännösten perusteella.101 Myyjän on kyettävä asianmukaisin asiakirjoin todistamaan kulje- tus yhteisömyynniksi. Asiassa EMAG Handel Eder (C-245/04), linjattiin myyntiketjussa tapahtuvaksi perättäiset luovutukset vain yhden osalta verottomaksi yhteisömyynniksi kul- jetuksen kohdistuessa vain yhteen jäsenvaltioon. Myöhemmin esitetty todiste myynnin ve- rottomasta luonteesta, voi muuttaa kuljetuksen käsittelyn yhteisömyynniksi.102 99 Kallio ym. 2007: 346. 100 Kallio ym. 2007: 342; Äärilä ym. 2005: 262. 101 Kallio ym. 2007: 346; Nieminen ym. 2009. 102 Asia C-146/05 Collée. 43 Kuvio 1: Esimerkki 4. Yhteisömyyntiä vai vientiä (0 %). Euroopan unionin sisällä tapahtu- vista kuljetukset ovat yhteisömyyntiä ja kuljetukset ei-unionivaltioihin vientikuljetuksia. 3.3.2. Yhteisöhankinta AVL 26 §:ssä määritetään yhteisöhankinta irtaimen esineen omistusoikeuden vastikkeelli- seksi hankinnaksi, jossa tavara kuljetetaan ostajalle toisesta jäsenvaltiosta. Yhteisöhankin- nassa ei ole oleellista toimituksen vastuuhenkilö, vaan edellytyksenä on kaupan osapuolten toimiminen elinkeinoharjoittajina. Yhteisöhankinta on käänteinen yhteisömyynnille, eli vero suoritetaan tavarakuljetuksen määräpaikassa. Arvonlisäveron peruste määräytyy AVL 73a §:n mukaan tavaranhankinnasta maksettu vastike.103 Verovelvollinen ostaja suorittaa tavaran määräpaikan arvonlisäverokannan suuruisen veron määrän. Käytännössä ostajalla on yleensä oikeus vähentää yhteisöhankinnasta aiheutunut verosuoritus, eikä näin ollen konkreettista veron tilitystä pääse syntymään. Vähennykseen oikeutetut yhteisöhankinnat tulee olla verollista liiketoimintaa varten suoritettuja toimia. Yritys, joka ei ole velvollinen suorittamaan arvonlisäveroa, joutuu suorittamaan tavaran verottomasta ostohinnasta yhtei- 103 Kallio ym. 2007: 372; Äärilä ym. 2005: 272–273; Rother 2003: 175–176. 44 söhankinnan arvonlisäveroa.104 Verohallituksen julkaisun mukaisesti ostajan tulee ilmoittaa yhteisöhankinta ja sitä koskevan veron määrä, vähennysoikeudesta huolimatta.105 Yhteisöhankinnan katsotaan päättyvän siihen valtioon, minkä alv-tunnusta ostaja on han- kinnassa käyttänyt. Tavara on siten voitu kuljettaa johonkin toiseen jäsenvaltioon, sillä käytännössä yrityksen varasto voi sijaita eri valtiossa, kuin yrityksen toimipiste. Järjestely saattaa helposti johtaa kaksinkertaiseen verotukseen, jos ostaja ei huolehdi tarpeellisista dokumenteista.106 Verottomia tavaran yhteisöhankintoja ovat AVL 94 §:n määrittelemät tilanteet. Tämän ryhmän maahantuonti on myös verotonta. Esimerkkinä verottomasta yhtei- söhankinnasta mainittakoon tavaran toimittaminen tullikoodeksissa tarkoitettuun varastointimenettelyyn, vapaavarastoon tai verovarastoon. Varastot rinnastetaan kiinteäksi toimipaikaksi ja niihin aiheutunut tavaransiirto on verollista yhteisöhankintaa, pois lukien muutamat poikkeustapaukset. Komissiovarasto, josta varastoa ylläpitävä asiamies myy tavarat omissa nimissä ulkomaisen päämiehen lukuun, on veronalaista toimintaa. Päämiehen katsotaan tehneen yhteisömyynti ja asiamies vastaavasti yhteisöhankinnan. Tämä aiheuttaa verovelvollisuuden, vaikka asiamiehellä ei ole omistusoikeutta päämiehen omaisuuteen.107 AVL 63 §:ssä määritetään myyntimaan pääsääntö yhteisöhankinnalle. Sen mukaan tavaran yhteisöhankinta on tapahtunut Suomessa, jos ostajalle kuljetettava tavara on täällä kuljetuk- sen päätyttyä. Lisäksi pääsääntö velvoittaa ulkomaista yhteisöhankkijaa rekisteröitymään verovelvolliseksi ja suorittamaan yhteisöhankinnan veron tai ainakin ilmoittamaan yhteisö- hankinnan tavarakuljetuksen määrävaltioon. Suomalainen yritys rinnastetaan ulkomaiseen yritykseen, sen tehdessä yhteisöhankinnan toisessa EU-valtiossa, ellei kyseenomaisessa valtiossa sovelleta rekisteröitymisvelvoitteesta vapauttavaa yksinkertaistamismenettelyä. EU-alueella käytävä tavarakauppa ei ole jatkuvassa verovalvonnassa, ja tämän takia yhteisessä arvonlisäverojärjestelmässä on säädetty direktiivi niin kutsutusta turvaverkosta. Sen tarkoitus on taata EU-alueella käytävän tavaran arvonlisäverotuksen suoritus ainakin johonkin jäsenvaltioon. AVL 63f §:ssä säädetään niin kutsutusta turvaverkkosäännöstä.108 Tämä turvaverkkosäännön mukaan tavaraan yhteisöhankinnan katsotaan tapahtuvan 104 Kallio ym. 2007: 142–143. 105 Verohallinto 2007a: 10. 106 Verohallinto 2007a: 10. 107 .Kallio ym. 2007: 147; Äärilä ym. 2005: 273; Nieminen ym. 2009. 108 Kallio ym. 2007: 281–282; Äärilä ym. 2005: 278. 45 Suomessa silloinkin, kun ostaja on käyttänyt yhteisöhankinnassa Suomessa annettua arvonlisäverotunnistetta ja tavaran kuljetus on alkanut toisesta jäsenvaltiosta, ellei ostaja näytä, että hän on täyttänyt yhteisöhankintaan liittyvän ilmoitusvelvollisuutensa siinä jäsenvaltiossa, missä tavaran kuljetus päättyi. Kuvio 2: Esimerkki 5. Yhteisöhankinta. Ostettu tavara siirtyy toisesta jäsenvaltiosta Suo- meen, milloin tapahtuu verollinen yhteisöhankinta Suomessa. 3.3.3. Kaukomyynti Kaukomyynnillä tarkoitetaan tilannetta jossa myyjä huolehtii itse tai toimeksiantona tava- ratoimituksen EU-valtiossa sijaitsevaan määräpaikkaan toiselle yksityishenkilölle tai tähän rinnastettavalle ostajalle.109 Myynnin verotus suoritetaan poikkeuksellisesti kuljetuksen määränpäämaassa kaukomyyntisäännöstä noudattaen. Säännöksen perusteella myynnin ko- konaisarvolle asetettu kynnysrajan ylittyminen määränpääjäsenvaltiossa määrää verotus- paikan. Rajan ylittyessä myynti pääsääntöisesti verotetaan pääsäännön vastaisesti määrän- päämaassa. Tämä saattaa aiheuttaa kaukomyyjälle velvollisuuden rekisteröityä kuljetuksen 109 Linnakangas 2008: 111. A Oy Hankinta: 100 € Intra-Community aqcusition Suoritettava vero: 100 € x 22 % = 22 € Vähennettävä vero: 22 € lasku tavara B GmbH FI01234567 DE123456789 Saksa Myynti: 100 € Intra-Community supply VAT 0 % Suomi 46 määräpaikkaan verovelvolliseksi ja suorittaa määräpaikan lain mukaisen arvonlisäveron. Esimerkiksi postimyyntitilaus yksityishenkilöille verotetaan kaukomyyntinä.110 Mikäli os- taja on hakeutunut arvonverovelvolliseksi toiseen EU-valtioon tai kynnysraja ylittyy, vero- tetaan myynti yhteisömyyntinä. EU-valtioista Suomeen tapahtuva kaukomyynti määritetään AVL 63a §:ssä siten, että tava- ran myynnin katsotaan tapahtuvan Suomessa myös silloin, kun myyjä tai joku hänen puo- lestaan kuljettaa tavaran toisesta jäsenvaltiosta Suomeen. Säännöstä sovelletaan myös kul- jetustilanteisiin, joissa tavara kuljetetaan unionin alueen ulkopuolelta EU-valtion kautta ja maahantuodaan Suomeen. Kaukomyyntisäännös tulee sovellettavaksi vain silloin, kun tava- ran ostajan hankinta ei muodosta yhteisöhankintaa. Eli ostajan tulee olla yksityishenkilö, joka ei ole verovelvollinen. Yhteisöhankinnassa tavaran ostajana taas toimii verovelvolli- nen henkilö ja tällöin myynnin ei katsota tapahtuvan Suomessa, vaan toisessa jäsenvalti- ossa. Kaukomyyntisäännöksen soveltaminen edellyttää myös myynnin kynnysraja-arvon ylittymisen, eli myyntien määrän tulee olla kalenterivuonna suuremmat kuin 35 000 euroa. Säännöksen 63a.4 § nojalla kaukomyyntisäännöstä voidaan soveltaa myyntien määrästä riippumatta edellytyksellä, että myyjä tekee tavarakuljetuksen lähtömaassa hakemuksen kaukomyynnin verottamisesta lähtömaan sijaan määränpääjäsenvaltiossa.111 Kaukomyynnistä Suomesta toisiin EU-valtioihin säädetään AVL 63b §:ssä. Tavaran myynnin katsotaan tapahtuvan muualla kuin Suomessa tilanteissa, jossa myyjän kuljettaessa tavaran toiseen yhteisövaltioon ja ostajan ollessa (63b.2 §): 1) elinkeinoharjoittaja, jonka toiminta ei omassa maassa miltään osin oikeuta vähennykseen tai palautukseen; 2) oikeushenkilö, joka ei ole elinkeinoharjoittaja; 3) elinkeinoharjoittaja, johon sovelletaan omassa maassaan alkutuotannon vakio- kantahyvitysmenettelyä; tai 4) yksityishenkilö. 110 Verohallinto 2007c: 1. 111 Linnakangas 2008: 111–112; Äärilä ym. 2005: 268–269. 47 AVL 63b.3 §:ssä asetetaan kuitenkin lisäedellytykseksi kaukomyyntisäännöksen soveltami- selle, että edellä mainittujen 1-3 kohdan ostajan hankinnat eivät saa muodostaa arvonlisäve- ronalaista yhteisöhankintaa, eikä ostaja saa olla hakeutunut verovelvolliseksi hankinnois- taan. Mikäli ostajan hankinnassa on kyse yhteisöhankinnasta, kaukomyyntisäännöstä ei voida soveltaa vaan hankinta käsitellään Suomessa verottomana yhteisömyyntinä. Kauko- myyntisäännösten soveltaminen edellyttää lisäksi kynnysraja-arvon ylittymisen tai myyjän hakemuksen viranomaiselle myynnin verottamisesta Suomen sijaan kuljetuksen päättymis- valtiossa.112 Kaukomyyntiä koskevien erityissäännösten tarkoituksena on estää yksityishenkilöiden kulutustavaraostot EU-valtiosta, joiden verokanta on alhainen.113 3.3.4. Yleistä laskumerkintävaatimuksista Neuvoston direktiivi114 sisältää myös laskutusdirektiivin115, joka määrittää säännökset laskuja koskevasta yhteisestä arvonlisäverosta. EU:n laajentumisen ja sisämarkkinoiden synnyn myötä katsottiin tarpeelliseksi luoda yhteiset EU-säännöt. Tämän laskutusdirektiivin päätavoitteena oli yhtenäistää, yksinkertaistaa sekä ajanmukaistaa yhtei- sen arvonlisäverodirektiivin laskuttamiselle asetettuja vaatimuksia. Lisäksi tavoitteena oli harmonisoida jäsenvaltioiden laskutusjärjestelmää, jotta EU:n sisämarkkinoiden liiketoi- minta olisi joustavampaa ja samalla tehostettaisiin verovalvontaa unionin alueella.116 Laskumerkintävaatimuksia muutettiin neuvoston direktiivillä117, mikä aiheutti muutoksia myös Suomen valtionsisäisee lainsäädäntöön. Arvonlisäverolakia muutettiin hallituksen esityksen mukaisesti 1.1.2004 vastaamaan direktiivin vaatimuksia.118 Lain muutoksiin sisällytettiin yleisten laskumerkintävaatimusten ohella kevennetyt laskumerkintävaatimuk- set.119 Yleiset merkintävaatimukset sisältyvät AVL 209b §:n luetteloon. 112 Linnakangas 2008: 113–114. 113 Äärilä & Nyrhinen 2008: 288–289. 114 2006/112/EY. 115 2001/115/EY. 116 Euroopan yhteisöjen komissio 2009: 1-2. 117 2001/115/EY. 118 HE 266/2002 vp. 119 Verohallinto 2003: 1-2; Äärilä ym. 2005: 580–582. 48 Seuraavat laskumerkintävaatimukset ovat pakollisia: 1)laskun antamispäivä; 2) juokseva tunniste, jolla lasku voidaan yksilöidä; 3) arvonlisäverotunniste, jolla elinkeinonharjoittaja on myynyt tavarat tai palvelut; 4) ostajan arvonlisäverotunniste, jota ostaja on käyttänyt ostossa tai tavaran yhteisömyynnistä; 5)myyjän ja ostajan nimi ja osoite; 6) myytyjen tavaroiden määrä ja luonne sekä palvelujen laajuus ja luonne; 7) tavaroiden toimituspäivä, palvelujen suorituspäivä tai ennakkomaksun maksupäivä; 8 veron peruste kunkin verokannan tai verottomuuden osalta, yksikköhinta ilman veroa sekä hyvitykset ja alennukset, jos niitä ei ole otettu huomioon yksikköhinnassa; 9) verokanta; 10) suoritettavan veron määrä; 11) verottomuuden tai käännetyn verovelvollisuuden peruste; 12) tiedot uusista kuljetusvälineistä; 13) maininta käytettyjen tavaroiden sekä taide-, antiikki- ja keräilyesineiden tai matkatoimistojen marginaaliverotusmenettelystä; 14) merkintä verollisen sijoituskullan myynnistä; 15) jos laskulla muutetaan aikaisemmin annettua laskua, yksiselitteinen viittaus tähän laskuun. Kohtia 11–14 sovelletaan myyntitilanteen koskiessa kyseen omaisia hankintoja. Kevennettyjä merkintävaatimuksia sovelletaan tilanteisiin, kun kaikkia edellä mainittuja merkintöjä ei ole tarpeen tehdä laskuun. Tällöin kyseessä on vähäinen lasku, jonka loppu- summa on alle 1 000 euroa tai vaatimusten noudattaminen muodostuu myyntitilanteessa kohtuuttoman hankalaksi. Kevennetyin laskumerkintävaatimuksin tehty lasku tai tosite si- sältää vain seuraavat tiedot: 1) laskun antamispäivä 2) myyjän nimi ja arvonlisäverotunniste 3) myytyjen tavaroiden määrä ja luonne sekä palvelun luonne 4) suoritettavan veron määrä verokannoittain tai veron peruste verokannoittain. 49 Kevennettyjä laskumerkintävaatimuksia ei voida soveltaa AVL 72a §:n tavaroiden yhtei- sömyyntiin, AVL 63a §:n tavaroiden kaukomyyntiin, AVL 79g §:n 3 kohdan yhteisöhan- kintojen harjoittamaan jälleenmyyntiin eikä asennettavien tai koottavien tavaroiden myyn- tiin, jotka kuljetetaan ja kootaan myyjän toimesta Suomesta toiseen jäsenvaltioon.120 Nykyinen laskutusdirektiivi ei kuitenkaan saavuttanut sille asetettuja tavoitteita ja komissio onkin esittänyt toimintaohjeen121, jolla EU-alueen nykyistä laskutusta yhdenmukaistettai- siin merkittävästi siten, että vuoteen 2012 mennessä yrityksille aiheutuva rasitus kevenisi jopa neljänneksen.122 Suurin muutos koskee sähköisen laskun rinnastamista paperiseen las- kuun. Näiden standardoitujen laskutussääntöjen vaikutukset tulevat näkymään erityisesti yrityksen hallinnollisten resurssien vapautumisena. Sähköisen laskutuksen lisäämisellä on myötävaikutus myös niin sanotun Lissabonin sopimuksen toteuttamiseen, sillä edellä mai- nitun sopimuksen jo vahvistetut tavoitteet tukevat sisällöltään toinen toistaan. Laskutusdi- rektiivin muutosta käsittävä komission toimintaohje määrittelee haastaviksi tavoitteiksi li- säksi petosten torjunnan sekä pk-yritysten tukemisen. 123 124 120 Verohallinto 2003: 9; Äärilä ym. 2005: 583–584. 121 KOM (2009) 21. 122 Euroopan yhteisöjen komissio 2009: 1-3. 123 Euroopan yhteisöjen komissio 2009: 1-4. 124 Ks. kappale 4.5. Laskumerkintävaatimukset kansainvälisessä kaupassa. 50 4. LOGISTIIKKAPALVELUIDEN KANSAINVÄLINEN KAUPPA 4.1. Tavaran kansainväliset kuljetuspalvelut Palveluiden kansainvälinen kauppa voidaan selkeästi jaotella yhteisökauppaan, eli unionin jäsenvaltioiden väliseen kaupankäyntiin, ja toisaalta unionin ulkopuolisten maiden kanssa käytävään kauppaan. Verojärjestelmä on paikoitellen monimutkainen palveluiden kansain- välisen kaupan osalta, sillä osa säännöksistä koskee sekä yhteisökauppaa että kolmansia maita, mutta osaa voidaan soveltaa vain yhteisökauppaan tai kolmansiin maihin.125 Tavaran ja palvelun arvonlisäveroverokohtelu määräytyy arvonlisäverolain säännösten mukaan. Arvonlisäverolain 17 §:ssä määritetään tavara aineelliseksi esineeksi, käsittäen sekä irtaimen että kiinteistöt. Lisäksi tavarana pidetään energiahyödykkeitä, osakkeita sekä omistus- ja hallintaoikeuden antavia osuuksia. Palvelu sitä vastoin käsittää tavaroita lukuun ottamatta kaikki hyödykkeet, joita voidaan myydä liiketoiminnan muodossa.126 Esimerkiksi tavaroiden vuokraus ja soranotto-oikeus ovat palveluita, mutta mikäli vuokraesineen omistusoikeus siirtyy vuokralleottajalle vuokra-ajan päätyttyä, on kysymyksessä tavaran myynti. Käsitteet ovat useimmiten erotettavissa toisistaan, mutta tulkintatilanteissa voi erottelu olla hyvinkin ongelmallista. Esimerkiksi korjaustyöt ovat useimmiten tavaran myyntiä, mutta mikäli korjaustyö on vähäistä ja kustannukset eivät ylitä tavaran entistä arvoa, on silloin kysymyksessä palvelun myynti. Palvelun ja tavaran kaupassa sovelletaan arvonlisäverotuksen alueperiaatetta sekä määrän- päämaaperiaatetta, mikä on rinnastettavissa kulutusmaaperiaatteeseen. Alueperiaatetta so- velletaan Suomessa tapahtuvaan tavaran ja palvelun myyntiin, ja kulutusmaaperiaatteessa vero kannetaan hyödykkeen kulutusmaahan. Jälkimmäistä sovelletaan erityisesti tavaroiden kansainväliseen kauppaan, sillä palveluiden konkreettista luovutusta on usein hankala to- dentaa. Kulutusmaaperiaatteessa tavaroiden maahantuonti ja yhteisöhankinta on verollista. Vienti ja yhteisömyynti on sitä vastoin säädetty verottomaksi. Alueperiaatetta sovelletaan erityisesti palveluiden kauppaan, missä keskeisintä on selvittää milloin myynti on tapahtu- 125 Äärilä ym. 2005: 288. 126 Verohallinto 2007b: 1. 51 nut Suomessa. Arvonlisäverolain niin kutsutut myyntimaasäännökset määrittelevät nämä tapaukset.127 Palvelun myynnin yleissäännöksenä pidetään AVL 64 §:n sisältämää määritelmää: Palvelu on 65–69 §:ssä tarkoitettuja palveluita lukuun ottamatta myyty Suo- messa, jos se luovutetaan täällä sijaitsevasta kiinteästä toimipaikasta. Jos täl- laista palvelua ei luovuteta Suomessa tai ulkomailla sijaitsevasta kiinteästä toimipaikasta, on se myyty Suomessa, jos myyjän kotipaikka on täällä. Poikkeukset (sisältyvät AVL 65–69 §:ään) koskevat kuljetus-, immateriaali-, radio- ja tele- visiolähetyspalveluita sekä sähköisiä palveluita, välityspalveluita ja eräitä muita palveluita. Kuljetuspalveluiden myynnin verotuksessa keskeisintä on palvelunluonteen määrittelemän yleis- tai erityissäännön oikea valinta ja soveltaminen. Myyntimaata selvitettäessä tulee huomioida ostajan mahdollinen arvonlisäverotunniste. Eräät kansainväliseen kauppaan liittyvät palvelut, kuten vesi- tai ilma-aluksilla tapahtuva palvelun myynti, tapahtuessa Suomen aluevesillä tai ilmatilassa, on säädetty verottomiksi.128 Tavarakuljetukset verote- taan pääsääntöisesti logistiikkapalveluiden myyntinä. Kuljetuspalveluiden myynti- ja verotusmaan määräytyminen tulee muuttumaan neuvoston direktiivin mukaisesti porrastetusti vuodesta 2010 lähtien vuoteen 2015 mennessä. Suomen hallitus ei ole vielä antanut esitystä Suomen uudeksi arvonlisäverolaiksi vastaamaan direktiivin säännöksiä, joten tutkimuksessa tarkastellaan kansainvälisen kaupan tilanteita voimassaolevien arvonlisäverolaki säännösten valossa. Tavarakuljetustyyppien kirjo kansainvälisessä liikenteessä on laajaa, mutta tässä tutkimuksessa tavarakuljetuksella tarkoitetaan yksinkertaista konttikuljetusta, joka voidaan kuljettaa merellä tai maalla, eli puhutaan merirahdista tai rahdista. Jotta tutkimuksen aihealueen monimuotoisuus ja sen terminologian ainutlaatuisuus hahmottuisivat, seuraavassa esimerkkejä yleisimmistä kansainvälistä kuljetustapahtumista. Kansainvälisesti tunnetuista merirahtityypeistä mainittakoon muun muassa ro-ro -kuljetus (roll on roll off), millä tarkoitetaan pyörillä liikkuvaa lastia (yleensä trailereita) ja lo-lo -kuljetus (lift on lift off), missä lasti eli kontit nostetaan laivan kyytiin ja sieltä pois laivan tai sataman omilla nostureilla. Bulkkitavaraa, eli raskasta ja suhteellisen arvotonta tavaraa, kuljetetaan 127 Verohallinto 2007b: 2. 128 Verohallinto 2007b: 13. 52 pakkaamattomana meritse niin sanottuna break bulkkina. Näitä erityyppisiä tavarakuljetuksia siirretään paikasta toiseen sopimuksessa sovitun palvelutavan perusteella. Globaalissa mittakaavassa lyhyille merimatkoille tehdään niin sanottu short sea -sopimus, millä tarkoitettu merirahtikuljetus esimerkiksi Helsingin satamasta Rotterdamiin satamaan. Toisessa sopim