VAASAN YLIOPISTO TEKNIIKAN JA INNOVAATIOJOHTAMISEN YKSIKKÖ SÄHKÖTEKNIIKKA Einari Jänisoja TUULIPUISTON SÄHKÖJÄRJESTELMÄN MITOITUS Diplomityö Vaasassa 4.5.2018 Työn valvoja Prof. Kimmo Kauhaniemi Työn ohjaaja DI Mika Jantunen Työn tarkastaja Prof. Timo Vekara 2 ALKULAUSE Tämä diplomityö on tehty Ampner Oy:n toimeksiannosta. Ampner Oy on vaasalainen joh- tava asiantuntijayritys uusiutuvien energianlähteiden sekä sähkötekniikan aloilla. Yritys tar- joaa sähköverkkojen ja energiantuotantolaitosten todennus-, suunnittelu-, ja asiantuntijapal- veluita sekä valmistaa testaus- ja tehonmuokkauslaitteita. Kiitän Ampner Oy:n Mika Jantusta tämän diplomityön aiheen ja erinomaisen oppimistilai- suude tarjoamisesta. Haluan myös kiittää Ampnerin muuta henkilökuntaa avusta työni pa- rissa. Erityiskiitokset haluan antaa opiskelutovereilleni, sekä perheelleni heidän antamas- taan tuesta tämän urakan parissa. 3 SISÄLLYSLUETTELO ALKULAUSE 2 SISÄLLYSLUETTELO 3 SYMBOLI- JA LYHENNELUETTELO 6 TIIVISTELMÄ 11 ABSTRACT 12 1 JOHDANTO 13 2 TUULIVOIMAPUISTOJEN SÄHKÖJÄRJESTELMÄT 15 2.1 Päämuuntajat 15 2.2 Kojeistot 16 2.2.1 Erottimet ja katkaisijat 17 2.2.2 Omakäyttömuuntajat 18 2.2.3 Virtamuuntajat 19 2.2.4 Jännitemuuntajat 21 2.3 Keskijännitekaapelointi 24 2.3.1 Keskijännitekaapelit 24 2.3.2 Jakokaapit 25 2.4 Kompensointilaitteet 26 2.4.1 Maasulkuvirran kompensointi 26 2.4.2 Loistehon kompensointi 27 3 KESKIJÄNNITEKAAPELOINNIN MITOITUS 29 4 3.1 Kaapelityyppi 29 3.2 Asennustapa 31 3.3 Kaapelikoko 37 3.4 Kaapelikoon optimointi kustannusten suhteen 44 3.4.1 Kaapelointikustannukset 45 3.4.2 Häviökustannukset 47 3.4.3 Kaapelikoon optimointi 49 4 TUULIPUISTON SISÄISEN SÄHKÖVERKON RAKENNEVAIHTOEHDOT 52 4.1 Sähköaseman sijainti 52 4.2 Voimaloiden ryhmittely johtohaaroille 53 4.2.1 Voimaloiden ketjuttaminen 54 4.2.2 Voimaloiden yhdistäminen jakokaapeilla 55 4.2.3 Ryhmittelymenetelmien vertailu 56 4.3 Voimaloiden lukumäärä haarassa 59 4.4 Jakokaappien sijoitus 75 5 SÄHKÖASEMAN LAITTEIDEN MITOITUS 79 5.1 Päämuuntajat 79 5.2 Kojeistot 84 5.2.1 Erottimet ja katkaisijat 84 5.2.2 Omakäyttömuuntajat 85 5.2.3 Virtamuuntajat 86 5.2.4 Jännitemuuntajat 87 5.3 Maasulkuvirtojen kompensointilaitteet 88 5.4 Loistehon kompensointilaitteet 90 5 6 JOHTOPÄÄTÖKSET 93 7 YHTEENVETO 96 LÄHDELUETTELO 97 LIITTEET 102 Liite 1. Komponenttien ja kaivuutyön hinnat. 102 Liite 2. SFS 5636-standardissa määritetyt kaapelien korjauskertoimet. 104 6 SYMBOLI- JA LYHENNELUETTELO Kreikkalaiset symbolit ∆P keskimääräinen menetetty tuotantokapasiteetti ∆Pkorjaus menetetyn tuotannon keskimääräinen teho vian korjauksen aikana ∆Ppaikannus menetetyn tuotannon keskimääräinen teho vian paikannuksen aikana 𝜀 annuiteetti 𝜀0 yhdistetty virhe µn nimellinen muuntosuhde ω verkon kulmataajuus Muut symbolit a kuvien 6 ja 9 esimerkin kaapelireittien risteyspiste b kuvan 9 esimerkin kaapelireittien risteyspiste c kapasiteettikerroin C0 vaihemaakapasitanssi E tuottamatta jäänyt energia Ehäviö kaapelien häviöenergia Ekorjaus tuottamatta jäänyt energia vian korjauksen aikana Epaikannus tuottamatta jäänyt energia vian paikannuksen aikana f kaapelin vikataajuus Fs mittavarmuuskerroin 7 G1, G2, G3 kuvien 6 ja 9 esimerkin voimaloiden tunnukset H jakokaapin hinta I kokonaisvirta I0 tyhjäkäyntivirta Ie virtavirhe IE maasulkuvirta If kompensoidun verkon maasulkuvirta 𝐼k " alkuoikosulkuvirta Inp mittamuuntajan nimellinen ensiövirta Ip todellinen ensiövirta Ir kaapelin nimellinen kuormitettavuus referenssiolosuhteissa Is todellinen toisiovirta Ith ekvivalenttinen terminen oikosulkuvirta Iz kaapelin kuormitettavuus k korjauskerroin kk korjaustyön kustannukset kR mitoitusjännitekerroin Kh tehohäviöiden tai keskeytyskustannusten vuotuiserien nykyarvo Khäviö, Kh1 tehohäviöistä aiheutuvat ensimmäisen vuoden kustannukset Kkorjaus vian korjauksen ensimmäisen vuoden keskey-tyskustannukset yhtä keskeytystuntia kohden 𝐾loss kuormitushäviökerroin Kpaikannus vian paikantamisen ensimmäisen vuoden keskeytyskustannukset yhtä keskeytystuntia kohden 𝐾työ ensimmäisen vuoden korjauskustannukset 𝐾työ,k vian korjaustyön ensimmäisen vuoden kustannukset 8 𝐾työ,p vian paikantamistyön ensimmäisen vuoden kustannukset l jakokaapin kannattava etäisyys pisteestä a L induktanssi Lk kaapeloinnin kokonaispituus Ln johtohaaran n pituus L1, L2, L3, L4 kuvien 6 ja 9 esimerkin kaapelireittien pituuksien tunnukset m tasavirtatekijä n vaihtovirtatekijä p korko P nimellisteho P0 päämuuntajan tyhjäkäyntihäviöt Ph pätötehohäviö Pk päämuuntajan kuormitushäviöt Pmax voimalaitoksen nimellinen maksimiteho Pmin voimalaitoksen minimiteho Phäviö, c kaapelien täyden kapasiteetin tehohäviöt Phäviö, k vuoden keskimääräinen tehohäviö Pn johtohaaraan n kytkeytyvä tuotantokapasiteetti Q loisteho QR nimellinen loisteho r kuormituksen vuotuinen kasvu R resistanssi Rf vikaresistanssi S rinnan käyvien päämuuntajien yhdistetty kuormitettavuus Sn mittamuuntajan mitoitustaakka 9 SR päämuuntajan nimellinen näennäisteho t keskeytysaika tk, T oikosulun kesto tf maasulun kesto t1 investoinnin pitoaika uk päämuuntajan oikosulkujännite U pääjännite Ue jännitevirhe UR nimellisjännite Unp nimellinen ensiöjännite Up todellinen ensiöjännite UPCC voimalaitoksen liittymispisteen jännite Us todellinen toisiojännite Utp kosketusjännite Uv vaihejännite X reaktanssi Zf vikaimpedanssi Zk päämuuntajan oikosulkuimpedanssi 𝑍k " alkutilan verkon impedanssi 10 Lyhenteet CLC CORINE Land Cover, CORINE maanpeite ELY Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus EPR eteenipropeenikumi PE polyeteenimuovi PVC polyvinyylikloridi, eräs muovityyppi VJV voimalaitosten järjestelmätekniset vaatimukset WTG wind turbine generator, tuuliturbiinin generaattori XLPE ristisilloitettu polyeteenimuovi 11 VAASAN YLIOPISTO Tekniikan ja innovaatiojohtamisen yksikkö Tekijä: Einari Jänisoja Diplomityön nimi: Tuulipuiston sähköjärjestelmän mitoitus Valvoja: Professori Kimmo Kauhaniemi Ohjaaja: DI Mika Jantunen Tarkastaja: Professori Timo Vekara Tutkinto: Diplomi-insinööri Oppiaine: Sähkötekniikka Opintojen aloitusvuosi: 2013 Diplomityön valmistumisvuosi: 2018 Sivumäärä: 106 TIIVISTELMÄ Tuulivoimateollisuuden muuttuessa yhä enemmän markkinaehtoisemmaksi suunnittelua on keskitettävä vahvemmin tuulipuistojen teknillistaloudelliseen optimointiin. Suurim- mat optimoinnilla saavutettavat säästöpotentiaalit puistojen sähköjärjestelmässä piilevät sisäisen sähköverkon rakenteessa ja keskijännitekaapeloinnin sekä päämuuntajien mitoi- tuksessa. Tämä diplomityö tehtiin vaasalaisen Ampner Oy:n toimeksiannosta ja sen tavoitteena on selkeyttää tuulipuiston turbiinimuuntajien yläjännitenapojen sekä liittymispisteen välisen sähköverkon komponenttien mitoitukseen sekä teknillis-taloudelliseen opti- mointiin liittyviä periaatteita. Työssä käsitellyissä laskelmissa ja esimerkkitarkasteluissa hyödynnetään DigSilent Powerfactory -verkkosimulointiohjelmistoa sekä Microsoft Excel -taulukkolaskentaohjelmistoa. Komponenttien mitoitusperiaatteiden lisäksi työn tutkimuksissa havaitaan, että pää- muuntajan valinnassa tulee pyrkiä teholtaan mahdollisimman suureen muuntajakokoon. Kaapeliverkon rakenteen suunnittelussa puolestaan todetaan, että mahdollisimman suuri voimalamäärä johtohaaralla tulee todennäköisimmin edullisimmaksi syöttökenttien lu- kumäärän ja häviökustannusten pienentymisen vuoksi, mutta tapauskohtainen tarkastelu on suositeltavaa. Yleinen johtopäätös optimointia käsittelevissä luvuissa on, että kes- keytyskustannuksien pienentämiseen pohjautuva suunnittelumetodi ei todennäköisesti saa aikaan edullisinta lopputulosta. Työn lopputuloksena saatiin kustannusten optimointiin liittyvän tietopaketin lisäksi eri- laisia laskentatyökaluja, joita voidaan hyödyntää tulevaisuuden projekteissa. AVAINSANAT: Tuulipuisto, sähköjärjestelmä, mitoittaminen, keskijännitekaapelointi 12 UNIVERSITY OF VAASA School of Technology and Innovations Author: Einari Jänisoja Topic of the Thesis: Electrical System Dimensioning of a Wind Farm Supervisor: Professor Kimmo Kauhaniemi Instructor: M. Sc. Mika Jantunen Evaluator: Professor Timo Vekara Degree: Master of Science in Technology Major of Subject: Electrical Engineering Year of Entering the University: 2013 Year of Completing the Thesis: 2018 Pages: 106 ABSTRACT As the wind power industry becomes more and more market-oriented, planning needs to be more focused on the technical optimization of wind parks. The biggest savings achieved by optimization in the park's electrical system are hidden in the structure of the internal power grid and in the dimensioning of the medium voltage cabling and the main transformers. The thesis was commissioned by Vaasa's Ampner Oy and its main purpose is clarifica- tion of dimensioning as well as the techno-economical optimization principles of the components of the electrical grid between the low voltage connections of the turbine transformers and the connection point of the wind park. In the calculations and exami- nations discussed in the work, DigSilent Powerfactory power grid simulation software and Microsoft Excel spreadsheet software are utilized. In addition to demonstrating the design principles for the components, it is found in the studies made that the choice of the main transformer should be aimed at the maximum possible transformer size. In designing of the cable grid structure, it is found that the largest possible amount of wind turbines in the cable branch would most likely be the most advantageous because of smaller amount of cable feeders and lower power losses but case specific studies are recommended so that the best solution can be found. The general guideline in the optimization chapters is that the design method based on the reduction of outage costs is unlikely to produce the most favorable outcome. In addition to the cost-optimization information package, the end result of this thesis included various computing tools that can be used in future projects. KEYWORDS: Wind park, electrical system, dimensioning, medium voltage cabling 13 1 JOHDANTO Tukijärjestelmämuutoksien myötä tuulivoimatuotanto on siirtynyt vahvasti tukiin perus- tuvasta mallista aiempaa kilpailullisempaan markkinaympäristöön. Tämän vuoksi pelk- kä hankkeiden nopea toteutus ei ole enää yhtä suuressa roolissa kuin ennen. Suunnitte- lutyötä keskitetään yhä enemmän tuulipuistojen teknillis-taloudelliseen optimointiin, jotta tuulivoimahankkeiden kannattavuus pysyisi hyvällä tasolla. Itse voimalat ovat merkittävin osa kokonaiskustannuksista, mutta myös sähkönsiirtojärjestelmään liittyvät investoinnit ovat kustannuksien kannalta huomattavat. Merkittäviä tuulipuistojen säh- könsiirtojärjestelmiin liittyviä investointeja ovat keskijännitekaapeliverkko, sähköasema ja sen laitteistot sekä kantaverkkoon liittyvät suurjännitelinjat. Suurimmat säästöt puo- lestaan saavutetaan optimoimalla kaapeliverkon rakennetta, päämuuntajien lukumäärää sekä sähköaseman paikkaa. Tämän diplomityön tarkoituksena on selkeyttää maatuulipuistojen turbiinimuuntajien yläjännitenapojen ja puiston liityntäpisteen välisen sähköverkon pääkomponenttien mi- toitusperiaatteita. Työ keskittyy tuulipuistojen keskijännitekaapeliverkon rakenteen ja kaapelien mitoittamiseen sekä päämuuntajien koon teknistaloudelliseen mitoitukseen. Työssä käydään läpi myös sähköasemalaitteistojen mitoitusperiaatteita, mutta vain pin- tapuolisesti, sillä kyseisten laitteiden mitoitus on yleensä sähköasemasuunnittelijoiden vastuulla. Suurjännitelinjojen mitoittamista työssä ei käsitelty, mutta niihin pätevät säännöt ovat samankaltaisia kuin keskijännitekaapeleilla. Toisessa luvussa esitellään lyhyesti mitoituksen kohteena olevat komponentit kuvaten niiden rakenteita ja käyttötarkoituksia. Kolmannessa luvussa käsitellään kaapelityypin ja -koon valintaa. Luvussa tarkastellaan myös asennusolosuhteita sekä kaapeliojien kus- tannuksia. Luvun lopussa selvitetään, mitkä ovat kustannuksien mukaan optimaalisim- mat kaapelikoot eri kuormituksilla. Neljännessä luvussa tarkastellaan tuulipuiston sisäi- sen kaapeliverkon rakennevaihtoehtoja sekä vertaillaan niitä keskenään. Tässä luvussa tutkitaan myös, mitkä ominaisuudet ja muuttujat vaikuttavat optimaalisen kaapeliverkon rakenteen valintaan. Viidennessä luvussa keskitytään päämuuntajakoon sekä sähköase- malaitteistojen mitoitukseen. Käsiteltäviä laitteistoja ovat erottimet ja katkaisijat sekä 14 omakäyttö- ja mittamuuntajat. Luvussa selvennetään myös lyhyesti maasulku- ja loiste- hokompensoinnin taustoja sekä mitoitusperiaatteita. Kuudennen luvun johtopäätökset sisältävät keskijännitekaapeloinnin ja päämuuntajien teknistaloudellisen optimoinnin tarkkuuteen liittyvää pohdintaa sekä yleisesti suunnittelutyössä huomioitavia asioita. Lisäksi viimeisessä luvussa tuodaan esille mahdollisia jatkotutkimuskohteita. 15 2 TUULIVOIMAPUISTOJEN SÄHKÖJÄRJESTELMÄT 2.1 Päämuuntajat Päämuuntajat toimivat tuulipuiston keskijänniteverkon sekä sähköaseman suurjännite- puolen välisenä liitoksena. Niiden tehtävänä on siirtää tehoa eri jännitetasojen välillä sekä pitää puiston keskijänniteverkon jännite halutulla tasolla. Käämikytkin säätää kes- kijännitepuolen jännitettä ±9 x 1,67 % -porrastuksella pitäen jännitteen tavoitearvos- saan. Tyypillisesti tuulipuistoissa käytetään öljyeristeisiä päämuuntajia, joiden yläjänni- te on 110 kV ja alajännite 21 kV tai 33 kV. Nimellistehoiltaan päämuuntajat ovat yleen- sä 10–63 MVA luokkaa. Joiltakin valmistajilta on saatavilla myös 80 MVA sekä 100 MVA muuntajia. Suomessa on käytössä osittain maadoitettu suurjänniteverkko ja maas- ta erotettu keskijänniteverkko, joten muuntajat asennetaan yleensä Ynd11-kytkennällä, eli suurjännitepuoli on kytketty tähteen ja keskijännitepuoli kolmioon. Tunnettuja muuntajavalmistajia ovat esimerkiksi ABB ja Siemens. (Elovaara & Haarla 2011b: 16) Merkittävä osa tuulipuiston pätötehohäviöistä koostuu päämuuntajien sekä tur- biinimuuntajien kuormitus- ja tyhjäkäyntihäviöistä. Käytännön suunnittelutyön perus- teella päämuuntajien osuus koko puiston pätötehohäviöistä on tyypillisesti noin 10–20 % puiston rakenteesta riippuen. Lisäksi päämuuntajien vaikutus puiston loistehotuotan- toon on huomattava. Taulukossa 1 on listattuna yleisimpien ABB:n valmistamien 110 kV päämuuntajakokojen näennäistehot SR, tyhjäkäyntihäviöt P0 ja kuormitushäviöt Pk sekä oikosulkuimpedanssit Zk. 16 110 kV muuntajien nimellistehot, tyhjäkäynti- ja kuormitushäviöt sekä Taulukko 1. oikosulkuimpedanssit. (ABB 2000: 319) SR (MVA) P0 (kW) Pk (kW) Zk (%) 25 15,5 100 10 31,5 18,0 122 10 40 23,5 146 12 50 27,0 175 12 63 32,0 210 12 Päämuuntajan valinta on merkittävä osa tuulipuiston kaapelointi- sekä sähköasema- suunnittelua. Kantaverkkoon tai vanhaan sähköasemaan sopivien muuntajien nimellis- teho vaikuttaa vahvasti esimerkiksi voimaloiden ryhmittelyyn keskijänniteverkon johto- haaroille tai puiston loistehon tuotantoon. Päämuuntajien hankintahinnat ovat korkeat, minkä vuoksi mitoituksen avulla saavutetaan kymmenien tai jopa satojen tuhansien eu- rojen säästöt. 2.2 Kojeistot Sähköasemilla on pää- ja omakäyttömuuntajien sekä kiskostojen lisäksi eri laitteistojen muodostamia kokonaisuuksia, joita kutsutaan kojeistoiksi. Näitä laitteita ovat esimer- kiksi kuorma- ja maadoituserottimet, katkaisijat sekä jännite- ja virtamuuntajat. Maa- kaapeleihin kytkeytyviä kojeistoja kutsutaan syöttökentiksi. Syöttökenttiin sisältyy tyy- pillisesti erottimia, katkaisija, mittamuuntajia, ylijännitesuoja, jänniteindikaattori sekä kaapelipääte. Kuvassa 1 on havainnollistava esimerkki tuulipuiston sähköaseman pää- piirikaaviosta. (Elovaara & Haarla 2011b: 76) 17 Kuva 1. Sähköaseman yksinkertaistettu esimerkkipiirikaavio. Kuvassa vasemmalta oikealle: omakäyttömuuntaja erottimineen ja suojalaitteineen, jännitemitta- muuntaja ja sitä suojaava sulake sekä syöttökenttä, jossa on maadoituskyt- kin, katkaisija, virtamuuntajia, ylijännitesuoja ja kaapelipääte. 2.2.1 Erottimet ja katkaisijat Erotin on kytkinlaite, jonka avulla voidaan luoda näkyvä avausväli eri virtapiirien välil- le esimerkiksi johtojen ja muuntajien turvallisen huolto- ja korjaustyön varmistamiseksi. Erottimissa tulee olla joko näkyvä avausväli tai muu luotettava asennonosoitin ja niitä voidaan käyttää kauko-ohjauksella. Erottimien katkaisukyky on heikko, mutta niillä voidaan kytkeä esimerkiksi tyhjäkäyvä johto tai muuntaja irti verkosta. Kuormanerotti- mella puolestaan voidaan katkaista myös kuormitusvirtoja sekä sulkea pieniä vikavirto- ja. Kuormaerottimien yhteydessä on useimmiten maadoituserottimet, jolloin puhutaan maadoituskytkimestä. Erottimia voidaan käyttää ohituserottimena, mikä mahdollistaa 18 käytön myös sähkötyön aikana. Maadoituserotin mahdollistaa työmaadoitusvälineitä huomattavasti helpomman ja turvallisemman työmaadoituksen. Sähköjärjestelmää voi- daan suojata käyttövirheiltä käyttämällä kuormaerottimia tavallisten erottimien tilalla sekä katkaisuun kykeneviä maadoituserottimia. Tunnettuja erottimien valmistajia ovat esimerkiksi ABB, Schneider Electric ja Siemens. (ABB 2000: 328–334; Työturvalli- suuskeskus 2009; Elovaara & Haarla 2011b: 190–191; Sesko ry 2015: 72) Katkaisija puolestaan on kytkinlaite, joka kykenee katkaisemaan ja sulkemaan kaikki verkossa esiintyvät kuormitus- ja oikosulkuvirrat. Katkaisijoilla pyritään toteuttamaan selektiivinen suojaus, joka tarkoittaa vain vikaantuneen verkon osan irrottamista sekä kaikkien verkon osien suojaamista. Verkon suojaukseen tarkoitetut katkaisijat ovat tyy- pillisesti releohjattuja. Rele suorittaa ohjauksen mittamuuntajien antamien arvojen pe- rusteella. Katkaisija avaa virtapiirin erottamalla koskettimet toisistaan sekä sammutta- malla syntyvän valokaaren. Valokaaren sammutuksessa hyödynnetään katkaisukammi- on väliainetta, kaaren pidennystä ja jäähdytystä sekä vaihtovirran nollakohtia. Katkaisi- jatyyppejä ovat esimerkiksi ilma-, öljy-, tyhjiö- sekä kaasukatkaisimet. Tunnettuja val- mistajia ovat ABB, Schneider Electric ja Siemens. (Elovaara & Haarla 2011b: 161, 166, 169 & 342) 2.2.2 Omakäyttömuuntajat Omakäyttömuuntajilla tarkoitetaan sähköaseman 0,4 kV pienjännitejärjestelmää syöttä- vää jakelumuuntajaa. Sähköaseman pienjännitejärjestelmään kuuluvat esimerkiksi läm- mityslaitteet, valaistus sekä suojalaitteiden apuvirtajärjestelmät. Omakäyttömuuntajan suojaus voidaan toteuttaa esimerkiksi varokekuormanerottimella. Muuntajan tyypistä riippuen sille rakennetaan oma erillinen tila aseman viereen tai itse aseman rakennuk- seen. Omakäyttömuuntajan tyypin valinta on pääasiassa sähköasemarakennuksen raken- tajan tai suunnittelijan vastuulla, joten sitä ei tarkastella syvällisesti tässä työssä. Oma- käyttömuuntajan tyypin määrittäminen keskittyy yleensä sähköaseman palo- ja sähkö- turvallisuuteen sekä aseman kustannusten optimointiin. Tunnettuja valmistajia ovat esimerkiksi ABB, Schneider ja Siemens (Kotola 2010). 19 2.2.3 Virtamuuntajat Mittamuuntajat mittaavat tyypistään riippuen kojeistojen sekä johtolähtöjen eri suureita. Näitä muuntajatyyppejä ovat esimerkiksi vaihevirtamuuntaja, kaapelivirtamuuntaja ja jännitemuuntaja. Virtamuuntajien tehtävänä on muuntaa kaapeleissa kulkeva virta suo- ja- ja mittalaitteille sopivalle tasolle, jotta laitteet pystyvät mittaamaan kaapelien kuor- mitus- ja vikavirtoja. Mittauksissa käytetään käyttötarkoituksesta riippuen joko vaihe- virtamuuntajia tai kaapelivirtamuuntajia. Vaihevirtamuuntajia käytetään kuormitusvirto- jen sekä vikavirtojen suuruuden mittaamiseen. Kaapelivirtamuuntajalla voidaan mitata hyvin pieniä maasulkuvirtoja. Maasulkuvirtojen valvonta voidaan toteuttaa myös vaihe- virtamuuntajien summakytkennällä. Virtamuuntajien mitoituksen kannalta tärkeitä omi- naisuuksia ovat esimerkiksi mitoitusensiövirta ja -toisiovirta, mitoitustaakka sekä mitta- tarkkuusluokitus. (ABB 2000: 286; Elovaara & Haarla 2011b: 221) Virtamuuntajien standardisoidut ensiövirrat Inp ovat 10 A, 12,5 A, 15 A, 20 A, 25 A, 30 A, 40 A, 50 A, 60 A ja 75 A. Lisäksi on saatavilla näiden arvojen kymmenkerrannaiset virrat. Standardisoidut toisiovirrat ovat 1 A, 2 A sekä 5 A. Näistä 1 A ja 5 A ovat kaik- kein käytetyimpiä. Digitaalisten mittarien pienen taakan vuoksi 1 A toisiovirta on ylei- nen. (ABB 2000: 286) Virtamuuntajan taakka tarkoittaa suurinta kuormaa, joka voidaan kytkeä muuntajan toi- sioon. Tähän kuormaan kuuluvat esimerkiksi johdot, liittimet ja mittarit. Taakka ilmoi- tetaan tyypillisesti yksikössä VA. Virtamuuntajien standardisoidut mitoitustaakat Sn ovat 2,5 VA, 5 VA, 10 VA, 15 VA ja 30 VA. Järjestelmästä riippuen voidaan käyttää myös suurempia mitoitustaakan arvoja. (ABB 2000: 286; Sähköinfo Oy 2014) Mittaussydämen tarkkuutta käsitellään virtavirheen Ie sekä kulmavirheen avulla. Virta- virhe ilmoittaa, miten paljon nimelliseen muuntosuhteeseen perustuva ensiövirta, jossa tyhjäkäyntivirtaa ei huomioida, eroaa todellisesta ensiövirrasta ja se lasketaan yhtälöllä 𝐼e = µn𝐼s − 𝐼p 𝐼p ∙ 100 %, (1) 20 missä µn on nimellinen muuntosuhde, Is on todellinen toisiovirta ja Ip on todellinen en- siövirta. Kulmavirhe on kääntäen verrannollinen kulmanopeuden sekä toisioaikavakion tuloon ja se ilmoittaa ensiön ja toision välisen vaihesiirron. Suurin sallittu virta- ja kulmavirhe määräytyy taulukossa 2 esitettyjen mittatarkkuusluokkien sekä todellisen ja nimellisen ensiövirran suhteen mukaan. (ABB 2000: 287; Elovaara & Haarla b 2011: 200) Mittaussydämien tarkkuusluokat. (ABB 2000: 287) Taulukko 2. Luokka Ie (%) Kulmavirhe (min) Ip = Inp x Ip = Inp x 0,05 0,2 0,5 1,0 1,2 0,05 0,2 1,0 1,2 0,1 ±0,4 ±0,2 - ±0,1 ±0,1 ±15 ±8 ±5 ±5 0,2 ±0,75 ±0,35 - ±0,2 ±0,2 ±30 ±15 ±10 ±10 0,5 ±1,5 ±0,75 - ±0,5 ±0,5 ±90 ±45 ±30 ±30 1 ±3,0 ±1,5 - ±1,0 ±1,0 ±180 ±90 ±60 ±60 3 - - ±3,0 - ±3,0 - - - - 5 - - ±5,0 - ±5,0 - - - - Taulukon 2 luokkien lisäksi mittaussydämille on määritelty tarkkuusluokat 0,2S ja 0,5S, joiden mitoitusvirta toisiossa on 5 A ja joiden tarkkuudet on määritelty myös 0,01- kertaisille nimellisvirran arvoille. (ABB 2000: 287; Elovaara & Haarla 2011b: 203) Suojaussydämen tarkkuusluokat sekä suurimmat sallitut virheet esitetään taulukossa 3. 21 Suojaussydämien tarkkuusluokat. (ABB 2000: 288) Taulukko 3. Luokka Ie (%) Kulmavirhe (min) 5P ±1 ±60 10P ±3 Linearisoidulla muuntajalla: ±150 5P-luokkaa käytetään ylikuormitussuojaukseen ja 10P-luokkaa ylivirtasuojaukseen. (ABB 2000: 290) Mitattaessa sydämien tarkkuutta, taakan tehokerroin tulee olla 0,8 ind, kun taakka on yli 5 VA ja 1, kun taakka on alle 5 VA. (ABB 2000: 287–288) Tarkkuusrajakerroin tarkoittaa tarkkuusrajavirran ja ensiövirran suhdetta. Standardisoi- tuja tarkkuusrajakertoimia ovat 5, 10, 15, 20 sekä 30. Tarkkuusrajakerroin ilmoitetaan yleensä muuntajan tyypissä tarkkuusluokan jälkeen. Muuntajan toimiessa tarkkuusraja- virralla sen yhdistetty virhe ε0 on 10P-luokassa enintään 10 % ja 5P-luokassa enintään 5 %. Yhdistetty virhe voidaan laskea yhtälöllä 𝜀0 ≈ 𝐼0 𝐼p ∙ 100 %, (2) missä I0 = virtamuuntajan tyhjäkäyntivirta. Yhdistetystä virheestä on olemassa tarkem- pikin määritelmä, joka huomioi muuntajan magnetointikäyrän epälineaarisuuden. (ABB 2000: 288) 2.2.4 Jännitemuuntajat Jännitemittamuuntajat muuntavat kiskostojen jännitteen muille laitteille soveltuvaksi. Jännitemuuntajan avulla voidaan valvoa esimerkiksi kojeiston jännitetasoa ja nollajän- 22 nitteitä. Jännitemuuntaja voi olla joko kapasitiivinen tai induktiivinen, joista induktiivi- nen on yleinen vaihtoehto keskijännitteellä. Tyypillisesti kytkinasemien jännitemuunta- jissa on kaksi toisiokäämiä, joista toinen on mittaus- tai suojauskäämi ja toinen avokol- miokäämi. Mittaukseen voidaan käyttää joko mittauskäämiä tai suojauskäämiä. Suo- jauskäämiä käytetään suojauksessa. Avokolmiokäämiä hyödynnetään maasulkujen val- vonnassa. Merkittäviä jännitemuuntajan valintaan liittyviä piirteitä ovat ensiö- ja toi- siojännitteet, mitoitustaakka sekä tarkkuusluokitus. (ABB 2000: 292; Elovaara & Haar- la 2011b: 217) Jännitemuuntajan ensiön kytkennästä ja verkon maadoitustavasta riippuen muuntajan nimellisjännite on voitava ylittää tietyn ajan. Tätä nimellisen jännitteen ylitystä kuva- taan mitoitusjännitekertoimella kR. Taulukossa 4 esitetään eri verkon maadoitustapojen sekä ensiön kytkentätapojen ylikuormitusaikoja ja nimellisjännitekertoimia. (ABB 2000: 292; Elovaara & Haarla 2011b: 216) Mitoitusjännitekertoimet eri ylikuormituksen kestoilla sekä maadoitus- Taulukko 4. ja kytkentätavoilla. (Elovaara & Haarla 2011b: 216) kR Ylikuormituksen kesto Maadoitus- ja kytkentätapa 1,2 Jatkuva Kaikilla maadoitustavoilla vaihei- den välissä sekä tehomuuntajan tähtipisteen ja maan välissä 1,2 Jatkuva Tehollisesti maadoitetuissa ver- koissa vaiheen ja maan välissä 1,5 30 s 1,2 Jatkuva Ei-tehollisesti maadoitetuissa ver- koissa, joissa on automaattinen maasulun laukaisu, vaiheen ja maan välissä 1,9 30 s 1,2 Jatkuva Sammutetuissa verkoissa, joissa ei ole automaattista maasulun lau- kaisua tai maasta erotetuissa ver- koissa vaiheen ja maan välissä 1,9 8 h 23 Jännitemuuntajien toisiokäämit voivat olla joko suojaus-, mittaus- tai avokolmiokääme- jä. Suojaus- ja mittauskäämejä käytetään nimiensä mukaisesti verkon suojaukseen ja energian mittaamiseen. Avokolmiokäämillä voidaan havaita verkossa tapahtuvia maa- sulkuja. Käämityyppien standardisoidut nimelliset toisiojännitteet ensiökäämin eri kyt- kentätavoilla esitetään taulukossa 5. Standardisoidut toisiokäämin nimelliset jännitteet. (ABB 2000: 293) Taulukko 5. Käämityyppi Ensiökäämi tähtipisteen ja maan välissä tai vaiheiden välissä Ensiökäämi vaiheen ja maan välissä Suoja- ja mitta- uskäämi 100 V, 110 V sekä 200 V 100/√3 V, 110/√3 V sekä 200/√3 V Avokolmiokäämi - 100/3 V, 110/3 V sekä 200/3 V Jännitemuuntajien standardisoidut mitoitustaakat vaihtelevat välillä 10–500 VA, joista suositellut taakat ovat 10 VA, 25 VA, 50 VA, 100 VA, 200 VA sekä 500 VA. (ABB 2000: 293) Jännitemuuntajien tarkkuusluokat pohjautuvat muuntajien häviöistä aiheutuviin jännite- virheeseen Ue ja kulmavirheeseen. Jännitevirhe kuvaa, miten paljon todellinen jännite eroaa nimellisen muuntosuhteen perusteella lasketusta jännitteestä ja se voidaan laskea yhtälöllä 𝑈e = µn𝑈s − 𝑈p 𝑈p ∙ 100 %, (3) missä Us on todellinen toisiojännite ja Up on todellinen ensiöjännite. Kulmavirhe vastaa jännitemuuntajan ensiö- ja toisiojännitteiden välistä vaihesiirtoa. (ABB 2000: 293; Elovaara & Haarla 2011b: 215) 24 Taulukossa 6 esitetään suurimmat sallitut jännite- ja kulmavirheen määräävät mitta-, suoja- sekä avokolmiokäämien eri tarkkuusluokat. Mitta- suoja- ja avokolmiokäämien tarkkuusluokat. (Elovaara & Haarla Taulukko 6. 2011b: 217) Luokka Ue (%) Kulmavirhe (min) 0,1 ±0,1 ±5 0,2 ±0,2 ±10 0,5 ±0,5 ±20 1 ±1,0 ±40 3 ±3,0 - 3P ±3,0 ±120 6P ±6,0 ±240 Tarkkuusluokkien 0,1–3 tulee täyttyä, kun jännite on 0,8–1,2 -kertainen nimellisjännit- teeseen nähden. Suojauskäämien tulee täyttää lisäksi myös luokkien 3P ja 6P vaatimuk- set, kun jännite on 0,02, 0,05, 1 sekä kR-kertainen nimelliseen nähden. Suojauskäämiä voidaan käyttää myös mittaukseen. Avokolmiokäämiä koskevat ainoastaan tarkkuus- luokkien 3P ja 6P vaatimukset. (Elovaara & Haarla 2011b: 216) 2.3 Keskijännitekaapelointi 2.3.1 Keskijännitekaapelit Keskijännitekaapelien avulla voimalat liitetään tuulipuiston sähköverkkoon, ja sen myö- tä Suomen kantaverkkoon. Tyypillisesti tuulipuistoissa käytetään kuvan 2 kaltaista AHXAMK-W-kolmi- tai yksivaihekaapeleita. 25 Kuva 2. 20 kV AHXAMK-W-keskijännitekaapeli. (Reka 2017b) Keskijännitekaapelien uloin kerros, eli vaippa on tyypillisesti PE- (polyeteeni) tai PVC- muovia (polyvinyylikloridi). Vaipan alla on alumiinimuovi-laminaatista tai kuparista valmistettu maadoitusjärjestelmään kytkettävä kosketussuoja. Kosketussuojan alla on puolijohtavia kerroksia sekä yleisimmin XLPE-muovista (ristisilloitettu polyeteeni) valmistettu eristekerros. Johdinmateriaalina käytetään normaalisti alumiinia. Lisäksi kaapelin mukana asennetaan keskusköysi maadoituskytkentöjä varten. (Reka 2017a) Keskijännitekaapeloinnin suunnittelu on tärkeä osa tuulipuiston sähköjärjestelmän suunnittelua. Suuren kaapelointimäärän vuoksi kaapeloinnin investointi- ja häviökus- tannukset ovat merkittäviä. Pienetkin muutokset keskijänniteverkon rakenneperiaatteis- sa voivat saada aikaan merkittäviä säästöjä. 2.3.2 Jakokaapit Kaapelijakokaapit ovat kuvan 3 tapaisia kaapelireiteillä sijaitsevia maakaapelien kyt- kentäpisteitä, jotka voivat kaapeliliitäntöjen lisäksi sisältää kiskostoja sekä kytkin- ja mittalaitteita. 26 Kuva 3. Kaapelijakokaappi. (ABB 2015) Tyypillisesti tuulivoimapuistoihin asennettavat jakokaapit sisältävät vain kiskot ja kaa- peliliitokset, sillä johtolähtöjen suojaus ja energiamittaus toteutetaan yleensä sähköase- malla. Jakokaappien ominaisuudet vaihtelevat hyvin vahvasti valmistajan mukaan. Tällä hetkellä maatuulipuistojakokaappien yleisin nimellisvirta markkinoilla on 630 A, mutta kaappeja on saatavilla myös 250 A. Merituulipuistosovelluksiin jakokaappeja on tarjolla 1250 A nimellisvirtoihin saakka. Pääosin kaappeihin voidaan kytkeä 3–4 kaapelia ja kytkettävien kaapelien poikkipinnat ovat yleisimmin 150–630 mm 2 välillä. Jotkut val- mistajat tekevät erikoistilauksesta jakokaappeja myös 800 mm 2 ja 1000 mm 2 - kaapeleille. Tällöin kuitenkin kaapelien lukumäärää voidaan joutua rajoittamaan. Osa valmistajista tekee kaappeja tietyille jännitteille, kuten 24 kV, mutta tiettyjen valmista- jien kaappeja voidaan soveltaa aina 42 kV jännitteille saakka. (ABB 2015; Nexans 2017) 2.4 Kompensointilaitteet 2.4.1 Maasulkuvirran kompensointi Suomen keskijänniteverkot ovat pääosin maasta erotettuja, jolloin maasulun aikaiset vikavirrat koostuvat pääosin kaapelien syöttämästä varausvirrasta. SFS 6001 - standardien turvallisuusmääräysten asettamien rajojen vuoksi vikojen aikaisia kosketus- 27 jännitteitä voidaan joutua alentamaan eri menetelmillä. Näitä ovat esimerkiksi järjestel- män maadoitusresistanssin pienentäminen, maasulkusuojauksen toiminnan nopeuttami- nen tai kompensointilaitteiston asentaminen. Näistä vaihtoehdoista suojauksen toimin- nan nopeuttaminen on suositeltavin vaihtoehto edellyttäen, että lyhyemmän katkaisu- ajan käyttäminen on mahdollista. Epäedullisten maadoitusolosuhteiden vuoksi maasul- kuvirran kompensointi kuristimella voi olla ainoa vaihtoehto standardivaatimusten täyt- tämiseksi. (Lakervi & Partanen 2009: 189; Elovaara & Haarla 2011a: 210) Kompensointikuristin asennetaan verkon tähtipisteen ja maan väliin joko keskitetysti asemalle tai hajautetusti johtolähdöittäin. Maasta erotetussa verkossa kuristin asenne- taan hakatähtikytketyn maadoitusmuuntajan tähtipisteen ja maan väliin. Erillisen muun- tajan tarve tekee hankinnasta suhteellisen kalliin. Kuristimen tulee olla säädettävä siten, että induktanssi saadaan vastaamaan kytkentätilanteiden mukaan muuttuvaa maaka- pasitanssia. Säätö voi tapahtua esimerkiksi kuristimen ilmarakoa muuttamalla. Maasul- kuvirran kompensointikuristimia on saatavilla 6–145 kV jännitteille 125 kVar– 30 MVar tehoilla. (ABB 2000: 254; ABB 2011; Elovaara & Haarla 2011a: 210) 2.4.2 Loistehon kompensointi Suomen kantaverkkojen stabiilisuuden ylläpitämiseksi voimaloiden järjestelmäteknisis- sä vaatimuksissa on määritelty vähimmäisvaatimukset loistehon tuotannolle ja kulutuk- selle. Mikäli loistehoa ei kyetä tuottamaan tai kuluttamaan riittävän paljon, joudutaan puiston sähköverkkoon asentamaan kondensaattoriparistoja tai kuristimia, jotka tuotta- vat tai kuluttavat tarvittavan määrän loistehoa. Rinnakkaiskompensointilaitteet ovat sar- jaan asennettuja laitteita kokonaisuutena yksinkertaisempia, sillä erillisiä ohituserotti- mia ja -katkaisijoita tai haastavia ylijännitesuojauksia ei tarvita. (Elovaara & Haarla 2011b: 232) Kondensaattoriparistot koostuvat monista sarjaan- ja rinnankytketyistä kondensaatto- riyksiköistä, suoja- ja kytkinlaitteistoista sekä purkausvastuksista. Pariston nimellisjän- nite ja sen tuottama loisteho määräytyy yksikköjen sarja- ja rinnakkaiskytkentöjen lu- kumäärän perusteella. Suomen keskijänniteverkoissa rinnakkaiskondensaattoriparistot 28 ovat loistehoiltaan 1–5 MVar. Paristojen kondensaattorit ovat yleensä suojattu sisäisillä sulakkeilla, mutta niiden lisäksi vaaditaan myös pääsulakkeen tai relesuojauksen käyt- töä. Keskijännitteellä purkausvastusten tulee purkaa kondensaattorin varaus siten, että sen jännite on 75 V kymmenen minuutin kuluttua kytkennästä. (ABB 2000: 280; Elo- vaara & Haarla 2011b: 228–229) Rinnakkaiskuristimien yleisin käyttötarkoitus on pienellä kuormituksella toimivien joh- tojen ja kaapelien tuottaman loistehon kompensointi, mutta niitä voidaan soveltaa myös riittävän loistehokapasiteetin saavuttamiseen. Suomen keskijänniteverkoissa käytetyt rinnakkaiskuristimet ovat tyypillisesti öljyeristeisiä ja rautasydämettömiä. Öljyeristeiset rinnakkaiskuristimet soveltuvat hyvin sähköasema-asennuksiin pienen tilantarpeensa vuoksi. (Elovaara & Haarla 2011b: 225 & 227) 29 3 KESKIJÄNNITEKAAPELOINNIN MITOITUS 3.1 Kaapelityyppi Tuulipuistojen keskijänniteverkko on lähes poikkeuksetta toteutettu maakaapeloinnilla, ilmajohtoverkon vika-alttiuden ja suuren tilatarpeen vuoksi. Maakaapelit voidaan asen- taa tienpientareeseen yksityisten omistajien maiden sijaan, jolloin lupa-asiat helpottuvat huomattavasti. Kaapelityyppiä valittaessa tulee varmistaa, että kaapelin nimellisjännite vastaa puiston keskijännitetasoa. Tuulipuistoissa käytetyt kaapelit ovat suurimmaksi osin kolmijohdinkaapeleita, mutta suuret kaapelikoot ovat usein yksijohtimisia. Nimestään huolimatta kaapelivalmistajien toimittamat kolmijohdinkaapelit ovat tyypillisesti keskusköyden ympärille kerrattuja yksivaihekaapeleita. Kaapelien johdinmateriaali on usein alumiini. Yleisin Suomen tuu- lipuistojen keskijänniteverkossa käytetty kaapelityyppi on hyvän tarjonnan takia AH- XAMK-W-kolmi- tai yksijohdinkeskijännitekaapeli. Muita yleisesti saatavilla olevia kaapelityyppejä ovat esimerkiksi AHXAMK-WM, AHXAMK-WP, AHXAMK-WPL ja AHXCMK-WTC. (Reka 2017) Kaapelin uloin kerros eli vaippa on tyypillisesti PE tai PVC-muovia. Yleisin eristemate- riaali on XLPE-muovi. Sen lisäksi eristeenä käytetään PE:tä ja EPR:ää (eteeni- propeenikumi) sekä vanhoissa keskijännitekaapeleissa öljypaperia. XLPE on kehit- tyneempi versio PE-muovista. Se kestää paremmin mekaanisia rasituksia ja lämpene- mistä. Tuulipuistojen kaapeloinnissa kaksi potentiaalisinta eristetyyppiä ovat XLPE ja EPR. Taulukossa 7 vertaillaan XLPE ja EPR-eristeisten kaapelien ominaisuuksia kes- kenään. (Chan, Hartley & Hiivala 1993; Nexans 2008) 30 XLPE- ja EPR-eristetyyppien vertailu (Anixter 2017: 55) Taulukko 7. XLPE EPR Alhaisempi hinta Parempi lämpökestoisuus Pienemmät dielektriset häviöt Kestää paremmin taivuttelua Vastustaa paremmin kemikaaleja Pienempi lämpölaajeneminen Mekaanisesti lujempi Sietää kosteutta paremmin - Kestää paremmin auringon säteilyä Taulukon 7 perusteella tuulipuistojen keskijännitekaapeloinnissa olisi suositeltavaa käyttää XLPE-eristeisiä kaapeleita alhaisemman hinnan, paremman mekaanisen kestä- vyyden sekä pienempien häviöiden vuoksi, sillä puistojen kaapelointimäärä on suuri ja asennus tehdään maahan. EPR kestää kosteutta paremmin, jolloin sen voisi olettaa vi- kaantuvan harvemmin, mutta myöhemmin tässä työssä esiteltävien vikataajuuksien ja laskelmien perusteella ero ei tule olemaan merkittävä taloudellisesta näkökulmasta. Kaapelien mukana tulee yleensä kuparinen tai alumiininen keskusköysi maadoitusta varten. Köysi kytketään voimalan tai sähköaseman maadoituskiskolle, jolloin verkon osat muodostavat yhden ison potentiaalintasausjärjestelmän. Maadoitussuunnittelun yh- teydessä tulee varmistaa, että keskusköyden poikkipinta-ala on riittävä. Kaapelin koske- tussuojana toimii tyypillisesti kuparilankakerros tai alumiini-muovilaminaatti, ja sen tehtävänä on kosketussuojauksen lisäksi sähkökenttien hallinta. Kosketussuojan tarkoi- tuksena on myös toimia vika- ja varausvirtojen pitkittäissuuntaisena kulkureittinä sekä häiriösuojana esimerkiksi kaapelin läheisyyteen osuvia salamaniskuja vastaan. Kupari- lankakerros kestää suurempia maasulkuvirtoja, mutta ei ole poikittaissuunnassa yhtä vesi- ja kosteustiivis, kuin alumiini-muovilaminaatti, jolla varustetut kaapelit sopivat erinomaisesti tuulipuistojen keskijännitekaapelointiin. Hyvän kosteussuojan ansiosta eristevaurioista syntyvät vesipuut eivät pääse aiheuttamaan vikatilanteita. Lisäksi tuuli- 31 puistoalue on yleensä hyvin laaja, jolloin maasto-olosuhteet voivat vaihdella paikallises- ti hyvinkin paljon ja sisältävät esimerkiksi suoalueita tai muita kosteita maastoja. Kos- ketussuoja kytketään yleensä vain yhdestä päästä maadoitusjärjestelmään, jotta siihen indusoituvat virrat eivät laske kaapelin kuormitettavuutta. Kosketussuoja tulee kytkeä kummastakin päästä, mikäli kaapeli on yli 300 metriä pitkä. (Heinhold 1990: 45; Elo- vaara & Laiho 1999: 375; ABB 2000: 100; Reka 2017) Suurin osa keskijännitekaapeleista on suojattu kosteudelta pitkittäis- ja poikittaissuun- nassa. Kosteussuojattuun kaapeliin ei pääse muodostumaan vaurioita, jolloin kaapelin elinikä pitenee. Vesistöihin tai erittäin märkiin olosuhteisiin asennettavia kaapeleita on saatavilla erikseen. Näitä ovat esimerkiksi Prysmianin AHXAMKPJ-W -kaapelit. Sy- viin vesistöihin asennettavat kaapelit tulee olla vahvistettu armeerauksella kaapelilaskun aikaisten vetorasituksien, jäärasituksien, laiva- ja veneliikenteen sekä pohjavirtauksien aiheuttamien mekaanisten rasitusten vuoksi. Tarvittaessa kaapeliin on kiinnitettävä myös upotuspainoja. (Energiateollisuus 2012: 15; Prysmian 2017) Kaapelityyppi on hyvä valita kaikista helpoimmin saatavilla olevista kaapeleista. Täl- löin hankintahinta on alhainen ja asentaminen yksinkertaisempaa. 3.2 Asennustapa Kaapelien asennustavalla on suuri vaikutus kaapelin kuormitettavuuteen sekä muihin kaapelin ominaisuuksiin. Asennustapaa päätettäessä tulee huomioida maaperän tyyppi sekä erilaiset ympäristölliset vaatimukset. Kaapelit voidaan asentaa mekaanisesti suo- jaavaan putkeen tai kouruun. Kaapeliojat voidaan tehdä joko kaivamalla, auraamalla tai jyrsimällä. Tyypillisesti kaapelit asetetaan maakaapeliojaan kuvan 4 tapaisesti. 32 Kuva 4. Kaivetun keskijännitemaakaapeliojan rakenne. Ojan pohjalle asetetaan tarvittaessa asennusalusta tai maalajien sekoittumisen estävä suodatinkangas. Tämän jälkeen kaapeli peitetään kaapelia mekaanisesti suojaavalla hie- kalla. Kaapelin yläpuolelle suojatäytön ja täyttömaan puoliväliin tai 0,3 m syvyydelle asetetaan varoitusnauha ja ylempi kerros täytetään täyttöaineksella. Kaapelin asennus- syvyys on oltava vähintään 0,7 m. Olosuhteista ja asiakkaasta riippuen voidaan edellyt- tää suurempaakin asennussyvyyttä, mutta esisuunnittelussa on hyvä lähteä asennussy- vyydestä 0,7 m. (Energiateollisuus 2012: 8; Rakennustietosäätiö 2015) Mikäli ojaan on tarkoitus laittaa useampi kaapeli, on niiden välinen etäisyys toisistaan oltava vähintään kaapelin halkaisijan suuruinen. Asennettaessa kaapeleita putkeen, on putkien pienin sallittu etäisyys toisistaan 5 cm. Mikäli kaapelit asennetaan suojakourui- hin, voivat kourut olla kosketuksissa toisiinsa. Yksijohtimiset kaapelit asennetaan joko taso- tai kolmioasennuksena, jolloin niiden kuormitettavuudet ja induktanssit muuttuvat. Jotkut valmistajat ilmoittavat arvot erikseen kummallekin asennustavalle. Kaapelien asettaminen kolmioon säästää huomattavasti tilaa, mistä on hyötyä alueilla, joissa le- veämmän ojan kaivaminen on kallista tai vaikeaa. Tasoon asennettaessa puolestaan maakaapelien kuormitettavuutta on helppo parantaa kasvattamalla yksittäisten kaapelien välimatkaa toisiinsa nähden tai asentamalla kaapelit erillisiin ojiin. (Energiateollisuus 2012: 19–20) Kaapelireitin valintaa ja maakaapeliojien hinnan laskemista on helpotettu jakamalla kaivuolosuhteet neljään eri ympäristöolosuhdeluokkaan: helppo, tavallinen, vaikea ja 33 erittäin vaikea olosuhde. Luokat on määritelty CORINE Land Cover (CLC) -aineiston perusteella Energiaviraston julkaisussa seuraavasti: Helppo olosuhde  kaikki asemakaavan ulkopuoliset harvaan asutut omakotitaloalueet  liikenne on vähäistä, teitä on vähän eivätkä ne ole yleensä päällystettyjä  muita virtapiirejä ei ole paljon Tavallinen olosuhde  asemakaava-alueet, kuten taajama, keskustojen reuna-alueet sekä aluekeskusten keskustat  tiet ovat päällystettyjä  sisältää palvelukeskuksia sekä urheiluun varattuja rakennuksia ja alueita  enemmän virtapiirejä, kuin helpossa olosuhteessa Vaikea olosuhde  tiiviisti rakennetut asuinalueet, kuten keskustojen reuna-alueet  paljon liikennettä ja pysäköintiä  suurin osa teistä päällystettyjä tai erikoispäällystettyjä  sisältää teollisuus- sekä palvelu- ja toimistoalueita  sisältää liikenne-, satama- ja lentokenttäalueita 34  sisältää kalliomaita  kaivutyö edellyttää ojamiehen käyttöä ja/tai massan siirtoa  useita muita virtapiirejä Erittäin vaikea olosuhde  hyvin tiiviisti rakennetut alueet, kuten suurten kaupunkien ydinkeskustat  paljon liikennettä, pysäköintiä ja kalliita liikenteen erityisjärjestelyitä  kaikki tiet ovat päällystettyjä ja erikoispäällystettyjä katuja on hyvin paljon  sisältää teollisuus- sekä palvelu- ja toimistoalueita  kaivutyö edellyttää ojamiehen käyttöä ja/tai massan siirtoa  projekti edellyttää yötöitä  useita muita virtapiirejä  maanalaisia tiloja, kuten parkkihalleja. Tyypillisin tuulipuistojen ympäristöolosuhdeluokka on helppo olosuhde, sillä puistot sijaitsevat useimmiten asemakaavan ulkopuolisilla maaseuduilla. Näillä alueilla tavalli- sen olosuhteen hintaa tulee käyttää päällystetyillä tielinjoilla sekä rakennettujen aluei- den läheisyydessä. Tuulivoimaloita voidaan rakentaa lähelle teollisuusalueita, jolloin kaapeleita joudutaan vetämään vaikean ympäristöolosuhteen alueiden lävitse. Tuulipuis- toja ei kuitenkaan juuri koskaan rakenneta tiheästi rakennetuille taajama- tai keskusta- alueille, joten erittäin vaikea ympäristöolosuhde tulee hyvin harvoin vastaan. Luokitus valitaan helpoimman olosuhteen mukaan, mikäli kaapelireitti kulkee kahden eri ympä- ristöolosuhdeluokan läheisyydessä. Maakaapeliojan pituutta voidaan arvioida jakamalla 35 kaapelimäärä samassa ojassa kulkevien kaapelien keskimääräisellä lukumäärällä eli yh- teiskäyttöosuuskertoimella. (Energiavirasto 2011) Maakaapeliojien ympäristöolosuhdeluokkien yksikköhinnat ovat liitteessä 1. Huomion arvoista on, että vaikeaan ja erittäin vaikeaan olosuhteeseen kaivetun maakaapeliojan yksikköhinta on moninkertainen helppoon ja tavalliseen olosuhteeseen kaivettuun maa- kaapeliojaan nähden. Yksi maakaapeliojakilometri vaikeassa ympäristöolosuhteessa vastaa noin 7,2 maakaapeliojakilometriä helpossa ja 3,2 maakaapeliojakilometriä taval- lisessa olosuhteessa. Erittäin vaikeaan olosuhteeseen verrattuna luvut ovat noin kaksin- kertaiset. Tästä johtuen on harkittava hyvin tarkkaan eri kaapelireittivaihtoehtoja. Haas- tavien alueiden kiertäminen voi olla kannattavampaa, vaikkakin kaapelireitti venyisi huomattavasti. Kaapelireittiä suunniteltaessa tulee varmistua siitä, että reitin varrella oleviin maihin on hankittu maankäyttöluvat yms. sopimukset. Luvat tarvitaan, kun kaapelit asennetaan yksityisen omistajan, yhteisön tai kunnan alueille, tiehoitokunnan tai yksityisen tahon omistamien teiden varteen ja vesialueille. Museovirastoon tai ELY -keskukseen on otet- tava yhteyttä, mikäli kaapelireitti on suunniteltu muinaismuisto-, perinnemaisema-, suo- jelu- tai ammattikalastusalueelle. Erityisluvat on haettava myös rautateiden, kaasu- ja vesiputkien sekä laivaväylien alituksille. Lupahakemuksien käsittelyajat voivat olla hy- vinkin pitkiä, minkä vuoksi on syytä suunnitella kaapelireitit puiston tieverkoston rin- nalle, jolloin erillisiä hakemuksia ei tarvitse tehdä kaapelireittejä varten. (Energiateolli- suus 2012: 13) Puiston tieverkoston rakenteesta riippuen voi olla kannattavaa asentaa kaapelit maas- toon, mikäli tien varrella kulkevan kaapelin pituus muodostuisi liian pitkäksi eikä ky- seessä ole suojeltu alue. Tällöin reitin maastotyyppi tulee selvittää, jotta saavutetaan mahdollisimman hyvä ratkaisu. Optimoinnissa tulee tässä tapauksessa arvioida mahdol- listen lupa-asioiden käsittelyn, vesistöalueiden ylittämisen, pelto- tai metsämaan lunas- tamisen tai metsätilan puuston korvaamisen tuomat haitat ja esteet. 36 Asennusympäristön mekaanisista suojausvaatimuksista riippuen kaapelit voidaan asen- taa suojaputkeen tai -kouruun, tai niiden ylle voidaan asettaa suojalevy. Näitä ympäris- töjä ovat esimerkiksi ajoratojen ja rautateiden alitukset sekä liikenneväylien alla kulke- vat kaapelireitit. Suojaputket luokitellaan iskulujuuden sekä rengasjäykkyyden mukaan standardissa SFS 5608. Suojaputki tulee valita liikenteen raskauden mukaan kuvan 5 suojaluokkien perusteella. (Pipelife 2012) Kuva 5. Kaapelisuojaputkien lujuusluokitukset. (Pipelife 2012) Kevyesti liikennöidyllä alueella, kuten jalkakäytävillä, rengasjäykkyys tulee olla vähin- tään 4 kN/m 2 . Keskiraskaasti liikennöidyillä autoteillä jäykkyys tulee olla vähintään 8 kN/m 2 ja raskaasti liikennöidyillä 16 kN/m 2 . Ajoratojen ja rautateiden alitukset voi- daan toteuttaa putkittamalla kuvan 6 mukaisesti. Mikäli putkeen asennetaan yksi kaape- li, on putken halkaisijan oltava vähintään 1,5-kertainen kaapelin halkaisijaan nähden. Jos putkeen on tarkoitus asentaa useampi kaapeli, on suojaputken halkaisijan oltava vä- hintään kaksinkertainen kaapelien halkaisijoiden summaan nähden. Tavoitteena kuiten- kin on, että jokaiseen putkeen asennetaan vain yksi kaapeli. (Energiateollisuus 2012: 20–21; Pipelife 2012) 37 Kuva 6. Ajoradan alittaminen putkittamalla. (Rakennustietosäätiö 2015) Putki voidaan asentaa esimerkiksi kaivamalla tai tunkkaamalla olosuhteista riippuen ja sen tulee ulottua vähintään 0,3 m tienpientareen puolelle. Tuulipuistoissa alitusputkien suojausluokaksi voidaan suositella vähintään A-luokkaa, sillä putkien on suojattava kaapeleita tuulipuiston rakennuksen yhteydessä kulkevan raskaan liikenteen aiheutta- malta mekaaniselta rasitukselta. Rautateiden sekä isojen päällystettyjen ajoratojen ali- tuksien määrä on hyvä pitää mahdollisimman vähäisenä asennuskustannusten pienen- tämiseksi. (Rakennustietosäätiö 2015) Mikäli kaapelivalmistaja ei ole erikseen ilmoittanut pienimpiä sallittuja taivutussäteitä, on taivutussäde kaapelin halkaisijaan nähden monijohtimisilla kaapeleilla 12-kertainen ja yksijohtimisilla 15-kertainen. (Energiateollisuus 2012: 21) 3.3 Kaapelikoko Kaapelikoon eli kaapelin johtimien poikkipinnan valinta on tärkein toimenpide keski- jännitekaapeloinnin suunnittelussa. Valitun kaapelin tulee täyttää seuraavat vaatimukset  Kuormitettavuuden tulee olla riittävä ja sen määrittämisessä tulee huomioida ympäristöolosuhteet sekä kuormituksen mahdollinen kasvu.  Kaapelin tulee kestää termisen ja dynaamisen oikosulkuvirran aiheuttamat rasi- tukset kaikissa ennustetilanteissa. 38  Kaapelin mekaanisen kestoisuuden tulee olla riittävä.  Jännitteen alenema ei saa ylittää asetettuja rajoja. Kaapelin tulee kestää voimaloiden syöttämän kuormitusvirran aiheuttama lämpenemi- nen eristevaurioiden välttämiseksi. Lisäksi suurimmat termiset ja dynaamiset oikosul- kuvirrat eivät saa vaurioittaa kaapelin rakenteita missään tilanteissa. Kaapelin mekaani- nen kestoisuus tulee huomioida esimerkiksi vesistöasennuksissa ja taivutusta vaativissa paikoissa. Kaapeloinnin suunnittelussa tulisi huomioida myös jännitteenalenemat, mutta tuulipuistojen keskijännitepuolen johtolähdöt ovat tyypillisesti lyhyitä (alle 10 km), minkä vuoksi alenemat eivät yleensä aiheuta ongelmia. (ABB 2000: 501) Lähtökohtaisesti kaapelin kuormitettavuuden tulee olla suurempi, kuin sen lävitse kul- keva suurin kuormitusvirta. Tämän ehdon tulee täyttyä kaikissa järjestelmän käyttöolo- suhteissa. Tällöin kuormitusvirtana käytetään pienimmällä tehokertoimella syötettävää kuormitusvirtaa. Mitoituksessa tulee myös huomioida mahdollisesti esiintyvän jännit- teenaleneman aiheuttama virran kasvu voimaloiden kuluttaessa loistehoa verkkoyhtiön tarpeen vaatiessa. Kuormitettavuuden määrittää kaapelin rakenteiden lämpenemä. Suurin sallittu lämpötila vaihtelee eristetyypin mukaan, ja sen ylittäminen lyhentää kaapelin elinikää. XLPE- eristeisen kaapelien suurin sallittu normaalitoiminnan lämpötila on erityisolosuhteissa 90 °C, mutta maaperän kuivumisesta johtuvan ylikuormittumisvaaran vuoksi rajaksi suositellaan 65 °C. Kaapelien kuormitettavuus voidaan määrittää erilaisten IEC- standardeihin perustuvien laskentamallien avulla, mutta kaapelin rakennekerroksien ja eri asennustapojen lämmönsiirto-ominaisuuksien tarkka määrittäminen on erittäin aikaa vievää, mikäli lämpömallien simulointiin soveltuvia ohjelmistoja ei ole käytettävissä. Tästä johtuen tehokkain menetelmä on standardoitujen kertoimien hyödyntäminen kaa- pelin kuormitettavuutta IZ laskettaessa yhtälöllä (Heinhold 1990: 194; ABB 2000: 505– 506) 𝐼Z = 𝐼r ∙ ∏ 𝑘, (4) 39 missä Ir on kaapelin nimellinen kuormitettavuus referenssiolosuhteissa ja ∏k on korja- uskertoimien tulo. Kaapelivalmistajan antama tai standardissa määritelty nimellinen kuormitettavuus Ir on yleensä laskettu tietyissä referenssiolosuhteissa, minkä vuoksi sen käytön kanssa on ol- tava tarkkana, jotta oikea kuormitettavuus voidaan määrittää vaikeuksitta. ∏k on use- amman eri ympäristö- ja asennusolosuhteen ominaisuuden määräämän korjauskertoi- men kn tulo. Näitä ominaisuuksia ovat esimerkiksi maan lämpötila ja virtapiirien etäi- syys toisistaan. Kertoimet tulee valita epäedullisimman asennusreitin perusteella. XLPE-eristeisten keskijännitekaapelien korjauskertoimet voidaan valita esimerkiksi Suomessa käytössä olevan SFS 5636 -standardin tai Eurooppalaisen CENELEC HD 620 -standardin mukaan. Liitteessä 2 esitetään SFS 5636 -standardissa määritetyt kuor- mitettavuudet sekä korjauskertoimet XLPE -eristeisille 20 kV sekä 30 kV kaapeleille. Liitteen taulukoissa 22 ja 23 esitetään SFS 5636 -standardissa ilmoitetut kaapelien kuormitettavuudet, jotka perustuvat seuraaviin referenssiolosuhteisiin:  kaapelin suurin sallittu lämpötila maassa 65 °C  maan lämpötila 15 °C  asennussyvyys 0,7 m  maa-aineksen lämpöresistiivisyys 1,0 K∙m/W. SFS-standardin kuormitettavuuksia käytettäessä tulee huomioida, että kaapelivalmista- jan ilmoittamat arvot kolmijohtimisille kaapeleille on määritelty standardin yksijohti- misten kolmioon asetettujen kaapelien, joiden kosketussuoja on suljettu, mukaan. (Ses- ko ry 2017) Standardin taulukoista valitaan epäedullisinta asennusolosuhdetta vastaavat korjausker- toimet, joilla referenssiolosuhteita vastaava nimellinen kuormitettavuus kerrotaan yhtä- 40 lön 4 mukaisesti. Taulukossa 24 esitettyjen vierekkäisten kolmivaihekaapelien tai yksi- vaihekaapeliryhmien lukumäärä ja etäisyys toisistaan vaikuttavat hyvin voimakkaasti kaapelin kuormitettavuuteen. Esimerkiksi, kun vierekkäisiä 20 kV AHXAMK-W kaa- peleita tai kaapeliryhmiä on 10 kappaletta ja niiden etäisyys toisistaan on 250 mm, on korjauskerroin 0,64. Joskus joudutaan olettamaan, että kaapelit ovat paikoitellen koske- tuksissa toisiinsa, jolloin vastaava kerroin olisi 0,46. Taulukon 28 suojaputkeen asennet- tujen kaapelien kertoimet ovat suuruusluokaltaan samanlaisia. Poikkeuksena on yksit- täisen putkeen asennetun kaapelin korjauskerroin, joka on 0,8. Uusien tuulipuistopro- jektien kaapeloinnille voidaan varata paljon tilaa, jolloin viereisten kaapelien vaikutus kuormitettavuuteen voidaan olettaa vähäiseksi. Maankäyttösopimusten tai maan lunas- tuksien aiheuttamia kustannuksia on kuitenkin arvioitava, mikäli maakaapeliojan leveys on huomattava. Jos ojan leventäminen ei ole mahdollista tai kaapelointia suunnitellaan olemasssa olevaan puistoon, optimaalisin ratkaisu kaapelointikustannuksien kannalta saattaa olla kaapelien asentaminen omaan ojaansa, mikäli yhteiseen ojaan asentaminen vaatisi kaksinkertaisen kuormitettavuuden. (Sesko ry 2017) Asennussyvyyden vaikutus korjauskertoimeen esitetään taulukossa 25. Normaalissa 0,7 m asennussyvyydessä kerroin on noin 1, mutta kerroin laskee syvyyden kasvaessa 0,95:een. Korjausskerroin laskee myös maaperän lämpötilan nousun myötä taulukon 29 mukaisesti. Mitoitus tulee tehdä epäedullisimman asennusolosuhteen mukaan, joten ker- roin on syytä valita maaperän kesälämpötilojen perusteella. (Sesko ry 2017) Taulukossa 26 esitetyn kaapelia ympäröivän maa-aineksen lämpöresistiivisyys on mer- kittävä kaapelin kuormitettavuuteen vaikuttava tekijä. Korjauskerroin on maatyypistä ja sen kosteudesta riippuen 0,63–1,1. Kerroin on matalimmillaan kosteassa savessa ja hie- kassa ja korkeimmillaan kuivassa hiekassa. Mitoituksessa tulee huomioida, että tuuli- puistoprojekteissa kaapelien suojatäyttönä käytetään tyypillisesti hiekkaa, jolloin tapa- uksesta riippuen kaapelit mitoitetaan kuivan hiekan lämmöneristävyyden perusteella. (Sesko ry 2017) Suomessa yleinen käytäntö on mitoittaa maakaapelit suurimman kuormitusvirran perus- teella. Jotta mahdollisimman optimaalisen kaapelin poikkipinnan määrittäminen olisi 41 mahdollista, tulisi mitoituksessa käyttää kaapelin lävitse kulkevaa kuormituksen vaihte- lun huomioivaa mitoitusvirtaa. Tuulivoimalat voivat kuitenkin toimia nimellistehollaan yllättävän pitkiä aikoja. Suomen rannikkoalueella voidaan odottaa yhdessä mittauspis- teessä vuoden aikana keskimäärin ainakin kymmeniä vuorokausia, joissa tuulen nopeus on ollut vähintään 14 m/s. Eräiden tuulivoimalavalmistajien tehokäyrien perusteella useimmat voimalat toimivat nimellistehollaan jo 10–12 m/s nopeuksilla. Lisäksi keski- jännitemaakaapelien lämpöaikavakiot ovat kaapelin koosta ja asennusolosuhteista riip- puen noin yhden tunnin suuruusluokassa. Pienimmillä kaapeleilla lämpöaikavakio on 47 min ja suurimmilla yli tunnin. Lämpöaikavakio tarkoittaa sitä aikaa, missä kaapeli on kuormituksen muututtua saavuttanut 63 % lopullisesta lämpötilastaan. Lopullinen läm- pötila saavutetaan karkeasti arvioituna neljän lämpöaikavakion mittaisen jakson jälkeen, eli aiemmin mainitun perusteella noin neljän tunnin jälkeen. Voidaan siis olettaa, että kaapelit saavuttavat loppulämpötilansa nimelliskuormitusjakson aikana. Näistä seikoista johtuen kaapelit on syytä mitoittaa siten, että niiden kuormitettavuus on voimaloiden syöttämää suurinta kuormitusvirtaa isompi, jotta vältytään kaapelia ympäröivän maan kuivumiselta ja kaapelin tai kaapelijatkosten vahingoittumiselta. (ABB 2000: 449; La- kervi & Partanen 2009: 37; Ilmatieteen laitos 2017) Kuormitettavuutta voidaan lisätä myös asentamalla useampi rinnakkainen kaapeli. Täl- löin voidaan moninkertaistaa yhden kaapelin kuormitettavuus, koska kaapeleissa kulke- va virta jakaantuu useamman kaapelin kesken. Rinnaikkain asennetuilla kaapeleilla on lisäksi korkeampi kuormitettavuus yhtä poikkipinta-alayksikköä kohden, kuin vastaa- vankokoisella yksittäisellä kaapelilla. Tämä johtuu suuremmasta jäähdytyspinta-alasta sekä virran ahdosta (skin effect). Virran ahdossa vaihtovirralla syntyvät magneettikentät kerrostavat virran johtimen pinnan tuntumaan. Tämän kerroksen syvyydestä käytetään termiä tunkeutumissyvyys (skin depth). Kerroksen syvyys on riippuvainen johdinmate- riaalin sähköisistä ominaisuuksista sekä vaihtovirran taajuudesta. Kun johtimien poikki- pinta jaetaan kahteen osaan, niiden yhteenlasketun piirin pituus kasvaa. Virrantiheys on kahden johtimen pinnalla pienempi, koska tunkeutumissyvyys pysyy johtimissa muut- tumattomana. Tämä johtaa korkeampaan kuormitettavuuteen yhdessä paremman jääh- dytyksen kanssa. (Ott 2009:212 & 245) 42 Kaapelin tulee kestää oiko- tai maasulun aikaiset termiset sekä dynaamiset vikavirrat. Ekvivalenttinen terminen oikosulkuvirta Ith riippuu yhtälön 𝐼th = 𝐼k "√(𝑚 + 𝑛) (5) mukaisesti alkuoikosulkuvirrasta I ” k, tasa- ja vaihtovirtatekijöistä m ja n. Alkuoikosul- kuvirran tehollisarvo voidaan laskea yhtälöllä 𝐼k " = 𝑈v 𝑍k " + Zf , (6) missä Uv on vikakohdan vikaa edeltävä vaihejännite, 𝑍k " on alkutilan verkon impedanssi ja Zf on vikaimpedanssi. Tekijät m ja n voidaan valita kuvien 7–9 avulla. Kuva 7. Piirin resistanssin R ja reaktanssin X vaikutus sysäyskertoimen κ suuruuteen. (ABB 2000: 204) 43 Kuva 8. Tasavirtatekijän suhde sysäyskertoimeen ja oikosulun kestoon. (ABB 2000: 204) Kuva 9. Vaihtovirtatekijän n suhde alkuoikosulkuvirran I ” k ja pysyvän oikosulkuvir- ran Ik osamäärään sekä aikaan T. (ABB 2000: 205) 44 Vian vaikutusajassa on hyvä ottaa huomioon myös ensimmäisen suojausportaan toimin- nan häiriintyminen. Tällöin vaikutusaika pitkittyy, minkä vuoksi laskennassa on hyvä käyttää pohjana yhden sekunnin vaikutusaikaa. Mikäli poikkipinnan kasvattaminen tuo tarpeettomia haittoja, on vaikutusaikoja syytä arvioida tarkemmin. Alkuoikosulkuvirrat sekä ekvivalenttiset termiset oikosulkuvirrat voidaan laskea simulointiohjelmien avulla. Kaapelien tuotetiedoissa on yleensä ilmoitettu yhden sekunnin terminen oikosulkukes- toisuus, jonka perusteella voidaan määrittää kutakin vikavirran vaikutusaikaa vastaava arvo. Mikäli oikosulun vaikutusaika on 0,2–5 s voidaan kyseistä aikaa vastaava termi- nen kestoisuus laskea kertomalla yhden sekunnin kestoisuus kertoimella 1 √𝑡k⁄ . (ABB 2000: 504; Elovaara & Haarla 2011a: 175; Elovaara & Haarla 2011b: 84) Kaapelit on hyvä mitoittaa sillä olettamuksella, että oikosulun kesto on 1 s, jolloin huo- mioidaan ensimmäisten suojausportaiden epäonnistunut toiminta. Tämä olettama aihe- uttaa kaapelikokojen muutoksia yleensä vain voimalajohtohaarojen kauimmissa osissa, joissa pienien kaapelien terminen oikosulkukestoisuus on matalampi. Usein vastaavaan kaapelikokoon päädytään myös häviökustannukset huomioivalla mitoituksella. Dynaaminen oikosulkukestoisuus liittyy kaapelin mekaaniseen kestoisuuteen. Tuuli- puistoissa esiintyvät oikosulkuvirrat ja niiden aiheuttamat mekaaniset voimat voivat olla hyvinkin suuria. Mitoituksen yhteydessä tulee tarkistaa, että kaapelien liittimet ja kaape- lipäätteet kestävät dynaamisten oikosulkujen aiheuttamat mekaaniset rasitteet. Suurim- mat voimat syntyvät sysäysoikosulkuvirran aikana, joka on noin 2,5-kertainen alkuoi- kosulkuvirtaan nähden. (ABB 2000: 504) 3.4 Kaapelikoon optimointi kustannusten suhteen Kaapelointiin liittyvät kustannukset koostuvat kaapelin ja sen asentamisen, maakaape- liojan hinnoista sekä häviö- ja keskeytyskustannuksista. Kaapelikoko vaikuttaa näistä merkittävästi kaapelin ja sen asentamisen hintaan sekä häviökustannuksiin. Yksinker- taistettuna suuremman poikkipinnan kaapeli on kalliimpi, mutta sen häviökustannukset ovat pienemmät kuin pienemmän poikkipinnan kaapelilla. Nämä tekijät vaikuttavat 45 oleellisesti kaapelien lopullisiin poikkipintoihin ja keskijännitekaapeloinnin kokonai- sinvestointeihin, joten niitä tulee tarkastella esisuunnittelun yhteydessä huolellisesti. Koska tuulipuiston eliniäksi oletetaan 25 vuotta, on kaapelin kuormitettavuuden ja oi- kosulkukestoisuuden mukaan valittua poikkipintaa syytä suurentaa yksi tai kaksi poik- kipintakokoluokkaa suuremmaksi. Optimoinnilla saavutettu säästö voi olla tuhansia eu- roja yhtä kaapelikilometriä kohden. Tätä väitettä tuetaan myöhemmin alaluvussa 3.4.3 esitettävien optimointitulosten avulla. 3.4.1 Kaapelointikustannukset Kaapelin hinta kasvaa sen poikkipinnan ja nimellisjännitteen mukaan, suuremman joh- din- ja eristemateriaalin määrän vuoksi. Lisäksi kaapelilta vaaditut erityisominaisuudet, kuten kosteussuojaus ja palonkesto nostavat kaapelin yksikköhintaa. Liitteessä 1 esitet- tyihin keskijännitekaapelien hintoihin sisältyy itse kaapelin hinnan lisäksi asennuskus- tannukset, joiden voidaan olettaa kasvavan hieman kaapelin poikkipinnan kasvaessa kaapelin painon sekä läpimitan kasvun vuoksi. Kaapeloinnin investointikustannuksia määritettäessä on otettava huomioon myös investointilainan korot. Lainan lyhentämisi- en aiheuttamat vuotuiset kustannuserät voidaan laskea annuiteettimenetelmällä. Kysei- sen menetelmän avulla investointikustannukset voidaan jakaa vuotuisiksi kustannuksik- si kaapelien pitoajalle. Annuiteetti ε lasketaan yhtälöllä 𝜀 = 𝑝 100 1 − 1 (1 + 𝑝 100 ) 𝑡1 , (7) missä p on korko ja t1 on investoinnin pitoaika. Annuiteetti vastaa vuotuisten kustannuksien suuruutta verrattuna investoinnin koko- naiskustannuksiin. Annuiteetin avulla saadaan todellisempi käsitys investoinnin kustan- nuksista, jolloin taloudellisimman johdinkoon valinta helpottuu. (Lakervi & Partanen 2009: 43) 46 Lainarahan hinnan vuoksi lopulliset investointikustannukset kasvavat huomattavasti liit- teen 1 hinnoista, mikäli tuulipuiston kaapeloinnin pitoajaksi oletetaan 25 vuotta. Tämä ohjaa voimakkaasti edullisimman kaapelikoon valintaa, sillä suuremman poikkipinnan takaisinmaksuaika pitkittyy investointikustannusten kasvaessa. Koron vaikutusta inves- tointikustannusten suuruuteen havainnollistetaan taulukon 8 avulla, jossa ovat yhtälöllä 7 lasketut annuiteetit sekä vuotuiserien 25 vuoden summa eri korkotasoilla. Korkoprosentin p vaikutus investoinnin kokonaiskustannusten suuruu-Taulukko 8. teen. p (%) ε (%) ε · 25 (%) 1 4,54 114 1,5 4,83 121 2 5,12 128 2,5 5,43 136 3 5,74 144 3,5 6,07 152 4 6,40 160 4,5 6,74 169 5 7,10 177 6 7,82 196 7 8,58 215 8 9,37 234 9 10,18 255 10 11,02 275 Korkotasosta riippuen investoinnin todellinen suuruus on siis noin 1,14–2,75-kertainen kaapelien kauppahintaan nähden. Laskennassa on hyvä käyttää arviota tulevien vuosien keskimääräisestä korosta. 47 Laskennassa tulee muistaa, että liitteen 1 hinnat ovat keskiarvoja parin viime vuoden aikana toteutuneista kustannuksista. Kaapelien ja asennuksen hinta vaihtelevat tuotteen ja toimittajan mukaan. Hankintahinta voi todellisuudessa olla huomattavasti odotettua pienempi, mikäli samaa kaapelityyppiä tilataan suuri erä kerralla. Kustannusten määrit- tämisessä tulee käyttää etukäteen toimittajien ja urakoitsijoiden kanssa sovittuja kustan- nuksia, jos niitä on saatavilla. Kokonaisuuden kannalta tarkimpaan lopputulokseen päästään, kun annuiteettia käytetään osana alaluvun 3.4.2 nykyarvomenetelmän ensim- mäisen vuoden kustannuksia, jolloin tulee korkona käyttää inflaation vaikutuksesta puhdistettua reaalikorkoa. 3.4.2 Häviökustannukset Maakaapelien häviöt koostuvat lois- ja pätötehohäviöistä sekä dielektrisistä häviöistä. Loistehohäviöt eivät itsessään aiheuta kustannuksia, mikäli niiden vuoksi ei tarvitse in- vestoida kompensointilaitteisiin. Dielektriset häviöt johtuvat sähkökentän aiheuttamasta eristeen polarisoitumisesta sekä johtavuudesta, mutta keskijännitteellä niiden osuus hä- viöistä on niin pieni, että ne voidaan jättää huomiotta. Kaapelien häviökustannukset muodostuvat pääasiassa johtimien pätötehohäviöiden vuoksi tuottamatta jääneen ener- gian hinnasta. Kaapelin pätötehohäviöt Ph voidaan laskea yhtälön 𝑃h = 3 ∙ 𝑅𝐼2 (8) mukaisesti, missä I on johtimissa kulkeva kokonaisvirta ja R vaihejohtimen resistanssi. (Chan, Hartley & Hiivala 1993; Lakervi & Partanen 2009: 34; Elovaara & Haarla 2011a: 317; Aro, Elovaara, Karttunen, Nousiainen & Palva 2015: 52–54) Laskenta on syytä toteuttaa siten, että loisteho on täysin kompensoituna puiston liityn- täpisteessä, jotta tehohäviöt vastaavat normaalia käyttöolosuhdetta. 48 Kaapelien tehohäviöitä tulee tarkastella vuoden keskimääräisinä arvoina, koska puisto ei tuota energiaa koko vuotta täydellä kapasiteetilla. Keskimääräinen tehohäviö saadaan kertomalla täyden kapasiteetin tehohäviöt yhtälön 𝐾loss = 1 8760 ∫ 𝑃(𝑡)28760 0 d𝑡 (9) avulla lasketulla kuormitushäviökertoimella (Ackermann 2012: 60-61). Yhtälössä Kloss on kuormitushäviökerroin ja P(t) voimalan syöttämän tehon suhteellisarvo tunnilla t. Tarkkaa kerrointa ei pystytä määrittämään ilman puiston täsmällistä tehokäyrää, mutta esisuunnittelussa voidaan hyödyntää erilaisia arvioita rakennevaihtoehtojen vertailuun. Kuormitushäviökerroin on tyypillisessä tapauksessa suunnilleen 20 % kapasiteettiker- rointa pienempi (Ackermann 2012: 60-61). Väitteen todettiin pitävän keskimäärin paik- kansa eräiden voimalamallien tehokäyrien ja paikallisen tuulijakauman avulla. Kerroin voi olla joitakin prosenttiyksikköjä pienempi tai suurempi esimerkiksi lapojen jäätymi- sen, keskeytysten sekä turbulenssin vuoksi, mutta tätä arviota voidaan käyttää tehohävi- öiden suuruusluokan ennakoinnissa Suomen rannikkoalueella. Vuotuinen häviöenergia saadaan kertomalla keskimääräinen tehohäviö koko vuoden tuntimäärällä. Vuotuisten häviökustannusten laskennassa tulee huomioida rahan aika-arvo. Tämä voi- daan toteuttaa diskonttaamalla tulevien vuosien häviökustannukset nykyhetkeen. Hä- viökustannuksien nykyarvo Kh voidaan laskea yhtälöillä 𝐾h = Ѱ Ѱ𝑡1 − 1 Ѱ − 1 𝐾h1, (10) ja Ѱ = (1 + 𝑟 100 ) 2 1 + 𝑝 100 , (11) missä Kh1 on häviötehon kustannukset ensimmäisenä vuonna, Ѱ on kapitalisointiker- roin, r on kaapelin vuotuinen tehon kasvu ja p on korko. 49 Ensimmäisen vuoden häviötehona voidaan käyttää yhtälöiden 8 ja 9 avulla laskettua keskimääräistä tehoa, josta syntyvät kustannukset saadaan kertomalla se koko vuoden tunneilla ja energian hinnalla. Pitoaikana voidaan käyttää 25 vuotta. Vuotuinen tehon kasvu voidaan olettaa nollaksi. Korkona voidaan käyttää esimerkiksi vuotuista inflaatio- ta tai energian hinnan vuotuista kasvua. Yhtälöitä 10 ja 11 voidaan hyödyntää myös keskeytyskustannusten sekä kaapeli- investoinnin kokonaiskustannuksien laskennassa. Lainarahan korko on merkittävä osa investointikustannuksia, joten liitteen 1 hintoja ei sellaisenaan voi käyttää kokonaiskus- tannusten laskemiseen nykyarvomenetelmällä. Kokonaiskustannuksia laskettaessa yhtä- löillä 10 ja 11 ensimmäisen vuoden kustannuksina voidaan käyttää yhtälöllä 7 lasketun annuiteetin sekä ensimmäisen vuoden häviökustannusten ja menetetyn tuotannon aihe- uttamien kustannusten summaa. Tällöin annuiteetin laskennassa tulee käyttää lainan re- aalikorkoa nimelliskoron sijaan. (Lakervi & Partanen 2009: 42) 3.4.3 Kaapelikoon optimointi Kaapelikoon optimoinnissa pohjimmiltaan on kyse keskijänniteverkon kaapeloinnin ko- ko elinkaaren aikaisten kustannusten minimoinnista tiedossa olevien rajoitteiden puit- teissa. Mikäli termisen kuormitettavuuden sekä vikavirtakestoisuuden perusteella valit- tua poikkipintaa päätetään kasvattaa häviökustannusten pienentämiseksi, on saavutettu- jen säästöjen maksettava itsensä takaisin tuulipuiston tilaajan tai rakennuttajan määrit- tämän elinkaaren aikana. Vertailussa ei tarvitse huomioida keskeytyskustannuksia, sillä niiden voidaan olettaa pysyvän vakiona kaapelin poikkipinnan suuruudesta riippumatta. Kaapelikoon optimointi suoritettiin yhtälöiden 10 ja 11 avulla laskettujen investoinnin nykypäivään diskontattujen pitoajan kokonaiskustannuksien perusteella. Ensimmäisen vuoden kustannuksina käytettiin yhtälöllä 7 lasketun investointikustannusten annuiteetin sekä ensimmäisen vuoden häviökustannusten summaa. Vaaka-akselilla on kaapeliin kytkettyjen voimaloiden lukumäärä. Kaapelien pitoaika on 25 vuotta. Valuutan arvoa sekä sen myötä kustannuksien nykyarvoa alentavaksi vuotuiseksi inflaatioksi valittiin 1 %. Annuiteetin laskennassa käytetty reaalikorko on viime vuosien yrityslainojen kes- 50 kiarvon ja inflaation erotuksen mukaisesti 1 %. Lisäksi oletettiin, että investointikustan- nukset rahoitetaan kokonaan lainalla. Korko pysyi laskuissa vakiona koko pitoajan. Energian hinnaksi oletettiin kiinteä 40 €/MWh. Voimaloiden tehokerroin on 1,00. Te- hohäviölaskemat tehtiin Power Factory -ohjelmiston avulla ja ne perustuvat Reka Kaa- peli Oy:n sekä Prysmianin AHXAMK-W -kaapelien teknisiin tietoihin. Kuormitushä- viökertoimeksi valittiin 0,347. Kuormitettavuuksina käytettiin liitteen 2 referenssiolo- suhteissa määritettyjä arvoja. (Suomen Pankki 2016) Optimoinnin perusteella 21 kV jännitteellä yhden voimalan liittämiseen suositellaan 3x150 mm 2 tai 3x240 mm 2 -kaapeleita ja kahden voimalan liittämiseen 3x300 mm 2 tai 1x400 mm 2 -kaapeleita. Kun voimaloita kytketään kaapelille 3 – 6 kappaletta, on opti- maalisin vaihtoehto useimmiten 1x630 mm 2 -kaapeli. 1x800 mm 2 -kaapelia suositellaan vain, kun 1x630 mm 2 kaapelin kuormitettavuus ylittyy. 33 kV jännitteellä suositukset jakautuvat paljon tasaisemmin eri kaapelikoille suurempien voimalalukumäärien vuok- si. Yhden voimalan liittämiseen suositellaan 3x150 mm 2 -kaapeleita ja kahden voimalan liittämiseen 3x240 mm 2 -kaapeleita. Suurimmissa voimalamäärissä suositellaan käytet- täväksi 1x800 mm 2 tai 2x3x300 mm 2 -kaapelia, joista jälkimmäistä tulee hyödyntää vain, kun muiden vaihtoehtojen kuormitettavuus ei riitä. Tämä johtuu 2x3x300 mm 2 - kaapelin korkeasta hinnasta. Todellisuudessa häviöitä tarkastellaan tilanteessa, jossa voimalat tuottavat myös loiste- hoa. Tällöin voimaloiden verkkoon syöttämät virrat ovat laskennassa käytettyjä virtoja suurempia. Virtoja pienentävät kuitenkin tuulipuistojen keski- ja suurjännitepuolilla syntyvät tehohäviöt, joten laskennassa käytetyt virrat ovat lähellä todellista tilannetta. Kaapelikokojen kustannuksien erot ovat joissakin tapauksissa suhteellisen pieniä, vain kymmenien eurojen suuruisia. Kuitenkin, halvimman ja kalleimman kaapelivaihtoehdon kustannuserot yhtä kaapelikilometriä kohden voivat olla jopa 50 000 €. Mikäli suurem- man kaapelin asentaminen aiheuttaa merkittäviä rakentteellisia muutoksia asemien tai voimaloiden kojeistoihin tai maakaapeliojan leveyteen, on syytä käyttää pienempää kaapelia, jos sen kuormitettavuus on riittävä ja ero kustannuksissa on hyvin pieni. Tämä 51 on hyvä muistaa varsinkin niissä tilanteissa, missä poikkipintaa pienentämällä voidaan käyttää kolmijohtimista kaapelia yksijohtimisen sijaan. Suosituksia joudutaan soveltamaan kaapelien asennusympäristöstä riippuen. Kaapeliko- koa joudutaan suurentamaan, mikäli olosuhteiden määräämä korjauskerroin pienenee. Lisäksi on syytä huomioida, että lainan korkotason muuttuessa kannattava kaapelikoko muuttuu. Yksinkertaistetusti voidaan todeta, että koron kasvaessa johtimien poikkipin- nan kasvattaminen muuttuu kannattavammaksi ja päinvastoin. Tämäntyyppinen optimointi on tarkoitettu suositusten antamiseen. Investointi- ja hä- viökustannusten rahan aika-arvon määrittämisen epätarkkuuden vuoksi asiakkaalle on syytä antaa myös kustannusten summa ilman rahan aika-arvon vaikutusta, koska asiak- kaalla itsellään on tarkempi näkemys oman projektinsa rahoitukseen liittyvistä kustan- nuksista. 52 4 TUULIPUISTON SISÄISEN SÄHKÖVERKON RAKENNEVAIH- TOEHDOT 4.1 Sähköaseman sijainti Tuulipuiston sisäisen sähköverkon rakenteen suunnittelussa kannattaa lähteä liikkeelle sähköaseman sijainnin valinnasta, mikäli se on suunnittelijan päätettävissä. Asemalta kantaverkkoon liittyvien 110 kV johtolinjojen sekä kaapelien pituutta on syytä rajoittaa. Itse johdot ja kaapelit ovat hyvin kalliita, mutta kustannuksia lisää ilmajohtokatujen ra- kentamiseen liittyvät maan lunastukset tai muut sopimukset, sekä 110 kV kaapeliojien erityisrakenne. Maanomistajalle tulee korvata ilmajohtokadun tarvitsema maapohja sekä puuston ennenaikainen hakkuu. 110 kV kaapelien asennussyvyydeksi suositellaan 1,5 m. Lisäksi ojaan asennetaan kaapelia mekaanisesti suojaava kaapelikanavaelementti tai betonilaatta. Varoitusnauhan sijaan kaapeliojaan asetetaan varoitusverkko. (Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto 2015: 22; Rakennustietosäätiö 2015) Käytännön kokemuksen perusteella suurissa tuulipuistoissa asema saattaa olla hyvä si- joittaa siten, että voimaloihin liittyvien johtohaarojen pituudet on minimoitu. Tarkastelu kannattaa aloittaa sijoittamalla asema puiston keskipisteeseen ja sen jälkeen verrata kaapelointi- sekä häviökustannuksia rakenteeseen, jossa asema on puiston laidalla. Puis- ton rakenteesta ja koosta riippuen voi olla syytä harkita useamman aseman rakentamis- ta, mutta suurten investointikustannuksien vuoksi niiden määrä on syytä pitää minimis- sään. Asemien sijainti tulee valita siten, että niihin kytkettävien 110 kV kaapelien tai ilmajohtojen sekä voimalaryhmien johtohaarojen pituudet on optimoitu investointi- ja häviökustannusten suhteen keskenään. Maastotyyppi ja mahdolliset kaavoitukset tulee myös huomioida päätettäessä alustavasti aseman maantieteellistä sijaintia. Tähän ei kuitenkaan sähkösuunnittelijan kannata pa- neutua liian tarkasti, sillä tavallisesti lopulliset tarkat paikat päättää projektin kaavoituk- sista ja puiston infrasuunnittelusta vastaava taho. 53 4.2 Voimaloiden ryhmittely johtohaaroille Tuulipuistojen voimalat pyritään yleisesti kytkemään useamman voimalan johtohaaroi- hin. Tällöin ei tarvitse tuoda yksittäisten voimaloiden kaapeleita erikseen asemalle, jol- loin kaapelointimäärä ja energiahäviöt pienenevät huomattavasti. Tällä menetelmällä säästetään myös tilaa sähköasemalla kun syöttökenttien lukumäärä pienenee. Ryhmittelyyn tulee kiinnittää erityistä huomiota kaapeloinnin suunnittelussa ja sähkö- asemalaitteiston mitoituksen yhteydessä. Kaapeloinnin vähentyessä voidaan saavuttaa huomattavia säästöjä tuulivoimapuiston sähköjärjestelmiin liittyvissä kustannuksissa. Tämän vuoksi selvemmille suunnitteluperiaatteille on tarvetta ryhmiteltäessä voimaloita johtohaaroille. Tuulipuistojen keskijänniteverkon rakenne on lähes poikkeuksetta säteittäinen. Verkon luotettavuutta olisi mahdollista parantaa suunnittelemalla verkolle rengasmainen raken- ne, mutta se ei ole taloudellisesti kannattavaa suuren kaapelimäärän, paksumpien kaape- lien sekä ylimääräisten syöttökenttien vuoksi. (Ackermann 2012: 271) Ryhmittelyssä hyödynnetään pääosin kahta kytkentätapaa: voimaloiden ketjuttamista ja voimaloiden yhdistämistä jakokaapeilla. Voimaloiden ketjuttamisessa johtohaaraan kyt- ketyt voimalat muodostavat ilmaisun mukaisesti voimalaketjun. Kaapelijakokaappeja hyödynnettäessä useampi voimala kytketään yhteen jakokaapissa, josta se tuodaan isommalla kaapelilla asemalle. Kytkentätavan valintaan vaikuttavat oleellisesti voima- lan maantieteellinen sijainti, johtohaaran ryhmittelyn muoto ja koko sekä asennustöiden ja tarvikkeiden kustannukset. Tästä johtuen voimaloiden ryhmittelyt johtohaaroille voi- vat olla edellä mainittujen menetelmien yhdistelmiä. (Ackermann 2012: 270–271) Seuraavien alalukujen tarkastelut perustuvat liitteen 1 Energiaviraston määrittelemiin yksikköhintoihin sekä liitteen 2 kuormitettavuuksiin, kun kaapelointi on toteutettu kol- mioasennuksena ja niiden kosketussuoja on suljettu. Kolmioasennuksella tarkoitetaan tässä tapauksessa tapaa, jolla yksijohdinkaapelit ovat aseteltuna toisiinsa nähden, eikä sillä oteta kantaa sähköisiin kytkentöihin. Kaapelien ja jakokaapin hintoihin sisältyy 54 myös asennustyön hinta. Maakaapeliojan hinta koostuu kaivuutyöstä tavallisissa olosuh- teissa. Tarkastelujen yksinkertaistamiseksi laskuissa huomioidaan vain tarvikkeiden ja asennustyön kustannukset. Kustannukset vaihtelevat toimittajan ja markkinoiden mu- kaan tapauskohtaisesti, mutta liitteen 1 arvoja voidaan pitää suuntaa antavina, sillä hin- nat ovat laadittu vuosina 2014 ja 2015 toteutuneiden investointikustannuksien perusteel- la. Erään kaapelointitarviketoimittajan hinnaston mukaan 30 kV kaapeleiden hinnat ovat noin 25 % kalliimmat 20 kV kaapeleihin nähden. (Energiavirasto 2016) 4.2.1 Voimaloiden ketjuttaminen Tuulivoimaloiden ketjuttaminen on ryhmittelytapa, jossa voimalan kaapelit kytketään seuraavan voimalan juurella sijaitsevalle keskijännitekojeistolle, jolloin ne muodostavat kuvan 10 mukaisen voimalaketjun. Kuva 10. Ketjutetun voimalajohtohaaran periaatekuva. 55 Ketjuttaminen on hyvin käyttökelpoinen menetelmä niissä tilanteissa, missä voimalat sijaitsevat teiden tai muiden kaapelireittien varrella. Tällöin voimalat voidaan kytkeä voimalahaaraan ilman erillisiä jakokaappeja. Vaikka voimaloiden ketjuttaminen on hyvin yksinkertainen ja helppo kytkentätapa, on sen käyttöä harkittava kaapelointi- ja kaivuukustannuksien vuoksi. Kaukana kaapelirei- tiltä sijaitsevien voimaloiden ketjuttaminen ei välttämättä ole kannattavaa. 4.2.2 Voimaloiden yhdistäminen jakokaapeilla Jakokaapin avulla yhteen kytketyt voimalat muodostavat kuvan 11 tapaisen kytkennän, jossa voimalat liitetään pienemmällä kaapelilla jakokaapissa yhteen ja liitetään isom- malla kaapelilla verkkoon. Kuva 11. Jakokaapilla yhteen kytketyn voimalajohtohaaran periaatekuva. 56 Tuulipuistoissa jakokaappien suurin hyöty on kaapeloinnin vähentäminen. Sähköase- malta kaukana olevien voimaloiden kaapelit voidaan kytkeä yhteen jakokaapeissa ja tuoda yhdellä isolla kaapelilla sähköasemalle. Jakokaapit sijoitetaan normaalisti tien si- vuihin, jolloin asentajat pääsevät niihin helposti käsiksi korjaus- ja huoltotöiden yhtey- dessä. 4.2.3 Ryhmittelymenetelmien vertailu Kuten aiemmin mainittiin, oikean ryhmittelymenetelmän avulla voidaan tuntuvasti alen- taa kaapelointiin liittyviä kustannuksia. Kustannukset koostuvat suurimmaksi osin kaa- pelin sekä asennus- ja kaivuutyön hinnasta, jotka kasvavat kaapelin pituuden ja poikki- pinnan mukaan. Tässä kappaleessa vertaillaan esitettyjen ryhmittelymenetelmien käyt- töä yleisimmässä ryhmittelytilanteessa. Tarkastelujen yksinkertaistamiseksi kustannuk- sissa huomioidaan vain tarvikkeiden hankintaan ja asennukseen liittyvät kulut. Kuvan 12 ryhmittelyesimerkissä liitetään yksi voimala voimalajohtohaaraan. Voimala G1 edustaa yhtä voimalaa ja G2 yhtä tai useampaa voimalaa. Lisäksi pituus L1 on sel- västi pienempi kuin pituus L2. Kuva 12. Yhden voimalan liittäminen johtohaaraan. 57 Jos kuvan 12 voimalat kytketään yhteen ketjuttamalla, viedään voimalan G2 kaapeli suoraan voimalalle G1, jolloin kaapelin pituus on pituuksien L1 ja L2 summa. Tällöin voimalan G1 ja verkon välisen kaapelin vertailuun vaikuttava pituus on L1. Toisaalta, jos kuvan voimalat kytketään yhteen jakokaapin avulla, olkoon sen paikka kaapeliojien liityntäpisteessä a. Tällöin voimaloilta pisteeseen a kytkettävien kaapelien pituudet ovat L1 ja L2. Pituus L2 ei vaikuta vertailuun, koska sen pituus ja reitillä kulkevan kaapelin tyyppi ovat kytkentätavasta riippumattomia, jolloin verrataan kahden L1 pituisen kaape- lin sekä yhden L1 pituisen kaapelin ja jakokaapin kustannuksia keskenään. Jakokaapin ja kaapeloinnin hinnat sekä liitettävän voimalan etäisyys kaapelireittien lii- tyntäpisteestä a ovat hyvin ratkaisevassa asemassa harkittaessa voimaloiden ketjuttamis- ta. Mikäli kaapelireitin ja voimalan väliset kaksi kaapelia tulevat edullisemmiksi kuin jakokaapin ja yhden kaapelin asentaminen, on ketjuttaminen kannattavaa. Kuvan 12 tilannetta tarkastellaan taulukon 9 neljän eri skenaarion avulla. Tavallisesti yksittäinen tuulivoimala liitetään puiston verkkoon 3x150 mm 2 -kaapelilla, mutta mikäli G2 edustaa useampaa voimalaa, käytetään isompaa kaapelikokoa. Lisäksi tilanteessa oletetaan, että voimaloita ketjuttaessa voimalalta G1 verkkoon kytkeytyvän kaapelin kokoa kasvatetaan verkkoon syötettävän tehon kasvun vuoksi, eikä kytkennöissä käyte- tä isompaa johtimen poikkipintaa kuin 800 mm 2 . Jos pisteeseen a asennetaan jakokaap- pi, olkoon voimalalta G1 jakokaappiin kytkeytyvä kaapeli 3x150 mm 2 . Taulukossa 9 verrataan jakokaapin ja L1 -pituisen 3x150 mm 2 -kaapelin hintaa kahden L1 -pituisen kaapelin hintaan voimalalta G2 lähtevän kaapelin eri poikkipinnoilla. Kah- dessa vasemman puoleisessa sarakkeessa ovat skenaarion järjestysnumero ja voimaloi- den G1 ja G2 välinen kaapeli, oikean puoleisessa sarakkeessa ovat voimalan G1 ja ver- kon välinen kaapeli ja voimalan G1 suurin etäisyys pisteestä a, jolla voimaloiden ketjut- taminen on vielä kannattavaa. 58 Suurin etäisyys, jolla voimaloiden ketjuttaminen on kannattavaa. Taulukko 9. Skenaario G1 - G2 G1 - verkko Etäisyys (m) 1. 3x150 mm 2 3x240 mm 2 85 2. 3x240 mm 2 3x300 mm 2 75 3. 3x300 mm 2 1x500 mm 2 65 4. 1x500 mm 2 1x800 mm 2 45 Taulukosta 9 nähdään, että voimaloiden välisen kaapelin koon kasvaessa kannattava etäisyys pienenee. Vaikka liitteen 1 hinnat ovat vuosina 2014 ja 2015 toteutuneita yksikköhintoja, voi ja- kokaapin hinta muuttua oleellisesti ominaisuuksien sekä toimittajan mukaan. Isommille virroille ja kaapelimäärille tarkoitetut kaapit ovat todennäköisesti kalliimpia pienempiin kaappeihin verrattuna, jolloin hinnan vaikutusta kytkentöihin on syytä tarkastella lä- hemmin. Jakokaapin hinnan H vaikutusta ketjuttamiselle kannattavaan suurimpaan etäi- syyteen l pisteestä a taulukon 9 eri skenaarioilla havainnollistetaan kuvassa 13. Pysty- akselilla on etäisyys metreinä pisteestä a ja vaaka-akselilla jakokaapin hinta euroina. Kuva 13. Jakokaapin hinnan H vaikutus ketjutusmenetelmän kannattavaan etäisyyteen l. 0 50 100 150 200 250 300 0 2000 4000 6000 8000 10000 12000 l/ m H/€ Skenaario 1. Skenaario 2. Skenaario 3. Skenaario 4. 59 Kuvan 13 mukaan ketjuttamismenetelmän kannattava etäisyys kasvaa jakokaapin hin- nan kasvaessa. Skenaarioissa 1 ja 2 etäisyys voi nousta huomattavankin korkeaksi. Ske- naarioissa 3 ja 4 puolestaan etäisyys pisteestä a on suuremmillakin jakokaapin hinnoilla huomattavan lyhyt. Tällöin kuvan 13 perusteella voidaan päätellä, että lopullinen kan- nattava etäisyys pysyy suhteellisen vakiona, laskien hieman kaapelien poikkipinnan kasvaessa, jos jakokaapin hinta kasvaa verrannollisena kaapin kokoon ja nimellisvirtaan nähden. Voidaan myös todeta, että jakokaapin asentaminen on todennäköisemmin kan- nattavampaa, kuin ketjutusmenetelmän hyödyntäminen, mikäli oletetaan liitteen 1 jako- kaapin yksikköhinnan olevan kaappien hinnan keskiarvo. Mikäli pisteessä a risteäisi useamman kuin kahden voimalan kaapeliojat, voidaan taulu- kon 9 ja kuvan 13 perusteella todeta, että kyseisessä tilanteessa voimalat kannattaa aina liittää jakokaapilla yhteen. Tämä johtuu kaapeloinnin moninkertaistuvasta osuudesta kustannuksissa, jolloin kannattava etäisyys laskee voimakkaasti. 4.3 Voimaloiden lukumäärä haarassa Voimaloiden lukumäärä johtohaarassa on kytkentämenetelmän valinnan ohella erittäin merkittävässä asemassa ryhmittelyitä suunniteltaessa. Liian pienellä ryhmäkoolla kaape- lointimäärä voi kasvaa tarpeettomasti, jolloin kaapelien investointikustannukset kasva- vat. Toisaalta suurella ryhmäkoolla kaapelien poikkipinta-ala kasvaa, minkä vuoksi kaapelimäärän säästämisestä saatu hyöty saattaa kadota. Optimoimalla voimaloiden lu- kumäärää johtohaaralla, voidaan minimoida kaapelointiin liittyvät kustannukset varmis- taen samalla järjestelmän luotettava toiminta. Sopivaan ryhmäkokoon vaikuttavia tekijöitä ovat  puiston maantieteellinen rakenne  voimaloiden ja päämuuntajien nimellistehot 60  puiston keskijännitetaso  kaapelien kuormitettavuus  kaapelien ja maakaapeliojan hinnat  syöttökenttien ja jakokaappien nimellisvirrat sekä hinnat  kaapelien vikaantumisesta johtuvat keskeytyskustannukset  kaapelien häviökustannukset. Ryhmäkokoa tulee harkita puistoalueen rakenteen mukaan. Johtohaaraan tulee liittää voimalat, jotka sijaitsevat lähellä toisiaan tai sähköasemalta katsottuna samassa suun- nassa. Tällöin vältytään turhalta kaapeloinnilta. Ryhmittelyn suunnittelu kannattaa aloit- taa sähköasemalta katsottuna kaukaisimmista voimaloista, jolloin vajaiden johtohaaro- jen lukumäärä saadaan minimoitua eikä vajaita ryhmiä jää ympäri puistoaluetta. Sopiva ryhmäkoko vaihtelee voimaloiden nimellistehon ja puiston keskijännitetason mukaan. Mikäli nimellistehoa kasvatetaan, kasvaa myös voimalan nimellisvirta. Toi- saalta, jos puiston keskijännitetasoa nostetaan, keskijännitepuolen virrat pienenevät. Li- säksi voimalat tulee jakaa johtohaaroille siten, että päämuuntajien kuormitettavuus ei ylity, mikäli sähköasemalla on useampi päämuuntaja. Tällöin ryhmäkoko ja muuntaja- kohtainen johtohaarojen lukumäärä valitaan päämuuntajien nimellinen kuormitettavuus huomioiden. Kaapelien kuormitettavuuksiin on syytä kiinnittää erityistä huomiota päätettäessä johto- haarojen ryhmäkokoa, sillä kuormitettavuutta ei tule ylittää. Alaluvussa 3.3 mainitut korjauskertoimet vaikuttavat oleellisesti kuormitettavuuteen ja samalla myös riittävään kaapelikokoon. Sopivat voimaloiden lukumäärät, joilla kaapelien kuormitettavuus ei ylity, yleisimmin käytetyillä kaapelityypeillä, 21 ja 33 kV jännitteillä, tehokertoimella 0,9 ja eri korjauskertoimien tuloilla ∏k on esitetty taulukoissa 10 ja 11. Taulukoiden arvot ovat suurimpia voimalamääriä eri korjauskertoimien tulojen määräämillä kuormi- 61 tettavuuksilla, eikä niissä huomioida taloudellisia näkökulmia. Taulukoiden 10 ja 11 tietoja hyödyntämällä voidaan nopeasti valita riittävät kaapelikoot esisuunnittelua var- ten. Sopiva voimaloiden lukumäärä yleisillä kaapelityypeillä, eri korjausker-Taulukko 10. toimilla sekä voimaloiden nimellistehoilla (21 kV). ∏k P (MW) 3x150mm 2 3x185mm 2 3x240mm 2 3x300mm 2 1x400mm 2 1x500mm 2 1x630mm 2 1x800mm 2 0,7 3,45 1 2 2 2 3 3 4 4 3,6 1 2 2 2 3 3 4 4 4 1 1 2 2 2 3 3 3 4,2 1 1 2 2 2 3 3 3 4,5 1 1 1 2 2 2 3 3 0,8 3,45 2 2 2 3 3 4 4 5 3,6 2 2 2 3 3 4 4 5 4 1 2 2 2 3 3 4 4 4,2 1 2 2 2 3 3 3 4 4,5 1 1 2 2 2 3 3 4 0,9 3,45 2 2 3 3 4 4 5 5 3,6 2 2 3 3 4 4 5 5 4 2 2 2 3 3 4 4 5 4,2 2 2 2 3 3 3 4 4 4,5 1 2 2 2 3 3 4 4 62 Sopiva voimaloiden lukumäärä yleisillä kaapelityypeillä, eri korjausker-Taulukko 11. toimilla sekä voimaloiden nimellistehoilla (33 kV). Voimalamäärät laskettiin jakamalla korjauskertoimella korjattu kaapelin kuormitetta- vuus 0,9 tehokertoimella toimivan voimalan näennäistehon perusteella lasketulla virral- la. Korjauskerroin määrää kaapelin lopullisen kuormitettavuuden eri asennusympäris- töissä ja se vaikuttaa oleellisesti voimaloiden lukumäärään kaapelilla. Kertoimen mää- rittämiseen syvennytään enemmän luvussa 3. Voimalan nimellisteho ja korjauskerroin muuttavat voimaloiden lukumäärää kaapelilla noin 1–2 voimalalla. Käytettäessä 33 kV keskijännitetasoa voidaan kaapeleille liittää keskimäärin 2–3 voimalaa enemmän ja si- ∏k P (MW) 3x150mm 2 3x185mm 2 3x240mm 2 3x300mm 2 1x400mm 2 1x500mm 2 1x630mm 2 1x800mm 2 0,7 3,45 3 3 4 4 5 5 6 7 3,6 3 3 3 4 5 5 6 6 4 2 2 3 3 4 5 5 6 4,2 2 2 3 3 4 4 5 5 4,5 2 2 3 3 4 4 5 5 0,8 3,45 3 3 4 5 6 6 7 8 3,6 3 3 4 4 5 6 7 7 4 3 3 3 4 5 5 6 7 4,2 2 3 3 4 4 5 6 6 4,5 2 3 3 3 4 5 5 6 0,9 3,45 4 4 5 5 6 7 8 9 3,6 3 4 4 5 6 7 8 8 4 3 3 4 5 5 6 7 8 4,2 3 3 4 4 5 6 6 7 4,5 3 3 3 4 5 5 6 7 63 ten vähentää kaapelointia tai pienentää käytettävien kaapelien poikkipintoja. Tilanne ei kuitenkaan kustannuksien osalta ole yksiselitteinen, sillä korkeamman jännitetason kaa- pelit ja tarvikkeet ovat keskimäärin kalliimpia. Kuormitettavuutta voidaan kasvattaa asentamalla kaksi tai useampi rinnakkainen kaapeli. Tällöin kuitenkin jakokaappien ni- mellisvirrat sekä niihin kytkettävien kaapelien suurin lukumäärä voi rajoittaa suunnitte- lua. Taulukoita 10 ja 11 käytettäessä tulee huomioida, että puiston keskijänniteverkossa kulkevat virrat kasvavat hieman jännitteen laskun myötä silloin, kun turbiinit kuluttavat loistehoa täydellä kapasiteetilla verkkoyhtiön tarpeen vaatiessa tai jännitteensäädön yh- teydessä. Syöttökenttien nimellisvirtoja voidaan kasvattaa portaittain. Pienimmät saatavilla olevat sekä samalla yleisimmin käytetyt kentät on varustettu 630 A laitteistoilla, mutta niitä on saatavilla keskijännitteelle sisäkäyttöön jopa 4 000 A nimellisvirtoihin saakka. Uuden sähköaseman laitteistot voidaan mitoittaa sopiviksi isommille kojeille, mutta mikäli joh- tohaarat liitetään vanhaan asemaan, tulee katkaisijat ja erottimet mitoittaa kyseisen ym- päristön mukaan. Ryhmäkokojen vertailussa tulee myös huomioida syöttökenttien hin- nat. 33 kV syöttökentät ovat noin 50–100 % kalliimpia 21 kV kenttiin nähden. 33 kV jännitetaso vaatii yleensä myös kaasueristeisen kojeiston, joka on ilmaeristeistä kalliim- pi. Kentän nimellisvirran kasvattaminen vaikuttaa myös kentän hintaan. Esimerkiksi 1250 A -kentän hinta on noin 10 % kalliimpi, kuin 630 A -kentän. Ryhmäkokoa pie- nennettäessä johtolähtöjen, ja sen myötä syöttökenttien määrä kasvaa ja ryhmäkokoa suurennettaessa kenttiä tarvitaan vähemmän. Jännitetason kasvattamisen myötä ilma- eristeisten syöttökenttien ulkoiset mitat kasvavat huomattavasti, jolloin suurempaa jän- nitetasoa ei välttämättä voida hyödyntää, mikäli kojeistolle varattu tila asemarakennuk- sessa on rajattu. (ABB 2016; Pätsi 2018) Jakokaappien nimellisjännite tulee olla riittävä. Lisäksi voimalamäärä johtohaaralla tu- lee mitoittaa siten, ettei jakokaapin nimellisvirta ylity, huomioiden samalla jakokaappiin kytkettävien kaapelien suurin lukumäärä. 64 Suurimmat voimalamäärät johtohaaroilla syöttökenttien ja jakokaappien yleisimmällä nimellisvirralla 630 A, eri tehoisilla voimaloilla sekä 21 kV ja 33 kV jännitteillä on esi- tetty taulukossa 12. Taulukossa 12 oletetaan voimaloiden tehokertoimeksi 0,9. Suurimmat johtohaarojen voimalamäärät syöttökenttien ja jakokaappien Taulukko 12. yleisimmällä nimellisvirralla, eri voimaloiden nimellistehoilla sekä 21 kV ja 33 kV jännitteillä. P (MW) 21 kV 33 kV 3,45 6 9 3,6 5 9 4 5 8 4,2 4 7 4,5 4 7 Voimalamäärät laskettiin jakamalla syöttökentän tai jakokaapin nimellisvirta 0,9 teho- kertoimella toimivan voimalan näennäistehon perusteella lasketulla virralla. 33 kV jän- nitteellä voimaloita voidaan liittää samaan ryhmään huomattavasti enemmän, kuin 21 kV jännitteellä, jolloin korkeampi jännitetaso tulee todennäköisesti halvemmaksi suuremmissa tuulipuistoissa. Kapasitiivisen loistehon tuotannon aiheuttama virtojen kasvu tulee huomioida myös tässäkin tapauksessa. Näihin voimalamääriin on suositel- tavaa pyrkiä kaappien ja kojeistojen kytkentämahdollisuuksien puitteissa, jotta syöttö- kenttien lukumäärä saadaan minimoitua. Ryhmäkoon muuttuessa vaihtelevat myös maakaapelien vikaantumisesta johtuvat kes- keytyskustannukset. Keskeytyskustannukset vaikuttavat ryhmäkoon kannattavuuteen ja ne koostuvat pääosin toimittamatta jääneen energian sekä työn hinnasta keskeytysten aikana (Mäkitalo 2008). Tuottamatta jäänyt energia E vian paikantamisen ja korjaami- sen aikana voidaan laskea yhtälöllä (Lakervi & Partanen 2009: 46) 65 𝐸 = 𝑓 ∙ ∆𝑃 ∙ 𝑡, (12) missä, f on kaapelin vikojen määrä vuodessa, ∆P on keskeytyksen vuoksi irti kytkeyty- neen tuotannon keskimääräinen teho ja t on keskeytysaika. Kaapelin vikojen määrä vuodessa on riippuvainen kaapelin pituudesta ja maakaapelien keskimääräisestä vikataajuudesta. Vikataajuus muuttuu kaapelin iän sekä eristetyypin mukaan. Tutkimuksissa keskimääräinen vikataajuus XLPE-eristeiselle maakaapelille vaihtelee paljon. Saksalaisiin tilastoihin perustuvassa tutkimuksessa 2000 -luvulla asen- netun maakaapelin vikataajuus oli noin 0,005 1/a ∙ km (Hampton, Hartlein, Lennarts- son, Orton & Ramachandran, 2007). Tanskalaisen tutkimuksen mukaan vuonna 2010 XLPE-eristeisten kaapelien vikataajuus Tanskassa oli noin 0,004 1/a ∙ km (Hansen 2013). Eräässä suomalaisessa diplomityössä puolestaan päädyttiin arvoon 0,01 1/a ∙ km, mutta tämä oli asutetulla alueella (Äärynen 2012). Yleisin syy maakaa- pelin vikaantumiselle on kolmannen osapuolen aiheuttamat vahingot, jotka voidaan olettaa vähäisemmiksi, koska tuulipuistot rakennetaan tyypillisesti syrjäisemmille alu- eille. Alle 25 vuotta vanhan tuulipuiston maakaapelilähdön keskimääräiseksi vikataa- juudeksi pohjoismaisissa olosuhteissa voidaan täten arvioida olevan 0,004 1/a ∙ km. (Hansen 2013) Koska kaapelien vioittuminen on riippuvainen lähdön pituudesta ja irti kytkeytyvä teho vaihtelee johtohaarojen mukaan, on tuotannon keskimääräisenä tehona ∆P hyvä käyttää yhtälön ∆𝑃 = ∑ 𝑃𝑛 ∙ 𝐿𝑛 𝑛 𝑖=1 𝐿k ∙ 𝑐, (13) mukaista johtohaarojen pituuksilla painotettua keskimääräistä tehoa, missä 𝑃𝑛 on johto- haaraan kytkeytyvän tuotannon nimellisteho, 𝐿𝑛 on johtohaaran pituus, Lk on puiston kaapeloinnin kokonaispituus ja c on puiston kapasiteettikerroin. 66 Kerroin c on voimaloiden huipunkäyttöajan ja koko vuoden tuntien osamäärä. Teoreet- tiset huipunkäyttöajat voidaan määritellä sijainnin tuulen nopeuden jakauman sekä tur- biinitoimittajan antaman turbiinin tehokäyrän avulla. Tuulipuistojen kapasiteettikerroin kasvaa voimalan nimellistehon ja napakorkeuden myötä. Kerrointa laskee esimerkiksi voimaloita ympäröivien objektien aiheuttama turbulenssi, lapojen jäätyminen, sähkö- verkon häviöt sekä erilaiset keskeytykset. 3,3 MW voimaloita käyttävien tuulipuistojen kapasiteettikerroin puiston tietojen mukaan laskettuna on keskimäärin 0,3. Napakor- keudeltaan ja teholtaan suuremmilla 3,45 MW voimaloilla varustetuissa puistoissa vas- taava kerroin on keskimäärin 0,38. Maatuulipuistojen huipunkäyttöaika uusimmilla voimalatyypeillä voi alan yritysten arvioiden mukaan yltää 3800 tuntiin vuodessa, mikä tarkoittaa noin 0,43 kapasiteettikerrointa. Tulevan tuotantotukilain jälkeen tuottamatta jääneen energian hinnaksi voidaan olettaa 40–50 €/MWh. Keskeytyskustannukset saa- daan kertomalla yhtälöstä 12 saatu tuottamatta jäänyt energia tuotetun energian hinnalla ja lisäämällä niihin korjaus- tai huoltotöiden kustannukset. (Äärynen 2012; EPV Tuuli- voima Oy 2017; Suomen Hyötytuuli Oy 2017) Mikäli oletetaan, että vian paikantamiseen ja korjaamiseen käytetty aika pysyy vakiona johtohaaran ryhmäkoosta riippumatta, on keskeytyskustannusten muutos riippuvainen sähköaseman ja voimalaryhmien välisen kaapelointimäärän sekä keskimääräisen irti kytkeytyneen tuotannon prosentuaalisesta muutoksesta. Käytettäessä hyvin pientä ryh- mäkokoa, keskeytyksen seurauksena tuottamatta jäänyt energia jää pieneksi, mutta sen todennäköisyys kasvaa. Toisaalta, jos ryhmäkokoa kasvatetaan, tuottamatta jäänyt ener- gia kasvaa, mutta keskeytyksiä tapahtuu keskimäärin vähemmän. Todennäköisesti eri ryhmäkokojen keskeytyskustannusten väliset erot jäävät pieniksi, koska johtohaaran pituudella painotettu keskimääräinen teho jää yllättävän suureksi pienemmälläkin ryh- mäkoolla. Tämä johtuu siitä, että suurehkoihin voimalaryhmiin liittyvien kaapelien määrä kasvaa. Keskeytyskustannuksia laskettaessa on huomioitava, että kaapelin vi- kaantuessa koko johtohaara on kytkeytyneenä irti verkosta siihen asti, kunnes vikaantu- nut kaapeli on paikallistettu ja terve osa haarasta kytketty takaisin verkkoon. Tällä ajan- jaksolla yhtälön 12 irti kytkeytynyt teho ∆𝑃 on koko haaran voimaloiden yhteenlaskettu nimellisteho kerrottuna kapasiteettikertoimella c. Keskeytyskustannuksia tulee tarkastel- 67 la kaapelointikustannusten muutoksiin nähden verraten eri vaihtoehtojen välisiä ta- kaisinmaksuaikoja. Kaapelien vikaantumiseen liittyvien keskeytyskustannusten laskennassa tulee huomioi- da myös vian korjaamiseen käytetyn työn ja materiaalien kustannukset, joiden suuruus riippuu kaapelin vikojen keskimääräisestä lukumäärästä. Tällöin korjaus- tai paikannus- työn ensimmäisen vuoden kustannusten Ktyö laskennassa voidaan soveltaa yhtälön 12 logiikkaa yhtälön 𝐾työ = 𝑓 ∙ 𝑡 ∙ 𝑘k (14) mukaisesti, missä f on kaapelin vikojen määrä vuodessa, t on työn kesto ja kk on arvio työn kustannuksista. Vian paikantamiseen tarvittavan työn kustannuksia on vaikea arvioida etukäteen, sillä sen kesto on riippuvainen esimerkiksi keskijänniteverkon ja puistoalueen rakenteesta sekä palvelun saatavuudesta. Tuntihinnaksi voidaan olettaa 100 €/h ja siten vertailla eri ryhmäkokojen keskimääräisiä vuotuisia tuntikustannuksia keskenään. Kaapelin korjaa- miseen käytetään tyypillisesti kaapelijatkoksia, jolloin korjaamisen keskimääräisten vuosikustannusten laskennassa voidaan soveltaa liitteen 1 hintoja. Korjaamistyön vuo- tuiset kustannukset saadaan kertomalla jatkoksen hinta kaapeloinnin vuotuisella vikojen määrällä. Keskeytyskustannusten lisäksi ryhmäkoon valinnassa tulee huomioida kaapelien hä- viökustannukset. Kaapelin tehohäviöt ovat verrannollisia kaapelin pituuteen ja virran neliöön sekä kääntäen verrannollisia kaapelin poikkipintaan. Suuremmalla ryhmäkoolla sähköaseman ja ryhmien välisten kaapelien poikkipinta kasvaa, jolloin niiden resistanssi pienenee, mutta niiden läpi kulkevat virrat kasvavat. Kaapelien virrat merkitsevät enemmän tässä tapauksessa, sillä tehohäviöt ovat verrannollisia virran neliöön, jolloin häviöiden voidaan olettaa kasvavan ryhmäkoon kasvaes