This is a self-archived – parallel published version of this article in the publication archive of the University of Vaasa. It might differ from the original. Ikääntyvien sairaanhoitajien suunnitelmat työssä jatkamisesta : ajatuksia 'eläkeuudistuslapun' lykkäämästä eläkeiästä Author(s): Ikonen, Hanna-Mari; Salminen, Hanna; von Bonsdorff, Monika Title: Ikääntyvien sairaanhoitajien suunnitelmat työssä jatkamisesta : ajatuksia 'eläkeuudistuslapun' lykkäämästä eläkeiästä Year: 2019 Version: Publisher’s PDF Copyright ©2019 The authors and Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Attribution-NonCommercial-NoDerivatives 4.0 International (CC BY-NC-ND 4.0) Please cite the original version: Ikonen, H.-M., Salminen, H., Bonsdorff, M., (2019). Ikääntyvien sairaanhoitajien suunnitelmat työssä jatkamisesta : ajatuksia 'eläkeuudistuslapun' lykkäämästä eläkeiästä. Yhteiskuntapolitiikka 84(5-6), 528–537. https://www.julkari.fi/handle/10024/138883 528 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 84 (2019):5-6 Ikääntyvien sairaanhoitajien suunnitelmat työssä jatkamisesta Ajatuksia ”eläkeuudistuslapun” lykkäämästä eläkeiästä HANNA-MARI IKONEN & HANNA SALMINEN & MONIKA VON BONSDORFF Eläkeuudistus ja työurien pidentäminen koskettavat kaikkia aloja. Artikkelissa selvi- tetään, millaisia ajatuksia ikääntyvillä sairaanhoitajilla on työuran loppuvaiheesta ja eläkkeelle siirtymisestä. Työntekijöiden työssäjatkamissuunnitelmiin vaikuttavat yksi- lölliset tilanteet, joita työorganisaatioiden on syytä ymmärtää ja tukea. Myös hyviksi koetut työolot ovat tärkeä jatkamismotivaattori. English summary at the end of the article Johdanto Ihmisten työurien oletetaan muuttuneen ja muut- tuvan tulevaisuudessa lisää. Suomessakin julki- sen talouden kestävyysvajeen ratkaisemisen ni- missä työuria pitäisi aikaistaa, eheyttää ja pi- dentää. Suuntaus noudattelee yleistä kehitys- tä OECD-maissa, joista useissa eläkeikiä on vii- me vuosina nostettu (Pensions at a Glance 2017). Uusiempien tilastojen valossa näyttääkin siltä, että ikääntyvät työntekijät jatkavat työelämässä aiem- paa pidempään, ja myös halukkuutta eläkeaikai- seen työskentelyyn on aiempaa enemmän (Ten- hunen 2017). Työurien pidentäminen on varsin kyseenalaistamaton, uusliberaalin hallintalogiikan mukainen moraalinen velvoite, joka seuraa hyvin- vointivaltion kukoistuskaudesta: ”Pidentynyt elin- ikä on yksi hyvinvointipolitiikan tulos. Eliniän pi- dennys ei voi kuitenkaan toteutua pelkkänä va- paa-ajan pidentymisenä, vaan myös elinikäinen työssäoloaika pitenee”, kirjoitetaan Sitran blogis- sa (Suomaa 2016). ”Suomessa Pohjoismaiden ly- himmät työurat”, perustelee otsikoinnillaan puo- lestaan Taloussanomat (2016). Näkökulmia on siis runsaasti ja eläkeikä puhuttaa laajasti. Ilmiön kes- kiössä on kuitenkin lopulta yksilö, yleensä työn- tekijä, jonka elämässä eläkkeelle siirtyminen edus- taa yhtä merkittävimmistä siirtymistä. Työorgani- saatiot voivat huomioida yksilöllisiä tilanteita eri- laisilla työtä keventävillä ja joustavoittavilla käy- tännöillä. Tässä artikkelissa tarkastellaan työuria suoma- laisessa yhteiskunnassa ja erityisesti suomalaisen terveydenhoitoalan kontekstissa, mutta tavoit- teet työurien pidentämisestä ovat samansuuntai- sia useimmissa länsimaissa ja monilla aloilla (Pen- sions at a Glance 2017; Tenhunen 2017). Artik- kelissa katsotaan uria ensinnäkin ikääntyvien nä- kökulmasta ja toiseksi urien pidentymisen näkö- kulmasta. Tutkimuksen kohteena ovat ikääntyvien sairaanhoitajien laadullisissa haastatteluissa ilmai- semat ajatukset työuran loppuvaiheesta ja eläk- keelle siirtymisestä. Ikääntyvien näkökulma on va- littu siksi, että työntekijöiden ikääntyminen, eläk- Kirjoittajat kiittävät saadusta tuesta Työsuojelurahas- toa, hanke n:o 115192. Von Bonsdorff kiittää lisäksi Suo- men Akatemiaa hankkeiden n:o 294530, 307114 ja 303920 puolesta. Salminen kiittää Liikesivistysrahastoa ja Suomen Kulttuurirahastoa. YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 84 (2019):5-6 529 keelle jääminen ja työssä jaksaminen ovat polttavia yhteiskuntapoliittisia, hallinnollisia, taloudellisia, gerontologisia ja psykologia kysymyksiä (Beehr & Bennett 2015), joista eläkeuudistus on vain yk- si esimerkki. Uranäkökulman olemme valinneet siksi, että urien muuttumista työuransa loppuvai- heessa olevien työntekijöiden kohdalla ei ole juuri tutkittu Suomessa tai kansainvälisesti (ks. kuiten- kin De Vos & Segers 2013; Salminen & von Bon- sdorff 2017), vaikka tarve työurien pidentämisel- le on varsin yksimielisesti jaettu tavoite. Työssä parhaillaan olevat ikääntyvät työnteki- jät ovat aloittaneet uransa aikana, jolloin saattoi tehdä elämänmittaisen yhtenäisen työuran yhden organisaation palveluksessa. Sairaalaorganisaation voi nähdä nykytaloudessa jopa harvinaisen pysy- vänä instituutiona esimerkiksi siinä, että se työl- listää koko ajan sairaanhoitajia ja rekrytoi uusia. Samalla organisaatio muuttuu, kehittää jatkuvasti toimintojaan ja käyttää uusinta teknologiaa. Ole- tusarvoisesti pysyvien työurien aikakaudella työ- elämään astuneet, perinteistä ammattia harjoitta- vat sairaanhoitajat nopeasti kehittyvällä alalla ja muuttuvassa yhteiskunnassa ovat siis kiinnosta- va tutkimuskohde. Tässä artikkelissa kysytäänkin, millä ehdoilla sairaanhoitajat ajattelevat jaksavansa jatkaa työurallaan nousevaan eläkeikään asti ja jo- pa yli virallisen, yksilöllisen eläkeiän. Kysymykseen vastataan tutkimalla, mitä omaan elämäntilantee- seen, työpaikkaan sekä työ- ja eläkepolitiikkaan liittyviä seikkoja haastateltavat ottavat kysymysten ohjaamina esille kertoessaan urakokemuksistaan, työssä jaksamisestaan ja mahdollisista eläkkeelle siirtymis- ja työssä jatkamisaikeistaan. Pidentyvät työurat ja siirtyvä eläkeikä Työelämänkulkujen uskotaan laajasti muuttu- van yhden työnantajan palveluksessa suoritetus- ta työurasta suuntaan, jossa urat ovat muuttu- via ja monimutkaisia (Sullivan & Baruch 2009). Ikääntyvien työntekijöiden loppu-uraan vaikutta- vat niin yksilö-, organisaatio- kuin yhteiskunnan tasonkin tekijät (Beehr & Bennett 2015). Keskei- nen yksilötason muutostekijä on esimerkiksi hei- kentyvä terveys (Böckerman & Maczulskij 2017). Organisaatio- ja yhteiskunnan tasolla esimerkkejä urien muuttumiseen vaikuttavista tekijöistä ovat työn ja talouden muutokset, joissa yksilö kohtaa työn menetyksiä, joustavuuden, uudelleenkoulut- tautumisen ja muun muutosvalmiuden vaatimuk- sia ja yleistynyttä epävarmuutta. Ikääntyvien työn- tekijöiden loppu-uraan liittyviä epävarmuusteki- jöitä ovat esimerkiksi rakennemuutosten aiheutta- ma työttömyys (Kurvinen ym. 2018) ja muutok- set työmarkkinoilla (Tempest & Coupland 2017), jotka vaikuttavat mahdollisuuksiin jatkaa työelä- mässä eläkeikään saakka. Toisaalta monilla aloilla ja monien työntekijöi- den kohdalla on pysyvyyttä ja jatkuvuutta (Pyöriä 2017). Sairaanhoitajat ovat hyvä esimerkki pysy- vyydestä, sillä viime vuosina sairaanhoitajat ovat työllistyneet hyvin ja ammatin tarve tulevaisuu- dessakin on ilmeinen. Historiallisesti katsottuna suomalaistenkin sairaanhoitajien työtilanteessa on kuitenkin ollut vaihtelua eri vuosikymmeni- nä. 1990-luvun laman aikainen sairaanhoitajien korkea työttömyys on vaihtunut nykypäivän työ- voimapulaan. (Flinkman 2014, 31.) Tällä hetkel- lä epävarmuus julkisten sosiaali- ja terveydenpal- veluiden uudistamisesta (sote) tuo sairaanhoita- jille ennustamattomuutta työhön. Ammattiliiton teettämän kyselyn mukaan sairaanhoitajat keski- määrin näkivät kaavaillun sote-uudistuksen vaiku- tukset omaan työhönsä kielteisinä (TEHY 2017). Sairaanhoitajien työ on varsin pysyvää verrattu- na moniin muihin toimialoihin ja jopa kokonai- siin ammatteihin, joita työelämän muutokset hei- luttelevat suuresti. Selvityksen mukaan paras suo- ja työttömyydeltä onkin työpaikka julkisella sek- torilla eli sosiaali- ja terveyspalveluissa ja opetuk- sessa, jotka samalla ovat naisenemmistöisiä alo- ja (Myrskylä 2012). Tiettyä pysyvyyttä edustaa myös se sairaanhoitajatyön piirre, että se on vah- vasti säänneltyä (Laine ym. 2011) ja hierarkkis- ta. Yksilön näkökulmasta työuraa luonnehtii kui- tenkin yhteiskunnan ja organisaation tason lisäk- si erilaisten henkilökohtaisten tekijöiden mosaiik- ki (esim. Ikonen 2014). Terveys, taitoja ja kykyjä vastaavan työn tarjonta, sitoutuneisuus organisaa- tioon ja alueeseen, perhetilanteen muutokset, hoi- vavastuut ja taloudellinen tilanne ovat esimerkkejä syistä, jotka risteävät, kasautuvat ja ohjaavat ikään- tyvien työntekijöiden loppu-uraa koskevia päätök- siä ja valintoja (Wang & Shi 2014). Vaikka naisten ja miesten työurat ovat olleet his- toriallisesti hieman erilaisia, on esimerkiksi perhe- elämään liittyvien velvoitteiden merkitystä tarkas- teltu melko vähän suhteessa ikääntyvien työnteki- jöiden loppu-uraa ja eläköitymistä koskeviin pää- töksiin (Loretto & Vickerstaff 2012). Suomessa hyvinvointivaltion kasvu, julkisen sektorin nai- senemmistöiset työpaikat ja lastenhoitojärjestel- 530 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 84 (2019):5-6 mä mahdollistivat naisten työssäkäynnin kasvun 1970-luvulla (Julkunen 1994; Rantalaiho 1994). Vuosina 1970–2010 työllisten miesten määrä kas- voikin vain viidellä prosentilla, kun taas työllisten naisten määrä kasvoi 43 prosentilla. Tällä hetkellä työllisiä naisia on lähes yhtä paljon kuin työlli- siä miehiä. Muutaman vuoden takaisten tilastojen mukaan naiset poistuvat työelämästä keskimää- rin 61-vuotiaina, miehet lähes vuotta nuorempi- na. (Myrskylä 2012.) Naisten työura on lyhyem- pi kuin miesten. Erot työuran kertymisessä muo- dostuvat 23–52 vuoden iässä, ja ne voivat koos- tua työttömyysjaksoista, mutta erityisesti perhe- vapaista, joita naiset käyttävät huomattavasti mie- hiä enemmän. (Järnefelt ym. 2014.) Työurat eriytyvät myös sosioekonomisten ase- mien mukaan. Kokonaisuutena työura alkaa työn- tekijöillä nuorempana ja jatkuu ylemmillä toimi- henkilöillä vanhemmaksi. Ikävuosina 53–68 työn- tekijätehtävissä toimiville kertyy noin puolitois- ta vuotta vähemmän työuraa kuin ylemmille toi- mihenkilöille. Työntekijäasemassa olevista mer- kittävästi pienempi osuus (39 % vuonna 2011) on ansiotyössä vanhuuseläkkeeseen asti verrattu- na ylempiin toimihenkilöihin (69 %). Huomatta- va osa työntekijöistä ja alemmista toimihenkilöistä siirtyy vanhuuseläkkeelle työkyvyttömyyseläkkeen tai työttömyyden kautta. Työstä suoraan vanhuu- seläkkeelle siirtyneiden naisten joukossa alempien toimihenkilöiden työurat ovat pisimmät, joskin työntekijänaiset tekevät pisimpään töitä joustavan vanhuuseläkeiän puitteissa. Työura alkaa työnte- kijöillä nuorempana ja jatkuu ylemmillä toimi- henkilöillä vanhemmaksi. Korkeasti koulutetut, hyvässä sosioekonomisessa asemassa olevat, joh- to- tai asiantuntijatehtävissä työskentelevät jatka- vat muita useammin työssä vielä vanhuuseläke- iän saavuttamisen jälkeen. Nämä sosioekonomiset erot on tärkeää ymmärtää työurien pidentämiskei- noja mietittäessä. (Järnefelt ym. 2014.) Työurien pidentymiseen liittyy keskeisesti elä- keiän siirtyminen myöhemmäksi. Pitkään jatku- neet keskustelut pidentyneestä eliniästä, hoivava- jeesta ja eläkejärjestelmän taloudellisesta kestävyy- destä saivat erään kulminaatiopisteen eläkeuudis- tuksessa, joka tuli voimaan vuoden 2017 alussa. Siinä jokaiselle ikäluokalle laskettiin lisäksi ns. ta- voite-eläkeikä, joka on korkeampi kuin alin eläke- ikä. Tavoite-eläkeikä tarkoittaa ikää, jolloin eläk- keen määrä vastaa suunnilleen sitä eläkettä, jon- ka olisi saanut alimmassa eläkeiässä ilman elin- aikakertoimen aiheuttamaa vähennystä. Muutok- sen myötä vanhuuseläkeikä nousee vähitellen 65 vuoteen vuonna 1955–1964 syntyneillä. Vuon- na 1965 tai sen jälkeen syntyneillä eläkeikää ei ole vielä vahvistettu, vaan se muuttuu keskimääräi- sen elinaikaodotuksen mukaan. Eläkeiän nosto ei koskenut vuonna 1954 tai sitä ennen syntyneitä. Julkisilla aloilla, kuten sairaanhoitajilla, on ennen ollut ammatillisia eläkeikiä, jotka olivat alempia kuin yleinen eläkeikä. Ammatilliset eläkeiät pois- tettiin uudistuksessa, mutta ne, joilla sellainen on ollut, ovat saaneet halutessaan säilyttää sen. Uu- distuksessa myös ammatillisia eläkeikiä nostettiin asteittain. Lisäksi käyttöön otettiin uusina eläke- muotoina osittainen vanhuuseläke ja työuraeläke. (Ks. esim. www.työeläke.fi.) Muutokset ovat suu- ria, ja ne ovat mahdollisesti horjuttaneet luotta- musta eläkejärjestelmään. Tosin tutkimusten mu- kaan luottamuksessa eläkejärjestelmän oikeuden- mukaisuuteen oli ongelmia jo ennen eläkeuudis- tusta: luottamus oli vuonna 2014 heikompaa kuin vuonna 2011, varsinkin naisilla (Takala 2015). Ikääntyneet ovat tosiasiassa pitkittäneet työs- säoloaan jo ennen viimeisimmän eläkeuudistuk- sen kaltaista määräävää päätöstä. Vuosien 1999– 2009 välisenä aikana 55–64-vuotiaiden työllisyys- aste on noussut yli 15 prosenttiyksikköä, kun se EU27-maissa on noussut alle 10 prosenttiyksik- köä. Suomessa tehty työ on kaiken lisäksi ylivoi- maisesti useimmiten kokoaikatyötä. Pidentymis- tä selittää koulutustason nousu, joka vaikuttaa jo näissäkin ikäluokissa. Koulutus johtaa mielenkiin- toisempiin ja kevyempiin töihin, joita jaksaa tehdä pidempään. (Lehto 2010, 7–8.) Monissa muissa- kin maissa sekä virallinen eläkeikä että toteutunut eläkkeelle siirtyminen on poliittisten tavoitteiden mukaisesti noussut (Pensions at Glance 2017). Puoli vuotta ennen eläkeuudistuksen voimaantu- loa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan kiinnos- tusta eläkkeelle siirtymisen joustoihin löytyy. Ky- selyyn vastanneista noin joka kuudes arvioi siirty- vänsä eläkkeelle ennen omaa eläkeikäänsä ja rei- lu neljännes sitä myöhemmin. Varhentajien jou- kossa oli sekä niitä, joiden terveydentila toden- näköisesti estää jatkamisen, että niitä, joille eläk- keelle siirtyminen on mahdollista hyvän taloudel- lisen tilanteen takia. Myös jo tehty pitkä työura li- säsi kiinnostusta varhentaa eläkkeelle jäämistään. Eläkkeen ohella työskentelystä, mieluiten satun- naisesti, oli kiinnostunut reilu kolmannes, joista niin ikään reilu kolmannes raportoi syyksi pelkäs- tään taloudelliset syyt. (Tenhunen 2017.) Tutki- musten mukaan tietoisuus eläkeuudistuksen tuo- YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 84 (2019):5-6 531 mista muutoksista vaihtelee suuresti niin ikäänty- vien työntekijöiden keskuudessa yleisesti (Nivalai- nen & Tenhunen 2018) kuin ikääntyvien sairaan- hoitajien kohdallakin (von Bonsdorff ym. 2016). Aiemmat, alustavat tutkimukset sairaanhoita- jien eläkeikäisestä työssä jatkamisesta viittaavat sii- hen, että jatkamiseen vaikuttavat hoitotyön sisäl- tö ja luonne, työn organisointi, työyhteisö, poti- laiden hoitamisen palkitsevuus, oman työn hal- linta ja vahva osaaminen. Nämä vaikuttavat yh- dessä yksilön elämäntilanteen kanssa. (Pirttimäki ym. 2015.) Seuraavaksi kuvataan tätä tutkimusta varten kootulla haastatteluaineistolla sairaanhoita- jien suhtautumista eläkeuudistuksen myötä pite- nevään työuran loppuvaiheeseen. Aineisto ja menetelmä Työurien tutkimusta hallitsevat kvantitatiiviset menetelmät (Stead ym. 2012). Myös eläkkeelle siirtymistä on tutkittu enimmäkseen määrällises- ti asiaa erityisemmin problematisoimatta (Loretto & Vickerstaff 2012; Wang & Shultz 2009). Kui- tenkin esimerkiksi Erik Kojola ja Phyllis Moen (2016) ovat huomanneet, että haastattelututki- muksessa eläkkeelle siirtymisen polut näyttäytyvät mutkikkaina ja niitä selittävät tekijät sekoittuvat ja vaikuttavat toisiinsa. Laadullisten sekä määrällis- tä ja laadullista yhdistävien menetelmien käytös- tä seuraisikin uusia tietämisen tapoja. Osallistu- jien ääni on tällöin vähemmän ennalta määritelty- jen teorioiden ohjaama, joten uria ja työtä voidaan ymmärtää kontekstuaalisemmin. Työuria laadulli- sesti tutkittaessa otetaan huomioon organisaatioi- den sisäiset toimintakäytännöt, muutokset ja vai- kutusmahdollisuudet sekä toimijan koko elämän- tilanne, jotta saadaan kiinni siitä, millaisen ver- kon nämä yhdessä muodostavat (esim. McMahon & Watson 2007, 171). Ura – kuten elämäkään – ei helposti asetu tiettyyn malliin tai kauniiksi ura- piirrokseksi. Eeva Jokisen (2005) ajatuksia sovel- taen uratarinoissa on arjen sotkuisuutta ja pakene- vuutta eli arjessa tapahtuvista valinnoista on vai- kea saada kiinni – välttämättä niitä ei tapahtuma- hetkellä edes tunnista valinnoiksi. Aineistossam- me puhutaankin eteen sattuneista tilanteista, jotka ovat ohjanneet uraa tiukan laskelmoinnin sijaan. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemal- la yhdessä suomalaisessa yliopistosairaalassa työs- kenteleviä ikääntyviä (50+) sairaanhoitajia mar- ras-joulukuussa 2016. Haastateltavat ilmoittau- tuivat itse tutkimukseen. Haastatelluista 22 sai- raanhoitajasta kahdeksan työskenteli psykiatrisella puolella ja loput entisillä konservatiivisilla ja ope- ratiivisilla osastoilla. Yksi haastatelluista työsken- teli esimiestehtävissä. Haastateltujen ikä vaihte- li 50–64-vuoden välillä. Haastatelluista viisi oli miehiä ja 17 naisia. Miehistä yhtä lukuun otta- matta kaikki työskentelivät psykiatrian toimialal- la. Kaikki haastatellut olivat suomalaistaustaisia ja suomenkielisiä. Tutkimukselle oli haettu organi- saation tutkimuseettisen toimikunnan lupa. Haas- tattelut olivat luonteeltaan puolistrukturoituja ja kasvokkaisia, lukuun ottamatta yhtä puhelimit- se tehtyä haastattelua. Haastatteluteemat käsitte- livät haastateltavan omaa koulutustaustaa ja per- hetilannetta, työuran vaiheita, ajatuksia eläkkeelle siirtymisestä ja työssä jaksamisesta sekä oppimis- ta ja kehittymistä. Haastattelut kestivät 16–60 mi- nuuttia, ja ne nauhoitettiin ja litteroitiin. Laadullisen analyysin holistisen näkökulman mukaan analyysin nimittäminen esimerkiksi si- sällönanalyysiksi ei täysin kuvaa tehtyä analyysi- ja tulkintaprosessia. Siksi analyysimenetelmän ni- meämisen sijaan seuraavaksi kuvataan aineiston lukemisen tapaa. Analyysissä pyritään ymmärtä- mään, millaiseen kontekstiin haastatteluvastaukset sijoittuvat. Aluksi aineistoa luettiin huolellisesti ja tehtiin tiivistelmä jokaisen haastateltavan taustas- ta, uratilanteesta, eläköitymissuunnitelmista sekä päällimmäisistä työssä jaksamiseen ja kehittymi- seen liittyvistä ajatuksista. Tämä on auttanut tu- tustumaan aineistoon kokonaisuutena ja yksittäi- siin tarinoihin. Tiivistelmiä lukemalla voi sekä pa- lauttaa mieleen yksittäisen ihmisen koko haastat- telun että löytää haastatteluista yhtäläisyyksiä, ero- ja, toistoja ja poikkeuksia. Aineiston läpikotainen tunteminen auttaa näkemään haastattelujen sävyt. (Ks. Eskola & Suoranta 2002, 149–151.) Seuraavaksi tehtiin teema-analyysiä (Boyatzis 1998): aineistoa koodattiin pitäen mielessä tämän artikkelin kiinnostuksen kohde eli ajatukset työu- ran loppuvaiheesta ja eläkkeelle siirtymisestä. En- sin poimittiin haastatteluista kaikki eläkettä kos- kevat tekstikatkelmat ja järjesteltiin niitä. Eläke- teemaisista katkelmista nimettiin kaksi pää- ja kol- me alakoodia. Pääkoodit olivat eläkesuunnitelmat sekä eläke- ja työodotukset ja niitä täydentävät ala- koodit eläke- ja työtuntemukset, merkitsevät toi- set ihmiset ja merkitsevät materiaaliset ja muut ei-inhimilliset seikat. Eläkeodotukset ja eläketun- temukset sekoittuivat pohdintoihin odotuksista ja tuntemuksista tämänhetkisessä työssä, sillä haasta- 532 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 84 (2019):5-6 teltavista kukaan ei ollut vielä kokonaan eläkkeel- lä. Siksi olikin tärkeää, että koodin yhteyteen kir- jattiin, mitä sillä tarkoitettiin ja millä perusteel- la tekstiä oli tämän koodin alle kategorisoitu (Bo- yatzis 1998). Tulevaisuuden suunnitelmat ja odotukset Eläkesuunnitelmat tarkoitti koodauksessa melko yksinkertaisesti haastateltavan puhetta siitä, mil- loin aikoo jäädä eläkkeelle. Kaikilla ei tätä keskus- telua lainkaan ollut, vaan puhuttiin vain loppu- vaiheen työuraan liittyvistä käytännöistä ja tun- temuksista sekä esimerkiksi määrittymättömis- tä haaveista, mitä eläkeaikana voisi tehdä. Yli- päätään vain harvoin vastaukset antoivat suo- ran aikamääreen: ”Mä en nää itseeni, että pystys- in täyspainosesti olemaan sinne eläkeikään asti”, ”Sehän on kauheen kaukana (…) onhan se ihan järkyttävän kaukana” ja ”Kerro sinä, minkä ikäse- nä se tapahtuu? Tiietäänkö me oikeen kukkaan? (…) En, en minä ihan oikeesti tiiä” ovat näyt- teitä vastauksista. Esimerkki harvoista täsmällisis- tä vastauk sista kuuluu: ”Se [osittainen varhennet- tu vanhuuseläke] alkaa sit ens vuonna ja sit miull on vielä kaks vuotta työuraa jäljellä.” Kyseinen haastateltava oli vanhimpia haastateltavia, joka oli välttynyt eläkeuudistuksen aiheuttamalta eläkeiän siirtymiseltä. Tosin tämäkin haastateltava suunnit- teli haastatteluhetkellä jatkavansa työuraansa sa- tunnaisella keikkailulla vielä virallisen vanhuuselä- kerajan jälkeenkin. Koska eläkesuunnitelmat olivat vielä enimmäk- seen epämääräisiä, oli mielekästä selvittää eläke- odotuksia ja -tuntemuksia. Eläkeodotukset ja työ- odotukset -koodin alle koottiin tekstikatkelmat, joissa puhuttiin, mitä haastateltava aikoo tulevai- suudessa. Tulevaisuus koski eläkeajan lisäksi loppu - uraa, koska sitä oli monilla vielä useita vuosia jäl- jellä. Työtä koskevat odotukset olivatkin vielä tär- keitä haastateltaville – toki osin siksi, että haastat- telu painottui ihmisen työminään ja organisaation käytäntöihin ja tapahtui työpaikalla. Eläke- ja työ- odotuksia analysoitaessa on huomattava, että pie- ni osa haastatelluista oli niin nuoria, että he ei- vät vielä voineetkaan tietää, mikä muodostuu hei- dän lopulliseksi eläkeiäkseen. He kuuluivat siihen vuoden 1965 syntyneiden joukkoon, jonka eläke- ikä määritellään myöhemmin keskimääräisen eli- niänodotteen mukaan. Haastateltavien puhetta ehdollisti lähes aina ter- veys: sen hyvyydestä iloittiin, sen säilymistä ei pi- detty itsestäänselvyytenä ja sen jo nyt asettamia ehtoja puntaroitiin: ”Kyllä mä oon ajatellu, että jos terveys kestää, niin ihan täysaikaisesti loppuun asti tätä työtä täällä tekisin.” Myös materiaaliset reunaehdot tuotiin esiin: ”Totta kai se on tehtä- vä niinku rahanki takia vielä, ja toisaalta että kyl- lä mää tykkään tästä työstä.” Eläkeajalta odotet- tiin sitä, mitä työelämässä mukana oleminen ei mahdollista. He toivoivat, että ”ei oo sidottu ai- katauluihin” ja voivat ”mahdollisesti matkustel- la” ja ”laittaa mökkiä”. Monet totesivat, että ”kyl- lä mulla tekemistä riittää”. Samalla useat kuiten- kin sanoivat, että ”minä en oikeastaan ajattele sitä eläkeikkää”, sillä ”minä oikeestaan elän vaan päi- vä kerrallaan”. Eniten kuitenkin pohdittiin sitä, miten työuran aivan loppua ja virallisen eläkeiän alkua haluttai- siin lomittaa ja liudentaa. Varsinkin raskaampaa hoitotyötä tehneet haastateltavat miettivät ja oli- vat tietoisia organisaation keinoista keventää työ- tä, joskin he ilmaisevat myös huolta, ollaanko esi- merkiksi vuorotteluvapaan kaltaisia etuuksia otta- massa pois poliittisin päätöksin. He miettivät, että ”oon kyllä miettinyt vähän, että jaksaako tehä tätä kolmivuorotyötä. Erilaisia vaihtoehtoja on ruven- nu nyt miettimään tässä, työkiertoo, ynnä muu- ta” ja ”ois haaveena sekkin, että vaikka ois sitten kolme vappaapäivää viikossa, että ois neljä töitä”. Tunteilla onkin merkittävä rooli työuraa poh- dittaessa, ja haastateltavien kokemuksia ja käsityk- siä tutkittaessa ne on huomioitava. Eläke- ja työ- tuntemukset -koodi nimettiin siksi eläkesuunnitel- mien sekä eläke- ja työodotusten alle kokoamaan yhteen puhetta siitä, miltä ajatus eläkkeestä ja sil- loin tapahtuvasta tekemisestä tuntuu, sekä siitä, miltä tämän hetken työ eläkkeen ja ikääntymisen näkökulmasta tuntuu. Tunteet ja odotukset limit- tyvät eli se, miltä työuran loppuvaiheessa tuntuu, menee päällekkäin edellisen eli sen kanssa, mitä työuran loppupuolelta ja häämöttävältä eläkkeel- tä odottaa. Tosin tässäkin esille tuli eläkeiän kau- kaisuus: monen haastateltavan oli vaikea tavoittaa mitään tunnetilaa asiasta, jota ei vielä ollut aja- tellut, koska sitä ei vielä kannattanut tai uskalta- nut miettiä. Haastatteluissa toivottiin, että eläke- ikä ei ainakaan enää nousisi, jotta konkreettisia suunnitelmia ja niihin liittyviä tunteita voisi jos- sakin vaiheessa olla. Tässä vaiheessa työuraa ko- rostui jo vapaan ja työn suhde – se, että elämäs- tä pitää ehtiä nauttimaankin ja itselleen on saata- YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 84 (2019):5-6 533 va palautumisaikaa. Osa-aikaeläkkeellä oleva hoi- taja toteaa, että osa-aikaisuus tuntuu hyvältä, sil- lä nyt on oikeutus huolehtia omasta terveydestä. Hänen työmoraalinsa ei salli jättää osallistumatta kaikkiin töihin: ”mie oon semmonen työntekijä, ett mie koen, että, kun mie oon työyhteisössä töis- sä ni miun pitää pystyy tekemään kaikki ne samat mitkä muutkin.” Eläkepäivien lähestyessä ne eivät enää tunnu- kaan pelkästään jännittäviltä ja onnellisilta. Jos eläkeiän ollessa vielä kaukana ajatellaan, että ”mi- nä saan sen ajan kulumaan siellä eläkkeelläkin ol- lessa”, niin lähempänä työuran viimeisiä hetkiä ajatukset voivat kääntyä: ”Vähän kauhistuttaa, mi- tä mie teen aamusin. Tottunu lähtemään. (…) ei se oo niin auvosta niiku se tuntu sillon, että pää- sis eläkkeelle.” Toinen muotoilee, että ”jos mä oon yksin vaikka, että minne mä menisin, mitä mä te- kisin, ne päivät toistaa itteensä, että kyllähän se työ antaa sen sisällön ja rytmin elämään, että kyl- lä siin on hirvee pudotus todennäkösesti.” Myös Ingrid Djukanović ja Ulla Peterson (2016; myös Bauger & Bongaardt 2016) havaitsivat, että vuo- si eläkkeelle jäämisen jälkeen haastateltavat tunsi- vat myönteisten kokemusten lisäksi myös surua, sillä he pelkäsivät menettävänsä yhteyden sosiaa- lisiin verkostoihinsa ja siten myös omaan identi- teettiinsä. Lähitulevaisuudessa odottava eläkeaika sai en- sinnäkin nauttimaan työstä ja toiseksi jaksamaan työssä: ”siinä jo tavallaan se kannustaa, että aika on tässä [jäljellä olevassa työssä] rajallinen, kannattaa nytten tästä ottaa kaikki irti ja pyrkiä tekemään.” Eräs haastateltava toivoi, että voisi vielä kehit- tyä ja saada kokea huippuvuotensa työssä, sillä hän koki, että hän ei nyt pystynyt antamaan parastaan: [E]ttä mä voisin nämä, mitkä on jäljellä nämä työvuo- det, että voin tehdä itelleni ja tietysti toisillekin mie- lekästä työtä, että mä voisin kokea oikein semmoista innostusta ja työn illoo ja missä minun omat henki- lökohtaiset lahjat tai vahvuudet olis käytössä tai jois- sa mä voisin kehittyä, että työnteko ei ois semmoista puurtamista. Eläketeemasta muodostettiin eläkesuunnitel- mien sekä eläke- ja työodotusten alle myös koo- di merkitsevät toiset ihmiset. Se oli melko yksin- kertainen ja sisälsi mainintoja ihmistä, joiden vai- kutusta – ja toisinaan sitä, ettei heillä ollut vai- kutusta – eläkeaikomuksiin käsiteltiin. Tyypilliset vastaukset olivat puoliso, lapsenlapset, omat van- hemmat ja työkaverit. Viimeinen alakoodi, mer- kitsevät materiaaliset ja ei-inhimilliset seikat, sai si- sällökseen sellaisia mainintoja kuin eläke ja palk- ka (näiden riittävyyden pohtiminen suhteessa esi- merkiksi vuorotöistä luopumiseen ja osa-aikatyö- hön hakeutumiseen), kotiseutu (mahdollisuus pa- lata sinne vaikka kotitalosta huolehtiakseen) se- kä matkustaminen ja harrastukset (mahdollisuus näille vapaa-ajan lisääntyessä). Ei-inhimilliset sei- kat ovat tiivistyksiä laajemmista, usein työssä jak- samiseen liittyvistä toimista, kuten työvuorojen joustavuuden ja pienempien tuntimäärien vaati- muksista, saadusta kannustuksesta ja työssä han- kitusta osaamisesta. Hyvin keskeisenä mainitaan myös terveys. Eräs toimijaksi noussut materiaali- nen asia on henkilökohtaisen eläkeiän myöhenty- misestä ilmoittanut ”eläkeuudistuslappu”, johon moni viittasi tavalla tai toisella. Eläkeuudistuslappu Kun ollaan kiinnostuneita työssä jatkamisesta iän karttuessa, oleellisilta vastattavilta kysymyk- siltä vaikuttavat, missä iässä tutkittava aikoo jää- dä eläkkeelle ja aikooko hän jatkaa työskentelyä virallisen eläkeiän saavuttamisen jälkeen esimer- kiksi keikkailemalla, joka on terveydenhuoltoalal- la mahdollinen käytäntö. Haastateltavat kuitenkin osoittivat, että nämä eivät ole aivan yksinkertaisia kysymyksiä (myös Kojola & Moen 2016). Haas- tatteluissa osattiin vain harvoin antaa aikamääri- telmä sille, milloin jää eläkkeelle. Usein ajankoh- ta oli niin kaukana, ettei tarkalla ajalla ollut vielä merkitystä, ja jotkut eivät sitä syntymävuotensa ja siten muuttuvan eläkeikänsä takia vielä tienneet- kään. Tarkan ajan määrittelemisen vaikeus koet- tiin ongelmaksi. Miksi? Kiinnostavaksi osoittautui ”eläkeuudistuslapun” toimijuus: juuri sen kautta tuli tieto eläkeajan siirtymisestä ajallisesti kauem- mas kuin ihminen on olettanut.1 Vasta hamassa tulevaisuudessa oleva eläkeaika aiheutti joissakin haastateltavissa kiukkua, pettymystä ja katkeruut- ta: ”Mä jäisin tammikuussa eläkkeelle, jos asiat ois oikein.” Eläkeiän siirtyminen oli kuin rangaistus: ”Minusta tää oli väärin (…) meitä on jo yhen ker- 1 Haastatteluiden yhteydessä kyseisestä ”eläkeuudistusla- pusta” ei huomattu kysyä enempää. Jälkikäteen on selvin- nyt, että kyseessä on mitä todennäköisimmin tiedote, jon- ka Eläketurvakeskus lähetti ennen vuoden 2017 eläkeuu- distuksen voimaantuloa ja samalla lähellä haastattelujen toteuttamisajankohtaa (ETK:n viestinnän asiantuntija Kim- mo Kontion henkilökohtainen tiedonanto 3.5.2019). Tie- dotteessa muun muassa esiteltiin kaavio, josta saattoi näh- dä omaan syntymäaikaansa perustuvan eläkeiän. 534 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 84 (2019):5-6 ran rangaistu (…) me ollaan tässä yhteiskunnassa oltu semmosessa puristus… just siinä kovimmas- sa pinteessä ja puristuksessa.” Epätietoisuus eläkeiästä aiheutti tunteita. Elä- kejärjestelmän muutoksista kertonut kirje vaikut- taa aineiston perusteella osittain epäonnistuneen viestintäkanavana, sillä se rapautti luottamusta järjestelmään. Kirje ei jättänyt epätietoisuuteen useimpia haastateltavia (poikkeuksena ja nuorim- mat, joiden eläkeikä on sidottu elinajanodottee- seen), vaan se antoi kyllä tiedon, missä iässä minä- kin vuonna syntynyt työntekijä pääsee eläkkeelle. Kuitenkin monet työntekijät olivat menettäneet luottamuksensa siihen, että nyt ilmoitettu raja py- syy. Tämä ilmeni ”en tiedä pääsenkö ikinä eläk- keelle” -tyyppisissä vastauksissa. Kyse on ennus- tettavuuden rapautumisesta: kun pysyvänä pidet- tyä rajaa muutettiin, työntekijää oli petetty, eikä kukaan voi taata, ettei pettymys voisi toistuakin. Luottamuksen pettämisellä voi olla kauaskantoi- sia seurauksia työntekijän motivaatiolle, suunni- telmille ja jaksamiselle. Seuraukset voivat olla po- sitiivisiakin siinä mielessä, että kun työuraa onkin vielä runsaasti jäljellä, siitä kannattaa pyrkiä teke- mään mahdollisimman hyvä. Työssä jaksamista ehdollistavat tekijät Vaikka eläkeaiheisissa koodauksissa tuli esille pal- jon työssä jatkamista edistäviä ja estäviä tekijöitä, tehtiin lisäksi vielä luenta, jossa poimittiin erik- seen kaikki jaksamista kuvaavat jaksot. Näin saa- tiin pelkistettyä edellä laajemmassa kerronnan kontekstissa kuvattuja työssä jaksamista ehdollis- tavia tekijöitä. Mainintoja oli paljon, mutta ne oli- vat selkeästi luokiteltavissa ensinnäkin työtä ja toi- seksi työn ulkopuolista elämää koskeviin kategori- oihin (myös Pirttimäki ym. 2015). Sen sijaan vai- keampi on erottaa, minkä verran haastateltavien mainitsemat asiat liittyvät juuri ikääntyneiden työntekijöiden jaksamiseen ja minkä verran näitä asioita voisivat nimetä ketkä tahansa sairaalaorga- nisaatiossa ja jopa alalla kuin alalla työskentelevät. Haastatellut sairaanhoitajat toivat painokkaas- ti ja toistuvasti esiin työn ja vapaa-ajan pitämisen erillään. On tärkeää pitää ansaitsemansa vapaat; työaikapankkia kiiteltiin vapaiden kerryttäjänä ja niiden pitämisen kannustajana. Työntekijät olivat oppineet huomaamaan, että työmoodista pois siir- tymisessä auttavat konkreettiset tilan ja habituk- sen muutokset: pukuhuonetila, työvaatteiden rii- suminen ja työmatka, jonka aikana työasiat haih- dutellaan pois mielestä. Näyttää, että byrokraatti- seksikin mainittu sairaalaorganisaatio tukee työ- ja yksityisminän erillään pitämistä: organisaatiossa paikka on ulkoapäin määrätty ja selkeä. Ikäänty- neillä työntekijöillä myös luottamus omaan osaa- miseensa auttoi jättämään työasioiden vatvomisen vapaa-ajalla. Vapaa-ajalla on tärkeää olla mielekäs- tä tekemistä, joka auttaa palautumisessa ja elämäs- tä nauttimisessa ylipäätään. Yli 50-vuotiaista hoi- tajista sekin valtaosa, jolla on lapsia, on jo vapau- tunut naisille tyypillisistä lastenhoitovelvoitteis- ta, eikä kovin moni kerro muistakaan hoivavas- tuista. He voivat käyttää aikaa itseensä. Tosin se- kin tuotiin ilmi, että itsestään on pakkokin pi- tää huolta, jotta jaksaa työssä; on esimerkiksi har- rastettava liikuntaa ja huolehdittava riittävästä le- vosta, jotta työ ei iän karttuessa ala tuntua ylivoi- maisen raskaalta. Myös siitä haaveiltiin, että eläk- keen aikanaan koittaessa mielekkäitä asioita voi- daan tehdä vain niiden itsensä takia ja ilman ai- kataulupaineita. Työssä jaksamisessa iän karttuessa auttoivat haastateltavien mukaan kokemus ja näkemys työs- tä, ammattitaito, kokemus oman työn tärkeydes- tä ja taito organisoida päivänsä tehokkaasti. Tä- mä liittyy erään haastateltavan kuvaamaan ”tiet- tyyn itsekkyyteen”. Ikääntynyt työntekijä osaa jo pohtia, onko työ ja sen organisoimisen tapa riit- tävän lähellä sitä, mitä haluaa. Hän toteaa, että ikääntynyt työntekijä arvostaa työtään ja itseään niin, että haluaa kunnon olosuhteet, kuten riittä- vät henkilöstöresurssit ja taukoja työpäivään. Täl- lainen työntekijä myös ymmärtää, milloin ei jaksa. Silloin työnantajalta olisi vastuullista mahdollistaa vuorotteluvapaa, työkierto, työvuorojen joustot ja työajan lyhennykset. Työyhteisön henkeen panos- taminen kannattaa, sillä parhaimmillaan se sitoo voimakkaasti työhön ja pahimmillaan ajaa ihmisiä sairauslomille, ennenaikaisille eläkkeille ja muihin organisaatioihin. Haastateltavat pitivät tärkeänä, että on mahdol- lisuus hyödyntää työryhmää, että ympärillä yli- päätään on osaavia ihmisiä ja että vastuuta voi ja- kaa erilaisen tietotaidon mukaisesti. Haastatelta- vat ottivat varsin paljon puheeksi helposti saata- villa olevan henkisen tuen työssä suoriutumisen ehtona. Usein mainittiin työnohjaus, mentorointi ja kehityskeskustelut. Kuitenkin yhteisöllisyyden ohella jaksamista auttavat itsenäisyys oman työn sisällä, vaikutusmahdollisuudet, työn monipuoli- suus ja haasteellisuus. Vaikka omaan osaamiseen YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 84 (2019):5-6 535 luotetaan, on silti tärkeää saada johdolta kokemus oman työntekijyyden arvokkuudesta. Paljon pu- huttiin myös potilaista voimavarana, mikä kertoo sitoutumisesta työhön ja siitä, että tuloksekas aut- tamistyö on nautinnollista. Verrattuna runsaaseen puheeseen tietotyön (Pyöriä 2002), asiantuntijatyön (Jokinen 2005) ja yrittäjämäisen palvelutyön (Ikonen 2017) ta- vasta levitä yksityiselämään ja häivyttää työn ja muun elämän välisiä rajoja, sairaanhoitajien kyky ja mahdollisuus rajata työ tiettyyn aikaan ja paik- kaan on nykyajassa jopa harvinaista ja kuvaa työn ominaispiirteitä. Työ- ja yksityiselämän rajanpi- dosta on sanottu tulleen jo työtä itsessään – varsin- kin epävarmaa asiantuntijatyötä tekevien ja pikku- lapsiaikaa elävien nuorten naisten kohdalla (Joki- nen 2010). Sairaalatyön luonne ja organisaatiora- kenne näyttävät kuitenkin suojelevan rajanylityk- siltä tehokkaasti. Tämän merkitystä kaikenikäis- ten työssä jaksamiselle ei pidä väheksyä. Pohdinta ja johtopäätökset Vaikka naiset keskimäärin poistuvat työmarkki- noilta miehiä myöhemmin, työntekijäasema sai- raanhoitajana tarkoittaa usein fyysisesti ja henki- sesti raskasta työtä. Tällaisesta työstä poistutaan vanhuuseläkkeelle usein ennenaikaisesti, esimer- kiksi työkyvyttömyyseläkkeen kautta (Järnefelt ym. 2014; Lehto 2010). Kestävään uraan rohkai- sevilla johtamiskäytännöillä on eläkkeelle siirtymi- sen hallinnoimisessa vaikuttamisen paikka (De Vos & Van der Heijden 2017). Johtamisen käytännöil- lä voidaan vaikuttaa jatkamishaluihin jopa tervey- den tasolla, kun huolehditaan, että työtä voi tar- vittaessa keventää. Siinä missä työhön liittyvät ne- gatiiviset piirteet, kuten jatkuva kiire, henkilöstö- resurssien vähyys ja korkea työn kuormitus, voivat toimia työelämästä pois työntävinä tekijöinä, voi- vat työnkierto, työaikajoustot ja lyhennetty työ- aika toimia työssä jatkamista tukevina organisato- risina käytäntöinä. Samoin asiantunteva, kehittyvä ja tukea antava työtiimi työntekijän ympärillä lisää ikääntyvän halua pysytellä osana kehitystä. Samai- set organisatoriset tai poliittiset päätökset voivat kääntyä uhkakuviksi, jos toimivia käytäntöjä, ku- ten osa-aikaeläke- tai vuorotteluvapaajärjestelmää, muutetaan. Kestävän työuran rakentaminen vaa- tiikin toimivan ”ekosysteemin”, jossa yksilö-, or- ganisaatio- ja yhteiskuntatason tekijät tukevat toi- nen toisiaan (De Vos & Van der Heijden 2017). Lopulta työuraa koskevia päätöksiä tekee kui- tenkin aina yksilö, joka järkeilee – ja tunteilee – myös työn ulkopuolisten tekijöiden perusteella. Organisaatioiden tasolla näihin voidaan vaikut- taa lähinnä luomalla kehittymisen mahdollistava, hankittua kokemusta arvostava ja erilaista osaa- mista tukeva työilmapiiri. Johto voi luoda olosuh- teita, jotka ohjaavat ja kannustavat työssä jatka- miseen. Lisäksi tarvitaan ennen työuran loppua työntekijöihin istutetuttu itseohjautuvuuden aja- tus, joka myös näytetään käytännössä mahdolli- seksi. Työurien aikaisten käytäntöjen on pystyttä- vä osoittamaan, että omalla oppimisella, sitoutu- misella ja suoriutumisella – eli itseohjautuvuudel- la – pystyy vaikuttamaan työuraansa (De Vos & Segers 2013). Yhtäältä katkeruutta aiheuttaa se, että eläkeikä on siirtynyt kauemmas, kuten edellä osoitettiin. Toisaalta muutos on myös pakottanut etsimään uusia mahdollisuuksia työuran lopussa. Työnteki- jät voivat huomata, että työssä on vielä mahdollis- ta saavuttaa jotain. Tällöin ajatusmalli on, että tar- jolla olevat opit ja mahdollisuudet kannattaa käyt- tää nyt vielä, kun työntekijään halutaan panostaa. Myös sitä, onko omalle osaamiselle kysyntää toi- sessa organisaatiossa tai yksityisillä markkinoilla, voisi vielä testata. Pitkää työuraa ihannoiva ympä- ristö voi saada eläkepäivät jopa näyttämään tyhjil- tä ja merkityksettömiltä. Näin pidentynyt työura ei katkeroita, vaan siihen tottuu. Kuitenkin työs- sä jatkamiseen kannustavan kulttuurin ohella on huolehdittava, että jos erilaisten yksilöllisten syi- den vuoksi ihminen ei voi tai halua jatkaa työs- sään pakollista pidempään, hänen pitäisi silti saada tunne, että on vienyt työuransa arvokkaasti läpi. On vaara, että ”menestyvän ikääntymisen” (Kojo- la & Moen 2016) diskurssin läpi ei nähdä eriar- voisuuksia ja rakenteellisia rajoituksia, jolloin se- kä yksilöt itse että ympäröivä yhteiskunta syyllis- tävät niitä, jotka eivät pysty jatkamaan yhtä aktii- visena kuin jotkut toiset. Tätä tutkimusta varten haastatellut sairaanhoi- tajat olivat kaikki samasta yliopistollisesta sairaa- lasta. Joukko on valikoitunut, koska ihmiset oli- vat itse ilmoittautuneet tutkimukseen vastaamal- la haastattelukutsuun, ja haastateltujen määrä on melko pieni. Näin ollen tuloksia ei voi yleistää muiden alojen työntekijöihin tai suoraan mui- hin terveydenhuoltoalan organisaatioihin. Aineis- to tarjoaa kuitenkin näytteen ikääntyvien työnte- kijöiden mennyttä ja tulevaa työuraa sekä eläke- ikää koskevista ajatuksista. Samansuuntaisia aja- 536 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 84 (2019):5-6 tuksia siirtyneestä eläkeiästä ja yhteiskunnallises- ta painostuksesta jatkaa työuraa on todennäköi- sesti monilla työntekijöillä: voi olla tunteita pe- tetyksi tulemisesta, mutta myös halua ottaa haas- te vastaan ja huolehtia työviihtyvyydestään ja jak- samisestaan. Tämän sairaalaorganisaation hoita- jat osasivat nimetä useita keinoja, joita työnanta- KIRJALLISUUS Bauger, Lars & Bongaardt, Rob (2016) The lived ex- perience of well-being in retirement: A phenom- enological study. International Journal of Quali- tative Studies on Health and Well-Being 11 (1). http://doi.org/10.3402/qhw.v11.33110 (luettu 16.3.2019). Beehr, Terry A. & Bennett, Misty M. (2015) Working after retirement: features of bridge employment and research directions. Work, Aging and Retirement 1 (1), 112–128. von Bonsdorff, Monika E. & Wallin, Marjo & von Bonsdorf, Mikaela B. (2016) Eläkeuudistuksen si- sältö tunnetaan huonosti – havaintoja terveyden- huollon tutkimuksesta. Työelämän tutkimus 14 (2), 210–217. Boyatzis, Richard E. (1998) Transforming Qualitative Information. Thematic Analysis and Code Deve- lopment. London: Sage. Böckerman, Petri & Maczulskij Terhi (2017) Terveys – avain menestykseen työmarkkinoilla? Yhteiskunta- politiikka 82 (6), 698–705. De Vos, Ans & Van der Heijden, Beatrice (2017) Cur- rent thinking on contemporary careers: The key roles of sustainable HRM and sustainability of ca- reers. Current Opinion in Environmental Sustain- ability 28, 41–50. De Vos, Ans & Segers, Jesse (2013) Self-directed career attitude and retirement intentions. Career Develop- ment International 18 (2), 155–172. Djukanović, Ingrid & Peterson, Ulla (2016) Experi- ences of the transition into retirement: An inter- view study. Nordic Journal of Nursing Research 36 (4), 224–232. Eskola, Jari & Suoranta, Juha (1998) Johdatus laadul- liseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino, 2003. Flinkman, Mervi (2014) Young registered nurses’ intent to leave the profession in Finland – A mixed-meth- od study. Sarja D osa - tom. 1107. Medica - Odont- ologica. Turku: Turun yliopisto. Ikonen, Hanna-Mari (2014) Precarious work, entrepre- neurial mindset and sense of place: female strate- gies in insecure labour markets. Teoksessa Johnson, Matthew (toim.) Precariat: Labour, Work and Pol- itics. London: Routledge, 83–97. Ikonen, Hanna-Mari (2017) Passionately yours: Man- aging emotional and spatial boundaries in life- style-based self-employment. Hospitality and So- ciety 7 (3), 263–280.Jokinen, Eeva (2005) Aikuis- ten arki. Helsinki: Gaudeamus. Jokinen, Eeva (2010) Kodin, työn ja talouden uusi jär- jestys. Janus 18 (1), 48–60. Julkunen, Raija (1994) Suomalainen sukupuolimalli – 1960-luku käänteenä. Teoksessa Anttonen, Anneli & Henriksson, Lea & Nätkin, Ritva (toim.) Nais- ten hyvinvointivaltio. Tampere: Vastapaino, 179– 202. Järnefelt, Noora & Nivalainen, Satu & Salokangas, Sampsa & Uusitalo, Hannu (2014) Sosioekonomi- set erot – työurat, eläkkeelle siirtyminen ja eläkejär- jestelmä. Eläketurvakeskuksen raportteja 1/2014. Helsinki. Kojola, Erik & Moen, Phyllis (2016) No more lock- step retirement: Boomers’ shifting meanings of work and retirement. Journal of Aging Studies 36, 59–70. Kurvinen, Arja & Jolkkonen, Arja & Koistinen, Pert- ti & Lipiläinen, Liudmila & & Nummi, Tapio & Virtanen, Pekka (2018) Työn menetys työuran lop- puvaiheessa. Tutkimus 45–60-vuotiaana rakenne- muutoksessa työnsä menettäneiden työllisyysurista ja riskistä päätyä työttömäksi tai työvoiman ulko- puolelle. Yhteiskuntapolitiikka 83 (5–6), 471–482. Laine, Marjukka & Kokkinen, Lauri & Kaarlela-Tuo- maala, Anu & Valtanen, Elisa & Elovainio, Marko & Keinänen, Mika & Suomi, Reima (2011) Sosiaa- li- ja terveysalan työolot 2010. Kahden vuosikym- menen kehityskulku. Helsinki: Työterveyslaitos. Lehto, Anna-Mari (2010) Ovatko työurat muutokses- sa? Talous ja yhteiskunta 1/2010, 4–14. Loretto, Wendy & Vickerstaff, Sarah (2012) The do- mestic and gendered context for retirement. Hu- man Relations 66 (1), 65–86. McMahon, Mary & Watson, Mark (2007) An analyti- cal framework for career research in the post-mod- ern era. International Journal of Educational and Vocational Guidance 7 (3), 169–179. Myrskylä, Pekka (2012) Hyvin koulutetuilla pisimmät työurat. Hyvinvointikatsaus 1/2012. Helsinki: Ti- ja voi käyttää keventämään loppuvaiheen työuraa ja edistämään työssä jaksamista ja jatkamista. Mo- nia niistä voisi käyttää nykyistä enemmän muissa- kin organisaatioissa. Yleistettävä tulos saattaa olla myös se, että siirtynyt eläkeikä saa työntekijöiden ajatukset epämääräisiksi ja suunnitelmat epätar- koiksi, mikä ei ole yhteiskuntapoliittinen tavoite. Saapunut 18.12.2018 Hyväksytty 6.5.2019 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 84 (2019):5-6 537 lastokeskus. http://www.stat.fi/artikkelit/2012/ art_2012-03-12_007.html (luettu 16.3.2019). Nivalainen, Satu & Tenhunen, Sanna (2018) Eläketie- toisuus, taloudellisten kannustimien vaikuttavuus ja eläkeaikeet. Eläketurvakeskuksen tutkimuksia 01/2018. Helsinki. Pensions at a Glance (2017) OECD and G20 Indi- cators. Paris: OECD Publishing. https://dx.doi. org/10.1787/pension_glance-2017-en (luettu 16.3.2019). Pirttimäki, Merja & Peltokoski, Jaana & Kivinen, Tuu- la (2015) Eläkeoikeuden saavuttaneiden sairaanhoi- tajien kokemuksia työurien pidentämisestä. Tutkiva hoitotyö 13 (2), 14–22. Pyöriä, Pasi (2002) Tietotyö, työelämän muutos ja hy- vinvointi. Teoksessa Härmä, Mikko & Nupponen, Tarja (toim.) Työn muutos ja hyvinvointi tietoyh- teiskunnassa. Sitran raportteja 22. Helsinki: Sitra, 57–67. Pyöriä, Pasi (2017) Johdanto: Työelämän kielteinen julkisuuskuva ja tutkimus. Teoksessa Pyöriä, Pasi (toim.) Työelämän myytit ja todellisuus. Helsinki: Gaudeamus, 7–25. Rantalaiho, Liisa (1994) Sukupuolisopimus ja Suomen malli. Teoksessa Anttonen, Anneli & Henriksson, Lea & Nätkin, Ritva (toim.) Naisten hyvinvointi- valtio. Tampere: Vastapaino, 9–30. Salminen, Hanna & von Bonsdorff, Monika (2017) Late career and retirement in the context of chang- ing careers. Teoksessa Aaltio, Iiris & Mills, Albert J. & Mills, Jean Helms (toim.) Ageing, Organisa- tions and Management. Constructive Discourses and Critical Perspectives Cham: Palgrave Macmil- lan, 89–111. Stead, Graham B. & Perry, Justin C. & Munka, Linda M. & Bonnett, Heather R. & Shiban, Abbey P. & Care, Esther (2012) Qualitative research in career development: content analysis from 1990 to 2009. International Journal for Educational and Voca- tional Guidance 12 (2), 105–122. Sullivan, Sherry E. & Baruch, Yehuda (2009) Advances in career theory and research: A critical review and agenda for future exploration. Journal of Manage- ment 35 (6), 1542–1571. Suomaa, Leo (2016) Työurat pitenevät tahdolla ja tai- dolla. Sitran blogi 6.12.2016. https://www.sitra.fi/ blogit/tyourat-pitenevat-tahdolla-ja-taidolla/ (luet- tu 16.3.2019). Takala, Mervi (2015) Luottamus eläketurvaan vuosi- na 2011 ja 2014. Eläketurvakeskuksen raportteja 4/2015. Helsinki. Taloussanomat (2016) Suomessa Pohjoismaiden ly- hyimmät työurat. Taloussanomat 15.11.2016. htt- ps://www.talouselama.fi/uutiset/suomessa-pohjois- maiden-lyhyimmat-tyourat/c6452759-e5b1-3b3b- a98d-d08b65e08ca1 (luettu 16.3.2019). TEHY (2017) Sairaanhoitajat eivät usko sote-uudistuk- seen. Tehylehti 24.3.2017. (luettu 16.3.2019). Tempest, Sue & Coupland, Christine (2017) Lost in time and space: Temporal and spatial challenges fac- ing older workers in a global economy from a ca- reer capital perspective. The International Journal of Human Resource Management 28 (15), 2159– 2183. Tenhunen, Sanna (2017) Eläkeikä nousee mutta joustot säilyvät. Kyselytutkimus vuoden 2017 eläkeuudis- tuksesta ja työssä jatkamisaikeista. Eläketurvakes- kuksen tutkimuksia 5/2017. Helsinki. Wang, Mo & Shi, Junqi (2014) Psychological research on retirement. Annual Review of Psychology 65 (1), 209–233. Wang, Mo & Shultz, Kenneth S. (2009) Employee Re- tirement: A Review and Recommendations for Fu- ture Investigation. Journal of Management 36 (1), 172–206. ENGLISH SUMMARY Hanna-Mari Ikonen & Hanna Salminen & Monika von Bonsdorff: Ageing registered nurses’ plans to continue at work: How “the pension letter” influenced their thoughts about retirement (Ikääntyvien sairaanhoitajien suunnitelmat työssä jatkamisesta: Ajatuksia ”eläkeuudistuslapun” lykkäämästä eläkeiästä) The need to prolong working careers is an important social, political, economic and psychological issue. This article addresses this issue from the perspective of registered nurses engaged in hospital work. Nursing is one of the occupations where it is possible to continue at work beyond official retirement age, and this is already happening in practice. However, nursing is both physically and mentally demanding work, and some individuals may have difficulty working through to retirement age. In this article, we asked about the conditions under which nurses thought they could continue at work until their official, individually determined retirement age and even beyond. The data consist of 22 semi-structured qualitative interviews that were analysed by close reading them both discursively and thematically. The findings show that individuals contemplate their late careers based on their experiences of work and feelings about the workplace culture. They also evaluate their life situation in terms of such issues as health and leisure activities, and how these allow or do not allow them to prolong their careers. In addition, the public debate on pensions impacts on their thinking about what is morally desirable. Interestingly, we found that a letter informing nurses about their new, higher retirement age, was afforded “agency”. It made the future seem less predictable and so added to their uncertainty about their retirement plans. Nevertheless, the results also suggest that ageing employees’ intentions to continue at work can be enhanced by successful leadership. Keywords: ageing, late careers, pension reform, registered nurses, interviews.